Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   2.2.09 21:01:25

Ja vielä kerran, jotkut ovat ehkä jo joskus lukeneet tämän tarinan, mutta toivottavasti tämä kiinnostaa myös uusia lukijoita.
Tarkoituksena on siis reippaassa tahdissa käydä aikaisemmat osat läpi, jotta päästään käsiksi uuteen tekstiin (kyseessä siis pitkä jatkotarina).
Niin ja nyt minulla on kerrankin aikaa kirjoitella, äitiysloma nimittäin alkoi ja tällä erää se tarkoittaa täyttä laiskottelua ;)

------------------------------------------------

Perintö

On alkukesä. Koulut ovat juuri loppuneet ja Belinda on kunnialla jatkamassa lukion kolmannelle. Hänen äitinsa on ollut jo pari viikkoa vaitonainen ja isä harvinaisen kiukkuinen. Tilanne oli outo, sillä Belindan vanhemmat olivat tähän asti eläneet sulassa sovussa. Belinda palasi kuitenkin koulusta kotiin iloisin mielin, sillä hän saisi vihdoinkin mennä tallille murehtimatta kummemmin koulusta.
Toki kirjoituksiin pitäisi lukea, mutta parin viikon loma oli oikeutettu.
- Huhuu, oon kotona! Haloo, onko täällä ketään? Hiljaista. Belinda huuteli vielä hetken eteisestä mutta pieni asunto vaikutti hiljaiselta. Tavaroita lojui pitkin lattioita ja pari muuttolaatikkoa oli tuotu ovensuuhun.
- Ai, sinä tulitkin jo. Hyvä, menehän huoneeseesi ja pakkaa loput tavarasi, Marja-äiti tuli pirteästi tervehtimään käytävän päähän.
Mutta pakkaamaan? Belinda tajusi suunnitelmansa rauhallisesta tallipäivästä romuttuneen. Kuinka hän oli unohtanut että muutto olisi juuri sinä viikonloppuna? Hän käveli mielenosoituksellisen hitaasti huoneeseensa. Äiti oli aloittanut jo pakkaamisen. Vaatekaapit olivat tyhjät ja vapaita laatikoita oli vielä muutama jäljellä. Beli riisui jakkunsa ja heitti sen sängylle. Tai ainakin yritti, sillä sänkyä ei ollut.
- Äiti, missä mun sänky?
- Uudessa huoneessasi, äidin lempeä vastaus kaikui kylpyhuoneesta.
Belinda inhosi tällaista salamyhkäisyyttä. Kun äiti sattui olemaan lähes maaninen, hänestä ei saisi mitään tietoa irti. Mielialan ollessa pakkasen puolella, Beli aloitti pakkaamisen. Tavallaan hän oli onnellinen, sillä hänen nykyinen huoneensa oli varsin ahdas ja vanhemmat olivat lupailleet vuoden päivät etsivänsä suuremman asunnon. Lisäksi yläkerran naapuri oli ärsyttävä. Öisin se joko pompotti palloa lattiaa vasten tai kuunteli musiikkia liian kovalla. Lisäksi öinen Tampere ei aina ollut keskustan tuntumassa niitä hiljaisimpia paikkoja. Belinda kaipasi rauhaa. Pari vuotta sitten he olivat asuneet mukavassa omakotitalossa, mutta se myytiin kaupungille. Hetkeä myöhemmin talo purettiin ja paikalle rakennetaan parhaillaan moottoritietä. Pakkaaminen kävi varsin nopeasti. Pöytälaatikoiden sisällöt saattoi kaataa suoraan pahvilaatikkoon ja taulut asettaa laatikoiden päälle. Tavaraakaan ei ollut paljoa aiempien muuttojen jäljiltä. Kaikki turha oli heitetty roskiin tai säilötty vuokravarastoon. Belindan vatsaa kipristi hieman jännitys, sillä hän ei todellakaan tiennyt minne he olivat muuttamassa. Nokian puolelle ehkä? Hänelle oli pääasia että lähettyviltä löytyi joku paikka jossa viettää aikaa. Kuten ostoskeskus tai pieni viihtyisä kahvila.
- Kerro tuosta talosta, Belinda vaati tietää äidiltään istuessaan iltapalalla keittiön lattialla.
- Mitä minä voin siitä enää kertoa, sain sen tädiltä perinnöksi, Marja-äiti esitti muutamia uusia valokuvia tulevasta kodista.
Tyttärensä kysymyksiin hän oli saanut vastailla pitkin kevättä, mikä oli turhauttavaa kun hän ei itsekään tiennyt aivan kaikkea.
- Onko sillä mitään nimeä? Näyttää kamalan vanhalta ja tilan maat on laajat... Belinda kysyi uusia kysymyksiä katsellen kuvaa jossa näkyi osa valkoista taloa ja viidakkomainen puutarha.
- Valois’n kartano, Belindan äiti vastasi miltei kuiskaten.
- Valois? Sehän on sen... Sen ranskalaisen kuninkaan sukua? Filip jotain.
- Totta, suku on liitetty myös Orléansin sukuun. Mutta nimi ei tule siitä. Tai siis, Marja yskäisi pari kertaa.
- No? Belinda oli jo kärsimätön.
- Kartanon aiempi nimi oli vain Vallila. Rakennuksen nimi on muuttunut vuosien aikana monesti omistajien vaihtuessa. Joku parikymmentä vuotta sitten talo siirtyi taas sukumme omistukseen ja alkuperäisin nimi otettiin takaisin käyttöön.
- Missä tuo sitten on? En ainakaan muista nähneeni mokomaa mörskää täällä... Belinda levitteli valokuvia keittiön kaakelilattialle.
- Tuo mörskä on pikemminkin huvila ja se on Salokoskella. Jatkat lukiota sitten siellä syksyllä. Belindan äiti näytti siltä kuin olisi kertonut eilen ostaneensa uuden sukkaparin.
- Salokoskella? Öh. Mun kaverit? Dreamy? Et sä puhunut mitään että muuttaisimme niin kauas täältä, Belindan sydäntä puristi. Iloinen ajatus uudesta kodista muuttui painajaiseksi.
- Anteeksi. Kyllä me isäsi kanssa katsoimme suurempaa asuntoa Pirkkalasta, mutta kun tädiltä tuli tämä perintö, Marja yritti selitellä päätöstään paikkakunnanvaihdoksesta.
Belinda oli vaitonainen syödessään iltapalansa loppuun, kartanon nimi muistutti jostain, mutta tyttö ei muistanut mistä. Seuraavana aamuna he suuntaisivat kohti uutta kotiansa.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   2.2.09 21:11:31

Seuraavana aamuna Belinda katseli myrtyneenä uutta kotiansa. Kaunis valkoiseksi rapattu kartano kohosi hänen edessään valtavana. Miten hän tuollaisessa linnassa voisi asua? Belinda huokasi syvään. Hänen pää täyttyi viimeaikaisista tapahtumista. Kaikki oli alkanut paria viikkoa ennen kesäloman alkua. Äiti oli saanut kirjeen lakimieheltä, joka oli pannut täytäntöön edesmenneen sukulaisen omaisuuden jaon. Äiti oli saanut perintönä nimenomaan tämän kartanon ja sopivasti käteisvaroja lukaalin remontoimiseen. Ylimääräistäkin oli jäänyt polttelemaan äidin taskunpohjia. Belindaa kylmäsi. Talossa oli vielä paljon vanhaa jäljellä vaikka pintaremontti edistyi. Asuintilat olivat viimeistelyä päälle valmiit. Äiti olisi halunnut tuoda koko rakennuksen 2000-luvulle, mutta isä innokkaana historianprofessorina oli antanut luvan korjata vain ne rakenteet, jotka eivät enää kestäisi montaa vuotta. Belinda potkaisi pihatiellä lojuvaa kiveä. Vihlova tuska säteili varpaasta pitkin säärtä. Kaiken lisäksi tytön kengästä katkesi korko. Päivä ei todellakaan alkanut hyvin.
Belinda muisteli kotiaan. Tai pikemminkin vanhaa kotiaan. Lukiossa hänellä oli yllättävän paljon kavereita ja oma hevonen, Dreamy oli pärjännyt aluetason kilpakentillä mukavasti
Belinda huokaisi uudelleen. Hän kantoi muuttolaatikoitansa uuteen huoneeseensa. Kesäloma oli alkanut ja pitkien maastolenkkien sijaan hän joutui purkamaan kaiken maailman lehtiä ja koristeita hyllyille. Palkintopokaalit, ruusukkeet, kunniamaininnat ja valokuvat olivat mieluisimpia asettaa valkoiselle hyllylle. Ehkäpä hän ennättäisi vielä illalla vierailemaan hevosensa tulevassa kodissa, jos purkaisi tavarat nopeasti paikoilleen.

Kesäinen ilta teki tuloaan. Aurinko laski hieman ja maalasi kultaisin sätein maiseman sadunhohtoiseksi.
- Menen tallille! Belinda huusi ovelta isälleen joka murahti vastaukseksi.
Belinda käveli leveää pihatietä pitkin autotallille josta hän löysi vaivoin kasassa pysyvän polkupyöränsä. Belinda oli katsonut tarkasti paikkakunnan tiekartasta mitä reittiä hän pääsisi tallille, mutta tyypilliseen tapaansa hän eksyi ensin viereisen puiston metsän reunalle ja sieltä selviydyttyään hän tajusi kääntyneensä risteyksestä väärään suuntaan ja seisoskeli ihmeissään kirkon pihassa. Tunnin harhailtuaan hän löysi kuin löysikin tallille. Hänen serkkunsa Hanna asui myös paikkakunnalla ja ratsasti kuulemma säännöllisesti Lehdon ratsutilalla. Hiekkatien varrella oli muutama syrjäinen metsätie ja sen jälkeen Beli erotti useita putkiaitauksia joista valkoinen maali oli kulunut osittain pois. Tiheä kuusimetsä harveni ja esiin tuli punatiilinen tallirakennus heinälatoineen ja yllättävän suuri maneesi. Tallipiha oli tilava ja itse tallin ovi oli auki. Belinda jätti pyöränsä nojaamaan seinää vasten ja astui hiljaa talliin. Heti oven vasemmalla puolella oli varustehuone. Satulat olivat siististi aseteltu telineilleen ja toisella seinällä roikkui reippaasti yli kymmenet suitset. Kolmannella seinällä oli tilavat hyllyt suojille, harjapakeille ja nurkassa oli ilmeisesti teline, jota ei näkynyt paksun loimikerroksen alta. Ikkunassa pörisi muutama kärpänen. Varustehuoneen vieressä oli pienempi huone, jonka toisella seinällä oli 9 tilavannäköistä kaappia, vastakkaisella lisää satulatelineitä ja yhdellä seinällä roikkui muutamat suitset.
- Se on yksityisille varattu, koppava ääni säikäytti Belindan joka tunsi hetkellisesti tekevänsä jotain väärin.
- Ai, hei. Luulin että täällä ei ollut muita, Belinda selitteli hieman punastuen.
- Ei täällä olekaan paitsi minä. Nyt on hevosten ruokinta-aika ja niitä ei saa häiritä, punahiuksinen, pitkä tyttö totesi.
- En minä niitä häiritse. Tulin vain tutustumaan talliin-
- Sen voit tehdä päivemmälläkin tai tulla ratsastustunnille, tyttö keskeytti Belindan lauseen.
- No kyllä mä päivälläkin tulen olemaan täällä. Sitä piti kysyä että-
- Kiva, mutta hoitohevosta tuskin saat aivan heti, kaikilla on jo hoitajat, Belindaa alkoi jo ärsyttää tytön tapa puhua päälle.
- Äh, missä täällä on karsinapaikka numero 8? Belinda kysyi kiireesti ennen kuin tyttö taas keskeyttäisi hänet.
- Sitäkö haluat katsoa? Olisit heti sanonut, nuori tyttö sitoi lyhyet hiuksensa kiinni ja johdatti Belindan peremmälle talliin. Käytävät menivät poikittain ja karsina löytyi ensimmäisestä rivistöstä, heti ulko-oven viereltä.
- Tuo tuossa, tyttö osoitti karsinarivistön keskivaiheille. Karsina oli tilava ja siinä oli avara ikkuna turvaverkolla varustettuna. Liukuovi näytti kätevältä ja siinä oli loimi- ja satulateline.
- Onko täällä paljonkin hevosia? Belinda kysyi hetken katseltuaan karsinaa.
- Meillä on nyt pari ponia ja neljä hevosta. Anneli meinaa kuulemma hankkia lisää nyt kesän aikana ja ehkä vuokrata karsinoitakin, tyttö selitti ja siristeli silmiään.
- Kuka sinä sitten olet? tyttö katsoi miltei ilkeästi Belindaa.
- Belinda Kuusisto. Hevoseni tulee parin viikon päästä tänne, Belinda ojensi kätensä.
- Eveliina Oksanen, punapää esittäytyi ja kätteli Belindaa.
- Millainen hevonen sulla on? Eveliina kysyi oitis ja käveli toiselle käytävälle josta pääsi rehuvarastoon ja heinälatoon.
- Se on tilastohevonen, vasta 6-vuotias, Belinda seurasi Eveliinaa joka otti oven viereltä kaurakärryt ja alkoi jakamaan iltakauroja heinää rouskuttaville hevosille. Muutama kiukkuinen kiljahdus kaikui käytävällä.
- Niin nuori? Minun isäni on luvannut minulle hevosen, heti kun löytyy tarpeeksi hyvä, Eve kertoi ja antoi kauhallisen kauraa kiljahtelevalle ponille. Nimikyltissä luki ”Natasja, nf”.
- Niin, se on tavallaan ollut oma pieni projekti, Belinda totesi ja ihaili kimoa ponia joka ahmi kaurojansa suurella ruokahalulla.
- Hmm, et sinäkään kovin vanhalta näytä. Etkö pelkää että pilaat sen hevosen? Eveliina töksäytti.
- No, kyllä se on pelottanutkin mutta tamma on käynyt ihan ammattikouluttajalla säännöllisesti ja vanhalla tallilla valmentaja opasti viikoittain mitä tulisi harjoitella, Belinda yllättyi hieman kysymyksen laadusta ja alkoi katsella ympärilleen.
Tallin seinät olivat pääosin valkoiset, mutta ovien ja ikkunoiden reunat, karsinoiden yläosien putket ja muut pienet yksityiskohdat oli maalattu tummanvihreällä. Karsinat jotka kiersivät tallin reunoja pitkin, näyttivät ihanan valoisilta suurten ikkunoiden ansiosta.
- Nuo maalataan kesällä kun hevoset menee laitumille, Eveliina huomasi Belindan tutkivan katseen.
- Kiva, näyttää viihtyisältä tämä talli, Belinda kertoi mielipiteensä.
- Jos haluat niin voin näyttää sinulle paikkoja, Eveliina tarjoutui.
Tyttö johdatti Belindan takaisin satulahuoneiden vierelle. Yksityisten varustehuoneen vieressä oli vielä yksi huone jonka ovi oli kiinni. Eveliinan avattua se, paljastui toimisto pöytineen ja ankeineen mappeineen.
- Tämä on Annelin toimisto. Jos se ei pidä tunteja niin se istuu täällä ja puhuu puhelimessa, Eveliina kertoi. Toimiston oven vieressä oli iso tussitaulu jossa luki joitain tarhausohjeita aamulle.
Toimiston vieressä oli pieni syvennys josta pääsi oleskelutiloihin. Wc, pukuhuone suihkukopin kera ja kokoushuone tekivät Belindaan vaikutuksen.
- Tänne pääsee suoraan ulkokauttakin, Eveliina näytti ulko-oven suuremmasta huoneesta jossa oli pieni keittonurkkaus, ruokapöytä, matka-tv, kulunut sohva ja kaapillinen hevoslehtiä.
- Kätevä, Belinda sai sanotuksi ja sai nähdä vielä tallihuoneen perällä pienen alkovin tyyppisen syvennyksen jossa oli leveä sänky.
- Joo onhan tämä, tuskin maltan odottaa syksyä kun Ankku sanoi että silloin olisi jo tarpeeksi tuntihevosiakin, Eveliina iloitsi.
Nopean esittelyn jälkeen Belinda malttoi jättää tallin ja lähteä takaisin kotiin, olettaen että hän ei taas eksyisi matkalla. Nyt hän ei enää ihmetellyt miksi Hanna kävi kyseisellä tallilla. Tilat olivat loistavat ja ilmeisesti kysyntää riitti kun hevosia täytyi hankkia lisää. Matkalla kotiin Belinda kiinnitti huomiota reheviin metsiin, niittyihin ja solisevaan puroon jonka sillan yli hän meni. Kotiin päästyään pyörä kitisi ja vinkui kuin viimeistä päivää.
- Isä? Voitko tehdä jotain tuolle pyörälle kun se vinkuu niin pahasti? Belinda kysyi oitis astuttuaan eteiseen.
- Taasko? Eikö sinulle tyttöhyvä kelpaa uusi pyörä? Olet varmaan veivannut tuota ala-asteen neljänneltä lähtien! Isän hermot olivat taas kireät.
- Kolmannelta korjaan, Belinda virnisti, mutta lopetti oitis kun isän kasvot alkoivat punehtua vaarallisesti.
Ennen kuin tytön isä ehti räjähtää lopullisesti, Belinda oli jo livistänyt kolmanteen kerrokseen omaan huoneeseensa. Belinda oli löytänyt hetkessä huoneensa mukavimman paikan. Se oli ehdottomasti ikkunan syvennys jossa saattoi huoleti istua ja katsella maisemia. Piha oli laaja ja vaikka puutarha olikin surkeassa kunnossa, Belinda saattoi erottaa pensaiden lomasta suihkulähteen. Hänen täytyisi tarkastaa se jossain vaiheessa jos se vaikka toimisi vielä. Aikansa kuluksi Belinda pesi kaakelit ja wc-pöntön pienestä kylpyhuoneesta joka oli hänen huonettaan vastapäätä. Kolmannessa kerroksessa oli vain ovi ullakolle, mutta se oli lukossa. Tavallaan Belinda oli hyvillään siitä. Ilta-auringon laskettua puiden taakse Belinda huomasi isänsä lähtevän autolla jonnekin. Äkäiseltä kuulostanut lähtö toi tytön mieleen mahdollisen riidan. Hän lähti uteliaisuuttaan alas ja löysi äitinsä olohuoneesta. Tämä istui valkoisella sohvalla punottavin silmin.
- Mikä on? Belinda seisoi alimmalla portaalla ja vaistonvaraisesti vilkaisi eteensä ulko-ovelle.
- Ei mikään, äiti pudisti päätään ja nojasi käteensä.
- Onpas, kerro nyt, Belinda vaati tietää. Kävellessään olohuoneen puolelle, Beli oli vähällä kompastua eteisen lattialla lojuvaan roskapussiin.
- Eäh, olet liian pieni kuulemaan, äiti vastusti edelleen, mutta teki tilaa sohvalla tyttärelleen.
- Hei, olen pian 18-vuotias. Ja muutin kanssanne tänne kun en ole muka valmis vielä olemaan yksin, Belinda yritti.
- Niin kun sinulla tyttöpieni ei ole varaa. En ymmärrä miksi laitat kaikki rahasi siihen hevoseen? äiti vaihtoi puheenaihetta.
- Varmaan siksi kun aina välillä hajoaa riimu, satulavyö, kenkä irtoaa… Belinda luetteli yllättäviä menojansa.
- No joo, onhan tuo nyt parempi kuin laittaisit tupakkaan rahasi, Marja hymyili hiukan.
- Joo joo, mutta sano nyt miksi isä lähti niin kiireellä? Belinda tivasi.
- Meni takaisin Tampereelle. Työasioita, äiti vastasi väsyneesti hymyillen.
- Sä sanot aina että se menee töihin kun riitelette. Ja yötä vasten on aika pitkä matka Tampereelle ja vielä töihin.
- Annas nyt olla ja mene nukkumaan, äiti komensi tiukempaan sävyyn.
Belinda luovutti utelut vaikka aavistikin jonkin olevan vinossa. Raskaan muuttopäivän jälkeen kukaan tuskin lähtisi ajamaan pitkää matkaa muka töiden takia. Belinda kävi keittiön kautta hakemassa lasillisen mehua ja otti pari hedelmää mukaansa ylös. Toisessa kerroksessa hän kurkkasi käytävän varrella oleviin huoneisiin. Kolme huonetta oli tyhjiä ja neljäs oli vessa. Käytävän päässä oli ovi jonka takana jatkui uusi käytävä. Sinne Belinda ei jaksanut vaivautua vaan palasi portaikkoon päästäkseen joskus nukkumaan.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   2.2.09 21:28:31

Tallilaiset

Belinda oli käynyt viikon ajan tallilla. Tärkein tuttavuus oli Anneli, tallin omistaja. Nainen oli reilut 40-vuotias, mustahiuksinen ratsastuksenopettaja. Sen viikon ajan Belinda oli seurannut kesätunteja joita Anneli piti hyvinä iltoina kentällä. Belindaa kiinnostivat etenkin tunnit joilla new forestin-poni Kriminaali meni. Ponilla oli paha tapa pukitella, kiihdytellä omin luvin vauhtia ja pysähtyä niille sijoilleen ilman varoitusta. Viikon aikana Krimi oli aiheuttanut hämminkiä kolmella tunnilla mikä oli jo aika paljon.
- Kuule, voitko katsoa ettei satu mitään loppukäynnin aikana? Kävisin vessassa, Anneli kysyi Belindalta joka nojaili kentän aitaa vasten.
- Juu toki, Belinda vastasi iloisena.
Annelin mentyä Belinda siirtyi aidan toiselle puolelle katselemaan kun tytöt kiersivät kenttää ympäri pitkin ohjin.
- Tämä oli aivan mahtava! Miia niminen tyttö kehui ratsuaan. Tähtipäinen angloarabi heitti päätään ylös kuin kiittääkseen kehuista.
- Joo mutta Stella nyt on aina tuollainen mielistelijä! Eveliina huudahti ystävälleen.
Kun porukka oli kierrellyt aikansa uralla, Belinda käski heidän tulla kaartoon.
- Miia, Stella jää toiselle tunnille, Belinda muistutti.
- Jaaha, no hoidan sen sitten sen tunnin jälkeen, Miia antoi Stellan ohjat Belindalle ja paineli talliin innokkaasti juoruten Eveliinan kanssa.
Tyttöjen poistuessa toisen ryhmän lapset toivat ratsujansa. Belinda auttoi parhaansa mukaan lapset hevosten selkään, vaikka ongelmia tulikin Ricon, jättiläismäisen ruunan kohdalla. Ratsastaja oli pieni ja kun Belindakaan ei ollut maailman pisintä sorttia, ratsastaja sai kavuta hevosen selkään tynnyrin päältä. Siinä vaiheessa Anneli tuli takaisin ja Belinda saattoi mennä sisätiloihin vilvoittelemaan. Elohopeamittari kipusi joka päivä uusiin hellelukemiin, eikä sadetta luvattu ainakaan viikkoon.
- Vähän upeaa kun Niko palaa takaisin, Eveliinan ääni kuului lepohuoneesta.
- Nojoo, toivottavasti sillä on vielä ne hiukset päässä, Miia hihitti.
- Päästään kisaamaankin. Ja kunnon hevosia, Katri kuului sanovan.
Enempää Belinda ei kuullut kun sulki välioven, mutta väkisinkin hänen mieleensä tulvi kysymyksiä. Kuka Niko? Ja mistä tämä Niko on tulossa ja milloin?
Vastauksen Belinda sai kysymyksiinsä seuraavana aamuna. Tyttö oli tapansa mukaan jo aamusta lähdössä tallille ja onneksensa Hanna-serkku oli näyttänyt oikoreitin ennen risteilyllensä lähtöä. Vaikka pyörä vinkui ja pomppi juurakkoisella polulla, matka kävi nopeammin kuin Belindan kartasta valitsemaa reittiä pitkin. Polku tuli kyläkaupan taakse, josta oli enää lyhyt matka tallille. Jo aamusta, vaikka kello ei ollut edes kahdeksaa, Belindan paita oli hiestä märkä ja hän kipaisi kaupalla katsomassa, josko vanha Esko olisi myynyt hänelle pullon kylmää limonaadia. Pettymys oli tavallista suurempi kun ovessa luki, että kauppa avattaisiin vasta yhdeksältä. Nyt tytön ei auttanut kuin polkea vikkelästi tallille ja juoda siellä kylmää vettä. Belin onneksi hän oli ottanut reppuunsa toisenkin paidan ja deodoranttia, joten hän ehkä selviäisi päivästä kunnialla. Tallipihalla oli hiljaista, muutama poni söi tuoretta ruohoa hyvällä mielellä, loput hevosista nuokkui puiden varjoissa. Hevoset olivat olleet kesän ensimmäisen yön ulkona. Kun pyörä oli jätetty turvallisesti tallinurkan varjoon, Belinda kipitti suorinta tietä pukuhuoneeseen. Hän oli saanut Ankulta yhden kaapin avaimen ja kaapista hän nappasi puhtaan pyyhkeen. Hän huuhtoi kasvonsa viileällä vedellä ja vaihtoi paitansa uuteen. Ratsastushousut, chapsit ja kypärän tyttö tunki kaappiin ja vei eväänsä lepohuoneen jääkaappiin.
Tänään olisi päivä kun hän näkisi isänsäkin. Tämä oli luvannut tuoda Dreamyn varusteet, joten Belinda ehtisi hyvin puhdistaa ne ja korjata muutamat loimivyöt. Talli kaikui tyhjyyttään kun Belinda aloitti karsinoiden siivoamisen. Niissä ei ollut paljoa siivottavaa kun hevoset olivat olleet sisällä tallissa illalla vain ratsastustuntien aikana.
- Hyvä, sovitaan näin. Ota se yhdeksikkö ja mikä kaappi vain, Annelin ääni kuului tallista kun Belinda oli tulossa tyhjien kottikärryjen kanssa lantalasta.
- Okei, sitten vain odotellaan herraa Amerikasta. Matkassa menee aikansa, pehmeä, tumma miehen ääni totesi asiallisesti. Belinda tunsi kylmiä väreitä kuullessaan miehen äänen.
- Aivan, ei siinä kiirettä. ehdit hyvin taas kotiutumaan, Anneli lirkutteli ja kuului paperien kahinaa..
Belinda oli jähmettynyt ulko-oven taakse salakuuntelemaan. Yllättäen hänelle tuli tunne ettei hän kehtaisi mennä talliin rikkinäisissä farkuissa ja napapaidassaan. Hiuksetkin olivat yhtenä nutturana kun takut eivät selvinneet vaikka hoitoainetta ja useita kammanpiikkejä oli uhrattu selvittämiseen. Lopulta hänen oli pakko mennä talliin kun askelten äänistä päätellen Ankku ja vieras mies lähtivät toimistosta.
- Ai oletkin jo täällä. Oikein hyvä. Jos haluat niin voisit käydä liikuttamassa Kranua kentällä, Anneli oli miltei kävellyt Belindan päälle ja pysähtyi juuri ulko-oven kynnyksellä.
- Granduelaz? Oletko varma? Belinda mykistyi täysin. Anneli oli tarkka kenelle antoi vaikean täysverisen ratsun ja Belindan ratsastustaitoja nainen ei ollut koskaan nähnyt.
- No etköhän sinä selässä pysy. Ja olen kyllä kotona jos jotain sattuu, Anneli virnisti ja katseli metsän laidalle, jossa oli pieni keltainen omakotitalo.
- No kai mä sitten voin, Belinda myöntyi kummissaan.
- Hienoa! Sillä ukolla on niin paljon virtaa että menee tunnilla sitten nätimmin kun on saanut jo aamulla touhuta. Jumppauta sitä kunnolla kun vasen puoli on aika jäykkä, Anneli ohjeisti ja astui sivuun.
Belinda työnsi kottikärryt kahden viimeisen karsinan luo, joissa näkyi märkiä kohtia miltei joka nurkassa. Belinda ihmetteli hieman miksei nähnyt miestä jonka kanssa Anneli oli jutellut aiemmin, mutta jätti asian sikseen ja ryhtyi siivoamaan Kranun karsinaa.
Kun jokainen karsina oli siivottu, Belinda lähti saalistamaan Kranua tarhasta. Hevonen oli helppo tunnistaa, koska se oli tallin ehdottomasti suurin, miltei 180cm korkea, katkopiirtoa ja yhtä sukkaa lukuun ottamatta täysin musta. Lisäksi se hätisteli parhaillaan korvat luimussa pikkuista Krimiä. Hevonen antautui helpolla kun Belinda keksi rapisuttaa karkkipaperia taskussaan. Taluttaessaan Kranua talliin, Belindasta tuntui kuin joku olisi katsellut hänen tekemisiään.
- Äh, olen kai tulossa vain hulluksi, tyttö höpisi hevoselle hiljaa ja kiinnitti sen käytävälle ketjuihin.
Harjaus tuntui toivottomalta kun hienon hieno pöly ei lähtenyt harjalla mihinkään. Kyllästyttyään päättymättömään harjaukseen, Belinda pyyhki kostealla pyyhkeellä hevosen selän satulan kohdalta ja takajalat jonne tulisi suojat. Kranu seisoi hiljaa paikoillaan koko satuloinnin ajan ja katseli ulko-ovelle tarkkaan kuunnellen. Hevonen säpsähti hieman kun Belinda irrotti sen ketjuista ja lähti taluttamaan kentälle. Taivaalla ei näkynyt yhtäkään pilveä ja aurinko nousi hiljalleen yhä korkeammalle taivaankannelle.
Belinda tiesi että Kranu ei ollut kuin muutaman vuoden Dreamyä vanhempi, mutta hevonen käyttäytyi toisin. Se ei seisonut enää aloillaan kun tyttö yritti nousta selkään. Vasen jalustin oli pidennetty liian pitkäksi jotta Belinda ylettyisi edes asettamaan jalkansa siihen ja kun tyttö huojui yhden jalan varassa hevosen kyljessä, Kranu lähti jo uralle talsimaan reippain askelin. Belinda sai ruunan pysähtymään kentän nurkkaan, jossa hän sai jalustimet sopivan mittaisiksi ja satulavyötä kiristettyä muutamalla reiällä. Sen jälkeen hevonen lähti miltei ravaamaan kun pohkeet vain hipaisivat sen kylkiä. Pienen kävelyn jälkeen Beli kiristi vyötä vielä reiällä ja keräsi ohjat. Vaikka hevonen oli valtavan kokoinen, sen ravi oli liitävää ja pehmeää. Hevonen kulki kaula nätisti kaarella kahdeksikkoa ja kävi välillä peräänannossa. Sen jälkeen Belinda jatkoi uralla käynnissä tehden lyhyitä pätkiä väistöjä uralta kentän keskustaa kohti ja takaisin uralle. Hevonen kuunteli hyvin apuja eikä ollut tyypillinen tuntihevonen. Yleensä ne eivät piitanneet pohkeista ja niiden suu oli kuin kumia. Kranu puolestaan tarvitsi pienen puolipidätteen ja tiiviin istunnan satulaan niin se hiljensi vauhtia tai pysähtyi. Lisäykset ravissa menivät hyvin ja Belindan silmistä alkoi vuotaa vettä. Kiemuraurien ja lukuisten puolipidätteiden jälkeen hevonen kulki kauniisti muodossa, kaula miltei luonnottoman korkealla kaarella.
- Mikähän sinussakin on muka vikana kun sanovat sekopääksi? Belinda jutteli hevoselle antaessaan sen samalla hengähtää hieman.
Ennen lopettamistaan Belinda nosti pääty-ympyrällä myötälaukan, ratsasti ympyrän kahdesti ja jatkoi lävistäjälle. Sen jälkeen hevonen jatkoi vastalaukassa toiselle ympyrälle ja osasi tehdä askeleessa laukanvaihdon. Belinda oli tyytyväinen hevoseen, sillä se kuunteli pienimpiäkin apuja ja taipumisessa ei tytön mielestä ollut mitään vikaa. Loppukäyntien aikana Kranu kulki laiskasti huiskien hännällänsä kärpäsiä kauemmaksi.
- Hyvä poika olit, Belinda taputti hevosta kaulalle ja laskeutui alas.
Löysätessään satulavyötä, Kranu nosti päänsä korkealle ja nykäisi ohjista. Belinda ei ehtinyt tekemään mitään kun hevonen karkasi käsistä tönäisten hänet hietikolle ja laukkasi mieletöntä vauhtia tallille. Päästyään ylös maasta, Belinda juoksi tallille niin kovaa kuin ikinä pääsi. Nurkan kohdalla hän pysähtyi. Hevonen seisoi hiljaa aloillaan oven edessä ja joku piteli sen ohjista kiinni. Belinda riisui kypäränsä ja käveli rauhallisemmin hevosta kohti.
- Kiitos kun otit sen kiinni. Se karkasi käsistä kentällä.
- Ei mitään, sellainen se on aina ollut, hevosen takaa kuului sama miehen ääni, jonka Belinda oli aiemmin aamulla kuullut.
Belinda huomasi menneensä täysin mykäksi nähtyään puhujan. Kyseessä oli ehkä 20-vuotias nuori mies, jolla oli vaaleat puolipitkät hiukset hauskasti ponnarilla. Miehen kasvot olivat raamikkaat ja leuka voimakas. Vaaleat, harmaansiniset silmät olivat iloiset.
- No? Otatko hevosen vai vienkö minä sen talliin? mies kysyi ja tarjosi ruunan ohjia. Belinda puolestaan tuijotti suu hieman raollaan näkyä.
- Tjaa, no ei väkisin, mies totesi ja talutti Kranun tallin viileyteen. Sen jälkeen Belinda tajusi kuinka oli nolannut itsensä.
Posket punoittaen tyttö pyysi anteeksi ja alkoi riisua hevosen varusteita. Painava satula liukui tytön syliin ja tuntui ylivoimaisen raskaalta kantaa. Mies jäi seisoskelemaan toimiston oven eteen ja katseli kun Belinda hoiti hevosta. Tytölle tuli epävarma olo, ottiko hän edes suitsia järkevällä tavalla pois hevosen päästä ja tajusi myöhemmin ettei siinäkään montaa tapaa ollut.
- Jahas tänne sinä eksyit. No? Miksi olette aivan hiljaa? Anneli lateli kysymyksiä ovelta ja sai Belindan hätkähtämään. Tyttö oli jo tuskaisen varuillaan eikä tiennyt syytä siihen.
- Niko, tässä on Belinda ja Belinda, tässä on Niko, Anneli esitteli nuoret toisilleen ja kummankin kasvoille nousi vaivautunut hymy.
- Jos Belinda suot, niin vien puheliaan juttukaverisi aamukahville, Anneli sieppasi Nikon käsipuolesta kiinni ja veti tämän perässään pihalle.

Iltapäivällä Belindan isä tuli Mersullansa käymään tallilla. Takapenkki oli täynnä tavaroita ja lisää löytyi takakontista.
- Onko tässä nyt kaikki? Belinda kysyi ottaessaan satulan takakontista.
- Joo, paitsi kuljetussuojat, yhden loimen ja harjan jätin sinne. Niin ja riimu ja riimunarukin jäivät hevosen lisäksi, isä lisäsi ja sytytti tupakan.
- Mistä lähtien sä olet polttanut? Belinda ihmetteli näreissään.
- Ääh, vanha tapa, isä mutisi ja tuprutteli tupakkaansa. Haju ei ollut miellyttävä.
- Älä sitten jätä tumppia palamaan, Belinda muistutti ja raahasi tavaroita sisälle talliin.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   2.2.09 21:39:38

Dreamy

Viikko kului nopeasti ja koitti päivä kun Dreamyn kuljetusauto kaarsi tallipihalle. Auton perältä kuului pahaa enteilevää kolistelua ja takaluukun auettua Belinda näki kuinka palomino-tamma pamautti voimakkaan potkun seinään.
- Kirottu elukka sanon minä, autoa ajanut tukeva mies valitti ja toi hevosen ulos autosta.
Belinda otti oitis hevosensa miehen käsistä ja katseli sitä. Se oli hionnut matkalla epätavallisen paljon ja näytti hermostuneelta.
- Tässä olisi lasku, mies ojensi paperin Belindalle, nousi autoonsa ja kaasutti kovaa vauhtia pois pihalta.
- Ihmeellinen tyyppi, Belinda silitteli hevosensa kaulaa ja talutteli sitä pihaa ympäri.
Dreamy katseli kiinnostuneena ympärilleen ja hirnui kutsuvasti tarhassa oleville hevosille. Belinda ihmetteli suojien riisumisen ajan, miksi hevonen oli niin hermostunut. Ajoiko mies niin kovaa matkalla, että sai normaalisti mukavasti kuljetettavankin hevosen pelkäämään? Dreamy sai hetken levätä karsinassa ennen kuin Belinda vei sen tarhaan. Auringon loisteessa hevonen näytti metallinhohtoiselta. Kultainen karva kiilsi kauniisti tamman juostessa tarhaa ympäri. Metallinen kiilto tuli sen emän puolelta, joka oli akhaltekinhevonen.
- Onko tuo sinun? Eveliina oli ilmestynyt Belindan vierelle katsomaan Dreamyä.
- On, Belinda vastasi ja vajosi takaisin ajatuksiinsa.
- Näyttää aika hontelolta. Osaako se hypätä? Eve suorastaan liimautui aitaan kiinni katsellessaan hevosen riehumista.
- Osaa se, Belinda vastasi eikä olisi jaksanut esitelmöidä, että kyllä se Dreamy osaisi myös hirnuakin.
- Tjaa, no odotahan kun saan oman hevoseni. Voitetaan seuramestaruus varmaan ensi yrittämällä, Eveliina totesi kuuluvasti huomattuaan tallipihalla pienempiä tyttöjä.
Belinda ei jaksanut kuunnella enempää Even kerskuntaa, vaan meni sisälle järjestämään linimenttipulloja sun muita tarvikkeita kaappiin.
- Iih, se tulee. Pst! joku tytöistä kähisi muille käytävällä. Belindan oli pakko kurkistaa ovenpielestä kenestä he puhuivat.
- Heii… Miia nojaili rennosti seinään ja katsoi sädehtivin silmin Nikoa. Oliko tytöllä värilliset piilarit? Ainakin tämän silmät loistivat erikoisen kirkkaina.
- Moi moi, mitäs likat tietää? Niko jäi tyttöjen kohdalle juttelemaan.
Järjestellessään tavaroitaan, yksi pulloista aukesi ja lattialle levisi mentolinhajuinen sinertävä läikkä.
- Voi hitto... Belinda nousi kiireesti ylös ja haki vessasta paperia.
- Mikäs täällä on? Niko oli huomannut vahvan tuoksun ja katsoi ilkikurisesti kun Belinda yritti pelastaa lattiamaton pahemmalta sotkulta.
- Pullo aukesi. Voitko tuoda paperia lisää? Belinda pyysi.
- Toki, mitä saan palkaksi? poika virnisti eikä tehnyt elettäkään auttaakseen ilman palkkaa.
- Mitä sä haluat? Belinda kysyi hieman kiusaantuneena.
- Tjaa-a, sopiiko että määrittelen hinnan myöhemmin? Niko jatkoi virnuiluaan.
- Vaikka, tuo nyt sitä paperia, Belinda kiihtyi hieman.
- Onko tuo sukkajalkainen villikko sinun? Niko uteli antaessaan paperirullan.
- On se, tyttö vastasi. Ilmeisesti hän sai tottua kyselyihin.
- Ihan nätti, mutta oliko viisasta laittaa se heti muiden hevosten joukkoon? Niko jatkoi.
- Muiden hevosten? Belinda nousi lattialta ja katsoi kysyvästi Nikoa.
- No siellä se on ja kiusaa Kranua. Sai ukko kunnon kyytiä, poika naurahti.
Seuraavana Belinda juoksi pihalle tarhojen luo. Niko puhui totta. Dreamy oli muiden hevosten joukossa ja kuritti parhaillaan Kranua, joka muutoin pomotti muita hevosia. Hetken kinastelun jälkeen Kranu näytti alistuvan tulisen tamman tahtoon. Kun Kranu ei enää häirinnyt Dreamyn mielenrauhaa, tamma paineli ilkeästi luimistellen juoma-astialle häätämään Krimin ja Natasjan pois.
- En minä sitä kyllä tuonne laittanut, Belinda sai sanotuksi ja samassa Niko ojensi tytölle riimunarun.
- Käy hakemassa se, pidän muut hevoset kauempana portista, Niko komensi ja meni putkien välistä tarhaan.
Riehaantuneen hevosen metsästys oli hikistä puuhaa. Belinda luuli monesti saaneensa tamman kiinni, kunnes se käänsikin takapuolensa Belindan eteen ja pinkaisi karkuun. Katri ja Minnakin joutuivat tulemaan jahtiin mukaan, kunnes Dreamy saatiin saarrettua tarhan nurkkaan ja Belinda napsautti narun kiinni hevosen riimuun.
Tyttö talutti hevosensa ulos tarhasta ja vei viereiseen takaisin. Oliko hevonen mennyt jostain ihmepaikasta omin avuin toiselle puolelle vai oliko joku siirtänyt sen toiseen tarhaan? Sitä Belinda ei tiennyt, mutta toivoi hevosensa nyt pysyvän omalla puolellaan.

Kesän aikana sattui samanlaisia tapauksia useamminkin. Dreamy löytyi milloin mistäkin tarhasta ja välillä se juoksenteli irrallaan tallipihalla. Yhden kerran hevonen oli erehtynyt menemään Annelin talolle aamupäivällä ja nainen oli säikähtänyt puolikuoliaaksi tajutessaan hevosen hamuavan tämän aamupuuroa ulkoterassin kaiteen yli. Heinäkuun lopulla Nikon oma hevonen tuli tallille. Belindalle selvisi, että poika oli ollut vuoden työharjoittelussa Amerikassa kummisetänsä tilalla ja ostanut sieltä itselleen lupaavan hevosen. Täysin musta englantilainen täysverinen oli Kranun kokoinen ja juuri sopiva Nikolle, joka itsekin oli pitkä. Hevosten viettäessä laidunkauttaan, Anneli oli ehtinyt hankkimaan tallilleen viisi uutta ratsua. Tumma welsh-arabi Vintiö oli hauska ilmestys. Poni keksi ihmeellisiä tempauksia ja vaikutti ilkikuriselta. Lisäksi tamma oli mestari avaamaan ovien salpoja. Samanlainen hallakonkimo risteytys Draku oli rauhallisempi ja tyytyi seuraamaan vierestä kaverinsa toilailuja. Sitten oli vielä Tiny Tone, eli Tiina, rautias pv-tamma joka ei osannut olla suuressa laumassa. Ricon ja Kranun lisäksi tuli kolmas vaikeasti ratsastettava ruuna, Kazmir joka vaati päivittäisen liikutuksen ettei yrittänyt tulla aidoista läpi. Viidentenä oli 4-vuotias Tarmon Tuiske, nätti suomenhevonen joka oli kuitenkin vielä täysi kakara.
Hanna oli vältellyt jostain syystä tallia miltei koko kesän, mutta heinäkuun lopulla tyttö ilmestyi tallille kuin mitään ei olisi sattunut. Ainoa muutos oli syöty kaula. Pieniä fritsuja näkyi korvan takana ja solisluiden kohdalla.
- Mitä sulle on sattunut? Belinda pidätti vaivoin naurunsa tutkittuaan Hannan kaulan.
- No ei kummempia, Hanna punasteli ja katsoi jalkojaan.
- Kuka se on? Belinda vaati tietää.
- Yks Jakke. Tosi söpö tapaus, Hanna kainosteli eikä suostunut kertomaan enempää.
Belindalle tuli fritsuista väkisin mieleen Janne, hänen entinen poikakaverinsa joka oli ollut sairaalloisen mustasukkainen. Suhde oli päätynyt fiaskoon kun Janne oli seurannut Belindaa pitkin kaupunkia ja kotikulmilla oli pysäyttänyt tytön. Beli oli kaupunkireissunsa aikana tavannut pikkuserkkunsa Ilkan ja käynyt tämän kanssa kahvilla. Janne tietysti oli päätellyt tytön pettävän häntä ja yritti lyödä Belindaa kasvoihin. Tyttö oli nipin napin ehtinyt väistämään iskun ja toista yrittäessä Janne itse oli saanut mustansilmän. Tapauksen jälkeen Belinda oli aloittanut potkunyrkkeilyn, jossa tyttö pilasi selkänsä. Kasvuiässä aloitettu fyysisesti rankka harrastus aiheutti lievän skolioosin selkään ja mokoma ilmoitteli olemassaolostaan ilkeillä kivuilla ja jumiutuneilla lihaksilla. Mutta niin, ennen mitään eroa Janne oli mielellään tehnyt fritsuja Belindan kaulalle ja vatsalle. Nyt Belinda tajusi niiden olleen vain merkki muille, että tyttö oli varattu.

Kesän lähestyessä loppuaan, Belinda vietti viimein päivän vapaata tallilta. Tyttö oli käynyt ahkerasti maastolenkeillä Dreamyn kanssa ja hevonen oli osoittanut taas ripauksen enemmän luottamusta omistajaansa kohtaan. Nyt se ei enää nähnyt postilaatikkoja mörköinä, mutta säikkyi edelleen kylttiä jossa luki ”Varo hevosia”. Belinda tiesi metsätiestä sen verran että joskus siellä jotkut taulapäät ajoivat tuhatta ja sataa välittämättä varoituksesta. Dreamy ilmeisesti osasi lukea omalla tavallansa kyltin tekstin ”Varo tätä kylttiä”.
Belinda oli riemuissaan kun hänen äitinsä lähti käymään sisarensa Maijan luona. Koko kartano oli nyt hänen hallussaan kun isä teki edelleen töitä Tampereella, tai ainakin väitti niin.
Ensitöikseen Belinda päätti tutustua kunnolla taloon. Sen hän jo tiesikin että portaiden vierestä kulkeva käytävänpätkä johti talon taakse takkahuoneeseen ja terassille takapihalle. Samaten huoneesta pääsi saunatiloihin. Portaiden alla oli lisäksi siivouskomero. Tyttö laittoi uunin lämpenemään ja otti pakastimesta valmispizzan sulamaan pellille. Uunin lämmetessä hän ehtisi vilkaisemaan talon länsisiipeen jossa hänen äitinsä makuuhuone sijaitsi.
Toisen kerroksen käytävän päästä Belinda pääsi talon vieraalle puolelle. Käytävä ei ollut kovin pitkä, mutta seinät oli verhoiltu vaaleansinisin kangastapetein. Seinillä roikkui vanhoja maalauksia joita Belinda ei jaksanut jäädä katselemaan. Hänen äitinsä makuuhuone löytyi oitis ja vastapäätä oli ilmeisesti hänen isänsä työhuone. Belindasta tuntui tyhmältä, ettei hän tuntenut vieläkään koko taloa, vaikka oli jo pari kuukautta asunut siinä, aika oli kulunut huomaamatta tallilla. Tummalla työpöydällä lojui joitain papereita ja päällimmäinen oli osoitettu Belindan äidille. Belinda vilkaisi lappua uteliaisuuttaan ja erotti vain sanan ”avioerohakemus”. Olivatko hänen vanhempansa eroamassa? Talon tutkiminen sai jäädä sikseen, sillä se ei enää kiinnostanut Belindaa. Hän mietti vain saattoiko se olla mahdollista. Tyttö oli koko ikänsä kuvitellut vanhempiensa pysyvän aina yhdessä. Vaikka hän oli tiennyt ettei kaikki ollut kunnossa muuton aikana, Belinda oli uskotellut itselleen että isän työt Tampereella johtuivat vain järjestelyistä, jotta hän pääsisi tekemään töitä kotoa käsin.
Belinda unohti kokonaan päällä olevan uunin ja sulavan pizzan ja soitti isälleen. Pettymykseksi mies oli selvästi humalassa.
- Eroatteko te? Belinda kysyi turhia kiertelemättä.
- Jaa että mitä? En minä sen nartun kanssa voi elää! vastauksen lisäksi Belindan isä hekotti sairaalloista naurua.
Nyt Belinda tiesi totuuden. Hänen vanhempansa eroaisivat ja hänen isänsä oli alkanut polttamaan tupakkaa 15 vuoden tauon jälkeen. Belinda päätti kuitenkin, että kuulisi vielä äitinsä sanomisen asiaan vaikka se ei muuttaisikaan mitään. Ajatus mukavasta vapaapäivästä romuttui täysin ja Belinda soitti Hannan kaverikseen. Tytöt katsoivat vanhoja leffoja ja Hanna paistoi aikoja sitten sulaneen pizzan uunissa. Tuloksena oli kuivahko eväs, mutta meni kuitenkin kurkusta alas. Juuri kun tytöt olivat katsomassa Muumeja, jossa Muumi Pappa riemastui merihirviön tekemistä koloista pihalle, puhelin soi.
- Haloo? Belinda vastasi tylysti.
- No äiti tässä, onko siellä kaikki hyvin? Marja kysyi lempeästi. Taustalta kuului meteliä.
- Tavallaan. Eroatteko sinä ja isä? Belinda kysyi suoraan.
- Voi, jutellaan tästä kun tulen takaisin kotiin, Marja vastasi.
- Ei kun nyt. Eroatteko? Belinda ei jaksanut enää salailua.
- Erotaan, Marja myönsi.
- Mitä tuo meteli on?
- Tiia.. Emilia riehuu, Marja puhui hieman epäselvästi.
- Tiia? Kuka Tiia? Missä helvetissä sä oikein olet? Beli menetti malttinsa.
- Jutellaan kun tulen kotiin. Tuut tuut.. Belinda paiskasi kännykkänsä lattialle ja kuori halkesi.
- Kuka se oli? Hanna katsoi ihmeissään serkkunsa pillastumista.
- Äiti. Ja ei voinut kertoa missä on ja puhui jostaki Tiiasta! Belinda huusi.
- Haluatko että lähden kotiin? Hanna huolestui ja hetken emmittyään Belinda myönsi haluavansa olla yksin.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   2.2.09 21:52:35

Uusi perhe

Yöllä Belinda itki tyynyliinansa märäksi ja joutui ottamaan kokonaan uuden tyynyn sängylleen. Talo tuntui tyhjältä ja inhottavalta. Lisäksi talossa kaikui omituisesti. Aivan kuin tuuli olisi ujeltanut seinien sisällä. Ulkona kyllä tuuli hieman, ehkäpä tiedossa oli ukkosta kun päivällä oli ollut painostavan kuuma helle. Aamulla Belinda heräsi alakerran kolinaan. Hän ei tiennyt moneltako oli nukahtanut, mutta olo oli väsynyt. hän vilkaisi ikkunasta ulos, jossa satoi kaatamalla vettä. Taivas oli synkkä, tummien pilvien verhoama ja huoneessa kuului tuudittava ropina kun pisarat iskivät voimalla kattoon. Vaatehuoneen oven peilistä Belinda näki tummat pussit silmiensä alla. Lisäksi silmät punoittivat itkemisen jäljiltä. Pitkään haukotellen hän vaihtoi ylleen verkkarit ja t-paidan ja lähti alakertaan. Lankkulattia paljaiden jalkojen alla tuntui kylmältä.
Alakerrassa Belinda tyrmistyi täysin. Eteisessä seisoi vieras mies katsellen uteliaasti ympärilleen ja olohuoneen sohvalla istui kaksi lasta katsomassa tv:stä aamuohjelmia.
- Hei, sinä varmaankin olet Belinda? mies puhui ystävällisesti ja riisui märän takkinsa.
- Öh, joo, Belindaa pelotti hieman. Oliko tämä hänen elämänsä? Tytön päässä pyöri ajatuksia, oliko hän jotenkin kummasti joutunut jonnekin muualle? Oliko hän tulossa hulluksi?
- Huomenta rakas, äiti kävi antamassa suukon Belindan otsalle ja tyttö tajusi tämän olevan hänen elämänsä.
- Tässä on Lauri. Ja tuolla ovat Tiia ja Olli, äiti esitteli vieraat Belindalle. Samalla tyttö vilkaisi eteisen kelloon joka näytti puolta kahdeksaa aamulla.
Belinda huomasi myös äitinsä antavan merkitsevän katseen Laurille, joka meni lasten luo olohuoneeseen. Sitten Marja talutti tyttärensä keittiön pöydän ääreen.
- Tiedän että tämä tulee yllätyksenä. Kun eilen puhuit siitä erosta… Marja aloitti ja mietti pitkään sanojaan.
- Keitä nuo ovat? Olitko sinä noiden luona yötä? Belinda kysyi nenäänsä nyrpistäen.
- Olin. Isäsi ja minä olemme vain ihmisiä. Alkujaan ongelmat aiheutuivat kun isäsi ja minun välit… ne huononivat ja minä puolestani löysin Laurin. Ei tässä mitään kummempaa ole, Marja totesi tyynesti ja ojensi teekupin Belindalle. Marja selvästi luotti siihen, että hänen tyttärensä oli lähes aikuinen ja hyväksyisi asian tuosta vaan.
- Ai ei mitään kummallisempaa? Ja mitä nuo täällä tekevät? Belinda tiuskaisi ja työnsi kupin kauemmas itsestään.
- He tulivat tutustumaan sinuun, ja taloon, Marja vastasi.
- Minuun? Olenko nyt joku näytteillä häkissä oleva eläin?
- Et, rauhoitu nyt. Ajattelin että sinun olisi mukavampi jos tunnet Tiian ja Ollin ennen muuttoakin…
- Muuttoa?! Belinda huusi äitinsä sanojen päälle.
- Niin. He muuttavat tänne ennen koulujen alkua, Marja pamautti uutisensa kokonaisuudessaan.
Belindasta tuntui epätodelliselta, että hänen kotiinsa muuttaisi kolme muukalaista. Kolme henkilöä joita hän ei halunnut kotiinsa.

Tyttö meni kalpeana takasin yläkertaan. Kuinka hänen näin oli käynyt? Voisiko hän muuttaa omillensa? Sen Belinda tiesikin ettei se ollut mahdollista eikä järkevää. Kaikki rahat menivät Dreamyn ylläpitoon ja kisamatkoihin. Voisiko hän jollain keinolla tulla toimeen Tiian ja Ollin kanssa? Yrittäisikö Lauri viedä hänen isänsä paikan? Isä pettänyt äitiä vai mikä meni pieleen? Belindan silmissä sumeni kun kyyneleet valuivat poskia pitkin. Päätäkin alkoi särkeä ja tyttö käpertyi takaisin peittonsa alle. Ikkunoita piiskaava sade rauhoitti hänet uneen.
Belinda heräsi seuraavan kerran puolenpäivän aikoihin ja kuvitteli aamuisen olleen unta. Alas mentyään tyttö sai todeta kaiken olleet täyttä totta. Tiia ja Olli istuivat keittiönpöydän ääressä syöden kanakeittoa. Tiialla oli pitkät, violetiksi värjätyt hiukset ja kulmakoru. Olli oli vaaleahiuksinen hoppari ja näytti täydeltä kusipäältä. Belinda istui vaitonaisena pöydän kauimmaiseen nurkkaan ja otti lautaselleen ruokaa. Pöydässä oli kiusallisen hiljaista lukuun ottamatta lusikoiden kalahduksia lautasiin.
- Sinulla on kuulemma oma hevonen? Lauri keskeytti hiljaisuuden ja katsoi Belindaan.
- Juu, on, Belinda vastasi hiljaa.
- Tässä Tiian kanssa mietimme jos löytyisi kiva talli niin Tiia voisi alkaa ratsastamaan uudestaan, vai mitä Tiiuska? Lauri katsoi tytärtään.
- Joo, tyttö vastasi silmät säteillen.
Belinda ei voinut uskoa korviaan. Hän oli pitänyt edes tallia turvapaikkanaan kaikelta tältä perhehelvetiltä, mutta ei. Tiia-neidin piti sitten tunkea sinnekin.
- Kauanko olet ratsastanut? Belinda kysyi lopulta.
- Neljä vuotta ennen kuin lopetin. Kilpailinkin yhdellä ponilla, Tiia esitelmöi ylpeänä.
- Kiva, Belinda murahti ja sai äidiltään varoittavan katseen.
Ruoan jälkeen Belinda katseli haaveilevasti ulos. Sade ei tauonnut hetkeksikään, tuntui vain yltyvän entisestään. Pihatielle oli muodostunut suuria lammikoita ja puutarhassa oleva suihkulähde oli halki. Sen Belinda tiesi kun reunasta tuli läpi tasaisena virtana vettä.
- Mitä jos veisin teidät tallille? Marja ehdotti Belindalle.
- Ketkä teidät? Belinda jaksoi kiukutella.
- Sinut ja Tiian, Marja meni sen siliän tien sanomaan Tiialle, että tämä pukisi ylleen sopivat vaatteet.
Oliko niillä vaihtovaatteetkin mukana? Belindaa ärsytti entistä enemmän koko tilanne. Hän haaveili olevansa jo 18-vuotias, jolloin hän saisi lähteä autolla jonnekin kauas karkuun ja jäädä vaikka Siperiaan myymään jääkuutioita.
Automatka oli myös hiljainen, tai osin kun Tiia välillä selitteli ratsastustaidoistansa kaikenlaista ja jaksoi höpöttää kuinka oli taltuttanut villin oriin päättäväisellä ratsastuksellaan. Moinen oli Tiian mukaan onnistunut vajaassa tunnissa. Belindasta se oli mahdotonta, sillä Dreamyä hän oli ratsastanut useamman vuoden ja silti hevonen saattoi väläyttää ”hei, minä olen nuori ja tyhmä, teen kaikenlaista ja voit syyttää nuoruuttani”.
Tallipiha oli kuraisten lätäköiden valtaama ja hevoset oli viety sisälle talliin. Minna, joka oli ihan mukava 16-vuotias tyttö, puhdisti aikansa kuluksi suitsia satulahuoneessa. Seuranaan tytöllä oli radio josta kuului joku Shakiran uusi renkutus.
- Moi, onko täällä muita? Belinda tervehti Minnaa ystävällisesti.
- Ei täällä ole kuin Niko ja Eveliina. Lojuvat kai tallihuoneessa juoruamassa, Minna naurahti ja katsoi uteliaasti Belindan takana seisovaa Tiiaa.
- Niin ja tässä on Tiia, Belinda esitteli tytön, sillä hänen äitinsä seisoi vielä tallin ovella.
- Ok, moi, Minna hymyili Tiialle ja jatkoi touhujaan.
Belinda johdatti Tiian suoraan tallihuoneeseen, jossa Eveliina makasi vatsallaan sohvalla ja luki vanhaa Hevoshullua. Niko joi kahvia ja tuijotti ulos sateeseen mietteliäästi.
- Saako ottaa kahvia? Belinda keskeytti Nikon unelmoinnin.
- Ota pois, poika tokaisi ja huomasi oman kahvinsa olevan jo kylmää.
- Otatko sinä? Belinda kysyi Tiialta joka kieltäytyi.
- En tykkää kahvista, pahaa, tyttö tuhahti ja katseli kiinnostuneesti hevoslehtiä.
- Voit vaikka jäädä lukemaan noita jos tahdot, Belinda ehdotti ja Tiia otti nipun lehtiä syliinsä ja istui paikattuun nojatuoliin.
Niko vilkuili tyttöjä vuoronperään ja taisi tajuta ettei kaikki ollut kunnossa. Hiljaisuus tallilla ei ollut tavallista, mutta nyt huone oli kuin ruumishuone. Belinda joi nopeasti kahvinsa ja vilkuili kaipaavasti tallin puolelle.
- Niin Beli, katsoisitko kuvastosta erästä lisäravinnetta. Ajattelin että se olisi hyväksi Tarmolle kun se vieläkin vaihtaa talvikarvaa kesäkarvaksi, Niko pyysi yllättäen ja Belinda tarttui tilaisuuteen.
- Tiia, käyn toimistolla, Belinda sanoi lakonisesti tytölle joka nyökkäsi ja jatkoi lehtensä lukemista.
Niko meni Belindan edeltä ja sopivan etäisyyden jälkeen Belinda huokasi syvään.
- Kiitos! Beli hengitti hitaasti syvään kuin pitkän juoksun tai hengenpidättämisen jälkeen.
- Onko sun ja tuon tytön välillä jotain ongelmia? Niko katsoi Belindaa otsallaan muutama ryppy.
- Tavallaan, Belinda käveli päättömästi edestakaisin tallikäytäviä pitkin ja selitti Nikolle viimeisten tapahtumien pääkohdat.
- Joten Tiiasta tulee siskopuolesi? Niko kysyi lopulta. He olivat istuutuneet perimmäisen käytävän karsinaan jonne oli tuotu kesän runsaan sadon vuoksi osa heinäpaaleista.
- Niin kai. Tuntuu ikävältä jos se alkaa täälläkin pyörimään.
- No hei, ethän sinä edes tunne koko tyttöä vielä. Voihan se ollakin ihan mukava, Niko yritti lohduttaa mutta epäonnistui surkeasti.
- Onko maneesi varattu illalla? Belinda vaihtoi aihetta.
- Ei tietääkseni. Anneli on taas katsomassa jotain uutta hevosta ja nykyisetkin viettävät kesälomaa, Niko vastasi.
- Tjaa. Tuletko laittamaan joitain esteitä jos hyppään Dreamyllä? Belinda ehdotti.
- Toki, olenkin jo hetken aikaa halunnut nähdä miten se hevonen hyppää. Tuntuu että se tulee tarhan aidankin ylitse, Niko totesi vihjaavasti.
- Ai mitä? Ei se sellaista tekisi, Belinda sanoi.
- Mistäs sen tietää? Alta ja putkien välistä se ei mahdu, ja se on väärässä paikassa sellaiseenkin aikaan kun tallilla ei ole ketään, Niko selitti.
- Pyh, irtohypytyksessäkään se ei hyppää yli 130cm, Belinda vastasi.
- Jos kokeillaan? Ja milloin olet viimeksi kokeillut moista? Nikon sanomisissa oli jotain järkeä. Belinda oli hypyttänyt hevosta irrallaan viimeksi kun se oli 3-vuotias. Sen jälkeen tamman lihaksisto oli kehittynyt ja kokoakin oli tullut hieman lisää. Ei se siltikään kovin suuri ollut, vain 155cm korkea.
Nikon rakentaessa estekujaa, Belinda juoksutti läsipäistä tammaa liinassa. Laukka oli ihanan pyöreää ja eteenpäin vievää. Muutamat pukitkin hevonen nakkasi huomattuaan esteet.
- Aloitetaan pienistä, Niko päätti ja asetti ylimmät puomit 50cm:n korkeudelle.
Kujalla oli kahden askeleen sarjana ristikot ja viimeisenä pysty, johon myöhemmin tulisi okseri. Niko odotteli kujan päässä kauraämpärin kanssa ja Belinda toi hevosen kujalle. Belinda oli tyytyväinen ettei hevosta tarvinnut patistaa jatkamaan matkaansa raipalla, kuten joitakin täytyi, vaan hevonen juoksi kujan läpi kauraämpärin houkuttelemana. Dreamy hyppäsi matalat esteet kahdesti, kunnes Niko kävi korottamassa ensimmäisen 70cm:n ja toisen 80cm:n korkeudelle. Viimeinen pysty muutettiin okseriksi. Dreamy ei ollut vieläkään moksiskaan esteistä vaan ahmi suuhunsa mahdollisimman paljon kauroja ennen kuin Niko sai vedettyä ämpärin pois sen turvan alta. Lopulta ennen kuin he lopettivat, okseri oli nostettu korkeimmillaan 160cm:n kohdalle ja ilmavara oli edelleen huomattava.
- Taidan korottaa tarhan aitaa, Niko totesi vienosti hymyillen Dreamyn hypättyä esteen yli.
- Autanko? Belinda kysyi.
- Nojaa, jos osaat käyttää vasaraa niin sitten, Niko virnisti ja ilmeisesti vihjasi ettei naisista olisi moiseen hommaan.
- Ja taidat tarvita jotain koroketta, Niko lisäsi ennen kuin Belinda ehti kuulomatkan ulkopuolelle. Tyttö naurahti hiljaa itsekseen.
Hypytyksen jälkeen Belinda kylmäsi hevosen jalkoja rasituksen jäljiltä ja vei sen karsinaan. Jos sade jatkuisi, Belinda laittaisi tammalle sadeloimen ja veisi sen hetkeksi tarhaan. Hevosen omatahtoinen liikunta ehkäisi lihasten jäykistymistä ja auttoi palautumaan rasituksen jälkeen.

Seuraavan viikon aikana Lauri lapsineen toi tavaransa Valois’iin. Belindalle paljastui, että Tiia oli vasta 13-vuotias ja Olli 14-vuotias. Kummankaan kanssa tyttö ei pahemmin jutellut ja kesäloman viimeisiä päiviä hyödyntäen, Belinda karkasi tallille heti aamusta ennen kuin muut ehtivät herätä. Dreamykin pysyi tarhassaan aidan korotuksen jälkeen. Seuraksi hevoselle oli tuotu naapuritilalta pieni musta lammas, Vaavi.
- Minun mielestäni siitä on vain harmia, Miia jutteli Eveliinan kanssa.
- Se vie kokonaan Nikon huomion. Narttu, Eveliina puhui vihaiseen sävyyn.
- Osaako se edes ratsastaa? Miia ihmetteli.
- En tiedä, ei kukaan ole nähnyt. Taitaa elukan jalat katketa kun maha kasvaa tarpeeksi, Eveliina nauroi pilkallisesti.
Belinda siirtyi pois toimistosta ettei kuullut enempää. Puhuivatko tytöt hänestä? Ei, Nikon kanssa Belinda oli jutellut vain muutaman kerran. Ja hän ei ollut kiinnostunut pojista, ei Jannen jälkeen.
- Beli, hyvä kun olet täällä. Kirjoitatko nämä tuonne taululle? Anneli ojensi Belindalle likaisen ruutupaperin, jossa luki ratsastajan ja hevosen nimi.
- Alkaako tunnit jo? Belinda empi hetken.
- Ei ne vielä, vien tytöt maastoratsastukselle kiitoksena kaikesta avusta. Maalasivat niin hyvin nuo seinät kesän aikana, Anneli hymyili.
Kirjoitettuaan listan tussitaululle, Belinda päätti ratsastaa sen ajan maneesissa. Puolta tuntia myöhemmin tallipiha oli täynnä innokkaita ratsukoita. Vaikka Miia hieman valittikin, ettei Krimi ollut sopivan näköinen ratsu hänelle, tyttö kuitenkin nousi selkään. Belinda seurasi hetken aikaa loittonevaa jonoa, joka kiersi takakentän kautta vanhalle kärrypolulle. Sen jälkeen tyttö otti Dreamyn karsinastaan ja lähti taluttamaan maneesia kohden. Rakennus oli hieman erillään tallista, mutta Anneli oli puhunut rakennuttavansa pienen katoksen, ellei jopa kunnon käytävän rakennusten välille. Hevonen tuntui energiseltä. Käynnin aikana hevosen takajalat polkivat terhakkaasti alle ja ravia nostattaessa Belindasta tuntui kuin ruutivarasto olisi räjähtänyt. Dreamy juoksi maneesia ympäri miltei kiitoravia, kunnes joutui hiljentämään vauhtia ympyröillä ja kaarevilla kiemuraurilla. Pikkuhiljaa tamma rentoutui ja laski päätänsä alemmas. Sille oli sukunsa vuoksi tyypillistä kantaa päätä korkealla ja kaula meni mutkalle kuin joutsenella. Akhaltekin myötä sillä oli myös muuhun vartaloon nähden pitkät ja kapeat jalat. Laukkojen aikana Dreamy ei enää painanut kuolaimelle, oli vain kevyesti tuella ja kuunteli tarkasti Belindan istunnan muutoksia. Belinda rakasti hevosensa ominaisuutta, että hänen miltei tarvitsi vain ajatella mitä tekisi seuraavaksi ja hevonen teki sen. Siihen tulokseen pääsemiseen vaadittiin hyvää koulutusta ja paljon harjoittelua.

Tunnin vaativan ratsastuksen jälkeen Dreamyn kaula oli pärskähdysten seurauksena märkä. Mutta vielä enemmän hevonen oli hionnut lautasiltaan ja takajalkojen sisäosista. Juuri kun Beli sai pestyä hevosensa, maastossa olleet ratsukot saapuivat pihalle. Ulkoa kuului huvittunutta naurua ja Belindakin sai tietää syyn. Miia tuli likomärkänä sisälle talliin taluttaen Kriminaalia.
- Mitä sinulle on sattunut? Beli kysyi.
- Tämä – helkatin – poni –tiputti minut jorpakkoon! Miia huusi niin, että sai Krimin ja Dreamyn säikähtämään.
- Ei tallissa saa huutaa, Belinda sähisi toruvasti.
- Ei kiinnosta. Ja mä olen ollut täällä sinua kauemmin että älä neuvo! Miia pamautti ja vei ponin seisomaan karsinaan. Sen jälkeen tyttö näkyi painelevan kasvot punaisina pukuhuoneelle.
- Hyvä tyttö, Belinda halasi hevostansa. Pitkä silkkinen harja kutitti hänen poskeansa ja hevosen hamuilut selästä aiheuttivat kylmät väreet.
Lähtiessään kotiin, Belinda vilkaisi tallille vielä kerran. Dreamy laukkasi pitkin askelin tarhaa ympäri kohottaen häntänsä valkoiseksi soihduksi. Vaavi-lammas köpötti lyhyillä jaloillaan hevosen perässä ja oikoi reippaasti tamman juoksemaa reittiä.

Lähettäjä: polle 
Päivämäärä:   2.2.09 22:43:11

eikös tällä ole kotisivut olisi kiva saada se osoite ? :)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   2.2.09 22:46:36

http://www.freewebs.com/dreamfromheart/etusivu.htm

Kas tuossa, mutta tällä hetkellä siellä ei ole mitään, päivitän sivuja vaihteeksi. Ilmoitan kyllä kun saan sivuille taas sisällöt takaisin :)

Lähettäjä: ----- 
Päivämäärä:   3.2.09 10:03:07

Woow, tämähän on taas herännyt henkiin! :o Hienoa työtä.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   3.2.09 10:29:47

Huomenia tänne, mukavaa että ainakin muutama on vilkaissut tarinaa :)
Tässä eka pätkä tälle päivälle, iltapäivällä sitten lisää.

-------------------------------------------
Perhe-elämää

Kotipihalla Belinda oli vähällä kaatua portaissa. Kiviset vanhat portaat olivat paitsi painuneet maahan, myös kuluneet vinoon ja Laurin ipanoiden jättämä tennispallo luiskahti tytön jalan alta viimehetkellä. Sisällä vallitsi kaaos. Belindan isä oli tullut käymään.
- Isä hei… Belinda yritti keskeyttää isänsä kiivaan marssin kun tämä haki tavaroitaan takkahuoneesta.
- Ei nyt, isä murahti ja raahasi useita painavia laatikoita kerrallaan ulos autonsa vierelle.
Belinda riisui surullisena kenkänsä eteiseen ja kävi keittiön kautta juomassa mehua. Hän ei voinut uskoa miten kylmä ja ilkeä hänen isästään oli tullut. Toisesta kerroksesta kuului tappelun ääniä.
- Se on mun levy! Tiian korvia vihlova kirkaisu houkutteli Belindan katsomaan mitä nuoret tekivät.
- Sä et kuuntele Marilyn Mansonia! Olli vingahti. Pojalla oli ilmeisesti äänenmurros meneillään.
- Lopettakaa tuo, Belinda ärähti ja sai hetkeksi Tiian ja Ollin hiljenemään.
He olivat tulleet käytävälle repimään toisensa käsistä cd-levyjä, kummankin huoneiden ovet auki. Belinda ei välittänyt vaikka teki ilkeästi, vaan asteli suoraan Tiian ohi tämän huoneeseen. Tytön seinät oli vuorattu heleän pinkein tapetein ja tyttö oli parhaillaan tapetoimassa seinää uusiksi julisteillaan. Vaatekaappien viereen tyttö oli asetellut koulupöytänsä, ikkunoiden eteen sänkynsä ja yksi seinä oli muuttolaatikoiden peitossa.
- Mitä sä siellä teet? Pois sieltä! Tiia kiljahti.
- Mielelläni, Belinda virnisti ja hiippaili käytävän toiselle puolelle, Ollin huoneeseen.
Pojan huoneessa oli samanlaiset tapetit kuin Belindallakin, sinistä ja valkoista. Ainoa vain ettei siitä paljoa näkynyt. Olli oli ehtinyt kiinnittämään valtavan lakanan seinälle, johon oli ilmeisesti itse maalattu ”Pikku G”. Belinda tirskahti hieman nähtyään lakanan. Ollillakin oli sänky huoneen nurkassa, vaatekaappien ovet repsottivat auki ja vasta muuta hylly oli täytetty farkuilla. Yhteen nurkkaan poika oli ahtanut stereonsa ja tuuhealla karvalla päällystetyn ihmeellisen laatikon.
- Ihan jees. Olli, et kai soita musiikkia turhan kovalla? Belinda huolestui tuijottaessaan pojan stereoita.
- En, ihan hiljaisella vain kuuntelen.
Belinda hymähti hyväksyvästi, mutta ei nähnyt ilkikurisia katseita jotka Olli ja Tiia vaihtoivat hänen selkänsä takana.
Belinda kapusi kolmanteen kerrokseen ja haaveili jo hissistä. Portaita oli aivan liian paljon hänen kunnolleen vaikka se ei ihan surkea ollutkaan. Käytävän seinälle oli ilmestynyt tumma öljyvärimaalaus, jossa oli tumma, ryhdikäs hevonen ja selässään vihreään pukuun sonnustautunut nainen. Taustalla näkyi ilmeisesti Valois’n kartano. Belinda oli avaamassa huoneensa ovea kun tunsi kuinka seinät tärähtivät. Ja toisen kerran. Sitten alhaalta alkoi kuulua hermoja raastavaa jumputusta ja epäselviä sanoja.
- Vai ei soita kovalla, Belinda kirskutti hampaitaan yhteen.
Seuraavan voimakkaan tärähdyksen aikana yläkerran käytävällä kolahti jotain. Belinda kääntyi katsomaan ullakon ovea. Aiemmin ovi oli ollut tasaisen valkoinen, mutta nyt siinä oli tumma kohta, josta maalia oli irronunt. Tyttö kumartui katsomaan tarkemmin ja näki avaimen reiän. Uskaltaisiko hän mennä sinne jos saisi oven auki?

Belinda unohti tyystin alhaalla pauhaavan metelin ja juoksi kylpyhuoneeseen. Peilikaapista hän löysi hiuspinnejä. Tyttö oli nähnyt useissa elokuvissa kuinka hiuspinniä oli taitettu ja voilá, lukko aukesi hetken näpräyksen jälkeen. Belinda toisti saman mitä oli nähnyt, mutta lukko ei auennut.
Se oli ihmeellistä, sillä vanhat lukot aukesivat yksinkertaisilla avaimilla niin miksei hiuspinnillä? Belinda yritti uudelleen, mutta ohut hiuspinni katkesi. Hermoiltuaan aikansa tytön huomio kohdentui taas meteliin.
- Olli, nyt sammutat tuon! Belinda yritti huutaa musiikin yli, mutta Olli ei näyttänyt kuulevan. Poika asetteli parhaillaan levyjä telineeseen.
Belindan silmät muuttuivat viiruiksi kun tyttö katsoi stereoita ja niistä lähteviä johtoja. Ne oli jokainen laitettu jatkojohtoon, joka lopulta yhtyi pistorasiaan Belindan jalan vieressä. Pieni virnistys ja Belinda nykäisi johdon seinästä. Hetken tyttö luuli olevansa kuuro kun oli niin hiljaista, mutta Ollin raivostuttava huuto ja valitus todistivat, että kuulo oli tallella.
- Mitä sä luulet tekeväsi? Häh? poika toisteli ja heilutti käsiänsä kuin aito italialainen.
- Se luulee olevansa pomo kun on asunut meitä ennen täällä, Tiian katkeransuloinen liverrys kuului Belindan selän takaa.
- Siitä en tiedä, mutta en aio sietää tuollaista meteliä, Belinda sähähti tytölle.
- Odota vaan, Tiia uhosi ja sulki huoneensa oven.
Mitä Belindan täytyi odottaa? Sitä että Lauri tuli ja antoi hänelle selkään vanhan koulumallin mukaan? Belinda juoksi portaat alas ja huomasi keittiön pöydällä olleen maljakon räsähtäneen kaakelilattialle. Kymmenet palaset lojuivat lohduttomana näkynä pöytätason vieressä.
Belindan ei auttanut kuin alkaa keräämään palasia pois lattialta. Tyttö veti vierelleen roskiksen ja alkoi nostella posliininpaloja. Tummansininen maljakko oli hänen tekemänsä. Vaikka se ei ollut hieno, sillä oli tunnearvoa. Kun tyttö oli keräämässä viimeisiä siruja lattialta, hänen äitinsä tuli kotiin Laurin kainalossa. He olivat olleet kylillä ostoksilla ja Laurin toisessa kädessä roikkuikin kaksi täysinäistä ruokakassia.
- Voi, nytkö sinä rikoit sen? Marja parahti surkeasti. Belinda oli muutamia vuosia sitten murrosiän kuohahduksissaan uhannut rikkoa kyseisen maljakon.
- En kun... Belinda tuijotti äitiänsä monttu auki.
- Tästä ei kyllä tule mitään. Sinä et edes yritä. Olet jo melkein aikuinen, käyttäydy sen mukaisesti, Marja mäkätti kuin keskiaikainen saarnamies.
- Huoh, Belinda siivosi lattian ja vei kilisevän roskakorin takaisin keittiön nurkkaukseen. Sinisen ja beigen sävyissä iloitseva lattia kärsi nyt valkoisesta naarmusta, jonka särkynyt maljakko aiheutti.
Belinda otti lisää mehua jääkaapista ja kuuli samalla olohuoneesta, josta oli suora näköyhteys eteisen halki keittiöön, kuinka hänen äitinsä voivotteli ja surkutteli Laurille ”Belinda on niin vastuuton, saat sinäkin puhua sille tytölle jos alkaa näyttää siltä…”
Oliko hän sitten vastuuton? Belinda ei enää ihmetellyt miksi jotkut ihmiset sekosivat lopullisesti, siihenhän saattoi riittää yksi järkytys, mutta Beli oli itse kokenut kaksi suurta järkytystä peräkanaan. Hän kuvitteli mielessään kuinka joku päivä päätyisi mielisairaalaan rauhoittumaan ja hiipi hiljaa takkahuoneeseen. Huone oli surullisen tyhjä kun isä oli vienyt tavaransa pois. Jäljellä oli vain antiikkinen nojatuoli, pieni kirjahylly jossa pölyttyi hyvää vauhtia Tuntematon Sotilas ja Decamerone. Avarat ikkunat heijastivat takapihalle. Siellä oli muutama puutarhavalo, pieni terassi katoksineen ja synkkä metsä. Belinda rojahti nojatuolille istumaan. Hänen päänsä oli aivan tyhjä.
Illalla ennen nukkumaanmenoa Belinda kiitti vähäistä onneansa, ettei Lauri tuonut muihin asuintiloihin omia tavaroitaan kuin kaksi säkkituolia olohuoneeseen ja takkahuoneen takanreunukselle tuli vauvakuvat Tiiasta ja Ollista. Belindastakin oli kuva reunalla kun hän oli päässyt konfirmaatiosta.

Lähettäjä: poison 
Päivämäärä:   3.2.09 11:13:06

oikeesti mulla on kyyneleet silmissä! DFH on palannu!<333 nyt kipeenä sopivasti aikaa lukee :)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   3.2.09 16:49:00

Koulut alkoivat. Tiia meni seitsemännelle luokalle ja koko aamu oli kaoottinen. Tyttö säntäili ensimmäisen ja toisen kerroksen väliä hermostuneena. Päässä roikkui yön yli olleet rullat ja kasvoilla oli epäsiisti meikki.
- Missä mun puuteri on? Ripsiväri? Olli jos en tietäisi että olet poika, luulisin sinun varastaneen ne! Tiia tiuski veljelleen ravatessaan portaissa.
Lopulta tyttö oli laittautunut tarpeeksi. Hiukset olivat vaihtaneet väriä kirkkaanpunaisiksi ja nyt ne olivat uskomattomalla afrokiharalla. Tiia tuskaili hetken ettei hän siten voisi mennä kouluun, mutta Marja pelasti tilanteen laittamalla tytön hiukset takaa kiinni. Lauri hymisteli hieman tyytymättömänä. Tiia oli pukenut ylleen turhan paljastavan topin ja farkut peittivät vaivoin kriittiset paikat. Kimalteleva vaaleanpunainen vyö ja lukuisin ”ihqdaa” tekstein varustettu laukku loivat loppusilauksen Tiian ulkonäölle. Kulmakorukin oli vaihtunut neonvihreäksi.
Olli puolestaan repi yllensä vaatteet suoraan sänkynsä alta. Lauri nyppi hädissään pölypalloja pojan hupparista kun tämä oli jo ulko-ovella menossa.
- Tiia, kai haluat perinteisen kasteen koululla? Olli virnuili. Hän voisi jopa toteuttaakin sen kun oli muutamassa päivässä tutustunut kylän muihin poikiin.
- Ette te ysit saa koskea meihin, Tiia nosti leukaansa ylemmäs ja kiilasi Ollin ohi ovella.
- Hauskaa koulupäivää! Marja huusi nuorten perään.
Belinda jäi väsyneenä juomaan kahviansa. Hänen täytyisi vaivautua lukiolle kymmeneltä ja sekin aamu turhautuisi ryhmänohjaajan tunnilla. Hanna oli varoittanut, että Terttu oli iäkäs opettaja ja jaksoi joka kerta muistuttaa ”teillä ei ole tarpeeksi kursseja, mikä tämä nelonen täällä on? Ei teistä tule ylioppilaita ikinä” ja tietenkin nainen lateli piirtoheittimelle tusinan kalvoja koulun pohjapiirroksesta ja säännöistä.
- Milloinkas sinun opiskelusi alkavat? Lauri istui pöydän ääreen ja selaili hajamielisesti aamulehteä.
- Kymmeneltä sillä alkaa, Marja sirkutti iloisesti eteisestä.
- Tuskin maltan odottaa, Belinda sai vaivoin muodostettua väkinäisen hymyn kasvoilleen. Pikemminkin se taisi olla irvistys.
- Belinda, muista että sinulla on kampaaja kolmelta, äiti muistutti eteisestä ja katosi ovesta ulos.
Koululla oli paljon väkeä. Uudet juniorit olivat tulleet ja harhailivat päättömästi käytävillä. Muutama heistä uskaltautui kysymään vanhemmilta oppilailta mistä he löytäisivät seuraavan luokan. Kuten Hanna oli arvannut, Terttu höpisi kokonaiset 70 minuuttia putkeen vastuuntunnosta ja ties mistä. Serkun onneksi Belinda istui tämän selän takana ja tökki aina välillä hereille. Puuduttavan tunnin jälkeen tytöt kävivät syömässä. Lukio oli yllättävän suuri ja Belinda totesi ettei koko päivän aikana varmaan törmäisi henkilöön jonka olisi aiemmin nähnyt jossain.
- Mitä sulla on seuraavaksi? Hanna kysyi innoissaan ja söi ruokaansa.
- Öö, kemiaa ja sitten ranskaa, Belinda vastasi ja katsoi inhoten ruokalautastaan. Se oli täynnä vihreää, levämäistä mömmöä.
- Syö pois, se on hyvää, Hanna hehkutti, tietämättä tämän hampaat oli värjäytynyt vaaleanvihreiksi.
- E-en taida, ei ole oikein nälkä, Belinda työnsi lautasen kauemmaksi.
- Kuka sulle pitää kemiaa? Hanna huuhtoi suunsa lasillisella maitoa.
- Joku MK, Belinda tutkaili lukujärjestystään.
- Voi onnellinen, sulla on Koukkusen Mikko! Hanna huudahti ja sai osakseen muutamia oudoksuvia katseita.
- Onko se sitten hyvä? Belinda kysyi.
- Loistava! Sen tunneilla ei koskaan ole tylsää. Niin ja toivon ettet kirjoita kemiaa, meinaan sen tunneilla ei opi mutta on hauskaa, Hanna jatkoi innokkaana selostustaan.
Opettaja joka ei saanut oppilaiden päähän mitään uutta tietoa? Hanna saatteli Belindan kemian luokan eteen toiseen kerrokseen ja katosi itse ruotsintunnille.
Tunti tosiaan oli kamala. He kertasivat joitain vanhoja juttuja aiemmilta kursseilta ja siirtyivät laboratorion puolelle tekemään jotain koetta. Belinda oli miltei puoliunessa, kunnes putkesta valui reunan yli paksua, tummanharmaata töhnää. Tytön työkaveri kiljahti kauhusta ja opettaja alkoi hädissään pyyhkiä pöytää puhtaaksi, mutta liian myöhään. Harmaa mömmö oli syövyttänyt pöydän pintaan selkeän kuopan josta nousi palaneen käryä. Belinda tuijotti aikaansaannostaan silmät selällään kunnes palohälytin alkoi soimaan.
- Kaikki ulos hyvässä järjestyksessä, Koukkunen ohjeisti ja lähti viemään ryhmäänsä ulos.
- Mistä se johtui? Missä palaa? Käytävillä kuului yleistä kuiskutusta.
Kun koko koulu oli leiriytynyt pihalle, palomiehet tulivat kahden auton kanssa etuoville ja yksi heistä jäi jonkin taulun luo, jossa oli kymmeniä värikkäitä nappeja. Sitten hälytys sammui ja kymmentä minuuttia myöhemmin oppilaat saivat palata sisälle.
- Kemian labrassa oli jotain kiehunut yli. Huhu levisi nopeasti. Belinda toivoi ettei kukaan tajuaisi, että koko farssi oli hänen syytänsä.

Ranskantunnilla Belinda viihtyi hyvin. Tähän mennessä kursseista oli kertynyt kiitettäviä ja tyttö oli aloittanut kielen opiskelu jo ala-asteella. Opettajana oli nuori nainen, joka oli tullut Romaniasta Suomeen töihin. Samalla tunnilla istui vain yksi poika, joka nuokkui pää kirjassa kiinni ja heräsi vasta tunnin lopussa. Pojalla oli lyhyet, tummat hiukset. Belindan mieleen tuli väkisinkin Janne, mutta tämä poika oli Jannea lyhyempi.
- Aleksi, tuletko kanttiiniin kahville? yksi tytöistä kysyi heti tunnin loputtua.
- Mikä ettei jos tarjoat, poika virnisti. Aleksin ilmeet muistuttivat hieman Nikonkin ilmeitä, ne olivat yhtä ilkikuriset.
Aleksin ohittaessa Belinda, pojan katse viipyi hetken liian kauan tytön silmissä. Sitten se hetki meni ohi ja poika jatkoi iloista jutustelua kaverinsa kanssa.
Belinda hihkaisi innoissaan, hänen koulupäivänsä oli ohitse. Kaksi vaivaista kurssia sillä jaksolla. Tyttö kiiruhti ulos, jossa aurinko työntyi pilvien takaa esiin. Tuuli oli mukavan viileä porottavan auringon alla. Belinda polki pyörällään ensitöikseen kotiinsa ja vaihtoi siellä vaatteet. Vanhoista farkuista tehdyt shortsit ja virkattu vaalea toppi olivat omiaan kuumalle päivälle.
- Minnekäs matka? Lauri huudahti tytön perään olohuoneesta.
- Tallille! Belinda huusi takaisin ja juoksi pyörällensä.
Se kitisi ja vinkui entistä pahemmin. Olisko hänen sittenkin parempi hankkia uusi pyörä? Vai pitäisikö hän rahat tilillään ja ostaisi auton? Autokoulukin alkaisi pian ja Belindaa suretti tieto, että kolme iltaa viikossa kului teoriatuntien ääressä. Tytön oli määrä ajaa henkilöauton ja kuorma-auton kortit. Myöhemmin kun olisi taas lisää rahaa, hän ajaisi vielä E:n jotta sai vetää hevoskoppia perässä.

---------------------------
Taas kotosalla, ruoanlaittoa ja sitten lisää pätkiä tänne :)
poison, hyvä että sait tekemistä, kipeenä kun tahtoo olla aika tylsää yleensä.. :)

Lähettäjä: poison 
Päivämäärä:   3.2.09 17:09:37

Juu nyt ainakin on:)

Tähän olisin kaivannut kappalejakoa:
....irvistys.
- Belinda, muista että sinulla on kampaaja kolmelta, äiti muistutti eteisestä ja katosi ovesta ulos.
Koululla oli paljon väkeä. Uudet juniorit olivat tulleet ja harhailivat päättömästi käytävillä....

^toivottavasti huomaat mikä kohta on kyseessä:D

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   3.2.09 17:10:51

Ihana tarina<3 Luen jatkossakin.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   3.2.09 17:11:53

Ah joo, koitan katsoa jatkossa noita kappalejakojakin tarkemmin :)
Mut käyn lykkäämässä ruoan uuniin ja sitten takas koneelle. (ps. täällä Dublinissa sataa lunta.. paljon) :D

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   3.2.09 17:16:06

Karo is back!! mä luen heti kun ehdin istahtaa koneen ääreen, mutta nyt pitää mennä pesemään pyykkiä :)

Lähettäjä: poison 
Päivämäärä:   3.2.09 17:39:49

Yllättäen iski kauhee nälkä ja tarve tulla Karon kotii, ku puhutaan ruuasta ja lumesta;D nams!

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   3.2.09 18:05:44

Heh, voisi olla hieman matkaa tulla tänne syömään :D
Figaron_haamu, mukavaa että tarina kelpaa :)
trips, tuus pesemään meidänkin pyykit? ;)
----------------------------------------------

Katse

Belindalla oli hyvin aikaa käydä tallilla mutka, ennen kuin hänen täytyisi käydä kampaajalla. Piha oli täysin tyhjä ja hevoset olivat hakeutuneet puiden varjoihin tarhassa. Dreamy hirnahti nähdessään Belindan ja tanssahteli aitauksen portilla. Vaavi-lammas määki hevosen vierellä ja vähät välitti vaikka palominon kaviot kävivät pelottavan lähellä sen villaista kylkeä. Annelin talo oli pimeänä eikä naisen autoakaan näkynyt lähistöllä. Metsänlaitaan oli rakennettu väliaikainen suoja kerätylle heinälle. Sitä oli tullut aivan liikaa, heinälato ja tyhjät karsinat olivat jo täynnä paalitettua heinää ja vielä telttamainen suojakin täyttyi suurimmaksi osin paaleista. Ehkä Anneli oli lähtenyt kaupittelemaan ylimääräisiä heiniä niitä tarvitseville.
Belinda talutti pyöränsä tallin vierelle ja astui sisään. Varjoisa, ihanan viileä talli tuntui miltei kylmältä. Belinda tunsi jotain karvaista säärtänsä vasten ja hyppäsi kauemmaksi. Tallikissa mourusi ja tuli uudelleen kihnuttamaan kylkeänsä Belindan sääreen. Tyttö kuitenkin astui kauemmas ja hätisteli kissan muualle.
- Etkö tykkää kissoista? Nikon pehmeä ääni kysyi.
- Ai, ei kun olen allerginen, Belinda hieroi jalkaansa jota alkoi hiljalleen kutittaa.
- Jaa no sitten. Jos sinulla on joutoaikaa niin tuletko auttamaan puomien maalauksessa? Niko astui esiin tallin varjoista.
- Voin mä tullakin, ehdin hetken olemaan kun menen leikkauttamaan hiukset, Belinda sanoi ja seurasi Nikoa tallin taakse kentän vierelle.
Poika oli asetellut neljä telinettä nurmikolle, joiden päällä lepäsivät uutta maalia kaipaavat puomit. Belinda sai osaksensa maalata ensimmäisen puomin puna-vihreä-valkoiseksi.
- Olitko koulussa vai? Niko kysyi.
- Joo… Belinda myönsi hiljaa. Hän ei halunnut puhua aiheuttamastaan palohälytyksestä.
- Oot lukiossa vai? Kuulin että siellä oli ensimmäisellä oppitunnilla tullut palohälytys, Niko naureskeli makeasti ja Belinda yritti samaa.
- Mikset laittanut näitä telineitä jonnekin varjoon? Belinda kysyi uupuneena. Aurinko hallitsi taivasta suvereenisti kun pilvet olivat kadonneet jäljettömiin.
- Onko kuuma vai? Niko kysyi ja katsoi kulmiensa alta Belindaa. Tyttö yritti säädyllisyyden rajoissa kääriä toppinsa helmaa ylemmäs.
- Kysytkin vielä, Belinda totesi ja sanoi hakevansa jotain juotavaa pihalle. Niko nyökkäsi vain ja jatkoi maalaamista.
Tallihuoneen jääkaapista Belinda löysi avaamattoman limsapullon. Se oli lisäksi kylmä ja loistavaa juotavaa helteeseen. Palatessaan tallin taakse, tyttö seisahtui aloilleen takaovella. Niko kyllä maalasi entiseen tapaansa, mutta poika oli riisunut t-paitansa pois. Belinda tunsi taas nolosti lamautuneensa piiloon. Hän katseli hetken Nikon vartaloa. Pojan täytyi käydä salilla ahkerasti, sillä missään ei näkynyt mitään ylimääräistä. Lihakset olivat ihailtavan sopusuhtaiset ja iho ruskettunut oliivinruskeaksi. Lopulta Belinda käveli ulos.
- Mikä kesti? Niko katsoi tyttöä edelleen kulmiensa alta.
- En meinannut löytää… Belinda näytti limsapulloa.
- Jaha, no annapas tänne, Niko otti pullon ja väänsi korkin auki.
Belindan maalaamisesta ei enää tahtonut tulla mitään kun tyttö yritti keksi hyviä tekosyitä lopettaa työnteko. Sekin vain jotta hän saattoi nähdä edes vilauksen pojan vatsalihaksista, selästä tai muusta.

Belinda pelastui enemmiltä töppäyksiltä kun hän muisti lähteä kampaajalle. Oli jo kiire kun kello oli kymmentä vaille!
- Kiitti avusta! Niko huudahti Belindalle joka kipitti jo hyvää vauhtia tallin läpi etupihalle.
Belindaa nauratti mitä apua hänestä muka oli ollut, tyttö oli saanut maalatuksi yhden puomin ja toisenkin miltei, paitsi tulos oli laikukas kun Nikoa tuijotellessa hän oli pudotellut pensselistään maalipisaroita puomille.

Kampaajalla aikaa kului toista tuntia. Belindan hiukset leikattiin hieman kerroksittain, kampaaja värjäsi pohjan hieman punertavammaksi ja laittoi ohuita raitoja. Hintaa mokomalle huville tuli päälle 100 euroa. Silti Belinda oli tyytyväinen. Hiukset näyttivät terveiltä ja olivat sopivan pituiset. Kotona Belinda sai kinuttua äidiltään hieman rahaa.
- Ja ostakin nyt oikeankokoiset! Marja korotti hieman ääntään.
- Yritetään, Belinda vastasi. Hän oli saanut ostaa jatkuvasti uusia rintaliivejä vanhojen käytyä tukaliksi.
Tyttöä ärsytti suunnattomasti että hänen äitinsä valitti asiasta. Belinda oli ollut koko ikänsä miltei lauta ja nyt kun oli saamassa kaivattuja muotoja, ne kuulemma tulivat liian kalliiksi. Belinda pääsi hyvin linja-autolla kaupungin keskustaan ja löysi hetken etsinnän jälkeen Lindexin. Kassalla oli yksi myyjä, jolla näytti olevan tuplasti enemmän silmiä kuin yleensä. Mummeli vahtasi jokaista asiakasta tarkkaan, kuin peläten jonkun varastavan jotain. Belinda tutki hetken aikaa vaihtoehtoja ja päätyi sovittamaan vaaleansinisiä, liloja ja oransseja liivejä. Jokainen niistä näytti sopivan hyvin päälle ja kuitenkin tukivat tarpeeksi.
- 75,10 euroa kiitos, mummo sanoi kitisevällä äänellä.
- Ja euro yhdeksänkymmentä takaisin olkaa hyvä, mummeli ojensi kuitin ja vastarahat Belindalle.
Palattuaan kotiin syömään, Belinda sai kunnon huudot äidiltänsä. Tyttö oli kuluttanut päivän aikana hieman yli 200 euroa mikä ei sopinut heidän budjetilleen. Lisäksi Tiia pahensi asiaa vaatimalla että hänenkin täytyi päästä kampaajalle ja vaatekauppaan. Olli seurasi äänekästä riitaa istumalla hiljaa sinisessä säkkituolissa pieni hymynkare kasvoillaan.

Heti ruoan jälkeen Belinda vaihtoi vaatteensa ja lähti tallille. Hän saattoi kuvitella kuinka hänen äitinsä ja Lauri huokailivat tytön perään. Matkalla tallille Beli oli ajaa mustaan nahkatakkiin sonnustautuneen miehen yli.
- Katso eteesi! Mies ärähti vihaisesti. Belinda nosti vain kättään ja jatkoi matkaansa puiston halki.
Tallille oli saapunut jo porukkaa. Syksyn tunnit alkoivat ja Anneli rauhoitteli ratsastajia kovaan ääneen.
- Matilda ottaa Drakun, se on se haflingerin ja suokin risteytys toisella käytävällä! Anne saa mennä Tiinalla, se iso rautias tamma Drakun vieressä, Anneli kailotti ja sai tyttöihin liikettä.
- Moi, Belinda tervehti Annelia ja sai Miialta ja Eveltä vihaiset katseet osakseen. Tytöt olivat leiriytyneet satulahuoneeseen järjestämään tavaroita.
Kun Anneli oli saanut ratsastajat laittamaan valmiiksi oikeita hevosia, nainen kävi sanomassa Miialle ja Evelle, että tytöt kävisivät syöttämässä Stellaa ja Kazmiria niityllä. Nikon Belinda löysi Dreamyn karsinan vierestä, kengittämässä omaa hevostansa Carnivalia.
- Annatko sen kengän? Niko pyysi pidellessään kookkaan ruunan takajalkaa ylhäällä.
Sitten poika sovitti kenkää ja kirosi.
- Mikä on? Belinda jäi norkoilemaan Carnivalin vierelle.
- Tuo kenkä ei koskaan ole sopiva, olen muotoillut kaviota ikuisuuden, Niko voihkaisi ja päästi Carin jalan alas.
- Mitä jos ottaisit suuremman kengän? Belinda ehdotti.
- Ei, sillä oli jo ennestään tämä kenkä kunnes se irtosi kentällä, Niko päätti yrittää vielä kerran.
Belinda alkoi puhdistaa Dreamyn ruoka-astiaa ja samassa Niko alkoi naputella kenkää kiinni.
- Opiskeletko sä tällä hetkellä? Belinda kysyi karsinasta.
- En juuri nyt, valmistuin juuri hevosenhoitajaksi, seuraavana ratsastuksenohjaajaksi jos hyvin käy, Niko vastasi ja tasoitti naulojen kärkiä.
- Hyvä poika, Niko taputti reippaasti hevosta takapuolelle. Carnival oli kuin patsas. Se ei liikkunut lainkaan, katseli vain talliväen menoa ja ilmeisesti luuli Nikon haluavan vielä toisen takajalan kun nosti sitä tarjoavasti.
Kun Niko irrotti hevosensa käytävältä ja Belinda oli lähdössä Dreamyn karsinasta yhtä aikaa, Cari yritti mennä Dreamyn karsinaan. Niko sai juuri ja juuri pysäytettyä hevosen ennen kuin se käveli Belindan päältä.
- Sori, Niko yritti vetää hevosta pois karsinan oven edestä.
Belinda väisti sivuun jotta poika pääsi kääntämään hevosen karsinassa. Tyttö ei yhtään ihmetellyt miksi hevonen ei lähtenyt pakittamaan. Sen takapuoli olisi osunut oitis vastakkaisen karsinan seinään. Hevosen pyörähtäessä ympäri karsinassa, Belinda jäi vesisankoineen jumiin ruokakupin ja hevosen väliin. Belinda aisti kevyen Axen tuoksun kun Niko siirtyi tytön eteen työntääkseen hevosta kauemmas. Niko katsoi hetken aikaa alas, Belindaa suoraan silmiin ja hymyili hieman. Sitten poika sai vietyä hevosensa ulos karsinasta.

Seuraavina päivinä Belinda näki usein Aleksia koulussa. Poika oli ilmeisesti suosittu, sillä pojan seurassa maleksi usein lauma tyttöjä.
- Mikset mene juttelemaan sen kanssa? Hanna tivasi välitunnilla ja oli läikyttää kahvinsa Belindan laukulle.
- En mä, ja mitä asiaa mulla olisi? Sanoisinko, moi mitä kuuluu? Belinda naurahti ja vaihtoi kasvoilleen taas tuskaisen ilmeen.
- Jos sä et tee sitä niin minä teen, Hanna julisti.
- Ai sä? Ole hyvä vain jos pääset sitä metriä lähemmäs, Belinda osoitti vankkaa tyttömuuria pojan ympärillä.
- No joo, tulen tänään ainakin tallille kun on ratsastustunti. Ja se Niko, ei yhtään hullumpi. Silloin kun lähti Jenkkeihin niin oli aika ruipelo vielä, Hanna iski silmäänsä.
- Oot toivoton. Veikkaan että jos kehtaisit, poukkoilisit kuin pingispallo pitkin seiniä jokaisen söpön jätkän perässä! Belinda hymyili.
- Pilkkaatko? Olen menevä nuori nainen jonka hormonit hyrrää! Hanna naureskeli.
- No niin kyllä olet… Belinda otti viereiseltä pöydältä päivän lehden.
Suurin kirjaimin painettu otsikko säikäytti hänet. ”Nuori nainen murhattu keskellä päivää Laitialan puistossa”, juuri siinä puistossa jonka kautta Belinda oikaisi tallille.
Hanna jatkoi höpöttämistään miehistä, mutta Beli ei enää kuullut. Hän luki juttua keskittyneesti.
- Murhaajaksi epäillään keski-ikäistä, Ruotsin puolella vankilasta paennutta pedofiiliä, Beli luki ääneen.
- Ai mitä? Hanna tajusi ettei serkku enää kuunnellut tämän juttuja.
- Menin eilen puiston läpi, siellä oli joku mies jonka päältä olin ajaa, Belinda kertoi kasvot kalpeina.
- Luuletko että se on se? Hanna kysyi.
- En tiedä, pitäisikö kysyä poliisilta? Belinda katsoi Hannaa silmiin.
Heti koulun loputtua tytöt menivät linja-autolla poliisiasemalle. Kesti hetken aikaa ennen kuin Belinda pääsi sisään. Pöydän takana istui nuori, epäselvästi puhuva miespoliisi. Hän kyseli kellonaikaa, missä kohtaa tarkalleen puistossa ja mitä oli tapahtunut. Sen jälkeen mies lykkäsi muutaman samankaltaisen kuvan Belindan eteen. Jokaisella miehellä oli kasvot enemmän tai vähemmän täynnä arpia, epäilemättä pahan aknen jäljiltä. Kahdella oli tuuhea parta ja takkuinen, tumma tukka ja toisella heistä suuret silmälasit hämäsivät hieman, kolmella muulla oli siistimpi olemus.
- Kyllä mä luulen, että se oli tuo. Mutta sillä ei ollut hiuksia eikä partaa. Ja se oli paljon laihempi, Belinda kuvaili miehen ulkonäköä.
Puolisen tuntia kestäneen kuulustelun jälkeen mies kiitti vihjeestä ja saatteli Belindan ulko-ovelle.
- No? Kuinka kävi? Hanna kysyi malttamattomana.
- Ei ole täyttä varmuutta, aika ja paikka täsmäsivät, mutta ulkonäkö ei, Belinda vastasi.
Hän oli osittain helpottunut. Ehkäpä ohikulkija oli vain tavallinen kaduntallaaja. Tai sitten se olikin kyseinen rikollinen.

Tytöt tapasivat uudelleen tallilla iltasella. Lämmin päivä alkoi väistyä tummenevan taivaan ja illan lähestyessä.
- Jes, sain Stellan! Hanna iloitsi katsottuaan tussitaulusta millä hevosella saisi mennä tunnilla.
- Teillä on näköjään estetunti, Belinda tuumasi serkkunsa vieressä.
- Kysy jos pääsisit mukaan tunnille? Hanna katsoi anovasti Belindaa.
- En mä, menen maastoon, Belinda hymyili takaisin.
Belinda kirjoitti taulun alaosaan menevänsä kärrytielle, se oli hyvä tapa ilmoittaa muille missä meni jos jotain sattui.

Tunnin alkaessa Beli talutti Dreamyn pihalle. Hevonen korskahteli selkään nousun aikana ja lähti reippain askelin kiertämään tallia takakenttää ja sieltä alkavaa kärrypolkua kohti. Puiden lehdet alkoivat punertaa ja syksyn ruska voimistui mitä syvemmälle metsään Belinda ratsasti. Hevonen heitti riemuissaan takapäätä ja alkoi ravata. Maastossa Dreamyllä ei voinut pitää martingaalia ja hevonen piti valppaasti päätänsä korkealla. Puut vilisivät silmissä ja Dreamy painoi kuolaimelle. Kaipa sillä oli energinen olo. Kun hevonen tuntui yrittävän laukkaa, Beli istui alas satulaan, keräsi ohjia saadakseen paremman tuntuman suuhun ja antoi avut laukkaan. Dreamy nosti keinuvan laukan, aivan kuin olisi istunut keinuhevosen selässä.
Dream kiihdytti askeleitaan, kuin pyytäen lupaa mennä kovempaa. Edessä aukeni lähes puoli kilometriä pitkä suora, jolla ratsukko laukkasi niin kovaa, kuin Dreamyn jaloista lähti. Hevonen pärskähti ja kiihdytti vauhtinsa kiitolaukkaan. Beli nousi paremmin kevyeen istuntaan ja myötäili Dreamyn liikkeitä. Kaviot rummuttivat kiivaasti maata, puista saattoi nähdä vain hahmot jotka vilahtivat jääden kauas taakse. Suuren vanhan koivun kohdalla Dreamy hiljensi tottumuksesta vauhtia, sillä pian tulisi jyrkkä mutka vasemmalle kiertäen kaatuneen tukin. Rauhallisesti laukaten ratsukko kiersi kahden männyn välissä lepäävän tukin. Sitten Belinda antoi hevosellensa luvan juosta vielä vähän matkaa. Pienen suoran jälkeen tuli loiva mutka oikealle. Belinda siirsi hevosen raviin. Yllättäen Dreamy pysähtyi kuin seinään ja nousi hieman pystyyn. Kauempaa polulta kuului moottorin ääntä. Useamman moottorin. Kova pärinä ja voimakas kaasutus olivat hevoselle liikaa. Se alkoi tempoa ympäri tiellä ja samassa pieni monkey vilahti sen vierestä sivutielle. Perästä tuli suurempi kevari, kyydissään kuskin lisäksi joku tyttö. Beli sai rauhoiteltua hevosensa ja antoi sille ohjia. Hän oli jo valmis laskeutumaan satulasta alas kun yksi mopo tuli takaa. Belindan tasapaino ei riittänyt kun jalustimet roikkuivat jo irrallaan jaloista ja hevonen kavahti pystyyn. Seuraavaksi Belinda tajusi kaatuvansa hevosen mukana maahan.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   3.2.09 19:27:04

tietäisit vaan kuinka kauan mulla kesti saada itseni pesemään edes omia pyykkejäni!!

mutta mä tulen, tulen käymään jos mulla joskus on rahaa ja lomaa sen verran että pystyis. Ja sä tuut myös tänne kun pystyt!

Ja oiiii thaimaassa oli ihan just sellanen hevonen kuin minkälainen mä kuvittelen Dreamyn olevan! Tosin se oli ori, ja se oli lauhkea ku lammas.. siltä se ainakin näytti, en mä selkään asti päässy kun rakastuin toiseen oripoikaan :)

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   3.2.09 19:37:21

ehdin pikkupätkän lukea ihan alusta, ja mua häiritsee yksi lause:

Hetkeä myöhemmin talo purettiin ja paikalle rakennetaan parhaillaan moottoritietä.

toi "rakennetaan" ei kuulosta siltä että kuuluisi joukkoon. Kirjoitat kuitenkin imperfektissä, niin mistä tuo preesens hyppäsi tuohon?

oletko jo päättänyt miten dfh loppuu? mua vähän jänskättää jo valmiiksi, vaikka musta tuntuu että olisin joskus lukenut viimeiseksi tarkoitetun kappaleen :o oletko sä kirjottanut sitä vai onko mulle jäänyt vaan niin elävästi mieleen se mitä sä kerroit aikanaan sun suunnitelmista? :)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   3.2.09 19:39:45

Tunti loppui. Hanna oli ratsastanut loistavasti ja Stella oli antanut kaikkensa sarjaesteillä. Hän tuskin malttoi odottaa, että pääsi kertomaan serkullensa mitä kaikkea tunnilla tapahtui.
- Eikö Belinda ole vielä palannut? Hanna kysyi ihmeissään Nikolta.
- Ei, pitäisikö sen tulla vielä tänne? poika ihmetteli ja laittoi kädet farkun taskuihin.
- Meni maastoon, no kaipa se pian tulee, Hanna totesi ja talutti hikisen hevosen karsinaan.
Hevosen hoidettuaan Hanna vilkaisi kelloa. Sen mukaan Belinda oli ollut maastossa puolitoista tuntia. Hän päätti odottaa vielä vartin, sen jälkeen hän lähtisi vaikka tytön rikkinäisellä pyörällä perään. Hanna kantoi Stellan satulan ja suitset telineilleen. Sillä välin Eveliina pyyhki vanhoja tuntilistoja tussitaululta ja piirteli hevosten kuvia tilalle. Hanna kulutti aikaansa lukemalla Villivarsoja ja selaili löytyisikö Hippoksesta jotain mielenkiintoista artikkelia. Siinä numerossa oli paljon juttua hevosen käsittelytaidoista, erityisesti lännenratsastuksessa käytettävää pyöröaitausta ja naruriimun käyttöä korostettiin. Kello naksahti tasan seitsemän. Hanna ponkaisi ylös pehmeältä sohvalta ja jätti lukemansa lehdet siihen.
- Onko Beliä näkynyt? Hanna kyseli vastaantulijoilta. Osa ei edes tiennyt kenestä Hanna puhui ja loput totesivat että varmaan mennyt kotiin.
Hannalle alkoi tulla jo hätä, mitä ihmettä oli tapahtunut? Yleensä Belinda kävi tunnin lenkin maastossa ja ilmoitti kyllä jos meinasi olla pidempään. Tytön ajatukset kävivät läpi toinen toista kauheampia mahdollisuuksia missä Belinda saattoi olla. Hanna juoksi tallin, ruokavarastojen, kentän, puruvaraston ja oleskelutilat läpi. Missään ei näkynyt jälkeäkään ratsukosta. Kaikenlisäksi tippuneita lehtiä pyörittelevä tuuli kylmeni ja taivaalta piskotti pisaroita.
- Niko, käyn katsomassa lähistöltä näkyykö Belindaa, Hanna nykäisi pojan hihasta.
- Se ei ole vieläkään tullut? Nikon kasvoista paljastui aito huoli.
- Ei, hetki, Beli kirjoittaa taululle minne suuntaa, Hanna innostui muistettuaan jotain hyödyllistä.
- Kuka? Kuka hitto tämän on pyyhkinyt?! Hanna kiljaisi ja ääni kaikui käytävillä.
- Minä, eikö olekin aivan Stellan näköinen? Eveliina kurkisti toimistosta ja osoitti koiralta näyttävää tuherrustaan.
- Kuule, mitä tuossa taulun alalaidassa luki ennen kuin pyyhit sen? Hanna tihrusti taulua saadakseen jotain selvää, mutta Eve oli pyyhkinyt sen liian hyvin.
- En mä tiedä. Oliko siinä jotain tärkeää? Ankulla on kyllä tuntilistat paperillakin, Eveliina heilutteli ruutupaperin palaa hieman ihmeissään.
Hanna oli jo menossa ulos hakemaan Belindan pyörää kun Niko tarrasi tyttöä olalta.
- Et sinä tuonne sateeseen lähde sillä romulla polkemaan, Niko sanoi hiljaa, syvällä äänellä.
- Mutta... kävelen sitten, Hanna huomasi ja yritti livistää raskaan käden alta.
- Ei kun tuot nyt Carin suitset, Niko komensi.
Saatuaan hevosensa suitset käteensä, poika juoksi ulos sateeseen tarhoja kohti. Carnival oli helppo saada kiinni kun hevonen kyttäili portilla milloin pääsisi takaisin sisälle. Hanna katseli ovensuusta kuinka Niko sujautti suitset hevosen päähän ja nousi kiven päältä hevosen paljaalle selälle. Siinä samassa kun poika oli päässyt selkään, tämä paukautti kantapäänsä hevosen kylkiin. Kura roiskahteli hevosen laukatessa tallin vieritse tarhojen välistä yhdelle metsäreitille. Teitä oli useita, mutta Niko päätti tarkastaa ensin todennäköisimmän reitin. Metsätie kiemurteli siksakkia metsän halki ja yhtyi lopulta vanhaan kärrypolkuun. Niko ei erottanut sateelta mitään muita jälkiä polussa kuin kaksi syvää uraa jotka kääntyivät kärrytieltä sivutielle.
- Belinda! Nikon ääni kajahti metsässä ja Carnival kuulosteli tarkkaavaisesti eteensä.
Niko antoi hevosen kävellä, vaikka ruuna olikin kovakuntoinen, ei senkään kunto kaatosateella riittänyt juoksemaan maastoja läpi. Carnival seisahtui varoittamatta aloilleen ja hirnahti hiljaa. Niko ihmetteli hetken hevosensa käytöstä, mutta antoi ruunan kulkea turpa maassa kiinni. Hevonen hörisi hiljakseen ja sai vastauksen. Nikokin kuuli vaimean pihinän mutkan takaa. Poika keräsi nopeasti ohjat ja patisti hevosta liikkumaan nopeammin. Mutkaan tultuaan Niko erotti kaksikon männyn juurelta. Laskeuduttuaan hevosen selästä alas, poika oli vähällä kompastua Belindan kypärään. Se lojui keskellä tietä kummallisen muotoisena. Se oli haljennut, osunut johonkin kovaan. Niko potkaisi kypärän pois tieltään ja käveli hitaasti puun luokse. Dreamy oli käpertynyt ihmeelliseen pieneen myttyyn ja oli laskenut päänsä Belindan syliin, joka nojasi puunrunkoa vasten. Niko päästi Carin ohjista irti ja hevonen hakeutui ensimmäiselle ruohomättäälle.
- Beli? Niko kysyi kuiskaten. Hän huomasi äänensä käheytyneen huutamisen vuoksi.
- Mm. Hys, tytön sinertävät huulet raottuivat hieman.
- Sattuuko sinuun? Niko polvistui Dreamyn vierelle. Hevonen katsoi uteliaasti Nikoa ja nosti päätänsä.
- Jalkaan. Tyst ny, tyttö sihahti kiukkuisesti. Hän piti silmiään miltei kokonaan kiinni, tihrusti näkymiä pienestä raosta.
Nikon siirtyessä lähemmän Belindaa, Dreamy nousi ylös. Hevonen piti surkean näköisenä toista takajalkaansa ilmassa ja hengitti vaikeasti. Niko huomasi satulan kiertyneen kummallisesti kyljelle ja ohjat olivat takertuneet johonkin. Dreamy puuskahti syvään kun Niko irrotti ohjat kuolainrenkaista ja otti satulan kokonaan pois hevoselta. Hengitys palautui normaaliksi, mutta jalkaa se varoi laskemasta maahan. Nikoa kadutti hieman, että oli lähtenyt metsäreitin väärästä päästä tutkimaan. Jos hän olisi lähtenyt itsellensäkin mieluisammalta kohdalta, hän olisi löytänyt kadonneet suunnilleen vartissa. Kun Niko polvistui Belindan vierelle, Dreamy lähti kävelemään kotia kohden. Poika tarkasti tytön päällisin puolin, ainoa ongelma oli nilkka, joka näytti turvonneelta. Poika myös yritti testata oliko tytön pää kunnossa, mutta se oli vaikeaa.
- Tulehan, pystytkö kävelemään? Niko nosti Belindan ylös kainaloista.
- Kai, Belinda otti askeleen kipeälle jalalle ja olisi kaatunut saman tien takaisin maahan jos Niko ei olisi pitänyt tätä käsivarresta kiinni.
- Ratsastaa kai voit? Carilla ei ole satulaa, mutta sillä on hyvä käynti, Niko selitteli hevosensa kävelytavasta ja auttoi Belindan selkään.
Tyttö istui surkeammin kuin yksikään Nikon näkemä aloittelija. Paksu harjatuppo nyrkissään Belinda tasapainotteli täysverisen selässä. Kuin kokeillakseen ratsastajaansa, Cari otti hitaan askeleen eteenpäin.
- Miltä tuntuu? Niko kysyi ja piteli hevosta ohjaksista.
- Kameli, Belinda yritti nauraa, mutta hymyilykin otti kipeää joten hän sai jättää moiset väliin.
Hetken matkaa Niko saikin talutettua hevostansa metsätietä pitkin, mutta ensimmäisellä kunnon mutkalla Belinda valui tahtomattaan vasemmalle puolelle, suorastaan keikahti kuin liukumäessä hevosen kylkeä pitkin. Nikon voimat joutuivat koetukselle kun tämä sai pidellä hevosta aloillaan ja ottaa vastaan veltoksi käyneen tytön. Pojan onneksi läheltä löytyi kanto, josta hän nosti Belindan takaisin Carnivalin selkään ja nousi itse perässä istumaan tytön taakse. Hevonen katseli ihmeissään taaksensa, miksi ratsastajia oli yllättäen useampi, mutta totteli kuuliaisesti Nikon pohkeita. Nikon tasapaino oli todellisessa testissä. Poika pysytteli itse liukkaalla selällä, ohjasi hevosta ja piteli toisella kädellään Belindaa kyydissä. Sade tuntui vain yltyvän ja Nikolla kului kaksinkertaisesti aikaa palata takaisin tallille. Pihalla Hanna oli jo vastassa ja Belinda tuntui piristyvän.
- Vein Deen karsinaan, sillä oli kenkä osittain irti ja joku ihmeen piikki mennyt osittain kavion läpi, Hanna kertoi Dreamyn tilan kun Belinda vaati tietää.
- Mitä, mitä sille tehdään? Belinda kysyi hitaasti, laiskasti puhuen.
- Ei nyt mitään, puhdistetaan ja illalla käy naapurin Timppa katsomassa. Varmaan tulee joku pohjallinen suojaamaan sitä kohtaa, Hanna arveli.
Hanna otti Carnivalin Nikolta, kun poika lähti taluttamaan Belindaa autollensa.
- En tahdo, tyttö vastusteli ja kiroili lappalaista pahemmin.
- Tulet sinä, käydään terveyskeskuksessa, Niko vastasi ja sai puoliväkisin nostaa vastustelevan tytön auton kyytiin.
Sama meno jatkui terveyskeskuksessakin ja siellä päätettiin oitis kuvata Belindan pääkoppa. Pitkän odottelun jälkeen Niko sai kuulla, ettei tytöllä ollut hätää. Pieni aivotärähdys ja nilkka vaati kylmää ja lepoa.
- Ilman kypärää et saisi kuunnella edes tuota sadattelua, vanha hoitaja totesi ja vei Nikon Belindan luo.
Pojalla oli siinä tuuria, että hoitaja toi Belindan autolle pyörätuolilla, joten hänen tarvitsi enää saada omin avuin tyttö kotiansa.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   3.2.09 19:43:15

Tripi, kyllä mä suunnilleen tiedän kuinka loppuu, tai mihin ainakin johdatan tarinaa. Mutta elä pelkää, et sie oo päässyt lukemaan mitään loppukappaleita :)

En mä tiedä mistä se preesens sinne on tullut :D Ootapas vaan kun saan sitä nyt kirjoitettua juttua laitettua tänne, siellä saattaa vilahtaa jos jonkinmoisia juttuja... Mietin jo aiemmin osaanko enää yhtään suomea, kuitenkin tarina menee "ja ilta aurinko laski niityn taa, metsä polku kiemurteli kohisevan pikku kosken vieritse..." :o

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   3.2.09 19:47:24

Ullakko

Niko sai soittamalla Hannalle tietää missä Belinda asuu. Hänellä ei ollut vaikeuksia löytää Valois’a, sillä kartanosta kerrottiin lukuisia kummitustarinoita ja hän oli pienenä poikana käynyt puutarhassa omenavarkaissa. Ajettuaan pihalle, Niko näki keittiönikkunassa lämpöisen valon. Hän soitti ovikelloa. Hetken kuluttua oven avasi yllättävän pitkä, punahiuksinen tyttö.
- Opettelisit käyttämään avaimia, Tiia tiuskaisi ennen kuin katsoi kuka oven takana oli.
- Ai mitä? Niko kysyi huvittuneella äänellä.
- Sori, sori ihan kauheesti. Luulin sua Olliksi, Tiia änkytti ja punastui.
- Toin vaan Belindan, onko teillä vanhemmat kotona? Niko vilkuili tytön ohitse.
- Ei ole, ne meni johonkin juhlaan, Tiia vastasi.
- Jaa no tuon Belindan sisälle, pidätkö ovea auki? Niko pyysi ja liukasteli kiviportaat alas autollensa.
Belinda ei enää tiuskinut pahemmin, istui vain hiljaa ja nousi omin neuvoin autostakin ulos. Kova sade kasteli hetkessä takin, jonka Niko oli antanut tytön harteille. Nikon tarvitsi vain antaa tukea Belindalle, kun tämä itse linkutti portaat ylös.
- Kiitos, haluatko jotain juotavaa? Belinda kysyi Nikolta. Poika itse oli kastunut pahasti metsässä ja herrasmiehenä luovutti kuivan takkinsa Belindalle, joka oli alkuun miltei motannut auttajaa kasvoille.
- Voisin mä ottaakin, Niko hymyili ja teki Belindalle tilaa joka mennessään tönäisi Tiiaa kylkeen. Tahallaan vai vahingossa? Sitä ei muut tienneet kuin Belinda itse.
- Tiia, keitätkö teetä? Belinda oli huomannut Tiian katseesta, että tyttö tekisi mitä vain miellyttääkseen Nikoa.
- Tietty, vai haluatko kahvia? Tiia kysyi vetäen kasvoilleen imelimmän hymyn ikinä.
- Tee kelpaa mainiosti, Niko vastasi.
Nuoret riisuivat märät takkinsa ja kenkänsä eteiseen. Niko katseli uteliaasti ympärilleen. Vanhoja tauluja roikkui seinillä ja yksi niistä kiinnitti pojan huomion.
- Onko tuo tuossa Wilhelmiina? Niko kysyi silmät loistaen.
- Ai kuka? En tiedä, Belinda jäi itsekin katsomaan taulua, jossa poseerasi samainen nainen kuin kolmannen kerroksen hevostaulussa. Nyt hymyilevän naisen sylissä oli perhoskoira.
- Et voi olla tosissasi? Tiedätkö mitään Valois’n historiasta? Niko äimistyi.
- Öö, se on vanha? Beli virnisti avuttomasti ja tunsi samalla vihlaisun takaraivossaan.
- Tee on valmista, Tiia huudahti pehmeästi keittiöstä.
Niko auttoi Belindan istumaan pöydän ääreen ja odotti kunnes Tiia oli kaatanut höyryävää vettä kuppeihin. Sitten tyttö työnsi nuorten eteen teepussiastian.
- Eikö meillä ole mansikkaa? Belinda pettyi.
- Mitäs juot sitä niin paljon? Kyllä se joskus loppuu, Tiia vinoili.
Kuuma tee lämmitti ihanasti ja Belinda päätti esitellä taloa Nikolle. Tai tuntui pikemminkin, että Niko esitteli taloa Belindalle. Poika tunsi talon historiaa ja Belinda osasi sanoa vain ”tuolla on kylppäri, tuossa siivouskomero, joo tuo sotkuinen huone on Tiian…”
- Kuka se Wilhelmiina oikeni on? Belinda uteli samalla kun Niko ihasteli maalauksia toisessa kerroksessa.
- Eräs talon entisistä omistajista. Kartano on rakennettu kolmesti uudelleen. Ensimmäisen kerran sen itäosa, eli tämä puoli paloi maan tasalla joskus 1500-luvulla. Sitten talo rakennettiin uusiksi, mutta autioitui mystisesti 1670-1750-vuosien ajaksi. Sinä aikana suurin osa rakenteista peittyi homeeseen ja alkoi lahoamaan. Elikkä taloa rempattiin asuttavaan kuntoon sen jälkeen. 1755 tänne muutti Wilhelmiina perheineen. Perheen sisäistä tapahtumista tiedän vain sen, että nainen katosi vuoden asumisen jälkeen ja mies sekosi huudellen kylällä, että hänen edesmennyt vaimonsa kummittelee. Siitä lähtien monet ovat sanoneet, että ullakon ikkunasta katselee pihalle surullinen nainen. Tämän katse ei tiedä hyvää, Niko lopetti pitkän selostuksen.
- Kuinka niin ei tiedä hyvää? Uskotko sinä siihen? Belinda uteli ja istui ylimmälle portaalle.
- No kyläläisten juttujen, etenkin mummoni jaksoi kertoa kuinka tämän naapuri oli nähnyt Wilhelmiinan itkevän, seuraavana päivänä miehen päälle putosi lasilevy kylällä kun nostohihna katkesi. Toinen juttu tapahtui 1900-luvun alussa, juuri ennen Suomen itsenäistymistä. Talossa vietettiin uutta vuotta suurin juhlamenoin. Eräs pieni tyttö veljensä kanssa leikkivät ullakolla. Siellä on kuulemma paljon mielenkiintoisia tavaroita. No kuitenkin niiden leikkien jälkeen lapsia ei enää nähty, Niko sanoi.
- Hyi, eihän tuollaista voi tapahtua. Varmaan nekin lapset hiippailivat ulos ja hukkuivat jonnekin suohon, Belinda totesi.
- Tiedä siitä, itse en ota asiaan kantaa kun ei ole mitään muita todisteita kuin kylämummojen juorut, Niko naurahti.
- Haluatko käydä vielä ylhäällä? Belinda huomasi pojan jo katselleen kylliksi tauluja ja Tiian huoneen ovea, jonka alta pursui likainen paidanhiha.
- Mikä ettei, en ole aiemmin käynyt täällä sisällä. Puutarhassa vain, Niko iski silmäänsä ja Belinda arvasi kyllä mitä poika oli tehnyt siellä.
Belinda nousi hitaasti portaat ylös. Jalka joka oli jäänyt hevosen alle kaatuessa, oli paketoitu kylmäpussein, eikä kestänyt lainkaan painoa. Portaat narahtelivat askelten mukana ja Niko palasi muutaman kerran portaat alas kysymään, halusiko Belinda apua.
- Mene sinä vaan, siinä portaiden vieressä oikealla on mun huone, mene sinne vaikka odottamaan, Beli huiski pojan matkoihinsa.
- Kuulit kyllä mitä lääkäri sinulle sanoi, vuodelepoa, Niko vastusti.
- Phyh, niin ne sanoivat myös yhteen vaiheeseen että käyttäisin polvitukea lopun elämääni, Belinda vastasi.
- Polvitukea?
- Tanssin ja voimistelin kunnes tämä vasen polvi petti. Naksahti kerran taaksepäin ja se oli siinä. Uhkasivat törkimykset leikatakin sen, Belinda höpötti kuin yksinäinen vanhus.

Tytöllä meni tovi päästä ylös asti, mutta hän kuitenkin suoriutui tehtävästä kunnialla. Niko kierteli huonetta ympäriinsä ja katseli lattialle heitettyjä valokuvia.
- Olet oikein kilpaillutkin Dreamyllä? poika katsoi kuvaa palkintojenjaosta.
- Joo, kansallisia kokeiltiin pari kertaa. Nuorten hevosten luokkia kuitenkin. Belinda istahti sänkynsä laidalle.
- Esteitäkö?
- Niin, startattiin kerran kenttäkisoissakin. Meni ihan mukavasti, voitettiin rataesteosuus ja lopulta oltiin viidensiä, Belinda oikoi kylmäpussia nilkkansa ympärillä.
- Onko tuolla ullakonovi? Niko osoitti portaille päin.
- On, yritin avata sitä, mutta en saanut auki, Belinda kertoi surkeana.
- Onko sulla avainkin? Niko innostui.
- Ei kun hiuspinni.
Vastaukseksi Belinda sai Nikolta makeat naurut.
- Et sinä sillä pelkästään ovia avaa, poika sanoi lopulta.
- Saatko sitten itse sen auki? Belinda haastoi.
- Jos sinulla on vielä yksi pinni ja jokin pitkä ja ohut tikku, kestävä kuitenkin, Niko totesi. Pojan kastuneet hiukset alkoivat kuivaa ja hiuspehkoon muodostui pieniä laineita.
Belinda haki kylpyhuoneesta uuden pinnin ja luovutti vastahakoisesti rautalangasta väännetyn sydämen. Niko oikaisi hetkessä Belin ”taideteoksen” ja ryhtyi työhön. Belinda sulki hieman oveaan ja kaivoi vaatehuoneesta itselleen kuivat vaatteet. Beiget, löysät housut ja valkoinen toppi kelpasivat. Jalkoihin tyttö otti mummoltansa saamat villasukat.
- Klik.
- Saitko sen auki? Belinda kiiruhti minkä kipeältä jalaltaan pääsi käytävälle.
- Jep, Niko hymyili voitonriemuisesti.
- Hienoa, mietin just haluatko jonkin lämpimän paidan? Belinda tiesi olevansa itsekäs ja yritti korjata pahettansa.
- Jos sinulta löytyy, Niko käveli tytön huoneeseen.
Hetken etsittyään Belinda löysi Hannan kasilla tekemän neuleen. Se oli totaalisen epämuodostunut ja jostain syystä paidan etumuksessa oli kolmas, lyhyt hiha.
- Kelpaako? Belinda esitteli oranssia paitaa.
- Sun tekemäkö? Niko naurahti, mutta otti paidan. Vaikka paita olikin jumbokokoa ainakin Belindalle, Nikolle se oli pieni.
- Hannan, Belinda vastasi ja oli tavallaan tyytyväinen ettei paita ollut sen suurempi. Korostihan se jonkin verran pojan lihaksia.

Niko avasi oven. Ruostuneiden saranoiden kirskunta vihlaisi vatsanpohjasta ja oven takaa pöllähti ummehtunut haju.
- Miehet ensin, Belinda katseli varovaisesti hyvän välimatkan päässä kun Niko kosketteli ovenpieliä jos löytyisi valonkatkaisija.
- Tarvitaan taskulamppu tai jotain, Niko totesi.
- Alhaalla on, Tiia niitä asetteli aamulla jonnekin, Belinda sanoi.
- No, käyn nopeasti kysymässä, Niko loikki portaat alas.
Pojan mentyä Belinda oli täysin varma, että kuuli jonkin vaimean äänen ullakolta. Se oli kuin leppeä tuuli olisi puhaltanut vanhan lehdon ylitse. Lisäksi äänessä oli kirkuva sointi. Tytön ihokarvat nousivat pystyyn ja hän pamautti oven kiireesti kiinni. Kuinka hän tuonne uskaltaisi mennä? Ei kai hän vaan alkanut uskomaan Nikon kertomiin satuihin kummituksista?
- Tiia hei, Beli sanoi että tiedät missä täällä olisi taskulamppuja? Niko löysi tytön keittiöstä kermaleivoksia syömässä.
- Joo, siinä eteisen lipaston alalaatikossa, Tiia vastasi ja pyyhki kiireesti kermat huuliltaan.
- Ei täällä näy, Niko vastasi.
- Odotahan, Tiia joi nopeasti mehunsa, nosti hieman housujansa ja asetteli paitansa paremmin.
Tyttö johdatteli Nikon takkahuoneen kautta takaterassille. Sielläkin oli lipasto ja kirstu. Tyttö penkoi kumpaakin kissamaisessa asennossa kontillaan.
- Löytyi! Tiia huudahti iloisesti ja nousi ylös.
- Saanko? Niko ojensi kätensä. Tiia astui askeleen edemmäs ja vei taskulampun selkänsä taakse.
- Mitä saan palkaksi? tyttö kysyi silmät sädehtien.
- Öh, kahvit tallilla? Niko ehdotti ja peruutti askeleen taaksepäin.
- Kahvia siellä saa muutenkin, Tiia astui taas askeleen Nikoa kohti.
- Tiia kuule, Belinda odot— Enempää Niko ei ehtinyt sanomaan. Tiia oli painanut huulensa Nikon huulia vasten ilman kummempia varoituksia. Tajuttuaan mitä Tiia teki, Niko työnsi tytön voimakkaasti kauemmas.
- No? Etkö pitänyt? Tiia kysyi ihmeissään ja asteli Nikon lähelle, niin että saattoi tuntea tämän hengityksen olallaan.
- Tiia, tämä on väärin, sä olet aivan liian nuori ja... Niko työnsi tytön hieman kauemmas itsestään.
- Ja mitä? Tiia tulistui.
- Ei mitään, Niko tarttui oven ripaan mennäkseen takaisin sisään.
- Niin just, Tiia tiuskaisi ja nakkasi taskulampun Nikon syliin.
Niko palasi sisälle sydän pamppaillen. Oliko Tiia juuri suudellut häntä? Tyttö joka oli reippaasti alaikäinen? Oliko Niko nyt pedofiili? Hän tunsi itsensä likaiseksi ja hyväksikäyttäjäksi. Sisimmässään poika tiesi, ettei ollut mitenkään, ainakaan tietoisesti johdatellut Tiiaa suudelmaan joten periaatteessa hän oli viaton uhri. Vai oliko?

- Kylläpä kesti, jos en paremmin tietäisi, luulisin sun ja Tiian jääneen kuherruskuukaudelle tuonne alas, Belinda pystyi jo hymyilemään hieman.
- Öh, tässä on tämä lamppu, Niko ojensi taskulampun Belindalle ja auttoi tämän nousemaan ylös portailta.
- Mitä jos siellä on hämähäkkejä? Belinda tuskastui.
- Pelkäätkö niitä? Ei ne pure, Niko lohdutti ja veti oven uudelleen auki. Belinda laittoi valon päälle. Pimeässä ullakossa taskulampun valokeila osui ensimmäisenä portaisiin. Lankuista kasatut portaat ilman kaidetta eivät olleet Belindalle hyvä juttu.
- Haluatko ylös? Niko kysyi huomattuaan Belin pettyneen ilmeen.
- Joo, no joku toinen kerta sitten, Belinda ojensi valoa Nikolle.
- Mitä? Sä sitä pidät, Nikon kasvoille nousi hymy joka ulottui silmiin asti. Poika astui Belindan vierelle.
- Mitä sä meinaat? Ei, painan liikaa, et jaksa! Tyttö sätki ja nauroi kauhun ja huvin sekaisin tuntein. Niko tuntui nostavan kevyesti Belindan käsivarsilleen ja lähti nousemaan portaita. Belinda näytti valoa parhaansa mukaan, mutta silti he törmäsivät kerran seinään. Portaat kääntyivät jyrkästi oikealle.
- Ja sä et paina mitään, höyhen, Niko totesi ylätasanteella, jossa hän laski Belindan lattialle.
Portaiden yläpuolella oli pieni ikkuna, joka oli pölyn ja muun likaama. Ullakko ei ollut kovin suuri, tai jos oli niin tavaroita oli mahdottoman paljon. Kapean käytävän molemmin puolin oli runsaasti lakanoilla peitettyjä huonekaluja, tauluja, patsaita, kaappikelloja ja tummia kirjahyllyjä, joiden hyllyt olivat painuneet kuopille kirjojen ja laatikoiden painosta.
- Vau, Belinda henkäisi ja alkoi samaan hengenvetoon yskiä. Ullakon lattia oli valkoinen pölystä, mutta kohdat joihin nuoret olivat astuneet, näkyivät selkeästi mustina.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   3.2.09 19:48:48

no eiköhän se siitä palaudu kun kirjottelet vaan ahkerasti ja lueskelet Sennun kirjoituksia ja niitä ainaisia pilkkuvirheisiin tarttumisia :D

voi vitsi että mä odotan että ehdin lukemaan tätä, iiik kun apua. Mä en osaa pukea ajatuksiani sanoiksi. Tarinaan on niiin helppo uppoutua, enkä mä muista mitään ihania yksityiskohtia, pääpiirteet vain. Ei ainakaan kyllästy kun ei vielä osaa dfh:ta ulkoa ;)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   3.2.09 20:17:49

Hetken kierreltyään Belinda löysi kiinnostavan laatikon perimmäisen kaapin ylähyllyltä.
- Annatko tuon alas? tyttö katsoi anelevasti Nikoa joka hymyillen veti laatikon alas.
- Lukossa, osaatko itse tiirikoida sen auki? Niko kysyi mitä ilkikurisin hymy kasvoillaan.
- Juu, ainakin voin yrittää, Belinda vastasi. Pilkkasiko Niko häntä?
Niko vilkaisi kelloaan, vain huomatakseen että oli myöhässä hevosten iltaruokinnasta.
- Minun täytyy lähteä, pitää ruokkia hevoset, Niko sanoi pettyneenä. Hän olisi halunnut nähdä laatikon sisällön.
Belinda ei uskaltautunut Nikon syliin portaita laskeuduttaessa, vaan tyttö istui ensimmäiselle portaalle ja laskeutui siitä toiselle. Tuloksena oli tumma vana portaissa ja Belindan housut olivat valkoisena pölystä.
- Tyylinsä kullakin, kai ilmoitat mitä laatikossa on jos saat sen auki? Niko sanoi ja katsoi vielä hetken Belindan tekemää jälkeä portaissa.
- Toki. Anna Dreamylle omena kaurojen lisäksi, Belinda pyysi.
Niko pyyhkäisi kädellään laatikon kantta ja hipaisi samalla Belindan sormia. Tyttö tunsi sähköisen latauksen kulkevan kehonsa läpi.
Pojan mentyä Belinda palasi huoneeseensa. Pölyn alta paljastui pieni, kullanvärinen vaakuna kannessa. Siinä oli kirjaimet ”L” ja ”R” ja paljon koristeellisia kiemuroita. Belinda haki ullakon oven vierestä Nikon käyttämän hiuspinnin ja rautalangan. Hän kuuli taas saman, aavemaisen ujelluksen ullakolta ja sulki oven. Tunne oli epämiellyttävä.

Belindalla kului miltei tunti, kunnes hän sai avattua lukon. Laatikko ei ollut kovin suuri, mutta sisältöä sillä tuntui olevan. Kirjeitä, höyhen, irtonaisia papereita ja valokuvia valahti tytön sängylle. Joukossa oli myös kellertävä, paksu paperi johon oli piirretty sulkakynällä yllättävän realistinen kuva hevosesta, kartanosta ja Wilhelmiinasta. Kartano näkyi himmeästi ja pienenä töherryksenä ratsukon takana, etualalla oli ilmeisesti hautakivi. Kiveenkin oli kirjoitettu jotain, mutta Belinda ei saanut selvää siitä. Tyttö selaili irtopapereita. Niissä oli vanhoja hevosten sukutauluja ja muita selvityksiä. Oliko tilalla joskus kasvatettu hevosia? Osa oli kirjoitettu ruotsiksi, osa englanniksi ja suurin osa vanhan ranskan kieliopin mukaan. Ranskankielistä tekstiä löytyi lisää kirjeistä. Jokainen sinetti oli avattu ja päiväykset alkoivat vuoden 1700 alusta. Sitten oli kirje, jota ei oltu lähetetty. Belinda vilkaisi kirjoittajaa. Se oli Wilhelmiina. Tytön otsa kurtistui kun kirje oli päivätty vuodelle 1790. Eihän sellainen ollut mahdollista, vai oliko kyseessä joku toinen Wilhelmiina?
Belinda tunsi olonsa väsyneeksi ja sysäsi laatikon sisältöineen lattialle sängyn viereen. Ulkona satoi edelleen, mutta tuuli oli tyyntynyt. Ennen nukahtamistaan tyttö muisteli hymyillen tunnetta joka oli syntynyt Nikon koskettaessa hänen kättään.

Aamulla Beli heräsi tuttuun jumputukseen. Olli oli ilmeisesti ottanut tavakseen herättää koko talonväki aamutuimaan, välittämättä halusiko joku vielä nukkua. Tytöllä kesti tovi päästä alas asti, mutta nilkka tuntui jo paremmalta. Arka se oli, mutta turvotus oli laskenut huomattavasti.
- Huomenta, mitä sun nilkalle on sattunut? Lauri istui keittiönpöydän ääressä hiukset pörrössä.
- Kaaduin hevosen kanssa, Belinda sanoi ja linkutti hakemaan muropakettia.
- Miten se niin? Lauri ihmetteli.
- Oltiin maastossa. Siellä oli jotain tyhmiä mopopoikia ajelemassa ja kaaduttiin. Aivotärähdys ja nyrjähtänyt nilkka. Dreamyllä hajosi satula, kenkä irtosi osittain ja kavioon painui joku piikki, Belinda luetteli seurauksia.
- Hyvä ettei käynyt pahemmin. Jos haluat niin voin viedä sinut koululle, Lauri tarjoutui. Sillä hetkellä Belindasta tuntui, ettei Lauri ollutkaan niin kamala ihminen kuin hän oli aluksi kuvitellut.
- Ai Tiiakin heräsi, Lauri tervehti iloisesti tytärtään.
- Joo, oli ihana yö, Tiia henkäisi hiljaa ja yritti tapansa mukaan pyöritellä kulmakoruaan. Sitä ei ollut.
- Mi-missä se on? Tiia tunnusteli hädissään kasvojaan ja juoksi ylös. Hetkeä myöhemmin tyttö tuli takasin pinkki koru kulmassaan. Iho punoitti ikävästi.
- Pitikö laittaa ihon läpi? Belinda kysyi.
- Jep, se on niin vähän aikaa ollut. Ja kuulemma menevät muutenkin nopeasti umpeen, Tiia valitti.
- Mullakin oli napakoru, mietin pitäisikö laittaa uusiksi, Beli mumisi hiljaa.
- Miksi ei ole enää? Tiia oli kuitenkin kuullut Belin sanat.
- Siihen tuli osuma potkunyrkkeilyssä ja se repesi, Belinda nosti paitansa helmaa ja näytti navan, jonka yläpuolella oli haalea arpi.
- Ai hitto! Tiia huudahti kunnioittavasti.
Lauri huokasi ja pudisteli päätään. Miestä ei ilmeisesti kiinnostanut keskustelu lävistyksistä. Sen sijaan kuului askeleita portaissa ja pian kovasävyistä ojennusta, kun Lauri käski Ollia hiljentämään musiikkiansa.
- Mitenkä sinulla oli niin ihana yö? Belinda kysyi ohimennen ja kaatoi maitoa muroihinsa.
- Nojaa, koin eilen jotain mukavaa, Tiia hymyili salaperäisesti.
Kun Beli ei udellut enempää Tiian mukavuuksista, Tiia alkoi puhua vapaaehtoisesti.
- Se oli sairaan hyvä suuteleman, tyttö voihkaisi ja tuijotti haaveilevasti pihalle. Sade oli lakannut ja jäljellä oli vain lätäköitä siellä täällä.
- Ai kuka? Belinda nauroi.
- Ei kukaan, mutta se parta kutitti hieman, Tiia vihjasi.
- Jaa, kiva jos olet löytänyt pojan, hetki voiko niin nuorella olla partaa? Belinda astui vahingossa kipeälle jalalleen ja läikytti maitoa lattialle.
- Se on vanhempi, Tiia irvisti.
- Ok, toivottavasti ei mikään kolmikymppinen perheenisä, Belinda vinoili takaisin.
Tyttöjen aluksi rauhallisesti alkanut keskustelu alkoi uhkaavasti muistuttaa kilpahuutoa. Lauri kuitenkin keskeytti ”jutustelun” raahaamalla käsipuolessaan Ollia, joka valisti isäänsä nuorten oikeuksista.
- Mitä jos Mozartilta olisi kielletty musiikki? Sitten et voisi kuunnella niitä tyhmiä levyjäsi! Olli rääkäisi.
- Joo, mutta sinä et kuuntelekaan klassista vaan purat taloa sillä musiikilla! Lauri vastasi ja istutti pojan pöydän ääreen. Sen jälkeen Olli mulkaisi Belindaa ja Tiiaa pahasti.
Ennen kuin Tiia lähti kouluun, Belinda kuuli alas asti kuinka tyttö lauleskeli nuotin vierestä rakkaudesta ja Nikosta. Nikosta? Belinda ei uskonut korviaan vaan jatkoi tv-kanavien selailua.
- Mitä luulet? Tiia kysyi Ollilta.
- Typerä lehmä, Olli murahti.
- Itse olet sikolätin sonni! Tiia nälvi.
- Jaa, onkos sonnin sisko rakastunut? Ollin ääni kävi pelottavan korkealla ja palautui taas matalaksi.
- Eheh, mitä se sonni kiljahtelee? Belinda kääntyi katsomaan kun Tiia tökki sormellaan Ollia olkapäähän.
- Niko. Niko Niko Niko.,. Olli aloitti.
Seurauksena Tiia hyppäsi veljensä niskaan ja kiljui hullun tavoin. Mutta Olli oli kuitenkin toistellut Niko-sanaa. Ja Nikolla oli vaalea, pieni parta leuassa. Senkö kanssa Tiia oli suudellut? Belinda tunsi yhtäkkiä valtavaa inhoa Nikoa kohtaan eikä jaksanut puuttua Tiian ja Ollin tappeluun.

Vähin äänin Belinda puki ohuen takin ylleen ja veti kengät jalkaan. Lenkkarit jalassa tyttö pystyi kävelemään, vaikka se sattuikin hieman. Autotallin katoksessa lojui muutamia pyöriä, joista Belinda otti yhden. Ilmeisesti se oli Tiian pyörä kun ohjaustankoon oli kiedottu helmikoru. Belinda lähti vaivalloisesti polkemaan lukiolle. Hänellä ei ollut parempaakaan tekemistä kuin norkoilla kanttiinissa ja lukea lehtiä.
Aamun ensimmäiset tunnit olivat alkaneet, muutama muukin aamuvirkku oli tullut koululle, tosin he pelasivat biljardia viereisessä aulassa.
- Yksi kahvi, Belinda ojensi jo puoli euroa kanttiinin myyjälle.
- Hei, etkös sinä ole Belinda? myyjä kysyi ja otti rahan.
- Joo, tyttö vastasi hiljaa ja tajusi myyjän olevan Aleksi ranskantunneilta.
- Mitä, myöhässä tunnilta vai? poika kysyi hymyillen.
- Ei, ei huvittanut olla kotonakaan, täysi sota meneillään, Belinda joi kulauksen kahvia ja poltti kitalakensa.
- Varovasti, Aleksi sanoi lempeästi.
- Kuinka sinä olet siinä myymässä? Belinda ihmetteli.
- Tuuraan kaveria, Mikkohan se tässä yleensä on mutta sillä oli joku meno ja minulla ei ole tuntia, Aleksi selitti.
Aleksi jutteli aikansa opinnoistansa lukiossa ja Belinda päätyi vertailemaan tätä Nikoon. Aleksi oli avoimempi ja miksi Belinda edes oli vihainen Nikolle? Eihän nuori mies edes ollut yrittänyt iskeä häntä.

Lopulta Belindan kemiantunti alkoi. Opettaja paasasi heti alkuun, että ohjeita oli noudatettava. Ilmeisesti mies muistutti ensimmäisestä tunnista kun Belindan keitokset olivat tulleet yli astian. Sen jälkeen Koukkunen jatkoi selitystään alkoholeista, etenkin etanolista. Belinda haukotteli jo viiden minuutin jälkeen. Kemia ei ollut häntä varten. Tunnin jälkeen koulupäivä päättyi. Kotiin hän sai laskettavaksi yo-tehtäviä, jotka eivät kiinnostaneet pätkääkään. Ennen lähtöänsä Belinda näki vielä Aleksin käytävällä joka moikkasi ohimennen.
Belinda soitti Laurille, joka suostui hakemaan tytön koulusta. Pyörän Belinda jätti tahallaan koululle ja sai kyydin suoraan tallille.
- Et ole muuten nähnyt Tiian pyörää? Lauri kysyi.
- En, kuinka niin? Beli valehteli, hän hoitaisi pyörän illalla kotiin.
- Jaa, oli kadonnut yön aikana. Tiia myöhästyi koulustakin, Lauri voivotteli.
Belinda puolestaan hymyili mielessään. Häntä ei haitannut yhtään, jos Tiiankin elämässä meni jotain pieleen.
Tallilla Anneli ratsasti parhaillaan nuorinta hevostaan, Tarmoa. Suomenhevonen yritti selkeästi tehdä parhaansa ja korvasi osaamattomuuttaan vauhdilla. Hevonen kuitenkin osasi siirtyä askellajeissa ja kulki erilaisia reittejä, vaikkei vielä taipunutkaan kunnolla. Belinda löysi hevosensa karsinastaan. Paikalla oli myös kengittäjä joka parhaillaan etsi sopivaa kenkää laatikostaan.
- Hei, Belinda tervehti kengittäjää ja jäi silittelemään hevosensa silkkistä kaulaa.
- Omistatko hevosen? mies kysyi.
- Omistan. Belinda Kuusisto, tyttö kätteli kengittäjää, joka esittäytyi Markku Paloahoksi, hän oli kuulemma toinen tallin vakiokengittäjistä.
- Vilkaisin juuri jalkaa, laitan sille kumisen suojalevyn kavion ja kengän väliin, mies selitti.
- Pystyykö sillä sitten ratsastamaan? Belinda huolestui.
- Kyllä uskon, alkuun voi ontua että anna olla päivä tai pari. Ei se reikä siellä olennaisesti haittaa ja tulen katsomaan parin viikon päästä uudelleen kaviota, Markku sanoi.
Belinda seurasi sivusta kun mies kengitti Dreamyn ja hevosen saattoi lopulta päästää tarhaan. Vaavi-lammas heilutti häntäänsä koiran tavoin nähdessään saapuvan tarhakaverin. Belinda palasi talliin heinäladon kautta.

Hän säikähti miltei kuoliaaksi kun Niko törmäsi häneen viimeisten heinäpaalien kohdalla.
- Saitko laatikon auki? poika kysyi iloisesti hymyillen.
- Sain ja taisit sinäkin saada jotain? Belinda kysyi happamasti.
- Mitä tarkoitat? Niko kalpeni hieman ja sitoi hiuksensa kiinni.
- Ei mitään, Belinda yritti päästä pojan ohi.
- Sano nyt? Nikon kasvoilla oli jotain surullista.
- Kuulin Tiialta. Ei ihme että siellä alhaalla kesti niin kauan, Belinda sanoi mietittyään aikansa.
- Tiialta? Ja mitähän se meni sanomaan? Niko tunsi adrenaliinin virtaavan suonissaan.
- Ai siellä tapahtui jotain? Tiedoksesi vain että se on sitten 13-vuotias, Belinda varoitti.
- Sen aavistinkin, Niko naurahti kolkosti. Belinda käveli pojan ohitse ja jätti tämän heinälatoon. Jostain syystä hän kaipasi Aleksin seuraa. Vaikka poika vaikuttikin naistenmieheltä, hän ainakin osasi kuunnella.
Päivän mittaan Niko tuli usein Belindaa vastaan tallilla, mutta ei puhunut sanaakaan. Välillä pojan katse viipyi pidempään tytössä, ikään kuin tarkastellen uskaltaisiko sanoa jotain. Kun Belinda ei voinut tehdä mitään hyödyllistä ja Dreamykin oli ansainnut lepopäivänsä, tyttö sai Annelilta kyydin koululle, josta hän polki kotiinsa. Siellä hän otti pakastimesta uuden kylmäpussin ja kiipesi yläkertaan. Kylmä helpotti jomotusta nilkassa ja Belinda nosti ullakolta löytämänsä laatikon sängylle. Laatikosta putosi rautalanka lattialle kilahtaen, jolla hän oli tiirikoinut lukon auki. Belinda nosti langan lattialta ja erotti pienen pienen sydämen sen toisessa päässä. Oliko Niko vääntänyt uuden, mutta paljon pienemmän sydämen oikaisemansa tilalle? Jos oli niin missä vaiheessa? Muutaman kerran Belindan kännykkä soi, numero oli vieras ja tyttö jätti vastaamatta. Papereiden selailu oli hedelmätöntä. Belindan olisi täytynyt alkaa suomentamaan kirjoituksia ja kenties jopa turvautua kirjastoon saadakseen taustatietoa paikkakunnan historiasta.

Seuraavien päivien aikana Belindan ja Tiian välit kiristyivät. Marja-äitikin huomasi ongelman ja oli jo tilaamassa psykologilta aikaa tytöille. Belindan nilkka parani hyvää vauhtia, etenkin kun koulun terveydenhoitaja oli antanut yhden kainalosauvan lainaan. Näin jalka saattoi olla kaiken aikaa levossa. Belinda viihtyi koulussa entistä paremmin Aleksin seurassa ja vältteli Nikoa tallilla. Eveliina ja Miia ilmeisesti tajusivat Belindan touhut ja kiertelivät Nikon lähettyvillä toivoen pojan pyytävän heiltä apua ja kaipaavan heidän seuraansa.

.............................
Mä taas toivoisin että muistaisin tarkalleen tämän tarinan, mutta kun pitää olla tällainen hattarapää x)

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   3.2.09 22:05:18

Mulla on niin kotoisa olo kun tää on täällä taas :) (Vaikken oo ehtiny sanaakaan lukea - mutta kiva tietää, että voi, kunhan vaan tulee tilaisuus!)
Mulla on muuten yks DFH-pipokin jäljellä!

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   3.2.09 22:37:50

Oo :D Mulla taitaa olla ne pipot ja lapaset Suomessa, tallilla viimeks pidin x)

Seuraavana sun pitää alkaa tekemään DFH-vauvanuttua? :D

Lähettäjä: Sennnu 
Päivämäärä:   3.2.09 22:39:47

Voivoi :x Kun en mä meinaa nykyään malttaa kutoa. Mutmut. Ehkä semmonen ois ihan pakko tehdä!
(Mä en yhtään muistanu et tein sulle lapasetkin :D)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   3.2.09 22:50:28

Heh, kyl sä teit lapaset, samaa sarjaa kuin pipo :)
Mut nyt nukkumaan, herra J tahtoo nousta huomenna virkeänä töihin :o

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   4.2.09 04:19:00

voi mun dfh-pipo katosi sillon aikanaan, jäi ratikkaan :(:(

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   4.2.09 13:28:12

mä en päässyt töihin asti... vatsassa vääntää ja mulla on jopa vähän lämpöä.. mutta tosiasiassa mä nukuin vaan pommiin. Karo anna mulle lisää lukemista!

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   4.2.09 14:01:48

huomenta! :D (jotta kukaan ei ihmettele miksi teidän aikaan toivotan huomenta kello kahdelta, minä elän kaksi tuntia jäljessä ja olen taipuvainen nukkumaan pitkään) :)

Lisää lukemista tulee pian, juttelin just kämppiksen kans, meillä on mukavat vesivahingot upouudessa talossa, mm. vesi juoksee yhden seinän sisälle sekä vuotaa katosta... joka kylppäris. Ja landlord on täys k*sipää, joten meitä ei haittaa vaikka alakerta toisinaan pitääkin melkein lastalla kuivata suihkujen jälkeen... ^^

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   4.2.09 14:11:09

Kirjoitukset

Perjantaina aamu oli kylmä. Nurmen ylle oli muodostunut kuuraa ja puiden punertava väri oli yhden yön aikana muuttunut ruskeaksi.
Belindalla oli aamulla yo-kirjoitukset. Hän oli päättänyt mennä kylmiltään kirjoittamaan historian. Tyttö oli käynyt miltei kaikki kurssit, mutta kesällä kun olisi pitänyt kerrata, hän oli luuhannut tallilla. Puoli yhdeksältä kokelaiden eteen jaettiin kysymykset ja annettiin vastauskonseptit. Belindaa jännitti aluksi, osaisiko hän vastata mihinkään, mutta yllätyksekseen muisti aina jotain pääkohtia jokaiseen kysymykseen. Kirjoittaessaan esseitä, hänen mieleensä juolahti aina uusia muistikuvia mitä aiheesta oli käsitelty. Aikaa hänellä meni nelisen tuntia, jonka aikana hän ehti syömään vähän eväitäänkin. Kokeesta päästyään Belinda näki Aleksin juttelemassa jollekin vaaleahiuksiselle tytölle. Belinda tervehti poikaa tuttuun tapaansa, ainoa yllätys oli ettei Aleksi huomannut häntä, vaan poika kietoi omistavasti kätensä tytön vyötärön ympärille. Belinda käveli hiljaa lähimmälle ulko-ovelle ja poistui kylmään pakkasilmaan. Tai ainakin hänestä tuntui, että pakkasta oli yli 30:n asteen, mutta todellisuudessa oli nollakeli.
Tyttö suunnisti kohti tallia ja yllätyksenä hän tapasi Tiian pihalla.
- Eikö sun pitäisi olla koulussa? Belinda kysyi tylysti.
- Entä itse? Ja meillä loppui aikaisemmin tänään, Tiia todisti sanansa näyttämällä koulusta annettua paperia ja pudotti samalla sytkärin.

Samaan aikaan Niko makasi pitkin pituuttaan tallihuoneen sohvalla omissa ajatuksissaan. Muutama päivä kun Belinda ei suostunut puhumaan pojalle, saivat tämän mielikuvituksen laukkaamaan. Lopulta Nikon ajatukset täyttyivät vain Belindan yksityiskohdista. Tyttö oli oikeastaan kaunis. Hoikka, mutta ei kuitenkaan mikään luuranko. Sydämenmuotoiset kasvot, mahonginruskeat hiukset. Niko sulki silmänsä ja saattoi nähdä mielessään tytön kiukkuisen katseen. Sähkönsiniset silmät tummien ripsien rajaamana. Ennen kuin Nikon ajatukset keskeytettiin, poika alkoi pitää Belindaa Pikku Myynä. Tyttö oli pieni ja pippurinen. Ei sellainen kuin Miia, joka roikkui melkein lahkeessa kiinni.
- Päästä irti! Belindan hermostunut ääni keskeytti pojan unelmoinnit.
- Lutka! Tiia sähähti takaisin ja yritti repiä tupakka-askia Belindan käsistä.
- Hei hei hei, rauhoittukaas nyt, Niko ojentautui koko pituuteensa ja sai tytöt lopettamaan tappelunsa.
- Poltatko sinä? Niko katsoi paheksuvasti Belindaa.
- En kun tämä tässä näin, Belinda ojensi tupakat takaisin Tiialle.
- Ääh, naiset... Niko kääntyi takaisin talliin. Edistystä oli, että Beli oli puhunut hänelle. Vaikkakin vihaisena.
- Ja sä maksat takaisin kaikki ne rahat jotka olet varastanut, Belinda katsoi murhaavasti Tiiaa.
- Tai mitä? Minusta on hauskempaa polttaa ne taivaan tuuliin! Tiia sanoi.
- Voi kunpa olisit pysynyt siellä rotankolossa josta tulit, Belinda äyskähti.
Tiia oli pitkään hiljaa ja näytti lopulta keskisormeaan. Belinda laahusti tallin lämpöön, eikä osannut aavistaakaan kuinka pahalta Tiiasta tuntui heidän tappelunsa. Mutta talvi tulisi pian, sen Belinda tiesi.
- No, kuinka kävi? Niko kysyi laiskasti toimistosta.
- Varastelee mun rahoja ja polttaa ne. @!#$.
- Sellaista se on, munkin hönö broidi tykkäsi yhteen vaiheeseen viedä kaikenlaista, Niko tuumasi.
- Ai sulla on veli? Belinda unohti kaunansa Nikoa kohtaan.
- Joo, täyttää piakkoin 17 vuotta, Niko vastasi.
- Asuuko sekin Jyväskylän lähellä?
- Miten se sinua noin kiinnostaa? Nikoa hymyilytti, mutta ei uskaltanut hymyillä.
- Kunhan kysyin, Belindan äänensävy alkoi muuttua jäätäväksi.
- Asuu se, Aleksi sen nimi on. Tyhmä kuin saapas sanonpa vaan, Niko venytteli rattoisasti konttorituolillaan.
- Onko sillä tummat hiukset? Belindan kasvoilla oli hieman pelästynyt ilme.
- Joo, oletko tavannut sen?
- Koululla, Belinda myönsi.
- Hah, vieläkö se pyörii sen punapään kanssa? Niko kysyi naureskellen.
- En tiedä, Belinda vastasi. Hänen mielikuvansa naistenmiehestä vahvistui. Hänen täytyisi varoittaa Hannaa, ennen kuin tämä edes yrittäisi päästä Aleksin kanssa juttusille.
- Tuota, suutelitko sä oikeasti Tiiaa? Belinda kysyi arasti.
Niko katsoi hetken aikaa tyttöä kysyvä ilme kasvoillaan. Sitten poika vakavoitui.
- En.
- Miksi Tiia sitten väittää muuta? Belinda pyöritteli hermostuneena peukaloitaan.
- Ehkä siksi että se tuli torjutuksi, Niko selitti parhaansa mukaan mitä terassilla oli tapahtunut.
Nikoa kohtaan patoutuneet vihantunteet alkoivat suuntautua Tiiaan. Belinda päätti kuitenkin hillitä itsensä. Niko saattoi nähdä kuinka Belinda rentoutui. Tyttö ei seisoskellut ovella enää varuillaan, kuin valmiina pakenemaan ja kasvot eivät näyttäneet enää siltä, että tyttö oli valmis puremaan Nikoa jos tämä teki pienenkin virheen.
- Kelpaako kahvi? Niko uskaltautui kysymään.
- Mikä ettei, Belinda vastasi hiljaa.
Niko nousi tuolistaan vaivalloisesti ja laahusti laiskasti tallihuoneeseen. Pian huoneen täytti tuoreenkahvin tuoksu. Lisäksi Niko otti tiskipöydän päällä olevasta kaapista keksipaketin. Kahvin ja keksien äärellä Niko alkoi taas puhua.
- Juteltiin Ankun kanssa pari päivää sitten. Ajateltiin perustaa hevoskerho, mutta vetäjä puuttuu. Ehdotin sinua siihen toimeen.
- Minua? Belindalla meni keksinmuru henkeen ja tyttö yski ja nousi pöydästä paetakseen vessaan. Yskiminen loppui kun tyttö joi hanasta kylmää vettä.
- En ymmärrä mikä teitä vaivaa, aina kun kerron jotain uutta, joku meinaa tukehtua, Niko virnisti.
- Olisiko syy siinä kuinka esität asian? Belinda istui takaisin paikalleen.
- Jaa, tiedä siitä. Mutta kerhossa olisi tarkoitus opetella hoitamaan ja käsittelemään hevosia. Myöskin muutaman kerran saisi ratsastaa, Niko jatkoi.
- Jaa ja että minä opettaisin tuollaisia? Et kai halua uusista tulokkaista heti rampoja? Beli kauhistui. Hän ei luottanut lainkaan omiin kykyihinsä opettaa turvallisesti tenavia hoitamaan poneja.
- Kyllä sä osaat, niin minä kuin Ankkukin ollaan nähty miten hyvin saat sen villikkosi aisoihin. Ja opastithan sinä alkusyksystä sitä pikkutyttöä valjastamaan Natan, Niko kaatoi kuppiinsa lisää kahvia.
- Miksi joku muu ei kävisi? Miia ja Eveliinakin touhuaa tallilla ihan samoissa hommissa kuin minä, Belinda kysyi varovasti.
- Etkö sinä vain voisi suostua? Miia ja Eve on kyllä hyviä hevosten kanssa, mutta niiltä puuttuu se pieni rengas joka yhdistää hevostaidon ja sosiaalisuuden, Niko kertoi.
- Entä sinä? Sinulla on koulutuskin. Ja muutenkin nuo tytöt pyörii ympärilläsi, Belindan kasvot kirkastuivat.
- Äh, oletus on, että kerhoon tulee 7-12-vuotiaita tyttöjä. Sen ikäiset joko ujostelee tai sitten ei miespuolisia. Sinusta he ottavat helpommin roolimallin kuin minusta, Niko vastasi ja näytti tuskastuneelta. Kauanko hänen täytyisi suostutella tyttöä?
- En oikein tiedä, mitä jos sattuu jotain? Belinda huolestui entisestään.
- Ei satu, ja jos sattuu niin kyllä tallilla on aina joku muukin joka voi hätätilanteessa auttaa. Ja kurssilaiset saavat automaattisesti vakuutuksen, Niko toppuutteli alkavaa paniikkia.
- Jos ne ei pidä minusta? Belinda alkoi muistuttaa pientä lasta joka murehti, saisiko heppaleirillä uusia kavereita.
- Belinda, kuuntele nyt itseäsi. Ja miten ne voisivat olla pitämättä sinusta? Niko hymyili lempeästi.
- Joo no, mutta... olen varoittava esimerkki vain siitä kuinka hevosten kanssa ei tule menetellä! Belinda viittasi kaatumiseen maastossa. Sitäkään tuskin olisi tapahtunut jos hänellä olisi ollut kaveri mukana.
- Virheitä sattuu kaikille, ja luullakseni sinäkin otat niistä opiksesi? Niko kohotti toista kulmaansa.
- Yhdellä ehdolla, Belinda terävöityi.
- No? Niko nousi taas tuoliltaan ja kaatoi lisää kahvia. Poika oli mieletön juomaan kahvia.
- Koulutat Dreamyn naruriimuun ja opetat minua käyttämään sitä, Belinda määräsi ehtonsa.
- Eikö muuta? Niko näytti helpottuneelta.
- Ei, ja mitä sinä naurat? Belinda hämmästyi.
- Ei mitään, luulin että vaadit kuuta taivaalta tai jotain. Naruriimuun hevoset oppivat yllättävän nopeasti. Naru toimii tavallaan pohkeina niin ne tajuavat helposti sen merkityksen, Niko naurahti helpottuneena.
- Mutta katsotaan illalla tarkemmin Ankun kanssa kurssin sisältöä. Pitää suunnitella tiivis paketti, tai opetat alkeita samalle porukalle vielä mummoiässäkin, Niko iski suloisesti toista silmäänsä ja tyhjensi kahvikuppinsa.
- Mikset muuten sanonut tuosta kurssista mitään aikaisemmin? Belinda kysyi hieman syyttävään sävyyn.
- Yritin, mutta olisitko kuunnellut? Niko hymyili.
Belindaa ärsytti pojan tapa saada hänet ajattelemaan asioita toiseltakin kantilta. Niin, hänhän oli mököttänyt ja viettänyt kiitettävästi mykkäkoulua pojan lähettyvillä ja vielä vältellytkin tätä.
Niko mutisi jotain, että hänen olisi siivottava pari karsinaa ennen tuntien alkua ja poistui. Belinda jäi istumaan tallihuoneeseen kylmä kahvi edessään. Voisiko hänestä olla opastamaan pienempiä hevosharrastuksen pariin? Joidenkin mielestä tehtävä saattoi tuntua vähäpätöiseltä, mutta Belinda oli oivaltanut jo heti alussa kuinka suuri vastuu toimessa oli. Vastuussa oli niin käytettävät hevoset kuin lapsetkin. Ja entäs Nikon silmänisku?

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   4.2.09 14:21:35

Vaavi

Illalla ennen tuntien alkua Anneli saapui tallille. Nainen näytti nuorentuneen muutamalla vuodella kun kerholle oli löytynyt vetäjä.
- Oikein hyvä Belinda, ajattelin kelpaisiko palkaksi tallivuokran alennus? Kun kyllähän tuo kerhokin työtä teettää, Anneli sirkutti iloisesti ja tarjosi kahvia.
- Kyllähän se kelpaa! Belinda ilostui. Rahatilanne ei muutenkaan ollut kovin kehuttava, joten Annelin ehdotus oli kultaakin kalliimpi.
- No niin, ajattelin että käyttäisit tuota meidän pientä kokoustilaa, jossa voisit pitää teoriaosuutta, Anneli kaivoi repustaan kansion ja etsi sieltä jotain.
- Eli, tekisit kerholaisille selväksi, millainen hevonen on eläimenä. Myöskin rotuja, värejä ja yleensäkin historiaa voisit valottaa muutamalla kerralla, Anneli löysi kansiostaan arkin, johon oli jo rustaillut aihepiirejä kerhoa varten.
- Ok, Belinda vastasi hiljaa.
- Hyvä, sitten käsittelisit ihan käytännössä harjauksen, satuloinnin, pesisitte suitsia, siivoaisitte karsinoita ja puuhailisitte muutenkin päivittäisiä tallihommia, Anneli korjasi jotain paperiinsa punaisella kynällä.
- Ehdottiko Niko tätä kerhoa? Belinda kysyi.
- Ei, sisältöä kylläkin. Kuinka niin? Anneli ihmetteli.
- Tuli vain vaikutelma että helpotamme Nikon töitä, Belinda naurahti ja onnekseen Annelikin tajusi ottaa kommentin huumorin kannalta.
- Eiköhän me keksitä sille korvaavaa työtä, ettei pääse mies laiskistumaan! Anneli virkkoi.
- Niko puhui jotain ratsastuksestakin? Belinda sanoi kysyvästi.
- Joo, ajattelimme että juoksuttaisit ihan liinassa, saisivat kokeilla muutamalla kerralla ratsastaa. Tavallisilla tunneilla menee niin kauan ennen kuin pääsevät edes laukkaamaan. Että liinassa voisit sitäkin kokeilla jos ratsastaja pysyy selässä, Anneli hymyili.
- Juu, Belinda ei tiennyt mitä muutakaan voisi sanoa.
- Se tietenkin edellyttää että tunnet hieman noita ponejamme. Olet sen verran lyhyt likka että pystyt ratsastamaan jokaisella, Anneli lisäsi yllättäen.
- Ratsastamaan? Belinda tippui kärryiltä.
- Niin, että tulisit tässä viikon aikana tunneille eri ratsuilla, niin tietäisit hieman millaisia tahvoja ne osaavat olla karsinassa ja maneesissa.
Belindasta Annelin ehdotus oli hyvä. Vaikka hän ei välttämättä tunneilla oppisikaan uutta, hän tutustuisi poneihin ja hevosiin paremmin.
Anneli jaksoi höpöttää hevoskerhosta vartin vielä, ennen kuin Niko hoputti naista tuntia pitämään. Pojan kasvoilla loisti tyytyväisyys. Belinda arveli Nikon luulevan, että hänelle koittaisi mukavammat ajat kun pikkulapset tekivät hänen töitänsä.

Annelin tiukka ääni kuului maneesista. Belinda sai kuulla Minnalta, että Kriminaali oli viskannut ratsastajansa takaisin maahan, ennen kuin ratsukko oli päässyt edes kaarrosta uralle. Belindan puuhaillessa Dreamyn lähellä, hevonen ei ollut moksiskaan kun tyttö otti tästä tukea kiertäessään tamman ympärillä. Nilkka aristi edelleen, mutta kainalosauvan kanssa hän ei uskaltanut mennä hevosen lähelle. Nytkin mokoma sauva oli pihalla, pyörän runkoon paalinaruilla sidottuna. Aikansa kuluksi Belinda leikkasi Dreamyn hännästä pätkän pois, se oli jo turhan pitkä. Jos hevonen peruuttaisi sopivasti, häntä jäisi sen jalan alle. Ulkona alkoi hämärtää. Belinda ei edes tiennyt, oliko koko päivänä paistanut aurinko. Kylmä kuitenkin oli ja tyttö kietoi savunharmaan takkinsa tiukemmin ympärilleen. Hänen oli määrä hakea Vaavi-lammas sisälle tarhasta. Eläinparka tuppasi unohtumaan tarhaan, kun se harvoin halusi tulla sisälle Dreamyn kanssa yhtä aikaa. Beli pysähtyi portille ja vihelteli. Missään ei näkynyt mitään. Lammas yleensä kipitti kovaa vauhtia portille, jos sitä kutsui. Jos Belinda ei olisi paremmin tiennyt, hän olisi pitänyt Vaavia koirana.
- Vaaviii! hän huusi.
Hetkeen ei kuulunut mitään, mutta sitten hän tunsi jonkin puskevan kevyesti hänen takareittään. Tyttö säikähti ja kääntyi katsomaan taakseen. Lammas seisoi tyynenä, viattoman näköisenä Belindan takana ja töni tytön jalkaa.
- Miten ihmeessä sinä olet tarhan ulkopuolella? Belinda rapsutti lampaan pehmeää otsaa.
Vaavi nuolaisi tytön housuja, ja Belinda arvasi että se kaipasi jo iltaruokaansa. Lammas lähti edeltä tallinovelle päin ja jäi odottamaan Belindaa.
Kun tyttö sai oven auki, lammas juoksi sisälle ja kävi tapansa mukaan kiertämässä kaikki käytävät läpi. Yleensä se pysähtyi Dreamyn kohdalla tuijottamaan, kunnes joku hätisti sitä jatkamaan matkaansa omaan karsinaan. Belinda haki rehuvarastosta pienen ämpärin, johon Ankku oli tuonut perunankuoria ja leipää. Kainaloonsa tyttö otti puolisiivua heinää. Lammas rouskutti tyytyväisenä ruokaansa ja yritti välillä kurkistella kaltereiden välistä käytävälle. Belindan täytyisi puhua jollekin, joka osaisi tehdä jonkin korokkeen karsinaan. Eihän lammas nähnyt mitään kun oli niin pieni.
- Voin laittaa pari puulaatikkoa, Niko sanoi hetken pohdittuaan asiaa.
- Luuletko että se viihtyisi sitten paremmin tuolla? Belinda otti jo aikalailla tukea seinästä. Nilkka oli kipeytynyt vähäisen kävelyn seurauksena.
- Eiköhän, jos laitan boksit kiertämään seiniä pitkin niin se näkee kaikkialle, Niko istui toimiston pöydän taakse ja hahmotteli tulevaa urakkaansa paperille.
- Kiitos, Belinda huokaisi helpotuksesta. Lammas ei ollut hänen omansa, mutta se oli tullut Dreamyn takia, joten hän tunsi olevansa vastuussa edes sen viihtymisestä.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   4.2.09 14:35:50

Vanha tuttu

Belinda nukkui pitkään. Oli lauantai ja Olli ei voinut herättää koko taloa, kun Lauri oli vienyt johdot pojan stereoista. Belinda heräsi vasta kun auringon kirkkaat säteet osuivat hänen kasvoihinsa. Hän venytteli pitkään ja hartaasti sängyllään ja yritti vielä nukkua. Beli oli kuitenkin jo hereillä ja kuuli puhetta alhaalta. Noustessaan sängyltään, lankkulattia tuntui jäätävänkylmältä. Hänen täytyisi hankkia matto huoneeseensa. Vanhan riippakoivun lehdettömät oksat raapivat Belindan toista ikkunaa. Ne näyttivät märiltä. Tyttö saattoi arvata yöllä olleen reilummin pakkasta ja aamun myötä nouseva aurinko oli sulattanut kuuran. Belinda veti jalkoihinsa Seppälästä ostetut pörrösukat. Ne lämmittivät varpaita mukavasti.
- Kylläpä nukuit pitkään. Ajattelimme tänään lähteä koko perheen kanssa käymään pienellä autoajelulla! Belindan äiti puheli iloisesti.
- Senkus, minne menette? Belinda vastasi ja siveli hiuksensa jonkinlaiseen järjestykseen.
- Sinäkin tulet. Mennään varmaan Itä-Suomeen, Bombaan, äiti jatkoi.
- Bombaan? Meinaatko sitä karjalaiskylää itärajalla? Belinda närkästyi.
- Aivan, saadaan kaikki tutustua historiaamme ja elää hetken karjalaiseen tyyliin. Siellä on kylpyläkin, äiti keskeytti puheensa hetkeksi kun otti leipomansa pullat pois uunista.
- Tiedän, kävin siellä kuudennella luokkaretkellä, Belinda voihkaisi.
- Sitten voitkin opastaa meitä, Marja keksi.
- Sori, en nyt jaksa lähteä minnekään autoajelulle perheen kesken, Belinda vastasi jäätävästi.
Marja oli sanomassa jo vastaan ja vetoamassa Belindan alaikäisyyteen, mutta Lauri keskeytti naisen ja kuiskutti jotain tämän korvaan.
- Älä sitten tule, tuomme sinulle jotain tuliaisia, Marja sanoi tyttärelleen jäykästi.
- Selvä. Pitäkää hauskaa, Belinda hymyili aidosti iloisena.
Hän oli varma, että Lauri oli kehottanut äitiä luovuttamaan ennen kuin syttyisi kolmas maailmansota. Ennen kolmea päivällä, Lauri, Olli, Tiia ja Belindan äiti pakkautuivat autoon ja suunnistivat kohti Bombaa. Belinda vilkutti olohuoneen ikkunasta kummallinen pepsodent-hymy kasvoillaan.
- Jes! Belinda hyppäsi paikoillaan ja juoksi keittiöön. Hän oli nähnyt äitinsä laittavan jotain kilisevää ylähyllyjen kuppeihin.
Tyttö kiipesi alkuun keittiön työtasolle ja tasapainotteli siitä polvilleen. Siten hän ylsi ylähyllyille ja tunnusteltuaan kuppeja, hän löysi vajaat kymmenen euroa valkoisesta keramiikkakulhosta. Raha poltteli Belin näppejä, joka päätti oitis hakea kaupasta jotain hyvää. Hänellä itsellään oli ollut rahaa säästössä makeannälän varalle, mutta Tiia oli vienyt jo yli 30 euroa ostaakseen tupakkaa. Kun Belinda oli vaihtanut vaatteensa, hän huomasi ilokseen ettei nilkkaan enää sattunut. Tyttö hölkkäsi kevyesti autokatokselle ja vei Ollin pyörän, Tiian pyörä kun oli yllättäen lukittu. Belindaa ärsytti hitusen olla kaikkia muita lyhyempi. Ollin pyörässä hänen oli toivotonta istua satulassa ja vielä yltää polkimillekin. Matka kauppaan ei ollut pitkä, mutta Belinda ehti jo aiheuttaa muutaman vaaratilanteen päättömällä ajollaan. Ensin tyttö ylitti tien katsomatta tuleeko autoja. Hän ehti nähdä vain kirkkaat valot ja kirskuvan äänen. Auto pysähtyi vain muutaman sentin päähän hänen jalastaan. Belinda ei nähnyt kunnolla kuskia, mutta kuuli kyllä sadattelut ”nykyajan nuoret...”. Voimakkaista jarrutusjäljistä Belinda päätteli kuskin ajaneen reilua ylinopeutta neljänkympin alueella. Juuri ennen kauppaa tyttö oli kaataa nurin herttaisen mummon. Vanhuksen kohdalla Belinda pysähtyi pyytelemään anteeksi ja alistui kuuntelemaan tämän puuduttavaa paapatusta liikennesäännöistä. Kaupasta hän haki itselleen suklaalevyn ja smurffilimsaa, mutta hänestä oli noloa käyttää luvatta otettuja rahoja, aivan kuin hän olisi ollut 12-vuotias uhmaikäinen.

Belinda vietti päivänsä herkutellen ja laiskotellen tv:n ääressä. Ohjelmatarjonta ei ollut kehuttava; uutisia ja ostos-tv. Välillä tuli mainoksia ratsastusmatkasta Unkariin. Jossain vaiheessa Belinda nukahti sohvalle ja heräsi kun kuuli kovan kolahduksen ulkoa. Hän säpsähti hereille ja mietti pelokkaana mikä saattoi aiheuttaa äänen. Kuului toinen kolahdus, aivan kuin joku olisi paiskonut metallista roskapönttöä katukivetykseen. Belinda sammutti tv:n ja kurkkasi olohuoneen ikkunasta ulos. Mitään ei näkynyt. Hän kiersi alakerran kaikki ikkunat läpi, näkemättä mitään kummallista. Sitten hän meni länsisiiven puolelle. Isän entinen työhuone, jossa hän ei ollut käynyt pitkään aikaan, oli ankea ja kylmä. Lämmitys oli laitettu pois päältä. Belinda kulki puolijuoksua käytävän päähän. Siellä oli tilava sali, jonka seiniä koristivat täpötäydet kirjahyllyt. Kuinka hän ei ollut aikaisemmin käynyt siellä? Belinda kuitenkin käveli salin halki katsomaan suurista ikkunoista. Näkymä oli suoraan puutarhaan, samaan jossa Niko oli vieraillut pienenä. Sielläkään ei näkynyt mitään, paitsi kaksi uraa tontin rajalla. Ne olivat kuin auton jäljiltä, joka oli ajanut nurmen poikki metsään. Siinäkään ei ollut järkeä, sillä kukaan ei tiennyt metsässä olevan muuta kuin puita. Sitten Belinda alkoi ihmettelemään länsisiipeä. Hän oli kartanon toisessa kerroksessa, mutta hän ei ollut koskaan nähnyt mitään reittiä länsisiiven alakertaan. Ulkoapäin katsottuna sielläkin oli jotain, vaikka ikkunoita oli vain muutama. Lisäksi talon alalaidassa näkyi kapeita, pitkulaisia ikkunoita. Oliko kartanossa kellarikin? Belinda tunsi itsensä aina vain tyhmemmäksi, mitä enemmän pohti talon mittasuhteita ja sitä, kuinka jotain aina puuttui. Seinät olivat joko ihmeellisen paksut tai sitten niiden takana oli umpeen muurattu huone. Belinda tihrusti vielä ikkunasta ulos. Taivas oli helakan vaaleanpunainen, muutamia sinertäviä raitoja kulki taivaan halki. Puutarha näytti synkältä kun lukemattomat, vanhat omenapuut loivat suuria varjoja pihalle. Belindaa kylmäsi ajatus, että hän oli yksin talossa, jota ei tuntenut ja ulkoa kuului outoja ääniä.
Belinda palautui maanpinnalle kun eteisen puhelin soi. Ääni oli ärsyttävä, särisevä.
- Varmaan äiti tai isä, hän huokasi helpottuneena ja juoksi takaisin eteiseen.
- Haloo? Belinda kysyi.
Langan toisesta päästä kuului syvä henkäisy ja puhelin suljettiin. Belinda hengitti kiivaasti ja vilkuili ympärilleen. Oliko talossa joku ylimääräinen? Sen hetken hän kaipasi jopa Tiian rasittavaa seuraa. Belinda sulki puhelimen ja nosti luurin uudelleen. Hän näppäili Hannan numeron, mutta serkku ei vastannut puhelimeen. Sitten Belinda muisti, että oli vaihtanut Minnan kanssa tallilla numeroita.
- Minna, kuului hento tytön ääni.
- Belinda tässä, ehtisitkö tulemaan kahville? Belinda kysyi ja yritti kuulostaa normaalilta.
- Voi, muuten kyllä mutta olen tallilla. Minulla alkaa pian tunti ja pitäisi vielä pestä Stellakin. Jos joku toinen kerta? Minna ehdotti.
- Okei, Belinda vastasi peitellen pettymystään.
Puhelun loputtua Belinda pyöri eteistä ympäri. Mitä hän tekisi? Ulkona hämärsi entistä enemmän ja vaaleanpunainen taivas oli muuttunut tulenpunaisen ja tumman violetin väriseksi. Taivas näytti kauniilta kun muutama vaalea pilvi lipui hiljaa kartanon yli. Belinda tuijotti kadulle. Tieltä ei ollut kuin lyhyt koivujen reunustama kuja heidän pihalleen ja vanhan takorautaisen aidan takaa näki hyvin tielle. Portin tuntumassa seisoi tumma hahmo. Punainen pilkku heilui edestakaisin hahmon edessä. Belinda tiesi sen olevan tupakan palava kärki. Hän katseli kuinka salaperäinen tyyppi lähti maleksien kävelemään pois. Uskaltaisiko hän käydä pihalla? Belinda vilkaisi itseään eteisen peilistä. Hento, pieni tyttö. Pelokkaat kasvot katsoivat takaisin peilistä ja Belinda päätti ryhdistäytyä. Hänhän kuvitteli jo aivan olemattomia! Belinda otti kaapista äitinsä vaaleat kävelykengät jalkaansa ja Ollin takin. Varoiksi Belinda otti vielä kotiavaimensa taskuun ja astui ulos ovesta. Tuuli puhalsi kylmästi ja maa tuntui liukkaalta. Belinda juoksi koivujen vierestä aidan lähelle. Hän näki asfaltilla useamman tupakantumpin selvällä kehällä. Kauanko tyyppi oli poltellut siinä?
Belinda juoksi takaisin sisälle lämpimään ja alkoi etsiä puhelimestaan seuraavaa numeroa. Niko. Kehtaisiko hän soittaa Nikolle ja pyytää tätä tulemaan seuraksi? Belinda mietti päänsä puhki minkä tekosyyn varjolla kaipasi pojan seuraa. Nikolle hän ei missään nimessä myöntäisi pelkäävänsä ääniä ja tupakoivia miehiä. Tai naisia. Lopulta tyttö muisti ullakolta löytyneen laatikon. Hän voisi pyytää Nikoa tutkimaan laatikon sisältöä tarkemmin.
- Niko, poika vastasi ja taustalta kuului kavioiden kopsahduksia.
- Belinda tässä, onko sulla nyt kovin kiire?
- Eipä oikeastaan, opettelen käyttämään pesukonetta kun pitäisi pestä likaiset pintelit, poika naurahti.
- Ehtisitkö käymään täällä? Meinaan vaan että sen laatikon sisältö on jotain mitä en yksinäni jaksa penkoa, Belinda sanoi arvoituksellisesti.
- No, enköhän, mulla menee vartti. Saat vastapalveluksena näyttää miten tämä vehje toimii, Niko sanoi ja kolahduksesta päätellen sulki koneen luukun.
- Ok, moi, Belinda sulki puhelimen.
Häntä huvitti kuvitella Niko pesemässä pyykkiä. Hänen isänsäkään ei osannut moista taitoa ja ne harvat kerrat kun oli kokeillut, isän omat valkoiset bokserit olivat tulleet kirkuvan pinkkeinä takaisin. Belinda siivosi pikaisesti olohuoneen. Se näytti kamalalta kun suklaalevyn käärepaperi lojui pitkin lattioita raadeltuna ja tyynyt olivat pudonneet lasipöydän vierelle. Hän kävi hakemassa myös puulaatikon alakertaan ja laittoi itselleen lämmintä kaakaota. Nenä tuntui hivenen tukkoiselta, ehkä Belinda oli vilustunut metsässä keskellä sadetta, vaikka Dreamy olikin parhaansa mukaan pitänyt tytön kuivana. Ovikellon rätisevä ääni kuului. Belinda kurkkasi vielä oven viereisestä pienestä ikkunasta, kuka ovella oli. Niko seisoskeli jännittyneen näköisenä ja puhalteli käsiinsä.
- Olit nopea, Belinda avasi oven ja päästi pojan sisälle.
- Niin kai, eiköhän pyykkäys saa kenet tahansa jätkän livistämään jos tulee mahdollisuus, Niko hymyili ja hieroi kylmettyneitä käsiänsä yhteen. Belinda huomasi toisen käden selkäpuolella pitkän, vaalean arven.
- Riimunaru poltti sen kun hevonen karkasi, Niko oli huomannut Belindan tutkivan katseen.
- Auts. Haluatko jotain juotavaa? Laitoin juuri itselleni lämmintä kaakaota, tyttö hymyili ystävällisesti. Sitä Niko oli kaivannutkin, ystävällistä ja hyväntuulista Belindaa.
- Voin laittaa itsekin, poika hymyili. Belinda kiinnitti huomiota valkeisiin hampaisiin, vaikka Niko joi melkein jatkuvalla syötöllä kahvia.
Belinda näytti missä olivat kupit ja muut tarpeet. Keittiö oli jakautunut kahteen osaan. Ensimmäisellä puoliskolla heti eteisen vieressä oli ruokapöytä ja ikkunan edessä pieni työtaso. Tilan jakoi baaritiskiä muistuttava työtaso, jonka toisella puolella oli varsinainen keittonurkkaus. Belinda katseli kaappien ja työtason välistä kun Niko puuhaili keittiössä. Hetken kuluttua poika toi jännältä tuoksuvan kaakaonsa pöytään.
- Mitä? Niko katsoi huvittuneena tyttöä, joka selvästi katsoi uteliaasti pojan kaakaota.
- Mitä laitoit siihen?
- Chiliä, kanelia ja vaniljaa muun muassa, Niko totesi.
- Chiliä? Belinda äimistyi.
- Se korostaa suklaista makua, maista, Niko työnsi kupin pöydän pintaa pitkin Belindalle.
Tyttö maistoi varovasti omituista kaakaota, mutta maku oli jotain aivan muuta. Sen parempaa kaakaota Belinda ei ollut koskaan maistanut.
- Taitaa olla hyvää? Niko otti Belindan kupin ja joi sen tyhjäksi. Hän taisi arvata, ettei hänellä ollut enää mahdollisuuksia saada omaansa takaisin.
- Mm-m, Belinda nyökytti hieman päätänsä ja joi kaakaon.
- Entä se laatikko? Niko muisti todellisen syyn miksi oli tullut.
- Olohuoneessa, Belinda mumisi ja katseli haikeana tyhjää kuppia.
Nikon seura rauhoitti kummasti. Lisäksi Belindalla oli hauskaa, kun he tutkivat kellastuneita, osin homehtuneita papereita.
- Tuohon tarvitsisi vähintään suurennuslasin, Niko katseli piirrosta, jossa etualalla oli hautakivi pienen kirjoituksensa kera.
- Harmi kun meillä ei ole sellaista, Belinda sanoi.
- Entä ullakko? Mistäs sen tietää jos täällä on asunut joku Sherlokki, Niko naurahti.
- Niin no, eiköhän siellä ehdi myöhemmin käymään.

Belindalle oli pienoinen yllätys, että Niko osasi ranskaa.
- Velipojan kirjoja olen lueskellut aina kun olen ollut sairaana, Niko selitti.
- Sähän voisit melkein tenttiä kaikki kurssitkin lukiossa! Belinda sanoi ihailevasti.
Hän tuskin olisi tajunnut kaikkia kieliopin monimutkaisuuksia ilman opettajaa.
- No joo, ei minua siinä mielessä kielet kiinnosta, että saisin niistä jotain kursseja, uskon siihen että kielitaidoista on joskus hyötyä, Niko hymyili ja syventyi lukemaan Wilhelmiinan lähettämättä jäänyttä kirjettä.
Belinda ei voinut sille mitään, että ajatteli kaksimielisesti pojan ”kielitaidot” ja Nikokin taisi huomata tytön punehtuneet poskipäät.
- Tässä ei ole kyllä mitään järkeä, Niko pudisteli päätään.
- Kuinka niin? Belinda nappasi kirjeen pojan kädestä.
- Tuo käsiala on samanlainen kuin tässä toisessa, Niko ojensi jonkin muistilistan.
- Joten? En tajua, Belinda myönsi.
- Tuo näyttää selkeästi naisen käsialalta ja jos mummooni on uskomista, niin Wilhu oli huonomuistinen, dementikko ja kirjoitteli juuri tällaisia lappusia ympäri kartanoa.
Nikon antamassa vertailulapussa luki ranskaksi kirjoitettuna ”osta torilta leipää”. Belindalla sytytti hitaasti, mutta lopulta hän oivalsi, että kirje saattoi olla Wilhelmiinan kirjoittama. Siinä tapauksessa nainen olisi ollut miltei 100-vuotias ja ollut kadoksissa ainakin 40 vuotta. Kuinka se oli mahdollista? Ja jos nainen oli piileskellyt jossain muualla niin kuinka laatikko kirjeineen oli päätynyt kartanoon?
- Luulen, että tarvitsemme sanakirjan. Ja jonkin teoksen joka selventää nykyisen ja vanhan tyylin eroja, Niko luetteli.
Hän arveli että suurinta päänvaivaa heille tuottaisivat latinankieliset sanat, sekä ikivanhat sanonnat joita ei nykyään käytetty.
- Mistä sellainen löytyisi? Belinda tunsi itsensä typeräksi kanaksi.
- Kirjastosta? Niko ehdotti.
Samassa Belinda hyppäsi ylös sohvalta ja veti Nikon mukanaan toiseen kerrokseen. Hän johdatti pojan länsisiiven päätyyn, saliin jossa oli lukemattomia kirjoja.
- Voisiko täällä olla? Belinda kysyi.
- Oho… Niko meni täysin sanattomaksi. Ennen salia Belindakaan ei ollut nähnyt kenenkään kotona niin useita teoksia.
Niko kulki hyllyjen vieritse pysähtyen aina jonkin kirjan kohdalle.
- Autatko? Kyllä uskon, että täällä jotain voisi olla, Niko veti hyllystä italiankielisen Decameronen.
Työtä helpotti hieman se, että kirjat oli lajiteltu jokseenkin järkevällä logiikalla. Yhteen riviin oli saatettu kasata näytelmiä, toiseen novelleja. Osa kirjoista oli lajiteltu kirjoituskielen mukaan. Pitkän etsinnän jälkeen Niko löysi kuudenneksi korkeimmalta hyllyltä vanhoja sanakirjoja ja muutamia koulukirjoja. Poika veti varovasti vanhan oppikirjan. Se oli tarkoitettu ranskaa opettelevalle ja koottu 1800-luvun lopussa.
- Tästä voisi löytyä. Vaikka tässä ei puhutakaan halaistua sanaa suomenkieltä, Niko ojensi kuluneen, punakantisen kirjan Belindalle.
Kun nuoret olivat palaamassa alakertaan, Belinda kuuli tutuksi tulleen ujelluksen yläkerrasta. Tyttö näki Nikon ilmeestä, että tämäkin oli kuullut sen.

Lähettäjä: MattiBa 
Päivämäärä:   4.2.09 15:12:26

Ihanaa, kun DFH on täällä taas! Luin tätä joskus kauan sitten kun laitoit uudestaan tänne. Sulla ei kai kauheesti ollut lukijoita kun et enää jatkanut. Muttajoo, mukavaa tekstiä taas! (:

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   4.2.09 15:23:08

Ei ollut lukijoiden määrästä kiinni (olen tyytyväinen jos edes yksi lukee) :)
Viimeksi homma kariutui kun aloitin työt ja samaan syssyyn aloin odottamaan tätä lasta, se väsymys oli jotain järkyttävää, nukuin kevyesti yli 12h.
Sitten tuli muutto ja läppäri jäi taksiin (kulkee kai vieläkin jossain Dublinin kaduilla), sekä viimeisenä silauksena ooteltiin 5kk että saatiin netti tähän nykyiseen taloon.

Nyt on aikaa kirjoitella kun loma alkoi, tiedä sitten kestääkö tätä viikkoja vai päiviä ennen kuin lapsi syntyy, mutta nauttikaamme tästä ajasta :)
(tarkoituksena on kuitenkin jatkaa tarinan lisäilyä tänne, se mihin tahtiin, riippuu ihan lapsesta sitten) :)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   4.2.09 16:06:43

Ääni

- Mikä se oli? Niko kysyi.
- En tiedä, sitä kuuluu aina välillä, Belinda myönsi.
Niko katsoi hiljaa Belindaa, joka nyökkäsi. Yhteisestä, äänettömästä sopimuksesta he nousivat vielä kerroksen ylemmäs. Siellä ei näkynyt mitään kummallista. Viileää vetoa tuntui ullakon oven alta ja Niko nykäisi oven auki. Pieni hämähäkki tipahti lattialle ja lähti säikähtäneenä juoksemaan pitkillä jaloillaan Belindaa kohti. Tytön ensimmäinen reaktio oli, että silmät laajenivat uskomattoman paljon. Nikosta se näytti hidastetulta filmiltä. Seuraavana tyttö hyppäsi kirkuen kauemmaksi ja jäi mulkoilemaan hämähäkkiä parin metrin päähän.
- Pelkäätkö oikeasti niitä? Niko kysyi, äänessään huvittunut sävy.
- Kehtaatkin kysyä, vie se pois! Niko ei ollut aiemmin kuullut kenenkään äänessä niin voimakasta pelkoa.
Niko ojensi kätensä hämähäkin eteen, joka nousi varovasti kämmenelle. Niko olisi mielellään heittänyt elukan ikkunasta pihalle, mutta Belinda osoitti päättäväisesti wc-pönttöä.
- Jos se olisi jäänyt ikkunani taakse, joku päivä siinä olisi jumalaton verkko ja lisää noita monijalkaisia, Belinda selitti. Tytön rintakehä nousi ja laski voimakkaasti ja solisluiden väliin tuli selvä kuoppa hengittäessä.
Nikon teki mieli sanoa jotain, mutta jätti väliin. Hän astui Belindan edeltä ullakon portaille. Ne narahtelivat ikävästi ja poika ehdotti, että he astuisivat portaiden sivuille. Narahdukset hiljenivät. Belinda muisti jättäneensä taskulampun huoneeseensa ja juoksi hakemaan sitä. Kiirehtiessään tyttö astui toiseksi alimman portaan keskivaiheille. Kuului natinaa, räsähdys ja Belinda vajosi 10 senttiä alemmas.
- Kävikö pahasti? Niko kysyi ylhäätlä.
- Ei, äh… Jalka meni läpi, Belinda nosti jalkansa reiästä.
Portaat olivat todella lahot, Belindakaan hädin tuskin painoi 50 kiloa ja meni portaista läpi. Sukkaan oli tarttunut muutama tikku, muuten jalka oli kunnossa. Belinda tiiraili reiän sisälle, josta näkyi vain tummaa turvetta ja karvoja. Hän tiesi, että joskus aikoja sitten seinissä olleita reikiä saatettiin tilkitä eläinten karvoilla. Tyttö löysi lampun huoneestaan ja palasi ullakolle. Niko oli vetänyt harmaan lakanan samettiselta, vaaleansiniseltä sohvalta ja istunut siihen.
- Yllättävän mukava istua, poika kommentoi.
- Onko täällä mitään? Belinda katseli ympärilleen. Tavarat olivat omilla paikoillaan, yhtä pölyisinä.
- Ei, se saattoi olla vain tuuli. Tällaisissa taloissa rakenteet ovat mitä ovat ja tuuli saattaa kiertää aikamoisen mutkan kattorakenteissa tai mennä jonkin huonosti sijoitetun putken läpi, Niko taputti sohvaa ja Belinda istui siihen.
Tytön hengitys oli tasaantunut eikä kaulan alaosaan enää tullut kuoppaa kuin astmaatikolla.
Hämärällä ullakolla istuskelu oli kummallista. Lisäksi Belindalla oli kiusaantunut olo Nikon lähellä. Välillä hän halusi lähemmäs poikaa, ja heti sen tunteen jälkeen tyttö olisi mielellään livistänyt huoneen toiseen päähän.
- Mitä mietit? Belinda rikkoi hiljaisuuden.
- En tiedä, tämä talo on vaan niin omituinen, ei pahalla, Niko hieroi pientä partaa leuassaan.
- Kuinka niin? Belinda kysyi vaikka tiesikin jo vastauksen.
- Ulkoapäin tämä on valtava, ja sisältä tuskin puoliakaan siitä mitä luulisi ulkoa katsottuna, Niko järjesteli sanansa.
Seuraavana Niko nousi ylös sohvalta ja pojan käsi tuskin hipaisikaan Belindan polvea, Tyttö tunsi saman tunteen kuin aiemmin, se oli kuin sähköisku, mutta miellyttävä sellainen. Niko kiersi ullakkoa taskulamppunsa kanssa ja koputteli seiniä.
- Muuten, mistä tuonne toisen siiven alakertaan pääsee? Niko keskeytti kiertelynsä.
- En tiedä, ei kai enää mistään, Belinda kohautti olkiaan.
- Pakkohan sinne on päästä, Niko tivasi ja Belinda pudisti päätään.
- Silloin kun toin sinut tänne, siellä oli yksi verhotanko tippunut toisesta päästä alas ja tänään se oli taas ihan ok, Niko sanoi.
Alkuun Belinda ei uskonut moista väitettä, mutta mietittyään tarkemmin hän oli itsekin kouluun lähtiessään närkästynyt roikkuvasta verhotangosta.
Ullakolta ei kerrassaan löytynyt mitään ja nuoret tyytyivät paremman selityksen puutteessa toteamaan, että ujellukset johtuivat rakenteista. Kun ullakon ovi sulkeutui, kuului vaimea ujellus. Tällä kertaa molemmat kohauttivat vain olkiaan ja lähtivät alas. Jos edes toinen heistä olisi kääntynyt katsomaan taakseen, he olisivat saaneet tietää enemmän ujelluksen aiheuttajasta.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   4.2.09 16:13:01

Ensimmäiset lumihiutaleet

Syksy kului huomaamatta ja Belinda alkoi odotella innoissaan yo-kokeen tuloksia. Reputtaisiko hän täydellisesti reaaliaineen? Se oli paljon mahdollista kun tyttö ei tehnyt kertaamisen eteen yhtään mitään.
- Haluan laskettelemaan! Olli sanoi päättäväisesti.
- Ei kun rannalle, Tiia vastusti.
Belinda istui parhaillaan jalat levällään eteisessä, edessään neulontaopas. Tyttö yritti kuumeisesti oppia käyttämään neulontapuikkoja, mutta huonolta näytti. Hän oli aloittanut ja purkanut kaulaliinansa monesti ja lanka oli kähertynyt solmuun. Jos hän ei oppisi mitään, ainakin jalat tulivat venyteltyä.
- Ei lähdetä minnekään! Belinda huusi väliin kun keittiössä muu perhe kinasteli joululoman vietosta.
- Ole sä vaan hiljaa! Olli komensi ja takoi nyrkillä pöytään.
- Ruka, Luosto, Ylläs... Tai ei, lähdetään Ruotsin puolelle laskettelemaan, Olli ehdotti ja puhui jatkuvasti Tiian päälle.
Lauri kuunteli kärsivällisesti lastensa kinaa, Marja oli laittanut korvatulpat ja peittänyt korvansa hiuksillaan.
- Eli silmukka, takaa, eipäs... Olkaa nyt @!#$ hiljaa! Belinda huusi Ollin ja Tiian riidan päälle. Lauri huokaisi syvään ja meinasi nukahtaa meteliin turtuneena.
Belinda ei voinut kuin todeta, että hänestä ei tule neulojaa kirveelläkään. Tyttö nousi ylös lattialta, pyöritteli jalkojaan ja meni keittiöön heittäen äidiltänsä lainaaman kirjan pöydälle.
- Mitä jos Tiia laitettaisiin loman ajaksi Tornioon, Keroputaan mielisairaalaan? Ne varmaan voisivat tuoda pari rantajulistetta sinne äänieristettyyn huoneeseen, Belinda aloitti.
- Ja Olli, luulen että Seinäjoen Törnävän mielisairaalasta löytyisi sinulle pehmustettu huone jossa voit jatkaa nyrkkisi hajottamista, Belinda sanoi jäätävästi ja sai Laurinkin hereille.
- Mitä? Seinäjoelleko tässä ollaan menossa? Taidankin katsoa juna-aikataulut, Lauri oli jo nousemassa pöydästä innoissaan halvasta matkasta kun Tiia kiskoi isänsä alas.
Tiia supatti Laurin korvaan mitä Belinda oli sanonut ja mulkoili välillä pahaenteisesti tyttöön. Toisin kuin Tiia oletti, Lauri repesi uskomattomaan räkänauruun.

Belinda kaipasi omaa rauhaa. Viimeiset viikot olivat olleet kamalia. Tyttö oli ahertanut lukiossa, istunut ja ajanut autokoululla ja odotteli nyt kyllästyneenä syntymäpäiviänsä. Häntä harmitti, että muut hänen ikäisensä olivat täyttäneet jo vuoden alussa 18 vuotta, ja hän täyttäisi vasta marraskuun aikana. Siitä Belinda kuitenkin onnitteli itseään, että keväälle hänelle jäi vain kertauskurssit lopuista aineista, joita hän aikoi kirjoittaa. Joten joululoma alkoi aikaisemmin ja hänen täytyisi löytää töitä aikansa kuluksi. Joulukuun alussa myös hevoskerhon piti aloittaa toimintansa. Se oli saanut jo suurta kysyntää ja Anneli oli joutunut perustamaan toisen ryhmän, mutta vielä ei ollut varmuutta, vetäisikö Belinda sitäkin joukkoa. Periaatteessa se sopi tytölle hyvin, sillä hän oli muutoin täysin toimeton joulukuun alusta lähtien. Niko oli ottanut mukaansa tallille muutamia kirjeitä ja käytti vapaa-aikaansa niiden kääntämiseen. Ongelmana paitsi muuttuneen kielen lisäksi oli kirjeiden järjettömyys. Lauseet olivat pätkissä ja pätkät eivät välttämättä liittyneet mitenkään toisiinsa.

Belindan viimeinen koulupäivä koitti. Vaikka hänellä olikin aamukahdeksasta asti ollut englantia, ranskaa, biologiaa, fysiikkaa, psykologiaa ja viimeisellä tunnilla vielä ruotsia, koko päivä oli ollut pelkkää juhlaa. Hannaa Belinda ei paljoa nähnyt koulussa kun tytöllä oli täysin eri kurssit ja tyttö oli päättänyt kokeilla jotain uutta harrastusta, joten hevoset ja talli saivat väistyä hetkeksi. Koulusta lähtiessä Belinda napitti vaaleanruskean, pitkän villatakkinsa kiinni ja kietoi valkean kaulaliinan kaulalleen. Hiusten latvat muuttuivat sähköisiksi kun ulkona oli pakkasta. Muutamia oppilaita tuli vastaan tupakkakopilta päin. Belinda odotteli hetken kylmässä ilmassa, kunnes punainen auto ajoi pihaan. Niko nosti kättänsä Belindalle. Tyttö käveli lähemmäs autoa, kunnes autosta nousi Aleksi blondinsa kanssa. Belinda jähmettyi paikalleen tuijottaen paria. Vaatteista Belinda tunnisti blondin samaksi, jonka ympärille Aleksi oli aikaisemmin kietonut kätensä.
- Hanna? Belinda kysyi epäuskoisella äänellä. Vaaleahiuksinen tyttö kääntyi.
- Ai moi! Hanna juoksi Belindan kaulaan ja halasi serkkuaan.
- Missä sä olet ollut? Belinda vilkaisi nopeasti Aleksia, joka oli kasvattanut tummia hiuksiansa, ilmeisesti ottaen veljestään mallia.
- Noo, kyllähän sä tiedät, Hanna hymyili onnellisempana kuin koskaan.
- Tiedän mitä? Belinda kohotti toista kulmaansa.
- Et sä voi olla tuollainen! Hanna kiljahti.
- Voinpas, mitä mun pitäisi tietää? Beli tivasi.
- No ei rakastuneet näe juuri muita kuin toisensa, Hanna hymyili.
Rakastuneet? Hanna ja Aleksi? Belinda katsoi vuorotellen kumpaakin kuin miettien, oliko kyseessä muiden kesken sopima huijaus.
- Ääh, älä viitsi, Belinda luovutti.
- Kylläpäs. Ollaan menossa Allun kanssa käymään ryhmänohjaajalla, Hanna selitti jotain, että meinasi seuraavalla jaksolla mennä Aleksin kanssa ammattikoulun puolelle kokeilemaan toisenlaista opiskelua.
- Beli, haluatko kyydin? Niko huusi autonsa avonaisesta ikkunasta.
- Mielelläni! Belinda vastasi täristen kylmästä.
Pikaisen halauksen jälkeen Belinda kiiruhti lämpimään autoon, Hanna ja Aleksi jatkoivat matkaansa koululle onnellisesti suukotellen.
- On ne vaan. Ei olisi uskonut, Niko hymyili ja katsoi nuorenparin perään.
- Mitä? Belinda masentui hieman kun ei tiennyt yhtään mistä puhuttiin.
- Että Allu osaa vakiintuakin. Ne ovat olleet yhdessä pari kuukautta, Niko kertoi hymyillen ja käänsi auton.
- Kaksi kuukautta? Belinda oli kuin puulla päähän lyöty.
- Joo, onkos siinä jokin vikana? Nikon kasvoille oli jäänyt kestohymy.
- Ei, tai joo. Se vain etten tiennyt, Belindan olo oli petetty. Miten Hanna oli salannut häneltä asian niin pitkään? Ja olisko Hanna salaillut vieläkin pidempään, ellei Belinda olisi sattumalta tullut heitä vastaan?

Niko kyyditsi Belindan suoraan kotiin. Talo oli pimeänä ja piha tyhjä. Olli ja Tiia olivat edelleen koulussa, Lauri ja Marja olivat ilmeisesti töissä.
- Tuletko illalla tallille? Niko kysyi ennen kuin Belinda nousi autosta.
- Tulen, alkaa muutoin sen hevosen maha kasvaa, Belinda vastasi totuudenmukaisesti.
- Pöh, sehän on kuitenkin paremmassa kunnossa kuin Cari, Niko naurahti. Ruunan ruokavalio oli edelleen haussa, oli joko liikaa kivennäistä, liian vähän kauraa tai tuli muita ongelmia. Annelikin oli saanut pohtia illat pitkät, mitä hevoselle saattoi syöttää, ilman että sille yhden yön aikana tuli uusi sentillinen rasvaa kylkiin.
Belinda avasi oven. Juuri kun hän nousi autosta, taivaalta leijui pieni lumihiutale. Se laskeutui hänen hiuksilleen ja suli pois.
- Lunta, tyttö katsoi taivaalle silmät innosta loistaen. Nikosta näky oli lumoava. Luonnonkaunis nainen jaksoi innostua pikkulapsen tavoin lumihiutaleista.
- Beli? Laitatko sen oven kiinni? Niko pyysi.
Belindan kasvoilla loisti anteeksipyyntö ja Niko katsoi pitkään sivupeilistä kun tyttö tanssahteli pehmeästi pihatiellä. Oliko tämä harrastanut balettia?

Illan mittaan lumisade yltyi. Hiutaleet eivät sulaneet enää kun osuivat maahan, vaan sinne tänne kerääntyi valkoisia kohtia. Belindan riemua lisäsi tieto, että hänen syntymäpäiviinsä oli enää muutama hassu päivä. Belinda päätti vaihteeksi kävellä tallille. Matkaa riitti, mutta hän oikaisi puiston kautta. Puisto oli pimeä, vain muutamat valot valaisivat jäistä hiekkatietä Belindan kävellessä puiston läpi. Tavallaan häntä pelotti kulkea yksin pimeässä, mutta hän ei antanut sen häiritä. Vaistonvaraisesti Belinda kuitenkin joudutti askeleitaan ja hengitysilma piirtyi hänen eteensä huuruina.
Puistosta lähti kapea polku metsän läpi, josta hän pääsi oikaisemaan kaupan kautta peltojen alkuun. Pariakymmentä minuuttia myöhemmin Belinda seisoi tyytyväisenä tallin pihalla.

Lähettäjä: suvi 
Päivämäärä:   4.2.09 17:23:21

Uuu, tää on upia <3
Täältä kans yks lukija ;)

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   4.2.09 19:35:14

oi se seuraava pätkä on aivan ihana!!
En vaan voi sille mitään, mutta mä kuvittelen Belin Karoksi ihan tahtomattani :) Ehkä dfh.n takia musta tuntuukin että oon tuntenu karon koko ikäni! Vaikka ollaankin nähty vain.. 2 vai 3 kertaa?

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   4.2.09 20:11:30

Heh, no kyllä tuolle Belille oon antanut omia kokemuksia melkoisen paljon, joten en väitä etteikö sen hahmo olisi osittain minä.

-----------------------------------

Kosketus

Belinda ratsasti tunnilla omalla hevosellaan. Kyseessä oli estetunti, jolla hyppäsivät jonkin verran hypänneet. Se sopi Belindalle mainiosti, sillä tunnilla käytiin perusasioita läpi ja nuorelle hevoselle teki hyvää kerrata vanhaa asiaa. Anneli oli asettanut maapuomeja toiselle pitkälle sivulle, katsomon edessä kummassakin kulmassa oli vinot ristikot ja keskellä maneesia oli vielä pieni sarja.
Tunti alkoi normaaliin tapaan lämmittelyllä. He ravasivat puomeja, lyhensivät ja pidensivät askeleita ja siirtyivät laukkaan. Samat harjoitukset tehtiin laukassa, vaikka puomit vähentyivätkin kolmeen. Sen jälkeen muut jäivät odottamaan vuoroaan, kun Natasja, kimo ponitamma hyppäsi pienet ristikot kuin ne olisivat olleet metrin korkeita. Poni pörhisteli kaula kaarella selvittyään esteistä.
- Hyvä, montako laukkaa sai väliin? Anneli kysyi ratsastajalta.
- Viisi ja puoli, tyttö vastasi.
- Aivan, mitä sinun pitäisi tehdä jotta saat ehyemmän suorituksen ja hevonen pääsee paremmin hyppäämään? Anneli kysyi vielä, mutta vastausta ei kuulunut.
- Joko ajat Nataa vähän eteenpäin, jotta se tulisi enintään viidellä tai pidätät välissä, Anneli selitteli vielä jotain muutakin.
Dreamy hyppäsi kuin unelma. Hevonen tuli esteille korvat hörössä ja välillä se hyppäsi jo ennen maapuomiakin, vaikka väliin olisi saanut hyvin yhden askeleen. Askelten lyhennyksissä Dreamy joutui tosissaan työskentelemään, sillä pää olisi johdattanut hevosen entistä kiitävämpään laukkaan.
- Nätisti hyppäsitte, Niko kommentoi maneesin katsomosta kun tuntilaiset kiersivät uraa pitkin loppukäynnissä.
- Menihän se, vähän energinen, Belinda hymyili ja taputti hevostansa kaulalle.
Nikon kasvoille nousi lämmin hymy, kun poika huomasi Belindalla pienen hymykuopan.
Ratsastuksen jälkeen Niko auttoi Belindaa hoitamaan Dreamyä. Pojan oli korkea aika tutustua tammaan, jota saisi talven aikana kouluttaa naruriimuun.
- Hieno pää, Niko silitti Dreamyn otsaa, kunnes hevonen painoi päänsä pojan vatsaa vasten ja alkoi hieroa silmäkulmaansa Nikon tummaan ratsastustakkiin.
- Aivan – kuin – arabil – la. Niko sai sanotuksi Dreamyn hieronnan välissä.
- Niin no, onhan tuo vähän kovera. Ei kuitenkaan niin paljoa kuin oikealla arabilla, Belinda katsoi vierestä kun hevonen litisti parhaansa mukaan Nikoa seinää vasten.
Kun Dreamy lopetti, Nikon musta takki oli valkoisten ja kellertävien karvojen peitossa. Niko pyyhkäisi rennosti enimmät karvat pois kun iltaheiniä alettiin jakamaan. Minna, joka oli värjännyt hiuksensa mustiksi ja ottanut loivat kiharat, kantoi sylillisen heiniä karsinoihin. Belinda väisti Dreamyn ovella kun Minna nosti heiniä. Hevonen suorastaan hyökkäsi heinien kimppuun ja nosteli innokkaasti päätään ylös. Muutamia heinänkorsia tippui Belindan hiuksille.
- Sori, Minna hymyili.
- Ei mitään. Meinaatko jakaa kauratkin? Belinda sanoi.
- Joo, sitten kun saan heinät vietyä, Minna vastasi.
- Muistat kai turvottaa Dreamyn kaurat? Ja puolilitraa lesettä ja melassista taisikin lukea jo? Se vaihtui nestemäiseen, Belinda muistutti.
Minnan mentyä Belinda poistui käytävälle poistaakseen heinät hiuksistaan. Tyttö laski päänsä alas ja pörrötti hiuksia. Heiniä tipahteli tasaiseen tahtiin, kunnes Belinda ei enää tuntenut sormissaan jäykkiä korsia.
- Kuinka huonosti mun hiukset on? Belinda kysyi Nikolta.
Poika hymyili vienosti ja sipaisi sormellaan hiustupsun tytön kasvoilta. Kosketus tuntui pysäyttävän ajan. Belin vatsassa lenteli perhosia kun Nikon käsi pysähtyi korvan paikkeille. Pojan katseessa oli jotain erilaista.
Nikon sormi kosketti uudelleen Belindan poskea, tällä kertaa hitaammin, kevyesti kuin taivaalta leijuva lumihiutale. Belindan silmiä kirvelsi hieman, sillä tyttö ei räpäyttänyt kertaakaan ripsiään. Hän vain katsoi Nikon vaaleita silmiä intensiivisemmin kuin koskaan ennen. Niko seisoi miltei kiinni Belindassa. Tytön silmät harhailivat välillä pojan huulille ja Belinda oli varma, että Niko olisi suudellut häntä, ellei Minna olisi kolistellut kauraämpäriensä kanssa. Niko siirtyi silmänräpäyksessä kauemmas Belindasta ja laski kätensä. Tyttö tunsi vienoisen pettymyksen tunteen. Nopeasti vilkaistuna Belinda oli erottavinaan kaipausta Nikon silmistä. Ehkä poikaakin harmitti kuten Belindaa. Tai sitten Niko oli kiitollinen keskeytyksestä.

Viikonlopun aikana Belinda sai ihmeekseen Hannaan yhteyden. Kahvin ja tuoreiden leivosten ääressä Belinda levitti puisen laatikon sisällön pöydälle ja selitti Hannalle viimeaikaisia tapahtumia.
- Ei voi olla totta! Tämä on kyllä Allun syytä kun olen näin tietämätön, Hanna jupisi huvittavasti osittain itsekseen.
- Ei se nyt senkään vika ole. Mitä jos tulisit tänne loman ajaksi? Belinda ehdotti.
- Voisinko? Hannan silmät syttyivät. Niissä kimalsi innostus.
- Toki, jos osaat nukkua ihmisiksi sängyllä, mahdumme kyllä kummatkin minun vuoteelleni, Belinda sanoi.
Belindalla oli parisänky, mutta vanhojen kokemustensa perusteella Hanna oli aina työntänyt serkkunsa lattialle. Oli kyseessä ollut kerrossänky tai pelkkä patja.
- Voih, kuvittele, kokonainen loma ja saisi rauhassa tutkia ja penkoa tätä taloa! Hanna hihkui.
- Hyss. Tiia tulee minä hetkenä hyvänsä kotiin ja sen ei tarvitse tietää mitään, Belinda rauhoitteli Hannaa.
Tytöt ehtivät suunnittelemaan ja juoruamaan hyvän hetken, kunnes ulko-ovi kävi ja Tiia potki kastuneet kenkänsä keskelle eteisen plyysimattoa.
- Mikä tuota nyt risoo? Hanna kumartui kuiskaamaan pöydän ylitse.
- Sen opettaja soitti koulusta, sanoi ettei Tiialla mene kovin hyvin. Uhkasi antaa nelosen matikasta, Belinda kuiskasi takaisi ja sai ymmärtävän katseen Hannalta.
Tiia paiskoi tavaroita mennessään huoneeseensa. Belinda selitti Hannalle, että vanhempien tultua kotiin, Tiian oli mentävä takkahuoneeseen tekemään läksynsä, ja jos oli jo tehnyt ne, tytön täytyi näyttää tehtävät Laurille tai Marjalle. He myöskin kuulustelivat säännöllisin väliajoin kielten sanat ja saattoivat pistokoe-mielessä pyytää Tiiaa laskemaan jokin lasku.
- No joo, taidan nyt lähteä. Ja onneksi olkoon jo rakas! Hanna antoi poskisuudelman Belindalle lähtiessään.
Yön aikana hän täyttäisi 18-vuotta.

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   4.2.09 20:27:21

Lisää tulemaan vaan :)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   4.2.09 20:38:56

Ollapa hjuva :)
-------------------------------

Metsä

Iltahämärä saapui, vaikka taivas oli tasaisen harmaa. Lunta satoi edelleen ja muodosti pieniä kinoksia maahan. Nurmesta ei näkynyt jälkeäkään samettisen lumipeitteen alta. Belinda tiesi surukseen lumen sulavan ainakin kerran, ennen kuin tulisi pysyvä lumi.
Marja ja Lauri saapuivat samalla ovenavauksella. Kummallakin oli kädet täynnä tavaraa. Marja kantoi salkkuja ja kahta mappia, Lauri puolestaan raskaita ruokaostoksia.
- Missä Tiia on? Lauri kysyi ensimmäiseksi.
- Huoneessaan, Belinda vastasi. Hän tiesi, että pian alkaisi katkeran suloinen kiukuttelu.
- Tiiaa! Lauri huusi portaiden juurelta.
- Mitä? Tiian äksy ääni kuului ylhäältä.
- Oletko tehnyt läksysi? Lauri kysyi isällisesti.
- En, tyttö tiuskaisi takaisin. Pian kuului kun ovi avautui ja Tiia asteli raskaasti portaat alas.
- Menehän sitten takkahuoneeseen, Lauri ohjasi tyttärensä huoneeseen.
Takkahuone oli hyvä paikka opiskella. Siellä ei oikeastaan ollut mitään, mikä olisi voinut häiritä keskittymistä. Belinda seurasi perässä ja katseli virnuillen kun Tiia avasi ruotsinkirjansa.
- Menehän siitä, Lauri hätisteli Belindan pois ovelta.
Belinda saattoi vain pyöritellä peukaloitaan. Häntä jännitti tulla täysi-ikäiseksi. Kun kello raksahti yhdeksän kohdalle, tytölle tuli paniikki. Hän halusi olla alaikäinen vielä yhden päivän lisää. Tehdä kaikkea luvatonta ja mellastaa mielin määrin kun laki oli vielä hellempi häntä kohtaan. Hänen teki mieli leikkiä barbeilla, olla tyynysotaa, tehdä mitä hyvänsä mitä hän oli pienempänä tehnyt. Belinda halusi olla viaton, perua monta virhettään, kokea jotkin hetket uudelleen.
- Onko kaikki hyvin? Marja huolestui kun tytär pyöri ympäri olohuonetta ja naputteli kynsillään seiniä.
- Ei, Belinda vastasi poissaolevasti.
- Äläs nyt. Menisit nukkumaan, äiti ehdotti.
- Haluan muistaa viimeiset hetket, Belinda puhui kuin olisi kuolemassa.
Äiti kuunteli rauhallisesti kun Beli höpötti kiivaasti haluistansa rikkoa lakia, kuinka tyttö halusi olla hetken 5-vuotias ja rikkoa kivellä kellarin ikkunan, olla sen jälkeen hetken 10-vuotias ja päästää mummolan naapurin lehmät karkuun.
- Rauhoitu nyt. Ei se niin kamalaa ole ja eipä ne tuomarit kovin ystävällisesti hymyile vaikka olisit vaippaikäinen rikkoessasi lakia, äiti lohdutti tytärtään.
Vajaassa kymmenessä minuutissa Marja tuskastui Belindan valittamiseen. Tiiakin huusi pari kertaa ”pää kiinni”, mutta Belinda jatkoi.
- Haen teetä, äiti nousi sohvalta ja käveli keittiöön.
Kun teevesi alkoi kiehua, ovikello soi.
- Kuka ihme se tähän aikaan… Marja ihmetteli ja meni ovelle.
- Iltaa, en kai häiritse kovin pahasti? Matala miehen ääni kysyi ovella.
- Et, Marja katseli vierasta ovella ihmetellen. Hänen musta takkinsa oli lumesta valkoinen hartioiden seudulta.
- Öh, niin onko Belinda kotona? Tulija kysyi.
- On se tuolla, Marja kääntyi jo kutsumaan Belindaa ovelle kun tyttö jo seisoi äitinsä takana.
- Niko! Belinda hihkaisi ja tönäisi äitinsä pois ovelta. Niko astui sisään lämpimään eteiseen.
- Ajattelin jos haluat käydä kävelyllä? Kuulin Aleksilta Hannan kertoneen, että tulet täysi-ikäiseksi, Niko hymyili ja pyyhki lunta takiltaan.
- Mikä ettei, käyn vain pukemassa paremmat vaatteet, Belinda innostui. Juostessaan portaita ylös, tyttöä alkoi hävettää että oli ollut Nikon edessä yövaatteet päällään.
Belinda kiskoi vaatehuoneestaan vaatteita lattialle, kunnes löysi miellyttävät vaatteet. Mustat farkut olivat hänelle rakkaimmat, vaikka ne eivät paljoa lämmittäneet kun olivat matalat lantiomalliset. Sitten tyttö puki ylleen valkean neuleen, jonka pehmeä kaulus lämmitti mukavasti. Jalkoihinsa tyttö otti kahdet villasukat, tai kengät eivät pysyisi hänen jalassaan.

Belindan pukeutuessa Marja tutustui Nikoon.
- Olet siis tallilla töissä? Marja uteli.
- Joo, hevostenhoitajana nyt ja tarkoituksena olisi päästä opiskelemaan ratsastuksenohjaajaksi tai mieluummin opettajaksi, Niko kertoi.
Belinda laskeutui hiljaa portaita alas.
- Se on aivan mahdoton, oli ihan paniikissa, Belinda kuuli äitinsä selittävän eloisasti.
- Kuka tai mikä oli paniikissa? Belinda keskeytti jutustelun.
- Ei mikään, ota pipo päähäsi, äiti yritti tunkea Belindan päähän valtavaa karvalakkia, mutta tyttö ojensi sen takaisin äidilleen,
Pihaportailla Belinda oli kaatua nurin. Ne olivat jäiset eivätkä helpottaneet Nikonkaan kulkua.
- Äiti taisi pitää sinusta? Belinda kysyi pihaportin kohdalla.
- Siitä en tiedä, kyllähän se uteli iät, ammatit, sukulaiset sun muut läpi, Niko naurahti. Beli tajusi samalla, ettei tarkalleen tiennyt minkä ikäinen poika oli. Nikohan saattoi olla aivan hyvin 27-vuotiaskin, vaikkakin nuorekkaan oloinen sellainen.
Uusilumi narisi kenkien alla kun nuoret kävelivät hiljaisella kadulla. Katuvalot valaisivat pimeyttä. Muutama valo oli pimeänä, mutta se ei haitannut. Lumi leijaili suurina hiutaleina aina maahan asti, kasvoille osuessaan se tuntui märältä ja kylmältä.
Belinda otti koulutakkinsa taskuista vaaleansiniset, paksut lapaset ja laittoi ne käsiinsä.
- Onko kylmä? Niko kysyi huomattuaan lapaset.
- Vähän, Belinda hymyili ja katseli taivaalle.
Pilvet olivat alkaneet hajota ja yönmusta taivas erottui selkeästi tähtineen. Pakkanen oli kiristynyt. Ohut lumikerroskin kimalteli pienten timanttien tavoin. Niko vilkaisi rannekelloaan.
- Voisimme varmaan palata takaisin? poika ehdotti.
- Juu, paljonko kello oli? Belinda kysyi ja sai vastaukseksi suloisen hymyn.
Paluumatkalla Niko selitti kuinka Belin äiti oli kertonut tytön paniikista täysi-ikäisyyden suhteen. Belindan mieleen juolahti ajatus, oliko kello jo yli 12:sta?
- Hei pliis, kerro nyt paljonko kello on, Belinda aneli.
- Et sinä sillä tiedolla mitään tee, Niko virnisti ja laittoi kädet taskuihinsa.
Belindaa kiusasi kun hän ei tiennyt kellon aikaa. Oliko hänellä vielä aikaa hermoilla vai oliko jo liian myöhäistä? Kotipihan tullessa näkyviin Belinda pysähtyi pienen kinoksen kohdalle.
- Paljonko kello on? tyttö kysyi vaativasti.
- Kyllä sä pian saat tietää, Niko lupasi ja sai lumipallon käsivarteensa.
Poika tuijotti hetken lumista hihaansa, otti kädet taskuistaan ja kahmaisi lunta, josta tämä pyöritti pienen pallon. Belinda ehti nipin napin väistämään lumipallon ja lähti juoksemaan karkuun. Tyttö juoksi pihaportista sisälle, juoksi aidanviertä pitkin puutarhan läpi takapihalle. Metsänrajassa Niko saavutti tytön.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   4.2.09 20:43:53

Lumi oli kosteaa ja pallot hajosivat heti osuttuaan johonkin. Tiia nosti katseensa koulukirjasta ja seurasi Nikon ja Belindan lumisotaa.
- Koitahan nyt keskittyä, Marja kehotti ja laski sädekaihtimen alas.
Pettyneesti murahtaen Tiia jatkoi läksyjensä tekoa. Häntä kadutti hivenen, ettei ollut heti koulun jälkeen tehnyt läksyjään. Nyt hän saisi puuhailla omiaan, ehkä olla kavereidensa kanssa tai nukkua.
- Paljonko kello on? Belinda kysyi huohottaen. Hänen lapasensa olivat kastuneet märiksi.
- En tiedä, Niko naurahti.
Samassa Belinda jatkoi juoksuaan metsän pimentoon. Niko kuuli kevyitä askelia puiden takaa ja yritti seurata tyttöä. Maassa näkyi vain tummat jäljet kohdissa, joissa Belinda oli kävellyt. Minne tyttö katosi? Niko käveli syvemmälle metsään. Ruohomättäiden väleihin oli muodostunut pieniä lammikoita, joiden pinta oli jäätynyt. Muutamat niistä peilasivat tähtitaivasta.
- Hhhh... Niko säikähti. Ääni kuulosti yliluonnolliselta. Se oli kuin kuiskaus, mutta kuului hyvin. Korkea, käheä ääni.
- Okei, tule jo esiin, Niko kyllästyi.
Belinda asteli läheisen kuusen takaa ilkikurinen hymy kasvoillaan.
- Kaipasitko? tyttö kysyi ja heitti puuterimaista lunta pojan housuille.
- Kuulitko sinä sitä ääntä? Niko kysyi välittämättä lumipallosta.
- Ai mitä? Belinda virnuili.
- Sellainen käheä, kummallinen. Niko yritti kuvailla kuulemaansa ääntä.
- Tätäkö meinaat? Belinda kysyi kähisten yhtä pelottavasti kuin aiemmin.
- Tsiisus, miten sä tuon teet? Niko ihmetteli.
- En tiedä, se vain alkoi kun kerran yskin. Tuli vain sellainen vingahdus, Belinda selitti.
Saatuaan juttunsa loppuun, tyttö sai kokea kunnon lumipesun. Niko ripotteli tytön hiuksiin mahdottomasti lunta, jota valui paidankin alle ja suli selkää vasten. Lopulta kummatkin olivat yltä päältä lumisia ja märkiä. Belinda oli istuutunut väsyneenä pienelle kannolle. Niko kumartui kyykkyyn tytön vierelle.
- Joko pikkuista väsyttää? poika kysyi leikkimielisesti.
- Pyh, mä mikään pieni ole, Belinda vastasi ja yritti pudistella jäisiä kimpaleita hiuksistaan.
- Taidat olla, ja peikkomainen sellainen, Niko nauroi ja katseli Belindan takkuiseksi mennyttä hiuspehkoa.
Belindaa ärsytti ja miellytti yhtä aikaa Nikon sanailut. Jostain syystä poika osasi arvostella, kuitenkaan loukkaamatta toisen tunteita. Pikemminkin Nikon sanomiset herättivät tytössä mielenkiinnon, flirttailiko Niko hänelle?
Niko katseli pitkään Belin silmiä, kun tyttö tutkiskeli pojan kasvoja. Vaaleat hieman kihartuneet hiukset kehystivät kasvoja. Nikon leuka oli voimakas, ei kuitenkaan liian suuri. Nenän sivuprofiili suora, poika oikeastaan muistutti Kaunotar ja Hirviö-piirretyn prinssiä. Siis prinssiä silloin kun ei ollut enää hirviö. Vaaleansiniset silmät olivat hauskat. Väriltään miltei jäätävät, mutta pojan luonne ja hymy toivat sen lämmön silmiinkin. Belinda ei todellakaan ihmetellyt miksi tallin tytöt juoksivat Nikon perässä. Pojan silmät sulattivat kenen tahansa sydämen.
- No? Miksi katsot minua noin? Niko kysyi huvittuneena.
- Ai miten? Belinda häkeltyi.
- Aivan kuin aikoisit alkaa kannibaaliksi, Niko hymyili.
- Öh, olen kylläkin kasvislinjalla, Belinda sai sanotuksi.
Niko tunsi pientä värinää housujensa taskussa. Poika painoi kättänsä reiteen ja värinä loppui.
- Mitä siellä tallilla olisi tapahtunut jos Minna olisi tullut hetkeä myöhemmin kolistelemaan? Beli yllätti Nikon kysymyksellään.
- Meinaatko heinänjaon jälkeen? Niko kysyi tuumittuaan hetken.
- Joo, Belinda nyökkäsi. Häntä alkoi jo viluttaa märät vaatteet ja kiristyvä pakkanen.
- Ehkä tämä, Niko viileät sormet nostivat tytön leukaa hieman ylemmäs. Samassa Belinda unohti kylmän, tuntiessaan pehmeät, mutta vaativat huulet.
Jollain tapaa Belinda oli haaveillut tilanteesta, mutta sen tapahtuessa tyttö jähmettyi täysin. Lopulta hänkin pystyi vastaamaan suudelmaan.
- Hyvää syntymäpäivää, Niko kuiskasi hiljaa suudelman jälkeen.
- Ki-kiitos, Belinda näytti puusta pudonneelta.
Nikoa hymyilytti tytön ilme, aivan kuin tämä olisi joutunut kertaamaan ”kukas minä olinkaan? Ai niin Belinda. Luulen että asun tuossa talossa, paljonko on 1+1?”.
Niko otti Belin kädestä kiinni ja veti tämän ylös kannolta. He kävelivät hiljaisina takaisin takapihalle ja kiersivät talon etupuolelle.
- Tuletko sisälle? Belinda kysyi.
- En taida nyt, pitää herätä aamulla taas töihin, Niko vastasi katsellen Belindan silmistä heijastuvaa tähtimerta.
Pieni hymy kävi tytön kasvoilla kun Niko kumartui lähemmäs tämän kasvoja. Pojan huulet ehtivät vain hipaista Belindan huulia kun ovi aukesi.
- Beli, tuun huomenna tallille mukaasi, Tiia sanoi kuuluvasti ja tiesi keskeyttäneensä jotain.
- Menen nyt, kauniita unia, Niko kuiskasi hiljaa Belindalle.
Tyttö katseli tovin loittonevaa selkää.

- Oliko sun pakko? Belinda ärähti Tiialle Nikon mentyä.
- Pakko mitä? Tiia kysyi ja katseli voitonriemuisesti portaita nousevaa Belindaa.
- Sä olet ihan mahdoton. Pilaat aina kaiken, Belinda astui Tiian ohi eteiseen.
- Ja sä pilasit mun läksyjenteon, Tiia äyskähti.
- Ai katselit pihalle? Oliko kiva näky? Olisit varmaan mielelläsi itsekin viettänyt aikaa kavereidesi kanssa, ai niin, sinullahan oli läksyjä, Belinda ivasi ja katseli iloisesti Tiian tiuskimista.
Tyttö kiljahteli ja heitti kädessään olleen penaalin lattialle. Kynät ja kumit levisivät eteisen matolle. Belindan äiti katsoi tytärtään kysyvä ilme kasvoillaan, mutta Beli ohitti äitinsä mitään sanomatta. Hän kapusi onnellisena portaat ylös. Hän oli kiitollinen Nikolle, joka oli antanut hänelle palasen kaipaamaansa menneisyyttä, ja ehkäpä tulevaisuuttakin.

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   4.2.09 20:45:22

Aaahh. Ihanaa<3 Heittäisit vaan koko jatkon tänne kerralla 8D

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   4.2.09 20:50:11

Laitan sitä mukaa kun saan itse luettua ja korjattua tuota tekstiä ;)

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   4.2.09 20:51:05

No ei me niin paljoa virheistä välitetä ;)

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   4.2.09 21:10:03

<3

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   5.2.09 08:47:55

Ja päivän ensimmäinen pätkä olkaa hyvä:
............................................

Sisarusten taisto

Belinda heräsi varhain aamulla pirteämpänä kuin koskaan ennen. Hän halusi välttämättä lähteä tallille, vaikka hänellä olisikin kirjalliset kokeet iltapäivällä. Belinda pakkasi autokoulun teoriakirjan reppuunsa, otti jääkaapista muutaman jogurtin ja illalta jääneen voileivän. Surukseen Belinda huomasi öisen lumen sulaneen. Maa näkyi lohduttoman karuna ja elottomana. Vihreä nurmikko oli kellastunut, puiden oksilla roikkui muutama vaivainen ruskea lehti. Pihan hiekkatie oli kostea ja Belindan kengät kastuivat reunoilta ensimmäisten askelten aikana. Ollin pyörää Belinda ei kehdannut ottaa, joten hänen oli kuljettava jalan. Kävelymatka sujui reippaasti raikkaassa syysilmassa, tosin pakkanen tuoksui omalla tavallansa ilmassa. Matkallaan Belinda poikkesi kyläkaupalla.
- Huomenia, mitä saisi olla? Esko, vanha kauppias kysyi iloisesti. Hän oli juuri asettelemassa saapuneita iltapäivälehtiä telineisiin.
- Jotain pientä, Belinda vastasi ja kierteli hyllyjä.
- Jos oot tallille menossa niin saat tuolta takahuoneesta leipäpussin, Esko kertoi pirteällä äänellään.
- Okei, Belinda luuli saavansa ehkä yhden ruisleivän, mutta Eskolla oli päiväyksen yli menneitä leipiä enemmän kuin Belindalla oli mahdollisuus kantaa.
- Kiitos, haen sitten illalla loput, Belinda poistu kaupasta mukanaan muovipussillinen leipiä.
Belindan kulku tyssäsi kaupan portaille. Lehden suurimpana otsikkona oli ”Suomessa väkivaltainen sarjamurhaaja?”. Belindaa huvitti tavallaan kuvaus, että sarjamurhaaja oli väkivaltainen. Totta kai sellainen oli väkivaltainen jos sai ihmisen hengiltä. Tyttö palasi nopeasti kauppaan ja osti lehden.
Aamusta tallilla oli vain Anneli paikalla.
- Moi, onko Niko täällä? Belinda kysyi, mutta toivoi ettei Anneli aavistaisi mitään yöllisestä kohtauksesta.
- Ei, lähetin Nikon käymään sepällä, pari satulaa pitäisi toppauttaa ja lisäravinteet alkavat olla lopussa, Anneli luetteli.
- Aa, meneekö sillä vielä kauan? Belinda jatkoi.
- Menee sillä nyt jonkun aikaa, lähti siskosi kanssa tuonne kaupungin toiselle puolelle. Kai on ehdottomasti paras korjaamaan satuloita, Anneli hymyili haaveilevasti. Belinda ei tiennyt haaveiliko nainen itse Kaista, vai tämän korjaamista satuloista.
- Niin kenen kanssa Niko meni sinne? Ei minulla ole siskoa, Belinda kysyi kun oli käsitellyt Annelin sanomisen loppuun.
- Eikö? Kukas se tummahiuksinen tyttö sitten oli? Tiiako? Anneli muisteli.
- Niin kai, Belinda totesi tyynesti.
Todellisuudessa hänen sisällään kiehui, oliko Tiia ehtinyt tallille ennen häntä ja miksi Niko olisi ottanut hänet mukaansa? Ja tummat hiukset, missä vaiheessa Tiia oli ne värjännyt?

Aikansa kuluksi Belinda ratsasti rankan ohjelman Dreamylllä. Lämmittelyn aikanakin hevonen joutui työstämään takaosaansa reippaasti ja vaativan B:n mukaisesti hevonen sai harjoitella siirtymistä peruutuksesta laukkaan, laukanvaihtoja ja Belinda ehti jo aloittaa piruetin harjoittelemisenkin. Alkuun moinen ei onnistunut lainkaan, ennen ratsastuksen lopettamista Dreamy osasi tehdä neljäsosan koko piruetista. Se riitti mainiosti. Belinda kehu ja taputteli väsynyttä hevostansa, joka oli jaksanut keskittyä koko ratsastuksen ajan, eikä kertaakaan temppuillut. Ne muutamat kerrat kun hevonen rikkoi raville laukasta, olivat olleet Belindan oma vika kun tyttö oli vastustanut liikaa eteenpäin kulkevaa liikettä, kun oli hidastanut ja koonnut laukkaa.
- Hieno ratsastus, meinaatko nyt talvella kilpailla? Anneli kommentoi katsomosta.
- En tiedä, ajattelin kerrata ja kouluttaa hieman pidemmälle neitiä, Belinda vastasi posket punaisena.
- Niin, no kuitenkin yritän koota edustusjoukkuetta kevättalvelle ja yksi paikka liikenisi teille heti jos kiinnostaa, Anneli kertoi.
- Minkä tasoisia ne kilpailut olisivat? Belinda unohti jo Nikon ja Tiian reissun kaupungille.
- No joukkueena kilpaillessa katsoisimme kaikille yhteisen, sopivan tason. Yksittäin edustaessa voisit huoleti osallistua vaativampiin luokkiin. Lähinnä ne olisivat aluetasolla, menestyksestä riippuen kansallisiakin.
- Miten kuljetukset ja kilpailuluvat? Belinda murehti rahanmenoa.
- Seura maksaa ne. Kivelän talliltakin on tulossa pari junioria, täältä kai lähtisi junnu-luokkiin myös muutama ja loput sitten aikuisten, Anneli selitti.
- Joo no katsotaan nyt. Ei tämä meidän ratsastuskaan aina mene näin nappiin kuin äsken, Belinda hymyili. Syksyllä Dreamy oli rikkonut yhden puomin hajotettuaan kokonaisen esteen.
Lopulta Belinda talutti päätään riiputtavan Dreamyn tallinpuolelle. Hevonen näytti väsyneeltä, mutta kuitenkin iloiselta. Se oli viimeinkin saanut purkaa energiansa. Huuhdellessaan hevosen jalkoja, Belinda huomasi talvikarvan alkaneen kasvaa. Karvasta oli tullut pidempää ja tummempaa.
- Kohta sinusta tulee ihan pörröinen, Belinda hiveli karvoja sormissaan.
Dreamy hörähti hiljaa ja yritti hamuta omistajansa taskuja.
- Ei siellä ole mitään, Belinda työnsi turvan kauemmas taskuistaan.
- Anneli, voiko hevonen vielä yli 6-vuoden iässä vaihtaa väriä? Belinda kysyi.
- Kyllähän ne jotkut vaihtaa, lipizzatkin vaalenevat vanhetessaan. Yleensä varsat saattavat vaihtaa väriä pari-kolmekin kertaa, Anneli selosti toimistostaan.
Belindasta oli hauska kun Dreamy muistutti vaaleanpunarautiasta valkoisen harjan kera talvisin, kesäisin se oli selvästi voikko. Kuivattuaan hevosensa, Belinda loimitti vielä tamman ja vei sen ulos.
- Muista viedä lammaskin! Anneli huusi toimistostaan.
Dreamy juoksi häntä korkealla, kaula kaarella tarhaansa ympäri ja kävi kimeästi hirnahdellen ilmoittamassa naapuritarhojen hevosille saapumisestaan. Belinda haki ladosta heinäpaalin ja päästi lampaan ulos karsinastaan. Se oli kasvattanut villaansa ahkerasti ja näytti taas pulskalta, iäkkäältä määkijältä karitsan sijaan. Belinda repi paalinarut pois ja heitteli tarhoihin heinäsiivuja. Samalla Nikon punainen auto huristi pihaan. Belinda kääntyi katsomaan kun poika nousi autosta, pelkääjän paikalta tummahiuksinen tyttö, joka kikatti tyttömäisesti. Silti Belinda tunnisti äänen. Se oli Tiia. Tytöllä oli toisessa kädessään H&M:n pieni muovipussi, toisessa Tiia kantoi vaaleanvihreää käsilaukkua. Niko näkyi kaivavan takakontistaan suuria ostoskasseja ja yhtä satulaa.
- Moi! Tiia tervehti Beliä, jonka vaatteista roikkui heiniä. Tiia sen sijaan näytti huolitellulta valkoisissa housuissaan, paksupohjaisissa kengissään ja karvakauluksellisessa takissaan.
Beli nosti vain kättänsä Tiialle joka hipsi lyhyin askelin lantio keikkuen Nikon luo. Tyttö nojaili autoon ja puhui jotain, mikä sai Nikon nostamaan päätään. Pojan katse viivähti hetken Belindassa ennen kuin poika sysäsi satulan Tiian syliin. Belinda kääntyi takaisin Dreamyyn päin. Kuinka Niko saattoi olla tuollainen? Yöllä poika oli ollut upea, romanttinenkin omalla tavallaan. Ja nyt tämä kierteli ties missä kaupoissa Tiian kanssa, Tiian joka oli pynttäytynyt selkeästi Nikoa varten.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   5.2.09 09:35:17

Belinda surkutteli kohtaloaan, Niko ei edes tervehtinyt häntä, katsoi vain ja kääntyi saman tien Tiian puoleen.
- Ai sinä sait jo yhden satulan takaisin, Anneli riensi hivelemään Tiian kantamaa satulaa.
- Ei kun se on uusi, Carille. En jaksaisi käyttää tuota romaania enää, Niko viittasi paksuun, lampaanvillaiseen alustaan satulan alla.
- No voi harmi, oletko varma että tämä on sopiva? Anneli kysyi, mutta huomasi ilokseen Kain polttomerkin satulan siivessä.
- On se, on oikein mittatilaustyötä! Niko naurahti ja selitti satulan olleen Kailla, kunnes Niko oli saanut loput rahat kasaan.
- Muistahan nyt käyttää sitä ilman satulahuopaa niin muotoutuu hevosen selän mukaan, Anneli muistutti.
- Toki, mutta tässä olisi nyt parit toppaloimet, pari huopaa, uusia riimuja ja vinopino harjoja sekä kaviokoukkuja. Niko ojensi pussinsa Ankulle.
- Muistit kai lämpölinimentit ja valkosipulin? Anneli katsoi epäluuloisena Nikoa.
- Joo joo, vaikka meinasi jäädä kun en saanut käsialastasi selvää, Niko virnisti.
- Äläs nyt, Anneli tönäisi leikkisästi Nikoa käsivarteen ja vei tyytyväisenä pussit toimistoonsa.
- Oliko se Belinda tuolla pihalla? Niko varmisti Annelilta. Poika ei ollut varma, tyttö hevostarhojen luona oli näyttänyt jotenkin erilaiselta.
- Oli se, ratsasti hienosti maneesissa, Anneli hehkutti laukanvaihtoja ja osittaista piruettia.
- Hienoa, Niko tokaisi ja otti satulansa Tiialta.
Niko asetti satulan huolellisesti telineeseen yksityisten satulahuoneeseen. Pojasta oli hivenen tuhlausta varata kokonaista huonetta hänen ja Belindan ratsujen varusteille, mutta olihan sieltä muutama kaappi ja teline otettu tuntiratsuillekin. Mennessään pihalle tapaamaan Belindaa, Niko pudisti päätään ostosreissulle. Poika oli saanut pitkän painostuksen jälkeen pysähtyä niin Hesburgerille, H&M:lle ja Seppälään. Aamulla Tiia oli norkoillut tallilla ja tuppautunut Nikon kyytiin. Aluksi poika olikin ollut iloinen, että sai matkaseuraa, mutta reissusta oli tullut painajainen. Koko reissun oli ollut tarkoitus kestää enintään tunnin, mutta siihen kuluikin kolme tuntia.
Niko harppoi pitkin askelin tarhoille, mutta ei nähnyt Belindaa. Minne tyttö oli mennyt?
Belinda kulki hiljaa hämärän heinäladon poikki. Irtoheinien takaa hän erotti vanhan puuoven. Tyttö avasi sitä hieman, nähdäkseen komeron jossa oli jyrkät rappuset ylös. Belinda pyyhkäisi muutaman vanhan hämähäkin seitin tieltään. Häntä puistatti hieman koskea seitteihin, mutta uteliaisuus vei voiton. Ylhäällä oli vanhoja heiniä lattialla muodostaen kellertävän maton. Hän oli tullut tallin yläpuolelle vintille. Ylisiltä löytyi kulunut iänvanha reki, länkiä ja siloja. Myöskin muutama varustearkku oli raahattu pienen ikkunan eteen, joka oli suoraan tallin pääoven yläpuolella. Belinda istahti siniselle arkulle ja katseli ulos. Tiia näkyi kävelevän ympäriinsä nirson näköisesti. Tyttö nosteli mustia, nahkaisia kenkiään korkealle aina kun eteen sattui hevosten jätöksiä.
- Vitun teini, Belinda kommentoi hymy huulillaan. Onneksi hän oli jo päässyt ohi pahimmasta, jäljellä oli enää katkeruus.
Hänellä ei ollut enää tarve pynttäytyä muuta kuin ehkä juhliin. Kouluunkin mennessään Belinda saattoi sipaista hieman ripsiväriä, vaikka se ei muuttanutkaan hänen ulkonäköään paljoakaan. Huulilleen tyttö laittoi huulirasvaa. Hiukset saivat olla joko auki tai rennosti hajanaiselle nutturalle kerättynä. Vaatteidenkaan kanssa harvoin oli ongelmia, ne sopivat miltei kaikki keskenään yhteen, sillä Belinda suosi luonnonläheisiä värejä. Ruskeat, vihreät, valkoiset, beiget ja mustat vaatteet veivät eniten tilaa vaatekaapissa. Belinda vilkaisi uudelleen ulos. Tiia kierteli pihalla Nikon läheisyydessä. Tyttö ei voinut tunteelleen mitään, että oli mustasukkainen. Oliko Niko vain leikkinyt hänen kanssaan yöllä? Ainakin poika näytti huomaavan Tiian ja tämän valkoiset, kokoa liian pienet housut.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   5.2.09 10:47:26

vitsi että on ollut ikävä dfh.ta <3

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   5.2.09 15:27:55

WOOHOO.Juu ja luet sitte hiki hatussa ja korjaat et mä oon tyytyväinen 8'D

Lähettäjä: roossaa 
Päivämäärä:   5.2.09 15:55:20

siis ootko karo muuttanu ? ja vauvankinko saat ? ONNEE ! en oo ollenkaan mukana nyt tässä, siis aivan totaalisen pihalla olen =) mut ihana ku DFH on takas ! aivan unelmaa on lukee tätä taas :D

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   5.2.09 17:51:16

Mukavaa että teille kelpaa :)
roossaa, joo reilu vuosi sitten muutin Irlantiin ja vauva ois tulossa lähiaikoina (ei auta kuin toivoa että jatkokirjoitukseni eivät muutu vauvajutuiksi) :)

--------------------------------------

Hyinen talviyö

Kello lähestyi kahta. Belinda palasi alas ylisiltä, huitoen vanhoja heiniä housuistaan. Hänen oli jo kiire kaupungille, mikäli mieli päästä kirjallisiin. Tallille oli saapunut jo jonkin verran väkeä. Eveliina selitti parhaillaan kovaan ääneen käyneensä koeratsastamassa jotain nuorta oria. Belinda toivoi koko sydämellään, ettei tyttö ainakaan oria hankkisi ensihevosekseen, varsinkaan nuorta.
- Siinähän sinä olet, Niko pysäytti Belindan, joka tuli ulos pukuhuoneestaan mukanaan reppu.
- No? Belinda kysyi viileästi.
- Etsin sinua aamupäivällä, Niko totesi harmissaan.
- Ai, no joka tapauksessa minulla on hieman kiire, Belinda sanoi melkein jäätävästi ja meni pojan ohitse.
Niko jäi raapimaan päätänsä katsoessaan loittonevan tytön perään. Mikä nyt oli vialla? Vaivattuaan aikansa päätään, Niko päätyi syyttämään naisten epäloogista ajattelutapaa.

Belinda ehti silkalla tuurilla kokeeseen. Kysymykset olivat naurettavan helppoja. Kuvatehtävissä tuli joitakin ihmeellisyyksiä, mutta autokoululla oli vihjattu että pitäisi olla näsäviisas. Lopulta koe päättyi. Kului vajaa minuutti kun ruudulle tuli ”Kokeesi on… HYVÄKSYTTY” ja sitten naisen ääni kertasi missä Belinda oli tehnyt virheensä. ”Kertaa liikennemerkit” oli yleisin käsky. Onnellisena Belinda siirtyi aulaan odottamaan ja sai lopulta paperin katsastuskonttorin naiselta, joka käski viedä lappusen ajokoululle. Siellä puolestaan varattiin viimeinen ajotunti ja inssi. Belindaa jännitti. Kuorma-autolla ajaminen ei ollut helppoa, sillä auto pysähtyi hitaammin ja vaati enemmän tilaa. Sivupeileistä sai monta kertaa vilkaista missä auton perä tulee, se kun tahtoi oikaista mutkissa. Myöskin se oli outoa, että eturenkaat olivat kuskin alla eikä edessä. Vaihteitakin oli kolme enemmän kuin henkilöautoissa yleensä.
Belinda palasi vasta iltamyöhällä kotiin. Hän oli juhlistanut kirjallisten läpipääsyä syömällä herkullisen kanasalaatin ja olipa tyttö löytänyt uuden otsapannan Dreamyn suitsiinkin. Mustassa pannassa kulki rivissä pieniä timantinnäköisiä koristeita. Hän oli myös löytänyt meksikolaiseen turparemmiin pehmusteen, tai oikeastaan kaksi. Valkoinen ja vihreä sopivat tytön mielestä hyvin hevosen väriin ja nyt hänellä oli varaa vaihtaa pientä karvaläpyskää toisen likaantuessa.
Belinda pysähtyi ulko-oven takana. Sisältä kuului mieletön huuto. Huutaja oli Tiia. Samassa kuului kuinka lautanen hajosi lattialle. Belinda empi hetken ja käveli keittiön ikkunan eteen. Tiialla oli taas meneillään jokin kohtaus, tyttö kirkui, heitteli tavaroita ympäriinsä ja töni isäänsä kauemmaksi. Belinda kuuli ikkunan läpi, kuinka Lauri yritti rauhoitella tyttöä. Myös Marja puuttui asiaan. Vajaassa minuutissa aikuiset olivat saaneet riehuvan tytön istumaan tuolille ja kertomaan mikä oli vialla.
- Et saa nimitellä ketään noin. Belinda kuuli Laurin sanovan totisena.
Belindalle oli heti selvää, ettei hän haluaisi mennä sisälle keskelle teini-ikäisen pahimpia purkauksia. Tyttö veti ohuen toppatakkinsa vetoketjun takaisin kiinni, kietoi kaulaliinan paremmin kaulalleen ja lähti rauhallisin askelin kävelemään pihaportista ulos. Taivas oli hämärtynyt voimakkaasti ja tummat pilvet pyörivät taivaalla. Pieni tuulenpuuska tarttui Belindan avonaisiin hiuksiin ja heitti ne sekaisin. Tyttö pyyhkäisi hiukset pois kasvoiltaan ja laittoi kätensä puuskaan. Katu oli aivan autio, tuuli heitteli kuivia lehtiä tien poikki ja puiden oksat kahisivat toisiaan vasten. Tyttö suuntasi kävelynsä puistoon. Kuinka monesti hänkin oli viettänyt romanttisia hetkiä puistossa? Lukemattomia. Sen hetken Belinda muisteli hyvällä Jannea, entistä poikaystäväänsä. Janne oli näyttänyt elämän nurjan puolen, mutta myös hyvän. Belinda oli saanut hetken olla rakastunut. Tai ainakin ihastunut, rakkaudesta hän ei ollut varma. Kivat tunteet Jannea kohtaan olivat kestäneet vain hetken, sitten ne olivat laantuneet vain ystävyydeksi. Belinda oli kuitenkin jakanut ensimmäisen seksikokemuksensa Jannen kanssa, ja se kadutti tyttöä lopun elämänsä ajan. Miksi hän oli suostunut siihen? Oliko hän murtunut Jannen painostuksen seurauksena vai oliko hän peräti itse halunnut sitä ja tehnyt aloitteen? Belindaa hirvitti muistella kuinka kamala ensimmäinen, ja viimeinen kerta oli ollut. Janne oli vähät välittänyt miltä Belistä oli tuntunut, poika oli saanut sen mitä oli halunnutkin, tyydytyksen itselleen. Hetken aikaa Jannen tuimat kasvot välähtivät Belindan silmissä. Tummat viiksenhaivenet näyttivät naurettavilta ylähuulen päällä. Poika oli kulkenut aina kevarillansa, kortitta tietenkin kuten kovien jätkien kuului tehdä. Belinda oli kerran istunut kyydissä, vauhti oli ollut hurja ja häntä oli pelottanut. Janne oli päästänyt kirkuvan tytön kyydistään vasta kun ohikulkijat olivat alkaneet katsella heidän peräänsä.
Tyttö saapui huomaamattaan puistoon. Vain muutama valo paloi, muutoin näkyi vain mustanpuhuvia puita ja pensaita. Kesällä aiemmin niin kaunis, vihreä nurmikko oli kuollut. Sitten Belinda muisti lehtensä, jota ei ollut lukenut. Siinä oli jotain juttua sarjamurhaajasta. Tyttö piti puistoa pimeällä liian pelottavana paikkana lukea lehteä ja päätti pitää sen repussaan. Hän lukisi sen sitten myöhemmin. Belinda käveli puiston ympäri kiertävää polkua pitkin. Kerran hän pysähtyi aluetta halkovan puron vierelle. Veden solina kuulosti rauhoittavalta. Hän säikähti hieman kun kauempaa metsästä lennähti lintu. Siipien havina ja puiden rysähdykset saivat hänet terästämään aistinsa.
- Olen ihan tyhmä, Belinda naurahti hermostuneesti ja päätti lähteä kotiaan kohti.
Muutama kylmä pisara tippui tytön poskille. Hän katsoi ylös taivaalle, mutta joutui sulkemaan silmänsä. Pisaroita tipahteli kiihtyvällä nopeudella maahan. Sadepisarat tuntuivat inhottavan kylmiltä, mutta myös ihanan virkistäviltä. Belinda laski kasvonsa alas ja avasi silmänsä. Tyttö kiljahti hypähtäen taakseen. Edessä seisoi tummiin pukeutunut mies, tupakka suussaan.

- Minnekäs tytöllä on matka? kysyi karhea ääni.
- Kotiin, Belinda sanoi hiljaa ja perääntyi askeleen.
- Vai kotiin, saisiko neitiä taluttaa matkalla? Mies kysyi ja heitti tupakkansa nurmelle, hänellä oli erikoinen sävy puhetyylissään.
- E-ei tarvitse, asun ihan lähellä, Se oli Belindan virhe, vaikka hän ei tajunnutkaan sitä heti.
- Hmm, jopas jotakin. Ihan nätti pakkaus olet, mies kähisi ja yski rajusti.
- Ihan totta, menisin nyt, Belindan ääni värisi. Sitä mukaan kun hän perääntyi, mies tuli lähemmäs.
Mies haisi pahalle, ei pelkästään tupakalle vaan myös viinalle. Vieras oli Belindaa reilusti pidempi ja vantterampi. Takki oli pitkä ja tumma, miehen siluetista erottui sänkeä tämän poskilla. Puiston valo jäi miehen taakse, eikä Belinda erottanut juuri mitään.
- Tulepas lähemmäs, mies sanoi imelästi ja ojensi kätensä.
Belinda ei vastannut mitään, mutta hänen silmistään pystyi tyhmempikin näkemään, että tyttö pelkäsi kuollakseen. Mies otti raskaan askeleen Belindaa kohti. Hän erotti miehen käyttävän suurikokoisia maihinnousukenkiä.
- Älä tule lähemmäs tai... Belindan ääni katosi olemattomiin. Hän puristi kätensä tiukasti nyrkkiin, niin että pisimmät kynnet painautuivat kämmenen ihon läpi. Beli tunsi jotain lämmintä käsissään.
- Tai mitä? Kiljut niin kuin te yleensä teette? mies tarttui kovakouraisesti Belindan käsivarresta ja veti tytön itseään vasten.
Belinda kiljui, riuhtoi, raapi kynsillään miehen kasvoja ja potki tätä jalkoihin.
- Vai rupeat sinä tappelemaan? mies ärähti vihaisesti ja tarttui toisellakin kädellä tyttöön, nostaen tämän ilmaan.
Korviavihlova kiljunta jatkui, vaikka Belindan kurkkuun sattui jo, mutta ei niin paljo kuin käsivarsiin. Belinda yritti saada voimaa jalkoihinsa potkaistakseen miestä korkeammalle, mutta pelko jähmetti hänet. Tytön jalat sätkivät hetken, kunnes Belinda pelkästään kiemurteli ja huusi.
- Jumalauta turpa kiinni! mies paiskasi Belindan suoraan maahan. Belindan käsi jäi omituisesti tytön vartalon alle. Polttava kipu tuntui olkapäässä.
Belinda yritti nousta maasta, mutta samassa sai potkun vatsaansa. Ilma pakeni keuhkoista kivuliaasti vihloen. Hän yritti raapia toisella kädellään hiekkaa käteensä, heittääkseen ne miehen kasvoille. Mies tarttui kovalla, puristavalla otteella Belindaa nilkasta ja kiskaisi. Kipu oli sietämätön, mutta toisella jalallaan Belinda sai potkaistua miehen käden irti.
- @!#$ huora! Mies karjaisi, sylkäisi maahan ja tarttui tyttöä kaulalta puristaen.
Sitten Belinda tunsi kipua poskellaan. Kirveli, poltti, jomotti. Mies oli lyönyt häntä. Beli maistoi veren suussaan, oliko hän purrut kieleen? Kaikki tuntui tapahtuvan nopeasti. Belinda ei voinut mitään kun mies pieksi häntä nyrkeillään ja potki välillä vatsaan. Lopulta Belinda vain makasi voimattomana myttynä hiekkatiellä, verta suustaan valuen.
Seuraavana Belinda tunsi kuinka mies repi hänen takkiaan auki. Hämärässäkin Belinda saattoi erottaa valkean kaulaliinansa värjäytyneen tummaksi. Silmitön viha kuohahti hänessä ja tyttö heitti saamansa hiekat miehen kasvoille.
- @!#$ lutka! Mies ärähti ja nousi pikaisesti kasvojaan hieroen.
Belinda tunsi valtaisan määrän adrenaliinia kehossaan, joka ilmeisesti antoi hänelle voimia nousta ylös. Vapisevin jaloin hän lähti juoksemaan maantietä kohti. Paljonko matkaa oli? Nopeasti vilkaistuna hän näki miehen toipuneen ja lähteneen perään. Mies oli paljon nopeampi. Belinda antoi kaikkensa juostakseen kovaa. Revennyt takki liehui ilmavirran mukana, kaulaliina löi vasten hänen kasvojaan muistuttaen kipeästä poskesta. Tien vieressä olevien pensaiden kohdalla voimakas käsi tarttui Belindan olkapäähän.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   5.2.09 18:04:06

- Tsot tsot, hiljainen ääni valpastutti Belindan.
Tyttö ei paljoa tajunnut sillä hetkellä, vaan hän käytti viimeiset voimansa päästäkseen irti. Tytön oikeaan jalkaan sattui nykäisyn jäljiltä, mutta hän sai kuin saikin ladattua voimakkaan etupotkun vieraan palleaan. Ote kirposi ja Belinda oli vapaa. Vapaa menemään minne? Hän vilkuili hätääntyneesti ympärilleen. Joka puolella näkyi vain pimeyttä ja muutama hassu katuvalo. Missä koti oli? Belindaa pelotti suunnattomasti, hän oli täysin hukassa. Kipeä jalka ei kantanut kunnolla, hänen vasenta kättään jomotti ja suussa oli verenmaku. Hän sylkäisi verta kadulle.
- Apua! Belinda yritti huutaa, mutta hänestä lähti vain aavemainen, käheä pihahdus.
Belinda kuuli juoksuaskelia takaansa ja pinnisti ontuvaan juoksuun. Hän lähti summittain juoksemaan kohti ensimmäistä valoa, mutta haistoi jotain makeaa ennen kuin pääsi valon kohdalle. Kaikki tuntui pimenevän.

Belinda ei tiennyt paljonko kello oli, mutta hän makasi yksin kylmällä nurmella. Vieressä solisi puro. Oliko hän puistossa edelleen? Päätä särki ja suussa maistui pahalta. Belindan takki oli jätetty vierelle, revittynä, kuin villieläimen raatelemana. Belinda katsoi käsiään. Ne olivat hiekkaiset ja kummassakin kädessä näkyi punaiset viirut kun kynnet olivat rikkoneet ihon. Myös hennoimmat kynnet olivat katkenneet. Belinda tunnusteli kasvojaan. Poski tuntui turvonneelta, se oli täysin tunnoton. Tyttö nousi hitaasti istumaan, kuin peläten hajoavansa palasiin nousun aikana.
Selkää kivisti tuttuun tapaan, sen täytyi johtua skolioosista.
Belindan vaalea paita oli likainen, siihen oli hiekan lisäksi tarttunut lehtiä ja muutama risu. Hän katseli jalkojaan. Ne näyttivät normaaleilta. Belinda huomasi farkkujensa vetoketjun olevan auki. Oliko hänet raiskattu? Belindan ei tiennyt mitä olisi tehnyt. Uskalsiko hän nousta ja lähteä? Pitikö hänen odottaa jotakin? Tyttö nousi varovasti seisomaan, häntä huimasi hiukan ja kompastellen hän pääsi puron vierelle. Hänen teki mahdottomasti mieli peseytyä. Pestä hiekat ja veret pois. Hän kosketti sormenpäällään hyytävän kylmää vettä ja tajusi samassa, että saattaisi hävittää jotain todistusaineistoa. Aineistoa mille? Tyttö muisti vain tupakan palavan pään ja käheän äänen. Sitten häntä oli lyöty. Belinda kosketteli viileää nurmikkoa kädellään. Ruohon kärjet kutittivat häntä. Tyttö näki vähän matkan päässä puistoa valaisevan pallomaisen valon. Tyttö hivuttautui seisomaan ja lähti kävelemään valoa kohden. Hänen jalkansa kastuivat. Pitkään ihmeteltyään hän tajusi seisovansa matalassa purossa. Hän oli maannut puron väärällä puolella. Belinda ei nähnyt muuta ylityspaikkaa kuin kävellä suoraan puron yli. Kivet olivat liukkaita ja vaivoin Belinda selvisi puiston puolelle kaatumatta veteen. Nousu liukasta ruohomäkeä oli vaikea. Kontattuaan aikansa ruohikossa, Belindan silmät erottivat sameasti hiekkapolun. Hän oli nyt puiston puolella. Tyttö vilkaisi taakseen, nähden pienen nurmikkoalueen ja sitten loputtomasti metsää.
Belindaa oksetti mahdottomasti kävellessään puiston läpi kotiaan kohti. Hänellä oli myös kylmä. Missä takki oli? Entä kaulaliina? Belinda saavutti loputtomalta tuntuneen matkan jälkeen asfalttitien, josta ei ollut kovinkaan pitkä matka kotiin. Kotiportilla Belinda nojautui kivipylvästä vasten. Piha oli pimeä, samaten talo. Autoakaan ei näkynyt katoksessa. Belinda yritti tunnustella taskujaan löytääkseen kotiavaimensa, mutta niitä ei ollut.
- Takki, tyttö irvisti kivusta ja tyhmyydestään. Miksi hän oli jättänyt takin puistoon?
Belinda laahusti hoiperrellen pihatietä pitkin ja oikaisi nurmikon kautta. Etuovi oli lukossa. Belinda paineli pitkään ovikelloa, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Tyttö hakkasi ovea vähäisillä voimillaan kunnes luovutti. Belinda istahti kiviportaille ja tunsi polttavan kyyneleen vierähtävän poskelle. Mitä oli tapahtunut? Miksi ketään ei ollut kotona? Kauanko hän oli maannut puistossa? Ensimmäistä kyyneltä seurasi heti toinen, sitten kolmas. Kyyneleet kirvelsivät tytön haavaisia kämmeniä.
Itkettyään aikansa Belinda nousi ylös ja kompuroi seinästä tukea ottaen takapihalle. Häntä suututti talon koko. Jos se olisi ollut pienempi, hänellä olisi ollut paljon lyhyempi matka terassille. Mitä jos mies vaanisi jossain nurkan takana?
Tyttö kaatui käsiensä varaan terassin portailla ja konttasi ne ylös. Haparoiden hän löysi oven rivan ja väänsi sitä.
- Naks, ovi aukesi.
Belinda kiiruhti sisään, välittämättä sotkiko paikkoja. Hänen äitinsä saattoi välillä olla sairaalloisen tarkka paikkojen siisteydestä.
Belinda sai laitettua valot päälle eteiseen. Hän otti puhelimen käteensä ja otti pikavalinnasta äitinsä numeron. Muutaman tuuttauksen jälkeen kuului naisen lempeä ääni.
- Marja tässä, en juuri nyt voi vastata, mutta voit jättää viestin äänimerkin jälkeen. Piip.
Belinda yritti soittaa myös omalle isälleen, joka harmillisesti vastasikin, umpihumalassa.
- Ai kuka? Irti siitä. Ei tilata mitään, Isä kommentoi mongertaen ja sulki puhelimen.
Tytön poskille valui yhä uusia kyyneliä, eikä hän nähnyt kunnolla eteensä. Voisiko hän soittaa Hannalle? Ei, se oli kuitenkin aina menossa jonnekin. Belinda kaipasi vain halausta, turvaa. Hän halusi jonkun tutun kertomaan, että kaikki oli hyvin. Hän halusi palata ajassa taaksepäin ja astua sisälle. Hän halusi Tiian huutavan hänelle sydämensä kyllyydestä ja varastavan hänen viimeisetkin eurot. Miksi hän oli mennyt puistoon? Missä reppu oli? Belindan ajatukset harhailivat pingispallon tavoin. Yksi ajatus johti toiseen kuten dominonappuloiden kaataminen. Kaadoit yhden, se kaatoi toisen ja aiheutui ketjureaktio. Miksi hän ajatteli dominonappuloita? Belinda katsoi eteisen peilistä kasvojaan. Silmät olivat turvonneet itkemisestä, poskella näkyi verinaarmu ja mustelma. Kaulallaan Belinda saattoi erottaa hiekan raapimat naarmut. Hän näytti kamalalta. Hiukset olivat sekaisin. Tahtomattaan hän alkoi hytistä. Tärinä ei loppunut vaikka hän kuinka yritti. Hänellä ei ollut kylmä, eikä kuuma. Häneen ei sattunut. Hän vain tärisi, yrittäessään ottaa tukea, puhelin tippui pöydältä. Rasittava tuuttaus ei lakannut millään.

Belinda polvistui lattialle ja sulki puhelimen. Mitä hän tekisi? Niko? Aleksi? Ei, kukaan ei jaksaisi lähteä Belindan luo. Tyttö asui liian kaukana heistä. Paitsi että hän ei tiennyt missä muut asuivat. Belinda purskahti itkuun. Hän parkui kuin pikkulapsi. Tyttö käpertyi lattialle, hakkasi nyrkillään mattoa ja itki. Hän oli likainen. Sanan jokaisessa merkityksessä. Tärinä helpotti hieman, samaten tytön itku laantui. Belinda tunsi itsensä tyhmäksi. Hän nosti pöytäpuhelimen takaisin lipaston päälle. Puhelimen vierellä oli lappu. Belinda otti lapun ja toi sen vapisevin käsin lähemmäs kasvojaan.
”Jääkaapissa ruokaa. Tiia sairaalassa, Olli tulee illalla. Rakkaudella Marja” Beli luki hitaasti paperin ja käänsi sen. Tyhjä.
Niin, ruokaa. Belinda tunsi pienen näläntunteen ja käveli ontuen jääkaapille. Oveen jäi himmeät veren ja hiekan sekaiset jäljet kun tyttö avasi ja sulki kaapin oven. Belinda oli ottanut alahyllyltä pilttipurkin. Nekin kuuluivat hänen ruokavalioonsa välipaloina. Tyttö yritti saada otetta purkin kannesta, mutta ei saanut väännettyä sitä. Hermostuneena hän heitti purkin lattialle, joka osui alkuun alakaapinoveen ja siitä kaakelilattialle. Korvissa humisi epämiellyttävästi. Oliko hän kuuroutumassa? Lasi hajosi ja terävien sirpaleiden välistä valui hedelmäsosetta.
Belinda kuuli takaoven kolahtavan. Tuliko sisälle joku? Belinda otti pelokkaana työtasolta ensimmäisen tavaran mikä sattui käteen. Lettupannu. Belindalle pieni paistinpannu oli valtava turva. Sen kanssa hän saattoi astella eteiseen. Valot räpsähtivät muutaman kerran ja sammuivat. Nyt tyttö oli varma, että talossa oli joku. Askel. Ja toinen. Belinda jäi portaiden vierelle odottamaan tulijaa. Hän kohotti pannunsa valmiiksi, jotta hän saattoi kumauttaa sillä mahdollisimman kovaa tunkeilijaa. Belinda aisti märkien vaatteiden hajun. Tulija oli kohdalla.
Viimetingassa tulija väisti Belindan huitaisun.
- Varo vähän! Ollin möreä ääni komensi.
- Olli? Belinda piti edelleen asettansa valmiina.
- Joo. Oletko edes vähän tyhmä? Poika kysyi ja ravisteli hiuksistaan vettä.
Olli koetti napsauttaa valoja päälle, mutta ei tapahtunut mitään.
- Missä muut on? Eihän täällä uskalla sun seurassa olla, Olli kommentoi ja nauroi mahtavasti.
Belinda alkoi täristä uudelleen, vajosi polvilleen ja laski lettupannunsa lattialle. Tytön surkeat nyyhkäisyt keskeyttivät Ollin pilkallisen naurun.
- Mikä sun nyt on? Olli häkeltyi.
Hän oli tottunut vain Tiian itkuun, joka oli usein hänen aiheuttamansa. Vaikka poika harvoin puhuikin Belindan kanssa, nuorta naista hän piti jotenkin aikuisena, sellaisena joka ei pillitä Tiian tavoin.
- Aina mä saan eukot itkemään, Olli parkaisi ja meni keittiön puolelle. Siellä hän sai valot päälle.
- Mitä vittua? poika jäi toljottamaan Belindaa. Ensimmäisenä poika yritti saada eteisen valot päälle, mutta pienen räpsähdyksen jälkeen hän tiesi lampun palaneen.
Belinda itki, katsoi Ollia avuttomana ja pyyhki verta suunpielestään hihaansa. Olli ei voinut sietää verta, ei ainakaan toisten.
- Mitä on sattunut? Olli kysyi korkealla äänellä. Normaalisti Belinda olisi nauranut pojan äänenmurrokselle, joka tuntui vain jatkuvan kuukausi toisensa jälkeen.
- Soita joku, Belinda sai sanotuksi yskänpuuskan jälkeen. Häntä ärsytti kuinka ääni vingahti korkealta ja oli käheä.
Mitään sanomatta Olli otti punaisen puhelinmuistion lipastosta ja etsi jonkun läheisen numeroa. Oletettavasti hän yritti soittaa isälleen, sen jälkeen Marjalle ja jollekin muulle, jonka jälkeen hän luovutti.
- Kukaan ei vastaa, on niin myöhä, Olli sanoi hiljaa ja mietti pitäisikö hänen soittaa ambulanssi.
Belinda yritti itse soittaa uudelleen, mutta hänen kättään jomotti säännöllisin väliajoin eikä sillä voinut nostaa mitään. Olli saattoi kuitenkin lukea tytön huulilta mitä tämä tahtoi ja poika totteli.

Niko ajoi autonsa poikittain etuoven eteen. Olli oli soittanut hänelle kummallisen puhelun Belindasta, eikä hän tiennyt mitä odottaa. Avattuaan ulko-oven, hän näki vain pimeää, kunnes sivulta tulevan hämärän valokeilan kohdalla Niko huomasi ettei kaikki ollut hyvin vaikka tyttö oli selin tähän. Belindan likainen paita, sotkuiset hiukset, laikukkaat housut.
Niko katsoi kysyvästi keittiön puolella seisovaan Olliin. Nuori poika osasi vain nyökätä päällään tyttöä kohti.
Beli kääntyi ensimmäisellä portaalla ja siristi silmiään. Valo häikäisi häntä.
- Missä olet ollut? Niko katsoi järkyttyneenä näkyä. Tytön kasvot olivat mustelmilla, leuka oli tumman, kuivuneen veren peitossa, farkut auki…
- Puistossa, tyttö vastasi hiljaa, tuijottaen suurin silmin Nikoa.
- Okei, lähtisitkö käymään sairaalassa? Niko ehdotti, hän ei todellakaan tiennyt mitä olisi voinut tehdä.
Niko heitti autonsa avaimet Ollille, joka meni jo edeltä avaamaan ovet ja tekemään takapenkille tarpeeksi tilaa. Belindan noustessa ylös portaalta, hän horjahti, paransi ryhtinsä ja yritti olla kuin mitään ei olisi sattunut.
- Kyllä tämä tästä, tyttö kähisi ja yritti salata kipuaan.
- Eihän, odota vain kun saan sen käsiini joka teki tämän...
Belindan tarvitsi tehdä vain pieni ele ja Niko vaikeni kesken lauseensa. Startattuaan Niko ajoi autonsa suoraan ensiapuyksikön oven viereen.
- Ei tämä ole kahvila. Belinda totesi pettyneenä. Hänen kirkkaista silmistään heijastui valokyltin risti.
- Häh? Mikä ihmeen kahvila? Niko kysyi hämmentyneenä.
Yön pimeyttä ihmettelevä Belinda ei vastannut enää mitään, vaan nousi suosiolla pois autosta Nikon ja Ollin avustamana.
- Istukaa tuonne, Niko osoitti odotusaulan nahkasohvia.
Sillä välin poika kävi ilmoittamassa tiskillä Belindasta. Ongelmana oli kun poika ei tiennyt kuin tytön nimen ja syntymäpäivän. Ja osasi hän sen sanoa ettei tämä ollut aivan kunnossa.
- Belinda Kuusisto? Mukavan oloinen, harmaantunut naishoitaja seisoi hämmentyneen tytön edessä.
- Olen, Belinda ei tajunnut enää mitään.
Vilkaistessaan Olliin, tytön katseessa oli jotain vierasta. Ollin mielestä tyttö näytti samalta kuin ensimmäisellä kerralla tavatessaan hänet. Hämmentyneeltä.
Hoitaja kumartui hieman ja vilkaisi tyttöä päällisin puolin. Hetkeä myöhemmin hänet talutettiin vapaaseen tutkimushuoneeseen. Nikolle hoitaja sanoi, että tämä voisi odottaa aulassa lääkärin tutkiessa tyttöä. Mieslääkäri yritti kysellä, muistiko Belinda mitä oli tapahtunut. Belinda kertoi kuinka oli ollut puistossa, aikeenaan oikaista tallille ja tavannut jonkun miehen puron vierellä. Mitä pidemmälle hän selitti, sitä sekavammaksi tarina muuttui ja Belin katse alkoi harhailla pitkin pientä huonetta.
- Aivan, lepäile siinä hetki, Mirva, tuotko kylmäpussin poskea varten? Lääkäri kysäisi pullealta naiselta.
Belin saatua kylmäpussi käteensä ja lämmin viltti harteilleen, hoitaja alkoi etsimään valmiiksi puhdistusvälineitä.
Lääkäri puolestaan sai vain hieman selvennystä tilanteeseen Nikolta ja Ollilta, pojatkaan kun eivät tienneet mitä puistossa oikeastaan oli tapahtunut.
- Aivan, täytyneen ottaa viranomaisiin yhteyttä, lääkäri katosi nopeasti jonnekin huoneeseen, josta kuului kiivasta keskustelua. Niko arveli lääkärin konsultoivan kollegaansa asian suhteen.

Niko seuraili kelloa. Aika kului madellen. Jossain vaiheessa ovesta tuli kaksi poliisia, he näyttivät vakavilta. Niko pelästyi nähdessään Belindaa hoitavan lääkärin juttelevan poliisien kanssa. Pian toinen heistä kävikin jututtamassa Nikoa, joka kertoi saman kuin lääkärillekin.
- Anteeksi, onko Belindan äidin nimi Marja? kanslisti, joka istui normaalisti ilmoittautumisessa, oli tullut Nikon luo.
- Joo, on, luulisin, Niko mietti. Hän ei ollut aivan varma oliko kuullut tytön äidin nimeä.
- Marja Kuusisto, Olli tokaisi vierestä.
- Ahaa, tietojen mukaan hän olisi täällä erään nuoren tytön seurana, nainen mutisi epäselvästi.
- Tiian? Ollin silmät kirkastuivat.
- Oletteko sukua? kanslisti katsoi vuorostaan Ollia ja unohti Nikon.
Kanslisti varmisti muutamin kysymyksin, että kyseessä oli oikea henkilö. Sitten nainen johdatti miehen toisen käytävän perälle, koputti oveen ja avasi sen. Sermin takaa kuului Marjan ääni, nainen ilmeisesti jutteli Tiialle jotain. Oven viereisellä tuolilla istui Lauri.
- Onko Marja Kuusisto täällä? nainen kysyi varovasti.
- Olen, Marja astui sermin takaa esiin.
- Niko? Olli? Marjan ensireaktio oli yllättynyt, jokseenkin ilahtunut.
- Kuka tuli? Tiian vaimea kuiskaus kuului verhon takaa.
Kanslisti lähti jatkamaan töitään huomattuaan, ettei häntä enää tarvittu. Aluksi Marja luuli poikien tulleen katsomaan Tiiaa, mutta Niko selitti hätäisesti Belindan tilanteesta.
- Olli, tiedätkö sinä jotain? Marja katsoi vakavasti kalpeaa poikaa.
- En, Olli vastasi ja tuntui pyrkivän vaivihkaa isänsä taakse piiloon.
Marja katsahti kerran Lauriin ja korjasi asentoaan. Olli jäi isänsä seuraksi, kuullen heti alkuun Tiian ärähdyksen mikä sukukokous ovella oli meneillään.
Niko sen sijaan saatteli Marjan oikean huoneen ovelle. Koputuksen jälkeen naispoliisi avasi oven. Selvittelyjen jälkeen nainen sanoi Marjalle, että tämä pääsisi pian tyttärensä luo. Kukaan ei kuitenkaan kertonut mitä he tekivät huoneessa tai kuinka Belinda voi.
- Ei tämä ole mahdollista, Marja pudisteli päätään.
- Niin, Niko vastasi hiljaa kun ei parempaa keksinyt.
Pian ovi avautui ja miespoliisi astui ulos puhuen radiopuhelimeensa. Mies harppoi pitkin, nopein askelin pihalle. Niko seurasi miehen toimia, joka levitti jonkin ison paperin auton konepellille, ilmeisesti kartan.
Marja ja Niko istuivat aikansa odotusaulassa, kunnes toinenkin poliisi meni parinsa luo ja lääkäri kutsui heidät sisään.
Niko empi, kehtaisiko tulla Belindan huoneeseen, mutta Marja hoiti asian kiskaisemalla häntä hihasta.
Belinda istui sängynlaidalla ja napitti vaaleanpunaista paitaa ylleen. Se oli sairaalavaate. Sekunninmurto-osan ajan tytön silmissä oli sama vieras katse kuin autossa, kun tämä huomasi tulijat. Marja kävi halaamassa tytärtään ja antoi suukkoja pitkin kasvoja tälle.
- No? Marja kysyi kärsimättömästi lääkäriltä.
- Aivotärähdys, pidämme yön yli varmuuden vuoksi. Vasen käsi oli mennyt sijoiltaan, ruhjeita ja mustelmia ympäri kehoa, lääkäri luki tympeään sävyyn paperistaan.
- Selviääkö hän? Marja huolestui.
- Kyllä, pientä lepoa niin neiti on entisensä, tohtori vastasi.
- Entä, ei kai häntä…? Marjan kasvoilla oli merkitsevä ilme. Lääkäri ilmeisesti tiesi mitä nainen tarkoitti.
- Ei, mies vastasi. Nikoa alkoi jo ärsyttämään lääkärin laiska tapa puhua Marjalle. Belindalle mies ei puhunut lainkaan.
Niko jäi Belindan seuraksi kun lääkäri välttämättä halusi puhua kahden Marjan kanssa.
- Millainen olo? Niko kysyi hiljaa.
- Menettelee. Miksi ne tutki niin paljon? Belindan kasvoilla oli ymmärtämätön ilme.
- En tiedä, halusivat kai saada selville mitä sinulle on tapahtunut, Niko vastasi.
Belinda selitti turhautuneena, mutta kuitenkin omasta tahdostaan kuinka poliisit olivat ottaneet näytteitä hänen kynsien alta, suusta, vieneet tytön vaatteet mennessään ja lääkäri oli vielä tehnyt perusteellisemman tutkimuksen. Belinda kuitenkin jätti sanomatta, että ruhjeet oli valokuvattu. Hän ei pitänyt sitä olennaisena.
Sitten tuli hoitaja pyörätuolin kera hakemaan Belindaa toiseen huoneeseen. Marja ja Niko seurasivat perässä. Huone oli toisessa kerroksessa, samaisessa huoneessa toisella vuoteella kuorsasi äänekkäästi iäkäs, isomahainen mies.
Hoitaja kertoi Belille tämän saavan kyllä rauhoittavaa jos tarvitsisi, sitten tyttö asettui makaamaan vuoteelleen.
- Pärjäätkö nyt? Marja kysyi hiljaa pidellen tytärtään kädestä. Hänen silmänsä olivat kostuneet.
- Juu, Belinda vastasi ja haukotteli.
- Tulen heti aamusta takaisin, Marja antoi suudelman tytön otsalle.
- Bonne nuit... La petit rose, Niko kuiskasi.
- La vie n’est pas rose tous les jours, Belinda vastasi hymyillen.
Marja ei edes vaivautunut kysymään mitä nuoret olivat toisilleen sanoneet, naisen kasvoilla kävi vain kevyt, hetkellinen hymy. Oliko Belinda löytänyt itselleen kunnollisen poikaystävän? Marja ei itse tiennyt tarkalleen mikä Belindan ja Jannen välillä oli mennyt pieleen, mutta eipä hän kummemmin ollut pitänyt koko pojasta. Pojan puhekin oli ollut komentelevaa ja kovaa. Niko oli puhunut lempeästi ja vieläpä ranskaa. Marja toivoi salaa mielessään kuulevansa joku päivä Laurinkin puhuvan yhtä kauniilla kielellä.

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   5.2.09 18:33:02

Jeeee. Jatkoa kehiin vaan :D Aina kun kerkeät.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   5.2.09 18:59:29

Juoruja

Yön aikana lehdistö sai painaa etu- ja kolmossivunsa uusiksi.
”Väkivaltainen murhaaja on edelleen vapaana. Miehen epäillään liikkuneen Salokosken seudulla viimeyön aikana. Uusin uhri, 18-vuotias nuori nainen kärsii lievästä muistinmenetyksestä, ruhjeista ja mustelmista. Myös toinen käsi on mennyt sijoiltaan. Tällä hetkellä tila on vakaa ja nainen on hoidossa keskussairaalassa. Saadun kuvauksen mukaan, epäilty on noin 175-180cm pitkä, hieman tukevahko, vankkarakenteinen. Hänen tiedetään polttavan tupakkaa ja viimeisimmässä tapauksessa mies on ollut alkoholin vaikutuksen alainen. Muita tuntomerkkejä ovat karhea ääni, parransänki kasvoilla ja mies on luultavasti pukeutunut tummaan, pitkään takkiin ja maihinnousukenkiin. Poliisin mukaan uhria ei raiskattu, kuten aiemmille on käynyt ennen menehtymistään vammoihinsa. Vielä ei tiedetä kuinka nuori nainen selvisi hengissä hyökkäyksestä, vai onko liikkeellä uusi tekijä.”
- Ei hitto, miten ne voi olla näin tyhmiä? Hanna paiskasi lehden tallihuoneen pöydälle.
- Juttu on selvästi kirjoitettu kiireessä. Miten ne nyt jo sai tiedon? Minna ihmetteli ja selasi iltapäivälehteä.
Hanna oli kuullut Aleksin kautta kuinka Belindan oli käynyt. Häntä kadutti suuresti, ettei pitänyt parempaa yhteyttä serkkuunsa. Hänhän olisi voinut jopa kuolla.
- Onko Belinda nyt turvassa? Minna kysyi huolestuneena ja sipaisi mustat kiharansa kiinni.
- Kai se. Pääsee varmaan päivällä pois sairaalasta. En tiedä, Hanna oli kalpea.
- Käytäisiinkö katsomassa sitä päivällä? Minna ehdotti.
- Voisi olla hyvä idea, jos Beli jaksaa nyt olla kenenkään kanssa, Hanna murjotti.
- Mikä se juttu oli, että Tiiakin oli sairaalassa? Minna kysyi.
- Niin joo, se kärsi vain kovista menkkakivuista, tiedäthän, Hanna virnisti hieman viimeisten sanojensa kohdalla.
- Jaa, aika vähäpätöinen syy. Tai en tiedä, Minna sekoili ja avasi hiuksensa ponnarilta.

Samaan aikaan Tiian koulukaverit, jotka olivat kuulleet tytön joutuneen illalla sairaalaan, sepittivät Tiian olleen uhri. Tytöiltä oli jäänyt lukematta tarkemmin lehti, sillä Tiia oli vielä kaukana 18-vuotiaasta. Eniten ongelmia aiheuttivat tosiasioiden vääristelyt tallilla.
- Kuulitko siitä? Se oli tapellut siskonsa kanssa ja painellut ulos suoraan sen kahjon syliin, Miia kauhisteli ja samalla moitti Beliä.
- Joo, mutta eikö se ollut tapellut vasta sen jälkeen? Eveliina mietti ja puhdisti Stellan pölyharjan.
- Ei. Se meni juuri toisinpäin, löi Tiiaa niin että veri lensi. Tyhmä sanonpa vaan. En minä menisi yksinäni minnekään ulos pimeällä, Miia julisti.
- Nosta nyt, Miia tuhisi Natasjalle, joka ei suostunut nostamaan kaviotaan.
- Ei mutta oikeasti, kuvittele jos minä tai sinä oltaisiin oltu sen tilalla. Olisin ainakin laittanut vastaan kynsin ja hampain! Eveliina totesi rohkeasti.
Harjattuaan Stellan, Eveliina irrotti tämän käytävältä ja talutti toiselle puolelle tallia karsinaansa. Stella oli muuttanut Dreamyn viereiseen karsinaan.
Ennen iltapäivää tallilla kuultiin monenlaisia versioita tapahtuneesta. Eikä yksikään vastannut totuutta.
- Luulen, että uskallan päästää sinut kotiin, kunhan muistat ottaa rauhallisesti, nuori naislääkäri totesi tutkittuaan Belindan.
Hän olisi kieltämättä pitänyt nuoren potilaansa sairaalahoidossa vielä muutamia päiviä, mutta vastoin toisen tahtoa hoidolla ei välttämättä saavutettu toipumista.
- Hyvä, Belinda totesi. Hän ei hymyillyt.
Tyttöä vaivasi suuresti, että hän itsekin tunsi unohtaneensa jotain, mutta mitä? Yön aikana hänen mieleensä oli piirtynyt musta miehenhahmo, joka tuprutteli tupakkaa. Satoi vettä. Miehen kovat kädet olivat kosketelleet häntä kaikkialle. Mies oli murahdellut kiihkeästi avatessaan jotain.
Belinda pukeutui äitinsä aamulla tuomiin vaatteisiin. Vanhoja hän tuskin koskaan saisi takaisin, saati haluasi pitää niitä enää. Punainen villaneule oli liian suuri Belindalle. Tyttö arveli sen kuuluvan Tiialle. Belinda nyppi toisella kädellään laastaria kyynärpäästään. Siinä oli pienehkö naarmu. Seuraavaksi tyttö otti vasemman kätensä pois kantositeestä ja irrotti taipeeseen teipatun taitoksen. Häneltä oli yöllä otettu verikokeita, kuten aamullakin. Peilistä hän näki väsyneet kasvonsa. Mustelma oli pieni, mutta huomattavissa. Sitä hän ei saisi helposti meikilläkään peitettyä. Eikä hän ollut varma, halusiko edes peittää mustelmaa. Ovelta kuului koputus. Mies viereisestä sängystä röhkäisi jotain ja ovesta kurkisti tutut kasvot.
- Oletko jo valmis? Niko kysyi. Poika oli odotellut oven takana hyvän tovin.
- Pian. Nämä housut meinaa tippua, Belinda kiskoi äitinsä housuja ylemmäs.
- Kyllä ne menee, pidät vain vyötäisiltä kiinni niin eivät tipu, Niko totesi ja astui huoneeseen.
Belindalla ei ollut omia tavaroita mukanaan, tytön tarvitsi vain ilmoittaa hoitajille lähtevänsä.
- Millainen olo sulla on? Niko kysyi matkalla kun he kävelivät sairaalankäytäviä pitkin ulko-ovelle.
- Ihan ok, miksi kaikki kyselee sitä? Belinda kysyi totisena.
- Beli, kyllä sä voit mulle puhua, Niko sanoi röyhkeästi vastaan.
- Hmh, Belinda vaikeni ja muutamat ajatusrypyt muodostuivat hänen otsalleen. Tyttö puri alahuultaan.
Autossa Belinda etsi pitkään hyvää asentoa istuakseen kivuitta. Niko ajoi rauhallisesti Belindan kotiin, jossa Tiia makasi olohuoneen sohvalla ja valitti kovaan ääneen.
- En voi antaa enempää kipulääkkeitä, Marja ojensi kuuman vesipussin Tiialle.
- Sä et tiedä millaista tämä on! Tiia tiuski.
- Tiedän kyllä. Ja se menee ohi, Marja lohdutti, kunnes kuuli auton äänen pihalta.
Nainen juoksi ovelle vastaan kun kalpea Beli nousi portaita ylös.
- Tulehan, olen juuri tekemässä ruokaa, Marja iloisti.
Belinda istui keittiöön tuodulle konttorituolille. Pehmeällä alustalla oli helpompi istua kuin kovalla. Niko jäi sivummalle katselemaan kun tyttö söi varovasti kuumaa vihanneskeittoa.
- Tule sinäkin, kyllä tätä riittää, Marja patisiti Nikon pöydän ääreen ja toi täyden keittolautasen.
- Kiitos, Niko hymyili.
Hänen silmiensä alla olevat varjot kielivät valvomisesta. Nikoa mietitytti paljonko Belinda muisti. Muistiko tyttö edes syntymäpäiväänsä, iltaa metsänrajalla ? Ainakin tyttö oli höpöttänyt automatkalla muutaman maininnan puulaatikossa olleista kirjeistä. Myöskin tyttö puhui jostain rintaneulasta. Sekoiliko Belinda vai oliko hän tosiaan löytänyt korun?
Keitto oli kuitenkin maittavaa, vaikka Niko olikin pitkälti sillä kannalla ettei ilman lihaa ruoka maistu miltään. Niko ei ollut varma oliko hän hotkinut keiton, vai söikö Belinda tavallistakin hitaammin, sillä tyttö näytti lusikoineen vajaat puolet lautasestaan. Ja alkujaankaan se ei ollut täysi.
- Kiitos, Belinda työnsi ruokansa sivummalle.
- Etkö syö loppuun? äiti huolestui.
- Ei ole nälkä, Belinda tuuppasi lautasta kauemmaksi. Keittoa läikkyi vähän pöydälle.
- Varo sitten tuota kohtaa, siinä oli lasinsiruja, Marja osoitti pöydän vieressä olevaa alakaappia, jonne Belinda oli heittänyt pilttipurkkinsa.
- Joo joo, tyttö vastasi hieman ärtyneenä.
- Mullekin ruokaa! Tiia huusi olohuoneesta.
- Voi, sinä voit tulla ihan tännekin syömään, Marja oli jo kyllästynyt tytön valitukseen.
- Sattuu! Tiia ulisi.
Belinda pyysi Nikoa yläkertaan ja uteli mikä Tiiaa vaivasi. Tyttö jaksoi muutaman kerran tokaista, että alakerran neiti näyttelee ja Niko luovutti. Hänen oli turha yrittää sanoa Belille, että Tiia kärsi naistenvaivoista.

Beli ei puolestaan uskonut Nikon sanomisia, sillä hän ei ainakaan itse mainostaisi koko perheelle milloin sattui kärsimään menkoistaan. Ja e-pillerit olivat helpottaneet sitäkin huolta.
Belinda kiiruhti avaamaan huoneensa toisen ikkunan. Niko istahti sängynlaidalle. Sänky oli petaamatta ja muutama tyyny lojui huolettomasti lattialla. Sitten Belinda penkoi sänkynsä alustaa, löytäen puulaatikon.
- Siinä, tyttö tönäisi laatikon Nikolle ja näytti ihmettelevän miksi laatikko oli hieman vajaa.
- Osa niistä on minulla, Niko huomautti.
- Ai, Belinda harmistui hieman.
Mielikuvat olivat sekavia. Milloin hän oli antanut kirjeet Nikolle? Oliko se samana päivänä kun hän oli ollut puistossa?
- Puhuit jostain rintaneulasta ? Niko totesi kysyvästi.
- Niin joo, en kyllä ole nähnyt sellaista, Belindaa harmitti vieläkin enemmän.
Belinda keräsi tyynyt lattialta, hieman irvistäen. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, vaikka Niko kyllä arvasi tähän sattuvan. Olihan tyttö ollut yöllä puolikuolleen näköinen.
- Älä nyt rasita itseäsi, Niko toppuutteli huonettaan siivoavaa Belindaa.
- Kyllä mä jaksan, hän hymyili tekopirteästi.
- Ei kun ihan oikeasti, lepäisit hieman, Niko asetteli tyynyt paremmin sängylle.
- Täällä on niin sekaista, vaatteetkin tulee oven alta ulos, Belinda kiiruhti järjestelemään vaatteitaan vaatehuoneeseen.
- Beli, ei se haittaa, Niko yritti rauhoitella.
- Haittaapas, tyttö tivasi itsepäisesti.
Niko sijasi vuodetta hieman, jotta se näyttäisi edes kutsuvammalta, mutta Belinda ei suostunut lepäämään. Vasta kun huone oli hyvässä järjestyksessä, tyttö piiloutui vaatehuoneeseen vaihtamaan vaatteitaan. Ulos tullessaan hänellä oli paljon paremmin istuvat vaatteet. Vaaleanpunainen toppi oli suloisen tyttömäinen, vaikka Belindan arvet näkyivätkin nyt paremmin. Mustelmia näkyi käsivarsilla, hartioilla ja selässä.
- Sattuuko sinuun? Niko kysyi katsellen mustelmia.
- Ei paljoa, vatsaan hieman, Belinda nosti paidanhelmaa näyttääkseen ikävät mustelmat vatsallaan.
Vaistonvaraisesti Niko irvisti hieman, hän saattoi itse tuntea millaista oli joutua toisen potkimaksi. Belindan säärissäkin näkyi muutamia mustelmia, ei kovin suuria, mutta kuitenkin.
- Tiedän että ne on läskit, Belinda huomasi Nikon pitkään viipyneen katseen.
- Häh? Ei ole, Niko saattoi kuvitella tytön jalkojen olevan mitä kauneimmat, kun mustelmat paranisivat. Lihaksikkaat ne ainakin oli.
Belinda istui sängylleen, veti hieman peittoa päälleen ja käpertyi sikiöasentoon Nalle Puh-tyyny päänsä alla.
- Joko väsyttää? Niko kysyi ja oli valmis poistumaan huoneesta.
- En tiedä, tavallaan, tyttö mumisi peittonsa alta.
- Jos haluat olla rauhassa niin voin lähteäkin, Niko nousi sängyltä.
- Niko? Belindan hento ääni pysäytti pojan ovella.
- Hmm? poika katsoi uteliaasti taakseen.
- Voisitko jäädä? Belinda kysyi ujosti.
Lämmin hymy nousi Nikon kasvoille. Tyttö halusi hänen jäävän. Se oli tyhjää parempi, Niko oli jo pelännyt tytön kokonaan unohtaneen heidän ystävyytensä. Niko käveli rauhallisesti avonaisen ikkunan luo, sulki sen ja istui syvennykseen. Belindalla oli hyvät näkymät etupihalle. Niko odotti Belindan nukahtamista, vasta sitten poika saattoi kierrellä huoneessa ja katsoa, jos löytäisi jotain luettavaa. Huoneen nurkassa oli avonainen laatikko. Päällimmäisenä oli vaaleansininen päiväkirja, lukossa tietenkin. Niko siirsi päiväkirjan viereiselle hyllylle ja löysi pinon Hippos-lehtiä. Niissä oli yleensä paljon hyviä juttuja, vaikka Niko olikin jo lukenut ne moneen kertaan tallilla.
Poika seurasi sivusilmällä Belindan unta ja lueskeli lehtiä. Tyttö pyöri sängyssään, päätyen lopulta kokonaan toisinpäin. Nyt poika ei enää ihmetellyt miksi tyynyt olivat lattialla, tyttöhän potki ne pois sängyltä.
- Ei, menen yksin, asun lähellä, Belinda mumisi aralla äänellä.
- Mitä? Niko kysyi.
Seuraavana kuului epämääräinen inahdus, Belinda oli puristanut kätensä nyrkkiin ja potkaisi sängyn toista päätyä.
Nikon ei tarvinnut kauaa katsella Belindan yksinäistä taistelua kun poika tajusi tytön näkevän unta tapahtuneesta.
- Belinda, herää, Niko ravisteli tyttöä hereille.
Tytön kynnet olivat painautuneet vanhoihin haavoihin. Belinda avasi pelokkaat silmänsä, hetken ajan tyttö oli lyödä Nikoa, mutta huomasi olevansa kotona, turvassa.
- Taisit nähdä pahaa unta? Niko kysyi miltei isällisesti.
- En tiedä, Belinda nousi istumaan ja katseli pöllämystyneenä huonettaan.
- Lueskelin hieman kun nukuit, Niko vastasi ja yritti samalla selittää lehtipinoa ikkunalla.
- Luit? Päiväkirjaani? Belinda ponkaisi sängystä ylös ja kompuroi hyllynsä luo.
- Se on yksityinen! Ja ne merkinnät meinaa Natasjaa, se on suloinen. Ja sen irvistykset muistuttaa hymyä... Belinda selitti kiivaasti.
- En lukenut sitä, Niko osoitti jo kirjan lukkoakin, että Belindan teos oli koskematon.
- Siirsin sitä vain saadakseni lehdet, Niko selvitti.
Belinda sysäsi nolona kirjansa takaisin laatikkoon. Hän tiesi paljastaneensa jotain, mitä ei halunnut myöntää, ei vielä.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   5.2.09 19:03:44

Takanasi!

Belindan fyysiset haavat paranivat viikkojen aikana mukavasti. Niko oli lupautunut liikuttamaan Dreamyä tytön poissaolon ajan. Ongelmaksi osoittautui vain, että hevonen oli hitusen liian pieni pitkälle miehelle. Niko ratsasti hevosella vain muutaman kerran, muulloin hän juoksutti ja opetti riimunaruun. Koulutus sujui hyvin, sillä tamma oli utelias ja yritti kovasti toteuttaa Nikon käskyt. Työtä helpotti myös se, että Belinda oli opettanut Dreamyn pitämään naksautusta palkintona.
Belinda oli innoissaan. Hän aloittaisi parin päivän kuluttua hevoskerhon pitämisen, hän saisi viimeinkin uutta ajateltavaa.
Ensimmäisellä kerralla hän varmaan saisi tutustua porukkaan ja esitellä tallia ja hevosia. He myöskin tekisivät omat kansiot, jonne lapset saivat kerätä saamansa materiaalin. Tytön muisti oli myös palannut pätkittäin, vaikka Nikon harmiksi Belinda ei osoittanut millään tavalla muistavansa suudelmaa metsässä. Sen sijaan tyttö kiukutteli tuttuun tapaan Tiialle. Ollillekin tämä oli ehtinyt ärähtää kun poika oli luvatta penkonut hänen huonettaan.

Oli joulukuun ensimmäinen viikko. Belinda koristeli huonettaan jouluaiheisin koristen, vaikkei liiemmin välittänyt enää joulusta. Hän oli monena vuotena sanonut, että lahjat saivat jäädä, mutta aina joku oli ostanut tarpeettoman herätyskellon tai tehnyt muodottomat villasukat. Sitten tytön oli vain esitettävä kohteliasta nuorta ja kiitettävä lahjojen antajia. Se ei ollut aina helppoa, sillä pahimmillaan hän myös joutui käyttämään niitä. Kuten aikaisempana jouluna, kun tyttö oli saanut tädiltään lahjaksi rasiallisen muovikoruja. Tapaninpäivänä täti oli tullut perheineen kylään ja ihmetellyt miksei tyttö käyttänyt koruja. Joten Belinda oli viettänyt koko lomansa yllään muoviset kaulahelmet ja rannerenkaat, jotka sopivat paljon paremmin 5-vuotiaiden prinsessaleikkeihin.
Voisiko ullakolta löytyä jotain mukavaa? Belinda katseli ullakonovea mietteliäästi. Sitten tyttö otti taskulampun ja avasi oven. Ilmavirta oli tunkkainen ja viileä. Siinä samassa kun hän avasi oven kokonaan, hän kuuli ujelluksen. Ujelluksen jota hän ei ollut kuullut hetkeen. Se tuntui tulevan suoraa hänen selkänsä takaa. Belinda vilkaisi taakseen. Siellä ei näkynyt mitään. Vain lyhyt käytävänpätkä, hänen huoneensa ja toisella puolella kylpyhuoneen ovi. Sitten oli vain surkea taulu, jonka tyttö oli siirtänyt kylpyhuoneenoven vierelle. Tapetit olivat vanhat, vahakankaiset. Lattia oli tummunutta lankkua ja käytävän keskellä lepäsi valkoinen matto. Belinda päästi ullakonovesta irti, jolloin se paiskautui omia aikojaan kiinni. Tytön niskakarvat nousivat pystyyn paukahduksesta, mutta hän avasi oven. Hento ujellus kuului taas. Johtuiko se ovesta? Belindaa kismitti, ettei tiennyt tarkalleen mistä se johtui. Ja se vieläpä kuului aivan hänen takaansa.

Belinda sulki oven, unohtaen tyystin miksi oli edes ollut menossa ullakolle. Hän katseli tarkkaan käytävää. Jotain siellä oli, kenties Ollin piilottama kasettinauhuri hänen kiusakseen? Belinda muisti Nikon tavan koputella ullakonseiniä, hänkin voisi tehdä samoin.
Alkuun koputukset kuulostivat vaimeilta, aivan taulun kohdalla siihen tuli kolkko sävy. Oliko taulun takana jotakin? Belinda naputteli lisää seinää. Hän olisi pystynyt vetämään kynällä selvän rajan, jonka sisäpuolelta ontompi ääni kuului.
Hänen täytyisi mainita asiasta Hannalle ja ehkä Nikollekin.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   5.2.09 19:09:10

Uranuurtaja

Belindan saapuessa viimein tallille, monet kyselivät hänen vointiaan. Etenkin Minna kyseli kovasti kuinka Beli oli pärjännyt. Kerrottuaan muutamalle muistikuvansa, porukka jätti hänet rauhaan. Juorut levisivät paiseruton tavoin nopeasti. Käytäville ilmestyi muutamia pieniä kuppikuntia, eikä kenenkään ollut vaikea arvata mitä niissä puitiin.
- Jes! Eveliina hihkui innoissaan tultuaan ulos toimistosta. Hän sai monia kiinnostuneita katseita, myös Belindan.
- Mitä nyt? Miia kysyi innostuneelta kaveriltaan.
- Sain oppisopimuspaikan, Eveliina kuulutti kovaan ääneen.
- Oppisopimuksen? Mille alalle? Minna rypisti otsaansa. Hän oli monen muun tavoin kuvitellut tytön olleen vielä kahdeksannella, korkeintaan ysillä.
- Hevosenhoitaja-linjalla, Eveliina ilmoitti ylpeänä.
- Aloitan täällä ja käyn välillä näytöissä, kokeissa ja tunneilla Kiuruvedellä, Hingunniemessä, Eveliina intoili.
- Kuka sinua opastaa täällä? Miian posket punoittivat innostuksesta.
- Ankku ja Niko, Eve oli tyytyväinen itseensä.
Belinda puolestaan ei ollut tyytyväinen. Tulisiko Eve viettämään päivät pitkät Nikon seurassa? Jostain syystä Beli tunsi olonsa uhatuksi. Lisäksi hän ei halunnut antaa hevostansa Eveliinan hoiviin, tyttö vaikutti jotenkin turhan kunnianhimoiselta.
- Hieno juttu Eveliina, voitkin aloittaa siivoamalla nuo loput karsinat tuolta, Niko virnisti satulahuoneesta ja osoitti käytävän perälle.
- Ai nytkö? Eveliina häkeltyi.
- Nyt nyt, jos hevonen sairastuu, kukaan ei kysy sinulta sopiiko moinen neidille vai ei, Niko näpäytti.
Alistuneen oloisena Eve haki kottikärryt ja talikon. Belinda tirskahti turhan kuuluvasti, sillä Eve vilkaisi häntä vihaisesti.

Belinda silitti hevosensa kaulaa. Tamma töykkäsi häntä turvallaan leikkisästi.
- Höpsö, Beli mutisi hiljaa.
Hevonen näytti hyväkuntoiselta. Kaviokin, jonka Dreamy oli telonut aiemmin syksyllä, oli parempi. Kengittäjä oli vaihtanut vielä kerran uuden suojalevyn, mies arveli hevosen pärjäävän talvella ilmankin, sen verran hyvin kavio oli korjaantunut kasvaessaan. Niko järjesteli satulahuoneita järkevämpään kuntoon. Vapaisiin yksityisten kaappeihin poika lajitteli linimentit omaansa, pintelit ja suojat toiseen. Myös harvoin käytetyt loimet ja satulahuovat saivat paikkansa kaapista. Lopuksi poika teippasi laput kuhunkin oveen, mitä kaapista löytyisi. Tuntipuolen satulahuone näytti paljon tilavammalta ja siistimmältä, kun joka nurkassa ei lojunut jokin purkki tai huopa. Myöskään tallikissa ei päässyt nyt repimään uusimpia pinteleitä, kuten sillä oli tapana.
Niko päätti vielä siirtää yhden roskiksen pienempään satulahuoneeseen, kun poika pysähtyi käytävälle. Hän jäi katselemaan kuinka Belinda silitteli ja suukotteli hevostansa. Tyttö jutteli hiljaisella, lempeällä äänellä tammalleen, joka piti rauhallisena silmiänsä kiinni ja kuunteli. Eveliinan kuljettamat kottarit miltei osuivat Nikon jalkoihin.
- Sori, tyttö pahoitteli ja jatkoi matkaansa. Hän oli siivonnut vasta yhden karsinan ja joutunut saman tien tyhjentämään kärryt.
Seuraavan kerran kun Niko kulki käytävän poikki, hän ei nähnyt enää Belindaa, mutta kuuli äänen. Niko kulki hiljaa käytävää pitkin lähemmäs. Näky oli hellyyttävä, poika oli luullut moisen näyn tapahtuvan vain yliromanttisissa hevoskirjoissa. Dreamy makasi karsinassaan, pää osittain puruille istuneen Belindan sylissä. Kirjoissa hevosen yleensä nukkuivat omistajansa tai hoitajansa vierellä, mutta Dreamy tutki ja nuoli huolellisen näköisenä Belindan käsiä. Samalla tyttö leperteli tasaisella äänellään kaikkea turhaa maailmanmenosta.
- Hassu olet, Belinda pörrötti Dreamyn valkoista otsaharjaa. Se oli kasvanut kesästä uskomattoman paljon. Se oli pitkä kuin satuhevosella.
- Ja ehdottoman suloinen, Belinda painoi kevyen suukon hevosen otsalle.
Tytön ääni toi etäisesti Nikon mieleen innostuneen pikkutytön agilitykisojen jälkeen kehumassa koiraansa. Dreamyn ilme oli kuin varsaansa hoitavalla emällä, yhtä äidillinen ja huolehtivainen. Niko pohti kumpi heistä oli kasvattanut kumman? Tyttö ja hevonen olivat kasvaneet yhdessä yli kuuden vuoden ajan, hevosen kiintymys taisi olla aikamoinen kun Belinda oli touhunnut sen kanssa jo silloin, kun Dreamy vielä tarvitsi oman emänsä suojaa. Dreamy keskeytti omistajansa puhdistuksen vain, kun Eveliina kolisteli lantakärryjensä kanssa ohitse. Sitten hevonen taas muisti mitä oli tekemässä. Kaksikko omisti toinen toisensa.

Hevonen nosti hieman päätään ja nuolaisi Belindaa poskesta. Tyttö työnsi hevosen turvan kauemmas kikattaen tyttömäisesti. Dreamy ei uskonut omistajansa elettä, vaan nousi vaivalloisesti ylös ja työnsi päänsä Belindan syliin. Tyttö oli täysin loukussa, kun hevonen nuolaisi uudelleen tämän kasvoja.
- Lopeta nyt! Belinda komensi, äänessään kuitenkin naurua.
- En yhtään ihmettele miksei se lopeta, Niko kommentoi ja avasi oven. Poika sai käyttää kaikki voimansa siirtääkseen Dreamyn pois Belin kimpusta.
- Kiitos, tuo osaa välillä olla vielä niin kakara, Belinda katsoi paheksuvasti hevostaan, mutta halasi sitä sitten. Itsehän tyttö oli hevosen antanut tulla lähelleen.
- Harmi kun Cari ei luota noin paljoa, Niko taputti Dreamyä kaulalle ja katseli hevostan.
- Eihän se ole edes ollut sinulla kovin kauaa? Belinda kysyi.
- Ei niin, mutta se on jo sen ikäinen, että tuskin se kaipaa ”äidin syliin”.
- Äidin? Belinda naurahti.
- No sellainen sinä olet Dreamylle, Niko virnisti. Kommentti oli samalla loukkaus, että kohteliaisuus. Belinda ei tiennyt kummalta kantilta olisi ajatellut asiaa.
- Pöh, menehän siitä isukki, Belinda töni Nikon ulos karsinasta.
- Isukki? Hohhoh, Niko ei voinut olla nauramatta. Hänestä oli mukavaa kun Belinda jaksoi pilaillakin, eikä monien muiden tavoin murjottanut kokemansa jälkeen.
Oliko se tervettä? Se ettei masentunut pahoinpitelystä? Vai oliko Belinda vain lukenut lehdistä tietoa ja yhdistänyt ne sekaviin muistikuviinsa? Muistiko tyttö todella ihan itse tapahtuneen?
- Muuten, Hanna tulee meille joululomalla ja varmaan raahaa sen Aleksinkin mukanaan. Haluaisitko tulla käymään? Olisi taas näytettävää, Belinda hymyili.
- Mitä näytettävää? Niko kiinnostui.
- En ole vielä ihan varma, Belinda mutristi huuliaan mietteliäästi.
- Tulen mielelläni, onko teillä sitten muita kotona? Niko odotti jo lisääntyvällä innolla lomien alkua.
- Ei kai, jos hyvin käy niin Olli painelee Seinäjoen ja Tiia Tornion hepuliosastoille, Belinda totesi.
- Hepuliosastoille? Niko pelkäsi tytön seonneen.
- Mielisairaaloihin. Se vain on niin ankea nimitys, joten hepuliosasto on parempi, Belinda hymyili tyytyväisenä itseensä.
- Onko sinulla muitakin nimityksiä tavallisille sanoille? Niko pelkäsi, että tyttö puhuisi pian täysin omaa kieltään.
- Joitakin, mutta jos Aleksi tulee, niin suosittelen teitä kumpaakin ottamaan puuhapussit mukaanne, Niko ei voinut olla nauramatta.
- Tarkoitat kai puuhapussilla makuupussia? Niko varmisti vakavoituneena. Vastauksena poika sai nyökkäyksen.

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   5.2.09 19:17:35

Aaahh<3 Rakastan sua Karo :D Nyt meen lukee ussan kokeeseen --> -.-

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   5.2.09 19:30:19

Oho mikä tunnustus, pittää kattoa ettei mies tuu lukeen näitä kommentteja ;)

Onnea vain kokeeseen, toivottavasti saat luettua niihin! :)

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   5.2.09 19:33:51

XD en päässykkää viel lähtee. No ehk raahaudun koht :D Ussa on vaan niin karsee aine -.-

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   5.2.09 19:35:53

Mitäpä jos en laita jatkoa ennen kuin luet sen mitä sulla on tavoitteena saada läpikäydyksi? :)
Joo no ei se munkaan lempiaineita ollut koskaan, taisin lukiossakin lykätä ussan kurssit viimeiselle keväälle :o

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   5.2.09 19:58:53

Kerro vaan J:lle terveisiä, mäkin taidan rakastaa sua :D
ei mut vähän ois ikävä.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   5.2.09 20:14:13

Heppakerho

Belindaa jännitti. Hän järjesteli muutamia kalvoja ja paperikasoja yhä uudelleen ja uudelleen pöydälle. Hän oli yksin kokoushuoneessa. Se oli kuin pieni luokka, kodikkaampi vain. Hänen takanaan oli iso valkoinen tussitaulu, suuren pöydän vieressä oli piirtoheitin. Huonetta kiersi pitkät pöytärivit tuoleineen. Valkoisia seiniä koristivat hevosjulisteet, etenkin kuva valkoisesta Miltonista oli ihana. Belindalle tuli haikea mieli, kun hän muisti päivän jolloin Milton oli kuollut. Hevonen oli kuitenkin elänyt hyvän elämän, tehden riemukkaita pukkeja laukatessaan kunniakierroksella, voitettuaan taas yhden estekisan. Ovi kolahti. Belinda kääntyi kiinnostuneena katsomaan huoneen ulkopuolelle. Käytävällä seisoi kaksi pientä tyttöä eksyneen näköisinä.
- Hei, oletteko tulossa hevoskerhoon? Belinda kysyi hymyillen.
- Joo, vaaleahiuksinen tyttö vastasi.
- Olen Belinda, pidän kerhoa ja aloitamme nyt alkuun täällä, Belinda päästi tytöt huoneeseen.
- Keitäs te olette? Belinda kysyi ystävällisesti.
- Riina Jokela, vaaleahiuksinen tyttö vastasi. Hänellä oli otsatukkakin ja hiuksissa roikkui vaaleanvihreä tekokuituraita.
- Emma Jokela, toinen tytöistä vastasi. Hän oli miltei samannäköinen kuin Riina, hieman tuimempi ja tummahiuksisempi vain.
- Hienoa, voitte valita mieleisenne paikat, Belinda osoitti pöytärivejä. Samassa tuli lisää väkeä. Kolme hieman vanhempaa tyttöä, jotka tervehtivät ja kävivät istumaan.
- Odotellaan vielä hetki, jos joku muukin tulee, Belinda hymyili ja jakoi pahvikartonkeja pöytiin. Kyniä, saksia, liimoja, nauhoja ja tusseja jakaessaan kaksi viimeistäkin saapui miltei yhtä aikaa.
- Okei. Ajattelin, jos vetäisimme pienen esittelykierroksen. Jokainen kertoo oman nimensä, ikänsä ja hieman omista harrastuksistaan. Minä voin aloittaa, Belinda sai hyväksyviä, mutta ujoja hymyjä osakseen.
- Olen Belinda Kuusisto, täytin hetki sitten 18-vuotta. Tällä hetkellä panostan ratsastukseen ja tuolla tallinpuolella minulla on oma hevonen, Dreamy, tyttö selitti.
- Hei, olen Anna-Kaisa Mäkelä, oon 9-vuotias ja harrastan ratsastusta nyt toista vuotta. lapsenpyöreä, silmälasipäinen tyttö esittäytyi. Belinda nyökkäsi seuraavalle.
- Moi, minun nimeni on Amelia Korpi, olen 8 vuotta vanha ja harrastan pianonsoittoa, lapsista pisin, ja vanhimman näköinen tyttö esittäytyi.
Samaten tekivät Riina, Emma, punertavahiuksinen Kirsi, hieman leuhkan oloinen ja ylpeä Sonja ja hiljainen, mustahiuksinen Essi.
- Hienoa, tervetuloa vain kaikille. Olen jakanut sinne pöytiin tarvikkeita omia kansioitamme varten, Belinda selosti ja näytti mallia kuinka pahvista taiteltiin ja koristeltiin mukava kansio.
Sitten tyttö esitteli tallirakennuksen tiloja tytöille ja tallissa maleksivia hevosia. Erityisesti welshin ja arabin risteytys, kimo Viipun Drakula saavutti suurta ihailua. Dreamyä lapset pitivät kauniina, mutta eivät uskaltautuneet luimivan hevosen lähelle. Belindan aikomus käydä teoriaa läpi, romuttui kun lapset välttämättä tahtoivat tehdä lempihevosestaan pienen esittelyn kansioihinsa. Omaa asiaa Belinda sai esitettyä vain tallin sääntöjen verran. Parituntia kestäneen kokouksen jälkeen lapset lähtivät hyvillä mielin, rohkeammin keskenään jutellen pihalle, jossa heidän vanhempansa jo odottivat kullannuppujaan. Belinda ei osannut arvata, kuinka raskasta oli keksiä tekemistä nuorille lapsille ja samalla opettaa jotain uutta. Silti hänellä oli huojentunut olo, hän ei ollut mokannut ja lapset arvostivat vanhempaansa automaattisesti, paitsi ehkä Sonja, jolla tahtoi olla oma eriävä mielipiteensä kaikkeen. Lasten päänsäryksi jäi vain keksiä nimiehdotuksia kerholle, eihän sitä voinut vain sanoa ”heppakerho” jos toinenkin ryhmä aiottiin perustaa. Kotona Belinda päätti tulostaa A4:t lapsille, jotka heidän tarvitsi täyttää. Belinda muisteli koneella olleen jonkin lomakkeen ”Tämän kansion omistaa..”.
- Kuinka kävi? Ei ne pikkuriiviöt kuitenkaan syöneet sinua hengiltä! Niko letkautti nähdessään väsyneen Belindan.
- Eh eh, hyvinhän tuo, onneksi ei kuitenkaan ole joka ilta, Belinda viesti väsymystään.
- Mitenkä sinulla ja Evellä? tyttö kysyi kiinnostuneena.
- Mitäpä, elukoita ruokittu, harjattu ja karsinoita siivottu. Sitähän tämä työ pitkälti on, Niko jännitti leikkisästi hauistaan, osoittaen tallitöiden vaativan kuntoa.
- Ei tuollaista pelkällä paskan luonnilla saa aikaan, Belinda tökkäsi sormellaan pojan kättä.
- Pakkoko teidän naisten on aina katsoa pintaa syvemmälle? Niko naurahti ja laski kätensä.

Tunteita

Vaikka Belinda alkoikin muistamaan ikävän hyvin pahoinpitelyn yksityiskohtia ja tapahtumat asettuivat oikeaan järjestykseen, Nikon pettymykseksi tyttö tuntui tyystin unohtaneen suudelman. Niko olisi mielellään kietonut kätensä tämän kapealle vyötärölle, vetänyt tytön itseään vasten. Saanut tuntea lämpimät huulet omillaan. Niko olisi halunnut hukuttautua tytön sinisiin silmiin ilman kiusallista tunnetta ”tämä ei ole oikein”, tai pelkoa, että tyttö karkaisi hänen ulottuviltaan. Päivien kuluessa Nikon harmi vain lisääntyi ja poika turhautui miettiessään, kuinka uskaltaisi tai kehtaisi lähestyä uudelleen Belindaa. Hän myönsi, ettei tuntenut tyttöä täysin, mutta tiesi jo sen verran, että yksikin virheliike ja tyttö juoksisi jo kaukana karkuun. Nytkin Belinda näytti mulkoilevan poikaa tuimana. Miksi?
Niko ei voinut arvatakaan mitä Belinda ajatteli. Tyttö näki kaiken aivan toisin kuin hän.
- Moi, Belinda tervehti hilpeästi Hannaa, joka näytti nykyisin harvoin naamaansa tallilla.
- Jeps, lopetin sen typerän kurssin, Hanna tuhahti.
- Minkä kurssin? Mitä edes yritit harrastaa? Belinda yritti muistella.
- Viulunsoittoa! Hanna huudahti teatraalisesti.
- Ai että mitä? Kai sillä opettajalla oli korvatulpat? Belinda nauroi. Hannalla oli yhtä paljon sävelkorvaa kuin mädäntyvällä banaanilla.
- Niin no, se tavallaan vihjasikin ettei ole kovin toiveikas minun suhteeni, Hanna pyyhki jalallaan lattialla pyöriviä puruja.
- Mitä sitten teit? Belinda uteli. Hannaa ärsytti kuinka serkku osasi kysyä juuri ne oikeat ja kuitenkin väärät kysymykset.
- Ensin katkesi yksi kieli. Kun se oli vaihdettu niin viulu tippui lattialle. Jotain se jupisi että pilalle meni kallis instrumentti. Hanna punastui hieman.
- Hyvä juttu, sua on kaivattukin jo täällä, Belinda kurkotti kätensä Hannan olkapäille. Näky saattoi olla huvittava kun Belinda oli puolipäätä Hannaa lyhyempi.
Belinda talutti Hannan tallihuoneeseen seurakseen, kipittäen koko matkan varpaillaan.
- Hei kuule, mikä tuota Nikoa vaivaa? Hanna kysyi jo ennen kuin ehti istua sohvalle.
- En tiedä, taisi katsella Eveä, Belinda uumoili.
- Ai onko sillä jotain juttua Even kanssa? Hanna tyrmistyi.
- No sehän oli satulahuoneessa, juuri meidän takana, Belinda tuhahti turhautuneena.
- Niin tai se katseli sinua, Hanna vihjasi.
- Ja miksi? Mähän olen se joka muistuttaa edelleen vapaana liikkuvasta hullusta! Belinda katui heti sanojaan.
- Mikä sua vaivaa? Kertoisit nyt, Hannan teki mieli sanoa Belin muuttuneen eristäytyneeksi ja arvaamattomaksi, mutta ei uskaltanut.
- Ei mikään. Anteeksi, Belinda rauhoittui yhtä nopeasti kuin oli hermostunutkin.
Tuli pitkä hiljaisuus. Hanna yritti miettiä mistä voisi puhua turvallisesti, ilman että Belinda alkaisi taas raivoamaan tapauksesta, jota tuskin muisti. Tavallaan Hannan teki mieli puhua asiasta, mutta hän ei halunnut muistuttaa kuinka tyttöä oli satutettu.
- No, miten Aleksi? Tuleeko se lomalla meille? Belinda uteli rikkoen hiljaisuuden.
- Mitäpä se, maha sillä on kasvanut, liekö raskaana. Jos on niin kumpi meistä olisi isä? Hanna jätti huomiotta toisen kysymyksen.
- Hmmh, minulle kai olisi ihan sama kasvaisiko miehelle nyt maha, vai vasta 30:n vuoden päästä, se kun kuitenkin tapahtui ennemmin tai myöhemmin, Belinda totesi.
- Tuskin, jos saisit Nikon nyt ja just nyt, kai haluaisit sen säilyttävän timmin kroppansa? Hanna iski silmäänsä ja sai Belindan häkeltymään täysin.
Mitä se nyt selitti? Ja miksi Belinda olisi halunnut Nikon? Vaikka ajatus oli kieltämättä kiehtova.
- En minä sitä... Belinda söpötti posket punaisina.
- Näkisitpä itsesi! Ei kukaan punastu ilman hyvää syytä! Hanna rääkäisi ja puhkesi nauruun.
- Mitä? Belinda hölmistyi entisestään ja tunnusteli hädissään kasvojaan.
- Voi pientä raukkaa, Hanna sekoitti Belindan hiukset tyystin.
- Pakkoko aina muistuttaa, että olen pienempi? Belinda säikäytti Hannan kiukkuisella äänellään, mutta heltyi aitoon hymyyn. Raivokohtaus oli vältetty täpärästi.
- Niin tuleeko se Aleksi meille vai ei? Belinda tivasi vielä kerran tyttöjen erotessa.
- Saas nähdä kehtaanko tuoda sitä porsasta teille, syö vielä vararikkoon, Hanna naurahti ja hyvästeli serkkunsa.
Belinda kävi ratsastamassa ulkona, takakentällä. Dreamy oli energinen ja painoi miltei kaiken aikaa kuolaimelle piittaamatta paljoakaan pidätteistä. Hevonen ei myöskään käyttänyt takajalkojaan tarpeeksi, vaan luisti kaikesta lisäämällä vauhtia kun Belinda patisti pohkeillaan hevosta varaamaan painoaan takaosalleen. Ratsastus oli kerta kaikkiaan surkea. Onneksi niitä kertoja oli harvassa, mutta jokainen kerta tuntui yhtä pahalta, masentavalta. Hevosenomistajana Belinda tiesi kuitenkin, että niihin päiviin oli totuttava, ei hevosen omistaminen ja sen hoitaminen aina ollut... Belindan mieleen muistui nopealla ryöpyllä muistoja sairaalasta. ”ruusuilla tanssimista”. Hän oli puhunut ruusuista Nikolle sairaalassa. Sitten hän muisti kuinka ilkeä mies oli nykäissyt tätä jalasta. Kuinka Belinda oli raapinut tämän kasvoja, potkinut. Belinda muisti vihellystä ja koiran haukuntaa. Sen katkoksen aikana Dreamy oli pysähtynyt aloilleen, päätään riiputtaen. Se oli selvästi päättänyt lopettaa hommansa siltä päivältä. Belinda hätyytti hevosen vielä kulkemaan käynnissä kierroksen, jottei hevonen kuvittelisi jatkossa, että ratsastus loppui kun tamma pysähtyi. Ilma oli kylmä. Belinda saattoi haistaa pakkasen, maistaa huulillaan sen kuivan, talvenmakuisen ilman. Pohjoistuuli lennätteli kevyintä hiekkaa tallipihan ylitse, viimeisetkin lehdet luovuttivat ja päästivät irti oksista. Puista tuli kaljuja, kuten Niisku Neiti joskus sanoi ”kalju kulipää rotta”. Niin, se kuvasi hyvin loppusyksyä Belindan mielestä. Viedessään hevosen takaisin talliin, Belinda näki Nikon ja Eveliinan käytävän perällä juttelemassa lähekkäin. Näky madalsi tytön mielialaa. Ei Niko hänestä voisi olla kiinnostunut, ei etenkään kun ympärillä parveili jo muutenkin paljon kauniita tyttöjä. Belinda tiesi löytävänsä itsestään yllättävän helposti vikoja. Kuten tekohampaan. Kun hänen hampaansa olivat vaihtuneet rauhahampaisiin, yksi poskihammas oli jäänyt puuttumaan. Röntgenkuvien mukaan mitään hammas ei olisi tulossakaan. Vaihtoehtoina oli joko hammasraudat ja takahampaiden veto, taikka tekohammas. Tyttö oli vielä pienempänä joutunut kärsimään hammasraudoistakin. Lopulta ne olivat palasina tippuneet hänen kämmenelleen kun tyttö oli rikkonut hammasrosvon määräyksiä, hän jauhoi purkkaa, joka tarttui rautoihin ja lopulta hajotti ne. Belinda hymyili hassuille muistoilleen. Samalla hän koetti kielenkärjellään hammasta, joka ei sopinut joukkoon. Se tuntui ihan normaalilta, vaikka pieni silta kulkikin sen ja viereisen hampaiden kohdalla. Belinda oli varma, että laittaisi suoraan leukaluuhunsa hampaan kiinni, heti kun leukaluiden kasvu oli lakannut.
Mietteidensä aikana Belinda oli kuin automaatti, riisunut hevosensa varusteista, harjannut ja levittänyt linimenttiä jalkoihin. Niko ja Eveliina olivat erkaantuneet. Mitä heidän välillään oli?

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   5.2.09 20:31:18

äh, mua vaan edelleen ärzyttää kun niko ja belndia ei osaa kommunikoida keskenään! mykkäkoulut on ähh.. vanha juttu :D

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   5.2.09 20:33:43

voi trips... mut sä kyl tiedät mitä tuleman pitää joten hiljaa siel :D
Nyt pittää mennä kauppaan ja alkaa tekee nakkikastiketta. Joku rontti syöny meidän sipulit :o

Lähettäjä: poison 
Päivämäärä:   6.2.09 09:41:16

awww<3 äkkiä jatkoa :)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   6.2.09 16:08:12

Voi jestas on kyl päivä valunut hukkaan, kirjaimellisesti en oo muuta tehnyt kuin maannut sängys ja syöny viinirypäleitä :D
(no on tänään ohjelmas vielä kauppareissu, huomisten pippaloiden valmistelu ja koko helkatin talon siivous, neliöitä löytyy useampi sata että kelpaa moppia heiluttaa) :)
---------------------------------------------------

Joululoma

Ollin ja Tiian koulut loppuivat. Tiia pääsi kuin pääsikin läpi matikasta, tosin arvosana oli vain viitonen. Nuorten välinen kiista lomapaikasta aiheutti runsaasti päänsärkyä Laurille ja Belindan äidille. Kompromissina he päättivät viedä mukulat käymään Ruotsissa, Tukholmaan.
Belinda tarkisti jääkaappia. Oliko syötävää nyt tarpeeksi?
- Tässä on ruokarahaa, soita jos tarvitset lisää, Lauri ojensi kaksi sadan euron seteliä Belindalle.
- Kiitos, tyttö otti rahat, vaikka tuntuikin oudolta.
Belinda huokaisi, Olli ja Tiia kinastelivat ja tönivät toisiaan vielä auton ovellakin, vaikka heitä odotti niin risteily, useampi päivä Tukholmassa ja paluumatka. Kuinka he saattoivat vielä riidellä? Belinda oli tyytyväinen, kun sai mokomat jaloistaan. Lomalla kotiväestä olisi ollut vain harmia. Auton kadottua pihatieltä, Belinda puki kiireesti lämpimät vaatteet ylleen ja otti auton avaimet. Hänen inssinsä oli mennyt läpi, miltei tuurilla. Tutkinnon vastaanottaja oli huomautellut ”huomioi enemmän jalankulkijoita, muista suuntavilkku..” lista oli loputon. Muutaman kerran itsekseen ajettuaan, Belinda huomasi ajavansa reippaasti paremmin kuin inssissä, jossa tyttö oli jännittänyt ja istunut vatsa sekaisin ratin takana. Tyttö otti äitinsä vihreän Opelin ja lähti kohti tallia. Auton lämmitin puhalsi lämmintä ilmaa ja istuimen lämmitin tuntui paistavan tytön takapuolen kuin kananmunan paistinpannulla. Tallilla oli paljon väkeä. Belinda tuskin tunnisti puoliakaan nuorista, jotka parveilivat hevosten ympärillä. Muutama tyttö kurkisteli innoissaan Dreamyn karsinaan. Belinda huokaisi helpotuksesta kun tytöt olivat ymmärtäneet kieltolapun ovessa, joka kielsi ylimääräisen ruokinnan. Lisäksi tamma tuntui itsekin pitävän puoliaan luimistellen vieraille. Belinda sai etsiä pitkään, kunnes löysi itselleen tuttua väkeä. Hän näki jo Nikon selän maneesin portilla, mutta pysähtyi nähdessään Eveliinan saapuvan sivulta katsomoon vievälle korokkeelle. Tyttö kujersi jotain viehättävästi hymyillen. Sitten, aivan yllättäen Eveliina paljasti mitä piilotteli selkänsä takana. Misteli. Eveliina piteli misteliä kihertäen Nikon pään yläpuolella. Belinda tunsi tutun poltteen silmissään ja kääntyi pois, hänen ei tarvinnut nähdä enempää.
Tallihuoneessa hän näki Hannan, tyttö esitteli parhaillaan leipurintaitojaan paistamalla piparkakkuja. Tosin yleisönä toimi vain tallin nirso kissa Narsku. Punaraitainen elukka näytti närkästyneeltä. Belinda tiesi syyn pöydällä murjottavan kissan mielialaan. Se nukkui yleensä mielellään pyykkikorissa, mutta maanantaisin ja kuten tänään, myös perjantaisin kori tyhjennettiin pesukoneeseen ja kissa menetti mukavan sänkynsä.
- Hei, Belinda tervehti vaisusti Hannaa, joka nosti ensimmäisen pellillisen uunista ja laittoi heti perään toisen.
- Moi. Voi räkä, tuli hieman tummia, Hanna parahti katsoessaan pipareitaan, joiden kärjet oli mustuneet.
- Kyllä se siitä, jos kukaan muu ei syö niin hevoset ainakin, Belinda lohdutti. Samaan hengenvetoon hän kertoi nähneensä Nikon ja Even mistelin alla.
- Oma vikasi, Hanna tokaisi ja tyrkytti palanutta piparia.
- Miten niin? Belinda ihmetteli.
- En minä edes ole kiinnostunut Nikosta, tyttö jatkoi.
- Jos et ole niin miksi sinua harmittaa misteli-juttu? Ja hei, etkö ole huomannut miten kauan Niko on katsellut perääsi? Kuinka ihana se sitten onkin, ei yksikään mies jaksa odottaa ikuisuutta naista, joka ei osoita mitenkään vastakaikua, Hanna puhui järkeä.
Belinda tiesi Hannan puheessa pilkahtavan häivä totuutta. Mitä hän olikaan tehnyt kun Niko oli lähestynyt häntä satulahuoneessa? Töykeästi ojentanut likaisen satulan pojan syliin ja pyytänyt kantamaan sitä pitkin tallia! Tai entä kahvitauolla? Belinda oli juonut kahvit loppuun, pahoitellut ja lähtenyt. Nehän oli jo selkeitä viestejä ”anna olla ennen kuin nolaat itsesi pahemmin, poikarukka”. Ehkä häntä ja Nikoa ei oltu tarkoitetukkaan yhteen. Ehkä Niko ja Eve olivat parempi yhdistelmä. Hevosiin pohjautuva ammatti kummallakin mielessä.
- Antaa olla, ihan sama, Belinda sanoi tympeästi.
- Oletko varma? Jos sä haluat Nikon tai edes osan sen huomiota, sun täytyy tehdä muutakin kuin vain paeta paikalta jos se liikkuu Even kanssa. Näkymättömiä on vaikea huomata, Hanna selitti ja näytti itsekin jäävän miettimään mitä oli sanonut.
- Niin no, ainakin sen mistelisuukon jälkeen on varma etten enää koskaan halua koskea sen huuliin! Belinda tiuskaisi. Hanna säikähti pahasti kun tyttö ponkaisi tuoliltaan huutaessaan ja palanut pipari tippui lattialle.
- Mitä sä sanoit? Enää koskaan? Hanna takertui kahteen sanaan.
Jos tyttö olisi edes tiennyt Nikon siivoavan parhaillaan viereistä kokoushuonetta ja kuulevan kovaäänisimmät pätkät keskustelusta, hän olisi ehkä ollut hiljaa.
Niko terästi hieman kuuloaan. Oliko hän kuullut oikein? Belinda muisti suudelman ja vältteli tätä. Vatsassa kouraisi ikävästi kun poika tajusi, ettei hänen kannattaisi enää lähestyä Beliä. Poika keräsi roskapussit huoneesta ja lähti viemään niitä ulos, vaikka ei tuntenutkaan toimea sillä hetkellä hyödylliseksi.
- En sanonut mitään, Belindan silmäkulmasta vierähti kyynel.
- Sanoitpa, ihan selvästi sain käsityksen, että olette suudelleet, Hanna laittoi vastaan.
- Ei olla. En tiedä mitä puhun! Belinda huudahti ja vajosi lattialle.
Hänellä tosiaan oli surkea olo, hän hermostui, itki ja puhui sekavia. Välillä tuntui kuin hän itse ei edes olisi huutanut puoliakaan asioista joita hän lopulta päästi suustaan. Oliko hän tulossa hulluksi? Ainakaan olo ei ollut kaukana sellaisesta.
- Hei, ei se mitään. Kyllähän minäkin möläyttelen välillä kaikenlaista, Hanna kumartui serkkunsa vierelle.
- Joo, mutta sä et olekaan hullu, Belinda nyyhkytti ja pyyhki parhaansa mukaan kyyneliä poskiltaan.
- Et sinäkään, Hanna ei tiennyt kuinka jatkaa. Tytön äänessä oli hetki sitten ollut varmuutta, itsevarmuutta jota Belindassa oli ennen pahoinpitelyä. Nyt tyttö hyvä kun osasi omin avuin valita uudet sukat jalkaansa.
Illalla Belindan ei tullut uni, kello oli vähän, ratsastustunnitkin olivat vielä meneillään. Dreamy oli kärsivällisesti kuunnellut hänen sekavaa selitystään tunteistaan. Jos hänellä oli tunteita. Belinda pyöri sängyssään, kunnes muisti sairaalasta saamansa pari hassua unilääkettä. Belinda arpoi hetken kahden eri lääkkeen välillä, ja päätyi ottamaan lihaksia rentouttavan, mutta myös unettavan Sirdaludin.
Belindan nukkuessa levotonta unta, Hanna puhdisti Dreamyn varusteita. Belinda oli jättänyt kaikki ne toimet hoitamatta, joita hän aiemmin niin mielellään teki. Suitsien puhdistus oli ollut tytössä mukavinta työtä ratsastuksen lisäksi. Nyt hevosen suitset olivat muuttuneet kurasta ruskeiksi ja koviksi. Belindan ostama pikkutimantein koristeltu otsapanta lojui käyttämättömänä kaapin perällä, kuten kaikki muutkin varusteet.
- Kehtaisinko… Hanna mutisi itsekseen ja päätti ottaa riskin. Hän hajotti juuri puhdistamansa suitset uudelleen ja laittoi uuden otsapannan. Myös turparemmi sai valkean pehmusteensa.
Innokkaana Hanna repi satulasta huovan irti, vei sen pesuun ja laittoi uuden tilalle. Tyttö myös kävi pintelit ja suojat läpi, ja hyvä niin. Osa niistä oli vain heitetty kaappiin käärimättä ja likaisina. Mikä Belindaa vaivasi? Hanna myös ohensi löytämänsä rautakamman avulla hevosen harjaa, saksiin tyttö ei uskaltanut koskea kun näki jo kaukaa, että Belinda halusi hevosellaan olevan pitkä, kaunis harja. Ohennuksen jälkeen harja laskeutui kauniimmin kaulalle ja näytti silkkiseltä. Muutamissa valkeissa jouhissa erottui hopeinen vivahde.
Tallilta lähtiessään Hanna näki vielä Nikon ja Eveliinan korjaamassa rikkoutunutta karsinanovea. Poika ei näyttänyt laittavan lainkaan pahakseen, kun Eve kiehnäsi tämän kyljessä kiinni ja näytti flirttailevan enemmän kuin tekevän työtä. Syvään huokaisten Hanna veti takin yllensä ja poistui kirpeään pakkasiltaan.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   6.2.09 16:18:32

voi voi... mä nukahdin eilen illalla kahdeksalta ja heräsin aamulla yhdeksältä kun piti olla jo töissä :D ihan kivuttomasti tää päivä on mennyt.. vielä pitäisi jaksaa viheltää yksi peli ja mennä juhlimaan. tyhjä olo kun jäi eilinen baarireissu tekemättä :s

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   6.2.09 16:27:46

HEI, APUA!
Onko kenelläkään tallella Marttatarinoita? Mulla löytyy duunikoneelta vain muutama ihan lyhyt pätkä ja linkki marttafoorumille, mutta sitäkään ei vissiin ole enää olemassa!

Jos löytyy marttakerhoa, pistäkää TT:oon jakoon!

Lähettäjä: poison 
Päivämäärä:   6.2.09 16:28:35

Mä oon maannu kipeenä sängynpohjalla koko viikon, mut en oo saanu ainuttakaa viinirypäleitä ; ( (kateellinen olen;D) Mutta onneks jatko parans mun oloa ;D eli lisää vaan, ni unohan ne rypäleet...

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   6.2.09 16:30:32

Mulla taitaa olla marttiksia, pitää illalla kaivella kovalevyä hieman ja Sennulla on kaikki mahdollinen :D
Ootta tekin kans, kipeänä kaikki...
---------------------------

Muisto

Niko ja Eveliina suutelivat, jokaisen suudelman jälkeen entistä intohimoisemmin. Tallikäytävät olivat pimeät.
- Odota tässä, Niko kuiskasi lempeästi Eveliinan korvaan ja poistui toimistoon.
Vajaassa kymmenessä minuutissa poika palasi takaisin ja kahmaisi Even syliinsä. Tyttö oli aikonut sanoa jotain, ennen kuin poika hukutti hänet uusiin suudelmiin. He poistuivat aikansa touhuttuaan tallista, istuivat kumpikin Nikon autoon.
- Minne haluat? poika kysyi silmät sädehtien onnesta.
- Jonnekin rauhalliseen paikkaan… Eveliina vastasi posket punaisena.
Ajomatkan aikana tyttö laski kätensä pojan reidelle. Hyväillen hellästi, siirtyen yhä ylemmäs. Niko pyysi kerran jo lopettamaan tai hän ei pystyisi ajamaan. Eveliina naurahti ja jatkoi. Pojan työntäessä kättä kauemmas, välähti kirkkaat valot.
”Kaksi nuorta kuolivat rajussa kolarissa. Vastaan tullut pakettiauton kuski kärsi lieviä vammoja, hänen tilansa on vakaa. Onnettomuuden syytä ei vielä tiedetä…”
Belinda laski lehtensä pöydälle. Kuinka kauan siitä oli? Päivä vai kaksi? Tallilla kukaan ei hymyillyt, kukaan ei nauranut. Kaikki surivat Nikon ja Eveliinan poismenoa. Belindaa kadutti suuresti oma tyhmyytensä. Hän lähti monesti tallille päin autollaan, mutta palasi aina takaisin ennen kuin oli perillä. Viimein hän otti itseään niskasta kiinni ja ajoi tallille. Hän ei ollut käynyt tallilla tapauksen jälkeen. Haikeana hän käveli Dreamyn varustekaapille ottaakseen uuden otsapannan käyttöön. Nahkaremmien päältä leijaili pieni, valkoinen paperi. Käsiala oli epäselvää.
”Sinua olisin rakastanut, mutta et antanut mahdollisuutta.” Belindan poskelle vierähti kyynel. Oliko se Nikon kirjoittama? Carnivalin varusteet näyttivät koskemattomilta. Hienoinen pöly oli laskeutunut satulan päälle. Näkökenttä tuntui sumentuvan kyynelistä. Miksi hänen piti itkeä? Pian olisivat hautajaisetkin, menisikö hän niihin? Belindan mieleen tulvi muistoja. Aiempaa kirkkaampana hän näki itsensä ja Nikon metsässä. ”Hyvää syntymäpäivää” poika kuiskasi. Pehmeät huulet olivat vaatineet Belindan omikseen. Suudelma oli ollut makea. Suudelma? Belinda tunsi muistavansa kaiken, aivan kaiken, liian myöhään.

Belinda säpsähti hereille. Hänen tyynynsä olivat tippuneet lattialle, lakana oli märkä. Hänen poskensa olivat märät ja nenä oli tukossa. Hän oli itkenyt. Hän muisti. Belinda kertasi muistojansa kostealla sängyllään. Niko oli suudellut häntä, poika oli tehnyt aloitteen. Belinda muisti koiran haukahtavan, käheä ääni ähkäisi. Hän oli juuri repinyt tytön farkut auki. Belinda muisti kuinka raskas paino nousi hänen päältään. Joku vihelsi koiraansa. Vai oliko koiria useampi? Kuului katkeilevien oksien rasahtelua. Mies juoksi karkuun. Belinda oli avannut silmänsä. Puistoalue oli pimeä, hän oli yksin ja sattui kaikkialle. Hän oli sekoillut kotonaankin, pilttipurkki oli päätynyt lattialle. Hän oli yrittänyt lyödä Ollia. Nikon suhteen hän oli palannut ajassa reilusti taaksepäin. ”Kaarlen tyttö”, mies oli ähkäissyt avatessaan tytön housuja. Miksi kaiken piti olla niin sekavaa?
Huoneen lattia tuntui kylmältä. Belinda katsoi ikkunasta ulos. Oli hämärää. Oliko nyt yö vai aamu? Kenties uusi ilta? Kauanko hän oli nukkunut? Olo oli tokkurainen lääkkeestä. Hän oli nähnyt painajaisen, joka herätti hänet täysin. Vai oliko se totta? Oliko Niko kuollut? Hädissään Belinda etsi kännykkänsä lattialla lojuvasta vaatekasasta. Nikon numero löytyi soitetuista. Mutta ei hän sille voisi soittaa. Belinda valitsi Hannan numeron.
- Haloo? Uninen ääni kysyi hieman ärtyneenä.
- Onko se totta? Onko Niko... Belinda nielaisi.
- Rauhoitu nyt, Hanna kuulosti olevan täysin hereillä.
- Onko? Belinda nielaisi uudelleen ja tunsi ettei itku ollut kaukana. Hän ei halunnut menettää Nikoa.
- Kuule, sopiiko jos tulen sinne? Minulla ei menisi kauaa, Hanna ehdotti ja hiljaisuuden jälkeen sulki puhelimen.
Miksi Hannan piti tulla Belindan luo? Oliko Niko kuollut vai oliko se pelkkää unta? Belinda tunsi jotain puuttuvan sydämestään.

Lähettäjä: tripi 
Päivämäärä:   6.2.09 16:35:34

hihi, mä otan vähän etumatkaa tässä tarinassa, koko Valois mulla löytyy ;) mut nyt toisiin töihin ->

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   6.2.09 16:38:51

Heeeiii. Tollasiin kohtiin ei katkastaaaaa :<<<<<

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   6.2.09 16:50:11

Himputti kun olen minikappaleita mennyt kirjoitteleen...

-----------------------------------------

Sekoilua

Hanna saapui Belindalle. Tytön posket ja nenänpää olivat pakkasesta punaiset. Hanna halasi oitis Belindaa, tyttöä joka itki tietämättömyyttään.
- Ei se ole, se oli pahaa unta, Hanna hyssytteli Belindaa kuin pientä lasta.
- Ei ole? Belinda kysyi. Hänen pupillinsa olivat valtavan laajat, vaikka eteisen valo häikäisi Hannan silmiä.
- Oletko ottanut jotain? Hanna työnsi serkkuaan kauemmas ja katseli tämän silmiä.
- Sirdaludin, Belinda vastasi.
- Jätä lääkkeet väliin, olet ihan sekaisin, Hanna määräsi, vaikkakin äidillisesti.
- Niin, anteeksi kun huusin aiemmin, Belinda kuiskasi hiljaa ja kyyneltulva loppui. Tyttö niiskutti enää hiljaa.
- Ei mitään. Ymmärrän kyllä.
Hetken odotettuaan Hanna rohkaistui kertomaan, että tuskin kukaan pysyisi aivan järjissään jos tietäisi ettei muista kaikkea.
Tavallaan se lohdutti Belindaa, sillä pitkään aikaan hän tunsi tietävänsä, muistavansa. Hänen olo koheni kun viimeinenkin epäselvyys oikaistiin. Niko ei ollut kuollut. Belinda tunsi voivansa taas hengittää, vaikkakin raskaasti.
- Miten olisi kamomillatee? Hanna hymyili samaa, kaunista hymyään.
- Ei paha, Belinda pystyi hieman hymyilemään. Olo oli niin helpottunut.
Hanna laittoi teeveden kiehumaan, otti hunajan, maitopurkin ja teepussit pöydälle. Tyttö myös poimi repustaan pipareitaan.
- Onko nuo niitä sun bravuureja? Belinda katsoi epäluuloisena piparipussia.
- Tallilla ihan itse tehty, Hanna naurahti.
- No jos tämän kerran, Belinda otti varaslähdön ja nakersi mustareunaista piparia. Hänellä oli nälkä.
- Miten sinä luulit Nikon kuolleen? Hanna kysyi teen äärellä.
Belinda kertoi unestaan. Hanna kuunteli kärsivällisesti ja näytti voittaneen esteratsastuksen MM-kisat kun tyttö kertoi suudelmasta metsässä. Sitten Hanna vakavoitui.
- Kuule, siitä Eveliinasta. Jos haluat asian muuttuvan niin suosittelen pitämään kiirettä, Hanna vihjasi Even ja Nikon välien todella lämmenneen.

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   6.2.09 16:58:01

minikappaleita megamäärä :D

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   6.2.09 17:03:23

No nyt sekin asia korjaantuu... :D
------------------------------------

Sodankäyntiä

Hanna jäi Belindalle yöksi, tyttö ei ollut nukkunut edes kokonaista yötä, vaikka luulikin vuorokauden jo vaihtuneen. Hissukseen tuhisevan Hannan vieressä oli turvallisempaa nukkua, edes pienoiset ulvahdukset eivät häirinneet Belindaa, kunhan hän muistaisi mainita asiasta aamulla muille. Yön aikana tyttö näki useita unia, kuinka yritti lähestyä Nikoa, mutta epäonnistui. Belinda tiesi moisen olevan hyvin mahdollista, sillä hän oli surkea tekemään aloitteita. Ja jos sellaista yritti, Belinda pelkäsi kaikenaikaa vain pahentavansa tilannetta.
Aamulla Belindalla oli parempi olo. Ikkunaruudut olivat huurussa ja hetken niitä hierottuaan, satumainen näky lumosi hänet. Piha oli paksun, valkoisen lumen peitossa.
- Hanna, herää! Beli ravisteli Hannaa kunnes tyttö meinasi pudota sängyltä.
- Mh-hä? Hanna raotti silmiään ja yritti kiskoa peittoa päälleen.
- Lunta, Belindan kasvot olivat lapsenomaiset.
- Ei kukaan voi lumesta noin innostua, Hanna murahti ja käänsi kylkeään.
- Kyllä voi ja nyt ylös, saat tehdä aamupalaa, Belinda komensi.
- Aamupalaa? Osaathan sinä itsekin sitä tehdä, Hanna joutui avaamaan taas silmänsä.
- Luulen etten osaa, taidan olla niin pöhkö, ettei minusta ole mihinkään. Voisin tuoda kattilan sinulle syötäväksi, Belinda selitteli huvittuneella ilmeellä käyttäen tilannettaan hyväkseen.
- Hemmetti sun kanssas. Tuolla tavalla sä et ainakaan Nikoa hurmaa, Hanna nousi sängyltä ylös.
Belinda oli yön aikana unohtanut täysin, että hänen oli saatava itsensä näkyville. Hänen täytyisi mennä tallille ja pahimmillaan katsella Nikon ja Even kuhertelua. Kuinka hän kestäisi sen?
- Niko yritti sinua aikansa. Miksei se ottaisi tyttöä joka on selvästi siitä kiinnostunut? Hanna mumisi suu täynnä leipää.
- Niin mutta... kuinka vanha se edes on? Belinda vaati tietää.
- Arvaa, saatat yllättyä, Hanna hymyili pirullisesti.
Belinda aloitti laskemisen. Poika oli käynyt toisen asteen koulutuksen, tämä ajoi autolla jo paljon ennen Belindaa, Nikosta saattoi helposti luulla, että tämä oli yli 20-vuotias.
- Veikkaisin jotain 20-25:n ikävuoden väliltä, Belinda tuumasi lopulta.
- Heh, noin voit sanoa vajaan vuoden kuluttua, Hanna vastasi.
- Ai se on 19-vuotias? Entä Eve? Belinda kurtisti kulmiaan.
- Se, niin se aloitti penskana koulut vuotta aikaisemmin, veikkaan että esikouluntädit sai tarpeekseen siitä, Hanna mongersi ja nieli leipää.
- Öö, eli se on mua vuotta nuorempi? Sun ikäinen? Belinda mietti.
- Tyhmä, se on yhtälailla 15-vuotias, kuten muut ysit, mutta on jo käynyt peruskoulun, Hanna selvitti.
Aamupala maistui kuivalta. Paahtoleipää ja juustoa, sekoittamatonta kaakaota, sitruunajogurttia. Hanna selitti Eveliinan olleen syksyn ajan jossain kotitalouskoulussa, kun ei ollut päässyt haluamalleen pintakäsittelypuolelle ammattikouluun.

Tallilla oli rauhallista. Oli ihme, kun lomatkin olivat alkaneet. Tai ehkä hiljaisuuteen oli syynä, että oli hädin tuskin aamuruokinnan aika.
- Ei täällä ole ketään, Hanna kurkisteli käytäville ja huoneisiin.
- Hyvä, Belinda riemastui. Hän sai vähän lisäaikaa miettiä mitä tekisi.
- Eikä ole, sinusta olisi hyvä jos saisit lykättyä asiaa loputtomiin, Hanna ärähti ja käveli haukotellen pukuhuoneeseen.
- Siinä olet oikeassa. Mitä jos se huomaisi minut vaikken tekisi mitään? Belindan kasvoilla oli avuton ilme.
- Hah, se teki sen kerran, tuskin toiste. Etkö sinä tajua? Niko ei näe sinua sen tyttömuurin lävitse, ei vaikka strippaisit viehkeästi katoksen pylvään ympärillä, Hanna valotti.
- Tuo oli jo liioiteltua. Kuka ei katsoisi jos tällainen punkero alkaisi riisua vaatteitaan ja kompastuisi housuihinsa kun ne jäivät jalkaan kiinni? Belinda nipisteli vatsaansa.
- Susta ei saa lihavaa tekemälläkään, onhan se todettu, Hanna osoitti mieluummin omaa vatsaansa.
Belinda oli käynyt edellisenä vuonna anoreksian rajamailla. Paino oli parissa kuukaudessa tippunut kymmenellä kilolla kun neiti ei jaksanut tehdä ruokaa. Päivästä toiseen Belinda oli elänyt makaronilla, kahvilla ja leivänpaloilla ilman päällysteitä. Tyttö oli edelleen hoikka, mutta koululääkäri oli luovuttanut kun paino ei vuodessakaan noussut yli 50:n kilon. Belinda oli saanut kaappinsa Hannan kaapin viereltä. Ne muistuttivat kovasti uimahalleissa olevia pukukaappeja. Lukotkin oli, vaikka niitä harvoin käytettiin. Tytöt riisuivat ulkovaatteensa kaappeihin. Belinda ihmetteli hieman, miksi Hanna laittoi jalkoihinsa pörröiset tohvelit kenkien sijasta ja vaihtoi villapaitansa flanellipyjaman yläosaan.
- Meinaatko sä nukkua? Belinda kysyi.
- Joo, etkö sä sitten? Hanna haukotteli pitkään ja venytteli itseään.
- En, Belinda katsoi kulmiensa alta Hannaa, joka selkeästi lähti talsimaan tallihuoneen perällä olevaa sänkyä kohti.
Belinda kohautti olkiaan ja vaihtoi ratsastushousut ylleen. Häntä harmitti kun muut housut olivat pesussa, kaapin perällä oli vain valkoiset polvipaikkaiset housut. Ne tuntuivat kivoilta, mutta ratsastaessa niistä ei ollut hyötyä, etenkään kun olivat valkoiset. Belinda antoi pluspisteitä, että housujen vyötärö oli matala. Tyttö oli hankkinut housut silloin kun vielä piti napakorua. Onneksi hän oli keksinyt keinonsa korvata rakas korunsa. Musta kauluspaita ja seuran liivi kainalossa Belinda käveli sukkasillaan katsomaan Hannaa. Tyttö oli rojahtanut keskellä sänkyä vatsalleen ja kuorsasi täyttä häkää. Ilman kuorsausta näky olisi voinut olla jonkun pojan mielestä porno. Beli tirskahti hiljaa ja laski liivinsä sohvalle. Hän voisi aivan hyvin venytellä tilavalla lattialla kun Hannastakaan ei ollut seuraa. Alkuun Belindasta tuntui, ettei hän venynyt mihinkään. Puolessa tunnissa tyttö kuitenkin sai spagaatin aikaan, vaikka se tuntui joka kerta entistä vaikeammalta. Liekö syy siinä ettei Belinda enää venytellyt ja liikkunut kuten nuorempana, silloin kun oli jaksanut vielä voimistella ja harrastaa balettia. Nekin olivat vaihtuneet showtanssiin kun tyttö oli säikähtänyt kuvia, joissa oli aikuisia voimistelijoita ja tanssijoita. He olivat muodottomia ja miehekkäitä.
- Tuo tuskin liittyy ratsastukseen? Itserakas, mariseva ääni kuului Belin selän takaa.
- Hei Eve... Niko hiljensi tytön, joka olisi varmasti mielellään jatkanut Belindan solvaamista.
Belinda nousi nopeasti ylös lattialta, ehkä liiankin nopeasti kun lonkka tuntui paukahtavan.
- Moi, Beli sai sanotuksi. Niko ei kuitenkaan vastannut hänelle, piti vain kättään Even olalla ja vei tätä tallinpuolelle.

- Etkö sä parempaan pysty? Hanna tiuskaisi äksysti heti Nikon ja Even mentyä.
- Mitä olisin voinut tehdä? Niko suorastaan sääli mua! Belinda ravisteli jalkojaan.
- No en tiedä, mutta et ainakaan olisi jäänyt seisomaan sormi suussa ja kuuntelemaan sen nartun määkivää ääntä, Hannan puhetapa yllätti Belindan.
- Öö, joo. Olen tyhmä, uskotaan, Beli huokaisi. Hanna ei muuta hokenutkaan kuin hänen tyhmyyttään.
- Eipäs kun ujo. Miten sä olet siellä entisessä koulussa ollut niin suosittu ja kaikkien haluama? Täällä sä olet pelkkä nolla, Hanna tajusi liian myöhään sanoneensa pahasti.
Belinda, joka oli katsellut koko saarnan ajan varpaitaan, väännellen niitä kippuraan, nosti hitaasti katseensa Hannaan.
- Pelkkä nolla? Hanna ei osannut lukea tytön katseesta, mitä tämä ajatteli.
- No siis, en mä tarkoittanut sitä niin pahasti… Hanna yritti korjailla tilannetta.
- Hyss, Beli suhahti sormi huuliensa edessä. Tyttö kuunteli tarkkaan, kunnes saattoi olla varma että he olivat kaksin.
- Mennään takaisin kotiin, Belinda sanoi viimein.
- Häh? Tuotako kukaan muu ei olisi saanut kuulla? Hanna närkästyi.
- Niin no, tule, Belinda kiskoi Hannan ulos kylmyyteen, vaikka tytöllä oli vain yöasu päällään. Onneksi auton lämmitin pelasti osan tilanteesta.
Belinda rikkoi ensimmäisen kerran liikennesääntöjä. Hän ei pysähtynyt stop-merkin kohdalla ja ajoi reilua ylinopeutta. Pihatiellä tyttö oli vähällä romuttaa äitinsä auton koivunrunkoon.
- Katso sieltä katoksesta, ihan mitä vain lastamaista ja jokin sieni, Belinda hoputti Hannaa.
- Minne sinä menet? Hanna ihmetteli ja hytisi kylmissään. Belindan arvaamattomuus ärsytti häntä.
- Sisälle! tyttö huusi portailta.
Sisälle? Niinpä tietenkin, se jolla on vähemmän vaatteita, jääköön pihalle palelemaan. Hanna penkoi katoksessa olevaa lautakasaa. Viimein hän löysi jonkin metallisen, ohuen liuskan ja arveli sen kelpaavan Belille. Sitten tyttö juoksi nopeasti sisälle lämmittelemään. Hänen tarvitsi vain löytää sieni, ja niitä hän oli nähnyt takkahuoneen takaisessa pesuhuoneessa.
- Tuu ylös kun olet valmis, Belindan ääni kuului ylhäältä.
Hannaa ärsytti suunnattomasti, mitä serkku oikein aikoi? Ja miten pesusieni liittyi Nikoon? Kolmannessa kerroksessa Hanna uskoi Belindan todellakin seonneen lopullisesti. Tyttö oli ottanut vanhan hevostaulun pois seinältä, asettanut sen portaiden vierelle lojumaan ja piirtänyt suoraan tapetille jollain tussilla laatikkomaisen alueen. Sitten Hanna kuuli tömähdyksiä vasemmalta puoleltaan. Kuului vertahyytävä ujellus kun Belinda tönäisi ullakon oven auki. Tytöllä oli syli täynnä ruosteisia vasaroita, taltta, taskulamppu ja kivi.
- Tuota, pitäisikö sun palata sairaalaan? Jos ne eivät saaneet kunnolla kuvattua sun päätä, Hanna ehdotti arasti.
- Phyh, kuulit kai sen äänen kun avasin oven? Belinda sai Hannalta nyökkäyksen ja tyttö alkoi kertomaan havainnostaan.
- Joten sä haluat repiä tuon tapetin ja rikkoa seinän? Hanna kysyi lopulta.
- Juu, toitko sen sienen? Belinda nappasi sienen Hannalta ja valeli sitä kylpyhuoneessa kuuman veden alla.
Sitten tyttö paineli sientä seinälle, kastellen rajaamansa alueen.
- Ala irrottamaan sitä, mun huoneessa on mattopuukko, Belinda selitti kiireellä.
Hanna sai myöntää ettei Belinda aivan tyhmä ollutkaan. Märkä tapetti irtosi nätisti seinästä, paljastaen takaansa ohuen kipsilevyn. Taloa säälimättä Belinda rikkoi levyn vasarallaan. Valkoista jauhetta ja murusia oli pitkin käytävää. Osa niistä pyyhkiytyi lankkujen välisiin rakoihin. Kun kipsilevy oli poistettu, takaa näkyi punaisia tiiliskiviä.
- Kuuletko, Belinda koputti seinään. Ääni oli ontto. Vertailukohdaksi Belinda koputti toista kohtaa, joka ei kaikunut takaisin.
- Ja miten meinaat hajottaa tuon? Hanna katseli epäuskoisena tiiliseinää.
- Ei me sitä rikota, vaan Niko, Belinda sanoi hymyillen ja pyyhki valkoista pölyä kasvoiltaan.
Hannaa ihmetytti vain, kuinka Belinda saisi Nikon Valois’n kartanolle. Huumaamalla ja mattoon kiedottunako?

Tytöt palasivat tallille. Kello oli tuskin kahta ja alkoi jo hämärtää.
- Taas mennyt yksi valoisa hetki hukkaan, Hanna parahti.
- Lupaan, että saat huomenna mennä terassille ottamaan aurinkoa bikineissä, Beli virnisti.
- Että sä osaat olla… Hanna lopetti kesken.
- Niin mitä? Ja missähän porukka on? Belinda ihmetteli tallinovella.
Karsinat olivat tyhjät, monet hevosista seisoi tarhassa, mutta muutama puuttui.
- Heissan, Eveliina tervehti tyttöjä ruotsalaisella korostuksella.
- Moi, missä muut ovat? Hanna astui Belindan eteen. Tyttö olisi ilmeestä päätellen kuristanut Eveliinan siihen paikkaan.
- Maastossa, Ankku vetää ja Niko pitää perää, Eve huokaisi.
- Okei, odotellaan sitten, Hanna hymähti.
- Höpsis, mennään Dreamyllä, Belinda sanoi Hannan selän takaa. Eveliinan hymy hyytyi ja Beli tiesi maininnan omasta hevosesta olleen isku vyön alle.
- Voiko sillä mennä kaksi? Hanna ihmetteli.
- Ei ratsain, Belinda hymyili hieman vinoon.
Tytöt harjasivat hevosen nopeasti, mutta huolellisesti. Belinda satuloi hevosen tuttuun tapaan.
- Onko siellä vielä lunta? Belinda kysyi kiristäessään satulavyötä. Uutta varustuksessa oli sinikarvainen rintaremmi ja pitkät narut.
- On, sataa vain lisää, Hanna katseli karsinan ikkunasta ulos.
- Hyvä, hae ne sukset.
Hanna hämmästyi, vain hän oli aiemmin tiennyt, että tallilla oli ylisillä vanhat laskettelusukset ja monot. Lopulta tytöt pääsivät pihalle. Hanna asetteli jalkansa suksiin ja tarttui nahkaistennarujen päässä olleesta kapulasta.
- Sä olet kyllä ihan kahjo, Hanna nauroi jännityksestä.
- Oletko valmis? Belinda kääntyi katsomaan taakseen hevosen selästä.
- Rauhallisesti, Hanna sanoi. Hänen tunteensa vaihtelivat laidasta laitaan. Välillä häntä epäilytti ja halutti perua koko touhu, välillä hän taas halusi kokeilla hiihtoratsastusta.
Belinda painoi pohkeensa hevosen kylkiin. Dreamy lähti terhakkaasti tarpomaan eteenpäin yhä syvenevässä lumessa. Hannalla ei ollut ongelmia tulla suksilla perässä, lunta oli riittävästi peittämään ruohot, hiekat ja pikkukivet. Suurimmat hän pystyisi itse väistämään. Hannalla meni hetki tottua kovempaan vauhtiin kun hevonen ravasi. Belinda oli lähtenyt ratsastamaan tarhojen välistä hyvää metsäreittiä pitkin. Lumessa näkyi osittain peittyneitä kavionjälkiä.
- Laukataanko? Belinda huusi Hannalle.
- Joo! Hannaa kadutti vain, että ei ollut ottanut mitään suojalaseja mukaan. Viistosti satava lumi ja ilmavirta saivat hänen silmänsä vuotamaan.
Dreamy nosti rauhallisen laukan. Belinda oli ottanut martingaalin, vaikka maastossa hevonen saattoikin alkaa temppuilemaan kun ei saanut päätään tarpeeksi ylös. Belinda vilkuili välillä taakseen, onneksi Hanna tuli hieman sivussa, jotta tyttö saattoi nähdä oliko tämä vielä mukana vai tuiskahtanut turvalleen jonnekin lepikkoon.
Edestä alkoi kuulua ääniä. Hevosten askelia ja juttelua. Dreamy siirsi korvansa eteenpäin ja painoi hieman kuolaimelle, se halusi mennä kovempaa. Belindaa epäilytti kuinka nopeasti Hanna saisi vauhtinsa pysähtymään. Hän hiljensi raviin, joka oli reipasta ja pomppivaa, hänellä itsellään oli ongelmia keventää niin suuresti ja nopeasti. Hanna näytti lipuvan heidän vierelleen, mutta hänen vauhtinsa hidastui sopivasti.

Lopulta he saavuttivat ratsastajat. Kaikki menivät hyvässä järjestyksessä, vain Carnival hörähti ja vilkuili taakseen kun Dreamy ravasi sen rinnalle.
- Mitä sä täällä? Niko hämmästyi ja käänsi hevosensa päätä.
- Kunhan ollaan, Belinda vilkaisi taakseen. Niko tajusi vihjeen.
- Ei juma. Tuon on pakko olla hauskaa! Poika hihkaisi nähtyään lumisen Hannan. Tyttö yritti hymyillä takaisin kylmettyneillä kasvoillaan.
- On tämä, monot vain on liian isot, Hanna huusi takaisin.
Anneli oli huomannut tulijat ja saanut koko porukan siirtymään käyntiin. Nainen naurahti hieman nähdessään tyttöjen touhut.
Dreamy hengitti nopeaan tahtiin juostuaan pitkän pätkän. Käynti teki sille vain hyvää.
- Niin, et sanonut mitä te täällä teette? Niko katsoi kylmästi Belindaan.
- Kunhan ollaan. Edelleen, tyttö vastasi.
Hanna olisi halunnut tulla jo väliin ja raahata Belindan jollekin, joka opettaisi tytön käyttäytymään.
- Ai, kiva. Näittekö Eveä tallilla? Niko kysyi pienoinen hymy huulillaan.
- Juu, Belinda vastasi ja katseli jo aivan muualle kuin Nikoa kohti.
- Belinda, mennään nyt, ei me tarvita kuin leka! Hanna ehdotti kuuluvasti.
- Leka? Niko ihmetteli. Aikoivatko tytöt nuijia jonkun lekalla hengiltä? Evenkö?
- Juu, olisin alun perin pyytänyt sinua auttamaan, meistä tuskin kumpikaan jaksaa lyödä tarpeeksi kovaa, Belinda vastasi, muttei katsonut Nikoon. Silloin hän olisi nähnyt hetkellisesti lämpimän pilkahduksen pojan silmissä.
- Mutta ei tarvitse, eiköhän sulla ole tarpeeksi tekemistä erään toisen kanssa, Belinda näpäytti, pysäytti hevosen äkisti, niin että Hanna oli vähällä törmätä hevosen takapuoleen.
Belinda katsoi Nikon kasvoja. Pojan katse oli kylmä ja loukkaantunut. Hanna läpsytteli suksiaan lumeen kun Belinda käänsi hevosensa tiellä.
Paluumatka tapahtui paljon nopeammin, Belinda antoi hevosensa laukata sydämensä kyllyydestä aina tarhojen nurkille asti. Hanna pysyi perässä vain niillä vähäisillä taidoilla joita hän oli rinteessä ehtinyt keräämään.
- Pahensit vain tilannetta! Hanna sihisi Belindalle. Ratsukko käveli hitaasti tallia kohden ja Hanna lipui heidän vierellään.
- Olisit sitten itse yrittänyt puhua sen kanssa, Belinda vastasi.
Hiostunut hevonen loimitettiin ja päästettiin tarhaan Vaavin kanssa. Hevonen oli vaihteeksi saanut rehkiä kuntonsa edestä laiskottelun sijaan.
- Ja mitä nyt? Hanna kysyi vihamielisesti.
- Kotiin kai. Ei täällä ole mitään katseltavaa, Belinda muljautti silmiään Even kohdalla ja vei satulan telineeseen.
- Niin no... Hanna yhtyi leikkiin.
- Pölypallossakin on enemmän kauneutta kuin eräissä, Hanna totesi kovaan ääneen ja ohitti Eveliinan, joka maleksi toimistonoven kynnyksellä istuen.
Eveliinan kasvot vääristyivät loukkauksista. Kuinka Hanna ja tämän typerä serkku kehtasivat verrata häntä pölypalloon?

Belinda suostui sen verran rauhoittumaan, että ehti syödä äitinsä jättämää kanapastaa. Sitten tytöt yrittivät epätoivoisesti rikkoa tiiliseinää. Vain punertavaa jauhetta ropisi lattialle.
- Miten selität tämän äidillesi? Hanna kysyi pyyhkien hikeä otsaltaan.
- En mitenkään. Laitetaan vain joku vanerilevy eteen ja iso seinävaate, Belinda selvensi suunnitelmiaan.
Tallilla Eveliina valitti Nikolle tyttöjen käytöksestä. Poika itsekin myönsi tyttöjen olleen jotenkin salamyhkäisiä.
- Kai olen kauniimpi kuin pölypallo? Eveliina herätti pojan ajatuksistaan ja tupeerasi hiuksiansa.
- Häh? Mitä sä selität? Niko kysyi.
- Ne kaksi kehuivat pölypalloa minua kauniimmaksi ja mielenkiintoisemmaksi, Eveliina sanoi totisena. Pettymys tulvahti tyttöön kun Niko vain nauroi.
- Vai sellaista sanoivat. Sanoitko jotain takaisin? Niko uteli ja laittoi kansion hyllyyn. Hän oli omistanut miltei koko päivän paperitöille.
- Mitä olisin voinut sanoa? Eveliina kysyi surkeana.
- Voi toista, elämä on, Niko nauroi.
- Mennäänkö me kaupungille töiden jälkeen? Eveliina vaati huomiota.
- Kaupungille? Mitä sinä sieltä haluat? Niko tympääntyi. Eveliina tuntui vain kuluttavan vanhempiensa palkat sitä mukaa kuin he ansaitsivat ne.
- Jotain pientä, ehkä alusvaateostoksille? Eveliina hymyili viehkeästi.
Jostain syystä Niko ei innostunut ostosreissusta Eveliinan kanssa. Olihan tyttö mukava, mutta…
- En taida jaksaa, menen kotiin lepäämään, Niko sanoi pitkään tuumittuaan.
- Ai, joku toinen kerta sitten, Eveliina nousi tuoliltaan ja siirtyi istumaan pöydänkulmalle.
Nikoa harmitti, miten hän oli joutunut tilanteeseen? Eveliina oli heilutellut misteliä ja selvästi halunnut suudelmaa. Ennen kuin tyttö oli moiskauttanut märän pusunsa pojan huulille, Niko oli kääntänyt päätään. Oliko poskisuudelma aiheuttanut kaiken? Ja miksi Belinda vältteli häntä? Oliko hän ollut niin surkea suutelemaan, että tyttö päätti näytellä muistinsa menettänyttä asian suhteen? Eveliina kosketti Nikon kättä. Poika säpsähti kosketusta ja katsoi tyttöä. Eveliina oli liian nuori. Ei niin nuoret tytöt saaneet juosta vanhempien miesten perässä. Vai oliko maailma muuttunut siten, että moinen sallittiin? Niko veti hitaasti kätensä pois ja nousi.
- Hoida iltaruokinta, poika sanoi ja poistui. Peräänsä Niko sai vihaisen katseen.

Lähettäjä: poison 
Päivämäärä:   6.2.09 17:18:28

Eikö niin, että jossai vaiheessa Niko oli 25? :D

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   6.2.09 17:21:44

voi apua oonko mä niinkin mennyt sanomaan.. :D selasin ja löysin vain tuon arvelun iästä.. mutta jos löydät kohdan missä olen todellakin sanonut jonkun muun iän niin kerro ihmeessä :)

tätä tarinaa oon aika monesti kirjoittanut uusiksi niin on voinut kyllä jäädäkin jotain virheellistä tekstin lomaan :o (siinäpähän saatte leikkiä sherlockia) :)

Lähettäjä: poison 
Päivämäärä:   6.2.09 17:26:10

Ei ihan nuin, vaan yhdessä "uudelleen kirjoituksessa" oli niin, joten pisti miettimään, et eihä se Nikoboy niin vanha ole;D (ei vaikuta)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   6.2.09 17:34:03

no nyt ajattelin pitää se 19-vuotiaana :D tosin mun näkökulmasta se alkaa olla nuori heppu x)

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   6.2.09 18:35:02

Jaattkuu<3-->

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   6.2.09 18:49:12

Nyt tulee tauko, koneenvaltaaja asialla :(

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   6.2.09 20:30:11

O_O? Taidan olla tyyhhmä :D

Lähettäjä: roosaa 
Päivämäärä:   6.2.09 20:44:57

joko millon jatkuu !? : D täällä ainaki yks lukija kärsimättömänä odottaa ; D

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   6.2.09 21:32:30

Niin tauko tarkoitti sitä etten toviin pääse koneelle kun mies valtas läppärin (ja mä puolestani hänen työkoneen).
Tehtiinpäs hyvää ruokaa, valkosipulileipämössöllä täytettyä kanaa ja riisiä :)

-----------------------------------

Yllätys

- Odotatko jos käyn kylvyssä? Belinda tajusi olevansa likainen, yltä päältä pölyssä ja hiessä.
- Onko täällä kylpyammekin? Hannan silmät laajenivat.
- On, ei kovin suuri, mutta mahtuu siinä lillumaan jos tahtoo.
- No, jos käyn sitten yläkerran suihkussa vai? Hanna kysyi.
- Juu, käydään hakemassa pyyhkeet, Belinda johdatti Hannan liinavaatekaapille.
- Tuohon pinkkiin en koskisi, enkä tuohonkaan, Belinda osoitteli pyyhkeitä, joita ei kuulemma kannattanut ottaa.
- Mikä vika niissä on? Hanna ihmetteli ja otti valkean pehmoisen pyyhkeen.
Vastauksenaan Beli vain huitaisi kädellään ilmaa ja Hanna tiesi tytön tarkoittavan, että pyyhkeet kuuluivat Tiialle ja Ollille.
Belinda jätti pyyhkeensä pesuhuoneen puolelle. Vihreät kaakeliseinät saivat huoneen näyttämään leikkaussalilta. Tyttö avasi suihkuverhon pienempään huoneeseen, joka ilmeisesti oli alun perin ollut sauna tai vastaava. Nyt sen valtasi pieni hyllykkö reunalla ja kylpyamme, joka oli Marjan ahkerassa käytössä. Belinda avasi hanat ja kaatoi kylpyvaahtoa ammeen pohjalle.
Lämmin vesi höyrysi ja saippuavaahto tuoksui makealta, kuin mansikalta. Belinda kastoi varpaansa veteen. Se poltti, tuntui kuumalta. Sitten tyttö astui kokonaan ammeeseen, jättäen pyyhkeensä verhon taakse lattialle. Vaahtoa oli runsaasti ja sitä valui yli reunojenkin kun tyttö laskeutui istumaan. Lämpö tuntui virtaavan hänen luidensa ytimiin asti, aiheuttaen kylmiä väreitä. Lopulta hän valui syvemmälle ammeeseen ja sulki silmänsä.
- Kuka hitto? Hanna ähkäisi kiukuissaan. Hän oli juuri tullut suihkusta ja olisi mielellään kuivannut itsensä rauhassa.
- Tullaan tullaan, tyttö ärähti ja kiiruhti portaat alas. Ovikello soi taukoamatta. Ääni oli ärsyttävä, hiljainen särinä. Patterit kai olivat loppumassa.
- Ei ost… Hanna vilkaisi ylemmäs ja veti Belindalta ottamaansa kylpytakkia tiukemmalle.
- Häiritsenkö? pitkä, vaalea vaikkakin luminen poika hymyili.
- Ei, et, tule sisälle, Hanna päästi Nikon peremmälle.
Lattiamatto kastui sulavasta lumesta.
- Mikä se teidän juttu tallilla oli? Niko kysyi totisena.
- En tiedä, kysy Beliltä, Hanna vastasi.
- Sitten kun se tulee takaisin, tyttö jatkoi huomattuaan Nikon etsivän katseellaan Belindaa.
- Missä se on? Niko puuskahti. Hän halusi selvyyttä asiaan ja heti.
- Pesuhuoneessa, mutta et sinä voi sinne mennä! Hanna huudahti loittonevan pojan perään.
Niko harppoi pitkin askelin takkahuoneeseen ja meni suoraan pesuhuoneeseen.
- Hanna, mene nyt kyllä mä pian tuun, Belinda sanoi.
- Selitä, Niko seisoi ovella ja teki parhaansa pitääkseen äänensä rauhallisena.
Kuului loiskahdus, vaahtoa valui lattialle ja vaalea pyyhe vilahti sumuun.
- Mitä vittua sä täällä teet? Belinda sähisi hampaidensa välistä saatuaan pyyhkeen ympärilleen.
- Kerrohan mitä se Evelle menitte sanomaan? Niko katsoi kylmästi tyttöä, joka oli hetki sitten noussut kylvystä. Kasvot olivat terveen punertavat, hiusten latvat olivat märät, ja ilme kiukkuinen.
- Ai niin se, sitä vain että se on yhtä tyhmä, eipäs kun tyhmempi kuin pölypallo! Belinda työnsi poikaa ovea kohti.
- Ja miksi sanoi niin? Osaatko olla kenellekään enää mukava? Nikon sanat satuttivat. Sitten poika avasi oven ja poistui.
Belinda lysähti lattialle surkeana istumaan. Tällainenko hänen joulunsa olisi?

- Anna anteeksi, Hanna parahti hiljaiselle Belindalle. Ei takuulla ollut kiva yllätys saada yllätysvierasta vierelleen kun oli kylvyssä.
- Ei se mitään. Olen ihan kauhea, huudan, valitan, niin valitan juuri parhaillaan, tiuskin, haukun kaikki lyttyyn... Belinda olisi voinut jatkaa listaansa loputtomiin.
- Oletko miettinyt syytä siihen? Siihen että pidät kaikkia ja kaikkea uhkaavana? Hanna vihjasi.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   6.2.09 21:45:45

Pinnan alta

Joululoma ei alkanut kehuttavasti. Belindan mieli oli maassa ja Hanna turhautui mököttävään serkkuunsa. Tiiliseinääkään he eivät saaneet hajotettua.
- Olenko tunteeton? Belinda kysyi Hannalta eteisessä. Hän oli lähdössä tallille.
- En tiedä, ehkä vähän, Hanna vastasi.
- Siis, tiedän että itket, mutta et muiden nähden. Olet vain jotenkin kova ja… töykeä, Hanna jatkoi kun Belinda ei näyttänyt ymmärtävän.
- Pitäisikö minun julistaa rauhaa ja rakkautta ja leikkiä hippiä ollakseni tunteellinen? Belinda pohti.
- Ei, mutta voisit aloittaa olemalla ystävällisempi. Jos se ei onnistu niin ole hiljaa ja hymyile, Hanna neuvoi.
Tytöt olivat sopineet leffaillan. Hanna halusi välttämättä valmistaa itse päivällisen, Belindalla oli aikaa paeta tallille hevosensa luo. Hän ei halunnut olla paikalla kun palokunta sammuttaisi palavaa keittiötä.
Tallilla ei ollut paljoa ihmisiä. Tunteja ei pidetty ja lähinnä hoitajaksi haluavat käyskentelivät tallitöiden parissa. Miten hommia edes riitti Nikolle? Saati sitten Eveliinalle? Kysymys oli sinänsä turha kun Eveliina ei laittanut tikkuakaan ristiin saadakseen työnsä tehtyä.
- Moi, Belinda muisti hymyilläkin tervehtiessään Minnaa.
- Hei, tuletko mukaan Vaasaan? Minna ehdotti iloisesti heittäen tummat kiharansa olan yli.
- Vaasaan? En taida jaksaa, Hanna katsos odottaa kotona, Belinda vinkkasi silmällään.
- Heh, no ei voi mitään. Ankku kaipaa lisää matkaseuraa, Minna jatkoi matkaansa, kysyen jokaiselta tutulta vastaantulijalta lähtisikö tämä Vaasaan.
Belinda pyöritti kumisukaa Dreamyn säkää vasten. Hevonen venytti kaulaansa ja roikotti alahuultaan tyytyväisenä. Pitkiä talvikarvoja irtosi pudoten lattialle. Vaavi-lammas katseli karsinastaan uteliaana mitä käytävällä touhuttiin.
- Pitääkö sinuakin rapsutella? Belinda naurahti lampaalle ja jäi silittämään sen pehmeää villaa.
Lammas töykkäisi muutaman kerran Belindaa reiteen ja maleksi karsinansa perälle. Hevoset pitäisi viedä ulos.
Minna auttoi Belindaa viemään hevoset tarhoihinsa, myös Vaavi yritti auttaa seuraamalla jokaista pihalle vietyä hevosta. Lähinnä lammas häiritsi toimia estämällä tarhaan pääsyn. Eläin parkkeerasi itsensä aina portille kun siitä yritettiin kulkea. Kun hevoset olivat tarhoissa, Minna, Ankku, Katri ja Eveliina oppimismielessä lähtivät Vaasaan katsomaan uutta tuntiponia.
Belinda jäi norkoilemaan lähimmän tarhan aidalle höpöttäen nuorelle Tarmolle maailman menoista. Suomenhevonen ujutti päänsä aidan putkien välistä ja hamuili leikkisästi Belindan taskuja.
- Olet kyllä suloinen, Belinda saattoi nähdä mielessään, kuinka pirteästä hevosesta tulisi yksi tallin kilparatsuista.
Tarmo oli paitsi oppivainen, myös ehdottoman kiltti ja yritti aina parhaansa. Ruuna hörähti pehmeästi kun Belinda lähti takaisin talliin.
Ovella Belinda törmäsi Nikoon. Ensin tyttö häkeltyi täysin, mutta hymyili ystävällisesti pojalle ja päästi tämän ohitseen. Niko vilkaisi kerran taakseen ihmetellen, mitä tyttö nyt juoni. Tallilla ei ollut paljoa tekemistä. Muutamat, Belindalle vieraat pikkutytöt pesivät innoissaan hevosten ruokakuppeja, muutamat kiinnittivät joulukortteja hevosten oviin. Dreamykin oli saanut muutaman runon. Lähinnä sisältä selvitti hevosen kauneutta ja kamalaa luonnetta. Belinda hymyili lasten korteille. Ne olivat suloisia ja suorasanaisia.
- Voisiko tämän laittaa tuonne ylös? polkkatukkainen pikkutyttö näytti Belindalle kuusenoksista tehtyä nauhaa.
- Ai tuonne ovien yläpuolelle? Belinda katsoi tytön osoittamaa paikkaa.
- Niin. Jos voisit auttaa? tyttö kysyi rohkeasti.
- Kaipa ne voi, odota niin haen jotain koroketta, Belinda vastasi.
Hän ei muistanut, milloin viimeksi joku oli halunnut hänen apuaan. Vaikka karsinan ovet avautuivatkin sivulle liukuen, kiskojen päälle oli asetettu puiset lankut. Belinda nyöritti kuusenoksia lankkuun paalinaruilla ja lopulta asetteli tyttöjen ojentamia pieniä joulupalloja oksiin.
- Hieno! polkkatukkainen tyttö henkäisi.
- Niin on, Belinda katseli koristelua. Talliin tuli jouluinen tunnelma.
Nikokaan ei voinut sanoa Belindalle pahasti nähdessään koristeet. Belinda oli varma, että saattoi nähdä jotain lämmintä, ystävällistä pojan katseessa.
Belinda vilkaisi kelloa, mutta oli vielä pitkä aika ennen kuin Hanna olisi saanut kokkauksensa valmiiksi. Tyttö löysi raidallisen tallikissan kitisemästä heinäladonovea vasten. Hetken mielijohteesta Belinda otti kissan syliinsä, vaikka oli allerginen ja meni heinälatoon. Pienestä komerosta hän pääsi ylisille. Siellä hän avasi varustelaatikot. Niiden sisällä oli vanhoja, koinsyömiä loimia. Belinda tiesi ettei paljailla heinillä ollut kiva edes istua, joten tyttö levitti loimet ikkunan edessä lojuvaan heinäkasaan. Hän istui alustalleen, vajoten yllättävän syvälle. Ikkunan reunat olivat huurteessa, mutta pienestä aukosta saattoi nähdä suurten lumihiutaleiden leijailevan hiljakseen maahan. Belinda veti loimien reunoja päällensä, sillä ladossa oli kylmä. Miltei yhtä kylmä kuin ulkona. Kissa katseli tytön toimia aikansa, kunnes joustavin, äänettömin askelin käveli tytön syliin. Kissa käpertyi kerälle ja kehräsi. Belindaa aivastutti kun hän rauhallisesti silitteli kissaa. Myös silmät tuntuivat vetistävän, milloin alkaisi kutina ja nenä vuotamaan?
- Sinä et tiedäkään mitä olen kokenut, ensin pahoinpitely... Belinda aloitti ja kertoi muistikuvansa tapauksesta kissalle.
Tasainen kehräys rauhoitti Belindaa. Hän uskaltautui kertomaan kissalle lisää.
- En tiedä miksi, tai tiedänpäs. Se hullu tyyppi muutti minut täysin, huudan, valitan, teen kaikkea inhottavaa vaikken haluaisi. Tänäänkin hymyilin kaikille kun Hanna kehotti tekemään niin.
Kissa pyörähti selälleen ja nuolaisi Belindan kylmää sormea.
- Ja sanovat minua tunteettomaksi, mitä muutakaan ne voisivat? Tuskin kukaan tietää miltä tuntuu kun ei muista, ei muista mitä oli oikeastaan tapahtunut, tietää vain että paikat on mustelmilla ja ihmisten katseissa on pelkkää sääliä ja kauhua. Belinda jutteli hiljaa kissalle.
- Niko suuteli minua kerran, tai kahdesti. Ja nyt en saa enää kokea sitä. Mokasin itse jutun ja nyt se pyörii sen leuhkan narsistin kanssa, Belinda huokaisi.
- Pari yötä sitten näin unta että molemmat kuolivat, tuntui kuin oma sydämeni olisi kuollut pois. Ja tyhmintä oli, että herättyäni luulin sen olevan totta. Luulin että Niko oli kuollut, että olin menettänyt hänet kokonaan, Belindan poskelle vierähti lämmin kyynel, joka tuntui jäätyvän hetkessä.
- Ja tavallaan olenkin menettänyt, vaikka kuinka haluaisin, en uskalla lähestyä sitä. Se on niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana, Belinda kuivasi seuraavan kyyneleensä.
- Enkä uskalla itkeä muiden nähden, nolaisin itseni entistä pahemmin, Eveliinallakin on jo tarpeeksi syytä nauraa minulle.
Kissa ei enää kehrännyt, se kuorsasi. Belindalla oli hieman parempi olo, kun oli saanut kertoa tunteistaan jollekin, joka kuunteli, vaikkei ehkä ymmärtänyt sanaakaan. Kissa ei keskeyttänyt häntä kertaakaan, eikä ladellut omia kommenttejaan. Se oli hyvä.

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   6.2.09 21:51:32

Loistavaa tekstiä, kerrassaan aivan ihanaa.. :)

Mutta mun on nyt pakko tunnustaa tyhmyyteni;
mitä tuo DFH otsikossa tarkoittaa?

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   6.2.09 21:54:55

Tulee sanoista Dream From Heart :)

---------------------------------

Varjo

Heinäladosta kuului kolinaa. Kissa säpsähti hereille ja loikkasi ketterästi pois Belindan sylistä. Se hölkkäsi portaikolle ja katosi. Kiittämätön. Belinda huomasi että hänen kasvonsa ja kätensä oli tunnottomat, oli liian kylmä. Tyttö nousi kuopastaan ja tunki loimet takaisin paikoilleen. Ne muutamat heinänkorret jotka hänen vaatteisiinsa olivat tarttuneet, saivat jäädä. Belinda hiipi portaat alas ja sulki oven. Varjo vilahti hänen näkökentässään. Siltikään ladossa ei näkynyt ketään. Ehkä joku oli hakenut heiniä hevosille.
Belinda löysi talliporukan tallihuoneesta. Tuoreiden pipareiden ja glögin tuoksu toivat mieleen lapsuuden joulut, joulut jolloin pukki oli tullut kylään tuoden lahjoja, joulut jolloin mummo ja pappa elivät, kaikki ne kerrat kun sukulaiset olivat istuneet saman pöydän ääressä muistellen vuoden tapahtumia ja syöden kinkkua. Ne olivat myös jouluja, jolloin Belindan vanhemmat olivat vielä yhdessä. Isästä hän ei ollut kuullut aikoihin, tämä ei edes soittanut kysyäkseen Belindan vointia kun hän oli sairaalassa. Eikä Belinda liiemmin halunnut itse soittaa isälleen, sen verran katkeruus kalvoi hänen sydäntään. Aiemmin koristeluapua kaivannut polkkatukkainen tyttö jupisi innokkaasti ystävänsä kanssa, kummatkin kuuluivat odottavan innolla uutta ponia. Belinda otti itselleen lasillisen glögiä. Se lämmitti mukavasti kylmiä jäseniä. Silti tyttö tärisi hiljaa ja hän sulkeutui pukuhuoneeseen. Miksei hän osannut enää olla ihmisten seurassa? Pelkäsikö hän, että joku pikkutytöistä hyökkäisi hänen kimppuunsa? Belinda katsoi kalpeita kasvojaan pukuhuoneen peilistä. Huulet sinersivät.
Juotuaan glögin ja palautettuaan lasin takaisin tallihuoneeseen, Belinda vilkaisi kelloaan. Se näytti jo liian paljon. Hanna olisi jo ehtinyt polttamaan ruoan pohjaan ja siivoamaan jälkensä. Tallipihalla hän näki Annelin auton. Porukka oli käynyt ihmeen nopeasti Vaasassa.
- No? Belinda kysyi katsoen Annelia. Nainen oli ainoa, joka ei arvostellut hänen käytöstään.
- Ei ollut hyvä, oli kovin kapea rungoltaan. Väittivät ponin olevan kahdeksan, mutta itse sanoisin että kolme. Hampaat sen paljastivat, Anneli kertoi.
- Yrittikö joku ratsastaa sillä? Belinda kauhistui.
- Ei onneksi, niin pitkälle ei päästy. Alkuun Eveliina kyllä harjasi sitä, mutta sen käytös, herranen aika se poni puri ja lujaa. Siinä vaiheessa sitten alettiin riitelemään ponin todellisesta iästä ja homma jäi sikseen, Anneli harmitteli.
- Jaa, ehkä jostain muualta löytyy parempi, Belinda lohdutti, vaikkei hänestä siltä tuntunutkaan.
- Niin, oletteko sinä ja Hanna tulossa pikkujouluihin huomenna? Hieman myöhäänhän ne pidetään, mutta ohjelmassa olisi rekiajelua tai ratsastusta. Jouluherkkujen syöntiä ja lahjojen vaihtoa, Anneli luetteli.
- Hanna varmasti tulee, itsestäni en tiedä, Belindaa vaivasi, että hän nyt jo jännitti koko tapahtumaa.
- No jos tulette niin tuokaa lahjan lisäksi jotain syötävää, juhlat pidetään nyyttikesti-periaatteella, Anneli lisäsi.
- Okei, moikka, Belinda hyvästeli Annelin ja starttasi autonsa.
Eveliinan kasvot näyttivät itkeneiltä ja tyttö piteli toista kättään sylissään. Poni oli ilmeisesti purrut kovaa kun Eveliina näytti nyyhkyttävän vielä kotitallillakin.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   6.2.09 22:04:47

Katastrofi

Kotipihalla Belinda naurahti helpottuneena. Talo oli edelleen pystyssä, eikä palokuntaa näkynyt. Sen sijaan Hanna tirkisteli odottavasti keittiönikkunasta.
- Johan sinä tulit, ruokakin melkein jäähtyi, Hanna paapatti kuin vaimo miehelleen.
- Kulta pieni, tuopas minulle oluttölkki ja ruokaa, Belinda madalsi ääntään ja istui pöytään.
- Hah, ukko on hyvä ja hakee itse! Hanna tajusi idean.
- Ei mutta, mitä sulla on tarjolla? On nimittäin mieletön nälkä! Belindan sanoja vahvisti äänekkäästi kurniva vatsa.
- Nooh, punaista lihaa kun et syö niin tein ihan riisipuuroa, sekametelisoppaa ja kulholliset mansikkakiisseliä, Hanna hymyili kyökin puolelta.
- Kuulostaa hyvältä, Belinda nousi tuoliltaan ja haki itselleen ruokaa.
- Mmm. Ja maistuu hyvälle, Belinda kehui Hannan keitoksia. Tyttö onnistui harvoin keittiön puolella.
- Tapahtuiko tallilla jotain kun olet noin hyväntuulinen? Hanna kysyi uteliaasti.
- Juttelin, Belinda vastasi.
- Kenen kanssa? Nikonko? Hanna innostui.
- Ei kun Narskun, Belinda täytti suunsa puurolla.
- Kissan? Hanna kurtisti kulmiaan, mutta ei kysellyt enempää.
Ruoan jälkeen tytöt siivosivat keittiötä yhdessä ja laittoivat jääkaappiin ylijääneen ruoan. Sitä voisi syödä myöhemmin illalla jos tarvitsisi.
- Leivotaan, Hanna ehdotti kolistellessaan kattilan kanssa.
- Ai mitä? Belinda kysyi yhtä aikaa kaksi kysymystä. Ensiksi hän ei uskonut korviaan ja toisekseen hän halusi tietää mitä Hanna olisi leiponut.
- Jotain, vaikka mokkaruutu? Hanna ehdotti hymyillen. Tytöt pitivät makeista leivoksista.
He löysivät keittokirjapinon nopeasti alalaatikosta ja Belinda selitti Annelin kutsusta pikkujouluihin.
- Totta kai me mennään! Ja viedään sinnekin luomustamme, Hanna nauroi. Oliko hänellä pahat mielessään?
- Niin, jännittää vain. Paljon ihmisiä, tuntemattomia ja tuttuja, Beli valitti, mutta sitoi hiuksensa kiinni ja laittoi uunin lämpenemään.
- Eli me tarvitaan jauhoja, laita muuten kahvi tippumaan niin saadaan tehdä kuorrute pohjan jäähtyessä, Belinda neuvoi. Hän muisti jo ulkoa reseptin.
Leipominen oli kuitenkin hankalaa, kun kaksi kokkia sotkivat kauhansa samaan kulhoon. Hanna teki toistamiseen Belindan tekemät hommat ja loppusilauksen touhulle antoi ylähyllyltä pudonnut jauhopussi. Kumpikin olivat keittiön tavoin valkoisen puuterin peitossa. Belinda pyyhki jauhoja silmiltään ja alkoi nauraa.
- Mennäänkö kylille iskemään miehiä?? Belinda sai sanotuksi naurunsa välistä.
- Johan nyt toki! Hanna myöntyi itsekin nauraen. Itkukaan ei ollut kaukana, sillä leipomisaikeet oli haudattava ja keittiö siivottava.
- Prrr.
- Ovikello, Hanna katsoi kauhistuneena Belindaa.
- Entä sitten? Belinda hymyili jauhoisilla kasvoillaan ja läksi ovelle. Matkalla tytöstä tippui jauhoa ruokasalin puolelle ja eteisen matolle.
Ovella seisoi Niko. Belinda ei ollut varma mitä asiaa pojalla oli, mutta tämä näytti jäävän aukomaan suuta kuin kala kuivalla maalla.
- Päästä se nyt sisään hyvä ihminen, Hanna tyrkkäsi Belindan pois tieltä. Niko näytti kahta järkyttyneemmältä.
- Me leivottiin, Belinda tokaisi saaden Nikon tuijottamaan itseään. Sitten pojan katse lipui hiljalleen jauhopolkua pitkin keittiöön.
- Tsot, älä sotke paikkoja, kengät pois, Hanna komensi. Nikon kengistä oli rapissut muutama lumikimpale.
Tapaus oli koominen. Nikon tuomat lumet kyllä sulaisivat pois, mutta entäpä Hannan ja Belindan levittämät jauhot? Ne vain levisivät entisestään.
- Hajottamaan seinä kerrallaan koko talon? Niko sai sanotuksi.
- Ei kun tuon seinän vain, Belinda sanoi tyynesti, kuin olisi halunnut ostaa pussillisen porkkanoita.
- Saat kyllä myöhemmin kertoa mitä ihmettä te olette saaneet päähänne, Niko katsoi Belindaa kuin seinähullua, mutta vain hetken.
Belindan huone oli viileä. Nikon ajatuksiin mahtui useita kysymyksiä ja mietteitä, mutta sillä hetkellä hän pohti, oliko yläkerrassa lainkaan lämpöeristystä?
- Istu jos mahdut jonnekin, Belinda katosi vaatehuoneeseen.
Niko vilkuili ympärilleen. Tytön huonekin oli kaoottinen. Vaatteita lojui suurissa mytyissä pitkin lattiaa, tyynyt olivat tuttuun tapaan myös lattialla. Odotellessaan tyttöä, Niko petasi sängyn. Nyt hän kehtasi istua odottelemaan.
- Sori, mun on käytävä suihkussa eikä huvita sotkea vaatteita, Belinda hymyili lämpimästi, yllään satiininen aamutakki.
- Ei mitään, Niko vastasi. Belindan jaloissa ei näkynyt enää mustelmia.
- Niin, meinaatko jo kertoa mistä halusit jutella? Belinda kysyi hieman kärsimättömänä. Tyttö sitoi hiuksiansa kiinni, ripotellen edelleen jauhoja, tällä kertaa sängylleen jonka reunalle hän oli istunut.
- Olen anteeksipyynnön velkaa, Niko sanoi ja katsoi suoraan Belindaa silmiin.
- Hmh, hyväksytty, Belinda hymyili.
- Asiat tuntuu vain menneen solmuun, niin paljon väärinkäsityksiä, Niko selitti.
- Niin kai, mun syytähän se pitkälti on ollut, Belinda myönsi sekoilleensa.
- Kuulin mitä höpisit tallin ylisillä, Niko sanoi hiljaa.
- Ai, Beli oli vähällä alkaa huutamaan salakuuntelusta, mutta piti suunsa kiinni.
- Alkuun luulin, että olit saanut mielikuvituskaverin, sitten näin Narskun tulevan portaita alas, Niko jatkoi.
- Se olikin ainoa joka ei arvostellut tai keskeyttänyt, Belinda sanoi väliin.
- Totta, ymmärrän sen täysin.
Arvostus Nikoa kohtaan nousi kohisten Belindan silmissä.
- Entä Eveliina? Belinda kysyi, vaikkei ollut varma halusiko kuulla vastausta.
- Mitä siitä? Siellä talilla se kai vieläkin valittaa ties mistä, Niko tokaisi. Hän oli alle kahdessa päivässä väsynyt tytön ainaiseen hienosteluun.
- Eikö teidän välillä... Belinda ei osannut sanoa asiaansa loppuun, mutta Niko tiesi mitä tyttö tarkoitti.
- Ei. Eveliina huomasi kai tilaisuutensa kun mökötit minulle, Niko vastasi tyynesti.
- Hyötyikö se tilaisuudestaan? Belinda kysyi arasti. Pala oli nousta hänen kurkkuunsa.
- Ei, Niko kertoi ilman muita kyselyjä suoraan, ettei ollut suudellut tyttöä, poika antoi itsestään kuvan, ettei niin helpolla antautuisi nuorelle likalle.
Belindan valtasi lämmin tunne. Samankaltainen kuin metsässä, jolloin Niko oli suudellut häntä. Pojan huulet näyttivät edelleen samalta kuin sinä iltana. Yhtä houkuttelevilta.
- Mitä katsot? Niko naurahti hermostuneesti.
- Ei mitään, Belinda laski katseensa pojan huulilta.
- En-tie-halu-dä-aisin-kuinka-suu-tämän-della-sa-si-noisin-nua, kummatkin yllättäen puhuivat toistensa päälle.
- Ai mitä? Belinda hämmentyi. Halusiko Niko suudella häntä? Kaiken sen jälkeen?
Belinda tunsi taas jähmettyvänsä, olevansa kuin patsas. Nikon katse oli kärsivällinen, myös hänen hymynsä. Suloinen hymynsä. Toinen kulmahammas oli hieman limittäin etuhampaan kanssa. Kuin näkymättömän käden ohjauksessa, Belinda siirtyi paremmin sängylle istumaan. Jauhoja tipahteli hänen hiuksista kasvoille. Niko ojensi kättänsä, se tuntui lämpimältä, hellältä. Kosketus sai Belindan sydämen lyömään nopeammin, aivan kuin se olisi halunnut ulos rinnasta. Niko pyyhkäisi jauhot hänen nenältään ja poskiltaan lempein ottein. Kevyt - höyhenen kevyt kosketus. Ja sama hymy pysyi pojan kasvoilla.
Belinda nojautui eteenpäin varovasti, kuin valmiina peräytymään jos jotain kamalaa sattuisi. Tytön huulet koskettivat ensin Nikon leukaa. Pieni parta pisteli hieman. Sitten hän siirtyi ylemmäs, Nikon huulille. Belinda ei tiennyt oliko koskaan suudellut yhtä intohimoisesti. Hän tunsi kaiken katoavan ympäriltään, vain Niko oli hänen edessään. Hän halusi ajan pysähtyvän ja suudelman jatkuvan ikuisesti. Belinda tunsi kuinka Niko kiersi toisen kätensä hänen vyötärölleen, toinen kietoutui hänen selkää vasten. Niko veti Belindan lähemmäs itseään. Pojan huulet olivat niin pehmeät. Belinda tunsi punan kohoavan poskilleen. Hän otti paremman otteen pojan niskasta. Vaaleat hiukset tarttuivat hänen sormiinsa. Lopettamatta suutelemista, Belinda kömpi Nikon syliin. Koko tyttö huokui lämpöä, huonekaan ei tuntunut enää viileältä kuten aluksi. Niko puristi enemmän Belindaa itseään vasten. Tyttö oli hento, hän pelkäsi tämän hajoavan tuhansiksi sirpaleiksi kuin kristallikoristeen.
Niko hiveli Belindan sääriä, ne tuntuivat sileiltä ja pehmeiltä. Poika tunsi jokaisen kerran kun tytön lihakset jännittyivät. Sitten ne taas rentoutuivat.
- Anna anteeksi, Belinda sanoi väliin. Hänen oli pakko saada happea välillä.
- Olet saanut jo, Niko totesi.
Hän antoi pieniä, kevyitä suukkoja alkuun tytön huulien ympärille, sitten poskelle.
Niko nuolaisi leikkisästi tytön kaulaa saaden tämän koko kehon värähtämään. Niko antoi yhä uusia ja uusia suukkoja tytön solisluiden kohdalle. Jauhoista ja tallilla käymisestä huolimatta tämä tuoksui mansikalle. Sillä hetkellä Belinda tiesi, ettei voisi koskaan saada tarpeeksi suudelmia pojalta, jonka sylissä hän istui. Sillä hetkellä Niko painoi huulensa uudelleen tytön huulia vasten. Kuin lupaa kysyen, pojan kieli kosketti Belindan hampaita. Niko maistui jollekin raikkaalle, hyvälle. Oliko poika pureskellut purkkaa ennen tuloaan? Belinda nojasi Nikoa vasten, jolloin poika nojautui hieman taaksepäin. Niko saattoi vain hämmästellä, minkä villieläimen hän oli vapauttanut anteeksipyynnöllään. Belinda painoi käsillään pojan sänkyä vasten ja kumartui suutelemaan tätä uudelleen. Tuntui kuin hän olisi elänyt surkean elämänsä vain tätä hetkeä varten. Belinda ei ajatellut pahoinpitelyään, ei kohtaamaansa pilkkaa tai sääliä vieraissa ihmisissä, hän näki, tunsi ja maistoi vain Nikon. Poika avasi toisella kädellään tytön hiukset. Valkea pölypilvi laskeutui sängylle, hiukset valuivat hänen kasvojen ympärilleen kuin verho. Belinda ei estellyt kun Niko antoi kätensä vaeltaa aamutakin alle selkää hyväilemään. Hän ei välittänyt kun Niko löysäsi aamutakin vyötä ja laski sitä hänen harteiltaan. Jokainen suudelma tuntui entistä paremmilta, jokainen kevyt huulien painallus hänen olkapäilleen.
Ovelta kuului koputus, sitten Hannan pää ilmestyi ovenraosta.
- A-anteeksi, Hanna häkeltyi ja sulki kiireesti oven.
Belinda nousi ylös Nikon rintakehältä. Pojan silmissä paloivat liekit. Belinda hymyili ja kumartui antamaan suukon tämän huulille.
- Mennään Hannan luo, tyttö kuiskasi hymyillen.
Belinda nousi kokonaan pois Nikon päältä, kietoi takkinsa paremmin kiinni ja avasi oven.
- Tuletko? hän hymyili edelleen. Kauniimmin kuin koskaan ennen.
Niko nyökkäsi hiljaa ja nousi. Häntä harmitti hieman keskeytys, mutta tavallaan se oli hyvä. Hän ei halunnut kiirehtiä, ei etenkään kun Belinda oli edelleen haavoittuvainen. Niko pysäytti Belindan kahdesti portaikossa, vain suudellakseen tätä uudelleen. Hän tunsi olevansa onnellinen, sanattoman onnellinen.
- Käyn juomassa, Niko kuiskasi alimmalla portaalla ja poistui keittiöön, väistellen pahimpia jauhokohtia.
Hanna istuskeli olohuoneen sohvalla, kasvoillaan tyytyväinen ilme.
- Mitä? Belinda kysyi, pystymättä saamaan pois hymyä kasvoiltaan.
- No mitä, tiesin että näin kävisi ennemmin tai myöhemmin, Hanna virnisti itsevarmasti.
- Ai mitä? Me vain sovittiin, Belinda sanoi ujosti ja laski katseensa maahan.
- ”Vain sovittiin”, kuule se ei näyttänyt siltä että vain kaksi kaveria sopivat hölmön riitansa, ne eivät näytä siltä että söisivät toisensa siltä istumalta, tai makaamalta teidän tapauksessa, Hanna jatkoi virnuiluaan.
- Okei, ehkä me suudeltiin pari kertaa, mutta lopettaisit jo... Belinda nolostui.
- Ai muutaman kerran? Sehän näytti yhdeltä, loputtomalta suudelmalta, Hanna naurahti. Hän nautti tilanteesta täysin rinnoin, vaikka tiesi ettei ollut koskaan kokenut itse samaa edes Aleksin kanssa.

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   6.2.09 22:19:26

Mä en saa tästä tarinasta tarpeekseni<3 Sitä mukaa mitä jaksat ja kerkeät niin tulemaan vaan :D

Lähettäjä: whisky. 
Päivämäärä:   6.2.09 22:21:46

"Belinda tunsi kuinka Niko kiersi toisen kätensä hänen vyötärölleen, toinen kietoutui hänen selkäänsä vasten."

Tuollaisen virheen huomasin tuolta.. Oli vain pakko huomauttaa :D

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   6.2.09 22:27:30

ah, virheistä kyl saa huomauttaa, täällä asumisen jälkeen vielä vähemmän huomaan noita kun toisinaan aikaa menee jo sanajärjestyksen miettimiseen.. :)

Lähettäjä: Figaron_haamu 
Päivämäärä:   6.2.09 22:55:13

Nyt en varmaa tuukkaa ku vast sunnuntaina ens kerran kattomaan tätä, meen kaverille yöks. Katotaa jos kerkeen huomen aamul tulla :) Paljo siel Dublinis(?) muute on kello nytte? 8)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   6.2.09 23:02:11

Kohta yhdeksän, eli ollaan pari tuntia teitä jäljessä :)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   7.2.09 17:00:50

Uh ihanaa, bileet peruttu eikä tuu ainuttakaan vierasta :D talo kuitenkin jo siivottu joten mukava aloittaa viikonloppu, koko ilta aikaa kirjoitella tänne! :)

Lähettäjä: poison 
Päivämäärä:   7.2.09 17:07:26

Karo< tuohan on mahtavaa! :)

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   7.2.09 21:16:27

Niinhän siinä kävi ettei herrani muistanut ihan jokaiselle ilmoittaa et bileet on peruttu... :D
------------------------------------------------

Kauhunhetket

Lähtiessään kotiin, Niko oli hukuttaa Belindan suudelmiin ulko-ovella.
- Nähdäänkö huomenna? Niko kysyi.
- Jos haluat Belinda hymyili. Hänen poskiaan särki, mutta hän ei voinut olla hymyilemättä. Ei nyt kun sai mitä oli kaivannutkin.
- Kauniita unia pikkuinen, Niko kuiskasi Belindan korvaan ja antoi suukon poskelle.
- No niin, lopettakaa jo, kohta teillä ei ole huulia lainkaan kun kulutatte ne loppuun, Hanna hoputti Nikoa lähtemään ja Belindaa sulkemaan etuoven.
- Öitä, Belinda sanoi ja katseli hetken kun Niko ajoi pois pihasta. Sitten hän sulki oven.
- No, kannattiko Hanna-tätiä uskoa? Asennemuutos taisi kannattaa? Hanna asettautui mahtipontisesti nojaamaan eteisen lipastoon.
- Mikä asennemuutos? Minä vain höpötin kissalle, Belinda väläytti pirullisen viekkaan hymyn.
- Ai, no jos menette naimisiin niin Narsku kai toimii kaasona? Hanna iski silmäänsä.
- Äläs mene asioiden edelle Beli käveli miltei tanssahdellen. Hänen olonsa oli kevyempi kuin pitkään aikaan.
- Siivotaan huomenna tuo keittiö, uskallanko nukkua sun vieressä? Hana katsoi arvioivasti serkkuaan.
- Mikset uskaltaisi? Käyn vain suihkussa, Belinda tokaisi ja nousi portaat kevyesti hypellen.
- Katsokin että se on kylmäsuihku! Hanna huusi perään. Vastauksena Belindan nauru kaikui käytävällä.

Yö oli rauhallinen, vaikka Hanna heräsikin välillä tarkastamaan, että yli-innostunut Belinda piti näppinsä omalla puolellaan sänkyä. Aamulla he alkaisivat purkamaan tiiliseinää, kenties he ehtisivät käymään tallin pikkujouluissa. Hanna haaveili voivansa nukkua Aleksinsa vierellä, tämän kainalossa. Ehkä hän voisi pyytää poikaa jäämään yöksi, Belinda ainakin suostuisi onnellisessa mielentilassaan mihin vain, siitä Hanna oli varma.
Tytöt heräsivät varhain aamulla. Aurinko paistoi ikkunaverhojen läpi ja kimaltelevasta hangesta näki yöllä olleen pakkasta. Oikeastaan sitä oli vieläkin, sen Hanna sai todeta käydessään katsomassa oliko postilaatikossa mitään uutta.
- Mitä tänään? Belinda kysyi laiskasti maaten säkkituolin päällä.
- Rikotaan se seinä, Hanna ehdotti pirteästi.
- Joo, jos pyydän Nikoa hoitamaan asian? Belinda katsoi Hannaa vilpittömin silmin.
- Ei tule kuuloonkaan, luuletko että sillä pysyisi mikään työkalu kädessä jos olet saman katon alla? Hanna irvaili.
- No kuka sitten? Belinda harmistui.
- Aleksi. Se sentään osaa keskittyä, Hanna totesi. Ehkä Hannan sanoissa olikin perää, Belinda tuskin malttaisi jättää Nikoa rauhaan.
Aamiaisen jälkeen Hanna soitti poikaystävälleen. Aleksi lupasi tulla juotuaan aamukahvinsa loppuun.

Aleksi oli tosiaan saanut hieman lihaa luidensa ympärille. Belinda arveli Hannan esitelleen kokkaustaitojaan pojalle. Pari vaihtoi hellät suudelmat heti ovella.
- Krhm, Nikon yskäisy sai Aleksin antamaan tilaa veljelleen.
- Huomenta, Belinda haroi hädissään pörröisiä hiuksiaan. Hän ei aavistanut Nikon tulevan Aleksin mukana.
- Anna niiden olla, Niko hymyili ja pörrötti Belin hiukset ennalleen.
Hanna talutti Aleksin yläkertaan. Pian kuului pauketta ja Belinda tiesi Aleksin hakkaavan seinää lekalla.
- Haluatko jotain? Meillä olisi tuolla kahvia ja voileipiä, Belinda katseli keittiöön.
- Myöhemmin, tiedän paremmankin aamupalan, Niko hymyili suloisesti ja kahmaisi tytön itseään vasten. Hän oli koko yön malttanut olla erossa Belindasta, mutta ei voinut hillitä itseään kun tyttö seisoi alle metrin päässä hänestä.
- Mmm, Belinda mumisi hellien suukkojen lomasta.
Hanna seurasi hetken tilannetta eteisessä toisen kerroksen tasanteelta. Hän oli tyytyväinen, ehkä enemmänkin. Belinda oli ollut koko yön ja aamun huutamatta ja kiukuttelematta kertaakaan. Oliko Niko se, joka auttoi tytön takaisi raiteilleen? Ennen Nikon iltaista ilmestymistä Hanna oli ollut aikeissa ehdottaa käyntiä psykologilla, nyt sitä ei ilmeisesti tarvittu.

- Onko sinulla mitään tämän alla? Niko piteli Belin aamutakin vyöstä kiinni.
- Ei paljoa, tyttö hymyili. Niko päästi vyöstä irti ja katseli pitkään tytön silmiä.
Niihin todellakin olisi voinut hukkua. Sitten nuoret lähtivät kohti kolmatta kerrosta. Aleksi oli saanut paljon aikaan. Lattialla oli toinen toistaan suurempia tiilenlohkareita ja pieni aukko oli jo syntynyt seinään.
- Raskasta? Niko virnisti veljelleen.
- Kysytkin vielä, voisit jättää Belin hetkeksi rauhaan ja auttaa minua, Aleksi tuhahti ja jatkoi työtään.
Belinda tarttui Nikoa kädestä ja veti tämän huoneeseensa laittaen oven kiinni perässään.
- Vaihdan vaatteet ylleni, Belinda sanoi ja käänsi selkänsä Nikolle. Poika katseli hyllyille asetettuja valokuvia.
Belinda puki ylleen uudet vaaleanlilat rintaliivit ja hipstersit vaatehuoneessaan. Muut vaatteet lojuivat lähinnä pitkin huoneen lattiaa. Belinda kumartui poimimaan sänkynsä viereltä valkoisen t-paidan ylleen kun Niko kääntyi katsomaan tätä.
- Onko tuo oikea? poika kysyi.
- Ai mikä? Belinda hämmästyi ja peitti saman tien itseään paidalla.
- Tuo, Niko oli astellut hänen eteensä ja kosketti kevyesti hänen alavatsansa sivua.
- On, Belinda vilkaisi vaaleansinistä perhostatuointiaan. Se oli hänen itse suunnittelemansa.
- Söpö, Niko hiveli sormellaan kuviota.
- Kiitos, ja sen laittaminen sattui, Belinda hymyili ja veti paidan päälleen.
Sillä hetkellä Niko tunsi valtavaa halua riisua tytöltä paita pois. Hän olisi mielellään silmäillyt hyvässä kunnossa olevaa vartaloa, katsonut tarkemmin tatuointia.
- Mitä? Belinda hämmentyi ja nappasi nopealla liikkeellä lähimmät farkut käteensä.
- Olet vain kaunis, Niko kuiskasi.
Hän enää vähät välitti missä kunnossa Belindan huone oli. Ehkä se kertoi jotain tytön luonteesta, josta ei meinannut saada millään selvää. Sen Niko kuitenkin tiesi, että tyttö oli temperamenttinen.
- Hei, jäittekö kuherruskuukaudelle vai mikä kestää? Hannan kärsimätön ääni kuului oven läpi.
- Tullaan, tullaan, Belinda huudahti takaisin. Sitten hän katseli haikeana Nikoa. Belinda olisi mielellään viettänyt koko päivän pojan kainalossa.
- Mennään, Niko sanoi hiljaa ja otti Belindaa kädestä kiinni. Kosketus oli edelleen sähköinen, kuten tunnelmakin.
Käytävällä ei juuri mahtunut olemaan. Aleksi takoi aukkoa yhä suuremmaksi seinässä ja heitteli välillä irronneita palasia lattialle.
- Mitä siellä on? Belinda kysyi ja yritti vilkuilla Aleksin olan yli.
- En tiedä, ihan pimeä. Ehkä jokin huone? Aleksi arvaili hengästyneenä.
- Anna tänne, Niko otti lekan Aleksilta ja jatkoi tämän työtä.
Hanna ja Aleksi poistuivat alakertaan. Belinda ei tiennytkään kuinka oikeaan arvasi veikatessaan Hannan tyrkyttävän riisipuuroa pojalle. Hannasta tulisi hyvä äiti joku päivä.
- Odota, Belinda otti taskulampun käytävän nurkasta ja suuntasi valon aukkoon.
- Mikä tuo on? tyttö kysyi ihmeissään. Samassa kuului ujellus, kovempana kuin koskaan ennen.

Lähettäjä: Karoliina 
Päivämäärä:   7.2.09 21:21:12

Ja himputti tällä koneella ei ole enempää tätä tekstiä... enköhän vielä tänään pääse tuolle toisellekin koneelle. (jos ei jo ole 100, täyttäkää tämä topici niin saan jatkaa sitten uudesta kun ehdin) :)
---------------------------

Vaikka aukko ei ollutkaan kovin suuri, Niko saattoi erottaa lahot tikkaat vastakkaisella seinämällä. Voimakas ilmavirta kulki käytävän läpi.
- Tikkaat, kuka tietää minne ne vievät, Niko totesi ja alkoi paljain käsin irrottelemaan tiiliä.
- Varo, Belinda työnsi päänsä aukosta. Käytävä vei vähän matkaa ylös, mutta muutoin suoraan alas, pimeyteen.
- Ehkä se päätyy ullakolle, Niko arveli katsottuaan itsekin tunneliin.
- Käyn kirjastossa, jos sieltä löytyisi jotain, Belinda innostui. Hän toivoi löytävänsä jonkin vanhan pohjapiirroksen talosta, edes viitteellisen.
- Ai meinaat sitä toisen siiven käytävän päätyä? Niko halusi tarkennusta.
- Juu, kyllä sitä sopii jo kutsua pieneksi kirjastoksi, Belinda vastasi ja hävisi saman tien portaikkoon.
- Naiset, Niko pudisti päätään ja irrotti kokonaisen tiilen.
Belinda repi kirjoja alas hyllystä, kirjoja joihin hän ylettyi. Välillä hän vilkaisi ympärilleen toivoen jostain ilmestyneen edes taloustikkaat, mutta ei. Hyllyköstä ei löytynyt juuri muuta kuin kauno- ja tietokirjallisuutta. Ei mitään kartanosta. Entäpä ullakko? Siellä oli paljon vanhaa tavaraa, tavaraa jotka olivat osa rakennusta. Juostessaan käytävää pitkin portailla, Belinda tönäsi vahingossa matkallaan Hannaa, joka oli parhaillaan tuomassa kahvikuppeja ylös.
- Sori! Belinda hihkaisi kun oli läikyttänyt kahvia lattialle.
- Tuo on ihan mahdoton, Hanna pudisti päätään ja ojensi kupit Aleksille. Hänen oli kuivattava lattia ennen kuin kahvi imeytyi jonnekin lattianrakoon tai mattoon.
- Minne sinä menet? Niko ihmetteli ohi pyyhältävää Belindaa.
- Ullakolle, tyttö vastasi.
- Ei kannata, keksin jo paremman keinon, Niko röyhisti rintaansa.
Hanna ja Aleksikin olivat päässeet ylös asti ja odottivat mielenkiinnolla mitä Niko oli keksinyt. Aukko seinässä oli nyt ihmisen mentävä. Niko katsoi vihjaavasti Belindaa.
- Jos meinaat, ei, ei onnistu! tyttö huudahti.
- Sä olet pienin ja kevyin, ei pahalla Hanna, Niko perusteli ajatustaan. Hanna hymähti hiljaa.
- Meinaatko tosissasi, että menisin tuonne? Belinda katsoi silmät suurina tummaa aukkoa seinässä.
- Niin, ei tietenkään ole pakko, Niko esitti vaihtoehdon.
Hanna ja Aleksi olivat Nikon kanssa samaa mieltä. Belinda oli paras ehdokkaista tunneliin. Pitkän suostuttelun jälkeen tytön ympärille sidottiin autokatoksesta löytynyt vetoköysi ja hänelle annettiin taskulamppu. Belinda sitoi lenkkareitaan jalkaan ja katseli uhmakkaasti seinää.
- Ole varovainen, Hanna sanoi.
- Mitä muutakaan? Belinda näytti kieltään ja asettui aukolle istumaan.
Hän ylettyi hyvin vastakkaisella seinällä oleviin tikkaisiin. Belinda lähti hitaasti laskeutumaan tikkaita alas. Ne oli kiinnitetty seinään, mutta tuntuivat huterilta.
- Antakaa lisää sitä köyttä, Belindan ääni kaikui pimeydessä.
- Mitä siellä näkyy? Hanna kysyi pelokkaasti.
- Ei vielä mitään, Belinda ärsytti korkealla kuiskauksellaan.

Lähettäjä: Muisto97 
Päivämäärä:   7.2.09 22:41:13

Olen lukenu tätä joskus aikasemminkin, ja edelleen on yhtä hyvä:) Jatkoa odotan innolla!!