|
Lähettäjä: Sennnu
Päivämäärä: 6.8.08 22:55:35
Mun taskussa! Ei vielä oo yö!
Mutta tulkoon nyt tännekin et pääset nukkumaan.
--------
Siitä alkoi heidän kotileikkinsä. Ilse nautti saadessaan tulla töistä Merihakaan. Hän jynssäsi siellä keittiötä mielensä mukaiseen kuntoon, pohtien kostonhimoisena, oliko Stumpin äiti ikinä siivonnut sitä kunnolla. Hän saattoi käydä läheisessä pikkukaupassa ja harkita viisikin minuuttia kahden tarjousmakkarapaketin välillä ja sitten mennä takaisin laittamaan Stumpille ruokaa. Hän osti desinfiointiainetta ja pesi kylpyhuoneen hangaten kaakeleiden saumoja lopulta hammasharjalla. Hän halusi olla täydellinen pikkurouva, valitettavasti vaan Stumppi ei tainnut huomata hänen muita yritelmiään kuin ruoan. Ei Ilse sitä kuitenkaan kauheasti pistänyt pahakseen, ei kai miesten kuulunutkaan kaikkea huomata. Iltaisin he istuivat katsomassa telkkaria kylki kyljessä kyhnäten, mutta lauantaina Stumppi ei enää jaksanut sitä.
- Tänään mennään ulos, tai me homehdutaan tänne, hän ilmoitti. – Ei sullakaan voi olla mitään sitä vastaan, huomenna on vapaapäivä.
- Mä meinasin mennä Marjaniemeen pesemään pyykkiä tänään töiden jälkeen, Ilse huomautti.
- No ei kai siellä koko iltaa mene? Sähän pääset kumminkin töistä jo yhdeltä.
- Kai mä voin jättää ne sinne kuivumaan, Ilse myönsi.
- Miten teidän viikko on mennyt? Tarja kysyi ystävällisesti, kun Ilse oli tyhjentänyt pyykkikassinsa koneeseen ja tullut keittiöön odottamaan, että se hoitaisi hommansa. Teemu kiipesi hänen syliinsä saman tien.
- Ihanasti, Ilse vakuutti. – Musta on ihanaa siivota ja kokata.
- Uutuudenviehätystä, Tarja hymähti. – Mä näin sen sun kaverisi aamulla, se pyysi sanomaan terveisiä.
- Alin? Oiskohan se kotona, jos mä pyytäisin sen juoruamaan vähäksi aikaa?
- Kokeile. Me lähdetään poikien kanssa puistoon.
Ali vastasikin puhelimeen ja Ilse pyysi häntä kahville isänsä taloon.
- Oletko sä yksin siellä? Ali kysyi epäluuloisena.
- Olen, Katekin lähti jonnekin ulos.
- No ehkä mä sitten.
Vasta, kun ovikello soi, Ilse tuli ajatelleeksi, että tuskin Ali hänen perhettään oli tarkoittanutkaan vaan Stumppia. Häntä alkoi ärsyttää.
- Koska sä tuut oikeen meille kylään? hän kysyi siksi ensimmäiseksi.
- Jaa, nyt pitää vähän kiirettä, Ali tuumasi varautuneen näköisenä ja silitteli hiuksiaan, kuten hänellä oli hermostuneena tapana.
- Mikäs kiire sulla on, et sä nyt voi kaikkia päiviä vaan tallillakaan notkua?
- En voikaan, mutta mä alotan ens viikolla työt, Ali naurahti. – Mä pääsin yhteen kuppilaan tarjoilijaksi. Sen jälkeen mulla ei totisesti oo aikaa muuhun autokoululta ja tallilta, ja kisojakin olisi.
- Kai sulla nyt joskus on vapaapäivä tallilta? Ja joko se varsa muuten syntyi?
- Joo, juhannuksena, Ali sanoi nopeasti. – Tuutko sä joskus katsomaan sitä?
- Pyörälläkö? Mä saattasin kuolla, jos joutusin ajamaan sinne asti, Ilse epäili.
- Häpeä, jos ei sun kuntosi riitä kymmeneen kilometriin.
- Ja takasin, Ilse huomautti ja kaatoi heille kahvia.
He juttelivat viikon kuulumiset, tai Ilse lähinnä puhui ja hehkutti ihanaa elämäänsä. Ali kuunteli vähän epäuskoisen oloisena.
- Sä taidat ihan tosissasi nauttia tosta kotileikistä? hän kysyi.
- Miksen nauttisi? Ilse kysyi.
- No entäs Stumppi, onko siitäkin ihanaa?
- On varmaan vaikka ei sillä enää kestä hermo istua kotona, tänään me ollaan menossa illalla ulos. Tulisitko sä muuten mukaan?
- En mä halua teille kolmanneksi pyöräksi, Ali tuhahti.
- Sano vaan suoraan, että sä et halua nähdä Stumppia, Ilse sanoi vihaisesti. – Mä en ymmärrä, mitä teillä on sitä vastaan, Nitalla ja sulla.
- Se on liian keikarimainen ja liian täynnä itseään, Ali vastasi epäröimättä.
- Mä ymmärrän, ettei se sun valikoivaan makuusi mitenkään voi olla mistään kotoisin, pelkkä ammattikoulun käynyt autonasentaja, mutta olisi kiva, jos te voisitte yrittää tulla toimeen ihan vaan vaikka mun mieliksi, Ilse tokaisi.
- Jestas, älä nyt suutu, Ali sanoi säikähtäneenä. – En mä sitä tarkottanut. Älä loukkaannu!
- Tuletko sä siis? Ilse kysyi piristyen.
- No en mä kyllä. Huomenna kisatkin.
- No kylään ainakin tuut. Stumppi tekee ens viikonkin iltavuoroja niin, että mulla on yksinäistäkin muuten.
- Eikä sulla riitä siivottavaa? Ali naurahti, mutta lupasi sitten huokaisten. Hänhän oli päättänyt olla Ilselle oikein kiltti, ja mikäs siinä sitten, jos Stumppi kerran oli töissä.
Ravintolaillasta huolimatta sunnuntaina ei herääminen ollut vaikeaa. Palkkapäivä oli vasta maanantaina, eikä Ilsellä kerta kaikkiaan ollut ollut rahaa juoda liikaa, eikä Stumpillakaan, sen puoleen. Oli yllättävän kallista asua omillaan, ostaa omat ruokansa ja pesuaineet ja kaikki muu, eikä juhannuksenjälkeisiä alennusmyyntejäkään ollut voinut jättää käymättä. Ilse oli paluumatkalla bussissa laskenut rahavaransa: 4,70.
- Mitä pieni, heräävä Stumppi mutisi ja kiskoi tytön itseään vasten. Ilse hymyili tyytyväisenä. Äänestä päätellen pojallakaan ei ollut krapula.
- Mä yritän miettiä, mitä tänään voisi tehdä ihan ilmaiseksi, hän sanoi.
- Me voidaan naida, Stumppi ehdotti.
- Mutta sen jälkeen.
- Uudelleen?
- Siellä paistaa aurinko, ei kai sitä koko päivää voi viettää sängyssä, jos aurinko paistaa, Ilse kikatti.
- No, aurinkoa voi mennä ottamaan.
- Joo, tai sitten katsomaan kun Ali ratsastaa kilpaa. Vaikka ei se taida sua paljon kiinnostaa, Ilse lisäsi.
- Onko niillä kaikilla semmoset tiukat valkoset housut?
- Varmaan, Ilse sanoi, eikä kuulostanut enää ihan niin onnelliselta.
- Kyllä mua sitten kiinnostaa.
- Kiva.
- No hei, jos me mennään Hietsuun tai Stadikalle niin enemmän siellä on katseltavaa, Stumppi ymmärsi sanoa. – Yläosattomiakin.
Niin he sitten aikansa laiskoteltuaan lähtivät kohden ratsastusstadionia. Ilse oli pukenut bikinit alle ja pakannut mukaan pyyhkeen, jonka päällä voisi istua, miksei sielläkin voisi ottaa aurinkoa? Iso katsomo tosin oli katettu, mutta kentän vastakkaisilla puolella kohoavilla kallioilla istui muutakin väkeä ja sinne paistoi aurinko esteettä. Sinne hekin kiipesivät ja Ilse alkoi hieroa aurinkoöljyä olkapäihinsä.
- Mikä tässä on niinku homman nimi? Juokseeko ne kilpaa? Stumppi kysyi katsellen ennemminkin paikoitusalueella kuin radalle.
- Niiden pitää hypätä esteiden yli, Ilse selitti. – Tietyssä järjestyksessä, eikä niitä saa tiputtaa.
- Onko se muka vaikeeta?
- On.
- Okei, koska Ali tulee?
- Ei aavistustakaan.
Stumppi jaksoi katsella muutaman suorituksen, mutta riisui sitten paitansa ja asettui aurinkoon makaamaan. Ilse antoi hänen olla rauhassa ja katseli itse. Hän ei ollut ollut hevosen selässä sitten edelliskesän, ja ratsastamisen katselu alkoi kaihertaa. Näinköhän sitä vielä pysyisi satulassa? Ei tietenkään esteitä tai kilpailuja, ihan pelkkä harjoitusravikin saattaisi olla tarpeeksi haasteellista. Hän huokaisi. Rahanreikiä oli nyt tarpeeksi ilman ratsastustuntejakin, jos he saisivat jostain asunnon.
Valkoinen hevonen alhaalla polulla radan vieressä herätti hänen huomionsa, mutta oli vaikea sanoa, oliko kypäräpäinen hahmo satulassa Ali vai ei. Ratsastajat näyttivät etäältä kaikki samoilta samanlaisissa univormuissaan. Ilse ravisteli Stumppia.
- Tossa se on, vai onko? Katso nyt?
- Jaa missä? Stumppi sanoi laiskasti, mutta nousi istumaan. – Voi ollakin. Mitä se tossa tekee, miksei se hyppää esteitä sitten?
- Jos kohta on sen vuoro. Kuuntele kuulutuksia.
Valkoinen ratsukko käveli kerran edestakaisin, mutta jäi sitten radan kulmaan odottamaan vuoroaan.
- Seuraavana Aliisa Andersen – Nijinsky.
- Aliisa? Stumppi kysyi epäuskoisena. – Onko sen nimi Aliisa?
- Vielä pahempaa, Ilse tirskahti. – Se on oikeesti Aliisa-Leena. Mä en voi ymmärtää, missä mielenhäiriössä sen äiti on ollut kun on miettinyt nimeä.
- Sano muuta, Stumppi sanoi hartaasti. – Nyt se lähtee.
Hevonen aukoi suutaan muutaman kerran yrittäessään päästä liikkeelle lujempaa kuin mitä ratsastaja tahtoi, mutta alistui sitten siihen, että sai pidentää askeltaan vasta lähellä ensimmäistä estettä. Ilse puristi kätensä nyrkkiin, mutta ei hän oikeastaan jännittänyt. Alilla näytti olevan homma hanskassa ja hevonen myös, vaikka se tohottikin vähän omiaan ja spurttaili esteiden välillä. Esteet ylittyivät kuitenkin komeasti ja Ilse tunsi suurta ylpeyttä ystävänsä puolesta, ehkä vähän kateuttakin. Tuolla sitä liideltiin metrikaksikymmentäsenttisten esteiden yli kuin lintu konsanaan ja hän haaveili harjoitusravista.
- Se ei tiputtanut yhtään, Stumppi huomautti.
- Ei niin! Se voi vaikka voittaa!
- Mistä sen tietää?
- Ei sitä tiedä, ennen kuin kakki on ratsastaneet. Pitäisköhän mennä onnittelemaan sitä?
- Mun puolesta, Stumppi myöntyi, joten Ilse kääri pyyhkeen takaisin kassiin ja he lähtivät laskeutumaan kalliolta kohden parkkipaikkaa. He hukkasivat kävellessään näköyhteyden valkoiseen hevoseen ja joutuivat puikkelehtimaan koppien ja hevosbussien välissä hyvän aikaa, ennen kuin löysivät Alin, joka oli juuri hypännyt alas satulasta ja nosti jalustimia.
- Moii! sanoi Ilse ja kun Ali kääntyi, hän meni perin juurin säikähtäneen näköiseksi.
- Ja mitä hittoa te täällä teette? hän kysyi ja vilkaisi nopeasti Ollikaista, joka piteli hevosta suitsista.
- Me tultiin katsomaan sua ja kyllä kannatti, Ilse sanoi iloisesti. – Onnea puhtaasta radasta!
- Kiitos, Ali sanoi ja alkoi tuijottaa saappaitaan. Kaikki adrenaliini ja hurmos, jota hän oli heti sitten radalla tuntenut, tuntui valuneen niiden kärkiin. Miten Stumppi saattoi olla noin typerä? Ollikainenhan oli nähnyt hänet tallilla! Mitä jos mies livauttaisi nyt jotain? Ilse hymyili pojalle rakastavana hassussa hellehameessaan ja Ollikaisella oli pienessä, alkoholin turruttamassa mielessään kenties kuva, joka pilaisi heidän kaikkien elämän, jos hän vain saisi puettua sen sanoiksi!
Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, Ollikainen oli keskittänyt huomionsa Hiskiin ja sanoi menevänsä taluttelemaan sitä.
- Mene, sanoi Ali ja helpotus valui hänen ylitseen kuin suihku. Hän uskalsi taas katsoa Ilseä ja pystyi vastaamaan tämän rupatteluun normaalilla äänellä, Stumpin katsomiseen ei rohkeus riittänyt.
- Voitatko sä, Aliisa? poika kysyi uteliaana.
- En mä tiedä vielä, äläkä kutsu mua sillä nimellä, Ali hermostui.
- Nyt ne kuuluttaa, olkaa hiljaa, Ilse hyssytteli ja he hiljenivät kuuntelemaan. Alin nimi mainittiin toisena ja Ilse kiljaisi ja hyppäsi hänen kaulaansa. Ihan piruuttaan Stumppikin kietoi pitkät kätensä molempien tyttöjen ympärille.
- Onnea, Aliisa!
|