|
Lähettäjä: dunderdoi
Päivämäärä: 15.1.13 19:10:44
heh, sainkin jo toisen pätkän kirjoitettua:) en sitten kyllä jatkossa ehdi pätkä päivässä tahtia kirjottamaan, mutta yritän ehtiä aina kerran viikossa, jos aikaa niin useammin. Jos taas jostain syystä venyy niin ilmoitan sitten siitäkin. mutta tässä nyt tää pätkä
_______________________________________________
Hölkkäsin kuusien reunustamaa polkua pitkin. Polulle pudonneet neulaset vaimensivat askeleitteni äänen.
– Salla.
Lähes mustahiuksinen, lihaksikas ja pitkä nuori mies astui mun eteeni polulle ja naulitsi ruskeiden silmiensä katseen muhun. Pojan suu taipui siihen hymyyn, jota mä pelkäsin ja inhosin yli kaiken.
– Tommi, kuiskasin kauhistuneena ja astuin nopeasti pari askelta taaksepäin.
Tommi kohotti kätensä mua kohti ja käveli mua kohti.
– Mun on ollut sua ikävä rakas, mutta nyt me ollaan kahden, ainoastaan me kaksi…
Käännyin kokonaan ympäri ja pinkaisin juoksuun, mutta pian Tommi ilmestyi taas mun eteeni ja alkoi nauraa.
– Älä nyt, rakas. Etkai sä luule, että mä antaisin sun lähteä?
Yritin taas vaihtaa suuntaa ja juosta, mutta mun jalkani tuntuivat raskailta. Tommi saavutti mua kokoajan, sen kiero hymy vain leveni joka askelmalla. Tommin nauru kaikui mun korvissani, se saarsi mut joka puolelta…
Heräsin siihen, että putosin lattialle. Tähysin hurjana ympärilleni pimeässä huoneessa sydämeni hakatessa tuhatta ja sataa. Aloin rauhoittua, kun tajusin olevani yksin omassa huoneessani.
– Hölmö, Tommi on kuollut, se ei enää ikinä satuta mua, mutisin itselleni ja kömmin ylös.
Kävelin varovasti valonkatkaisijan suuntaan ja tunnustelin käsilläni seinää. Lopulta sain sytytettyä valot ja hoipuin takaisin sängylleni. Olin alkanut nähdä painajaisia Tommista Teemun muutettua Kaliforniaan. Tai oikeastaan ne olivat alkaneet heti Tommin kuoleman jälkeen, mutta ne eivät olleet yhtä pahoja silloin. Lukiossa olin käynyt koulupsykologilla ja hämmästyksekseni käynnit olivat auttaneet. En ollut nähnyt painajaisia viimeiseen kahteen kuukauteen. Suutuin itselleni, että annoin Tommin vieläkin vaikuttaa mun elämääni. Psykologin mielestä Tommi vaivasi mua vielä enemmän siksi, etten osannut päättää mitä mieltä olin pojan kuolemasta. Enkai mä nyt kenenkään kuolemaa juhlisi, vaikka se sitten olikin mun narsistinen ex-poikaystäväni, joka oli pettänyt mua ja lopulta raiskannut? Toisaalta, en voinut kiistää sitä, etten olisi ollut helpottunut siitä, ettei Tommi enää ikinä ahdistelisi mua. Ravistin päätäni haihduttaakseni Tommin mielestäni, ja painuin vaatekaapille. Kaivoin kaapista pinkin collegeshortsit ja valkoisen t-paidan. Vaihdoin vaatteet päälleni ja sutaisin hiukseni sotkuiselle nutturalle.
– Huomenta, mitä kello on? huikkasin Samille.
Veljeni luki sanomalehdestä vuokra-asuntojen ilmoituksia ja tuskin vilkaisikaan mua vastatessaan kellon olevan jotakin yli 11. Hymähdin veljelleni, nappasin tiskipöydällä olevasta hedelmävadista omenan ja istahdin Samin viereen.
– Kuka mua sitten vahtii, kun sä ja Venla löydätte oman kämpän? virnuilin veljelleni, joka oli ylihuolehtivainen minun suhteeni. Toisaalta ymmärsin Samin huolenpidon kaiken sen jälkeen mitä Tommin kanssa tapahtui, mutta silti mua ärsytti aina suunnattomasti kun se vahti jokaista mun liikettäni. Ilmeisesti Sami tunsi vielä enemmän olevansa vastuussa musta, sillä meidän vanhemmat olivat harvoin kotona töidensä takia.
– Älä sä siitä huolehdi, tää tarjonta vuokra-asuntojen suhteen ei täälläpäin oo mitenkään kauheen laaja, että saatat sä joutua kestämään mua vaikka kuinka kauan, Sami totesi ja taitteli lehden sivuun.
– Niinhän sitä vois tietysti luulla että 17-vuotias osais pitää huolta itsestään, mutta sun harkintakyvystä ei tunnetustikaan oo ees munakupin täytteeks, Sami jatkoi virnuillen.
– Haistas ny, tiuskaisin, vaikka tiesinkin Samin vain pilailevan.
– Hyvältä tuoksuu.
Näytin veljelleni kieltä erittäin aikuismaisesti, kun ovikello soi. Sami vain kohotti toista kulmakarvaansa, joten mä nousin ylös ja lähdin avaamaan ovea.
Avasin oven ja jäin tuijottamaan. Kynnyksellä seisoi päivettynyt ruskea hiuksinen poika, joka tuijotti mua sammaleen vihreillä silmillään ja nauroi mun järkyttyneelle ilmeelleni. Toivuttuani ensi järkytyksestä kiljaisin riemusta ja hyppäsin pojan kaulaan.
– Teemu! Mä luulin, että sä tuut vasta huomenna! puhisin naama pelkkänä hymynä.
– Multa saattoi lipsahtaa väärä päivämäärä, mutta sun ilmees oli ainakin näkemisen arvoinen, poikaystäväni nauroi ja painoi suukon mun hiuksiini.
Nousin varpailleni suudellakseni pojan huulia ja tämä vastasi innoissaan suudelmaan, mutta pian jo tuuppasi mua hellästi vähän kauemmas.
– Etkö sä meinaa ollenkaan päästää mua sisälle? Teemu nauroi.
Tartuin poikaa kädestä ja vedin perässäni eteiseen. Teemu puolestaan sulki oven perässään ja polkaisi valkoiset kenkänsä jaloistaan.
– Sä oot ruskettunu, tokaisin kateellisena ja Teemu loi muhun ”ihanko tosi?”-katseen.
– Sitä se Kalifornian aurinko teettää. Onko teillä ollu hyvät kelit?
– Satanu tyylii koko kesän.
– Katos, katos! Mitä mies? Oot sitte palannu rapakon takaa, Sami tervehti Teemua iloisesti ja taputti tätä selkään, kun poikaystäväni istui hänen viereensä.
Virnistin itsekseni. Sami ei ollut sietänyt Teemua silmissään kun me alettiin seurustella, sillä Teemu oli mun ensimmäinen poikaystäväni Tommin jälkeen. Samin asenne oli kuitenkin muuttunut, kun oli huomannut ettei Teemu muistuttanut Tommia ollenkaan, paitsi ehkä vähäsen ulkonäöltä. Lisäksi Teemu oli ollut mun tukenani Tommin ilmestyttyä kaupunkiin.
– Onks sun nälkä, haluisiks sä jotain? kysyin Teemulta.
– Ihan sama.
– Ja palvelu pelaa, kyllä äijän nyt kelpaa, Sami naurahti.
– Oo sä ny kerrankin hiljaa, mulkaisin Samia ja ojensin Teemullekin omenan.
– Miten vain armas siskoni haluaa. Muistakaahan olla sitten siivosti ja pitäkää mielessänne, että mäkin olen kotona. Mä en nyt oikein jaksais kuunnella nuoren parin hempeilyjä, Sami nauroi, kulautti viimeisetkin kahvin jämät kurkustaan alas.
– Just, ikään kuin et muutenkin kuuntelis oven takana jonkin lasin kanssa, tuhahdin niin hiljaa, että vain Teemu kuuli ja haukkasin omenaani.
|