|
Lähettäjä: Karoliina
Päivämäärä: 22.10.12 00:49:11
amalia, tätä nykyä heitä on jo kaksi :D
-----------------------
Välimatka
Muutamassa päivässä Melissa paitsi oppi käymään paperilla, tai ainakin sen vieressä, koira tunnisti kun Belinda kutsui sitä nimeltä. Belinda ei voinut kuin ihmetellä, kuinka pikkuinen koira saattoi oppia niin nopeasti uusia asioita. Hän tiesi entuudestaan monta tapausta, joissa koira ei ollut sisäsiisti edes kolmen kuukauden ikäisenä ja Melissa oli alle kahden kuukauden ikäinen. Belinda oli löytänyt vanhalta lelukoiraltaan pienen kaulapannan, jota hän oli esitellyt pennulle. Kaulaan hän ei ollut sitä vielä laittanut, mutta koira tuntui purkavan kiukkuaan retuuttamalla pantaa pitkin alakertaa. Sen ärhäkkä murina kuulosti söpöltä ja se tuntui kotiutuneen yllättävän hyvin. Tiia ja Anua Melissa vieroksui, Ollille se puolestaan pörhisteli ja näytti pieneltä leijonalta pörröisen turkkinsa ansiosta.
Belinda oli hankkinut enemmän tietoa perhoskoirista ja ensimmäisen rakenteellisen virheen hän löysi koiransa hännästä. Sen kuului olla ilmavasti kaarella selän päällä, mutta Melissalla se oli tiiviisti selässä kiinni. Se ei kuitenkaan haitannut häntä, eihän hän mitään muotovaliota siitä muutenkaan suunnitellut.
Belinda oli juuri valmistamassa Melissalle ruokaa, kun ovikello soi. Mennessään avaamaan oven, hän pyyhki porkkanaraasteessa sotkeutuneet kätensä esiliinaan.
- Moi, saako tulla sisälle? Niko näytti muuttuneen parissa päivässä. Pojan poskille oli ilmestynyt lyhyttä, vaaleaa sänkeä.
- Tule vain. Belinda avasi ovea, jolloin Melissa juoksi takkahuoneesta eteiseen, räksyttäen äänekkäästi.
Koira pysähtyi matonreunalle ja jatkoi ääntelyään hiljaisina murahduksina. Luppakorvat olivat suuntautuneet terhakkaasti eteenpäin ja Belinda saattoi erottaa taas pienen leijonan Melissassa.
- Ärhäkkä. Niko totesi hymyillen ja polvistui lattialle tervehtimään talonvahtia.
- Huomionkipeä. Onko sulla nälkä? Belinda kysyi palatessaan keittiöön.
- Kysytkin, koko aamu meni taas tallilla kun Eveliina ei ole näkynyt. Niko nousi hitaasti lattialta.
Melissaa ei ollut kiinnostanut tervehtiä Nikoa lähemmin, se oli vain vahtinut pojan toimia portaiden vierestä.
- Hyvä, ota lautaset, tämä on kohta valmista. Belinda sekoitti jauhelihan, riisin ja porkkanaraasteen kertaalleen kattilassa.
- Mitä se on? Nikon mielestä tuoksu oli miellyttävä.
- Melissan ruokaa. Belinda virnisti kauhoessaan puuromaista mömmöä lautasille.
- Siis mitä? Syötät koiranruokaa minulle? Niko äimistyi.
- Tuossa on suolaa ja muuta, Melille ei voi antaa liian mausteista ruokaa. Eikä tätä voi kovin pieninä annoksina tehdä. Belinda harmitteli laittaessaan pienen nokareen ruokaa jäähtymään koiralle.
- Aika – mielenkiintoista. Niko totesi mietteliäästi tökkiessään ruokaa haarukalla.
- Joo no et kertonut, että joudun kokkaamaan koiralle. Belinda virnisti.
Siinä samassa kun Belinda istui pöydän ääreen, Melissa oli ilmestynyt hänen vierelleen katsoen surullisesti emäntäänsä. Se ei tehnyt muuta kuin istui hiljaa ja yritti vedota surkealla katseellaan Belindan omatuntoon.
- Sinua ei ole pahemmin tallilla näkynyt. Niko vihjasi ja maistoi ruokaa, joka kaipasi kipeästi mausteita.
- Mitenkäs minä sinne tulisin, Meliä en voi tuoda sinne vielä, eikä se yksinkään täällä pärjää. Belinda totesi hiljaa.
- Eikö Tiia, Anu tai Olli voisi katsoa sitä? Niko ehdotti.
- Kiusaisivat vain ja Meli ei tykkää niistä. Belinda hymyili puhuessaan.
- Ja olet tyytyväinen kun se ei tykkää? Niko ihmetteli.
- Tavallaan. Beli myhäili ja pyöritteli haarukallaan Melissan ruoka-annosta.
- No sitten kai voinkin kertoa, että Hanna tupakoi ja Dreamy tuli aitojen yli. Niko sanoi, kuin asiassa ei olisi ollut mitään uutta.
- Miten se niiden yli tuli? Ja miksi Hanna polttaa? Belinda huolestui.
- Sillä on liikaa energiaa ja liian vähän tekemistä, mokoma juoksi suoraan sisälle talliin ja litisti mennessään Tuukan seinää vasten. Ja Hannan syytä en tiedä. Niko harmitteli.
Melissan kärsivällisyys oli lopussa ja koira tönäisi kevyesti Belindan nilkkaa. Koiran onneksi Beli saattoi todeta ruoan jäähtyneen tarpeeksi ja hän laski lautasen lattialle. Melissa ei aikaillut kauaa, vaan se miltei hotki ruoan ja käveli ripein askelin takkahuonetta kohti. Jokaisella askeleella kuului pientä rapinaa kun kynnet osuivat lattiaan.
- Aika määrätietoinen. Niko puheli katsoessaan koiran itsevarmaa menoa.
- Miten Kira? Belinda muisti toisen, Meliä reilusti kookkaamman koiran.
- Siinähän se, piinaa Vaavia parhaansa mukaan, mutta kävin sen kanssa pienen lenkin kärrytiellä. Kulki ihan nätisti Carin tahdissa. Niko selitti ja yritti vältellä ruoan syömistä.
- Siis sinä ratsastit samalla? Beli varmisti.
- Juu-u ja Amanda kaipaili sinua. Niko hymyili ovelasti.
- Ihanaa, edes joku joka kaipaa minua. Belinda kosketti rintaansa teatraalisesti.
- Kyllä joku muukin kaipaa. Niko ojensi kätensä pöydän yli ja kosketti Belindan sormia.
- Nyt on vähän kiire. Belinda veti kätensä pois Nikon ulottuvilta ja söi nopeasti mauttoman ruokansa.
Silloin Nikosta tuntui, että Belinda oli kaukana. Vaikka tyttö olikin fyysisesti hänen lähellään, tämän ajatukset olivat aivan jossain muualla, jossain minne Niko ei päässyt.
Kira, vieras koira
Niko ei tiennyt ketä hän olisi voinut syyttää, mutta hän ei viihtynyt kovinkaan kauaa Belindan luona. Tyttö vain höpötti koiralleen lempeämmin kuin kenellekään muulle aiemmin. Ja Belindan jututkin pyörivät vain Melissan ympärillä, toisaalta Niko oli tyytyväinen kun Belinda jaksoi selittää kuinka pentu rähisi kaulapannalle tai yritti onnettomasti piilottaa puuromaista ruokaansa vilttinsä alle.
Juuri kun poika käveli pihalla autoansa kohti, hän kuuli epäilyttävän äänen. Vaimea kumahdus kuului jostakin, missä kaikui. Hän pysähtyi paikoilleen ja terästi parhaansa mukaan kuulonsa. Keittiön ikkunasta hän näki, ettei Belinda ollut kuullut ääntä. Tyttö näytti asettelevan lautasia parhaillaan kaappiin. Nikon katse hakeutui hitaasti maahan ja hän katsoi mietteliäästi maan tasalla olevia pikkuikkunoita. Ääntä ei kuulunut uudelleen, mutta Niko huomasi tupakantumpin rikkaruohojen valtaaman ikkunan edessä. Kukaan talon nuorista tuskin uskaltaisi jättää tumppeja Laurin ja Marjan löydettäväksi. Mietteliäästi poika käveli tumpin luo ja nosti sen. Tupakkamerkki ei näyttänyt olevan perinteinen, mitä Suomessa myytiin. Kylmät väreet kulkivat hänen kehonsa läpi ja poika heitti haisevan tumpin pois.
Hänen silmissään välähti pienen pieni hetki, jolloin Rico oli tähdännyt Belindaa. Se ei kuulunut sopimukseen.
Sillä hetkellä Niko tiesi, että hän rakastaisi Belindan kuoliaaksi. Hän ei voisi loputtomiin seisoa tytön ja tätä jahtaavien sekopäiden välissä. Joku keksi aina keinon saada hänetkin kuriin, vaikka hän olikin saanut olla Alicen luona käyntiin asti rauhassa. Ja hän oli se, joka johdatti aina yhä uudelleen ja uudelleen Kiaran ja Ricon Belindan jäljille.
Päivän mittaan Niko yritti löytää syitä, miksi hänen osuutensa oli mennyt niin pahasti pieleen. Ei hän voinut aavistaa rakastuvansa henkilöön, joka oli hankkeen yksi monista kohteista. Kuinka kauan hän pystyisi enää uskottelemaan Ricolle ja muille, että hän olisi yhä heidän puolellaan? Mitä sitten tapahtuisi, kun Niko jäisi kiinni? Kuula otsaan vai menolippu Siperiaan? Entä jos Belinda saisi tietää ennen muita? Tytön jäätävä katse oli loppuelämää Siperiassakin pahempi rangaistus.
- Jos sinua vielä väsyttää, juo kahvia ja tule sitten takaisin auttamaan. Tuukka herätteli mietteliään Nikon.
- Ai, otatko sinä? Niko nousi työpöydän edestä, pudottaen nipun veroilmoitusta varten kerättyjä papereita.
- Toki, ei maitoa, kaksi palaa sokeria. Tuukka nautti olostaan, hänellä oli hetkellisesti oma palvelija.
Silti hän oli huomannut ettei Niko ollut aivan oma itsensä, ei poika muutoin olisi suostunut niin auliisti tuomaan kahvia hänelle, ei ainakaan kuittailematta asiasta.
Nikon kahvipalvelu ei pelannut aivan Tuukan toiveiden mukaan. Nuori mies kantoi kyllä kahta kahvikuppia ja pullalautastakin, mutta vikkeläjalkainen Kira säntäsi kuin tyhjästä Nikon jalkoihin ja kaikki Tuukan himoitsemat herkut levisivät lattialle.
- Koira, tallikoira muka, koulutetaan siitä opaskoira, sellainen joka osaa itse tuoda pullalautasen kun pyytää. Tuukka puhisi turhautuneena auttaessaan Nikoa keräämään särkyneiden astioiden palaset.
Pullia ei voitu pelastaa, sillä ne päätyivät Kiran suuhun hetkessä, jonka jälkeen koira istahti maltillisesti seuraamaan miesten siivoamista. Saksanpaimenkoiran viaton katse oli hellyyttävä, etenkin kun koiran alaleuassa oli edelleen sokeria ja pullamurusia.
- Se on vain nuori ja malttamaton, jos se joskus saa kipeää juostessaan toisten jalkoihin, tuskin tekee sitä ihan heti uudelleen. Niko päätteli.
- Saakin sitten katsoa ettei se telo itseään hevosten jalkoihin. Tuukka huolestui.
Kiran tassut olivat kuraiset ja koko koira näyttikin siltä, että se oli viihtynyt taas yhden tunnin hevosten kimpussa.
- Ei tuota kyllä remmiinkään huvittaisi laittaa, kun ei se kuitenkaan juokse naapuritiloille tai maantielle. Niko myönsi.
- Mutta siihen täytyy kuitenkin saada kunnon kontakti, nyt se pitää meitä vain tyyppeinä, ei pomonaan. Tuukka lisäsi nopeasti.
Kira oli siihen asti kuunnellut heidän pohdintojaan pää hieman kallellaan, mutta Tuukan noustessa ylös sirpaleiden kanssa, koira nousi yhtä nopeasti takajaloilleen ja painoi Tuukan seinää vasten.
- Alas. Tuukka yritti komentaa koiraa, joka painoi itsevarmasti etutassunsa miehen rintakehää vasten.
- Hehe, luin jostakin, että jos luulet olevasi joku, koitapa komentaa vierasta koiraa. Niko kuittaili hymyillen ja nappasi mennessään lautasenpalat Tuukan kädestä.
Mies kun ei ihan heti varmaan pääsisi pinteestään ja Kira näytti nauttivan hetkestä, jolloin se esitteli taitojaan pitää ihminen aloillaan.
Opettelua
Iltaan mennessä Belinda totesi, ettei hän jaksanut olla kotona kaiken aikaa, ei vaikka siellä olikin pieni koira, joka kaipasi seuraa. Belinda halusi jonkun, jolle puhua ja joka myös vastaisi jotain takaisin. Hän vilkaisi punaista lelukoiran kaulapantaa, joka lojui osittain piilotettuna liinavaatekaapin alla.
- Melii, tse. Belinda napsutteli hetken sormiaan, kunnes mustavalkoinen karvapallero ilmestyi takkahuoneesta.
Se oli selvästi herätetty kesken unien ja pentu haukottelikin pitkään, äännellen kuin kissa. Ennen kuin se tuli Belindan vierelle, se venytteli etujalkansa ja oikean takajalkansa, ilmeisesti neljättä ei tarvinnut venytellä.
- Katsohan. Beli näytti kaulapantaa pennulle, joka otti osan pannasta suuhunsa, kuin maistaakseen oliko se syötävää.
Melissa ei vastustellut, vaikka Belinda laittoikin pannan sen kaulaan, vasta kun operaatio oli tehty, pentu yritti katsoa leukansa alle ja pyöri hyvän aikaa paikoillaan. Lopulta se kyllästyi ja yritti etutassuillaan saada otetta pannasta. Belinda arveli ettei pantaa saanut pitää liian kauan alkuun kaulassa ja vartin katseltuaan Melissan taistelua, hän otti pannan pois ja pudotti sen lattialle. Koira tuskin edes kuuli kuinka Belinda kehui sitä, sillä se keskittyi tuijottamaan häijyä pantaa lattialla. Melissa näytti suloiselta irvistäessään pannalle, sen korvat suuntautuivat niin eteen kun vain saattoi, pienet, hieman vinot hampaat paljastuivat ja vaaleanpunainen kieli käpertyi hauskasti liukumäen näköiseksi, ennen kuin koira syöksähti pannan kimppuun.
Belinda naurahti ja pudisteli päätään, pentu oli saanut taas uuden syyn raivota kaulapannalle ja ilmeisesti se piilottaisi sen ensi kerralla paremmin.
Pennun jatkaessa rähinäänsä, Belinda kiersi alakerran ja löysi lopulta kuljetukseen kelpaavan pahvilaatikon. Iso se ei ollut, mutta reunat olivat tarpeeksi korkeat, jotta Melissa pysyisi edes jotenkin turvallisesti kyydissä.
Kun koira ei suostunut jättämään pantaa rauhaan, Belindan oli otettava sekin mukaan ja koko ajomatkan hän sai kuunnella pientä murinaa ja kilinää, kun Melissa ravisteli pantaa raivoisasti. Ei kai kokemus niin huono voinut olla?
- Kuulehan, nyt ollaan perillä. Belinda silitti rauhallisesti pehmeää turkkia ja Melissa tapitti pienillä silmillään, panta suussaan mitä Beli meinasi tehdä.
Kun Belinda kantoi laatikon mukanaan talliin, Melissa aloitti uudelleen kaulapannan kurittamisen, mikä kiinnitti useiden tallityttöjen huomion. Tuskin kovin moni kantoi mukanaan murisevaa laatikkoa.
- Mutta mikäs se täällä on? Anneli näytti ilahtuvan kovasti, kun tallilla tuli käymään jotain erikoisempaa.
- Melissa-vauva. Belinda hymyili ja laski laatikkoa alemmas.
- Voi hyvänen aika! Anneli huudahti innoissaan. Melissa murisi hiljaa naiselle, joka pujotti kätensä laatikkoon. Ilmeisesti se suojeli pantaansa.
- No no. Belinda torui pentuaan ja sai otettua siltä pannan pois suusta.
Koira muuttui hetkessä rauhalliseksi ja tökki kuonollaan Annelin kättä, jos tämä lopetti silittämisen.
- Onko Nikoa näkynyt? Belinda kysyi nopeasti ja vilkuili ympärilleen.
- Maneesiin se poika meni, rakentaa esteitä. Anneli kertoi.
Belinda katsoi arvioivasti laatikkoa sylissään ja Anneli ymmärsi vihjeen. Nainen otti laatikon syliinsä ja Belinda sai vapaat kädet.
- Siellä viltin alla nurkassa on ruokaa, anna lusikallinen ja vettä. Belinda pyörähti ympäri antaakseen Annelille ohjeet.
Nainen löysikin pienen pilttipurkin, jossa oli epämääräistä, puuromaista ruokaa.
Belinda näki ensimmäiseksi maneesin keskelle raahatut estetolpat, joita oli kuitenkin pariton määrä. Tyttö suuntasi katsomon edestä nurkkaan, jonka syvennyksessä säilytettiin puomeja ja muita tavaroita.
- Niko? Belinda kurkisti ovelta pimeään syvennykseen.
Kuului kolahdus ja tuskainen ähkäisy, Niko oli pudottanut säikähtäessään puomin suoraan varpailleen.
- Haluatko auttaa? Niko ojensi pitkän, vihreä-valkoisen puomin Belille.
- Anteeksi kun olin päivällä sellainen. Belinda sanoi hiljaa ja sai toisenkin puomin syliinsä.
- Eipä se mitään, ymmärrän toki. Missä Melissa on? Niko uteli ja tuli hitaasti ulos kolmen estetolpan kanssa.
- Anneli katsoo sitä, ajattelin tulla katsomaan tunteja sen kanssa, kotona aika kävi pitkäksi. Belinda myönsi.
- Hyvä, parempi ettet ole siellä paljoa - tarkoitan siis ettet ole yksin. Niko korjasi lausahdustaan hätäisesti.
- Aivan, Tuukan kanssa juteltiin jos Deelle löytyisi hoitaja, joka voisi käydä sen kanssa vaikka kerran tai kaksi viikossa tunneilla. Tiedätkö ketään sopivaa? Belinda kysyi suoraan.
- Jyri Rantanen. Se poika osaa ratsastaa ja on ilmaissut halunsa kilpailla. Niko töksäytti.
Belinda kalpeni hieman, hän kyllä muisti pojan, joka vaikutti ärsyttävän itsevarmalta.
- Mutta en kuitenkaan ajatellut, että se ratsastaja kilpailisi Deellä. Belinda lisäsi.
- Niin no, mutta harkitse Jyriä, sillä on tänään tuntikin tuossa seitsemältä. Niko vihjasi ja otti puomit Belindalta.
Tytön kädet olivat aivan puuduksissa, vaikkei hän ollutkaan kauaa kannatellut kahta puomia.
Samalle tunnille
Belinda huomasi Annelin tulevan yllättävän hyvin toimeen Melissan kanssa, joka kylläkin oli väsähtänyt ja käpertynyt pienelle kerälle laatikkoonsa.
- Kuorsaako koirat? Anneli ihmetteli.
- Ei se kuorsaa, tuhisee vain. Beli totesi kurkistaessaan laatikkoon.
- Kuule, mene vaikka tunnille mukaan, kyllä minä katson pikkuisen perään. Anneli hymyili äidillisesti.
Saattoiko pieni koiranpentu herättää äidillisiä vaistoja?
Enempiä miettimättä Belinda siirtyi toimistosta käytävälle ja katsoi taululle tehtyä tuntilistaa. Samalla tunnilla jolla Jyri ratsasti, olisi tilaa myös Belille, jos Niko suostuisi ottamaan hänet mukaan.
- Ei noin, ota pehmeä harja niin karva kiiltää. Huvittava lausahdus kiinnitti Belindan huomion ja hän huomasi Jyrin puunaavan parhaillaan Tarmoa puhtaaksi.
Puhujaa hän ei nähnyt, mutta hajuveden tuoksusta hän päätteli pojan äidin olevan paikalla. Punahiuksinen Mirva saattaisi hyvinkin vaatia täydellisyyttä myös tuntihevoselta. Ennen kuin hän ehti näkemään Mirvaa, Belinda kiiruhti jo maneesia kohti, jossa Niko aloitteli juuri tuntia.
- Niko! Belinda huusi katsomosta ja sai kiinnitettyä pojan huomion.
- Hei, sano myöhemmin kun mun pitäisi nyt… Niko puhui hiljaa kurkottaessaan katsomon kaiteen yli.
- Mahtuisinko seuraavalle tunnille mukaan? Belinda töksäytti Nikon sanojen päälle.
- Siitä vain, harjoittelemme sulavia siirtymisiä. Niko tiedotti nopeasti ja lähti kävelemään takaisin maneesin keskelle.
- Hyvä, ottakaa ohjat ja kevyttä ravia, saatte vapaasti tehdä ympyröitä ja voltteja, kunhan ette törmää toisiinne! Niko selitti kuuluvasti.
Belinda seurasi hetken, kuinka nuoret ratsastajat tottelivat Nikoa ja hiljakseen jokainen poni lönkytteli ravaten maneesia ympäri. Jossain kalahti kivi hevosen kenkää vasten.
Beliä jännitti hieman mennä tunnille hevosellaan, joka oli saanut viettää muutaman päivän lomaa. Edellisellä ratsastuksella Dreamy oli karannut käsistä ja näyttänyt todellisen luonteensa. Nyt tamma näytti närkästyneeltä, kun Belinda keskeytti sen ruokailun ja vei käytävälle seisomaan. Hän nappasi ison tukun heiniä karsinasta ja antoi Dreamyn jatkaa rouskuttamistaan yhteen ketjuun kiinnitettynä. Silloin hevonen ei liiemmin piitannut, vaikka Belinda selvittikin sen takkuisen harjan tavallista rivakammin, eikä se värkännyt vastaan kavioiden puhdistuksen aikana.
- Lopeta! Mirvan kiukkuinen ääni kuului toiselta käytävältä.
Belinda meni ihan piruuttaan katsomaan, mikä oli ongelmana. Tarmo ei antanut laittaa suojia jalkoihinsa, vaan se nosti aina kyseisen jalan ylös ja heilutteli sitä ilmassa uhoavasti.
- Voinko auttaa? Belinda kysyi empimättä. Jyri voisi saada pian kaviosta.
- Siitä vain. Mirva tuhahti posket punaisena.
Naisen hiukset olivat yhtä punaiset kuin ennenkin, vaikka niihin olikin ilmestynyt vaaleita raitoja.
Jyri näytti helpottuneelta, kun Belinda nosti vastakkaisenpuolen jalan ylös, jolloin poika saattoi rauhassa laittaa suojat paikoilleen.
- Ei se kovin helposti nosta muita jalkojaan, jos yhtä pitää ylhäällä. Belinda totesi vinkkinä Mirvalle.
Kaksikolta ei kuitenkaan herunut minkäänlaista kiitosta ja Belindan puolesta he olisivat voineet taistella suojien kanssa vaikka Tuomionpäivään asti.
Belinda ei muistanut, miten jännittyneitä jotkut tuntilaiset saattoivat olla. Tytön odotellessa, että kello olisi edes viittä vaille, muut olivat jo satuloineet hevoset valmiiksi ja kulkivat maneesin portin ja ratsunsa karsinan väliä. Dreamy rouskutti edelleen heiniä, vaikka sitä ei ollutkaan lattialla kuin satunnaisia korsia jäljellä.
- Hei, ne ottaa loppukäyntiä! Joku huudahti innoissaan ja ilmoitus kaikui hetkessä tallin läpi.
Seuraavana tapahtui joukkoryntäys karsinoille, joista ratsastajat hakivat hevosensa ja hiljakseen he asettuivat jonottamaan portille. Siinä vaiheessa Belinda katsoi parhaakseen heittää satulan Dreamyn selkään ja pujottaa suitset päähän. Jotta tunti ei menisi täysin pilalle, hän pujotti vielä gramaanit kuolainrenkaiden läpi. Muiden valuessa jo maneesiin, Belinda keräsi harjat ja muut laatikkoon ja potkaisi laatikon lähemmäksi hevosensa karsinaa, eihän sen sopinut lojua keskellä käytävää. Kun aiempi ryhmä saapui yksi kerrallaan talliin, Dreamy seisoskeli kärsivällisesti satulahuoneen edessä, kun Belinda etsi kypäräänsä kaapista.
- Sinulla ei ainakaan ole kiire. Anneli naurahti ja taputti varovasti Dreamyä kaulalle.
- Mitä sitä turhia. Belinda löysi viimein kypäränsä ja asteli nopein askelin maneesia kohti.
Hevonen seurasi muutaman metrin perässä irrallaan ja vasta portilla Belinda otti sääntöjen mukaan ohjista kiinni. Hän ei tosiaan ollut pahasti muita jäljessä. Ricon ratsastaja näytti mittailevan vielä jalustimia maasta käsin sopiviksi, Tarmon satulavyötä kiristettiin selästä, Natasjan ratsastaja oli juuri nousemassa selkään ja Milla oli juuri kävelemässä uralle.
Beli talutti Dreamyn keskemmälle, kiristi satulavyön ja veti jalustimet alas. Jos omasta hevosesta ja satulasta ei ollut muuta hyötyä, niin ainakin hän säästi siinä aikaa, ettei jalustimien kanssa tarvinnut säätää joka kerta.
Lopulta koko porukka käveli uralla, osa teki isoja voltteja, jotkut ottivat istunnallaan tuntumaa hevoseen. Sitä Belindakin teki ja huomasi ilokseen Dreamyn reagoivan toivotulla tavalla hänen muutoksiinsa istunnassa.
Tytön ihmeeksi Niko ei sanonut yhtään mitään tunnin alussa, vaan porukka alkoi täysin omatoimisesti siirtymään raviin ja verryttelemään hevosia. Belinda huomasi, että pitkä tauko gramaanien käytössä näkyi kömpelyytenä. Hänen oli vaikea kiristää ohjia, ilman että hän olisi samalla vetänyt gramaaniakin kireämmälle, eikä hän kuitenkaan sen avulla halunnut pakottaa Dreamyä peräänantoon, lähinnä hän halusi estää sen, ettei hevonen juossut koko tuntia pää katossa, karannut käsistä ja vienyt toisilta oppimiseniloa.
- Ei paha, Tarmolla reippaampaa ravia, Millalla oikein hyvä. Niko kommentoi lopulta porukkaa.
Belinda saattoi tuntea pojan katseen itsessään, mutta vain pienen hetken.
- Johda Ricoa, sinun täytyy nähdä silmäkulma taivutuksessa. Niko huomautti, kun Rico oli kääntynyt tämän eteen voltille.
- Äläkä anna oikaista, sen pitää kiertää sisäpohje. Nikon puheet vaikuttivat jänniltä, mutta Belinda ymmärsi kuitenkin mitä poika haki takaa.
- Natasja kärkenä koko rata leikkaa E:stä M:n, keskellä kolme askelta käyntiä ja taas ravi, muistakaa vaihtaa kevennykset! Niko painotti viimeisiä sanojaan.
Koko letka ajautui hiljalleen E:n kohdalle, käyntikohdan vuoksi maneesin keskelle tahtoi tulla pientä ruuhkaa, jolloin Belinda jäi odottamaan voltille, jotta porukka pääsisi liikkeelle. Dreamy ei näyttänyt pitävän odottamisesta ja se pyrkikin nyppimään ohjia pidemmäksi ja pienentämään volttia entisestään.
- Aika hyvä, Ricolla kylläkin tuli neljä askelta käyntiä. Niko vaikutti huomaavan jokaisen virheen, vaikka Belindalle poika ei ollutkaan vielä sanonut mitään.
Kai hänessäkin oli jotain korjattavaa?
Siinä samassa Niko yskäisi kuuluvasti ja katsoi pistävästi Belindaan.
- Yritä pitää jalat paremmin aloillaan ja varpaat menosuuntaan päin. Niko totesi saatuaan katsekontaktin tyttöön.
Belindaa tuskastutti vääntää jalkojaan oikein, hän oli saanut pienenä ratsastaa nilkat kipeiksi, kun silloinen opettaja oli vaatinut ehdottomasti oikeaa jalkojen asentoa. Dreamyn kanssa se ei onneksi ollut mahdotonta, sillä hevonen oli yllättävän kapeaselkäinen, eikä Belindan olo ollut kuin hän olisi ratsastanut tynnyrillä.
Suunnanvaihdon jälkeen he jatkoivat uraa pitkin, tehden päädyissä pysähdykset ja pitkillä sivuilla heidän tuli kannustaa hevosta reippaampaan raviin. Tarmolla kiihdytykset näyttivät olevan mieluisia ja ruuna olisikin ilmeisesti jatkanut kiitoraviin asti, ellei seinä olisi tullut vastaan.
- Rentouta jalat ja istu alas satulaan. Niko ohjeisti Millan ratsastajaa, joka jännitti jalkojaan sen verran, että ne nousivat hiljakseen liian ylös koukkuun.
Kun pysähdykset alkoivat näyttää hyviltä, Niko jakoi porukan kahdelle pääty-ympyrälle, joissa he laukkasivat puolet ja kävelivät puolet.
- Valmistelkaa hevonen hyvin laukkaan, niin että liike lähtee takapäästä ja hevonen astuu kunnolla alleen. Niko huomautti nähtyään muutaman laukannoston ravin kautta.
Belinda yritti parhaansa mukaan seurata sivusilmällä Tarmon ratsastajaa Jyriä, joka kieltämättä sai paljon irti nuoresta hevosesta ja suomenhevonen kulkikin lähes kaiken aikaa tyytyväisenä korvat höröllä. Jossain vaiheessa Belinda huomasi Dreamyn oivaltaneen kohdan, jossa laukka nostetaan ja hevonen lähti suorittamaan tehtävää ilman käskyjä. Belinda pudotti samassa laukan alas ja seuraavalla kerralla hän nosti laukan reilusti myöhemmin, eikä Dreamy ehtinyt laukata kuin muutaman askeleen.
- Hyvä, seuraavasta nostosta jatkatte laukkaa ympyrällä, eikä sitten peräänajoja. Niko nojasi tyytyväisenä seinään ja vilkaisi nopeasti kelloa.
Tunti oli kulunut yllättävän nopeasti, mutta he ehtivät vielä harjoittelemaan laukan hidastamista ympyröillä ja joidenkin kohdalla kokoaminenkin onnistui. Dreamy nosteli jalkojaan näyttävästi, kulki mahdollisimman pyöreänä ja Belindan tarvitsi vain antaa laukan rullata. Tamma esitteli selvästi taitojaan ja Niko saattoi vain naurahtaa mielessään, kun palominon häntä liehui kilvan harjan kanssa. Jyrikin kiinnitti huomiota Dreamyyn, mutta pojan aikeet eivät osuneet yksiin Belindan suunnitelmien kanssa, hän haluaisi enemmän.
Loppuverryttelyn aikana Belinda päästi gramaanin mahdollisimman löysälle ja Dreamy venytti kaulaansa pidemmäksi. Tamma ravasi siltikin reippaasti, eikä se hidastanut vauhtiaan edes volteilla.
- Millalle ja Natalle riittää, siirtykää uran sisäpuolelle kävelemään. Kevennä Belinda hitaammin, vaikeuta sen ravaamista. Niko oli huomannut Dreamyn menohalut, jotka olivat syttyneet vasta tunnin lopulla.
Yllättäen tamma teki äkkipysähdyksen ja Belinda oli vähällä valahtaa hevosen kaulalle. Hän tunsi kuinka hevonen latasi potkun, joka osui suoraan seinään. Seuraavan Dreamy hyppäsi kummallisesti eteenpäin, kavahti takajaloilleen ja heitti korkean pukin. Siinä rytäkässä Beliltä putosi toinen jalustin ja toinen oli juuri ja juuri varpaiden alla. Tytön yrittäessä poimia irronnutta jalustinta, Dreamy käsitti jalan kosketuksen kylkeen vauhdin lisäämisenä. Hevosen ravatessa holtittomasti Nikon ohi, Belinda sai jalustimensa takaisin, mutta tyttö tunsi olonsa yhtä pelokkaaksi kuin muutama päivä aiemmin. Hänen kerätessä ohjia kireämmälle, Dreamy heitteli pukkeja pitkänä sarjana ja näky sai jopa Jyrin kalpenemaan. Jokaisella epämiellyttävällä hypyllä Belinda irtosi entistä enemmän satulasta, eikä putoaminen ollut enää kaukana. Lisäksi häntä oksetti jo hevosen tapa höykyttää häntä. Belinda kuuli vaimeasti, kuinka Niko komensi porukan toiseen päätyyn ja Rico osoitti hermostumisen merkkejä. Kookas ruuna tanssahteli paikoillaan ja polki kiukkuisesti toisella takajalallaan maata.
Belindaa hävetti suuresti, hän oli luullut tunnin menneen nappiin, mutta Dreamy jatkoi pukitteluaan, välillä hevonen hyppi tasajalkaa ilmaan, eikä se eronnut sillä hetkellä rodeohevosesta mitenkään.
- Voi @!#$. Belinda ähkäisi potkaistessaan hevosen liikkeelle.
Dreamy hämmentyi hetkeksi, mutta totteli käskyä liikkua eteenpäin. Kun hevosella oli sen verran vauhtia, ettei se kyennyt enää pukittelemaan ja Belinda pujotteli sen kanssa parhaansa mukaan muiden ratsukoiden ohi, hän sai todeta ettei pidätteet taaskaan menneet läpi. Tyttö joutui kaikkien nähden tekemään vanhan temppunsa ja vetämään hevosen kaulan aivan mutkalle. Dreamyn temppuilu loppui kuin seinään, kun se ei nähnyt otsaharjansakaan alta, minne sillä oli matka.
- Öhm, menkää kaartoon ja seuraava ryhmä voi tulla. Belinda rauhoittelee hevosensa sillä välin. Niko sanoi lopulta, kun Dreamy seisoi aloillaan, silmät villisti päässä pyörien.
Belinda sai ratsastaa uuden ryhmän mukana lähes vartin, kunnes Dreamy osasi kävellä ilman jatkuvaa pidättelyä maltillisesti maneesin ympäri. Oliko hevosella jokin vaiva, vai oliko se muuten vain täysin pitelemätön? Belindaa huolestutti ajatus, sillä Dreamyllä ratsastaminen alkoi käydä jo hengenvaaralliseksi.
Eniten tyttöä äimistytti se, että tallinpuolella muutamat tallitytöt nauroivat hänelle ja supattivat hieman liian kuuluvasti, kuinka huono ratsastaja hän oli ja kuinka kahjo Dreamy oli.
Vasta kun hän oli saanut hevosensa hoidettua, Belindalta katosi täysin tunto jaloista. Ne tärisivät järkytyksestä, eikä käveleminen Melissan luo ollut helppoa.
Jyri, ei kiitos
Pentu nukkui yhä laatikossaan, tällä kertaa se retkotti selällään ja se tosiaan kuulosti kuorsaaavan hiljaa. Välillä Melissan jalat sätkivät, ilmeisesti se näki unta juoksemisesta. Belinda olisi mielellään poiminut koiran syliinsä, mutta hän ei hennonut herättää toista.
- Tuukka kertoikin episodista maneesissa. Anneli sanoi kuiskaten.
- Joo, Dee sai jonkin kohtauksen tunnin lopussa. Belinda myönsi.
- Eihän sillä satu mihinkään? Anneli kysyi pohtien vaihtoehtoja hevosen käytökseen.
- En tiedä, vaikea uskoa että varusteissa olisi vikaa, kun alku meni hyvin. Belinda vastasi.
- Parempi kuitenkin tarkistaa asia, satulahan voi painaa kaiken aikaa, mutta kipu käy sietämättömäksi vasta myöhemmin. Anneli totesi.
Annelin sanoista vaiennut Belinda kurkisti vielä kerran laatikkoon ja siirtyi sitten satulahuoneen puolelle. Hän tarkasti niin käytetyn huovan, suitset kuin satulankin, eikä hän löytänyt ulkoista vikaa varusteista. Saattoiko satula vain olla epäsopiva Dreamylle? Varmin merkki olisi hiertymät selässä, mutta Belinda ei halunnut odottaa haavaumia.
Tamma näytti taas tyytyväiseltä, kun se sai jatkaa iltaheiniensä syömistä, mutta kun Belinda kosketti sen selkää, lihakset värähtivät kuin hevonen olisi hätistänyt kärpästä. Tytön painaessa kädellä satulan kohtaa, Dreamy nosti nopeasti päänsä ylös ja yritti näykätä.
- Anteeksi. Belinda sanoi pahoitellen ja perääntyi.
Hevonen mulkoili hetken omistajaansa, kunnes se keskittyi taas heiniinsä. Belinda tosiaan tarvitsi apua sopivan satulan valitsemisessa ja siihen asti hän kai saisi ratsastaa ilman satulaa.
- Aikamoinen näytös. Jyri kurkisteli kaltereiden takaa kaksikkoa.
- Kiva jos pidit. Belinda vastasi murhaavaan sävyyn.
- Voimaa siltä ainakin löytyi jaloista, näitkö sen jäljen seinässä? Jyri kysyi silmät sädehtien.
- En nähnyt. Belinda ei voinut uskoa korviaan, saattoiko joku innostua hevosen aiheuttamista tuhoista?
Hän keskittyi kuitenkin satulaan ja Tuukka ainakin osaisi auttaa asiassa. Etsiessään miestä Belindan oli pakko käydä maneesissa. Dreamyn seinään osunut potku oli tosiaan saanut pientä tuhoa aikaan. Kahdesta laudasta roikkui säleitä, joita Niko parhaillaan repi irti muiden kävellessä pitkin ohjin uralla.
Poika ilmeisesti aisti Belindan läsnäolon, sillä tämä vilkaisi nopeasti portille, mutta käänsi sitten katseensa takaisin lautoihin. Elämä Nikon kanssa tuntui vuoristoradalta, välillä poika oli hellä ja halusi olla lähellä, nyt Niko tuskin puhui Belindalle. Kieltämättä tyttö tunnisti samoja piirteitä itsestäänkin, eikä hän voinut syyttää Nikoa kaikesta.
Belinda havahtui ajatuksistaan kuullessaan äänekästä ja kimeää räksytystä, mutta ääntely ei loppunut siihen, vaan hän tunnisti myös Kiran murinan tallista. Tyttö kiirehti nopeasti toimistoon, jossa Anneli piteli voimakasta Kiraa pannasta. Melissa oli noussut laatikkonsa reunaa vasten seisomaan ja räksytti ärhäkästi Kiralle.
- Nämä kaksi eivät sovi saman katon alle. Anneli naurahti epätoivoisena.
Hän ei jaksaisi kauaa pidellä Kiraa aloillaan, kun koira yritti kaikin keinoin päästä tutustumaan lähemmin Melissaan.
- Vien Melin muualle. Belinda nappasi pennun syliinsä ja kiersi Kiran kauempaa poistuessaan toimistosta.
Hän tunsi kuinka pentu tärisi hänen sylissään, mutta Melissa rauhoittui nopeasti Belindan silittäessä sitä ja painaessaan pennun rintaansa vasten.
Ajan kuluksi he kiersivät tallin ympäri ja Belinda höpötti koiralleen kaikkea mahdollista hevosista. Melissahan ei sitä ymmärtänyt, mutta se kuunteli kuitenkin mielellään Belin ääntä.
Kierroksellaan Belinda törmäsi vielä kerran Jyriin, joka katseli haaveilevasti Ricoa ja Belinda tiesi, ettei hän halunnut poikaa Dreamyn selkään. Hän järjestäisi asiansa tavalla tai toisella niin, että hän saattoi itse pitää huolen hevosensa liikunnasta.
Rehellisyys kannattaa
Vaikka Belinda antoikin kaulapannan takaisin Melissalle, koira ei hyökännyt kotimatkalla enää sen kimppuun, vaan käpertyi pannan kanssa yhdeksi pieneksi mytyksi laatikkonsa pohjalle. Belindaa huimasi hieman tuleva rahanmeno, sillä hänen piti ostaa paitsi uusia kalkkitabletteja, joita kasvattaja oli antanut vain muutaman mukaan, myös leluja, harja, kunnon panta ja hihna, ruokakupit, myöskin kunnollinen kuljetusboksi oli tarpeen. Hän ei ajatellut sillä hetkellä tarvitsevansa myös kynsileikkurit ja koiranshampoota, eikä hän voinut arvata kuinka paljon eläinlääkärikäynnit koiran kanssa tulisivat maksamaan.
Kotonaan häntä odotti kuitenkin iloinen yllätys, sillä Tiia ja Anu olivat leiponeet yhdessä onnistuneesti pullia ja Olli oli epätoivoisesti tehnyt pitsaa.
- Saanko kysyä mistä tällainen? Belinda kysyi ilahtuneena ja laski laatikon eteisen lattialle.
- Juhlitaan, kaikilla menee nyt hyvin. Anu hymyili säteilevästi.
Tyttö näytti selvästikin kauniimmalta hymyillessään, eikä masentuneesta Anusta ollut tietoakaan.
- Vai niin, mikä teillä sitten on niin hyvin? Belinda halusi tietää.
Samalla Melissa oli herännyt, nojannut laatikon reunaan kaataen sen ja koira pyörähti kyljelleen matolle. Pentu näytti hämmentyneeltä, mutta lähti sitten omatoimisesti jatkamaan tutkimusretkeään keittiöön.
- Kaikilla on joku. Olli virnisti ja väänteli patalappuja hermostuneesti käsissään.
Belinda hymyili hyväksyvästi nuorille. Hänestä oli hauska nähdä kuinka Olli kärvisteli uunin edessä toivoen pitsansa onnistuvan.
- Niin ja toivottavasti Nikokin tulee tänne tänään. Tiia iski silmäänsä.
- Niko? Sillä taitaa mennä myöhään tallilla. Belinda toppuutteli Tiiaa.
- Ei mene, soitettiin sille joku aika sitten. Anu oikaisi.
Belindan suu loksahti auki. Oliko Niko tiennyt pitkäänkin nuorten suunnitelmista ja ollut poissaoleva huvikseen?
- Älkää sitten irrottako jalkojanne lattiasta. Belinda sanoi nopeasti huomatessaan Melissan kiertävän Ollin jaloissa.
Tai koirasta oikeastaan näkyi vain takapuolen karvat, muutoin se oli täysin piilossa Ollin takana, mutta se selvästi odotti mitä hyvää uunista oli tulossa.
- Mitä Luciferille kuuluu? Tiia kysyi yllättäen.
- Ei kai ihmeempiä, sinunhan se pitäisi tietää. Belinda vihjasi vakavoituneena.
- No kun… Se oli tavallaan virhe. Tiia aloitti.
- Niin mikä? Belinda kysyi hieman lempeämmin, hän kyllä arvasi mitä oli tulossa.
- Aika ei riitä, eikä oikein kiinnostuskaan. Se on niin vaikea. Tiia nielaisi ja tuijotti lattiaa nolostuneena.
- Hyvä kun myönsit, mutta entäs Eveliina? Beli uteli.
- Siitä en tiedä, viimeksi näin sen varmaan viikko sitten eikä se ole sen enempää kiinnostunut Lucista. Tiia myönsi harmistuneena.
Tytöt olivat haukanneet liian suuren palan kakusta. He eivät vain pärjänneet luonteikkaalle oriille, ja vähäinenkin kiinnostus asiaan hiipui epäonnistumisten myötä.
- Kannattaisiko kertoa tuosta Alicelle? Ette te voi kuitenkaan jättää sitä hevosta oman onnensa nojaan. Belinda muistutti astuessaan peremmälle keittiöön.
- Jos sinä voisit auttaa? Saithan sinä Dreamystäkin melko järkevän ratsun aikaiseksi, joten kai se Lucinkin kanssa onnistuisi? Tiia kysyi epävarmana.
- Haha, kiitos vain. Voin kyllä kouluttaa sitä, mutta ei minulla kuitenkaan ole varaa pitää toista hevosta, eikä aikanikaan riitä päivittäin sen kanssa touhuamiseen. Belindan iloinen äänensävy muuttui hieman pettyneeksi.
Hän piti Luciferista, mutta hänellä oli jo kaksi eläintä hoidettavanaan. Toki asia helpottuisi kun Melissa kasvaisi ja pärjäisi hetken omillaankin, mutta sitä sai odottaa vielä hyvän aikaa.
- Jos me hankittaisiin sille hoitaja? Joku joka vaikka hoitaisi vuoroin Dreamyäkin jos tarvitset apua? Tiia ehdotti.
- Mietin asiaa ja haluan tietää kuka se joku mahdollinen hoitaja voisi olla. Belinda esitti vaatimuksensa.
- Niin ja voidaan me katsoa Melissankin perään. Anu lisäsi hätäisesti.
- Siihen tuskin on vielä tarvetta, ajattelin että se joskus pärjäisi yksityisten satulahuoneessa tunnin yksinään, siihen oviaukkoon voisi väsätä pienen portin ettei Kira mene sinne tai Meli tule pois. Belinda selvensi aikomuksiaan.
- Mutta olisi kiva jos miettisit sitä Lucia. Tiia palasi aiempaan aiheeseen.
- Mietin mietin, kyllä se jotenkin järjestyy, usko pois. Belinda vakuutti.
Samassa herätyskello soi, minkä Olli oli ottanut uunin vierelle ja Melissa tassutteli innoissaan uunin edessä. Belinda sai houkutella koiran syliinsä, jottei se saisi päähänsä yrittää kiivetä uuninluukulle Ollin ottaessa pitsaa ulos.
Melin pieni kieli lipaisi nopeasti Belindan leukaa, sitten se pyristelikin jo kaikin keinoin pois tytön otteesta, kun uunituoreen pitsan tuoksu täytti keittiön.
|