Lähettäjä: Dacco 
Päivämäärä:   20.11.10 19:15:58

Edellinen pääs täyttymään.. :D

Neurotic kirjottajana, ja jatkoo sais laittaa ;)

Ja eka osa täs:

http://forum.hevostalli.net/read.php?f=11&i=806663&t=806663

Lähettäjä: NinjaRizzla 
Päivämäärä:   20.11.10 21:35:26

UpUpUpUp-------
Mahtava tarina, täytyy myöntää, yleensä en innostu korkeammasta ikäluokasta lukemaan, mutta tämä sai mielipiteen muuttumaan ^^

Lähettäjä: viiu 
Päivämäärä:   20.11.10 22:19:48

jatkoa odotellessa :)

Lähettäjä: Neurotic 
Päivämäärä:   21.11.10 04:07:08

Oho, se onkin jo toinen töpö, kiitoksia uuden tekemisestä! Venähtipä nyt aamuyölle tämän julkaseminen kun meni vähän pidempään tuolla kaverilla. Aivot jumii ja kuvailut jäi vähän nihkeeks, mut en saanu oikeen hiottua tätä ilman että oisin ärsyyntyny koko hommaan. :'D Kiva että on lukijoita ja se hahmojen ikä ei oo mikään ongelma. Kommentteja thnx. :)
___________

- Kelatkaa kun ois kesä niin vois vaan mennä ulos grillaamaan, Leevin rento ääni halkoi ruokapöytäkeskustelua ja käänsin katseeni miehen suuntaan.
- No miksei muka oltas tänään voitu grillata? Elias hymähti ja pyöritteli haarukkaa kädessään.
- No kuka víttu siellä alkaa kylmässä istua, Leevi sanoi hieman sammaltaen ja virnisti. Elias kohautti olkiaan.
- Ei mua ois haitannu, tuo mietti ja vei perunanpalan suuhunsa. Leevi nauroi.
- No sä ootki sä, ihan eri sakissa, mies naureskeli ja vilkaisi muita, - kelatkaa ku Elias istus yksin tuolla pihalla ja yrittäs grillailla makkaraa lapaset kädessä kun me muut istutaan sisällä, mies virnuili naurahdellen ja Oskari katsoi kaveriaan hieman huvittuneena.
- Ei kai meidän isäntä oo humalassa? tämä kysyi. Vilkaisin Leeviä huvittuneena ja kuulin Eliaksen naurahtavan vieressäni.
- Minä? En todellakaan... Elias vaan on niin hauska mies, Leevi puolusteli hörpäten lasistaan. Elias pyöritteli päätään.
- Kato, se ei ookaan Elias joka on ekana humalassa vaan meidän pikku-Leevi, Oskari päivitteli ja sai aikaan naurua.
- Mä päihitin sut Elias, Leevi selitteli ja hörppäsi pullostaan.
- Onnee helvetísti.
- Kiitos!
Elias hymyili huvittuneena ja Julia pyöritteli päätään.
- Leeville ei tarjoilla enää, nainen totesi hymyillen ja otti lisää salaattia, - ja uskallaki Oskari juua ittees tänään vähäkään huonoon kuntoon, mä en jaksa henkilökohtasesti kuunnella koko automatkaa sun humalaista hoilaamista, tuo jatkoi ja silitteli miehensä poskea. Hymyilin hieman huvittuneena noille kahdelle.
- Mä en oo koskaan ollu humalassa, mitä sä selität? Oskari kysyi viattomana ja Julia hymyili pyöritellen päätään.
- Tota sä et usko itekään. Se oli viime kuuta kun mä viimeks jouduin hakemaan herran baarin pihasta kun Leevi soitti, että meidän sankari heitettiin ulos, eikä se osaa tulla ominpäin kotiin. Ja sit se luuli vielä, että mä kaikessa vítutuksessani lämpenisin sen rakkauden tunnustuksille ja me rakasteltais kiihkesti aamunkoittoon asti, Julia selosti ja sai koko pöydän nauramaan. Oskari virnisti ja kiersi kätensä Julian ympärille.
- Oisit antanu ees säälistä, mies totesi hymyillen ja suukotti Julian hiuksia.
- Siinä oli säälit kaukana kun aikuinen mies juo ittesä niin humalaan että pitää tulla hakemaan kotiin, Julia totesi ja kääntyi Oskariin päin.
- Meidän Osku on ihan tossun alla, Elias mietiskeli hymyillen ja Julia virnisti.
- Mieluummin tossun alla kuin taivasalla, Oskari järkeili ja suukotti Juliaa huulille. Hieman hymyillen katselin noita kahta. Oli uskomatonta miten jotkut vain sopivat niin hyvin toisilleen ja miten se rakkaus saattoi vain jatkua vuosienkin jälkeen. Laitoin salaatinlehden suuhuni ja hymähdin hieman, alkaen sitten enemmän tai vähemmän huvittuneena kuunnella Leevin sammaltavaa selitystä Annalle jostain vähemmän onnistuneesta baarireissusta muutama kuukausi sitten.

*

- Miltä se ruoka maistui? kokkauspuolen hoitanut Julia kysyi kepeästi kun me olimme lopettamassa ruokailua. Nainen sai myöntyviä vastauksia osakseen. Senja kyseli ruuanlaittoihmisenä kastikkeen ohjetta suurimmanosan jo noustessa pöydästä ja minä laskin ruokailuvälineet lautaselle, napaten sitten maidon ja kaataen itselleni vielä lasillisen.
- Kaada mulleki, Elias sanoi vierestäni ja siirsi lasiaan lähemmäs. Katsahdin miestä ja puraisin hieman huultani kaataen Eliaksen lasiin maitoa. Mieleeni tuli äskeinen saunaepisodi ja kaatamiseni herpaantui sen verran, että läikytin maitoa ohi lasin. Nostin äkkiä ja hieman säikähtäen purkin pystyyn. Kuulin Eliaksen naurahtavan.
- Sitä maitoa kuuluu kaataa lasiin, ei pöydälle, venaas mä haen paperia, mies virnisti ja nousi, astellen lavuaarien luo. Hieraisin otsaani ja kirosin itseäni. Nyt pitäisi oikeasti skarpata noiden ajatusten kanssa, eihän tästä tullut mitään. Vilkaisin lavuaarien luona olevaan Eliakseen, jonka luo Saara oli ilmaantunut. Nuo juttelivat jostain niin hiljaa, etten kuullut. Elias kohautteli olkiaan ja Saara siristeli silmiään ärtyneenä. Lopulta mies kääntyi hieman äkkinäisesti ja jotenkin levottomana suuntasi takaisin minun luokseni. Käänsin katseeni pois ja nousin ylös hörppien maitoani.
- Oisin mä nyt osannu iteki sen pyyhkiä, kommentoin ja Elias väänsi kasvoilleen hymyn, pyyhkäisten sitten maitoläikän pöydästä.
- Niin mä aattelinkin, mutta päätin olla ottamatta riskiä, mies totesi ja katsoin tuota huvittuneena. Pieni hymy nousi väkisin huulille.
- Jaa, no kiitti sitten, sanoin ja join lasini tyhjäksi. Elias siirsi katseensa minuun ja kallisti hieman päätään. Hetken aikaa tuo katsoi minua kunnes hymyili hassusti ja kääntyi juomaan maitoaan. Hieraisin niskaani ja lähdin sitten hieman hämmentyneenä viemään astioita.

Se Eliaksen ja Saaran viileänoloinen juttelu aiemmin oli tosiaan enteilyä jostain, sillä ehkä reilu tunti tämän jälkeen saattoi olohuoneeseen kuulla aika hyvin noiden yläkerrassa käymän riitelyn. Leevi ja Anna olivat kadonneet pihalle, mutta Oskari ja Julia loivat toisiinsa aika merkitseviä katseita kun me istuimme neljästään siinä olohuoneessa. Senja nojasi minuun vähän, mutta kohottautui nyt ja vilkaisi portaisiin.
- Millä helvetín oikeudella sä alat aukoo mulle päätäs ilman mitään syytä? Elias kirosi.
- No menisit kerrankin ittees ni saattasit joskus jopa tajutaki!
- Minä?! Mä oon yrittäny tajuta sua tässä melkein viis kuukautta ja kelannu, että mitä mä oon tehny väärin kun sä oot kokoajan niin páskamainen mua kohtaan!
- No kelaa enemmän! Ei sua ees jaksa kattoo kun sä et saa mitään aikaan!
- Jos mä oon niin saamaton niin mitä víttua sä vielä oot siinä? Näyttäs noi muut miehet kiinnostavan paljon enemmän, niin mee niitten lakanoita lämmittämään, onhan sulla noita ottajia näköjään!
Saara äänestä päätellen löi. Elias kirosi.
- Miten sä kehtaat! nainen kiljui, - kukaan vitun surkee työtön entinen nisti ei puhu mulle tolleen, etkä varsinkaan sinä! Saara huusi ja Osku nousi ylös tuolillaan.
- En mä anna Eliaksen kuunnella tollasta páskaa, mies sanoi vihaisena, mutta Julia vetäisi tuon takaisin istumaan.
- Anna olla... nainen huokasi. Nielaisin vähän vaikeana ja käänsin katseeni alas.
- No kerro nyt vielä yks syy minkätakia sulla on oikeus petää mua, niin ehkä mä saatan jopa alkaa ymmärtää! Elias huusi.
- Saisit olla ilonen että mä ees oon jaksanu sua! Víttu saisit olla ilonen, että kukaan ees jaksaa elää sun kanssa tai haluaa olla sun kanssa!
- No sun kanssa mä en ainakaan ilonen oo, että varmaan kuule pitäs kokeilla sitä yksin olemista vaihteeks, vai pitäskö samantien hypätä junan alle jos se ratkaisu mun kuulemma epäonnistuneeseen elämään vaikka löytys sitä kautta?!
- No kuule mulla on parempi idea, voisit vaikka piikittää suones täyteen sitä vitun kamaa kun kuitenkin tekee mieli! Tai mikset samantien nosta asetta ohimolles ja paina liipasimesta niin siinä ois vähänniinku isällä ja pojalla sitten samanlainen kohtalo!
Kuului paukahdus kun Elias ilmeisesti iski nyrkkinsä seinään.
- Kuule kyllä mä tiedän mitä mä oon käyny läpi ilman sun kiljumistas, mutta tuskin sinäkään täällä oot virheettömästi eläny, että voisit kerranki vähän miettiä Saara, Elias ärähti. Saara jatkoi miesystävänsä haukkumista, mutta Elias ei kuunnellut vaan kohta rymisteli portaat vihaisena alas. Käänsin katseeni ensiksi vihaiseen Eliakseen, mutta miehen mulkaistessa meitä varoittavasti, siirsin katseeni muualle hammasta purren. Tunsin oloni levottomaksi ja jotenkin surkeaksi, pahoittelevaksi. Kukaan ei sanonut mitään kun Elias käveli eteiseen, veti hupparin päälleen ja kengät jalkaansa, painellen sitten ulos ovet paukkuen.

Katselin käsiäni levottomana ja vilkaisin kulmieni alta Oskaria ja Juliaa.
- Hitto, mä ehdin jo toivoo ettei tänään tarviis kuunnella tota... mies mutisi hieroen otsaansa, - pitäskö mun mennä sen perään? tuo jatkoi, mutta Julia pyöritti päätään.
- Näin naisen näkökulmasta mä voin sanoa, että ei kannata. Parempi antaa sen olla hetki yksin, nainen sanoi ja Oskari nyökytteli kääntyen katsomaan ikkunaan. Vähän aikaa oli hiljaista. Oskari katseli ikkunaan, Julia mieheensä ja minä seinille.
- Elias on niin hassu kun se aina vihasena menee nikkaroimaan jotain, nyt se sörkkii tota Opelin moottoria taas, mies sanoi ja katsahti vielä ikkunaan, kääntyen sitten meihin päin.
- Se on vaan hyvä, että saa jotain muuta ajateltavaa, mäkin alan vihasena aina laittamaan ruokaa, Julia sanoi ja painautui miestään vasten.
- Mä oon huomannu, Oskari totesi hymyillen vähän ja suukotti Julian hiuksia. Katsahdin noita kahta hieman levottomana ja vilkaisin sitten Senjaa, joka nojasi minuun jotenkin väsyneenä. Kello oli varmaan jo vaikka mitä. Jossain vaiheessa Saara asteli alakertaan jotenkin ärsyttävän itsetietoisennäköisenä ja sanoi jotain siitä miten Elias oli aloittanut koko riidan ja miten hän ansaitsi paljon paremman miehen. Oskari näytti siltä, että sanoisi naiselle suorat sanat, mutta Julia puristi miehensä kättä siihen malliin merkitsevästi, että tämä sai hillittyä itsensä ja suunsa.

*

Jossain vaiheessa Annan ja Leevin palattua ulkoilureissultaan, Senja lähti ystävättärensä kanssa katselemaan rantaa. Saara oli ilmeisesti mennyt nukkumaan ja Julia ja Oskari suunnittelivat kotiinlähtöä. Leevi oli aika humalassa ja minä - noh, minä vain istuskelin siinä sohvalla lasillinen olutta kädessäni tekemättä mitään. Ajatukseni kulkivat yllättäen Eliaksessa. En minä tietenkään ulkopuolisena voinut Saaran ja Eliaksen juttua kommentoida, mutta Saara vaikutti aika - tai siis todella - kohtuuttomalta ja törkeältä miesystäväänsä kohtaan. Lähinnä tuntui pahalta Eliaksen puolesta kun tuon menneisyys ei muutenkaan näyttänyt olleen mitään ruusuilla tanssahtelua.

- Mitä sä Tuukka täällä yksikseen istuskelet? Julian ääni kuului kohta vierestäni. Käänsin katseeni naiseen joka istui hymyillen viereeni. Pyöräytin kaljalla täyttämääni lasia kädessäni ja koitin pientä hymyä.
- Kunhan mietiskelen, sanoin ja katsoin Juliaa, - ja juon, jatkoin viitaten lasiini. Ojensin olutta Juliaa kohti, mutta nainen nosti kädet estelevästi eteensä. Sitten tuo taputti vähän mahaansa ja hymyili. Kohotin kulmiani yllättyneenä ja pian kasvoilleni levisi hymy. Tosiaan, miten en ollut tajunnut? Näyttihän naisen vatsa vähän pyöristyneeltä löysästä paidasta huolimatta ja Julia oli tosiaan pysynyt ihan vesilinjalla tänään.
- Onnee, hymyilin ja hörppäsin kaljaani. Julia vastasi lämpimästi hymyyni.
- Kiitti, on tätä ootettukin, me meinattiin jo luopua toivosta, nainen sanoi, - Oskari on ihan innoissaan, se on olevinaan niin kovanaama aina porukassa, mutta aina ku me mennään kahestaan kotiin niin se on kädet kiinni mun mahassa ja ei muusta höpötäkkään ku vauvasta ja siitä miten siitä tulee isä, Julia virnisti ja minä naurahdin.
- Te ootte sulonen pari, sanoin kepeämmin ja Julia käänsi katseensa minuun.
- No joo, kieltämättä mä kiristelen hermojani välillä kun se vetää ton juomisen joskus niin överiks ja kun nykyään vielä pitää ite ottaa baarissa pelkkiä alkoholittomia ja kattoo selvinpäin sen pelleilyä, Julia naurahti, - mut en mä oo koskaan tällätavalla ketään rakastanu ku Oskaria, enkä tuu ikinä rakastamaankaan, nainen jatkoi ja minä hymyilin. Nojauduin polviani vasten ja pyörittelin tölkkiä kädessäni.
- Sulla ei oo lapsia? Tai naista? Julia kysyi.
- Ei, mä tota... Erosin mun kihlatusta tossa joulunaikaan, sanoin ja Julia nyökytteli.
- Sä kuitenkin... Hmm, niinku tykkäät naisista? tämä kysyi ja minä naurahdin vähän.
- Näytänkö mä niin homolta? kysyin virnistäen ja Julia naurahti.
- En mä sitä tarkottanu, et sä näytä oikeestaan tippaakaan, mut mä vaan varmistin.
- Minkä takia? kohotin kulmiani. Julia vilkaisi vähän alas ja nojautui sohvan selkänojaa vasten, kohauttaen sitten olkiaan hymyillen.
- Emmä tiedä, tuo sanoi, - kun mä tapasin Oskun veljen ekan kerran, niin mä en tiennyt että se oli miehiin päin ja aloin selittää sille lapsista ja avioliitosta ja utelin sen naisasioista ja kaikkee. Oli sit vähän noloa kun mä sain tietää, et se ei ookaan hetero, Julia selitteli ja katselin naista mietteliäänä. Oikeastaan olin vähän ihmeissäni tuon kysymyksestä, mutta nostin kuitenkin kasvoilleni hymyn.
- Mä en tiedä onko järkee kertoo, mut tapailin mä puolivakavasti yhtä miestä vuosia sitten, totesin kohta ja Julia kohotti kulmiaan yllättyneenä, antaen kasvoileen levitä lämpimän hymyn. Sitten tuo alkoi kysellä kaikkea hassua entisistä suhteistani ja minä kertoilin kaikkea epäolennaista kun joku nyt kerrankin tahtoi kuunnella. Julialle oli hurjan helppoa puhua. Me juteltiin vielä tovi kunnes päätin etsiä Senjan ja Annan, Julian alkaessa hoputtaa Leevin kanssa hölöttävää Oskaria pikkuhiljaa lähtemään.

*

Oikeastaan en tajunnut minne Senja oli kadonnut, mutta toisaalta tontti oli myös aika suuri, joten ehkei etsiminen ollut muutenkaan niin helppoa. Olkiani kohautellen päätin palata takaisin mökkiin, kai nuo sinne pian eksyisivät. Hörppäsin lasistani ja kävelin ajatuksissani eteen päin. Okei, seuraavaa kohtausta voisi pitää melkein tragikoomisena, ainakin jos sitä katsoisi ulkopuolisen näkökulmasta. Joka tapauksessa kääntyessäni mökin kulmaukseen, toiselta puolelta ryntäsi joku melko kovalla voimalla päälleni ja sen seurauksena kaljani kaatuivat lähes täysin tämän sankarin hupparille. Eikä kenen tahansa sankarin, vaan Eliaksen. Mies oli ilmeisesti lopettanut auton kanssa näpertelyn ja kieltämättä tuon kädet olivat ihan öljyssä ja naamassakin oli mustaa.
- Voi víttu! Elias raivosi saatuaan tasapainonsa kuntoon ja tajuttuaan kastuneen hupparinsa. Mies oli edelleen hermostunut ja vihainen, enkä voinut olla vähän säpsähtämättä. Katsoin vuoroin miehen hupparia ja vuoroin tyhjentynyttä lasia.
- Hitsi, anteeks, sain sanottua ja Elias katsoi minua ärtyneenä.
- No voisit nyt víttu vähän pitää siitä lasistas kiinni, ettei se kaadu jokaisen vastaantulijan päälle, mies ärähti ja katsoin hetken aikaa Eliasta jotenkin äimistyneenä kunnes tunsin vihastuvani. Minä olin kuitenkin pyytänyt anteeksi ja se oli vahinko. Sitäpaitsi mies oli itse - jälleen kerran - rynnännyt päälleni.
- No se oli vahinko, älä nyt tollasesta raivoa, sanoin äkkipikaisesti.
- Mä raivoon mistä haluan ja just nyt vítuttaa ihan helvetisti, että sun pitää kaadella kaljojas mun päälle, Elias ärisi provosoivasti ja tunsin hiiltyväni.
- Voi luoja, mä pyysin anteeks ja se oli vahinko! ärähdin, - mikä helvetín ongelma sulla nyt on, se on vaan huppari, sitäpaitsi ite ryntäsit mun päälle, jatkoin ärtyneenä ja katsoin Eliasta, jonka silmissä salamoi. Tuntui pahalta puhua Eliakselle noin, mutta itse mies käyttäytyi tuolla tavoin - täysin epäreilusti ja provosoivasti.
- Vítut mä mitään ryntäsin, ihan normaalisti kävelin, Elias sanoi vihaisena ja riisui kastuneen hupparinsa kiroillen ja paiskaten sen sitten maahan.
- No hitto rauhotu nyt, tuhahdin tajuamatta Eliaksen käytöstä. Minua vain ärsytti miehen raivon purkaminen minuun, joka en tahallani ollut mitään tehnyt.
- Rauhotu ja rauhotu! Entä jos mä nyt vaikka päättäsin, etten rauhottus! Mitä sulla siihen on vastaan sanomista, jollain opettajalla?! mies jatkoi hyvin ivalliseen sävyyn. Siinä vaiheessa minä suutuin. Sen kummempia miettimättä heitin olutlasin voimalla maahan ja jos yhtään olisin osannut ajatella, niin hitto olisin todella järkyttynyt käytöksestäni. Se oli Leevin lasi ja Leevin mökki ja minä aloin tuolla tavalla riehua. En kuitenkaan ajatellut.
- Hélvetti sä olet ärsyttävä! raivosin ja kävelin lähemmäs Eliasta haastavasti.
- No hajota nyt vielä toinenkin lasi ku näköjään sua niin kovasti tyydyttää! mies huusi, - ku ethän sä muuta sit uskallakaan tehä! tuo jatkoi ja siinä samalla täysin tapojeni vastaisesti nostin nyrkkini ja iskin sen Eliaksen jo muutenkin punottavalle poskelle. Minä en todellakaan käyttäytynyt yhtään sillä tavalla kuin oli tapanani, mutta ehkä kaikki stressi ja liiallinen ajattelu purkautuivat tällä tavalla. Elias sai minut oikeasti vihaiseksi.
- Maikka osaa lyödä! mies ilkkui ja siinä samassa tarrasi minuun ja painoi voimalla seinää vasten. Siinä vaiheessa kirosin itseäni ja käytöstäni. Mitä mitä Eliakselle mahdoin? En minä osannut juurikaan tapella, hyvä kun osasin lyödä, siinä missa Elias oli sinä yhtenäkin viikonloppuna pelastanut minut ja piessyt kaksi itseään isompikokoista miestä ihan yksikseen. Tönäisin Eliasta rintakehään, eikä mennyt kuin sekunti kun tunsin nyrkin iskeytyvän voimalla leukaani. Päässä humahti ja silmissä sumeni. Elias oikeasti osasi lyödä ja melkein hävetti oma lyöntini, joka oli ollut suurinpiirtein läpsäisy tuon rinnalla. Haukoin henkeäni ja ynähtäen vein käden leualleni kuin kokeillen oliko se enää edes paikallaan.
- Ai hitto...
- No se ei pitkään kestäny, Elias hymähti ivallisesti ja hammasta purren kohottauduin ja samassa tarrasin miehen paidan rinnuksista kiinni. Elias näytti vähän yllättyneeltä, mutta tarrasi samassa minuun ja näytti sen verran uhkaavalta, että oikeastaan aloin katua koko hommaa.

- Mitä hittoo te teette?!
Pihaa halkova ääni kuului Oskarille. Mies ryntäsi meidän luo ja oli hyvin nopeasti repinyt meidät erilleen.
- Siis mitä hélvettiä te oikeen riehutte?! Oskari mesosi ja Elias katsoi minua vihaisesti. Hengitin hermostuneena ja Oskari työnsi Eliasta rintakehästä kauemmas, saaden miehen vain tönäisemään kaveriaan kauemmas kiroillen.
- Elias, rauhotu nyt, Oskari sanoi katsoen levottomanoloista miestä. Minä hieroin kipua säteilevää leukaani ja koitin rauhoitella kiihtynyttä pulssiani. Oikeastaan olin todella järkyttynyt koko tapahtumasta ja omasta käytöksestäni. Ei minun ollut tapana toimia noin, saatika lyödä ketään. Hieman sekavana katsoin kuinka Oskari puhui Eliakselle samalla kun Julia sekä Senja ilmaantuivat paikalle. En oikein sisäistänyt tapahtumaa ja jalatkin tuntuivat epämääräiseltä hyytelöltä kun yritin ajatella selkeästi. Ei tällaista vaan voinut käydä minulle. Elias kiroili, mutta näytti rauhoittuvan ainakin jonkun verran Oskarin puheiden myötä.
- Mitä ihmettä Tuukka! Senja kiljahti vähän ylidramaattisesti ja kiiruhti luokseni. Minä kuitenkin katsoin vain Eliasta, joka käännähti kohta melko levottomana ja lähti Oskarin kanssa kävelemään poispäin mökiltä. Mies ei vilkaissutkaan minuun ja tuntui aivan kauhean pahalta. Purin huultani ja siirsin surkeana katseeni Senjaan, joka hipaisi leukaani.
- Kyllä tää tästä, totesin ja nainen sipaisi poskeani jotenkin järkyttyneenä. Julia asteli luokseni ja rypisti vähän otsaansa.
- Älä sano mitään, totesin hieraisten otsaani. Tajusin käsieni tärisevän ja koitin rauhoitella itseäni. Mitä ihmettä oli tapahtunut? Tämä oli ihan sekopäistä. Ensin se saunaepisodi ja nyt tämä. Julia tarkasteli leukaani ja kosketti sitä kevyesti Senjan painautuessa kylkeeni. Jotenkin Senja ärsytti läheisyydenhalullaan minua kamalasti, mutta pidin pääni kiinni.
- Se lyö aika kovasti, Julia sanoi ja laski kätensä. Yskäisin hieman.
- Mä huomasin, totesin, - pahinta on ehkä se, että mä en ite osaa lyödä just yhtään, totesin ja naurahdin surkeana. Ei tämä yhtään naurattanut, päinvastoin, olo oli suunnilleen surkea. Ei siksi, että leukaan tulisi varmaan mustelma, vaan siksi, että Elias oli ollut tuollainen - minä olin ollut tuollainen. En minä sen miehen kanssa halunnut riidellä saatika tapella. Kaikkea muuta - ja juuri nyt niin oli käynyt. Jos me emme saisikaan tätä juttua sovittua, mitäs sitten? Minähän jotenkin tykkäsin siitä miehestä. Sille tunteelle ei voinut mitään.

- Joskus viime kesänä ne oli kännissä Oskun kanssa tapellu ja herranjumala kun Oskari tuli kotiin niin mä luulin, että joku jengi oli piessy sen. Ja Osku on kuitenkin ihan lihaksikas tyyppi. Elias pyyteli sitä juttua anteeks ties miten kovasti vaikka olihan Oskarikin sitä lyöny, Julia sanoi ja kallisti päätään, - mä oon varma, että se pyytelee tota lyöntiä anteeks vielä kahta kauheemmin. Te saatte kyllä aivan varmasti sovittua, nainen jatkoi kuin olisi lukenut ajatukseni. Senja kauhisteli vain kirvelevää jälkeä, mutta Julia tajusi mikä minua oikeasti eniten suretti. En voinut kuin ihmetellä naisen ymmärtäväisyyttä. Senja nojasi minuun, mutta minä katsoin Juliaa ja yritin kovasti edes pientä hymyä.
- Miten sä tajuatki? kysyin hiljaa ja Julia hymyili.
- Sitä ne muutkin aina ihmettelee, nainen sanoi ja laski kätensä olkapäälleni, - mut älä sä harmistu, ei toi muuta mitään, Elias on aina tollanen kun Saara on huutanu sille, kyllä se siitä piristyy, Julia sanoi ja kosketti leukaani, - tota kannattaa painaa kyllä jollain viileellä, nainen mietti sitten ja hymyili rohkaisevasti. Nielaisin hieman ja yritin vastata Julian hymyyn, vaikka olo olikin sekava ja ahdistunut.

*

Oskarin ja Julian kotiinlähtö viivästyi reilut puolisen tuntia, mutta lopulta hieman väsynyt Julia ja pienessä humalassa olevan Oskari suuntasivat autolleen. Enemmän tai vähemmän kännissä oleva Leevi maanitteli kovaan ääneen sitä, että noiden piti lähteä. Toinen pahemmin humaltunut oli Anna ja kaksikko olikin aika liimautuneita toisiinsa - joskin ehkä se oli ollut odotettavissa. Elias ei puhunut minulle mitään, ei edes katonut suuntaani, vaikka näyttikin saaneen oman rennon itsensä takaisin. Julia halasi minua kevyesti ja Oskari taputteli selkään ja selitteli miten hyvä tyyppi minä olin ja että välillä pitikin jätkien kesken vähän tapella. Yritin virnistää, mutta onnistuin aika surkeasti. Leevi oli aika pihalla koko välikohtauksesta ja hymyili vaan vähemmän järkevänä Oskarin astellessa pelkääjän paikalle.
- Oli tosi kiva ilta, mä soitan aamulla sit siinä seittemän maissa ja kysyn onko isännän vointi millanen, Julia piruili humalaiselle Leeville ja halasi tätä sitten.
- Julia kultapieni ala tulla, mulla on pérkeleen kova kusíhätä! Oskari huusi autosta ja sai aikaan naurahduksia. Julia pyöräytti silmiän ja halasi Eliasta hymyillen. Vilkaisin noiden suuntaan sivusilmällä.
- Sun pitää vaan puhuu sen kanssa, kuulin naisen sanovan. Elias vilkaisi alas ja nostaessaan katseensa siirsin oman katseeni muualle ettei nuo vain tajuaisi minun kuulleen. Sitten Julia asteli ajajan paikalle ja käynnisti auton. Auton moottorin hurahtaessa käyntiin Oskari avasi ikkunansa.
- Ei hélvetti kuunnelkaa tota ääntä! Jätkä sai Opelin kehräämään ku kissa! mies huudahti innoissaan ja Elias hymyili hieman vaisusti. Julia nauroi ratin takana.
- Víttu mikä velho! Mitä sä teit tälle? Oskari kysyi ja Elias levitteli käsiään.
- Se on sitä taikuutta, mies totesi vaatimattomasti ja Oskari nauroi.
- Niinpä niin, mut hei, nähään huomenna, tuo totesi rennosti ja sulki ikkunan samalla kun auto kaarsi mökin pihasta kohti hiekkatietä. Minä jäin katselemaan Opelin perään ja vilkaisin sitten Eliasta, joka tuijotteli maata ajatuksissaan. Yritin turhaan tavoitella tuon katsetta ja lopulta lähdin kädet taskuissa muiden mukana kohti mökkiä.

Lähettäjä: Neurotic 
Päivämäärä:   21.11.10 04:13:08

Joo, hieman tässä ajankuluksi innostuin jatkelemaan. Meinasin kyllä tän pistellä vasta huomenissa, mut menköön nyt tähän samaan syssyyn :)

__________

Kello oli jo hurjan paljon kun me asteltiin takaisin sisälle mökkiin ja aika tuntui muutenkin menneen aivan luonnottoman kovasti. Senja haukotteli unisena ja tyhjensi siideripullonsa, kunnes ilmoitti menevänsä nukkumaan. Elias sekä viattomasti suukottelevat Anna ja Leevi jäivät vielä hetkeksi alakertaan kun itsekin astelin Senjan perässä nukkumaan. Tiesin etten saisi unta kun Eliaksen ja minun välikohtaus vaivasi niin paljon, mutta en halunnut siihen alaskaan jäädä. Saara nukkui vierassängyssä ja me suuntasimme levitetylle sohvalle. Senja laittoi lakanat paikoilleen, riisui farkkunsa ja päällyspaitansa käpertyen väsyneenä peittoihin. Vilkaisin naista ja istahdin pedin laidalle ajatuksissani. Lopulta nappasin lattialle jättämäni kassin ja etsin sieltä käsiini mukaani ottamani kirjan. Tuskin saisin unta ihan hetkeen, joten sama kai olisi lukea.
- Ei kai sua haittaa jos mä pidän tota yövaloa päällä? kysyin ja käännyin oikeinpäin pedille. Vilkaisin Senjaa, joka hymyili.
- Ei haittaa, tämä sanoi ja nyökytellen laitoin himmeän yövalon päälle. Saara käännähti pedillään, mutta nukkui silti sikeästi. Nojauduin seinää vasten ja etsiskelin oikean sivun koittaen sitten syventyä tekstiin.

Lukemiseni oli kyllä tuhoon tuomittu ajatus. Ensimmäinen ongelma oli Senja, joka kujerteli minua jo nukkumaan ja teki melko suoria lähentely-yrityksiä, vaikka kuinka koitin keskittyä lukemaan. Jossain vaiheessa nainen kuitenkin lopetti, kääntyi selälleen ja päätti ilmeisesti oikeasti nukkua kun minusta ei ollut seuraksi peiton alle. En tajunnut Senjaa laisinkaan ja tuon käytös häiritsi jossain määrin mainittavasti. Toinen ongelmani oli sitten Elias, joka ei kyllä ollut konkreettisesti paikanpäällä, mutta pyöri mielessäni jälleen kerran luvattoman paljon. Olin painanut leukaani hetken jääpussilla, eikä siihen koskenut enää juurikaan, mutta Eliaksen kanssa en ollut puhunut mitään tapahtuneen jälkeen. Jos Elias ei halunnutkaan enää puhua? Ajatus tuntui kauhealta. Vilkaisin vieraspetiä, jonka toinen puoli oli edelleen tyhjä. Saara hengitti rauhallisesti suuressa sängyssä. Meinasikohan Elias nukkua ollenkaan tuossa? Hymähdin hieman ja katsahdin Senjaa, joka näytti nukahtaneen siihen. Naisen punertavat hiukset olivat valahtaneet silmille ja hymyilin hieman siirtäen pari suortuvaa sivuun. Sitten laskin kirjan sylistäni ja tuijotin hetkisen kattoon vähän levottomana, kunnes nousin hiljaa ja sammutin valot. Vetäisin hupparin päälleni ja hieman haukotellen hiippailin alakertaan vessaan. Mökki oli hämärä ja hiljainen, joten kaikki olivat ilmeisimmin menneet nukkumaan. Tai no, ainakin sänkyyn, tiedä sitten nukkumisesta - alakerran makuuhuoneesta kuului Annan hiljainen kikatus ja Leevin matala puhe.

Vessasta tulon jälkeen kävelin hiljakseen portaille, kunnes aloin miettiä sitä totuutta, ettei Elias siinä sohvallakaan kyllä nukkunut.
- Tuntuuko hyvältä? kuului Leevin matala puhe makuunhuoneesta.
- Joo, todellaki...
Huvittunut hymy käväisi kasvoillani, mutta en keskittynyt noiden kahden intiiminpuoleiseen keskusteluun sen enemmän vaan kävelin pois portailta ja katsoin ihmeissäni ympärilleni. Eliaksen oluesta kastunut huppari lepäsi sohvan selkänojalla ja hipaisin sitä sormenpäilläni kunnes katsahdin ikkunoihin. Vastaus Eliaksen sijaintiin löytyi sitä kautta. Mies istuskeli takapihan terassin rappusilla selkä oveen päin, punainen viltti ympärillään ja tupakoi. Kallistin hieman päätäni ja vatsanpohjassa tuntui pieni hypähdys. Elias näytti jotenkin orvolta ja noh - kieltämättä melko suloiselta istuessaan siinä yksikseen viltti ympärillään. Katsoin miestä, joka puhalsi savurenkaan keväiseen yöhön. Hetken aikaa vaan seisoin siinä tekemättä mitään kunnes päätin uskaltaa mennä terassille miehen luo. Tiesin etten varmaan nukkuisi koko yönä jos en voisi puhua Eliaksen kanssa. Vetäisin henkeä, hieraisin hieman niskaani ja makuuhuoneesta kuuluvan hiljaisen hihittelyn saattelemana kävelin takaovelle.

Hieman levottomana avasin raollaan olevan oven ja astelin nieleskellen terassille. Yö oli aika viileä, vaikka päivemmällä olikin pärjännyt melkein t-paidalla, ja tämän vuoden toukokuu oli ollut muutenkin melko lämmin. Puulattia narahti jalkojeni alla kun otin askeleen eteenpäin ja Elias säpsähti kääntyen sitten katsomaan taakseen. Kieltämättä mies näytti todella yllättyneeltä nähdessään minut. Tungin kädet farkkujeni taskuihin hieman kiusaantuneena ja vilkaisin alas, kääntäen sitten katseeni portailla istuvaan mieheen. Elias katsoi minua hieman surkeana ja vilkaisi sitten eteen päin.
- Tota... yskäisin ja aloin katua siihen tulemistani. Mistä minä tiesin vaikka Elias ei haluaisi edes nhdä minua ja minä vain tungin siihen terassille.
- Mä et niinku - mä en pyydä sua istumaan, kun nää portaat on oikeesti aika vitun kylmät, mut tossa ois kyllä paikka sulleki, Elias sanoi hiljaa, taputti vähän porrasta ja käänsi katseensa minuun. Puraisin huultani ja katsoin miestä. Jotain hassua lämpöä tuntui sisälläni ja hetken siinä seisottuani astelin varovaisin askelin portaille ja istuin siihen Eliaksen viereen. Mies vilkaisi minua ja imaisi tupakkaansa katsellen sitten eteensä. Hetken aikaa oli ihan hiljaista. Elias poltteli tupakkansa loppuun, tumppasi tyhjään tölkkiinsä ja kiersi viltin paremmin ylleen. Hassulla tavalla minua huvitti kun mietin syvällisemmin Eliasta kääriytyneenä punaiseen vilttiin.

- Mitä sä täällä itekseen istut? kysyin hiljaa ja värähdin kylmästä. Elias katsahti minua ja haroi hieman hiuksiaan kohauttaen olkiaan.
- Emmä oikeen tiiä, tuo sanoi, - mä en vaan saanu unta ja menin tupakalle ja sit se vaan veny. Mä en ees muista monesko rööki toi oli, mies sanoi ja naurahti ilottomasti. Katsahdin Eliasta, joka vilkaisi minua huokaisten hieman.
- Mikset sä oo nukkumassa? tuo kysyi yskäisten hieman.
- Vähän samasta syystä, vastasin hieman käheästi, - tai no, ei sitä tupakointijuttua siihen, mut muuten. Ku en saanu unta, jatkoin ja vedin hupparin hihoja alemmas. Elias käänsi katseensa minuun ja vilkaisin miestä pikaisesti, kunnes käänsin katseeni eteen päin. Annoin katseeni kuljeskella rannassa ja tyynessä järvessä. En ollut mikään rantaihminen, mutta kieltämättä kesän uintireissut kuulostivat houkuttavilta ja omalla tavallaan niitä kaipasi. Hiljaisuus jatkui jonkin aikaa, kunnes Elias yskäisi melko merkitsevästi.
- Mä tota... Tai siis, että sä varmaan pidät mua ihan idioottina - tai no, vielä idiootinpana kun aiemmin, Elias aloitti. Minun teki mieli sanoa, ettei tuo ollut totta, koska eihän se ollutkaan, mutta Elias jatkoi puhumistaan ennen kuin ehdin sanoa mitään.
- Tiiätkö vähän hävettää kun mä silleen raivosin jostain kaatuneesta kaljasta ku se oli sitäpaitsi mun oma vika... Mä olin vaan ihan hermona ku toi Saara... Tai siis kyllähän te varmaan kuulitte. Hitto, joskus sitä vaan kelaa jälkeenpäin omaa idioottimaisuuttaan, Elias sanoi ja hieraisi otsaansa katsahtaen minua, - en mä oikeesti tarkottanu, mä sanoin Julialleki... Tai äh, mitähän mä selitän, sitä mä vaan, että anteeks. Anteeks Tuukka, mies totesi ja katsoin Eliasta. Olin melko varma, ettei noiden sanojen sanominen ollut niin helppoa miehelle ja sitäkin suuremmalla syyllä hassut perhoset lentelivät mahanpohjassa. Pyöritin hieman päätäni.
- Jos mä nyt alotan ihan alusta, niin ensinnäkään mä en pidä sua idioottina. Ja sit itehän mä sen lasin viskasin ja sua eka löin. Tiiätkö ei yhtään mun tapasta, mutta jotenkin sitä vaan kilahti, sanoin ja yritin pientä hymyä, - kyllä mä ymmärrän ja Saara... Mä tota - tai siis, että sellasta kuraa mitä se sulle sano, niin et sä tosiaankaan ansaitsis kuulla sellasta ja kyllä mä tajuun, että sä olit hermostunu. Mä tiiän ettet sä muuten ois... Enkä mäkään ois tollanen raivopää ollu jos sä et ois sanonu niitä juttuja. Mä jotenkin suutun kauheesti jos mä kuulen jotain víttuilevaa mun duunista kun on muutenkin vähän stressiä, selitin ja Elias katsoi minua. Tunsin pienen kuumotuksen poskillani ja käänsin hämilläni katseeni eteeni.
- No sun osalta se oli jopa ymmärrettävää, Elias sanoi ja hymyili vähän, - tosi tyhmä riita oikeesti, tämä jatkoi ja minä nyökyttelin hymyillen vähän. Käänsin katseeni Eliakseen, joka ojensi kättään.
- Sovitaanko, ettei riidellä enää tyhmistä asioista, eikä mieluiten ollenkaan? mies sanoi ja minä naurahdin hiljaa. Tartuin Eliaksen käteen ja puristin.
- Sovittu.
Mies hymyili ja tunsin pienen taakan putoavan harteilta. Miten tuollainen riita saattoikin haitata niin paljon etten voinut edes nukkua? Katsoin Eliasta ja tajusin viimein irrottaa käteni tämän kädestä.

- Se sinertää, mies totesi.
- Mikä?
- Toi sun leuka.
Hipaisin hieman leukaani.
- Sun poski ei kyllä yhtään, tuntuko se mun lyönti ees missään? kysyin ja Elias virnisti hieman.
- Haluutko kuulla kylmän totuuden vai sen vähän vähemmän miehisyyttä laskevan version? tuo kysyi ja minä naurahdin.
- Eli se ei tuntunu missään, totesin hyvinkin harmistuneena ja värähdin kylmästä. Hampaat kalisivat toisiaan vasten ja vedin hupparin hihat kämmenien suojiksi.
- No siis kyllähän se tuntu, mutta ei nyt kyllä oikeestaan sattunu, mies sanoi ja minä mutristin huultani, - sun ois pitäny paiskata se lasi mun naamaan niin oltas päästy jo ihan uusiin ulottuvuuksiin, Elias jatkoi ja minä nauroin huvittuneena.
- Niin, että sit ku se lasi ois puhkonu sun silmät niin se märkä huppari ois tuntunu jo aika pieneltä pahalta, sanoin ja Elias naurahti.
- Nimenomaan, oisinpahan pitäny pääni kiinni, tuo sanoi ja minua nauratti. Olo tuntui jotenkin vapautuneelta ja olihan se vähän hassua. Siinä me nauroimme koko tapaukselle, joka oli aiemmin saanut meidät suunnillen toistemme kurkkuihin kiinni.
- Toivottavasti toi leuka ei oo kauheen sininen maanantaiaamuna kun pitäs lähtee duuniin, mietin ja katsoin Eliasta, joka kallisti päätään. Mies nosti hieman kättään ja hipaisi leukaani varovasti sormenpäillään. Värähdin miehen kosketusta ja kohtasin tuon katseen.
- Nooh, sanot niille jotka ihmettelee, että kävit tossa viikonloppuna pieksemässä viis kaksmetristä páskiaista kun ne tuli aukomaan päätään. Ainaki kaikki ne ykstoistakesäset pojanklopit pitää sua sankarinaan, Elias ehdotti ja minä naurahdin.
- Jos mä en pärjää ees yhelle kaksmetriselle äijälle niin miten kukaan vois uskoo, että mä voisin piestä viis? kysyin ja Elias hymyili veikeasti. Mies hipaisi poskeani ja katsoi sitten silmiini.
- Sanot että mä vähän autoin, tuo totesi ja minä naurahdin, - kerro Mikaelille silleen, niin sit se kertoo äidilleen ja mä saan kuunnella kun systeri huutaa mulle mun rähinöinnistä pahemmin kun mutsi sillon kun mä ajoin viistoista-vuotiaana kännissä mopolla meidän taloyhtiön vasta maalatun puuaidan läpi, mies jatkoi, enkä voinut olla nauramatta.
- Sä ajoit kännissä mopolla teidän taloyhtiön vastamaalatun aidan läpi? toistin ja Elias virnisti.
- Nojoo, olihan se vähän laimee juttu, mutta tulipahan kerrottua. Seuraavana päivänä oli taloyhtiön kokous ja sinä päivänä mutsia vaihteeks hävetti, että mä olin se poika, mies sanoi virnistäen. Minä hymyilin huvittuneena ja tunsin kuinka Elias liikutti sormeaan poskeani pitkin. Se tuntui niin hykerryttävän kivalta, että minä olisin voinut suurinpiirtein sulkea silmäni ja alkaa kehrätä. En tiedä miksi Elias teki niin, mutta oli se mitä tahansa, niin mies ei voinut tietää mitä tuon kosketus sai minut tuntemaan. Elias laski kätensä ja kevyellä liikkeellä tartuin tuon käteen ja puristin omaani.
- Sun käsi on ihan jäässä, mies sanoi ja minä värähdin kylmästä.
- Vähän viileetä täällä, sanoin ja Elias katsoi minua.
- Haluutsä mennä sisälle? tämä kysyi ja minä katsahdin eteenpäin hieman väristen.
- En mä oikeestaan... sanoin varovasti ja katsoin Eliasta. Kello oli jo varmasti vaikka mitä, mutta ei minua varsinaisesti haluttanut nukkua. Ehkä se johtui Eliaksesta, ehkä minä jotenkin halusin olla tuon seurassa, enkä malttanut nukkua. Mies katsoi minua ja tarttui sitten suurehkon viltin toiseen päähän, kiertäen toisen kätensä harteideni ympärille niin, että minäkin mahduin viltin sisään. Siirryin istumaan kiinni miehen kylkeen ja kiersin vilttiä ympärilleni. Siinä oli lämmin. Elias laski kätensä harteiltani ja vilkaisi minua hieman huvittuneena.
- Noh? kysyin ja kohotin kulmiani.
- No eiku kelaa nyt kun kaks aikuista miestä istuu rappusilla viltti ympärillä, niin onhan se vähän hassua, Elias sanoi hymyillen ja minä naurahdin. Kieltämättä se oli.
- Haittaako se sua jotenkin?
- Mua? Ei todellakaan, mies sanoi ja hymyili jälleen. Vastasin Eliaksen hymyyn ja käänsin katseeni eteenpäin. Lämpö palasi jäseniin ja hampaat lopettivat kalinansa - siinä oli lämmin, enkä tiedä johtuiko se viltistä vai vieressäni olevasta miehestä, mutta väliäkös sillä.

- Mitä sä teet kesällä? Elias kysyi hiljaa katsellen järveä.
- En mä oo suunnitellu, vois varmaan jonneki reissuun lähtee, sanoin kohauttaen olkiani, - systeri menee naimisiin heinäkuussa, jatkoin ja liikahdin hieman. Elian nyökytteli kevyesti ja vilkaisin miestä.
- Mitä sä?
- Ei mulla mitään suurempia suunnitelmia, vois lähtee laivalle tai jotain, tuo sanoi ja kohautteli olkiaan, - mut mä en rakasta mitään kesässä niin paljon ku niitä lämpimiä kesäiltoja ku voi vaan olla ja istua, juua pari kaljaa ja kattoo ku aurinko laskee ja sit nousee taas. Ei oo silleen niinku...
- Kiirettä minnekään? kysyin ja Elias katsoi minua nyökytellen.
- Nii, ei mitään stressiä tulevasta. On vaan se hetki, mies sanoi ja minä nyökyttelin vuorostani.
- Sellanen kuulostaa hienolta, mietin ja Elias katsoi minua.
- Etkö sä ikinä tee silleen?
- Kyllä mä aina yritän. Mä oon vaan kauhee stressaaja, sanoin kohauttaen olkiani.
- Ajatteletko sä nytki jotain kauheeta juttua mikä sun pitäs hoitaa? Elias virnisti ja minä hymyilin.
- En mä oikeestaan mut...
- Noniin, äläkä ajattelekaan. Ei mitään turhia paineita, nyt ollaan vaan tässä ja istutaan ja tää voi kestää vaikka ikuisuuden jos sä haluat, Elias sanoi ja miehen käsi kiertyi harteideni ympärille.
- Ikuisuus on pitkä aika, sanoin hiljaa ja painauduin varovasti Eliasta vasten. Tuntui jotenkin turvalliselta siinä.
- Ei se oo aina.
- Miten niin?
- Rakkaudessa se on vaan silmänräpäys, mies vastasi. Minä katsoin järven pintaa ja suljin sitten hetkeksi silmäni.
- Sä oot oikeessa, sanoin ja nojasin mieheen. Ehkä minä siinä tein sen, elin hetkessä. Tuntui, että aika pysähtyi ja me vain istuimme jossain ajankulun ulottumattomissa siinä rappusilla. Elias siveli sormillaan olkapäätäni ja minusta tuntui, että siinä oli hyvä olla. Juuri siinä Eliaksen vieressä, eikä missään muualla. Tavallaan en edes tuntenut miestä ja silti tuntui, että olin tuntenut tuon paljon pidempään kun todellisuudessa edes olin.
- Mä oon ilonen, että sä tulit, Elias sanoi.
- Mä oon ilonen, että mä tulin, vastasin. Sitten me olimme hiljaa. En tiedä miten kauan me siinä istuimme, mutta minä en edes tajunnut ajankulkua. En usko, että sillä oli merkitystä. Me vain istuimme siinä vilttiin kääriytyneinä lähekkäin ja hiljaa, enkä minä oikeastaan juuri silloin kaivannut mitään muuta. En tiedä mitä se merkitsi, sellainen läheisyys meidän välillämme, mutta päätin olla miettimättä. Ei sillä ollut juuri nyt merkitystä, koska minun oli jotenkin uskomattoman hyvä siinä. Jotenkin tuntui, että siihen olisi voinut jäädä vaikka ikuisuudeksi.

_____________

Toivottavasti ei ollu ihan kauheeta mössöö toi loppu. Draamaihmiset, mä lupaan, että sitä draamaa ja häslinkiä on tulossa vaikka miten paljon sitten tän vähän edetessä :>

Lähettäjä: loveve 
Päivämäärä:   21.11.10 10:03:26

OI VOI VOi VOIVOIVOI !!!!! ~<3
Tää on virallisesti mun suosikki tarina täällä! ihanihanihanaihanaaaah! Sulatit mun aivot sellaseks pieneks fluffimössöks ni saat syyttää itteäs kommentin laadusta ;D Ihanaa kun olit saanut ton otsikon tonne mukaan! Loistavaaaaaa! Nyt ei kyllä tulis muuta ku tätä ihkutusta ni taidan lopettaa tähän :D (ihanan pitkä pätkä<3 jopa kaks lukuu samalla kertaa, oon taivaassa!! SÄ OOT PARAS :))

mut jatkoaaaa~

<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3

Lähettäjä: Surrounder 
Päivämäärä:   21.11.10 10:15:18

jatkoooooo! ja hommiin jo:D

Lähettäjä: Dacco 
Päivämäärä:   21.11.10 10:16:56

Ihanaaaa ;)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.11.10 12:07:45

Tää on vaan niiin ihana, ehdottomasti mun suosikkitarina täällä! (: <3

Lähettäjä: Pavetsi 
Päivämäärä:   21.11.10 13:28:17

Tää on ihana, jatkoo <3

Lähettäjä: Patamon 
Päivämäärä:   21.11.10 15:28:40

Aah, tää on ihana. Jotenkin mun tunteet sekoittu tähän. :s Alko tulla masentunut olo, vaikka oli jo ennen kuin aloin lukemaan. Mutta, mitäs musta. =D

Jatkoa toivoisin pian, ja toi oli kyllä kiva, kun otsikon nimi juolahti tuossa lopussa. =)

Lähettäjä: jasunen 
Päivämäärä:   21.11.10 15:52:53

OOOOOOH! Ihanan pitkä pätkä jaja ihana tekstiä muutenkin. Tää on niin kiva kun pistää välillä hymyilyttämään ja välillä sit jännittämään ja kaikkee. Aww, noi on niin sulosia - molemmat omalla erilaisella tavallaan niin awwww. Ja noi hahmot on muutenki tosi todentuntusia, niin Elias ja Tuukka kun sit noi sivuhahmotki! Saara on kyllä kauhee >:( mut pitää niitä sellasiakin hahmoja mukana olla ;) Jotain pieniä näppisvirheitä osu silmiin, mutta ne ei haitannu kun syvennyin niin kovasti tuohon tekstiin. Tää on just kiva ku etenee tälleen pikkuhiljaa, joka pätkässä tapahtuu vähän jotain lisää noiden välillä, ettei heti olla tunnustamassa rakkautta ja ekan pätkän jälkeen suunnilleen suutelemassa :D Monesti meinaa nimittäin tarinoissa just tolleen mennä, eikä se sit oo niin uskottavaa.

Ihana ku laitoit ton otsikon tonne tekstin sekaan. :) Jajaja, ööö. Huu, Eliaksen menneisyydestä lisää infoo sit jossain vaihees. Mut niin, jatkoo äkkiääää!! :D

Koitin tässä vähän pidempää viestiä laittaa kun meille noin kivanpitusen pätkänki laitoit, mut en nyt kovin paljon kritiikkiä keksiny kun tää vaan on niin loistava!

Lähettäjä: capp. 
Päivämäärä:   21.11.10 18:32:51

jatkoooo

Lähettäjä: Joanna 
Päivämäärä:   21.11.10 19:32:35

ma tapan sut jos muutat tan tarinan etenemistahtia ;)

Lähettäjä: Neurotic@koulu 
Päivämäärä:   22.11.10 14:21:19

Olipas tää putoillu kauas ;o

Mut oi, kiittelen kommenteista (*imarreltu*), varsinkin noista pidemmistä - inspailee hurjasti kun tietää, että tätä luetaan, kiitos! :) Seuraavaa pätkää oon alotellu, saa nähä miten ehin sen tässä pistelemään, mut katellaan. Ihmiseeet heei, kommenttejaaa, niitä ei oo ikinä liikaa, päinvastoin :)

Lähettäjä: funfunHey 
Päivämäärä:   22.11.10 17:25:41

Mie nyt kommentoin, luin eka vaan noi edelliset kommentit että tietää mitä odottaa (en siis oo lukenu noita pätkiä vielä !? :OO) ;)
Teen niin vähä aina, sitä paitsi tää oli vaan tarkastus että oliko tullu jatkot - ja olihan ne! :) Nyt ei vaan ehi lukea, pitää mennä maailmalle :D Mutta sitte luen JA toivottavasti kommentoin jotain järkevää.. :DD Ellei mun aivoista tuu MÖSSÖÄ ;) <33

Lähettäjä: secret 
Päivämäärä:   22.11.10 18:42:38

naminamm jatkoa!

Lähettäjä: Dacco 
Päivämäärä:   22.11.10 19:40:23

Laita jatko nopee :----)

Lähettäjä: s 
Päivämäärä:   22.11.10 21:43:50

Ihana tää tarina, kun pätkät on pitkiä, juoni kiinnostava, kerronta sujuvaa ja tempo sopiva! :) Täysin koukussa, pitää tulla aina monta kertaa päivässä tarkistamaan, olisiko jatkoa tullut. Myös hahmot ovat upeita, enkä usko että kenellekkään on jäänyt epäselväksi, millaisia nää tarinassa tähän asti esiintyneet henkilöt on luonteeltaan. Se pukeutumistila-kohtaus oli kyllä niiin ihana, mutta toi tappelukin ihan kiva yllätys ettei pelkkää ruusuilla tanssimista. (;;
Yksi suosikkitarinoistani, josta en ikävä kyllä osaa antaa minkäännäköistä rakentavaa kritiikkiä.

Ja hohoo, selvishän tosta Eliaksenkin menneisyydestä jotai tos sen ja Saaran riidas. :--D Inhottava nainen. Kuten myös Senja, heh.. (x
< 3 jatkoa kiitos.

Lähettäjä: Texass 
Päivämäärä:   22.11.10 23:02:15

Uusi lukija ilmoittautuu!

Lähettäjä: secret 
Päivämäärä:   23.11.10 16:57:34

juu hei jatkoo

Lähettäjä: secret 
Päivämäärä:   23.11.10 21:51:07

heiuppistapuppista ompa hiliasta

Lähettäjä: Dwess 
Päivämäärä:   23.11.10 22:20:17

Huhhuh, ihan kauhee toi Saara, mut tulipaha ainaki riitaa ihan kaksin kappalein :D Mä tykkään niin paljon tosta sun kirjotustyylistä ja kuvailusta ja Tuukasta ja Eliaksesta jajaja.. Senja ja Saara vois suksia kuuseen semmoset hirveet ämmät. Musta on hassua, että miten Senja oli aluks semmonen mukava ja sit nyt tommonen hirvee bitch mutta hyvä vaan et aiheuttaa Tuukassa negatiivisia tunteita =)

Tosi kiva oli kun laitoit kaks osaa peräkkäin, piristi tosi paljon päivää, joka muutenki meni kivasti niin ihana lukee tälleen illalla pitkästi.
Ihana kun Elias ja Tuukka sai sovittua ja voi ku oli söpö toi "ikuisuus on pitkä aika"-keskustelu :> Mä en tiiä miks, mutta mulle tulee just tosta otsikosta aina mieleen se Puuhamaa-mainos missä lauletaan jotain tyyliin "puuhamaa on paras paikka" tai jotain.. :D Joo oon outo :P Mutta joo eteni taas aivan ihanasti, mä tykkään niin paljon ku ei oo sitä ainasta teini-ihastumista ja semmosta pelkkää kevyttä juttua vaan että on tämmöstä kypsempääki tekstiä. Iät ei todellakaan haittaa mitään, eroo hyvin edukseen muista tarinoista kun ei oo normia teinirakkautta. Eli pidän todella todella paljon ja jatka nopeesti <3

Ehheh taas tosi selkee kommentti, sori :>

Lähettäjä: Texass 
Päivämäärä:   23.11.10 23:09:07

mun mielestä nää sivuhenkilöt tässä on just tosi hyvä juttu. pitää olla muutaki elämää siinä ympärillä eli jatka vaan samaan malliin!

Lähettäjä: Neurotic 
Päivämäärä:   24.11.10 00:28:45

Herranjestas kun mä luen noita pätkiä, niin siellähän on ihan luvattoman paljon näppisvirheitä! Viimenen kerta kun alan yöllä kirjottaa mitään tekstiä :D Mut kiitos jälleen kommenteista, ootte parhaita :) Ja hyvä, että noi sivuhenkilöt miellyttää. Julia ja Osku on oikeestaan napattu yhestä mun toisesta tarinanalusta ja oli pakko sit napata ne tähän kun tykkäilen ite niistä :) Ja joo, mun suunnitelmat muuttu jossain vaiheessa - Senjasta ei todellakaan pitäny tulla tollasta, mut ilmeisesti mun aivoissa tapahtu jossain vaiheessa jotain radikaalia ja siitä tulikin :'D

Mut aa, kiitos kaikista kommentaista tasapuolisesti, oon otettu. Jatkoa pistelen ilmeisimmin torstaina kun huomenna en yksinkertaisesti ehdi.

Lähettäjä: Pavetsi 
Päivämäärä:   24.11.10 22:26:00

Jatkoo :)

Lähettäjä: maea 
Päivämäärä:   25.11.10 14:57:06

TÄNÄÄN ON TORSTAI ELI TÄNÄÄN TULEE JATKOA !!!! (ainakintoivottavasti:D)

Hehe ihan mielissäni koulussakin vaa oottelin että pääsen koneelle kattoon että oisko sitä jatkoa jo tullu :) Mut ehkä jaksan ootella vielä iltaan asti :)

Lähettäjä: secret 
Päivämäärä:   25.11.10 19:14:58

jatkoa kilttikiltti :)))

Lähettäjä: rolff 
Päivämäärä:   25.11.10 20:16:17

ÄKKIÄ JATKOO:)

Lähettäjä: Dacco 
Päivämäärä:   25.11.10 21:01:15

Laita ny tänään jatkoo :--)

Lähettäjä: über ihq 
Päivämäärä:   25.11.10 23:03:00

pitää saada viä tänää jatkooo!!=)

Lähettäjä: Neurotic 
Päivämäärä:   26.11.10 07:18:48

Aa, pahoittelen etten eiliseks sitä jatkoo saanu, mut venähti ilta suunniteltua pidemmäks ja kun kotiin tulin niin olin yksinkertasesti niin väsyny, että oli pakko mennä nukkumaan.

Mut laittelenpas tänään tuon jatkopätkän. Se onkin melkein valmis jo, loppu vaan pitää kirjotella.

Lähettäjä: maea 
Päivämäärä:   26.11.10 17:16:57

ei jatkoa vielä ?! ;s *itkee murtuneena*
Iltaan mennessä jatkoa jooko? *anova katse*

Lähettäjä: Neurotic 
Päivämäärä:   26.11.10 18:48:27

Aa, meinas jäädä pätkät tänäänki laittamatta kun ihan just pitää viilettää frendin tupareihin, mutta kerkesin! En nyt mitään analyysejä osaa tähän heittää, vähän on tämmöstä mössöö, mutta toivottavasti jakasatte oottaa sitä toimintaa kun sitäkin sit on tulossa myöhemmin. Juu, mut kommentteja! =)

_____

Seuraavana aamuna ruokapöydässä istui joukko enemmän tai vähemmän väsyneennäköisiä ihmisiä. Leevi ja Anna tosin vetivät pohjat, molemmat istuivat kasvot kalpeina ja tuijottivat punoittavin silmin eteenpäin.
- Menikö myöhään eilen, mitä? Elias virnuili toiselta puolelta pöytää ja voiteli leipäänsä, - näytätte pikkusen kalpeilta, ei kai teillä huono-olo oo?
- Elias pää kiinni, Leevi örähti, mutta kasvoille nousi kuitenkin pieni virne. Vilkaisin noita hieman huvittuneena ja haukkasin leipääni. Kello näytti yhtätoista ja aamu oli valjennut jo pitkälle. En edes tiedä miten pitkään meillä oli eilen mennyt Eliaksen kanssa, mutta yö oli alkanut jo valjeta aamuun kun me olimme astelleet takaisin sisälle. Kun olin lysähtänyt sänkyyn Senjan viereen minusta oli tuntenut jotenkin todella hyvältä. Jos totta puhutaan niin minua pelotti ja tavallaan ahdisti tuntea näin, mutta eilen se ei ollut tuntunut sellaiselta. Niin kuin Eliaksen ja minun välillä olisi ollut jokin hassu näkymätön yhteys.
- Ei tainnu eilen oikeen nukuttaa? Elias kysäisi kevyeen sävyyn Leeviltä ja hörppäsi kahviaan hymyillen sitten tietäväisesti. Leevi katsoi kaveriaan siihen malliin, että oli parempi pitää se suu kiinni.
- Nukutti kyllä oikein hyvin kiitos kysymästä, mies sanoi vääntäen kasvoilleen hymyn ja tunsin suupielieni nykivän hieman. Elias kohotti kulmiaan virnistäen.
- Aijaa, mitähän ne äänet sit oli kun mä en tossa sohvalla oikeen saanu nukuttua niiden takia, mies mietiskeli naama peruslukemilla. Annan kalpeille kasvoille ilmestyi väriä ja Senja virnisti huvittuneena.
- Sanaki vielä niin mä tungen tän juustohöylän sun kurkkuun, Leevi sanoi juustoa höyläten, mutta ei voinut pitää kasvojaan vakavina. Elias nauroi ja kasvoilleni nousi huvittunut hymy noiden puheiden myötä. Eliaksen kaverit olivat jotenkin niin rentoa porukkaa, että tuntui jotenkin vapauttavalta olla tässä seurassa - ei tarvinnut kauheasti miettiä, kunhan vain oli omana itsenään.
- Sä oot sairas Leevi, Elias totesi hymyillen veikeästi ja haukkasi leipäänsä.
- Lapset tarvii rajoja ja rakkautta, Leevi järkeili.
- Millos mä sitä rakkautta sulta sit saan? Oisko ens yönä mun vuoro Leevi? Elias kysyi suupielet nykien ja sai koko pöydän nauramaan. Tai kaikki muut paitsi pöydän toisella puolella istuvan Saaran, jota näytti lähinnä ärsyttävän miesystävänsä läsnäolo - tai siihen malliin nainen tuota mulkoili.
- Sulle mulla riittää rakkautta vaikka joka yö, Leevi lupasi toverillisesti ja Elias virnisti.
- Ton mä halusinki kuulla, mies ilmoitti ja voiteli itselleen vielä toisen leivän. Leevi pyöritteli päätään huvittuneena. Kaadoin hieman haukotellen maitoa kahviini ja huomasin Eliaksen kääntymään katsomaan minua. Mies virnisti - ilmeisesti sille, että sain maidon kaadettua tällä kertaa oikeaan paikkaan, ja minä kohotin kevyesti kulmiani. Me katsottiin toisiamme hetken aikaa, kunnes käänsin katseeni kahviini hieman hymähtäen.

Myöhemmin me istuskelimme Eliaksen ja Leevin kanssa terassilla ja Leevi selosti minulle jotain lyhyempää reittiä mökiltä valtatielle. Me olimme kuulemma kiertäneet hurjasti tullessamme tänne, vaikka lyhyempääkin tietä pääsisi pois. Istahdin kaiteelle ja kuuntelin Leevin puheita nyökytellen.
- Siitä pääsee oikeestaan tosi hyvin kaupunkiin ja se tie on paljon paremmassa kunnossa, mies sanoi ja katsahti minua, - luoja Tuukka, sun leuka näyttää kieltämättä aika komeelta, ei tarvii kahesti miettiä kuka siihen on lyöny, Leevi totesi hymyillen vähän ja katsoi sitten Eliasta liioitellun tuimasti. Kasvoillani kävi huvittunut hymy. Tuolissa istuva Elias mutristi hieman alahuultaan ja imaisi tupakkaansa.
- Eliaksen lyömätön koukku jo vuodesta seitkytkahdeksan, Leevi sanoi ja elävöitti lausahdustaan imitoimalla niin hienosti, ettemme me voineet muuta kuin nauraa. Mies virnisti ja imaisi vielä tupakkaansa, kunnes tumppasi sen tyhjään kaljatölkkiin vilkaisten vähän ympärilleen.
- Ei kai teillä mikään kiire lähtee oo, onhan tässä vielä päivää aikaa, Leevi sanoi ja vetäisi hupparin vetoketjun kiinni, - me varmaan kuitenkin jäädään Annan kaa tänne iltaan asti, mies jatkoi ja Elias vihelsi.
- Meidän Leevi on rakastunut, mies totesi virnistäen ja Leevi läpsäisi tuota takaraivoon.
- Kohta on Anna paksuna ja sit mä joudun kestämään Leevin ja Oskun lisäksi vielä pikku-Leeviä ja pikku-Oskuakin, Elias sanoi dramaattisesti ja sai meidät nauramaan.
- Sä saisit vakioduunin lapsenlikkana, Leevi virnisti ja avasi ulko-oven.
- Kuulostaa hyvältä, Elias tuumasi hymyillen huvittuneena ja kiskoi keuhkoihinsa savua. Leevi naurahti kevyesti ja paineli sitten rennoin askelin sisälle sulkien oven perässään.

Katselin vähän ympärilleni ja annoin haukotuksen karata huuliltani, kääntäen sitten katseeni tuolissa istuvaan Eliakseen.
- Sori oikeesti tosta leuasta, mies sanoi ja minä hymyilin hieman.
- Sä pyysit jo anteeks ja eiköhän se vika ollu molemmissa, sanoin ja Eliaksen huulilla käväisi nopea hymy. Mies tumppasi tupakkansa ja katseli vähän aikaa järvelle, kunnes käänsi katseensa minuun kallistaen hieman päätään.
- Siitä viimeöisestä... Mä tota - tai että eihän sua mitenkään silleen jääny vaivaaman mikään? Elias kysyi ja katsoin miestä nielaisten vähän.
- Ei mua, vastasin ja laskin kädet kaiteelle, - olihan se vähän silleen... Tai siis se eilinen muutenki, jatkoin varovasti tarkoittaen sitä mitä tapahtui sillä saunareissulla. Elias haroi hieman hiuksiaan ja nyökytteli.
- Niin, mä tota... Tai siis halusin vaan silleen varmistaa, ettei sua mitenkään vaivaa tai ettet sä suhtaudu muhun nyt jotenki silleen... No silleen eritavalla, mies selitti ja katsoin Eliasta pyörittäen päätään.
- En mä, tai siis en ainakaan mitenkään negatiivisesti, tai siis mä... aloitin, mutta lopetin äkkiä, ennen kuin olisin paljastanut jotain mitä en halunnut. En todellakaan tahtonut, että Elias saisi tietää mitä mietin tuosta alituiseen, rikkoisin kuitenkin vain meidän hyvin alkaneen kaveruutemme ja mies pitäisi minua varmaan muutenkin vähintään outona. Tosin jos mietti Eliaksen itsensä käytöstä niin - äh, kaikki oli jotenkin sekavaa.
- No hyvä, mä oikeestaan sil... No voi páska, Eliaksen puheet katkesivat ja tuo kääntyi katsomaan pihaan päin. Siirsin katseeni samaan suuntaan ja näin Saaran astelevan meidän suunnallemme nopein askelin. Nainen pysähtyi siihen terassille ja kääntyi katsomaan tuolissa istuvaa Eliasta.
- Joko sä oot kohta lähössä? tuo kysyi tylysti ja sai miesystävänsä kulmat kohoamaan.
- Vaikee sanoo, mutta mä en kyllä tajua miten mun lähtemiseni suhun liittyy, Elias totesi välinpitämättömästi. Tunsin oloni vähän tunkeilevaksi siinä istuessani, mutta en viitsinyt lähteäkään.
- No jos et muista niin sä ajat meidät kaupunkiin, Saara sanoi pistävästi, - että voisit pikkuhiljaa olla lähtemässä.
- Neiti on hyvä ja ajaa ihan ite autollaan kotiin.
- Sä lupasit ajaa meidät, että älä yhtään yritä.
- Eiköhän se sun mielipide musta tullu ihan jokaiselle eilen selväks, niin että mä en vähänniinkuin viitsi ajaa sua yhtään mihinkään, sitäpaitsi se auto on sun.
- Sä et víttu ole tosissas, et sä voi vaan sanoa jotain ja tehdä toista.
- Kai mäkin voin jos säkin oot jo niin kovin monesti voinu, että oliko muuta?
- Miten sä muka meinasit päästä kaupunkiin? Saara kysyi tylysti ja Elias kohautti olkiaan.
- Ootan vaikka siihen asti Leevi ja Anna lähtee, tai tilaan taksin jos ei muuta.
- Voi víttu, turha oottaa, että mä lähen sun kaa yhtään mihinkään huomenna syömään, Saara tiuskaisi kuin toivoen saavansa miesystävänsä murtumaan, mutta Elias vaan nauroi.
- Joo kuule, älä tosiaankaan suotta vaivaudu.
Saara katsoi Eliasta hetken aikaa ja mies kohotti kulmiaan, kunnes nainen avasi oven ja paineli sisälle jotenkin hyvinkin kireänä. Elias vilkaisi ovea ja pyöritti päätään, kääntyen katsomaan rantaa mietteliäänä. Minä liikahdin hieman ja katsahdin myös rantaa, kunnes hetken hiljaisuuden jälkeen siirsin katseeni Eliakseen.
- Mä voin kyllä heittää sut siinä samalla kun vien Senjan ja meen ite kotiin, sanoin ja Elias kääntyi katsomaan minua, - niin ei tarvii iltaan asti ootella.
Miehen kasvoille nousi vino hymy.
- Ai, no kiitti.

*

Lähdettyämme mökiltä, Eliaksen avustuksella me pääsimme jopa sitä helpompaa reittiä kaupunkiin päin, eikä tarvinnut haahuilla ympäri metsää. Kaupungissä jätin hieman unisen, mutta tuttuun tapaansa hymyilevän Senjan keskutaan kun naisen piti hoitaa joku juttu veljensä luona, kunnes käänsin Fordin keulan sinne suunnalle missä muistin Eliaksen asuvan.
- Onks sulla kauhee kiire? Kun mä kävisin tossa kaupoilla matkan varrella niin ei tarviis sit myöhemmin lähtee ruokaostoksille, sanoin takapenkillä istuvalle Eliakselle ja vilkaisin tuota peilin kautta.
- Millon mulla kiire ois? mies kysyi rennosti ja vilkaisi ikkunaan, - joten mennään vaan.
Hymyilin hieman ja jonkun ajan päästä käänsin auton kohti marketteja.

Elias kuljeskeli rennosti vierelläni kun kaupassa ladoin ostoksia koriin. En ollut koskaan ollut kummoinen ruuanlaittaja, mutta toisaalta en halunnut kokoajan syödä jotain valmisruokia, joten päätin tänään kokata jotain vähän enemmän aikaa vievää. Kassoilla Elias auttoi minua varsin ystävällisesti pakkaamaan ostokset ja sai kasvoilleni nousemaan pienen hymy. Se oli tavallaan hassua, että vaikka Elias oli vähän tuollainen rähinöitsijä niin silti tuo osasi jotenkin olla kauhean suloinen. Autolla jätin ostoskassit takapenkille ja astelin ratin taakse Eliaksen vallatessa tälläkertaa toisen etupenkkipaikan.
- Syöks se sun kissa noin paljon vai miten ihmeessä yhen ihmisen ostokset voi olla noin suuret? Ihanku sulla ois vaimo ja kolme lasta kotona oottamassa, Elias sanoi kun käynnistin auton. Naurahdus pääsi huuliltani ja vilkaisin miestä hieman huvittuneena.
- Oliski, mietin ja vilkaisin taustapeiliin, kääntäen sitten Fordin pois parkkipaikalta.
- Mitä, kauhee isyyskuume päällä? Elias virnisti ja hymyilin huvittuneena.
- Mä oon kolmekymmentä, kohta alkaa iskee kriisiä päälle, vastasin hymyillen ja Elias pyöritteli päätään, - etkö sä ikinä halua lapsia? kysyin kohottaen kulmiani.
- No emmä tiedä, onhan ne ihan kivoja, mut en mä ota stressiä siitä, ei se mulla mikään tavote oo, Elias totesi, - en mä tiiä oonko mä kauheen lapsellinen ikääni nähden, mutta mua ei kiinnosta páskan vertaa se avioliitto-lapset-omakotitalo-asuntolaina -kuvio, mies jatkoi ja katsahdin tätä ajamiseni lomasta.
- Et sä oo, mun mielestä on tyhmää elää jonkun kaavan mukaan jos se ei tunnu omalta jutulta, sanoin ja Elias hymyili, - enkä mä kyllä oikeen osaiskaan kuvitella sua siihen kuvioon, jatkoin naurahtaen ja Elias nauroi. En minä tiedä, Elias oli vähän omanlaisensa tyyppi ja minä pidin tavasta jolla tuo oli sellainen.
- No just joo, kiitti vaan.
- Mä tarkotin sitä positiivisena juttuna, sanoin ja hymyilin Eliakselle kääntäen sitten katseeni eteenpäin. Mies naurahti kevyesti ja huomasin tuon katsovan minua hetken, kunnes katse kääntyi tuijottelemaan kaupunkimaisemaa.

Perille päästyäni pysäytin autoni kerrostalon pihaan ja vilkaisin vähän ympärilleni kääntyen katsomaan sitten miestä.
- Jees, hei tattis tästä kyydistä, Elias sanoi ja hymyili vähän.
- Juu, kiva vaan kun oli jotain seuraa, vastasin huolettomasti ja katselin miehen silmiin, - ja mulla oli ainakin tosi kiva reissu, vaikka ei mua kyllä kukaan oo koskaan noin kovasti turpaan vetäny tän elämän aikana, jatkoin virnistäen vähän. Elias näytti pahoittelevalta.
- No mä en ois halunnu olla se ihminen joka vetää, mies sanoi ja me hymyiltiin hieman toisillemme, - vois joskus tehä jotain, tai siis silleen ihan ilman kaljan juomistaki, lähtee vaikka jonnekin, tuo jatkoi ja tunsin miten sisälläni hypähti vähän. Hymyilin miehelle hyväntuulisesti.
- Joo, se ois kiva.
- Hei muuten, tykkäätsä futiksesta?
Kohotin kulmiani hymyillen ja katsoin miestä.
- Mä harrastin sitä lajia jotain yheksän vuotta nuorempana, vastasin ja Elias näytti yllättyneenä, - että kyllä mä aika paljon tykkään.
- Sä pelasit yheksän vuotta jalkapalloo? mies toisti yllättyneenä ja puraisin vähän huultani nyökytellen sitten, - vau, sä mahdat olla hyvä.
-No en mä oo harrastanu sitä yli kymmeneen vuoteen, että en menis sanomaan, sanoin vähän hämilläni Eliaksen reaktiosta. Minulle kävi niin todella usein kun puhuttava asia liittyi minuun, menin hämilleni.
- Hitsi sun pitää tulla joku kerta kun ilmat vielä vähän lämpenee tulla potkimaan mun kanssa tonne ruohokentälle, Elias sanoi ja näytti lähinnä innostuneelta pikkupojalta päälle kolmekympisen miehen sijaan, - mitä paikkaa sä pelasit?
- Vasempana laiturina tai sit keskellä, vastasin ja hieraisin niskaani, - mut siitä on kymmenen vuotta, toistin vielä.
- Älä oo niin vaatimaton, mä halusin penskana aina pelata futista, Elias sanoi hymyillen ja nostin kasvoilleni varovaisen hymyn. Jalkapallo oli joskus ollut minulle suurinpiirtein elämä, mutta jossain vaiheessa se into himmeni - tai oikeastaan minulla ei ollut aikaa lukioaikanani kun olin muutenkin ihan loppuunpalamispisteessä.
- Mitä sä olit sanomassa ennen tota? kysyin ja nostin katseeni Eliakseen.
- Aa, niin, kun keskiviikkona on kotipeli tossa keskuskentällä niin mä aattelin jos sä oisit lähteny mun seuraks kun mulla on kaks lippua. Mun piti mennä Mikaelin kanssa, mut se ei pääsekään, Elias sanoi ja kohautti hieman olkiaan katsoen sitten minuun. Kasvoilleni syttyi jälleen hymy ja koitin kovasti olla näyttämättä innostuneelta teinitytöltä.
- Oikeesti? Se ois tosi kiva, mä oon aina miettiny et pitäis mennä, mut ei kukaan oo kiinnostunu lähtemään, sanoin ja Elias virnisti.
- Pérkeleen jääkiekko, mies sanoi ja minä nauroin.
- Osuit asian ytimeen, totesin ja Elias naurahti vuorostaan.
- Kerranki joku tajuaa hyvän päälle, mä joudun aina tappelemaan Oskun ja Leevin kanssa tosta asiasta, mies virnisti ja minä vastasin tämän virneeseen. Me katsottiin toisiamme ja annoin itseni taas unohtua miehen silmiin. Eliaksessa oli jotain, aika paljonkin jotain - ja se jokin sai samaan aikaan minut hermostumaan itseselleni, mutta myös hymyilemään ajatukselle tuosta miehestä. Elias oli jotain mitä ei koskaan ollut tullut vastaani, eikä varmasti tulisikaan, jotenkin tuntui että tällä kaikella oli todella merkitystä.
- Tuukka mä... Elias mumahti pienen hiljaisuuden jälkeen. Mietin, että mies menisi nyt, mutta tuo ei avannutkaan ovea, istui vain siinä ja piti katsekontaktin yllä, - mä en oikeen tiiä miten mun pitäs sanoo se...
- Ei sun tarvii puhua, huuliltani pääsi hyvin hiljaa, lähinnä vahingossa. Nielaisin hieman ja hetken kuluttua huomasin Eliaksen kumartuvan vähän lähemmäs. Sydämeni jätti pari lyöntiä välistä kun uskaltauduin liikahtamaan hieman lähemmäs ja kääntämään kevyesti kasvojani, raottamaan hieman huuliani. Eliaksen käsi laskeutui kevyesti niskaani ja kumarruin vielä lähemmäs miehen kasvoja. Meni pari hiljaista sekuntia ja minä unohdin kaiken muun, suljin silmäni ja pian tunsin Eliaksen huulten hipaisen kevyesti omiani. Vatsanpohjassa lentelevät perhoset lisääntyivät ennätysvauhtia ja hyvin varovasti painoin huuleni Eliaksen huulille. Miehen luvattoman hyvältä maistuvat pehmeät huulet liikahtivat omiani vasten ja vaikka se oli vain yksi varovainen suudelma ja vaikka se oli vain ahdas auto jossa me istuimme, niin tuntui, ettei mikään ollut vuosiin tuntunut niin hykerryttävältä ja päätäsekoittavalta. Jossain pääni sisällä kuitenkin huusi ääni, joka käski minua miettimään tarkemmin - en tiedä oliko se järjenääni, mutta sydämeni oli lyöntinopeudesta päätellen eri mieltä. Kuitenkin kun katkaisin suudelman hämmentyneenä, Elias liikahti äkkiä kauemmas ja käänsi katseensa alas todella hämmetyneenä. Sydän tuntui tulevan rintakehästä läpi ja ajatukset juoksivat ympyrää. Käänsin katseeni alas enkä uskaltanut katsoa Eliasta. Mitä oikein oli tapahtunut? Miehen huulten lämpö kihelmöi edelleen huulillaan, tuon kosketus tuntui niskassani.
- Sori mä... Ei hitto, sori oikeesti...
- Eiku mä - tai että mä en... Tai siis sori...
- Mä soitan... Mä soitan sulle siitä keskiviikosta, Eliaksen ääni katkeili ja mies näytti olevan äskeisestä yhtä sekavana kuin minäkin. En uskaltanut nostaa katsettani, nyökyttelin vaan ja kuuntelin kuinka ovi aukesi ja hetken kuluttua paukahti vaimeasti kiinni. Silmäkulmastani näin Eliaksen kävelevän ulko-ovelle ja katoavan rappuun.

Pelotti - pelotti se jos meidän kaveruutemme pilaantui tuoreeltaan juuri muutama sekunti sitten, pelotti, että nyt en enää voisi kohdata Eliasta normaalisti, ettemme me voisi puhua ilman tiettyä tunnelmaa välillämme ja ennen kaikkea pelotti, että nyt minun tunteeni vain voimistuivat, enkä voinut tehdä niille yksinkertaisesti mitään. Enkä oikeasti edes halunnutkaan, vaikka oloni oli todella ristiriitainen. Istuin varmaan vaikka miten kauan siinä lähtemättä minnekään, ennen kuin sain ajatukseni kokoon edes sen verran, että sain käännettyä Fordin kohti autotietä. Kaiken sen ajatusten sekamelskan keskellä siinä ajaessani en voinut kuitenkaan olla miettimättä, että tuo mies oli oikeasti ainoa asia, jonka minä todella halusin.

Lähettäjä: Dacco 
Päivämäärä:   26.11.10 19:42:52

Mä rakastan tätä tarinaa :-) Ihanaa, sulosta! (:

Lähettäjä: Pavetsi 
Päivämäärä:   26.11.10 21:49:23

Jatkoo <3 :D

Lähettäjä: Dwess 
Päivämäärä:   26.11.10 22:20:26

Ooh ne suuteli, söpöö :D

Ensiksi nyt pari virhettä mitkä pisti vähän silmään. Ekassa kappaleessa oot kirjottanut huono-olo, vaikka se ei ookkaan yhdyssana, eli kirjotetaan ihan vaan huono olo. Ja toinen oli sitten lause No silleen eritavalla, mies selitti ja katsoin Eliasta pyörittäen päätään niin toi päätään pitäis varmaan olla päätäni. Mutta joo eivät olleet kovinkaan näkyviä virheitä mutta kuitenkin :D

Jees, oli taas tosi mahti luku, tykkäsin paljon, varsinkin tosta suudelmasta, aivan ihanasti kirjotettu ja oli totakin jo odotettu =) Nyt kyl toivoo että ne kuitenkin menee sillon keskiviikkona sinne jalkapallomatsiin ja ovat normisti.

Kans toivosin, että vaikka tässä nyt tuli se kaivattu ensisuudelma, niin ei tää tarinan vauhti kiihtyis, koska monella kirjottajalla se tosiaan lähtee rullaamaan nopeemmin. Tää vauhti on tosi hyvä ja sopii loistavasti tähän tarinaan, joten älä pliis kiihdytä sitä.

Hahmojen luonteista tykkäsin edelleen ihan kaikista, hyvät persoonat oot kehittäny ja erottuvat hyvin toisistaan. Toivottavasti nyt Elias ja Saara lopettavat suhteensa ihan kokonaan, samoin Senja potkittais irti Tuukasta. Huhhuh, olikohan tässä kaikki :D No mutta tosi hyvin kirjotettu, loistavaa tekstiä ja jatka samaan malliin =)

Lähettäjä: maea 
Päivämäärä:   26.11.10 23:03:39

Oikeesti Saara on niin paras hahmo, tommonen tosi rasittava ämmä :D Ja sit se "En tuu sun kaa syömään josset vie mua"-juttu, voin kuvitella ku Saaralla ollu just semmonen 'mää oon paras ja sää menetät liikaa jos et tottele mua'-ilme :D

Ja awwwawwwawwaaawww sulin sille autokohtaukselle. Raukka Tuukka, iha ihastunu <3

Ja se aamiaiskeskustelu , nauroin oikeesti koko ajan! :D
Kaikki ne Eliaksen kommentit ja Leevin vastaukset oli iha huippuja :)
Oot kirjottanu kaikista hahmoista tosi hyvin :)

Lähettäjä: Texass 
Päivämäärä:   27.11.10 23:11:53

Jestas yli vuorokausi edellisestä viestistä O______________________________________O

Lähettäjä: über ihq 
Päivämäärä:   27.11.10 23:33:11

oihh<3 rakastan tätä niiiiin paljn<3 alussa mua vähän häiri just toi et henkilöt on aikuisia ut nyt kooon lukeu enemmän nii se tekee täst vaa jotenki...erikoise...:D jatkoo vaan nopeesti!<3

Lähettäjä: funfunHey 
Päivämäärä:   28.11.10 02:03:37

Jälleen kerran, IHANAA! <33

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.11.10 14:31:41

uuuuuup

Lähettäjä: funfunHey 
Päivämäärä:   29.11.10 20:09:52

Kauheeta! Tippunu hirrrrrrrrrrrrveesti ;(

Jatkappa ;)

Lähettäjä: rolff 
Päivämäärä:   29.11.10 22:26:29

JATKOOO!!!

Lähettäjä: Neurotic 
Päivämäärä:   29.11.10 23:09:53

Aa, pistipäs hymyilyttämään nuo kommentit :) Kiva että hahmot toimii, koitin saaha tähän mahdollisimman erilaisia tyyppejä (kuten nyt vaikka Saara, hoho) ja juu, en ala kiihdyttelemään tahtia, lupaan. :> Monesti tullu huomattua, että heikentää vaan tarinan laatua jos alkaa kauheesti nopeentaa tahtia ja ite tykkään muutenkin edetä vähän rauhallisemmalla vauhdilla.

En osaa sanoa mikä päivä saan jatkoa laiteltua, nyt on kauheesti kaukkee irl-hommaa, mut koitan tässä nyt jonain arkipäivä ennen viikonloppua tekstiä laitella!

Lähettäjä: secret 
Päivämäärä:   30.11.10 23:54:48

ylös

Lähettäjä: Pavetsi 
Päivämäärä:   1.12.10 00:51:16

Jatkoo :D

Lähettäjä: Neurotic@school 
Päivämäärä:   1.12.10 12:09:59

Yuup, tänään ehdin jatkella tota kirjottelua illemmalla, joten huomenna pistelen sit seuraavaa pätkää tänne :)

Lähettäjä: Meow 
Päivämäärä:   2.12.10 07:00:18

Hei, täähän olikin ihan hyvä tarina! :) Oon kattellu tota nimeä aina tossa foorumilla mut en oo ikinä tullu avanneeksi.
Tarina on hyvä ja kerronta on kuitenkin oikein sujuvaa, tykkään sun tavasta kuvailla ja jopa tykkään siitä paljon moititusta tuo-sanasta :D Jatka samaan malliin! :)

Lähettäjä: secret 
Päivämäärä:   2.12.10 18:27:48

hejjj jatkoo :))))))))

Lähettäjä: über ihq 
Päivämäärä:   2.12.10 23:14:16

tänäää viä jatkooo?=)

Lähettäjä: Neurotic 
Päivämäärä:   2.12.10 23:33:40

Juu, pätkä on valmis, nyt vaan koitan tässä ehtiä tarkistella sitä, joten kyllä se tänään vielä tulee :)

Lähettäjä: Neurotic 
Päivämäärä:   3.12.10 00:10:11

Tapahtumaköyhä pätkänen, mutta syytän sitä, että oon potenu angiinaa ja kuumetta viimeset paripäivää, eikä loppua näy - tuntuu että pahenee vaan tää olo. Tässäpäs kuitenkin, toivottavasti ei oo kauheesti virheitä :)

_______

Elias ei soittanut sunnuntaina. Olo tuntui typerältä kun tarkastelin kännykän ruutua tunnin välein, vaikka puhelin oli ollut ihan vaiti koko päivän. Kaikenlisäksi tuntui, että ajatuksiini ei taas muuta mahtunut kuin tuo mies. Tuo mies ja se eilinen suudelma. Joku saattaisi ajatella, että sehän oli vain yksi varovainen suudelma, oltiinhan tässä kolmenkymmenen vuoden aikana ehditty ihmisiä ennenkin suudella, mutta kun ei - tällä oli enemmän merkitystä. Tuntui, että tällä oli aivan liikaa merkitystä. Mitä minä annoin itseni ihastua Eliaksen kaltaiseen mieheen? Ja mieheen nimenomaan, eikö tässä haaveiltu lapsista ja avioliitosta? Kaikenlisäksi Elias oli - noh, vähän vähemmän kunnollinen kuin minä ja ympärilläni vuosien aikana olleet ihmiset. Ja siltikään minä en nähnyt muita kuin tuon hassunlaista charmia huokuvan miehen, vaikken edes tiennyt oliko pidemmän päälle hyvästä tutustua Eliaksen kaltaiseen ihmiseen tarkemmin. Huultani purren koitin syventyä lukuvuoden viimeisen kokeen suunnitteluun, mutta jotenkin ahdisti. En tiedä ahdistiko se, että Elias ei soittaisi vai se, että tuo soittaisi. En tajunnut miten yksi asia saattoi samaan aikaan tuntua niin väärältä ja kuitenkin oikeammalta kuin mikään muu.

*

- Eiköhän se tässä ollu, jos mä nyt päästän teidät vähän aikasemmin niin meette sitten ihan hissuksiin tuolla käytävällä kun muilla on tunnit menossa, katsahdin luokkaa, josta kuului muutamaa tyytyväinen huudahdus koulupäivän lopettamisen aikaistamisen myötä. Hymyilin hieman huvittuneena, tuonikäisille kymmenminuuttinenkin oli pieni ikuisuus. Minusta tuntui, että aika meni liian nopeasti.
- Ja hei, läksyt ylös, huomautin kun Mikael ja Eetu säntäsivät ovelle hirmuisella vauhdilla. Osoitin taululle kirjoittamiani tehtävänumeroita.
- Ne on ylhäällä mun päässä, Eetu väitti virnistäen ja avasi sitten oven. Pyöritin hieman päätäni ja nappasin sitten taulusienen astellen lavuaarille. Huikkasin heipat niille jotka moikkasivat ja hieman haukotellen kastelin sienen kunnes suuntasin takaisin taululle. Luokka hiljeni toviksi, ennen kuin ovi kävi.
- Oota sekka, mun pitää yks lappu hakee ja viiä reksille, Mikael selitti ovella jollekulle ja asteli sitten sisälle luokkaan.
- Mikä jäi? kysyin ja kohotin hieman kulmiani. Mikael asteli pulpetilleen ja avasi sen otsa rypyssä.
- Yks semmonen lappu... poika vastasi pulpettinsa sisältöä tutkaillen, - missähän se on, eiku oho, tossa! Mikael nappasi melko pahasti rytistyneen monisteen käteensä ja katsoin hieman huvittuneena kuinka tuo koitti suoristaa sitä edes vähän säädyllisempään kuntoon.
- Kansiot ja muovitaskut on ihan kätevä vaihtoehto monisteiden säilyttämiseen, neuvoin hymyillen ja Mikael naurahti.
- Kuulostaa ihan äidin puheilta, poika vastasi ja sulki pulpettinsa kannen.
- Sittenhän sun äitis puhuu ihan asiaa, vastasin ja hymyili pyörittäen päätän. Sitten tuo heilautti repun paremmin olalleen ja huikkasi heipat, kunnes suuntasi auki olevasta ovesta käytävään. Käännähdin jatkamaan taulunpyyhkimisoperaatiotani hieman unisena.

Oikeastaan oli niin hiljaista, että olin saada sydänkohtauksen kun kuulin yllättäen hiljaisen yskäisyn ovelta. Käännähdin ympäri ja kun tunnistin aukinaisen oven seinämään nojailevan miehen, sain vähintäänkin sätkyn. Minä ihan totta säikähdin ja säpsähdin niin, että taulusieni putosi kädestäni lattialle ja sydän hyppäsi vähintäänkin kurkkuun. Tosin se sai miehen vain naurahtamaan. Elias.
- Luoja, mä säikähin, ynähdin häkeltyneenä ja nostin hetkeksi käden otsalleni.
- Sori, ei ollu tarkotus säikyttää, Elias sanoi varovasti, puraisi huultaan ja hymyili sitten hieman huvittuneena.
- Säikytit kuitenkin, sain mumistua aika hämmentyneenä ja kurottauduin nostamaan lattialle tipahtaneen sienen käteeni. Mitä hittoa Elias täällä teki? Tai tokihan tuo saattoi olla hakemassa Mikaelia, mikä luultavasti olikin se syy, mutta silti. En todellakaan olisi voinut odottaa. Vilkaisin ovenkarmiin nojaavaa miestä, joka katseli luokkahuonetta, kääntyen sitten katsomaan minuun.
- Susta huokuu niin paljon auktoriteettia, ettei ees uskalla tulla muutamaa metriä lähemmäs, mies sanoi ja naurahti vähän tunkien nyrkit housujensa taskuihin. Yritin hymyä, mutta se oli vaikeaa kun tunsin oloni lähinnä vaivautuneeksi ja hämmentyneeksi. Vilkaisin Eliasta, joka katsoi minua hetken hiljaa. Niskaani hieroen katsahdin alas kunnes kohtasin Eliaksen katseen paremmin. Miehen läsnäolo sai sydämeni lyömään astetta kovemmin, enkä voinut olla miettimättä sitä miten hyvältä Eliaksen huulet olivat maistuneet ja tuntuneet toissapäivänä omia huuliani vasten. Laittoman hyvältä. Kirosin ajatuksiani. Elias vilkaisi käytävään, kunnes käänsi katseensa minuun ja yskäisi hieman vaivaantuneena.
- Tota... Siitä pelistä, ootsä vielä lähössä? tämä kysyi ja koitin terästäytyä.
- Juu, tai siis, että tietty, sain sanottua ja mies hymyili hieman.
- Kiva.
Me katsottiin hetken aikaa toisiamme kunnes Elias käänsi katseensa käytävään.
- Nojoo, mut Mikke tulee, mä vaikka soitan sulle huomenna, tuo sanoi sitten ja nyökyttelin hieman. Me moikattiin ja sitten Elias katosi siitä ovelta käytävään. Tunsin oloni jotenkin häkeltyneeksi ja rypistin hieman otsaani kääntyen sitten jatkamaan taulun pyyhkimistä.

*

Keskiviikkona sitten astelin hieman levottomana keväiseen ulkoilmaan ja suuntasin askeleeni kohti parkkipaikkaa. Elias oli luvannut hakea minut ja siellähän mies seisoskelikin autoonsa nojaillen tupakka sormissa ja katse taivaalla. Pieni hymy käväisi kasvoillani ja astelin Eliaksen luo vähän rennompana.
- Moi.
- Aa, moi, Elias vastasi hymyillen hieman ja katsoi edelleen taivasta, - lenskö sun faija tollasia? tämä kysyi ja osoitti taivaalla nousevaa hornettia. Siristin hieman silmiäni.
- Nojoo, esimerkiks, vastasin Elias imaisi tupakkaansa.
- Pääsispä itekki, mies mietti ja laski sitten katseensa taivaalta minuun. Kulmani kohosivat hieman. Eliaksen toinen silmäkulma sinersi aika mallikkaasti.
- Mitä sulle on käyny? ynähdin ja mies viskasi tupakan katuun hipaisten silmäkulmaansa.
- Äh, perus jotai baaritappelua toissapäivänä... Elias nosti kasvoilleen epämääräisen hymyn, mutta itse kohottelin vain kulmiani, - erottiin muuten vissiin Saaran kaa nyt lopullisesti, mies jatkoi sitten ja laittoi kädet taskuihinsa. Avasin vähän suutani ja katsoin Eliasta yllättyneenä. Okei, ehkä tuo asia oli ollut arvattavissa ja kieltämättä olin salaa todella iloinen, mutta kuitenkin.
- Ai, mä... Tota, oon pahoillani, sanoin ja Elias naurahti vähän ironisesti.
- Oikeesti? tämä hymähti, - mä oon vaan jotenki tosi helpottunut, kauheeta ajanhaaskausta koko juttu.
Elias hymyili hieman ja katsoi minuun.
- Ai, no sitten, sain ähkäistyksi ja katsoin mustelmaa miehen silmäkulmassa. Hassua kun sitä jotenkin oli huolissaan, vaikka tiesinkin, että kyllä Elias osasi pitää puoliaan ja mies ei varmasti kenenkään huolehtimisia tahtoisi.
- Mitäs kelaat? Meinattiinks me vaan seisoo tässä koko ilta? Elias herätti minut mietteistäni ja naurahdin vähän hämmentyneenä, kunnes kiersin auton toiselle puolelle ja istahdin pelkääjän paikalle hymyillen hieman itsekseni.

Hienoinen jännite meidän välillämme katosi viimeistään silloin kun pääsimme peliin. Tuntui jotenkin vapauttavalta päästä katsomaan jalkapalloa vuosien jälkeen. Isä ei koskaan ollut tajunnut innostustani siihen lajiin - jääkiekko oli kuulemma miesten peli - mutta sen ihmisen kanssa ajatusmaailmat nyt eivät muutenkaan olleet kohdanneet. Se, että isä oli vaatinut yhtä ja minä halunnut ihan toista, oli kai lopullisesti lukion jälkeen sotkenut meidän muutenkin rakoilevan isä-poika-suhteemme. Ehkä jos silloin kahdeksantoista-vuotiaana olisin tiennyt isän kuolevan viiden vuoden päästä, olisin yrittänyt parantaa meidän välejämme edes vähän paremmiksi, mutta ei sille enää mitään voinut.

Saatoin taas todeta, että Eliaksen seurassa oli uskomattoman hauskaa. Mies heitteli niitä hassuja kommenttejaan milloin mihinkin väliin ja tunsin itseni lähinnä hämmentyneeksi pikkutytöksi nauraessani niistä jokaiselle. Tuntui, että Elias sai sen nauravamman ja rennomman puolen minussa esiin, jonka yleensä, liiankin usein, piilotin hillityn imagoni taakse. Olisin voinut viettää Eliaksen kanssa vaikka miten kauan aikaa ja kun peli sitten päättyi kotijoukkueen voittoon, tuntui, että aika oli mennyt liian nopeasti. Ilma oli muuttunut melko viileäksi ja taivaalta ripeksi hiljalleen pisaroita kun ihmiset alkoivat valua katsomoilta pois. Hieman hymyillen astelin Eliaksen vierellä ulos stadionilta miehen jutellessa kaikkea kevyttä matsista. Huomasi, että Elias seurasi lajia enemmänkin, itse en edes osannut aina kommentoida tämän puheita, kun en ollut aikoihin suurinpiirtein edes kuullut sanaa jalkapallo.

- Loistava ilma, mies tuumasi kun tihkusade alkoi muuttua rankkasateeksi meidän kävellessämme. Kirosin päätöstäni tyytyä vain huppariin takin sujaan, sillä olin suunnilleen hypotermiassa jo ensimmäisten käveltyjen metrien jälkeen.
- Pitiki jättää se auto kaimpaan mahdolliseen paikkaan, Elias ynähti sateen yli ja vetäisi hupun päähänsä.
- No ei tätä voinu arvata, totesin hampaat kalisten ja kiskoin hupparin hihoja kämmeneni suojaksi. Autolle oli jonkin verran matkaa ja tajusin täriseväni. Päivällä oli vielä ollut hurjan lämmin. Ristin kädet rintani päälle ja painoin päätä alas koittaen olla ajattelematta kylmyyttä. Olin niin järjetön vilukissa, että joskus mietin kiersikö veri ollenkaan suonissani.
- Sä oot ihan jäässä, Elias kommentoi ja yritin hillitä tärinääni etten olisi näyttänyt ihan niin surkealta, mutta onnistuin aika huonosti. Siinä samassa mies otti takin päältään ja ojensi minulle.
- Eikä ku kyllä mä nyt pärjään... Sitäpaitsi sä palellut, sanoin, mutta Elias ei kuunnellut vaan laski kohta takin harteilleni.
- Mulla on varaa vilustua, mutta sun pitää mennä duuniin, tämä sanoi ja kiskoi hupparin vetoketjua ylemmäs. Katsoin miestä siinä sateessa ja vedin sitten lämpimän takin paremmin suojakseni.
- Yleensä miehet tarjoo naisille takkia, sanoin ja Elias katsahti minua virnistäen.
- Nooh, kai sä ihan naisesta meet, tämä härnäsi ja tönäisin Eliasta vähän kylkeen, - no joojoo, ei tosissaan, sua on vaan niin hauska kiusata.
- Sä oot epäreilu.
- Kuitenki tykkäät.
No niin tykkäänkin.
- Just joo, usko unelmiis, totesin ja Elias hymyili.
- Uskon mä toki niihinkin, mies vastasi ja pyöritin päätäni hymyn leikkiessä kasvoillani. Elias värähti kylmästä ja tunsin huonoa omaatuntoa siitä, että miehen takki oli harteillani omistajan itsensä paleltuessa. Tosin itse Elias oli takkiaan tarjonnut ja tavallaan se sai jotain lämmintä liikahtamaan sisälläni.

Autolle päästyämme vettä tuli kuin saavista ja Eliaksen avattua auton oven sujahdin nopeasti sisälle sateensuojaan. Elias istahti ajajan paikalle kylmissään ja hieroi käsiään, jotka olivat muuttuneet punaisiksi.
- Ootsä ihan jäässä? mies kysyi.
- Mä? Sinähän tässä jäässä oot, vastasin ja Elias naurahti vähän käheästi, - anna sun kätes tähän, sanoin ja ojensin kämmeniäni. Elias katsoi minua vähän kummissaan ja kohotin kulmiani odottavasti, jolloin mies lopulta laski kylmät kätensä käsiini. Hymyilin varovasti ja puristin miehen kylmät kädet selvästi lämpimämpiin käsiini ja hieroin niitä hieman, että veri alkaisi kiertää. Vilkaisin Eliasta, joka hymyili hieman kääntäen sitten katseensa käsiimme. Pyörittelin ja hieroin miehen kylmiä kämmeniä ja hiljalleen tunsin niiden lämpenevän.
- Ne jopa liikkuu vielä, mies sanoi ja liikutteli hieman sormiaan. Hymyilin huvittuneena ja Elias vastasi hymyyni, vieden sitten varovasti kätensä poskelleni ja pyyhkäisten vesipisaran peukalollaan. Vein käteni poskellani olevalle kädelle ja tunsin kauheaa halua toistaa sen mitä tapahtui viime lauantaina. Tuntui, että huuleni melkein janosivat Eliaksen huulia omilleen ja ihoni miehen sormenpäin pinnalleen. Vein oman käteni miehen poskelle ja silitin sitä peukalollani Eliaksen hymyillessä hieman.
- Pitäis ajaa toi sänki, tämä sanoi hieman käheästi ja hymyilin varovasti pyörittäen sitten päätäni. Ei sitä tarvinnut. Ei sitä edes tajunnut jos ei koskenut. Laskin Eliaksen päässä olevan hupun ja kosketin miehen pörröisiä hiuksia hienoisesti sormillani. Elias oli niin hurjan komea, hyvännäköinen, suloinen charmikas, haluttava. Mies. Mies päästä varpaisiin niin kuin minäkin, mutta ei sillä ollut merkitystä. Eliaksen peukalo siveli poskeani, käsi liikahti hennosti kaulalleni.
- Siitä lähtien kun mä näin sut ekan kerran niin mä... mies kuiskasi hyvin hiljaa ja puraisi hieman huultaan ollen hetken hiljaa, - nyt mä tiedän miks ne sanoo, että kaikki enkelit on miehiä. Sä oot niin.. Sä oot jotenkin niin kaunis.
Tunsin sydämeni jättävän lyönnin välistä. Olisi kai ollut miehekkäämpää kullä olevansa komea, mutta saatoin todeta, että Eliaksen sanat olivat kauneinta mitä minulle oltiin varmaan koskaan sanottu. Ajatteliko mies todella tuolla tavalla? Nielaisin ja tunsin täyttyväni hassulla kihelmöivällä lämmöllä katsoessani miestä, jonka käsi lepäsi kaulallani.
- Toi oli... Toi oli ehkä kauneinta mitä mulle on ikinä sanottu, sanoin varovasti ja hämmentyneenä, hieman ujonakin. Elias kosketti sormenpäillään huuliani ja hymyili lempeästi.
- Mä oon ilonen, että mä sain olla se, joka sanoo.
Hymyilin hieman ja laskin katseeni vähän häkeltyneenä. Hetken aikaa oli ihan hiljaista, Elias sipaisi poskeani, kunnes laski kätensä ja käynnisti auton.
- Haluutsä tulla mun luo siks aikaa, että toi sade lakkaa? Mä voin vaikka vuorostani tarjota kahvit, tämä ehdotti kohta jotenkin hyvin hiljaa ja huulilleni syttyi uusi hymy. Vilkaisin miestä.
- Kuulostaa hyvältä.
Elias hymyili hieman ja käänsi sitten autonsa kohti kotitietään.

Lähettäjä: Texass 
Päivämäärä:   3.12.10 01:01:34

awwwwwwwwwwwwwwwwwwwwww............. <3333333333333

Lähettäjä: Patamon 
Päivämäärä:   3.12.10 13:27:54

Oiih, jatkoa vaan heti kun kerkeet ja paranemisia! (=

Lähettäjä: Pavetsi 
Päivämäärä:   3.12.10 14:43:25

Ihana, jatkoo <3 :D

Lähettäjä: über ihq 
Päivämäärä:   3.12.10 15:34:17

awwwss<3 jatkooo heti=)

Lähettäjä: loveve 
Päivämäärä:   3.12.10 23:19:46

kauhistus kun en ollut muistanu kommentoida tohon aikasempaan! Mutta kylläkyllä vielä tätä kiihkeästi seurailen ja käyn monta kertaa päivässä kattomassa josko sitä jatkoa ois tullu :D
Eli yksinkertaisesti sanottuna tää tarina on ihan loistava! Noi kaks vikaa pätkää on ollu aivan uskomattoman sulosia ja toi kohtaus:

- Yleensä miehet tarjoo naisille takkia, sanoin ja Elias katsahti minua virnistäen.
- Nooh, kai sä ihan naisesta meet, tämä härnäsi ja tönäisin Eliasta vähän kylkeen, - no joojoo, ei tosissaan, sua on vaan niin hauska kiusata.
- Sä oot epäreilu.
- Kuitenki tykkäät.
No niin tykkäänkin.

Sai ihan hillittömän ison virneen naamalle :D Hauska ja samalla jotenki niin söpö :>
Lähes virheetöntä tekstiä aina, pari pikku näppäily virhettä vaan huomasin, eikä ne mitenkää häirinny lukemista :) En nyt muista oonko jo sanonut, mutta muokaan ei häiritte ollenkaa toi 'tuo' sanan käyttö. Se vaan antaa semmosen ekstran tohon tekstiin, että se on niin SUA. Tosi sujuvaa tekstiä ja just toi sun tyyli kirjottaa on omaperäinen ja upea! Tosi mukavaa luettavaa! Plussaa myös siitä että pätkät on pitkiä (vaikka mahtavan luettavuuden takia sujahtavatkin hujauksessa ohi :D) ja tulee ihan kiitettävää tahtia! Pojoja pojoja!
Aijoo vielä et tykkäsin tosi paljon siitä kohtauksesta sielä luokassa! :DD En malta odottaa seuraavaa pätkääääää!!! joteeeen:
JATKOAAAAA~

nyt tuli tämmönen vähän pitempi kommentti korvaamaan kun en viimeksi muistanut kommentoida :)

Lähettäjä: Dwess 
Päivämäärä:   3.12.10 23:47:37

Voi ku söpöö <3 Apua mä en osaa kirjottaa tähän mitään järkevää sori oon liian väsyny :D

Siellä oli ainakin muutama näppäilyvirhe, mutta ei nekään edelleenkään pomppinut silmille.. Öhm... Kerronta on sujuvaa, sen kanssa sulla ei ole minkäänlaista ongelmaa ja on tosi ihana lukee tota sun tekstiäs rankan päivän jälkeen :D Tuntuu jotenkin että mä toistan joka kommentissa samaa asiaa =)

Mutta siis joo harmi että tää luku oli näin lyhyt, mutta erittäin sulonen toi Eliaksen ja Tuukan hetki tossa noin. Innolla kyllä taas odottaa että mitä kummaa tapahtuu ens luvussa. Jatka pian? <3

Lähettäjä: funfunHey 
Päivämäärä:   4.12.10 10:50:09

Ihana!! :D

Ku sanoit että muka tapahtumaköyhä, nii eihä ollu ku ehana ! ;)) Miekin tosiaan ne virheet bongasin, mutta ei ne tässä vauhdissa haittaa yhtään mitään :) No niin tykkäänkin. <3 Aww. :3

Jatkahan ehti kun jaksat, ja PARANE PIAN! Itekki kipeenä mutta voiton puolella jo ollaan :))
<3

Lähettäjä: Dacco 
Päivämäärä:   4.12.10 17:32:23

Sulosta! ;) Ihana toi 'No niin tykkäänki' awwww (: Ja toi autokohtaus :)) Jatkoo! :---)

Lähettäjä: viiu 
Päivämäärä:   5.12.10 00:10:08

tätä täytyy vain hehkuttaa, koska tämä tarina on vain niin söpö :>

Lähettäjä: Dacco 
Päivämäärä:   5.12.10 19:00:58

Jatkoo nopsaa! :)

Lähettäjä: Neurotic 
Päivämäärä:   6.12.10 10:29:06

Ooi, kiitoskiitos miljoonasti kommenteista, piristää ihan hurrrjasti kun kipeenä täällä edelleen tuskastelen. Kiitos! <3

En osaa yhtään sanoa miten saan jatkoa, riippuu ihan miten tässä parannun, mutta koitan mahdollisimman piakkoin tekstiä kuitenkin pistellä :)

Lähettäjä: Dacco 
Päivämäärä:   7.12.10 14:43:30

etusivulle :)

Lähettäjä: Neurotic 
Päivämäärä:   8.12.10 00:42:23

Olipas tää putoillut. Mut joo, jatkoa saan mahdollisesti huomiseksi tai sitten viimeistään torstaiksi, nyt jo tässä vähän alotellu tota pätkän kirjottelua :)

Lähettäjä: über ihq 
Päivämäärä:   8.12.10 22:07:01

upitan! haluunjatkoooo!=)

Lähettäjä: Pavetsi 
Päivämäärä:   8.12.10 23:30:54

Jatkoo :D

Lähettäjä: maea 
Päivämäärä:   9.12.10 22:10:32

upupup

Lähettäjä: über ihq 
Päivämäärä:   9.12.10 23:52:49

tänää piti tulla jatkoo mut eipä näy=( no toivottavasti sit viimestään huomenna=)

Lähettäjä: Neurotic 
Päivämäärä:   10.12.10 01:41:58

Noniin, tässäpäs. Enkä oo yhtään nyt tyytyväinen tähän, äwäwäwä, kauheen tönkköö vaikka koitin saada kuvailua messiin. Tosin nyt on sit pitkä pätkä kun viimesin jäi vähän lyhyemmäks :) Nojuu, mut kommentteja <3 :)

***

- Ei oo paha, lukuvuoden viimenen koe, ens viikolla voidaan kattoo vaikka leffoja ja semmosta kun ei meillä oo oikeen enää mitää tekemistä, sanoin samalla kun jaoin maantiedon koetta pulpetteineen erilleen siirtyneille oppilaille. Enää ensi viikko ja sitten pääsisi lomalle. Hieraisin hieman niskaani ja lopulta istahdin opettajanpöydän taakse ja katsoin luokkaa, joka tapitti edessäännäkyviä papereita positiivisen rauhallisena. Nojauduin kevyesti selkänojaa vasten ja etsiskelin kalenterin tutkaillen sitä mietteliäänä. Kesä näytti hiljaiselta. Katan kanssa ollessani meillä oli ollut koko kesä tekemistä, milloin kenenkin luona käyntiä ja milloin mitäkin matkaa, mutta nyt oli tyhjää. Ei ollut heinäkuun Tukholman matkaa tai Katariinan vanhempien jokakesäistä mökki-viikonloppua. Puraisin hieman huultani ja pyyhin naisen mielestäni, tutkaillen sivuja. Ei todellakaan muuta merkittävää kuin pikkusiskon häät, jotka eivät nekään olisi ihan alkukesästä. Joel mahtoi olla onnellinen, repisi minut jokaiselle huvitteluretkelleen ja festareille mukaan kun minulla ei ollut ketään naista pidättelemässä. Hiljaa hymähtäen palasin takaisin tälle viikolle ja hymyilin pienelle merkinnälle keskiviikon kohdalla, joka kertoi peliin lähtemisestä Eliaksen kanssa. Oli kai hassua, että merkkasin tuollaisetkin asiat, mutta tuntui, että tuollakin oli hurjasti merkitystä. Tai, että Eliaksella oli hurjasti merkitystä. Niin kuin miehellä olikin - ehkä liikaakin, mutta oli kai turha enää pidätellä näitä tunteita. Olin yrittänyt, mutta sitä kovemmin ne nousivat pintaan ja se pelotti.
Jos joutuisin vain pettymään kauheasti? Elias ei vaikuttanut mieheltä joka tykkäsi miehistä, vaikka se suudelma tai ne sanat siellä autossa keskiviikkona tietenkin kertoivat omaa tarinaansa. Hipaisin hieman huuliani etusormellani. Miten Elias olikin sattunut siihen käytävälle juuri silloin? Annoin pienen hymyn käväistä huulillani kunnes nostin katseeni koetta tekeviin oppilaisiin.

Elias oli pyytänyt minua tänään baariin, mutta olin päättänyt kieltäytyä kun pitäisi urakoida todistusten kanssa ja muutenkin, vaikken viime viikonloppuna ollutkaan juuri juonut, niin raitis viikonloppu teki ihan hyvää. Elias oli eri mieltä, joten tämä suuntasi sitten juomaan ja kyseli voitaisiinko me nähdä lauantaina. Eikä minulta tarvinnut kysyä kahdesti tuollaista asiaa, joten sovimme, että näemme huomenna. Kävin moikkaamassa Lauria, Maikkia ja 2-vuotiasta Niilaa illemmalla, ennen kuin menin kauppojen kautta kotiin. Minni pyöriskeli jaloissani kun paistoin itselleni wokkiruokaa, ja suunnatessani sohvalle tuijottelemaan telkkaria ruokineni, kissa hypähti syliini vaatien huomiota, jota olin siltä viimeaikoina aika paljon riistänyt. Hieman huvittuneena silittelin kissan kirjavaa karvaa seikkaillen kanavilla aika väsyneenä. Jos minulla olisi yhtään enemmän innostusta ja aikaa niin hommaisin Minnille kaverin, siitä kun oli tullut kauhean arka sen jälkeen kun Mikki oli lähtenyt Katan mukaan. Tosin mietin sitäkin, että antaisin kissan pois, sillä tiesin, että Lauri ja Maikki ainakin haluaisivat jonkin lemmikin. Joskin sitten tässä talossa olisi vieläkin tyhjempää.
- Mitä me tehdään kesällä? hymähdin kissalle, joka kehräsi autuaana silitykseni alla vastaamatta kysymykseeni. Aika oli mennyt kauhean nopeasti kun otti huomioon, että viikon päästä pääsisin tosiaan lomalle, vaikka tuntui, että vasta äsken oli ollut talviloma. Laskin kaukosäätimen kädestäni ja tyydyin tuijottamaan jotain amerikkalaista rikossarjaa, samalla kun lävistin ruokaa haarukallani. Kämppä oli jotenkin hiljainen ja tuntui kauhean isolta ja avaralta yksin minulle. Pitäisi kai alkaa oikeasti katsella jotain vähän pienempää asuntoa kaupungista. Hymähdin hieman ja nojauduin sohvan selkänojaa vasten kääntäen katseeni hetkeksi ikkunaan.

Lauantaina suuntasin sitten Eliaksen luo. Mies oli välttämättä halunnut minut sinne jotta voisi todistaa osaavansa laittaa ruokaa kun olin joskus aiemmin vitsillä sanonut, ettei Elias kuitenkaan muuta osannut kuin laittaa valmispizzan mikroon. Hassua miten paljon tunnuin nykyään viettävän aikaa sen miehen kanssa, joskin juuri niinhän minä halusin. Tuntui hassulta tuntea näin, tuntui kuin ei olisi ikuisuuteen ollut mieltynyt kehenkään tällä tavoin. Mieltynyt. Hymähdin hieman itsekseni ja parkkeerattuani Fordin vieraspaikalle, suuntasin kerrostalon oville ja astelin rappuun. Eliaksen ovelle päästyäni puraisin hieman huultani ja painoin ovikelloa, miehen hyvin pian avatessa oven ja nostavan kasvoilleen pienen hymyn. Tunsin hassun hypähdyksen sisälläni ja suupieleni kohosivat väkisin.
- Moi.
- Tsau. Joudun nyt kyllä tuottamaan pettymyksen, mä poltin noi ruuat pohjaan, mut kai ne menee mustanakin, vai mitä mieltä oot? Elias kysyi päästäen minut sisälle ja virnisti kepeästi. Pyöritin päätäni huvittuneena ja katsoin mieheen. Asunnossa tuoksui sen verran hyvälle, ettei pohjaan palamista voinut epäilläkään.
- Juu, ei se miltä se näyttää, vaan maistuu, sanoin hieman huvittuneena ja otin kengät jaloistani.
- Nimenomaan, tämä sanoi ja kallisti hieman päätän katsoessaan minuun. Pieni hymy käväisi Eliaksen kasvoilla ja kohotin kulmiani.
- Noh? Näytänkö mä jotenkin oudolta? kysyin ja vilkaisin alas, nostaen sitten katseeni Eliakseen. Mies hymyili ja nosti katseensa silmiini pyörittäen päätään.
- Ei kun just iteltäs, tämä sanoi ja pörrötti hieman pähkinänruskeita hiuksiaan ennen kuin laittoi toisen kätensä farkkujen taskuihin, taputtaen toisella kädellään olkapäätäni ja kehottaen tulemaan peremmälle. Minä pidin Eliaksen asunnosta - se ei ollut mitenkään laaja, mutta jotenkin todella kodikas. No joo, hyllyt olivat vähän sotkussa ja muuta, mutta se nyt oli pikkujuttu, muuten kämppä tuntui viihtyisältä.
- Oliko oloja tänään? kysyin samalla kun istuin olohuoneen sohvalle. Elias vilkaisi uunissa olevaa ruokaa ja kääntyi sitten minuun päin kallistellen hieman päätään.
- Oikeestaan ei ees kovin pahasti jos ottaa huomioon, että eilen oli kuitenkin perjantai, mies totesi kepeästi ja istahti sohvan käsinojalle vilkaisten minua, - oisit lähteny mukaan, ees selvinpäin, tämä jatkoi ja käänsin katseeni mieheen.
- Varmaan mä selvinpäin teidän seuraa oisin kestäny, sanoin virnistäen ja Elias hymyili.
- Kyllä mun seuraa ainaki, tuo väitti ja tönäisi minua hellästi olkapäähän. Pyöritin hieman päätäni ja puraisin vähän huultani antaen katseeni lipua takaisin miehen kasvoihin. Elias pyöritteli patalappua kädessään ja naurahti sitten.
- Millonkahan mä oon viimeks tehny ite jotain ihan omatekosta ruokaa, mies mietti, - saat nyt olla ylpeä, sun takia hikihatussa kokkailin täällä helvettí, tuo jatkoi ja minä naurahdin.
- No mä oon vähintäänkin otettu, sanoin ja Elias hymyili.
- Syytäkin.
Me katsottiin hetki toisiamme ja annoin pienen hymyn kaartua huulilleni.

Eliaksen kokkailut tosiaan olivat onnistuneet todella hyvin ja sain miehen huulille nousemaan pienen vaatimattoman hymyn tuodessani mielipiteeni julki.
- En mäkään sentään ihan toivoton tapaus oo, Elias sanoi kevyesti ja kallistin hieman päätäni.
- No et tietenkään, vastasin ja katsoin mieheen, - hassu.
- Hassu?
- Niin.
- Meinaatsä tolla sitä ettei mua voi ottaa tosissaan? Elias kysyi hymyillen hieman huvittuneena ja minä naurahdin.
- No en, hitto sä teet asioista monimutkasia, vastasin hymyn nykiessä suupielessäni ja vein sitten ruokaa suuhuni. Elias katsoi minua ja nojautui hieman tuolin selkänojaa vasten.
- Yleensä mulle just sanotaan, että mä ajattelen liian mustavalkosesti, mies vastasi ja laskin haarukan hetkeksi kädestäni kääntäen katseeni Eliakseen, joka hymyili hitusen.
- Ja mihin tän keskustelun pitäs johtaa? kysyin ja kohotin vähän kulmiani. Elias nojautui hieman pöytään päin ja hymyili vähän enemmän, katsoen syvemmälle silmiini.
- Mihin vaan sä haluat, tämä sanoi virnistäen, enkä voinut olla huomaamatta hienoista flirttiä noissa sanoissa ja miehen katseessa. Tiedostin varsin hyvin sydämeni koventuneen lyöntitiheyden, mutta kallistin kuitenkin päätäni ja katsoin takaisin miehen silmiin hyvinkin intensiivisesti. En varmasti antaisi itseni häkeltyä tuosta.
- Mihin vaan? kysyin hieman hymyillen ja purin kevyesti alahuultani. En tajunnut miten se meni sellaiseksi, täysin tavallinen ruokapöytäkeskustelu, mutta tunsin Eliaksen jalan liikahtavan pöydän alla omaani vasten muka hyvinkin vahingossa, vaikka tiesin ettei se sitä ollut. Olin melko varma, että ulkopuolinen olisi voinut nähdä kasapäin kipinöitä sen jotakuinkin sensuellin katseen välillä, mutta minä tiedostin vain Eliaksen.
- Niin, mikäli sulla ei vaan oo kauhee kiire yöks kotiin, tämä sanoi samaan sävyyn ja hymy kasvoillani leveni, vaikka tiedostinkin poskillani tuntuvan kuumotuksen. Katsoin miestä ja kohotin huomaamattomasti kulmiani.
- Mikä kiire mulla nyt täältä ois? vastasin ja liikautin jalkaani miehen säärtä vasten, saaden Eliaksen nostamaan hieman leukaansa ja hymyilemään enemmän. Koko keittiö tuntui yhtäkkiä kauhean kuumalta ja tunsin alavatsassani hienoisen kutittelevan paineen, jonka pelkästään nuo puheet ja se katse sai aikaan. Yhtäkkiä minulle tuli kauhea tarve nostaa käteni ja koskea tuota miestä jokapuolelta, päästä iholle ja tuntea, mutta hillitsin itseni koska me kuitenkin olimme syömässä.
- Nimenomaan just täältä? Elias kysyi ja kallisti päätään.
- Nimenomaan.
- Kuulostaa hyvältä.
- Houkuttelevalta.
- Kiinnostavalta.
- Siltäkin.
- Niinkö?
- Kieltämättä.
Elias puraisi hieman huultaan hymyn leikitellessä kasvoillaan. En tiedä miten me siihen ajaudumme koska emme olleet edes humalassa, mutta tunsin pikkuruisten perhosten nousevan parvena lentoon vatsani pohjalla. Huone tuntui pieneltä ja kuumalta ja Elias oli - äh, liian hyvännäköinen. Ja minun teki mieli suudella tuota miestä juuri nyt, ihan oikeasti. Suudella ja koskea, silittää, hyväillä, hivellä - tuntea tuon iho ihoani vasten. Vetäisin hieman henkeä kun tajusin pidättäneeni hengitystäni, ja tajusin, että meidän katsekontaktimme ei ollut katkennut mihinkään. Eliaksen silmissä näkyi hassu palo ja tuntui, että se sama palo oli minun sisällänikin juuri nyt. Mitähän Elias mietti? Mies virnisti hieman ja tarttui haarukkaansa, jolloin minä käänsin katseeni hetkeksi ruokaani. Hymy nyki suupielissä ja huomasin, ettei Eliaksen huulilla leikittelevä hymy minnekään kadonnut siinäkään vaiheessa kun tämä jatkoi hiljakseen syömistään. Niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka olin aivan varma, että me molemmat tiesimme, että oli.

*

Tilanteen - joka oli niin kummallinen, että sai hengitykseni kiihtymään - mentyä ohi, me juttelimme aika normaalisti, vaikka katseemme tuntuivat hakeutuvan kokoajan tiiviimmin yhteen. En voinut olla miettimättä mitä välilämme oikein tapahtui. Toisaalta en voinut olla miettimättä sitäkään, että Eliaksen tuntemukset näyttivät olevan aika selviä. Voisiko kaikista puheista ja kosketuksista saatika siitä suudelmasta enää erehtyä? Tuntui jotenkin erikoiselta. En kai olisi koskaan uskonut tällaiseen, en sen pahemmin itseni osalta kuin Eliaksenkaan. Hieroin hieman niskaani samalla kun kävelin pienikokoisessa kämpässä tutkiskellen ympärilleni, miehen suunnattua tupakalle. Eliaksen makuuhuone oli ehkä huoneiston värikkäin - se oli vähän sotkuinen, mutta jotenkin sai hymyn nousemaan huulile. Leveän sängyn lisäksi seinustalla oli hylly, jossa oli levyjä ja kirjoja ja jotain pienempiä tavaroita sekä papereita tyylikkäästi epäjärjestyksessä. Nurkassa majaili akustinen kitara ja ikkunan luona oli jonkinlainen kirjoituspöytä, joka oli täynnä papereita ja vastaavia. Uteliaana ihmisenä katsoin niitä vähän lähempää ja huomasin kasan valokuvia. Pieni hymy nousi kasvoilleni kun näin yhdeksänkymmentä-luvun lopulla otetun kauppaopiston luokkakuvan. Vuosia oli kertynyt väliin reilut kymmenen, mutta kahta takarivissä seisovaa pitkää poikaa ei voinut olla siltikään tunnistamatta. Elias ja Leevi.
- Löytyks mitään mielenkiintoista? Eliaksen ääni säpsähdytti minut takaisin todellisuuteen ja vilkaisin huoneeseen ilmaantunutta miestä, joka astahti taakseni kohottaen hieman kulmiaan.
- Ei helvettí, ei tarvii kattoo noita, hävettää, Elias sanoi naurahtaen ja kasvoilleni levisi hymy.
- Mitä hävettävää tässä nyt on? Komeita nuoria miehiä, väitin ja katsoin kuvaa, - minkäikäsiä te ootte tässä?
- Mä oon vissiin yheksäntoista ja Leevi kaheksantoista, Elias totesi ja naurahti, - kauheita kovanaamoja olevinaan, kato nyt noita ilmeitä, mies sanoi ja nauroin kevyesti. Hassua miten nuo kaksi tunnisti näinkin helposti kuvasta. Leevi oli mökillä selittänyt miten Elias oli ollut kouluaikoina kaikkien tyttöjen päiväunien kohde ja nyt saatoin sanoa, etten ihmetellyt. Tuo tosiaan näytti hyvältä siinä kuvassa. Laskin luokkakuvan pöydälle ja nappasin ne muut käteeni istahtaen sängylle hymyillen kevyesti. Mikään ei ollut hauskempaa kuin kuvien katselu - siis nimenomaan muiden kuvien katselu, omia ei ikinä edes kehdannut vilkaista.
- Sä haluut oikeesti nolata mut, Elias sanoi huvittuneena ja istui siihen sängylle viereeni. Vilkaisin miestä hymyillen.
- En mä mitään nolaa, hyviä kuvia, sanoin ja katselin kuvia pieni hymy huulillani, - hei Oskari ja Julia, minkäikäsiä ne on tässä? kysyin ja näytin kuvaa, jossa kaksikko istui laiturilla.
- Emmä osaa yhtään sanoo, on tosta jo vuosia, oiskohan Osku kaksviis ja Julia vuotta nuorempi, Elias sanoi ja katsoi kuvaa hymyillen vähän. Hymyilin kevyesti ja katsoin jotain kuvia, joissa olevia henkilöitä en tuntenut, ennen kuin tunnistin eräät kuvat Leevin vanhempien mökillä otetuiksi.
- Tavallaan hassua ku on ollu niin pöllyissä ettei muista noista kuvista just mitään, Elias hymähti ja nappasi yhden kuvista katsoen sitä vähän tarkemmin. Vilkaisin miehen kädessä olevaa kuvaa, jossa Leevi ja melko huonokuntoisennäköinen Elias istuivat takapihan terassilla olutlasien kanssa. Leevi virnisti kameraan ja Elias nojasi käteensä katsoen alas.
- Vähän páskana tuollon ollu, ne vei mut viikonlopuks tonne mökille että mä pysyisin kuivilla ees hetken, mut ei siitä mitään tullu, mies sanoi ja vilkaisi minua. Tuntui jotenkin pahalta Eliaksen puolesta, vaikka tämä olikin selvinnyt siitä mikä vei monet muut mennessään. Katsoin toista kuvaa, jossa Elias istui laiturilla ja katsoi jonnekin kameran ohi. Tuo tosiaan näytti pahalta, laihalta, kalpealta ja sairaalta, eikä yhtään siltä samalta joka oli seisoskellut siinä aiemmassa luokkakuvassa. Niin, tai samalta kuin nykyisin.
- Minkäikänen sä oot tässä? kysyi varovasti ja vilkaisin miestä.
- Ehkä kakskytneljä, Elias sanoi ja nyökyttelin hieman.
- Varmaan rankkaa, sanoin hiljaa ja laskin kevyesti käteni Eliaksen kädelle. Yhtäkkiä tuntui, että tuolla miehellä oli paljon enemmän elämänkokemusta kuin vaikka minulla, vaikka olin käynyt aika mainittavan paljon enemmän kouluja ja opiskellut.
- Mut mä oon hengissä, ja ilonen ja ärsyttävä itteni tässä ja nyt, joten ei auta valittaa, mies sanoi ja hymyili hieman, saaden varovasen hymyn huulilleni. Tiesin, etteivät nuo asiat olleet Eliakselle helppoja, vaikka tämä esittikin niin. En kuitenkaan kysellyt enempää, olihan minullakin asioita joista en mielelläni puhunut ääneen, ei tosin varmasti niin pahoja kuin Eliaksella, mutta kuitenkin. Varmasti kaikilla tämänikäisillä ihmisillä oli sellaisia juttuja, enkä minä halunnut udella liikaa, vaikka olisinkin valmis kuuntelemaan.

- No et sä nyt niin kauheen ärsyttävä oo, totesin ja Elias virnisti hieman, puristaen kätensä käteeni katsoen minua.
- Enkö? tämä kysäisi ja hymyilin vinosti.
- Et sä, sanoin. Elias vilkaisi alas kunnes kohtasi katseeni ja kallisti hieman päätään. Tunsin jännittyneisyyden miehen ollessa lähellä ja sydän kävi taas ylikierroksilla siihen malliin, ettei varmasti tarvinnut pelätä sen pysähtyvän ihan hetkeen. Räjähtävän tosin ehkä. Eliaksen hiukset olivat hieman tuon silmillä ja pyyhkäisin niitä sivuun antaen katseeni lipua vieressäni istuvan miehen silmiin. Hetken aikaa oli hiljaista.
- Mä en oo ikinä tälleen niinku... Tuntenu - tai siis, että kukaan ei oo ikinä saanu mussa tällasta tuntemusta esiin, paitsi sä, Elias sanoi kohta varovasti ja liikautti kättään kädessäni.
- Millasta tunnetta? kysyin hiljaa ja nielaisin hieman tiedostaen perhosten lisääntymisen vatsanpohjassani varsin hyvin.
- Tällasta... Mä en oikeen osaa selittää sitä, mies totesi ja katsoi minua, - mitä sä tunnet?
Vilkaisin hieman alas ja nostin varovaisen katseeni Eliakseen. Mitäkö minä tunsin?
- Mä tota... En mä tiedä, tai siis, että tiedän mä, mutta en oikein tiedä miten mä sanon sen, selittelin ja nielaisin hieman. Elias nyökytteli hiljaa ja katsoin noita lähelläni olevia kasvoja, tuntien suurta halua painaa huuleni miehen raollaan oleville huulille. Eliaksen käsi laskeutui kyljelleni ja siitä reidelleni saaden minut liikahtamaan. Miehen kosketus tuntui jotenkin niin oikealta, ettei mikään olisi voinut tuntua enempää - ja minä janosin sitä kosketusta enemmän, laajemmin, kokoajan. Miehen käsi hyväili hienoisesti sisäreittäni farkkujen läpi ja vein käteni Eliaksen kaulalle, tiputtaen siitä rintakehälle, joka kohoili vähän nopeammin.
- Mitä sä... Mitä sä haluut? mies kysyi hiljaa ja liikahdin vieläkin lähemmäs. Vedin nenääni Eliaksen hykerryttävää miehen tuoksua ja liu'utin käteni tämän vatsalle. Teki mieli repiä se paita pois ja koskettaa ihoa. Niin, koskettaa. Tuntea. Suudella.
- ...Suutele mua.
Kuiskaukseni oli uskomattoman hiljainen, tuskin kuuluva, mutta täytti silti hiljaisen huoneen täysin, tuntui jopa jäävän sen seiniin kaikumaan kuin vahvistaakseen kehotusta. Elias siirsi valokuvat sylistäni lattialle, kiersi sormet niskaani ja katsoi silmiini, kunnes kallisti päätään ja kumartui hyvin hitaasti huulilleni. Tuntiessani nuo pehmeät huulet omillani näiden kaikkien päivien jälkeen, en voinut olla tuntematta hassua kutittelevaa värähdystä joka kulki lävitseni. Painoin huuleni paremmin miehen huulille, liikautin niitä miehen omia vasten ja puristin tämän paitaa hienoisesti nyrkkiini. Tälläkertaa se suudelma ei katkennut hämmentyneisyyteen vaan muuttuu pienestä viattomasta pussailusta nälkäisemmäksi ja haluavammaksi. Elias näykkäsi hellästi alahuultani ja liikautti kättään reidelläni pidemmälle saaden minut liikahtamaan tahattomasti kättään vasten. Vein käteni miehen hiuksiin samalla kun annoin toisen käteni liukua varovasti t-paidan alle paljaalle, lämpimälle iholle tutkien sitä haluavasti sormenpäilläni. Ei naisellisia kaaria, pehmeyttä ja muotoja, vaan miehisen suoraa, muodotonta ja kovaa aina solisluista housujen rajaan asti. Huuleni tapailivat entistä halukkaammin Eliaksen huulia ja miehen käsi liukui hitaasti housujeni etumukselle saaden minut hengähtämään huuliaan vasten. Nostin Eliaksen t-paitaa ja vetäisin sen miehen päältä, samalla kun mies työnsi minut selälleen siihen sängylle ja kumartui ylleni. Suudelmat jatkuivat, Eliaksen huulet painuivat kaulalleni, purivat, imivät, suutelivat hellästi ja välillä nälkäisemmin, ja minun oli vaikea olla vaikertamatta mielihyvästä. Se ei johtunut pelkästään siitä, että tuntui olevan jokunen tovi kun viimeksi olin edes vastaanottanut tämänkaltaista läheisyyttä, vaan ennenkaikkea siitä, että kyseessä oli Elias. Taivutin hitusen kaulaani hengähtäen raskaasti ja annoin käsieni vaeltaa miehen jäntevällä paljaalla ylävartalolla. Eliaksen käsi avasi hupparini vetoketjun, liikutti alla olevan paidan helmaa ylöspäin, ja nostin hieman kroppaani, että mies sai vedettyä niistä molemmat päältäni. Paita ja huppari tipahtivat lattialle, mutta en syventynyt seuraamaan niiden kohtaloa tarkemmin vaan vetäisin ylläni olevan miehen uuteen haluavaan suudelmaan samalla kun naksautin miehen farkkujen vyön auki.

En tiennyt harmittaisiko tämä jälkeenpäin tai sotkisiko tämä meidän ystävyydetemme, mutta juuri nyt en edes ajatellut sellaista. Jokainen soluni tajusi vain Eliaksen ja jokainen haluni oli kohdistettu vain tuohon mieheen. Elias hengähti melko raskaasti huultemme erotessa ja avasi pienellä liikkellä farkkuni vetäen niitä sitten alemmas. Katsoin Eliaksen kasvoihin ja farkkujemme tehdessä seuraa paidoille katseemme pysähtyi hetkeksi paikoilleen. Tiedostin täydellisesti veren pakkautumisen jalkojen väliin ja tiedostin myös, että se todella näkyi boksereiden läpi. Tosin tiedostin myöskin sen, etten ollut yksin asian suhteen. Nostin hitusen lantiotani ja Elias laski omaansa, kuljettaen toista kättään sisäreidelläni. Vein käteni miehen selälle, liu'utin alemmas ja laskin tämän boksereita samalla kun Elias veti ainoan päälläniolevan vaatekappaleen pois. Koukistin hieman toista jalkaani samalla kun huulemme eksyivät uuteen suudelmaan, jossa oli kiihkoa jo siinä määrin, että minun oli vaikea pitää hengitykseni normaalina. Huoneen lämpötila tuntui nousseen sitä mukaan kun haluni kasvoivat ja meidän paljaat vartalomme painautuivat enemmän toisiaan vasten. Liikahdin hieman Eliaksen kroppaa vasten ja saatuani bokserit kokonaan miehen jaloista, liu'utin käteni tämän kovalle ja mainittavasti kokoa saaneelle miehuudelle. Elias ynähti huuliani vasten, siirtyi paremmin jalkojeni väliin ja tuntiessani miehen käden pystyllä elimelläni en voinut estää kovaäänistä huokaisua joka purkautui huuliltani silkasta mielihyvästä.
- Tuukka... Elias ynähti hiljaa kun aloin melko tasaiseen tahtiin liikutella kättäni. Miehen katse löysi omani ja hengähdin hiljaa liikauttaen hieman kroppaani Eliaksen liikettä vasten. Kiihottuneisuus näkyi Eliaksen silmissä ja tunsin itse aivan samaa, silkkaa kiihkoa tuota miestä kohtaan juuri nyt. En minä olisi tällaista voinut osata odottaa tai suunnitella, en todellakaan, vaikka tuo mies olikin saanut minut vajaassa kuukaudessa enemmän sekaisin kun joku toinen saisi vuodessa. Silti se tuntui liian hyvältä, Eliaksen kosketus, ja siinä maatessani olisin voinut huutaa koko kaupungille, miten sekaisin minä olin tuohon mieheen. Koska minä olin. Minä totta helvetíssä olin. Eikä se johtunut vain tästä tilanteesta ja siitä, että Elias hoiteli minut alusta loppuun, kosketti, suuteli ja kuiskaili nimeäni, vaan muustakin. Siinä miehessä oli jokin ja mikä pidin siitä, että Elias oli juuri tuollainen. Ja ennenkaikkea: minä välitin Eliaksesta. Välitin niin paljon, että se tuntui uskomattomalta.

Silkka mielihyvän voihkaisu purkautui huuliltani kun me autoimme toisemme loppuun ja painoin sormeni miehen ihoon, kaarsin selkääni hieman mutkalle. Elias lysähti ensiksi osittain päälleni, kunnes kierähti viereeni selälleen hengästyneenä. Suljin hetkeksi silmäni vain silkasta hyvästä olosta. Me makasimme hiljaa, raukeina ja hengityksiä tasoitellen siinä ties miten kauan puhumatta mitään, enkä minä oikein tiennyt mitä ajatella. Lähinnä mietin sitä mitä Elias nyt oikein ajatteli, joskaan en tietenkään sitä siinä alkanut kysellä. Miehen käsi lepäsi osittaen käteni päällä ja tämän rintakehä kohoili melko tiheään tahtiin silmien ollessa edelleen kiinni. Kaikki tuo, vaikkei se ollutkaan johtanut aktiin asti, oli tuntunut aivan uskomattoman hyvältä, niin hyvältä, että epäilin ettei humina päässäni lakkaisi ihan hetkeen. Käänsin pääni Eliakseen päin ja mies avasi silmänsä, kääntyen katsomaan minua. Minä halusin Eliaksesta enemmän kuin kaveria, tiesin sen, vaikka se hermostuttikin. Nielaisin hieman ja pikkuhiljaa tunsin sydämeni sykkeen hieman rauhoittuvan ja hengityksen tasaantuvan, vaikka kuuma oli siltikin. Katsoin Eliasta, joka kääntyi kyljelleen ja kosketti hellästi sormenpäillään rintakehääni ja suukotti varovasti olkapäätäni. Käännyin itsekin kyljelleni ja hipaisin sormenpäilläni miehen rintakehää, vein kevyesti käteni tämän kyljelle. Jos tästä ei ikinä tulisi mitään? Me olimme erilaisia ihmisiä monelta osin ja tämän ikäisenä ei ehkä enää halunnut "vain kokeilla hetken" olla suhteessa jonkun kanssa niin kuin nuorena saattoi. Silti tuntui, että Elias oli jotain mitä olin odottanut kaikki nämä kolmekymmentä vuotta, niin kuin kaiken olisi pitänytkin mennä juuri näin sieltä koulun käytävältä asti.
- Pitäis mennä suihkuun, Elias kuiskasi hiljaa ja katsoin miestä, - ei vaan jaksais vielä.
Mies silitteli ylävartaloani, piirteli sormellaan ihoon kuvioita. Painauduin lähemmäs tuota.
- En mäkään. Mennään kohta, vastasin hiljaa, ääni hieman väreillen. Elias katsoi minua, vetäisi peiton osittain päällemme ja kiersi kätensä ympärilleni. Kiedoin oman käteni miehen ympärilleni ja me oltiin ihan hiljaa. Ei sanottu mitään, oltiin vaan ja maattiin siinä peiton alla lähekkäin. En tiedä osasiko meistä kumpikaan oikein sanoa mitään vai tarvitsiko oikeastaan edes osata. En tiedä, eikä minua kiinnostanut ajatella sellaista. Joka kerta Eliaksen läheisyys sai tuntumaan olon turvalliselta, niin kuin nytkin. Olihan tämä käynyt hurjan nopeasti, yllättäen ja ajattelematta, ja pelotti jos tämä rikkoi jotain mitä olimme rakentaneet välillemme - jos menettäisin Eliaksen... En kuitenkaan ajatellut nyt. Ehkä myöhemmin sitten. Huokaisin hieman ja kuuntelin Eliaksen hengitystä. Meni melko pitkä tovi, ennen kuin toinen meistä jaksoi nousta ja suunnata suihkuun.

Lähettäjä: Neurotic 
Päivämäärä:   10.12.10 01:52:22

Joo, niin piti sanoa, että tosiaan sit kun joskus tässä myöhemmin sitä ihan itse aktiin asti menevää seksiäkin tulee, niin mietin, että ilmottelenko tuonne pätkien alkuun, että K-materiaalia luvassa, ettei kaikkien silmät tipu päästä kun joutuvat järkyttymään? Vai viekö sellanen sit maun jos sen ilmottaa etukäteen, koska en nyt usko että kukaan mitään traumoja saa mun kirjotuksista? :D Enkä nyt mitään oikein sanatarkkaa kymmenen sivun selostusta kuitenkaan senkaltaisista tilanteista ollu kirjottelemassa, eikä ko. asia tämän tarinan mitenkään pääpaino todellakaan ole.

Mut eipä muuta. Hah, nythän ne draamat vasta alkaakin ;) Ei mut, painelen tosiaan nukkumaan!

Ja seuraavaa pätkää voin luvata joko sunnuntai-illaks tai sit viikon aluks, huominen ja ylihuominen menee pyöriessä ties missä.

Lähettäjä: Kiira 
Päivämäärä:   10.12.10 02:44:58

love it <3
kiitos yön parannuksesta ;)

Lähettäjä: Surrounder 
Päivämäärä:   10.12.10 07:43:15

ihanaaa.jatkooo

Lähettäjä: Dacco 
Päivämäärä:   10.12.10 08:29:37

Ihanaaaaa! :---) Saatiin jotain äksönii noitten välille ;)

Lähettäjä: Pavetsi 
Päivämäärä:   10.12.10 14:00:53

Ihana <3 jatkoo :D

Lähettäjä: Dwess 
Päivämäärä:   10.12.10 20:12:59

Ihana kyllä oli :D
Näin aluks sanon et mua ei ainakaan haittaa, vaikka sitä ikärajamerkintää ei siellä osan alussa ookkaan, mutta jos tätä lukee nuorempia jotain 10-13 tai jotain niin sillon se ois ihan hyvä mutta toisaalta se vois latistaa tunnelmaa.. En tiiä, ehkä en sano tohon mitään :D

Pari semmosta pienenpientä näppäilyvirhettä tuolla oli, kaks nyt ainakin huomasin, en tiiä oliko muita mutta toinen ainakin oli huulile, eli siitä puuttu toinen ällä. Näin.

Mutta aivan ihanaa että ne nyt puhu kunnolla ja voi että toi loppu<3 Ömm.. Tuukka ja Elias sopii oikeesti tosi hyvin yhteen, loistavat luonteet molemmilla. Kiva oikeesti että ne on ihan aikusia miehiä eikä mitään 16-v. teinejä. Ei niissäkään toki mitään pahaa oo mutta tää nyt vaan iskee ja lujaa. Kiituksia, jatkoa? =)

Lähettäjä: über ihq 
Päivämäärä:   11.12.10 14:53:14

oivoi söpöö<3 lisää jatkoo vaan nopiasti!<3

Lähettäjä: jasunen 
Päivämäärä:   11.12.10 21:47:12

Ite oon sitä mieltä, että älä ilmota etukäteen niistä K-jutuista, mut tää on tietty mun mielipide. Kun kyllähän sä siellä tarinan alussa taisit mainita jo et sellasta matskua on luvassa sit jossai vaihees :)

Mutjoo, ihanaihana <3 Noi on niin ihania molemmat, tommosia erilaisia mut kuitenkin sopii hyvin yhteen. Muutenki kiva et kerranki semmoset persoonat joista saa hyvin kiinni! JATKOO ÄKKIÄ!

Lähettäjä: Surrounder 
Päivämäärä:   11.12.10 23:06:50

jatkoo

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.12.10 18:20:32

Ylös tämä!

Lähettäjä: über ihq 
Päivämäärä:   12.12.10 21:15:04

haluun jatkoo!!!=)

Lähettäjä: Texass 
Päivämäärä:   13.12.10 18:59:29

up

Lähettäjä: maea 
Päivämäärä:   14.12.10 14:28:20

upp

Lähettäjä: Neurotic 
Päivämäärä:   14.12.10 15:01:50

Kiva kuulla, että tuo ikä on just okei - aattelin alkuun, ettei ketään kiinnosta lukee aikuisista ihmisistä. Jatkoa laitan tänään tai huomenna.

Lähettäjä: maea 
Päivämäärä:   14.12.10 20:14:03

Laita tänään ;)

Lähettäjä: Dacco 
Päivämäärä:   14.12.10 20:36:43

Tänään! Kilttii ;)

Lähettäjä: über ihq 
Päivämäärä:   15.12.10 13:31:05

hihii tänään jatkoo=)

Lähettäjä: Neurotic 
Päivämäärä:   15.12.10 18:35:52

Huuh, olipas tää tippunu. Mut tässäpä jatkoa, hyvällä tuurilla saan seuraavan pätkän jo huomiseksi tänne kun oon jo tuota vähän alotellut ja huomenna on suht iisi päivä. Mutta juu, kommentteja, ne inspailee hurjasti! :P

_____

Toukokuinen ilta oli varsin lämmin kun seisoskelin siinä Eliaksen asunnon parvekkeella ja katselin asuinaluetta. Nojauduin kevyesti parvekkeen kaidetta vasten ja hieraisin niskaani. Elias oli suihkussa päästettyään reiluna ihmisenä minut sinne ensiksi ja itse olin tullut siihen haukkaamaan happea kun olo oli vähän erikoinen. Ja ehkä se oli sellainen ihan syystäkin. En tavallaan tuntenut edes Eliasta kunnolla ja siltikin se mies sai minut näin sekaisin. Tunteeni tuntuivat vain vahvistuvan sitä enemmän mitä enemmän Eliasta ajattelin ja tämän kanssa aikaani vietin. Oliko se väärin? Tuskin, mutta en silti osannut ajatella selkeästi. Uskaltaisinko minä heittäytyä mihinkään Eliaksen kaltaisen ihmisen kanssa? Järsin alahuultani. Joskin tuntui, että Elias oli juuri se mitä minä tarvitsin ja halusin. Elias oli jännittävä, salaperäinen, erilainen, suloinen ja charmikas - jotenkin ihmeellinen.
- Mitä sä mietit?
Miehen ääni sai minut käännähtämään ympäri siinä kaiteen luona ja kohtaamaan Eliaksen katseen. Mies käänsi sätkää ja katsoi minua. Eliaksen hiukset olivat hassusti pörrössä kun tuo oli ilmeisesti niitä pyyhkeellä kuivannut.
- En mä mitään, sain sanottua.
- Et mitään? No se on saavutus sinällään jos pystyy olemaan ajattelematta mitään, tuo sanoi ja istui parvekkeen tuoliin hymyillen hieman. Kohotin hitusen kulmiani ja Elias pyöritteli sätkänsä kasaan, nostaen sitten katseensa minuun.
- Tyhmä, totesin ja Elias virnisti hieman.
- Seura tekee kaltaisekseen, tuo sanoi ja pyöritin päätäni hieman hymyillen. Elias nosti tupakan huulilleen ja katsoi minuun. Äskeinen muistui mieleeni ja mahanpohjassani perhoset tuntuivat taas näyttävän elonmerkkejä. Eliaksen kädet, vartalo ja ne huulet... Tuntui, että oli kauhea tarve koskettaa ja suudella, olla lähellä kun siinä tuntui aina niin hyvältä ja rauhalliselta. Päätin kuitenkin nyt ryhdistäytyä, vaikken oikein tiennyt miten päin olla siinä miehen katseen alla.
- Sä näytät hermostuneelta, Elias sanoi hiljaa ja katsoin miestä.
- Ai... Vähän silleen... Sekava olo, mutisin ja kaduin melkein heti, että sanoin sen ääneen. Mitä jos Eliakselle tuo äskeinen ei ollut ollut mitään, jos tämä ei ollut yhtään hämmentynyt tapahtuneesta? Vein vihreiden silmieni katseen Eliakseen, joka vilkaisi alas ja nosti sitten katseensa minuun.
- Tuu istumaan tuohon, mies totesi hiljaa ja vilkaisi vieressään olevaa tuolia. Auoin hetken aikaa suutani ennen kuin istuin alas siihen Eliaksen viereen. Mies vilkaisi suuntaani ja puhalsi sitten savut poispäin minusta kunnes käänsi katseensa takaisin.
- Ootsä ikinä silleen... Silleen niinku tykänny jostain ihmisestä, mut sä et oo ollu varma, että onks se oikein? Tai sit silleen, että sä oot yrittäny olla tykkäämättä siitä liikaa, mutta sä et vaan silti voi olla ajattelematta sitä tyyppiä, Elias sanoi ja puraisi hieman huultaan. Kohtasin miehen katseen. Olinhan minä, ja nimenomaan Eliaksen kohdalla. Vilkaisin alas hieman hämmentyneenä ja nyökyttelin.
- Oon mä, tälläkin hetkellä... vastasin ja nostin katseeni mieheen. Elias katsoi minua ja nyökytteli hienoisesti.
- Mä en oo ikinä... Tuntenu mitään ketään miestä kohtaan ennen sua, tuo sanoi hiljaa käänsi katseensa alas ja imaisi tupakkaansa, - sori toi savu... Elias heilautti kättään ilmassa hälventääkseen savua, niin kuin minä nyt siihen olisin tukehtumassa ollut. Sydämeni hakkasi hurjan kovaa Eliaksen sanojen myötä. Miehellä tosiaan oli tunteita minua kohtaan, vaikka olin pelännyt olevani tämän kanssa yksin. Selvittelin hieman kurkkuani ja katsoin Eliasta.
- Mä vaan, että en mä oo mikään homo, mutta... Eihän sitä sukupuoleen ihastuta? Toi äskeinen, niin tota... Tai kaikki mitä me - äh, mä vaan, että sun seurassa on niin kauheen hyvä olla, Elias puhui ja käänsi katseensa pois, - helvettí, sori mä vaan puhun...
- Ei se haittaa, sanoin ja katsoin miestä. Elias kiskoi vielä savut, kunnes tumppasi tupakkansa ja puhalsi savut ulos keuhkoistaan, - ja mä... Tai siis, että mullakin on tunteita sua kohtaan, jatkoin vähän hiljemmin ja Elias kääntyi katsomaan minua. Tunsin poskilleni nousevan kuumotuksen ja vilkaisin alas hieman hämmentyneenä. Tulipahan sekin sanottua. Mietin, etten uskaltanut enää vilkaistakaan Eliasta ja parvekkeelta alas hyppääminen tuntui jotenkin todella houkuttelevalta vaihtoehdolta tilanteesta pois pääsemiseksi. Kirosin itseäni, punastelin niin kuin mikäkin teinityttö. Miten Elias pystyi näyttämään niin rennolta?
- Mut mä en... Mä en tavallaan tunne sua, sanoin sitten hieman käheästi ja nostin katseeni mieheen. Elias haroi hieman niitä pörröisiä hiuksiaan ja katsoi minuun.
- Mä en tunne sua yhtään sen enempää, tuo totesi ja olihan se totta.
- Niin...
- Ja ollaanhan me aika erilaisia ihmisiä, että en mä tiedä... Tai siis, että tulisko tästä mitään, mies kohautti olkiaan hieman, - en mä ois ikinä uskonu tällaseen.
- Niin, en mäkään, mutisin ja Eliaksen käsi löysi käteni, sormet työntyivät sormieni lomaan ja siirsin katseeni mieheen, - mitä me tehdään? kysyin hiljaa.
- Mä en tiedä, Elias huokasi ja katsoi minuun, - mut tarviiko meidän vielä tietääkään? tämä kysyi hiljaa. Minusta tuntui, että piti, minä en ehkä halunnut vain leikkiä tällaista kissa-hiiri-leikkiä, jossa mikään ei ollut selvää minkään suhteen.
- Ei kai, mutisin kuitenkin hieman vaisusti ja laskin katseeni. Eliaksen käsi laskeutui leuallani ja mies nosti kasvoni itseään päin.
- Eli pitää, mies sanoi ja pyöritin päätäni.
- Eiku ei... Ei tarvii, sanoin hieman käheästi ja katsoin Eliaksen silmiin.
- Älä stressaa Tuukka, mies sanoi ja hipaisi poskeani hymyillen sitten hieman katse minussa, - enkelikasvo, tämä kuiskasi ja tunsin taas punastelevani. Mikä minua nyt vaivasi? Hämmennyin tavallista helpommin. Eliaksen sanat saivat kuitenkin sydämeni läpättämään.
- Sä saat mut hämmentymään, ynähdin hiljaa ja Elias hymyili hieman.
- Onko se huono asia?
- En mä tiedä.
Elias kumartui hieman lähemmäs ja painoi hellän suudelman huulilleni. Silitin kevyesti miehen hiuksia ja tunsin oloni jotenkin huolettomaksi, hyväksi. Kosketin sormenpäilläni miehen kasvoja ja hymyilin hieman.
- Mä en vaan tajua mitä sä näät mussa, Elias sanoi ja naurahti vähän, - mä tiedän iteki etten mä oo ikinä ollu mikään unelmien vävypoika, tämän jatkoi ja minä hymyilin hieman, kasvot lähellä Eliaksen kasvoja.
- Mut sä oot hyvä just tollasena, sanoin ja painoin kevyen suukon miehen huulille, - ja sitäpaitsi sä oot komea ja suloinen, hauska, jännittävä, huomaavainen ja okei, joskus vähän ärsyttävä, mut ei se haittaa, mielenkiintoinen, hurmaava, sulle on helppo puhua ja sun kanssa on kiva olla, kuiskin ja painoin huuleni Eliaksen huulille. Tunsin miehen hymyilevän huuliani vasten ja se sai pienen hymyn nykimään omilla huulillanikin.
- Mä oon imarreltu, mies sanoi ja antoi vielä huultensa painua lämpimästi huulilleni, samalla kun kiersi sormensa niskaani. Siinä me istuttiin parvekkeella ja suudeltiin ja minä mietin, että se olisi voinut olla kuin jostain elokuvasta. Onneksi se ei ollut sitä, vaan täysin totta.

*

Jäin Eliakselle yöksi, sillä jotenkin se tuntui luontevalta ja niin, kyllähän minä halusinkin jäädä. Emme me mitään sen suurempaa edes tehneet, kunhan katsoimme jotain televisiossa pyörivää leffaa, jonka jälkeen saatoin nukahtaa miehen viereen siihen sängylle. En tiennyt missä vaiheessa Elias nukahti, mutta aamulla heräsin ennen tätä ja saatoin salaa vain katsoa miehen rauhallista, nukkuvaa olemusta. En tiennyt uskaltaisinko luottaa Eliakseen tai rakastua, mutta sen tiesin, että tuo mies oli lyhyessä ajassa muodostunut hyvin suureksi osaksi elämääni. En tiedä millä tavalla, mutta jollain erityisellä tavalla kuitenkin. Sipaisin pähkinänruskeita hiuksia ja painoin sitten pääni tyynyyn antaen katseeni kuljeskellä nukkuvissa kasvoissa. Elias oli edelleen omanlaisensa mysteeri, vaikka olinkin saanut tietää miehestä kokoajan enemmän ja oppinut tuntemaan tuon paremmin. Hipaisin Eliaksen kättä, kosketin sitä tatuointia tuon kädessä ja liu'utin sormeani tuon käsivartta pitkin alemmas. Kyynärtaipeessa ja käsivarressa oli piikitysarpia - ne olivat melko pieniä ja häilyviä, mutta kyllä ne huomasi kun katsoi lähempää. Auringonsäteet osuivat miehen hiuksiin ja iholle, enkä minä voinut taaskaan olla ajattelematta miten hyvältä Elias näytti. Tuntui hassulta ihastua mieheen ja vielä erikoisempaa oli se, että kyseessä tosiaan oli Elias. Siltikin tuntui siltä, että tuo mies oli kaikki mitä minä halusin ja tarvitsin - en usko, että kenenkään vierellä olisi ikinä tuntunut näin hyvältä.

Me joimme kahvit Eliaksen herättyä ja suuntasin sitten hieman vastentahtoisena takaisin kotiin. Olisin halunnut viettää Eliaksen kanssa aikaa pidempäänkin, mutta tiesin, että todistukset odottivat ja loman alkuun oli viikko, joten olisi pakko keskittyä niihin.
- Kai me nähdään ens viikolla? Elias kysyi ovella ja katsoin miestä.
- Tietysti, jos sä vaan haluat, vastasin ja hymyilin hieman.
- Tietty, mies sanoi ja hipaisi kättäni, - sullahan alkaa loma ens viikolla?
- Joo, lauantaina on kevätkirkko ja sitten, vastasin ja Elias hymyili hieman.
- Mitä sä kesällä? mies kysyi ja puristi kevyesti kättäni.
- Mä en oikeen tiiä, mitä sä?
- Emmä tiedä, vois jonnekin lähtee, tiiätkö vaikka festareille, Ilosaareen tai jotain, mies sanoi ja kohautti olkiaan, - lähetsä mun kaa jonneki lomalla? tuo kysyi ja minä hymyilin.
- Festareille kännäämään, panemaan telttaan, oksentamaan puskaan ja lopulta sammumaan poliisiauton viereen, ja sitä rataa? kysyin virnistäen ja Elias nauroi.
- Katos, sähän tiedät kuviot, mies tuumasi ja naurahdin kevyesti. Elias hymyili ja sipaisin hieman tuon poskea. En tiedä mitä meidän välillämme oli, mutta olo tuntui todella hyvältä. Eliaksen tunteet tosiaan vastasivat omiani ja se tuntui uskomattoman kutkuttavalta. Tuntuiko se aina näin loistavalta kun ihminen, johon oli ihastunut tunsi samoin? En osannut sanoa, mutta minun oli vaikea olla hymyilemättä kun Elias suukotti hellästi huuliani, kuiskasi heipat ja astelin sitten rappuun sekä sitä kautta lämpimään ulkoilmaan. Kesä näytti lähes olevan jo täällä ja loma alkaisi viikon päästä, eikä mikään tuntunut pilaavan mieltäni juuri nyt.

Koulussa otettiin viimeisellä viikolla tapojen mukaan aika rennosti. Palauttelin tiistaina viimeisimmät kokeet ja alkuviikosta me lähinnä vain katsoimme elokuvaa ja oppilaat viimeistelivät kuvaamataidon töitään. Ilma oli muuttunut niin lämpimäksi, että tarkeni t-paidalla ja minun oloni tuntui jotenkin koko viikon tosi kivalta. Tiesin tasan tarkkaan sen johtuvan Eliaksesta ja vaikka meidän välimme olivat vielä auki, niin nyt kun tiesin Eliaksen tunteista, niin uskalsin jopa uskoa tähän kaikkeen. Mies tuntui merkkaavan minulle aivan hurjan paljon ja vaikka Elias oli omanlaisensa ihminen, niin tiesin todella löytäneeni jotain erityistä. Hymyni tarttui opettajanhuoneessa muihinkin ja Mirva ihmetteli ääneen kokoaikaista hyväntuulisuuttani. Kuittasin kaiken kesän alkamisella ja se meni luonollisesti läpi, olihan syy ihan ymmärrettävä.

Niin, sitähän sanotaan, että mitä korkeammalla pilvilinnoissa hyppelee, niin sitä kovemmin sieltä sitten tullaan alas ja osutaan katuun. Minä olin pääasiassa optimistinen ihminen, mutta en yleensä innostunut liikaa, vaikka etsinkin asioista aina hyviä puolia. Näin Eliasta keskiviikkona ja sen jälkeen yli-iloinen oloni tosiaan latistui huimasti. Mies oli todella vaisu sekä etäinen, jopa viileä ja kun mainitsin asiasta sain vain olankohautteluita ja mutinoita väsymyksestä osakseni.
- Onks jotain sattunu? kysyin kun me istuimme yhden rauhallisenoloisen ravintolan terassilla olutlasien kanssa. Minulla ei ollut tapana koskeakaan mihinkään alkoholilliseen viikolla, mutta ei yhdestä oluesta mitään haittaa ollut. Elias nojautui tuolin selkänojaa vasten ja hieraisi hieman otsaansa.
- Ei oo, tuo totesi etäisesti ja hörppäsi kaljaansa, - mähän sanoin, että mä oon väsyny.
- Niin mut...
- Mä oon vaan väsyny, Tuukka, Elias keskeytti nyt jo hieman levottomana ja vilkaisi ympärilleen, - mun pitää varmaan kohta mennä, mies jatkoi ja siirsi katseensa minuun. Nyökyttelin hiljaa ja jotenkin tuntui pahalta. Elias ei ollut oma itsensä, mies oli jotenkin viileä ja innoton, enkä minä uskaltanut sanoa mitään, kun pelkäsin, että sanoisin jotain väärin. Oliko Eliakselle tapahtunut jotain? Mies vilkaisi ympärilleen ja uskaltauduin hipaisemaan sormillani Eliaksen pöydällä olevaa kättä. Mies säpsähti, joi lasinsa tyhjäksi ja nousi sitten.
- Mun pitää mennä.
- Miks? Mikä sulla on? ynähdin ja nousin itsekin. En ymmärtänyt miehen käytöstä, sillä vielä lauantaina tuo oli ollut niin hyväntuulinen ja läheinen.
- No ei edelleenkään mikään, mies totesi ja katsoi minuun, - nähään tässä taas, okei? Jos mä vaikka soittelen sulle? Elias sanoi ja nielaisin hieman. Miehen ääni oli etäinen ja minun teki mieli patistaa miestä kertomaan mikä oli, mutta tuskin se olisi mitään hyödyttänyt, olisin saanut Eliaksen vain ärtymään. Nyökyttelin hieman surkeana ja katsoin edessäni seisovaa miestä. Olueni jäi kesken, mutta ei se enää edes maistunut. Elias katsoi minua, sipaisi kevyesti poskeani kunnes vei kätensä pois ja katsahti ympärilleen. Mitä tuo pelkäsi? Sitä, että joku näki, siitäkö tämä johtui? Purin huultani ja astelin Eliaksen kanssa pois ravintola-alueelta. Eliaksen olemus ei muuttunut silloinkaan kun me kävelimme syrjemmälle. Tuo oli etäinen ja viileä, jopa luotaantyöntävä, silitti vain kevyesti bussipysäkillä kättäni kunnes mumisi heipat ja asteli bussiin. Minä tunsin oloni jotenkin hylätyksi. Eikö Elias halunnut olla seurassani kaikkien niiden sanojen ja tekojen jälkeen? Olin melkein vihainen miehelle, vaikka saattoihan tuo tosiaan olla vain väsynyt. Päätin olla pahoittamatta mieltäni, kai Elias tuosta piristyisi. Siltikin torstaina työpaikalla oloni oli jotenkin ahdistunut ja sain kuulla olemukseni muutoksesta, vaikka kuinka koitin hymyillä.

Eliaksesta ei kuulunut mitään torstaina tai perjantaina. Sain todistukset tulosteltua ja asiat hoideltua ajallaan, mutta kurkussa tuntui inhottava pala silti kokoajan. Tähänkö tämä jäi? En tajunnut miksei Elias voinut kertoa mikä vaivasi. Tuntui kauhean pahalta koska välitin ja tykkäsin siitä miehestä aivan liikaa. Tykkäsin niin paljon, että tällainen asia tuntui romahduttavan minut kasaan. Perjantai-iltana päätin soittaa miehelle, mutta sain kuunnella vain vastaajan tasapaksua naisääntä, sillä mies ei vastannut. Olo tuntui surkealta ja samaan aikaan huolestuneelta. Koitin ajatella huomista kevätkirkkoa ja sitten alkavaa lomaa, mutta olo ei tuntunut yhtään paremmalta. Makasin sohvalla ja tuijottelin kännykkäni ruutua. Jos Eliakselle oli sattunut jotain pahempaa? Rypistin otsaani hermostuneena ja pala kurkussani kasvoi, siirtyi painoksi rinnan päälle ja sydämelle. Ahdisti kauheasti ja se yksikseen kämpässä makoilu vain pahensi tilannetta. Mietin jos kysyisin Joelia, Lauria tai erästä pidempiaikaista tuttavaani Samua, tai vaikka Senjaa oluelle, että saisin ajatuksiani muualle. Samalla ääni päässäni soimasi minua - huomenna olisi vielä virallinen työpäivä, en kai minä voinut baariin lähteä. Purin huultani ja nousin istumaan, napaten kuitenkin lopulta kännykkäni. Hitot huomisesta, juuri nyt tuntui siltä, että tulisin vain hulluksi yksinäni neljän seinän sisällä.

*

Joel oli positiivisesti yllättynyt soitostani. Tiesin, että Joelista saisi seuraa vain hetkeksi, sillä miehellä oli tapana vetää pää täyteen ja hävitä sitten omille teilleen, mutta se riitti. Enhän minä kännejä vetämässä ollutkaan. Salaa toivoin myös, että näkisin Eliasta kaupungilla tai baarissa, mies kun viihtyi perjantaisin kyseisissä paikoissa aika tiiviisti. Jätin kansiot odottamaan huomista siihen keittiön pöydälle kunnes nappasin kaiken tarvittavan mukaani ja suuntasin ulos. Ilma oli hitusen viilentynyt, mutta melko lämmin edelleen ja vielä bussissa koitin soittaa Eliakselle, mutta sain tuntea oloni vain typeräksi kun kukaan ei vastannut. Eikö mies halunnut tavata minua? Jättikö tuo tahallaan vastaamatta vai oliko jotain sattunut? Koitin löytää jostain puhtia, ettei Joel alkaisi kysellä alakuloisesta olemuksestani, mutta paino rinnan päällä ei kadonnut minnekään. Minä olin, jos totta puhutaan, enemmän tai vähemmän hullaantunut, tykästynyt ja ihastunut Eliakseen ja nyt kun mies ei osoittanutkaan vastakaikua saatika vastannut puhelimeen, olo muuttui jotenkin sekavaksi. Välitin siitä miehestä niin paljon, että tuosta oli muodostunut osa elämääni. Keskustassa hyppäsin pois bussista ja tapasin Joelin baarin edustalla. Mies ei ollut yksin vaan tuon vierellä seisoi kaksi naista ja mies, jonka nimeksi muistelin Markoa. Joelin ympärillä oli aina ihmisiä ja olisi outoa jos tuo olisi odotellut minua yksikseen, joten sinällään en edes yllättynyt seurasta.

Saatoin todeta, ettei ne pari olutta ja humaltunut seura nostanut oloani yhtään paremmaksi. Mielessäni pyöri vain Elias ja vilkuilin kännykkääni, mutta kukaan ei ollut soittanut. Epätoivoisena katselin ympärilleni, mutta ihmisten joukossa ei näkynyt tuttuja kasvoja ja rentoa olemusta. Ainoastaan merkityksettömiä ihmisiä, niitä, jotka eivät kiinnostaneet minua pätkääkään. Minua kiinnosti vain yksi, mutta jouduin painamaan katseeni alas yhä uudestaan.
- Mikä sulla on Tuukka? Sä oot vähän vaisu, Joel hölötti ja kohauti olkiani.
- Mä oon vaan väsyny, sanoin ja huomasin kuulostavani Eliakselta. Vaan väsynyt. Mikä ihana valhe, joka meni läpi kerta toisensa jälkeen. Joel katsoi minua hetken hieman huolestuneena, mutta hymyili sitten ja kumartui lähemmäs.
- Soita Senjalle, mä oon varma, että seki on tänään viihteellä, mies totesi ja minä huokasin hiljaa.
- Äh, en mä... mumisin ja vilkaisin ympärilleni.
- Noh... Ton blondin nimi on Emilia jos seura kiinnostaa, tuo jatkoi virnistäen, vilkaisi mukanaan tullutta naista ja minun teki mieli läimäistä Joelia. Niin kuin tässä nyt jotain sänkyseuraa oltaisiin hakemassa - tai no, sitähän Joel aina itse kyllä olikin, mutta minä en ollut samanlainen. Tiesin Joelin koittavan vain piristää, mutta miehen tekniikka ontui kohdallani aika paljon. Ähkäisin jotain ja nousin ilmoittaen meneväni vessaan. Joel kohautti olkiaan ja kääntyi poispäin minusta hörpäten juomaansa. Tanssilattia oli täynnä ja musiikki pauhasi, mikä sai oloni tuntumaan vain ahdistuneemmalta. Eräs varmaan kymmenen vuotta nuorempi nainen hymyili minulle flirttaavasti baaritiskillä, mutta käänsin katseeni pois ja päätin yksinkertaisesti vain lähteä. Koko baariin lähteminen tuntui yhtäkkiä surkeimmalta idealta ikinä ja omatuntokin kolkutteli kun mietin huomista. Kävelin narikan kautta ja lopulta astelin hitusen viilentyneeseen kevätilmaan. Kello ei ollut tuskin paljoakaan ja totesin bussin lähtevän parinkymmenen minuutin kuluttua, joten ehtisin hyvin kävellä pysäkille. Vilkaisin kännykkäni ruutua, joka näytti melkein ivailevalta tyhjyydessään. Ei viestejä tai puheluita. Järsin alahuultani ja astelin hieman levottomin askelin katua pitkin. Kovaääninen teiniporukka asteli minua vastaan humaltuneena ja sai toisella puolella tietä kulkevalta vanhemmalta pariskunnalta moittivan katseen osakseen. Hymähdin itsekseni ja huokaisin melko raskaasti, antaen sitten katseeni nousta ylös siitä maasta.

Oikeastaan melkein heti nostettuani katseeni, huomioni kiinnittyi erään baarin edustalle. Eikä ihan syyttä. Edessä avautuva näky sai jalkani pysähtymään ja sisälläni humahtamaan melko rajusti. Elias. Saara. Elias ja Saara. Mies sytytteli humalaisesti naureskellen tupakan ja kikatteleva nainen painautui kiinni entisen miesystävänsä kylkeen.
- Sulle ei enää tarjoilla, Elias naurahti sammaltaen Saaralle ja kiersi kätensä naisen ympärille hieman horjahtaen. Tunsin miten jotain kylmää kietoutui sisuksiini, puristi niin kovasti, että hengittäminen tuntui vaikealta. En voinut uskoa näkemääni.
- Miten sä sen muka estät? Saara kikatteli ja painautui kiinni Eliakseen, kiertäen kätensä tuon ylävartalon ympäri.
- On mulla keinoni, mies sammalsi virnistäen. Tuon kädet liukuivat Saaran vartalolla ja huulet painuivat punatuille huulille nälkäisinä ja vaativina. Tajusin pidättäväni hengitystäni. Jalat tuntuivat heikoilta ja tunsin halua juosta pois. Halua juosta mahdollisimman kauas näkemästäni ja huutaa pelkästään silkasta pahasta olosta. Mietin, että alkaisin itkeä siinä kadulla, mutta loppujenlopuksi en tehnyt mitään - seisoin vain siinä ja tuijotin uskomatta näkemääni. Tuntui kuin joku olisi kaatanut kylmää vetta niskaan litrakaupalla. Sisuksia kuristi, tuntui niin pahalta. Tätäkö minä Eliakselle olin? Jokin väliaikainen ihminen, jolta sai läheisyyttä siihen asti kun he saisivat Saara kanssa asiansa selviksi? Viha kuohahti sisälläni. Miten tuo mies kehtasi! Tunsin todellista tarvetta kävellä ja vetää Eliasta turpaan, ja oikeastaan siinä samassa lähdinkin raivoissani kävelemään miestä kohden. En minä siinä ajatellut yhtään pidemmälle ja ilmeisesti ne pari lasillista olivat vielä antaneet minulle rohkeuttakin ihan mukavasti.
- Elias, ärähdin ja jos olisin voinut ajatella selkeästi, olisin varmasti säikähtänyt vihaa huokuvaa olemustani, joka ei ollut yhtään ominainen kaltaiselleni ihmiselle. Mies kääntyi katsomaan minua humalaisilla silmillään, eikä edes siirtänyt kättään pois Saaran lanteilta tai koittanut peitellä läheisyyttään naista kohtaan.
- Ai Tuukka.
- Tätäkö se sulle oli! tajusin lähinnä huutavani ja tönäisin Eliasta rintakehään, - ois pitäny arvata millanen kusípää sä oikeesti oot! jatkoin ja ääneni värähti vaikka koitin kuulostaa uhkaavalta. Minun teki mieli vaan lysähtää maahan ja jäädä siihen makaamaan loppuelämäkseni, mutta nyt sain hurjasti voimaa raivostani.
- No mitä sä oikeen kuvittelit?! Elias älähti humaltuneena ja horjahti hieman, - mitä sä oikeen kuvittelit...? mies kähähti hiljempaa ja siinä samassa, sen kummepaa ajattelematta, iskin raivoissani nyrkkini miehen kasvoihin saaden tuon kiroilemaan. Rystysissä kirpaisi, mutta en välittänyt. Saara katsoi meitä järkyttyneenä. Olin minäkin järkyttynyt lyönnistäni, mutta nyt en ajatellut asiaa tai käytöstäni. Mielessäni pyöri vain Elias ja Eliaksen kädet Saaran lanteilla ja huulet naisen huulilla.
- Mitä te oikeen nyt! nainen huudahti ja siinä samassa Elias tarrasi minua paidantinnuksista ja painoi voimalla vasten seinää. Mies oli humalassa, mutta onnistui silti pääsemään niskan päälle, mikä vain lisäsi vihaani. En voinut uskoa tätä. Olivatko kaikki ne sanat olleet vaan typeriä valheita? Eikö minulla ollut mitään merkitystä? Tunsin oloni niin käytetyksi ja surkeaksi, että olin valmis itkemään.
- Mä vihaan sua, sähähdin ja Eliaksen ote muuttui kipeämmäksi. Ähkäisin hieman kivusta ja mies tuijotti silmiini niillä humaltuneilla silmillään.
- Mä en oo mikään homo, Elias sanoi ja näytti yrittävän vakuuttani minun sijaan lähinnä itsensä, - mä en oo homo, helvettí, mies toisti vahvistaakseen sanomaansa ja tunsin miten kylmä sisälläni kasvoi.
- Ette kai te vaan musta tappele?! Saara huudahti kauempaa ja minun teki mieli alkaa raivota tuolle asiasta tietämättömälle naiselle silkasta ärtymyksestä. Tuntui niin pahalta ja voimattomalta. Minä välitin Eliaksesta, ja tykkäsin todella, aivan liikaa - enemmän kuin kenestäkään aikoihin ja olin luullut saavani vastakaikua.
- Pitäkää vaan toisenne! huusin vihaisena, tönäisin miehen irti itsestäni ja jouduin puremaan hammasta etteivät kyyneleet olisi oikeasti tulleet. En minä voinut olla näin herkkä! Käänsin selkäni noille kahdelle ja lähdin kävelemään puolijuoksua kohti pysäkkejä. Tuntui niin pahalta, niin kuin kaikki olisi yhtäkkiä romahtanut niskaani. Kaikki Eliaksen kauniit sanat pyörivät päässäni ja raivoissani ravistin päätäni. Pysäkillä seisahduin horroksenomaisesti ja bussin tullessa astelin sisälle tuijottaen eteeni. Mielessäni pyöri vain Elias ja se mitä olin juuri äsken nähnyt. Kirosin omaa typeryyttäni. Miten olin uskaltanut luottaa tähän kaikkeen, tuohon mieheen? Nojauduin ikkunaa vasten ja suljin silmäni koittaen olla ajattelematta mitään. Se oli toivotonta.

Kotiin päästyäni oloni oli muuttunut lähinnä hyvin sekaiseksi. Olin vihainen, pettynyt, katkera ja niin kauhean surullinen samaan aikaan, etten tiennyt mitä tehdä. Minni tuijotteli minua ja olemustani säikähtäneenä pöydän alta ja sen kummempia miettimättä nappasin hyllystä valkoviinipullon ja kaadoin itselleni lasillisen. Kylmyys puristi sisuskalujani, pala kurkussani vain kasvoi. Lysähdin alas ja nostin kasin huulilleni juoden pitkän huikan. Emmehän me Eliaksen kanssa olleet suhteessa tai mitään muutakaan, mutta siltikin, tunsin oloni niin käytetyksi ja petetyksi. Kyyneleet pyrkivät silmäkulmiini ja pidättelin niitä kaikin voimin. Hengitys pätki ja nosti käden suuni eteen. Pojat ei itke. Miehet ei itke. Saatoin melkein kuulla isän äänen päässäni. Miehellä oli ollut tapana toistella tuota minulle jo lapsena, mutta nyt ei auttanut. Hengähdin hiljaa, työnsin viinilasin kauemmas ahdistuneena ja kohta tunsin kuinka kyynel eksyi väkisin poskelleni. Pyyhkäisin sen äkkiä pois, mutta pian toisesta silmäkulmasta tipahti jotain märkää ja valui hiljalleen alemmas. Vihaisena pyyhin kasvojani ja silmiäni. Minähän en hitto itkisi yhtään enempää sen miehen takia. Kiskoin viinilasin tyhjäksi ja tajusin käsieni hienoisen tärinän. Miten minä huomenna saisin itseni sinne kirkkoon? Painoin pään käsiini voimattomana ja yritin koota itseni, mutta tuntui niin pahalta ja yksinäiseltä, että lopulta kaadoin itselleni uuden lasillisen ja toivoin sen auttavan. Sitä se ei kuitenkaan tehnyt, ei todellakaan, vaan jokaisella hörpyllä olo muuttui lähinnä entistäkin surkeammaksi.

Lähettäjä: funfunHey 
Päivämäärä:   15.12.10 18:54:07

Oi, ihana oli tuo pätkä! Tänään vasta tosiaan luin ;D <3
Ei irtoa mitään. Rakentavaa siis. :))
Jatkoa vaan <3

Lähettäjä: funfunHey 
Päivämäärä:   15.12.10 18:54:45

No arvasin, että uus pätkä ehtii tulla, ennenku lähetän ton kommentin. Luenpa tuon pätkän :DD

Lähettäjä: jasunen 
Päivämäärä:   15.12.10 19:15:29

Eeeeeei, voi ei mitä tapahtu :( Nyt äkkiä jatkoo!

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.12.10 19:15:39

Oooh, vai semmosta :ooo äkkiä jatkoa!

Lähettäjä: secret 
Päivämäärä:   15.12.10 19:16:10

aivan ihana tarina <3 i love!! :)

Lähettäjä: funfunHey 
Päivämäärä:   15.12.10 19:27:50

Voi vidu paska Saara :DD Painukoon h*lvettiin ! >8DD
Että sitä jatkoa. XD

Lähettäjä: Pavetsi 
Päivämäärä:   15.12.10 20:00:27

Jatkoo <3 :)

Lähettäjä: Dwess 
Päivämäärä:   15.12.10 20:16:58

Oi, jatkoa tullut :D
Elias sanoi ja näytti yrittävän vakuuttani minun sijaan lähinnä itsensä
Tuolla pieni virhe, eli pitäs lukee vakuuttaa.

Tosi kiva miten Eliaksella ja Tuukalla ensin menee hyvin ja sitten tommonen iso juonenkäänne, ihan mahtavaa :D

Saara tosiaan on ärsyttävä mutta se tuo tähän just noita mahdollisuuksia tehdä asioista hankalampia, että siinä mielessä hyvä hahmo sekin.

Tossa kun Tuukka näki Eliaksen ja Saaran niin tuli semmonen kamala olo, eli hahmoihin tai oikeestaan Tuukkaan voi samaistua hyvin. Aivan loistavaa tekstiä ja kun alottaa tätä lukemaan niin ei yksinkertasesti voi toivoa muuta ku sitä, että tää vaan jatkuis pian :D Eli jatkoa kiltti?

Lähettäjä: Riko 
Päivämäärä:   15.12.10 20:48:51


Jotenkin oli turhan ennakolta arvattavissa tää pätkä..

Tarinan eteneminen on tähän asti ollut varsin totutun kaavan mukainen homotarinalle.

Hyvä tää on silti!

Koeta oikeasti vähentää tuo sanan käyttöä tai käytä jotain muuta, särisee tuoltaa silmään pahasti

Lähettäjä: Surrounder 
Päivämäärä:   15.12.10 21:03:10

ihana jatkooooo

Lähettäjä: Dacco 
Päivämäärä:   15.12.10 21:14:28

Niin ku Riko jo sano, nii oli aika ennalta arvattava, mut mä tykkäsin. :)

Mut Tuukka on nii sulonen:)

Lähettäjä: funfunHey 
Päivämäärä:   15.12.10 21:34:02

No mitäään haittaa, vaikka olikin ennalta arvattava ;D

Btw, teen uuen ?