|
Lähettäjä: Broken^^
Päivämäärä: 25.10.09 14:32:19
Mari
Mä olin pettynyt ja vihainen, mutta ennen kaikkea rikottu. Miksi mä olin antanut Jasselle mahdollisuuden, vaikka tiesin alusta alkaen, että tässä kävisi näin? Liisa oli soittanut mulle perjantaiyönä ja kertonut minkälainen meininki Jassen luona oli. Poika ei ollut kertonut mulle bileistään yhtään mitään, mikä sekin jo loukkasi mua, mutta se, että sinne oli raahattu laumoittain jakorasioita, loukkasi mua eniten. Mulla oli vahva tunne, että Jasse ei ollut välttynyt petipuuhista ja sen tuntien mä tiesin, ettei se osannut kieltäytyä, jos pillua oli tarjolla. Nyt mä istuin kemian tunnilla ja yritin kaikin voimin keskittyä opettajan puheeseen unohtaakseni pettymykseni, mutta jotenkin Jassen kasvot onnistuivat aina löytämään tiensä pääni sisälle. Jassea itseään ei tunnilla näkynyt. Oli ilmeisesti ollut niin rankka viikonloppu, että toipuminen oli vieläkin käynnissä. Mun teki mieli huutaa ääneen ja läimäyttää lähin ikkuna rikki. Puristin molemmat käteni niin tiukasti nyrkkiin, että kynnet kaivautuivat syvälle ihoon. Jasse ei ollut soittanut koko viikonloppuna, eikä se ollut vastannut mun viesteihin. Ei edes soittoihin. Samassa ovi nykäistiin ryminällä auki. Mä nostin katseeni nähdäkseni Jassen, joka asteli hiukset sekaisena luokkaan kuin mikäkin maailman valtias. Se kääntyi välittömästi katsomaan mua, mutta heti, kun sen silmät tavoittivat omani, mä käänsin katseeni pois ja olin kuin en huomaisikaan sitä. Olkoot paskapää. Nuolkoot pillua kaikessa rauhassa ja painakoot jokaista vastaantulevaa tyttöä. Sillä ei ollut mitään väliä! Mä tiesin valehtelevani itselleni, kun sanoin, ettei sillä ollut mitään merkitystä, mutta mulla oli vähän helpompi olla, kun ajattelin, etten ollut ikinä välittänyt paskan vertaa koko pojasta.
Mä istuin syreenin varjossa olevalla penkillä kirja kädessäni. Mä yritin epätoivoisesti saada selvää tekstistä, mutta kirjaimet sumentuivat näkökentässäni ja Jassen hymyilevät kasvot leijuivat päässäni. Ärsyyntyneenä mä nousin nopealla loikalla ylös sillä seurauksella, että valtava huimausaalto hyökyi lävitseni ja kaatoi mut ryminällä maahan. Mun päätä särki aivan valtavasti ja musta tuntui siltä kuin verinoro olisi valunut otsaani pitkin. Pyyhkäisin toisella kädellä kokeilevasti ohimoani ja kuinka ollakaan sormiin tarttui punaista, hieman suolaiselta tuoksuvaa verta.
"Hyi hélvetti", parkaisin ja nousin tällä kertaa hieman varovaisemmin ylös.
"Mari mikä sulla on?!" Jassen ääni kysyi takaani hätääntyneenä.
"Jätä mut rauhaan", tiuskaisin.
"Mitä mä nyt oon tehny?" Jasse kysyi muka viattomasti.
"Mitäköhän? Sáatana sä oot niin idiootti! Mä en käsitä miten mä saatoin antaa sulle mahdollisuuden. Mä luulin, että mä merkitsin sulle jotain, mutta oishan se pitäny arvata, että mä olinki vaan joku sun välivaihe ja kun et saanu multa pillua, niin pystyit heivata mut mukisematta roskakoriin ja mennä painamaan uutta tyttöä! Mä rakastin sua Jasse, mutta nyt sä oot enää pelkkä @!#$", huusin. Muiden päät olivat kääntyneet kiinnostuneen oloisina meidän puoleemme ja mä huomasin närkästyksekseni Fannin kasvoilla leveän, tyytyväisen virneen.
"Fanni on tuolla. Mee sä vaan sinne. Sillä on ainakin antaa sulle pillua", mutisin ja käänsin selkäni Jasselle, joka ensimmäistä kertaa mun kuulteni ei onnistunut sanomaan mitään vastaan. Mun oli pakko päästä terveydenhoitajan luokse. Halusin pois täältä mahdollisimman nopeasti ja mun pää huusi hallelujaa.
"Mitä ihmettä sinulle on tapahtunut?" terveydenhoitaja päivitteli painaessaan jäisen kääreen otsalleni.
"Kaaduin", vastasin välttelevästi. Mun sisällä oli herännyt epäilyksen siemen siitä, voisiko tämä johtua pääni sisällä olevasta "viasta", josta lääkäri oli puhunut.
"Tuo haava näyttää sen verran pahalta, että minä lähden viemään sinua sairaalalle. Ne osaavat siellä paremmin tehdä tuonkaltaisille haavoille tarvittavat toimenpiteet. Tuohon ei nimittäin laastari taida auttaa", mustahiuksinen nainen mutisi ja talutti mut käytävää pitkin mustalle Toyotalleen. Mä en jaksanut vastustella, sillä inhosin katseita, jotka seurasivat mua mihin mä meninkin pihalla käydyn episodin jälkeen. Istuin autossa jääkäärettä pidellen ja toivoin, ettei kukaan mua tutkivista lääkäreistä kävelisi mua vastaan. Terkkari ajoi vieressäni sanomatta mitään, ilmeisesti se tajusi, etten ollut oikein puhetuulella. Ennen kuin huomasinkaan, auto oli pysähtynyt ja terkkari pyysi mua nousemaan autosta. Otin tukea avonaisesta ovesta ja hoipuin terveydenhoitajan perässä vastaanottoaulaan. Mä en pahemmin edes kuunnellut meille annettuja ohjeita, seurasin vain opastajaani sinne minne mun oli tarkoitus mennä.
"Meidän täytyy odottaa noin kymmenen minuuttia, että pääset sisälle", terkkari sanoi ja istuutui epämukavan näköiselle sohvalle. Huokaisten mä rojahdin toiselle punaiselle istumapaikalle ja jäin ajatuksissani tuijottelemaan ikkunasta aukeavaa tylsää näköalaa.
"Mari!" hämmästynyt huudahdus kajahti käytävässä. Nostaessani katseeni mä huomasin toisen vakituisista lääkäreistäni harppovan käytävää pitkin luokseni.
"Mitä ihmettä sinulle on tapahtunut?" Pekka kysyi huolestuneena.
"Kaaduin", mutisin ja vältin katsekontaktia. Epätoivoisesta kiertelemisyrityksestäni huolimatta Pekka näki lävitseni. Huomasin huolestuneen välähdyksen vihreiden silmien takana, kun mies kääntyi puhumaan jotakin terveydenhoitajalle ja pyysi sitten minut mukaansa.
"Selvä on. Minä lähden tästä takaisin koululle. Tule käymään luonani, kun olet saanut hoidettua haavasi", terkkari sanoi ja lähti takaisin autolleen.
"Miten sinä kaaduit?" Pekka kysyi samalla, kun vei minut omaan vastaanottohuoneeseensa, jonka edessä ei tällä hetkellä ollut ollenkaan jonoa.
"Tuota noin... Mä nousin ylös vähän liian nopeasti ja sitten vaan maa petti jalkojen alta. Löin kai pään tuolin reunaan", selitin tarkempia yksityiskohtia kertomatta.
"Sinullahan oli aika tänään kolmelta tarkempiin tutkimuksiin?" Pekka varmisti.
"Joo."
"Me voidaan tehdä ne tutkimukset samantien niin pääset kotiin levähtämään", Pekka lupasi ja kirjoitti kiivaasti jotakin koneellensa. Mä nielaisin ja nyökkäsin heikosti. Ehkä oli parempi, että tutkimukset saataisiin nopeasti ohitse niin mun ei tarvitsisi stressata niitä.
"Kallokuvista aloitetaan", Pekka sanoi ja pyysi mua seuraamaan perässä.
Makasin voimattomana sängylläni. Pekka oli sanonut, että tutkimustulokset saataisiin selville huomenna ja voisin soittaa sairaalalle heti kahdeksan jälkeen aamulla. Isää ei näkynyt vieläkään. Se oli ollut poissa jo neljä päivää. Mua ei sinänsä huolettanut, mutta ihmettelin silti minne se oli kadonnut. Isä ei yleensä ollut kahta päivää pidempään poissa kotoa. Ehkä se oli löytänyt kunnon ryyppyporukan, jossa se pystyi unohtamaan mun haukkumisen ja lyömisenn ja keskittymään sen elämän pääasiaan; juomiseen. Jassea mä en viitsinyt edes ajatella. Se vain satutti mua. Tälläkin hetkellä pää kipuakin kovempi kipu tuntui mun rinnassani. Musta tuntui siltä, kuin joku olisi repinyt puolet mun sydämestä pois. Miksi juuri Jassen piti vaikuttaa muhun tällä tavalla? Kaikki tiesi, että Jasse oli toivoton playeri, eikä se pääsisi imagostaan helpolla eroon. Miksi mä olisin ollut poikkeus sen tyttökaartin joukossa? Mä olin vain tyttö, jonka se pystyi heittämään pois, kun sitä alkoi kyllästyttämään. Musta tuntui kuin mä en olisi tiennyt asioista enää hevonhélvetin vertaa. Mun maailma oli pyörähtänyt kerralla ylösalaisin. Ainut fakta minkä mä tajusin oli se, että mä olin antanut itselleni luvan rakastua Jasseen, vaikka mä tiesin, että se johtaisi henkiseen itsemurhaan.
|