|
Lähettäjä: Libe
Päivämäärä: 15.7.11 18:22:38
Maanantaina koulu jatkui kuin lomaa ei olisi ollutkaan. Oli kamalaa herätä seitsemältä, mutta ehdin kouluun hyvissä ajoin. Huomasin Dannyn astelevan käytävällä edelläni. En ollut nähnyt häntä koko lomalla, joten nopeutin tahtiani saadakseni pojan kiinni.
- Danny, hei! huudahdin, kun välimatkamme ei tuntunut juurikaan lyhenevän. Danny käännähti katsomaan minua.
- Ai, hei, Rose, hän vastasi.
- Mitä kuuluu? kysyin.
- Hyvää, sulle? Danny vastasi.
- Hyvää, hymyilin, sillä loma oli loppunut erittäin iloisissa tunnelmissa.
- Mitäs teit? poika kysyi jatkaessamme matkaa kaapeille.
- Olin Marcin kans muuten paitsi maanantain kävin Lottien kans Lontoos, kerroin.
- Ai te kävitte sit Lontoos? Mä käskin sen kysyy sua mukaan, Danny jutteli.
- Ai käskit vai? kohotin kulmiani.
- Joo, se olis halunnu lähtee yksin, mut mä ehdotin, et se ottais sut mukaan, hän kertoi.
- Just. No, meil oli kivaa. Mitä sä sit teit? kysyin.
- Vietin aikaa Jeffin kans ja koton, poika vastasi.
- Jaa, kuulostaa kivalta, totesin, mutten tiennyt, miten keskustelua jatkaisi. Olimme Dannyn kanssa etääntyneet toisistamme viime aikoina.
- Niinhän se oli, poika totesi jotain sanoakseen. Hiljaisuus tuntui vaikealta kestää.
- Mun pitää nyt mennä, moikka, Danny sanoi ja lähti vastakkaiseen suuntaan. Hänkään ei tainnut pitää välillämme vallinneesta vaivaantuneesta hiljaisuudesta.
Aamuisen keskustelutuokion vaivaantuneisuus häiritsi minua, mutten tiennyt, mitä olisin tehnyt asialle. Tiesin, että olin etääntynyt ystävistäni ehkä vähän liikaakin, joten jotain oli tehtävä. Lottie ei ollut edes kutsunut minua mihinkään illanviettoon minun ja Marcuksen riidan jälkeen. Oikeastaan tyttö ei ollut kutsunut minua muualle kuin Lontooseen ja senkin hän oli tehnyt vasta, kun Danny oli sitä ehdottanut. Pohdin asiaa koko koulupäivän ja vielä illallakin. Marcus kuitenkin sai minut unohtamaan sen niin kuin kaikki muutkin murheeni tullessaan käymään. Tein vielä läksyjäni, kun poika koputti huoneeni oveen ennen kuin avasi sen odottamatta vastausta. Siitä tiesin, että tulija oli juuri Marcus eikä kukaan muu, sillä vanhempani eivät olleet yhtä röyhkeitä.
- Moi, meil oli ihan kamalat treenit, Marcus aloitti. Hänen hiuksensa olivat vielä kosteat suihkun jäljiltä.
- Ai oli vai? vastasin keskittyen enemmän matematiikan yhtälöön, joka oli tullut läksyksi, kuin keskusteluun.
- Joo, John oli puol tuntii myöhäs, eikä suostunu kertoo syytä, joten me saatin koko porukka rangaistus siit ja sit Larry ei onnistunu torjuun yhtään maalii ja John ei onnistunu potkaseen ku yhden pallon maaliin. Kaikki muut meni maalin ohi, Marcus kertoi.
- Niinkö?
- Sä et kuuntele, eiks niin? Marcus kysyi. Vilkaisin häntä anteeksipyytävästi.
- Sori, mut mun pitää tehä tää yks tehtävä viel, vastasin.
- Mäkään en oo tehny läksyi viel tänään, ku tulin just treeneist, Marcus kertoi ja istahti lattialleni.
- No, sit sä voit tehä ne nyt, ehdotin ja käännyin takaisin tehtäväni puoleen.
- No, voishan sitä välil yrittää jotain tehäki, poika myöntyi ja kaivoi kirjat laukustaan.
Heilutin Lottielle kättäni kävellessäni yksinäni keskustassa. Minulta oli juuri loppunut ajotunti ja kävelin kotia kohti. Isäni ei ollut ehtinyt opettaa minua, joten äiti oli vihdoin saanut hänet ylipuhuttua, jotta sain osallistua autokouluun.
- Hei, Lottie huikkasi hymyillen ja suuntasi minua kohti.
- Hei, tervehdin takaisin.
- Mitä sä tääl? Lottie kysyi tuttavalliseen tapaansa.
- Mul oli ajotunti, vastasin.
- Niin juu, ku sä saat koht ajokortinki, tyttö totesi.
- Jos saan, totesin pessimistisesti, sillä ajaminen ei tuntunut olevan minun juttuni. Ensimmäinen ajotuntini oli epäonnistunut täysin. Olin onnistunut tekemään ne samat virheet uudestaan ja uudestaan. Tuskin kukaan järkevä ihminen uskaltaisi antaa minun ajaa. En uskonut, että oppisin kaikkean inssiin mennessä, vaikka suurin osa ajotunneista oli vielä edessäpäin.
- Kyl, sä saat, Lottie väitti optimistisesti, enkä viitsinyt väittää vastaan.
- Mut se must, mitä sä tääl teet? Ja mihin sä oot jättäny Jasonin? kysyin.
- Mä oon menos kauppaan, kun meil on jääkaappi aika tyhjä. Mä ja Jason ei olla koko aikaa yhes, niinku sä ja Marc, Lottie piikitteli.
- Nii, myönsin hiljaa. – Mä kyl aattelin, et olis kiva ol taas porukal yhes.
- Niinkö? Lottie kysyi innostuneesti. Hän näytti heti paljon iloisemmalta.
- Niin, ku se lomatapaaminenkaan ei onnistunu, vastasin.
- Okei, me aateltiin perjantain ol ainaki aluks meil ja lähtee siit sit porukal joihinki bileisiin, jos sellasii on jossain, Lottie kertoi.
- No, jos mä tuun teil sillo, ehdotin.
- Joo, tuu vaan. Me alotetaan joskus kuuden seittemän aikoihi, Lottie vastasi.
- Nähään sit sillo, mut nyt mun pitää men. Oli hauska jutel taas, huikkasin.
- Joo, niin oli. Moikka, Lottie vastasi ja lähti jatkamaan matkaansa vastakkaiseen suuntaan kuin minä. Jatkoin kävelyä iloisena. Pystyisin vielä paikkaamaan välit ystäviini perjantaina.
Sovimme Marcuksen kanssa, että olisimme molemmat alkuillan omissa ystäväporukoissamme ja näkisimme illalla bileissä. Kerroin äidille, että menisin Marcukselle yöksi. Sain luvan vain siksi, ettei isä ollut taaskaan kotona, ja äiti tiesi, että isä olisi kieltänyt jyrkästi minua menemästä yöksi Marcukselle jo toista viikonloppua peräkkäin. Lupasin itselleni omaatuntoa keventääkseni, että olisin seuraavan viikonlopun kotona, ainakin öisin. Kävelin siis loskaisen maiseman läpi Lottielle. Rappukäytävässä tapasin Matildan ja Samin, jotka olivat myös tulossa. Tervehdimme toisiamme iloisesti rappukäytävässä ja soitimme yhdessä ovikelloa. Sam innostui painelemaan nappulaa vähän liikaa, eikä tunnelma siitä ainakaan latistunut Lottien tullessa avaamaan ovea. Ainoastaan Jason oli jo paikalla. Koska Lottien äiti ei ollut kotona, koko huoneisto oli meidän käytössämme. Istahdin olohuoneen sohvalle ja kaivoin laukustani breezeripullon, jonka Marcus oli ystävällisesti minulle jostain hankkinut.
- Suaki näkee välil muualki ku koulus, Jason totesi, muttei kuulostanut katkeralta.
- Nii, myönsin ja etsin katseellani pullonavaajaa, joka ei tietenkään olohuoneessa ollut.
- Anna mä, Jason pyysi. Ojensin hänelle pulloni, jonka hän avasi hampaillaan.
- Kiitti, sanoin ottaessani avatun pullon takaisin itselleni. Ovikello soi.
- Mä avaan, Lottie ilmoitti jostain keittiön suunnalta. Sam ja Matilda vasta löysivät olohuoneeseen ja istuivat lattialle sylikkäin. Seuraavaksi saapui Hannah, jonka iloiseen tervehdykseen vastasimme melkein yhteen ääneen. Tyttö istui viereeni sohvan käsinojalle ja otti tuttavallisesti hörpyn pullostani lupaa kysymättä. Vähän ajan kuluttua Lottie sai taas käydä avaamassa oven Dannylle ja Jeffille. Pojat jäivät keittiöön kahdestaan Lottien palatessa olohuoneeseen. Kate saapui viimeisenä, vasta puoli kahdeksan aikoihin pahoitellen, ettei hänen isänsä ollut suostunut tuomaan häntä aiemmin. Myös Danny ja Jeff saapuivat olohuoneen puolelle. Vihdoin kaikki olivat paikalla ja illanvietto saattoi kunnolla alkaa.
Ilta sujui mukavasti jutellessa ja juodessa, vaikka itse varoinkin juomasta liikaa Lottien minulle antamia mixereitä. Lopulta kello alkoi olla sen verran, että päätimme lähteä bileisiin. Kävelimme matkan, sillä olimme kaikki juoneet, eikä bilepaikka ollut kaukana. Kävelin ensin Hannahin ja Katen kanssa, mutta heidän juttunsa vuotta vanhemmista pojista eivät paljoa kiinnostaneet, joten jättäydyin jälkeen. Kävelin Dannyn ja Jeffin vieressä.
- Mukavaa, et säki pääsit tuleen, Jeff totesi.
- Niin on. Mekään ei ol ehitty kunnol nähä pitkään aikaan, vastasin.
- Ei muuten ollakaan, Jeff myönsi naurahtaen.
- Sä näet Marcin bileis vai? Danny murahti.
- Niin näen, vastasin, enkä voinut olla hymyilemättä. Pojan ilme synkkeni asteen.
- Älä Dannyst välitä. Se on vaan huolissas sust, Jeff kertoi.
- Miks? kysyin.
- Mä en tykkää siit, et sä seurustelet Marcus Middletonin kans. Koko jalkapallojoukkue tietää vaan ongelmii, enkä mä haluu, et suhun sattuu, Danny vastasi.
- Mut sä et voi päättää siit, ilmoitin hieman ärsyyntyneenä.
- En voikaan, mut mä voin varottaa sua, Danny totesi.
- Ensin Lottie ja nyt sä. Mä sanon sul saman ku sanoin silleki. Marc ei tekis mitään, mikä satuttais mua, väitin, vaikka uskoin, että molemmilla ystävilläni oli syynsä varoittaa minua. He ajattelivat parastani, mutte he eivät tunteneet Marcusta niin kuin minä. Näin jo talon ja kuulin musiikin jumputuksen.
- Mä meen ettiin poikaystäväni, totesin ja kiiruhdin muiden edelle.
|