|
Lähettäjä: Sennnu
Päivämäärä: 2.10.08 21:24:08
Nuotti, kiitos vaan kauniista sanoista :) :)
Mä luulen, että olisi loogisinta jatkaa tosta mun välipalasta ja vasta sen jälkeen mennä jessijuttuihin, silleen ne ajallisesti menee.
Des, mähän jo anelin armokuolemaa :x
Ja loppupala
-------------
- Tiedätkö sä mikä päivä tänään on? Artsi kysyi palatessaan peittelemästä tyttöjä.
- Itsenäisyyspäivä? Ilse arvasi. Uutisissa näytettiin taas pätkää presidentinlinnasta.
- Ai? Sekin? En mä sitä tarkottanut.
- No mä en voi tietää, mitä muuta sä mahdat tarkottaa, mutta teidän avioerohakemuksesta on mun laskujen mukaan nyt puoli vuotta, Ilse puuskahti.
- Hei, sä muistit! Artsi sanoi näyttäen hämmästyneeltä.
- Totta kai mä muistin, mähän olen laskenut päiviä tähän.
- Olet vai?
- Sä olet joskus pikkuisen hölmö. Kai mulla nyt on kalenterissa päivä, jolloin mä lakkaan elämästä synnissä jonkun toisen aviomiehen kanssa, Ilse sanoi, eikä voinut estää kulmakarvojaan rypistymästä.
- Sä olet syntinen nainen, totesi Artsi ja veti hänet lähelleen.
- Niin taidan olla, Ilse myönsi. – Ja huono muutenkin. Mulla on lapsi vaikka olen neiti-ihminen.
Hän sulki suunsa pelästyneenä. Ei hän ollut aikonut ruveta tuolla tavalla mankumaan avioon, se oli vain lipsahtanut.
- Nyt me voitaisiin mennä naimisiin, Artsi ehdotti kuin kaikuna hänen ajatuksilleen.
- En mä sitä sillä sanonut, en mä tarkottanut, Ilse sanoi kiireesti. – Vai haluaisitko sä muka?
- Ai haluaisinko? Enhän mä ole mitään muuta ikinä halunnutkaan.
Artsi päästi äkkinäisesti otteensa niin, että Ilse oli kellahtaa kyljelleen ja romahti lattialle polvilleen.
- Menisitkö sä naimisiin mun kanssa? hän kysyi tarttuen Ilse kädestä ja katsoen yllättävän vakavana.
- Kysytkö sä vaan mun mielikseni?
- Kuka nyt on pikkusen hölmö? En tietystikään.
Se oli uskottavaa. Ilse tunsi, miten hänen suupielensä alkoivat väkisin levitä hymyyn, niitä ei vaan saanut pysymään aloillaan. Eikä käsiäkään, ne halusivat vaeltelemaan Artsin hiuksissa.
- Menisin tietysti. Mä ajattelin, ettet sä halua, kun et puhunut mitään koko syksynä.
- Mulla ei ollut vielä eroa, mutta nyt on. Sä lupasit tehdä lumityöt ja mennä mun kanssa naimisiin, kai sä nyt voit samalla kertaa joutua vastuuseen molemmista, Artsi muistutti.
- Miten pian me voidaan tehdä se? Ilse kysyi sivuuttaen lumityökommentin. Hän muisti sen kyllä.
- No, kaikki kirkot on jaettu ensi vuodeksi jo joskus pari kuukautta sitten, niin että kai meidän pitää odottaa sitä seuraavaan kesään, vaikka kai sitä voisi kysyä, josko joku olisi jo ehtinyt muuttaa mielensä ja perua, Artsi aloitti.
- Haluatko sä muka uudet kirkkohäät? Ilse kysyi ihmeissään.
- Mä oletan sun haluavan?
- En mä välitä, kiitos vaan. Niissä on ihan kauhea vaiva. Mennään ennemmin maistraatissa kaikessa hiljaisuudessa. Ja nouse ylös sieltä lattialta.
- Mä ajattelin, että sä haluat suunnattomat prinsessahäät! Artsi sanoi totellessaan ja istuessaan takaisin sohvalle.
- Ei kun mä haluan vaan pienet ja nopeat prinsessahäät, Ilse nauroi. – Miten pian se onnistuisi? Ens viikolla?
- Ei sentään, ensin pitää hommata vihkilupa, Artsi sanoi ja alkoi näyttää innostuneelta. – Mutta ennen joulua ehkä, jos sen saisi vikkelästi.
- Vähänkö se ois hienoa! Sitten äiti tulis jouluksi meille! Se lupasi tulla meidän häihin, jos semmoset joskus pidetään!
- Tiedätkö sä miltä toi kuulostaa? Ei ole saatu hääpäivää sovittua, kun sä olet jo raahaamassa anoppia meille asumaan!
- Mun äiti on kiva ja hotelliinko se pitäisi pistää? Ilse kysyi loukkaantuneena.
- Niin onkin. Ei mulla mitään sitä vastaan ole, mulle vaan tuli mieleen joku kotimainen elokuva. Vihtori ja Klaara tai jotain semmosta.
- Okei, se oli huono vitsi, mutta mä unohdan sen. Arvaa mitä, Ilse sanoi ja nousi polvilleen, pistäen kätensä Artsin kaulalle.
- Kerro.
- Mä aion tehdä sulle fritsun.
Jouluvalmistelut olivat sitten vähän tavallista kiihkeämmät sinä vuonna. Kaiken tavallisen hösäämisen lisäksi Ilsen piti miettiä vaatteita ja hääjuhlia ja hän pisti Artsinkin hommaamaan uuden puvun, vaikka tämä oli sitä mieltä, että edellinen olisi kelvannut.
- Sun edellinen pukusi on mennyt naimisin Kaisan kanssa, enkä mä ole huomannut sen saaneen eroa, Ilse huomautti. – Sitä paitsi se on vaalea, ei se sovi talvihäihin.
- Kyllä, rakas, Artsi huokaisi ja irvisti niin, että Ilse sai purra huuliaan ollakseen hymyilemättä.
- Älä marise, tummalle puvulle on aina käyttöä.
Itselleen hän oli löytänyt mitä sievimmän joulunpunaisen puvun, sillä ajatuksen valkoisesta hän oli hylännyt heti alkuunsa. Se oli neitsytmorsiamen väri ja olisi kornia marssia vihittäväksi valkoisessa, kun kintereillä hyppeli pari tytärtä. Miilan ja Jessin puvut vain tuottivat päänvaivaa. Kaikki kauppojen mekot muistuttivat Ilsen mielestä lähinnä jotain leikkikoulun joulujuhlaesitykseen tarkoitettuja roolivaatteita. Lopulta hän mittasi tytöt ja pyysi äitiään katsomaan jotain Lontoosta ennen lähtöään.
- Jotain, mikä ei näytä siltä, että ne on karannu Joutsenlammen harjotuksista tai että niihin on ommeltu joulukuusennauhaa, hän summasi. Äiti tietäisi kyllä.
Ilona tiesikin. Hän toi tullessaan suloiset pehmeät samettimekot, tumman kullanväristä samettia, ja ne päällään tytöt näyttivät siltä, kuin olisivat asuneet englantilaisessa kartanossa sata vuotta sitten ja leikkineet salaisessa puutarhassa pikku lordin kanssa.
- Mä en ole ollut joulua Suomessa… en edes jaksa laskea, milloin, Ilona huoahti asettuessaan taloksi.
- Sillon, kun mä olin kymmenen. Se on helppo laskea, Ilse huomautti. – Että oli jo korkea aika.
- Ei ole ollut tarpeeksi hyviä syitä aikaisemmin, sanoi Ilona ja taputti hellästi ohi mennessään poskelle Artsia, joka istui eteisen lipastonkulmalla ja puhui puhelimeen.
- Ei se käy, Artsi sanoi sinne ja kuunteli vähän aikaa. – No kun ei käy. Meillä on suunnitelmia. Ota se sitten joulun jälkeen, jos sun pitää.
Ilse antoi kulmakarvojensa kohota ja näytti Artsille rohkaisevasti peukkua. Oli aika selvää, että siellä oli Kaisa, joka halusi Jessin luokseen jouluksi.
- Ei. Me mennään naimisiin aatonaattona ja mä haluan totisesti, että Jessi on mukana, Artsi sanoi lopulta ja sai sillä lauseella puhelun lopetettua hyvin lyhyeen.
- Onko niillä kauhea kiista siitä? Ilona kysyi myötätuntoisesti.
- Ei oikeastaan. Kaisa on käyttäytynyt yllättävänkin fiksusti, Ilse sanoi muistellen Viiviä.
- Se olisi halunnut Jessin kylään ennen joulua, kun ne lähtee sitten viettämään joulua jonnekin maalaiskartanoon, Artsi selvitti.
- Mä en mene, ilmoitti Jessi.
- Et menekään. Joskus myöhemmin sitten, Ilse sanoi.
- Mä menen häihin Miilan kanssa.
Itse vihkiminen maistraatissa Tapiolassa oli nopea ja asiallinen tapahtuma. Ilsen puolesta se olisi voinut olla vieläkin nopeampi. Miila ja Jessi melkein ehtivät pitkästyä ja hän näki silmäkulmastaan, miten nämä tanssivat ympyrää heidän takanaan, kunnes Kate nappasi kumpaakin käsivarresta. Kaikki sukulaiset ja ystävät olivat ahtautuneet todistamaan tapahtumaa ja alkoivat taputtaa, kun tuomari lopulta päätti puheensa ja homma oli selvä.
- No niin, Artsi sanoi ja suuteli häntä.
- Et sitten mitään mieleenpainuvampaa keksinyt tähän hetkeen? Ilse nauroi.
- Niin kuin mitä? Musta toi oli oikein hyvä. No niin, lopultakin kaikki sähläys on ohi ja me ollaan yhdessä.
- Vaikka ”lopultakin”, ”vihdoinkin”, ”mä rakastan sua”, Ilse ehdotteli, mutta sitten Nita oli jo siinä halaamassa heitä kumpaakin.
- Lopultakin! hän huudahti hyvin sopivasti. – Nyt mun ei tarvitse enää huolehtia teistä!
Ilse oli alun perin ajatellut, että kaikki siirtyisivät tästä heille kotiin, mutta Ilona oli vedonnut siihen, että morsiamen vanhempien asia oli järjestää häät eikä hääparin, ja että ellei Teuvo sitä ymmärtänyt niin hän ainakin ymmärsi ja veisi koko joukon lounaalle. Eihän heitä loppujenlopuksi ollut kuin viitisentoista, molempien perheet ja Ali ja Nita. Kuullessaan siitä Ilsen isä oli mennyt synkeän näköiseksi ja keskusteltuaan muutaman rakentavan hetken entisen vaimonsa kanssa he päättivät jakaa kulut. Näin keskellä arkipäivää oli ollut onneksi helppo varata paikka häälounaalle kävelymatkan päästä maistraatista ja ravintolan väkikin tuntui innostuneen epätavallisesta tilaisuudesta hiljaisena iltapäivänä. Heille oli katettu pitkä pöytä ja maljakoihin oli peräti hommattu ruusuja.
- Menkää tohon keskelle, Nita komensi hääparia ja haki henkilökunnalta vielä yhden maljakon Ilsen kimpulle. Miilalla ja Jessilläkin oli ollut pikkuiset kimput käsissään, mutta ne aseteltiin viinilaseihin toisessa päässä pöytää, mihin Kate istutti heidät, yhden kummallekin puolelleen.
- Mä en tiedä, voinko mä syödä, Ilse sanoi Artsille puoliääneen, kun he istuivat pöydän keskivaiheille. – Mun maha on jotenkin niin kuin vähän solmussa.
- Sä voit antaa sen aueta nyt, kaikki on ohi paitsi hauskanpito, Artsi mumisi hänen korvaansa ja Ilse ymmärsi, että hän oli oikeassa. Tästä se hauskanpito vasta alkaisi. Shamppanjasta ja juhlapuheista, joita kummankin isät lupaa kysymättä nousivat pitämään ja joita mielenkiinnolla kuuntelivat myös ne muutamat muut asiakkaat, jotka olivat jouluostosten lomassa poikenneet aterioimaan. Tytöistä, jotka Katen parhaistakin yrityksistä huolimatta onnistuivat nahistelemaan niin, että Miila kurottui pistämään Jessiä haarukalla. Ystävistä, jotka eivät vaan lakanneet hymyilemästä pöydän toisella puolella. Sormuksesta, joka kiilteli uutuuttaan hänen sormessaan ja jonka pikkuiset timantit näyttivät iskevän silmää. Ja varsinaisesti siitä, kun he pääsisivät taas kotiin, viettämään joulua kokonaisena pikku perheenä, ja kaikista tulevista päivistä sen jälkeen.
LOPPU
|