Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  ViHL #2

LähettäjäCreimeide 
Päivämäärä:   12.12.10 20:02:41

Heips.
Olen suunnitellut Namulessin kanssa perustavamme ViHLin, joka nyt aluksi mahdollisesti jopa korvaisi VRL ja toimisi myöhemmin sen rinnalla, jos VRL herää henkiin.

ViHL tulee olemaan vapaampi järjestö kuin VRL, esimerkiksi kilpailuille ei ole niin tarkkoja rajoja kuin VRLllä. Ja koska emme ole yhtä taitavia koodaajia (läheskään) kuin Fea jää meiltä loogisesti osa toiminnoista pois, emmekä muutenkaan kopioi kaikki toimintoja sieltä.
Meille tulee esim. hevosrekisteri jonne rekisteröidään samoja ja eri tietoja mitä VRL'ssä ja koska haluamme erottua, tulee sinne asioita mikä tekee ViHLstä käytännöllisemmän myös esim. ravi- ja laukkapuolelle.
Kasvattajanimirekisteriin meille tulee selkeitä eroavaisuuksia ja tallirekisteri jätetään todennäköisesti kokonaan pois, mutta talleja kyllä listataan ja listaan päästäkseen on yksi tai kaksi kriittetiä, jotka ovat helppoja täyttää. Lisäksi itse sivustoa ja sen sisältöä työstetään kokoajan ja menee vielä kauan, että saamme sivuston julkaisukuntoon.

Oletko kiinnostunut tulemaan mukaan projektiin? Etsimme ainakin kolmea henkilöä mukaan.

Laita hakemusta sähköpostilla osoitteeseen suunnitelmavrl@creimeide.biz ja sieltä on mahdollista saada myös lisäinfoa.

Ylläpitäjistä sen verran että toivomme osaavia, aktiivisia v-harrastajia tähän. Koodaustaidot ovat iso plussa tässä, kun ottaa huomioon että tähän tullaan tarvitsemaan php taitoa. Itsealotteisuus ja luotettavuus ovat tietty plussaa ;D

Rakentavaa kritiikkiä saa toki antaa ja nyt haemme myös ehdotuksia millaista toimintaa te haluaisitte järjestettävän.

Vttuilijat ja muut ylimääräiset joutaa painamaan edellistä.

Ps. Lyhenne tulee virtuaalitallien harrastajaliitosta.

Edellinen: http://forum.hevostalli.net/read.php?f=12&i=1167811&t=1167811

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: \o/ 
Päivämäärä:   12.12.10 20:03:46

ja jos minttusen terkut jäi huomaamatta:
"Maisa Hyttinen sanoo (19:56)
missä tommosia tekopyhiä pikkupaskiaisia?"

  Re: ViHL #2

LähettäjäCreimeide 
Päivämäärä:   12.12.10 20:05:31

Ja jos voisitte olla sentään haukkumatta toisianne niin se olisi ihan hyvä.

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: \o/ 
Päivämäärä:   12.12.10 20:07:56

en mä ketään ole haukkunut? välitin terveisiä.

  Re: ViHL #2

LähettäjäNamuless 
Päivämäärä:   12.12.10 20:08:07

Olkoon tekopyhä pikkupaskiainen mutta minusta Minttunen puhuu asiaa. Joten jos sinulla ei ollut asiaan mitään lisäämistä voit lähteä kiusimaan toiseen topaan ;)

Wuhuu se oli ensimmäinen kerta kun "minun" topani täyttyy viesteistä. Ette ymmärrä varmasti mutta joo :'D

Jatketaan josko syntyisi nyt asiallisempaa keskustelua.

  Re: ViHL #2

LähettäjäMinttunen 
Päivämäärä:   12.12.10 20:10:03

Joo, ei jäänyt huomaamatta, täällähän tämä yksi tekopyhä pikkupaskiainen ilmeisesti asustaa. Terkkuja vaan Maisallekkin! Ja oli sitten Maisan nimikin pakko vielä huutaa? Ite en ainakaan antais kavereitten huudella mua nimellä netissä, varsinkaa jos löydun facebookista, tosin ei silleen että kiinnostais.

Joten täällä on tämä "tekopyhä pikkupaska", mutta mites tämä maisa nyt tämmösen kommentin musta keksi? Mun nimimerkittömyys-kommentin vuoksi, vai sen toisen? Kiva tietää missä kohdassa anna tälläisen v*ttumaisen vaikutelman?

  Re: ViHL #2

LähettäjäMaisa 
Päivämäärä:   12.12.10 20:16:29

eihän mun nimellä mitään huudeltu, mähän se omalla nimelläni ihan ton kommentin sanoin :D ja ihan senkin takia et kyl koko omalla nimelläki huuteleminen tarvittaessa onnistuu, vaikka kuinka febusta löytyiski. ja tosiaan tossa edellisessä keskustelussa laitellut kommentit oli viihdearvoltaan ihan komeita, ei siinä mitään. mut ketään suuremmin dissaamatta - jos kaikki olis hiljaa sillon kun ei oo kivaa sanottavaa ja olis ihan vaan periaatteen takia samaa mieltä toisten kanssa, mitään ei tapahtuis ;)

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Jonna 
Päivämäärä:   12.12.10 20:20:16

Olisin kiinnostunut asiasta, mutta örkele, kun ei tuo koodailu ole sitten yhtään minun kätösissäni hallinnassa. Aina se koodihevonen tuntuu lähtevän lapasesta ja pahasti, en ole saanut sitä koulutettua. Joten hylätäänkö minut, jos sen ilmon laitan säpöön?

  Re: ViHL #2

LähettäjäCreimeide 
Päivämäärä:   12.12.10 20:21:36

Jonna: Laita ihmeessä säpöä, kyllä aina löytyy jotain vaikkei olekkaan mestari koodien kanssa! Hienoa jos uskaltaudut mukaan (:

  Re: ViHL #2

LähettäjäMinttunen 
Päivämäärä:   12.12.10 20:23:28

Maisa // Oot tavallaan oikeassa, mutta mut on kasvatettu sillä tavalla. Tietenkin mäkin olen joskus nimimerkittä huudellut, kunnes mä tajusin, että jos mulla ei ole pokkaa sanoa asiaa omalla nimimerkilläni, sillon mun ei varmaan kannata sanoa sitä ollenkaan, sillä pitää multa nyt senverran selkärankaa löytyä. Muut voi tietenkin ihan vapaasti huudella nimimerkittä, eihän mun yksi tai kaksi kommenttia kaiken muun seassa mitään muuta.

Kiva tietää, että edes joku pitää mua kettumaisena horona( no okei, tekopyhänä pikkupaskana, mut eiks ne oo aika lähellä toisiaan), ja uskaltaa vielä sanoa sen omalla nimimerkillään! Täähän on edistystä, viimeks kun mua haukuttiin (tais muuten olla melko sama haukkumasana) niin se oli joku viiva. Olikohan muuten sekin sinä? :O No whatever, tietenkin se on masentavaa että sä pidät mua tollasena, mutta you don't really know me :DD

  Re: ViHL #2

LähettäjäNamuless 
Päivämäärä:   12.12.10 20:23:31

Eikä tarvitse olla teknogekko koodien kanssa kunhan ymmärtää minne sitä tekstiä syöttää ;) Tarvitaan kuitenkin näitä jotka huolehtii jollain tasolla teksteistä jne.

  Re: ViHL #2

LähettäjäMaisa 
Päivämäärä:   12.12.10 20:30:59

Emmä kyl kettumaisuutta, horoa, tekopyhyyttä ja pikkupaskaa luokittelis ihan lähisukulaisiks. Jo senki puolesta et vittumaisuus ja tekopyhyys ei liity mitenkään toisiinsa, ja pikkupaska ja huora ei nekään kyl ihan synonyymejä ole. Ja mä voin arvostella vaan kommenttien perusteella, mistä sanomanilaisen kuvan saan. Ihmistä en tunne enkä arvostele - juttuja kyllä.

Jep, ja on mullaki käsittääkseni ihan asiallinen kasvatus. Eipä tarvi nimimerkkien takaa huudella. Ja mä en virtuaalijuttuja enää harrasta, ensimmäinen visiitti vuosiin tän laitoksen virtuaalitallipuolelle. Et eiköhän se ihan joku muu - ole ollut.

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: -u- 
Päivämäärä:   12.12.10 20:36:49

Katsotaan vaan niin VRL:n ylläpitäjällä tulee tukalat paikat, tai hän ottaa nokkiinsa uusien liittojen kehittelystä ja tulee dramaattisesti ilmoittamaan, että hänellä on IRL -elämä ja että VRL ei enää nouse, sitten minä ainakin nauran.
ViHL:iä vaan kehiin! Kannatan!

  Re: ViHL #2

LähettäjäNamuless 
Päivämäärä:   12.12.10 20:37:49

Jos jotain kädenvääntöä vielä syntyy niin hoitakaa kiitos maililla, täällä jotkut haluaa mielipiteitä uuden projektinsa suhteen.

  Re: ViHL #2

LähettäjäMinttunen 
Päivämäärä:   12.12.10 20:38:46

Maisa // Okei, nyt kun tää tuli selväk, ni siis oonko sun mielestä tekopyhä pikkupaska sen perusteella että
a) selitin kaikkee "shittii" nimimerkittä huutelusta
b) kysyin kakkostopaa
c) Muu, mikä?

Mielenkiinnosta kyselen, mutta selvästi ollaan miltei samaa mieltä toisistamme, mitä nyt voi kommenttien perusteella sanoa. Tai no ei ihan, kuten sanoit, ei niitä adjektiiveja joita sun tekstiis käyttäisi, voi verrata siihen mitä sanoit musta. Mutta periaattees tasoissa ollaan C=

Enkä siis sua dissaa, enkä sun kasvatusta, itseasiassa ku mainitsin mun kasvatuksesta, niin sillä ei ollut mitään tekemistä sun, eikä muidenkaan osalta, kunhan vaan kerroin ittestäni täysin turhanpäiväisen faktan

-----------------------------
Ja vielä tästä Vihlistä että itse ainakin osallistuisin toimintaan, jos tai kun tällänen saatais pystyyn. Mietin vaan tosiaan tätä tunnusjuttua, että en usko että teidän kannattais uusia tunnuksia tehdä. Jotenki vois esim. kysya fealta saako noita VRL-numeroita myös vihlin jutuissa.

  Re: ViHL #2

LähettäjäNamuless 
Päivämäärä:   12.12.10 20:38:47

-u- // Elelen melkein samoin tuntein. Tosin varmaan kohautan olkia jos VRL ei tulekaan.

  Re: ViHL #2

LähettäjäCreimeide 
Päivämäärä:   12.12.10 20:39:59

Minttunen: Tai sitten keksimme kokonaan järjestelmän joka toimii ilman numeroita (;

  Re: ViHL #2

LähettäjäCery 
Päivämäärä:   12.12.10 20:41:56

Mua ärsyttää toi lyhenne, pieni i tuolla välissä syö uskottavuuden. :< Suosittelen VHL lyhennettä!

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: pp 
Päivämäärä:   12.12.10 20:42:06

Vihl kuten vihlovat hampaat. Jepjep.

  Re: ViHL #2

LähettäjäMinttunen 
Päivämäärä:   12.12.10 20:42:28

Ja siis toi hevosrekisteri ois mahtava, sitä kannatan. Ja sit jos niitä rekisteritietoja ei poistettais vaikka hevonen kuolee tai katoaa, niin olis paljon helpompaa sukuja selvittää. -u- puhuu kylä myös asiaa sen kannalta, että pitää miettiä miten fea suhtautuu. Toivottavasti ei kuitenkaan mitään sotaa tule tänne, josta jo jauhoinkin melko paljon edellisessä topassa.

Maisa voi tosiaan laittaa vaikka mailiin jos haluaa mun kanssa vielä puhua tästä pikkupaskamaisuudesta.

  Re: ViHL #2

LähettäjäNamuless 
Päivämäärä:   12.12.10 20:42:36

Minttunen // Mietin itsekin tätä tunnusjuttua vähän väliä ja jos ViHL vääntää jotain uutta... niin ei synny kyllä mitään viisasta. Ja parempi varmaan olisi käyttää näitä VRL-tunnuksia kun sellaiset on jo jaettu ja jatkaa niiden jakelua, jos Fea pistää lapun luukulle. Kun tarkoitus ei varmaan ole mitään suurta kisaamista välille kehittää.

  Re: ViHL #2

LähettäjäCreimeide 
Päivämäärä:   12.12.10 20:43:06

Cery: Toki VHL lyhenne voi olla myös harkinnassa :D Oli vaan kamalan hankalaa löytää hyvä lyhenne kun tosi moni on jo käytössä virtuaalitalleilijoiden kesken~

  Re: ViHL #2

LähettäjäNamuless 
Päivämäärä:   12.12.10 20:44:44

ViHL saikin uuden lyhenteen -> VHL eli vihlovat hampaat. Meinasin hajota kunnolla. Ei, se on muistaakseni jo käytössä joten sen takia toi rasittava i välissä, joka aiheuttaa creillä vihin ja minulla vihveli.

  Re: ViHL #2

LähettäjäCery 
Päivämäärä:   12.12.10 20:44:58

Ihan tosi, onko täällä vatvottu että mitä Fea sanoo asiaan?

Järki käteen. No, illan naurut.

  Re: ViHL #2

LähettäjäNamuless 
Päivämäärä:   12.12.10 20:46:55

Cery // no minulla asia ei ole käynyt mielessä ennen kun joku otti sen puheeksi.

Mitä sanotte omasta foorumista? Sekin tässä tuli mieleen.

  Re: ViHL #2

LähettäjäCery 
Päivämäärä:   12.12.10 20:48:52

Sori, multa voi sitte tulla tympeitä ja ylimääräsiä kommentteja, mua ärsyttää. :D Koittakaa ymmärtää mua.

Mutta oma foorumi on turha.

  Re: ViHL #2

LähettäjäCreimeide 
Päivämäärä:   12.12.10 20:49:36

Cery: No niitä tulee muiltakin aikas reippaasti (;

  Re: ViHL #2

LähettäjäMaisa 
Päivämäärä:   12.12.10 20:51:39

Minttunen / ole hyvä ja vaikka googleta sanalla "tekopyhä", riittänee kertomaan kaiken. ja päätän pikaisen virtuaalitallipuolen visiittini tähän. adios.

  Re: ViHL #2

LähettäjäCery 
Päivämäärä:   12.12.10 20:51:42

Tässä mä monelle mesessä juuri avaudunkin, että htnetissä on aivan turha yrittää saada rakentavaa tai edes järkevää keskustelua aikaiseksi. Myös mielipiteiden esittäminen on rikollista, puhumattakaan oma-aloitteisuudesta.

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Creimeide 
Päivämäärä:   12.12.10 20:52:29

Jos nyt tästä lähtien tämä keskustelu liittyisi vain ViHL projektiin?~

  Re: ViHL #2

LähettäjäNamuless 
Päivämäärä:   12.12.10 21:01:52

Aiemmin piti sanoa tämä mutta sanon sen nyt. Olen siis suorastaan pettynyt kun ei aiheuta yhtä paljon keskustelua kuin aiempi topa. Tässä voisi siis kompata Ceryä~

Eli oliko se kaikki mielipide tässä? Oh man...

ot. Voishan sitä jossain välissä perustaa sellasen topan samasta aiheesta mistä Cery huomautti aiemmin.

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Jonna 
Päivämäärä:   12.12.10 21:12:20

Namuless: Älä masennu. Minä ainakin yritin piristää..
Taitaa olla vaan niin, että kun Pikkukakkonen meni jo, niin muut on käyny jo nukkumaan. :) Nättiä. :D
Pidetää tää nyt vielä pystyssä!

  Re: ViHL #2

LähettäjäVenorra 
Päivämäärä:   12.12.10 21:23:48

Itseäni ainakin suunnitelma kiinnostaa siinä määrin, että voisin ylläpitäjäksi vaikka ilmoittautua, mutta ideaa toppuuttaa jo se, että tulisi aivan varmasti hirveä työmäärä eteen. Sekä se varmasti aiheuttaa negatiivisiä tunteita, että kun yritetään saada kilpaileva liitto VRL:lle, niin ihmiset pakosti vaativat jotain supermahtitason toimivuutta ja käyttäjäystävällisyyttä, joka ylläpitäjille aiheuttaisi mukavan monta harmaata hiusta, kun kaikki eivät tykkääkkään juuri siitä tavasta millä juuri se juttu tehtiin. Joten aluksi ainakin suosittelisin pitämään sen ison äänestyksen, jolla selvitettäisiin mitä harrastajat tahtovat uudelta liitolta, ja millainen sen tulisi olla että se saisi edes jotain kannatusta. Mutta koska en nyt jaksa pähkäillä enempää, lopetan tähän :D

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Creimeide 
Päivämäärä:   12.12.10 21:30:04

Venorra: Ilmoittaudu ihmeessä mukaan, mitä useampi meitä on sen pienempi homma jokaisella. Ja jos aikasi ei riitä, voit toki hoitaa pienempää määrää hommista.

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Creimeide 
Päivämäärä:   12.12.10 21:46:43

Keskustelua ihmiset keskustelua! Laittakaa vaikka alla oleviin | perään jos kannatatte.

Oma keskustelufoorumi
Laatuarvostelut
Ihmisten rekisteritunnukset (vastineena VRL-tunnuksille)
Realistisempi tavoite
Kilpailujaokset
Tallirekisteri
Kasvattajanimirekisteri

Ja lisätä saa kaikkea tuohon pötköön mitä nyt keksiikään. Ja osasta näistä meillä on nyt jo alustava päätös, mutta nyt on teidän vuoro vaikuttaa (;

  Re: ViHL #2

LähettäjäRinja 
Päivämäärä:   12.12.10 21:48:58

Miksi ihmisiä pitäisi rekisteröidä? Siis VRL:ssä sen rekisterinumeron kyllä ymmärrän ku sinnehän piti kirjautua sisään että voi muutella niitä juttuja, mutta jos tällä teidän sivustolla ei olla niin edistyksellisiä, mitä ihmisten rekisteröinnistä hyödytään?

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Creimeide 
Päivämäärä:   12.12.10 21:58:15

Jotta yhdistyksessä voi olla useampia henkilöitä esim. samalla nimimerkillä 'jäseninä'.

  Re: ViHL #2

LähettäjämatzQ 
Päivämäärä:   12.12.10 22:23:38

EHDOTTOMASTI
[x] laatuarvostelu
[x] rekisteritunnukset
[x] jaokset
[x] tallirekkari
[x] kasvattajanimirekkari

IHAN SAMA
[?] realistisempi tavoite, en näe tarpeelliseksi mutta en myöskään tuomitse
[?] foorumi ei pakko, mut voihan sen tehdä

IDEOITA
+ hevosrekisteri & sen myötä kartoitusta rotujen suosioista
+ kantakirjojen, rotuyhdistysten sun muiden lista, kun niitä nykyisin saa kissojen ja koirien ja googlen kanssa hakemalla hakea
+ joku pistejärjestelmä vähän porrastettujen ja rankingpisteiden tyyliin
+ hiihtoratsastusjaos! semmoiseen en ole ikinä törmäillyt

Siinä minun vaikutuspuheenvuoroni :D

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Creimeide 
Päivämäärä:   12.12.10 22:27:16

Iso kiitos matzQlle! Semmoinen pieni ranking järjestelmä on tulossa (: Ideasi olivat varsin hyviä.

Lisää?

  Re: ViHL #2

Lähettäjäjenni 
Päivämäärä:   12.12.10 22:36:07

Minä kannatan että tällainen pystyyn vaan :) Mutta VHL on parempi lyhenne ehdottomasti! Tuo ViHL on tyhmä kun tuo i tuolla välissä pyörimässä

  Re: ViHL #2

LähettäjämatzQ 
Päivämäärä:   12.12.10 22:38:09

olenko minä ainoa joka tästä ViHListä intoilee ja tursuaa uusia ideoita kohta jo korvistaan? XDD
No, listaan jos keksin vielä jotai (:

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Creimeide 
Päivämäärä:   12.12.10 22:38:17

jenni: Kiitos mielipiteestäsi sinullekkin =) Palaamme lyhenneasiaan huomenissa.

  Re: ViHL #2

LähettäjämatzQ 
Päivämäärä:   12.12.10 22:40:05

ai jenni ehti väliin :D
hyvä jenniii, kaikki kannattamaan =)

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Creimeide 
Päivämäärä:   12.12.10 22:51:53

Ihanaa kun joku kannattaa ja intoilee liiton puolesta jo nyt, kiitos siitä ♥

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Creimeide 
Päivämäärä:   13.12.10 15:39:32

Kenelläkään enää ideoita? Ja laittakaas niitä hakemuksia tulemaan, vaikkette osaisi php kieltä jne. niin siltikin.

  Re: ViHL #2

LähettäjämatzQ 
Päivämäärä:   13.12.10 16:11:15

jajaja vielä ideoin lisää :D en missään nimessä odota kaikkien toteutuvan, mutta ehdottelen vaan :)

+ osaatteko koodata jonkinlaisen kuukauden virtuaalitalli -äänestyksen tallistan yhteyteen?
+ laatiksissa jos arvosteltaisi vain ekan polven sukuselvitys, itse en edes tähtää esim ERJ-laatiksiin kun ei inspaa 14-osaisten sukkareiden rustaus
+ uusien lajien jaoksia tms kuten hevosfutikseen, vikellykseen
+ itse asiassa kannatan sittenkin foorumia

www.matskunparhaatideat4ever.com :)

  Re: ViHL #2

LähettäjäRinja 
Päivämäärä:   13.12.10 16:13:46

Minä en kannata tuota foorumia ku suurin osa virtuaalitalleilijoista on jo täällä ht.netin foorumilla. Jos joku yhteydenpitokanava ht.netin ja hevoset.comin lisäksi pitää keksiä ni kannattaisin jotain blogityypistä ratkaisua. Sinne voisi ylläpito kirjoittaa ja pohtia ja siihen voisi sitten kommentoida ihmiset mielipiteitään. Foorumi on minusta siihen tarkoitukseen turha ja kaikki muu keskustelu on tähänkin asti hoidettu näillä yleisillä foorumeilla

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Creimeide 
Päivämäärä:   13.12.10 16:15:42

No jonkun sorttinen foorumi on ainakin tällä hetkellä tulossa (;
Ja jos otamme laatiksia, voisi nuo kriitterit todellakin olla pienemmät kuten vaikka esittämälläsi tavalla, sillä silloin on nopeampaa arvostella. Toki pisteytyksen voisi tiukentaa ja ottaa enemmän laatiksiin hevosia mukaan, mutta pitämällä huolen siitä ettei pisteitä jaeta säälistä tai että 'olihan se ihan ok' fiiliksestä ei palkittujen hevosten määrä kasva räjähdyksenomaisesti.
Ainakin pari kertaa vuodessa voisi myös järjestää ihan yhdistyksen toimesta erikoisempien lajien kisoja ja jos suosiota riittää perustaa myös 'jaos', ellei sitten oteta jo ihan näin mukaan. Tuo oli ihan hyvä idea, lisää vaan lajeja mitkä kiinnostais! : D

Mutta ainakaan minulta ei saa tuo kuukauden virtuaalitalli äänestys suosiota, sillä vaikka se ei kovinkaan hankala olisi koodata, olisi se aika turha ja jonkin verran puolueellinen. Mutta mietitään mietitään =)

  Re: ViHL #2

LähettäjäNatalia 
Päivämäärä:   13.12.10 16:19:02

Minua kiinnostaa ja voisin lähteä mukaan pyörittämään tätä :)

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Creimeide 
Päivämäärä:   13.12.10 16:28:26

Natalia: Ja luultavasti pääsetkin näillä näkymin ;) Laita vaan hakemusta niin katsotaan tarkemmin =)

  Re: ViHL #2

LähettäjäNamuless 
Päivämäärä:   13.12.10 16:31:41

Natalia - Hienoa! Lisää hakejioita odotellaan suurella innolla.

Minäkin olen palannut tänne pitkän yön, koulupäivän ja kauppareissun jälkeen~ Tuon lyhennyksen uudelleen nimeäminen ei minusta ole huono asia, mutta jostain syystä minulla on mielikuva siitä että VHL on jo jossain käytössä (+ vain yksi kirjain riittää muistuttamaan VRL, ei sillä että huono asia olis :3)

Öm öm ja mitä tuooo Rinja sanoi foorumista pitää myös osittain paikkaansa, mutta älkää ihmiset ottako hernettä nenään kun nyt tässä pienesti avaudun mielipiteineni ht.nettiä kohtaan. Suoraan sanottuna en vaan pidä tavasta kommentoida ja kirjoittaa viestejä tänne, ekan topan alussa saimme sen ihanan pitkän listan negatviisia kommentteja (enkä väitä etteikö niistä osa olisi ollut asiallista palautetta) + se tänne ei ole kerrottu minkäänlaisia käytössääntöjä (en ainakaan ole huomannut) jolloin tuommoista vttumaista käytöstä näkee enemmän. Mutta toisaalta ht.net ei kainostele vaan kertoo suoraan mikä on myös hyvä asia.

Mutta jestas takas asiaan! Iso kiitos matzQulle ideoista~ Kuukauden virtuaalitalli -äänestys voisi toimia mielestäni arvosteluna monelta henkilöltä että mahdollisimman realistinen mielipide syntyy kyseisestä tallista, ettei ketään suosita. Netsarlilla on samankaltainen kuukauden sarjakuva -systeemi, joten miksei soveltaa tännekin.

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   13.12.10 16:31:42

Sota tästä syttyy, sanokaa minun sanoneen.

Toinen puoli on VRL (iso osa) ja toinen (pieni) puoli on ViHL kannalla.

Eli en kannata tätä hommaa, ViHListä tulee luultavasti likaa samanlainen, koska laatiksia yms on nähtävästi tulossa. Ja sitten menee sekaisin, kun sataa laatiksia sieltä ja laatiksia täältä.

  Re: ViHL #2

LähettäjäNatalia 
Päivämäärä:   13.12.10 16:41:19

Ärsyttää kun kukaan ei ota täällä huomioon että VRL ei välttämättä enään tule takaisin kun on muutenkin ollut jo niin kauan pois pelistä. Entä jos VRL ei tulekaan enään takaisin, mitäs sitten tehdään?

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Jonna 
Päivämäärä:   13.12.10 16:43:55

Samaa olin juuri sanomassa kuin Natalia!
Miksi ihmeessä kaikki juuri luulevat, että VRL palaa? Eikö taukokin ole jo hieman pitkittynyt? Kyllä minä tässä vaiheessa sanon, että ei palaa! (Sen takia kannatankin ViHL'llää)

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: miuuuu 
Päivämäärä:   13.12.10 16:46:14

ei toimi tää teidän homma.

  Re: ViHL #2

LähettäjäNatalia 
Päivämäärä:   13.12.10 16:48:44

Minäkin olen sitä mieltä että VRL ei tulee palaamaan takaisin ja olen valmis hyväksymään sen tilalle tämän :) Olen miettinyt myös sitä että jos se tulisi takaisin niin kyllä kai VRL'stä informoitaisiin vähän useammin esim. uudistuksen etenemistä yms.

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Creimeide 
Päivämäärä:   13.12.10 16:50:22

Mutta ylläpidosta kiinnostuneet voisivat laittaa sähköpostia :D

  Re: ViHL #2

LähettäjäNamuless 
Päivämäärä:   13.12.10 16:50:33

Se on vähän kakspiippuinen juttu; jos aiemmin oltaisiin tehty jotain olisi ViHL kaltainen projekti menestynyt paremmin kuin nyt kun huhutaan koska VRL mahdollisesti voisi palata. Mutta itse en enää oikein usko (vaikken kielläkkään) että VRL palaisi.

Jos deadline saavutetaan ja todetaan että VRL kuolla kupsahti siihen tai vastaavaa niin ViHL:llä on varmasti paremmat mahdollisuudet menestyä. Aika näkee, mutta miksei tehdä alustavia suunnitelmia uhankin alla.

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   13.12.10 16:54:22

Täällä nyt puhutaan hieman ristiin, pyydän anteeksi että tulen teitä hieman huomauttamaan <:

Ykköstopassa käytiin keskustelua siitä, että nykyinen VRL ei pohjaudu realistisuuteen. --- sitten veti esiin tälläisen kommentin, kun ..... kysyi, mikä VRL:ssä ei ole realistisuuteen pohjaavaa:

"......., no sanopa, mikä siinä muka pohjaisi? VRL:ää on alusta asti rakennettu oikeastaan virtuaalimaailman kulloistenkin tarpeiden mukaan, ei niinkään ottamalla mallia oikean maailman oikeista järjestöistä. Esim. SRL:llä (jonka VRL tituleeraa esikuvakseen) ei ole mitään tekemistä hevosten rekisteröinnin, kantakirjauksen tms. kanssa. SRL:llä ei ole myöskään mitään erillisiä lajijaoksia kilpailuille. On olemassa esim. KoRK (Kouluratsastuksen Kannatusyhdistys), mutta sillä ei ole mitään tekemistä SRL:n kanssa. On myös olemassa Hippos (en tarkoita lehteä), rotuyhdistyksiä + rotujen omat kantakirjat, Hevosjalostusliitot, mutta nekään eivät ole kytköksissä SRL:ään"

Myös namuless kommentoi asiaa näin:
"
.... - no mitä sinun mielestäsi siellä on oikeaan hevosmeininkiin pohjautuvaa? Olisi hienoa tietää ;)


Eli työssä ym. valitettiin siitä, kuinka VRL on ottanut kaikki kilpailujaokset alleen, KTK:t ja rekisterit.

Tässä ihan mielenkiinnolla olen selaillut tätä vihlovathampaat topaa, ja olen huomannut että nyt täällä jo kaikki ehdottelevat samoja asioita, mitä VRL:n alla on, mutta mitä pidetään niiiin pahoina asioina. Esimerkkinä :

"Lähettäjä: Creimeide
Päivämäärä: 12.12.10 21:46:43

Keskustelua ihmiset keskustelua! Laittakaa vaikka alla oleviin | perään jos kannatatte.

Oma keskustelufoorumi
Laatuarvostelut
Ihmisten rekisteritunnukset (vastineena VRL-tunnuksille)
Realistisempi tavoite
Kilpailujaokset
Tallirekisteri
Kasvattajanimirekisteri

"

Hmm.. Tässä listassa näen mm kilpailujaokset, tallirekisterin yms. rekistereitä. Laatuarvostelukin tuola pilkahtaa :o

Ja lisäksi haluan sanoa, että eivät kaikki kannata sitä rennonpaa meininkiä. Ja pakottiko VRL ketään kilpailemaan 2132349 kisaa kuukaudessa ja laatiksiin? VRL on juuri niin rento kuin siitä itse tahtoo tehdä, itse olen ViHL:istä saanut sellaisen kuvan, että se on joku puskaratsastajien ihme liitto?

Nämä asiat ovat vain minun näkemyksiäni ja näin olen asiat tajunnut. Ja tahtoisin Namulessilta vielä kuulla uudelleen, mikä ei ole VRL:ssä realistisuuteen pohjautuvaa, kun tämä teidänkin hankkeenne tuntuu suhteellisen samanlaiselta kuin VRL.

En pyydä anteeksi mielipiteitäni ja tahtoisin kiertelemättömät ja kaartelemattomat vastaukset esittämiini kysymyksiin.

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   13.12.10 16:56:28

pyydän anteeksi todella sekavaa ja kirjoitusvirheiden täyteistä tekstiäni, mutta toivottavasti edes joku teistä saa siitä selvää

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   13.12.10 16:58:42

Itse uskon (ja VRL pitäjäkin on kokoajan sitä tekemässä) että VRL palaa. Jos ei jouluna niin ensivuonna sitten.

Kyllä teille sitten nauretaan ku se palaakin. Harmi.

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Creimeide 
Päivämäärä:   13.12.10 17:01:16

Tein listaa ihan vain sen perusteella, mitä ensimmäisenä tuli mieleen ja että osataan kartoittaa vähän tilannetta paremmin teidän osalta. Tuo lista vaan ei oikein ottanut tulosta.. :D
Mielestäni Namuless esitti vain jatkokysymyksen asian esiinottajalle, joka tuli itsellenikin mieleen mutten vain esittänyt sitä.

Huomaathan, ettemme todellakaan ole ottamassa kaikkea täällä esitettyä projektiin mukaan vaan punnitsemme yhdessä mitä otamme ja mitä emme ja meillä on muutamia asioita, jotka eivät ole VRL'stä. Näistä ehdotuksista tulee vain murto-osa ViHLiin..

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   13.12.10 17:01:42

Ja lisään vielä, tuota viivan kommenttia kun katsahdin, tuli mieleeni tälläinen:

Täälä on piiloherjattu VRL:ää aikalailla, mm tuo realistisuuteen perustuminen. Luuletteko että VRL haluaa toimia ViHL:in kanssa yhteistyössä tämän jälkeen?

kolmas maailmansota voidaan julistaa alkaneeksi, jihuu

  Re: ViHL #2

LähettäjäNamuless 
Päivämäärä:   13.12.10 17:03:33

Hmm - Ei sillä etteikö minun mielestäni VRL olisi, mutta lähinnä halusin kuulla hänen mielipiteensä asiaan. Eikä sillä, että olisin kettuilut tai jottain. Sen lauseen olisi voinut ymmärtää kahdella tavalla, mutta sinä näyttävästi tajusit sen yleisemmän joka varmasti siitä saisikin heti ensimmäisenä mieleen.

- - Se riski on ja se on mielestäni otettava. Ja niin kuin Crei on aiemmin maininnut, ViHL, miksei VHL, tarkoitus on korvata VRL toistaiseksi ja toimia sitten sen rinnalla. Eli minä ainakin olen vakuuttunut ettei sodan lietsominen tee mitään hyvää.

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Creimeide 
Päivämäärä:   13.12.10 17:04:09

Kuka on sanonut, että tarvitsisimme yhteistyötä VRL kanssa jos/kun VRL palaa? Voit ajatella tilanteen esim. siten, että olisi vain kaksi seuraa, joista pienempi osa kannattaa toista ja valtaosa toista, miksi se ei tulisi toimimaan?

Emme ainakaan tulisi antamaan harrastajille mitään miinuspisteitä vaikka he käyttäisivät myös VRL'ää tai vaikka hevosille vaikka niillä olisi VRL alaisia kisoja tai vaikka ne olisi rekisteröity VRL hevosrekisteriin.

  Re: ViHL #2

LähettäjäNamuless 
Päivämäärä:   13.12.10 17:05:40

Hmm - On olemassa sellaisiakin ihmisiä, jotka uskovat kuin kiveen että VRL palaa ja on niitä jotka epäilevät sitä ja niitä jotka ei usko ollenkaan. Minä olen välimaastosta eli epäilen mutten kiellä.

  Re: ViHL #2

LähettäjäNamuless 
Päivämäärä:   13.12.10 17:20:59

Tarkotus ei ollu tappaa keskustelua.

  Re: ViHL #2

LähettäjämatzQ 
Päivämäärä:   13.12.10 17:31:47

mollaajat ja kaikki, aiotteko siis ikuisesti lytätä kaikki tämmöiset liitot, jos vrl jatkaa taukoiluaan ikuisesti? O.o
Ja aika varmasti moni vihlin epäilijöistäkin loppujenlopuksi kyseiseen liittoon liittyy, jos/kun vrl sulkeutuu lopullisesti...

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: jebou 
Päivämäärä:   13.12.10 17:32:21

hey c'mon taas ihmiset !

Creimeide ja Namuless suunnittelevat hirveällä vaivalla tällaisen idean ja ovat minusta TODELLA rohkeita yrittäessään kilpailla VRL'län kanssa.. On totta, että se on ja tulee olemaan haastavaa, mutta miksette silti voi katsoa tätä asiaa vähän avarammin, vaan koko ajan tulee eri suunnilta hirveää arviointia ja vertailua VRL'lään, _joka on edelleenkin sillä tauolla_.
Miks ei siis keskityttäs nyt niihin kehitysideoihin eikä heti masentamaan ja haukkumaan ideaa, annetaan heidän ainakin yrittää (:

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Jonna 
Päivämäärä:   13.12.10 17:38:06

TEILLE, JOTKA KYSYITTE, MIKSI NIMI EI OLE MIELUUMMIN VHL, KUIN ViHL, TÄSSÄ GOOGLEA:
"VHL
Vankeinhoitolaitoksen kirjaston luokituskaavio."
Että moro. :)

PS. Tämän tiedon ilmoitti Creimeide.

  Re: ViHL #2

LähettäjäNamuless 
Päivämäärä:   13.12.10 17:45:46

Ei sillä etteikö ViHL saisi muutettua myös VHL niin että google ja muut hakumoottorit näyttäisi sen ekana tai muutenkin listoissaan (onnistuu kyllä), mutta toisaalta onhan se vähän tyhmää käyttää samaa lyhennettä jonkun virallisen jutun kanssa, vaikka ollaankin nyt virtuaalipuolella.

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Jonna 
Päivämäärä:   13.12.10 17:47:55

Mun päähän pälkähti nimi: VitHL o_O

  Re: ViHL #2

LähettäjäNatalia 
Päivämäärä:   13.12.10 17:49:01

Äh, ei voi lähettää sähköpostia kun tää kone ei suostu aukaisemaan mailia :(

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Jonna 
Päivämäärä:   13.12.10 17:50:19

Jeah, Natalia innokas?<3 :)

  Re: ViHL #2

LähettäjäNamuless 
Päivämäärä:   13.12.10 17:52:00

ViTHL XD vaikken revenny kuulostaa se melko koomiselta.

Natalia - Eih, koneet ovat siitä huonoja että ne tuppaa välillä lagiin D:

  Re: ViHL #2

LähettäjäNatalia 
Päivämäärä:   13.12.10 17:55:05

Kyllä minä olen innokas. Kone vaan ei nyt halua yhteistyöhön :D

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Jonna 
Päivämäärä:   13.12.10 17:55:07

VirtHL

Mieleeni tuppasi tuota keksiessä nimi VirtsaHL
Voi taivas, mitä nimiä aivosoluni keksivätkään!

  Re: ViHL #2

LähettäjäNamuless 
Päivämäärä:   13.12.10 17:56:26

Vasta nyt repesin VirtsaHL:lle, mutta minulle tuli jotain tyyliin vithul mieleen. Jeps...

  Re: ViHL #2

LähettäjäNamuless 
Päivämäärä:   13.12.10 18:00:04

Jonna - Siis ootsä SE?! .... o.o ........... juu moi.

Asiaan liittyvää keskustelua, ideoita yms.? Menee topa kuitenkin jonkun ajan päästä täyteen :'D (uusi varmasti tulee kun ylläpitäjiä etsitään edelleen)

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Jonna 
Päivämäärä:   13.12.10 18:00:21

Jepsjeps.. Olen kai syönyt jotain laitonta koulussa..

  Re: ViHL #2

LähettäjäNatalia 
Päivämäärä:   13.12.10 18:01:50

Mites muuten meinaatte seurakilpailujen kanssa tehdä? sallittuja, ei sallittuja, rajoitettu? tuo kiinnostaisi kyllä.

  Re: ViHL #2

LähettäjäNamuless 
Päivämäärä:   13.12.10 18:03:20

Jonna - Juu siis järkytys ei pitänyt olla mutta olin melkoisen yllättynyt kun olit SE henkilö joka on ennenkin vieraillut Miyanden viekussa... jeps jeps, lisäilen sinut meseen kun Crei näytti nyt äsken poistuvan.

Natalia - ...Hmm joku minua viisaampi vastatkoon mielipiteensä tähän :'D

  Re: ViHL #2

LähettäjäMinttunen 
Päivämäärä:   13.12.10 18:03:24

Kuinka monta teillä on nyt tätä suunnittelemassa? Ite voisin olla halukas, jos vaan mut huolittais... Toisaalta jos VRL:n kanssa ollaan sotaa sunnittelemassa niin sitten en ehkä, jos se nyt ylipäätään nousee.

Eli kuinka monta teillä jo on, kuinka montaa haluaisitte ja onko pakko maksaa rahaa siitä domainista?

  Re: ViHL #2

LähettäjäNamuless 
Päivämäärä:   13.12.10 18:06:47

Minttunen - tällä hetkellä kolme kun Jonna saatiin messiin, ehkä neljäskin tulossa ja vieläkin otetaan ylläpitäjiä vastaan vaikka tulisi 5 henkeä täyteen (mitä enemmän sitä vähemmän työtä yhdellä henkilöllä + ditaattorivaltaa tuskin syntyy).

Ja minä itse en ole lähdössä tukkanuottasille VRL vastaa, kunnioitan Fean työtä kuitenkin sen verran ja koko sen saamaa suosiota, ettei riidan haastaminen kovin viisasta ole. Mitä nyt pieni "kilpailuhenki" on ok, eli pyritään tekemään sellaista mitä VRL ei välttämättä ole.

  Re: ViHL #2

LähettäjäNamuless 
Päivämäärä:   13.12.10 18:08:42

Uh unohdin sanoa siitä domainista. Eli siis, jos isommalle domainille siirrytään niin mitä suurempi porukka on jakamassa rahasummaa sitä vähemmän täytyy pulittaa. Itse pulitin 10€ Miyanden hostaamisesta Crein domainille eikä minusta kovin suuri hinta sinänsä ole.

Eli jos hyvin käy kukin maksaa suunnilleen vitosen tms.

  Re: ViHL #2

LähettäjäNamuless 
Päivämäärä:   13.12.10 18:09:25

Ja vihaan sitä ettei ole muokkausmahkua. Eli jos on joku taloudellinen este niin minä olen valmis joustamaan ettei yhden henkilön tarvitse maksaa niin paljoo vaan voi maksaa vähemmän tai ei ollenkaan.

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   13.12.10 18:11:53

Mutta ottakaa huomioon, että kannattaako tämmöstä järjestää ennenkuin VRL on EHKÄ JOSKUS oikeesti kuopattu?

Aatelkaa ku VRL ylläpitäjä on saanu kaikki koodattua hirveällä vaivalla, sanotaanko nyt vaikka että ens keväänä, nii sit ilmotetaanki "sori, ei kukaan sinne enää tuu ku tyypit pölli siun idean"

Mahtaa sillon olla Creimeidellä ja Namulessilla muutamia (lue satoja) vihamiehiä.

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: jebou 
Päivämäärä:   13.12.10 18:16:07

Suomi on vapaa maa, onhan virtuaalitallejakin vaikka millä mitalla niin miksei näitä sit sais olla VRL'län lisäksi muita? ;o

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Creimeide 
Päivämäärä:   13.12.10 18:16:43

Vihamiehiä on muutenkin jo reilusti (: Enkä usko, että VRL menettäisi suosiotaan ainakaan kovinkaan voimakkaasti ViHL mahdollisesti noustessa pystyyn, sillä käyttäjämäärämme jää takuulla varsinkin aluksi todella pieneksi osaksi VRL käyttäjämäärästä.

  Re: ViHL #2

Lähettäjä:  
Päivämäärä:   13.12.10 18:17:02

-, ei VRL ole mikään yhden ihmisen "idea", eikä tuota ideaa voi siis varastaa.

Hyvä vain, että ihmisillä on valinnanvaraa.

  Re: ViHL #2

Lähettäjäweem 
Päivämäärä:   13.12.10 18:18:18

-, VRL ei ole nykyisen ylläpitäjän idea, vaan kehittynyt aikojen kuluessa ja usean ylläpitäjän pitämänä.

En tiedä kuopattiinko asia jo, mutta tuolla ylempänä keskusteltiin VRL-tunnuksista ja niiden käyttämisestä ViHL:n yhteydessä. Siis mitä ihmettä? Ei toinen, "kilpaileva" yhdistys voi käyttää sen toisen yhdistyksen tunnuksia. Ei todellakaan! Siinähän menisi ihan koko yhdistyksen idea. Mun mielipide on, että tunnuksia ei tarvita, ellei ole jotain kirjautumissysteemiä. Ja siinäkin voisi tunnuksena toimia tyyliin etunimi+sukunimen ensimmäinen kirjain, niinkuin vaikka NJ:llä.

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Creimeide 
Päivämäärä:   13.12.10 18:19:23

Natalia: Jos siulla on mese, lisää miut meseen (crei@creimeide.biz) niin voidaan keskustella siellä, kerta sähköpostisi ei suostu yhteistyöhön =)

  Re: ViHL #2

LähettäjäNamuless 
Päivämäärä:   13.12.10 18:25:36

Weemin idea että käytetään omaa nickiä toimii parhaiten VRL-tunnusten kaltaisten sijaan. Numerot ei lopu kesken jne. mutta sitten tietenkin on se mahdollisuus että kyseinen henkilö vaihtaa nickiä vaihtaakseen henkkariaan.

Tosin niin en usko että se vaikuttaisi mitenkään vaikka rekkaisi ViHL monella eri tunnuksella.

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   13.12.10 18:30:07

Weem/ Silloinpa puhuttiin siitä jos ne yhdistyisivät.

No mutta p*aska idea, ja toivon ettei menesty. Varsinkin kun tulevat "ylläpitäjät" eivät aiemminkaan osanneet ottaa kritiikkiä kritiikkinä.
Heido.

  Re: ViHL #2

Lähettäjä:  
Päivämäärä:   13.12.10 18:31:06

-, olet nolo :D

  Re: ViHL #2

LähettäjämatzQ 
Päivämäärä:   13.12.10 18:31:15

Enntä jos on samannimisiä? ;) Itellä ei kyllä pelkoa kun on vähän harvinaisempi (?) nimi suomalaiselle, mutta luultavasti samoja on?

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: Creimeide 
Päivämäärä:   13.12.10 18:32:48

matzQ: No esim. tietty tässä tilanteessa voi keksiä sen sukunimen ekan kirjaimen tai käyttää jtn nimimerkkiä tai vaikka numeroa perässä. En oikein tiedä vielä :D

  Re: ViHL #2

LähettäjämatzQ 
Päivämäärä:   13.12.10 18:33:33

EIKU AINII, SOKEA OSAA TAAS LUKEA.
"ellei ole jotain kirjautumissysteemiä" juuh.

  Re: ViHL #2

LähettäjäNamuless 
Päivämäärä:   13.12.10 18:33:43

viiva - siltä saattoi vaikuttaa mutta tarkoitus oli kestää se kaikki negatiivinen palaute parhaansa mukaan. Et sinäkään varmaan kestä jatkuvasti negatiivistä palautetta omasta ideastasi, josta olet innoissasi. Mutten väitä etteikö ne negatiiviset palautteet ollut hyviä, pitää ainakin jalat maassa.

matzQ - Samannimisiä katsotaan sitten erittäin paheksuvasti ja varmaan on pakko yrittää pitää jonkinmoista jöötä ettei nickiä saa vaihdettua hetkessä samannimiseks kuin toisella saati rekkaamaan samannimisellä nickillä.

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: jebou 
Päivämäärä:   13.12.10 18:34:49

No mutta p*aska idea, ja toivon ettei menesty. Varsinkin kun tulevat "ylläpitäjät" eivät aiemminkaan osanneet ottaa kritiikkiä kritiikkinä.
Heido.

^ JOO no eiköhän nuo oo kuunnellu iha tarpeeks teidän valitusta pläpläplää sitä ja pläpläplää tätä kun ootte niin ahdaskatseisia? Nää pyytää teiltä niinko rakentavaa palautetta ja te haukutte koko homman vaikka nyt siksi p*skaksi, joo hankkikaa elämä ja suunnitelkaaha oma projekti, katotaaha mitä me tykätää..

Ja tosiaa, mulle on ihan se ja sama palaako VRL koskaan tolta pikku päivitystauoltaan vai ei, vaan jään innolla oottamaan et tää projekti etenis (:

  Re: ViHL #2

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   13.12.10 18:36:22

Kyllähän minä otan negatiiviset hyvin. Jos olisin perustaja, olisin lopettanut jo tämän idean, koska ei selvästikkään ole toimiva, eikä nää laiskat saa mitään aikaan.

   Ylös ⇑   


Ketju on saavuttanut 100 viestin määrän tai se on suljettu. Ketjuun ei pysty kirjoittamaan.
Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.