|
Lähettäjä: Prisse
Päivämäärä: 10.12.09 21:23:26
Uuuh, meillä on ollut elo kovin aktiivista tällä eläinlääkintäpuolella ja uusia temppujakin on opittu, mutta ei ehkä niitä kaikkein toivotuimpia juttuja.
Lyhykäisesti sen verran, että parhaiten näihin imppareihin ja impparinpoikasiin näyttää auttavan julma määrä suojia joka puolella kehoa ja pikkupakkanen, joka jäädyttää mössöt maasta.
Toissapäivänä kävi ell ja totesi, että hyvä homma - jalat alkavat olla voiton puolella. Jossain vaiheessahan oltiin tilanteessa, jossa kaikissa paitsi vej:ssa oli vuohisiin asti turvotukset, mutta siinä vej:ssa oli sitten polven yläpuolella, sisäsivulla vekki, joka tuli inhasti juuri sen kakkosantibioottikuurin loppuessa ja tiesti pukkasi kivat tulehdustyynyt.
Kiitti vaan vinkeistä. Ell:n puhelin-advice oli myös lisätä hoitoreperutaariin tuo animalintex ja sillä, betadinehauteilla ja lopulta ihon paikkaannuttua tarpeeksi (jottei niin arpi repeytyisi ja turvotus vähenisi) voitein jatkaen (kehäkukka- ja arnica/mikä-pähkinäpuuöljyvoitein) päästiin voiton puolelle. Alkanut liikalihakin tuossa "ylemmässä lihaisaan osaan tulleessa arvessa" näytti hilliintyvän alkuunsa. * koputan puuta*
Joten nyt on enää toinen antibioottikuuri silmään ja tuo laajakirjoisempi näyttäisi jo seuraavaan päivään hillinneen "siristelyä" ja punaisuutta.
Hyviä bakteereita olen syötellyt nyt varuilta, kun en tiedä oliko kakan toistuvasti satunnaiseen löysyyteen eniten syynä antibiootit, tarhaveteen roiskuva kura, lumen (ja siinä ohessa kaiken muun sen alla piilevän sotkun) nuolu kavereiden kanssa vai ainakin kerran iloisesti juomaveteen kakanneet linnut. Vai kaikki tämä yhteensä.
Ell:n käynnin jälkeen lykkäsin heisimatojen (jos niitä oli) kauhuksi vihdoin tupla-strongidit. Laitumelta talliin muuton aikoihin oli klinikan kaikki "tehomadotteet" joissa oli myös heisimato, ostettu loppuun, joten oli tarkoitus pienen tauon jälkeen madottaa vielä erikseen sitä varten. Sitten on tullut näitä lääkekuureja, enkä ole halunnut ihan heti perään iskeä matolääkettä, joten pääsi vähän venymään. Mutta huh, nyt on sitten pitkähkön heisimatovälin jälkeen sekin tehty.
Ja kenkäys nro 2 tuli tehtyä myös, kun vihdoin kaikkien kengät syövien mutien jne riskitekijöiden jälkeen oli toisen takasen kanta vähän vääntynyt. Viidessä viikossa olivat sen verran kaviot jo kasvaneet, että vähän jo voitiin vuollakin. (Viimeksi pelkkä raspaustasaus.) Huh, olipa ihanaa, että nyt on tilsakumitkin. Pienikin lumihyhmämäärä vetää ihanat tilsat. Ehkä voidaan kenkienkin puolesta päästä vihdoin kentättömällä tallilla tekemään "peltotöitä".
Muuten ei ollakaan opittu mitään kauhean hyödyllisiä taitoja tällä välillä. Palkitsin selästä istumisesta tarjoamalla kauraa selästä käsin ja se oli virhe. Alkoi kauhea päänkääntely. Palkitsemisessa on tosiaan se riski, että jos ei palkitse riittävän tarkasti, niin se rohkaisee hevosta tarjoamaan erilaisia toimintoja, että "olisiko tämä se mitä halusit", mistä voi tulla vähän levotonta.
Ja sitten vaikuttaa siltä, että meillä ei ryömitä ali, eikä tarvitse ryysätäkään. Pikkuheppa on tykännyt katsella tarkasti, kun availen kahvoista lankaporttia yrittää itse kaluta kahvaa silloin, kun sähköä ei ole. Nyt kun lopahti akku paimenesta pakkasten jälkeen, niin kaverin lähdettyä ajoharjoituksiin oli hän sitten lähtenyt moikkaamaan muita heppoja. Nämä olivat onneksi ihan lautatarhoissa.
Nyt on taas akussa latinkia (aidan yli leikkineet ruuna ja oripojat olivat happamia mokomasta leikinpilaajasta) ja kahvojen tilalla pelkät langat, joita on hankalampi väkertää auki. Toistaiseksi *kopkop vaan taas* sisällä ollaan pysytty.
Ja sokerina pohjalla, ell:n viime visiitillä koetettiin vähän raspauksen alkeita, kun tämä tykkäsi, että alkavaa piikkiä on. Meillähän on kova näkertämisen himo, kun hampaat vaihtuvat. Ville Peltosenakin tämä kulkee nyt nimeltään, kun ainakin etualahampaat puuttuvat melkein tyystin. Mahtaa kutittaa.
Suun aukaiseminen meni hyvin ja raspikin oli ok kunnes tokalla raspausvetokerralla raspi jäi jonnekin takahampaan kulmaan kiinni ja pikkuhepalle iski panique. Se heittäytyi taaksepäin riimunvaraan (kaikilla jaloillaan kuitenkin, eikä sentään täysin istuen) ja jäi siihen aivan liikkumattomaksi.
No, otettiin suuvermeet hetken päästä pois ja laitettiin ne vielä kerran, raspikin käväisi suussa ja se oli siinä.
Mutta seuraavana päivänä heppaa pihalle laittaissa se höpläili suullaan niin paljon, että heilautin kättä (samalla puolella kuin ell oli ollut) ja pikkuheppa vetäisi salamannopeasti itsensä taakse. Tällä kertaa riimu (jota kaveritkin ovat jo rääkänneet riimustaroikkumisleikeissä) ei enää kestänytkään. Pikkuheppa totesi vapausasteensa kasvaneen ja vetäytyi saman tien takanaan tyhjänä ammottaneeseen tallin ainukaisen tamman boksiin missä ilmeensä muuttui suunnattoman paljon kiinnostuneemmaksi ja iloisemmaksi.
Laittelin sen huomattavasti rauhallisemmin valmiiksi, mutta kun pienen tarhaushetken jälkeen hain sen takaisin ja jouduttiin taas menemään juuri samaan paikkaan käytävällä kenkäystä varten, kun toista heppaa laitettiin pidemmissä naruissa valmiiksi, niin nyt riitti vain se, että tallilainen käveli vauhdikkaasti kohti tarkoituksenaan mennä ohitsemme tallin takasiipeen - taas heittäytyminen ja tarve varariimu nro 2lle.
Totesin tässä vaiheessa kaksi asiaa. Ekaksikin, ei ole tosiaankaan ollut liioittelua, kun olen varuilta pitänyt varusteboksissamme kolmea varariimua. Nyt sinne jäi yksi enää varuille.
Toiseksikin, tallia oli jossain vaiheessa tekemässä hlö, jolla oli sangen rajut otteet hevosten käsittelyssä. Yhdessä vaiheessa pikkuheppani, joka tavallisesti hirnuu ja kurkki tullessani boksistaan lakkasi yhtäkkiä totaalisesti pitämästä mitään ääntä ja vilkaisemastakaan boksistaan ulos. Samoihin aikoihin kävi niin, että kun jo kesänlopussa pitämääni villahuivia kaulaan sen edessä jälleen kerran heilauttaessani ko. hlön seistessä vieressäni, pikkuheppa meinasi saada hepulin, mitä se ei kaulaliinasta koskaan ennen ollut saanut.
No - en sitten tiedä miten vaikeaa on laskea 1+1, mutta kuten kenkääjä sanoi - hevosia ei koskaan, ei koskaan saisi lyödä päähän.
Olen samaa mieltä, heppa kyllä yleistää pelon ja oli se sitten mikä tahansa - mantelitumake vai mikä asian opettaa, niin se opettaa sen kertalaakista. Ja hevonen joka reagoi pelolla äkkiarvaamattomasti ja nopeasti on kyllä keskimäärin huomattavasti vaarallisempi kuin se vähän kömpelö ja hidas.
No. Onneksi ei ainakaan tämä yksi idiootti enää ole tallilla - siitä on harvinaisen suuri yksimielisyys.
|