Lähettäjä: Katale 
Päivämäärä:   6.2.09 22:26:28

Teinkin vielä uuden kun oli jo niin täynnä.

Kiitos ihan tuhannesti jokaiselle kommentoineelle ja lukeneelle. :> Jotenkin nostalginen fiilis kun eka topa täynnä.

Vanha
http://forum.hevostalli.net/read.php?f=11&i=694523&t=694523

Lähettäjä: Katale 
Päivämäärä:   6.2.09 22:28:16

http://forum.hevostalli.net/read.php?f=11&i=694523&t=694523

-.-'

Lähettäjä: lamita 
Päivämäärä:   7.2.09 10:59:34

jatkoa ^^

Lähettäjä: Sheala~ 
Päivämäärä:   7.2.09 12:34:20

Hahaa, mä tiiän vastauksen siihe vikaan kysymykseen ! :DD Se on TOSI hyvä tapa alottaa päivä ! ;D

Lähettäjä: -.- 
Päivämäärä:   7.2.09 13:54:13

<333 jatkoo :)
edellinen pätkä oli ihana :) kassu on paras! :))

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   7.2.09 18:18:48

:) Hyvä hyvä

Lähettäjä: Sheala~ 
Päivämäärä:   7.2.09 19:16:15

Niijust, Kassu The Best ! <3
Tuleeks tänää ? :DD

Lähettäjä: -nami- 
Päivämäärä:   7.2.09 20:14:16

jatkoo!!:D

Lähettäjä: Katale 
Päivämäärä:   7.2.09 23:17:24

Kirjoittelin jo jonkun aikaa, mutten ihan kokonaista pätkää ja jatkan sitten toivottavasti huomenissa. :> Eli luultavimmin huomenna taas jatkoa. :)

Lähettäjä: Katale 
Päivämäärä:   8.2.09 16:15:25

Jej, jatkoa tulee jo nyt. :> Oli hauska pätkä kirjottaa, pidätte tai ette. :'D

-

Päästyäni yli lamautumisestani, nousin kokonaan seisomaan ja totesin Kasperille, että tämä voisi odottaa siinä missä olikin, minulla menisi pieni hetki. Odottamatta toisen vastausta kävelin taakse vilkuilematta ulos huoneesta viereiseen vessaan, jossa suljettuani oven takanani pysähdyin hetkeksi ja nojasin otsaani viileää peiliä vasten. Mitä hemmettiä oli tapahtunut? Hetken kuluttua kuitenkin keskityin taas tekemisiini, huuhtelin kasvoni kylmällä vedellä, joka oli melko hankalaa käyttäessäni vain vasenta kättäni. Kipsi nojasi pesualtaan reunaan ja inhosin sitä yhä enemmän. Kättä kutitti ikävästi ja muutenkin kipsi oli hiostava. Harjasin hiukseni nopeasti ja kömpelösti kietaisin ne ponnarille. Lopuksi kaivoin vielä meikkipussini esille ja pikaisesti kävin sen läpi. Hengitin kerran syvään ja palasin huoneeseeni, löytäen pojan istumasta juuri siitä mihin olin hänet jättänytkin.

”Sähän näytät pirteältä”, poika totesi. Voi itku, se oli huomannut käyväni ylikierroksilla.
Kohautin olkapäitäni vastaukseksi ja istahdin sängynreunalle.
”Ei kai sulla muuten ollu mitään ihmeellistä tekemistä tänään?” kysyi toinen rypistäen kulmakarvojaan ja katsoen minua toiveikkaasti.
”Ei kai”, murahdin ja mulkaisin kättäni. ”Ei tän kanssa oikeen minnekään mennä.”
”Haittaako sitten jos mä pidän sulle seuraa?”
”Mun piti nähä Suvi jossain vaiheessa, mutta ei siinä mitään. Kaikin mokomin.”
”Kiva. Lähetkö sä mukaan Ronin kanssa lenkille?”
”Joo”, sanoin jo hieman piristyneemmällä äänellä. Ulos minä halusin. ”Mennään heti.”
”Sun piti kuulemma syödä ensin?”
”Ai. Paljon kello on?”
”Ei se oo kun vasta puoli kaksitoista.”
”Hyvä”, totesin huojentuneena. Olin pelännyt nukkuneeni koko päivän.

Matkalla alakertaan aloin pohtia pojan ilmaantumista tarkemmin. Siinä ei ollut järkeä, sillä ei toisella kai mitään järkevää asiaa ollut, olisi se sen sanonut jo aikaisemmin.
”Mitä sä muuten teet täällä?” kysyin hieman töykeästi keittiön ovella.
Kasper katsoi minua terävästi.
”Tai siis, oliko sulla joku juttu tai jotain”, jatkoin ystävällisemmällä äänellä. Olin välillä turhan suorasukainen.
”Ei oikeastaan”, totesi poika vain ja taitavasti sivuutti alkuperäisen kysymyksen. Kaivoin jääkaapista eiliset spagetit ja kastikkeen.
”Syö säkin, jooko. Musta tuntuu tyhmältä syödä yksin”, totesin kaivaessani lautasia alakaapista ja käänsin päätäni nähdäkseni toisen vastauksen. Poika tuijotti minua ovenpieleen nojaten läpitunkevan suoraan ja katseemme kohdatessa pysähdyin hetkeksi. Saatoin melkein tuntea ilmassa väreilevän sähkön ja jännityksen heräävän sisälläni, kuinka ajatukset pysähtyivät. Pojan ilmeessä oli jotakin, mitä en osannut odottaa ja minua pelotti mitä omani mahtoi paljastaa.

”Alissa! Alissa! Leevi kiusaa!” Iinan kiljunta palautti minut todellisuuteen samalla kun pikkusiskoni juoksi Kasperin ohitse huoneeseen. Iina ei tuntunut huomaavan mitään erikoista, mutta minulla oli kova työ saadakseni hajanaiset ajatukset taas kasaan pystyäkseni keskittymään toisen puheeseen.
”… sun pitää sanoa sille ettei se saa enää tehä niin. Se on ihan sika tyhmä ja se on aina ihan…” Iinan ääni kohosi ja huomasin kuinka toinen oli itkun partaalla. Kyykistyin niin, että olin matalammalla kuin tyttö ja kiedoin käteni toisen ympärille.
”Ei se enää tee niin”, kuiskasin Iinalle hivenen käheällä äänellä, joka sai hänet kääntämään silmänsä, jotka muistuttivat omiani hyvin paljon, minuun ja tunsin tutkivan katseen kasvoillani. Iina ei kuitenkaan sanonut mitään, rutisti vain takaisin ja samalla tuntui lohduttavan minua. Pienet lapset tuntuivat lukevan toisia uskomattoman helposti.

Kohottaessani katseeni taas Kasperiin, pojan ilme oli muuttunut hivenen, toinen suupieli oli hivenen ylempänä kuin toinen ja ilme oli lempeä. Silmiemme kohdatessa jälkeen tunsin värähdyksen kulkevan ruumiini läpi, toisen silmien tuntuessa hyvin syviltä, tummilta. Käänsin nopeasti taas katseeni pois, päästäen Iinan irti ja pörröttäen vielä pikkusiskoni tukkaa.
”Syötkö sä siis?” kysyin mahdollisimman tavallista muistuttavalla äänellä katsomatta Kasperia ja odottamatta vastausta kaivoin kaksi lautasta kaapista. Kääntyessäni ympäri oli toisen ilme onneksi muuttunut, sama vanha ilkikurinen hymy tuikki toisen silmistä ja hiljalleen pystyin taas rentoutumaan.

Muutaman minuutin kuluttua söimme molemmat hiljaa istuen vastakkain. Hetken kuluttua Kassu pysähtyi, katsoen minua pohdiskeleva ilme kasvoillaan.
”Kauanko sulla olikaan toi käsi noin?”
”Neljä viikkoa”, suhahdin hampaat yhdessä.
”Okei, hyvä.”
”Hyvä?” toistin närkästyneenä. Saattoiko toinen tosiaan olla sitä mieltä siitä, että jouduin neljä viikkoa kituuttamaan tekemättä yhtään mitään?
”Tai siis ei, ei hyvä, mutta siis sillain hyvä”, poika aloitti ja mulkaisin toista pahasti. ”Äh, et sä tajua.”
”Aha.”
”Sanotko sä muuten aina ton ’aha’, kun sä olet vihanen mulle?”
”Aha.”
”Eli joo. No, mä selitän sulle kohta.”
”Aha”, totesin ja keskityin taas syömään. Hetken kuluttua myös poika jatkoi ruokailuaan, minun mököttäessä hiljaa, raivoissani. Kuinka tuo idiootti osasikaan valita juuri ne oikeat sanat raivostuttaakseen minut?

Lähettäjä: lamita 
Päivämäärä:   8.2.09 19:19:59

jatkeles ^^ <3

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   8.2.09 21:23:15

Ihan jees. Jatkeles aina kun on aikaa :)

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   9.2.09 16:39:17

jatkan, ihanan söpö tarina ;)

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   9.2.09 16:39:48

jatka*

Lähettäjä: milla 
Päivämäärä:   9.2.09 17:59:46

Ah, täydellinen tarina!<3 Luin kokonaan alusta asti tänään ja täytyy sanoa, että aivan mahtava tarina. Jatkoa äkkiä! :D

Lähettäjä: Jookos. 
Päivämäärä:   10.2.09 15:46:49

jatkoo? =)

Lähettäjä: annii 
Päivämäärä:   10.2.09 15:50:15

jatkoa !! oikeesti ihana.

Lähettäjä: Katale 
Päivämäärä:   10.2.09 16:16:27

Kiitos. :>

-

Huokaisin hiljaa, hymähtäen sen jälkeen pienesti. Tässä sitä taas oltiin. Joku oli joskus väittänyt, ettei minua pystynyt kovin helposti manipuloimaan, mutta juuri tällä hetkellä epäilin tuon jonkun olevan pahasti väärässä. Sääri etten muistanut kuka niin oli sanonut, sillä olisin kernaasti osoittanut toisen olleen väärässä. Kaipa minulla oli jonkinmuotoinen syndrooma myös muiden väärässä olemisen osoittamisesta. Katselin ikkunasta pihalle, joka muistutti omaa kotipihaani hyvin paljon. Meidän pihalla kasvoi myös koivuja, joskin ne olivat paljon nuorempia kuin nämä yksilöt täällä ja myös meidän pihan takareunan aita koostui tuosta samaisesta pensasaidasta, joka väliaidan tällä puolen näytti tarkalleen siltä kuin olisi ties kuinka kauan kasvanut aivan miten tahtoi ja rehottanut mielensä mukaan. Vastentahtoisesti kuitenkin käänsin katseeni pois ulkoa avautuvasta omalla rehottavalla tavallaan kiehtovasta puutarhasta takaisin seinien sisälle, kuitenkin vältellen vastapäätä istuvia silmiä, joiden tiesin olevan täsmälleen samanvärinen kuin taivas ulkona.

Heittäessäni viimeisen, toiveikkaan katseen ulos sille samaiselle taivaalle tulin huomanneeksi värin oikein kauniiksi. Se sointui hyvin maastoon, vihreiden sävyjen keskelle mitä puut toivat, mutta myös ikkunasta näkyvän naapurin talon kanssa, mikä tuntui hämmentävän vaaleanpunaisen värinsä kanssa sotivan kaikkia luonnonlakeja vastaan, mutta ei, kauemmas yhä haaleneva taivaanranta tasoitti sen teennäistä väriä ja toi talon omalla erikoisen kauniilla tavalla esiin. Riivin viimein katseeni taas pois ulkoa, oli selvää jo itsellenikin että yritin pitkittää asiaa, välttää sitä.

Kohdatessani viimein reilun metrin päässä olevat silmät, jotka tuntuivat nyt kuitenkin hivenen tummemmilta kuin taivas. Ehkä se oli valaistuksesta kiinni, sillä ulkona ne yleensä näyttivät vaaleammilta, tai sitten pojan silmissä näkyi jokin sisäinen tuike ulkoilmassa, mikä minusta tuntui vaalentavan niitä. Kuitenkin, katseemme pysyessä paikoillaan muutaman sekunnin, toinen yllättäen sulki silmänsä suun levitessä pieneen, suloisen ilkikuriseen virnistykseen.
”Mitä nyt?” kysyin viimein, toisen jatkaessa yksinäistä virnistystä.
”Sä oot niin sulonen kun sä suutut”, poika totesi avaamatta silmiä. Tunsin kuinka joku näkymätön voima heräsi sisälläni ja sanaakaan sanomatta, hiljaa, nousin seisomaan varoen raapimasta tuolinjalkoja lattiaan. Hiljaa jatkoin sukkasillani eteiseen, jossa ärsyyntyneenä vilkaisin kenkiäni, revin sukat jaloistani ja koppasin kengät kainaloon. Vilkaisin huvittuneesti hymyillen ovea, jonka Kassu oli jättänyt auki saadaksemme ilmaa kiertämään talossa. Tönäsin sitä hieman enemmän auki, jatkoin matkaa pihalle, jossa Roni leikki kuluneella lelunriekaleella, joka kai oli joskus muistuttanut luuta. Koira ei onnekseni kiinnittänyt minuun enempää huomiota kuin katseen joka seurasi matkaani nurmikon poikki aidalle, aidan ylitse ja kohti omaa ovea.

Päästyäni oven luokse, pysähdyin. Annoin kenkien ja sukkien tippua terassille yhdeksi kasaksi ja katselin seinää hetken kiinnostuneesti. Sen jälkeen ajattelematta suljin nyrkkini ja keräsin kättäni taakse, kunnes tunsin sormissani kipsin reunan.
”Okei, ehkei”, mutisin hiljaa itselleni ja jatkoin matkaa ovesta sisään huolimatta voimakasta halua pamauttaa jotakin ja lujaa. Kirotun kipsi. Kättä ei saanut rikkoa enää pahemmin, enkä voinut tuhota toistakaan, sillä vasenta tarvittiin nyt korvaamaan oikeaa. Ketutti, pahasti. Kävelin raivoisan hiljaa yläkertaan narisuttamatta yhtäkään porrasta ja aukaisten huoneeni oven enemmän auki, astuen sisään ja sulkien sen perässäni. Seisoin hetken keskellä huonetta ja annoin sen kiertää sotkuisesta vaatekasasta vaatekaapin liepeillä aina lipaston päälle kasautuneeseen vuoreen kaikkea turhaa. Lattia oli suhteellisen siisti, mutta vain siksi että kissat onnistuivat tuhoamaan kaiken sinne eksyvän. Oli siitä aina joskus apua, mutta muistellessani seiskaluokan raadeltua terveystiedon koetta jonka olin joutunut palauttamaan siinä tilassa järkyttyneelle opettajalleni, pieni hymy kipusi suupieleeni. Oli sekin katsonut minua vielä monta viikkoa sen jälkeen ihmeellinen ilme naamallaan. Miksi kaikki opettajat tuntuivat uskovan, että se oli vain klassinen tekosyy olla palauttamatta asioita?

Hymynhiven kuitenkin kuoli hiljalleen ja ilme palasi ennalleen. Kävelin ensin vaateläjälle, istuin lattialle ja lajittelin kasan pyykkiin meneviin ja vielä käytettäviin. Pyykkiläjän kannoin huoneen ovelle, petasin sängyn, keräsin turhat tavarat lattialta ja aloitin lipaston päällystän kanssa. Lajittelin piirustukset, kirjoitukset ja muun paperisälän yhteen läjään, kouluaiheiset toiseen ja kaiken turhan kolmanteen ja roskat neljänteen, josta toisen sulloin kirjoituspöydän laatikkoon ja viimeisen roskakoriin. Siivosin vielä kirjoituspöydän, missä ei onneksi mennyt kovin kauaa, sillä en yleensä säilyttänyt siinä muuta kuin kannettavaani. Kävin viemässä pyykkiläjäni saunalle suoraan pyykkikoriin. Matkalla yläkertaan kävin siivouskomerolla hakemassa imurin ja imuroin oman huoneeni ja lopun yläkerran. Kiikuttaessani imurin takaisin alakertaan olin jo hieman rauhoittunut ja siivousintoni oli lopahtanut kuten tavallista.

Seisoin hetken paikoillani, kunnes silmännurkastani näin heijastuksen itsestäni peilistä ja totesin, että oli aika viimein mennä suihkuun. Hiukset näyttivät rasvaisilta vaikka olivatkin ponnarilla, eikä olossa ollut muutenkaan kehumista kun sitä tarkemmin ajatteli. Kävin hakemassa puhtaan muovikassin ja maalarinteippiä, jonka jälkeen kävin saunalle suihkuun. Riisuttuani vaatteet teippasin muovipussin kipsin päälle. Tapa tuntui tulevan automaattisesti, ei ollut ensimmäinen kerta kun olin telonut paikkojani. Viime kerralla, josta tosin oli jo viitisen vuotta, se oli tosin ollut vasen käsi ja rullaluistimien kanssa, eikä murtuma ollut näin paha. Saatuani käden kuntoon ja varmistettuani vielä sen olevan vesitiivis, käänsin suihkun hanan päälle ja astuin virtaavan veden alle hymyillen. Suihku. Hiusten peseminen oli hankalaa, mutta selvisin siitä kuitenkin vaikka aikaa kului melkein tuplasti mitä tavallisesti minulla meni suihkussa. Kääriydyin kylpytakkiini ja kiedoin toisen hiusten ympärille jaksamatta irrottaa muovipussia kädestä.

Astelin piristyneenä yläkertaan. Jos joku asia pienestä valtakunnastani ylimmässä kerroksessa puuttui, oli se suihku. Oli rasittavaa rampata kerrosten väliä sitä varten, mutten viitsinyt valittaakaan, oma vessakin oli jo odotettua enemmän. Näissä ajatuksissa säikähdinkin sydänkohtauksen partaalle, kun liike oikealla kiinnitti huomioni.
”Mitä hélvettiä sä täällä teet? Eikö tullut jo ihan tarpeeksi selväksi ettei sua kaivata?” kivahdin suutuspäissäni tunnistaessani tuolissani istuvan hahmon.

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   10.2.09 18:44:00

heeheejatkoo nopssaa!<3

Lähettäjä: lamita 
Päivämäärä:   10.2.09 19:06:10

jatkoa<3 ^^

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   10.2.09 19:10:03

Jotenkin hiukan sekava pätkä. Alussa olin epävarma kenestä puhuttiin kunnes henkilö katsoi POJAN silmiin :) Ja miten ne nyt yhtäkkiä on Kassulla O_O

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   10.2.09 19:25:56

kassu oli tullu niiille. tajusitko?? ja tää oli alkuun niin sekava et luulin et tää oli laitettu väärään paikkaan, mutta jatka koska kiva kun tulee vaihteluu :D:D

Lähettäjä: Katale 
Päivämäärä:   10.2.09 20:40:57

Juu, tässä huomataan taas että älä yritä tehdä kahta asiaa samaan aikaan. :'>

Katselin ikkunasta pihalle, joka muistutti omaa kotipihaani hyvin paljon. Meidän pihalla kasvoi myös koivuja, joskin ne olivat paljon nuorempia kuin nämä yksilöt täällä ja myös meidän pihan takareunan aita koostui tuosta samaisesta pensasaidasta, joka väliaidan tällä puolen näytti tarkalleen siltä kuin olisi ties kuinka kauan kasvanut aivan miten tahtoi ja rehottanut mielensä mukaan.
Tästä pätkästä meinasin jos muut tajuaisi talon vaihdon, piti itseasiassa tuosta kertoa tarkemmin, etenkin miksi, mutta ajatus jäi vähän kesken. -.-'

Juuh, kiitoksia taas. Seuraavaan panostetaan sitten vähän enemmän siihen selkeyteen. :> Ymmärsin kuitenkin hyvin mitä ajoitte takaa, jäi itselle vähän samantapainen ajatus tuosta pätkästä.

Lähettäjä: Sheala~ 
Päivämäärä:   11.2.09 15:31:49

Jjeeeei, en oo vähään aikaan käyny, ja jatkoa on tullu 2 pätkää <33 :)) Pian taas ? ;DD Kassukassukassu<3

Lähettäjä: epä 
Päivämäärä:   12.2.09 10:02:56

Upp

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   12.2.09 16:20:10

MIllon jatkoa?

Lähettäjä: Katale 
Päivämäärä:   12.2.09 21:38:56

Tänään ei sitten ollutkaan aikaa tai inspistä kirjottaa. :/ Huomenna toivottavasti, mutta venyy varmaan iltaan kun iltapäivällä sovittu jo menoa. :>

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   13.2.09 20:15:22

heeei ei jaksa odottaa kauaa jatkoja... =)

Lähettäjä: Katale 
Päivämäärä:   13.2.09 21:15:22

Ei hirveän pitkä eikä hirveän ihmeellinen, mutta kai se jatkosta käy. :> Pahoittelen kun meni näin myöhään.

-

”Kai. Hei sori, mä oon oikeesti ihan hirveen pahoillani”, Kasper aloitti ja katsoi minua koiranpentumaisella ilmeellä, ”mutta mä ihan totta inhoan itseäni aina välillä kun sä suutut noin mulle, vaikka se on mun vika kuten nyt.”
”Miks sä sitten teet niin?” kysyin sarkastisella äänellä vilkaisten toinen kulma koholla edessä olevia kasvoja.
”Mutta odota siinä sitten hetki, mä käyn pukemassa vaatteita”, totesin ja hymyilin pojalle pienesti, osoittaakseni etten ollut enää niin vihainen mutta jääden silti seisomaan paikoilleni ja astahdin sitten epäröivän askeleen lähemmäs, ”voitko sä kuitenkin eka repiä nää teipit pois? Se on vähän vaikeeta yhdellä kädellä.”
”Joo”, Kassu totesi ja ojentaessani käteni kiskoi toinen näppärästi kietomani maalarinteipit pois. Tuntui ikävältä teipin repiessä ihoa, mutta pysyttelin valittamatta ja Kasper tuntui myös ajattelevan sen olevan helpointa, mitä nopeammin toinen sen sai irti. Olin kiitollinen siitä ja virnistin hänelle jo ihan kunnolla saadessani muovipussin pois kädestäni. Heitettyäni pussin roskiin kaivoin vaatekaapista vaateläjän syliini ja kiiruhdin ulos huoneesta vessaan, jossa sitten puin pikaisesti ne Suvin kanssa ostetut mustat farkkucaprit ja tummanvihreän paidan päälleni. Palatessani takaisin huoneeseeni minua nauratti tilanne. Olisikohan poika voinut valita huonompaa hetkeä anteeksipyynnölleen? Toisen ilme ei kuitenkaan ollut kielinyt kovinkaan suuresta kiusaantuneisuudesta tullessani yläkertaan kylpytakissa, joten se siitä.

Niin, minä en ollut pitkävihainen ihminen. Oli se ennenkin nähty jo vaikka siinä kuinka poika oli saanut minut aikaisemmin päivällä houkuteltua kylään vaikka minun piti olla verisesti loukkaantunut. Nytkin oli Kasper muutamalla hymyllä virnistämään takaisin jo ihan kunnolla ja oma lepsuuteni huvitti minua vielä enemmän.
”Se on vaan se, etten mä ole tottunut siihen miten sä reagoit muiden sanomisiin”, selitteli Kasper hetkeä myöhemmin, minun istuessa lattialla pojan jalkojen suuressa samalla kun Kassu hämmentyneenä oli joutunut kampaamaan hiuksiani - minua oli laiskottanut eikä poika tuntunut hölmistyneen ilmeen lisäksi protestoivan minun tunkiessani harjan hänen käteensä. Oli pakko myöntää, että toinen osasi olla mukavaa seuraa vaikka aikaisemmin olisin toivottanut hänet hornan kuuseen. Niin se mieli muuttui, ajattelin kun harja hitaasti kävi hiuksiani läpi niin varovasti että silmäluomeni alkoivat väkisinkin lupsumaan. Kasper ei kuitenkaan pannut hidastuvaa tahtia tulevia vastauksia pahakseen ja rupatteli mitä mieleen sattui.

Ovikellon soitto havahdutti minua nukahtamistilastani hieman virkeämpään, mutten silti kerennyt edes seisomaan asti kun Leevi kuului puhuvan jollekin ovella ja jos en väärin arvaisi, olisi tulija epäilemättä Suvi. Kovin kauas ei arvaukseni osunut:
”Kirppuu?” Suvi huhuili jo rappusista ja paukkasi suoraan raollaan olevasta ovesta sisään, pysähtyen kuitenkin siihen rypistäen otsaansa, ”mikä ihmeen kotileikki teillä on menossa?”
”Täytyyhän vammautunutta vähän paapoa”, Kassu kuitenkin vastasi ennen kun minä kerkesin tokenemaan punastumisestani.
”Söpöä”, Suvi kuitenkin hymähti ja istahti lattialle vastapäätä, ”mitä te aiotte tehdä tänään?”
”Ei kai mitään, Roni piti viedä lenkille?”
”Joo, jos mentäisiin kohtapuoliin, se alkaa muuten käydä mun sisustuksen kimppuun”, Kassu totesi ja saatoin aavistaa toisen virnistävän ajatukselle selkäni takana.
”Haittaako teitä jos mennään kolmestaan?” Suvi totesi ihan kysyäkseen ajatukset jo kuitenkin seuraavassa asiassa, ainakin ilmeestä päätellen. Pidin ja inhosin ystäväni tavasta onnistua heittämään juuri kyseisiä vihjauksia aina tiettyihin väleihin.
”Ei, ei se haittaa”, totesin kyllästyneesti huokaisten, ”kyllä sä sen tiedät.”
”Niin, mä vaan mietin”, Suvi virnisti ja käänsi katseensa taakseni, mutta osoittaen kysymyksensä silti vielä minulle: ”kauanko se on jo tota tehnyt?”
”En mä vaan tiedä. Kolme varttia? Hyvä se kuitenkin on, se ei oo kertaakaan nipistänyt”, kerroin salaliittolaisen elkein Suville, mutta tunsin kuinka pojan jalka hytkyi kättäni vasten toisen nauraessa meidän keskustelullemme.
”Saiskohan sen palkattua meillekin?” Suvi jatkoi minulle ja vilkaisi taas poikaan.
”Sä et ole vammanen, se on mun yksinoikeus.”
”Pah.”

En kiinnittänyt Suvin tekemisiinkään kovin suurta huomiota muutamaan minuuttiin, mutta hänen palatessaan kynän kanssa pöytäni luota vilkaisin häntä terävästi.
”No täytyyhän joka kipsissä olla terveiset kirjoitettuna!” toinen puuskahti ilmeelleni. Katsoin pitkän hetken silmiin, kunnes viimein huokasin.
”Kunhan ette mitään typerää kirjota!” totesin sisällyttäen pojan automaattisesti Suvin ideaan. Oli tällä kuitenkin jo kynä pojallekin valmiina. Ennen kuin annoin heidän aloittaa hain meikkipussini ja istuuduin sängyn reunalle ojentaen oikean käteni Suvin piirrosfetissin uhriksi. Paketin saadessa uutta kuviointia minä keplottelin pussin auki ja vasemmalla kädellä yritin saada edes jotain tehdyksi. Ei siitä kuitenkaan mitään tullut, joten muutaman minuutin kuluttua annoin Suville vapaat kädet ja suljin silmäni. Meikattuaan kasvoni tahtoi Suvi myös laittaa hiukseni, mutta kun olimme koiranulkoilutuslenkille menossa, hän vain letitti hiukseni kahdelle suhteellisen löysälle letille. Ystävistä oli apua raajarikkoisena, joskin ajatuksen kultareunat hivenen murenivat nähdessäni siistin kipsin uuden kuvioinnin, joka oli kirjoiteltu isolta osalta täyteen. Tihrustelin useamman hetken sen kirjoituksia samalla kun Kassu ja Suvi löivät kätensä yhteen ja keräsivät sängylle levinneet kynät.

Lähettäjä: lamita 
Päivämäärä:   14.2.09 10:37:48

jatkeles (: tää on just hyvä <3 ^^ ja hyvää ystävänpäivää! (:

Lähettäjä: Katale 
Päivämäärä:   14.2.09 11:26:42

Kiitos ja samoin, hyvää ystävänpäivää. :>

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   14.2.09 13:27:02

heii hyvää ystävänpäivää ketale ja muut lukiat! <3

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   14.2.09 13:40:44

heii hyvä pätkä :DD hyvää ystävänpäivää:D<3

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   14.2.09 19:07:37

tippuu;/

Lähettäjä: Broken^^ 
Päivämäärä:   14.2.09 22:48:05

jatkuu! :))

Lähettäjä: Murmöör 
Päivämäärä:   15.2.09 13:14:42

oijoi nams ♥
jatkoa pian 8>

Lähettäjä: sally 
Päivämäärä:   15.2.09 14:55:04

jatka vaan :)

Lähettäjä: Minä 
Päivämäärä:   15.2.09 19:20:20

Jatkoa!Toosi hyvä ♥

Lähettäjä: Sheala~ 
Päivämäärä:   15.2.09 21:52:53

Jeee! Kassu&Kirppu leikkii kotia ;D<3
Pian jatkoa, ja säpinää Kirpun & Kasperin välille :DD Isäntä & emäntä :)

Lähettäjä: Aivokana 
Päivämäärä:   16.2.09 13:46:28

Katale!! Mikset oo mainunnut tästä tarinasta mulle mitään? Senkin sika :---D
Jatkoa!

Lähettäjä: Sheala~ 
Päivämäärä:   16.2.09 21:02:02

Upup, ääpphh.. pian jatkoa 8DDD<3

Lähettäjä: jenniki 
Päivämäärä:   16.2.09 21:03:29

upp! =)

Lähettäjä: -.- 
Päivämäärä:   16.2.09 21:22:29

jatkuu <3 :) ihana tarina ;D

Lähettäjä: ~Jass~ 
Päivämäärä:   17.2.09 14:45:46

Jatkoo, hyvin kirjotettu stoori : >

Lähettäjä: Katale 
Päivämäärä:   17.2.09 19:10:27

Kiitos kaikille hirveästi jälleen, pahoittelen kun jatkoa ei ole kuulunut, aloittelen nyt taas kirjoittamaan. :>

Aivokana // Eh, en mä vaan ole tajunnut sanoa. :') Kiitos kuitenkin. :)

Lähettäjä: Katale 
Päivämäärä:   17.2.09 20:31:02

Viimein taas jatkoa. :)

-

”Mitä hemmettiä tässä lukee?” kysyin tihrustaessani kättäni varmaan neljättätoista kertaa, kysyen jälleen uuden tekstin merkitystä.
”K&K”, Suvi totesi vilkaistuaan sitä pikaisesti samalla kun kävelimme eteenpäin.
”Kirppu & Kassu”, Kasper totesi toiselta puoleltani virnistäen iloisesti ja kaapaten minut yhdenkäden halaukseen, sillä toinen piti edellä poukkoilevan Ronin hihnaa, ”pitäähän sitä meijän tiimistäkin olla merkintä!”
”Senkö takia tossa alla on + S?”
”Kato nyt, sä alat oppia! Ja sitten sen alla on R, R, J & V, kato, tossa kohtaa”, Suvi hihkaisi.
”Roni, Riku, Julia ja Venla?”
”Joo.”
”Okei”, totesin silmiäni pyöritellen. Aina en ihan tajunnut Suvin mielenliikkeitä, enkä nähtävästi Kasperinkaan.

Meillä oli hauskaa. Vaikka olin itse vähän hiljaisella tuulella huonosti nukuttujen yöunien ja käden särkemisen takia, vaikka jälkimmäinen oli taas hieman laantunut kiitos buranan jonka olin ottanut ennen lähtöä, osasivat Suvi ja Kasper kehittää keskenään niinkin typeriä juttuja että saivat minutkin nauramaan niille. Lenkki oli suhteellisen pitkä, mutta helppokulkuinen kun kuljimme vain hiekkateitä pitkin. Suvi oli ehdottanut, että kävisimme koirapuistossa ja Kassu kun ei ollut tiennytkään sen olemassaolosta, olimme sitten kävelleet lähemmäs kymmentä kilometriä sinne suuntaan ihan vain siksi että tajusimme kävelleemme väärään suuntaan viimeiset pari kilometriä. Kehitimme sitten mukavan oikopolun joka vastoin odotuksiani tosiaan johti oikealle tielle ja Ronilla oli hauskaa sen poukkoillessa keskellä metsää kapeaa polkua pitkin päätyäkseen aina edellä kulkevan Suvin jalkoihin. Kerran koira onnistui ihan kaatamaan Suvinkin ja tyytyväisenä se sitten oli alkanut nuolemaan tytön kasvoja ja Suvin ilme oli ollut näkemisen arvoinen ja loppujen lopuksi me kolme olimme nauraneet siinä useamman minuutin. Fiksu koira.

Loppujen lopuksi me kuitenkin pääsimme sinne koirapuistolle asti. Se kuitenkin oli tyhjillään eikä Roni jaksanut siellä yksikseen kauhean kauan mellastaa ja tuli sitten peuhaamaan siihen penkin luokse missä me kolme istuimme. Minä olin sitten hyvää hyvyyttäni päättänyt heitellä koiralle keppiä ja Kassupirulainen oli sitten unohtanut mainita kuinka pimeäksi koira siinä vaiheessa meni. Oikean käden vammautuneesta tilasta johtuen jouduin heittämään keppiä vasemmalla kädellä ja koira oli juossut kepin kiinni jo melkein lentovaiheessa ja sen jälkeen juossut suoraan päin kepin kanssa ja pysäyttänyt vasta muutaman kymmenen sentin päässä, eikä sitten vapaaehtoisesti suostunut luopumaan lelusta. Kymmenen minuutin jälkeen oli poika sitten suvainnut tulla siihen pelastamaan minut ja omistajanauktoriteetillä saanut koiran luopumaan lelustaan minimaalisessa ajassa ja sitten ennen kuin se sai uudestaan hampaansa siihen kiinni, viskaissut kepin ties kuinka kauas ja Roni juoksi iloisesti sen perään, koko olemus viestien että näin tätä leikkiä kuului pelata. Minä siirryin takavasemmalle Suvin viereen penkille istumaan.

”Ei sitä vaan osaa”, totesin huokaisten ja nojauduin selkänojaa vasten.
”Ei, ei osaa”, Suvi vastasi virnistäen.
”Miten me muuten tehdään niiden Markon juhlien kanssa?” Suvi kysyi hetken kuluttua.
”Minkä juhlien?”
”No ne mitä ne sillon alkuviikosta puhui, tänään on lauantai.”
”Onko?”
”Joo-o. Mä joudun jo huomenna lähtemään”, Suvi totesi muistuttaen kuinka hän oli joutumassa sukulaisvierailulle ja minä saisin olla viikon ilman häntä.
”Eikä! Minne ihmeeseen tää koko viikko on mennyt?” totesin järkyttyneenä ja Suvi hymyili minulle.
”Niin se aika rientää.”
”Älä sano noin, musta tuntuu että me ollaan ainakin kahdeksankymppisiä.”
”Kohtahan me ollaan, tunnetko sä jo kuinka nivelet alkavat jäykistymään ja aina kun tulee huono ilma alkaa varpaita pistelemään?” Suvi selitti mummoäänellä vakavana, joskin suupieli pyrki ylöspäin sanojen välissä. Hetken hiljaisuuden jälkeen minua alkoi naurattamaan ja yritin epätoivoisesti pitää naurun sisälläni, mikä johti siihen että minua nauratti kahta pahemmin. Huomasin kuinka Kassukin vilkaisi meihin hivenen omituinen ilme kasvoillaan kun me molemmat nauroimme kuin viimeistä päivää.

Paluumatka sujui nopeammin, johtuen ehkä siitä että onnistuimme ensimmäisellä yrittämällä valita oikean tien. Ronin energiataso oli onneksi hivenen laantunut ja koira kulki suhteellisen sävyisästi eteenpäin ja Kasper antoi meidänkin kulkea sen hihnanpäässä enemmän. Päivä oli alkanut vasta nyt muuttua kauniimmaksi paljastaen vähä vähältä pilvien takana aukeavaa vaaleansinistä taivasta. Auringon tullessa kokonaan näkyviin tuntui metsäkin saavan uudenlaisen iloisen väriskaalan. Asuinalueen tullessa näkyviin tuntui sekin piristävämmältä kuin aikaisemmin ja meitä lukuun ottamatta autio tie tuntui ihanan hiljaiselta. Päästessämme meidän rinnakkaisten talojen kohdalle tiemme erkanivat ja poika halasi meitä molempia, Suvia ensin ja sen jälkeen minua. En tiedä mistä se johtui, mutta pojan halaus tuntui kestävän hivenen liian pitkään ja irtaantuessamme vilkaisin terävästi pojan kasvoihin, jotka levisivät katseemme kohdatessa ilkikuriseen virneeseen.

Vilkutimme Kasperille vielä kun tämä oli menossa jo sisään ja vasta oven sulkeuduttua käännyimme menosuuntaan, minun vilkaistessa vielä kerran taaksepäin. Meidän talomme kohdalla pysähdyimme suunnittelemaan loppupäivän ohjelmaa. Suvi tuntui haluavan mennä Markon bileisiin ja minä suostuin toisen mukaan. Suvi olisi kai joka tapauksessa mennyt sinne enkä minä halunnut olla erossa meidän viimeistä iltaamme. Niin, kyllä, olimme jollain auttamattomalla tapaa riippuvaisia toisistamme. Päästyämme suunnitelman loppuun saakka pistäydyimme meillä hakemassa minun tavarani, jonka jälkeen jatkoimme matkaa Suvin luokse. Siitä oli aikaa kun olin viimeksi ollut heillä ja tuntui piristävältä päästä taas sinne.

Lähettäjä: ...? 
Päivämäärä:   17.2.09 20:41:59

jeee ! vihdoin jatkoa !! :)

Lähettäjä: Broken^^ 
Päivämäärä:   17.2.09 20:52:30

jatkoa :)

Lähettäjä: -.- 
Päivämäärä:   17.2.09 20:57:27

:DD

Lähettäjä: lamita 
Päivämäärä:   17.2.09 21:05:11

jatkeles (:

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   17.2.09 21:55:38

komppaan muita ! : ))

Ps. oot ihan mahtava kirjoittaja !

Lähettäjä: Sheala~ 
Päivämäärä:   17.2.09 21:57:00

Jjee<3
K+K=<333333 :DD

Lähettäjä: Sheala~ 
Päivämäärä:   18.2.09 17:59:08

Up :D
Äää... ei malta odottaa jatkoa ;))

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   18.2.09 18:22:57

ihanaaaaa :) kiva kun jatkoit taas

Lähettäjä: Katale 
Päivämäärä:   18.2.09 22:54:22

:> kiitoksia taas. Tässähän alkaa tuntea olonsa imarrelluksi. :')

Tässä aloittelinkin jo neljä riviä seuraavaa jatkopätkää, mutta päädyin sitten tekemään henkilöistä oman tiedostonsa kun alkaa tuppaa unhotumaan joitakin piirteitä joistakin. Nyt sitten katselen sitä jatkopätkää vielä ja katsoo koska se tulee. :)

Kiitoksia. :>

Lähettäjä: Sheala~ 
Päivämäärä:   19.2.09 14:49:38

Toivottavasti pian tulee ;DD Ei oikeesti jaksa oottaa... ( Joo, ja aika moni mun viesteistäki saattaa mennä aika OT//ks xD )

Lähettäjä: Katale 
Päivämäärä:   19.2.09 15:14:50

Njää, ei sen niin väliä, kiva kuulla että jotkut odottelevat innolla. :) Eilen meni kannettavasta akku ennen kun sain pätkän loppuun ja laiska ihminen ei jaksanut hakea laturia, joten tässä tämä nyt. :>

-

”Alissa, sua ei ole näkynyt pitkään aikaan!” tervehti Suvin äiti Jaana meitä iloisesti keittiöstä ja tohkeissaan tuli eteiseen asti halaamaan minua. Olin aina pitänyt tuosta touhukkaasta kotihengettärestä paljon ja niin tämä kai minustakin. Suvin pikkuveli Hugo istui olohuoneessa pelaamassa pleikkaria tai jotakin, mutta kohotti kuitenkin katseensa meihin kulkiessa ohitsemme ja hymyili meille. Hugo oli Leevin kanssa samanikäinen ja pelasivat pojat vielä samassa futisjoukkueessakin. Suvin isää ei näkynyt, mutta kaipa joillakin ihmisillä oli vielä töitä ja Henkka lukeutui muutenkin työihmisiin.

Iloisena lysähdin Suvin huoneen nurkassa olevaan nojatuoliin muutaman vaatekappaleen päälle ja suljin silmäni hymyillen. Hauskaa meillä oli seuraavatkin tunnit, kuuntelimme radiota samalla kun Suvi esitteli viimeisimpiä vaatehankintojaan. Jaana kävi tuomassa meille välipalaa ja mutustelimme uunituoretta pullaa iloisesti. Kellon ollessa lähemmäs neljää aloitimme ikuisen pukeutumisoperaation bileisiin. Vaatteiden vaihtamisessa, meikkaamisessa ja hiusten laittamisessa menikin tavallista kauemmin kun Suvi joutui avustamaan minuakin, mutta selviydyimme siitä kuitenkin. Varttia yli viiden minä soitin Ikulle ja kyselin tältä sitä kyytiä, minkä se oli luvannut aikaisemmin ja Suvi kärtti vieressä, josko hänkin saisi kuskauksen. Iku lupasi tulla noutamaan meitä Eetun kanssa, joka oli neuvotellut Markon skootterin lainaan.

Puolen aikaan me kulkeuduimme talon läpi ulos odottamaan ja moikkasimme Suvin perheen iloisesti ja lupauduimme palaamaan sinne jossakin vaiheessa iltaa. Suvin huone oli sopivasti talon takaosassa ja takaoven lähettyvillä joten koko talon läpi ei tarvinnut meidän talomme tapaan kulkea. Seisoimme portin pielessä ja Suvi kertoi iloisesti viimevuoden sukulaisjuhlien tempauksia ja minua kylmäsi kuullessani kauhutarinoita toisen sukulaisten pippaloista ja toivoin totisesti Suvin selviävän hengissä takaisin kotiin, etenkin kun tämän vuoden juhlat olivat pidennetty vielä jonkun serkun rippijuhlien takia. Kaikkea sitä sai sukulaisten vuoksi kestääkin, totesi Suvi haikeasti ja hiljeni sitten. Seisottuamme muutaman hetken hiljaisuudessa saapuivat kuskimmekin.
”Arvon leidit, kyytinne on saapunut”, tervehti Iku ja nousi pois skootterin selästä kiskoen kypäränsäkin pois ennen tervehdystään. Me halasimme kumpaakin poikaa ennen kuin jatkoimme matkaa Markon luokse.

Marko asui isossa kolmikerroksisessa omakotitalossa ja vaaleanharmaa talo oli kaunis. Ulko-ovi oli keskimmäiseen kerrokseen pienen terassin kohdalta. Tiesin ennestään myös takapihalla olevan toinen terassi, joka oli huomattavasti suurempi kuin edustalla oleva. Takana oli myös grilli ja korviimme kantautuvat äänet kuuluivatkin pääasiassa takapihalta. Marko tuli aukaisemaan meille oven ja johdatti myös meidät suoraan talon taakse, jonne oli kerääntynyt parisenkymmentä nuorta.

Ilta sujui mukavasti. Marko ja Santtu grillasivat ruokaa ja Elias oli raahannut osan valtavaa levykokoelmaansa mukaansa. Sisällä jotkut katsoivat televisiota ja lauloivat karaokea samalla kun pienessä humalassa kaikki tuntui tavallista hauskemmalta. Alaikäisten limubileet, kyllä, mutta ilta oli siitä huolimatta minusta hauskaa. Jossain välissä pojat kehittivät tanssikilpailun ja muuta typerää joita oli kuitenkin hauskaa seurata. Kahdeksan aikaan kännykkäni alkoi väristä caprien taskussa ja hihitellen kaivoin kännykän esiin. Tuntemattomasta numerosta huolimatta vastasin pirteästi Alissa, vaikka ässät suhisivat hassusti saaden nimen kuulostamaan Alishalta.
”Hellou”, vastasi tuntematon pojanääni puhelimesta. ”Muistatko sä vielä minua?”
”Öö”, vastasin ja yritin epätoivoisesti yhdistää äänen johonkuhun tuntemaani henkilöön, mutta vaikka puhe kuulosti tutulta, en millään saanut päähäni kuka se oli. ”En?”
”Me nähtiin pari päivää sitten rannalla, muistatko?”
”Ai sä oot se!” hihkaisin iloisena muistaessani laiturilla istuneen pojan ja yhdistäessäni viimein erikoisen puhetavan poikaan.
”Mä vaan mietin, että olis kiva nähdä taas”, toinen jatkoi.
”Joo”, oli ainoa mitä mieleeni tuli.
”Missäpäin sä olet?”
”Mä olen yhellä Markolla, täällä on enemmänkin porukkaa.”
”Risasella? Mä tunnenkin sen, ehkä tuun käymään siellä vielä tänään”, kuului ilahtunut ääni puhelimesta.
”Kiva, tuu vaan.”
”See you”, kuului puhelimesta vielä ennen kuin se tuuttasi puhelun päättymisen merkiksi.

”Tiedätkö missä Marko on?” kysyin Emmiltä kävellessäni ohi.
”En, miks?”
”Mun yks kaveri soitti ja kysy jos se tulis käymään niin pitäs kai sillekin sanoa.”
”Jaa, mä muistaakseni näin sen viimeksi sisällä, telkkarin lähellä”, sanoi Emmi vielä ja jatkoin tytön ohi sisälle taloon. Marko olikin olohuoneen sohvalla, Santun ja Eliaksen välissä.
”Hei Marko”
”Niin?”
”Haittaako jos mun yks kaveri tulis käymään. Se kuulemma tuntee sut.”
”Ei haittaa. Kuka se sitten oli?” kysyi poika vilkaisten minua, mutta kääntäen pian katseensa takaisin televisioon. Yritin kuumeisesti miettiä pojan nimeä, mutta minun oli pakko todeta, etten tosiaankaan joko muistanut tai tiennyt sitä.
”En mä tiedä sen nimeä, kai”, totesin kulmiani rypistäen ja sain kaikkien kolmen pojan silmäparit kääntymään itseeni.
”Sä et tiedä sun kaverin nimeä?” Elias kysyi huvittuneella äänellä ja virnisti minulle kiusoittelevasti. ”Hyvin säkin vedät.”
”Pah, mä näin sen torstaina ekan kerran. Se on se joka puhuu englantilaisittain, tummatukkanen.”
”Aa, Robbe. Se on kyllä irlantilais-englantilainen”, Marko valisti.
”Mikä sen virallinen nimi on?”
”Robert kai, en mä muista. Kaikki kutsuu sitä niin eri nimillä”, Marko totesi vielä mutta kääntyi taas television puoleen siihen tyyliin, ettei enää kaivannut keskeytyksiä. Minä luovutin ja palasin pihalle, pyöritellen saamiani tietoja päässäni. Ilta tuntui saaneen vielä lisää jännitystä, ajattelin iloisena ja lähdin etsimään Suvia.

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   19.2.09 15:47:32

Jee, jatkopätkäääää<3 ;D

Lähettäjä: saltsu 
Päivämäärä:   19.2.09 16:06:37

jatka nopee :)

Lähettäjä: lamita 
Päivämäärä:   19.2.09 17:00:30

jatkoa ;P

Lähettäjä: Broken^^ 
Päivämäärä:   19.2.09 20:28:15

jatkoa vaan :)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   20.2.09 14:43:38

Nyt vasta huomasin että olit jatkanu.:D

Lähettäjä: Sheala~ 
Päivämäärä:   20.2.09 15:01:58

Jjeeee ;D ja nyt se Ihme-Hiihtäjä tuli sit taas kuvioihi :D Mut se ei saa silti sotkee sit Kassun&Kirpun välrjä,jookos ? :''D <3

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   20.2.09 18:54:57

Jatkeles pian, vink vink nyt oisin viikonloppu ;)))

Lähettäjä: Sheala~ 
Päivämäärä:   20.2.09 20:55:40

Niimpä :D Viikonloppuna ehtii edes kaks pätkää kirjottaa ja lisätä ! XD

Lähettäjä: Katale 
Päivämäärä:   21.2.09 13:36:34

Ihmehiihtäjä taitaakin taas näkyillä. :) Aloittelen tässä taas nyt pätkää, mutta pitänee aika pian lähteä tallille kun kaverin ekat kisat ja hoitoponia moikkaamaan. :>

Lähettäjä: murrr 
Päivämäärä:   21.2.09 14:28:18

toi ensimmäinen tarinan pätkä tällä sivulla, aamusta kertova, on selkeesti kopioitu stephenie meyerin kirjoista! muunneltuna vaan. joko houkutuksesta tai uudesta kuusta, en muista. häpeä!

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   21.2.09 17:54:24

Lähettäjä: murrr
Päivämäärä: 21.2.09 14:28:18

toi ensimmäinen tarinan pätkä tällä sivulla, aamusta kertova, on selkeesti kopioitu stephenie meyerin kirjoista! muunneltuna vaan. joko houkutuksesta tai uudesta kuusta, en muista. häpeä!

haista takapuoli

Lähettäjä: Sheala~ 
Päivämäärä:   21.2.09 18:39:23

:DD Gou Estrellaa ! ;)

Toivottavasti saisit tänään lisättyy pätkää, ni vähän päivä paranis ;>

Lähettäjä: Katale 
Päivämäärä:   21.2.09 23:13:00

murrr // Olen hyvin pahoillani jos se sitten niin on, mutta henkilökohtaisesti en koe pienintäkään yhtäläisyyttä muussa kuin että päähenkilön sukupuoli on sama ja ikä sinne suuntaan? Sattumoisin omastakin kirjahyllystä löytyvät kaikki twilightin osat suomeksi että englanniksi + the Host nyt joulun jälkeen ja myönnän että pidän kyseisistä kirjoista hyvin paljon ja lukenut ne useampaan otteeseen ja siitä johtuen alitajuntaisesti saatan poimia jonkilaisia asioita sieltä, mutta siltikään en koe häpeäväni tarinaani. :>

Jälkeenpäin tuli mieleen että kyllä itseasiassa voi noinkin ajatella kai sitten, kun alkukohtauksessa tyttö tapaa pojan joka on hänestä söpö. Henkilökohtaisesti en koe tarinan perustaa suoraan rinnastettavaksi Meyerin kirjoihin, saman tien sen voisi sitten sanoa kopioituneen ties kuinka moneen tuhanteen rakkausaiheiseen romaaniin.
Henkilökohtainen mielipiteeni on että vaikka Houkutus miten ihastuttava olisikin ja Edward ties miten ihana, ei niitä tarvitse joka keskusteluun vetää.

Estrella & Sheala~, thanks. :'> Fanit. :)<3

Jatkoa taas kirjoittelen kun saan ajatukset taas rauhoitettua, yrittelen vielä tämän yön aikana. :) Ehkä sitten jo huomenna lisää, mutta en lupaile mitään kun kaverin rippijuhliin yms. pitää mennä, mutta yritetään! :D
Minneköhän se hiihtoloma oikein katosi? :o

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   21.2.09 23:42:22

Katale// en tiiä O__________o (hiihtoloma)

Lähettäjä: Sheala~ 
Päivämäärä:   21.2.09 23:52:28

Nyhh.. mullakin loppuu jo loma :_;
Mutta taas sitten siihen oikeeseen aiheeseen 8D Toivottavast saat pian jatkoa :) <3 xD

Lähettäjä: Katale 
Päivämäärä:   22.2.09 00:06:35

Nii-in. :o
Jej, jatkoa tulee nyt. :> Vaikka onhan tämä jo kai sunnuntain puolella. :) Katsoo sitten jos päivällä tullee vielä lisää.
Pahoittelen, hirveän haastavaa ei tästäkään nyt tullut. Enimmäkseen vuoropuhelua eikä jaksanut kunnolla tarkistaakaan. Laiskottaa. :')

-

Ovikello soi tasaisin väliajoin ja minä joka kerta nousin ylös sohvannurkasta johon olin sitten linnoittautunut vilkaistakseni tulijan. Oli kai pakko myöntää, että olin utelias näkemään mysteeripojan. Me Riikan kanssa liittouduttiin pelaamaan Samua ja Juliusta vastaan jotain ikiaikaista räiskintäpeliä ja pojat veivät meitä 6-0, vaikkeivat edes pelanneet tosissaan. Reilua puolta tuntia myöhemmin olinkin kypsynyt peliin niin, että teki mieli heittää ohjaimella poikia päähän. Pysyin kuitenkin paikoillani ja Riikan kanssa kuiskuteltiin uudenlainen pelitaktiikka ja siitä edespäin kävimme vuorotellen noutamassa pojille anteliaasti juotavaa ja siitä johtuen peli alkoi muuttua tasaisemmaksi ja me riemuittiin omasta katalasta taktiikastamme.

Kolmea varttia myöhemmin ovikello soi ja Markon avatessa oven olin jo niin pelin lumoissa, että vain vilkaisin selkänojan taakse kuka tuli, ja kun poika yllättäen olikin odottamani, vahingossa tönäisin vieressäni istuvaa Samua. Poika vilkaisikin myös taakse ja tunnistaessaan ovensuuhun nojaavan henkilön, nousi hän yllättävän ketterästi.
”Toope! Sua ei ole näkynyt taas pitkään aikaan!” Samu karjaisi ja meni paiskaamaan kättä pojan kanssa. Yritin mieltää mistä pojat voisivatkaan tuntea toisensa ja kehittää yhtä ihmeellisiä nimiä, mutta en saanut päähäni muuta kuin Samun ja Markon pelaavan jääkiekkoa samassa joukkueessa. Otsaani rypistäen kuitenkin nousin ja jätin Riikan ja Juliuksen jatkamaan peliänsä.
”Moi”, tervehdin muutaman metrin päässä ja poika vilkaisi minua kasvojen levitessä hymyyn.
”Moi.”
”Sä sitten tulit.”
”Joo, niinpä näkyy.”
”Kiva”, totesin uudemman kerran ja lähdimme rinnatusten kävelemään ulos. Hiljalleen alkoi puhelinsoitosta asti keräämäni jännitys laueta ja minua hymyilytti ja hämmentyneenä yritin selvittää miksi olin ollut edellisellä tapaamisellamme niin paniikissa hänestä.

”Miksikä Samu oikeen muuten kutsuikaan sua?” kysyin päästyämme terassin kuistin rappusille istumaan rinnakkain.
”Toope”, poika vastasi ja virnisti, ”ne keksi sen joskus jollain leirillä tai jossain. Ensin Robertista tuli Robbe, sitten Roope ja sitten Toope. Niiden kanssa jotenkin huomasi missä vaiheessa ilta alko pidentyä.”
”Robert oli se virallinen. Mitä niistä käytetään?”
”Ihan sama, kaikki kutsuu millä haluaa”, poika totesi ja virnisti iloisesti.
”Sun nimi oli Alissa?”
”Joo. Suvi sanoo Kirpuksi ja osa muistakin”, selitin ja mulkaisin pihan poikki kulkevaa Suvia, joka sitten vilkutti iloisesti takaisin.
”Mistä sä muuten tunnet Markon ja nää muut? Mä en oo ennen nähny sua”, kysyin ja vilkaisin sivulle.
”No siis, mä muutin Suomeen viime talvena ja sitten mä menin niiden lätkäjengiin.”
”Viime talvena?”
”Mä asuin sitä ennen Iso-Britanniassa mun faijan luona. Mä kaipasin jotain uutta ja äiti asu täällä ja niin se sitten meni.”
”Ai, jännää. Kusettiko Marko sitten siitä Irlantilaisjutusta?”
”Ai te juoruilitte?” poika totesi virnistäen, ”no, ei se oikeastaan. Mun isän isän suku on Irlannista ja se on aina puhunut irlantilaisittain ja niin sitten mäkin, kun siellä joka lomilla melkein ravattiin.”
”Jännää”, toistin. ”Sä puhut sitten englantiakin? Mitä kieltä Irlannissa muuten puhutaan? Mä en ihan totta tiedä.”
”Yes. Irlannissa on iiri ja englanti, mutta en mä osaa ensimmäisestä kun ihan vähän. Pienenä mä osasin sitä paljon paremmin.”
”Siistiä”, totesin ja vilkaisin kunnioittavasti vierustoveriani. Minä en ollut tavannut kovin monia kansainvälisempiä ihmisiä ja pojan sanottua yhden sanan englanniksi tulin todenneeksi etten aikonut puhua hänen kanssaan sanaakaan englantia. Se nauraisi ääntämiseni pihalle.

”Mulla on vielä yksi kysymys”, totesin huomattavasti myöhemmin. Robert, tai Robbe, kuten minä kai hänet enimmäkseen mielsin, oli vastannut kiltisti jokaiseen kysymykseeni ja välillä esittänyt muutaman oman. Tiesin hirvittävän paljon vielä tunti sitten tuntemattomasta pojasta. Robbe oli seitsemäntoista, pelasi lätkää ja asui äitinsä ja puoliveljensä kanssa suhteellisen lähellä. Hän oli asunut suurimman osan elämästään Lontoossa ja Suomi tuntui kovin pieneltä ja harmittomalta sen jälkeen. Poika kuulemma rakasti matkustamistaan omalla tavallaan ja aikoi isona jonnekin kansainväliseen ammattiin. Suomeen hän oli tykästynyt yllättävän hyvin ja viihtyi, joskin ihmiset olivat erikoisia.
”No?”
”Miten sä puhut noin hyvää suomea?” täräytin tahdittomasti ja punastuin pienoisesti sen jälkeen. Tuntui erikoiselta ajatella että Lontoolainen opiskelija osaisi sanaakaan suomea. Huolimatta siitä, että hän oli asunut puolisen vuotta Suomessa, hän ei takerrellut sanoissa muuten kuin saattoi joskus hivenen rypistää kulmiaan keskittyneen oloisesti, mutta kuitenkin melkein poikkeuksetta muistaa sanan oikein.
”Mä arvasin että sä kysyt sen jossain vaiheessa. Kaikki tekee niin”, poika totesi ja nauroi samalla iloisesti. En tiedä mikä siinä oli, mutta Robbe oli jotenkin hirveän mukavaa seuraa ja häntä oli mielenkiintoista kuunnella, jo ihan vaikka ihan äänen vuoksi.
”Mä olen käynyt Suomessa aina lomilla ja kävin jossain vaiheessa sellaisilla ihme kursseilla kun käsky kävi täältä. Ne oli aika vammasia, mutta mä olen nyt ihan tyytyväinen. Olisi ihan käsittämättömän typerää asua täällä jos ei osaisi puhua kunnolla. Ja tietystihän jengin pojat opettivat kiroilemaan ensimmäisenä päivänä”, poika kertoi nauraen iloisesti. Niin se asia kai tuppasi poikien kesken menevän.

Lähettäjä: lamita 
Päivämäärä:   22.2.09 10:14:06

ooi<3 (: jatkoa vaan! ^^

Lähettäjä: ...? 
Päivämäärä:   22.2.09 11:04:25

jee !! jatkoa vaan lisää ! <3

Lähettäjä: Sheala~ 
Päivämäärä:   22.2.09 13:17:57

Ooo.. mä jotenki kuvittelin ensi ton hemmon jotenki hämäräks xD mut Kassu sen poikaystävän olla pitää,eikä mikään Ihme-Hiihtäjä-Toope, vaikkei siitä nyt olla vielä puhuttukkaan muttamutta... :''D Kassu&Kirppu<3
Ja Kassu ens pätkään mukaan ! 8DD<3

Lähettäjä: -nami- 
Päivämäärä:   22.2.09 14:56:22

kirppu ja toopee:D<33

Lähettäjä: murrr 
Päivämäärä:   22.2.09 16:00:30

katale// pahoittelen, kun ilmaisin mielipiteeni asiasta...

Lähettäjä: Sheala~ 
Päivämäärä:   22.2.09 16:23:03

Nounounou! :D se on Kirppu & KASSU ! 8))
Vai mitä Katale ;D ? Jatkappas tänään niin katotaan....
(KASSUKASSUKASSUKASSUKASSUKASSUKASSUKASSUKASSUKASSUKASSUKASSUKASSUKASSUKASSUKASSU) Enhän mää niinku mitenkään erityisesti suosi kumpaakaan.. :')

Lähettäjä: Murmöör 
Päivämäärä:   22.2.09 17:40:22

hihii hiihtäjä roubert >8')

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   22.2.09 19:11:32

ihanaa ei mitää rooberttia ! vaan kassu! <3

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   22.2.09 19:50:42

ja murr... mitä se sinun persettäs kutittaa vaikka oiski kopioitu jostaki?

Lähettäjä: Katale 
Päivämäärä:   22.2.09 20:20:38

Voi jösses te olette olleet ahkeria kommentoimaan. :>
Kirjoittelinkin jo jatkoa, mutta hirveän pitkää nyt ei tosiaan jaksanut vääntää. :/
Ensinnä murrr // Ymmärrän kyllä ja pahoittelen pientä räjähdystäni :> Eilen oli vain hivenen tapahtumarikas päivä. Negatiivinen kommentti on siis todellakin tervetullutta. :)
Ja sitten yleisemmin, että Kassu ja Toope on nyt sitten rinnastettu kilpakosijoiksi? :D Mysteeripoika ehkä vähän on muuttunut ensitapaamisesta, pahoittelen, mutta Roope on nyt tuollainen. :> Sheala & muut Kassu-fanit, sry, Kassua ei tähän pätkään saatu tungettua.

-

Ilta kului rattoisasti, istuimme ison osan aikaa ulkona rappusilla. Suvi tuli jossain välissä siihen pitämään seuraa ja esittelin uuden tuttavuuteni hänelle. Kolmistaan meillä oli hauskaa, Robbe kertoili juttuja menneisyydestään ja kyseli kaikenlaista. Kellon ollessa jo melko paljon alkoi ulkonakin olla hivenen viileää ja suurin osa porukoista oli jo aikaa sitten siirtyneet sisätiloihin. Mekin suuntasimme olohuoneeseen juuri kun porukat olivat kehittäneet Singstar-kilpailun. Me Suvin kanssa ihan vitsinä mentiin siihen mukaan ja valittiin Anssi Kelan Milla. Robbekin seurasi meitä ja Marko muitta mutkitta laittoi pojan nimen listaan jonkin englantilaisen biisin perään kysymättä pojalta mitään. Katsoessani hivenen kummeksuen tapahtumaa vilkaisi Robbe minua ja virnisti iloisesti kohauttaen olkiaan.

Vaikken kovin kauaksi aikaa jäänyt ihmettelemään asiaa, jäi se silti pieneksi ajatukseksi mielen perukoille, mutta kiitettävän ajan kuluttua kun suurin osa muista oli saanut vedettyä omat biisinsä hyvin vaihtelevalla menestyksellä, pääasiassa huonolla, johtuen ehkä lähinnä sohvapöydän alle kerääntyvästä alati kasvavasta tölkkikasasta oli mysteeripojan vuoro laulaa. Vaikka suurin osa muista oli örveltänyt meluten ympäriinsä, joka ikinen olohuoneessa oleva kuitenkin jäi hivenen hämmentyneenä katsomaan. Se poika todellakin osasi laulaa. Robert oli kuin astetta tai paria kaikkia muita yläpuolella, johtui se sitten ääntämisestä tai laulutaidosta. Luultavimmin molemmista. Marko ja muutama muu harva olivat ainoat vähemmän yllättyneet naamat muiden joukossa, josta arvelin etteivät suurin osa olleet kuulleet ’Toopen’ laulavan aikaisemmin.

Se kisa meni aika piparkakuksi sen jälkeen. Iso osa menetti kiinnostuksensa laulaa sen esityksen jälkeen ja toinen osa halusivat uusinnan, joten lopputulos oli se, että Robert laitettiin laulamaan neljä biisiä peräkkäin ja muut kuuntelivat tai lauloivat mukana. Minulla oli jokseenkin omituisen ihailevan kateellisen ylpeä olo. Ihaileva että kateellinen siksi ettei sellaista kykyä voinut muuta kuin ihailla että kadehtia. Ylpeä koska minun ansioistani poika oli ylipäätänsä tullut paikalle. Saattoihan kateellisuuteen olla sekoittunut hivenen ärsyyntyneisyyttä siitä, että poika oli jättänyt illan seuraneidin kuin nallin kalliolle suuremman tilaisuuden koittaessa, mutta sitä en ainakaan ääneen myöntäisi.

Neljännen biisin jälkeen Robbe kuitenkin kieltäytyi mikistä ja tuli minun ja Suvin seuraan istumaan napattuaan ensin Eetun kädessä olevan tölkin ja kulauttaen sen sisällön melkein kerralla kurkkuunsa.
”No, miten meni?”
”Mikset sä kertonut että sä osaat laulaa”, kysyi Suvi silmät miltei lautasen kokoisina.
”Sanoinhan että mä olin bändissä?”
”Joo, mutta et solistina.”
”Ai, ei se kai tullut sitten esille. Ei se oo tärkeetä. Laulaminen on vaan kivaa”, poika totesi kuin päätöskommentiksi ja siirtyi sitten kysymään muista nyt pleikkarin vallanneista laulajista, joita hän ei tuntenut. Kerroimme sen minkä tiesimme, missä vierähtikin pidempi hetki kun Suvi tuntui aina tietävän jonkin pienen yksityiskohdan jostakusta ja kertoi niitä auliisti uteliaalle. Vaikka Suvi silloin tällöin osoitti juoruilevia piirteitä, tiesin, ettei hän kertoisi niin henkilökohtaisia asioita että niistä olisi voinut sen suurempaa harmia.

Kellon ollessa puoli kaksitoista alkoi osa vieraista lähteä ja niin me päätimme tehdä Suvinkin kanssa. Vaikka pääsisimme takakautta hänen huoneeseensa, tuntui viisaammalta lähteä sinne vielä suunnilleen selvässä kunnossa. Robbe oli jäämässä Markolle kai yöksi, joten hän ei lähtenyt samaa matkaa, mutta ollessamme eteisessä asti Iku sattumalta purjehti kulman ohitse ja havaitessamme meidän lähtöaikeemme, tarjoutui hän ritarillisesti tulla saattamaan meitä. Mietin kuinka mielenkiintoinen yö tulisi sinnekin jäämään, kun Iku ja Robert eivät tainneet olla ainoat henkilöt jäämässä sinne yöksi.

Me Suvin kanssa odottelimme mieluummin pihalla Ikua, sillä sisäilma alkoi olla jo melkoisen ummehtunutta. Poika tulikin jo melko nopeasti pihalle ja lähdimme siitä kolmestaan kävelemään Suvin taloa kohden.
”Eikö se ollut Roope jonka kanssa sä olit pidemmän aikaa?” Iku kysyi pienen keskustelun tauotessa lyhyeksi hiljaisuudeksi.
”Joo, se oli se. Se oli itse asiassa paljon mukavampi kun mä odotin”, totesin ja me Suvin kanssa vaihdoimme lyhyen katseen ja vaihdoimme lyhyen hymyn muistaessamme pojan tarinat. Ei niistä varmaankaan ihan joka ikinen ollut ainakaan kokonaan totta, mutta jos ne pystyi kertomaankin sillä tavalla, oli niiden todellisuus vasta toissijainen seikka.
”Joo”, Iku sanoi vain mutta aavistin hänen huomanneen Suvin kanssa vaihtamamme ilmeet, ainakin kyllästyneen, ehkä hivenen mustasukkaisesta äänestä. Jälkimmäinen vivahdus sai minut ainakin kuvainnollisesti hetkeksi varpailleni, mutta vilkaistuani katulamppujen ja pilvettömän taivaan himmeiden kesätähtien valossa hahmottuvia kasvoja, rentouduin hivenen. Pojan ilme oli tavallinen eikä muistuttanut sitä muutaman päivän takaista kipinöintiä.

Lähettäjä: Broken^^ 
Päivämäärä:   22.2.09 21:35:07

jatkoa taas :) en keksi mitään rakentavaa :D

Lähettäjä: murrr 
Päivämäärä:   22.2.09 21:53:12

Estrella// ei persettäni mikään kutita tai muuta vastaavaa. Ilmaisin vain mielipiteeni asiasta. Kuten Katale mainitsi, että on lukenut Meyerin kirjan, ymmärsin asian. Itseäni vain häiritsi, koska teksti oli niin saman kuuloista.

Lähettäjä: murrr 
Päivämäärä:   22.2.09 21:56:44

Jos jotakuta nyt jäi häiritsemään, niin tämä kohtaus oli se josta puhuin...

Päästyäni yli lamautumisestani, nousin kokonaan seisomaan ja totesin Kasperille, että tämä voisi odottaa siinä missä olikin, minulla menisi pieni hetki. Odottamatta toisen vastausta kävelin taakse vilkuilematta ulos huoneesta viereiseen vessaan, jossa suljettuani oven takanani pysähdyin hetkeksi ja nojasin otsaani viileää peiliä vasten. Mitä hemmettiä oli tapahtunut? Hetken kuluttua kuitenkin keskityin taas tekemisiini, huuhtelin kasvoni kylmällä vedellä, joka oli melko hankalaa käyttäessäni vain vasenta kättäni. Kipsi nojasi pesualtaan reunaan ja inhosin sitä yhä enemmän. Kättä kutitti ikävästi ja muutenkin kipsi oli hiostava. Harjasin hiukseni nopeasti ja kömpelösti kietaisin ne ponnarille. Lopuksi kaivoin vielä meikkipussini esille ja pikaisesti kävin sen läpi. Hengitin kerran syvään ja palasin huoneeseeni, löytäen pojan istumasta juuri siitä mihin olin hänet jättänytkin.

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   22.2.09 22:28:22

jatkoit:)) oli ihana pätkä <3

ja murh, okei.

Lähettäjä: grapr 
Päivämäärä:   23.2.09 01:14:20

Heei mukava tarina :) Lukaisin kaikki pätkät tässä samoin tein, melkeen ainaki ihmisten aikoihin ja silleen.. :D Selkeää tekstiä ja muutenki jäin koukkuun. Jatkoa vaan!

Lähettäjä: Katale 
Päivämäärä:   23.2.09 15:14:45

murrr //tajusin itseasiassa mitä pätkää tarkoitit vasta eilen, eikä sitten jaksanut kommentoida enää lisää. Niin, ehkä se tosiaan muistuttaa sitä Uusikuuta, mutta ei sille enää voi mitään. :>
Muille jälleen kiitoksia kehuista. :) Jatkoa tulee heti kun kerkeän ja jaksan, tänään ei välttämättä kun suunnitelmissa taas ilta tallilla. :>

Lähettäjä: Sheala~ 
Päivämäärä:   23.2.09 16:57:13

JJei..No höööö.. ei Kassua ;'< *nyyhh* x( x) Ens pätkään Kassu ? xDD<3

Lähettäjä: Utelias :) 
Päivämäärä:   23.2.09 20:20:10

Tosi hyvä tarina ♥ En kyl osaa mitään rakentavaa nyt antaa :D

Lähettäjä: Popedelfia 
Päivämäärä:   24.2.09 15:29:41

Jatkoa pian! Ihan mahtava tarina :D

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   24.2.09 21:42:46

tippuuu..;//

Lähettäjä: Mäoonsupertyttö 
Päivämäärä:   25.2.09 13:18:56

Kirppu <33 Toope

Kiva tarina, mukavaa tekstiä :D

Lähettäjä: HimmoKimmoliinia 
Päivämäärä:   25.2.09 14:18:09

Kirjotteles jatkoa pian <333

Lähettäjä: Sheala~ 
Päivämäärä:   25.2.09 18:28:37

Upup, jatkoa pian ? :D
Se on Kirppu & KASSU ! X)))<33

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   25.2.09 19:42:05

Jadkoooo:D

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   25.2.09 21:33:19

kohta joutuu tekee uus töpöö ((:

Lähettäjä: Katale 
Päivämäärä:   25.2.09 22:19:59

Pahoittelen tosiaan jatkon kestämisen kanssa, tiistaina ei ollut pienintäkään innostusta kirjoittaa, tänään aika puuttui. Kotiin vasta puoli yhdeksän aikoihin tallilta ja huomenna menee luultavasti myös taas myöhään - pahoittelen. Mahdollisesti yritän kirjoitella hieman huomisen aikana, mutta perjantaina luultavimmin. :)
Joku ihastuttavan viitsiväinen ihminen saa sitten tehdä uuden töpön ellen minä kerkeä/jaksa, melkein täynnä. :) Jipii. :>

Lähettäjä: Murmöör 
Päivämäärä:   25.2.09 22:36:42

mä voin tehä :))

Lähettäjä: Murmöör 
Päivämäärä:   25.2.09 22:37:15

uus: http://forum.hevostalli.net/read.php?f=11&i=702364&t=702364