|
Lähettäjä: kodeiini
Päivämäärä: 4.6.10 19:54:26
Nojoo, omaks iloks ainakin sit kirjottelen, vaikka kieltämättä rakentava ois aivan mahtava juttu. Arvostan. Mut niin, se varastoon kirjottaminen ois kyllä hyvä idea ja näin, vois tässä kesällä nyt vähän sumplia :)
Tässäpä sitä jatkoa, vähän töktök pätkä tuli.
Julius
Katsoin uneeseen vajonnutta poikaa, joka hengitti rauhallisesti sirot kasvot tyynylle laskettuna. Kävin itse makuulle patjalleni ja haroin vähän hiuksiani. Jamissa oli jotain erityistä. En tiedä mitä se oli, mutta tavallaan mua hermostutti se, mitä se jäbä sai mussa liikkeelle. Tuo salaperäinen enkelikasvoinen punapää sai mut - Julius Ikolan, jessus - oikeasti hämmentymään todenteolla. Tuijottelin kattoa huultani purren. Jami oli jotenkin haavoittuvainen, mutta silti kovapäinen. Musta tuntui, että sillä oli menneisyydessä jotain juttuja, joista se ei halunnut puhua.
Aamulla me istuttiin ruokapöydässä. Jamin mutsi oli välttämättä halunnut tarjota aamupalaa ja kelpasihan se. Siinä vasta oli hyväsydäminen nainen. Ronja oli paljon hyväntuulisempi ja selitti Jamin äidille jotain eskarijuttua, niinkuin olisi tuntenut naisen montakin vuotta. Mä join kahviani ja vilkuilin pörrötukkaista Jamia, joka piti katseensa visusti poissa musta. Se varmaan mietti sitä yöllistä juttua, mutta ei siinä nyt hitto mitään hävettävää ollut. Näinhän mäkin painajaisia - ja kukatahansa muukin. Mä olisin halunnut, että se katsoisi mua, mutta sitä sai tosiaan vain toivoa.
- Kuulitsä et Psyki joutu sairaalaan? Eetu kysyi multa kun me maanantaina lampsittiin laiskasti koululle päin. Katsahdin jätkää kulmat vähän koholla.
- Ai, en. Mitä se nyt?
- Yliannostus vahingossa, Eetu viskasi tupakan maahan.
- Piriä?
- Jeah, jätkä sanoi ja vilkaisi mua, - mut kyllä se siitä.
- Víttu, onneks ei käyny pahemmin, totesin ja imaisin röökiäni. Psykillä oli oikeasti ongelmia aineiden kanssa, eikä jäbä meinannut saada elämäänsä oikein mitenkään kuntoon.
- Mut oli hyvät pirskeet perjantaina, Eetu virnisti sitten, - jotkut kato sai naista. Mites sulla Jusa? jätkä jatkoi ilkikurisesti ja hymyili varsin ylpeänä itsestään. Eetu oli niitä jätkiä, jotka todella kerskailivat sillä miten olivat pelimiehiä ja saivat kellistettyä uuden tytön sänkyyn joka viikonloppuna. Pyöritin päätäni hieman huvittuneena ja kiskoin vielä sauhut tupakastani kunnes viskasin sen asfaltiin.
- Minne sä ees hävisit sillon perjantaina? Eetu jatkoi ja heilautti kättään kauempana näkyville Räsälälle ja Sendille.
- Lähin vähän aiemmin, totesin. En kai mä nyt Eetulle tai muille mitään ainakaan Jamista voinut sanoa. Puraisin vähän huultani miettiessäni sitä pienikokoista pörröpäätä. Eetu oli sanomassa jotain, mutta me päästiin juuri Räsälän ja Sendin kohdalle ja jäbät alkoivat puhua jotain. Räsälän silmäkulma oli sininen ja turvonnut. En voinut olla kohottamatta kulmiani.
- Mihin sä oot naamas telonu? hymähdin ja vilkaisi pidempää jätkää. Räsälä katsahti mua.
- Tiiät Sirenin Eliaksen? Räsälä lähinnä totesi, - tuli vähän aukoo päätään perjantaina, pistin muutamat suorat sen naamaan, jätkä sanoi virnistäen. Mä hymähdin vähän. Elias oli ihan okei jätkä, mutta Räsälä nyt tappeli kenen kanssa vaan, varsinkin kännissä. Me lampsittiin koululle jauhaen jotain turhaa ja suunnattiin sitten Eetun kanssa ensimmäiselle tunnille. Mä en olisi yhtään jaksanut.
Liikunnassa me oltiin vaihdettu sähly koripalloon. Mua ei innostanut paljon páskaakaan juosta siellä, mutta minkäs mahtoi. Peteä ei ollut näkynyt koko päivänä ja mietin missä jätkä oli, mutta en ehtinyt kysellä keneltäkään kun se liikan sijainen, Markus, alkoi hoputtaa meitä liikkeelle. Räsälä vasta tykkäsikin koripallosta, eikä kukaan suuremmin uskaltanut tulla ottamaan siltä palloa. Se oli oikeasti pahannäköinen kundi, juuri sellainen jonka kanssa ei mielellään ajautunut napit vastakkain. Tosin kaikkein eniten Räsälä rakasti jääkiekkoa, se taklaili siihen malliin, että mieluummin pysyi poissa tieltä. Mä vilkuilin Jamia silmäkulmastani. Se näytti vähän eksyneeltä niissä mustissa college-housuissa ja löysässä t-paidassa, punertavat hiukset sotkussa ja silmissä se tuttu levottomuus. Mä olisin halunnut mennä puhumaan sille, mutta en mä nyt siinä voinut. Jami vilkaisi mua hiustensa lomasta ja mä hymyilin hieman. Se näytti jotenkin ihan uskomattoman - noh, suloiselta. Musta tuntui todella väärältä ajatella näin jätkästä, mutta minkä mä ajatuksilleni mahdoin.
Tuntien jälkeen me talsittiin laiskasti pysäkeille. Jami seisoskeli ajatuksissaan pysäkin seinään nojaillen ja mä hymyilin vähän itsekseni. Sendi ja Räsälä puhuivat jostain, mutta mä en jaksanut kuunnella. Pysäkillä Opi liittyi meidän seuraan, mutta mun katse tuntui kiinnittyvän vähän väliä sivummassa seisovaan pörröpäähän.
- Roni kävi meillä lauantaina, Opi sanoi mulle ja mä vilkaisin sitä kulmieni alta.
- Mitäs broidi? hymähdin ja Opi kohautti olkiaan.
- Ne on kai sit väleissä Oskun kanssa nykyään, se sanoi. Osku oli Opin isoveli, suunnilleen samanikäinen kuin Ronikin.
- No parempi vaan, hymähdin ja Opi nyökytteli.
- Todellakin, yhessä välissä broidi sano, etten mä saa hengata sun kanssa koska sä oot Ronin pikkuveli, Opi hymähti ja virnisti sitten. Mä pyöritin vähän päätäni.
- Julmaa, mietin huvittuneena ja vilkaisin ympärilleni. Jami katsahti meitä päin ja meidän katseiden kohdatessa jotain lämmintä liikahti mun sisälläni. Puraisin vähän huultani. Sä oot sekaisin, Julius.
Kotona ei ollut ketään kun mä astelin sisälle. Mutsi oli jättänyt pöydälle lapun, jossa sanoi menneensä Ronjan kanssa uimahalliin. Systeri rakasti sitä paikkaa ja mutsilla oli selvästi huono omatunto siitä perjantain jutusta. Se oli pitänyt helkkarin kovan saarnan Ronille, mutta broidi ei ollut korvaansa lotkauttanut. Äiti ei viitsinyt heittää sitä ulos kotoa, vaikka mä olin sanonut sille, että potkisi Ronin pois - edes Ronjan takia. Lysähdin pöytään ja katsahdin ympärilleni hieman unisena. Porukka oli pyytänyt mua tänään keskustaan pyörimään, mutta jostain syystä mä en olisi millään jaksanut.
Kuuden aikoihin mä kuitenkin löysin itseni istumasta keskustan mäkkäristä Eetun, Räsälän, Sendin, Heidin ja Jeminan kanssa. Eetu ja Sami vetivät jotain järjettömän suuria aterioita ja me muut tyydyttiin vain istumaan siinä. Kassan takana häärivä nainen oli tullut jo kerran valittamaan meille riehumisesta ja mekkaloinnista, mutta sillä ei ollut paljon ollut vaikutusta. Paikka oli aika täynnä, kuten tavallista. Räsälä selosti tappeluaan Eliaksen kanssa. Mä mietin oliko kukaan varsinaisesti oikeasti edes kiinnostunut kuulemaan - Eetu ainakin loi muhun sellaisia katseita, jotka kertoivat aika paljon. Jemina näytti olevan ainoa, jota oikeasti kuunteli mielenkiinnolla. Tyttöparka, jos se oikeasti tykkäsi Räsälästä. Se jätkä oli pahempi sovinisti kuin Roni - ja broidi oli oikeasti aika paha.
- Mä lähen nyt kyllä röökille, Räsälä ilmoitti saatuaan selostuksensa loppumaan. Mä nousin myös ja kaivoin sytkärin hupparini taskusta.
- Víttu, oottakaa, Sendi sanoi hampurilaistaan mussuttaen. Sami oli vähänniinkuin Räsälän oikea käsi tai jotain - se oli lyhyt, pyöreä ja tanakka jätkä, mutta oikeasti ihan hurjannäköinen lyhyydestään huolimatta.
- Eikä ooteta, sáatana ku teillä menee ikuisuus ennen ku te saatte noi syötyä, Räsälä sanoi ja Sendi irvisti. Me lampsittiin ulos Heidin ja Räsälän kanssa ja jäätiin siihen pihalle sauhuttelemaan sekä jauhamaan jotain turhaa.
Mä lähdin takaisin kotiin jo kahdeksan aikoihin, koska siellä keskustassa ei oikeasti tapahtunut mitään. Olin kuitenkin onnellisesti unohtanut bussikortin ja rahat kotiin, joten oli pakko kävellä. Ei kai siinä mitään, ei kolme kilometriä edes ollut paljon, mutta en mä olisi siltikään jaksanut. Laitoin lippalakin paremmin päähäni ja tungin nyrkit suuren hupparini taskuihin, nostaen sitten napit korviini. Kovaäänisen riimittelyn alkaessa soida kuulokkeissa, käänsin skeittikenkieni kärjet kauppakadulta kohti kotia.
Okei, yllätyin vähintäänkin paljon kun kilometrin käveltyäni huomasin tutun hahmon edessäpäin. Aluksi luulin näkeväni väärin, mutta toisaalta, ei niistä hiuksista voinut erehtyä. Jami. Ihmettelin suuresti mitä se täällä teki, mutta toisaalta, ehkä jäbä oli vain ollut kaupoilla. Laskin kuulokkeet korvistani ja hölkkäsin pojan kiinni. Jami säpsähti vähän kun mä ilmestyin sen vierelle.
- Moro, tervehdin ja katsoin lyhyempää jäbää. Sillä oli se suurikokoinen harmaa kaulaliina kaulassaan ja mua hymyilytti.
- Moi, Jami sanoi hiljaa ja hieman yllättyneenä. Mä näytin törmäilevän siihen nyt vähänväliä.
- Minne matka? Himaan? kyselin ja asetin askeleeni Jamin askeleihin.
- Mm, niin, poika sanoi varovasti ja katsahti mua, - sulla?
- Samat suunnitelmat.
Katsoin Jamia, joka tuijotteli kenkiään. Se oli kauhean ujo mun seurassani, mutta ei sentään enää näyttänyt niin pelokkaalta.
- Sulla on tosi mukava mutsi, totesin kohta kun en muuta keksinyt. Jami vilkaisi mua ja mä hymyilin rennosti. Jamin kasvoilla kävi nopea hymy pojan kääntyessä katsomaan eteenpäin. Mua lämmitti nähdä sen hymyilevän, todellakin. Jami värähti vähän kylmästä ja hieroi kohmeisia käsiään. Mä otin lapaseni ja ojensin niitä sille.
- Lainaa noita, sanoin ja Jami vilkaisi mua hämillään. Se otti lapaset ja veti käsiinsä huultaan purren.
- Kiitti, se mutisi hiljaa ja katsahti mua. Se näytti jotenkin pieneltä ja viattomalta, ei yhtään sopivalta tähän hämärään katukuvaan. Kaikenlisäksi se näytti niin hermostuneelta, että mun teki mieli kiertää käteni sen ympärille niinkuin silloin perjantaiyönä. Sytytin tupakan ja katselin Jamia siinä kävellessämme. En tajua miten se poika teki sen - se sai oikeasti jotain ihan hassua mussa liikkeelle. Jotenkin mä tunsin jonkinlaista suojelunhalua sitä kohtaan. Imaisin tupakkaani ja katselin ympärilleni. Me oltiin päästy puistolle. Jami käveli ripeää tahtia ja vilkuili ympärilleen. Mulla ei olisi ollut mikään kiire, mutta tahdoin pysyä Jamin tahdissa.
- Onks sulla kiire jonnekin? kysyin kohta ja jätkä vilkaisi mua arasti.
- E-ei... se sanoi, - mitenniin?
- No ku sä kävelet noin nopeesti, vastasin ja pysähdyin. Jamikin pysähtyi, kääntyen katsomaan mua.
- M-mä en vaan tykkää hämärästä, se totesi ja mä kallistin vähän päätäni. Kiskoin sauhut tupakastani ja heitin sen sitten puiston hiekalle. Katselin Jamia mietteliäänä ja istuin sitten puiselle puistonpenkille. Poika katsoi mua ihmeissään.
- Mä en jaksa kävellä, sanoin ja vilkaisin ympärilleni. Puisto oli hiljainen; joku puli örvelsi toisella puolella puistoa ja pari lenkkeilijää juoksi kauempana, mutta muutoin oli rauhallista. Katsoin Jamia, joka seisoskeli siinä, tietämättä ilmeisesti mitä tehdä.
- Tuu tänne istumaan hetkeks, totesin ja siirryin istumaan niin, että Jamikin mahtuisi. Pörröpää katsoi mua hetken, kunnes käveli penkille ja istui alas. Penkin vieressä oleva valo osui sen hiuksiin hassusti.
- Sä varmaan pidät mua ihan outona kun mä oon tällanen, sanoin ja katsoin Jamia. Se käänsi ruskeiden silmiensä katseen muhun.
- Ai millanen?
- No tällanen, kokoajan tuun puhumaan sulle, totesin ja pyörittelin sytkäriä käsissäni.
- No m-mun mielestä se on vaan kiva... Jami sanoi varovasti. Musta tuntui, että se olisi halunnut sanoa vielä jotain, mutta ei saanut sanottua. Mä hymyilin hieman ja me katsottiin Jamin kanssa toisiamme.
- Miks sä haluut olla mun seurassa? Jami kysyi arasti ja mä kallistin vähän päätäni, kohottaen kevyesti kulmiani.
- En mä tiedä... Sä oot vaan jotenkin... Hmm, vaikee sanoo kuulostamatta idiootilta, vastasin ja hymyilin hieman hämmentyneenä. Jami katsoi mua silmissään varovainen hämmennys. Mä en oikein osannut sanoa mitään.
- Mistä sä oikein näit painajaista sillon perjantaina? kysyin varovasti ja mietin kuulostinko liian tungettelevalta kysyessäni jotain tuollaista. Jami käänsi katseensa alas ja mua alkoi kaduttaa kysymiseni. Mä en ikinä osannut olla kysymättä henkilökohtaisuuksia.
- Isästä, Jami kuitenkin lopulta totesi ja katseli jonnekin puiden lomaan. Mä katsoin sitä puraisten vähän huultani. Ilmeisesti pojalla ei ollut mitään hyviä kokemuksia faijastaan.
- Isän takia mä kai oon tällanen, Jami sanoi hiljaa ja vilkaisi mua, kääntäen sitten katseensa muualle.
- Millanen? kysyin, vaikka olinkin melko varma mitä Jami tarkoitti. Jätkä huokasi hieman ja laski lapasin vuoratut kädet syliinsä. Jotenkin musta tuntui pahalta sen puolesta.
- Tällanen vaan... Surkee ja arka ja säälittävä ja... Jami pyöritti vähän päätään ja katseli kauempana kävelevää sauvakävelijää hiljaa.
- Et sä oo surkee, sanoin. Jami ei vastannut, katseli vaan eteensä, - Jami, voitsä kattoo mua? jatkoin ja puraisin huultani. Jami käänsi katseensa muhun ja mä näin niissä ruskeissa silmissä surua. Istuin vähän lähemmäs ja kallistin hieman päätäni.
Mä en tiedä mikä muhun meni, mutta mä nostin käteni ja laskin sen varovasti Jamin kalpealle poskelle, silittäen sitä kevyesti. Jami värähti hieman ja katsoi sitten mua todella hämmentyneenä. Se ei kuitenkaan noussut ja lähtenyt pois, vaan pysyi siinä, joten mä uskalsin siirtää käteni kaulaliinan alta näkyvälle kaulalle ja hivellä sitä hieman sormillani. Liikutin käteni hiljaa pojan niskalle ja sitten pörröisiin hiuksiin, silittäen niitä kevyesti. Se oli todella erikoinen hetki. Katsoin Jamin hämmentyneisiin silmiin ja puraisin hieman huultani. Enkelipoika. Annoin toisen käteni liikkua Jamin olkapäälle ja sitten rintakehälle. Mä tunsin jotain sitä poikaa kohtaan - en tiedä mitä, mutta jotain sen oli. Kuljetin kättäni Jamin kyljellä ja reidellä, saaden pojan värähtämään jälleen. Kosketin Jamin poskea ja käänsin sitten katseeni alas. Mä en tiedä mitä mä oikein tein. Olinko mä sekoamassa tai jotain?
- Sori oikeesti, mä... selitin, mutta Jami pyöritti päätään.
- Ei se haittaa... Tai siis että... se soperteli ja mä nostin katseeni sen ruskeisiin silmiin, koittaen lukea niistä jotain. Mä olin todella hämmentynyt, niin omasta käytöksestäni kuin siitä mitä tunsin. Eikä Jami edes näyttänyt järkyttyneeltä tai juossut karkuun.
- Sä oot kaunis, kuiskasin varovasti. Jami nielaisi ja käänsi katseensa alas. Mä laskin kädet syliini ja katselin vieressäni istuvaa jätkää.
- Kiitti, se kuiskasi kohta todella hiljaa, pitäen katseensa kengissään. Mä laskin varovasti käteni sen kädelle ja Jami vilkaisi mua hiljaa. Mä en tiedä miksi mä tunsin näin - se tuntui samaan aikaan todella väärältä, mutta kuitenkin oikeammalta kuin mikään pitkään aikaan. Mun olo oli tosi sekava, ajatukset juoksivat pään sisällä ihan hurjalla nopeudella. Jami katseli mua niillä ruskeilla silmillään ja me istuttiin siinä penkillä ties kuinka kauan ihan hiljaa, ennen kuin noustiin. Me lähdettiin kävelemään pois puistolta, eikä puhuttu mitään - musta tuntui, että me oltiin molemmat liian hämmentyneitä sellaiseen.
|