|
Lähettäjä: Lisette.
Päivämäärä: 9.5.10 19:15:22
Älkää jooko tappako mua sekavasta pätkästä!:D
Oli kulunut kuukausia.Ne olin viettänyt enimmäkseen Eetun kanssa, ja tanssin ja koulun käynnissä. Eniten Eetun. Monet olivat aikoja sitten levittäneet huhua meidän seurustelevan (niminä he kyllä käyttivät hirviötä ja kaunotarta), mutta minusta se oli lähinnä hauskaa, sillä me ei oltu Eetun kanssa puhuttu mitään seurustelusta. Me oltiin vain. Poika ei nähnyt tarvetta nimittää meidän välistä kemiaa miksikään, enkä minäkään kai. Huonoina päivinä tosin saatoin raivostua tästä epätietoisuudesta, mutta aina nähdessäni hänet, tiesin miksi hän oli siinä. Siitä ei ollut epäilystäkään. Jossain syvimmässä sisimmässäni tiesin että Eetu oli se oikea, jota monet ihmiset etsivät epätoivoisina, ja joiden takia monet itkivät itsensä uneen. Mutta suurin ongelma vaivasi minua. Jos se oikea oikeasti oli olemassa, ja kun sen oli löytänyt, miten siitä pitäisi kiinni, kun tämä tahtoisi kadota. Siintä minulla ei ollut aavistustakaan.
-Eerika ootko sä valmis? Sun esitys alkaa ihan kohta, ryhmäläiseni Mari huohahti. Nyökkäsin. Vatsaani kiersi jännitys, olihan tämä sentäs kevätnäytös, jolloin jokainen näyttäisi oppimansa taidot parhaansa mukaan. Jotkut halusivat esiintyä parin kanssa, mutta itse esiinnyin mielummin yksin, silloin kukaan ei sotkisi ajatuksiani. Tänään mikään ei saisi mennä pieleen, sillä verhon toisella puolella oli ihmisiä, joilla oli suhteita, ja joiden kautta omaa unelmaansa pääsisi laajentamaan pidemmälle. Harvat pääsi, ja jos joku joskus sinne asti pääsi, oli hän erittäin taitava ja lukion viimeisellä luokalla.
-Ekku sun vuoro, havahduin sanoihin ja nieleskelin jännityksen aiheuttamia palasia kurkustani. Astuin vähän jännittyneenä verhojen toiselle puolelle kohtaamaan yleisön. Se oli suuri, ja siltikään äitini ei ollut tullut katsomaan vuoden aikaan saantojani. Eipä häntä kai enää kiinnostanut niin kuin ennen. Koitin nopeasti etsiä Eetun tuttuja kasvoja katsomosta, mutta en nähnyt niitä. Väänsin hymyn kasvoilleni ja musiikki alkoi. Kaikki liikkeet tulivat kuin itsestään, ja aloin rentoutumaan. Tunsin itseni joutseneksi, joka oli löytänyt pitkän etsimisen jälkeen kotinsa. Tunsin itseni höyheneksi, jota tuuli riepotteli kauniisti. Piruetin aikana tasapainoni alkoi heitellä, mutta purin hampaita yhteen ja koitin saada sen takaisin. Toivoin, ettei kukaan olisi huomannut koko mokaa.
Pian musiikki loppui, kuulin raikuvat kädentaputukset ja koitin hymyillä yleisölle, vaikka minua heikotti. Heti verhojen toiselle puolelle päästyäni huokaisin.
-Siinähän sä oot, kuulin äänen, jonka olisin tunnistanut milloin ja missä vain. Eetu.
-Sä oot taitavampi ku luulinkaan, Eetu hymyili ja kaappasi minut halaukseen.
-Koska sun näytönpaikkas on? kysyin hiljaa nojaten pojan rintakehää vasten.
-Ei milloinkaan.
-Täh? Kai säkin tanssit sitä sun kuuluisaa hip hoppia.
-Ei, en tänään, Eetu hymähti.
-Sunhan piti?
-Se on pitkä juttu, selitän sulle kyl, mutten täällä, poika kuiskasi käheällä äänellä korvaani. Nyökkäsin. En kerennyt ajatella enempää, kun heikotus yltyi, jalkani pettivät altani ja päässäni sumeni.
-Ekku, Ekku, kato mua, kuulin ääniä yläpuoleltani. Avasin silmäni varovasti, ja tilanne ei minua naurattanut, en voinut olla hymyilemättä, kun näin Eetun yläpuolellani heilutellen hätääntyneen oloisena käsiään.
-Mä oon ihan ok, sain sanotuksi, vaikka olo ei siltä tuntunut. Olin tainnut tanssimisen lomassa unohtaa juoda ja nestehukka pääsi yllättämään.
-Ootko sä varma?
-Kyllä, äiti.
-No täytyy jonkun susta huolehtia kun sä et ite osaa, Eetu tuhahti loukkaantuneena.
-Joo joo, autatko mut nyt ylös tästä?
Eetu tarrasi käteeni ja vetäisi minut nopeasti ylös.
-Kiitti, kuiskasin.
Nousin varpailleni ja hapuilin Eetun pehmeitä huulia ja suutelin niitä nopeasti. Eetu kuitenkin vetäisi minut uuteen suudelmaan ja antoi käsien vaellella vartalollani häpeilemättä.
-No, no, kulta ei täällä.
-Mua haluttaa.
-Sua haluttaa nykyään koko ajan, naurahdin.
-Minkäs teet kun on tyttöystävä, joka on liian seksikäs.
Sydämeni jätti aivan varmasti yhden lyönnin välistä, kun kuulin tämän kutsuvan minua tämän tyttöystäväkseen.
-Mitä sä sanoit?
-Kyllä sä kuulit, Eetu sanoi ja painoi kevyen suudelman otsalleni.
Irrottauduin pojasta ja suljin silmäni hetkeksi. Huokaisin syvään.
-Mikä sulle tuli? Eetu kysyi ja tarrasi käteeni.
-Ei mikään, sanoin ja irrotin pojan otteen minusta.
-Etkö sä haluakkaan tätä?
-No joo mutta..
-Mutta?
-Mä en ees tunne sua kunnolla, sanoin ja tajusin lauseeni olevan todellakin totta. En tiennyt vieläkään mitä kaikkea Eetu teki silloin kun en tähän saanut yhteyttä. Joskus hän saattoi kadota pariksikin päiväksi pitämättä yhteyttä ja vastaamatta puheluihin. Enkä koskaan saanut oikeaa syytä selitykseksi.
-Aina sä vetoot tohon, joka vitun asiassa. Kuulin tämän äänessä vihaa.
-Mä meen nyt, poika jatkoi ja lähti.
-Noni etkö sä huomaa, tässä käy aina näin! huudahdin pojan perää mutta tämä ei kääntynyt edes katsomaan. Vittujen @!#$, kirosin itsekseni.
Päätin rauhoittaa itseäni menemällä katselemaan toisten esityksiä, ja se todellakin tepsi. Tunsin olevani toisessa maailmassa, jossakin paremmassa. Jokainen tanssiaskeleen katseleminen sai minut hyvälle tuulelle, tai jos ei, niin ainakin hymyn huulilleni.
-Hei Ekku, siinähän sä oot, Sara hypähti viereeni.
-Miten sun esitys meni, mä en nähnyt sitä, Sara pahoitteli.
-Ihan hyvin, kai, hymyilin.
-Entäs sulla? kysyin ja katselin tämän kauniita kasvoja. Ne olivat oikeasti aivan liian täydelliset.
-Sitä samaa, eli ihan hyvin kai, Sara naurahti.
-Mut pitää mennä nyt, mua tarvitaa tuolla, Sara sanoi ja osoitti verhojen takapuolelle sormellaan. Nyökkäsin.
-Nähää joku päivä ja vaihetaa kunnolla kuulumiset, Sara sanoi, ennen kuin katosi.
Koko päivä alkoi olla pulkassa, siis näytöksen suhteen. Ihmisiä parveili suuresta näyttämö tilasta pois omilta paikoiltaan. Ainoastaan minä jäin vieläkin istumaan penkille istuskelemaan. Eihän minulla ollut minnekkään kiire.
Hätkähdin, kun näin tanssinopettajan ja parin muun tärkeän ihmisen kävelevän minua kohti hymy kasvoillaan.
-Tässä tämä tyttö onkin, opettaja puheli vieressä oleville ihmisille. Koitin vain hymyillä, vaikka en tiennyt ollenkaan mistä oikein oli kyse.
-Hyvät koulunumerot, vaikuttava esitys, ja ahkera oppiminen ja ainainen läsnäolo, lisäksi tytön uskomattoman hyvä vartalon hallitsiminen. Ja sitten he jatkoivat nyökkäilyään.
-Eerika Lehtonen, sä vakuutit tänään esitykselläs monta ihmistä ja siksi sinulle tarjotaan jotain tarjousta, joka ei tule toistumaan.
-Niin?
-Päätimme tehdä poikkeuksen tänä vuonna ja valita ensimmäiseltä luokalta ihmisen joka...
Kuuntelin tarjousta, ja luulin että pyörtyisin. Mieleni teki huutaa, hyppiä, nauraa, itkeä ja kiljua. Mutta tiesin, että joku oli minun esteenä. Ja se joku, ei ollut kuka vaan.
-Sulla on aikaa miettiä vielä tätä reilu kuukausi, mieti tarkasti. Pariisissa sinulle aukeaa tuhansia mahdollisuuksia, mutta siellä on myös rankkaa, ja saat unohtaa muun elämäsi, nimittäin siellä sinun elämäsi tulee olemaan ainoastaan baletti.
Nyökkäilin ja kiittelin vuoron perään.
Vaikka oli jo ilta, oli lämmin. Nipistelin itseäni vähän väliä, tarkistaakseni, oliko tämä kaikki vain unta? En tiennyt oliko tämä hyvä vai huono asia. Vaikka yritin olla miettimättä päätöstä tällä hetkellä, en voinut mitään sille, että järkeni huusi, että minun pitäisi lähteä sinne. Se oli tarjous, josta en ollut koskaan osannut edes unelmoida. Ihan totta. Sydämeni kuitenkin huusi vasten järkeäni, ja muistutti taukoamatta Eetusta.
Jalkani veivät minut automaattisesti Eetun talon pihalle, ja näin pojan polttelemassa pihan terassilla tupakkaa. Melkein juoksin pojan syliin ja halasin tätä pitkään.
-Mikä on? Eetu kysyi kummastuneena.
-Hei se oli vain pikkuriita, poika murahti ja silitti selkääni.
Voi kumpa kyseessä olisikin ollut vain se pieni riita, eikä elämästä kyse. Tunsin kyyneleen polttelevan silmäkulmassani ja rutistin poikaa lähemmäs itseäni. En voinut kertoa hänelle vielä tarjouksesta jonka olin saanut, en voinut. Koska en edes itse tiennyt mitä tekisin. Sen näyttäisi varmasti aika. Mutta aikaa ei ollut paljon ja se pelotti minua.
|