Lähettäjä: DC 
Päivämäärä:   28.7.11 23:23:46

Joten, tästä alkaa uusi stoori, kunhan sovittu aloittaja on lisännyt pätkän. :)

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   29.7.11 01:40:37

x___x kuolin. Ei saa valittaa kirjoitusvirheistä kun tein tätä keskellä yötä. *Tööt.*

***

Likaiset lenkkarit painuivat äänettömästi vasten asfalttia tummaan viittaan pukeutuneen henkilön pyyhältäessä pois paikalta, josta veren tuoksahduksen voi tarkka-aistinen huomata vahvana. Kovassa vauhdissa huppu valahti juoksijan niskaan, paljastaen punaisena loistavat rasvaiset hiukset ja hivenen kuopalla olevat posket. Nopeasti poika veti huppunsa takaisin päähän hidastamatta kuitenkaan vauhtiaan, suunnaten ulos kaupungista.

Ryan

Kaupungin ulkopuolella uskalsin hidastaa kävelytahtiin. Onneksi yöliikennettä ei paljoa ollut ollut, ja tietääkseni kukaan ei ollut nähnyt minua.
Vilkuilin ympärilleni hermostuneena kietoen viittaa paremmin ympärilleni. Ketään ei näkynyt, joka sai oloni vähän paremmaksi, ja uskalsin pysähtyä hetkeksi nuuhkimaan yöilmaa.
Otin tien vierestä kivenmurikan, jota pyörittelin kädessäni huokaisten. Tarvitsin hiiltä. Repussani ei enää ollut kuin muutama hassu kokkare, joita säästin hätätapauksiin. Mutta tarvitsin hiiltä nyt palautumiseen, koska tiesin etten ollut tarpeeksi valppaana yöllisten metsästäjien varalta.
Nousin säpsähtäen seisomaan ja jatkoin hölkkäämistä, koska olin kuulevinani jonkin äänen tiheiköstä. Tunsin oloni väsyneeksi, johtuen kohta 32 tunnin valvomisestani, jos kolmea kymmenen minuutin torkahdusta ei laskettu. Lohikäärmeet kykenivät olemaan hereillä ihmisiä pitempään, mutta ennen tätä valvomispätkää olin nukkunut viisi tuntia onnessani, jota ei ollut tapahtunut moneen kuukauteen. Kahden tunnin torkkumispätkiä ja lyhempiä valvoillaolon pätkiä oli riittänyt kyllä tarpeeksi, mutta nyt olin ollut liikkeellä reilusti enemmän kuin normaalisti, johtuen perässäni roikkuvasta ammatti-palkkionmetsästäjästä, jota en millään saanut hengiltä. Äsken olin tappanut vain sen kätyrin, ja oikea tekijä liikkui yhä varmaankin jossain kaupungissa, etsien jälkiä minusta.
Tai sitten tuo oli lähempänä kuin osasin aavistaakaan.

Pysähdyin kuullessani rasahduksen aivan läheltäni. Palkkionmetsästäjä ei aiheuttaisi tuollaista meteliä, mutta selvästikin joku seurasi minua. Kuulin vihaisen sähähdyksen pensaikosta, ilmeisesti varjostajia oli kaksi. Toinen oli aiheuttanut räsähdyksen, josta toinen nyt tälle pauhasi – erinomaista. Varmasti siellä olisi kaksi nuorta lohikäärmettä, jotka kuvittelevat liikaa itsestään. Joutuisin taas murhaamaan turhaan kaksi nuorukaista – jollainen minä itsekin olin.
Huokaisin ja jäin katsomaan pensaikkoa kohti. Kohta siellä hiljeni, ja joku nuori nainen käveli sieltä esiin merkkivaatteet päällään ja hymyillen. Jäykistyin paikoilleni silkasta järkytyksestä, mitä ihmettä?
''Iltaa.''
Tuo tervehti tulleen kohti käsi ojossa – kätelläkseen. Peruutin kauemmas vilkuillen toista epäluuloisena. Nainen näytti hetken hämmentyneeltä, mutta laski sitten kätensä hymyillen. Hänen takaansa asteli puudeli... ei, lelupupu kahdella jalalla, jotenkin hieman nyrpeän näköisenä.
''Mitä sä teet?'', sähähdin naiselle ottaen puolustusasennon – minua ei huijattaisi tuollaisilla tekniikoilla.
''Tervehdin sua?'' hän naurahti. ''Anteeksi, mun piti kysyä, että ootko sä oikee lohikäärme? Mä oon lukenu niistä ja sä näytit ihan ihmismuotoiselta..''
''Mitä víttua se sulle kuuluu! Nyt lähet mäkeen ennen kuin löydät itsesi miljoonana palasena tosta samaisesta kohdasta missä seisot, ja puudelis samaten!'' ärähdin käännähtäen kulkemaan kauemmas kaksikosta. Pudistelin päätäni vihaisena, mutta pysähdyin kuin seinään nähdessäni edessäni saman, jota oli paennut kaupungista. En palkkionmetsästäjää, vaan tuon paloitellut apulaisen, veren tahriman asfaltin ja oman hampaanjälkeni tuon kurkunpalasessa.
Käännähdin hitaasti ympäri nähden naisen kasvoilla ärsyttävän voitokkaan hymyn. Siristin silmiäni ärsyyntyneenä ja kumarruin kyykkyyn maahan, valmiina muuttumaan tarvittaessa.
''Mitä haluat?'' sihahdin hampaideni välistä, vilkuillen välillä kiinnostunut ilme cotton-naamallaan oleva pupua.
''En mitään, mä halusin vain tietää ootko lohikäärme, mutta et sä ainakaan ihminen ole'', tuo sanoi pohtivasti. Tuhahdin nousten ylös ja jatkaen sitten matkaani.
''Hei, en mä vielä lopettanu!'' nainen huudahti, ja tunsin näkymättömän seinän edessäni. Käännähdin ympäri silmät vihasta loistaen.
''Víttu nyt akka päästät mut menemään!'' ärisin tullen tuota kohti hieman kumarassa, kurkusta tulevan kurinan saattelemana.
''Mä en ole mikään akka'', tuo totesi rauhallisesti ja näin kuinka tuon takaa varjosta lähti jokin tumma hahmo. Tunsin jonkin kiertelevän ympärilläni, ja pian näin punaisten silmien tiirailevan minua. Huokaisin melodramaattisesti ja mulkaisin nuorta naista, joka oli epäilemättä noita, kun pupuakin katsottiin.
''Kutsu lemmikkis veke tai lupaan kärventää sen pelkäksi savuksi jota- oho, se onkin jo'', irvailin.
Sen enempää miettimättä muutuin pieneksi ja vikkeläksi lohikäärmeeksi, joka syöksähti pystysuoraan ylöspäin vain yhdellä siipien räpäytyksellä. Pilvien päällä tiesin olevani tarpeeksi kaukana tuon taijoista, ja jatkoin lentämistä suoraan, kohti seuraavaa suurkaupunkia, jossa etsisin majapaikan, jossa nukkuisin pitkään, ehkä jopa kuusi tuntia. Metsästäjä oli jäänyt jälkeen, koska muuten se olisi tullut paikalle jo kun keskustelin noidan kanssa.

Muutaman kilometrin päässä kaupungista laskeuduin ja muutuin takaisin, suunnaten laahustavin askelin kohti ensimmäistä motellia, joka oli auki 24 tunti vuorokaudessa. Väsyneenä vuokrasin huoneen, mutta työnnyin silti ensimmäiseen siivouskomeroon – olin siellä paremmassa turvassa. Kaivauduin hieman haiskahtavien siivousvälineiden alle, ja käytin uutta moppia tyynynäni, tuntien oloni väsyneeksi, ja samalla hieman ärtyneeksi. Olisin päässyt perille aiemmin jos se noita ei olisi ollut tielläni. Onneksi pääsin kuitenkin perille ennen aamunsarastusta, koska muuten palkkionmetsästäjä olisi voinut nähdä minne menin.
Mietin tilannettani hieman katkerana. Miksen ollut mennyt Zera Caitiin silloin 19 vuotta sitten? Olisin selvinnyt paljon vähemmällä, ja armeijakin olisi voimissaan, vaan eipä ole enää. Ei sillä, että minä puuttuisin sieltä, vaan sillä, että olen tappanut liian monta nuorta lohikäärmettä. Muutama vampyyrikin on tullut listittyä, mutta ne nyt olivat jotain omaa luokkaansa, palkkionmetsästäjiä ja sekopäitä.
Huokaisin huomatessani peilin seinässä, josta näin hyvällä yö-näölläni oman kuvajaiseni.
Silmät syvällä kuopissaan, posket lommolla ja tummat silmänaluset. Hieman verestävät silmänvalkuaiset ja rohtuneet huulet, sekä tietenkin sotkuiset ja rasvaiset hiukset. En näyttänyt filmitähdeltä, enkä todellakaan sulautunut väkijoukkoon. Minun piti todellakin saada hiiltä, koska aloin jo näyttämään enemmänkin luurangolta. Herättyäni menisin ostamaan sitä jostain agrimarketista, tai grillauskaupasta...
Nukahdin hiljaa siivouskomeroon, jonka tavaroita käytettiin harvoin, eikä huominen ollut se päivän jolloin niitä käytettiin. Sain pitkästä aikaa kunnon yöunet, eikä minulla ollut mitään valittamista siitä.

Lähettäjä: DC 
Päivämäärä:   29.7.11 03:36:53

Azmaria

Olin innoissani! Olin tavannut oikean lohikäärmeen! Harmi vain että se oli ollut kärttyisellä päällä. Vilkaisin taakseni tullutta miestä, jonka tajusin palkionmetsästäjäksi.

"Hei, neiti Nätti, satuitko näkemään täällä punahiuksista nuorta poikaa??" tämä kysyi ärtyneen kuuloisena ja katsahdin pupuani jolla näytti välähtävän.
Se oli siis karkuri Ryan?
"Ehkä, ehkä en. Ja miten niin 'neiti Nätti'?" totesin tyynesti ja käännyin kunnolla kohti palkionmetsästäjää, joka jäi selvästi tuijottelemaan rintojani. Värähdin pienesti inhotuksesta, saaden Darcyn heti liikkeelle. "Tiedättekö edes kenelle puhutte?"
"Neidolle joka saa auttaa minua." palkionmetsästäjä totesi ja kallistin päätäni kysyvästi.
"Mitä hyödyn siitä jos kerron näinkö minä Ryanin vai en?" totesin virnistäen jolloin miehen silmät laajenivat.
"Missä hän on?"
"Mitä minä siitä hyödyn?"
"Saat elää, et muuta." toinen ärähti ja kaivoi taskustaan esiin jonkun esineen.
"Darcy." totesin ja kohta tutkailinkin jääkivestä tehtyä kiveä, joka oltiin muotoiltu nytkkiraudoiksi. "Oi, kuinka sievä. Tämähän näyttäisi hyvältä jäänsinisessä leningissäni."
"HEI!" toinen parahti ja asteli lähemmäs minua. "Anna se tänne senkin letukka!" mies ärisi ja nostin haalean harmaat silmäni toiseen.
"Anteeksi?" kysäisin ihan ihmeissäni, kun Mr. B. Bunny astui esiin.
"KETÄ SINÄ OIKEIN KUTSUT LETUKAKSI, SENKIN F-ARVOINEN SALAMETSÄSTÄJÄ!" tämä ärisi ja heilutteli kävelykeppiään miehelle.
"Mr. B., antakaa olla, ei hän ole teidän saarnojenne arvoinen." totesin lelupupulleni joka asteli luokseni kuono pystyssä.
"Houkka." tuo lisäsi palkkionmetsästäjälle joka tuijotti pupua ihmeissään.
"Olet noita?" tuo kysyi ihmeissään ja nosti kauhistuneen ilmeensä minuun.
"Bingo. Ja tiedätkö mikä sinä olet? Raato." totesin ystävällisesti hymyillen ja nostin käteni iloisesti ylös, kuin olisin moikannut. "Darcy, ruoka-aika!"
"Kiitos, Azmaria." sanoi möreä ääni miehen takaa, ja käänsin selkäni verilöylylle, lähtien astelemaan kohti paikkaa johon lohari oli mennyt. Olin asettanut häneen jäljitysloitsun, joka ei katoaisi, ennen kuin niin päättäisin.

"Hän on tuossa huoneessa." Mr. B. totesi ja nyökkäsin hymyillen.
"Loistavaa tiedustelua, kuten taas kerran." totesin hymyillen.
"Az, eikö sinunkin kannattaisi levätä välillä..?" Bunny kysyi ja katsahdin tätä yllättyneenä.
"Oi ei ei ei ei ei." totesin hymyillen ja venyttelin. "Yritän rikkoa ennätykseni valvomisessa."
"Se vielä kostautuu..." Bunny mumahti ja huokasin pienesti.
Tämä oli kyllä oikeassa, mutta koska olin niin lähellä loharia, en vain voinut antaa tämän päästä pakoon! Tahdoin tietää tästä lisää! Etenkin kun tämä oli etsintäkuulutettu Ryan!
"Neiti, hän on hereillä..." Darcy kuiskasi ja nostin katseeni oveen, joka kohta avautui ja ulos astui eilinen lohari.
"Bingo, kiitos." totesin hymyillen ja tein pienen taian saaden käteeni ilmestymään pussillisen hiiliä.
Toinen oli vielä niin unenpöpperössä, ettei heti tajunnut minua kun käveli ohi.
"Sinulta taitaa olla hiilet vähissä kun näytät luurangolta." totesin virnistäen ja kohtasin loharin paniikkikatseen hymyillen. "Lähdit eilen niin vauhdilla etten ehtinyt esittäytyä."
"Painu víttuun!" toinen sihahti ja näytin surkeaa naamaa.
"Oletpa töykeä... Jos olisit vastannut vain pariin kysymykseen, olisit saanut tämän hiilisäkin, ehkä pari enemmänkin." totesin ja heilutin hiilisäkkiä kädessäni. "Noh, jos ei kelpaa niin..."
"ANNA!" toinen karjaisi ja loikkasi kohti hiilipussia.
"A-a-aa." totesin virnistäen ja väistin toisen helposti. "Ensin vastaat pariin kysymykseeni. Olet aika heikossa kunnossa, joten kyllä sovintoon päästään. Annan sinulle jokaista vastausta kohden yhden hiilipussin, oke?"
"Oke, siin oli yks, joten anna se jo." toinen murahti ja kömpi ylös maasta jonne oli päistikkaa pamahtanut.
"Saat koko summan kun homma on käyty läpi." totesin hymyillen ja vilkaisin tämän vuokraamaa huonetta.

"WAU!" hihkuin innoissani ja vilkaisin nopeasti että taikalehtiö ja -kynä olivat kirjoittaneet kaiken ylös. "Uskomatonta mitä materiaalia, näistä saisi jo pienen kirjan!"
"Jee, jee, jee, missä mun hiilet?" toinen sähähti ja huokasin syvään.
"Älä luulekkaan että rikkoisin oman osani sopimuksesta." totesin ja loihdin tälle hiilipusseja, niin paljon kuin kysymyksiäkin oli. Ehkä vähän extraakin. "Siinä. Ai niin, vielä yks juttu ennen kuin lähden..." totesin ja nousin ylös. "Se äijä ei enää oo sun perässä. Varo uusia yrittäjiä."
"Täh?" toinen kysyi samalla kun ahmi hiiltä.
"Mentiin pojat." totesin iloisesti ja hämmennyin hiukan kun joku otti minua kädestä kiinni.
"Miten niin ei enää oo mun perässä?" Ryan kysyi kulmat kurtussa ja räpyttelin pari kertaa silmäluomiani.
"Darcy soi hänet." totesin rennosti ja toinen katsoi minua kauhuissaan. "Pitää mennä, isä odottelee varmaan kotiin. Jos siis on palannut kokouksistaan."
"Hei, odotas, et kertonut edes nimeäsi!" Darcy ärähti ja tunsin tämän käden kuumenevan.
"Ai? Unohdin. Anteeksi." totesin ja vetäisin käteni irti, ojentaen sen sitten takaisin toiselle. "Olen Azmaria Hööklund. Hauska tavata."
"..." Ryan mulkoili kättäni ennen kuin varovasti tarttui siihen ja kätteli. "..Ryan, kuten jo tiedätkin." tämä totesi hiljaa.

Puhelimeni alkoi soimaan ja toinen säpsähti hypäten taaemmas.
The Nightmare Before Christmas - This Is Halloween.
Nappasin puhelimen taskusta ja vastasin siihen asiallisesti. Puhelimen toisessa päässä oli isäni. Sain puhelun puhuttua hetkessä, ja vilkaisin Ryania kun se päättyi. Kiitin tätä hymyillen tämän ajastaan, ennen kuin taioin luudan käteeni, sekä myös itseni näkymättömäksi ja lähdin ulos loikaten sen selkään ja lentäen pois toisen luota. Lensin läpi pilvien, yli kaukaisien vuorien, kohti paikkaa salaista, joista harva vain tietää mainita. Raso Witcha.

"Missä olette lennelleet, neiti Hööklund?" johtaja kysyi vihaisena ja nielaisin pienesti.
"Vähän siellä sun täällä, mam'." totesin varovasti ja toivoin voivani taikoa itseni tällä hetkellä maanrakoon, mutta se olisi turhaa sillä rouva Krysanteeni voisi taikoa minut hetkessä takaisin.
"Vaadin täsmempää selitystä." rouva tivasi ja nielaisin pienesti.
Listasin kaikki paikat järjestyksessä missä olin käynyt ja kun toinen katseli listauksia paikoista joissa minun piti VAIN ja VAIN käydä, tämän ilme ei ollut kovin iloinen.
"Olit kaikkialla oikeaan aikaan, mutta kävit paikoissa jossa et olisi saanut. Tapasit Zera Caitin lohikäärmeen??" rouva älähti ja painoin pääni vasten olkapäitäni niin hyvin kuin pystyin. "Tyttöseni, vaikka oletkin linnakkeen varajohtaja, sinun pitää alkaa oppia pitämään kiinni suunnitelmista, eikä lennellä siellä sun täällä! Mitä isäsikin ajattelisi??"
"Niin mistä?" kuului lempeä ääni molempien takaa saaden molemmat hypähtämään tuoleissaan.
"H-herra Hööklund! Olette näköjään palanneet!" johtajatar sanoi pienesti änkyttäen joka sai isäni kurtistamaan kulmiaan ihmeissään.
"Niin, niin olen. Onko jokin vialla kun Azmaria on täällä puhuttelupuolella?" isäni, Aron kysyi kulmat kurtussa ja me molemmat nielaisimme yhtä aikaan.
"Oi ei, hän vain onnistui juuri löytämään minut täältä, niin kävimme juttelemaan täällä kaikessa rauhassa..." Krysanteeni sopersi ja sai Aronin kurtistamaan kulmiaan enemmän.
"Olin taas hihhuloimassa ympäriinsä, olen pahoillani." totesin nopeasti ja sävähdin kun tunsin kädet olkapäilläni.
"Az, mitä me olimme puhuneet tästä..?" isäni sanoi hiljaa ja painoin pääni painuksiin.
"Niin isä, olen pahoillani. En voi vain sille mitään, syvällä sisälläni tahdon vain lentää ja tutkia..." sanoin nopeasti ja tukin suuni kun Aron puristi hellästi olkapäistäni.
"Kulta, olemme puhuneet tästä miljoonia, jopa miljardeja kertoja. Olet aatelinen noita, sinua ei ole koulutettu tutkimuksia varten. Sinä olet syntynyt valtaa varten." isäni totesi ja nielaisin pienesti.
"Mutta kun en edelleenkään tykkää johtajuudesta, liikaa vastuuta asioista, haluaisin tutkia, minulla on siihen kutsumuskin!" älähdin nopeasti ja vinkaisin pienesti kun isäni puristi mahdottoman lujaa olkapäästäni.
"Asia on loppuunkäsitelty. Olet kotiaristissa seuraavat viisi lukuvuotta!" isäni ärähti ja kauhistuin.
"KYMMENEN VUOTTA!?" älähdin, kuitenkin kohta tukkien suuni visusti ja nyökäten alistuneesti. "..pyydän anteeksi käytöstäni. Menen heti huoneeseeni."
"Sitähän minäkin. Menes nyt, minun pitää puhua johtajattaren kanssa kaksin." Aron totesi ja hellästi silitteli hiuksiani.

Nousin nopeasti ylös, niiasin isälleni ja johtajattarelle, ennen kuin pyyhälsin ulos, taikoen heti käteeni luudan ja lähtien lentoon.
Ja mähän sulle arestit näytän!
Lensin takaisin viimeisimpään puhelunsaamispaikkaan ja lähdin astelemaan Bunnyn kanssa. Toinen tiesi vallanmainiosti mitä tästä seurasi. Jos ja kun jäisin kiinni, minut laitettaisiin taas erityisvahtiin, mutta siihen asti, taistelisin kaikinkeinoin ollakseni vapaa.

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   29.7.11 12:41:26

Blake

Tuijottelin ajatuksiini vaipuneena kahta vampyyriä, jotka nahistelivat saaliistaan. Ihminen, jonka ne olivat löytäneet, seisoi järkyttyneenä paikoilleen jähmettyneenä, vaikka hänellä olisi ollut hyvä mahdollisuus juosta karkuun, kun pennut tappelivat keskenään. Terävät sihahdukset katkoivat yön hiljaisuutta. Jossain kauempana alkoi koira haukkua, saaden ihmisen havahtumaan. Nainen lähti varovasti liikkumaan taaksepäin, ja koska kumpikaan vampyyreistä ei sitä huomannut, hän käännähti ja pinkaisi juoksuun. Syöksähdin liikkeelle kiertäen kaksikon kauempaa, ja pääsin yllättämään naisen sivulta. Hänen kirkaisunsa katkesi alkuunsa, kun hän lyyhistyi kuolleena maahan. Tumma viitta levisi minun ja naisen päälle, kätkien meidät samalla ison lehmuksen luomaan varjoon.

Kaksi vampyyriä hiipi hitaasti hautakivien lomasta meitä kohden, kummallakin sieraimet värähdellen. Nyt olin jo varma asiasta, jota olin epäillytkin. Kaksikko oli uusia ja kokemattomia, ja toinen oli tyttö ja toinen poika. Pieni hymy nousi huulilleni, kun ajattelin pojan olevan suorastaan syötävän suloinen.
Tyttö oli kohdallani, kun hyökkäsin. Katkaisin hänen niskansa nopealla liikkeellä, samalla kun repäisin toisella kädellä hänen kaulansa auki. Poika jähmettyi hetkeksi, ennen kuin hyökkäsi kimppuuni. Hän kuitenkin menetti tasapainonsa kun väistin viime tipassa hänen syöksynsä ja tuuppasin tytön raadon hänen eteensä. Tuoreen veren haju sai hänet ihan sekaisin, ja näin kuinka hän kamppaili vastaan, kun vaistot käskivät hänen juoda tytön verta, ja toisaalta hän tajusi hämärästi minut uhaksi. Liu`uin pojan vierelle, ja ehdin nähdä häivähdyksen pelkoa hänen silmissään, ennen kuin hampaani upposivat hänen kaulaansa.

Kuljin hämärällä kujalla, samalla kuunnellen kaupungin ääniä. Olin hypännyt ensimmäiseen tavarajunaan, joka oli tuonut minut tänne, minne lie. Olin henkisesti väsynyt, ja vasemmassa olassani oleva Morfierin purema poltteli taas. Se oli selkeä merkki siitä, että kaipasin verta. Nyt minua harmitti se, että olin sen tytön veren päästänyt hukkaan. Olin olettanut löytäväni kujilta jotain kodittomia, mutta tämä paikka oli liian siisti. Tai liian siivottu, ajattelin haistaessani jälleen veren löyhän tuoksahduksen. Olinhan minä haistanut sen jo ratapihalla. Täällä oli vielä viikko sitten ollut vampyyrejä, mutta he olivat jo jatkaneet matkaa. Epäilin että asialla oli ollut Kreivin siivouspartio, joka tappoi nuoria vampyyrejä pitääkseen meidät vielä salassa. Pieni hymy värähti huulillani, kun mietin, millainen maailma olisi, jos ihmiset tietäisivät vampyyreistä.
-Eihän silloin tosin olisi ihmisiä, mutisin itsekseni saaden ohi kulkeneen mustan miehen vilkaisemaan kujan suulta kujalle, ennen kuin hän lisäsi vauhtia. Sadattelin hetken mielessäni varomattomuuttani, kun tavoitin ilmassa leijuvan hajun, joka nosti niskavillani pystyyn. Painauduin talon seinää vasten, ja jäin odottamaan. Samassa kulman ympäri kujalle kääntyi hentorakenteinen hahmo, jolla oli reppu selässä ja huppu syvällä päässään. Hahmo lähestyi minua selkänsä taakse vilkuillen. Hiljainen murahdus karkasi huuliltani, saaden hahmon pysähtymään. Hermostuneisuus loisti pojaksi paljastuneen hahmon kasvoista.
-Mihin pieni lohikäärme vaeltaa? Yksin ja keskellä kirkasta päivää... mutisin ikään kuin itsekseni. Lohikäärmeen katse pyyhkäisi kahdesti ylitseni, ennen kuin laskin huppuni ja astuin askeleen eteenpäin. Ihmettelin hetken itsekseni, mikä sai minut paljastamaan itseni. Lohikäärme asettui puolustuskannalle heti, vaikka huomasinkin pienen pelon hiippailevan hänen katseensa takana.
-Älä pelkää, en aio tappaa sinua, ellei minun ole pakko, sanoin naurahtaen kolkosti. Minua oikeasti kiinnosti tämän yksinäisen lohikäärmeen vaelluksen syy, tässä puhdistetussa kaupungissa. Jokin pojan olemuksessa kertoi, ettei hänkään kuulunut tähän kaupunkiin.
-Kuka sä olet? Ja mitä sä haluat? toinen kysyi koittaen saada mahdollisimman paljon kiukkua ääneensä.
-Minäkö? Noh, minä olen Blake. Ja mitäkö minä haluan? Se on hyvä kysymys, itse mietin kieltämättä kanssa sitä juuri. Ainakaan en haluaisi tappaa sinua, sillä lohikäärme ei sovi ruuansulatukselleni, sanoin virnistäen. Mieleeni hiipi jostain muistojen perukoilta Morfierin saarnat siitä, miten minulla oli paha tapa leikkiä ruualla. Ehkä silmissäni näkyi häivähdys sitä kiukkua, joka sisälläni leimahti, tai jotain, mutta ainakin sain pojan asennon jännittymään entisestään.
Nostin hupun takaisin päähäni, vilkaisten viimeisen kerran poikaa.
-Pidä varasi, pieni lohikäärme. Maailmassa on käynnissä sota, ja olisi sääli, jos jäisit sen jalkoihin, sanoin syöksähtäen ohi ajavan bussin varjoon, joka nielaisi minut syleilyynsä.

Illalla astelin junarataa pitkin kohti seuraavaa kaupunkia. Olin löytänyt pari ihmispentua ateriakseni, ja tunsin heidän puhtaan veren kiertävän itsessäni. Mieleeni palasi kohtaamiseni lohikäärmeen kanssa, enkä voinut olla miettimättä, miksi olin paljastanut itseni hänelle. Jokin hänessä toi mieleeni toisen lohikäärmeen, jonka olin tavannut edellisessä sodassa. Sodassa jossa olin taistellut Viradan perheen riveissä. Olimme hyökänneet Cobolerin perheen kimppuun, ja olin heidän kartanostaan löytänyt kellariin vangitun lohikäärmeen, joka oli ollut kuoleman kielissä. Olin jostain kumman syystä silloin kokenut ensimmäistä, ja ainoaa, kertaa säälin tunteen, ja olin auttanut lohikäärmeen pakoon. Se mies oli silloin ääneen sanonut sen, jota olin itse moneen otteeseen myöhemmin ajatellut.
-Sinä olet omituinen, sinusta ei saa selvää. Mutta kiitos, vampyyri.
Sen jälkeen lohikäärme oli lentänyt tiehensä, enkä ollut hänen jälkeensä lohikäärmeisiin törmännyt. En ennen poikaa. Pudistelin päätäni karkottaakseni ajatuksen päästäni. Minulla ei ollut varaa vaipua muistoihin, eikä haaveisiin. Yksi sekunti haaveita saattaisi maksaa henkeni, muistutin itseäni ja valpastuin kuuntelemaan. Radalla liikkui joku muukin, kaukana takanani, samaan suuntaan ja samaa vauhtia. Keskityin osaksi vahtimaan seuraajaa, osaksi ympäristöä, ollen koko ajan valmiina syöksähtämään radalta metsän syleilyyn.

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   29.7.11 20:19:55

Ryan

Tunsin oloni saastaiseksi elukaksi kaivellessani maata juna-aseman lähistöllä, raiteiden alta. Haistoin jonkun matkan päässä alapuolellani hiiltä, joka oli haudattu sinne edellisenä sota-aikana hätäapu muonaksi. Vaikka olinkin saanut siltä noidalta hiiltä, ne loppuisivat pian, ja tarvitsin lisää.
Kuuntelin samalla ympäristöäni, mutta en ollut kovinkaan tarkkana verrattuna normaaliin tarkkaavaisuuteeni. Vähän ajan päästä onnistuin likaisena saamaan mutapeitteisen laatikon maan alta, ja avatessani sen taivaallinen käsittelemättömän hiilen tuoksahdus levisi ympärilleni. En kuitenkaan jäänyt nauttimaan siitä pitkäksi aikaa, vaan kaadoin kaikki reppuuni sellaisenaan ja nousin seisomaan.
Hitaasti lähdin kulkemaan eteenpäin, ja olin kuulevinani askelia jostain läheltä. Sen enempää pohtimatta hölkkäsin junaratojen lähellä olevalle autiolle kerrostalolle, ja aloin kiivetä nopeaa tahtia sen katolle. Päästyäni ylös asti, näin tumman hahmon liikkuvan alhaalla, varmaankin perässäni. Joku aloitteleva palkkionmetsästäjä varmaan.
Istahdin huokaisten katolle ja katsoin kauas taivaanrantaan.
Jos mä nyt hyppäisin alas, niin mä saattaisin kuolla...
Kumarruin vilkaisemaan alas, ja tumma hahmo oli jo kadonnut pitkin seuraavaan kaupunkiin vievää junarataa. Jos joku kuvitteli minun olevan oikeasti kylmäverinen tappaja, niin tuolla ei ollut minkäänlaista hajua tästä oikesta elämästäni.
Kuinkakohan monta kaltaistani tälläkin hetkellä taisteli elämästään? Miksi minä itse edes taistelin elämästäni, kun joku köyhä epätoivoissaan palkkionmetsästäjäksi ryhtynyt voisi saada elämiseen tarvittavat varat tapettuaan minut? Minä olin itsekäs, se nyt oli selvää. Ja kaiken lisäksi minä en itsekään jaksanut välillä elää, ja silti aina vain päätin elämänhaluisten oman silmiäkään räpäyttämättä, vaikka voisin antaa elämäni noille, ja päättää tämän kaiken turhuuden.
Kiedoin viitan ympärilleni tiiviisti, ja huppu valahti päästäni vahingossa. Olin vaistomaisesti kiskaisemassa sitä oitis takaisin päähäni, mutta annoinkin sen sitten olla. En olisi ihmetellyt vaikka hiukseni olisivat loistaneet yössä, sen verran hiiltä kehossani oli.
Hitaasti painoin pääni ja hautasin sen käsiini.
Olet heikko, nouse ylös ja suuntaa seuraavaan kaupunkiin.
Kohotin päätäni ja katsoin käsiäni nieleskellen. Sormeni olivat luisevat ja kynteni lyhyet ja epätasaiset. Säännöstelty määrä hiiltä ei paranna kaikkia haavoja, ja nimettömäni kynsi oli tulehtunut kivuliaasti. Painoin sitä varovaisesti värähtäen pistävästä kivusta.
Hetken päästä nousin seisomaan lopen kyllästyneenä koko touhuun, suunnaten kuitenkin alas katolta ja pitkin junaraiteita seuraavaa kaupunkia kohti.

Kuljettuani jo kohtalaisen pitkään, erotin edelläni kulkevan hahmon. En kuitenkaan ehtinyt ihmetellä sitä pitkään, kun metsästä syöksähti otus, joka ei voinut olla mikään muu kuin vampyyri. Nuori nainen päästi vertahyytävän kiljahduksen hypätessään kimppuuni, minun kuitenkin väistäessä nopeasti.
''Olen vampyyri ja aion imeä veresi'', nainen sanoi hymyillen hullun näköisenä. Hän oli ilmeisesti vastasyntynyt, kun noin omituista metsästystaktiikkaa käytti. Paransin ryhtiäni ja katsahdin toista kulmaani kohottaen.
''Minä olen lohikäärme ja aion katkaista niskasi.''
Naisen ilme oli hämmästyneen raivoisa.
''Minun kanssani sinä mitätön ihminen et pelleile!'', tuo ärähti hypäten minua kohti. Ennen kuin hän ehti koskettaa minua, hajosin ja ruumiillistuin heti sen jälkeen tuon lennettyä kontilleen maahan.
''Etkä sinä minun kanssani, mitätön vastasyntynyt'', totesin tuntien oloni hivenen harmistuneeksi. Ennen kuin nainen pääsi jaloilleen, olin taittanut tuon niskan ja pudottanut elottoman ruumiin maahan.
Tunsin oloni voimattomaksi ja kyykistyin varomattomasti maahan, painaen käteni tiukkaan nyrkkiin. Jos minulla olisi ollut kunnon kynnet, ne olisivat läpäisseet ihoni leikiten. Hengitin hetken katkonaisesti, ennen kuin pakotin itseni nousemaan. En vain voinut jäädä siihen inisemään, minulla oli muutakin tekemistä.
Olin tuntevinani jonkun katseen itsessäni, ja pysähdyin aloilleni jännittyneenä. Tunne ei mennyt ohi, mutta en huomannut mitään muutosta ympäristössäni, joten jatkoin nopeasti matkaani.
Huoahdin äkkiä tuntiessani viiltävän kivun ranteeessani. Nostin sen nopeasti nähtäväkseni, vaikka tiesinkin mikä sitä satutti.
Vuosi sitten eräs noita oli saanut minut kiinni ja yrittänyt saada minut kertomaan Zera Caitin sijainnin tälle. En ollut suostunut kertomaan, joten noita oli upottanut käteeni pienen sirpaleen jääkiveä, jonka oli sitonut monilla taioilla kiinni minuun ja häneen itseensä. Jos joku muu koskettaisi sirpaletta, tämä saisi valtavan sähköiskun joka lamauttaa koko ruumiin kymmeneksi sekunniksi. Kukaan muu ei pystyisi muutenkaan poistamaan sitä kuin sen asettaja, koska siihen on laitettu läpäisemätön omistustaika ja useita lumouksia, joita edes maailman vahvin noita ei kykenisi ohittamaan. Jääkivi tulisi olemaan kädessäni kunnes kuolisin tai käteni katkeaisi.
Katsoin tummempaa pistettä hieman ranteen alapuolella. Vihlova kipu oli tuskallista, mutta olin pikkuhiljaa ruvennut tottumaan siihen.
Kävelin taas vähän matkaa, kun tunsin ärsyyntyneisyyden leviävän koko kehooni kuin myrkky. Ravistelin päätäni ja yritin unohtaa tunteen, mutta se vainosi minua jäykistäen lihakset ja tukkien kurkun. Ärähdin avaten ja sulkien nyrkkejäni.
Lopulta en enää jaksanut, vaan muutuin syöksähtäen taivaalle irvistys naamallani. Olin sen verran pieni kohde, että menin tutkassa joutsenesta. Kykenin siis lentämään melkein kaikkialla, kunhan ihmiset eivät minua nähneet.
Ilma oli jäätävää, mutta paksu ja panssaroitu nahkani onneksi suojasi minua suhteellisen hyvin. Siipikalvoni olivat vähän kovemmilla, mutta kyllä ne kestivät ihan hyvin.
Lentäessäni tunsin kireyden pikkuhiljaa katoavan ja tyyneyden tulevan sen sijalle. Tiesin joutuvani kohta laskeutumaan, mutta en halunnut ajatella sitä vielä. Nautin hiljaisuudesta ja vapaudesta niin kauan kuin sitä kestäisi.
Toivoin, että se kestäisi ikuisesti.

Lähettäjä: DC 
Päivämäärä:   29.7.11 21:52:00

VAROITUS!
Paljon vuoropuhelua :'D

------

Azmaria

"Oi, terve Ryan." totesin iloisesti ja väisin rennosti kun toinen syöksi automaattisesti tulta minua kohti. "Mitä kuuluu?"
"Az?!" toinen ärähti ja katsoi ympärilleen. "Mitä sinä ilmassa..?!"
"Lentelen kohti seuraavaa kaupunkia. Kävin jo isän luona, olen karkuri." totesin toille virnistäen ja tämä katsoi minua suu ammollaan.
"MITEN OTAT TUON MUKA NOIN RENNOSTI!?" tämä ärjäisi ja väistin taas liekkejä, tällä kertaa hiukan kärventäen leninkiäni.
"Katso nyt mitä teit. Siihen tuli jälki." totesin suu mutrussa ja tuinen murahti lähtien kaareen, kaiketi laskeutuakseen. "Hei, odota!"
"Jätä minut rauhaan!" toinen ärähti ja syöksyi huimaa vauhtia maata kohti.
"Oooooh, mikä nopeus!" älähdin ihmeissäni ja kiihdytin luutani huippunopeuteen, silti jääden toisesta joka sekuntti vain kauemmas. "Hitsit."

Kun laskeuduin ennen ratapihaa alas, taioin luutani kadoksiin ja purin pienesti huultani. Hiukan pelotti olla yksin liikkeellä, en nimittäin tuntenut ulkonta ketään muuta kuin Ryanin, ja toinen ei tahtonut selvästikään että olisin roikkunut tämän perässä. Säpsähdin pienesti kun joku kosketti olkapäätäni, ja olin hetkessä kauempana, loitsut valmiina käsissäni, kun käänsin itseni tarttujaa kohti. Hämmennyin hiukan kun edessäni seisoi hiukan yllättynyt kokeneempi vampyyri. Vampyyrit kuullemma paloivat auringossa tuhkaksi? Kurtistin pienesti kulmiani ja katsahdin ylös. Aurinko vielä paistoi, joten miksi toinen ei palanut vaikka tähän osui aurinko selvästi?

"Aatelinen noita näin kaukana Raso Witchasta?" toinen totesi pienesti virnistäen ja värähdin.
"Vampyyri auringonvalossa?" totesin toinen kulma kohollaan ja toinen näytti hiukan puntaroivalta.
Tuijotimme toisiamme pitkään, ennen kuin aloimme laukoa kaikkia mahdollisia piiloloukkauksia toisillemme, kunnes molemmilta taisi loppua ideat.
"Olen, Blade." vampyyri totesi huvittuneena ja hymyilin tälle pienesti.
"Azmaria." totesin toiselle ja katsahdin varjoani, jossa Darcy odotteli kärsimättömästi käskyäni.
"Mitä teet näillämain?" Blade kysyi ja laski huppunsa alas, paljastaen komeat kasvonsa.
"Karkuroin." totesin ja toinen kohotti toista kulmakarvaansa kysyvästi.
"Onko se edes sana?"
"No nyt on."
Blade naurahti.
"Mitä?"
"Ei mitään, tuo oli vain huvittavaa."
"Mihin olet itse menossa?"
"Kaupunkiin."
"Saalistamaan?"
"Katos, mistä arvasit?"
"Näen sen silmistäsi ja asennosta jossa seisot. Ihmettelen että mikset hyökännyt kimppuuni."
"En viitsi hyökätä Aronin tyttären kimppuun."
"Mistä tunnet isäni?"
"Törmätty pariin otteeseen. Rento tyyppi. Et kyllä paljoa muistuta häntä. Muistutat enemmän Anmarieta."
"Kuka on Anmarie?"
"..."
"Vastaa kysymykseeni."
"Pariisin velho, yksi Muinainen. Äitisi."
Kurtistin kulmiani. "Äitini on Liisa, ihminen."
"Ai? En tiennyt että hänellä oli ihmiskaksonen."
"Ei hänellä ole... Siis täh?"
"Niin, en tiennyt että Anmariella on Liisa niminen kaksoissisar."
"Miten olet muka voinut puhua yhden muinaisen kanssa??"
"Se ei ole iso juttu, jos tuntee tietynhenkilön ja sitäkautta toisen, niin padapim, padapum, olinkin Anmarien edessä. Erehdyin häntä sinuksi. Piikittelet nimittäin yhtälailla, mutta kun haistoin veresi, se löyhkäsi hiukan isältäsi."

Nyt olin ymmälläni. Äitinihän oli ihminen, ja isäni yksi Muinainen. Eihän kaksi Muinaista yhdessä ollut edes sallittua! Se luki säännöissäkin! Ja jos minä olisin ollut kahden Muinaisen lapsi, minut oltaisi jo tapettu!
Vilkuilin maata, sitten varjoani, sen sisällä olevaa Darcyä.
"Kiitos juttutuokiosta, minun pitää nyt hauduttaa tietojani." totesin nopeasti, ennen kuin muutuin näkymättömäksi ja lähdin astelemaan kohti keskustaa.

Pankkikortti onneksi toimi vielä, niin nostin tilini tyhjäksi. En voisi asettua mihinkään pitkäksi aikaa, ja jos suuntaisin luudalla täältä Pariisiin, niin johan minut nähtäisiin. Pitäisi liikkua lentokoneella. Ja se jos mikä oli TYLSÄÄ. Eli mielummin luudalla lyhyitä matkoja, kiertokautta. Huokasin syvään ja vilkaisin Mr. Bunnyä, joka kurkisti esiin uudesta käsilaukustani. Tietenkin, olin tehnyt siihen avara-, sekä painoton-loitsun, joka mahdollisti minun vaikka kuljettavan käsilaukussa tankkia, eikä se painaisi mitään. Kuitenkin...
Katsahdin itseäni kaupanpeilistä ja nielaisin pienesti irvistäen. Olin vaihtanut leninkini mustiin farkkuihin, musta-valkoiseen pitkähihaseen, PUMA-huppariin ja lenkkareihin. Ja mikä tässä asussa mättää? Minä VIHAAN housuja. Siksi minua voi olla hankala tunnistaa normaali-teini-massasta. Musta olkalaukkuni roikkui olkapäälläni kun aloin astelemaan lähimpään hotelliin. Varasin huoneen peitenimellä "Annie Backlund". Ei ollut muuta tullut mieleen kuin se. Makoilin sängylläni ja tuijottelin pienen huoneen kattoa. Mr. B. Bunny tilasi minulle ruokaa, samalla kun Darcy hieroi jalkapohjiani. Nuo kaksi todellakin huolehtivat minusta.
Kun ruoka saapui, söin. Katselin jonkun aikaa TVtä, ennen kuin Bunny käski Darcyn kanssa minut nukkumaan. Mutristin pienesti huuliani, mutta en inttänyt vastaan, vaan käperryin sänkyyn pienesti tuhahtaen ja hymyilin pienesti kun Darcy vetäisi peiton ylleni, samalla kun Mr. B. tuli viereeni köllöttelemään. Darcy sammutti vielä valot, sekä sulki verhot, ennen kuin asettui oven viereen vartioimaan untani. Sammuin kuin saunalyhty.

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   3.8.11 23:03:56

Blake

Jokin ympäristössäni tapahtunut muutos sai minut valpastumaan ja unohtamaan saaliini. Olin nälkäinen, todella nälkäinen, matkattuani kolme päivää tauotta. Kaupunki, jonka laidalla olin törmännyt Anmarie tyttäreen, oli osoittautunut todella kuumaksi paikaksi minun kaltaiselleni lainsuojattomalle. Samalla olin saanut vahvistuksen huhulle, jonka mukaan Kreivi Dracula oli itse lähtenyt liikkeelle linnastaan, sillä olin nähnyt hänet.
Nyt kuuntelin aistit valppaina hiljaisuutta, joka ympäröi minut sekä rannalla kalastavan pojan.
Minua häirinnyt ääni kuului taas, ihan kuin joku olisi istunut isossa tammessa, joka kohosi kymmenen metrin päässä takanani. Samassa tuo joku mätkähti maahan, hiljaisen sadattelun saattelemana. Joen rannalla ollut poika pomppasi pystyyn, jolloin tajusin hänet velhoksi. Nälkä sai minut hyökkäämään, ja nuori velho kaatui kuolleena maahan ennen kuin ehti tajuta mikä häneen iski. Käänsin katseeni puun juurelle, jossa lojuva mytty oli päässyt ylös, paljastautuen samaksi lohikäärmeeksi, jonka olin tavannut edellisessä kaupungissa. Lohikäärme tuijotteli ylös, jolloin itsekkin vilkaisin siihen suuntaan. Näin useasta lohikäärmeestä koostuvan lauman lentävän yli, jolloin päädyin piilottamaan itseni ja saaliini penkan varjoon.

Aterioituani olivat vieraat lohikäärmeet kadonneet, ainoastaan yksinäin lohikäärme istui ihmisen hahmossa puun runkoon nojaten mutustelemassa hiiltä. Uteliaisuuteni tuota poikaa kohtaan kasvoi, mutta ennen kuin ehdin päättämään paljastaisinko itseni hänelle vai en, laskeutui Anmarien tytär, jonka nimen olin autuaasti nohtanut, aukealle väliimme. Tyttö kiinnitti huomionsa lohikäärmeeseen, joka oli pompannut valppaana pystyyn, ja tytön lelun katse pyyhkäisi lävitseni. Hänen varjonsa tunsi varjoissa lymyävän henkeni, mutta sekään ei minua pystynyt paikallistamaan. Ilmeisesti se kuitenkin tuli levottomaksi, sillä pian lohikäärme lähti astelemaan kapeaa polkua tyttö perässään.
Istuin itse suuren kiven varjoon miettimään merkillistä parivaljakkoa. Ja ennen kaikkea minua kiinnosti tietää, miksi lohikäärme pakeni omiaan?
Naurahdin hiljaa päätäni pudistaen. Ihan kuin minulla ei olisi tarpeeksi omiakin huolia, en todellakaan kaipaisi enää lisäksi kapinoivan teinitytön ja lajitovereitaan pakoilevan lohikäärmeen huolia elämääni. Näin päätettyäni valitsin aivan toisen polun kuin se mihin kaksikko oli kadonnut.

Huokaisin syvään astuessani suihkusta pienessä mökissä. Oloni oli vaihteeksirauhallinen, sillä tapettuani mökissä asuneen perheen, olin saanut tarpeeksi ruokaa, jonka lisäksi sain peseydyttyä. Olin myös viettänyt mukavan tunnin perheen pojan kanssa, ennen kuin olin tappanut hänet. Sillä hetkellä minusta tuntui kuin häivähdys menneisyyttäni olisi puskenut esiin jostakin kaukaa.
Kiskoin jalkaani puhtaat farkut ja napitin mustan kauluspaidan päälleni, jonka jälkeen heilautin viitan selkääni. Nostin hupun päähäni pimenevässä huoneessa, samalla kun katselin ikkunasta kuinka täysikuu nousi metsän ylle. Vilkaisin irvistäen pojan alastonta ruumista, ennen kuin astelin takaovelle. Siellä sytytin tulitikun, jonka heitin bensalammikkoon, joka sai alakerran roihahtamaan nopeasti iloiseksi kokoksi. Koko mökki oli kohta yhtenä tulimerenä, joten pujahdin metsän suojiin lähtien astelemaan nopeasti poispäin palopaikalta. Jos olisin jäänyt vain hetkeksi paikalle, olisin nähnyt kuinka talon toiselta puolelta metsästä asteli esiin lohikäärme, ja sen perässä noita pupuineen.

Lähettäjä: DC 
Päivämäärä:   8.8.11 18:01:22

Tuota... onko meillä yhtään lukijoita?

Lähettäjä: Libe 
Päivämäärä:   8.8.11 18:16:38

Kyllä mä ainakin luen. Tosi sujuvaa tekstii kaikilta kirjottajilta. Hahmot on tosi mielenkiintosii. Pidän Azmariasta aivan erityisesti, tai oikeestaan se pupu on hauska :D

Lähettäjä: natalia 
Päivämäärä:   8.8.11 23:20:11

Minä huomasin nytte ja L U E N (;(;(; huippu tarina !!!!!

Lähettäjä: empppu 
Päivämäärä:   8.8.11 23:45:11

minä todellakin luen! äly hyvä! :DD jatkoo vaan tulemaa (;;

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   9.8.11 02:24:09

Aaah, voisinkin kirjoittaa tuon pätkän sitten huom... tänään. Ja musta tuntuu ihan ku Ryanin asenne ois tarttunu muhun... not good.
Huomenna jatkoa siis(tänään!)

Lähettäjä: DC 
Päivämäärä:   9.8.11 13:24:37

Hyvä hyvä, ja saa mainostaa muillekin että lukisivat. ^^

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   9.8.11 15:24:43

Ryan

Pitkästä aikaa sain pelätä henkeni edestä. Shamien oli päässyt jäljilleni, ja hänen lisäkseen viisi punaista lohikäärmettä seurasivat jälkiäni tavoitteenaan seivästää sydämeni jääkivisellä tikarilla, joka roikkui joukkion ainoan naaraan selkäpiikeistä. Pistävän väritykseni vuoksi piiloutuminen oli hankalaa, mutta yhden puun oksisto oli tarpeeksi tiheää piilottaakseen minut, ja muut lensivät ylitseni kadoten pian taivaanrantaan. Heillä ei ollut varaa jäädä yhteen paikkaan etsimään minua.
Huokaisin helpottuneena ja hetken erehdyksessä päästin irti oksasta, pudota mätkähtäen maahan ja kiroten hyvin äänekkäästi. Hetkessä olin päässyt takaisin seisomaan, ja painauduin aivan puuhun kiinni tietäen, että kohta ylitseni lentäisi se sma joukkio. Shamien ei ollut typerys, ja hän kyllä aistisi läsnäoloni. Varsinkin kun ilmoitan sijaintini niinkin selvästi kun huutamalla.
Pian kolme zera caitlaista lohikäärmettä kiisi ylitseni. Ilmeisesti vain nopeimmat olivat lähteneet matkaan, jolloin Shamien oli joutunut jäämään kelkasta muutaman muun kanssa. Häntä ei todellakaan oltu nopeudella siunattu.
Valuin runkoa pitkin istumaan maahan, ja avasin maahan pudonneen reppuni. Otin kaksi hiilen palasta ja hiljaa puraisin toisesta palasen.
Ihmisen hampailla ei hiiltä syötäisi. Vampyyrikaan ei välttämättä kykenisi siihen, koska niiden hampaat on suunniteltu lihan repimiseen. Ne saattoivat olla terävät, mutta kivenkaltaista ainetta ne tuskin leikkasivat. Lohikäärmeet ja vampyyrit olivat myös siitä erikoisia, että niiden ominaisuuksia ei pystynyt matkimaan. Vaikka joku taikoisikin itsensä lohikäärmeen näköiseksi, hän ei siltikään kykenisi syömään hiiltä tai syöksemään tulta, saati sitten hajoamaan. Tosin, hän kykenisi sellaisiin asioihin joihin lohikäärmeet eivät pystyisi. Sama juttu koski vampyyreja, sekä demoneita.
''On mulla syvälliset jutut'', naurahdin ivallisesti haroin hiuksiani hieman. Juuri kun venyttelin käsiäni nautinnollisesti, kuulin vähän turhankin tutun äänen.
''Hei, Ryan!''
Ponnahdin seisomaan irvistäen, ja mietin hetken lähtisinkö livohkaan. Hänen seuransa ei vain kiinnostanut minua yhtään.
Ennen kuin ehdin tehdä päätöksen, nuori noita seisoikin jo edessäni, hymyillen kuten aina.
''Mikset sä voi jättää mua rauhaan?'' kysyin kyllästynyt ilme kasvoillani. Azmaria näytti hieman pettyneeltä asenteeni vuoksi.
''Ryan, sun asenne on melko epäkunnioittava verrattuna siihen, että synnyin noin kaksisataa vuotta sitten'', tyttö totesi tekopyhän näköisenä. No, kaikki joilla oli asiat paremmin kuin minulla näyttivät mielestäni tekopyhiltä.
''Luuleks sä et mä välitän?'' ärähdin kovaäänisesti napaten maasta reppuni ja lähtien kohti metsää.
''Ryan!'' noita huudahti lähtien kipittämään perääni.
''Jätä mut rauhaan'', sanoin jo vähän ponnettomammin. En pääsisi hänestä eroon, jotenkin vain arvasin sen.
''Mä haluun vaan kysellä pari asiaa'', tuo sanoi saavuttaen minut. Vilkaisin häntä irvistäen. Tyttö oli minua pidempi, ja vanhemman näköinen. Jos joku erehtyisi luulemaan tätä isosiskokseni menettäisin malttini totaalisesti...
Koska en vastannut tytön toteamukseen, tämä päätteli voivansa kysyä asioista.
''Kuinka kauan sä oot ollu karkuri?''
Mulkaisin tätä, mutta vastasin sitten hampaideni välistä.
''19 vuotta.''
''Okei... montako sä oot tappanut?''
Kohotin katseeni hitaasti maasta Azmarian silmiin.
''Luuletko että lasken?'' kysyin sitten silmät viiruina.
Hah, kyllä minä laskin. 73 nuorta lohikäärmettä, ja 15 vampyyria. 3 demonia taisivat olla kiinni vain onnesta, olin vähällä päästä hengestäni pariinkin otteeseen niiden kanssa.
Az näytti hetken punehtuvan kysymystään, mutta jatkoi sitten.
''Mikä se merkki sun siipikalvossas on?'' tuo kysyi seuraavaksi.
''Merkki?'' kysyin ihmeissäni. Az kaivoi laukkuaan hetken, ennen kuin otti digikameran ja näytti kuvaa, jonka oli ottanut varmaankin silloin kun karistin hänet kannoiltani ilmassa.
''Tuo merkki'', tyttö osoitti siipeäni, jossa tosiaan oli musta ja säännöllinen merkki.
''Ai toi. Mut polttomerkattiin ennen Zera Caitiin saapumista. Kukaan ei kertonu mulle missä ja miksi, saati sitten ketkä'', hymähdin kohentaen reppua olallani.
''Ai joo, poista toi kuva'', sanoin sitten. Tytön ihmettelevän katseen nähdessäni jouduin selittämään tarkemmin.
''Lohikäärmeiden kuvaaminen on kaikissa laissa kielletty, koska ihmiset voisivat saada niitä käsiinsä. Noitia, vampyyreja, velhoja, ja demoneita saa kuvata, koska ne näyttävät ulkoisesti ihmisiltä. Ja meitäkin saa kuvata ihmismuodossamme, mutta ei aidossa olomuodossamme.''
Noita katsoi minua hetken, ennen kuin poisti huokaisten kuvan.

Oli jo ilta, kun yhä kuljimme hiljaisuudessa metsän pimennossa. Azmariakin oli vihdoin hiljentynyt, minun ilokseni.
Säpsähdin kuullessani räsähdyksen, kuin jotain valtavaa olisi syttynyt tuleen. Juoksin muutaman askeleen, päätyen pienelle aukealle, jonka keskellä roihusi kokko, joka oli joskus ollut talo. Savupiippu pilkisti liekkien seasta kuin henkeä haukkoen, ennen kuin katosi takaisin liekkimereen. Seisahduin muutaman metrin päähän talosta, ja kuumuus olisi ehkä ollut liikaa ihmiselle. En nähnyt Azmaria, tosin en etsinytkään.
Tuli puhui minulle. Se kertoi tarinaa perheestä, joka oli elänyt talossa. Lämpö tuntui niin turvalliselta, että sen enempää ajattelematta astelin aukinaisesta – tai palaneesta – ovesta sisälle kuumaan pätsiin. Tajusin muuttua, ennen kuin vaatteeni paloivat pois. Lohikäärmeen nahka on tehty liekinkestäväksi, ja se suorastaan imi lämpöä ympäriltään. Kietouduin savupiipun sisään kerälle tuhisten tyytyväisenä.
Keuhkoni oli tehty siivilöimään hapen jäänteet ilmasta, joka oli täynnä kaikkea muuta kuin terveellisiä aineita. Ja kaikki hiili, joka päätyi keuhkoihini, imeytyi ruumiiseeni energiaksi. Nukahdin savupiippuun, talon luhistuessa ympäriltäni pikkuhiljaa.

Herätessäni koko talo oli kirjaimellisesti podonnut päälleni. En päässyt lautojen ja pudonneiden tiilien seasta ulos, joten kömmin piippua pitkin viitisen metriä ylös. Venyttelin päästyäni ulos, ja huomasin näyttäväni enemmänkin mustalta lohikäärmeeltä kuin punaiselta.
''No voihan víttu...'' murahdin. Tarvitsin todellakin kylvyn tämän jälkeen... ihmismuodossa. Lohikäärmeenä palaisin kaarelle vedessä.

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   9.8.11 16:52:54

Joo kirjoitusvirhe. Tuolla Azin puheenvuorossa lukee "vaikkaa olenkin syntynyt..." siinä pitäis olla "vaikka oletkin syntyny..."
Että semmosta.

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   9.8.11 18:49:26

''Ryan, sun asenne on melko epäkunnioittava verrattuna siihen, että synnyin noin kaksisataa vuotta sitten''

Vaikeaa korjata puhelimella... eli:

''Ryan, sun asenne on melko epäkunnioittava verrattuna siihen, että synnyit noin kaksisataa vuotta sitten''

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   10.8.11 00:40:56

Unohdin mainita, että kommentoiminen on sallittua! :)

Lähettäjä: DC 
Päivämäärä:   10.8.11 15:52:05

Azmaria

En ollut jäänyt katsomaan mitä Ryan oli aikessa tehdä, sillä Darcy kertoi näkevänsä liikettä aukion toisella laidalla ja olin lähtenyt juoksemaan perään, kuitenkaan ketään löytämättä.
Darcy oli koonnut minulle teltan sillä välin kun olin Bunnyn kanssa etsinyt jotain syötävää metsästä. Söin ja painuin heti pehkuihin. Halusin yön olevan vain nopeasti ohi. Ja kun aamu valkeni telttani ovesta sisään, kapusin haukotellen istumaan. Oli aika jatkaa matkaa. Äitini olisi Pariisissa, ja aikoisin löytää tämän!

"Azmaria." kuului vierestäni ja käänsin katseeni Bunnyyn joka näytti yllättävän pelästyneeltä.
"Mikä hätänä?" kysyin toiselta hämmästyneenä ja katsoin tätä kummissani.
"S-sinun kanssa tahdottaisiin jutella..." Bunny sanoi oikeasti pelästyneesti, jolloin tajusin ettei kaikki ollut hyvin.
Darcyä ei näkynyt, joten tämä oli varmasti lähtenyt tarkastamaan lähintä kaupunkia. "Tuota, okei."

Kömmin teltan suulle ja nostin katseeni vanhahkolta näyttävään naiseen joka katsoi minua yllättävän lämpimästi.

"Huomenta, anteeksi että häiritsen näin, mutta minun pitäisi kysyä että oletko nähnyt nuorta miestä täälläpäin?" nainen kysyi ja tämän hengitys haiskahti pienesti rikiltä.
Lohikäärme.
"Tuota, en? Olen matkalla Pariisiin, yritän patikoida sinne tapaamaan äitiäni." totesin ällistyneenä ja nainen katsoi minua hiukan arvioivasti.
"Oletko aivan varma?" nainen kysyi ja näytti selvästi kärsimättömältä.
"Kyllä. Ainut henkilö jonka olen tavannut tällä matkalla oli mies jolla oli musta viitta." totesin ja haukottelin pienesti.
"Selvä on, anteeksi että häiritsin." nainen totesi ja lähti astelemaan.
"Tuota, ei se mitään!" huudahdin toisen perään ja käänsin katseeni Bunnyyn. "Satuttiko hän sinua??"
"Ei hän, vaan he!" Bunny älähti ja käänsi selkänsä minulle niin että näin toisen hiillostetun selän.
"Korjaan sinut heti!" älähdin toiselle ja aloin hellästi huoltamaan toista.

Vasta kun Darcy palasi, lähdimme liikkeelle. Darcy otti tapahtuneet niskoilleen, mutta sanoin tälle ettei se ollut hänen vikansa. Se ei nimittäin ollut. Hän oli vain tehnyt työtään ja käynyt tarkastamassa seuraavan kaupungin. Kuljin pää painuksissa huppu pään päällä ja Darcy pysytteli varjoissani, Bunny laukussani. Velhot ja noidat olivat selvästi jo kuulleet karkaamisestani. Isä ei yhtään viivytellyt löytämisessäni. Kaikki olivat tarkkoina, myös heidän lemmikit. Käväisin pikaisesti kaupassa ostamassa ruokaa matkalle, ennen kuin jatkoin talsimista kohti pariisia. Yksi musta kissa näytti tapittavan minua koko ajan, sekä seuraavan minua myös kaupungista ulos päästyäni. Toivoin vain sen katoavan pian etten paljastuisi.

”Te siinä, seis.” kuului naisen ääni ja olin kuin en kuulisikaan. ”Sanoin SEIS!”
”Anteeksi, ei ole aikaa jäädä rupattelemaan.” totesin olkani yli naiselle ja säpsähdin kun toinen seisoi seuraavaksi edessäni.
”Näyttäkää naamanne, muukalainen.” nainen käski pontevasti ja yritin vain kiertää tämän ilman naaman näyttöä, mutta tämän kissa oli ovelampi ja loikkasi niskaani vetäen hupun päästäni.
”DARCY!” karjaisin ja kuulin kun kissa parkaisi, samalla kun itse lähdin pinkomaan juoksuun.
”Azmaria, odota!” kuulin naisen huutavan ja kiljaisin kauhusta kun nainen seisoi äkisti edessäni.
Jarrutin niin nopeaa kostealla ruohikolla että lensin pyllylleni parkaisten.
”Kulta pieni, oletko kunnossa?” nainen kysyi ja nostin raivostuneen katseen tähän, kuitenkin kohta kalveten.
Katsoin naista jolla oli ruskeat lainehtivat hiukset lantiolle asti, tämän keho oli kuin jumalattaren, ja silmät säkenöivät kuin vastakiillotettu hopea. Kuitenkin… Nainen muistutti minua!?
”MITÄ TÄÄLLÄ ON MENEILLÄÄN!?” Bunny karjui ja kapusi laukusta ulos, vain kohta melkein pudottaen leukansa. ”Az?”
”Olen vieressä, B…” sanoin hiljaa ja vilkaisin Bunnyä joka nyt katsoi vuoroperään minua ja tuntematonta naikkosta.
”M-mut..??” Bunny änkytti ihmeissään ja Darcykin näytti ällistyneeltä.
”Anteeksi, tarkoitus ei ollut säikyttää sinua... Oletko kunnossa?” nainen kysyi ja ojenti kättänsä auttaakseen minut pystyyn.
Tartuin käteen varovasti ja nousin ylös naisen avustuksella. Vau, tässä oli tosiaan enemmän voimaa kuin miltä näyttää. Mutta…
”Az, hän on vampyyri!” Darcy äkisti älähti ja veti minut kauemmas naisesta.
”Se on totta, mutta olen myös sinun tätisi.” nainen totesi ja silmäni melkein putosivat päästäni.
Tätini..?? Onko minulla tätikin?!
”Olen sinun äitisi kaksoissisar Christiina. Voih, olit viimeksi vaahtosammuttimen kokoinen kun pitelin sinua käsissäni.” nainen totesi huokaisten ja näytti vaipuvan ajatuksiinsa.
Tuijotin naista ihmeissäni ja ajattelin jo luikahtaa paikalta kun toinen terästäytyi.
”Kuka siellä?!” tämä ärähti äkisti ja sai minutkin säpsähtämään.
”Ohohohoo, näköjään tulin paljastuneeksi.” kuului puiden varjoista ja esiin astui tuttu vampyyri.
”Mitä te teette täällä?” nainen kivahti ja Blake katsoi yllättävän ällistyneesti ensin naista sitten minua.
”Kunhan kuljen.” toinen totesi ja mittaili naista katseellaan. ”Entäpä te?”
”Tulin sisarentyttöäni tapaamaan.” tämä tuhahti ja astui minun ja Blaken väliin.
”Älä huoli, tuo likka on jo säästänyt henkensä minulta kerran.” Blake totesi virnistäen ja sävähdin pienesti.
”Noh, kerran olit vain kuljeksimassa, niin sinuna alkaisin jo laputtaa.” tätini kivahti ja kääntyi minuun. ”Az, tahdon jutella kanssasi teen äärellä, joten tule mukaani kotiini joka on vähän matkan päässä kaupungista vuorilla.”
”Mutta kun…” minä yritin selittää että en voisi jäädä pitkäksi aikaa paikoilleni, mutta se olisi ollut sama kuin olisi puhunut isälle, ei jaksa kuunnella loppuun vaan vie mennessään.
Vilkutin Blakelle samalla kun tätini raahasi minua perässään.

Kun pääsimme paikan päälle, tätini ei ollut mielissään. Sama nainen joka oli aamulla häirinnyt minua seisoi tätini terassilla kovin kiintyneen näköisenä.

”Shamien, mitä sinä oikein täällä teet?” Christiina kysyi ja tutkailin naista ihmeissäni.
”Tulin piipahtamaan, tarvitsen tietoja.” nainen totesi ja tutkaili terassia kuin olisi aikeissa ostaa sen.
”Valitan, luotot loppu sinulta, enkä ala nyt juoruilemaan kun näen sisaren tyttäreni niin moneen vuoteen.” Chris totesi ja mulkaisi naista.
”Kai muistat että olemme voimakkaampia kuin sinä?” nainen sanoi silmät sirrillään, Christiinalle joka nielaisi pienesti.
”Kyllä, mutta tällä kertaa, antakaa olla. Mene kyselemään joltain toiselta.” tämä totesi ja kietoi kätensä rintakehälle.
”Tämä on vain nopeaa, oletko kuullut tai nähnyt karkuriamme Ryania? Tuntomerkkinä liekinpunaiset hiukset.” nainen totesi ja tätini näytti taas vaipuvan mietteisiinsä.
”Ryan? Karkuri? Nuori poika, punainen pystytukka?” kysyin nopeasti jolloin nainen käänsi katseensa minuun.
”Kappas, se sama neiti aamulla.” tämä totesi silmät sirrillään ja värähdin pienesti.
”Minä näin sen jätkän. Hän oli aamulla hartailemassa kujilla kun kävelin ohi. Aika puhtosen näköinen.” totesin nopeasti ja nainen tutkaili minua mietteliäästi.
”Varmasti?” tämä kysyi ja huomasin ettemme enää olleet kolmistaan.
”Aivan varmasti.” totesin nopeasti ja epäröimättä jolloin toinen tuhahti pienesti.
”Kiitoksia ajastanne, minä jatkelen matkaa.” nainen totesi ja häipyi.

Painelimme sisälle tätini kanssa ja aloimme keskustelemaan miten vuoteni olivat vierineet, ja miten hänen. Juttelimme ummet lammet kunnes tajusin olevan jo myöhä. Olin jäljessä aikataulusta. Minut saataisiin kiinni, jos en lähtisi matkaan. Täti kysyi että miksi en jäisi yöksi, mutta totesin tälle että minun oli pysyttävä liikkeessä etten jäisi kiinni. Kiitin tätiäni ja lähdin taas jatkamaan matkaa, tällä kertaa lentäen luudalla korkealla yötaivaalla. Ihanan lentomatkani katkaisi vain tuskankarjaisu, ja ylhäältä putoava tuttu lohikäärme, Ryan. Henkäisin kauhistuneena kun en ehtinyt väistää toista ja kiljaisin kun lähdin tämän kanssa putoamaan kohti maata. Huusin Darcyä, ja kohta tämä olikin napannut meidät molemmat kantoonsa, ja kiidätti nyt lähimpään turvapaikkaan, luolaan. Ryanilla oli taju kankaalla, ja minua hiukan huolestutti että lohikäärmeet löytäisivät meidät, joten tein heijastustaian luolan suulle, jotta näyttäisi siltä kuin koko luolan suuta ei olisi, vain kalliota. Sytytin nopeasti nuotion ja aloin paikkailemaan tajutonta Ryania. Ressukka oli ihan puhki. Vain askeleet luolan suulta saivat minut lopettamaan hoidon. Varjoista astui esiin Blake!

------

Anteeksi, lyhyt, tuntuu siltä kuin olisin juuri saanut puukon selkään... ,__,

Lähettäjä: natalia 
Päivämäärä:   10.8.11 18:37:20

jeaap jatkoaa <3 (:

Lähettäjä: DC 
Päivämäärä:   15.8.11 20:55:27

Onkos meillä lukijoita näin kun koulut ovat alkaneet? o__O

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   16.8.11 20:06:20

Blake

En oikeastaan jaksanut edes yllättyä nähdessäni kaksikon, sillä tuolla tytöllä oli paha tapa ilmaantua tielleni. Toisessa tilanteessa olisin ehkä kiinnittänyt huomiota lohikäärmeen liikkumattomuuteen, mutta juuri sillä hetkellä mielessäni pyöri aivan muut asiat. Riisuin luolan suulle tuijotellen repaleisen paitani, rutistaen sen mytyksi josta valui verta reippaana norona.
Pieni varoittava murahdus karkasi huuliltani, kun tytön lelu lähestyi minua. Nyt kohtasin paikoilleen jähmettyneen tytön kauhistuneen katseen ensimmäistä kertaa, ja tajusin että minun täytyi näyttää todella hurjalta, sillä olin yltä päältä veressä ja lisäksi ruumiini oli jännittynyt puolustusasentoon. Hitaasti päästin lihakseni rentoutumaan, ennen kuin käännyin kaivamaan repustani ehjää paitaa. Jostain ulkoa kuulin juoksevien askelten ääniä, sekä siipien suhinaa. Jähmetyin hetkeksi kuuntelemaan, samoin kuin tyttökin. Äänet alkoivat loittonemaan, ja kuulin kuinka tyttö henkäisi helpotuksesta.
-Onko lohikäärme kuollut? kysyin hiljaa tytöltä, joka näytti hätkähtävän hieman ennen kuin kääntyi takaisin lohikäärmeen puoleen.
-Ei, tajuton vaan, tyttö vastasi epäröiden.
-Tarvitset isomman tulen, jos aiot saada hänet kuntoon, mutisin siirtyen luolan suulle samalla viittaa päälleni kiskoen. Onneksi olin sujauttanut sen reppuun pimeän tullen, muuten sekin olisi voinut olla pilalla, kun ajauduin keskelle lohikäärmeiden ja vampyyrien yhteenottoa. Käännyin katsomaan tyttöä, joka tuijotti hieman ohi siitä paikasta, jossa seisoin. Tyttö tuhahti ja sanoi jotain, jonka jälkeen nuotio suureni hieman. En voinut mitään pienelle virneelle, joka karkasi huulilleni.

Aamulla Darcy liukui viereltäni herättämään hermostuneena tyttöä. Olimme koko yön seuranneet etsijöitä joita oli kulkenut alhaalla laaksossa. He olivat oleet vampyyrejä, jotka halusivat löytää pakoon päässeitä lohikäärmeitä. Darcy oli kertonut minulle ylimalkaisesti syyt tytön kulkemiseen, ja oli ohimennen livauttanut heidän olevan matkalla Pariisiin. Itse olin vastannut varjon kysymykseen minun matkani syystä, että kun tappaa vampyyrin, ei ole kotiin asiaa. Sen jälkeen emme olleet montaa sanaa vaihtaneet.
Nyt, kun jäin yksin seisomaan luolan suulle, mieleeni palasi eilinen ilta. Olin tappanut paitsi kaksi lohikäärmettä, niin ainakin kolme vampyyriä. Vilkaisin tyttöä joka unisena nosti päätään kassinsa päältä. Yksi kuolleista vampyyreistä oli tytön täti, mutta sen asian päätin toistaiseksi pitää omana tietonani. Samassa myös lohikäärme ponnahti pystyyn, vaikkakin horjahti niin rajusti, että joutui ottamaan tukea seinästä. Hänen ilmeensä oli vauhko, ja huomasin hänen tärisevän. Pian hän lysähti istumaan pää käsiensä välissä, jolloin tajusin että hän oli liian heikko muuttaakseen muotoaan.
-Lohikäärme tarvitsee hiiltä, totesin kääntäen selkäni luolan suuaukolle, ennen kuin laskin hupun päästäni. Tyttö nyökkäsi ja ojensi pian pussin hiiliä lohikäärmeelle, joka kuitenkin tuijotti minua epäluuloisena. Murahdin hiljaa ja harpoin luolan poikki kaksikon luo, napaten pussin käsiini. Parilla lyönnillä hiilet olivat murskana, jonka jälkeen tiputin pussin pojan syliin. Kiskaisin hupun päähäni kadoten varjoihin, ja siirryin takaisin vahtipaikalleni. Jonkin ajan kuluttua vilkaisin taakseni, kolmas hiilipussi lojui auki revittynä nyt lohikäärmeen muodossa aterioivan pojan edessä, tytön istuessa mietteliäänä hieman kauempana pupu vierellään, jalat tiukasti rintaansa vasten puristettuina. Darcy liikkui lähelläni, ja pienellä liikahduksella paljastin sille sijaintini. Se asettui viereeni varjoon.
-Ne etsivät yhä, sanoin sille hiljaa, jolloin se palasi tytön luo, kai ilmoittamaan asiasta hänelle.
-Ketkä? Ja mitä? poika kysyi nyt ihmisen hahmossa istuessaan.
-Vampyyrit, ne etsivät eloon jääneitä lohikäärmeitä, vastasin selkä kaksikkoa päin, katse laaksoon suunnattuna. Hetken mietin, miksi minä viivyttelin edelleen luolassa, vaikka olisin hyvin voinut kiertää etsijät ja jatkaa matkaani. Tajusin, että vanha suojelunhalu oli herännyt sisälläni. Minä halusin suojella nuoria Kreivin joukoilta ja varmalta tuholta.

Lähettäjä: natalia 
Päivämäärä:   19.8.11 21:00:34

uppppppppp (:

Lähettäjä: mjmu@phone 
Päivämäärä:   20.8.11 00:34:50

Nyt kyllä jumittaa mulla ja pahasti :'D

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   23.8.11 21:21:22

Ryan

Kuvittele itsesi luolaan vampyyrin, noidan, ja tuon lelupupun kanssa. Ja silloin tällöin tunnet ikävän väristyksen kehossasi, joka kertoo ruumiittoman läsnäolosta. Et kuitenkaan ole varma onko henki jatkuvasti paikalla, koska jos se ei halua näyttäytyä, et pysty näkemään sitä lohikäärmeensilmilläsi. Olet sokeampi niille voimille kuin muut.
Jos onnistut kuvittelemaan tilanteen, olet ehkä saanut pienen aavistuksen minun, erakoituneen ja rökitetyn karkurilohikäärmeen tuntemuksista.
Epäuskoa ja epäluuloa se suurimmaksi osaksi oli, mikä ei ollut kovinkaan yllättävää. Pari kertaa yritin livistää paikalta, mutta vampyyri mulkoili minua pysäyttäen minut joka kerta. Hänen ilmeensä ei ollut vihamielinen, vaan enemmänkin käskevä. Ja minä, kovassa kurissa kasvaneena lohikäärmeenä pysyttelin kiltisti – ''kiltisti'' – luolan perällä.
Tylsyyksissäni syljeskelin nuotioon, ja sylkeni paloi rätisten ja kirkkaasti pois, ja melkein pystyin tuntemaan muiden niskavillojen kohoavan tehdessäni sen ensimmäisen kerran. Sen jälkeen syljeskelin nuotioon aina välillä, ihan kiusallani. Tosin se ei näyttänyt häiritsevän sen suuremmin ketään muuta kuin Azmarin pupua, jonka pinna kiristyi hetki hetkeltä.
''Lopeta!!''
Karjaisu sai minut säpsähtämään, mutta heti sen jälkeen virnistys kohosi kasvoilleni. Käänsin katseeni pupuun, joka suorastaan puhkui raivoa. Kohotin kulmiani ja sylkäisin taas erehtymättömästi suuren hiiltyneen halon päälle, saaden kohdan leimahtamaan ja ritisemään. Rupesin melkein nauramaan kun pupu menetti malttinsa ja rupesi suunnilleen tanssimaan ripaskaa noidan vieressä, ladellen samalla jos millaisia loukkauksia. Az ryhtyi rauhoittelemaan pientä kaveriaan mulkaistuaan minua pahasti, minun vastatessani kuitenkin vain silmien pyöräytyksellä. Rupesin tökkimään tulehtunutta sormeani irvistellen. Se ei millään ottanut parantuakseen!
Huomasin vampyyrin – jonka nimeä en muuten tiennyt – tarkkailevan meitä ehkä hivenen huvttuneena, ennen kuin käänsi katseensa takaisin jonnekin, jonne katseli jatkuvasti.

''Ai vit...'' Onnistuin puremaan huultani ennen kuin päätin lauseeni, ja toivoin kykeneväni perumaan koko huudahduksen. Kolme – tai ehkä neljä – silmäparia käännähti valppaana minuun, joka pitelin kättäni kouristusenomaisesti vasten rintaani.
''Mitä nyt?'' vampyyri kysyi varjoista valppaan kuuloisena. Naurahdin vain hiljaa ottaen kasvoilleni hivenen ivallisen ilmeen.
''Tietty, miks ei ois?''
Kirosin mielessäni jääkiven sirpaletta, ja laskin käteni hitaasti normaalimpaan asentoon, yrittäen näyttää muutenkin normaalilta. Nousin seisomaan lähtien taas kohti luolaan suuaukkoa, tarkoituksenani lähteä turhan ahtaan tuntuisesta tilasta.
Ennen kuin tajusinkaan, eteeni oli ilmestynyt tummaan viittaan pukeutunut vampyyri, joka katseli minua hiljaa silmät kiiluen.
''Väistä'', sanoin, ja itsekin tiesin miten vähän äänensävyni muistutti normaalia itsevarmaa ja agressiivista lohikäärmettä, joka olin ollut ainakin viidentoista vuoden ajan. Käänsin katseeni poispäin ja kävelin sanaakaan sanomatta miehen ohitse.
''Jos menet sinne, olet idiootti, vainaa, ja vaikka mitä muuta siihen päälle.''
Kylmä sävy sai minut pysähtymään, ja ihmettelin itse hivenen käytöstäni. Mars, eteenpäin! komensin itseäni ja sainkin otettua yhden askeleen, käännähtäen kuitenkin kiroten ympäri ja liukuen takaisin luolan perälle. Itsekseni mutisten kiepautin itseni yhden pienen kielekkeen päälle, vetäen itseäni sitten taaemmas, keskikokoiseen halkeamaan kalliossa. Lopulta en kuitenkaan mahtunut kokonaan sinne, ja jalkani jäivät roikkumaan polvista seinälle.
Suljin silmäni ja kuvittelin olevani jossain muualla. Lopulta päähäni palautui muutama hyvä biisi, ja jalkani alkoivat liikahtelemaan päänsisäisen rytmin mukaan. Jalkateräni nytkähtelivät, enkä välittänyt siitä, että näky saattoi olla melko humoristisen näköinen, varsinkin kun minusta ei näkynytkään mitään muuta kuin heilahtelivat jalkani.
Kätenikin alkoivat jäljittelemään rytmiä, ja lopulta rummutin sormillani kalliota vasten. Siitä ei lähtenyt kovaa ääntä, mutta se ei ollut edes tarkoitukseni.
Hetken päästä tajusin mitä biisiä rummutin: Forever young. Hienoa, ironiaa omasta päästäni, mahtavaa.

Kuulessani räjähdyksentapaisen kallion toiselta puolelta – minun puoleltani – yritin pompata pystyyn, kolauttaen tietysti pääni vain kymmenen sentin päässä sijaitsevaan kattoon.
''Mikä helvettí se oli?!'' huudahdin päätäni pidellen, hivuttautuen hitaasti kolostani ulos. Ehdin nähdä vain punaisen välähdyksen, kun iskeydyin vasten kalliota valtavalla voimalla. Kukaan ei ollut koskenut minuun, vaan jonkun lähettämä energiapurkaus oli paiskannut minut tarkoituksella vasten kiveä, tarkoituksenaan tehdä minusta puolustuskyvytön.
Odotin valtavan punaisen lohikäärmeen hyökkäävän kimppuuni, mutta koko luola oli täynnä leijuvaa kivipölyä, ja muutenkin siellä oli luonnottoman hiljaista. Olin kuulevinani hiljaisen yskähdyksen, ja seinää vasten painunut hahmo, jota en aiemmin ollut huomannut, perääntyi pari hieman huojuvaa askelta pölyn sekaan. Tuo ei voinut olla kukaan muu kuin se vampyyri.
Kiedoin mustan viittani tärisevän ruumiini ympärille ja hengittelin hetken rauhallisesti, mutta jouduin taas säikähtämään kuullessani pienien kivien liikahtelua, ja nähdessäni lelupupun pudistelevan pölyjä itsestään, tajusin jonkin muunkin olevan vialla.
''Missä Az on?'' lelu kysyi hermostuneen näköisenä, varmaankin tajuten tilanteen nopeasti. Nousin jäykästi seisomaan toista kylkeäni pidellen, ja nilkutin pölyn peittämälle repulleni. Varoin oksentamasta, vaikka oloni olikin sen tuntuinen varmaankin johtuen kylkiluun murtumisesta. Kaivoin mahdollisimman nopeasti hiilen repun kätköistä ja haukkasin siitä palasen, kiinnittämättä huomiota pupuun, joka huudahteli ja juoksi ympäri luolaa, silti löytämättä emäntäänsä.

Lähettäjä: DC 
Päivämäärä:   24.8.11 17:34:28

Azmaria

Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, etten itsekään ollut sitä tajunnut. Kukaan ei ollut sitä huomannut. Se oli tullut seinien läpi, samalla kun tämän ystävät aiheuttivat harhautuksen. Kukaan, ei kukaan sitä ollut ehtinyt tajua. Edes Darcy ei ollut niin valppaana kun vampyyrikin oli vahdissa. Kuitenkin, olin sidottu, suuni tukittu, ja pää paperipussissa, etten näkisi mitään. Pystyin juuri ja juuri hengittää nenäni kautta. Olin saanut kivestä osuman ja mennyt tajuttomaksi. Sillä välin nämä heput olivat toimineet.

"Kas niin, katsotaampa saalista." kuului ja tunsin kosketuksen käsissäni, josta minut riuhtaistiin ylös istumaan.
"Ghauh!" äännähdin suukapula tielläni ja ynähdin pienesti kun äkkiä kirkas valo osui silmiini, joutuen sulkemaan ne heti.
"Oooh, tämäpä hyvä pimu! Varmasti tulee hyvät rahat!" kuului iloinen huudahdus ja tunsin jonkin koskettavan poskeani.
Värähdin pelästyneenä ja yritin heti ponkaista kauemmas, kuitenkin vain törmäten joko seinään tai johonkin muuhun kovaan.
"Jim, älä ala lääppimään, se ei voi jäädä meille." kuului murahdus yläpuoleltani, jolloin tajusin törmänneeni jonkun jalkoihin kun olin ponkaissut taaksepäin.
"Älä nyt Ray! Mehän voidaan myyä entiset ja pitää tää!" kuului jotenkin innostunut huudahdus ihan läheltä.
"Me ei selvitä vaan yhen naisen kaa, me tarvitaan ne kolme, sillä meitä on viisi!" kuului jykevä ärähdys ja värähdin pienesti pelästyneenä.
Yritin tehdä lukkotaian loitsun, jotta pääsisin vapaaksi käsiraudoista, mutta sain vain sähköiskun siitä.
"AUGH!" älähdin räväyttäen silmäni auki ja rimpuillen pienesti. Se sattui!
"Oho, se tais saada sähärin?" kuului jonkun suusta ja käänsin katseeni hyvännäköiseen brunetteen jolla oli miettivä ilme naamallaan. Keho oli lihaksikas.
"Noi käsiraudathan antaa sähärin jos niistä yrittää loitsia, tai niitä yrittää loitsia?" kuului toisesta suunnasta ja käänsin katseeni sinihiuksiseen jätkään, joka oli myös hyvännäköinen ja kuntoillut.
"Meillä taisi käydä tuuri, napattiin nätti noita." kuului yläpuoleltani ja nostin katseeni jykevään kaljuun mieheen joka oli selvästi kuntoillut kaappivartalostaan päätellen.
Värähdin kauhuissani ja loikkasin pystyyn samaten, kolauttaen pääni karjun naamaan.
"AI SÁATANA!" tuo ärähti ja äännähdin pienesti kun selkätuki katosikin äkisti ja kellahdin kumoon, kuitenkin kohta yrittäen ylös.
"Oi, oikein äkäpussi." kuului ja käänsin katseeni takavasemmalle, josta asteli esiin kuntoillut blondi, joka selvästi tuli joko urheilemasta, tai sitten suihkusta, sillä tällä oli lenkkihousut jalassa ja pyyhe olalla. Epäilin kuitenkin suihkua, sillä tämä tuoksahdi saippualta. "Sattuiko Ray?"
"Vielä mitä, pääsi vähän yllättämään. Likalla on nimittäin kova pää." kuului murahdus ja mulkaisin karjua.
"Miksei kukaan ole avannut hänen suutaan?" kuului ja käänsin katseeni eteen, kohdaten mustahiuksisen kovistuksen kasvot.
Säikähdin, sillä en ollut tajunnut milloin toinen oli siihen pöllähtänyt. Nielaisin pienesti kun toinen otti suukapulan suustani ja katsoi minua silmiin.
"Mikä on nimesi?" jätkä kysyi ja katsoin tätä hetken kuin äimistyneenä, kunnes purin tätä nenään. "AAAAAAAAAAA!!"
Päästin irti ja kampesin itseni pystyyn. "Olen pirailija jos et ole kunnolla!"
"Kaunis äänikin." kuului jostain ja käänsin katseeni sinihiuksiseen jätkään, louksauttaen leukojani.
"Ehtikö se oikeasti purra sua Mark?" kuului blondin kikattelevasta suusta jolloin mustahiuksinen tyyppi, kaiketi juuri Mark, nousi ylös.
"Turpa kiinni Romeo, ei tietenkään." Mark naurahti ja nosti katseen minuun. "Kunnon tempperamentti, mutta kyllä hänetkin saadaan ruotuun."
"Jim, Ray, Mark, Romeo, te saatte hoitaa sen, mä en kerta kaikkiaan jaksa." sinihiuksinen jätkä nurisi, jolloin kaikki muut neljä kääntivät pistävät katseet tähän.
"Tom, se ois sun vuki jos vuoroteltais kunnolla." kuului Rayn suusta, jolloin toinen värähti pienesti.
"Okei, joo, tajusin..." tämä mumahti ja tuhahti.

Kiljaisin pienesti kun Ray nappasi minua niskasta kiinni pihtiotteella eikä laskenut irti. Kukaan ei sanonut mitään, kaikki vain tekivät mitä piti. Sain äkisti pussin takaisin päähäni, ja Ray pakotti minut liikkeelle.
Ray ohjasi minut jonnekin, ennen kuin tuuppasi kovakouraisesti minut makuulle johonkin, aika varmasti sänkyyn. Yritin kavuta ylös, mutta kun uusi pihtiote oli niskassa, en liikahtanutkaan. Säpsähdin pienesti kun joku koski käsiini, ja tajusin että raudat aiottiin avata. Kun raudat avattiin, vetäisin käteni nopeasti sivuilleni, ja yritin kammeta itseni ylös, kuitenkaan siinä onnistumatta, sillä pihtiote koveni ja lamaannuin. Vasta kun ote oli kirvonnut, ja kuulin raskaan oven menevän kiinni, ponkaisin pystyyn ja vetäisin pussin päästäni. Olin äänieristetyssä huoneessa, joka oli pieni, mutta yllättävää kyllä, siinä oli yksi ovi joka oli raollaan. Avasin oven, ja sieltä paljastui wc ja kylpyamme suihkuineen. Saippuoitakin oli ties minkälaisia. Mikä pila tämä oli? Jos minua pidettiin vankina, niin miksi näin hyvät tuoksuvalikoimat? Pulloja oli viisi. En tajunnut miksi, enkä paljoa välittänyt. Tutkin päähuoneen läpi. Sänky, pieni pöytä, jonka päällä pieni TV ja tähän kaukosäätimet. Kirjahylly jossa oli videoita ja DVD-levyjä vaikka muille jakaa. Purin hampaitani yhteen ja karjuin Darcyä. Kuitenkaan, toinen ei ilmaantunut. Voimani oltiin kahlittu, en voinut edes nostaa kaukosäädintä taikavoimillani. Tämä oli erityis-"selli". Suunniteltu noitaa varten. Kävin turhautuneena istumaan sängyn reunalle ja mulkoilin kirjahyllyä kun en muuta keksinyt. En kuullut mitään pitkään aikaan, joten päätin tylsistyneenä tutkailla paremmin elokuva valikoimia. Silmääni pisti elokuva "V niin kuin verikosto" ja värähdin pienesti. Halusin katsoa sen. Isä ei ollut antanut minun katsoa sitä kun se oli tullut TVstä, enkä sitä netistä jaksanut etsiä. Tutkailin nopeasti miten vehkeet toimivat, ja kohta isuinkin sängyllä tapittaen elokuvaa kuin viimeistä päivää. En edes ollut kuullut että ovi kävi, mutta se ei ollut edes käynytkään.

"Jaahas, vai että V'tä heti kattelemaan?" kuului vierestäni ja käänsin katseeni Markiin jolla oli kädessään jonkinnäköinen pikaruokalan laatikko. "On ruoka-aika. Toivottavasti nuudelit ja raaka kala kelpaavat. Oli Romeon vuoro päättää ja se halusi jotain eksoottista."
"Miksi nappasitte minut?" murahdin toiselle ja tämä kohotti toista kulmakarvaansa laittaen ruuat TVn päälle ja käyden istumaan sängyn reunalle, samalla kun itse loikkasin sen toiseen päähän.
"Oletpa sinä säikky." Mark naurahti ja irvistin tälle.
"Älä räkätä vaan vastaa. Miksi nappasitte minut??" ärähdin toiselle, ja ensimmäistä kertaa ikinä olin aivan raivoissani, peittelemättä sitä.
"..olet Azmaria Hööklund, etsintäkuulutettu noita jota kaikki etsivät. Kaikki tahtovat päästä käsiksi sinuun, mutta mepäs pidämmekin sinut itsellämme." Mark totesi rennosti virnuillen ja läväytin tätä avokämmenellä poskelle. Tai ainankin luulin niin, mutta käteni menikin tämän kasvoista läpi. "Yllätyitkö? On hiukan hankalaa lyödä sellaista, joka ei ole aineellista."
Nielaisin pienesti ja vetäydyin nurkkaan kippuraan purren huultani. "Minut pelastetaan."
"Kuka muka sinut pelastaa? Varjo ei löydä sinua, pupusi ei varsinkaan, ja vampyyri tuskin sinusta niinkään paljon välittää." toinen naurahti ja nielaisin pienesti.
Totta, Darcy ei löytäisi minua täältä, ja Blake tuskin niin huolissaan olisi. Hän ei maininnut Ryania, mutta se lohari ei yhtään välittänyt mistään muusta kuin omasta hännästään.
"Niimpä niin, sitähän minäkin. Saat aikaa totutella tähän huoneeseen, sillä tämä tulee olemaan sinun, ja kun osaat käyttäytyä etkä yhtään pistä hanttiin, saat kulkea maanalaisessa tukikohdassamme miten haluat. Siihen asti, olet täällä. Juttuseuraa sinulle ei nyt valitettavasti ole kuin minä ja ystävni. Veimme jo naisemme myyntiin alatorille." Mark totesi ja nousi ylös. "Syös nyt toi ruoka ennen kuin se jäähtyy. Nuudelit ei nimittäin ole mitään herkkua kylmänä."
Katsoin kun Mark poistui huoneesta oven läpi ja värähdin pienesti.

Olin täällä loukussa. Voisin leikkiä olevani heidän jengissä, kunnes aika olisi oikea ja karata. Mutta Mark näytti olevan nopea ja pystyä kulkemaan asioiden läpi ja myös viemään tavaroita kaikenlaisten esteiden läpi. Enkä edes tiennyt mitä Jim, Ray, Tom ja Romeo osaisivat tehdä. En voinut ottaa riskejä ennen kuin tietäisin viisikon heikkouden. Käänsin varovasti katseeni ruokaan joka tuoksui houkuttelevasti. Varovasti otin rasian ja aloin pupeltamaan nuudeleita ja sushia. Tuttu ruoka, onneksi. Sain elokuvan päätökseen ja mietin paljonkohan kello oli. Edes aikataikaa ei voinut tehdä, eikä oikein ollut mitään mistä katsoa paljon kello oli. Päätin käydä kylvyssä pitkästä aikaa. Vaikka se ahdistikin paljon. Toivoin tosiaan että saisin olla rauhassa!
Menin katsomaan tuoksuja, ja päädyin persikkaiseen. Laitoin veden valumaan, ja tutkailin mistähän löytäisin pyyhkeen. Löysin ne alakaapista lavuaarin alta, joten nostin ne paremmalle paikalle. Kun vesi oli laskenut, riisuuduin ja pulahdin ammeeseen. Tuntui jotenkin ihanalta päästä pesulle pitkästä aikaa. Huomasin vasta nyt pöydän jossa lojui kontaktoituja sarjakuvia, kuin juuri vedessä lukemiseen. Nappasin yhden huvikseni ja rentouduin hiukan. Kun vaahdot alkoivat pikkuhiljaa haihtumaan ammeesta, laitoin sarjakuvan sivuun ja nousin ylös, avaten suihkun ja vetäisten tulpan pois ammeesta. Pesin itseni vielä persikkasaippualla, ennen kuin huuhtelin ammeen, suljin suihkun ja kiedoin pyyhkeen ympärilleni. Kun oveen koputettiin karvat nousivat ylös ja käänsin katseeni kohti ovea raollaan olevaa ovea josta näki toisen oven avautuvan hitaasti.

"Az?" kuului ja nappasin ensimmäisenä käteeni yhden pulloista, kai siksi että heittäisin sillä tulijaa. Se oli se blondi, Romeo.
"Häivy!" ärähdin ja säpsähdin kun toinen käänsi katseen minua kohti, vaikka ovi häntä vähän estikin minua kokonaan näkemästä.
"Ai, oletko pesulla? Sori sori. Hei, tulin ihan kysymään, että tahtoisitko tulla pelaamaan meidän kanssa? Aateltiin ottaa mittelö ottelu, kaikki vs. kaikki, mutta kun ei oikein ole koskaan ollut ketään kunnon tuomaria, niin toivottiin josko sä tuomaroisit." Romeo kysyi ja ensin irvistin tälle. "En voisi olla vähempääkään...!"
"Vähempääkään?" Romeo kysyi kun vaikenin, sillä minulle valkeni että voisin nähdä kaikkien taidot.
"..olla vähempääkään innoissani kutsusta! Puen vain vaatteeni ja tulen mukaasi. Odotatko oven ulkopuolella?" totesin äkkiä pirteästi, mutta toinen tirskahti pienesti.
"Kuule, ajateltiin josko pukisit tuomarin vaatteet päälle, siinä ehto että pääset mukaan. Ne ovat tässä kassissa." Romeo totesi ja vippasi kassin oven eteen. "Koputa oveen kolmesti jos olet pukenut nuo, muuten viidesti."
"Äsh, selvä on..." mumahdin ja vetäisin vaatekassin ovesta sisään, vetäen sen kiinni ja lukiten sen, vaikka Romeo tekikin saman toisella ovella, ainoastaan mennen ulkopuolelle.

Kun olin pukenut "tuomari"vaatteet päälleni, koputin oveen kolmesti. Romeo avasi sen kohta ja hymyili ystävällisesti, todeten valkoisen napatopin, mustan minihameen ja kroksien sopivan minulle hyvin mustien henkseleiden kanssa. Hiukseni pörröttivät sinne tänne, sillä en ollut jaksanut harjata niitä kuivattelun jälkeen. Lupasin toiselle olevani nätisti jos saisin kulkea ilman käsirautoja, jolloin toinen vastahakoisesti suostui siihen ja tämä saattoi minut pihalle, jossa muut neljä näyttivät jo verryyttelevän. Romeo osoitti ulos kannettua nojatuolia, jonka ääressä oli pöytä, ja sen yllä oli pieni katos, kuin suojassa sateelta, vaikka taivaalla ei näkynyt pilven pilveäkään. Istuin alas kuten pyydettiin ja tajusin vasta nyt että pöydällä oli lehtiö ja kynä. Minun pitäisi siis tosiaan päättää voittaja? Vedin syvään henkeä ja nyökkäsin merkiksi että viisikko voisi aloittaa. Toivoin että Darcy löytäisi minut nyt kun olin ulkona, mutta todellisuus siihen oli yllättävän pieni. Hän ei ehtisi ajoissa. Taistelu tulisi varmasti olemaan nopea koska oli jo ilta.

Lähettäjä: DC 
Päivämäärä:   26.8.11 16:59:37

Azmaria

Muistiinpanot:

Ray
-Ultravahva
-Yllättävän nopea kokoonsa nähden

Jim
-Hallitsee kasveja
-Joko pystyy muuntautumaan näkymättömäksi, tai kutistaa itsensä

Romeo
-Hallitsee sähköä
-Hallitsee vettä

Mark
-Kyky mennä esineiden ja asioiden läpi
-Nopeus kuin salamalla

Tom
-Pystyy kopioimaan materiaalien ominaisuuksia
-Vikkelä kuin... sammakko? :D

Tutkailin muistiinpanoja huoneessani samalla kun TVssä pyöri joku randomi elokuva. Olin laittanut sen päälle lähinnä sen takia että he luulevat minun katsovan sitä. Tilanne oli omalta kohdalta aika ankea. Jos en olisi kotona vankina, niin sitten joillakin randomeilla nukkena! Ja ajatus nukkena olona sai minut voimaan pahoin. Oveen koputus sai minut havahtumaan ja piilotin muistiinpanolappuni tyynyni alle, juuri ennen kuin ovi avattiin.

"Hei Az, tuletko katsomaan meidän kanssa tämän illan jalkapallomatsin?" Tom kysyi kurkaten sisälle huoneeseen.
"Tuota, voisin mä kai tulla..." totesin varovasti jolloin toisen huulille kohosi hymy.
"Hyvä. Tuus, se alkaa ihan kohta." Tom totesi ja avasi ovea paremmin.

Kömmin pystyyn sängystä ja suljin oman TVni mennen Tomin mukana ovesta sisään jossa luki "E-Aula". En ihmitellellyt miksi siinä luki aula. Huone muistutti elokuvateatterin aulaa! Tiskin takana hääri Ray joka laitteli popcornia popcorn koneeseen, tarjolla oli hattaraa, kylmää limua, karkkia, suklaata... Vähän kuin tivolin ja elokuvateatterin sekoitus kai?
Säpsähdin pienesti kun tunsin kopautuksen ollani. Käänsin katseeni viereeni tulleeseen Markiin, joka ojenti minulle sitten popcornastian. Otin popcornit varovasti kiittäen ja ihmettelin kun äkisti kuului kuin kongi olisi soinut jossain kaukana.

"Muut tais tulla." Ray totesi koneen takaa jolloin Romeo nyökkäsi.
"Minä käyn hakemassa. Käykää te jo ottamassa parhaat paikat." Romeo totesi ja katosi pistorasian kautta, kun muuttui sähköksi.
"Tule." Mark totesi minulle ja asteli pariovien luo, joiden takaa paljastui huone joka oli kuin elokuvateatteri pienemmässä mittakaavassa. Valkokangas oli kyllä samaa kokoa kuin normaalistikin! "Voit itse valita paikkasi eturivistä."
"Tuota, säästän eturivin teille todellisille faneille ja olen itse vähän taaempana." totesin nopeasti, mutta Mark ei antanut minun jäädä takariviin. Istuin siis ihan rivistön reunaan, samalla kun alkoi kuulua hälinää aulasta.
"Käyn laittamassa kuvan jo pyörimään!" Romeo tokaisi ja kohta valkokankaalla pyörikin mainoksia, jotka selvästi esitettiin ennen matsia.
Iloiset tervehdykset täyttivät aulan ja nielaisin pienesti, nopeasti laskien kaikki istuimet teatterista.
40. Istuimia oli 40. Minä vein yhden paikan ja äänistä päätellen, tulisi tupa täyteen.
Tein itselleni nopeasti suojaloitsun, jonka avulla minuun ei voitaisi koskea.
"Kukas tämä on?" kuului takaani ja hypähdin istuimessa kääntäen katseeni taakseni kauniiseen naiseen, mutta... Se olikin mies joka vain näytti kauniilta.
"Hän on nyt uusi joten sormet irti." kuului murahdus ja nostin katseeni Ryaniin jolla oli ämpärillinen poppareita kädessä. Hän laski sen vierelleni ja kävi itse sitten siihen.
"Hänellä on aika paljon kaksihaaraisia." kaunistus totesi ja punastuin pienesti kokeillen heti hiuksiani nolostuneena. En tosiaan ollut pitkään aikaan leikkuuttanut niitä. "Minä voisin leikata hänen hiuksiaan tässä samalla, tulin tänne nimittäin vain Samin seuraksi."
"Jos hän antaa luvan." Ryan totesi ja katsahti minua kysyvästi.
"Umh... Kyllä kai se käy, kunhan vain otat ne kaksihaaraiset pois..." totesin varovasti ja katsoin kun toinen otti repustaan kampaajan tarvikkeet, sekä kokoontaitetun jakkaran.
Toinen laittoi jakkaran kokoon ja katsahti minua. "Tules tähän niin he eivät saa popcarneihin hiuksia."
Menin varovasti istumaan jakkaralle, jonka jälkeen toinen alkoi tutkimaan hiusteni laatua, ja muut rynnivät sisään ottamaan paikkoja. Ray piti minun ja kaunistuksen paikat vapaana, samalla kun muut paikat täyttyivät.

Matsi alkoi ja huomasin että selvästi oli saman joukkoeen kannattajat menneet samalle puolelle, ja eri eri puolille. Minä ja Thomas olimme sivullisia. Niin siis kaunistuksen nimi on Thomas. Hän kertoi sen minulle samalla kun leikkaili hiuksiani. Juttelimme Thomasin kanssa kaikessa rauhassa, samalla kun muut tapittivat peliä ja komentelivat kuvaruutua. Me kumpikaan emme voineet ymmärtää sitä. Thomas kysyi minulta suoraan, millä tapaa minut oltiin siepattu. Katsoin toista tyrmistyneenä, mutta vastasin kuitenkin tämän kysymykseen rehellisesti.

"Ei heidän nyt noin tiukkoja tarvitsisi olla vaikka oletkin vahva noita. Usko pois, tulet kyllä rakastumaan tähän paikkaan." Thomas totesi, samalla kun nirhi kaksihaaraisia otsahiuksistani.
"Epäilen vahvasti. Haluan äitini luo." mumahdin hiljaa, jolloin Thomas lopetti hetkeksi ja laski katseen minuun.
"Huhut väittävät ettei sinulla ole äitiä." Thomas totesi ja katsoi minua kysyvästi.
"Minulla on äiti ranskassa. Aion mennä hänen luokseen. En ole nähnyt häntä koskaan mutta... Näin hänen siskonsa, tätini. Äiti ja täti ovat kaksosia, joten tunnistan hyvin äitini." totesin jolloin Thomas jääti vähän aikaa, ennen kuin jatkoi sitten hiljaisena hiuksieni saksimista.

Peli päättyi 5-6 punaisten pelaajien hyväksi, keltaiset hävisivät. En tiennyt maita, enkä oikeastaan välittänytkään. Luulin homman olevan ohi, mutta kohta Romeo tuli paikan päälle iiiiiiiiiiiiso laatikko kädessään, jonka tämä laski varovasti alas.

"Noniin! Sitten seuraa kysymys, mikä pelikone ja peli tälläkertaa?" heti alkoi kuulua heittoa Wii'stä, Nintendo DS:stä, PS3...
"Mitä jos annettaisiin Azin päättää?" kuului Tomin suusta ja säpsähdin kauhuissani. Minäkö?
"Se olisi kyllä reilua." kuului jonkun suusta ja kohta kaikki myhäilivät yhteen ääneen sen olevan oikein.
"Okei, Wii." totesin ja pari tyyppiä kirosi pienesti, samalla kun jotkut heittivät ylävitosia.
"Mikä peli?" Romeo kysyi samalla kun avasi jonkun oven.
"Mistä minä tiedän?? En ole koskaan pelannut mitään Wii'llä." totesin nopeasti jolloin koko äijälauma hörähti nauramaan.
"No tules tänne katsomaan." Romeo naurahti ja avasi minulle oven joka johti huoneeseen täynnä kirjahyllyjä. "Wii-pelit ovat tuolla." Romeo totesi ja osoitti yhtä kirjahyllyä.
Menin hyllyn luo ja katselin pelejä läpi. Wii-Sport, MarioCart, yms. Valitsin pari peliä varovasti ja vein ne näytille.
"Ohoo, näitä ei ollakaan pelattu pitkään aikaan. Loistavat valinnat!" Romeo totesi iloisesti ja asteli muiden luo näyttäen pelejä.
"Arvotaanko ensimäinen peli kuten aina?" Mark kysyi ja muut nyökkäsivät.
"Mitä jos tehtäisiin tästä hiukan jännittävämpää ja jakauduttaisiin kaikki joukkoeisiin? Valitaan neljä kapteenia!" Ray ehdotti ja kaikki hyväksyivät. "Minä olen yksi kapteeni. Muita?"
"Minä olen yksi." Thomas ilmoitti.
"Minä voin olla myös." Kuului punapään suusta.
"Ja minä!" kuului Markin suusta.
"Okei, Thomas saa aloittaa." Ray totesi ja Thomas virnisti.
"Valitsen Azmarian." tämä totesi ja katsahdin tätä silmät suurina.
"Pitääkö minunkin pelata??" totesin nopeasti ja muut nyökkäsivät.

Joukkoeet jaettiin, ja ensimäisenä oli vuorossa Wii-Tennistä. Ensimäinen pelaaja olin minä meidän tiimistä. Sain testata ensin yksin miten Wiin kapula toimi. Tuntui oudolta kun tuolit olivat menneet lattian sisään niiden omalle paikalle. Täällä tosiaan oli kehittynyttä teknologiaa. Mutta oman pelihahmonsa näkeminen noin isolla ruudulla oli outoa. En ollut muistanut vaihtaa omia kuteita ylleni, joten jouduin pelata tuomarivaatteissani, joka oli super-hyper-extra-noloa! Ensin vastassani oli Mark. Hän kai halusi ottaa erän kanssani ensimäisenä. Peittosin hänet 10-1. Hänen joukkoe ei ollut kovin mielissään. Seuraavaksi Rayn joukkoeeasta joku, voitin nipin napin 10-9. Seuraavaksi oli Rickyn joukkoeesta joku, voitin 10-5. Thomas ja muut joukkoelaiset hurrasivat samalla kun muut tuijottivat hiljaa toisensa kanssa kilpaa. Se oli vasta yksi mittelö, seuraavana olisi nyrkkeily. Pidin myös pisteitä ylhäällä. Meillä oli nyt 4 pistettä, koska olin voittanut kaikki erät. Seuraavaksi oli nyrkkeilyä josta saimme 2 pistettä, keilauksesta 4, ja niin edelleen. MarioCartissa olin aivan tohelo, en yhtään osannut ajaa, mutta se ei haitannut ketään.
Vasta kun aloin haukottelemaan, joku tajusi katsahtaa kelloa, ja todeta sen olevan kolme aamuyöllä... Ilmankos olinkin aivan naatti! Mark totesi että kaikki voisivat jäädä yökylään jolloin näytin tärähtänyttä ilmettä. Missä kaikki nukkuisivat?? Taino, tämän nähtyäni minun ei pitäisi sitäkään ihmetellä...

Romeo kävi saattamassa minut nukkumaan, ennen kuin lähti opastamaan yhdeksää muuta mukaansa tullutta jätkää nukkumaan. Kaikkin ja myisivät minut seuraavalle. toivottivat minulle hyvää yötä, ja toivotin itse takaisin, kaatuen sänkyyn heti tuhisemaan. Olimme maan alla. Kaikkien tietämättömissä. Sisäänkäyntinä piilotettu salaluukku. Miten kukaan voisi koskaan löytää minua? Olin täällä varmaan niin kauan kunnes he saisivat minusta tarpeekseen.

-------

Oli pakko jatkella. :D

Lähettäjä: DC 
Päivämäärä:   6.9.11 13:42:09

Onko meillä lukijoita?? ;__; Kommenttia jos on!

Lähettäjä: coperta 
Päivämäärä:   6.9.11 18:54:07

Luen, oon vaan vähän pihalla vieläkin ku mulla menee vähän aikaa sisäistää tää :--D Kuitenkin aika paljon eri henkilöitä ja paikkoja ym. Mutta mielenkiintoiselta vaikuttaa!

Lähettäjä: mjmu@phone 
Päivämäärä:   6.9.11 22:53:07

Heh, mäki oon pihalla DCn uusimman pätkän tyypeistä...

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   6.9.11 23:10:10

Kaikki taitaa olla ton viimesen pätkän osalta pihalla...

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   7.9.11 00:44:31

Blake

Minua kiukutti se, että meidät oli onnistuttu yllättämään. Toisaalta, Darcyn olisi pitänyt varoittaa tulevasta iskusta, sillä se tiesi, että minun huomioni oli suunnattu vampyyreihin. Potkaisin kiukkuisesti kiveä, joka sai vain varpaani sattumaan ja huuliltani karkasi kiukkuinen murahdus, joka sai paniikissa kiljuvan ja ympyrää juoksevan lelun hetkeksi seisahtumaan.
-Ole jo hiljaa, tai saat kaikki kuolleetkin lähimmän sadan kilometrin sisällä kimppuumme, sanoin kanille hiljaa mutta käskevästi, ja tuijotettuaan minua hetken se yllätyksekseni sulkikin suunsa.
Minun ei tarvinnut nähdä, sillä minä kuulin ja haistoin ne. Vampyyrit lähestyivät.
-Pystytkö juoksemaan? kysyin tarttuen lohikäärmettä käsivarresta. Olin huomannut pojan tuskastuneen ilmeen iskun jälkeen, joka kieli että hän oli loukannut itsensä iskun aikana.
-Totta kai, tuo sanoi kuitenkin koittaen kuulostaa mahdollisimman itsevarmalta.
-Hyvä, sanoin tupaten lelun pojan reppuun, ja repun hänen syliinsä.
-Juokse sitten, jos et halua kuolla hitaasti ja tuskallisesti, murahdin hänelle ennen kuin tuuppasin hänet ulos luolasta. Kiskaisin itse hupun pääni yli, jolloin varjot ottivat minut syleilyynsä ja katosin kaikkien näköpiiristä.

-Kadutko sinä koskaan omiesi tappamista? poika kysyi kun olimme kulkeneet jonkin aikaa hiljaa. Olin joutunut tappamaan kuusi vampyyriä turvatakseni pakomme. Darcy oli tappanut kaksi, ja lisäksi kolme velhoa.
-En. En enää, sanoin olkiani kohauttaen. Lelu kulki jäljessämme itsekseen mutisten. Se ei pitänyt ollenkaan tilanteesta, mutta koska varjo seurasi minua, niin sekin kulki mukanamme. Seurasin syrjäsilmällä lohikäärmettä, joka välillä kosketti kylkeään. Arvelin hänen loukanneen sen iskun aikana, mutta en viitsinyt kysyä asiasta, koska tiesin että en saisi kuitenkaan minkäänlaista vastausta. Äskeinen kysymys kun oli ollut ensimmäinen jonka hän oli vapaaehtoisesti esittänyt, ja ensimmäinen poikkeus hiljaisuuteen kolmeen tuntiin. Seisahduin äkisti kun sieraimiini tuli haju jostain, joka oli sekoitus ihmistä ja jotain muuta. Lohikäärme törmäsi suoraan selkääni, mutta hänen ansiokseen on mainittava että hän ymmärsi pysyä hiljaa nähdessään ilmeeni.
Vasta kun rentouduin hieman, hän kysyi
-Mitä nyt?
kääntäessäni päätäni huomasin tuijottavani suoraan hänen silmiinsä. Silmissä oli vakaa ja valpas katse, katse joka kertoi hänen olevan muutakin kuin pelkkä poika.
-En tiedä. En ole koskaan ennen törmännyt tuollaiseen hajuun. Joka tapauksessa jälki on jo tunnin tai kahden takaa, sanoin kohauttaen olkiani, samalla kun suuntasin kulkuni samaan suuntaan jonne hajujälkikin meni.

Melko pian saimme pysähtyä, sillä lohikäärme ja lelu olivat kumpikin väsyneitä. He asettuivat erään puskan juurelle nukkumaan, kun itse kapusin korkealle puuhun joka kasvoi puskan vieressä. Täysikuu kohosi hitaasti kohti taivaan lakea, kun kiskoin viitan päälleni jolloin varjot sulauttivat minut maisemaan. Jostain kaukaa kantautui naurua korviini. Jälleen kerran mietin, mitä ihmettä olin oikein tekemässä?

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   12.9.11 11:23:46

Ja nostellaas tämäkin...

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   17.9.11 18:55:50


Ryan

Kylkeäni jyskytti raastavasti, ja kierähdin irvistäen selälleni. Mikä helvettí kylkeäni vaivasi? Ennen kaikki vaivat olivat lähteneet hiilen syönnillä, nyt oli jokin vialla.
Hengitin syvään ennen kuin nousin istumaan ja haukottelin, peittäen irvistyksen kivun vuoksi. Vilkaisin ympärilleni, mutta pupusta ja vampyyrista ei näkynyt jälkeäkään.
Vaikka olinkin ollut melkoinen kusípää, tuskin nuo nyt minua olisivat hylänneet. Tai no, ei sitä koskaan tiennyt. Olisin ehkä ansainnutkin sen. Tosin... mitä minä olin tehnyt ansaitakseni sen?
Pohdintani päättyi kun tumma viitta pyyhkäisi maata muutaman kymmenen metrin päässä. Olin valmiina vaikka hajoamaan ilmaan, mutta tunnistaessani vampyyrin rentouduin ja nakkasin päätäni taaksepäin, yrittäen irroittaa otsaani liimautuneet suortuvat.
Tunsin vampyyrin olevan aivan vierelläni, mutta käänsin katseeni tuohon vasta pyyhkäistyäni otsaani kämmenelläni ja vedettyäni repun vierelleni. Vampyyrin silmät katselivat minua totisina.
''Meidän täytyy nyt jatkaa matkaa'', hän ilmoitti perääntyen sitten kauemmas, katse suunnattuna johonkin, jota en nähnyt.
Varmaankin Darcyyn, jota ei kiinnostanut näyttäytyä minulle sen enempää.
Nousin kohtalaisen nopeasti maasta ja nakkasin repun selkääni, jättäen väliin aamuisen hiilenpalaseni. Jostain syystä minun ei vain tehnyt mieli sitä, omituista.
Leväytin viittani repun ylitse, ja koska en ollut mikään maailman pisin jätkä, se peitti minut miltei maahan asti. Olin näkevinäni vampyyrin kohottavan kulmiaan minulle, itse vain pyöräytin silmiäni. Viitta nyt vain sattui kuulumaan asustukseeni, jos halusin pysyä näkymättömissä. Punainen pääni kyllä saattoi paistaa hyvinkin kauas, ja sen vuoksi vetäisin hupunkin peitokseni. Se tuntui myös suojaavan uteliaiden katseilta, vaikka ainoat, jotka minut näkisivät olisivat vampyyri, henki ja pupu.
Hetkonen.
Missä se pupu oli?
Katseeni harhaili jonkin aikaa, ennen kuin se pysähtyi vampyyriin. Hänkin oli huomannut ilmeisesti saman, ja katseli ympärilleen otsa rypyssä. Hänen ilmeensä sai minut taas muistamaan, etten tiennyt kyseisestä vampyyrista mitään, en edes nimeä.
''Kuka sinä olet?'' kysymys karkasi huuliltani ennen kuin ehdin edes ajatella, mutta en katunut sitä hetkeäkään. Miehen katse siirtyi metsästä minuun, ja tuntui kuin olisin tuijottanut kahteen mustaan aukkoon. Katse imi itseensä kaiken mitä näki, muttei paljastanut itse mitään. Raivostuttavaa.
''Olen Blake Russel'', oli ensimmäinen, ja viimeinen asia mitä hän silloin itsestään kertoi. Hiljainen ja totinen ääni teki selväksi, että hän minun olisi turha yrittää udella muuta, ja nimi riittikin mainiosti sillä hetkellä.
Kuinkakohan vanha hän on?
Ajattelin hänen olevan vanhempi kuin minä olin, mutta tuskin kovinkaan paljoa. Tai siis, kuka vanha – vanhuus toi arvovaltaa vampyyrien keskuudessa jos oikein olin ymmärtänyt – vampyyri olisi halunnut tuhlata aikaansa noitalapseen + tuon pupuun, sekä minuun, ärsyttävään ja etsintäkuulutettuun lohikäärmeen jolppiin, joka ei ajatellut muuta kuin omaa napaansa? Blake oli selvästikin kulkuri, ehkä palkkamurhaajakin. Sen olin oppinut, että vaikka vampyyri näyttäisikin harmittomalta, se ei epäröisi hetkeäkään ennen kuin napsauttaisivat niskani poikki.
Päätäni särki, joten lähdin kulkemaan Blaken perässä hiljaisuuden vallitessa, ja jotenkin onnistuimme unohtamaan kokonaan, että Azmarian pupu oli joskus ollut seuranamme.

Havahduin ajatuksistani kuultuani äänekästä naurua, ja samalla kiroilua metsästä. Vampyyri oli ollut paljon valppaampana, ja vilkaistuaan minua käskevästi katosi metsikköön. Sätin itseäni siitä, että toisen henkilön läsnäolo sai minut laskemaan suojaukseni vaarallisen alas. Tai ainakin oletin sen olevan toisen läsnäolo. Minun piti ryhdistäytyä.
Seuraavaksi tajusin, että vilkaisu käski minua olemaan aloillani. Luuliko hän tosiaan, että pysyisin aloillani vain koska hän niin määräsi?
Omaksi ärsytyksekseni Blake palasi, ennen kuin olin saanut ajatukseni kasaan vastustaakseni tuon komentoa ja syöksyäkseni itsekin katsomaan mistä oli kyse.
''Siellä on joitain nuoria miehiä, jotka eivät ole ihmisiä, eivätkä mitään muita tuntemiani olentoja'', vampyyri ilmoitti hiljaa, saaden uteliaisuuteni heräämään. Minun oli pakko saada nähdä mistä hän puhui. Ilmeisesti Blake luki ajatukseni kasvoiltani – olihan se ärsyttävän helppoa – ja siristi silmiään.
''Sinuna en menisi, he havaitsivat läsnäoloni vaikka olin kaukana ja hiljaa, sekä viittani sitoo minut varjoihin kuin osana niitä.''
Se taisi olla pisin virke jonka tuolta mieheltä olin ikinä kuullut.
''Sinihiuksinen varoitti muita paikallaolijoita minusta'', vampyyri vielä lisäsi, ennen kuin yritti lukea kasvoiltani, olinko vielä menossa.
No totta helvetíssä olin.
Blaken kasvoille kohosi eniten hämmästynyttä kuvaava ilme, kun puffahdin ilmaan pelkäksi savuksi. Reppu ja viitta putosivat maahan, kun kulkeuduin puiden lomitse kohti naurua, joka kuulosti tulevan kuin paksun verhon takaa, kumeana ja ja epäluonnollisena.
Oli oikeastaan ihme, että kykenin edes kuulemaan savumuodossani, saati sitten näkemään
Hetken päästä tiesin olevani lähellä, ja ruumillistuin kevyesti hengästyneenä yhdelle oksalle. Ilokseni huomasin, etteivät tyypit olleet vielä havainneet minua. Niinpä hyppelehdin muutaman puun lähemmäs, ennen kuin asetuin oksistoon, näkymättömiin. Minulla ei silti ollut mitään vaikeuksia kuulla mitä miehet, kolme nuoren näköistä puhuivat.
''En usko, että se tulee takaisin, enkä minä aio lähteä vampyyrinmetsästykseen nyt!'' sinipäinen näytti ärsyyntyneeltä, aivan kuin olisi häviämässä väittelyä.
''Älä nyyyt, Tom, siitä tulee hauskaa'', blondi sanoi tietäen olevansa voitolla, koska puhui kuin se olisi varma juttu. Tuo hypähteli malttamattomana, selvästikin unohtaneena sen asian, minkä vuoksi kolmikko oli tullut metsään. Jos noilla nyt mitään syytä oli ollutkaan.
Mustahiuksinen katseli molempia pohtivasti.
''Kuulkaas, luulen, että vampyyri on jo kaukana. Romeo, miksi sinä edes haluat juosta jonkun verenimijän perässä pitkin puskia?''
Blondi katsahti puhujaa aivan kuin se olisi ollut maailman typerin retorinen kysymys. Vastausta sai silti odottaa jonkin aikaa, ja Tomiksi kutsuttu tyyppi ehti saada kasvoilleen tyytyväisen hymyn. Lopulta blondi, Romeo, kohotti leukaansa ylpeänä ja miltei kuulin kuinka hänen aivosolunsa raksuttivat.
''Vampyyrit tarvitsevat verta elääkseen'', oho, sitä en tiennytkään, ''mitä jos hommaisimme hänelle oikein kauniin tyttelin, josta hän voisi juoda. Hänestä tulisi hyvä asiakas.''
Hetken aikaa kaksikko vain tuijotti kaveriaan. Lopulta sinihiuksinen yskäisi, ja näin että hän aikoi paikkailla joitain kohtia kaverinsa selityksessä.
''Vampyyrit metsästävät ihmisiä säälittä, tuskin he maksaisivat vain saadakseen yhden tyypin imettäväkseen. Ja tuota... vampyyrit ovat sellaisia joita me emme halua asiakkaiksemme.''
Romeo näytti ärsyyntyneeltä. Ennen kuin hän kuitenkaan ehti sanoa mitään, Tom hätkähti ja käänsi katseensa jonnekin metsään.
''Se vampyyri... miksei se jo mennyt?'' sinipää ihmetteli hampaidensa lomitse. Romeo näytti riemastuneelta, ja mustahiuksinen näytti siltä kuin olisi päättänyt pitää näppinsä erossa koko jupakasta.
''Mark, älä kuvittelekaan vieväsi iloani!'' blondi huusi vielä, ennen kuin ryntäsi aluskasvillisuuden sekaan kuin kuin mikäkin kesälaitumelle päässyt sonninmullikka.
Päätin tehdä jotain todella ryanmaista, ja pudottauduin puusta todella kömpelösti, vaikka olisin kyennyt siihen äänettömästikin. Tomin ja Markin katseet kohdistuivat heti suuntaani, ja ennen kuin ehdin edes harkita seisomaan nousemista, mustapää oli nostanut minut puuta vasten silmät kiiluen. Miten hän kykeni olemaan niin nopea?
''Kuka helvettí sinä olet? Ja mitä teet täällä?'' Mark kysyi siristellen silmiään. Näin sinihiuksisen kaverin katselevan meitä kauempaa uteliaana.
Kohotin kulmiani tyyliin: etkö muka tiedä? Vaati aikamoista purkissa elämistä sellaiseen, jos oikein olin tulkinnut ne kaikki uteliaat katseet mihin ikinä meninkään, ja kuolonuhrieni määrät.
''Vastaa!''
''George, ja olin sienestämässä'', sanoin hymyillen aurinkoisesti. Mark näki, etten puhunut ihan totta, joka ei ollut mikään ihmekään. Täälläpäin ei nimittäin kasvanut sieniä tähän aikaan vuodesta.
Otteen tiukentuessa irvistin hieman, koska samalla mies painoi minua kovemmin vasten puuta, ja kylkeni ei oikein pitänyt siitä. Mark hymyili todella... itsetyytyväisen näköisenä? Tuhahdin, ja Mark päästi minut maahan, mutta talutti sitten kaverinsa luokse.
''Tom, mikä tää on?'' Mark kysyi. Sillä hetkellä toivoin, että katseeni olisi kyennyt tappamaan, ja Mark taisi huomata sen myös ja virnisti. Hän ei tiennyt, että olin lohikäärme. Mikä idioottien kuningas hänkin oli olevinaan?
''No tota...'' Tom katseli minua hetken, ennen kuin hänellä välähti, ja hän astahti askeleen taaemmas.
''Mark, päästä helvettí nyt siitä irti!'' Mies näytti niin kauhistuneelta, että mietin luuliko hän minua joskikin muuksi kuin mikä olin. Mustahiuksinen päästi minusta kuitenkin irti ja katsoi kaveriaan ihmeissään, hieman säikähtäneenä tuon reaktiosta. Hypähdin hieman kauemmas, kun Tom huusi Romeota tulemaan takaisin. Hänen äänensä ei ollut mikään maailman hiljaisin, enkä epäillyt hetkeäkään etteikö blondi sitä kuulisi.
''Mikä se on?'' Mark kysyi epäluuloisena minua vilkuillen. Tom katsoi minua kuin ruttotautista.
''Se on lohikäärme, ja vielä punainen. Hyi saataná.''
Kohotin kulmiani.
''Mitäs vikaa mussa on?'' tiedustelin kiinnostuneena. Olisin muuten sanonut 'meissä', mutta en kokenut oikein kuuluvani enää Zera Caitin porukkaan.
''Turpa kiinni puolelukka'', Tom ärähti luullen selvästi, että tekisin hänen toiveensa mukaisesti.
Hah, niin varmaan.
''Entä jos en? Tiiättekö voisin listiä teidät tosi nopeesti, silmiäkään räpäyttämättä.''
Sain epäuskoisen katseen Markilta, ja Tomilta jonkin todella omituisen katseen. Se oli melkein... kateellinen silmäys.
Silloin blondi ilmestyi puskasta, posket juoksemisesta punaisina ja rintakehä hengästyksestä kohoillen. Sain ihmettelevän silmäyksen tuolta. Eikö kukaan täällä tiennyt kuka olin?
''Löysitkö vampyyrisi?'' Mark kysyi katse yhä minuun suunnattuna.
''En, mutta löysin repun täydeltä hiiliä. Kuka nyt hiiliä tarvitsisi metsässä?'' Romeo ihmetteli, ja huomasin hänen kantavan reppuan selässään.
Minun reppuani.
Ennen kuin kukaan tajusi, olin muuttunut oikeaan muotooni ja kaatanut blondin äristen. Tuo näytti säikähtäneeltä, ja jostain syöksähti vettä päälleni, saaden minut ulvahtamaan. En ollut vedenpitävä, joten kykenin liikkumaan sateessakin vain ihmismuodossani.
Joku heitti minut pois Romeon päältä, ja syöksähdin heti kauemmas päästellen tuskaisia ääniä. Vesi kirveli ja poltti suomujani, ja siipeni olivat vielä kovemmilla. Muutuin takaisin ihmiseksi kaatuen kyljelleni, ja sylkäisin verta suustani. Olin purrut kieleeni.
Mark nauroi minulle vahingoniloisesti.
''Ei sinusta ole mihinkään, olet vain pieni penikka, joka on karannut yhdyskunnastaan uhmaiän tullessa.''
Todennäköinen ajatus, mutta tällä kertaa se meni metsään.
''Otetaan se mukaan, ehkä Az haluaa katsella kun me hakataan sitä! Tai siis, tapellaan rehdisti'', Romeo myhäili.
''Az!?'' huudahdus oli epäuskoinen, enkä voinut sille mitään. Katseet kääntyivät minuun salamannopeasti.
''Kuvittelinko vain, vai oliko äänessäsi tunnistava sävy?'' Tom tiedusteli kulmat koholla. Mikä ärsyttävä paskiaínen.
''Eeeeh, ei mitään'', totesin nousten seisomaan, mutta samassa Mark oli jo kaatanut minut takaisin maahan istuen rintakehälleni, ja lukinnut käsivarteni polviensa alle.
''Sä et mene mih-''
Ennen kuin mies ehti jatkaa loppuun asti, hajosin ja kokosin itseni taas hieman kauempana, todella hengästyneenä. Vesi oli verottanut voimiani.
Kauaa ei Mark ihmetellyt, vaan syöksähti kimppuuni täräyttäen mojovan iskun kipeään kylkeeni, ja kaaduin kirjaimellisesti hänen syliinsä. Olin normaalia heikompi, enkä ymmärtänyt mistä se johtui. Hiilikin oli tehnyt oloni vain huonommaksi.
''Romeo, ootko kunnossa?'
''Juuh...''
''Hei, punapää. Äläs nyt pyörry.''
''Onpa se heikossa hapessa... mitä lohikäärmeet syö?''
''Hiiltä.''
Hiljaisuus vallitsi hetken aikaa, ennen kuin kuulin reppuni avattavan ja hiljaiset askeleet. Haistoin hiilenpalasen, mutten avannut silmiäni ja ottanut sitä vastaan. Tom tönäisi minut kauemmas, ja pysyin paikoillani, eli pystyssä.
Haukottelin, ennen kuin muutuin vikkeläksi lohikäärmeeksi. Ne tosiaan luulivat minun pyörtyneen. Myönnetään, olin heikossa kunnossa ja keräsin hetken voimiani, onneksi kolmikko oli tarpeeksi typerä luullakseen että tein suunnilleen kuolemaa.
Ponnistin ilmaan ja olin juuri ja juuri puiden yläpuolella, kun tunsin kovan otteen hännässäni. Mark oli hypännyt puun latvasta ja roikkui nyt hännästäni, joka ei ollut mikään kuminen. Vääjäämättä, ärsyyntyneen kiljahduksen myötä putosin maahan, siivet yhä ruohikkoa hakaten ja saaden maa-aineksen lentämään kaaressa. Yritin muuttua, mutten saanut aikaiseksi keskittyä tarpeeksi.
Joskus olen idiootti.
''Tästä tulee tosi hauskaa!'' Romeo iloitsi Markin taitettua siipeni kasaan. Murisin, ja päätin pysytellä muodossani vielä jonkin aikaa, sillä olin silloin vahvempi. Hajoamista en edes harkinnut, koska se poltti liekin lailla sisälläni olevaa hiiltä, josta sain energiani. Enkä olisi jaksanut olla kauaa savumuodossa, joten en olisi päässyt karkuun kolmikkoa, tai oikeastaan Markia. Tuo tuntui ehtivän kaikkialle.
''Pistetään se pakettiin, Ray ja Jim varmasti riemastuvat tuliaisestamme!'' Romeo hehkutti, koikkelehtien ympäriinsä. Jos oikein olin ymmärtänyt, hän ei kuitenkaan ollut millään lailla osallisena vangitsimiseeni.
Kun Romeo tuli tarpeeksi lähelle, röyhtäisin hänen blondit hiuksensa tuleen. Hassua, mutta Tom ja Mark vain nauroivat tuolle, ja pian ilman halki syöksyi vettä, joka pläsähti ennen niin vaaleaan päähän tukahduttaen liekit. Ex-blondi näytti valmiilta iskemään minut hirteen.
Lopetettuaan naurun Mark ryhdistäytyi.
''Noniin, viedäänpäs tämä kotiin'', mustapää hykerteli ja kauhukseni veti taskustaan peukalonkynnenkokoisen sinertävän, läpikuultavan kiven. En voinut erehtyä. Hänellä oli jääkiveä, ja ilkeästä virneestä päätellen hän tiesi kyllä mitä voisi sillä tehdä.

***

Toivon, ettei tullut paljoa nimi-, ja kirjoitusvirheitä.

Lähettäjä: DC 
Päivämäärä:   18.9.11 14:32:20

Azmaria

Istuin kirjastossa kun kuulin remakkaa naura kantautuvan käytävästä. Laskin kädessäni olevan kirjan alas ja juoksin nopeasti kohti ääniä, kohti taistelusalia. Seisahduin oven viereen kun Tom tuli sieltä ulos naureskellen, kuitenkin vaieten kun tämä näki minut.

”Ah, Azmaria… Kuule, tuus tänne.” Tom totesi ja meni takaisin sisälle, viitoten minua tulemaan perässä.
Tulin toisen perässä hiukan ihmeissäni, kunnes tajusin muun nelikon olevan seinän luona kaarella. Kun huomasin seinässä kahleista roikkuvan Ryanin, henkäisin kauhuissani.
”Oho, Azmaria, tulitkin sopivasti. Tämä moukka väittää tuntevansa sinut.” Mark murahti ja värähdin pienesti.
Tom talutti minut Ryanin pieksetyn ja riutuneen kehon eteen. ”Noh, miten on?”
”Az…” Ryan kysyi heikolla äänellä ja nielaisin pienesti.
”Hän… minä vain seurasin häntä yhdessä vaiheessa, en tunne kunnolla.” totesin nopeasti ja käänsin katseeni pois Ryanista. Toinenhan oli itse näyttänyt että inhosi minua.
”Sitten sinua ei kai haittaa että pieksemme tätä hiukan?” Ray kysyi virnistäen.
Nielaisin pienesti. ”Miksette mielummin vain laskisi sitä menemään?”
”Se on punanen lohikäärme Azmaria, tollasii näkee harvoin noin heikossa kunnossa, ja koska sä et sitä tunne, niin me pietään sit hiukan hauskaa sen kanssa.” Romeo virnuili ja naksautteli niskojaan.
”Romeo muuten… sun hiukset..?” aloitin varovasti, mutta toisen sähköisen ja murhaavan katseen alla vaikenin pelästyneenä.
”Noh, noh, Romeo, äläs nyt Azia tollee kattele.” Mark murahti ja meni minun ja Romeon väliin.
”Tuo lohis joka väittää olevan kaverisi käräytti ne…” Romeo murisi hampaidensa välitä ja iski Ryania vedellä, jolloin toinen parkaisi tuskissaan.
”Ryan!” *parahdin vaistomaisesti ja purin sitten huulta.
Viisikko vilkaisi toisiaan, ja kohta Ray nappasikin käsistäni kiinni ja talutti Ryanin eteen.
”Eli taidattekin olla kavereita, vai?” Mark kysyi virnistäen ja katsoi Ryania silmät kiiluen.
”Katso häntä.” Ray komensi minulle ja nostin varovasti katseeni Ryaniin. ”Oletko hänen ystävä?”
”En. Roikuin vain hänen perässä kun matkustin samaan suuntaan kuin tämä.” totesin nopeasti jolloin Jim taikoi kasviköynnökset ympärilleni kahleiksi.
”Sehän nähdään.” Tom murahti ja käänti katseen Ryaniin. ”Onko tämä likka kaverisi?”
Ryan katsoi minua laiskasti ja irvisti. ”Tuollaista kiljukaulaa en huolisi kaveriksi vaikka hän olisi viimeinen henkilö ilman Zera Chaitia…”
Henkäisin kauhuissani ja purin pienesti huultani laskien katseeni alas Ryanista. Jim laski minut vapaaksi.
”Tuo oli aika loukkaavaa.” Tom totesi ja kosketti Markin kädellä olevaa sinistä kiveä, jolloin tämän koko käsi muuttui siksi. ”Noin ei puhuta noin kauniille neidille.”
Ryan kirjaimellisesti kiljui tuskasta kun Tom kosketti tätä sinisellä kädellään.
”LOPETA!” parkaisin tuskastuneesti ja niiskaisin pienesti. ”En tahdo olla läsnä kun kidutatte häntä. Vihaan väkivaltaa.”
”Minä vien sinut sitten toisaalle. Pitäkää te muut hauskaa hänen kanssaan.” Mark totesi ja ottaen minua olkapäästä kiinni, ja siitä laskien kätensä kättäni pitkin ja taluttaen pois huoneesta.
Viimeinen asia mitä näin Ryanista oli tämän tuskastunut, mutta myös jotenkin helpottunut ilme kun tämä katsoi minua.

Mark talutti minua hiljaa pois paikan päältä, vieden minut jonnekin sellaiselle alueelle jota en ollut vielä ehtinyt tutkia. Tämä avasi oven johonkin huoneeseen ja siirtyi tieltä. Menin pimeään huoneeseen ja henkäisin pienesti kun Mark sulki oven perässään, sytyttämättä valoja sitä ennen. Huone nimittäin oli pilkkopimieä. Tunsin kosketuksen olkapäälläni ja hypähdin pienesti pelästyen. Kuitenkin kohta Mark avasi suunsa ja totesi ettei minun kannattaisi edes ehdottaa valojen sytyttämistä, lamput kuulemma olivat palaneet eikä niitä koskaan tahdottu vaihtaa. Yritin kysyä toiselta syytä, mutta nopea tuuppaus sai minut kaatumaan johonkin pehmeälle ja älähdin pienesti.

”Mark, mitä sinä nyt oikein…” yritin kysyä, käännähtäen selälteni, kohta tuntien painoa rintakehälläni, sitten kokonaan päälläni.
”Pidetään hiukan hauskaa, jooko?” Mark kysäisi kujeilevalla äänensävyllä ja värähdin pienesti.
”Mark, ei…” henkäisin hiljaa ja yritin päästä toisen alta pois, mutta toinen ei hievahtanutkaan päältäni.
Suudelma Markilta sai minut asiasta paljon varmemmaksi. Toinen halusi maata kanssani. Sehän ei kävisi!
”Mark… lopeta heti alkuunsa.” älähdin toiselle ja yritin päästä tämän alta pois.
”MARK!” *kuului paha ärähdys jolloin paino nousi heti päältäni ja huone valaistui hiukan. Romeo oli tullut sähköjohtojen kautta tilaan, ja nyt näin sen heikosti kun toinen hohti sähköä.
Nousin heti ylös ja astelin ovea kohti. Kuitenkin jätin sen avaamatta kun Ryanin tuskanhuudot kuuluivat tänne asti.
”Oho, ne kuuluvat tännekin asti…” Romeo mumahti ja käänsi katseensa minuun. ”Mene omaan huoneeseesi Azmaria. Sen pitäisi olla tarpeeksi kaukana, etteivät toisen huudot kantaudu korviisi.”
Nielaisin vain pienesti ja poistuin paikalta juosten omaan huoneeseeni.

Monen tunnin päästä oveeni koputettiin, mutten avannut sitä. Jim oli oven takana kuulemma ruuan kanssa, mutta en siltikään avannut ovea. Kohta ovi avattiin pakosti, ja Ray kurkisti jotenkin huolissaan olevan näköisenä sisään. Sain huutia siitä kun en avannut ovea, mutta en jaksanut välittää heistä.
Ryan…
Tahdoin tietää miten Ryan voi. En voinut itselleni mitään, mutta tahdoin tietää oliko toisen tila vakaa, vai olisiko hän… nyyhkäisy karkasi huuliltani, saaden Rayn ja Jimin vaikenemaan. Kaksikko vilkaisi toisiaan, kohta poistuen paikalta jättäen ruuat sivupöydälle odottelemaan. En kuitenkaan syönyt. Kun ovi uudemman kerran avattiin, sisälle astui Tom.

”Az… Se lohari tahtoisi nähdä sut.” Tom murahti ja nostin yllättyneen katseeni toiseen.
”N-niinkö?” kysyin hiljaa vaimealla äänelläni ja kun Tom nyökkäsi, hyökkäsin heti pystyyn ja lähdin toisen mukaan.
Tom vei minut alemman kerroksen selleihin ja Ryan oli yhdessä kippuralla tärisemässä lohikäärmemuodossaan.
”Ryan!” *parahdin ja menin toisen sellin luo pelästyneenä.
Ryan ei ottanut minuun minkäänlaista kontaktia, mutta Tom avasi sellin oven ja pääsin toisen vierelle. Loin tämän ympärille tuliringin, sillä toinen oli melkein jääpuikko! Ryanin keho heti reagoi tuleen ja tämä hakeutui sen päälle.
”Tarvitsen hiiltä…” totesin Tomille uhmakkaana, mutta toinen vain pudisteli päätään.
”Sillä on hiilimyrkytys. Sen pitää parantua pitkän kaavan mukaan.” tämä totesi ja kauhistuin, kääntäen katseeni Ryaniin.
”Ryan..?” kuiskasin hiljaa, mutta toinen vain murahti vastaukseksi.
”Noniin Az, se olikin sitten siinä, mentiin.” Tom murahti ja katsoi minuun uhmakkaasti.

Nielaisin pienesti ja nousin ylös Ryanin viereltä, hiukan pelästyen kun toinen tarttui lahkeestani kiinni. Ryan yritti sanoa jotain, mutta potku rautakengästä sai tämän vaikenemaan kunnolla ja irrottamaan samalla otteensa lahkeestani. Olin aikeissa älähtää Tomille siitä, mutta tiukka ja käskevä ote kädessäni kertoi minulle olla hiljaa. Tehostin vielä nopeasti liekkejä ennen kuin Tom sulki sellin oven. Ryan ei ollut ehtinyt sanoa minulle asiaansa. Mitähän se olisi edes ollut?

”Romeo, otas sinä Az hoiviis ku me mennään metsästää se saamarin ympyrää pyörivä vampyyri.” Tom totesi Romeolle ja hätkähdin pielesti.
Blake!
Aivan! Ryan kai oli yrittänyt kertoa että Blake vieläkin olisi mukana ja… etsisikö hän muka minua myös?
”EÄH!? MINÄ TAHDON SEN VAMPYYRIN PYYDYSTÄÄ!” Romeo parkaisi ja oli erittäin turhautuneen näköinen. Tämän hiukset olivat jo kasvaneet takaisin, tai sitten tällä oli peruukki.
”Mark ei tahtoisi, mutta häntä emme jätä Azmarian kanssa kahden, tiedät itsekin syyn!” Tom ärähti ja Romeo puri hampaitaan yhteen.
”Minä voin jäädä?” Ray totesi kulmauksesta, mutta Tom pudisti päätään.
”Tarvitsemme voimiasi.”
”Ette sitten minun vai??”
”No kyllä niitäkin tarvittaisiin…”
”No miksemme mene sitten kaikki?”
”Koska jonkun pitää jäädä vahtimaan Azmariaa…”
”Entä vanki?”
”Se on niin heikossa kunnossa ettei huolta.”
”Entä jos otetaan Azmaria mukaan?”
”Oletko ihan hullu!?”
”Entäpäs itse?!”
Tom ja Romeo kinastelivat aika pitkään ja tilanne rauhoittui vasta kun Ray otti molempia niskasta kiinni.
”Otamme Azmarian mukaan, mutta hänellä on käsiraudat ja talutushihna.” oli viimeinen tuomio Rayn suusta ja kohta se pantiinkin täytäntöön.

Kävelin Rayn perässä hiljaa ja katselin ympärilleni, toivoen että Darcy kohta ilmestyisi jostain ja vapauttaisi minut. Muut neljä olivat jo menneet menojaan. Ray pysähtyi äkisti ja törmäsin tämän selkään. Olin aikeissa kysyä mikä oli homman nimi, kunnes tajusin varjojen liikkuvan nopeasti. Se oli Darcy, mutta… myös Blake. Hän käytti Darcya hyödyksi ja hiippaili lähemmäs. Darcy ei kuitenkaan kestänyt enää nahoissaan vaan hyökkäsi hetkessä narun ja käsirautojen väliin, paljastaen Blaken kokonaan. Ray vislasi heti kovaan ääneen, ja kohta Mark olikin siinä, iskien Blakea turpaan. Darcy taas sai minut irroitettua, ja siitä alkoi rähinä. Kuitenkin, sain iskun takaraivooni ja kaikki pimeni. Miten tällainen olikin juuri minun tuuriani.

Heräsin siihen kun sain vettä niskaani. Haukoin pienesti henkeä ja yskin hiukan. Käteni oltiin sidottu selkäni taa, ja kauempana oli lasipurkki, missä Darcy oli selvästi kiikissä. Olin sellissä. Ryan oli viereisessä sellissä Blaken kanssa. Nostin hitaasti katseeni erittäin murhaavan oloiseen Romeoon.
”Mark, Jim ja Tom ovat henkihieverissä, kiitos sinun ja ’ystäviesi’. Olet täällä arestissa, ja älä luulekaan että päästämme sinut helpolla tästä. Nuo kaksi passitamme kovimpiin kamoihin myyntiin, ja sinut pidämme itsellämme, käyttäen sinua miten tahdomme. Mehän varoitimme sinua.” Romeo murahti ennen kuin poistui sellistäni, lukiten sen kunnolla ja poistuen paikalta kokonaan.
Käänsin hitaasti katseeni Blakeen. Tämäkin oli saanut kuonoonsa. Oltiin kaikki jumissa. Heidän olisi vain pitänyt jatkaa matkaa…
”P-psst..!” kuului ja havahduin pienesti. ”Psssst!”
Nostin katseeni ilmastointi aukon suuntaan ja silmäni laajentuivat ihmetyksestä. Bunny! Ja hänellä oli sellin avaimet!
”T-tulin pelastamaan teidät.” tämä kuiskasi hiljaa ja tiputtautui ilmastointiaukosta alas, kohta loikkien avaamaan ovia.

Kun olimme kaikki pois kahleista, loin ympärillemme valekuvun jonka avulla olimme näkymättömiä ja suojassa vaikka joku yrittäisikin meitä satuttaa.
”Olette hirveässä kunnossa. Miksi ette jatkaneet vain matkaanne??” älähdin kaksikolle hiljaa ja nämä vilkaisivat toisiaan. Olin tehnyt Ryanille tulipedin ja Blakelle noitinut veripusseja joita tämä joi kuin mitäkin trippi-mehuja.
”Miksi olisimme? Pupusi oli ihan sekaisin kun katosit ja varjosikin eksyksissä.” Blake murahti hiljaa ja katsahdin kaksikkoani. Molemmat nyökkäsivät vain varmistukseksi.
”Mutta me ei oikein päästä täältä helpolla ulos.” huokasin kaksikolle ja tutkailin näitä hiukan. ”Etenkään kun olette molemmat sairaala kunnossa.”
”Kenenhän syy sekin on?” Ryan murahti vihaisena ja mulkaisi minua paheksuen.
”Tahdotko että sammutan tulesi?” murahdin toiselle takaisin, jolloin toinen sihahti ja vaikeni.
Blake murahti pienesti. ”Emme voi jäädä tähänkään. Kaikki ryntäävät tänne heti ja käyvät kaikki sellit kerta kerralta läpi.”
Se oli totta. Meidän olisi päästävä ulos niin nopeasti kuin mahdollista.
”Menisimmekö ilmastokanavien kautta?” Bunny ehdotti.
”Olemme liian isoja sinne.” totesin toiselle surkeana ja mietin.
”Minä voisin harhauttaa.” Darcy totesi, ja pudistin päätäni.
”Ei, heillä on varmasti meitä kaikkia vastaan jotain käsissään.” totesin huokaisten ja pohdin.
”Mitä jos minä harhautan??” Bunny totesi ja katsoin tätä ’miten muka’-naamalla.
”He eivät tiedä että minä olen jo vapauttanut teidät. Jos menen ilmastointi kanavan kautta jonnekin kauemmas niin että he huomaavat minut avaimien kanssa, he lähtevät perääni ja teillä on aikaa päästä pakoon.” Bunny selosti ja mietin.
”Se voi olla ainut keino, ilman taistelua. Ray ja Romeo ovat vielä kunnossa, mutta toisen pitää kuitenkin pitää kolmikon tilaa silmällä, joten se voisi onnistuakin. Yksi jahtaa, toinen vahtii.” totesin hiljaa ja me kaikki nyökkäsimme. ”Mutta Bunny… lupaa tulla ehjänä takaisin.”
”..lupaan.” Bunny mumahti hiljaa ja katsoi minua hiukan haikeana. En pitänyt tämän katseesta.

Suunnitelma lähti täytäntöön, ja kohta Ray karjuikin Bunnylle ja jahtasi sitä, samalla kun ohjasin meidät ulos. Blake kantoi Ryania, toinen oli niin heikossa kunnossa. Darcy vahti selkäämme. Kun olimme ulkona, ja tarpeeksi kaukana sisäänmenoaukosta, käskin Darcyn käydä hakemassa Bunnyn. Nyt oli aika jatkaa matkaa. Kuitenkin, Darcy tuli yksin takaisin, erittäin haikean näköisenä. Pelkäsin jo pahinta, ja se oli tapahtunutkin. Bunny oli rikottu, tämän osat hajotettu, poltettu ja sammutettu. Bunny oli kuollut. Purin huultani niin että siitä alkoi valua vertakin ja pidin itsestäni kiinni. Bunny ei ollut ollut vain lelu. Hän oli ollut paljon muutakin kuin lelu. Hän oli ollut minun ystävä ja perään katsoja. Ja nyt, hän oli uhrannut itsensä jotta me pääsisimme vapaiksi. Bunny oli ollut hyvä… kumppani. Mutta nyt ei ollut vielä aika hengähtää, meidän oli pakko pysyä liikkeellä kunnes löytäisimme uuden suojan. Niinpä lähdimme kaikki liikkeelle, hiljaisina kuin kuolleet.

------

Lyhyt, toivottavasti ei haittaa... ^^'

Lähettäjä: dark angel 
Päivämäärä:   18.9.11 22:23:52

oioioi uus lukija ilmottauttuu :))

en kauheesti huomannu virheit , iha muutamii ja sit noit nimi virheit ,mut hyvi sai selkoo tekstist .
kivaa tekstii ja mä tykkää ku noi o hiuka sillee "sekavii" et joutuu oikeest pysähtyy miettii hiukka et ööh mitä ny taas tapahtukaan ettei vaa lue sillee sika nopeest ja sit ei muist puoliakaa mitä just 10 minuuttii sit lukenu :)
(koitin antaa ees hiuka rakentavaa :D)

diggaan :)
ja takuulla luen loppuu asti :)
jatkoa vaan tulee :DD

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   18.9.11 23:38:02

Blake

Kun olimme tarpeeksi kaukana tuosta omituisesta paikasta, kannoin lohikäärmeen luolaan. Darcy koitti väittää pysähtymistä vastaan,mutta sekin vaikeni kun sanoin
-Emäntäsi ei jaksa enää paljon pidemmälle, joten tee jotain hyödyllistä ja vahdi heidän lepoaan.
Saatuani sanani sanottua marssin ulos luolasta ennen kuin kukaan tuntui tajuavan mitä tein. Itse tiesin, mitä tarvitsin. Ensin tarvitsisin vahvaa verta, mutta kuten minun tuurilleni sopi, niin en vaistonnut yhdenkään vampyyrin läsnäoloa.
-Mahtavaa, mutisin itsekseni lähtiessäni palaamaan tulosuuntaamme. Tiesin, että minun olisi saatava kunnon ravintoa ennen kuin kohtaisin uudestaan nuo oudot miehet, mutta päättäväisyyttäni lisäsi ajatus viitastani, jonka halusin takaisin, maksoi mitä maksoi.

Yö laskeutui ympärilleni hiljentäen luonnon oman sinfonian, jolloin saatoin keskittyä kuuntelemaan ympäristön ääniä. Hiljainen kahahdus varoitti minua juuri sopivasti, ennen kuin iso puuma hyökkäsi kimppuuni. Tajusin saman tien että se ei ollut oikea puuma, vaan joku joka oli ottanut puuman hahmon. Muuttuja oli parempaa kuin saatoin edes uneksia, joten nopealla väistöllä sain väistettyä iskun ja pääsin sen sijaan itse hyökkäämään eläimen niskaan ja upottamaan hampaani sen kurkkuun. Lämmin veri valui leukaani pitkin, kun eläin taisteli raivoisasti, päästen puremaan jalkoihini sekä käteeni muutaman kerran, ennen kuin se lysähti maahan, alkaen saman tien kalpenemaan. Tunsin kuinka sen henki poistui maanpäältä samallakun nuolaisin viimeiset veret huuliltani. Muuttujan vahva veri poltteli sisälläni voimakkaana kun jatkoin matkaani kohti maanalaista piiloa.

Se oli oikeastaan aika mukavaa. Väsytystaistelua. Kiertelin heidän piilopaikkaansa samalla tavalla kuin aikaisemminkin, juri siinä rajalla että he tiesivät minun olevan paikalla mutta eivät aivan uskaltaneet iskeä. Aamun koitteessa astelin isolle aukealle, ja jäin odottamaan. Kauaa minun ei tarvinnut odottaa, kun he jo tulivat esiin. Kalju mies jota seurasi blondi. Blondi olisi selvästi ollut mielummin missä tahansa muualla.
-Mitä haluat? kalju mies kysyi seisahtuen aukean laidalle, blondin jäädessä kauemmas odottamaan. Haistelin hetken pientä tuulenvirettä joka tuli heidän suunnastaan, enkä voinut olla hymyilemättä. Ilmassa haisi kuolema.
-Tulin hakemaan omani pois, sanoin hiljaa, petollisen rauhallisella äänellä. Kaksikko vilkaisi toisiaan nopeasti, ennen kuin kalju sanoi
-Kuulitko Romeo, verenimijä luulee että meillä on jotain hänelle kuuluvaa.
Hän naurahti sanojensa päälle hermostuneesti. Myös blondi sai väkisin kakaistua pienen naurunpurskahduksen aikaiseksi. Haistoin hänestä pienen pelon, jonka takia tiesin että hän olisi vaarallisempi kaksikosta.
-Kehtaakin palata kaiken sen jälkeen, mitä teki muille. Ray, hoidellaan se pois elävien kirjoista, blondi sanoi kovalla äänellä, mikä sai pienen hymyn nousemaan huulilleni. Minä tiesin jo, miten hoitaisin tilanteen.

Kuten olin arvannutkin, niin kalju, Ray, hyökkäsi raivon sumentamana kimppuuni.
-Sano terveisiä ystävillesi, murahdin samalla kun murskasin hänen selkänsä. Onnistuin yllättämään hänet, mutta tiesin että blondi olisi vaikeampi, varsinkin nyt kun hän huomaisi että en ollut niin heikko kuin viimeksi. Tunsin kuinka kehoni läpi kulki sähköisku, kutitellen matkalla.
-Etkö tiedä että tuota varten täytyisi ensin olla elossa, ei tuo muuten tehoa, sanoin naurahtaen, samalla kun syöksähdin miehen ohi. Huomasin nopeasti että hän ei pysynyt kunnolla liikkeideni perässä, ja ennen kaikkea ennakointi oli hänelle tuntematon käsite, kun vesi ja sähköiskut lentelivät sinne missä olin ollut hetkeä aikaisemmin. Lopulta yksi sähköshokki osui maassa lojuvaan kaljuun, joka parkaisi kerran ennen kuin vaipui kuolleena maahan.
-Eiiiii! blondi huusi tajutessaan mitä teki, ja käytin hyödykseni hänen huomionsa hetkellistä herpaantumista, syöksähtämällä sivusta ja iskemällä hampaani hänen kaulaansa.

Kun astelin ovesta sisälle, en voinut olla hieman ihastelematta paikkaa. Kalmon haju leijaili siellä vahvana, ja syykin selvisi, kun lysin kolme vainajaa yhdestä huoneesta. Tuhahtaen jatkoin matkaani, ja jonkun aikaa etsittyäni löysin sekä oman viittani että lohikäärmeen repun yhteen nurkkaan viskattuina. Kun kiepautin oman viittani harteilleni huomasin pojan viitan sen alla, joten otin senkin mukaani. Katsoin ympärilleni huoneessa, kun jokin kiiltävä kiinnitti huomioni takan tuhkan joukossa. Astelin sinne ja noukin pienen kultaisen sydämen käteeni. Samalla kun koskin sydäntä, tunsin pupun hengen läsnäolon. Puhalsin varovastui tuhkat pois ennen kuin sujautin sydämen taskuuni, ja jatkoin paikan tutkimista.

Lopulta poistuin iloisesti rätisevästä maanalaisesta kartanosta kahta reppua kantaen. Olin löytänyt jonkun miehen makuuhuoneen kaapista itselleni sopivia vaatteita, joten olin ottanut sieltä repullisen vaihtovaatteita mukaani, sillä olin oman reppuni hukannut matkan varrelle. Mietin että kyseessä oli periaatteessa korvaus, sillä oma reppuni oli kai jäänyt viisikon hyökkäyksen jälkeen luolaan, ja kun otti huomioon että heidän talonsa paloi juuri poroksi, niin kukaan ei kuitenkaan osaisi kaivata muutamia vaatteita. Ajatukseni palautui nopeasti takaisin nykyhetkeen, kun iso lintu lensi ylitseni. Seurasin hetken sen lentoa ennen kuin se hävisi näkökentästäni. Jatkoin matkaani paljon valppaampana, ja tuskallisen tietoisena siitä, että metsässä oli paljon pahuutta liikkeellä, vaikka kukaan tai mikään ylimääräinen ei ollutkaan aistien tavoittamalla alueella.

Luolassa oli synkeä tunnelma, ainoastaan Darcy otti minut iloisena vastaan. Se oli selvästi alkanut viihtyä seurassani, toisin kuin emäntänsä, joka loi minua kohden synkän mulkaisun, kun heitin lohikäärmeen repun ja viitan pojan viereen.
-Mitä tapahtui? tyttö kysyi kuitenkin kun istuin maahan aika lähelle luolan suuta. Nälkä alkoi taas piinata minua, sillä taistelu oli kuluttanut melkein kaiken Muuttujan veren, eikä blondista ollut paljoakaan ruokaa irronnut.
-He ovat poissa. Tämä taitaa kuulua sinulle, sanoin ottaen taskustani kultaisen sydämen jonka ojensin tytölle.
-Menen metsästämään, mutta meidän on lähdettävä liikkeelle illalla. Jos lohikäärme ei pysty liikkumaan silloin, voin kantaa hänet. Tänne me emme voi jäädä.
Tyttö ei tuntunut kuulevan mitä sanoin, ja itse ihmettelin mielessäni, että milloin meistä oli tullut ”me”? Vilkaisin vielä lohikäärmettä, jonka silmät olivat yllätyksekseni hieman auki, ja se tarkkaili minua luomiensa alta, sanomatta kuitenkaan mitään. Poistuin nopeasti luolasta etsimään saalista itselleni.

Palatessani illankoitteessa, oli poikakin jo noussut istumaan. Tyttö istui polvet sylissä eteensä tuijottaen, ja kumpikin heistä säikähti kun laskin hupun päästäni. Darcy ei ollut reagoinut tulooni, vaikka se olikin minut havainnut, joten sain yllätettyä kaksikon kunnolla.
-Mennään, sanoin lyhyesti ja katsoin kuinka lohikäärme nousi ylös ja kiskoi repun selkäänsä, ennen kuin nykäisi viittaansa päälleen. Tyttö asteli ohitseni ulos Darcy perässään. Odotin että Lohikäärme meni ohitseni ennen kuin itse kiskoin hupun päähäni ja Darcyn tavoin jäin kulkemaan toisten varjona.

Lähettäjä: dark angel 
Päivämäärä:   19.9.11 00:39:02

ää maahtavaa :)) aina vaan paranee love it :))

Lähettäjä: dark angel 
Päivämäärä:   19.9.11 21:42:29

jatkoaa :))

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   20.9.11 23:36:16

ÄÄÄÄÄ JATKOAAAA :))))

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   22.9.11 19:35:51

Böö, onkos meillä yhtään enempää lukijoita kuin vain kaksi?

***

Ryan

Pelkäsin purevani palasen poskestani irti yrittäessäni kävellä mahdollisimman normaalin näköisesti. Vatsassani velloi, ja pysähdyin hetkeksi käsi suun edessä. Sain välinpitämättömäm katseen Azmarialta, ja kun en heti lähtenyt eteenpäin tunsin tökkäisyn selässäni. Nielaisin kuvotuksen tunteen ja jatkoin kävelyä, verenmaun levitessä suussani.
Hetken päästä sylkäisin maahan inhoten. Punainen sylki mulkoili minua ja minä mulkaisin takaisin, jatkaen sitten jäykähköä kävelyäni. Hiki valui otsallani, ja kylmät aallot kulkivat ruumiini läpi. Mustelmia ja ruhjeita, sekä palovammoja poltteli kirotun paljon, eivätkä ne parantuneet, koska ruumiissani ei tainnut olla juuri yhtään hiiltä. Ihme, että edes kävelin.
Äkkiä Az pysähtyi ja törmäsin tähän, koska kuljin simät puoliummessa kivun vuoksi. Sain vihaisen mulkaisun osakseni, ja ensimmäistä kertaa se jopa tuntui pahalta, jolloin laskin katseeni kurjana. En tiedä huomasiko noita sitä, sillä seuraavaksi tunsin tukevan otteen viitassani ja hetken pelkäsin jääkivisen kouran tarttuvan minua kaulasta ja kuristavan...
''Irti!'' kähähdin ja loikkasin sivummalle, menettäen tasapainoni ja kaatuen voihkaisten kivusta. Blake katsoi minua yllättyneenä, ja Azmaria katsoi minua yrittäen pitää kasvonsa ilmeettöminä. Yritin hymähtää välinpitämättömästi, mutta suustani ei kuulunut pihahdustakaan. En jaksanut edes kurtistaa kulmiani ihmetyksestä, ja jäin makaamaan raskaasti hengittäen.
''Ryan?'' Azmarian ääni kuulosti oudon kylmältä. En jaksanut vastata, ja pian tunsin käsien liukuvan ruumiini alle ja nostavan minut kantoon. Ilmeisesti Blake ei ollut valmis jättämään minua tienposkeen.

''Et voi olla tosissasi...''
Mutina herätti minut ja tajusin makaavani maassa, jonkun tutkiessa haavojani.
''Kylkiluu ei varmasti ollut murtunut kun lähdimme, muuten hän ei olisi kyennyt kävelemään.''
Avasin silmiäni hitaasti, ja näin Blaken istumassa vieressäni, katsellen ärsyyntyneen näköisenä rintani tienoille. Henkäisin kylmän sormen painaessa kylkeäni, saaden aikaan viiltävää kipua. Vampyyri huomasi olevani hereillä ja heitti viittani päälleni, ennen kuin nousi arvokkaan sulavasti seisomaan ja asteli varjoihin.
Nytkö minut sitten hyljättiin?
Kohta kuulin liikettä vieressäni, ja tajusin Azin istuvan tai makaavan lähellä. Ennen kuin rupesin pohtimaan ympäristöäni sen enempää, Blake palasi ja kyykistyi viereeni, ojentaen kädessään jotain suuni eteen.
''Myrkytystilan pitäisi olla hälvennyt jo'', tuo tokaisi ja haistoin hiilen tuon kädessä. Purin hampaani yhteen, sillä ajatuskin syömisestä sai minut voimaan pahoin. Vampyyri istui kokonaan alas ja vaikken nähnyt tuon kasvoja, vaistosin ettei niillä koreillut hymyn häivääkään.
''En tiedä teetkö kuolemaa vai mitä, mutta vaarannat meidät kaikki heikkoudellasi. Sinun täytyy syödä edes tämä, jotta kylkesi korjautuisi ja pysyisit tajuissasi kauemmin kuin kymmenen minuuttia kerrallaan.''
Oliko minulla nyt mahdollisuus päästä hengestäni? Ajatus oli houkutteleva, mutta hetken epäröityäni avasin suutani sen verran, että sain puraistua hiilestä palasen. Yllätyksekseni vatsani rauhoittui vähän, ja tunsin kihelmöintiä ympäri ruumistani hiilen syökyessä vakavimpien vammojen kimppuun.
Hetken päästä jaksoin taivutella sormiani, ja Blake nosti käteni rintakehälleni, jotta voisin itse pidellä hiiltä. Jos minusta olisi ollut siihen, olisin kiittänyt vampyyria, ennen kuin tuo nousi ja katosi takaisin varjoihin vartioimaan.
Nukkuiko hän koskaan?

Aamulla söin puolet kaikista hiilistäni, joka olisi huolestuttanut jotakuta viisaampaa lohikäärmettä, muttei minua. Ruumiini suorastaan pursusi energiaa, ja tärisin joutuessani odottamaan Azmarian valmistautumista.
Naiset, kaikki tehdään pitemmän kautta ja niin hitaasti kuin mahdollista.
Kun vihdoin pääsimme matkaan, huomasin olleemme suuren kelottuneen puun juuristossa, jonne olimme mahtuneet tulvavesien pyyhittyä maa-aineksen pois kallioperän päältä. Sen vuoksi puu oli varmaan alunperin kuollutkin.
Heti tilaisuuden tultua kiipesin puuhun, ja hypähtelin kevyesti oksalta toiselle kulkien parikymmentä metriä muiden edellä. Pupun kuolema ei minuun ollut vaikuttanut, mutta olikos tuo nyt mikään ihme? Sehän oli vain lelu.
Puolenpäivän aikoihin rupesin rauhoittumaan. En kuitenkaan jaksanut palata muiden luokse, joten hyppäsin alas puusta ja jäin odottelemaan kaksikkoa runkoon nojaillen.
Olin ilmeisesti mennyt turhan nopeasti, sillä heitä ei näkynyt tai kuulunut pitkään aikaan. Olkiani kohauttaen lähdin kulkemaan takaisinpäin, jos heidän piti jostain syystä pysähtyä tai jotain vastaavaa.
Kuljettuani muutaman sata metriä, aloin kuulemaan epäilyttäviä ääniä. Ei siis mitään sellaisia ääniä, vaan kivun karjahduksia ja muita lohikäärmeiden ääniä.
Voihan víttu.
Sen enempää ajattelematta syöksähdin juoksuun ja juuri ennen kuin ryntäsin aukealle, tajusin muuttua oikeaan muotooni. Ihmisenä olin turhan heikko ja särkyvä, jos joku hyökkäisi kimppuuni välittömästi.
Punaisia lohikäärmeitä oli viisi, ja kolme niistä yritti päästä tarpeeksi lähelle Azia saadakseen hänet... ööh... taltutettua? Tyttö kuitenkin antoi niille sähäreitä jos nuo tulivat tarpeeksi lähelle, ja ilmeisesti henki kuristi yhtä lohikäärmeistä. En kuitenkaan nähnyt tuota, joten en voinut sanoa varmasti. Neljäs lohikäärme – ilman epäilystäkään Shamien – kävi raivokasta taistelua Blaken kanssa. Vampyyri väisteli ilman ongelmia naaraan hyökkäyksiä, mutta ei Shamienillakaan näyttänyt olevan ongelmia miehen perässä pysymiseen. Pari kertaa tuo melkein onnistui raapaisemaan vampyyria, mutta Blake väisti juuri ja juuri.
Saapumisellani ei näyttänyt olevan minkäänlaista vaikutusta, ennen kuin yksi koiraista huomasi minut.
''Shamien! Nulikka on tuoll-!'' Huudahdus katkesi, kun jokin taittoi lohikäärmeen niskan ja se kaatui maahan silmät pelottavasti avoinna. Yksi lohikäärme ampaisi lentoon, suunnaten varmasti hakemaan apujoukkoja. Ihan kuin ne ehtisivät paikalle ajoissa.
Shamien käännähti katsomaan minuun, jolloin Blake sai mahdollisuuden ja hyppäsi lohikäärmeen hännän päälle, saaden sen rusahtamaan ikävästi. Shamien päästi hullua kiljuntaa, ennen kuin äkkiseltään syttyi kokonaan palamaan ja sai vampyyrin perääntymään.
''Seis!'' naaras huusi ennen kuin muuttui ihmiseksi, jolloin muut tekivät saman perässä. Paitsi kuollut yksilö, jota Shamien vilkaisi ilmeettömästi, ennen kuin lähti astelemaan minua kohti. Az näytti helpottuneelta, mutta samalla uhmakkaalta, kun taas Blake oli ilmeetön ja katseli meitä kauempaa.
Huomasin, että Shamienin silmissä välkkyi ovela pilke.
''Ryan, et arvaakaan miten sekoitit palkkionmetsästäjät, kun 20 vuotta olet kulkenut yksin, ja yhtäkkiä lyöttäydytkin noidan ja vampyyrin seuraan. Luulin sinua yksinäiseksi sudeksi'', Shamien hykerteli. Kohotin kulmiani ja katsahdin tuota kriittisesti.
''20 vuotta tulee täyteen vasta kuukauden päästä. Oliko sinulla jotain asiaa vai onko suunnitelmasi vain tapattaa itsesi?'' kysäisin hampaat irvessä. Shamien rupesi nauramaan, mutta muut pysyivät hiljaa.
''Luulet liikoja itsestäsi, penikka. Et voi pärjätä minulle, olen sinua'', hetkeksi nainen pysähtyi miettimään, ''50 kertaa vanhempi.''
Karu totuus.
Shamien ehti hädin tuskin väistää, kun yritin hyökätä hänen kaulaansa, mutta luulen ettei mikään saa sitä naista häkeltymään, joten kohta löysin itseni väistelemässä terävien kynsien iskuja. Onneksi olin nopeampi, vaikka voimassa minusta ei olisi vastusta.
Ehdin nähdä muiden lohikäärmeiden pitävän Blakea ja Azia kauempana, ennen kuin Shamien onnistui tallaamaan hännälleni saaden minut kaatumaan nenilleni. Hän oli paljon pahempi vastus kuin paraskaan nykyajan palkkionmetsästäjä, varmaankin johtuen koko elämän jatkuvasta sotakoulutuksesta. Ehdin onneksi hajota, ennen kuin lohikäärme olisi tallannut siipeni hauraat luut murskaksi.
Taistelu siirtyi yläilmoihin, kun kokosin itseni muutaman kymmenen metrin korkeuteen ja jatkoin siitä suoraa kyytiä ylöspäin. Ilmassa olisin ainakin vahvempi, koska Shamienista ei ollut nopeaksi edes omassa elementissään. Tai olihan se minunkin elementtini, ehkä jopa hieman enemmän kuin Zera Caitin kapteenin itsensä.
''Pelkuri, lennät pakoon kuin siipirikko kana!''
Raivo läikähti hieman ylitse, ja käännähdin ympäri syöksyen kohti Shamienin valtavaa päätä. Tietenkin tuo oli arvannut liikkeeni, ja kohotti etujalkansa eteeni juuri ennen törmäystä. Kynnet raapaisivat syvät ja vuotavat haavat kallooni, ja katkoivat niskapiikkejäni ennen kuin singahdin nopeasti erilleni tappokoneesta.
Shamienin nauru oli kumeaa ja vahingoniloista, sekä itsetyytyväistä.
''Ryan, vaikka sinulla onkin joitain etuja minuun verrattuna, et missään tilanteessa voisi päihittää minua reilussa taistelussa. Tai no, reilussa ja reilussa...'', lohikäärme virnisti ja kohotti etujalkansa kurottaen selkään asti ulottuvien piikkien seasta kiiltävän veitsen. Kahva oli timanttinen, joten se kesti tulta ja painetta juuri sopivasti lohikäärmeen käyttöön. Tietysti jääkivinen terä kruunasi koko komeuden, tehden siitä tappavan aseen.
''Olet säälittävä jos aiot kolkata minut tuolla!'' huusin onnistuen peittämään ääneni särinän. Tuolla en halunnut tulla tökätyksi kylkeen.
''Lohikäärmeiden kunniallinen kausi meni jo, kasva ipana'', naaras nauroi, ennen kuin nappasi tikarin leukojensa väliin ja lähti perääni nopeammin kuin koskaan olin nähnyt hänen lentävän. En kiinnittänyt huomiota maan tapahtumiin väistellessäni kuumeisesti kapteenin iskuja, joten olin luonnollisesti tietämätön siitä, missä kunnossa muut olivat.
Ei siis sillä, että minua olisi kiinnostanut.
''Moukka... nulikka... omien tappaja... älykääpiö... selkärangaton...'' Shamien sähähti aina iskujen välissä. ''Polttomerkitty... kitukasvuinen... heikko... sekarotuinen!''
''Anteeksi kuinka?'' ärjäisin ennen kuin tajusin pysähtyneeni, ja valtavan hahmon tönäisevän minut monta kymmentä metriä tantereeseen.
Hykerrellen Shamien kietoi takajalkani hännällään kiinni toisiinsa ja liikautteli etujalkojaan keuhkojeni päällä raskaasti. En kuitenkaan antanut itselleni lupaa yskiä, vaikka kuinka teki mieli.
''Nyt, sinä puoliverinen yökötys saat maistaa terää.''
Murisin äänekkäästi, vaikka se kuulostikin omituiselta johtuen paineesta, joka kohdistui rintakehääni edelleen. Kuin aavistellen aikeeni, Shamien kiilasi veitsen terän kaulani suomujen väliin saaden lihan käryämään, ja estäen hajoamiseni. Päästin korahtavan äänen, ja rupesin huitomaan kynsilläni päälläni makaavan silmiä kohti. En kuitenkaan ylettänyt sinne asti, ja sain tyytyä haavoittamaan kapteenin majesteettista kuonoa.
''Mrrrr, olen iloinen, että saan tappaa sinut nyt, omin käsin...'' lohikäärme murahti, ennen kuin muuttui punahiuksiseksi keski-ikäiseksi naiseksi, jonka hymy oli kirkkaampi kuin aurinko. Olimme nyt ruumiillisesti suunnilleen samankokoisia, niin naurettavalta kuin se kuulostaakin.
Nainen tarttui sirosti kahvaan, varoen pitkiä kirkkaanpunaisiksi lakattuja kynsiään taivuttaessaan rannettaan, saadakseen terän liukumaan siististi kaulavaltimooni. Avasin suutani hivenen, ja vilkaisin avuttomana siihen suuntan missä oletin Azin ja Blaken olevan. En apua pyytäen, vaan silkasta uteliaisuudesta.

Lähettäjä: DC 
Päivämäärä:   22.9.11 22:50:37

VAROITUS VALMIIKSI!

Tästä tulee LYHYT, sillä kello on jo niin paljon, mutta tahdon että Muisto pääsee viimein odotuksistaan.

-------

Azmaria

Huomasin Ryanin tilanteen ja purin pienesti huultani. Miksi minä sitä auttaisin? Ei tuokaan minusta välittänyt páskaakaan. Kuitenkin jokin sisälläni käski auttamaan, ja karjaisin Darcylle käskyn. En ollut ehtinyt tohkeissani kiinnittämään huomiota urokseen, joka kohta olikin kimpussani täysin voimin. Kiitin onneani ettei toinen kuitenkaan ollut vielä lohis-muodossaan, joten annoin ilkeän iskun palleille polvellani, joka sai tämän kirkaisemaan ja laskemaan minusta irti juuri siksi ajaksi että pääsin ylös ja sain suojattua itseni loitsulla. Taioin käteeni laukun, jossa oli jääkiviaseita, olin kerännyt niitä aikoja sitten Ryanin metsästäjiltä, ja nyt niitä olisi hyvä käyttää. Iskin tikarin suoraan vastustajani rintaan, jolloin tuo äyskäisi verta päälleni, ennen kuin tuupertui ja kuoli. Karjaisin Blaken nimen ja heitin tälle oman aseen, jotta toinen sai surmattua toisen jäljellä olevista uroksista. Darcy oli näyttänyt saaneen naisen irti Ryanin kimpusta, ja toinen vaipunut tajuttomuuteen. Darcy toi Ryanin luoksemme ja katsahdimme toisiamme Blaken kanssa. Tämä oli pakko ottaa mukaan, ei häntä siihen olisi voinut jättää.

Olimme taivaltaneet aika pitkään, kunnes olimme löytäneet piilopaikan läheltä kylää. Olin käynyt ostamassa lääkkeitä, sekä poikennut lelukaupan kautta kun sellainenkin oli sattunut olemaan. Olin ostanut mustan demonikissalta näyttävän pehmolelun, johon asetin Blaken löytäneen kultaisen sydämen, toivoen parasta, kun olin päässyt takaisin piilopaikkaan. Ensin näytti siltä kuin se ei toimisikaan, kunnes pieni suukko lelulle sai sen heräämään henkiin.

"PHUAAH!" lelu älähti ja pudotin sen pelästyneenä maahan. "Auts!"
"Bunny?" kysyin varovasti, ja vilkaisin Blaken yllättynyttä katsetta.
"Bunny? Olenko puku-puvussa?" pehmo kysyi ja peilasi itseään nopeasti vesilammikosta. "Taidan vaihtaa nimeä Killeriksi. Alkoikin hiukan tuo nössönimi ottaa päähän." lelu murahti ja tutkaili itseään. "Pidän tästä uudesta kehosta!"
Hihkaisin iloisesti ja kaappasin lelun syleilyyni. "Olet taas elossa!"
"Jep, niin olen!"
"Mutta lupasit ettet kuole..."
"...mutta minähän elän!"
"Mutta sinä kuolit!"
"Mutta minä elän!"
"Et eläisi ellei Blake olisi löytänyt sydäntäsi!"
"..." lelu veti hiukan hiljaiseksi, mutta käänsi sitten katseensa Blakeen. "Kiitos."
"Eipä mitään." Blake murahti ja jatkoi Ryanin hoitamista.

Olin nyt paljon iloisempi kun Bunny... siis, Killer, oli taas kunnossa ja matkassa mukana. Killer ja Darcy näyttivät haastelevan kovasti kuluneesta matkasta jonka tämä oli missannut. Noh, pääasia oli että minulla oli taas molemmat tukenani. Mutta en voisi jäädä enää pitkäksi aikaa noiden kahden taakaksi. Ryan oli tehnyt minulle selväksi että vihasi minua, ja Blake tuskin enää kaipasi minunlaistani kakaraa jalkoihinsa pyörimään. Lähtisin aamulla jatkamaan matkaani, kun kaksikko nukkuisi. Mutta sitä ennen, minä nukkuisin.

Heräsin kun Killer antoi merkin. Nousin haukotellen ylös ja lähdin kävelemään luolan suuaukkoa kohti, vain joutuakseni pysähtymään kun Blake oli äkkiä tiellä.

"Mihis sinä olet menossa?" tämä kysyi rennosti ja nielaisin pienesti.
"Käymään tarpeillani." totesin hiljaa ja vilkaisin tuhisevaa Ryania.
"Kaikki kamat mukanasi?" Blake kysyi ja värähdin pienesti.
"En voi enää olla teidän tiellänne. Ryan vihaa mua, ja sä tuskin enää jaksat mua." mumahdin toiselle ja olin aikeissa astella toisen ohi, mutta tämä ei laskenut.
Kun nostin katseen toisen kasvoihin, tämän ei tarvinnut sanoa mitään, jotta menisin nätisti takaisin nukkumaan. Hänen silmänsä käskivät minun jättää tuollaiset puheet sikseen ja painua vetämään unta kalloon. En uskaltanut tapella vampyyriä vastaan, olisin siihen ihan liian heikko. Niimpä palasin takaisin nukkumaan turhautuneena, odottaen aamua. Kyllä he minut vielä hylkäisivät jossain vaiheessa. Eivät he kai minua ajatelleet saattaa Ranskaan asti. Eihän?

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   22.9.11 23:34:56

Kommentoikaa!

Kertokaa vaikka kuka on lempihahmonne! Tai jotain palautetta, pohdintoja, asioita jotka ovat jääneet epäselviksi, something!

Please? :D

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   25.9.11 17:12:05

Up.

Lähettäjä: dak angel 
Päivämäärä:   25.9.11 20:20:20

ryan onnn absolutely suosikki :))) ja mahtavaa tekstiä :)) jatkoa :)

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   26.9.11 23:10:49

Aawww, joku muukin kuin minä pitää Ryanista :3

Mutta, ylöspäin!

Lähettäjä: Dark Angel 
Päivämäärä:   27.9.11 17:54:09

JAATKOAAAAAA CC:

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   27.9.11 23:17:23

Blake

Pidin koko päivän reipasta tahtia yllä, sillä en välttämättä halunnut joutua uudelleen tappeluun lohikäärmeiden kanssa. Varsinkaan kun tiesin naaraan tunnistaneen minut, mikä tarkoittaisi sitä, että kohta perässämme olisi koko Kreivin armeija. Tökkäsin jälleen seisahtunutta Ryania kärsimättämänä selkään, ja sain pojalta kiukkuisen mulkaisun vastaukseksi.
-Tiedän, että sinuun sattuu, mutta meidän on jatketava matkaa, sanoin hiljaa pojalle. Darcy oli pysähtynyt vähän meistä eteenpäin, ja huomasin lelun kääntävän uteliaana katseensa taaksepäin. Tyttö oli ainut joka jatkoi matkaansa ennen kuin seisahtui kissan kutsuessa häntä.
-Mitä te odotatte? Seuraavaa hyökkäystä vai? Az kysyi kimpaantuneena.
-Lopeta tuo lapsellinen kiukuttelu, sanoin hänelle laskien huppuni hetkeksi. Ryan värähti hieman ja siirtyi kauemmas minusta, mikä sai pienen virneen kohoamaan huulilleni. Minua huvitti suunnattomasti miten huonosti toiset näkivät minut kun olin viittani kätköissä, vaikka väitettiin että jos varjojen viitan kantajan seurassa vietti tarpeeksi aikaa, oppisi erottamaan viitan heilahdukset varjoista. Vilkaisin uudestaan taivasta, joka alkoi punertamaan laskevan auringon edestä. Mietin hetken katsellen kaksikosta toiseen, ja tein päätöksen.
-Seuraavaan kylään ei ole pitkä matka. Otetaan sieltä huone, saatte levätä yön kunnolla, ja Darcy pystyy suojelemaan teitä kun olette ihmisten joukossa, sanoin nostaen hupun takaisin päähäni ennen kuin tökin Ryanin liikkeelle.
-Entä sinä? Etkö sinä nuku? Ryan kysyi kohentaen reppua selässään minusta hieman vasempaan vilkuilen.
-En, minä en nuku. En ole nukkunut vuosisatoihin, mutisin hiljaa, tietämättä tai edes välittämättä kuuliko lohikäärme sanojani vai ei.

-Kutsu minua, jos tulee ongelmia. Ja pidä emäntääsi silmällä, sanoin varjolle, suljettuani oven takanani. Olin vuokrannut meille sviitin, joten tilaa oli yllinkyllin kaksikolle, joka oli onnistunut ajautumaan riitaan hetkeä ennen kuin olimme saapuneet kaupunkiin. Riidan aihe, lelukissa, istui oven takana arvatenkin kuuntelemassa keskusteluani varjon kanssa. Ryan oli onnistunut melkein astumaan lelun päälle sen seisahduttua äkisti, ja se oli saanut Azin suuttumaan, ja minut jälleen kerran ihmettelemään miksi oikein matkasin kaksikon mukana.
-Selvä, Darcy vastasi ennen kuin lipui oven alitse takaisin huoneeseen, säikäyttäen sähähdyksestä päätellen lelun. Itse suuntasin viitan suojissa alas ja samaa kyytiä ulos hotellista, vilkkaalle kävelykadulle. Ihmiset olivat juhlatuulella, mikä muistutti minua että nyt oli lauantai, ilta jolloin kaikki juhlivat ja nauttivat elämästään. Katseeni pysähtyi yhteens einään nojailevaan vaaleaan mieheen, jonka katse kiersi väkijoukossa, samalla kun sieraimet haistelivat ilmaa. Puoliverisen haju tuli omaan nenääni, ja pieni hymy karkasi huulilleni. Livahdin hijaiselle sivukujalle, jolla riisuin viittani ennen kuin palasin juhlijoiden joukkoon. Pian olin samalla puolella katua kuin blondikin, ja tavoitin hänen katseensa. Silmänräpäystä nopeammin hänen rento asentonsa muuttui jännittyneksi ja niskavillansa nousivat pystyyn.
-Älä pelkää, en minä satuta sinua pentu, sanoin sille ajatuksissani asettuen nojailemaan samaan seinään ja siirsin katseeni väkijoukkoon. Pikkuhiljaa sain toisen rentoutumaan ja juttelemaan kanssani. Illasta vaikutti tulevan mukava.

-Aika lähteä, sanoin sviitin ovelta. Az nosti päätään leveästä sängystä, kun taas lohikäärme loikkasi esiin vaatekaapin ylähyllyltä. Kumpikin katsoi minua pölmistyneenä, ja varsinkin tyttö näytti hetken joutuvan miettimään missä oli.
-Minne? tuo kysyi haukotellen ja samalla venytellen, ennen kuin haroi hiuksiaan ja irvisti.
-Ranskaan, vastasin käännähtäen kannoillani samalla heittäen viitan selkääni. Hävisin toisten näkökentästä juuri kun Ryan muuttui ihmiseksi ja vilkaisi kummissaan noitaa. Az kohautti olkiaan hämmentyneenä, enkä voinut olla hymyilemättä itsekseni. Mieleeni palasi yö, jonka olin viettänyt sekarotuisen Deanin kanssa. Dean oli jäänyt nukkumaan sudenuntaan, sillä vaikka hän olikin vain puoliksi ihmissusi ja puoliksi vampyyri, hän tarvitsi unta, toisin kuin minä. Mutta merkile pantavaa oli, että hän oli jäänyt nukkumaan. Jäänyt henkiin. Kukaties hän osaisi arvostaa asiaa jos vielä joskus tapaisimme.

Lähettäjä: Dark Angel 
Päivämäärä:   29.9.11 15:39:16

amazing :DD jaaaatkoooooaa :)))))))

ja taas saanen huomauttaa että erittäin kehittävää kommaaa taas tänään :DDDD

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   29.9.11 22:05:54

Ryan

Ranskaan. Mitäköhän me siellä?
Pohdiskelin mielessäni, mutta koska kukaan ei osannut lukea ajatuksiani enkä suutani vaivautunut avaamaan, jäin vastauksetta. Kuljetin katsettani rauhallisesti pitkin kämäisten kerrostalojen seiniä ja pohdiskelin syntyjä syviä – no ei, muistelin vain viime kertaa kun olin syönyt mitään muuta kuin hiiltä. Elimistöni kun käytti hiilen 100% hyväkseen, ja olin käytännössä allerginen vedelle: minulla ei ollut aineenvaihduntaa. Aika siistiä jos sitä näin ajattelee. Mutta siis, viime 'ruokailukertani' oli jo painunut unholaan, koska mikään ihmisten ruoka ei päihittänyt tulikuumaa ja käsittelemätöntä hiiltä, vaikka lämpimänä käsiteltykin meni hyvänmakuisena. Miksi siis kärsiä aineenvaihdunnan huonoista puolista, jos helpommallakin pääsee täysin onnellisena? Nyt meni turhan filosofiseksi, ja ehkä hieman turhan intiimiksi.
Vihasin Shamienia. Vihasin hänen ulkonäköään, puhetapaansa, eleitään, puheitaan, kaikkea hänessä. Hän. Oli. Haukkunut. Minua. Sekarotuiseksi. Uskomatonta, ristiveriseksi haukkuminen taisi olla vakavin loukkaus lohikäärmeiden keskuudessa ja Shamien oli kutsunut minua sellaiseksi.
Sitten upesin pohtimaan tosiasioita ja syytöstä sisältöineen.
Olin kuulemma ristiverinen, eli minussa olisi silloin muiden kuin punaisten lohikäärmeiden piirteitä.
Hajoaminen. Pieni koko. Tyhjä edestä. Lyhyt häntä. Pitkät niskapiikit, jotka eivät ulottuneet lajinomaisesti selkään asti.
Polttomerkki.

Pysähdyin järkyttyneenä aloilleni, enkä välittänyt Blaken hellästä töykkäisystä selässäni.
''Ei... voi eieieieieieieieiei...'' mumisin hiljaa.
''Ryan?'' Blaken ääni kuului aivan takaani, mutten vastannut. Henkäisin särähtävästi ja nopeasti vedin viitan hupun syvälle päähäni. Lähdin ehkä turhankin nopeaa tahtia eteenpäin, sillä sisälläni mylläsi.
Miksen aiemmin ole sitä tajunnut?
''Oletko kunnossa?'' vampyyri tiedusteli vierestäni, vaikken tätä nähnytkään. Älähdin vain jotain epämääräistä vetäen suupieliäni ylöspäin. Hassua sinänsä, että yritin edes näyttää normaalilta – joka se vasta outoa onkin, eikä siitä ollut edes apua. Silloin vasta epänormaalilta näytinkin kun hymyili.
Azia ei kiinnostanut oloni ollenkaan, mikä ei ollut suurikaan yllätys. Omapa oli vikani. Tosin en kyllä kaivannutkaan uteliasta katsetta keneltäkään. Ainakaan sellaiselta jonka näkisin itse.

Matkustimme junalla seuraavaan kaupunkiin, jolloin olikin jo ilta. Blake katosi omille teilleen – metsästämään – varattuaan minulle ja Azille omat motellihuoneet. Ja se olikin oikea halpismotelli, juuri sopiva matkalaisten kukkaroille, vaikkei minulla ollut hajuakaan Blaken rahamassin koosta.
En viihtynyt kauaa huoneessani, ja lähdin kaupungille kuljeskelemaan, ja vieläpä onnistuen olemaan ajattelematta aiemman tunnepurkaukseni syytä.
Keräsin muutamia uteliaita ja hivenen säikähtäneitä katseita, mutta minun annettiin onneksi olla. Katseet tulivat ainakin kolmelta tavalliselta lohikäärmeeltä, ja muiden epäilin olevan muuttujia. Yksi ainokainen ihmisnainen katsoi minua järkyttyneenä, enkä pitänyt siitä yhtään. Hän oli selvästikin selvillä asioista liian hyvin, kun minutkin kerran tiesi.
Tässä paikassa oli jotakin pahasti vialla.

Kuljeskeltuani jonkin aikaa pitkin saastaisia katuja, löysin puliukoilta huomaamatta jääneen setelin ja poimin sen epäluuloisena. Todettuani, että se ei varmaankaan sisältäisi taikoja tai jääkivenpölyä, puristin sen nyrkkini sisään ja katsahdin ympärilleni etsien mahdollisuutta kuluttaa se mahdollisimman nopeasti. Raha ei pysyisi matkassani kauaakaan, joten parempi kuluttaa se heti.
Jotenkin läheinen baari veti minua vastustamattomasti puoleensa.

Astuessani sisälle, totesin mahdollisuuteni saada alaikäisen näköisenä juotavaa olevan noin 99%. Paikka oli törkyinen, ja vain muutama kohtalon potkima ihminen istui baarituoleissa pöytään nojaten, ja halaten juomiaan kuin elämänsä rakkauksia.
Paikka oli mieleeni.
Istahdin tuolille, eikä yksikään silmäpareista kääntynyt suuntaani. Se oli hyvä merkki. Veltosti eteeni käveli keski-ikäinen ja mahakas mies, joka oli ajanut sänkensä varmaankin viimeksi viikko sitten.
''Mistä teitä masentuneita teinejä oikein tulee...?'' mies murahti vilkaisten siidereitä sen näköisenä, kuin olisi varma tilauksestani. Pidin kasvoni ilmeettöminä ja asetin rypistyneen setelin pöydälle eteeni, ennen kuin avasin suuni.
''Vahvinta mitä löytyy.''
Miehen ilmeen nähdessäni kohotin kulmiani hivenen.
''Lupaan kävellä pois omin jaloin'', narahdin sitten pörröttäen hiuksiani hiukan. En ollut pitänyt huppua päässäni, joka tuntui tavallaan vapauttavalta ja tavallaan ahdistavalta. Mutta kai siihenkin piti taas tottua.
Mies nappasi setelin ja asteli takahuoneeseen, tuoden sitten suuressa lasissa kellertävänruskeaa läpikuultavaa nestettä, eli siis suomeksi viskiä. Nappasin sen heti lähemmäs ja rupesin nautiskelemaan sen mausta, mutta suurimmaksi osaksi nautin alkoholin aiheuttamasta kihelmöinnistä ruumiissani. Kaipa se johtui sitten siitä, kun ruumiini sai pitkästä aikaa jotain nestemäistä sisäänsä. Menisi hetki, ennen kuin toipuisin tästäkin päähänpistosta.
Mutta se oli sen arvoista.

Lasin tyhjennyttyä siristin hieman silmiäni ja rupesin miettimään hieman sumentuneessa mielessäni. Antamallani rahalla pitäisi saada toinenkin samanlainen. Ennen kuin ehdin todeta asiasta, sain eteeni toisen lasin. Nopeaa toimintaa, ja sehän sopi mainiosti minulle.
Keskittyessäni toiseen lasilliseen, en huomannut naisen istahtavan viereeni. Vasta kun tuo pyysi baarimikolta jotain kevyttä, käänsin katseeni viereeni. Nainen oli se, joka oli katsonut minua säikähtäneenä kadulla, ja nyt hänellä näytti olevan harmeja, tai ainakin murheita taakkanaan. Silloin hän vain hymyili minulle, ennen kuin käännähti puoleeni paremmin. Hämmentyneenä jatkoin promillelukemani kohottamista, kunnes jouduin pitämään pienen tauon. Nojasin kömpelösti käteeni ja lasia hölskytellen liikuttelin nestettä ajatuksissani. Tai ainakin ajattelin näyttäväni siltä, sillä oikeasti päässäni ei pyörinyt yhtikäs mitään.
''Onko nimesi Ryan?''
Vastan hetken päästä tajusin blondin naisen puhuvan minulle, ja siitä vielä vähän eteenpäin niin tajusin kysymyksen sisällön. Vielä hetken jouduin muistelemaan oliko se nimeni, ennen kuin vastasin.
''Mjuuh...''
Nainen vain hymyili minulle, ja siinä vaiheessa rupesin pohtimaan oliko se juominen nyt niin viisasta... alkuperäinen syy oli kuitenkin jo unohtunut, joten ainakin jotenkin se toimi.
Nainen kääntyi vielä enemmän puoleeni, ennen kuin nopeasti nappasin pienellä kamerallaan minusta kuvan. Salama oli sokaissut minut, ja räpyttelin silmiäni ihmeissäni. En silloin edes ollut varma mikä välähdys oli, ja vasta kun näkökenttäni rupesi selkenemään huomasin kameran.
''Mitä vit-'' nurisin kuitenkin saaden kohta lasissani olleet viskit kasvoilleni.
''Nyt mennään juoppo'', nainen sanoi, ja jos olisin ollut hieman terävämmällä päällä, olisin tajunnut tuon sanovan niin uskotellakseen baarimikolle olevansa joku läheinenkin ystäväni. En jaksanut edes pistää vastaan, vaan annoin naisen ohjata minut ulos baarista. Minua ramaisi, ja haukottelin äänekkäästi naisen lähtiessä johdattamaan minua jonnekin. Pikkuhiljaa aloin laittamaan vastaan.
''Älä nyt... en aio tehdä sinulle mitään'', nainen vakuutteli jatkaen johdattelemistäni. Olisin voinut pistää jarrut pohjaan, mutta jotenkin se ei vain käynyt mielessäni. Alkoholi ei vaikuttanut minuun kuten ihmiseen, vaan se sai pääni vain sumeaksi ja oloni huteraksi, joka edisti vain ongelmiin joutumista. Ainoa hyvä puoli oli, että kaikki murheet katosivat päästäni, mutta niin taisivat kaikki muutkin ajatukseni tehdä.
Tajusin jotenkin olevamme motellini takana, yhden pimeän kujan varjoissa. Nojasin seinään – tai nainen työnsi minut sitä vasten, vaikea muistaa – ja nuolaisin huuliani ja niiltä maistuvaa viskiä, joka ei ollutkaan niin hyvä maku enää jostain syystä. Juuri kun olin valmiina nukahtamaan siihen paikkaan – tai sammumaan, miten vaan – nainen painoi huulensa omiani vasten, ja kaiken sen alkoholin turruttamassa päässäkin olin sitä mieltä, ettei se ollut hyvä ajatus. Äsken niin tunnottomat ja jäykät sormet puristuivat salamannopeasti naiset takkiin ja työnsin tuon pois päästäen pientä murinaa, jota ei voinut luonnehtia millään muotoa myöntyväiseksi.
Vaikka olinkin kännissä, minua ei käytettäisi hyväksi.
Nainen kiljahti ja yritti loikata kauemmas, mutta sormeni olivat yhä puristuneet tuon takin kankaan ympärille. Takki oli auki, ja se paljasti nykäisyn vuoksi kaulan, ja monia puremajälkiä. Vampyyrien puremajälkiä.
Nopeasti nainen tajusi asian, ja yritti peittää ne kädellään ja nykimällä takin kaulusta tielle. Tönäisin hänet kauemmas, jollon tuo kaatui matalakorkoisilla kengillään asfaltille. Hämmentyneenä katselin naista, joka yritti päästä mahdollisimman nopeasti ylös ja karkuun. Miksei hän ollut vampyyri, tai kuollut kun puremia kerran oli niin paljon? Hän oli kolmikymppinen elämänsä kunnossa oleva nainen, jolla vain sattui olemaan fritsujen sijaan puremia.
Nainen pääsi pystyyn ja juoksi nopeasti pois. Jokin hänen liikkeissään ei kuitenkaan kielinyt pelosta, vaan enemmänkin onnistumisesta. Blondi oli onnistunut jossain, eikä minulla ollut hajuakaan missä.
Silmät lautasen kokoisina menin sisälle motelliin, ja tyytyväisenä panin merkille, ettei käytävillä näkynyt ketään. Pääsin siis huomaamatta huoneeseeni, jossa ensimmäisenä lukitsin oven ja laskin kaihtimet. Pistin myös valot pois, koska ne sattuivat silmiini. Huoneesta pääsi pienen pieneen kylpyhuoneeseen, jossa pesin kasvoni mahdollisimman hyvin vaikka normaalisti välttelinkin vettä parhaani mukaan. Minusta tuntui kuitenkin, etten saanut kaikkea viskin hajua pois. Kehooni levinnyt adrenaliini rupesi kuitenkin haihtumaan, ja vaikka normaalisti nukuinkin lohikäärme-muodossani, en onnistunut muuttumisessa jostain syystä. Alkoholilla saattoi olla näppinsä pelissä, mutta lopulta tyydyin vain riisumaan hupparini ja farkkuni ja nukkumaan 'normaalisti' vällyjen välissä. Risaiset lenkkarini laskin aivan vuoteen viereen arvellen, että seuraavana aamuna saisin kärsiä erinomaista krapulaa, kuten niillä harvoilla kerroilla kun ennen olin päässyt juomaan jotain vettä väkevämpää.
+ saisin kärsiä siitä, kun kaikki juomani poistuisi elimistöstäni – ylä, tai alakautta.

***

Joo moi, pitäis nukkuu enemmän niin tulis ehkä järjellistäkin tekstiä :D
Mutta pliiiiiiis, jos meillä on muita lukijoita niin ilmoittakaa olemassaolostanne :C

Lähettäjä: Dark Angel 
Päivämäärä:   30.9.11 08:47:43

IHANAAA :)))))))) nyt ryanille jtn sutinaa jonku kans :)))

Lähettäjä: DC 
Päivämäärä:   30.9.11 18:59:48

Azmaria

Koputin varmaan miljoonan kerran Ryanin oveen ja kun avausta ei tullut, murahdin Darcylle käskyn. Kohta ovi kloksahtikin auki ja menin sisälle ilman mitään varoitusta, kauhistuin kun sängyssä makasi Ryan kuorsaamassa. Miten toinen nyt noin? Miksi hän ei ollut lohismuodossaan vetämässä sikeitä kaapissa?
Kaappihomo...
Menin toisen vierelle ja tuuppasin tätä ilkeästi olkapäähän. Tämä haisi pistävästi viskiltä. Säpsähdyksen sijasta, toinen vain mumahti jotain ja raotti hitaasti silmiään. Toinen näytti jotenkin raukealta. Ihan liiankin ja se sai minut vähän äimänkäeksi.

"Huomenta." totesin toiselle jäisesti, jolloin toinen katsoi minua hiukan ihmeissään.
"Mikäs nyt on?" toinen kysyi kuin viaton, jolloin murahdin varoittavasti.
"Koputin oveesi melkein kolme minuuttia, tajuatko, kolme minuuttia. Luulin sinun olevan jo kuollut tai muuta." tuhahdin toiselle ja ristin käteni rintakehälleni vihaisena.
"Anteeksi, oliko sinulla niin kova huoli?" Ryan kysyi jotenkin hädissään ja nousi istumaan saaden niskavillani kohoamaan pystyyn. Ryan ei ollut Ryan.
Kun olin ollut liikkumatta jonkin aikaa, kuin jähmettyneenä paikoilleni, en ollut tajunnut Ryanin nousseen seisomaan eteeni.
"Azmaria?" Ryan kysyi jotenkin hellästi ja laski kätensä olkapäälleni.
Säpsähdin kauhuissani ja loikkasin toisesta kauemmas. "Mitä olet tehnyt Ryanille?!" ärähdin ja Darcy oli hetkessä hakemassa Blakea.
"Täh?" Ryan kysyi ja näytti kummastuneelta. "Az, ootko sä kunnossa?"
"Mä oon ihan loistokunnossa, heti kuhan sä palaudut normaaliksi." sähähdin hampaideni välistä ja taioin Ryanin köysiin kiinni tuoliin istumaan.
Toinen näytti ihan hölmistyneeltä. "Az, kamu, mikä nyt on??"
"Mikä täällä on hätänä?" Blake kysyi heti kun tuli huoneeseen.
"Ah, huomenta Blake. Mitä nyt on meneillään?" Ryan totesi ja minua kylmäsi.
Ryanin persoona oli muuttunut sataprosenttisesti yhden yön aikana!
"Ryan, mitä eilen oikein tapahtui?" Blake kysyi hiukan kummissaan ja Ryan näytti vaipuvan ajatuksiin.
"No tuota... Löysin maasta rahaa, ja menin kapakkaan ottamaan parit sahtituopit... Alkoholi oli käynyt aika hyvin päähän kun en muista mitään toisen lasillisen jälkeen." Ryan tuumaili ja virittelin kädessäni jo valheenpaljastusloitsua, kun Blake laittoi kätensä olkapäälleni, merkiksi ettei sitä tarvittu. Ryan puhui totta. Ja se kammotti minua.

Meidän piti olla jo liikkeessä, muttemme uskaltaneet tehdä oikein mitään kun Ryan oli noin arveluttava. Tämä ei pyristellyt tai mitään muutakaan tehnyt köysissä, vaan oli niissä nätisti. Mietin pitkän tovin Blaken kanssa, kunnes varovasti poistin köysitaian. Ryan ei ottanut äkkipikaisia liikkeitä, kuin olisi halunnut osoittaa meille, ettei hänessä mitään vikaa muka olisi. Silloin hän vasta paljastikin että jokin oli ja pahasti vialla. Lyhyen Ryan-tuntemuksen ajan, toinen ei olisi missään nimessä voinut käyttäytyä noin. Eikä etenkään muuttua yhden yön aikana. Ryan säpsähti äkisti ja tämän naamalle levisi pakokauhu. Minä ja Blake olimme heti valmiina, mutta Ryan vain singahti vessaan ja lukitsi sen. Minä ja Blake hyppäsimme melkein yhtä aikaa kahvaan kiinni, kunnes alkoi kuulua tasaista lorinaa. Ryanille oli vain tullut kiire kusélle. Peruutimme nopeasti Blaken kanssa kauemmas, ja minä istahdin sänkyyn turhautuneena. Kuului veden solinaa, sen jälkeen vessan veto, ennen kuin Ryan astui helpottuneen näköisenä ulos vessasta. Matkan täytyisi jatkua, nyt heti. Ryanin oudosta tilasta huolimatta.
Kun olimme saaneet kamat pakatuksi ja menoksi, mietin miten Ryanista olisi voinut tulla tuollainen niin nopeasti, ja pohdin päässäni vaihtoehtoja. Kuitenkaan, mikään ei tärpännyt. Nousimme linja-autoon ja jatkoimme sillä matkaamme. Kun huomasin jollain turistilla kameran, minulla alkoi tulla outoja muistikuvia hassusta kamerasta, joka varasti ihmisen todellisen luonnon ja taidot, jättäen toisen ihmiseksi noin kahdeksi viikoksi. Luonne muuttuisi rauhalliseksi automaattisesti. Hän käyttäytyisi eri tavalla. Silmäni suurenivat melkein lautasen kokoisiksi ja hypähdin istuimellani. Sen oli pakko olla se kamera josta palvelija oli joskus puolihuolimattomasti ääneen lukenut. Ryanista oltiin otettu sillä kuva, ja toinen oli nyt kaksi viikkoa ihminen.
Mahtavaa, aivan loistavaa... nyt joukkiosta vain kaksi voisi taistella kun Ryan aika varmasti alkaisi jauhamaan páskaa jostain rauhasta tai muusta. Kurottauduin Blaken puoleen ja kuiskasin tälle oivallukseni. Blake käänsi katseensa minuun heti ja näytti ensimäistä kertaa yllättyneeltä julkisesti minun nähden. Nyökkäsin vain toiselle pontevasti että näin oli asian laita. Muuta teoriaa kun ei oikein ollut. Vilkaisimme molemmat Ryania, joka ihme ja kumma piti Kittyä sylissään, kuin olisi kaivannut jotain. Kittyn ilme ei ollut myöskään kovin kärryillä. Hänkin oli ihan pihalla mikä loharipojulle oli tullut. Hän oli ihminen. Hän oli nyt haavoittuvaisempi. Jos kimppuumme hyökättäisiin, hän olisi kai kuollut tai sitten Zera Caithin kynsissä. Oli miten oli, toivoin vain hartaasti että tilanne toipuisi nopeammin kuin piti. Joskus kuitenkin kävi päinvastoin ja henkilö saattoi jopa kuukauden olla 'tavallinen'. Tästä ei tulisi seuraamaan yhtään mitään hyvää.

Päästyämme seuraavalle pysähdyshotellille, menimme kaikki samaan huoneeseen. Syy tähän oli Ryan, jota ei uskallettu jättää yksin. Jomman kumman oli pakko vahtia tätä. Jaon sängyn Ryanin kanssa ongelmitta, sillä se oli yllättävän iso, ja Blakekin olisi mahtunut siihen ihan ilman minkäänlaista lähentelyä. Blake totesi että tämän oli pakko lähteä ulos hetkeksi, joten totesin toiselle että tämä voi mennä kaikessa rauhassa. En itse nimittäin ollut untenmaillakaan. Kuulin kun lakanat kahisivat, ja tunsin sängyn keinahtavan pienesti. Säpsähdin kun tunsin Ryanin käden olkapäälläni.

"Hei Az..?" tämä kysäisi varovasti ja käännyin toista kohti varovasti.
"Niin?"
"Mitä sä oot miltä Blakesta?"
Kurtistin pienesti kulmiani. "Miten niin?"
"Onko hän sinusta mukava?"
"Tuota, on..?"
"Onko sinulla tunteita tätä kohtaan?"
Anteeksi? Kuvittelinkohan nyt tämän keskustelun? "Tuota... ei?"
"Onko sinulla... tunteita minua kohtaan?" Ryan kysyi jotenkin arasti ja tunnustelevasti, joka sai minut melkein hyppäämään pois sängystä ja kiljumaan Blakea, ja sen jälkeen karjua että alienit ovat vallanneet Ryanin aivot. Jos tällä sellaisia alunperin olikaan.
"Ei." totesin nopeasti ja nousin ylös sängystä vaivautuneena, alkaen pyörimään ympyrää. Leikitään sitten tätä kyselypeliä. "No onko sinulla tunteita sitten Blakea kohtaan?"
Ryan veti helakan punaiseksi ja käpertyi peittoihin. "On..."
Pysähdyin kuin seinään ja aloin tuijottaa Ryan-myttyä. Se mitä olin pelännyt oli tapahtunut. Sivuvaikutuksena Ryan oli rakastunut Blakeen. Tai sitten tämä oli kuolannut tämän pérsettä jo pitkään.

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   30.9.11 19:18:10

Ilmeeni.

Lähettäjä: DC 
Päivämäärä:   30.9.11 19:48:56

Oho, näköjään teksti vetänyt liian paljon kursivoiduksi, laitan korjauksen o.o'

---------

Mahtavaa, aivan loistavaa... nyt joukkiosta vain kaksi voisi taistella kun Ryan aika varmasti alkaisi jauhamaan páskaa jostain rauhasta tai muusta. Kurottauduin Blaken puoleen ja kuiskasin tälle oivallukseni. Blake käänsi katseensa minuun heti ja näytti ensimäistä kertaa yllättyneeltä julkisesti minun nähden. Nyökkäsin vain toiselle pontevasti että näin oli asian laita. Muuta teoriaa kun ei oikein ollut. Vilkaisimme molemmat Ryania, joka ihme ja kumma piti Kittyä sylissään, kuin olisi kaivannut jotain. Kittyn ilme ei ollut myöskään kovin kärryillä. Hänkin oli ihan pihalla mikä loharipojulle oli tullut. Hän oli ihminen. Hän oli nyt haavoittuvaisempi. Jos kimppuumme hyökättäisiin, hän olisi kai kuollut tai sitten Zera Caithin kynsissä. Oli miten oli, toivoin vain hartaasti että tilanne toipuisi nopeammin kuin piti. Joskus kuitenkin kävi päinvastoin ja henkilö saattoi jopa kuukauden olla 'tavallinen'. Tästä ei tulisi seuraamaan yhtään mitään hyvää.

Päästyämme seuraavalle pysähdyshotellille, menimme kaikki samaan huoneeseen. Syy tähän oli Ryan, jota ei uskallettu jättää yksin. Jomman kumman oli pakko vahtia tätä. Jaon sängyn Ryanin kanssa ongelmitta, sillä se oli yllättävän iso, ja Blakekin olisi mahtunut siihen ihan ilman minkäänlaista lähentelyä. Blake totesi että tämän oli pakko lähteä ulos hetkeksi, joten totesin toiselle että tämä voi mennä kaikessa rauhassa. En itse nimittäin ollut untenmaillakaan. Kuulin kun lakanat kahisivat, ja tunsin sängyn keinahtavan pienesti. Säpsähdin kun tunsin Ryanin käden olkapäälläni.

"Hei Az..?" tämä kysäisi varovasti ja käännyin toista kohti varovasti.
"Niin?"
"Mitä sä oot miltä Blakesta?"
Kurtistin pienesti kulmiani. "Miten niin?"
"Onko hän sinusta mukava?"
"Tuota, on..?"
"Onko sinulla tunteita tätä kohtaan?"
Anteeksi? Kuvittelinkohan nyt tämän keskustelun? "Tuota... ei?"
"Onko sinulla... tunteita minua kohtaan?" Ryan kysyi jotenkin arasti ja tunnustelevasti, joka sai minut melkein hyppäämään pois sängystä ja kiljumaan Blakea, ja sen jälkeen karjua että alienit ovat vallanneet Ryanin aivot. Jos tällä sellaisia alunperin olikaan.
"Ei." totesin nopeasti ja nousin ylös sängystä vaivautuneena, alkaen pyörimään ympyrää. Leikitään sitten tätä kyselypeliä. "No onko sinulla tunteita sitten Blakea kohtaan?"
Ryan veti helakan punaiseksi ja käpertyi peittoihin. "On..."
Pysähdyin kuin seinään ja aloin tuijottaa Ryan-myttyä. Se mitä olin pelännyt oli tapahtunut. Sivuvaikutuksena Ryan oli rakastunut Blakeen. Tai sitten tämä oli kuolannut tämän pérsettä jo pitkään.

Lähettäjä: Sagar 
Päivämäärä:   1.10.11 15:57:56

Just what the doctor ordered, thantkiy you!

Lähettäjä: Emmy 
Päivämäärä:   1.10.11 17:10:55

Times are changing for the better if I can get this onnile!

Lähettäjä: Disney 
Päivämäärä:   2.10.11 04:15:24

I'll try to put this to good use immeiadtely.

Lähettäjä: Alexandra 
Päivämäärä:   2.10.11 06:52:26

If ifrnomatoin were soccer, this would be a goooooal!

Lähettäjä: Jera 
Päivämäärä:   2.10.11 10:09:34

Articles like this make life so much simlper.

Lähettäjä: DC 
Päivämäärä:   2.10.11 10:31:09

Noh, kiva ku tykätään..? o.o'

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   2.10.11 10:52:38

Viruksen levittelijä trolleja!! :D

Lähettäjä: ecsdxgk 
Päivämäärä:   2.10.11 10:59:46

Yzheyw <a href="http://tokgvjchjoaw.com/">tokgvjchjoaw</a>

Lähettäjä: bwgafhwigxp 
Päivämäärä:   2.10.11 11:06:38

R5k5Zs <a href="http://yazkixfxjgef.com/">yazkixfxjgef</a>

Lähettäjä: DC 
Päivämäärä:   2.10.11 11:37:07

mjmu// Siun tekosia? o__O' Tää nimittäin haiskahti jo ku katoin sähköpostiosoitteita. .__.'

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   2.10.11 11:37:33

Ois pitäny pysyy vaan hiljaa...

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   2.10.11 11:43:13

Nuita näköjään on taas enempikin liikkeellä täällä...

Lähettäjä: DC 
Päivämäärä:   2.10.11 12:17:46

mjmu// Kiikissä. xD
Muisto// Millanen on olosi? o.o?

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   2.10.11 12:44:40

Njet, ei oo minä.

Lähettäjä: DC 
Päivämäärä:   2.10.11 12:54:02

Niinkö? o.O

Onko muuten aitoja lukijoita tääl??

Lähettäjä: kxwoltrstt 
Päivämäärä:   2.10.11 16:47:46

gftSqC , ybitslzwxrwa, [link=http://yegufacuhayj.com/]yegufacuhayj[/link], http://vyfljsgrjqvy.com/

Lähettäjä: rfmbpws 
Päivämäärä:   2.10.11 17:23:16

fJjvHL , akbgzdfjaqqe, [link=http://hftiwrbkdcej.com/]hftiwrbkdcej[/link], http://fddhhoqtknwu.com/

Lähettäjä: wdszhxrdto 
Päivämäärä:   2.10.11 20:19:50

Dy2XR3 <a href="http://aedxofwxghpb.com/">aedxofwxghpb</a>

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   2.10.11 23:21:54

Sitte ko tää täyttyy mä teen topsun, ok? :)

Lähettäjä: DC 
Päivämäärä:   2.10.11 23:46:15

Joh, sopii. :)

Lähettäjä: sieoql 
Päivämäärä:   3.10.11 10:34:12

oQA7L9 , usdewyeeeaci, [link=http://ogbhhszmkwaj.com/]ogbhhszmkwaj[/link], http://ygihwfkalpzd.com/

Lähettäjä: hrawpkduia 
Päivämäärä:   3.10.11 11:07:40

7cv8GM , ndgkadkcooam, [link=http://zhftevjxgdsa.com/]zhftevjxgdsa[/link], http://pktujbpewwzr.com/

Lähettäjä: dark angel 
Päivämäärä:   3.10.11 17:56:43

kiva noit viruksii -.-

Lähettäjä: dark angel 
Päivämäärä:   3.10.11 17:57:49

kiva noit viruksii -.- JA TÄÄLL AITO LUKIJA :))))))

Lähettäjä: tysgzqv 
Päivämäärä:   3.10.11 18:47:34

dKbzQu <a href="http://yzflokvanxvb.com/">yzflokvanxvb</a>

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   6.10.11 19:47:00

^

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   6.10.11 20:03:35

mjmu voisit mun mielestä tehä uuden tarinatopan, jos päästäis noista viruksista eroon...

Lähettäjä: DC 
Päivämäärä:   6.10.11 20:26:09

Joo, kannatan samaa Muiston kaa. :/

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   6.10.11 20:42:18

OK!

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   6.10.11 20:45:31

http://forum.hevostalli.net/read.php?f=11&i=839096&t=839096

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   19.11.11 22:27:57

Blake

Päässäni humisi ikävästi, kun kömmin toistamiseen yls maasta. Ilmassa leijaili vielä voimakkaana hevosten haju, mikä tarkoitti että en ollut voinut olla kovinkaan kauan tajuttomana. Ravistelin terävästi päätäni, mutta liike sai minut irvistämään kivusta. Murahtaen menin maassa lojuvan Ryanin luo, ja ravistelin tajutonta poikaa vähemmän nätisti, mutta sain kuin sainkin hänetkin heräämään.
-Lähdetään, murahdin jo ennen kuin lohikäärme sai kunnolla silmiään auki, saatika että olisi tajunnut missä oli. Kiltisti hän kuitenkin juoksi minut ja kissan kiinni hetken päästä. Hän joutui juoksemaan pysyäkseen perässäni, mikä sai minut hieman hidastamaan vauhtia. Hevosten haju leijui kuitenkin koko ajan nokkaani, joten en ollut sen enempää huolissani asiasta. Enemmän minua huoletti se, mistä velhot olivat tienneet meidän olevan tulossa tätä kautta. Äkkiä seisahduin, ja Ryan huoksi suoraan päin minua. Jähmetyin aloilleni kuuntelemaan, viitan laskeutuessa kevyesti ympärilleni, peittäen minut täysin.
-Öh, Blake? Ryan kysyi varovasti, kadotettuaan minut näkyvistä. Hetken kuluttua käännyin pojan puoleen, laskien samalla huppuni.
-Se olet sinä, totesin tarkkaillen häntä.
-Öh? pääsi Ryanin huulilta.
-Olet palannut omaksi itseksesi, totesin tarkkaillen poikaa, joka katsoi vuorostaan minua hämmästyneenä. Pian hän kuitenkin muuttui lohikäärmeeksi, ja riemuissaan ponkaisi siivilleen. Se ei kuitenkaan ollut järkevää, vaan pian sain astella maahan mätkähtäneen lohikäärmeen luo, vilkuillen samalla paksua tammen oksaa johon hän oli trmännyt.
-Syö, sanoin viskaten repustani pussillisen hiiliä Ryanin eteen. Odotin malttamattomana että hän sai syötyä, ennen kuin lähdin jatkamaan koko ajan haalenevaa hevosten hajujälken viitoittamaa polkua.

Olisin päässyt paljon helpommalla, jos olisin jättänyt kissan ja lohikäärmeen. Kyllä, paljon helpommalla. Miksikö siis jatkoin velholauman metsästystä? No siksi, että minua sitoi velka. Verivelka, niin sanoakseni. Anmarie, Azin äiti, oli pelastanut henkeni kerran, ja minun oli aika vapautua sen velan kahleesta, ja tiesin että velkani olisi maksettu siinä vaiheessa kun saisin tytön Pariisiin. Ja entäs lohikäärme? No, sanottaisiinko vaikka näin, että olin alkanut tottua häneen. Ehkä jopa liikaakin. Ja lohikäärmeistä puhenollen, seuraavalla aukiolla meitä odotti yllätys, jonka tuoksu kantautui sieraimiini jo kilometriä ennen aukiota.
-Lise? Ryän henkäisi ihmishahmossaan, kun saavuimme aukion laidalle. Tarkkailin vuoronperään lohikäärme-naista sekä Deania, puolituista, joka näytti siltä että olisi mielummin mailien päässä lohikäärmeestä. Toisaalta lohikäärme mulkoili Deania ihan yhtä inhoten, joten tunnelma taisi olla molemminpuolinen.

-...Joten Lucia lähetti minut tänne, ja tässä minä olen, Dean lopetti selityksensä oudosta matkastaan, joka oli tuonut hänet aukiolle, ja joka oli ennenkaikkea saanut ihmissusi-vampyyrin ja lohikäärmeen kulkemaan yhtä matkaa. Katseeni hakeutui pienen matkan päässä Ryanin kanssa juttelevaan naiseen, kun Deanin äkillinen murina sai minut valpastumaan.
-Ei hätää, se on ystävä, sanoin helpottuneena, kun Darcy ilmestyi aukealle. Nousin ylös ja tervehdin hiljaa varjoa, joka tuli luokseni.
-Onneksi varjoissa elävä voi leimautua varjoon ja toisinpäin, vai mitä, sanoin Darcylle, joka myönteli vain.
-Lähdetään, he ovat varmaan jo pysähtyneet, sanoin lähinnä Ryanille, mutta Dean ja Lise nousivat kanssa, enkä voinut olla miettimättä, että jos jo kulkuni noidan ja lohikäärmeen kanssa aiheutti kummastusta, niin entä kun siihen lisättäisiin toinen lohikäärme ja puolituinen?