Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   5.3.11 00:41:14

Uutta topaa !! kirjoittajana siis Estrella (:

http://forum.hevostalli.net/read.php?f=11&i=817418&t=817418

Lähettäjä: riina- 
Päivämäärä:   5.3.11 11:06:28

jatkoaaaa!

Lähettäjä: jf 
Päivämäärä:   5.3.11 12:14:06

jatkoo

Lähettäjä: riina- 
Päivämäärä:   6.3.11 11:43:18

ylööööööööööööööööööööööööööööööös

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   6.3.11 22:16:31

jatkooooooooooooooooooooo<3

Lähettäjä: riina- 
Päivämäärä:   8.3.11 15:26:21

ylööös

Lähettäjä: Anna 
Päivämäärä:   9.3.11 10:57:35

jatkoaa???!!!!

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   9.3.11 21:08:17

up

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   10.3.11 11:55:56

Noniin! OLen ollut koko hiihtoloman heppailemassa enkä oo kerenny päästä koneelle kirjoittelemaan, joten kkirjoitan tässä jatkoa kuhan pystyn! :)

Lähettäjä: Uu 
Päivämäärä:   10.3.11 21:22:57

Jatkoa?

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   10.3.11 22:19:52

Mulla oli hyvä olo. Henri tuhisi mun vieressä ja itse vain makoilin ja mietiskelin. Henrin kainalossa oli lämmin olla. Muutamia varjoja hyppeli ikkunasta sisään ja kuu mollotti yhä taivaalta. Suljin silmäni ja keskityin kuuntelemaan Henrin rauhallista hengitystä. Viimein mäkin nukahdin.

Aurinko tunkeutui ikkunasta sisään ja sen säteet pisteli mun silmiä. Henriä ei näkynyt, oli kai herännyt. Mä otin vaatteeni lattialta ja puin päälleni. Aukaisin oven hiljaa ja kerkesin astua pari askelta, kun kuulin ovikellon soivan.
- Poliisit on täällä, Antti sanoi ja meni aukaisemaan oven. Olin kusta housuun! Peruutin pari askelta seinän taakse ja jäin kuuntelemaan.
- Päivää, sanoi asiallisesti miehen ääni. Antti tervehti takaisin ja hetken he juttelivat kaikkea.
- Niin muuten, onko tämmöistä tyttöä näkynyt täällä? On kuulemma teille tuttu? Karkasi eilen perhekodista? Hetken mä luulin että Antti käräyttäisi mut, mut se sanoikin kylmän rauhallisesti: - Ei ole näkynyt. Mä en uskaltanut liikkua taikka tehdä mitään. Mä valuin hitaasti seinää myöten lattialle istumaan. Mitä mä olinkaan taas mennyt tekemään..?

Päivän mittaan tunnelma kävi yhä kireämmäksi. Henri ja Antti yritti lohduttaa mua kaikilla keinoilla, muttei he onnistuneet. Mä olin vaipunut niin alas itsesääliin ja kaikkeen muuhun, etten mä jaksanut innostua mistään. Viimein pojat luovuttivat ja jättivät mut rauhaan. Me istuttiin kaikki kolme pöydän ääressä, ja veljekset varoivat mua katsomasta silmiin. En tiennyt miksi. Kai ne luuli että mä aloin hyökkää niiden kimppuun. Vaikka mä olin vaisu ja turta, oisi ne silti voineet silmiin katsoa kun puhuivat. Tai olisivat vain kylmästi ajaneet ulos. En mä ansainnut olla täällä.

Illalla kun Antti meni nukkumaan, me katoimme Henrin kanssa televisiota. Tai “katoimme”. Todellisuudessa me emme tienneet mitään mitä televisiossa tapahtui. Henri kutitteli mua ja pusutteli joka paikkaan. Hiljalleen meiltä väheni vaatteet ja no, me vietettiin ihana yö.

Aamulla ennen kuin kukaan oli herännyt, mä puin päälleni, kävin juomassa ja hiivin hiljaa eteiseen. Vilkaisin vielä olohuoneeseen ja tunsin jo nyt kaipuuta pojan luokse. Mut mun oli pakko tehä tää. Lähteä pois. Aukaisin oven hiljaa ja suljin sen perässäni. Juoksin kostean nurmikon poikki metsän laitaan ja kävelin reipasta kävelyä polkua pitkin. Mun piti olla varovainen, koska mulla oli haku päällä. Olin lainannut Henriltä isoa punaista hupparia ja sitonut hiukseni kiinni. Näytin ihan pojalta, jolla oli suttuiset meikit naamassa. Ohitin kodan ajatuksissani ja suunnistin polkua pitkin toiseen laitaan. Matkaa taittui ehkä kymmenen minuuttia, sitten olin jo tien varressa. Tutkailin ympäristöäni, enkä nähnyt poliiseja missään. Juoksin suojatien yli toiselle puolelle ja kävelin reipasta kävelyä. Mun maha kurisi ilkeästi. Pysähdyin puiston kohdalla ja istuin penkille. Suljin pääni käsiini. Mitä ihmettä mä olin tekemässä? Mulla oli nälkä, paskanen olo, eikä mulla ollut paikkaa? Kaikki etsi mua, mulla olo haku päällä. Mä joutuisin taatusti muualle perhekotiin, tai tämän tempauksen jälkeen sijaiskotiin. Itsepähän olin tätä kerjännyt, mut mä vaan pakenin. Mua ei oltu luotu tähän maailmaan!

Mä istuin siinä penkillä vailla mitään elämää. Ihmisiä meni ja tuli, ja mä kävin yhä nälkäisemmäksi. Hetken mun päässä pyöri varastaminen. Mut mun periaate oli, et mä en varastaisi, ja se piti. Mä olin vaikka nälissäni, jos oli pakko. Iltapäivä alkoi saapua ja ruuhkaa tulla. Poliisit alkoi kierrellä kylässä. Kuhan ei tänne eksyisi, ajattelin ja suljin silmäni. Aurinko häikäisi mun silmät. Mä räväytin ne auki ja huomasin, että joku oli tullut seisomaan auringon eteen.
- Kristiina Kiikku, oletan? Kuului mies ääni. Mä kohotin katseeni ylös ja huomasin sinisiin pukeutuneen miehen, jonka rinnuksissa luki isolla POLIISI. Mä jähmetyin paikoilleni, ja mietin ankarasti mitä mä tekisin.
- K-kyllä… Sain sanotuksi. Poliisi istui mun viereen ja taaempana ollut poliisi, tuli lähemmäs.
- Sun pakos on päättynyt, se sanoi ja talutti mut mustaanmaijaan. Noniin, se siitä. Mä istuin taakse kiltisti ja odotin että saapuisimme päämääräämme. Kyllä mä vielä joskus pääsen toteuttamaan sen, mitä haluan, mietin ja nauroin.

Lähettäjä: riina 
Päivämäärä:   10.3.11 22:40:07

voooooooooou..

Lähettäjä: Anna 
Päivämäärä:   11.3.11 10:08:42

Lähettäjä: riina
Päivämäärä: 10.3.11 22:40:07

voooooooooou..

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   11.3.11 22:20:35

Mä voin vannoo, et nyt mä olin seonnut totaalisesti. Mä istuin maijan takapenkillä ja nauroin kuin mielipuoli. Paskalakit kyseli koko ajan että olinko vetänyt jotain, mut en mä saanut vastattua niille naurultani. Kun me saavuimme tutun perhekodin pihaan, mä lakkasin nauramasta mut mä tunsin vieläkin olevani vapaa. Oli yks lysti mitä mä tein elämälleni, se oli mun elämä, eikä se ollut elämisen arvoine. Jos äiti eläis, tai mulla olis edes kokonainen perhe, sitte se olis elämisen arvoinen. Mut ei, ei mulla ollu, joten eikö se ollut sama laittaa kaikki risaseks?

kun matkani alkaa
mitä mä toivon niin
nyt matkani alkaa
risti kaulassa helvettiin.

Poliisit kulki mun vieressä koko ajan ku mua vietiin sisälle. Kaikki oli tullut tuijottamaan ikkunoista, Regina ensimmäisten joukossa. Sen ylimielinen katse seurasi mua koko ajan. Regina näytti olevan jopa iloinen suunniltaan kun mä palasin takasin, mut mä uskoin että mä en pitkään täällä viihtyis. Eila tuli aukaisemaan meille ovet ja riuhtaisi mut suorastaan toimistoon saakka.
- Kristiina Lahti! Tämä peli ei vetele, se nainen sanoi ja tuntui vinksahtavan; se iski nyrkillään pöytään ja puri sitten huulta, taisi sattua. Mä pidättelin naurua, mut toinen paskalakeista näpäytti mua selkään vihaisesti. Mä yritin olla vakava. Sitten ovi kävi ja Kristian tuli sisään seurueenansa isä ja Eeliel. Ne kaikki näytti vihaisilta ja huolestuneilta.
- Istukaa, Eila sanoi toivuttuaan. Me istuimme kaikki johonkin ympäri toimistoa ja poliisit sai luvan lähteä. Sitten odotettiin enää sossuja. Mutta kun ovi aukesi seuraavan kerran, sisään saapastelikin nuoren näköinen aviopari.
- Kikka, tässä on sinun uusi perhe, Eila ilmoitti ja esitteli nämä kaksi tuntematonta. Kristian ja Eeliel sulki molemmat päänsä käsiinsä ja isä katseli kyynelsilmin muualle. Sitten mä tajusin.. Mä olin ajatellut itseäni koko ajan.. En muita.. Niitä oli mahtanut sattua ja pahasti.. Mä olin loukannut niitä..
- Anteeksi! Huusin ja viimeinkin kyyneleet pääsivät valloilleen.
- Kikka, tuo ei auta enää, Eila sanoi tomerasti. Mä katsoin naista kyynelverhon läpi ja mä tunsin tuota ämmää kohden suurta vihaa. Mä olisin halunnut repiä sen kahtia ja kiduttaa.
- Noniin. Kikka, saat aikaa tutustua uuteen perheesi, Eila sanoi ja hoputti muut ulos huoneesta. Mä kävelin huoneen poikki Eilan sulkiessa oven. Mä istuin leveälle ikkunan laudalle ja tuijottelin pihalle.
- Hei, sanoi aran kuuloinen nainen. Mä vaan mulkaisin sitä. Sitten se mies astui vaimonsa luo ja sulki sen käsiinsä. “Kyllä se siitä.” Se mies mutisi. Päästin vaimean naurun. Mahtoikohan nuo kaksi tietää, mihin he olivat ryhtyneet?

Tutustuminen ei onnistunut, joten tämä pari lähti ja mut passitettiin huoneeseeni. Ikkunaan oli asennettu kalterit, ja huoneen oveen lukko. Väsyneenä mä menin sänkyyn ja suljin silmäni. Mä en nukahtanut, vaikka olisin voinut. Mä vaan toivoin että olisin viimein vaipunut ikuiseen uneen. Niin, sitä mä toivoin. Juuri sitä.

Mä tiesin et mä olin hullu, mut olin mä sentään vielä järjissäni. Kristian ja Eeliel kävi hyvästelemässä mut ja toivottamassa hyvää loppu elämää. Siinä vaiheessa mä aloin täristä ja itkeä. Enkö mä näkisi enää koskaan veljiäni? Ikinä? Mä vaipuin horrokseen enkä kuullut tai nähnyt enää mitään. Joku kävi vähän väliä ovella kurkkimassa mutten mä jaksanut kiinnittää mitään huomiota. Mä olin sulkenut maailman itseltäni. Toivottavasti mä pääsin ristikaulassa helvettiin.

Aamu saapui mullekin. Muualta talosta kuului iloisia ääniä ja kolahduksia, jotka muistutti että apinalauma oli talossa. Välillä kuulosti myös norsulaumalta. Mäkin olisin voinut olla huoneen tuolla puolella mutta ei, mä olin mokannut kaiken ja mä olin yksin neljän seinän sisässä. Mä makoilin sängyllä tuijottaen kattoon. Mun tavarat oli kerätty kasaan, eikä tässä huoneessa ollut enää mitää. Nousin ylös ja aloin kiertää kehää huoneessani. Mä olin aika levoton ja likainen. Mä halusin suihkuun ja mitä eniten, parempaa elämää.

Olen halkeillut kallioissa,
Kulkenut halki autiuden.
Vajonnut niin pohjaan hautavajoamien
Kuin myös sineen tunteiden.
Olen jo yrittänyt ajaa takaa jälkes,
Jotka kuitenkin kadotin uudelleen.

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   11.3.11 22:50:01

eikä... mulle käy oikeesti sääliksi noita veljiä, kauheeta jos ne ei saa nähä Kikkaa enää. Ja Kikka kans, mut oikeestaan se niinku ite sai ton tilanteen aikaseks... melkeen tuli tippa linssiin tos lopus...

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   12.3.11 12:36:01

täytyy myöntää et vaik ite tätä kirjotttelen nii monesti on tippa linssissä..

Lähettäjä: sokerimuru 
Päivämäärä:   12.3.11 14:25:13

tää on niin toden tuntuinen, pystyn kuvitteleen kaiken mun pään sisään. =)

Lähettäjä: <333 
Päivämäärä:   12.3.11 15:40:19

Oi :( Kirjotat tosi hyvin, mullaki tulee aina suru ton Kikan puolesta...

Lähettäjä: riina- 
Päivämäärä:   12.3.11 19:45:32

Lähettäjä: sokerimuru
Päivämäärä: 12.3.11 14:25:13

tää on niin toden tuntuinen, pystyn kuvitteleen kaiken mun pään sisään. =)

Äääääw, oikeesti tää on liian ihana tarina ;__;

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   12.3.11 22:31:52

Oookei, mä jatkelen huomenissa ku kuume pääsi taas nousemaan ;/

Lähettäjä: qsw 
Päivämäärä:   12.3.11 22:35:10

mä olisin halunnu tietää tarkemmin, et miten ne veljet hyvästeli sen. Mut en kyl usko, etteikö ne enää ikinä näkis, ei niin voi käydä! Ja Henrin on kyl pakko viel olla täs tarinas jatkossaki :D

Lähettäjä: '_' 
Päivämäärä:   12.3.11 22:43:36

Lähettäjä: riina-
Päivämäärä: 12.3.11 19:45:32

Lähettäjä: sokerimuru
Päivämäärä: 12.3.11 14:25:13

tää on niin toden tuntuinen, pystyn kuvitteleen kaiken mun pään sisään. =)

Äääääw, oikeesti tää on liian ihana tarina ;__;

rupes itkettää toi loppu ;( kikka parka.

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   13.3.11 19:05:10

;( muuta en osaa sanoa

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   13.3.11 21:56:40

Kului pari päivää. Pari päivää meni siinä, että olin uudessa perheessäni. Alku alkoi huonosti, koska olin vain omissa oloissani enkä kiinnittänyt huomiotani uusiin vanhempiini, vaikka he yrittivät parhaansa. Mulla kävi niitä sääliksi kumminkin. Mä en syönyt, juonut tai elänyt normaalisti. Mä vaan olin huoneessani. Oikeastaan mun huone oli ihan kiva. Vihreävalkoiset tapetit, kiva pieni kirjotuspöytä, sänky, muutama kaappi. Pieni mutta kiva. Mut ei se silti voittanut mun omaa huonetta, joka nyt taisi olla Eelielin huone. Istuin ikkunanlaudalla kuten muinakin päivinä. Mä vaan istuin siinä ja katsoin kerrostalon ikkunasta alas. Me oltiin kolmannessa kerroksessa. Ikkunalaudalla istumisesta oli tullut tapa. Se oli osa mua, ja mä tykkäsin katsoa ikkunasta alas. Se oli jotain.. sanoinkuvaamatonta. Uusi kylä. Mikään ei ollut tuttua. Kaunista.

Huoneen ovi hiljaa aukeni ja hento nainen kurkkasi sisään. Naisen silmissä näkyi tuska kun tämä katsoi Kikkaa. Nainen olisi voinut tehdä kaikkensa tytön eteen, että tämä olisi voinut tuntea olonsa hyväksi ja mikä tärkeintä, hänellä olisi olo että häntä rakastettaisiin. Mutta ei nainen voinut sitä tehdä, koska tyttö torjui hänet koko ajan.
Nainen käveli hiljaa sängyn viereen ja nosti peiton hellästi tytön päälle.
- Nuku hyvin, se sanoi ja kipitti ulos huoneesta.

Aamulla mua pelotti mennä aamupalalle, kuten jokaisena aamuna. Oli kolmannes aamu ja mä istuin sängyllä. Olin kietoutunut vilttiin ja katseeni kiersi ikkunassa, kuten jokaisena päivänä. Mä kuulin “isäni”, Heikin lähtevän töihin. Olin nähnyt taas unta, että tää oli mun oikee perhe. Se uni kuvotti, mutta silti se lämmitti mua. Mä nousin hitaasti ylös ja vetäisin aamutakkini ylle. Aukaisin oven hiljaa, etten törmäisi sijaisäitiini. Tämä touhusi keittiössä. Mä kävelin varovaisesti keittiöön, katse painettuna tiukasti maassa.
- Ota puuroa tai sämpylää. Kahvia? Sijaisäiti sanoi hennosti, mut mä säikähdin. Mä säikähdin näiden ihmisten jokaista sanaa, jokaista liikettä, vaikkei mun olis tarvinut.
- Kahvia, sanoin ensimmäistä kertaa kolmeen päivään. Mä en ollut puhunut yhtään mitään. Hyvä ettei sijaisäiti tiputtanut kahvipannua lattialle. Mä olin päättänyt, etten mä enää pitäisi enää mitään mykkäkoulua, vaan yrittäisin sopeutua tänne. Se olisi parasta kaikille. Istuin pöytään hieman vaivaantuneena. Olo oli kuin olisin ihan vieraalla maalla. Otin kahvikupin ja sain eteeni lautasen, jossa oli puuroa. Sijaisäiti oli sitten päättänyt antaa mulle puuroa. Mä en alkanut räyhäämään, vaikka olisin halunnut. En mä tahtonut puuroa, mut mä aloin kiltisti syömään. Mä yritin kunnioittaa sijaisvanhempieni elettä. Oli ne sentään huolineet mut kattonsa alle. Olivat valmiita ruokkimaan ja tekemään oloni paremmaksi. Mut mä vaan kiitin niitä olemalla olematon. Mun piti parantaa tapani.

Päivä tuli ja mä istuin huoneessani, ikkunanlaudalla. Sijaisäiti kuului imuroivan, kuten jokaisena päivänä tähän aikaan. Mulla kestäisi kauan tottua näiden ihmisten tottumuksiin. Mä päätin että se ei tuottanut mulle ongelmia. Alhaalla ikkunasta katsottuna vilisi paljon ihmisiä. Edessä oli puisto, ja suurin osa ihmisistä oikaisi sen poikki. Poliisi oli valvomassa liikennettä, ja jokunen juoppo nukkui sammuneena puiston puskissa. Aurinko meni pilveen ja tummat pilvet lipuivat yhä nopeammin taivaalle. Mulla oli hyvä fiilis, kun katsoin ihmisiä, vaikka itsellä oli liikkumiskielto. Mä en saanut liikkua yksin, vaan “perheenjäsenen” kanssa. Huokaisin ja nousin ikkunanlaudalta. Mulle riitti ihmisten tuijottelu. Menin sängylleni makaamaan ja kelasin taas muutaman päivän taaksepäin: Kristian ja Eeliel istuivat vielä mun huoneessa, molemmat mussa kiinni ja molemmat piti mun käsistä tiukasti kiinni. Me kaikki itkettiin. Isä istui hiljaa meitä vastapäätä, pää käsiin painettuina.
- Kyllä sä pärjäät, Eeliel sanoi.
- Ja.. Kristianin lause katkesi. Tää oli kaikille vaikeeta. - Sä pärjäät.. Älä unohda meitä.. Vaikka kyllä me nähdään, Kristian sanoi ääni väristen.
- En unohda, sanoin ja suljin molemmat pojat halaukseeni. Sitten ovi aukaistiin ja sossu tuli sisään. Ei vielä… Meillä on paljon juteltavaa.. Liian vähän aikaa..
- Pojat, on aika lähteä, sossu sanoi lempeästi.
- EI EI EI EIIII, ETTE SAA LÄHTÄ, EI VIELÄ, huusin ja itkin. Veljet halasi mua pitkään ja molemmat itki yhä. Isäkin yhtyi halaukseen ja käski olla kunnolla. “Kyllä sä pärjäät, jos tarpeeksi tahdot sitä” se lausui ja suorastaan veti veljet musta irti. Sitten ovi sulkeutui. Veljet olivat poissa..

Mä en huomannut kyyneliä, mitkä olivat valuneet mun poskille.
- Tahdon, sanoin itkuisella äänellä. Tahdon, tahdon, tahdon, tahdon! mä tahdon pärjätä![(i] nuo sanat jyskyttivät päässäni. Oli hiljaista, mä vaan kuulin äänen päässäni. Nyt vasta huomasin kyyneleeni, joten pyyhkiin ne pois. “Kyyneliä ei koskaan saa pyyhkiä pois” Henri oli sanonut. Mua hymyilytti. Olin yhä silmät suljettuina ja hymykin oli vääntynyt naamalle isoksi. Voi Henri… Veljet.. Isä… Uusi elämä..

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   13.3.11 21:57:55

Oho tuo lopun tekstin väärennys ei onnistunut tällä kertaa, mut ei anneta sen häiritä. :D

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   13.3.11 22:04:33

uijuih, toivottavasti se Kikka pärjää. kohta se menee kouluun?

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   14.3.11 17:35:11

ooooooooooooi <3

Lähettäjä: <333 
Päivämäärä:   14.3.11 17:46:12

Voi <3 Jatkoa pian!!

Lähettäjä: riina- 
Päivämäärä:   15.3.11 00:51:05

ääääää, kikkarukka >:

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   15.3.11 21:57:13

Mä heräsin kun kuulin ääniä. Mä olin taas itkenyt itseni uneen. Nousin istumaan sängyn laidalle ja keskityin kuuntelemaan ääniä, jotka tulivat huonettani vastapäätä olevasta keittiöstä: - Kikka puhui tänään, sijaisäiti sanoi.
- Edistystä, Heikki sanoi ja kuulin kolinaa keittiöstä. Ne kai istuutui.
- Huomenna on Kikan synttärit, sijaisäiti muistutti. Synttärit?! Oliko tosiaan?! En kait mä ollut muistanut! Täyttäisin kuusitoista. Sitten oli enää muutama päivä ja alkaisi koulu, uusi yritys yläasteella. Mut sielläkin piti tehdä vain muutama kurssi. Menisin omaan uuraan. Puistelin päätäni ja puistelin samalla koulun mielestäni. Nyt oli kesäloman viimeiset päivät, eikä nyt saanut ajatella koulua. Mä aloin miettimään, miten mä pääsisin kouluun. Enhän mä saanut liikkua yksin?

Aamu valkeni harmaana. Satoi vettä ja linnut eivät laulaneet. Joten hyvää syntymäpäivää Kristiina Kiikku! Menin ikkunanlaudalle ja mietin, kuinkahan moni muistaisi synttärini. Ehkä sijaisvanhempani, hehän siitä olivat puhuneet eilen. Istuin ikkunanlaudalle ja katselin harmaata säätä. Muutama ihminen juoksi nopeasti sateen suojaa. Eikö ne tajunnut käyttää sateenvarjoa? Havahduin ovikellon soittoon, ja siihen että joku sipsutti aukaisemaan oven. Oli jotenkin hiljaista, ja en kuullut että sisälle tuli ketään. Askeleet vain veivät keittiöön. Sitten kuulin kolahtelua ja tuli ihan hiljaista. Mitä täällä tapahtui?

Aukaisin oven hiljaa ja hiippailin ovelasti ympärilleni katsoen keittiön suuhun. Tiskipöydän luona seisoi sijaisvanhempani, heidän takanaan heidän vanhempansa, penkillä väärinpäin, rennosti istuivat Kristian ja Eeliel. Mun silmät varmaan levisivät päästä.
- Hyvää syntymäpäivää, ne sanoi yhteen ääneen. Mä vaan hymyilin kaikille. Oli nää sentään paremmat synttärit kuin silloin, kun täytin 15. Se oli ollut yhtä @!#$ä, mutten nyt muistellut sitä.
- Onnea meiltäkin, sijaisvanhempani sanoivat.
- Kiitos, sanoin hymyillen, ja näin kuinka ne katsoivat toisiaan onnellisena. Voiko edes yksi sana, tehdä ihmisen noin onnelliseksi? Kyllä voi, näköjään. Kristian tarjosi mulle pientä lahjaa. Avasin sen ja huomasin sormuksen, johon oli kaiverrettu Kristiina, 16-vuotias.
- Kiitos, henkäisin ja halasin veljiäni. He vain nauroivat. Sitten Heikki tarjosi mulle lahjan. Kaulakoru, jossa oli hopeinen ketju ja sydän, jossa oli punainen timantti. Mä hymyilin ja kiitin. Sitten syötiin kakkua, ja nämä “isovanhempani” juttelivat ajoista, jolloin he olivat olleet nuoria. Me vain kuunneltiin ja mussutettiin kakkua.

Kun nostin katseeni pöydästä, huomasin kolme korttia nostettuina ikkunanlaudalle. Mä kurottauduin niihin ja luin ne. Hyvää syntymäpäivää Kikalle, t. Isä. Hyvää synttäriä! terveisin. pojat. Hyvää syntymäpäivää rakkaalle Kikalle, terveisin. Henri. Ps. Mä kuulin mitä sulle kävi. Koita nyt pärjätä ja ole kunnolla. Se mitä meidän välillä on tapahtunut, toivottavasti voidaan elää niiden kanssa sopuisasti. Toivottavasti tavataan pian.
Viimeisen kortin mä luin miljoonia kertoja. Tottahan toki mä pystyin elämään muistojeni kanssa. Vaikka mun ja Henrin välillä oli sattunut kaikkea, oli ne silti muistoja, vaikkei ihan hyviä sellaisia. Oli meilläkin ollut hetkemme.
- Meidän pitää nyt lähteä, Kristian sanoi, kiitti kakusta ja hävisi eteiseen. Seurasin poikia sinne ja halasin molempia. Sitten hyvästelin vielä molemmat ja sitten ne katosi rappukäytävään.

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   15.3.11 21:57:57

En nyt jaksanut kirjoittaa kauheeta pätkää, jotain rauhallisempaahi välillä:)

Lähettäjä: qsw 
Päivämäärä:   15.3.11 23:36:06

kivat pätkät ♥

Lähettäjä: mielipuoli 
Päivämäärä:   16.3.11 20:18:32

Jatkoo myähemmi:)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   16.3.11 22:57:57

Illalla me istuttiin kaikki kolme keittiössä ihan hiljaa. Sijaisvanhempani vilkuilivat välillä toisiaan, ihan kuin niillä olisi ollut jotain tärkeää sanottavaa. Mä odotin ja odotin, että ne saisi sanotuksi, mutta ei. Lopulta mä kyllästyin ja nousin seisomaan.
- Saanko poistua, kuiskasin pikemminkin kuin pyysin.
- Odota, Heikki sanoi ja istuutti mut alas. Se istui itsekin takaisin alas ja rykäisi.
- Haluaisitko alkaa harrastamaan jotain? Olisi sullakin jotain puuhaa? Anja, sijaisäitini sanoi hiljaa. Harrastamaan? Mitä mä nyt pystyin harrastamaan kun en ollut hyvä missään.
- Mistä sä pidät?
- No… isän luona mä ratsastelin ja hoitelin heppoja, sanoin.
- Tykkäätsä siis heppoista? Heikki kysyi. En mä tiennyt, tykkäsinkö. Mut oli niillä kiva ratsastaa ja niitä oli kiva hoitaa.
- Joo, sanoin empien.
- Sittenhän sulle on oiva harrastus! Ei kun tuumasta toimeen, Heikki sanoi vielä ja päästi sitten mut mun huoneeseen. Jee, sain harrastaa jotain..

- Nukkumaan meno aika, huomenna pitää herätä aikaisin, Anja sanoi ja sammutti valot huoneesta. Joka kerta kun mä katsoin Anjaa, mä näin siinä kaksikymppisen naisen, vaikka se oli oikeesti jo kaksikymmentäyhdeksän. Mä astelin huoneen yli sänkyyni ja hyppäsin vällyjen väliin. Mä katsoin valokuvaa pöydällä ja kuiskasin sille hiljaa “hyvää yötä, äiti”.

Aamulla herätyskello soi, ja herätti kahdeksalta. Meidän oli tarkoitus lähteä sukuloimaan Heikin sukulaisten luokse. Ne kaikki halusivat nähdä uuden tulokkaan. Kun mä nousin ylös, talossa oli oudon hiljaista. Yleensä Heikki oli lähtenyt töihin, ja Anja puuhasi keittiössä jotain. Hiljaisuudessa mäkin painuin takaisin pehkuihin, ja odotin että joku tulisi herättämään. Mutta kukaan ei tullut, joten nukahdin.

- Voi hitsi, me ollaan nukuttu pommiin! Heräsin tuohon, Anjan kimakkaan ääneen. Heikki naurahti ja kuului keittävän kahvia. Se siitä sukuloimisesta, säästyin siltäkin. Onneksi. Mäkin heräsin, ja kietouduin mukavasti aamutakkiin. Odotin pari minsaa, ja avasin vasta sitten oven. Menin suoraan vessaan ottamatta mitään katse kontaktia kenenkään kanssa. Kun Heikki oli lähtenyt johonkin, tulin vessasta ulos ja menin keittiöön aamupalalle. Anja oli taas tehnyt sämpylöitä ja puuroa. Se tarjosi mulle kaikkea, ja aamupalan jälkeen olin turvonnut kuin jumppapallo. Löllersin omaan huoneeseeni ja vaihdoin vaatteet.

Päivät eteni hiljalleen, ja kohta alkaisi koulu. Enää muutama päivä siihenkin. Me oltiin Anjan kanssa vietetty koko päivä kaupungilla, etsimässä mulle sossun rahoilla uusia vaatteita ja koulutarvikkeita. Anja oli vähän innokas näissä asioissa, koska se oli hänelle uutta. Kerrankin se sai kokea semmoista, mitä se oli aina halunnut. Enkä mä tuhonnut sitä, vaikka mulla ärsytti välillä sen hössötys. Mut kyllä mä ymmärsin. Illalla me käytiin sitten syömässä ja palattiin takaisin kämpille. Heikkikin oli jo palannut teiltään. Anja ja Heikki siirtyivät olohuoneen puolelle nautiskelemaan viinilaseista kun mä sulkeuduin huoneeseeni istumaan ikkunanlaudalle ja lukemaan kirjaa.

Viimeinen kesälomapäivä valkeni harmaana, muttei vesisateisena. Nykäisin saman tien vaatteet päälle, petasin pedin ja istuin ikkunanlaudalle katselemaan. Aukaisin ikkunaa ja kuulin kuinka linnut lauloivat. Mun huulille suli hymy. Ei mikään ollut niin kaunista kun kuunnella aamutuimaan lintujen laulua. Mut sen rikkoi ihmisten kiire. Autot tööttäili ja ihmiset kirosivat toisiaan. Oli sekin tunnelmaa.

Aamupalalla oli aika raukea tunnelma. Kukaan ei puhunut mitään. Kaikki vain syödä mussuttivat ihan hiljaa. Ihanku jotain olisi tapahtunut. En mä uskaltanut kysyä, joten annoin asian olla.
- Saanko poistua, kysyin syötyäni. Heikki nyökkäsi joten hiippailin omaan huoneeseeni ja tartuin taas kirjaan. Oli mullakin tylsä elämä. Yhtä kirjan lukemista ja ikkunalaudalla istumista. Mitään muuta mulla ei ollut. Vielä. Kohta mä saisin kumminkin nähdä kavereitakin. Yläaste oli siirretty sinne, missä oli ammattikoulukin. Ja ammattikoulussa mulla oli paljon kavereita. Mä tulisin näkemään Henriäkin. En malttanut odottaa!

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.3.11 23:11:13

ihanaaa jatkoom :))

Lähettäjä: riina- 
Päivämäärä:   18.3.11 00:48:16

oooooooooooooooow

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   18.3.11 17:32:02

Hei, en pysty nyt jatkaan, kun lähden viikonlopuksi mökille, ellen raahaa sitten konetta mukana! katsotaan nyt! :)

Lähettäjä: riina- 
Päivämäärä:   19.3.11 20:56:04

nyyyh >:

Lähettäjä: estrella 
Päivämäärä:   20.3.11 21:54:09

huomenna jatkoo!

Lähettäjä: riina- 
Päivämäärä:   21.3.11 20:04:07

ylöööööööööööööööööööööööös

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   21.3.11 22:13:13

Seuraava aamu koitti liian pian, mutta sitä oli kyllä odotettukin. Nousin ylös, ja laitoin suoristusraudan päälle. Puin ylleni uudet vaatteet, farkut ja jonkun hepenepaidan. Sitten meikkasin ja suoristin hiukset. Näytin itse asiassa naiselliselta. Tyytyväisenä menin aamupalalle, ja pieni jännitys kivisti mahaani. Miten tässä kävisi?

Sijaisäitini käveli vieressäni leveästi hymyillen. Kai sillä oli hymyyn aihetta, olihan hänen ainoa tyttärensä menossa kouluun. Ei ikävä kyllä ensimmäiselle luokalle, vaan käymään ysiluokan uudestaan. Mut mä olin unohtanut yhden asian… Mulla olikin uusi koulu! En mä näkisi sittenkään Henriä. Mä petyin. Koulu alkoi lähentyä. Kaikki kääntyivät uteliaina katsomaan mun suuntaan. Mä käänsin useampien päitä, ja sijaisäitini oli siitä tyytyväinen.

Uus koulu oli mitä oli. Oppilaat vaan tuijotti, ihanku ne ei olis koskaan ihmistä nähnyt. Ihmiset supisi mun selkäni takana, ja juoru kiri heti. Mulla ei ollut kavereita, enkä löytänyt oikeita luokkia. Tulin jokaiselle tunnille myöhässä. Hyvä alku tällekin lukukaudelle.

Koulun loputtua sijaisäiti seisoi koulun porteilla odottamassa. Kävelin hänen luokseen, oikeastaan ohi. Sijaisäiti käveli perässä ja kiri sitten kiinni ennen kuin välimatka kasvoi. Mulla oli tosi outo tunne. Ihmiset yhä kyttäsi meitä. Oliko meissä jotain erikoista?
Hyppelin kolmet portaat ylös. Mahassani liiteli perhosia ihan turhaan. Mä tärisin, ihan turhaan. Miksen mä ollut älynnyt, et mulla oli koulu vaihtunut? En mä näkisi enää koskaan Henriä. En mä ollut Ossiakaan unohtanut! Enkä ketään muutakaan. Aukaisin ajatuksissani oven, ja pitelin sitä auki kauppakassia kantavalle sijaisäidilleni. Jätin kengät eteiseen ja menin omaan huoneeseeni suoraan. Paiskasin laukun sängyn alle. Istuin ikkunanlaudalle hiukset naamallani. Ne oli paksuuntuneet ja kasvaneet. Kohta ne oli jo yli navan. Mulla suututti. Mulla oli ikävä entisiä aikoja, milloin olin saanut olla Henrin kanssa. Olla Ossin kanssa. Tehdä mitä haluaa. Milloin kaikki oli hyvin, milloin mulla oli kaikki. Nyt mulla ei ollut mitään. Ei mulla ollut syytä elää. Mä olin vaan tyhjänpanttina.

Ilta saapui ja Heikki tuli himaan. Ne istui molemmat taas sohvan ääreen siemailemaan viinilasista. Se oli kai niiden tapa viettää iltaa. Itse istuin ikkunanlaudalla ja katsoin maailmaa. Oli vasta elokuu, ja lämmin iltatuuli puhalsi sisään avonaisesta ikkunasta. Se heilutteli verhoja ja mun hiuksia. Mulla pelotti mennä huomenna uudelleen siihen kouluun. Jos vain saisin kiinni ajoista, jolloin piti mennä luokkiin, ja löytää oikea luokka, olisi helpompaa. Eikä uudet kaveritkaan pahaksi olisi. Huokaisin ajat uksilleni ja vaihdoin yövaatteet päälle. Sitten istuin takaisin ikkunanlaudalle ja otin kirjan yöpöydältä kirjan. Avasin sen ja aloin lukemaan sitä, vaikka ajatukseni veivätkin mut. Silmäni vain hyppelivät rivillä, mutta alitajunnassa tajusin, mitä luin.

Yöllä heräsin moneen otteeseen. Näin unta, että olin uudessa koulussa, eikä mulla ollut yhtään kaveria. Opettajat vain haukkuivat. Oli se osin totta, tosiaan vain opettajat eivät haukkuneet. Opettajat olivat mukavia. Luokkalaiseni olivat vain tuijottaneet mua, ja kyselleet mistä tuun ja niin edes päin.

Aamulla mua heikotti. Pyysin, että saisin jäädä himaan, mutten saanut. Sijaisäiti halusi mulle hyvän pohjan tälle kaudelle, jotta saisin ysin käytyä. Joten lähdin pahan olon keran kulkemaan kouluun.
Heti koulun porteilla mua jo tuijotettiin. Mä olin kai uusi ilmiö täällä, jota pystyin tuijottamaan silmä kovana. Heikki jäi seisomaan kauemmas ja katsoi, että menin kouluun. Menin isoista ovista sisään, ja sain isoja tuijotuksia. Mä tunsin ne mun selässänikin. Menin portaat ylös ja menin luokan eteen. Seiskaluokkalaiset kyyläsivät minkä kerkesivät. Mikä kyyläys koulu tää oikein o

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   21.3.11 22:13:40

korjaus : koulu tää oikein oli?!

Lähettäjä: riina- 
Päivämäärä:   22.3.11 21:25:12

ylöös

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   22.3.11 21:34:30

TYKKKÄÄN ! (:

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   22.3.11 22:23:10

Koulun loputtua kävelin Heikin kanssa himaan. Juttelimme mukavia, ja kävimme ostamassa mulle uuden kirjan, mitä lukea. Hyppelin taas kerran portaat ylös ja aukaisin oven. Sijaisäiti oli jo ovella vastassa iloisena.
- Arvatkaa mitä! Se hoilotti ja kaappasi meidät molemmat haliin. Se antoi Heikille ison suukon ja aika kuuluvasti. Tuli vaivaantunut olo.
- No? Heikki kysyi odottavasti. Sijaisäiti piteli nauruaan ja kirkaisi sitten innostuksesta. Katsoin molempia vuorotellen.
- Oon raskaana! Se tokaisi ja purskahti nauruun, itkien samalla. Heikki häkeltyi täysin. Tuli hiljaista. Kaikki tuijotti vain toisia.
- Jutellaan, nyt heti! Kikka omaan huoneeseen, Heikki käski melko tiukkaan ääneen sävyyn. Tottelin heti, ja kipitin omaan huoneeseeni. Suljin oven hieman pamahtaen. Jäin oven taakse kuuntelemaan, mitä ne puhuivat.
- Onko se totta, Heikki tivasi.
- On on, Anja sanoi itkuisella äänellä.
- Milloin tämä asia varmistui?
- Tänään! Tuli taas hiljaista.
- Mutta.. ethän sä voi tulla raskaaksi.. Heikki mutisi. Loppu sanoista mä en edes kuulut, koska Heikki madalsi ääntään. - Tässä täytyy olla jokin virhe!
- Mutta kun ei ole! Raskaustesti näytti positiivista! tein sen kaks kertaa! Anja huudahti.
- Okei okei.. Mun täytyy sulatella tätä asiaa, Heikki kuului sanovan, sitten ovi kävi ja Heikki oli lähtenyt.

Ei mua enää mihinkään tarvittu, nyt kun Anja oli raskaana. Vaikka ne oli luulleet, että ei Anja voi tulla raskaaksi. Tai sitten tää oli joku hyvä pila. Tai huono semmoinen. Istuin ikkunanlaudalla katselemassa maailman menoa. Vaikken kyllä mitään nähnytkään. Aina samaa paskaa. Ei ikinä mitään hyvää. Kerrankin oli semmoinen olo, että kuuluin johonkin, mutta sekin taisi vain olla toive ajattelua. Mä en kuulunut mihinkään. Ehkä helvettiin, mutta sinne oli pitkä matka.

Illalla mua ei väsyttänyt yhtään. Kämpässä oli hiljaista. Heikki nukkui sohvalla, Anjakin oli mennyt jo nukkumaan. Kello oli vähän yli yhden yöllä, ja mä valvoin yhä. Mä vaan pyörin sängyssä ja mietin. Mihin mä kuuluin? Mitä mä täällä edes vielä tein? En mitään. En yksinkertaisesti mitään. Viimein mä nukahdin levottomaan uneen, koiranuneen.

Mä en olis halunnut herätä. Paska aamu. Paska päivä. Mä olin pahantuulinen, kun lähdin kouluun kulkemaan Anjan kanssa. Anja valitti pahaa oloa. Se pysähteli vähän väliä voivottelemaan, ja pikku hiljaa meillä alkoi olla kiire.
- Jatka sä vaan matkaa! Mä luotan suhun et sä meet kouluun, se huikkasi ja lähti juoksemaan kotiin päin. Selevä, ajattelin ja kävelin sitten loppumatkan yksin.
- Jäikö äippä himaan? Kysyi joku koviksen näköinen poika.
- Anja ei oo mun äiti, tokaisin takaisin ja kävelin pojan ohi.
- No mummos sitte! Poika huusi mun perään. Näytin vain keskaria, ja kuulin “uuu” jonkun lausuvan. Kävelin vain koulunovista sisään ja katosin.

Luokkahuoneessa oli kova meteli. Mä istuin viimeisessä pulpetissa ja tuijottelin ulos. Muut luokkalaiset kyyläsivät ja supisivat musta. Ei ollut uutta enää. Mä istuin ihan hiljaa ja keskityin äidinkielentehtäviin. Mä kuulin välillä sanoja “tyhmä” ja “vuoden vanhempi ku me”. Siinäpä puhukoot. Mä aloin miettiä, et millon mä pääsisin sinne omaan uraan. En varmaan koskaan tätä menoa.

Koulun jälkeen mua ei ollut kukaan odottamassa, joten lähdin kulkemaan himaan. Olin juuri ohittanut k-kaupan, minkä edustalla seisoi se aamuinen poika jengeineen.
- Eikö tullu äippä vai mikä lie mummos vastaan?
- Ei tullu ei, sanoin ja kävelin ohi. Pojat nauroivat. Mä pysähdyin ja käännyin, kävelin pojan luokse.
- Onko sulla joku vitun ongelma? Kysyin.
- Ohohhh! Tyttö osaa kiroilla!
- Osaan, ja kyllä vitussa osaan! Kivahdin. Mulle ei noin vaan vÎttuiltu.
- Ohoh, poika toisti uudelleen.
- Sä et tiedä musta, etkä mun elämästä mitään, joten pidä se pääs kii, sanoin ja löin poikaa rinnuksiin. Tämä kavahti taaksepäin. Mulkaisin vielä poikaa ja kävelin pois.
- Hullu ämmä! Se huusi mun perään, mutten mä välittänyt. Kävelin vain himaan.

“Himassa” ei ollut ketään, mitä ihmettelin suuresti. Menin omaan huoneeseeni ja pudotin sängylle laukun. Kaivoin matikankirjan esiin ja aloin tehdä tehtäviä. Vaikka mä en yleensä tehnyt läksyjä, nyt oli aika petrata, että saisin ysin käytyä.
Matikan tehtyä siirryin äidinkieleen, josta oli vain muutama tehtävä. Ovi kävi pian neljän jälkeen ja Anja tuli kotiin. Aukaisin huoneen oven, ja uskaltauduin kysymään:
- Teetkö sä ruokaa? Ku ois nälkä.
- Joo teen, pieni hetki, Anja ilmoitti ja otti kengät jalastaan nojaten eteisen ovenkarmiin.
- Juu, sanoin ja menin takaisin omaan huoneeseeni jatkamaan läksyjen tekoa. Sitten mä muistin, että mun piti kirjoittaa Kristianille sähköposti. Aukaisin uudelleen oven ja kävelin keittiöön.
- Saanko käyttää konetta? Olisi kiva jos saisin kirjoittaa veljille.
- Joo käytä vaan, Anja sanoi. Mä katosin saman tien Anjan ja Heikin makuuhuoneeseen, kirjauduin sähköpostiin ja aloin kirjoittamaan:

Hei.

Koulu ei alkanut hyvin. Mulla ei oo kavereita, ja kaikki puhuu musta pahaa. Mä en jaksais olla täällä, ja eilen paljastui, että Anja on raskaana. Vaikka sen ei pitänyt saada lasta. Mä mietin, että mitä mä täällä teen, ei ne tarvi mua “lapsekseen”. Miten teillä menee? En oo kuullu teistä mitään sitten synttäreitten. Mulla on ikävä teitä! Toivottavasti nähdään pian. Kirjoita äkkiä…

Terv. Kikka.

Sitten painoin lähetä. Sinne meni viesti, ja toivottavasti Kristian vastaisi pian. Sammutin sähköpostin ja menin keittiöön Anjan seuraksi. Se teki parhaillaan ruokaa. Ovi kävi ja Heikki tuli synkän näköisenä keittiöön. Huomasi heti että se ja Anja oli riidelleet. Ei hyvä.

Lähettäjä: riina- 
Päivämäärä:   23.3.11 18:27:04

Voih >:

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   23.3.11 21:51:23

Lukeeeko tätä enää kukaa : )

Lähettäjä: mjmu 
Päivämäärä:   23.3.11 21:54:02

no kyllä lukee = )

Lähettäjä: tsigi 
Päivämäärä:   23.3.11 21:56:55

MINÄ

Lähettäjä: qsw 
Päivämäärä:   24.3.11 00:28:40

tietty lukee! must on super kivaa ku kirjotat niin usein, vaikkei pätkät ookaan kauheen pitkii. Mut must on kivempi et niit tulee usein ja lyhyempii, ku harvoin ja vähän enemmän tekstii.
Ja sit mä mietin täs yks päivä, et mun mielest tää tarina on muuttunu vähän alusta, täst on tullu jotenki eri tyylinen, ei mitenkään huonol taval on tää hyvä vielki :) en vaa osaa oikee selittää millä tavalla erilainen..

Lähettäjä: Anna 
Päivämäärä:   24.3.11 11:24:20

lukee tai minä ainakin luen, enkä aio lopettaa enneku tarina loppuu..

Lähettäjä: '_' 
Päivämäärä:   24.3.11 14:19:06

MINÄ luen! mutta nyt ei vaan oo tullu kommentoitua mitään :D mutta aion lukea tämän tarinan loppuun asti jos nyt vaan kirjotat sitte loppuun astti :DD jatkoa nopeesti!

Lähettäjä: ---- =) 
Päivämäärä:   24.3.11 15:05:10

MINÄ LUEENN !! paras tarina tääl ==)ja todellakin aion lukea loppuun (:

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   24.3.11 15:27:27

Hienoa että lukijoita vielä löytyy :) jatkelen.. ite en oo kauheesti huomannu tarinan muuttumista, päässä ku aina tätä väsään ennenku alotan kirjoittamaaan :)

Lähettäjä: Random 
Päivämäärä:   24.3.11 15:47:56

Minäkin luen! Ja hyvä on :)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   24.3.11 19:06:40

Meni pariviikkoa. Sen aikana Heikki nukkui sohvalla. Niille oli tullut iso riita vauvasta. Heikki ei vaan voinut uskoa, että Anja oli raskaana, vaikka se oli todistettu vaikka millä. Ja sitten sijaisisä alkoi epäillä, että vauva ei edes olisi hänen. Kauhea soppa.
Mä kulin koulumatkat yksin, koska muhun luotettiin, että mä en karkaisi. Mä olin muutenkin päättänyt olla kunnolla, ettei koko ajan kaatuisi paskaa niskaan. Ja se toimi. Mulla oli paljon helpompaa, kun ei koko ajan pelännyt sitä, että joutuisin vaihtamaan kotia.

Mulla ei edelleen ollut kavereita. Kaikki kyyläsi mua yhä ja supisivat mun selän takana, mutten mä välittänyt siitä paskaakaan. Tämä sama kovis poika yhä kovisteli mulle. Se ilkkui mun perään ja kutsui mua “orvokkisilmäks”. Mitähän sekin meinasi? En välittänyt mitä musta puhuttiin, koska kukaan ei tiennyt musta mitään.

Istuin sängylläni ja katsoin avonaisesta ovesta keittiöön. Heikki istui naama norsun vitulla keittiönpöydän ääressä ja Anja siivosi keittiötä papattaen jotain tympeään äänen sävyyn.
- Kristiina! Anja huusi ja mä menin keittiöön. - Lähdetään kauppaan. Käydään myös katsomassa vauvalle tavaroita, Anja jatkoi.
- Okei, sanoin olkia kohauttaen ja samalla vilkaisin Heikkiin. Sen suupieliä nyki. Poistuin keittiöstä, hain uuden ulkoilu liivini, puin sen päälle ja laitoin kengät jalkaan. Aukaisin jo valmiiksi oven odottaen Anjaa.
- Mennään sitten, se sanoi ja hyppeli edellä portaat alas.

Kaupassa käynti sujui meiltä helposti, mutta vauvojen vaate - ja tavaraliikkeessä ei niinkään. Anjalla oli valinnan vaikeuksia. Ei osannut päättää mitä haluaa. Lopulta se päätyi pieniin vaatteisiin, mitkä sopi sekä tytölle että pojalle. Itse seisoin vieressä kärsivällisenä ihan hiljaa, jolloin Anja valitti että olin kuin Heikki kun he shoppainivat. Ymmärsin todella hyvin nyt Heikkiä, joka inhosi Anjan kanssa shoppailua.
Illalla me syötiin taas pikaruokaa kun Anja ei kyennyt tekemään ruokaa. Heikki söi nopeasti ja katosi sitten makuuhuoneen puolelle koneelle istumaan. Itse menin koulukirjojen pariin, ja keskityin ankarasti matikkaan, josta en kumminkaan tajunnut mitään.
- 20 + x = 55 - 20... luettelin. - Ei näitä voi osata! Marmatin, enkä huomannut et Heikki oli tullut oven suuhun.
- Tarvitko apua, se kysyi.
- Apu kelpaa, tuskailin. Heikki tuli viereen istumaan, ja se paljasti, että oli koulussa ollut matikkanero. Ysin luokkaa. Mulla kävi kateeksi! Vaan saimme tehtyä matikanläksyt. Kuten muutkin.

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   25.3.11 18:52:11

Jatkoo illalla:)

Lähettäjä: Anna 
Päivämäärä:   25.3.11 21:56:45

jeeij.. ♥

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   25.3.11 23:53:42

Sorry kaikki, oon niin väsyny ku meni taas niin myöhään, mut huomen aamulla jatkoa! :)

Lähettäjä: riina- 
Päivämäärä:   26.3.11 23:07:59

wäääää :3

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   27.3.11 14:01:53

jatkoo illemalla ku ei eilenkää kerenny kirjottaa -.-

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   27.3.11 22:42:23

Tuosta illasta kului pariviikkoa jälleen. Sen aikana en saanut yhtään kaveria, ja olin yhä neljän seinän sisällä. Mulla kävi aika tylsäksi ja tunsin itseni hylätyksi. Sen paremmin ei mennyt Heikilläkään tai Anjalla. Ne riiteli yhä, Heikki nukkui sohvalla. Anjalla alkoi maha kasvamaan jonkun verran, muttei siltikään näyttänyt vielä että oisi ollut raskaana. Joka ilta sain kuulla itkua ja huutoa. Naapurit valittivat.

Kävelin kouluun, ja pureva tuuli suhisi vastaan. Lehdet olivat alkaneet kellastumaan hiljalleen. Koulua oli ollut jo melkein yli kuukauden. Painava laukku vitutti mua suunnattomasti, mut pakko se oli kantaa. Kävelin koulualueen poikki ovelle, ja satuin huomaamaan tämän kovispojan lähestyvän mua.
- Mee pois, tokaisin ja aukaisin oven, mut tää poika pamautti sen kiinni. Jotkut seiskaluokkalaiset katosivat paikalta liukkaasti. Mä katsoin poikaa uhmakkaasti ja se mua. Me vaan tuijotettiin siinä toisia. Oli ihan hiljaista, sitten kello pirahti soimaan. Mä aloin jo hermostua.
- Mitä sä haluat, tokaisin isoon ääneen, niin että muutama myöhästynyt oppilas kiinnitti huomionsa.
- Mikä sä oot naisias?
- Mikä ite oot miehiäs?
- Se ei kuulu sulle.
- No sitten mikä mä oon, ei kuulu sulle, kivahdin, aukaisin oven ja kävelin käytävää pitkin luokkaan.

- Ottakaas sitten kirjat esiin, sanoi meidän maantiedon hento opettaja. Sen ääni tuskin kuului kunnolla. Otin kirjat kiltisti esiin ja aukaisin oikean aukeaman. En kerinnyt tehdä muuta, kuin että aukaista kirjat, kun luokan oveen koputettiin. Opettaja kannat kopisten meni aukaisemaan oven, ja rehtori tuli sisään.
- Hyvää huomenta, rehtori sanoi ja tuli luokan eteen.
- Kristiina Kiikku, ole hyvä ja lähde mukaani, tämä kehotti mukavalla äänen sävyllä. Laitoin kirjat hiljaa takaisin reppuun ja pujottelin ihmisten katsoessa pulpettien välistä ovelle ja seurasin rehtoria kansiaan. Rehtorin korkokenkien korot kopisi lattiaan käytävällä. Tukeva nainen piti ovea auki mullekin asti.

- Noniin, rehtori sanoi ja istui mukavasti tuoliinsa. Se viittasi muakin istumaan alas, ja istahdin mukavalle nojatuolille. Tähän voisi tottua.
- Tiedätkö miksi olet täällä?
- En, vastasin.
- Okei. Eli jutellaan nyt siitä sinun omalle uralle siirtymisestäsi, rehtori aloitti ja nielaisi.
- Okei, pistin tähän väliin.
- Niin. Olemme kaikkien opettajien kanssa sopineet, että voit suoraan tämän ensimmäisen tunnin jälkeen aloittaa omassa urassa, se on tuolla lisäsiivessä. Voin neuvoa tiesi sitten sinne.
- Okei.
- No miten muuten sinulla on mennyt koulussa? Oletko saanut kavereita? Miten koulu alkoi? Rehtori kyseli.
- Koulu menee ihan hyvin, en ole saanut kavereita, ja koulu alkoi ihan mukavasti, sanoin, vaikka valehtelinkin viimeisessä lauseessa. Koulu oli alkanut huonosti! Kuukauden ajan olin kestänyt supinaa ja paskanjauhantaa, sekä pitkiä tuijotuksia, mitkä oli kohdistettu muhun.
- No, toivottavasti saat sitten kavereita omasta urasta, rehtori hymyili. Me juttelimme hetken niitä näitä, oikeinkin mukavia, sitten se päästi mut pois ja mä istuin odottamaan sitä käytävälle, että naikkonen tulisi näyttämään mulle, missä oma uran luokka oli.

Seurasin jälleen rehtoria käytävää pitkin, portaita ja taas käytävää.
- Tässä se on, rehtori sanoi ylpeyttä äänessään. Toinen tunti oli alkamaisillaan ja mä menin luokkaan naisen perässä.
- Hyvää päivää, se sanoi ja kaappasi mut kainaloonsa.
- Tässä on teidän uusi oppilas, Kristiina, se esitteli ja mä tunsin itseni vaivaantuneeksi. Luokka istui hiljaa ja tuijotti mua. Sitten mä huomasin tän kovispojan.. Mä halusinkin nopeasti ulos tästä luokasta, vaikka mä olin kuvitellut, että mulla oli helpompi tässä luokassa!

Lähettäjä: riina- 
Päivämäärä:   27.3.11 23:34:46

noooooooooooooot )--:

Lähettäjä: '_' 
Päivämäärä:   28.3.11 16:02:40

toivottavasti se sais kuitenki kavereita :> jatkoa!

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   28.3.11 17:02:51

Nyt se rakastuu siihi kovis poikaan <3 (;;

Lähettäjä: Lasikannu 
Päivämäärä:   28.3.11 19:13:26

oooiiiiii ((:
täääo n aivan loistava tarina !
mie luin tänää melkee nää kaikki pätkät tästä ja tykkään erittäin kovasti ! :---)))
emmä mitää järkevää osaa kommentoida, ainakaan vielä D:
hyvää pätkää on ollut ja jatkoa odottelen ! (: <3

Lähettäjä: Zifyyy 
Päivämäärä:   28.3.11 19:29:33

Ihana <3 mut mikä on omauraluokka? :D

Lähettäjä: Emmapa 
Päivämäärä:   28.3.11 20:38:17

...mikä on oma ura? :D

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   28.3.11 22:45:49

Emmapa/ Oma ura on sellainen, että sinne voi mennä tekeen erikseen koulutöitä, ei niinkun ole normaali luokassa. Voi tehdä miten haluaa (opettajan valvonassa teitenkin) tehdö omaa tahtia läksyjä jne:)

Lähettäjä: Emmapa 
Päivämäärä:   29.3.11 16:34:14

aaa oisko vähä sama periaate ko jopo? :D meidä koulus semmone on mut joo

Tykkään jättemycket tästä tarinasta että jatkoa vain! :)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   29.3.11 21:44:00

Se on aikamonella erikoululla eri nimitys :)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   29.3.11 22:07:48

Me tuijotettiin toisia silmiin, ei mitenkään mieluisesti vaan vihaisesti, tai no jos edes sitäkään. Voisin sanoa ettei me toisia vihattu. Kun sain silmäni irti tästä pojasta, huomasin tällä kaulakorun, jossa luki Severi. Ahaa, pojan nimi oli siis Severi. Rehtori vielä piti jonkun puheen ja häipyi sitten. Mä jäin seisomaan luokan eteen ihan neuvottomana, kunnes luokan opettaja näytti mulle mun pulpetin.
- Mitä sulla olisi nyt?
- Matikkaa, vastasin ja istuin pulpetin ääreen. Severi katsoi kuinka otin kirjat esiin, ja aloin opettajan kanssa käymään läpi kaikkea mitä olin kerinnyt kuukauden aikana tehdä. Mä vilkaisin sitä kulmieni alta ja tämä käänsi saman tien naama punaisena kuin paloauto päänsä. Se luki kirjaa suunnilleen nenä kiinni kirjassa. Viimein opettaja, nimeltä Tiina, poistui luotani ja jätti mut tekemään matikkaa, johon en jaksanut keskittyä ollenkaan. Kumminkin sain pari sivua tehtyä, ja se riitti.

Koulun kellot pirisi tasan kolmelta, ja mä kävelin ja koulualueelta pois. Tiina päästi yleensä oppilaat aikaisin, mut mä olin joutunut jäämään sinne muiden poistuessa. Tänään mä saisin kännykän, ainakin Anja niin oli sanonut. Kävelin kauppojen ohi ja käännyin ensimmäisestä risteyksestä vasemmalle. Sitten tien yli, pieni oikopolku ja sitten suoraan ja olin melkein jo kerrostalon pihalla, missä asuin. Sitten näköpiiriini ilmestyi Severi, kahden kaverinsa kanssa. Mä yritin mennä niiden ohi, mut ne tukki mun tien.
- Mitä te haluatte? Ärähdin ja yritin mennä taas ohi, mut nämä kaksi kaveria esti sen.
- Ei me mitään haluta. Voit sä mennä ohi jos haluat, Severi sanoi tutkien muka sormiaan välinpitämättömänä.
- Menisin muuten, mut nuo sun kaks idiootti kaverias on isojen egojensa kanssa eessä, letkautin. Nämä kaksi kaveria mulkaisi mua, mut väisti sitten. Kävelin vain tylysti niiden välistä ja kuulin kuinka Severi jupisi niille ilkeään ääneen sävyyn. Siitäs sait, ajattelin ja hyppelin portaat ylös kolmanteen kerrokseen.

Kämpässä oli hiljaista, ainoastaan näppäinten näpytys kuului. Heikki tervehti mua tietokoneensa takaa iloisesti ja keskittyi sitten taas koneeseensa. Jätin takin naulakkoon ja vein laukun huoneeseeni. Sitten kävelin keittiöön suoraan jääkaapille. Anja tuli pesuhuoneesta ja oli kuin ei olisi huomannutkaan mua. Se oli ollut parin päivän ajan sellainen. Mut mä ymmärsin sen. Se oli koko raskaudensa ajan riidellyt Heikin kanssa, ja se oli taatusti raskasta.
Tekaisin itselleni nuudeleita ja istuin pöydän ääreen syömään. Anja laskosteli olohuoneessa vaatteita ja yhä kuului tietokoneen näppäinten näpytys. Oli tavallisen hiljaista, yleensä joka päivä Anja tai Heikki oli äänessä. Kai ne oli sopinut, tai ainakin toivoin niin.

Syönnin jälkeen tein läksyt reippaasti ja katselin sitten televisiosta jotain tylsää leffaa. Heikki istui yhä koneella ja Anja oli lähtenyt johonkin. Mulla alkoi pikku hiljaa ärsyttämään tämä hiljaisuus. Ja missä mun puhelin viipyi? Enkö mä saanutkaan sitä takaisin? Sitten yhtäkkiä muistin lähettämäni sähköpostin Kristianille. Jokohan se oli vastannut? Kävelin olohuoneen poikki Heikin ja Anjan makuuhuoneeseen ja kysyin:
- Saanko käydä lukemassa sähköpostin? Heikki nosti katseensa näytöstä ja vastasi “toki”. Istuin koneelle ja menin nettiin, ja kirjauduin sähköpostiin. Ilahduin kun näin viestin Kristianilta.

Moi Kikka!

Oli kiva saada viimeinkin sähköpostia sulta! J Meillä menee Eelielin kanssa hyvin, mutta raha on vain loppu.. Tehdään kyllä molemmat ahkerasti töitä, ja isäkin antaa ihan sopivasti rahaa, mutta laskuja tulee ja menee. Mut kyllä me pärjätään. Miten sulla siellä nyt menee? Toivottavasti hyvin. Me toivotaan että sä pärjäät siellä ja sulla on kaikki hyvin. Ja mitä siihen “äitisi” raskauteen tulee, oletko onnellinen, että saat sisarpuolen..? Noh, koita pärjäillä ja voi hyvin.

T. Kristian ja Eeliel

Ps. Me yritetään järkätä asioita niin, että voisimme alkaa nähdä säännöllisesti, vaikka onhan sulla myös niitä kotilomiakin!

Luin viestin moneen otteeseen. Painoin kohtaa “vastaa” ja aloin kirjoittamaan:

Kyllä mä pärjään. Mulla menee ihan hyvin, koulu sujuu hyvin, mut ei edelleenkään oo kavereita ja kaikki halveksuu mua. Ja sitten on tämä kovispoika, mikä aina kovistelee mua, tai no ainakin yrittää. Mut mä en anna sille koskaan periksi, joten eiköhän se piakkoin lopeta. Kyllä mä oon iloinen, että saan sisarpuolen, mut kyllä se jännittääkin. Anja ja Heikki nyt on vaan riidoissa.. Heikki vissiin luulee ettei lapsi ole edes hänen, ja sitten on vielä sekin, että Anja ei voi tulla raskaaksi.. Tai siis niin luultiin. Mut koittakaa kerätä rahaa ja pärjätkää tekin!

- Kikka

Sitten painoin lähetä, ja viesti lähti. Suljin sähköpostin ja lähdin koneelta. Kävin nappaamassa omenan keittiöstä ja menin mussuttamaan sitä huoneeseeni ikkunan laudalle. Huomasin Severin kiusaavan jotain pikkupoikaa puistossa. Mun olis tehnyt mieli marssia alas, ja antaa pojalle opetus, mut en mä voinut, joten jäin siihen savuamaan. Mulla niin pisti vihaksi tuo Severi. Mitähän pahaa sille oltiin tehty, kun se kosti kaikille?

Lähettäjä: Random 
Päivämäärä:   30.3.11 13:18:47

Voi, mikä sitä Severiä mättää? :O Jatkoa pian :)

Lähettäjä: Lasikannu 
Päivämäärä:   30.3.11 13:38:14

Niimpä, Severin taustoja olisi mukava saada tietää lisää ((:

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   30.3.11 21:23:18

Totatota.. onks mult jääny jotain lukematta, et kuka HELVETTí on severi ?!?! xDD

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   30.3.11 21:33:40

Jau/ tuo Severi on se kovispoika! Olen saattanut kirjoittaa tästä severistä melko huonosti, mut seuraavissa pätkissä on kumminhin jotain tietoa severistähi! :)

Lähettäjä: jau 
Päivämäärä:   31.3.11 16:59:50

aijaaa :D kiitos infosta xD en oo näköjää ihan keskittyny lukee :P

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   31.3.11 21:09:21

hehe :) katotaan kerkeänkö tänään kirjoittamaan.. :)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   1.4.11 23:01:27

En varmaan tänäänkään enää jaksa kirjoitella, niin että jatkan huomenna sitten :)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   2.4.11 22:46:08

Nahkatakkinen poika katsoi ylös ikkunaan ja näki vilahdukselta Kikan, joka kääntyi hiukset heilahtaen ikkunasta pois. Severi pisti kätensä taskuun ja painoi katseensa maahan. Hän huomasi että poika, jota oli äsken kiusannut, juoksi karkuun kahta hänen kaveriaan, jotka jahtasivat viatonta poikaa.
- Jätkät, lopettakaa! Severi huusi ja pojat lakkasivat saman tien jahtaamisen. Poika pötki pakoon minkä kintuistaan pääsi. - Lähetään, Severi kehotti ja johti kaverinsa pois puistosta. Matkalla Severi mietti Kikkaa. Eikö hän voinut tosiaan muuten kerjätä hänen huomiotaan kuin kiusaamalla? Oli pakko olla jokin keino.. Tuossa tytössä vain oli sitä jotain, mikä sai Severin kiinnostumaan. Jotain… sanoinkuvaamatonta. Kikka oli sekä rohkea että hyvännäköinen. Kunpa saisin vain hänen huomiotaan jotenkin toisella tavalla, Severi ajatteli ja painoi katseensa maahan. Poika huokaisi ja sai kahden kaverinsa katseet niskaansa, muttei hän välittänyt.

Mä kuuntelin Heikin valitusta Anjalle: Heikki valitti selkäänsä, joka oli tullut kipeäksi nukuttuaan monta viikkoa sohvalla.
- No tule mun viereen nukkumaan, Anja kehotti ystävällisesti, mutta Heikki vain mulkaisi tätä. Anja puisteli päätään surullisen näköisenä. Näytti ihan kuin hän olisi purskahtamaisillaan itkuun, enkä ihmettelyt miksi. Ei tää ollut helppoa kellekään. Tätä kun oli jatkunut jo monta viikkoa. Huokaisin syvään ja suljin huoneeni oven. Istuin ikkunanlaudalle, ja huomasin puiston olevan tyhjä. Severi oli lähtenyt kahden kaverinsa kanssa. Vaan eipä se mua haitannut. Aukaisin uudestaan huoneeni oven ja menin sohvalle istumaan ja aloin lukemaan seiskalehteä, vaikken voinutkaan siihen keskittyä kunnolla Anjan ja Heikin tappelulta.

Iltaan mennessä mun mitta oli jo täysi. Mä en jaksanut enää yksinkertaisesti kuunnella niiden tappelua. Mä istuin omassa huoneessani sängylläni ja yritin keskittyä kirjaan. Yhtäkkiä kuului kauhea pamahdus ja valitusta. Syöksyin huoneestani hädissäni ulos ja huomasin Anjan istuvan keittiönlattialla pää sylissään ja nojaten keittiönkaappeihin. Mä menin sen luokse ja huomasin Heikin istuvan keittiönpöydän ääressä katsoen ulos. Anja itki niin että sen silmät vuosi kuin vesiputoukset. Mä istuin sen viereen ja silitin sen selkää. Heikki katsoi parhaaksi lähteä, ja ei aikaakaan kun hän oli poistunut kämpästä. Anja kurottautui ottamaan paperia ja pyyhki kyyneleensä. Mitään sanomatta hän nousi ylös ja meni makuuhuoneeseensa. Mä kävin sammuttamassa television ja pesemässä hampaat, sitten itsekin menin nukkumaan, tai no oikeastaan lukemaan kirjaa kun viimeinkin oli siihen mahdollisuus.

Aamulla en olisi jaksanut lähteä kouluun, mut keräsin itseni kasaan ja läksin koulua kohti. Severi seisoi jälleen kaupan nurkalla vetämässä tupakkia. Itse en ollut polttanut moneen kuukauteen. Severi katsoi mua outo katse silmissään, kun kävelin tämän ohitse. Kävelin koulun porteista sisään ja menin suoraan rakennukseen, missä oma ura oli. Tiina tuli aukaisemaan luokanoven ja oppilaat meni sisään, paitsi Severi. Istuin omalle paikalle nurkkaan ja otin kirjat esiin. Aukaisin oikean sivun äidinkielenkirjasta ja Tiina opasti miten tehtäviä tehdään. Väsyneenä aloin tekemään, mutta ajatukseni harhailivat siellä sun täällä niin en oikeen voinut keskittyä.

Toisella tunnilla Severikin oli, ja tämä kyyläsi ihan kunnolla, enkä voinut vieläkään keskittyä mihinkään. Ruokatunnilla istuin jälleen kerran yksin pöydässä muiden nauraessa ja pitäessä hauskaa. Mä kaipasin noita aikoja, kun itelläkin oli kavereita. Yhtäkkiä Severi pelmahti mun eteen ja istui vastapäätä.
- Mitä sä siinä teet, ärähdin.
- Syön, Severi vastasi.
- Jaha, sanoin ja nousin seisomaan. Laitoin penkin pöydän alle telineeseen ja Severi katsoi kuinka vein astiat pois ja kävelin ruokalasta ulos. Mitähän tuokin halusi?

Koulun jälkeen Severi seurasi mua kuin hai laivaa. Kävelin mahdollisimman nopeasti kerrostalojen pihaan. Severi seurasi mua puistoon asti, ja jäi seisomaan sinne kun mä hyppelin portaat ylös ja kämpille. Ketään ei ollut himassa. Anja oli varmaan asioillaan ja Heikistä ei sitten ollutkaan mitään tietoa. Vein laukun huoneeseeni ja kävelin sitten jääkaapille, joka oli harmikseni tyhjä. Maha kurni kuin viimeistä päivää. Koulussakaan ollut saanu syödä rauhassa. Menin ärtyneenä huoneeseeni ja läsähdin sängylleni mahalleen. Suljin silmäni ja ajatukseni harhailivat minne sattuu taas. Sitten taisin nukahtaa, tai muuten vain vintti pimeni.

Severi istui kiikussa siinä toivossa, että näkisi Kikan. Hän oli yrittänyt tehdä tuttavuutta hyvällä tavalla, mutta tiesi, ettei Kikka lämpeäisi huonon ensivaikutelman takia. Miksi hän oli niin pöljä, että aloitti tän kaiken kiusaamalla? Miksi hän ylipäätänsä kiusasi ketään, vaikka ei ollut mitään syytä? Kai se johtui siitä että hänet oli leimattu seiskaluokalta asti koviksesi. Sekin varmaan johtui siitä kun hänellä oli kulmakoru, korvakoru, nahkatakki ja muita semmosia kapistuksia, jotka tekivät hänestä kovan. Kuinka moni edes tunsi hänet kunnolla? Hän saattoi olla kova ulkoa, mutta lempeä sisältä. Mutta sitä hän ei voisi myöntää koskaan kenellekään, sittenhän hänelle nauraisi jopa naurismaan aidatkin! Poika vilkaisi vielä viimeisen kerran ikkunaan, mutta kun ei nähnyt ketään, hän lähti.

Lähettäjä: qsw 
Päivämäärä:   2.4.11 23:26:01

"Severi katsoi kuinka otin kirjat esiin, ja aloin opettajan kanssa käymään läpi kaikkea mitä olin kerinnyt kuukauden aikana tehdä. Mä vilkaisin sitä kulmieni alta ja tämä käänsi saman tien naama punaisena kuin paloauto päänsä."

oooi <3 toi oli just ihana kohta, ku Severi onkin vaan oikeesti vähä ujo <3 ja sit tos vikas pätkäs ku se on muuutenki tollane. tykkään kuitenki silti viel enemmän henristä, toivottavasti siitäki kuuluu jotain, mut kaikki aikanaan :)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   2.4.11 23:34:38

qsw/ en toki ole unohtanut näitä vanhoja henkilöitä:)

Lähettäjä: Random 
Päivämäärä:   3.4.11 09:02:56

Joo, mäkin haluun kuulla Henristä <3 Mut hyvä pätkä! Jatka pian :)

Lähettäjä: qsw 
Päivämäärä:   3.4.11 12:16:45

Estrella/ en sitä epäilekkään. viittasin tossa kommentin lopussa vaan siihen, että eihän kikka ole oikein voinutkaan henriä tai ketään muutakaan nähdä kun saa liikkua vaan kouluun ja takaisin kotiin, eli kaikki aikanaan :)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   3.4.11 14:02:19

qsw/ okei käsitin sitten väärin:) mutta en oo oikeen suunnittelu nyt lähiaikoina kauhean pitkälle tätä tarinaa niinku aikasemmin oon teheny, on nimenomaan kauhia ressi päällä koulusta ja vähän kaikesta, mut sen ohella kirjottelen tätähi :)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   4.4.11 20:50:37

huomenna jatkoa, ellei sitten jo tänä iltana:)

Lähettäjä: entti 
Päivämäärä:   5.4.11 11:20:55

Kyllä kannatti alkaa lukemaan, alotin just pari päivää sitten ekasta topicista ja nyt on kaikki luettu tähän asti. Tajuttoman koukuttavaa tekstiä ja juoni aivan erinomainen! :)
Toivottavasti Kikalle ja Severille tulisi jotain säpinää vaikka toki Henristäkin olisi kiva kuulla jotain :)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   5.4.11 22:11:54

En huomannutkaa, miten aika oli mennyt. Oli jo lokakuun loppu, ja muutama sentti lunta oli jo satanut maahan. Meillä meni hyvin, lukuun ottamatta sitä, että Heikki ei asunut enää kotona, vaan punkkasi kaverinsa luona ja oli halunnut eroa Anjasta. Anja oli ihan murtunut, eikä jaksanut tehdä ruokaa meille taikka siivota. Koulun ohella mä tein ruoan ja siivosin, kävin kaupassa ja hoidin muitakin asioita, paitsi että en maksanut laskuja tai tehnyt sellaisia asioita. Anja teki sen homman, vaikka se näytti melko vaivalloiselta. Pikkuhiljaa Anjan maha kasvoi yhä enemmän.

Pikku hiljaa mä aloin huomata, ettei Anja ole ihan kunnossa. Se itki joka päivä ja huusi kuin kolli pimeällä kujalla. Se ei liikkunut sängystä yhtään mihinkään ja passautti vain mua tekemään kaiken. Oli marraskuun ensimmäinen viikko, ja mä aloin pikku hiljaa kyllästyä tähän: mä passitin Anjan psykiatrille. Sijaisäiti pisti ensin vastaan, mutta kun sanoin sille, että en voi yksin enää jatkaa näin, ja mä tarvitsisin kerrankin “äidin”, se sai Anjan liikkumaan ja viimeinkin tämä myöntyi menemään psykiatrille.

Istuin koulunkäytävällä ja mietin ankarasti asioita. Severi istui mua vastapäätä käytävällä ja näpläsi kännykkäänsä ahkeraan. Välillä se vilkuili mua ovela katse silmissään. Sitten Tiina käveli käytävää pitkin ja aukaisi meille luokanoven. Luikin äkkiä luokkaan ja omalle paikalle.
- Pidetään nyt sellainen yhteinen tunti. Päätetään, että mihin lähdetään sitten yhdessä luokkaretkelle, Tiina ilmoitti ja seurauksena oli mutinaa. Severi vilkaisi mua taas ja iski silmää. Häkellyin täysin! Menin sanattomaksi…

En kuullut puoliakaan mitä Tiina sano, taikka koko luokka. Olin ihan pihalla päätöksistä, että mitä tehdään tai minne mennään sitten keväällä luokkaretkelle. Olin ihan ajatuksissani, kunnes työnsin ne taka-alalle ja yritin keskittyä kuuntelemaan edes jotain. Mut ajatukseni vain harhailivat Anjassa ja Severissä.

Koulun jälkeen kävin vauhtimutkan kaupassa ja menin sitten kämpille. En odottanut siellä olevan ruokaa, tai kämppä siistinä, mutta kun astuin ovesta sisään, haistoin ruuan tuoksun ja Anja siivosi parhaimmillaan energisen näköisenä.
- Vau! Mitä sulle on tapahtunut? Kysyin.
Anja nauroi ensimmäistä kertaa viikkoihin. - Ólin unohtanut kuinka ihanaa tämä onkaan, se naureskeli ja sammutti imurin. Se meni hellan ääreen ja sekoitti ruokaa. Asiat taisi olla mallillaan, taas, tai ainakin niin luulin.

Iltaan mennessä Anja oli siivonnut koko kämpän. Ja iltaan mennessä tämän hyvätuulisuus oli mennyt, ja tilalle tuli taas itkukohtaukset. Mä yritin rauhoitella sitä tavalla tai toisella, mutta tuloksetta. Viimein se mutisi jotain “jätä mut rauhaan” ja niin mä lähdin omaan huoneeseeni ja keskityin tekemään läksyjä., joita oli iso kasa.

Seuraavana aamuna huomasin, että olin nukkunut pommiin. Se kai johtui siitä, että valvoin myöhään yöllä, kun ei uni tullut. Olin ajatellut asioita taas. Nousin nopeasti ylös ja puin vaatteet päälle, meikkasin ja löin hiukset kiinni. Ne harotti joka suuntaan, muttei nyt ollut aikaa laittaa niitä paremmin. Keräsin kirjat laukkuun ja muut romppeet, ja laitoin ulkovaatteet päälle. Sitten juoksin sellaista kyytiä portaat alas ja kouluun.

Kello oli vähän yli puolen 11, kun saavuin luokan eteen ja koputin oveen. Tiina tuli aukaisemaan.
- Anteeksi myöhästyminen, sanoin ja luikkiin omalle paikalle. Huomasin Severin paikan olevan tyhjä, mutta sitä tajuamatta otin kirjat esiin ja Tiinan neuvomana aloin tehdä tehtäviä.

- Menkää syömään, Tiina ilmoitti. Kirsti niminen tyttö aukaisi oven ja muu porukka meni sen perässä kohti ruokalaa. Mä seurasin perässä, ja huomasin sitten Severin nojaavan seinään. Se oli yksin.
- Voinko tulla sun kanssa syömään, se kysyi kun kävelin ohi. Mä pysähdyin siihen paikkaan ja toljotin vaan poikaa. Mitä mä menettäisin, jos söisin sen kanssa? En kai mitään. Me ei vaan tultu juttuun, tai sitten mä vaan olin niin itsepäinen, etten halunnut edes sietää koko jätkää. Kai se johtui huonosta alusta?

Lähettäjä: qsw 
Päivämäärä:   6.4.11 00:59:14

ää jatkoo!!

Lähettäjä: Random 
Päivämäärä:   6.4.11 13:13:31

Jatkoa :)

Lähettäjä: entti 
Päivämäärä:   6.4.11 13:32:51

awwww severi on ihana <3

Lähettäjä: riina-(eikirj.) 
Päivämäärä:   6.4.11 16:39:23

ääääääääääääääw, jatkoa !

Lähettäjä: Lasikannu 
Päivämäärä:   6.4.11 17:05:09

omnamnam lisää jatkoooo ((:
severi on suloinn :)))

Lähettäjä: estrella 
Päivämäärä:   7.4.11 16:18:35

jatkan tässä kuhan tuo oma kone toimis -.-

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   7.4.11 19:25:52

Me syötiin hiljaisuudessa. Kumpikaan ei sanonut mitään, mutta Severi aina välillä katsoi mua kulmiensa takaa. Mä olin jo syönyt, mut jäin istumaan paikoilleni. Mä odotin että Severikin oli syönyt. Mä mietin, oliko sillä mitään merkitystä, kun eihän me edes oltu kavereita.

Syönnin jälkeen me mentiin samaa matkaa luokkaan. Severin kaksi kaveria, Juha ja Santtu seurasivat meitä ja supisivat meidän takana. Severi jäi niiden kanssa käytävällä seisomaan ku mä menin luokkaan ja juttelin opettajan kanssa. Välillä mä kuulin käytävältä naurua ja Severin ärähdyksen tyyliin "pää umpeen". Oletin, että kyse oli taas musta.

Viimein tunti alkoi, ja mä aloin tekemään tylsää enkkua. En oikeen jaksanut keskittyä ja Tiinakin huomasi sen. Se määräsi mut käytävälle istumaan ja miettimään, kuten sillä oli tapana tehdä, jos joku ei keskittynyt tehtäviin. Mä poistuin luokasta ja istuin käytävälle hengähtämään. Ovi aukesi kesken ajatuksieni ja Severi tuli käytävälle mun seuraksi. Se istui mun viereen ja katsoi mua.
- No? Kysyin vittumaisuutta äänessäni.
- Tutustuttaisiinko, se kysyi huvittuneena, välittämättä äänen sävystäni. Mä mietin ankarasti, ja se varmaan näkyi.
- Okei, myönnetään, meillä oli huono alku. Mun ei olisi pitäny aukoo sulle päätä, se sanoi ja punastui.
- Ei olisikaan, vastasin. Severi katsoi mua outo katse silmissään, enkä mä osannut lukea poikaa. Me istuttiin taas ihan hiljaa, ja kello tikitti meidän yläpuolella.
- Eikö...
- Okei, aloitetaan alusta, ehdotin keskeyttäen Severin. Severi yllättyi ja sen näki sen silmistä.
- Oikeesti?
- No joojoo, naurahdin. Severi pukkasi mua kylkeen kuin vanhaa kaveria.

Koulun jälkeen me käveltiin Severin kanssa kahdestaan koulusta pois. Juha ja Santtu käveli meidän perässä maristen jostain. Severi puhui mulle koko ajan, ja kyseli mistä oon kotoisin ja muuta henkilökohtaista.
- Aikanaan, vastasin ja kävelin puiston poikki kerrostalon pihalle.
- Okei, Severi sanoi epäröiden ja hyvästeli sitten mut ja mä sen. Hyppelin pieni hymynkaare naamallani portaa ylös kolmanteen kerrokseen ja aukaisin oven. Anja oli vastassa ja näytti iloiselta.
- Hei! se tervehti ja otti kädestä kiinni. Anja talutti mut olohuoneeseen ja esitteli vauvan vaatteita, jotka oli ostanut kaupasta.
- Hienoja, vastasin ja sain Anjan hymyilemään. Sitten vein laukun ja vaatteet huoneeseeni ja menin keittiöön syömään.

Kun katsoin ikkunasta ulos, huomasin satavan lunta. Kohta olisi paljon lunta maassa. Anja hääräsi keittiössä jotain viheltäen. Kaippa se oli vihdoinkin päässyt ylös sieltä pohjalta. Mä en ollut nähnyt Heikkiä pitkiin aikoihin, ja itse asiassa mulla oli ikävä sen neuvoja kotiläksyissä.
- Meidän pitää jutella, Anja sanoi yhtäkkiä. Mä katsoin sitä kysymysmerkkinä.
- Ei mitään vakavaa, Anja sanoi häthätää. - Älä huolestu.
- Okei, sanoin ja katsoin kuinka Anja istuutui viereeni.

- Okei. Saat kännykän takaisin, Anja aloitti. - Ja me ollaan puhuttu sossujen kanssa susta lähi aikoina aika paljon. Meille on tärkeää, että se viihdyt ja oot onnellinen. Joten, me päätettiin että sä saat liikkua vapaasti täällä nyt, mutta sovitaan kotiin tuloaikoista ja muista sellaisista sitten. Ja ykskään rike sulta, sulta lähtee kaikki, Anja sanoi.
- Mistä hyvästä mä nämä saan, kysyin ihmeissäni.
- Sä oot ollu kunnolla ja muutenkin. Sitten Anja kaivoi puhelimeni esiin ja antoi simkortin. Mä asensin ne heti paikoilleen ja kiitin. Juttelimme Anjan kanssa vielä hetkisen ja sitten mä poistuin huoneeseeni. Oli aika soittaa Kristianille.

Mä kirjotin tän nyt ilman sitä kirjotusjuttua, joten saattaa olla kirjotusvirheitä. Mulla ei oma kone toimi nii piti sitten näin tämä kirjoittaa:(

Lähettäjä: entti 
Päivämäärä:   7.4.11 19:55:41

vouuu <3_<3

Lähettäjä: Random 
Päivämäärä:   7.4.11 20:08:39

Voi <3 Kirjoita jotain Henristäkin =)

Lähettäjä: Estrella 
Päivämäärä:   8.4.11 14:21:36

.. Tähän numeroon, ei juuri nyt saada yhteyttä

Mä aloin olla jo ymmälläni. Aina kun yritin soittaa Kristianille, tuli tuo. Viimein mä luovutin ja yritin soittaa Eelielle. Se hälyytti kauan, muttei kukaan vastannut. Missähän veljet oli, oliko niillä kaikki hyvin? Kysymykset täytti mun pään, enkä saanut niihin vastausta, mikä ärsytti suunnattomasti.

Illlalla, kymmenen aikaan, mä istuin ikkunanlaudalla ja katsoin pimeään. Katuvalot ainoastaan valaisivat maailmaa ja lunta sateli hiljalleen taivaalta. Muutama lenkkeilijä juoksi puiston poikki koirineen. Sitten mä huomasin hahmon, joka nojaili puuta vasten. Tulipää vain näkyi tupakista. Mä arvasin, että se oli Severi. Mä olin pistänyt merkille, että vaikka se ei asunut tässä lähistöllä, silti se notkuili meidän nurkilla tuijottamassa mun huoneen ikkunaan. Olikohan tästä kehittynyt pojalle pakkomielle? Sitä sopi vain arvailla.

Aamulla Severi odotti mua alhaalla ilman sopimusta. Sateli vielä lunta ja pikku hiljaa alkoi maakin jäädä lumen alle. Me käveltiin hiljaisuudessa puiston poikki ja käännyttiin tielle, joka johti kouluun. Severi iski tupakin suuhunsa ja sytytti sen.
- Jätä jämät, sanoin ja aloin miettimään, oliko se viisasta. Moneen kuukauteen en ollut polttanut, ja mitäköhän Anjakin ajattelisi, jos saisi tietää mun polttaneen.

Mä poltin jämät ja mulle tuli outo olo. Johtui varmaan siitä, kun en ollut polttanut pitkiin aikoihin. Me käveltiin koulunporteista sisään ja suunnistettiin pääovista siipeen, missä meidän luokka oli. Me ei oltu puhuttu mitään. Mua alkoi jo pikku hiljaa ärsyttää tää meidän hiljaisuus, mutta kun me astuttiin luokkaan, Severi katosi Kirstin ja näiden seuraan. Itse menin omalle paikalleni ja kaivoin kirjat esiin.

Koulun jälkeen kävelin yksin himaan. Severillä jatkui koulu, kun mulla loppui. Mä mietin, kuinka tylsä mun arki oli. Kouluun, koulussa päivä, koulusta himaan.. ja sitä rataa. Mä aloin kaivata jo mun entistä elämää, missä oli säpinää.. Mut mä en tiennytkään, mitä mulla oli edessä..

Kaukana Kikasta, kiharapäinen poika istui kallioilla ja mietti entisiä aikoja, jolloin hänellä oli se tärkeä ihminen vierellä. Henri ei ollut kuullut pitkiin aikoihin mitään elämänsä ihmisestä, Kikasta. Ja se sapetti poikaa todella paljon. Hän kaipasi niin paljon tätä tyttöä, että olisi voinut uhrata vaikka elämänsä jos saisi edes tietää, missä tyttö menee. Henri toivoi, että Kikka ei olisi unohtanut tätä. Kylmyys iski Henriin kuin kavala tauti. Henri ei välittänyt, vaan kaipasi Kikan perään. Vieläkö Kikka muisti Henrin.. Miksei tämä ollut pitänyt häneen yhteyttä.. Jos tämä oli sittenkin unohtanut hänet.. Henri pelkäsi pahinta. Mutta sitten hänelle tuli kysymys; miksei hän ollut pitänyt Kikkaan yhteyttä? Henri nousi seisomaan ja hyppeli kalliolta pois. Hän juoksi kotiin asti ja pysähtyi ovelle hengähtämään. Hänen oli pakko saada tietää, missä Kikka oli tällä hetkellä.

Lähettäjä: Ann 
Päivämäärä:   8.4.11 22:30:13

Oikeen kiva pätkä ja Henriki on taas mukana kuvioissa. Harmi vaan et oon alkanu tykätä tosta Severistä tosi paljon :D Jatkoa pikasesti.

Lähettäjä: qsw 
Päivämäärä:   8.4.11 23:14:25

Henri ♥

Lähettäjä: riina-(eikirj.) 
Päivämäärä:   9.4.11 20:44:21

aaaaaaaaaaaaaaaaaw ♥