|
Lähettäjä: Riko
Päivämäärä: 18.12.11 12:13:12
Tässä oli jatkoa, tästä pätkästä nyt tuli tällainen. =) Tarina lähenee loppuaan pikku hiljaa...
Pojat olivat tavalliseen tapaansa hommanneet jostakin juomia mukaansa. Toivoin joskus, että he jäisivät kiinni kännipäissään ajelemisesta. Sitä tapahtui vähän turhankin usein. Musiikki soi kovalla, kun menimme sisälle urheilutaloon. Osa puoli tutuista joita oli tullut nähtyä täällä ennenkin tervehtivät.
” Haluatko?” kysyi Olli.
Hän oli kaivanut esiin jostain olut pullon ja tarjosi sitä minulle. Mietin mielessäni, mitähän tästäkin illasta oikein tulisi. Huomasin tarttuvani pulloon ja vein sen huulilleni. Olli virnisti ja veti minut mukaansa ihmisten joukkoon. Olli kulki ihmisten joukossa ja jutteli monien kanssa. Hän tuntui tuntevan melkoisen määrän ihmisiä täältä. Otin uuden kulauksen pullosta, kun Olli sitä tarjosi minulle.
” Mistä sä nää kaikki tunnet?” kysyin.
” Samathan täällä pyörii”, nauroi Olli.
Hän veti minut kohti tyttöä joukkoa. Huokaisin ja alistuin kohtalooni. Olli oli vauhdissa. Mika ja Juuso olivat hävinneet jonnekin. Tunnistin tytöt lähemmäksi päästyämme. Kaikista maailman ihmisistä Olli oli bongannut Erinin ja Oonan.
” Hei”, tervehti Oona.
Hän hymyili leveästi huomattuaan meidät. Olli mulkoili kuitenkin Eriniä ja näytti aikovan sanoa jotain.
” Sun veljes”, hän tokaisikin Erinille.
” Mitä siitä?” kysyi Erin.
Hän näytti hermostuneelta. Oonakin tuntui huomaavan kireän ilmapiirin. Olli oli enemmän kännissä kuin olin uskonutkaan. Sen huomasi nyt selvästi, kun poika horjahteli jaloillaan.
” Se on kusiaivo”, totesi Olli.
” Tulitko sä vain tuon sanomaan?” Oona tivasi.
” Anna olla”, sanoin Ollille.
Vedin häntä kauemmaksi Erinistä ja Oonasta. Oli turha haastaa riita puolituttujen kanssa. Tiesin, että keskustelu suuntautuisi sellaisille linjoille joita kukaan meistä ei hallinnut. Olli näytti tajuavan, mitä oikein oli tekemässä.
” Kysypäs veljeltäs, mitä se oikein teki Jennalle”, Olli tokaisi.
Hän antoi minun taluttaa itsensä pois. Kuulin Oonan mutisevan jotain kusipäästä.
Talutin Ollin suoraan ovista ulos selviämään. Mietin, paljonko poika oli oikein pohjustanut iltaa jo ennen lähtöä. Minulta ei yleensä jäänyt huomaamatta Ollin juominen, mutta tällä kertaa niin oli käynyt.
” Mitä tuo nyt oli olevinaan?” kysyin.
Olli nojasi seinää vasten ja sytytti tupakan. Hän puhalsi rauhallisesti savut ulos ja tuijotti eteensä.
” Ei mitään”, hän mutisi.
” Sä et voi käyttäytyä noin”, huokaisin.
Olli virnisti pirullisesti ja naurahti hiljaa.
” Miks en? Kaikkihan sitä oottaa”.
” Alatko sä nyt surkutella sitä, että oot antanut itsestäs julkisesti kusipään kuvan?” huokaisin.
Olli kohautti harteitaan ja näytti miettivän.
” Kait sä nyt tiiät, etten mä niin @!#$ oo”, hän hymähti.
Nojauduin seinää vasten Ollin viereen ja huokaisin.
” Kyllähän mä sen tiedän”.
” Hyvä”.
” Jokin Jennan sanoissa tais osua”.
” Joo. Kyllä säkin tiiät”.
Olli joi hitaasti pullosta ja heitti sen maahan tyhjänä.
” Sun pitäs lopettaa”, ehdotin.
” Hmh. Tiitäkö sä mitä Jennalle on tapahtunut?” kysyi Olli.
” En”, vastasin.
” Mulla on aika hyvä idea siitä”, Olli tokaisi.
Juuso ja Mika ilmaantuivat paikalle Tanjan sekä Eevin, Maijan ja Sallan kanssa. Pojilla tuntui tänään olevan otollinen hetki ilmaantua paikalle häiritsemään. Tilaisuus jutella kuivui siihen.
Luku 31
J:
Elias oli yrittänyt soittaa edellisenä iltana pitkästä aikaa. Erinkin oli tavoitellut minua, mitähän sisaruksilla oikein oli asiaa. Peetulta oli tullut epämääräinen viesti, jossa ei ollut päätä ei häntää. Tiesin poikien lähteneen diskoon. Tanja oli yrittänyt houkutella minut mukaansa. Olin kuitenkin kieltäytynyt. Halusin pysyä siitä pitäjästä toistaiseksi kaukana. Elokuva Peetun kanssa oli osoittanut, etten olut valmis palaamaan vielä. Tuskin olisin koskaan, jos pitäisi sietää Eliasta.
” Joo unohda se jo”, komensin itseäni.
Nousin ylös ja puin vaatteet ylleni. Laitoin kevyen meikin kasvoilleni ja päätin lopettaa murehtimisen sille päivälle. Menisin katsomaan Peetua. Halusin nähdä pojan. Me emme olleet jutelleet yhteisen illan päätteeksi. Peetu oli viipynyt mummon luona pikku tunneille asti. Olimme olleet täällä monta tuntia pääsemättä eteenpäin. Halusinko edes edetä? Koko juttu pelotti minua. Halusin olla Peetun lähellä, mutta suhde voisi sotkea kaiken.
” Taas sä murehdit”, huokaisin.
Nojasin hetken ulko-ovea vasten ja katselin maisemia. Kaikkialla oli rauhallista. Kukaan ei vielä liikkunut minnekään, vaikka kello oli melkein kymmenen. Pinkaisin juoksuun ja suunnistin Peetulle. Poika voisi kyllä nukkua. Minulla ei ollut aavistustakaan, mihin aikaan he olivat oikein tulleet kotiin. Peetun epämääräinen viesti oli tullut joskus yhden maissa. Suunnistin avoimesta ovesta sisälle ja suorinta tietä yläkertaan.
Peetun oven takaa ei kuulunut ääniä, joten poika varmasti nukkui. Hymyilin pienesti ja avasin oven. Peetu nukkui mahallaan sängyllään ja huomasin jääväni katselemaan. Suljin oven takanani ja istahdin lattialle sängyn viereen. Tutkin lehti kasaa jonka huomasin ja löysin muutaman itse jättämäni lehden niiden joukosta. Tiesin lukeneeni ne joskus, mutta en muistanut mitään. Selasin lehtiä ja vilkaisin aina välillä Peetua. Hän näytti söpöltä nukkuessaan. Pojan huulet olivat aavistuksen raollaan ja saatoin vaivoin kuulla hiljaisen tuhinan. Olisi pitänyt lähteä pois, ajattelin. Minulla ei ollut tänään sydäntä herättää poikaa kesken unien. Nousin hitaasti lattialta ja menin tietokoneelle. Voisin ihan hyvin surffata. Peetu tuskin suuttuisi vaikka olisinkin täällä hänen herätessään. Käännyin katsomaan Peetua ja mietin, miten luonnolliselta kaikki tuntui. Yleensä en tuntenut itseäni luonnolliseksi vieraassa paikassa, varsinkaan jonkun nukkuessa omassa sängyssään. Oonan ja Erininkin luona pakotin itseni usein nukkumaan yhtä pitkään kuin hekin. Ikinä en olisi heille mennyt, jos tytöt olisivat nukkuneet.
” Tää on hullua”, mumisin.
Käännyin tietokoneen puoleen ja surffailin. Kävin pitkästä aikaa naamakirjassa ja hymähtelin joillekin tuttujen jutuille. Suljin sivuston kuullessani kahahduksen sängyltä. Peetu oli kääntynyt selälleen ja tuijotti minua.
” Mun ei pitäis yllättyä”, poika totesi.
Hän näytti surkealta suorastaan, ajattelin.
” Sä lähetit yöllä viestin”, totesin.
Peetu rypisti kulmiaan ja veti peiton korviin asti.
” Älä kysy siitä yhtään mitään”, hän ähkäisi.
” Ahaa”, sanoin.
Oli varsin selvää, että Peetulla oli krapula. Se oli hiukan yllättävää.
” Mä voin hakea sulle särkylääkettä”, lupasin.
” Hmh”, mumisi Peetu.
Naurahdin hiljaa ääneen ja suunnistin alakertaan. Tajusin tietäväni Peetun kodista enemmän kuin Oonan ja Erinin. Heillä en olisi osannut hakea särkylääkettä kaapista kysymättä, missä se oikein oli.
Peetu oli vetänyt jotain päällensä kadottuani huoneesta ja istui sängyllä seinään nojaten. Pojan silmät olivat kiinni ja minua huvitti. Kerrankin se oli Peetu, joka oli juonut.
” Tässä”, sanoin.
” Kiitti”, mutisi poika.
” Vähintä, mitä mä voin tehdä”, naurahdin.
” Hmh. Sä puhuit jotain jostain viestistä”, Peetu totesi.
Hän avasi silmänsä ja näytti pärjäävän yllättävän hyvin. Kaivoin puhelimen taskustani ja näytin epämääräistä viestiä.
” Mä en tajunnut tätä sitten yhtään”.
Peetu hymyili ja pudisti päätään.
” En kyllä mäkään”.
” Se tais olla humalaisten päähän pistoksia”.
” Joo”.
Peetu näytti varsin vaivaantuneelta ja epäilin pojan valehtelevan minulle ensimmäisen kerran. Hän taisi muistaa, mitä viesti koski.
” Sä väität tietysti, että Olli juotti sut”, vitsailin.
Peetu hymyili ja naurahti hiljaa ääneen.
” Ei kyllä mä ihan itse join. Olli kyllä tajosi”, poika jutteli.
” Näkyikö tuttuja?” kysyin.
” Joo. Eriniä ja Oonaa nähtiin. Tanjaa ja muita tyttöjä, lähettivät terveisiä”.
” Ai”.
Mietin olivatkohan pojat tietämättään törmänneet Eliakseen diskossa. Puraisin huultani ja pakotin ajatukseni muualle.
” Sun ei pitäs ajatella sitä”, tokaisi Peetu.
Hätkähdin ja katsoin poikaa joka tuijotti minua. Peetulta ei näköjään krapulassakaan jäänyt mitään huomaamatta.
” Ei niin”, huokaisin.
” Tuu tänne”, kehotti Peetu.
Hymyilin istahtaessani pojan kainaloon. Painoin pääni hänen olkaansa vasten ja huokaisin. Tunsin kireiden lihaksieni rentoutuvan, mitä tekisin ilman Peetua.
” Tässä on hyvä olla”, kuiskasin.
” Hyvä niin”.
Peetu hymyili ja silitti hellästi niskaani sormillaan. Minulla ei ollut kiire mihinkään.
Luku 32
P:
Jenna oli tainnut nukahtaa. Tyttö ei ollut puhunut mitään pitkään aikaan ja retkotti puolittain sylissäni. Silittelin edelleenkin hänen niskaansa ja hymyilin. Kuulin askeleet rappusissa juuri, kun Olli ilmaantui ovelle.
” Sä selvisit kotiin”, kuiskasin.
” Joo”, hymähti Olli.
Hän istahti tietokoneen ääreen ja pyöri tuolilla. Krapula ei näyttänyt häntä pahemmin vaivaavan.
” Mikä sut tänne lennättää?” kysyin.
Olli raapi korvallistaan ja vilkaisi Jennaa vaivaantuneena.
” Möläyttelinkö mä mitään typerää eilen?” kysyi Olli.
” Kyllä sä jotain”, hymähdin.
Jenna liikahti ja tuijotti Ollia pistävästi. Hän oli siis ollut hereillä ja arvasi, että puhuimme jotain häneen liittyvää.
” Moi”, Olli tokaisi.
” Terve vaan sullekin. Mä haluaisinkin kuulla, mitä sä oot puhunut”, Jenna totesi.
” Ei se nyt mitään ollut”, huokaisin.
” Kenet mun tutuista te näitte?” Jenna kysyi.
” Oona ja Erin”, Olli vastasi.
Tunsin Jennan rentoutuvan hiukan ja hymyilevän aavistuksen.
” Tuskin sä nyt pahaa vahinkoa sait aikaiseksi”, Jenna pakotti itsensä naurahtamaan hiljaa.
Olli näytti helpottuneelta ja rentoutui tuolin selkänojaa vasten.
” Sun pitäs estää mua juomasta”, Olli nurisi minulle.
” Sua? Se nyt on mahdoton tehtävä” heitin ivallisesti.
” Joo. Mä taisin juottaa suakin aika tavalla”, naurahti Olli.
” Pitkästä aikaa”, totesin.
” Hmh. Harmi etten mä muista paljoakaan. Mä en edes tiedä, miten me selvittiin sieltä kotiin”, Olli huokaisi.
Jenna pudisteli päätään ja pyöritti silmiään. Naurahdin hiljaa.
” Sulla nyt ei oo mitään sanomista. Montakohan kertaa oot ollut itse pää jäässä?” tiedustelin tytöltä.
Tönäisin häntä leikkisästi kylkeen ja sainkin pienen hymyn irti. Jenna nauroi ääneen.
” Okei, okei. Sä oot ihan oikeassa. Mä en aio kuitenkaan juoda vähään aikaan”, Jenna ilmoitti.
” Viisasta puhetta”, hymähti Olli.
” Jo se nyt pitää”, totesin.
” Istutaanko me tässä koko päivä vai tehdäänkö jotain?” kysyi Jenna.
” Lähetään kylälle. Mä voin tarjota kahvit”, Olli ehdotti.
Jenna nousi ylös ja oikaisi puseroaan hymyillen. Ilmeisesti se sopi tytölle. Oli helpottavaa huomata, että Olli ja Jenna olivat varsin hyvissä väleissä. Pistin merkille lämpimän pienen hymyn jonka Jenna soi Ollille.
Huoltoasema oli käynyt turhankin tutuksi vuosien saatossa ja sen valikoima. Jenna näytti kuitenkin tyytyväiseltä istahtaessaan tuoliinsa. Hän pyöritti kahvi mukia kädessään ja haukkasi palan ottamastaan leivoksesta.
” Ootteko te asuneet koko ikänne täällä?” kysyi Jenna.
” Valitettavasti”, Olli hymähti vastaukseksi.
” Jep ja tää paikka pyörii paikoillaan”, tuhahdin.
Jenna katseli ikkunasta ulos. Mietin, mitä hän oikein näki. Aneemisen kaupan ja muutaman talon keskellä ei mitään. Kylä pahasen joka teki kuolemaa pikku hiljaa. Kaikki muuttivat täältä pois. Harvat hullut jäivät tänne.
” Täällä on ihanan rauhallista”, totesi Jenna.
Hän näytti haaveilevan kauniilta. Vilkaisimme Ollin kanssa toisiamme ja pudistelimme päitämme. Täällä oli ollut varsin tylsää ennen kuin olimme saaneet mopot. Niiden avulla täältä pääsi sentään toisinaan karkaamaan.
” Voi kai sen noinkin aatella”, Olli myönsi.
” Pitkässä juoksussa tää vaan käy vähän tylsäks”, valaisin.
Jenna naurahti ja vilkaisi meitä.
” Joo. Te näytättekin siltä, että kuolisitte just tylsyyteen”, hän naurahti.
” Hei Jennahan on ihan oikeessa. Se on ollut piristävä poikkeus tässä kylässä”, Olli vitsaili hymyillen leveästi.
” Älä yllytä tota”, huokaisin.
Krapula oli hellittänyt otettaan hiukan, mutta ei niin paljon että jaksaisin Ollin suun soittoa kuunnella.
” Ei se kyllä paljo tartte”, nauroi Jenna.
Kuuntelin puolella korvalla älyvapaata huulenheittoa joka syntyi Ollin ja Jennan välille. Hymähtelin sopivassa kohdissa ja katselin Jennan nauravia silmiä. Tyttö näytti heränneen henkiin ja se oli kaiketi Ollin ansiota. Aamuinen paha olo näytti kadonneen jonnekin. Kuulin askeleet jotka pysähtyivät pöytämme luokse. Oven kolahtaminen ei ollut jäänyt minulta huomaamatta. Vilkaisin tulijaa ja hymyilin nähdessäni Jonin. Jennan veljen ilme ei kuitenkaan ollut kaikkein ystävällisin.
” Miks sä et kertonut, mitä se @!#$ teki sulle?” Joni tivasi.
Jenna katsoi veljeään yllättyneenä ja valahti kalpeaksi. Hän aukoi suutaan hetken kuin kalakuivalla maalla.
” Kiva tervehdys”, tokaisi Olli.
” Suksi suolle”, vastasi Joni siihen.
Jenna oli kalpea kuin lakana ja tuijotti veljeään. Hän aukaisi suunsa, mutta ei saanut sanakaan ulos. Tyttö ryntäsi ulos. Tuoli kaatui hänen perässään ja jäimme hetkeksi tuijottamaan paikoillemme. Joni ryntäsi Jennan perään ja sai tämän kiinni hetkessä.
Jenna kiemurteli ja yritti vapautua Jonin tiukasta syleilystä. Hän takoi veljensä rintaa raivoisasti kyynelien valuessa pitkin hänen poskiaan. Jenna ei ollut edes kysynyt, mitä Joni oikein tarkoitti.
” Ei, ei!” huudahti Jenna.
” Voidaanko me mennä jonnekin muualle?” kysyi Joni.
Huomasin ihmisten tuijottavan meitä ihmeissään. Jenna olikin näky hakatessaan veljeään hysteerisenä. Jenna nyyhkytti rajusti, kun Joni puolittain kantoi häntä poispäin.
” Tuu perässä”, kehotti Olli.
Hän johdatti meidät kotiinsa joka oli melko lähellä.
” Se ei voinut kertoa sulle”, Jenna hoki.
Se oli kuin mantra jolla tyttö yritti kasata itseään. Joni nosti siskonsa käsivarsilleen ja suuteli tätä kevyesti otsalle.
” Kyllä mä tiedän”, kuiskasi Joni.
Näin kyynelten kimaltelevan hänenkin silmissään ja olin hiukan hämmentynyt. Päivästähän oli tullut varsin dramaattinen.
” Kertoko se sulle?” Jenna kysyi.
” Ei. Erin”, vastasi Joni.
Jenna painoi päänsä hetkeksi veljensä olkapäätä vasten ja tuntui hiukan rauhoittuvan. Hän hengitti muutaman kerran syvään ja piti silmiään hetken kiinni.
” Kertoko se sille?” Jenna voihkaisi.
” Joo”, myönsi Joni.
” Elias siis kertoi Erinille raiskanneensa mut”, Jenna kuiskasi.
Hänen äänensä särkyi viimeisten sanojen kohdalla ja kyyneleet ryöpsähtivät uudelleen liikkeelle.
” Niin sinnepäin”, huokaisi Joni.
Olimme saapuneet perille Ollin luokse.
” Menkää olohuoneeseen”, kehotti Olli.
” Tuu. Keittiöön”, komensi Ollia.
Halusin antaa Jonille ja Jennalle aikaa kahden. He tarvitsivat sitä.
Luku 33
J:
Jonin näkeminen oli ollut järkytys. Olin heti tiennyt hänen tietävän. Elias oli siis kertonut jollekulle, mutta ei Jonille. Veljeni ei olisi ollut täällä, jos Elias olisi kertonut hänelle. Joni istuisi nyt jossakin syytettynä taposta. Siitä olin varma. Aloin hitaasti tajuta, etten ollut omassa sängyssäni mummolassa. Olin jossain aivan muualla. Vuode allani oli ihan liian pehmeä ja kuitenkin epämukava. Raotin hiukan raskaita silmiäni. Tajusin makaavani sohvalla, Ollin luona. Jouduin miettimään hetken ennen kuin muistin, miten kaikki oli mennyt. Olli tiesi ja Peetu, ajattelin häpeissäni. Tietenkin kaiken piti tulla julki. Huokaisin noustessani istumaan. Ketään ei näkynyt missään. Kuulin kuitenkin astioiden kilinää keittiöstä. Joku pyöritti lusikkaa mukissa. Hiivin varovasti keittiön ovelle.
” Mä arvasin tämän”, huokaisi Olli.
” Puhuko Jenna sulle?” kysyi Joni.
” Ei se kertonut suoraan mitään kellekään meistä. Vai?” kysyi Olli.
Kolmikosta kukaan ei huomannut minua. Peetu tuijotti ikkunasta ulos ja huokaisi.
” Ei se puhunut suoraan”, huokaisi Peetu.
” Vittü mä olisin tappanut sen jätkän jos oisin tiennyt”, Joni huokaisi.
” Voithan sä vieläkin tappaa sen”, vihjasi Olli.
Joni tuhahti ja pudisti päätään hitaasti. Hän huomasi minut ovelle ja nousi ylös. Tunsin päätyväni hänen lempeään syleilyynsä.
” Sun olis pitänyt kulta kertoa”, hän sanoi.
” Ja järjestää sulle tuomio taposta. Ei kiitos”, mumisin.
” Istu alas. Haluatko sä teetä ja jotain syötävää?” kysyi Olli.
Hän oli noussut ylös tuolilta ja kaiveli jo mukia kaapista. Mietin hetken ennen kuin nyökkäsin. Minulla ei ollut ääntä tai edes mitään sanottavaa. Vilkaisin Peetua ja puraisin huultani. Kaikki meidän välillämme taitaisi, ainakin romanttisessa mielessä olla ohitse.
Huomasin istuvani Jonin vieressä teemuki pöydällä edessäni. Se höyrysi ja tuntui lohdulliselta kietoa kätensä lämpimän kupin ympärille. Tuijotin ruskeata pintaa typertyneenä. Tunsin oloni tyhjäksi. Olin itkenyt Jonin sylissä kauan ja pelkäsin purskahtavani uudelleen itkuun, jos joku sanoisi jotain.
” Otatko sä leipää?” Olli kysyi.
” Joo”, vastasin.
Tuntui helpottavalta puhua ihan jostain muusta. Yritin tavoittaa Peetun katseen, mutta poika tuijotti edelleen ikkunasta ulos. Huokaisin hiljaa ja hymyilin Ollille hänen tehdessä leipää.
” Otatko sä juustoa leivälle?” kysyi Olli.
” Otan”, vastasin.
” Ole hyvä”, Olli sanoi kohteliaasti.
Puraisin huultani, tällaistako tämä nyt sitten olisi. Minä en jaksaisi mitään kohteliasta keskustelua ja tapoja. Halusin saada sen tunnelman takaisin joka oli valinnut välillämme aikaisemmin. Tuijotin teen pintaa joka pyöri ympyrää mukissa lusikan tahtiin.
” Kyllä siitä voi puhua”, tokaisin päättäväisesti.
Kohotin katseeni ja tavoitin hetkeksi Peetun katseen. Pojan silmistä oli vaikea lukea hänen ajatuksiaan. Näin välähdyksen jostakin, mutta Peetu käänsi katseensa pois. Tunsin itseni petetyksi.
” Se tyyppi pitäisi kuohia”, Olli tokaisi heti.
Joni tyrskähti huvittuneesti ja pudisteli päätään.
” Joopa joo”, hän hymähti.
” Sattushan tuo ihan pirusti”, Olli sähähti.
Aukaisin suuni sanoakseni jotain, kun Joni läimäytti kämmenensä pöytään.
” Vittü turha sitä nyt on ajatella. Se jätkähän käytännöllisesti kuollut!” Joni älähti.
” Mitä? Mistä sä puhut?” kysyin.
Minun ei olisi pitänyt tuntea mitään, vaikka Elias olisi kuollut. Silti tuntui pahalle. En minä halunnut kenenkään kuolevan.
” Sen oli tarkoitus olla kuollut, kun tää selviäis. Sitäkään se saamarin imbesilli ei sitten tehnyt kunnolla”, Joni jupisi.
” Yrittikö Elias tappaa itsensä?” kysyin.
” Joo. Sen harmiksi joku soitti sille apua”, huokaisi Joni.
Ponkaisin ylös ja tuijotin veljeäni raivostuneena. Hän oli ihan omituinen.
” En mä halua, että kukaan kuolee!” huusin.
” Sä oot hullu! Sä jätkä ansaitsis paljon pahemmankin kohtalon!” Joni huudahti.
Näin, että veljeni oli täysin tyrmistynyt käytöksestäni. Minäkin kait olisin ollut. Tajusin, että aika jolloin olin toivonut Eliaksen katoavan maanpäältä, oli mennyt. Oliko sitä edes koskaan ollutkaan?
” Elias ehkä, mutta ei kukaan muu. Tajuatko sä? Tää vaikuttaa kaikkiin!” raivosin Jonille.
Kävelin olohuoneeseen ja käperryin sohvalle, kukaan ei tullut perääni.
Puristin koristetyynyä sylissäni ja tuijotin tyhjyyteen. Katseeni oli suuntautunut televisioon, jonka ruutu oli musta. Se nökötti nurkassaan täysin hylättynä. Hätkähdin tuntiessani käden koskettavan olkaani.
” Sä voisit mennä suihkuun”, Olli ehdotti.
Hän hymyili varovaisesti ja tajusin vastaani siihen. Pidin hänestä nyt todella paljon. Olli ei ollut lainkaan sellainen kuin olin ajatellut. Suihku oli hyvä ajatus. Se voisi rauhoittaa ja tasoittaa tilannetta. Kaikki saisivat ajatella.
” Mielelläni”, huokaisin.
” Sitten. Kylpyhuone on täälläpäin”, sanoi Olli.
Hän johdatti minut ovelle ja jättäytyi siihen. Suljin oven hiljaa perässäni ja huokaisin. Heitin vaatteet mytyksi nurkkaan ja laitoin veden valumaan. Säädin sen lämpimälle ja nojasin kaakeli seinää vasten. Lämmin vesi tuntui hyvälle ihoa vasten. Se melkein voisi parantaa kaiken, ajattelin. Naurahdin hiljaa omille ajatuksilleni. Pääni oli ihan sekaisin.
Luku 34
P:
Joni oli suunnannut ulos hänen ja Jennan hienoisen sanan vaihdon jälkeen. Tajusin istuvani edelleenkin keittiön pöydän ääressä. Olisi pitänyt sanoa tai tehdä jotain, mutta se tuntui turhalta. Mitä olisin sanonut? Tajusin aavistelleeni jotain tällaista, mutta silti se ei ollut sama asia kuin todellisuus.
” Sä oot idiootti”, tokaisi Olli.
” Kiitos”, mumisin.
Vilkaisin serkkuani joka nojasi keittiön oven pieleen. Hän näytti lähes huolettomalta, mutta saatoin aistia pinnan alla kytevän vihan. Hän ja Joni sentään osasivat tuntea edes jotain.
” Mitä tää muuttaa?” kysyi Olli.
” Kaiken”, mumisin.
” Just. Onks Jenna jotenkin erilainen?” kysyi Olli.
Kohautin harteitani ja mietin. Jenna ei ollut muuttunut vain minun ajatukseni tilanteesta.
” Ei”, vastasin.
” Mikä sitten on ongelma? Älä vaan ala sääliä sitä” Olli komensi.
” En mä tiedä”, huokaisin.
” Sä oot just tällanen. Suljet kaiken ulos. Vitün idiootti. Jenna tarttee sua just nyt. Sä et samperi soikoon oo Eliasta paljon parempi, jos istut vaan siinä”, Olli marisi.
” Mitä mun pitäs tehdä?” kysyin.
” Halaa sitä. Ei sun tartte sanoa yhtään mitään”, Olli voihkaisi.
Pudistin hitaasti päätäni. Siinä minä ja Olli olimme erilaisia. Tällaiset tilanteet tuntuivat sopivan hänelle. Minä taas sulkeuduin itseeni ja vääntelin asiaa mielessäni.
” Olispa se niin yksinkertaista”, huokaisin.
” Vittü se on, jos sä todella välität siitä. Etenet rauhallisesti ja annat Jennan päättää. Se ei oo sen erilaisempi kuin ennen. Kyllähän se tän arvasit. Sä et oo tyhmä”, Olli latasi täysillä tulemaan.
Tunsin käden tarttuvan olkaani ja poika ravisteli minua.
” Lopeta”, sähähdin.
” Herää jo pahvi! Mitä sä menetät? Sä tykkäät Jennasta. Mä tiiän sen. Sä tykkäät siitä enemmän kuin kenestäkään!” Olli kivahti.
” Niin”, huokaisin.
Olli nyökkäsi tyytyväisenä ja tunki pyyhkeen syliini. Hän hymyili ja nosti minut ylös tuolilta.
” Nyt sä meet tuonne ja viet tän pyyhkeen Jennalle. Halaat sitä, jos tarttee. Tajuatko dorka?” Olli kysyi.
Puraisin huultani ja nyökkäsin. Oli ihan turha väittää vastaan, kun Olli oli jotain päättänyt.
Melko pitkä pätkä tästä tulikin, kun sain kiinni miten haluan tätä viedä kohti loppuaan. Uuden pätkän tulo menee varmaankin jonnekin joulun jälkeen, jos en välipäivinä sitten saa jotain aikaiseksi. =)
|