|
Lähettäjä: Prisse
Päivämäärä: 21.2.10 22:28:28
Olipas kiva, että pysähdyin tallille matkatessa ostamaan omenaa ja mandariinia (mandariinipojalle - jonka tarhakaverikin mankuu jo siivuja itselleen), nimittäin tänään Kuvandykistä tuli "ratsuhevonen" elikkä hän on nyt kävellyt montakymmentä metriä täti selässään! :-)
Ollaan niin paljon siellä selässä käyty syksystä asti, joten sikälihän tämä ei ole iso juttu.
Selässä istuskeluhan on suorastaan jo Kuvandykin bravuuri - sitä se tarjoaa/vaatii eniten.
Melkein olen jopa kertaalleen jo noussut sinne seisaalleni ennen kuin kypärättömän pääni järki heräsi ja laskeuduin nelinkontin asennosta takaisin istumaan.
Ja selässä istuessa erilaisia tilanteitakin on jo tullut, joten jonkinlaista luottoa on, kun Kuvandyk todistettavasti on ainakin osannut seistä paikallaan täti selässä, vaikka viereisellä pellolla ratsastetaan, ajetaan rallia, viereisen tarhan heppa riekkuu ja tarhakaverin parkkeeratessa persuuksiin täti komentaa sitä huutaen jne.
Mutta - perjantaina kokeiltiin siis vielä ekaa kertaa "ohjasajoa", jonka suurin anti oli paitsi se, ettemmme sotkeutuneet kumpikaan piuhoihin, niin se, että pikkuheppa jopa eteni elikkä Kuvandyk tajusi lähteä "käyntiin"-käskystä ja ohjien heilautuksesta kylkiin monta kertaa käyntiin ja pysähtyä "seis"-pyynnöstä ja ohjaspidätteestä.
Lisäksi kun hän laiduntarhoilta peltoaukealle pajupensaiden takaa yksin tullessaan melkein otti laukkaspurtit (vanha muisti varmaan, siinä meidät syksyllä ohitti täyttä häkää treeneissä painanut ravuri), niin hän oli silti kädelle aika kevyt pysäyttää takaapäin ohjilla. Ja kun tämä tapahtui kolmasti ilman pukkeja ("kääntyminen takaisin") ja jonkinlainen ohjaus oikealle ja vasemmallekin näytti toimivan, niin siinä oli tarpeeksi vakuuttamaan, että suitset voisivat toimia.
Hmmm... Ja onhan meillä nyt ollut lisäksi ratsastusvyökin selässä muutaman kerran ja ainakaan näin loimiaikaan eivät jalustimet tunnu olevan mikään juttu.
Mutta, kun siis ratsutusavulle perjantaille tulikin peruutus, niin tänään sitten laiduntarhaan tullessa lahjoin laidunkaveriaan jälleen kerran siitä, että tämä nököttää paikallaan pois tieltä ja puin pikkuhepalle suitset, kiipesin selkään, annoin pohkeita ja sanoin "käyntiin" - hee!!! - kolme suoraa kaunista ja keinuvaa askelta eteenpäin ennenkuin kummallekin iski "apua, mitäs seuraavaksi"-kramppi ja pysähdyimme. Mietin hetken pyytääkö uudestaan, mutta hyppäsin alas (ei sentään niin ilojännityksestä horjuvin jaloin kuin ekan kerran syksyllä laitumella selkään kiivettyä) ja palkitsin runsaasti kaurataskusta!
Sitten kävin hakemassa lisää kauraa (koska sitähän voisi kulua, kun kaverikin on lahjottavana) ja kertomassa tallilaisille, että ratsastus oli alkanut! (Taka-ajatuksena, että osaisivat vilkaista maahan päin, jos poikkeuksellisesti vihdoin päähän puetusta kypärästä huolimatta jotain kävisi.)
Laitumelle palattua vaihdoin uudelleen suitset takaisin päähän ja toistimme proseduurin varmaan viitisen kertaa, mutta jatkaen pidempiä matkoja. (Ja hirmuiset kehut aina välissä selästä alas hypättyä!! Tiesti. :-)
En vielä ohjaillut sen kummemmin ja ruvettiin edetessä kaartumaan kovasti oikealle. Arvelin sen johtuvan itsestäni ja niinpä - autonpenkillä istuinluiden "tasapainoa" kokeillessa oikea todella pahasti "vajoaa". Höh, ylikorjaus selkävian paranemisen myötä tms. Mutta - enpä siis aio sekoittaa pikku hepan päätä ristiriitaisella ohjasotteella hetikohta jatkossakaan vaan saa mennä oikealle, jos kerran en vie painoa selvästi vasemmalle.
Vähän päätä vain jossain vaiheessa heilutteli pikkuori, joten meni oikein hyvin ekat kerrat!
Ja hyvä niin, sillä tämä osoittautui sittenkin taas olevan näitä "älä kokeile kotona"-juttuja.
Tallilaiset olivatkin kaikki lähteneet tällä välin koteihinsa, eivätkä olleetkaan tuoneet suht lähelle tarhaan yhtä heppaa "katsottavaksi" kuten olin odottanut. Kun vielä tallinpitäjä oli poikkeuksellisesti pois tallilta, niin olipa hyvä, ettei mitään käynyt - siinähän olisin sitten yksin pakkasessa virunut ainakin reilun puolisen tuntia ennenkuin seuraava ohikulkija olisi ilmaantunut.
No - tämä vain varmaan vahvistaa sitä, että kannattaa odottaa kunnes tädistä itsestäänkin tuntuu vihdoin siltä, että ollaan valmiita kokeilemaan seuraavaa askelta.
Aika varma olin, että tämä "vain vähän matkaa" eteneminen menisi mukavasti.
Ja pitihän lisäksi käyttää hyväksi se, että tuota lunta on niin runsain määrin. Pitää vain uusimmatkin kakkakasat (kaikki kasat jäätyneet) heitellä pois tieltä siltä varalta, että harjoteltaisiin joku kerta landausta.
Hee - ja nyt kun olen vihdoin jotenkin sisäistänyt, että mehän voidaan tehdä vaikka mitä, niin rakensin vielä samaan syssyyn tarhan sivua vasten katkimenneillä muovitolpilla reilun nelimetrisen "hypytyskujan", jonka "esteeksi" asetin riimunarumme.
Olemme reenailleet maastakäsin liikutusta edes jonkin verran, joten Kuvandyk osasi lähteä eteenpäin "kujaan" loppujen lopuksi aika helposti. Ja riimunarun ylihän voi aina hypätä! :-) Plus takaisin kiertäminen "palkkion keräämiseen" sujuu näköjään aika luonnostaan näiltä hopsukoilta! :-)
Ainut vain, että kovin montaa toistoa ei tullut, kun tarhakaveri asettautui seisomaan vinottain estekujalle ilmeisesti huomion toivossa. Sekin sai sitten "hypätä" ja tulla hakemaan palkkion pari kertaa siinä välissä.
Lopuksi Kuvandyk päätti, että onkin kivempi lähteä juoksemaan tarhakaverin kanssa kuin hakea mitään palkkioita ja tarhakaveri päätti, että on todellakin hänen vuoronsa hengailla "väylän tiellä", mutta siinä vaihessa tarhakaveria tultiinkin sitten hakemaan ratsastettavaksi.
Kun pikkuhepasta ei ole varmuutta, etteikö jotain nuhanpoikasta vielä olisi (vaikka nenästä ei juurikaan enää muuta kuin kirkasta vuotoa vähän tule) niin me teimme enää yhden hypyn "toiseen suuntaan" ja jäimme sitten Kuvandykin kanssa hengailemaan heinäkasalle, ennenkuin tätiin iski vilu. Kun kellokin oli siinä vaiheessa sopivasti, niin lähdettiin sitten talliin, jossa rapsutettiin ja hangattiin irtoavaa talvikarvaa.
Eli olipa hyvä päivä. Sen verran kevyt ja keinuva on pikkuhepan varovainen askelkin ja energiaa kuitenkin runsaasti, että saapa nähdä onko jatko yhtä ruusuista.
Ja onhan noita miinuspuoliakin kuten, että energianrunsaudesta noita ylimääräisiä pomppuja on sitten tullut "juoksutukseen" elikkä siihen, kun pyydän häntä kehälle. Ja hampaat ovat olleet hiljan vaihdossa edestäkin "hymystä päätellen". Tarhakaveri oli tänään selvästi suostunut jotain riimuleikin tapaista leikkimään, kun poskessa oli naarmu ja Kuvandykillä vähän vähemmän tarvetta ehdotella "puruleikkien" leikkimistä.
(Muutenkin oli kiva tulla paikan päälle, kun vanha herra juuri "jahtasi" Kuvandykiä - hyvällä meiningillä tosin. Sen verran on huolestuttanut, että onko "energiatasapaino" liikaa jo nuorison puolella.)
Mutta - vähän rasittavaa, kun ilmeisesti nyt se vaihe, josta isoveljensä omistaja valitti viime keväänä elikkä, koko ajan tekisi mielensä tehdä "kaikki suulla".
Ehkä saadaan yksi iso ja kimmoisa ruuna jossain vaiheessa taas juoksu-pomppu-ja riimuleikkikaveriksi - ellei sitten ihmeen kaupalla ilmesty nuorison edustajia muitakin taas tallille.
(Entinen tarhakaveri elikkä nyt 2v ravurioripoika on entistä isompi ja kovempi painija, joten tuskin kannattaa enää näitä torveloita laittaa yksiin. Kengättömänä Kuvandykillä ei taitaisi olla enää mitään jakoa, ihan jo pidonkin puolesta, kun tuo 2v on kova taklaamaan ja harvinaisen iso etenkin ikäisekseen.)
Huh - mikä vuodatus taas...
Kuviakin on muuten taas tästä kuukaudesta: http://www.facebook.com/album.php?aid=185442&id=751443141&l=f44ab0471f
Lopussa hauskoja elikkä perjantaina Kuvandyk "taisteli tuulen kanssa", kun tultiin "normitarhasta" tuulisemmalle paikalle. Ensin käänsi pepun, sitten pomppi neljällä jalalla, pukitti, pyörähteli, pureskeli ilmaa ja juoksahti aina välillä kokeilemaan olisiko eri kulmassa vähemmän tuulista ennen kuin lopulta parkeerasi portille merkitsevällä ilmeellä "eiköhän mun puolesta mentäisi jo taas".
Hehheh, tuli siis mieleen, että vähän raisumpi leikkikaveri ja enemmän tekemistä olisi ihan kiva... :-)
No, sen verran kuminen tuo pikkuheppa edelleen on (näyttää itse rapsuttamalla lautasetkin mistä karvaa saisi hinkata), että saa edelleen harrastaa rauhassa kasvua tuonne ensi talveen asti ennenkuin enempi ratsastellaan.
Ja omasta ja Kuvandykin puolesta tervetuloa Timon porukoille mukaan! :-)
|