|
Lähettäjä: Estrella
Päivämäärä: 13.2.11 14:12:03
Sekin asia meni haaveiluksi. Vierähti kaks ja puoli päivää, kun en kuullut Eetusta mitään. Mä vaan olin sisällä vaikka ulkona oli hieno ilma. Pari kertaa kävin kylläkin ulkona, auttamassa Helyä hevosten kanssa. Mulla oli kaipuu takaisin kaupunkiin, veljieni luokse. Rannalle, satamaan. Kaipasin sitä koko hemmetin paikkaa! Suljin hetkeksi silmäni ja ajatukseni. Makasin vain hiljaisuudessa sängyssä, kunnes oveen koputettiin.
- Eetu täällä, saakos tulla? Pompahdin heti ylös. Eetu tuli sisään ja mä näytin varmaan pöllästyneeltä.
- Ootsä vasta herännyt, se kysyi.
- En, miten niin?
- Näytät siltä, se tokaisi ja istui mun viereen. Me katsottiin toisia pienen hetken, sitten se suuteli mua. Mun sydän hyppi muutaman kerran liikaa. Mä tunsin vapisevani ja mulla oli yhtäkkiä kuuma. Mun ajatukset sekosi päässä; taisin olla tulossa hulluksi yhden suudelman takia.
Kun Eetu oli päästänyt irti, se syöksähti ikkunan ääreen ja mä jäin istumaan sängylle. Purin huulta ja mun sisällä myllersi. Mä en osannut sanoin kuvailla mun tunnetta, mut mä tiesin mitä mä tunsin. Mä olin ihastumassa Eetuun, ja salaa toivoin että se olisi molemmin puolista.
- Sori, Eetu sanoi hiljaa, hyvä että kuulin sen.
- Ei se mitään, sanoin ja kävelin pojan viereen. Yhdessä me katsottiin kuinka Hely otti Lyydin kiinni ja lähti taluttamaan sitä. Sulo seurasi irrallaan perässä. Eetu oli jotenkin vaivaantuneen oloinen, ihanku meidän pususssa olisi ollut jotain väärää.. Olikohan sillä joku toinen? Mitä jos se seurusteli, enkä mä tiennyt? En ollut isältäkään saanut mitään tietoja Eetusta, se oli käskenyt mun kysyä siltä itse.
- Eetu.. Oliko meidän pusussa jotain väärää? Kysyin. Mun äänessä oli pilkahdus epävarmuutta. Ja mun ääni tärisi.
- No.. Ei kai, poika vastasi ja katsoi mua. Sen katse porautui mun läpi ja ihanku se olisi nähnyt mun sisäisemmätkin ajatukset.
- Tää tuli vaan niin äkkiä.. tai siis mä tarkotan että me edetään nopeasti, se jatkoi. Nyökyttelin päätäni muka ymmärtäväisesti, mutten mä oikeesti ymmärtänyt, koska itse Eetu oli mua suudellut, enkä mä nähnyt siinä mitään nopeaa, vaikka se kyllä me edettiin aika nopeasti. Ei me oltu tunnettu kuin kohta melkein viikon!
Kun Eetu oli lähtenyt, mun huoneeseen laskeutui hiljaisuus. Mun sisällä myllersi yhä, enkä mä saanut mitää aikaiseksi. En mä ollut tälläistä tuntenut Ossin tai Henrin kanssa. Mä en tiennyt mitä tää oli, mutta mä toivoin, että mä olisin saanut jotain selkoa itsestäni ja Eetusta. Mut se tuntui jotenkin toivottamalta, koska mä en osannut puhua Eetulle, eikä se mulle. Ei me osattu kertoo itsestämme mitään, me kai odotettiin oma-aloitteisuutta toisiltamme. Mä en tiennyt yhtään mitää, mä taisin olla pahemman kerran sekaisin..
Kun mä katsoin kalenteriin, huomasin että kohta olisi jo elokuu, ja koulut alkaisi. Enää kokonainen viikko ja pari päivää päälle, kun mä lähtisin takaisin kaupunkiin. Mun piti äkkiä ottaa selkoa musta ja Eetusta. Jos meistä ei tulisi mitään, sitten ei tulisi. Niin helppoa se oli, mutta sydän sanoi toista. Järki sanoi, että välimatka olisi pitkä, ja suhde epätoivoinen, mutta sydän sanoi, että kyllä se onnistuu, jos rakastaa toista, luottaa toiseen ja pitää toisesta kiinni. Istuin sängylläni pukemassa sukkia jalkaani. Isä oli juuri käynyt kutsumassa aamupalalle. Kun olin pukenut, hyppelin portaat alas ja keittiöön. Keittiössä tuoksui puuro, kahvi ja tee.
- Kahvia vai teetä, Hely kysyi ja asetti mun eteen mukin.
- Kahvia, sanoin ja hieraisin silmiäni. Niitä kutitti inhottavasti, ja ne punoitti.
- Allergiaa, Hely sanoi kun kerroin vaivastani. Nyökkäsin vain ja join kahvini loppuun. Nousin pöydästä syötyäni puuron ja leivän. “Tukeva aamiainen auttaa jaksamaan,” Hely oli sanonut ensimmäisenä aamuna. Kiitin vielä ja päätin mennä ulos, koska oli todella hyvä ilma.
Mikki juoksi saman tien mun luokse kun astuin ulko-ovesta ulos. Se seurasi mua kuin hai laivaa tielle. Lähdin kävelemään soratietä pitkin kylälle päin. Tästä ei ollut pitkä matka kylälle. Mikki hyppeli ojassa onnensa kukkuloilla. Välillä se syöksähteli mun jalkoihin ja oli kaataa mut.
- Rauhoitu! Nauroin. Mikki läähätti juostessaan mun perässä. Muutaman mutkan ja pitkän suoran jälkeen näkyviin tuli kylä. Rahat kilisi mun hupparin taskussa kun kävelin reippaasti. Saavuin pian kyläkaupan eteen ja käskin Mikkiä odottamaan mua ulkona. Se istahti kukkapenkin viereen varjoon ja katsoi mua. Kävelin viileään kauppaan ja kassalla istuva mies morjensti iloisesti mua.
- Siekö oot se Helyn kihlatun tyttö? Se kysyi ja käveli kassan takaa mun luokse.
- Kyllä, vastasin ja katselin jäätelöjä.
- Mikki näyttää tulleen sisälle, ukko naureskeli.
- Eikä! Mikki, heti ulos! Ukko vain naureskeli ja meni Mikin luokse.
- Mikki käy täällä useasti! Se vaan tulee sisälle kun se tietää että se saa täältä jotain hyvää, ukko kertoi.
- Ahaa, sanoin ja valitsin jäätelön. Ukko tarjosi Mikille makkaraa ja kiitollisena koira hävisi kaupasta. Maksoin jäätelön ja menin Mikin perässä ulos. Aurinko oli mennyt pilveen, mutta kun istuin tuolille syömään jäätelöäni, se tuli takaisin näkyviin. Yhtäkkiä joku esti auringon seisomalla sen eteen.
- Sie oot joku uus?
- Oon, sanoin ja siristin silmiäni nähdäkseni ihmisen. Tummat hiukset, ruskeat nappi silmät ja ihan ookoon näköinen jätkä.
- Mistä sie tuut?
- Kaupungista.
- Aijaa. Mikä siut tänne tuo?
- Isän mukana tulin.
- Ai se Helyn kihlattu?
- Se, vastasin ja katsoin kuinka tämä jätkä istui viereeni. Se taputteli Mikkiä tottuneen oloisesti.
- Mie oon Augusti, sano vaan Aukaks, jätkä sanoi.
- Kikka, sanoin lyhyesti. Mulla oli jotenkin vaivaantunut olo.
- Mun pitää varmaan mennä, sanoin ja nousin seisomaan.
- Älähä kiirehi! Mie ajattelin että lähtisit miun kaa kahville, Aukka sanoi. Sen äänessä kuului itsevarmuus.
- No voinkait mä hetkeks, vastasin pienen hiljaisuuden ja miettimisen jälkeen. Me käveltiin toiselle puolelle tietä ja kuppilan sisään. Mikki lähti juoksemaan kotiin päin, ja mä luotin että se löysikin sinne.
|