Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   20.9.08 17:32:30

Edellinen

Lähettäjä: aatamifisu 
Päivämäärä:   20.9.08 21:07:12

Miilan nuoruusvuodet ois kiva :))

Lähettäjä: hruuna 
Päivämäärä:   20.9.08 22:15:35

Hruunis sai vinkin, että Karoliinan tarina olisi mahdollisesti aika mielenkiintoinen.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   20.9.08 23:18:56

Karoliina :x Jessus, olin ihan unohtanut sen!
(Kuka semmosia vinkkailee?)

Yöpala.
------------

Pikkujouluillan tullessa Ilse vei Miilan Marjaniemeen. Oli joka tapauksessa perjantai, ja Stumppikin kaihoaisi kaupungille.
- Kiitos, kun otatte sen, hän sanoi. – Mun tanssijalkaa vipattaa niin vietävästi!
- Ei mikään ihme, sanoi Tarja silitellessään tytön vaaleita hapsia pois silmiltä. – Mä vähän pelkäsin, että sä toisit sen tänne joka toinen viikonloppu vähintään, niin kun sä olit tottunut juoksemaan ulkona. Tai te.
- Hmm, sanoi Ilse. – Se oli sillon. Mutta nyt mä olen kyllä tosi ilonen siitä, että pääsen ulos.
- No ala painua, hyvä ihminen!

Ja Ilse painui, kiersi kotikorttelin pari kertaa, ennen kuin löysi parkkipaikan ja meni sitten vaihtamaan vaatteita. Stumppikin oli jo tullut ja oli suihkussa, mistä hän astui ihmisten ilmoille, kun Ilse paranteli meikkiään peilin edessä.
- Ai niin, sulla oli ne pikkujoulut, Stumppi muisti. – Mihin te oikeen meette?
- Mitä sä sillä tiedolla teet? Ilse tuhahti.
- No että tiedän varoa sua, tietysti, ettei törmätä.
- Kiitos vaan.
- Se oli hei vitsi. Mihin te oikeesti meette?
- Häppärin yläkertaan, Royaliin. Yksityistilaisuus. Älä tule kuokkimaan.
- Älä luule, että mä haluaisin! Vaikka itse asiassa on aika tylsää, ettei me enää koskaan käydä yhdessä ulkona.
- Niinkö? Ilse sanoi yllättyneenä. Sitä he eivät tosiaankaan olleet tehneet pariin vuoteen, sen jälkeen kun Miila-projekti oli alkanut.
- Hei, mä tiedän, mä tulen sinne alakertaan ja sitten kun sulla alkaa olla tylsää niiden sun tiukkapiposten työkavereiden kanssa niin tuut alas ja pidetään hauskaa!

Stumppi pisti kätensä hänen ympärilleen ja katsoi häntä peilin kautta innokkaana, ihan kuin joskus ennen. Ilsen oli pakko hymyillä. Se kuulosti itse asiassa aika houkuttelevalta.
- Saatanpa tullakin, hän myöntyi.
Stumppi ilahtui selvästi ja seurasi häntä makuuhuoneeseen vilkuillen, miten hän vaihtoi työvaatteet alusvaatteita myöten juhlavampiin.
- Aiotko sä kiksautella jonkun kanssa pöydän alla? hän kysyi syyttävästi, kun Ilse veti jalkoihinsa mustat stay-up –sukat.
- Hei muru, eikö me just tehty treffit keskenämme? Ilse nauroi. – Ehkä mä pystyn säästelemään siihen asti.
- Mitä turhia säästellä, Stumppi ehdotti ja otti hänestä kiinni.
- Hei, en mä ehdi nyt.
Se oli kuitenkin pitkästä aikaa hyvä hetki ja Ilsestä oli mukava suudella Stumppia.
- Kato nyt, miten kivaa meillä olisi ilman sitä penikkaa, Stumppi huokaisi. Sitä Ilse ei vaivautunut kommentoimaan, työnsi vain tämän pois ja otti leninkinsä henkarilta.

- Joku on varannut ihan liian pienen tilan, marisi Satu, kun väkeä tuli vaan lisää ja lisää, eikä Ilse voinut muuta kuin olla samaa mieltä. He olisivat tarvinneet ehkä koko ravintolan, isoa alakertaa myöten, sen sijaan, että heidät ahdettiin tänne pikkuiseen yläkertaan. Siellä ei ollut edes pöytiä vaan ilmeisesti oli tarkoitus syödä seisten, kyynärpää viereisen lautasella.
- Voi joutua ottamaan pari lasia viiniä, että tän kestää, Ilse arveli ja aloitti juomalla tervetuliaisglöginsä pois. Hänen mielessään kyllä pyöri varoittava ajatus siitä, että pari lasia voisi olla ihan riittävästi, mutta hän sortui siltikin ottamaan kolmannen, ja neljännenkin, ja sen jälkeen hänellä tuntui koko ajan olevan täysi lasi kädessään, vaikkei hän havainnut, missä vaiheessa se aina täyttyi. Ruoka oli joka tapauksessa aika onnetonta, ja sitä oli hankala syödä seisaaltaan, joten sen hän jätti vähemmälle. Mutta hauskaa hänellä oli, hyvä ihme sentään, vaikka tanssimaan ei mahtunutkaan. Eipä sillä, musiikkikin oli joululauluja, eikä Petteri Punakuono kauheasti houkuttanut. Sitten jossain vaiheessa hän muisti Stumpin, kun hän näki pienen porukan suuntaavan ulos ja puheistaan päätellen alakertaan.

- Mä taidan lähteä alas tanssimaan, hän ilmoitti Sadulle ja pojille ja nämä olivat heti valmiita. Pahaksi onneksi he törmäsivät Kariniin ennen kuin ehtivät ulos. Nainen mulkaisi heitä tekopirteästi ja Ilse tukahdutti halun tallata tämän varpaille. Hän alkoi tänä vuonna hyvin ymmärtää sitä, miksi pikkupomoja pikkujouluissa saatettiin kurmuuttaa. Hänellä oli hampaankolossaan yhtä ja toista, mutta ei hän sentään ollut niin paljon juonut, että olisi halunnut aloittaa kissatappelun.
- Hélvetin hyvää joulua, hän kuitenkin sanoi purevalla äänellä, jotain hänen oli pakko sanoa purkaakseen äkkiä keräytynyttä kiukkua. Karin ei vastannut, kohotti vain kulmakarvojaan niin, että ne katosivat otsatukan alle ja väisti, kun nelikko jatkoi matkaansa.
- Sä olet mahdoton, Satu hihitti. – Nyt se kantaa sulle entistä enemmän kaunaa.
- Mähän vaan toivotin hyvää joulua, Ilse sanoi viattomana.

Alakerrassa oli huomattavasti parempi meno, ja siellä pääsi tanssimaan. Petri ja Johannes hyytyivät ensimmäiseksi, sitten Satukin alkoi näyttää voipuneelta noin kuuden kappaleen jälkeen ja he kävivät välillä ostamassa jäävettä.
- Tuhlausta jonottaa tän takia, Ilse sanoi paheksuvasti, mutta ei hän muutakaan halunnut. Oluen juominen nestehukkaan oli vaarallista. – Ja sitten takasin.
- Mun kengät tappaa mut, Satu valitti.
- Ota ne pois, Ilse sanoi huolettomasti ja totesi, että alas oli löytänyt jo aika suuri joukko työkavereista. Tuntui oikeastaan ihan mahdolliselta, jopa luultavalta, että yläkerran tungos ja joululaulut olivat Karinin suunnittelemia. Hän ehkä ohjasi siellä piirileikkejä parhaillaan.

- Nyt levätään, Satu ehdotti lopulta, kun musiikki vaihtui hitaammaksi, mutta kun he lähtivät etsiytymään pois lattialta, ilmestyi Stumppi esiin lattiaa reunustavasta ihmisjoukosta.
- Ai niin, sinä, Ilse muisti.
- Sulla näyttää olevan hauskaa, mä olen katsellut teitä ikuisuuden, Stumppi naurahti ja Ilse esitteli heidät nopeasti.
- Satu, mun työkaveri, Stumppi, mun lapseni isä.
- Tai niin se väittää, Stumppi sanoi Sadulle ja Ilse mottasi häntä mahaan, nauraen ja leikillään tosin vain. Sitten Stumppi halusi tanssimaan ja he palasivat lattialle.
- Täähän on mukavaa, Ilse totesi ihmeissään. Hän tunsi samaa vanhaa kutkuttavaa ylpeyttä siitä, että he olivat epäilyksettä tanssilattian parhaimman näköinen pari.
- Mitä sä sitten kuvittelit, että tää olisi? Stumppi kysyi ja otti hänestä paremmin kiinni.
- Nyt kaikki työkaverit kuvittelee, että mä olen mennyt hakemaan vieraista pöydistä, Ilse kikatti.
- Mitähän ne mahtais sanoa, jos me häivyttäis pois?
- Lähtisitkö sä muka ennen valomerkkiä?
- Voisin mä tänään lähteä, Stumppi sanoi ja painoi otsansa melkein kiinni Ilsen otsaan niin, että he saattoivat tuijottaa toisiaan silmiin näyttäen epäilemättä suunnattoman rakastuneilta. – Mitäs sanot? Me ollaan hei lopultakin kahdestaan kotona.
- Mun täytyy käydä ensin vessassa, Ilse sanoi pari sekuntia mietittyään. Hän muisti pelottavan hyvin, millaista oli ollut silloin, kun hän oli ollut kulmakarvojaan myöten rakastunut Stumppiin.
- Ehkä mä sen maltan odottaa. Mä tulen saattamaan sua.

He poistuivat nauraen tanssilattialta, pujotellen ihmisjoukon läpi. Ilse oli taas näkevinään Karinin ja mietti villin hetken, esittelisikö Stumpin tällekin, mutta päätti jättää sikseen. Stumppi voisi hyvinkin ellei nyt ihan ravistella tätä niin sanoa jotain törkeää ja epäilemättä typerää, mikä pilaisi vaikutelman.
- Odota tässä, paikka, Ilse sanoi Stumpille, kun he olivat päässeet vielä alempana sijaitseviin toiletteihin vieville pitkille kiviportaille. Sitten hän astui harhaan, menetti tasapainonsa ja pyöri rappuset alas.

Lähettäjä: hruuna 
Päivämäärä:   20.9.08 23:26:09

Oijoi.

Jälkipalaa? Ja infoa suositteluuni sain tutulta jolle mesessä panin linkin, hää uhrautu ekana lukemaan Jessin (ainakin mie ymmärsin että Karoliina on Jessin aikaan liittyvä?).

Lähettäjä: hih. 
Päivämäärä:   21.9.08 00:23:59

ohhoh. toivottavasti ei käy mitään ilselle.
Veskun teinivuosista voisi olla kiva kuulla :)

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   21.9.08 04:56:37

Sennnu, a) on kännissä, b) tykkään susta, c) musta ois tätä tarinaa kohtaan raiskaus kertoa Jessin ja Veskun lapsien tarina. Ei kaikkea tarvi kertoa! Mä en ainakaan tahdo lukea Ilsen ja ARtsin kuolemasta, saati Jessin ja Veskun hautajaisista, got my point? Öitä muruset!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   21.9.08 10:07:36

Tölkki-kulta! <3
Paitsi että enkä ole! Enkä ollut tohonkaan aikaan! xD xD

Ja tommosista en kyllä aio kirjottaakaan. Mä en halua kirjottaa enää yhtään kuolemia kun toissaviikonlopun paruin yhtä kuolemaa, joka piti kirjottaa. Mä kirjotan vaan iloisia juttuja tästedes.

----------------
Villakoiran ydin

Onneksi siitä seurasi vain käsivarren murtuma. Yhtä hyvin Ilse olisi voinut taittaa niskansa tai lyödä päänsä halki. Sen verran ilkeästi luut kuitenkin hajosivat, että hän sai kaikkiaan kokonaiset kymmenen viikkoa sairaslomaa, ei tosin kaikkea kerralla vaan ensin neljä viikkoa, sitten kaksi lisää ja sitten viikko kerrallaan. Oli suunnattoman noloa mennä maanantaina työpaikalle käsi kipsissä ja kantositeessä kopioimana sairaslomatodistusta.
- Mitä sä olet tehnyt itsellesi? Satu huudahti kauhistuneena ja siitä Ilse päätteli, ettei ehkä yksikään työkaveri ollut nähnyt hänen kuperkeikkaansa. Sekin oli ollut äärettömän noloa, mutta onneksi hän oli päässyt melko vikkelästi jaloilleen sen jälkeen, todettuaan vain selvinneensä hengissä. Sitten olikin ajettu taksilla Mariaan eikä kotiin kuhertelemaan.
- Teloin vähän itseäni, Ilse paljasti. – Karin ei ollut huoneessaan, tiedätkö sä onko se jossain?
- Ei kai se kuin kahvilla, tai en mä ainakaan tiedä, Satu arveli.
- Kai mun pitää etsiä se tai odottaa, Ilse huokaisi.
- Mä tulen mukaan, mä odotin vaan sua aamukahville, Satu päätti.

Karin oli kahvihuoneessa, nojaten tavalliseen tapaansa tiskipöytään kuppeineen. Hän oli kiireinen nainen, ei hän ehtinyt istua juoruamaan, vaan juorusi mieluummin seisaallaan. Hänen silmänsä kapenivat, kun Ilse käveli sisään sidoksineen.
- Mä otan vähän joululomaa, Ilse sanoi ja nainen tuhahti.
- Tuli otettua vähän liikaa pikkujouluissa, vai? hän kysyi ilkeästi.
- Niinkö luulet? Ilse kysyi siloisella äänellä ja ojensi sairaslomalappusensa. Hän oli arvannut Karinin vain ja ainoastaan kuvittelevan hänen riehuneen kännipäissään – no, ehkä hän tiukasti ottaen olikin – mutta todistuksessa oli luojan kiitos lauantain päivämäärä. He olivat joutuneet odottamaan aamuyön puolelle, ennen kuin Ilse oli saatu kipsattua.
- Mitä sä olet sitten tehnyt? Karin kysyi.
- No sitä mun ei taas tarvitse sulle selvittää. Ehkä mulla on burn-out.

Ilse katsoi saaneensa moraalisen voiton, mutta alkoi lähdettyään epäillä, oliko ollut viisasta ottaa sitä. Hän oli vain suututtanut Karinin, taas kerran. Asialle ei kuitenkaan voinut enää mitään, joten hän lakkasi murehtimasta sitä. Oli ihan tarpeeksi murehtimista siinäkin, miten hän yksikätisenä pärjäsi Miilan kanssa. Stumppi oli ollut aamulla kuin suolapanoksen ahteriinsa saanut karhu, kun hän oli joutunut pukemaan lasta sen sijaan, että olisi päässyt livahtamaan töihin tavanomaisen rutiininsa mukaan.

Onneksi oli Kate. Hän tuli iltapäivällä soittamaan ovikelloa.
- Mutsi lähetti mut sulle avuksi, hän sanoi ja käveli sisään.
- Mitä sä meinaat? Ilse kysyi ymmällään.
- No, ethän sä saa mitään tehtyä. Mä voin laittaa ruokaa ja hoitaa Miilaa. Ei mulla mitään muutakaan tekemistä ole. Ja pidän sulle seuraa.
- Ai sä niinku muutat meille?
- Jos sä huolit. Ainakin siksi aikaa kun sun käsi on kipeä. Äiti sanoo, ettei se monta päivää ole, Kate sanoi ja vilkaisi kipsiä.

Ilse ei keksinyt, miten olisi kieltäytynyt, eikä hän oikeastaan halunnutkaan, vaikka tiesi, että todennäköisesti Tarjan kehotteluja paremmin oli purrut se, ettei Kate ollut oikein ikinä päässyt eroon pikkutyttömäisestä ihastumisestaan Stumppiin. Mutta eipä se häntä häirinnyt, huvitti vain, ellei säälittänyt. Hän lähetti Katen ensitöikseen hakemaan varasängyn ullakolta ja otti itse särkylääkkeen ja torkut sillä aikaa, kun tyttö ruuvasi sen jalkoja paikoilleen. Hän ei tiennyt, oliko Tarjan ”pari päivää” tarkoitettu vain lohdutukseksi vai oliko Tarjalla jotain sisäpiirin tietoa luunmurtumista, mutta totuus oli, että nyt se oli vielä pirun kipeä.

Kate oli pysynyt samanlaisena murjottavana, silmänsä liian mustiksi maalaavana tyttönä, kuin mitä oli ollut Ilsen tutustuessa häneen, mutta yhtä hapan hän ei ollut Ilsen luona kuin kotona. Päinvastoin, hän oli oikein piristävä ja aloitti kodinhengettären hommansa käymällä kaupassa ja leipomalla suklaapikkuleipiä. Sitten he kävelivät yhdessä Ilsen kanssa hakemaan Miilan hoidosta ja istuivat naurusta ulvoen katsomassa videoita kun Stumppi tuli kahdeksan aikoihin. Ilseä vähän kismitti miehen viipyminen. Olisi voinut edes soittaa ja kysyä, miten hän pärjäsi ja saiko hän lapsen päiväkodista kotiin sen sijaan, että mielenosoituksellisesti viipyi tunteja tavallista myöhempään, ihan kuin välttyäkseen kaikilta hänelle mahdollisesti lankeavilta kotitöiltä.
- Kate tulee meille vähäksi aikaa, Ilse sanoi kuitenkin vain, viitsimättä ruveta siinä Katen nähden nalkuttamaan.
- Jaaha, sanoi Stumppi ja meni keittiöön tutkimaan jääkaappia.

Kate touhuili miten parhaiten taisi Ilsen ohjeiden mukaan. Miilan kanssa hän oli aika taitava, mutta ruoanlaitto oli riskipeliä ja siivoaminen jotain ihan onnetonta. Ilse alistui siihen, että saisi itse hoitaa suursiivouksen joskus paljon joulun jälkeen parannuttuaan, sillä tuntui, että imurinkin kanssa Kate onnistui vain siirtämään villakoira-armeijoita yhdestä nurkasta toiseen. Stumppi jaksoi olla vieraanvarainen ja kohtelias pari päivää, sitten hän palasi normaalielämään, röhnötti sohvalla kitaten kaljaa ja katsellen telkkaria tai sitten uppoutuneena johonkin omaan maailmaansa kuulokkeet korvilla.
- Eikö se tykkää siitä, että mä olen täällä? Kate kysyi.
- Ei se sitä haittaa, tommonen se on aina, Ilse paljasti.
- No ei siitä paljon seuraa ole.
- Ei.

Viikonloppuna Stumppi meni tietenkin ulos. Ilse varoitti Katea, ettei hämmästyisi, jos heräisi yösydännä kompurointiin.
- Ai, sillä on pikkujoulut, sanoi Kate pitkämielisen näköisenä.
- Jotain semmosta joo.
Ei Stumppi aina kolistellut tullessaan, mutta sillä kertaa kyllä. Ilse avasi toista silmäänsä sen verran, että tarkisti Miilan nukkuvan edelleen, käänsi kylkeä ja jatkoi uniaan, mutta heräsi jonkin ajan kuluttua uudelleen. Oliko hän kuullut mitään vai uneksinut? Stumppi ei ainakaan ollut tullut nukkumaan. Joskus hän oli kyllä simahtanut eteisen lattialle, ja se olisi tietysti vähän noloa nyt, kun Kate oli täällä. Ilse päätti mennä katsomaan.

He istuivat keittiössä, Stumppi ja Kate, molemmat kaljapullon kanssa. Stumpin tukka roikkui silmillä ja pää nyökähteli, Katen ilme meni pelästyneeksi, kun hän huomasi Ilsen.
- Me vaan juteltiin, hän sanoi.
- Tietysti te vaan juttelitte, Ilse sanoi ja tuijotti pulloa Katen kädessä. – Etkö sä ole liian nuori juomaan tota?
- Ilse hei, Kate nauroi. – Tässä iässä sä olit ryypiskelly jo lähemmäs kymmenen vuotta, sä olet kertonu. Ja niin olen mäkin.
- Hurja lapsi, Ilse mutisi, kun Stumpin pää kolahti pöytään. – Mees nukkumaan.
- Viedäänkö me toi sänkyyn? Kate kysyi asiallisesti katsoen Stumppia.
- Ei. Herätköön tosta, jos se oppisi siitä jotain, Ilse sanoi ja meni takaisin nukkumaan.

Vajaan viikon kuluttua Ilsen kättä ei särkenyt enää juurikaan ja Kate meni takaisin kotiin. Kipsin kanssa pystyi itse asiassa aika hyvin toimimaankin, kun ei tarvinnut varoa kipua. Jopa Miilan kylvettäminen onnistui, kunhan puki muovipussin kipsin päälle. Jouluksi he kyllä menivät Marjaniemeen, ja sen jälkeen Ilse kävi hakemassa lisää sairaslomaa. Luut olivat luutuneet jotenkin puutteellisesti ja häntä katsottiin kuin kummajaista ja kysyttiin, joiko hän maitoa. Stumppi, joka oli alkuun ollut myötätuntoinen ja ymmärtäväinen, alkoi kyllästyä hänen sairaslomaansa.
- Koska sä oikeen aiot palata takasin töihin? hän kysyi, kun Ilse sai kirjeen, jossa sanottiin, että hän alkaisi palkan sijaan saada sairaspäivärahaa, jota piti anoa ja blaa-blaa.
- Kunhan lääkärit sanoo, sanoi Ilse.
- Ja páskat, istut täällä vaan laiskottelemassa ja levittämässä persettäs. Ipanakin pitää raahata hoitoon joka päivä, maksaahan sekin.
Ilse katsoi häntä loukkaantuneena.
- Sinähän se oletkin oikee työn sankari. Pelkäät vaan joutuvasi maksamaan jostain jotain.

Lähettäjä: hruuna 
Päivämäärä:   21.9.08 10:30:40

Miulla on nälkä. Vieläkin.

Mä tosin voin jo arvailla, miten tässä käy. Onko tähän vielä miten paljon jatkoa?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   21.9.08 10:41:20

Siinä tusina lukua on valmiina, mutta en oo varma montako vielä tulee.
Niin ja joo, Karoliinahan tosiaan on jessijutuista.

Oispa kiva kuulla mitä sä arvailet :D

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   21.9.08 16:10:24

Multa ehkä jotenkin lienee unohtunu yks o-kirjain tuolta =P

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   21.9.08 16:39:26

Ehkä x)
------------
Meni helmikuulle, ennen kuin Ilse lopulta sai luvan palata töihin. Hän oli pari kertaa käynyt toimistolla viemässä uusia sairaslomalappusia ja juttelemassa porukan kanssa, ja nämä olivat vaikuttaneet sen verran työn uuvuttamilta, että hän oletti olevansa kovasti tervetullut. Siksi olikin yllätys tulla toimistoon, missä ei kuulunut tervetulotoivotuksia tai tavanomaista sanailua ja radiokin kuulosti siltä, kuin joku olisi vain unohtanut sen päälle ja olisi viikonloppu. Vain ilmastointi hurisi.
- Onko joku kuollut? Ilse kysyi katsellen ympärilleen. Petri ja Johannes istuivat omilla paikoillaan, Satu omallaan pureskelemassa kynsiään, ja kaikki olivat hiljaa.
- Lue sähköpostisi. Meitä irtisanotaan, sanoi Satu lopulta.
- Ei kai, Ilse sanoi ja kiirehti koneelleen. Tietenkään hän ei muistanut salasanaansa, joten hän hyppäsi seuraavaksi Sadun luo lukemaan tämän olan yli.
- Kannattavuutta, tehostamista, kenkää, Satu summasi.
- No niin, oli kiva tutustua, minä ainakin saan kenkää, Ilse sanoi masentuen.
- No älä nyt vielä maalaa piruja seinille.
- Hei, ketä se kurppa vihaa? Ketä ilman te ootte selvinneet ensin kokonaisen äitiysloman ja sen jälkeen kymmenen viikon saikun? Mä taidan lähteä saman tien takasin ja mennä työvoimatoimistoon, Ilse sanoi.
- Et sä nyt voi mihinkään lähteä. Nyt sun pitää pelastaa meidät tästä suosta, missä me ollaan. Eikä tässä nyt sitä paitsi tällä viikolla ketään irtisanota. Pitää niiden olla harkitsevinaan, että kehen iskeä.

Ilseen ne kuitenkin iskivät. Onneksi hän ei kuullut sitä Karinilta vaan tämän esimieheltä, joka vaikutti olevan aidosti pahoillaan ja jonka silmiä Ilsen ei niin kovasti tehnyt mieli kaivaa ulos kuopistaan. Aika lailla kuitenkin.
- Sulla on kuukauden irtisanomisaika, eikä me tietysti voida vaatia, että sä olet ahkerimmillasi täällä enää, mies sanoi.
- Onko mun pakko olla täällä? Ilse kysyi.
- Ei.
- Selvä, hyvästi sitten. Laitatko työtodistuksen postissa.

Sen lupauksen saatuaan Ilse marssi paikalleen. Hän olisi mielellään tuhonnut kaikki keskeneräiset työnsä, mutta siitä olisi koitunut kohtuutonta haittaa Sadulle ja pojille, niinpä hän vain nappasi Miilan kuvan koneen päältä ja lähti. Muut olivat kuka missäkin, ehkä asiakkailla tai syömässä tai tupakalla, mutta ei Ilsen hermo riittänyt odottaa. Hän halusi pois täältä ja pian. Hän halusi vetää perskännin ja sen hän onnistuikin tekemään, kiitos Tarjan ja Katen, joille sopi, että hän vei Miilan heille saman tien.
- Totta kai sä saat töitä, Tarja lohdutti. – Olethan sä saanut tähänkin asti.
- Niin, mutta tänään mä en jaksa, Ilse huokaisi. – Älä sano isälle, mutta mä aion mennä Alkoon, ostaa pullon viinaa ja juoda sen.
- Mä voin tulla auttamaan sua, Kate sanoi silmät kirkastuen, mutta sulki suunsa, kun Tarja mulkaisi häntä.
- Tule vaan jos haluat, Ilse sanoi. – Ja jos Tarja jaksaa yksin hoitaa vauvan ja päästää sut. Seura ei olisi pahitteeksi. Yksin ryyppääminen on alkoholismin alku ja silleen.
Tarja näytti vähän aikaa kauhistuneelta, mutta huokaisi sitten.
- Aikuisiahan te kai olette. Ette kai te itseänne kuoliaiksi juo.
- Mulla ei ole mitään aikomusta tappaa itseäni ja jättää elämäni valoa orvoksi, sanoi Ilse ja rutisti Miilaa. – Mä vaan haluan nyt johonkin purkaa kaiken tän suuttumuksen, valittaa jollekin.
- Entä kickboxing? uskalsi Tarja ehdottaa, mutta siinä vaiheessa Ilse ja Kate olivat jo menossa.

He päätyivät Ilsen luo, tietenkin, parin Helsinginkadun Alkosta haetun pullon kanssa ja jos Ilsen mielessä oli häivähdyskään huonoa omatuntoa se liittyi vain ihan hiukkasen Miilaan ja enimmäkseen Kateen.
- Ei tää ehkä ollu hyvä idea, Ilse sanoi katuvaisesti.
- Miten niin ei ollu? Musta oli!
- Tarja pitää mua ihan hirveänä.
- Ja mitäs väliä sillä muka on? Kate kysyi.
- Ei ehkä sulle mutta mulle on.
- Äh, on kai se itsekin joskus ollut nuori. Miksei me muuten mentäisi jonnekin ravintolaan, tanssimaan?
- Juu ei. Mua ei yhtään huvita tänään pitää hauskaa, mä haluan pitää ikävää. Sori.
He leiriytyivät Ilsen olohuoneeseen. Hän selaili pienen läjän Hesareita ja repi muutamia työpaikkailmoituksia talteen, mutta kyllästyi sitten.
- Oikeesti, mä taidan päätyä Alepan kassaksi, hän sanoi ja laskeutui lattialle selälleen.
- Ei semmoseksi pääse, mä olen yrittänyt, sanoi Kate.
- Hienoa. Mulla ei siis ole mitään tulevaisuutta, Ilse sanoi masentuneena.

Stumppi riemastui ihan vietävästi tullessaan kotiin ja kuullessaan, että hän oli ainoa, jolla siinä perheessä oli töitä.
- Et kai sä kuvittele, että mä pystyn elättämään sut ja muksun ja maksamaan sun asuntolainaasi? Älä edes kuvittele!
- Artsi elättää Kaisan ja Jessin, huomautti Ilse.
- No se onkin munaton nössö.
- Ei kai se ihan munaton voi olla, jos se on saanut lapsen aikaiseksi, Ilse sanoi vihaisesti. – Ja kai mä jotain löydän. En ehkä ihan omalta alalta, enkä ehkä yhtä hyväpalkkaista mutta jotain. En mä koskaan kuvitellutkaan, että sua huvittaisi elättää omaa lastasi.
- Ja mistä mä tiedän, että se on mun? Stumppi tiuskaisi ja lähti takaisin ulos. Kate istui ja kuunteli silmät pyöreinä.
- Tervetuloa todellisuuteen, Ilse sanoi väsyneesti.

Myöhemmin alkoi kyllä vaikuttaa vähän siltä, että Stumppi oli tavallaan tyytyväinenkin siitä, että Ilse oli saanut potkut. Se hiveli hänen omanarvontuntoaan. Eipähän voinut akka enää hyppiä silmille ja olla olevinaan parempi. Stumppia oli ärsyttänyt suunnattomasti se, miten riippumaton Ilse oli hänestä ollut. Ei edes hänen nimensä kelvannut postiluukkuun. Se oli melkein sen arvoista, että hän joutuisi ehkä käyttämään vähän enemmän rahaa asumiseen ja lapseen.

Mutta sitten kaikki repesi. Ilse oli ollut kotona ehkä kolmisen viikkoa, soittanut ainakin tusinan verran työpaikkailmoituksia läpi ja lähetellyt saman verran hakemuksia mutta päässyt vain yhteen haastatteluun asti. Häntä alkoi ahdistaa, eikä hän saanut nukuttua. Niinpä hän istui eräänäkin perjantai-iltana myöhään keittiön pöydän ääressä tuijottaen seinää ja miettien synkkiä ajatuksia, kun Stumppi tuli myöhään kotiin käytyään tavalliseen tapaan nollaamassa viikon työt kavereidensa kanssa ravintolassa.
- Etkö sä voisi vähän rajottaa tota juomista? Ilse kysyi, kun hän hoippui sisään. – Siihen menee kauheesti rahaa.
- Älä sä mun rahoista huolehdi, huolehdi omista olemattomistasi, Stumppi sanoi ilkeästi.
- Ei hemmetti, tästä ei tule enää mitään, Ilse tajusi. – Ei tää ole mitään elämisen arvosta elämää.
- No nytkö sä ahdistuit? Pitääkö mun paijata sua, ettet sä vedä itteäsi hirteen? Stumppi pilkkasi.
- Mä en kaipaa sun paijailujasi, Ilse suuttui ja sen verran kovaäänisesti, että Miila heräsi siihen ja alkoi itkeä. Tai ehkä hän oli herännyt jo Stumpin tullessa, kun ulko-ovi oli kolahtanut.

- Ja toi penteleen mölyapinakin, nyt mä hiljennän sen kerrankin, Stumppi hermostui ja lähti kohden makuuhuonetta. Ilse meni pelästyneenä perässä, ja ehti hädin tuskin väliin, kun Stumppi nappasi lapsen sängystä ja alkoi ravistella sitä.
- Päästä irti siitä! hän huusi ja yritti saada kiinni jostain, lapsesta, Stumpista, mistä tahansa, ja Miila huusi kuin henkensä hädässä. Lopulta hän puri Stumppia käsivarresta kun ei muutakaan keksinyt. Tämä karjaisi kivusta, irrotti otteensa Miilasta ja kääntyi lyömään Ilseä niin, että tämä tipahti polvilleen lattialle. Päässä tuntui oudolta, mutta näytti Stumppikin pelästyneeltä.

- Hei, en mä tarkottanut, hän sanoi ja Miila jatkoi itkuaan. Ilse tunnusteli poskeaan, nousi hitaasti seisomaan ja nosti lapsen syliinsä.
- Nyt sun on parempi lähteä, hän sanoi Stumpille.
- Mihin muka?
- Pois täältä. Nyt tää loppui. Mua ei lyödä, eikä mun lasta.
Hän taisi näyttää sen verran vaaralliselta, että Stumppi totteli. Ilse meni perässä eteiseen ja pisti varmuusketjun kiinni hänen perässään. Miila alkoi vetää välillä henkeä rääkäisyjen välissä ja nikotella, ja lopulta se hiljeni, kun Ilse sammutti valot ja käpertyi sen kanssa sängylle.
- Nyt tässä ollaan vaan sinä ja minä, hän sanoi ja lapsi pisti peukalon suuhunsa. – Ja meidän pitäisi keksiä jotain.

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   21.9.08 16:56:01

Miehinen sika.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   21.9.08 17:37:55

ui missä on ritari!?

Lähettäjä: hruuna 
Päivämäärä:   21.9.08 17:52:01

Komppaan tölkkiä.

Lähettäjä: neaa 
Päivämäärä:   21.9.08 18:15:34

puoli iltapalaa?

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   21.9.08 18:58:20

Taas mahtava tarina :) miusta ois kiva kuulla jessistä ja veskusta viellä! Vai loppuko niite tarina kaksosten syntymään?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   21.9.08 20:02:31

Jekku, toistaseks se loppu, sitäpä mä tässä just arvon, että vieläkö sieltä löytyisi jutunjuurta.

Tripi, ritarit on satuolentoja...
-------------

Uudet ympyrät

Loppujenlopuksi ratkaisu tuntui itsestään selvältä, kunhan se vain juolahti Ilsen mieleen. Kun täällä ei kerran mikään onnistunut, vaan hän oli päinvastoin vain onnistunut sotkemaan elämänsä oikein railakkaasti, niin miksei aloittaisi kokonaan uudestaan alusta? Mikä häntä muka täällä pidätteli paitsi asuntolaina? Nita oli Italiassa, Ali hautautunut maalle, Stumpin tavarat kadonneet ja Artsilla oli Kaisa ja Jessi, joihin hän keskittyi todennäköisesti täysin unohtaneena, että oli joskus ollut rakastunut Ilseen ja varmasti aavistamatta, miten asiat nyt olivat keikahtaneet. Eikä Ilse tosiaankaan aikonut valistaa häntä. Oliko mitään säälittävämpää kuin tyhmä naisihminen, joka tajusi sittenkin pitävänsä miehestä siinä vaiheessa, kun tämä oli luovuttanut ja hankkinut perheen? Sitä paitsi Artsi oli niin kiltti, että hänelle olisi vain tullut paha mieli.

Äiti oli ihastunut mutta realisti.
- Se tulee olemaan sulle kauhea kulttuurishokki ja mitä sä ajatteli tehdä Miilalle, jos sä menet täällä töihin?
- Se onkin ainoa asia, joka on järjestyksessä, Ilse sanoi ylpeänä. – Mä otan Katen mukaan. Au pairiksi tai sen tapaiseksi.
- Ohhoh! Mitäs se siihen sanoo, ja sen äiti?
- Kate on ihastuksissaan, se kiipeilee jo seinille ja Tarjan mielestä mikä tahansa on parempi kuin että se vaan makailee kotona. Ja oppiipahan kieltä, siitä se on tyytyväinen.
Ilse ei sanonut, että Tarja epäili hänenkin palaavan kuukaudessa häntä koipien välissä takaisin.
- Entä sun asunto?
- Kai mä myyn sen. Miksi mä maksaisin siitä itseni kipeäksi kun en mä asu siinä?
- Mutta entä sitten, kun sä palaat?
- Kuka on sanonut, että mä palaan? Säkin jäit sinne kokonaan. Ja kai me saadaan alkuun asua sun luona, kunnes mä löydän jotain omaa?
- Mihin sä sitten ajattelit mennä, hotelliinko? Totta kai te saatte asua täällä, vaikka ikuisesti.

Asunnon tyhjentäminen oli suunnattoman raskasta, vaikka nyt päätöksen tehtyään Ilse oli muutoin aika valoisalla mielellä. Oli kuitenkin hidasta ja surullista pakata koko entinen elämä pois ja kauhean vaikeaa päättää, mitä ottaa mukaan ja mitä jättää taakseen, säilöä, myydä tai heittää pois. Onneksi Alilla ja Tapsalla oli iso talo, jossa oli edelleen tyhjiä huoneita, he ottivat ilomielin sinne Ilsen huonekalut.
- Tälle me ei kyllä keksitä käyttöä, Ali sanoi nauraen Miilan pinnasängystä, kun he kävivät hakemassa ensimmäisen osan, kirjahyllyn ja TV-tason ja sohvan. – Vai aiotko sä ottaa sen mukaan?
- En tosiaankaan. Mä taidan pyytää isää ottamaan sen niille. Siellähän me kuitenkin varmaan asutaan, jos tullaan joskus käymään.
- Kai te nyt joskus, sanoi Ali surullisesti. Hän ymmärsi Ilsen halun päästä jonnekin pois, mutta hänelle tulisi ikävä. Toisaalta, hän sieti tämänkin mielellään siitä ilosta, että Ilse oli lopultakin hankkiutunut eroon Stumpista. – Mikset sä muuten vuokraa tätä? Eikö myyminen ole kauhean vaikeeta nyt?
- Ei mulla ole nyt tarmoa ruveta etsimään vuokralaisia, eikä aikaakaan, mun täytyy päästä lähtemään ennen kuin mun rahat loppuu.

Ilsen isä ja Tarja olivat kuitenkin sitä mieltä, että Ilsen oli sulaa hulluutta ruveta myymään asuntoaan. Hinnat olivat alhaalla ja myyntiajat pitkiä ja he uskoivat sitä paitsi molemmat hänen palaavan piankin. Lopulta Ilse antoi periksi, kun he lupasivat etsiä vuokralaiset ja lainata tarvittaessa rahat muutamaan lyhennykseen, kunnes Ilse ehtisi asettua aloilleen ja löytäisi töitä.
- Eikö sulla ole ketään kavereita vailla asuntoa? Tarja kysyi.
- En mä tiedä kuin Stumpin ja sitä mä en huoli, Ilse sanoi otsaansa rypistäen. Hänen mielessään kävi, että ehkä Artsi ja Kaisa haluaisivat kaksioon yksiöstään, mutta päätti jättää kysymättä. Kai hän jossain vaiheessa myisi sen joka tapauksessa, ja silloin olisi ikävämpi ruveta häätämään tuttuja kuin tuntemattomia.

Heille piti kuitenkin käydä kertomassa. Sen jälkeen, kun Ilse oli syksyllä palannut töihin, hän oli nähnyt Kaisaa paljon harvemmin, eikä Artsia ollenkaan, mutta hän ei halunnut sanoa jäähyväisiä puhelimessa. Hänen piti saada nähdä Artsin vielä kerran. Niinpä hän eräänä iltana nosti Miilan rattaisiin ja käveli kylään. Kaisa kohotti hämmästyneenä kulmakarvojaan nähdessään hänet äkkiarvaamatta oven takana.
- Olisit soittanu, me ollaan kohta lähdössä Jessin kanssa satujumppaan, hän sanoi.
- No sori, mutta en mä viivy kauan. Mulla on asiaa.
- No tule sisään.
Ilse totteli ja istui varovasti sohvan reunalle riisuttuaan Miilalta haalarin ja saappaat. Artsi istui parven alla tietokoneensa ääressä.
- Mä lähden Englantiin, Ilse sanoi Kaisan kysyvälle ilmeelle, joka näytti toivovan, että hän kakaisisi pian asiansa ja katoaisi.
- Sä mitä? kysyi Artsi näyttäen siltä kuin joku olisi kalauttanut häntä halolla päähän. Kaisa näytti lähes yhtä tyrmistyneeltä.
- Miksi? hän kysyi. – Olemaanko?
- Niin, olemaan.
- Voi hitsi, ottiko se ero Stumpista noin koville, Kaisa päivitteli.
- En mä sitä sure, Ilse tuhahti.
- Miksi? Artsi kysyi näyttäen yksinkertaisesti kauhistuneelta.

- Mikä mua täällä pitelisi? Mulla ei ole edes töitä. Ilse yritti kuulostaa urhealta, mutta juuri nyt taas tuntui aika surkealta hypätä tuntemattomaan, eikä se ihan onnistunut.
- Onko siellä niitä paremmin? Artsi kysyi.
- Näyttää siltä, että missä tahansa on niitä paremmin kuin täällä. Et arvaa miten moneen paikkaan mä olen hakenut. Mä saan kohta mennä leipäjonoon.
- Sähän voit aina myydä asuntosi, sullahan on siinä rahaa kiinni vaikka miten paljon, Kaisa ehdotti.
- Tai sitten mä voin alottaa uuden elämän.
- Se on kaukana, Artsi sanoi ja Kaisa vilkaisi kelloaan.
- Meidän pitää nyt mennä tai me myöhästytään. Tulepas neiti, hän sanoi ja nosti Jessin kainaloonsa lattialta, missä tytöt olivat istuneet ja tuijottaneet toisiaan epäileväisen näköisinä, kuin olisivat muistelleet missä ja koska olivat viimeksi tavanneet.

- Koska sä lähdet? Artsi kysyi, kun Kaisa oli pukenut lapsen ja itsensä ja lähtenyt, viivyteltyään vielä hetken ovella toivottamassa Ilselle hyvää matkaa, kuin vihjaten, että tämänkin asia olisi lähteä.
- Viikonloppuna, Ilse sanoi. – Lauantaina Ali ja Tapsa tulee hakemaan loputkin huonekalut ja me mennään Miilan kanssa viimeseksi yöksi Marjaniemeen ja sitten sunnuntaina lähdetään.
- Etkä sitten voinut aikasemmin sanoa mitään?
- Mitä se olisi hyödyttänyt? Aika vasta mä tän päätinkin ja pikkusen on pitänyt kiirettä sen jälkeen.
- Voi jessus, Artsi puuskahti ja nosti katseensa kattoon. – Mä tulen kaipaamaan sua.

Sen kuuleminen tuntui suloiselta ja Ilse oli iloinen, että Artsi oli odottanut Kaisan lähtöä, ennen kuin sanoi sen. Tämä olisi vain tuhahdellut ja mulkoillut Ilseä, vaikka lause sinänsä olikin aika viaton heidän pitkän historiansa huomioonottaen.
- Hei, ei me olla nähty nytkään ikuisuuteen, hän muistutti kuitenkin.
- Mutta mä olen tiennyt, että sä olet olemassa.
- En mä lakkaa olemasta, vaikka muutankin ulkomaille, Ilse vakuutti.
- Pidä edes yhteyttä, joohan?
- Ette te katoa mun joulukorttilistalta.
- Mä haluan kyllä kuulla susta ennen joulua. Lähetä sähköposteja, ne on ilmasia. Niinhän Nitakin tekee.
- Mä lähetän sulle sähköposteja vaikka joka viikko, jos vaan saan semmosia töitä, että mulla on sähköposti, enkä joudu pizzeriaan tarjoilijaksi, Ilse lupasi.
- Hei, halataan, Artsi pyysi ilmeisesti päättäen ruveta kokonaan hempeäksi, kun oli kerran aloittanut ja mönki ihmisten ilmoille kolostaan. – Mulle tulee sua ikävä.
- Mullekin sua, Ilse sanoi tukahtuneesti, nousi ylös ja kiersi kätensä Artsin ympärille. He seisoivat siinä pitkän aikaa, siihen asti, kunnes Miila romahti pää edellä Jessin lelulaatikkoon ja alkoi itkeä.

Lähettäjä: hruuna 
Päivämäärä:   21.9.08 20:13:30

Miilaan mahto sattua. Muusta en sitten sanokaan mitään, arvaukseni vahvistettiin juuri tekstin kautta.

Jälkiapetiittia?

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   21.9.08 20:32:10

oi voi. ihanat pikkuset miila ja jessi :) MÄ niiiin odotan seuraavia pätkiä!

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   21.9.08 21:02:35

"He seisoivat siinä pitkän aikaa, siihen asti, kunnes Miila romahti pää edellä Jessin lelulaatikkoon ja alkoi itkeä."
Miuta vaan naurattaa, toi oli jotenkin niin koomista:D

Lähettäjä: otusvaan 
Päivämäärä:   21.9.08 21:32:59

Yöpalaa..? *koiranpentuilme*
Kun tääkin ehti lukea kaiken tähän mennessä julkaistun ja on jo henkilöistäkin ihan kartalla :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   21.9.08 22:21:20

Jaha :)
-----------

Kate heräsi paria viikkoa myöhemmin koputukseen ovellaan, ja loikkasi sängystä sellaista vauhtia, että hänen äitinsä olisi tipauttanut silmät päästään.
- Joo, hereillä, hän sanoi ja Ilse kurkisti sisään.
- Mun pitää varmaan lähteä, mä en tiedä kauanko mulla menee matkaan. Miltä mä näytän?
- Pelottavalta, Kate tirskahti ja katsoi Ilsen hametta ja jakkua.
- Hyvä. Kai. Miila, tule tänne, Kate antaa sulle kohta aamupalaa.
Pikkutyttö taapersi huoneeseen yöpuvussaan ja Ilse meni. Hänellä oli taas yksi työhaastattelu, varmaankin viides jo. Osan hän oli hommannut itse sanomalehti-ilmoitusten perusteella, mutta ei Ilonakaan ollut ollut toimettomana, hän oli pistänyt tuttaviaan vetelemään naruista ja saanut kuulla parista paikasta, jotka eivät olleet edes virallisesti auki vielä.
- Onnea, Kate huusi perään. Hän nosti lapsen syliinsä ja lähti hiljalleen alakertaan.

Sinä päivänä Ilse palasi jo ennen puolta päivää, kun Kate harkitsi juuri lähteä Miilan kanssa puistoon.
- Miten meni? Kate kysyi ja Ilse virnisti.
- Tää oli ehkä paras kaikista tähän asti. Pidä peukkuja!
- Mähän pidän kaiken aikaa. Lähdetäänkö vähän ulos?
- Mä vaihdan vaan vaatteet, Ilse sanoi ja palasi hetken kuluttua farkut jakkupuvun tilalla. Miila sai päälleen haalarin ja pipon ja pääsi rattaisiin.
- Mä olen sulle ikuisesti kiitollinen, Kate sanoi Ilselle. – Siis Lontoo, voi juma! Mä en voi ihan vieläkään uskoa, että mä asun täällä!
- Mä olen kiitollinen sulle. En mä olisi voinut lähteä ellet sä olisi luvannut tulla mukaan – en mä olisi voinut hakea töitä lapsi kainalossa, eikä mulla ole aavistustakaan, onko täällä edes olemassa mitään päivähoitosysteemiä. Paitsi olisi kai voinut palkata lapsenhoitajan, mutta miten löytää joku luotettava ja sä tulet kuitenkin paljon halvemmaksi, Ilse tuumasi. – Ja sitten se ei tietenkään osaisi puhua suomea ja mitäs Miila olisi siihen sanonut?

He kävelivät lähimpään puistoon, missä oli muitakin lastenrattaidenlykkijöitä. Kate katseli etsivästi ympärilleen. Kunhan hän oli ensimmäisten päivien jälkeen uskaltautunut liikkeelle tutkimaan ympäristöä, hän oli täällä kaiken rohkeutensa keräten puhutellut erästä tyttöä, joka oli ollut niin suomalaisen näköinen kuin olla ja saattoi ja olikin osunut oikeaan. Sanna oli aupairina ja hänellä oli ollut mukanaan perheensä kaksivuotias Oliver. Oli ollut hauskaa jutella hänen kanssaan, sillä Katelle oli ehtinyt jo selvitä, että vaikka Lontoo sinänsä oli kokemus, ei hän kuitenkaan viihtyisi, ellei löytäisi muutakin seuraa kuin Ilsen ja tämän äidin. Sanna oli sanonut suomalaisten aupairien perjantaisin kokoontuvan merimieskirkolle ja sinne Katekin aikoi uskaltautua. Olisi vaan helpottanut, jos olisi saanut osoitteen.
- Tiedätkö sä, missä täällä on suomalainen merimieskirkko? hän kysyi Ilseltä, kun ei Sannaa tänään näkynyt.
- En, mutta äiti varmaan tietää.
- Etkö sä haluaisi tulla mun kanssa illalla etsimään sitä? Mä vähän pelkään niitä metron lippuautomaatteja.

Ilse lupasi, ja he lähtivät kaupan kautta kotiin. Toisin kuin aina aikaisemmilla vierailuilla he eivät enää juuri käyneet iltaisin ulkona syömässä. Ilona sanoi, ettei täällä ollut tapana viedä pieniä lapsia ravintoloihin, jotain hampurilaispaikkaa ehkä lukuun ottamatta, joten Ilse oli ottanut tavakseen laittaa illalla ruokaa tai sitten he hakivat kotiin jotain, pizzaa tai kiinalaista. Tosin Ilona arveli, että muutamaan hänen suosimistaan itämaisista ravintoloista vaaleakiharainen pikku tyttö olisi ollut hyvinkin tervetullut, mutta Ilse epäili, ettei suomalaislapsen suuhun saanut sieltä mitään sopivaa – lapsi parka tukehtuisi ensimmäiseen lusikalliseen miedoimmastakin annoksesta.

Ilona kaivoi heille merimieskirkon osoitteen ja päätteli lähimmän metroasemankin, jolle heidän pitäisi pyrkiä.
- Ottakaa pyyhkeet mukaan ja käykää saunassa, hän ehdotti. – Siellä taitaa olla Lontoon ainoa suomalainen sauna.
- Ehkä toisen kerran, Kate sanoi. Hän ei halunnut vieraiden ihmisten kanssa saunaan, suomalaisia tai ei.
- Hassua lähteä asiakseen kirkkoon, sanoi Ilse, kun he lähtivät pimenevään iltaan.
- Mä luulen, että se on kirkko enemmänkin nimeltään kuin olemukseltaan, Kate sanoi. – Kai se on paremminkin hotelli ja kokoontumispaikka. Mutta musta on hullua mennä nimenomaan etsimään uusia ystäviä. Sä tulet sentään saamaan työkavereita, kunhan saat töitä, mutta mä en. Vaikka kai munkin pitää jossain vaiheessa joku iltatyöpaikka keksiä. Mun matkakassa ei kestä ikuisesti.
- Kyllä mä annan sulle rahaa, kunhan alan saada palkkaa, Ilse lupasi. – Ja nyt mä voin tarjota sulle metrolipun.

Hän tunki kolikoita puolen seinän kokoiseen lippuautomaattiin, joka Katesta näytti paremminkin avaruusaluksen kojelaudalta, mutta joka kiltisti sylkäisi ulos pari läpyskää.
- Näitkö, ei se ollu hankalaa, Ilse rohkaisi.
- Kai noihin tottuu, Kate sanoi stoalaisesti. Lasikopeissa istuvat lipunmyyjät olivat melkein yhtä pahoja, mutta mieluummin hän sittenkin kääntyi sellaisen puoleen, jos mahdollista. Hän lohduttautui sillä, että nämä olivat varmasti tottuneet ymmärtämään vaikka minkälaista mongerrusta, kun olivat myyneet lippuja varmasti miljoonalle turistille. Mutta metrosta hän piti. Oli jännittävää tutkia, miten pääsisi minnekin, lukea reittikarttaa ja osata pois oikealla asemalla, puhumattakaan siitä, että sitä saattoi tuntea itsensä ihan suurkaupunkilaiseksi kaikkien paikallisten seassa.

Ilse aikoi jättää hänet merimieskirkon ovelle, mutta Kate tarrasi hänen käsivarteensa kuin hengen hädässä.
- Sun on pakko tulla mun kanssa sisään. Mä en uskalla mennä yksin. Mä lähden ennemmin heti sun mukana takaisin kotiin.
- Kate, Kate, Kate, Ilse puisteli päätään, mutta nyökkäsi sitten. – Okei, tulenhan mä. Siellä on varmaan jonkinlainen kahvila.

Niin siellä olikin, mutta ensin Ilse halusi lukea läpi ilmoitustaululta kaikki mainokset eri tapahtumista.
- Miltä kuulostaisi mimmiliiga? Jalkapalloa lauantaisin, hän kysyi Katelta.
- Joo, tulkaa ihmeessä mukaan, meitä on liian vähän, puuttui puheeseen tyttö, joka seisoi tiskin takana kuin hotellissa ainakin. – Te ootte uusia? Mä olen Mailis.
- Me ollaan oltu täällä vasta pari viikkoa, sanoi Kate epävarmasti, mutta tyttö hymyili lämpimästi ja osoitti erästä ovea.
- Tervetuloa, tuolla on meidän suuri olohuone. Siellä on vielä vähän hiljasta, mutta ei ole kauan, jos vanhat merkit pitää paikkansa.
- Mä en halua viipyä kauhean kauan, mutta katotaan, jos sieltä saisi teetä, sanoi Ilse.
Sieltä sai, ja siellä oli suomenkielisiä lehtiä, joita he ahnaasti selailivat, mutta sitten Ilse alkoi vilkuilla kelloaan.
- Tykkäätkö sä huonoa, jos mä menen jo? Mä en haluaisi jättää Miilaa koko illaksi äidin kanssa, kun se on tehnyt viiskymmentä tuntia töitä. Hän katsoi vähän huolissaan Katea, joka tuntui täällä suurkaupungissa kauhean pieneltä ja nuorelta. Ei kuitenkaan täällä, tässä nimenomaisessa paikassa. Hän katsoi parhaillaan sisään tulevaa nuorta naista ja nyökkäsi Ilselle.
- Mene ihmeessä. Toi on se Sanna, jonka mä jo tiedän, mä jään juttelemaan sen kanssa vähäksi aikaa ainakin.
- Ja sä osaat varmasti takaisin?
- Osaan, Kate lupasi.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   22.9.08 00:56:17

oijoijoi lisää :)

Lähettäjä: saltsi 
Päivämäärä:   22.9.08 02:19:11

yhdyn tripiin :D

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   22.9.08 13:31:52

Onneks nyt ei olla irkissä. Ainakaan tietyillä kanavilla .D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   22.9.08 17:11:15

!addquote...
---------
Jouluksi kotiin

Ilse löysi kuin löysikin töitä, hän pääsi ohjelmoijaksi erään ison firman kehitysosastolle ja se, että sai palkkaa, helpotti sopeutumista huomattavasti. Onneksi hän oli jo edellisessä paikassaan tottunut käyttämään englanninkielisiä tietokoneita ja ohjelmia, se helpotti nyt huomattavasti elämää, joskin hänellä oli sitten muuta omituista, mihin totuttautua. Kuten tunnin tai ylikin kestävät lounastunnit, joilla saatettiin juoda olutta ja joiden jälkeen sitten sai kököttää töissä yömyöhään. Hän teki itsestään mieluummin kummajaisen saapumalla töihin aikaisin, käyttämällä ruokatuntiin vain sen aikaa, mitä meni syömiseen ja sai sen anteeksi vedotessaan siihen, että hänen piti ehtiä päästämään lapsenvahti vapaalle.

Se oli tottakin, tavallaan. Kate oli sopeutunut vielä nopeammin kuin Ilse oli uskaltanut toivoakaan, kun aluksi oli näyttänyt siltä, ettei tyttö uskaltanut omin päin ulos talosta. Kiitos kuului suurelta osalta merimieskirkolle, mistä hän oli löytänyt uusia ystäviä vaikka miten, ja näiden kautta hän oli hommannut itselleen työpaikankin. Hän kävi perjantaisin ja lauantaisin auttamassa tiskaamisessa ja plokkaamisessa eräässä pubissa, jonka baarimikon kanssa yksi auppareista heilasteli. Ei siitä paljon tienannut, mutta vähän taskurahaa, tai itse asiassa aika hyvinkin, sillä tiskarikin sai osuutensa, kun tippikuppi jaettiin illan päätteeksi.

- Joko sä alat kohta kyllästyä meihin? Ilse kysyi äidiltään tarjotessaan hänelle osaa palkastaan vuokraksi.
- Lakkaa miettimästä muuttamista, Ilonsa sanoi päättäväisesti. – Ei sulla ole varaa omaan asuntoon kunnon alueella ja se olisi hulluutta muutenkin, kun täällä on kerran tilaa.
- Mutta…
- Mä en halua! Etkö sä usko?
Ilse uskoi, sillä hänkään ei halunnut muuttaa. Hän oli tarpeeksi vanha pystyäkseen taas asumaan äidin kanssa, etenkin, kun he olivat paremminkin kaveruksia eikä painolastina ollut mitään kipeitä kasvatusyrityksiä murrosiässä. Ilona tuntui nauttivan siitä, että talossa oli hälinää. Katen uudet ystävät pistäytyivät aina välillä ja Miila nyt oli muuten vaan eläväinen. Ilona joutui hommaamaan portin portaiden alapäähänkin, sillä tyttöä kiinnosti kovasti kiivetä portaita ylös ja se tapahtui suunnattoman vikkelästi.

- Mä oletin, että mulla olisi ollut enemmän ikävä Suomeen, Ilse sanoi miettiväisesti.
- Tää on ihana paikka, Ilona sanoi kiintyneesti.
- Musta tuntuu kuin mä olisin asunut täällä muutaman vuoden eikä vaan muutamaa kuukautta. Sopiiko muuten, että Nita pysähtyy täällä elokuussa, kun se lähtee lomalle? Se saa sieltä ihan järjettömän halpoja lentoja tänne.
- Jos sun sänkyysi sopii.
- Nita sopii mun sänkyyn aina.

Kesän tullen Tarja ja isä alkoivat Suomessa huolestua, kun ei tyttäriä kuulunut takaisin kotiin. He olivat todellakin olleet lähes varmoja, etteivät he kauan jaksaisi puhua englantia ja yrittää pärjätä, ainakaan Kate, Ilse nyt saattoi välillä olla yllättävänkin itsepäinen.
- Älkää kuvitelkokaan vievänne multa lastenhoitajaa, sanoi Ilse uhkaavasti, kun he soittivat ja sitten, kun hän antoi puhelimen Katelle, tämä pisti paremmaksi.
- Mulla ei ole mitään aikomusta tulla takasin lähiaikoina. Ei, mä taitasin jäädä tänne, vaikka Ilse lähtisi takasin. Mulla on kivaa! tyttö lateli ja haroi lyhyitä hiuksiaan, jotka oli juuri käynyt kuudella punnalla leikkauttamassa ja värjäyttämässä Vidal Sassoonin kampaamokoulun opiskelijoilla.

Ilse oli rakastunut suurkaupunkiin. Hän oli ystävystynyt muutaman Katen kaverin ja parin työkaverin kanssa ja hänestä joka-aamuinen työmatka ruuhkametrossa oli auttamattoman romanttinen. Hän tunsi olevansa elokuvassa, kun hän ahtautui kyytiin pahvinen kahvimuki kädessään ja iso salkkumainen olkalaukku olallaan, ihan niin kuin Ilonallakin. Se oli lähinnä näön vuoksi mukana, ei hän siellä mitään elämää tärkeämpiä työpapereita kuljetellut, ei hänellä Miilalta ollut aikaa tehdä kotona töitä, mutta se sopi kuvaan, jonka hän halusi antaa. Ja oli siellä kuitenkin jotain elämää tärkeämpää, ohut pahvikansio, johon hän oli säilönyt Artsin ja hänen välisen sähköpostikirjeenvaihdon. Hän tunsi itsensä kerta kaikkiaan hupsuksi tehdessään niin, mutta hän halusi pitää sen mukana vaikkei siinä edes ollut rakkauskirjeitä, tavanomaisia kuulumisia vaan. Hämäyksen vuoksi hän säilytti samassa paikassa printtejä kaikista Nitan sähköpostiviesteistä. Alillakin oli töissä sähköposti, mutta näin kesällä hän ei tietenkään ollut siellä vaan he joutuivat soittelemaan pysyäkseen perillä toistensa kuulumisista.

Juuri ennen Nitan lomamatkaa Ali soittikin, mikä oli aika harvinaista. Yleensä Ilse soitti hänelle töistä, mikä ei tarkkaan ottaen ollut ihan sallittua, mutta kukaan ei kuulemma ruvennut nipottamaan, ellei sitten joka päivä puhunut tunnin ulkomaanpuheluita ilman ulkomaisia asiakaskontakteja.
- Mee mun työhuoneeseen, se ei kuulostanu hyvältä, Ilona sanoi vastattuaan ja Ilse pomppasi pystyyn lattialta, missä oli leikkinyt Miilan kanssa.
- Kuka se oli? Isä?
- Ei, Ali, ja musta kuulosti kuin se olisi itkenyt.
- Ei Ali ikinä itke, Ilse sanoi ja juoksi säikähdyksissään toiseen kerrokseen. Oliko Marumballe sattunut jotain?

Se oli pahempaa. Ali ei itkenyt enää, kun Ilse nosti yläkerran luurin ja kuuli Ilonan sulkevan alakerran puhelimen, mutta kyllä hänen äänensä sortui, kun hän sanoi vaisun haloon jälkeen:
- Ilse, Tapsa on kuollut.
Ilse ei osannut sanoa mitään, mutta hän tunsi miten hänen omatkin silmänsä alkoivat salakavalasti valua.
- Mitä sä oikeen hourit? hän kysyi kiukkuisesti. – Miten niin?
- No miten hevosmiehet kuolee, Ali naurahti kostealla äänellä. – Yksi kilipää ori potkaisi sitä töissä päähän. Se oli sitten siinä.
- Ei tommosta voi tapahtua!
- Näkyy vaan tapahtuvan.
- Voi herrajumala, mä en tiedä, mitä sanoa.
- Älä sanokaan mitään, mä en pysty kuuntelemaan mitään. Mun vaan piti soittaa ja kertoa, voisitko sä kertoa Nitalle? Mä en jaksa montaa tämmöstä puhelua, Ali sanoi ja sitten hän lopulta itki. Ilse toivoi enemmän kuin mitään muuta, että olisi ollut siellä, vieressä.

- Mä tulen sinne, hän sanoi nopeasti.
- Ei, Ali sanoi ja tuntui taas kokoavan itsensä.
- Mutta hautajaisiin…
- Tapsan vanhemmat haluaa sen sinne Pohjanmaalle, sukuhautaan. Eikä sun tarvitse tulla sitä varten, mun äiti tulee mun kanssa.
- Nita ehtii sinne siksi, Ilse tajusi. – Se pysähtyy täällä vaan viikonlopun.
- Mä menen nyt koittamaan nukkumista, Ali sanoi siihen kommentoimatta sen enempää.
- Miten sä saat nukuttua?
- Mulla on nappeja.
- Ethän sä ota niitä liikaa? Ilse kauhistui.
- En. Mulla on hevoset hoidettavina.
- Ali!
- No oikeesti niin.
- Rakas kulta ystävä, mä tekisin mitä tahansa…
- Mä tiedän, Ali sanoi soinnittomalla äänelllä. – Sä et vaan voi tehdä mitään.

Ilse romahti pieneksi läjäksi lattialle, kun Ali oli lyönyt luurin hänen korvaansa. Tapsa! Ainoa mies, joka oli ikinä saanut Alin kasvoille sen kullanhohtoisen ilmeen! Miten hän muka pystyisi kertomaan sitä eteenpäin, kun hän ei halunnut itsekään tajuta koko juttua? Hän päästi ilmoille surumielisen ulvonnan, jota hän ei saanut loppumaan, ennen kuin Ilona tuli katsomaan, miksi hän viipyi.
- Äiti? Eihän nuoret ihmiset saa kuolla? hän kysyi.
- Kuka on kuollut? Ilona kysyi kauhuissaan.
- Alin mies – tai poikaystävä - mä en kestä sitä, miten se voi?

Lähettäjä: hruuna 
Päivämäärä:   22.9.08 17:27:43

Voi :/

Lähettäjä: polle 
Päivämäärä:   22.9.08 17:59:09

no ohhoh :o kauheeta

Lähettäjä: aatamifisu 
Päivämäärä:   22.9.08 18:14:42

Hui, ei noin saa tehdä :(((((

Lähettäjä: Jekku 
Päivämäärä:   22.9.08 18:16:53

Eihä nyt tommosta voi käyä... miulle tuli tippa linssii! Voi Alia :(

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   22.9.08 18:25:00

Surkeeta:(

Lähettäjä: luuri 
Päivämäärä:   22.9.08 18:53:18

ohhoh! Mä vähän jo mietinkin, että missä vaiheessa Tapsa poistuu kuviosta ja miten..

Lähettäjä: kieroutunut 
Päivämäärä:   22.9.08 19:03:42

Miksi sä nyt Tapsan tapoit ?

Lähettäjä: GRAUR 
Päivämäärä:   22.9.08 20:51:27

UP!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   22.9.08 21:22:17

Kie, mun oli pakko kun menin tekemään siitä vanhanpiian jessijutuissa :x
Mutta paruin tota tosiaan itsekin kokonaisen viikonlopun.
---------------
Tietysti se pahin tuska meni ohi, niin se meni Aliltakin, ja ehkä jollain hullulla tavalla häneltä helpoimmin. Hänen tarvitsi kuitenkin vain ajatella vain omaa itseään – mihin hän ei pystynyt – ja sitten Tapsan vanhempia, joilla oli ehkä vielä vaikeampaa. Nita vain syyhkäisi läpi Lontoon ja painui heti ensimmäisellä mahdollisella lennolla Suomeen. Ilse kävi kyselemässä lentoja, mutta sitten Nita soitti ja raportoi.
- Ei se huoli muakaan mukaan hautajaisiin, se menee äitinsä kanssa.
- Miten se jaksaa?
- Yllättävän hyvin, Nita sanoi. – Se lohduttaa mua ja sen äitiä.
- Rutista sitä mun puolesta, Ilse sanoi apeana.
- Joka kymmenes minuutti. Mä menen hoitamaan hevosia siksi aikaa kun ne on reissussa.
- Sinä?
- No ei mun tarvii kuin katsoa että niillä on vettä. Voi Ilse, tää on kamalaa!
- Niin on, Ilse itki. Mitä valittamista hänellä muka oli elämässään? Hänellä oli sentään Miila ja äiti ja Artsi oli tukevasti elossa, vaikka olikin parintuhannen kilometrin päässä ja naimisissa toisen kanssa.

Ali tuntui kuitenkin pärjäävän ihmeen hyvin. Ilse soitteli hänelle joka viikko ja lähetti sähköpostia vielä useammin ja Ali lohdutti häntäkin.
- Elämä on epäreilua ja se siitä, hän sanoi tylysti. – Äläkä aina itke tai saat lakata soittelemasta.
- Mutta mulla on niin paha mieli. Miten sä jaksat?
- Pakko jaksaa. Onneks mulla on noi hevoset, pakko nousta ylös aamuisin.
- Sano, jos sä haluat seuraa, mä tulen.
- Etkä tule. Sä pysyt siellä ja teet töitä. Mä olen ihan kunnossa, oikeesti. Mä aion ostaa tän talon. Oli hyvä, ettei me ehditty tehdä sitä yhdessä, nyt tässä ois hirveä selvittäminen sen vanhempien kanssa, kun ei me olla naimisissa. Ne on jo ihan repaleina koska mä sain Tapsan henkivakuutuksen.
- Miten sulla on rahaa siihen?
- Äiti auttaa.
- Mutta etkö sä ole yksinäinen?
- Olen tietysti, mutta on mulla muitakin ystäviä kuin sinä ja Nita. Ton vuokrahevosen omistaja on kiva, ja Artsi käy Jessin kanssa aina välillä. Se on ostanut auton.
- Artsi? Ilse kysyi terävästi. – Entä Kaisa?
- No on sekin joskus mukana. Ja mulla on kissa. Sen nimi on Mooses.

Ilse ei siltikään voinut kuvitella, että Alilla olisi mitenkään mukavaa, mutta ei hän Lontoosta käsin oikein voinut sen enempää tehdä.
- Mä tulen jouluksi ja änkkään asumaan sun luo, hän uhkasi.
- Tee se, se olisi kivaa, Ali sanoi ja kuulosti siltä kuin olisi tarkoittanutkin sitä ja juuri niin Ilse aikoikin tehdä. Katekin lähti käymään kotona, Tarja vaati sitä ehdottomasti.
- Musta on kurjaa jättää sut jouluksi yksin, Ilse sanoi äidilleen.
- En mä muunlaisiin jouluihin ole tottunutkaan. Vietetään me uus joulu sitten kun te tulette takaisin. Mitä sillä väliä jos se onkin viikon verran väärässä kohden?

Suomessa oli kirpakankylmää ja Ilse haisteli ilmaa ihastuneena, kun he pääsivät ulos lentoasemalta. Lontoossakin paleli, mutta siellä sää oli märkä ja harmaa, eikä pikkupakkasesta ollut tietoakaan.
- Talvi on täällä parempi, myönsi Kate ja Miila tuijotti suurin silmin valkoista maata.
- Se on lunta, Ilse sanoi. Tyttö ei tietenkään voinut muistaa ensimmäisistä talvistaan mitään, eikä Lontoossa ollut vielä satanut lunta. Ehkei sataisikaan.
He ottivat taksin ja ajoivat Marjaniemeen, missä heidät vastaanotettiin melkeinpä myrskyisästi.
- Susta on tullut iso, Tarja sanoi Katelle, joka antautui halattavaksi vähän irvistäen. – Ja sulle on soittopyyntö, hän sanoi Ilselle.
- Ali? tämä arvasi. – Se tietää että mä olen tulossa tänään. Mä mietin että jos isä veis meidät sinne.
- Kai te nyt yhdeksi yöksi jäätte?
- Alilla on paremmin tilaa, Ilse sanoi ja meni puhelimeen halattuaan pikaisesti isäänsä ja annettuaan Miilan tämän syliin. Lapulla puhelimen vieressä ei ollut kuitenkaan Alin nimeä vaan Artsin ja Ilse tunsi, miten hänen niskahiuksensa nousivat pystyyn ja sydän nousi kurkkuun. Miksi Artsi oli tänne soittanut? No, se selviäisi kysymällä.

- Hei, minä täällä, hän sanoi hengästyneenä, kun tämä vastasi puhelimeen ja toivoi, että Artsilla olisi ollut pidempi nimi, jotta olisi voinut kuunnella tämän ääntä kauemmin.
- Oliko teidän kone myöhässä vai muistinko mä väärin mihin aikaan teidän piti tulla? Artsi kysyi arkisesti, vaikka Ilse olisi toivonut jotain hellää ja henkilökohtaista, edes puolen pilkun verran.
- Oli se vähän myöhässä, puolisen tuntia.
- Haluatko sä kyydin Alin luo? Me ollaan menossa kylään.
- Haluan, kiitos, Ilse sanoi miettimättä. – Koska te olette lähdössä?
- Tossa tunnin päästä kai.
- No hyvä, mä ehdin ehkä juoda kahvit ja kertoa tärkeimmät kuulumiset täällä, Ilse sanoi, mutta painui suoraan puhelimesta penkomaan isoa kassiaan. Hänen pitäisi vaihtaa puhdas pusero matkalla rypistyneen tilalle ja tarkistaa meikki ja hän lukittui vessaan pitkäksi aikaa.
- Kauhea kiire, Tarja protestoi, kun Ilse lopulta malttoi istua juomaan puoli kupillista kahvia. .
- No kun on kyyti tarjolla. Jäähän Kate.
- Tuletteko te edes aattoillaksi tänne?
- Riippuu Alin suunnitelmista. Jos se joutuu sen takia istumaan siellä aattoillan yksin niin ei.

He istuivat hetken osaaottavasti hiljaa, mutta sitten ovikello soi ja Ilse hyppäsi pystyyn niin, että oli vähällä kaataa tuolinsa.
- Kate, haluaisitko sä pukea Miilan, ettei niiden tarvii odottaa – mä taisin jättää sen haalarin olkkariin, hän sanoi ja tunsi, miten sydän hakkasi kurkussa. Hän ei tahtonut saada ovea auki, ja sitten siellä ei ollutkaan Artsi vaan Kaisa.
- Hei, Ilse sanoi iloisena siitä, ettei ollut hyökännyt suoraa päätä halaamaan, vaikka halasi hän sitten Kaisaakin.
- Kauanko te viivytte? Onko Miila kasvanut? Voinko mä kantaa jotakin? Missä Miila? Kaisa kysyi yhteen hengenvetoon. Ilse ei vastannut yhteenkään kysymykseen, katsoi vain Kaisaa päästä varpaisiin ja takaisin. Tyttö oli lopultakin saanut raskauskilonsa pois ja näytti onnelliselta ja punaposkiselta.
- Sä näytät hyvältä, Ilse sanoi.
- Mä en viitsi edes sanoa samaa, sä tiedät sen itsekin, Kaisa sanoi mutta naurahti mielissään.
- Miila on valmis, sanoi Kate ja tuli hakemaan tytölle kengät jalkaan. Ilse meni hakemaan kassinsa ja puki itsekin.
- No niin, mennään.

Artsi odotti autossa ja Jessi oli turvaistuimessa etupenkillä hänen vieressään.
- Hei, Ilse sanoi ujosti nostaessaan Miilan takapenkille Kaisan huolehtiessa hänen tavaroistaan.
- Hei, Artsi sanoi ystävällisesti ja kääntyi katsomaan heitä. Hänen silmissään oli lämmin ilme.
- Hyvää joulua, Ilse sanoi, kun ei muutakaan keksinyt ja silloin alkoi sataa lunta. Kaisa ravisteli hiutaleita takiltaan tullessaan sisään autoon.
- Toivottavasti ei sada koko iltaa niin että me päästään vielä takasinkin ajamatta ojaan. Mitäs tykkäät meidän autosta? Ja jestas miten tää lapsi on pitkä! Mutta te olettekin tommosia lipputankoja te vanhemmatkin. Aiotko sä tavata Stumpin nyt kun tulit käymään?
- En, sanoi Ilse vastaukseksi viimeiseen ja Artsi lähti ajamaan. Lumisade ehkä vähän hidasti, mutta reilussa puolessa tunnissa he olivat silti perillä. Alkoi jo vähän hämärtää ja Ilse alkoi tuntea luissaan, että oli noussut aamuvarhain ja matkustanut koko päivän. Miilakin oli nukahtanut ja nojasi raskaana ja lämpimänä hänen kylkeensä.
- Täällä näyttää oikealta joululta, hän jaksoi kuitenkin huomauttaa. Alilla oli kynttilöitä ikkunoilla ja portailla paloi lyhty ja epäilemättä hän kuuli auton äänen sisään, sillä ovi aukesi, kun he alkoivat purkautua autosta ulos. Miila tupsahti istumaan lumeen ja Ilse antoi hänen jäädä siihen ihmettelemään ja juoksi itse portaat ylös rutistamaan Alia. Ei hän mitään osannut sanoa, mutta ehkä olikin parempi niin.
- Tervetuloa, Ali sanoi ja halasi takaisin. - Onko sulla matkalaukkua? Rattaita?
- Autossa. Mä haen ne.

Kaisa otti kumpaakin pikkutytöistä kädestä ja roikotti nämä ylös portaita Ilsen kiertäessä takakontille, jota Artsi parhaillaan avasi.
- Kiva nähdä sua lopultakin, tämä sanoi tekemättä elettäkään nostaakseen Ilsen tavaroita ulos, sen sijaan hänkin halusi halata.
- Samoin, Ilse sanoi ja painoi päänsä hänen olkapäätään vasten. Sitten hän irrottautui nopeasti nähdessään silmäkulmastaan Kaisan vilkaisevan heitä pitkään.
- Saa vanhoja kavereita halata, Artsi huomautti ja Ilse tunsi masennuksen hiipivän mieleensä. Vanhoja kavereita, niitä eikä mitään muuta.

Lähettäjä: hruuna 
Päivämäärä:   22.9.08 21:38:30

Vanhoja kavereitapa hyvinkin... Joo-o. Enää tässä mietitään, että kumpi tekee aloitteen.

Lähettäjä: JamoBakteeri. 
Päivämäärä:   22.9.08 22:02:23

Eijei, jos kerran tapoit Tapsan, niin et kyllä enää laita mitään tapahtumaan Ilsen ja Artsin välille. Sitä mä en kestä enkä salli :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   22.9.08 22:04:21

Mitään-mitään vai yhtään mitään? :D

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   22.9.08 22:34:49

melkein vierähti kyynel tapsan takia.. sitten mun oli pakko mennä syömään niin unohdin suruni :S voi että kun on ollut kivoja pätkiä viime aikoina, vaikka tapoitkin Alin elämän rakkauden :/

Lähettäjä: luuri 
Päivämäärä:   22.9.08 22:59:38

ilttistä?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   22.9.08 23:24:08

Ei kun yöppistä. Kauhean rankka päivä tänään. raittiinilmanmyrkytys ja kaikkee.
-------------
Kylässä

Kaisa ja Artsi olivat tuoneet Alille korillisen jouluherkkuja, siinä oli Kaisan tekemiä leivonnaisia ja glögiä ja vaaleanpunainen hyasinttikin, jota Alin mustavalkoinen kissa hyppäsi uteliaana haistelemaan. Ali rupatteli nostaessaan kaapista mukeja pöydälle ja Miila ja Jessi katselivat toisiaan arvioiden, miten toiseen samanlaiseen pitäisi suhtautua. Vaikka eivät tytöt samanlaisia olleet, tietenkään, he olivat niin erinäköiset kuin mahdollista. Lopulta Miila alkoi itkeä ilman mitään muuta syytä kuin se, että häntä katsottiin. Ilse ymmärsi sen hyvin. Hänkin oli niin väsynyt, että vähän teki mieli tehdä samoin.
- Ei kai Jessi tehnyt sille mitään? Kaisa havahtui.
- Ei, se on vaan ihan puhki, raukkaparka, Ilse sanoi ja nosti tytön syliinsä.
- Mä laitoin hei teille sängyn valmiiksi yläkertaan. Pitäsikö sen päästä torkuille? Ali kysyi.
- Pitää sen kai, Ilse sanoi, vaikka hän olisi mieluummin istunut juomassa kahvia Artsia vastapäätä kuin lähtenyt viemään Miilaa nukkumaan.
- Se valvoo koko yön, jos sä nyt viet sen nukkumaan, Kaisa ennusti.
- Voi olla, mutta nyt siitä ei oo seurustelemaan. Me ollaan noustu kauhean aikasin, Ilse sanoi ja nousi.
- Heti eka ovi portaiden jälkeen – se, missä on sun sänkysi, Ali neuvoi.

Ilse löysi oikean huoneen ja laski Miilan sängylle puhtaiden lakanoiden päälle. Tyttö näytti olevan saman tien umpiunessa, mutta hämäsi vain. Aina, kun Ilse teki liikkeen lähteäkseen, hän avasi silmänsä. Hänellä ei ollut mitään aikomusta tulla jätetyksi yksin taas uuteen paikkaan ja lopulta Ilse kävi itsekin makuulle ja katseli vain kaunista lastaan, joka häily unen partaalla ja aina välillä raotti toista silmäänsä tarkistaakseen, oliko hän vielä siinä.
- Nuku pois, hän kuiskasi ja sitten hän nukahti itsekin.

Hän heräsi siihen, että paleli, tai sitten siihen, miten patja painui hänen allaan, tai sitten kosketukseen olkapäässä.
- Me ruvetaan lähtemään nyt, sanoi Artsi, joka oli istunut sängyn laidalle.
- En kai mä ole nukkunut koko aikaa kun te olitte kylässä? Ilse kysyi kauhistuneena.
- Suunnilleen, tai siinä tunnin vaan, mutta Kaisa haluaa jo lähteä.
- Me ei olla ehditty jutella yhtään!
- Nähdään vielä uudestaan, ennen kuin te lähdette takasin. Me voidaan tulla pyhinä käymään, Artsi lupasi ja Ilse mietti, onnistuisiko hän jotenkin huijamaan itselleen suukon – jos vain muina miehinä laskisi kätensä tämän reidelle, tai yksinkertaisesti pyytäisi? Mutta ei, se olisi asiatonta, ja sitä paitsi hänen säkällään Kaisa päättäisi juuri silloin kävellä ylös portaita.
- Tuutte varmasti? Ilse pyysi.
- Takuulla. Täytyyhän tyttöjenkin päästä tutustumaan uudestaan, Artsi vakuutti ja vilkaisi Miilaa, joka nyt nukkui raajat joka suuntaan levällään, levollisesti kuin pieni enkeli. – Se on niin sun näkönen.

Mutta silloin alhaalta kuului Kaisan kiirehtivä huuto. He olivat kuulemma jo valmiita. Artsi nousi ylös ja Ilse päätti lähteä myös hyvästelemään.
- Kannattikin meikata, hän mutisi itsekseen pyyhkiessään varuiksi silmänalusiaan ja siloitellessaan hiuksiaan. No, Kaisa olisi vain iloinen jos hän näyttäisi vähän räjähtäneeltä ja Artsi oli joka tapauksessa nähnyt hänet jo.
- Ihan hyvä sä olet, Artsi naurahti.
- Ihan hyvä ei oo tarpeeksi hyvä.
- On se.
- Hei, teidän joululahjat, Ilse muisti ja meni taas penkomaan ehtymätöntä kassiaan. Hän etsi sieltä tummanvihreän muovipussin, jonka ojensi Artsille. – Olipa hyvä, että mä muistin.

Oli jo pimeää ja Ilse ja Ali seisoivat oviaukossa vilkuttamassa, kun he ajoivat pois. Pakkanen oli kiristynyt, tai siltä tuntui, ja Ilse tärisi.
- Haluatko sä jo nukkumaan? Ali kysyi.
- En, nyt mä olen virkeä kuin varislintu.
- Entä saunaan?
Sitä Ilse mietti hetken, mutta puisti sitten päätään.
- Mä en raaski herättää Miilaa, enkä mä voi jättää sitä yksin tonne ylös nukkumaan, se säikähtää jos se herää yksin.
- Istutaan sitten vaan iltaa, Ali suostui.
- Jos mä raahaan ensin tavarani ylös ja asetun taloksi, Ilse ehdotti.

Siihen kolinaan ja rapinaan Miila kuitenkin heräsi omana aurinkoisena itsenään, nousi istumaan keskellä suurta sänkyä ja katseli pöllähtäneen näköisenä ympärilleen.
- Me ollaan kylässä, Ilse valisti.
- Nälkä, tyttö sanoi ja kun hän sai vähän ruokaa, hän oli täysin kotiutunut. Liiankin kotiutunut Alin kissan mielestä. Miila ei ollut nähnyt sellaista ennen ja se oli suunnattoman kiinnostava.

Siellä maalla oli ihan uskomattoman hiljaista ja rauhallista. Onneksi Ilse oli henkisesti varautunut siihen, mutta silti häntä kauhistutti ajatus siitä, millaista Alilla mahtoi olla siellä silloin, kun hän ei ollut kylässä. Miten tämä ei tullut seinähulluksi?
- En mä normaalisti ole lomalla, Ali nauroi. – Mä olen päivät töissä ja nyt mä nautin ihan suunnattomasti kun mä saan vaan venyä kotona kaiket päivät. Mä voin ratsastaa valosalla ja näen tehdä lumityöt. Ja nythän te ootte täällä, ja äiti tulee käymään vielä ennen joulua kanssa, mun pitää kai leipoa huomenna vähän.
- Mä autan, Ilse sanoi, ja Miila auttoi myös, ja sitten he menivät ulos leikkimään lumessa niin pitkäksi aikaa kuin vain paleltumatta saattoi.

Tapsasta Ali ei kuitenkaan halunnut puhua. Hän oli vain kertonut silloin ensimmäisenä iltana lyhyesti, mitä oikein oli tapahtunut ja itkenyt sitten vähän.
- Se ei ollut sinänsä mikään hullu hevonen, vähän pörheenä vaan, nuori ori. Tapsa ei ikinä varmaan tajunnut, mitä tapahtui. Se on aika lohduttavaa. Ja se siitä, ei puhuta siitä enempää. Mä en viitsi muistella sitä.
- Okei, Ilse sanoi ja halasi häntä.

Aatonaattona he kävivät tekemässä jouluostoksia ja iltapäivällä Alin äiti tuli kylään uuden miehensä kanssa. Hän yritti houkutella Alia aatoksi mukaan Turkuun, mutta tämä kieltäytyi ehdottomasti.
- En mä voi lähteä mihinkään, mulla on jouluvieraita, ja hevoset pitää hoitaa joulunakin. Sitä paitsi mä olen mieluummin täällä.
- Ihanko varmasti? Kristiina kysyi ja Ali nyökytteli pontevasti.
Aattona he kävivät kylässä Ilsen vanhempien luona, mutta palasivat illaksi kotiin.
- Taas uudenlainen joulu, Ilse huokaisi. – Mä en takuulla ikinä onnistu järjestämään Miilalle kunnon perinnejoulua, kun me ollaan aina eri paikassa.
- Kyllä sä joskus vielä asetut aloillesi, Ali arveli.
- Näkis vaan ja kuulis kolinaa.
- Etkö sä ole löytänyt itsellesi ketään engelsmannia?
- En mä ole etsinytkään, Ilse tuhahti. – Sitä paitsi en mä oikein ehdi tavata muita kuin työkavereita, ja semmosiin mä en enää koske.
- Miten niin et ehdi? Kai sä nyt muutakin teet kuin töitä?
- No mä oon Miilan kanssa illat. Pakko mun on sillon päästää Kate vapaalle, kun se on sen kanssa kaiket päivät. Hirveän vähän mä käyn ulkona. Ajatella, että me päädyttiin sitten kumminkin kaikki vanhoiksipiioiksi, sinä, minä ja Nita.
Ali huokaisi ja irvisti, mutta alkoi sitten nauraa.
- Hei, onkohan toi vähän ennenaikasta? Eihän me nyt olla edes kolmekymppisiä vielä.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   23.9.08 00:24:58

hihi, mäki oon jo ihan varma että mä oon ikuinen poikamiestyttö :D

Lähettäjä: JamoBakteeri. 
Päivämäärä:   23.9.08 12:16:04

Ei sitten yhtään mitään, ei edes mitään pientä säpinää herättävää halausta. Ymmärsitkö? :D

Lähettäjä: Dizzy 
Päivämäärä:   23.9.08 12:49:25

Löysin eilen tän tarinan ja oon urakoinut ja nyt pääsin tänne loppuun asti, huh. Mutta todella hienoa kirjoittamista!

Pitää nyt varmaan siihen Jessin tarinaan siirtyä (olen koittanu hypätä yli noi välihuomautukset jossa olisi siihen juonipaljastuksia). Bongasin tuolta sen osoitteen mistä löytyy.

Mutta jatkoa odottelen tähänkin. Harvoin täällä löytyy tarinoita, joissa henkilöt ovat näin pitkälle mietittyjä ja elävän tuntoisia.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   23.9.08 16:17:36

Jamis, käsi sydämellä, ei mtn säpinää :D
Dizzy, kiiiitos! :)
--------------
Tapaninpäivänä Kaisa ja Artsi tulivat uudelleen kylään. Ilse nousi aikaisin aamulla kuivaamaan Miilan sinistä samettimekkoa hiustenkuivaajalla, hän oli vasta illalla muistanut pestä sen jouluaterian jäljiltä, kun se oli saanut kermavaahtokuorrutuksen.
- Meinaatko sä pukea sen noin hienoksi? Ali ihmetteli.
- Tietysti, kun tulee vieraita, Ilse sanoi.
- Sä olet meikannut, Ali huomasi.
- Tietysti, kun tulee vieraita, Ilse tuhahti.
- No niin niin, näyttää vaan oudolta, kun sä oot malttanu olla luonnontilassa jo… mitä, kokonaisen eilispäivän?
- Älä pilkkaa vanhaa ja rapistunutta. Mä meikkaan itsetuntosyistä.
- Ei sulla luulisi olevan itsetunto-ongelmia.
- Mulla ei muita olekaan.
- Jos sä olet tosissasi niin olet ihan idiootti.
- No, ei ulkonäöllisiä, Ilse myönsi. – Mitä nyt muuten vaan tunnen itteni luuseriksi. Etenkin kun The Ydinperhe tulee näytille. Voinko mä laittaa Miilalle sinisen silkkirusetin hiuksiin vai onko se jo liikaa?
- Ihan liikaa, Ali tuomitsi. – Omituista kilpavarustelua. Kai sulla on itselleskin samettileninki? Saanko mä sentään olla farkuissa ja villasukissa?
- Farkut saa kelvata mullekin, Ilse nauroi. – Rajansa kaikella.

Pikku Jessikin oli kyllä hienona ja Ali pyöritteli silmiään.
- Te olisitte voinu yhtä hyvin ostaa itsellenne isot vauvanuket, hän tuomitsi, kun Kaisa ja Ilse istuttivat tytöt olohuoneen sohvalle ja Kaisa kaivoi kameran laukustaan. Ilse nauroi, mutta Kaisa katsoi häntä vähän pahastuneena.
- Nuket? Sä et ole tosissasi.
- Kerro nyt, mitä sä oikeen teet nykyään, Artsi sanoi Ilselle ja istui tyttöjen viereen. Ilse katsahti häntä yllättyneenä. Hän oli raportoinut sähköposteissaan lähes kaikki tekemisensä sitä myöten, mitä söi lounaaksi. Hän ei voinut kuvitella, mitä Artsi vielä haluaisi tietää. Sitten hän kuvitteli ymmärtävänsä. Kaisa ei varmastikaan tiennyt heidän kirjeenvaihdostaan.
- Mitä sä aiot? Miten kauan sä aiot pysyä maanpaossa? Artsi muotoili uudestaan.
- Aa. En mä ole maanpaossa.
- Etkö sä meinaa ikinä muuttaa takasin Suomeen? kysyi Kaisa.
- Mistä mä tiedän, mitä mä ikinä tulen tekemään, Ilse naurahti. – Ei mulla vuosi sitten ollut aavistustakaan siitäkään, että mä joskus muuttaisin.
- Niin, sä olet niin impulsiivinen.
Kaisa olisi yhtä hyvin voinut sanoa häntä päättämättömäksi tuuliviiriksi. Ilse kuitenkin vain hymyili ja irrotti sitten päättäväisesti Jessin kädet Miilan hiuksista.

Ali ruokki heidät ja sitten he painuivat pihalle. Kaupunkilaisilla oli pulkka mukana, Alilla ei sellaista ollutkaan, ja lapset istutettiin siihen ja heitä tyrkittiin alas mäkeä, joka meni talolta tallille.
- Vahtisitteko te lapsia vähän aikaa? kysyi Ali äkkiä. – Mä voisin viedä Ilsen ratsastamaan.
- Nytkö? Ei mulla ole kamoja, Ilse sanoi.
- No, muuten et pääse koko lomalla kun ei Miilaa kuitenkaan voi jättää yksin. Sä voit lainata Riitan kypärää, se ei ole tulossa tänään. Ja hevostakin, tietysti, hän lisäsi.
- Menkää ihmeessä, Kaisa sanoi.
- Pikku lenkki vaan, jätetään satulat pois niin ei haittaa, vaikkei sulla oo ratsastuskamoja, Ali maanitteli, eikä Ilse oikein osannut kieltäytyäkään, vaikka sitten tietysti kävisi taas niin, että sillä aikaa Kaisa kyllästyisi kyläilyyn ja haluaisi viedä perheensä takaisin pois.
- Okei, hän sanoi arvatessaan, että ehkä Ali oli kyllästynyt ratsastamaan yksikseen.
- Menkää sisään ja laittakaa kahvia tulemaan, jos alatte palella, tai sitten mä laitan kun me tullaan, Ali sanoi ilahtuneena Artsille ja Kaisalle ja lähti hakemaan tallista suitset ja kypärät.

Alin vuokralainen oli suomenhevonen nimeltään Melankko ja Ilse oli sen verran käynyt sitä ja Marumbaa rapsuttelemassa, että tiesi sen mitä kilteimmäksi. Hän oli jo ajatellut jonain päivänä kysyä, saisiko pistää Miilan sen selkään ja talutella vähän, joten ei häntä itseäänkään juuri hermostuttanut, ellei sitten se, että mitä jos Miilalle tulisi häntä ikävä.
- Ei olla kauan, hän sanoi vain.
- Ei, eikä meidän tarvitse harjailla tai muuta, suitsitaan vaan ja kiivetään selkään, Ali sanoi.
- Jos mä tipahdan ja katkasen niskani niin sä saat sitten Miilan, Ilse varoitti ja sulki sitten äkkiä suunsa. Miten hän saattoi sanoa mitään noin epähienotunteista, hevosonnettomuuksista Ali ei varmaankaan välittänyt kuulla vitsailua. Tämä kuitenkin vain nauroi.
- Jos sä onnistut tipahtamaan sieltä niin saat multa jalkahieronnan saunan jälkeen.
- Miten mun on tarkotus päästä selkään? Ilse kysyi saatuaan suitset karvaiseen päähän.

Ali punttasi hänet ylös ja kiipesi itse taitavasti aidan päältä Marumban selkään, sitten hän lähti yli lumisten peltojen kohden kaukaisuutta.
- Mihin me ollaan menossa? Ilse kysyi.
- Mennään naapurin pihan halki niin päästään metsään.
- Eikö ne pahastu?
- Ei onneksi, ne on vaan tyytyväisiä, jos ne saa kikkareita kotiinkuljetettuna, ettei niiden tarvitse tulla kärryllä hakemaan, Ali nauroi.

Ilsestä tuntui ensin kiikkerältä, mutta hevonen oli leveä kuin sänky ja sen selkä oli tasainen. Se asteli tasaisesti Marumban perässä ja Ali ratsasti enimmäkseen taaksepäin kääntyneenä ja jutteli ja osoitteli maisemia. Vaikka ei niitä juuri ollut, ellei välittänyt eri puulajeista. Oli se silti hauskaa, kunhan Ilsen ajatukset ehtivät mukaan tallipihalta, mihin ne olivat aluksi jääneet. Takuulla Kaisa ja Artsi osaisivat lohduttaa Miilaa, jos lapselle yhtäkkiä tulisi kylmä tai iskisi ylitsepääsemätön äidinikävä. Lumenpeittämä hiljaisuus sai mielen rauhalliseksi ja tyyneksi, eikä metsässä tuntunut edes kylmältä.
- Ei se ole unohtanu sua, tiedäthän sä, Ali sanoi arvaamatta, kun he alkoivat taas lähestyä kotia.
- Mitä? Ilse sanoi hätkähtäen hereille ajatuksettomasta levollisuudesta.
- Artsi.
- Ei kai niin. Miten se olis voinu? Mehän kirjotellaan toisillemme suunnilleen kerran viikossa, Ilse sanoi. – Tosin Kaisa ei taida tietää siitä, niin että älä kerro.
- En mä sitä… tai no, niin, Ali huokaisi.
- Mitä sitten? Ilse kysyi ja toivoi että hänen äänensä olisi ollut vähemmän innokas.
- Sitä vaan, että sä olit hölmö kun annoit Kaisan viedä sen.
- Mä olin, Ilse myönsi, ja tuntui yllättävän helpolta ja kevyeltä myöntää se ääneen. – Mistä sä tiesit?
- Tiesin mitä?
- Äh, unohda, me taidettiin puhua ihan eri asioista, Ilse peruutti nopeasti ja raukkamaisesti. Hän ei pystynyt keskustelemaan rakkaushuolistaan tällä lailla, ei edes Alin kanssa. Onneksi he olivat jo niin lähellä, että pääsivät viimeisen mäen päälle ja näkivät pihalle. – Kato, ne on vieläkin ulkona. Mä en olisi uskonut, että ne tarkenee.

Mutta siellä he olivat ja Ilse sai päähänsä ratsastaa heidän luokseen ja pyytää Artsia nostamaan Miilan hänen eteensä. Tyttö oli niskaansa myöten luminen ja kasvoiltaan punainen kuin jouluomena ja hän hihkui riemusta kun Ilse pisti hevosen kävelemään ja hän tunsi sen liikkeet.
- Haluaako Jessikin tulla? Ilse tarjoutui palatessaan, mutta Kaisa kaappasi tytön kauemmas hevosen luota ja kieltäytyi empimättä ja päättäväisesti.
- Ei ikinä, mitä jos se villiintyy?
- Ei sitten, Ilse tuumasi ja ratsasti tallin viereen tarhalle, minne Ali oli jo laskenut Marumban. – Ota Miila niin mä pääsen alas täältä ja päästään sisään, se tuntuu siltä, että sillä on pakko olla perskannikatkin jäässä.

Kaisan ja Artsin lähdettyä Ali meni laittamaan saunan pesään tulen. Oli aikaista, mutta kukapa heidän aikatauluaan määräili? Miila oli ensi ihmettelyjen jälkeen ihastunut saunomiseen suunnattomasti. Ali oli etsinyt ison pesuvadin, mihin tyttö mahtui istumaan ja roiskimaan vettä ja se asetettiin alemmalle lauteelle Ilsen ja Alin kiivetessä ylemmälle.
- Ehkä ne eroaa jossain vaiheessa, Ali ehdotti esivalmisteluitta ja Ilse vilkaisi häntä nopeasti.
- Ketkä?
- Ilse kuule, me tiedettiin Nitan kanssa, että sä olit rakastunut jo puoli vuotta ennen kuin Kimmo esiteltiin meille. Tänään sä meikkasit ja vaihdoit puseroa kaks kertaa ennen kuin Artsi ja Kaisa ehti tulla meille. Joko sä olet vinksahtanut tyttöihin päin kallelleen tai sitten sä olet lopultakin tullut järkiisi.
- En mä näe tässä mitään järkeä, Ilse huokaisi.
- Mutta mä olen siis oikeassa? Ali sanoi ja hypähti vähän.
- No jos nyt oletettais että sä olisitkin – mitä mä en tiedä koska sä et ole sanonut mitä sä luulet – niin mitä ilon aihetta siinä on?
- Sä olet lopultakin ymmärtänyt, minkä aarteen sä päästit käsistäsi, kun annoit Artsin mennä, Ali sanoi selkeästi. – Eikö niin?
- No niin, Ilse myönsi vastahakoisesti.
- Oletko sä kertonut Artsille?
- En, enkä kerro. Sillä on oma elämänsä nyt ja mä olen ihan tyytyväinen siihen, että me välillä kirjotellaan kuulumisia toisillemme.
- Eikö se sun mielestäsi ansaitse tietää? Ali kysyi ankarasti.
- Ei, sen kävisi vaan sääliksi mua ja sille tulisi paha mieli. En mä aio sotkea sen hyvin järjestettyä elämää.
- Mutta etkö sä luule että se haluaisi tietää? Luuletko sä, että se on lakannu tykkäämästä susta?
- Totta kai se on, hassu, sehän on mennyt naimisiinkin. Se on isä. Mä olen vaan teiniaikainen ihastus.

Lähettäjä: hruuna 
Päivämäärä:   23.9.08 16:30:31

Hruunis jotenkin uskoo syvästi tuon käsi sydämellä-osion... Jäi nälkä, lisää?

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   23.9.08 19:55:10

Ilse nyt vaan kertois, mitä tuntee:)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   23.9.08 20:54:16

Ilse ei uskalla. Jos se sanoiskin että "Frankly, my dear, I don't give a damn".

Mä sain sitten tän tarinan loppuun. Vielä on uuden päättäminen vaiheessa. Teille tästä riittää vielä varmaan viikoksi, tai pariksi, jos alan pihtaamaan ;)
---------------
Bella Italia

Nitan nonna alkoi sairastella sinä keväänä ja vaikka Nita oli aina laskenut leikkiä siitä, miten hän sinnittelisi satakaksikymmenvuotiaaksi ihan pahaa sisuaan, hän meni ja kuoli pois kuitenkin. Ilse oli seurannut tapahtumia sähköpostin välityksellä, mutta Nita tuntui olevan aika lailla sujut asian kanssa. Surullinen toki, mutta asiat olivat menneet niin hitaasti ja väistämättä, ettei se ollut mikään sellainen katastrofi kuin Tapsan tapaus.
- Mä muutan nyt sitten Suomeen, Nita ilmoitti, kun hän oikein puhelimitse kertoi Ilselle uutista.
- Muutatko? Miksi?
- No, tää kai alkaa nyt riittää mulle. Tällä kertaa. Sitä paitsi mun pitäisi etsiä uusi asunto, mun sedän nuorin poika tulee asumaan tähän nonnan taloon ja sillä on jo iso perhe.
- Mä luulin, että sun isä on sen ainoa lapsi!
- Voi ei tosiaankaan.
- Siis ajattelin, kun sun piti Suomesta asti lähteä sen seuraneidiksi.
- Joissain tapauksissa kai kaukaisemmat sukulaiset on läheisimpiä. Ehkä ne täällä asuvat oli liian kyllästyneitä sen naputukseen.
- No koska tää tapahtuu?
- Kyllä ne kesän tekee sitä muuttoa. Pääsetkö sä kylään ennen kuin mä lähden?
- Mulla alkaa loma elokuussa. Onko se liian myöhään?
- Ei, kun mä sanon niin. Ne ei kehtaa tunkea tänne ennen kuin mä olen lähtenyt, niitä hävettää, ettei ne ollu nonnan kanssa loppuun asti.

- Mulla ei taida olla varaa tulla mukaan, murehti Kate, muttei kuulostanut olevan kauhean pahoillaan.
- Niin kuin sä raaskisit lähteä täältä, Ilse kiusasi. Kate oli kotiutunut niin, että oli hädin tuskin kestänyt nahoissaan jouluvierailulla Suomessa. Hän sanoi Tarjan olleen koko ajan kimpussa.
- Kuin mä olisin ollut kolmetoistavuotias. Sinne mä en mene enää takaisin.
- Et kai sä voi viettää loppuelämääsi Lontoossa tiskarina? Ilse epäili.
- Mähän olenkin pääasiassa sun lastenhoitajasi. Ja Ilonan taloudenhoitaja.
Ilse ei viitsinyt sanoa viimeiseen mitään. Katen taloudenhoitoa ei vieläkään oikeastaan päässyt kehumaan, vaikka hän olikin kehittynyt huimasti ja oli ainoa talossa, joka oikeasti viitsi välillä hinkata kokolattiamattoja puhtaaksi. Joka tapauksessa Miilan kanssa Kate oli loistava. Hänen viimeisin ideansa oli ollut ruveta käymään tämän kanssa pikkulasten urheilukerhossa.
- Mitä iloa pistää tonkokonen urheilemaan? Ilse ihmetteli, muttei kieltänytkään.
- Ei siellä kukaan urheile mitään kuperkeikkaa kummempaa, mutta siellä on englantilaislapsia. Oletko sä ajatellut, että jos sä olet täällä vielä kahden vuoden kuluttua, se joutuu kouluun ja mitäs jos se on sitten ummikkosuomalainen?
Ei Miila ollut ummikko, olihan televisio, mutta Katen idea oli silti Ilsen mielestä hyvä. He kuitenkin puhuivat pelkkää suomea kotona, ja vaikka Miila saattoi kuunnella sujuvasti englantiakin, oli puhuminen eri juttu.

Italiaa heidän ei tarvinnut opetella, ei viikon matkaa varten.
- Voihan Miila jäädä tänne, jos sä haluat mennä yksin ja pitää hauskaa Nitan kanssa, Ilona ehdotti, mutta Ilse ei suostunut.
- Tuskin siellä kovastikaan juhlitaan. Se on lapsiloma, sanoi Ilse, joka oli laittaessaan Nitalle postia, että oli varannut lentoliput, saanut vastaukseksi kysymyksen, että eihän kai häntä häiritsisi, jos Artsi ja Kaisakin tulisivat samaan aikaan. ”Miksi mua häiritsisi? Entä Ali?” oli Ilse vastannut, mutta ei Ali suostunut jättämään talliaan, ja muutenkin hänellä alkoi jo lukukausi ihan elokuun alkupäivinä.

Tietenkään Ilseä ei häirinnyt, ei periaatteessa. Itse asiassa ei ollenkaan, Nita ei oikeastaan olisi voinut saada parempaa ideaa, vaikka hän olisi auttanut. Hän näkisi taas Artsin, ja hitot siitä, vaikka samassa paketissa tulisivat Kaisa ja Jessikin. He kirjoittelivat edelleen ahkerasti, mutta sähköpostit olivat koko kevään kosketelleet enemmänkin Nitan asioita kuin heidän omiaan, ja eihän heillä mitään mielenkiintoisia omia asioita ollutkaan, ellei lapsia laskenut. Töitä vaan. Tai oli Ilse keväällä vähän aikaa käynyt treffeillä yhden aamukahvipaikassaan tapaamansa tyypin kanssa, mutta se oli kuivunut kokoon, kun mies oli ymmärtänyt hänen olevan single mom. Ei hän siitä ollut Artsille kertonut.

Yhtäkaikki matkaan hän lähti harvinaisen valoisin mielin. Kate lähti auttamaan hänet ja Miilan ja tavarat lentokentälle ja jäi sitten iloisesti virnistellen vilkuttamaan. Hän aikoi pysyä pubissa töissä Ilsen loman ajan ja hankkia suunnattomasti rahaa ja lähteä sitten Ilsen loppulomalla Bristoliin muutamien ystäviensä kanssa.
- Sä olet pikkusisko, jota mulla ei ikinä ollut, Ilse sanoi Katelle äkillisessä kiintymyksenpuuskassa hyvästellessään hänet.
- Hölmö. Mähän olen pikkusisko, jota sulla ei koskaan ollut, Kate nauroi.
- Eikö Kate tuu? Miila varmisti vielä viimeisen, noin neljännenkymmenennen kerran.
- Ei tule, mutta sä näet kohta Jessin ja te voitte leikkiä yhdessä niin paljon kun jaksatte, Ilse lupasi, nosti lapsen kainaloonsa ja lähti kohden passintarkastusta.
- Jessin?
- Sä muistat, kun te näette, Ilse lupasi. Miila muisti mitä ihmeellisimpiä asioita ja oli muistamatta itsestäänselvyyksiä välillä. Ilse ei ollut päässyt oikein perille siitä, miten parivuotiaiden aivot toimivat.

Nita oli jo lopettanut työt ja oli tullut heitä vastaan.
- Mä vuokrasin auton siksi aikaa kun te olette täällä, mutta mä toivon, että te voisitte osallistua vähän kustannuksiin, hän vihjaisi.
- Ilman muuta, Ilse lupasi. – Joko finskit tuli?
- Ne tulee illemmalla. Lähdetäänkö? Mä ehdin hyvin heittää teidät kotiin ja sitten palata hakemaan ne.
- Voidaan me odottaakin, Ilse ehdotti.
- Mä en usko että te kaikki ja teidän matkatavarat sopii yhdellä kertaa kyytiin. ja on tässä useampi tunti kuitenkin.

Miila pälyili silmät suurina ympärilleen ja kun he saivat matkatavaransa autoon, Ilse suukotti tyttöä poskelle.
- Tää on Italia. Eikö ole lämmintä?
Miila nyökkäsi ja katsoi epäilevin silmin Nitaa, joka nipisti häntä poskesta.
- Älä ujostele, enkelilapsi, mä olen sun kummitätisi.
- Nita, Miila ymmärsi ja ilme muuttui helpottuneemmaksi.
- Haluaisitko sä alotella ruokaa sillä aikaa, kun mä käyn hakemassa Artsin ja Kaisan? Nita kysyi ja Ilse lupasi. Ensin hän kuitenkin raahasi matkalaukkunsa huoneeseen, jossa he tällä kertaa saisivat Miilan kanssa nukkua. Nita oli pahoitellut, ettei voinut antaa samaa huonetta kuin edelliskerralla, koska siellä oli ainoa parisänky. Tietenkin Artsin ja Kaisan piti saada se.
- Tää on sun mummon huone, Ilse tunnisti ovella.
- Niin on. Etkö sä halua sitä? Nita kysyi kiireesti. – Koska vierashuone on kamalan pikkuinen.
- Kyllä mä varmaan pystyn täällä nukkumaan. Ei se halua kumminkaan Miilalle kummitella, Ilse hymyili.
- Mä en olisi varma siitä, mutta varmaan se ei tarkota pahaa, Nita huokaisi. Miila kiipesi sängylle pomppimaan ja ihastui ikihyväksi kun näki, mihin Nita oli ajatellut hänet majoittaa; samaan koriin kuin missä hän oli vauvana nukkunut.
- Se on liian pieni, Ilse nauroi.
- Ei ole pieni, väitti Miila ja ahtautui koriin kiemuralle.
- Etsitään jotain muuta kun mä tulen, Nita päätti.

Nita lähti takaisin lentoasemalle ja Ilse vaihtoi Miilalle kesämekon päälle. Lontoossakin oli ollut lämmin, ottaen huomioon, että se oli Lontoo, mutta tämä ilma, joka oli kuin kuiva sauna oli ihan jotain muuta. Hän kampasi pikkutytön hiukset ylös korkealle ponnarille, jotteivät ne kuumottaisi niskassa ja vaihtoi omatkin matkavaatteensa jääden pohtimaan pitkäksi aikaa hyvää ensivaikutelmaa. Ilse oli aina uskonut ensivaikutelmiin. Sitten hän naurahti itsekseen. Kaipa Nita olisi lukenut häntä kuin avointa kirjaa siinä missä Alikin talvella, jos olisi nähnyt, miten hän poukkoili shortseista hameeseen ja takaisin ja poseerasi välillä Miilalle.
- Vaaleanpunanen, Miila sanoi.
- Oletko sä varma? Ilse kysyi otsa rypyssä ja sitten hänen piti taas nauraa. Hän kyseli pukeutumisneuvoja parivuotiaalta! Hän jätti kuitenkin päälleen vaaleanpunaisen hihattoman T-paidan ja sen seuraksi Miila hyväksyi farkkushortsit.
- No niin, neiti, mennään keittiöön! Ruvetaan tekemään ruokaa, että Jessi saa kun tulee.
Miila näytti taas miettiväiseltä. Jessi olisi varmaankin ollut hänen paras kaverinsa, ihan niin kuin Kaisa oli joskus suunnitellut, jos ei ilkeä äiti olisi raahannut häntä muille maille. Nyt hän tuskin muisti pikkutyttöä, jonka kanssa oli laskenut mäkeä joulunpyhinä.

Keittiö näytti jotenkin autiolta ilman mustamekkoista mummoa nurkassa istumassa, mutta Ilse kieltäytyi ryhtymästä suremaan sitä tässä kohden. Hän alkoi penkoa kaappeja ja nostella pöydälle vihanneksia. Paitsi, että hän oli edellisellä vierailullaan kokannut nonnan kanssa useammin kuin kerran, hän oli jalostanut tämän perinteistä tomaattikastikkeen ohjetta kotona Lontoossa vaikka miten monesti niin, että se hipoi täydellisyyttä. Sitä paitsi mitä muuta ruokaa täällä muka olisi voinut tehdä? Miilan hän nosti istumaan keskelle pöytää ja antoi tälle muutaman sipulin ja tomaatin joilla leikkiä, kun hän itse yritti tehdä tomaateista tarpeeksi tasakokoisia palasia, että nonnakin olisi ne hyväksynyt.
- Kelpaako? Ilse kysyi kattohirsiltä toivoen, että olisi osannut kysyä italiaksi. Eihän nonna ymmärtänyt suomea. Ja todennäköisesti ei olisi kelvannut kuitenkaan, hän arveli.

Siinä vaiheessa, kun ulkoa alkoi kuulua auton ääntä, kaasuliekin päällä jo hautui yrteiltä ja valkosipulilta tuoksuva pata ja Ilsellä oli kuuma, vaikka keittiö olikin tuntunut alkuun ihanan viileältä, varjon puolella ja paksuine seinineen. Miila oli halunnut alas pöydältä jo aikoja sitten ja oli mennyt ruokakomeroon leikkimään kokonaisella korillisella vihanneksia. Sikäli kun Ilse oli ehtinyt katsoa, pienet valkosipulit olivat kissanpentuja ja iso salaattisipuli niiden äiti, mutta nyt hän haki tytön päättäväisesti pois sieltä. Kaisa ei todennäköisesti arvostaisi ruoalla leikkimistä, vaikka sipulit miten kuorittaisiin ennen syömistä.
- Nyt ne taitaa tulla, mennäänkö vastaan?

Lähettäjä: hruuna 
Päivämäärä:   23.9.08 21:03:51

Ei saa kiduttaa kahta viikkoo, kun hruunis ei muuten ehdi lukemaan sitä loppuun. Maksimissaan puolitoista viikkoa, jookojookojooko?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   23.9.08 21:06:38

Mitä hruunis tekee kahden viikon päästä??

Lähettäjä: hruuna 
Päivämäärä:   23.9.08 21:08:47

hruunis lähtee matkoille (sikäli mikäli ei sitten tule viime hetken peruutusta, kuten hruunikselle käy) ja hruuniksella on paluun jälkeen muutto, eikä nettiä varmaan viiteen sataan vuoteen soneran tuntien...

Lähettäjä: Sini 
Päivämäärä:   23.9.08 21:11:12

JAtkoo! hyvä!

Lähettäjä: JamoBakteeri. 
Päivämäärä:   23.9.08 21:12:27

Hmm, pitääköhän mun hiukan nipottaa, että italialaiset istuvat aina läheistensä sairasvuoteella koko suvun voimin :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   23.9.08 21:27:27

Jamis, sehän siinä onkin niin kamalaa :x
Ehkä ne muuten sitten istuivat kuolinvuoteella, noin faktisesti, vaikka siihen asti pysyttelivät kaukana.

Hruunis haa. Tajusin just, että reilun parin viikon päästä lähden itsekin reissuun. Siinä onkin hyvä väli pitää taukoa ja aloitella jotain uutta sen jälkeen.

Lähettäjä: hruuna 
Päivämäärä:   23.9.08 21:28:49

Aivan. Joten nyt kelpais välipala =)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   23.9.08 21:31:34

No jestas, olkoon :D
Mä voin pihdata sit joku toinen päivä.
----------

Kaisa nosti helpottuneena pihalla Jessiä ulos vuokra-autosta. Hän oli vannottanut Nitaa ajamaan hitaasti ja rauhallisesti tajuttuaan, ettei tämän autossa ollut turvaistuinta ja Jessi oli ottanut tilanteesta ilon irti vääntäytymällä milloin mitenkin päin makaamaan takapenkille ja välillä melkein kuristuen turvavyöhön. Perhanan ipana oli potkinut hänen valkoisiin housuihinsa mustia viiruja kengillään, mutta katsellessaan nyt ympärilleen Kaisa ei jaksanut pysyä kiukkuisena. Oli niin lämmintä ja kaunista, vaikka aurinko alkoikin jo olla matalalla, ja talo oli kuin elokuvista, vierellään käkkyräiset, matalat puut, joiden hopeanhohtoiset lehdet liikahtelivat tuskin huomattavasti.
- Tää näyttää vielä satumaisemmalta kuin kuvissa, hän kuuli Artsin sanovan Nitalle, joka kiersi nostamaan heidän matkalaukkujaan autosta.
- Täällä alkaa olla vähän kuivaa ja kuollutta tähän aikaan vuodesta, Nita sanoi asiallisesti. – Keväällä on paljon kauniimpaa.

Jessi ehti karata kauemmas jo sinä lyhyenä hetkenä, minkä Kaisan huomio oli ollut kiinnittyneenä muualle ja harmistuneena hän juoksi perään.
- Koita nyt pysyä aloillasi tai mä laitan sut valjaisiin, hän suhahti.
- Ei se pääse pihalta katoamaan, kunhan mä laitan portit kiinni. Joka puolella on aita, Nita sanoi ja kävi sulkemassa mustan, rautaisen portin, josta he olivat juuri ajaneet sisään. Kaisa huokaisi helpotuksesta. Häntä oli vähän epäilyttänyt lähteä koko matkalle, jos se tarkoitti pelkkää lapsen perässä juoksemista. Sitä sai tehdä ihan tarpeeksi kotonakin, saati sitten vieraassa ympäristössä. Tyttö oli vikkelä kuin kärppä ja pohjattoman utelias, tai sitten yksinkertaisesti vain nautti saadessaan pistää hänet juoksemaan milloin minnekin.
- Tuolla on tyttö ja mummi, Jessi osoitti, kun Kaisa nosti hänet kainaloonsa ja tosiaan, patiolla seisoi pieni vaaleatukkainen hahmo, jonka perässä astui ovesta Ilse.
- No ei nyt sentään mummi, Kaisa naurahti. – Ne on Miila ja Ilse. Te saatte leikkiä yhdessä Miilan kanssa.
- Mä menen leikkimään.
- Et sitten saa purra. Se on sua pienempi.
Jessi paljasti vastaukseksi hammasrivinsä, joiden terävyyttä muutama lapsi leikkipuistossa oli saanut kokeilla, mutta alkoi samalla pyristellä niin, että Kaisan oli pakko laskea hänet alas. Menköön. Artsi saisi juosta perässä välillä.

- Hei! Ilse sanoi hyppiessään portaat alas ja tarttuessaan heidän toiseen matkalaukkuunsa, jota Artsi oli ottamassa. – Sä et saa nostella, muistatko sä?
- Totta kai mä saan, siitähän on jo ikuisuus, tämä ähkäisi nolona ja sitten he halasivat. Kaisa odotti tyynenä vuoroaan. Nita ja Ilse olivat aina halailemassa Artsia, ihan niin kuin kavereita ei olisi voinut tervehtiä muutenkin. Hän oli kuitenkin jo tottunut siihen, kun eivät nämä näkyneet pääsevän tavasta eroon.
- Hei, Kaisa, Ilse sanoi hänellekin lämpimästi ja Kaisa tunsi etäisen hajuveden häivähdyksen nenässään, kun häntäkin halattiin. – Tulkaa sisään, mä tiedän, minkä huoneen te saatte.
- Missä tytöt? Kaisa muisti, mutta nämä seisoivat portailla katsomassa toisiaan. Kohta sieltä kuuluisi karmea huuto, jos he päättäisivät aloittaa kissatappelun. Tai sitten ei. Kaisa toivoi totisesti, että Jessi käyttäytyisi kerrankin.

Tänään hänen toiveensa näytti toteutuvan. Ipanat ottivat toisiaan kädestä kiinni ja seurasivat matkalaukkuja raahaavia Nitaa ja Ilseä sisään ja Kaisa huokaisi helpotuksesta. Artsi laittoi tutusti kätensä hänen vyötärölleen.
- Täällä on aika lämmin, vai mitä? hän kysyi.
- Varmaan on, vaikka mä olen niin tuskanhiessä vielä, etten huomaa, Kaisa myönsi. – Perhanan Jessi potki mua koko matkan.
- Mennään purkamaan laukut niin vaihdat shortsit tai jotain.

Sisällä oli yllättävän viileää, ja siellä tuoksui ruoalle.
- Me päästään syömään heti kun te ehditte, Ilse sanoi iloisesti.
- Mitä sä olet oikeen laittanut? Tuoksuu ihan nonnalta, kysyi Nita epäileväisesti ja Kaisa tirskahti. Kuulosti siltä, kuin Nita olisi kysynyt, oliko Ilse paloitellut hänen isoäitinsä pataan.
- Sitäpä sitä, Ilse sanoi. – Ja nyt mä meen tekemään salaatin loppuun. Tule sä kattamaan pöytä.
He häipyivät ja Kaisa seurasi Artsia huoneeseen, johon heidän laukkunsa oli viety. Siellä oli parisänky ja pieni päästävedettävä lastensänky ja Artsi katseli tyytyväisen näköisenä ympärilleen.
- Mä olen ollut huonommissa hotellihuoneissa kuin tää, hän sanoi, nosti toisen laukun sängylle ja napsautti sen auki.
- Mä en ole juuri ollut hotellihuoneissa, sanoi Kaisa hiukan syyttävästi.
- Pitäiskö Jessillekin vaihtaa joku kesämekko päälle?
- Luuletko sä, että se haluaa? Mä en jaksa ainakaan lähteä metsästämään sitä, siitä tulee vaan huutoa, Kaisa sanoi ja alkoi järjestelmällisesti nostaa vaatepinoja kaapin tyhjille hyllyille. Hän ei oikein ollut tiennyt mitä pakata, joten tavaraa oli sitten tullut mukaan vähän ehkä enemmänkin kuin tarpeellista. Itse hän vaihtoi päälleen shortsit ja hihattoman paidan, niin kuin Nitalla ja Ilselläkin, mutta Artsi nappasi ensimmäisen Jessin mekon, minkä näki ja lähti sen kanssa etsimään tyttöä.

He eivät tehneet sinä iltana muuta kuin istuivat suunnattoman keittiön pöydän ääressä syömässä ja juttelemassa. Nita oli hakenut olohuoneen sohvalta tyynyjä tyttöjen tuoleille niin, että näillä oli jotain mahdollisuuksia ylettää syömään, mutta ne olivat liukkaita ja muksahtelivat alta pois, niin että Ilse nosti lopulta Miilan syliinsä syömään ja Jessi nousi tuolille seisomaan. Hän olisi istunut pöydälle, ehkä lautasellekin, ellei Artsi olisi estänyt. Kaisa ei jaksanut välittää. Oli ihanaa, kun Artsilla oli kerrankin aikaa pitää muksua silmällä, hän itse alkoi olla ihan kypsä siihen touhuun. Oli ihanaa saada syödä rauhassa ja juoda viiniä ruoan kanssa. Oli ihanaa olla lomalla. Oli ihanaa, kun Artsi järkeili Jessille, miksei tämä voinut juoda maitoa, kuten kotona, vaan joutui tyytymään veteen. Ilsen tyttöä ei näyttänyt moinen katastrofi häiritsevän mutta, järkeili Kaisa sitten, ei kai Englannissakaan niin kauheasti maitoa juotu.

- Huomenna voidaan lähteä vähän katsomaan paikkoja, Nita ehdotti. – Me voidaan ajaa kaupunkiin ja käydä kahvilla, ja sitten ajella vähän vuoristoteitä. Ja jonain iltana voitaisiin käydä vähän viihteellä.
- Miten muka lasten kanssa, Ilse älähti.
- No kuule, mulla on suunnitelma. Vedetään pitkää tikkua, kuka jää lapsenvahdiksi. Seuraavana iltana jää joku toinen ja sitä seuraavana kolmas, Nita esitti.
- Paitsi sä et tietenkään voi, koska sunhan pitää esitellä meille kaikki menomestat, puhumattakaan siitä, että sitten sä pääset ulos vaikka miten monena iltana, Ilse arvasi.
- Niin, toihan on totta, Nita sanoi, kuin ei olisi tullut ajatelleeksikaan. Kaisaa nauratti, mutta sitten hän huokaisi.
- Ei toi käy. Meidän neiti on semmonen riiviö, ettei sen perässä meinaa yksi aikuinen pysyä, saati sitten, jos niitä on kaksi, joita vahtia. Ne on kaivossa molemmat alle tunnissa.
- Kaivossa on kansi, Nita huomautti.
- Saanko mä vielä tipan viiniä? Kaisa kysyi. Hän ainakin halusi ulos Nitan kanssa, vaikka heti saman tien.

Aamulla Nita tosiaan hoputti heidät kaikki autoon ja lähti ajamaan poispäin kaupungista, ylös kiemurtelevaa tietä, joka myötäili vuoren rinnettä. Kaisa ja Ilse istuivat takapenkillä, tytöt tiiviisti välissään ja Kaisa odotti vain, koska he alkaisivat nahistella. Miila kuitenkin nukahti melkein saman tien, joten Jessi valui pitkästyneenä puoliksi makuulle ja alkoi huvittaa itseään potkimalla etupenkkiä.
- Ota se syliin tai jotain, toi on inhottavaa, Artsi ärähti lopulta, mutta Jessi ei halunnut syliin.
- Ei se tule, sanoi Kaisa lopulta tuskastuneena joutuessaan irrottamaan otteensa, kun lapsi alkoi kiljua. Se oli noloa, etenkin kun Ilse istui toisessa päässä penkkiä katsellen ulos niin tyynenä kuin ei olisi kuullut mitään ja piti kättään enkelinnäköisenä nukkuvan tyttärensä ympärillä.
- Vaihdetaan paikkaa, se tulee mun syliin, Artsi ehdotti.
- Totta kai se sun syliin tulee, se on kyllästynyt muhun kun me ollaan kaiket päivät yhdessä, Kaisa ärähti. Nita pysäytti auton ja katsoi häntä myötätuntoisesti, kun hän tuli Artsin tilalle etupenkille.
- Sä ainakin kaipaat vähän hauskanpitoa. Mitä jos me mentäisiin tänä iltana vähän hurvittelemaan ihan tyttöporukalla ilman mitään tikunvetämisiä?
- Jos Artsille sopii, Kaisa myöntyi, vaikka tunsikin omantunnonpistoksen.

Lähettäjä: saltsi 
Päivämäärä:   23.9.08 21:43:25

kauhee kauhukakara toi kaisan ja artsin kersa :D Mutta äläpä sennu kiduta meitä pihtaamalla tätä, ethän?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   23.9.08 21:46:07

No sitten saatte olla ilman mitään sen aikaa kun mä keksin mitä kirjottaa seuraavaksi :D
Niin, ja sen aikaa kun kirjotankin sitä.

Lähettäjä: saltsi 
Päivämäärä:   23.9.08 21:46:53

voi ei, ei sekään kuulosta hyvältä.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   23.9.08 21:51:52

oi että, kaipaan niin kauheasti lisää :)

Lähettäjä: hruuna 
Päivämäärä:   23.9.08 21:56:11

No mutta silloin voi lukea alusta alkaen koko tarinan :)
Ja pieni vinkki: meitä auttaa tietysti jos keksitte mitä Sennnun pitää kirjoittaa.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   23.9.08 22:02:09

No Jessin lapset on selkeesti ykkösenä, mutta jotta mä pääsen niihin käsiksi, mun täytyy lukea koko roska lävitse kun olen unohtanut puolet :D
Mä olen sitä yrittänyt työstää yhdeksi failiksi tässä koko illan... menin sekasin kun mulla oli abt 1400 sivua peräkkäin ja totesin, että siellä on sama pätkä ainakin kahdesti...

Lähettäjä: otusvaan 
Päivämäärä:   23.9.08 22:36:53

Yöpalaa, jookojooko..?
Eikä saa pihdata, me ei kestetä jos pihtaat...

Lähettäjä: tölkki 
Päivämäärä:   23.9.08 23:04:41

Ei Jessi oo kauhukakara, se on vaan vähän kerkeäväinen ;P

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   23.9.08 23:35:55

niin hei koittakaas keksiä joku mielenkiintoinen sivuhahmo, joka ei niin vahvasti kuulu Jessin tai Ilsen elämään, josta haluaisitte kirjoitettavan?

Ainahan olis mielenkiintosta lukea Jessin lasten elämistä.. mutta siihen melkein väistämättä kuuluu Ilsen, Artsin, Jessin ja Veskun vanheneminen.. Itseäni kiinnostaisi Siiri, ihan vaan siksi että se tuntuu olevan hevostyttö henkeen ja vereen.

Hannan elämä teinistä siihen päivään kun Jessi-tarina loppui, voisi olla kiinnostava. Mua kiinnostaisi kauheasti lukea rikkaan ja vahvatahtoisen tytön/naisen elämästä, joka varmasti on aivan eri luokkaa kuin esim Jessin ja Veskun, mutta kuitenkin seassa vilahtelisi tuttuja nimiä varmasti vaikka kuinka paljon.

Miten olisi Ilja? :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   23.9.08 23:48:06

Mä oon reipas!
Sain koko Jessijutut yhteen tiedostoon :)
Arvatkaapa paljonko tuli sivuja (ilman mtn sivunvaihtoja lukujen vahtuessa tai sisällysluetteloa tms.) Tölkki ei saa vastata kerta just ehdin ircissä paljastaa.

Ja Tripillä oli hyviä juttuja tossa. Miten ois Linda? :D

Yöpala
------------
Nyt leikitään kotia

Artsilla ei ollut mitään sitä vastaan, että jäisi lapsenvahdiksi. Hänellä oli harvoin jos koskaan kahdenkeskistä aikaa Jessin kanssa, eikä Ilsen pieni hento tytär näyttänyt pystyvän aiheuttamaan minkäänlaista harmia. Päinvastoin, he olivat jo ystävystyneet. Ilse oli katsonut sitä kasvot surkuhupaisilla juonteilla.
- Siinä sen nyt näkee, kun yrittää kasvattaa lasta naisporukalla. Heti kun ilmestyy ensimmäinen isähahmo, se käy kiinni, hän sanoi, kun Miila oli kiivennyt Artsin syliin keksiessään Jessinkin tekevän niin.
- Ehkä sun pitäisi hommata sille joku isähahmo, ehdotti Kaisa. Hän oli juuri käynyt suihkussa, hyvin pikaisesti, sillä Nita oli varoittanut, että kolmelle hengelle peräkkäin ei riittäisi lämmintä vettä, elleivät he olisi äärimmäisen nopeita ja tuli takapatiolle istumaan pyyhkeeseen kääriytyneenä, viinilasi kädessään.
- No en mä rupea semmosta etsimällä etsimään, Ilse tuhahti. – Ennemmin mä kasvatan siitä feministin. Ja nyt mä meen suihkuun, vai Nita?
- Mene sä vaan, Nita sanoi ja venytteli.

Miila ei ollut niin isähahmon lumoissa, ettei olisi kohta huomannut äidin kadonneen ja epävarman näköisenä hän alkoi katsella ympärilleen. Alahuuli alkoi hiljalleen väpättää, kun hän totesi kaikkien ympärillään olevan vieraita. Tai no, hiukan tuttuja, mutta kuitenkin vieraita. Kun Jessi huomasi, että toinen aikoi ruveta itkemään, hän päätti liittyä seuraan, vaikkei ollutkaan ihan varma siitä, mikä oli jutun juoni ja kohta molemmat huusivat suureen ääneen.
- Jestas, nipistitkö sä niitä tai jotain? kysyi Kaisa vihaisena.
- En tietystikään! Artsi sanoi vähän kauhistuneena siitä, että hänellä oli yhtäkkiä syli täynnä pieniä, itkeviä naisihmisiä. Yksi olisi vielä mennyt, mutta oliko kahdessa vähän liikaa haastetta? Nita piteli tuoliinsa käpertyen kiinni mahastaan ja nauroi niin, että oli tipahtaa.
- Näkisit naamasi! Miksei mulla ole kameraa?

Ilse palasi mitä vikkelimmin paikalle, hiukset vettä valuen ja yllään vain iso paita.
- Sille taisi tulla ikävä sua, Nita sanoi, kun hän kaappasi Miilan omaan syliinsä.
- Niinkö sun kävi? Ilse kysyi lapselta vakavalla äänellä ja tyttö nyökkäsi nikotellen.
- Kyllä se siitä rauhottuu, sanoi Kaisa huolettomasti. – Artsi on hyvä lasten kanssa.
- Niin varmaan, Ilsekin sanoi ja supatti vähän aikaa Miilan kanssa. – Me mennään nyt pukeutumaan, hän sanoi sitten ja he menivät sisään taloon. Miila istui keskelle isoa sänkyä ja Ilse esitteli hänelle eri vaatteita. Se oli tuntunut olevan Miilasta hauskaa edellisiltana ja Ilse ajatteli piristää häntä nytkin, tietämättä, että oli luomassa monivuotista perinnettä.
- Punainen, sanoi Miila varmasti, kuten yleensäkin, jos sellaista vain oli tarjolla.
- Olkoon, puhahti Ilse, joka oli ajatellut paremminkin mustaa.

Nita ja Kaisakin olivat menneet pukeutumaan, ja vähitellen he kaikki kokoontuivat takaisin patiolle juomaan vielä lasilliset viiniä. Nita tosin otti vain vettä.
- Mä ajattelin kerrankin lähteä autolla kun semmonen on. Otan sitten siellä lasillisen tai pari.
- Ja aiot sen jälkeen ajaa takasin? kysyi Artsi terävästi.
- Äh, täällä on ihan eri kulttuuri. Kukaan ei uskalla ajaa ihan selvin päin iltaisin. Eikä ketään kiinnosta, ellei mitään satu.
- Entäs jos sattuu? kysyi Artsi.
- Sitten mä kiroilen italiaksi ja räpsyttelen ripsiäni, Nita nauroi. – Ei kun oikeesti, en mä aio humaltua. Ei mulla ole mitään aikomusta tehdä lapsista äidittömiä.
- Mennään jo, kiirehti Kaisa. Hänellä oli musta mekko, joka sai hänen hiuksensa hehkumaan melkein punaisina. – Hei hei, lapsi kulta, hei hei mies kulta, olkaa kiltisti! Äiti käy ihan pikkusen juhlimassa.

Sellaista Miila ei kuitenkaan aikonut sietää. Hän juoksi roikkumaan Ilsen hameenhelmassa, kun tämä yritti seurata muita ja itkeminen alkoi taas.
- Nosta se Artsin syliin, komensi Kaisa ja harmistuneena Ilse yritti. Itku muuttui vain sydäntäsärkevämmäksi, kun hän yritti uudelleen kaikota.
- No hitsi, sanoi Nita.
- Kyllä se lopettaa, Kaisa sanoi.
- Mene vaan, kyllä me pärjätään, kehotti Artsikin ja Ilse astui vielä yhden epäröivän askelen, mutta käännähti sitten.
- Mä en lähde. En mä raahannut sitä tänne asti vaan että se saa huutaa keuhkonsa ulos.
- Jaa et, sanoi Nita alistuen.
- Ehkä joku toinen ilta. Kai se tottuu. Mutta en mä voi jättää sitä noin, vastahan me eilen tultiin, eikä se muista Artsia, ei voi muistaa, Ilse sanoi ja nousi takaisin patiolle.
- Sä lellit sen pilalle tota menoa, Kaisa ennusti. – Mutta omahan on pentusi. Mennään me sitten.

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   24.9.08 13:43:11

Artsi ja Ilse kahden...:)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   24.9.08 16:55:53

Niin :)
-----------

He lähtivät ja Miila lakkasi hiljalleen taas itkemästä Ilsen sylissä.
- Kyllä se varmaan olisi hiljentynyt, Artsi sanoi, kun autonmoottorin ääni oli kadonnut kaukaisuuksiin hiljaisessa illassa.
- Niin ne sano päiväkodissakin, mutta oisko se ollut reilua? Sinne se oli vaan pakko jättää, Ilse puuskahti. – Ei se pyytänyt päästä mukaan reissaamaan vieraille maille ja saada heti jäädä jonkun vieraan ukonkäppänän hoteisiin, että äiti pääsee bailaamaan.
- Kiitos vaan, Artsi sanoi hakien loukkaantunutta sävyä, vaikka oikeastaan häntä huvitti. – Ja mitäs me nyt tehdään?
- Nyt me kai leikitään kotia. Olisinko mä äiti, joka alkais tehdä näille iltapalaa? Sä voisit olla isä ja nää vois olla meidän lapsia, Ilse ehdotti nauraen, mutta sulki sitten punastuen suunsa. Se meni vähän liian lähelle hänen haaveitaan, vaikka olikin lähtenyt hänen suustaan ihan vitsinä.
- Kuulostaa hyvältä, Artsi sanoi nousten reippaasti tuoliltaan, ilmeisesti huomaamatta mitään ihmeellistä. Hän nappasi kainaloonsa Jessin, joka kiljui ja kikatti ja lähti menemään keittiöön päin, Ilse ja Miila perässä.

Tytöt istuivat leikkimässä sipuleilla sen aikaa, kun Ilse penkoi kaappeja.
- Mä meinasin syöttää niille voileipää, Artsi huomautti.
- Niin, mä arvaan sen. Mä laitan munia tai jotain. Kai Nita ja Kaisa syö kaupungilla.
- Ellei ne vaan juo. Harmi, ettet sä päässy mukaan.
- Mun lapsi on mulle tärkeempi kuin päästä dokaamaan, Ilse sanoi pistääkseen lopulta pisteen sille keskustelulle.
- Ai, ja Kaisalle ei? kysyi Artsi kireällä äänellä pienen hiljaisuuden jälkeen. Ilse huokaisi ja painoi kädet ohimoilleen. Tätä menoa hän päästäisi seuraavaksi suustaan oikean härkäsammakon tai rupikonnan. Ihan kuin hän harjoittelisi jotain täydellistä munausta varten.
- Sanoinko mä muka niin? En mä sitä tarkottanut. Ei mulla kuitenkaan olisi ollut kivaa kun mä oisin vaan koko ajan miettinyt Miilaa.
- Siltä se vähän kuulosti.
- No siltä se näyttikin, mutta en mä silti niin sanonut, Ilse kimmastui. Artsihan oli kuin jalopeura, aseet tanassa perheensä puolesta. – Mitä se mulle kuuluu. Teillä on ihan eri tilanne kuin mulla. Tehkää mitä huvittaa.

Häntä suututti niin, että hän odotti vain seuraavaksi silmiensä alkavan kirvellä. Kunnon kotileikkiä, tosiaan! Ja hän kun oli ehtinyt jo hetken unelmoida, että he istuisivat iltaa herttaisesti kuin 50-luvun elokuvassa, niin että hän olisi myöhemmin voinut kuvitella sen olleen todellisuutta.
- Hei Sadie, ei riidellä! Artsi sanoi kuitenkin anovasti. – Musta on kiva, että säkin jäit!
- Niinkö? Ilse sanoi ja vilkaisi häntä sivusilmällä.
- No totta hitossa on. Koska me muka ollaan viimeksi kunnolla saatu jutella kaikessa rauhassa?
- En mä vaan muista. Vaikka mitäpä meillä on juteltavaa. Mä olen kirjottanut sulle kokonaisen romaanin tai pari, ei mulla enää ole mitään uutisia kertomatta, Ilse sanoi tavoitellen hilpeyttä ääneensä ja nosti kulhollisen munia hyllyltä pöydälle.
- Eiköhän me keksitä jotain. Alotetaan siitä, että koska sä aiot tulla takasin Suomeen, Artsi maanitteli.
- Sitten kun mulla on siihen joku syy. Mä viihdyn Lontoossa.
- Entäs, kun Miila tulee kouluikään?
- Se tulee siellä kouluikään jo kahden vuoden päästä. Sielläkin on kouluja, Ilse huomautti. – Ehkä mä kasvatan siitä kosmopoliitin. Semmosen, mitä musta ei koskaan tullut, koska mun äiti häipyi ilman mua.
- Musta näyttää, että susta tuli silti.

Tytöt näyttivät ystävystyvän sinä iltana. Kun Ilse esitti, että lasten olisi aika mennä nukkumaan, tarttui Jessi Miilaa kaulan ympäriltä niin lujasti, että toinen alkoi melkein sinertää ja ilmaisi hiukan haparoivin, mutta varmoin lausein, että he eivät aikoneet erota.
- Antaa niiden nukahtaa meidän sängylle ja viedään ne sitten omiinsa, Artsi ehdotti.
- Säkään et siis uskalla sanoa vastaan teidän pikkuneidille, Ilse arvasi.
- Ei se sitä ole, mutta miksei ne voisi nukahtaa vierekkäin, jos ne kerran haluaa? Mä en mielelläni ala vääntää valtataisteluita pikkujutuista. Se saa antaa ihan tarpeeksi periksi joka päivä Kaisalle.
- Niinkö? Ilse kysyi diplomaattisesti. Hänestä oli näyttänyt siltä, että asia oli ihan päinvastoin, tai ehkä Kaisa ei vaan heidän nähtensä viitsinyt esittää
- Niin, Artsi vakuutti ja peitteli tytöt keskelle heidän sänkyään.

- Voi hitsi, sanoi Ilse liikuttuneena, kun he pistivät kätensä toistensa ympärille näyttäen kiiltokuvalta.
- Tosta on pakko saada kuva, sanoi Artsi ja rupesi etsimään kameraa, mutta hänen pitämänsä hiljainen kolina ja kahinakaan ei estänyt tyttöjä vaipumasta uneen. Salamaa Miila vain vähän säpsähti.
- Meidän lapset, Ilse sanoi hellästi, eikä hän välittänyt, vaikka se kuulosti hassulta, se kun kai sai aikaan sen, että Artsi laittoi kätensä hänen olkapäälleen.
- Niin. Ajatteles jos… hän aloitti.
- Mitä? Ilse sanoi käännähtäen terävästi.
- Anteeksi, Artsi sanoi ja irrotti kätensä, kuin sitä olisi polttanut. Hän näytti hiukan pelästyneeltä, hänen silmänsä olivat tummemman ruskeat kuin tavallisesti. Ilse päätti jättää mietittäväksi myöhemmin, mitä Artsi oli mahtanut aikoa sanoa. Tuleviksi öiksi vaikka.
- Nyt kun meidän lapset kerran nukkuu niin uskallettaisko me ottaa vähän viiniä, hän ehdotti.

He ottivat ja istuivat olohuoneessa muutaman tunnin ajan muistellen vanhoja koulukavereita ja miettien, mitä Miilasta ja Jessistä tulisi isoina, mutta sitten Artsi alkoi näyttävästi haukotella ja Ilse ymmärsi.
- Mä haen Miilan ja me mennään nukkumaan, hän sanoi.
- Joo, ei meidän varmaan kannata odottaa, että Kaisa ja Nita tulisi.
Ilse kävi hakemassa tyttärensä, joka oli pyörähtänyt vähän kauemmaksi Jessistä niin, ettei hänen onneksi tarvinnut irroitella lapsia toisistaan, sitten he vetäytyivät omaan huoneeseensa. Nitan mummon kuva katsoi heitä ankaran näköisenä piirongin päältä ja Ilse näytti kieltä.
- Anna olla, nonna, mä olen ollut kiltisti kuin nunna. Tai italialainen neitsyt.

Lähettäjä: JamoBakteeri. 
Päivämäärä:   24.9.08 17:00:02

Mun piti jo tuohon aikaisempaan pätkään laittaa, että nyt näyttää siltä ettei hyvältä näytä, mutta alkoi se sittenkin näyttään hyvältä.

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   24.9.08 17:07:18

Mähän lupasin käsi sydämellä :D

Lähettäjä: JamoBakteeri. 
Päivämäärä:   24.9.08 17:21:57

Niin onneksi lupasit! :D

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   24.9.08 19:02:07

"Kun Ilse esitti, että lasten olisi aika mennä nukkumaan, tarttui Jessi Miilaa kaulan ympäriltä niin lujasti, että toinen alkoi melkein sinertää ja ilmaisi hiukan haparoivin, mutta varmoin lausein, että he eivät aikoneet erota. "
Löytyihän se helmi tästäkin pätkästä:DD

Lähettäjä: hruuna 
Päivämäärä:   24.9.08 20:14:39

hruuniksella on NÄIN iso nälkä, kun se on TAAS saanut tapella päivän soneran netin kanssa. Eli sapuskaa pöytään, jookos?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   24.9.08 20:18:37

Hruunalle iltaheinät
-------------

Miila herätti Ilsen joskus aamuhämärän aikaan puhumalla ääneen huoneessa, joka oli vasta tumman siniharmaa: kummallinen aamunkajo, jonka väristä Ilse ei muistanut koskaan Suomessa nähneensä. Tai Lontoossakaan, sen puoleen.
- Mitä sä juttelet? hän kysyi unenpöpperöisenä nähdessään Miilan istuvan kahdesta tuolista tehdyssä sängyssään, jonka Nita oli rakentanut rottinkikorin tilalle. Tyttö oli joskus ennenkin puhunut unissaan, niin kuin kai kaikki pikkulapset, välillä hän suorastaan kikatti. Nyt ei kuitenkaan, hän näytti tuijottavan suoraan ilmaan.
- Hei hei, hän sanoi sitten ja laskeutui takaisin maate. Ilse jäi taas kerran miettimään lasten mielenjuoksua, mutta sitten häntä jäi askarruttamaan, oliko jokin kuitenkin herättänyt Miilan. Olisivatko Nita ja Kaisa viipyneet näin kauan? Ainakaan hänen edellisellä reissullaan yökerhotkaan eivät olleet olleet auki aamunkoittoon.

Uteliaisuus vaivasi sen verran, että Ilsen oli pakko nousta ylös ja lähteä katsomaan. Hän hipsi talon etupuolelle, työnsi auki etuoven, jota heille ei ollut tullut mieleenkään lukita ja ehti tuskin muodostaa mielessään ajatusta siitä, mitä tekisi, jos auto ei olisi siellä, kun hän jo huomasi katsovansa tyhjälle pihalle. Auto-onnettomuus? Yökylä? Hän oli jo juoksemassa herättämään Artsin, mutta pysähtyi ovelle. Miksi levittää paniikkia. Artsi ehtisi huolestua ihan tarpeeksi herättyään. Sitten jokin sai hänet kuitenkin siirtymään Nitan oven taakse ja painamaan korvansa sitä vasten. Ellei hän ollut ihan kuuro, sieltä kuului vienoa kuorsausta, ja hänen oli kerta kaikkiaan pakko avata ovi ja katsoa sisään. Nitan sängyssä oli ehdottomasti joku, ja tällä välin päivänvalo oli ehtinyt jo sen verran voimakkaammaksi, että hän näki hiustenkin olevan oikean väriset. Joko Nita oli ajanut auton ojaan tai päin puuta kävelymatkan päässä tai sitten he olivat tulleet taksilla. Tai ainakin hän.
- Utelias havukkainen, hän sanoi itselleen, mutta hänen oli pakko yhtä varovasti käydä avaamassa Artsin ja Kaisankin huoneen ovi. Kyllä, sielläkin oli selkeästi kaksi hahmoa sängyssä ja molemmat ihmisenkokoisia. Kadonneet lampaat olivat kotona, vaikkei heidän autonsa ollutkaan.

Ilse palasi sänkyyn vähäksi aikaa saamatta enää unta, ja herätti kai Miilan uudemman kerran pyöriskelyllään.
- Mitä unta sä näit? hän kysyi, kun tyttö siirtyi silmät unisina hänen sänkyynsä. Tämä ei vastannut, aamu ei ollut hänen puheliainta aikaansa, pisti vain peukalon suuhunsa ja katseli mietteliäänä ikkunaa. Ilsen teki mieli rutistaa koko pieni olio hajalle. Miten onnekas hän olikaan! Sitten Miila yhtäkkiä nousi istumaan ja katsoi häntä innoissaan.
- Jessi, hän muisti.
- Se taitaa nukkua vielä. Mennäänkö me tekemään Jessille aamiaista?
- Mummi laittaa.
- Höpsö, ei mummi ole täällä. Se jäi kotiin.
- Ei. Toinen mummi, Miila sanoi ja osoitti nonnan kuvaa.
- Et sä voi muistaa, miten se laittoi aamiaista, Ilse epäili, mutta ei hän toisaalta varma ollut.

He siirtyivät kaikessa rauhassa aamuriittien, pesemisen ja pukemisen kautta keittiöön eikä paljonkaan myöhemmin Jessi ja Artsi saapuivat sinne myös. Ilse ei voinut estää kasvoilleen väkisin leviävää hymyä. Kotileikki jatkui vielä. Olipa ihanaa, ettei sitä maannut krapulassa sängynpohjassa!
- Huomenta, hän toivotti ja kysyi, mihin aikaan Kaisa ja Nita olivat tulleet.
- Joskus kolmen ja neljän välillä, Artsi sanoi. – Jos Nita oli samanlaisessa kunnossa kuin Kaisa niin mä totisesti toivon, ettei se ajanut kotiin.
- Ei se ajanut, tai ainakaan auto ei ole pihassa.

Nitakin kuitenkin ilmestyi jo yhdeksän aikoihin pihalle, mihin he olivat siirtyneet. Hänellä oli aamutakki yllään ja kahvimuki kädessään, mutta ei hän näyttänyt mitenkään huonovointiselta.
- Me tultiin taksilla, hän sanoi vastaukseksi Ilsen kysymykseen. – Mä innostuin sittenkin ottamaan enemmän kuin kaksi, mutta en varmaankaan kuin viisi. Haluatko sä lähteä mun kanssa hakemaan autoa jossain vaiheessa?
- Millä?
- No on mun skootteri vielä olemassa.
- Jos Miila suostuu jäämään tänne, Ilse sanoi epäröiden, mutta siitä ei ollut enää ongelmaa. Tytöt olivat niin keskittyneitä leikkeihinsä, että Miila vain vilkutti hänelle puolihuolimattomasti, tuskin tajuten hänen lähtöään.
- Haetaan samalla tuoretta leipää ja käydään kahvilla, Nita ehdotti, kun Ilse yritti sormin setviä viimassa pöllynneitä hiuksiaan Nitan parkkeerattua vuokra-autonsa viereen.
- Nopeasti sitten, Ilse suostui. Häntä vaivasi kuitenkin ajatus siitä, että lapselle tulisi jokin hätä.
- Joo, mä vaan haluan vähän avautua.

- Avaudu nyt sitten, Ilse sanoi, kun he olivat istahtaneet pienen pyöreän pöydän ääreen leipomon ovensuuhun ja Nita oli tilannut heille kahvit flirttaillen myymäläapulaisen kanssa vain hiukan.
- No Kaisa. Se meni kuin päätön kana, Nita tuhahti.
- Joi liikaa, Ilse arvasi.
- Niin kuin sieni. Ja mikäs siinä, kyllä mäkin osaan, mutta osaan mä yleensä pitää huolen siitä, etten silti käyttäydy huonosti. Enkö osaakin?
- Osaat, Ilse vakuutti odottaen uteliaana kuulevansa, mitä Kaisa sitten oli tehnyt.
- Sille ei tainnut mennä perille, mitä mä sille matkalla sanoin näistä täkäläisistä. Muistatko sä vai uskallanko mä suakaan ulkoiluttaa? Nita kysyi uhkaavasti.
- Että älä usko mitään, mitä ne sanoo, Ilse vastasi. – Ei sillä, että mä olisin uskonutkaan. Niin lipevät jutut ei oo ikinä vedonnu muhun, kuin mitä italiaanomiehet latelee.
- No niin no, Kaisalle ne jutut meni päähän kuin häkä. Mä sain kirjaimellisesti pidellä siitä kiinni, ettei se olisi kadonnut jonkun niistä kanssa. Se opetti Tonia sanomaan itselleen ”kaaaaunis tyttö”, Nita sanoi vihaisesti ja Ilse ymmärsi hänen olevaan tosissaan tuohtunut. Nitan mittapuulla Kaisa oli mokannut pahan kerran, ja Ilsenkin, jos otti huomioon, että vain lyhyen ajomatkan päässä hänellä nukkui lapsi ja aviomies. Se tuntui omituisen ilahduttavalta, mutta sitten hän häpesi häijyyttään.
- Kai sitä nyt itse kukin joskus kääntyy liian känniin ja tekee jotain tyhmää, hän sanoi sovittelevasti.
- Mutta se oli niin kuin joku teini, joka on keksinyt lähteä panettamaan itseään Ibizalle!

- Aiotko sä kertoa Artsille? Ilse kysyi, mutta Nita pudisti rajusti päätään.
- En mä kehtaisi. Se pahastuisi kauheasti. Ja kaipa se tosiaan johtui vaan siitä, että Kaisa joi liikaa. En mä tajunnut sitä vahtia, että paljonko se kiskoo.
- Varmaan se viisastuu vahingosta, jos sillä on kaamea kankkunen tänään.
- Mä joudun ehkä vähän puhuttelemaan sitä, jos se haluaa vielä toisenkin kerran ulos.
- Ehkä se oli vaan harjotuksen puutetta, se korjaantuu kun sä palaat Suomeen ja ulkoilutat sitä välillä, Ilse sanoi kevyesti.
- Toivottavasti, Nita sanoi ja hymyili saatuaan purettua sydämensä. – Mitenkäs teidän ilta sujui?
- Ihanasti, Ilse sanoi. – Syötiin ja pantiin lapset nukkumaan ja siinä se oli.
- Kuulostaa hauskalta, Nita irvisti, ilmeisesti kuullen ironiaa siellä, missä sitä ei ollut.
- Ollaan kilttejä ja ostetaan Kaisalle vähän limsaa, Ilse ehdotti. Nita näytti hetken leppymättömältä, mutta suostui sitten.

Sinä iltana kukaan ei lähtenyt illalla kaupungille. Kaisa ei päässyt edes sängystä ylös ennen kuin päivälliselle, eikä hän siitäkään saanut syötyä juuri mitään. Ruoan kanssa tarjottava viini sentään nosti hänelle vähän väriä poskille.
- Huomenna me voitaisiin mennä rannalle, jos te haluatte, Nita suunnitteli. – Se on aikamoinen ajomatka, mutta voisi se olla sen arvosta.
- Voidaanko me huomisiltana mennä taas ulos? Kaisa kysyi.
- Mä luulen, että seuraavaksi on Ilsen ja Artsin vuoro, Nita sanoi lyhyesti.
- Vie Artsi, sanoi Ilse nopeasti. Hän ei jättäisi Miilaa Kaisan hoteisiin, ei vaikka tämä vannoisi muuttuneensa pyhimykseksi. Sen verran ärsyyntyneesti tämä oli äsken työntänyt Jessin pois sylistään.

Lähettäjä: hruuna 
Päivämäärä:   24.9.08 20:35:33

Tack. Nyt vaan odotellaan yöpalaa.

Lähettäjä: mimi 
Päivämäärä:   24.9.08 21:13:28

tuun nyt ilmottautumaa tän topicin lukijaks :D ei mulla oo kestäny ku pari viikkoo lukee nää kaikki osat läpi :) mut tosi tosi kivan tuntune tarina ja henkilöt tosissaa tosi aidon tuntuset, teksti selkeetä ymymym.
odotan jatkoa!

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   24.9.08 22:10:24

Koeviikot on syvältä... Mie palkitsen aina itteni ahkeran lukemisen jälkeen pätkällä Sennnua:D Harmittavan usein tää on mielenkiintosempaa, kun fysiikan kirjat...

Lähettäjä: karkki 
Päivämäärä:   24.9.08 22:19:56

Aqua mulle kävi nyt kans samalla tavalla:D fysiikkaa piti lukee ja paljon mutta tää vei voiton:D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   24.9.08 22:24:47

Mimi, tervetuloa! :)
Valitettavasti tässäkään ei tuu mtn fyysillistä...
-----------
Kaisa kauhukakara

He kävivät retkellä rannalla, mutta viipyivät siellä vain vähän aikaa. Aurinko paistoi ihan liian kuumasti, eikä lapsia saanut mitenkään pidettyä aurinkovarjon alla suojassa. Loput päivät he lähinnä laiskottelivat, paitsi Nitaa, joka pakkaili ja tyhjensi kaappeja. Artsi ja Kaisa olivat luvanneet viedä yhden laukullisen hänen tavaroitaan Suomeen ja hän alkoi innostua paluusta aika lailla.
- Haluaisitko sä mennä mun kämppään asumaan? Ilse kysyi.
- Haluaisin! Mutta eikö siellä ole vuokralaiset? kysyi Nita kiinnostuen.
- Sun takiasi mä olen ihan valmis heittämään ne ulos, Ilse lupasi. – Tietysti siinä menee kuukausi tai pari, mä en nyt muista mitä niiden vuokrasopimuksessa sanotaan. Joka tapauksessa ne taitaa olla etsimässä omaa, koska ne kysyi, saisiko ne ostaa sen.
- Ja sä et myynyt? Artsi kysyi valppaana. – Sä aiot sittenkin pitää yhden jalan Suomessa?

- Äh, mä jäin miettimään sitä lähinnä sen takia, että se olisi ollut kauhean sotkuista hoitaa kun mä en ole paikalla ja siitä on kuitenkin vielä lainaa ja kaikkea. Mutta jos sä Nita haluat sinne niin mä voin lähettää niille irtisanomisen vaikka heti, Ilse lupasi.
- Raukkaparat, mutta joo! Mä en ihan hirveästi odota sitä, että pääsen takaisin äidin helmoihin ja koska mä sitten taas löydän töitä ja saanko työsuhdeasuntoa on ihan epävarmaa, Nita iloitsi. – Mä haluan tarjota sulle shamppanjaa!
- Älä ole hassu, totta kai mä sut sinne mieluummin otan kuin jonkun isän työkaverin kummin kaiman, Ilse nauroi. – Kunhan et sitten suutu kun mä joskus myyn sen.
- Mennäänkö me ulos? havahtui Kaisa.
- Mennään, päätti Nita. – Jos Artsille sopii.
- Jos käytte lyhyen kaavan mukaan, meidän pitäisi huomenna ruveta pakkaamaan, Artsi lupasi.
- Sähän voit pakata illalla, ehdotti Kaisa.

Miila oli jo niin kotiutunut Jessin ja Artsin seuraan, ettei Ilsellä ollut mitään hankaluuksia päästä sinä iltana liikkeelle. Päinvastoin hän alkoi murehtia sitä, mitä tapahtuisi, kun uusi leikkikaveri pitäisi hyvästellä. Se huoli tulisi kuitenkin vastaan vasta parin päivän päästä.
- Sinä raukka tulit tänne asti vaan istumaan lapsenvahtina, Ilse surkutteli Artsille, jonka silmät välähtivät huvittuneesti.
- En nyt sentään. Mä en tainnut mainita, että Nita vei mut peep showhun kun me oltiin ulkona.
- Ei kai, Ilse tyrmistyi, mutta Artsi vain nauroi, eikä suostunut paljastamaan, vitsailiko vai ei. Ilse päätti kysyä Nitalta, tosin joskus toiste eikä nyt, kun Kaisa oli mukana.

He menivät sievään baariin ja Nita tilasi tosiaan pullon kuohuvaa, joka tuotiin heille pöytään hopeanhohtoisessa, jäillä täytetyssä sangossa. Nita oli myös taktisesti valinnut ravintolan pienimmän pöydän, mitä Kaisa kritisoi hiukan.
- Tähän ei mahdu istumaan ketään sun kavereita, hän sanoi.
- Tänään ei tarvitsekaan. Pidetään tyttöjen ilta ja jutellaan mukavia ihan keskenämme, Nita sanoi.
- Mutta…
- Mä juhlin läksiäiseni joskus ensi viikolla. Nyt vietetään teidän läksiäisiä, kun kohta ei taas nähdä pitkään aikaan – tai me ei nähdä, Nita sanoi Ilselle ja kilisti tämän lasia omallaan.
- Lennä Lontoon kautta niin nähdään, Ilse ehdotti. Juoma pirskahteli hänen nenässään ja jostain kumman syystä se tuntui kihonneen ohimoihinkin ja hän tunsi olevansa hyvien ideoiden aarrearkku.
- Mä lupaan harkita tota vaihtoehtoa vakavissani, Nita sanoi juhlallisesti.

- Te ootte niin eri maailmasta, sanoi Kaisa murjottaen. – Te saatte asua ulkomailla ja lentelette ympäri Eurooppaa tosta vaan. Mulla oli viikon ajan maha kipeenä hermostuksesta ennen kuin me lähdettiin tänne, kun mä ajattelin, että takuulla mun passi ei kelpaa tai Jessin tai että me eksytään toisistamme ja mitäs mä sitten olisin tehnyt?
- Et viitsisi marista, sullahan on asiat paremmin kuin hyvin, töksäytti Ilse.
- Ai kun mä saan vaan istua kotona päivät pitkät ja laittaa ruokaa ja pestä pyykkiä ja seurustella raivostuttavan alle metrinmittasen kanssa? Ei ole!
- Koska sä ajattelit mennä takaisin töihin? keskeytti Nita, ennen kuin Ilse ehti sanoa mitään terävää takaisin.
- Nyt mun pitäisi, Kaisa sanoi ja alkoi näyttää entistä synkemmältä.
- No sittenhän sulla on kaikki kunnossa.

Mutta ei ollut, kuulemma. Vanhaa työpaikkaa ei enää ollut, koko liike oli kuollut laman aikana, eikä Kaisalle ollut jäänyt sieltä käteen edes työtodistusta. Ei hän edes tiennyt, mitä haluaisi tehdä, tai osaisi, ja vaikka osaisikin, kuka huolisi hänet töihin ilman mitään koulutusta.
- Sulla taitaa olla vähän huono päivä tänään, Nita sanoi lopulta kiltisti ja taputti hänen kättään. – Koita nyt piristyä. Ei kaikki voi olla noin synkkää.
- Elämä on ihan syvältä, Kaisa jupisi niin, että Ilsen teki mieli kalauttaa häntä tyhjentyvällä pullolla. Naikkosella oli hänen unelmaperheensä, eikä siitä irronnut kuin valittamista. Hän kuitenkin jätti reaktionsa siihen, että alkoi kyllästyneen näköisenä katsella ympärilleen osoittaakseen, miten vähän häntä huvitti kuunnella Kaisaa.
- Tilataanko edes lisää juotavaa? Kaisa pyysi ja hellämielisyyttään Nita teki niin, vaikka hän olikin taas kuskina.

- Joko ruvetaan lähtemään takaisin? Ilse kysyi, kun he olivat tehneet selvää toisestakin pullollisesta ja pistelleet ison antipasto-lautasellisen. Hän ei sittenkään ollut ihan varma siitä, että Artsi pärjäisi Miilan kanssa. Mitä jos sattuisi jotain? Jos tyttö putoaisi sängystä ja satuttaisi itsensä? Pyörisi portaita alas?
- Hitto, kun sä olet tylsä, sanoi Kaisa.
- No, me ei luvattu olla kauan tänään.
- Mikä kiire sulla on takasin? Kaisa katsoi häntä silmät viiruina. – Aiotko sä mennä liehittelemään mun miestäni?
- En, Ilse sanoi ylenkatseellisesti. Hän alkoi ymmärtää entistä paremmin Nitan harmistuksen Kaisan käytöksestä edelliskerralla. Viini meni tuolla tyypillä näköjään suoraan riidanhaastokeskukseen, ainakin näin, ellei läsnä ollut ketään kaksilahkeista.
- Mä olen kyllästynyt siihen, että mä olen aina sun varjossasi, Kaisa julisti. – Artsi palvoo sua eikä musta ikinä tule sun kaltaista.
- Älä höpötä, Ilse sanoi yllättyneenä sekä moisesta hyökkäyksestä että siitä mitä Kaisa sanoi. – Tietystikään se ei palvo mua, sun kanssasihan se meni naimisiin ja perusti perheen.
- Ja suhun se rakastui jo joskus koulunpenkillä.
- Saattaa olla, mutta se nyt on mennyttä! Teini-ihastusta!

- Nyt me mennään oikeesti, ennen kuin te ootte toistenne hiuksissa, sanoi Nita päättäväisesti. – Kaisa, mulla on viiniä vielä kotonakin, jos sä välttämättä haluat lisää, mutta musta on tylsää katsoa kun te riitelette.
- Eikö me voitaisi mennä siihen yökerhoon missä oltiin viimeksi? Kaisa kysyi rukoilevasti ja unohti riidanpoikasen Ilsen kanssa.
- Ei tänään. Kultapieni, odota nyt pari viikkoa, kun mä tulen Suomeen niin me biletetään niin paljon kuin ehditään, Nita lupasi ja siihen Kaisa nähtävästi tyytyi, pieni hymy levisi hänen kasvoilleen.
- Niin me tehdään, hän sanoi tyytyväisenä ja antoi Nitan ottaa itseään käsikynkästä ja taluttaa autolle. Ilse seurasi perässä ja kiipesi kehottamatta takapenkille. Kaisa todennäköisesti kiskoisi häntä hiuksista koko matkan, jos hän änkeäisi Nitan viereen.

Tytöt nukkuivat Artsin ja Kaisan sängyllä ja Artsi katsoi telkkarista italiaksi dubattua länkkäriä ja naureskeli itsekseen.
- Tää on kuulkaa aito italowesterni, hän ilmoitti, kun John Wayne puhui italiaa, samoin kuin intiaanipäällikkö. – Miten te nyt jo tulitte?
- Sä puhuit lyhyestä kaavasta, sanoi Ilse ja meni pesulle. Kaisa ja Nita olivat hakeneet keittiöstä vajaan viinipullon ja laseja, kun hän palasi yöpuvussaan, joka koostui isosta T-paidasta ja puolireidestä pätkäistyistä collegehousuista. Jostain syystä Kaisa pisti kovasti pahakseen hänen saapumisensa.
- Taas sä teet sen! hän syytti, kun Ilse aikoi ottaa yhden lasin ja kaataa siihen tilkan viiniä.
- Minkä? tämä kysyi ällistyneenä. Mistä Kaisa nyt muka saattoi häntä syyttää, kun hän lantusteli seuraan ilman ripsiväriä ja hiukset roikkuen? Ei ainakaan viettely-yrityksistä, hyvä ihme sentään. Mutta Kaisa ei ollut samaa mieltä.
- Sä tuut siihen tommosissa sáatanan rupuvetimissä ja näytät silti paremmalta kuin mä! Kaisa sanoi vihaisesti ja kulautti oman lasinsa tyhjäksi.
- Mistä nyt on kyse? Artsi kysyi ja katseli ymmällään naisesta toiseen.
- Ei niin mistään, sanoi Ilse vihaisesti ja lähti menemään. Hän kävi hakemassa Miilan mukaansa Artsin ja Kaisan huoneesta ja sulkeutui omaansa, eikä sieltä sen jälkeen kuulunut enää mitään.

- Mitä tapahtui? Artsi kysyi katsoen Kaisaa, joka istui nojatuolissa jalat allaan sievänä kuin pieni hylje. Nita istui lattialla ja katseli lasissaan olevan viinin väriä televisiota vasten, ilmeisen kuurona kaikelle muulle.
- Ei mitään, Kaisa sanoi yrmeänä.
- Hei, Kaisa. Ei Ilsellä ole tapana lähteä tolla tavalla kiukutellen, Artsi sanoi. – Ootteko te riidelly?
Kaisa veti henkeä kuin aloittaakseen jonkin vuodatuksen, mutta Nita käännähti yhtäkkiä.
- Tyttöjenvälisiä juttuja vaan. Otetaanko lisää viiniä?
- Otetaan vaan, Kaisa sanoi ilahtuneena.

Ilse ei oikein tiennyt itkeäkö vai nauraako, kun hän peitteli Miilan tuolisänkyynsä ja sujahti omaansa. Kaisa toisaalta suututti häntä, mutta olisi kai ollut epänormaalia, ellei niin selvästi osoitettu kateellisuus olisi vähän imarrellutkin. Se häntä joka tapauksessa yksinomaan harmitti, että muiden keskustelu kantautui vaimeana hänen korviinsa asti, eikä hän päässyt osallistumaan siihen. Hänen oli kuitenkin ollut pakko lähteä, tai hän olisi kohta antanut Kaisalle sanan sanasta ja siitä olisi varmastikin seurannut tappelu. Hän ei tahtonut riidellä Artsin vaimon kanssa.

Otti se silti päähän. Toiseksi viimeinen ilta täällä, he olisivat voineet istua ja jutella mukavia vielä, tai niin toiset kai tekivätkin, mutta Kaisan takia se ilo oli häneltä riistetty. Vaikka hänellä ei ollut aavistustakaan, minä vuonna seuraavan kerran tapaisi Artsin ja vaikka hän oli ollut hiljaa kuin pisu sukassa koko viikon paljastamatta silmänräpäytykselläkään kiellettyjä toiveitaan. Jos hän olisi ollut sellainen kuin mitä Kaisa näytti olettavan, hän kai olisi voinut houkutella Artsin harrastamaan kanssaan hurjaa seksiä silloin, kun he olivat kahden olleet lapsenvahteina. Paitsi että tuskin Artsi olisi suostunut. Olisiko kuitenkin pitänyt yrittää kun kerran joka tapauksessa sai syyt siitä?

Ei, parempi näin, Ilse päätti. Olisi ollut liian surullista saada pakit. Hän saattoi kuvitella, miten pahoitteleva ilme Artsilla olisi ollut silmissään, kun hän olisi selittänyt, miten mahdotonta se oli.

Lähettäjä: otusvaan 
Päivämäärä:   24.9.08 22:29:23

Yöheinätkin pitää vielä jakaa..!

Iljan tarina vois olla aika jännä :D Tripikö sitä ehditteli tuolla aikaisemmin...

Lähettäjä: hruuna 
Päivämäärä:   24.9.08 22:35:08

Hmm. Aamuyöpala taitaa olla seuraava? Tai hruuniksen iltayöpala?

Lähettäjä: otusvaan 
Päivämäärä:   24.9.08 23:06:10

Kappas, joku lapsi ei osaa lukea, kehtas kerjätä yöpalaa, vaikka olikin jo annos edessä... Hyi kun huonotapainen otus! *bambuluudanhumaus*

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   24.9.08 23:11:14

Täällä mä vielä olen, tulee ne yöheinätkin (onneksi meidän tallilla on säällisemmät ruoanjakoajat) :D

Iljasta en _ehkä_ innostu kirjottamaan. Tänään aloitin pikku välipalaa otsikolla Minä, Miila, ellei se nyt tökkäse niin siitä tulee lyhyt juttu jossain vaiheessa. Varsinainen uusi projekti se ei kumminkaan ole, mutta sen kimppuun vielä hetkeksi ->

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   24.9.08 23:35:58

Hei, eksä tiiä et tasaisin, mahdollisimman lyhyin väliajoin syönti on terveellistä!

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   24.9.08 23:45:54

Niinjuu, ja kohta kun mä vaikenen, on seuraava pala tarjolla huomenna töiden jälkeen :D

Ja koskas sä taas kirjotat?
Ja koskas taas tuut liikuttamaan mun hevosta?

Lähettäjä: álávíívádésíré 
Päivämäärä:   24.9.08 23:57:53

Ää, mä kirjotan just nyt, tosin esseetä Surrealismista. 1900-luvun taiteelliset ismit siis teemana, mä epäilen että Fishismit ei oo sallittuja, kuten myöskään, et galleria-kierrokselle ei hyväksytä irc-galleriaa...

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   25.9.08 00:22:38

YP
Ei kun yöheinät
--------------

Kaisasta tuntui kuin hänen kasvonsa olisivat olleet puuroa, kun hän heräsi aamulla, paitsi että puuro tuskin kykeni tuntemaan mitään ja hänestä tuntui siltä, kuin hänen ohimoilleen olisi väännetty ruuvipuristin. Täytyi olla hirveän aikaista, hän ymmärsi. Tällainen päänsärky meni kyllä ohi, kun sai nukkua tarpeekseen.
- Tuletko sä aamupalalle? kysyi Artsin ääni ja Kaisa tajusi, että samaan kysymykseen hän oli herännyt, ja siihen, miten patja oli painunut, kun tämä oli istahtanut hänen viereensä.
- Mä haluan nukkua, hän mutisi, mutta kääntyi selälleen nähdäkseen miehen. Nolotti vähän olla taas krapulassa. Toisaalta, olihan tämä lomaa, kai se silloin oli sallitumpaa?
- No me mennään sitten, Artsi nyökkäsi lyhyesti ja aikoi selvästi nousta ja häipyä.
- Halaa mua ensin, Kaisa pyysi. Hänellä oli hellyydenkipeä olo. Sekin kuului kankkuseen, hän oli huomannut. Artsi totteli, mutta nousi sitten ja lähti Jessiä taluttaen huoneesta. Kaisa käänsi kylkeä ja sulki uudelleen silmänsä tuntien syvää kiitollisuutta siitä, ettei ollut yksinhuoltaja. Silloin hänen olisi ollut pakko nousta, olisi ollut jo aikoja sitten, sillä Jessi ei ikinä malttanut nukkua myöhään.

Puoliltapäivin ruuvipuristin oli kadonnut ja Kaisa päätti herätä. Koko päivää olisi sääli tuhlata nukkumiseen, tänään oli viimeinen mahdollisuus ottaa aurinkoa. Suihkuun hän kuitenkin halusi ensin, mutta se jäi pikaiseksi pyrähdykseksi, sillä lämmintä vettä tuli vain hetken ajan. Kuka hitto sen kaiken oli käyttänyt tähän aikaan päivästä? No, ainakin hän heräsi täydellisesti. Iho kananlihalla hän kuivasi itsensä ja tutki sitten vähän aikaa peilikuvaansa. Silmät olivat vähän turvoksissa, mutta sille ei nyt voinut mitään. Niin ne aina olivat juuri heräämisen jälkeen. Hän pukeutui bikineihin ja haki keittiöstä mukillisen murukahvia ja lähti etsimään muita.
He olivat takapihalla, tai puutarhassa, kuten hän oli arvannutkin.

- Kuka on lotrannu suihkussa? hän kysyi liittyessään seuraan.
- Mä hain lämmintä vettä tytöille, tunnusti Artsi ja osoitti isoa sinkkivatia, missä Jessi istui ja roiski vettä Miilan päälle, joka oli juuri kiipeämässä seuraksi.
- Eikö niille olisi viileempikin riittänyt tässä helteessä? Kaisa ihmetteli ja istui Artsin viereen pyyhkeenkulmalle. Ilse makasi aurinkolasit silmillään omalla pyyhkeellään näyttäen nukkuvalta, mutta Nita, joka istui tupakoimassa, sanoi kauhistuneena:
- Ei tietenkään, niiden pikku peput ois paleltunu.
- Kiitos vaan! Nyt sitten mun pikku peppu meinasi paleltua, Kaisa nauroi. – Mä olin varma, että se oli Ilse, joka taas halusi laittautua.
- Älä nyt taas alota, tuiskahti mainittu henkilö niin, että Kaisa katsoi häntä kummissaan. Oli Ilsellä yleensä vähän huumorintajua. Mutta sitten hänen mieleensä alkoi hiipiä muistikuva vihaisista sanoista edellisillalta. Hänhän oli tainnut vähän piikitellä Ilseä. Hän oli itse asiassa ollut oikein vihainen, nyt hän sen muisti.
- No se nyt oli vaan vitsi, hän sanoi kiireesti. Ilse ei vastannut, eikä kukaan muukaan sanonut mitään, ennen kuin Nita alkoi pohdiskella seuraavan päivän aikatauluja, mihin aikaan pitäisi lähteä kentälle Finnairin lentoa varten ja mihin aikaan Ilsen ja Miilan Lontooseen menevää.

He lähtivät lopulta kaikki yhdellä kertaa. Se onnistui vain juuri ja juuri, kun Artsi otti rattaat etupenkille syliinsä, mutta lopulta kaikki laukut saatiin takakonttiin. Tosin se sitten jouduttiin sitomaan narunpätkällä kiinni.
- No niin, oli ihanaa, että te kävitte, sanoi Nita huokaisten, kun he olivat saaneet kaikki tavarat kärryihin. – Nyt mä alan vasta oikeesti tajuta, että mäkin lähden täältä.
- Meidän pitäisi varmaan hankkiutua näistä eroon, sanoi Artsi ja katsoi laukkulastiaan. – Hyvästellään sitten vasta.
Ilse luki ylhäällä katonrajassa olevia televisioruutuja ja lähti kohden yhtä lähtöselvitystiskiä. Kaisa oli jo seuraamassa häntä, mutta Artsi nappasi häntä käsivarresta. – Ei me mennä sinne, Finskin tiski on tuolla, hän osoitti ja Kaisa tunsi itsensä tyhmäksi.
- En mä huomannut, hän mutisi. Mistä hän olisi voinut tietääkään?

He joutuivat maksamaan vähän lisämaksua saadakseen Nitankin matkalaukun mukaan, mutta tämä maksoi sen summan stoalaisesti omistaan, sitten he kokoontuivat passintarkastuksen eteen.
- Tule Lontoon kautta, Ilse vannotti Nitaa.
- Mä tulen, jos ei se ole järjettömästi kalliimpaa, tämä lupasi. – Ja jos mä saan matkatavarat jotenkin fiksusti odottamaan siellä, ettei mun tarvitse niitä roudata sun luokse.
- Upeeta, Ilse sanoi ja hänen silmänsä alkoivat loistaa. Hän pisti Miilan halaamaan Nitaa ja astahti sitten sivummalle, jotta Kaisa ja Artsikin saivat hyvästellä, sitten he siirtyivät vilkutellen porteista läpi.
- Nyt sitten tapetaan jossakin tunnin verran aikaa, huoahti Artsi ja katseli ympärilleen.
- Kaksi, oikaisi Ilse. – Oliskohan täällä jossain pallomeri, mihin mä voisin heittää tän muksun, kun te olette menneet. Toivottavasti se ei saa kohtausta, kun Jessi katoaa.
- Mennään jonnekin juomaan jotain, sanoi Kaisa. – Ostetaan penskoille jätskiä, kai ne sillä pysyy vähän aikaa hiljaa.

Niin ne pysyivät, mutta olivat sitten myös sen näköisiä. Kaisa melkein katui ehdotustaan nähdessään, miten suklaanvärisiä roiskeita valui pitkin Jessin paitaa. Onneksi Miilakin oli korviaan myöten tahmassa.
- Oli kiva loma, Kaisa sanoi Ilselle sovinnollisesti. Tämä vain nyökkäsi takaisin keskittyen puhdistamaan lapsensa kasvoja ja Kaisaa alkoi taas ärsyttää. Ilse oli kohdellut häntä kuin jääkuningatar edellispäivästä alkaen. Ilmeisesti hän oli ottanut tosissaan nokkiinsa.
- No anteeksi, jos mä olen jotenkin loukannut teidän ylhäisyyttänne, sanoi Kaisa purevasti, kun Artsi nousi hakemaan lisää servettejä tiskiltä. Hänen kuullensa Kaisa ei olisikaan viitsinyt sanoa mitään.

- Saat, Ilse sanoi lyhyesti.
- Mä olin vaan juonut vähän liikaa.
- Yleensä sillon tulee lauottua niitä totuuksia, mitä ei selvin päin kehtaa, Ilse huomautti.
- Mutta enhän mä mitään ole väittänyt, kunhan vaan naljailin.
- Kai siinä sen verran oli totuutta, että sä oikeasti inhoat mua ja pelkäät, että yritän viedä sun miehesi. Kuule, mä voin kertoa sulle salaisuuden. Mä en pystyisi siihen, sanoi Ilse katsoen Kaisaa otsa vihaisesti rypyssä.
- Mihin muka, sähän pystyt mihin vaan, kysyi Artsi iloisesti palatessaan ja heittäessään läjän paperipyyhkeitä pöydälle. Hän taisi ymmärtää sanoneensa jotain hullua, kun sekä Ilse että Kaisa kääntyivät mulkoilemaan häntä. – Mitä?
- En mä ihan kaikkivoipa ole, huokaisi Ilse sitten vain kuitenkin. – Ja ei, se ei kuulu sulle. Älä edes kysy.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   25.9.08 03:17:25

mä en ymmärrä Jamo miten sä VOIT haluta pitää Kaisan ja Artsin yhdessä? Ah, vihdoinkin jotain alkaa tapahtua ja mä ymmärrän Jessiä nyt ehkä paremmin kuin koskaan :)

Lähettäjä: teppi 
Päivämäärä:   25.9.08 09:21:12

toivottavasti tää jatkuu sen verran pitkälle et saadaan kuulla jessin ja miilan lapsuudesta ja niistä ilsen sijaislapsista vai mitä ne nyt onkaan :)

Lähettäjä: Aqua 
Päivämäärä:   25.9.08 14:38:02

karkki, Niinpä niin ,nyt pitäis vaihtaa matikkaan...

Lähettäjä: JamoBakteeri. 
Päivämäärä:   25.9.08 14:51:52

Jos mun tosissaan pitää valita Ilsen ja Kaisan väliltä, niin valitsen Kaisan, vaikka se välillä onkin naivii ja rasittava. Ilse on jotenki aavistuksen ylpeä tai emmä osaa selittää.

Lähettäjä: Erektiohäiriö 
Päivämäärä:   25.9.08 16:58:24

jatkoa :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   25.9.08 17:03:06

Matikka on kivaa :)
-------------
Baarikärpänen

Artsilla oli onneksi vielä kosolti lomaa jäljellä senkin jälkeen, kun he palasivat Italiasta, sillä miten Kaisa olisi saanut käytyä työhaastatteluissa Jessi mukanaan? Häntä inhotti joutua soittelemaan ja kyselemään töitä, mutta ei hän muutakaan voinut. Hän oli ollut kotona niin kauan kuin kotihoidontukea riitti, mutta Jessi oli täyttänyt kolme juuri ennen heidän lähtöään ja sen rahan tulo loppui kuin seinään. Artsilla oli melko hyvä palkka, muttei sentään niin hyvä, että siitä olisi koko perhe elänyt mukavasti ja maksanut vielä auton osamaksuja, ja autosta Kaisa ei halunnut luopua, vaikkei hänellä ollut korttiakaan. Se oli niin mukava.

Lopulta häntä onnisti ja hän pääsi melkein samanlaiseen työhön kuin mistä oli jäänyt äitiyslomalle, myyjäksi vaatekauppaan.
- Nyt sä et voi enää väittää, että mä elän sun siivellä, hän sanoi riemukkaasti tullessaan kotiin onnistuneesta haastattelusta.
- Koska mä muka olen semmoista sanonut? Artsi kysyi otsa muistelevilla uurteilla.
- No et ehkä sanonut ääneen mutta musta on aina tuntunut, että sä ajattelet niin, Kaisa esitti pistäen päänsä kallelleen ja odottaen vastalauseita.
- No en ole, Artsi puuskahti, mikä oli vähän vähemmän kuin mitä Kaisa oli olettanut kuulevansa. – Mutta hieno homma. Soitatko sä päivähoitojonoon vai minä että me tarvitaankin se paikka Jessille melko heti?
- Soita sä.

Itse asiassa Kaisa huomasi, että työssäkäynti oli sittenkin hauskempaa kuin kotona oleminen. Oli kivaa saada työkavereita ja upeaa saada rahaa. Hän alkoi tuntea itsensä taas aikuiseksi ihmiseksi ja pikkuhiljaa häntä alkoi melkein harmittaa, että oli mennyt niin nuorena naimisiin. Melkein oikeasti häntä kadutti lapsen hankkiminen. Jessin vauva-ajat olivat vielä olleet ihania, mutta sitten tyttö oli alkanut kehittää harvinaisen tomeraa omaa tahtoa, joka tuntui alituisesti tahtovan jotain muuta kuin mitä äitinsä. Kaisa nautti kovasti niistä päivistä, kun hänellä oli iltavuoro aina kuuteen asti ja Artsi sai hoidella penskan kotiin päivähoidosta. Jos hän kävi vielä kaupassa kotimatkalla, oli melkein tytön nukkumaanmenoaika, ennen kuin hän ehti kotiin.

- Mun olisi pitänyt ymmärtää mennä töihin aikaisemmin, hän sanoi Artsille jo kahden ensimmäisen viikon jälkeen.
- Kiva jos tykkäät, tämä tuumi.
- Me ajateltiin mennä tyttöjen kanssa leffaan ja sen jälkeen ehkä parille perjantaina töiden jälkeen. Kai sulle sopii? Kaisa kysyi olettaen olevansa erityisen ystävällinen kun puki asian kysymyksen muotoon. Hän olisi sentään voinut vain ilmoittaa oltuaan kolme vuotta nalkissa kotona vauvan kanssa. Ei Artsilla mitään sitä vastaan ollutkaan.
- Nitanko kanssa? hän vain kysyi.
- Ei vaan Hennan ja Raisan meiltä töistä. Mutta hyvä kun muistutit, mun pitäisi Nitankin kanssa jonain iltana mennä. Sehän lupasi mulle Italiassa, että sitten mennään kun se tulee.

Nita oli palannut elokuun loppupuolella Suomeen ja käynyt läpi saman työnhakurumban kuin Kaisakin. Vanhaan paikkaansa hän olisi päässyt takaisin, mutta hän oli saanut päähänsä, että voisi jotenkin koittaa hyötyä italiankielen osaamisestaan ja onnistui lopulta päätymään maahantuontifirmaan, jossa saisi käyttää sitä. Hän asui toistaiseksi vanhempiensa luona, mutta alkoi kuulostaa melko kyllästyneeltä siihen hyvin pian.
- Mennään ulos sitten kun mä olen muuttanut, hän sanoi Kaisalle. – Ne vahtii mun kotiintuloaikoja ja jos mä tulen myöhään, äiti huokailee koko seuraavan päivän. Onneksi ne ei voi enää uhata pidättää multa viikkorahoja, vaikka varmaan ne toivoisi.
- Ja koska sä muutat? kysyi Kaisa innokkaana merkitsemään kalenteriinsa muunkinlaisia tapahtumia kuin Jessin neuvolakäyntejä.
- Ilse sanoo, että sen asunnon pitäisi olla tyhjä syyskuun lopussa, mutta en mä sitten tiedä mitä tapahtuu, ellei ne oo löytäneet uutta kämppää. Ei kai niitä voi kadullekaan ajaa?

Sitä ei onneksi tarvinnut edes pohtia. Vuokralaiset lähtivät ajallaan ostettuaan naapuritalosta lähes samanlaisen kaksion ja Nita pääsi taas omilleen. Ja sitten hän ehti Kaisan kanssa ulos ja kyllä he tanssivatkin aika monta viikkoa ja syksy eteni.
- Mitä Artsi sanoo, jos sä juokset joka toinen viikonloppu ravintoloissa? Nita kuitenkin kysyi lopulta, kun Kaisa soitteli hänelle vähintäänkin niin usein ehdotellen jossain käymistä.
- Mitä sillä olisi siihen sanomista? Mulla on omaa rahaa ja mähän olen ollut kolme vuotta vaan kotona! Kai mä nyt saan välillä pitää vähän hauskaa? Kaisa kysyi. – Sitä paitsi useammin mä käyn työkavereiden kanssa kuin sun.
- Hmm, et kai? Nita sanoi mietteliäästi. – Kuule, mä ymmärrän, että sun tekee mieli pitää hauskaa, mutta et sä silti voi unohtaa, että sä olet kumminkin äiti ja rouvasihminen.
- Hyvähän sun on sanoa kun ei kellään sun tekemisiisi ole mitään sananvaltaa, sanoi Kaisa loukkaantuneena ja lakkasi kyselemästä Nitaa seurakseen. Sitä paitsi työkavereiden kanssa oli ihan yhtä hauskaa, ellei hauskempaakin.

Tietenkin Artsilla oli siihen sanomista ja hän sanoikin sen talven tullen yhä useammin. Melko kauan hän jaksoi ymmärtää Kaisan hoitovapaallahomehtumisperustelua, muttei sentään kuukausia.
- Sun on ihan totta pakko ruveta vähän rajottamaan, hän sanoi vakavasti.
- Eikö mulla muka saisi olla ystäviä? Kaisa kysyi ja työnsi alahuulensa murjottaen esiin.
- Hemmetti, oonko mä siitä sanonut mitään? Mä vaan ihmettelen, että etkö sä voi tehdä niiden ystäviesi kanssa mitään muuta kuin käydä kapakoissa? Onko ne niin typeriä ettei niitä selvin päin kestä?
- Hyi kun sä olet ilkeä!
- Ihan oikeesti. Hankitko sä muka työpaikan vaan jotta sulla olisi rahaa käydä ulkona joka viikonloppu?
- Mähän teen mun palkalla kaikki ruokaostokset! Ja sillon kun me tavattiin, Nita ja Ilse kävi ulkona ainakin yhtä paljon, enkä mä muista sun niitä koskaan kritisoineen!
- Tuskinpa ne enää käy, ainakaan Ilse. Sillä on lapsi ja jos satut muistamaan niin niin on sullakin. Sä alat vaikuttaa yhtä vastuuttomalta kuin Stumppi.
- Mä en ymmärrä, miksi Ilse jätti sen. Jos mulla olisi niin kaunis mies, mä pistäsin sen pulloon.
- No voi perhana, Artsi huokaisi, nosti kätensä avuttomana ilmaan ja kääntyi kannoillaan vaihtaakseen huonetta. Kaisa tajusi itsekin, millaisen lapsuksen oli päästänyt ja juoksi perään.

- Hei, en mä sillä tavalla tarkottanut! Sä olet ihan tarpeeksi komea mulle! hän selitti hädissään ja yritti halata Artsia.
- Ja olenko mä tarpeeksi komea, että sä malttasit pysyä tänä viikonloppuna kotona? Artsi kysyi harvinaisen tuikean näköisenä. Kaisan ilme meni surkeaksi.
- Mutta kun mä lupasin jo mennä. Me mennään yhden uuden baarin avajaisiin. Siellä saa kahdella markalla kaljan kun on happy hour! Mutta hei, mä en mee mihinkään ens viikonloppuna, joohan?
Kaisa katsoi häntä anovasti ja painoi päänsä hänen rintaansa vasten ja vasten parempaa tietoaan Artsi antoi periksi. Pakkohan tämmöisen ravaamisen joskus oli loppua, kai se oli sama tapahtuiko se tänä vai ensi viikonloppuna.
- Älä sitten juo liikaa, Artsi sanoi ja ravisti häntä vähän.
- Minäkö? Kaisa kysyi ja katsoi häntä suurin, viattomin silmin. – Olenko mä ikinä?

Artsin teki mieli sanoa, että Italiassa, muttei viitsinyt puuttua niin vanhoihin juttuihin. Oli totta, ettei Kaisa konttaillut kotiin, oli vain vähän väsynyt aina seuraavana aamuna. Hänellä oli tapana ottaa mukaan vain tietty määrä rahaa ja jättää kortit kotiin, se oli jokin syvälle juurtunut varotoimenpide, mitä Artsi oli joskus naureskellut, mutta mistä hän nyt oli kiitollinen. Vai oliko? Ihan kuin Kaisa olisi itsekin pelännyt mopon karkaavan käsistä, jos olisi lähtenyt baariin pankkikortin kanssa. Entä jos se oli sukuvika? Artsi oli useammin kuin pari kertaa nähnyt, miten Kaisan veljeltä oli neljännen tuopin jälkeen kadonnut kontrolli eikä sen jälkeen oltu köyhiä eikä kipeitä niin kauan kuin kynä pysyi kädessä niin, että pystyi allekirjoittamaan kuitin.
- Perjantainako te menette taas? hän kysyi kuitenkin vain ja Kaisa nyökkäsi iloisena siitä, että kiista oli tällä erää ohi.

Lähettäjä: hruuna 
Päivämäärä:   25.9.08 17:21:19

Jaahas, löytyihän se vika Kaisastakin. Mahtaisko olla ruoan aika joskus seittemältä illansuussa? Ja koska mein tallissa jaetaan ruuat milloin sattuu, pitää sen jälkeen jakaa vielä iltakaurat ja aamuyöheinät.

Lähettäjä: polle 
Päivämäärä:   25.9.08 17:26:02

inhoan inhoan kaisaaa. äkkiä pois se kuviosta kiitos :D tai ainaki pois artsin vaivoista :D

Lähettäjä: Erektiohäiriö 
Päivämäärä:   25.9.08 17:35:35

komppaan pollea :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   25.9.08 20:23:25

Meillä on ruokailu nyt vähän myöhässä :D
---------------

Henna ja Raisa olivat molemmat suunnilleen Kaisan ikäisiä nuoria naisia, sinkkuja ja huvittelunhaluisia ja vaikka he alkuun olivat vähän arastelleet Kaisaa, joka tuntui paljon vanhemmalta, kun oli kerran jo perheellinen, he tulivat nykyään loistavasti toimeen. Heillä oli suunnilleen samanlainen tausta, ja kun Kaisa ei puhunut pelkästään ihmeitätekevästä lapsestaan hän ei enää tuntunut kuuluvan eri sukupolveen.

Perjantaina Raisa saapui työpaikalle hakemaan Kaisaa. Henna joutuisi jäämään sinne kuuteen asti sulkemaan liikkeen, mutta he lähtisivät jo edeltä.
- Iskuryhmä Raisa ja Kaisa, nauroi ensin mainittu, kun Kaisa vaihtoi takahuoneessa toisen puseron päälleen ja hän odotti heilutellen jalkojaan ilmassa kuin pikkutyttö liian korkealla tuolilla. Hän oli eittämättömän lihava tyttö, mutta niin eloisa ja nauravainen, että hänen muhkeat muotonsa jäivät vilkkuvien silmien ja iloisen naurun varjoon.
- Mä olen valmis, sanoi Kaisa tarkistettuaan vielä meikkinsä ja sitten he suuntasivat kohti Kalliota.
- Siellä kuulemma soitetaan heviä, sanoi Raisa, kun he käsikynkkää kävelivät pitkin Helsinginkatua.
- Yyh, kuka haluaa kuunnella heviä? Kaisa kysyi hämmästyneenä.
- Kaikki ne ihanat motskarimiehet sun muut, jotka tulee sinne, Raisa nauroi ja sitten he olivat oikeassa kohden ja marssivat sisään baariin, jonka ovenpielissä seisoi mainoskylttejä.

Ellei lehdissäkin mainostettu Happy Hour olisi alkanut niin aikaisin, olisi iskuryhmä Raisa ja Kaisa varmaankin jäänyt jonnekin työpaikan lähelle odottamaan Hannea, mutta nyt he ehtivät juuri ajoissa. Baaritiskin ympärillä oli tungosta, mutta Raisa kohotti rempseästi äänensä:
- Tietä naiskauneudelle! hän huusi ja ihmisjoukko, joka enimmäkseen koostui miehistä, kääntyi katsomaan niin, että hän pääsi suoraan tiskille hiukan nolo Kaisa perässään.
- Kuusi kahden markan kaljaa, Raisa tilasi.
- Unohda, vastasi baarin takana lähinnä seisova kaveri. – Yks per nenä.
- Mutta me ollaan jouduttu seisomaan tän äijälauman takana jo puol tuntia odottamassa, että me päästäis tilaamaan! Raisa sanoi kauhistunutta näytellen.
- Sori vaan, ei me ruveta rikkomaan alkoholilakia heti ekana iltana, baarimikko sanoi sen näköisenä, ettei olisi välittänyt kuluttaa aikaa tällaiseen.
- Okei, anna ne kaksi sitten, Raisa myöntyi ja kiskoi Kaisan lähemmäksi. –Tää juo sen toisen.

He saivat kaksi pullollista olutta, Raisa iski Kaisalle silmää ja alkoi tyhjentää omaansa. Kaisa ymmärsi yskän ja sinä aikana, kun poika löi heidän rahojaan kassaan, Raisa oli ehtinyt tyhjentää omansa kokonaan ja Kaisa melkein.
- Kaksi lisää, Raisa henkäisi lyöden tyhjän pullon tiskiin ja Kaisa myöhästyi vain puolisen minuuttia nauraen niin, että vatsaan jo melkein koski ja pidätellen röyhtäystä. Lähes kaikki tiskillä seisseet miehet alkoivat taputtaa, ja tarjoilijapoikakin alkoi nauraa ja nosti uudet pullot pöytään.
- Tarjous päättyi nyt, niin että voitte juoda ne ihan rauhassa, hän huomautti.
- Mennään istumaan, sanoi Kaisa ja katseli ympärilleen. Lähes kaikki asiakkaat olivat ahtautuneet baaritiskin ympärille, joten he saattoivat rauhassa valita itselleen pöydän, mihin istua odottamaan Hennaa.
- Mä luulen, että me tehtiin vaikutus, kuiskasi Raisa luottamuksellisesti Kaisalle.
- Sä teit, tämä oikaisi.
- Ei kun me! Raisa sanoi varmasti. – Yhtä vikkelään säkin joit!

Kyllä he vaikutuksen olivat tehneet. Seuraa tunki samaan pöytään melkein välittömästi ja sinä iltana Kaisalla kyllä meni vähän överiksi. Kalja oli halpaa ja sitä tarjottiinkin, ja valomerkin jälkeen hän ei voinut harkitakaan muuta konstia hankkiutua kotiin kuin taksin. Onneksi hänellä tänään oli mukana pankkikortti, joskaan ei kauan. Hän kävi automaatilla nostamassa taksirahat ja muisti ottaa ne mutta unohti kortin sinne ja aamulla hän oli enemmän kuin väsynyt. Hän oli kipeä kuin koira ja nolompi kuin ikinä sammahdettuaan keittiön lattialle. ja Artsi oli vihaisempi kuin ikinä.
- Arvaa mitä Jessi sanoi kun se heräsi aamulla ja äiti makaa keittiön lattialla? Arvaa huolehdinko mä kun mä heräsin, etkä sä ollu sängyssä? Aiotko sä ruveta ihan rappioalkkikseksi?
Kaisa ei häpeissään saanut sanottua mitään puolustuksekseen. Hän kiipesi vain parvelle piiloon ja yritti sulkea korvansa keittiöstä kuuluvilta ääniltä, kun Artsi teki lapselle aamiaista. Jessi puhui kuin papupata ja kirkas kikatus otti Kaisan korviin. Ei se perhanan ipana hänen kanssaan nauranut, tosin heillä olikin aina aamuisin enemmän tai vähemmän kiire, ei kai se ketään naurattanut.

Seuraavana viikonloppuna Kaisa pysyi luimistellen kotona, ihan niin kuin oli luvannutkin, vaikka Raisa ja Henna olivat menossa uudelleen samaan paikkaan, peräti treffeille.
- Mä en harrasta treffejä, mä olen naimisissa, Kaisa sanoi.
- Mutta sä lupasit Tomille tulla! Raisa muistutti ja Kaisan teki mieli vetää päänsä kauluksesta sisään. Hän muisti Tomin, ison tyypin, jolla oli ollut farkkuliivi nahkatakin päällä, mutta ei hän mielestään ollut mitään luvannut. Ei hän sentään sellainen ollut.
- Mä en kuitenkaan tule. Pidättekö te hei putiikin pystyssä sen aikaa kun mä käyn pankissa kysymässä mun korttia?

Hän onnistui saamaan pankkikorttinsa takaisin, mikä oli lohduttavaa. Tietenkään hän ei ollut uskaltanut Artsille mainita hävittäneensä sen. Mies oli muutenkin ollut hyvin lyhytsanainen ja hiljainen koko viikon niin että Kaisakin hiipi kotona hyvin hiljaisena melkein seiniä pitkin. Artsi ei ollut ikinä ollut hänelle tuolla tavoin vihainen, päiväkausia. Ehkä hänen pitäisi ihan oikeasti vähän rajoittaa. Joulukin tulossa.

Se piristi vähän. Kaisa oli aina rakastunut jouluhössäämistä, mutta jotenkin se oli tänä syksynä jäänyt hajamielisiksi ajatuksiksi, että vielä ehtisi. Nyt oli pakko tunnustaa, että enää ei paljon ehtisi. Jessin joulukalenteristakin oli jo yli puolet luukuista auki. Nyt hän kuitenkin ryhdistäytyi, ja asuntoon alkoi ilmestyä joulukoristeita, jouluverhot ilmestyivät ikkunoihin ja iltaisin hän paketoi joululahjoja. Artsi alkoi taas hymyillä hänelle, mutta töissä Kaisa kyllä purki itseään.
- Ei, en mä ehdi mukaan tänä viikonloppuna, hän saattoi sanoa Hennalle tai Raisalle. – Ukko vaatii kunnon perhejoulua. Se ei oo tainnu huomata, etten mä enää ole kotiäiti.
- Kaamea ukko sulla, Henna ja Raisa sanoivat silmät pyöreinä, eikä Kaisa kehdannut korjata heidän olettamuksiaan, vaikkei hänen tarkoituksensa ollutkaan ollut niin pahoin mollata Artsia.
- Niin, hän vain huokaisi ja antoi toisten surkutella itseään

Lähettäjä: hruuna 
Päivämäärä:   25.9.08 20:45:24

Hruunalla on NÄIN iso nälkä nyt. Se joutui ravaamaan koiran kanssa ulkona.

Lähettäjä: JamoBakteeri. 
Päivämäärä:   25.9.08 20:54:14

..lähelle odottamaan Hannea

Hennaa varmaan?

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   25.9.08 20:58:33

Jamis, aiiivan, kiitos!

Ja uusi