Hevostalli.netin foorumi - Tarinatuokio

Kirjoita uusi viesti | Alueen etusivu | | Etsi Alas ⇓

Tuulia

Lähettäjä: desiderata
Päivämäärä: 19.1.13 21:34:20

Olen tällainen perinteinen pöytälaatikkokirjoittaja, ja mulla on monta kesken jäänyttä tarinan alkua. Tämä tarina on kuitenkin lähtenyt rullaamaan eteenpäin ja halusin laittaa sen teille tänne ja kuulla palautetta. :) Toivottavasti tykkäätte!

Istuin huoneeni lattialla lukemassa vanhoja lehtiä ja kuuntelin pikkusiskoni huoneesta kuuluvaa kikatusta. Sillä oli ollut joku kaveri yökylässä ja mä olin jo valmis heittämään tytöt ikkunasta ulos, koska olin joutunut kuuntelemaan niitä koko aamun yrittäessäni nukkua pitkään viimeisinä lomapäivinä. Muuten mulla oli aamulla ollut loistava fiilis mutta rakas isäni onnistui sitä hieman pilaamaan. Ei me nykyään enää niin paljon otettu yhteen kuin muutama vuosi sitten, mutta mä en pitänyt riitelystä, varsinkaan isän kanssa joka osasi aina sanoa pahasti niin että olin huonolla tuulella vielä pitkään riidan jälkeenkin. Vakituinen riidan aihe, kuten tälläkin kertaa, oli hevoset. Tai oikeastaan hevonen, Kira. Mä olin saanut sen joskus viisivuotiaana lahjaksi ja olin totta kai ollut aivan innoissaan että mulla oli oma hevonen. Ei viisivuotiasta pikkutyttöä tietenkään laitettu hoitamaan omaa hevostaan eikä vaadittu että pitäisin huolta siitä, mä vaan hoivasin sitä niin kuin pehmolelua. Kun kasvoin isommaksi sain enemmän vastuuta ja työtä ja hevostelu vei multa aina vain enemmän aikaa. Monet kerrat mä jouduin kieltäytymään yökylästä tai synttärijuhlista tallitöiden takia. Silti mä en koskaan valittanut ja hoidin kiltisti kaikki hommat mitä pyydettiin. Sitten mä tulin murrosikään ja aloin kaivata omaa aikaa enkä enää suostunut olemaan isin kiltti tyttö joka nousee kuudelta lauantaina ruokkimaan hevostaan. Enhän mä ollut edes pyytänyt sellaista! Kukaan ei koskaan ollut kysynyt halusinko mä hevosta vai en. Se taisi olla jotain yläasteen alkua kun me tapeltiin isän kanssa melkein joka päivä. Äiti oli ollut ymmärtäväisempi, se oli jopa myöhemmin saanut isän maksamaan mulle pientä palkkaa tallitöistä. Helppoa sen suostuttelu ei kylläkään ollut, sen mä muistan. Onneksi se aika oli ohi ja me oltiin isän kanssa aika hyvissä väleissä nykyään. Paitsi tänään tietysti. Isä oli nimittäin mennyt sopimaan tallityttöjen kanssa, ettei niiden tarvitsisi huomenna tulla aamutalliin, koska mä kuulemma voisin hyvin hoitaa sen. Mä en ymmärtänyt miksi isä ei voinut kysyä olinko mä suunnitellut muuta menoa. Tietysti mulla oli muuta menoa. Kesän viimeinen perjantai ja mäkö olisin aamulla tallitöissä?

Me oltiin mun ystävän Mirkan kanssa päätetty järjestää kesänlopettajaisjuhlat. Juhlista tulisi pienet (Mirkalla oli tapana järjestää myös ei niin pieniä juhlia) ja meidän lisäksi paikalle tulisi vain oma porukkamme. Mun ja Mirkan lisäksi siihen kuuluivat Mikko, Toni ja Karri. Me oltiin Mikon kanssa tutustuttu jo ihan pentuina, koska meidän porukat olivat ystäviä keskenään. Mikko asui melkein meidän naapurissa ja alle kouluikäisinä me oltiin erottamaton kaksikko. Kun me aloitettiin koulu – Mikko mua vuotta aikaisemmin – Me ei enää hengattu kovin paljon yhdessä. Mikko alkoi liikkua oman ikäistensä poikien kanssa ja vaikka mä yritin kovasti mennä porukkaan mukaan, eivät ne halunneet vaivoikseen vuotta nuorempaa tyttöä. Tietysti mä suutuin Mikolle, enkä mä ollut ala-asteen alkuaikoina missään tekemisissä entisen parhaan ystäväni kanssa. Mä sain uusia kavereita luokkani tytöistä ja vietin hauskaa aikaa heidän kanssaan. Sitten tulivat tyttö- ja poikabakteerit ja mä taisin jopa ihastua Mikkoon jossakin välissä. Ilmeisesti sekin oli ihastunut muhun, sillä viidennen luokan (Mikon kuudennen) viimeisenä päivänä se suuteli mua koulun pihalla. Ensisuudelmaani mä en ikinä unohtaisi, vaikka se ei maailman romanttisin ollutkaan. Meidän hampaatkin kolahtivat yhteen ja molemmat repesivät nauramaan, ja me tajuttiin että ystävyys oli ehkä enemmän meidän juttu. Siitä lähtien me ollaan taas oltu hyviä ystäviä ja kun mä pääsin yläasteelle, Mikko tutustutti mut luokkakaveriinsa Toniin. Kolmestaan me koettiin yläasteen ylä- ja alamäet, ihastukset, ensikännit ja jälki-istunnot, ja elettiin hölmöinä ja huolettomina kuin oltaisiin nuoria aina (tai niinhän me elettiin vieläkin). Kun mä olin kahdeksannella luokalla, Toni kutsui mut ja Mikon tuttunsa Karrin järjestämiin vuosisadan vappubileisiin. Karri oli Tonia ja Mikkoa vuoden vanhempi jätkä, joka tunnettiin kovasta bilettämisestä. Siitä illasta jäi käteen paljon tanssimista, hieman hataria muistikuvia ja hélvetin huono olo. Me oltiin Tonin ja Mikon kanssa ainoat jotka jäivät taloon yöksi, ja aamulla tutustuimme kahvipöydän ääressä paremmin talon isäntään ja tämän pikkusiskoon Mirkaan. Joistakin ihmisistä vaan pitää heti ensimmäisestä sanasta, ja Mirka oli mulle tällainen ihminen. Se oli jäätävästä darrasta huolimatta lähdössä samana päivänä kaupungille shoppailemaan ja pyysi mua mukaan. Meidän kemiat sopivat hyvin yhteen ja me oltiin samantyylisiä ihmisiä, enkä mä voinut kuin ihmetellä miten voi löytää niin ihanan ihmisen ystäväkseen. Me molemmat rakastettiin muotia ja sinä päivänä mä tuhlasin varmaan enemmän kuin koskaan ennen. Me kierrettiin kaupungin jokainen kauppa, kerättiin sylit täyteen ihania (ja tietysti myös kamalia) vaatteita ja asusteita ja naurettiin ja ihasteltiin toistemme asukokonaisuuksia kovaan ääneen myyjien tuijottaessa turhautuneina ja kärttyisinä meidän sähellystämme. Mulla on huoneeni seinällä kuvakollaasi siitä päivästä, ja vaikka mä olisin kuinka huonolla tuulella, kuvien katselu sai mut aina hymyilemään. Se oli yksi mun elämäni parhaista päivistä.

Onneksi isä oli tallissa kun lähdin, sillä en ollut tappelutuulella. Kiiruhdin pihan poikki kadulle ja suuntasin tien päähän. Olin sopinut Mikon kanssa että tämä ottaisi mut kyytiin risteyksestä. Mirkalle oli vain 2 kilometriä matkaa ja olisin hyvin voinut kävelläkin, mutta koska Mikko olisi joka tapauksessa tullut mopollaan myöhemmin, olin päättänyt olla laiska ja pyytää kyytiä. Vaikka meillä oli hevosia, me ei silti asuttu missään korvessa mistä mä olin hyvin kiitollinen. Hyvästi sosiaalinen elämä jos joka paikkaan pitäisi matkustaa monta kymmentä kilometriä.
Näin Mikon kääntyvän pihasta tielle ja vedin kypärän päähäni. Hieman holtittomasti kiihdyttäen Mikko saapui mun kohdalle ja pysähtyi jotta pääsin kiipeämään kyytiin.
”Viitsitkö ajaa niin kuin normaalit ihmiset jooko?” pyysin epätoivoisena ja Mikko vilkaisi mua olkansa yli virnistäen.
”Ainahan mä ajan kunnolla”, se sanoi iskien silmää ja mä tarrasin Mikon vyötäröltä kiinni kun mopo lähti äkkinäisellä liikkeellä eteenpäin. Vaikka me oltiin jo melkein kolme vuotta ajeltu yhdessä Mikon mopolla, en ollut vieläkään aivan sinut ajoneuvon kanssa. Mielestäni Mikko kaahasi aivan liian kovaa mutta tämä ei koskaan välittänyt mun valituksestani. Kaikkein kamalimpia olivat mutkat ja mä pelkäsin aina että takapyörä lähtee luistamaan ja me kaadutaan. En sentään enää kiljunut jokaisessa mutkassa kuten ennen.

Karrin auto ei ollut pihassa kun me saavuttiin perille, joten se oli varmaan vielä rannalla. Tänään olisi paikallinen lentopalloturnaus, ja Karri oli kavereidensa kanssa ilmoittautunut pelaamaan. Mäkin olisin mielelläni mennyt katselemaan paidattomia miehiä, mutta Karrin auto oli täynnä eikä kuuden kilometrin kävely tällaisessa helteessä houkutellut. Hieman huterin jaloin nousin mopon päältä ja kiskoin kypärän päästäni. Mopon kyydissäkään tuuli ei ollut viilentänyt oloa mutta olin viime talven pakkasten aikaan luvannut olla valittamatta kuumuudesta. Mikko työnsi moponsa autokatoksen varjoon ja me mentiin suoraan sisään kauniin omakotitalon ovesta.
Mä olin aina pitänyt Mirkan talosta ja haaveilin ehkä joskus ostavani samantyylisen talon itselleni. Talo oli vanha kaksikerroksinen rintamamiestalo joka oli maalattu keltaiseksi ja ikkunanpuitteet ja ovi olivat valkoiset. Vaikka nykyään moni muukin lähiseudun asukas oli entisöinyt talonsa samanväriseksi, Mirkan koti erottui edukseen huolella hoidetun pihan ja kukkien ansiosta. Mirkan ja Karrin vanhemmat olivat sisustusalalla ja muutenkin hyvin esteettisiä ihmisiä mikä näkyi myös talon sisällä. Toisin kuin mun kotona. Mä yritin aina tuoda meidän taloon kauniita koristeita tai kukkia, mutta koska omistin kaksi pikkusiskoa ja isän ja äidin, jotka kiinnittivät enimmäkseen huomiota siihen oliko tallissa kaikki kohdallaan, olin aika yksin sisustamisen kanssa. Totta kai rakastin meidän taloamme ja se oli kodikas ja siisti ja kaikkea, mutta odotin silti malttamattomana opiskeluaikaa ja omaa kämppää jonka voisin sisustaa juuri niin kuin halusin.
Potkin ballerinat jalastani Mikon sulkiessa oven takanaan. Yläkerrasta kuului vaimeana suihkun ääni ja me suunnattiin askelemme keittiöön. Mikko istui pöydän äären ja alkoi selailla asuntoilmoituksia haroen vaaleanruskeita hiuksiaan. Se suunnitteli muuttavansa omaan kämppään, tai siis vuokralle, syksyllä täytettyään kahdeksantoista. En ollut kylläkään varma suunnitelman toteutumisesta, sillä Mikko ei käynyt töissä ja hänen vanhempansa tuskin maksaisivat ainakaan koko vuokraa. Ehkä se odotteli lottovoittoa tai muuta yhtä todennäköistä. No, ihmeitäkin tapahtuu, mietin hymyillen mitatessani kahvia pannuun.
”Otatsä kahvia?” kysyin Mikolta joka nyökkäsi nostamatta katsettaan lehdestä. Mirkan vuoksi laitoin pari ylimääräistä kuppia, sillä ystäväni oli kahviriippuvaisin ihminen ketä mä tunsin. Napsautin keittimen päälle ja istuin Mikkoa vastapäätä tuijottaen hajamielisesti ikkunasta ulos.
”Víttu Tuisku, nyt mä löysin sen! Mun unelmien kämpän!” Mikko huudahti hetken kuluttua innoissaan ja mä katsoin ystävääni hieman huvittuneena. ”Hei älä kato mua noin mä oon tosissani! Kato nyt tätä kämppää: yksiö keskustassa, lyhyet kulkuyhteydet ja koulukin on ihan tässä vieressä”, se jatkoi, enkä jaksanut kysyä hintaa koska se olisi joka tapauksessa liian paljon.
”Ai, en tiennytkään että sun unelmaosoite olisi koulun vieressä”, huomautin nauraen, sillä Mikko ei ollut niitä maailman ahkerimpia opiskelijoita.
”Huoh, mä en taida päästää sua sinne yökylään jos sä pilkkaat mun rakasta tulevaa kotiani”, tämä sanoi muka suuttuneena.
”Öö, mikä saa sut kuvittelemaan että mä haluaisin yökyläillä sun luona?”
”Voi kuule mä vaan kulta tiedän sen”, Mikko sanoi ärsyttävästi ja lähetti mulle lentosuukon pöydän yli. Pyöräytin silmiäni enkä jaksanut enää vastata vaan nousin kaatamaan meille kahvit. Kävin laittamassa radion pauhaamaan suomipoppia ja suunnistin ulos terassille tasapainotellen täysien mukien kanssa. Mikko tuli perässäni sytyttäen tupakan ja istui toiselle pihatuolille. Kaivoin itsekin askin laukustani, vaikka toisin kuin mun ystävät, en varsinaisesti ollut tupakoitsija enkä polttanut säännöllisesti.

…Mul on tästä asti aikaa,
muutama lantti mammonaa,
mielin määrin kahvii ja tupakkaa…

Me istuttiin hiljaa ja kuunneltiin sisältä kuuluvaa musiikkia. Hörppäsin kahvia ja hymyilin auringolle joka paahtoi kesän viimeisiä säteitään mun kasvoille. Mä rakastin tällaisia täydellisen onnellisuuden hetkiä, joskin ne useimmiten tulivat kun olin humalassa. Vilkaisin Mikkoa joka näytti vaipuneen ajatuksiinsa, tai ehkä sekin vain nautti tästä hetkestä. Mun mielestä oli ihanaa omistaa ystäviä joiden kanssa pystyi olemaan aivan rauhassa hiljaa ilman että tunnelma oli kiusallinen. Mikko sytytti uuden röökin ja yritti siepata jotakin hyttystä ilmasta.
”Monelta muut on tulossa?” Mikko kysyi rikkoen hiljaisuuden ja mä join loput kahvistani.
”No Karri nyt tulee kun tulee, siitä ei ikinä tiedä, mutta Toni sanoi tulevansa seitsemän aikaan Kallen kyydillä ja ne käy kaupan kautta.”
”Seitsemältä vasta? Et voi tosissasi tarkottaa että teillä menee kolme tuntia valmistautumiseen!” Mikko huudahti ja näytti niin järkyttyneeltä että repesin nauramaan.
”Älä nyt hätäänny! Joo, kyllä me aiotaan laittautua näihin pippaloihin, mutta tähän kolmeen tuntiin sisältyy myös ruuanlaittoa koska Maaria ystävällisesti täytti jääkaapin meitä varten ennen kun ne lähti sinne stadiin. Sitä paitsi, ettei sulle tulisi yksinäistä kokkailla alakerrassa kun me pukeudutaan, mä ja Mirka järjestetään sulle yksityinen muotinäytös ja sä saat toimia makutuomarina”, selitin kärsivällisenä. Mikko avasi suunsa vastatakseen luultavasti jotain irstasta, mutta silloin me kuultiin kolinaa ylhäältäpäin. Käännyin katsomaan ja näin parhaan ystäväni roikkuvan ikkunassa hymyillen pirteästi.
”Tuuliaaa! Ootsä menossa suihkuun? Se on nyt vapaa niin kun näkyy, muita ei taida olla vielä tullut vai?”.
”Sä taidat olla aika juhlatuulella”, huomautin ja Mirka naurahti väittäen olevansa juhlatuulella aina. ”Mikä maa mitä valuuttaa me täällä käytetään..” se lauleskeli, enkä voinut olla miettimättä oliko se jo ehtinyt aloittaa juopottelun. ”Heei Miksu rakas, jätä mulle jämä tosta mä tuun sinne ihan just oo kiltti jooko haistanko mä muuten kahvin tuoksun?” ikkuna kolahti kiinni ja me vilkaistiin Mikon kanssa toisiamme.
”Joku päivä se vielä putoaa tosta ikkunasta”.
Jätin Mikon terassille paahtumaan ja vilkaisin vanhaa lämpömittaria joka näytti melkein neljääkymmentä astetta auringossa. Säätiedotuksen perusteella arvioin että lämpötila oli jotakin kahdenkymmenenviiden ja yli. Onneksi sisällä oli vähän viileämpää koska verhoja oli vedetty ikkunoiden eteen. Tulin keittiöön ja Mirka kipittikin jo portaita alas pyyhe päällään ja paksut tummanruskeat hiukset vielä märkinä niin, että niistä tippui vesipisaroita olkapäille. Kaadoin tälle kahvia suureen kuppiin jonka olin antanut syntymäpäivälahjaksi joskus kauan sitten.
”Voi, sä olet korvaamaton!” Mirka kiljaisi ja halasi mua lujaa ja olin ylpeä itsestäni koska onnistuin olemaan kaatamatta kahvia lattialle. Halasin ystävääni takaisin ja kastuin itsekin märkien hiusten ansiosta.
”Nyt mä meen sinne suihkuun että keretään tänään jotain tehdäkin”, sanoin nauraen.
”Tehdään tästä illasta vítun ikimuistoinen!” Mirka sanoi, nappasi kahvinsa ja kiiruhti ulos. Mä kiipesin yläkerran kylpyhuoneeseen ja lukitsin oven. Pysähdyin hetkeksi peilin eteen josta siniset silmät tuijottivat takaisin. Mulla oli melko samanväriset hiukset kuin Mirkallakin, mutta omani olivat paljon pitemmät ja seassa näkyi muutamia vähän vaaleampia raitoja. Hiuksistani pidin, sekä korkeista poskipäistä jotka olin perinyt äidiltä. Muuten en pitänyt itseäni kovin kauniina, tavallisena naapurintyttönä vain. Meikkaamiseen en juuri panostanut koska pukeutuminen oli enemmän mun juttu ja se vei suuren osan rahoistani. Myös kenkiä mä rakastin enkä koskaan tuntenut oloani kovin itsevarmaksi ilman korkoja, jotka toivat sadankuudenkymmenenviiden sentin pituiselle tytölle vähän lisää korkeutta. Käänsin katseeni peilistä, riisuuduin ja kipitin viileän lattian poikki suihkuun.

Mirkan vaatekomero oli kuin vaatehullun aarrekammio. Toisin kuin mä, Mirka ei ollut lainkaan järjestelmällinen, ja myös vaatehuone oli aina kuin räjähdyksen jäljitä. Sen lisäksi että ystäväni oli kova tekemään heräteostoksia jotka sitten jäivät käyttämättömänä lojumaan komeron lattialle tai hyllylle, Mirkalla oli myös täti, joka lähetti tälle paketteja täynnä suunnilleen kerran käytettyjä vaatteita ja asusteita (koska ei kuulemma halunnut näyttäytyä ihmisten ilmoilla samassa asussa kahta kertaa). Täti oli noin kolmissa kymmenissä oleva tyylitietoinen nainen joka oli nainut rikkaan ja anteliaan miehen. Olipa liitto solmittu rakkaudesta tai rahasta, Mirka ainakin oli tyytyväinen järjestelyyn. Kun jaksoi penkoa, saattoi vaatekasojen kätköistä löytää vaikka mitä upeaa. Kun olin meikannut ja saanut hiukset kuivaksi löysin Mirkan vaatehuoneen lattialta tutkimassa jotain mekkoa. Kahmimme sylit täyteen vaatteita ja asusteita ”muotinäytöstä” varten ja raahasimme ne Karrin huoneeseen.
”Hei me unohdettiin musiikki!” Mirka sanoi mun etsiessä ensimmäistä asukokonaisuutta. ”Vietsä tän siihen soittimeen mun huoneessa?” se sanoi ja antoi mulle vaatekasan alta kaivamansa CD-levyn. ”Take It Off!! Strip Tease Classics Album” mä luin kannesta ja virnistin hihittävälle Mirkalle. Kipaisin pelkissä alusvaatteissa käytävän poikki Mirkan huoneeseen, jossa Mikko istui sängyllä ja odotteli shown alkamista. Tunsin tämän katseen itsessäni kun laitoin levyä soittimeen, mutten antanut sen häiritä itseäni. Olihan Mikko nähnyt mut bikineissäkin, ja mua ärsytti se että alusvaatteita pidettiin niin säädyttöminä verrattuna uikkareihin.
”Joo, mä tykkään. Mun mielestä tuo on hyvä asuvalinta”, Mikko sanoi sängyltä ja mä käännyin siihen päin.
”No en mä oikeen tiedä, ajattelin että tää saattaa olla vähän liian peittävä” heitin takaisin ja viskasin sitten soittimen kaukosäätimen Mikon viereen sängylle. ”Paina playta kun me tullaan.”
Ehdin juuri takaisin Mirkan luo kun portaista kuului askelia ja joku tuli yläkertaan.
”Mikko! Miksi mun huoneessa on kaksi puolialastonta muijaa ja toinen niistä sattuu olemaan mun sisko?” kuului Karrin ääni ovelta.
”Relax mate, tuu nyt vaan tänne seuraamaan esitystä.”