Hevostalli.netin foorumi - Tarinatuokio - Elämä satuttaa, aika parantaa

Kirjoita uusi viesti | Alueen etusivu | | Etsi Alas ⇓

Elämä satuttaa, aika parantaa

Lähettäjä: Riko
Päivämäärä: 30.7.11 15:56:56

Tässä olisi tarjolla jonkinlainen uusi tarina.
Katsotaan, mitä tästä taasen syntyy.

Tää alkaa ajasta ennen kuin päähenkilöt kohtaavat toisensa elämässään. Kyllä ne siitä tutustuu...

Elämä satuttaa, aika parantaa

Luku 1

J:

Nakkasin reppuni huoneen nurkkaan ja lysähdin sängylle istumaan. Huomasin käsieni hiukan tärisevän ja kyyneleet uiskentelivat silmissäni. Puraisin huultani kuullessani puhelimen soivan. Ruudulla vilkkui nimi Elias. Painoin hiljennä toimintoa ja ryntäsin vessaan. Revin vaatteet yltäni ja säädin suihkun termostaatin sopivaksi.
” Helvëtti”, voihkaisin.
Puristin käteni nyrkkiin ja sukelsin lämpimään suihkuun. Kiedoin käteni ympärilleni ja annoin kyyneleiden valua pitkin poskiani. Muistin lupaukseni siitä, etten antaisi kenenkään enää koskaan satuttaa minua ja niin oli käynyt. Aloin pestä itseäni huolellisesti. Rauhalliset vedot muuttuivat pian voimakkaammiksi. Tuntui kuin olisin yrittänyt hioa ihon rikki, voidakseni unohtaa kaiken.
” Sä et oo näin heikko”, kuiskasin.
Purin hampaani yhteen ja paiskasin pesusienen lattian poikki seinään. Se putosi lätsähtäen kuiville kaakeleille ja tunsin oloni aavistuksen paremmaksi. Suljin suihkun ja kiedoin pyyhkeen ympärilleni. Astelin huoneeseeni, missä ei ollut ketään. Vilkaisin puhelinta ja huokaisin. Eliakselta oli tullut kuusi puhelua ja kolme viestiä. Poistin ne kaikki lukematta. Minua oksetti ajatuskin pojasta ja tuhosin numeronkin puhelimen muistista. Olin hetken tyytyväinen itseeni.

Kävelin rauhallisesti koulun käytävää eteenpäin ja puristin käteni laukun remmin ympärille. Käänsin katseeni muualle nähdessäni Eliaksen. Kipitin nopeasti kavereideni luokse ja hymyilin heille.
” Moi. Mihin sä katosit perjantaina?” kysyi Oona.
” Mulla oli menoa”, vastasin.
Katseeni pyyhkäisi Eliaksen suuntaan ja purin poskeani sisäpuolelta paljastamatta mitään. Olisin halunnut unohtaa perjantain kaikkein mieluiten.
” Ootko sä kunnossa?” Erin kysyi.
Onnistuin hymyilemään pienikokoiselle blondille ja nyökkäsin. Erin ei ollut Elias, hoin itselleni. He vain sattuivat olemaan sisaruksia.
” Tietysti”, vastasin nauraen.
Omiin korviini se kuulosti kolkolta, mutta taisi mennä lävitse. Erin ja Oona hymyilivät. Puhe siirtyi muihin aiheisiin ja heitin kommentteja väliin, etteivät he olisi huomanneet minun ajattelevan ihan muuta. Tunsin Eliaksen katseen selässäni, mutta pakotin itseni tuijottamaan Eriniä tai Oonaa. Kävelimme yhdessä luokkaan ja tunsin rentoutuvani aavistuksen, kun Elias kavereineen joutui menemään toiseen luokkaan. Huokaisin hädin tuskin kuuluvasti ja suljin silmäni hetkeksi. Onneksi emme olleet samalla luokalla, sitä en olisi kestänyt. Istahdin pulpetin taakse ja kaivoin kirjat esille. Huomasin joidenkin vilkuilevan itseäni ja mietin, näkyikö se sittenkin päällepäin. Tunsin oksennuksen maun nousevan suuhuni ja rauhoittelin itseäni. Tietenkään kukaan ei voinut tietää mistään mitään. Pakotin katseeni taululle ja keskityin täysin tuntiin. Huomasin kuitenkin ajautuvani pian sivuraiteille.

Pujahdin huoneeseeni ja suljin oven perässäni. Heittäydyin sängylle selälleni ja huokaisin kuuluvasti. Tuijotin valkoista kattoa ja laskin hitaasti sataan. Olin onnistuneesti vältellyt Eliasta koko päivän. Tunsin helpotusta, kun koulusta oli selvitty. Puhelin piipitti taskussani ja kaivoin sen esille. Oona ehdotti jos lähtisin jonnekin kahville. Näppäilin myöntävän vastauksen ja nousin ylös. Avasin kaapin oven ja tuijotin itseäni peilistä. Hymähdin hiukan ja aloin korjailla meikkiä. Minulla oli vielä puoli tuntia aikaa eikä tässä kauan menisi.
” Niin mä teen”, totesin.
Olin tovin tuijottanut lopputulosta ja aloin kaivella kaappia. Tiesin, mitä oikein etsin sieltä. Löysin mustan paidan jossa oli kimalletta ja vaihdoin sen ylleni. Se näytti paljon paremmalta kuin aamulla valitsemani ihmeellinen huppari. Tajusin pukeutuneeni kaikkea muuta kuin normaalisti kouluun lähtiessäni. Siinä oli varmasti suurin syy, miksi olin tuntenut toisten tuijottavan itseäni. Suljin kaapin oven ja nappasin pikkulaukun tuolin selkänojalta ja kipitin rappuset alas. Sujautin kengät jalkaani ja nappasin takkini naulakosta. Kävelin reippain askelin bussipysäkille odottelemaan. Nojasin pysäkin seinää vasten ja vilkaisin kännykkääni. Puraisin huultani nähdessäni viestin tulleen. Se oli Eliakselta. Tiesin sen vaikka näytöllä loisti vain numero. Muistin tutut numerot ulkoa. Poistin viestin lukematta sitä. Minulla ei ollut pojalle mitään asiaa enää koskaan. Nousin bussiin ja näytin korttiani mennessäni takaosaan. Lysähdin istumaan takapenkkiin ja toivoin, etten näkisi Eliasta tänään enää.

Nuorisotalon kahvilassa oli tuttuun tapaan paljon porukkaa. Hymyilin nähdessäni Oonan ja Erinin istumassa nurkkapöydässä. Askeleeni hidastuivat, kun näin Eliaksen heidän seurassaan. Puraisin huultani nopeasti ja hätkähdin tuntiessani käden kietoutuvan olkapäilleni.
” Moi muru”, pehmeä ääni sanoi.
Hymy hiipi hitaasti huulilleni ja käännyin katsomaan taakseni. Nauravat siniset silmät kohtasivat rävähtämättä katseeni.
” Hei”, sanoin.
Olin helpottunut, kun halaajani oli vain Joni.
” Onks kaikki hyvin?” sinisten silmien omistaja kysyi huolestuneena.
Huomasin huvittuneisuuden kadonneen niistä.
” Joo, joo”, naurahdin kuivasti.
Jonin katse suuntautui Eliakseen ja sitten minuun.
” Onks teillä ongelmia?” hän kysyi.
” Me erottiin”, sanoin painokkaasti.
” Ahaa”, henkäisi Joni.
Lämmin käsi tarttui omaani ja minut saateltiin ystävieni luokse. Vältin katsomasta suoraan Eliakseen joka nousi ylös. Hänen poskensa olivat aavistukseen punehtuneet ja poika katosi paikalta kuin tuli hännän alla.
” Te ootte eronneet”, tokaisi Erin.
” Niin”, sanoin.
” Kai sä nyt pärjäät?” Joni tiedusteli.
” Tietysti”, nauroin väkinäisesti.
Työnsin armasta veljeäni kauemmaksi itsestäni ja toivoin hänen jättävän asian sikseen. Joni nyökkäsi ja muotoili huulillaan jotain puhumisesta kotona. Istahdin Erinin viereen tuolille, jossa Elias oli istunut.
” Puhuiko se mitään?” kysyin ja viittasin Eliakseen suuntaan.
Poika oli liittynyt kaveriensa seuraan toiselle puolelle huonetta biljardia pelaamaan.
” Sua se etsi”, Erin kertoi.
” Sano sille, ettei mulla oo mitään asiaa sille. Se on ohi”, kuiskasin hiljaa.
Erin vain nyökkäsi eikä vaatinut selitystä, koska kuuli päätökseni lopullisuuden äänessäni. Puristin käteni nyrkkiin pöydän alla, kunpa he vain tietäisivätkään.

Olin kävelemässä yksinäni bussipysäkille, kun kuulin nopeat askeleet takaani ja tuttu ääni kutsui minua. Vilkaisin taakseni ja melkein säntäsin juoksuun nähdessäni Eliaksen.
” Jenna oota!” poika pyysi.
Huomasin bussin pysäkillä ja pyrähdin juoksuun. Se oli tekosyyni paeta paikalta, ajattelin. tosin minulla ei ollut mitään halua puhua pojan kanssa enää koskaan. Olin juuri pujahtamassa autoon, kun käsi vetäisi minut takaisin pyörätielle.
” Mitä sä haluat?!” huudahdin.
” Puhutaan”, poika pyysi.
Tuijotin hetken Eliaksen tuttuja piirteitä ja voihkaisin hiljaa ääneen. Suljin silmäni ja käänsin katseeni pois.
” Päästä irti tai mä huudan”, kuiskasin.
Elias puraisi huultaan ja näytti eksyneeltä lampaalta.
” Tuleeko neiti kyytiin?” kuski kysyi.
Tajusin bussin seisovan edelleen vierellämme ja nyökkäsin päättäväisesti. Irrotin jähmettyneen Eliaksen kädet itsestäni ja nousin alimmalle rappuselle.
” Painu helvëttiin”, sähähdin.
Elias perääntyi pari askelta ja näytti surulliselta. Tunsin kyyneleiden polttelevan silmäkulmiani. Pojan olemuksessa oli jotain vetoavaa, mutta pudistin itseni irti typeristä tunteistani. Käännyin ja hymyilin kuskille. Pahoittelin viivästystä ja näytin kortin hänelle. Katsoin tiukasti eteenpäin, kun bussi lipui pysäkiltä pois. Purin hampaani yhteen etten olisi vilkaissut Eliaksen suuntaan. Poika ei ansainnut suopeita ajatuksia minulta. Perjantai oli muuttanut kaiken. Olin ajatellut, että Eliaksessa oli jotain erilaista kuin muissa pojissa joiden kanssa olin ollut, mutta kaikki oli ohitse välillämme.

Luku 2

P:

Pyörittelin kynää sormissani ja tuijotin paperia edessäni hiukan hämilläni. Yleensä kaikki oli niin helppoa, mutta tänään mikään ei tuntunut sujuvan. Vielä eilen olin osannut leikiten koealueen, mutta nyt aivot löivät tyhjää. Luin kysymyksen kerta toisensa jälkeen ja hieraisin silmiäni. Minulla ei ollut hajuakaan, mitä kysymys oikein tarkoitti. Vilkaisin ympärilleni ja huomasin muutamien muidenkin olevan ongelmissa. Suurin osa kyllä kirjoitti paperille jotakin. Vilkaisin kelloa ja tiesin, että kokeen saisi kohta palauttaa. Olin istunut melkein tunnin yrittäen saada jotain järkevää aikaiseksi. Tunsin tutun pistoksen takaraivossani ja suljin silmäni hetkeksi. Tämä kruunaisi päivän, ajattelin.
” Saako kokeen palauttaa?” kysyi lettipäinen tyttö eturivistä, Lotta.
Hän oli luokan varsinainen nörtti ja näytti sen. Hän oli varmasti vastannut jokaiseen kysymykseen. Yleensä minäkin loistin parhaiden joukossa, mutta pidin siitä matalaa profiilia. Opettaja vilkaisi kelloa ja nyökkäsi. Ensimmäinen tunti oli mennyt. Keräsin hiljaa tavarani ja heitin tyhjän paperin pöydälle. Näin hämmentyneen katseen opettajan hailakan sinisissä silmissä ja ne suuntautuivat minuun. Suu aukeni sanoakseen jotain, mutta ryntäsin ulos luokasta. Minä en jaksanut keskustella asiasta. Suunnistin vessaan ja tuijotin itseäni peilistä. Kasvoiltani oli kadonnut väri ja käteni tärisivät. Kaivoin lääkkeet laukusta ja otin ne. Nojasin tovin viileätä kaakeli seinää vasten ennen kuin suunnistin ulos koulunpihalle. Istahdin lähimmälle penkille ja suljin silmäni. Kevät aurinko lämmitti melko mukavasti. Kuulin askeleita ja penkki narahti, kun joku istahti viereeni.
” Vastasitko sä kaikkiin kysymyksiin?” kuulin Lotan kysyvän.
Avasin silmäni ja katselin tyttöä. Pudistin päätäni hitaasti.
” En”, mutisin.
” Osa oli tosi hankalia”, Lotta jutteli.
” Hmh”, tuhahdin.
Päätin olla hiljaa siitä, etten ollut vastannut mihinkään. Kokeesta tulisi hylätty ja siitä vasta porukat riemastuisivat, jos nyt sattuisivat sillä hetkellä välittämään.

Lotta häipyi paikalta, kun muutama muu luokaltamme suunnisti ovista ulos. He suuntasivat luokseni ja istahtivat ympärilleni.
” Mitä se halus?” kysyi Piia.
Hän oli vaaleahiuksinen tyttö joka oli värjännyt hiuksiinsa tummia raitoja ja leikannut ne lyhyiksi.
” Ei mitään”, vastasin.
Inhosin tytöstä huokuvaa mustasukkaisuutta. Olimme välillä yhdessä ja seuraavassa hetkessä taas emme. Se johtui Piian omistushalusta. Minua sellainen ärsytti.
” Oliks se taas varma saaneensa täydet pisteet?” kysyi Mika.
” Kutakuinkin”, hymähdin.
Tunsin oloni parantuvan asteittain. Olin ottanut lääkkeet ajoissa.
” Sellaista se on”, huokaisi Mika.
” Joitakin on siunattu”, Juuso piruili.
Tunsin hänen katseen viipyvän itsessäni ja siirtyvän sitten Lottaan. Piia kohotti katseensa kynsistään ja vilkaisi myös pihan toiselle puolelle.
” Kylhän sielt jonkilainen numero tulee”, hän hymähti.
” Juuh hylsy ja läpi”, Juuso naureskeli.
” Just”, Mika hymähti.
” Mitä meillä on seuraavaks?” kysyin.
” Matikkaa”; huokaisi Piia.

Kotona vallitsi tavanomainen kaaos, kun pujahdin ulko-ovesta sisälle. Kenkiä lojui siellä täällä ja olohuoneesta kuului naurua. Harpoin nopeasti kenkä rivistön ylitse ja pujahdin omaan huoneeseeni. Asettauduin sängylle makaamaan ja tuijotin kattoa. Alakerrasta kuului jotain meteliä ja toivoin hartaasti, etteivät he alkaisi riidellä. Meteli yltyi kuitenkin vähän ajan päästä ja huokaisin hiljaa. Nousin varovasti ylös ja hivuttauduin rappuset alas. Onnistuin pujahtamaan ovesta ulos. Kuulin kovan räsähdyksen uloskin ja vilkaisin taakseni. Keittiön ikkuna oli pudonnut kivetykselle räsähtäen. Tunsin jalkojeni liimautuvan paikoilleni, kun joku mies örisi jotain. Äidin kiljahdus sai minut havahtumaan. Hiivin ikkunan luokse ja kurkistin sisälle.
” Voi helvëtti”, kirosin hiljaa.
Mutsi oli raahannut jotain tyyppejä kotiin, mikä sinänsä ei olut uutta. Äidin turpiin saantikaan ei ollut mitään uutta. Toinen miehistä kuitenkin kuristi vaaleahiuksista naista joka valahti pikku hiljaa hervottomaksi. Nappasin jotakin kättä pidempää ja ryntäsin ovesta sisälle.
” Hei!” huudahdin.
Löin lankulla miestä selkään ja tämä irrotti kiroten otteensa äidistä. Olisin lyönyt uudelleenkin, mutta miehistä lyhyempi joka oli tähän asti, seisonut hiljaa paikoillaan kampitti minut. Tunsin nyrkin pamahtavan otsaani vasten, minkä jälkeen iskuja sateli. Tunsin verenmaun suussani ja rimpuilin vastaan. Hätkähdin kuullessani pullon räsähtävän ääneen ja lasinsiruja putoili ympärilleni.
” Saatänan ämmä!” karjaisi miehistä pidempi.
Tämä näytti tointuvan hetkessä iskustani, kun äiti oli lyönyt toista miestä pullolla takaraivoon. Näin hoikkien käsien tärisevän, kun mies astui lähemmäksi äitiä.
” Ulos”, äiti komensi.
Hän heilautti pullon kappaletta kädessään. Kohottauduin varovasti ylös päälleni rojahtaneen miehen alta, kun paikalle ryntäsi sinipukuisia miehiä. Minulla meni tovi tajutessa, että he olivat poliiseja.

Äiti nyyhkytti istuessaan ensiavun penkillä ja näytti surkealta. Pitelin jääpussia poskellani ja suljin silmäni. Nojasin päätäni taaksepäin ja huokaisin. Tällaista iltaa en ollut kuvitellut.
” Anteeksi”, äidin hiljainen ääni kantautui korviini.
” Hmh”, hymähdin.
Päätä särki ja kirkkaat valot sattuivat silmiin. Kirosin hiljaa mielessäni migreenin ensioireet.
” No niin voitte tulla tänne”, sanoi jämerä ääni.
Avasin silmäni ja yllätyin nähdessäni hoikan punahiuksisen sairaanhoitajan edessämme. Hän ohjasi meidät verhojen taakse pieneen huoneeseen. Tapahtumia selviteltiin nopeasti. Sain huuleeni muutaman tikin, mutta mitään vakavampaa ei ollut. Kaikki oli ohitse nopeasti ja pääsimme pois. Kuljimme rinnakkain hiljaa ovelle.
” Soitetaan taksi”, äiti totesi.
” Sopii mulle”, murahdin.
Työnsin kädet housujen taskuun ja säälin äitiä jälleen kerran. Eron jälkeen äidillä oli mennyt huonosti. Miehiä ja viinaa oli riittänyt, mutta tämä oli kyllä kaiken huippu.
” Menet isällesi”, äiti ilmoitti.
” Just”, sanoin.
Isä asui uuden akkansa kanssa kaupungin laidalla ja sieltä oli matkaa joka paikkaan.
” Niin on parasta”, äiti rauhoitteli.
Sävy oli kait tarkoitettu lähinnä hänelle itselleen. Minulla ei ollut mitään isän luokse muuttamista vastaan. Meillä oli hyvät välit. Lähinnä isä ukon uusi mietitytti hiukan.

Luku 3

J:

Hymyilin kaikille tutuille, kun ohitin heidät. Vaihdoin muutaman sanan rinnakkaisluokan poikien kanssa ja suuntasin keittiöön. Nappasin kaksi siideriä mukaani ja seisahduin olohuoneen ovelle. Pieni hymy hiipi huulilleni ja tunsin oloni paremmaksi kuin kahteen viikkoon. Huomasin keinahtelevani kappaleen tahtiin.
” JP:llä on kivat bileet”, totesi Oona.
Hän seisahtui viereeni ja katseli tanssijoita. Tunsimme suurimman osan heistä. Huomasin Erinin joka lähti tulemaan meitä kohti. Olin vältellyt häntä hiukan kuluneina viikkoina.
” Moi”, hän tervehti.
” Hei”, sanoin.
” Kiva nähdä”, sanoi Oona ja halasi Eriniä.
Erin oli ollut poissa koulusta melkein viikon. Syy oli täysi arvoitus minulle, mutta tuossa tyttö nyt oli.
” Niin”, myötäilin.
Halasin kevyesti Eriniä joka oli kyllä huomannut välien viilentymisen. Sydämeni jätti yhden lyönnin välistä ja jäykistyin nähdessäni Eliaksen. Hän seisoi toisella puolella huonetta ja katseli meitä. Olin vältellyt poikaa onnistuneesti viime aikoina.
” Onks kaikki hyvin?” kysyi Erin.
” Joo on”, vakuutin.
” Sori, että mun broidi on @!#$”, sanoi Erin.
Tuijotin tyttöä hämilläni ja yritin tavoittaa sanojen takaa suuremman merkityksen, mutta Erinin silmissä ei näkynyt inhoa tai sääliä. Hän ei siis tiennyt todellista syytä veljensä ja minun eroon. Erin vain pahoitteli, että Elias oli naisten piirittäjä. Tosin joku olisi voinut sarkastisesti sanoa, että minä olin miestennielijä.
” Ei se mitään”, naurahdin.
Heilautin kättäni ilmassa ja tuijotin uhmakkaasti Eliasta. Hän ei saisi pilata kaikkea, ajattelin. Join pari kulausta avaamastani siideri tölkistä ja siirryin keskemmäksi.
” Tanssitaan”, Oona innostui.
Hän asettautui viereeni ja aloimme tanssia nopean biisin tahtiin. Erin liittyi hymyillen seuraamme. Päätin tanssia murheet pois harteiltani.

Poskillani karehti puna, kun siirryin ulos hetkeksi haukkaamaan raitista ilmaa. Katselin lumen alta pilkistelevää nurmikkoa ja hymyilin. Kesä oli tulossa. Jähmetyin huomatessani Eliaksen joka käveli hitaasti luokseni. Olisin halunnut huutaa ja juosta kauemmaksi, mutta jotenkin vain liimauduin aloilleni.
” Jenna, voitasko me puhua?” poika pyysi.
” Mistä?” kivahdin.
Silmäni kapenivat viiruiksi ja tunsin raivon sekoittuvan pelon joukkoon. Elias kehtasi tulla luokseni kaiken jälkeen.
” Anteeksi”, pyysi poika hiljaa.
Näin surun hänen silmissään ja tunsin hetkellisen pistoksen sisimmässäni. Purin kuitenkin hampaat yhteen hetkeksi ja pakotin itseni rauhalliseksi.
” Sekö korjaa kaiken?” kysyin.
Kyyneleet uivat silmissäni tiesin sen. Tunsin Eliaksen käden tarttuvan omaani. Ote oli hellä ja varovainen.
” Ei tietenkään”, kuiskasi Elias.
” Älä koske muhun”, kuiskasin.
Työnsin pojan kauemmaksi ja siirryin kaksi askelta taaksepäin.
” Anna mun selittää”, pyysi Elias.
Järkytyin kuullessani sanat ja suuni loksahti auki. Poika luuli voivansa lirkutella itsensä takaisin elämääni tekonsa jälkeen. Selittelemällä asia ei paranisi. Ulvahdin tuntiessani pojan vetävän minua lähemmäksi itseään. Olin melkein Eliaksen sylissä. Rimpuilin vastaan.
” Onks täällä ongelmia?” kysyi jäätävä ääni.
Eliaksen ote irtosi ja syöksyin äänen suuntaan. Tunsin tuttujen käsien kietoutuvan hetkeksi ympärilleni ennen kuin minut sysättiin selän taakse.
” Ei”, mutisi Elias.
Joni astahti pojan luokse ja tarttui tätä kauluksesta kiinni.
” Älä tuu lähellekään Jennaa enää”, hän sanoi.
Joni irrotti otteensa ja kääntyi puoleeni. Hän johdatti minut pois Eliaksen luota.

Joni vei minut talon taakse ja istutti siellä olevan pöydän ääreen. Tunsin hänen halaavan minua lujasti ja siniset silmät katsoivat minua täynnä lämpöä.
” Mä en tiedä, mitä sun ja Eliaksen välillä on tapahtunut. Se ei kuitenkaa oo mitään kivaa. Kerrot sitte, kun siltä tuntuu”, Joni sanoi.
Painauduin hänen rintaansa vasten ja annoin muutaman kyyneleen vierähtää poskilleni. Tiesin paremmin kuin rakas veljeni, etten koskaan kertoisi Eliaksen ja minun eron syystä. En voisi ikinä kertoa kaikkea. Se olisi tiennyt täydellistä hävitystä.
” Kiitos”, kuiskasin.
” Ei sun tartte kiittää, muru”, Joni sanoi lempeästi.
Tunsin hänen pyyhkivän kyyneleet poskiltani ja uskaltauduin avaamaan silmäni. Hän piteli päätäni hellästi käsiensä välissä ja painoi hellän suukon otsalleni.
” Oot rakas”, sanoin.
” Niin säkin”, Joni sanoi.
” Mennään sisälle”, ehdotin.
” Okei, jos sä oot valmis”, sanoi Joni.
” Tietysti oon”, sanoin.
Olin viipynyt jo aivan liian kauan ulkona. Oona ja Erin olisivat huolissaan. Pidin Jonia kädestä kävellessämme sisälle. Irrotin otteeni olohuoneen ovella ja hymyilin veljelleni lämpimästi. Joni tavoitti pienen huolestuneen hymyn huulilleen ja katosi kavereidensa luokse. Tunsin pistoksen sisälläni ja pyysin häneltä anteeksi mielessäni aiheuttamaani huolta. Totuus ei kuitenkaan saisi tulla julki. Kävin hakemassa lisää joutavaa keittiöstä.

Heräsin jyskyttävään päänsärkyyn ja raotin varovasti silmiäni, en ollut kotona. kohottauduin hädissäni kyynärpäiden varaan, koska minulla ei ollut mielikuvia loppu illasta. Alkuyötähän se jo oli, ajattelin. Tunsin peiton valahtavan alaspäin ja tajusin olevani alasti. Vilkaisin vierelleni ja siirryin hetkessä kauemmaksi. Helpotus kuitenkin valtasi minut nähdessäni kotkanpään. Kosketin sitä hellästi ja kuuntelin rauhallista hengitystä.
” Samu”, kuiskasin.
Painoin huuleni hetkeksi tatuointia vasten ja nojasin pojan leveää selkää vasten. Sipaisin hellästi hiukset pois pojan poskelta. Mielikuvia nousi päähäni ja huokaisin. Olin tehnyt sen taas, juonut pääni täyteen ja unohtanut autuaasti puolet iltasta. Onneksi olin Samun luona enkä kenenkään muun. Pidin Samusta. Nousin ylös ja etsin vaatteeni, jotka olivat pitkin huonetta. Kuulin kahahduksen sängyltä ja käännyin katsomaan. Samu oli noussut istumaan.
” Aiotko sä lähteä?” hän kysyi.
” Joo”, sanoin.
Olin toivonut, ettei poika heräisi. Pakottauduin astelemaan lähemmäksi ja suutelin Samua hellästi. Yritin muistaa, miten monesti olin tehnyt niin ennenkin.
” Onks sulla kaikki hyvin?” Samu varmisti.
” Joo tietysti”, naurahdin.
Muistin minä kyllä sen verran illasta, että olin suostunut kaikkeen mitä välillämme oli tapahtunut.
” Hyvä. Sä olit juonut aika paljon”, Samu sanoi.
” Niin taisin”, huokaisin.
Istahdin sängylle ja katselin poikaa. Hätkähdin tuntiessani käden kietoutuvan vyötäröni ympärille. Olisin halunnut juosta karkuun, mutta jäin kuitenkin paikoilleni.
” Jotenkin me vaan aina päädytään sänkyyn”, naurahti Samu.
Hän silitti poskeani hellästi ja tunsin punan nousevan poskilleni.
” Niin”, mutisin.
” Kuule mä tykkään susta ihan oikeasti. Voitasko me olla yhdessä?” Samu kysyi.
” Miksei. Mun pitää miettiä sitä”, sanoin.
Olisin vastannut ennen Eliasta myöntävästi, mutta nyt tunsin vain suurta halua päästä tilanteesta.
” Sä oot erikoinen”, Samu totesi.
” Niin taidan olla. Nähdään. Mä soitan sulle”, lupasin.
Nousin ylös ja tunsin pojan käsien valahtavan alas. Hän ei yrittänyt pidellä minua sylissään. Kävelin ovelle ja suljin sen hiljaa takanani. Säntäsin juoksuun vasta kadulla.

Sellaista alkua, toivottavasti joku edes tykkäsi ja saa jotain irti tästä.