|
Lähettäjä: cendrill0n
Päivämäärä: 28.12.08 21:03:29
12. Luku
I’m colorblind
Pihla
Mä olin aika rikki seuraavat neljä päivää. Koulussa mä en jaksanut katsoa edes siihen poikaan, eikä se kyllä näyttänytkään mitään merkkejä että se olisi halunnut puhua mulle, sopia tai jotain. Mä tiesin että se osasi olla ihan kamala, olin mä kuullut siitä kaikenlaisia juttuja ennen kuin mä olin tutustunut siihen sen lähemmin. Mutta mä en ollut kuunnellut muita. Ja tässä mä olin, itkemässä sellaisen perään joka ei varmaan edes ansainnut sitä. Mutta iltaisin, kun äiti oli poissa, mä itkin surkeaa oloani pois. En mä halunnut ketään muuta.
Nukkuessanikin mä näin unta siitä. Se virnisti mulle, sitä hassua virnistystään minkä se teki aina ollessaan iloinen tai vähän hullulla päällä. Osasikohan kukaan muu tulkita sen kasvoista millä tuulella se oli tai mitä halusi? Oliko Lucas tykännyt Viivistä ihan tosissaan? Entä musta? En mä jaksanut uskoa että se ei olisi tuntenut yhtään mitään. Ei kukaan voinut olla niin tunteeton, varsinkaan joku teinipoika herkimmässä iässään. Mutta olinhan mä erehtynyt ennenkin.
Joulujuhlassa me esitettiin joululauluja, iloisia pikku pimputuksia. Onneksi mun ei pitänyt laulaa, muuten olisi tullut aika kamalaa settiä ihmisten korviin. Mä soitin bassoa taka-alalla ja annoin muiden hoitaa esiintymisen. Lucas oli innoissaan päästessään näyttämään taitojaan (niin paljon kuin joululauluissa pystyi) yleisölle pitkästä aikaa. Sen hymy venyi korviin asti ja silmät tuikki, kun se soitteli kun vettä vaan helppoja kuvioita. Mä varmasti näytin miltäkin Myrtiltä ihmisten silmissä siinä soittaessani naama peruslukemilla.
“Pihla, tules ottamaan todistus”, luokanvalvoja sanoi hymyillen kun mun vuoro tuli ja tarjosi mulle piparia korista. Valmispipareita, kaiketi, mutta mä otin sen kuitenkin hymyillen ja halasin luokanvalvojaa.
Heti kun mä olin hakenut todistukseni, Terhi tuli mun luokse lahjapaketin kanssa ja halasi lujasti.
“Kaikki järjestyy, hei”, se kuiskasi. Mä hymyilin sille ja katsoin sen rehellisiin silmiin. Ei sekään ollut päässyt vielä yli Krisusta, mä tiesin sen.
“Mä tiedän.”
“Lähdetäänkö? Mä voin kulkea samaa matkaa vaikka asunkin vähän eri suunnalla. Mut jotenkin tuntuu että sä kaipaat piristystä, joten ei kai mikään pikkulenkki haittaa”, Terhi jutusteli ja mä nyökkäsin sille kiitollisena. Olisi aika ankeaa kävellä siellä yksin, katsella Lucaksen loittonevaa selkää. Se ei koskaan katsonut taakseen.
“Oota, mä käväisen vielä sanomassa Krisulle ja noille hyvät joulut”, mä sanoin ja suuntasin Krisun ja Allun luokse. Lucas oli jossain vastaanottamassa joulukortteja sen ihailijoilta.
“Hyvää joulua!” mä sanoin hymyillen Krisulle ja ojensin sille joulukortin. Se kaappasi mut karhunhalaukseen.
“Hyvää joulua sulle kans. Halaa nyt tota Alluuki ku se kattoo tossa kateellisena”, Krisu sanoi virnistäen ja mä naurahdin.
“Joulut sulle kanssa! Tossa sulle kortti”, mä sanoin ja halasin Alluakin. Sen pitkät hiukset kutitti mun nenää mutta muuten se oli oikein mukavaa.
“Samoin!” Allu sanoi ja hymyili vähän ujosti. Mä lähdin kävelemään Terhin luokse ja virnistin sille.
“Nyt tuli vähän parempi fiilis”, mä sanoin, kun me oltiin laitettu kengät jalkaan. Mä vilkaisin vielä Lucakseen päin kun me astuttiin ulos luokasta. Se oli juuri halaamassa jotain yhdentekevää tyttöä. Lucas ei suonut mulle silmäystäkään.
“Mikä tää juttu siis on? Te kummatkin näytätte niin surkeilta!” Terhi tokaisi kun me käveltiin kirpeässä pakkasessa meille päin. Me oltiin päätetty lähteä sittenkin leffaan: kuka halusi yksin kotona rämpiä itsesäälissä? Me oltiin aikalailla samassa tilanteessa kummatkin.
“Ääh.. Mä ehdin pilata kaiken ennen kuin mikään ehti edes alkaakaan..” mä vastasin ja selitin Terhille koko jutun. Se nöykytteli ja kommentoi, haukkui lähinnä Lucasta. Ei mitenkään kauhean pahasti, tunteettomaksi ainakin.
“Se ei oikeen tajua tyttöjä, vaikka luulisi sen nyt ymmärtävän, kun on ollut niinkin monen kanssa”, Terhi puuskahti ja heti katsahdettuaan muhun ja nähdessään mun surkean ilmeen lisäsi: “vaikka sä olet varmasti niistä kaikkein tärkein.”
“Enpä tiedä.. Tää kaikki tuntuu jotenkin epätodelliselta nyt. Mitä siitä uusivuosijutustakin oikeen tulee jos kaikki on riidoissa keskenään? Mä ja Lucas, sinä ja Krisu. Eihän tästä tule yhtään mitään”, mä sanoin surullisesti.
“Tulee tulee! Mä pistän tämän homman pyörimään, usko pois. Se Lappi on parasta mitä meidän bändille on tapahtunut. Kaikki järjestyy, usko pois. Lucas ei pysty pitkään pidättelemään tunteitaan, ja kyllä mä tiedän että se tykkää susta”, Terhi sanoi ja valoi muhun uskoa vähän valoisammasta tulevaisuudesta.
“Mistä sä tiedät?”
“Se tapa jolla se katsoo sua. Se tuijottaa sua aina tunneilla kamalan pitkään ja hymyilee typerästi. Etkö sä ole huomannut?”
“En, mä luulin että se inhoaa mua”, mä sanoin ja mietin edellisiä tunteja. Aina kun mä olin katsonut siihen, se oli ollut ihan omissa maailmoissaan.
“Ei inhoa! Usko nyt. Sun pitää ottaa askel”, Terhi neuvoi. Mä vilkaisin taivaalle. Lunta satoi taas, suuria lumihiutaleita tipahteli mun nenälle ja suli pois lämmöstä.
Lucas
Mä hengailin kaupungilla ja yritin keksiä jotain järkevää tekemistä itselleni. Mä ajattelin nyysiä röökiä jostain pikku kaupasta, tai käydä ostamassa jotain vähän väkevämpää kulmilta, Reneltäkin oli kaikki jo loppuneet, lähinnä mun ansiosta. Onneksi se ei osannut epäillä mitään, luuli että kännipäissään oli vetänyt enemmän kuin oli tarkoitus.
“Moi Lucas!” kuului pirteä ääni mun takaa ja mulla ei ollut mitään hajua ketä se olisi voinut olla. Mutta kääntyessäni mä näin Iinan, rakkaan luokkalaisen, tällätyn naaman ja muovisen hymyn.
“Ai moi.”
“Minnekäs sitä ollaan menossa?” Iina kysyi ystävällisesti ja hykerteli kaulaliinaansa.
“Eipä oikeestaan minnekään”, mä vastasin ja vilkuilin ympärilleni. Pakopaikkaa oliko missään? Exit?
“No sitten sä lähdet mun mukaan kahvilaan! Oottelen tässä tyttöjä, mennään katsomaan yhtä leffaa. Mennään tonne leffateatterin kahvilaan, tules”, Iina seposti ja ei mulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä sen mukaan alistuen.
Mä olin jo puhunut ties mistä Iinan kanssa, eikä sen puheripulista meinannut tulla loppua. Se oli pahempi kuin mun mummo, ja se oli aikamoinen saavutus.
“Ja sitten se sanoi, että…” Iina selitti ja mä kuuntelin puolella korvalla, niin kuin maikkoja jotka piti nuhdesaarnaa rikotusta ikkunasta tai poltetusta roskiksesta.
“Arvaa mitä mä haluan kysyä sulta?” Iina kysyi yhtäkkisesti ja mä vavahdin heti. Se oli saanut mun huomion.
“No?” mä kysyin.
“Oletko sä Pihlan kanssa yhdessä?” Iina uteli ja mä huokasin.
“Se on aika monimutkainen juttu…” mä sanoin ja huomasin itse Pihlan kävelevän mun ohi Terhin kanssa. Se vilkaisi muhun ja Iinaan epäuskoinen ilme kasvoillaan ja mun teki mieli huutaa, miten väärässä se oli. Mä tiesin mitä Pihla luuli. Sen mielestä kaikki on aina sitä miltä näyttää.
“Ai. Mä en jaksa kuunnella monimutkaisia juttuja, joten jätetään se sikseen”, Iina sanoi ja heitti hiuksensa pois kasvoilta. Se ei ollut huomannut Pihlaa.
-
oon hyvä sekoilemaan. (((---:
|