Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   29.5.12 00:11:12

Huomio naiset! Kahlitkaa miehenne ja poikaystävänne patteriin. Erika on saapunut.

Ihan oikeasti, kaksi ja puoli tuntia Arlandaan laskeutumisesta ja olen jo iskenyt silmäni mieheen. Varattuun mieheen. Jolla on lapsia. Monikossa. Eikä tämä todellakaan ole ensimmäinen kerta.

Eikä siinä sinänsä mitään, minkä sitä ihminen itselleen voi, jos sylkirauhaset aloittavat liikaerityksen, kun silmät rekisteröivät jotain herkullista. Eivät ne välitä sosiaalisista sopimuksista tai moraalisiin arvoihin perustuvista tai yhteiskunnan muuten luomista säännöistä. Sen sijaan ihmisten oletetaan jokseenkin älykkäinä olentoina pystyvän erottelemaan tunteitaan ja suhtautumistaan toisiin ihmisiin näiden suuntaviivojen puitteissa.

Se on vaan välillä pirun vaikeaa.

1. luku

Erika

Vakuuttaakseni teidät siitä, etten ole kauhea miestennielijä ja vamppi, on ehkä parasta, että kerron hieman itsestäni.

Olen aina ollut kauhean kiltti ja kunnollinen. En ole koskaan ollut jälki-istunnossa. Koulumenestykseni on aina ollut tasaista ysiä ja kymppiä. Olin tuskin kännissä ennen kahdeksattatoista syntymäpäivääni. Olin pitkään aivan liian ujo puhumaan vieraille ihmisille, pojista nyt puhumattakaan. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta se on nähdäkseni turhaa – tiedätte tyypin.

Menin suoraan lukiosta yliopistolle opiskelemaan kääntämistä ja tulkkausta. Sitten yhtäkkiä, puskettuani kandin paperit läpi – alle määräajassa, parhain mahdollisin arvosanoin – kyllästyin. Ilmoittauduin poissaolevaksi seuraavaksi kahdeksi lukukaudeksi ja heittäydyin oloneuvottareksi.

Kesti viikon ennen kuin kiltti ja tunnollinen minäni alkoi puskea esiin. Eihän sitä nyt aikuinen ihminen voi noin vain levätä laakereillaan ilman mitään syytä. Niinpä päätin hankkia työpaikan. Ei mitään liian pysyvää kuitenkaan – kaipasin seikkailua vakaan ja varman elämäni vastapainoksi. Seuraavan vuoden ajan työskentelin erilaisissa määräaikaisissa tehtävissä eräässä maahantuontifirmassa, pankissa ja jopa kieltenopettajan sijaisena. Sitten tajusin tarvitsevani muutakin koulutusta kuin kandidaatin paperini, jotka näyttivät lähinnä korostavan kesken jäänyttä maisterintutkintoa jatkokouluttautumisen sijasta.

Aloitin iltaopiskelut liiketalouden koulutusohjelmassa ja samaan aikaan sain töitä eräästä rahoitusalan yhtiöstä. Valmistuin taas määräajassa, joskin nipin napin ja huomattavasti huonommin arvosanoin kuin mihin olin tottunut.

Joka tapauksessa, tämän kahdenkymmenen kahden ikävuoden paikkeille osuneen elämänmullistukseni – jos sitä nyt siksi voi nimittää – sivuvaikutuksena aloin ymmärtää, etteivät asiat ole vain mustia tai valkoisia. Ihan oikeasti, harmaan sävyjä on aika helkkarin monta.

No, eiköhän tämä riitä minusta tällä erää. Puhutaan miehistä, koska siksihän te tätä luette. Ja koska mielestäni on järkevintä käydä asioita läpi kronologisesti, on loogisinta aloittaa alusta.

Lähettäjä: xd 
Päivämäärä:   29.5.12 08:09:49

hyvähyvä!:) jatka ihmeessä!

Lähettäjä: Sani 
Päivämäärä:   29.5.12 15:52:36

hyvä :) jatkoaa ;)

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   29.5.12 20:10:26

Mikael

Tapasin Mikaelin ensimmäistä kertaa aikuisopetuksen perehdytyksessä. Hänen mukaansa, minulle tapaaminen ei jäänyt mieleen. Kuljin koko alkusyksyn ihmeellisessä sumussa, sillä ensimmäinen poikaystäväni oli jättänyt minut. Ilman mitään syytä, ei edes kenenkään muun takia. Olin sydänjuuriani myöten loukkaantunut, sillä tulkitsin sen niin, että hän oli mieluummin yksin kuin minun kanssani.

Erään harvinaisen surkean työpäivän päätteeksi kiiruhdin koululle. Bussi oli myöhässä ja olin ryvettynyt pysäkillä sateessa. Olin myöhässä ja koulun etuovet oli jo lukittu. Yritin kurkistella sisään, mutten nähnyt infossa ketään. Potkin oven alaosaa enemmän turhautumisen johdosta kuin sisään pääsemisen toivossa, joten yllätyin kun ovi aukesi hetken kuluttua.
”Kiitos!” puuskahdin helpottuneena tummatukkaiselle pojalle, joka piti ovea auki.
”Eipä kestä. Tunnille menossa? Vai tulitko sä ostamaan lippuja?”
”Joo tunnille”, mutisin ja haroin otsalleni liisteröityneitä otsahiuksiani.
”Niin, en mäkään ton näköisenä lähtisi bileisiin”, kaveri ilmoitti, kun olin kävellyt jo melkein hissille asti.
”Häh?” käännähdin äkäisesti ympäri. ”Mitä víttua?”
”Nokun sä olet ihan uitettu rotta!”
Tuijotin tyyppiä ällistyneenä. Mikä törppö! Sitten hiuksistani valui vesitippa suoraan silmääni ja purskahdin nauruun. ”Niin taidan olla. Sori, mulla oli vähän huono päivä.”
”Vähän taitaa olla vähän vähättelyä?”
”No okei, mulla oli ihan paska päivä. Okei? Ootko nyt tyytyväinen?” kysyin.
”En. Kurja kuulla. Hei, haluatko sä oikeasti mennä tunnille?”
”No mä olen tänne asti raahautunut. En mä haluaisi keuhkokuumetta ihan turhan takia kuitenkaan.”
”Niin no, mä ajattelin että jos sä haluaisit vaikka kahvia ja kuivat sukat. Etköhän sä ole ansainnut loppuillan vapaata?”
”Niin hitto vie olenkin!” naurahdin.
”Tuu tonne toimistolle. Mun täytyy sulkea vielä lipunmyynti, mutta sitten mä katson sulle ne sukat.”
”Okei. Mä olen muuten Erika.”
”Mä olen Mikke.”

Istuin sohvalle odottamaan, kun Mikke kaivoi kaapista kahvipurkin. Hän pysähtyi puolivälissä ja kääntyi katsomaan minua.
”Ottaisitko sä mieluummin kaakaota?”
”Mulle on oikeastaan ihan sama. Mikä vaan on sulle helpointa”, kohautin olkiani. Mikke rypisti kulmiaan.
”Ihan sama”, hän matki. ”Mä inhoan kun jengille on ihan sama. Haluatko sä kaakaota vai kahvia?”
”Kaakaota sitten”, puuskahdin. Riisuin märän takkini tuolille ja istuin sitten sohvalle. Se oli onneksi harmaa ja nuhjuinen, sillä vaikka farkkuni eivät nyt varsinaisesti olleetkaan ylös asti märät, niiden lahkeet olivat melko rapaiset. Miken lämmittäessä maitoa ja lusikoidessa kaakaojauhetta kuppeihin ehdin hieman tutkailla tyyppiä. Hän oli melko lyhyt, vain muutaman sentin minua pidempi, ja kevytrakenteinen. Katselin hieman kateellisena hänen hoikkaa vartaloaan, sillä minulle oli kesän jälkeen kertynyt melko lailla stressikiloja, ainakin oman käsitykseni mukaan.
”Tuijotatko sä mun persettäni?” Mikke kysyi huvittuneena, kun hän sai minut kiinni vilkuilusta.
”No en!” kiistin, mutta lehahdin varmasti kirkkaan punaiseksi, sillä katseeni oli saattanut harhailla niillä seuduin.
”Ei se mitään, kyllä mäkin tsekkasin sun tissit. Toi sun paita on vähän läpinäkyvä”, hän virnisti. Katsoin alas ja tosiaan, vaalea paitapuseroni oli muuttunut hiukan läpikuultavaksi ja tummat rintaliivini näkyivät sen läpi selvemmin kuin olisin toivonut. Hiton pyykkipäivä.

”Eikö sun pitänyt mennä johonkin bileisiin?” havahduin kysymään, kun olimme jaaritelleet niitä näitä hyvinkin pari tuntia. Aika oli kulunut nopeasti, mutta Miken kännykän piippaus havahdutti minut huomaamaan, kuinka paljon kello jo oli. Mikke vilkaisi puhelintaan nopeasti.
”Itseasiassa mun pitäisi kyllä lähteä kotiin. Mutta hei jos sä haluut mennä sinne bibsuihin piipahtamaan, niin mä voin kyllä heittää sulle yhden lipun”, hän sanoi.
”Mihin?” naurahdin.
”No niihin bileisiin”, Mikke pyöräytti silmiään.
”Sä sanoit bibsuihin. Ehkä tyhmin sana, jonka oon koskaan kuullut!”
”No oi voi”, Mikke hymyili.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   29.5.12 20:38:13

hahah vähä loistava! jään todellaki lukemaaan :)

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   29.5.12 22:48:11

Aleksi

”Mä haluan nähdä sen matsin!” puhisin Karolle. Siskoparkani, eihän se hänen vikansa ollut, ettemme olleet vielä saaneet ostettua uutta telkkaria. Odotin räjähdystä, jota ei kuitenkaan tullut.
”No tule mukaan sitten. Mä joudun kuitenkin katsomaan sen, Ottoa on ihan turha yrittää kammeta irti sohvasta”, Karo tuhahti. Minua alkoi yhtäkkiä ujostuttaa.
”Voin mä mennä johonkin pubiinkin”, esitin.
”Älä viitsi marttyroida, ei susta tule pyhimystä kuitenkaan. Tuu nyt tai me myöhästytään.”

Jouduimme juoksemaan bussiin, sillä Karo halusi vielä käydä ostamassa mäyräkoirallisen bisseä.
”Sanotaan että ne on sulta, niin ne ehkä sietää suakin”, Karo kiusoitteli, kun lysähdimme penkille. Jäimme bussista varttia myöhemmin ja Karo rupesi tähyilemään ympäriinsä.
”Hmmm.”
”Mitä ’hmmm’? Jäätiinkö me väärällä?” hätäännyin ja kaivoin kännykkäni esiin.
”Ei, mutta mä en muista mihin suuntaan se on”, Karo totesi tyynesti. ”Hei mä olen käynyt täällä kerran! Ja sillon oli pimeetä sitä paitsi. Ja lunta. Mä soitan Otolle!”

Karo soitti poikaystävälleen. Hän nauroi ja ilmehti ja huitoi minua sitten seuraamaan itseään.
”Kai me osataan. Mikä numero se on? Höh, no joo joo. Hei! En mä nyt ihan ääliö ole. No joo-o. Mä en sitten halua nähdä mitään likaisia kalsareita siellä. Taas. Te ootte hei aikuisia ihmisiä. Niin. Hei mutta me ollaan kohta perillä.” Karo sujautti kännykän taskuunsa ja virnisti sitten minulle. ”Miehet on ääliöitä.”
”Kenen luo me nyt oltiin menossa?”
”Aleksin. Se on Oton kaveri.”
”Ja sille on ihan ok, että sä raahaat mutkin sinne?” varmistin.
”No on! Mehän ollaan ihania.”
”Millanen se on?”
”Ai meinaatsä että onko sekin ihana?” Karon silmissä välkähti ilkikurisesti.
”No en! Musta on vaan outoa kutsua itsensä jonkun ventovieraan luo!”
”Eihän ole. Ja teoriassa mä käskin Oton kutsua sut ja mut. Ja on se musta aika.”
”Ai on mitä?”
”Ihana.”
”Just.”

Jimmy

”Ootko sä vapaa ensi viikon perjantaina?” pomoni Tauno kysyi. Hän taisi nähdä huolestuneen kulmien rypistyksen, jota en täysin onnistunut estämään, sillä hän naurahti hyväntahtoisesti. ”No ei sillä tavalla. Istu alas.”
”Laitanko mä oven kiinni?” kysyin hiukan epävarmana.
”Ei sun tarvitse. En mä meinaa ahdistella sua.
”Hah. Luuletko sä, että mä laittaisin oven kiinni siinä tapauksessa että sä meinaisit?”
”Etpä vissiin. Onko sulla menoa?”
”Ensi perjantaina?”
”Niin.”
”Ei”, vastasin mietittyäni asiaa hetken.
”Tulisitko sä sitten illalliselle?”
”Siis häh?”
”Meille tulee jengiä muista pohjoismaista käymään ens torstaina. Meillä on aika pitkät kokouspäivät, mutta perjantaina me ajateltiin mennä syömään. Niin että haluaisitko sä tulla mukaan?”
Tiesin tämän ”jengin” olevan pohjoismaisia osastonvetäjiä, sen verran olin seurannut kirjeenvaihtoa aiheesta, ja vaikka ihmettelinkin kutsua, en ollut tarpeeksi hölmö kyseenalaistaakseni sitä.
”Haluaisin.”

Olin yllättävän vähän hermostunut. Olin nähnyt nämä muiden maiden johtajat vilaukselta muutamaankin otteeseen ja olivat he piipahtaneet osastollakin tervehtimässä meitä. He olivat kaikki Taunon tyyppisiä, kolme-neljäkymppisiä miehiä hyvin istuvissa puvuissaan, eivätkä vaikuttaneet mitenkään tavallista tallaajaa kummemmilta tyypeiltä. Jens ja Morten olivat kuin veljekset – en ollut ihan varma kumpi oli kumpi. Ja Jimmy. Jimmy, joka sai pelkällä hymyllä ja kädenpuristuksella perhoset lentelemään vatsassani, vaikka oli vanha ja minä varattu.

Lähettäjä: Sani 
Päivämäärä:   30.5.12 17:06:10

tosi hyvä! :)

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   30.5.12 22:06:10

2. luku

Olen aina ollut sitä mieltä, että pettäminen on väärin. Ehdottomasti. Jos haluaa olla jonkun kanssa, pitää joko olla vapaa tai jättää joku toinen. Helppoa. Ja varattuihin miehiin ei kosketa. Koska joku muu ehti ensin. Vähän niin kuin alennusmyynneissä. Vaatteita on rajoitettu määrä. Se joka ehtii ensin, valitsee ensin. Kun etsin mekkoa ylioppilasjuhliini, löysin yhden aivan ihanan. Siinä vain ei ollut kokoa. Menin kassalle kysymään, olisiko jossain toisessa myymälässä minun kokoani ja voisiko sen mahdollisesti varata, mutta ei. Koulussa eräällä rinnakkaisluokkalaisella tytöllä oli se mekko. Minun mekkoni. Mutta hän näki sen ensin, joten se siitä. Finders keepers. Niin kuin miestenkin kanssa. Mutta – ja tämä on suuri MUTTA – jos olisin nähnyt sen mekon kaupassa samaan aikaan kuin se rinnakkaisluokkalainen, olisin vängännyt siitä mekosta. Ehkä.

Mikael

”Sä et koskaan soita mulle”, Mikke nurisi, kun soitin hänelle pääsiäismaanantaina.
”Justhan mä soitin!”
”No niin, mutta yleensä.”
”Arvaa huvittaako soitella, kun heti tulee kauhee avautuminen”, nauroin.
”Soittaisit useemmin nii ei tarttis avautua.”
”Sä soitat ite niin usein, etten mä ehdi. Ja musta aina tuntuu, että mä häiritsen sua.”
”Ethän häiritse”, Mikael kuulosti ja vaihtoi onneksi tyytymättömän jurnutuksensa ilahtuneeksi jutusteluksi.
”Mulla oli kyllä ihan asiaa”, katkaisin hänen jaarittelunsa lyhyeen.
”Niin, et kai sä muuten soittaisikaan”, Mikke piikitteli, mutta hyväntahtoisesti.
”Tuki suus. Lähde mun kanssa lenkille”, ehdotin. Mikke huokaisi.
”En mä nyt millään pysty. Helena on käymässä sen vanhemmilla ja mä oon Iinan kanssa kotona”, hän pahoitteli. ”Me oltiin itse asiassa just menossa iltapalalle.”
Oli minun vuoroni huokaista.
”Just tota mä tarkoitin.”
”Ai mitä?”
”Että mä aina häiritsen sua. Ainakin me ehditään puhua kunnolla sillon kun sä soitat”, totesin.
”Hei toi ei oo reilua. Etkä sä häiritse mua koskaan. Mä tykkään puhua sun kanssa!”
”Niin mäki sun, mutta… Äh. Soittele sitten, kun sulla on paremmin aikaa.”
”Nomutta. Suutuitko sä nyt?”
”En. Mee syöttämään Iina, mä lähden sinne lenkille. Mennään vaikka kahville ens viikolla?”
”Tai sitä seuraavalla?”
”Tai sitä seuraavalla.”
”Okei. Soitanko mä sulle?”
”Teeppä niin.”

Aleksi

Kiiruhdimme sateesta rappukäytävään kikattaen ja ravasimme sitten rappuset kolmanteen kerrokseen. Karo rämpytti ovikelloa ja Otto päästi meidät sisään.
”Märkiä tyttöjä”, Aleksi ihasteli tullessaan myös eteiseen vastaan.
”Ja kuumia”, lisäsin nauraen, sillä tunsin suorastaan hohkaavani lämpöä juostuani portaissa. Kesäsade oli tullut täysin yllättäen ja kastellut meidät päästä varpaisiin.
”Te tarviitte vaihtovaatteet”, Otto totesi. Aleksin katse pyyhkäisi nopeasti nurkkaan, jossa vaateläjä toimitti pyykkikorin paikkaa. Sitten hänen ilkikurinen katseensa kohtasi minun katseeni ja hän katosi makuuhuoneeseensa.
”Tossa. Jos haluutte kalsaritkin, niin saatte kyllä kaivaa tosta kasasta”, hän ilmoitti palatessaan parin t-paidan ja housujen kera.
”Eikö sulla ois shortseja?” kysyin toiveikkaana. Aleksi oli tuonut kahdet verkkarit, joissa ainakin minä uskoin paahtuvani.
”Mä otan verkkarit, kiitos. Mulle tulee vähän vilu nyt jo”, Karo kiitti.
”Jos ei noi kelpaa, niin ainahan sä voit olla ilman housuja, ei jätkiä varmaan haittaa”, Aleksi naurahti. Samalla hän kuitenkin kääntyi kannoillaan ja haki minulle shortsit.
”No, nyt te ette sitten oo ainakaan kuumia enää”, Jukkis totesi peremmältä.
”Suus kiinni. Ja pois mun paikalta”, määräsin.

Ajauduin puoliajalla kiivaaseen väittelyyn Aleksin kanssa ja aloin jo oikeasti hermostua, kun hän puhkesi leveään virnistykseen.
”Sä oot ihan mahtava oikeesti.”
”Ai?” vastasin epäilevästi. ”Kuin?”
Siihen Aleksi ei kuitenkaan enää vastannut, vaan iski minulle silmää ja nousi hakeakseen jääkaapista uuden kaljan.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   31.5.12 07:42:54

Tykkään tosi paljon, jatkoa! :)

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   31.5.12 08:36:33

Jimmy

Illallisella tajusin Tauon pyytäneen minut mukaan ennen kaikkea tasapainottaakseen illan sukupuolijakaumaa. Osastomme oli melko miesvaltainen, eikä naisia näköjään pohjoismaisestikaan liiennyt illanviettoihin, totesin. Istuin tiiminvetäjäni Villen ja Jimmyn välissä ja minulla oli kauhean hauskaa. Ville viihdytti enimmäkseen oikealla puolellaan istuvia vieraita, joten minä jutustelin Jimmyn kanssa. Hän oli todella miellyttävä pöytäseuralainen: hän huolehti niin vesi- kuin viinilasini täyttämisestä ja hänen kanssaan oli hauska jutella. Hänen ääntään ja soljuvaa ruotsalaista aksenttiaan kuunteli ilokseen, minkä lisäksi hänen huumorintajunsa oli virkistävän oivaltavaa. Hän kommentoi viereisten pöytien ihmisiä madaltaen ääntään ja nauroi usein ja tarttuvasti.

Kun muut alkoivat suunnata jatkoille, minä päätin lähteä kotiin. Aloin olla jo hieman enemmän humalassa kuin työpiireissä halusin, ja etenkin Villen näkeminen melkoisessa laitamyötäisessä alkoi olla enemmän kuin vähän epämukavuusalueellani.
”Ootko sä nyt ihan varma?” Tauno kysyi ehkä kolmatta kertaa, kun jättäydyin itsepäisesti jälkeen Kampissa. ”Yksi drinkki vielä?”
”Eikun mun täytyy oikeasti kyllä mennä nyt. Mulla on tentti maanantaina”, kieltäydyin jälleen. Siihen mennessä porukan mielenkiinto ryhmän kokoa kohtaan oli pienentynyt siinä määrin, että vilkutin vain hyvästiksi. Käännyin jo lähteäkseni, mutta pysähdyin, kun tunsin käden olkavarrellani. Jimmy.
”Kiitos ihastuttavasta seurasta”, hän sanoi naurua äänessään. Tuijotin avuttomana hänen sinisiin silmiinsä enkä saanut sanaa suustani. Jimmy veti minut lähemmäs puolittaiseen halaukseen ja antoi poskisuukon molemmille poskilleni.
”No problem”, kuiskasin ällistyneenä.

Mikael

”Sä oot taas myöhässä”, huomautin Mikelle, kun hän istui pöytääni.
”No aijaa. Víttu mikä päivä”, hän puuskahti mutta hymyili minulle nopeasti asetellessaan takkinsa tuolin selkänojalle.
”Mä inhoan odottamista”, jatkoin jupinaa, joskin melko hyväntahtoisesti.
”Mitäs oot aina ajoissa. Haluutko jotain?”
”Vartin mun elmästä takaisin?”
”En oo varttia myöhässä! Oho, perhana. Sori oikeesti.”

”Miten se sun säätö?” Mikke kysyi kun istui uudestaan alas, tällä kertaa kahvin ja jäätelöannoksen kera.
”En mä tiedä. Ei se soittanut mulle”, huokaisin.
”Pelle”, Mikke tuomitsi.
”No ei aina voi voittaa”, kohautin olkiani.
”Ei niin jos on pelle.”
”Eihän”, naurahdin. ”Enkä mä tiedä.. Ei mua kauheesti kyllä haittaa.”
”Mä en ymmärrä miks joku voi olla niin tyhmä ettei haluu soittaa sulle. Ethän sä Laten perään haikaile?”
”No en!” huudahdin välittömästi. Liian nopeasti. ”En. Siitä nyt ei varsinkaan tullu yhtään mitään”, lisäsin rauhallisemmin.
”Hyvä.”
”Miten niin?”
”Late on mun hyvä kaveri. Sä oot mun hyvä kaveri. En mä haluu, että se satuttaa sua”, Mikke totesi.
”Tai mä sitä?”
”Se kyllä ansaitsisi sen.”
 

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   31.5.12 08:38:23

Laitan vielä toisen pätkän nyt varastoon. Seuraavan kerran pääsen varmaan päivittämään vasta sunnuntaina, kun mamma tulee viettämään pitkää viikonloppua mun luo tänään! :)

3. luku

En ole koskaan pitänyt itseäni kauhean erityisenä. Älkää käsittäkö väärin, omasta mielestäni olen maailman paras tyyppi ja ihmettelen, etteivät kaikki halua olla kanssani. En ole kuitenkaan koskaan ajatellut itseäni ihmisenä, joka kiinnostaisi ihmisiä. Nuorempana suunnittelin aina, että joku kohtuullisen epäruma ja nössykänlainen miehenpuolikas jossain vaiheessa kosisi minua, menisimme naimisiin ja hankkisimme asuntolainan ja hyvässä lykyssä muutaman lapsen. Sitten tietenkin murrosikä iski minuun myöhässä, teki minusta keskivertoa kurvikkaamman ja kaiken kaikkiaan puoleensavetävän. Kandin papereiden jälkeen löysin itseni ja nyt neljännesvuosisadan kynnyksellä tiedä vihdoin kuka olen ja mitä haluan.

Harmi vain, että enemmistön mielestä haluan vääriä asioita.

Mikael

Mikael soitti minulle, kun pääsin tentistä. Juttelin hänen kanssaan koko kotimatkan, kauppreissun ja vielä siinäkin vaiheessa, kun yritin saada kenkiä jalastani. Kun olin saanut takin naulakkoon, puhelin piippasi.
”Hei mun täytyy lopettaa. Mä luulen, että mun akku loppuu ihan kohta”, pahoittelin.
”Ei se mitään. Tää auttoi jo. Soitellaan taas”, Mikke vastasi. Kun painoin punaista luuria, tajusin piippauksen olleen akkuvaroituksen sijasta koputustoiminto.
”Kato moi!” tokaisin pirteästi.
”Oletko sä puhunut kaksi tuntia puhelimessa?” Lotta tivasi.
”En tosiaankaan”, naurahdin, mutta vilkaistuani kelloa nolostuin hiukan. ”Tai kappas, melkeen joo.”
”Juorusitko sä taas Miken kanssa tuntikaupalla?” ystäväni ääni oli paheksuva.
”Joo. Sillä oli vähän suhdehuolia.”
”Niin varmasti. Se tykkää susta.”
”Eihän. Me ollaan vaan tosi hyviä kavereita”, naurahdin.
”Se soittelee sulle koko ajan ja te näätte vähintään kerran viikossa!”
”Se on hei yks mun parhaita kavereita.”
”Et sä mulle niin usein soittele”, Lotta tuhahti.
”En mä soita sillekään. Älä nyt oo hölmö. Se on naimisissa.”
”Niin, naimisissa. Ei kuollut.”
”Hei haloo. Niillä on lapsi. Parin kuukauden päästä kaksi. Me ollaan vaan kavereita. Oliko sulla muuten jotain oikeetakin asiaa?”

Muistin Lotan kanssa käymäni keskustelun, kun näin Miken seuraavan kerran.
”Sä olet laihtunut”, totesin.
”Sä et. Oot possuillu taas”, Mikke naurahti.
”Häpeä”, tuhahdin. ”Lotta väittää, että sä tykkäät musta.”
Mikael katsoi minua huvittuneena tummien kulmiensa alta.
”Totta hitossa mä tykkään susta. Sä oot mun paras kaveri. Tai siis, yks parhaista”, hän vastasi.
”Niin mä sanoin. Mutta se ei uskonut.”
”Jaa.”
Sen enempää Mikke ei kommentoinut asiaa. Tutkin hänen kasvojaan ja mietin, mitä tekisin, jos hän pitäisikin minusta muuten kuin ystävänä. Hän oli tosiaan mieheksi jotenkin hentoinen ja totesin jälleen, että minun oli korkea aika vähän kohottaa kuntoa ja pudottaa painoa. Ruskeat silmät ja otsalle putoavat tummat hiukset olivat toki vetoavat, mutten jotenkin osannut ajatella Mikkeä muuna kuin parhaana ystävänäni.
”Mitä sä kyyläät?” hän kysyi ja nyrpisti koko naamansa esittämään intensiivistä tuijotusta.
”Mä vaan katoin sua”, vastasin.
”No mitäs tykkäät?”
”Sä näytät ihan Mowglilta, kävisit parturissa”, irvistin, mutta sulin sitten hymyyn.
”Mä tykkään kun sä naurat. Sä oot niin kaunis silloin”, Mikke hymyili tyytyväisenä.

Lähettäjä: Sani 
Päivämäärä:   31.5.12 16:08:58

mitä noi tummenetut nimet tuol on? :O

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   2.6.12 20:27:07

Sani, aina sen ihmisen nimi, josta seuraavat kappaleet kertoo, on boldattu.

Aleksi

Toinen puoliaika oli ollut suhteellisen tylsä ja olimme keskittyneet lähinnä huutelemaan herjoja omille pelaajillemme ja avustavien erotuomareiden väitetylle epäpätevyydelle. Jossain vaiheessa katseeni osui Karoon ja huomasin hänen hymyilevän minulle hieman.
”Mitä?” kysyin häneltä.
”Ei mitään. Sä näytät viihtyvän”, hän totesi tyytyväisenä.
”Totta kai mä viihdyn, meillähän on ihan mieletön kisakatsomo!” naurahdin.

”Erika, otatko sä vielä kaljan?” Aleksi huikkasi keittiöstä.
”Voisin mä vaikka ottaakin”, vastasin. Hetken kuluttua poika – tai pitäisi kai sanoa mies – palasi keittiöstä tölkin ja lasin kanssa. Jälkimmäisen hän ojensi minulle samalla kun hörppäsi itse tölkistään. En voinut olla naurahtamatta.
”Vähänkö söpöä.”
”Ite oot. Mikä muka?” Aleksi ähkäisi.
”Sä toit mulle lasin!”
”Etkö sä olis halunnut?”
”Tölkistä mä oon tähänkin asti juonut. Sä joudut tiskaamaan!” huomautin.
”Mä ajattelin, että kun kerrankin on oikeita ihmisiä kylässä, eikä vaan noi ääliöt. Niin vois yrittää vähän isännöidäkin.”
”Oih.”
”Äläkä sano taas, että söpöä..!” Aleksi varoitti.
”Ei sitten”, nauroin. ”Mutta kiittää mä varmaan saan?”
”No ehkä just ja just”, Aleksi hymyili takaisin. Katsoimme hetken toisiamme, kunnes minua alkoi yhtäkkiä ujostuttaa ja käänsin katseeni lasiin. Vilkaisin hetken kuluttua sivusilmällä Aleksiin päin ja tunsin miellyttävän jysähdyksen vatsassani, kun hän näkyi olevan samoissa puuhissa.

Seuraavassa kisakatsomossa en meinannut pystyä keskittymään peliin ollenkaan. Karo oli turhautunut minuun kotona, kun olin tuhrannut melkein tunnin valmistautumiseen.
”Mitä sä oikein pynttäydyt, siellä on vaan Otto ja Aleksi ja niiden idarit kaverit”, hän oli pyöritellyt silmiään.
”No kai mä saan silti näyttää ihmiseltä, häh?” olin vastannut hilpeästi. Aleksilla käyttäydyinkin sitten kuin ensimmäistä kertaa ihastunut teinityttö. Olin hiukan hermostunut ja jopa ujonpuoleinen. Onneksi tällä kertaa ei satanut, sillä vaalea hameeni olisi ollut katastrofaalinen märkänä. Yritin olla tuijottamatta Aleksia kauheasti, mutta se osoittautui virheeksi viimeistään siinä vaiheessa, kun katseeni osui hänen pohkeisiinsa.

Jimmy

Taksini ehti tuskin pysähtyä toimistorakennuksen eteen, projektipäällikkömme Aliisa tuli halaamaan minua.
”Ihanaa, että sä tulit!” hän hymyili leveästi.
”No hei, vähänkö hieno tilaisuus. Ei mulla tällaisia ihan liikaa ole tyrkyllä”, nauroin. Nauroin nykyään kauheasti. Aliisa poltti tupakkansa loppuun ja paimensi minut sitten sisälle ja hissiin. Neljännessä kerroksessa kuljimme kahden lasioven lävitse ensin yhteen käytävään, ja sitten kolmannen oven kautta toiseen.
”Mä en koskaan opi kulkemaan tänne omin nokkineni”, ennustin.

Aliisa esitteli minut tiimille, mutta päähäni tarttui tuskin yhtäkään nimeä. Ensinnäkin tiimiläisiä oli parisenkymmentä, toiseksi he olivat miehiä. Toinen toistaan paremman näköisiä. Puvuissa. Ja tietysti ulkomaiset nimet jäävät aina huonommin muistiin. Aliisa näytti minulle paikkani, mutta jätti minut sitten erään Henrikin hoiviin ja kiiruhti palaveriin. Taisin näyttää hieman pölähtäneeltä, sille Henrik nauroi hyväntahtoisesti.
”Tässä on sun tunnukset ja salasanat ja muut, mutta haluaisitko sä käydä ensin vaikka hakemassa kahvia?”
”Ja tack, gärna!” hymyilin kiitollisena ja sain vastaukseksi entistä leveämmän hymyn.
”Mä tulen näyttämään sulle, missä meidän kahvihuone on.”

Kahvihuone oli mielestäni terminä vähättelyä. Tila oli mielestäni jotenkin loungemainen mataline ja pulleine nojatuoleineen, designpöytineen ja tyylikkäine kahvinkeittimineen. Henrik näytti minulle, miten kone toimi, mutta lähti sitten lähettämään jotain raporttia johonkin. Minä odottelin juomani valmistumista, kun kuulin askelia takaani.
”Hei, miten menee?” lämmin ja hyväntuulinen tervehdys kuului. ”Hienoa, että me saatiin vähän naisvahvistusta!”
”Mitäs tässä, tulin heti hakemaan kahvia”, hymyilin. Mies oli ehkä kolmenkymmenen viiden, hänellä oli vaaleanruskeat hiukset ja kirkkaat, harmahtavan siniset silmät. Sipaisin automaattisesti hiukseni toiselta puolelta korvan taakse ja kohensin ryhtiäni.
”Hei. Sä olet ollut aika pitkään näissä hommissa Suomessa, eikö niin?” mies kysyi. ”Taunon aikoina jo?”
”Joo, mä olin silloin jo määräaikaisena”, myönsin. Kaverissa oli jotain tuttua.
”Tauno on vähän niinkun mun sensei”, mies virnisti. ”Jimmy”, hän sanoi ojentaen kätensä.
”Niin, sä olit silloin Helsigissä. Sä istuit mun vieressä Groteskissa”, muistin.
”Niinpä taisin. Kiva nähdä taas”, Jimmy hymyili leveästi ja tiesin olevani pulassa.

Lähettäjä: Sani 
Päivämäärä:   3.6.12 09:04:48

kiva :) Oliks Erika nyt nois molemmissa pätkissä, vai vaihtusko se henkilö? :DD

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   3.6.12 17:56:59

Hmmmm, onks tää näin sekava? Erika on päähenkilö ja näin ollen kertojana koko ajan.

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   3.6.12 19:50:11

Vielä tarkennuksena, että tässä siis hypitään ajassa edes takaisin näiden kolmen miehen välillä.

4. luku

No niin, nyt kun olennaisimmat alkuasetelmat on käyty läpi, on aika siirtyä hieman mehukkaampiin ja hankalampiin vaiheisiin. Miten kiltti, korkeilla moraalikäsityksillä varustettu kympin oppilas ja jokaisen anopin unelmaminiä ihastuu varattuun mieheen? Useampaankin. Ja jopa rakastuu. En olisi koskaan uskonut sanovani tätä, mutta uskon, että jokaisella ihmisellä on tietty limiitti. Sanotaan vaikka Se Oikea, niin kliseistä kuin se onkin. Tarkoitan vain, että jokaisella ihmisellä on joku ihminen, jonka takia hän on valmis rikkomaan sääntöjä. Valmis menemään pidemmälle kuin on sallittua. Tekemään kaikkensa. Ne, jotka väittävät olevansa moisen yläpuolella, eivät ole tavanneet sitä oikeaa henkilöä. Sitä, jonka saadakseen he tekisivät mitä tahansa. Tai sitten he ovat niitä onnekkaita, jotka ovat löytäneet sen täydellisen puoliskonsa ensimmäisenä. Tai tyytyvät vähempään.

Mikael

Olimme porukalla juhlimassa Laten valmistujaisia ja oli aika siirtyä jatkoille. Tungin tilataksin perimmäiseen nurkkaan, jotta saisin olla rauhassa. Mikael oli pitkin iltaa muistutellut, että halusi puhua kanssani, ja näyttänyt kovin synkeältä. Kun vilkaisin, kuka viereeni istui, en yllättynyt nähdessäni juuri Miken.

”Mä poistin sun numeron mun kännykästä”, hän sanoi hiljaisella äänellä. ”Etten mä soittaisi sulle enää.
”Mitä? Miks ihmeessä?” yllätyin.
”Mä tykkään susta ihan liikaa. Mä ajattelin, että ois parempi, jos me ei oltais sillain tekemisissä.”
”Sä… Mitä?” kysyin järkyttyneenä. Mikael vilkaisi nopeasti ympäri taksia ja teki hyssyttelevän eleen.
”Ei sitä kestänyt kuin viis minuuttia, sitten mä soitin numerotiedusteluun, että mä sain sen takaisin.”
Olin liian hämmentynyt sanoakseni mitään, joten käännyin tuijottamaan ikkunasta ulos. Mikke oli vihjannut jotain saman suuntaista edellisellä kerralla, kun olimme olleet porukalla ryyppäämässä, mutta olin pistänyt sen humalatilan ja lähestyvän valmistumisen piikkiin. Nyt hän näytti kuitenkin olevan ilmeisen tosissaan. Hän ei viitsinyt puhua ääneen enempää, mutta kirjoitteli pitkät pätkät selityksiä kännykällään ja näytti sitten niitä minulle. Ennen pitkää tajusin kyyneleiden valuvan pitkin poskiani. Pyyhin ne kiukkuisesti pois ja kieltäydyin lukemasta enempää.

”Erika hei, voidaanko me puhua?” Mikke kysyi hiljaa, kun taksi alkoi hiljentää.
”Muut ihmettelee, jos me ei mennä”, sanoin jäykästi. Yritin palautua shokista, mutta turhaan. Nousin taksista ja Mikke nappasi minut saman tien käsivarresta sivuun.
”Me käydään Erikan kanssa nostamassa rahaa”, hän ilmoitti ja alkoi taluttaa minua pidemmälle. Kävelimme hyvän matkaa, ainakin muutaman korttelin, ennen kuin Mikke pysähtyi torin laidalle.
”No niin”, hän huokaisi raskaasti.
”Mitä sä vielä haluat? Jos sä et halua olla mun kanssa missään tekemisissä, niin voit ihan hyvin alottaa sen nyt”, sanoin purevasti ja käänsin hänelle selkäni. Olin perinpohjaisesti loukkaantunut.
”Kyllä mä haluan, mutta… Se on kauheen vaikeeta.”
”Ei voi mitään! Et sä voi noin vaan hylätä mua! Mä en oo tehnyt mitään! Et sä saa hylätä mua. Et sä saa jättää mua”, huusin ja tunsin kyyneleiden taas tulvineen esiin. Mikael yritti rauhoitella minua, mutta minusta tuntui yhtäkkiä, etten saanut henkeä. En millään voisi kestää hänen menettämistään ja tunsin suunnatonta pelkoa ja suuttumusta siitä, että hän edes ajatteli sellaista. Hän yritti selittää asiaa monelta suunnalta, mutta minä en halunnut kuunnella. Olin liian peloissani ja vihainen. Väitin vastaan kaikkeen, kunnes Mikke yhtäkkiä sai tarpeekseen ja suuteli minua lujasti suulle. Ällistyin niin, että hiljenin.
”Noniin. Kuuntele nyt, jooko?” hän pyysi.

Sitten sain kuulla koko jutun. Kuinka hän oli ihastunut minuun, oli ollut jo yli vuoden. Miten hän oli ajatellut sen ensin menevän ohi, mutta ei se mennytkään niin. Olin päivä päivältä ihanampi ja kauniimpi ja rakastettavampi. Helenaa Mikael ei juurikaan maininnut, ei suoranaisesti.
”Mä alan vaan olla siinä pisteessä, että mun on kauhean vaikeeta olla vaan sun kaveri, kun mä haluaisin olla paljon enemmän. Eikä meistä kuitenkaan voi koskaan tulla mitään”, hän sanoi lopulta.
”Mutta”, protestoin voimattomasti. ”Sä oot mun paras ystävä.”
”Ja sä oot mun. Ja mä haluan pitää sut sellaisena”, Mikke vastasi hiljaa.
”Ei se onnistu, jos me ei koskaan nähdä eikä puhuta.”
”Niin. Mutta jonkun ajan päästä se vois olla niin. Kunhan mä pääsen susta yli.”
”Mutta ei se oo enää sama”, nyyhkäisin ja painauduin Miken kylkeen kiinni. Hän kietoi kätensä ympärilleni ja silitti hiuksiani.

Lähettäjä: Sani 
Päivämäärä:   3.6.12 21:23:52

ok, nyt kaikki on selvää :) jatkoa vaan!

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   5.6.12 00:43:10

Kivasti sujuu kesäfiilistely, kun kuuntelee tätä :)

Aleksi
”Mä olen antanut itseni ymmärtää, että Aleksi seurustelee?” kysyin Karolta, kun palasimme matsin jälkeen kotiin. Karo äännähti vähättelevästi ja mutristi suutaan.
”No kuka se Ilona sitten on, jonka se on maininnut pari kertaa?”
”Ei ne mun mielestä seurustele. Siis kyllä ne tapailee, mutta.. En mä tiedä”, hän selitti.
”Aa, okei”, vastasin tavoitellen välinpitämätöntä sävyä.
”Siksikö sä tälläydyit tuntikaupalla tänään?” Karo kiljahti ilahtuneen kuuloisena.
”Öh”, ähkäisin.
”Mähän sanoin, että se on ihana!” Karo hihkaisi.
”Joo. Ja varattu”, jupisin.
”En väittäis.”
”Ai?” kysyin jatkaen samaa linjaa. ”No kerro nyt lisää!” äyskähdin sitten, kun Karo ei sanonut mitään.
”No ei ne ole kauaa deittailleet. Että ei sitä nyt oo kirkossa kuulutettu”, sisareni huomautti. Sanavalinta sai minut kohottamaan kulmiani, mikä puolestaan sai Karon tirskahtamaan. ”En mä tarkoittanut sillain.”
”Niin, etpä kai”, huokaisin. Miksipä olisi.
”Mitä sä aiot?” Karo kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Katotaan nyt.”

Jimmy

Keskiviikkona Henrik, tukeni ja turvani, jäi kotiin potemaan flunssaa ja jätti minut ilman opastusta. Järjestelmätunnukseni eivät toimineet ja Aliisa oli lentänyt loppu viikoksi Suomeen hoitamaan projektia sieltä käsin. Kukaan ei oikein tiennyt, mitä minun kanssani olisi pitänyt tehdä, joten päädyin selailemaan Aftonbladetin nettisivuja.
”Laatulukemista, huomaan ma.” Jimmy oli ilmaantunut huomaamatta viereeni. ”Sun tunnarit ei kuulemma toimi?”
”No ei”, huokaisin.
”Saanko mä katsoa?” hän kysyi.
”Sen kun”, myönnyin ja samassa hän jo nojautui ohitseni koneelle. Jähmetyin paikoilleni ja tunsin sydämeni alkavan hakata hiukan nopeammin. Vastineeksi huomasin pidättäväni hengitystä, kenties peläten, että Jimmy kuulisi muuten jotain.

Jatkoin muina naisina hengittämistä ja vedin hitaasti ja hiljaa keuhkoihini Jimmyn hajua. Hän tuoksui yksinkertaisesti puhtaalle. Saippualle ja jotenkin raikkaalle. Hänellä oli yllään mustat farkut ja punainen pikeepaita, joka paljasti ruskettuneet käsivarret. Iho näytti hiukan karhealta ja lihakset piirtyivät selkeästi esiin sen alta. Tajusin tuijottavani ja yritin fokusoida katseeni takaisin tietokoneen näyttöön.
”Ei taida toimia?” kysyin, sillä ruutuun läjähti jälleen kerran ilmoitus ”access denied”.
”Ei. Mä fiksaan sen, mutta taitaa mennä huomiseen. Tuu vaikka tohon mun koneelle kattomaan, mun nyt sua oikeastaan pitäisikin perehdyttää”, Jimmy tuumasi. ”Chop-chop, eiku menoks.”

Seurasin Jimmyä ensin kahvioon ja sitten nurkkaan, jossa hänen työpöytänsä oli. Jimmy kirjautui sisään järjestelmiin ja alkoi sitten opastaa minua. Hän lähti niin eri näkökulmasta kuin Henrik, että putosin kärryiltä melkein heti. Jimmy ei kuitenkaan tuntunut huomaavan vaan jatkoi matkaa kunnes ilmoitin tipahtaneeni ojaan viimeistä edellisessä risteyksessä.
”Okei, käytännöllisempi lähestymistapa. Mitä jos mä piirrän sulle kaavion?” Jimmy ehdotti. Nyökkäsin, mutta tajusin pian kierähtäneeni ojasta allikkoon, jos sallitte kuluneen kielikuvan. Kaavion sijasta jäin tuijottamaan Jimmyn käsiä. Sitten yritin korjausliikkeenä kuunnella mahdollisimman tarkkaavaisesti. Hienoisen ruotsalaisen aksentin takia minun oli helpointa keskittyä miehen puhetta katsomalla häntä silmiin. En tajunnut sitä välittömästi, mutta yhtäkkiä Jimmy alkoi toistella sanoja ja hiljeni sitten kokonaan. Tuijotimme toisiamme jonkun aikaa.
”Mä unohdin ihan totaalisesti, mitä mä olin sanomassa”, Jimmy naurahti ja pudisti päätään. ”Tajusitko sä pääpiirteittäin?”
”Enköhän.”
”Mä pidän sulle sitten kokeen perjantaina”, Jimmy uhkasi.
”Voiko sua lahjoa jotenkin?” kysyin kiusoittelevasti ja pelästyin sitten astuneeni jonkun rajan yli. ”Mä voin tuoda sulle vaikka omenan”, paikkasin.

Lähettäjä: Sani 
Päivämäärä:   5.6.12 09:11:46

omenan :D jatkoa!

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   7.6.12 00:23:59

Aleksi

Istuin mustalla kuutiolla ja katselin puolihuolimattomasti toisella silmällä jotain peliä, joka pyöri ruudulla. Minua alkoi jo kaduttaa, että olin lähtenyt Karon ja hänen kavereidensa kanssa. Iina ja Marianne viettivät kaiken aikansa tanssilattialla, milloin eivät yrittäneet saada minua mukaansa tai käyneet varmistelemassa oliko minulla kaikki hyvin. Karo itse kuherteli Oton kanssa tai paimensi Isabellaa, joka oli ihan kauheassa kännissä ja kiukutteli poikaystävälleen Markolle.
”Erika! Onko sulle ihan ok, jos me jätetään meidän juomat tähän pöytään siksi aikaa kun käydään röökillä?” Marianne oli istahtanut viereeni ja kietoi toisen kätensä hartioideni ympärille.
”Joo, tässä mä istun”, hymyilin ja yritin peittää haukotuksen. Siinä vaiheessa Karo kuitenkin ilmaantui Isabella mukanaan.
”Eikun nyt juotte ne loppuun. Isbe ja Marko lähtee kotiin ja me vaihdetaan mestaa, täällä on ihan kuollutta”, sisareni ilmoitti.
”Thank god!” puuskahdin.

En ollut koskaan käynyt baarissa, johon seuraavaksi siirryimme. Moni muu kuitenkin näkyi löytäneen sinne, sillä paikka oli aivan täynnä. Karo ilmeisesti näki järkyttyneen ilmeeni, sillä hän tuli halaamaan minua.
”Mikä on, Baby Boo?”
”Mä oon liian vanha tähän”, huokaisin ja painoin kasvoni hänen hiuksiinsa.
”Hah, niin ootkin! Ihan sairaan vanha. Mennään tonne pöytään, siel on tuttuja. Sullekin”, Karo naurahti ja alkoi kiskoa minua väkijoukon läpi.

Pöytämme oli keskellä pöytärykelmää aivan baaritiskin tuntumassa. Tunnistin siinä istuvista ihmisistä suurin piirtein puolet alkukesän kisastudioistamme. Karo ja Otto tekivät näyttävän sisääntulon, mutta minä jäin hiukan taka-alalle. Aleksi näytti jumalaiselta tummanharmaassa teepaidassa ja katkaistuissa farkuissa. Hymyilin hänelle leveästi, kun katseemme kohtasivat. Hän nousi pöydästä ja harppasi luokseni.
”Moro mimmi!” hän virnisti ja halasi minua.
”Moi”, henkäisin takaisin.
”Tuutko sä istumaan meidän pöytään?” Aleksi kysyi ja huomasin, että hänen kätensä oli jäänyt lepäämään käsivarrelleni.
”Mä voisin hakea ensin juotavaa”, hymyilin.
”Mä tuun myös tiskille”, Aleksi päätti.

Istuimme loppuillan ja juttelimme kahdestaan. Jossain vaiheessa Karo tuli pörräämään ympärilleni ja yritti kärttää minua lähtemään, mutta hätistin hänet tiehensä. En todellakaan aikonut lähteä mihinkään niin kauan kuin Aleksi istui pöydässä.
”Ei mennä vielä, pilkku ei oo ees tullut”, tokaisin. Karo pyöräytti silmiään.
”Liian vanha, my ass. Me myöhästytään meidän bussista.”
”Mennään seuraavalla sitten.”

Meidät hätistettiin lopulta ulos kymmentä vaille neljä, minkä jälkeen lähdimme lampsimaan kohti Rautatieasemaa. Karo harppoi edellä, sillä hän oli hermostunut vitkutteluuni. Otto ja Marianne seurasivat häntä ja loput pojat laahustivat porukan perällä. Minä hidastin kävelyni kerrassaan naurettavan hitaaksi, jotta olisin voinut kävellä Aleksin kanssa, mutta jotenkin he onnistuivat silti olemaan hitaampia. Lopulta luovutin ja kiristin kävelyvauhtini normaaliksi.
”Hei odota”, Aleksi oli muutamalla hölkkäaskelella vierelläni. ”Voimmä kävellä sun kanssa?”
”Tarviiks siihen kysyä lupa?” En millään pystynyt olemaan hymyilemättä Aleksille jatkuvasti.
”No ei kai kävelemiseen, mutta jos mä..”, Aleksi aloitti, mutta hänet keskeytti Sami, joka hyppäsi hänen niskaansa.
”Me lähdetään toiseen suuntaan tästä”, Sami ilmoitti.
”Hieno homma”, Aleksi hörähti ja hieroi niskaansa. Bussipysäkillä sain halauksen ja pitkän tuijotuksen.
”Mun pitäis mennä. Meiän bussi lähtee ja Karo…”, selitin.
”Hyvää yötä Erika”, Aleksi hymyili vinosti.

Lähettäjä: Sani 
Päivämäärä:   7.6.12 11:41:13

Hyvä jatko :)

Lähettäjä: s 
Päivämäärä:   7.6.12 18:10:22

Khan, saako udella minkä ikäinen itse olet? :)

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   7.6.12 20:35:57

saahan sitä udella vaikka mulle tulee siitä kauhean vanha olo kyllä :D oon 24.

Lähettäjä: ' 
Päivämäärä:   7.6.12 21:41:34

I want mooore :))

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   7.6.12 22:03:30

kiva että uusiaki lukijoita on löytänyt tän :)

Jimmy

Maanantaina painuin suoraan töistä salille. Henrik oli palannut töihin, mutta olin jäänyt Jimmyn oppiin. Yhteispelimme oli alkanut sujua haparoivan alun jälkeen ja olin päässyt iltapäivästä jo hetkeksi puikkoihin. Kurssien seuraaminen ja parhaan diilin löytäminen tuntui mielestäni joltain tietokonepeliltä, ja vaikka se oikeastaan oli totistakin totisempaa hommaa, minusta se oli jännittävää ja hauskaa. Jimmyn kanssa oli hauska työskennellä, sillä huumorintajumme osuivat hyvin yksiin ja naureskelimme lakkaamatta. Hän oli myös luontaisesti ystävällinen ja varmasti suurelta osin vastuussa rennosta ja avoimesta ilmapiiristä, joka osastolla vallitsi. Suomessa olin tottunut hiukan kyräilevämpään työskentelyyn, joten nautin muutoksesta. Toisaalta koko päivän viettäminen Jimmyn kanssa – kävimme yhdessä lounaallakin – oli raskasta. Minun oli vaikea olla hymyilemättä koko ajan, tuijottamatta häntä ja sotkeentumatta sanoissani. Ei voinut olla sydämelleni tervettä jättää useita lyöntejä päivässä välistä ja sitten vuorostaan takoa kahtasataa. Kaiken lisäksi olin nähnyt edellisyönä niin todentuntuista ja roisia unta, että punastelin lounaaseen asti niin paljon, että Jimmy avasi ikkunan ja tiedusteli kärsinkö kenties allergioista.

Vaihdoin jumppakamat – leggingsit, nyrkkeilytopin ja muodottomaksi kulahtaneen, pitkän puuvillahupparin – ylleni, pistin napit korviini, vedin hupun päähän ja lampsin salille. Olin hölkännyt matolla intervalleja parisenkymmentä minuuttia, kun joku tuli viereiselle matolle. Vilkaistuani vierustoveriani sotkeuduin askelissani ja minun oli pakko hypätä pois matolta.
”Enhän mä säikäyttänyt?” Jimmy kysyi kun olin kaivanut kuulokkeet korvistani.
”No vähän”, naurahdin hengästyneenä. En nähnyt mitään syytä väittää muutakaan.
”Ei ollut tarkoitus”, Jimmy virnisti.

Yritin keskittyä treenaamiseen, mutta se oli vaikeaa. Jimmyn takapuoli näytti aivan liian herkulliselta hänen hölkätessään matolla. Hän oli verhonnut vartalonsa kulahtaneeseen teepaitaan ja löysiin verkkareihin – luojan kiitos hän ei ollut sonnustautunut sellaisiin naurettaviin pikkupikkushortseihin, jotka olin nähnyt Thomasin yllä perjantaina. Sitten päähäni putkahti taas välähdys viikonloppuisesta unestani ja pulssini kiihtyi välittömästi, vaikka vuorossa oli palautus ylätaljasta. Lisäsin laitteeseen vähän painoja, jotta jouduin keskittymään enemmän tekemiseen kuin Jimmyn takapuolen vahtaamiseen.

Penkkipunnerruksen kohdalla törmäsin ongelmaan. Edellinen käyttäjä oli mitä ilmeisimmin jonkin tason kehonrakentaja tai nosti muuten vain älyttömiä painoja – eikä viitsinyt siivota jälkiään. Tangossa komeili kummallakin puolella sekä viidenkymmenen että kahdenkymmenenviiden kilon kiekko. Ähkäisin harmistuneena. Vilkaisin ympärilleni, mutta Jimmy oli jo vieressäni. Hymyilin ja otin taas kuulokkeet korvistani.
”Sä näytät siltä, että tarttet vähän apua”, hän tokaisi.
”No noiden painavampien kanssa joo.”
”Jos sä niin sanot. Otatko sä sitten ne kevyet?” Jimmy virnisti.
”Sä voit kaikin mokomin ottaa sen toisen kevyemmän siinä joutessas”, naurahdin.
”Selvä.”
Kevyempikin kiekko oli painava ja hionneet käteni lipsuivat hiukan, mutta sain sen silti nostettua pidikkeeseen. Jimmy nosti toisen ja siirsi sitten viisikymppisetkin.
”Neiti on hyvä”, hän sanoi sitten. Kiitin häntä hymyillen – kuinkas muutenkaan – ja nostin sitten kaksi viiden kilon kiekkoa tangon kumpaankin päähän.
”Sä et vissiin tarvitse varmistajaa”, Jimmy totesi.
”Juu en.” En missään nimessä tarvinnut Jimmyä yhtään lähemmäksi.

En viitsinyt kuluttaa kauheasti aikaa suihkussa, sillä joutuisin joka tapauksessa pesemään hiukseni uudestaan. Olin aina inhonnut kaiken tyyppisiä two-in-one –ratkaisuja, erityisesti hair and body –saippuoita. Tein mentaalimerkinnän ottaa seuraavan kerran omat pesuaineet mukaan. Kuivasin hiuksiani hetken seinää kiinnitetyllä putkikuivaimella, mutta luovutin, kun tukkani ei enää valunut vettä. Hätkähdin, kun meinasin hissistä astuessani kävellä päin jotakuta. Jimmyä, kuinkas muutenkaan.
”Oho”, älähdin yllättyneenä. ”Mä luulin, että sä olisit jo mennyt.”
”Mä olinkin menossa, mutta sitten mä ajattelin, että voisin tarjota sulle kyydin. Tuolla sataa”, Jimmy sanoi.
”Oj. Vad snäll du är!” totesin. Yritin puhua ruotsia mahdollisimman paljon, jotta oppisin sujuvammaksi, ja jostain syystä sain Jimmyn aina hymyilemään.
”Ja sä olet niin söpö. Mennäänkö?” Jimmy vastasi, ruotsiksi niin ikään. Sitten hän tarjosi minulle käsivartensa. ”Sä et muuten mahdu mun sateenvarjon alle, enkä mä halua vettä valuvia ihmisiä autooni”, hän totesi, kun katsoin häntä hiukan epäröiden.

Lähettäjä: ooda 
Päivämäärä:   7.6.12 22:21:17

Jeejee, mera!

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   8.6.12 08:41:08

noniin, laitan tän päivän osuuden jo tänään, koska tänään menee myöhään. afterwork <3

5. luku

Koska varattuihin koskeminen – tai ilmeisesti edes heihin ihastuminen – on kiellettyä ja moraalisesti arveluttavaakin arveluttavampaa, täytyy miettiä tarkkaan, keiden ystäviensä haluaa tietävän asioista. Minulla on kolme uskottua: ystäväni Lotta ja Hanski sekä sisareni Karo. Heidän suhtautumisensa aivoituksiini on hyvinkin vaihtelevaa, mutta koska olen toivoton loppasuu enkä malta olla lavertelematta asioitani suurin piirtein jokaiselle vastaantulijalle, minulla täytyy olla useampia spekulaatiokavereita.

Mikael

”Mähän sanoin! Mä niin tiesin tän!” Lotta messusi voitonriemuisena.
”Joo joo, sä olit oikeassa. Haluatko sä jonkun vítun papujakaijamerkin?” sanoin synkästi.
”No ei tartte kiroilla”, ystäväni loukkaantui.
”Mutta mitä mä teen?” murjotin.
”Miten niin mitä sä teet? Et mitään tietenkään.”
”Ai että niinku mitään ei ois tapahtunut?”
”Niin. Ja sitten sun ei varmaan kannattaisi nähdä sitä. Eikä varsinkaan tekstailla sille joka hemmetin hetki!” Lotta puuskahti, kun kaivoin kännykän taskustani.
”En ollu tekstaamassa”, kielsin. ”Ja miten niin en näkisi sitä? En mä niin voi tehdä.”
”Se on hei naimisissa.
”Kai mulla saa olla naimisissa olevia kavereita!”
”Se rakastaa sua!”
”Eihän”, totesin tyytyväisenä. ”Se on vaan ihastunut. Se menee ohi.”
”Fine. Mutta mikä sen motiivi on sitten kertoa siitä sulle. Haluaako se jotain?” Lotta pyöritteli silmiään.
”En mä tiedä. Ei kai. Ei.”

Lotta nousi kaatamaan itselleen lisää teetä ja kaivoi sitten pöydällä olevasta pakastepussista kaksi korvapuustia.
”Ota pullaa”, hän käski.
”Sä olet omituinen”, totesin, mutta otin pullan ilahtuneena.
”Ja sä olet epäkohtelias.”
”No! Sä olet suuttunut muhun ja tarjoat pullaa! Kuka tekee niin?” nauroin. Lotta ei kieltänyt olevansa suuttunut, ja hän asetteli pitkät jalkansa huolellisesti tuolille ennen kuin puhui.
”Mitä mieltä sä sitten olet?” hän kysyi. Minun ei tarvinnut arvailla, mitä Lotta tarkoitti, sillä olin miettinyt sitä pitkään edeltävän yön. Ja sitä edeltävän.
”En mä oo ikinä ajatellut sitä sillain. Se on mun paras kaveri. Ja se on ollu naimissa niin kauan ku me ollaan tunnettu. Eli se on aina ollut tosi off limits”, pohdin.
”Mutta jos se ei olisi ollut?”
”Mitä väliä sillä on?” kirahdin.
”Älä nyt huuda.”
”Mä inhoan jossittelua”, jupisin. ”Mutta emmä usko. Ei se ole yhtään mun tyyppiä. Ja sitä paitsi se on varattu. Mä en koskisi varattuun mieheen tikullakaan.” Niin nuori. Niin naiivi.
”Mun mielestä sun ei silti pitäisi nähdä sitä niin paljon. Pitäisit edes vähän taukoa”, Lotta huokaisi.
”Katsotaan”, vastasin diplomaattisesti, vaikka tiesin vallan hyvin, etten katsoisi.

Aleksi

”Se on niin söpö”, hehkutin Lotalle. Olimme Ruttopuistossa piknikillä ja olin heittäytynyt nurmikolle makaamaan. Makasin äksänä saadakseni mahdollisimman paljon aurinkoa ja nyhdin varpaillani ruohoa maasta. En välittänyt vähääkään ihosyövästä. Mielestäni ihminen voisi vaikka lukittautua kellariin, jos halusi suojautua niin tehokkaasti kuolemalta. Sitä paitsi luotin aurinkorasvaani kuin titaaniin. Lotta vain hymisteli ja käänsi sivua. Hän oli raahannut mukanaan kirjan lisäksi pelikortit ja matkaversion Aliaksesta siltä varalta, että meille tulisi tylsää. Minusta oli ihana maata joutilaana, mutt Lotta tarvitsi aina jotain tekemistä. Olin maannut hiljaa jo hyvän tovin ja olin melkein unen rajamailla, kun ymmärsin, että olisi ehkä fiksua grillata selkäpuoltakin välillä.
”Sillä on seksikkäät pohkeetkin. Ja mä en oo koskaan pitänyt pohkeita juuri minään”, huokaisin samalla kun käännyin ympäri.
”Mä luulin, että sä nukuit. Ja millaiset on seksikkäät pohkeet?” Lotta nauroi.
”Mä uneksin”, myönsin.
”Niistä pohkeista?”
”Höh, en! Eikö se nyt ois aika omituista?” tirskahdin. Sitten tietysti ajattelin mainittuja pohkeita ja totesin, ettei niistä unelmoiminen ollut mitenkään omituista.
”Joo, mutta sä olet muutenkin ihan omituinen. Mikset sä pyydä sitä ulos?”
”Nokun sillä on tyttöystävä. Säätö. Pano? Joku sellainen”, huoahdin.
”Niin sä sanoit. Mutta ei toi musta kuulosta kovin vakavalta. Kyllä sun kannattaisi ainakin ilmaista olevas kiinnostunut”, Lotta sanoi ja palasi sitten kirjansa pariin. Naurahdin epäuskoisena.
”Mitä?” Lotta kysyi vaativasti.
”En ois odottanut tota sulta.”
”Aina välillä mä voin yllättää”, hän sanoi ja hymyili tyytyväisen näköisenä. ”Älä häiritse, äiti lukee nyt.”

Lähettäjä: kie 
Päivämäärä:   8.6.12 09:23:46

Huomenta! Luin nyt koko tarinan kerralla alusta saakka, ja täytyy sanoa, että tykkäsin! Juoni on tosi hauska ja mukaansa tempaava, eikä kielioppivirheitä ole. Jatkossa toivoisin, että mukana olisi enemmän kuvailuakin - nyt kun teksti on melkein kokonaan vuoropuhelua. Erikan ulkonäöstä ei esimerkiksi ole tullut paljoa esille, eikä tapahtumista muutenkaan tule itselle minkäänlaisia mielikuvia. Hidasta vähän ja kuvaile enemmän on siis minun toiveeni. :) Muuten hauska ja hyvin kirjoitettu tarina, jään kyllä odottelemaan millaisen sopan Erika saa tässä aikaan kaikkien miestensä kanssa. :D

Lähettäjä: Sani 
Päivämäärä:   8.6.12 11:11:33

Jatkoaa! :D

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   8.6.12 22:00:03

kie, kiitos palautteesta :) kuvailua tulee lisää, tää on vähän rakenteeltaan tällanen hajanainen. laitan nyt vielä ton loppuluvun, kun se on tällanen nysäpätkä.

Mikael

Hanski suhtautui uuteen tilanteeseeni Miken kanssa varsin eri tavalla kuin Lotta.
”Voi sua”, hän sanoi ja silitti kättäni. Sitten hän kysyi pari tarkentavaa kysymystä ja alkoi minun vuodattaa tuntojani hänelle. Siitä, miten huijatuksi tunsin itseni ja kuinka epäreilua kaikki oli. Lottakin sai osansa.
”Ootteks te puhunu sen jälkeen?”
”Joo.” Olimme soitelleet ja viestitelleet niin kuin ennenkin, joskin se oli minulle hieman kiusallista. Mikke teki pieniä huomautuksia ja kertoi kaipaavansa minua, mikä tuntui jotenkin väärältä nyt, kun tiesin hänen tunteistaan.
”Välillä mä mietin, että pitäis oikeasti olla vähemmän tekemisissä sen kanssa, mutta mä oon siihen liian itsekäs. Mä pelkään, että mä menetän mun parhaan ystävän”, murjotin.
”Niin.”
”Mitä mä teen?”
”Rakastatko sä sitä?” Hanski kysyi yksinkertaisesti. Minä harmistuin.
”En. Tai. Äh. En mä tiedä”, hautasin kasvot käsiini.
”No sun pitäisi varmaan miettiä sitä.”
”Hannaleena. Sä olet ehkä maailman viisain ihminen”, lausuin juhlallisesti.
”Älä sano mua Hannaleenaksi. Mulle tulee tosi vanha olo.”

Jimmy

”Mitä kuuluu, rakas?” Hanskin ääni kuulosti hiukan metalliselta Skypen välityksellä.
”Domo arigato mr Roboto”, nauroin. ”Hyvää. Entä itelles?”
”Same old, same old. Istun töissä kahdeksasta neljään tai sinne päin ja Tomi on ihana. Mitä sulle kuuluu? Maailmanmatkaaja”, Hanski vähätteli hyväntuulisesti.
”Töissä menee kivasti. Mä alan olla jo aika hyvä”, kerroin. Olin saanut perjantaina työskennellä jo yksin sen aikaa kun Jimmy oli ollut jossain kokouksessa, enkä ollut mokannut.
”Ihanaa. Sä oot niin uranainen.”
”Siitä mä en tiedä. Ei musta oikein oo asumaan hotellissa.”
”No miten muuten? Onks ruotsalaiset miehet ihania?”
”On. Meillä on töissä yks ihana”, lipsautin.
”Hei! Et saa rakastua ja muuttaa Ruotsiin! Mä kiellän!” Hanski kauhistui.
”En oo muuttamassa. Se on naimisissa ja se on sitä paitsi ihan liian vanha mulle.”
”No hyvä, sit saat kuolata sitä rauhassa. Kuin vanha?”
”En mä oikein tiedä. Liian vanha. Se oli reilusti yli kolmenkymmenen jo silloin kun mä olin yhdeksäntoista. Varmaan lähempänä neljääkymppiä”, laskeskelin.
”Okei. Sit ei hätää.”

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   9.6.12 00:44:35

Erilainen, uusi, virkistävä. Hauska, ihania kielikuvia jne. Hyvin kirjoitettu mitä nyt joissan kohdin mietin, että haluaisin sen olevan toisin kirjoitettu ja jopa pari virhettäkin löytyi, mutta niitä sattuu. Tosi mukava kun lukee useamman pätkän niin tajuaa tuon tarinan rakenteen. Tää on just hyvää kesälukemista - lomaa odotellessa :D Minäkin toivoisin enemmän kuvailua ja rauhaa pätkiin. Vähän lisää. Ja mikä itseä aavistuksen ärsytti on tuo luvun alussa oleva välillä liiankin rajusti silmille hyökkäävä minä kertoja. Vähän voi hillitä. Kiva tehokeino, mutta sitä voi vähän piilommassakin käyttää suurimman osan aikaa.

Lähettäjä: Sani 
Päivämäärä:   9.6.12 11:21:34

Ihana pätkä <3

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   9.6.12 13:15:51

PV, kiitos sulle :) ja kerro ihmeessä tarkemmin noista virheistä, korjaisin ne mielelläni tonne wordiin. niin ja kyllä tää tästä rauhoittuu pikkuhiljaa, kunhan päästään vähän syvemälle.

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   9.6.12 13:52:39

6. luku

Tähän mennessä olen oikeastaan käyttäytynyt kauhean hyvin. Ei mitään sopimatonta tai varsinaisesti paheksuttavaa. No, se siitä.

Aleksi

”Mun on pakko tehdä jotain!” ähkäisin Karolle, kun palasimme kotiin. Olimme olleet Aleksin, Samin ja Oton kanssa pelaamassa koripalloa ja meillä oli ollut kauhean hauskaa.
”Niin kuin mitä? Hiero mun hartioita?”
”Hölmö! Mä tarkoitin, että Aleksin suhteen”, hymähdin ja tönäisin sisartani.
”Ai! Mitä sä ajattelit?” Karon silmissä näkyi innostunut pilkahdus.
”En mä tiedä. Mutta mä lähden neljäksi viikoksi pois. Siinä ajassa koko tää perusta, jota mä oon rakentanut, ehtii hautautua johonkin… pölyyn?” Olin lähdössä Ranskaan kielikurssille, ja vaikka olinkin lähdössä reissuun innoissani, en voinut olla ajattelematta, että se tuli huonoon aikaan. Olisin mieluummin viettänyt ajan Suomessa ja pelannut Aleksia omaan pussiini.
”No ainakin, jos sä rakensit sen perustuksen Aleksin kämpille. Siivoaakohan se koskaan?” Karo hihitti. ”Mitä sä meinaat?”
”En mä tiedä. Sä voisit kysyä Otolta sen numeroa”, ehdotin. ”Tai ei. Ei. Sitten mun pitäisi soittaa sille. Sä voisit käskeä Ottoa antamaan mun numeron Aleksille! Tai ei. Ei. Äh!”

Arvoin mahdollista lähestymistapaa reilun vartin, kunnes lopulta kyllästyin.
”Mä en ole mikään teini”, puuskahdin. ”Anna mulle Oton numero.”
Kato teki työtä käskettyä ja naputtelin nopean tekstiviestin. Luin sen pikaisesti läpi ja sitten inahdin hiljaa, kun en pystynyt enää perumaan sitä. Noin. Nyt se oli tehty. Pallo oli nyt Aleksin kenttäpuoliskolla eikä minulla ollut enää osaa eikä arpaa pelissä. Hän joko antaisi sen mennä yli päätyrajasta tai syöttäisi sen takaisin minulle.
”Mitä sä laitoit?” Karo kihisi uteliaisuudesta, kun en sanonut mitään.
”Käskin sitä antamaan mun numeron Aleksille siltä varalta, että se tarvitsee sitä.”
”Ethän!” Karo ei uskonut minua, joten näytin viestin hänelle. ”Vitsi sä oot rohkee. Mä en ikinä uskaltais.”
”Hölmö. Mikä on pahinta, mitä vois sattua?”

Oton vastaus saapui vain paria minuuttia myöhemmin. ”Toki” Lyhyesti ja ytimekkäästi. Ja jos se jäi hiukan kaivelemaan minua, se ajoi Karon hysterian partaalle.
”Mä soitan sille!” Hän päätti lopulta.
”Etkä soita”, kielsin. ”En mä halua, että Aleksi luulee mun olevan joku sekoboltsi!”
Lopulta Karo tyytyi tekstiviestiin, jonka sisältö tosin ei miellyttänyt häntä juurikaan enempää. Hän oli kuulemma udellut kautta rantain, mitä Aleksi oli sanonut ja saanut vastaukseksi jotain epämääräistä.
”No mä sain sen käsityksen, että se on kyllä kiinnostunut susta, mutta sillä on se joku naikkonen pyörityksessä. Otto lupasi ottaa selvää ja patistaa sitä nyt tekemään jonkun päätöksen johonkin suuntaan”, Karo huokaisi.
”Fine. Pallo on nyt joka tapauksessa sillä ja mä en enää voi vaikuttaa mihinkään”, totesin.

Johdon- ja tarkoituksenmukaisuuden vuoksi jätän Aleksin tältä osin rauhaan. Hänelle syöttämäni pallo viuhui jonnekin takaoikealle ja meni suoraan laittomaksi. Hän ei soittanut, ja vaikka juttelimmekin muutamaan otteeseen chatissa - hänen aloitteestaan – kielikurssini aikana, hän ei koskaan tehnyt varsinaista aloitetta. Eikä jättänyt Ilonaa ennen kuin seuraavana kesänä, kun minä olin jo Ruotsissa.

Lähettäjä: patagon 
Päivämäärä:   9.6.12 18:05:13

Hienosti kirjoitettua tekstiä. Tyylistä tulee Jacketsin täällä aikanaan julkaisemat tekstit mieleen (: Ja tämä on siis kehu.

Mua sellanen asia häritsee että toi alkutekstien tyyppi tuntuu jotenkin eri ihmiseltä kuin se, joka sitten kertoo tapahtumia. Mutta ehkä se on hyväkin juttu, jos/kun muu teksti on takautuma ja siis henkilö on ollut silloin nuorempi, mikäli olen käsittänyt tän oikein.

Mutta on tää vaan hyvä. Seuraan.

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   9.6.12 22:02:54

kiitos patagon :) toinen pätkä tanskan voiton kunniaksi \o/

Mikael

Mikaelin marraskuisen avautumisen jälkeen yhteydenpitomme oli ollut vaihtelevaa. Toisaalta halusin pitää häneen etäisyyttä niin kuin Lotta oli ehdottanut, mutta toisaalta halusin pitää hänestä kiinni kahta kauheammin. Olin päättänyt, etten antaisi moisen pilata ystävyyttämme ja vakuuttelin sitä niin itselleni kuin Mikellekin viestittelemällä hänelle aiempaa useammin. Sitten tulin aina hetkeksi järkiini ja yritin pitää etäisyyttä. Ja sitten Mikke halusikin jo kertoa, kuinka ikävä hänellä oli.

Minullakin oli. Ikävä, nimittäin. Tiesin päivälleen, milloin olimme viimeksi nähneet tai puhuneet puhelimessa. Tarkistin puhelimeni useaan kertaan päivässä viestien toivossa ja ilahduin suunnattomasti, kun puhelin vilkutti viesti-ikonia vasemmassa yläkulmassa. Toisaalta minua kalvoi huono omatunto. En oikein osannut sanoa miksi, sillä oikeastaan en ollut tehnyt mitään väärää. En ollut tieten tahtoen saanut Mikkeä ihastumaan itseeni, ja vaikka ilahduin hänen viesteistään, ne toisaalta ahdistivat minua.

Kun hän sitten jouluaatonaattona soitti ja kertoi ikävöivänsä minua, jokin napsahti päässäni.
”Lopeta jo!” ärähdin.
”Mitä?” Mikke kuulosti yllättyneenä.
”Luuletko sä, että tää on mulle helppoa? Että nyt, kun sä oot kertonut mulle tunteistasi, niin sä voit rauhassa vuodattaa mulle niitä koko ajan? Luuletko sä, että musta on jotenkin kivaa kuulla miten huonosti sulla menee Helenan kanssa?”
”No. En mä ajatellut sitä noin”, Mikke kuulosti hiukan epäröivältä. ”Miks se sitten on sulle niin vaikeeta?”
Miksi tosiaan? En ehtinyt edes ajatella, mitä sanon, kun jo avasin suuni.
”Koska mä rakastan sua senkin idiootti!”tiuskaisin. Puhelin hiljeni ja minun oli hetken kuluttua pakko vilkaista, oliko akkuni loppunut. ”Niin, että siitäs sait”, mutisin perään. Hiljaisuus jatkui piinaavan pitkään, jolloin minun oli pakko tiuskaista, että Mikke voisi sanoa.
”Voi kultapieni”, hän sanoi hellästi.
”Älä siellä kullittele”, jupisin epäluuloisena.
”Mä olen niin iloinen”, Mikke sanoi ja kuulin hänen äänensävystään, että hän hymyili.
”Sika. En mä halua olla rakastunut suhun.” En tietenkään halunnut. Olin miettinyt sitä tovin jos toisenkin ja tullut siihen tulokseen, että olin ollut rakastunut Mikkeen jo jonkin aikaa. Hän oli se, jolle halusin aina kertoa kaikki hyvät uutiset. Hän tuli mieleeni mitä erilaisimmista asiayhteyksistä. Toivotimme toisillemme hyvää yötä ja huomenta, ja jos en saanutkaan viestiä, oloni oli jotenkin tyhjä. Luettelin saman litanian Mikelle, joka kuulosti yhä vain tyytyväisemmältä. ”Ja sitten sä oot varttu. Etkä pelkästään varattu, vaan vielä naimisissa. Ja kahden lapsen isä! Sàatanansàatanansàatana”, ähkäisin. Mikke hiljeni uudestaan ja minä tunsin kyyneleiden alkavan pistellä silmiäni.
”Anteeksi”, Mikke sanoi hiljaa.
”Mistä hyvästä”, niiskaisin.
”Siitä, että mä sotkin sut tähän. En mä ajatellut, että… Mä tiedän, että mä oon naimisissa ja perheellinen, mutta mä ajattelin, että se on mun ongelma.”
”No ei se ole”, tuhahdin ja pyyhin silmäni.
”Niin mä annoin itseni ymmärtää. Että anteeksi.”
”Ei se mitään.”
”Noh… Meidän varmaan pitäis lopetella. Mä oon nyt ollut viemässä roskia vartin”, Mikke totesi hetken kuluttua.
”Niin varmaan pitäis”, myönsin.
”Hyvää joulua Erika. Ja sori nyt vaan, mutta mä oon silti aika iloinen, että sä kerroit mulle.”
”Hmph. Hyvää joulua.”
”Mä rakastan sua”, Mikke sanoi vielä ennen kuin katkaisi puhelu.

Ette varmaan ihmettele, jos sanon, etten nukkunut kauheasti seuraavana yönä. Pureksin asiaa ensin itsekseni: olin kertonut Mikelle rakastavani häntä ja saanut samalla vahvistuksen, etteivät hänenkään tunteensa olleet pelkkää ihastumista. Hän oli jo aikaisempien keskustelujemme aikana sanonut ihastusta jatkuneen jo pitkään, ja että hänen yrityksistään huolimatta se ei ollut laantunut. Mutta mitä sitten? Olin saanut myös käsityksen, että hän ei tosiaankaan ollut jättämässä Helenaa, enimmäkseen lasten takia. Lopulta totesin ajautuneeni umpikujaan ajatusteni kanssa ja soitin Hanskille purkaakseni mieltäni.

”Moi muru, mä oon just pakkaamassa lahjoja”, Hanski vastasi pahoittelevaan sävyyn.
”Mä kerroin Mikaelille, että mä rakastan sitä”, möläytin. Sillä sainkin Hanskin jakamattoman huomion ja vuodatin hänelle koko keskustelumme.
”Ai sä tajusit vihdoin”, hän vain totesi lopulta.
”Häh?”
”Että säkin rakastat sitä. Mitä te nyt meinaatte?”
”Miten niin ”mitä me meinataan”? Ei mitään!” Se nyt oli itsestään selvää. Minä en ainakaan alkaisi mihinkään, joku raja sentään.

Lähettäjä: PV 
Päivämäärä:   9.6.12 22:46:51

Oihvoi olen pahoillani kun en ottanut niitä virheitä ylös :/ En jaksaisi selata kaikkea kirjottamaasi uudestaan läpi nyt heti perään. Ei ne niin pahoja ollu ettei niistä selvää ois saanu.

Lähettäjä: Sani 
Päivämäärä:   10.6.12 09:50:47

Jatkoa :)

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   10.6.12 18:12:41

Jimmy

Jimmy rupesi oudoksi heitettyään minut hotelille maanantaina. Hän tuntui jotenkin muuttuneen etäisemmäksi ja viileämmäksi, ja kun kollegani Rasmus saapui keskiviikkona, Jimmy sysäsi sekä hänet että minut takaisin Henrikin kontolle ilman selittelyjä. Minä tietysti pystyin jo melkein itsenäiseen työskentelyyn, mutta pidin äkkinäistä muutosta omituisena. Hän ei myöskään enää jäänyt juttelemaan kanssani satunnaista small talkia lukuun ottamatta, mikä harmitti minua suunnattomasti. Aiheetta, tietysti, mutta harmitti kuitenkin.

Rupesin hiljaisiin kostotoimenpiteisiin. Aloin pukeutua töihin paremmin ja harkitummin ja rupesin heräämään varttia aikaisemmin. Halusin saada mahdollisimman paljon huomiota kaikilta muilta, kun Jimmyn kiinnostus tehdä oloni tervetulleeksi oli lopahtanut. Ei hän nyt suoranaisesti epäkohtelias ollut, paitsi sitten perjantaiaamuna.
”Huomenta”, huikkasin kävellessäni sisään. Olin pukeutunut kesäjuhlia varten sinipunavalkoiseen mekkoon ja asetellut hiukseni merihenkisesti laineille.
”Vähänkö sä näytät upealta”, Thomas henkäisi vilpittömästi ja minä hymyilin ilahtuneena.
”Kiitos.”
”Sä oisit voinut kyllä vaihtaa vaatteet töiden jälkeen. Tää on kuitenkin toimisto eikä mikään biitsi”, Jimmy huomautti kävellessään ohi. Olin kuin puulla päähän lyöty ja taisin näyttääkin melkoisen tyrmistyneeltä.
”Älä kuuntele sitä. Ei toi näytä yhtään rantamekolta. Joku sen lapsista oli varmaan kussut sen muroihin. Tai vaimo”, Jonas lohdutti minua.

Päivä oli melko kiireinen, mutta se ei aiheuttanut tavanomaista kireyttä, sillä kaikki odottivat kesäjuhlia innoissaan. Viideltä Jimmy ilmoitti juhlallisesti, että oli aika sulkea koneet. Minä jäin vielä auttamaan Rassea tarkistamalla, ettei mitään ollut jäänyt tekemättä, kunnes Jimmy istahti pöytäni kulmalle kahden skumppalasin kanssa,
”Hei työnarkkis, kone kii niinku olis jo”, hän hymyili lämpimästi. Minä mulkaisin häntä epäluuloisesti silmät viirussa.
”Mulla on vielä pari juttua kesken”, sanoin. Minua ärsytti, kun tunsin sisuskalujeni heittävän pienimuotoisen puolivoltin, vaikka olin loukkaantunut Jimmylle.
”Ne voi jäädä maanantaihin. Tässä”, mies sanoi ja ojensi minulle toisen laseista. Sitten hän kohotti omaansa, niin että minun oli skoolattava hänen kanssaan.

Kesäjuhlat alkoivat varsinaisesti vasta seitsemältä, mutta sitä ennen juopottelime pulloittain kuohuviiniä omissa tiloissamme.
”Kysymys. Minkä takia me aloitellaan täällä, kun nää on firman juhlat? Eli toisin sanoen ilmaisen viinan bileet?”
”Ootko sä huomannut, että meidän osastolla on kolme naista? Anna, Malin ja sinä. Me joudutaan tanssimaan niin monen täti-ihmisen kanssa, että siinä täytyy olla vähän skumppaa systeemissä”, Jonas nauroi. ”Etenkin Jimmyllä.”
”Miten niin etenkin Jimmyllä?” Olin yhä utelias kuulemaan miehestä kaiken mahdollisen.
”Ootko tosissas? Se joutuu tanssittamaan jokaista niistä. Naiset rakastaa Jimmyä”, Henrik totesi. ”Äläkä väitä, ettet oo huomannut.”
”Mä… Me.. Mit”, takeltelin. ”Mä en tiedä, mistä sä puhut.” Henrik nauroi.
”Niin tietysti. En mä tarkoittanut mitään pahaa”, hän vakuutti.

Henrikin toteamus siitä, että naiset rakastivat Jimmyä, harmitti minua. Olin pienessä tyhmässä päässäni mennyt kehittämään jonkinnäköisen skenaarion, jossa minä olin ihastunut Jimmyyn ja hänkin vastavuoroisesti kenties kiinnostunut minusta. Miksi ihmeessä hän olisi? Luulinko olevani jotenkin vastustamaton kaikille miehille vain siksi, että Mikael oli rakastunut minuun perheestään huolimatta? Jimmy oli tietojeni mukaan lisäksi onnellisesti naimisissa, ja vaikkei olisikaan, niin hän voisi valita varmasti kenet tahansa sinkkunaisen Tukholman alueelta. Ei, nyt olin ylittänyt harhaluuloissani ihan uuden rajapinnan ja ajautunut niin kauas todellisuudesta, että se näkyi enää vain kaukaisena pisteenä horisontissa.

Lähettäjä: Sani 
Päivämäärä:   10.6.12 19:25:44

Jatkoaa :)

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   11.6.12 18:40:22

Itse juhlat pidettiin lounasravintolassamme. Pöydät oli siirretty salin reunustoille ja suurin osa niistä toimi buffet- ja juomapöytinä ja loput oli aseteltu ryhmiin istuskelua varten. Tuolit oli pinottu korkeiksi torneiksi seinän viereen, mikä ei ollut erityisen juhlavaa, mutta olihan nekin pakko johonkin laittaa. Liikuteltavat tarjoilutiskit oli sentään kärrätty pois ja kiinteän päätiskin yhteyteen oli kyhätty miksauskoppi. Joku oli jopa yrittänyt koristella salia muovisella köynnöksellä ja kukkakimpuilla, mutta minusta se oli vain hiukan huvittavaa. Surkuhupaisaa. Toisaalta, täällä sentään järjestettiin jotain yhteistä illanviettoa muutenkin kuin joulujuhlien muodossa. Toisin kuin Suomessa.

Suomesta erosi myös se, että täällä todella tanssittiin. Valssia, vieläpä. Minä olin aivan kauhuissani, kun Jonas tuli hakemaan minua tanssiin ja hän joutui lopulta käskemään minut kanssaan tanssilattialle. En ollut tanssinut valssia vanhojen tanssien jälkeen ja siitä oli jo – jestas – yli kahdeksan vuotta. Jonas osasi kuitenkin viedä hyvin ja kenties kiitos musikaalisuuteni pysyin varsin kiitettävästi mukana. Sen jälkeen jouduinkin sitten pyöritykseen, sillä sen lisäksi että osastoni nuoret miehet tanssivat ilmeisesti mieluummin minun ja Malinin kuin Annan ja muiden tätien kanssa, olin haluttu tanssipari myös muiden osastojen vanhempien herrasmiesten joukossa. Ainakin, kunnes jossain vaiheessa iltaa älysin lakata puhumasta ruotsia, jolloin osan kiinnostus sitten lopahti.
”Nyt mä aion keskittyä vähän aikaa nestetankkaukseen”, ilmoitin Rasselle, kun hän lähestyi minua.
”Mä en todellakaan ollut tulossa hakemaan sua”, hän vain totesi ja tyhjensi sitten lasin kuohuviiniä yhdellä kulauksella. ”Haenko mä sullekin toisen?”

Meidän piti lähteä firman tiloista keskiyöhön mennessä ja varttia yli yksitoista Jimmy ilmestyi jostain viereeni.
”Tuuttehan te meidän kanssa jatkoille?” hän kysyi. ”Me mennään Spy Bariin.”
”Totta kai”, Rasmus lupasi, vaikka minun olisi kyllä tehnyt mieli sanoa ei.
”Hyvä. Lähdetään tossa vartin sisällä”, Jimmy hymyili.

Spy Barin edessä oli tuttu puoliympyrä asiakkaita jonossa, mutta joku oli järjestänyt meille suoran sisäänpääsyn. Jätin laukkuni narikkaan ja annoin pienen lompakkoni Rasmuksen farkkujen taskuun. Narikkalapun tungin rintsikoihini.
”Et sitten hukkaa mua. Etkä mun lompakkoa!” varoitin häntä.
”En, en. Haenko mä meille juotavaa?” Rasse nauroi.
”Hae”, vastasin tyytyväisenä. Odotellessani katselin ympärilleni ja totesin, että olimme kyllä kauhean aikaisessa. Baari oli viiteen asti auki, joten ennen kahtatoista sinne ei ollut ihan niin kauheaa tunkua. Tosin kahden jälkeen sisäänpääsymaksu nousi tähtitieteellisiin summiin, joten kohta baari olisi varmasti täynnä. Rasmus kiikutti juomani minulle melko nopeasti ja katselimme sitten yhdessä paikan tarjontaa. Rasmus bongasi jonkun tytön, jonka kanssa oli jutellut aiemmin illalla ja käskin hänen mennä tämän luo.
”Nähdään tässä vaikka tunnin päästä. Jos mulle tulee kauhea viinanhimo eikä kukaan osta mulle juotavaa, niin mä voin kyllä käydä narikassa”, nauroin lopulta, kun hän yritti inttää vastaa. ”Mene nyt!”

En tiedä, kuinka kauan istuin siinä naureskellen itsekseni, mutta havahduin kun joku istui viereeni. Jimmy.
”Onko sulla ollut kiva ilta?” hän kysyi.
”Ei sun ole pakko puhua mun kanssa”, sanoin väsyneesti. En jotenkin saanut aikaiseksi myrkyllistä äänensävyä, jota olin tavoitellut.
”Mä tiedän. Mutta mä haluan”, Jimmy hymyili. Minä tuhahdin halveksuvasti.
”Ai nyt sä haluat”, naurahdin. Jimmy rypisti kulmiaan ja katsoi sitten minua tutkivasti.
”Olenko mä tehnyt jotain?” hän kysyi. Avasin suuni, mutta suljin sen sittenkin ja pudistin päätäni. ”Haluaisitko sä tanssia?”
”Tää ei ole ihan valssia”, huomautin peittääkseni sen tosiseikan, että hän oli yllättänyt minut. Ja että halusin ehdottomasti tanssia hänen kanssaan. Hän istui ehkä viidentoista sentin päässä minusta ja tunsin hänen läsnäolonsa melkein magneettisena.
”Osaan mä muutakin”, Jimmy nauroi ja ojensi minulle kätensä.

Lähettäjä: tilda 
Päivämäärä:   11.6.12 19:02:27

Tämä on ihan loistava, ehdottomasti lisää pian! :)

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   11.6.12 22:11:32

kiitos :) jos ruotsi voittaa tänää nii laitan toisen pätkän.

Lähettäjä: Sani 
Päivämäärä:   12.6.12 11:34:25

jatkoa ;)

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   12.6.12 18:45:16

Tartuin siihen varovasti ja hän veti minut jaloilleni ja ohjasi tanssilattialle. En ollut ihan varma, mitä minun odotettiin tekevän. Biisi ei ollut mitenkään hidas, ja vaikka olisi ollutkin niin tuskin olisimme voineet tanssia hitaita niin kuin joskus ala-asteella. Tai sellaista kutemishempeilyä, jota yleensä näki baareissa hieman ennen pilkkua. Jimmy veti minut kuitenkin lähelleen, asetti oikean kätensä vyötärölleni ja piti kiinni oikeasta kädestäni. Niinpä nostin vasemman käteni hänen olalleen ja annoin hänen viedä. Se oli oikeastaan kauhean hauskaa. Minusta tuntui kuin olisin suoraan jostain romanttisesta komediasta, ehkä häävieras. Valssia se ei ollut eikä liioin ala-astehitaita, vaan jotain siltä väliltä.

Katsoin Jimmyn silmiin, jotka näyttivät pimeässä melkein mustilta, vaikka tiesin niiden olevan hiukan petroliin vivahtavat siniset. Taisin jotenkin eksyä siihen, ja tajusin sen vain hiukan ennen kuin Jimmy hidasti askeliaan entisestään.
”Sä oot päättänyt taas olla kiva mulle”, totesin tyytyväisenä.
”Miten niin?” Jimmy naurahti.
”No. Kun sä lopetit sen sen jälkeen kun heitit mut hotellille”, sanoin pienellä äänellä. Odotin Jimmyn kiistävän sen, mutta sen sijaan hän huokaisi syvään.
”Mennäänkö hakemaan lisää juotavaa ja käydään sitten kattomassa, miten muualla on porukkaa?” hän ehdotti. Minä nyökkäsin ja Jimmy ohjasi minut baaritiskille.

Otin Tom Collinsin ja Jimmy viskin ja veden. Sitten suuntasimme kauemmas porukastamme ja menimme istumaan. Joimme pari minuuttia keskittyneesti ja tuijottelimme lasejamme.
”Anteeksi”, Jimmy sanoi sitten. ”En mä ajatellut, että se olisi niin selvää.”
”No, oli se. Mä mietin, että ootko sä mulle vihainen vai mitä”, tunnustin. Jimmy hieroi niskaansa kämmenellään.
”Kyllä mä vähän oon”, hän sanoi sitten. ”Sä oot sotkenut mun kuviot.”
En osannut sanoa mitään, sillä pelkäsin herääväni. Koska untahan tämän oli oltava.
”Mä olen naimisissa. Ja sä olet niin kauhean nuori ja… Maanantaina musta tuntui, että sulla ehkä saattaisi olla samansuuntaisia tunteita, ja… Kai mä ajattelin että parempi jos en puhuisi sun kanssa niin paljon. Tai en mä tiedä”, Jimmy huokaisi.
”Oli mulla”, sanoin nopeasti. ”Tai siis. On. On mulla.”
”Sitten me vasta liemessä ollaankin”, Jimmy huokaisi. ”Tule.”
”Mihin?” kysyin.
”Johonkin pois täältä. Mä haluan vielä puhua sun kanssa. Rauhassa.”

Emme törmänneet kehenkään matkalla narikkaan, ja kävelimme muutaman korttelin matkan seuraavalle baarille hiljaisuuden vallitessa. Jimmy maksoi meidät molemmat sisään ja talutti minut sitten saman tien tanssimaan.
”Eikö meidän olisi ollut fiksumpaa jutella jossain hiljaisemmassa paikassa?” kysyin. Tai jotenkin niin, etteivät Jimmyn kädet lähettelisi kylmiä väreitä pitkin selkääni.
”Mutta sitten tuntuisi vähän hölmöltä tanssia”, Jimmy totesi.
”Mä luulin, että sä sait tarpeeksi tanssista niiden pankkitätien kanssa.”
”Niiden kanssa, juu. Mutta miten joku voisi saada tarpeekseen susta?” hän kysyi. Menin kauhean hämilleni ja taisin punastua, sillä Jimmy jatkoi nopeasti. ”Ja tää on sentään ihan viatonta vielä. Me vaan tanssitaan.”
Vielä. Pulssini tuntui hidastuneen hengitykseni tahtiin. Kurkussani tuntui paksulta ja musiikki kuulosti jotenkin vaimentuneen. Muutenkin muu huone Jimmyä lukuun ottamatta alkoi tuntua jotenkin kaukaiselta.
”Mä en ole koskaan pettänyt vaimoani. Mä en ole edes harkinnut sitä. Mutta kun mä oon sun kanssa, mä teen listaa syistä miksi mä en tekisi sitä”, hän sanoi vakavana. Pettänyt. Tiesin, että sen olisi pitänyt säikäyttää minut takaisin ruotuun. Minun olisi pitänyt kieltäytyä kohteliaasti ja lähteä kotiin.
”Mitä sun listalla on?” kuiskasin tuskin kuuluvasti. Tanssimme paljon lähempänä toisiamme kuin edellisessä paikassa ja Jimmy piti minusta paljon tiukemmin kiinni.
”Että sä et suostuisi siihen”, hän vastasi. En ollut enää ihan varma hengitinkö. En myöskään tiennyt kantoivatko jalkani vai olinko pystyssä vain siksi että Jimmy piti minusta kiinni.
”Eiköhän se oo jo todistettu vääräksi olettamukseksi”, sanoin oudon käheällä äänellä. ”Mitä muuta sun listalla on?”
”Se oli mun lista”, Jimmy vastasi. Hän siirsi toisenkin käteni – sen jota oli pidellyt – niskansa taakse ja laski molemmat kätensä vyötärölleni, niin että nyt tosiaan tanssimme peruskouluhitaita. Yritin miettiä sopivaa vastausta, mutta pääni oli aivan tyhjä enkä sitä paitsi pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin Jimmyn läheisyyteen, hänen käsiinsä ympärilläni ja sinisiin silmiinsä.

En ole ihan varma, kumpi lopulta teki aloitteen. Muistan vain Jimmyn käden niskassani ja hiusteni seassa. Jimmyn huulet huulillani. Kurkkuun takertuneen hengityksen. Kihelmöivän tunteen, joka eteni huuliltani kasvoihin ja siitä eteenpäin ympäri koko kroppaa. Tunteen, etten pystynyt enää ajattelemaan selkeästi tai tekemään päätöksiä. Oloni oli kuin huumaantunut.
”Mitä sä oikein laitoit mun juomaan?” henkäisin ihmeissäni.
”Mitä?” Jimmy nauroi.
”Tule”, sanoin ja tartuin häntä tiukasti kädestä.
”Mihin me ollaan menossa?” Jimmy kysyi, kun kiskoin häntä perässäni kadulle.
”Mun luokse”, vastasin varmana ja suutelin häntä.
”Selvä.”

Lähettäjä: Sani 
Päivämäärä:   12.6.12 22:23:02

Jatkoaa!

Lähettäjä: ppp 
Päivämäärä:   15.6.12 06:00:12

Mihin tämä jäi? Jatkoa!

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   16.6.12 02:54:32

7. luku

Salailu ja huono omatunto. Ja se inhottava sana – pettäminen. En tiedä, onko oikeuden- ja moraalintajuni sittenkin jotenkin vääristynyt, mutten koe niinkään huonoa omatuntoa varattujen miesten vikittelystä, vaan siitä valehtelusta. Luitte oikein, en osaa asettaa itseäni näiden miesten vaimojen asemaan ja potea morkkista heidän takiaan. Minulle tulee huono omatunto siitä, että joudun pimittämään tietoja tai jopa valehtelemaan ystävilleni. Hienoa kaksinaismoraalia, sanoisin.

Mikael

Joulun jälkeen tilanne Miken kanssa meni ihan älyttömäksi. Yritimme molemmat esittää, että olimme vain hyviä kavereita. Tekstailimme enemmän kuin koskaan, ja katsoimme jopa telkkaria yhdessä. No, virtuaalisesti ainakin. Mikke piti minulle seuraa, kun minulla oli tylsää töissä, soitti minulle, kun olin metrossa matkalla koulusta kotiin ja lähetteli minulle kuvaviestejä lumiukoista ja kokoustarjoiluista.

Sitten oli niitä päiviä, kun Mikke ja Helena riitelivät. Ne olivat pitkin syksyä lisääntyneet ja tammikuussa laskin pahimmillaan neljä iltaa viikossa. Niinä iltoina Mikke ei vastannut alkuillasta lähettämiini viesteihin ollenkaan ja pahoitteli sitä sitten kolmen – neljän maissa, kun oli menossa nukkumaan. He eivät riidelleet lasten edessä, mikä tietysti oli hyvä, mutta tiesin Miken nukkuvan muutenkin huonosti, ja nämä riitamaratonit olivat hänelle rankkoja.

Ja iltoja, jolloin jompikumpi meistä oli ottanut hiukan alkoholia ja alkoi ikävöidä toista. Ne olivat mielestäni pahimpia. Podin kauheaa morkkista omista humalaisista rakkaudentunnustuksistani. Miken vastaavat tuntuivat fyysisenä kipuna ja kaipauksena.

Inhosin Helenaa. Ja sitten olin vihainen itselleni siitä, että inhosin häntä. Yritin vakuuttaa itselleni, että en ollut koskaan pitänyt hänestä. Se oli totta, mielestäni hän oli aina ollut kohtuuton ja rajoittanut Miken menoja naurettavassa määrin. Olin kuitenkin yrittänyt ymmärtää hänenkin näkökulmansa: olla päivisin pienten lasten kanssa kotona ja mies ravaisi töissä ja koulussa ja ulkona. Nyt hän kuitenkin lisäksi seisoi minun ja Miken välissä, joten kaikki myötäelämisen tunteeni häntä kohtaan olivat haihtuneet ja tilalle oli jäänyt vain kasvava antipatia.

”Sä et tiedä miten vaikeeta on olla joka päivä ihmisen kanssa, jota ei rakasta, kun haluis mieluummin olla toisen kanssa, jota rakastais”, Mikke tekstasi yhtenä iltana, kun olin Lotan luona teellä.
”Tää on ihan kauheeta”, huokaisin ja näytin puhelintani Lotalle.
”Ihme äijä”, hän totesi kiukkuisesti. ”Miten sä voit lähteä mukaan tohon?”
”Miten niin?”
”Miltä susta tuntuisi, jos sun mies lähettelisi tollaisia viestejä muille?” Lotta tivasi. Katsoin häntä kummastuneena.
”Ei kivalta”, vastasin. ”Mutta..”
”Mä avioerolapsena ehdottaisin, että sä perääntyisit tosta ja antaisit niiden olla”, Lotta keskeytti minut.
”Toi ei oo reilua”, huomautin. Minunkin vanhempani olivat eronneet, kun olin ollut yläasteella. ”Sitä paitsi ne ei ole onnellisia. En mä usko, että Helenakaan voi luulla, että niillä olis kaikki muka hyvin”, puolustauduin.
”Mutta se on sen vaimo! Mun mielestä sulla pitäis olla vähän lojaaliutta toisia naisia kohtaan”, Lotta puuskahti.
”Ja mun mielestä sulla pitäisi olla vähän lojaaliutta mua kohtaan! Mä oon sun kaveri kuitenkin”, äyskähdin takaisin. Mulkoilimme toisiamme jonkin aikaa. Sitten minä huokaisin.
”Kuule, ei viitsitä riidellä. En mä oo tekemässä mitään. Mä vaan yritän keksiä parhaimman tavan päästä tästä kuiville. Mä vaan toivoisin vähän myötätuntoa.”
”Sitten mä ehdotan, että sä puhut Hanskin kanssa. Mä en ihan oikeasti pysty siihen”, Lotta totesi.
”Fine! Mites Matias?” puuskahdin.
”Mites.. täh?” Lotta älähti ja näytti niin ällistyneeltä, että minun oli pakko nauraa.
”Väitätkö sä mun puheenaiheen vaihdostani tökeröksi?”

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   16.6.12 22:14:09

Jimmy

Heräsin kauhean aikaisin mutta makasin sitten pitkään sängyssä ja odottelin morkkista. Yhdeltätoista totesin, että saatoin ihan hyvin nousta ja käydä vaikka aamiaisella. Kyllä se tulisi jos olisi tullakseen. Mutta ei. Minusta oli selvästi tullut paatunut. Olin kerrassaan tyytyväinen itseeni.

Aamiaisen jälkeen päätin sittenkin kömpiä hetkeksi takaisin sänkyyn. Toinen tyynyni tuoksui vielä aavistuksen Jimmylle, jos oikein pinnistin, ja minua hykerrytti kun mietin viime yötä. Minulle oli tullut taksissa hetkeksi paniikki kun aloin miettiä mahdollisuutta, että Jimmy olisikin vaatteidensa alla vanha ja löysä ja roikkuvaihoinen, mutta se oli onneksi turhaa. Hän oli kiinteä ja jäntevä ja paremmassa kunnossa kuin osa aiemmista petikumppaneistani. Hänen ihonsa oli ruskettunut ja sileä lukuun ottamatta käsivarsia, jotka olivat hiukan karheat johtuen niiden altistumisesta auringolle ja merivedelle. Olimme rakastelleet kahdesti ja lopun aikaa olimme jutelleet samalla kun Jimmy oli silitellyt käsivarsiani ja selkääni ja kylkiäni ja, no, niin edelleen. Jimmy harrasti purjehtimista ja asui hiukan Tukholman ulkopuolella, mikä mahdollisti purjeveneen pitämisen kotilaiturissa. Hänellä oli kolme poikaa, seitsemänvuotias Tommy ja viisivuotiaat kaksoset Philip ja Max. Hänen vaimostaan emme puhuneet. Tiesin vain, että hänen nimensä oli Christine.

Puhelimeni alkoi soida jossain ja paikansin sen vaatemytyn alta lattialta. Kun näin soittajan nimen, omatuntoani kirpaisi hiukan ja hengitin kerran sisään ja ulos ennen kuin vastasin.
”Huomenta”, vastasin pahoittelevaan sävyyn ja haukottelin kuin olisin vasta herännyt. Olin unohtanut koko hemmetin Rasmuksen.
”Huomenta. Älä vihaa mua”, Rasse kuulosti surkealta ja krapulaiselta.
”Minäkö vihaisin? Minkä ihmeen takia?” nauroin ilahtuneena, ettei hän syyttänyt minua katoamisesta.
”Ootko sä vähän hitaalla? Kun mä katosin.”
”No en mäkään muistanut sua kyllä ollenkaan”, tunnustin. Rassea olisi ollut hauska kiusata, mutta olin liian hyvällä tuulella.
”Eli mä oon ihan turhaan murehtinut sua koko aamun?” hän kuulosti samaan aikaan helpottuneelta ja harmistuneelta.
”Niin olet. Ja luulis, että sulla on parempaakin tekemistä kun murehtia mua. Mites sun loppuilta?”
”Karmeasti. Mä tarvitsisin vähän teetä ja sympatiaa”, hän mutisi.
”No tule mun luo. Mulla on sympatiaa ja teetä saat jos tuot tullessas. Mä voin tarjota kuuman veden”, lupasin.

Ehdin sopivasti siivota vaatteeni lattialta ja tehdä sängystä sen näköisen kuin olisin ainoa ihminen, joka oli maannut siinä. Rassea se ei kuitenkaan tuntunut kauheasti kiinnostavan. Hän näytti vielä surkeammalta kuin oli kuulostanut, mikä johtui varmasti osittain siitä, että hänellä oli silmä mustana.
”Mitä sulle on käynyt?” kysyin kauhistuneena, kun hän astui sisään.
”Keitä sitä vettä, niin mä kerron”, Rasmus vastasi. Sitten hän rojahti sängylleni ja alkoi kertoa. Hän oli lähtenyt sen tytön kanssa jatkoille ja herännyt aamuyöstä siihen, että tytön poikaystävä kolisteli sisään omilla avaimillaan. Hän oli yrittänyt livahtaa pois vähin äänin, kun kundi oli mennyt vessaan, mutta tyttö oli nostanut äläkän ja tämä avomies oli sitten motannut Rasmusta. Se oli mielestäni oikeastaan aika huvittavaa, mutta Rasmus oli niin aidosti järkyttynyt, etten raaskinut nauraa. Tunnin kuluttua aloin kuitenkin haukotella teatraalisesti, jolloin hän tajusi lähteä. Sitten käperryin taas sänkyyn nuuhkiman tyynyäni.

Lähettäjä: Sani 
Päivämäärä:   17.6.12 13:15:26

hyvä pätkä :)

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   18.6.12 01:14:42

tässä tän päivän pätkä, illalla menee taas töissä myöhään... tässä saattaa olla typoja, kun näppis vammaa ja wordin oikoluku tökkii.. koittakaa kestää ja jo bongailette jotain, niin ilmotelkaas ;)

Mikael

Istuimme Mikaelin kanssa jätskillä ja huomasin hymyileväni korvasta korvaan. Emme olleet nähneet aikoihin ja olimme halanneet aivan liian pitkään. En olisi millään halunnut päästää irti, mutta kun lopulta katsoin parhaaksi irrottautua, Mikael veti minut takaisin.
”Mulla oli kauhea ikävä sua”, huokaisin ennen kuin ehdin ajatella. Mikael hymähti hiukan surumielisesti.
”Niin mullakin sua.” Sitten hän tunki nenänsä jonnekin kaulani tietämille ja minun oli tosiaankin pakko pyristellä irti.
”Irti musta”, äsähdin. Tämä ei ollenkaan helpottaisi tilannettani.
”Mitä mä tein?” Mikael näytti huolestuneelta.
”Et mitään”, vastasin.

Olin päättänyt olla asiallinen ja ystävällinen, mutta pitää hiukan etäisyyttä. Se ei kuitenkaan tietenkään onnistunut, vaan nauroin ja hymyilin koko ajan ja Mikael reagoi siihen tuijottamalla minua onnellinen ilme kasvoillaan.
”Sä oot niin kaunis kun sä hymyilet. Sulla on maailman ihanin hymy”, hän ilmoitti. Minä menin hämilleni ja käänsin katseeni syliini. Hänellä oli tapana laukoa kohteliaisuuksia tuolla tavalla ihan odottamatta.
”Älä”, mutisin ja purin huultani.
”No mutta se on totta. Mä tykkään kun sä näytät niin iloiselta”, Mikke totesi.
”Sä teet tästä kauhean vaikeaa”, huokaisin.
”Mistä mä teen vaikeaa?” Miken äänensävy oli sama, mutta hänen kulmakarvojensa väliin ilmestyi huolestunut ryppy. En vastannut, vaan tuijotin häntä takaisin. ”Erika? Mä teen mistä kauhean vaikeaa?” Mikke toisti tiukasti. Pudotin katseeni, sillä en halunnut nähdä Miken silmiä. Minua alkoi itkettää.
”Mä en voi nähdä sua enää”, mumisin hyvin hiljaa katse tiukasti pöydässä.
”Mitä? Älä niele puolta sun sanoista, sä tiedät, että mä..”, Mikke korotti ääntään hermostuneena.
”Mä en voi nähdä sua enää!” Huusin hänelle ja tunsin, miten kyyneleet karkasivat silmäkulmistani.

Jimmy

Laiskan lauantain jäljiltä lähdin sunnuntaiaamuna pitkälle lenkille. Kiersin Skansenin ja Djurgårdenin kautta ja palasin sitten kiertotietä hotellille. Lähtiessäni oli ollut pilvistä ja aluksi oli vähän tihuttanutkin, mutta loppua kohti aurinko oli repinyt pilviin aukon ja valuin hikeä. En jaksanut edes kävellä portaita, vaikka periaatteessa pelkäsinkin hotellin hissiä. Se oli vanha – sellainen, jossa oven eteen vedettiin rautaritilä – ja se piti epäilyttävää ääntä ja olin vakuuttunut, että se saattaisi jättää minut kerrosten väliin hetkenä minä hyvänsä. Pelkäsin kuitenkin vielä enemmän, että pyörtyisin portaisiin, mikäli lähtisin kipuamaan neljänteen kerrokseen. Nojasin selkäni hissin seinään ja virnistin punoittavalle naamalle, joka tuijotti minua takaisin peilistä. En voinut uskoa, että olin joskus vihannut lenkkeilyä.

Join palautusjuoman odotellessani jälkihien laskeutumista ja unohduin taas ajattelemaan Jimmyä. Mitä hän mahtoi tehdä ja miettiä. Sitten kuitenkin ravistin hänet päättäväisesti pois päästäni. Turha minun oli ruveta kehräämään mitään romanssia päässäni. Tyyppi oli naimisissa ja vaikka meillä olikin selvästi kemiaa, niin mitä sitten? Olin sentään oppinut jotain Mikaelista ja Aleksista, eivät miehet noin vain jättäneet naisia toisen takia. Tai ainakaan minun takiani, ajattelin hieman katkerasti. Minua olisi kyllä totisesti kiinnostanut tietää, mitä ratoja Jimmyn ajatukset kulkivat. Joutuisimme seuraavana päivänä joka tapauksessa näkemään töissä ja olisin mielelläni tiennyt, miten suhtautua. Olisinko välinpitämätön vai kenties nolostunut? Kiusaantunut? Vaivautunut? Minusta ei tuntunut miltään niistä.

Heitin Jimmyn käyttämän pyyhkeen lattialle matoksi ja toivoin, että siivoojat toisivat minulle uusia maanantaina. Minusta oli tullut kauhean nirso pyyhkeiden suhteen nyt, kun ne vaihdettiin neljän päivän välein. Vaikka tuhlaustahan se tietenkin oli. Suihkun jälkeen vilkaisin kännykkääni ja havaitsin, että minua oli kaivattu. Rasmus oli soittanut kahdesti ja numero, jota emme puhelimineni tunnistaneet, oli tavoitellut minua. Kurtistin sille kulmiani, mutten halunnut huikeaa puhelinlaskua selvittääkseni numeron haltijan. Rasmukselle sen sijaan soitin. Hän oli päässyt ylös murheen alhosta, jossa oli vielä edellisenä päivänä vaeltanut, ja oli nyt kiinnostunut minun iltani kulusta. Vastasin epämääräisesti ja huijasin olevani menossa lenkille, jotta pääsisin hänestä nopeasti eroon. Minun pitäisi ehdottomasti keksiä jokin alibi, sillä muitakin varmasti kiinnostaisi, mihin olin kadonnut jo ennen yhtä. Tietysti voisin sanoa lähteneeni kotiin jonkun kanssa, mutta entä jos joku olikin nähnyt minut ja Jimmyn?

Koska en voinut pyytää Rasmusta esimerkiksi melomaan kanssani ja aurinko pani parastaan, pakkasin minulle pyyhkeen ja lähdin puistoon ottamaan aurinkoa ja lukemaan. Hain kaupasta kolmioleipiä ja vissyä sekä puolen litran jätskin. Kaiken järjen mukaan Rasmus ei tunnistaisi minua, vaikka sattuisikin kulkemaan ohitseni. Torkahdin hetkeksi ja herättyäni hieroin hiukan lisää aurinkorasvaa olkapäihini. Puoli kuuden maissa palasin hotellille ja olin juuri soittamassa Rasmukselle, kun puhelimeni pirahti soimaan. Ajattelin sen olevan Rasmus ja vasta painettuani vihreää tajusin sen olevankin se tuntematon numero, joka oli tavoitellut minua aiemminkin.

Lähettäjä: Sani 
Päivämäärä:   18.6.12 11:36:56

hyvä pätkä taas :)

Lähettäjä: jappe 
Päivämäärä:   19.6.12 01:09:17

Jatka jatka ohh rakastuin näihin mut mihin se aleksi hävis?

Lähettäjä: Z 
Päivämäärä:   19.6.12 08:13:11

Jappe, jos luit tarinan niin varmaan tiedät mihin Aleksi katosi.

Lähettäjä: jappe 
Päivämäärä:   19.6.12 11:01:33

En pysyny ihan mukana mut yritin. . . .

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   19.6.12 19:27:13

jappe, kyllä se sieltä löytyy :)

(Jimmy)

”It’s Erika”, vastasin varmuuden vuoksi englanniksi, sillä numero ei näyttänyt suomalaiselta.
”Huh. Oli mulla näköjään oikea numero”, tuttu ääni totesi, niin ikään englanniksi. ”Niin, Jimmy täällä”, hän lisäsi hiukan jälkijunassa.
”Joo, mä tunnistan kyllä sun äänen”, naurahdin. Suoristin automaattisesti paitaani tajuamatta että eihän Jimmy sitä nähnyt. Olin yllättynyt hänen soitostaan niin, etten osannut sanoa oikein mitään.
”Niin tietysti. Miten sun viikonloppu on sujunut?” hän kysyi hiukan jäykästi ja ällistyin vielä enemmän. Oliko hän vaivautunut?
”Öh. Ihan hyvin. Ihana keli”, vastasi. Sitten olisin halunnut purra kieltäni ja potkaista itseäni. Olin ensin täysin änkkänä ja kun vihdoin sain suuni auki, puhuin säästä?! Olin kiusaantuneisuuden perikuva, vaikka vain muutamaa tuntia aikaisemmin olin vakuutellut itselleni, ettei Jimmy vaivannut minua ollenkaan.
”No hyvä”, Jimmy totesi. ”Se on hyvä.”
”Mites sun?” kysyin katkaistakseni sen jälkeen syntyneen hiljaisuuden ja sanoakseni edes jotain. Jos olisi näin ääliömäinen, en koskaan kehtaisi palata töihin. Päätin, että minun oli pakko ryhdistäytyä.
”Mä.. Mitä?”
”Että miten sun viikonloppu on mennyt?” naurahdin helpotuksesta. En tosiaan ollut ainoa toivoton tapaus. ”Sulla taitaa olla joku häiriötekijä siellä.”
”Ei oikeastaan. Mä olen autossa. Parkkipaikalla. Me tehdään lettuja ja maito on melkein loppu”, Jimmy vastasi ja minun mielialani laski.
”Aijaa”, tokaisin välinpitämätöntä sävyä tavoitellen.
”Joo.”
”No, hyviä lettuja teille”, toivotin happamasti. Ei Jimmyn mielestäni olisi tarvinnut soittaa minulle vain hehkuttaakseen perhe-elämäänsä. Tajutessani, että soittaja oli Jimmy, olin toivonut hänen haluavan puhua perjantai-illasta. Mutta ehkä tämä olikin hänen tapansa viestittää minulle, että minun pitäisi unohtaa koko juttu?
”Pitääkö sun mennä?” Jimmy kysyi hiukan pahoittelevan kuuloisena.
”Ei oikeastaan, mutta sulla on vissiin lapset ja vaimo odottamassa maitoa lettujen kanssa”, puuskahdin. Tiesin kuulostavani katkeralta, mutten välittänyt. Minua harmitti. ”Oliko sulla jotain muutakin asiaa?”
”Oletko sä vihainen?” Jimmy kysyi varovasti. Tuhahdin vain vastaukseksi, vaikka tiesin olevani lapsellinen. ”Oli mulla asiaakin. Tai siis on. Mä en pysty lopettamaan sun ajattelemista.”

Mahani heitti kärrynpyörää ja kasvoilleni levisi hidas hymy. Typerä, ääliömäinen, ilahtunut virnistys.
”Haloo? Oletko sä vielä siellä?” Jimmy kysyi huolestuneena.
”Olen, olen”, vastasin. Muuta en siihen hätään osannut sanoa.
”No sano sitten jotain.”
”Ai niin kuin että mäkään en pysty lopettamaan sun ajattelemista?” kiusoittelin.
”Jotain sen suuntaista. Etkö vai?” Jimmy naurahti helpottuneen kuuloisena.
”Pystyn mä. Mutta mä en tiedä haluanko mä”, tunnustin. Olin tajunnut Mikaelin kanssa säätäessäni, että jos mies ei sensuroinut sanomisiaan, ei minunkaan tarvinnut. Oli helpompaa olla yhtä putkiaivoinen kuin hekin ja sanoa, mitä sylki suuhun toi.
”Sä olet sekoittanut mun ajatukset ihan kokonaan”, Jimmy syytti.
”Ahaa.”
”Voidaanko me jutella?” Jimmy pyysi, kun en sanonut muuta. Minua hykerrytti mutta pakottauduin pysymään rauhallisena.
”Eikö me jutella koko ajan?” kysyin viattomasti.
”Kyllä sä tiedät, mitä mä tarkoitan. Kasvokkain”, Jimmy tuhahti.
”Ahaa!”
”Huomenna. Töiden jälkeen”, hän lisäsi määrätietoisesti.
”Kuulostaa hyvältä”, sanoin. Tai ehkä paremminkin kehräsin, niin tyytyväinen lopputulemaan olin.

Mikael

Se oli inhottava ilta. En meinannut saada itkua loppumaan, ja lopulta Mikke lopetti yrittämisen.
”Ei sun kanssa voi keskustella”, hän huokaisi. ”Mikä sun oikeen on? Onko jotai sattunut?”
Tuijotin häntä hölmistyneenä, ja ällistys lopetti kyynelten valumisen.
”Etkö sä kuullut? Että me ei enää voida nähdä”, niiskaisin.
”Jaa, sitäkö vaan, varmasti?” Mikke näytti helpottuneelta.
”Miten niin vaan? Musta se on ihan kamalaa. Mulle tulee ihan kauhea ikävä sua”, kimpaannuin. Mikke naurahti kevyesti.
”Voi kultapieni. Ei tää nyt oo ihan eka kerta, ku me näin draamaillaan”, hän sanoi ja rutisti minua vielä nopeasti ennen kuin siirtyi takaisin omalle puolelleen pöytää. Minä huokaisin ja aloin selittää.

Olin tullut siihen tulokseen, että minun oli pakko päästä yli Mikaelista. Olin laskujeni mukaan ollut rakastunut häneen noin kahdeksan kuukautta, eivätkä tunteeni olleet vähääkään laimenneet kyseisenä aikana, päinvastoin. En voinut kuvitellakaan meneväni jonkun muun kanssa treffeille, vaikka tiesikin, ettei Mikaelilla ollut aikomustakaan jättää Helenaa, kun heidän lapsensa olivat niin pieniä. Mikael lähinnä vain kuunteli, vaikka näyttikin olevan eri mieltä kanssani.
”Jos sä haluat”, hän vastasi, kun kysyin, mitä mieltä hän oli.
”En mä halua. Mutta mun on pakko. Kyllä sä sen tiedät”, huokaisin. Tunsin yhtäkkiä oloni kauhean väsyneeksi ja jotenkin tyhjäksi. Kävelimme hiljaisina metroasemalle, jonka edessä Mikael veti minut tiukkaan halaukseen.
”Erika. Mä haluaisin olla sun kanssa. Mä en usko, että mä haluaisin koskaan olla olematta”, hän kuiskasi.
”Mä rakastan sua”, vastasin. En olisi halunnut koskaan päästää irti, mutta jonkin ajan kuluttua Mikael irrottautui. Hän katsoi minua pitkään, suuteli minua suulle ja sitten hän oli poissa.

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   19.6.12 19:35:19

[B] HUOM! 1. OSA LOPPUU TÄHÄN JA TÄSTÄ ETEENPÄIN HOMMA JATKUU NS. NYKYHETKESSÄ. [/B]

Lähettäjä: khan_w 
Päivämäärä:   20.6.12 17:57:19

nonih, hienosti ryssin siinä lihavoinnin...

jatkan toisen osan eri topikkiin selvyyden vuoksi. tässä tulee varmaan jonkunmoinen juhannustauko, koska lennään suomeen ja mökille viettämään jussia :) enkä ota konetta mukaan ollenkaan!

Lähettäjä: Sani 
Päivämäärä:   20.6.12 18:02:45

ihana loppu <3 laitaks linkin siihen uuteen tänne? :D

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   25.6.12 22:19:25

ainiin! tässä tämä.

Lähettäjä: khan 
Päivämäärä:   16.4.14 19:59:03

Hups, tätä selaillessa huomasin, että ihan vika pätkä oli jäänyt puuttumaan :D tässä se on jos joku haluaa lukea

Mikael

Laskin kahvikupit tiskipöydälle ja jäin nojaamaan työtasoon. Yritin keksiä jotain järkevää sanottavaa – tai pikemminkin mitä tahansa sanottavaa – huonolla menestyksellä.
”Haluatko sä vielä jotain juotavaa? Meillä on varmaan mehua”, ehdotin. Mikael nousi pöydän äärestä ja käveli luokseni.
”En halua”, hän sanoi hiljaa. En voinut katsoa suoraan häneen, mutta sivusilmällä näin hänen liikkuvan hitaasti lähemmäksi.

Olimme repsahtaneet taas tapaamaan toisiamme helmikuun alussa ja viikko sitten Mikael oli halunnut taas pistää välit jäihin. Sitten toissapäivänä hän oli soittanut ja halunnut tavata. Kävimme jälleen kerran läpi kaiken mahdollisen ja yhtäkkiä hän oli taas suudellut minua. Aloin järkyttyneenä itkeä, jolloin Mikael syyhkäisi ulos hiuksiaan haroen. Vartin kuluttua puhelimeni soi.
”Meidän on pakko tehdä tälle asialle jotain. Mä en voi olla näin vítun rikki”, hän ilmoitti.
”No mitä sä oikein meinaat? Mä olen sanonut, että mä odottaisin sua ja sä olet sanonut ettet voi vielä erota. Me ollaan vähän niin kuin pattitilanteessa”, huokaisin.
”Paitsi jos…”, Mikael aloitti, mutta hiljeni nopeasti.
”Paitsi jos mitä?”
”Paitsi jos me oltaisiin yhdessä, vaikka mä olen naimisissa”, Mikael sanoi huokaistuaan ensin raskaasti. Vaikka tajusin, että olin tiennyt hänen ehdottavan sitä, yllätyin kuitenkin. Ja menin hämilleni.
”Mun pitää miettiä”, sanoin hiljaa.
”Mä ymmärrän. Mä olen kohta kotona, laita mulle viestiä”, Mikael vastasi lyhyesti.

Ja tässä sitä sitten oltiin. Palautin ajatukseni keittiöön, missä Mikael painoi minut kaapinovea vasten ja suuteli lujaa. Näin tilanteen hassusti jotenkin kuin ulkopuolelta. Minulle tuli jotenkin mieleen innokas koira tai teinipoika, joka oli juuri saanut ensisuudelmansa. Mikaelilla oli jotenkin kauhea kiire, mutta samalla tunsin kroppani reagoivan hänen kosketukseensa ja lakkasin ajattelemasta turhia. Makuuhuoneessa hän hiukan hidasti ja alkoi suorastaan hidastella riisuttuaan paitani. Hän suuteli kaulaani ja kuiski korvaani kuinka kaunis ja ihana ja täydellinen olin ja minua alkoi suorastaan nolottaa tilanteen kornius.

Mikael jatkoi kehujen suoltamista jälkeenpäinkin, pukiessaan jo farkkuja jalkaansa. Pusuttelimme hyvän aikaa ovella ennen kuin Mikaelin puhelin alkoi piipittää vaativasti. Oven kolahdettua kiinni palasin huoneeseeni pukeutumaan kunnolla. Oloni oli jotenkin outo. Olin ehkä aavistuksen pettynyt seksiin, olin jotenkin ajatellut, että se olisi jotenkin mullistavaa, kun olin niin kovin rakastunut. Ja Mikael oli ainakin ollut innoissaan. Sitten purkitin ajatuksen ja kategorioin sen syyllisyydeksi. Kai se nyt oli luonnollistakin, että oloni oli jos ei varsinaisesti vaivautunut, niin ainakin sinne päin.

***

Mikael soitti minulle, kun olin matkalla kotiin. Työpäiväni oli venähtänyt odotettua enemmän ja olin joutunut laittamaan hänelle viestiä, etten ehtisikään kahville.
”Moi muru”, vastasin yrittäen samalla pukea hanskoja käsiini. Keväinen viima oli yllättävän hyinen ja sormeni tuntuivat jo kohmeisilta.
”Ootko sä vielä töissä?” Mikael kysyi.
”Just pääsin lähtemään”, huokaisin. ”Miten sun päivä?”
”Lapset on vatsataudissa ja Helena lähti just johonki vítun jumppaan”, Mikael vastasi. Vatsassani jysähti ikävästi, kun Mikael mainitsi Helenan. Joka ikinen kerta, mietin ja irvistin.
”Kuulostaa ihanalta.”
”Joo tää todella on. Noniin, Iina laattas keittiöön. Mun pitää mennä. Sitä vaan, että mä en pääsekään perjantaina. Moikka”, Mikke ilmoitti. Jäin hölmistyneenä seisomaan paikalleni. Olin ottanut perjantaiksi lomapäivän, jotta voisin viettää päivän Mikaelin kanssa, ja nyt hän yhtäkkiä sivumennen ilmoitti, ettei pääsisi. Toivuttuani ensijärkytyksestä näpyttelin hänelle kiukkuisen viestin ja soitin sitten Hanskille.

”Tuutko mun kanssa yksille?” kysyin heti kun hän vastasi.
”Mennään! Milloin?” Hanski huudahti.
”Ihana ihminen! Mä olen vartin päästä keskustassa”, kerroin hymyillen.
”Mulla menee varmaan lähemmäs puolta tuntia. Mutta hei varaa meille pöytä ja tilaa jotain, mä tulen heti kun pääsen!” luottoystäväni intoili.

Tulin oikeastaan paremmalle tuulelle jo pelkästään siitä, mutta toisaalta halusin myös avautua Hanskille. Niinpä suuntasin pubiin istumaan ja tilattuani pullon talon punaviiniä naputtelin Hanskille sijaintini. Hän ilmestyikin ihan hetkessä – olin ehtinyt juoda vasta puoli lasillista – ja kiskaisi ensi töikseen koko lasillisen huiviinsa.
”Tomi on pettänyt mua”, hän ilmoitti ja kaatoi meille molemmille lisää. Sitten hän joi vielä toisen lasin rivakkaan tahtiin. Kaadettuaan uudestaan lisää hän hengitti syvään sisään ja ulos.
”Mistä sä halusit puhua?” hän kysyi sitten.
”Mä.. Mitä?” kysyin järkyttyneenä. ”Mä haluan puhua siitä, että mitä víttua?!” Hanski kuitenkin vain heilautti kättään.
”Ei se siitä puhumalla parane. Niin se vaan on mennyt tekemään”, Hanski totesi ja kohotti lasiaan. ”Että skool vaan.”
Siinä vaiheessa minäkin katsoin parhaaksi kulauttaa lasini tyhjäksi.
”Se kertoi mulle itse. Ja ihan suoraan sanottuna se kuulosti ihan älyttömältä. Sitä paitsi mä tiedän, että se rakastaa mua. Niin että kerro sä vaan, mikä sulla ja Mikaelilla hiertää”, Hanski sanoi. Hän kuulosti siltä, että oli tosissaan, mikä oli mielestäni outoa.
”Ihanko oikeasti sä et muka halua avautua tosta enempää? Ja vielä vähemmän mä luulen, että sä haluat kuulla siitä, että mun varatun miehen kanssa vehtaaminen on hankalampaa, kuin mä toivoin”, puuskahdin. Hanski naurahti.
”En mä olisi edes kertonut sulle, mutta se olis ollut jotenkin vuosisadan epäluottamuslause, kun sä kuitenki vuodatat kaikki sun hairahdukset mulle”
”Ja säkö vaan annat sille anteeksi?” kirahdin. Olin pohjattoman loukkaantunut Hanskin puolesta ja kehittelin jo mitä mielenkiintoisimpia tapoja satuttaa Tomia.
”Niin. Se on vähän niin kuin koeajalla nyt. Mutta en mä näe tätä mitenkään kauhean suurena ongelmana. Oikeastaan me saatiin juteltua asioita hyvin ton ansiosta. Ja se vaikuttaa olevan enemmän tosissaan nyt”, Hanski selitti. Ensimmäinen pullo loppui hyvin pian, ja pikku hiljaa aloin itsekin avautua minua vaivaavista asioista.

***

”Älä mee vielä”, pyysin ja ojensin kättäni Mikaelin suuntaan. Hän huiskaisi tumman tukkansa silmiltään ja katsoi minua napittaessaan farkujaan.
”Mun pitää mennä, kello on jo vaikka mitä”, hän sanoi pahoittelevalla äänellä ja tuli suutelemaan minua. En viitsinyt edes kääntyä pois, vaikka minua mökötyttikin. Mikael oli tullut puolitoista tuntia myöhässä, joten suunnittelemamme leffa ja illallinen oli kutistunut melko nopeaan ruokailuun ja erittäin kiireiseen seksiin.
”Ensi kerralla mä olen pidempään”, Mikael lupasi. Tuhahdin väheksyvästi, sillä tiesin varsin hyvin, että seuraavaan kertaan olisi varmasti yli kaksi viikkoa, ja että Mikael lupaili aina viipyvänsä pidempää, muttei ollenkaan hallinnut aikataulujaan. Hän suuteli minua pitkään ovella ja katosi sitten rappukäytävään.

Seuraavan kerran onnistuimme näkemään vasta toukokuun alussa, kun pidin vihdoin vapaapäivän keskellä viikkoa ja Jimmy lähti lounaan jälkeen töistä. Kolmen viikon tapaamistaukomme ei yllättäen tehnytkään päivästä ihanaa, vaan huomasin olevani kärttyinen ja vaativa. Minua ärsytti, ettei Mikael halunnut esimerkiksi lähteä kävelylle vaan halusi pelkästään seksiä. Lisäksi minulle tuli taas mieleen innokas koira –mielleyhtymä, ja kun hän rupesi tekemään lähtöä, purskahdin itkuun.
”Mikä sulla on?” Mikael kysyi ja kietoi kätensä ympärilleni.
”Mua vítuttaa, kun me nähdään niin harvoin”, mutisin.
”Mä luulin, että sä tiesit sen silloin kun me aloitettiin tää”, Mikael vastasi.
”Niin tiesinkin. Mutta. Se on vaikeempaa, kuin mä luulin.”
”Mä oon pahoillani muru. Mutta hei, pidä hauskaa ulkona”, hän sanoi ja suukotti otsaani. ”Pärjäätkö sä?”
”Mä pärjään aina”, tuhahdin ja pyyhin silmäni kämmenselkään. Itse asiassa minua jopa piristi ajatus uloslähtemisestä. Ja vaikkei olisi piristänytkään, en olisi voinut skipata Jannen – rakkaan työkaverini ja entisen vakiohoitoni – läksiäisiä.

Heräsin perjantaina kauheassa krapulassa ja kiitin onneani, että olin älynnyt ottaa sen vapaaksi. Minulla oli vieläkin edellisiltainen paita päälläni ja se löyhkäsi viinalle, sillä joku oli läikyttänyt niskaani puoli tarjottimellista shotteja. Minua puistatti ja hoipertelin vessaan oksentamaan. En voinut ymmärtää, miten minulla oli niin kauhean huono olo, vaikka tuntui kuin olisin vieläkin ollut humalassa. Kakomiseni herätti Karon mielenkiinnon, sillä raahustaessani keittiöön hakemaan mehua, hän oli siellä.
”Oliko hyvät bileet?” hän kysyi ovela virne kasvoillaan.
”Maailmanluokan”, sanoin ja menin kaivamaan buranaa maustekaapista.
”Ja krapula vissiin samaa sarjaa. Mitä sä oikein oot säätänyt?” Karo keikkui jalkojensa päällä tuolilla. Rypistin otsaani ja yritin muistella tapahtumia. Sitten ne yhtäkkiä jysähtivät tajuntaani ja minun oli pakko palata vessaan. Kun kömmin takaisin keittiöön, Karo oli yhä siellä.
”Mun täytyy lopettaa Mikael”, mutisin.
”Miten niin? Sähän oot niin rakastunut”, Karo virnisti. ”Sä hoit sitä Jannellekin vaikka kuinka pitkään, ja käskit munkin todistamaan puhelimessa.” Ähkäisin, sillä niin olin tosiaan tehnyt.
”Niiiin. Mä en tiedä siitä.”
”Onko sulla jotain psyykkisiä voimia krapulassa?” rakas siskoni tiedusteli.
”Ei, mutta eilinen oli aika silmiä avaava. Tai siis, jos mä oisin niin kovin rakastunut, niin mä en varmaan olisi pussaillut kolmen muun miehen kanssa”, huokaisin. Karo kiljaisi ihastuneena.
”Mikä hutsu! Minkä kolmen?” hän vaati saada tietää.
”No.. Jonkun Tiian poikaystävän kaverin kanssa, koska se halusi. Mulla taitaa olla sen puhelinnumero. Sitä ei yhtään haitannut kun sanoin, että oon rakastunut. Sitten Jannen kanssa, että pääsisin siitä ekasta tyypistä eroon. Sitten yhden tosi hyvännäköisen tyypin kanssa, koska mua kiinnosti tietää, miltä se tuntuisi. Ja sitten taas Jannen kanssa, koska se oli oikeastaan aika kivaa”, selitin.
”Ja sitten se halusi tulla meille yöksi?”
”Mä olen kamala ihminen.”
”Noooh, vähän ehkä.”