|
Lähettäjä: satu
Päivämäärä: 3.6.26 00:05:57
Miksi tätä tarkastusryhmän kirjettä hallitukselle 25.5.2026 ei ole jaettu asianmukaisesti liiton sivuilla? Nyt laitettu linkki hallituksen oman tiedotteen loppuun. Tämä olisi pitänyt jakaa spostissa kaikille seuroille ja talleille kuten hallitus jakoi omiakin tiedotteitaan. Eikä tässä näköjään ole kyse salassapitosopimuksista vaan jostain ihan muusta.
Hei Kaisa ja hallituksen jäsenet
Hallituksen edelleen jatkuva tarkastuksen estäminen yhdistettynä tarkastusryhmän tähän mennessä tekemiin
havaintoihin hallituksen jäsenten mahdolliselle henkilökohtaiselle korvausvastuulle relevanteista
laiminlyönneistä aiheuttavat tilanteen, jossa vaikuttaa ilmeiseltä, että hallitus ei toimi asiassa Yhdistyksen
vaan hallituksen jäsenten omissa intresseissä, tarkoituksena estää hallituksen jäsenten toimien ja niihin
mahdollisesti perustuvien henkilökohtaisten vastuuasemien selvittäminen.
Hallituksen tarkastusta estävät toimet rikkovat yhdistyslakia sekä Yhdistyksen kokouksen päätöstä ja
muodostavat myös uhan sille, että Yhdistykselle aiheutunut raportoitu 330 tuhannen euron vahinko jää
Yhdistykselle vakuutuksesta korvaamatta. Lisäksi tarkastusryhmä pitää tärkeänä, että vahingon
mahdollistaneet tarkastusryhmän havaitsemat Yhdistyksen sääntöjen vastaiset ja huolimattomana pidettävät
toimintamallit saadaan raportoitua ja korjattua siten, ettei Yhdistykselle aiheudu vastaavaa vahinkоjа
tulevaisuudessa.
Tässä tilanteessa tarkastusryhmä katsoo velvollisuudekseen Yhdistystä ja sen kokousta kohtaan tuoda
vallitseva asiantila tiedoksi yhdistyksen jäsenille. Tässä tarkoituksessa tarkastusryhmä tulee toimittamaan
tämän hallitukselle osoitetun s-postin tiedoksi myös yhdistyksen jäsenille sekä medialle.
Toistan edelleen, että tarkastusryhmällä on yhdistyksen kokouksen päätökseen perustuva oikeus ja
velvollisuus saada vaadittu materiaali tarkastettavakseen. Hallitus on kuitenkin toistuvasti, vaihtuvin täysin
perusteettomin perustein, kieltäytynyt luovuttamasta materiaalia ja pyrkinyt estämään tarkastuksen
tekemisen.
Hallituksen ensimmäinen kieltäytymisperuste ja vaatimus toiminnantarkastajan saamien tietojen
tarkastusryhmältä salaamisesta
1
2
Hallitus ilmoitti ensin 27.4.2026 tietojen luovuttamisesta kieltäytymisen perusteeksi sen, että hallituksella on
oikeus päättää tarkastusryhmän sijasta tarkastusryhmän tietojensaantioikeuden laajuudesta: Ote Kaisa
Kähön hallituksen puolesta tarkastusryhmälle osoittamasta s-postista:
”Työryhmällä ei ole omaa oikeutta määritellä tiedonsaantinsa laajuutta, vaan
tietojen luovuttamisesta päättää yhdistyksen hallitus, koska se on yhdistyslain
35 §:n mukainen yhdistyksen toimielin, joka hoitaa yhdistyksen asioita ja vastaa
yhdistyksen taloudesta, hallinnosta ja asiakirjoista”.
Hallituksen esittämä näkemys ei perustu lakiin eikä Yhdistyksen sääntöihin ja loukkaa vakavasti Yhdistyksen
kokouksen päätöstä tarkastaa Yhdistyksen taloutta ja toimintaa etenkin, kun huomioidaan, että tarkastuksen
keskiössä on tilintarkastajan toteama hallituksen yhdistyslainvastainen ja huolimaton, Yhdistykselle 330
tuhannen euron vahingon aiheuttanut toiminta.
Sanotun perusteella hallituksen toimia on pidettävä yksinomaan tarkastuksen perusteettomaan estämiseen
pyrkivinä.
Samassa yhteydessä (27.4.2026) hallitus on rajannut myös toiminnantarkastajan oikeutta tietoon
seuraavasti: Ote Kaisa Kähön hallituksen puolesta tarkastusryhmälle osoittamasta s-postista:
”- - Kun toiminnantarkastaja toimii tämän jälkeen muun tarkastusryhmän
jäsenenä, hän ei enää toimi toiminnantarkastajan roolissa eikä hänellä ole siihen
perustuvaa tiedonsaantioikeutta, vaan hän toimii tasavertaisena ryhmän
jäsenenä työryhmälle yhdistyksen kokouksen antaman mandaatin puitteissa.
Toiminnantarkastajan salassapitovelvollisuus kuitenkin jatkuu eli hän ei saa
paljastaa aiemmin toiminnantarkastajana tietoonsa saamia luottamuksellisia
tietoja. Sen sijaan tiedonsaantioikeus toiminnantarkastajana ei jatku
toiminnantarkastustehtävän päättymisen jälkeen. Vuoden 2026 tiedot saa
toiminnantarkasta laajemmin, mutta vuoden 2021–2025 osalta
toiminnantarkastaja on samalla viivalla kuin muut.”
Hallitus on siis kieltäytynyt antamasta tietoja myöskään Yhdistyksen toiminnantarkastajalle, tämän
yhdistyslaissa säädetystä tietojensaantioikeudesta huolimatta, koska hän toimii tarkastusryhmän
jäsenenä. Lisäksi hallitus on nimenomaisesti kieltänyt toiminnantarkastajaa luovuttamasta mitään
hänen toiminnantarkastajan roolissa saamaansa tietoa tarkastusryhmälle.
Hallituksen toinen kieltäytymisperuste; tietosuojasääntely
Hallitus on ilmoittanut, että joka tapauksessa tietoja ei ole mahdollista luovuttaa tarkastajille
tietosuojasääntelystä johtuen.
Tarkastusryhmä on oman oikeusoppineen avustajansa avustuksella pyrkinyt selittämään hallitukselle, ettei
tietosuojasääntely aseta estettä pyydettyjen tietojen luovuttamiselle. Hallitus on sille toimitetusta laajasta
tietosuojasääntelyyn liittyvästä selvityksestä huolimatta ilmoittanut kieltäytyvänsä luovuttamasta materiaalia
tarkastusryhmälle tietosuojasääntelyyn vedoten. Hallitus on ilmoittanut konsultoineensa asiassa
oikeusoppinutta ja pitäytyvänsä kannassaan.
Hallitus on edelleen 22.5.2026 vedonnut tietojen luovuttamisesta kieltäytymisen perusteena
tietosuojasääntelyyn. Nyt hallitus on katsonut, että tietosuojasääntelystä johtuen olisi parasta korvata
tarkastusryhmän tarkastus hallituksen omalla erityistarkastusesityksellä. Ote Kaisa Kähön hallituksen
puolesta tarkastusryhmälle osoittamasta s-postista:
”Lisäksi hallitus totesi, että koska lainsäädännöllisistä, tietojen lainmukaiseen
luovuttamiseen ja esteellisyyksiin liittyvistä syistä tietoja ei voida luovuttaa
ryhmälle laajemmin, hallitus tulee esittämään kevätkokoukselle
erityistilintarkastuksen teettämistä riippumattomalla toimijalla, jos työryhmän
3
näillä tietorajauksilla tuottama raportti ei kevätkokouksen näkemyksen mukaan
tuota sellaista tietoa, jota se on tarkastuksesta päättäessään halunnut.
Kevätkokous valitsee toimijan, jolla erityistilintarkastus teetetään.”
On ollut koko ajan selvää, että tietosuojasääntely ei estä pyydettyjen tietojen luovuttamista. Asiasta ei ole
vallinnut eikä vallitse minkäänlaista oikeudellista epäselvyyttä tai tulkintaristiriitaa. Kyse on yksinomaan
hallituksen yrityksestä estää tarkastuksen suorittaminen. Koska hallitus on kuitenkin jatkuvasti ja edelleen
perustellut tietojen luovuttamisesta kieltäytymistä tietosuojalainsäädännöllä, on tarkastusryhmä joutunut
tilaamaan maksullisen asiantuntijalausunnon suomen arvostetuimpiin ja kokeneimpiin
tietosuojasiantuntijoihin kuuluvalta, asianajotoimisto Castren & Snellmanin osakas asianajaja Eija WarmaLehtiseltä (lausunto liitteenä). Warma-Lehtisen lausunnosta ilmenee yksiselitteisesti, että pyydettyjen
tietojen tarkastusryhmän kaikkien jäsenten haltuun saattamiselle ei ole ollut missään vaiheessa mitään
tietosuojaan liittyvää tai perustuvaa estettä. Lisäksi lausunnosta ilmenee, että hallituksen tarkastajien
allekirjoitettavaksi vaatimat tarkastajien allekirjoittamistaan sopimuksista yliviivaamat ehtokohdat ovat
tietojen luovuttamiseen liittyvissä sopimuksissa epätyypillisiä (Hallitus on vaatinut tarkastajia
allekirjoittamaan hallituksen ja tarkastajien välisen sopimuksen, joka on sisältänyt tietosuojaan tai
salassapitoon täysin liittymättömiä sopimusehtoja, joilla hallitus on pyrkinyt saamaan valtaa sekä
tarkastukseen, sen julkisuuteen sekä tarkastajiin henkilökohtaisesti (50 tuhannen euron kiristys- /
kostosakkona pidettävä ehto). Tarkastusryhmä on allekirjoittanut hallituksen laatiman ja tietojen
luovuttamisen ehdoksi ilmoittaman sopimuksen siten, että tietosuojan ja salassapitoon liittymättömät ja
epäasialliset ehdot on yliviivattu. Hallitus on kieltäytynyt allekirjoittamasta sopimusta ja on jatkanut tietojen
luovuttamisesta kieltäytymistä – tietosuojasääntelyperusteella.)
Hallituksen uusin toimenpide tarkastuksen estämiseksi
Hallituksen edustaja on ollut puhelimitse yhteydessä tarkastajia avustavaan oikeusoppineeseen ja vaatinut,
että salassapitosopimukseen tulee palauttaa poistettuja kohtia. Tarkastusryhmää avustava oikeusoppinut on
selittänyt hallituksen edustajalle, että vaadituille lisäyksille ei ole mitään perustetta ja että ne antavat
hallitukselle mahdollisuuden estää tarkastuksen tekemisen ja rajoittaa sen julkisuutta.
Tämän jälkeen hallitus on 22.5.2026 lähettänyt tarkastusryhmälle seuraavan ilmoituksen: Ote Kaisa Kähön
hallituksen puolesta tarkastusryhmälle osoittamasta s-postista:
”SRL.n hallitus on pitänyt kokouksen ja todennut seuraavaa:
Hallituksen jäsen Valtteri Gundersby keskusteli Antti Linnan kanssa tiistaina
19.5.2026 ja lopputuloksena todettiin, ettei hallituksen esittämä NDA-sopimus ole
työryhmän jäsenten allekirjoitettavissa kaikilta osin, eikä hallitus voi hyväksyä
työryhmän esitystä NDA-sopimuksesta sellaisenaan. Vaihtoehtoiseksi
toimintatavaksi esitettiin, että tietopyyntöjen asiakirjat luovutetaan työryhmän
puheenjohtaja Håkan Wahlmanille, joka vastaa tarkastustyöryhmän
puheenjohtajana niiden toimittamisesta tarkoituksenmukaisessa laajuudessa
työryhmän muille jäsenille huomioiden riippumattomuus ja esteellisyydet.
Työryhmän tietopyyntöjä on käsitelty ja ehdotus luovutettavista asiakirjoista
käsiteltiin hallituksen kokouksessa ja on myös tämän sähköpostin liitteenä.
Luovutettavat asiakirjat ovat tietopyynnöistä poiketen vuosilta 2023–2025.
Asiakirjojen luovutukseen käytetään tarvittaessa datahuoneen kansiota, johon
luodaan pääsy vain työryhmän puheenjohtajalle.
Hallitus päätti esityksen mukaisesta toimintatavasta ja vahvisti esityksen
mukaisten asiakirjojen luovuttamisen työryhmälle tai vain sen puheenjohtajalle
Håkan Wahlmanille. Asiakirjojen siirtäminen aloitetaan heti ja saatetaan loppuun,
kun tarvittavat redaktoinnit on tehty.
4
Lisäksi hallitus totesi, että koska lainsäädännöllisistä, tietojen lainmukaiseen
luovuttamiseen ja esteellisyyksiin liittyvistä syistä tietoja ei voida luovuttaa
ryhmälle laajemmin, hallitus tulee esittämään kevätkokoukselle
erityistilintarkastuksen teettämistä riippumattomalla toimijalla, jos työryhmän
näillä tietorajauksilla tuottama raportti ei kevätkokouksen näkemyksen mukaan
tuota sellaista tietoa, jota se on tarkastuksesta päättäessään halunnut.
Kevätkokous valitsee toimijan, jolla erityistilintarkastus teetetään.”
Tarkastusryhmän oikeudellinen avustaja on huomauttanut puhelinkeskustelussa hallituksen edustajan
kanssa, että hallituksella ei ole oikeutta myöskään kieltäytyä luovuttamasta - hallituksen aiemmin
ilmoittamasti - toiminnantarkastajalle suoraan yhdistyslain perusteella kuuluvia tietoja. On ollut
yksiselitteistä, että vaaditut tiedot on koko ajan ja toistuvasti sekä edelleen vaadittu luovutettavaksi
nimenomaan koko tarkastusryhmän haltuun. On erittäin tärkeää, että koko tarkastusryhmä saa pyydetyt
tiedot, sillä Yhdistyksen kokous on nimenomaisesti määrännyt ja valtuuttanut tarkastusryhmän jäsenet
tarkastamaan Yhdistyksen toimintaa ja taloutta. Nyt hallituksen pelkästään toiminnantarkastajalle tekemä
tietojen luovutus on tehty paitsi sisällöllisesti puutteellisesti, myös siten, että toiminnantarkastaja pystyy
katsomaan, mutta ei lataamaan tai jakamaan tietoja. Kaikki pyydetyt tiedot tulee saattaa välittömästi koko
tarkastusryhmän saataville.
On ilmeistä, että hallitus pyrkii edelleen kaikin keinoin estämään ja rajaamaan tarkastuksen tekemistä, pyrkien
korvaamaan sen hallituksen itse määrittelemällä tavoin ja laajuudessa tehtävällä erityistarkastuksella.
Tarkastusryhmä pitää käsittämättömänä, että hallitus esittää ratkaisuksi hallituksen todetun yhdistyslain
vastaisen oman huolimattoman toiminnan ja siihen liittyvien hallituksen jäsenten omien vastuuasemien
selvittämiselle hallituksen itse tilaamaa tarkastusta.
Muun muassa ministeriöstä saamistaan asiakirjoista tarkastusryhmä on tähän mennessä pystynyt
havaitsemaan ja todentamaan hallitukseen paikantuvia erittäin vakavia tukien hakuprosessiin liittyneitä
laiminlyöntejä ja huolimattomuutta. Jo tähän mennessä suoritetun tarkastuksen perusteella on todettavissa,
että mikäli hallitus olisi noudattanut avustuksiin liittyviä Ratsastajainliiton omia kirjallisia ohjeita, ei
avustuksiin liittyvää nyt aiheutunutta vahinkoa olisi syntynyt. Lisäksi tarkastuksessa on tähän mennessä
ilmennyt, että hallituksen jäsenet, jotka ovat olleet nimettynä joko henkilökohtaisesti Yhdistyksen talouden
valvontavastuuseen, tai toimineet talouden valvontavastuuta kantavan hallituksen työvaliokunnan jäseninä,
ovat laiminlyöneet tehtäviään merkittävästi. Tarkastusryhmän havaintojen perusteella osa vahingosta olisi
estynyt, mikäli taloudesta vastaavat hallituksen jäsenet olisivat toimineet huolellisesti.
Tarkastuksen estämiseen liittyvän perustellusti vilpillisenä pidettävän hallituksen toiminnan sekä
hallituksen jäsenten asiaan vaikuttavien merkittävien henkilökohtaisten intressien vuoksi
tarkastusryhmä esittää, että hallitus sivuutetaan tarkastuksen suorittamiseen liittyen ja
tarkastusryhmän avustajaksi tulisi nimetä henkilö Yhdistyksen toimistolta.
|