Lähettäjä: Sarina 
Päivämäärä:   13.11.12 21:31:57

Teinpäs sitten uuden topickin kun vanha näytti täyteen menevän

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   13.11.12 21:49:02

Täällä ainakin yksi innokas lukija jos päätätte jatkaa :D

Lähettäjä: Sarina 
Päivämäärä:   13.11.12 22:11:35

Täytänpäs nyt sitten itsekin lisää tätä kun unohtelen tässä näitä tärkeimpiä infojuttuja tietysti laittaa ekaan viestiin ;)

Eli yo. sähköposti on nyt siis sellainen, että myös miehelläni ja äidilläni on sinne salasana ja olen pyytänyt, että jos kuntoni romahtaa niin lukevat ja vastailevat eli nyt pyydän, jos kirjoittamista jatketaan ja häviän taas ja olen, sanotaan nyt vaikka viikonkin pois ilman mitään infoa, niin laittakaa joku sähköpostia niin saatte tietoa sen verran mitä mahdollista!

Ja kokosin nyt koko tarinan itselleni, tekstiä on huimat 128 sivua! Hyvä me ;) Jos joku tuon kokonaisuudessaan siis haluaa itselleen niin voin lähettää. Sairastaessani mieleeni nousi myös sellainen idea, että mitä jos jostain kohtaa jossain vaiheessa "poikkasee tekstin" ja ehkäpä tarjoaa tätä teosta kustantajille pokkariksi..? Mitä sanoo Muisto? Enpä nyt tiedä, haluaako kukaan tätä julkaista tai ostaa, mutta jostain syystä tälläinen ajatus pyöri päässä ;)

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   13.11.12 23:02:51

Tervetuloa takaisin Sarina :D On aina mukava yllätys huomata, että etusivulle noston takana ei ole tuhannes "Jatka Muisto yksin tää loppuun" pyyntö. Kuten tuolla edellisessä topassa (vai oliko se sitä edellisessä?) Kuitenkin, kirjoitinkin jo, että totta kai IRL menee tämän edelle, ja toivossa tarinan joskus loppuun saattamisesta elää aina :)

Tarinahan on myös minulla tallessa kokonaisuutena, ja aina jaksaessani olen koittanut sitä oikolukea, jos vaikka joskus saadaan loppuun asti, niin pystyy sitten julkaisemaan (tai sinne kustantajalel tarjoamaan) oikoluettuna versiona :D

Minun pitikin tuossa jo aikoinaan pyytää sähköpostia, jolloin olisi, kuten joku tuolla huomautti, helpompi saada yhteyttä ja selvyyttä, jatkuuko joskus vai ei.

Mutta, me taidamme nyt odotella Sarinan jatkoa, vai mitä?! :D

Lähettäjä: Sarina 
Päivämäärä:   13.11.12 23:07:11

Jatko on jo oikein hyvällä mallilla, yritän tänään saada vielä julkaisukuntoon sen, mutta viimeistään siis huomenna saatte seuraavan pätkän :)

Lähettäjä: Sarina 
Päivämäärä:   13.11.12 23:38:51

Aleksi

-Olisitpa sä vielä täällä, huokaisin raskaasti ja tuijotin edessäni nököttävää hautakiveä. Minulla todellakin oli kova ikävä Juhaa ja ikävä tuntui vain vahvistuvan päivä päivältä, tällaisina hetkinä ikävä tuntui sietämättömältä ja raastoi koko kehoani. Kyyneleet valuivat kasvoillani ja kylmä viima tuntui jäädyttävän ne poskilleni, tunsin olevani enemmän hukassa kuin koskaan ennen.

Olin kävellyt koko matkan hautausmaalle ajattelematta mitään, tai edes tuntematta mitään, koko elämä tuntui täysin tyhjältä, kuin katselisin sivusta jotain surkeaa saippuasarjaa enkä eläisi ollenkaan. Nyt tunteet olivat tulleet kuin tyhjästä, ensin tunteet Juhaa kohtaan, ikävä ja kaipuu, Heti perään tunteet Markoa kohtaan: rakkaus, kaipaus, luottamus ja päällimmäisinä suru ja katumus. Vihasin itseäni, kerta toisensa jälkeen satutin ja loukkasin rakastamaani ihmistä ja siinä samalla itseäni. Eilinen oli kuitenkin eriasia kuin muulloin, muistin koko illan kristallin kirkkaasti ja en tiennyt, kaduinko oikeastaan edes tekoani. En saanut mielestäni Mikin hellää katsetta ja vaativaa kosketusta ihollani, suoraan sanottuna, olin jopa hetkeksi illan aikana unohtanut Markon olemassa olon, vaikken sitä halunnut edes itselleni myöntää. Mikin kanssa kaikki oli tuntunut niin erilaiselta, täydelliseltä.

Olin istunut varmasti jo tunteja hautausmaalla kun vihdoin nousin jalkojani venytellen seisomaan.
-Nuku rauhassa pikkuveli, mä rakastan sua, kuiskasin vielä ja hipaisin kädelläni kylmää kiveä, ainoaa muistomerkkiä, joka veljestäni oli. Pyyhin kyyneleet hihaani ja suuntasin hitaasti askeleeni portteja kohti. En tiennyt, uskaltaisinko mennä kotiin, tai olisiko minulla edes enää kotia. En oikeastaan edes tiennyt, halusinko palata sinne, halusinko selittää Markolle kaiken ja anoa anteeksi antoa, halusinko ylipäätään jatkaa suhdettamme? Vilkaisin puhelintani, pohdin, pitäisikö minun laittaa viestiä Mikille.. Tai Markolle. Tai jollekkin.

Matkan aikana olin aloittanut viestien kirjoittamisen moneen kertaan, tuloksetta ja vihdoin seisoin kotiportailla yhä puhelinta puristaen. Kyyneleet tulvivat uudelleen kasvoilleni ja rojahdin portaille istumaan. Kädet täristen kaivoin tupakan taskustani ja sytytin sen, mieleni oli jälleen täysin tyhjä. En tiennyt mitä halusin ja vihasin senkin takia itseäni. Tottakai halusin jatkaa Markon kanssa, minähän rakastin sitä miestä enemmän kuin mitään, mutten vain saanut mielestäni eilistä iltaa ja tunteita, jotka olivat syttyneet välittömästi nähdessäni Mikin.

Kuin unessa kävelin rappuset ylös ja avasin oven, talo huokui tyhjyyttä, edes Ujo ei tullut ovelle vastaan, josta pystyin päättelemään kaikkien olevan jossain. Potkin kengät jalastani ja hain oluen jääkaapista ja jäin nojailemaan tiskipöytää vasten. Lopulta uskalsin kaivaa kännykän jälleen taskustani ja naputin Markolle viestin 'Olen kotona. Alanko pakkaamaan?', kyyneleet silmissäni lähetin viestin ja lysähdin lattialle itkemään, kaduin välittömästi lähettämääni viestiä ja pelkäsin miehen vastausta.

Olin jossain vaiheessa nukahtanut keittiön lattialle ja heräsin vasta oven kolahdukseen. Vilkaisin salamana puhelintani, ei mitään, samalla näin Matin jäätävän katseen keittiön ovella. Nousin vaivalloisesti ylös lattialta ja välttelin parhaan ystäväni katsetta.
-Ootko nähnyt Markoa? mutisin katse tiukasti lattiassa ja hörppäsin samalla väljähtäneen oluen loppuun.
-Lähti Ujon kanssa jonnekkin. Sä olet kyllä kanssa yks helvetín idiootti, tajuatko sä yhtään, mitä sä olet tekemässä!? Matti kivahti ja sillä hetkellä toivoin lattian nielaisevan minut sisuksiinsa. Nyökkäsin vaisusti ja livahdin pojan ohi yläkertaan. Kaivoin laukkuni kaapista ja aloin pakata tavaroitani itkien. Olin juuri saanut ainakin melkein kaiken pakattua kun kuulin huoneen oven aukavan.
-Kusípää, miksi sä teit tän TAAS? Etkö sä oikeesti tajua mitä sä merkkaat mulle? JA PURA SE VÍTUN LAUKKU ja tule sitten alas, Marko vuoroin sihisi ja vuoroin huusi tulenkatkuisesti ja paineli sitten takaisin alakertaan sellaisella metelillä, että varmasti myös naapurin kuulivat.

Heitin laukun täytenä seinää päin ja kaikki tavarat levisivät pitkin huonetta, minun teki mieli vain napata tavarani ja marssia ulos talosta sanomatta sanaakaan sanomatta ja kadota. Joku pieni järjen ääni kuitenkin nakutti takaraivossani ja laahustin kuin aave olohuoneeseen, jossa rakastamani mies istui ja katsoi minuun samanaikaisesti surullisesti ja vihaisesti.
-Nyt sä kerrot kuinka olit kännissä ja et tiedä mistä noi jäljet sun kaulaan ilmestyi eikö niin?
-Muistan.. Kaiken.
-Haluutko sä erota?
-En! Mä rakastan sua mutta.. Mä.. Mikki.. En mä tiiä.
-Sä olet ihastunut. Toivottavasti oli hyvä pano, voit sitten jatkossakin käydä sitä höyläämässä. Marko nousi ylös sohvalta ja haki jääkaapista olutta, työnsi toisen pullon käteeni ja suuteli vaativasti suulle.
-Kerro mulle, miksen mä riitä? Mies tiukkasi vakava ilme naamallaan, yritin parhaani mukaan pakoilla tämän katsetta ja hivuttauduin varovasti kauemmas, kunnes lopulta istuin sohvalla ja join hiljaisesti olutta. En tiennyt mitä vastata.
-Anteeks, totesin hiljaa ja käperryin sohvan nurkkaan kaljapullo kainalossani, selkä Markolle käännettynä ja toivoin salaa miehen poistuvan.

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   13.11.12 23:56:52

edellinen

Lähettäjä: :3 
Päivämäärä:   14.11.12 18:37:49

Sarina, sää oot tullu takas! Ihanaa! c: Ja aivan ihana jatkopätkä, tosin mitä muutakaan teiltä voi oottaa ku hyviä ja virheettömiä pätkiä :3

Lähettäjä: ankku 
Päivämäärä:   14.11.12 18:47:55

Oii ihana Sarina, oot tullu takas !! Et kyllä niinkään onnellisen jatko pätkän kanssa, mutta kuitenki :D No reppana tuo Marko! Aivan masiksessa..
Mutta oon nii fiiliksissä ku tää on jatkunu nii eiköhän tää yks masis pätkä mee ;)

Ja ei kannata ainakaan tästä tarinasta mitään stressiä ottaa jos joudut taas sairaalaan tai muualle etkä pääse koneelle, sillä jos tämä nyt jäisikin kesken nii sillä ei ole mitään väliä ku vertaa sinun oikeaan elämään! Ne jotka kehtaa valittaa siitä kun saatat kadota jossain vaiheessa voi samantien suksia kuuseen

Lähettäjä: <3 
Päivämäärä:   14.11.12 20:56:51

jes jes jes jes <3 ihanaa vihsoinkin jatkoa! <3

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   14.11.12 22:06:08

Ihanaa ! pelastit mun illan Sarina <3 kiitoskiitoskiitos <3

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   14.11.12 23:50:18

Sori, lyhyt, mutta ensi kerrala sitten pidempi ;)
Marko

Istuin tietokoneeni ääressä ajatuksiini vaipuneena. Selasin laiskasti facessa olevia tekstejä, koittaen nähdä jotain mainintaa Koosta. Nyt jos koskaan olisin kaivannut hänen järkeviä neuvojaan. Koitin muistuttaa itselleni, että meillä oli Aleksin kanssa ikäeroa jonkin verran, ja että koska kuitenkin olin pojan ensimmäinen miessuhde, niin ei kai se ollut mikään yllätys, että hän halusi kokeilla muitakin. En vain tiennyt, miten minun pitäisi suhtautua. Jos omat tunteeni eivät olisi olleet niin vahvat tuota poikaa kohtaan, olisin todennäköisesti ohittanut tilanteen olkiani kohauttamalla, mutta tässä tilanteessa... Kirjauduin ulos naamakirjasta ja hiippailin alas. Poika istui hämärässä olohuoneessa, leuka syliin vedettyjen polvien päällä. Hiljaisuus oli painostava, ja jatkoin matkaa keittiöön nopeasti. Matti ja Lotta istuivat pöydän ääressä korttia pelaten, ja kumpikin nosti nopeasti katseensa kuullessaan askelia.
- Jos toi yks kysyy, niin oon Terolla, sanoin kaksikolle viitaten jonnekin olohuoneen suuntaan. Matti nyökkäsi hiljaisena, katsoen minua huolestuneena. Napautin reittäni Ujolle merkiksi, ja koira olikin heti valmis lähtemään.

- Moi, Tero sanoi hieman hämmentyneenä, kun avasi oven.
- Oisko sun sohvalla tilaa? Kysyin ja ystäväni nyökkäsi nopeasti päästäen meidät sisälle. Minun ei ollut tarkoitus avautua niin paljon, kun sinä iltana ja yönä avauduin, mutta Tero kuunteli koko ajan hiljaisena, ja tiesin, että hän ei pannut pahakseen avautumistani. Lopulta, kun sain kaiken mikä sisälläni painoi, ulos, hän kysyi
- Entä nyt? Miten tästä eteenpäin?
- Mä en tiedä, en tosiaan. Mä rakastan Aleksia, mä olen ihan sekasin kaikesta tästä, sanoin hiljaa. Tero vilkaisi maassa makaavaa koiraa, ennen kuin kiersi halaamaan minua. Itkin hänen olkaansa vasten, ja hiljalleen tunsin kuinka valtava paine alkoi helpottaa.
- Kiitos, sanoin ja mies hymyili.
- Tätä varten ystävät on olemassa, hän sanoi naurahtaen.

”Onko Aleksi kotona?” Tuijotin hetken viestiä, ennen kuin uskalsin painaa lähetä nappia. Matilta tuli yllättävän nopeasti vastaus, ottaen huomioon että kello oli jo yli yhden yöllä. Asetuin paremmin sohvalle makuulle, ja toivoin että saisin unta nyt, kun tiesin Aleksi olevan kotona. Minä tiesin, että aamulla meidän olisi istuttava ja puhuttava asiat halki. Hänen olisi tehtävä ratkaisunsa. En minä voisi poikaa heittää uloskaan, mutta hänen olisi valittava minun ja sen Mikin välillä, haluaisiko jatkaa kanssani ja asua samassa huoneessa, vai ottaisimmeko aikalisän, jolloin poika saisi muuttaa vierashuoneeseen. Näihin ajatuksiin viimein nukahdin, vain herätäkseni paria tuntia myöhemmin painajaisiin, jotka alkoivat olla turhan toden mukaisia.
- Marko? Teron ääni kantautui tajuntaani, ja käänsin katseeni ovelle, jossa mies seisoi. Tajusin vasta silloin, että huoneessa oli valot ja että olin lattialla sohvan vieressä, Ujon vinkuessa hermostuneena.
- Rauhassa poika, sanoin koiralle silittäen sitä terveellä kädelläni. Vihdoin koira tuntui rauhoittuvan, ja Tero uskalsi tulla lähemmäs.
- Painajaisia? Hän arvasi ja tyydyin nyökkäämään.
- Musta tuntuu että Koolle on sattunut jotain, kuiskasin hiljaa.
- Se oli vaan unta, Tero koitti lohduttaa, mutta turhaan. Se uni oli ollut jo aivan liian todenmukainen.

- Mulla on kaks kättä, sanoin naureskellen ties monennettako kertaa. Olin aamulla muistanut, että minun piti käydä lääkärissä, ja Tero oli lupautunut heittämään minut sinne. Olin onnellinen, sillä olin päässyt kipsistä viimein eroon.
- Varovasti, tai kohta sulla on se käsi uudelleen paketissa, mies nauroi kun melkein huitaisin sivulasiin käteni.
- Kun vielä sais käden siihen kunton että uskaltais ajaa autoa, sanoin huokaisten. Ilman autoa olin kuin vanki.
- Ei siihen mene kuin viikko tai pari, mies koitti lohduttaa, mutta turhaan. Aika tulisi olemaan puolen elämän mittainen.
Kun auto seisahtui pihallemme, huomasin talon olevan hiljaisen näköinen. Rypistin kulmiani mietteliäänä, avatessani Ujolle auton takaoven.
- Ne on koulussa, Tero muistutti katsoen minua kuskin paikalta.
- Ai niin, tietysti, mutisin ja kumarruin katsomaan miestä.
- Kiitti hei oikeesti, tosi paljon, sanoin ja sain miehen nyökkäämään vain nopeasti.
- Mun tarttee mennä, mutta soittele jos tarttet jotain, hän sanoi ja nyökkäsin sulkien oven. Tuijotimme hetken Ujon kanssa auton perään, ennen kuin menimme sisälle ja tongittuani hetken pakastinta aloin tekemään ruokaa, joka valmistuikin sopivasti poikien tullessa koulusta kotiin.
- Kato, Ujo on jo kotona, kuulin Matin sanovan, ja hetken kuluttua Aleksi ilmestyikin keittiön ovelle, johon hän seisahtui epäröiden. Katsoimme hetken toisiamme, ennen kuin levitin käteni kutsuvasti, ja poika syöksähti syleilyyni.
- Mä rakastan sua, kuiskasin halaten häntä tiukasti.

Lähettäjä: Yewwily 
Päivämäärä:   15.11.12 09:37:07

AAAA... jatkoa... En jaksa.. odottaa.. :/

Lähettäjä: ankku 
Päivämäärä:   15.11.12 19:04:47

voi ei.. Tää on samalla nii ihana mutta kuitenki nii surullinen :'(
Niiiin reppana tuo Marko.. Ei tähän voi sanoa mitään rakentavaa ku te osaatte jo kirjottaa nii hyvin, luotan siihen että tulee sellasia pätkiä ettei kiinnostus lopahda :)

Lähettäjä: Sarina 
Päivämäärä:   16.11.12 20:02:35

Sorry tosi lyhyt pätkä, jotenki vaan ajatus katkes iihan totaalisesti...

--
Aleksi
Puristin itseni tiukasti Markon vartaloa vasten, olisin halunnut kertoa kaiken ja kertoa kuinka rakastin häntä, mutten saanut sanaa suustani. Miehen vahvat kädet tuntuivat ihanilta ympärilläni, hän ei ollut pitkään aikaan halannut minua läheskään samalla tavalla.
-Mennään ylös, Marko kuiskasi ja työnsi minua varovasti kohti rappusia. Nyökkäsin ja laahustin meidän huoneeseen edeltä.
-Tää saa sit luvan olla viimenen kerta kun mun täytyy edes miettiä et pitäisikö taas antaa anteeksi, Marko sanoi tylysti ja tönäisi minut sängylle makaamaan asettuen itse päälleni ja katsoi suoraan silmiin.
-Ymmärsitkö? Tää on nyt susta kiinni, joko minä tai kaikki ne muut, kaikkea säkään et voi saada. Nyökkäsin hiljaa. Ajatukset pyörivät villisti päässäni, joku kapinateini pääni sisällä käski valita kaikki ne muut, mutta järki ja sydän käski pysyä tässä. Minullahan oli jo kaikki, miksi olisin halunnut enemmän?
-Mä haluan vain sut, nyt ja aina, kuiskasin hiljaa ja yritin pakoilla miehen tiukkaa katsetta. Minua hävetti ajatukseni muista miehistä. Ajatukseni kuitenkin haihtuivat nopeasti Markon repiessä lähes väkivaltaisesti housuni pois jalasta ja kiepsautti minut mahalleni sängylle makaamaan. Mies otti minut rajummin kuin koskaan ja mieleni valtasivat jotkut aivan muut ajatukset kuin aiemmin.

Myöhemmin makasin raukeana Markon kainalossa ja painoin suudelman tämän rintakehälle. Marko vain mumisi tyytyväisenä jotain, mistä ei saanut selvää ja puristi minut tiukemmin itseään vasten. Aiemmat tapahtumat tuntuivat vain kaukaiselta painajaiselta ja tiesin kristallin kirkkaasti, että kuulun juuri tähän, Markon kainaloon, enkä minnekkään muualle.
-Noniin kakara eiköhän lähdetä alas ruuan laittoon, Marko sai lopulta sanottua ja suukotti hiuksiani ennen kuin kömpi ylitseni pois sängystä ja kiskoi vaatteet päällensä.

Päästyäni vihdoin alakertaan oli Marko saanut jo lasagnen uuniin ja kahvikin oli lähes tippunut. Marko, Matti ja Lotta istuivat keittiönpöydän ääressä ja naureskelu kuului portaiden ylätasanteelle asti.
-Jaahas, sieltähän se sankari saapuu, Matti vinoili ja läimäytti minua selkään kävellessäni pöydän ohi, näytin pojalle keskaria ja nappasin kupillisen kahvia itselleni ja toisen Markolle.
-Mitä jos katottais tänään joku leffa kimpassa? Siis nelistään, Marko ehdotti minun päästyä myös pöydän ääreen istumaan. Nyökyttelin tyytyväisenä ajatukselle.
-Mun täytyy lähtee kotiin, mut pitäkää te poikien ilta, Lotta sanoi hymähtäen ja alkoi hivuttautua kauemmas pöydästä lähteäkseen. Matti suukotti Lottaa ja nyökkäili meille sen jälkeen hyväksyvästi.
-Mä voisin mennä saattaa Ujon kans Lotan ja hakee samal jonkun leffan ja sipsii? Matti ehdotti ja vastausta odottamatta paineli jo ovea kohti.

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   18.11.12 22:37:58

jeeij! lisää vaa :)

Lähettäjä: mro 
Päivämäärä:   19.11.12 20:13:18

tää on mahtavamahtavamahtava ! oon lukenu koko tarinan sieltä ihan esimmäisestä luvusta joka oli siis julkastu joskus vuonna -10 niin sieltä asti kahdessa päivässä eli luin tarinaa koko ajan illalla koneella päivällä puhelimella ja oon koukussa lisää siis vaan ! iha huippu tarina joka ei toivottavasti jää kesken ja jatkoo tulis säännöllisesti nii pysytään me lukiatki hyvin menossa mukana ! =)

eikun vaan kirjottamisen intoo teille ja tottakai LISÄÄ TÄTÄ ! =)

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   22.11.12 12:29:34

No eipä tämäkään paljoa pidempi ollut, mutta kone tökkii tänään niin ärsyttävästi että menee hermot :S
__________________________________________________________________
MARKO

Tuijottelin mietteliäänä poikaa, joka puolestaan tuijotti pöytää. Hiljaisuus valtasi keittiön Matin ja Lotan jälkeen.
- Kaduttaako? Kysyin ja sain pojan hätkähtämään ajatuksistaan.
- Ei tietenkään, Aleksi mutisi ja vilkaisi ympärilleen. Hörppäsin mietteliäänä mukistani, mutta samassa puhelimeni alkoi soida. En tunnistanut ensin numeroa, mutta sitten tajusin puhelun tulevan satelliitin kautta.
- Arhinmäki, vastasin nopeasti puhelimeen, josta kuuluikin tuttu ja kaivattu ääni naurahti rätinän keskeltä
- Ollaana sitä viralisia. Mutta asiaan, mitä mä oikein kuulinkaan? Yritit sitten ittes ajaa hengiltä? Koon ääni muuttui vakavammaksi lauseen loppua kohden.
- Älä säkin aloita, en mä olis tässä jos se ois ollu tarkoitus, sanoin ja tunsin ilon valuvan ulos itsestäni. Tilalle hiipi katkeruus. Ei sanaakaan, yhtä viestiä tai mitään koko aikana, ja sitten kun vihdoin Koo ilmoittaa itsestään, aiheena se ainoa josta en haluaisi puhua.
- Oikeestaan mulla oli asiaakin, mies sanoi kuin arvaten ajatukseni.
- Kaksi viikkoa ja mä palaan kotiin, mutta koska mulla ei ole kotia, niin onko vielä punkka vapaan?
- Tervetuloa! Hihkaisin nopeasti, sillä tunnistin takana ulvaisevan sireenin äänen.
- Täytyy mennä, moi!
Ennen kuin ehdin vastata mitään, linja oli jo katkennut. Kaikesta huolimatta olin onnellinen ja helpottunut puhelusta, joka hälvensi ainakin yhden huoleni.
- Kuka se oli? Aleksi kysyi uteliaana virnuiluani katsellen.
- Koo, se on tulossa kohta kotiin, sanoin ja nousin kiertämään pöydän ympäri niin että sain käteni kiedottua Aleksin ympärille tiukkaan halaukseen. Painoin huuleni hänen niskaansa ja sain pojan värähtämään.
- Mitä sä haluat joululahjaksi? Kysyin hiljaa suudelmien välistä, saaden pojan kiemurtelemaan sylissäni niin että hän pääsi kääntymään kasvot minua päin.
- Mitä sä höpiset, jouluunhan on vaikka kuinka pitkä aika vielä, poika naurahti kietoen kätensä kaulalleni.
- Ei kuule se neljä viikkoa niin pitkä aika enää ole, sanoin naurahtaen ja painoin huuleni pojan huulille.

Istuin sohvalla Aleksi kylkeeni nojaten. Olin kietonut käteni pojan harteille ja silittelin hänen käsivarttaan ajatuksiini vaipuneena. Olin jo ajat sitten tippunut kärryiltä sen suhteen mitä leffassa tapahtui, mutta Aleksi ja Matti tuijottivat sitä innoissaan. Minulle oli tullut vanha olo, kun Matti oli innosta puhkuen esitellyt vuokraamaansa leffaa, ja pojat oli keskustelleet kyseisestä leffasta miltein tunnin jo ennen kuin saimme syötyä ja pääsimme itse leffan pariin. Talossa ei ollut yhtään kaljaa, mikä oli aiheuttanut Matissa narinaa, mutta hyvin poikiin upposi kokiksetkin, sain todeta katsellessani tyhjiä pulloja saadakseni tyhjään lasiini täytettä. Varovasti hivuttauduin pois Aleksin vierestä, ja sain pojalta nopean vilkaisun osakseni ennen kuin katse kääntyi takaisin telkkariin. Ujo nousi sohvan viereltä ja seurasi minua uteliaana keittiöön. Kaivoin komerosta pari uutta pulloa ja vilkaisin sitten koiraa, joka istui tuijottaen minua pää kallellaan.
- Ulos vai? Kysyin siltä, ja sain vastaukseksi iloista tomutusta, joka kertoi karua kieltä hieman laiskasta imurin kävelytyksestä.
- Mennään laittamaan sauna päälle, päätin ja päästin innokkaan koiran edeltäni ulos.

Istuessani siinä saunan edustalla koiran touhuja katsellen, olin pitkästä aikaa täysin rento. Ujo ryömi takapää pystyssä kuin kyntöaura puhtaassa lumessa, jota taivaalta leijaili koko ajan lisää. Kaupunki oli hiljainen, mikä sopi minulle paremmin kuin hyvin. Hymyillen seurasin katseellani Ujoa, joka jolkutti kohti pihan perää, saaden siellä puskassa istuneet pikkulinnut lennähtivät nopeasti pois närkästyneinä sirkuttaen. Hymyillen nousin ylös penkiltä ja kävin vielä lisäämässä puita saunaan ennen kuin suuntasin sisälle viheltäen koiran mukaani.

- Sä olet ihan kylmä, Aleksi valitti kun istuin paikalleni ja kaappasin hänet kainalooni.
-Käytiin Ujon kanssa laittamassa sauna päälle, sanon rutistaen poikaa hieman lujempaa.

Lähettäjä: Sarina 
Päivämäärä:   23.11.12 22:31:44

Aleksi
Istuin Matin kanssa kahden saunan kuistilla tupakilla ja tuijotimme hiljaa maahan leijuvia lumihiutaleita. Marko oli jäänyt vielä saunaan rääkkäämään itseään meidän karatessa turhan kuumien löylyjen tieltä.
-Onks sulla ja Markolla nyt kaikki okei kaikesta huolimatta? Matti kysyi hiljaa ja varoi tiukasti katsomasta minuun. Minun ja Matin välit olivat jostain syystä viilentyneet ja olin siitä pahoillani. Toivoin, että voisimme vielä joskus olla kuten aina ennenkin. En tiennyt, vaivasiko Mattia edelleen jollain tasolla minun ja Markon suhde tai minun sekoiluni, vai olimmeko vain yksinkertaisesti kasvaneet erillemme.
-Joo... Ainakin luulisin. Mites sinä ja Lotta? Esitin vastakysymyksen välttääkseni loput suhdettamme koskevista kysymyksistä, en ollut itsekkään aivan selvillä kaikesta, mutta luotin siihen, että aika parantaisi kaiken.
-Iha jees kai.. Emmä tiiä, jotenki mä oon vähän kyllästyny.. Siis en varsinaisesti Lottaan vaan seurusteluun, Matti tuhahti ja puhalteli savuja kohti tähtiä. Nyökyttelin hiljaa ja yritin keksiä jotain järkevää sanottavaa. Marko onneksi tupsahti terassille ja keskeytti kiusallisen hiljaisuuden.
-Onpas täällä synkkä tunnelma, mies virnisti ja änkesi vierelleni penkille istumaan.
-No onko se nyt yllättävää kun yritit taas polttaa meidät elävältä saunassa, totesin nauraen ja tarjosin miehelle tupakan, yllätyksekseni hän jopa nappasi sen itselleen ja sytytti.
-Muuttaako Koo tänne meille? Utelin muka huvikseni, todellisuudessa olin Koon puhelusta asti yrittänyt muodostaa asiasta mielipidettä. Toisaalta muistin Koon mukavana ja kivana miehenä, toisaalta pelkäsin hänen tulevan minun ja Markon väliin, ei niinkään fyysistesi vaan henkisesti. Unohtaisiko Marko minut kokonaan vanhan ystävän palattua kuvioihin vai pysyisikö kaikki ennallaan?
-Joo, eihän sillä muutakaan paikkaa oo. Eihän teillä oo mitään sitä vastaan? Pudistimme molemmat Matin kanssa päätä.
-Meidän kieroutunut perhe senkun kasvaa, Matti sanoi ja tirskahti nauruun ja myöskään minä ja Marko emme voineet olla nauramatta.
-Mitäs kieroa meissä nyt on? sain kysyttyä pahimman naurun laannuttua.
-No eeei, kyllähän se on ihan normaalia et saman katon alla asuu kaks ihme homppelia järkyttävällä ikäerolla, yks tällänen alkoholisoitunut teini, tai itseasiassa toinen homppeleistakin on alkoholisoitunut teini, yksi enemmän tai vähemmän sekasin oleva piski ja nyt vielä joku urhoollinen sotilas, Matti sai selostettua naurun yltyessä entisestään.

Aamulla heräsin pitkästä aikaa pirteänä ennen muita ja ennenkaikkea, ennen kellonsoittoa, ja hiippailin varovasti alakertaan keittämään kahvia. Eilinen ilta oli sujunut mallikkaasti, toivoin vahvasti, että voisimme jatkossakin viettää kaikki sovussa poikien iltaa- ilman alkoholia. Olimme saunoneet myöhään yöhön asti ja naapurit olivat varmasti ihmetelleet epämääräistä naurua ja huutoa pitkin iltaa. Sain juuri kaadettua itselleni ensimmäisen kupillisen kahvia kun Matti kömpi zombia muistuttaen alakertaan ja haukotellen toivotteli hyvät huomenet ottaessaan itselleen kahvia.
-Olipa hauskaa eilen, vaikkei sitä olutta ollutkaan, poika tokaisi saatuaan itsensä kasattua keittiön pöydän ääreen. Nyökyttelin tyytyväisenä.
-Voitais ottaa uusiks useemminkin, mun mielestä me vietetään nykyään liian vähän aikaa yhessä, totesin kahvikupin takaa ja katsoin poikaa kysyvästi. Tämä selvästi ymmärsi vihjeen ja hymyili hyväksyvästi.
-Mehän sovittiin, että ollaan aina ystäviä, tapahtu mitä tapahtu. Mitä jos mekin unohdetaan kaikki epämääräiset tapahtumat viimeajoilta ja jatketaan siitä, mitä aina ollaan oltu? Hymyilin pojan lopettaessa lauseensa, juuri tätä olin halunnut ja toivonut.
-Ehkä me voidaan viettää tämän kieroutuneen perheen kesken vielä useita hyviä hetkiä, totesin ja saimme viimeöiseen tapaan hillittömän naurukohtauksen, joka ilmeisesti herätti Markon, joka ilmestyi äreänä alakertaan.
-Mikä hemmetin meteli täällä on tähän aikaa aamusta? Vaikka teidän täytyy lähteä kouluun niin mä oisin kyllä voinut nukkua, mies mumisi kaataessaan itselleen kahvia. Nousin suukottamaan Markon niskaa ja ensimmäistä kertaa huomasin, että Matti ei näyttänyt lainkaan vaivaantuneelta meidän hellyyden osoituksista huolimatta.
-Sori muru, me vaan päätettiin että tämä kieroutunut perhe ei enää riitele ja viettää nykyään enemmän aikaa yhdessä, sanoin hihitellen ja sain jopa Markonkin naureskelemaan. Jatkoimme aamukahvin juomista hilpeissä merkeissä ja meinasimme Matin kanssa yllättäen myöhästyä koulusta iloisen aamuhetken ansiosta.

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   23.11.12 22:43:11

Ylläri et Matti ja Aleksi meinas myöhästyy :DD mut hei joo taas kerran tosi sujuvaa ja ihanaa tekstiä ! teijän tuotosta on aina niin ihana lukea ! kiitos<3

Lähettäjä: varma 
Päivämäärä:   24.11.12 14:29:31

ääää. ihanaihanaihana tarina !! ♥

Lähettäjä: dada 
Päivämäärä:   25.11.12 17:37:42

IHANA TARINA<3

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   28.11.12 18:26:54

up

Lähettäjä: nakkisoturi 
Päivämäärä:   30.11.12 23:31:23

okei huhhuh tulin piiiiiitkästä aikaa tarinatuokioon taas ja ihana ku tätä jatketaa :3 en kyl kerenny viel lukee ku oli nii kiire kommentoimaa :D

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   3.12.12 16:50:37

uuuuuuup

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   4.12.12 16:21:41

MARKO

Poikien lähdettyä kouluun ajoin Ujon takapihalle kiusaamaan lintuja, ja kaivoin itse imurin esiin. Olin harvinaisen hyvällä päällä, saisin viikon kuluttua auton, enkä olisi enää jumissa ja toisten kyytien varassa. Lisäksi Koo palaisi kotiin, ja Aleksikin oli vielä täällä. Ainoa asia mikä synkensi mieltäni sillä hetkellä, oli se tosiasia, että lähestyvän joulun myötä lähestyisi myös Arin kuoleman vuosipäivä. Tuon päivän muistaminen sai mielialani laskemaan kuin lehmän hännän, ja äkkiä koko iloinen joulutunnelma oli poissa. Otin kupillisen kahvia mukaani ja astelin takapihalle, missä Ujo riehui ihan lumisena. Naapurin kissa yritti arvokkaasti astella pihan poikki, mutta hurjaa vauhtia lumimyrskyn lailla lähestyvä koira sai kissankin ottamaan mahanalusen tassuja täyteen, ja voisin vaikka väittää että se lihava kissa ei ikinä ennen ollut ylittänyt pihaamme sillä vauhdilla, jolla se nyt pihan poikki pinkaisi. Hymyillen katselin koiraa, jota selvästi harmitti aidan päälle mulkoilemaan pysähtynyt kissa. Vihelsin Ujolle, joka lähtikin jolkuttamaan minua kohden vilkuillen kuitenkin tasaisin väliajoin olkansa yli kuin varmistaakseen että kissa ei vain livahtaisi takaisin sen alueelle.

Paria tuntia myöhemmin olin itsekin aivan yhtä luminen ja poikki kuin Ujo, joka syvään huokaisten levisi keskelle keittiön lattiaa. Itse kävin kuumassa suihkussa ja saatuani kuivat vaatteet ylleni kiipesin vintille jossa meidän joulukoristeet olivat. Siitä oli jo vuosia, kun olin varsinaisesti edes ajatellut joulua, osittain juuri Arin takia. Toisaalta tiesin, että hän ei olisi halunnut minun jäävän märehtimään, ja päätin että nyt olisi hyvä aika alkaa jälleen viettää joulua. Varsinkin kun äitini oli ennen heidän paluutaan muistuttanut, että he tulisivat 22. päivä joulukuuta Marin ja Billin kanssa Suomeen joulun viettoon, ja että silloin olisi oltava mahdollisimman paljon valmiina. Kauhulla oikein odotin, millaisen kauppalistan saisin joulun alla, kun minun tietysti olisi haettava kaikki ruoka-aineet valmiiksi kotiin, jos en tekisi niitä valmiiksi.

Kun pojat siis saapuivat koulusta, oli talo kokenut jonkin asteisen muodonmuutoksen, joka sai heidät vilkuilemaan epäluuloisina minua.
- Mitä? Mulla oli hieman ylimääräistä aikaa, sanoin virnistäen.
- Mä voisin keksiä sulle pareempaakin tekemistä kuin talon muuttamista joulumaaksi, Aleksi sanoi vihjaillen ja tuli kietomaan kätensä kaulalleni virnuillen.
- Miks musta tuntuu, että joku koittaa lintsata läksyjen teosta? Kysyin naurahtaen Matin lähtiessä naureskellen kiipeämään rappusia ylös. Hätyytin Aleksin pojan perään, ja menin itse keittiöön tutkimaan missä mallissa uuniin tuuppaamani makaronilaatikko oli.

- Mitä sä mietit? Kysyin hiljaa samalla pojan paljasta selkää silitellen. Aleksi oli jotenkin poissa olevan oloinen, enkä voinut mitään sille pienelle mustasukkaisuuden tunteelle, joka minuun väkisin iski heti. En voinut olla ajattelematta, miettikö Aleksi sitä Mikkiään, vaikka olikin valinnut minun luokse jäämisen.
- Mä mietin mutsia, poika sanoi kuitenkin, enkä voinut olla hätkähtämättä. Minulle ei todellakaan siinä vaiheessa, kun makasimme alastomina sängyssä juuri naituamme, tullut pieneen mieleenkään ajatella vanhuksia. Mutta tajusin senkin olevan jälleen yksi merkki meidän ikäerostamme.
- Ai, sanoin kuitenkin vain ja nousin istumaan, jolloin Aleksi taisi tajuta mitä tapahtui, sillä hän nousi kanssa istumaan ja painautui selkääni vasten kietoen kätensä tiukasti ympärilleni.
-Mutta mä tiedän kyllä yhden, joka vois viedä mun ajatukset pois siitä, hän sanoi hiljaa näykäten olkaani.

- Mä vihaan mun elämää! Matti tiedotti aamulla kun maleksin Aleksin perässä alakertaan kahville.
- Mitä nyt? Kysyin veljeltäni melkein kyllästyneesti, ja huomasin Matin viittaavan eteensä levitettyihin koulukirjoihin.
- Miks ihmisen muka pitää opiskella? Mä rupeen jollekin rikkaalle akalle toyboyksi ja sit se ättää mulle perintönä koko omaisuutensa ja mun ei tartte ikinä tehdä töitä päivääkään, Matti päätti läväyttäen kirjansa kiinni, saaden minut ja Aleksin räjähtämään nauruun.
-Ja siien asti kunnes löydät sen sokean akan joka su huolii, opiskelet kiltisti, tiedotin pojalle joka tyytyi näyttämään minulle keskaria mutisten samalla jotain sen suuntaista kuin että kaikilla ei ollut valokuvamuistia.

Mikä tunne! Mikä vapaus! Ajattelin kun ajoin Teron perässä ulos autoliikkeen pihasta. En voinut olla hymyilemättä naama leveässä virneessä, vaikka tiesinkin näyttäväni tyhmältä. Auto oli aivan kuin edeltäjänsä, ja vaikka Tero olikin ollut huolissaan että saisin jotain muistoja onnettomuudesta, oli minulla sellainen olo kuin olisin saanut vanhan ystäväni takaisin. Ujo istui tyyriinä takapenkillä ikkunasta ulos katsellen, näyttäen juuri siltä että se omisti auton ja minä olin vain autonkuljettaja.
Viikko oli onneksi kulunut nopeasti, sillä jääkaappimme ja pakastimemme oli jo uhkaavasti alkanut tyhjetä, ja mökilläkin pitäisi käydä ja olin jo meinannut tulla hulluksi neljän seinän sisällä, kun en ollut päässyt kunnolla liikkumaan. Kruisailtuani hetken kaupungilla ajoin koulun parkkipaikalle odottamaan . Odotellessani näpräsin radiota, ja se vei huomioni niin, että todennäköisesti en olisi huomannut Mattia, Lottaa ja Aleksia jollei Ujo olisi alkanut tampata hännällään innoissaan.
- Kelpaisko herrasväelle kyyti, huikkasin avattuani ikkunan, ja sain kolmikon vilkaisemaan suuntaani. Pian kolmikko ahtautuikin kyytiin innokkaan Ujon koittaessa tervehtiä kaikkia yhtä aikaa, ja suuntasimme kauppaan.
- Ihanaa, ei enää kävellen tehtyjä koulumatkoja, Aleksi sanoi naurahtaen samalla koiraa takaisin takapenkille tuuppien.
- Mistä sä niin päättelet? Kysyin silmääni isken.
- Mä olen kallis kuski, lisäsin naurahtaen.
- Onneks mä voin maksaa luonnossa, poika päätti kurottaen kätensä reidelleni.
- Hankkikaa huone! Matti rääkäisi takapenkiltä Ujon hännästä kiinni pitäen, jotta ei saisi koko suuta täyteen koiran karvoja. Koko auto täyttyi iloisesta naurusta.

Lähettäjä: varma 
Päivämäärä:   4.12.12 22:08:51

aaah ! yhä niin ihana tarinainen ♥ jatkoaodotellessa

Lähettäjä: BeLLe 
Päivämäärä:   4.12.12 22:13:46

Mä joskus aikasemmin luin tätä aika pitkälle, mutta lukeminen jäi. Pari päivää sitten aloitin alusta ja nyt on päästy tähän mennessä viimeisimpään pätkään asti. Tää on siitä ihana tarina, kun välillä lukee kyyneleet silmissä, ja välillä purren huulta ettei repeäisi huutonauruun ja herättäisi koko taloa. Aleksi ja Marko on molemmat tosi ihania hahmoja, ja tykästyn niihin tarinan edetessä kokoajan lisää. Myös te kirjoittajat kirjoitatte tosi sujuvaa ja hyvää tekstiä, jossa on suht harvoin kirjoitusvirheitä, kiitos siitä. Toivottavasti jaksatte jatkaa ehdottomasti TT:n parhaimmistoon kuuluvaa tarinaa vielä pitkään!

Lähettäjä: =) 
Päivämäärä:   9.12.12 10:46:04

jatkoa ! :)

Lähettäjä: ao 
Päivämäärä:   9.12.12 15:22:06

<333 jatkoa

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   11.12.12 22:21:46

Ihanaa, jee, kiitos!! jatkoa (;

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   19.12.12 23:07:19

heeeeeeei up !

Lähettäjä: :D 
Päivämäärä:   29.12.12 21:42:00

Omg, luin tätä sillon ku tää alotettiin, kui mahtavaa et jatkatte vieläki!:)<3
(ja ehdottomasti kustantajalle ku saatte valmiiks!)

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   5.1.13 14:42:31

Nostetaas tätäkin...

Lähettäjä: lol 
Päivämäärä:   13.1.13 15:25:03

jatkoo !!

Lähettäjä: meizi 
Päivämäärä:   15.1.13 12:41:37

millo jatkoo?

Lähettäjä: jumalaSI 
Päivämäärä:   27.1.13 00:50:57

jatkoo...

Lähettäjä: kiii 
Päivämäärä:   25.2.13 18:52:41

Sarina on jälleen tehnyt katoamistempun... Harmi.

Lähettäjä: Jenna 
Päivämäärä:   2.3.13 18:56:35

Oi että mä rakastan tätä tarinaa! Luin kuluneen viikon aikana koko tarinan ja ah.. <3_<3 Toivottavasti Sarina saa oman tilanteensa kuntoon piakkoin ja tulee jatkamaan tätä ja Muisto koneensa kuntoon.

Nyt ei kykene mihinkään kriittiseen palautteeseen...

Lähettäjä: Jenna 
Päivämäärä:   13.3.13 19:24:40

Onko kukaan laittanut Sarinalle mailia?

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   15.3.13 23:54:31

Sarinaaaaaaaa )=

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   29.4.13 10:11:06

Nyt on laitettu Sarinalle viestiä. Pidetään peukut pystyssä, että tämä(kin) jatkuisi vielä. Jos ei, niin lupaan että ainakin lopputekstit tulee minulta.

Lähettäjä: Jenna 
Päivämäärä:   15.5.13 21:29:03

Sarina/hänen läheisensä ei ilmeisesti ole vastannut mailiin?

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   15.5.13 21:52:34

Ei ole ei :/

Lähettäjä: Jenna 
Päivämäärä:   16.5.13 09:39:24

Harmi, mä tykkään tästä stoorista. Samoin ko siitä sun Ennen tietä paratiisiin..

Lähettäjä: Asd 
Päivämäärä:   11.1.14 02:08:09

Vieläkö jatkuis? :/ muutaman päivän aikana ahmittu kokk tarina läpi...

Lähettäjä: poisu 
Päivämäärä:   28.4.14 12:11:25

Apuaa! Miten tää voi loppua kesken? Odotin eilen alottaessani että saan lukea valmiin tarinan loppuun ja nyt tää jääkin kesken :( Mutta suuri kiitos kirjoittajille, omassa elämässä on nyt turhan paljon murheita ja tän tarinan ansiosta oon ees pienen hetken saanut unohtaa onat murheet ja uppoutua ihan toiseen ulottuvuuteen Markon ja Aleksin kanssa! Tosiaan niinku joku jo sano aiemmin, välillä saa pidellä pokkaansa viiimeiseen asti, välillä taas pidätellä kyyneleitä. Hyvän tekstin kuuluu herättää tunteita, ja siinä te ainakin ootte onnistunut!

Toivotaan, että Sariba pärjäilee huvin, ja mahdollisesti tulisi joskus tätä vielä jatkelemaan! :)