|
Lähettäjä: cendrill0n
Päivämäärä: 9.12.08 19:50:05
Jatkuu Pihlasta
”Pitäiskö mun viedä sut kotiin?” mä sanoin kasvoillani vähän huvittunut ilme. Kyllä mua väkisinkin vähän nauratti, Lucas oli niin tyhmä.
”Ei ei ei ei ku mä jatkan tästä matkaani.. Tiedätkö minne mun piti mennä?”
”En? Miks olisin tietänyt?”
”Jos oisin sanonut sen jossain vaiheessa, mulla on huono muisti, niinku hiirellä, vai onko hiirillä huono muisti? Tiedätkö, että koirat näkee kaiken mustavalkosena? Mieti ettei sit näkis muuta kun mustaa ja valkosta.. Mutta mä lähden juna-asemalle!” Lucas selitti, tietenkin asiaa ilman päätä ja häntää.
”Nyt sä siis tiedät minne sä oot menossa?” mä kysyin ihmetellen.
”En, en sanonu että tietäisin!”
”Mitä?”
”Mitä?” Lucas kysyi ja mä olin jo niin pyörällä päästäni että päätin asian vaan olla.
”No, nähdään!” mä sanoin nopeasti ja jätin Lucaksen siihen, koikkaroikoon minne haluaa. Mä hymyilin kuitenkin koko kotimatkan.
Lucas
Aamulla mä heräsin ihan jostain hornasta. Tuntemattomia ihmisiä nukkui mun vieressä, mä istuin tuntemattomalla sohvalla tuntemattomassa talossa. Joku oli oksentanu sohvan viereen, siitä lähti kivat döfikset. Mun päätä jomotti, enkä mä muistanut edellisestä päivästä oikeestaan mitään. Joku ruskeahiuksinen poika oli heittäny haisevat jalkansa mun jalkojen päälle. Mitenköhän mä pääsisin siitä sohvalta herättämättä ketään? Lattialla oli lisää ihmisiä. Kaikki nukku, enemmän tai vähemmän kuorsaten.
Mä siirsin pojan jalat pois ja se säpsähti heti hereille.
”Hei, tiedätsä mikä paikka tää on?” mä kysyin heti kun se sai silmänsä auki.
”No en mä ole varma.. Mä tulin tänne ja heräsin nyt. Emmä muista..” se vastasi ja se oli siis samassa tilanteessa kuin mäkin. Mä vilkaisin verhottomasta ikkunasta ulos, siellä oli ihan hélvetisti lunta.
”Mä taidankin tästä lähtee”, mä sanoin ja se jätkä simmahti uudelleen uneen. Mä puikkelehdin nukkuvien ihmisten välistä ovelle. Vastaan tulvahti kirpeetä pakkasilmaa, ja siinä mä huomasin että sisällä oli ihan hémmetin tunkkainen ilma.
Jostain mä sitten löysin dösärin ja lähdin bussilla himaan päin. Mun kännykkä oli vielä turvallisesti taskussa, ja mä katsoin siitä ajan. Viistoista yli kymmenen. Sunnuntai. Maantaina kouluun, se herätti mussa vastenmielisiä tunteita. Bussikuski vilkuili taakseen. Tarkkaillakseen mua tietenkin, mä olin ainoa matkustaja. Luultavasti mä näytin pelottavalta ja omituiselta, mitä luultavimmin zombilta dokaamisen jälkeen.
Mä katselin ikkunasta ulos, valkosta, pelkkää lunta. Lumi oli vallannu kaiken, peittänyt alleen.
Kun mä kävelin katua pitkin himaan, kännykkä soi.
”Moi, Pihla tässä. Missä sä oot nyt?”
”Mä oon kävelemässä himaan”, mä sanoin hieman ihmetellen sen aikaista soittoa, ”miten niin?”
”No sä olit aika sekava eilen, mä jätin sut siihen puiston eteen..” Pihla sanoi ja alkoi äänestä päätellen katua sitä että soitti.
”No ei mulla ole mitään hätää.”
”Hyvä. Mut pliis, yritä ryypätä vähemmän. Kun mä näin sut eilen.. Ei se ollu mitään kivaa katsottavaa. Vaikka mua naurattikin jotkut sun jutut”, Pihla piti moraalisaarnaa ja mä nyökkäilin vaikka tiesin ettei se näkisi.
”Okei, anteeksi”, mä sanoin mahdollisimman asiallisesti ja toivotin hyvät huomenet ja suljin kännykän.
Pihla
Meidän bänditreenit oli lähinnä sitä uudenvuoden suunnittelua.
”Kossun veli siis kuskaa kamat sinne?” Terhi kyseli Kossulta ja poika parka yritti parhaansa mukaan vastailla. Terhi oli kyllä joskus kunnon päällepäsmäri. Eilisestä purkautumisesta ei näkynyt merkkiäkään, sama vahva Terhi niin kuin aina. Mua häiritsi joskus se, että se ei helposti näyttänyt tunteitaan. No ei kyllä Lucaskaan, siinä niillä kahdella oli jotain yhteistä.
”Joo. Mä varasin meille ne yöjuna-liput. Me saavutaan sinne just ajoissa. Mä lupasin veikalle rahaa siitä että se kuskaa ne kamat sinne.. Onhan se aika pitkä matkakin. Ja mutsi makso sille siitä että se ”pitää meitä silmällä””, Kossu vastasi ja viimeisen kolmen sanan kohdalla pyöräytti silmiään. Mä katselin Lucasta salaa. Mä uneksin sen niskasta. Se näytti niin ihanalta. Miltäköhän tuntuisi upottaa sormet sen hiuksiin? En mä sen huuliakaan tuntenut läpikotaisin. Se kaikki suudelmat oli kai ollut jotain hetken virheitä. Tai Lucaksen mielestä, varmaan. Jos seuraava kerta joskus tulisi, mä satavarmasti upottaisin sormeni sen paksuihin hiuksiin ja silittäisin niskaa.
”Mitä mieltä sä olet, Pihla?” Kossu kysyi yhtäkkiä ja mä säpsähdin.
”Mistä?”
”Siitä minkälainen mökki meillä pitäis olla. Pystyisitkö sä nukkumaan meidän kaikkien kanssa samassa huoneessa? Siel on semmonen yks mökki lähellä sitä rinnepaikkaa missä me esiinnytään. Se on aika pieni, siin on keittiö ja pieni semmonen yläkerta.. Mä oon kattonu netistä jotain kuvia”, Kossu kertoi ja mä nyökkäilin ja melkein punastuin koska en ollu keskittynyt yhtään muiden puheisiin.
”Mulle on siis ihan sama, kyllä mä pystyn mihin vaan!” mä vastasin.
”Sen taisin tietääkin”, Kossu sanoi ja virnisti tosi leveesti. Ja mä punastuin, muutuin varmasti taas kerran tomaatiksi. Herran jumala, miksi mä punastelin? Lucas ei ollu kiinnostunut meidän puheista, se katseli kynsiään ja purskeli ällösti sitä huulikoruaan.
-
Lucaksen osio oli aika lyhyt.
|