|
Lähettäjä: kodeiini
Päivämäärä: 19.6.10 05:10:23
Aa, meni nyt kyllä jo lauantain puolelle tää jatko (mullako unirytmi sekaisin?) kun piti hoitaa pari juttua ja sit tsiigailin futista jnejne. Mutmut, tässäpä tämä :) Mut kiitos kommenteista, toivottavasti niitä tulee vielä paljon ja enemmänkin.
Julius
Oikeastaan olin tunnistanut Jamin jo kauempaa ja ehtinyt toivoa, ettei Räsälä puhumiseltaan tajuaisi jätkää, mutta tietenkin sen piti tajuta. Jamin näkeminen sai mun vatsanpohjassa heittämään hassusti ja se tiistai-iltapäivän juttu tuli taas mieleen - niinkuin mä nyt en muutenkin olisi suunnilleen kokoajan sitä miettinyt. Mä en tiedä mikä muhun oli mennyt, mutta jos Matias ei olisi avannut sitä ovea, niin mä olisin hitto ihan oikeasti suudellut Jamia. Se oli helvetín pelottavaa, mutta tavallaan jännittävää - jotenkin suloista. Mä ihastuin todella harvoin ja nyt kun mä tunsin jotain, niin tunteiden kohde oli jätkä. Jami sai mun pään ihan sekaisin ja vatsanpohjassa heittämään. Tuntui se sitten miten hullulta tahansa, mutta mä taisin ihan oikeasti olla kusessa siihen poikaan.
- Minne sulla on noin kiire? Räsälän viileä naurahdus palautti mut takaisin nykyhetkeen. Käänsin katseeni Jamiin, jonka silmissä välähti säikähdys. Psyki liikehti levottomana paikoillaan ja katseli verestävillä silmillään epämääräisesti ympärilleen. Se oli päässyt sairaalasta, mutta oli turha odottaa sen pysyvän selvänä yhtä päivää pidempään - mä en tiedä mitä se oli napannut, mutta jotain nappeja se oli huuhdellut viinalla alas aiemmin.
- Päästä irti, Jami mumisi tylysti, mutta kuitenkin melko hermostuneena ja Räsälä nauroi. Se oli vähän humalassa, mutta ei mitenkään merkittävän paljon. Mua hermostutti koko tilanne. Mun teki enemmän kuin mitään mieli repiä Räsälä irti Jamista, mutta jotenkin mä en pystynyt. Kirosin itseäni ja vielä enemmän kirosin Räsälää. Se sáatanan kusípää voisi mun puolestani painua ihan minne vaan muualle, mä olin kyllästynyt sen kokoaikaiseen víttuimaisuuteen ja ilkeyteen.
- En taida päästää jos noin tylysti käsketään, Räsälä sanoi häijysti ja siinä samassa työnsi Jamin voimalla seinää vasten, saaden pojan huulilta purkautumaan pienen ynähdyksen. Siinä vaiheessa mä en enää voinut vaan seisoa siinä tumput suorina.
- Räsälä, anna olla, sanoin ja pidempi jätkä kääntyi katsomaan mua.
- Täh?
- Että anna sen nyt víttu olla, toistin nyt kovemmin. Mua oikeasti ärsytti jätkän käytös.
- Mitä helvettíä sä Jusa selität?
- Päästä siitä irti, sanoin ja katsoin Räsälää huppuni alta. Jätkän silmissä välähti.
- Sä oot vitun outo, Räsälä sylkäisi, - mä en tajua mikä sulla on, mutta älä hitto ala mulle sanoa, mitä mun pitäis tehä, se jatkoi nyt uhkaavammin. Mä tiesin, että oman turvallisuuteni kannalta olisi parasta nyt pitää suu ihan kiinni, mutta mä aloin ärtyä entisestäni, sillä Räsälän ote Jamista ei hellittänyt.
- Víttu Räsälä, anna Jamin olla, toistin jälleen ja siinä vaiheessa Räsälä nosti nyrkkinsä ja iski sen Jamin kasvoihin, saaden pojan horjahtamaan hieman vinkaisten. Mä raivostuin. Tarrasin Räsälän olkapäähän voimalla ja kiskaisin.
- Lopeta Räs... aloitin vihaisesti, mutta mun puheet jäivät kesken kun Räsälä kääntyi nopeasti, tarttui voimalla mun hupparistani ja työnsi mut seinää vasten.
- Haluutsä Jusa oikeesti, että mä isken sulta hampaat kurkkuun? se ärähti kasvot kiinni mun kasvoissani. Se oli mua pidempi ja vahvempi, mutta mä en jaksanut välittää. Mä olin niin ärtynyt siitä millainen se oli Jamia kohtaan.
- Hei, jätkät lopettakaa niinku oikeesti... Psyki mutisi levottomana, mutta Räsälä ei katsonutkaan sen suuntaan. Me tuijotettiin toisiamme vihaisina ja Räsälä siristi vähän silmiään.
- Mä teen tolle surkeelle pikku hintille ihan mitä mä haluan ja sun on Jusa parempi pitää se turpas ihan vitun kiinni, se ärisi ja näytti oikeasti ihan hurjalta.
- Älä hitto ala mulla sanoa, mitä mun pitäis tehä, lainasin Räsälän sanoja hieman ivallisesti. Vilkaisin silmäkulmastani Jamia, joka katsoi säikähtäneenä takaisin. Sen suupielessä näkyi vähän verta.
- Víttu sä Julius auot päätäs vähän väärälle jätkälle, kyllä sun se pitäs tietää, Räsälä sanoi ja mä olin sanomassa jotain takaisin, mutta en ehtinyt kun se kusípää löi. Mä koitin väistää, mutta vaikka vältinkin istua päin näköä, niin nyrkki iskeytyi silmäkulmaan.
Mä olin tapellut kerran Räsälän kanssa aiemmin, mutta silloin me oltiin molemmat aika kännissä ja oltiin sovittu juttu heti parin tunnin päästä. Kirosin ääneen ja sen kummempia miettimättä tönäisin Räsälän irti itsestäni ja kävin sen päälle. Iskin voimalla jätkän leukaan ja sain sen horjahtamaan taakse päin. Niin no, ei musta tietenkään olisi loppupeleissä vastusta Räsälän kaltaiselle tappelijaluonteelle, mutta en mäkään ihan surkea nyrkkien käyttäjä ollut.
Oikeastaan mä en ehtinyt pitkään siinä seisoskella kun Räsälä tarrasi muhun ja samassa tunsin iskun vatsassani. Taivuin väkisin vähän kaksinkerroin ja Räsälä iski nyrkkinsä mun kasvoihin. Kipu läpäisi mun kasvoni ja haukoin hetken henkeä vatsaan osuneen iskun takia, kunnes syöksähdin nopeasti Räsälään päin ja työnsin jätkän seinää vasten. Psyki käski meidän lopettaa, mutta sillä ei ollut vaikutusta. Mä tuskin edes tajusin muuta ympäristöä. Iskin nyrkkini Räsälän kasvoihin kahteen otteeseen saadan jätkän ulvahtamaan vähän. Samalla se kuitenkin suuttui entisestään - kun mä kohotin nyrkkini uudemman kerran, se tarrasi mun käteeni ja väänsi sillä tavalla inhottavasti, että mun oli pakko irrottaa toinen käteni sen mustasta hupparista. Mä en varsinaisesti tajunnut miten Räsälä sen teki, mutta ennenkuin ehdin sanoa mitään, se oli iskenyt jalkansa mun polvitaipeeseeni ja saanut mun lysähtämään siihen maahan.
Kun mä tarkoitan, että Räsälä oli hyvä tappelija, niin mä en tarkoita vain voimaa, vaan myös sitä, että se tiesi tekniikat - ja sen, miten pääsi niskan päälle. Jätkä potkaisi mua kylkeen ja se ihan oikeasti sattui vähän hitosti. Mä kuitenkin pakotin itseni nousemaan siitä kivusta huolimatta ja työnsin Räsälän päin lähellä olevaa roskalavaa. Sen selkä osui kipeästi johonkin metallitankoon ja sen suusta pääsi kasa kirosanoja. Siinä vaiheessa Psyki oli ilmestynyt meidän luo ja koitti repiä meitä irti toisistamme, mutta Räsälä tönäisi jätkän pois ja tarrasin mun huppariini.
- Víttu sun kanssa Jusa, se ärisi ja tönäisi mua voimalla rintakehään. Se oli käymässä mun päälleni, mutta siinä vaiheessa Psyki - ihme kyllä - asetti käsivartensa sen rintakehälle estääkseen sitä.
- Rauhotu Tuomas, se sanoi levottomana. Mä pyyhkäisin verta valuvaa nenääni ja katsoin raskaasti hengittäen Räsälään, joka tuijotti mua jotenkin sekopäisesti vihreillä silmillään.
- Rauhottukaa nyt jätkät, tää on ihan helvetín turhaa, Psyki jatkoi ja ihme kyllä Räsälä ei käynyt mun päälleni. Me vaan tuijotettiin toisiamme hermostuneina, kunnes Räsälä työnsi Psykin käden pois.
- Víttu! se ärähti, - toivottavasti tää Jusa oli ton yhen vitun pikku hintin arvosta, se jatkoi vihaisena, käveli mun ohitseni ja tönäisi mua voimakkaasti kylkeen. Sitten sen loi yhden vihaisen katseen paikoilleen jähmettyneeseen Jamiin, ennen kuin käveli pois siitä kujalta itsekseen kiroillen. Psyki tuijotti sekavana sen perään ja kääntyi sitten katsomaan mua. Psyki oli tosi ahdistunut jätkä, oikeastaan se oli vähän niin kuin Jami, paitsi ettei Jami harrastanut aineita ja lääkkeiden väärinkäyttöä. Ihme, että Psyki oli edes tullut meidän väliin - mä olin tavallaan ylpeä siitä. Tai olisin ollut jos olisin voinut ajatella yhtään selkeästi. Mä oli tosin hermostunut, ja kun mä en oikein tiennyt miten purkaa hermostuneisuuttani, niin mä käännähdin ja iskin nyrkkini hetken mielijohteesta siihen tiiliseinään.
- Víttu! ärähdin osittain siksi, että hermostutti ja osittain siksi, että rystysiin sattui vähintäänkin paljon. Kuja oli ihan hiljainen. Jami katsoi mua levottomana huppunsa takaa ja Psyki seisoi vähän matkan päässä siitä sekavanoloisena.
- Mitä helvettíä te siinä tuijotatte?! raivosin niille, vaikka vähiten tässä mikää nyt Jamin tai Psykin vika oli. Jami säpsähti vähän ja mua harmitti sen puolesta. Silmäkulmaa kirveli ja toiseen jalkaan sattui.
- Julius hitsi... Mitä sä rupesit sille tolleen päätäs aukomaan, Psyki mutisi tarkoittaen Räsälää. Mä en jaksanut ajatella koko Räsälää.
- No oisko mun pitäny antaa sen hakata Jami? ärähdin ja Psyki kohautteli olkiaan. Ei se tuntenut Jamia, mutta ei se koskaan tullut väliin jos Räsälä tai muut hakkailivat muita. En tosin mäkään, ettei sen puoleen - lukuunottamatta tätä kertaa siis.
- Sitäpaitsi se vetää nyt pään niin täyteen, ettei se aamulla ees muista keneltä sen on minkäkin mustelman saanu, murahdin ja hieroin kipeitä rystysiäni. Psyki vilkuili levottomana ympärilleen niillä verestävillä silmillään.
- Mä taidan... Tota niinku mennä sen perään, ettei se hanki mitään vaikeuksia enää, Psyki sanoi sitten. Mitä mä nyt yhtään Räsälää tiesin, niin se oli tuossa mielentilassa jo vähintäänkin tappelemassa jonkun kanssa jos ei muuta. Sellainen se oli - Tuomas Räsälä. Mä katsoin kuinka Psyki käveli mun luo ja taputti mua vähän olkapäälle.
- Törmäillään Julius, se sanoi ja mä hymähdin, vastaamatta sen suuremmin mitään. Pyyhin verta valuvaa nenääni ja katsoin kuinka Psykin hahmo katosi kulman taakse.
Jostain syystä mä tunsin oloni tosi kiusaantuneeksi kun Psyki katosi ja vain Jami seisoskeli siinä mun kanssani. Poika laski hupun päästään, pyyhkäisi suupieltään ja katsoi mua hiljaa, jotenkin - en mä tiedä, anteeksipyytävästi? Mä pyyhkäisin taas nenääni, josta verenvuoto ei näyttänyt tyrehtyvän. Mä oikeasti toivoin, että Räsälä vetäisi sen verran perséet, ettei se kovin paljon huomenna muistaisi meidän yhteenotosta - tai ainakaan siitä, mistä se johtui. Katsoin Jamia ja mun teki mieli mennä sen luo ja halata sitä tai jotain. Jotenkin mä en jaksanut nyt olla se kovis-Julius, joka mä olin ollut ties kuinka kauan - mä halusin rauhoittua. Mä jotenkin niin kuin halusin läheisyyttä tai jotain, kuulosti se sitten miten typerältä tahansa.
- Jami, mä lausahdin lopulta hiljaa ja katsoin pienen matkan päässä olevaa poikaa, - voit sä... Voit sä tulla tänne? kysyin hiljaa ja sain itseni kuulostaan ihan surkealta ja idiootilta. Kirosin mielessäni ja mietin, että nyt Jami ottaisi ja pinkoisi karkuun. Entä jos se piti mua ihan sekopäänä? Annoin sormien kulkea hiusteni lävitse ja kohta huomasin nuoremman pojan kävelevän varovaisin askelin luokseni.
- Anteeks, se sanoi ja katsoi mua. Se näytti jotenkin säikähtäneeltä.
- Eihän sun pidä pyytää mitään anteeks, mä sanoin ja pyyhkäisin nenääni, - víttu mä näytän varmaan karseelta, totesin sitten ja hipaisin kirvelevää silmäkulmaani.
- Et näytä, Jami sanoi varovasti ja puraisi hieman huultaan, - kiitti Julius, kukaan ei... Kukaan ei oo koko yläasteen aikana ikinä puolustanu mua ennen sua, se jatkoi ja katsoi mua niillä pähkinänruskeilla silmillään. Mä nostin käteni ja sipaisin vähän sen vaaleaa poskea. Tuuli pörrötti vähän sen suloisen sekaisia hiuksia. Mä en tiennyt miksi mä tunsin näin, tykkäsin pojasta, mutta en mahtanut itselleni mitään.
- Sa-sattuuko sua? Jami kysyi hiljaa ja hieman arasti sipaisi mun silmäkulmaani. Mä suljin silmäni ja tunsin kuinka Jami laski kätensä varovasti mun poskelleni. Mä tartuin hiljaa sen käteen ja avasin silmäni kohdatakseni Jamin katseen. Hetken ajan me oltiin ihan hiljaa.
- Saanko mä...? kysyin hetken päästä hiljaa ja poika katsoi mua hieman kysyvästi. Nielaisin vähän ja varovasti kiersin käteni Jamin ympärille ja halasin. Kohta lyhyempi poika painautui mua vasten ja kiersi kätensä mun ympärilleni. Mä en todellakaan tiennyt mitä meidän välillä oikein tapahtui, mutta Jamin läheisyys tuntui uskomattoman hyvältä - jotenkin niin helvetín oikealta.
Mä menin Jamille yöksi. Me ei sovittu sitä sen suuremmin, me vaan mentiin sen luokse. Mua harmitti, että mä olin aika tylysti vältellyt kundia koko viikon, vaikka todellisuudessa mä olisin kokoajan halunnut mennä puhumaan sille. Tavallaan mua pelotti kaikki tämä, siis nämä tunteet ja muu ja tavallaan musta tuntui, että mun pitäisi tukahduttaa kaikki tuntemukset sisälläni. Kai me voitaisiin Jamin kanssa olla vain hyviä kavereita? Mä tiesin haluavani olla enemmän, mä tiesin sen, mutta en uskaltanut sanoa sitä Jamille - en oikein uskaltanut myöntää sitä edes itselleni. Mä en ensinnäkään ollut homo ja toisekseen, Jami varmaan pitäisi mua ihan helkkarin omituisena jos sanoisin, että olin mennyt ihastuman siihen. Puhumattakaan mun frendeistä tai vaikka Ronista, hitto. Hymähdin itsekseni. Jami oli silti suloisinta ja salaperäisintä sekä mielenkiintoisinta mitä mun eteeni oli tupsahtanut varmaan koskaan.
Mä olin ihan tyytyväinen, että Jamin mutsi oli lähtenyt jonnekin viettämään iltaa, sillä mun nenä valui edelleen verta ja silmäkulma tuntui inhottavasti turpoavan, enkä halunnut naisen näkevän mua sellaisena. Jami levitti mulle pedin ja antoi jääpussin silmäkulmalle. Me ei puhuttu paljoakaan, lähinnä kai siksi, ettei kumpikaan osannut oikein sanoa mitään. Verenvuoto lakkasi jonkin ajan päästä, ja me katsottiin vähän aikaa hiljaa vierekkäin telkkaria olohuoneessa, ennen kuin suunnattiin Jamin huoneeseen.
Oli vähän hassua, että ilta oli kääntynyt tällaiseksi. Alunperin mun oli tarkoitus hengata Räsälän ja Psykin kanssa ja käydä ehkä jossain vähän juomassa, mutta toisaalta - Jamin kanssa oleminen tuntui paljon mukavammalta. Mun olo oli muuttunut paremmaksi, eikä Räsälän ja mun välikohtaus enää suuremmin vítuttanut, enkä mä jaksanut pohtia sitä. Mä vedin peiton ylleni kun kävin makuulleen patjalle. Musta tuntui, että mun ja Jamin pitäisi puhua, mutta olin melko varma, ettei nyt ollut hyvä hetki. Kaikenlisäksi mua väsytti aika paljon. Haroin vähän hiuksiani ja vilkaisin sängyllään makaavaa poikaa. Mä olisin halunnut mennä sen viereen nukkumaan, mutta en todellakaan kehdannut edes ehdottaa sellaista. Jotenkin mua hävetti tosi paljon tällaiset ajatukset, vaikken mahtanutkaan niille mitään.
- Julius, Jami sanoi hiljaa ja kääntyi mua päin, - vo-voinko mä... Voinko mä nukkua sun vieressä? se kysyi sitten varovasti, niin kuin olisi lukenut mun ajatukseni. Mä yllätyin tosissani. Jamin kysymys oli kuitenkin niin suloinen, että mua meinasi väkisin hymyilyttää.
- Tietysti, vastasin nielaisten hieman, - tietysti sä voit.
Jami nousi istumaan, nappasi peittonsa ja tyynynsä ja laskeutui sängyltä, kävellen sitten hiljaa patjan luo. Mä katselin sen laihaa kroppaa ja siirryin vähän enemmän reunaan, että Jami mahtui paremmin. Poika kävi makuulle patjalle ja painoi pään tyynyynsä, vetäen sitten peiton ylleen. Mä katsoin sen vaaleita, jotenkin siroja kasvoja ja kauniita ruskeita silmiä.
- Sä oot niinku joku enkeli, mä lipsautin ja Jamin kasvoille nousi pieni puna.
- Ai... Enkeli, jolla on punaset hiukset? Eiks se oo vähän ristiriitasta? se kysyi hetken päästä ja mä hymyilin. Mä olin iloinen siitä, miten Jami pystyi puhumaan mun kanssa kokoajan luontevammin.
- Ei välttämättä, totesin ja katsoin Jamiin, joka katsoi takaisin.
- Mä - mä en ois ikinä osannu uskoa olevani tällasessa tilanteessa, se sanoi varovasti ja puraisi hieman huultaan.
- En mäkään, vastasin. Mä tiesin, että olin tunteideni kanssa ihan sekaisin, mutta juuri nyt tuntui hyvältä olla siinä Jamin vieressä. Poika katseli mua ja hymyili hieman arasti.
- Hyvää yötä Julius, se sanoi kohta ja sulki silmänsä. Mä hipaisin sormellani sen poskea ja vedin sitten peiton paremmin päälleni. Hymyilin hieman itsekseni ja suljin hiljaa silmäni,
- Hyvää yötä Jami.
|