|
Lähettäjä: Prisse
Päivämäärä: 9.1.10 21:37:54
Sadulle ja Nemolle kovasti onnea matkaan oripäiville!!! Onkohan muita ikäluokkamme edustajia menossa sinne? Pitää tsempata erityisesti näitä "nuorukaisia". :-)
Ja kiva, jos Feyan hepat alkavat toipumaan!
Toivottavasti Rinsessan uusi omistaja jaksaa jatkaa tänne kirjoittelua ja myöhästyneet onnittelut kaikille osapuolille kaupoista!
Huh, olettepa olleet reippaita treenien kanssa.
Meillä on elo ollut kaikinpuolin rauhaisampaa sikäli, että vuotta nuoremman lämppärin omistajalta petti hermo katsoa kun välillä omansa "riekkuu" ja Kuvandyk "ei tee mitään", kunhan vain vähän väistää ja/tai vinkuu. Hän pisti heppansa isompien ruunien joukkoon, jotta tämä "pysyisi kurissa" ja Kuvandyk on nyt n. neljänneksen teke-verta omaavan vanhan isokokoisen esteruunan kanssa.
Tylsempää luultavasti molemmille nuorukaisille, mutta vaihteeksi käytännön puoli helpompaa, kun ei ole suojasirkusta joka aamu. Olihan se kieltämättä vähän rasittavaa sivusta seurattavaa, kun taas sama juttu kuin kesällä suokkipojun kanssa. Sivustakatsovan ihmisen mielestä voisi edes jonkun kerran potkaista kunnolla takaisin, eikä vain antaa toisen juosta suoraan persuuksiin kerran toisensa jälkeen...
Huoh. Voi kun tulisi joku tarhoissa juoksentelusta tykkäävä ja kohteliaan säästeliäästi hampaitaan ja hokkikenkiään käyttelevä nuori ori tai ruuna talliimme niin, että siitä saisi tälle yhdelle kaverin... :-/
Sovitin "harjoitussatulaamme" (runko todnäk poikki stubbenissa, joten ei käytetä selkäänkiipeämisiinkään) tallinkäytävällä eilen ja totesin sen mitä pelkäsinkin, että satula on melkein jäänyt pieneksi ja satulavyö ollut liian lyhyt jo alunperinkin. Olisi pitänyt jaksaa kantaa ne kasvattajien luo viime vuonna, kun Kuvandyk oli vielä pieni...
Ratsastusvyö siis varmaan enempi käytössä jalustimiin totuttamisen kanssa.
Selässä vieläkin vain ollaan istuskeltu tarhassa. Pakkaset ja lumet ovat tehneet sen, ettei olla lähdetty harrastamaan koppiajeluita maneeseihin/irtohypytykseen tutustumisen merkeissä edelleenkään, vaikka kuulemma lähimaneeseissakin hyppykuntoiset pohjat.
Pipon päälle pitäisi kyllä edelleenkin vetää kypärä. Meinasin viimeksi livetä heinäpaalin päältä, kun se kovin ja selkäänhyppäämiseen sopivin kulma on myös liukkaan jäinen. Jälleen kerran näitä, ettei täti tarvitse edes hevosta riskeeratakseen niskansa. Kävelyilläkin on sudittanut oma jalka jäisessä rinteessä. Jne.
Olin ajatellut huomenna touhuta vähän aktiivisemmin, mutta taas meni ajoitus pieleen. Vasen etunen on lavan alaosasta kovin turvoksissa. Kuvandyk oli onnistunut tuuppaamaan jalkansa paksusta puuvillanarusta tehdyn isosilmäisen heinäverkon läpi jossain vaiheessa yöllä, mistä tallinpitäjä oli hänet aamusta pelastanut. Iho ehjä, eikä aristanut erityisemmin mitään jne, joten katsotaan nyt pari päivää. Pahempiakin jälkiä on tullut potkuista jne, joten ell ei ole ensimmäisenä mielessä kutsua.
Mutta ovat ne taitavia! Olin tuon puuvillaisen hankkinut sen takia, että se ei polttaisi kudoksia rikki vaan menisi poikki, jos sattuisi kiinni jäämään. Kerran olen sitä jo solminutkin, mutta nyt oli niin sopivasti "noussut naru kainaloon", ettei ollut siitä sitten poikkaantunut. Kiltisti oli kuulemma heppa tosin apuakin odottanut.
Hei, saatinhan me ihan pari päivää sitten vielä yksi vetopaniikkikohtaus, kun rapsutin Kuvandykin otsaa juuri siinä "vetopaniikkipaikassa" ja rapsutuskäden kynnet jäivät kiinni johonkin vanhaan irtoavaan rupeen. Olikohan riittävän lähellä sitä "raspin kiinnijäämisen tunnetta", kun moinen reaktio provosoitui. Mutta nyt onneksi kesti riimu (mikä oli mukavaa vaihtelua parin riimun rikkoutumisen jälkeen) ja heppa tokeni "riimuissa istumisestaan" niin että ehdittiin rapsutella siinä kiinni ollessa kaikessa rauhassa pitkä tovi, kun hevosia ei ollut iltasella tarve kuljetella ohitse.
Kuvandyk on niiin "1+1=2"-hevonen, että kun selvästi rauhoittui siinä täysin, niin on ehkä jopa toiveissa, että oppi tästä jotain positiivistakin. (Heittäytymällä ei pääsekään tutkimaan tallin kiinnostavimpia karsinoita.)
|