|
Lähettäjä: Estrella
Päivämäärä: 11.1.11 21:48:30
Mulla oli pää täynnä tyhjää kun astelin hoiperrellen viimeiset portaat alas. Otin seinästä tukea, koska tuntui että saattaisin pyörtyä hetkellä millä hyvänsä. Kun mä kuulin askeleita yläkerrasta, mä lähdin ja kiireellä. Juoksin satamaan päin, mun yleiseen pakopaikkaan. Juuri kun olin päässyt pihasta pois, mun perään kuului huutoja “tuu takas, jutellaan!”. Mä en kääntynyt, vaan jatkoin päätöntä juoksuani.
Rannalla istui muutama nuori, ja jotkut olivat uimassa. Muutama lapsi perhe istui auringossa ja pysähdyin katsomaan kuinka pienet lapset tekivät onnellisen näköisinä hiekkakakkuja - ja taloja. Vielä onnellisemmilta näytti niiden vanhemmat, jotka olivat taatusti ylpeitä jälkikasvuistaan. Kävelin rannan poikki viimeiselle laiturille, istuin siihen, vetäisin lahkeet ylös, otin sukat ja kengät jalasta ja upotin jalkani mereen. Tyyni tuuli teki laineita ja ne osui äänekkäästi laituriin. Laituri keinahteli natisten. Katsoin kauas merelle ja mun sisällä tuntui suuri kaipuu, suru ja pahamieli kyti. Muutama varjo häilähti mun yläpuolella, ja kun katsoin taivaalle, näin pienen koneen lentävän matalalla. Se kaarteli ja kiemurteli, kunnes katosi metsän taakse. Pistin makuulle laiturille ja annoin laiturin tuuditella mua lohduttomasti. Mä olisin halunnut olla tässä koko päivän, mutta tummat pilvet lipuivat nopeasti meren ylle. Kohta sataisi.
Parikymmentä minuuttia myöhemmin, ensimmäiset vesipisarat alkoivat tipahdella maahan. Vetäisin jalat merestä ja vetäisin lahkeet alas. Laitoin sukat ja kengät jalkaan ja astelin pois laiturilta. Lapsiperheet ja muut alkoivat keräillä kamppeitaan ja pakenemaan pois vesisateesta. Aurinko oli mennyt pilveen ja mulle tuli kylmä. En ollut edes ottanut mukaan mitään lämpimää. Seisoin keskellä rantaa, ja mietin ankarasti mitä mä voisin tehdä. Ossille mä olin vihoissani, joten jäljelle jäi Sanni, Minka ja Henri. Ei mulla ollut puhelinta, en siis saanut ketään kiinni. Sanni ja Minka saattaisivat olla missä vaan, joten mä päätin lähteä Henrin luokse, vaikka se olikin mulle vihainen. Ei asiat paremmiksi muuttuneet, ellen mä juttelisi sen kanssa.
Mä päätin kiertää toista kautta keskustaan, ettei mun olisi tarvinnut mennä kerrostalon ohi, missä me asuttiin. Tyhjä katu oli jotenkin surumielisen näköinen. Muutama minuutti, ja olin ohittanut kauppoja ja muita putiikkeja. Saavuin tienvarteen, mistä mä yleensä oikaisin Henrille metsän poikki.
Kodan kohdalla mä säpsähdin. Vesi valui mun hiuksista selkää ja naamaa myöten. Kodasta kuului känniläisten ääniä, keskellä päivää. Ohitin kodan hissukseen ja juoksin loppumatkan metsänrajaan. Henrin ja Antin talo näytti autiolta, mutta olohuoneen ikkunasta näkyi päällä oleva telkkari. Keittiön ikkunassa näkyi liikettä. Purin huulta ja kävelin pihan poikki ovelle. Koputin hiljaa ja meni minuutteja, ennen kuin Antti aukaisi oven.
- Kikka! Tuu sisään ennen kuin vilustut, Antti hoputti. Eteisessä oli lämmintä, ja takit ja kengät siististi järjestyksessä.
- Kuka tuli, kysyi naisen ääni. Sitten keittiöstä eteiseen tupsahti kapea kasvoinen ja laihahko nainen. - Hei, nainen sanoi hiljaa.
- Tässä on Kristiina, tutummin Kikka, Antti esitteli. - Kikka on meidän Henrin kavereita, Antti jatkoi. Nainen nyökytteli ja ohjasi mut keittiöön.
- Sinähän vilustut jos sulla on nuo märät vaatteet päällä, se sanoi ja katosi jonnekin. Pian se tuli takaisin ja kantoi jotain ryysyjä.
- Tässä on mun vanha t-paita ja housut. Käy vaihtamassa nää tuolla vessassa, ettei tarvi värjötellä kylmissä ja märissä vaatteissa. Mä keitän sillä aikaa jotain lämmintä, nainen sanoi ja työnsi mua vessaa kohden.
Matkalla vessaan, Henri astui omasta huoneestaan ja hyppäsi suorastaan kattoon.
- Kikka, mitä sä täällä teet? Se äyskäisi.
- Mulla ei ollut muuta paikkaa, sanoin hiljaa ja menin vessaan. Märkiä vaatteita oli hankala ottaa pois, ja oli helpotus kun sain kuivat vaatteet päälle. Menin keittiöön ja nainen ripusti ne oven päälle kuivumaan.
- Tässä on kuumaa mehua, se tarjosi. Kiitin ja siemaisin kuumaa mehua. Se lämmitti kurkkua. Henri tuli keittiöön, teki leipää ja istui mua vastapäätä. Se mulkoili mua inhottavasti ja kylmät väreet kulkivat pitkin selkääni.
- Henri ole nyt kunnolla, nainen tokaisi ja tönäisi Henriä selkään. Henri vetäisi leipää kurkkuun ja alkoi yskiä. Mä nauroin ajatuksissani pojalle, mut sen ilmeestä päätellen ei kannattanut nauraa ääneen. Kun Henri sai yskimisen loppumaan se kuiskasi: - Kohta mun huoneeseen, ja heti!
Mä join mehuni loppuun ja kävelin Henrin perässä sen huoneeseen. Se laittoi oven kiinni ja jäi seisomaan sen eteen. Se tuijotti mua kun mä istuin sen sängylle ja tutkailin sen huonetta. Se oli vaihtanut järjestystä. Henri huokaisi syvään, aukaisi sitten suunsa, muttei kuulunut ääntä.
- Mitä kuuluu, se sai viimein kakistettua.
- Paskaa, sanoin suoraan. Henri tuli hitaasti mun viereen istumaan ja nojasi seinää rennosti. Se tutkaili mua ja silitteli selästä, enkä mä väistellyt. Henrin kosketus tuntui hyvältä.
- Kerro kaikki, se sanoi. Huokaisin ja aloitin: - Eilen illalla, mä törmäsin töistä tultuani Ossiin. Me hengailtiin vähän aikaa, ja illalla sitten me mentiin juomaan.. Keskeytin ja jatkoin: - Illan myöten me kaikki oltiin ihan päissään. Sitten.. sitten Ossi otti musta kiinni ja vei kauemmas. Ja yritti.. yritti.. mä keskeytin taas ja niiskutin äänekkäästi. Henri tuli mun viereen istumaan ja käski jatkamaan. Vetäisin henkeä.
- Se yritti koko ajan riisua multa vaatteita. Mä kumminkin pääsin pakoon.. Sitten.. siten tänään himassa, mulle ja Kristianille tuli riitaa.. se repi multa hiuksiakin päästä.
- Se oli varmaan vahinko, Henri tokaisi. Nyökkäsin hitaasti ja vaipuin hiljaa makuulle. Henri teki samoin ja kaappasi mut kainaloonsa.
- Ethän sä oo vihainen, niiskautin. Henri puisteli päätään ja piteli mua siinä. Mä tunsin hetken olevan onnellinen, mutta kaikki palasi mun mieleen ja mä aloin kirota mun elämää. Ensinnäkin, mulla ei ollut äitiä. Veljeni olivat täysiä mänttejä. Mulla ei ollut paljon kavereita, ja poikasuhteetkin meni miten meni. Mut nyt mä olin tässä, ja se oli pääasia. Mä annoin kaikkien huonojen asioiden mennä ohitse ja keskityin olennaiseen, kuten kaikki käskivät. Suljin silmäni ja kuuntelin hiljaisuutta. Muualta talosta kuului ääniä. Mä hymyilin ensimmäistä kertaa koko päivänä.
|