|
Lähettäjä: Tripi
Päivämäärä: 14.6.07 15:04:49
Ja mites sen Naperon vointi nykyään? Pätkä hieman ajassa taaksepäin:
- Ja onhan sillä hyvä pitkä elämä edessään, vaikkei se enää hyppäämistä kestäisikään. Voithan aina keskittyä kouluratsastukseen.
- Oh, sanoi Duende kuin häntä olisi lyöty puulla päähän. – En ikinä tullut ajatelleeksikaan… kun tykkään niin hyppäämisestä.
- Liisaat tai lainaat itsellesi estehevosen, sanoi Tallukka tahallisen kevyesti. Duendeen oli juuri valahtanut oikea oranssi elämän aura, hän näki sen hämärästi. Hän oli onnistunut taas kerran parantamaan yhden elävän olennon oloa. Nyt hän voisi hetkeksi keskittyä omiin asioihinsa ja käydä katsomassa missä Tuukka oli – ellei kukaan muu onneton tarvotsevainen ensin osuisi hänen tielleen.
Ja seuraavan kommentin Duende tarkoitti Tallukalle.
- Sun täytyy kokeilla uudestaan, saat lainata Naperoa ihan koska haluat. Haluatko nyt heti?
Seuraava teksti pisti myös silmään, kun ei siitä mitään koskaan ole kukaan sen enempiä kirjoitellut.
Posted: 03 Apr 2007 02:25 pm Post subject:
--------------------------------------------------------------------------------
Kun Sennu lopulta heräsi, hän tunsi olevansa taas eri paikassa. Kohta hän jo muistikin pakoyrityksen ja tajusi valkoisien hahmojen ympärillään olevan sairaanhoitajia. Naisen avatessa silmiään Peter ponkaisi nurkasta syleilemään Sennua.
-Irti minusta, nainen kiljui ja sai hoitajan luomaan pitkiä katseita.
-Sinä sairas päskiainen! Pysy kaukana, Sennu huusi ja työnsi Peterin kauemmas.
-Suukkosuu, tiedän että lapsen menetys on kova paikka sinulle, mutta..
-Painu helvëttiin! Hoitaja, tuo mies on pervêrssi ja kidnappaaja, hän vakoili minua ja kahlitsi omaan kotiini..
-Turpa kiinni, Peter karjaisi ja iski Sennua nyrkillä kasvoihin. Vajotessaan taas kerran tajuttomuuteen, Sennu erotti vain kuinka järjestyksenvalvojat raahasivat Peterin ulos huoneesta.
-Huomenta, martta, Sennu erotti Karoliinan hilpeän äänen sänkynsä vierestä.
-Me olemme kaikki sinun tukenasi, Looks vakuutti ja laski tuomansa oranssisen kukkakimpun vaasiin.
-Looks sai käydä pitkän neuvottelun ennenkuin hoitaja antoi hänen tuoda nuo rehut osastolle, Duende nauroi ja tuuppasi Looksia virnistäen kylkeen.
-Amandakin jo kaipaa sinua treeneihinsä, Anita hymyili sängynpäädystä.
-Ja minä olen pitänyt Rentusta huolta, Tallukka ilmoitti säteillen.
-Me salakuljetimme sinulle Marttasuklaatakin, Karoliina paljasti ja kätki levyn nopeasti Sennun tyynyn alle. Sennu ei voinut kuin antaa leveän hymyn tulla kasvoilleen. Tässä hän makasi, puolikuolleena, mutta ystäviensä ympäröimänä. Menneisyyden varjot kuitenkin masensivat mieltä.
-Missä Peter on, hän kysyi ja nousi pelokkaana istumaan.
-Älä sure. Sellissä se odottaa vain tuomiota ja sinun todistustasi. Pahoinpitelysyyte ainakin päällä, Tripi selitti tilanteen nopeasti Sennulle ja tämä nyökkäsi.
-Otan osaa vauvasi menetykseen, Karoliina sanoi, ja vasta nyt Sennu tajusi naisen olevan itsekin sairaalan asusteessa.
-Mitä sinulle on tapahtunut?
-Älä huoli, vähän vain yliväsymystä ja ravinnonpuutetta. Saat tulla sylikummiksi tälle pienokaiselle, jos haluat, Karoliina ehdotti ja sai huoneen täyttymään onnentoivotuksista ja huokailuista.
-Onnenpekka, Tripi totesi.
-Mutta me ainakin vältymme vaipanvaihdoilta, Looks huomautti ja sai kaikki nauramaan.
Vaaleahiuksinen tyttö käveli mietteissään tallille johtavaa pihatietä pitkin. Lumi oli alkanut sulamaan ja kesäiset linnut olivat alkaneet palailemaan kotiseuduilleen, mutta sitä Toi ei huomannut. Risainen reppu roikkui hänen toisella olallaan ja sieltä pilkisti hapsuuntunut raippa, sekä kuluneen kypärän vääntynyt lippa.
- Älä kävele niiden takaa, Toi ojensi yhden sormensa suoraksi.
- Älä syötä makupaloja, toinenkin sormi suoristui.
- Etsi Ka-Kaisa-nimistä naista tai Nikkeä, kolmas sormi suoristui.
Toin lista jatkui ja jatkui eikä hän, vaikka kuinka yritti, voinut koskaan muistaa kaikkea mitä piti. Siksi hän olikin usein omissa maailmoissaan, mutta annetut hommat hän kyllä suoritti niin hyvin kuin hajamielisenä saattoi.
- Mikäs ero ruunalla ja oriilla olikaan, niin joo oriilla ei ole palleja…
Tyttö mutisi hiljakseen. Tallin omilla nettisivuilla oli ollut varsin riittoisat ohjeet uusille ratsastajille ja Toi olikin saanut vanhimmalta sisareltaan vanhat ratsastuskamppeet omaksensa, sisar kun oli jo lähemmäs 30-vuotias, kolmen lapsen onneton äiti.
Juuri kun Toi pohdiskeli miten heinän syönti vaikutti hevosen ruumiinlämpöön, tyttö astui suoraan kuralätäkköön.
- Perhana, en minä ole sekopää, en vaikka niin sanovatkin, tyttö puhisi ja yritti ravistella kastunutta lenkkitossuaan kuivaksi.
Samalla hän havahtui katselemaan ympärilleen. Hän oli kävellyt tietä vaikka kuinka pitkälle ja nettisivujen mukaan maneesin punaisen seinän piti erottua jo pikitiellekin, missä kaikki rakennukset olivat? Aikansa pohdiskeltuaan Toi päätyi ajatukseen, että hän oli kenties kääntynyt liian aikaisin hiekkatielle, ehkä seuraava olisikin oikea.
- Perhoskuja, ei sellaista voi unohtaa, Toi mutisi hermostuneesti naurahtaen.
Päästyään takaisin pikitien laitaan, hän vilkaisi äsken kulkemansa tienviittaa, jossa luki ”Kaalisen perheen tila”. Olisiko hän ajan mittaan päätynyt joidenkin kaalikeräpäisten perheenjäsenien pihaan?
Ikävä kyllä Toi ei koskaan löytänyt perille. Hän oli alkujaankin valinnut täysin väärän pikitien ja nälän kurniessa vatsassa, tyttö lähti pettynein mielin takaisin tienlaitaan odottamaan kylälle vievää linja-autoa. Kuinka hän olikaan kuunnellut serkkunsa Looksin loppumattomia jaarituksia tallielämän ihanuudesta ja poikien runsaudesta?
Hän yrittäisi seuraavana aamuna uusiksi ja tällä kertaa hän lyöttäytyisi Looksin seuraan heti aamusta, vaan eipäs, hän yllättäisi serkkunsa iloisesti menemällä tämän luo yöksi.
Kuten ei varmaan olekaan vaikea arvata, Looks pettyi kun hänen äitinsä ilmoitti Toin tulevan yökylään.
- Mutta.. mulla oli treffit! tyttö tiuskaisi ja paljasti samalla äidilleen treffailevansa.
- Voi tyttöpieni, olet aivan liian nuori…
Sitä hössötystä Looks saikin kuunnella koko illan, eikä hän päässyt edes tallille, missä hän olisi enemmän kuin mielellään kuunnellut Amandan iänikuista räksytystä. Ovikellon soidessa Looksin viimeisetkin toiveet iltatallin tekemisestä haihtuivat.
- Toi, tulepas sisään, Looksin äiti kiskaisi likan eteiseen.
Looks oli järkyttynyt. Hän ei ollut nähnyt serkkuaan ikuisuuksiin, he olivat vain vaihdelleet mesen kautta kuulumisiaan ja nyt tuo tyttö seisoikin heidän rikkaassa eteisessä. Kuinka he tulisivat toimeen? Olihan äiti joskus selittänyt Looksille, että Toi oli vähintäänkin yhtä puhelias kuin Looks itse…
Illasta tuli pahempi kuin mitä Looks oli kuvitellutkaan. Sen sijaan, että olisi saanut istua Tinon kanssa romanttisesti käsi kädessä kevätillassa hän sai vastata serkkunsa tuhanteen ja taas tuhanteen innokkaaseen kysymykseen ja lopulta tuomaroida kun tämä laukkasi ja ravasi Helppo C -koulurataa olohuoneen suorakulmionmuotoisella matolla. Toi tahtoi myös tietää kaiken tallin joka ikisestä hevosesta ja ihmisestä ja kirjoitti ahkerasti ylös ruutuvihkoon kaiken, mitä Looks sanoi. Looksin äiti katseli tyytyväisenä tyttöjen touhua, keitti heille iltapalaksi kaakaota ja ajatteli, että kyllä tuo hevosharrastus näyttikin olevan kaikennielevää. Kun puoliyö alkoi lähestyä hän passitti tytöt nukkumaan.
- Että jaksatte aamulla sinne tallille.
- Onko ton pakko nukkua mun huoneessa? Looks suhisi.
- No sinne minä petasin, hänen äitinsä sanoi hämmästyneenä.
- Luuletko että se lakkaa kyselemästä ennen aamua?
Mutta Toi nukahti välittömästi saatuaan päänsä tyynylle ja helpotuksesta huokaillen Looks sai lopultakin rauhassa keskittyä tekstailemaan Tinon kanssa. Tietokonetta hän ei uskaltanut käynnistää peläten serkkunsa heräävän, mutta tekstiviesteihinkin sai mahtumaan paljon ihanaa asiaa.
Aamuseitsemältä Toi oli taas vauhdissa ja ratsastusasuun pukeutuneena ravisteli Looksia hereille.
- Ylös nyt! Ihana tallipäivä odottaa!
- Saa odottaa vielä vähän aikaa, Looks mutisi ja puristi silmänsä kiinni. – Mene tekemään kunnon aamiainen, et sä muuten jaksa.
Se karkoitti Toin autuaalliseksi puoleksi tunniksi ja kun hän palasi uudemman kerran oli Looksinkin noustava ylös.
- Ooh, tyttö sanoi ihmeissään tallustaessaan keittiöön. Pöydässä oli ruokaa komppanialle, valmiiksi paahdettua leipää, mehua, kiehuvaa teevettä, muroja, jopa keitettyjä minua ja tummanpinkiksi käristettyä pekonia. Hän alkoi leppyä.
- Millä me mennään tallille? Toi kysyi hypellen tuolillaan ja tiputellen leivänmurusia syliinsä. – Viekö sun äiti? Käynkö herättämässä sen?
- Käy ihmeessä, kehotti Looks. Oli aika äidinkin saada osansa hyperaktiivisen yövieraan huomiosta.
Lauantai-aamu kun oli, eivät he olleetkaan ensimmäiset tallilla vaan ensimmäisen tunnin ratsastajia hääri jo siellä harjaten ratsujaan.
- Saankohan mä mennä tunnille? Toi mietti hypistellen rispaantunutta perintöraippaansa.
- Sun täytyy kysyä onko tänään alkeistunteja, neuvoi Looks. – Etsitään Tuukka.
- Tuukka, Tuukka, mutisi Toi ja selasi vihkoaan. – ”Hyvännäköinen ratsastuksenopettaja”. Kivaa, etsitään vaan!
- Tuolla se näkyy olevan, Looks sanoi ja osoitti toimistoon päin. Toi lennähti sinne selvittämään asiaansa. Tuukka oli onneksi hyvin oppinut tulkitsemaan yli-innokkaita hevostyttöjä ja hän sai varsin pian seulottua Toin puhetulvasta oleellisen, että tyttö oli Looksin serkku ja oli päättänyt aloittaa ratsastuksen, mieluiten nyt heti.
- Tämä tunti on vähän edistyneemmille mutta seuraava ryhmä on ratsastanut vasta pari kertaa. Voit tulla sille mukaan kokeilemaan, Tuukka lupasi ja silmäili hevoslistaa. – Saat ottaa Amigon, voit vaikka harjailla sitä tässä odotellessasi. Looks varmaan voi neuvoa mistä löydät harjat ja mitä niillä tehdään.
- Ensin pyöritetään kumisualla… ei kun ensin ripsitään pölyharjalla, aloitti Toi, mutta pysähtyi sitten ja laittoi mietteissään sormen suuhunsa. – Nyt en muistakaan kummin päin.
- Looks neuvoo, lupasi Tuukka ja hätisti tytön ulos.
Karoliina ja Sennu pääsivät sairaalasta samaan aikaan, Karoliina punaposkisena ja terveyttä uhkuvana ja Sennu kalpeampana ja ontuen.
- Mä tulen sun kanssani samaa matkaa, Sennu ilmoitti Karoliinalle. – Ei sitten vähääkään houkuttele mennä kotiin, tulee mieleen vaan Peter.
- Tule toki, sanoi Karoliina myötätuntoisesti. – Voit hyyrätä meillä jonkin aikaa jos haluat.
- Se olisi ihanaa, Sennu huokaisi helpottuneena hymyillen. Ajatuskin kodista sai hänet näkemään neuroottisen nuorukaisen vaanimassa joka kulman takana. Toivottavasti Peter tuomittaisiin vankimielisairaalaan lopuksi ikäänsä.
Amanda ilahtui suuresti nähdessään Sennun ja alkoi oitis selvittää tälle suunnitelmaansa hevosen hankkimisesta.
- Mutta en minä tee mitään kilparatsulla, enhän osaa edes vielä katsoa kummalle jalalle pitää keventää, Sennu yritti selittää.
- Ostetaan sinulle vähän motivaatiota, minulla on juuri sopiva nyt tiedossa, sitä pitäisi käydä katsomassa nyt ennen kuin joku muu nappaa sen, se on oikea löytö, Amanda sanoi järkähtämättömänä.
- En edes tiedä koska uskallan taas nousta ratsaille, olen sen verran kolhittu nyt.
- Otetaan Duende mukaan koeratsastamaan.
- No, mikäs siinä, Sennu huokaisi. Hevosen hankkiminen kai nyt oli turhuuksien huippu, mutta voisihan sitä edes hetken harkita. Eihän se ainakaan rahasta ollut kiinni.
Niinpä he kolme seuraavana päivänä istuivat Amandan autoon ja ajoivat myyntitallille, missä heille esiteltiin happaman näköinen ruskea tamma. Se luimisti varoittavasti korviaan kun Sennu yritti silittää sen turpaa ja hän vetäytyi nopeasti. Ei vaikuttanut oikein hyvältä.
- Se on vaan semmoinen vähän pidättyväinen. Ei se ole koskaan purrut ketään, paitsi vahingossa, selitti hevosta myyvä rouva. Hän satuloi hevosen ja talutti sen ulos juoksuttaakseen sitä ensin hiukan kentällä, että he saisivat katsoa sen askellusta. Auringonpaisteen osuessa vinottain hevosen karvaan se syttyi hehkumaan kuin olisi ollut kultaa. Sennu tuijotti sitä lumoutuneena.
- Mä en ole koskaan nähnyt tuon väristä hevosta, hän huokaisi, vaikka tallissa tamma oli näyttänyt aivan tavallisen ruskealta.
- Venäläisiä geenejä, Amanda selitti. Häntä hiukan ihmetytti – väriinkö tuo höppänä ihastui? Mutta sama se mihin, pääasia, että hän saisi ratsun joukkueeseensa ja Duenden käyttöön.
Vaieten Sennu katseli miten Duende sitten ratsasti hevosella ja hyppäsi muutaman esteenkin. Eläin oli kovin kaunis, mutta ei ollenkaan sen näköinen, että hän ikinä voisi kuvitella itseään sen selkään.
- Meinasin tipahtaa, ilmoitti Duende hiukan hengästyneenä ratsastaessaan lopulta heidän luokseen. – Se on aika nopea liikkeissään. Kääntyy kuin lantin päällä.
- Loistava juttu uusintaradoilla, sanoi Amanda. Sennu uskaltautui uudestaan ojentamaan kätensä kohden tamman päätä ja vaikka se muljautti silmiään niin, että valkuaiset näkyivät, se antoi nyt hänen silittää silkinpehmeää turpaa.
- Eiköhän lähdetä sitten, hän huokaisi.
- Eikös tehdä kaupat ensin, Amanda ehdotti.
- Hulluko olet, ei mulla ole mitään käyttöä tuollaiselle hevoselle, Sennu tuhahti.
- Totta kai on, kunhan vähän vielä harjoittelet.
Tamma kääntyi katsomaan Sennua ja tönäisi häntä turvallaan. ”Pelasta minut täältä” – niin Sennu kuvitteli sen sanovan.
- Ja mitähän se tekisi sen aikaa kun minä vähän vielä harjoittelen? hän kysyi empien.
- No, ehkä Duende voisi alkuun vähän liikuttaa sitä. Vaikka valmentautuakin.
- Voisinhan minä, myönsi Duende, vaikka häntä surettikin ajatus ratsastaa millään muulla kuin Naperolla, ja sitä paitsi vähän ällötti Amandan laskelmointi. Eikö Sennu todellakaan tajunnut mitä kunnianhimoinen naikkonen tahtoi?
|