|
Lähettäjä: Pikkuneiti(kö)
Päivämäärä: 16.12.08 18:39:35
Ja nyt jatkuu. Saamanne pitää. :D :) Kiitos kun luette ja pyytelette jatkoa. :)<3
Torstai meni siinä ohessa, missä yleensä kaikki muutki päivät. Elvi kyseli sen korun perään ja mä jouduin selittämään sille, et Alex totteli periaatetta: "löytäjä saa pitää." Elvi oli tietenki hiukan harmissaan ja punasteli. Se oli kyl kiitolline uudesta korusta, mut loppupäivän se vaikutti jotenki hiljaselta. Tosin sitä mä en jääny murehtimaa. Mulla oli muitaki huolen aiheita.
Mun piti esimerkiks piilottaa korut hyvin mun vaatekaappiin, ettei Kiki näkis niitä perjantaina vahingossakaan.
Uutisissa oli tietenki jo heti pyöriny miten joku oli ryöstäny kultasepänliikkeen, eikä ryöstäjistä näkyny jälkeäkää. Paikallislehdessä asiaa suurenneltiin ja liioteltiin, niiku yleensäki. Poliisi etsi sormenjälkiä ja muita johtolankoja. Liikkeen omistaja oli kuulemma saanu sydärin, kun kuuli tapahtuneesta ja toisen tiedon mukaan se oli antanu kaikille suutuspäissään potkut liikkeestä. Mene ja tiedä mikä noista nyt sitten on totta ja mikä tarua.
Mä jouduin torstaina raahautumaa kans kauppaan hoitamaan työvuoroni. Se ei oo mitenkää hohdokasta työtä, mut työtä kumminki ja joskus ohi käveli ihan kivan näkösiäki kimmoja. Useimmat tosin ei jääny mun kaa juttelemaa ja joskus mulle tuli tosi tylsityny olo vanhojen akkojen ja ukkojen keskellä.
Kiki seiso mun edessä, ku mä avasin oven ja Linkki heilutti häntäänsä hallitsemattoman näkösenä. Se moikkas ja huomautti myös siitä et mul oli verkkarit, eikä farkkuja, se alotti myös taas sen vaaterumbansa. Mä suljin oven ja huomasin, et eteinen oli aika ahdas, jos siellä seiso kaks ihmistä samaan aikaan ja vielä lisäks jaloissa pyöri koira. Me päästiin viimein eteisestä ja Kiki vilkas kelloa, joka näytti kuutta.
-Piirräksä jo heti? Kiki kysy ja istu sohvalle.
-Joo, vaikka.
-Mul oli tänää ihan hirvee päivä, se sano ja haukotteli. -Onneks mun ei tarvi ku vaa olla paikoillani, vai?
-Joo, mä sanoin ja virnistin. -Saat olla paikoillas oikee urakalla. Mä käyn hakee tarvikkeet, nii ota sä vaatteet sillä aikaa pois.
Mä jätin Kikin olohuoneeseen ja lähin ettimään lehtiötä ja lyijykyniä. Me oltii saatu kynätki koulusta. Ne ei ollu mitenkää hirveen erikoisia. Toinen oli aika tavallinen ja toinen oli varjostuksia varten. Mitää varjostuksia erikoisempaa ei tarvinnu piirtää.
Mä palasin takasin olohuoneeseen ja huomasin et Kiki oli ottanu vasta farkut ja sukat pois.
-Haluisiksä auttaa? Mä en saa paitaa pois, se sano ehkä hiukan huvittuneena. -Meil oli eilen liikkaa ja siinä oli lihaskuntoharjotteluja tietenki mulla on kaikki lihakset ihan kipeet. Mä laitoin tänää viel tälläsen paidan päälle, joka ei veny yhtään ja tuntuu et se menee rikki, jos sitä venyttää, se jatko ja musta tuntu et se ei ollu vetäny henkeä kertaakaa koko puheenvuoronsa aikana.
-Oota mä haen tuolin ja laitan sit eka nää tavarat siihen, mä sanoin ja lähin hakemaa keittiöstä tuolia. Mä istuisin myös siinä samalla, ku mä piirtäisin Kikiä.
Mä kannoin tuolin olkkariin ja laskin tavarat siihen. Kiki tuli mun eteen seisomaa ja nosti varovasti kädet ylös. Se irvisti vähän ja mä uskoin et sillä oli lihakset tosi kipeet. Mä otin paidan helmasta kiinni ja huomasin ihan tottumuksesta koskevani Kikiä samalla mun käsillä.
-Sulla on lämpimät kädet, Kiki sano, eikä näyttäny panevan äskestä yhtään pahakseen.
Sillä oli mustat alusvaattet, joissa oli vähän jotain pitsiä. Mä olin kuvitellu et sillä olis alusvaatteissaan jotain hölmöjä kuvioita ja elukoita, joita näki nykyisin kauppojen ikkunoissa. Mä huomasin nyt myös ekan kerran et sillä oli hopeinen kaulakoru, jossa oli pieni hopeinen sydän, joka oli varmaa nuppineulanpään kokone(siis sen jossa on se pallo). Mä jäin tuijottamaan korua, enkä oikeestaan ees ajatellu mitään. Paitsi ehkä sitä keltä se oli sen saanu ja niin edelleen.
-Kuinka kauan sä aiot viel tuijottaa? mä havahduin Kikin kysymykseen ja nostin katseeni sen silmiin. -Mä sain sen vuos sitte mun veljeltä, ku se muutti Ruotsiin sen tyttöystävän luo. Se päätti antaa mulle jotain lohdutukseks siitä, et mä en näkis sitä pitkään aikaan...
Mä näin ekan kerran Kikin silmissä häivähtävän surullisuutta, mut surullisuus hävis äkkiä ja tilalle tuli takasin sen ilosuus.
Mä sain mun toimintakyvyn takasin ja annoin Kikille sen paidan. Kiki meni sohvan luo ja laitto paidan käsinojalle farkkujen päälle.
-Mä luulen et mä saan loput ite riisuttua, se sano ja mä kuulin naurua sen äänessä.
Se riisu loput vaatekappaleet ja mä arvioin sitä hetken aikaa. Sillä ei ollu todellakaa levee lantio, mut se ei ollu onneks mikää anorektikko, vaan just sopiva. Sillä oli pyöreet rinnat, joita sen pitkät hiukset vähän peitti. Se näytti kans jotenki koskemattomalta, tai joltain sellaselta. Miltä nyt koskematon ylippätänsä näyttää? Mä kokosin ajatukset ja mietin jonki sopivan asennon Kikille.
-Mee sun oikeelle kyljelles, nii et sä oot muhun päin, mä sanoin ja Kiki meni sohavalle makaamaan. Mä huomasin et sillä oli lantiossa vähän isompi luomi, joka oli oikeestaan aika kivan näkönen siinä. -Pistä kädet siihen sivulle jotenki vaa. Ota hiukset pois edestä, mä jatkoin ja yritin kuulostaa ammattimaiselta.
-Näinkö?
-Joo, toi on ihan hyvä. Nyt pysyt vaa paikoillas.
Mä istuin tuolille ja rupesin piirtämään Kikiä.
Se jakso olla puoltuntia paikoillaan, mut sit se rupes valittamaan siitä et sillä rupes paikat jo vähän puutumaan, ja se sano et sillä rupes olemaa jo vähän vaivaantunu olo.
-Mä oon kohta saanu tän valmiiks. Miinuutti enää, mä sanoin ja Kiki mumis jotain.
Mä sain varjostelun viimesteltyä ja annoin Kikille luvan liikkua.
Mä nostin katseen paperista ja näin sen venyttelevän. Musta tuntu et se pidenty jonki verran, ku se ojens nilkatki. Mä sain jo uuden idean miten mä asettaisin Kikin seuraavaan piirrustukseen.
-Ai, ai, ku mulla on lihakset kipeet, se sano ja lopetti venytyksen. -Tuliks hieno piirrustus?
-Joo, ainaki mun mielestä. Ja jos huomioidaan et mä en oo vähään aikaan piirtäny. Joksä liikuit ja venyttelit tarpeeks?
-Joo. Miten nii?
-Mä piirrän susta nyt toisenki kuvan.
-Ei käy. Emmä jaksa enää olla noin kauan paikoillani.
-Sä rikoit kaks lasia, mä sanoin merkitsevästi ja se myönty.
-Selvä sitte. Miten mun pitää nyt olla?
Mä menin sen luo opastamaan sitä.
-Laita sun vasen jalka oikeen jalan yli. Ei ihan noin paljon.
Mä otin sitä jalasta kiinni ja laitoin sen sillee miten mä halusin sen olevan. Mä painoin sitä myös olasta, nii et se ei ollu enää nii paljon kyljellään. Mä asettelin viel sen hiukset, jotka muodostu pieneks ongelmaks. Ne ei nimittäin saanu piettää hirveesti mitään ja Kikin piti olla viel sellasessa asennossa, et sen muodot näky hyvin, tai nii oli ainaki opettaja sanonu. Mä asettelin hiuksia nii kauan kunnes mä olin niihin tyytyväine.
-Meinasiksä hiplata mun hiuksia loppuillan? Kiki sano ja naurahti.
-Tää ei kuule oo nii helppoo, ku sä luulet. Liikutiksä sun jalkaa?
-Ehkä vähän.
Mä huokasin syvään ja jätin sen hiukset rauhaan.
-Et liikuta päätäs yhtään.
-Joo.
-Äh, sun jalka ei oo enää sillee miten sen piti olla.
-Sori.
Mä laittelin sen jalkoja vähän aikaa ja huomasin et Kikin kädetki pitäis laittaa jotenki. Lopulta mä sain neki laitettua, eikä Kiki näyttäny ollenkaa hassummalta.
-Ojenna sit viel sun vasemman jalan nilkkaa.
-Luuleksä et mä jaksan olla kokoajan nilkka ojennettuna?
-Emmä luule, vaan mä tiedän. Ojenna nyt vaa.
Kikin ilme ei näyttäny ollenkaa tyytyväiseltä ja se ojens nilkkansa vastahakosesti.
-Ja nyt et liiku milliäkää, mä sanoin ja alotin piirtämisen. Puhua sä saat vasta sitte ku mä sanon.
Hiljasuutta kesti kymmenen minuuttia ja mä annoin Kikille luvan puhu, ku mä olin saanu piirrettyä sen naaman ja pään.
-Missä kohtaa sä oot? Kiki kysy.
-Sun hartioissa.
-Sä oot kyl aika nopee piirtämää, mut nopeemminki vois...
-No, osaaksä ite ees piirtää?
-En, muuta ku tikku-ukkoja. Tiesiksä et mulla on vähän vaivaantunu olo?
-Taas?
-Nii. Emmä oo ennen joutunu tälläseen tilanteeseen. Tää vaa on tosi vaivaannuttavaa. Mä ajattelen kokoajan miten sä tuijotat mua ja ikuistat mut paperille.
-Enhän mä mitenkää tuijota sua.
-Siltä se välillä tuntuu..
-No pakkohan mun on sua välillä kattoa, et mä tiiän mitä mä piirrän, mä sanoin ja mun teki mieli lisätä lauseen loppuun "hölmö".
-Kyllähän mä sen tiiän.
-No mitä sä sitte vikiset?
-Mitä jos sä vertailet mua niihin toisiin tyttöihin? Kiki kysy, tosin se kuulosti enemmän ääneen ajattelulta.
-Emmä vertaile, siihen sä voit luottaa.
Kyllähän mä tiesin miten ne aina pelkäs et ne oli huonompia, ku se edellinen ja pälä, pälä, pälä. Se oli kyl tottaki, et mä en vertaillu eitä kehenkää. Vertailua mä en harrastanu.
Kiki hiljeni ja mä sain viimeinki piirrettyä kuvan valmiiks. Siinä kesti vähän kauemmin, ku edellisessä, mut se oli hienompi. Mä annoin Kikille luvan liikkumiseen ja se venytti ittensä sohvalla taas koko pituuteensa.
Se laitto päällensä alusvaatteet, mut ei ehtiny pukemaan enempää, ku se muisti et se halus nähä kuvat.
-Näytä mulle ne kuvat, se sano ja tuli seisomaa mun viereen.
Mulle tuli yhtäkkiä hirvee halu kiusata sitä ja mikäpä olisikaa otollisempi hetki ku nyt, ku sillä ei ollu ees kaikkia vaatteita päällä.
-Enpäs näytäkkää, mä sanoin ja heiluttelin lehtiötä sen ulottumattomissa.
Se yritti laiskasti ottaa lehtiötä mun kädestä, mut kyllästy yrittämiseen hetken kuluttua. Se katto mua ja mä rupesin keikkumaan tuolilla. Musta tuntu et se oli jo ihan unohtanu, et sillä ei ollu kaikkia vaatteita ees päällä. Mä virnuilin sille ivallisesti. Mä en ehtiny tekemää mitään, ku se yhtäkkiä hyppäs mun syliin ja nappas lehtiön mun kädestä. Mä kaaduin tuolilla, eikä Kiki ehtiny hypätä mun sylistä pois, vaan se makas mun päällä. Mun päätä jomotti hetken aikaa, eikä Kikikää liikkunu vaa makas mun päällä paikoillaan. Sen naama oli ihan kiinni mun naamassa ja mä päätin jatkaa sen kiusausta kaatumisesta huolimatta. Mä katoin tahallani alaspäin ja tiesin et Kiki seuras kokoajan mun silmien liikkeitä.
-Mä tiiän et sä vaa kiusaat mua, se sano.
-Hyvin tiedetty, mä sanoin ja kiusallani hipasin äkkiä huulillani sen rintojen väliä.
Kiki häkelty ja mä sain napattua lehtiön sen kädestä. Se nous ylös mun päältä istumaan ja katto mua hiukan loukkaantuneena. Mä kohottauduin kans istumaan ja virnistin sille.
-Ethän sä suuttunu mulle, mä kysyin ja hillitsin huvittuneisuuteni.
-En, en ollenkaan. Kyl mä tiiän et sä vaa kiusaat mua.
-Ooksä ihan varma? Miksä sitte häkellyit nii kovin? mä kysyin ja pelkäsin et mä menin jo liian pitkälle.
-Jaa-a, Kiki sano ja vaikutti olevn mun onneks ihan hyvällä tuulella.
-Muuten tiesiksä yhtä juttua?
-Mitä?
-Tuu lähemmäs, mä kuiskasin ja Kiki konttas ihan mun eteen.
-Mitä?
-Linkki taitaa nukkua, mä kuiskasin ihan sen korvaan.
-Äh, lopeta jo.
-Enpä taida, mä kuiskasin taas ihan sen korvan läheltä.
Kiki katto mua ja huokas. Se yritti napata lehtiön multa, mut ei onnistunu tietenkää yrityksessään. Mä pidin lehtiötä vasemmassa kädessäni ja sain oikeen käteni Kikin selän taakse. Mä liutin kättäni alaspäin kunnes mä tunsin sen rintsikoitten soljen.
-Mitä sä teet? Kiki kysy ja pysähty hetkeks, mut jatko taas yrittämistään napata lehtiö.
-En mitää...
Mä sain avattua sen soljen näppärästi ja Kikin rintsikat valahti sen päältä. Kiki häkelty vielä enemmän, ku aikasemmin. Se nous kunnolla istumaan ja kääns selkänsä muhun päin.
-Sä oot tosi, tosi, tosi ilkee, se sano ja laitto soljen takasin kiinni.
-Hui kauhistus. Mä oon tosi, tosi, tosi ilkee, mä sanoin ja rupesin nauramaan.
Kiki käänty muhun päin ja vaikutti entistäki loukkantuneemmalta.
-Älä ota sitä nii tosissas, mä kuiskasin sen korvaan ja nousin ylös.
Se istu viel hetken aikaa lattialla, mut nous ylös ja rupes pukemaa vaatteita päällen. Mä kävin viemässä tarvikkeet pois ja ku mä palasin Kiki oli saanu jo housut ja paidan päälle.
-Mä halun äkkiä pois sun luotas, se sano muka vakavissaan. -Nähää huomenna, se viel sano ja lähti Linkin kaa ovesta ulos.
Tälläne Jatkuuko? Kirjotusveirheitä on 100% :sesti. :D
|