Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   8.2.09 16:00:00

Edellinen:
http://forum.hevostalli.net/read.php?f=11&i=697872&t=697872

Ja sitten jatkoa:
--------------------------------------

Belinda arveli laskeutuneensa kolmisen metriä tikkaita, kun yksi poikkipuomeista tuntui antavan periksi. Räsähdyksen jälkeen hänen otteensa lipesi tikkaista ja tyttö tunsi putoavansa pimeyteen. Naru antoi periksi ja ylhäältä kuului hätääntyneitä ääniä. Sitten Belinda tömähti kuilun pohjalle, taskulampun valokeila osoittaen seinään. Hän oli pohjalla.
- Belinda? Nikon ääni kaikui ylhäältä.
- No? tyttö yskäisi ja katseli ympärilleen.
- Kävikö pahasti? Niko jatkoi.
- Ei, pölyä meni henkeen, Belinda katsoi ylös. Oliko hän tippunut yhden kerroksen alemmas? Oliko hän kellarissa?
- Pääsetkö takaisin? Aleksin huolestunut ääni kysyi.
- En usko, en ainakaan tätä kautta, Belinda huudahti turhan kovaa takaisin. Tikkaiden alimmat puolat olivat selvästi homehtuneet. Sormissa ne tuntuivat pehmeiltä, mädiltä.
- Kävelen hieman eteenpäin, Belinda ilmoitti ylös.
Hän poimi taskulampun ja katsoi eteensä. Tila jonne hän oli pudonnut, oli korkeintaan pienen vessan kokoinen. Edessään hänellä oli muutamat kiviset portaat. Tytön askelten äänet kaikuivat moninkertaisina tunnelissa. Ilma oli tunkkainen, huono ja vaikeasti hengitettävä. Laskeuduttuaan portaat alas, Belinda saapui poikittaiselle käytävälle. Kivenlohkareista kasatut seinät olivat sammaleen peitossa. Jossain tiputti vettä. Oikealla puolellaan Beli näki jyrkät portaat ylöspäin. Vasemmalla tunneli näytti jatkuvan loputtomiin, muutama oviaukko erottui hänen silmiinsä. Hän valitsi ylösvievät portaat. Minne hän pääsisi? Noustessaan portaita, jokin metallinen kilahti osuessaan hänen kenkäänsä. Belinda kumartui poimimaan kiiltävän esineen. Se oli rintaneula.

Belinda katseli hätääntyneesti ympärilleen. Neula vaikutti tutulta, mutta mistä? Se oli tummunutta hopeaa, sinisen kiven ympärillä oli koristeellisia kiehkuroita. Belinda tunki rintaneulan taskuunsa ja jatkoi portaiden nousua. Lopulta hänen edessään oli puinen ovi, jonka valkoinen maali oli hilseillyt rumasti pois. Belinda koetti oven pyöreää nuppia. Se pyöri tyhjää. Belinda takoi ovea nyrkeillään. Sen oli pakko johtaa jonnekin. Jonnekin tuttuun ja turvalliseen paikkaan. Tyttö jatkoi oven hakkaamista, kävi kerran tikkaiden luona katsomassa oliko hänellä mahdollisuuksia nousta niitä pitkin. Ylhäällä ei näkynyt eikä kuulunut enää kavereita. Minne he olivat menneet? Belindan alkavaa paniikkia lisäsi hämähäkinseitti. Näkymätöntä, tahmeaa seittiä oli hänen käsissään. Belinda tunsi jotain kuvittavaa korvansa juurella. Hän tiesi sen olevan hämähäkki. Kuinka suuri se oli? Oliko sen pakko kosketella iljettävillä jaloillaan hänen ihoaan? Belinda olisi mielellään pyyhkäissyt ötökän pois, mutta sitten hänen olisi pitänyt vapaaehtoisesti koskea siihen. Tyttö nyyhkytti lohduttomasti ja istui ylimmälle portaalle nojaten puiseen oveen.
- Beli? Hannan ääni kuului oven takaa.
- Avatkaa tämä! Belinda huusi kauhuissaan. Hämähäkki yritti selvästikin kiivetä hänen korvalleen. Ehkä poskelle. Ehkä se olisi pian suoraan hänen silmänsä alapuolella.
Valkoinen ovi avautui rysäyksellä ja Belinda tunsi voimakkaiden käsien vetävän hänet pois pimeästä portaikosta.
- Ota se pois, Belinda yritti katsoa korvalleen. Hän tärisi ja haukkoi henkeä kuin tukehtuva.
Niko otti pienen hämähäkin sormiensa väliin ja antoi sen Aleksille. Sitten poika otti tärisevän tytön syliinsä kuin pienen lapsen. Poika keinutti tyttöä rauhoittavasti ja kuiski tämän korvaan ”ei ole hätää”. Hanna ja Aleksi katselivat kiinnostuneina portaikkoon. Ovi, jota Belinda oli väittänyt siivouskomeronoveksi, johtikin tähän salaperäiseen käytävään. Niko painoi suukon Belindan otsalle ja nosti tytön ylös. Kun Belinda oli juonut vahvaa kahvia, hän kaivoi rintaneulan taskustaan. Hän myöskin jaksoi nauraa itselleen, kuinka oli voinut seitistä ja hämähäkistä kehittää itselleen paniikkikohtauksen.
- Luulen, että tikkaiden toinen pää tosiaan päätyy jonnekin ullakolle, Aleksi myhäili.
- Niin, mutta keskitytään mieluummin alakertaan, nyt kun sinne on turvallisempi reittikin, Hanna tyrmäsi ajatuksen ullakon tutkimisesta.
- Hei, entä ne pikkujoulut? Belinda heräsi kuin koomasta.
- Mennäänkö me sinne? Hanna varmisti.
Yhteistuumin he päättivät lähteä pikkujouluihin. Ennen sitä heidän olisi löydettävä jotain, mitä paketoida pieniin paketteihin. Myöskin syötävää piti olla mukana.
- Mitä jos leivottaisiin? Belinda ehdotti pilke silmäkulmassaan.
- Te kaksi ette mene keittiöön, Niko julisti kauhuissaan.
- En jaksa leipoa, Hanna oikaisi itsensä sohvalle makaamaan.
- No minä leivon, saat etsiä lahjat, Belinda määräsi.
Hanna ja Aleksi viihtyivät hyvin toimessaan. Tiian huoneesta he löysivät pienen posliinihevosen, Ollilta taas runsaan karkkivaraston. Niko katseli varuillansa kun Belinda sekoitti taikinaa. Milloin taikina leviäisi pitkin lattioita tai poika saisi väistää lentävää uunipeltiä?
- Mitä katsot? Belinda kurkisti työtason ja yläkaappien välistä.
- Ei mitään, poika hieroi leukaansa.
Belinda näytti suloiselta keskittyessään johonkin. Tytön tapa mutristaa huuliaan ja kohottaa kysyvästi toista kulmaansa olivat persoonallisia. Myöskin ne useat, pienet hymyt jotka toivat esiin hymykuopan poskessa, viehättivät Nikoa. Hän saattoi huokaista helpotuksesta, kun Belinda levitti taikinan pellille ja työnsi sen uuniin. Kaikki oli tapahtunut ilman suurempia ongelmia. Ainoastaan yksi kananmuna oli tippunut lattialle, mutta se ei ollutkaan mitään verrattuna Belin ja Hannan jauholeikkeihin. Belinda väänsi munakellon tikittämään, riisui esiliinan yltään ja käveli liukuvin askelin Nikon eteen. Tyttö kohotti toista suunpieltään hymyyn katsellessaan poikaa. Nikon sormet hipaisivat Belindan kättä, jonka varassa hän nojasi ruokapöytään. Niko kääntyi hieman sivuttain tuolilleen, jotta Belinda mahtui hänen syliinsä istumaan. Pojan sylissä oli turvallinen olo. Belinda painoi päänsä tämän rintaa vasten ja kuuli kuinka tämän sydän pumppasi verta. Niko painoi leukansa tytön päälakea vasten ja silitteli kädellään tämän hiuksia.
- Niko? Belinda puhui mumisten.
- No? poika kysyi hiljaa, edelleen silittäen hiuksia.
- Mitä ajattelit kun näit minut ensimmäisen kerran? Belinda kohotti päätänsä pojan kasvojen eteen.
- Äkäpussi ja myöhemmin arvaamaton, Niko virnisti ja lopetti hiusten silittelyn.
- Äkäpussi? Belinda toisti.
- Niin, ratsastit silloin Kranulla, sen hevosen kanssa ei tule toimeen kentällä, jos ei itse ole hieman samanlainen luonteeltaan, Niko selitti.
- Pöh, Belinda naurahti. Ensimmäistä kertaa häntä kutsuttiin äkäpussiksi.
Tytön nauru loppui lyhyeen kun Niko suuteli tätä. Belinda sulki silmänsä ja nautti tunteesta. Tunteesta jonka vain Niko saattoi herättää.
- Ei taas. Muistatteko sen kun mainitsin kulumisesta? Hanna ärähti hieman.
- Ei muisteta, Belinda sanoi välistä ja suuteli Nikoa uudelleen.
Munakello alkoi piristä ja Hannan ei auttanut kuin nostaa pelti uunista. Herkullinen tuoksu leijui keittiössä, houkutellen Aleksin paikalle. Poika pysähtyi kuin seinään nähdessään veljensä ja Belindan.
- Ei noin, velipoika parahti, mutta kiiruhti sitten mokkaruudun pohjan luokse.
- Näpit irti, Hanna näpäytti Aleksia tämän syyhyäville sormille.
- Eikö edes reunapalaa? poika aneli.
- Ei, Hanna käänsi pojan pois uunin luota.
- Seurusteleeko nuo kaksi? Aleksi kysyi epäuskoisena kulkiessaan Hannan tönimänä Nikon ja Belin ohi.
- Mistä sen tietää. Eilen tuo alkoi, kuulemma sopivat riitansa ja nähtävästi jatkavat edelleen sovinnontekoa, Hanna vastasi hieman tylyyn sävyyn.
- Mitä minä täällä? Aleksi närkästyi kun Hanna painoi tämän säkkituoliin istumaan.
- Olet hiljaa ja katsot, mussukka, Hanna laittoi videon pyörimään ja antoi Aleksille suukon otsalle.
Poika odotti, mikä leffa alkaisi. Aleksin kasvot venähtivät pahemman kerran kun ruutuun ilmestyi nauhoitettu O.C:n jakso.
Hanna alistui kohtaloonsa ja laittoi kahvin tippumaan. Hänen täytyisi tehdä suklaamokkakuorrute, Belindasta ei olisi siihen.
- Menkää nyt edes muualle, Hanna ehdotti odotellessaan kahvia.
Niko nosti kättänsä merkiksi, että oli kuullut tytön sanat. Irrottamatta huuliaan Belindan omilta, poika nousi ylös tuolilta pitäen pienikokista Belindaa edelleen sylissään. Niko kantoi tytön olohuoneeseen, jossa Aleksi ähkäisi kärsivästi. Eikö ollut jo kyllin paha katsoa teinien suosimaa tv-sarjaa? Pitiko vielä isoveljen esitellä suutelutaitojaan hänen edessään? Aleksin siirryttyä evakkoon keittiön puolelle, Hanna ei sanonut mitään, vaikka poika tökkikin sormeaan lupaavan herkulliseen kuorrutteeseen.

Sinisen hetken koittaessa nuoret saapuivat tallille. Pihalle oli tuotu useita jäälyhtyjä, joissa loisti iloiset liekit. Tallihuoneesta hohti lämmin, kutsuva valo. Aleksia epäilytti tulla mukaan juhliin, poika kun ei ollut hevosmiehiä alkuunkaan.
- Haisee, Aleksi nyrpisti nenäänsä kun astui tallikäytävälle.
- Hyss, Hanna suhahti ja otti Aleksia kädestä kiinni. Tyttö veti varmoin ottein pojan mukanaan tallihuoneeseen.
Belinda tuli miltei heti perässä ja sitten Niko. Huone oli tupaten täynnä väkeä. Cd-soittimesta raikui iloisia joululauluja, vaikka Belinda pahemmin piitannutkaan niistä. Muutama istumapaikka oli vapaana, sillä monet juttelivat keskenään seisten pitkin huonetta. Belinda näki Eveliinan vinkkaavan Nikoa luokseen, tyttö oli selvästi varannut pojalle paikkaa. Niko vilkaisi Belindaa kysyvästi ja tyttö nyökkäsi. Vaivautunein askelin Niko meni Eveliinan luo ja istui tämän viereen. Belindaa moinen ei haitannut, hän tunsi voivansa luottaa Nikoon kaikkien niiden suudelmien jälkeen. Hanna ja Aleksi olivat löytäneet sohvan vierestä lattialta tilaa ja istuskelivat sylikkäin nurkassa. Belinda hymyili. Pöydälle oli asetettu monenlaisia herkkuja, paljon leivoksia, joulukinkkua, pientä suolaista ja juotavaa. Anneli näytti vartioivan lasista astiaa, joka oli ääriään myöten täynnä punaista juotavaa.
- Mitä piilottelet? Belinda kysyi virnistäen.
- Aikuisten boolia, hyvä kun tulitte. Muutoin olisin saanut yksinäni juoda kaiken, Anneli hymyili. Naisen silmät seisoivat hieman päässä.
- Hah, oletkin nähtävästi hyvällä alulla, Belinda nauroi ja otti lasillisen makeaa siideriä itselleen.
Muutaman lasillisen jälkeen Belinda rentoutui, meno tuntui hauskemmalta ja hän kykeni juttelemaan vieraiden kanssa loukkaamatta kenenkään tunteita. Hetken mielijohteesta hän vei Nikollekin lasin. Poika otti lasin hymyillen käteensä, antaen sormiensa koskettaa Belindan omia.
- Kiitos, pojan ilmeestä päätellen tämä oli jo kaivannutkin vahvistusta kestääkseen Eveliinan höpinät.
Muita viisaampana poika jätti juomisensa yhteen lasilliseen, yön aikana hän voisi turvallisesti ajaa autolla takaisin, jolla he olivat tulleetkin.
Belindan yllätykseksi tallilla oli vieraita poikia, joiden iäksi hän arveli 13-16-vuotta. Mitä Anneli oli oikein järjestänyt? Naisen idea lahjojen vaihdosta toimi vain pienempien kesken, Hanna ja Belinda luovuttivat lahjansa mustaan jätesäkkiin, johon Anneli oli koonnut muiden lahjat. Niitä ei kuitenkaan ollut läheskään niin paljoa kuin juhlijoita. Kompromissina lahjat jaettiin pikkutytöille, jotka näyttivät ikionnellisilta. Tiialta viety hevospatsas päätyi Essille, tytölle joka oli joulukuun ajan käynyt Belindan vetämällä hevoskerholla. Kuinka pitkälle he olivatkaan päässeet? Belinda siirtyi hiljaiseen, tyhjään kokoushuoneeseen. Se oli yhteistuumin koristeltu jouluiseksi ja Belinda oli esitellyt Annelin tytöille. Tallin omistajan johdolla lapset olivat saaneet harjata koko tallin hevoset ja ponit ja koristella pihalle tuodun joulukuusen. Illan mittaan pakkanen kiristyi. Ulkona käydessä hengitysilma muuttui höyryksi, joka hälveni kohti mustaa tähtitaivasta. Pilveäkään ei näkynyt. Hanki kimalteli kuin siihen olisi ripolteltu timanttijauhetta. Belinda veti keuhkonsa täyteen raitista ilmaa ja nautti kylmyydestä. Raikas ilma selvitti hänen päätänsä, sillä muutama lasillinen siideriä oli noussut kohisten. Sekin ilmeisesti johtui siitä kun tyttö oli syönyt vähänlaisesti, oli pienikokoinen eikä yleensä paljoa kitannut alkoholijuomia.
- Mitä sä täällä yksin? Anneli ehti jo tuolla huutelemaan yöratsastuksesta. Niko kietoi kätensä Belindan ympärille.
- Olen vain. Ei kai Anneli meinaa itse ratsastaa? Belinda kääntyi katsomaan hymyilevän pojan kasvoja.
- Ei, jätti porukan johtamisen Eveliinalle. Minun pitäisi pitää perää, Niko mumisi haudatessaan kasvonsa tytön hiuksiin.
- Carillako menet? Beli jatkoi.
- Ei, otan Tarmon reen eteen. Ajettaessa se ruuna toimii hienosti ja jaksaa kyllä puolentunnin lenkin, Niko kohotti kasvonsa hiuksista.
- Reen? Eikö se ole ylisillä? Belinda vilkaisi oven yläpuolella olevaa ikkunaa.
- Se on haettu alas päivällä ja viety kentän laidalle, Niko olisi mielellään suudellut Belindaa.
Tyttö ei kutienkaan halunnut muiden tietävän mitään heidän väleistään. Nytkin poika otti riskin pidellessään Belindaa itseään vasten.
- Jaha, luuletko että voisin ratsastaa? Belinda hymyili.
- Kaipa, et sinä paljoa näyttänyt juovan, Niko veti pitkän viivan lumihankeen ja vaati tyttöä kävelemään sitä pitkin.
Askeleet olivat hieman horjuvia ja Niko katsoi parhaaksi, ettei Belinda nousisi satulaan siinä kunnossa. Poika varasikin automaattisesti Belindalle paikan reestä.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   8.2.09 16:10:17


Öinen rekiretki

Hevoset näyttivät hämmentyneiltä, kun niitä alettiin keskiyön aikaan harjaamaan ja laittamaan valmiiksi maastoreissulle. Belinda ei itse osannut valjastaa Tarmoa ja jätti tyytyväisenä homman Nikolle. Nuori suomenhevonen kuopi käytävällä etusellaan ja näytti pörheältä. Se oli selvästi ylpeä saadessaan osallistua yhteiseen toimintaa. Arkisin hevonen jäi tarhaan tai talliin kun muut ratsut menivät tunnille. Nyt sitä laitettiin yhtälailla valmiiksi kuin muitakin, isompia ja arvovaltaisempia. Rekeen mahtui normaalisti neljä aikuista, mutta kun oli paljon pieniä lapsia, rekeen mahtui Belindan lisäksi kahdeksan naperoa. Eikä Belinda itse edes ollut lapsia paljoa suurempi.
- Ottakaas nämä sinne! Anneli ilmestyi kentänlaidalle kantaen valtavaa peittokasaa.
Tarmo seisoi kiltisti reen edessä, kun istuimille aseteltiin vanhoja lampaantaljoja, pikkuväki kiipesi kyytiin ja otti vielä päällensä peitot. Belinda istui Nikon vierelle reen etuosaan. Tyttö näki pojan ennenkin ajaneen hevosella. Pieni maiskautus ja suunnannäyttö ja Tarmo lähti intoa puhkuen vetämään rekeä tallin etupihalle. Jalakset painuivat lumeen, jättäen peräänsä kahdet urat. Etupihalla oli hieman ahtaampaa. Jokainen hevonen oli otettu käyttöön. Hanna olisi muutoin ratsastanut Kranulla, mutta Dreamyn metelöidessä karsinassaan tyttö päätti ratsastaa vaikealla tammalla. Palomino hörähti tuttavallisesti erottaessaan muista äänistä omistajansa äänen. Niko pysäytti reen ja Belinda nousi pois kyydistä.
- Pärjäät kai sen kanssa? Belinda kysyi varmuuden vuoksi Hannalta.
- Enköhän, ei tämä nyt ensimmäinen kerta tämän selässä ole, tyttö naurahti.
- Niin, mutta aiemmilla kerroilla ei ole ollut muita ratsukoita, Belinda painoi suukon hevosensa lumiselle turvalle ja palasi rekeen.
Hiljalleen ratsukot lähtivät siistissä jonossa tarhojen vieritse kohti metsää. Lumi narahteli kavioiden alla, muutoin oli aivan hiljaista. Normaalisti hiljaisuuden olisi rikkonut aisakello, mutta Niko epäili Tarmon vain hermostuvan jatkuvasta kilinästä niskansa takana.
- Pidätkö hetken näitä? Niko ojensi Tarmon ohjakset Belindan käsiin.
- Miten näitä pidetään? Mitä mä teen? Beli oli aivan paniikissa. Hän kuitenkin ohjaisi hevosen jonnekin keskellä metsää.
- Pidät vain, se seuraa muita, Niko veti peittoa jalkojensa suojaksi ja nosti takkinsa kaulukset ylös.
- Kiitti, poika kuiskasi hiljaa ja otti ohjakset takaisin. Sitten olikin aika siirtyä raviin.
Pimeää metsätietä valaisi puolikuu ja ne lukemattomat tähdet, joista ei voinut sanoa oliko se vielä olemassa, vai tuhoutunut jo vuosia sitten. Belinda tunsi nenänsä paleltuvan, hetkeä myöhemmin hän ei pystynyt hymyilemään kunnolla. Tuntui kuin kasvot olisivat puudutettu ja lihakset eivät totelleet hänen käskyjään. Sormiinkin hiipi kylmä, mutta jalat ja keskivartalo pysyivät lämpiminä peiton ansiosta. Matkan aikana Niko vilkuili Belindaa ja saadessaan tyttöön katsekontaktin, poika hymyili aina vain suloisemmin.

Porukka kävi kääntymässä levennyksellä, josta haarautui toinen tie vanhalle, pienelle maatilalle. Sinne ratsukoilla ei ollut asiaa tai he saivat palata kiitolaukkaa takaisin. Tilan omisti iäkäs, ilkeä mies joka juorujen mukaan hiippaili maidensa reunoilla haulikon kanssa. Belinda ei tiennyt olisiko uskonut juttua, mutta jätti joka kerta tien varmuuden vuoksi rauhaan. Ei olisi kiva väistellä kahjon vanhuksen hauleja, vain koska tämän tontille oli tullut muutama kavionjälki.
Paluumatkalla Tarmo väänteli kaulaansa kaarelle ja sivustakatsottuna olisi näyttänyt hienommaltakin kouluhevoselta. Vajaata tuntia myöhemmin he palasivat tallipihalle. Muutama jäälyhty oli sammunut, mutta se ei pilannut tunnelmaa. Belinda huomasi, ettei ollut ainoa jonka kasvot olivat kuin puuduksissa. Iloiset hymyt näyttivät lähinnä irvistyksiltä, joillakin tuskaisilta kun he eivät halunneet tyytyä puolittaiseen hymyyn. Tarmo henkäisi rohisten kun aisat irrotettiin ja sen mahavyötä löysättiin. Oliko pakkasilma tehnyt pahaa sille? Tallinlämmössä hevonen rauhoittui ja höyryävä hiki kieli hevosen tehneen todellakin töitä. Siltikään se ei näyttänyt vihaiselta, vaan kerjäsi huomiota ja sai monilta kyytiläisiltään pipareita palkkioksi.
- Hyvä hevonen siitä vielä tulee, Niko kehaisi ja taputti ruunaa kaulalle. Sen harmahtava harja roikkui pitkänä, paksuna pehkona sen kaulalla.
- Tulee tulee, Eveliina hymyili kauniisti pojalle.
- Oliko kiva reissu? Niko kysyi Eveltä.
- Olisi voinut olla seuraa, mutta en valita, Eveliina katsoi haikeana Nikoa. Belinda asetteli verkkomaisen hikiloimen ja huovan hevosen selälle. Tarmo näytti nauttivan huolenpidosta.
Ennen lähtöä Belinda hemmotteli omaa hevostaan antamalla tälle pipareita, jotka olisivat kelvanneet ihmisillekin vallanmainiosti. Yleensä kovimmat piparit annettiin hevosille, ei niitä parhaimpia ja kauneimpia.
- Hyvää yötä kulta, Beli suukotti vielä Dreamyä. Hevonen rouskutti tyytyväisenä pipareita ja nuolaisi tyttöä poskesta. Ruskeita piparinmurusia ja hevosen kuolaa jäi poskelle.
- Pitäisikö minun olla mustasukkainen? Niko kysyi kuiskaten tallihuoneen ovella.
- En tiedä, Belinda iski silmäänsä.
Hannan virhe oli ollut jättää Aleksi Annelin seuraksi. Parivaljakko oli hyvällä mielellä tyhjentänyt siideriastian, tosin Anneli näytti juottaneen lähes kaiken Aleksille, pojalle joka osittain nuokkui sohvalla.
- Mennäänpäs nyt kotiin, Niko otti veljeään kainaloista ja nosti ylös.
Matka autollekaan ei ollut mitään herkkua. Aleksi selitti kovaan ääneen mitä kaikkea oli jutellut Annelin kanssa, tosin siitä ei saanut selvää kun puhe oli pelkkää mongerrusta. Tytöt jäivät autoon istumaan Aleksin seuraksi kun Niko palasi talliin vielä hakemaan jotain, mitä ei voinut muille kertoa.
- Niko? Hyvää joulua, Eveliina yllätti pojan hämärässä huoneessa.
- Ai, Eve, kiitos samoin, Niko vastasi ja otti tarvitsemansa kaapista.
Eveliina astui lähemmäs ja ojensi pienen paketin Nikolle. Olisiko pojankin pitänyt antaa tytölle jotain? Eveliina näytti vilkuilevan oven yläkarmissa roikkuvaa pientä misteliä vihjaavasti.
- Pitää mennä, velipoika veti perskännit, Niko naurahti ja liukeni paikalta nopeasti.
Eveliina jäi yksinään seisomaan tallihuoneeseen, surullisena, mutta myöskin vihaisena. Aleksi oli pelkkä tekosyy. Siitä hän oli varma.

Belindan kotona Niko jaksoi raahata unisen veljensä vain toiseen kerrokseen. Hetken mietittyään Hanna majoittui kultansa kanssa nukkumaan Tiian huoneeseen. Tyttö ei takuulla riemastuisi jos kuulisi vieraiden nukkuneen hänen sängyllään.
- Taidan lähteä kotiin, Niko siveli Belindan hiuksia.
- Etkö jäisi tänne? tyttö katsoi anelevasti.
- Oletko varma? Niko tunsi palavaa halua nukkua Belindan vieressä, mutta halusi viedä herrasmiehen roolinsa loppuun.
- Olen, hän kuiskasi ja hymyili ujosti.
- Hyvä on. Voin nukkua olohuoneen sohvalla, Niko sanoi antamatta periksi vastalauseille.
Lopulta Belinda toi pojalle tyynyn ja peiton olohuoneeseen. Keittiössä juodessaan kuumaa mehua, hän vilkuili syrjäsilmällä kun poika riisui vaatteitaan. Hän jaksoi yhä uudelleen ihmetellä Nikon lihaksikasta vartaloa, missä vaiheessa tämä ehti kuntosalille?
Belinda hymyili itsekseen. Niko oli kyltymätön, pojan tapa suudella viesti jo halusta mennä pidemmällekin, mutta Niko piti pintansa ja lopetti ajoissa. Myöskin tämä, ettei poika nukkunut hänen vuoteessaan, kertoi jotain. Belinda myönsi itselleen, ettei ehkä ollut valmis vielä nukkumaan pojan vierellä, vaikka halusikin. Viime kerrasta oli aikaa ja silloinkin koko touhu oli päätynyt katastrofiin. Äkkiä Jannen vihaiset kasvot vilahtivat tytön mielessä. Sitten Belinda sysäsi muiston mielensä pimeimpään nurkkaan. Kukaan ei koskaan saisi tietää mitä poika oli tehnyt.
- Nukutko jo? Belinda kysyi varovasti peiton alle hautautuneelta Nikolta.
- En, pojan pörröinen pää ilmestyi peiton alta.
- Ajattelin vain toivottaa kauniita unia, Belinda puhui hiljaa.
- Samoin, vaikka tulen kyllä näkemään kauniita unia ilman toivotustakin, Niko hymyili unisesti.
Aamuyöstä Belinda nukahti sängylleen. Lakanat olivat viileitä, huone kylmä. Eivätkä unet olleet kauniita.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   8.2.09 16:18:56


La lettre

Belinda heräsi aamulla kosketukseen. Käsi oli lämmin, mutta piti voimakkaasti kiinni hänen olastaan.
- Huusit, Niko katsoi hieman pelästyneenä tyttöä.
Belinda oli hiestä märkä. Hän oli nähnyt jotain unta. Jotain menneisyydestään. Se ei liittynyt mitenkään pahoinpitelyyn. Hän toivoi muistavansa edes pätkän unesta, se tuntui olevan niin lähellä, mutta kuva ei tullut yhtään selvemmäksi edes kahvin avulla. Virkistävän suihkun jälkeen Niko levitti yhden puutaalikosta löytyneen kirjeen olohuoneen pöydälle.
- Sain tämän suomennettua. Niissä voisi ehkä ollakin jotain järkeä, jos olisi taustalukemistoa, poika selvensi.
- Mitä siinä sanotaan ? Belinda otti osan kirjeestä käteensä. Vaikka hän olikin hyvä ranskassa, tyttö ei ihmetellyt miksi pojalla oli mennyt useampi kuukausi suomentaa kirjettä.
- Odotas nyt, Niko sanoi ja avasi kirjeen.
Se oli kirjoitettu ranskaksi, mutta kirjoitusasu oli vanha ja he kumpikin joutuivat välillä arvailemaan mitä jotkin sanat tarkoittivat. Se oli osittain kuollutta kieltä ja joidenkin sanojen järjestys hämäävä, heistä tuntui kuin he olisivat lukeneet runoa. ”Rakas Wilma-neiti, lienen olet jo kuullut tilaamme kohdanneesta epäonnesta. Arvokkain siitosoriimme on varastettu. Viranomaiset ovat ymmällään ja mekään emme ymmärrä kuka sen olisi vienyt. Samainen ongelma on sattunut naapurillemme. Heidän lupaava kilparatsunsa, joka nyt kuitenkin on vielä varsa, on kadonnut. Vaikka he epäilevät varsan karanneen rikkoutuneesta tarhasta, uskon sen olevan varastettu. Mutta iloisempiin asioihin, kuten aiemmin kerroin, odotan lasta. Lääkäri uskoo hänen olevan poika. Vauva on kova potkimaan ja toivonkin hänen syntyvän pian, on kovin tukalat oltavat. Vastannet pian, rakkain terveisin Esther”
Kirje oli kirjoitettu 1756 vuoden lopulla.
- Eikö se ollut se vuosi kun Wilhelmiina katosi? Belinda muisteli Nikon nauraneen hänen tietämättömyydelleen talon historiasta.
- Juu, sulla on aika hyvä muisti, Niko naurahti.
Kieltämättä historia kiinnosti Belindaa. Hän tykkäsi siteerata jonkun viisaan sanoja ”jos ihmiskunta ei tunne historiaansa, sillä ei ole tulevaisuutta”, ja sanoissa oli järkeäkin. Kirjoistakin saattoi nähdä kuinka historia toisti itseään, sotia syttyi aina edellisen perään, ilman että kukaan oli oppinut mitään muuta kuin pelkäämään.
- Ei tästä saa irti mitään näin olemattomilla tiedoilla, Belinda löi kirjekuoren pöydälle.
- Olisiko kirjasto auki? Aleksin silmissä välähti kiilto.
- Tuskin, Hanna arveli.
- Entä kellari? Belinda kysyi. Hänestä oli rasittavaa kerätä pieniä palasia kokonaisuudesta ja yrittää koota palapeliä ilman mallia.
- Sen voisi kyllä katsoa, Niko myöntyi.
Oli ollut kerrassaan tyhmää unohtaa kellari. Paikka joka oli huolella piilotettu, laitettu umpeen. Ovikin, joka portaikon alta vei kellariin, oli täydellinen kompa. Lukkokin oli tukittu ja maalattu piiloon.
Nuoret pukivat jännittyneinä lämpimämpiä vaatteita ylleen, etsivät lisää taskulamppuja ja Belinda eksymisen pelossa halusi välttämättä ottaa Tiian Neljän suora-pelin nappuloita maamerkeiksi.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   8.2.09 16:59:42

oi että ihanan nopeasti oot lisäillyt pätkiä :)
mä niiiin haluaisin jonkun tuollaisen paikan tutkittavaksi.

Lähettäjä: poison 
Päivämäärä:   8.2.09 17:27:36

pienikokista* Hui! eka virhe jonkaöysin Karolta: )(ekan pätkän, toisen kappaleen loppu)

Lähettäjä: poison 
Päivämäärä:   8.2.09 17:28:00

löysin* ;D

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   8.2.09 18:31:14

hehe :D mulla on täällä ihan täys sunnuntaifiilis, eli laiska olo... :o just sopivasti aurinkoki paistaa, ilman lunta menisin varmaan päivettymään pihalle :)

Lähettäjä: [[suvie 
Päivämäärä:   8.2.09 19:42:28

Ihanaa, kun näitä vanhoja laitetaan uusiks tänne :) Paitsi, että oon ehkä niiltä kotareilta käyny aina sillon tällön lukemassa :D

Mutta joo, mä haluan jatkoa ja mä haluan sitä paljon :))

Niin, ja Karo, onneks olkoon vauvvasta :>>

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   8.2.09 20:54:47

JEEEE! Jatkoa on tullu :D Lisää vaan ku jaksat :)

Lähettäjä: hansa 
Päivämäärä:   8.2.09 22:37:30

luin tämän kahdessa päivässä tähän asti. jatka ihmeessä tämä on mulle kuin terapiaa ikäväntunteeseeni =) (ukko armyssä)

todi hyvää ja helppolukuista tekstiä. kappalejaoista en oikeen tiiä, välillä ei oikein saa selvää kun seuraavalla rivillä ollaanki jo uudessa paikassa uusien henkilöitten kans. :) ja kirjotusvirheitä on muutamia ja kieliopillisestikin, mutta ei mua kyllä haittaa yhtään. :) jatkahan pian!

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   8.2.09 23:22:28

Kiitoksia palautteesta :) Tosiaan tuo teksti on kirjoitettu, öö.. onkohan siitä jo 3 vuotta, jatko-osiin päästessä ainakin itse olen huomannut kirjoitustyylin hieman muuttuneen/kehittyneen (toivottavasti parempaan suuntaan).
Kappalejaosta sen verran että mun logiikan mukaan ne on vedetty juuri kohtiin joissa henkilöt tai paikka vaihtuu :)

Mutta tässä olisi vielä tälle illalle pätkä:
---------------------------------

Talli

Kellarinkäytävä oli kolea. Useamman valokeilan turvin saattoi erottaa naarmuja kivisissä seinissä. Sammaleet peittivät seinät suurimmaksi osaksi ja koko paikka muistutti lähinnä Pariisin alla olevia katakombeja. Kulkiessaan käytävää eteenpäin, heidän kummallekin puolelleen ilmestyi syvennykset. Toisessa oli pieni huone, joka haisi mädäntyneelle raadolle. Siltikään siellä ei ollut kuin vanhoja työkaluja. Ruosteinen kuokka, sirppi, valtavan kokoisia, ainakin tuuman mittaisia nauloja ja tyhjä homeinen hyllykkö. Toisella puolen käytävää nousi portaat. Askelmia ei ollut kuin kuusi.
- Katsotaan se myöhemmin, haluan aivan perälle, Belinda kähisi.
Mitä pidemmälle he pääsivät, sitä matalammaksi katto kävi. Myös rakenteet alkoivat näyttää iäkkäämmiltä kuin alussa. Lopulta Niko ja Aleksi joutuivat kulkemaan kumarassa, Hannan pää hipoi kattoa. Käytävä laskeutui kaksi askelmaa alemmas, katto myös.
- Miksi hitossa ne on tehneet näin matalan käytävän vai oliko ihmiset niin pieniä aikoinaan? Aleksi murjotti.
- No jos mennään keskiajalle niin silloin pahimpina katovuosina ihmiset eivät olleet mitään kuuhun kurkottajia, Belinda vilkaisi huvittuneena ahdistuneita poikia.
- Vittuiletko? Aleksi naurahti kolkosti.
- En tiedä. Voi olla, Belinda virnisti. Taskulampun valo loi pelottavat varjot tytön kasvoille.
He eivät tienneet kuinka monta metriä he olivat maan alla, tai kuinka kauas he olivat kävelleet portaikosta, selvää oli vain etteivät he enää olleet kartanon alla.
Käytävä päätyi suureen huoneeseen. Lattialla lojui kuivuneita, likaisia olkia. Oviaukon vasemmanpuoleisessa nurkassa oli iso rykelmä laatikoita ja juuttikankaisilla säkeillä peitettyjä levyjä. Oikealla puolella seinässä roikkui ruostuneita renkaita. Mihin lie niitäkin tarvittu. Renkaiden vieressä, seinässä näkyi vaaleita raitoja. Niitä oli useampia. Aivan kuin joku olisi laskenut jotain tai kissa raapinut samaa kohtaa yhä uudelleen ja uudelleen.
Hanna nosti yhden säkin levyjen päältä. Pikkuinen, harmaa rotta vilahti hänen jalkojensa välistä ja tyttö kirkui. Belinda huomasi Aleksin silmissä todellisen hädän kun poika kiiruhti Hannan luo.
- Noin sullekin sai tehdä, Niko hymähti katsellessaan kun Aleksi rauhoitteli Hannaa tiukassa halauksessaan.
- Joo mutta en minä sentään rottia pelkää, Belinda mumisi.
- Et niin, vaan jotain paljon pienempää, Niko kipitti sormillaan tytön olkaa pitkin matkien hämähäkkiä.
- Lopeta, Belinda tiuskaisi, mutta heltyi hymyyn tuntiessaan pojan turvallisen käden omassaan.
Aleksi vei Hannaa sivummalle, tyttö tärisi edelleen järkytyksestään ja Belinda tirskahti huvittuneena, vaikka hän ei ollut paras henkilö naureskelemaan toisen pelolle. Nikon taskulampun valo valaisi levyjä. Ne olivat vanhoja haalistuneita maalauksia. Muutamassa taulussa oli edelleen tummat puiset kehykset, loput olivat vain kankaita puukehikkoon tuettuina.
Päällimmäisessä taulussa oli kuvattu luontoa. Korkeat havupuut, poutainen taivas ja lentävien lintujen tummat siluetit toivat mieleen lämpimän heinäkuun. Seuraava taulu oli ilman kehyksiä. Se oli synkkä, Belinda päätteli taulun aiheesta, että se oli 1700-luvun lopulta, ajalta jolloin romantiikka vallitsi niin kirjallisuudessa kuin maalaustaiteessakin. Synkkä hautausmaa, täysikuu ja sysimustat varjot pelottivat. Etualalla näkyi tuttu kivi. Tekstistäkin sai selvää. ”Maunu Kiehisen tytär Wilhelmiina”, kivi oli täsmälleen samanlainen kuin puulaatikossa olleessa piirroksessa. Siinä tosin olivat nainen ja hauta- tai muistokivi yhtä aikaa. Miten se oli mahdollista?
Niko vilkuili ympärilleen kun Belinda katseli maalauksia haltioituneena. Miksi ne oli kätketty kellariin? Oliko se tarkoituksenmukaista vai unohdus? Voisiko tauluissa olla jotakin, mitä ei kestäisi tuoda päivänvaloon?
- Täällä on jotakin, Nikon tumma ääni kajahti kiviseinäisessä huoneessa.
Hanna lopetti nyyhkyttämisensä ja kääntyi Aleksin ja Belin tavoin uteliaana katselemaan Nikon löytyä. Poika työnsi päänsä yläpuolella olevaa puista levyä. Välillä se nousi hieman, mutta pamahti takaisin paikoilleen pudottaen hiekkaa ja pölyä Nikon päälle. Minne se johti? Saisiko Niko sitä auki?
Aleksi ryhtyi auttamaan veljeään. Pojat nostivat luukkua kaikin voimin, kunnes se antoi periksi. Kuului kuinka metalli vääntyi ja luukku aukesi. Ensin pöllähti lämmintä, etovan tunkkaista ilmaa, aivan kuin kellarin haju ei olisi ollut jo tarpeeksi kamala.
- Hyi hitto! Aleksi huudahti ja peitti päätään käsillään. Samoin teki Niko.
Lattialle mätkähteli suurena ryöppynä jotain raskasta, haisevaa ja liikkuvaa. Pojat siirtyivät sokkoina kauemmas luukusta. Tytöt peittivät suunsa ja nenänsä hihallaan ja katselivat näkyä. Lattialla lojui kymmeniä rotanraatoja, joissakin kuhisi matoja. Kuinka ylhäällä saattoi olla niin lämmintä? Ja mitä muuta siellä odotti löytäjäänsä?
Aleksi potki raatoja huoneen nurkkaa kohti. Kuului pieni rusahdus. Jokin rotan luut murskautuivat Aleksin kengänkärjen kosketukseen. Kattoluukusta roikkui kullankeltaisia olkia.
- Kuka menee ensiksi? Hanna katseli ympärilleen ja jostain syystä jäi katselemaan Belindaa.
- Ei, mä en tällä kertaa suostu koekaniiniksi, Belinda heilutti käsiään kuin estäen muiden lähestymisen.
- Minä menen, Aleksi sanoi ja tarttui luukun reunoihin. Niko asetti kätensä kuin jalustimeksi, jonka avulla Aleksi ponnisti itsensä ylös.
- Antakaa valoa, Aleksin ääni kuului vaimeana. Kuului töminää yläpuolelta.
- Tulkaa vain, Aleksi huudahti potkittuaan luukun vierelle jääneet raadot kauemmaksi.
Niko nosti Hannan samoin kuin Aleksin, vaikka Aleksi olikin nyt vastassa auttamassa Hannaa ylös.
- Näpit pois, Belinda tuhahti kun Aleksi yritti tarttua tätä käsistä.
Niko nosti Belindaa sen verran, että tyttö ylettyi reunoille.
- Päästä vain, Belinda sanoi ja jännitti lihaksensa.
Tyttö taipui ketterästi ja notkealla liikkeellä heilautti jalkansa luukusta sisään. Sitten koko tyttö oli päässyt ylös. Niko pudisti päätään hymyillen. Oliko hän ihastunut akrobaattiin? Ihastunut? Sitä sanaa Niko ei ollut aiemmin ajatellutkaan kuvatakseen tunteitaan. Nikolla ei ollut vaikeuksia päästä luukusta sisään kun Aleksi veti poikaa ylemmäs. Huone, jonne he olivat nousseet haisi savulle. Lattialla oli vielä muutama elävä rotta, mutta ne eivät häirinneet nuoria. Seinille oli ripustettu jotain suuria möhkäleitä. Hanna valaisi seinän, jonne oli asetettu kolme vanhantyylistä nahkasatulaa. Satulapukilla lepäsi pölyinen naistensatula. Yhdellä seinällä näkyi useita kankisuitsia, ruostuneet nivelkuolaimet. Pienellä hyllyllä oli käyttämättömiä pyyhkeitä. Miksi huone haisi savulle? Olivatko he jossain tallissa? Niko koetteli oven ripaa. Rautainen kahva vääntyi naristen ja Belinda vilkaisi vielä luukkua, josta he olivat tulleet. Ääni kun rauta oli vääntynyt sitä avattaessa, johtui salvasta joka oli vääntynyt poikki luukun reunalta. Belinda tunsi pienen vihlaisun keuhkoissaan kun toinen ovi saatiin auki. Savunhaju oli entistä voimakkaampi.
He olivat tulleet portaiden juurelle, jossa oli huomattavasti kylmempää kuin satulahuoneessa. Missä he oikein olivat? Aleksi nousi portaat ensimmäisenä ja lopulta he saapuivat toimistonkaltaiseen huoneeseen. Ikkuna oli laudoitettu kiinni, pienellä pöydällä lojui hiiltyneitä papereita, seinillä oli kehystettyjä kunniakirjoja. He astuivat ulos toimistosta ja olivat keskellä tallikäytävää. Seinät olivat mustuneet ja tallin toinen pää oli selvästi ollut joskus ilmiliekeissä. Karsinoita oli vain seitsemän, muutamissa oli olkia jäljellä ja jotain tummaa likaa oli pinttynyt metallisiin ruokakuppeihin. Nuoret kävelivät hiljaa käytävää pitkin, kukin miettien mitä oli tapahtunut. Perimmäisten karsinoiden keskellä oli selkeitä kohoumia, palaneiden olkien alla. Tuhkakasat näyttivät julmilta, elottomilta. Hanna kävi siirtämässä olkia sivummalle, jolloin alta paljastui kellertävää, kovaa ainesta. Aleksi työnsi tyttöystävänsä sivuun ja otti palan käteensä. Se oli osa luuta. Samoin he löysivät pieniä luunkappaleita kolmesta muustakin karsinasta. Oliko karsinoissa ollut eläimiä palon aikana? Mitään sanomatta he kävelivät käytävän päätyyn päästen ladontapaiseen tilaan. Ovi latoon oli auki, tai pikemminkin palanut ja saranoista saattoi erottaa pienet puunpalaset.
- Miten tämä on mahdollista? Belinda rikkoi hiljaisuuden. Hänen keuhkojaan vihloi edelleen.
- En tiedä, luulisi nyt että jossain mainitaan tai tiedetään tästä, Niko arveli ja pyyhki sormellaan nokea seinästä.
Nuoret pääsivät ulos rakennuksesta ja olivat keskellä metsää. Ympärillä oli yllättävän valoisaa ja kesti hetken ennen kuin heidän silmänsä tottuivat valoon. He katselivat rakennusta. Katto oli romahtanut keskeltä, kivisiä seiniä peittivät kuolleet humalat ja joistakin mustuneista ikkunoista työntyi lakastuneita horsmia. Lumi oli peittänyt suurimman osan kattoa, mutta siitä saattoi erottaa nokisia, palaneita kohtia.
- Minne nyt? Palataanko samaa reittiä takaisin? Hanna ihmetteli.
- Ei, en halua sinne enää, Belinda vastusti ja veti happea keuhkoihinsa. Hengittäminen oli paljon kevyempää, helpompaa.
- Mistä suunnasta me suurin piirtein tultiin? Aleksi katseli ympärilleen nähden vain talvista metsää.
- Tuolta, Niko osoitti tallinpäätyyn. He yrittivät kulkea samaa reittiä, jota pitkin he maan alla olivat päätyneet palaneeseen talliin.
Belinda hytisi hiljaa kylmyydestä, mutta tunsi toivon pilkahduksen kun metsä harveni ja puut alkoivat näyttää tutuilta. He olivat takapihalla. Hannan kanssa kilpaa juosten Belinda kiiruhti talon etupuolelle ja sisälle lämpimään. Pojat talsivat rauhallisina perästä, kuin seuraten villejä koiranpentuja.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   9.2.09 01:35:02

oi, ihanaa, vanhaa ja mielenkiintoista :) ja sitten ne yhdet rappuset ylöspäin!

Lähettäjä: hansa 
Päivämäärä:   9.2.09 15:16:41

mahtavaa taas kerran :)

laitappa taasen paljon jatkoa tälle päivälle, niin saan unelmoida <3

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   10.2.09 06:30:16

jatkuuhan tänään, JOOKO?!? 8D

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   10.2.09 16:14:53

Tänään jatkuu, vasta herätty... :o Ekaks kyl aamupalaa... :D

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   10.2.09 18:11:48


Potilas

Sisällä Belindan henki vingahti ikävästi. Samalla hän tunsi pienen vihlaisun jossain rintakehässään. Hän pitäisi olla tarkempi millaisissa paikoissa liikkui. Tytöt olivat jo kaivaneet kaakaokupit pöydälle ja tekemässä voileipiä kun pojat tulivat sisälle.
- Olette hitaita, Hanna naurahti.
- Ei vaan rauhallisempia. Ei meillä ole tarvetta tuhlata energiaa pihalla telmimiseen, Aleksi virnisti.
Kaakao ja voileivät piristivät nuoria.
- Kuinkahan vanha se talli oli, Belinda pohti ääneen.
- Varmaan sinua vanhempi, Aleksi totesi.
- Heh heh, onko sinulla tylsää vai miksi auot päätäsi minulle kokoajan? Belinda sai Aleksin hiljenemään.
Niko vilkaisi huvittuneena tyttöä, joka oli onnistunut miltei mahdottomassa. Aleksia harvoin sai hiljenemään.
- Voisiko sitä ullakkoa tutkia? Aleksi kysyi kiusallisen hiljaisuuden jälkeen.
- Mikäs siinä, Belinda vastasi, mutta oli varma ettei itse menisi sinne.
- Hanna? Aleksi katsoi kysyvästi tyttöä, jonka ilme paljasti uteliaisuuden.
Aleksi nappasi mukaansa viimeiset voileivät lautaselta ja otti kaakaomukinsa mukaan.
- Tuot sen kupin sitten takaisin, Belinda sanoi varoittavaan sävyyn pojan perään.
- Joo-o! Aleksi huusi portaista. Hanna seurasi tätä perässä.
- Etkö sinä tule? Niko jähmettyi alaportaalle.
- En taida jaksaa. Päätä särkee, Belinda keksi tekosyyn.
- No sen ymmärtää, huono ilma sen tekee, Niko hymyili.
- Mene vain, Belinda patisti hieman poikaa joka ei tiennyt olisiko mennyt vai jäänyt.
Nikon askeleet narahtelivat portaikossa. Belinda hengitti rauhallisesti, mutta vingahdus oli ollut outo. Ei hänen henkensä aiemmin vinkunut, vaikka olisi seisonut keskellä pöllyävää hiekkakenttää. Varmuuden vuoksi tyttö kävi ottamassa muutaman Carmolis-tipan, ihan vilustumisen varalta. Maku oli kitkerä, vaikka Belinda otti tipat sokeripalassa. Silmät tuntuivat vuotavan vettä kun tyttö laahusti takkahuoneeseen. Ennen kuin hän ehti edes istua nojatuolille, häntä huudettiin yläkertaan.
- Puhelu! Hannan ääni huusi.
- Tulen, Belinda vastasi hiljaa ja tiesi ettei Hanna kuullut sitä.
- Haloo? Belinda kysyi vaivautuneena.
- Äiti tässä, onko siellä kaikki hyvin? Taustalta kuului melua.
- On on. Lunta on sadellut, Belinda totesi ja käveli edestakaisin kolmannen kerroksen käytävää.
- Talo on yhä pystyssä ja hevonen hengissä? Marja naurahti kysyessään.
- Juu, kaikki on kunnossa, Belinda vastasi katsellessaan seinään hakattua aukkoa. Pieni hymy välähti hänen kasvoillaan.
- Hienoa, ollaan täällä Tukholmassa, laiva lähtee ylihuomenna ja tulemme takaisin Turun kautta, Marja selitti iloisesti.
- Okei, oliko vielä muuta? Belindan päätä alkoi särkeä oikeasti.
- Eipä kai, tuliaisia on tiedossa, Marja lisäsi ennen puhelun päättymistä.
Sitten Belinda vasta huomasi Nikon katselleen häntä uteliaana.
- Mikä sua noin hymyilytti? Niko kysyi ja Belinda toisti puhelunsa äitinsä kanssa.
- Mene nukkumaan hetkeksi, kyllä se siitä sitten, Niko ehdotti kun Belinda valitti uudelleen päänsärystä, tällä kertaa tosissaan.
Belinda tunsi itsensä väsyneeksi kavutessaan vuoteelleen lepäämään. Lakanat tuntuivat inhottavan kylmiltä ja tyynyt liian pehmeiltä. Peitossakin tuntui olevan jotain vikaa, mutta tyttö ei keksinyt mitä. Määrätietoisin liikkein hän tyhjensi sänkynsä vuodevaatteet lattialle ja kävi ruttaamassa peitot pieneen myttyyn huoneen nurkkaan. Hänen tekemänsä pieni pesä näytti mukavalta ja tyyny kainalossa Belinda käpertyi nurkkaan peittojensa päälle lepäämään. Hän tiesi ettei touhussa ollut päätä eikä häntää.
Hanna asetteli taskulamppuja ullakon hyllyille. Hän kaipasi kovasti kunnon valoa surkeiden taskulamppujen sijaan. Hän muisti nähneensä Belindan huoneessa mukavan pöytävalon ja jatkojohdon. Hanna asteli ryminällä portaat alas, väistäen kohtaa jossa Belindan jalka oli mennyt läpi.
- Belinda, otan tuon… Hanna lopetti iloisen puheensa nähdessään serkkunsa tuhisevan hiljakseen nurkassa.
Hymyillen hän hiippaili peremmälle ja otti tarvitsemansa. Hän jätti vain jatkojohdon pään pistorasiaan kiinni ja veti johtoa ullakolle.
- Löysit nopeasti ne, Niko totesi ja laski kansion ylähyllyltä lattialle.
- Joo, mutta jos te käytte siellä niin olkaa hiljaa, Hanna naurahti.
- Joko Beli nukahti? Niko hämmästyi.
- Kysytkin vielä, Hanna vastasi tirskahtaen. Aleksikin kiinnitti huomiota tytön pärskähtelyyn.
- Joo no, tässä olisi neidille mappi jos maltat katsoa, Niko osoitti mustaa kansiota lattialle.
Ullakko valkeni kun Hanna napsautti valon päälle. Lattia ei ollut musta, vaan tummanruskea ja seinät olivat maalattu vaaleankeltaisiksi. Kamala väri ullakolle, mutta toimi. Se oli miellyttävän valoisa väri tummaa lattiaa vasten. Niko katseli ympärilleen kunnes huomasi Hannan ja Aleksin uppoutuneen päät yhdessä mustan kansion kimppuun. Mihin häntä siellä enää tarvittaisiin?
Niko käveli äänettömin askelin Belindan huoneeseen. Tyttö nukkui edelleen pienenä keränä huoneensa nurkassa. Niko istahti paljaan sängyn laidalle ja katseli tytön nukkumista. Kuinka kukaan pystyi käpertymään niin pieneksi? Saati sitten nukkumaan moisessa asennossa? Jossain vaiheessa Belinda ynähti jotain, kietoi kätensä jalkojensa ympärille painaen polvet rintaansa vasten. Välillä toinen jalka suoristui ja Nikoa vihlaisi vatsanpohjasta. Hänen takareitensä olisivat jo revähtäneet moisesta. Nikolla katosi ajantaju. Poika vain tuijotti ihmeellisesti nukkuvaa Belindaa, välillä hän kuuli kuinka tämä vingahti. Niko ei ollut varma mistä se johtui. Vajaassa puolessa tunnissa poika näki tutun tapahtuman. Belinda työnsi peitot pois altaan, huitoi epämääräisesti tyynyään kauemmas ja nojautui paljasta, kovaa lattiaa vasten.
- Pst. Niko, tuletko? Aleksi kysyi kuiskaten ovelta ja vilkaisi epäluuloisesti Belindaa, aivan kuin tämä olisi ollut jokin myrkyllinen käärme.
- Minne? Niko muodosti sanat huulilleen.
Aleksi osoitti ullakolle, Niko pudisti päätään ja elehti haluavansa olla Belindan luona. Aleksi kohautti olkiaan ja pyöritti sormeaan ohimollaan, meinaten että joko Belinda, Niko tai he kummatkin olisivat vinksahtaneita mieleltään. Huoneen pienet ikkunaruudut huurtuvat reunoilta. Tähtimäisiä kuvioita muodostui lasiin. Huone tuntui kylmältä, suorastaan pakastimelta. Belinda jatkoi nukkumistaan, vaikka näyttikin tärisevän hieman nurkassaan.
- Onko kylmä? Niko kysyi hiljaa.
- Ei, Belinda tuhahti unisena ja työnsi pojan kättä kauemmas.
Niko ravisteli sinnikkäämmin tyttöä hereille, kunnes tämä avasi silmänsä ja oikaisi jalkansa inhimilliseen asentoon.
- No? Beli haukotteli kysyessään.
- Onko kylmä? Niko toisti kysymyksensä.
- Ehkä vähän, Belinda hapuili sormenpäillään peitonkulmaa.
- Et sä siihen jää nukkumaan, Niko otti peiton pois tytön ulottuvilta ja heitti sen sängylle. Samoin kävi tyynylle, jota Belinda laiskasti kiskoi vierelleen.
- Pärjään ilmankin, Belinda venytteli itseään suoraksi lattialla. Se tuntui kylmältä. Miksi hänen piti olla vaikea Nikolle? Belindaa harmitti oma asenteensa.
Niko ojensi kätensä tytölle, joka päätti lopettaa pelleilynsä ja nousta. Irrottamatta otettaan Niko ohjasi tytön suoraan sängylle, kuin peläten tämän vain vaihtavan nurkkaustaan seuraavaan.
Niko sai muutaman kerran nostaa peittoja takaisin sängylle. Hän ei ymmärtänyt miksi Belinda aina potki ja työnsi kaiken kauemmas itsestään. Tekisikö tyttö hänelle samoin jos Niko yrittäisi nukkua tytön vierellä? Nikosta tuntui, ettei Belinda ollut kunnolla herännyt edes vaihtaessaan nukkumapaikkaa. Tiesikö tyttö hänen istuvan sängynlaidalla valmiina poimimaan tyynyjä ja peittoja lattialta?
- Niko, Belinda sanoi unisesti ja kapeat sormet koskettivat pojan polvea.
Tuntui ilkeä nipistys. Belinda oli painanut kyntensä Nikon reiteen. Sitten tytön ote lipsui ja tämä nyki poikaa lähemmäs pitäen tämän housunlahkeesta kiinni. Ihmetellen mitä tyttö halusi, Niko konttasi tämän vierelle. Nykiminen lakkasi ja jäljelle jäi jomottava kipu kohtaan, jota Belinda oli puristanut. Niko keräsi rohkeuttaan ja laski kätensä tytön vyötäisille. Belinda nukkui kyljellään, selin Nikoon. Poika katseli tytön rannetta. Se oli kapea, pelkkää luuta ja nahkaa. Lonkkaluu tuntui selvästi Nikon kättä vasten. Missään ei näyttänyt olevan mitään ylimääräistä. Nikon kasvoille nousi hymy kun Belinda painautui häneen kiinni, vetäen pojan kättä paremmin ympärilleen. Ote pojan kädestä oli tiukka, muistutti hukkuvan otetta johonkin vähäiseen keppiin.
- Hellitä vähän, Niko kuiskasi tytön korvanjuurelle.
Mitään ei tapahtunut. Korkeintaan Belinda piti käsivarresta voimakkaammin kiinni.
- Niko! Hannan hermostunut ääni yllätti pojan.
- Tulisit nyt ylös, Hanna sihisi välittämättä nukkuvasta serkustaan.
- Onko pakko? Niko yritti katseellaan viittoa Hannalle jääneensä jumiin.
- On. Belinda! Hanna huusi tytön korvaan.
Samassa Belindan ote Nikon kädestä herpaantui, tyttö nousi nopealla liikkeellä, lyöden oman päänsä Hannan otsaan. Hanna ei ehtynyt mitenkään reagoimaan nopeaan heräämiseen.
- Pakkoko huutaa? Belinda kähisi kiukkuisesti ja hieroi ohimoaan.
- No sori, mutta pidit suotta yhtä työmiestä varattuna, Hanna koetteli nousiko hänelle kuhmu otsaan.
- Phyh, pistä Aleksi töihin, Belinda vilkaisi Nikoa, joka näytti täysin yllättyneeltä.
- Saisit kyllä sinäkin tulla laiskottelun sijaan. Tuolla on paljon mielenkiintoisia papereita, Hanna selosti.
- Kuule, jos tehdään niin että te tutkitte ne, illalla esittelette meille ja annan teille arvosanan esityksestä? Belindasta ei ottanut selvää, oliko tämä tosissaan.
- Vartti, Hanna antoi aikarajan ja lähti.
Belinda vilkaisi Nikoa kiinnostuneena. Mitä vartissa ehtisi tehdä?

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   10.2.09 18:24:39

Lääke

Belinda antoi katseensa vaeltaa Nikoa pitkin, välittämättä yhtään pojan yllättyneestä ilmeestä. Niko ei tiennyt olisiko hänen pitänyt vetää peitto ylleen, sillä tytön ilmeestä päätellen tämä riisui poikaa mielessään. Lisäksi Nikoa vaivasivat kipeä jalka ja puutunut käsi. Kaikki kesti kuitenkin vain hetken. Belindan hetkellinen, intohimoinen katse katosi ja tyttö haukotteli.
- Pitää kai mennä. Olen jo muutenkin tunnevammainen pöhkö. En kaipaa laiskan titteliä perään, Belinda analysoi.
- Sulla on vartti aikaa ennen kuin Hanna julistaa sulle sitä uutta titteliä, Niko asettautui istumaan paremmin.
- Vartti? Belindan silmissä välähti tuttu kiilto.
Ei mennyt kauaa kun tyttö oli jo pojan kimpussa, suudellen huulille, imien kevyesti tämän kieltä.
- Rauhoitu vähän, Niko naurahti ja työnsi Belindaa etäämmäs itsestään.
Tyttö istui hajareisin pojan jalkojen päällä, kasvoillaan hämmästynyt ilme.
- Voidaan me mennä ullakollekin, Belinda sai sanotuksi. Pettymyksen tunne ei ollut kiva.
- Vartti, Niko nojautui eteenpäin, suukottaen rauhallisesti tytön huulia.
Poika hymyili kun tyttö otti hampaillaan kiinni tämän alahuulesta. Niko kietoi kätensä tytön niskan taakse, jatkaen pienten, ilmaa kevyempien suukkojen jakelua tämän kaulalle. Välillä Beli naurahti pehmeästi, sitten taas jatkoi Nikon selkälihaksien tunnustelua. Tytön kädet eivät edes yltäneet yhteen tämän selän takana. Belinda puhalsi hellästi Nikon niskaan, oliko tällä partavettä? Välillä tyttö näykki pojan korvalehteä, väillä siirtyi kaulan suukotuksen sijaan kiusaamaan tämän huulia. He vain istuivat keskellä sänkyä sylikkäin, liimautuneina toisiinsa kiinni. Muutaman kerran Nikon sormet takertuivat pieniin takkuihin Belindan hiuksissa, kuiskaten anteeksipyyntönsä puolittain. Belindan huulet olivat polttavankuumat, joustavat, pehmeät. Niko ei vastustellut kun tyttö nosti tämän paidanhelmaa ylemmäs ja veti pään ylitse. Belinda sai vihdoinkin tuntea pojan paljaan rintakehän, piirtää siihen kuvioita kielellään, antaa suukkoja tämän olalle, rinnalle, vatsalle…

Tasaisin väliajoin Niko sai rauhoitella Beliä, sillä tytön otteet tuntuivat välillä liiankin hyviltä. Olipa Niko kuinka mukava ja viehättävä nuori mies tahansa, ei hänkään kestänyt loputtomiin tytön kiusoittelua.
Niko laski Belindan varovasti sängylle makaamaan, hivellen sormenpäällään tämän vatsaa. Tyttö hengitti raskaasti, posket punoittaen ja hymy huulillaan. Mitä lähemmäs kylkiä Nikon sormet kulkivat, sitä enemmän Beli kiemurteli.
- Meinaatko alkaa taiteilijaksi? tyttö kuiskasi käheästi.
- En, Niko hymyili ja lopetti piirtelynsä. Poika laskeutui hitaasti tytön päälle, varaten kuitenkin omille käsille painoaan.
Belinda antoi kätensä liukua pojan selkää pitkin alemmas, aina pakaroille asti. Pieni puristus takapuolessa kouraisi Nikoa vatsastakin. Belinda katseli pirullisesti Nikon silmiä, nenää, poskia, leukaa ja lopulta huulia. Nikon suudellessa hellästi Belin huulia, poika ujutti kätensä tämän paidan alle kylkeä pitkin. Kiemurtelusta poika päätteli tytön kutiavan kyljistään. Niko nousi hieman ylemmäs, nosti tytön paitaa rintaliivien kaaritukien kohdalle ja kosketti tasaista vatsaa sormellaan. Hän saattoi erottaa pienet vatsalihakset, jotka supistuivat jokaisen kosketuksen seurauksena. Niko antoi vielä suudelman tytön huulille, kaulalle ja solisluiden päälle. Se oli Belin toinen herkkä kohta. Sitten Niko jatkoi vatsasta. Poika nuolaisi navan yläpuolelta, vanhan arven päältä. ja puhalteli kevyesti perään. Sitten hän antoi lämpimän suukon puhaltamalleen kohdalle ja jatkoi seuraavaan. Belindan iho oli pehmeää, tasaisen vaaleaa. Niko nousi kysyvästi katsoen Belindaa ja kosketti tämän farkkujen vyötäröä. Belinda hymyili rohkaisevasti. Niko avasi housujen napin helposti ja veti lyhyen vetoketjun alas. Belinda nosti itseään hieman ja Niko laski housuja alemmas, mutta vain hieman. Tytön tatuointi näkyi kokonaisuudessaan, vaaleansinisten, hieman läpinäkyvien stringien ylimmäinen nauha näkyi ja hieman kangasta. Niko kuljetti sormeaan nauhaa pitkin, kosketti huulillaan lonkkaluuta ja painoi suukon, samaten kuin tatuoinnin päällekin. Vaalea, sinertävä perhonen liikkui tytön hengityksen tahdissa. Tuntui kuin tyttö olisi hengittänyt koko kehollaan, välillä huokaisten. Katseltuaan ja suukotettuaan aikansa tytön tatuointia, Niko nosti housuja hieman ylemmäs ja sulki ne. Toinen pettymys välkähti Belindan silmissä. Mihin hänellä oli kiire? Parhaimmillaan hänellä voisi olla koko elämä aikaa nauttia Nikosta, joka parhaillaan nousi ylemmäs Belin vartaloa pitkin, antaen kevyitä suukkoja tämän vatsalle matkan aikana. Sitten Niko oikaisi tytön paidanhelman alas ja painoi viimeisen suudelman tämän huulille.
- Vartti, Niko kuiskasi pehmeästi ja hymyili tavalla, joka loisti tämän silmistäänkin.
Belinda oli sanaton. Hänen olonsa oli rentoutunut, mutta vaivaantunut. Hän nautti tunteesta. Niko nousi pois tytön päältä ja veti paitansa takaisin ylleen. Niko odotti kunnes Belinda nousi sängyltä ja otti tyttöä kädestä kiinni, puristaen lempeästi. Belindan päätä ei särkenyt enää. Hänen olonsa oli kuin uudestisyntyneellä.


Hengenahdistus

- Vaikea arvata, Hanna sanoi totisena vilkaistuaan Nikoa ja Beliä.
Seuraavana tyttö ojensi pinon papereita Belin syliin, saaden tämän yskimään pahemmin kuin aikaisemmin. Rohahdus keuhkoputkessa oli raastava. Hannakin oli kuullut äänen ja katsoi Belindaa hetken. Sitten tyttö otti osan papereista pois tämän sylistä, luullen painon olleen liikaa tytölle.
- Tutkikaa ne, jos löytyy mitään mikä viittaa tallin tulipaloon, asukkaiden vaihtumiseen täällä, aivan mitä tahansa, Hanna sanoi lopulta.
- Ja mitä te teette? Belinda kysyi yskien välillä.
- Samaa, Hanna oli selvästi ottanut ohjat käsiinsä.
Alkoi olla jo kiire. Belin äiti uuden perheensä kanssa palaisivat kahdessa päivässä ja heidän ei auttaisi nähdä murskattua seinää, jauhoista keittiötä, ei mitään salakäytäviä tai edes sitä, että ullakon ovi oli avattu.
- Anna ne mulle, Niko sanoi ja otti paperinivaskan pois Belindan sylistä.
Tyttö saattoi yskiä rauhassa, kunnes tunsi oksentavansa. Kompuroiden portaat alas Belinda kiiruhti kylpyhuoneeseen. Vain yksi yskäisy ja tytön vatsa tyhjentyi wc-pönttöön. Olo helpottui hieman, yskä loppui. Belinda huuhteli kasvonsa ja suunsa raikkaalla vedellä.
Tyttö oli jo menossa takaisin ullakolle kun Niko tuli papereineen portailla vastaan.
- Se on liian pölyinen sulle, Niko sanoi vaisusti ja nuoret asettuivat Belindan huoneeseen selailemaan kellastuneita papereita.
- En tajua, olen yskinyt pari päivää ihan pienestäkin, Belinda sanoi lajitellessaan lappusia.
- Kuten? Niko kohotti katseensa hetkeksi papereista.
- Se kellarin tunkkainen ilma, palaneen tallin savuinen haju, ullakon pöly, kaikki ne tuntuvat pahalta, Belinda yritti muistaa missä muualla oli yskinyt.
- Ehkä sun kannattaisi käydä lääkärillä. Meinaan jos tuo jatkuu ja pahenee niin tukehdut vielä joku päivä kun sänkysi alla on villakoira, Niko sanoi vakavasti. Hän oli huolissaan tytöstä.
Paperit eivät olleet tärkeitä. Niissä oli tilikirjanpitoa 1900-luvun alusta lähtien ja iltaa myöten Belindan silmät liukuivat salakavalasti kiinni. Välillä tyttö heräsi säpsähtäen ja jatkoi nuokkumistaan.
- Meidän pitäisi kai lopettaa, Niko jutteli hiljaisella, tasaisella äänellä Aleksille.
- Niin, harmittaa kun ei tiedä mitä etsii. Huomenna jouluaattokin, pitäisikö käydä porukoilla? Aleksi vaihtoi puheenaihetta.
- Mene yksinäsi vaan, Niko murahti. Hän ei ollut minkäänlaisissa väleissä vanhempiensa kanssa. Isä oli hullu juoppo ja äiti vain juoppo.
- En minä yksin. Taidan vain soittaa, Aleksi sanoi pettyneenä.
- Pitäisikö syödä jotain? Hannan vakiolausahdus piristi Aleksia.
Aleksi roikkuikin Hannan kintereillä sitkeästi tivaten mitä ruokaa oli tarjolla. Hanna käveli tyynesti keittiöön katsomaan mitä kaapeista löytyi.
- Beli, ei sun enää tarvitse lukea sitä, Niko puheli lempeästi tytölle, joka istui lattialla kumarassa selin häneen.
- Kuulitko? Niko astui huoneeseen.
Belinda oli nukahtanut istualteen, vanha paperi edelleen sylissään.
- Tule syömään, Niko ehdotti koskettaen tytön olkaa.
Belinda nosti päätänsä ja katsoi unisena Nikoa. Miten poika saattoi olla niin ystävällinen? Belinda jätti paperin lattialle muiden tutkittujen joukkoon. Se oli virhe, jos tyttö olisi vilkaissut edes paperia ennen nukahtamistaan, he olisivat tienneet mitä etsiä ja mistä oli kyse.
Belinda kipitti lyhyin, joustavin askelin portaat alas ja Nikolla oli omaksi ihmeekseen vaikeuksia pysyä tytön perässä.
Keittiössä Hanna näytti tuskaiselta.
- Ei täällä ole mitään jos halutaan huomennakin syödä, Hanna parahti.
- Miten niin ei ole mitään? Muutama päivä sitten kaappi oli täysi, Belinda avasi jääkaapin oven.
Hyllyillä kyllä oli jos jonkinmoista ruokaa, mutta ne olivat Hannalle liian kovatöisiä.
- Pitää tehdä ruoka ihan siitä lähtien, että perkaa itse kalankin, Belinda mumisi ja otti lohen jääkaapista. Kala näytti edelleen hyvältä syötäväksi.
- Osaako joku? Belinda siirteli kalaa käärepaperin avulla. Suomut ja nahka iljettivät tyttöä.
- Toki nyt suomalainen mies osaa, Aleksi röyhisti rintaansa ja sai kaikki nauramaan.
- Ei mutta oikeasti? Belinda oli jo epätoivoinen.
- Minä voin, Niko tarjoutui.
Belinda yllättyi, sillä poika ei osannut edes pestä pyykkiä ilman auttavaa kättä, niin kuinka tämä osasi valmistaa kalan? Vai oliko hänen ajatusmaailmansa vain omituinen? Hanna päätti ottaa rauhallisemmin ja kaiveli innolla tv:n alakaapista hyvältä vaikuttavia leffoja.
- Rakkaushömpötys, kauhu, jännitys, draama vai jotain muuta? Hanna huusi keittiöön.
- Mitä muuta on tarjolla? Belinda kysy uteliaana, seuraten samalla kuinka Niko ruoti kalaa.
- Öö, Prinsessa Ruusunen, voi suosittelen sitä kovasti! No ei, piirrettyjä täällä on, kotivideoita... Hanna luetteli ja otti pienen kasettikotelon käteensä.
- Belinda, voidaanko katsoa tämä? Hanna näytti pientä kasettia.
- Mitä siinä on? Belinda ihmetteli.
- Öö, tässä lukee ”Törppö-Belin kootut kommellukset, osa 1.” Hanna luki kotelosta.
Belindan kasvoilla vaihtui nopeasti väri vitivalkoiseksi. Mikä ihmeen kasetti se tuollainen oli? Ei ainakaan hänen äitinsä kokoaisi yhdelle nauhalle hänen sähläyksiään ja haukkuisi törpöksi. Olli ja Tiia kenties? Ja mitä nauhalla oli? Belinda nappasi kasetin Hannan kädestä ja tähyili ympärilleen löytääkseen videokameran.
Kameraa ei näkynyt olohuoneessa, jossa sen säilytyspaikka oli. Belindan oli tyydyttävä odottamaan, kunnes löytäisi kameran ja voisi katsoa nauhan sisällön.
- Mitä te haluatte kalan kanssa? Niko ääni kajahti keititöstä.
- Perunoita, Aleksi lipaisi huuliaan ja hieroi ahnaasti käsiään yhteen. Oliko Niko jo saanut kalan paistokuntoon?
Hanna hihkaisi ilosta, hän oli löytänyt lempileffansa, Stephen Kingin Rose Red:n ja Aleksi näytti innostuvan punamustasta kansikuvasta. Belinda oli vältellyt leffaa sen koko olemassaolon ajan. Syykin oli hyvä, sillä se kertoi vanhasta kartanosta, joka kasvoi itsestään ja tappoi ihmisiä. Belinda ei halunnut ajatellakaan asiaa, ei nyt kun asui itse samanmoisessa rakennuksessa joka pelotti jo arvoituksillaan häntä tarpeeksi. Kuka kartanon oli edes rakentanut? Mainitsiko äiti siitä muuton yhteydessä?
- No, nyt ei auta kuin odottaa, Niko huokaisi ja kuivasi käsiään paperinpalaan.
- Saitko jo kaiken tehtyä? Belinda ihmetteli ja kurkisti pojan ohi keittiöön. Uuni näytti olevan päällä ainakin valosta päätellen. Ja liedellä kiehui perunakattila.
- Mitä katsotaan? Niko kysyi ja möyhi säkkituolin itselleen sopivaksi.
- Rose Red, Hanna vilautti dvd-leffan koteloa.
- Laita jo, Aleksi oli kärsimätön. Poika runttasi toisen säkkituolin sohvalle ja asettautui leveästi löhöämään.
Hannan ja Belindan katseet kohtasivat hetkeksi. Kumpikin tuntui sanovan ”niin, koitapa nyt löytää istumapaikka”, vaikka Hanna saikin lopulta istutettua itsensä Aleksin ja säkkituolin valtaamalle sohvalle.
Belinda jäi nojailemaan seinää vasten, miettien kuumeisesti hyvää istumapaikkaa, vaikka leffa ei innostanutkaan häntä. Niko vilkaisi taakseen ja viittoi Belindaa luokseen. Tyttö sai istua pojan sylissä ja katsoa leffaa parhaimmalta paikalta. Nikon vartalon lämpö, ympärille kiedotut kädet ja sydämen syke rauhoittivat Belin mielialaa ja hänkin uskaltautui seuraamaan elokuvaa. Jo alkutekstien aikana tyttö painoi päänsä Nikon olkapäätä vasten ja keräsi jalkansa paremmin pojan syliin. Niko ei sanonut mitään, vaikka hänellä alkoi olla kuuma.
Iltapala oli raskaampi kuin yleensä, mutta herkullinen. Belinda söi itsensä täyteen pitkästä aikaa ja Kingin elokuva ei vaikuttanutkaan niin pahalta kuin hän oli luullut, vaikka se saattoikin osin johtua Nikosta, jonka sylissä tyttö sai olla.
- Kauanko tuo vielä kestää? Belinda uteli Hannalta pöydän ääressä.
- Kolme tuntia, Hanna iski silmäänsä.
- Kolme? Siis onko se joku neljän tunnin elokuva? Belinda äimistyi.
- Jotain siihen suuntaan, Hanna tokaisi ja joi vesilasinsa tyhjäksi.
Kiitellen Nikoa ruoasta, he nousivat pöydästä ja asettautuivat takaisin elokuvan ääreen. Parhaillaan joku yliopistonaisen kasaama ryhmä tutustui taloon, joka vaikutti autiolta ja pelottavalta. Belinda painoi päätänsä paremmin Nikon rintaa vasten kun taloa tutkiva joukko tapasi ensimmäisen kummituksensa.
- Nouse vähän, Niko ähkäisi. Belinda nousi pois pojan sylistä kun tämä otti päällimmäisen paitansa pois. Jäljelle jäi valkoinen t-paita. Muutama hikipisara kimalteli pojan ohimolla.
- Sori, Belinda hymyili ja yritti istua säkkituolin vierelle kun Niko kahmaisi hänet takaisin syliinsä.
- Ei mitään pikkuinen, poika supatti tämän korvaan.
- Shh! Hanna suhahti. Hän ei voinut sietää pienintäkään häiriötä, ei etenkään elokuvan parissa.
Kello oli jo yli keskiyön kun elokuva viimein loppui. Pojat olivat jo luulleet säästyneensä kirkumiselta, mutta olivat väärässä. Levyä vaihdettaessa toiseen, heti alkuun Hanna oli rääkäissyt korvia vihlovasti, eikä Belindakaan ollut kovin hiljainen.
- Jäättekö yöksi tänne? Hanna kysyi Aleksilta joka oikoi itseään säkkituoli-sohva-yhdistelmässään.
- Riippuu, Aleksi haukotteli.
- Mistä? Hanna vaati tietää.
- Noista kahdesta. Jos Niko vie minut kotiin niin ok, jos Belindalle sopii niin jään kyllä yöksikin, Aleksi selvitti asiaansa epäselvästi.
- Voitta te jäädä, Belinda sanoi hiljaa. Taas oli tiedossa yö, jolloin Niko nukkuisi saman katon alla, mutta aivan eri huoneessa. Ja vieläpä elokuvan jälkeen, joka lietsoi pelkoa kartanoa kohtaan.
Belinda suostui antamaan oman sänkynsä Hannalle ja Aleksille, suotta he nukkuivat yhden ihmisen kapeassa sängyssä kun oli mahdollisuus kunnon parisänkyynkin. Belinda kyllä mahtuisi nukkumaan Tiian vuoteella.
- Et kai näe painajaisia? Niko kysyi lempeästi, huolehtivasti.
- Tuskin, Belinda valehteli. Hän oli nähnyt painajaisia monta viikkoa putkeen.
Niko halasi Belindaa pitkään herättäen tytön epäilykset. Tiesikö Niko ettei hän puhunut totta painajaisistaan?
Belinda otti takataskustaan videokasetin ja päätti etsiä aamulla videokameraa. Niko petasi itselleen vuoteen sohvalle ja lähtiessään Belinda sammutti valot. Tuli pimeää, vain ohiajavien autojen valot loivat pitkiä varjoja pihapuiden oksista.
Belinda avasi Tiian huoneen ikkunan. Huoneessa oli huono ilma ja tyttö kurkisti varoiksi sängyn alle, ettei siellä ollut ruokalautasta, joka kasvatti valkeaa karvaa. Yllätyksenä hän näki videokameran. Belinda haparoi hätäisesti luukun auki ja sujautti kasetin koneeseen. Hän katseli viereiseltä pieneltä kuvaruudulta kasetin sisältöä. Tiian ääni selitti kuiskien jotain Belindan tyhmyydestä. Sitten näkyi kun Belinda vaihtoi vaatteitaan. Hänen tatuointinsa näkyi. Nauhalla oli lisäksi kuvattuna hänen epäonnistunut ratsastus Dreamyllä, pätkä kun tyttö juoksi Vaavi-lampaan perässä ja loppukevennyksenä Tiia oli itse matkinut Belindaa, höystäen luonnetta, tapaa puhua ja liikkua omalla mielikuvituksellaan. Nauha oli kerrassaan törkeä. Tiia oli rikkonut hänen yksityisyyttään. Vihaisena Belinda paiskasi kasetin lattialle ja katseli huonetta. Hänen teki mieli repiä jokainen juliste alas seinältä, etenkin kuva David Beckhamista, jonka alakulmaan Tiia oli piirrellyt sydämiä.

Niko seisoi pimeässä käytävässä, ympärillään ohut peitto. Hän katsoi kuinka Belinda pyöri Tiian sängyllä, toistaen kieltoja ja liikahtaen kuin häntä olisi lyöty. Tyttö oli valehdellut hänelle. Niko oli nähnyt jo Belin silmistä, että tämä pelkäsi. Pelkäsi nukkumista, pelkäsi painajaisia, pelkäsi elämää. Niko oli nähnyt ystävänsä elämän murenevan samalla tavalla kuin Belindan. Ystävän halu elää, oli kuihtunut, hän oli ollut vain varjo entisestään. Surkea varjo kun ampui itsensä. Ystävä ei huolinut apua, ei tukea. Hän ei kertonut tunteistaan mitään, vain nauroi kun häneltä kysyttiin asiasta. Yhtenä hetkenä tämä ystävä oli istunut kahvilla huoltoasemalla Nikon kanssa, seuraavana aamuna poliisit kuulustelivat häntä. Koko tapahtumaketjua ei saatu kokonaan selville, mutta selvää oli että ystävä oli tehnyt sen itse. Voisiko Belinda tehdä samoin? Tyttö oli syksyn ja alkutalven mittaan muuttunut. Ensin hän oli ystävällinen, sitten hermostunut ja itkuherkkä. Seuraavana hän oli taas onnellinen ja minuuttia myöhemmin surullinen.
Belinda heräsi kolauttaessaan kätensä yöpöytään. Tyttö hieroi kättään ja näytti surkealta. Sitten tämä huomasi Nikon. Mitään sanomatta poika hiipi tytön vierelle istumaan. Otti tämän peittonsa alle. Kiersi kätensä ympärille ja veti hennon olennon kainaloonsa. Sinä yönä Belinda ei enää pyörinyt, eikä nähnyt painajaisia.

Lähettäjä: [[suvie 
Päivämäärä:   10.2.09 18:25:01

Hih, mä muistan tän kohdan :)) Mä nauroin sillon tälle kohdalle niin että meinasin tippua tuolilta :D Kofeiinilla saattoi olla silloin vaikutusta asiaan ja jos oikein muistan niin se taisi olla vielä kaiken lisäksi joskus kahden aikaan yöllä :D Mulle tulee tästä tarinasta sellasia hauskoja muistoja.

Ja joo, meen tästä tarinoimaan jonnekin muualle. Jatka vain :>

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   10.2.09 18:56:11

Jatka vaan :) Jos jaksat.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   10.2.09 19:16:06


Rintaneula

Niko heräsi varhain aamulla. Hän ei ollut tottunut nukkumaan henkilön vieressä, joka tyrkkäsi kyynärpäällään milloin mihinkin. Viimeisin osuma oli ottanut todella kipeää. Silti hän piti Belindaa edelleen kainalossaan. Tyttö näytti kauniilta nukkuessaan, vaikka hiukset tahtoivatkin mennä takkuun yön aikana.
- Huomenta, Niko kuiskasi pehmeästi. Belinda näytti alkuun säikähtäneeltä, mutta suli lempeään hymyyn tajutessaan ettei hänellä ollut hätää.
- Bonjour, Belinda naurahti. Se oli hänen paras kokemansa herääminen.
Niko antoi hänelle hellän suudelman ja rutisti tyttöä lähemmäs itseään. Niko saattoi vain miettiä, mitä he olisivat parhaillaan tehneet jos eivät olisi ajautuneet riitoihin, tai selvittäneet ne aikaisemmin?
- Eikö nyt ole joulu? Belinda kysyi mietteissään. Niko piirteli kuvioita hänen selkäänsä.
- On, haluaako pikkuinen lahjan? Niko kysyi leikkimieliseen sävyyn.
- Lahjan? Belinda kääntyi katsomaan poikaa.
- Odotas, Niko nousi sängystä ja veti farkut jalkaansa. Paitaa poika ei vaivautunut pukemaan.
Niko palasi pian takaisin. Poika ojensi Belindalle hänen löytämänsä rintaneulan. Se oli puhdistettu ja näytti aivan uudelta.
- Sen voi laittaa solmioon, Niko hymyili.
- Solmioon? Belinda nousi istumaan ja oikoi paitaansa.
- Niin, kun kilpailet tallin edustajana, Niko hymyili edelleen.
- Kilpailen? Belinda oli unohtanut täysin Annelin ehdotuksen kisaamisesta.
- Jep, tallilla alkaa käymään valmentaja. Muu edustusjoukkue käy valmennuksissa ryhmänä, sinulle on varattu ihan yksityiset valmennuskerrat noiden lisäksi, Niko selitti.
Belinda ei voinut kuin hymyillä leveästi. Hän saisi valmentajan, Dreamy pääsisi etenemään koulutuksessaan ja tytön tarvitsi vain harjoitella ja kilpailla.
- Mitä se maksaa? Belinda heräsi mietteistään.
- Suukon.
Yhden suukon sijaan Niko sai useita kymmeniä. Belinda ei tiennyt kuinka kiittää poikaa. Hänellä olisi kai valmennuspaikka mennyt sivusuun ilman Nikon puuttumista asiaan.
- Puhdistitko tämän itse? Belinda tutkaili korua.
- En, kävin kultasepänliikkeessä, Niko ei kehdannut sanoa hintaa työlle.
- Onko tämä muovia? Belinda naputteli pientä sinistä kiveä.
- Sanoivat että safiiri. Harvoilla on noin kallis koru solmiossaan kisoissa, Niko saattoi nähdä jo Belindan ja Dreamyn kouluradalla, estekentällä ja maastoesteillä näyttämässä muille mallia.


Opiskelija

Belinda siivosi keittiön. Jauhot ja muut puhdistuivat helposti kostealla liinalla. Hanna ja Aleksi nukkuivat pitkään, olivat ilmeisesti valvoneet Beliä ja Nikoa pidempään. Belinda pyöritteli välillä rintaneulaa kädessään, se muistutti jostakin mutta mistä? Belindaa kiinnosti myös hänen isoisotätinsä, Senja, joka oli asunut talossa ennen heitä. Miksei hänestä ollut yhtään kuvia talossa?
- Lähden käymään kotona, Niko lopulta keskeytti tytön ajatukset.
- Miksi? Belinda kysyi.
- Ajattelin käydä suihkussa ja ottaa puhtaat vaatteet, Niko hymyili kärsivällisesti.
- Ai no sitten, tuletko vielä takaisin? Belinda huolestui.
- Tallin jälkeen, Niko vastasi.
- Pääsenkö mukaan? Belinda kysyi hetken emmittyään.
Nikon hymy leveni entisestään ja poika otti Belin mukaansa.
Belindaa jännitti matkan aikana, missä Niko asui, olivatko hänen vanhempansa kotona? Vastaukset tyttö sai kysymyksiinsä kun Niko parkkeerasi autonsa kerrostalon pihaan, joka oli sivukylän koulun takana. Asunto oli pieni kaksio. Seinillä ei ollut mitään, yhdessä nurkassa oli tv ja sänky, joka oli jo nähnyt parhaat päivänsä.
- Voit syödä jotain jos löydät kaapista, Niko sanoi ja katosi suihkuun.
Belinda katseli ympärilleen ja löysi toisen sängyn toisesta huoneesta. Siellä oli yksi taulu seinällä, jossa oli Carnival. Hevonen seisoi näyttelyasennossa. Pienen huoneen sänky oli hieman paremmassa kunnossa kuin edellinen. Siinä ei ollut kuoppaa keskellä.

Belindaa hävetti oma kotinsa. Se oli kaksioon nähden pramea asumus ja hän kehtasi valittaa. Niko ei elänyt pröystäilevästi, ostellen uusia vaatteita aina kun teki mieli, eikä ostanut hevoselleen varusteita heti kun jokin näytti kuluneelta. Hän eli opiskelijan, nuoren ihmisen elämää. Poika kuitenkin ansaitsi itse oman elantonsa ja piti vielä hevosenkin kauroissa. Se oli jo paljon alle 20-vuotiaalta, nuorelta mieheltä, jonka ammattikaan ei ollut hyvin työllistävä. Belinda siirtyi keititöön. Niko tuskin ilahtuisi jos näkisi tytön makuuhuoneessaan arvioimassa tämän varakkuutta. Keittiö oli pienikokoinen keittokomero. Minikokoinen uuni, mikro, jääkaappi ja pakastin tiskipöydän ympärillä. Myös pieni astiakaappi löytyi, mutta ei muuta. Joutuiko Niko tiskaamaan käsin astiansa? Belinda oli joskus vuokramökillä saanut tiskata kyllikseen viikon aikana. Entäpä kun tiskattavaa oli joka päivä pitkin vuotta?
- Noh? Nikon ääni yllätti Belindan. Pojalla ei ollut kuin valkea pyyhe lanteillansa.
- E- ei mitään, Belinda hymyili ja siirsi katseensa vastahakoisesti sivuun.
- Ei minulla mene enää kauaa, en meikkaa kuten te likat kahta tuntia suihkun jälkeen ja tuskaile toiset kaksi tuntia vaatteiden kanssa, Niko naurahti ja kuivasi kasvojaan pienemmällä pyyhkeellä.
Pojan vartalo kiilsi vedestä. Se näytti suorastaan öljyltä korostaen jokaista lihasta. Kun Niko oli saanut vaatteet ylleen, pojan kosteat hiukset olivat suloisesti sekaisin ohuina rastoina.
Belinda ei puhunut paljoa kun he jatkoivat matkaansa tallille, jossa Niko lähinnä kävi komentamassa Eveliinaa puhdistamaan karsinat ja ruokkimaan hevoset ajallaan. Belinda ymmärsi miksi pojalle oli sopinut, että tallille tuli toinen työntekijä. Eveliina sai paiskoa koko päivän töitä tallilla saaden pientä taskurahaa. Ei kuitenkaan niin suurta kuin Niko olisi saanut.
Muutaman kerran Eve mulkaisi Belindaa joka liikkui Nikon seurassa ja naureskeli tämän jutuille. Mitä heidän välillään oli? Even sisällä kiehui.

- Lähdettekö ratsastamaan? Eveliina yllätti kysymyksellään.
- Eiköhän, Belinda vastasi vilkaistuaan Nikoa.
- Tulkaa mukaan radalle. Anneli antoi luvan liikuttaa Stellaa, Eveliina ehdotti.
Pian he satuloivat ratsujaan. Tumma Carnival kuopi käytävää hermostuneena, Dreamy hörähteli kuin olisi ollut kiimassa. Stella seisoi vain aloillaan korvat sivuille roikkuen puoliunessa. Radalla Eveliina oli tarkoittanut läheistä ravirataa, jossa ratsastajat joskus kävivät laukkaamassa hevosillaan. Matkaa ei ollut paljoa, sopivasti alkuverryttelyä varten.
- Otetaanko laukkakisa? Eveliina ehdotti radanreunalla.
- Toisella kierroksella, Niko totesi. Oli järkevämpi juosta rauhallisesti ensin rata ympäri ja katsoa ettei siellä ollut liukkaita kohtia tai kuoppia.
Dreamy nosti halukkaasti laukan ja toisella pitkällä sivulla tamma painoi ohjille rankasti. Se halusi mennä kovempaa. Lumi pöllysi puuterin tavoin heidän laukatessaan rauhallisesti radan ympäri.
- Sovitaanko tasalta lähtö? Belinda ehdotti ja katsoi viereisen hallin seinällä olevaa suurta kelloa.
- Vajaa minuutti, Niko mumisi ja paransi otettaan ohjista.
- Paras voittakoon! Eveliina huudahti itsevarmasti juuri ennen kuin isoviisari liikahti.
Belinda antoi hevoselleen pari puolipidätettä ja antoi laukkapohkeet. Hevonen työsti heti alusta asti takajalkojaan voimakkaasti. Belinda saattoi tuntea kuinka hevonen pidensi askeleitaan ja vauhti kiihtyi. Hän oli jäänyt heti alussa jälkeen Nikosta ja Eveliinasta, jotka painelivat vajaa 100 metriä hänen edellään. Belinda antoi hevoselleen ohjia ja kannusti sitä eteenpäin. Niko oli ohittanut Eveliinan ja Stella näytti hämmentyneeltä, mutta kilpailuvietti vei voiton. Dreamyn tasaiset laukka-askeleet pitenivät entisestään. Belinda ei edes tiennyt hevosensa pääsevän niin kovaa. Ensimmäisessä mutkassa Belinda ohitti ulkokautta Eveliinan, joka näpäytti raipallaan Stellaa. Ei ollut hevosen vika, jos sitä ei oltu treenattu kovaa juoksua varten. Niko vilkuili välillä kätensä alta taakseen, vain nähdäkseen lähestyvän palomino-tamman. Dreamy suoristi korvansa suoraan eteenpäin ja antoi mennä. Belinda nojautui enemmän hevosen harjaa vasten, joka hulmusi ilmavirran mukana vapaana. Viimeisellä kaarteella Dreamy oli saanut englantilaisentäysverisen Carnivalin kiinni. Loppusuoralla hevoset kulkivat rintarinnan ja Belinda erotti hymyn Nikon kasvoilta. Sitten ratsukko jäi taakse. Dreamy oli voittanut muutamalla metrillä Carnivalin ja tanssahteli hermostuneena lumella.
- Aikamoinen, varmaan olisi ohittanut meidät jo aiemmin paremmalla kunnolla, Niko henkäisi.
- Niin, saa alkaa kohottamaan kuntoa, Belinda myönsi ja pidätti tammaa, joka olisi mielellään juossut vielä lisää. Juosta hevonen saisikin, sillä kuntoa oli helppo kohentaa laukkaharjoituksilla.
Eveliina näytti pettyneeltä, suorastaan vihaiselta paluumatkalla tallille. Kukaan ei puhunut mitään, paitsi Belinda kysyi kerran tulevasta joukkueesta, jotka edustaisivat tallia kisoissa. Sillä hetkellä Eveliina oli iloinen, kun hänet oli valittu junioreihin.
Hevoset hoidettiin asianmukaisesti käytävällä ja lopulta ne päästettiin tarhaan kävelemään. Kun Belinda ja Niko olivat poistumassa tallista, Niko läpsäisi leikkisästi tyttöä takapuolelle. Eveliinaa kiukutti vielä enemmän. Mitä Belinda luuli itsestään? Eveliina tarvitsi liittolaisen.

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   10.2.09 19:58:19

"Se oli hänen paras kokemansa herääminen."
Tuossa lauseessa oli vähän outo tuo sanajärjestys..

Mutta tää on niin hienoa tekstiä, ja pätkiä tulee usein :)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   10.2.09 21:00:44

whisky. ootas vaan kun tulee sitä tekstiä mitä olen täällä kirjoittanut... Alkaa jos jonkinmoiset sanajärjestykset kuulostamaan järkeviltä kun kuuntelee noiden irkkujen mutinoita ;)

Lähettäjä: poison 
Päivämäärä:   11.2.09 19:56:02

väillä * tälläsen mitättömän löysin...Voit laittaa kaikki pätkät huomenna, niin päästään siihen uuteen ;DDDD

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   12.2.09 12:30:33

eikun oho, mulla on hannan kuvioihin asti tarinaa tallessa! Viimeinen kappale mikä löytyy, on "Kiukkuinen Belinda". Kyllä tässä luettavaa on muutamaksi päiväksi ;) nyt sivulla 89/191, fontti 10 ja pienet marginaalit! Haluan lisää!

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   12.2.09 14:16:46

Ja taas täällä, eilinen meni keskustassa, himputti sen takia että tapaa lääkäriä 3min, saa uhrata koko päivän (yli tunti suuntaansa bussis, ruuhkakeskustassa kävely, sairaalassa sai jonottaa jo pelkkää potilaskansiota 40min ja sit piti siirtyä kahteen seuraavaan jonoon... joissa toki samat ihmiset kuin kansiojonossakin) :o

Joskohan tällä viikolla saisi tämän ykköstarinan tänne lisättyä kokonaisuudessaan, saatta sitä lukemista :)

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   12.2.09 14:30:00

jossain tuolla tarinassa oli muoto "ja ei".. korjaa se muodolla "eikä"! ja jos puhut monikossa, lisää se "-vat / -vät" verbin perään!

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   12.2.09 17:45:52

tripi, koitan kiinnittää huomiota :)

---------------------
Paluu arkeen

Belindan äiti oli soittanut jo heti aamusta, ilmoittanut heidän pian saapuvan Helsinkiin ja olevan jossain vaiheessa päivällä kotona. Hannan ilme oli pettynyt. Belinda ymmärsi serkkunsa halun tutkia ja tonkia käytäviä, ullakkoa ja papereita vaikka mitään ei välttämättä löytyisi koskaan. Aleksi ja Niko olivat saaneet laittaa kaiken taitonsa peliin sulkiessaan seinään hakattua aukkoa.
- Naiset, on ihan, tyhmiä, Aleksi huohotti ja nosti vanerilevyn paikoilleen.
- Ehkä ajattelemattomia, Niko korjasi ja ruuvasi ensimmäisen ruuvin seinään.
- Siis ei kukaan voisi hetken mielijohteesta hajottaa vanhan talon seinää, vain jonkun äänen vuoksi, Aleksi jatkoi kiukutteluaan.
- Niin paitsi Belinda, katseli jo sun kuoppaista sänkyäkin siihen malliin, että olisi valmis raahaamaan sen kaatopaikalle, Niko virnisti ja sai ylimmät ruuvit paikoilleen. Levy pysyi nyt omin avuin seinällä.
- Mun sänkyä? Onko se käynyt kämpillä? Aleksi hämmästyi.
- On ja mitä vikaa, on vain oma vikasi kun et petaa vuodettasi ja siivoa valmispitsojen roskia pois sängyn ympäriltä, Niko naurahti.
- Öö… Aleksi hiljeni. Hän oli pitänyt Belindaa jotenkin prinsessamaisena nipottajana ja nyt tällainen henkilö oli katsellut hänen sänkyään. Aleksia nolotti.
- Sitten vielä tapetti jotenkin päälle, Niko huokaisi ja katsoi sivulle rullattua tapetinpätkää.
- Näilläkö se jää kiinni? Aleksi piteli käsissään kahta askarteluliimapuikkoa.
- Ei ole oikein muutakaan, Niko otti toisen puikon ja levitti liimaa vanerille.
Pian Hanna kolisteli imurin ja muiden siivoustarvikkeiden kanssa tasanteelle. Oli kova työ saada kipsi- ja tiilijauhe siivotuksi lankkujen väleistä.
- Missä Beli on? Aleksi kysyi.
- En tiedä, sanoi tekevänsä jotain ehdottoman tärkeää, Hanna vastasi ja laski imurin lattialle.
- Onko sitä seinävaatetta tähän? Niko katseli arvioivasti työnsä jälkeä.
- Siellä Belin sängyllä, Hanna osoitti viereiseen huoneeseen.
Aleksin silmät olivat pudota päästä. Belinda ei voinut tosissaan haluta Pikku G-kangasta seinälle. Ja mistä tyttö senkin oli saanut? Ilmeisesti pönkittääkseen syytä pitää omatekoista lakanaa seinällä, tytön lattialla lojui artistin cd-levy.
- Ei tässä ole järkeä, Aleksi murahti ja otti lakanan.
- Tiedän. Tämäkin on Ollin huoneesta, Niko tunnisti lakanan.
- Onneksi ei ole mun systeri, Aleksi murjaisi. Ei olisi kivaa kun siskopuoli veisi huoneesta sen sisustuksen kulmakiven.
Sillä välin Belinda oli päättänyt maksaa potut pottuina takaisin Tiialle. Tyttö saisi olla kameran kanssa tekemisissä seuraavan päivän kun kerta piti siitä. Ainoa vain ettei Tiia ollut kuvaajan vaan kuvattavan roolissa. Belinda vilkaisi kameraa. Se näytti olevan hyvissä asemissa ylähyllyllä romujen seassa. Kameran sisällä oli kasetti, johon oli alun perin kuvattu Belindaa. Olkoot uudelleennauhoitus Tiialle opiksi. Belindan olisi vain painettava nauhoitusnappia kun Tiia ja muut saapuisivat.
- Onko valmista? Belinda kysyi hymyillen.
- On, jos tosiaan halusit tästä tällaisen, Niko astui sivuun lakanan edestä.
- Tsih, kelpaa, Belinda tirskui.
- Pitäneen kai lähteä, Niko vilkaisi vielä kerran korjattua seinää.
- Tulen mukaan, Hanna kiiruhti sanomaan.
Belinda katsoi kelloa. Vielä hetki ja perhe tulisi. Tyttö katseli ikkunoista pihalle, juoksi Tiian huoneeseen tutun auton lähestyessä ja istahti lopulta portaille, pirullinen ilme kasvoillaan. Etuovi kolahti auki. Ensimmäisenä sisään tuli Olli, kantaen uskomatonta karkkimäärää. Perästä laahusti äkäinen Tiia, mukanaan muutama vaatekassi.
- Pois tieltä! Tiia ärähti Belille, joka jatkoi virnuiluaan. Ollin tieltä tyttö kyllä väistyi.
- Kotona ollaan! Marja huudahti iloisesti ja raahasi perässään matkalaukkuja.
- Millainen reissu oli? Beli kysyi laskeutuessaan portaita alas.
- Upea, käytiin Ruotsin kuninkaanlinnassa, käytiin ostoksilla ja taisipa Olli oppia pari sanaa ruotsiakin, äiti selitti pirteästi.
- Mitenkäs täällä? Talo ainakin näyttää pysyneen ennallaan, äiti katseli epäilevästi ympärilleen.
- Ei kummempia. Pääsin tallin kisajoukkueeseen. Meillä alkaa harjoitukset vuodenvaihteen jälkeen, tästä aiheesta Belinda sai jatkaa selitystään iltamyöhälle.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   12.2.09 17:52:56


Ystävykset

Belinda nukkui yönsä ihmeellisen rauhallisesti, vaikka välillä hän yrittikin löytää Nikoa viereltään. Aamulla Tiia hymyili hänelle kummallisesti.
- No? Belinda kysyi haukottelunsa lomasta ja kaivoi jääkaapista syötävää.
- Alan ratsastamaan. Tulen mukaasi tallille, Tiia kertoi ytimekkäästi.
- Ei nyt ole tunteja, Belinda vastasi.
- Ei niin, mutta tulen jo tutustumaan paikkoihin paremmin, Tiia väitti vastaan.
- Tule sitten, mutta pysyt kaukana minusta, Beli ärähti. Hän ei jaksaisi kokonaista päivää Tiiaa ja tämän juttuja.
- Joo joo! Tiia tiuskaisi.
- Ja puet kunnon vaatteet. Se ei ole mikään tropiikki jossa kuljetaan bikinit päällä, Belinda muistutti.
Tiia ei näyttänyt iloiselta kun joutui isänsä ja Belindan äidin patistamana pukemaan ylleen paksun untuvatakin, kuluneet farkut joiden alle mahtui useammat pitkät housut ja pahin rääkäisy kajahti ilmoille kun tytön jalkoihin tungettiin väkisin villasukkien lisäksi kumisaappaat.
- Näytän ihan pelleltä! Tiia kiljui ja repi sinistä pipoa päästään.
- Et näytä, Belinda hymähti ja otti harteilleen ratsastustakkinsa. Tytön vaatteet olivat paljon kevyemmät kuin Tiian.
Oli Belindakin alkuaikoinaan joutunut pukeutumaan suurin piirtein navettavaatteisiin kun ei vielä omistanut tarkoitukseen sopivia asusteita. Nyt tytöllä oli päällään hyvin istuvat farkut, lämmin, korkeakauluksellinen pusero, vaelluskengät ja takkinsa.
- Pipo! Tiia katsoi silmät leiskuen Belindan paljasta päätä.
- Tallilla, Belinda vastasi. Hän säilytti joitakin vaatteitaan pukuhuoneen kaapissa.
Ajomatkalla Tiia ähki tuskissaan ja nyppi sormikkaistaan karvanöyhtää.
- Mitä ajattelit tehdä koko päivän? Belinda uteli. Hänellä ei ollut kiire pois tallilta.
- Jotakin. Jos vaikka saisin edes siivota karsinoita, ihan mitä vain, Tiia murjotti. Hän oli kuvitellut pääsevänsä tallille muodikkaammissa vaatteissa.

Tallin tilavalla etupihalla ongelmat alkoivat.
- En voi tulla tämän näköisenä! Tiia kiljahti etupenkillä.
- Sitten jäät autoon tai kävelet kotiin, Belinda vastasi.
Tiia hiljentyi ja nousi autosta. Lunta satoi pieninä, kimaltavina hiutaleina. Taivas oli pilvessä, mutta metsänrajasta saattoi erottaa nousevan auringon. Sen kellanhohtoinen loiste kirkasti taivasta ja aamuhämärän sini väistyi.
- Huomenta, Niko tervehti tulijoita hiljaa, jakaessaan aamukauroja hevosille.
- Moi, Belinda jäi Dreamyn seuraksi katselemaan kuinka hevonen söi mielellään kaurojansa.
- Mitenkäs, mitä Tiia täällä tekee? Niko ihmetteli ja kaatoi kauraämpärin sisällön Carnivalin kuppiin.
- Tuli tutustumaan. Haluaa kuulemma aloittaa ratsastuksen, Belinda toisti tytön sanoja.
- Jaha, jos sillä tulee tylsää niin saa puolestani siivota tallia. Eveliina tuskin suoriutuisi siitä hommasta ensivuonnakaan ilman apua, Niko huokaisi ja sulki karsinanoven.
- Hyvä. Vienkö tarhoihin heiniä? Belinda kysyi.
- Vie pois, laita isoon tarhaan kokonainen paali alkajaisiksi, sinne menee kaikki ponit, Niko antoi ohjeita.
- Jaha, oletko jo ruokkinut Vaavin? Belinda katsoi mustaa lammasta, joka hypähdellen kurkisteli kaltereiden välistä.
- En. Saat itse hoitaa sen, Niko hymyili. Belindan teki mieli suudella poikaa, mutta ei kehdannut.
Rehuvarastosta Belinda löysi ämpärillisen perunankuoria, leipää ja muuta mitä lampaalle saattoi antaa. Viedessään pientä ruokakippoa Vaaville, lammas oli tyrkätä Belindan nurin ovella.
- Rauhoitus nyt, tyttö nauroi ja antoi ruoat lampaalle. Häntä suloisesti vipattaen puolelta toiselle, lammas alkoi jauhaa aamupalaansa.
Belinda tunsi pientä rohinaa rinnassaan, kun hän kantoi heinäpaaleja pihalle. Hänen täytyisi jakaa heinät valmiiksi kolmeen tarhaan. Yhdessä tarhassa ulkoilivat lammas ja Dreamy, toisessa muut hevoset ja suurimmassa ponilauma. Loput tarhat olivat tyhjinä ja peittyivät hyvää vauhtia paksun lumikerroksen alle. Belinda levitteli paalin siivuja pitkin tarhoja. Natasja-ponin vika oli, että se käyttäytyi kakaramaisesti tarhassa, eikä syönyt jos joku toinen oli samalla heinäkasalla.
- Jaksatko vielä viedä vettä tarhoihin? Niko kysyi Beliltä, jonka posket punoittivat pakkasesta.
- Joo, vaikka aika turhaa. Parissa tunnissa lämpimän vedenkin pinta jäätyy, tyttö mutisi, mutta vei puutarhaletkun pihalle.
Juoma-astioiden pohjalle oli jäätynyt edellisen päivän vesi, jota Belinda sai aikansa hakata irti, jotta uusi vesi mahtui astiaan. Palatessaan talliin, Belinda näki ihmeekseen Tiian tekevän töitä. Tyttö kolisteli parhaillaan kottikärryjen kanssa talliin, jätti kärryt käytävälle ja poistui hakemaan talikkoa. Myös Eveliina näytti innokkaalta. Oliko tytöistä tulossa kavereita?
- Viedään hevoset pihalle, Niko tokaisi huomattuaan, että tytöt olisivat jo aloittaneet karsinoiden siivoamisen.
- Juu, Belinda nyökkäsi ja otti kaksi riimunarua seinältä.
Ensin he veivät ponit pihalle. Niiden kanssa harvoin tuli ongelmia tarhauksessa ja niitä saattoi viedä kaksi kerrallaan.
- Laitetaan sähkö sitten kun muutkin ovat ulkona, Niko huomautti laittaessaan lankoja kiinni.
- Onkohan tyhmä idea kokeilla, jos Cari ja Dreamy tulisivat toimeen tarhassa? Kun ovat vierekkäisillä paikoilla tallissakin, Belinda pohdiskeli.
- Kokeillaan. Ainahan ne saa erotettua jos näyttää pahalta.
Pojastakin oli hyvä idea yrittää löytää Dreamylle edes yksi hevoskaveri. Sekin tarvitsi oman pienen lauman.
Alku ei näyttänyt hyvältä. Kummatkin hevoset näykkivät toisiaan ja Dreamy yritti potkaista Caria ryntäille.
- Odotetaan hetki. Pitäähän se lauman johtaja selvittää, Niko laski kätensä Belindan olalle. Tyttö nojasi tarhan aitaan ja katseli hevosia.
Vaavi määki ja juoksi hevosten alta pois. Lopulta lammas otettiin ulos tarhasta ettei se jäänyt kinastelevien hevosten jalkoihin. Lammas näytti nauttivan vapaudestaan. Ensimmäisenä se kävi kiertämässä tallin ympäri ja juoksi lopulta kovaa kyytiä Belindan jalkoihin. Lammas oli käynyt sisällä tallissa, josta kuului kovaa kiroilua.
- Se helkutin elukka kaatoi kottikärryt käytävälle! Eveliina huusi kasvot punaisena seuratessaan lammasta.
- Anna sen olla, Belinda vastasi ja kumartui taputtelemaan lammasta. Hän piti lampaan ilkikurisesta luonteesta.
Varttia myöhemmin hevoset olivat lopettaneet nahistelunsa. Dreamy oli ottanut johtajanpaikan ja hätisti Carin kauemmas heinäkasasta.
- Viedään toinen kasa sinne, Belinda ehdotti.
- Ruuna parka, joutui naisen tossun alle, Niko hymisi.
- Teidän miesten kohtalo, Belinda naurahti heleästi ja päästi lampaan tarhaan.

Päivällä pakkanen lauhtui ja ränneihin muodostuneen jääpuikot tiputtivat vettä. Talvi oli tullut kertarysäyksellä ja Belinda halusi nauttia lämpimämmästä säästä. Tiia kuori vaatekerroksiaan helpottuneena, Belindakaan ei voinut estää tyttöä, vaikka olikin nauttinut tämän naurettavasta vaatevuoresta.
- Tule, harjataan Krimi ja Tarmo, ne on tosi kivoja, Eveliina sirkutti Tiialle, joka oli saanut talvitakkinsa ja piponsa pois.
- Oletko sinä tosiaan Belindan sisko? Eve kysyi epäluuloisena kun tytöt olivat hakemassa hevosia tarhasta.
- Siskopuoli, vasten tahtoani, Tiia vastasi surullisena.
- Et taida pitää siitä? Eveliina koetteli kepillä jäätä.
- Ai että pidänkö? Se on ihan kauhea, määräilee kotona, ei anna hetkeksikään rauhaa ja pilaa aina kaiken! Tiia huudahti vähän turhan kovaa.
- Ssh. Ei täällä tallillakaan kaikki pidä siitä, Eveliina katsoi merkitsevästi Tiiaa.
- Kuka? Onko tuo Tarmo? Tiia osoitti tummanpunarautiasta ruunaa.
- Ei se on Rico, hieno ratsu vaikkakin vaikea. Tuo on Tarmo, Eveliina ilostui kun suomenhevonen tallusti heidän luokseen portille.
- Komea, Eveliina henkäisi taputtaessaan liinakkoa kaulalle.
- Joo ja kiltti. Se on tosi nuori, mutta Niko kouluttaa sitä parhaillaan, Eve kertoi.
- Niin sanoit jotain ettei kaikki pidä Belistä? Tiia palasi aiempaan aiheeseen.
- Tosiaan, yksi Miia, käy myöskin täällä on samaa mieltä kanssamme, Eveliina esitteli ystävänsä.
- Minkä näköinen se on? Tiia uteli.
- Hoikka, pitkä ja ennen loman alkua yritti blondata hiuksiaan, tuli porkkanapää. Eveliina hymyili. Hän oli löytänyt uuden kaverin.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   12.2.09 18:26:12

Uusivuosi

Loma tuntui vilahtavan ohi huomaamatta, kuten kesälomakin. Belinda oli saanut kuljettaa Tiiaa päivittäin tallille ja tyttö näytti viihtyvän kerta kerran jälkeen yhä paremmin Eveliinan seurassa. Belinda oli hyvällä tuulella kun Tiia oli löytänyt itselleen kaverin, vaikka toivoi ettei tyttö raahaisi Eveä heille vierailulle. Oli ollut muutaman päivän lauhaa ja lumi oli nuoskaista. Tallilla paremman tekemisen puutteessa Belinda muovasi lumesta pientä hevosta. Märkä lumi oli raskasta ja hevonen romahti vähän väliä kasaan. Lopulta tyttö kyllästyi ja jätti neljä tukkimaista jalkaa jäätymään. Vierellä hän pyöritti jo valmiiksi makkarapötkyä muistuttavan rungon. Ne hän voisi yhdistää kun lumi olisi kovempaa ja kestävämpää. Belinda saattoi jo nähdä mielessään kuinka hän muotoilisi hevosen muodot lumikasalleen ja tökkisi olkia harjaksi ja hännäksi.
- Mitäs pikkuinen? Niko kysyi katsoessaan lumessa vaatteensa kastellutta Belindaa.
- Teen lumihevosen, hän vastasi itsevarmasti.
- Näyttää lähinnä makkaroista kootulta... noh... Niko ei kehdannut sanoa loppuun mielipidettään.
- Itse olet makkaroista koottu, Belinda tuhahti ja jätti työnsä jäätymään.
- Ajattelin vain jos lähtisit mukaan ratsastamaan? Niko ehdotti.
- Jos mennään radalle, Belinda asetti ehtonsa.
Lopulta he olivat radalla. Niko lähinnä seisoskeli Carin kanssa reunalla kun Belinda laukkasi Dreamyllä välillä nopeita ja sitten hitaita pätkiä. Intervalliharjoitus teki hyvää hevoselle. Lopuksi he kiersivät pienen maastolenkin palatessaan tallille.
- Tiia on järjestämässä juhlia meille, Belinda totesi synkkänä.
- Mitä juhlia? Niko kiinnostui.
- Jotain uudenvuoden. Meinaa kutsua kaikki kaverinsa ja sai häädettyä Laurin ja äidin pois kotoa, Belinda jatkoi.
- Onko siitä jotain haittaa? Niko ihmetteli.
- En tiedä, tuskin viihdyn niiden seurassa, Belinda vähätteli. Hän ei voisi sietää Tiiaa ja tämän kavereita. Osa tuli koulusta, mutta myös tallilta tyttö oli saanut kutsutuksi Even ja Eveliinan kautta Miiankin, joka oli viihtynyt kotonaan koko loman ajan.
- Meinaatko sitten lukkiutua huoneeseesi? Niko uteli.
- Niin kai, tai sitten syön niiden eväät ja sammun kaikkien kiusaksi keskelle eteistä, Belinda ajatteli mahdollisuutta tosissaan.
- Ääh, vietä mieluummin hauska uusivuosi, Niko piristi.
- Miten muka? Ja etkös sinäkin meinannut lähteä jonnekin? Belinda muisteli pojan puhuneen jotain tädistään.
- Niin joo. Mennään Allun kanssa Terhille, Niko nuolaisi huuliaan ajatellessaan tätinsä kattausta. Pöytä yleensä notkui kaikkia mahdollisia herkkuja jos oli jokin juhla.
- Te kaksi vain ajattelette ruokaa, Belinda naurahti ja pysäytti hevosensa. He olivat tallipihalla.
Osittain sulaneen lumen päälle alkoi sataa uutta lunta. Taivas hämärtyi hieman, saaden talli-ikkunat loistamaan entistä kutsuvammin. Pakkanen tuntui kiristyvän, eikä jääpuikoista enää tippunut vesipisaroita.

Anneli toivotti itse kullekin hauskat illat ja mumisi hiljakseen tietävänsä parhaimman tavan juhlia. Belinda pohdiskeli oliko nainen löytänyt itselleen miehen, mutta todennäköisyys moiseen oli pieni. Anneli oli jokseenkin erakkoluonne jos miehistä puhuttiin. Belindan iltaa lohdutti vain Hannan pirteä seura. Tyttö vähät välitti Tiian juhlista, nautti vain tarjoilusta.
- Maistaisit nyt, ei tämä niin pahaa voi olla, Hanna tyrkytti Belille sipsikulhoa.
- Pöh, voisin varmaan käydä suihkussa ja laittaa paremmat vaatteet päälleni, Belinda totesi. Ei hän kehdannut olla vieraiden keskellä hevoselta haisten.
- Jaa, no kyllä mulle kelpaa, Hanna mutisi ja tunki kourallisen grillimaustettuja sipsejä suuhunsa.
Belinda nautti lämpöisen veden ja hyvältä tuoksuvan suihkusaippuan huumasta. Vesi valui noroina hänen vartaloaan pitkin ja kaikki tuntui paremmalta. Tyttö palasi maanpinnalle kun hoitoainetta valui hänen silmilleen. Valitellen tyttö huuhteli kasvonsa ja kirvely helpottui.
- Tulithan sinä. Katsoin sinulle jo sopivat juhlavaatteet valmiiksi, Hanna hymisi innoissaan sängynreunalla.
- Ai että mitkä vaatteet? Belinda ihmetteli. Hän oli aikonut pukeutua kotoisasti löysiin vaatteisiin.
- Nuo, Hanna näytti sängylle asettamiaan vaatteita. Tummanpunainen ja melko avonainen toppi, jonkin kimaltelevan koristeen kera ja käyttämättömät tummat farkut.
- Jaa että tuollaiset pitäisi pukea päälle? Belinda katseli vaatteita.
- Niin, ja katsokin että laitat asialliset rintaliivit, ei tarvitse näyttää siltä että omistaa majavanhäntää muistuttava rinnat! Hanna jatkoi.
- Kiitos… Belinda sanoi vaisusti. Oliko hänellä tosiaan niin kamalat rinnat?
Lopulta Hanna suunnilleen puki itse Belindalle vaatteet päälle. Tyttö vain seisoi avuttomana keskellä lattiaa.
- En halua niitä, Belinda vastusteli Hannan näyttämiä push-up-rintaliivejä.
- Haluatpas, nyt hiljaa, Hanna hiljensi tytön.
Puolta tuntia myöhemmin Belinda istui meikattavana. Hanna oli myös harjannut tytön hiukset sivujakaukselle ja lakannut tämän kynnet viilauksen jälkeen.
- Oho, sun pitäisi meikata useammin, Hanna ihasteli työnsä jälkeä.
- Turhamaista, Belinda piti turhana meikata hevosia varten.
Belinda ei ollut tuntea itseään kun Hanna viimein antoi hänelle peilin. Silmät oli huolellisesti rajattu, poskilla hieman punaa, huulissa kiiltoa, vaatteet korostivat hänen vartalonsa parhaita puolia. Minkä pornotähden Hanna olikaan hänestä tehnyt?
- Sukat vain jalkaan ja juhlimaan! Hanna heitti sukat tytölle ja avasi hiuksensa. Hanna oli ehtinyt kihartamaan omia vaaleita hiuksiaan Belin ollessa suihkussa.
- Mitä järkeä tässä on? Belinda tunsi olonsa epämukavaksi.
- Jaa-a, saisit ainakin Tiian vihertymään kateudesta, Hanna virnisti ja syy oli tarpeeksi hyvä Belindalle. Sillä hetkellä hänen oli myönnettävä olevansa jokseenkin lapsellinen.

Alakerrassa juhlameno oli villimpää kuin aiemmin. Monet nuorista tanssivat musiikin tahdissa olohuoneessa, Tiia emännöi parhaansa mukaan juhlia hätistellen humaltuneita kavereitaan pois posliinikoristeiden kimpusta.
- Mistä sä alkoholia tänne sait? Belinda kysyi paheksuen.
- Isän kaapista, Tiia vastasi ja joi lasinsa tyhjäksi.
Hanna ja Belinda vaihtoivat ymmärtävät katseet. He eivät voisi mitään sille, että alaikäiset kittasivat kaljaa, siideriä ja viinaksia.
- Omapahan on krapula huomenna, Belinda totesi happamasti.
- Olet oikeassa, tuskin hetkeen juovat uudelleen, Hanna seurasi arvioivasti juhlijoita. Muutama nuori tyttö oli jo väsähtänyt seinän vierelle siirretylle sohvalle.
- Ei kai tässä auta kuin liittyä joukkoon ja ottaa nuo kiinni, Hanna hymyili kävellessään keittiöön.
Belindakin suostui ottamaan yhden pullon. Enempää hän ei ottaisi, siitä tyttö oli varma. Kuka edes oli vastuussa nuorisolaumasta? Joutuisiko hän liemeen jos jotain sattuisi?
- Mikä se sun ja Nikon juttu oikein on? Hanna kysyi iloisesti.
- En tiedä! Belinda sai huutaa pauhaavan musiikin yli.
- Te ette koskaan julkisesti tee mitään! Hanna totesi valittavaan sävyyn.
- Entä sitten? Belinda supatti suoraan Hannan korvalle. Hän ei jaksanut huutaa kun meteli vain yltyi.
- Sitä vaan että olisi kiva tietää seurusteletteko te vai ette! Hanna yritti puhua hiljaa Belin korvaan, mutta huusi.
- Ei me kai. Ollaan vain kavereita, Belinda vastasi.
Belinda seurasi juhlijoiden hauskanpitoa, hän arveli väen iäksi jotain 14:sta ja 17:sta väliltä
- Meidän pitää selvittää mitä niiden kahden välillä on, Hiuksensa viimeinkin onnistuneesti blondannut Miia supatti. Tytöillä oli meneillään aikamoinen värjäysbuumi, ei menisi kauaa kun mikään väri ei pysyisi heidän hiuksissaan.
- Miten? Eveliina katsoi ystäväänsä.
- Jotenkin, Miia katsoi avuttomana Eveä ja sitten Tiiaa.
- Eikö tuo ole Mikko? Tiia huomasi pitkänhuiskean pojan keittiössä.
- On, et kai vaan meinaa..? Miia pelästyi. Hän oli pitkään jo ollut ihastunut Mikkoon ja laittautunut juuri tätä varten näyttäväksi.
- Voi sitä yrittää. Jos Beli kiinnostuu siitä niin se voi sanoa heiheit Nikolle. Tai saa se sen tehdä muutenkin, Tiia totesi.
- Niin. Se voisi olla ihan ok idea, Eve yhtyi mielipiteeseen.
- Entäs minä? Miia katsoi entistä avuttomammin kavereitaan.
- Kyllä sä saat Mikon. Se vain leikkisi hetken Belin kanssa, Eve iski silmäänsä.
Tytöistä idea oli hyvä, vaikka Miia ei täysin hurrannutkaan ajatukselle usuttaa Mikko Belindan kimppuun. Pahimmillaan poika jäisi sille tielleen ja Miia menettäisi kaikki mahdollisuutensa kiinnittää pojan huomio.
- Käyn ylhäällä, Hanna totesi rauhallisesti Belindalle. Hänen puhelimensa oli soinut jo pidemmän aikaa ennen kuin tyttö huomasi asian.
- Tulet sitten takaisin, Belinda ei halunnut jäädä yksin. Se oli outo tunne. Hän oli omassa kodissaan, mutta ei tuntenut juuri ketään paikalla olevista nuorista.
Hannan mentyä kaiuttimista tuli Belindan mieleinen kappale. Siihen oli joskus aikoinaan tehty koreografia, vaikkakin tytön tanssiharrastuksesta oli jo useampi vuosi, hän saattoi muistaa joitakin kohtia tanssista.
- Mitä nyt? Hanna kysyi hieman ärtyneenä.
- Sitä vaan että saakos sinne tulla? Aleksin iloinen ääni kysyi.
- Eiköhän, jos jaksatte katsella humaltuneita nuoria, Hanna kikatti ja rentoutui.
- Tottahan toki, onko siellä tyttöjä? Aleksi kysyi naureskellen.
- Eikö yksi riitä sulle? Hanna pettyi.
- Riittää riittää, kunhan pelleilin. Ollaan siellä kymmenessä minuutissa, Aleksi sanoi ja sulki puhelun.
Hanna tiesi kyllä syyn miksi pojat olivatkin tulossa yötä vasten kartanolle. Terhi-tädin keitokset olivat taatusti loppuneet kesken. Muutoin pojat olisivat viettäneet siellä koko yön vain syöden eri ruokalajeja.

Hannan kohentaessa kampaustaan ja korjatessaan meikkiään, Tiia, Eveliina ja Miia toteuttivat suunnitelmaansa.
- Ka, tytöt! Mikko huudahti kovaa ja läikytti kaljaansa lattialle.
- Mikko, mitä mies? Eveliina tokaisi kun muut olivat hiljaa.
- Eipä tässä, tunnelma katossa! poika huusi edelleen.
- Onko näkynyt naisia? Eveliina jatkoi.
- Onhan noita, tahtovat vaan nukahtaa syliin, Mikko näytti hetken harmistuneelta, mutta piristyi nopeasti.
- Tuolla olisi yksi. Sanoi jo aiemmin että olisi kiinnostunut susta, Eveliina iski silmäänsä. Miiasta tuntui pahalta, sillä Even olisi pitänyt tarkoittaa häntä.
- Missä? Mikon silmät punoittivat hieman.
- Olohuoneessa. Punainen toppi ja aika lyhyt, Tiia sanoi väliin.
- Näyttäkääpäs, Mikko hörppäsi kaljaansa ja seurasi tyttöjä. Mikko haki pitkään katsellaan Tiian kuvailemaa tyttöä ja löysi sellaisia kaksinkappalein.
- Kumpikos? Tuo joka istuu säkkituolilla vai tuo joka tanssii? Mikko katseli kumpaakin tyttöä vuorotellen.
- Tuo joka tanssii. Sen nimi on Belinda, Tiia jatkoi.
- Millainen se on? Mikko kysyi haluten tietää vain oliko tyttö helppo vai hieman vaikeampi.
- Saattaa olla vaikea, se on tosi ujo. Mutta heltyy kyllä kun vedät oikeista naruista, Eveliina selitti.
- Jaha, osaa se tanssia. Jos vaikka tanssisi vaakatangot kansani, Mikko virnisti ällöttävästi ja elehti kokeneen konkarin elein.
- Ja Miia, illan aikana jutellaan, Mikko virnuili edelleen, mutta lähetti tytölle lentosuukon.
- Selvä, Miia vastasi punastuen.
- Jaa-a, soppeli on. On puskurit mihin tarttua, Mikko ojensi puoliksi juodun kaljansa Tiialle ja lähti Belindaa kohti astuen välillä hoiperrellen.

Mikko seisoi hetken paikoillaan saadakseen tasapainonsa takaisin. Eihän tyttöjä sopinut vikitellä kontaten.
- Mitäs kisu? Mikko väänsi kasvoilleen mahdollisimman viehkeän ilmeen.
- Tylsää, Belinda vastasi lopulta kun muut eivät kiinnittäneet poikaan huomiota.
- Saisiko tanssin? Mikko jatkoi ja väänsi hymyntapaista.
- Taidan mennä istumaan, Belinda vastasi tylysti ja käänsi pojalle selän.
- Mikko, poika ojensi kätensä kun tyttö oli istunut sohvalle.
- Belinda, Beli vastasi vaivautuneena.
- Kuinka ilta on sujunut? Mikko tunki itsensä Belin vierelle.
- Ihan ok, Belinda katseli ympärilleen kaivaten Hannaa seurakseen.
- Hienoa, takaan että illastasi tulee vielä enemmän kuin pelkkä ok! Mikko huudahti ja ojensi kätensä selkänojalle.
Vaistonvaraisesti Belinda siirtyi hieman kauemmas pojasta ja tämän kainalosta. Tilaa saatuaan Mikko istu leveämmin ja antoi sormiensa koskettaa Belindan niskaa. Tyttö säpsähti.
- Eihän ole kiire? Mikko kysyi ja otti viereiseltä pöydältä jonkun lasin.
- Ei vielä, Belinda vastasi ja alkoi kyllästyä. Mihin poika pyrki?
Ovikello pirisi viimeisiään. Eteiseen jääneet tytöt katsoivat toisiaan kysyvästi ja Tiia lopulta avasi oven.
- Niko. Ja Aleksi! Tiian kasvoille nousi iloinen hymy.

Miia ja Eveliina siirtyivät keittiöön salaperäisesti hymyillen ja ottaen lisää juotavaa.
- Paremmaksi menee, Miia henkäisi ja kaatoi suuhunsa kirpeää greippi-siideriä.
- Jep. Iso kärpänen yhdellä iskulla, Eve hymyili aina vain leveämmin.
Hanna oli kuullut uusi ääniä alhaalta ja hyppi portaita alas useampi porras kerrallaan.
- Moi, Hanna hyppäsi iloisena Aleksin kaulaan.
- Tipu on huppelissa, Aleksi tuumasi naurahtaen, aivan kuin ei itse olisi ottanut mitään tätinsä luona.
- Onko Belinda täällä? Niko vilkuili ympärilleen nähden vain kymmeniä nuoria tanssimassa.
Olohuoneessa Mikko nojautui Belindaa kohti, toivoen saavuttaneensa jo jotain itsensä esittelyllä.
- Eikö sulla ole kavereita täällä? Belinda väisti pojan törröttäviä huulia.
- Siinä on yksi, Mikko vastasi ja kietoi kätensä Belin ympärille.
- Lopeta! Belinda työnsi ahdistelevaa poikaa kauemmas.
- Oletpas ärhäkkä! Mikko kehaisi ja piti entistä enemmän Belindasta. Hän ei luovuttaisi helpolla.

Hanna veti Aleksin mukanaan keittiöön, esitellen Tiian hankkimaa alkoholiarsenaalia.
- No johan on. Bileet voivatkin alkaa! Aleksi huudahti innoissaan, kahmaisten kainaloonsa pari pulloa kaljaa ja toiseen käteensä lautasellisen pikkupurtavaa.
- Höpsö, älä nyt kaikkea vie. Kaapeissa on takuulla enemmänkin jos loppuu, Hanna otti pojalta toisen pullon pois ja asetti sen takaisin koriin.
Mikon taivuttaessa Belindaa taaksepäin, sohvalla istuneet kaksi tyttöä nousivat halveksivasti katsoen paria. Belinda yritti parhaansa mukaan peruuttaa ja saada mahdollisuuden paeta.
- Älähän nyt. Sedälle yksi pieni pusu, Mikko mumisi silmät päässään seisoen. Poika väläytti hampaitaan hymyillessään kun sai Belindan kaadettua selälleen. Tytön pää kolahti käsinojaan.
- Lopeta jo! Veikkaan että pikkukakkonen on jo mennyt ja olisi sun nukkumaanmenoaika! Belinda ärähti ja työnsi voimiensa takaa Mikkoa pois päältään.
Poika laski lasinsa lattialle ja keksiäkseen kädelleen uutta tekemistä kuin lasin piteleminen, tämä tarrasi kovakouraisesti Belindaa rinnasta. Siinä vaiheessa tytön polvi nousi osuen poikaa vatsaan.
- Perhana on kiukkuinen eukko! Mikko henkäisi entistä innokkaammin ja painoi märän, viinanhajuisen suudelman tytön suun vierelle.
- Olet sairas! Belinda sihahti.
Sillä välin Niko oli riisunut kenkänsä eteiseen ja jättänyt takkinsa naulakkoon, mikä oli vaikeaa kun nuorten vaatteita lojui jo pitkin lattioitakin.
- Miia, onko Belinda täällä? Niko koputti tyttöä olalle joka kittasi hyvää vauhtia siideriään alas kurkusta.
- On se tuolla. Ei kannata häiritä, Miia osoitti olohuoneen sohvalle.
Niko ei ollut tunnistaa Belindaa. Tyttö näytti hurmaavalta, mutta jokin oli vinossa. Tytöllä oli innokasta miesseuraa. Kulmiaan rypistäen Niko seurasi tilannetta. Noin epäluotettavako Belinda oli? Heti kun poika oli muualla, tyttö hankki itselleen uutta seuraa.

Mikko laskeutui koko painollaan Belindan päälle. Tytöllä oli jo vaikeuksia hengittää kunnolla kun poika rojahti päälle ja ilmat pakenivat keuhkoista. Belindan kasvoilla ei ollut mikään ystävällinen ilme. Mikko silitti vapaalla kädellään Belindan hiuksia ja katseli haaveilevasti tämän huulia. Belinda yritti saada toista kättänsä vapaaksi, mutta se oli jäänyt hänen itsensä ja Mikon alle, eikä sohvan selkänojakaan auttanut asiaa. Toisella kädellä Belinda yritti irrottaa pojan otetta rinnastaan. Tyttö tunsi kuinka kynnet taipuivat painautuessaan pojan ranteeseen. Mikseivät ne voineet olla vahvemmat tai vain katketa? Kipu oli lähes sietämätön.
- Tykkäät kovista otteista vai? Mikko henkäisi.
- Tykkäisin jos jättäisit minut rauhaan! Belinda sylkäisi pojan kasvoille.
Mikko painoi huulensa Belindan huulille. Poika yritti vihjata kielenkärjellään haluavansa tytön vastaavan suudelmaan. Belinda kuitenkin piti huulensa tiukasti kiinni ja yritti painaa kynsiään entistä tiukemmin pojan ranteeseen. Mikko nosti päätään vetääkseen henkeä ja painaessaan uudelleen huuliaan Belindan suulle, tyttö avasi suunsa.
Niko oli jähmettynyt ovensuulle tuijottaen kaksikkoa sohvalla.

Tiia, Eveliina ja Miia seurasivat sivusilmällään tapahtumia sohvalla.
- Menee loistavasti, Tiia kuiskasi Miialle, joka nyökkäsi huomatessaan Belindan luovuttaneen.
Niko itsekin säikähti, kun poika, joka oli maannut Belindan päällä, nousi nopealla liikkeellä ylös ja kaatoi juomalasinsa lattialle. Vihertävä juoma ja pari hedelmänpalaa levisivät lattialle.
- @!#$ lehmä! Mikko ähkäisi suutaan peittäen.
- Mene jo! Belinda vetäytyi pois pojan alta, otti lasin lattialta ja sylki verta kuppiin.
Niko peräytyi hieman taaksepäin epäillen, pitäisikö hänen mennä väliin.
Mikko tarttui toisella kädellään Belindaa hiuksista ja siirsi toisen kätensä pois suun edestä. Pojan huuli oli haljennut puraisusta. Leuassa oli hieman verta, loput olivat pojan kädessä.
- Saat kyllä hyvittää tekosi, Mikko kähisi vihaisena. Hän tiesi jo kyllä sopivan rangaistuksen kurittomalle naiselle.
- Tuskin, Belinda repi pojan käden pois hiuksistaan.
Tyttö oli siirtynyt toiseen päähän sohvaa, kuin oli aluksi istunut. Hän näki sivusilmällä muutamien katselevan kiinnostuneina heidän sanailuaan. Ilmeisesti he luulivat Belindan ja Mikon tappelevan humalansa vuoksi. Belinda ei edes ollut humalassa toisin kuin Mikko, joka istui parhaillaan hänen jalkojensa päällä. Nähdessään pojan käden siirtyvän uudelleen hiuksiaan kohti, Belinda nykäisi voimakkaalla liikkeellä jalkaansa pojan alta. Potku osui kohtaan, jonne Belinda ei koskaan olisi uskonut potkivansa. Mikko vetäytyi kippuraan sadatellen kivusta ja vihasta. Belindan ei ollut vaikea arvata kummasta syystä ääntä lähti enemmän. Noustessaan sohvalta hän nosti pojan päätä leuasta pidellen.
- Nyt iltani parani, kiitos, Belinda virnisti ja jätti Mikon sohvalle valittamaan.
Tyttö hyppäsi ketterästi juomalammikon ylitse ja lähti eteistä kohti. Hän tarvitsi alkuun raikasta juotavaa ja sitten omaa rauhaa. Vasta kun Belinda oli kävellä Nikon ylitse, hän huomasi pojan. Nikon ilmettä oli vaikea tulkita, se oli vakava, ehkä vihainenkin, mutta myös helpottunut. Belindan alahuulella oli pisara verta. Kuinka kauan poika oli seisonut eteisessä ja paljonko hän oli nähnyt?

Tiia ja muut odottivat innolla Nikon ärähtävän Belindalle ja jättävän tämän seisomaan kuin nallin kalliolle. Odotuksia vastaavasti pojan ilme oli kylmä. Silti Niko osoitti omaa alahuultaan katsoessaan Belindaa. Tyttö kosketti sormellaan huultansa, josta jäi pisara verta hänen sormelleen.
Sanomatta mitään Belinda meni keittiön tiskipöydän luo huuhtelemaan suunsa. Purskutettuaan aikansa vettä, Belinda ei maistanut enää verta, eikä varsinkaan Mikon juomaa viinaa suussaan. Niko seisoi kaapinvierellä odottavasti.
- Se tekee sen, Tiia hihkui innoissaan.
- Tyttö sun pitää ottaa taukoa, Miia naurahti tarkoittaen Tiian juoneen jo tarpeeksi.
- Joo, ihan kohta, Tiia otti pullon huulilleen.
- Mitä tuo äskeinen oli? Niko kysyi hiljaa.
- Ai mikä? Belinda katsoi uhmakkaasti poikaa.
- Tuo sun ja tuon jätkän touhu, Niko selvensi jäätävällä äänellä.
Belinda nielaisi. Kuinka hän osaisi selittää Nikolle asian, ilman että tuli väärinkäsityksiä?
Ääni väristen hän alkoi selittämään kuinka Hanna oli lähtenyt ylös puhumaan puhelimeen. Sillä välin hän oli tanssinut ja Mikko oli tullut juttelemaan hänelle. Belinda kertoi kuinka oli yrittänyt päästä eroon pojasta. Siinä vaiheessa Belinda oli noussut istumaan tiskipöydälle.
- Loput näinkin. Hetken luulin sinun todella vastaavan siihen suudelmaan, Niko sanoi lopulta.
- Ai näit? Mikset tullut väliin auttamaan? Belinda närkästyi.
- Ai auttamaan kumpaa? Loppua kohden se jätkä siinä näytti tarvitsevansa enemmän apua kuin sinä! Niko huudahti. Sen jälkeen pojan kasvoille nousi pieni hymy.

Belinda tunsi olonsa helpottuneeksi. Niko ei ollut vihainen hänelle. Silti tyttö tunsi syyllisyyttä kun ei ollut heti lähtenyt pois sohvalta. Oli hänen vikansa että tilanne kehittyi niin pitkälle.
Belinda vilkaisi alas katsoakseen vaatteitaan. Olivatko ne antaneet Mikolle käsityksen, että hän kaipasi kipeästi miesseuraa?
- Taidan vaihtaa vaatteet, Belinda laskeutui pöydältä alas ja haroi hiuksiaan siistimmäksi.
- Älä suotta. Olet kaunis juuri noin, Niko astui tytön eteen ja asetti kätensä tämän vyötärölle.
- Mutta... Belinda ei ollut varma mitä halusi sanoa.
- Shh, ei mitään muttia, Niko hymyili hänelle suloisesti, lämpimästi.
Belinda ei vastannut enää mitään. Hän nautti vain pojan läheisyydestä.
- Miksei ne huuda? Miia kysyi pettyneenä.
- Ehkä ne juttelee kuten aikuiset ja jättää toisensa rauhaan? Eveliina ehdotti toivoen parasta omalta kannaltaan.
Tyttöjen suut loksahtivat auki kun Belinda ja Niko tulivat esiin keittiön kaappien takaa. Kummatkin hymyilivät, vaikka pitivätkin toisiinsa pientä välimatkaa. Oliko tyttöjen juoni epäonnistunut?
- Miia? Mikko seisoi tytön takana.
- Mitä? Miia kääntyi ympäri, heittäen vaaleita hiuksiaan.
- Olisiko sinulla nyt aikaa? Mikko virnisti hieraisten housujensa etumusta.
- Miksipä ei, Miia hymyili ja lähti pojan mukaan.
- Miia on turhan helppo, Eveliina kommentoi surullisena. Häntä harmitti kuinka helposti Miia lähti miesten matkaan, olivatpa ne millaisia kusipäitä tahansa. Tytölle riitti vain, että poika oli hyvännäköinen ja suosittu.
Vaikka ilta oli vasta aluillaan, muutama tyttö oli ehtinyt oksentaa alakerran vessassa. Joillakin oli kaatunut juomat lattialle ja ruokien tähteitä lojui lattialla. Se tiesi Tiialle paljon siivottavaa.
- Beli, sunkin pitää siivota, Tiia puhui ensimmäistä kertaa Belille koko illan aikana.
- Ai miksi? Sähän nämä juhlat järjestit ja nämä ovat sinun vieraitasi, Belinda hymyili ärsyttävän suloisella tavalla.
Yhdentoista aikaan osa porukasta siirtyi takapihalle ampumaan raketteja. Miia ja Mikko esittäytyivät muille vähää ennen kahtatoista. Kummankin kasvoilla loisti paljastava hymy, eivätkä he voineet pitää näppejään toisistaan erossa. Eveliina kulutti aikaansa kytäten milloin pääsisi Nikon puheille. Ehkä hän saisi pojan tajuamaan Belindan petollisuuden.

Ennen kahtatoista Tiia sai kaikki vieraansa kootuksi takapihalle. Hanna ja Aleksi nojailivat toisiinsa, joko onnesta tai pysyäkseen pystyssä. Niko ja Belinda olivat jutelleet miltei koko illan, mutta Niko oli ymmärtänyt jo tytön aikaisemman vihjeen ettei koskisi häneen. Miksi Belinda ei halunnut olla pojan kanssa muiden nähden?
- Painuisi tuo yks jo helvettiin, Eveliina kuiskasi Tiialle.
- Niinpä, minun siinä sen tilalla pitäisi olla, Tiia vastasi.
- Ei kun minun, Eve vastusti.
- No aivan sama kumman, mutta ei ainakaan Belindan, Tiia myönsi.
Kaksikko oli kuin pahimmasta saippuasarjasta kinastellessaan yhteisestä ihastuksesta.
- Onko kylmä? Niko kysyi Belindalta, joka tärisi hieman. He olivat seisseet jo hyvän aikaa yöpakkasessa katsellen ilotulitusta.
- Vähän. Olisi pitänyt ottaa takki, Belinda vastasi.
- Ota tämä? Niko tarjosi vetoketjullista paitaansa.
- Ei kiitos. Pärjään kyllä, Belinda hymyili. Taivaalle ammutut ilotulitteet miltei sokaisivat hänet. Kirkkaat värit tummaa taivasta vasten olivat kauniita.
- Hei, enää pari minuuttia aikaa! Tiia huusi metelin ylitse. Vahdatessaan kelloaan, Tiia imi parhaansa mukaan tupakkaa ja heitti lopulta tumpin hankeen.
Viimeisen minuutin aikana Tiia sai vajaat kymmenen henkilöä huutelemaan jäljellä olevia sekunteja vanhasta vuodesta. Niko kietoi kätensä takaapäin Belindan ympärille ja katsoi tämän kasvoja.
Viimeisten sekuntien aikana Belinda katsoi ylös ja myöntyi suudelmaan.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   12.2.09 18:43:20

kuule karo, mulla ei ole enää luettavaa huomiseksi! 40 sivua jäljellä :s

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   12.2.09 18:45:34

Lisää vaan :)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   12.2.09 18:50:18

Hähä, lue hitaammin :D
Vai lisää tulemaan, no kaipa sitä vielä pari kappaletta voi laittaa, välissä pitää vaan syödä.. :)

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   12.2.09 18:59:18

niin.. kaipa sitä olis voinu töitäkin tehdä välillä :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   12.2.09 19:02:31

Marttiksia luettavana :)

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   12.2.09 21:42:13

Onneks tietää et tähän tarinaan tulee kokoajan jatkoa, ei oo ku jotkut tarinat joissa tulee jatkoa kerran kuukaudessa :D.

Pari pätkää sitte muuten pisti silmään yks lause:
"Parissa tunnissa lämpimän vedenkin pinta..."

Mun silmissä ois paremman näkönen jos ois "... lämpimänkin veden pinta..." koska tossa sun lauseessa korostuu se "vesi" ja ymmärsin sen että kuuluis ennemminki korostuu ton "lämpimän".

Ja tasan sait selvä :'')

Lähettäjä: (: 
Päivämäärä:   12.2.09 21:52:37

mä en ois ikinä voinu uskoo et joku onnistuu lisään tarinaan jatkoo nopeemmin ku sennu, mut näköjään se on mahollista. :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   12.2.09 21:56:26

(: - Karoliina on vaan anteliaampi kuin minä ;)

Lähettäjä: (: 
Päivämäärä:   12.2.09 21:59:27

jjep :)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   12.2.09 22:30:55

Huih nyt on syöty (ja silti nälkä)...
Ja nyt saamme rakkaan tuttavamme mukaan tarinaan... :D

----------------------------------------------

Belindan päähänpisto

Uudenvuoden jälkeen ihmiset saivat yhdellä rysäyksellä palata arkeen, tuttuihin päivärutiineihin. Belinda hieroi korvaansa miettien, laittaisiko uuden reiän korvaansa. Hänellä oli laitettu monet kerrat uudet reiät vanhojen päälle kun entiset menivät umpeen, joka kerta vain kun tyttö unohti laittaa korut takaisin korviinsa. Nyt hänellä oli vain korvan yläosassa, rustossa rengas, alhaalla kaksi ja toisessa korvassa neljä rengasta. Mihin hän voisi laittaa lisää ilman, että alkaisi näyttää gootinalulta? Laittaisiko hän uudelleen napakorun vai nenäkorun? Vai kenties uuden tatuoinnin?
- Mitä mietit? äiti kysyi lempeästi tyttäreltään ja kattoi pöytään aamiaista.
- Koruja ja tat… Tarroja, Belinda korjasi.
- Tarroja? Marja ihmetteli hieman kuinka korut ja tarrat liittyivät toisiinsa.
- Niin, tiedät kai niitä koruja joihin saa lisätä mieleisensä tarran? Belinda keksi.
Hän oli nähnyt moisia vain lelukaupoissa, paketeissa joissa oli muutama muovinen sormus ja joita pienet lapset käyttivät.
- En kyllä tiedä, näytähän sitten jos sellaisen hankit, äiti totesi ja Belinda pidätti vaivoin naurunsa. Kuinka hänen äitinsä saattoi olla niin sinisilmäinen?
- Missä videokamera on? Tiia kysyi hieman ärtyneenä saapuessaan alas.
- Jaa-a, etkös sinä sitä lainannut ennen lomaa? Marja kysyi.
- Joo, mutta en löydä sitä, Tiia valitti.
Belinda muisti jättäneensä kameran ja nauhan Tiian huoneeseen kaapin ylähyllylle. Hänen täytyisi hakea ne pois ennen kuin tyttö löytäisi ne. Minne hän jättäisi kameran, ettei Tiia epäilisi mitään? Ratkaisun Belinda keksi Ollin ja Tiian lähdettyä kouluun. Tiian huone oli edelleen samassa kunnossa kuin ennen lomaa. Sängyn alusta oli yhtä pölyinen ja vaatteet olivat edelleen samoilla paikoillaan. Tiia ei siis ollut katsonut sänkynsä alle. Varovasti Belinda asetteli videokameran sängyn alle ja nakkasi sukan sen päälle. Kasetin hän jätti olohuoneen tv:n alle, paikkaan josta Hanna oli löytänyt sen. Kaikki oli ennallaan, paitsi kasetin sisältö oli muuttunut.

- Minne menet? Belindan äiti huusi keittiöstä.
- Kaupungille ja sitten tallille! tytär vastasi ja kiiruhti autolle.
Belinda ei ottanut itselleen uusia reikiä korviinsa. Vanhat riittivät hyvin. Sen sijaan tyttö antoi lävistää napansa uudelleen. Toinen kerta sattui enemmän kuin ensimmäinen, jolloin hän oli tuntenut vain kuinka kylmä neula meni ihon lävitse.
- Valmista on. Tekee sitten 35 euroa, nainen, joka oli täynnä tatuointeja sanoi.
- Hyvä, saanko vielä jotain puhdistusainetta? Belindan navan päällä oli pieni valkoinen lappu suojaamassa haavaa. Lapun hän ottaisi illalla pois ja antaisi haavan parantua rauhassa.
Ennen tallille menoa hän kävi vielä ostamassa uudet ratsastushousut. Vanhat alkoivat kulua ja hän kaipasi jotain tummempaa väriä vaaleiden lisäksi. Tummansiniset housut pussissaan Belinda palasi autolle. Avatessaan ovea hän huomasi epäilyttävän hahmon kulman takana. Miehen kääntyessä Belindalle tuli kiire. Avaimet tippuivat lumeen ja tyttö poimi ne hätäisesti ja sai kuin saikin oven auki. Näyttämättä edes vilkulla aiettaan liittyä liikenteeseen, Belinda ajoi auton liikenteen joukkoon. Oliko mies nähnyt häntä? Belinda oli täysin varma, että mies oli sama, joka oli hakannut hänet puistossa syksyllä. Pitäisikö hänen ilmoittaa poliisille? Niin, sen hän tekisi.
Poliisilaitoksella ei mennyt kauaa. Belinda antoi vain miehen tuntomerkit ja paikan, jossa hän oli nähnyt miehen. Ystävällinen virkailija lupasi lähettää iltaisin jonkin partion kiertämään Belindan kotialueella parin tunnin välein. Tieto helpotti pelästynyttä tyttöä.

Tallilla Belinda jatkoi Dreamyn kunnon nostamista ja illempana hän harjoitteli esteille lähestymistä ja erilasia teitä. Hevonen hyppäsi hienosti suurella ilmavaralla eikä temppuillut lainkaan. Belinda oli tyytyväinen ratsuunsa.
- Tuosta onkin hyvä jatkaa, vieraan naisen ääni säikäytti Belindan.
- Anteeksi? Belinda ratsasti maneesin katsomon vierelle.
- Amanda Kivipelto, nainen esitteli itsensä.
- Belinda Kuusisto, tyttö mietti edelleen, pitikö hänen tuntea nainen jostain.
- Olen uusi valmentajanne, tulin juuri Annelin kanssa sopimaan harjoitusaikataulusta, nainen oli ilmeisesti huomannut Belindan pohdinnot.
- Hienoa, tyttö vastasi. Häntä jännitti uusi tuttavuus.
- Jos et ole vielä lopettelemassa, haluaisin nähdä hieman koulutyöskentelyä, Amanda ehdotti määräävästi.
Naisen toivetta kunnioittaen Belinda käänsi hevosensa takaisin keskelle maneesia. Mitä hän osaisi tehdä? Belistä tuntui kuin hän olisi unohtanut kokonaan miten ratsastetaan. Dreamy helpotti häntä lähtiessään kävelemään omin luvin uralle. Vartin aikana Belinda esitti väistöt jokaisessa askellajissa, muutaman laukanvaihdon perättäisillä askeleilla ja lopuksi hän kokosi hevostaan mahdollisimman paljon ja antoi tämän jälkeen hevosen kulkea kauniisti lisättyä ravia. Enempää hän ei kehdannut tehdä. Dreamy oli jo tarpeeksi rasittunut yhdelle päivälle. Amandan poistuessa katsomosta Belinda huomasi naisen pyöreyden. Tai suorastaan lihavuuden. Oliko nainen tosiaan joskus ollut hevosen selässä? Ja oliko hevonen ollut jokin työhevonen jaksaakseen kantaa naisen? Belindaa huvitti ja toisaalta hävetti ajatuksensa loppukäyntien aikana.

Ilmoitustaululta Belinda näki aikataulun. Tahti oli kireä. Neljästi viikossa oli ohjattua harjoitusta, kahdella niistä Belinda oli muun ryhmän mukana. Myös muille jäsenille nainen oli ottanut maanantai-illalle ajan yksityistuntia varten. Ensimmäisellä viikolla Eveliina pääsisi tunnille ja seuraavalla Miia. Ihmeekseen Belinda näki listassa myös Nikon nimen. Belinda alkoi jo mennä sekaisin Amandan järjestelyissä, mutta tajusi lopulta, että hän olisi kahdesti koko ryhmän kanssa samoissa harjoituksissa, kerran Nikon kanssa ja toisen kerran yksin. Alle nainen oli lisännyt, että heidän tulisi muina päivinä kerrata ja harjoitella omatoimisesti ja tunneilla käymistä pitäisi jatkaa, samaten kuin kuntosalillakin. Amanda oli tajunnut kidutuksen perimmäisen idean.
- Joko hirvittää? Niko virnisteli Belille.
- Kysytkin. Ei minun saati Dreamyn kunto riitä tuollaiseen! Belinda kauhisteli.
- Höpsis. Amanda kyllä osaa ja onhan sitä ennenkin nähty sen naisen suojatteja jopa Olympia-joukkueessa, Niko selvensi.
- No sulla nyt on muutenkin hyvä kunto. Minä pärjäisin kyllä jos kuntoilun tilalla olisi venyttelyä, Belinda parahti.
Hän saattoi jo nähdä mielessään Amandan ajavan mönkijällä tai muulla, jonka kyytiin nainen mahtuisi ja tämä ajelisi pitkin maastoja muun joukkueen juostessa tämän perässä.
- Eihän tässä jää mihinkään muuhun aikaa. Ratsastusta, kuntoilua, töitä… Ja vielä hevonenkin pitäisi hoitaa, Belinda pudisti päätään.
- Sitä se on. Amanda tähtää korkealle. Oli ihme että saimme hänet tänne. Ja se nainen kyllä pudottaa tiimistä sellaiset pois, jotka eivät noudata sääntöjä, Niko totesi.
- Joten, jos en käy lenkillä, minut heitetään pihalle? Belinda ihmetteli.
- Suurin piirtein. Tai kai se nyt menee jokaisen oman kunnon ja voinnin mukaan, paljonko voi kuntoilla viikossa. Mutta on tuo selvä vihje että jokaisin pitäisi parantaa myös omaa peruskuntoaan, Niko mutisi.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   12.2.09 22:37:29

Pläh, pitää antaa kone miehelle, raukka kyselee eikö hän sais pelata... x)
No huomenna taas sitten!
----------------------------------------

Kovaa treeniä

Vajaassa kuukaudessa Belinda huomasi kuntonsa kohenneen, vaikka harjoittelu olikin yhtä tuskaa.
- Eikö käveltäisiin hetki? Belinda kysyi puuskuttaen. Hänen jalkansa tuntuivat keitetyiltä spageteilta.
- Heti kun saat minut kiinni! Niko huudahti ja pinkaisi matkaan.
Belinda hengähti syvään ja käytti viimeiset voimansa saadakseen jo kaukana juoksevan Nikon kiinni. He olivat alkaneet käymään juoksulenkeillä useamman kerran viikossa, muun harjoittelun lomassa. Belinda ei tiennyt kauanko oli juossut, mutta Nikon vauhti alkoi hiipua ja lopulta tyttö sai hänet kiinni.
- Olet – orja – piiskuri! Belinda sai sanotuksi hengenvetojensa välissä.
- En edes. Ja saithan sinä minut kiinni, Niko hymyili. Poika oli tuskin edes hengästynyt juoksusta kun Belinda oli jo valmis hautautumaan maan alle viikoksi.
- Niin, ja vain koska hidastit vauhtiasi, Belinda sai tasattua hengityksensä.
- Voidaan me ottaa uusiksikin jos tahdot, Niko tuntui puhkuvan energiaa.
- Palataan takaisin tallille, pikainen suihku, ruokatauko ja ratsastamaan, Niko tokaisi vilkaistuaan rannekelloaan.
- Eikö se Amanda voisi näyttää meille mallia viikon ajan kuinka pitäisi treenata? Belinda virnuili paluumatkalla, jonka he kävelivät.
- Älähän nyt, Nikoa itseäänkin houkutti ajatus laittaa valmentaja samaan piinapenkkiin heidän kanssaan, vaikka edes viikoksi.
Herrasmiehenä Niko antoi Belindan käydä ensin suihkussa, vaikka tytön mielestä pojan taka-ajatuksena oli, että tyttö lämmittäisi ruoan tämän ollessa suihkussa.
- Juokseeko nuo muut edes? Belinda kysyi suu täynnä ruokaa.
- Kai ne jotain tekee. Ainakin Eveliinan pömpöttävä alavatsa on pienentynyt, Niko naurahti.
- Ai katselet sen vatsaa? Belindan haarukka jäi puolitiehen.
- En katsele, mutta ei sitä voinut olla huomaamattakaan, Niko myönsi.
- Onko minussa sitten tapahtunut mitään muutoksia? Belinda kysyi epäilevästi.
- Ainakin ruokahalusi on kasvanut, Niko virnisti.
- Alan sitten laihdutuskuurille, Belinda ärsytti tahallaan poikaa.
- Et varmana ala. Jos laihdut vielä grammankin niin katkeat kahtia vyötäröltäsi! Niko kauhistui. Tyttö oli jo ennen harjoitteluakin ollut hoikka, nyt tyttö oli entistä hoikempi ja kiinteämpi.
- En en, mutta olenko muuttunut? Belinda tiesi mielialansa parantuneen liikunnan myötä.
- Hmm, ehkä sun reidet on saaneet lisää lihasta, Niko totesi vilkaistuaan pöydän alle.
Nuorten keskustelu ruoan yhteydessä venyi ja lopulta heille tuli kiire laittaa hevosia valmiiksi. Sinä päivänä heillä olisi yhteinen valmennusvuoro Amandan ohjauksessa.

- Ja uralle siitä! Ei tässä koko iltaa ole aikaa kiristellä mahavöitä, Amanda ärähti katsomosta.
Niko ja Belinda suuntasivat ratsunsa uralle. Jokaisen valmennuksessa käytettävän hevosen ruokavaliota oli jouduttu muuttamaan kovemman käytön vuoksi. Tavallinen tuntiponi Natasjakin oli saanut yllättävän paljon lihasmassaa harjoittelun myötä. Belinda ei ollut aivan selvillä, millä hevosilla muut tytöt kilpailisivat sitten aikanaan, sillä vaikutti siltä, että Amanda tähtäsi pitkälti kenttäkisoihin, eikä vain este- tai koulukisoihin ja tallin tuntihevosista vain harvoilla oli tarpeeksi monipuolisuutta ja kykyä kenttäkisoihin.
- Ottakaa tuntuma ja ravia! Belinda tekee kulmissa voltit, samaten Niko. Taivutelkaa ja muuttakaa tempoa, teidän on saatava ne hevoset kootuksi ennen tunnin loppua! Amanda karjui. Naisen ääni oli yllättävän miehekäs.
Nuoret tekivät työtä käskettyä. Dreamy ei painanut enää sisäpohjetta vasten ja väistöt sujuivat kevyemmin. Ehkä Amandan tiiviistä harjoittelusta olikin hyötyä. Belindasta tuntui, että Dreamy kehittyi aivan silmissä. Lisäksi hevonen oli välillä niin väsynyt, ettei jaksanut enää tavalliseen tapaansa uhitella jokaista, joka kulki sen karsinan ohi. Oliko valmennus liian rankka hevoselle vai ruokavaliossa vielä parantamisenvaraa? Ennen kuin Belinda erotti hikoamista Dreamyn kaulalla, tytön hiukset olivat jo liimautuneet päänahkaan kiinni ja hikipisarat valuivat tasaisin väliajoin hänen ohimoaan ja poskeaan pitkin. Iltaisin kun tyttö pääsi kotiinsa, hän hädin tuskin jaksoi tervehtiä äitiään ja Lauria, kun nukahti jo sängylleen. Ensimmäisellä viikolla Belinda oli nukahtanut suihkuun kotonaan. Hänen äitinsä oli herättänyt tytön, joka oli istunut kaakelilattialla peittäen samalla viemärin. Vesi oli lainehtinut takkahuoneen puolelle. Onneksi suuremmilta vesivahingoilta säästyttiin. Vain ovenviereiset parketin palat oli pitänyt vaihtaa uusiin. Samalla Marja oli ehdottanut, että laittaisi mieluummin kivilaatat lattiaksi takkahuoneeseen.
- Belinda, herätys! Miksei se hevonen taivu kunnolla? Ja Niko, sen hevosen ei tarvitse olla kuin kävelevä S-kirjan väistöjen aikana! Belinda toivoi salaa Amandan menettävän äänensä edes tunniksi.
Rankan ratsastuksen jälkeen Amanda ei juuri kehunut heitä, mainitsi vain huonosta kunnosta ja hevosten jäykkyydestä. Kuin rangaistuksena, Amanda totesi itserakkaaseen sävyyn pitävänsä seuraavan tuntinsa ilman satuloita.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   13.2.09 01:36:26

amandasta tulee vaan hyviä muistoja :D

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   13.2.09 11:14:38

Kerrankin ihmisten aikaan hereillä. Tuli tässä katsottua kunnollista kotisivutilaa ja kyllähän toi lysti näemmä maksaa... :D Mutta taitaa olla sen arvoista, tällä hetkellä kun DFH:n sivut on jaettu viidelle eri tunnukselle, ei muuten tekstit kuvineen mahdu mihinkään :o
Kunnes tuon asian saan selvitettyä loppuun, koitan saada nyt viikonlopun aikana sivut toimimaan pienimuotoisesti (koko juttua tuskin jaksan koodata uusiksi, etenkin jos tiedossa on sisällön siirtäminen toisaalle).

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   13.2.09 16:04:36

Avain

Kova harjoittelu jatkui ja Amandan pitämät tunnit vaikeutuivat joka kerta. Ratsastuskerrat ilman satulaa paransivat itse kunkin tasapainoa. Belinda oli joutunut ottamaan viikoittain vapaapäivän levätäkseen, sillä tytön polvet olivat alkaneet oireilla kivuliaasti juoksusta. Joko tyttö juoksi väärin tai hänen rakenteensa ei sopinut päivittäiselle juoksulle tai syy oli jossain aivan muualla.
- Mitä haluaisit? Niko keskeytti Belindan nuokkumisen. Tyttö oli vajaa vartti sitten istunut Annelin konttorituolille ja yritti jo hyvää vauhtia saada unenpäästä kiinni.
- Ai niin joo mitä? Sanat Belindan suusta tulivat yhtenä pötkönä.
- Että haluaistiko tehdä jotain illalla? Niko kysyi uudelleen kärsivällisesti. Hän ei ollut viettänyt yhtäkään iltaa, saati yötä Belin seurassa valmennusten alettua.
- Nukkua, Belinda haukotteli jo tutuksi tulleeseen tapaa ja paransi asentoaan tuolissaan. Ei ryhdikkäämmäksi, vaan tyttö keräsi jalkansa tuolille saadakseen päälleen jonkin tuen.
- Et sinä voi vain nukkua. Milloin olet viimeksi käynyt elokuvissa? Tai viettänyt iltaa baarissa tai kaupungilla huvitellen? Milloin viimeksi kävit rauhallisella maastoratsastuksella ilman ajatusta, että kohottaisit kuntoa tai kertaisit jotain vastaopittua? Niko luetteli.
- Ennen joulua, Belinda vastasi totuudenmukaisesti.
- Ja millainen on olo? Niko jatkoi kyselyään, kuin johdatellen Belindaa johonkin tiettyyn päätelmään.
- Väsynyt, onnellinen ja muutenkin kiva, Belinda vastasi suoralta kädeltä.
- Huomasin viimelenkillä, ettet venytellyt enää sen jälkeen vaan jatkoit lihaskuntoa, Niko sanoi hiljempaa.
- Niin? Pitää sitä muitakin lihaksia kehittää, Belinda vastasi.
- Ja entä venyttelyt? Aiemmin kehuit sen rentouttavan ja nyt teet sitä vain saadaksesi lihaksesi palautumaan nopeammin, Niko sanoi.
- Mihin pyrit? Belinda kysyi kärsimättömästi.
- Pakenetko jotain? Edes minä en jaksa tuollaista menoa, mitä olet nyt harjoittanut. Ei ratsastuskilpailuihin tarvitse noin kovasti treenata, lähinnä tulee mieleen, että suunnittelet vankilastapakoa, Niko totesi lopulta syvään hengähtäen.
Pakeniko Belinda jotain? Oliko mieletön määrä liikuntaa auttanut häntä unohtamaan jotain? Vai oliko se keino olla tuntematta surullisia, satuttavia ja vaikeita asioita? Kun tyttö juoksi, ratsasti tai teki muuta kehoansa rasittavaa, hän ei ajatellut kuin sillä hetkellä tekemäänsä suoritusta. Harjoitusten jälkeen hän ei jaksanut ajatella muuta. Kyllä hän jotain pakeni mutta mitä?

Illan hämärtyessä Belinda pelasi Monopolia Ollin kanssa olohuoneen lattialla.
- Tarjoan 2000 euroa alkuperäisen ostohinnan päälle, Olli ehdotti tuimana tuijottaessaan pelilautaa.
- Hah, turha luulo että myisin Mannerheimin, Belinda naurahti, vaikka oli jo joutunut kiinnittämään muut katunsa.
- Sä häviät tämän, Olli virnisti tyytyväisenä.
Belindan äiti ja Lauri olivat lähteneet kaupungille juhlimaan Laurin äidin syntymäpäiviä. Tiia oli sulkeutunut huoneeseensa Miian kanssa. Välillä ylhäältä kuului äänekästä naurua, jolloin Olli vilkaisi portaisiin ihmetellen.
- Maksan tuon Bulevardin kiinnityksen, Belinda hymyili kerättyään rahaa tarpeeksi.
- Kuules, tämä peli ei lopu koskaan jos et suostu häviämään, Olli tuhisi ja joi limsaa.
- En suostu häviämään ainakaan sulle, Belinda vastasi.
Oli ensimmäinen ilta pitkästä aikaa, kun Belinda suostui rentoutumaan. Niko olisi mielellään viettänyt aikaa tytön kanssa, mutta työ tallilla vei aikaa. Milloin Belinda oli viimeksi suudellut Nikoa? Siitä mahtoi olla ainakin kuukausi.
- Jatketaan myöhemmin, Olli huokaisi väsyneenä. Pelistä ei meinannut tulla loppua ja Belinda oli onnistunut saamaan pientä pääomaa Ollin kiusaksi. Tyttö oli surkea, mutta ovela pelaaja.
Ollin iloksi Belinda oli löytänyt tämän stereoiden johdot, jotka Lauri oli miltei heti heidän muuton jälkeen takavarikoinut.
- Saanko oikeasti popittaa? Olli kysyi silmät sädehtien.
- Kunhan et herätä aamulla sillä musiikillasi, Belinda varoitti ja antoi johdot.
Ollia Belinda saattoi pitää miltei veljenään. Poika oli rauhallinen ja melko hiljainen ja aukoi harvoin päätään Belille. Tytön riemua lisäsi Ollin ja Tiian ainaiset kahinat milloin viikkorahan suuruudesta, kotitöistä tai huonejaosta. Tiia olisi mielellään katsellut etupihalle huoneestaan takapihan sijaan. Tai sitten syynsä olivat palotikkaat, jotka olivat Ollin ikkunan vierellä. Belinda oli itsekin muutama vuosi takaperin haaveillut tikkaista huoneensa ikkunan vierustalla, jotta tyttö olisi voinut kulkea oman mielensä mukaan kylillä.

Belinda lysähti säkkituolille ja avasi tv:n. Ohjelmatarjonta ei edelleenkään täyttänyt hänen odotuksiaan. Subtv:ltä tuli parhaillaan jokin Star Trek:n uusintamaraton. Suippokorvainen, huvittavan näköinen mies oli pukeutunut kiiltävään, siniseen asuun. Belinda vaihtoi kanavaa. Lopulta hän tyytyi seuraamaan yö-chattia, jonka alalaidassa joku vaaleaverikkö nainen paapatti kuivalla äänellään. Kuka sellaista jaksoi kuunnella?
Belinda siirtyi takkahuoneeseen, jonne oli ostettu uusi tietokone. Netin kautta hän kävi vilkaisemassa kilpailuilmoitusta, jonne Amanda halusi ilmoittaa joukkueensa. Nainen oli kertonut harjoittelujen päämäärän viimetingassa ja selitti hoitavansa ilmoittautumiset viikon sisällä. Kilpailut pidettäisiin Laaksosen tyttären ratsutilan läheisyydessä. Belinda oli selannut tilan kotisivuja ja oli vaikuttunut näkemästään. Kaunis, tilava talli, suuret laitumet, maneesi, kaikki muistutti Lehdon ratsastuskoulua, mutta Laaksosen tila oli upeampi. Juuri kun Belinda oli tutustumassa tarkemmin kilpailuluokkiin, valot sammuivat.
- Kuka hitto veti mun johdon? Ollin ärtynyt ääni kuului ylhäältä.
- Ole sä vaan hiljaa! Tiia kiljaisi takaisin. Tyttöjen elokuva oli jäänyt kesken.
Belinda nousi tuoliltaan ja käveli eteiseen kaapille tarkastamaan sulakkeita. Kaikki näytti olevan kunnossa. Tyttö paukautti oven kiinni ja ryhtyi etsimään taskulamppua ja kynttilöitä lipaston laatikoista.
- Belinda, hommaa sähköt takaisin ja heti! Tiia oli tullut ärhentelemään portaikkoon.
- Voi tuki jo suusi! Kyllä minullakin jäi asiat kesken tämän takia. Sä et ole maailmannapa vaikka selkeästi luulet niin! Belinda karjaisi Tiialle. Tyttö näytti pelästyneeltä. Oliko Belinda koskaan huutanut hänelle niin vihaisena?
- No, tee asialle jotain, Tiia sanoi hiljaisuuden jälkeen alistuneena.
- Voisit auttaa, Belinda komensi tytöt etsimään kynttilöitä ja jotain millä sytyttää ne.
- Ja Olli, poikana varmaan tajuat enemmän sulaketaulusta kuin minä, Belinda sanoi vihjaavasti ja poika ryhtyi tutkimaan kaappia uudelleen.
Hetkeä myöhemmin Tiia ja Miia tulivat takaisin palavien kynttilöiden, tai pikemminkin tuikkujen kanssa. Ollikaan ei löytänyt vikaa taulusta ja pamautti oven kiinni kuten Belikin. He istuivat yhdessä keittiönpöydän äärellä ja sillä hetkellä Belinda ei tuntenut vihaa Tiiaa kohtaan. Tyttö näytti pieneltä ja pelokkaalta, aivan ikäiseltään. Tiia ja Miia vaikuttivat erilaisilta, he eivät esittäneet itseään vanhempaa. Olli puolestaan tuntui rohkeammalta ja vahvemmalta jaksaessaan höpöttää tytöille kaikkea turhanpäiväistä alkaen hiihtolomasta ja päätyen lopulta selostamaan Olavinlinnan historiaa.
- Sori vaan, mutta se bastioni tuhoutui ruutivaraston räjähdyksessä, Belinda korjasi pojan kertomusta.
- No, ihan miten vaan. Kerrotaan että yksi linnanneito on muurattu elävältä linnanmuurin sisään. Vuosia sitten muurista kasvoi vielä pihlajanoksa, Olli oli siirtänyt tuikun kasvojensa alle ja kertoi juttuaan kuiskaten.
- Miksi? Miia kysyi hieman kauhistuneena. Olli näytti avuttomalta.
- Tarinan mukaan tyttö päästi yhden vihollisen linnaan, ihan vain rakkauden takia. Lopulta koko vihollisjoukko oli linnassa tuhoten kaikkea mahdollista. Muuraaminen oli tytön rangaistus, Belinda jatkoi kertomusta kyllästyneenä.
- Kummitteleeko siellä? Tiia halusi tietää.
- Tyttö ja tämä vihollispoika kuulemma kummittelevat erään salin parvella, Belinda kertoi.
Olli oli alkanut taas kähistä, tosin aihettaan vaihtaneena kun etuovelta kuului rapinaa. Ripa kääntyi ja lukko naksahti. Kiinnostuneena Belinda oli jo nousemassa katsomaan tulivatko Lauri ja hänen äitinsä, mutta järki vastusti ajatusta. He olivat muutama tunti sitten lähteneet ja olivat varoittaneet viipyvänsä pitkään. Kuka ovella oli? Joku astui pimeään eteiseen ja keittiöön asti tulvahti viinan haju.

Belindan silmät laajenivat muistuttaen jo pientä lautasta. Avaimet kilahtivat tulijan laskiessa ne pöydälle.
- Luulitko että unohdan? mies ähkäisi karheasti ja katseli jokaista nuorta vuorollaan etsien yhtä tiettyä henkilöä.
- Luulitko @!#$ tosissaan että jättäisin työni kesken! mies ei enää puhunut hiljaa vaan huusi.
- Menkää, Belinda kuiskasi hiljaa muille, mutta tytöt ja Olli olivat jähmettyneet tuoleilleen.
- @!#$ huora. Koirat ja lenkkeilijä antoivat sinulle vain lisäaikaa, mies mongersi hiljaa ja hörppäsi pullostaan kirkasta juomaa.
- Näin sinut kaupungilla, Belinda sanoi lopulta. Hän halusi voittaa lisäaikaa.
Kiersivätkö poliisit enää heidän talonsa kautta iltaisin?
- Niin näit. Mutta tämän jälkeen et enää näe, mies nauroi julmasti.
Tuolit raapivat kaakelilattiaa kun nuoret nousivat ylös ja perääntyivät. Mies oli selvästi umpihumalassa, mutta otti yllättävän nopeasti muutaman askeleen ja piteli jotain kylmää Belindan kaulaa vasten.
- Te, odotatte siinä, mies röhkäisi tyytyväisenä ja katsoi uudelleen jokaista nuorta, hullunkiilto silmissään.
- Sä et niihin koske, Belinda sähisi ja tunsi selkänsä taipuvan pöydänpintaa vasten.
- Ai narttu määräilee? Sitä parempi! Kylmä terä liikahti hieman tytön kaulalla kun mies otti uuden kulauksen pullostaan.
Miia kosketti Tiian kättä. Tytöt ottivat hitaasti askeleen taaksepäin ja seisoivat peloissaan jääkaapin vierellä. Olli vilkuili syrjäsilmällään pöydille, näkemättä kuitenkaan yhtään puukkoa tai muuta kättä pidempää. Tiiaa kadutti hänen naljailunsa Belindan pahoinpitelyn suhteen. Tyttö oli suureen ääneen toitottanut Belin kerjänneen sitä ja antaneen liian helpolla periksi. Tiia oli kuvitellut hyökkääjäksi jonkun pikkupojan, ei aikuista humaltunutta miestä. Belinda tunsi jotain kosteaa ja lämmintä kaulallaan. Sitten tuli viiltävä kipu kun mies painoi terää syvemmälle hänen kaulaansa. Mies joi pullonsa tyhjäksi ja kolautti sen pöydänreunalle.
- Erkkiä ei huijata. Ei jalliteta, mies mongersi hiljaa ja hengitti raskaasti. Tämän kasvoilla ei ollut enää sänkeä, vain ruma arpi koristi miehen poskea.
- Poliisit kiertävät täällä, Belinda sai sanotuksi.
- Hiljaa! mies karjaisi ja sylki samalla päin Belindan kasvoja. Terävä metalli painoi kivuliaasti Belindan kaulaa, kun mies riuhtaisi tämän farkut auki voimakkaalla nykäisyllä. Tyttö hätkähti.
- Ja te kaksi. Ei kun kolme olette seuraavat, ukkeli röhisi ja muistutti jo ähkystä kärsivää sikaa. Miehen roikkuva vatsa painautui Belindan lantiota vasten.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   13.2.09 16:11:10


Keittiössä kolahti jokin. Miehen huomio kiinnittyi muihin nuoriin ja mies tönäisi Belindan lattialle. Hänen selkäänsä sattui.
- Äpärät. Erkki opettaa tapoja! mies käveli lähemmäs Miiaa, joka oli vahingossa tiputtanut kattilan työtasolta lattialle.
Belinda kosketti kaulaansa. Kirveli. Hänen käteensä jäi verta, joka pyyhkiytyi lattialle tytön noustessa ylös. Tapahtuisiko kaikki uudelleen? Saisiko mies hoidettua hommansa tällä kertaa loppuun? Belindan teki mieli itkeä, muuttua näkymättömäksi. Hetken hän toivoi ettei olisi koskaan syntynytkään. Kuinka hän oli saattanut unohtaa avaimensa puistoon? Miksi hän oli sanonut miehelle asuvansa lähellä? Belinda oli antanut itsensä ja muut nuoret kuin välipalan tarjottimella miehelle. Belinda hapuili kädellään seinää. Tyttö painoi valonkatkaisijaa, mutta valot eivät syttyneet. Vaivasiko sähkökatkos vain heidän taloaan vai myös naapurustoa? Belindaa pelotti entistä enemmän. Vaikka he huutaisivat, kukaan ei kuulisi. Ei kun lähin naapuri asui miltei puolenkilometrin päässä. Belindan teki mieli lyödä miestä, potkia kylkiin, purra, mutta saisiko hän tarpeeksi voimaa hyökkäykseen? Pahimmillaan hän vain suututtaisi Erkiksi itseään nimittävää miestä, joka oli selvästi täysin hullu.
- Se naikkonen. Kiljui ja rääkyi niin ihanasti. Sulosointuja korville, Erkki hipaisi Miian poskea ja kaivoi taskustaan jotain. Se oli pieni, musta nauhuri.
- Kuunnelkaa tarkkaan. Te annatte seuraavat sävelet, mies kuiskasi pelottavasti ja painoi nappia.
Kuului uskomatonta kiljuntaa, itkua, kolinaa, vaatteiden repimistä ja miehen tyytyväistä ähinää. Sitten tuli aivan hiljaista ja kuulosti aivan kuin jotain painavaa ja velttoa olisi tiputettu talon katolta. Pienen hiljaisuuden jälkeen Belinda tunnisti oman äänensä. ”E-ei tarvitse, asun ihan lähellä” ääni oli pelokas. Kuului askeleita ja Belinda muisti perääntyneensä kauemmas miehestä. Mies kutsui tyttöä luokseen ja Belinda uhkasi tätä. Kuului lisää rahisevia askeleita nurmella. Sitten Belinda säikähti omaa kiljuntaansa. Hän oli huutanut ja kovaa. Pätkän lopussa mies ähki ja puhisi kunnes kuului vihellys ja koirien haukuntaa. Nauhoitus loppui kesken kun risut katkeilivat ja mies huohotti.
- Lisää on toisilla kaseteilla. Tyttö muistaakin tämän, eikös vain? Erkki oli kääntynyt takaisin Belindan puoleen ja heilutteli kasvojensa tasalla pientä stilettiä.
Myös muiden käsitys kyseisen yön tapahtumista vahvistui ja selkeni. Mies näytti nauhoittaneen jokaisen uhrinsa viimeiset hetket. Hän oli järjetön ja kaipasi loppua äskeiselle nauhalle.
Tyytyväisesti hymyillen Erkki pysäytti nauhurinsa odottamaan jatkonauhoitusta.

Belinda tunsi paitansa kauluksen kastuvan, muuttuvan märäksi. Hän yritti hädissään saada housujaan kiinni kun mies tarttui häntä kädestä ja painoi terän takaisin haavalle.
- Laske ne, miehen kasvot olivat vai muutaman sentin päässä Belindan kasvoista.
- En, Belinda katsoi uhmakkaasti miestä, joka käänteli pienellä liikkeellä terää kaulaa vasten.
- Lasket ne hyvällä tai pahalla, Erkki toisti käskynsä ja repi tytön paitaa auki.
- Painu helvettiin, Beli sylkäisi vasten miehen kasvoja.
- Sen teenkin, aikanani, haiseva mies naureskeli kolkosti ja kiskoi tytön farkkuja alemmas toisella kädellään.
Hetkeksi Belindan katse suuntautui miehen kasvojen ohi, kohti keittiön nurkkaa jossa muut olivat. Kaikki paitsi Tiia. Mies oli saanut Belin farkut polviin asti. Belindaa oksetti kun mies nyki housujansa auki ja jotain kovaa, iljettävää painautui hänen alavatsaa vasten. Sitten mies kaivoi takkinsa taskusta nauhurin uudelleen ja painoi nauhoitusnappia.
- Huuda. Kilju. Pelkää ja nauti, mies luetteli käskyjään nuoleskellen huuliaan.
- En, Belinda ei soisi miehelle sitä iloa, vaikka tämä raiskaisi, pahoinpitelisi ja tappaisi hänet.
Belinda yritti ottaa askeleen taakseen, mutta kiristävät farkut vaikeuttivat kulkua ja hänen selkänsä osui seinään. Mies painautui lähemmäs Belindaa ja laski stilettinsä sivulle. Miehen limaiset, karkeat huulet hamuilivat tytön kaulaa. Mies nuoli pitkin vedoin verta tytön kaulalta. Oksennus tuntui nousevan kurkkuun kun mies painoi huulensa hänen suutaan vasten.
Belinda inahti hiljaa kun miehen kieli kosketti haavaa. Jos tyttö selviäisi tilanteesta, hän takuulla saisi ties minkä tartuntataudin likaiselta mieheltä. Miehen kädet hapuilivat Belin pikkuhousujen reunaa kun Tiia yllättäen seisoi tämän takana. Tyttö rykäisi kerran ja mies kääntyi. Silmissä paloi vihan liekit kun Tiia oli keskeyttänyt hänet. Tiian kasvoilla kävi pieni virnistys ja tyttö vilautti selkänsä takaa valurautakattilaa, samaa jonka Miia oli aiemmin pudottanut lattialle. Belindasta tuntui kuin kaikki olisi hidastettu. Miehen käsi nousi lyödäkseen Tiiaa, kun Belinda tarttui tätä sormista ja puri. Tyttö väänsi miehen kättä taaksepäin purressaan entistä kovemmin. Belinda saattoi tuntea kuinka pienen paukahduksen jälkeen käsi antoi enemmän periksi ja miehen kasvot vääristyivät kivusta. Tiia kohotti kattilaansa ja iski sen miehen päähän. Näky olisi ollut huvittava ilman pelottavaa ilmapiiriä.
- Ulos! Olli nykäisi Miiaa kädestä ja hoputti Tiian ja Belinkin pihalle.
Miehellä näytti kestävän ennen kuin tämä tokeni. Belinda näki taakseen vilkaistessaan kuinka mies poimi stilettinsä lattialta ja katsoi heidän peräänsä. Nuoret juoksivat sukkasilleen pihatietä pitkin kadunvarteen. Ulko-ovi kolahti kiinni ja takaa kuului askelia. Pakkasta oli takuulla ennätyslukemat ja nuorten juostessa heidän jalkansa lipsuivat välillä alta kun liukkaaksi jäätynyt tie ei antanut pitoa.
- Jumalauta kakarat saatte tuntea tämän nahoissanne! Erkki karjui heidän peräänsä ja juoksi ontuen.
- Meidän on pakko päästä jonnekin! Tiia kimitti ja ryntäsi keskelle tietä heilumaan.
Kaukaa näkyivät ajovalot. Muut pysähtyivät ja yrittivät saada Tiiaa liikkeelle. Juuri kun Erkki oli heidän kohdallaan ja valmiina lyömään ensimmäisen nuoren maahan, auton valot välähtivät pitkiksi ja sokaisivat jokaisen. Mies kangistui paikoilleen, nyrkkiä puristaen tuijottaessaan suoraan valoihin.
- Onko jokin vinossa? nuoren miehen ääni kysyi auton avonaisesta ikkunasta.
Kukaan ei vastannut mitään ja mies astui ulos. Belinda ei enää pysynyt kärryillä, mitä tapahtui mutta heitä ahdistellut mies seisoi käsiraudoissa auton kylkeä vasten paiskattuna.
- Tarvitset lääkäriä, toisen miehen ääni totesi. Jossain kaukana Belinda tiesi tämän katselevan tytön veristä kaulaa.
Yön aikana kartanon alakerta tutkittiin, valokuvia, sormenjälkiä ja muita näytteitä otettiin. Myös miehen, jonka nimi olikin Ernesti, nauhuri ja kasetit löytyivät. Belindalta otettiin verikokeet tautien varalta ja hän sai antibioottikuurin haavansa vuoksi. Lääkäri oli helpottuneena todennut, että vain päällimmäinen ihokerros oli viilletty auki ja haava paranisi ajallaan. Belindan äiti ja Lauri hakivat nuoret sairaalasta taksilla. Tytön olo oli helpottunut. Näkymätön piina oli ohi. Olisi vain oikeudenkäynti jäljellä sekä arvioiva tapaaminen psykologin kanssa.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   13.2.09 16:49:39

Ai Erkki saatiin hoitoon jo :)

mä oon päässy jo pahoilashevosen paluuseen asti.. ei tänään ehtinyt lukea kun kolme tuntia putkeen käänsin englanniksi ihan mahdottomia "lauseita" ja vielä sellaisella sanastolla että huhhuh.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   13.2.09 16:56:10

Miksi sä enkuks mitään käännät? Joku koulujuttu?
Ihanaa ku nenä ja silmät vuotaa, allergialääkkeetkään ei auta ja fiilikset ihan ku itkisin.. :D

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   13.2.09 17:36:19

työjuttuja :s

Lähettäjä: Violetta 
Päivämäärä:   13.2.09 19:15:36

Voi kun kivaa kun tää on täällä taas :))

Lähettäjä: Heroine 
Päivämäärä:   13.2.09 19:17:19

Hitto tämä on mahtava tarina!

Alottelin sillon lukemaan tätä, kun ensimmäisen kerran tuli mutta sitten jotenkin jäi se. Kiva ku tämä on täällä taas. :)

Lähettäjä: Violetta 
Päivämäärä:   14.2.09 12:27:05

Nostelen.. :))

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   14.2.09 12:58:50

mun dfh:t loppu :(

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   14.2.09 14:06:02

tripi, sen siitä saa kun on ahne x)
Mukavaa kun löytyy lisää lukijoita! Hyvää ystävänpäivää muuten (toivottavasti tänään olen oikeassa päivässä).
Pitäisi lähteä ostarille hakeen kamoja ja tehdä täytekakku :o Joten jos kaikki menee ok, niin iltasella ehdin laittamaan jatkoa :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   14.2.09 16:47:59

Karo, mitäs jos laittaisit valmiiksi sen Kalevin Ystävänäpäiväerikoisen? ;)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   14.2.09 16:59:17

Ystävänpäivä... kutkuttais kyllä, oishan tää jo kolmas vuosi ku sitä yritän x)
Mut meil on tulos taksi, näin laiskat menee kauppaan (jonne kävelee vartissa) :S
Ja kakkuparan pohja jäi vajavaiseksi, joutuu tekeen toisenkin. Taitaa tulla DFH-kakku.

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   14.2.09 21:18:55

Jatkuu-->

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   15.2.09 15:56:03

Olipas se kakku aikamoinen urakka... ja taas kerran saatiin nähdä että ainakaan minä raskaana ollessa en saisi leipoa ilman valvontaa. Kiukustuin ekalle kakkupohjalle ja raatelin sen palasina lautaselle (ei tahtonut irrota vuoan pohjalevystä).

No sitten rauhoituttiin ja tehtiin uusi pohja ja kakkukin valmistui:
http://irc-galleria.net/view.php?nick=jas&image_id=98790151
Ihmisille kelpasi oikein hyvin ja kappas kummaa minäkin söin kakkua vaikken mokomista yleensä piittaa.

Nyt on sitten aikaa ottaa eilinen ja tää päivä kiinni, kun ei ole mitään suunnitelmia!

Lähettäjä: poison 
Päivämäärä:   15.2.09 16:27:37

Nam! Karo, tuohan näyttää oikein hyvältä! Itsekkin tänään leivoin mokkapaloja, joiden kuorrutus...hmmm...hieman epäonnsitui ;`D

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   15.2.09 16:39:21


Kilpailut

Belindan onneksi psykologi ei pakottanut häntä käymään seuraavaa vuotta jokaviikkoisessa hoidossa, vaan he sopivat tytön tulevan lääkärin puheille, jos alkoi tuntua liian vaikealta käsitellä itse tapahtunutta. Kaulan vasemmalla sivulla näkyi kapea arpi. Belinda kosketti arpea, se oli hieman koholla, mutta parantumassa hyvää vauhtia.
- Minne se mies menee? Niko kysyi huolissaan. Hän oli nyt vasta saanut kuulla koko tapahtumaketjun.
- Vankimielisairaalaan. Toivottavasti ei enää ikinä näe päivänvaloa ilman kaltereita, Belinda nosti katseensa pöydästä.
Oikeudenkäyntiin ei kulunut paljoa aikaa. Todisteet olivat selvät ja mies oli ollut jo miltei vuoden etsintäkuulutettuna salaperäisistä katoamisista, raiskauksista, murhista, Belin pahoinpitelystä, raiskausyrityksestä, varkauksista ja ties mistä. Syytelista oli loputtoman pitkä. Ernestillä oli kuitenkin hyvä asianajaja, joka sai tuomiota muutettua vedoten miehen hulluuteen. Belinda ei tiennyt kumpi oli pahempi paikka; vankila vai vankimielisairaala.

Vajaa viikko oikeudenkäynnin jälkeen Eveliina, Belinda, Minna, Niko ja Miia, joka oli päässyt joukkueen varamieheksi, valmistautuivat kilpailuihin. Kyseessä eivät olleet mitkään pienet seurakisat, vaan alue- ja kansallisentason estekilpailut. Hanna oli lupautunut hoitamaan Dreamyä kisan ajan. Belindalla oli yllättävän itsevarma olo kilpailujen aamuna, jolloin he lähtisivät ajamaan kohti tapahtumapaikkaa. Oliko Amandan rääkistä ollut jotain hyötyäkin?
Eveliina ja Miia kilpailivat kummatkin Stellalla, kauniilla angloarabi-tammalla 80cm:n luokassa. Minna oli puolestaan päässyt metrinkorkuisille esteille Granduelazin kanssa ja Niko ja Belinda viimeiseen, haastavimpaan luokkaan.
- Hanna, sinä katsot että nuo kaksi ovat ajoissa kentällä, Amanda komenteli jo automatkalla.
- Mitä sinä teet? Hanna kysyi närkästyneenä.
- Hoidan loput vilkaisemaan rataa, lämmittelemään ja kentälle ajan koittaessa, Amanda röyhisti rintaansa.
Anneli hymyili huvittuneesti kuunnellessaan takapenkkiläisten keskustelua. Hänen onnekseen hevoset eivät kolistelleet kovasti auton perällä ja matka tuntui muutenkin sujuvan mukavasti. Belindan mielestä oli jo aikakin antaa asioiden sujua ilman ongelmia.

- Mitä palkintoja tuolla on? Miia kysyi uteliaana.
- Pääasiassa ruusukkeita ja kukkasia. Pikkuluokissa saa jotain hevostarvikkeita kuten harjoja, Amanda vastasi hetken mietittyään.
- Entä meidän luokassa? Niko halusi tietää.
- Ensimmäinen palkinto on matka Pariisiin. Alun perin jaossa oli kylpyläloma Vaasaan kuudelle hengelle, mutta tämä ulkomaanreissu tuli viimetingassa, kun ilmoittautumiset olivat jo päättyneet, Amanda selitti.
Matkalaiset hiljenivät. Itse kutakin jännitti enemmän tai vähemmän, mutta jokainen toivoi Belin tai Nikon voittavan luokkansa ja vievän heidät Pariisiin.
Kisojen aikana Belinda ei ehtinyt seuraamaan tovereidensa suorituksia. Hänellä oli jo kylliksi pitelemistä Dreamyssä, joka puhkui energiaa ja intoa päästäkseen edes vielä kerran hyppäämään lämmittelyesteen.
- Beli, unohdit tämän, Niko oli kävellyt ratsukon vierelle pidellen pientä rintaneulaa.
- Kiitos, Belinda otti neulan ja asetti sen solmioonsa. Amanda oli vaatinut ehdottomasti siistiä pukeutumista kilpailuihin.
Antaessaan hevosen kävellä pihakenttää ympäri, Belinda yritti muistella rataa. Hän muisti ensimmäisen esteen, 130cm korkean valkoisen pystyn. Sen jälkeen oli okseri, oikealla sarja. Hän huokaisi, kuinka hän voisi muistaa yli kymmenen estettä, jotka oli ripoteltu pitkin maneesia? Tyttöä epäilytti jonkin verran, hyppäisikö Dreamy yleisön edessä puhtaasti ja rauhallisesti.
- Muistakaa sitten tempo. Nyt haetaan kokemusta, ei voittoa! Amanda kävi pitämässä kannustuspuheensa Belille ja Nikolle.
- Eikö tuo ollut aikaratsastusluokka? Belinda varmisti.
- On. Etkö sinä tyttö sitäkään muista? Voi luoja, mitä tästäkin tulee, Amanda parahti ja lähti voivotellen muiden suojattiensa luo.
Belinda tuskin huomasi kun Niko lähti ratsastamaan maneesia kohti. Heidän luokkansa pidettiin siellä, loput luokat oli järjestetty pienemmässä maneesissa.
- Jännittääkö? Hanna hymyili.
- Kysytkin. Haluaisin vessaan, mutta ei ole enää aikaa, Belinda parahti, mutta nauroi päälle.
- Ei siinä mitään. Menet vain rauhassa sinne ja annat Dreamyn hoitaa hommansa, Hanna rohkaisi ja taputti tanssahtelevaa tammaa kaulalle. Viileä tuuli puhalsi vuoroaan odottelevien ratsukoiden yli, pyyhkäisten pieneksi hetkeksi heidän jännityksensä pois.
Odotellessaan vuoroaan Belinda näki muutamia kuvaajia kentän laidalla. He näpsivät kuvia kun osa lämmitteli, jotkut huolsivat hevosiaan ja mitä tyttö kuuli kuvaajien keskustelusta, maneesissakin olivat omat kuvaajansa asemissa.
- Eveliina voitti! Hanna kirkaisi säikyttäen muutaman hevosen.
- Häh? Belinda tuskin kuuli jännitykseltään. Kauanko hän oli seisoskellut keskellä kenttää?
- Eve voitti luokan. Miia oli neljäntenä. Ihan pirun hyvin! Hanna iloitsi posket punaisena.
- Hienoa. Kerro sitten miten Minnalle ja Kranulle kävi, Belinda pyysi.
- Selvä, mutta sun pitäisi jo olla maneesinovella, Hanna totesi.
Belinda antoi hevosen kulkea reipasta käyntiä ehtiäkseen maneesille ajoissa. Matkalla Niko tuli vastaan onnellisen näköisenä.
- No? Belinda kysyi ja sai jo katsoa taakseen ohimennyttä poikaa.
- Paras aika tähän mennessä, Niko hymyili.
Lopulta kuuluttaja ilmoitti Belindan ja Dreamyn saapuvan radalle ja Jenni Kiurun piti valmistautua. Belindan vatsanpohjaa kirpaisi. Esteet näyttivät aivan eriltä kuin tutustumisen aikana. Minne hänen piti mennä? Belinda haki ensimmäistä estettä katseellaan ja rauhoittui sen löytäessään. Dreamy ravasi pitkin askelin pörheästi lähtöön ja ehti matkallaan sopivasti nähdä pahimmat esteet. Belinda tervehti jännittyneesti tuomaristoa. Painaessaan laukkapohkeet hevosen kylkiin, Dreamy hypähti eteenpäin takajaloillaan ja lähti matkaan. Heti ensimmäiselle esteelle he tulivat turhan hätäisesti, kavio kolahti puomiin, mutta puomi pysyi kannattimillaan. Seuraavan esteen Belinda näki ajoissa ja lähestyi hyvää reittiä estettä kohden. Kauanko hän oli jo ollut radalla? Kuinka kovaa hänen pitäisi ratsastaa? Belindalla ei ollut mitään hajua. Hän halusi enemmänkin kuin pelkkää kilpailukokemusta. Hän halusi sijoittua. Belinda kannusti hevostaan eteenpäin ja askeleet tihentyivät. Hevonen pidensi tarvittaessa askeleitaan tarpeeksi ja kuin ihmeenkaupalla, puomit pysyivät paikoillaan. Yksi viimeisimmistä esteistä oli korkein, 150cm korkea trippeli. Belinda tiesi jonkun ottaneen kuvan kun he lähestyivät estettä. Se näytti valtavalta ja oli miltei Dreamyn kokoinen. Kuinka he siitä selviäisivät? Muut ratsukot olivat reippaasti kookkaampia kuin Belinda ja Dreamy. Hehän olivat kääpiöitä muiden rinnalla. Kaksi askelta ennen hyppyä Belinda halusi perua koko jutun. Hevosen korvat taipuivat taaksepäin enteillen ratsun epäröivän hyppyä. Yksi askel ja Belinda painoi kantapäänsä kylkiin. Hevonen ponkaisi valtavalla loikalla esteelle, korvat hörössä ja laskeutui pehmeästi alas. Jäljellä oli vain vesieste ja muuri. Vesiesteelle Dreamy pyyhälsi miltei kiitolaukkaa ja Belillä oli jo vaikeuksia pitää hevonen hallinnassa. Pitkä hyppy, jonka aikana hevonen litistyi matalaksi ojentaen etujalkansa suoraan eteensä näytti hassulta. Hypyn aikana osa yleisöstä kohahti kun hevonen näytti liitävän liian alhaalla. Dreamy tuli miltei turvalleen alas ja vain Amandan rääkin ansioista Belinda ja hevonen saivat pidettyä tasapainonsa. Tyttö tiesi ratsastavansa aivan liian kovaa, kun hevonenkin jo kompuroi. Mutta olivathan he jo ylittäneet muut esteet tiputtamatta niitä niin miksei viimeinenkin menisi vauhdilla? Hiekasta näkyi kuinka muut ratsukot olivat kiertäneet ensimmäisen pystyn takaa lähestyäkseen korkeaa muuria hyvin, mutta Belinda päätti nipistää edes murto-osan sekunneista pois oikaisemalla jyrkästi ennen pystyä. Dreamy kallistui kuin karjapaimenen hevonen mutkassa, huomasi seuraavan esteen ja hyppäsi sen ylitse hieman vinottain. He eivät ehtineet saada suoraa lähestymistä. Radan jälkeen hevonen heitti takapäätään iloisesti ilmaan ja laukkasi miltei tuomaristonkatoksen nurin, ennen kuin suostui poistumaan maneesista.
- Miten meni? Hanna kysyi heti maneesin ulkopuolella. Hän ei ollut päässyt lainkaan rakennukseen, joka oli täynnä yleisöä, muita hevostenhoitajia ja valmistautuvia ratsukoita.
- En tiedä. Nollarata tuli, mutta ajasta en tiedä, Belinda painautui alas halatakseen hevostaan. Se oli suoriutunut loistavasti tytön päättömästä ratsastuksesta.
- Kuule, käy kahvilla tässä välillä, Hanna ehdotti käveltyään aikansa ratsukon vierellä.
- Anna rahaa, Belinda ojensi jo kätensä ja Hanna ojensi koko kukkaronsa tytölle.
- Riisunko Dreamyn jo? Hanna otti hevosen ohjat käsiinsä.
- Ei kun ota pieni loppuverryttely, laita loimikin, mutta älä riisu vielä, Belinda vastasi. Kuka ties hän pääsisi seitsemän parhaan joukkoon. Vasta laskeuduttuaan hevosen selästä tyttö tajusi miten paljon oli jännittänyt. Jalat eivät tuntuneet kantavan lainkaan, ne olivat lähinnä löysää spagettia.
Kahviossa Belinda tapasi Amanda. Naisen kasvot punoittivat uhkaavasti.
- Mitä olen sanonut tuollaisesta? Tuolla ratsastuksella ei päästä pitkälle, hävitä saisit koko kisan! nainen rähjäsi kanttiinin jonossa välittämättä ihmettelevistä sivullisista.
- Ehjänä kuitenkin pysyttiin, Belinda ei olisi halunnut kuulla heti ensimmäisenä haukkuja ratsastuksesta. Nyt idea pitää varusteet hevosen päällä, tuntui tyhmältä.
- Kaikki näytti menevän viidellä ensimmäisellä juuri kuten opetin, mikä nuppi siellä päässäsi naksahti sen jälkeen? Amanda rauhoittui hieman.
- En tiedä. Halusin hyvän ajan, Belinda ei edes tiennyt millaisen ajan oli ratsastanut.
- Sanoinhan että haetaan vain kokemusta eikä palkintoja! Ja se kurvi muurille, tsiisus me ei olla formuloissa! Amanda alkoi taas räyhäämään.
- Jos sinulla olisi hitusenkin huonompi ja paskakuntoisempi hevonen, se olisi romahtanut koko esteen päälle sillä lähestymisellä! Kukaan muu ei tehnyt sellaisia mutkia ja ihmeellisiä hyppyjä kuin te! Amandan kasvot olivat jo kuin kypsä tomaatti. Iso sellainen.

Lähettäjä: hansa 
Päivämäärä:   15.2.09 17:27:42

ihanaaa :) jatkua taas nopiasti. :)

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   15.2.09 17:33:30

Lisäälisäälisääää. Haluun tietää miten kävi :D

Lähettäjä: venomous 
Päivämäärä:   15.2.09 18:02:38

luin nyt kaiken tähän mennessä, hyvää tekstiä. :)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   15.2.09 18:06:30

Ja kas tässä lopetus:

---------------------------

Kun menneisyys kohtaa nykyhetken

Belinda saattoi elävästi muistaa kilpailut Laaksosen tiluksilla. Niistä oli kulunut tasan kaksi viikkoa ja tyttö oli ehtinyt sähläämään samaan malliin toisissakin kisoissa. Kumpienkin kisojen jälkeen Amanda oli hiiltynyt täysin ja rauhoittunut vasta kun Anneli oli tullut tarjoamaan tälle ruokalippuja. Minna oli tullut 100cm:n luokassa neljänneksi reilun kolmenkymmenen muun osanottajan joukosta. Tyttö olikin hyvästä syystä asettanut punaisen ruusukkeensa pukuhuoneen kaappinsa oveen. Ja vain Minna oli saanut eniten kehuja Amandalta. Tyttö oli tehnyt hyvää työtä ja noudattanut naisen ohjeita. Myös Miia oli laittanut ruusukkeensa kaappinsa, toisin oven sisäpuolelle ja kuunteli päivästä toiseen Amandan suunnitelmia seuraavista kilpailuista. Nainen intoili tyttöjen siirtyvän kansallisiin luokkiin vuoden sisällä. Eveliinan ja Stellan yhteistyö sujui miltei moitteettomasti ja Amanda oli valinnut Miialle uuden kisaratsun, Ricon Stellan tilalle.
- Mitä mietit? Belindan äiti keskeytti muistelut.
- Kisoja, tyttö vastasi ja jatkoi pöydänpinnan tuijottamista.
Niko oli myöntänyt pitävänsä estekisoista, mutta halusi myös keskittyä kouluratsastukseen, Amandan iloksi. Nainen halusi kovasti jokaisen päätyvän lopulta kilpailemaan kenttää, mutta vain Belinda oli innostunut kokonaisuudesta, Amandan harmiksi. Tyttö kyllä osasi kuten hevonenkin, mutta kilpailuissa kaikki Amandan ohjeet ja opetukset tuntuivat unohtuvan ja ratsukko sooloili omalla tyylillään radan läpi. Viimeiseen luokkaan osallistujia oli vähän alle 40, ja Niko oli napannut kakkossijan. Anneli oli selitellyt tallilla monet kerrat kuinka nopeasti ja päättäväisesti poika oli pyyhältänyt esteeltä toiselle saaden parhaan ajan. Vain yksi ratsukko oli ollut nopeampi, mutta se ei haitannut Nikoa. Joten Amanda oli kehaissut Nikoakin suorituksesta ja ilmoittanut pojan samalle viikolle uusiin kisoihin. Belindakin oli päässyt mukaan, mutta Amandalta ei hellinnyt edes hymyä tytölle. Ei vaikka tämä oli voittanut kummatkin kilpailunsa.
- Katsos lehteä, äiti ojensi maakunnan oman lehden tytön eteen.
- Mitä tästä? Taasko joku juoppo ajanut jonkun päälle? Belinda harmistui.
- Keskiaukeama, äiti kehotti lempeästi.
Aukeamalla oli suuri otsikko. Belinda luki otsakkeen moneen kertaan tajuamatta mitä siinä luki. Ensimmäinen kappale käsitteli Amandaa. Nainen oli selkeästi korostanut omaa opetusmetodiaan ja hyvää silmäänsä ratsastajien kykyjen suhteen. Belinda naurahti kuvitellessaan Amandan kailottavan suureen ääneen ”kyllä, harjoittelen heidän kanssa useita kertoja viikossa”, vaikka nainen vain istui katsomossa ja haukkui heitä. Seuraavassa kappaleessa ihmeteltiin tiimin hyvää sijoitusta, ja siihenkin Amanda oli saanut sanoa sanansa. Aukeamalla oli joitakin kuvia kisaavista ratsukoista, myös Belistä ja Dreamystä, kun he ylittivät muurin.

Vaikka Tiia itse oli joutunut näkemään ja elämään hetken ajan samaa kauhua kuin Belinda, tyttö ei suhtautunut sisarpuoleensa yhtään suopeammin. Päinvastoin Tiia tuntui saaneen lisää syitä pitää Belindaa pilkkanaan.
- Haluan Nikon, Tiia tiuskaisi kuin pikkulapsi.
- Olet hokenut tuota jo pienen ikuisuuden, Miia valitti. Hän oli onnellinen Mikostaan, vaikka tyttö ei aina luottanutkaan pojan tekemisiin.
- Hyvä sun on sanoa kun nappasit Mikon uv-bileissä, Tiia räksytti.
- Ja miten ajattelit saada Nikon? Näit kai sen suudelman minkä se antoi Belille juhlissa? Miia katsoi kaveriaan epäuskoisena.
- Näin, mutta silloinhan me yritettiin lavastaa Belinda petturiksi. Niko on liian rauhallinen vetääkseen älyttömiä johtopäätöksiä, Tiia analysoi.
- Joten? Miia halusi selvyyttä asiaan.
- Tehdään sama Nikolle. Belinda on temperamenttinen ja muutenkin sellainen äkkipikainen. Se jos mikä erottaa ne kaksi, Tiia virnisti itsevarmasti.
Miia ei ollut enää niinkään varma oliko heidän järkevää yrittää erottaa kaksikkoa.

Taivas oli kauniin vaaleanpunainen. Muutama pilvilautta ajelehti tallin ohitse ja puiden oksilta varisivat painavimmat lumet. Belinda oli koonnut kotonaan pahvilaatikkoon asioita menneisyydestään. Valokuvia Jannesta, heistä yhdessä. Vanhoja runoja ja päiväkirjoja. Hän halusi kaikesta siitä eroon. Samaten Belinda oli ottanut mukaansa lehdet, jotka vähääkään muistuttivat Ernestistä, joten mukana oli myös maakunnanlehti, jossa esiteltiin Laaksosen kisojen voittajat. Oli miltei automaattista yhdistää kaksia asiaa, ratsastuskilpailujen voittaja ja jo kuuluisaksi ehtineen sekopään uhri.
- Oletko varma? Niko katseli ihmeissään pahvilaatikkoa.
- Olen. Tuletko mukaan vai et? Beli kysyi kärsimättömänä.
- Hyvä on. Mutta mennään jonnekin syrjemmäs, Niko otti painavan laatikon tytöltä ja lähti tallipihalta kohti kärrypolkua.
Nuoret kävelivät hetken matkaa lumisessa maastossa, kunnes tulivat paikkaan, joka näytti koskemattomalta. Niko asetti pahvilaatikon maahan ja Belinda kumartui repimään mukaansa ottamiaan lehtiä suikaleiksi. Ei kulunut kauaa kun laatikko sisältöineen roihusi iloisesti liekkien kurkottaessa taivasta kohti. Belinda otti taskustaan viimeisen valokuvan. Nikon teki mieli kysyä, kuka poika kuvassa oli, mutta Belinda ehti heittämään sen liekkeihin. Pojan hymy vääristyi kun paperi suli reunoilta, käpristyi tummuen keskeltä ja loimahti omiin, pieniin liekkeihin. Auringon valo kultasi maiseman sadunhohtoiseksi, kun Niko kietoi kätensä Belindan vyötärölle ja painoi kasvonsa tämän päätä vasten. Belinda oli päästänyt irti menneisyydestään. Hymyillen tyttö otti pojan viileät kädet omiinsa ja puristi. Hän haluaisi seisoa ikuisuuden keskellä hiljaista metsää Nikon syleilyssä, tulen lämmittäessä suloisesti.

Belinda sai tietää enemmän voittamastaan palkinnosta. Matka oli suunnattu Pariisin lähelle, idylliselle maaseudulle, jossa Alice-niminen nainen piti matkailutilaa. Hän oli huhujen mukaan lahjoittanut matkan saadakseen mainosta tilalleen, jolla oli ollut jo jonkin aikaa hiljaista. Belindaa riemastutti tieto, että matkailijat saivat ottaa omat hevosensa mukaan ja jos se ei onnistunut, tilalla oli hyvin koulutettuja ratsuja varalla. Belinda selasi mainoslehtisen sivuja, jotka oli täytetty kuvilla pelloista, niityistä, metsistä ja tallista. Löytyipä sieltä pieni maastoratakin ja banketit läheiseltä niityltä. Alice oli luvannut tarjota majoituksen ja matkat Pariisin ja takaisin neljälle henkilölle. Lisäksi nainen oli ilmoittanut kirjeessään, että muitakin saisi tulla kunhan kustantaisivat itse matkakulunsa. Kuinka paljon Alicella oli tilaa majoittaa vieraita? Belinda oli luvannut jo täysin ilmaisen loman Hanna-serkulleen, Nikolle ja Aleksille. Lomasta takuulla tulisi loistava. Amanda ja muut tiimin jäsenet kinastelivat vielä, lähtisivätkö he mukaan. Kiirettä ei ollut kun reissu oli tarkoitus tehdä hiihtolomalla.
Belinda vietti koko päivän sängyssään ja lupasi itselleen käyvänsä illalla tallilla. Dreamy oli saanut muutaman lepopäivän, mutta huomenna alkaisi taas harjoittelu katse suunnattuna uusiin kisoihin.
- Niko? Eveliina herätti nuokkuvan pojan satulahuoneesta.
- Mitä? Onko joku karannut? Niko oli nähnyt unta irtipäässeistä hevosista.
- Ei ole. Ajattelin kysyä onko Tiialla mahdollisuuksia päästä mukaan Pariisiin? Eve hymyili lämpimästi ja siirsi suitset kauemmas. Niko oli ollut puhdistamassa vanhoja suitsia toivoen niistä tulevan vielä käyttökelpoiset.
- Eiköhän, jos se uskoo tulevansa toimeen vieraiden hevosten kanssa, Niko pohdiskeli ja korjasi ryhtiään huteralla jakkaralla.
- Jos voisit opettaa sitä hieman? Tiialla olisi niin surullinen mieli jos kaikki muut lähtisivät ja hän jäisi, Eve niiskautti teatraalisesti.
Belinda astu ulos autostaan ja saattoi maistaa kirpeän iltapakkasen. Taivas oli upean sininen ja pieni kuunsirppi näkyi taivaalla. Hymyillen hän avasi tallinoven.
- Ymmärrän, Nikon lempeä ääni kuului satulahuoneesta. Belinda pysähtyi ensimmäisen karsinan kohdalle. Muutama hevonen hörähti hänelle tuttavallisesti.
Sinä samana hetkenä kun Eveliina kuuli hevosten ääntelevän, hän istui Nikon polvelle, kietoi kätensä tämän kaulalle ja painoi huulensa pojan huulille.
Belindan ei tarvinnut kauaa seisoa satulahuoneenovella, kun hän tunsi olonsa petetyksi. Tyttö poistui tallista vähin äänin, jonka jälkeen Niko tönäisi Eveliinan sylistään ja juoksi Belindan perään.
- Odota! Niko yritti saada Belindaa kiinni.
- Turha luulo, Belinda vastasi, nopeutti viimeisiä askeliaan ja hyppäsi autoonsa. Belindan kunto oli kivunnut Nikon vuosien harjoittelun ohi. Poika jäi seisomaan tallipihalle synkkänä. Kuinka hän selittäisi tämän Belille?

Loppunäytös:

- Hän on jäljillä, vanha nainen totesi hiljaa kuiskaten.
Kuinka niin? Nuorehko mies ihmetteli. Vastaukseksi nainen osoitti sylissään olevan lehden kuvaa, jossa seisoivat rivissä seitsemännen luokan voittajat. Naisen kynnenkärki osoitti rintaneulaa.

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   15.2.09 18:35:12

AAAAAAAAAAAAAAAA. Haluan tajuta ton lopuuunnn.

Lähettäjä: (: 
Päivämäärä:   15.2.09 19:46:56

siis ei kai tää loppunu ? :)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   15.2.09 20:16:59

Ikävä kyllä ykkösosa loppui, jatkuu toisessa osassa siis, jota en just nyt saa käsiini kun tallennettu toiselle koneelle (jonka käyttäjä istuu kuin tatti paikoillaan) :)

Aikani kuluksi väkerrän noita kotisivujen koodauksia uusiksi, harmittaa kun parissa kuukaudessa aina ehtii unohtaa puolet säännöistä... :o

Lähettäjä: (: 
Päivämäärä:   15.2.09 20:25:23

aa joo no koita saada se nopeesti ;) pakko saada lukee lisää kun tää on nii ihana

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   15.2.09 20:37:26

Häädä tatti siitä pois ja mene itte siihen tatteilemaan :'')

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   15.2.09 20:44:54

Tatti tyytyi hymähtämään häädölle.. :D
No huomenna se on töissä ja mä kotosalla joten kyl sitä jatkoa tulee.. :)

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   15.2.09 21:00:49

Jee :D Kiva tatti teillä. :'')

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   16.2.09 16:13:58

Hehe, eihän se istunut tällä koneella kuin kolmeen asti Suomen aikaa.. ;)

Ei vaan nyt on hienona ongelmana että tämä perskuleen kone ei ota yhteyttä nettiin meidän huoneesta, mukava istua läppäri sylissä alakerrassa verkkojohdon rajoittamana (ja nyt kuulostaa siltä että normaalisti surffaan netissä kulkemalla samaan aikaan pitkin taloa) :)
Eilisestä lähtien netti toiminut epävakaasti (etenkin iltaisin kuulemma netti katoaa sen vuoksi kun Britannian ja muun Euroopan välillä joku nettijuttu lisääntyy ja vetää siinä imussa myös Irlannin mukaansa) :S

Vaan jos joku miettii mikä on seuraavan topicin nimi, se on DFH 2: à Paris.

Lähettäjä: [[suvie 
Päivämäärä:   16.2.09 16:27:36

Karo, ootko sä sulkenu ne sun kotisivut vai eikö mun kone vaan halua mennä niille? :))

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   16.2.09 16:47:33

Hävitin etusivun koodaukset, eli sieltä pitäisi tulla vastaan valkoinen sivu taikka vaan freewebsin mainos.

Sivut on kyllä olemassa, pistän niitä vain uusiks tässä.. :)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   16.2.09 16:49:04

Voi että, mä pidän niin kovin Parisista :)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   16.2.09 16:53:55

Voi taivas mun Word ei toimi... (kokeiluversio ja vanhaa ei oo asennettu tälle koneelle).
Eli pahoittelen, seuraavassa osassa en mene takuuseen miltä se teksti näyttää asettelujen suhteen kun raapustan sen suoraan tänne... :o