|
Lähettäjä: Estrella
Päivämäärä: 16.4.11 21:40:50
Mä järkytyin.. en voinut tehdä mitään.. mä tuijotin vaan kuvaa suu auki . Lehti putosi viimein mun otteesta ja leijaili lattialle. Mä siirsin katseeni ulos ja jäin vain tyhjää. En nähnyt mitään. Kyyneleet tulvahtivat mun silmiin ja valuivat poskia pitkin hiljalleen. Mä en vaan voinut.. sanoinkuvailla tätä tunnetta. Tai sitten mä en tuntenut mítään..
Anja tuli keittiöön hyräillen jotain biisiä ja vilkaisi mua. Ensin se kääntyi muualle, mut kun niiskaisin, se kääntyi uudestaan ja huomasi mun itkevän.
- Kristiina! Mikä sulla on? Se kysyi huolestuneena ja kumartui mun ylle. Mä en saanut sanaakaan suusta, ja mä osotin viimein lehteä, joka oli lattialla. Anja noukki sen saman tien ja katsoi lehden läpi.
- Ei tässä mitään ole, se sanoi hiljaa, kunnes se viimein huomasi kuvan, ja tekstin. Se luki sen pikaisesti ja sanoi: - Voi kikka… Mä oon… tosi pahoillani! Mä nojasin Anjan olkapäähän ja itkin niin että se kuului varmasti naapuriin.. Siinä oli selitys, miksei Kristian vastannut..
Mun mielessä vilisi kuvat, miten kolari oli tapahtunut. Vaikka mä yritin olla ajattelematta sitä, silti ne kummitteli mun mielessä. Suljin silmäni istuessani ikkunanlaudalla. Mä kuuntelin hiljaisuutta ja Anjan mutinaa kun se mutisi unissaan. Mä en saanut unta. Kello oli jo melkein kolme yöllä, ja huomenna pitäisi mennä kouluun. Huokaisin ja päätin luovuttaa ajatteluni suhteen. Mä astelin kylmän lattian poikki sängylleni ja asetuin siihen makaamaan. Mä yritin saada unta, vaan se nyt oli turhaa. Taas kerran musta tuntui siltä, että olisin parempi kuolleena.. mun päälle vaan kasaantui aina lisää paskaa, vaikken mitään tehnytkään. Olin vain yrittänyt saada elämääni kuntoon, vaan turhaan. Aina joku asia mua sorti.
Aamulla mua väsytti. Olin nukahtanut, vaan olin nähnyt painajaisia kolarista missä Eeliel ja Kristian olivat olleet.. Lehdessä ei oltu kerrottu, milloin kolari oli tapahtunut. Mä uskoin että se oli tapahtunut viime viikolla, koska silloin mä olin saanut puhelimen ja yrittänyt pitkin viikkoa soitella molemmille, mut ei ne ollu vastanneet. Siinä oli selitys, muuta mä en keksinyt. Huokaisin jo kolmannen kerran sille aamulle ja aloitin meikkaamisen. Parinkymmenen minuutin päästä Severi tulisi mut hakemaan. En tiennyt, jaksoinko mennä kouluun, mut ei Anja antanut mun jäädä kotiinkaan.
Kävelimme kouluun syvässä hiljaisuudessa. Olin kertonut Severille kolarista, ja Severi ymmärsi sen täysin. Silloin Severi kertoi, että hänen isänsä oli kuollut muutama vuosi sitten kolarissa. Siihen mä sanoin että mun äitikin kuoli kolarissa muutama vuosin sitten. Sattumaa?
Koulussa oli hiljaista. Tiina oli sairas ja meillä oli joku surkea sijainen, joka ei osannut mitään. Me vaan piirrettiin taululle ja juteltiin, eikä se välittänyt mitään. Mä istuin omalla paikallani ja Severi istui mun vieressä piirtämässä mun käteen. Kun katsoin kättäni, siinä luki todella siististi isolla SEVERI.
- Tosi hauskaa, sanoin huvittuneella äänellä, ensimmäistä kertaa sille päivälle. Kello pirahti soimaan nii et mä säikähdin.
- Syömään, sijainen ilmoitti laiskasti. Me lähdettiin Severin kanssa syömään, mut mä vaan siirtelin ruokaa lautasen toiselta puolelta toiselle.
- Syö nyt, Severi sanoi ja katsoi mua syvälle silmiin. Huokaisin ja suoristin selkäni.
- Ei maistu, sanoin ja siirsin lautasen syrjään.
- No mennää sit, se sanoi ja nosti tarjottimensa. Mä seurasin sitä perässä ja laitoin astiat pois. Ruokavälkkää oli vielä jäljellä vaikka kuinka paljon, joten me mentiin käytävälle istumaan. Mä nojasin kylmään seinään ja suljin silmäni. Oppilaita tuli ja meni, eikä ykskään kiinnittänyt meihin huomiota.
Koulun jälkeen mä kävin Anjan pyynnöstä kaupassa. Sillä oli kuulemma mulle joku yllätys, kun menisin himaan. Kävin nopeasti kaupassa Severin kanssa, ja kun meidän tiet erosi, mä juoksin niin nopeaa portaat ylös kuin pystyin. Sisällä Anja otti multa kauppakassin ja hymyili ovelasti.
- No, sanoin mennessäni keittiön.
- Mä järjestin asiat niin, et sä pääset kattoo veljiäs sairaalaan, se ilmoitti hymyille.
- IHANAA, lausahdin ja kapsahdin Anjan kaulaan. Se taputti mua lapaluun kohdalle ja alkoi sitten lapata ruokia jääkaappiin.
- Lähdetään kunhan olen saanut tehtyä ruoan.
En malttanut odottaa. Mä söin niin nopeaa kuin pystyin, ja odottelin jo valmiina lähtöön eteisessä Anjaa. Se juoksenteli ympäri kämppää ettimässä kamppeittaan, ja viimein Anja oli valmis lähtemään.
Mua alkoi jännittää, kun me käveltiin sairaalan kolkolla käytävällä. Askeleet kaikuivat pitkin käytävää epätasaisessa tahdissa ja viimein saavuttiin ovelle, joka johti veljien huoneeseen. Mä huokaisin syvään ja katsoin Anjaa. Se nyökkäsi mulle rohkaisevasti. Astuin askeleen eteenpäin ja raotin ovea..
|