|
Lähettäjä: Nuuki
Päivämäärä: 10.1.16 17:18:33
Senjis, joo o hiljalleen alkaa tapahtua :D
., no niinpä! 8)
willa, aws kiva kuulla :>
Villielain, oi ihana kuulla :) Otto on kyl itelläkin ehkä sivuhenkilöistä se suosikki! Ja hyvä kuulla ettei tosiaan etene liian nopeesti, siihen mie pyrin 8)
S, konsta on konsta :D ja joo, haapala on melkonen passkakasa!
Zoe, tässäpä vihdoin (:
Redeia, hihihii 8)<3
Venähti tää uuden luvun laittaminen hitusen, mutta tässäpä olis!
Luku 11 - Eeli
Mä heräsin tapani mukaan jo ennen kymmentä, mutta siinä missä mä yleensä nousin heti sängystä ja menin keittämään kahvia, niin tänään mä en saanut itseäni ylös ollenkaan. Mä vaan makoilin sängyn laidalla ja tuijottelin seinää. Eikä se johtunut päänsärystä, vaan eilisyön tapahtumista, se johtui Konstasta. Mä en tiennyt miten siinä oli käynyt sillä tavalla, en mä tätä nykyä enää tehnyt kovin harkitsemattomia siirtoja humalassa. Näköjään eilinen oli sitten poikkeus, sillä mä en todellakaan ollut paljoa miettinyt vastatessani Konstan suudelmaan. Olinko mä halunnut Konstaa? Olin, ihan tajuttoman paljon. Víttu se oli mun kaveri, ei mun pitäisi haluta kaveria tällä tavalla. Mun mahanpohjaa kutkutteli silti kun mä kelailin eilistä, siinä missä järki koitti huutaa, että oli parempi olla ajattelematta koko asiaa. Tai Konstaa. Ainakaan millään muulla tavalla kuin frendinä. Mun oli silti vaikea olla miettimättä, että mitä se ajatteli musta. Olinko mä sille joku kokeilu, nyt kun se oli saanut tietää mun suuntautumisesta? Mä huomasin toivovani, ettei se ollut pelkästään sitä. Mitä mä siitä halusin? En mä varmaan koskaan voisi olla sen kanssa muuta kuin kaveri, musta tuntui, ettei Konsta pystyisi loppupeleissä olemaan kenenkään miehen kanssa muuta kuin kaveri, se oli jotenkin niin syvällä kaapissa ja omassa itseinhossaan. Enkä mä ehkä pystyisi olemaan kenenkään sellaisen kanssa kuin Konsta, kaverina sellaisesta skineilystä ja natsitouhusta ei välittänyt, mutta muuten se saattaisi olla hitonmoinen ongelma. Halusinko mä siitä muuta kuin vaan kaveruutta? Olinko mä ihastumassa siihen vai olinko mä jo ihastunut?
Puolen yhdentoista aikaan mä viimein kampesin itseni ylös sängystä ja kiskoin ensimmäiset vaatekaapista löytyvät vaatteet päälleni. Hiippailin makuuhuoneesta keittiöön ja huomasin Konstan nukkuvan mun sohvalla edelleen. Mä olin vähän yllättynyt, olisi melkein luullut, että se olisi livistänyt yön tai aamun aikana pois. Laitoin kahvit tippumaan ja istuin pienen keittiöni pöydän ääreen mietteliäänä. Ei mua kaduttanut eilinen, lähinnä mua pelotti, että Konstaa kaduttaisi niin paljon, että se taas häviäisi maisemista, eikä vastaisi puhelimeen. Se oli niin hiton páskana oman suuntautumisensa takia, että mun oli oikeasti vähän vaikea tajuta sitä. Kyllä mä nyt tiesin millaisissa porukoissa se liikkui ja millaisia sen kaverit olivat, mutta esimerkiksi nyt vaikka Otto oli niin hiton ymmärtäväinen tyyppi, että olisi kai sille voinut kertoa. Konstalla tuntui olevan niin saakelin pahoja ongelmia itsensä hyväksymisen kanssa, etten mä tiennyt miten olisin jeesannut sitä.
Kahvin tiputtua mä nousin ylös silmiäni hieroen ja kaadoin kuumaa juomaa mukiin. Kännykkä vilkkui äänettömästi sivupöydällä ja ruudussa vilkkui Oton nimi. Mä melkein arvasin mitä sillä oli, se varmaan kysyisi töihin täksi illaksi. Tapsalla tuntui olevan kokoajan jotain sairastumisia tai lääkärikäyntejä ja mä epäilin mielessäni, että sillä oli todettu jotain vakavaa, syöpä tai jotain. Ei mua tosin duuniin meno haitannut, ylimääräisiä vuoroja teki mielellään kun oli töissä vaan osa-aikaisena.
- Moi, huikkasin puhelimeen samalla kun etsin jääkapista maidon.
- Moi, missäs meet?
- Ihan kotona oon, kuis? kysyin samalla kun lorautin tilkan maitoa kahvin sekaan.
- Joo, eiku sitä vaan, että Tapsa oli koittanu soittaa sulle aiemmin, että pääsisitkö sä illaks töihin? Siinä viiden aikaan, Otto kysyi ihan niin kuin mä olin veikannutkin, - mä menisin muuten ite, mutta on ne mutsin juhlat ja kaikkee.
- Joo, ei mitään, meitsi hoitaa, vastasin rennosti samalla kun vein kupin huulilleni.
- Jees, kiitti Eeli, Otto sanoi ja mä kuulin sen äänestä, että se hymyili, - ei oo sullakaan varmaan tietoo Konstasta? Sen puhelin on kiinni.
Mulla läikähti vähän kahvia lattialle.
- Öh, on mulla, tietoo siis, vastasin ja vilkaisin olohuoneen suuntaan, - se nukkuu mun sohvalla.
- Nukkuu sun sohvalla? Ootteks te sovussa?
- Joo, se pyys anteeks.
- No et kai helpolla antanu?
Mulla meinasi mennä kahvit väärään kurkkuun.
- Antanu mitä?
- Että et kai kovin helpolla antanu anteeks? Kai se sai vähän anella kun oli sellanen kusíaivo? Otto tarkensi ja mä nauroin epämääräisesti.
- Ootpa sä ilkee.
- Se on mun veli, kyllä mä saan sille olla, Otto naurahti, - mutta jos viitit yrittää repiä sen ylös ja sanoo, et soittaa mulle ihan mahollisimman pian.
- Joo.
- Okei, nähään huomenna duunis.
- Jees, moikka.
Hymähtäen laskin puhelimen korvaltani ja tuijottelin vähän aikaa ulos ikkunasta, ennen kuin nappasin pöydällä olevasta askista tupakan ja tuikkasin huulilleni. Parvekkeelle suunnatessani mä huomasin Konstan heränneen ja istuvan siinä sohvan reunalla unisesti eteensä tuijottaen. Se näytti tosiaan olevan eri maata mun kanssa mitä aamuherätyksiin tuli, mä olin aina ollut aamuvirkku, mutta Konsta taisi olla edelleen ihan unessa. Se näytti hassulta istuessaan siinä sohvallla ihan pihalla ja silmät ristissä, enkä mä voinut estää toista suupieltäni nousemasta vähän. Eilisyö pyrki mieleen taas aika vahvasti, enkä mä nyt voinut kieltää etteikö Konsta olisi ihan pérhanan hyvännäköinen tai etteikö sen treenattu kroppa olisi hiton kuuma tai ettenkö mä eilen olisi halunnut sitä aika hemmetin kovasti.
- Öö, huomenta, sanoin lopulta kun tajusin lopettaa sen typerän tuijotteluni. Siilitukan katse kääntyi mun suuntaani. Ei se tosin kauaa katsonut silmiin, mikä ei jaksanut yllättää mua. Mä olin melkein arvannut, että se olisi ihan jäissä eilisen takia.
- Huomenta vaan, se vastasi ja nojautui sohvan selkänojaa vasten silmiään hieroen. Mä katsoin sitä hetken aikaa.
- Onks darra? koitin jutella, vaikka Konsta näytti taas niin normaalilta jurolta itseltään, että mä epäilin ettei sen kanssa kovin maailmoja avaavia keskusteluja saisi tänä aamuna aikaiseksi.
- Ei oikeestaan, väsyttää vaan, jätkä vastasi ja vilkaisi puhelintaan, jonka ruutu oli mustana.
- Otto soitti ja käski sanoo, et sun pitää soittaa sille, mä sanoin muistaessani ja Konsta katsahti mun suuntaani.
- Aijaa, miks?
- En mä tiiä, totesin kohauttaen olkiani ja hörppäsin kahviani. En mä tuntenut oloani mitenkään erityisen kiusaantuneeksi, vaikken mä varsinaisesti tiennyt mitä olisin Konstalle jutellut eilisen takia. Mä tiesin, että se kelasi viime yötä ja mä epäilin, että se kelasi sitä aika hiton paljon juuri nyt. Mä en tosin tiennyt mitä se siitä kelasi, jotenkin jätkän kasvoilla oleva ilme oli aika lukematon.
- Onks sul laturia tähän? Konsta lopulta kysyi ja nosti Sonyn pöydältä.
- Joo, venaa hetki, mä vastasin ja suuntasin makuuhuoneeseen. Nappasin seinästä Samsungin mustan laturin ja palattuani takaisin ojensin Konstalle. Sitten mä kävin kaatamassa kuppiini lisää kahvia ja vedin takin t-paidan päälle, sillä ulkona oleva sää näytti kylmältä.
- Siel on kahvia, mä sanoin tuikaten tupakan huulilleni. Konstan sinisten silmien katse käväisi mun silmissä pikaisesti.
- Joo.
Mä katsoin sohvalla istuvaa jätkää hetken aikaa, kunnes painelin parvekkeelle tupakoimaan. Syyskuinen tuuli puhalsi kylmästi vasten ja hetken aikaa sain kiroilla sytkärin kanssa, ennen kuin sain röökin syttymään. Mun mielestä koko tämänhetkinen tilanne tuntui ihan todella absurdilta, sillä en mä olisi ikinä voinut kuvitella herääväni tällaiseen aamuun. Olin mä säätänyt miesten kanssa elämäni aikana ja herännyt ties minkälaisiin karapula-aamuihin joku edellisyön säätö kämpilläni, mutta se oli ihan eri juttu. Konsta oli ihan eri juttu, mä en olisi ikinä uskonut olevani sen kanssa tällaisessa tilanteessa. Ehkä juuri siksi, etten mä olisi ikimaailmassa uskonut, ettei se ollut hetero.
Palattuani takaisin sisälle Konsta oli liikahtanut siitä sohvalta istumaan keittiön pöydän ääreen. Mä heitin takin päältäni ja kävelin keittiöön saaden laturiin tyrkättyä puhelintaan tuijottelevan siilitukan vilkaisemaan itseäni. Mä en osannut lukea sen kasvoilta mitään, vaikka havaitsinkin selvästi, ettei se nyt ainakaan kovin rentona siinä tuolilla istunut. Ehkä se ei tosin ollut niin järkyttynyt tai katuvainen kuin olisi voinut olla, sillä se edelleen istui siinä, eikä ollut vaan painellut suorilta kotiinsa herättyään. Musta tuntui jotenkin hyvältä, ettei se ollut vaan karannut paikalta, vaikken mä uskonutkaan, että se kovin kauaa mun kämpilläni viihtyisi. Se vaikutti vähän hermostuneelta.
Mä aloin voidella itselleni leipiä, enkä ehtinyt kysyä Konstalta oliko sillä nälkä, sillä jätkä oli vienyt puhelimen korvalleen ja alkanut jutella Oton kanssa. Mietteliäänä kaadoin mehua lasiin ja huuhdoin sitten bentson alas kurkustani. Huomasin Konstan katseen käyvän itsessäni, mutta en välittänyt, ei kai mun tarvinnut sille selvitellä lääkekäyttöäni.
- Mikä vítun taksipalvelu mä nyt oon, mikset sä ite aja autoo? Konsta murahteli puhelimeen ja jostain syystä mua vähän huvitti Oton ja Konstan satunnainen nahistelu. Me ei oltu Ennin kanssa oikein ikinä kunnolla riidelty, joitain kertoja silloin kun mä olin kamakoukussani käyttäytynyt kusísesti, mutta muuten me oltiin aina eletty sopuisasti. Jopa lapsena ja pahimpien teiniangstien aikaan.
Mä istuin Konstaa vastapäätä sen lopettaessa puhelunsa. Jätkä pyöritteli puhelinta kädessään haukotellen ja hörppäsi sitten mustaa kahviaan.
- Mitäs se? kysyin huoletonta äänensävyä tavoitellen ja haukkasin leipääni.
- Pitäs taas kuskailla sitä pitkin kyliä, Konsta vastasi ja nojautui tuolin selkänojaa vasten, - vítun apina ajais ite, niillä on sentään kaks autoo.
Mun huulilla häivähti hassu hymy Konstan kirotessa ja jätkä vilkaisi mua kohottaen hieman kulmiaan. Musta oli jotenkin huvittavaa miten se oli aamu-unisuudessaan noin äkäisenä.
- No? se kysyi ja mä pyöritin päätäni.
- Ei mitään, vastasin nopeasti ja Konsta katsahti mua edelleen kysyvästi, - sä oot vaan aika hauska ku sä oot äkänen heti aamusta, sanoin kuitenkin ja virne käväisi mun kasvoillani.
- Joo no en oo mikään aamuihminen, Konsta puolustautui ja hörppäsi kahviaan.
- Mä huomaan, vastasin melko rennosti, - haluutko sä syyä jotain? kysyin ja haukkasin leipääni. Konsta pyöritti päätään tuijotellen seinille.
- Ei ku mä lähen ihan just, vähän kiire aikataulu.
Konsta hörppi sen kahvinsa nopeasti, eikä me oikeastaan juuri puhuttu. Olisin mä kyllä halunnut puhua, mutta Konstasta ei näemmä ollut siihen, tai ainakin se vaan tuijotteli vaiteliaana ikkunaan eikä pahemmin vastannut mun katseeseeni. Mä mietin, että sitä kadutti eilinen tai jotain, että sitä kadutti kun se oli kertonut mulle olevansa homo tai että sitä kadutti kun se oli suudellut mua. Tai ehkä sitä kadutti molemmat, mistä mä tiesin.
- Ootko sä okei? mä kysyin nojatessani hetken päästä eteisen seinään. Konsta kiskoi kenkiä jalkaansa ja nyökytteli.
- Joo, eipä tässä, se vastasi vähemmän vakuuttavasti. Mä en kuitenkaan esittänyt jatkokysymyksiä, sillä Konstasta tuskin saisi mitään irti. En mä olisi halunnut tämän aamun päättyvän näin, enkä mä oikeastaan olisi halunnut, että Konsta ylipäänsä lähtisi näin nopeasti. Mietteliäänä katsoin kun se kiskoi takin päälleen ja etsi auton avaimet käteensä.
- Okei, hymähdin hiljaa ja lopetin sen nojailuni.
- Jees, mä meen, moikka, Konsta sanoi ja mä huomasin miten se yritti olla jotenkin tosi rento, vaikka mä näin sen läpi.
- Heippa, mä vastasin ja Konsta vilkaisi mua, kunnes paineli ulko-ovesta rappuun. Mä katsoin hetken aikaa sulkeutunutta ovea mietteliäänä, kunnes kävelin kädet taskuissa taas röökille kun en muutakaan keksinyt.
Parvekkeelta mä näin Konstan, eikä sillä kyllä todellisuudessa näyttänyt mikään kiire olevan. Se seisoskeli ties kuinka kauan parkkipaikalla Toyotaansa nojaillen käsi otsalla ja rööki sormissaan. Mä olin arvannut ihan oikein, se ei todellakaan ollut okei eilisen suhteen.
*
Sunnuntai-ilta oli tapansa mukaan todella hiljainen pubilla. Asiakkaita ei ollut kuin parin vakkarin verran ja mä vaan istuskelin tiskillä tuijotellen telkkaria ja välillä jauhaen páskaa ukkojen kanssa. Konsta pyöri mun mielessä melkein koko ajan, sille ei voinut mitään. Itsekseni huokaisten siirryin lopulta täyttämään äijien lasit.
- Mikä sua huokailuttaa? Ilkka kyseli ja mä väänsin kasvoilleni hymyn.
- Ei mikään ihmeellinen, vastasin huolettomasti ja ojensin partasuille bisset.
- Taitaa naishuolia olla, Viljami ilmoitti Ilkan vierestä ja sai juomakaverinsa hörähtämään.
- Sovitaan sitten niin, mä vastasin hymyillen vinosti ja rahastin äijiä.
- Ei semmosia kannata stressailla, kyl ne menee omalla painollaan, Ilkka valisti tapansa mukaan elämänviisauksillaan ja mä vilkaisin sitä virnistäen rennosti.
Seitsemän aikaan mä vilkaisin puhelintani ja huomasin Jonin laittaneen viestiä. Mä olin nähnyt sitä kerran sen pussailuyrityksen jälkeen, kun se oli tullut pubille bisselle ja kaikki oli meidän välillä okei. Joni oli, niin kuin mä olin arvellutkin, pahoitellut vaan ja todennut, että oli ollut ihan tuhannen päissään. Ja niin se kyllä olikin ollut. Ilmoitin jätkälle tylsistyväni duunissa ja se laittoi melkein samantien, että voisi tulla pitämään seuraa. Enpä mä laittanut vastaan, pari tuntia Ilkan ja Viljamin höpinöitä kuunneltuani muukin seura kyllä kelpasi vallan mainiosti.
Joni ilmaantui baaritiskille ehkä kahdenkymmenen minuutin kuluttua ja mä kaadoin sille tumman Kozelin lasiin.
- Täällähän on hiljasta, jätkä totesi ja mä hymähdin.
- Sunnuntait on välillä tämmösiä, vastasin ja nojauduin tiskiä vasten, - menikö myöhään eilen?
- En mä sit lähtenykään mihinkään kun säkin passasit, Joni vastasi hymyillen ja hörppäsi tsekkiläistä bisseään, - mitäs sä?
- Ei kai tässä ihmeitä, kohautin olkiani ja hymyilin vähän.
- No sehän oli tyhjentävä vastaus, Joni virnisti pyyhkäisten hiuksiaan, - mitäs sille sun siskolle muuten kuuluu, Ennille?
- Hyväähän sille, mä vastasin hymyillen, - ne saa sen Oton kanssa lapsen, jatkoin, sillä ei se asia enää tässä vaiheessa niin salainen ollut eikä Joni nyt Enniä muutenkaan niin hyvin tuntenut.
- Oikeesti? Vau hei, susta tulee sit eno, Joni sanoi ja mä nyökyttelin hymyillen hieman. Joni vastasi mun hymyyni hyväntuulisella virneellä.
Mä suljin baarit ovet yhdeksältä ja Joni venaili mua pihalla kun mä astelin henksutilojen puolelta viileään syyssäähän. Kiskoin takin vetoketjun kiinni ja pyörittelin skeittilautaa käsissäni astellessani jätkän luokse siihen parkkipaikalle.
- Tehäänkö joku päivä jotain? Joni kysyi mun sytytellessä tupakkaa, - sä et oo nähny mun kämppääkään vielä, vois vaikka pitää leffaillan niin kuin ennen vanhaan, laittaa ruokaa ja silleen.
Mä vilkaisin sitä nyökytellen ja toivoin, ettei sillä ollut mitään taka-ajatuksia yhtään minkään suhteen.
- Miksei joo, onhan mulla noita vapaailtoja ens viikolla, vastasin siirtäen katseeni Joniin.
- Hyvä juttu, mulla onki jo ikävä sun kokkailuja, se virnisti ja mä naurahdin kevyesti.
- Ai mä laitan ruokaa ja sä vaan laiskottelet? kysyin ja Joni hymyili vinosti.
- Sä meistä se kokki oot, se huomautti rentoon sävyyn ja tönäisi mua hellästi kylkeen, - tietysti mä vähän autan.
- No hyvä, ei tuu kauheita paineita, heitin imaisten tupakkaani, - tän kokin ruuanlaitto on ollu aika vähäistä viime aikoina.
- Ei se mitään, Joni vastasi hieraisten käsiään hytisten, - millon sulla on vapaata?
- Torstaina esimerkiks.
- Käyks sillon? Mä voin hakee sut kotoo, Joni sanoi ja mä nyökyttelin. Me seisoskeltiin siinä mun tupakanpolttoni ajan ja juteltiin jotain kevyttä, kunnes Joni suuntasi kotiinsa ja mä lähdin rullailemaan myös himaan päin.
Mun ajatukset pyöri seuraavana päivänä töissä myös pitkälti Konstassa. Oli taas niin hiton hiljainen päivä, että sitä ehti pyöriä omissa ajatuksissaan ihan liikaa. Jätkästä ei ollut kuulunut mitään, enkä mä kyllä muuta ollut olettanutkaan. Mua vähän harmitti jos se oli jotenkin tosi ahdistunut siitä lauantaista, en mä halunnut, että se joutui yksikseen kelailemaan kaikkea. Mä välitin siitä ja siksi tuntui vähän pahalta sen puolesta. Tiesin varsin hyvin, että sille oli tosi iso juttu kun se oli kertonut mulle omasta suuntautumisestaan. Mitä niihin sen jälkeisiin tapahtumiin tuli, niin mua pelotti, että se pussailu ja muu vaikuttaisi meidän kaveruuteen negatiivisella tavalla. Mun mahanpohjassa tuntui kuitenkin taas kutkuttelua, kun mä kelailin Konstaa ja sen huulia. Ei mun todellakaan ollut tarkoitus mennä ihastumaan siihen, mutta minkä tälle mahtoi.
Otto tuli iltavuoroon neljältä, jolloin mulla itselläni loppui työt. Jäin siihen tiskille kuitenkin yhdelle tuopilliselle jauhamaan páskaa jätkän kanssa.
- Miten meni synttärit? kyselin Oton laskiessa oluen mun eteeni.
- Ihan kivasti, käytiin syömässä ja juotiin vähän skumppaa, jätkä vastasi hymyillen vinosti, - oltiin kaikki ihan kiltisti sovussa koko päivä.
- Onks se jotenki yllättävää vai? mä naurahdin hörpäten oluttani.
- Samin ja Konstan kanssa on joskus hermot kireellä, Otti virnisti ja työnsi kädet mustan essunsa taskuihin, - tuliks paljon juotua sillon lauantaina?
- Eipä oikeestaan kamalasti, mä vastasin ja katsahdin kaveriani, - miten niin?
- Eiku Konsta oli ihmeellisen hiljaa koko eilisen, niin kelasin, että oliks sillä jäätävä krapula tai jotain, Otto kohautti olkiaan ja mun sydän tuntui yhtäkkiä hakkaavan vähän kovempaa.
- En mä tiiä, jos se oli väsyny, heitin hörpäten oluttani. Otto näytti hetken aikaa tosi mietteliäältä, mutta nyökytteli sitten ja liikahti siitä mun luotani tiskille ilmestyneiden tyttöjen puoleen. Mä nojauduin kättäni vasten ja vajosin taas ajatuksiini.
*
Joni haki mut torstaina joskus viiden aikaan uudenkarhealla valkoisella Bemarillaan. Syyskuinen sää oli selkeä ja aiemmin aurinkokin oli pilkahdellut pilvien takaa, eikä viikonlopun sateista ollut tietoakaan.
- Oot uuden auton ostanu, tuumasin Jonille hypättyäni nahkapenkille pelkääjän paikalle.
- Joo, piti vähän päivittää, jätkä virnisti ja mä vilkaisin sitä hymyillen hitusen. Mä en olisi ikinä voinut haaveillakaan ostavani tällaista autoa, ei mulla riittänyt rahat edes jonkun halvan kotteron ylläpitämiseen, enkä mä luottotiedottomana saisi mitään lainaakaan pankista. Tosin en mä tarvinnutkaan mitään sellaista mitä Joni, sen piti päivittää auto parin vuoden välein parempaan ja kaiken piti olla aina ihan viimeisen päälle uutta ja hienoa. Mua jaksoi edelleen ihmetyttää miten me oltiin päädytty aikanaan yhteen.
- Mä mietin jos paistais jotain pihvejä vaikka, Joni sanoi ja vilkaisi mua ajamisensa lomasta, - jos käydään kaupassa nyt samantien.
- Käy mulle, nyökyttelin ja jätkä hymyili nojautuen penkin selkänojaa vasten.
Jonin kämppä oli tilava ja rempattu rivarikaksio, jossa oli pieni oma piha. Tosi kiva kaikenkaikkiaan, mutta en mä varmaan muuta odottanutkaan. Joni päätti jättää ne pihvit mun vastuulle ja keskittyi itse perunoihin, joten mä sitten nuijin ne lihat lehtipihveiksi, maustoin ja paistoin sekä väsäilin kastikkeen. Mä en ollut tehnyt perussafkaa kummempaa varmaan aikoihin, mutta siitä ruuasta tuli oikeasti hyvää, vaikka itse sanonkin. En mä ehkä ihan turhaan sitä kokkikoulua ollut aikanani käynyt, vaikkei siellä ollutkaan tullut opiskeltua erityisen tunnollisesti silloin. Kyllä mä oikeastaan tykkäsin laittaa ruokaa, vaikken nykyisin ikinä kokannutkaan mitään ihmeitä. Harvemmin sitä jaksoi alkaa hifistellä kun itsekseen asui ja mä olin muutenkin syönyt viime vuosina lähinnä kaikenlaista einespaskaa, kun oli aikanaan kiinnostanut käyttää rahat johonkin ihan muuhun kuin ruokaan.
- Sä oot ihan huippu Eeli, nää on törkeen hyviä, Joni kehui meidän istuuduttua syömään ja mä nostin katseeni pöydän toisella puolella olevaan jätkään virnistäen.
- Kiitti, kyllähän säkin teit osan, mä vastasin ja Joni naurahti.
- Joo kermaperunat onkin ihan vitun vaikee tehä, se vastasi ja kaatoi meille viiniä.
- Varmaan ihan tarpeeks haastavaa sulle, vinoilin leikilläni ja Joni virnisti.
- Kiitos vaan, se vastasi ja mä nostin suupieliäni hymyyn kulauttaen punkkua kurkusta alas.
Myöhemmin mä istuin Jonin olohuoneen sohvalla maha ihan täynnä ja katsoin kun jätkä itse sääti videotykkinsä kanssa. Jonin kanssa oli oikeastaan yllättävän mukavaa hengailla, meidän välit oli toverillisen rennot menneisyydestä huolimatta ja se oli tietysti vaan hyvä juttu. Mietteliäänä nojauduin käsinojaa vasten ja kaivoin sitten kännykän taskustani sen piipatessa viestin merkiksi. Mun kulmat kohosivat huomaamattani hitusen ylöspäin huomatessani keneltä viesti oli. Mä en ollut olettanut kuulevani Konstasta näin oma-aloitteisesti sen viikonloppuisen jälkeen.
Ootko himassa? Oon ajelemassa ja tylsää niin vois vaikka röökit polttaa
Mua harmitti. Mua harmitti kun en ollut kotona, mä olisin halunnut nähdä sitä. Varsinkin kun se vielä itse kysyi, mä olin olettanut, että se oli niin sekaisin tapahtuneista asioista, ettei varmasti laittaisi viestiä ihan hetkeen. Vilkaisin itsekseen hyräilevää Jonia mietteliäänä, kunnes vastasin Konstalle, että olin kaverilla. Jätin mainitsematta kenen kaverin luona, sillä en halunnut Konstan ajattelevan, että mulla ja Jonilla oli jotain kaveruutta enempää. Tuijottelin mietteliäänä puhelimen ruutua ja Konsta vastasi aika nopeasti, että okei sitten. Mä kirjoitin sille, että kymmenen jälkeen olisin varmaan jo himassa ja Konsta vastasi, että tulisi vaikka sitten moikkaamaan. Mun oli pakko hymyillä ihan hitusen, Konstan näkeminen sai mun fiiliksen nousemaan aika mainittavasti.
- Mitä sä virnuilet? Joni kysyi istuessaan mun viereen sohvalle. Mä vilkaisin tummahiuksista jätkää pikaisesti.
- Mä oon hyvällä tuulella, vastasin rennosti ja Jonin kasvoilla kävi hymy. Laskin kännykän olohuoneen pöydälle ja siirsin katseeni valkokankaalle, jossa leffa oli alkanut pyöriä. Mä olin ihan täynnä ruuasta, mutta kurottauduin kuitenkin noukkimaan muutaman popparin pöydällä olevasta kulhosta. Sivusilmällä huomasin Jonin katseen ja katsahdin jätkää kulmieni alta.
- Mitä? kysäisin ja Joni hymyili jälleen.
- Toi sun hyväntuulisuus on parasta, se sanoi ja mä kohotin vähän kulmiani, - sillonkin kun me oltiin yhessä, niin se oli sussa ihan parasta, että sä jaksoit aina olla helvetín ilonen tosi pienistä asioista, jätkä jatkoi ja mä naurahdin. En oikeastaan tiennyt miten suhtautua Jonin puheisiin, en mä nyt välttämättä jaksanut alkaa jauhaa meidän yli puoli vuotta sitten päättyneestä seurustelusta. Enkä mä tiennyt miksi Joni jauhoi.
- Joo , mä oon vähän kajahtanu, heitin kääntäen katseeni takaisin elokuvaan.
- Ehkä sit niin, mut hyvällä tavalla, jätkä sanoi ja tönäisi mua hellästi kylkeen. Mä vilkaisin sitä hymyillen vähän, mutta en enää vastannut mitään, koska puheenaihe ei todellakaan ollut mitenkään erityisen mieluinen.
Jonia harmitti suunnattomasti kun mä leffan jälkeen sanoin sille lähteväni kotiin. Se jaksoi maanitella mua jäämään ja kieltämättä mua vähän hermostutti, että oliko sillä jotain taka-ajatuksia tämän koko illan suhteen. Tai kelasiko se jotain muuta kuin pelkkää kaveruutta meidän välillä.
- No mä heitän sut, en mä niin paljon viiniä oo juonu, se tarjoutui kun mä vedin kengät jalkaani eteisessä. En alkanut sanoa vastaan ja niinpä me suunnattiin siihen pihalle. Mä sytytin tupakan ja Joni seisahtui mun viereeni mietteliäänä. Sää oli vaihteen vuoksi ihan kohtalaisen lämmin kellonaikaan nähden, enkä mä edes hytissyt seisoskellessani pihalla ilman takkia.
- Mitäs sä noin mietteliäänä kelailet? mä kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen ja Joni käänsi katseensa muhun.
- Oikeestaan sua, se naurahti pyöritellen auton avaimia kädessään, - mä tykkään susta Eeli, oikeesti.
Mä imaisin tupakkaani ja vilkaisin Jonin vihreisiin silmiin.
- Sä oot kans hyvä tyyppi, vastasin tietämättä mitä Joni varsinaisesti sanoillaan tarkoitti. Enkä mä ehtinyt miettiä asiaa sen enempää kun jätkä siirtyi lähemmäs ja päätti näemmä taas yrittää suudella mua. Mun oli pakko liikahtaa vähän kauemmas. Juuri tätä mä pelkäsin, mä halusin pitää meidän välit ihan vaan kaverillisina, mutta Jonilla oli näköjään muuta mielessä. Mä en tuntenut sitä kohtaan mitään kaveruutta enempää, enkä mä tiennyt tunsiko Jonikaan vai halusiko se multa vaan yhtä asiaa. Oli miten oli, mä en halunnut tehdä sen kanssa mitään.
- Sori, Joni sanoi tajuttuaan mun torjuvan sen yrityksen toistamiseen, - mä taidan olla vähän liian innokas, se jatkoi ja mä tiputin tupakan maahan.
- Joo, jos voitas olla ihan vaan tavallisia kavereita menneisyydestä huolimatta? kysyin ja katsoin nyökyttelevää Jonia. Mä tiesin, ettei se ollut tottunut tulemaan torjutuksi tällä tavalla. Kun me oltiin seurusteltu, niin mä olin aina tehnyt niin kuin se oli halunnut, vaikken ehkä sitten itse olisikaan halunnut. Nykyään mä en kuitenkaan ollut samanlainen reppana kuin silloin.
- Tietty Eeli, se sanoi ja väänsi kasvoilleen jotenkin pakotetun hymyn. Mä kelailin, että mun ei ehkä kannattaisi nähdä Jonia vähään aikaan. Taputin kundia rennosti olalle ja hymyilin hitusen, kunnes astelin BMW:n luokse ja lysähdin vänkärin puolelle istumaan.
Joni jutteli pian taas ihan normaalisti ajellessaan mun kotiani päin ja mä olin asiasta helpottunut. Ilta oli hämärtynyt ja mä nojauduin hetkeksi ikkunaa vasten kuunnellen radiossa soivaa biisiä. Jonin kääntäessä autonsa mun talon parkkipaikalle lopetin sen nojailuni haukotellen ja naksautin turvavyön auki.
- Se sun kaveris on tuolla, se salijätkä, Jonin sanat saivat mun katseeni hakeutumaan parkkipaikalle. Konsta tosiaan seisoskeli parkkipaikalla autoonsa nojaillen ja poltti tupakkaa. Se huomasi meidät nopeasti, sillä Joni ajoi siihen ihan lähellä ja seisautti autonsa.
- Joo, mä tyydyn vaan sanomaan vilkaisten ratin takana istuvaa jätkää.
- Ai siks sulla oli niin kiire pois? se kysyi ja mä kohotin kulmiani. Mä en tajunnut miksi se heitti tuollaista.
- Niin, mä sovin näkeväni sitä, hymähdin ja Joni kallisti päätään.
- Onks teil jotain?
- Täh? Ei, miks sä niin luulet? mä katsoin Jonia vilpittömästi ihmeissäni ja se kohautti olkiaan.
- Aijaa, ei ku se vaan jotenkin vaikuttaa sellaselta, tiiätkö, mustasukkaselta, Joni sanoi ja mä katsoin sitä edelleen ihmetystä katseessani, - ehkä mä vaan kuvittelin, jätkä naurahti sitten.
- No niin taidat tehdä, mä sanoin ja kohotin vähän kulmiani. Mä en tajunnut mistä Joni veti jotain tuollaista, en mä ollut huomannut mitään, enkä mä muutenkaan tiennyt miksi Konsta olisi mustasukkainen. En myöskään ihan tajunnut miksi Joni kuvitteli mitään tuollaista tai mistä se muka edes tajusi Konstan olevan homo. Mun mielestä sitä asiaa oli mahdotonta huomata Konstasta jos ei tiennyt asiasta.
- Okei, no mut nähään taas, Joni kohautti olkiaan ja mä nyökkäsin, - moikka.
- Moikka, vastasin ja koitin vastata Jonin kasvoille nousseeseen hymyyn astuessani ulos autosta.
Konsta puhalteli savua syyskuiseen iltaan mun kävellessäni sen luokse. Jonin BMW kaasutti moottori ärähtäen meidän ohi ja Konsta katsahti auton suunnalle, kunnes imaisi röökiään keskittyen tuijottelemaan eteensä.
- Moi, tervehdin ja siirsin katseeni siilitukkaan, joka vilkaisi mua.
- Moro, se vastasi vähän kankeasti ja karisti tuhkaa maahan, - ai sä olit ton Jonin luona, jätkä jatkoi pystymättä peittämään pisteliäisyyttä äänessään. Mä katsoin sitä ihmeissäni. Mikä víttu sitäkin nyt vaivasi?
- Niin, mitä sitten? Mähän sanoin, että oon kaverin luona, vastasin niin kuin Konsta olisi tyyliin mun poikaystäväni, jolle mun pitäisi selitellä menemisiäni. Tuntui vähän oudolta, ei kai se nyt sille kuulunut mitä mä tein ja missä ja kenen kanssa.
- Ei mitään, Konsta lausahti tökerösti ja tiputti tupakan sormistaan, - mitäs siellä?
- Júmalauta Konsta, ootko sä mustasukkanen tai jotain? mä ähkäisin ja katsoin jätkää kummissani.
- No en, kunhan kysyin, se sanoi äkeästi vastaamatta mun katseeseeni. Ihme jurottaja.
- Joo no ihan leffaa katottiin ja jauhettiin páskaa, jos noin paljon kiinnostaa, tuhahdin ärtyneenä tuikaten tupakan huulille. Mua vítutti Konstan äänensävy. En voinut olla miettimättä, että mitä se kelasi musta, nimittäin ainakin se käyttäytyi hiton typerästi. Oliko se ihastunut muhun tai jotain?
Me oltiin hiljaa vähän aikaa, enkä mä ihan tällaista tapaamista ollut ajatellut. Tosin itsepähän Konsta aloitti.
- Sori, ei se mulle kuulu muutenkaan, jätkä lopulta sanoi astetta rauhallisemmin ja sytytti uuden tupakan.
- Kuulu mikä?
- No mitä sä teet tai kenen kanssa sä oot, Konsta totesi ja käänsi viimein katseensa muhun. Mä kohtasin sen syvänsinisten silmien katseen puhaltaen savua ulos keuhkoistani. Sentään se puhui tällä kertaa ihan luontevasti, toisin kuin sunnuntaiaamuna.
- Joo, ei kuulu, pukahdin edelleen vähän turhautuneena ja vilkaisin ympärilleni hiljaisella parkkipaikalla, - pitäs varmaan himaan lähtee, jatkoin sitten ja liikahdin vähän ehtimättä kuitenkaan sen enempää toimia, kun Konsta yllättäen tarrasi mua kädestä. Mun sydän hypähti vähän sen kosketuksesta.
- Et menis vielä, sen huulilta pääsi ja mä käänsin katseeni siihen ihmeissäni. Jätkä näytti itsekin yllättyneeltä sanoistaan ja sen käsi irtosi mun kädestäni nopeasti.
- Mitä sä Konsta haluut? mä kysyin hiljaisemmin.
- En mä tiiä.
- Sä et kyllä tunnu tietävän mitään, mä hymähdin tiputtaen röökin maahan ja Konsta näytti harmistuneelta. Mä halusin vaan, että se hitto vie puhuisi suoraan mitä sen päässä liikkui. Ilmeisesti tämänkaltaisista asioista puhuminen oli Konstalle kuitenkin jotenkin ihan täysin mahdotonta. Paitsi kännissä. Ihan tyypillinen suomalainen mies, enkä mä tajunnut miksi se sai mut tuntemaan näin. Olihan se tietysti saakelin hyvännäköinen ja kroppa ihan tikissä, mutta ei se ollut sitä, vaan muuta. Konstassa tuntui olevan jotain erikoista, enkä mä edes tiennyt voivani ihastua johonkuhun näin nopeasti.
- En mä osaa puhua tällasista asioista, Konsta lopulta pukahti niin kuin lukien mun ajatukseni ja vei tupakan huulilleen. Mä katsoin sitä ja se katsahti mun silmiini.
- Mä huomaan, sanoin hiljaisemmin, - mitä sä musta haluut?
- No... En mä tiiä, oikeesti.
Mä epäilin, ettei se varmaan koskaan ollut oikeasti tuntenut ketään kohtaan mitään kovin suurta, kun sanojen tuottaminen tuntui olevan työn ja tuskan takana.
- Okei sit, mä mumahdin, koska en mä voinut sitä pakottaakaan puhumaan. Konsta heitti röökin maahan ja mä käänsin katseen kerrostalon betoniseinään alahuultani purren.
- Eeli mä vaan, víttu mä kelaan sua ihan koko ajan.
Mun katse siirtyi betoniseinästä nopeasti takaisin Konstan sinisiin silmiin. Mahanpohjaa kutkutteli taas hassusti. Jätkän sanat tuntuivat jotenkin niin hyvältä, etten mä muistanut yhtään milloin joku olisi saanut mussa aikaan tällaista. Tilanne oli tosi hämmentävä, lyhyen ajan sisään mä olin saanut kuulla Konstan suusta aika hiton isoja asioita.
- Oikeesti? kysyin hiljaa ja astuin lähemmäs pidempää jätkää.
- Mä oon ihan kusessa suhun, se mumahti ja mun sydän hakkasi taas hitusen kovempaa. Se ihan oikeasti oli ihastunut muhun. Mä en olisi ikinä uskonut silloin kun mä ensimmäisen kerran näin sen siinä Tapsan pubin tiskillä kyselemässä Ottoa, että näin kävisi. En ikinä todellakaan.
Mä kuroin meidän välimatkan kiinni ja seisahduin siihen Konstan eteen. Se kohtasi mun katseeni, eikä me sanottu pieneen hetkeen mitään. Lopulta mä nostin käteni ja pyyhkäisin Konstan leukaa, sillä siihen oli jäänyt taas jotain öljyä työpäivän aikana.
- Sulla on taas naamassa likaa, sanoin ja hymyilin hitusen.
- Hitto, se sanoi ja pyyhkäisi itsekin leukaansa. Mun sydän hakkasi rinnassa kokoajan vaan kovempaa ja hymy tuntui toviksi jumiutuvan kasvoille.
- Mä tykkään susta, mun huulilta pääsi lopulta ja Konsta laski kätensä katsoen mua. Sen katseessa häivähti jotain erikoista ja sen olemus terästäytyi huomattavasti. Musta oli hassua sanoa se ääneen, koska tavallaan tuntui, että nyt mä myönsin sen myös itselleni. Ei varmaan ollut yhtään mitään järkeä tykätä Konstasta, se oli niin erilainen kuin mä ja se oli niin hiton kaapissa kuin kukaan vaan pystyi olemaan, mutta minkäs mahtoi.
- Ai vaikka mulla on naama öljyssä? Konsta kysyi ihmeellisen rennosti ja mä virnistin.
- Se on ihan söpöä, vastasin ja Konsta naurahti hiljaa. Mä katselin sen kasvoja pieni hymy suupielessäni. En mä tiennyt oliko tässä mitään järkeä tai oliko mun järkevää antaa itseni ihastua Konstaan. Tuntui kuitenkin hyvältä olla siinä sen kanssa.
- Haluutko sä tulla mun luo? mä kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen ja vilkaisin kerrostalojen suunnalle. Vaikkei ilma ollut erityisen kylmä, niin pitkään paikallaan seisominen sai vähän hytisemään.
- Eiks oo vähän myöhä kahvittelulle? Konsta kysyi ja näytti saaneen ainakin osan rentoa itseään takaisin. Mä hymyilin sille vinosti.
- No juodaan vaikka maitoo, vahvistuu sunkin luut, heitin rempseästi ja Konstan huulille nousi huvittunut hymy.
- Kiitos vaan huolenpidosta, se sanoi ja mä virnistin, kunnes tönäisin sitä hellästi kylkeen ja lähdin kohti kerrostalon ovea. Konsta otti mut kiinni muutamalla pidemmällä harppauksella ja me käveltiin hiljaisuudessa oikean talon ovelle.
Mun fiilis oli yhtäkkiä ihan todella hilpeä kun mä heitin eteiseen päästyäni snapbackin hattuhyllylle ja potkin kengät jaloistani. Kello näytti vähän yli kymmentä, mutta ei edes väsyttänyt ihan kamalasti, vaikka mä olinkin tehnyt eilen iltavuoron ja tänään aamun. Äskeinen keskustelu ulkona oli saanut Jonin ja sen kyseenalaiset ajatukset meidän väleistä unohtumaan ja hyvä niin. Se oli mukava jätkä, mutta ei mitään muuta. Sitäpaitsi mä tiesin kokemuksesta millainen se oli silloin kun se ei ollut mukava tai silloin kun se suuttui. Hymähdin muistoille ja pyyhin ne mielestäni kävellessäni peremmälle asuntoon. Konsta seurasi mua keittiöön.
- Haluutko sä jotain? Onks sulla nälkä? mä kyselin ja vilkaisin seinää vasten nojautunutta jätkää, joka työnsi kädet rentojen farkkujensa taskuihin. Se näytti tosi hyvältä.
- En mä kiitti, se vastasi ja mä katsahdin sitä.
- Haluutko sä kaakaota? kysyin ja Konstaa näytti hetken ajan huvittavan mun kyselemiseni, - sori ei oo kaljaa tarjota.
- Tarviiks aina olla? se kysyi ja mä hymyilin vinosti.
- En mä tiiä, eiks me yleensä juoda kaljaa täällä mun luona? kysyin kohottaen kulmiani, - tai vaihtoehtosesti olla darrassa.
Konstan huulille nousi hymy.
- No ehkä sitä perinnettä vois rikkoo vähän, se sanoi ja mä naurahdin hiljaa.
- Oho, mä luulin että sä oot enemmänkin sellanen perinteitä vaaliva tyyppi, vastasin kiusaten leikilläni.
- Hei en mä oo niin kaavoihin kangistunu kun sä luulet, Konsta vastasi hymy suupielessään ja mä virnistin.
- Vähän tollanen juro kuitenkin, heitin ja Konsta kohotti kulmiaan huvittuneisuutta silmissään.
- No enkä oo.
- Just kelasin, että ootko sä kännissä.
- Täh, miten niin?
Mun kasvoilla leikki hymy.
- No kun sä puhut noin paljon ja heität läppää, sanoin kiusallani ja Konstan kasvoille nousi hymy, vaikka se yritti selvästi pysyä vakavana.
- Pitäs varmaan pieksee sut, se mietti leikillään ja mä nauroin nojautuessani tiskipöytää vasten. Konsta ei ollut edes ihan lähellä, mutta mä jotenkin tunsin silti sen kehosta hohkavan lämmön itseäni vasten. Se näytti löytäneen sunnuntaina kovasti kadoksissa olleen rohkeutensa ja itsevarmuutensa takaisin ja mä mietin johtuiko se siitä kun mä olin kertonut sille mitä tunsin.
- Piestä mut? toistin hetken päästä ja Konsta naurahti.
- En mä ehkä raaski, sä oot niin pikkunen, se vastasi katsoen mua ja mä irvistin.
- Osaan mä tapella, väitin saaden siilitukan naurahtamaan, - oikeesti.
- No kokeile.
- Enhän.
- Kokeile nyt, kokeile käydä mun kimppuun, se yllytti ja otti pari askelta taemmas. Mä katsahdin sitä huvittuneena ja se levitti käsiään hyvinkin odottavasti. Kyllä mä nyt tiesin jo valmiiksi, etten mä Konstalle pärjännyt, mutta ehkä ylpeys vei voiton.
- Okei jos sä haluut turpaas, heitin vitsillä ja lopetin sen nojailuni. Konsta peruutti olohuoneeseen ja mä seurasin sitä puristaen kädet nyrkkiin niin kuin joku helvetín Rocky Balboa tai jotain. En mä oikeasti osannut tapella, mä olin taistele tai pakene -tilanteessa enemmän sitä sorttia joka otti jalat alleen.
Kovasti mä yritin, mutta ei siitä tietenkään mitään tullut. Konsta sai mut kolme kertaa peräkkäin nalkkiin vääntämällä kättä taakse ja mä vaan ähisin sen otteessa.
- Yritä ees Eeli, se naurahti päästäessään mut kolmannen kerran vapaaksi ja mä irvistin sille hengästyneenä.
- Noi oli vasta hämäystä, sanoin nojautuen polviani vasten. Konstan silmissä pilkahti lämmin huvittuneisuus kun se katsoi mua.
- Okei, se sanoi ja mä katsahdin sitä, kunnes kohottauduin seisomaan. Mun neljäs kerta meni vielä vähemmän putkeen, sillä jotenkin mä onnistuin liukastumaan mattoon ja hyvin tyylikkäästi lensin lattialle ennen kuin ehdin edes toteuttaa aikeitani.
- Ai víttu nyt sattu, älähdin nostaen käden pääni päälle maatessani selälläni lattialla. Konsta kyykistyi mun viereeni ilme vakavoituneena.
- Sattuuks paljon? se kysyi ja mun huulilta pääsi naurahdus.
- No ei sattunu yhtään, koitan vaan saada vähän sääliä, virnistin ja kohottauduin istumaan, tarraten sitten samantien kiinni Konstan hartioista. Se ei ehtinyt reagoida mun tönäisyyni ja mä onnistuin kaatamaan sen alleni siihen lattialle. Kävin hajareisin sen vatsan päälle ja virnistin voitokkaasti.
- Mähän sanoin, että ne oli hämäystä, totesin ja Konstan kasvoille nousi huvittunut hymy.
- Toi oli epäreilua.
- Eipä muuten ollu, vastasin hymyillen ja tökkäsin sitä hellästi rintakehään.
Konsta vei toisen käden otsalleen ja katsoi mua sinisillä silmillään. Mä kohtasin sen katseen ja me tuijoteltiin vähän aikaa toisiamme siinä lattialla, kunnes mä kumarruin lähemmäs sen kasvoja. Mä halusin suudella sitä aika hiton paljon just nyt. Konstan käsi liikahti otsalta mun kyljelleni ja hetken päästä mä painoin huuleni sen huulille kokeilevasti. Konstan pehmeät, lämpimät huulet liikahtivat hellästi mun huuliani vasten ja saivat mahanpohjassa tuntumaan taas hassua pistelyä. Mä liikahdin Konstan vatsalta lantion kohdalle ja vielä vähän alemmas jätkän noustessa istumaan katkaisematta suudelmaa meidän välillä. Konstan kädet liukuivat mun kylkiäni pitkin ja mä irrotauduin suudelmasta painaakseni huuleni jätkän kaulalle. Konsta hengähti ja mä tajusin haluavani sitä taas vähintään yhtä paljon kuin silloin viime lauantaina.
Konstan kädet siirtyivät mun paidan alle ja mä irrottauduin sen kaulalta. T-paita lensi varsin nopeasti lattialle ja Konstan sinisten silmien katse kohtasi ihan hetkeksi mun omani. Mä näin Konstasta miten kuumanä se kävi ja tuntui tajuttoman kiihottavalta nähdä, että se halusi mua yhtä paljon kuin mä sitä. Jätkän kädet laskeutuivat mun paljalle yläkropalle tutkiskelevina ja sen katse laskeutui mun silmistäni huomattavasti alemmas. Konsta puristi mua hellästi kyljestä, toinen käsi liikahti alaselälle ja sitä kautta mun takapuolelle, huulet painautuivat suukottamaan mun paljasta rintakehääni ja mun hengitys muuttui sitä tiheämmäksi mitä enemmän se koski mua.
- Hitto Eeli, Konsta mutisi ja mun huulilta pääsi hiljainen naurahdus samalla kun mä painoin sormeni jätkän niskaan.
- Hitto itelles, mutisin samalla kun suukotin raollaan olevia huulia. Konsta hymyili mun huuliani vasten ja mun sormet liikahtivat riisumaan hupparia jätkän päältä. En mä yleensä hypännyt sänkyyn, tai tässä tapauksessa vaikka lattialle, ihan tuosta noin vaan, mutta Konsta oli ihan hiton vastustamaton.
Henkäillen riisuin vetoketjullisen hupparin Konstan päältä, enkä jaksanut katsella sen alla ollutta t-paitaakaan kovin kauaa. Sekuntin sadasosaksi mun katse seisahtui Konstan hakaristitatuointiin, mutten jäänyt miettimään sitä sen syvällisemmin nyt, sillä sormet syyhysivät koskemaan lihaksikasta yläkroppaa aivan hitosti liikaa. Konstan sormet avasivat mun housujen vyön ja jätkä nyki mun housuja alemmas, mikä osoittautui hieman hankalaksi kun mä olin hajareisin sen sylissä. Liikahdin hetkeksi pois siitä saadakseni potkittua farkut jaloistani ja hyvin pian myös Konstan farkut lojuivat jossain päin lattiaa. Mä kapusin takaisin sen syliin ja Konstan kädet liukuivat mun takapuolelle puristaen haluavina. Mä tunsin jätkän kovan erektion boksereiden läpi omaani vasten, mikä osaltaan vaan lisäsi mun halujani. Mä kävin ihan saakelin kuumana siihen, mä halusin koskea sitä ja mä halusin, että se koski mua. Ihan helvetísti. Enkä mä tajunnut edes pohtia siirtymistä vaikka sohvalle tai sänkyyn, se lattia kelpasi aivan yhtä hyvin.
- Víttu sä oot Eeli seksikäs, Konsta hymisi suukottaen mun kaulaani. Mä naurahdin käheästi ja annoin käteni siirtyä hyväilemään jätkän haarovaliä.
- Sä oot ite perkeléen kuuma, mä vastasin sille ja nyin Konstan boksereita alemmas. Jätkän käsi siirtyi mun niskaani ja se veti mut suudelmaan, jonka jälkeen viimeisetkin vaatekappaleet katosivat meidän päältämme.
Konstan onnistui kaataa mut alleen olkkarin matolle ja mä koukistin jalkojani sen kumartuessa mun päälleni. Mun kroppa jännittyi vähän ja vatsanpohjaa kutkutteli jälleen. Annoin toisen käteni siirtyä hyväilemään Konstan kovaa kalua ja sain jätkän huokailemaan raskaasti. Konsta kiersi sormensa mun erektion ympärille ja mä kelasin sekoavani sen kosketuksesta tai jotain, tuntui ihan hemmetin hyvältä. Siilitukan katse löysi mun omani ja mä pystyin melkein tuntemaan ihollani sen silmissä näkyvän haluavan palon. Konsta huokaili mun kosketuksesta ja mun oli vaikea pitää suutani kiinni. Eikä meillä mennyt lopulta kovin kauaa päästä huippuun asti. Konsta tuli ihan hetkeä ennen mua ja kun mä katsoin sen orgasmia sekä nautintoa huokuvia kasvoja, ei mulla itsellänikään mennyt kauaa tulla.
Konsta liikahti siihen lattialle makaamaan mun viereeni ja mä tuijotin kattoa hiton raukeana. Jalat tärisivät kliimaksista ja hengitystäni tasoitellen mä suljin ihan hetkeksi silmäni. Me oltiin vähän aikaa hiljaa ja mä mietiskelin, että mitähän Konsta kelaili. Mä toivoin, ettei se alkaisi katua samantien tai menisi muuten vaan vaikeaksi. Henkäisten avasin lopulta silmäni ja uskaltauduin kääntämään päätäni vieressäni lattialla makaavan jätkän suuntaan. Konsta käänsi päätään ja sen katse kohtasi mun omani.
- Ei sit päästy lattiaa pidemmälle, heitin ja sain siilitukan suupielet nousemaan.
- En mä ehtiny ees kelailla mitään muuta vaihtoehtoo, se mietti ja mä naurahdin hiljaa. Me katseltiin hetken aikaa toisiamme ja sitten Konsta yllättäen kiersi kätensä mun ympärille ja vetäisi mut kainaloonsa. Jätkän läheisyys tuntui todella hyvältä ja mua pelotti, että mä ihastuisin siihen vaan kokoajan enemmän. Mä en ehkä nähnyt tulevaisuutta meille, en ainakaan jos Konsta ei voisi ikinä olla mun kanssa julkisesti. Sitäpaitsi kun mä painoin pääni jätkän rintakehälle niin se tatuointi osui taas silmiin ja sai mun sisällä aikaan inhottavan tunteen. En kuitenkaan halunnut ajatella sellaisia asioita nyt, siinä oli niin hyvä olla.
Konstan sormet hivelivät mun hiuksia hellästi, siirtyivät sitten piirtelemään kuvioita mun paljaaseen ihoon. Siinä me maattiin, lattialla, enkä mä olisi halunnut lähteä siitä yhtään mihinkään. Mä en olisi uskonut vielä joku aika sitten, että mihin mun ja Konstan kaveruus lopulta johtaisi. En mä tosin edes tiennyt, että mitä meidän välillä todellisuudessa tapahtui.
- Haluutko sä nukkua ens yönä mun vieressä? mä kysyin rikkoen hiljaisuuden ja laskin käteni Konstan rintakehälle sen natsisymbolin päälle.
- Ai tässä lattialla vai sängyssä?
Mä naurahdin hiljaa ja kohottauduin hieman kohdatakseni sinisten silmien katseen.
- Kummassa vaan, vastasin hymyillen vinosti. Konsta pyyhkäisi hiuksia mun otsalta ja me katseltiin hetken aikaa toisiamme syvässä hiljaisuudessa, ennen kuin mä ehdotin suihkussa käymistä. Konsta nyökytteli hymyillen, mutta meni silti aika monta tovia ennen kuin me oikeasti saatiin itsemme ylös siitä matolta.
|