|
Lähettäjä: dream_on
Päivämäärä: 28.12.08 11:59:28
jeap, tässä taas jatkoo<:
----
-Heippa kaikki, Sarkun yli-iloinen ääni herätti minut ajatuksistani. En tiennyt kuinka pitkään olin makoillut Aksun sylissä, mutta olin ehtinyt vaipua herkkään uneen. Tai niin ainakin luulin.
Nostin päätäni ihmeissäni ja pieni hymy nousi kasvoilleni, kun näin Sarkun pomppivan hiekkamäkeä alas onnellisen näköisenä. Hänellä oli tainnut mennä hyvin Jonnen kanssa.
-Hei, huikkasin heti ja Sarkku tajusi kiitää luokseni.
-Miten meni?
-Ihan mahtavasti, Sarkku huokaisi innoissaan ja veti henkeä tulevaa puheryöppyä varten.
-Me juteltiin vaan älyttömästi kaikkee ja ymmärrettiin, että meissä on tosi paljon samaa. Jonne on niin ihana. Se makso mun kahvit ja kaikki. Me käveltiin rantsuu pitkin käsikädessä kun se tuli saattaan mua tänne. Mä en ois ees halunnu lähtee sen luota, mut ihan vaan sen lähtösuudelman takii mun piti lähtee. Se oli mahtavaa. Jonne on parasta mitä täällä voi ikinä olla, Sarkku selitti ja huitoi käsillään puheen mukana. Hänen kasvoistaan paistoi päivän tapahtumat. Tytöllä oli päällä tiukemmanpuoleiset farkut ja aika iso huppari.
-Aivan. Jonne lainas sen hupparia mulle, kun täällä oli vähän viilee, Sarkku jatkoi vain selittämistään. Hän oli jotenkin niin ihana. Samalla todella aito ja onnellinen, mutta samalla myös huolehtiva ja melkein täydellinen. Ei ihme, että Jonne oli jo innoissaan Sarkusta.
-Sarkku! Lauran känninen ja liiankin innokas ääni kajahti jokapuolelle.
-Mä oon oottanu sua koko illan.
-Kiva kuulla, Sarkku virnisti, mutta loi minuun ihmettyneen katseen. Nyökkäilin vain ja katsoin kun Laura hyökkäsi Sarkun kaulaan.
-No ootteko te jo juonu kaiken? Sarkku kysyi.
-Ei siellä pahemmin oo mitään jäljellä, Laura kohautti olkiaan ja lähti sitten taas jatkamaan matkaansa. Pyöritin päätä tytön meiningille, mutta tuota se alkoholi vissiin teettää.
-Make, Aksu herätti huomioni. Käännyin häntä kohti ja katsoin häntä kysyvästi hymyillen.
-Mä en välttämättä ehdi näkeen sua huomenna, Aksu selitti. Sipaisin hiuksiani korvan taakse.
-Mikset?
-Täytyy tehdä töitä faijan kaa, Aksu pyöräytti silmiään.
-No ei se mitään. Nähdään sitte ylihuomenna, hymyilin piristävästi. Aksu painoi pienen pusun huulilleni ja kiersi kätensä selkääni.
-Mun ei tee enää mieli olla täällä, sanoin hiljaa.
-Lähetään pois, Aksu hymähti heti. Tuntui, kuin hänkin olisi odottanut jo lähtöä.
Nostin vain laukkuni olalleni, sitten olimme jo valmiita lähtöön.
-Hei kaverit. Me lähetään nyt, ilmoitin kaikille.
-Nyt jo? Elina ihmetteli.
-Juu. Me halutaan olla vähän kaksin. Mut näkyillään huomenna rantsussa, sanoin kysyvästi.
-Tottakai, Timppa hihkaisi radion luota.
Pidemmittä puheitta lähdimme kipuamaan hiekkamäkeä ylös.
Heti mäen päällä Aksu tarttui käteeni kiinni. Hän ehkä aavisti tai pelkäsi, että Tomi todella voisi viedä minut häneltä. Ei, niin ei kuitenkaan tulisi käymään. Aksu oli kuitenkin se, joka tälläkin hetkellä piti kädestäni kiinni. Ei Tomi.
-Minne me mennään? Kysyin kesäyön pimeydessä.
-Minne vaan sä haluut, Aksu sanoi hiljaa. Hiljaisuus ympäröi meitä. Jokainen oli mennyt jo nukkumaan, linnutkin varmaan. Mistään ei kuulunut yhtään mitään. Askeleemme oli kuin korvia satuttava kirkuminen siinä hiljaisuudessa.
Kävelimme hidasta vauhtia hiekkatietä pitkin. Määränpäällä ei oikeastaan ollut edes väliä. Matkahan se oli tärkein.
-Sä tiedät, että mun on ihan pakko kysyä, Aksu aloitti. Se kuulosti jotenkin hankalalta. Hän ei olisi halunnut puhua. Hän olisi halunnut pitää suunsa kiinni ja kuunnella hiljaisuutta.
Käänsin pääni Aksua kohti, jotta hän osaisi jatkaa.
-Onks Tomi sulle pelkkä kaveri?
-Tietysti on. Mulla on sut, älähdin nopeasti. Se tuli vaistomaisesti. Hyvä vain etten alkanut sönkkäämään taas jotain ja pilaamaan lisää suhdettamme.
Aksu huokaisi syvään, kuin helpottuneena.
-Mä jo pelkäsin, hän pyöritti päätään.
-Mitä?
-Että mä menettäisin sut.
-Älä hulluja puhu, naurahdin vähän. Ehkä vähän liian teenäisesti.
Aksu päätyi saattamaan minut vain kotiin. Kävelimme tosin todella hitaasti. Matkaan meni varmaan tunti ellei enemmänkin. Emme edes jutelleet hirveästi, kunhan kävelimme ja olimme lähekkäin. Se riitti minulle. Aksu riitti minulle.
-Lopeta, inahdin vihaisesti ja revin peittoa ylleni. Joku, luultavasti Miki, yritti viedä peittoani.
-Nyt lopeta!
-Sun pitää herätä, Miki sanoi loukkaantuneena.
-Miks ihmeessä? Mutisin sängystäni.
-Sarkku ja Elina on täällä.
-Mitä? Kivahdin ihmeissäni ja hyppäsin pystyyn.
-Miks? Missä? Kyselin pikkusiskoltani. Miki oli tuhlannut kajalia silmiinsä varmaan kynän verran. Hänellä oli aina päällään mustat pillifarkut. Jopa kesällä.
-Äiti pyysi ne tänne. Halus nähdä pitkästä aikaa, Miki kohautti olkiaan. Naurahdin niin typerälle ajatukselle ja aloin etsiä itselleni vaatteita.
-Ne on pihalla, Miki ohjasti, mutten kommentoinut mitenkään hänen sanoihinsa.
Hyppelehdin nopeasti rappuset alas ja kävin ehkä pikaisimmassa suihkussa ikinä. Taiteilin pyyhkeen turbaaniksi päähäni ja revin vaatteet suihkun jälkeisen nihkeelle vartalolle.
En meikannut tai tehnyt mitään muutakaan, syöksyin vain suoraan ulos. Sarkku, Elina ja äitini istuivat aamuauringon lämmössä terassin tuoleilla.
-Huomenta, hihkaisin keskeyttäen heidän keskustelut.
-Huomentahuomenta, Sarkku hymyili ja teki tilaa tuolillensa. Todellakin, terassilla oli vain kolme aurinkotuolia.
Istuin tytön viereen ja odotin heidän jatkavan keskustelujaan.
-Jatkakaa toki, kehotin kun mitään ei kuulunut.
-Ei ku me tässä vaan juteltiin tyttöjen poikaystävistä, äitini sanoi kuulostaen taas kerran erittäin vanhalta mummelilta.
-Jaajaa, hymähdin ja vilkaisin Elinaa, joka vain virnisti minulle.
-Tosi häiritsevää, että mä oikeesti nukuin kun sä täällä juttelet mun kavereiden kaa, mietin ääneen.
-Nojaa. Pitäähän munkin nähdä kavereitas, kun et tuo niitä koskaan tänne, äitini kohautti olkapäitään.
-Pitäiskö mun jokapäivä tuoda tänne koko porukka? Naurahdin ja katsoin äitiäni epäuskoisena.
-Joskus voisit tuodakin. Ei siitä mitään haittaa olis, äiti sanoi hymy huulillaan.
-Saanko pitää mökkibileet meillä? Jos sä, isä ja Miki lähtisitte muualle illaks, virnistin ja vilkaisin Sarkkua, joka näytti olevan yhtä innoissaan. Äiti katsoi hetken minua ja sitten Sarkkua ja Elinaa.
-Jos te pidätte paikan kunnossa, äiti alkoi sanella sääntöjä.
-Eikä alkoholia. Kaikki saa jäädä yöksi, jos löydätte vaan tilaa.
-Miki kyllä haluaisi jäädä, äiti sanoi ja katsoi minua melkein pyytäen. Nyrpistin nenääni vähän ja olin harkitsevani asiaa.
-Kyllä se käy, Sarkku vastasi puolestani.
-Sä et tiedä millanen Miki on nykyään, varoitin heti Sarkkua, joka heilautti kättään välittämättä mistään.
-Käykö tytöille ylihuominen? Äiti kysyi. Elina ja Sarkku nyökkäilivät vuorotellen iso hymy huulillaan.
-No ylihuomenna me aikuiset sitten poistutaan. Miki jää, äiti sanoi ja katsoi minuun.
-Paikat on sitten seuraavana aamuna siistinä, eikö vain?
-Tottakai, sanoimme kaikki yhteen ääneen.
-Se on sitten selvä, äiti hymyili.
-Mahtavaa! Mut jos me lähettäis pikkuhiljaa rantsuun, Elina sanoi kysyvästi.
-Muut oottaa jo siellä.
-Joo, lähdetään vaikka heti, hymyilin ja nousin tuolilta.
-Haen vaan kamat.
Hyppelehdin sisätiloihin ja kipusin rappuset yläkertaan. Miki makoili yläsängyllään kuunnellen musiikkia kuulokkeillaan. Keräsin nopeasti pyyhkeen ja muut tarvittavat kangaslaukkuuni ja lähdin takaisin tyttöjen luo.
-Hitto sun äitis on reilu, Elina päivitteli kun olimme lähteneet kävelemään hiekkatietä pitkin rannalle.
-Se osaa olla ihan jees, hymähdin.
-Mut mites se alkoholi? Sarkku mietti.
-Tottakai me juodaan, naurahdin vähän. Miki oli kuitenkin ongelmana. Hänet pitäisi saada hiljaiseksi, koska juuri hän mahtaisi kertoa äidille juomisestamme.
-Entä Miki? Elina ihmetteli.
-Mä keksin kyllä jotain, kohautin olkiani.
-Ihan hullua. Mun äiti ei ikinä antais mun pitää bileitä, Elina naurahti.
-Ei munkaan, Sarkku sanoi mietiskellen.
-Näätsä muuten Jonnee tänään? Kysyin ja potkaisin pientä kiveä kengälläni.
-En. Huomenna sitten. Voisko sekin muuten tulla niihin bileisiin? Sarkku innostui.
-No joo, mut ootsä varma että se haluu hengaa tämmösten pikkusten kaa? Virnistin.
-Älä nyt. Mäkin oon yks niistä "pikkusista", Sarkku hymyili.
Auringon lämmittämä rantahiekka alkoi tulvia punaisiin ballerinakenkiini. Se oli toisaalta mukavan tuntuista, mutta toisaalta todella inhottavaa. Järvi kimmelsi auringossa ja ranta oli täynnä ihmisiä.
-Moikka, Fiian pirteä ääni hihkui. Heilautin kättäni kaikille ja istuin Timpan viereen hiekalle.
Huomioin heti Tomin ja Lauran puuttuvan.
-Missäs loput on? Sarkku huomasi myös.
-Ai Laura ja Tomi vai? Annika virnisti.
-Missä lie, tyttö sanoi vihjaillen.
-Make tulee mun kanssa uimaan, Timppa innostui heti.
-Emmä tiedä, kohautin olkiani.
-Eiku joojoo! Kukaan muu ei suostu lähteen, poika yritti.
-Vähän myöhemmin, jooko?
-Okei, Timppa suostui ja jäi hypistelemään pieniä hiekanjyviä.
-Me ollaan yhdessä, Laura hihkaisi pidellen Tomin kädestä kiinni. He olivat saapuneet luoksemme kenenkään huomaamatta ja seisoivat Danielin ja Fiian takana hymyillen.
-Oikeesti? Te kaks? Sarkku älähti ihmeissään.
-Niinii, Laura virnuili ja nyökytteli päätään. Tomi vain hymyili tytön käsipuolessa sanomatta mitään.
-Vähän siistii, Sarkku hymyili ja käski heidän istua.
Laura ei päästänyt irti Tomin kädestä millään.
-Sulla on Aksu, Timppa kuiskasi todella hiljaa minulle. Irrotin katseeni Tomista ja Laurasta ja nyökkäsin hymyillen Timpalle. En enää edes halunnut katsoa Tomin ja Lauran suuntaan, joten pidin katseeni tiukasti Timpassa.
-Jos nyt vaikka mentäis uimaan, pyysin pojalta, joka nyökkäsi heti innostuneena.
Vedin nopeasti ylimääräiset vaatteet päältäni ja lähdin hyppelehtimään Timpan perään, joka oli melkein jo vedessä.
Olin melkein varma, että tunsin Tomin polttavan katseen selässäni. En kuitenkaan kääntynyt katsomaan, vaan jatkoin itsetietoisena matkaani järveen.
-Siis herranjumala, aloitin heti kun sain Timpan kiinni.
-Varmaan noi vaan tulee ihkuttamaan "me ollaan yhdessä hihihi", päivittelin turhautuneena ja minua melkein oksetti koko homma.
-Älä nyt. Sun pitäis olla ilonen, että kaveris löytää rakkauden, Timppa naurahti.
-Ei Tomikaan sua vihannu, vaikka sä iskit Aksun.
-Se tekeeki Tomista ihanan. Mä en oo ihana, joten mä saan ajatella niistä mitä haluun, virnistin ja pulahdin viileään veteen.
-Miten vaan, Timppa kohautti olkiaan ja roiskautti vettä päälleni hymyillen.
-Musta tuntuu, että mä haluun lähtee kotiin, huokaisin. Järven vähän mutainen pohja tuntui sulavan altani. Muta tarttui varpaisiin ja pienet kivet tuntuivat todella teräviltä.
-Ei. Sä et oo se luovuttaja, Timppa älähti heti.
-Make. Älä oo se, joka jättää tän jutun vaan jonkun Tomin takia.
-Mutta kun mikään ei tunnu oikeelta nyt, sanoin ja koitin piirtää järven pintaan kädelläni.
-Ei se auta jossä oot yksin kotonas. Sä et lähde mihinkään, Timppa sanoi vahvasti.
-No helvétti. Sä oot aika vakuuttava, naurahdin ja lähdin kävelemään hitaasti rannan suuntaan, Timppa mukanani.
-Mun on pakko sanoo, että musta tuntuu että mä tunnen kaks Timppaa, sanoin miettien.
-Mitä? Poika naurahti.
-No sä oot kaikkien edessä se villi pikkupoika, joka on menossa jokapaikkaan, hymähdin.
-Ja sitten sä osaat olla älyttömän fiksu ja rauhallinen. Niinku nyt.
Timppa huokaisi lämmin hymy huulillaan.
-Eiköhän meissä kaikissa oo kaks puolta.
|