Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   16.2.09 17:34:09

Jatkoa DFH:n ykkösosalle.
Pahoittelen jos tekstin ulkoasu ei ole paras mahdollinen, tuurillani Word lakkasi toimimasta...

Edellinen topic:
http://forum.hevostalli.net/read.php?f=11&i=698850&t=698850
----------------------------------------

Belinda oli jaksanut kaksi viikkoa kiukutella ja vältellä Nikoa. Näkemänsä kohtaus satulahuoneessa kaiversi hänen mieltään ja sydäntä. Mitä Eveliina teki Nikon sylissä ja vieläpä suudellen tätä? Palkintomatkan lähestyessä tyttö oli suostunut tekemään välirauhan Nikon kanssa, hän ei kiukutellut pojalle mutta ei myöskään mielellään puhunut. Kunnia aselevosta kuului Hannalle, joka oli valittanut Belindalle joka ilta, että tyttö vain pilaisi koko loman, jos jatkaisi sotajalalla.
- Oletko ihan varma? Amanda kysyi ihmeissään.
- Aivan varma, tee mitä lystäät, Belinda oli antanut lopun palkinnostaan Amandan haltuun, eli nainen sai tulla ystävineen Pariisiin Alicen tilalle, eikä hänen tarvinnut kuin maksaa lentoliput, muu oli ilmaista.
Illalla ennen Helsinkiin lähtöä Belinda tuskaili matkalaukkunsa kanssa. Mitä hän ottaisi mukaan? Paljonko hän jättäisi tyhjää tilaa tuliaisille? Ja kuinka hän pystyisi välttelemään Nikoa vieraassa paikassa? Seurueeseen kuuluivat Nikon ja Belin lisäksi vain Hanna ja Aleksi. Selventääkseen ongelmaansa, Belinda selaili internetistä millainen sää Ranskassa oli parhaillaan. Yllätys oli suuri kun kuvista päätellen siellä elettiin jo kevättä, ellei jopa kesää. Joidenkin puiden oksissa näkyi pieniä silmuja ja keltaisen nurmen seasta pilkisti paikkapaikoin vihreää, uutta nurmea. Sen kerran Belinda oli kiitollinen otsonikadolle ja kasvihuoneilmiölle. He eivät joutuisi keskelle jääkautta.

Ranskassa

Belinda katseli ikkunasta ulos. He lensivät pilvien yläpuolella ja aurinko paistoi kirkkaasti. Pian he olisivat Pariisissa. Lento oli kestänyt vajaa kolme tuntia. Sen aikana ratsastajaporukka oli syönyt voileipiä ja juonut kahvia. Kunnon ruokaakin oli tarjolla, mutta jokaista jännitti sen verran, etteivät he saaneet syötyä paljoa.
- Hyvat matkustajat, olkaa hjuva ja nostakaa tarjottimet ylos edella olevan selkanojaan, nostakaa omat selkanojanne ja kiinnittakaa turvavyot. Aloitamme laskeutumisen.. Turvavyot saa avata vasta kun olemme seis.
Miehen ääni puhui hassusti suomea, mutta jokainen kyllä ymmärsi sanoman.
- Jännittääkö? Hanna kysyi vieressä istuvalta Belindalta.
- Arvaa vain... Etenkin nyt tekisi mieli karata vessaan! Belinda naurahti ystävälleen.
- Siellä on kuulemma kesä vieläkin! Aleksi huudahti takaa.
- Tai siis meille se on kesä, sikäläinen sakki kulkee kyllä toppavaatteissa, Niko korjasi veljeään.
Niin, tosiaan. Belinda oli ollut Pariisissa joskus kesäkuussa muutama vuosi sitten. Tyttö itse oli ollut hellevaatteissa aamusta asti, mutta pariisilaiset pukeutuivat, aivan kuin pakkasta olisi ollut 10 astetta. Belinda tunsi mahanpohjassaan kun kone aloitti laskeutumisen. He sukelsivat pilvien joukkoon. Niiden välissä näkyi upeita ”pilvipylväitä” ja kauniita värejä. Laskeutumisessa ei mennyt kauan aikaa. Kone liukui turvallisesti kiitoradalle ja hakeutui tämän jälkeen omalle terminaalilleen. Kiitoskuulutusten jälkeen he nousivat ja keräsivät käsimatkatavaransa.
- Ihanaa kun saamme olla neljistään täällä! Hanna tuumasi.
- Totta, mitä siitäkin olisi tullut jos vaikka Eveliina kumppaneineen olisi päässyt mukaan, Beli tokaisi. Hän ei todellakaan halunnut nähdä Eveliinaa satulahuoneen tapahtumien jälkeen.

Lentoasemalla he saivat nopeasti laukkunsa ja ulko-oven lähellä seisoi pitkä, tumma mies kyltin kera: ”Welcome riders from Finland, Alice”. Mies puhui sujuvaa englantia ja opasti ystävykset autolleen. Hippimäinen minibussi oli hupaisa jo limenvihreän värinsäkin vuoksi. ”Taiteelliset” kukat kyljissä eivät jättäneet mitään arvailujen varaan. Jopa mies, joka esittäytyi Tinoksi oli jämähtänyt 60-luvulle. Pitkät hiukset auki, punainen nauha otsalla, rennot kukkais-vaatteet. Partaakin miehellä oli ja suuret, ruskeat aurinkolasit. Odotuksista poiketen bussi ei kulkenutkaan Pariisin keskustan kautta, vaan kääntyi hyvissä ajoin moottoritieltä pienemmälle valtatielle. Maisemat olivat kauniit. Upeita puistoja, taloja ja paljon peltoja ympärillä. Noin puolentunnin ajon jälkeen auto suuntasi kapealle hiekkatielle. Maisemat muuttuivat synkemmiksi. Valtavat tammet ja saarnet ympäröivät ja auringonvalo siivilöityi harvoista kohdista maahan asti. Tätä jatkui lähes toiset puolituntia kunnes ympäristö muuttui avarammaksi. Kevät oli pidemmällä kuin kukaan osasi odottaa. Suuret niityt valtasivat lähimiljöön. Jossain kimalteli lampi.
- Joko olemme perillä? Niko kysyi kuskilta, joka osoitti sormellaan suoraan eteen.
Eteen ilmestyi kaunis, valkea kartano. Se oli reippaasti Belindan kotia kookkaampi. Talon ikkunat olivat ruutuikkunoita ja yläreunassa kiemurteli koristeellinen lehti-kuvio. Kerroksia oli ainakin kolme. Etuoven ympärillä oli komeat pylväät, joita pitkin kiemurteli ruusuköynnökset. Tytöt astuivat autosta ulos pojat perässään. Kuski sanoi tuovansa tavarat perässä, joten nuorilla oli nyt vapaa tilaisuus tutustua ympäristöön.
- Bonjour, bonjour! heiveröinen nainen juoksi marmoriset portaat alas.
Hän oli selvästi Alice ja nainen puhui ranskaa, kunnes huomasi ettei Hanna ymmärtänyt puhetta. Vanhus vaihtoi kielen hetkessä englantiin, jota hän tuntui puhuvan ranskaa luontevammin.
- Tervetuloa kartanooni. Teillä on täysin vapaat kädet, järjen rajoissa täällä. Puistossa voitte ratsastaa ja lammen läheltä löydätte kentän. Taloa saatte tutkia, mutta varoitan... naisen puhe loppui kesken kun nuori, asiallisesti pukeutunut mies käveli hänen rinnalleen.
Alice näytti jopa kalpenevan hieman ja näytti vaivautuneelta. Nuori mies osoittautui tämän hovimestariksi, vaikkakin omalaatuiseksi sellaiseksi. Mies esitteli itsensä Ricoksi ja samalla hän kertoi tulleensa Alicen palvelukseen kuusi vuotta sitten Perusta. Nuoret esittäytyivät ja suomalaiseen tapaan Ricolle kelpasi poikien kättely, mutta tytöille hänen oli välttämätön pakko antaa poskisuukot. Miehen mentyä Alicenkin täytyi mennä. Nainen huikkasi perään, että sisäkkö näyttäisi heidän huoneensa.
- No, oliko mieluisa suukko? Aleksi kysyi kiusoittelevasti ja katsoi Belindaa.
- Pari milliä sivuun ja olisin saanut kielarin, yök... Belinda vastasi hinkaten hihallaan suunpieltään.
- Haha, teit hyvän vaikutuksen heti alkuun! Aleksi jatkoi irvailuaan.
- Missä hevoset? Hanna kysyi.
- Ei mitään tietoa, mutta mennään nyt sisään, Beli otti Hannaa kädestä kiinni ja veti serkun perässään.

Eteisaula oli tilava. Sivuilla oli suuret peilit ja muutama taulu, sekä yksisarvista esittävä veistos. Suoraan edessä oli pitkä käytävä, jonka sivuilta tuli valoa, eli siellä oli huoneita. Vierestä kulki kaarevat, jylhät portaat ylös. Käytävän alaseinillä oli paneelit, kuten Belinkin kotona. Yläseinä oli siunattu komeille tauluille. Osa niistä oli selkeästi jo renessanssi-ajan tuotoksia. Useimmat niistä esitti hevosta, muutamissa oli muotokuvia ihmisistä ulkonevien silmien ja haukkamaisten nenien kera. Pojat olivat menneet kirjastoon ja äänistä päätellen he juttelivat Ricon kanssa hevosista. Belinda ja Hanna jatkoivat matkaansa eteenpäin. Käytävä päättyi tilavaan saliin, jossa oli suuret ikkunat. Alice istui pöydän takana penkoen jotain rasiaa.
- Häiritsemmekö? Hanna kysyi varovaisesti.
- Ette lainkaan, tulkaa peremmälle, Alicen ystävällinen hymy ulottui silmiin asti.
- Meitä jäi vaivaamaan eräs asia... Ennen Ricon tuloa halusitte varoittaa jostakin? Belinda rohkaisi mielensä ja kysyi.
- Tosiaan. Kartano on salakäytävien valtaama. Tunnen niistä vain kaksi. Tietojen mukaan niitä on kymmenen. Lopuista ei ole tietoa, mutta jos sellaisen löydätte, kerrottehan?
Nainen tuntui haluavan apua aktiivisilta nuorilta käytävien löytämisessä.
- Kuinka vanhoja ne ovat? Hanna kiinnostui.
- Voi, yli puolet niistä on rakennettu jo 1300-luvulla. Yksi on jo aikaisemminkin.
- Mutta, miksi kerrot meille näistä salakäytävistä?
- Rico, tiedän ettei hänelle ole puhtaat jauhot pussissaan, Alice vastasi kuiskaten ja muistutti hetken ajan hourupäistä dementikkoa.
- Ottakaa tämä laatikko. Siinä on kaikki mitä tarvitsette.
Tyttöjen kulmakarvat nousivat. Juteltuaan hetken, viisikymppinen sisäkkö tuli hakemaan heitä.
- Näytän huoneenne.
Tytöt vilkaisivat toisiaan ja kumpikin ymmärsivät yhteisen ajatuksen. Paikka oli omituinen. Alice tuntui liian rehelliseltä ja jotenkin oudolta, Ricosta ei ottanut selvää ja nyt tämä sisäkkö. Oranssihiuksinen, tukevahko nainen vaikutti tylyltä. Koko matkalla kohti vierashuoneita nainen ei puhunut mitään. Hän vain avasi oven ja osoitti kauniisti sisustettua huonetta.
- Merci beacoup, Belinda kiitteli.
Tähänkään sisäkkö ei vastannut, ilmekään ei värähtänyt kasvoilla.
- Missähän pojat menee? Hanna tuskaili sisäkön mentyä.
- Allua ikävä vai? Beli tönäisi ystävätärtään kylkeen.
- Eh, kyllä mä nyt hetken eron vielä kestän, mutta jos se hullu-Rico on siepannut ne?
- Joo nyt kyllä puhut jo outoja, pitäisikö ottaa päikkärit? Beli virnuili.
- Ei vielä. Katsellaan nyt tätä huonetta! Hanna olikin samassa kiertämässä huonetta.
Seinillä oli muutama taulu, toinen esitti tilaa ja toinen jonkinlaista kukkalehtoa. Seinät olivat viininpunaisesta kangastapetista, kultaiset boordit ja samettiset verhot loivat huoneeseen kuninkaallisen tunnelman. Seinien alaosa oli tummaa mahonkia.
- Aika kallis panelointi, Belinda sanoi katsellessaan seiniä.
- Hmm, juu-u, mutta katsos tuota takkaa.
Takka oli tosiaan ainutlaatuinen. Vaaleasta marmorista rakennettu, sivuilla kiersi mahonkiset koverrukset. Enkeleitä, kukkia, lehtiä. Ikkunalauta oli myös vaaleaa marmoria. Muuta vaaleaa sävyä huoneessa ei juuri ollut. Se oli varsin pimeä, mutta onneksi sängyt oli pedattu hieman vaaleammin lakanoin. Ne näyttivät varsin runsailta hukkuessaan tyynyjen alle.
- Miksi täällä on näin monta sänkyä? Hanna kysyi ihmeissään.
- En tiedä, ehkäpä Alice kuvittelee meidän valtaavan kaikki 6 sänkyä. Mutta ihmettelen silti. Tai sitten tämä sattui vain olemaan paras huone meille.
Enempää Belinda ei ehtinyt filosofisomaan kun huoneen ovi aukeni narahtaen. Hanna ja Beli kumpikin valahtivat kalpeiksi nähdessään tulijat.
- Mitä hittoa te teette meidän huoneessa?! Miia tiuskaisi vihaiseen sävyyn.
- Teidän? No ei ihme, kun täällä on näin monta sänkyä, Hanna sai sanotuksi.
- Mutta teidän ei pitäisi olla täällä. Loma oli neljälle ja te ette tietääkseni kuulu joukkoon, Hanna tivasi.
- Ei niin, tämä onkin ratsastusleiri. Taijan talli sopi järjestelyistä Amandan kanssa ja tultiin mukaan, Eveliina vastasi.
- Tule Hanna, mennään etsimään se sisäkkö.
Belinda poistui nopeasti huoneesta Hanna perässään. Sisäkkö oli todellakin tunaroinut tämän jutun. Huonehan oli Eveliinan, Miian, Katjan, Katrin, Marin ja Marikan valtaama!
- Ketähän muita täällä vielä on? Nyt alan kaivata Aleksia, Hanna vaikeroi.
- Hmm, niin... Ehkä Alice ei olisi suostunut tähän, jos olisi tietänyt miten huonosti tulemme noiden kanssa juttuun.
- Tai oikeastaan tämä oli omaa syytäni, annoin Amandalle luvan tuoda omaa väkeään tänne sen palkinnon nojalla, Belinda myönsi kuiskaten.
Hänen sydäntään vihlaisi. Hanna ja Aleksi kulkivat tiiviisti yhdessä, joten hän jäi yksin. Nikon lähettyvillä hän ei halunnut olla. Poika oli pettänyt tytön luottamuksen ja surukseen Beli oli jo ehtinyt lupaamaan yhden matkapaikoista Nikolle. Ja nyt olisi vielä Miia kumppaneineen riesana. Ratsastusleiri Ranskassa? Aikamoinen veto sekin oli Amandalta ja Taijan tallin väeltä. Tytöt kävelivät takaisin alakertaan ja löysivät sisäkön tomuttamasta jotain maljakkoa. Eteisaulan ilmassa leijaili pölyhiukkasia.
- Pardon...
- Niin? sisäkkö tokaisi kiukkuisesti.
- Huone jonka annoitte, oli jo varattu. Kuulumme eri seurueeseen kuin leiriä viettävät nuoret, Belinda kertoi asiallisesti.
- Oh, non! nainen tiputti pölyhuiskansa ja säntäsi kirjastoon. Ilmeisesti tämä virhe, josta ei edes koittunut vielä vahinkoakaan, oli käynyt naisen ylpeydelle.
- Tosiaan, olen pahoillani. Rouva tarkoitti teidän seurueellenne kolmannen kerroksen sviitit. Tulkaahan, naisen nyrpeys näytti sulavan pois ja hän käyttäytyi ystävällisemmin.
Toisen kerroksen käytävän päästä nousi portaat kiertäen kolmanteen kerrokseen. Käytävä oli vain puolet toisen kerroksen käytävästä ja vierashuoneitakin näytti olevan vain kolme.
- Kas näin, tässä on huoneenne. Monsieur Niko et Aleksi majoittuvat tähän, sisäkkö yritti livertää englantia.
Nainen raotti lähimmäisen huoneen ovea. Huone oli tilava ja seinät syvän vihreät. Seuraava huone oli tytöille varattu. Sen jälkeen oli vielä tilava kylpyhuone ja käytävän päässä oli pieni komero, josta löytyi huterat portaat kattorakenteisiin.
- Käytävä on lyhyempi kuin alempana. Onko tuolla seinän takana jokin muu tila? Hanna kysyi.
- Oi, siellä on meidän työväen asumukset. Eteläsiivestä löydätte pelisalit, tanssisalin ja varsinaisen kirjaston. Tuo pikkukirjasto alakerrassa on lähinnä seurustelusalonki.
- Vau, paljon kiitoksia. Saamme kai tutustua rauhassa taloon? Belinda kysyi innoissaan.
- Tottahan toki, kunhan ette riko paikkoja. Rouva on kovin tarkka antiikistaan.
Sisäkkö lähti toistamiseen. Nyt Belindan ja Hannan mieliala oli reippaasti korkeammalla. Illalla he lähtisivät ratsastamaan tilan maille. Nyt oli selvitettävä hieman mitä kaikkea talosta löytyi. Belindaa moinen kiinnosti jo luonnostaan, kun oma kotikin osoittautui varsinaiseksi labyrintiksi ja aiheutti joka päivä lisää harmaita hiuksia.
- Tämä on kyllä paljon upeampi huone kuin toisen kerroksen, Hanna ihasteli.
- Tosiaan, takkakin on prameampi, Belinda hymyili.
Takka oli vaaleanvihreää marmoria, lattiat tummaa tammea. Katto oli vaaleaa, lakattua lankkua. Ikkunoita oli kolme ja niistä tarjoutui upea näkymä etupihalle. Ikkunalaudat olivat leveät ja niillä oli satiiniset päällysteet ja pari kaunista tyynyä. Niillä saattoi istua. Verhot olivat valkoista pitsiä. Seinätkään eivät olleet niin tummat kuin toisen kerroksen huoneessa. Kauniit vaniljan väriset kangastapetit oli kuvioitu vaaleanpunaisin ruusuin. Katonrajassa kiertävä leveä boordinauha kuvasti kauniita enkeleitä. Huoneessa oli mahonkinen meikkipöytä, suuren peilin kera. Takan edestä löytyi antiikkinen nojatuoli ja pieni kahvipöytä. Ikkunan edessä olevalle pöydälle oli koottu komea kimppu hehkuvan punaisia ruusuja. Myös pitkiä valkeita kynttilöitä löytyi. Takan yläpuolella oli kaunis öljyvärimaalaus naisesta ja mustasta hevosesta. Oven viereisellä seinällä oli myös maalaus. Se kuvasti kartanoa 1500-luvulla.
- Eipä ole paljoa muuttunut... Hanna sanoi katsellessaan maalausta.
- Niin, tämä huone on kyllä mielettömän romanttinen!
- Uu, taidat kaivata miestä? Hanna iski silmäänsä ja Belinda vaikeni.
Belindan katse kääntyi sängylle. Huoneessa ei tosiaan ollut kuin yksi, leveä sänky. Jokaisessa kulmassa oli paksut tolpat, joita kiersi koristeelliset viiniköynnös-maalaukset. Ylhäällä olevasta katoksesta laskeutui kauniisti tolppiin kiinnitetty valkoinen kangas.
- Tuollahan voi piilossa tehdä vaikka mitä! Hanna huudahti.
- Jos sä siellä meinaat jotain kiellettyjä leikkejä niin varoita etukäteen niin menen muualle... Belinda naurahti.
- Muuten, sopisiko sinulle, jos menisin illalla Aleksin kanssa kahden ratsastamaan? Se olisi hurjan romanttista. Hanna kysyi ja silmissä paistoi sana ”pliis”.
- No, tuota... Mene vain, pärjään kyllä yksinkin. Mutta missä vaiheessa Aleksi on oppinut ratsastamaan? Beli vastasi hetken emmittyään. Todellisuudessa häntä kammotti ajatus jäädä yksin.
- Opetin sitä ennen matkaa, osaa perusjutut mutta turha vaatia mitään väistöä vielä, Hanna virnisti.

Even ja Miian seurueeseen Belinda ei todellakaan halunnut liittyä ja vielä vähemmän hän halusi Nikon seuraa. Belindan ja Nikon välit olivat pahasti tulehtuneet hieman ennen matkan alkua. Belinda oli löytänyt Eveliinan Nikon sylistä suutelemassa. Ja nyt kummankin piti olla täällä, Pariisin maaseudulla muistuttamassa tapahtuneesta. Belinda ei kuitenkaan ilmiriidoissa jaksanut Nikon kanssa olla, tyttö sai tarpeeksi aiheutettua mielipahaa hiljaisuudella ja jäätävällä katseella. Belinda vilkaisi kelloa. Se näytti kolmea. Alice oli puhunut päivällisestä, joten tyttöjen olisi parasta siistiytyä ja mennä alas ruokasaliin. Hanna puki ylleen keltaisen t-paidan, vaaleat farkut ja otti ylleen neulotun jakun. Hiukset tyttö jätti auki. Belinda puolestaan korjasi meikkinsä, vaihtoi vaaleanpunaisen topin ylleen ja otti valkoisen, vetoketjullisen paidan ylleen. Tummat lantiofarkut hän koristi nahkaisella vyöllä ja hiukset hän nosti klipsuilla ylös.
Alas päästessään muut olivat jo pöydässä. Toisella puolella istui Miia kavereineen, päädyssä Alice, vapaalla puolella Aleksi, Niko ja tyttöjen ratsastuksenopettaja, Tuukka. Mies oli noin 25-vuotias, ruskettunut, lihaksikas ja ei lainkaan hullumman näköinen. Pojat näyttivät juttelevan kiihkeästi hevosten ruokinnasta ja valmennuksesta. Hanna istui Nikon ja Aleksin väliin, jolloin Belindan oli pakko istua Nikon viereen. Pöydän toiseen päähän hän ei kehdannut mennä, sillä se oli varattu Ricolle. Hanna liittyi nopeasti poikien keskusteluun mukaan, jolloin Niko vilkaisi vaivihkaa Belindaa. Heidän katseensa kohtasivat hetkeksi, mutta se hetki oli nopeasti ohi. Eveliina avasi suunsa.
- Niko, ojentaisitko suolan?
Pojan katse kääntyi samassa tyttöön, joka oli värjännyt hiuksensa vaihteeksi vaaleanpunaisiksi.
- Herkullista tämä ruoka, Eveliina kehui, vaikka haarukkakin lepäsi vielä pöydällä. Tyttö ei edes näyttänyt tietävän, mitä lautasella oli.

Ruokailu alkoi. Ruoka tosiaan oli maittavaa, jos oli tottunut syömään erilaisia ruokia. Belinda nautti tulisesta, kiinalaisesta kasviswokista. Even ilme puolestaan näytti huutavan jääkylmää vettä ja nopeasti. Nikokin huomasi Eveliinan hädän ja kaatoi kannusta tytölle vettä. Belinda söi nopeasti ja sai luvan poistua muita aiemmin pöydästä. Syyksi hän sanoi matkaväsymyksen. Hän laahusti hitaasti huoneeseensa ja vaihtoi vaatteet rennompiin. Ohuet ratsastusvaatteet ja musta liivi yllään hän livahti pihalle. Huoneen ikkunasta hän oli nähnyt hevosaitauksia aikaisemmin, ennen ruokailua. Huoneeseensa hän jätti Hannalle viestin, että menisi ratsastamaan. Dreamy odotti jo portilla ja tuli halukkaasti Belindan mukana tallikäytävälle. Näiden muutamien päivien aikana hevosta oli hoidettu hyvin ja se oli saanut levätä, ne kun olivat saaneet lähteä matkaan ennen ratsastajiaan. Satuloimisessa ei mennyt kauaa ja tallimestarikin ehti selittämään kauneimmat ratsastusreitit lähistöllä. Dreamy lähti kävelemään kaula pitkäksi ojennettuna kohti koivukujaa. Se kuulemma vei tammimetsän läpi lammelle ja siellä saattoi istua rantakatoksessa ja hevosen saattoi sitoa läheisen paalun liekaan. Ilma oli lämmin ja leppoisa tuuli puhalsi kevyesti vasten kasvoja. Samaan aikaan muut vasta lopettivat ruokailuaan.
- Niko, sopiiko jos menen Hannan kanssa kahden ratsastamaan tänään? Aleksi kysyi iloisesti. Hän oli aluksi pelännyt hevosia, mutta nyt hän tuskin malttoi odottaa selkään pääsyä.
- Toki, jos se piristää sun rakkauselämääsi, Niko virnuili veljelleen.
Niko käveli suoraan tallille vaihtamatta vaatteitaan ja laittoi pikaisesti suitset Carnivalille. Selkään hän sitoi satulahuovan, jottei housut olisi kovin pahasti hevosen karvoissa. Hänen päänsä oli täynnä ajatuksia ja unelmia. Eniten poika katui, että oli antanut Eveliinan koskea itseensä. Tyttö oli hetkessä istunut hänen syliinsä ja suudellut poikaa kun Belinda oli tullut satulahuoneeseen, tai oikeastaan yrittänyt. Tyttö oli pysähtynyt ovelle. Miten hän koskaan saisi kerrottua totuutta Belindalle, etenkään kun tämän jäätävä katsekin tuntui tappavalta. Pahinta oli kun tyttö ei puhunut. Ja silloin kun Niko kuuli Belindan äänen, se ei ollut hänelle tarkoitettu. Tyttö oli hetkessä muuttunut hauraaksi. Ääni oli ohut kuin tuuli, silmien alla olevat tummat pussit kielivät väsymyksestä, jokainen hymy oli ivallinen. Tyttö oli myös laihtunut. Niko oli huomannut sen parissa viikossa kun vaatteet alkoivat näyttää liian isoilta. Joskus pojan olisi tehnyt mieli auttaa, kun Belinda ei aina jaksanut vetää satulavyötäkään tarpeeksi kireälle. Se ilmeni jo siinä kun tyttö vain käveli hevosensa kanssa. Belinda tiesi itsekin ettei ollut turvallista ratsastaa löysän satulavyön kanssa. Carnival lähti tihein askelin kävelemään niityn reunaa pitkin. Sieltä hän tallimestarin mukaan pääsisi tammimetsään. Hän laukkasi hevosensa kanssa pitkiä suoria ja kääntyi lopulta lammelle vievälle polulle. Lammelle asti hän ei kuitenkaan päässyt. Hän pysäytti hevosensa metsän varjoon ja sitoi sen puuhun. Niko kuuli nyyhkytystä ja käveli ääntä kohti. Juuri metsän rajalta hän erotti Dreamyn makoilemassa nurmella Belindan vierellä. Tuo tyttö ja hevonen oli erikoinen parivaljakko. Hevonen näytti ymmärtävän tytön surua ja painoi päänsä Belindan syliin. Siinä ne kaksi vain loikoilivat ilman mitään kiirettä. Niko olisi mielellään kuvitellut itsensä tuohon näkyyn mukaan. Hän istuisi Belindan takana ja halaisi tätä. Antaisi suukon poskelle. Ja tyttö ei itkisi. Mutta todellisuus oli jotain aivan muuta. Tässä hän nyt kyhjötti pensaiden takana vakoilemassa.

Ajan myötä Belinda lopetti itkemisen. Hevonen ei näyttänyt reagoivan mitenkään kun tyttö kävi lammen rannassa huuhtomassa levinneet meikkinsä pois. Niko huomasi ajan kulumisen auringonlaskusta. Kauanko hän oli ollut pensaissa? Oliko Cari vielä tallessa? Poika nousi hiljaa ja vilkaisi vielä kerran rantaan. Belinda makoili taas nurmella hevosensa kanssa. Niko käveli hevosensa luo, joka näytti varsin tyytyväiseltä kun se oli jätetty ruohomättään ja vadelmapensaan viereen. Läheiset maitohorsmatkin olivat kelvanneet. Nikolla meni puolisen tuntia palata takaisin kartanolle. Hanna ja Aleksikin saapuivat ratsastusreissultaan.
- Näitkö Belindaa? Hanna kysyi huolissaan. Niko empi hetken, mutta totesi ettei Beliä saanut nyt häiritä.
- Juu, lammella se on. Viettää aikaa Dreamyn kanssa.
- Okei, hyvä ettei ole mitään hätää. Beliä kun ei ole kohta näkynyt neljään tuntiin.
- Niin, kyllä se tulee sitten kun haluaa, Niko vastasi viileästi. Oikeasti hän olisi halunnut hakea tytön pois rannalta. Ilta viileni nopeasti ja kostealla nurmella tulisi kylmä.
- Näitkö muuten Eveliinan ratsastusta? Aleksi kysyi.
- En, oliko siinä jotain ihmeellistä? Niko tokaisi.
- Oli sen verran, että se likka puhui itselleen Alicen komeimman, mutta samalla vaikeimman ratsun ja likka päätyikin hetkessä tuonne ruusupensaaseen, Aleksi nauroi ja osoitti kärsineen näköistä pensasta, josta ruusunnuput olivat katkeilleet maahan. Niko katsoi kysyvästi.
- Juu, Eveliina kehui ratsastustaitojaan kovaan ääneen ja vaati itselleen tarpeeksi näyttävää hevosta. Lucifer sen oriin nimi oli.
- Lucifer? Eikö se hölmö jo nimestä voinut päätellä millainen kauramopo sen alle tulee? Niko hermostui. Tallilla poika oli kovasti läksyttänyt tyttöjä, ettei kauniit hevoset ole aina niitä mukavimpia. Ja nyt Eveliina oli jopa kilpailevan ratsastuskoulun leirillä. Kuinka tyttö edes ajatteli saavansa töitä Lehdon tilalta valmistuttuaan hevosenhoitajaksi?
Ystävysten jutellessa Belindakin saapui. Dreamy oli hikinen ja väsyneen oloinen.
- Oliko kivaa ratsastamassa? Hanna kysyi pirteästi.
- Oli oli, laukattiin tuolta metsän ja niityn takaa, Belinda valehteli osittain. Reissun alku oli ollut surkea, mutta itkettyään itkunsa tyttö oli päättänyt nauttia ratsastuksesta.
He veivät hevoset talliin ja hoidettuaan ne yökuntoon, Aleksin lainahevonen, Mr. Capital, ei olisi halunnut tulla tarhaan viettämään yötänsä. Kartanossa kävi kuhina. Katja ja Marika kertoivat Alicelle hevosjuttuja, Eveliina ja Miia puolestaan selailivat albumeita. Muita ei näkynyt, mutta äänistä saattoi päätellä, että heillä oli hauskaa. Belinda nousi väsyneesti portaat ylös Hanna perässään.
- Käyn suihkussa ja painun pehkuihin, Belinda kuiskasi.
- Nyt jo? Kellohan on vasta jotain kahdeksan... Hanna ihmetteli.
Beli käveli suoraan huoneeseensa ja kaivoi laukusta shampoonsa ja otti kaapista suuren, valkoisen pyyhkeen. Kävellessään ovea kohti, Hanna tukki tien.
- Olit ollut lammella, millaista siellä oli? tyttö kysyi varovasti.
- Mistä tiedät että olin siellä? Kaunis se paikka on, tyyni lampi, pehmeä ruoho.
- Niko näki sut siellä. Lähti ratsastamaan samoihin aikoihin kuin sinä.
- Jaa, ok. Menen nyt, Beli vastasi jäätävästi. Hannan selkää pitkin kulkivat kylmät väreet. Hänkin oli huomannut Belindan katkeruuden, mutta hän tiesi vain, että Beli ja Niko eivät olleet enää väleissä.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   16.2.09 18:03:32

- Broidi hei, mikä ihme sun ja Belindan välissä on? Te ette ole puhuneet lainkaan koko matkalla? Aleksi tivasi.
- Pientä riitaa vain, ei muuta, Niko vastasi rauhallisesti.
- Ai pientä?
- Anna asian olla, Niko murahti.
Hän ei todellakaan haluaisi alkaa selittämään muille mikä hänen ja Belindan välillä oli mennyt pieleen.
- Menen nyt suihkuun, Niko kuuli itsensä sanovan, vaikka olo ei ollutkaan likainen.
Aleksi jäi katsomaan veljensä touhuja, mutta käänsi lopulta katseensa muualle. Riisuttuaan vaatteensa, nuori mies kietoi pyyhkeen rennosti lanteilleen ja jatkoi matkaansa taakseen katsomatta. Ennen kylpyhuonetta hän tajusi unohtaneensa shampoonsa ja muut tarvikkeet. Niko palasi käymään huoneessaan ja Aleksi virnisteli huvittuneena sängynreunalla.
- Voi @!#$... Belinda manasi kun liukkaat shampoo- ja hoitoainepullot tippuivat kädestä suihkun lattialle.
- Ehkäpä voisinkin mennä kylpyyn... tyttö puhui itsekseen ja täytti tilavan kylpyammeen nopeasti ammeen oman suihkun ja varsinaisen suihkun avulla.
Hyllystä hän löysi kylpykuulia. Belinda laski pullot ammeen leveälle reunalle ja laskeutui hitaasti vaahdon sekaan. Vesi oli yllättävän kuumaa ja se tuntui luissa asti. Viereisestä kulhosta hän otti kuumassa vedessä lionneen pyyhkeen ja asetti sen silmilleen. Korvilleen hän laittoi tulpat. Hän aikoi viipyä, eikä halunnut kuulla jonkun hoputtavan oven takana. Tyytyväisenä Belinda rentoutui ja nautti rauhastaan. Kylpyamme oli kylpyhuoneen perällä, kauniin suihkuverhon takana.
Samaan aikaan ovi kävi, mutta Belinda ei huomannut sitä. Niko tuli huoneeseen ja astui suoraan suihkun alle. Vesihöyrystä hän päätteli jonkun käyneen vastikään suihkussa. Pyyhkeen poika heitti kylpyammeen suihkuverhotangon päälle ja laittoi suihkunsa päälle. Oven poika napsautti lukkoon ja odotellessaan sopivan lämmintä vettä, hän etsi shampoopullonsa.
”Aina vain lämpenee, jätinköhän suihkun valumaan... No, ei se paljoa tiputa.”, Belinda ajatteli hiljaa itsekseen ja keskittyi taas omiin haaveisiinsa.
Niko peseytyi mahdollisimman nopeasti. Tai ainakin omasta mielestään. Ajatukset harhailivat Belindassa ja siinä, miten hän voisi todistaa syyttömyytensä. Lopulta poika sulki suihkun ja keräsi tavaransa.
- Minne mä sen pyyhkeen... Enempää poika ei ehtinyt mutisemaan kun hän erotti vesihöyryn seasta pyyhkeensä.
Hän nappasi nopeasti pyyhkeen, mutta ei ehtinyt edes silmiään räpäyttämään kun nurkasta kuului vertahyytävä kirkaisu. Verho revähti auki ja Belinda nousi ammeesta hädissään ja putosi saman tien polvilleen liukkaalle lattialle. Tytön posket punoittivat kauniisti kuuman pyyhkeen jäljiltä, mutta silmissä paistoi järkytys. Huoneessa ei nähnyt paljoa, ja vielä vähemmän tyttö näki pidettyään silmiään hyvän aikaa kiinni. Hän konttasi hetken ja nousi ylös. Päästyään lavuaarille hän huuhtoi kasvonsa kylmällä vedellä. Samalla Niko yritti hiljaa peruuttaa ovelle päästäkseen pois, mutta Belinda ehti huomata hänet. Samassa tytön silmät vilkaisivat oman pyyhkeensä puoleen. Sitä ei ollut.
- @!#$ perverssi... Belinda tiuskaisi ja nykäisi pyyhkeen pojan kädestä. Belinda tuskin edes huomasi, että Niko oli yhtä yllättynyt ja jokseenkin järkyttynytkin kuin tyttö itse.
- En tiennyt et…
- Ovi oli lukossa, Belinda katsoi Nikoa silmiin. Poika saattoi kuvitella tytön silmissä liekit.
- Ei ollut. Huhuilin, mutta kukaan ei vastannut, nyt poika alkoi hädissään silmäilemään, mistä löytäisi pyyhkeen. Vesihöyry alkoi hälvetä ja poika kaipasi suojaa.
- Hah, niin varmaan. Heti kun rakas Eveliinasi alkoi juoksemaan sen Tuukan perässä, et keksinyt muutakaan tekemistä? Belinda otti askeleen ovea kohti.
- Niin, ja suosittelisin käyttämään pyyhettä, ennen kuin poistut täältä, tyttö tönäisi tylysti pojan tieltään.
Niko jäi huoneeseen ihmettelemään ja raapimaan päätään, miettien miten kaikki oli ollut mahdollista. Pettäjän lisäksi Belinda luuli poikaa myös perverssiksi. Seuraavana hän olisi varmaan täysi viirupää skitsofreenikko. Hän etsi hetken pyyhettä, kunnes huomasi kylpyammeessa kelluvan valkoisen kankaan. Se oli Belindan pyyhe. Pikkuhiljaa poika alkoi ymmärtää. Ottaessaan oman pyyhkeensä, Belindan pyyhe oli tippunut tytön päälle. Poika nosti pyyhkeen ja rutisti siitä enimmät vedet pois. Lopuksi hän siivosi kylpyhuoneen ja palasi omaan huoneeseensa, eikä Aleksia näkynyt missään. Poika arveli veljensä olevan romanttisella iltakävelyllä Hannan kanssa. Samaan tulokseen tuli Belindakin, kun Hannaa ei näkynyt. Tyttö kuivasi itsensä ja puki nopeasti alusvaatteensa päälleen. Sänky oli koskematon ja näytti houkuttelevalta. Hän avasi hiuksensa ja veti ylleen silkkisen aamutakin. Vaaleansininen kangas oli ihana. Rintaan oli kirjailtu tummanpunainen ruusu. Takin helma ei ollut järjin pitkä ja se loppuikin polvien kohdalla, mutta mitäpä väliä sillä oli kun hän jakoi huoneen vain Hannan kanssa. Hän veti raskaan päiväpeiton jalkopäähän ja sukelsi lakanoihin. Valkoiset lakanat olivat yllättävän viileät ja Belinda
tunsikin vaipuvansa uneen.

Seinän takana Niko puolestaan tuskaili kuinka kertoa Belindalle totuuden. Kirjoittaisiko hän kirjeen vai yrittäisikö puhua kasvotusten? Pyörittyään muutamaan kertaan huoneen ympäri, poika päätyi kirjeeseen. Sen kirjoittaminen ei ollut vaikeaa. Ongelmana oli nyt, kuinka saada se Belindalle. Lopulta Niko keräsi rohkeutensa ja avasi huoneensa oven. Jännityksen lomassa poika oli unohtanut sukat ja käytävän viileä lattia tuntui jalkapohjissa. Vain muutama askel ja hän oli tyttöjen huoneenoven takana. Hän raotti hiljaa ovea ja näki Belindan nukkuvan. Poika avasi oven kunnolla ja hiippaili huoneeseen. Kirjeen hän asetti ruusuvaasia vasten pikkupöydälle. Niko oli jo lähdössä kun jokin hänen sisällään muutti pojan mielen ja hän asteli hiljaa sängyn vierelle. Belinda näytti niin rauhalliselta. Sellaiselta kuin aiemmin, ennen ongelmia. Poika sipaisi hiukset pois poskelta ja antoi kevyen suukon.

----------------------------------------------

Tilukset

Antamansa suukon jälkeen Niko livisti paikalta nopeasti. Hän ei halunnut enempää ongelmia hänen ja Belin välille, ei etenkään luvattomasta suukosta. Huoneessaan Niko katseli ikkunasta etupihalle. Tallirakennus piirtyi kauempana hevosaitausten ympäröimänä. Millaisia maastoja lammen takaa löytyisi? Niko päätti ottavansa asiasta selvää heti aamusta. Sitten pojan mieleen palautui ikävä keskustelu kylpyhuoneessa. Mitä Belinda oli puhunut Eveliinan ja Tuukan väleistä? Pohdittuaan asiaa, Niko päätteli huomanneensa vain Belindan pöydässä, eikä muita ruokailuun osallistuneita. Samalla Niko jäi miettimään kuiskausta, joka oli jäänyt hänen huulilleen. Jos hän olisi ollut rohkeampi, hän olisi kertonut nukkuvalle Belindalle rakastavansa tätä. Oliko se hetken mielijohde vai vaikeuksien yhteydessä syntynyt todellinen tunne? Niko tuijotti ikkunasta kaukaisuuteen. Puistossa näkyi liikettä ja pian pihavalojen loisteeseen kävelivät Hanna ja Aleksi. Kummatkin näyttivät roikkuvan toinen toisissaan onnellisina. Niko olisi mielellään kävelyttänyt Belindaakin pitkin maita ja mantuja esitellen surkeaa kasvituntemustaan. Tai hän olisi voinut kehua tyttöä tämän hurjasta ratsastustavasta kilpailuissa. Oli selvää ettei Dreamylle ja Belille kovin moni helposti pärjäisi aikaratsastusluokissa, tyttöhän painoi hevosellaan pitkin rataa kuin risuestelaukkakisoissa. Kyllästyttyään katselemaan pihalle, Niko laahusti alakertaan, jossa Alice virkkasi parhaillaan suurta hartiahuivia.
- Niko? Alice nosti silmälasinsa nenänsä päälle ja katsoi surkeannäköistä poikaa.
- Joo, häiritsenkö? Niko istu olohuoneen nojatuolille.
- Et toki, oletko koskaan kokeillut? Alice näytti huivinsa alkua.
- En, Niko naurahti. Hänen käsiinsä ei helpolla saisi sukkapuikkoja, saati sitten virkkuukoukkua.
Hannan ja Aleksin astuessa sisälle eteisaulaan, kummatkin pysähtyivät olohuoneen kohdalla. Niko istui nojatuolissa keskittynyt ilme kasvoillaan, valkea lankakerä jaloissaan ja virkkuukoukku heilui vinhemmin kuin heinäsirppi.
- Kai tuo johtuu matkan rasituksesta? Hanna kysyi kuiskaten.
- Toivotaan, Aleksilla oli ongelmia pidätellä naurua.
- Käyn vaihtamassa vaatteet, Hanna sanoi Aleksille portaissa.
- Mitä sen jälkeen? Aleksi kysyi hymyillen hurmaavasti.
- Katsotaan, jos vaikka löytyisi joku kiva paikka, Hanna virnisti ja katosi huoneeseensa.
Tyttö hiipi hiljaa laukulleen ja kaivoi lämmintä vaatetta ylleen. Vaikka luonto näyttikin heräävän jo uuteen kesään, iltasella ulkona oli miltei yhtä kylmä kuin joulukuussa Suomessa.
Belinda pyörähti sängyllä ja pudotti toisen tyynyn lattialle. Tilalle tyttö otti Hannalle varatun tyynyn.
- Belinda, et kyllä kuolaa sitä tyynyä! Hanna herätti serkkunsa.
- Täh, en minä kuolaa! Belinda pyyhkäisi varmuuden vuoksi suunpieltään.
- Kuolaatpas, katso vaikka omaa tyynyäsi, Hanna nosti toisen tyynyn lattialta. Se oli kostea.
- Märät hiukset, Belinda vastusti ja veti peittoa sivummalle.
- Olet ihan mahdoton, Hanna pudisteli päätään ja veti neuleen ylleen.
- Itse olet. Väität aina kaikkea epätodellista, Belinda sai sanotuksi.
- Ja entä Niko? Mikä teidän väillä nyt mättää? Hanna osui arkaan aiheeseen.
- Ei kiinnosta, Belinda yritti vaikuttaa viileältä.
- Ai ei kiinnosta? Kisojen jälkeen näytit viihtyvän sen kainalossa, Hanna totesi syyttävään sävyyn.
- Entä sitten? Mieli muuttuu, Belinda jatkoi tylyllä linjallaan.
- Onneksi en ole Niko, Hanna murahti ja laittoi farkkujensa alle toiset housut.
- Niinpä. Minne olet menossa? Belinda kiinnostui.
- Ulos, käytiin jo Allun kanssa kävelemässä mutta tuli kylmä, Hanna höpötti jo ystävällisemmin.
- Jaa, no sitten en tule mukaan, Belinda virnisti vihjaten jotain.
- Et olisi muutenkaan saanut tulla, mutta jos tekemistä kaipaat niin mene olohuoneeseen, Hanna tirskahti.
- Mitä siellä on? Joku Eveliinan ja muiden välinen väittelykö? Belinda toivoi.
- Niko virkkaa, Hanna sanoi nauraen makeasti.
- Virkkaa? On sekin tapa vietellä naisia, Belinda totesi ja vajosi takaisin sänkyyn.
- Vietellä naisia? Hanna takertui.
- Anna olla, Belinda veti peiton päänsä yli ja käänsi selkänsä Hannalle. Hän oli lörpötellyt jo tarpeeksi.
Hanna astui käytävälle, jossa Aleksi odotteli jo tyttöään.
- Onko jotain tiettyä paikkaa? Aleksi kysyi.
- Haluaisin nähdä banketit, Hanna esitti toiveensa.
Kun nuoret kulkivat uudelleen olohuoneen ohi, Niko oli saanut jo aikaan ohuen, virkatun ketjun.
- Alku se on tuokin, Aleksi totesi. Hän olisi kysynyt Alicelta, missä banketit olivat, mutta naisella näytti olevan jo tarpeeksi tekemistä opettaessaan Nikolle käsitöiden saloja.

Mietittyään hetken, keneltä hän voisi kysyä reittiä, Aleksi muisti tallimestarin. Iäkkään, mukavanoloisen miehen. Nuoret kävelivät hiekkaista rinnettä alas tallille. He löysivät tallimestarin nopeasti, sillä mies täytti parhaillaan tarhojen juoma-astioita.
- Iltoja, minnekäs nuoret ovat menossa? mies kysyi iloisesti.
- Banketteja etsitään, Aleksi vastasi.
- Jaha, tallin läpi kentälle ja siitä vielä suoraan niin ette voi olla löytämättä, tallimestari viuhtoi kädellään suuntaa.
- Kiitos! Aleksi huudahti miehelle.
Punainen tallirakennus oli pitkulainen, jonka läpi kulki vain yksi pitkä käytävä, kummallakin puolellaan karsinoita, toimisto ja satulahuone. Rehuja säilytettiin viereisessä, pienemmässä rakennuksessa. Hanna yritti laskea karsinoita heidän kulkiessaan tallin läpi, mutta tyttö sekosi laskuissaan kymmenen kohdalla. Karsinoita oli runsaasti enemmän kuin hevosia tarhoissa. Kentältä oli suora näkyvyys läheiselle lammelle, jonka vedenpinta kimalteli kutsuvasti.
- Nakkaisin sinut veteen jos olisi lämpimämpi, Aleksi nauroi.
- Osaat kyllä olla romanttinen, Hanna totesi sarkastisesti.
- Tiedän, Aleksi luuli Hannan olleen tosissaan ja röyhisti rintaansa.
Nuoret kävelivät hiekkakentän läpi ja jatkoivat kostealle nurmelle. Ei ollut pitkä matka kun rinteessä erottui suuria portaita, banketteja.
- Onkohan täällä ollut lainkaan lunta? Hanna pohdiskeli istuessaan alimman portaan reunalle.
- Tuskin. Tai ehkä muutaman päivän, Aleksi tuumi ja kietoi kätensä Hannan hartioille.
Hanna istui tyytyväisenä Aleksin kainalossa ja katseli eteensä siintyvää lampea. Kaikki näytti rauhalliselta ja hurmaavalta.
- Olet niin hiljaa, Aleksi kuiskasi Hannan hiuksiin.
- Mietin, Hanna myönsi.
- Tuukkaako? Aleksi kiusoitteli.
- Äh, Belindaa. Se on aivan tyhmä, Hanna sanoi.
- Eikö Niko sitten ole? Virkkaa siellä vanhan naisen kanssa, Aleksi muistutti.
- Siinä on sentään päämäärä, toivottavasti, Hanna ajatteli pojan virkkaavan jonkin yksinkertaisen liinan.
- Usko pois, se ei saa mitään aikaa, Aleksi vakuutteli.
- Sovitaan sitten niin, Hanna ei jaksanut kinastella pojasta, jota ei tuntenut kovin hyvin.
- Miksi se Beli sitten on tyhmä? Aleksi tarttui aiempaan aiheeseen.
- Se vain on niin vaikea. Mikään ei kelpaa sille, Hanna selitti poikaystävälleen serkkunsa käytöksestä pitkään, kunnes Aleksi alkoi liikehtiä levottomasti.
- Meinaatko tosissasi, että ne kaksi kuuluisivat yhteen? Aleksi kysyi saatuaan puheenvuoron.
- Joo-o. Onhan ne kahdesti alle vuodessa ajautuneet toistensa syliin niin miksei? Hanna selvensi.
- Niin ja kahdesti ne ovat myös ajautuneet erilleen, Aleksi valaisi asian toistakin puolta.
- Ja minkä takia? Ensimmäisellä kerralla Belinda itse vaikeutti tilannettaan ja päästi Eveliinan Nikon kimppuun. Ja sekin johtui Tiiasta ellen väärin muista, Hanna selitteli monimutkaisesti ongelmaa.
- Eli Tiia ja Eveliina pistivät kapuloita rattaisiin? Ja mikähän tällä kertaa on syynä välirikkoon? Aleksi tähdensi.
- Kysy Nikolta. Mutta vannon etten jätä asiaa tähän, Hanna vakuutti.
Aleksia epäilytti sotkeutua veljensä ja Belindan väleihin, mutta Hanna tuntui pitelemättömältä, toivottomalta romantikolta.

Belinda heräsi kesken uniensa. Alakerrasta kuului voimakasta naurua ja jousien nitinää. Haukotellen hän nousi ylös vuoteeltaan, puki farkut ylleen ja otti laukkunsa vaatepinosta päällimmäisen poolon. Sukat löytyivät lattialta sängyn viereltä ja hän oli valmis. Käytävä oli pimeä ja kevyet askeleet kuulostivat äänekkäiltä, vaikka lattia olikin peitetty paksulla, pehmeällä matolla. Portaikossa Belinda oli vähällä kaatua omiin jalkoihinsa, mutta selvisi säikähdyksellä takerruttuaan kaiteeseen. Mitä jos Eveliina tai joku muu olisi nähnyt? Belindaa haukuttaisiin kömpelöksi koko loppuelämänajan. Kiihtynyt sydämensyke tasaantui ja hitaasti ulos hengittäen Belinda jatkoi matkaansa. Leirille tulleiden tyttöjen huoneenovi oli auki. Belinda kulki huoneen ohi ja väisti viimehetkellä lentävää tyynyä. Näky oli koominen. Muutamalla tytöllä, joita Belinda ei tuntenut oli vihertävä kasvonaamio, Eveliinalla ja jollakin pitkähiuksisella, erittäin pitkällä tytöllä oli korkokengät jaloissaan ja meikit kasvoilla. Muutoin tytöt olivat yöpuvuissaan. Miia hyppi yhdellä sängyllä heitellen tyynyjä toiselle, jossa pyöreähkömpi tyttö kikatti kovaan ääneen. Oliko tytöillä jotkin pyjamabileet? Hetken mielijohteesta Belinda poimi käytävälle lentäneen tyynyn ja palautti sen tytöille.
- Ei olisi kiva kompastua tähän, Belinda nakkasi tyynyn keskelle huonetta, mutta ei saanut vastausta. Hetken hiljaisuuden jälkeen leiriläisten ilonpito jatkui ja Belinda laahusti alakertaan.
Olohuoneesta kuului iloisia ääniä. Aleksi nauroi kippurassa nojatuolia vasten, Hanna näytti vaivautuneelta ja Niko hölmistyneeltä. Poika piteli edessään repaleisen näköistä paperia.
- Mikä nyt on? Belinda halusi tietää syyn huviin.
- Nikon, haha, työ! Aleksi nauroi entistä makeammin.
Belinda astui peremmälle nähdäkseen paremmin Nikon pitelemän rätin, mutta piti kuitenkin hyvän välimatkan poikaan. Nikon posket punoittivat häpeästä. Hän oli tosissaan yrittänyt tehdä jotain yhtä kaunista kuin Alicen huivi.
- No no, ensi kerralla sitten paremmin, Alice rauhoitti tilannetta ja laski työnsä polvilleen.
- Virkkasitko sinä? Belinda puhui ensimmäistä kertaa aikoihin suoraan Nikolle.
- Yritin, Niko myönsi ja kääri työnsä rullalle.
Kun tilanne ei ollut enää niin hämäävä, Belinda tajusi ettei hänen mykkäkoulunsa enää tehoaisi niin hyvin kuin aikaisemmin. Riittäisivätkö jäätävät katseet ja pitkä välimatka tekemään Nikon olon vaikeaksi? Belinda käänsi nopeasti katseensa pois Nikosta, ennen kuin ehti antaa väärää käsitystä. Hänen tietämättään Hanna oli jo huomannut jotain. Pieni hymynkare käväisi Hannan kasvoilla, sitten hän vakavoitui.
- Siellä olisi pientä yöpalaa, Alice oli yrittänyt muuttaa päivärytmiään vieraidensa kaltaiseksi.
Normaalisti nainen oli tottunut iltakymmenen aikoihin syömään lämpimän aterian, ehkä myöhemmin jotain pientä. Päivät hän pärjäsi hyvin kevyemmillä välipaloilla. Nyt hänen oli tarjottava lämpimät ateriat päivisin ja iltaisin kevyet.
- Hienoa, olikin jo nälkä, Hanna katsoi vihjaavasti Aleksiin, joka suoristautui nojatuolilta ja seurasi tyttöä ruokasaliin.
Pöydälle oli katettu voileipälautasia, mehua, teetä, kahvia, keksiä, paistettuja nakkeja ja perunoita.
- Nami, tässähän ehtii syömään vähän kaikkea ennen kuin muut tulevat! Aleksi hihkaisi ja hieroi käsiään yhteen.
- Kuules nyt ahmatti. Minä en aio odottaa seuraavaa vuosisataa, jos Niko ja Belinda sattuisivat pääsemään puheväleihin, Hanna kiskaisi Aleksin irti nakkivadilta.
- No minkäs teet? Aleksi nappasi yhden nakin ja tunki sen suuhunsa.
- Nopeutetaan hieman asioita, Hanan hymyili ja ryhtyi keräämään lautaselleen ruokaa.
Niko liittyi pian Hannan ja Aleksin seuraan, Belinda jäi istumaan olohuoneeseen.
- Kuule, olisiko mahdollista vaihtaa huoneita? Hanna katsoi hymyillen Nikoon.
- Kai, mutta miksi? Niko ihmetteli.
- Haluaisin nukkua Hannan vieressä, Aleksi liittyi keskusteluun.
- Ai meinaatte ajaa minut ulos huoneesta voidaksenne kuherrella keskenänne yöt pitkät? Niko närkästyi.
- Tavallaan, Hanna yritti hymyillä entistä leveämmin.
- Ja missä sitten nukkuisin? Niko harmistui.
- No onhan Belin ja mun huoneessa tilaa, Hanna katsoi anoen Nikoa.
- Tiedätte hyvin ettei siitä tulisi mitään, Niko näpäytti. Hän ei halunnut väkisin tunkea Belindan lähelle, kun tyttö itse ei sitä tahtonut.
- Mitä jos se sopisi Belindalle? Aleksi kysyi suu täynnä nakkia ja leipää.
- Sitten kai. Mutta tiedän jo vastauksen, Niko virnisti ja joi mehunsa.
Hanna oli hyvillään. Puolet oli jo saavutettu suunnitelmasta, enää tarvitsi vain taivutella Belinda järjestelyihin. Se ei tulisi olemaan helppoa, sen Hanna tiesi. Serkkunsa tuntien Belinda saattaisikin suostua ottamaan Nikon samaan huoneeseen, mutta pimeänturvin potkaisisi tämän käytävälle yöksi.

- Joko olette tutustuneet taloon? Alice oli huomannut hiljaisen Belindan.
- Ei juuri. Lammella kävin ratsastamassa, Belinda vastasi.
- Jaha, no siinä laatikossa olisi teille nuorille virikettä jos aika tulee pitkäksi, Alice hymyili hurmaavasti ja Belinda saattoi kuvitella kuinka kaunis nainen oli ollut nuorempana.
- Mitä siinä sitten on? Beli muisti Alicen antaman laatikon. Nainen oli puhunut salakäytävistä ja muusta, mikä ei innostanut Belindaa. Kotonakin oli jo tarpeeksi tekemistä kun ei tiennyt suljetusta kellarista, palaneesta tallista tai puulaatikon papereista mitään oleellista.
- Sinähän asut Valois’n kartanossa? Alice muutti aihetta.
- Mistä sen tiedät? Belindaa harmitti kun ei muistanut teititellä Alicea.
- Laatikko tyttö, laatikko, Alice sanoi käheästi ja alkoi yllättäen puhua kiivaasti ranskaa.
Sen mitä Belinda ymmärsi, Alice selitti jotain isästään, joka oli tutkinut sukunsa historiaa. Sitten puhe muuttui kuin yhdeksi pitkäksi lauseeksi ja Belindan ymmärrys loppui. Mitä hän kirjoittaisikaan ranskasta jos ei ymmärtänyt heidän puhettaan?
- Menehän syömään, Alice rauhoittui.
- Okei, kiitos, Belinda ei edes tiennyt mistä kiitti, mutta piti sanomaansa kohteliaisuutena.
Ruokasalissa Niko ja Aleksi lopettelivat syömistään, Hanna tuntui pitkittävän iltapalaansa tarkoituksella.
- Taidankin mennä, Niko nousi nopeasti pöydästä kun Belinda saapui.
- Tulen mukaan! Aleksi kiiruhti ja kasasi käytetyt lautaset yhteen pinoon.
- Ei ole paljoa ruokaa, Belida katseli kattausta. Yhdellä lautasella oli muutama juustovoileipä, mehua oli ehkä lasillisen verran kannussa ja kahvi oli koskematon.
- Olisit tullut ennen kuin Allu istui tuolilleen, Hanna naurahti.
- Sekö muka söi kaiken? Belinda katseli tyhjien lautasten määrää.
- Joo, voileipiä meni varmaan kuusi, nakkivati tyhjeni hetkessä ja teekin taisi loppua, Hanna silmäili pöytää.
- Hui, sulle tulee kalliiksi elättää se, Belinda kauhisteli. Aleksi oli syönyt saman määrän alle vartissa, kuin Belinda söi koko päivänä.
Belinda otti yhden voileivän ja loput mehut katsellen näreissään Hannan täyttä lautasta. Serkku oli sentään saanut monipuolisemman valikoiman ruokaa kuin hän.
- Minne se pahvilaatikko laitettiin? Belinda kysyi kun pöydässä oli muutoin hiljaista.
- Se on sen ikkunan edessä olevan pöydän alla, Hanna vastasi.
- Okei, Alice vihjasi taas, että sitä olisi tutkittava, Beli totesi. Hänestä vanhan nainen oli kummallisen suora. Oliko Alicella taka-ajatuksia?
- Kuule, sopisiko jos nukkuisit Nikon kanssa samassa huoneessa? Hanna rohkaisi itsensä.
- Ai että mitä? Belinda ei halunnut uskoa korviaan.
- Kuulit kyllä. Sopiiko? Hanna pysyi tiukkana.
- Miksi? En minä sinua kuolaa nukkuessani, Belinda vakavoitui.
- En minä sitä pelkää. Haluaisin vain nukkua Allun kanssa, kun kerta ollaan ulkomaillakin ja näin viehkeässä linnassa, Hanna jatkoi.
- Voitte te nukkua keskenänne, nukun vaikka lattialla. Enkä tirkistele, Belinda ajatteli nuorenparin tulevan tytöille annettuun huoneeseen.
- Belinda! Hanna rääkäisi kuin sikaa olisi pistetty.
- Itse ehdotit, tyttö hymähti ja nakersi leipänsä reunat lautaselle.
- Ajattelisit nyt. Menisimme Nikon ja Aleksin huoneeseen ja Niko tulisi sinun luoksesi, Hanna yritti.
- Ai Niko meidän huoneeseen? Ja missä se nukkuisi? Belinda synkistyi.
- Vieressäsi, sohvalla, lattialla, missä vain. Vaikka päälläsi, Hanna lipsautti.
- Ei onnistu, olen pahoillani, Belinda oli jo nousemassa pöydästä. Hän voisi syödä leipänsä muuallakin loppuun.
- Pliis? Teen ihan mitä vain, vaikka nuolen kenkäsi tallireissun päätteeksi? Hanna oli jo epätoivoinen.
- Ei niitä tarvitse nuolla, Belinda naurahti ja istui tuolillaan valmiina lähtemään.
- Jotain muuta sitten. Voi olla etten enää koskaan pääse Ranskaan, ainakaan tänne, Hanna valitti.
- Mikset muka? Jos Niko ei tule samaan huoneeseen kanssani, lupaan maksaa sinulle ja Aleksille uuden reissun tänne, Belinda lupasi.
- Tiedät hyvin, että olet jo eläkeiässä kun omistat niin paljon rahaa, Hanna huomautti.
Serkukset jatkoivat kinasteluaan pitkään, kunnes Belinda taipui. Hanna oli joutunut miltei kiristämään serkkuaan saadakseen tahtonsa läpi.
- Etkä sitten sano siitä mitään? Belinda varmisti. Hanna oli vihjannut Belindan katsoneen Nikoa turhan pitkään aiemmin olohuoneessa.
- En sano, Hanna hymyili. Belindalle mahtoi olla tärkeää vetää ilkimyksenrooliaan kun suostui huoneidenvaihtoon pelkän katseen vuoksi.
- Katsokin, Belinda totesi synkkänä. Miksi hän oli luvannut ottaa Nikon huoneeseen? Hänen täytyisi kiireellä siirtää tyyny ja peitto sohvalle, pojan vieressä hän ei ainakaan nukkuisi.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   16.2.09 18:33:36

hihiii, rannska :)

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   16.2.09 20:59:06

lisääääää :D

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   16.2.09 23:01:03

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   16.2.09 23:42:49

Voi hyvät hyssykät, malttia huomiseen :D
(nyt saatiin jo nettikin toimiin kunnolla ja word asennettu uusiks).

Lähettäjä: Violetta 
Päivämäärä:   16.2.09 23:44:02

Niinpä, lisää.,, =)

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   16.2.09 23:46:54

Joo tiiän, oon kärsivällinen :'') Huomenna sitte.

Lähettäjä: poison 
Päivämäärä:   17.2.09 16:10:04

Tykkään eniten ranskan tapahtumista....äkkiä lisää! ;)

Lähettäjä: venomous 
Päivämäärä:   17.2.09 17:05:28

hyvin jatkunu täälläkin. :D enkä wordin hajoamisesta huolimatta havainnut virheitä, eli ei ainakaan mitään häiritsevään. :)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   17.2.09 20:22:14

Ja taas täällä, menny tämä päivä (ja menee myös huominenkin) EU:n monimutkaisten lakien tulkitsemisessa.
Mutta joo, alanpa tästä katsoaan jatkoa tarinalle jotta saadaan tänäänkin luettavaa :)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   17.2.09 20:58:45

Salama

Huone oli tyhjä. Valot räpsähtivät muutaman kerran ja ikkuna avautui hiljaa. Pieni tuulenpuuska lennätti ruusuvaasia vasten asetetun kirjeen sängyn alle. Ikkuna jäi raolleen ja viileä yöilma valtasi huoneen. Käytävän kaappikello helähti yksitoista kertaa. Kalpea kuunkajo valaisi käytävän pienten ikkunaruutujen läpi. Ulkona kylmä tuuli havisutti puita ja pilvet pyörivät taivaalla voimakkaasti. Yökasteen mukana noussut usva hajosi niityiltä ja hevoset hirnahtelivat hermostuneina.
Tallimestari veti mustan sadeviitan ylleen ja alkoi ottaa hevosia yksi kerrallaan sisälle talliin. Tulisi ukkosilma.
Juuri kun viimeinen hevonen, vaikea Lucifer oli asettunut karsinaansa, tallin kellertävät valot sammuivat.
- Johan on, himputti, tallimestari ähkäisi ja kolusi varageneraattorin kimpussa.
Laite ei toiminut kuten myyjä oli luvannut. Kuului uskomaton kolina ja sitten kone sammui. Tallimestari potkaisi rakkinetta vihoissaan ja otti taskulampun. Hevosille olisi annettava heinää ennen kuin ne hermostuisivat lopullisesti. Muutama vihainen potkaisu oveen ja Lucifer sai heinänsä. Rautias ori oli kärsimätön ruokansa suhteen ja oli sitäkin heikkohermoisempi joutuessaan ratsunhommiin.
- Siinä on, mies ripotteli sylillisen heiniä Carnivalille. Hevonen hörähti pehmeästi ja painoi turpansa heinäkasaan.
Tuuli tuntui yltyvän ja tallimestari sulki kentänpuoleisen oven miettien, pitäisikö hänen yöpyä tallissa varmuuden vuoksi. Hän voisi hakea kotoaan lukemista ja nukkua toimiston laverilla. Taskulampunvalon turvin mies astui ulos tallista ja sulki viimeisetkin ovet. Kotiin ei olisi pitkä matka.

Belinda kiitti onneaan, että Niko ei ollut vielä yläkerrassa. Hän avasi huoneen oven ja tunsi viileän pyyhkäisyn jaloillaan. Ikkuna oli auki. Kuka tyhmä jätti ikkunan auki yötä vasten? Huone tuntui kylmältä ja hieman täristen Belinda sulki ikkunan. Pieni hakanen asettui paikoilleen kun Beli huomasi seisovansa pienessä lammikossa. Ulkona oli alkanut sataa vettä, jota oli myös ropissut huoneen lattialle avonaisesta ikkunasta. Otettuaan kastuneet sukkansa pois, Belinda teki tunnollisesti lihaskuntonsa ja tyytyi lopulta venyttelemään. Lenkille hän ei lähtisi sateeseen. Belindaa harmitti hieman, etteivät venytykset tuntuneet enää samalta kuin ennen. Spagaattikin onnistui turhan helposti ja asento tuntui samalta kuin normaalisti seistessä. Belinda huomasi pahvilaatikon pikkupöydän alla ja veti sen vierelleen. Pettymyksekseen hän huomasi laatikon pursuavan papereita, kirjoja ja taas lisää papereita. Oliko Alice halunnut itselleen sihteerin järjestämään paperit? Kuitenkin yksi paksu kirja näytti lupaavalta ja Belinda asetti kirjan kantapäänsä alle. Venytys tuntu paremmin reisissä ja maatessaan etumaista jalkaansa vasten, Beli vilkaisi tarkemmin papereita. Monen arkin alalaitaan oli painettu pieni, kiemurainen käärme ja yhdessä paperissa näytti olevan jonkun sukupuu. Juuri kun hän oli saamassa selvää koukeroisista kirjaimista, valot räpsähtivät kerran ja sammuivat kokonaan. Ovelta kuului kolme vaimeaa koputusta.
- Kuka? Belinda kohotti ylävartalonsa suoraksi.
- Minä vain, Nikon ääni kuului vaatimattomasti oven takaa.
- Tule sitten, Belinda vastasi ja jatkoi venyttelyään välittämättä pojasta.
Niko seisoi jonkin aikaa ovella, kunnes sisäkkö rynnisti hänen ohitseen kantaen halkoja. Nainen höpisi jotain sähköistä ja ukkosesta ja sytytti muutaman halon takkaan. Olemattoman liekin valaistessa sisäkköä, Belinda erotti tämän tumman silmän. Oliko hänelle sattunut vahinko vai joku lyönyt häntä? Belinda käänsi katseensa pois sisäkön kasvoilta ja kiitti naista takkatulesta.
- Hanna omi peittoni ja tyynyni, Niko siirtyi sängyn vierelle selittäen hiljaa.
- Ota siitä, Belinda vastasi tylysti.
- Selvä, huomaan ettet ole innoissasi tästä järjestelystä, Niko puhui edelleen matalalla, miltei kuulumattomalla äänellä.
- Tiedä siitä, Belinda tunsi olonsa vaikeaksi. Laskiessaan rysäyksellä painonsa kirjan päällä olevalle jalalle, hän tunsi paukahduksen lonkassaan. Jalka tuntui antavan enemmän periksi kuin koskaan aiemmin.
- Voin nukkua muuallakin, Niko haali peiton ja tyynyn syliinsä.
- Ei tarvitse, Belinda osoitti pienehköä, antiikkista sohvaa takan edustalla.
Tunnelma oli kiusallinen, vaivautunut ja vain koska Belinda halusi välttämättä aiheuttaa Nikolle samaa tuskaa kuin poika oli aiheuttanut hänelle syleilemällä Eveliinaa. Mielikuva satulahuoneesta ja suutelevasta parista välähti nopeasti Belindan mielessä. Sitten kuva himmeni ja katosi kokonaan.

Belinda lopetti venyttelynsä saatuaan toisenkin lonkan paukautettua. Se oli ottanut kipeää ja vedet olivat nousseet hänen silmiinsä. Viileä sänky tuntui tyhjältä. Belinda toivoi, että Hanna olisi jäänyt hänen turvakseen. Ajatus ukkosesta ei ollut houkutteleva, sillä pienenä Belinda oli nähnyt salaman halkaisevan suuren männyn ja puu oli roihunnut ilmiliekeissä palokunnan saapuessa. Rysähdys oli ollut kova ja toisen puoliskon kaatuessa muiden puiden päälle, oksat olivat katkeilleet ja tuoneet pienen tytön mieleen ihmisten luut. Belinda ei ymmärtänyt vieläkään kuinka oli saattanut ajatella rasahduksien johtuneen ihmisten luiden katkeamisesta, mutta muisto oli jäänyt pinttyneenä tahrana hänen mieleensä. Pieni takkatuli alkoi hiipua, kunnes Niko lisäsi pari halkoa, jotka sisäkkö oli jättänyt tulisijan viereen. Belinda katseli sohvaa. Selkänoja oli häneen päin, mutta hän saattoi silti nähdä välillä Nikon polvet, pään tai jalkaterät. Poika ei yksinkertaisesti mahtunut sohvalle ja Belinda tunsi omantunnon vihlaisevan. Oliko hän mennyt liian pitkälle?
- Niko? Nukutko jo? Belinda kuiskasi.
- En, pojan matala, syvä ääni kuulosti kivalta.
- Kuorsaatko sinä? Belinda kysyi ja jäi miettimään oliko hän jo aiemmin kysynyt samaa.
- Kerro aamulla, Niko mumisi vastaukseksi. Oliko Niko ryhtynyt leikkiin mukaan ja alkanut ilkeilemään Belille?
Yö oli Belindalle yllättävän vaikea. Hän ehti tuskin sulkea silmiään kun avasi ne jo uudelleen ja vilkuili huonetta epäluuloisena. Sade ulkona oli yltynyt ja pisarat piiskasivat ikkunaruutuja. Belinda nousi sängyltä ja raotti ikkunaa. Ilma ei ollut kovin kylmä, pikemminkin painostava ja lämmin. Ukkonen taisi tosiaan tehdä tuloaan. Beli sulki ikkunan hiljaa, jottei herättäisi Nikoa. Pojalla näytti olevan hyvät unenlahjat, sillä rankkasade tai liian pieni sohva eivät häirinneet tämän unta. Ja Niko ei kuorsannut. Beli hiipi takaisin sängylleen ja pöyhi tyynyään paremmaksi. Ulkoa kuului ensimmäinen jyrähdys, jolloin ikkunaruudut helähtivät. Ääni kuulosti tulevan syvältä maan alta. Ei kulunut kauaa kun kuului uusi jyrähdys ja heti sen perään matalaa, tasaista jyrinää. Belinda oli jo valmis livistämään Hannan ja Aleksin väliin nukkumaan kun Nikon peitto putosi lattialle. Beli tiesi Nikon heränneen kun tämä poimi peittonsa ja levitti sen uudelleen päälleen. Ei kukaan unissaan alkaisi peittelemään jalkojansa niin huolellisesti kuin Niko. Belindan kurkkua kuivasi. Kehtaisiko hän hakea alakerrasta juotavaa? Lähinnä hän pelkäsi törmäävänsä sisäkköön, joka saattoi ensin olla miellyttävän kohtelias ja seuraavana hetkenä tämä jo jyräsikin suoraan ylitse huomaamatta mitään kummallista. Beli kokosi itsensä ja nousi uudelleen vuoteelta. Hän hiipi käytävää ja portaita pitkin paljain jaloin. Matot käytävillä tuntuivat hauskoilta kun jalat tuntuivat uppoavan niihin kuten laivoilla. Koko kartano oli pimeänä ja hiljaisuuden rikkoivat vain lukemattomat kaappikellot, joiden heilurit heilahtelivat tasaiseen tahtiin puolelta toiselle. Belinda arveli keittiön olevan ruokasalin takana ja löysikin tilavan, suorastaan valtavan kokoisen keittiön. Työtasot olivat pitkiä ja tilavia. Belinda sai hetken availla kaappeja kunnes löysi laseja ja otti niistä yhden. Hän joi keittiössä pari lasillista kylmää vettä ja otti vielä täydenlasin mukaansa ylös. Hän avasi hiljaa huoneen oven ja näki Nikon istuvan sohvallaan selin häneen.
- Huomasin ettet saa nukutuksi? Niko totesi kysyvään sävyyn ja kääntyi katsomaan Belindaa.
Pojan hiukset olivat suloisesti sekaisin ja pörröiset.
- En niin, Belinda joi kulauksen vesilasistaan.
- Voin kyllä mennä muuallekin nukkumaan jos se vaivaa sinua, Niko ehdotti.
Hänen äänensävynsä ei ollut kylmä, eikä katkera, vaan lempeä.
Samassa kuului korviin sattuva jyrähdys. Se oli pahempi kuin yksikään aikaisemmista. Belindan silmät laajenivat huomattavasti kun hän jäi tuijottamaan ikkunaa. Kirkas salama välähti valaisten hetkeksi koko huoneen. Niko laski sekunteja jyrähdyksen ja salaman väliltä ja tiesi ukkosen olevan miltei suoraan päällä. Belinda näytti pelästyneeltä ja tuijotti edelleen ikkunaa.
- Niin voin mennä muuallekin nukkumaan, Niko toisti varmuuden vuoksi kun tyttö näytti olevan muissa maailmoissa.
- E-ei tarvitse, Belinda sulki oven perässään ja asteli ikkunalle.
Ruudut helähtivät ja salama välähti samaan aikaan. Tuulenujelluksen saattoi tuntea omalla ihollaan. Belinda laski vesilasinsa pienelle pöydälle. Ruusut näyttivät lakastuneilta ja yksi niistä tiputteli terälehtiään pöydälle.
- Oletko varma? Niko tunsi itsekin painostavan ilmapiirin, mutta ei osannut tulkita johtuiko se Belindan pelosta ukkosta kohtaan vai tytön halusta päästä Nikosta eroon.
- Olen, Belinda kömpi lakanoidensa väliin ja katseli sängyn yläpuolella riippuvaa kangasta.
Yhdessä nurkkauksessa näytti olevan hämähäkinseittiä. Sen näkeminen ei helpottanut araknofobiasta kärsivää tyttöä. Ukkosen jylinä voimistui entisestään ja Belinda toivoi olevansa kuuro. Muutaman salaman jälkeen Belinda oli valmis nielemään ylpeytensä.
- Niko? Belinda kysyi arasti.
- Mmm? Niko ei vaivautunut avaamaan silmiään. Paransi vain asentoaan pienellä sohvalla.
- Voisitko tulla sänkyyn nukkumaan? Belinda nielaisi kysymyksensä perään. Hän ei voisi enää jatkaa kiukutteluaan.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   17.2.09 21:13:09


Niko suostui ehdotukseen kun Belinda oli kysynyt samaa asiaa toistamiseen. Beli tiesi pojan kuulleen jo ensimmäisenkin kerran, mutta halusi ilmeisesti nauttia hetkestä jolloin Belinda alistui ja lopetti edes hetkeksi hölmöilynsä. Niko nukkui Hannan paikalla, mutta piti visusti turvaväliä Belindaan, kuin peläten tytön keskellä yötä kuristavansa hänet. Belindan puolestaan oli helpompi nukkua, kun ei joutunut yksinään pölyisen seitin tehneen hämähäkin armoille. Lisäksi Nikosta huokuva lämpö toi turvallisuudentunnetta ulkona pauhaavan ukkosen vastapainoksi.
Aamulla herätessään Belinda ei nähnyt Nikoa koko huoneessa. Sängyn toisella puolella näkyivät kuitenkin jäljet, että poika oli siinä jossain vaiheessa maannut.
Ruokasaliin päästyään Belinda istui Alicen lähelle, muut paikat kun olivat jo varattuja. Kuunneltuaan hetken leiriläisten keskustelua, Beli päätteli Even ja Miian välissä istuvan tukevahkon tytön nimen olevan Marika. Vastapäätä Marikaa istui Katja, jonka punaruskeat hiukset ylettyivät juuri ja juuri olkapäille. Tytön pyöreät kasvot näyttivät iloisilta ja muutamat pisamat toivat väriä naamaan. Katria ja Maria Belinda ei erottanut toisistaan, mutta uskoi ajan myötä muistavansa muidenkin nimet.
- Syökääpäs nyt. Ehditään vielä aamuratsastukselle, Tuukka kehotti leiriläisiä hiljenemään ja tyhjentämään puurolautasensa.
- Minne meinaatte mennä? Belinda kiinnostui.
- Ajattelin kiertää lammen. Ja Eveliina ei edes harkitse Luciferia, Tuukka ärähti perään ja haroi ruskeita hiuksiaan.
- Meinaatteko lainkaan hypätä? Hanna yhtyi aiempaa rauhallisempaan keskusteluun.
- Iltapäivällä. Tytöt ovat tulleet teholeirille, joten ratsastamme vielä illallakin, Tuukan ilmeestä saattoi päätellä, että mies haaveili kipeyttävänsä jokaisen ratsastajansa takapuolen ja jalat.
- Allu, mehän voisimme ratsastaa kentällä, Hanna kutsui ensimmäistä kertaa Aleksia Alluksi muiden edessä. Se näytti harmittavan poikaa.
- Sopii.
Aleksille kelpasivat Hannan pitämät tunnit. Poika oli jo oppinut pysymään suhteellisen hyvin selässä kun hevonen ravasi.
- Saanko mennä Capitalilla? Marika katsoi anellen Tuukkaa.
- Siitä vain, Tuukka ei jaksanut vaivata päätään moisella. Tytöt saisivat itse valita hevosensa, kunhan jättäisivät Luciferin rauhaan. Orii ei sopinut ratsastuskoulun tuntihevosiin tottuneille.
Leiriläiset katosivat nopeasti pöydästä ja Tuukka käveli hitain askelin nuorten perään. Hänelle tulisi raskas päivä villien teini-ikäisten seurassa.
- Mukavaa saada uusia ääniä taloon, Alice hymyili leiriporukan mentyä.
- Onko täällä joitain paikkoja, joissa kannattaisi käydä? Belinda kysyi kun kukaan ei osannut vastata Alicelle.
- Voi toki. Voisitte käydä Vanessan muistomerkillä aamuisella, Alice hymyili olettaen vieraidensa tietävän jotain Vanessasta.
- Kenen Vanessan? Hanna katsoi ihmeissään.
- Ettekö tiedä? Voin kertoa illalla sitten. Mutta patsas löytyy kun kuljette lammenviertä tammimetsää kohti ja jatkatte pellonviertä. Siellä on kaunis pieni paikka muistomerkille, Alice hymyili hajamielisesti.
- Selvä, Aleksi tokaisi väliin ja hieroi vatsaansa tyytyväisenä. Hän oli saanut maukkaan aamiaisen.
- Sovimmeko jo tanssiaisista? Alice hätääntyi muistaessaan asian.
- Mistä tanssiaisista? Belinda ihmetteli.
- Eli emme ole. Olen järjestänyt aina välillä pienet juhlat täällä. Yleensä osa juhlaväestä on ollut talon vieraita, loput ovat tulleet tuolta laaksosta, Alice hymyili paljastaen luonnottoman valkoiset tekohampaansa.
- Eihän meillä ole vaatteitakaan, Hanna parkaisi ja vilkuili Adidaksen paitaansa hätääntyneenä.
- Ei tarvitsekaan. Talolla on yllin kyllin asusteita, Alice sanoi lohduttaen ja sai äkäiseltä sisäköltään tumman kävelykepin. Sitten nainen nousi.
- Viettehän ruusuja Vanessalle? Alice kysyi.
- Tietenkin, Belinda hymyili vanhalle naiselle, joka näytti helpottuneelta.
Kuka ihmeen Vanessa? Ja oliko henkilö ollut kovinkin läheinen Alicelle kun nainen halusi ruusuja muistomerkille? Hannan mielessä pyörivät tulevat tanssiaiset. Hän pelkäsi kuollakseen, että Alice tarjoaisi heille höyhenpuuhkia, karvahattuja ja paljetein koristeltuja trikoita tanssiasuiksi.
Hanna ja Belinda poistuivat yhdessä yläkertaan vaihtamaan vaatteita.
- No, kuinkas yö meni? Aleksi tönäisi kyynärpäällään veljeään kylkeen.
- Siinähän se, Niko vastasi vaivautuneena.
- Belinda ei heittänyt sinua pihalle? Aleksi virnisti.
- Ei, lähinnä pelkäsi sitä meteliä, Niko tuumasi.
- Ei kai se sinne kuulunut? Hiton Hanna… Aleksi nolostui.
- Ai mitä? Tarkoitin kyllä ukkosta! Niko naurahti.
- Öö, aivan niin, Aleksin kasvot hehkuivat tulipunaisina. Hän oli suotta paljastanut öiset puuhansa.
- Oletteko jo puheväleissä? Aleksi yritti siirtää huomion Nikoon. Samalla poika nappasi pöydästä viimeisen pannarin.
- Kaipa, Niko ei itse ollut asiasta aivan varma.
Vaikka Belinda oli pyytänytkin häntä vierelleen, ei tyttö ollut puhunut sanaakaan hänelle aamiaisella.
- Missä mun housut on? Hanna tiuskaisi ja tyhjensi matkalaukkunsa sisällön lattialle.
- Älä minua katso, Belinda ärähti ja puki ylleen omat ratsastushousunsa.
- Ai tuolla, Hanna kiiruhti poimimaan housunsa vaatteiden seasta.
- Tuletteko mukaan sinne muistomerkille? Belinda uteli.
- Ei kun mennään kentällä. Käydään varmaan illalla, Hanna tuumi.
- Jaa, menen sitten yksin, Belinda sanoi pettyneenä.
Ulkona oli kaunis sää. Aurinko paistoi ohuiden pilvien lomasta, eikä öisestä myräkästä näkynyt jälkeäkään. Ainoastaan sähköt eivät toimineet. Ilmeisesti kova tuuli tai salaman kaatama puu oli katkaissut sähköjohdot matkan varrelta.
- Ota Niko mukaasi, Hanna ehdotti kun Belinda oli jo astumassa ulos huoneesta.
- En tiedä, Belinda vastasi.
- Kai te nyt voitte yhdessä ratsastaa kun nukuitte samassa huoneessakin, Hanna huomautti.
- Katsoo nyt, Belinda kiiruhti pois huoneesta, ennen kuin Hanna ehtisi ehdottamaan kihloja samassa huoneessa nukutun yön vuoksi.

Nurmi oli hieman kostea sateen jäljiltä, mutta yhä nouseva aurinko tuntui lämmittävän ja kuivattavan pahimmillaan jopa lammenkin. Belinda avasi ratsastusliivinsä vetoketjun yrittäen helpottaa tukalaa oloaan.
- Ratsastamaan menossa vai? tallimestari kysyi iloisesti, vaikka valvomisesta kielivät tummat silmänaluset erottuivat hyvin.
- Joo, pitäisi vielä saada ruusuja jostain, Belinda vastasi.
- Vanessan muistomerkillekö olet matkalla? mies kysyi hymyillen ja laski talikkonsa seinää vasten.
- Niin, kuinka tiesit? Belinda ihmetteli ja löysi hevosensa tallinperältä.
- Alice haluaa aina ruusuja sinne. Odotapas niin haen sinulle, mies selitti ja katosi hetkessä tallista juosten lampea kohden alarinteeseen.
- Kummallista väkeä, Belinda totesi Dreamylle, joka näytti uniselta riiputtaessaan päätään matalalla.
Vaikka hevosen karva oli silkkinen ja helppohoitoinen, hienojakoinen pöly tuntui pinttyneen sen karvoihin, sama se kuinka paljon Belinda harjasi sitä.
- Kokeile luonnonharjaksia, Belinda ei tiennyt kauanko Niko oli seisoskellut karsinan edessä.
- Ja mistä sellaisen harjan saisin tähän hätään? Belinda taputti hevostaan lautaselle, jolloin ilmaan pöllähti pölypilvi. Suomen talvessa hänen olisi tarvinnut vain harjata lumikerros hevosen selästä.
- Voin lainata, kannattaa kokeilla, Niko käväisi pikaisesti satulahuoneessa ja toi harjansa.
- Tarttuuko tästä jotain? Belinda oli lukenut monet kerrat hevosten leviävistä ihosairauksista.
- Tuskin, kokeiles nyt, Niko katsoi jo tympääntyneenä Belindaa, joka piteli leveää harjaa kuin purkillista kolera-bakteereja.
Belin ihmeeksi harja tuntui suorastaan imevän kaiken pölyn hevosesta. Hänen ei tarvinnut jäädä harjaamaan samaa kohtaa loppuelämäkseen, vaan hän saattoi edetä rauhallisesti kaulalta takapäätä kohden ja siirtyä toiselle puolelle.
- No, täyttikö odotukset? Nikon suunpieli nousi pieneen hymyyn.
- Kysytkin. Mistä sait tämän? Belinda ojensi harjan takaisin kaltereiden välistä. Nyt Carnivalin mustien karvojen joukossa oli myös pitkiä, kullanruskeita karvoja.
- Tädin kautta. Se myy kaikkea mahdollista mausteista harjoihin, kunhan ovat luonnontuotteita,
Niko vastasi ja vihelteli Caria hereille. Hevonen oli jäänyt nuokkumaan karsinansa perälle, mutta raotti silmiään hieman ja nosti päätään uteliaasti.
- Saisitko mitenkään hankittua minullekin samanmoista? Ja oliko se kalliskin? Belinda kysyi. Hän oli pitänyt harjasta, joka oli puhdistanut enkä kaikkein ärsyttävimmän lian, hienon pölyn.
- Joku parikymppiä, eiköhän se onnistut jos sillä on vielä varastossa noita, Niko lähestyi hevostaan, joka oli sulkenut silmänsä uudelleen.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   17.2.09 22:30:36

Muistomerkki

Belinda tunsi olonsa voimattomaksi nostaessaan satulan Dreamyn selkään. Se tuntui mahdottoman painavalta. Satula osui hevosen selkään turhan kovaa ja Dreamy yritti näykätä Belindaa tämän virheestään. Satulavyön hän sai juuri ja juuri ensimmäisiin reikiin. Suitset tamma otti mielellään, se suorastaan hamuili kuolaimia suuhunsa, mikä sai tytön hymyilemään hieman.
- Menetkö sinne muistomerkille? Niko kysyi kiristäessään Carin mahavyötä.
- Joo, Belinda huokaisi ja talutti hevosen käytävälle. Samassa tallimestari käveli rivakoin askelin käytävää pitkin, puuskuttaen kasvot punaisina. Hänen kädessään oli muutama punainen ruusu.
- Tässä olisi, tulehan niin annan ne pihalla, mies naurahti iloisesti.
Belinda nousi satulaan ja tallimestari auttoi häntä kiristämään vyötä. Käsissä ei tuntunut olevan voimaa mihinkään. Sitten mies ojensi ruusut Belindalle. Nuput olivat vielä kiinni, mutta terälehdet avautuisivat nopeasti, siitä Beli oli varma.
- Kelpaako seura? Niko yllätti Belindan.
- Juu, ei olisi kiva yksinään eksyä tuonne, Belinda suuntasi katseensa tammimetsään ja sen viereiseen peltoon. Kaikki näytti niin suurelta.
Ratsukot lähtivät liikkeelle seuraten hiekkaista pihatietä alarinteeseen. Lampi jäi heidän oikealle puolelleen kun he saapuivat metsänrajalle. Dreamy käveli lyhyin jännittynein askelin ja tähysti tarkkaan ympärilleen. Pellon viertä oli helppo ratsastaa kun vilja ei ollut vielä itänyt. Hevosten kaviot upposivat pehmeään multaan ja välillä kavio kopsahti pieniin kiviin.
- Onkohan vielä pitkä matka? Belinda katsoi taakseen Nikoa ja Caria.
- Tuskin jos Alicekin on käynyt siellä. Ei niin vanha ja kävelykeppiä tarvitseva pitkiä matkoja jaksa kulkea, Niko järkeili.
Heidän ei tarvinnut jatkaa matkaansa enää pidemmälle kun metsään muodostui pieni aukeama. Puiden rajaama alue näytti hyvin hoidetulta ja nurmikon keskeltä kohosi pieni, enkeliä esittävä patsas. Belinda pysäytti Dreamyn kohdalle josta nurmikko alkoi. Patsaan vierellä oli pieni puistonpenkki, eikä ollut epäselvää että Alice istui penkillä käydessään patsaan luona. Paikassa oli harras, rauhallinen tunnelma.
- Se Vanessa on ollut tärkeä henkilö, Niko arveli hiljaa ja sitoi hevosensa kiinni lähimpään puuhun.
- Varmasti ja myös rakastettu, Belinda lisäsi ja laskeutui satulasta.
Niko piteli Dreamyä ohjaksista kiinni kun Beli kävi asettamassa ruusut patsaan jalustalle. Sammal oli peittänyt jalustan ja osan patsaasta. Pieni enkeli istui polvillaan peittäen kasvonsa käsillään. Belinda repi sammalta pois ja jalustassa luki selkein kirjaimin ”Vanessa”. Teksti oli kaiverrettu kiveen.
Belinda katseli patsasta hetken ja palasi sitten hevosensa luo. Hänen olonsa oli omituinen, ristiriitainen. Kuka Vanessa oli? Ja miksi Belindalla oli haikea, surullinen olo naisen puolesta? Niko nousi hevosensa selkään ja lähti edeltä palaamaan tallille päin.
- Olet aika hiljainen, Niko sanoi.
- Niin kai. Käsiin sattuu, Belinda myönsi. Hänen kätensä olivat alkuun olleet tunnottomat, nyt niitä pisteli ja hartiat tuntuivat jumittuvan kokonaan.
- Käsiin sattuu? Niko katsoi kummissaan taakseen.
- Hartiat kai jumissa, pitäisi parantaa ryhtiä niin sekin ongelma hoituisi, Belinda yritti hymyn kaltaista.
He saapuivat hiekkatielle ja lammen kimallus suorastaan sokaisi Belindan. Metsän varjot olivat tuoneet mukavaa viilennystä nihkeään oloon. Carnival pysähtyi yllättäen eikä Belinda ehtinyt tekemään mitään. Dreamy muksautti otsansa Carnivalin häntään ja ruuna katsoi kiukkuisesti taakseen. Niko heitti jalkansa hevosen yli ja käänsi Carnivalin. Poika otti Dreamyn ohjista kiinni.
- Päästä vain irti, kurota toista jalkaasi mahdollisimman pitkälle ja rentoudu, Niko neuvoi.
Belinda kummasteli hetken mitä pojan päässä liikkui, mutta teki työtä käskettyä. Hän kurkotti oikeanjalkansa varpaita kohti, venyi siitä ohi ja antoi itsensä roikkua hevosen kyljellä.
- Pysytkö siinä? Niko varmisti ja lähti taluttamaan hevosia.
Venytys tuntui reisissä, pakaroissa, selässä ja etenkin niskanalueella. Kun Belinda nousi ylös, häntä huimasi hieman, mutta sitten hän kurkotti toista jalkaansakin kohden.
Tallipihaan saapuessa Belinda oli ehtinyt jo useampaan kertaan venyttämään itseään ja hevosen liike käynnin aikana lisäsi venytystä.
- Mistä sait tuollaista päähäsi? Belinda kysyi pihalla.
- Jenkeissä oppii. Ei vaan vammaisratsastuksesta tuo tuli, Niko vakavoitui heittonsa jälkeen.
Belinda ei jaksanut vaivata päätään mitä Niko oli höpissyt vammaisratsastuksesta, mutta sen hän tiesi että käsiin oli palautunut tunto ja hartiat tuntuivat rennommilta.
- Kiitos, Belinda laskeutui selästä ja alas ja otti hevosensa ohjat.
- Kantapäät alas! Hannan turhautunut ääni kajahti kentältä.
- Selkä suoraan ja katse korvien välistä menosuuntaan! Hanna jatkoi.
Belinda jätti hevosensa karsinaan ja avasi takaoven. Aleksi hölskyi ruunikon hevosen selässä, jalustimet olivat kaulalla ja Hanna seisoi keskellä kenttää.
- Raukka, Niko hymisi vilkaistuaan pihalle.
- Aleksi taitaa olla tosissaan, Belinda tuumi.
Aleksi tosiaan halusi parantaa niin tasapainoaan kuin yleensäkin ratsastustaitojaan, ei hän muutoin olisi suostunut jolkuttamaan harjoitusravia kenttää ympäri hevosella, jonka ravi tuntui heittävän hänet joka askeleella metrin ylemmäs.
Belinda olisi mielellään jäänyt seuraamaan Aleksin ratsastusta, mutta Hanna hätisti tytön pois ovelta. Aleksi kuulemma ei pitänyt yleisöstä. Olihan syy toki ymmärrettävä kun lähes aikuinen mies opettelee ratsastamaan. Belinda itse ei ainakaan haluaisi kenenkään näkevän hänen sähläystään hevosen selässä, jos olisi aloittelija.
- Meinaatko riisua hevosesi? Niko huomautti. Dreamy seisoi edelleen karsinassaan varusteet päällä.
- Joo, Belinda sulki oven kokonaan ja otti satulan ja suitset pois hevoseltaan.
Kevyen harjauksen jälkeen hän vei hevosensa tarhaan. Leiriläisiä ei näkynyt, mutta Belinda uskoi Tuukan laittavan tytöt koville.
Aamupäivällä Alice tarjosi vierailleen teetä ja keksejä takapihan puutarhassaan. Belindaa jännitti juoda pienestä kupista, jonka korvakin oli sen verran pieni ettei siitä juuri saanut otetta. Mitä jos hän läikyttäisi teen rinnuksilleen? Alicesta huomasi että hän oli nuoruudessaan saanut hyvän kotikasvatuksen, ainakin herrasväen etiketin mukaan.
- Ajattelin järjestää juhlat muutaman päivän kuluttua. Sinä päivänä Tino vie teidät käymään kaupungilla, Alice hymyili ja siemaisi teetään.
- Ai Pariisissa? Hanna innostui.
- Aivan, saatte kierrellä nähtävyyksiä ja käydä ostoksilla, Alice selvensi. Suunniteltu päivä kuulosti loistavalta.
Belinda tunsi viihtyvänsä entistä paremmin vanhan kartanon luona ja murehti jo valmiiksi kotiinlähtöä. Hän viettäisi mielellään koko kevään ja kesän Ranskassa. Alicen sisäkkö kävi useaan otteeseen tarjoilemassa lisää pikkupurtavaa, mikä herätti Hannan mielenkiinnon. Minne Rico, Alicen palvelija oli kadonnut?
- Hän on sairaana, Alice vastasi lempeästi Hannalle tämän kysyttyä asiasta.
- Toivottavasti hän paranee pian, Hanna vastasi.
Teetuokion jälkeen Alice halusi välttämättä myllertää kukkapenkkejään, vaikka nainen ehtikin jo valittamaan huonosta selästään ja lonkkaproteesista.
- Niko, ei se sun venytysjuttu auttanut kuin hetkeksi, Belinda taivutteli päätään hartailta toiselle.
- Sitten sun pitäisi tehdä sitä useammin, poika virnisti kun he olivat palaamassa talolle.
- Mistä te puhutte? Hanna kiinnitti huomiota. Aleksi käveli Hannan rinnalla jäykin jaloin, joskin tuskainen ilme kasvoillaan.
- Belindan hartiat menivät jumiin ratsastuksesta, Niko selitti tarkemmin miten oli neuvonut tyttöä venyttelemään hevosen selässä.
- Tuohan kuulostaa hienolta! Siis se venytys hevosen selässä, Hanna korjasi, ettei antanut luuloa että oli hienoa kun Belindaan sattui.
- Joo, niitä on useita muitakin harjoituksia. Oletko koskaan yrittänyt keventää käynnissä? Niko jatkoi.
- Käynnissä? Sehän olisi mahdottoman raskasta, Hanna kommentoi.
- Siinä se idea onkin, tulee hieman kuntoa, Niko iski leikkimielisesti silmäänsä.
Belindasta tuntui kuin selässä olisi ollut painava reppu. Hartiat valahtivat kivuliaasti alas ja pää tuntui jähmettyvän paikoilleen. Johtuivatko kivut iltaisesta lihaskunnosta? Hänhän oli vain venytellyt jalkojaan ja jättänyt yläkropan venytykset väliin.
- Eikö joku maininnut että täällä on jokin tanssisali? Belinda kysyi Hannan ja Nikon keskustelun väliin.
- Joo, sen pitäisi olla jossain olohuoneen lähellä, Hanna vastasi.
- Kuinka niin? Hanna lisäsi pian perään.
- Ajattelin vain, Belinda oli päättänyt poistaa kivut sillä millä ne olivat tulleetkin. Liikunta olisi paras lääke vaivaan.
Eteisaulassa Belinda tunsi jo eksyneensä. Missä eteläsiipi oli? Hän kulki portaiden vierestä käytävän päähän, saliin jossa hän oli saanut Alicelta pahvilaatikon. Huoneen perällä oli ovi, josta Belinda astui sisään. Valoisa käytävä avartui hänen eteensä. Seinät olivat oranssin ja punaisenvärin valtaamat. Ensimmäinen ovi johti suoraan kirjastoon. Sitä Belindakin saattoi pitää kirjastona, sillä uskomattoman suuret kirjahyllyt peittivät seinät kokonaan. Huoneen keskellä oli muutama pöytä, joista yhdellä oli karttapallo. Hän jatkoi leveää käytävää eteenpäin katsellen oikealle puolelle jääviä valtavia peilejä. Toisella puolella olivat suuret ikkunat, jotka toivat mieleen Versailles’n linnan peilisalin. Toinen, ja viimeinen ovi käytävän perällä johti pienempään huoneeseen, jonka yksi seinä oli valtavan kankaan peittämä. Kankaaseen oli maalattu harmaapäistärikkö hevonen ja uljas ratsastaja koreine vaatteineen. Muita seiniä kiersivät hyllyt, jotka pursusivat jos jonkinmoisia pelejä. Missä tanssisali oli? Belinda palasi käytävälle uskoen löytävänsä salin jostain. Hänen askeleensa kaikuivat parkettilattialla. Katto oli korkealla useiden kaarien tukemana. Katossa roikkui neljä pientä kattokruunua, joiden kristalliset koristeet heijastivat ikkunasta tulevan valon spektrinä toimien seinälle. Belinda vilkuili ympärilleen, mutta ei nähnyt enempää ovia saati sitten huoneita. Hän otti kevyen askeleen eteenpäin samalla hypähtäen. Kai hän voisi sitten harjoitella käytävällä kun salia ei löytynyt. Hän riisui sukkansa käytävän nurkkaan ja aloitti punnerruksilla. Sen jälkeen hän teki vatsalihaksia ja vastapainona myös selkälihaksia, vaikka liike tuntuikin kivuliaalta ja raskaalta. Ison käytävän innostamana hän heitti muutaman kärrynpyörän ja tunsi kaipaavansa voimistelua. Tanssiminenkin harrastuksena olisi ollut ihana ajatus, mutta Belin polvet eivät kestäneet useita harjoituksia viikossa, ei ainakaan kovalla lattialla.
- Etkö kaipaa musiikkia? Hannan pää pilkisti ovenraosta.
- Musiikkia? En, lopetan kohta, Belinda hämmentyi.
- Sali näyttää ja kuulostaa niin tyhjältä, Hanna astui peremmälle ja katseli ikkunoita ja peilejä.
- Mikä sali? Belinda ihmetteli kun Hanna ei ollut vielä käynyt kirjastossa tai pelihuoneessakaan.
- No tämä! Hanna ärähti hieman ja levitti käsiään.
- Ai tämä käytävä? Belinda katseli ympärilleen. Sitten hän tajusi käytävän olevan itse tanssisali. Se oli pitkä, leveä, hyvin valaistu ja kaunis. Kuinka hän oli ollut niin tyhmä, ettei huomannut asiaa?

Lähettäjä: Heroine 
Päivämäärä:   18.2.09 19:45:45

Nostetaanpa takaisin etusivulle. Joko jatkoa? :P

Lähettäjä: Shattered 
Päivämäärä:   18.2.09 20:59:19

Kesti pari iltaa lukea koko teksti, mutta se kannatti. Tarina on aivan upeata luettavaa. :)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   18.2.09 23:04:59

Kiitoksia, nyt voin taas katsella jatkoa (on ainakin sitten aamulla luettavaa, taitaa osa porukasta jo olla nukkumas) :)

Lähettäjä: Heroine 
Päivämäärä:   18.2.09 23:20:41

Pistä Karoliina nyt vaan. :D

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   18.2.09 23:57:11

Rentoutus

Hanna virnisteli hetken aikaa katsoessaan Belindan venyttelyjä, mutta tyttö ei tuntenut jännityksen lauenneen hartioistaan. Liikunta toki lisäsi hänen hyvää mieltään, mutta hartiat ja selkä tuntuivat entistä jäykemmiltä.
- Joko ne leiriläiset tulivat? Belinda muisti asian.
- Joo, ihan hikisinä. Valittivat kivusta ja väsymyksestä, Hanna naurahti.
- Meneekö ne sitten ruoan jälkeen taas ratsastamaan? Belinda uteli.
- Niin kai, Tuukkahan lupasi estetunnin, Hanna hymyili.
- Jaa, pääsisinköhän mukaan tunnille, Belinda pohti ääneen. Hanna kehotti häntä kysymään asiasta Tuukalta.
Belinda oikoi jazzhousujaan, otti sukkansa ja lähti Hannan mukana muiden luo. Alice näytti iloiselta nähdessään tytöt ja näytti heille hieman hartiahuiviaan.
- Upea! Belinda henkäisi. Huivi oli täynnä yksityiskohtia ja hän uskoi virkatun huivin sopivan loistavasti Alicen hartioille.
Miia käveli Hannaa vastaan portaikossa. Tyttö tönäisi Hannaa pois tieltään ja Hanna olisi mielellään ärähtänyt hieman Miiallekin, mutta Tuukka seurasi tyttöä heti kintereillä.
- Et sinä voi sellaista vaatia! Tuukka huusi Miian perään.
- Pikkuesteet on liian helppoja! Miia huusi takaisin.
- Tuukka, mistä te huudatte? Hanna pysäytti miehen portailla.
- Miia haluaisi hypätä metrin ratoja, Tuukka kohautti olkiaan vilkaistessaan Miiaa.
- Onko siinä jokin ongelma? Hanna hämmästyi.
- On, emme tunne näitä hevosia tarpeeksi ja en haluaisi olla vastuussa kun joko hevonen tai ratsastaja taittaa jalkansa isoilla esteillä, Tuukka perusteli.
Hanna jatkoi matkaansa ylös, jossa Aleksi jo odotteli naistaan kärsimättömänä.
- No? Hanna ihmetteli kun Aleksi nojaili portaankaidetta vasten ja naputti sormiaan hermostuneesti.
- Haluan ratsastamaan, Aleksi tokaisi.
- Taas? Hanna luuli pitäneensä jo tarpeeksi rankan tunnin pojalle.
- Joo, ilman satulaa, Aleksi lisäsi vaikeustasoa.
- Mennään sitten, Hanna huokaisi. Minkä hevosen he voisivat ottaa?
Pelastus kuitenkin tuli Aleksin veljen suunnalta, kun Niko lupasi Carin heidän käyttöönsä.
- Laita sille pintelit jalkoihin sitten, Niko sanoi Aleksin perään kun tämä pikkulapsen tavoin pyrki jo ulko-ovesta pihalle.
- Selvä! Aleksi huudahti innoissaan ja juoksi ulos.
- Sä olet sekoittanut veljeni ihan täysin, Niko naurahti Hannalle.
- En edes, Hanna nolostui.
- No hei, ennen kuin se tapasi sut, se juoksi pitkin kyliä milloin kenenkin tytön perässä ja kartteli hevosia parhaansa mukaan, Niko selvensi.
- On se sitten ehkä hieman muuttunut, mutta menen nyt ennen kuin se lähtee yksinään ratsastamaan, Hanna kiirehti.
Niko jäi yksinään katselemaan juoksevan Hannan perään. Tytöllä oli tosiaan kiire pysyä Aleksin perässä.
- Niko onko sulla muita vinkkejä kuin selästä roikkuminen? Belinda oli ilmestynyt pojan taakse kuin tyhjästä.
- Vieläkö ne on kipeät? Niko vilkaisi Belin hartioita, jotka näyttivät jännittyneiltä.
- Kysytkin, lihaskunto, kärrynpyörät, venyttely, mikään ei auta, Belinda valitti.
- Kärrynpyörät? Niko tuskin jaksoi enää ihmetellä mitä kaikkea Belinda kykeni tekemään.
- Niin, Belinda harmistui.
- Oletko kokeillut hierontaa? Niko kysyi.
- Mistä minä tähän hätään hierojan saisin? Hanna ainakin on yksi rähmäkäpälä hieromisessa, Belinda totesi ja kosketti paljasta hartiaansa.
- Onhan täällä Tuukka, tytöt, Aleksi ja Alicen henkilökunta, Niko luetteli muita talossa olevia vaieten lopulta.
- Niin ja sinä, Belinda lisäsi ja katui saman tien.
- Niin, mutta kysy joltakin, eiköhän joku osaa hieroa, Niko jätti huomiotta Belin sanat.
- Missä ne ovat? Belinda katseli ympärilleen. Sisäkkö hääri takapuoli pystyssä portaiden juurella jonkin rätin kanssa. Siltä naiselta Belinda ei haluaisi mitään vaikka halvaantuisi kivusta.
- Tuukka ja Miia kuulemma riitelee pihalla, Niko kertoi tietonsa.
Belinda huokaisi hiljaa ja istui alimmalle portaalle. Nikosta ei ollut mitään apua. Poika näyttikin siirtyvän ruokasaliin norkoilemaan muina miehinä.
Tytön hartioita kivisti entistä enemmän ja hengitys tuntui salpautuvan.
- Niko? Belinda hiipi varovasti ruokasaliin.
- No? Niko kysyi viileästi.
- Voisitko sä… hieroa mun hartioita? Belinda kysyi viimein.
Niko kääntyi katsomaan Belindaa ja lähestyi tätä.
- Tule, Niko ohjasi Belindan istumaan tuolille, hän itse jäi tytön taakse ja kosketti sormenpäällään tämän olkaa.
Belinda miltei inahti hipaisusta. Sitten Niko siirsi topin olkaimet sivuun ja laski kätensä Belin hartioille.
- Sano sitten jos sattuu, Niko muistutti ja aloitti hieronnan.
Niko tunnusteli lihaksia ihon alla. Ne tuntuivat kivikovilta eikä poika ihmetellyt miksi Belinda oli koko aamupäivän vain valittanut. Pyöräytettyään muutaman kerran käsiään hartioilla, Belinda jännitti hartiansa nostaen ne lähes korviinsa.
- Rentoudu, Niko oli lähellä sanoa ettei hän pure, mutta sulki suunsa.
Nikon vahvat kädet tuntuivat lämpimiltä ja pehmeiltä. Niissä ei ollut merkkiäkään siitä, että poika teki töitä tallilla. Ei yhtään kovettumia ja otteet olivat hellät.
Niko pyöritti peukaloitaan Belin lapojen välissä löytäen useamman lukkiutuneen lihaksen. Niitä pehmittäessään Belindan pää alkoi nuokkua, eikä tyttö tiennyt missä vaiheessa hän oli ylittänyt rajan. Ensin hän oli jännittänyt, yllättäen hän tunsi silmäluomiensa painautuvan kiinni. Belinda havahtui kun Niko nosti olkaimet takaisin paikoilleen.
- Helpottiko? Niko puhui edelleen viileään, välinpitämättömään sävyyn.
- Joo, kiitos, Belinda nousi tuolilta ja tunsi pientä huimausta. Hän oli liian rentoutunut ja tyttö sai seisoa hetken paikoillaan ennen kuin jatkoi matkaansa.
Toisessa kerroksessa Belinda tapasi Eveliinan, joka oli juuri vaihtanut ylleen ratsastusvaatteet.
- Tiedän kyllä mitä sinä teet, Eveliina sihahti.
- Kerro minullekin, Belinda ihmetteli. Hänen ihonsa punoitti hieman Nikon käsittelystä.
- Sun on turha yrittää. Niko on mun, Eveliina sihahti uudelleen, kasvot melkein Belindan kasvoissa kiinni.
- Yrittää mitä? Belinda nojautui hieman kauemmas Evestä.
- Iskeä Nikoa. Muista, Eveliina sanoi uhkaavaan sävyyn ja lähti portaita alas.
Ensin Belinda oli hämmentynyt, mutta tilalle tuli uusi tunne, jota hän ei ollut hetkeen tuntenut niin voimakkaana, viha. Hän vihasi Eveliinaa ja tämän tapaa puhua. Kuinka tyttö edes saattoi puhua Nikosta kuin jostain esineestä jonka aikoi omistaa joku päivä? Belinda oli pakahtua tunteeseensa. Eveliina piti häntä luovuttajana ja oli liian itsevarma. Oliko satulahuoneen kohtaus todellinen vai järjestetty? Sen hetken Belinda piti itseään dynamiittina, joka kaipasi vain palavaa tulitikkua räjähtääkseen, mielellään Even läheisyydessä.

Lähettäjä: NoJo 
Päivämäärä:   19.2.09 00:01:32

eikös niko jättäny aiemmassa pätkässä belindalle sen kirjeen, mitä sille kävi? :D

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   19.2.09 00:04:48

NoJo, lainaus Salama-kappaleesta:
"Huone oli tyhjä. Valot räpsähtivät muutaman kerran ja ikkuna avautui hiljaa. Pieni tuulenpuuska lennätti ruusuvaasia vasten asetetun kirjeen sängyn alle."
:)
-------------------------------

- Nyt vasta tajusit? Hanna kysyi osin ärtyneenä ja huvittuneena.
- Niin kai, Belinda myönsi hiljaa.
- Toivoa sopii ettet ole ihan kokonaan litistänyt lyttyyn Nikoa ja sen tunteita, Hanna totesi äidilliseen sävyyn.
- En mä niin kamala ole ollut, Belinda vastusti, mutta piti katseensa visusti varpaissaan.
- Oletpas ja pahempikin. Se on jo paljon, että se suostui sinun kanssa samaan huoneeseen, Hanna jatkoi.
- Okei… Belinda halusi Hannan lopettavan jo moraalisaarnansa.
- Mitäpä jos kokeilisit huomioida Nikoa? Se kyllä saa huomiota kaikilta muilta, paitsi sinulta, Hanna järkeili.
- Ja mitä teen? Ripottelen ruusunterälehtiä sen eteen? Belinda närkästyi. Hän oli ties monennenko kerran samassa tilanteessa.
- Tyhmä. Käyt sen kanssa ratsastamassa, annat sen nukkua sängyllä sen kiikkerän sohvan sijaan, juttelet sille omasta aloitteestasi ja niin edelleen, Hanna olisi voinut jatkaa listaansa loputtomiin. Belinda oli yksinkertaisesti tunteeton tietyissä asioissa.
- Ja eikö se sitten ihmettele jos yllättäen olen taas ihan ok? Belinda hämmästyi.
- Tuskin, pääsithän sinä jo jonkinlaisiin puheväleihin sen kanssa. Ei sun kertarysäyksellä tarvitse sitä miestä papin eteen juoksuttaa, pikkuhiljaa Beli hyvä, Hanna virnisti.
- Kaipa, mutta joko Tuukka aloitti tuntinsa? Belinda käveli huoneensa ikkunan luo ja katsoi ulos. Hiekkapilvi pöllysi kentällä päin.
- Kyllä se taisi, tunnin sijaan painelet maastoon. Sovitaanko että lähdet satuloimaan hevostasi tunnin kuluttua? Hanna virnisti leveämmin.
- Miksi vasta silloin? Belinda ihmetteli.
- Luota minuun, Hanna oli tyytyväinen itseensä. Hän suorastaan rakasti järjestellä muiden asioita kuntoon, etenkin Belindan jolla tuntui riittävän ongelmia.
Hanna jätti Belindan huoneeseensa ja paineli suorinta tietä keittiöön, jossa hän törmäsi Aliceen.
- Minne neidillä on noin kova kiire? Alice kysyi hymyillen, mutta joutui ottamaan tukea työtasosta.
Hanna selitti parhaansa mukaan asiansa ja sai Alicen silmissä syttymään pienet liekit. Nainen näytti hetken hauraalta, mutta kolisutteli kävelykeppiään lattiaa vasten ja huusi jotain ranskaksi. Sisäkkö kiiruhti keittiöön ja niiasi pienellä liikkeellä. Hanna hymyili entistä enemmän kun Alice lupasi auttaa häntä. Seuraavana Hannan olisi löydettävä Aleksi.

Hannan juonet

Hanna saattoi kiittää vain Aleksia, että oli joutunut kiertämään lammen jo illalla. Matkan varrella hän oli nähnyt jotain mielenkiintoista, mistä saattaisi olla apua suunnitelman toteuttamisessa. Hanna ajatteli itse antaneensa alkusysäyksen Belin ja Nikon sovinnolle, nyt hän pyrki vain kiirehtimään tapahtumia. Ei lomamatkaa Ranskassa saisi hukata typerään, aiheettomaan riitelyyn. Hanna olisi mielellään katsonut internetistä tai edes tv:stä päivän säätiedotuksen, mutta edellisen yön myrsky oli vahvistusten mukaan kaatanut useammankin puun ja sähköt olivat poikki niin kauan, kunnes korjausmiehet vapautuisivat muista tehtävistä. Hanna havahtui kun Alice-rouva kolisteli keppinsä kanssa olohuoneeseen.
- Sadetta, nainen kuiskasi hiljaa. Hanna katsoi kysyvästi naista, mutta ei saanut vastausta. Oliko Alice tosiaan niin hyvä ihmistuntija, että oli tiennyt Hannan pohtivan säätä?
Jos tosiaan sataisi illan aikana, Hannan suunnitelma toteutuisi suunniteltua paremmin. Tyttö katseli olohuoneen ikkunasta ulos kun limenvihreä hippibussi lähti pomppien pihasta. Joko kuski ei osannut näyttää kytkintä tai tie oli kuoppainen. Kummin vain, näky oli silti hauska.
Auton kadottua lammen taakse, Hanna vilkaisi vedettävää kaappikelloa, joka raksutti uskollisesti sähkökatkoksesta huolimatta. Miksi nykyään edes myytiin sähköllä toimivia digitaalikelloja kun vanhat olivat selvästi parempia?
Belinda hermoili huoneessaan. Hän arvasi serkkunsa punovan juoniaan, eikä olisi ensimmäinen kerta kun hän lankeaisi niihin. Välillä Hannan järjestelyt olivat hyvästä, useimmiten vain pahasta. Belinda harjasi hiuksiaan selvemmiksi, nyppi kulmansa, vaikka siihen ei ollutkaan tarvetta, vaihtoi vaatteitaan, vaikka tiesi lähtevänsä ratsastamaan. Hän tunsi itsensä hölmöksi ja istui alas sohvalle. Tulisijassa oli pieni noen sotkema puunkappale, joka ei ollut palanut yön aikana. Belinda otti puunpalasen käteensä ja sotki itsensä hetkessä hiileen. Sormet mustina hän heitti palasen takaisin takkaan. Ovelta kuului muutama koputus ja ovi aukesi.
- Häiritsenkö? Niko kysyi kohteliaasti.
- Et, Belinda yritti peitellä käsiään, mutta sotki vain sen hetkisen paitansa.
- Allun kanssa mietittiin jo mitä haluaisimme tehdä kaupungilla, niin jos sinä ja Hannakin pohtisitte hieman asiaa. Saisimme jonkinlaisen suunnitelman pitääkö hajaantua kukin eriteille vai onko järkevämpi kulkea porukalla, Niko sai sanotuksi.
- Joo no, lähinnä pitäisin vain ravintoloista ja kaupoista. Eiffelit ja Notre Damet näin jo viime kerralla, Belinda pahoitteli.
- Mutta jos muut menevät niihin niin tulen kyllä mukaan, hän lisäsi nopeasti perään.
- Piilotteletko jotain? Niko katsoi kummissaan Belindan outoa asentoa.
- Tavallaan, Belinda katsoi pahoittelevasti Nikoa ja näytti kätensä. Noustessaan sohvalta hän tajusi mustanneensa paitansakin.
- En edes kysy, Niko hymyili. Sitten poika veti päänsä oven välistä pois.
- Tulisitkoratsastamaanmaastoon? Belinda kysyi hätääntyneenä.
- Sano vielä kerran? Niko raotti ovea hieman ja katsoi huoneeseen.
- Tulisitko ratsastamaan? Ajattelin käydä maastossa, Belinda olisi halunnut vajota maan alle. Niko takuulla nauraisi makeasti ja lähtisi omille teilleen.
- Mikä ettei. Moneltako? Niko vastasi.
- Jos nähdään tallilla kymmenen minuutin päästä? Belinda ehdotti vilkaistuaan kelloa.
- Sopii, Niko sulki oven ja kuului muutama vaimea askel käytävällä.
Belinda oli onnistunut omalta osaltaan, mutta hän halusi tavata vielä Hannan, koko juonen äidin. Hän vaihtoi nopeasti paitansa ja hankasi likaiseen paitaansa kätensä. Belinda kiiruhti alas ja löysi serkkunsa olohuoneen ikkunalta.
- Älä vain sano, että mokasit, Hanna katsoi jo valmiiksi toruvasti Beliä.
- En, mennään kohta laittamaan hevosia, mutta voisitko edes hieman valaista suunnitelmaasi? Belinda ei oikeastaan tiennyt yhtään mitään. Hanna vilkaisi ulos.
- Kierrätte vain lammen ympäri, Hanna sanoi viimein.
Niko tuli eteisessä vastaan ja poika käveli samaa matkaa Belindan kanssa tallille.
- Vieläkö kuntoilet kuten vajaa kuukausi sitten? Niko kysyi suitsiessaan Carnivalia.
- Tämän viikon lomailen, sitten taas jatkan, Belinda vastasi kunnianhimoisesti. Hän oli saavuttanut hyvän kunnon Amandan rääkillä, eikä halunnut luopua siitä.
- Minne mennään? Niko kysyi katsellen ympärilleen. Hän kiristi satulavyötä selästä käsin.
- Kierretään lampi, kuului vastaus.
Heidän kävellessään Belin mieleen tuli kauhukuvia Hannan järjestelyistä. Keskellä tietä olisi kuitenkin joku mörkö ja Dreamy heittäisi omistajansa selästään. Nuoret ravasivat hyvän pätkän ja olivat miltei lammen toisella puollella, kun Belinda tähysti taivaalle. Tuuli oli hieman yltynyt ja pilvet pyörteilivät tummina heidän yllään.
- Pitäisikö kääntyä takaisin? Belinda pysäytti hevosensa.
- Ei, jatketaan. Allu mainitsi jostain suojasta jos alkaa sataa, Niko katsoi taivaalle ja sai pienen pisaran poskelleen.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   19.2.09 00:13:23

Hannan järjestelyt

Belinda antoi hevosensa ravata reippaasti eteenpäin hiekkatietä pitkin. Ruoho näytti vihertyneen öisen sateen jäljiltä.
- Oikealla! Niko huusi Belindan perään, joka hiljensi vauhtiaan.
Hän ei ollut erottanut oksien lomasta pilkistävää grillikatosta. Heti vieressä oli lampi. Belinda laskeutui hevosensa selästä ja samassa hän sai viileän suihkun päällensä. Taivas tuntui revenneen täysin. Belinda juoksutti hevosensa tien toiselle puolelle metsään, josta löytyi puiden ympärille kiinnitettyjä rautalenkkejä. Ilmeisesti katos oli hyvä levähdyspaikka ratsastajille. Niko toi perästä mustan ruunansa ja sitoi sen Dreamyn lähelle. Ainoa vaikeus oli saada ohjat siten, etteivät ne olleet suoraan kuolaimissa kiinni. Belinda sai sidottua ohjien päät hevosen turparemmiin ja Dreamy laski turpansa oitis maahan, josta se nyhti hyvällä mielellä heinää ja pieniä metsäkasveja. Tammien tiheät oksat suojasivat hyvin hevosia, sillä juostessaan tien yli katokseen, Belinda tunsi kastuvansa täysin.
- Se on vain pieni sadekuuro, Niko vähätteli.
- Niin kai, Belinda istui katosta kiertävälle lankulle ja rutisti paidastaan vettä.
Seurasi pitkä hiljainen hetki, jolloin Belinda päätti pitää sateen ropinaa syynä hiljaisuuteensa. Häntä vilutti jonkin verran katsoessaan ristikoiden läpi lammelle. Tätäkö Hanna oli suunnitellut? Että he jäisivät jumiin tyhmälle grillikatokselle? Oliko Hanna odottanut sadetta kun oli viettänyt aikaansa ikkunan äärellä taivaalle tähystäen? Keskellä katosta oli pieni grilli, oviaukon vierellä oli pieni pöytä, leikkuulauta ja telineellinen veitsiä. Vaalea katos olisi varmastikin ollut mieluisa paikka, jos tunsi, että saisi lähteä pois heti kun huvittaa. Nyt Belinda istui Nikoa vastapäätä vaivautuneena ja mietti jotain sanottavaa. Loppuisiko sade pian? Sitä Belinda ei voinut ennustaa ja hänen alkoi tulla vilu. Pienet tuulenpuuskat lammelta kulkivat suoraan katoksen läpi ja viistosti satava vesi katseli osan istuinlankuista.
- Pitäisi tuon kohta lakata, Niko sanoi rikkoakseen hiljaisuuden.
- Toivotaan, Belinda ei kuitenkaan ollut varma, halusiko sateen lakkaavan. Ajan mittaan hän ehkä saisi sovittua edes osan ongelmista Nikon kanssa.
- Pärjäävätkö hevoset? Belinda kysyi.
- Eiköhän, Niko vilkaisi ristikon läpi ja hymyili. Carnival ja Dreamy hamusivat maasta suuhunsa jotain makoisaa. Kumpikaan niistä ei näyttänyt piittaavan sateesta.
- Taitaa iltaratsastus jäädä, Niko totesi. Carnivalilla ainakin oli ratsastettu yhdelle päivälle tarpeeksi.
- Voi olla. Oletko käynyt tanssisalissa? Belinda kysyi ja Niko pudisti päätään.
Sitten tyttö kertoi käynnistään salissa ja uskaltautui myöntämään luulleensa salia ensin pelkäksi käytäväksi. Se sai Nikon naurahtamaan.
- Ihmiset ei aina huomaa, vaikka se mitä he etsivät, olisi suoraan nenän edessä, Niko tokaisi.
- Voi olla, Belinda vastasi ja katseli katosta. Nälkä alkoi kurnia vatsassa.
- Ei kai sulla ole nälkä? Niko kysyi huvittuneena. Hänkin oli kuullut Belin vatsan valitukset.
- Vähän. Kartanolla varmaan tarjoillaan parhaillaan jotain hyvää, Belinda ajatteli ruokasalin pöydän kattauksia ja tunsi itsensä Aleksiksi.
- Mikset sitten syö? Niko nyökkäsi Belindaa kohden. Pitikö hänen syödä itsensä?
- Allasi, Niko lisäsi kun tyttö ei ymmärtänyt vihjettä.
Belinda katsoi penkkinsä alle ja näki pienen puisen korin, joka oli selvästi Hannan järjestämä. Beli veti korin pois istuimensa alta ja nosti kantta. Sisällä oli vesipullo, jokin tumma lasipullo, voileipiä, keksiä, liköörikarkkeja ja yhdessä kulhossa näytti olevan suklaamoussea. Se ei voinut olla sattumalta katoksessa.
Tällä kertaa Hannan juonet olivat onnistuneet. Belinda otti hymyillen yhden voileivän ja nakersi reunat irti. Lapsellinen tapa, mutta jo pienenä opittu.
- Kuolisit nälkään jos eläisit viikonkin Afrikassa, Niko kommentoi kun Belinda asetteli leivänreunat pienelle lautasliinalle.
- Siksi en olekaan menossa sinne, Belinda vastasi ja nyhti viimeisetkin reunanpalat.
- Fiksua, toisaalta kun ajattelee niin varmaan söisit reunatkin jos olisit elänyt siellä koko ikäsi, Niko lohdutti jokseenkin ja kumartui korin puoleen.
- Mikä se tumma pullo on? Belinda kysyi ja nieli leipäänsä.
- Näyttäisi olevan öö… Niko yritti etsiä etikettiä pullosta.
- Maista, Belinda käski kun etikettiä ei löytynyt.
- Mikset itse olisi koekaniinina? Niko katsoi epäilevästi pulloa.
- Koska te tungitte minut sinne tikkaille yläkerran seinästä, Belinda vastasi viitaten seinään hakattuun aukkoon, josta lopulta pääsi kellariin.
- Hyvä pointti, Niko myönsi ja avasi kierrekorkin. Sisältö tuoksui makealle ja Niko nosti pullon huulilleen.
- No? Belinda halusi tietää mitä juotavaa pullossa oli.
- Jotain hedelmäistä, veikkaan kuohuviiniä, Niko irvisteli.
- Et pidä viinistä? Belinda ei itse voinut sietää punaviiniä, se oli turhan mehumainen.
- En tiedä, sitä kun juo niin kärsii vain krapulasta, Niko työnsi pullon kauemmas itsestään.
Belinda nakerteli vielä toisen leivän ja otti Nikon hylkäämän pullon. Poika saisi juoda vettä kun ei kerta pitänyt viinistä. Muutaman kulauksen jälkeen Belinda tunsi suloisesti lämmittävän nesteen vatsassaan ja hetkeä myöhemmin hän rentoutui hieman.
- Menikö jo päähän? Niko kysyi naureskellen.
- Ei, Belinda vastasi posket punaisina ja silmät kirkkaina. Häntä nauratti.
- En yhtään ihmettelisi, noin pieni kuin sinä saa alkoholimyrkytyksen jo ruokalusikallisesta, Niko myhäili ja kaivoi koria. Sade tuntui yltyvän ja katoksen eteen oli syntynyt iso lätäkkö.
- En ole pieni, itse olet, Belinda puolustautui ja keräsi jalkansa lankulle.
- Ai minä olen pieni? Niko katsoi huvittuneena Belindaa. Tyttö oli selvästi humaltumassa hyvää vauhtia.
- Niin. Joudut katsomaan minuakin ylöspäin, Belinda virnisti.
- Koska olen lattialla, Niko oli polvillaan korin äärellä ja joutui pakostikin katsomaan ylöspäin nähdäkseen Belin kasvot.
- Missä muuallakaan sitten, kirppu? Belinda kysyi ja otti pullon syliinsä.
- Miten ajattelit päästä takaisin kartanolle jos juot vielä lisää? Niko ihmetteli ja nousi takaisin istuimelleen.
- Mm, jos en voi ratsastaa hevosella niin tulen sun reppuselkään, Belinda totesi.
- Ja minä kävelisin? Niko hölmistyi. Belindahan piti poikaa pilkkanaan. Vai flirttailiko tyttö?
- Voit sinä kontatakin, Belinda ehdotti.
- Katsotaan sitä sitten kun sade lakkaa, Niko ei kehdannut enää kuunnella kuinka pitkälle Belinda olisi mennyt ehdotuksissaan. Ei punastumatta.
Belinda vaihteli asentoaan lankulla ja näytti vaivautuneelta. Pullosta hän ei ollut hetkeen juonut, vaikka pitelikin sitä yhä sylissään rintaansa vasten.
- Saanko kysyä? Niko keskeytti Belindan asennonvaihtamisen.
- Kysyit jo, mutta saat luvan toiseenkin, tyttö vastasi ja käpertyi lopulta sikiöasentoon.
- Miksi olet ollut niin… hiljainen ja tunnut olevan välillä aivan muissa maailmoissakin? Niko kysyi lopulta.
- Eveliinan takia, Belinda myönsi suoraan.
- Annat sen pikkutytön kaataa itsesi perseelleen vaikka kuralammikkoon? Niko kysyi.
- En anna enää, Belinda virnisti ja avasi pullonsa.
- Hyvä, kai. Johtuuko tämä nyt alkoholista kun suostut puhumaan? Niko epäili.
- Osittain ehkä, Belinda ei antanut kunnon vastausta.
Hän oli jo pidempään halunnut pystyä puhumaan Nikolle, mutta viini ilmeisesti antoi hänelle rohkeutta rikkoa itse muuraamansa aita välistä.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   19.2.09 00:22:55

Ja saakaamme mukavia mielikuvia yötä vasten... :D

-------------------------------

Tylsyys

Belinda joi viiniänsä tasaiseen tahtiin, mutta oli silti hiljainen. Istui vain paikoillaan ja kallisti välillä pulloa huulilleen.
- Mitä jos antaisit sen pullon minulle hetkeksi? Niko huolestui tytön juomisesta. Viini takuulla kilahtaisi tämän päähän kun neiti nousisi jaloilleen.
- Ei täällä ole paljoa, Belinda mumisi ja rutisti pullon itseään vasten.
- No anna edes se vähäinen? Niko nousi ja ojensi kättään pulloa kohti.
- Et vie sitä sinne, Belinda viittasi, ettei halunnut rakkaan pullonsa joutuvan katoksen toiselle puolelle.
- En en, Niko istui tytön vierelle ja sai pullon. Belindan vähäinen määrä näytti tarkoittavan puolta pullollista juotavaa.
- Juotko? Belinda kysyi kärkkäästi ja oli valmis ottamaan pullon takaisin.
Nikolla oli kaksi vaihtoehtoa. Joko hän antaisi pullon takaisin Belille, joka tyhjentäisi sen lopulta kokonaan tai hän itse joisi edes osan. Niko puri hampaitaan yhteen antaessaan makean viinin valua suuhunsa. Maku oli kerrassaan ällöttävä. Kuinka Belinda saattoi juoda sitä?
Niko yritti laskea pulloa grillin reunalle kun Belinda sohaisi kätensä väliin. Viinipullo tipahti hiiltyneiden puiden sekaan. Belindan kasvoilla kävi vieras hymy kun tytön käsi kosketti Nikon kättä. Kosketus tuntui sähköiseltä, vaikka Niko oli vannottanut jo itselleen pysyvänsä tällä kertaa erossa Belindasta, joka osasi olla vaikea luonteeltaan. Arvaamaton, joskus äkkipikainen, pitkävihainen, mutta myös suloinen halutessaan. Nikon oli vaikea vastustaa naista, joka ei tyrkyttänyt itseään heti ensisilmäyksellä, kuten Eveliina tai Tiia. Hän kaipasi haastetta ja tunnetta, että joutui tekemään jotain naisen kiinnostumisen heräämisen eteen. Belinda oli siinä oiva kohde. Välillä tyttö päästi lähelleen, mutta pienenkin virheen jälkeen työnsi kauemmas. Niko arveli Eveliinan antavan pojalle anteeksi kaiken mahdollisen, vaikka poika rellestäisi pitkin kyliä yöstä toiseen aina uusi nainen kainalossa.
- Sä mietit, Belinda tökkäsi kynnellään Nikoa ohimolle.
- En mieti kauaa jos tökit vielä, Niko pahastui.
- Mitä sitten mietit? Belinda asetteli kätensä syliinsä.
- Kaikkea. Naisia, Niko myönsi hieman hymyillen.
- Niitä täällä onkin. Tumma vai vaalea? Pitkä vai lyhyt? Nuori vai vanha? Laaja valikoima sulla, Belinda hihitti.
- En minä tarkoittanut että olisin jokaisen perässä, Niko saattoi arvata Belin ajattelevan poikaa Alicen kimpussa.
- Ei sitten. Jätetään se vanha pois, Beli virnisti.
Tytön jutut eivät olleet enää kovin johdonmukaisia ja Niko mietti kuumeisesti kuinka saisi keskustelun oikeille raiteilleen. Sade ei näyttänyt lakkaavan ja omat vaatteetkin alkoivat jo kuivua. Kuinka kauan he olivat olleet katoksessa?
Niko katseli pulloa grillissä ja samaa teki ilmeisesti Belindakin, kun hän nousi ylös ja otti nokisen pullon käteensä.
- Et sinä sitä noin voi juoda, Niko sanoi.
- Miksen? Belinda hölmistyi. Laseja kun ei ollut eväskorissa.
- Likainen, sun huulet on tuon jälkeen pikimustat, Niko totesi.
Belinda nosti paidanhelmaansa ja hieroi pullonkaulaa siihen. Tytön turkoosi napakoru vilahti.
- Milloin olet tuon laittanut? Niko kiinnitti huomiota koruun.
- Taisi olla ennen ekoja kisoja, Belinda kertoi.
- Sattuiko? Niko saattoi kuvitella neulan menneen ihon läpi kivuliaasti.
- Eipä juuri, vähän enemmän kuin ensimmäinen. Se vanha reikä oli kasvattanut rustoa niin piti laittaa siitä uudelleen läpi, Belinda pyöritti napakorua ympäri.
- Meinaatko vielä laittaa jotain lisää? Niko kauhisteli.
- En, ehkä korvakorun jos löydän moiselle järkevän kohdan, Belinda myhäili ja katsoi pullonsa olevan jo tarpeeksi puhdas.
Niko seurasi vierestä kun Beli joi pitkään ja hartaasti viiniä, aivan kuin ruokajuoma olisi ollut kaljaa. Tytön huulet jäivät kiiltelemään kosteina kun Beli sulki pullonsa.
- Sä tuijotat, Belinda katsoi Nikoa suoraan silmiin.
- Anteeksi, Niko pahoitteli ja laski katseensa.
- Eveliina on täysi paska, Belinda tokaisi yllättäen.
- Kuinka..? Niko ei pysynyt kärryillä.
- Se on. Sori nyt vaan jos pidät siitä, mutta mun puolestani se hupakko saisi hukkua tuonne lampeen, Belinda totesi varmana.
- En pidä, Niko sanoi väliin, mutta ei kuitenkaan toivonut kenenkään hukkuvan.
- Ja suutelit sitä kuitenkin? Belinda aloitti alusta.
- Ei vaan se minua, Niko kertoi samaan hengenvetoon kuinka Eveliina oli tullut juttelemaan hänelle ja yllättäen istunut hänen syliinsä suudellen suoraan huulille. Belinda itse oli selittänyt samanmoisen tarinan uutena vuotena kun Mikko oli ollut hänen kimpussaan. Uskoisiko Belinda Nikoa?
Niko saattoi nähdä kuinka hammasrattaat raksuttivat Belindan päässä. Tyttö selvästi mietti uskoisiko Nikoa ja poika oli jo vähällä kertoa juttuansa pidemmälle kun Belinda hipaisi hänen poskeaan. Silmät loistivat kirkkaansinisinä ja huulet näyttivät houkuttelevilta, vaikka niiden kosteus johtuikin viinistä. Lähes huomaamaton, ilkikurinen hymy käväisi Belin kasvoilla. Hän puri alahuultaan kevyesti ennen kuin antoi hipaisuakin kevyemmän suukon Nikon poskelle. Belindan kädessä ollut pullo kolahti lattialle tämän kontatessa lankkuja pitkin Nikoa lähemmäs.
Niko sävähti Belindan laskiessa toisen kätensä tämän reidelle. Mitä Belin päässä liikkui? Sitä Nikon ei tarvinnut kauaa miettiä, kun Belinda ujutti toisen kätensä tämän paidan alle koskettaen kylkeä. Niko sipaisi Belin sateesta kosteita hiuksia sivummalle ja antoi kätensä koskettaa hartiaa. Belinda painoi toisen suukon Nikon poskelle ja pojan katse eksyi alemmas Belindan t-paidalle. Seuraava suukko kohdistui Nikon huulille ja Belindan ote Nikon reidestä tiukkeni. Pieni puristus hellitti pian ja Belinda keskittyi Nikon kylkeen. Käsi liukui kevyesti kylkeä pitkin selänpuolelle ja kynnet tuntuivat raapaisevan hieman.
- Voin lopettaakin, Belinda oli huomannut Nikon avuttoman ilmeen.
Niko kävi mielessään pikaisen kelauksen, halusiko hän Belindan lopettavan leikkinsä ja päätyi suutelemaan tätä huulille. Viini maistui paremmalta huulilla kuin pullosta juotuna. Belindan kädet katosivat Nikon paidan alta ja reideltä. Nytkö Belinda sitten lopetti? Saiko Belinda haluamansa? Niko katsoi Belindaa kaivaten tätä lähelleen.
Belinda nousi ylös seisomaan ja horjahti hieman. Viini tuntui nousevan päähän, mutta Beli tiesi kuitenkin mitä teki ja mitkä seuraukset hänen teoillaan olisi. Hän otti tukea grillistä ja käveli varovaisin askelin Nikon eteen, istuen lopulta tämän syliin. Nikon silmistä kuvastui helpotus kun Belinda kosketti tämän niskaa. Belinda ihmetteli hetken miksi Niko ujosteli koskea häneen, mutta ei antanut asian häiritä itseään. Belinda painoi huulensa pojan kaulalle, nuolaisi kielensä kärjellä ja imi kevyesti. Sitten hän siirtyi Nikon korvalle. Belinda painautui Nikoon kiinni, nuolaisi korvalehteä, puhalsi hiljaa ja otti hampaillaan kiinni. Jokainen kosketus oli höyhenenkevyt. Niko inahti tahtomattaan pientä puraisua. Belindan kädet vaelsivat uudelleen Nikon paidan alle nostaen sitä hieman ylemmäs. Toinen käsi hyväili Nikon vatsaa myötäillen lihaksia ja toinen tunnusteli kylkiä ja hiljalleen selkää. Belindan ilme oli kiinnostunut, joka muistutti Nikon mielestä Belin päässeen joko Alkoon tai karkkikauppaan. Niko hengitti raskaammin kuin oli aikonut ja siirsi kätensä Belindan vyötärölle. Tyttö hänen sylissään tuntui heiveröiseltä ja särkyvältä.
Beli suuteli uudelleen Nikoa ja poika vastasi suudelmaan. Belinda kiusoitteli poikaa näykkimällä välillä tämän alahuulta, hieromalla omaa kieltään Nikon kieltä vasten ja pojan hengitys oli salpaantua kun Belindan rinnat painuivat hänen rintakehäänsä vasten. Tytön toinen käsi hyväili pyörivin liikkein Nikon niskaa ja kaulaa. Kosketus tuntui miltei kutittavalta. Nikon yllätykseksi Belinda itse ohjasi pojan käden paitansa alle.
Niko antoi kätensä vaeltaa viileää, silkinpehmeää ihoa pitkin Belindan suudellessa tätä entistä intohimoisemmin. Belinda hypähti hieman kun Nikon sormet koskettivat tämän kylkeä ja poika muisti samassa Belin kutiavan kyljistään tavallista herkemmin.
Sormet liikkuvat alavatsaa pitkin ylemmäs, pyörivät hetken navan ympärillä ja jatkoivat matkaansa ylemmäs. Nikon ihmeeksi Belindalla ei tuntunut olevan rintaliivejä lainkaan, eikä tyttö estellyt kun hänen kätensä koskettivat rinnan alaosaa.
Beli painoi lantiotaan Nikoa vasten rohkaisten poikaa jatkamaan siitä mihin oli jäänyt. Niko tunsi Belindan paidan kosteuden ja viileyden tarttuneen hänen iholleen. Tytön pehmeä, pyöreä rinta tuntui sopivan valetun tavoin hänen käteensä. Niko muisti aiemmilta kerroilta joutuneensa rauhoittelemaan Belindaa, mutta ei ollut varma halusiko nyt tehdä samaa, vaikka Belinda olikin nauttinut viinipullon sisältöä tarpeeksi.
- Oletko varma? Niko kysyi kuiskaten kun Belinda oli siirtynyt suutelemaan tämän kaulaa.
- Joo. Lyhyt ja ytimekäs vastaus riitti.
Niko siirsi kättään paremmin paidan alle ottaen rinnasta kunnon otteen, toisen hän hivutti hitaasti Belindan reiden alle siirtäen sitä hiljaa ylemmäs pakaroille asti ja nosti tyttöä hieman ilmaan. Niko nojasi katoksen seinää vasten ja jokin lista painautui ikävästi selkärangan vierelle kun Belinda painautui entistä tiiviimmin hänen rintakehäänsä kiinni. Nikolla ei ollut enää mahdollisuutta tutkia tytön etumusta paidan alta ja siirsi toisenkin kätensä tämän pepulle. Niko puristi hieman Belindaa reiden ja pakaran rajamailta saaden tytön henkäisemään nopeasti sisään.
Belinda olisi halunnut tuntea Nikon paljaan ihon itseään vasten, mutta poika pysäytti hänen kätensä kun Belinda oli hivuttanut kättään alemmas pojan vatsaa pitkin.
- Ei täällä, Niko tiesi, että joku voisi aivan hyvin ilmestyä katokselle, toisaalta hän ei pitänyt seksiä hyvänä ideana kun Belinda oli juonut ja hetki sitten vasta suostunut edes puhumaan hänelle kunnolla.
- Ei sitten, Belinda hymyili ja painoi suudelman Nikon huulille.
Sade oli lakannut jossain vaiheessa ja hevoset näyttivät odottavan jo ratsastajiaan. Belinda nousi vastahakoisesti Nikon sylistä ja suoristi paitaansa. Hän ei antaisi enää Eveliinan hyppiä silmilleen ja pilata kaikkea. Siitä Beli oli entistäkin varmempi. Niko huokaisi osittain helpotuksesta kun Belinda lähti juttelemaan Dreamylle, ilmeisesti maanittelemaan hevosta huolimaan hänet selkäänsä. Niko ei tiennyt oliko koskaan ennen halunnut yhtäkään naista niin lähelle itseään kuin Belindaa. Johtuiko tytön muuttunut käytös Ranskasta, idyllisestä maaseudusta, viinistä vai jostain muusta?
- Se sanoi että haluaa palkinnon jos kantaa minua, Belinda sanoi miltei tosissaan ja Dreamy möllötti hänen takanaan.
- Ai se suostui ottamaan sinut selkäänsä? Niko naurahti. Belinda oli huvittava näky kun yritti nousta satulaan. Viidennellä yrittämällä tyttö onnistui.
- Eikä ravata tai laukata, Niko muistutti paluumatkalla. Häntä ei huvittaisi poimia Belindaa metsän lepikosta.
- Minulla olisi yksi pyyntö, Belinda piti Dreamyn harjasta kiinni ohjien lisäksi.
- No? Niko kiinnostui.
- En halua että kukaan huomaa mitään eroa. Haluan tietää mitä Eveliina juonii, Belinda paljasti ajatuksensa.

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   19.2.09 00:39:32

Mwahhahhaa. Ei IHAN kaikki viel nuku :'') (pitäsi kyl mennä, heräsin 06.22 ja hyppäsin kuvainnollisesti suoraan autoon ja 3 h autossa.)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   19.2.09 00:53:08

Mitä sitä suotta nukkuu jos tiedossa on vapaapäivä (?).
Täällä on jokseenkin levotonta, mä arvon joisinko minttukaakaota ja mies nauraa mun varpaille. Tosin ollut meilläkin aikainen herätys, aamusta lähtien sairaalassa saanu istuskella (täkäläiset on jonottamisen mestareita).

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   19.2.09 00:56:43

Karo// Varmaan mukavaa jonottaa päivästä toisee :S. Onhan mulla joo vapaata, mut äiti luultavasti silti herättää joskus 2h liian aikasin :'') Tai sit herään itte joskus 7 -.-"

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   19.2.09 00:57:12

Laitatko nyt vielä jatkoa yön puolella?

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   19.2.09 01:01:11

Voin mä laittaa... käyn hakemas syötävää ja katson sit tuota jatkoa :)

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   19.2.09 01:04:00

Selvä :) Älä laita liikaa tai muuten mä istun täs taas johonki aamuneljään :'') Mut mielummin liikaa ku liian vähän ;) (Joo, mua ei taas yhtään väsytä, nukahan muuten vaan tähän koneen ääreen kohta. Kirjotustyyli, sanajärjestys ja oikeinkirjoitus on huipussaan ja joka lauseessa on hymiö. Olen taitava.)

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   19.2.09 01:04:40

Jatkoa kaipaillaan tältäkin suunnalta..

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   19.2.09 01:12:11

Mun koneella on identiteettikriisi, se ei enää avaa ht.nettiä. Sitä pelottaa liikaa. Nyt kyl toimii taas :)

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   19.2.09 01:14:17

Ja saitte selvää.

Lähettäjä: hansa 
Päivämäärä:   19.2.09 01:20:05

ihanaa.. jatkua äkkiä! :o

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   19.2.09 01:31:59

Karoooo. Oon oottanu vaikka kuinka kauan jo ;<<<

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   19.2.09 01:33:51

Vanessa

Iltapäivällä satoi kaksi muutakin kuuroa, tosin ne olivat lyhyempiä kuin ensimmäinen. Alice oli innoissaan tanssiaisistaan ja sai houkuteltua Ricon ylös sairasvuoteeltaan, vain lähettääkseen kutsuja läheiseen laaksoon. Belinda vietti aikaansa pahvilaatikon äärellä, joka osoittautui yllättävän mielenkiintoiseksi. Isoin paperi, jota hän oli jo aiemmin yrittänyt lukea, kuvasi Alicen sukupuuta. Merkinnöistä päätellen Alicen isä oli jo alkanut keräämään aineistoa ja Alice oli jatkanut isänsä eliniän kestänyttä urakkaa. Belindaa helpotti huomata, että Alice oli kirjoittanut omat muistiinpanonosa englanniksi ranskan sijaan. Belindasta tuntui, että sukupuu loppui kesken. Viimeisin maininta oli 1987 vuodelta, samalta jolloin hän itse oli syntynyt. Eikö sukuun ollut syntynyt uusia jäseniä vai oliko sen jatkaminen lopetettu tarkoituksella kesken? Laatikossa oli myös pieni lipas. Kaunis helmikoristeltu korurasia, jota ei saanut auki.
- Eikö sinulla ole parempaa tekemistä? Hanna pyöritti peukaloitaan turhautuneena.
- Ei kai, täällä on niin paljon kaikkea, Belinda totesi silmät loistaen.
- Meinaatko etsiä lääkärintodistusta Alicen sairaudesta? Hanna kysyi.
- Mistä sairaudesta? Belinda säikähti.
- No siitä kun se on niin outo, Hanna madalsi ääntään.
- Tuskin, huomasit kai että Alice on vanha ja saanut jo lonkkaproteesinkin? Ei siinä kunnossa liiemmin enää etsitä salakäytäviä ja likinäköisenä tuskin jaksaa selata homehtuneita papereita, Belinda puolusti Alicea.
- Salakäytäviä? Missä? Hanna innostui.
- En tiedä, sen kun menet ja kurkit joka patsaan taakse, jos vaikka löytäisi hiirenkolon, Belinda virnisti.
- Pölkky, Hanna tuhahti ja vaihtoi asentoaan sohvalla.
Samaan aikaan Tuukka palasi nuortensa kanssa maastosta. Mies oli itsekin lopen uupunut kun oli aamulla vetänyt jo yhden maastoreissun, päivällä estetunnin ja nyt vielä toisen maastolenkin. Eikä hänen oloaan helpottanut Miian ja Eveliinan ainainen valitus, etteivät tilan hevoset olleet tarpeeksi hyviä.
- Nyt te kaksi, olette hiljaa tai jäätte pois tunneilta! Tuukka ärähti taakseen, jossa Miia ja Eve olivat juuri haukkuneet ratsunsa maanrakoon.
- Laamoja nämä ovat, Miia kuiskasi vielä Evelle.
- Englantilaisia täysverisiä korjaan, Tuukka oli kuullut kuiskauksen.
Loppumatka sujui hiljaisesti. Mari, Marika, Katja ja Katri pysyivät aivan vaiti, sillä heillä ei ollut juuri aihetta valittaa majoituksesta, saati sitten hevosista.
Alkuilta sujui rauhallisesti. Eveliina ja Miia oli opastettu eteläsiiven pelihuoneeseen, jossa tytöt viihtyivät yllättävän hyvin pelaten korttia. Katja yritti peittää pisamiaan meikkivoiteen avulla ja Mari nauroi vieressä.
- Turhaan sä niitä yrität peittää! Mari totesi naurunsa lomasta.
- Hyvä sun on sanoa kun olet noin täydellinen! Katja tiuskaisi Marille, jonka iho oli täysin virheetön.
- Olkaa hiljaa! Marika tiuskaisi sängyltään. Hän ei halunnut kuulla enää sanaakaan Katjan pisamista ja vielä vähemmän puhuttavan täydellisyydestä, kun hänen oma vartalonsa tuntui vain paisuvan kuin hiivataikina, sama se söikö Marika vai ei.
Niko opetti tallissa veljelleen suitsien puhdistusta ja tallimestari myhäili hiljaa toimistossaan piippua tuprutellen. Niko ja Aleksi tuumivat yhdessä, että joku päivä mies vielä sytyttäisi tallin tuleen kun poltteli vielä sisätiloissa.
Iltapalan jälkeen Alice sai kaikki vieraansa kootuksi olohuoneeseen takkatulen ääreen. Nainen näytti vanhalta ja väsyneeltä istuessaan lempinojatuolissaan.
- Halusitteko kertoa meille Vanessasta? Belinda kysyi varovasti Alicelta.
- Kuka on Vanessa? Hanna kysyi epäröiden. Seurasi hetken hiljaisuus.
- Kaipa minä voisin kertoakin. Hänen tarinansa on hyvin surullinen,
Alice joi hieman teetään ja otti paremman asennon. Hän katsoi jokaista kuuntelijaa vuorollaan.
”Vanessa, hän oli nuori nainen, jonka elämä ei ollut helppo. Hän eli 1600-luvun lopulla. Tyttö syntyi talonpoikaisperheeseen ja vietti lapsuutensa Etelä-Ranskassa viinitarhalla. Vuonna 1697 tilalla vieraili joukko aatelisia. He olivat tulleet tarkastamaan sijoitustaan ja eräs herroista, monsieur Filip ihastui suuresti kauniiseen tyttöön. Vanessa oli tuolloin vasta 14-vuotias, Filip puolestaan keski-ikäinen.”
- Pedofiili... Katja tiuskaisi keskeyttäen kertomuksen.
- Hyss, anna madame Alizen kertoa, joku sanoi.
”Tosiaan, Filip nai nuoren tytön vaimokseen ja toi hänet Pariisin kupeeseen, Versailles’n linnaan. Tyttö ei tietenkään pitänyt vanhasta ukostaan, mutta lapsen perhe halusi tyttärelleen paremman tulevaisuuden. Tyttö toimi hovineitinä kuninkaan hovissa ja sai ensimmäisen lapsensa 16-vuotiaana. Lapsi ei kuitenkaan elänyt kauaa, syytä ei saatu selville, mutta tiedettiin, ettei Filip herra halunnut tyttö-lasta. Viiden vuoden sisällä Vanessasta kuiskittiin mitä ilkeimpiä huhuja. Tyttöä sanottiin hulluksi, epäpäteväksi työssään ja aviorikkojaksi. Huhut tietenkin kantautuivat aviomiehen korviin ja Vanessa sai tuntea sen nahoissaan. Mies oli aliupseerin virassa armeijassa, mutta illat hän vietti ilotaloissa juoden. Kotiin tultuaan hän herätti nuoren vaimonsa ja löi häntä jokaisesta huhusta jonka oli päivän aikana kuullut.”
- Oliko huhut totta? Katja kysyi ihmeissään.
- Ei, eivät vielä, Alice paljasti.
”Filipiä alkoi rasittaa myös se, kun vaimo ei millään tullut raskaaksi. Mies ei tietänyt Vanessan jättäneen päivittäiset ateriat väliin, mikä laski naisen hedelmällisyyttä. Tyttö ei toipunut tyttärensä kuolemasta ja laihtui entisestään, eikä miehen välinpitämättömyys auttanut asiaa. 1704 Vanessa tapasi linnan puutarhassa Baptistén. Mies oli vain muutaman vuoden tyttöä vanhempi, ja oli huomattavasti hellempi kuin Filip. Nuorten rakkaus roihahti hetkessä ja Vanessa alkoi viettää yhä enemmän öitään linnassa. Tai ainakin Filip luuli niin. Todellisuudessa tyttö nautti elämästään pienessä puutarhamökissä Baptistén kanssa. Filipin ja Vanessan välit kylmenivät ja Vanessa ei päästänyt miestään enää lähelleen. Nainen synnytti 1705 lopulla poika-vauvan. Alkuun Filip iloitsi, mutta laskettuaan kuukaudet ja hedelmöittymisen ajankohdan, mies koki karvaan pettymyksen, lapsi ei ollut hänen. Filip sai nopeasti selville Vanessan puuhat ja yllätti nuoren parin seuraavana keväänä. Vanessa oli taas raskaana, Baptistélle tietenkin. Filip oli raivoissaan nuorten onnesta ja surmasi Vanessan rakastetun puutarhamökin portaille. Asiasta puhuttiin pitkin kylää ja Vanessa masentui. Hän itki yöt läpeensä rakkaansa perään. Synnytettyään toisen lapsensa, tytön, hän antoi kummatkin lapsensa ystävättärelleen hoviin. Kesäkuussa, suviyönä Vanessa yritti tappaa itsensä. Tikarin iskeminen vatsaan ei kuitenkaan tappanut häntä. Nainen vietiin palvelijoiden tiloihin linnaan, jossa Filip tapasi vaimonsa. Mies oli raivoissaan, haukkui Vanessan pahimmilla mahdollisilla tavoilla. Mies tunnusti omat ilonsa ja ne monet lapset, joita hän ei voinut vielä tunnustaa. Kuulemma jopa ilotalon huorat olivat vastuullisempia naisia kuin Vanessa. Samassa mies repikin vatsan ympärille kiedotun siteen ja avasi haavan uudelleen. Filipille se ei riittänyt vaan mies iski toisen haavan maksaan. Sitä ei tiedetä mistä mies oli tietonsa saanut, mutta hän painoi aiheuttamaansa haavaa, jolloin Vanessan verenvuoto hidastui, mutta tuskat olivat samat. Nainen kuoli kärsittyään lähes tunnin miehensä käden alla. Viimeiset sanat jotka hän kykeni muodostamaan olivat ”Je t’aime Bap”. Filip ei voinut sietää kuolleen vaimonsa viimeisiä sanoja ja hänen kerrotaan haudanneen vaimonsa viiteen eri paikkaan, tälle tilalle. Vanessan ja Baptistén lapset saivat hyvän kasvatuksen, koulutuksen ja perheet. He jatkoivat Valois’n sukua johon Baptisté kuului.”
- Miten se pystyi hautaamaan Vanessan useaan paikkaan yhtä aikaa? Eveliina kysyi kalpeana.
- Rakas lapsi, tässä maailmassa on aina ollut julmuuksia, yksi pahimpia on vainajan ruumiin häpäisy.
Juuri kukaan ei ymmärtänyt mitä Alice tarkoitti.
- Onko tuo kertomus totta? Miia jatkoi.
- On, kyllä vain on. Alkuun sitä kerrottiin kummitustarinana, mutta isäni sai aikoinaan selville, että tarina oli täyttä totta.
Tarinan kuultuaan Belinda vilkaisi Nikoa epävarmasti. Poika näytti olevan omissa ajatuksissaan kuten Belindakin.
- Miksi sitä kummitustarinana on kerrottu, eihän siihen kummituksia liittynyt? Belinda heräsi ajatuksistaan.
- Hyvä huomio, asiasta elää edelleen tämän pikkukylän sisällä huhuja, että tilalla kummittelee. Muun muassa täydenkuun aikaan monet ovat kuulleet sydäntä raastavaa itkua eri puolilta tilaa, Alice huokaisi syvään ja laski teekuppinsa pöydälle.
Belinda oli poiminut muistiinsa muutamia asioita joita Alice oli maininnut. Baptisté oli kuulunut Valois’n sukuun, hän asui Valois’n sukukartanossa ja Valois’n suku oli jatkunut Vanessan kautta. Belinda kiirehti takaisin yläkertaan kun Alice oli antanut eleen, että muut saisivat poistua. Hänen täytyisi tutkia pahvilaatikkoa tarkemmin. Belindan vatsassa muljahti kun hänen mielessään vilahti ajatus, josta hän ei saanut kiinni. Mitä hän oli ajatellut tai oivaltanut?

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   19.2.09 01:37:43

Juuri kun Belinda oli etsimässä haluamaansa paperia tai kirjaa pahvilaatikosta, ovelta kuului koputus.
- Sisään, Belinda nousi ylös lattialta.
- Alice halusi antaa tämän, sisäkkö toi huoneeseen kauniin, samettisen vanhan mekon.
- Kiitos, Belinda häkeltyi hieman, mutta otti puvun käsivarsilleen. Se oli tummanvihreä ja näytti olevan Belindalle juuri oikeaa kokoakin.
Sisäkön mentyä hän unohti tyystin pahvilaatikon sisältöineen ja alkoi sovittaa pukua.
- Häiritsenkö? Hanna virnisti ovenraosta.
- Laita vetoketju kiinni, Belinda vaati ja Hanna laittoi.
Belinda pyöri aikansa peilin edessä ihastellen sisäkön tuomaa pukua, kunnes Hanna kyllästyi serkkunsa touhuihin.
- Lähden alas, tule sitten kun tulet, Hanna murahti ja nousi sohvalta. Kuinka kukaan jaksoi katsella pukua niin pitkään?
Hannan poistuttua Belinda pyörähti vielä muutaman kerran ympäri ja halusi riisua puvun.
Takkaan oli sytytetty pieni tuli, joka loi väpättäviä varjoja huoneen seinille. Belinda tuskaili vetoketjunsa kanssa. Se ei auennut millään ja omat kädetkään eivät tahtoneet taipua tarpeeksi alas. Lopulta tyttö luovutti. Hän käänteli vaatteitaan, jotka hän oli asettanut valmiiksi sängyn laidalle. Hän oli selin oveen, mutta kuuli silti oven aukeavan. Viileät kädet koskettivat hänen selkäänsä ja vetoketju aukesi.
- Kiitos, Belinda sanoi ja kääntyi ympäri.
Missään ei näkynyt ketään ja ovi oli visusti kiinni.
Takan pienet liekit lepattivat ja veri tuntui karkaavan jäsenistä. Sama kylmä käsi kosketti vasenta olkainta Belindan olkapäältä ja tyttö tunsi epämiellyttävän tunteen vatsassaan. Huone pimeni. Avattuaan silmänsä Belinda ei tiennyt kauanko oli maannut lattialla, mutta hän sai yllättävän nopeasti jalat alleen. Tyttö juoksi portaat alas ja kaatuikin kerran toisessa kerroksessa. Alakerran eteisaulaan päästyään hätääntynyt tyttö törmäsi Nikoon. Belindan silmistä paistoi pelko. Silmäkulmista valui kyyneleet ja huulet sinersivät. Vaikka Beli kuinka yritti, hän ei saanut pienintäkään ääntä kurkustaan.
- Rauhoitu, mikä sinun on? Niko kysyi ja kietoi kätensä vapisevan tytön ympärille.
Hiljakseen hän talutti tytön olohuoneeseen, josta ihmiset olivat hävinneet kukin omalle taholleen. Niko sulki oven perässään ja istutti tytön takan edessä olevalle sohvalle.
- Mitä on sattunut?
- Ve-ve-veto... tyttö purskahti itkuun ja takertui kuin pieni lapsi Nikon käteen. Niko ei ymmärtänyt mitään, mutta huomasi tytön tulleen kiireellä. Puvun vetoketjukin oli jäänyt auki.
- Laitanko vetoketjusi kiinni?
Tyttö katsahti poikaan järkyttyneenä ja esti tätä sulkemasta pukua. Hetken halattuaan tyttöä, Belinda alkoi rauhoittua. hän pyyhki kyyneleitä kasvoiltaan.
- Joko voit kertoa mikä sinun tuli?
- Ylhäällä oli joku, Belinda sai sanotuksi.
- Ehkä Hanna, hän lähti heti perässäsi.
- Ei se ollut Hanna. Yritin avata vetoketjua, tytön ääni katosi uudelleen ja vapina palasi.
- Niin, sait vetoketjun auki, mitä tapahtui?
- E-en minä avannut sitä, luovutin.
Poika katsoi Beliä kummissaan eikä hän paljoa ymmärtänyt kun tyttö kertoi tapahtunutta pienissä pätkissä.
- Siellä oli joku... kauanko olin ylhäällä?
- Puolisen tuntia, odotimme sinua, mutta lopulta osa meni hoitamaan hevosia ja loput pelaamaan monopolia.
Belinda otti Nikoa käsistä kiinni ja totesi niiden olevan lämpimät.
- Ne oli kylmät.
- Mitkä?
- Kädet jotka avasivat vetoketjun.
Niko alkoi hiljalleen ymmärtävän mitä Beli selitti, mutta sitä hän ei ymmärtänyt kuka vieras saattoi olla.
- Näitkö ketään huoneessa?
- En ja se kosketti uudestaan.
Niko otti Belindan syliinsä ja halasi lujasti. Vaikka Belinda ei täysin luottanut Nikoon, silti poika oli turvallisinta kartanossa mitä Beli tiesi.
Lopulta Niko sulki vetoketjun ja he menivät yhdessä ylös. Huoneesta kuului hiljaista musiikkia. Niko astui Belindan edeltä huoneeseen ja näki ikkunan viereisellä pöydällä pienen soittorasian. Belinda astui arasti huoneeseen ja Niko avasi puvun. Tyttö käänsi hänelle selkänsä ja veti puvun pois yltään ja puki omat vaatteensa päälle.
- Mikä se on?
- Antiikkinen soittorasia, poika ojensi pientä, monikulmion muotoista rasiaa.
Kannen sisäpinnalla oli pieni peili ja itse rasiassa tanssi nuori pari sylikkäin. Rasia naksahti ja soitto loppui. Belinda otti rasian käteensä ja sulki sen. Kannessa oli helmikirjontaa ja kauniita kuvioita. Reunat oli koristeltu sädehtivin kivin ja kultaisin sommitelmin. Rasia oli sama, jonka Belinda oli aiemmin nähnyt pahvilaatikossa, mutta se oli ollut suljettu ja avaimesta ei ollut tietoa. Rasia oli jätetty laatikon pohjalle.
- Mistä tämä on tullut? Niko kysyi.
- En tiedä, ei se ollut täällä lähtiessäni, kai.
Oliko Belinda sittenkin siirtänyt rasian sivuun penkoessaan laatikkoa?
Belinda oli huomattavasti rauhallisempi ja tyttö asettui istumaan takan eteen. Hän alkoi selata papereita, hän halusi tietää enemmän Vanessasta.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   19.2.09 01:48:14

Salahuone

Niko katseli vierestä kun Belinda selasi papereita turhautuneena läpi.
- En löydä sitä! Belinda ärähti vähän väliä.
- Mitä et löydä? Niko nousi sängynreunalta seisomaan Belin taakse.
- Sukupuuta, Belinda totesi ja nakkeli papereita lattialle.
- Jos annat minun auttaa? Niko katseli Belindan ylitse ohi vilahtavia lappusia.
- Ota nuo mitkä on lattialla, Belinda sanoi turhan ärhäkästi. Hän tiesi ettei ollut Nikon syy, ettei hän löytänyt haluamaansa.
- Tämäkö? Niko ojensi paperin Belindalle. Tytön silmät laajenivat riemusta.
Hetken tutkittuaan sukua, Belinda sai vahvistuksen epäilylleen. Kun Alice oli kertonut Vanessan viihtyneen Baptistén seurassa ja saaneen kaksi lasta, jotka myöhemmin päätyivät Vanessan ystävälle, toivat selvyyttä epäilyihin. Vuoden 1705 lopulla syntyneen Hermanin perheestä ei ollut tietoa, mutta Vanessan tytär, vuonna 1706 syntynyt Clarise oli Wilhelmiinan äiti.
- Mitä hymyilet? Niko ihmetteli Belindan hangonkeksihymyä.
- Tätä, katso. Wilhelmiina, se meidän kodin kummitus on Vanessan tyttärentytär, Belinda näytti paperia Nikolle.
- Niin näyttäisi, joten Valois’n kartano on alkujaan Baptistén suvulta? Niko päätteli.
- Niin. Ehkä ne kirjeet jotka löytyivät ullakolta, ovat tulleet täältä? Belinda katsoi Nikoa silmät sädehtien.
- Voi olla, mutta et sinä nyt niitä pääse penkomaan, Niko rauhoitteli.
Belinda tiesi Nikon olevan oikeassa. Hänen olisi odotettava kotiin pääsyä, jotta saisi järjestellä saamiaan tietojaan. Belinda ei kuitenkaan ymmärtänyt, miksi hänestä tuntui kuin kilpajuoksu jotain tuntematonta vastaan olisi alkanut.
- Tuletko mukaan alas? Niko kosketti Belindan hartiaa.
- Ai pelaamaan monopolia? Belinda ihmetteli.
- Vaikka, Olli taisi puhuakin pelitaidoistasi, Niko virnisti.
Belinda ei edes uskaltanut kysyä mitä kaikkea Olli oli ehtinyt jo lörpöttelemään Nikolle. Ei ilmeisesti kovin pahoja asioita kun poika viihtyi Belin seurassa.
Niko lähti edeltä jo alas, Belinda puolestaan jäi katselemaan samettista iltapukua. Sen runsas laahus, tyllit hameenkankaan alla ja hyvin muotoiltu miehusta saivat puvun näyttämään sängyllä lojuessaankin, kuin joku olisi pitänyt sitä päällään. Dekolteeta koristeli vaaleampi, vihreän ja kullanvärisen langan kiemurteleva kuviointi. Nyörit vatsan kohdalla olivat Belindan pelastus, niiden avulla hän saisi puvun istumaan paremmin yllään. Oliko Alice antanut puvun, jotta Belinda pitäisi sitä tanssiaisissa? Belinda muisteli historiantunneiltaan, että vain varakkailla ja hyväonnisilla oli mahdollisuus pukeutua asuun, jota Belinda parhaillaan hypisteli. Tavallinen kansa näki nälkää ja parsi löytämistään kankaanrievuista itselleen jotain vaatetta. Belinda tunsi pientä suuttumusta, että aika- ja tyylikausia kuvattiin varakkaiden näkökulmasta. Heidän kampaukset, pukeutuminen, talojen rakennustyyli ja sisustus muuttuivat renessanssin ja barokin välillä, mutta muu kansa pysyi ennallaan.
Lopulta Belinda päätti liittyä muiden seuraan. Hän oli ollut jo tarpeeksi omissa oloissaan Ranskaan saapumisesta lähtien.
Olohuone oli täysin autio, samaten ruokasali, joten Belinda suunnisti eteläsiipeen. Tilava tanssisalikin oli tyhjä, mutta pimeän salin perälle heijastui lämmintä valoa raollaan olevasta ovesta. Pelihuone oli tupaten täynnä väkeä. Nuoria kuljettanut hippi-Tino naureskeli Alicen jutuille, nainen kun oli istahtanut tyynykasan päälle huoneen perälle. Tuukka näytti stressaantuneelta seuratessaan leiriläistensä monopolipeliä.
- Mikäs sinulla on? Belinda kysyi silmät nauraen.
- Nuo, kaikki pelkkiä riiviöitä, Tuukka tuhahti ja raapi päätään.
- Olen minäkin, mutta tuskin kukaan siltikään saa harmaita hiuksia minua katsellessaan, Belinda totesi.
- Ai olet? Hannan jutuista päätellen et toimi suoraan, Tuukka vihjasi.
- Miten niin? Belinda pahastui, vaikkei tiennytkään tarkalleen mitä serkku oli selitellyt Tuukalle.
- Osoitat kuulemma mieltäsi käytökselläsi, Tuukka naurahti ja Belindakin ymmärsi mistä puhuttiin. Hän osasi olla jäätävän viileä, suorastaan pedanttisen kylmä halutessaan.
Belin ja Tuukan välinen juttutuokio tyrehtyi nopeasti. Tuukasta ei vain ollut juttuseuraksi kun mies murehti jo valmiiksi seuraavaa päivää, vaikka reissun oli alun perin ollut tarkoitus rentouttaa.
Hanna ja Aleksi kinastelivat jotain epämääräistä pelatessaan korttia.
- Belinda, sano nyt tuolle että se ei voi kaataa yhdellä kortilla neljää! Hanna aneli.
- En tajunnut. Aleksi kuuntele Hannaa, Belinda hätääntyi. Hän ei ollut hyvä korttipeleissä ja vielä vähemmän niiden säännöissä.
Belinda seurasi hetken serkkunsa taistelua Aleksin kanssa pelisäännöistä kun hän tunsi lämpimän käden hipaisun omassaan.
- Eikö me sovittu? Belinda kysyi kuiskaten.
- Ei ne huomaa, Niko hyssytteli Beliä. Samassa Belinda huomasi Katjan, pisamakasvoisen tytön katselevan heitä.
- Että sinä jaksat! Belinda ärähti ja huiskasi Nikon kauemmas itsestään. Hetken poika näytti hämmästyneeltä, mutta siirtyi kauemmas.
Hanna vilkaisi vihaisesti Belindaa. Eikö serkku ollut vieläkään oppinut mitään, vaikka oli viettänyt päivän grillikatoksen vankina? Belinda antoi varoittavan katseen Hannalle ja tyttö piti suunsa kiinni.
- Hanna olit aivan oikeassa, ei tuollaista jaksa kukaan, Niko totesi viileästi kun Hanna selvästi halusi sanoa jotain.
- Niinpä, sama se kuinka yritetään auttaa niin mikään ei kelpaa! Hanna sai vihdoinkin suunsa avatuksi. Katjan lisäksi Eveliina seurasi syrjäsilmällä nuorten kinastelua.
- Aivan sama, Belinda totesi vieraalla äänellä. Hän ei ollut koskaan saanut aikaiseksi niin välinpitämätöntä sävyä.
Niko pudisti päätään ja katsoi parhaakseen poistua pelisalista. Tilanne alkoi riistäytyä käsistä.
- Miten sä saatat? Hanna katsoi suoraan Belindaan monien muiden tavoin.
- Ai mitä? Belinda virnisti hieman ja tunsi Eveliinan kiinnostuneen katseen selässään.
- Olla tuollainen, tunteeton! Hanna toisteli sanojaan ties kuinka monennen kerran.
- Jaa-a, Belindan teki mieli vihellellä.
- Odotapas vain kun saan tämän pelin loppuun, Hanna uhosi ja lätki kortteja lattialle. Aleksi näytti kiusaantuneelta tilanteesta.
- Tuskin maltan odottaa, Belinda iski silmäänsä Hannalle, joka kiukustui entisestään.
Hanna olisi mielellään jatkanut valitustaan, mutta Belinda käänsi tälle selkänsä ja teki lähtöä. Pelisalin ovella Belinda huomasi pienen hymyn Eveliinan kasvoilla. Belinda käveli ääneti tanssisalin läpi, jatkoi alakerran käytävää pitkin edemmäs. Kaikkialla oli täysin pimeää, eikä edes avoimista ikkunoista herunut pienintäkään valoa. Eteisaulaa lähestyessään Belinda tunsi nykäisyn hihassaan vetävän hänet varjoihin juuri portaiden kohdalla. Häneltä pääsi pieni inahdus, ennen kuin käsi painautui hänen suunsa eteen.
- Hyss, Niko kuiskasi ja siirsi kätensä pois Belin kasvoilta.
- Mitä sinä… Belinda olisi kysynyt mitä Niko aikoi, mutta poika käänsi tytön ripeällä otteella kasvotusten itseensä ja painoi suudelman tämän huulille.
- Mmh, pitäisikö minun enemmänkin tiuskia sinulle? Belinda naurahti hiljaa kun Niko lopetti suudelman.
- En tiedä, tuntui niin oudolta, Niko hymyili ja veti Belindaa lähemmäs itseään.
- Ja entä minusta? Olisin ollut hiljaa ellei Katja olisi tuijottanut meitä, Belinda kosketti Nikon poskea.
- En kyllä vieläkään täysin ymmärrä miksi muiden on luultava, että riitelemme edelleen, Niko totesi hiljaa ja pyöräytti Belindan seinää vasten.
- Voin selittää myöhemmin, Beli kietoi kätensä Nikon kaulan ympäri ja nousi varpailleen yltääkseen pojan huulille.
Niko nojautui Belindaa vasten, jolloin tyttö nojasi koko painollaan seinäpaneeliin. Kuului pieni naksahdus ja seinä antoi hivenen periksi. Belinda irrotti otteensa Nikosta ja tunnusteli kädellään, oliko hänen takanaan enää seinää. Paneeli oli yhä hänen takanaan, mutta painuneena syvemmälle.
- Se hajosi, Belinda säikähti ja kääntyi katsomaan seinää.
- Heikkoa tekoa, Niko tuumasi ja yritti saada paneelia takaisin paikoilleen. Sen sijaan se antoi vielä lisää periksi ja tuntui liukuvan sivulle.
Paneeli ei antanut enempää periksi. Sen sijaan se liukui vasemmalle Nikon käden työntämänä ja paljasti pienen huoneen.
- Mikä se on? Belinda kysyi ihmeissään ja tuijotti vuoroin Nikon kättä ja paneelia.
- Huone ilmeisesti, Niko työnsi paneelin täysin sivuun ja astui sisälle.
Ensimmäisenä poika sai pyyhkiä toisella kädellään hämähäkinseittejä. Sen jälkeen hän sai varoa askeleitaan, kun lattialankkuja oli säästelty ja silloin tällöin tuli tyhjäkohta.
- Saatko mistään valoa tänne? Niko kysyi pimeyden keskeltä.
- Odota, Belinda kiirehti eteisaulan pöydältä nappaamaan kynttelikön ja sytytti sen olohuoneen takkatulessa.
- Siinä on, Belinda ojensi kolme kynttilää kattavan esineen Nikolle.
Huone oli pieni. Nikolla teki tuskaa edes kulkea huoneen perälle kumarassa. Se oli täysin tyhjä, lukuun ottamatta pientä, kimaltelevaa esinettä.
- Löysitkö jotain? Belinda kyseli uteliaasti käytävältä. Hän ei uskaltautunut huoneeseen, vaikka Niko oli siellä.
- Tämä on jokin… kaulakoru, Niko piteli hopeista korua kädessään. Ketjun keskellä roikkui pieni, sinisen kiven koristama pallo.
- Näytä, Belinda vaati ja astui askeleen peremmäs.
Kaulakoru kimalteli kauniisti hänen kädessään, vaikka valaistuksena oli vain kolme kynttilää.
- Se pitäneen näyttää Alicelle, Niko totesi ja tuli ulos huoneesta.
- Tosiaan, tämä oli kai yksi niistä käytävistä, joita hän ei ole löytänyt, Belinda ihaili korua kädessään.
- Tuskin kovin moni pussailee tuon paneelin edessä, Niko virnisti.
- Etkö yhtään häpeä? Beli kysyi.
- Ai mitä? Niko ihmetteli. Oliko suudelmassa jotain häpeämistä?
- No me hajotettiin seinä kun et malttanut odottaa! Belinda huuhdahti, vaikkakin hiljaa.
- Äläs nyt, Niko lohdutti tyttöä ja painoi paneelia hieman sisemmäs. Se liukui takaisin paikoilleen ja naksahti lähes ääneti omalle kohdalleen.
Pelihuoneeseen Belinda ei kehdannut viedä korua näytille. Alice olisi takuulla kysellyt mistä ja miten se löytyi, eikä Beli ollut valmis kertomaan koko totuutta yleisön edessä. Ei ainakaan Even.
Belinda nousi portaat ylös katsellen edelleen korua. Kuinka se oli voitu unohtaa tai piilottaa portaiden alle? Hän saattoi kuvitella mielessään korun arvon, jos se tulisi julkisuuteen. Se ei voinut millään olla Alicea nuorempi, kun nainen kerta oli asunut jo hyvän aikaa kartanossa. Jos Alice olisi tiennyt korun kätköpaikan, koru tuskin olisi ollut portaiden alla.
- Eihän sinusta mitään seuraa saa jos tuijotat sitä, Niko kommentoi avatessaan heidän huoneen ovea.
- Ei ei, Belinda vastasi poissaolevana.
Beli ei edes huomannut takan liekkien hiipuneen, vaan Niko sai hakea Aleksin ja Hannan huoneesta lisää polttopuita takkaan. Sähköt eivät toimineet vieläkään.
Niko jaksoi aikansa seurata sivusta kun Belinda käänteli korua kädessään ja hermostui lopulta.
- Beli, meinaatko tehdä muuta koko iltana? Niko kysyi harmissaan.
- Joo-o, Belinda kallisti korua siten, että takasta tuleva valo sädehti kiven läpi.
- Nyt? Niko ei enää jaksanut katsella sinistä kiveä. Sellaisen hän oli nähnyt jo Valois’n kartanossa.
- Mitä Carnivalista? Beli laski korun reidelleen ja katsoi Nikoa.
- Ei mitään, Niko saattoi vain hymyillä. Belinda oli yrittänyt kuunnella, vaikkakin huonoin tuloksin.
- Tule tänne, Niko houkutteli Belindan syliinsä huoneen sohvalla.
Belinda käpertyi mielellään Nikon lämpimään syliin ja poika silitti rauhallisesti Belin hiuksia.
- Olet kaunis, Niko kuiskasi.
- Älä viitsi, Belinda nolostui hieman.
- Ihan oikeasti, Niko jatkoi silittelyä ja painoi kevyen suukon tytön päälakeen.

........................

Olkoon tämä nyt viimeinen tälle yölle, jatketaan taas huomisella (tosin aikaisemmin kun mulla ei ole vaihteeksi menoja minnekään) :)

Bonne nuit!

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   19.2.09 01:58:04

Kiitus. Ny mäki meen nukkumaan ja aion nukkua KAUAN :'') Beli on tosiaan aika hyvä kuuntelija :'') Hyvää yötä-->

Lähettäjä: hansa 
Päivämäärä:   19.2.09 10:58:00

laita jatkoa nyt päivällä, niin saan illalla 10 aikaan lukea ku tuun kotiin :)

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   19.2.09 12:11:18

Hohhoijjaa, heräsinpä nytte ku kaveri herätti soitamalla tossa alle puol tuntii sitte. Nyt vaan jatkoa kehiin ku jaksat :)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   19.2.09 12:17:44

Huomenia :)
-------------------------

Syleilyä

Belinda siirsi korun reideltään lattialle ja kokosi jalkansa sohvalle. Hänellä oli ihmeellisen rauhallinen olo Nikon sylissä, vaikka mieleen välähti välillä kuva Jannesta. Janne ei ollut koskaan yhtä hellä Belindaa kohtaa. Poika ei pidellyt tyttöä sylissään, silitellyt hiuksia tai antanut viattomia, pieniä suukkoja. Joka kerta Janne oli halunnut jotain enemmän. Niko kiersi kätensä Belin vyötärölle ja istui rauhassa. Belindalle tuli entistäkin pienempi olo kun hän tutki Nikon kämmentä.
- Onko siinä jotain? Niko kysyi kun Beli oli käännellyt aikansa hänen kättään.
- Ei, se on vaan iso, Belinda naurahti ja väänteli pojan sormia.
- Tuo kutittaa, Niko valitti Belindan seurattua kynnellään pieniä juonteita kämmenessä.
- Pyh, kestä se miehen tavoin, Belinda jatkoi piirtelyään.
Niko puri hammasta, mutta joutui lopulta vetämään kätensä pois. Hento kosketus oli jo liikaa.
- Mennäänkö me huomenna Pariisiin? Belinda kääntyi sivuttain Nikon sylissä.
- Eiköhän, vaikken tiedä onko se niin hohdokasta mennä sillä hippibussilla keskustaan, Niko totesi.
- Kyllä se kestetään. Sehän vain jättää meidät jonnekin ja jatkamme matkaamme jalan. Autoilla siellä ei vaikuta liikkua kun pahimmillaan istut ruuhkassa pari tuntia, jotta pääset pari korttelia eteenpäin, Belinda muisteli viime reissuaan. Moottoriteiden varrella oli ollut tauluja, joilla oli ilmoitettu pahimmat ruuhkapaikat.
- Kuulin, että Notre Damen lähellä on mukavia pieniä kauppoja, Niko jatkoi keskustelua.
- Ja huomenna näet ne. Joen varrella on ihania pieniä kojuja, myyvät kirjoja, piirtävät pilakuvia ja tietenkin puolet liikkeistä myy matkamuistoja, Belinda hymyili ja painoi päänsä Nikon rintaa vasten.
- Saatkin toimia oppaana sitten, Niko ehdotti.
- Toki, mutta en osaa liikkua metroilla. Muistan vain säännön, että yhden lipun hinnalla voit mennä vaikka Pariisin läpi, kunhan se vekotin ei nouse maanpinnalle, Beli muisteli.
- Hetkinen, ettei se reissu ollut vasta ylihuomenna? Niko tunsi olonsa epävarmaksi ja tartutti olonsa Belindaan.
- Kysytään Alicelta, Belinda päätti. He tapaisivat rouvan ainakin kahdesti aterian merkeissä illan aikana.
- Kauanko meinaat jatkaa sitä esitystä? Niko tarkoitti Belindan kiukuttelua muiden nähden.
- Kunnes olen varma, Belinda vastasi salamyhkäisesti. Varma mistä?
- Okei, kunhan rooli ei jää päälle kun tulet ylös, Niko oli painanut kasvonsa Belin päätä vasten ja puhui hieman mumisten.
- Jos niin käy, saat aivan vapaasti rangaista minua, Beli nauroi. Nikon käsi sipaisi kevyesti Belindan poskea ja tyttö tunsi punastuvansa.
Illallisella Alice selvensi, että käynti kaupungille tehtäisiin vasta ylihuomenna, samana päivänä jolloin nainen saisi palata ajassa taaksepäin ja pitää tanssiaisensa.
- Ja tytöt ei sitten laita korkokenkiä kaupungille, Tuukka muistutti varoittavaan sävyyn leiriläisiä.
- Miksei? Katja näytti harmistuneelta ja sitoi punaruskeat hiuksensa poninhännälle.
- Voi hyvä luoja, Tuukka parahti ja hautasi kasvonsa käsiinsä.
- Teidän kanankoivet ovat rakoilla kun kävelette edes Eiffel-tornin puiston päästä päähän, Belinda virnisti.
- Itselläsi on kanankoivet, Katja pahastui.
- Siitä en tiedä, mutta en ainakaan ole laittamassa korkokenkiä jalkaani, Belinda hymyili ystävällisesti ja maistoi ruokaansa.
- Voisin sitten laittaa uudet lenkkarit, Miia ilostui hieman ja poltti kielensä ruoan kanssa.
- Oletko kertaakaan käyttänyt niitä? Belinda oli päässyt vauhtiin.
- En. Sovitin kaupassa, Miia vastasi hämillään.
- Sitten ne ei ole muotoutuneet jalkojesi mukaan ja saman tien voisit lampsia korkokengillä, Belinda kommentoi. Hannaa hymyilytti kovasti, sillä hänellä ja Belillä oli sentään jotain yhteistä.
- Onko neiti näsäviisaalla muitakin neuvoja? Eveliina kysyi happamasti ja katsoi jäätävästi Beliä.
- Katsokaa minne rahanne laitatte. Pienikin tungos ja joku on takuulla tyhjentänyt taskunne tai käsilaukkunne, Belinda sanoi välinpitämättömästi ja keskittyi syömiseen.
- Ja seuraavana kai neuvot pukeutumaan nunnankaapuihin? Eveliina jatkoi.
- Sinulle se voisi kyllä sopia, Belinda virnisti ja puhalsi kevyesti lusikkaansa. Soppa oli polttavan kuumaa.
Tuukka seurasi aikansa tyttöjen sanailua, kunnes katsoi parhaaksensa puuttua peliin ja uhkasi Even saavan harjoitella pelkkiä maapuomeja estetunneilla, jos tyttö ei söisi annostaan loppuun.
Belinda ja Niko vaihtoivat kahdesti katseita muiden huomaamatta. He eivät puhuneet toisilleen, vaikka olisivatkin halunneet. Belindan käsitys Eveliinan ja jonkun muun petollisuudesta vahvistui hiljalleen. Niin kauan kun hän oli muka riidoissa Nikon kanssa, mitään ei tapahtunut. Mitä sitten tapahtuisi kun hän pitelisikin yllättäen poikaa kädestä muiden nähden? Saattoiko Eveliina yksistään olla niin julma ja tunteeton, että oli valmis uhraamaan nuoruutensa pilatakseen Belindan rakkauselämän? Siitä Beli ottaisi ajallaan selvää ja tasaisi tilit tytön kanssa.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   19.2.09 12:22:45

Uusi aamu

Yöllä Belinda antoi Nikon nukkua keskemmällä sänkyä, eikä pahastunut lainkaan kun poika kietoi kätensä hänen ympärilleen. Sähköt eivät toimineet edelleenkään ja Alice vaikutti riemastuneelta asiasta. Takkatulen hiipuessa huone kylmeni, mutta peitot tippuivat sängyltä lattialle. Nikon syleilyssä oli tarpeeksi lämmintä nukkua.
Aamulla Belinda heräsi Nikoa ennemmin ja kävi pikaisesti suihkussa. Jossain talon uumenissa lämminvesivaraaja ei ilmeisesti toiminut kun suihkuvesi oli jääkylmää. Belille tuli mieleen muistot kun hän oli uinut merellä ja joutunut vaihtamaan vaatteensa kalliolla. Merituuli oli ollut viileä ja tunne muistutti kovasti kylmää suihkua.
Kun Belinda kuivasi hiuksiaan pyyhkeeseen ja hypisteli kaulakorua kädessään, Niko nukkui yhä. Belinda hymyili kun Niko rutisti tyynyt rintakehäänsä vasten ja mumisi jotain epäselvästi. Beli ei voinut vastustaa kiusausta kun Nikon bokserit näkyivät osin päiväpeiton alta. Hän keräsi tavalliset peitot sängylle, siirsi Nikon tilalle ottamaa peittoa ja antoi kätensä liikkua pitkin paljasta reittä ylemmäs. Sormien kohdatessa bokserien rajan, Niko kääntyi vatsalleen. Käsi jatkoi matkaansa pojan selkää pitkin ja palasi takaisin alemmas. Nikon lihakset värähtivät kun Belinda kosketti tämän alaselkää.
- Joko heräsit? Beli kysyi varovasti.
- En, Niko murahti ja yritti hautautua petivaatteiden alle.
- Entä nyt? Belinda puristi kevyesti pojan pakaraa.
- Aamupiirretyt tulee lauantaisin, Niko valitti ja pyöri sängyllä.
- Katsotko sä niitä? Belinda ei voinut pidätellä nauruaan ja Niko avasi hölmistyneenä silmänsä.
- En minäkään tietääkseni nauranut sinulle kun nukuit, Niko totesi hieman synkkänä. Pojan hiukset olivat totaalisesti sekaisin ja Niko muistuttikin enemmän peikkoa kuin tavallista itseään.
- Anteeksi, Belinda lopetti nauramisensa, vaikka tyrskähtelikin välillä uhkaavasti. Huomattuaan kätensä edelleen lepäävän pojan takapuolen päällä, Belinda siirsi kätensä nopeasti pois ja Niko kääntyi selälleen.
- Kastelet sängyn, Niko sanoi ja asetteli kätensä päänsä taakse.
- Se kuivuu, Belinda hieroi hiuksiaan pyyhkeeseen.
- Onko kello edes kahdeksaa vielä? Niko yritti etsiä katsellaan kelloa.
- Puoli, Belinda hymyili ja heitti märän pyyhkeensä Nikon päälle.
Poika parahti tuntiessaan kylmän pyyhkeen ihoaan vasten ja näytti hetken siltä, kuin ei olisi tiennyt kuinka pääsisi pois pyyhkeen alta. Siinä vaiheessa Niko heräsi kunnolla ja heilautti Belindan sängylle, kutittaen tämän kylkiä. Lopulta Belindan kikatus oli jo sitä luokkaa, että Niko pelkäsi tytön herättävän koko talon. Belinda huohotti Nikon alla. Poika katseli häntä lempein silmin ja nousi enemmän käsiensä varaan.
- Olet ilkeä, Belinda kuiskasi ja yritti tasata hengitystään.
- Entä itse? Kuka se puristeli ties mistä ilman lupaa? Niko kysyi virnuillen.
- Ai siihen tarvitaan lupakin? Belinda sai kasvoilleen pienen hymyn. Hänen kylpytakkinsa oli kietoutunut miltei väärinpäin hänen ylleen.
- Ehkä. Voit jättää anomuksen tuonne pöydälle, Niko vastasi ja nousi pois tytön päältä.
Belinda oikaisi kylpytakkinsa, vaikka se olikin turhaa kun hän riisui sen heti seuraavana ja jatkoi vaatteidensa pukemista.
- Kerrohan miten pysyt noin hoikkana? Niko katseli Belin pukeutumista sängyltä.
- Liikkumalla ja syömällä, tyttö vastasi ja veti ylleen vaaleanruskean pitkähihaisenpaidan.
- Syömisestä sun on turha puhua, Niko ajatteli kuinka Beli nakerteli leivänreunat pöydälle, söi puolet ruoka-annoksistaan ja täytti vatsansa lähinnä vedellä.
- Ihan miten vain. Miksi kysyt? Belinda kiskoi jalkaansa farkut ja etsi sukkia matkalaukustaan.
- Olet kai ensimmäinen joka ei valita omasta ulkonäöstään kaikenaikaa, Niko mutisi vastaukseksi.
- Ihan vain, koska valittaminen ei auta asiaa. Sille pitää tehdä jotain, Belinda taputteli vatsaansa nauraen.
Niko hiipi suihkuun, kuului rääkäisy ja Belinda arvasi pojan saaneen kylmää vettä niskaansa. Nikon ollessa suihkussa Belinda herätti Hannan ja Aleksin.
Nuoripari nukkui sikeästi toisiinsa kietoutuneena kun Belinda avasi ikkunaverhot ja veti peitot pois heidän päältään.
- Ylös, Belinda komensi ja pyöritti Hannan sängynreunalle.
- Ei vielä, Hanna valitti ja yritti jatkaa uniaan.
- Mennään ratsastamaan, Belinda sanoi ja sai Aleksin hetkessä hereille.
- Nytkö? Aleksi kysyi innoissaan ja tajusi vasta sitten peittää lähes alastonta vartaloaan.
- Pian. Herätä tämä murmeli, Belinda määräsi ja jätti serkkunsa Aleksin hoiviin.
Alhaalla keittiössä Belinda jäi ihmettelemään miksi oli pukenut ylleen farkut ratsastushousujen sijaan. Hän jätti voileipätarpeet pöydälle ja juoksi kevyin askelin portaat ylös. Hän avasi huoneensa oven ilman varoitusta ja Niko säikähti toisen kerran sille aamulla.
- Perhana, Niko sai sanotuksi ja peitti intiimit alueensa pyyhkeellään.
- Sori, laitoin väärät housut, Belinda pahoitteli ja vaihtoi nopeasti housunsa.
Jatkaessaan voileipien tekoa, Beliä harmitti osittain Nikon nopea reaktio. Hän olisi ehkä halunnutkin nähdä jotain kun poika kerta oli alasti. Mutta ei Nikokaan tahallaan tirkistellyt Belindaa, niin kuinka Beli kehtaisi tehdä niin Nikolle? Ei mitenkään, ainakaan tahallaan.
Hannalla kesti lähes tunnin, kunnes hän saapui alakertaan. Aleksi ja Niko söivät parhaillaan muroja ja Belinda nakerteli kolmatta leipää.
- Minne mennään? Hanna kysyi pirteänä.
- Lampi olisi kiva kiertää, Niko ehdotti. Viimereissu lammen ympäri oli keskeytynyt sateen vuoksi.
- Tuukka sanoi jotain, että Capital on varattu tunneille tänään, Hanna valitteli.
Capi oli kiltti hevonen, joka oli juuri sopiva ratsu Aleksille. Toinen, lähes yhtä miellyttävä ratsu oli punaruunikko tamma Fliz, jolla Hanna oli tykännyt ratsastaa.
- No jos Aleksi menee Flizillä? Belinda ehdotti ja pudotti leipänsä reunat lautaselle.
- Ja millä minä menen? Hanna parahti hädissään. Hän ei luottanut helpolla vieraisiin hevosiin.
- Ota Dreamy, sillähän sinä olet ratsastanut joulunakin, Belinda sanoi ja alkoi sitten miettiä millä itse ratsastaisi.
- Katsotaan sitten tallissa nuo järjestelyt, Niko rauhoitteli ja Hanna istui Belindan vierelle syömään tämän jättämiä leivänreunoja.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   19.2.09 12:31:24

Lucifer

Aleksi ja Niko kulkivat hieman tyttöjä edempänä tallia kohti. Belinda oli jättäytynyt tahallaan jälkeen, pidätellen Hannaa seuranaan.
- Katso nyt, Belinda kuiskasi.
- Mitä? Hanna ihmetteli.
- Tuota herkkupeppua, Belinda virnisti ja osoitti kädellään Nikon suuntaan.
- Joo-o, mutta on Aleksillakin. Hanna muistutti ja vertaili hetken veljesten takapuolia poikien kävellessä rinnettä alas.
- Ei yhtä treenattu, Belinda kommentoi ja huokaisi perään.
- En kyllä tajua, eilen kiukuttelit Nikolle ja nyt ihailet sen takalistoa? Hanna pohdiskeli.
- Se on pelkkää esitystä, Belinda selosti Hannalle, kuinka epäili Eveliinan tai jonkun muun sabotoivan hänen ja Nikon välejä aina kun heidän suhteensa lämpeni.
- Beli, onnitteluni. Olet minua pahempi juonimaan, Hanna ilostui hihkaisten.
- Tulkaa jo! Aleksi huusi tytöille, jotka olivat jämähtäneet seisomaan keskelle alarinnettä.
- Kiitos serkkuseni, Belinda virnisti ja tytöt juoksivat pojat kiinni.
Tallikäytävä oli hiljainen. Tallimestari oli jakanut varhain aamuruoat hevosille ja istuskeli parhaillaan toimistossa juoden aamukahvia ja selaten päivänlehteä.
- Huomenta, ratsastamaan menossa? mies nousi tuoliltaan ja asteli käytävälle.
- Joo, lammen ympäri, Aleksi intoili.
- Hienoa, lehdessä oli pientä juttuakin Alicen juhlista, tallimestari hymyili.
Nuoret pitivät pientä neuvonpitoa, kuka ratsastaisi milläkin hevosella ja lopulta päädyttiin aiempaan tulokseen. Aleksi saisi ratsastaa Flizillä, Hanna Dreamyllä ja Niko omalla hevosellaan.
- Olisiko täällä joku hevonen jolla voisin ratsastaa? Belinda kysyi tallimestarilta, joka oli uppoutunut lehtensä pariin uudelleen.
- Onhan siellä se Luci. Ukko kaipaakin liikuntaa, mies hörähti hevosen tavoin ja kaivoi piippunsa pöytälaatikosta pöydälle.
- Ai Lucifer? Belinda kauhistui hieman. Hän oli jo kuullut oriin villistä luonteesta ja tempauksesta kun hevonen oli nakannut Eveliinan ruusupuskaan.
- Joo, sillä on se satula, jossa on valkoinen huopa, mies lisäsi ja ripotteli pieniä murusia piippuunsa.
Belinda löysi Luciferin harjat sen ovessa roikkuvasta pussista. Punarautias, piirtopäinen hevonen luimisteli karsinansa perältä jo valmiiksi Belindalle. Hetken tyttö epäröi mennä hevosen luo, mutta muisti samalla ettei hänen oma tammakaan ollut mikään kiltti pikkuenkeli.
- Katsohan nyt, Belinda näytti kädessään olevaa harjaa oriille.
Hevonen näytti ihmettelevän, miksi sille näytettiin harjaa, mutta tunnusteli sitten harjan puista selkää huulillaan. Belinda siveli rauhallisesti kädellään suuren hevosen kaulaa ja harjasi lopulta samaa kohtaa. Hevosen olemus rentoutui hieman, ilmeisesti sitä oli lyöty tai potkittu joskus, kun se aristi vatsaansa. Beli päätti harjata arimmat kohdat pelkällä pääharjalla. Selän päältä hän ylsi vaivoin harjaamaan hevosen, joka edelleen kyhjötti nurkassa ja vilkuili välillä uteliaasti mitä Beli aikoi tehdä sille.
- Voiko joku auttaa satulan kanssa? Belinda kysyi avuttomana karsinasta. Samassa hän tunsi hevosen turvan selkäänsä vasten.
- Kohta, Niko vastasi ja kiristi Carnivalin satulavyötä.
Belinda seisoi kauhusta jäykkänä. Purisiko Lucifer häntä selkään? Tyttö pystyi kuitenkin rentoutumaan kun hevosen huulet hamuilivat hänen selkäänsä ja lopulta ori päätyi nykimään häntä hiuksista.
- Aikamoinen olet, viettelit jo tuon pirulaisenkin vartissa, Niko naurahti ja nosti satulan hevosen selkään.
- Ei se pirulainen ole, Belinda silitti hevosen päätä hitain liikkein.
Tallipihalla Niko piteli Luciferiä aloillaan kun Belinda nousi sen selkään. Nousu onnistui vain tallimestarin tuoman laatikon päältä, muutoin tytön jalka ei olisi millään yltänyt jalustimeen.
Lucifer tuntui huteralta ratsastaa. Sen käynti oli jännittynyttä ja askelten tikutus toi mieleen pienen ponin.
- Uskallatko ravata sillä? Niko kysyi Beliltä. He olivat päässeet juuri tammimetsän alkuun ja Dreamy paineli jo kauempana edellä.
- Enköhän, pakkohan tuo oma elukka on saada kiinni, Belinda antoi Lucille kevyesti pohkeita ja hevonen nosti ravin.
Askeleet olivat pitkiä, mutta hevonen ei tuntunut tasapainoiselta. Välillä se laski painonsa etujaloilleen, välillä paino jakautui eteen ja taakse tasapuolisesti, välillä hevonen tuntui kokoavan itseään takajalkojen varaan. Belindalla oli kova työ pitää pohkeensa paikoillaan horjuvan ravin vuoksi. Keventäminenkään ei ollut helppoa kun tuntui, että välistä saattoi jäädä jokin askel pois.
Hannan ja Nikon ratsastus näytti vaivattomalta, olihan kummallakin hyvin koulutetut ja tutut ratsut allaan. Aleksin meno oli mitä oli, mutta poika oli selvästi innoissaan. Fliz ei välittänyt vaikka Aleksin kädet nousivat ja laskivat kevennyksen mukana ja jalat etsivät oikeaa paikkaa kyljistä.
He olivat päässeet grillikatoksen kohdalle kun nuoret päättivät pitää pienen tauon. Tilan omat hevoset jäivät tottuneesti puiden varjoon seisomaan, Dreamy piti sijoittaa kauemmas kun se äksyili Flizille turhaan.
- Oliko tuota aiemmin? Belinda osoitti risukasaa katoksen vierellä.
- Ei, Hanna muisti yksityiskohdat katoksesta ihmeen hyvin.
Ihmetellen Belinda potki risuja sivuun, osa niistä jäi kellumaan lammen pinnalle ja loput katosivat rantapusikkoon. Oksien alta näkyi multakasa, jota Aleksi puolestaan kuopi sivuille.
- Onko joku kaivanut täällä jotain? Hanna pohdiskeli ääneen.
- Ilmeisesti, Belinda kurtisti otsaansa.
Kun Aleksi oli saanut multakokkareet sivulle, paljastui selkeä, lapiolla kaivettu pieni kuoppa. Se oli kuitenkin tyhjä.
- Jos joku koira..? Aleksi ehdotti.
- Ei koirat kaiva lapiolla, Niko sanoi vastaan ja polvistui kuopan vierelle. Miksi kukaan olisi kaivanut kuoppaa? Oliko siellä ollut jotain?
Niko pyyhki maa-ainesta pois grillikatoksen kivijalasta. Hänen käteensä erottui pieni kohouma.
Pojan hämmästyneestä ilmeestä muut päättelivät hänen löytäneen jotain.
- Mitä siellä on? Hanna kysyi kärsimättömänä.
- Kuvio, Niko puhdisti pientä kohoumaa kivijalassa.
- Käärme? Niko kysyi ihmeissään. Kohouma oli selkeästi pieni, kiemuralla oleva käärme.
- Ei tuossa ole järkeä, Belinda parahti.
Kukaan ei keksinyt selitystä käärme-kuviolle katoksen perustuksissa, joten he viettivät pienen hetken istuen katoksen alla ja katsellen lampea.
Loppumatka lammen ympäri sujui hyvin. Luciferin ravi oli edelleen kamalaa ja mukaan mahtui muutama pieni pukituskin, mutta hevosen laukka oli lumoava. Se oli luotu laukkaamaan ja jos Belinda ei olisi pidätellyt sitä, se olisi takuulla kiitänyt yhtä kovaa kuin oikeat laukkahevoset.
Tallilla Lucifer oli paljon rennompi kuin satuloidessa. Se sulki välillä silmänsäkin kun Belinda valeli sen jalkoja kylmällä vedellä.
- Eveliina oli sille väärä ratsastaja, Hanna nauroi pilkallisesti. Hän ei pitänyt Evestä Beliä enempää.
- Tiedä siitä, tämä on kai aika nuori hevonen, huomasin kyllä heti jos tein pienenkin virheen selässä niin takapää nousi hieman, Belinda vastasi ja kuivasi enimmät vedet hevosen jaloista.

Alicen tiedot

Belindaa mietitytti missä hän oli aiemmin nähnyt samanlaisen käärmeen kuin grillikatoksen luona. Hän sysäsi ajatuksen sivuun kävellessään suoraan päin Ricoa.
- Varoisit, mies ärähti ja ohitti Belindan kartanon portailla.
- Anteeksi, Belinda sanoi perään, mutta Rico ei näyttänyt noteeraavan hänen pahoitteluaan.
Talon muu väki oli herännyt heidän ollessaan ratsastamassa. Alice oli pukeutunut hurmaavaan, vanhanaikaiseen leninkiin ja saanut valkoisen hartiahuivinsa valmiiksi. Hiuksensa nainen oli nostanut nutturalle ja hän hääräilikin innoissaan pitkin eteisaulaa.
- Pitopalvelu tulee pian, Alice sai sanotuksi innostukseltaan.
- Onko vieraita tulossa paljonkin? Belinda uteli.
- Voi, lähemmäs sata on ilmoittanut tulevansa! Alice huudahti ja linkutti keppinsä tukemana olohuoneeseen.
Tästä uutisesta Belindan leuka loksahti auki. Hänen käsitys pienistä juhlista tarkoitti ehkä pariakymmentä vierasta, ei suinkaan sataa!
- Tiedätkö mitään käärmeistä? Belinda kysyi suoraan. Alice jähmettyi paikoilleen ja kääntyi hitaasti katsomaan Belindaa.
- Käärmeistä? nainen ei näyttänyt enää iloiselta.
- Löydettiin kohokuvio lammen luona olevasta katoksesta, Belinda madalsi ääntään.
- Vanessa nimettiin käärmeeksi, Alice sanoi sulavasti ranskaksi.
- Onko sillä jotain merkitystä? Belinda puhui ranskaa, vaikkakin sai hetken miettiä oikeita sanoja.
- On, siinä laatikossa jonka annoin. Filip mainitsee haudanneensa käärmeen useampaan paikkaan, Alice puhui hiljaa.
- Joten sinne oli ehkä haudattu osa Vanessasta? Belinda kalpeni.
- Paljon mahdollista, Alice tuumasi.
- Entä kaulakoru? Belinda jatkoi, hänestä alkoi tuntua luonnolliselta puhua vierasta kieltä. Alice ei piitannut vaikka hän lausui hieman ontuvasti tai sanajärjestys oli väärä.
- Tulehan, Alice houkutteli Belindan olohuoneeseen.
Nainen pyysi Beliä ottamaan huoneen perällä olevasta hyllyköstä pienen albumin. Hetken selailtuaan Alice näytti kuvaa, johon oli piirretty kaunis, hento nainen, jolla oli kaulallaan samannäköinen koru, jonka Beli oli löytänyt Nikon kanssa.
- Onko tuo arvokaskin? Belinda henkäisi.
- Kysytkin. Se on ollut kateissa Vanessan poismenosta lähtien, Alice sanoi surullisesti.
- Mitä jos se löytyisi? Belinda johdatteli keskustelua.
- Kartanon vierailijamäärä kasvaisi kohisten, Vanessan salaisuus saattaisi paljastua ja… Alice lopetti kesken.
- Kuinka kaulakoru voisi paljastaa Vanessan salaisuuden? Belinda olisi halunnut kysyä mitä Alice tarkoitti salaisuudella, mutta tuskin nainen olisi tiennyt sitä.
- Se on tavallaan avain. En tiedä minne, mutta se kuulemma antaa löytäjälleen suuren rikkauden, Alice selitti saaneensa tiedon isänsä arkistoista, mutta sekin vihje oli sisällytettynä runokokoelmaan, eikä nainen tiennyt mitä rikkaudella tarkoitettiin.
Belinda halusi selvittää Vanessan salaisuuden, hän halusi auttaa Alicea, jolla oli selvästi taloudellisia ongelmia tilansa kanssa. Alice jutteli vielä hetken Belindan kanssa juhlista ja piristyi hiljalleen kun etuovelta kuului kolkutus. Pitopalvelu oli tullut tuomaan pöytiä, valaistusta ja muuta vastaavaa seuraavaa päivää varten.

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   19.2.09 13:57:31

Jeee :D Muistathan aina laittaa jatkoa kun ehdit/jaksat ;)?

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   19.2.09 18:17:36

päläpäläpölöpölö(piiloup)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   19.2.09 18:34:22

Lounas

Puolenpäivän aikoihin vieraille tarjottiin herkullinen lounas. Pöytään oli tuotu tarjolle eritavoin valmistettua kanaa, riisiä, perunoita, salaattia, leipää ja ruokajuomia. Hannaa nauratti Katjan ja Eveliinan kinastelu ruoasta, joka ei näyttänyt maittavan heille alkuunkaan.
- Mitä päivällä tehdään? Hanna kysyi Beliltä.
- Käärmeitä, Belinda virnisti.
- Hanna, onko sun serkku ihan kunnossa? Aleksi kysyi huolestuneena.
- Ei se koskaan ole, Hanna totesi surulliseen sävyyn, mutta hymyili perään.
Ruoan aikana Belinda ja Niko eivät katsoneet kertaakaan toisiinsa, vaikka istuivatkin vierekkäin. Aleksi ei tiennyt syytä hiljaisuuteen, mutta pysyi vaiti asian suhteen ja jutteli Hannalle. Eveliina vilkaisi useamman kerran kiinnostuneena Nikoa.
- Niko, ojentaisitko sen mehukannun? Eveliina kysyi kauniisti hymyillen.
Niko oli vähällä pudottaa kannun keskelle pöytää kun Eveliinan sormet koskettivat hänen kättään. Belinda kiinnitti asiaan huomiota ja tiesi Eveliinan aloittaneen seuraavan siirtonsa.
- Ei ruokapöydässä, Belinda sanoi hiljaa Aleksille, joka silitteli Hannan poskea haarukka toisessa kädessään.
- Kateellinen, Aleksi murjaisi takaisin ja antoi pienen suukon Hannalle.
- Enpäs, Belinda vastasi ja Aleksi sai vietyä haarukkansa jo suunsa eteen.
- Oletpas, tekisit varmasti mitä vain saadaksesi itsellesi tällaisen uroksen, Aleksi virnisti ja työnsi haarukan suuhunsa.
- Uroksen, joka syö tyhjää? Belinda naurahti. Aleksin haarukalla ei ollut mitään kun poika vei sen suuhunsa.
- Äläpäs nyt, kyllä tuo velipoikakin löytää itselleen vielä eukon, Aleksi suuntasi huomionsa Nikoon.
- Häh? Niko ihmetteli kun kuuli hänestä puhuttavan.
- Sitä vain, että löydät sinäkin vielä joku päivä eukon, joka sekoittaa pääsi, Aleksi toisti ja Hanna tökkäsi poikaa kylkeen.
- En ole eukko, Hanna tiuskaisi tönäisynsä lisukkeeksi.
- Syökäähän nyt, pääsette pienelle lenkille, Tuukka hoputti omaa porukkaansa, joka oli jäänyt vahtaamaan Aleksin ja Hannan sekoilua.
- Allu, älä sinä murehdi minun naisasioitani, Niko sanoi hiljaa ja keskittyi taas ruokaansa.
Belinda huomasi Eveliinan keksineen lisää pyydettävää Nikolta. Tyttö oli jo ojentamassa kättään pöydän ylitse ja avaamassa suutaan, kun Belinda puhui Even ensimmäisen sanan päälle.
- Niko, ehtisitkö tänään hieromaan hartioitani? Belinda kysyi mitä ensimmäiseksi keksi.
- Mikä ettei, kunhan et nukahda kesken kaiken, Niko hymyili ja Eveliina veti kätensä takaisin syliinsä.
Aleksi katsoi kysyvästi vuoroin Belindaa ja Hannaa. Mistä nyt oli kysymys?
Alicen toivetta kunnioittaen nuoret odottivat, kunnes jokainen oli syönyt kylliksensä ja he poistuivat ruokapöydästä yhtä aikaa. Eveliinan harmiksi Belinda ujutti oman kätensä Nikon käteen ja poika puristi tytön kättä hellästi.
- Narttu, Eveliinan huulien välistä lipsahti.
- Etkö jo voisi luovuttaa? Miia kysyi harmissaan.
Hän oli itse saanut nähdä ja kokea, ettei Belindan elämä ollut niin helppoa kuin päältäpäin saattoi luulla. Hän oli ollut samassa huoneessa kun täysin kahjo mies oli satuttanut Belindaa. Mies oli koskettanut Miiaa kasvoihin. Muisto sai Miian värähtämään kauhusta ja katsomaan taas vaativasti Eveliinaa.
- Nytkö olet tuon puolella? Eveliina kysyi painottaen jokaista sanaa ivallisesti.
- No en, mutta sama se mitä juonit niiden päänmenoksi, ne palaa aina yhteen, Miia laukoi ja Eveliina tulistui.
- Älä puutu mun asioihin! Eve huusi hieman turhan kovaa kun Tuukka katsoi tyttöä varoittavasti.
- En puutu, mutta voisit kyllä katsella hieman nuorempaa poikaystävää itsellesi, Miia sanoi hiljaa.
- Pitäisikö minun hankkia samanlainen petturi kuin Mikko? Kenenköhän kainalossa se nyt luuhaa kun olet täällä? Eveliina muistutti.
Eveliinan viimeinen lausahdus kosketti Miiaa. Hän ei halunnut ajatellakaan asiaa, että Mikko pettäisi häntä reissun aikana. Silti hän tiesi asian olevan totta. Mikkoon ei voinut luottaa.

Lupauksensa mukaan Niko hieroi hetken Belindan hartioita. Ne olivat taas kivikovat, eivätkä joustaneet yhtään pojan lämpimien käsien alla.
Eveliinan harmiksi hierontasessio tapahtui kaikkien silmien alla olohuoneessa.
- Eihän tämä satu? Niko kysyi.
- Ei, tuntuu juuri hyvältä, Belinda sulki silmänsä nähtyään Even eteisaulassa.
- Mmh, juuri noin! Belinda liioitteli ja tiesi Eveliinan kuulleen voihkaisunsa.
Hanna ja Aleksi seurasivat huvittuneina vierestä Belindan esitystä ja Eveliinan vihaisia katseita, joita tyttö suuntasi suoraan Beliin.
- Miten se kehtaa? Eveliina kuiskasi Katjalle. Miiasta kun ei ollut enää iloa hänelle.
- Tiedä sitä. Mutta huomenna laitetaan sinut oikein kauniiksi tansseihin, Katja sirkutti iloisena.
Eveliina sai piristysruiskeen kun Katja muistutti tanssiaisista. Niissähän saattoi tapahtua mitä vain. Hetken mielijohteesta Eve halasi Katjaa lujasti ja kiitti tätä ranskalaisin poskisuukoin.

Hieronnan jälkeen Belinda tunsi olonsa edelleen kylläiseksi, eikä muutkaan hänen kavereistaan halunnut lähteä ratsastamaan, joten sen sijaan he menivät ylös kolmanteen kerrokseen ja Belinda työnsi pahvilaatikon Hannan ja Aleksin eteen.
- Siinä on, Belinda naurahti ja istui sängynlaidalle.
- Mitä täältä pitäisi etsiä? Hanna katsoi tuskastuneena paperimäärää.
- Vihjeitä, mistä niitä salakäytäviä voisi löytyä. Ja ehkäpä ne käärmekuviot toimivat opasteina, Belinda arveli.
Niko ja Aleksi istuivat miltei jalat ristissä sohvalla selaillessaan papereita. Hanna ja Beli lojuivat sängyllä mahdollisimman leveästi. Kun he olivat tutkineet lähes tunnin papereita, Hannan silmiin osui maininta pelihuoneesta.
- Kuunnelkaapa, ”se kirottu käärme pelasi huviksensa, joten lojukoot maailman loppuun asti pokerin parissa…”. Hanna toisti paperin tekstiä.
- Mitä tuosta? Aleksi kysyi ihmeissään.
- Vanessaa nimitettiin käärmeeksi, Belinda muisti Alicen sanat.
- Onko se haudattu johonkin pelilaatikkoon? Aleksi kysyi jo hieman kauhistuneena.
- Mistä sen tietää? Niko kohautti olkiaan.
- Voiko sinne mennä enää? Kun on se pitopalvelukin ja ties mitä järjestelyitä eteläsiivessä, Hanna halusi varmuutta asiaan.
- Käydään katsomassa, Belinda innostui. Hän halusi tietää lisää Vanessasta, mutta pelkäsi kuitenkin joutuvansa taas koekaniinina jonnekin pimeään loukkoon.
Nuoret hiipivät takaisin alakertaan, he tarkistivat joka nurkan liioitellun varovasti ettei heidän seuraansa olisi lyöttäytynyt Tuukka tai joku muu leiriläisistä. Heidän onnekseen Tuukan ääni kantautui pihalta.
- Ne menee ratsastamaan, Hanna kuiskasi ja hiipi käytävää edemmäs portaiden viertä.
- Hyvä, Aleksi kommentoi vakavana.
- Tämä on ihan naurettavaa, Belinda oikaisi selkänsä. Miksi he kuiskuttelivat ja kulkivat kumarassa?
Muut kulkivat edelleen hissukseen, paitsi Belinda. Hänestä he eivät tehneet mitään väärää, vaikkeivät he halunneetkaan kenenkään muun saavan vihiä heidän touhuistaan.
Tanssisali oli siivottu täysin. Lattia kiilteli peilintavoin ja näytti liukkaalta. Salin reunoille oli tuotu pitkiä, valkoisin liinoin peiteltyjä pöytiä. Myös kirjastohuoneeseen oli aseteltu valmiiksi kahvikuppeja lautasineen ja kynttelikköjä oli aseteltu niin ikkunalaudoille kuin pöydillekin. Tanssisalin perälle oli koottu pieni koroke.
- Onkohan tuo jotain bändiä varten? Hanna ihasteli.
- Varmaan pikemminkin orkesteria, Beli ajatteli ja katsoi kattoa. Sinnekin joku oli ehtinyt ripustamaan kimaltelevia nauhoja, joiden koristeellisuudesta Belinda ei ollut varma.
Pelihuoneessa oli lisää pöytiä ja keskelle huonetta oli tuotu biljardipöytä. Kuinka suuret juhlat Alice aikoikaan järjestää? Belindan mielestä valmistelut viittasivat pikemminkin jo reilusti yli satapäiseen väenpaljouteen.
Nuoret eivät olleet varmoja mistä olisivat aloittaneet, joten he laskivat pelilaatikoita hyllyiltä alas ja tutkivat jokaisen vuorollaan.
- Ei me oikeasti voida kuvitella, että täältä löytyisi joku pää tai vastaavaa, Hanna tuhahti turhautuneena.
He olivat penkoneet vajaan tunnin ja käyneet hyllyistä läpi vain murto-osan.
- Itse tulkitsit sen tekstin, että täältä löytyisi jotain, Aleksi tivasi vastaan.
- Ehkä olin väärässä, Hanna näytti tuskastuneelta.
Belinda istui lattialla, edessään viisi isoa laatikkoa. Hän kuitenkin tuijotti vastakkaisen seinän kangasta, johon oli maalattu joku aatelismies ratsuineen.
- Miksei tuolla ole kehyksiä? Belinda kuuli itsensä kysyvän.
- Ehkä noin suuret kehykset olisivat olleet vaikeat? Niko ehdotti ja ryhtyi availemaan Belin laatikoita.
- Mitkä käytävät Alice muuten tuntee entuudestaan? Hanna työnsi pelilaatikoita kauemmas.
Hän oli saanut tarpeekseen loputtomista shakki-laudoista, palapeleistä, korttipakkauksista ja muista seurapeleistä.
- Käy kysymässä, Belinda vastasi.
- Mitä te teette? Eveliinan ääni yllätti ovelta.
- Etsitään peliä, Aleksi vastasi nopeasti kun muut näyttivät mykistyneen täysin.
- Mitä peliä? Eveliina astui peremmälle katsoakseen heidän aiheuttamaa kaaosta.
- Yritetään löytää vanhin peli täältä, Aleksi jatkoi.
- Niin, tekee mieli kokeilla jotain vanhaa, sellaista mitä ei kauppojen hyllyiltä löydä, Belinda sai äänensä takaisin ja sai Aleksilta kiitollisen katseen osakseen.
- Jos löydätte niin kertokaa meillekin, Eveliina sanoi ja kääntyi takaisin tanssisalin puolelle.
- Pitääkö meidän nyt oikeasti etsiä myös jotain iänvanhaa homepeliä? Hanna kysyi kuiskaten.
- Eäh, otetaan vaan joku peli esille ja sanotaan, että väsyimme etsimiseen, Belinda lohdutti.
- Onko tämäkin joku peli? Hanna nosteli laatikosta höyheniä, mustepullon, muutaman paperiarkin ja kivenpalasia.
- Voihan se ollakin, Belindan nousi ylös lattialta katsomaan tarkemmin.
Hetken ajan Belinda saattoi nähdä jotain ilkikurista Hannan silmäkulmassa kun tyttö pyöritteli pieniä höyheniä käsissään.
- Älä edes kuvittele, Beli naurahti.
- Ai mitä? Hanna näytti viattomalta ja laski höyhenet laatikkoon.
He etsivät vielä toisen tunnin pääsemättä yhtään parempiin tuloksiin. Lopulta he olivat repineet alas puolet peleistä ja saivat urakalla asetella niitä takaisin hyllyihin. Kukaan ei ollut enää innostunut etsimään, saati sitten löytämään jotain pelihuoneeseen kuulumatonta.
- Jatketaan myöhemmin, Hanna ehdotti alistuneena.
- Sopii, Belinda huokaisi helpotuksesta.
- Mennäänkö ratsastamaan? Aleksi kysyi innoissaan. Kauanko viime ratsastuksesta oli? Ainakin yli neljä tuntia ja poika tunsi jo vieroitusoireita uudesta harrastuksestaan.
- Sulle tulee länkisääret, Belinda nauroi ja Aleksi vilkaisi kinttujaan loukkaantuneesti.
- Itselläsi on jo, Aleksi virnisti tyytyväisenä.
Belinda oli jo valmiina sanomaan jotain asiatonta takaisin kun Niko käveli hänen ja Aleksin väliin. Hannasta näytti huvittavalta kun Aleksi yritti kurkkia veljensä takaa nähdäkseen Belindan. Beli oli puolestaan seisahtanut paikoilleen pelilaatikko sylissään kun Niko vain hymyili hänelle.
- Jatkakaa joskus toisten tuota, Niko sanoi hiljaa.
Laatikoiden pinoaminen hyllyille ei ollut helppoa kun Hanna väläytti osan perfektionistisesta luonteestaan ja vaati, että jokainen peli oli laitettava alkuperäiselle paikalleen. Siihenkin kului reilusti yli tunti ja Aleksin vatsa ilmoitti lähestyvästä päivällisajasta.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   19.2.09 18:37:41

Puvut

Jopa Alicen yllätykseksi ruokana tarjottiin samaa kuin lounaalla. Kanaa, riisiä, perunoita ja vain salaatti oli tehty uudelleen. Alicen ilmeestä päätellen hän aikoi pitää puhuttelun palvelusväelleen virheestä, joka ei kuitenkaan Aleksia haitannut. Poika tankkasi itsensä hyvällä ruokahalulla ja oli valmis ottamaan lisääkin kun Hanna näpäytti poikaa sormille. Belinda ajatteli Hannan haluavan miehensä seuraavan vatsansa kokoa kun kielsi tätä syömästä enempää.
- Tino tuo puvut esille päivällisen jälkeen, Alice viritteli keskustelua.
- Mitkä puvut? Katja ihmetteli.
- Tanssiaispuvut. Ne ovat vanhoja joten pyydän varovaisuutta niiden kanssa, Alice hymyili ja tökki haarukallaan ruokaansa.
- Onko paljonkin vaihtoehtoja? Miian silmiin syttyi innostus.
- On niitä, värejä, malleja… Alice luetteli, mutta ei kertonut enempää yksityiskohtia.
Kun he olivat päässeet jälkiruokaan, joka oli jotain vaniljavanukkaan ja mansikkakiisselin väliltä, Tino saapui pahasti hengästyneenä ruokasalinovelle.
- Ne ovat nyt olohuoneessa, mies puhisi ja sitoi pitkät hiuksensa kiinni.
- Hyvä, toitko sen kermanvalkoisenkin? Alice katsoi kysyvästi Tinoa.
- En vielä, haen sen, Tino kumarsi hieman ja poistui. Belindaa huvitti miehen jäykkä käytös, hän varoi visusti kääntämästä selkäänsä Alicelle, kuin nainen olisi ollut kuninkaallinen.
Jälkiruoan aikana itse kukin saattoi aistia pienen jännityksen. Hanna arvasi jokaisen haluavan kauneimman puvun itselleen, ja oli varma että pukujen jako aiheuttaisi kilpailua. Lopulta vanukaskiisselikupit olivat tyhjiä ja porukka maleksi hitaasti olohuoneeseen. Kukaan ei halunnut olla ensimmäinen, mutta ei viimeinenkään.
Jokaisen yllätykseksi puvut roikkuivat siististi vaaterekeillä ja vaihtoehtoja oli reilusti yli kaksikymmentä. Eveliina ja Katja ryntäsivät oitis rekille, jonne oli asetettu vaaleanpunaisen ja kirkkaanpunaisen värin väliltä kaikki vaihtoehdot. Miia suuntasi kulkunsa sinisten pukujen luo ja näytti heti löytäneensä mieluisensa. Tummansininen, pitkähihainen mekko oli kaunis, vaikka Belinda uskoi siinä tulevan kuuma kun kaula-aukkokin oli minimaalinen.
- Tule, Hanna tarttui Belindaa kädestä ja veti serkkunsa lähimmän rekin luo.
- Voisit kokeilla tätä? Hanna esitteli Belindalle vaaleanvihreää, samettista luomusta.
- Mullahan on jo yksi puku ylhäällä, Belinda muistutti.
Hanna vilkaisi nopeasti jokaisen puvun läpi ja palasi takaisin vaaleansinisen, suhteellisen avonaisen puvun luo. Miehustaan oli kirjailtu koukeroisia kukkia ja pukuun kuului myös korsetti alle.
Belinda silmäili asuja huviksensa ja sai todeta jokaisen puvun olevan hänelle aivan liian iso. Tavallaan oli onni, että Alice oli antanut hänelle tummanvihreän mekon jo aiemmin. Se oli sopiva, mutta ei läheskään yhtä näyttävä kuin muut mitä olohuoneeseen oli tuotu näytille.
- Mikä on? Niko kysyi ihmeissään huomattuaan Belin masentuneen katseen.
- Ei mikään, Belinda vastasi ja seurasi sivusta kun Hanna pyöritteli pukua edessään.
- Belinda? Alice kysyi ranskalaisella aksentillaan.
- Niin? Belinda kääntyi katsomaan naista.
- Tulisitko? Alice viittoi kädellään ja johdatti tytön sivummalle.
- Katsohan, Alice näytti kermanvalkoista pukua.
- Te varmaan laitatte sen? Belinda kysyi haltioituneena. Puku oli kaunis. Avonainen kaulus, yläosa oli irrallinen, nyöritettävä korsetti, alaosa oli kevyennäköinen, kuin silkistä tehty taideteos.
- Voi en, miltä mitä näyttäisinkään tässä? Alice naurahti ja sovitti pukua Belindan eteen.
Alcie kertoi nuorempana pitäneensä pukua, mutta vanhemmiten hänenkin oli aika alkaa käyttää peittävämpiä asusteita. Lopulta Alice ojensi puvun Belindalle ja tyttö jäi ihmeissään katselemaan mekkoa. Kangas oli pitkälti kevyttä satiinia ja sävyt vaihtelivat lähes valkoisesta kermanvalkoiseen ja tummimmat osat olivat oranssinsävyisiä.
Belinda vilkaisi sivuilleen ja päätti viedä puvun huoneensa kaappiin piiloon. Hän ei haluaisi muiden näkevän sitä, ei vielä.

Lähettäjä: sally 
Päivämäärä:   19.2.09 19:28:12

jatka nopee

Lähettäjä: venomous 
Päivämäärä:   19.2.09 20:23:30

Olipa tullut ihanan pitkästi jatkoa! :) Virheitä en vieläkään osaa löytää, juoni jatkuu edelleen kiinnostavana. Itseasiassa tää on nyt muuttunut entistäkin kiinnostavammaks kun ne tutkii tota kartanoa jne. :>

Lähettäjä: Shattered 
Päivämäärä:   19.2.09 20:38:01

Ihanasti taas huomiselle luettavaa. Nyt lainasin konetta ja kävin katsomassa josko olisi pätkä tullut jatkoa, mutta sitä olikin iso liuta ja en kerkiä nyt lukemaan. Huomenissa omalla koneella sitten. :) Mutta aikasemmat pätkät on todella lupaavia ja mahtavia. ^^

Lähettäjä: (: 
Päivämäärä:   19.2.09 20:53:50

voiei apua lisää jatkoa

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   19.2.09 21:01:38

Oon jo tunteja päivystäny tätä topsua, nolifettäny koneella. Nyt meen suihkuun ja tuun sitte uudestaan kattomaan. Jatkoa kiitos :)

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   19.2.09 21:48:31

Yhyy ;<<< Ei tullu jatkoo ku olin suihkus.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   19.2.09 23:45:25

Huomenna taas jatkoa, ei tartte enää tälle päivää päivystää (sori kun nyt vasta pääsin sanomaan tämänkin) :)

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   19.2.09 23:56:30

Meen sitte nukkumaan :'') Onkos huomenna taas jonotushuvia?

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   20.2.09 00:01:45

Öitä ;)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   20.2.09 00:06:21

Ei oo tiedos jonotusta, kotipäivä :)
Hyvät yöt! :)

Lähettäjä: stui 
Päivämäärä:   20.2.09 13:25:06

mä tarvisin epätoivosesti jatkoo,ku oon kipeenä jo kaks päivää kotona vaa dataillu (:

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   20.2.09 13:48:55

Nyt oon hereillä, varsinaiset prinsessan kauneusunet vedetty täs.. :) Eli laitan jatkoa mahd. pian jahka saan kahvikupin tähän tueksi :)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   20.2.09 14:23:18

Peli-ilta

Iltapäivällä nuoret olisivat mielellään käyneet ratsastamassa, mutta taivaalle ilmaantuneet tummat pilvet eivät enteilleet hyvää. Aina välillä ikkunaruutuihin osui muutama pieni pisara ja tuulenpuuskat lennättivät hiekkaa pihatieltä talon portaille.
- Mitäs nyt? Aleksi haukotteli ja loikoili sängyllä.
- Pelataan jotain? Belinda ehdotti. Hän istui lattialla ja oikoi puutuneita jäseniään.
- Kuten mitä? Hanna närkästyi ajatuksestakin palata pelihuoneeseen.
- Hmm, jotain tarpeeksi typerää? Belinda virnisti.
- Et sinä halua, Hanna arvasi jo serkkunsa ajatukset.
- Miksei? Takuulla pojillakin on synkkiä salaisuuksia, Belinda iski silmäänsä Hannalle.
- Siinä on kyllä itua. Allukin saisi kertoa hieman enemmän itsestään, Hanna hymyili.
- Mitä te puhutte? Aleksi näytti hätääntyneeltä eikä enää maannut sängyllä pitkin pituuttaan.
- Suunnitellaan, Belinda jatkoi virnuiluaan.
- Ei kai se ole hengenvaarallista? Aleksi katsoi silmät pyöreinä tyttöjä.
- Ei, Hanna antoi suukon Aleksin poskelle.
- Haluatko sä osallistua? Belinda katsoi anovasti epäilevää Nikoa.
- Jos Aleksikin niin kai minäkin sitten, Niko vastasi vaivautuneena.
- Hyvä, mennään meidän huoneeseen niin on enemmän tilaa, Belinda tokaisi ja nousi ylös lattialta. Jalkoja pisteli inhottavasti kun veri pääsi kiertämään vapaasti.
Tytöt komensivat veljekset laittamaan lattialle viltin, tyynyjä ja tekemään muutoinkin huoneesta miellyttävän tulevaa peli-iltaa varten. Sillä välin Hanna ja Belinda kokosivat alakerrassa pientä naposteltavaa tarjottimelle ja sisäkkö ojensi heille muutaman viinipullon.
- Eikä sitten rikota paikkoja, nainen ärähti hieman harmistuneena.
- Ei tietenkään, Belinda lupasi. Hänestä sisäkkö oli tyhmä. Itsehän nainen oli antanut viinipullot heille ja sitten vasta pelkäsi seurauksia.
- Saatko yksin vietyä ne? Belinda katseli täpötäyttä tarjotinta.
- Enköhän ja minne sinä luulet meneväsi? Hanna ihmetteli ja nosti tarjottimen pöydältä.
- Haen jonkun palapelin. Ei ne pojat tuollaisinaan suostu meidän leikkiin, Belinda muistutti.
- Meinaat juottaa ne humalaan ensin? Hanna ei voinut olla nauramatta ja oli vähällä tiputtaa tarjottimelta muutaman lasin.
- Mitä muutakaan? Belinda naurahti.
Hannan portaiden nouseminen oli tuskallista. Hän joutui vähänväliä laskemaan painavan tarjottimen lattialle ja jatkamaan taas muutaman portaan ylemmäs. Belinda löysi pienen palapelin pelihuoneesta ja muisti, ettei Niko suostunut koskemaan viineihin sen enempää kuin Beli itse väkeviin. Onnekseen Belinda löysi sisäkön, joka antoi hänelle muutaman likööripullon mukaan. Nyrpeä ilme naisen kasvoilla kertoi, ettei hän ollut mielissään nuorten juomisesta saati yleensäkään heidän olostaan talossa.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   20.2.09 14:31:39

Sekoilua

Nikon ilme näytti entistä yllättyneemmältä kun Belinda toi likööripullot huoneeseen. Pojat olivat levittäneet lattialle pehmeän viltin, reunoille he olivat levitelleet löytämiään tyynyjä, sohva oli siirretty sivummalle ja joku oli ehtinyt rakentamaan pienen halkopinon takkaan valmiiksi. Hanna oli asettanut tarjottimen viltinreunalle ja Aleksi avasi parhaillaan ensimmäistä viinipulloa.
- Haluaako joku tarkentaa, mitä meidän pitäisi tehdä? Niko kysyi epäilevänä.
- Kootaan palapeli, Belinda kaatoi pienet palaset viltille ja istui Nikon vierelle.
- Ja juodaan, Hanna tyrkkäsi yhden lasin Nikolle.
Belinda varoi juomasta liikaa. Vain pieniä siemauksia viiniä riitti hänelle. Vajaassa puolessa tunnissa häntä nauratti ja oli muutenkin huvittunut olo, vaikka kukaan ei sanonut tai tehnyt mitään erikoista. Hannan määritelmä nautiskelulle oli eri kuin Belillä. Tyttö täytti lasiaan neljännen kerran kun Belinda oli saanut ensimmäisen tyhjäksi.
- Miten musta tuntuu, että nämä likat opettaa meitä vetämään perseet olalle? Aleksi virnisti Nikolle.
- Tiedä siitä, mitä lie suunnittelevat kun pitää aloittaa näin reippaasti, Niko joi pieniä kulauksia makeaa likööriä. Se maistui pitkälti mintulle, eikä ollut lainkaan pahaa, mutta prosentteja oli reilusti enemmän kuin viineissä.
Palapeli ei ottanut valmistuakseen ja Hanna hajotti puolikkaan kuvan takaisin rasiaansa.
- Selitätkö säännöt? Hanna kysyi posket hehkuen Beliltä.
- Eli, krhm, Belinda korjasi asentoaan paremmaksi ja joi yhdellä kulauksella uuden lasillisen tyhjäksi.
- Belinda, säännöt, Hanna muistutti kun serkku näyttikin keskittyvän lasinsa täyttämiseen sääntöjen kertomisen sijaan.
- Niin, ideana on, että jokainen kertoo vuorollaan jotain mitä muut eivät ole tehneet. Ja kertomuksensa päälle juo kulauksen, Belinda virnisti.
- Entä jos joku muu on sitten tehnyt jotain samaa? Aleksi kysyi.
- Sitten tulee rangaistus. Ja pitää juoda kaksi kulausta, Belinda keksi nopeasti jatkosäännöt.
Hanna haki nopeasti viereisestä huoneesta muutaman kynän ja ruutuvihkonsa, josta tyttö repi pienempiä paperipaloja viltille.
- Mitä nuo sitten ovat? Niko katsoi hieman pelokkaana lappusia.
- Rangaistukset. Kirjoittakaa joku käsky, kuten ”laula Hoosianna” tai vastaavaa paperille, Hanna jakoi pieniä lappusia itse kullekin tarpeeksi.
Lopulta laput sekoitettiin yhteen nippuun viltin keskelle ja Belinda alkoi katua käskyjään.
- Tuota, jos siellä pyydetään riisumaan jotain niin kai sen saa sitten pukea takaisin? Belinda kysyi osittain hymyillen, osittain irvistäen.
- Tietenkin, ei tämä mitään räsypokkaa ole, Hanna nauroi ja Belinda punastui entisestään.
Ennen kuin peli alkoi, Belinda joi lasinsa tyhjäksi ja Niko siirsi viinipullon kauemmas.
- Etköhän sinä tuolla pärjää hetken? Niko hymyili ja joi liköörinsä.
- Joo, mutta lasin pitää olla täynnä, Belinda mutisi.
- Saat kun tulee sun vuoro, Niko lohdutteli. Hän ei todellakaan aikonut kaataa tytön lasia enää täyteen kerralla, vaan päätti antaa pieniä määriä pikkuhiljaa kun Belinda näytti juovan kaiken ykkösellä alas.
- Kuka aloittaa ja onko tämä joku seksipeli? Aleksi kysyi yllättäen.
- Riippuu mitä suustasi päästät ja Hanna aloittaa, Belinda hymyili.
- Hmm, opettelin suutelemaan tytön kanssa, Hanna sanoi hetken mietittyään.
- Tytön? Aleksin ääni nousi yllättävän korkealle.
- Ai ai Hanna, Niko nauroi.
- Et saa pistettä, Belinda vastusti.
- Niin joo, sori, Hanna hymyili salaperäisesti ja pojat katsoivat tyttöjä ihmeissään.
- Ei kai se tyttö ollut Beli..? Aleksi kysyi varovasti ja Hanna nyökkäsi. Niko ojensi hymyillen viinipullon tytölle ja Hanna joi pari kulausta.
- Rangaistus, Belinda vaati.
Hanna poimi nipusta yhden paperin ja katsoi punastuen Belindaan.
- Mitä siinä lukee? Niko kiinnostui.
- ”Hiero vastapäätä istuvan kaverisi rintoja” Aivan selkeästi jommankumman teidän kirjoittama! Hanna huudahti.
Pojat pysyivät vaiti, mutta katsahtivat toisiinsa. Ainakin vielä leikki oli miellyttävä, heidän mielestään. Hanna empi hetken, mutta siirtyi lähemmäs Belindaa ja laski kätensä tämän rinnoille. Belinda otti salaa kulauksen serkkunsa viinilasista kun Hanna pyöritti käsiään tämän rinnoilla. Lopulta tyttö palasi paikalleen ja otti itsekin viiniä.
- Hanna, pakko sanoa, että olet nero. Tämä leikki on loistava! Aleksi naurahti ja Hanna näytti pojalle kieltään.
- Menin yläasteella Ysien juhliin pelkissä alusvaatteissa ja sandaaleissa, Hanna muisti tapauksen, hänkin oli aikonut tehdä saman, mutta perui viime hetkellä. Belinda sai pisteen, jonka Hanna merkkasi vihkoonsa.
- Kysyin ala-asteella opettajaltani, alkaisiko hän kanssani seurustelemaan, Niko sanoi ja sai pisteen.
- Olen kokeillut tupakkaa, Aleksi paljasti, mutta myös Hanna oli tehnyt moisen tyhmyyden ja poika nosti lapun pinosta.
- ”Tanssi macarenaa yhdellä jalalla” Aleksi nousi ja siirtyi kauemmas lattialle asetetuista juomista. Poika sai osakseen kunnon naurut ja aplodit horjuvasta tanssistaan.
- Haistatin paskat seiskalla ruotsin opettajalle, Hanna kertoi ja sai ensimmäisen pisteensä.
- Hmm… Kerran lukiossa, ennen filosofian tunnin alkua, join Gin Lemonia pari kulausta. Se oli lokerossa iltaa varten ja se oli ainoa tunti kun jopa ymmärsin mitä opettaja selitti, Belinda sanoi hiljaa.
- Aika hyvä, mutta olen minäkin mennyt päihtyneenä tunnille, Aleksi ilmoitti.
- ”Yritä: kaarra selkä taakse ja ojenna kädet lattiaan. Kun olet tehnyt sillan, heität jalat ylitsesi. Suorita tämä alusvaatteissasi.” Siis takaperin voltti? Belinda varmisti ja muut nyökkäsivät.
Belinda kiitti onneaan, että oli ennen Ranskan reissua poistanut vahalla häiritsevät ihokarvat. Tyttö riisui sukkansa, housunsa ja paitansa sängylle.
- Ei onnistu, mulla meni tuon harjoitteluun kuukausi, Aleksi epäili.
Belinda taivutti itsensä sillaksi ja heitti jalkansa ylitse nopeasti. Tilanne tuntui nololta olemattomien vaatteiden vuoksi. Kaiken lisäksi alusvaatteiden pitikin olla hieman läpinäkyvää pitsiä. Tyttö puki nopeasti ja Niko jatkoi.
- Poltin pienenä ripset ja kulmakarvani kynttilällä leikkiessä.
- Sama täällä, Aleksi muistutti veljeään, joka oli taivutellut pojan kokeilemaan samaa.
- ”Anna kevyt suudelma vastapäisen kaverisi huulille” Niko luki. Käsiala kuului Aleksille. Mitä ihmeen tyttöfantasioita poika elätteli mielessään?
- Antaa mennä! Hanna rohkaisi.
Niko katsoi epäilevästi Aleksiin joka piti tilanteesta yhtä vähän. Tytöillä sen sijaan näytti olevan hauskaa. Niko kumartui Aleksin puoleen ja antoi pikaisen suukon tämän huulille ja irvisti tämän jälkeen.
- Ei pahalla, mut en kyllä suutele sua toistamiseen, Niko sai sanotuksi.
Peli jatkui ja rangaistuksia tuli milloin mistäkin. Belinda joutui antamaan kahden minuutin sylitanssin Aleksille. Tanssi oli tuntunut pojasta turhan kiihottavalta kun tyttö oli kiehnännyt tämän sylissä ja oli saanut tiivisti ajatella alastonta vanhusta. Hanna sai stripata alusvaatteilleen kolme minuuttia sängyntolpan ympärillä tanssien, vaatimuksena oli saada katsojilta täydet pisteet. Aleksin noloin rangaistus oli mennä alasti muu peliporukka perässä toiseen kerrokseen, leiriläistyttöjen huoneeseen. Ainoana suojana oli yksi koristetyyny. Tempaus oli aiheuttanut kiljahduksia ja kannustuksia pyörähtelemään huoneen keskellä. Nikon pahin rangaistus oli mennä Tuukalle ilmoittamaan palavasta rakkaudestaan ja halusta suudella miestä. Belinda oli nauranut hysteerisesti katsoessaan esitystä vierestä. Tuukka oli ollut hetkessä leikissä mukana ja puhutellut Nikoa lempeästi omaksi kullannupukseen.
- Paljonko olette juoneet kun tuollaisia leikkejä leikitte? Tuukka kysyi keittiössä Belindalta kun tyttö oli lähtenyt hakemaan uutta viinipulloa.
- Pullo tai kaksi.
Samalla Belinda kertoi pahimmat rangaistukset ja Tuukka olisi ollut mielellään näkemässä nuorten sekoilut.
- Varmasti hauskaa, teidän nauru kuuluu välillä tänne alas asti, Tuukka hymyili pirullisesti.
Belindan lähdettyä takaisin yläkertaan, Tuukka selitti Alicelle mistä iloinen nauru johtui. Tavallaan asian kertominen oli Tuukan osalta virhe, sillä mies sai seuraavan tunnin kuunnella Alicen villistä nuoruudesta. Mies kuvitteli väkisinkin mielessään tapahtumat mustavalkoisina, rouvan nuoruudesta kun oli kulunut reilusti yli 50 vuotta.
Tunnelma yläkerrassa oli rento ja hauska. Pisteiden lasku oli jäänyt jo ensimmäisen tunnin aikana, kun Hanna oli keskittynyt enemmän täyttämään lasiaan kuin seuraamaan pistetilannetta. Leikki loppuikin kun kukaan ei enää jaksanut nousta lattialta toteuttamaan toista hullumpia pyyntöjä.
- Ollaan totuutta, Hanna hihkaisi yllättäen kun viltillä oli vain lasit ja viinipullo.
- Häh? Niko näytti välillä olevan muissa maailmoissa.
- Kirjoitetaan kysymyksiä paperille ja niihin pitää vastata rehellisesti. Jokainen kyllä tuntee toisiaan sen verran, että tietää huijaako toinen, Belinda selvensi ja asetteli keksilautasen tarjottimen keskelle.
He ryhtyivät kirjoittamaan uusille lapuille kysymyksiä ja aloittivat uuden pelin. Vuoro oli jäänyt Hannalle.
- Oletko koskaan pettänyt seurustelukumppaniasi? En ole, Hanna luki ääneen ja vastasi.
- Oletko koskaan luntannut kokeessa? Olen, Belinda vastasi.
- Haluaisitko tulevaisuudessa lapsia? Kuinka monta? Toki, ehkäpä pari mukulaa, Niko totesi hieman vaikeana.
- Pelkäätkö synnytyskipuja? Voi kyllä, pelkään että nainen tuskissaan rusentaa käteni, Aleksi parahti. Tytöt naurahtivat Aleksin pelolle.
- Minkä ikäisenä menetit neitsyytesi/poikuutesi? 15-vuotiaana, Hanna vastasi.
- Voisitko luovuttaa toisen munuaisesi vieraalle? En, pelkään liikaa sairaaloita, Belinda myönsi häpeissään.
- Oletko saanut sukupuolitartuntaa? En, Niko naurahti.
- Kuinka useasti päivässä ajattelet seksiä? Kerran, Aleksi vastasi.
- Huijaat, Hanna puuttui Aleksin vastaukseen. Poika punastui hieman ja nosti rangaistuslapun.
- ”Juo ykkösellä täysi lasi viiniä oksentamatta”. Aleksi täytti lasinsa ja joi. Pojan ilmeestä näki, ettei juoma tahtonut pysyä sisällä, mutta poika sinnitteli ja huono olo meni ohi.
Peli jatkui puolisen tuntia ja nuoret palasivat palapelin pariin. Yrityksistä huolimatta, palojen yhdistäminen oli vaikeaa ja lopulta he luovuttivat. Viiniä oli jäänyt pulloon jonkin verran, mutta kenenkään ei tehnyt mieli juoda enempää, sillä aamulla pitäisi jaksaa lähteä kaupungille pitämään hauskaa ja toisekseen jokaisen olotila oli juuri sopiva. Ei liian humalainen, mutta ei aivan selväkään.
- Tule, Hanna kiskoi Aleksin ylös lattialta ja poistui pimeään käytävään.
Belinda ja Niko jäivät hiljaisina istumaan viltille. Huone oli yllättävän hämärä, aivan kuin olisi ollut jo yö, vaikka ilta oli vasta aluillaan. Paksut pilvet taivaalla eivät päästäneet auringonvaloa lainkaan läpi ja se loi yötä muistuttavan pimeyden. Belinda konttasi takan luo ja sytytti tulitikun. Kuivat puut syttyivät helposti ja räiskähtelevät liekit valaisivat huonetta.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   20.2.09 14:41:48

Liian kova pala purtavaksi?

Niko makasi osittain viltillä, tukien ylävartaloaan tyynyyn. Belinda risti jalkansa asettuessaan Aleksin entiselle paikalle.
- Aikamoinen tuo teidän pelinne, Niko kommentoi. Hänen kasvoiltaan erotti pienen hymyn.
- Juu, oliko kiva suudella omaa veljeä? Belinda virnisti.
- Älä edes muistuta, Niko painoi katseensa viltin ruutukuvioille.
- No hei, Italiassa ne miehet nuoleskelee toisiaan sama se onko kyseessä oma isä, veli vai setä, Belinda yritti lohduttaa.
- Puhutaan mieluummin sun ja Hannan harjoittelusta, Niko katsoi veikeästi Belindaa.
- Ei siinä ole paljoa puhumista. Annettiin toisillemme vain jääpalaa ja sen jälkeen Marianne-karkkia, Belinda katsoi viattomana Nikoa.
- Eikö muuta? Niko kysyi toivoen tarkempaa selostusta.
- Pahoittelen, Belinda yritti nousta viltiltä, mutta tunsi viinin nousevan päähän entistä ärhäkämmin ja tyytyi lopulta istumaan lattialla.
- Oletko saanut sukupuolitartuntaa? Niko luki poimimastaan paperista ja lueskeli jo valmiiksi seuraavaa.
- En, Belinda vastasi nopeasti.
- Oletko varma? Niko jatkoi.
- Ei siellä sellaista voi lukea, Belinda ryömi paperinpalasten päälle vatsalleen ja otti Nikon kädestä loput laput.
- No ei lue, naiset vain vastaa aina kieltävästi, vaikka eläisivätkin parhaillaan jonkin kupan kanssa, Niko harmitteli hieman.
- Olet sitten kysellyt useammaltakin? Belinda kohotti katseensa kysymyspapereista.
- Ehkä parilta, Niko katui jo valitsemaansa keskustelunaihetta.
- Oliko niillä sitten jotain? Belinda uteli.
- Ei kai. Tuskin sillä oli silloin edes merkitystä, Niko toivoi voivansa vaihtaa aiheen johonkin helpompaan. Edes likööri ja pari viinilasillista eivät rentouttaneet poikaa valaisemaa omaa seksielämäänsä.
- Kuinka niin? Belinda jatkoi kyselyä, vaikka huomasikin Nikon empivän vastauksiaan.
- Äh, joku nero on keksinyt sellaisen pienen, kumisen kondomin. Onko tuttu? Niko hymyili ilkikurisesti.
- Aa, joo niin se juttu, Belinda vastasi kuin muistellen jotain iänvanhaa asiaa.
- Vaikka ei sekään aina pelasta kaikenmaailman murheilta, Niko totesi perään madaltaen ääntään.
Belinda pyörähti selälleen ja huitoi paitaansa tarttuneita lappusia pois.
- Kerro, tyttö vaati hiljaa kuiskaten. Hänen äänensävynsä oli kuitenkin yllättävän komentava.
- Se oli Jenkeissä. Yksi typerä tyttö, Niko takelteli odottaen Belindan unohtavan vaatimuksensa.
- Aina se on tyttö. Onko joskus ollut poikakin? Belinda hymyili hieman. Hän ei ollut varma halusiko kuulla Nikon tarinaa.
- Olin ollut muutaman viikon sukulaisilla kun lähdettiin yhden työkaverin kanssa kapakkaan. Siellä kitattiin sitten enemmänkin juomia ja aamulla kainalosta löytyi täysin vieras nuori nainen. Omasta mielestäni en tehnyt sen kanssa mitään, vaikka se väittikin kovasti vastaan, Niko nielaisi kuuluvasti, mutta Belinda ei sanonut mitään.
- Lähetin sen matkoihinsa ja paria kuukautta myöhemmin se tuli oven taakse huutamaan olevansa raskaana, Niko puhui kuiskaten.
Belinda tunsi jäisen kimpaleen putoavan vatsaansa ja sydän tuntui jättävän pari lyöntiä väliin. Oliko Nikolla lapsi jossain päin Amerikkaa?

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   20.2.09 15:31:45


Niko ilmeisesti huomasi Belindan jännittyneen olemuksen ja vakavan ilmeen. Tytön silmistä ei voinut erottaa minkäänlaista tunnetilaa.
- Seuraavat kuukaudet sitten kituutin ja elätin sitä tyttöä tilalla. Oli aikamoinen rahareikä sekin. Olin jo alkuun vaatinut isyystestiä, mutta se ei halunnut riskeerata lapsensa henkeä, joten näytteet otettiin vasta viikkoa ennen kuin palasin Suomeen, Niko jatkoi kun ei enää kehdannut jättää juttuansa kesken.
- Missä ne nyt ovat? Belinda kysyi arasti.
- Jossakin, en tiedä ja vielä vähemmän kiinnostaa. Se lapsi kun ei ollut minun, Niko sanoi, mutta Belindan olo ei siltikään helpottunut.
- Ja kaikenhuippuna se lapsi syntyi kesällä, joten se naikkonen oli ollut raskaana jo kauan ennen kuin edes tapasi minut, Niko totesi ja siirsi kättään Belin sormia kohden.
- Miksi se valehteli? Belinda ei keksinyt muutakaan sanottavaa.
- Rahan vuoksi, jota minullakaan ei ole oikein muille jaettavaksi, Niko antoi sormiensa koskettaa Belindan kättä. Tyttö värähti hieman kosketuksesta.
- Olisin toki voinut nostaa ties minkä syytteen huijauksesta sitä vastaan, mutta en olisi siltikään saanut rahojani takaisin tai muutakaan korvausta. Ennen lähtöään se kertoi saaneensa vain yöpaikan luotani, Nikon ääni tuntui katoavan kokonaan.
- Joten, sinulla ei ole lasta? Belinda kysyi hieman hämillään.
- Ei, Niko hymyili hieman ja Beli otti poikaa kädestä kiinni.
Belinda makasi selällään viltillä, joka hiljalleen alkoi pistellä ja kutittaa hänen käsivarsiaan. Tyttö ei voinut ymmärtää kuinka kukaan voisi olla yhtä julma kuin Nikon tapaama nainen. Kuinka kukaan kehtaisi väittää rahantoivossa olevansa jollekin raskaana?
- Jos se olisi ollut sun, olisitko jäänyt Jenkkeihin? Belinda tunsi äänensä palaavan, mutta humala tuntui kadonneen.
- Tuskin, vaikka olisinkin kyllä maksanut elatuskulut ja sellaiset. Ei se pelkästään naisen vika ole jos tulee raskaaksi, siihen kun tarvitaan se toinenkin osapuoli, Niko totesi ja laskeutui kyljelleen makaamaan Belindan vierelle.

Vastustamaton kiusaus

Pojan sormet vaeltelivat Belin paljasta kättä pitkin ylemmäs, kiersivät hartioilta kaulalle, poskelle ja takaisin kaulalle. Sitten Niko jatkoi yhtä kevyesti koskettaen toiselle kädelle.
- Laitatko huomenna sen vihreän puvun? Niko kysyi.
- En, Belinda hymyili vapautuneemmin. Tytön silmistä heijastuivat takan iloiset liekit.
- Mitä sitten? Niko jatkoi. Hänen sormensa olivat siirtyneet Belindan kylkiluiden päälle seuraten niiden rajaa.
- En kerro, mutta en kuitenkaan ole tulossa alasti, Beli vastasi.
- Saako sinulta jo varata yhden tanssin? Niko virnisti paljastaen hampaansa.
- Yhdenkö vain? Beli puri alahuultaan.
- No ehkä kaksi jos et tallo varpaille, Nikon huulet olivat miltei Belindan huulissa kiinni. Välimatkaa oli tuskin senttiäkään.
- En tallo, Belinda olisi hymyillyt jos Niko ei olisi suudellut häntä.
Nikon sormet kiersivät parhaillaan Belin kylkikaarelta vatsalle, lantion sivua pitkin ulkoreidelle aina polvitaipeeseen asti. Belinda nosti toisen jalkansa koukkuun ja Nikon käsi ehti juuri ajoissa pois polvitaipeelta, ennen kuin se olisi jäänyt reiden ja pohkeen väliin puristuksiin. Poika etsi hetken uutta paikka kädelleen ja löysi sen hieman ylempää, Belindan alaselältä. Tytön kuuma iho tuntui silkinpehmeältä ja poika saattoi erottaa pienempiä lihaksia kun Beli taivutti selkäänsä kaarelle. Belinda ehti jo unohtaa Nikon surkean kertomuksen opiskelumatkaltaan ulkomaille ja veti parhaansa mukaan Nikon paitaa pois. Poika tajusi onneksi itse auttaa asiassa ja nousi hetkeksi istumaan riisuessaan t-paidan päänsä yli. Vaikka takkatuli toikin valoa huoneeseen, sitäkin enemmän se loi varjoja ja korosti upeasti Nikon treenattua vartaloa, joka paljastui paidan alta. Sillä hetkellä Belinda olisi halunnut mennä loppuun asti, mutta muisti Nikon tarinan. Poikaa tuskin innostaisi viedä leikkiä kovin pitkälle kun vanhat haavat oli juuri revitty auki. Beli nousi istumaan polviensa päälle viltille suukottaen Nikon rintakehää. Samalla poika rullasi tytön paidanhelmaa ylemmäs ja sai sen riisuttua kokonaan, keskeyttämättä pahemmin Belindan omia puuhia. Niko ihaili aikansa pienikokoisen tytön hentoa, mutta naisellista vartaloa, kunnes Belinda tarttui tätä niskasta kiinni ja veti alemmas.
- Oikaise edes jalkasi, Niko huomasi Belindan jalkojen jääneen tytön selän alle, eikä se ilmeisesti haitannut tyttöä.
- Aikanaan, Belinda kuiskasi ja veti Nikon päällensä.
Tytön vartalo tuntui entistä kuumemmalta, lähes polttavalta paljasta ihoa vasten ja Niko jätti pienen raon heidän välilleen. Ensinnäkin hän olisi saanut varmaan palovammoja Belindasta ja toisekseen tytöstä ei olisi jäänyt paljoa jäljelle jos hän olisi laskeutunut koko painollaan tämän päälle.
Joka kerta kun Niko luulin Belindan suudelleen häntä intohimoisimmalla tavalla, hän oli väärässä. Tyttö löysi aina jostain lisää haluja ja onnistu viestittämään sanoitta tunteensa pojalle. Niko siirsi hitaasti Belin rintaliivien vaaleaa olkainta sivummalle, valmiina laittamaan sen takaisin paikoilleen, mutta tyttö ei noteerannut asiaa mitenkään. Tyttö hamuili huulillaan Nikon hartiaa kun poika uskalsi laskea kätensä tämän rinnalle. Rintaliivien ohut kangas ei paljoa peitellyt ja Niko saattoi tuntea kaiken haluamansa kankaan läpi.
Belinda erotti pientä epävarmuutta Nikon silmissä, kun tyttö oli ujuttanut kätensä heidän väliin ja avasi pojan housuja. Belinda lopetti vetoketjun avaamisen puoleenväliin kun Niko hymyili hyväksyvästi.
Niko kiusoitteli pitkään Beliä avaamalla hitaasti tämän farkkuja. Ensin lähti vyö ja Niko painoi suukon Belin napakorun vierelle Sitten aukesi nappi ja tyttö sai suukon napansa alapuolelle. Lopulta poika avasi lyhyen vetoketjun, vaikkakin tuskallisen hitaasti ja antoi viimeisimmän suukkonsa edellistä alemmas.
- Tämä kutittaa, Belinda valitti hiljaa villaisesta viltistä ja potki housut jaloistaan.
- Onko sulla jokin ehdotus? Niko kysyi hymyillen ilkikurisesti ja antoi pitkän nuolaisun tytön kaulalle. Iho maistui makealta.
- Tuo, Belinda katsoi viereiselle sängylle ja ennen kuin ehti muuta tehdäkään, Niko oli kiertänyt kätensä tytön ympärille ja nostanut syliinsä. Vain muutama askel ja Belinda tunsi kylmien lakanoiden painautuvan selkäänsä vasten.
Sänky tuntui pumpuliakin pehmeämmältä kovan lattian jälkeen. Beli hivuttautui keskemmälle sänkyä, kun Niko tuli perässä ja painautui kiinni Belindaan. Tytön rintakehä nousi ja laski voimakkaasti hengityksen mukana, eikä Niko voinut vastustaa kiusaustaan ujuttaessaan kättään tytön alle. Pieni liike sormienpäillä ja liivien hakaset avautuivat.
- Haittaako? Niko varmisti ja Belin pudistettua päätään, poika siirsi liivit sivuun.
- Tämä – on – ihan – hölmöä, Belinda mumisi suudelmien välissä.
- Lo - pe – te –taan – ko? Niko kysyi joutuen tavuttamaan sanansa.
- Ei, Belinda ei antanut pojalle enempää tilaisuuksia puhua ja ehdotella lopettamista.
Belinda oli ensimmäistä kertaa pelkät olemattomat stringit yllään miehen seurassa. Jannenkin kanssa tyttö oli pitänyt visusti paitansa päällään ja katunut housujensa riisumista. Nikon kanssa kaikki vain tuntui luontevammalta ja paremmalta.
- Onko sulla? Niko sai kysytyksi suudelmien lomasta.
- Ei, Belindan lähes vakituinen vastaus hiljensi pojan hetkeksi.
- Ei me sitten voida… Niko nousi ylemmäs Belindan päältä.
- Pillerit, Belindasta oli kiusallista puhua ehkäisystä, josta heidän olisi pitänyt ehkä keskustella aikaisemmin.
Niko harkitsi asiaa hetken, mutta painautui takaisin Belin vartaloon kiinni. Hän hyväili tyttöä kaikin tavoin saaden tämän rentoutumaan hetkeksi, mutta saattoi jo arvata Belindan katseista, ettei tämä ollut niin kokenut kuin joku saattoi luulla ensisilmäyksellä. Heidän alastomat vartalonsa kietoutuivat toisiinsa, eikä Belinda sanonut sanaakaan.

- Kaduttaako? Niko piirteli sormenpäällään pieniä sydämiä Belin lantionkaareen.
- Ei, Belinda sulki silmänsä ja tunsi Nikon huulet niskassaan.
Poika painautui tytön selkään kiinni, kietoi kätensä tämän ympärille ja halasi pitkään. Heillä ei olisi kiire minnekään.

Lähettäjä: sally 
Päivämäärä:   20.2.09 17:36:45

ihana kuoli tollanen pitkä jatko.
jatka nopee :)

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   20.2.09 19:38:12

Heti ku tulee koneelle ni avaa DFH:n ja lukee kaiken läpi :D Lisää vaan :)

Lähettäjä: hansa 
Päivämäärä:   21.2.09 15:16:49

jatko ois nannaa :)

Lähettäjä: poison 
Päivämäärä:   21.2.09 15:22:41

^niin olis:)

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   21.2.09 20:59:09

Nyt on kyllä Karo joutunu synnytyssairaalaan ku ei jatkoa kuulu O_______________o

Lähettäjä: poison 
Päivämäärä:   22.2.09 11:37:13

^Ei kai....;)vai onko?

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   22.2.09 14:25:08

Ei oo, kyytiläinen tuntuu olevan sitä sorttia että kulkis mukana vielä vuodenkin kuluttua.. :D

Lähettäjä: (: 
Päivämäärä:   22.2.09 14:25:48

hei jatkooooaa =)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   22.2.09 15:21:24

Illallinen

Ajantaju tuntui katoavan täysin. Belinda vain nautti Nikon läheisyydestä ja hellistä otteista. Poika kysyi monesti sattuiko Belindaan tai halusiko tyttö lopettaa, mutta vastaus oli aina sama kielteinen. Belindasta alkoi tuntua, että hän oli ehkä enemmänkin kuin vain ihastunut Nikoon.
- Minnehän ne jäi, Hanna istui ruokapöydän äärellä ja muutkin olivat odottaneet hyvän tovin Nikoa ja Belindaa syömään.
- Ettei ne vaan juoneet sitä viininloppua? Aleksi virnisti.
- Jos ne nukahti. Käyn sanomassa niille, Hanna nousi pöydästä ja muut aloittivat illallisen.
Eveliina oli tavallaan huvittunut tapauksesta. Belinda ansaitsi saada huomautuksen typerästä käytöksestään unohtaessaan illallisen, mutta toisaalta Eveliinaa kalvoi epäilys mitä nuoret tekivät ylhäällä.
Hannan päästessä kolmanteen kerrokseen, käytävä tuntui kaikuvan hänen askeleistaan, vaikka tyttö tassuttelikin pehmeällä matolla. Hanna koputti vaimeasti muutaman kerran serkkunsa oveen, saamatta kuitenkaan vastausta.
- Hei, siellä on illallinen, Hanna sai sanotuksi ovenraosta.
- Anteeksi, Hanna veti päänsä takaisin käytävälle ja veti oven kiinni.
Tyttö palasi ruokasaliin posket punoittaen ja istui Aleksin viereen.
- Tuleeko ne? Eveliina kysyi äksysti.
- Tuskin, nukkuivat, Hanna sanoi ja keskittyi ajattelemaan ruokaansa, joka oli jo osittain jäähtynyt.
Illallinen oli aiempia ruokailuja hiljaisempi ja Aleksi vaistosi Hannan salailevan jotain. Poika pysyi silti hiljaa. Hän ehtisi aivan hyvin utelemaan tiedot Hannalta ruoan jälkeenkin.
- Pitäisikö käydä syömässä? Niko katsoi Belindan kasvoja hämärässä valaistuksessa.
- Joko kunto loppui? Belinda virnisti ja kierähti pojan vierelle.
- Tällä menolla se loppuukin, Niko naurahti ja suukotti tyttöä huulille.
- Kävikö Hanna äsken ovella? Belinda kysyi hetken mietittyään.
- Tuskin, Niko etsi katseellaan vaatteitaan, jotka olivat jääneet viltille.
- Kai sitä sitten voisi käydä syömässä, Belinda nousi sängyltä poimimaan vaatteitaan ja heitti Nikolle sukat.
- Sukkasiltaanko minun pitäisi mennä niiden seuraan? Niko katsoi ihmeissään.
- Miksi ei? Sun kropasta ei löydä virhettäkään, Belinda hymyili ja oikaisi liiviensä olkaimet.
- Paitsi nämä jäljet, Niko vilkaisi alavatsassaan loistavaa pientä mustelmaa.
- Anteeksi, Beli väläytti mahdollisimman hurmaavan hymyn pahoittelunsa päälle.
Illallinen oli syöty ja osa leiriläisistä maleksi kylpyhuoneen suuntaan iltapesulle kun Niko ja Belinda tulivat alakertaan.
- Hemmetin unikeot, se oli hyvää ruokaa, Aleksi moitti tulijoita, mutta hieroi tyytyväisenä vatsaansa.
- Ai mitkä? Belinda katsoi kysyvästi Aleksia ja Nikoa ja lopulta Hannaa, joka painoi katseensa lattiaan.
- Meillä jäi hieman, Alice hajaannutti nuoret eteisestä ja vei Nikon ja Belindan syömään illalliselta ylijäänyttä ruokaa.
- Kiitos, Belinda sanoi vilpittömästi ja Alice hymyili herttaisesti takaisin.
Belinda oli yllättynyt omasta ruokahalustaan. Lopulta hän pelkäsi syöneensä enemmän kuin Aleksi yleensä.
- Taisi sittenkin olla nälkä? Niko hymyili.
- Ehkä vähän, Belinda nolostui.
- Hyvä vaan, Niko hymyili leveämmin.
Niko ei ehtinyt maistamaan jälkiruokaansa kun Belinda hoputti pojan ylös tuoliltaan ja vei lautaset keittiön puolelle. Sisäkkö näytti edelleen hapanta naamaa kun tyttö toi astiat pesukoneen vierelle.
- Minne sulla nyt on kiire? Niko hätääntyi kun Belinda veti poikaa perässään.
- Olet syönyt, levännyt ja ties mitä, Belinda vastasi ja kaatoi Hannan ylätasanteella.
- Sori, Belinda ei voinut olla hihittämättä auttaessaan serkkuaan ylös lattialta.
- Vähemmän viiniä tai Nikoa, Hanna tuumasi ytimekkäästi ja iski silmäänsä.
Belinda ei juuri huomioinut serkkunsa sanoja sillä hetkellä, vaan ilmoitti teatraalisesti haluavansa nukkua kunnolla ennen reissua Pariisin keskustaan.
- Meinaatko tosiaan nukkua jo? Niko sulki oven heidän perässään.
- Jep, Belinda vastasi ja riisui hyvää vauhtia vaatteitaan lattialle.
- Miksi minun sitten piti tulla? Se jälkiruoka näytti hyvältä, Niko harmitteli, mutta sai nopeasti parempaakin ajateltavaa kuin hyytelömäisen jälkiruoan.
Sinä yönä kumpikaan heistä ei juuri nukkunut ja Niko saattoi kuvailla Belindaa kyltymättömäksi. Unettomasta yöstä huolimatta he tunsivat olonsa aamulla virkeäksi, kuin olisivat nukkuneet useamman vuorokauden putkeen.

Lähettäjä: sally 
Päivämäärä:   22.2.09 15:26:00

jatka nopee :)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   22.2.09 15:32:40

Pariisi

Niko siveli kädellään Belindan paljasta selkää. Tyttö oli nukahtanut vasta aamuyön hämärässä suoraan pojan käsivarsille kun he olivat istuneet sylikkäin sängyllä.
- Huomenta, Niko kuiskasi hymyillen.
- Mm, Belinda ei saanut sanaakaan suustaan kääntyessään selälleen.
- Et kyllä kauaa nukkunut, Niko huokaisi vilkaistuaan kelloa. He ehtisivät käymään suihkussa, syömään ehkä jotain ja sitten pitäisikin jo kiiruhtaa hippubussin kyytiin.
- Nukuitko sinä lainkaan? Belinda venytti itsensä mahdollisimman pitkäksi.
- En, tiedä siitä pystynkö enää koskaan nukkumaan sun vieressä, Niko hymyili ja antoi pehmeän suudelman Belin huulille.
- Nihkeä olo, Belinda totesi ja nousi nopeasti ylös sängyltä.
- Miten on, syödäänkö täällä vai vasta kaupungilla? Niko nousi istumaan.
- Kaupungilla olisi parempi. Se on aivan erilaista kuin täällä, Belinda kietoi pyyhkeen ympärilleen.
- Sanon sitten Aleksille ja Hannallekin, Niko löysi bokserinsa ja veti ne jalkaansa.
Hänen veljensä ja Hanna nukkuivat vielä sikeästi kun Niko herätti heidät ja ehdotti aamupalaa kaupungilla. Molemmat myöntyivät ja sanoivat jatkavansa uniaan vielä tunnin ajan.
Belinda piristyi entisestään kylmästä suihkusta ja Niko kävi hänen jälkeensä peseytymässä. Sillä välin Hanna ja Aleksikin olivat heränneet ja nuoret odottivat aikansa eteisaulassa, kunnes leiriläiset olivat heränneet. Jollain keinoin kaikki ahtautuivat pieneen bussiin ja Tino käynnisti auton tottuneesti. Pomppiva matka kohti Pariisin keskustaa alkoi ja Tinon taukoamattomasta pälpätyksestä Belinda sai selville, että mies aikoi toimia leiriläisten omana oppaana kaupungilla ja muut Tino jättäisi Concord-aukiolle jatkamaan matkaansa jalan.

Belinda tunsi olevansa nälkäinen kun Tino viimein pysähtyi Concorde-aukion vierelle. Valtavan korkea Luxorin obeliski kohosi heidän eteensä. Heti kun nuoret olivat saaneet jalkansa turvallisesti katukivetykselle, Tino veti oven kiinni ja jatkoi matkaa. Ilma oli miellyttävän lämmin, vaikka aurinko olikin vielä ohuen pilviverhon takana.
- Minne nyt? Hanna katseli ympärilleen.
Vierellä näkyi suuri puisto, jonka päädyssä kohosi lasinen pyramidi. Belinda tiesi Louvren sijaitsevan puiston takana.
- Jos mennään syömään? Belinda painoi kätensä vatsalleen.
- Ole hyvä, Hanna antoi serkulleen tilaa.
- Käykö ihan tavallinen kahvila? Belinda kysyi epävarmana.
- Kunhan saa murua rinnan alle, Aleksi ähkäisi ja kaivoi repustaan vesipullon.
Belinda johdatti ystävänsä risteyksen yli tien toiselle puolelle, jatkoi matkaa Champs-Elysées-katua pitkin. Pitkälle heidän ei tarvinnut kävellä kun kadun molemmin puolin erottui useita juuri avanneita kahviloita. Tarjoilijat nostelivat pöytiä ja tuoleja kadulle ja joku näkyi tuovan jo aamukahvia ja pullaa jollekin koreasti pukeutuneelle naiselle.
- Tuo näyttää kivalta, Hanna hihkaisi nähdessään pienen kahvilan, jonka katuterassin yllä riippui vihreä katos.
- Mennään sitten sinne, Belinda hymyili ja otti Nikoa kädestä kiinni.
Herkullinen leivosten tuoksu leijaili kadulle asti kun he astuivat portaat ylös ja lopulta sisään liikkeeseen. Valaistus oli hämärä, mutta tunnelmallinen.
- Jäädäänkö ulos syömään? Aleksi kysyi ja vilkuili lasin takana esille tuotuja leivoksia.
- Joo, Allu, eikös se ranskanopettaja sanonut että sinun pitäisi harjoitella ulosantia? Belinda virnisti.
- Sanoihan se, Aleksi vastasi epäröiden.
- Hyvä, tilaa minulle maitokahvi ja jokin nisu, Belinda komensi.
- Suklaapulla on kai hyvä? Ja mikä maitokahvi on ranskaksi? Aleksi näytti typertyneeltä ja tiskille tullut mies näytti huvittuneelta.
- Cafe au laît, Belinda vastasi ja miestarjoilija pyyhälsi siinä samassa kahvinkeittimen luo.
Hannakin jätti tilauksensa Aleksin huoleksi ja Niko jäi Aleksin henkiseksi tueksi kun poika sai tilata saman asian kahdesti, kunnes tarjoilija ymmärsi mitä poika halusi.
Hanna ja Belinda löysivät mukavan kulmapöydän kahvilan edestä ja istuivat seuraamaan liikennettä. Autoja oli runsaasti liikkeellä ihmisten matkatessa töihin.
- Katso! Belinda huudahti nähdessään papinnäköisen miehen lukevan tummaa kirjaa ja juovan kahvia autossaan.
- Lukeeko se Raamattua? Hanna kysyi epäuskoisena.
- En yhtään ihmettelisi. Viime kerralla näin bussista kun joku nainen söi aamupalaansa autossa keskellä ruuhkaa, Belinda hymyili.
Kesti lähemmäs 10 minuuttia, kunnes Aleksi ja Niko istuivat pöydän äärelle ja tarjoilija toi suurella tarjottimella nuorten herkut. Hanna näytti hetken hämmentyneeltä saadessaan eteensä pienen kupin espressoa, mutta joi rohkeasti kuppinsa tyhjäksi. Irvistelyistä päätellen juoma ei ollut kovin hyvää. Niko katsoi vierestä kun Belinda avasi pullansa ja nyppi kynsillään pieniä suklaahippuja lautaselle.
- Etkö syö niitä? Niko ihmetteli.
- Myöhemmin, Belinda hymyili.
- Eihän tuollaisen kanssa hienoon ravintolaan kehtaa lähteä kun syökin noin, Aleksi nauroi.
- Osaan nauttia, Belinda sulki silmänsä haukatessaan pullasta palasen.
- Enkö minä muka osaa? Aleksi harmistui ja katseli kiinnostuneesti suklaamurusia Belin lautasella.
- Vatsasta päätellen osaat, mutta tapansa kullakin, Belinda vastasi ja siirsi lautasensa kauemmaksi Aleksista.
Aamupala sujui rauhallisesti, lukuun ottamatta Aleksin ja Belindan välistä sanailua, joka jatkui heidän jätettyään tipit tarjoilijalle ja lähtiessä kävelemään katua pitkin takaisin aukiolle.
- Minne nyt? Hanna olisi halunnut koluta koko Pariisin läpi päivässä.
- Kierrellään, jos seurataan Seineä, niin päästään lopulta Notre-Damelle, Belinda hymyili kävellessään.
Heidän kävelynsä oli hidasta, sillä Hanna halusi jäädä ihailemaan vaatekauppojen näyteikkunoita ja Aleksi halusi välttämättä murustella mukaan ottamaansa leipää joka puistossa, jonka läpi he kulkivat. Tuntia myöhemmin he istuivat puistonpenkille lepäämään ja Aleksi levitteli leivänmurusia pienille linnuille, jotka uhkasivat lopulta nokkia pojan kengännauhatkin nälissään. Kun leipä loppui, Aleksin malttoi istua, kunnes puistoon käveli mies ilman paitaa. Tämä huiski ja huuteli jotain epämääräistä säikyttäen linnut tiehensä ja ajaen puistossa istuvat ihmiset kauemmas.
- Hullu, Hanna mutisi kun he nousivat penkiltä.
- Niitä riittää, Belinda lohdutti.
Hanna ja Belinda kävelivät poikien edeltä puistotietä pitkin ja ihailivat tarkasti muotoon leikattuja puita.
- Miksi kävelet noin? Aleksi nauroi veljensä ontuvalle kävelytyylille.
- Kävelisit sinäkin jos olisit viettänyt yösi tuon kanssa, Niko naurahti ja nyökkäsi päällään Belindaa kohti.
- Höpsis, palleilleko se sinua on potkinut koko yön? Aleksi virnisti ja yritti tunnustella, oliko hänen repussaan enempää leipää.
- Ei sentään, silloin tuskin kävelisin lainkaan, Niko vastasi ja toivoi veljensä lopettavan utelut.
- Voi veliparkaa! Aleksi löi kätensä Nikon selkään ja poika tunsi ilmojen pakenevan keuhkoistaan.
Hanna ja Belinda vilkaisivat taakseen mitä Aleksi huuteli, mutta kohauttivat olkiaan ja jatkoivat jutustelua Latinalaiskorttelin katutaiteilijoista.
Aika kului yllättävän nopeasti. Kukaan ei jaksanut jäädä jonottamaan päästäkseen Notre-Damen sisätiloja katselemaan, sen sijaan he kulkivat pienen sillan ylitse tarkastelemaan mitä katukauppiailla oli tarjolla. Useat olivat levittäneet pressuja, mattoja tai muuta tienlaidalle ja asetelleet matkamuistoesineet näytteille. Jotkut nuorista miehistä seurasivat nuoria jonkin matkaa työntäen kasvoihin kiinni avaimenperiä, piirroksia, rannekoruja ja muuta rihkamaa.
- Käydään Nikon kanssa tuolla, Aleksi sanoi yllättäen kun Belinda oli jäänyt poistamaan kiviä kengästään.
- Missä? Beli nosti päänsä ja katsoi poikia.
- Tuolla jossain, Aleksi virnisti ja veti veljensä perässään kulman taakse.
- Hyvä, päästään mekin ostoksille, Belinda naurahti Hannalle, joka näytti orvolta ilman Aleksia.
Belinda muisti edelliseltä käynniltään, että lähistöllä oli muutamia pieniä vaatekauppoja ja etenkin häntä kiinnosti ostaa uusia alusvaatteita. Hannan silmät kimaltelivat innostuksesta kun tyttö näki vaatekauppojen kyltit.
Hanna löysi heti etuoven viereiseltä rekiltä itselleen sopivia asusteita, Belinda puolestaan sai etsiä pidempään kunnes löysi itseään miellyttäviä alusvaatesettejä.
- Meneeköhän niillä kauankin? Hanna puheli ja latoi vaatteita kassalle.
- Tuskin, varmaan jo odottavat meitä, Belinda odotteli Hannaa, joka sai mukaansa kolme muovipussillista vaatteita.
- Haluan jäätelöä, Hanna totesi astuessaan vaateliikkeestä ulos.
- Paljonko otit rahaa mukaan? Belinda ihmetteli. Hannan ostokset olivat jo maksaneet reilusti yli 200 euroa.
- Tarpeeksi, tyttö virnisti ja antoi yhden pussinsa Belille kannettavaksi.
Pojat istuivat Seine-jokea reunustavalla kivimuurilla. Aleksi näytti typertyneeltä, vaikka pojan vierellä olikin kookas ostoskassi.
- Mitä ostit? Hanna sysäsi loput ostoksensa Aleksille.
- Farkut, pari paitaa ja kengät, Aleksi vastasi.
- Miksi sitten näytät noin surkealta? Hanna ihmetteli ja otti Belindalta viimeisen pussinsa.
- Kehtaatte haukkua minua täysin höppänäksi, Aleksi mulkoili vieressään istuvaa Nikoa.
- En tajua, Belinda totesi valittavaan sävyyn ja katsoi Aleksia ja Nikoa vuorotellen.
- Se valittaa ettei ole rahaa ja silti… Aleksi nielaisi ja tuijotti tiivisti veljeään.
Hanna yritti udella Aleksilta tarkemmin mitä Niko oli tehnyt, mutta poika suostui vain kertomaan Nikon tuhlanneen enemmän rahaa parissa minuutissa kuin Hanna kykenisi tunnissa.
- Ostitko jotain vai pelasitko rahasi? Belinda istui Nikon vierelle.
- Jaa-a, Niko hymyili hieman ja yritti kurkistella Belin ostospussiin.
- Kerro niin näytän, Belinda virnisti.
- Myöhemmin sitten, Niko nousi kivimuurilta ja Hanna ilmoitti pojillekin haluavansa jäätelöä.
Lähimmän jäätelökojun he löysivät Notre-Damen varjoisesta puistosta. Hanna olisi mielellään tarjonnut jokaiselle oman jäätelön, mutta Niko ja Belinda päätyivät yhteiseen.
- Tuo mansikkapallo on sitten minun, Belinda nuolaisi jäätelöä.
- Ja mulle jää minttu? Niko katsoi tötteröä.
- Voin mä sitäkin maistaa, Belinda pyöritti jäätelöä kielensä edessä antamatta mitään Nikolle.
Niko katseli aikansa vierestä kun Beli nuoli jäätelöä ja tytön kyllästyttyä tuijotukseen, tämä antoi pojalle mansikanmakuisen suudelman.
- Parempi, Niko hymyili ja sai useamman suudelman, joiden aikana jäätelö alkoi sulaa Belindan kädessä ja tiputteli pieniä pisaroita maahan.
- Tuhlausta, Aleksi harmitteli jäätelön kohtaloa.
- Eipäs, rakastuneita ne on, Hanna katsoi paheksuvasti poikaystäväänsä.
- Jäätelöparka, Aleksi niiskutti leikillään.
- Antaisin minäkin jäätelöni sulaa ja tippua hiekalle jos tekisit minulle samoin, Hanna naputti kengänkärjellään hiekkaan.
- Mutta en tee, syö se jäätelö tai minä otan sen, Aleksi rouskutti vohvelinsa ja vahti taukoamatta saisiko hän Hannalta vielä jotain.
Aleksi sai kuitenkin pettyä kun Hanna söi itse jäätelönsä loppuun ja Nikon ja Belindan yhteinen annos tipahti lopulta hiekkatielle. He kuluttivat aikaansa palailemalla hiljakseen takaisin Concorde-aukiolle ja kävivät matkalla syömässä pienessä ravintolassa kevyet ruoka-annokset.
- Harmittaa kun ei käyty edes Eiffel-tornissa, Hanna tuumasi kun nuoret olivat istuneet puistonpenkille.
- Etkö kuullut? Siellä maalataan sitä yläosaa vaaleammaksi ja kolmanteen kerrokseen ei pääse lainkaan, Belinda vastasi.
- Miksi ne sitä vaalentaa? Aleksi ihmetteli.
- Näyttää korkeammalta kun se vaalenee huippua kohden, Belinda huokaisi. Hänkin olisi mielellään käynyt tornin huipulla, mutta aika tuntui loppuvan kesken.
- Tullaan joku kerta uudestaan? Hanna ehdotti.
- Mikäs siinä, voisi varata vaikka kokonaisen viikon, jotta ehtisi tutustumaan paremmin paikkoihin, Belinda myöntyi.
- Mitä muuten ostit? Hanna muisti yllättäen Nikon tuhlailun.
- En paljoa mitään, Niko vastasi vaisusti.
- Hmm, tunnissa kulutan parhaillaan sen parisataa euroa, joten se sun ostoskin oli jotain sitä hintaluokkaa? Hanna laskeskeli mielessään.
- Tiedä siitä, Niko vältteli aihetta ja kiersi kätensä Belin ympärille.
- Onneksi oli lenkkarit, tanssiminen voisi olla aika tuskallista muutoin, Aleksi mietti.
- Olisitko laittanut korkokengät jos ei olisi tansseja illalla? Belinda katsoi ilkikurisesti hymyillen poikaa.
- No en, mutta no… Ajattelin teidän kannalta, Aleksi hymähti lopulta.
Nuoriso ehti istua vartin puistossa ja seurata aukion vierelle kasautunutta ruuhkaa. Aamulla risteyksessä oli käytetty vain muutamaa ajokaistaa, mutta nyt niitä olikin kahdeksan ja lisäksi mopoilijat puikkelehtivat autojen välistä edetäkseen jonossa.
Sitten he kuulivat jo tutuksi tulleen räminän kun Tino ajoi minibussinsa aukion vierelle.
- Kyytiin! Tuukka huusi avatusta ovesta.
Auto tuntui entistä ahtaammalta, kun leiriläiset olivat ilmeisesti ostaneet liikkeen tai toisenkin tyhjäksi ja ostoskasseja lojui vapailla penkeillä ja lattioilla.
- Mulla on ihan takuulla sata rakkoa! Katja valitti kovaan ääneen takapenkillä.
- Mitä laitoit ne kengät? Miia ärähti takaisin. Hän oli saanut koko päivän kuunnella Katjan valitusta.
Eveliina esitteli ostoksiaan paluumatkan aikana kaikille kyytiläisille ja yritti ilmeisesti tehdä Nikoon vaikutusta kirkuvan pinkeillä rintaliiveillään.
- Tähän kuuluivat myös nämä! Eveliina nosti pussistaan olemattomat narustringit.
Beli ei pitänyt Eveliinan taka-ajatuksista ja vaihtoi samassa paikkaa Aleksin kanssa. Nyt tyttö istui Nikon vieressä ja kiehnäsi tämän kyljessä kiinni, kunnes Niko otti tytön kainaloon ja antoi hellän suukon otsalle. Hanna vilkuili välillä Eveliinan reaktiota, joka oli helposti arvattavissa. Aluksi Eve yritti esitellä kuuluvammin ostoksiaan, mutta tyytyi lopulta mulkoilemaan Belindaa ja Nikoa.
Monet ehtivät jo kyllästymään Eveliinan juttuihin ja Tuukka onnistui vaihtamaan puheenaiheen heidän käyntikohteisiinsa. He olivat käyneet Eiffel-tornissa, Sacré-Coeur-kukkulalla ja Louvren museossa shoppailun lisäksi. Se oli jo paljon kun otti huomioon, että kohteet eivät sijainneet aivan vierekkäin ja kulkeminen kaupungilla omalla kyydillä oli hidasta.

------------
Nyt pitää ikävä kyllä lähteä kauppaan ostoksille, iltasella ehdin taas laittamaan jatkoa :)

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   22.2.09 16:33:47

Eka minibussin kuski oli Tino ja sitte Tuukka? Muuten kiva :)

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   22.2.09 17:16:32

Haluun tietää mitä Niko oikee osteli sielt :'')

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   22.2.09 22:18:14

Valmistelut

Tino pysäytti autonsa heti kartanon oven eteen. Hanna ja Belinda olivat jo matkan aikana sopineet suihkusta, kampauksista ja muusta mahdollisesta. Aleksin ja Nikon harmiksi heillä ei ollut mitään asiaa päästä seuraamaan tyttöjen puuhia.
- Kuvittele nyt, kaksi naista suihkussa, Aleksi supatti Nikolle eteisaulassa.
- Serkuksia, Niko muistutti.
- Älä nyt siitä välitä, kuvittele! Aleksi aneli, mutta Niko ei näyttänyt innostuvan veljensä vilkkaasta mielikuvituksesta.
- Pohdi mieluummin mitä me laitetaan päällemme, Niko ehdotti kylmästi.
- Teille on puvut, Rico tuli poikia vastaan portaikossa.
- Miten se tiesi mistä me puhutaan? Aleksi ihmetteli kun Rico ymmärsi lähinnä englantia tai ranskaa.
- Taisi olla sattumaa, Niko ajatteli.
Kun Hanna ja Belinda olivat käyneet suihkussa, pojat pääsivät vuorostaan kylpyhuoneeseen, vaikkakin kumpikin kävi erikseen. Hanna auttoi laittamaan Belindan hiukset näyttävälle nutturalle ja jotenkin Hanna onnistui tekemään kampauksesta kuin suuren kukan.
- Laitanko mä sun hiukset? Belinda katseli Hannan aikaansaannosta peilistä.
- Et, saan kyllä itsekin, Hanna naurahti ja työnsi ahkeraan tahtiin hiuspinnejä hiustensa lomaan.
- Saat ainakin kiristää tuon yläosan, Belinda kaivoi kaapista Alicelta saamansa puvun ja irrotti korsettimaisen yläosan.
- Luulin sinun käyttävän sitä vihreää, Hanna katsoi tyrmistyneenä pukua.
- Alice antoi tämän. Ja ei tämä muille varmaan olisi edes sopinut kun on sen verran lyhyt, Belinda virnisti ja asetteli puvun sängylle.
- Aika avonainen, kai laitat kaulalle jotain ettei pelkät tissit loista? Hanna irvisti.
- Heh heh, en laita, Belinda pahoitteli, hän olisi mielellään laittanut jonkin kaulakorun, mutta ei kuitenkaan kehdannut laittaa vanhaa, sinikivistä korua joka kuului myös Alicelle.
- Meikkaanko sinut? Hanna tarjoutui saatuaan hiuksensa kokoon.
- Teen sen itse, muistat kai kuinka kävi uutena vuotena kun laitoit minut? Belinda nauroi muistolle. Mikko oli iskenyt silmänsä Belindaan tytölle tuntemattomasta syystä ja pakit saatuaan luikkinut Miian kainaloon.
Hannan ohimolta valui muutama hikipisara, kun hän kiristi Belindan korsettia sopivaksi.
- Löysää ylempää, eihän tässä henki kulje, Belinda valitti kun Hanna oli käyttänyt voimansa saadakseen korsetin mahdollisimman tiukalle.
- Älä valita, Hanna näytti kieltään ja levitti meikkivoiteen kasvoilleen.
Tyttöjen laittautumisessa meni pitkälti yli kaksi tuntia, jonka aikana Aleksi ja Niko olivat jo ehtineet alakertaan ottamaan vieraita vastaan Alicen kanssa. Juhlan muodollisuudet tuntuivat vierailta, eikä kumpikaan pojista osannut rentoutua tummissa puvuissaan. Kuka oli keksinyt, että juhliin laittaa puku päälle? Hiostava, kuuma puku. Tuukan kasvoilla kävi pieni hymynhäivä, kun mies huomasi Aleksin ja Nikon joutuneen pukemaan ylleen samanlaiset puvut.
- Illan aikana varmaan käydään pihalla useamminkin? Tuukka naurahti liittyessään poikien seuraan.
- Takuulla, ellei takkia saa jossain vaiheessa ottaa pois, Aleksi löysäsi salaa solmiotaan.
- Näitkö tyttöjä vielä? Niko vilkuili portaille.
- En, Miia ja Katri tulevat kyllä pian, Tuukka mainitsi tytöt, jotka parhaillaan yrittivät laskeutua portaita alas.
- Oho, ovatpas… Aleksin sanat katosivat jonnekin pojan katsoessa tyttöjä.
Tummansininen, pitkähihainen mekko istui hyvin Miian päällä ja korosti tytön parhaita puolia. Katrin miltei neonvihreä, runsaan tyllin muotoilema puku tulisi varmasti pistämään monen silmään. Heti tyttöjen perään saapui Hanna vaaleansinisen mekkonsa kanssa ja Aleksi saattoi vain nielaista. Hanna oli kauniimpi kuin koskaan ennen.
- Pölkky, sun pitäisi kumartaa hieman, Hanna nauroi jäykistyneelle Aleksille.
- Äläpäs nyt, Aleksi surkutteli ja ojensi kätensä Hannalle.
- Tuleeko Beli pian? Niko kysyi malttamattomana.
- Kai se, jäi tappelemaan pukunsa kanssa, mutta sanonpa vaan ettei se minun solmujani hetkessä avaa, Hanna naurahti.
Niko jäi Tuukan seuraan miettimään mistä solmuista Hanna oli puhunut. Eihän vihreässä mekossa ollut solmuja, pelkkä vetoketju vain. Belindaa odotellessa Niko ehti nähdä Marin ja Marikan asusteet. Tytöillä oli lähes identtiset, vaaleanpunaiset puvut, joiden helmat muistuttivat etäisesti röyhelöä.
- Aikamoisia, Niko kommentoi.
- Ja katsohan tuonne, Tuukka osoitti sormellaan ovelle, josta astui sisään pyylevä, turkkiin sonnustautunut nainen, jonka sormet kimaltelivat useista sormuksista. Naisen perässä tuli puolta pienempi viiksekäs mies.
Tuukka ja Niko keskittyivät tervehtimään saapuvia vieraita ja vaihtoivat välillä muutaman sanan Alicen kanssa. Nainen oli innoissaan juhlistaan ja odotti niiltä paljon. Nikoa hymyilytti kun eteisaulaan astui neljä nuorehkoa poikaa, jotka näyttivät olevan täysin hukassa hienojen pukujensa kanssa.
Iloinen puheensorina täytti paitsi eteisen, olohuoneen, myös eteläsiiven, jossa orkesteri parhaillaan aloitti ensimmäistä kappaletta.
- Saisi se Belinda jo tulla, Niko katseli odottavasti portaille.
- No nyt tuli nainen minun makuuni! Tuukka huudahti välittämättä Nikon puheista.
Nuori nainen oli suorastaan hukutettu paksuun meikkiin ja aniliininpunainen kotelomekko kimalteli paljettiensa ansioista. Niko hymähti kun Tuukka lähti posket hehkuen piirittämään löytämäänsä kaunotarta.
Beliä ei vain näkynyt, eikä kuulunut ja Alicekin alkoi huolestua minne tyttö oli jäänyt. Nainen oli innolla odottanut näkevänsä vanhan juhlapukunsa nuoren naisen kantamana.
- Pitäisikö käydä katsomassa? Alice kysyi Nikolta ja kääntyi taas tervehtimään saapuvia vieraita.
- Voin käydä, Niko lupautui.
- Ei, jää sinä tähän, Alice ojensi uusimman vieraan käden suoraan Nikolle ja kääntyi portaita kohden.
Aluksi Niko ei oikein tiennyt mitä olisi tehnyt, mutta omaksui nopeasti roolinsa toivottaa vieraat tervetulleiksi ja muutaman hän kävi jopa saattamassa peremmälle taloon. Alicen poissaolon hän selitti asiasta kysyville, että nainen oli hoitamassa käytännönjärjestelyitä.
Alice nousi hitaasti portaat. Lonkkaproteesi ei sillä hetkellä vaivannut naista, mutta oli kulunut jo useampi vuosi kun nainen oli viimeksi käynyt yläkerrassa. Lopulta Alice koputti Belindan huoneen oveen.
- Sisään, Beli vastasi ja kääntyi katsomaan ovelle.
- Ehdimme jo huolestua, Alice puhui pehmeästi ranskaa ja hymyili leveästi nähdessään puvun.
- Se on kuin sinulle tehty, nainen sanoi ja pyysi Belindaa pyörähtämään ympäri.
- Se on kyllä kaunis, Belinda peitteli kaulaansa toisella kädellään.
- Siitä on jo pitkä aika, Alice tuumasi hajamielisesti ja käveli peremmälle huoneeseen.
Ei kulunut kauaa kun Alice huomasi ikkunan edessä olevalla pöydällä pienen korurasian. Hän otti rasian vapisevin käsin lähemmäs ja avasi sen.
- Löysimme sen, tai pikemminkin se oli ilmestynyt tänne, Belinda sanoi hiljaa ja nolostui kun ei ollut aiemmin näyttänyt rasiaa Alicelle.
- Tämä oli Vanessan, kuten se pukukin, Alice kääntyi katsomaan Belindaa.
- Tämäkö? Belinda oli pitänyt pukua uudempana, ei yli 200 vuotta vanhana.
- Aivan, käännyhän, Alice kehotti.
Belinda käänsi epäröiden selkänsä Alicelle, joka asteli hitaasti tämän taakse. Kylmä ketju laskeutui hänen kaulalleen ja pieni lukko napsahti niskassa.
- Nuorempana pidimme muistojuhlat aina Vanessalle, vuosittain, Alice hymyili ja käänsi Belindan itseään kohti.
- Ja pidit tätä pukua silloin? Beli nosti hieman kevyttä helmaa ja antoi sen valua sormistaan alas.
- Niin pidin ja nyt meillä on korukin, Alice hymyili.
Belindaa kylmäsi jollain tapaa naisen herttaisuus ja tapa saada Belinda tuntemaan olonsa erilaiseksi. Aivan kuin hän olisi siirtynyt ajassa satoja vuosia taaksepäin.
Belinda lähti huoneesta yhtä matkaa Alicen kanssa, joka pysähtyi toisella tasanteella johdatettuaan tyttöä peremmälle käytävää pitkin, jonka päässä nainen näytti muotokuvamaalauksen. Hetken Belindasta tuntui kuin hän olisi katsonut suoraan peiliin, mutta tajusi kulmiensa olevan ohuemmaksi nypityt ja kampauksensa olevan toisenlainen. Eikä hänellä ollut tiaraa päässään, joka maalauksen naisella oli.
Alice jätti Belindan katsomaan maalausta ja palasi itse takaisin eteisaulaan. Nainen hymyili itsekseen kun näki Nikon taitavan sijaisuutensa paremmin kuin hyvin.
- Minua ei varmaan kaivatakaan täällä? Alice naurahti säikäyttäen Nikon.
- Kyllä kaivataan. Löysitkö Belindan? Niko vilkaisi vaistomaisesti portaille.
- Tulee pian. Tervetuloa, Alice ryhtyi saman tien seurustelemaan juhlaväkensä kanssa.
Niko siirtyi sivummalle odottamaan ja laskeskeli mielessään vieraita olevan yli sata ja lisää oli tulossa.
Niko ehti jo kyllästyä odottamiseen ja onnekseen sai seuraa Tuukasta, joka oli saanut tylysti rukkaset puna-asuiselta naiseltaan.
- Miten se niin? Niko kysyi naureskellen.
- Sillä oli kihlattu, Tuukka sanoi surkeana ja vilkuili sivusilmällä hiljakseen saapuvia vieraita.
- Noh, ei se kyllä kummoinen ollut, Niko totesi ja Tuukka yritti hymyillä.
- Mitä jos sanoisin samaa Belindasta? Tuukka irvaili.
- Pystyisitkö sanomaan? Niko lähti kävelemään askel kerrallaan kohti tanssisalia.
- Jep, tavallinen nuori nainen se vain on, Tuukka ehti sanomaan.
- Kiitän, Belinda oli jossain vaiheessa ilmestynyt miesten taakse ja pelästytti Tuukan heleällä äänellään.
- Pystytkö tosiaan? Niko katsoi silmät pyöreänä Belindaa. Ensin hän ei ollut tunnistaa tyttöä, mutta erotti pian tutut kasvonpiirteet.
- En, Tuukka nielaisi ja otti askeleen väliä Belindaan.
- Sustahan tuli, pitkä, Niko sai sanotuksi ja Beli naputti kenkänsä korkoa lattiaan.
- Ei muuta? Belinda hymyili ja vilkaisi samalla Tuukkaa. Mies näytti ihmeen kalpealta.
- Kaunis, Niko hymyili ja olisi mielellään suudellut tyttöä poskelle, mutta pelkäsi sotkevansa tämän puuteroinnin tai vastaavaa.
- Onko Tuukalla kaikki kunnossa? Belinda kysyi kurtistaen kulmiaan.
- On, myönsi vain olevansa väärässä, Niko naurahti ja ojensi kätensä Belille.
Tanssisali oli valaistu kynttilöin ja tunnelma oli katossa heti alusta asti. Monet parit tanssivat keskellä lattiaa, osa tutkaili sivupöytien tarjoilua ja orkesteri oli juuri aloittanut rauhallisen valssin.
- Onko Eveliina jo tullut? Belinda katseli ympärilleen, mutta ei erottanut ketään tuttua.
- On se jossain täällä, sillä on joku kirkkaanpunainen puku, Niko laski kätensä Belindan vyötärölle ja pyöräytti tytön eteensä.
- Laitoit korunkin, Niko huomasi sinisen kiven Belin rinnalla.
- Alice laittoi, Belinda vastasi ja suostui aloittamaan tanssin.
Niko huomasi joidenkin vieraiden katsovan tavallista pidempään Belindaa, mutta ei osannut arvata oikeaa syytä tuijotukseen. Tyttö oli kuin Vanessan kaksoisolento.
Niko tanssitti Belindaa useamman tanssin ajan ja pelkäsi välillä hukkuvansa tytön sinisiin silmiin. Belinda vain hymyili ja sivuille vilkuillessaan hän ehti nähdä Alicenkin pyörähtävän lattialla.
- Alkaa jo väsyttämään, Belinda tunsi korkokenkien korostavan kipua päkiöiden seudulla ja hän arasteli astua enää uusia askeleita.
- Mennään sitten sivummalle, Niko johdatti Belindan lähimmän pöydän ääreen, josta he saivat lasilliset kylmää vettä.
- Missä opit tanssimaan? Belinda oli ollut vaiti koko tanssin ajan.
- Koulussa, Niko virnisti.
- Taas jotain missä olet loistava, Belinda iski silmäänsä ja täytti lasinsa uudelleen.
Niko yritti peitellä punastumistaan, mutta heikoin tuloksin ja tyytyi lopulta laittamaan olotilansa kuumuuden piikkiin. Kravatti kaulassa tuntui hirttoköydeltä, valkoisen paidan ylin nappi turhalta ja musta takki päällä sai pojan tuntemaan olonsa kuin olisi juuri heittänyt elämänsä kovimmat löylyt saunassa. Belinda seurasi muita tanssijoita ja näki Hannan ja Aleksin pelihuoneen lähellä. Kummatkin nauroivat ja tuijottivat Hannan puvun helmaa.
- Aleksi ei ole ihmeellinen tanssimaan, Niko selitti katsoessaan veljeään.
- Harvat on, Belinda myönsi. Jostain syystä hänelle itselleen valssi oli ollut vaikea tapaus, vaikka muut tanssit showesityksistä tangoon olivat olleet suhteellisen helppoja.
Belinda astui askeleen taaksepäin ja tunsi selkänsä painautuvan viileää seinää vasten. Eveliina käveli heitä kohden pitäen punaisen hameensa helmaa hieman koholla. Tytön hiukset näyttivät sulautuvan värinsä vuoksi pukuun, vaikka ne olikin nostettu taidokkaasti pienelle nutturalle ja latvat oli jätetty kiharrettuina roikkumaan olkapäille.
- Beli, saako lainata Nikoa yhden tanssin ajaksi? Eveliina kysyi suoraan.
- Kysy Nikolta, Belinda ei sillä hetkellä laittanut lainkaan pahakseen jos Eveliina juoksutti Nikoa muutaman minuutin lattialla.
- Vain yksi tanssi, Niko myöntyi, mutta ennen lähtöään antoi kevyen suukon Belindan poskelle.
Tavallaan Belinda oli kiitollinen eleestä. Ainakin Niko oli itse tehnyt Evelle selväksi, että he vain tanssisivat ja pojan kiinnostuksenkohde jossain aivan muualla kuin Eveliinassa.
Varovaisin askelin Belinda kulki lämpimän salin poikki serkkunsa luo.
- Tuo jalka aloittaa, Hanna kiskoi Aleksin toista jalkaa hieman edemmäs.
- Äsken se oli tämä, Aleksi heilutti vasenta jalkaansa kiusaantuneena.
- Oikea eteen, tyttö lähtee vasemmalla taakse, Belinda totesi Hannan nyt opettavan oikein valssiaskeleita.
- Äh, minne Nikon jätit? Hanna turhautui Aleksin jalkojen kanssa.
- Even kanssa tanssii, Belinda vilkaisi taakseen, mutta ei nähnyt väentungokselta Nikoa.
- Oliko se nyt viisasta? Hanna katsoi epäilevänä Belindaa.
- No mitä? Eveliina on ihminen, vaikkakin epämukava sellainen ja luulen oppineeni jo tarpeeksi sen kanan ajattelumaailmasta, Belinda hymähti. Hän kyllä kostaisi aikanaan Evelle kaikki tämän temput, niin menneet, nykyiset kuin tulevatkin.
- Huomasin, että täällä on saksalaisiakin, Hanna vaihtoi aihetta ja katseli vieraita.
- Ranskalaisia, espanjalaisia, muutama taisi olla Englannistakin ja tietty me suomalaiset, Belinda jatkoi luetteloa.
- Kunpa Alice jaksaisi emännöidä nämä loppuun, Aleksi ihasteli järjestelyitä. Juhlat olivat kaukana nuorten tyypillisistä ryyppyilloista.
- Varmasti jaksaa, Belinda lohdutti ja tunsi taas inhottavan pistoksen selässään.
Hän oli koko illan tuntenut silmäparien tuijotuksen selässään, kasvoillaan, koko vartalollaan. Hän tiesi syyn olevan Vanessassa, mutta miksi vanhempi juhlaväki käyttäytyi siten kuin hän olisi ollut kummitus?

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   22.2.09 22:22:43

- Aa, siinä sinä oletkin, Alice köpötti kiireesti keppinsä tukemana, Tino kannoillaan.
- Anteeksi? Belindaa nauratti oma käytöksensä.
- Haluavat nähdä korun ja puvun. Ja tietysti sinut, Alice otti Belindan käsivarresta kiinni ja veti mukaansa ihmisvilinään.
Tino seurasi edelleen perässä. Pieni hymy karehti miehen kasvoilla, kun tämä oikaisi takkiansa. Hippipanta oli jäänyt jonnekin kaapin perälle, hiukset olivat puhtaat ja siististi sidottu kiinni. Tinosta ei olisi uskonut, että tämä ihannoi edelleen vuosikymmenien takaista peace and love-aatetta.
Belinda yllättyi hivenen kun Alice asetti tytön vierelleen johonkin ryhmäkuvaan. Nopeasti katsottuna heidän vieressään ja takanaan oli vain liuta vanhoja miehiä, kasvot arvokkaassa hymyssä. Muutama hontelo kuvaaja mönki lattianpintaa pitkin etsien sopivaa kuvakulmaa.
- Rentoudu ja hymyile, Alice otti Belin käden omaansa kevyesti puristaen.
- Tuleeko nuo kuvat jonnekin albumiin? Belinda kysyi lopulta, kun salamavalot vain räpsähtelivät ja muukin joukko alkoi tulla levottomaksi.
- Ehkä jokunen, mutta tuo punapää on laakson päivälehden toimittaja ja tuo toinen, no se nyt vain on, Alice selitti.
Belinda tiesi lehtijuttujen tuovan hyvää mainosta Alicen kartanolle ja tilalle ja ulkomaalaisista vieraista Beli päätteli, että Alice halusi kansainvälistä mainetta kodilleen.
Tytöllä oli kiusaantunut olo kameran edessä. Ilma tuntui painostavalta, hiostavalta ja kuumalta. Korsetti tuntui rutistavan hänen kylkiluunsa poikki ja hapenotto muuttui vaivalloiseksi.
- Ennen ne tehtiin norsunluusta ja todella mursivatkin tyttöjen luita, Alice oli huomannut Belindan yritykset korjata puvun yläosan asentoa.
- Aivan, haittaako jos käyn ulkona? Vaikka tämän jälkeen? Belinda katsoi avuttomana Alicea.
- Mene vain, saa tuo kuvaaminen jo riittää, onhan täällä paljon muutakin kuvattavaa kuin me, Alice hymyili ja asteli juttelemaan kuvaajille.
Belinda huokaisi helpotuksesta ja lähti nopein askelin kohti eteisaulaa.
Jalkoja kivisti ja Belinda kaipasi kipeästi rentouttavaa kylpyä ja hierontaa, mutta ennen kaikkea raitista ilmaa. Tyttö ei yllättynyt nähdessään etuportailla muitakin ihmisiä ja yhden tutunkin. Tuukka kiiruhti nopeasti tervehtimään Beliä, eikä näyttänyt lainkaan niin kalpealta kuin aikaisemmin.
- Joko on tanssittu jalat piloille? Tuukka virnisti ja joi paukkunsa.
- Ei piloille sentään, Belinda tuijotti Tuukan pientä konjakkilasia.
- Aikamoisen yllätyksen kyllä teit, Tuukan katse harhaili Belindan hiuksista kasvoille ja lopulta hameen helmalle.
- Kuinka niin? Beliä häiritsi Tuukan jämähtänyt katse, mutta tiesi piinaavan tuijotuksen johtuvan alkoholista.
- Vanessa, Belinda, Vanessa, kaikki samassa paketissa, Tuukka yritti juoda lasistaan, mutta sai vain pisaran juomaa kielelleen.
- Alice tämän puvun antoi, Belinda puolustautui.
- Äläs nyt suutu. Hyvää tarkoitin, vaikka puheista päätellen vanhukset ei tiedä mitä ajatella, Tuukka hymyili ja sai joltain naiselta tupakanlopun.
- Otatko? Tuukka tarjosi savuja.
- Ei kiitos, Belinda perääntyi hieman.
- No joo, ei kukaan pysyisikään nättinä jos pilaa terveytensä tällä, Tuukka imaisi savut ja heitti tumpin pieneen astiaan portailla.
- Oletko nähnyt Nikoa? Belinda muisti samassa jättäneensä Nikon Eveliinan armoille.
- Hmm, annas kun mietin. En, Tuukka oli omasta mielestään hauska ja nojaili rennosti yhteen pylvääseen kädet housuntaskuissa.
- Taidan mennä etsimään, Belinda ei tiennyt enää kuinka suhtautua hiprakassa hilluvaan Tuukkaan.
Ensin hän oli pitänyt miestä tavallaan esikuvanaan ja nyt Tuukka olikin tipahtanut samalle tasolle hänen kanssaan, aivan kuin Belinda olisi jutellut Aleksille. Beli astui eteiseen ja taakseen katsoessaan hän näki Tuukan iskeneen silmänsä punapukuiseen naiseen. Tyttöä etoi hieman naisen tapa pukeutua liian pieneen mekkoon, mutta Tuukan mielestä näky taisi olla vain vastustamattoman seksikäs.
Belinda löysi Nikon samasta paikasta, jossa he olivat eronneet. Eveliina oli edelleen pojan seurassa, mutta Niko näytti lähinnä tylsistyneeltä ja heräsi välillä nojaamasta seinään.
- Anteeksi, Belinda pahoitteli jo kauempaa nähtyään Nikon katsovan häntä odottavasti.
- Ei mitään, näin kyllä Alicen toimittajat, Niko suoristi ryhtinsä ja käveli muutaman askeleen vastaan.
- Varpaat tallella? Belinda varmisti ja Niko nyökkäsi.
- Miten on, pelataanko biljardia? Beli muisti pöydän pelihuoneessa.
- Sopii, osaatko sitä? Niko otti Belindan käden omaansa ja tyttö unohti särkevät jalkansa.
- En vielä, tyttö hymyili ja Eveliina ja Katja lähtivät nuorten perässä kohti pelihuonetta.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   22.2.09 22:33:36

Polttomerkki

Pelihuoneessa haisi epämiellyttävästi sikarille ja joku tukevahko mies tuprutteli parhaillaan paksua pötköä huoneen perällä. Biljardipöydän äärellä oli jo oma peliporukkansa, mutta heillä oli onneksi varauslista, jonne Niko lisäsi itsensä ja Belindan. Heidän täytyisi vain odottaa juuri alkaneen pelin loppumista.
- Onko kaikki kunnossa? Niko katsoi huolestunein silmin Beliä.
- On, tuntuu vain niin kuumalta, Belinda saattoi tuntea kädellään kosteuden ihollaan ja tiesi, että hänen olisi korjattava pian meikkiään.
- Oletko koskaan kuullut viuhkasta? Niko katsoi ovelana tyttöä.
- Sillä on hyvä lämmitellä jos harjoittelee kaarevalla tiellä olevia esteitä, Belinda lateli suoraan.
- Pöhkö, aina hevoset mielessä, Niko kaivoi takkinsa rintataskusta pienen, suklaapatukkaa muistuttavan esineen ja avasi sen.
Valkea, tummin kiinalaisin merkein koristeltu viuhka helpotti Belindan oloa, vaikka tyttö saikin hetken harjoitella käyttämään sitä oikein.
- Sopii oikein hyvin, Niko arveli, ettei olisi itse osannut heiluttaa viuhkaa sirosti ja viehkeästi, kuten naisilla yleensä oli tapana.
- Tiesitkö, että voisin käydä keskustelua tämän avulla kanssasi? Belinda nosti viuhkan kasvojensa eteen ja vain tytön silmät näkyivät sen yli.
- Joo, mutta tuskin osaisin tulkita flirttiäsi oikein, Niko naurahti ja Beli jatkoi vilvoittelua.

Biljardipeli eteni hitaasti. Niko arveli vastapelaajan olevan joko aloittelija tai todella kokenut pelaaja, mies kun kierteli pitkään pöydän ympärillä ja näytti tarkastavan aina jokaisen pallon, mikä olisi järkevintä lyödä pussiin.
Katja ja Eveliina huomasivat vapautuneet istuimet koko seinänkokoisen maalauksen edestä ja huiskuttivat Nikoa luokseen. Vapaita paikkoja oli vain kolme.
- Mene vain, Belinda sanoi ja yritti kuulostaa ystävälliseltä, mutta hänen äänessä oli vivahde pettymystä.
- Sinäkin tulet, Niko veti Belindan mukanaan ja istui tuolille ottaen tytön polvelleen.
Katjan ja Eveliinan hymyt hyytyivät kun Niko oli keksinyt keinon ottaa seuralaisensa mukaan, eikä tytöt saattaneet jutella pojalle kuten olivat halunneet.
Belinda huokaisi helpotuksesta kun paino siirtyi pois jaloilta, mutta tunsi samalla poltetta rintakehällään. Vaistomaisesti hän siirsi kaulakorua sivummalle, mutta päästi korusta heti irti kun se poltti sormiakin.
Hammasta purren Belinda katsoi korua, mutta se ei näyttänyt mitenkään erilaiselta. Sama kylmän sininen kivi kimalteli edelleen hopeaketjun päässä.
- Saman värinen kuin silmäsi, Niko kuiskutti Belindan korvaan.
- Kokeile sitä, Belinda pyysi.
Niko empi hetken, mutta otti kiven käsiinsä. Belinda näki pojan kasvoista, että tämäkin tunsi korun taustapuolen olevan polttavankuuma, eikä se voinut johtua Belin kehonlämmöstä.
Tytön ei tarvinnut sanoa mitään, vaan Niko automaattisesti nousi tuolilta laskien Belindan lattialle ja vei tytön mennessään tanssisalin puolelle. Koru oli jättänyt punaisen läikän rintakehälle.
Niko tiesi Belindan illan olevan ohi. Tyttö oli näyttänyt jo ensimmäisten tanssien aikana heikolta ja lopulta kärsivältä kun hänestä oli otettu valokuvia. Nyt tytön silmistä loisti jotain sanoinkuvaamatonta kipua polttavan korun vuoksi. Belinda ei halunnut herättää huomiota tai ylimääräistä uteliaisuutta riisumalla korun kesken kaiken, vaan piti sen rinnallaan niin kauan kuin ympärillä oli yksikin vieras ihminen.
Belin ihmeeksi koru ei tuntunut polttavan enää, kun he olivat tanssisalin puolella. Jäljellä oli vain jomotus punertavan polttomerkin kohdalla.
- Haluatko mennä ylös? Niko kysyi Beliltä.
- Tanssitaan yksi tanssi, sen jälkeen, Belinda halusi iltansa päättyvän mukavasti ja Niko johti varmoin ottein tytön hitaaseen tangoon.
Tanssi tuntui lähes kiusallisen hitaalta ja viettelevältä. Viimeisten säkeiden kohdalla Niko taivutti Belindan alemmas kuin kertaakaan aikaisemmin. Jos tyttö ei olisi kertaakaan nähnyt tai tuntenut pojan voimia, hän olisi pelännyt kaatuvansa selälleen lattialle, mutta Niko kuitenkin nosti hänet rauhallisesti takaisin ylös. Belinda horjahti hieman ja otti enemmän tukea pojasta. Hetken mielijohteesta hän antoi Nikolle pitkän, hellän suudelman huulille, arvaamatta tapauksen päätyvän lopulta äitinsäkin tietoon.
- Tähän on hyvä lopettaa, Belinda hymyili suudelman jälkeen ja Niko oli samaa mieltä.
- Käyn ilmoittamassa Alicelle, jos löydän hänet, Belinda irrotti otteensa vastahakoisesti Nikosta ja yritti astella kauniisti kohti salinovia.
Belin ei tarvinnut kauaa etsiä Alicea, sillä nainen löytyi olohuoneen puolelta ja ymmärsi hyvin nuoren naisen väsymyksen.
- Bonne nuit, Alice lausui kauniisti ja Belinda toivotti samaten hyvät yöt naiselle.
Yläkerran toisella tasanteella Belinda irrotti sandaletit jaloistaan ja kantoi ne toisessa kädessään. Pehmeä matto helli arkoja jalkapohjia ja Niko oli jo heidän huoneessaan Belinda saapuessa perille.
- Tapa minut, Beli parahti ja nakkasi kenkänsä lattialle.
- Pyh, tippuisit vain uudestaan, Niko höpisi ja riisui takkinsa sohvan selkänojalle.
- Tippuisin? Belinda ihmetteli ja avasi nyörit alaosan sivusta.
- Okei, olisi pitänyt jo silloin tavatessamme kysyä, sattuiko kun putosit? Niko virnisti.
- En tajua, Belinda hämmentyi entisestään ja antoi alaosan pudota lattialle.
- Naiset, Niko parahti ja käveli suoraan Belindan eteen kietoen kätensä tämän vyötärölle.
- Olet kaunis kuin enkeli, kauniimpikin. Sattuiko kun putosit taivaasta? Niko kuiski Belindan korvaan antaen samalla pieniä suukkoja tämän korvalehdelle, siirtyen hitaasti kaulalle.
Belinda saattoi vain naurahtaa hiljaa tajutessaan mitä poika oli hänelle höpöttänyt. Jos Belinda kuolisi, hän joutuisi Nikon mukaan taivaaseen, mutta putoaisi saman tien takaisin alas, kuten oli pojan sanojen mukaan jo kerran tehnyt.
- Odota, Belinda työnsi Nikoa kauemmas.
Tyttö kumartui poimimaan hameen alaosan lattialta ja nosti sen sohvalle. Nikon avustuksella hän sai puristavan korsetin pois ja lopulta kaulakorukin valahti lattialle. Nikon kädet vaeltelivat tytön paljaalla vartalolla ja poika jakoi uusia suudelmia kaulalle, rinnoille, vatsalle ja kiusoitellen siirtyi polviin ja nousi hitaasti ylemmäs saaden Belin tahattomasti huokailemaan nautinnosta.

Puolta tuntia myöhemmin Niko hieroi Belin jalkoja. Aluksi tyttö oli vetänyt jalat kauemmas pojan käsistä, mutta työnsi ne aina takaisin pojan syliin kerjäten hierontaa.
- Onko teillä luonnostaan aina näin sileät sääret? Niko kysyi liu’uttaen kättään Belindan jalkaa pitkin.
- Tuskin, jos haluat tietää mitä me kärsitään tämänkin ilon vuoksi, voin kyllä vahata sinun kinttusi, Belinda nauroi.
- Auts, taidan pitää karvani, Niko hymyili ja kumartui tunnustelemaan huulillaan Belin sääriä.
- Haluatko kenties jotain? Belinda katseli viekkaasti Nikoa, joka hivuttautui hiljalleen ylemmäs jalkoja pitkin.
- Voi olla, poika virnisti.
Niko ryömi Belindan vierelle vetäen tytön kainaloonsa. Viileät lakanat tuntuivat helpottavilta hiostavan illan jälkeen.
- Mitä ajattelet? Belinda kysyi hiljaa ja väänteli tuttuun tapaansa Nikon sormia.
- Mistä? Niko halusi tarkennusta ja painoi huulensa tytön otsalle.
- Minusta, sinusta, meistä, Belinda luetteli ja naksautti vahingossa yhden Nikon sormista.
- No tuo ainakin otti kipeää, Niko naurahti ja veti kätensä pois Belindan hyppysistä.
- Ei mutta oikeasti. Olenko vain joku viikon pano sulle? Belinda käänsi päätään nähdäkseen Nikon silmät. Ne olivat vakavat.
- Et ole. Haluan sinusta paljon enemmänkin kuin pelkkää seksiä, Niko yritti asetella sanojansa järkeviksi ja pyöritti sormeaan tytön tatuoinnin päällä.
- Mitä sitten? Belinda muisti samassa Jannen, joka tuskin olisi vastannut mitään hänen kysymykseensä, jos Beli olisi kysynyt asiasta.
- Tyttöystävän ainakin, Nikon sanojen seurauksena Belinda painautui paremmin pojan kainaloon ja sulki silmänsä.
Niko hymyili itsekseen. Belindan kanssa ei ollut aina helppo jutella, mutta tyttö teki selväksi ajatuksensa tavalla tai toisella.
- Mä pidän susta. Todella paljon, Belinda mumisi hiljaa ja kääntyi Nikoa vasten.
- Ja mä susta hieman enemmän, Niko totesi lempeästi ja kietoi kätensä tytön selän taakse.
Ennen nukahtamistaan Belinda ehti vain ajatella, kuinka luonnolliselta alastomuus tuntui Nikon lähellä. Jannen seurassa siitä ei olisi tullut mitään, sillä Janne olisi vain etsinyt vikoja tytön vartalosta toisin kuin Niko.
Belinda heräsi aamulla kuristavaan tunteeseen. Peitto oli kietoutunut korsettiakin tiukemmalle hänen vartalonsa ympärille, eikä Nikoa näkynyt huoneessa. Sen sijaan naapurihuoneesta kuului puhetta ja Belinda etsi ylleen aamutakin ja pikkuhousut.
- Huomenta, Belinda kurkisti unisena naapurihuoneeseen.
- Unikeko, Hanna kommentoi oitis ja taputti sänkyä kädellään.
- Puhuttiin juuri korusta, Aleksi sanoi ja siirtyi sängynlaidalle kun Belinda istui Hannan vierelle.
- Jättikö se oikeasti jäljenkin? Hanna kysyi uteliaana.
Belinda vilkaisi Nikoa ja näytti sen jälkeen rintakehänsä. Punainen jälki oli himmentynyt, mutta erottui kuitenkin selvästi.
- Sekö tuli pelihuoneessa? Aleksi varmisti.
- Joo, istuttiin sen maalauksen eteen, Belinda muisteli kun polttava tunne oli alkanut.
- Ehkäpä pitäisi vilkaista sitä paikkaa tarkemmin? Aleksi ehdotti.
He olivat tuhlanneet useamman tunnin penkoessaan pelilaatikoita toivoen löytävänsä jotain viitteitä Vanessasta. Kun mitään ei löytynyt ja toivo hiipui, koru saattaisi paljastaa heille jotain mitä kukaan ei ollut huomannut.
Aamupalalla he eivät nähneet Alicea ja sisäkkö kertoikin naisen lepäävän. Alice oli kuulemma valvonut yömyöhälle juhlien venyttyä turhan pitkälle.
- Iltapäivällä olisi estetunti, tuletteko mukaan? Tuukka kysyi viritelläkseen keskustelua.
- Mikä ettei, Niko tuumasi ja huomasi Tuukalla pieniä krapulan merkkejä.
- Mitä hyppäätte? Aleksi kysyi. Hän ei ollut vielä ehtinyt esteille kun oli sen verran innoissaan jolkuttanut ilman jalustimia kenttää ympäri.
- Harjoitellaan ihan pieniä. Lähinnä haluaisin näiden persusten pysyvän irti satulasta esteillä, Tuukka virnisti.
- Kuulostaa hyvältä, Belinda naurahti. Tottumattomille kevytistunta ei ollut helppo, ei etenkään jos keskittyi ohjaamaan hevosta, ylittämään esteen puhtaasti ja laskemaan askeleita esteiden välillä.
Belindaa masensi hieman tieto, että Dreamy lähtisi Carnivalin kanssa seuraavana aamuna kohti Suomea. Matka onneksi taittui lentokoneella Helsinkiin ja sieltä kuljetusautolla kotitallille, joten hevosten tarvitsi olla alle 6 tuntia kuljetettavana.
Aamupalan jälkeen Tuukka patisti joukkonsa vaihtamaan vaatteita ja valmistautumaan aamutunnille. Belinda ja muut sen sijaan hakivat kaulakorun ja palasivat pelihuoneeseen.
- Jossain tässä se kuumeni, Belinda piteli korua kädessään ja asteli edestakaisin maalauksen edessä.
Huone oli siivottu yön aikana, vain biljardipöytä oli jäänyt lattian keskelle. Koru tuntui kylmältä Belin kädessä, kunnes tyttö käveli aivan kiinni maalaukseen. Hänen päänsä oli hevosenkavion kohdalla kun koru lämpeni.
Tyttö vei korun biljardipöydälle, sillä hän ei halunnut saada toista palovammaa siitä.
- Hajoaako tuo jos siihen koskee? Hanna katsoi epäilevänä haurasta kangasta.
- Tuskin, Aleksi tuumasi ja nosti kangasta alhaalta.
Aluksi seinä näytti yhtenäiseltä, mutta tarkemmin katsottuna he erottivat pienet rajat, kuin oven, joka oli ovelasti naamioitu tapetoimalla.
- En yhtään ihmettele jos tätä ei ole löydetty, Niko mutisi ja tunnusteli seinää.
- Niin, kukapa nyt kurkkisi maalauksen taakse etsien jotain tällaista? Hanna sanoi ivallisesti.
- Saako sitä jotenkin auki? Belinda työntyi Hannan ohitse seinän vierelle.
Niko paineli seinää, mutta mitään ei tapahtunut. Koputellessa he saattoivat erottaa onton kuminan pieneltä alueelta ja tiesivät seinän takana olevan jotain tyhjää. Belinda huomasi tapetin himmeän kuvioinnin esittävän käärmettä. Se jos mikä oli hänen mielestään selvä vihje, vaikkakin seinä oli peitetty maalauksella.
Hanna tunsi pientä epäilystä, etteivät he ehtisi muutaman päivän aikana selvittämään Alicen kodin salaisuuksia. Alice ja hänen isänsäkin olivat selvitelleet ja tutkineet taloa koko elinikänsä ajan pääsemättä paljoa pidemmälle. Kuinka he voisivat onnistua?
- Missä se koru on? Aleksi ärähti turhautuneena.
- Tässä, Belinda ojensi pöydältä noutamaansa korua.
- Hmm, Hannakaan ei ollut ennen nähnyt Aleksin kasvoilla yhtä pohdiskelevaa ilmettä. Poika käänteli korua ja tunsi sen lämpenevän.
Muut katsoivat sivusta kun Aleksi liikutteli korua oletetun oven edellä, kunnes pysäytti kätensä.
- Tässä se on kuumimmillaan, Aleksi antoi korun takaisin Belille ja tunnusteli kohtaa päänsä yläpuolella. Sormet näyttivät painuvan seinän sisään.
- Ei se voi olla noin yksinkertainen, Belinda parahti kun Aleksin sormet koukistuivat hieman ja poika sai otteen pienestä kolosta.
- Voipas, ei tässä maailmassa lausuta ihmeellisiä loitsuja, jotta joku vanha piilo-ovi avautuisi, Aleksi virnisti ja veti.
Rajat, jotka erottuivat kuviollisesta tapetista, antoivat periksi ja ohut lankuista kyhätty ovi avautui. Pimeydestä pöllähti runsaasti pölyä, mikä sai tytöt yskimään. Aleksi peitti hihalla suunsa ja nenänsä. Niko tunsi silmien vuotavan kirvelyn vuoksi, mutta jokaisen olo helpottui kun pöly laski. Heikon valon turvin he erottivat matalan käytävän, jota pitkin olisi kontattava tai ryömittävä.
- Vapaaehtoisia? Aleksi virnisti pirullisesti pidellessään ovea auki.
Tuli hetken hiljaisuus nuorten katsellessa toisiaan.
- Minä voin, Niko suoristi ryhtiään.
- Etpäs, Belinda astui tunnelin eteen estäen poikaa menemästä.
- Menkää yhdessä, Hanna ehdotti ujosti.
Belinda hipaisi sormellaan tunnelin lattiaa ja totesi tarvitsevansa vähintäänkin kengät ja hanskat voidakseen mönkiä käytävää pitkin. Pienen neuvottelun jälkeen Belinda ja Niko kiiruhtivat yläkertaan pukemaan kutakuinkin järkevämmät vaatteet ja ottivat käsiinsä ratsastushanskat. Valoa tunneliin he saivat Hannalta, joka oli jostain löytänyt paristokäyttöisen pienen taskulampun.
- Onnea vaan, Aleksi taputti rohkaisevasti veljeään selkään ja vilkaisi Beliä tehdäkseen samoin, mutta tyttö vastasi katseeseen murhaavasti.

Lähettäjä: Heroine 
Päivämäärä:   22.2.09 23:04:52

Voi Karoliina mihin jätit.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   23.2.09 20:40:21

Olikohan taas mun tuuria ettei aamulla ht.netti toiminu :o
No taas sairaalapäivä takana, nyt jopa tajuan miks ne järjestää siellä ne miljoona tuhannen hengen jonoa. Meen aina niin kiukussa potilaaksi sinne ja lopulta se jonottaminen uuvuttaa ja olen ku hölmö lammas vastaanotolla :D
Anyway, jatkoa kuitenkin tälle iltaa luvassa :)

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   23.2.09 20:55:17

Komppaan Heroineä.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   23.2.09 21:06:26

Tunneli

Belinda ojensi taskulampun peremmälle tunneliin ja ponnisti käsiensä varassa korkeammalla olevalle aukolle. Hän mahtuisi konttaamaan tunnelissa, mutta Nikosta hän ei ollut varma. Kun Beli päässyt tunneliin ja vain jalkaterät näkyivät ulkopuolella, tyttö tunsi puristuksen pakarassaan.
- Kuka? Beli kysyi ärhäkästi, mutta ei voinut katsoa taakseen tunnelin kapeuden vuoksi.
- Ei voinut vastustaa kiusausta, Nikon iloinen ääni vastasi takaa.
- Voi hyvä luoja… Belinda parahti ja ryömi edemmäs lyöden päänsä kattoon.
- Eikä sitten mitään ihmeellisyyksiä, Aleksi sanoi varoittavaan sävyyn Nikolle.
- Ei koskaan, Niko virnisti ja nousi tunneliin. Hän joutui ryömimään pitkälti käsiensä varassa ja sottasi vaatteensa jo ensimetreillä.
Kiviseinusta huokui kylmyyttä ja lattia tuntui kostealta. Niko ei erottanut edeltään Beliä ja sai heti tietää syynkin. Tunneli kääntyi jyrkästi vasemmalle, mutta myös korkeutta tuli lisää. Niko saattoi edetä vapaammin, eikä Belillä ollut enää pelkoa lyödä päätään uudelleen kattoon.
- Anna valoa, Niko pyysi ja sokaistui Belin sohaistua valokeilalla suoraan pojan silmille.
- Sori, Belinda loihti kasvoilleen anteeksipyytävän ilmeen, mutta turhaan.
Tytön ihmeeksi poika kaivoi housuntaskusta kännykän ja otti siitä itselleen pienen taskulampun. Belindaa hävetti kuinka hän oli unohtanut muutamassa päivässä maailman kehityksen ja jämähtänyt keskiajalle.
- Voidaan jatkaa. Tai voin minä kyllä takapuoltasikin katsella tässä, Niko hymyili ottaen paremman asennon itselleen.
- Mahdoton, Beli tuhahti ja konttasi eteenpäin. Karhea kivilattia raapi polvia, jotka turtuivat nopeasti ja tyttö tunsi vain kuinka housut hankasivat ihon pienille naarmuille.
Edessään Belinda näki pelkkää tyhjää. Belinda tunsi kuinka lattia yllättäen katosi hänen käsiensä alta ja tytön ylävartalo paiskautui alemmas. Niko reagoi käheään kiljahdukseen tarttumalla Beliä nilkasta, pysäyttäen tytön putoamisen. Tyttö yski voimiensa takaa kun ilmat olivat paenneet keuhkoista. Hän roikkui pää alaspäin reunalla ja pallea ei tahtonut toimia kunnolla painautuessaan kivilattian kynnykseen. Taskulamppu oli pudonnut puolisen metriä alemmas seuraavalle tasolle.
- Kävikö pahasti? Niko kysyi puristaen edelleen tytön nilkkoja.
- Ei, Belinda vastasi yskien ja peruutti taaksepäin kolhaisten kengällään Nikoa rintaan.
- Siellä on isot portaat, Belinda sai sanotuksi tasatessaan hengitystään. Kaiken lisäksi hänelle oli tullut hikka, ja kokemuksesta Beli tiesi ettei hänen hikkansa lähtisi ilman jääpalojen imeskelyä.
- Palataanko vai? Nikoa huvitti tytön tapa puhua kun pieni inahdus katkaisi puheen jatkuvasti.
- Ei, Belinda onnistui kääntymään tunnelissa ja antoi jalkojensa ojentua seuraavalle tasolle.
Sen jälkeen oli heti toinen taso, josta laskeutui matalat, mutta jyrkät portaat, joiden jälkeen tunnelia saattoi sanoa käytäväksi, joka jakautui vasemmalle ja oikealle. Siellä Nikokin saattaisi kävellä, jos pääsisi jotenkin ahtaasta tunnelista keskitasolle. Vaikeannäköisesti Niko kuitenkin pääsi tasanteelle ja jatkoi Belindan edellä kulkua. Kumpikaan ei kuullut alas laskeutuessaan, kuinka pelihuoneen seinä meni umpeen ja ritari-kangas ripustettiin paikoilleen. Mitä alemmas he pääsivät, sitä vaikeammaksi kävi hengittäminen. Kiviseinille oli muodostunut homekerroksia ja heikosta ilmavirrasta huolimatta, ilma tuntui paksulta, tunkkaiselta. Nikon tummat hanskat olivat muuttuneet valkeiksi kun poika oli huitonut edeltään pölyisiä hämähäkinseittejä. Niko tiesi, että Belindan olo olisi tukala pienessä käytävässä ja poika teki kaikkensa, jottei tyttö saisi paniikkikohtausta. Araknofobia, ahtaanpaikankammo, ajoittainen pimeänpelko. Kaikki ne ja jännitys eivät tehneet Belindan etenemisestä helppoa. Tyttö olisi monet kerrat halunnut kääntyä takaisin, mutta ei uskaltanut lähteä yksin takaisin. He olivat pysähtyneet puisen ristin kohdalle, josta käytävä jakaantui.
- Niko, kuinka pitkälle tämä jatkuu? Belinda kysyi tuskastuneena.
- En tiedä, poika yritti selvittää oikealle jatkuvan käytävän pituutta, mutta valo ei osunut seinään. Se katosi pimeyteen.
- Tule, meillä ei ole paljoa aikaa, Niko sanoi ja kiskaisi Belindan liikkeelle.
Käytävä oli tylsä. Belinda tunsi pitkästyvänsä kun ei ollut edes mitä tutkia, ellei halunnut selvittää minkä sorttista home kiviseinillä oli. Niko suuntasi oikealle ja he pääsivät vankityrmään. Seinistä näki, että siellä olleet olivat laskeneet päiviä. Ilmeisesti siellä asuneet olivat kuolemaan tuomittuja, kun päivien lasku loppui neljännen päivän kohdalla. Lattialla oli irtonaisia kivenpalasia, joilla viivoja ja päivämääriä oli raavittu seinään.
- Katsotaan se toinenkin käytävä vielä, Belinda hoputti.
- Okei, mutta sen jälkeen palataan. Allu ja Hanna varmasti haluavat tietää mitä täällä on, Niko höpötti ja palasi ristille ja jatkoi käytävää edemmäs.
Toinen käytävä oli huomattavasti lyhyempi ja siellä oli useampi selli rinnakkain. Vanhoja ruoka-astioita lojui sellien nurkissa.
- Ei kai vankeja kuljetettu tuota ahdasta käytävää pitkin tänne?
- En usko, täällä on varmasti ollut järkevä uloskäynti aikoinaan, Niko päätteli.
Belinda jäi seisomaan ensimmäisen sellin kohdalle Nikon kävellessä suoraan perimmäiselle sellille. Kylmät väreet kulkivat selkää pitkin. Tyttö tunsi kutittavaa liikettä päässään. Ihan kuin jokin roikkuisi tytön hiuksissa. Hän käänsi päätään vasemmalle hartialle. Mitään ei näkynyt. Belinda käänsi taskulampun hartiaansa kohden ja katsoi viereistä seinää. Siinä näkyi jotain omituista. Pitkät jalat haroivat hiuksia. Kun Belinda tajusi valtavan hämähäkin kiipeilevän olallaan, tyttö kirkaisi. Nikon sydän tuntui pomppaavan kurkkuun kun kuuli Belindan rääkäisyn. Poika nousi nopeasti perimmäisen sellin lattialta ja juoksi tytön luo. Belinda pyöri kauhuissaan ympäri, aivan kuin olisi yrittänyt juosta pois hämähäkin alta.
- Pysähdy nyt tyttö hyvä, Niko tarttui voimakkaasti Belindan käteen ja tyttö pysähtyi.
Belinda tuijotti silmät suurina toista olkapäätään kun etova elukka pääsi hiuksista olkapäälle. Yksi jaloista kosketti tytön kaulaa. Kyyneleet alkoivat valua ja paniikki valtasi Belin. Niko huomasi hämähäkin tytön olalla. Otuksen takaruumis oli musta pallo, jossa oli punainen raita. Niko oli joskus esitelmää tehdessään lukenut tuollaisesta punaselkäisestä hämähäkistä. Se saattaisi olla vaarallinen.
- Belinda, sun täytyy nyt rauhoittua, Niko sanoi rauhallisesti, mutta käskevästi.
Nikon oli vaikea rauhoitella hätääntynyttä tyttöä ja poika ei tiennyt, kuinka olisi saanut elukan pois tytön olalta. Jos se olisi naaras, se saattaisi purra Belindaa. Ulkomailla kun oltiin, hämähäkki saattoi olla jopa ihmishengelle vaarallinen. Poika haki läheisimmästä sellistä puisen ruoka-astian ja asetti sen hämähäkin eteen toivoen elukan astuvan kuppiin. Pettymykseksi hämähäkkiä kiinnostivat Belindan hiukset. Ne kai muistuttivat jollain tapaa seittiä. Hämähäkki palasi tytön selän puolelle ja liikkui sulavasti hiuksissa.
- Käänny hitaasti, poika neuvoi.
Beli käänsi selkänsä pojalle ja hämähäkki roikkui hiusten latvoissa. Poika pujotti kätensä tytön niskan kohdalle ja nosti latvat kupin päälle. Poika ravisteli hiuksia ja hämähäkki näytti hermostuvan, mutta päästi irti. Se keskittyi häiritsevän pojan pelotteluun. Kun poika kertoi tytön olevan vapaa, Belinda pyörähti ympäri nähdäkseen elukan. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja hän tärisi kauttaaltaan. Niko asetti astian lattialle ja ennen kuin hämähäkki ehti pois, poika asetti paksun lankun päälle.
- Nyt tuo ei ainakaan enää kiusaa sinua, Niko lohdutti.
- N-niitä voi olla enemmänkin… Belinda valitti ja vilkuili yhä olalleen.
Belinda oli oikeassa. Sellien tutkiminen oli vaarallista, kun kumpikaan ei ollut valmistautunut mahdollisesti tappaviin hämähäkkeihin. Toista kertaa Belindaa ei tarvinnut kehottaa palaamaan, vaan tyttö lähti juosten takaisin portaita kohti. Niko seurasi perässä.
Belinda nousi portaat nopeasti ylös. Jyrkät kiviportaat olivat vaaralliset, mutta paniikki ajoi tyttöä nopeammin jatkamaan matkaa. Ryömittyään lähelle uloskäyntiä, Belinda ihmetteli, miksei pelihuoneesta kajastanut valoa. Eteensä hän näki vain taskulampun avulla.
- Niko, luukku on kiinni.
- Ei voi olla, Alluhan on toisella puolella, Niko hätääntyi. Hänellä oli ollut kova työ pysyä pakenevan Belindan perässä.
Niko sai peruuttaa takaisin alemmalle tasanteelle, jotta hän saattoi vaihtaa paikkaa Belindan kanssa ja yrittää avata luukkua. Kuinka se oli voinut mennä kiinni?
Niko työnsi lankuista väsättyä ovea kaikin voimin, mutta se ei hievahtanutkaan. Hän paukutti ovea ja yritti huutaa, mutta huuto kaikui vain pimeälle käytävälle, eikä toiselta puolelta kuulunut vastausta.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   23.2.09 21:13:18

Rico

Hanna ja Aleksi istuivat rinnakkain valkoisessa huoneessa. Kummankin ranteita sitoi tiukka, hiertävä köysi ja heidän suunsa oli teipattu ilmastointiteipillä kuin parhaimmassa rikoselokuvassa. Hanna tunsi kuinka hikikarpalot vierähtelivät yksitellen hänen ohimoaan pitkin. Kauanko he olivat istuneet kovalla lattialla? Entä Belinda ja Niko? Pääsisivätkö he ulos tunnelista?
- Luulitte jallittavanne minua! Rico ärähti, mutta nauroi makeasti sanojensa päälle.
- Alice on tyhmä mummeli, antoi kaiken kuin tarjottimella ja veti tarjottimensa pois liian myöhään, Rico käyskenteli ympäri huonetta ja esitteli kopioituja papereita Aleksille ja Hannalle.
Aleksi seurasi tuimana kuinka nuori mies riisui työtakkinsa ja vaihtoi ylleen kevyen neulepaidan. Rico oli värjännyt tummat hiuksensa vaaleiksi ja ajanut partansa kokonaan pois, jolloin pieni kaksoisleuka erottui selvemmin. Tihrustavat siansilmät mulkoilivat nuoria välillä, kunnes Ricon suu leveni iljettävään hymyyn paljastaen keltaiset hampaat.
- Vanessa sitä ja tätä! Alice ei edes tiedä mikä se aarre on, Rico naurahti ja asteli pienen työpöydän äärelle.
Hanna ajatteli hetkeä, jolloin Rico oli yllättänyt heidät pelihuoneessa. Mies oli lyönyt jollain Aleksia ja sen jälkeen Hannaa. Tajua tyttö ei ollut menettänyt, mutta liikuntakyky oli lamaantunut siksi hetkeksi kun Rico oli teljennyt lankkuoven ja laskenut kankaan luukun eteen. Kuinka mies saattoi tehdä sellaista heille? Ja mistä aarteesta Rico puhui? Oliko Belinda joskus maininnut Hannalle jotain aarteesta? Tytön mielestä koko lomareissu oli ollut sekava, eikä hän saanut koottua ajatuksiansa kunnolla.
- Se kaulakoru, minä sen annoin sille uteliaalle kakaralle, Rico kehaisi ja hölötti kiihkeästi hyvän pätkän espanjaa.
Mies kumosi pöydälleen kansiollisen papereita ja levitteli niitä tiputellen muutamia papereita lattiallekin. Sitten Rico astui nopeasti Hannan eteen ja kiskaisi teipin pois. Hanna ehti tuskin tuntemaan ilkeää nykäisyä kun Rico läimäytti kädellään häntä poskelle. Hanna erotti Aleksin katseesta uhmaa.
- Miten annoit sen korun? Hanna kysyi nieleskellen itkua.
- Hah, jos olisin ojentanut korun suoraan käteen, te ette olisi huolineet sitä. Käsittelin hieman seinäpaneelia. Ei ne kaksi sitä järjellään avanneet vaan sattumalta, Rico ei tiennyt olisiko nauranut vai itkenyt nuorten hyvälle tuurille ja tyhmyydelle.
- Sen korun löysin jo aikoja sitten ja kuulin Alicen usuttavan teitä Vanessan perään. Koru oli hyvä kätkeä portaiden alle, Rico jatkoi selitystään. Hänen äänessään kuulsi omakehu.
- Annoin kaikki vihjeet teille. Siirsin soittorasian pöydälle, mutta ettehän te sitä katsoneet, tyhmät moukat, Rico kähisi ja heitteli papereitaan mielipuolen tavoin huoneen lattialle.
Hanna olisi mielellään kysellyt Ricolta enemmänkin, mutta mies painoi uuden teipin hänen suulleen ja potkaisi Aleksia jalkaan.
- Tutkitteko edes niitä papereita? Muutamassa vuodessa Alice ehti esitellä kaikki tietonsa minulle, Ricon silmissä vilahti vaarallinen kiilto.
Nuoret pudistivat päätään. Eivät he juuri olleet papereita katsoneet, tai ainakaan ehtineet rakentaa niistä kokonaiskuvaa.
- Niinpä tietenkin. Vanessa haudattiin viiteen paikkaan. Yhden löysin, mutta neljä puuttuu, Rico käveli rauhallisemmin ja istui lopulta työpöydän kulmalle.
Aleksi mietti kovasti, miksi Rico selitti heille tekemisiään. Mies olisi voinut hoitaa hommansa kenenkään tietämättä, mutta paljasti itsensä omaa tyhmyyttään.
- Viiden paikan keskikohta, siellä se aarre on, Rico nappasi yhden papereista ja luki pitkän pätkän, josta asia kävi ilmi.
- Talo on vanha, mutta hyvin rakennettu. Ne kaksi tukehtuu sinne ja Alice luulee heidän hukkuneen lampeen, Rico virnisti ja nuolaisi etuhampaitaan.
Siinä vaiheessa Hanna sai tarpeekseen ja rimpuili ja yritti huutaa.
- Turhaan sinä kitiset tyttö. Työväen puolella ei ole ketään paikalla, Rico sanoi lohduttavaan sävyyn itselleen.
- Alice on jo vanha, kuten talokin. Halusi selvittää sukunsa jakaakseen perintönsä oikein. Tottahan toki törmäsimme sen eukon suomalaisiin sukulaisiin, Rico jatkoi puhettaan.
- Oli loistoidea taivutella Alice tarjoamaan matkaa palkinnoksi niihin typeriin kisoihin. Tietenkin vasta kun huomasin pikku-Vanessan osallistuvan niihin, Rico röyhisti rintaansa ja penkoi taas papereitaan.
Nuorten eteen hän heitti muutaman mustavalkoisen valokuvan. Yhdessä Belinda hyppäsi parhaillaan Dreamyllä muurin yli. Hanna muisti kisapäivän kuin eilisen. Hän muisti myös Amandan kommentit tytön hurjasta ratsastuksesta. Toinen kuva oli selväsi otettu salaa. Belinda seisoi kotinsa ikkunan luona. Kuva oli hieman epäselvä, mutta Hanna tiesi, että kuva oli otettu puutarhasta. Eikö Belinda jossain vaiheessa ollut maininnut oudoista renkaanjäljistä nurmella, jotka johtivat metsään?
- Kyllä kyllä, ei tarvitse kehua, tiedän itsekin, Rico näytti pakahtuvan ylpeyteensä.
Kuka Belindaa oli vakoillut Suomessa? Rico itsekö? Hannan päähän tulvi valtavasti kysymyksiä ja kuinka suuresta aarteesta oli kyse kun Rico oli selvästi pimahtanut asiaa tutkiessaan?
- Sinä, poika, Rico kiskaisi Aleksin ylös lattialta ja jätti seisomaan seinän vierelle.
Rico kaivoi hetken työpöytänsä laatikoita ja ojensi valkoisen esineen Aleksin eteen.
- Tuttava tutki. Irrotettu elävältä, Rico hymyili tyytyväisenä pidellessään omassa kourassaan pientä, siroa kättä. Tai pikemminkin luurangonkättä.
- Ja nyt etsimme loput, Rico tarttui Aleksia niskavilloista ja lähti taluttamaan poikaa ulos huoneesta.
- Paikka, Rico komensi Hannaa kuin koiraa ja sulki oven perässään. Avain naksahti lukossa ja Hanna istui pimeässä huoneessa yksin.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   23.2.09 23:32:03

uu ei enää ku muutama pätkä niin oot ottanu mut kiinni :D

Lähettäjä: hansa 
Päivämäärä:   24.2.09 00:08:49

oivoivoi. ihan mahtavaa. lissää lissää lissää. huomenna paljon. oon kipeenä niin voin lukia tätä vaan koko päivän :)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   24.2.09 01:20:34

tripi, sitten mä ohitanki jo sut!
hansa, voi että, koitahan parantua :)

---------------------------

Köydet

Hanna pyöritti käsiään selkänsä takana. Hän tunsi kuinka köysi pureutui hänen ihoonsa kipeästi, mutta hän ei luovuttanut. Hänen oli päästävä irti. Mitä Rico tekisi Aleksille? Yksinäinen kyynel vierähti tytön poskelle, mutta antoi myös uutta voimaa. Vaivoin Hanna pääsi polvilleen ja siitä horjuen jaloilleen. Ricon tyhmyydestä kertoi sekin, että mies oli jättänyt Hannan jalat sitomatta. Haparoivin askelin Hanna käveli työpöydälle, liukastellen lattialle jääneisiin papereihin. Varpaillaan Hanna veti laatikoita auki, kunnes löysi alimmasta kynsisakset. Voisiko hän niiden avulla vapautua köysistä? Hanna polvistui laatikon viereen ja pitkän vaikeroinnin jälkeen sai sakset toiseen käteensä. Ensin hän tökkäsi terän suoraan ranteeseensa, mutta lopulta hän sai köydet saksien väliin ja aloitti pitkällisen nihraamisen. Köysi katkesi hitaasti säie säikeeltä. Hanna ei tiennyt kauanko aikaa oli kulunut, kun köysi antoi periksi ja hänen kätensä olivat vapaat. Nopealla liikkeellä hän repäisi teipin suunsa edestä ja katseli huonetta tarkemmin. Ikkunaa ei ollut ja ovi oli ainoa tie ulos. Hanna kiiruhti koettamaan ripaa, joka vääntyi ottamatta mihinkään kiinni. Rico oli lukinnut oven.
Hanna yritti mitä epätoivoisimpia keinoja. Hän yritti saksienkärjellä ruuvata saranoita, vääntää lukkoa, mutta mikään ei toiminut. Kyyneleet tipahtelivat lattialle kun tyttö lyyhistyi ovea vasten. Hän muisteli kuinka oli pienenä tapellut Belindan kanssa. Beli oli lukinnut hänet vaatehuoneeseen kiukuspäissään ja päästänyt serkkunsa vasta illalla ulos. Myöhemmin tyttö oli opettanut Hannalle potkunyrkkeilyn saloja. Hanna oli saanut harjoitella potkuja pieni liike kerrallaan. Sillä välin Belinda oli istunut lattialla ja syönyt donitsia. Hanna oli seisonut ikuisuuden toinen jalka ilmassa tasapainotellen, kunnes Beli oli antanut luvan suorittaa potkun loppuun asti. Voisiko hän potkaista oven auki?
Hanna nousi ja tähtäsi ensimmäisen potkun keskelle ovea. Täräys vihlaisi nilkkaa ikävästi, mutta ovi ei ollut vahvaa tekoa. Se oli nykyaikainen vaneriovi, samanlainen mitä vasten Hanna oli joskus kaatanut kuivaustelineen. Oveen oli tullut valtava reikä, jonka hän oli peittänyt paperilla.
Hanna potki yhä uudestaan ja uudestaan ja iski lopulta nyrkkinsä oveen. Se rusahti ensimmäisen levyn läpi ja tytön rystysiin jäi punaiset verinaarmut. Kipu oli sietämätön, mutta elämä se vasta olisikin kamalaa jos hän jäisi huoneen vangiksi.
Hanna tarttui molemmin käsin reiän reunoille ja raateli ovesta liuskoja irti. Sama toistui ulommalle levylle, kunnes Hannalla oli ahdas, mutta kuitenkin hänen mentävä aukko ovessa.
Hän ryömi reiästä ulos ja päätyi käytävälle. Oliko tämä nyt se puoli, jolla työntekijät asuivat? Käytävä oli täysin valkoinen, eikä muistuttanut lainkaan kartanon muuta sisustusta. Punainen matto käytävällä ja orpo peili seinällä. Hannan oikealla puolella käytävä jatkui ja päätyi portaisiin. Vasemmalla puolella oli heti ovi, jonka takaa nousi portaat ylös. Hajusta päätellen Hanna oli päätynyt ullakolle. Ullakolle jonka hän tiesi jo ensimmäisestä päivästä lähtien yhdistävän kartanon kummatkin puolet keskenään.
Hanna nousi natisevat portaat ylös ja pääsi kuin ihmeenkaupalla ullakon toiseen päähän. Se oli pimeä ja täynnä tavaraa. Onnekseen Hanna ei rikkonut matkallaan mitään ja laskeutui samanlaiset vanhat portaat hyvillä mielillä alas. Ovi aukesi ja Hanna oli tutulla käytävällä. Hän tarvitsisi jonkin aseen, mutta ei löytänyt mitään hyödyllistä Belindan huoneesta, eikä omastakaan.
Tyttö laskeutui portaat hiljaa alas ja totesi talon olevan tyhjä. Missä leiriläiset olivat? Ja minne Rico oli vienyt Aleksin? Entä sisäkkö, Tino ja Alice? Hanna juoksi tanssisalin läpi pelihuoneeseen. Kangas riippui seinällä koskemattoman näköisenä.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   24.2.09 01:35:53

Pelastus

Belinda makasi kylmällä kivilattialla pidellen Nikon viileästä kädestä kiinni. Tunkkainen ilma oli vaikea hengitettävä ja ajatus muista hämähäkeistä oli ajaa hänet suoraan seinän läpi turvaan.
- Oletteko siellä? Hannan vaimea ääni kuului luukun takaa.
- Avaa! Niko säpsähti hereille horroksestaan.
Kului vain pieni hetki ja pelihuoneen valo tulvi tunneliin. Niko tuli ulos vauhdilla ja oli hypätä suoraan Hannan päälle. Seuraavana poika veti Belindan ulos tunnelista. Tyttö yski rajusti ja tämän kasvot olivat mustuneet pölystä ja muusta liasta.
- Mitä tapahtui? Niko kysyi pelokkaana Hannalta, jonka poskille vieri edelleen kyyneleitä.
- Rico tuli, Hanna nyyhkäisi ja selitti epämääräisesti tapahtumat.
- Tuolla on vain sellejä. En tiedä mitä muuta, Niko kertoi hämähäkistä ja Hanna mainitsi käden luista, joita Rico oli esitellyt.
- Aleksi on löydettävä, Niko totesi määrätietoisesti ja vilkaisi huolestuneena Belindaa. Tytön yskästä ei meinannut tulla loppua ja nenästä tiputteli verta.
- Käykää vessassa, Niko komensi Hannan siistimään Belindaa ja poika kiiruhti itse keittiöön.
Hanna ruttasi mukaansa nipun vessapaperia kun Belin verenvuoto ei tahtonut lakata. Tytön paita muuttui rinnan kohdalta punaiseksi, mutta Belinda ei jaksanut enää kyhjöttää wc-pöntön päällä odottelemassa vuodon loppumista. Niko haki heidät, mukanaan pieni, taskukokoinen puukko ja olohuoneesta otettu rautatanko, jolla sohittiin takkatulta.
- Onko mitään tietoa minne ne olisivat menneet? Niko kysyi ja ojensi kepin Hannalle.
- En tiedä. Niitä on viisi paikkaa. Yksi on takuulla se grillikatos, käsi oli varmasti sieltä peräisin, Hanna vakuutteli.
- Käärme ja risti, Belinda mumisi pidellen paperia kasvojensa edessä. Yskä oli rauhoittunut, mutta verta vuoti edelleen. Niin Belille oli käynyt viimeksi pikkulapsena.
- Hetkinen, käärme, avain… Niko mutisi hätäisesti.
Tytöt ihmettelivät mitä poika oli oivaltanut, mutta saivat pian selville käärmeen merkityksen. Kaikkialla, missä he olivat törmänneet käärmemerkkiin, se oli ollut kahdeksikon muotoinen, ja Niko ripotteli viisi summittaista pistettä kahdeksikolle. Yksi niistä tarkoitti grillikatosta, toinen pelihuoneen tunnelia.
- Eihän sieltä löytynyt mitään, Belinda vastusti.
- Tutkittiinko tarpeeksi? Ei, parempi näin olettaa, Niko käänteli pientä kuittia edessään ja yritti miettiä missä muut pisteet voisivat olla.
- Muistomerkki! Hanna huudahti.
- Siellä asti? Belinda hätääntyi.
- Hevoset, Niko sanoi lyhyesti ja nuoret lähtivät vauhdilla tallia kohden. Vaatteet eivät olleet oikeat ratsastusta varten ja he pystyivät ottamaan vain kolme hevosta.
- Otan Lucin, Belinda sanoi napakasti. He tarvitsivat nopeat hevoset ja Hanna ei kuitenkaan suostuisi ratsastamaan muilla kuin Dreamyllä.
- Satulointiin ei ole aikaa, Niko toppuutteli Hannaa satulatelineen luona.
Nuoret retuuttivat hevoset kiireellä ulos tarhasta, laittoivat suitset päähän ja Niko auttoi tytöt hevosten selkään. Belindaa epäilytti hetken kun hän muisti Luciferin epätasapainoisen ravin. Niko kuitenkin johdatti kolmikon kovaakin kovempaan laukkaan. Carnival lähti tottunein elkein pidentämään askeleitaan hiekkatiellä, Dreamy tempoi ohjia pidemmiksi ja rynnisti korvat luimussa Carin ohitse. Lucifer tuntui kankealta, mutta Beli tunsi kuinka kilpailuvietti syttyi orissa ja hevonen tuntui saavan lisää voimaa kuin tyhjästä. Tuuli ujelsi ratsastajien korvissa ja silmistä vuoti vettä. Vauhti oli hurja ja Belindakin joutui takertumaan orin harjaan pysyäkseen selässä. Luciferin voimakkaat jalat osuivat maahan entistä useammin ja hevosen laukasta tuli liitävää. Ratsukko oli kaatua metsänrajalla kun hurja kiitolaukka oli hiljennettävä pysähdykseen. Belinda valahti hevosen kaulalle ja vierelle jäänyt Niko auttoi tytön takaisin selkään.
- Täällä on kylmä, Hanna huomasi nyt vasta ilman viileyden. Niityn päältä erottui pieni usvakerros, samanlainen jota näki öisin peltojen päällä.
Ratsukot talsivat reippaasti pellonlaitaa pitkin, mutta heidän pettymyksekseen muistomerkillä ei ollut ketään. Oli vain kaivettu ura patsaan ympärillä.
- Ne ovat olleet täällä, Belinda totesi hiljaa ja huomasi veren sotkeneen orin harjan. Nenästä tiputteli edelleen pieniä punaisia pisaroita ja Beli pyyhkäisi veret hihaansa.
- Joten, tunneli, grilli, tämä paikka. Mitä vielä? Niko yritti miettiä. Hänellä oli kova huoli pikkuveljestään.

Taivaalle oli kerääntynyt paksuja harmaita pilviä ja lammen viereisen metsän varjot näyttivät uhkaavilta. Voimakas tuuli pölisytti hienoa hiekkaa Belindan kasvoille ja tyttö kulki muiden perässä sokkona. Hetken Niko seisoi paikoillaan vailla päämäärää, mutta säntäsi juoksuun kartanoa kohden.
- Mitä sä sinne menet? Hanna huusi pojan perään.
Nikon ei tarvinnut vastata kun tytötkin saattoivat kuulla Ricon vihaisen äänen jostain talon perukoilta. Hanna tarttui Belindaa kädestä ja kiskaisi serkkunsa liikkeelle. Hiekanmuruset kirvelivät Belin silmissä ja tyttö yritti parhaansa mukaan haukotella saadakseen aikaan kyyneleitä. Miksei häntä voinut itkettää silloin kun tarvitsi? Belinda hieraisi toisella kädellä silmiään ja kompastui portaissa.
- Anteeksi, Hanna pyyteli hätääntyneenä.
- Mene sä jo, Belinda ei enää välittänyt silmistään, vaan katsoi vihlovaa polveaan. Siihen oli tullut pieni haava ja housunlahje kastui hyvää vauhtia. Miksi hänellä piti olla tällainen tuuri?
Hanna juoksi sisälle taloon ja Beli jäi käärimään lahjetta varovaisesti ylös. Kangas osui haavakohtaan ja Belin mieleen nousi kuva kuinka hän repi haavaa entistä enemmän auki. Vaalea iho oli tummanpunaisen veren sotkema ja Belinda erotti lyhyen haavan polvilumpionsa alapuolella. Hän painoi sormellaan haavan alapuolelle, jolloin verta valui entistä enemmän. Belinda ei ollut koskaan sietänyt nähdä verta. Ei ainakaan omaansa. Kaveria hän pystyisi auttamaan haavojen kanssa, mutta kuinka hän voisi koskea omaan haavaansa? Belinda linkutti portaat ylös ja suuntasi eteisaulasta ruokasalin läpi keittiöön. Ääniä ei enää kuulunut. Minne Niko ja Hanna olivat menneet? Ja missä Rico ja Aleksi olivat? Beli avasi keittiön oven ja astui sisään. Jokin metallinen kolahti kivilattialle ja tyttö säpsähti katsoen ympärilleen. Keittiö oli täysin pimeä ja vain kattiloiden hopeinen pinta välkehti seinillä.
- Onko täällä joku? Belinda kysyi varovasti, mutta ei saanut vastausta.
Hän astui peremmälle etsien paperia. Hän ei voinut taivuttaa jalkaansa lainkaan kivun vuoksi, joka myös lamaannutti hänet. Belinda epäili ettei saisi jalkaansa taitettua vaikka haluaisikin.
Työtasoista tukea ottaen hän löysi talouspaperirullan. Tyttö painoi paksun taitoksen paperia polvelleen, mutta tunsi kuinka veri tuli suoraan läpi. Tarvitsiko hän painesiteen? Ja mistä hän sellaisen tekisi? Belinda jatkoi keittiön penkomista toivoen löytävänsä jotain sidettä jalkaansa. Sitten hän olisi valmis auttamaan muita, sama se sattuiko vai ei.

Niko juoksi portaat suoraan kolmanteen kerrokseen ja Hanna yritti pysyä perässä. Tytön kylkeen sattui pojan hurja vauhti ja hengitys tuntui muuttuneen katkonaiseksi.
- Minne Belinda jäi? Niko pysähtyi vain hetkeksi odottamaan Hannaa.
- Kaatui portailla. Tulee perässä, Hanna puuskutti ja hyppäsi kolme viimeistä porrasta yhdellä kerralla.
Niko avasi ripeällä riuhtaisulla ullakolle vievän oven ja oli valmis nousemaan portaille, mutta jalka ei osunut portaaseen. Alimmat portaat oli revitty irti ja niiden takana näytti olevan jotain.
- Hiljaa, Niko kuiskasi ja Hanna yritti tasata hengityksensä hengittämällä nenän kautta.
Poika joutui todellakin ryömimään ja toivoi hetken olevansa Belindan kokoinen. Neljä alinta porrasta puuttui, mutta niiden takana erottui selkeä pieni tila. Katto nousi kaltevasti portaiden mukana. Niko tunsi vanhan, lähes pehmeän lankkulattian käsiensä alla ja veti itsensä portaikon läpi. Hanna seurasi perässä ja Niko yritti auttaa tyttöä olemaan hiljaa. Seinät oli kasattu satunnaisesti laudoista, eikä työnjälki tosiaankaan ollut lähelläkään ammattirakentajien työtä. Niko tunsi viileän kohdan seinällä ja hetken tunnusteltuaan tajusi nojaavansa tiiliskivistä kasattuun piippuun. Tai pikemminkin hänen ja Belindan huoneen takan takaosaan. Himmeä valo siivilöityi seinälautojen välistä ja tarkemmin katsottuna lautojen välistä erottui karvoja.
- Joskus aikoja sitten seiniä tilkittiin eläinten karvoilla, Hanna kuiskasi ja Niko pudotti karvatupon sormistaan.
- Luulin sen olleen viikinkien juttuja, Niko kuiskasi takaisin.
- Ei, Beli selittää sulle joku toinen kerta, Hanna oli itse saanut kuulla Belindalta välillä vakavia, mutta myös usein huvittavia juttuja historiaan liittyen.
Erityisesti Hannaa oli naurattanut Belindan esitelmöinti Frankkien kuninkaasta Kaarle Kaljupäästä. Mutta nyt Hanna ei ehtinyt miettimään mistä Kaarle oli lisänimensä saanut, vaan hänen täytyi löytää Aleksi. Niko eteni seinän vierustaa pitkin vasemmalle ja Hanna tiesi heidän olevan suoraan ullakon alla. Oliko tämäkin tila ollut ullakko, mutta poistettu jostain syystä käytöstä?
- Miten ne tänne olisivat löytäneet? Hanna kysyi ihmetellen ja huomasi tärisevänsä pelosta.
- Ricolla on ollut aikaa, paljon aikaa. Alice ei liiku ylhäällä enää ja Rico on voinut huoletta vaikka kaataa kokonaisen seinän ilman, että kukaan huomaisi, Niko päätteli ja tarttui Hannaa kädestä.
Tytön vapina helpottui hieman kun hän tunsi vahvan otteen kädessään. Hanna oli vähällä purskahtaa itkuun, kun hän ajatteli kuinka samankaltainen Niko oli Aleksin kanssa, vaikka Aleksi osasikin olla poikamainen villiviikari välillä. Mitä jos hän ei enää saisikaan pitää Aleksia kädestä tai kieltää poikaa syömästä pöytää tyhjäksi? Sillä hetkellä Hanna rakasti jokaista ärsyttävääkin luonteenpiirrettä Aleksissa.
- Rauhoitu, Niko tunsi Hannan käden alkaneen vapisemaan uudelleen muutaman metrin aikana.
- Jos se on tehnyt jotain… Hanna ulvahti ja Niko sai painaa toisen kätensä tytön suun eteen.
- Ei ole, usko tai älä niin saat parin viikon päästä patistaa veljen laihdutuskuurille, Niko lohdutti ja Hannan itkun seasta saattoi erottaa pienen naurun.
Nikon pidellessä Hannaa itseään vasten ja yrittäessä tukahduttaa tämän itkua, poika erotti kellertävää, lämmintä valoa tyhjän huoneen perällä. Se ei ollut voimakas, mutta Niko tiesi ettei valonlähde voinut olla kaukana. Niko oli valmis vaihtamaan kättä toiseen kun hänen sormensakin olivat kastuneet Hannan kyyneleistä, poika tunsi ilkeän puraisun kädessään. Hanna oli purrut häntä ja Niko kuuli ja näki syyn heti. Pieni rotta kierteli Hannan jalan ympärillä ja välillä se kiipesi tytön kengän päälle ja laskeutui alas. Sen pitkä häntä näytti sulautuvan yhteen Hannan kengännauhojen kanssa.
- Ei se tee mitään, Niko kuiskasi Hanna korvaan ja otti kätensä pois tämän suun edestä.
Sormea jomotti ja Niko oli varma, että saisi katsella Hannan hampaanjälkiä vielä viikonkin kuluttua. Haavaa ei onneksi tullut.
Niko veti rauhallisesti Hannaa eteenpäin ja tyttö unohti itkemisen. Pelon sijasta hän oli täynnä vihaa. Rico oli lukinnut Nikon ja Belindan tunneliin, Rico oli teljennyt hänet tympeän valkoiseen huoneeseen ja Rico oli vienyt Aleksin. Hanna oli valmis kuristamaan omin käsin sen miehen, joka uskalsi tehdä hänelle tällaista. Niko tunsi äkäisen puristuksen kädessään ja tiesi, ettei hänen tarvitsisi lohdutella Hannaa hetkeen. Enintään hän saisi pidätellä tyttöä karkaamasta Ricon päälle.
Keltainen valo lepatti kuin olisi tullut kynttilästä. Niko kolautti päänsä kattoon ja huomasi seisovansa taas portaiden alla.
- Jos olisimme noiden päällä, tuossa olisi ovi, Hanna osoitti seinää.
Niko ei jaksanut enää ihmetellä talon monimutkaisia rakenteita, vaan asetti kyyneleistä märän kätensä puuseinää vasten ja katsoi alas. Portaiden viereltä laskeutui jyrkät portaat alas, josta valokin tuli.
- Tuo menee jonnekin Ricon ja muiden työntekijöiden asuintilojen alle. Hanna supatti hiljaa.
He laskeutuivat perätysten portaita alas ja Nikolle tuli ikävästi mieleen tunneli pelihuoneen maalauksen takana. Portaat olivat samanlaiset kiviset ja jyrkät. Belinda oli loikkinut portaat ylös gasellin tavoin paetessaan hämähäkkiä. Pojan kasvoille nousi pieni hymy, kunnes Hanna nykäisi voimakkaasti häntä kädestä. He pysähtyivät keskelle portaita ja heikon valon loimusta he erottivat portaiden kääntyvän hieman vasemmalle. Alhaalta kuului ääniä.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   24.2.09 14:17:19

Näytön paikka

Riipivä ääni nosti Hannan ihokarvat pystyyn. Ääni muistutti kovasti kuin kynsillä olisi raavittu liitutaulua.
- Vauhtia! Rico ärähti ja perään kuului kova kalahdus.
Jotain raskasta tömähti lattialle ja Hanna erotti Aleksin huokaisun. Niko astui hieman edemmäs nähdäkseen tapahtumat.
Aleksi istui polviensa päällä lattialla katsoen sormiaan. Huone oli erittäin pieni, enintään tilavan siivouskomeron kokoinen. Seinät oli muurattu suurista kivenpalasista, joista yksi lojui nyt lattialla. Lankkulattialle oli asetettu muutama kynttelikkö, joista lepattava valo johtui. Niko erotti Aleksin likaiset, tomun peittämän kasvot ja veriset naarmut poskilla.
- Ota se ulos! Rico tönäisi polvellaan Aleksia lähemmäs seinää.
Aleksi työnsi kätensä reikään vastentahtoisesti, veti hiekkatomua ulos ja lopulta rasian. Se ei näyttänyt raskaalta ja Rico otti sen oitis Aleksin käsistä. Oliko poika joutunut omin sormin kaivamaan kiven pois seinästä? Nikon olo helpottui hieman kun hän huomasi lattialla surkean taltan ja vasaran. Silti Aleksi oli joutunut tekemään paljon töitä.
- Etkä yritä mitään! Rico huusi ja sadatteli espanjaksi jotain epämääräistä.
Aleksi ei nostanut katsettaan maasta, vaan hän istui aloillaan ja odotti seuraavaa käskyä. Hannakin oli siirtynyt Nikon vierelle seuraamaan tapahtumia. Poika kuitenkin otti tyttöä kädestä kiinni estäen Hannaa ryntäämästä Aleksin luo. Rico hajotti puisen laatikon vasaralla ja lahot puunsäleet levisivät lattialle puulastujen sekaan. Kaiken keskeltä Rico nosti irvistävän pääkallon ja hiveli sen lakea tyytyväinen ilme kasvoillaan. Nikoa oksetti. Kuinka kukaan kehtasi kosketella toisen ruumiista tai sen osaa hymyillen?
- Aivan, tiesin tämän, Rico totesi venyttäen sanojaan laiskasti ja nuolaisi huuliaan. Sitten mies painoi lempeän suukon pääkallon otsaan.
- Hyvä poika, sinusta saan oivan työntekijän, Rico väläytti imelän hymyn ja taputti Aleksia päälaelle.
Hetken näytti kuin mies olisi antanut Aleksille samanlaisen suukon kuin pääkallolle. Sitten Rico siirtyi lähemmäs portaikkoa ja Hanna joutui perääntymään jottei häntä huomattaisiin. Ricolla oli suurehko sininen urheilukassi, jonka vetoketjun mies avasi. Näky etoi Nikoa entistä enemmän. Kauanko Rico oli harrastanut puuhiaan? Eikö Alice aavistanut mitään, kuinka pitkälle Rico oli päässyt?
- Katsohan poika, tarvitsi vain etsiä käärmemerkit ja kohta olen saanut koko Vanessan, Rico nosteli luidenpalasia laukustaan.
- Nämä löysin grillikatoksen luota, komeita eikö vain? Rico piteli silmiensä korkeudella kahta reisiluuta.
- Ja tämän, no sinä toki autoit, Rico nosti lattialle kaarevia luita ja Niko epäili niitä kylkiluiksi.
Muutama pieni palanenkin tipahti lattialle ja muodosta Niko päätteli niiden olevan selkärangan nikamia.
- Olet sairas paskiainen, Aleksi sanoi viimein, vaikkakin suomeksi.
- Mitä? Rico katsoi ihmeissään mitä Aleksi oli sanonut ja kohotti kätensä lyöden poikaa kasvoihin.
Ricon silmät leimusivat vihaa, mutta hetken kuluttua roteva mies palasi laukulleen. Hän asetteli luunkappaleet takaisin ja laski viimeisenä pääkallon muiden luiden päälle ja veti vetoketjun kiinni. Laukkuun muodostui selkeä, pyöreä kohouma kallon vuoksi.
- Aijai, ketäs täällä onkaan? naisen ääni yllätti Nikon ja Hannan.
Ennen kuin Niko ehti nähdä kuka heidän takanaan oli, hänet ja Hanna tönäistiin portaat alas Aleksin ja Ricon luo. Kummatkin kaatuivat lattialle kun eivät ehtineet ottamaan tarvittavia askeleita. Aleksin ilme oli helpottunut, mutta vain hetken. Hän tajusi muidenkin jääneen kiinni.
- Kiara, Rico ähkäisi yllättyneenä, mutta sieppasi naisen syleilyynsä antaen tälle pitkän suudelman.
- Nämä vakoilivat, sisäkkö totesi makeasti. Hänen päällään ei ollut tavallista tummaa työasua, vaan vaaleat farkut ja keltainen neule.
- Sait kuitenkin heidät. Olemme aivan loppusuoralla. Vain sormus puuttuu ja saamme kaiken haluamamme, Rico syleili Kiaraksi kutsuttua sisäkköä.
- Entä nämä? nainen katsoi tavalliseen, julmaan tapaansa nuoria.
- Jätetään tänne, Rico totesi, mutta alkoi yllättäen katsomaan Hannaa tarkemmin.
- Miten sinä pääsit ulos? Rico ärähti tajutessaan, että Hannan olisi pitänyt olla hänen huoneessaan eikä sen alapuolella.
Vastauksena Hanna näytti kansainvälisesti keskisormeaan ja sylkäisi miehen kengälle. Aleksi päästi pienen nauruntyrskähdyksen, mutta kummatkin saivat katua käytöstään. Rico löi kumpaakin voimakkaasti ja nosti vasaran toiseen käteensä. He ehkä voisivat kolmistaan pärjätä kahdelle aikuiselle, mutta heillä ei ollut kättä pidempää. Kaiken lisäksi Kiara kaivoi hetken jotain selkänsä takaa, nostaen lopulta eteensä pienen käsiaseen. Nainen naksautti tottunein elkein varmistimen pois päältä ja osoitti epämääräisesti nuoria kohti.
- Paikka, Kiara määräsi jäätävällä äänensävyllä ja Rico nosti urheilukassinsa olalleen.
- Missä muut ovat? Niko uskaltautui kysymään.
- Tino suostui viemään koko porukan Disneylandiin! Lupasin valmistaa heille herkullisen illallisen matkan päätteeksi, Kiara kikatti tyttömäisesti.
- Onko Tino tässä mukana? Niko jatkoi.
- Ei, se on niin @!#$ tyhmä paviaani, että siitä on enemmän iloa kun se ei tiedä auttavansa meitä! Kiaran kikatus loppui ja nainen laukaisi aseensa.
Lattiaan muodostui mustareunainen reikä ja ruudinhaju oli ällöttävä. Nuorten onneksi Kiara oli surkea tähtäämään. Hanna oli pelastunut vain muutaman senttimetrin ansiosta, kun luoti oli osunut hänen reitensä viereen. Kukaan nuorista ei sanonut sanaakaan. He istuivat lattialla järkyttyneitä, katsoen vuoroin luodinjälkeä ja sitten Kiaraa, joka perääntyi portaille hyvää vauhtia Ricon kanssa. Kuului kolahdus ja yhden kynttilän liekki sammui.
- Oliko tuolla ovi? Niko ärähti kauhunsekaisin tuntein.
- Joo, sen eteen saa poikittain palkin, Aleksi vastasi ja veti Hannan syliinsä.
Hanna näki Aleksin veriset sormet. Yhdestä oli kynsi irronnut ja sormenpää oli turvonnut reippaasti.
- Missä Belinda on? Aleksi kysyi pidellessään Hannaa sylissään.
- En tiedä, Niko vastasi toivottomana.
- Se kaatui portaissa. Polvessa haava ja jäi sitä paikkaamaan, Hanna niiskaisi äänekkäästi ja takertui Aleksin käsivarteen.
- Täältä on päästävä ulos, Niko nousi lattialta ja nousi portaat ylös. Ovi oli tosiaan kiinni ja teljetty ulkokautta.
- Sanoiko Rico mitään, mistä ne sen sormuksen löytäisivät? Niko uteli harppoessaan portaat alas.
- Jotain se puhui pelihuoneesta ja Belindasta, Aleksi vastasi.
Niko tunsi kuinka paniikki valtasi hänet. Missä vaiheessa Rico ja Kiara tajuaisivat Belindan olevan vielä vapaalla jalalla? Niko noukki hädissään lattialta vasaran ja taltan.
- Se vasaranpää on irrallaan, Aleksi varoitti ja näytti kättään. Siihen oli nousemassa komea turvonnut mustelma kun vasaranpää oli tippunut siihen.
- Hanna, autatko? Niko pyysi ja Hanna otti toisen kyntteliköistä ja nousi pojan perässä portaat ylös.
Oven saranat olivat ulkopuolella ja Nikon ei auttanut kuin yksinkertaisesti rikkoa ovi. Naula kerrallaan hän ehkä saisi heidät vapaaksi, mutta työ olisi hidasta. Mitä Rico ja Kiara ehtisivät tekemään sillä aikaa?

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   24.2.09 14:25:25

Belinda huokaisi helpotuksesta kun verenvuoto väheni. Verta tihkui edelleen haavasta, vaikka hän oli huuhdellut sitä vedellä, yrittänyt painaa puhtaalla kankaalla ja ottanut vielä pakastimesta jäisen hernepussin, mikä oli vain lisännyt kipua. Tyttö huuhteli kätensä, otti paperia taitellen sen haavan päälle ja kietoi sisäkön käyttämän valkean esiliinan polven ympärille. Pettymys oli suuri kun esiliina tummeni uhkaavasti. Belinda vilkaisi seinällä riippuvaa pientä kelloa ja totesi kauhukseen olleensa jo puolituntia keittiössä. Hänen olisi löydettävä pian muut.
Belinda kuuli epäselvää puhetta eteläsiivestä ja ontui sinne niin nopeasti kuin vain saattoi. Pelihuoneen ovella hän näki vain Ricon ja sisäkön. Tytön aivot raksuttivat nopealla vauhdilla ja sisäkön ryömiessä tunneliin, Belinda päätteli kaksikon toimivan yhdessä. Missä muut olivat?
- Tule vain peremmälle, Rico kehotti lempeästi ja käveli Belindan eteen.
- Ei kiitos, Belinda napautti takaisin ja perääntyi tanssisalin puolelle.
- Taidat tyttö tulla, Rico otti Beliä kädestä kiinni ja veti pelihuoneeseen.
Tunnelin aukolla Rico nosti sätkivän tytön aukolle ja sisältä käsin vahvat kädet vetivät Belindaa peremmälle. Belin kipeä polvi kolahti kiviseinämään ja hän tunsi kuinka verenvuoto yltyi uudelleen. Kuinka syvä haava oli kun vuoto ei lakannut? Belinda haistoi tutun tunkkaisen hajun ja lattian ainoa sileä kohta osui hänen käteensä. Hänellä oli ollut päivällä hyvin aikaa tunnustella tunnelin lattiaa ja hän saattoi muistaa joitain yksityiskohtiakin sen muodoista.
- Vie se alas, Rico huusi tunnelin suulta ja Belinda huomasi kun pelihuoneesta ei tullut enää valoa.
Hänen takaansa kuului raskasta puuskutusta kun Rico ryömi hänen perässään tönien tytön jalkoja eteenpäin. Sisäkkö retuutti häntä lattiaa pitkin kuin räsynukkea. Pian he olivat kohdalla, jossa Belinda oli miltei pudonnut lattian kadotessa. Sisäkkö riuhtaisi tytön rajusti eteenpäin ja yhtään säälimättä antoi pudota keskitasanteelle. Belinda tunsi kuinka ilmat pakenivat vihloen keuhkoista, eikä Belinda ehtinyt vetämään happea kunnolla keuhkoihinsa kun hänet pudotettiin portaille. Polven ympärille kiedottu esiliina irtosi ja tuore veri irrotti paperit haavan päältä.
- Mikäs tämä on? Rico laskeutui perästä ja nosti sisäkön esiliinaa.
- Kakara, sisäkkö totesi nähtyään sotketun kankaan.
Rico nosti Belindan kainaloista ja retuutti tytön paikkaan, jossa Niko oli poistanut hämähäkin hänen olaltaan. Beli yritti rimpuilla irti otteesta, mutta vastustuksesta välittämättä Rico työnsi Belindan perimmäiseen selliin ja sisäkkö jäi vartioimaan tyttöä.
- Kiara, Rico kuiskasi pehmeästi naiselle ja siveli tämän poskea, ennen kuin palasi ristille ja jatkoi käytävän toiseen päähän.
- Mikäs tämä on? sisäkkö katsoi maassa olevaa puista ruokakuppia ja lautaa sen päällä.
- Älä koske siihen! Belinda parkaisi kun nainen ojensi kätensä lautaa kohti.

-------------------------------

Hammasta purren

Lauta tipahti kolisten lattialle ja Kiara katsoi kummissaan Belindaa, joka tärisi kauhuissaan. Kuppi oli tyhjä.
- Siellä oli se, Belinda sai sanotuksi ja alkoi hetkessä vilkuilemaan sivuilleen. Oliko hämähäkki paennut jostain pienestä raosta ja hiippaili nyt vapaana jossain pimeässä.
- Mikä se? Kiara nousi kupin luota ja läimäytti avokämmenellä Belindaa poskelle.
- Hämähäkki, Belinda vastasi ja nousi jaloilleen. Hän ei todellakaan istuisi lattialla moisen elukan saaliina.
- Istu! sisäkkö painoi voimakkaasti Belindaa olkapäästä alemmas ja lopulta tytön jalat pettivät.
Belinda istui kylmällä kivilattialla ja siirteli vanhoja olkia kauemmas itsestään. Pakkomielteen tavoin hän huitoi käsillään hiuksiaan ja pyöri paikoillaan ympäri. Kiara katsoi huvittuneena tytön kärsimystä ja pelkoa.
- Olet heikko, nainen kommentoi.
- Ja sinä tyhmä lehmä, Belinda sähähti.
- Varo vain, Kiara nauroi noitamaisesti ja nojasi kiviseinään.
- Löytyi! Ricon innostunut huuto kaikui käytävällä.
- Tule näyttämään! Kiara huudahti posket hehkuen.
Ricon juoksuaskeleiden ääni moninkertaistui käytävällä ja mies nosti pian Kiaran kasvojen eteen pienen sinettisormuksen.
- Mikä kuvio siinä on? nainen vaati tietää.
- Perhonen, Rico katsoi vaalean sormuksen kuviota.
- Katsos, talo on koristeltu lukuisin kuvioin, jotka toimivat vihjeenä. Osa on hämäyksen vuoksi, osa todellakin tarkoittaa jotain, Kiara selvensi Belindalle, joka tuskin kuuli heidän sanojaan.
Rico suukotti onnellisena naista ja vaati sen jälkeen tietää missä oli perhosenkuva. Kiara mietti hetken, hän oli siivonnut koko talon monesti ja muisti kyllä nähneensä perhosen jossain.
Belinda nousi ylös lattialta ottaen viereisestä kalterista tukea. Se tuntui kiveäkin kylmemmältä ja hänen käteensä jäi tumma raita ruosteesta.
- Mennään, Kiara sanoi lopulta ja näytti muistavansa kuvion sijainnin.
- Entä pikku-Vanessa? Rico nimitti Beliä ja katsoi tyttöä tuimasti.
- Jääkööt, ihme jos tuolla polvella pääsee pois, Kiara totesi ja Belinda tiesi naisen olevan oikeassa.
Kuinka hän voisi ryömiä tunnelia pitkin? Tai nousta tasanteet? Haava oli avoin, sillä ei ollut suojaa ja jalka tuntui puutuneelta. Ricon mukana olleet kynttilät katosivat hänen ja Kiaran mukana ja Belinda hapuili tietään pimeässä pois. Eninten häntä pelotti, että hämähäkki roikkui taas hänen hiuksissaan ja lopulta purisi häntä. Belinda jäisi yksinään pimeyteen sen karvajalan kanssa. Hän tunsi syyllisyyttä, että oli jäänyt hoivaamaan polveaan kun Aleksilla oli hätä. Hän oli ollut itsekäs. Belinda nousi vaivalloisesti portaat ylös ja nousi tasanteelle tyylillä, jota pikkulapset käyttivät kömpiessään sohvalle juuri opittuaan kävelemään.
Hammasta purren Belinda pääsi lopulta tunneliin ja päätti kulkea sen selällään makaamalla. Silloin hän ei hankaisi polveaan alituisesti lattiaan, vaikka kulku olikin hidasta. Tunnelissa kaikui Ricon ja Kiaran tyytyväiset äänet. Beli tiesi heidän päässeen pelihuoneeseen ja ilmeisesti tuhlasivat aikaansa hipelöiden typerää sormusta. Jos Belinda pääsisi ulos tunnelista, hän jättäisi Eveliinalle kostamisen myöhemmäksi ja möyhentäisi Ricon ja Kiaran vaikka pelkästään puremalla kumpaakin. Vihantunne turrutti Belindan jalan, vaikka tytön polvi kolahtikin kerran matalan tunnelin kattoon. Häntä nauratti Ricon ja sisäkön typeryys, sillä tunneliin kajasti heikkoa valoa ja Beli tiesi luukun olevan auki.
Matka tuntui etenevän kuin täi tervassa ja Belinda pelkäsi sekoavansa. Hän nauroi välillä hysteerisesti, välillä hänen poskilleen valuivat kyyneleet ja pienen hetken hän oli valmis konttaamaan kunnolla polviensa varassa ja välillä hän halusi luovuttaa. Tunteiden sekasorto myllersi hänessä yhä, kun hänen kätensä kurkottivat luukun ulkoreunoja kohden.

Niko väänsi viimeisen naulan irti. Laudankappaleita lojui pitkin portaita ja heidän edessään oli enää onneton poikittainen palkki, jonka Niko nosti kevyesti pois tieltä. Aleksi oli seurannut toimitusta sivummalta, sillä hänen käsillään ei paljoa voisi töitä tehdä.
- Vauhtia! Niko hoputti Hannaa ja Aleksia, jotka nousivat portaat nopeasti ylös ja Hanna puhalsi viimeiset kynttilät sammuksiin.
He juoksivat hämärän huoneen poikki portaille, josta Hanna ja Niko olivat aiemmin tulleet. Hannaa huvitti Ricon ja Kiaran huolimattomuus, sillä Hanna itse ei ainakaan olisi jättänyt aukkoa avoimeksi, vaan tukkinut porraslaudat takaisin paikoilleen. Nuoret pääsivät aukosta ulos, vaikka ullakon ovi oli kiinni. Tila oli ahdas, mutta he onnistuivat kuitenkin. Niko yritti avata ovea, mutta se ei auennut.
- Ei ne olleetkaan niin tyhmiä, Hanna ähkäisi ja yritti saada itselleen enemmän tilaa.
- Kyllä se aukeaa, Niko väänsi ovennuppia ja rusautti sen alas.
Samaan aikaan Belinda kompuroi portaita ylemmäs. Likaisista kengänjäljistä hän päätteli Ricon ja Kiaran menneen yläkertaan.

Lähettäjä: hansa 
Päivämäärä:   24.2.09 15:13:55

voi mahtavaa! kohta lähen istuun päivystykseen, nyyh. toivottavasti illalla on mulle taas lukemista!

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   24.2.09 16:12:31

Voi ei päivystykseen.. varmaan oot jo siel joten tämä tuskin lohduttaa, täällä on normaalia istua jonossa jopa tunti ennen ku pääset kelleen ees kertomaan mitä asiaa sulla on (ja siitä alkaa jonottaminen sitten lääkärille...) tai vaihtoehtoisesti jos menet omalle lääkärille (vastaa tk-lekuria) niin pulitat siitä parista minuutista 50e joka kerta :D

Eiköhän sitä jatkoa tuu illaksi, tää kakkososa vaan uhkaa lähestyä loppuaan... no onneks on vielä kolmas ja neljäs... :D

Lähettäjä: hansa 
Päivämäärä:   24.2.09 16:19:03

onneksi on! en oo vielä menny, kohta pittää lähtä. täällä on normaalia istua 2-10 tuntia päivystyksessä :/

Lähettäjä: hansa 
Päivämäärä:   24.2.09 16:23:42

haa, kerranki mun päässä vilahtaa jotain järkevää. en menekkään tänään päivystykseen vaan huomenna lekurille. hih, ei istumista. :P

Lähettäjä: Shattered 
Päivämäärä:   24.2.09 17:01:15

ja minä sanon;
voi ei, ei saa jättää tollaiseen kohtaan, jatkoa lisää :D

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   24.2.09 17:36:32

Oijoi, mä vasta tajusin että pitää tehdä laskaispullia!

hansa, onnittelut, ei sitä iltaa vasten oo kiva odotella vuoroaan (toisaalta tähän aikaan vanhukset harvemmin jonottaa ja keskellä viikkoa ei yleensä tuoda loukkaantuneita juoppoja hoitoon niin paljoa vrt. viikonloppuna) :)

Shattered, nyt on pakko laittaa teidät odottamaan.. ajatus kermaisista pullista houkuttelee liikaa :)

Lähettäjä: hansa 
Päivämäärä:   24.2.09 17:47:34

kaippa karo silti jatkaa tänään vielä? :)

Lähettäjä: sally 
Päivämäärä:   24.2.09 17:57:45

jatkanopee :)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   24.2.09 19:30:02

Pako

Tuhkat olivat levinneet pitkin lattioita. Rico hajotti parhaillaan marmorilaatoilla koristeltua takkaa ja Kiara piteli ovea kiinni.
- Vauhtia! nainen hoputti hiestä märkää miestä.
- Tietäisinkin missä kohden! Rico ärähti. Hän oli ehtinyt repimään irti takan yläosan reunuksen, jossa oli ollut perhoskuvioita. Nyt hän yritti rikkoa takan takaseinää huonoin tuloksin.
- Typerys, pohja! Kiara tiuskaisi ja kuuli ääniä käytävältä.
Ullakon ovi avautui ja Belinda oli valmis pakenemaan. Hän oli juuri päässyt ylätasanteelle, vaikka olikin joutunut raahaamaan jalkaansa perässään kuin ylisuurta rättiä.
- Voi taivas, Hanna haukkoi henkeään.
- Katso itseäsi, Belinda tuhahti ja oikaisi jalkansa normaaliin asentoon.
Niko ja Aleksi työntyivät Hannan ohitse ja katsoivat kumpikin lähimmän huoneen ovelle.
- Ne on meidän huoneessa, Belinda kuiskasi ja linkutti lähemmäs muita ottaen tukea seinästä.
Samassa Aleksi muisti, että Kiaralla oli ase ja Ricokaan tuskin oli tyhjin käsin. Mitä heillä oli? Hannasta hän ajatteli vain, että tämä oli tyttö ja siksi heikko. Aleksin omat kädet olivat lääkärihoidon tarpeessa ja Belindan polvi oli auki. Niko yksistään ei pärjäisi kahdelle rahanahneelle paskiaiselle. Ennen kuin Aleksi ehti sanomaan mitään, Niko avasi oven voimakkaalla tönäisyllä. Kiara lennähti taaksepäin, mutta sai saman tien aseensa housujensa vyötäröltä käsiinsä. Rico nosti juuri kankaan sisään käärityn laatikkoa muistuttavan esineen syliinsä. Aseellaan Nikoa tähdäten Kiara astui pojan ohitse Rico perässään. Tilanne oli jännittynyt. Sisäkkö oli jo kerran yrittänyt ampua, miksei hän tekisi nytkin niin? Kun Rico ja Kiara olivat päässeet Nikon, Hannan ja Aleksin ohi, nainen huomasi Belindan kauempana.
Naisen silmät muuttuivat tummiksi viiruiksi kun tämä harppasi tytön luo.
- Pääsit sittenkin? Kiara kysyi ivallisesti nauraen ja otti Belindan kaulasta kiinni. Naisen ase osoitti nyt suoraan tytön rintaan.
- Pidä se, päästään pois, Rico totesi ja hivuttautui portaille.
Kiara seurasi perässä retuuttaen Belindaa mukanaan. Naisen ote oli muuttunut. Hän oli Belin selän takana, toinen käsi oli kietoutunut kuristusotteeseen kaulan ympäri ja toisella kädellä nainen piteli asettaan Belindan rintaa vasten. Hanna olisi halunnut itkeä. Hän ei tiennyt kuinka olisi voinut auttaa serkkuaan, ilman että tähän sattuisi pahemmin. Niko ja Aleksi olivat jähmettyneet käytävän päähän. Kukaan ei uskaltanut liikkua lähemmäs Kiaraa, sillä tällä kertaa nainen ei ampuisi ohi, vaikka olikin surkea tähtäämään.
Belinda yritti peruuttaa portaissa parhaansa mukaan. Hän pelkäsi menettävänsä tasapainonsa ja Kiara ampuisi hänet jo sen takia. Sattuisiko luoti? Jäisikö siitä ruma arpi? Vai jäisikö Belinda edes henkiin jos nainen ampuisi häntä?
- Tulkaa nopeammin! Rico huusi toiselta tasanteelta ja Kiara siirsi asettaan sivuun kiskoen Belindaa nopeammin alas.
Muutamien portaiden aikana Belinda raahautui naisen voimien varassa ja tunsi ettei saisi happea. Onnettomien yritysten jälkeen hän sai taas jalat alleen ja pystyi itse kävelemään Kiaran mukana.
- Mennään, Niko kuiskasi kun kuuli askelten äänen vaimenevan.
Nuoret näkivät veritippojen muodostaman polun kulkevan ensin seinän viertä ja toinen polku kulki epämääräisesti keskellä portaikkoa. Niko arvasi että Belillä oli vaikeuksia kulkea kaksikon mukana.
Eteisaulassa Kiara asetti taas aseensa Belindan rintaa vasten kun tytön ei tarvinnut enää kompuroida portaissa. Rico avasi ulko-oven ja astui tuuliseen kevätilmaan. Taivas oli edelleen surullisen harmaa ja Belindaa puistatti tuntea kuinka tuuli kuljetti hiekkaa hänen haavaansa. Ulkoportaat jäivät nopeasti taakse tytön liukasteltua niillä ja Kiaran tiukentaessa otettaan. Belinda yritti käsillään ottaa jonkinlaista tukea Kiaran käsivarresta, mutta surukseen tyttö tunsi voimiensa hiipuvan hiljalleen. Niko oli päässyt ulko-ovelle ja Aleksi törmäsi veljeensä. Hanna oli jäänyt yläkertaan soittamaan apua kännykästään.
- Ne on ihan hulluja, Aleksi katsoi surkeana Belindan perään, jota raahattiin julmemmin kuin aiemmin.
Ricokin oli tyytynyt tönimään Aleksia eteenpäin, ei retuuttamaan kuristusotteella pitkin hiekkatietä. Niko ei vastannut veljelleen mitään. Astui vain askel kerrallaan portaita alas ja toivoi ettei Rico ja Kiara huomaisi häntä. Belinda näki ystäviensä katselevan heidän peräänsä talon edustalla. Tilanne oli epätodellinen. Ei sellaista voinut sattua. Kuinka Belinda oli joutunut alle vuodessa toistamiseen hengenvaaralliseen tilanteeseen? Ensin sekopäinen kaheli oli pahoinpidellyt hänet ja yrittänyt myöhemmin tappaa. Nyt hänen kimpussaan oli kaksi samanlaista kahelia, jotka kuitenkin päätyisivät vankilaan tavalla tai toisella.
He olivat jo tallin lähimmän nurkan kohdalla kun Belinda tunsi aseen kylmän piipun osuvan hänen korvansa alapuolelle. Lähelle vanhaa arpea.
- Tämä on vain taakaksi, Kiara ähisi.
- Vaihdetaan, Rico juoksi takaisin Kiaran luo ja kaksikko vaihtoi osiaan.
Belinda haukkoi happea sinä lyhyenä hetkenä kun Kiara irrotti otteensa ja Ricon paksu käsi kietoutui hänen kaulalleen. Ote oli entistä tiukempi ja Kiaran ojentama ase osoitti nyt tytön ohimoa. Belindan ei tarvinnut juuri kävellä itse kun Rico kantoi häntä suurimmanosan matkasta. Kuristuisiko Belinda ennen kuin Rico ehtisi ampua hänet? Rico vilkaisi taakseen nähden Nikon vaarallisen lähellä. Samassa miehen katse laskeutui aseeseen ja sormenpainalluksella hän otti varmistimen pois. Pieni naksahdus kantautui Nikon korviin ja poika pysähtyi.

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   24.2.09 21:02:50

Uaaaah. Noin EI jätetä :'')

Lähettäjä: Shattered 
Päivämäärä:   25.2.09 11:02:22

Niinpä, ei tollaiseen kohtaan saa jättää ;>