Lähettäjä: [[Suvie 
Päivämäärä:   22.11.08 20:58:49

Nyt sain sitten viimeinkin kirjoitettua tarinan loppuun. Laitan nyt koko jutun tähän. Ja loppu on töksähtelevä (johtuiskohan siitä että mulla oli semmonen kahen kk:n tauko kirjoittamisesta).

Mutta se siitä sitten :)

----

TARINA ERÄÄSTÄ KESÄSTÄ

Tylsää, tylsempää ja kaikista tylsintä, ajattelin kun istuin junassa matkalla kotiin. Olin opiskellut Helsingissä liikuntapainoitteisessa lukiossa vuoden ja nyt olin tullut viettämään kesälomaani perheeni luokse, hämeeseen, maalle. Jotenkin tämä maaseudun rauha tuntui niin kaukaiselta muistolta ja tunsin heti oloni yksinäiseksi. Tiesin ettei meidän kylänraitilla ollut paljoa omaa ikäluokkaani, mutta saisinpahan ainakin olla rauhassa ja miettiä omia asioitani, lähinnä ajatukseni valtaisi kuitenkin poikaystäväni, joka taisi olla nykyään entinen poikaystävä. Olin tutustunut Petteriin heti kun aloitin lukion, Petteri oli menestyvä urheilija, joka oli viime kauden panostanut täysillä korkeushyppyyn ja pitkien matkojen juoksuun. Minä kun myös panostin enemmän juoksuun kuin muuhun, niin liikuimme aika pitkälti samoissa piireissä.
Olin pannut merkille Petterin vekkulimaisen olemuksen. Tällä oli maan ihanimmat silmät, aivan taivaansiniset (ainakin minusta ne silloin näyttivät siltä, tai sitten olin rakkaudesta sokea), kulmat olivat tuuheat ja loivat silmiin ihanan pistävää sävyä. Petterin hiukset olivat aivan hiekan väriset ja ne olivat hieman ylikasvaneet, sellainen pöheikkö, jota ei saanut millään kuosiin. Rakastin niitä hiuksia. Petterin pituus puhui myös puolestaan; olin aina ollut hulluna itseäni reilusti pitempiin jätkiin ja Petterikin oli minua vajaat kymmenen senttiä pitempi, tarkalleen kahdeksan pilkku kuusi senttiä pitempi. Petteri oli 183,6 cm pitkä ja minä olin jumahtanut siihen sataanseitsemäänkymmeneenviiteen, joka oli minulle oikein kiva mitta.
Olimme alkaneet seurustella tämän Petterin kanssa ja olin kerran tuonut tämän herran kotiinikin, mutta eihän aito hesalainen missään landella viihtynyt. Minäkin olin muutaman kerran käynyt tämän kotona, huomatakseni, miten rikkaat asuvat. Petterin vanhemmat asuivat näyttävässä omakotitalossa keskustan laitamilla, josta olisi lyhyt matka joka paikkaan. Huomasin myös heti Petterin olevan perheen ainoa lapsi, tämä kun tuntui saavan ihan kaiken itselleen - minutkin.
Petteri oli myös se jonka kanssa jaoin ensimmäiset seksikokemukset (virhe sinänsä) ja se kenen kanssa join itseni ensimmäisen kerran konttauskuntoon.
Petteri oli lopulta myös se josta eromme johtui - tämä otti, petti ja jätti!
Luulisi että olisin ollut edes hieman katkera, mutta oloni vain keveni. Kun löysin eräistä jäähyväisbileistä Petterin muhinoimasta kaverini kanssa, hän vain huusi ja haukkui minut huoraksi. Lopulta Petteri oli huutanut selälleni seurustelumme olevan lopussa. Ja minä annoin olla.

Rautatieasema oli autio, kun astuin junasta ulos. Ilma oli mukavan kesäinen ja tunsin lämpimän tuulen hyväilevän käsiäni. Katsoin aurinkolasieni takaa parkkipaikoille ja yritin hahmottaa oliko ketään tullut minua vastaan, en tunnistanut ketään.
Huokaisten lähdin raahaamaan kahta urheilukassiani mukanani, olin sullonut kaikki vaatteeni kahteen ylisuureen kassiin ja huomasin sen olevan virhe - ne painoivat liikaa! Olin soittanut vielä juuri ennen junaan nousua isälle, että noutaisi minut juna-asemalta, mutta kai tällä oli jotain muuta tekemistä, kun ei saapunutkaan.
Minun tuurillani juuri meidän tilanne sijaitsi kylän toisessa päässä, niin joutuisin aivan varmasti kävelemään kylän poikki ja ihmiset saisivat uuden juorunaiheen, kaikestahan he juorusivat. Ja nyt vielä enemmän, varmasti äiti oli kertonut kaikille miten ”Meidän Nooran ensirakkauskin ajautui karille, ei sekään kestänyt niin kuin nuoret niin vannoivat!” Kaikki tiesivät millainen juorukello meidän äitimme oli, kaikki asiat kuuli tämän suusta. Äiti tiesi kyllä kaiken kaikesta!

Ohittaessani kyläkauppaa huomasin sen pihalle loikoilevan nuorisojoukon ja tunsin kaikkien uteliaat katseet selässäni. Olisin halunnut pyytää jotakuta heistä apuun, mutten kuitenkaan pyytänyt. Huomasin joukon keskellä isoveljeni ystävän, jonka tunnistaisin missä vain, olin ollut tähän todella ihastunut ennen opiskelujani. Ei tämä kuitenkaan ollut tuntenut mitään minua kohtaan, varsin selvästi tämä oli sen minulle sanonut. Tämä veljeni ystävä, Raipe, oli käskenyt minun suksia suolle tunteitteni kanssa. Olin aina kertonut tunteistani suoraan, jos ne olivat vahvoja ja niin olin tehnyt nytkin - ja sain katua. Sen jälkeen en enää tunteitani paljastanut niin avoimesti, annoin jätkien tehdä aloitteen.

- Norppa! Kuulin kuitenkin pian huudon takaani ja käännyin hitaasti katsomaan taakseni, nähdäkseni itseäni kaksi vuotta vanhemman veljeni juoksevan minua kohti, mustaksi värjätyt hiukset tuulessa hulmuten.
- Leevi, tervehdin veljeäni hymyillen ja huomasin Leevin kavereiden seuraavan kaupan pihalta puuhiamme.
- Mikäs saa sut noin hyväntuuliseksi? Kysyin virnistellen, en ollut nähnyt viime vierailullani veljeäni ollenkaan noin hymyilevänä, taisi velipojalla olla nainen kiikarissa.
- Jätkät käski tulla iskemään sut, Leevi nauroi ja vinkkasi kaupan pihalle päin. Vilkaisin veljeäni epäuskoisena ja sitten siirsin katseeni kaupanpihaan.
- Aha, naurahdin ja mätkäytin kassini maahan. - Eikö ne tunne mua?
- Ei ne edes kattonu kunnolla, tsiigas vaan sun pérsettä, Leevi nauroi ja vakavoitui nopeasti kun huomasi ilmeeni. En ollut ikinä pitänyt siitä, että jotain minussa arvioitiin, oli se sitten rinnat, pérse tai vaikka hiukset.
- Älä nyt mene sinne kun mulla on suunnitelma, Leevi sanoi nopeasti ja unohdin kaupan pihalta tulevat katseet. - Nyt mä otan herrasmiehenä sun kassit ja kävellään meille. Jätkät näkee että lähen sun kanssa, ne totta kai luulee että autan neitoa pulassa ja niin edespäin. Sitte ne kato luulee että mä panen sua!
- Ällöttävää, mutisin mutta annoin veljeni kuitenkin nostella kassini maasta ja lähteä kävelemään kanssani tietä pitkin.

- Mitä uutta ja ihmeellistä Helsinkiin? Leevi kysyi hyväntuulisena ja vilkaisi minua nopeasti. - Muuta kun että se Petteri osottautu täydeksi kusipääksi?
- Opiskelua, bilettämistä ja ryhmäorgioita, sanoin naureskellen veljelleni. Olin jo tottunut soittamaan suutani Leevin kanssa ja joltain osin nautin siitä syvästi.
- Uus kundi kuvioissa? Leevi jatkoi tenttaamistani ja luotuani murskaavan katseen tähän, tämänkin suuvärkki hiljeni hetkeksi.
- Isä osti uuden hevosen, Leevi ilmoitti ennen kuin astuimme puisesta portista sisään, jossa luki Lehdon tila suurin kirjaimin. Mielenkiintoni heräsi heti, olin jo pienestä taaperosta saakka ollut hevosten kanssa tekemisissä, tarkemmin sanottuna olin oppinut ratsastamaan. Oli minulla itsellänikin ollut risteytysponi, jolla kisasin ponivuodet kenttää, mutta se loppui siihen kun ponini jouduttiin lopettamaan, kaatuminen harjoituksissa ja jalka poikki. Ironista kyllä, minulle ei sattunut mitään, ei tullut edes mustelmia. Nykyään olen enimmäkseen tyytynyt hevosten kouluttamiseen ja kilpailuihin menen ainoastaan, jos ne eivät ole kenttäkilpailuja.

- Millanen? Kysyin heti innoissani ja Leevi kertoi heidän menneen äitin kanssa juuri hakemaan tätä hevosta, joku nuori koululupaus, joka kuulemma oli luvattu minulle käyttöön. - Kuulemma vaikea tapaus, joku ori kuulemma.
Ori. Kiva. Tykkäsin oreista, ne olivat jotenkin niin simppeleitä. Ainakin suurin osa, jotkut taas olivat pässinpäitä, mutta nekin olivat mukavia.
- Sulle kuulemma just sopiva, Leevi hymyili leveästi. - Arvaa kuka kerto siitä?
- No?
- Santeri Laakso, veljeni virnisti minulle irstaasti. Huokaisin ja pyöräytin silmiäni. Santeri oli ollut minuun ihastunut vaikka kuinka kauan ja aina kun sai tilaisuuden, tämä yritti lääppiä minua. Jotenkin olin pystynyt välttämään kahdestaan oloa tämän kanssa.
- Se on kyselly sua, Leevi jatkoi imelällä äänellä ja yritin huitaista tätä kämmenellä päähän, onnistumatta.

- Lähetkö ottamaan kuppia tänään rannalle? Sellaiset tervetuloa juhlat, Leevi sanoi ja jysäytti laukkuni huoneeni lattialle. Katselin hetken ympärilleni ja kuulin kuinka Leevi hyppäsi leveällä parivuoteelleni.
- Joo, kuinka vaan. Suurin osa ihmisistä ei puhu mulle mitään, huomautin kuitenkin veljelleni ja tämä hymyili minulle toisella suupielellään.
- Mitä väliä! Tämä huudahti ja nousi seisomaan. - Pääasia että on hauskaa.
- Käydään kuitenkin ensin uimassa? Kysyin Leeviltä ja tämä kertoi asian olevan bueno.

Seisoin peilin edessä ja katselin kuvajaistani. Vihertävät silmät katsoivat sieltä takaisin ja huulet olivat kääntyneet hymyyn, kaivertaen vasempaan poskeen pienen kuopan. Kulmat oli huolellisesti siistitty ja ne toivat katseeseeni kaipaamaani pehmeyttä, olin jo kauan kaivannut itselleni pehmeämpää katsetta, olin muutenkin niin kärkäs. Pähkinän ruskeat hiukseni vaaleampien raitojen kera, oli takaraivolle koottu nutturaksi. Huomasin seisovani vieläkin huoneeni lattialla bikinit päällä, joten kaivoin nopeasti kaapistani kulahtaneen shortsit ja kireän t-paidan.
- Noora! Kuulin veljeni huudon, ties monennenko kerran. Olin nukahtanut kesken kaiken ja nyt se kostautui. - Raipe lähtee kanssa ja pari muuta.
- Jaa, huokaisin ja kipitin nopeasti alas, veljeni ohitse ja suoraan isoveljeni vanhalle nissanille, joka uskollisesti kuskasi meitä joka paikkaan.

- Haluatko ajaa? Leevi kysyi ja nyökkäsin tälle leveän hymyn kera. Leevi heitti minulle avaimet ja kiersi vänkärin paikalle istumaan. Hymyilin veljelleni vielä ennen kuin asettelin aurinkolasit päähäni.
- Näytähän meille landepaukuille, miten ajetaan, Leevi nauroi ja kaikki tiesivät tällä kylällä, mitä tapahtuu jos minä olen veljeni kanssa autossa. Silloin painetaan talla pohjassa ja nautitaan olosta.
- Kuka ensin? Kysyin Leeviltä kun peruutin vauhdilla pihasta pois. Vastaus tuli nopeasti ’Raipe’.

Näin jo kaukaa, että Raipe seisoi tienvieressä pelkissä vaaleissa shortseissa, ja tämä sai henkeni salpaantumaan hetkeksi. Miksi Raipen piti olla niin hyvännäköinen? Miksi Raipen piti olla kaikin puolin niin mukava? Huomasin jo kaukaa kuinka hämmästyneen näköinen Raipe oli, tämän kulmat olivat kurtussa ja silmät sirrillään. Jopa tämän huulet olivat mutrussa.
- Ja mä kun en saa ikinä kaahailla sun autollas, Raipe rutisi heti kun istui autoon. Näin kuinka veljeni hymyili tyytyväisenä ja tajusin ettei Raipe todellakaan tunnistanut minua. Hymyilin miehelle taustapeilin kautta ja sain tämän näyttämään entistä hämmentyneemmältä.
- Milloin muuten Noora tulee takaisin? Raipe kysyi yhtäkkiä ja naurahti perään. - Vai onko sillä sen Petterin kanssa niin kuuma suhde, ettei viitsi tulla edes kotiinsa?
- Ole hiljaa, Leevi mutisin takapenkille ja minä sain puristaa rystyset valkoisina rattia, etten olisi pysäyttänyt autoa ja lyönyt tuota jätkää.
- Mitä? Itsekin oot siitä puhunut, Raipe sanoi melkein katkeran kuuloisena. - Sitä paitsi, mä olen kuullut että sillä on ihan vítun seksikäs kroppa nykyään. Ei mikään ihme jos joku Petteri haluaa nussia sitä. Kyllä mäkin voisin, sen verran hyvin Joona sitä kuvaili.
Joona. Joona. JOONA. Olin toki nähnyt Raipen isoveljen, Joonan, Helsingissä muutaman kerran ja kerran olimme käyneet kahvillakin. Vai, oli Joona mennyt puhumaan minusta pikkuveljelleen.
- Takapenkillä ollaan sitten ihan hiljaa! Huudahdin etupenkiltä ja sain paheksuvan katseen osakseni vierestäni, taustapeilistä minua vilkuilivatkin vihastuneet silmät, arvasin ettei tämän miehen temperamentti ainakaan ollut vähentynyt.
- Ja mikäs sinä olet siihen mitään sanomaan? Sä olet vaan Leevin hoito, Raipe sihahti minulle ja virnisti omahyväisesti minulle. Ja minulla alkoi mennä hermot.
- Leevi! Tee sille jotain! murisin veljelleni, joka ei tajunnut enää mitään, ei ainakaan niin jotta olisi toiminut.
- Nainen marmattaa, Raipe mutisi ja jatkoi ivallista tuijottamistaan. Päätin etten enää jaksaisi esittää Leevin hoitoa, vaan päätin siirtyä taas pikkusiskon rooliin.
- Voi että Raimo, sä et ainakaan ole muuttunut vuodessa, sanoin ja katsoin miestä taustapeilin kautta. Huomasin kuinka Raipen kasvot venähtivät hieman ja tämän silmät pullistuivat hetkeksi.
- Noora, tämä murisi heti, kun tajusi oikean minäni. Hymyilin nätisti miehelle taustapeilin kautta ja länttäsin aurinkolasit uudelleen kasvoilleni. Että tuo jätkä ärsytti minua!

- Tuleeko joku vielä? Kysyin melko normaalilla äänellä veljeltäni, joka hiljentynyt hetkellisesti. Leevi katsoi minua hymyillen, hymy ei ollut niin leveä mitä aiemmin, mutta hymy kuitenkin.
- Joona tulee kiskalta kyytiin ja sitten haetaan Petra niiltä, Leevi selitti ja tämän silmiin syttyi outo valo mainitessaan Petran. Petra oli Leevin ikäinen neito, joka oli useasti meilläkin käynyt ratsastelemassa. Muistan kuinka Petra oli joskus viime vuonna kertonut minulle tykkäävänsä Leevistä, mutta ei uskaltanut kertoa tunteistaan veljelleni. Nyt näköjään jotain oli tapahtumassa tällä tasolla ja se sai tyytyväisen hymyn kohoamaan kasvoilleni.
- Joko oot painanu sitä? Kuului utelias ääni takapenkiltä ja pyöräytin silmiäni nopeasti. Ei tuollakaan liikkunut päässä mikään muu kuin seksi.
- Ei se ole sellanen, Leevi mutisi ja vilkaisi nopeasti Raipea. Tiesin Raipen naureskelevan takapenkillä, vaikken sinne katsonutkaan. Muistin kyllä tarkasti, kun Raipe oli itsekin nauttinut seurustelusta, vaikkei heti seksiä saanutkaan. Se taisi olla jopa Raipen ‘ensirakkaus’, Jaana. Mutta sitten vuoden seurustelun jälkeen Jaana pisti heidän suhteensa poikki ja sen jälkeen Raipe ei ole enää kunnolla seurustellutkaan.

Autoon laskeutui taas hiljaisuus ja päätin laittaa musiikkia hieman kovemmalle. Huomasin edessäni olevan tiukan mutkan ja kaasutin siitäkin vauhdilla, perä ulospäin luisuen. Heti mutkan jälkeen huomasin tummatukkaisen pojan istuvan paikallisen kioskin rapuilla.
Joona nousi venytellen seisomaan, kun kurvasin tämän eteen. Huomasin Leevin hapuilevan ovenkahvaa ja tajusin tämän siirtyvän takapenkille, halusi varmasti kuherrella Petran kanssa. Joona istahti viereeni etupenkille ja kuulin Raipen mussuttavan takapenkillä etuilusta, halusi ilmeisesti tämäkin eteen istumaan.
- Moikka Noorasein, Joona tervehti minua iloisesti hymyillen ja iski silmää. Hymähdin tälle ja lähdin kaasuttamaan kohti Petran taloa. Onneksi Joona tuli eteen istumaan, tämän kanssa voisi hieman pelleilläkin, kuitenkaan tarkoittamatta mitään suurempaa.

- Mitäs Nooralle kuuluu? Joona kysyi, kun istuimme autossa Petran kodin pihassa. Leevi oli mennyt hakemaan Petraa sisältä ja olimme odottaneet heitä jo viisi minuuttia. Käänsin katseeni Joonaan ja katselin tämän mantelin ruskeita silmiä hymyillen.
- Mitäs tässä, vastasin olkiani kohautellen. - Kesäloma.
- Ja tuleeko Petteri tänne? Joona kysyi ilmeisen uteliaana. Naurahdin tämän ilmeelle, Joona oli nostanut toisen kulman koholle ja muikisteli suutaan.
- No ei tule, naurahdin ja kerroin tälle miksi meillä oli mennyt poikki. Joona tuhahti kuuluvasti ja takapenkillä Raipe naureskeli asialle. Tunsin kuinka veri kiehahti taas suonissani ja käännyin kiroillen katsomaan takapenkille.
- Mikä hélvetti sun ongelmas oikein on? Sihahdin hampaitteni välistä ja sain Raipen säpsähtämään hieman. Joonakin kääntyi katsomaan takapenkille pikkuveljeään.
- Niin Raimo, mikä sun ongelmas on? Etkö ole saanut hetkeen? Joonakin kysyi pilkallisesti ja sai Raipen hyppäämään autosta ulos tuhahtaen.
- Hitto, toi on sitten rasittava ihminen, tuhahdin kiukustuneena ja päätin itsekin hypätä autosta ulos, tupakille.

- Mitäs te kaikki täällä pihalla keikaroitte? Kuulin veljeni iloisen äänen, kun tämä käveli Petran kanssa rinnakkain autolle. Vain mulkaisu Raipen suuntaan riitti kertomaan Leeville, mistä taas kiikasti.
- Vai ootte te taas kinastellut, Leevi totesi päätään raapien. - Tästähän tulee mielenkiintoinen kesä.
- Todella, Joonakin hymisi vieressäni.

Rannalla oli melko paljon porukkaa ja sainkin etsiä hetken paikkaa autolle, joka kuitenkin löytyi lopulta kaukaisimmasta nurkasta.
- Olisit nyt vähän lähemmäksi ajanut, Leevi motkotti takapenkiltä, Petran istuessa tämän sylissä. Huokaisin mielessäni ja vilkaisin nopeasti vierelläni naureskelevaa Joonaa. Miestä näytti huvittavan tänään kaikki.
- Ootko sä, Joona, menossa illalla ottamaan? Kysyin mieheltä, kun kävelimme kohti hiekkarantaa.
- Tottakai, sä tuut mun messiin sitten, mies pikemminkin totesi kuin kysyi. Eihän minulla mitään sitä vastaankaan ollut.

Pääsimme levittäytymään kunnolla toisen nuorisojoukon viereen. Katselin ympärilleni ja paljon, siis paljon ihmisiä ja mietin mistä tänne nyt niin paljon porukkaa oli tullut. Muutenkin kylämme oli niin pieni, ettei nämä kaikki nuoret voineet olla meidän kyläläisiämme ja Petra sitten valaisikin minulle asiaa tätä ääneen pohdittuani.
- Toi viereinen porukka, Petra osoitti kädellään oikealle puolelleni, jossa istui suurin piirtein kahdeksan henkilöä. - On tuolta vastakkaiselta rannalta, siitä niemestä, ne jotka rakensivat sen uuden kartanon siihen, muistatko?
Tottahan minä muistin parin vuoden takaisen rakennusrupeaman, josta kaikki tuntuivat puhuvan silloin. Vastakkaisella rannalla, niemessä, näkyi suuri valkoinen rakennus mäen päällä.
- Yks noista jätkistä on ton kartanon omistajan poika, Petra sanoi ja näytti hetken mietteliäältä. - Oliko se nyt joku Heikki, Hessu, Heka… Joku Lindmann se kuitenkin on.

- Kuka kysyi? Kuulin vierestäni äänen ja käännyin katsomaan oikealla puolellani seisovaa jätkää. Ensimmäisenä huomasin tämän omituisen kirkkaan vihreät silmät, jotka selasivat nopeasti kaikkien päitten yli ja pysähtyivät sitten omiini. Sitten huomasin jätkän tutkivan katseen, joka näytti tutkivan vartaloani liian yksityiskohtaisesti, vaikken ollutkaan vielä bikineissä.
- Niin, oliko teillä jotain asiaakin? Jätkä kysyi vielä ja siirsi katseensa Joonaan, joka istui aivan vieressäni.
- Ei ollut, kerroin vaan Nooralle että ketä kaikkia tällä rannalla on, kuulin Petran selittävän jotenkin nöyristelevällä äänellä. Katsoin Joonaa nopeasti kysyvällä ilmeellä ja Joona pudisteli päätään varoittavasti, ilmeisesti kaikki tykkäsivät nöyristellä tuon Lindmannin edessä.
- Kuka teistä maalaisjunteista on sitten tämä Noora? Jätkä kysyi ivallisesti ja naurahti vielä päällekin. Tunsin kuinka sisälläni kuohahti ja olisin halunnut syöttää tuolle elvistelijälle hiekkaa. Joonakin ilmeisesti aisti suuttumukseni ja laski nopeasti kätensä omalleni. Se ei kuitenkaan saanut minua heltymään, saatoin kiehahtaa vielä enemmän.

- Leevi, pikkusiskos räjähtää kohta, Joona varoitti nopeasti Leeviä ja oli saanut taas kiinnitettyä tämän kukalie Lindmanninkin mielenkiinnon. Katsoin kuinka jätkä kyykistyi aivan Joonan vierelle ja katsoi tätä hieman kallistaen päätään.
- Kukas on tämän Leevin pikkusisko? Taitaa olla se samainen Noora, jätkä sanoi virnistellen ja käänsi katseensa sitten veljeeni. - Mutta miksei tämä sinun pikkusiskosi uskalla paljastaa itseään? Eikö hän kehtaa? Onko vartalossa sen verran ylimääräistä?
- Kuka sä oikein kuvittelet olevas?! Sihisin hampaitteni välistä, en jaksanut enää katsoa ja kuunnella hiljaa tätä jätkää. Tunsin jätkän pistävän katseen silmissäni ja tuijotin tätä takaisin aurinkolasien takaa vähintäänkin yhtä pistävästi.
- Heikki Lindmann, tuon kartanon isäntä, jätkä sanoi minulle tyynesti ja ojensi kätensä minulle. Hymyilin tälle - ojentamatta kättäni.
- Noora Lehto, Lehdon tilan omistajien nuorin tytär, Leevin pikkusisko ja melko varmaan sun pahin painajainen.

- Sä olet se josta ollaan puhuttu vaikka kuinka kauan, Heikki sanoi ja yritti hymyillä minulle herttaisesti, minun silmissäni tuo jätkä näytti täydeltä idiootilta.
- Aijaa, on vai?
- Joo, sä olet se joka opiskelee stadissa ja sä olet se urheilija, kilparatsastaja, malli, monilahjakkuus, Heikki selitti ja iski minulle silmää muitten huomaamatta.
- Niin olen, sanoin ja otin aurinkolasit pois silmiltäni. - Eikös sun seuruees ole tuolla noin? Osoitin Heikin selän taakse hymyilin taas tälle parasta pepsodent- hymyäni.
- Joo, mutta haluaisitko liittyä meidän seuraamme? Heikki jatkoi eikä ymmärtänyt vaikka kuinka yritin tappaa tätä silmilläni.
- En mä nyt taida, sanoin ja nostin käteni hetken mielijohteesta Joonan olkapäälle ja toivoin että jätkä ymmärtäisi pikkuhiljaa häipyä. Heikki kuitenkin vain seisoi siinä katsellen meitä ja piti kasvoillaan yhä samaa hymyä.
- Myöhemmin? Heikki kysyi ja hänen katseensa osui nyt käteeni joka oli siirtynyt leikittelemään Joonan tummilla niskavilloilla.
- Myöhemmin, sanoin ja tukistin hellästi Joonaa hiuksista, saaden tämän ähkäisemään hieman. Viimein Heikkikin ymmärsi lähteä omaan seurueeseensa.

- Sä viettelit mun isoveljeä, Raipe sanoi syyttävästi kun olimme jääneet pyyhkeille kahden muiden lähtiessä hakemaan autolta kylmää juomista. Käänsin vastahakoisesti katseeni Raipen sinisiin silmiin ja kohautin tälle olkiani.
- Mitäs sitten? Onko se nyt sitten sun ongelmas? Se on sun isoveli, marmatin tälle ja nousin sitten seisomaan ja tunsin oikealta puoleltani katseet itsessäni.
- Mihin sä nyt? Raipe kysyi huokaisten ja katsoi minua silmät pahoitellen.
- Mä haluan tupakkia, totesin ja mutristin suutani, totta kai tupakit olivat jääneet autoon.
- Mä tarjoan, kuulin äänen viereltäni ja kohdistin katseeni taas Heikin silmiin. Hymyilin tälle ehkä hieman väkinäisesti ja otin askista yhden kessun ja annoin Heikin sytyttää sen.
- Joko tulet meidän seuraan? Heikki kysyi ja haroi tummia hiuksiaan. Pudistin päätäni hymyillen sitä tuttua kestohymyäni.

- Onko täällä joku ongelma? Kuulin Joonan matalan äänen takaani ja huomasin Heikin olemukseen tulevan tiettyä varovaisuutta.
- Ei tietenkään, Heikki sanoi lopulta hiljaisella äänellä ja käänsi sitten selkänsä meille.

Istuin yhä Joonan vieressä hiekalla, mutta olin jo kuitenkin saanut riisuttua itseni bikineilleni.
- Vieläkö se Heikki kuolaa sua? Joona kysyi äkkiä vierestäni, johon oli juuri asettunut makaamaan. Vilkaisin nopeasti sivulleni ja näin Heikin vilkuilevan suuntaamme jatkuvasti.
- Joo, mutisin ja asetuin myös makaamaan mahalleni tämän viereen. Nojauduin kuitenkin kyynärpäihini ja käännyin tarkastelemaan miehen kasvoja.
- Mä kuulin yhen kiva jutun Raipelta, sanoin ja Joona aukaisikin silmänsä kohdistaen sen minuun katseeseeni.
- Kerro toki mullekin, Joona myhäili ja haukotteli hieman.
- Olit kuulemma sanonut että mä olen nussittavan näköinen, ilmoitin ja seurasin Joonan kasvoja. Tämän ilmekään ei kuitenkaan värähtänyt, sen sijaan tämä tuntui katsovan minua aina vain syvemmälle silmiin.
- Mä sanoin että sä olet seksikäs, mutta eikös se periaatteessa ole sama asia?
- Kai, myönsin ja käänsin katseeni sitten järvelle, jossa veljeni kuherteli Petran kanssa.

- Onko sulla ikävä Petteriä? Joona kysyi äkkiä minulta ja katsoi jotenkin turhan vakavasti.
- Ei, vastasin rehellisesti. Ei minulla ollut ikävä pettävää sikaa, joka haukkuu tyttöjä huoriksi.
- Miksei? Joona kysyi ja kääntyi makaamaan kyljelleen minuun päin. Vilkaisin nopeasti miestä ja mietin miksi tämä nyt oli niin kauhean kiinnostunut, ei tätä ennen ollut kiinnostanut minun asiani.
- Mitä se sulle kuuluu? Kysyin ehkä hieman kärkkäästi, koska Joona vain kohautti olkiaan ja kääntyi takaisin mahalleen. Tunsin ehkä jonkinlaisen ailahduksen vatsassani, kun huomasin Joonan pettyneen ilmeen. En kai vaan ollut ihastumassa tuohon mieheen? En voinut…

- Me ei oltu ollenkaan samasta maailmasta, huomasin sanovani hiljaa ja katselin järvessä ilakoivia ihmisiä. Kuulin Joonan kääntyvän taas kyljelleen ja tunsin tämän katseen itsessäni. - Se oli perheen ainoa lapsi, rikkaasta perheestä. Sai kaiken mitä halus, mutkin. Sille mä menetin neitsyytenikin ja mä luulen että mä jopa melkein rakastuin siihen.
- Miks teillä meni sitten poikki? Joona kysyi, kun olin ollut hetken hiljaa. Vilkaisin tätä nopeasti ja huomasin tämän katseen mittailevan vartaloani.
- Se nussi mun ystävääni, tai siis mä luulin että me oltiin ystäviä, sanoin ja samassa koin taas uudelleen tuon näyn edessäni.
- Kumpikaan niistä ei ollut sun arvonen, Joona lohdutti ja nosti kätensä lohduttavasti olalleni. - Mä voisin olla…

- Noora, sano jotain? Joona pyysi kun olin ollut hiljaa tämän tunnustuksen jälkeen. Käännyin katsomaan tätä ja huomasin että tämä oli huolestunut.
- Et ainakaan niin kauan kun kyläät mun vartaloa silloin kun mä puhun sulle, sanoin hymyillen ja painoin pääni maahan naureskellen Joonan hämmentyneelle ilmeelle.
- Sä oot vaan niin kaunis, mutta anteeks, Joona sanoi ja ehdotti minulle uimaan menoa. Minulla olikin jo liian kuuma, joten päätimme mennä loikoilemaan veteen hetkeksi.

- Mihin me mennään juomaan? Leevi kysyi, kun istuimme autossa matkalla koteihimme.
- Rannalle? Joona ehdotti ja kaikki myöntyivät siihen, koska kaikki muutkin nuoret aikoivat rannalle.
Ajoin paljon hiljempaa mitä tullessa, sillä minua väsytti juuri nyt niin kovasti, etten jaksanut painaa kaasua ja olla valppaana koko aikaa.
- Mihin Raipe menee? Kysyin etupenkiltä, kun olimme jättäneet Leevin ja Petran kioskin eteen, josta Joona oli aiemmin poimittu kyytiin. Raipe vain kohautti olkiaan ja siirsi kysymyksen isoveljelleen.
- Raipe menee kotiin, Joona sanoi tomerasti, mutta virnuillen eikä vastannut pikkuveikan kysymyksiin omasta määränpäästään. Vilkuilin välillä Joonaa, enkä itsekään tiennyt mihin mies oli taas matkalla.

- Millä me mennään sinne rannalle? Raipe kysyi vielä, kun ajoin heidän talonsa pihaan.
- En mä tiiä. Pyörillä? Joona sanoi ja aiheutti minulle taas naurunpuuskan, joita oli saanut ajomatkalla ihan tarpeeksi, väsymyksestä johtuen tietenkin.
- Saat kuskata mut, ilmoitin miehelle ja hymyilin omahyväisenä miehen tyrmistyneelle ilmeelle.
- Mä en kuskaa alaikäsiä, Joona tuhahti ja vilkuili veljeään. Tunsin kuinka mielialani laski hieman, en kaivannut huomautuksiani iästäni.
- Sä oisitkin joka tapauksessa ollut mulle aivan liian vanha, möksähdin ja hoputin Raipea katseellani poistumaan autosta.

- En mä oikeesti tarkottanut, mutta kun Raipe muutenkin paasas mulle tänään siitä kun sä olet niin nuori ja mä olen kuitenkin parikymppinen ja niin, Joona alkoi selittämään heti, kun Raipe oli saanut laitettua oven kiinni. Katsoin kysymysmerkkinä miestä tajuamatta sanaakaan. Mehän olimme puhuneet pyörämatkasta, emmekä mistään avioliitosta!
- Joo, sanoin ja nyökyttelin hitaasti päätäni. Joona katsoi minua hymyillen toisella suupielellään ja yhtäkkiä tämä tuikkasi suukon suoraan huulilleni. Katsoin miestä tyrmistyneenä, Joonahan alkoi seota.
- Nyt mennään teille ja alotetaan, Joona sanoi itsevarmasti. Lähdin hitaasti ajamaan pois pihasta ja suunnistin suoraan tilaamme kohden.
- Niin, aloitetaan mikä? Kysyin ihmeissäni ja Joona katsoi minua leveästi hymyillen.
- Salasuhde.
- Vaan sun unissas, sanoin ja sain taas sen kummallisen naurukohtauksen.

Heräsin hätkähtäen ja mietin muutaman sekunnin missä olin. Kotona, muistin melkein heti ja tunsin vienon hymyn karehtivan huulilleni.
Nousin venytellen seisomaan sängyltäni ja menin ikkunan eteen katselemaan tallille päin. Onneksi minun huoneeni ikkuna oli juuri kohti tallia ja pystyin seuraamaan mitä kaikkea sielä tapahtui, siis tallin pihassa. Yllätykseni oli melko suuri, kun näin Joonan ja Leevin istuvan tallin edessä penkillä. Mitähän Joona vieläkin toimitti täällä, eiköhän miehen olisi jo aika mennä kotiinsa.
Samassa Joonan olemassa olo unohtui, kun näin isän hevoskuljetusauton. Ilmeisesti tämä uusin ostos oli juurikin saapunut perille. En varmaan ikinä toiminut niin nopeasti, äkkiä kiskoin kaapista itselleni farkut jalkaan ja ensimmäisen paidan minkä vain käteeni sain, onnekseni se oli vain tavallinen urheilutoppi. Sukat kiskoin jalkaani matkalla eteiseen ja kengät sai onneksi vain työntää jalkaan.

- Sähän olet hehkeän näköinen, Leevi naureskeli minulle, kun juoksin tallia kohti. Huomasin Joonankin katseen itsessäni, mutten nyt keskittynyt nauttimaan tämän katseesta, halusin nähdä tuon hevosen.
- Millä me nyt mennään sinne rannalle? Joona kysyi minulta ja Leeviltä varmaan yhteisesti, mutta Leevi heitti kysymyksen samantien minulle.
- Sähän lupasit kuskata mut pyörällä, heitin hymyillen ja katsoin Joonaa naureskellen. - Etkö sä muista?
- Ai, lupasit? Leevikin kysyi uteliaana ja käänsi huvittuneen katseensa kaveriinsa.
- En luvannu, Joona kielsi ja katsoi minua teilaavasti. - Mä sanoin, etten kuskaa alaikäisiä.
- Niin, kun sulla on se Minttukin, Leevi naureskeli ja mottasi Joonaa olkapäähän. Yritin olla välittämättä, en halunnut ihastua Joonaan. Vaikka se tosin taisi hieman liian myöhäistä, olin jo ihastunut.
- Ai, onko sulla nainen? Kysyin mukamas kiinnostuneena tämän tyttöystävistä, vaikka tunsinkin itseni mustasukkaiseksi.
- Ääh, se on vaan semmoinen hoito, Joona tuhahti ja näytti hieman nololta. Taitavasti väistelin tämän katsetta, kun tämä yritti luoda minuun katsekontaktia. Niin, eihän se ollut oikein ensin iskeä tyttöä ja sitten tämä tyttö saakin kuulla toisesta tytöstä. Elämä on julmaa!

Jätin jätkät höpöttämään keskenään tästä ‘Mintusta’ ja lähdin itse kävelemään tallin päätyä kohden, johon isä oli pysäyttänyt hevoskuljetusautomme. Huomasin heti isän synkän ilmeen ja äidin silmät olivat jotenkin huolestuneet.
- Se on kaistapää elukka! Isä huusi heti, kun pääsi autosta ulos. - Eihän sitä meinannut saada edes koppiin.
- Millanen se on? Kysyin heti, enkä välittänyt vanhempieni sadattelusta.
- Nuori, villi, mukavuudenhaluinen… Ori, isä paasasi raivon tukahduttamalla äänellä. Naureskelin itsekseni ja halasin nopeasti kumpaakin, oli mukava olla kotona taas.
- Sä tulet pitämään tästä hevosesta, isä kuiskasi korvaani, kun halasin tätä. Hymyilin itsekseni, kun menin sivuovesta sisälle katsomaan uusinta tulokasta. Olin tippua takamukselleni kun näin hevosen, se oli niin massiivinen. Tämä katsoi minua epäilevillä silmillään ja veti hetkellisesti korvansa luimuun. Annoin kuitenkin tälle porkkanan taskustani ja tämä rouskutti sitä onnellisena. Hevosen pää näytti melko sirolta ja tämän päätä koristi pieni tähti.

Lähettäjä: [[Suvie 
Päivämäärä:   22.11.08 20:59:45

- Se näyttää mielenkiintoiselta, sanoin kun astuin kopista ulos. Isä meni vuorostaan sisälle koppiin ja kiinnitti tälle irrotettavat kuolaimet päitsiin kiinni.
- Aukaskaa! Isä huusi ja autoin äitiä laskemaan sillan alas ja irrottamaan takapuomin.
Ensin vaaleanruunikko hevonen asteli reippaasti sillan alas ja isä tuli perässä. Ihastuin hevoseen heti. Se oli muitten silmiin tavallisen näköinen kopukka, mutta siitä oikein huokui vekkulimaisuus. Nytkin se töni koko ajan isää ja näytti siltä, että voisi tehdä jotain hauskaa, siis omasta mielestään hauskaa.
- Viedään se nyt talliin ja annetaan olla rauhassa, huomenna saat tutustua hieman paremmin tähän, isä sanoi minulle ja lähti taluttamaan tanssahtelevaa hevosta pitkin tallin käytävää.

- Miten sä aina ihastut noihin toivottomiin tapauksiin? Kuulin Leevin äänen vierestäni. Katsahdin tätä hymyillen ja huokaisin ihastuneesti.
- Eikö se ollutkin hieno?
- Tavallinen, Leevi tuhahti ja huomasin sivusilmällä Joonankin löntystävän meitä kohti.
- Niin, millä me mennään sinne rannalle? Joona kysyi jo hieman turhautuneen kuuloisena. Katsoin tätä hetken kulma koholla ja kohautin olkiani.
- Vaikka pyörillä? Ehdotin taas ja Joona näytti tyytyvän siihen vastaukseen.

- Voitko, Leevi, heittää mut kotiin jossain vaiheessa? Joona kuului kysyvän tältä, itse olin jo matkalla talolle. Melkein tyrmistyin kun kuulin veljeni vastauksen.
- Noora heittää sut. Sen kyytissähän sä kuitenkin haluat mennä.

Makasin sängylläni pelkissä alusvaatteissani, kun Leevi huuteli alakerrasta jotain. Nousin väsyneesti seisomaan ja heitin pyyhkeen päästäni lattialle. Tunsin kuinka kosteat hiukset laskeutuivat kiinni selkääni ja sain siitä vilunväristyksiä.
- Mitä? Huikkasin oven raosta ja näin rappusten alapäässä veljeni mustat hiukset.
- Mene heittämään Joona kotiinsa.
- Tunti? Ehdotin ja Leevi nyökkäsi minulle. Ajattelin samalla meikata iltaa varten, kokemuksesta tiesin, etten kuitenkaan sitten myöhemmin jaksaisi meikkailla.

Tasan tunnin kuluttua kello oli puoli seitsemän, ilta saapumassa, ajattelin hymyillen itsekseni. Olin saanut valittua itselleni vaatteet, olin meikannut ja jopa suoristanut hiukseni.
- Viimeinkin, kuulin lausahduksen, kun astelin rappusia alakertaan. Olin miettinyt pitkään mitä laittaisin päälleni ja olin lopulta päätynyt farkkuihin, jotka myötäilivät ihanasti ihoani ja oloni tuntui turvalliselta ne jalassa. Outoa. Paidassa ei ollut mitään vaikeuksia valita, kiskoin vain punaisen t-paidan päälleni. Otin pitkän ruskean hupparinkin mukaan, jos yön myötä tulisi kylmä.

- Kai me alotellaan jossain? Kysyin jätkiltä, kun Joona kiskoi tennareita jalkoihinsa. Molemmat pysähtyivät paikoilleen ja näyttivät miettiviltä.
- Alotellaan täällä, meiltä on lyhin matka rannalle? Ehdotin ja myötäileviä hymähdyksiä vastaukseksi.

- Käytä sä, Noora, Joonaa kaupassa ja niillä vaihtamassa vaatteet, niin mä haen Petran ja Raipen, Leevi sanoi ja juoksi samantien ovesta ulos. - Sä otat sierran.
- Ootko sä valmis? Kysyin hieman mutisten Joonalta ja lähdin kävelemään valmiiksi autolle, tunsin oloni jotenkin kiusaantuneeksi Joonan seurassa tällä hetkellä. Kuulin takaani ryminää, kun Joona hyppi puiset rappuset alas ja kirmasin pian vierelleni.

- Ootko sä nyt suuttunut mulle siitä Mintusta? Joona kysyi minulta, kun olin ollut hiljaa autossa. Vilkaisin nopeasti miestä vieressäni ja kiinnitin huomiota tämän huuliin. Jostain syystä olisin halunnut suudella niitä huulia. - Ei meillä oikeasta ole mitään juttua. Ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan.
- Koska se on sun pelkkä hoito? Kysyin ehkä hieman ivaa äänessäni. Vihasin sitä, että naiset olivat ‘vain hoitoja’. Tunsin kuinka Joona säpsähti hieman ja kääntyi katsomaan minua, vienosti hymyillen.
- Sä olet mustasukkanen, Joona sanoi ylpeyttä äänessään. Pudistelin päätäni tomerasti, kuitenkin hymyillen.
- Entäs se salasuhde? Voidaan ottaa se käyttöön? Joona kysyi ja kuulosti, omiin korviini, innostuneelta.
- Harkinnassa, totesin vain ja kaasutin pitkin kapeaa tietä.

- Haluatko sä jotain? Joona kysyi minulta, kun seisoimme kaupan pihassa.
- Tuo nyt jotain, vastasin olkiani kohauttaen. Joona nyökkäsi ja harppoi kauppaan. En voinut olla katsomatta tämän takamusta, kun hän käveli ja täytyy sanoa, että komea oli tuo takamus.
Vielä puolentunninkin kuluttua seisoin autossa kaupan pihassa, Joona oli jäänyt kuppaamaan jonnekin. Olin jo melkein raivoissani, ikinä ei kenelläkään, joka meni ostamaan kaljaa, kestänyt näin kauaa. Päätin mennä katsomaan mikä nyt oikein kesti niin helkutin kauan.
Heti, kun tempaisin kaupan oven auki, näin Joonan juttelevan Heikin porukan kanssa, ilmeisen pahantuulisena.

- Koske vain siihen niin saat selkääs, kuulin Joonan uhoavan ja mietin mistähän herra nyt niin oli tulistunut. Huomasin kuinka Joona oli puristanut kätensä nyrkkiin ja oli valmiina tappelemaan. Minä taas olin valmiina menemään väliin, jos tappelu syntyisi.
- Mistä vetoa, niin saan sen iskettyä itselleni hetkessä? Heikki kuului sanovan vastaan ja sekunnissa tiesin että olin taas puheenaiheena. Kukaan heistä ei näköjään ollut vielä huomannut minua ja kuuntelin näitten sanailua hetken.

- Kokeile, pääsi vain suustani ennen kuin olin edes huomannut. Kaikki kääntyivät katsomaan minua ja Heikin naama tuntui venähtävän hämmästyksestä.
- Sä olet kauniimpi kuin muistin, Heikki sanoi mairittelevasti ja sai minut melkein yökkäilemään imelälle äänelleen. Hymyilin kuinkin tälle ja kävelin tyynesti ohi suotaan Joonan luokse. Ja ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, olin jo painanut kovat huuleni Joonan suulle. Mutta tämä olikin teatteria Heikin porukalle, eikö?!

- Tuutko sisälle? Joona puhui ensimmäisen kerran sen kaupassa vaihdetun suudelman jälkeen. Itseäni hävetti, kun olin sillä lailla käynyt vain kimppuun ja Joona… en tiedä miksi Joona oli aivan hiljaa. Ei tämä ainakaan ollut laittanut suudelmaa pahakseenkaan, sen verran innokkaasti tämä vastasi siihen. Tai sitten jos Joona teki sen silkasta säälistä.
- Meneekö sulla kauan? Kysyin katsomatta edes tähän päinkään. Joona kertoi käyvänsä suihkussakin ja ehdotti, että tulisin sisälle odottamaan. Myönnyin.

- Otatko jotain juotavaa? Vaikka oluen? Joona huuteli keittiöstä ja penkoi jääkaappiaan. Otin sen oluen, eihän nyt yksi olut mitään haittaisi.
- Mun huone on tuolla yläkerrassa, toinen ovi vasemmalla, Joona selitti ja odotti ilmeisesti että menisin tämän huoneeseen odottamaan.
Joonan huone oudon siisti, ei jynssäämällä siisti, vaan siisti. Hetken seisoin keskellä huoneen lattiaa olutpullo käsissäni, kunnes kävelin hieman katsomassa, mitä kaikkea miehellä oli hyllyissä. Huomasin inhokseni, että tällä puolet kirjahyllystä täynnä aikuisviihde-elokuvia. Yksi suuri huikka. Huomasin stereot pöydän päällä ja päätin laittaa jonkun levyn soimaan, täällä oli muuten niin kamalan hiljaista. Pian stereoista alkoikin kuulua, jotain hidasta, hempeää - juuri ei Joonamaista musiikkia.
Yöpöydältä löysin jonkun juorulehden ja menin sängylle selaamaan sitä.

- Joona? Kysyin, kun makasin leveällä parisängyllä vatsallani. Olin hieman ehkä joutunut tirkistelemään miestä, kun tämä pukeutui, nyt tämä seisoi edessäni farkut lanteillaan roikkuen. Joona kääntyi katsomaan minua kysyvästi.

- Omistatko sä yhtään kunnollista elokuvaa? Kysyin vinosti hymyillen ja Joona kohotti kulmiaan kummastuneena.
- Joo…
- Missä ne sitten on? Kun tossa on vaan pornoelokuvia, sanoin ja osoitin hyllyä, jonka luokse Joona sitten asteli.
- Ne on kaapissa, ettei Raipe varasta niitä, Joona sanoi ja kääntyi katsomaan minua. En vain voinut sille mitään, että katseeni alkoi taas harhailla, Joonalla oli vain juuri sellainen vartalo, joka miellytti.
- Onko sun jotenkin vaikeeta kattoo mua silmiin? Joona kysyi piruillen ja virnuili minulle samalla. Nostin katseeni tämän tummiin silmiin ja huomasin kuinka haastavat ne oli.
- Joo, myönsin ja nousin seisomaan sängynvierelle. - Mä olen aina miettinyt yhtä asiaa.
- Kerrohan toki, tyttösein. Mikä sinua on mietityttänyt? Joona kysyi naureskellen, kun kävelin hitaasti tämän luokse.
- Tämä, sanoin ja annoin sormeni kulkea pitkin Joonan päällä olevien boksereitten resorinauhaa.
- Miksi jätkät jättää ton pilkistämään housujen alta? Jatkoin matkaani vielä muutaman metrin ikkunan luokse ja jäin nojailemaan pöydän reunaan, joka oli ikkunan edessä.

- Koska te tytöt tykkäätte siitä, Joona sanoi ja katseli minua, tunsin tämän katseen mittailevan minua. - Ja sä tykkäät siitä?
- Tottakai, vastasin ja käänsin katseeni Joonaan, johon silmäni jäivätkin kiinni.
- Sä suutelit mua kaupassa, Joona sanoi yhtäkkiä syyttäen ja lähti kävelemään hitaasti minua kohti.
- Sä vastasit siihen, sanoin samalla mitalla takaisin ja sain Joonan naurahtamaan.
- Mitäs suutelit, Joona puolustautui ja olikin hetkessä aivan edessäni katse liimattuna omaani. Nielaisin vaikeasti ja huomasin kuinka katseeni harhaili taas vähänväliä tämän huuliin.
- Täysin mun syytä, tunnustin syyllisyyteni ja huomasin kuinka Joona laski päätään. Kuin itsestään leukani nousi hieman ylöspäin.
- Sä haluaisit että mä suutelen sua, Joona sanoin kun huuliemme välissä oli muutama vaivainen sentti. Katsoin kummastuneena Joonaa silmiin, tämähän kiusasi minkä kerkesi. Naurahdin hieman väkinäisesti ja työnsin miestä hieman kauemmaksi.
- Sä haluat suudella mua, sanoin ja nousin istumaan pöydän päälle. Joona katsoi minua hieman oudon näköisenä ja oli hetkessä tullut taas lähelleni ja painanut huulensa omilleni.

En kuitenkaan vastannut suudelmaan.
- Mähän sanoin, että sä haluat suudella mua, ilmoitin omahyväisenä ja katsoin ylöspäin Joonan silmiin.
- Ja mä tiedän, että sä ihan varmasti haluat vastata siihen suudelmaan, Joona sanoi ja painoi huulensa uudelleen omilleni. Kihertelin tyytyväisenä ja vastasin pienesti suudelmaan. Tunsin kuinka Joona asetti kätensä lanteilleni ja kiskaisi minut itseään vasten.
- Mitä muuta sä tiedät? Joona kysyi käheästi, kun irrotti hetkeksi huulensa omiltani. Katsoin tätä hymyillen, onnellisena? Ehkä.
- Mä tiedän että sä haluat mua juuri tällä hetkellä, sanoin ja painoin lantiotani vasten hänen ja tunsin kuinka mies värähti hieman.
- Ja mä tiedän, Joona aloitti ja imaisi pienesti alahuultani, - että sä haluat mua yhtä paljon. Sitten Joona painoi taas pehmeät huulensa omilleni ja piti minua käsillään tiukasti itseään vasten.

Hitaasti nostin käteni tämän niskaan ja tunsin kuuman ihon käsieni alla. Kun tunsin Joonan kuumat huulet kaulani herkällä iholla, ojensin kaulani tälle paremmin suudeltavaksi. Ynähdin pienesti, kun tunsin tämän hampaitten tarttuvan hellästi ihooni ja päästävän samantien irti.

- Tämä ei ole ollenkaan hyvä idea, mutisin Joonalle, kun istuin tämän päällä hajareisin. Polveni upposivat pehmeään sänkyyn ja Joonan kädet sivelivät kylkiäni paidan alla. Joona katsoi silmiäni vakavana ja nousi nopeasti istumaan, niin että valuin tämän syliin istumaan.
- Tää on ihan vítun hyvä idea, mies mutisi ja painoi vaativat huulensa ties monennenko kerran omilleni ja sai ne raottumaan hieman. Pian tunsin kuinka Joonan kieli tunkeutui suuhuni ja keskityin täysin tunnustelemaan tätä. Keskityin niin, etten edes tajunnut Joonan ottavan paittani pois. Sitten tunsin taas ne hampaat kaulallani ja toisen käden rintani päällä. Silloin päätin antaa olla, olisin taas mukana täysillä.

- JOONA! Kuului kuitenkin huuto alakerrasta ja havahduimme takaisin tähän maailmaan. Katsoimme hetken toisiamme, ennen kuin ymmärsin kiskoa paidan päälleni.
- Oothan sä täällä, kuului henkäys samalla kun ovi työnnettiin auki. Käännyimme molemmat katsomaan Joonan isän kasvoja, joista paistoi hämmentyneisyys.
- Päivää herra Mäkiluoto, sanoin nolona. Istuin vieläkin Joonan sylissä ja meistä tasan näkyi mitä olimme juuri aikeissa harrastaa.
- Päivää, Joonan isä, Esko, sanoi ja katseli hetken meitä, ennen kuin tajusin nousta pois Joonan päältä. - Taidankin tästä lähteä.

- Sori, toi, Joona sanoi ja käveli kaapilleen kiskomaan paitaa päälleen. Itse istuin vieläkin epämiellyttävässä asennossa sängyllä ja tuijotin ovea. En voinut uskoa, että juuri äsken mennyt melkein sänkyyn Joonan kanssa ja että Joonan isä oli tullut keskeyttämään imuuttelumme.
- Mä en enää ikinä kehtaa tulla teille, jos sun isä on kotona, totesin ja käännyin katsomaan Joonan silmiä, ne olivat jotenkin huolestuneet.
- Ja ehkä on parempi, että me ei enää ikinä harrasteta mitään tällaista, ei edes pieniä pusuja, ettei tule mitään tommosta noloa hetkeä, selitin ja tapitin vain Joonan silmiä.
- Ja ehkä olis myös parempi, ettei me oltas kahestaan missään, Joona jatkoi jotenkin katkeralla äänellä, mutta en välittänyt siitä.
- Mä tiesin että sä ymmärtäisit, sanoin vain ja lähdin kävelemään ovelle Joona perässäni.

- Etkö sä halua olla mun kahdestaan? Joona kysyi tuhahtaen, kun kaasutin pitkin teitä. En pystynyt vastaamaan mitään, mutta hidastin vauhtia kuitenkin.
- Enkö mä saa suudella sua edes ärsyttääkseni Heikkiä? Joona jatkoi kyselyään ja jäin miettimään sitä. Tosiaan; miksei?
- Silloin saat, muulloin ei, lupasin ja vilkaisin nopeasti miestä, joka näytti kiukkuiselta kuin ampiainen.
- Ja teetkö mulle palveluksen? Kysyin vielä ja sain kiinnitettyä Joonan mielenkiinnon. - Huolehditko mut nukkumaan omaan kotiin tänään?
- Tottakai, Joona vastasi ja hymyili pienesti.

- Olkaan sitten nätisti, äiti sanoi ovelta ja katsoi kuinka me kaikki suunnistimme pyörille, tai minä lähimmä menin Joonan kanssa samalle pyörällä, koska en todellakaan halunnut polkea. Joona katsoi minua epäuskoisena kun pysähdyin tämän vierelle pyörän eteen.
- Missä sun pyöräs on? Joona kysyin ja aukaisi minulle pullon, jonka olin ojentanut tälle.
- En mä tiedä, sanoin hymyillen ja otin huikan. Joona katsoi minua päätään pudistellen, mutta lupasi sitten kuitenkin kuskata minut.
- Muista sitten mitä sä lupasit siitä Heikistä, Joona sanoi ja hipaisi hellästi käsivarttani.

- Musta tuntuu että meidän täytyy yöllä kävellä takaisin, Joona sanoi lievästi hengästyneenä, kun pääsimme rannalle. Muut kääntyivät katsomaan meitä ja samantien Leevi räjähti nauruun.
- Meinaatko ettei mun pikkusisko pysyis kyytissä?
- Joo, Joona naureskeli. - Nytkin se pelleili koko ajan ja meinattiin useemmankin kerran mennä ojaan.
- Mä oon aina tehnyt niin, sä et vaan ikinä ennen ole halunnu kuljetella mua mihinkään. Oma moka, sanoin hymyillen leveästi ja Raipe nauroi isoveljelleen haukkuen tätä samalla idiootiksi. Mitenköhän sekin nyt tähän liittyi?

- Hei, Joona, sun unelmies nainen saapuu, Leevi huudahti vierestäni. Käännyimme kaikki vaistomaisesti katsomaan tulijaa. Näin jo kaukaa, ilmeisesti Mintun, joka käveli kuin maailman valtias. Aivan vaaleat hiukset liehuivat ilmavirrassa ja tämän kasvoille syttyi ihastunut ilme, kun hän näki Joonan. Katsoin nopeasti minua vastapäätä istuvan miehen kasvoja. Ne olivat hieman synkät, hieman punaiset, hieman ihastuneet. Kaikkea hieman, mutta se riitti täydellisesti minulle, kun tämä nainen istui suoraan Joonan syliin.

- Seurusteleeko noi? Kysyin kuiskaten Raipelta. Tämä kääntyi katsomaan minua ja puhkesi hymyyn. Hieman pelottavaksi kuvailisin tuon ihmisen hymyä.
- Näääh, Minttu kyllä tykkäis, mutta Joona ei oo lämmenny, Raipe selitti ja tarjosi minulle mehukatti purnukkaansa. Katselin hieman hämmästyneenä purnukkaa ja haistoin sitä. Vahva viinan tuoksahdus, ja maistoin. Vahva viinan maku.
- Hyi saasta! Huusin ja yritin nieleskellä pahaa makua pois, en ikinä juonut pelkkää viinaa, oksu lensi yleensä heti.
- Mitä siinä oli? Kysyin Raipelta, joka nauroi minulle vahingoniloisena.
- Koskenkorvaa, naurava mies sai vaivoin sanottua. Päätin vähän mätkiä jätkää ja löinkin tätä nyrkillä olkaan. Sen seurauksena makasinkin pian maassa, kädet selkäni alla naulittuna. Katsoin Raipea suoraan sinisiin silmiin ja yritin pidätellä naurua. Eihän tällaisessa tilanteessa voinut nauraa, kun oli maahan naulittuna.
- Mitä sä nyt sitten meinaat tehdä mulle? Kysyin naureskellen ja huomasin Raipen vakavoituvan hieman.
- En mä tiedä, ehkä mä vaan suutelen sua, Raipe sanoi ja tunsin kuinka uusi naurunpuuska yritti saavuttaa minua. Kun Raipe oikeasti yritti pussata, en alkanutkaan nauraa, vaan aloin huutamaan lujasti.

- JOONA! Joona, pikkuveljes raiskaa! Huusin täyttä kurkkua ja samantien aloin taas nauraa, kummallista tämä maaseudun ilma, kun niin pistää naurattamaan. Tunsin samassa painon nousevan päältäni ja sekunnissa joku painavampi istui päälleni. Ähkäisin hieman kun ilmat pakenivat keuhkoistani ja katsoin ylöspäin naureskellen. Joonan silmät katsoivat minua huvittuneena ja jouduin kääntämään katseeni pois. Huomasin Raipen ja muiden lähtevän kohti nuotiopaikkaa ja minä jäin tähän Joonan alle makoilemaan.
- Entä jos se isoveli raiskaa? Joona kysyi tai totesi ja otti huikan jostain mehupurkista hänkin. Katselin hetken kuinka aataminomena liikkui nielaisujen tahtiin ja yritin sitten vääntäytyä tämän alta pois, turhaan.
- Mitä sä yrität? Joona kysyi ihmeissään, kun kiemurtelin tämän alla. Virnistin tälle ja ähkäisin sitten, kun käteni hiertyivät karkeaan hiekkaan.
- Mun käsiin sattuu, ilmoitin kuin asia olisi ollut itsestään selvää ja tuijotin vaativasti ruskeita silmiä. Joona nousikin sen verran päältäni, että sain käteni vapaiksi, mutta lösähti samantien takaisin istumaan vatsani päälle.
- Sä olet todella inhottava mies, mutisin ja yritin tuuppia tätä pois päältäni, päätyen kuitenkin makaamaan Joonan alla kädet pään yläpuolelle naulittuina.

- Onko täällä joku ongelma? Kuulin matalan äänen yläpuoleltani ja kohtasin mukavan harmaat silmät, ainakin luulen että ne olivat harmaat. Hymyilin miehen kasvoille leveästi, humalatilasta johtuen ja tervehdin miestä. Yritin myös hieman tuuppia Joonaa, joka oli hukuttanut kasvonsa kaulaani vasten ja yritti imeä jälkiä kaulaani.
- Menehän Teme víttuun, Joona naureskeli päältäni ja nosti sitten kasvonsa kaulaltani. - Kyllä siihen pieni läikkä tuli, sä olet sitten sinnikäs tyttö.
- Kukas sä olet? Tuo Temeksi kutsuttu mies kysyi.
- Noora, vastasin. - Ton Leevin pikkusisko.
- Teemu Niskanen, mies esitteli itsensä ja kysyi tarvitsenko apua.
- Joo, kisko toi pois mun päältä, sanoin ja pian sainkin tuntea oloni hurjan kevyeksi, aivan kuin olisin vain leijaillut jossain.
- Kiitos, Teme, sanoin ja halasin miestä pikaisesti. - Ja, sinä, tökin Joonaa etusormellani rintaan. - Suhun mä palaan vielä, kosto on suloinen.

- Onko sulla jotain juttua ton Joonan kanssa? Petra kysyi minulta uteliaana, heti kun pääsin näiden luokse. Istuin väsyneenä tämän viereen.
- Ei kai, me vaan säädetään, sanoin olkiani kohautellen ja otin veljeni kädestä kaljapullon.
- Se tykkää susta, Petra sanoi vakavana ja nyökytteli päätään tomerasti. Katsoin ensin tätä ja sitten Joonaa, joka sattuikin juuri katomaan meitä. - Sen näkee sen silmistä, Petra selitti ja kikatti päälle. Nyökkäsin vain naisen selitykselle ja otin pitkän huikan pullosta.

- Mitäs mun pahin painajainen? Kuulin ällöttävän imelän äänen takaani.
- Mitäs tässä, sanoin katsomatta taakseni ja vaihdoin Petran kanssa tietäväisiä katseita. Tunsin Heikin katseen selässäni ja minua alkoi taas niin kovin naurattaa.
- Mikäs sitä naurattaa? Heikki kuului kysyvän Petralta, kun kellahdin selälleni nauramaan.
- Sinä, kuului vastaus ja nauroin vain lisää.

- Mä en muistanutkaan että sua huvittaa vaan kaikki kun oot humalassa, Joona sanoi. Istuin tämän vieressä ja yritin paistaa itselleni makkaraa, mutta se alkoi nokeentua.
- Hyvä, jos oisit muistanu, et ois kuitenkaan tullut, selitin ja nipistin tätä poskesta nauraen. Joona katsoi minua hetken aivan hiljaa ja pudisteli sitten päätään.

- Onko Temellä kortti? Kysyin Joonalta, kun söimme makkaraa. Tai siis minä olin ottanut Joonalta tämän makkaran ja mussutin sitä. Joona sen sijaan oli taas keskittynyt pussailemaan poskeani.
- On, Joona mutisi kaulaani vasten.
- Juoko se mitään? Kysyin uudestaan ja mielessäni oli kehittymässä jo kunnon idea. Kun sain kieltävän vastauksen, ponnahdin nopeasti Joonan sylistä seisomaan.
- Mitä sä nyt meinaat? Joona kysyi ja tuijotti minua hieman harittavalla katseella.
- Mulla on idea josta säkin tulet pitämään, sanoin nopeasti ja yritin kiskoa miestä ylös.

- Teemu, hihkaisin jo kaukaa kun tunnistin miehen. Teemu kääntyi katsomaan taakseen ja puhkesi hymyyn kun näki meidät.
- Tule Teemu-sedän syliin, Teme naureskeli. - Minä kyllä puolustan sua Joonalta.
- Kiva, naureskelin ja nojasin päätäni tämän olkaan, tukahdutin hihitykseni tämän paitaan.
- Nyt se vie multa taas naisen, jota mä yritän jatkuvasti iskeä, Joona vaikeroi taustalla ja naureskeli sitten.
- Kenelle sä olet kuskina? Kysyin Teemulta, joka kääntyikin katsomaan minua epäilevästi.
- Sä siis haluat kuskin, että voit kuherrella rauhassa Joonan kanssa? Teemu totesi ja päästi sitten minusta irti niin äkkiä, että tupsahdin istumaan hiekalle.
- Sun naises on hieman humalassa, Teemu totesi Joonalle ja nauroi päälle. Katselin maasta kahden miehen keskustelua ja näin sitten taas Heikin, joka oli lähtenyt astelemaan meitä kohti.

- Joko sä, Noora, tuut meidän seurueeseen? Heikki kysyi imelällä äänellään. Katsoin miestä irvistäen ja pudistin päätäni kieltävästi.
- Ei sitten, Heikki murahti ja kääntyi kannoillaan kävelemään takaisin tulosuuntaan.

- Niin, jatketaanpas neuvotteluja, totesin ja katsoin Teemua suoraan nauraviin silmiin.
- Kysy Jarkolta, sille mä olen kuskina, Teemu huokaisi ja osoitti kohti suurta miesjoukkoa, jossa huudeltiin jotain.
- Huudapas, Joona, sille Jarkolle että nyt mennään, komensin leikilläni Joonaa ja sain Teemun nauramaan turhan kovaäänisesti. - Siis, tarkotatko sä nyt Jarkko Kiviniemeä, Liisan isoveljeä? Kysyin vielä varmistaakseni Teemulta. Tämä nyökkäsi leveästi.
- Huuda nyt Joona, komensin miestä ja käännyin katsomaan hymyillen miesjoukkiota. Tunnistin melko nopeasti Jarkon muitten miesten joukosta, olimme joskus olleet todella hyvää pataa keskenämme, mutta sitten olin ihastunut Raipeen ja tämä Jarkko oli ihastunut minuun ja sitten ystävyytemmekin jotenkin kaatui siihen.
- Se tuleekin jo Heksan kanssa, Teemu sanoi ja työnsi kädet taskuunsa katsoen jonnekin hieman yläviistoon.
- Teemu, Heikki tulee messiin, Jarkko sanoi, ennen kuin edes huomasi minua ja Joonaa. - Kato, Lehto, moro.

- Joko sä liityt meidän seuraan? Heikki kysyi minulta ja astui askeleen lähemmäksi. Katsoin miestä toinen kulma koholla; miksi tuo ei ymmärtänyt selkeää suomenkieltä?
- En, töksäytin ja käännyin katsomaan Jarkkoa suoraan siniharmaisiin silmiin. Jarkko katsoi takaisin ja huomasin kuinka ilkeä tämän katse oli, ei se ennen tuollainen ollut.
- Mitäs kuuluu? Kysyin ystävällisesti Jarkolta ja huomasin tämän vilkuilevan hieman takanani seisovaa Joonaa. Vilkaisin nopeasti taakseni ja näin Joonan silmien olevan naulittuina Jarkkoon.
- Ihan hyvää, töissä oon nyt kaupungissa ja oma kämppä on ja silleen, Jarkko sanoi kuitenkin ja huomasin tämän katseen pehmenevän hieman, kun tämä alkoi jutella kanssani.
Jotenkin huomaamattani olimme jääneet siihen juttelemaan Jarkon kanssa, Teemu, Heikki ja Joona olivat kadonneet hieman taaemmas istumaan.

- Ootko sä ton Joonan kanssa yhessä? Jarkko kysyi minulta, kun tarjosi ystävällisesti minulle olutta. Katsahdin kysyvästi Jarkkoa ja sitten vilkaisin Joonaa. Joona jutteli Teemun kanssa jotain, mutta katsoi silti koko ajan meihin päin.
- En, ainakaan vielä, sanoin ja naurahdin päälle. - On se ihan kiva ja mä tykkään siitä tosi paljon. On meillä nyt tänään ainakin ollut jotain säätöö.
- Kyllähän se susta tykkää, Jarkko sanoi ja katsoi minua silmiin vakavasti. - Sen näkee sen katseesta.
- Aha, mutisin ja käänsin katseeni järvelle, joka näytti inhottavan mustalta.
- Mutta varo sen entistä, se on vissiin vieläkin rakastunut Joonaan. Ja se ei ole ikinä ennen tullut jätetyksi. Joona jätti sen heti, kun kuuli että tuut kesäksi tänne.
- Mutta miksi? Kysyin ihmeissäni. En todellakaan tajunnut, miksi Joona olisi jättänyt tyttöystävänsä sen takia että olin tulossa kotiin kesäksi. Eihän siinä ollut mitään järkeä? Tai sitten jos Joona oli suunnitellut saavansa minut itselleen heti? Ei kai nyt sentään…

- Onko sulla vielä pahasti kesken toi juttutuokio? Joona kysyi minulta, kun makasin Jarkon vieressä nurmella. Olimme jutelleet melkein koko elämänkertamme ja nyt katselimme tähtiä ja mietimme missä päin Otava mahtoi olla.
Katselin hetken Joonaa, tajuamatta sanoa mitään. Joona vaihtoi hermostuneen oloisesti painoa jalalta toiselle ja sytytti lopulta tupakan.
- Mä olen humalassa, sanoin äkkiä kun muistanut enää Joonan kysymystä. Joona katsoi minua kulmat koholla ja Jarkko alkoi hytkyä vieressäni.
- Niin olet, Jarkko huusi naurunsa lomasta ja muksautin tätä nyrkillä mahaan.
- Mun pitäis varmaan mennä tuonne oman porukan luokse, totesin ja nousin vaivalloisesti istumaan. Joona lopulta ojensi minulle kätensä, niin että pääsin seisomaankin.
- Paljonko kello on? Kysyin Joonalta, kun lähdimme kävelemään hitaasti nuotiota kohden. Joona vilkaisi nopeasti puhelintaan ja kertoi kellon olevan puoli kolme.
- Haluaisitko sä tulla meille yöks? Kysyin mieheltä ja pysäytin tämän kääntymällä suoraan tämän eteen. Joona katsoi minua hetken epäilevästi ja hymyili sitten pikaisesti.
- Joo, voinhan mä tulle. Mutta ei sitten seksiä, Joona nauroi ja painoi sitten viinalta maistuvat huulensa omilleni. Kiedoin käteni tämän kaulaan ja näykin hellästi tämän alahuulta.
- Sä olet ilkeä, Joona mutisi ennen kuin suuteli minua uudelleen, vaativammin kuin aikaisemmin.
- Mä tiedän.

Olimme istuneet ringissä nuotion ympärillä jo hetken aikaa, tai siis minä istuin Joonan sylissä ja pussailin tämän kanssa. En vain jotenkin tuntunut saavan Joonan huulista tarpeekseni, halusin vain lisää suukkoja tuolta suulta.
- Kuule, Joona mutisi kaulaani vasten. - Mun täytyy mennä kuselle.

Kun Joona oli mennyt, kiinnitin vasta huomiota muihin ihmisiin ympärilläni. Tunnistin heti veljeni ja Petran, Raipe kiehnäsi Mintun kanssa, Heikki jutteli Teemun ja jonkun muun kanssa ja joku tyttö tuijotti minua vihaisen näköisenä.

- Teemu on kiva poika, sanoin kovaan ääneen, kun istuin Teemun ja tämän oudon miehen väliin. Heikki katsoi minua naureskellen ja minä moiskautin pusun Teemun poskelle.
- Sä olet humalassa, Teemu yritti kuulostaa toruvalta, mutta nauroi kuitenkin. Hymyilin vinosti ja käännyin katsomaan tätä tuntematonta häiskää. Mies näytti jotenkin etäisesti tutulta, ja komeakin tämä oli. Miehellä oli tummat hiukset (mustat vaiko ruskeat?), tummat silmät, ruskettunut iho ja tämän hymy oli hyvin puoleensavetävä. Jos minulla ei olisi mitään juttua Joonan kanssa, olisin varmasti yrittänyt tätä.
- Kukas sä olet? Kysyin hymyillen mieheltä, joka naureskeli jollekin jutulle makeasti. Mies kääntyi katsomaan minua kulmat koholla ja suu virnistykseen vääntyneenä.
- Ville Kunnila, mies sanoi ja antoi minulle hetken miettimisaikaa. - Petran isoveli. Ensimmäinen kievari, mies jatkoi ja vasta sitten tajusin kuka tuo oikeastaan oli. Ville oli Petraa vuoden vanhempi, siis minua kolme vuotta vanhempi.
- Viltsu, sanoin maireasti ja hymyilin tälle iloisesti. Olin tuntenut Villen koko ikäni ja jo muutama vuosi sitten olin todennut tämän hyvännäköiseksi. Joskus jossain kotibileissä olimme joutuneet pullonpyörityksessä vaihtamaan kielisuudelman ja ensimmäisen jälkeen olimme päätyneet harjoittelemaan niitä oikein kunnolla jossain hiljaisessa nurkassa.

- Kuka toi ämmä on? Kysyin Teemulta, kun olimme hetken naureskelleet minun ja Villen historialle. Teemu vilkaisi nopeasti hieman etäämmällä istuvaa mustahiuksista tyttöä ja kääntyi sitten katsomaan minua pirullisesti hymyillen.
- Se on Joonan ex. Pysy siitä kaukana, se ei ole kiva tyttö, Teemu sanoi totisesti ja sai minut vilkaisemaan tätä hieman tarkemmin. Mielestäni tuo nainen ei näyttänyt mitenkään mielipuoliselta exältä.
- Toivottavasti se ei sitten tule mun lähelleni, mä en sitä aio lähestyä, totesin hurskaasti ja sain Villen nauramaan hassun kuuloisesti.

- Mutta kyllä toi Anna on ainakin hyvä pano, Ville totesi suureen ääneen ja sai kiinnitettyä tuon Annankin mielenkiinnon meihin. Nainen katsoi meitä kulmat koholla ja kääntyi sitten katsomaan taakseen, josta suunnasta Joona käveli rennon oloisesti, kaljapullo toisessa kädessä.
- Vai olet sitä kokeillut? Käännyin Villen puoleen ja katsoin tätä tiukasti silmiin. - Kai muistit sitten ehkäisyn? Mä en meinaan ala kummiksi näin nuorena.
- Hitsi, kun oletkin vitsikäs, Teemu nauroi ja tönäisi minua olkapäästä. Itsekin nauroin ja käänsin katseeni Joonaan päin. Huomasin että tämä oli kääntänyt katseensa hieman sivulle ja katsoi suoraan tätä Annaa, luulen että tämän katseessa oli hieman kaipausta.

- Mä menen juttelemaan Jarkon kanssa, totesin jätkille, kun olin katsonut Joonan tuijotusta muutaman minuutin. Joona oli jäänyt nojailemaan pukukoppiin ja tuijotti silmä kovana Annaa, joka katsoi takaisin. Teemu ja Villekin olivat huomanneet Joonan tuijotuksen, ihmekös tuo, kun mies ei enää tiennyt olemassa olostanikaan.

- Kyllä se tulee tähän kohta, Teemu sanoi nopeasti ja otti kädestäni kiinni. Katsoin tätä vinolla katseellani ja naurahdin kolkosti.
- Eihän se edes muista että mä olen täällä. Jumaliste, mä oisin voinu panna sellasta jätkää tänään, joka kännissä ei edes tajua että sillä oli muija mukana, totesin Teemulle katkerasti ja tämä päästikin kädestäni irti huokaisten.

- Mä menen hakkaamaan kohta ton ämmän ja samaten ton äijänkin, manasin kun menin Jarkon ja Heikin väliin istumaan. Molemmat käänsivät katseensa nuotiolle, missä Joona ja Anna harrastivat vieläkin tuota tuijotuskilpailua.
- Mähän sanoin, Jarkko mutisi ja puristi rauhoittavasti kättäni. Hymyilin pikaisesti miehelle ja pummin tältä yhden tupakin. Heikin päätin pummata tulta. Hetken aikaa jaksoin kuunnella Heikin ja Jarkon juttuja jostain autosta, kunnes päätin lähteä kävelemään vedenrajaa kohden.

- Et kai meinaa hukuttaa itteäs? Kuulin huvittuneen äänen takaani. Käännyin katsomaan suoraan Villeä silmiin.
- Riippuu siitä, tulisitko sä pelastamaan mut? Kysyin naureskellen mieheltä ja Ville alkoi raapia niskaansa hämmentyneenä. Ei tainnut olettaa tuo mies että flirttailisin tämän kanssa näin kepeästi.
- Toki pelastaisin, Ville kuitenkin sanoi ja tuli viereeni seisomaan. - Sun miehes kyseli just sua. Vienkö mä sut takaisin?
- Ai, olen sitten neito pulassa vai? Kysyin hieman äkäisesti ja käännyin katsomaan Villeä nopeasti. - Joona sai tarpeekseen exänsä tuijottamisesta, niin parempi palata siihen pieneen lomaromanssiin? Sanopa sille Joonalla, että tämä tyttö lähtee kotiinsa.

- Haluutko sä kyydin? Ville kuitenkin kysyi lempeästi ja sai minut jotenkin hämilleni, yleensä kaikki katosivat ympäriltäni, kun korotin hieman ääntäni. Katsoin suoraan Villen lämpimiin silmiin ja tämä sai minutkin hieman pehmenemään. - Vai, haluatko takaisin nuotiolle? Eihän sun pakko ole Joonan kanssa nyhjätä.
- Niin. Mutta älä anna mun myöskään lyödä sitä, sanoin Villelle ja ojensin tälle käteni, johon tämä tarttui lämpimällä kädellään.
- Toki en, Ville nauroi ja lähti kävelemään rinnallani nuotiolle.

- Sieltähän se kaunotar saapuu, Joona sanoi kuuluvalla äänellä, kun tulimme nuotion läheisyyteen. - Veljes ja Villen sisko lähti harrastamaan kivoja leikkejä.
- Muakin kiinnostaa, mutisin epäselvästi ja mulkoilin Joonaa, kun kävelin tämän ohitse Teemun ja Jarkon luokse.

- Mikä sulla on? Kuulin Joonan äänen takaani, kun olin mennyt hakemaan Teemun autolta lisää juotavaa. Käännyin nopeasti katsomaan Joonan humalaisia silmiä ja tunsin kiukun kuplivan sisälläni.
- Ei mikään, mutisin ja käännyin takaisin kumartelemaan auton penkkien alle, pullojen toivossa.
- Mikset sä sitten ole mun kanssa? Vai ootko sä keränny itelles jonkun haaremin? Joona kyseli vihaisella äänellä ja minun teki todellakin mieli lyödä tätä.
- Sä kyllä mieluummin katselit Annaa kuin olit mun kanssa, sanoin takaisin ja heitin tätä kengällä jonka löysin auton lattialta. - Oisit edes esittänyt, että huomasit mut, mutta @!#$, sulle mä olin sillon näkymätön.
- Noora hei, älä nyt jaksa, Joona tuhahti ja astui askeleen lähemmäksi minua.
- Ja minkä ihmeen takia sä jätit sen just kun kuulit että mä olen tulossa tänne kesäksi? Jatkoin puhumistani ääni kohoten koko ajan. Huomasin Joonan hieman epäröivän katseen ja tajusin osuneeni oikeaan. - Osuko oikeeseen? Taisit suunnitella pokaavas mut kesäksi.
- Noora, mä en tajua… Mikä víttu suhun on taas mennyt? Niin kuin sillon Liimataisen Petrin bileissäkin, sä huusit Petterille samalla tavalla, ainakin sen puheitten mukaan, miksi sä huudat kaikille niin vítusti?
- Mitä? Kysyin epäuskoisena. En voinut uskoa että nuo kaksi, Joona ja Petteri, olivat jutelleet minusta. Liimataisen Petrin bileet olivat juuri ne, jossa sain Petterin kiinni pettämisestä. Näin taas tuon näyn silmieni edessä ja tunsin kuinka kyyneleet pyrkivät silmistäni.

- Painu hélvettiin, sanoin hiljaa ja lähdin kävelemään tämän ohitse, kolmea kaljapulloa mukanani raahaten. Tiesin Joonan kävelevän perässäni, vaikkei tämä mitään puhunutkaan.

- Nämä kolme löyty, sanoin Teemulle ja laskin kaljat maahan. Ville katsoi minua jotenkin oudon tarkkaavaisesti.
- Petteri sano, että sulta kyllä lohkeis, Joona huusi hieman kauempaa ja tunsin kuinka Ville jännittyi paikoillaan. Laskin käteni tämän olalle ja vannotin tätä sekaantumatta asiaan. Ville vaikutti juuri sellaiselta, joka aina halusi puolustaa naisia.
- Ja niin kauniskin olit. Ihanan lihaksikas vatsa ja selkä, just ihanan timmi perse ja rinnat… Ah, sun rinnat on just ihanat, Joona jatkoi puhumistaan ja tämän ääneen oli tullut uusi, haastava, sävy.

- Turpa kiinni, sanoin Joonalle, kun käännyin katsomaan tätä. Joona sävähti hieman nähtyään, että kyyneleet olivat valuneet valtoimenaan pitkin poskiani, nyt silmäni olivat aivan tummat vihasta, kiukusta ja inhosta.
- Tai sä teet mitä? Joona kysyi ivallisesti ja astui askeleen lähemmäksi minua. Katselin vihaisesti miehen omahyväistä ilmettä, tämä oli aivan varma perääntymisestäni.

- Joona, rajota vähän, Teemu puuttui juttuumme ja katsoi ystäväänsä ihmeissään. - Ethän sä aio tytön kanssa tapella?
- Ajattelin, Joona totesi ja astui taas askeleen lähemmäksi minua. - Tytöthän ei osaa tapella.
- Ei niin, sanoin ja katsoin Joonaa vihaisesti silmiin. - Me huudetaan ja purraan.
- Niin?
- Sitä paitsi, mä en nyt jaksa, totesin ja istuin Villen ja Teemun väliin.

- Sä peräännyt? Joona kysyi epäuskoa äänessään. Käännyin katsomaan miestä kaljapullo käsissäni. Nyökkäsin nopeasti ja ojensin pullon sitten Teemulle, kun en saanut tätä auki. Hetken kuluttua sainkin suuhuni hieman kylmää juomaa.

- Ei se yleensä tommonen ole, Teemu sanoi pahoittelevasti, kun Joona oli häipynyt jonnekin. Käännyin katsomaan miestä hieman ymmälläni, miksi kaikki puolustelivat tuota, miestä joka halusi tapella tytön kanssa, säälittävää.

- Älä jaksa puolustella sitä vieläkin, Heikki tuhahti tälle ja nousi nopeasti seisomaan. Katseeni seurasi miehen harppomista laiturille. Käänsin katseeni Villeen, joka pudisteli päätään.
- Joona nussi Teemun kihlattua, Jarkko selitti minulle ja sai Teemulta osakseen pahan mulkaisun. - Hei, Noorasta tulee meidän oma tyly, sen täytyy tietää nää inside -jutut.
- Joojoo, Teemu sanoi ja tarttui pullooni ja joi sen nopeasti loppuun.
- Entäs ne kuskin hommat? Kysyin närkästyneenä Teemulta ja tämä kääntyi katsomaan Villeä kysyvänä.
- Mä kuskaan, mies lupasi hymyillen ja katsoi minua suoraan silmiin.

- Ootko sä kihloissa? Kysyin hämmästyneenä Teemulta ja vaistomaisesti suuntasin katseeni tämän vasempaan käteen. Teemu katsoi minua murskaavalla katseella ja hiljenin totaalisesti.
- Luuletko että oisin vielä? Sen jälkeen kun paras kaveri on bylsiny kihlattua?
- Sori, pahoittelin ja käännyin Jarkon ja Villen puoleen.

- Onkos Tuukka nykyään missä? Tiedustelin Jarkon pikkuveljen olinpaikkaa. Jarkko katsoi minua kulmat koholla ja Ville pukkasi minua kevyesti kylkeen.
- Se on kaupungissa töissä, Teemu nauroi toiselta puoleltani ja yhtyi taas keskusteluumme. - Sillä on siellä oma kämppä ja tyttöystävä.
- Onko Tuukalla tyttöystävä? Kysyin ihmeissäni. Tuukka oli nyt juuri täyttänyt kahdeksantoista ja viimeksi kun tämän näin, muutama vuosi sitten, Tuukka oli ollut todella ujo poika. Miehet nyökyttelivät kaikki vakavina ja purskahtivat nauruun, kun kerroin itse olevani nyt pysyvästi sinkku.

- Heippa kaikki, sanoin vielä viimeisen kerran. Istuimme Villen autossa pihatiemme päässä. - Mä oisin kyllä voinut istua autossa vielä hetken.
- Seuraavalla kerralla sitten, Ville totesi ja nauroi selitykselleni. Olin koko matkan meille yrittänyt saada Villen kuskaamaan minua vielä hetken. Ville oli kuitenkin sanonut menevänsä nukkumaan.
- Se oli lupaus, sanoin miehelle kulmat kurtussa ja katsoin tätä kulmieni alta. Ville nyökkäsi raskaasti ja aukaisi minulle ovenkin valmiiksi.
- Nähään joskus, Ville totesi ja kaasutti heti tiehensä, kun olin päässyt autosta ulos.

Nousin hätkähtäen ylös sohvalta. Olin ollut kotona jo viikon ja joka päivä olin saanut kuulla häröilystäni Joonan kanssa. Olin pyrkinyt unohtamaan koko jutun, mutta se ei oikein onnistunut, kun Joona suunnilleen asui meillä ja juorusi Leevin kanssa päivät pitkät.
- Mene ratsastamaan, isä sanoi minulle, kun nousin seisomaan raukeasti venytellen. Kello näytti puolta yhtätoista ja olin ratsastanut jo kahdella hevosella tänään; Leevin kuusivuotiaalla tammalla ja isän uudella estetykillä. Olin ratsastanut omalla oriillani jo muutaman kerran ja tämä ‘Eppu’ oli osoittautunut oikein hyväksi ostoksi.
- Ne häät alkaa sitten neljältä, isä sanoi vielä selälleni. Mutisin tälle ‘joon’ ja lähdin yläkertaan vaihtamaan itselleni ratsastusvaatteet. Kaivoin kaapista itselleni vaaleat ratsastushousut ja kiskoin sukat lahkeitten päälle.

- Koko Kunnilan perhe tulee sitten katsomaan sitä Juuson menoa, isä sanoi minulle, kun olin astumassa etuovesta ulos. Juuso oli Petran oma hevonen, hollantilainen kouluhevonen, josta oli tullut vaikea ratsastettava nykyään.
- Joo, monelta ne on tulossa? Ajattelin mennä Epulla ensin, käännyin katsomaan isää ja tunsin kuinka silmäluomeni halusivat painua umpeen, toivottavasti tallissa olisi kahvia.
- Mene ensin Juusolla ja sitten Epulla, isä sanoi sanansa ja meni keittiöön, ennen kuin ehtisin väittää vastaan.

- Moi taas, sanoin tallintoimistossa istuvalle veljelleni, joka joi kahvia jutellen jollekin satulahuoneeseen.
- Terve. Ville ja Petra on tullut jo, Leevi totesi ja nyökkäsi satulahuoneeseen päin. Nyökkäsin ja kävelin kahvinkeittimen luokse, napsauttaen sen päälle.
- Onko se Juuso sisällä jo? Kysyin Leeviltä ja tämä nyökkäsi myöntävästi.
- Hyvä, hae sitten Eppukin, käskytin veljeäni ja tämä katosi talliin hakemaan hevoseni päitsiä.

- Taidat olla pikkusen väsynyt? Kuulin Petran äänen edestäni, kun olin sulkenut silmäni hetkeksi. Aukaisin silmäni hitaasti ja kohtasin kaksi huolestunutta katsetta, molemmat samanlaiset tummat silmät.
- Joo, eilen ratsastin kahdeksan hevosta, viimeisen joskus puolenyön aikaan, selitin Petralle ja Villelle.
- Ja tänään on ne pirun häät, sanoin ja huomasin kuinka Ville kohotti kysyvästi kulmiaan. - Mun serkku tai joku menee naimisiin ja pakko on mennä.

Kävelin Juusolla pitkin kenttää pitkin ohjin ja juttelin samalla Petran kanssa. Petra kertoi minulle kuinka veljemme olivat saaneet todella hyvän idean ja päättäneet tanssia baarissa pöydällä.
- Kaikkea ei tarvitse kertoa, kuulin häpeilevän äänen kentän laidalta. Käännyin katsomaan Villeä naureskellen ja huomasin samalla kuinka Joona asteli veljeni kanssa kenttää kohden. Tunsin kuinka hymyni hyytyi ja käänsin katseeni suoraan eteenpäin, keskittyen taas tarkasti ratsastukseen.

- Se liikkuu ihan hienosti, Petra kuului sanovan ja kuulin kuinka Leevi selitti tälle jotain. Yrtin koota Juuson laukkaa vieläkin enemmän ja sain tämän takajalat taas kunnolla alle.
- Voisitko, Leevi, käydä laittamassa mulle Epun valmiiksi? Huusin hengästyneenä Juuson selästä ja samantien tunsin kuinka hevonen jännittyi täysin. En ehtinyt tehdä mitään, kun hevonen nosti päänsä korkealle ja lähti laukkaamaan kovaa kohti kentän toista päätyä. Näin kentän laidalla kauhistuneita ilmeitä, kun hevonen jarrutti aitaa kohti kaikilla jaloillaan. Juuri ja juuri pysyin hevosen selässä.

- Haenko mä sen? Kuulin Leevin äänen jostain kaukaisuudesta ja tunsin itseni aivan voimattomaksi.
- Joo, vastasin ja otin ohjat taas käteeni, päättäen laittaa tämän suuren ruutitynnyrin töihin.

Ratsastin Juusolla lävistäjän keskiravissa ja kentän keskellä hevonen jarrutti taas kaikilla jaloillaan ja kääntyi nopeasti takajalkojensa varassa ympäri. Tartuin hevosta paksusta harjasta kiinni ja pyörähdin mukana. Tunsin kuinka sappeni kiehui hevosen kanssa tapellessani ja voimani tuntuivat katoavan nopeasti.
- Pärjäätkö sä? Kuulin Petran pelästyneen äänen. Käännyin katsomaan kentän laidalle ja huomasin kaikkien totiset ilmeet. Nyt isä ja äitikin olivat ilmestyneet sinne katselemaan.
- Sä olet ihan kalpea, Joona sanoi ja huomasin kuinka Ville vilkaisi nopeasti miestä vieressään.

- Antakaa mulle raippa, sanoin ja ohjasin hevosen aidan vierelle. Tiesin näyttäväni kalpealta ja väsyneeltä, mutta en jaksanut välittää. Otin vastaan pitkän raipan, jonka isä ojensi minulle.
Päätin tehdä uudelleen keskiravia lävistäjän ja tunsin kuinka Juuson lihaksen jännittyivät puolivälissä ja hevonen valmistautui taas äkkipysähdykseen. Kun hevonen alkoi jarruttaa, löin tätä lujasti raipalla lautasille ja hevonen lähti pukittamaan laukassa lävistäjää pitkin. Tein vielä uudet keskiravit ja nyt hevonen meni nätisti kokonaan. Nostin Juusolla oikean laukan ja laukkasin tällä yhden pääty-ympyrän tavallisessa laukassa ja tunsin kuinka Juuso oli valmistautunut metkuihinsa. Heti kun suoristin hevosen uralle, tämä alkoi potkimaan takasillaan rajusti taaksepäin. Kun hevonen tunsi raipan osuvan tämän ihoon, tämä nojasi kiinni kuolaiseen ja laukkasi kovasti eteenpäin. Sain kuitenkin pidettyä hevosen käsissäni ja istuin tiukasti satulassa, pitäen tämän tiukasti avuillani.
Kun kokosin tämän laukkaa, Juuso alkoi pomppia paikoillaan, ennen kuin tajusi etten hellittänyt yhtään ja sitten vasta Juuso meni kunnolla koottua laukkaa ja pikkuhiljaa uskalsin myödätä pikkuisen sisäohjasta. Kun sain Juuson laukkaamaan ympyrän kertaalleen rennosti ja vaivattomasti, siirsin tämän raviin ja pikkuhiljaa käyntiin.

- Se on vaikea, totesin Petralle kun ojensin tälle Juuson ohjat. Ilmeisesti minun kuului kertoa tälle ohjeita, siltä tämä ainakin näytti.
- Haluatko Leevi ratsastaa sen? Mä en oikeasti jaksa, sanoin ja kiskoin kypärän pois päästäni. Leevi hymyili vain minulle ja lähti ravaamaan oriilla ottaen samalla tuntumaa hevoseen.

- Sun täytyy vaan olla kärsivällinen, sanoin Petralle ja lähdin kävelemään kohti aidan vierustaa.
- Sille ei saa missään vaiheessa antaa periksi. Se on iso ja vahva hevonen, mutta täysin hallinnassa pidettävissä, selitin Petralle, kun otin Villeltä limsapullon ja join siitä monta kulausta.
- Mä voisin ratsastaa sitä muutaman kerran viikossa kesän ajan ja Ville sais tulla hyppäämään sillä maastoesteitä, totesin ja katsoin Villeä kulma koholla. Huomasin kuinka Ville meinasi purskauttaa juomansa suustaan ja kääntyi katsomaan minua tyrmistyneenä. Ville oli joskus kilpaillutkin kenttää, mutta siitä oli jo muutama vuosi.
- Mä en ole hypännyt aikoihin, Ville aloitti, mutta huitaisin vain kädellä vähättelevästi.
- Kyllä sä pian muistat miten hommat hoidettiin, sanoin ja hymyilin Villelle hurmaavasti. - Sä voit vaikka harjoitella Epulla, se on tosi helppo.
- Niin näkyy, Ville sanoi ja viittasi kentän toiseen päähän, missä Leevi ratsasti minun helpolla hevosellani. Ehdin vain nähdä kuinka Eppu heitti takajalkansa ilmoihin ja samantien Leevi oli tantereessa.

- Ihanan helppo, mutisin ja otin kypärän kainalooni. Huomasin kuinka Eppu heitteli päätään, kun käveli takaisin maassa makaavan veljeni luokse.
- Et sitten pysynyt kyydissä? Naureskelin Leeville, kun tämä nousi seisomaan vaatteitaan pudistellen. Leevi katsoi minua murskaavasti ja lähti kävelemään Juusoa taluttavaa Petraa kohti. Huokaisin ja nousin ketterästi Epun selkään ja lähdin heti työstämään tämän kanssa ravia.

- Kato, helppoa kuin heinänteko, hihkaisin Leeville, kun ratsastin tämän ohitse ravissa. Kuulin kuinka veljeni mutisi Villelle jotain ja tämä naureskeli jotain epämääräistä.
- Tee laukanvaihtoja, Leevi huusi aidalta ja nousi sen päälle istumaan. Nostin Epulla rauhallisen laukan ja annoin tämän mennä ensin tavallista reipasta laukkaansa, ennen kuin lyhensin tätä hieman. Tein lävistäjällä ensin yhden vaihdon, sitten kaksi ja lopulta kolme.

- Sehän oikein innostu, isä huusi aidalta, kun Eppu pukitti muutaman kerran viimeisen vaihdon jälkeen. Haukotellen siirsin Epun raviin ja annoin sen ravata matalassa muodossa ja itse seisoin jalustimien varassa silmät ummessa, kyllähän se hevonen katsoisi mihin suuntaan menisi.

- Tule Ville vielä kahville, isä sanoi ennen kuin lähti tallia kohden.
- Isä, voitko sä laittaa tämän pois? Huusin tämän perään ja pysäytin Epun nopeasti. Isä lähti astelemaan takaisin kentälle päin ja sanoi samalla Villelle ja Joonalle, että patistaisi minut keittämään kahvia.

- Muista sitten ne häät neljältä, isä sanoi vielä ja hymyili minulle pikaisesti.
Pyöräytin silmiäni, en todellakaan jaksaisi tänään mitään häitä, halusin vaikka rannalle nukkumaan koko loppupäiväksi.

- Mennään sinne kahville, sanoin miehille ja kiskaisin Villen ja Joonan mukaani talolle.
- Sä haiset todella herkulliselta, Ville sanoi ja pörrötti hikisiä hiuksiani. Mulkaisin virnistellen miestä, minusta tuntui mukavalta olla Villen läheisyydessä taas. Olimme koko kuluneen viikon soitelleet toisillemme ja maanneet kuumassa auringossa. Tunsin kuinka Ville katsoi minua välillä pitempään kuin normaalisti ja minä flirttailin miehen kanssa innoissani.
- Varmasti, naurahdin ja lähdin harppomaan hieman toisten edellä talolle.

- Tehdään työnjako, sanoin heti kun pääsin eteiseen kiskomaan saappaitani. - Joona laittaa kahvin tippumaan, Ville teet muutaman voileivän meille. Mulla menee ehkä kymmenen minuuttia.
- Mihin sä menet? Ville kysyi ihmeissään, kun kisoin paitaa pois päältäni.
- Suihkuun, hihkaisin kun juoksin yläkertaan harppauksittain. Tunsin Joonan katseen selässäni, kun menin ylös.

Viidentoista minuutin kuluttua kävelin alakertaan puhdas toppi ja farkut jalassa.
- Onko mulle ruokaa? Kysyin Villeltä yrittäen kuulostaa nälkiintyneeltä. Ville heitti minulle omenan käteen ja käski syödä sen. Katsoin Villeä närkästyneenä ja heitin tälle omenan takaisin.
- Mulla on nälkä, valitin samalla kun kaivoin jääkaapistamme maidon ja toisesta kaapista muroja.
- Lähetkö ajelemaan tänään? Kuulin matalan äänen takaani ja tunsin lämpimän käden alaselälläni. Käännyin katsomaan tuimana Villen silmiä ja hellyin heti kun näin ne.
- Ehkä, sanoin hymyillen ja pyysin Villeä kaatamaan minulle kahvia.
- Missä ne häät on? Ville kysyi minulta samalla, kun kaatoi kahvia kuppiini. Vilkaisin tätä nopeasti ja sanoin niitten olevan kaupungin kirkossa. Ville iski minulle nopeasti silmää ja katosi Joonan seuraksi olohuoneeseen.
En käsittänyt miten Villekin jaksoi olla Joonan kanssa, kun tämä oli niin rasittava. Itse olin vain pakon alla tämän kanssa tekemisissä ja pakko oli olla, jos isä niin sanoi. Isä ei muutenkaan ollut riemastunut siitä kuinka olin viikko sitten saapunut aamuyöstä kotiin, humalassa ja kaula fritsuja täynnä.

- Sun kannattais mennä laittamaan itteäs kuntoon, jos meinaat ehtiä, kuulin Leevin ivallisen äänen olohuoneen ovelta. Raotin silmiäni hieman ja tajusin makaavani sohvalla, pää jonkun sylissä.

- Sori, sanoin Villelle, joka hymyili minulle pikaisesti. - Kauanko mä nukuin?
- Puolitoista tuntia, Ville sanoi ja venytteli jalkojaan tuskallisesti irvistäen. Nousin seisomaan samalla venytellen ja tunsin kuinka hartioihini sattui.
- Noora, mene nyt laittamaan ittes, Leevi komensi ja lähdin suunnistamaan kohti yläkertaa.
- Kauan mulla on aikaa? Kysyin vielä Leeviltä ja huomasin tämän huolestuneen katseen itsessäni.
- Tunti, jos pääset vaikka Villen kyytissä, Leevi sanoi ja kuulin Villen äänen huutavan asian olevan hyvä.

Neljänkymmenen viiden minuutin kuluttua astelin portaita alas korot kopisten. Olin laittanut jalkaani harmaat liituraita housut ja tunkenut lahkeet mustien korkosaappaiden sisään. Olin löytänyt kaapistani valkoisen, tiukan, t-paidan ja sen päälle olin laittanut harmaan, liituraitaisen, jakkutakin, joka oli samaa sarjaa housujen kanssa. Kaulaani olin laittanut hopeisen suuren korun roikkumaan.
Katsoin nopeasti eteisen peilistä kasvoni. Näytin väsyneeltä, mutten, onneksi, enää kuolleelta. Kasvoni olivat kalpeat, mutta olin kuitenkin saanut meikillä itseni herätettyä kuolleista.
Hiukseni olin koonnut niskaan näyttäväksi nutturaksi, jossa oli pieniä helmiä pinnein kiinni. Otsahiukseni kehystivät kauniisti kasvojani.

- Niin, tuletko juomaan meidän kanssa tänään? Kuulin äänen takaani ja katsoin peilin kautta Villeä suoraan silmiin. Huomasin kuinka hymy karkasi kasvoilleni ja piristyin tahtomattanikin.
- Jos tulet hakemaan, vastasin ja käännyin ympäri katsomaan Villen sinivihreitä silmiä. - Ja jos mä saan nähdä sun kämppäs.
- Kauheita ehtoja sulla, Ville sanoi muka hädissään ja asteli aivan eteeni. Katsoin viistosti ylöspäin ja hymyilin miehen avoimelle katseelle. - Ehkä saatkin.

- Saanko mä olla teillä yötä? Lipsahti suustani, ennen kuin ehdin edes tajuta. Ville katsoi minua jotenkin vinosti ja huomasin miten tämä virnisti ovelasti.
- Ehkä, mies sanoi ja hipaisi nopeasti huulillaan poskeani. Katsoin hämmästyneenä Villeä, joka käveli keittiöön vihellellen.

- Sä haluaisit pussata mua, sanoin miehen selälle ja näin kuinka tämän olkapäät hytkyivät naurun tahtiin. Lähdin kävelemään olohuoneeseen ja kiersin sitä kautta keittiöön, tukkien samalla Villen tien.
- Sä olet aivan hurmaava puhtaana, Ville sanoi ja kumartui suutelemaan huuliani nyt kunnolla. Tunsin Villen kädet lanteillani ja ne vetivät minut tätä vasten. Tartuin käsilläni tämän t-paidan hihoihin kiinni ja puristin niitä kämmenissäni, kun Ville houkutteli minut yhä syvempään suudelmaan. Tunsin kuinka värisin miehen otteessa ja Ville suuteli minua paremmin kuin kukaan aiemmin. Kun mies raotti kielellään huuliani ja antoi sen hyväillä hampaitani, olisin voinut räjähtää. Minussa syttyi jokin, mitä en meinannut pystyä hallitsemaan.

Lähettäjä: [[Suvie 
Päivämäärä:   22.11.08 21:00:39

Kun Ville irrottautui hitaasti suudelmasta, pidin yhä silmiäni kiinni. Vähitellen irrotin otteeni tämän paidasta ja aukaisin silmäni. Kohtasin heti vekkulimaiset silmät aivan edessäni ja suuni vääntyi tyytyväiseen hymyyn.
- Voit sä tulla, mies sanoi ja minusta tuntui kuin olisin pudonnut kärryiltä. Miten mies edes kykeni puhumaan jostain aiheesta heti tuollaisen suudelman jälkeen.
- Siis, mun luokse yöksi, Ville selitti tarkemmin ja naurahti hieman. - Mä en ikinä voisi ottaa huonoa suutelijaa mun luokse, en ikinä.
- Ja, kaikki ketkä sun luona on yötä, niin sun on pakko suudella niitä ensin? Kysyin ihmeissäni ja naurahdin mielessäni mielikuvalle, missä Ville suutelee intohimoisesti Teemun kanssa. Ville nyökkäsi vakavasti ja kumartui sitten lähemmäksi minua.
- Suutelen ja mielellään teen jotain enemmänkin, Ville sanoi totisesti ja suuteli minua vielä nopeasti huulille.
- Onko Teemu tai Jarkko ikinä ollut sun luona yötä? Kysyin nauraen ja Villekin tajusi mitä oli juuri sanonut. Sain tuta Villen kyynärpään kyljessäni ja lähdimme molemmat hekottaen kävelemään kohti tämän autoa.

Istuin kirkossa äidin ja Leevin välissä. Tasaisin väliajoin vilkaisin kelloa ranteessani ja sain paheksuvia katseita isältä, kun korut ranteessani helisivät. Päätin olla loppuajan vain hiljaa paikoillani, en halunnut kuulla enää yhtään solvausta isältäni. Kun olin saapunut kirkolle, Villen kyydissä, isä oli jo silloin katsonut minua turhankin pitkään ja laukonut sitten jonkun ‘hauskan’ jutun miesten vaihdosta. Äiti ja Leevi olivat joutuneet rauhoittelemaan meitä molempia, kun kumpikin meistä oli antanut sanojen tulla ulos suusta.

- Oletkin sitten heti löytänyt itsellesi jonkun miehen, serkkuni Emmi sanoi, kun olin kättelemässä tätä ja toivottamassa tuota ikuista onnea. - Ja kuulemma olet jo vaihtanutkin sitä.
- Niin, sanoin kireällä äänellä, kun tunsin Emmin tutkivan katseen itsessäni.
- Kukas se nyt tällä hetkellä sitten on? Emmin sulhanen, Miika, kysyi naureskellen.
- Kunnilan Ville, vastasin rauhallisesti ja huomasin kuinka Emmi ja Miika jännittyivät heti kuultuaan Villen nimen mainittavan.
- Se on sydäntenrikkoja, Emmi sanoi ja vilkaisi nopeasti Miikaa, joka oli kääntynyt kättelemään jo seuraavia. - Se seurusteli Miikan siskon kanssa ja jätti sen kuin rukkasen. Riikan sydän särkyi, eikös niin?
- Täys mulkku se jätkä on, kuulin kimeän äänen Emmin takaa ja huomasin kauniin vaaleatukkaisen naisen seisomassa siellä. Pyöräytin silmiäni, kun tajusin että tuo oli Villen entinen. Kyllä minä Riikan tunsin, ehkä liiankin hyvin. Olin oikeastaan tutustunut Riikkaan Helsingissä, tämä oli ollut samassa lukiossa kuin minä. Muistan Riikan jutut jostain pellavapääpojasta ja tämän ihanista silmistä, olin vain ajatellut Riikan olevan palavan ihastunut johonkin helsinkiläiseen poikaan. Olin kulkenut lukiossa Riikan ja Johannan kanssa, mutta välini molempiin oli mennyt, kun Petteri oli pettänyt minua Johannan kanssa, Riikka tietysti oli Johannan puolella ja minä jäin hylätyksi.

- Moi, Riikka, sanoin ehkä liiankin imelällä äänellä ja katsoin tätä nopeasti syvälle ruskeisiin silmiin ja tämä käänsi nopeasti katseensa pois.

- Onnea vielä kerran, sanoin hymyillen Emmille ja Miikalle ja lähdin sitten kävelemään kohti pöytää.
- Sen verran huoralta sä kyllä näytätkin, että Ville sua haluaa, kuulin vielä Riikan kuiskaavan korvaani ja jouduin todellakin tekemään kaikkeni, etten olisi hyökännyt tämän kimppuun.

- Mä lähen kohta, sanoin Leeville, joka istui minun vieressäni pitkän pöydän ääressä. Leevi kääntyi katsomaan minua ja samantien tämän katse lipui ovelle, josta vieraat saapuivat. Olin juuri kääntymässä katsoman ketä sieltä tuli, mutta Leevi kielsi nopeasti.
- Joona ja se sun Petteris tuli, Leevi kuiskasi ja tunsin kuinka kaikki väri pakeni kasvoiltani.
- @!#$, mä lähen, sanoin ja otin pöydältä kuohuviinilasin käteeni.

- Noora, kuulin matalan äänen jostain takaani ja nostin lasiani Joonalle ja Petterille, jotka seisoivat vierekkäin leveästi hymyillen.
- Mitäs pojat? Kysyin, kun he olivat tulleet luokseni.
- Mitäs tässä, tulin tänne Joonan luokse kyläilemään kesäksi, Petteri sanoi ja sai kulmani hyppäämään ylös. Kesäksi? Koko kesäksi?
- Kiva, sanoin ja hymähdin pienesti. - Mun on pakko mennä.
- Villekö odottaa? Vai Teemu? Kuulin Joonan äänen kysyvän selälleni ja käännyin ympäri hymyillen leveästi.
- Koko haaremi, sanoin nauraen ja poistuin sitten eteiseen, itsekseni kiroillen.

- Mä menen nyt, kuiskasin isän korvaan, kun tämä oli joidenkin ystäviensä kanssa ulkona tupakoimassa. Isä kääntyi katsomaan minua ja antoi minulle sitten omankin skumppalasinsa ja kehotti pitämään hauskaan.

- Ootko sä päässyt jo? Ville kysyi heti kun vastasi puhelimeen. Kuulin taustalta musiikin ja hetken kuluttua Ville röhähti nauruun.
- Oletko sä kännissä? Kysyin ihmeissäni ja join kulauksen kuohuviiniä.
- En tietenkään, en tietenkään. Tuutko sä nyt? Me ollaan kohta siinä vítun kappelin luona.
- Mä olen tässä. Mä istun sitten edessä, sanoin ja painoin luurin kiinni.

- Mitäs Nooralle kuuluu? Kuulin matalan äänen takaani ja tiesin heti, että se oli Petteri. Tunsin tuon äänen missä vain.
- Mä istunkin tähän sun seuraksi, Petteri totesi ja istahti viereeni betonirapulle. Vilkaisin nopeasti tätä ja huomasin että tämä oli oikein herkullisen näköinen, vieläkin.
- Mistä sä tunnet avioparin? Kysyin Petteriltä, vääntäen katseeni eteen.
- Miikka on joku isän serkun pikkuserkun enon poika, Petteri selitti ja sanoi tulleensa vain Riikan takia.
- Te ootte sitten Riikan kanssa yhdessä? Kysyin ihmeissäni. Mihin Johanna oli jäänyt?
- Jossu oli vaan yhen illan pano, Petteri totesi olkiaan kohautellen. Olisin alkanut luetella Petterille moraalista litaniaa, mutta onnekseni juuri silloin huomasin Villen auton kaartavan kappelin portin eteen.
- Ketä noi on? Petteri kysyi ja nousi seisomaan rinnallani. Katsoin ihmeissäni tätä ja lähdin astelemaan hitaasti rappusia alas.
- Mun haaremi, sanoin ja huomasin sitten vasta Petterin lähteneen kävelemään vierelläni autolle.

- Kukas toi on? Ville kysyi minulta, kun pääsin auton luokse. Tämä oli noussut etupenkiltä pois ja oli valmiina siirtymään takapenkille. Katsoin nopeasti Villeä ja tämä todellakin oli humalassa.
- Petteri, sanoin ja riisuin takkini auton edessä ja heitin sen sitten takapenkille.
- Siis, se petturi-Petteri? Ville kysyi ja nyökkäsin tälle myöntävästi.
- Ei kai se ole meidän kyytiin tulossa? Jarkko huusi takapenkiltä ja Heikki ja Teemukin kääntyivät katsomaan minua odottavasti.
- Jos se on tulossa, niin säkään et tule tähän autoon, Ville sanoi vakavana ja astui askeleen lähemmäksi minua. Pudistelin päätäni epäuskoisena, tämä ei enää ollut todellista. Ensin isä tuhahtelee minulle väheksyvästi, sitten Riikka ja Petteri, sitten vielä Ville kuvittelee että olisin pyytänyt Petterin samaan autoon kanssamme.
- @!#$, ei ole tulossa, tiuskaisin Villelle ja astuin tämän ohitse autoon.

Istuin hiljaisena etupenkillä ja kuuntelin kuinka Heikki ja Jarkko heittivät läppää kilpaa ja saivat Teemun höröttämään vieressäni.
- Anna mulle tupakki, sanoin Teemulle, joka katsoi minua hämmästyneenä, mutta antoi minulle kuitenkin tupakkiaskin ja sytkän.
- Missä ne mun kaljat on? Kysyin Villeltä ja käännyin katsomaan tätä. Huomasin jo tämän silmistä, ettei hän ollut hakenut minulle mitään kaljaa.
- Teemu käy nopeasti hakemassa sulle, Ville sanoi, kun huomasi vihaisen ilmeeni.

- Älä nyt jaksa murjottaa, Ville sanoi minulle, kun muut olivat menneet käymään kaupassa. Käännyin katsomaan Villeä ja tunsin kuinka kyyneleet yrittivät päästä silmistäni.
- Luulitko sä tosiaan että mä olisin pyytänyt Petterin mun kanssa juomaan? Kysyin tukahtuneella äänellä Villeltä ja purin huulta, että pystyisin jatkamaan.
- Mä en edes tiennyt että se olis tulossa sinne, tai että Riikka olis tulossa sinne, sanoin ja katsoin Villeä totisena silmiin. - Tai, että se on sun exä. Että sä olet Riikan ‘ihana pellavapää nappisilmä poikaystävä’. Joka tykkää huorannäköisistä tytöistä.

- Riikka, Ville sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. - Riikka seurustelee Petterin kanssa. Riikka Niittylä, vuoden erehdys.
- Mistä sä tiesit Riikasta ja Petteristä? Kysyin hämmästyneenä, luulin että se oli suhteellisen uusi juttu.
- Noora, mä tykkään susta oikeasti, Ville sanoi äkkiä ja suuteli minua kovilla huulillaan. Tunsin kuinka tämän kädet pitivät päätäni paikoillaan ja itse otin tukea Villen polvista.
- Mä tulen teille yöksi, sanoin hymyillen ja katsoin suoraan Villen silmiin, joihin syttyikin lämmin valo.

- Te ilmeisesti ootte taas okei? Teemu kysyin varovasti, kun asettautui kuskin penkille. Vääntäydyin istumaan kunnolla penkille ja hymyilin Teemulle aurinkoisesti.
- Voitasko ihan nopeasti mennä käymään meillä?
- Miksi ihmeessä? Heikki kysyi takapenkiltä ja Jarkko purskahti samalla nauruun.
- Noora haluaa mennä Villelle yöksi, Noora haluaa hakea vaatteita, Jarkko lallatteli ja Ville muksautti tätä nyrkillä olkaan. Käännyin katsomaan Jarkkoa vinosti hymyillen ja iskin tälle huomaamattomasti silmää. Näin kuinka Jarkon silmät pullistuivat hieman ja tämä meni hetkeksi hämilleen.
- Ajattelin hakea kotoota viinaa ja vaihtaa nämä housut, sanoin kuitenkin miehille ja Teemu lupautui lähteä käymään meillä.
- Mennään sitten samalla hetkeksi meille, kun pikkusisko pitää jotkut pippalot, Heikki sanoi ja sai kaikkien kasvoille syttymään innostuneen pilkkeen.

- Ole nopea, Teemu sanoi minulle ja katsoi minua tuimasti. Varmaan kuvitteli että minulla kesti housujen vaihdossa puolituntia, mutta eihän sitä koskaan tiennyt.
- Mä voin tulla mukaan, kuulin Villen äänen sanovan ja käännyin katsomaan tätä nauraen.
- Senkus tuutte kaikki sisälle, Ville keittää teille kahvia, sanoin ja lähdin kipittämään muiden edellä kohti etuovea.

- Eihän sulla mennyt kun viis minuuttia, Jarkko sanoi ja nosti minulle kaljapulloa. Katselin miehiä keittiössä naureskellen.
- Joopa joo, mutisin ja katsoin tyhjää kahvipannua.
- Missä on mun kahvi, Ville? Käännyin katsomaan Villeä tuimasti ja tämä kohautteli olkiaan.
- Mä en saanut mielenrauhaa, kun ajattelin sua vaihtamassa housuja, Ville selitti ja levitteli käsiään. Katsoin miestä kummissani ja pudistelin päätäni. Outoja nuo miehet.
- Mennään sitten Essolle, sanoin ja katsoin kysyvästi Teemua. Teemu näytti siltä, että räjähtäisi kohta. - Eikös mennäkin Teemu? Jätetään noi siksi aikaa tänne ja mennään kahdestaan, sanoin ja katsoin Teemua syvälle siniharmaisiin silmiin. Teemu katsoi minua hölmistyneenä ja puraisin leikilläni alahuultani.
- Voidaanhan me mennäkin, Teemu sanoi lopulta ja taputti yskivää Villeä selkään.

- Hylkäätkö sä mut? Ville kysyi yrittäen kuulostaa kauhistuneelta. Nauroin hetken miehen ilmeelle ja istahdin sitten tämän syliin.
- En kai mä sua nyt vielä hylkää, sanoin herttaisesti ja pussasin tätä poskelle ja kuiskasin tämän korvaan: - Mä en oo nähnyt vielä sun uusia taitoja.
- Mitä taitoja? Ville kuiskasi takaisin ja näykkäsi leikkisästi alahuultani.
- Jääpalataitoja, sanoin Villelle ja huomasin kuinka tämän silmät tummuivat hieman.

- Keksiikös se sun siskos mitään mukavia leikkejä? Kysyin nopeasti Heikiltä ja käänsin katseeni tämän sinisiin silmiin.
- Niitä iänikuisia jääpalaleikkejä? Joo, Heikki sanoi ja huokaisi raskaasti, kun näki Villen innostuneen ilmeen.

- Te olette liian vanhoja niihin leikkeihin, Jarkko sanoi paheksuvasti ja katsoi meitä järkyttyneenä. - Tehän voitatte kaikki samantien.
- Niinhän me voitettiin kun ekan kerrankin suudeltiin siinä leikissä, Ville sanoi ja kietoi kätensä ympärilleni.
- Järkyttävää, Heikki mutisi ja ehdotti sitä lähtemistä jo. Hitaasti nousimme ylös ja lähdimme suunnistamaan ulos talosta.

- Noora, hei. Mulla olis vähän asiaa sulle, Heikki sanoi minulle ennen kuin pääsimme autoon. Katsoin ymmälläni Heikin vakavaa ilmettä ja kävelin tämän luokse, pummien tältä samalla tupakin.
- Mun pikkusisko on sitten Johanna Puskalan kaveri ja mä ymmärsin että Johanna oli se joka rikko sun ja sen jätkän välit, Heikki sanoi hiljaa ja katsoi minua hetken hiljaa. - Johannakin on sitten siellä ja melko varmasti Petterikin Riikan kanssa.
- Eli siis Joonakin tulee? Varmistin ja irvistin päälle. Heikki nyökkäsi ja katsoi minua huolestuneena.
- Haluatko sä silti mennä sinne? Heikki kysyi ja katsoi minua syvälle silmiin.
- Mistään hinnasta en missaa niitä jääpaloja, sanoin ja katsoin Heikkiä hymyillen. - Sitä paitsi, oiottehan te siellä ja nyt me ollaan mun reviirillä. Menkööt takas Hesaan, jos haluaa.
- Oikea asenne, Heikki sanoi ja taputti minua päälaelle. Hymähdin pienesti miehelle ja kävelin vänkärin paikalle.

- Meidän piti mennä Essolle, sanoin Teemulle ja katsoin tätä kulmieni alta. Teemu naurahti ilmeelleni ja kääntyi tiukasti Esson pihaan.
Teemu ajoi autonsa suoraan veljeni valkoisen sierran viereen.
- Täällä on porukkaa, Jarkko totesi ja katsoi porukkaa, joka nojaili veljeni autoon.

Huomasin kyllä kuinka kaikki olivat kääntyneet katsomaan automme ja näin kyllä Riikan pistävän katseen silmissäni.
- Sun entinen, Ville, ei oikein taida pitää musta, sanoin takapenkille ja kuuntelin Villen epämääräistä mutinaa hetken aikaa.
- Mennäänkö me sinne kahville? Jarkko kysyi meiltä ja katsoi meitä kaikkia kummastuneena. Ei tainnut mies pysyä meidän suhdekiemuroissamme mukana.
- Joo, mennään vaan. Mä käyn ehkä juttelemassa Johannan kanssa ensin, sanoin ja aukaisin jo ovenkin valmiiksi.
- Etkä mene, kuulin takapenkiltä Heikin tiukan äänen ja hetken kuluttua tämä olikin ovellani seisomassa.

- Leevi, onko sutkin kutsuttu niihin pippaloihin kartanolle? Huusin veljelleni, joka istui autonsa konepellillä, jutellen Johannan ja Joonan kanssa.
- Ole hiljaa, ketään ei kiinnosta sun ininäs, kuulin Johannan vastauksen ja käännyin salamana katsomaan vaaleaa naista noihin typerän sinisiin silmiin.
- Älä välitä, kuulin äänen korvani juuresta ja tunsin Villen käden tarttuvan omaani. Rauhoituin hieman kun tunsin käden puristavan omaani lämpimästi ja huomasin Teemun ja Jarkon kävelevän turvallisesti vieressäni.
- Petra! Huusin ja veljeni tyttöystävä kääntyikin katsomaan minua myrtyneeltä näyttäen. - Tuutko kahville meidän kanssa?
- Pääsenkö mä teidän kyydissä sinne kartanolle? Petra kysyi ja näytti siltä kuin olisi halunnut ampua jotakin.
- Tottakai, Teemu sanoi ja Petra juoksi nopeasti meidän luokse.

- Eikö porvareitten seura kiinnosta? Kysyin Petralta heti, kun tämä oli päässyt meidän luokse. Petra katsoi minua sinivihreillä silmillään ja pudisteli päätään rajusti. Katsoin hetken ystävääni ja tunsin sitten kuinka Ville kiskoi minua kädestä kohti kahvilaa.
- Tule nyt, nauroin Petralle, joka oli jäänyt järkyttyneenä katsomaan minun ja Villen käsiä. Nopeasti Petra kuitenkin havahtui ja lähti seuraamaan meitä Jarkon ja Teemun välissä.

- Mitä sä olet tehnyt mun veljelleni? Petra kysyi minulta järkyttyneenä, kun Ville oli mennyt hakemaan meille kahvia. Katsoin kummastuneena Petran silmiä ja tämä vinkkasi tiskiä kohti. Katsoin taakseni ja näin Villen vilkuttelevan meille koko ajan kummallinen virne kasvoillaan.
- Me ei tunneta sitä, kuiskasin Petralle ja tämä nyökytteli minulle vakavana.
- Miksi Leevi oli niin lähekkäin sen Jossun kanssa? Jarkko kysyi Petralta, kun oli selvinnyt pöytään asti. Petra käänsi katseensa vuorotellen meihin jokaiseen ja kohautti sitten olkiaan. Näin jo tämän katseesta, kuinka mustasukkainen tämä oikeastaan oli. Tiesin tunteen todella hyvin, koska Petterikin oli ollut Johannan kanssa välillä todella läheisissä väleissä, ja olin ollut tuolloin todella mustasukkainen.

- Millasia ne muut on? Teemu kysyi uteliaana ja katsoi minua ja Petraa vuorotellen. Katsoin vaitonaisena takaisin ja Heikki kohotteli minua kummastuneena kulmiaan ja ilmeili minulle koko ajan niin, että minua alkoi naurattamaan. Olin ollut todella väärässä Heikin suhteen, tuo mieshän olo todella hauska.
- Noorahan sen paremmin tietää, Petra tokaisi ja heitti pallon minulle. Mietin hetken miten pukisin sen sanoiksi ja katsoi sitten kaikkia vuoronperään.
- No… Johanna on jotenkin mieltynyt näihin varattuihin, sen on pakko saada hajottaa joku suhde, aloitin ja puristin samalla hellästi Petran kättä pöydän alla. - Riikka on tykästynyt näihin vaaleetukkasiin poikiin, mutta sen suhteet ei ikinä kestä, Ville tietää paremmin.
- Ihan tosi? Jarkko huudahti ja kääntyi rajusti tuolillaan Villeä päin. - Ootko sä pannu sitä?
- Joo, kerran, Ville sanoi ja mulkaisi minuun päin. - Kerro meille millainen Petteri on, Ville kehotti ja virnisti päälle.
- Se yrittää iskee kaiken millä on vaan värkki mihin työntää kullinsa, sanoin ja naurahdin päälle. - Ja se ei tykkää mistään mikä mun mielestä on hauskaa. Ja se vihaa maalaismiehiä, naisista se tykkää, koska ne kuulemma vaikuttaa niin viattomilta.
- Oletko sä vaikuttanut viattomalta? Jarkko kysyi ihmeissään ja sai kaikki nauramaan.
- Mä olen viaton, tiuskaisin muille ja katsoin Villeä piikikkäästi.

Kun saavuimme Heikin perheen kartanon pihaan, piha oli täynnä autoja ja ihmisiä, jotka joivat juomiaan.
- Ihan pienet pippalot? Kysyin Heikiltä, joka oli kalvennut heti nähtyään pihan.
- Missä Leevi on? Petra kysyi heti ensimmäisenä Jarkon sylistä, en ollut vielä ollut valmis luopumaan etupenkistäni. Annoin katseeni kiertää hetken pitkin pihaa, kunnes näin Leevin juttelevan Joonan ja Johannan kanssa, huomasin myös kuinka Leevi yritti hilautua koko ajan kauemmaksi Johannasta. Tunsin kuinka mieleni synkkeni hieman ja käännyin katsomaan Petraa lohduttava hymy kasvoillani.
- Mä hoidan tämän, sanoin ystävälleni ja nousin nopeasti autosta.
- Noora, et mene! Kuulin Villen huudon autosta, mutten välittänyt, vaan lähdin kävelemään määrätietoisesti kohti veljeäni.

- Leevi, hihkaisin hetken matkan päästä ja veljeni kääntyikin katsomaan minua jotenkin helpottuneen näköisenä. - Sun tyttöystäväs on autolla.
- Joo, Leevi vain sanoi hiljaa ja lähti kävelemään kohti autoa. Katsoin hetken veljeni etääntyvää selkää ja käännyin sitten katsomaan Johannan meikattuja kasvoja.
- Noora Lehto, Johanna sanoi imelällä äänellä ja astui askeleen minua lähemmäksi.
- Kunnon maalaistyttö. Mutta juhlit niin kaupunkilaismaisesti, pienesti ja sievästi. Et tee mitään spontaania, olet sellaisena mitäänsanomattoman harmaana varpusena koko illan. Ja lopulta viimein menet yksin nukkumaan omaan sänkyysi, Johanna jatkoi tarinoimistaan elämästäni ja se sai ivallisen hymyn syttymään kasvoilleni. Katsoin Johannaa hymyillen ja pudistelin sitten päätäni naureskellen.
- Otetaan kuule kisa, ehdotin naiselle ja tämä katsoi minua hämmästyneenä.
- Kisa? Otatko muka Pippoloissa joskus kisojakin? Käy mulle, Johanna sanoi ja kääntyi Joonan puoleen imelästi hymyillen.
- Jääpalat, sanoin ja huomasin kuinka Joonan ilme kivettyi kun tämä kuuli mistä kisasimme. - Sulatetaan kilpaa jääpaloja, suussa.
- Jääpaloja? Suussa? Johanna ihmetteli ja katsoi minua silmät sirrillään. - Siis, yksin vai jonkun kanssa?
- Mä ainakin teen sen Villen kanssa, sanoin ja kehotin tätä olemaan vaikka Joonan pari, sillä tämä osasi homman.
- Nähään, sanoin Johannalle ja hymyilin tälle nätisti. Takaisin mennessä huomasin Petterin hieman sivummalla Riikan kanssa ja vilkuttelin näillekin ystävällisen oloisesti.

- Mennään sisälle, kuiskasin Villen korvaan, kun olin tämän halauksessa. Käänsin katseeni tämän silmiin ja hymyilin tälle pienesti. Painoin nopeasti pehmeät huuleni tämän huulille ja annoin itselleni hetken aikaa suudelmalle.
- Mä pyysin Johannan skabaamaan jääpalojen sulattamisessa, sanoin Villen huulia vasten ja naurahdin pienesti. Villekin myhähti jotain ja suuteli minua uudelleen.

Kävelimme Heikin perässä sisälle taloon suuresta pääovesta ja huomasin Heikin kauhistuneet katseet, kun tämä antoi katseensa kiertää pitkin puutarhaa, jossa ihmiset heiluivat humalaisina.
- Mennään tonne länsisiipeen. Siellä yleensä on kaikki mun kaverit, Heikki sanoi kulmat kurtussa ja lähti harppomaan, ilmeisesti, kohti länsisiipeä.

Heikki aukaisi oven, jonka takana oli avara huone, olohuone, luulisin. Jarkko, Ville ja Leevi juoksivat heti pyöreän sohvan luokse ja hyppäsivät siihen huudahdellen. Katselimme Petran kanssa toisiamme kulmat koholla ja lähdimme kiertelemään pitkin huonetta. Suuresta ikkunasta näki suoraan järvelle ja tällä hetkellä, siitä näki myös harvinaisen paljon nuoria ihmisiä humalassa.
- Millon sä täytät? Petra kysyi minulta, kun kävelimme kohti kauimmaista ovea. Katsoin Petraa hyssytellen tätä ja sain tämän mielenkiinnon heräämään.
- Ensi torstaina, vastasin hiljaa ja aukaisin varovasti oven ja jähmetyin sijoilleni, huomatessani huoneen.
- Täällä on baaritiski, sanoin järkyttyneenä.
- Ja tanssimatto, Petra sanoi hiljaa ja katsahti minua silmät pullistuneena. Kohautin ystävälleni olkia naurahtaen ja sytytin huoneeseen valot. Katselimme Petran kanssa huonetta hämmentyneinä, en ollut ikinä nähnyt kenenkään talossa mitään vastaavaa; huonehan oli kunnon bilehuone.

- Heikki, miksi toi huone vaikuttaa siltä, että siellä olis hyvä viettää lauantai-iltaa? Kuulin Petran kysyvän mieheltä ja muitten epämääräiset mutinat.
- Se on sellanen huone vain, Heikki mutisi ja käveli sammuttamaan huoneesta valot. Katsoimme Petran kanssa toisiamme kummastuneena, mies näytti sulkeutuneen täysin. Menin hieman möksähtäneenä istumaan Villen viereen ja huoneessa oli melko vaivautunut tunnelma. Vilkuilin tiuhaan tahtiin Villeä, mutta kun tämäkään ei näyttänyt kiinnittävän minuun minkäänlaista huomiota, marssin katsomaan ikkunasta pihalla temmeltäviä teinejä.

- Mennäänkö alas juomaan? Kysyin Villeltä, joka katsoi minua väsyneen näköisenä ja pudisteli lopulta päätään. - Tuleeko kukaan?
- Ei nyt, Leevi sanoi tiukalla äänellä ja tukki sitten suunsa. Katsoin kaikkia vuoronperään ja lähdin sitten suunnistamaan kohti ovea, josta pääsisin alakertaan, luulisin.

Alakerrassa olikin sitten erilainen meno kuin ylhäällä ja katseeni löysi heti Raipen Mintun kanssa ja he viittoilivat minua tätä kohti. Hymysuin lähdin kävelemään kohti heitä ja otin samalla pöydältä yhden kaljapullon.
- Mitäs Noora? Raipe kysyi ja esitteli minut sitten Mintulle, joka tervehti minua iloisesti. Nojasin pöydän kulmaan Raipen vieressä ja katselin menoa tanssilattialla, tai siis tilaa joka raivattu tanssilattiaksi.
- Lattea meininki, totesin ja vilkaisin nopeasti Raipea, joka näytti hieman mietteliäältä. Lopulta Raipe huokaisi ja kääntyi katsomaan minua suu tyytymättömästi mutrulla.
- Johtuu siitä, kun paikka on täynnä noita hesapellejä, jotka ei osaa pitää hauskaa, Raipe sanoi suoraan ja katsoi minua sitten kulmat koholla. Tiesin jo, että pian Raipe komentaisi minut tanssimaan, koska osasin kuulemma maanitella tanssillani muutkin lattialle.
- Kohta, lupasin ja lähdin kävelemään kohti keittiötä, toivoen siellä olevan jotain väkevämpää juomista.

- Missäs sun muu seurue on? Kuulin matalan äänen takaani, mutten tunnistanut sitä. Käännyin katsomaan suoraan häkellyttävän sinisiin silmiin ja tunsin miten suuni jäi hieman auki. Huomasin kyllä, että jätkä oli humalassa, mutta kiinnitin vain huomiota tämän silmiin, joihin olin jäänyt kiinni.
- Ne jäi yläkertaan, sanoin ja käännyin vaivalloisesti ympäri ottamaan itselleni boolia. Tunsin jätkän läsnäolon vieressäni ja vilkaisin nopeasti sivulleni, nähdäkseni vain ne siniset silmät edes sekunnin ajan.
- Tanssitko mun kanssa tänään? Jätkä kysyi ja katsoi minua toinen kulma jännästi koholla. Tuo ilme sai minut huvittuneeksi, mutten kehdannut kuitenkaan nauraa tälle ihan päin naamaa.
- Ehkä, sanoin ja lähdin kävelemään kohti olohuonetta itsekseni naureskellen. Jouduin kyllä katsomaan vielä kerran taakseni tuota sinisilmäistä komistusta ja hetken mielijohteesta vinkkasin tälle silmää.

- Tuolla on sikahyvät partyt menossa, huusin Villelle, joka istui vieläkin samassa asennossa sohvalla kaljaa juoden. Ville katsoi minua vain kuin odottaisi jotain.
- Te olette sitten tylsiä! Huusin ja katsoin Teemu ja Jarkkoa silmiin. Jarkko nousikin laiskasti ylös ja käveli ovelle kiskoen minua perässään. Käännyin kuitenkin ovella vielä kerran Villeen päin.
- Jos sä et tule, niin kyllä mä muutakin seuraa löydän. Mä tulin pitämään sun kanssa hauskaa ja mä en nauti paikoillaan röhöttämisestä, sanoin tälle kipakasti ja poistuin Jarkon kanssa alakertaan.

- Ei sun ois tarvinnut olla Villelle, niin häijyn kuulonen, Jarkko sanoi minulle moittivasti, kun menimme hakemaan keittiöstä boolia. Katsoin tätä hetken kulmieni alta ja tuhahdin sitten ärsyyntyneenä.
- Jos mä haluaisin litkiä kaljaa hiljaisuudessa, tekisin sen kotona.
- Anna sille hetki aikaa, se ei mielellään ole näin isossa seurueessa, Jarkko sanoi ja sai minut hämmästymään, miksi ei?
- Sillä on tapana joutua tappeluihin, Jarkko selvensi minulle, kun katsoin tätä vaativasti. Sitten tämä katsoi minua pitkään silmiin ja virnisti sitten. - Ja sut tuntien, teitä onkin kaksi, jotka ryntää pää edellä tappeluun.

Lopulta Villekin sai raahattua itsensä alas, niin kuin muukin porukka. Ville istui suuressa nojatuolissa ja minä istuin sohvalla Jarkon ja Heikin välissä.
- Sua tiiraillaan, Jarkko nauroi korvaani ja käänsi pääni oikeeseen suuntaan. Huomasin kuinka joku siististi pukeutunut jätkä katsoi suoraan minua ja hymyili, kun katseemme kohtasivat. Hymyilin tälle pienesti takaisin ja käännyin sitten nauravan Jarkon puoleen.
- Se tulee tänne, Heikki sanoi nauraen ja Jarkko työnsi minut nopeasti kohti nojatuolia ja Villeä.
Kiroillen kaaduin Villen päälle tuolille ja tämän boolilasi kaatui sopivasti päälleni.
- Hélvetin kusípäät, mutisin Heikille ja Jarkolle, jotka nauroivat katketakseen. Omasta mielestäni tässä ei ollut mitään hauskaa, Ville kyllä nauroi makeasti märälle paidalleni.

- Lopeta, sanoin Villelle, joka jatkoi kuitenkin nauramistaan, minua alkoi ärsyttää. Katsoin hetken nauravaa miestä ja painoin sitten huuleni tämän huulille. Ville kuitenkin jatkoi vieläkin nauruaan, jolloin suutuin.

- Haista víttu, sihahdin ja lähdin kävelemään kohti keittiötä, mielessäni vain booli. Minua ärsytti se, että paitani oli märkä, se että Heikki ja Jarkko olivat niin tyhmiä ja se että Ville nauroi minulle. Ärsytti niin todella, että olisin voinut lyödä miestä.

- Miten sä et Villen kanssa ole? Kuulin Raipen äänen takaani ja kuulin tämän äänestä, että hänkin oli humalassa. Käännyin katsomaan Raipen silmiä ja hymyilin tälle leveästi, booli oli tehnyt tehtävänsä.
- Se kiusas mua, valitin miehelle, joka alkoi kiskoa minua perässään pitkin olohuonetta.
- Sä voit valittaa mun veljelle, sillä oli jotain asiaa.
- Mä en halua puhua sille.
- Sulta ei kysytä, prinsessa.

- Mistä johtuu, että sä olet niin kaunis? Joona kysyi minulta humalaisella äänellä ja huokaisin raskaasti. Olin joutunut istumaan Joonan ja Petterin seurassa jo puoli tuntia, eikä Ville ollut vieläkään tullut pelastamaan minua, se suututti.
- Ole nyt hiljaa ja päästä mut menemään, sanoin ärtyneenä Joonalle, joka kuitenkin puristi otettaan vyötärölläni.
- Mä kuule tykkään susta, Joona sanoi sammaltaen ja pujotti kätensä paitani alle. Jotenkin tiesin Villen näkevän tämän ja se suututti kaikista eniten.
Käänsin hieman päätäni ja iskin hampaani Joonan olkapäähän. Purin tätä niin lujaa kuin jaksoin ja pian Joona nousikin huutaen seisomaan. Katselin tuskasta huutavaa ja kiroilevaa miestä, ennen kuin tajusin liikkua.
Joona oli herättänyt kaikkien huomion talossa, joten tunsin kaikkien katseet itsessäni. Pomppasin nopeasti seisomaan ja loikkasin pöydän yli, juuri kun Joona yritti tavoitella minua käsillään. Nopeasti juoksin keittiöön, jossa näin Raipen olevan.

- Ei se kyllä ennen tommonen ole ollut, Raipe lopulta sanoi, kun olin aikani haukkunut tämän isoveljeä.

Juttelin Raipen kanssa sitten hetken niitä näitä, kunnes Teemu tuli keskeyttämään mukavan juttutuokiomme. Teemun ilmeestä jo näki, että tämä oli todella kypsä johonkin.
- Mulla menee hermot, tämä totesi heti ensimmäisenä kun pääsi luoksemme. Odotin että mies kertoisi lisää, mutta sen sijaan tämä tarttui tiukasti käsivarrestani kiinni ja alkoi kiskoa minua kohti oleskehuonetta, jossa kaikki kuulemma olivat.
- Sopikaa nyt, mä en jaksa kattoa teitä, Teemu raivosi minulle ja Villelle, joka istui vieläkin nojatuolissa.

- Sä nauroit mulle, sanoin heti syyttävästi, kun muut olivat menneet johonkin. Ville katsoi minua silmät hieman harittaen, oli juonut muutaman enemmän kuin minä.
- Sä lähit käveleen ja menit sitten Joonan kanssa istumaan, Ville sanoi painokkaasti takaisin. Katsoin uhmakkaasti tämän tummiin silmiin, jotka näyttivät ihan mustilta.
- Sä et tullu auttamaan mua, vaikka näit että se hiplas mua! Huusin miehelle jo raivoissani ja tämä nousikin nopealla nykäyksellä seisomaan.
- Sä lähinnä näytit nauttivan siitä.
Käteni vain viuhahti ilmassa ja osui sitten Villen poskeen. Villen pää retkahti hieman sivulle ja tämä oli painanut silmänsä kiinni.
- Sä läimäsit mua, mies vain sanoi hiljaa ja käänsi palavan katseensa minuun. Nyökkäsin tälle ja tunsin kuinka tyytyväinen hymy levisi kasvoilleni, olin tosiaankin lyönyt tätä.
- Että se tuntui hyvältä, mies sanoi äkkiä paksulla äänellään ja oli samassa heittänyt minut sohvalle, tullut itse päälleni makaamaan ja painanut kovat ja vaativat huulensa omilleni.
Tunsin Villen käsien harhailevan paitani alle ja työnsin omat käteni miehen hiuksien sekaan. Minusta tuntui kuin räjähtäisin kohta, suuttumus oli vaihtunut kiihkoksi ja halusin saada Villen vain lähemmäksi itseäni.

- Ei me tässä voida, mutisin miehen huulia vasten, kun tämän sormet haparoivat farkkujeni vetoketjua. Ville katsoi minua niin syvälle silmiin, että luulin pyörtyväni.
- Ei tänne ketään tule, Ville mutisi ja suuteli minua taas, niin että tunsin kuolevani. En edes huomannut, missä vaiheessa Ville oli kiskonut housumme pois, havahduin vasta siihen kun tämä työntyi syvälle minuun, hyvä että edes siihen.

Tunsin litistyväni, en saanut kunnolla happea ja kaulaani sattui. Tunsin Villen kuuman hengityksen kaulallani ja tämän keho tuntui nihkeältä itseäni vasten.
- Sä tapat mut, mutisin tämän korvaan ja Ville nostikin katseensa silmiini. Ähkäisten mies nousi seisomaan ja auttoi minutkin pystyyn. Jotenkuten saimme housut jalkaan, kummakaan jalat eivät meinanneet kantaa. Ville huojui epämääräisen näköisesti ja omat jalkani tärisivät horkassa.
- Jos vaan jäädään tähän? Ehdotin Villelle laiskasti, kun kellahdin sohvalle rötköttämään. Ville vain katsoi minua murskaavasti ja kiskoi minut sitten ylös sohvalta, todellakin kiskoi.
- Mennään juomaan boolia ja otetaan uusiks? Ville ehdotti, kun makasin vieläkin lattialla. Katsoin miestä kulmieni alta ja yritin nousta istumaan.
- Eikä varmasti tehä enää mitään, sanoin muka kauhistuneena. - Nytkin mun jalat on velliä, mähän olen toisen pikasession jälkeen halvaantunut.
- En mäkään siihen kykenis, pikkuveikka koki sellasen shokin hetki sitten, ettei kykeni toimimaan muutamaan päivään, Ville sanoi haarusiaan taputtaen.
- Sä olet kauhea, nauroin tämän kauhistuneelle ilmeelle ja nousin sitten seisomaan, ottaen sohvasta tukea.
- Jos juodaan boolia ja henutellaan? Ehdotin tälle sitten ja Ville kiskoi minua sitten kohti ovea.

Istuin Villen sylissä nojatuolissa ja ryystin mukista boolia. Villen toinen käsi lepäsi reidelläni ja toisessa kädessä miehellä oli kaljapullo.
- Ne on saanu, Jarkko sanoi Heikille ihmettelevään sävyyn, kun olimme kumpikin Villen kanssa vain nojailleet toisiimme puoli tuntia.
- Todellakin, Heikki sanoi ja käänsi taas katseensa meihin. Katsoin Heikkiä takaisin ja käännyin sitten istumaan sivuttain Villen syliin.
- Niin, sanoin vain ja sitten mieleni äkkiä kirkastui, jääpalat. Käännyin nopeasti katsomaan Villeä, joka katsoi minua laiskan näköisesti takaisin.
- Jääpalat, sanoin miehelle, joka kuitenkin pudisti sitten päätään.
- Mä en jaksa, myöhemmin sitten.
- Mikset?
- Sä tapoit mut, miksi sä toivuit niin nopeasti?
- Tuskin mun jalat vieläkään kantaa, oli se niin kuolettava leikki.

- Te siis panitte? Heikki varmisti vielä ja katsoi meitä kumpaakin vuorotellen.
- Mitä sitten? Ville kysyi kulmiaan rypistellen ja puristi minua äkkiä tiukemmin syliinsä. En jaksanut katsoa mikä Villelle oli tullut, mutta tunsin kuitenkin äkkiä jonkun läsnäolon.
- Et sä siltä saa enää jos se on tossa kunnossa, kuulin Petterin äänen vierestäni ja Villen kiersi toisenkin kätensä ympärilleni. Tiesin että Ville oli aukaisemassa jo suutaan, mutta minäkin halusin sanoa jotain.
- Se sai jo, ja voi saada uudestaankin, sanoin ja nostin katseeni Petteriin, joka huojui hieman paikoillaan. Lopulta mies ymmärsi sanani ja lähti astelemaan kohti Joonan pöytää jättäen meidät rauhaan.

- Oisit sä sitäkin voinut lyödä, Ville sanoi minulle hymyillen ja painoi pehmeät huulensa niskaani. Hymähdin kun tunsin hampaat hetkellisesti ihollani.
- En jaksanut nostaa kättä, sanoin vitsaillen ja Teemu näytti hieman järkyttyneeltä.
- Löitkö sä Villeä?
- Vahingossa, vastasin ja Ville purskahti nauruun.
- Se ei ollut vahinko, Ville korjasi ja Teemu katsoi minua paheksuvasti. Katsoin viattomasti miehen silmiin ja levittelin käsiäni.
- Se ärsytti ensin, mä löin, sanoin totuudenmukaisesti ja vilkaisin nopeasti Villen kasvoja. - Se vielä nautti siitä! Se kiihottuu kun sitä pahoinpidellään.

- Pitäskö pikkuhiljaa lähtee ajelemaan? Teemu kysyi minulta, kun olimme istuneet melko kauankin olohuoneessa. Katsoin tätä hymyillen, jonka Teemu otti myöntävänä vastauksena.
- Mennään, Jarkkokin sanoi ja Ville hymähti jotain. Hitaasti kampesin itseni ylös Villen sylistä ja katsoin sitten vaativasti miestä, joka ei näyttänyt mitenkään halukkaalta poistumaan tuolista.
- Tuletko sä? Heikki kysyi nauraen Villeltä, joka hitaasti kampesi itsensä seisomaan. Hetken seisoimme kaikki paikoillamme, kunnes Teemu kirosi raskaasti ja lähti harppomaan kohti eteistä.
- Jääpalat jäi, sanoin hieman apeasti ja nopeasti Ville olikin kiskaissut minut kainaloonsa.
- Mun kämpillä on jääpaloja, mies kuiskasi korvaani ja otti kädestäni kiinni.

- Oliko sun pakko mennä eteen? Kuulin taas Villen mäkättävän äänen. Mies oli valittanut siitä asti, kun olin siirtynyt etupenkille istumaan, eli noin tunnin verran.
- Mitäs meinasit sammua, sanoin takaisin ja käännyin mulkoilemaan tämän humalaista olemusta. Nytkin Villen silmät lupsuivat kiinni ja tämän pää notkahteli. Hetken kuluttua mies alkoi valittamaan huonoa oloaan. Huokaisin syvään ja näin Teemun pyörittelevän silmiään.
- Jos kaikki tulis meille yöks? Meette sitten huomenna kaupunkiin, ehdotin Teemulle ja tämä myöntyi sitten. Veimme nopeasti Heikin kotiin ja Jarkkokin jäi sinne yöksi. Teemulle varasin vierashuoneen ja Villen raahasimme minun huoneeni parisängylle, jossa tämä kierähti heti keskelle.
- Pärjäätkö ton kanssa? Teemu kysyi huolestuneena ja nyökkäilen tälle samalla, kun yritin irrottaa Villen otteen jalastani. Teemu naurahti sitten pienesti ja lähti haukotellen astelemaan kohti omaa petiään.

- Sä olet kyllä ihan @!#$ ihana tyttö, Ville huudahti, kun kiskoin tältä farkkuja pois jalasta. Minua oli alkanut jo kaduttaa miehen raahaaminen meille kotiin. Ville huudahteli, rymisteli, kirosi ja yritti koko ajan kiskoa minua viereensä.
- Meillä on porukat kotona, idiootti! Sähähdin miehelle, tämä vain naurahti ja rojahti taas makaamaan selälleen.
Itse menin minun huonetta vastapäätä olevaan vessaan ja pesin kasvoni ja hampaani nopeasti, toivoen ettei Ville tekisi tuhojaan huoneessani. Isä ainakin olisi aamulla aivan raivoissaan.

Heräsin aamulla siihen, kun jokin kova paiskautui nenäni päälle ja osui minua silmäkulmaan. Nopeasti säpsähdin istumaan, vain todetakseni, että Ville oli unissaan lyönyt minua kasvoihin. Huokaisin raskaasti ja nousin seisomaan. Kellokin oli vasta puoli seitsemän.
Hetken aikaa keekoilin seisaallani ja päätin sitten lähteä alakertaan syömään jotain, oloni oli kuin peipposella.

- Oliko hyvät juhlat? Kuulin matalan äänen takaani, kun olin voitelemassa itselleni leipää. Käännyin katsomaan isän verestäviä silmiä ja tajusin tämänkin nauttineen hieman alkoholia eilen illalla.
- Ihan joo, vastasin mutisten, kunnes muistin että Ville oli meillä. - Ville on sitten ylhäällä ja Teemu on vierashuoneessa.
- Joo, mamma saa keittää varmaan puuroa, isä hymisi ja lähti vihellellen olohuoneeseen lehti kädessään.

Ville näytti elon merkkejä itsestään vasta puolenpäivän aikoihin, jolloin minä palasin takaisin tallista. Olin ratsastanut Epun, Jaakon ja kaksi isän ratsua ja olin melko hyvällä tuulella.
- Mua oksettaa, Ville mutisi peiton alta ja vääntelehti sielä. Katselin hetken naureskellen möykkyä peiton alla, kunnes päätin hypätä pahoinvoivan miehen päälle. Mies huusi allani tuskissaan ja pelästyneenä, kun pompin tämän vatsan päällä.
- Äiti keitti sulle puuroa, nauroin samalla kun kiskoin peittoa pois tämän kasvojen edestä. Ville näytti kamalan väsyneeltä ja haisi kunnon juopolta, mutten jaksanut välittää. Ville painoi hetken kuluttua silmänsä kiinni ja yritti kiskoa peittoa takaisin päälleen, mutta kiskoin kuitenkin peittoa toiseen suuntaan.
- Sä haiset hielle, mies syytti, kun katsoi taas minua. Hymyilin tälle aurinkoisesti ja pörrötin tämän hiuksia. Hellästi painoin huuleni tämän suulle ja suostuttelin tämän pitkään suudelmaan kanssani.
Kun Villen huulet liikkuivat hyväillen kaulallani, minun oli pakko työntää tätä hieman kauemmaksi itsestäni.
- Mihin sä kuvittelit meneväs? Ville kysyi ilkikurisesti ja painoi minut raskaasti sänkyä vasten. Vastasin tälle nauraen, että ovi pitäisi lukita, johon tämä vain hymähti jotain ja ujutti toisen kätensä t-paitani alle.
- Meidän pitää olla nopeita, mutisin tämän poskea vasten ja kiskoin tältä paidan pois. Mies vain virnisti minulle pervosti ja aukaisi nopealla liikkeellä housujeni vetoketjun, kiskoin alas ja teki saman alushousuilleni.
- Kukaan mun entinen ei ikinä edes ehdottanut mulle tälläsiä pikasessioita, Ville sopersi kaulaani vasten, samalla kun työntyi sisääni.
- Mä en olekaan kuka tahansa, sanoin tälle ja kiedoin jalkani tiukasti tämän lanteiden ympäri. - Mä sitä paitsi odotan että sä korvaat tän mulle jotenkin.
- Pitäiskö meidän keskustella siitä miten mä tän sulle korvaan?
- Joskus sitten.
- Miksei nyt?
- Mä nautin, puhu sä.

Makasin Villen kainalossa ja olin jo ajatuksissani menossa suihkuun, en vain pystynyt vielä liikuttelemaan raajojani. Olin taas puolikuollut, melkein halvaantunut ja kaikki oli Villen syytä.
- Mitä sä mietit? Ville kysyi minulta ja suukotti otsaani. Käännyin katsomaan miestä kummissani ja hymyilin sitten.
- Eikös ton pitäis olla mun repliikki?
- Jos sä ehdottelet mulle pikapanoja, niin mä saan kyllä kysyä sitten että mitä sä ajattelet, Ville nauroi ja tämän silmät menivät ihanasta sirrilleen.
- Suihkuun ajattelin mennä, mut sä taas melkein halvaannutit mut, sanoin hymyillen tälle ja annoin kynsieni liukua pitkin miehen rintalihaksia.
- Mennään kohta suihkuun, Ville sanoi ja hyväili niskavillojani hellästi. Tunsin itseni tyytyväiseksi ja nostin hitaasti viekoittelevan katseeni miehen tummiin silmiin.
- Millonkas edetään sen pidemmän mittakaavan mukaan? Kysyi Villeltä ja tämä huokaisi syvään ja raskaasti, joka sai minut purskahtamaan hervottomaan nauruun.
- Illalla, Ville sanoi kuitenkin virnistellen, ennen kuin kaatoi minut alleen yrittäen hukuttaa minut suudelmiin.

Suihkun jälkeen menimme Villen kanssa olohuoneeseen katsomaan elokuvaa, jonka aikana kuitenkin nukahdin Villen kainaloon. Kun elokuva loppui, minä heräsin.
- Oliko hyvä elokuva? Ville kysyi naureskelle ja silitti sitten hellästi poskeani.
- Haluutko sä olla meillä toisenkin yön? Kysyin mieheltä, kun nousin venytellen seisomaan. Ville katsoi venyttelyäni hymyillen ja pähkäilin miksi tuo mies oikeastaan hymyili niin paljon.
- Jarkko kysy et mentäiskö sinne kattomaan elokuvaa, Ville sanoi ystävänsä ehdotuksen ja minä hyväksyin sen. Ehkä en nukahtaisi tällä kertaa.

- Mitä sä näät mussa? Kysyin Villeltä, kun kiskoin housuja jalkaani. Mies kääntyi katsomaan minua ihmeissään, ei pysynyt ajatuksieni mukana, enkä oikeastaan itsekään pysynyt. En kuitenkaan ymmärtänyt, miksi oikeastaan Ville halusi liikkua kanssani. Olin ärsyttävä, toin mielipiteeni julki välittämättä muista, ajauduin tappeluihin, hevoset veivät paljon ajastani, opiskeluni jatkuisivat kuitenkin Helsingissä taas syksyllä. En keksinyt mitään muuta syytä miksi Ville halusi olla kanssani, muuta kuin seksi.
- Siis mitä? Ville pyysi minua toistamaan kysymykseni. Kun olin aukaisemassa suutani, Ville kuitenkin nosti kätensä ylös ja nielin sanat alas. Katsoin kummissani kuinka Ville katsoi minua ruskeilla silmillään, joista paistoi nyt lähinnä huolestuneisuus. Se hieman pelotti minua, jos olinkin oikeassa.
- Sä olet niin ihanan temperamenttinen, Ville kuitenkin sanoi ja asteli eteeni. - Sä olet kaunis, mukavan raivostuttava, sä ehkä pystyt voittamaan mut riidoissa. Sä sanot just sen mitä sä haluat sanoa.
- Kiitos, vastasin hieman hämilläni ja käännyin katsomaan itseäni peilistä.
- Miksi sä kysyit sitä nyt? Ville katsoi minua peilin kautta vakavasti.
- Mä vaan halusin tietää mitä sä ajattelet musta, kun mä kuitenkin oon melko raivostuttava, sanoin totuudenmukaisesti ja Ville sitten halasikin minua takaapäin.
- Sä olet ihana, Ville kuiskasi korvaani ja lähti työntämään minua kohti ovea.
- Mennäänkö?
- Joo, mennään vain.

Istuin Villen sylissä, sydän rinnassani takoen. Olimme ensin katsomaan jonkun nuorisokomedian ja nyt katsoimme Hostellia. Huusin ja säpsähtelin Villen jalkojen päälle.
- Pystytkö sä olemaan hetkeekään paikoillas? Ville kysyi lopulta, kun olin noussut kyykkyyn tämän reisien päälle. Käännyin katsomaan tämän tummia silmiä, joista paistoi pieni tympääntyneisyys.
- Ite sä mut tähän halusit, kuittasin tälle takaisin ja otin pöydältä oman siideripulloni. Ville huokaisi allani raskaasti ja kaatoi minut makaamaan syliinsä, mies ei ilmeisestikään nähnyt kunnolla, kun pompin tämän näkölinjalla.

En oikeastaan jaksanut enää keskittyä elokuvaan, se oli aivan liian raaka minun makuuni. Siinä makoilin Villen sylissä ja minua alkoi tietysti väsyttämään, joka ei jäänyt Villeltä huomaamatta.
- Taasko meinaa uni tulla? Ville kysyi huvittuneena ja silitteli reittäni.
- Joo, mutisin tälle silmät ummessa ja annoin pääni painua miehen rintaa vasten.
- Et ala nyt nukkumaan, et kuitenkaan saa yöllä nukuttua, Jarkko valisti minua ja sai aukaisemaan silmäni. Olihan Jarkon sanoissa perää, joten yritin taas keskittyä elokuvaan. Juuri kun oli tulossa karmiva kohta, musiikista päättelin, puhelimeni pelasti minut. Sain juurikin viestin.
”Ootko tulossa kotiin tänään? Saat huomisen ja ylihuomisen lepäillä, olet ratsastellut niin ahkerasti.” Se oli isältä, jolle vain vastasin tulevani kotiin tänään ja kiitin lepopäivistä.
- Keltä se oli? Ville kysyi minulta, kun työnsin kännykän takaisin taskun pohjalle. Käänsin silmäni ylöspäin ja Villenkin silmät näyttivät hieman unisilta.
- Isä sano et saan muutaman lepopäivän, kerroin ja tämä hymyilikin minulle jotenkin arvoituksellisesti.
- Sä voit huomenna tulla sitten meille, Ville kuiskasi korvaani ja sai minut melkein kehräämään, kun ajattelin mitä tuon lauseen takana piileksi.
- Mitäs me sitten tehtäisi? Kysyin viekkaasti hymyillen ja nipistin miestä poskesta.
- Mä voin halvaannuttaa sua vähän enemmän.
- Ihanaa.

Kun elokuvan lopputekstin tulivat ruutuun, ponnahdin ylös Villen sylistä. Samalla kun kiskoin miestä ylös penkistä, Jarkko meni sammuttamaan telkun.
- Mennäänkö? Kysyin Villeltä, joka katsoi minua hieman omituisen näköisenä. Kulmiaan kurtistellen Ville nousi ylös ja otti minut kainaloonsa. Mietin hetken, mistähän nyt oikein oli kyse, kun tämä katsoi Jarkkoa jotenkin syyttävän näköisenä.
- Mennään vaan.

- Mistä tuolla oli oikein kyse? Kysyin ihmeissäni Villeltä kun tämä tuli autoon. Mies oli käskenyt minun mennä edeltä istumaan autoon ja jäi vielä itse juttelemaan Jarkon kanssa jostain. Ville oli keskustelun aikana puristanut kätensä nyrkkiin ja tämän kasvot olivat kiristyneet sitä enemmän, mitä kauemmin he puhuivat. Lopulta Jarkko oli naureskellen pudistanut päätänsä ja poistunut takaisin sisälle.
- Ei mistään, Ville vain mutisi ja laittoi heti musiikin huutamaan. Pyöräytin itsekseni silmiä ja käänsin katseeni ulos. Välillä vilkaisin Villeä, mutta tämä oli puristanut huulensa tiukasti kiinni ja puristi rattia rystyset valkeina.
- Aja järven rantaan, sanoin Villelle ja katsoin suoraan ikkunasta pihalle, jos Ville osasi olla tuittu, niin osasin kyllä minäkin.

Ville ajoi sanaakaan sanomatta järven rantaa ja sammutti autonsa siihen. Autossa vallitsi täysi hiljaisuus, kumpikaan ei puhunut mitään.
- Mikä sulla on? Ville kysyi kumminkin minulta ja käänsin katseeni tähän. Ville kuitenkin katsoi ikkunasta ulos, eikä vilkaissutkaan minua.
- Voisitko sä edes katsoa mua? Kysyin mieheltä paksulla äänellä. Ville ei kuitenkaan kääntänyt katsettaan minuun. - Mikä sulle oikein tuli?
- Tykkäätkö sä Jarkosta? Mies kuitenkin kysyi äkkiä ja kääntyi katsomaan minua. Huomasin että tämän silmät olivat vihaiset, kasvojen lihakset olivat kiristyneet niin, että melkein pelästyin tämän katsetta.
- Mikä kysymys toi oli? Esitin vastakysymyksen hämilläni. Mistä tuollainen nyt oli Villelle tullut mieleen? Oliko tämä aavistus tullut äsken Jarkolla mieleen? Olinko hänen mielestään käyttäytynyt jotenkin niin? Minähän olin istunut koko ajan miehen sylissä ja melkein nukahtanut siihen.
- Voisitko vastata, mies tokaisi silmät kiinni omissani.

Lähettäjä: [[Suvie 
Päivämäärä:   22.11.08 21:01:41

- Yhtä hyvin sä voisit kysyä että rakastanko mä sua, tuhahdin. Miehen kysymyksessä ei ollut mitään järkeä! Tunsin kiukun kuohahtavan sisälläni ja aavistin, että tästä saattaisi kehkeytyä kunnon riita.
- No, rakastatko? Ville kuitenkin kysyi, eikä tämän äänensävy edes pehmentynyt yhtään. Tyrmistyin kysymyksestä täysin. Mitä tuollaiseen osaisi vastata? Enhän minä tuota rakastanut, tykkäsin todella paljon kylläkin. Miten ihmeessä edes voisin rakastaa miestä, jonka kanssa olin ollut, öh, muutaman päivän?
- En, vastasin totuuden mukaisesti ja Villen kasvot näyttivät raivokkailta. Arvasin heti, että minun olisi pitänyt valita sanani hieman toisin.
- Mä kyllä tykkään susta tosi paljon. Miten sä edes voit kysyä multa tuollaista? Ihmisiin rakastutaan ajan mittaan, ei mitenkään muutamassa päivässä, sanoin tälle tiukalla äänensävyllä, johon tämä ei reagoinut mitenkään.
- Niin, ajan mittaan, Ville toisteli kuin maistellakseen sanojani. - Mutta, tykkäätkö sä Jarkosta?
- Onhan se ihan mukava mulle ollut, totesin ja suljin sitten suuni. Sanokoot Ville siihen mitä tykkää, en millään jaksaisi väitellä asiasta.
- Niimpä tietysti, Ville tuhahti ja käänsi katseensa taas suoraan eteensä. Silloin minulle vasta valkeni koko kuvio.
- Sä olet mustasukkainen, sanoin huvittuneena ja Ville kääntyi taas katsomaan minua hieman äkäisempänä. - Sä olet mustasukkainen omasta ystävästäs. Jos voisit pikkusen luottaa muhun?
- Niin, anteeksi. Sä vaan oot niin kaunis, et saisit kenet tahansa, Ville sanoi hiljaa ja tämän kasvojen ilme muuttui sekunnissa ystävälliseksi. - Anna anteeksi.
- Joo joo, totesin vain. - Mennään nyt kotiin.
- Joo, Ville sanoi surullisen kuuloisena. Olin kyllä antanut anteeksi, minua lähinnä huvitti koko asia. Mutta olin kyllä sitä mieltä, että Ville saisi hetken ainakin madella edessäni ja ehkä hyvittää tämän kaiken minulle. Hymyilin tyytyväisenä itseeni, enkä puhunut Villelle mitään koko matkan aikana kotiin.

- Mennään käymään tallissa, sanoin Villelle, kun tämä sammutti autonsa talomme eteen. Ville vain huokaisi raskaasti ja lähti astelemaan vieressäni kohti tallia, joka sijaitsi pienen alamäen takana.
- Sä voisit kyllä ratsastaa sillä Juusolla, ehdotin miehelle, jonka ilme synkkeni hieman. Huvittuneena katsoin miehen naaman vääntelyä ja tämän hetki hetkeltä synkkenevää ilmettä.
- Mä en halua ratsastaa sillä, Ville lopulta tuhahti ja vilkaisi minua nopeasti, enkä todellakaan voinut estää virnistystä karkaamasta kasvoilleni.
- Etkö sä vois ratsastaa sillä vähän maastoesteitä? Ville kysyi kuin ihan arkipäiväistä asiaa. Mulkaisin tätä nopeasti ja Ville muisti samassa, miksi en hypännyt maastoesteitä.
- Sun olis jo aika päästää siitä yli, mies jatkoi ja tarttui käteeni. Kohautin vain olkiani, ehkä joskus.
- Mä menen ens viikolla käymään Helsingissä, sanoin Villelle, johon tämä hymähti jotain. Ilmeisesti mies ei halunnut tietää miksi menisin sinne, tai sitten tätä ei edes kiinnostanut koko asia. Omasta mielestäni tämä olisi voinut tarjoutua tulemaan mukaan, mutta itse en häntä pyytäisi.

Tallissa oli melko hiljaista, hevoset olivat juuri saaneet eteensä iltaruuat ja isä lakaisi juuri käytävää.
- Oletteko meillä yötä? Isä kysyi, kun huomasi meidät. Nyökyttelin tarmokkaasti päätäni ja puristin Villen kättä omassani.
- Mun täytyy mennä kaupunkiin yöksi, kuulin Villen sanovan vierestäni ja kiskaisi kätensä sitten pois omastani. Kurtistin kulmiani ihmeissäni, vielä hetki sitten mies oli tulossa meille yöksi. Ota noista nyt sitten selvää.

Seisoimme vastakkain Villen auton vieressä ja yritin saada mieheen jonkinlaista katsekontaktia, turhaan.
- Mikä sulle tuli? Kysyin turhautuneena, kun en ottanut miehestä ollenkaan selvää. Minua alkoi ärsyttää tuon mielenliikkeet, ensin tulossa yöksi, sitten kuitenkin sanoo ettei tule. Eikö mitään selitystä.
- Ehkä meidän pitäis vähän ottaa etäisyyttä, Ville mutisi lopulta, muttei katsonutkaan minua. Mielialani laski miinuksen puolella sadasosasekunnissa ja tuijotin miestä edessäni kuin tämä olisi ollut joku kummallinen otus.
- Miks?
- Me edetään turhan nopeasti, mä tiedän että sä olet sellanen jolle ei yksi mies riitä kuitenkaan, Ville sanoi ja sai minut haukkomaan tyrmistyneenä henkeäni. Väittikö mies että olin pettäjätyyppiä? - Sä oot menossa ens viikolla Hesaankin.
- Mulla kirjallinen ja inssi, mutisin ja käänsin katseeni mittailemaan talomme seiniä.
- Ihan sama, Ville melkein huudahti ja sai minut säpsähtämään hieman. - Me edetään liian nopeasti.
- Just, sanoin vain ja katsoin vihaisin silmin Villen tummia silmiä. - Ihan miten haluat.
- Mä haluan tätä, Ville sanoi ja aukaisi auton oven. Käännyin turtana ympäri ja lähdin kävelemään kohti ovea.
- Mä soittelen sulle joskus, Ville huikkasi vielä ovelta ja sai minut kääntymään äkäisenä ympäri. Nauroin suuttuneena, niin kuin minulla oli tapana, kun en ymmärtänyt jotain, mistä minut sai suututettua.
- Älä turhaan, sanoin ja paiskasin oven perässäni kiinni.

Omassa huoneessa lysähdin vain sängylleni makaamaan ja annoin kyynelten tulla. En edes muistanut milloin viimeksi olin itkenyt jonkun pojan takia. Nyyhkytin hiljaa tyynyäni vasten, kun kuulin jonkun tulevan huoneeseeni.
- Ei se ole sen arvoinen, kuulin Petran äänen vierestäni. - Se on aina tommonen, se ei haluu tuntea mitään suuria tunteita. Se ei vaan uskalla.
- Mua itketti äsken, nyt mä vaan haluan hakata sen päätä seinään. Kukaan jätkä ei ennen ole saanut mua näin sekasin, ei edes Petteri, selitin tälle ja kuulin sitten kuinka Petra lähti ja sulki oven perässään.

Aamulla päähän koski ja kurkkuun sattui. Katsoin kelloa kännykästäni ja huokaisten nousin istumaan sängyn laidalle. Koska kello oli vasta kuusi, mietin mitä viitsisi tehdä, kun hevosetkaan eivät vielä olleet saaneet aamuruokiansa. Hetken pähkäiltyäni, päätin lähteä rääkkäämään itseäni juoksulenkille. Varmaan saisin lämpöhalvauksen, mutta eipä se nyt juuri tuntuisi missään, ainakin vihaisena ajattelin niin.
Nopeasti kiskoin topin päälleni ja lyhyet shortsit ja kengät laitoin eteisessä.
- Mihin ihmeeseen sä olet menossa? Kuulin äidin unisen äänen takaani ja käännyin katsomaan sitä.
- Oletko sä itkenyt? Äiti kysyi huolestuneena ja arvasin, että silmäni olivat aivan punaiset. Hymähdin vain äidin huolelle.
- Se menee ohi, mutisin ennen kuin laitoin mp3’n napit korville. Juuri sopivaa jumputusta minun mielentilaani kuului korviini.

Oli kuuma ja jano, mutten välittänyt. Tunsin kuinka lihaksiini sattui, mutta jatkoin juoksemista entistä kovemmin. Tiesin jo nyt, että huomenna en välttämättä liikkuisi paljon mihinkään.
Minua ärsytti tällä hetkellä paljon enemmän kuin lähtiessäni, olin sattunut juoksemaan Villeä vastaan, joka ei edes moikannut minua, en minäkään kyllä häntä.
Tiesin että olin juossut jo vaikka kuinka kauan ja näinkin mutkan takana talomme, joka korkealla mäen päällä. Pinnistin lihakseni äärimmilleen ja juoksin ylämäen niin lujaa ylös kuin vain pystyin, juoksin suoraan tallille. Näin talon terassilla istuvan porukkaa, siellä oli ainakin Leevi, Petra, Raipe, Minttu ja sitten joitain tuntemattomia - ja kaikkien katseet seurasivat juoksuani.
Tallin pihassa pysähdyin ja haukoin tuskastuneena henkeäni, huohotin niin, että luulin kuolevani hapen puutteeseen.
- Hyvä lenkki? Kuulin matalan ja huvittuneen äänen edestäni, mutta en jaksanut nostaa katsettani. Kun hengitykseni oli hieman tasaantunut, nostin katseeni tallipoikamme, Tanelin, harmaisiin silmiin.
- Paras ja páskin tähän mennessä, vastasin lievästi hymyillen. Taneli nojasi puomiin ja antoi katseensa tutkailla minua hetkisen.
- Isäs järjestää jotkut illanistujaiset tallin väelle ens viikolla, Taneli sanoi sitten ja virnisti minulle. - Tuutko sä?
- Ehkä, vastasin ja katsoin miestä hieman tarkemmin. Taneli oli ollut meillä töissä jo vaikka kuinka kauan, ainakin viisi vuotta. Mies oli 24-vuotias ja todella mukava tyyppi, oli aina ollut. Nytkin Taneli vain katsoi minua uteliaana ja odotti että sanoisin jotain. Tämän vaaleat hiukset heiluivat tuulen mukana ja tämä painoikin lippiksen paremmin päähänsä, niin että hiusten latvat jäivät hieman pilkistämään sen alta.
- Minä päivänä? Kysyi sitten kuitenkin samalla kun venyttelin. Kun sain vastaukseksi että ne olivat joko tiistaina tai keskiviikkona, suostuin tulemaan. Kun Taneli poistui takaisin talliin, päätin minäkin suunnistaa talolle.

Muutama päivä oli samaa rytmiä; aamuisin kävin lenkillä, loppupäivän ratsastelin hevosia tai muuten vain olin tallilla. Oikeastaan halusin olla vain kaiken aikaa yksin, jos muitakin oli tulossa ratsastamaan, itse menin sitten maastoon.
Kerran Epulla ollessani maastossa, polulle oli kaatunut puu. Olin juuri laukannut mutkan takaa ja este ilmestyi eteemme kuin tyhjästä. Eppu nosti silloin innoissaan päätänsä ja kaviot takoivat innokkaasti maata. En edes miettinyt koko estettä, vaan ratsastin niin kuin kentälläkin esteitä mentäessä. Vasta kun olimme puun toisella puolella, tajusin mitä juuri olin tehnyt. Katsoin taakseni ja tuijotin puunrunkoa vaikka kuinka kauan, oloni tuntui niin kevyeltä.

Maanantai oli yllättävän synkkä päivä, vettä satoi kaatamalla ja jossain paukkui ukkonen. Olin juuri kentällä ratsastamassa Eppua, kun näin Villen auton ajavan tallin pihaan. Katseeni nauliutui autoon ja katselin kuinka Petra nousi autosta ulos, jonkun muun tytön kanssa. Hetken aikaa Petra keskusteli kuskille avonaisesta ovesta, ennen kuin kuskina ollut Villekin nousi autosta ulos.
- Noora, ratsastaisitko Juuson seuraavaksi? Kuulin Leevin kysyvän aidan vierestä ja käänsin hitaasti katseeni veljeni virnuileviin kasvoihin. Pyöräytin tämän katseelle silmiäni ja vastasin myöntävästi.
- Haluatko hypätä? Leevi kysyi minulta ja tuli nostamaan puomit maasta kannattimille. Olin käskenyt Leevin rakentaa kentälle pienen esteradan, jonka tämä oli valittaen tehnyt. Kentällä oli nyt kolmoissarja, ristikko-pysty-okseri, suhteutetulla välillä pysty ja okseri, sekä toisessa päädyssä okseri.
Eppu oli innoissaan nähdessään kaikki esteet ja minulla oli täysi työ pidellä oria. Eppu kuitenkin hyppäsi kaikki esteet hienosti ja pukitteli riemuissaan muutamaan kertaan.
- Se on hieno, kuulin vieraan tytön äänen kentän laidalta ja katsoin tätä hieman kummissani, tuo tyttö oli ollut Villen ja Petran kyytissä. Kiitin kuitenkin kohteliaasta ja pyysin Leeviä nostamaan viimeistä okseria vielä kymmenen senttiä, niin että se hipoi 130cm’ä. Eppu hyppäsi senkin innoissaan, mutta kompuroi esteenjälkeen niin, että menetti kokonaan tasapainonsa. En ehtinyt tajuta mitään, kun olimme jo kääntyneet ympäri. Kuulin säikähtäneen kiljahduksen kentän laidalta ja kuraiseen kenttään lässähtäviä juoksuaskelia.
- Ootko sä ok? Kuulin Leevin kysyvän huolissaan ja pystyin vain ajattelemaan hevosta. Eppu oli kuulemma kuitenkin kunnossa ja minäkin nousin hitaasti seisomaan.
- Ootko Noora kunnossa? Kuulin Tanelinkin äänen aidan reunalta ja nosti tälle vain peukkuani pystyyn. Olin aivan läpimärkä ja pyyhin kuraa kasvoiltani kiroillen.
- Mä hyppään ton toisen pystyn vielä, sanoin Leeville, joka nyökkäsi vakava ilme kasvoillaan. Leevi punttasi minut hevosen selkään takaisin ja silloin katsoin ketä kaikkia oli tullut katsomaan hyvää show’tamme. Kentän laidalla seisoi tuo outo tyttö, vieressään Ville, Joona, Minttu, Raipe, isä, äiti ja Taneli. Nauroin mielessäni yleisölle, jonka olin onnistunut keräämään. Huomasin vasta sitten Petran joka talutti Juusoa kentän toisella puolella.
Nostin Epulla laukan ja käänsin sen toiselle pystylle, jonka ylitse tämä hyppäsi rauhallisesti. Kiitin hevosta ja annoin tämän ravailla vapaasti.
- Oletko sä varmasti kunnossa? Joona kysyi minulta huolestuneena, kun pysäytin hevosen ihmisten kohdalle. Nyökkäsin tälle vakavana ja käänsin sitten tuiman katseeni Villen vieressä seisovaan naikkoseen, joka piti kättään Villen taskussa.
- Sovitaan sitten sellainen juttu, että kentän laidalta ei päästetä mitään kiljahduksia. Jos et osaa pitää nättiä nokkaas kiinni, niin parempi ettet tulekaan siihen tollottamaan, sanoin äkäisesti ja huomasin kuinka naisen kasvot punehtuivat ja sitten tämä nosti mustanpuhuvan katseensa silmiini.
- Sun olis pitänyt tehdä pidäte esteen jälkeen, se oli täysin sun oma vika. Kannattais opetella ratsastamaan, nainen sanoi vihaisen kuuloisesti ja sai kasvoni vääristymään raivosta. Kaikki kääntyivät katsomaan naista kummissaan. Kukaan ei ennen ollut sanonut minulle mitään tuollaista, eikä kellään ollut asiaakaan tulla omaan kotiini haukkumaan taitojani.
- Ehkä olis parasta sitten että sä ratsastat Kunniloitten hevosen, kerta oot niitten kanssa niin hyvissä väleissäkin, sihahdin ja katsoin merkittävästi naisen kättä, joka lepäsi nyt Villen käsivarrella.
- Ehkä tosiaan, nainenkin sanoi uhmakkaasti ja hymyili sitten pirullisesti. Nyökkäsin varmistukseksi ja käänsin Epun kentän keskelle.

Seisoin kentän keskellä Epun selässä ja tunsin kuinka kylkeeni pisti. Olin kuitenkin kolauttanut sen johonkin. Painoin käteni kyljelleni ja sävähdin äkkinäistä kipua.
- Pystytkö sä ratsastamaan tällä? Petra kysyi huolestuneena, kun oli taluttanut Juuson luoksemme. Vilkaisin nopeasti Petraa ja pakottauduin nauramaan hieman.
- Toi ämmä ratsastaa sen, kun mä en kuulemma osaa, sanoin vieläkin hieman vihaisena ja Petra vilkaisi nopeasti kentän laidalle ja siirsi sitten hieman kauhistuneen ilmeensä minuun.
- Ei vítussa ratsasta, Petra sihahti, mutta hiljeni sitten, kun tämä naikkonen käveli ratsastustamineissa meidän luoksemme ja otti Petralta hevosen ohjat. Petra katsoi tyrmistyneenä naisen menoa ja kääntyi sitten katsomaan taas minua.
- Kuka toi on? Kysyin ihmeissäni Petralta, kun laskeuduin Epun selästä. Petra katsoi minua ärsyttävän näköisenä.
- Joku Salla. Se on majaillu meillä muutaman päivän, siitä asti ku Ville halus suhun ’välimatkaa’, Petra sanoi katkeran kuuloisesti.
- Kyllä Ville susta tykkää ihan sikana, mä en ymmärrä että mikä sen ongelmana on! Se tykkää susta ihan sikana ja vaihtaa sut kuitenkin tollaseen harppuun, ystäväni tuhahti ja mulkaisi veljeänsä vihaisesti.
- Sitten kun sä saat kortin, niin mä kyllä menen sun kyytissä joka paikkaan, Petra sanoi ylevästi. Nauroin tälle ja kiskoin märän kypäräni päästä pois.
- Ajanhan mä nytkin autolla, huomautin tälle ja samantien tämä halusikin, että veisin tämän kotiin tänään. Nauraen myönnyin tälle ja menin kentän laidalle Tanelin luokse, joka näytti todella huvittuneelta.

- Hieno pyörähdys teillä oli, mies sanoi heti kun tulimme Petran kanssa tämän lähelle. Hymyilin tälle huvittuneena ja puhkesin kuitenkin nauruun.
- Ei ole kukaan ennen tainnut haukkua sua huonoksi ridaajaks, Taneli tokaisi sitten, kun olimme hetken katselleet Sallan ratsastusta. Huomasin heti, että Juusolla oli palamassa hermot ratsastajaansa, hevosen häntä pyöri ympyrää kuin propelli.
- Eipä ole, myönsin ja vilkaisin sitten Leeviä, joka oli lähtenyt Villen, Joonan ja Raipen kanssa lähtenyt tulemaan meitä kohden.
- Ootko sä nyt oikeasti kunnossa? Leevi kysyi minulta ja tutkaili kasvojani.
- Enemmän mua luokkas se että kuulen joltain tuntemattomalta, etten osaa ratsastaa. Osu ja uppos, tuhahdin ja mulkaisin Villeä, joka katseli kentän keskelle.
- Juuso alottaa sen taas, Ville huokaisi ja vilkaisi nopeasti minua kuin apua anoakseen. Pudistelin päätäni naureskellen, ratsastakoot Salla nyt massiivisen oriin, kerta halusikin.

Katselimme hetken aikaa epämääräistä menoa kummissamme, ennen kuin Leevi käski Sallan ratsastaa meidän luokse. Tiesin samantien, että minä olisin se joka jakaa neuvot.
- Niin? Salla kysyi imelällä äänellä Leeviltä, joka taas katsoi minua. Sallakin käänsi katseensa minuun ja tämän ilme muuttui vihaiseksi samantien.
- Ala ratsastamaan sitä hevosta, sanoin tälle lyhyesti, jolloin tämä naurahti kolkosti.
- Turhaan sä enää yrität saada Villeä ihastumaan suhun ratsastuksen kautta. Se kokeili jo tollasta lasta, se vaihto aikuiseen naiseen, ei tollasta lasta kaipaa kainaloonsa, Salla kailotti suureen äänen ja sai kaikki ihmiset katsomaan minuun. Katsoin Sallaa ilmekään värähtämättä takaisin ja käänsin sitten katseeni Villeen, joka kuitenkin piti katseensa Sallassa.
- Sama se, sanoin sitten hiljaa ja Leevi nosti lohduttavan kätensä olalleni. Ravistin kuitenkin vihaisesti pois. - Ala kuitenkin ratsastamaan sitä helkutin kaakkia.
- Etkö sä aio tehdä mitään? Salla kysyi uhmakkaana ja nosti leukansa ylväästi pystyyn.
- Ala nyt ratsastamaan, ettei hevonen jähmety, sanoin vain paksulla äänellä. Tiesin, ettei itku olisi kaukana, mutta en todellakaan halunnut itkeä juuri nyt.

- Mä voin ratsastaa sen vaikka sitten ensi viikolla, sanoin Petralle, joka nyökkäsi äkäisesti, tiesin tämän olevan vihainen veljelleen ja tuolle naikkoselle. Ennen kuin lähdin viemään Eppua tallille käännyin vielä Villen puoleen.
- Jos toi ämmä tulee sentinkään liian lähelle mua, puhuu mulle jotain, mä hakkaan siltä pään irti. Ja mulla ei sitten myöskään ole mitään asiaa sulle, tajusitko?
- Noora, hei… Ville yritti ja kääntyi katsomaan minua surullisilla silmillään. Katsoin vihaisesti takaisin ja hetkessä käteni oli käynyt tämän poskella.
- Sä olet ehkä ensimmäinen jätkä, joka on saanut mut itkemään, että älä edes suunnittele mitään puhetta mua kohtaan, sihahdin ja lähdin taluttamaan Eppua tämän ohitse.
- Pidä loppuviikko vapaata, isä sanoi minulle, kun menin tämän ohitse. Nyökkäsin vain väsyneenä ja katsoin viimeisen kerran Sallan ratsastusta.

Onnellisena kävelin pitkin Helsingin katuja. Olin tyytyväinen ja onnellinen. Olinpahan sitten päässyt inssin läpi ja kirjalliset olin läpäissyt edellisenä päivänä. Synttäreitänikin oli juhlittu jo viime viikolla useaan otteeseen, Helsinkiläisten ystävien kanssa.
En ollut ollut yhteydessä ollenkaan kotiin. En tiennyt miten Leevillä ja Petralla meni, vai menikö ollenkaan, en tiennyt mitä Raipelle ja Mintulle kuului, en tiennyt mitä Teemulle ja muille kuului - ja en tiennyt miten Villellä meni, oliko tämä Sallan kanssa yhdessä vai ei.
Sen toki tiesin, että Ville oli yrittänyt tavoittaa minua useaan otteeseen, ikinä en suostunut puhumaan tämän kanssa.
Olin tullut Helsinkiin heti, kun olin silloin maanantaina vienyt Epun karsinaansa. Sen jälkeen olin soittanut Petterille ja käskenyt tätä heittämään minut Helsinkiin.

Nyt kun minulla oli kortti, sain ihan laillisesti ajaa autolla, minun olisi taas aika lähteä kotiin. Olin jo sopinut kyydinkin, Teemu tulisi hakemaan minua. Olin soittanut Teemulle eilen ja tämä oli ilahtunut soitostani, niin paljon, että lupasi hakea minut Hesasta. Villestä tämä ei puhunut mitään, se vaivasi. Olisin halunnut kuulla edes jotain, vaikka että Villellä ja Sallalla ei sujunut, tai että Ville oli niin ihastunut minuun, että olisi jättänyt Sallan samantien.
Huomasin Teemun mustan audin seisovan parkkipaikalla ja suunnistin heti autoa kohti. En tarvitsisi mitään kotiin, miten voisinkaan kun kaikki tarvittava olisi siellä.

Ville

Istuin vihaisena, tai katkerana, vuokrakaksiossani. Silmissäni näkyi koko ajan vain sama kohtaus; Salla Juuson selässä, haukkumassa Nooraa lapseksi ja selittämässä jotain siitä kuinka en enää kaipaa lasta elämääni. Mistähän vítusta sekin sen tiesi? Kuin itsestään käteni puristuivat jälleen nyrkkiin ja vaivoin sain suoristettua sormeni.
En edes tiedä mistä Salla oli tullut vaivoikseni; yhtenä aamuna tämä vain makasi sohvallani. Olin kuulemma löytänyt tämän baarista ja pyytänyt luokseni. En kyllä muistanut olleeni edes baarissa, mutta se selittyy hurjalla alkoholin määrällä, jonka olin juonut iltana, jolloin sanoin Nooralle kaipaavani hidastusta. Mitä hélvetin hidastusta? Pelkäsin omia tunteitani ja menin pakoon, siinä selitys. Ehkä kertoisin sen Noorallekin, heti kun tämä vaan suostuu puhumaan kanssani.

Tiedän että minun olisi pitänyt käskeä Sallaa tukkimaan turpansa, en tehnyt sitä. Tiedän että minun olisi pitänyt Sallan painua hemmettiin elämästäni, en tehnyt sitäkään. Tiesin että peli oli menetetty jo siinä vaiheessa, kun Salla meni Juuson selkään, se minun olisi pitänyt estää heti ensimmäisenä. Kun Salla sitten haukkui Nooraa lapseksi, sanoi että olin vain halunnut kokeilla lasta, luulin että Noora olisi edes sanonut jotain kipakasti vastaan. Sen sijaa tämä vain oli hiljaa ja käski tuota harppua ratsastamaan, Noora oli loukkaantunut henkisesti.
Olin silloin maanantaina katsellut Nooran selkää, kun tämä talutti Eppua talliin, olisin halunnut juosta tämän perään ja rukoilla polvillani anteeksi antoa. En tehnyt sitäkään. Olin suunnitellut meneväni seuraavana päivänä pyytämään anteeksi ajattelemattomuuttani, mutta se olikin jo liian myöhäistä. Petra kertoi maanantai-iltana Nooran lähteneen Helsinkiin, Petterin kyydissä. Víttu, miksi juuri sen äijän? Jätkän joka petti maailman ihaninta naista, tyttöä, neitiä, kaunotarta?

Teemu soitti minulle eilen ja oli jotenkin vaisu. Tämä ei oikeastaan halunnut puhua minulle mitään, tämäkin välitti niin paljon Noorasta. Kaikki välittivät, Noora oli sellainen, josta ei voinut olla välittämättä. Teemukin varmaan soitti minulle pakosti, kertoi menevänsä huomenna hakemaan Nooran kotiin. Kehotti minua pysymään selvänä edes tämän yhden illan. Totta, joka ilta Nooran lähdön jälkeen olin istunut baarissa, turruttanut oloani viinalla, vetänyt sekaan vähän jotain pillereitä, olo oli ollut silloin mainio. Seuraavana aamuna olin taas helvetissä. Illalla taivaassa ja aamulla taas helvetissä. Halusin Nooran vierelleni, kertoakseni tälle, että hän oli maailmani. Voisin jopa rakastaa tätä, ellen jo rakastanut.

Salla oli toivottavasti kadonnut jo oven takaa, uskalsin jo liikkua kämpässäni. Salla oli taas tullut koputtelemaan oveeni, en kuitenkaan avannut tälle ovea. En halunnut nähdä tuota pahanilman lintua enää ikinä. Tämä nainen oli pilannut minun ja Nooran välit ja ne halusin aivan ensimmäisenä korjata.
Olin jopa käynyt aamulla suihkussa, olin näyttänyt niin kauhealta, haissut kunnon juopolta. Nyt kiskaisin eteisessä kengät jalkaani ja melkein juoksin ovesta ulos. Huomasin kuitenkin kauhukseni Sallan seisovan autoni vieressä. Huokaisin syvään ja astuin alaovesta kesän helteeseen.

- Et tullut avaamaan? Salla sanoi tervehdykseksi ja tämän punatut huulet menivät tyytymättömästi mutrulle. Katsoin tätä kulmiani kohotellen syvälle sinisiin silmiin ja tuhahdin sitten halveksivasti.
- En todellakaan, sanoin kuitenkin ja sain Sallan näyttämään turhankin hämmästyneeltä. Olinko kuitenkin ollut tuolle niin helppo nakki? Oikein vuosisadan pano!
- Sä et ollut eilen baarissa, mä odotin sua. Missä sä olit? Salla jatkoi ja astui askeleen lähemmäksi minua. Katsoin naista kummissani ja mietin, miksi oikeastaan olin suostunut tuolle. Nyt hän ei ainakaan viehättänyt minua ollenkaan. Blondatut hiukset valuivat pitkin tämän selkää. Sallalla oli aivan liikaa meikkiä näin kesäaikaan, näytti lähinnä nukelta. Uhkeat rinnat melkein pursuivat liian pienestä topista ulos ja farkut olivat ainakin kaksi numeroa liian pienet. Mitä olin nähnyt tuossa?
- Mä lopetin, sanoin ja tuijotin edelleen tämän silmiä. - Tajusin mitä mä oikein haluan.
- Eilen olisit takuulla halunnut samaa kuin minäkin, Salla sanoi ja nuolaisi ylähuultaan, näyttäen minun silmissäni halvalta huoralta.
- Tuskin, sanoin ja haroin hieman hiuksiani. - Sain puhelun jonka takia mun pitää ryhdistäytyä. Mä en halua enää nähdäkään sua, jos sä tuut kerrankin hakkaamaan mun ovea, mä haen lähestymiskieltoa.
- Et ennen tollanen ollut, Salla kurtisti kulmiaan ja hoksasi sitten. - Sä menet taas sen lapsen luokse, etkö menekin?
- Se ei ole mikään lapsi, kiukustuin ja käteni puristui taas nyrkkiin. - Se ei sentään huoraa kaikkien kanssa, mene ihmisten koteihin haukkumaan niitä koko perheen nähden.
- Sä olet todellinen idiootti! Nainen kivahti minulle ja astui tulistuen aivan kiinni minuun. - Jos sä välittäisit siitä, sä olisit puolustanut sitä. Luuletko, että se ottaa sut avosylin vastaan, kun sä korvias lotkauttanu mun syytöksille?
- En, mutta mähän pérkele yritän! Karjahdin suuttumuksen kuohahtaessa pintaan. Salla kavahti äkkiä monta metriä taaksepäin ja katsoi minua pelokkaasti. - Älä tule meidän väliin.
- En olis tulossakaan, jos sä niin paljon tykkäät pikkutytöistä niin anna mennä! Lakanoitten välissä olit muutenkin niin lahna, sellanen pikkutyttö varmaan vaan nautti siitä, mutta ikinä ei tuu saamaan oikeeta nautintoa! Salla huusi isoon ääneen ja löi minua poskelle. Mieleni olisi tehnyt tempaista takaisin, mutta naisiahan ei lyödä. Niinpä istuin vain autoon ja ajoin nopeasti paikalta pois.

Ajoin reilusti ylinopeutta, kun kaahasin pikkutietä pitkin Lehdon tilalle. En huomannut pihassa Teemun autoa, en mitään merkkejä Nooran tulosta. Päättelin etteivät he vielä olleet saapuneet. Istuin rappusille odottamaan ja muutaman minuutin istumisen jälkeen, kuulin kuinka hiekka rohisi jonkun askelien alla. Nousin seisomaan nähdäkseni kuka se oli ja jäin tuijottamaan Nooran tuloa. Tämä oli pukeutunut sään mukaan, farkkumini ja valkoinen toppi. Hiukset tällä oli laitettu kahdelle palmikolle ja silmien suojana tällä oli suuret aurinkolasit. Lumoavaa.
Sitten Noora nosti katseensa ja jähmettyi paikoilleen, hetki loppui.

- Moi, aloitin keskustelun, koska Noora ei tuntunut saavan hetkestä millään kiinni. Muutaman sekunnin kuluttua tämä katsoi taakseen, aivan kuin tarkistaakseen, moikkasinko jotakuta tämän takana. Kun tyttö ei nähnyt ketään, tämä katsoi minua hiljaisena.
- Missä se on? Tämä kuitenkin kysyi käheällä äänellä ja huomasin kuinka tämä veti kulmansa ruttuun. Se ei ollut hyvä, ei hyvä ollenkaan.
- Kuka? Kysyin ja Noora otti kolkosti nauraen aurinkolasit pois kasvoiltaan. Tämän silmät olivat halveksuntaa täynnä ja se sattui.
- Se povipommi, jonka kanssa sä panet, Noora sanoi ääni kireänä ja tiesin, etten välttämättä selviäisi tästä hengissä.
Noora

Olin kiukkuinen, ärtynyt, katkera ja surullinen, ja Ville sai nuo kaikki tunteet pintaan. Katselin ympärilleni etsien sitä pirun silikonitissipakkelinaamablondia, joka kaiken lisäksi osasi omasta mielestään ratsastaa täydellisesti.
- En pane enää, Ville sanoi vakaalla äänellä ja tuhahdin tälle halveksuen, niin varmaan. Ville kuitenkin näytti rehelliseltä ja minä tosiaankin halusin uskoa tätä. Halusin uskoa tätä ja halusin kuitenkin hakata tältä pään irti.
- Ja nyt sä tulit kysymään josko multa lohkeis? Lähinnä totesin, mutta Ville kuitenkin ymmärsi siinä piilevän kysymyksen. Mies pomppasi melkein vihaisena seisomaan ja tuli niin lähelle minua seisomaan, että tunsin tämän hengityksen poskellani.
- Mitä sä oikein musta kuvittelet? Ville kysyi paksulla äänellä ja antoi kätensä sipaista kevyesti poskeani. Mieleni olisi tehnyt työntää tuo mies kauemmas minusta, mutta olin jähmettynyt paikoilleni.
- Mitä kuvittelisit? Sinähän se olit joka toi sen povipommin tänne, etkä sanallakaan puolustanut vaikka se haukku mua miten vain, sanoin tälle ja nostin viimein katseeni tämän ruskeisiin silmiin. Katselimme hetken aikaa toisiamme vakavina, kunnes Ville astui askeleen kauemmas minusta.
- Jos mä oisin edes yrittänyt sanoa jotain, sä olisit yrittänyt hukuttaa mut kentän vesilammikkoon, Ville naurahti ja katsoi minua jotenkin kysyvän näköisenä. Tiesin että Ville oli aivan oikeassa, olisin varmaankin yrittänyt hukuttaa miehen kuraan.

- Mä sain kortin, sanoin sitten Villelle, kun en enää tiennyt mistä voisi puhua. Jotenkin minun kävi sääliksi tuota miestä. Ville nyökkäsi minulle hymyillen ja istui taas rapulle.
- Miten se Salla ratsasti sillä Juusolla? Kysyin sitten Villeltä kun tämä istui vain hiljaa, minua tuijottaen. Ville kohotti kulmiaan yllättyneesti ja purskahti sitten nauruun.
- Ei se enää kauaa ratsastanut sun lähtös jälkeen, mä menin selkään.
- Viimeinkin, huokaisin. Olimme Leevin ja Petran kanssa yrittäneet saada Villeä nousemaan hevosen selkään jo vaikka kuinka kauan. - Miten meni?
- Hyvin, Ville sanoi ja tämän silmissä oli outo tuike. - Se oli villi, mutta kiva.
- Mutta sä kyllä siltikin voisit hypätä sillä tällä viikolla, mies totesi ja nousi taas seisomaan. Ville ei ilmeisesti osannut päättää miten päin olisi ollut edessäni. Toki tiesin, että Villeä kadutti Sallan kanssa vehtailu, mutten kuitenkaan halunnut myöntää itselleni, että ottaisin tuon takaisin. En vielä.

Olin kuitenkin pyytänyt Villen sisälle juomaan kahvia ja mies tulikin ilomielin. Hetken aikaa Ville katsoi kun hääräsin keittiössä ja pyysi sitten minua istumaan hetkeksi pöydän ääreen.
- Voitasko me yrittää vielä? Ville kysyi anovasti ja otti oman käteni omaansa. Katsoin hetken käsiämme ja nostin sitten katseeni Villen silmiin, jotka olivat surkeat.
- Kyllä sä tiiät, sanoin vain. Ville katsoi minua hämmentyneenä ja puristi käsiäni ehkä turhankin lujaa. - Mä en vaan tykkää siitä että Sallan kaltaset tulee haukkumaan mua lapseks.
- Ei tule enää ikinä, Ville lupasi ja otti minut tiukkaan halaukseen. Silloin päätin, että voisin ehkä kuitenkin tykätä Villestä vielä.

Niin se sitten meni, että todellakin sovin Villen kanssa ja seurustelimme taas. Viikon verran Ville jaksoi käydä meillä päivittäin ja ratsasteli jopa itse Juusollakin. Kun viikko oli kulunut, ilmoitti Ville minulle puhelimessa, että meidän olisi aika puhua. Hiljaa mielessäni näin jo kolmannen maailmansodan syttymisen, mutta yritin kuitenkin olla positiivinen, edes yritin.
Olimme sopineet Villen kanssa menevämme rannalle ja näin jo Villen auton seisomassa parkissa, kun itse ajoin paikalle. Itsekseni kiroillen, mietin miten jouduin aina tällaisiin tilanteisiin, minulle ei ollut aavistustakaan, mitä minun pitäisi ehkä Villelle sanoa.
- Moi, Ville huikkasi minulle heti, kun aukaisin auton oven. Katsoin Villen vaaleiksi värjäämiä hiuksia ja hymyilin tälle tyytyväisenä. Mies ei ainakaan vaikuttanut siltä että haluaisi riidellä mistään, hyvä vain.
- Mä tuun teille tänään, Ville totesi ja hymyili aurinkoisesti minulle. Katsoin kasvot kysymysmerkkinä miestä; tuoko oli ollut tämän asia? - Ja mä haluan että sä tulet huomenna meille syömään, porukat haluaa tavata sut.
- Miks? Sain vain suustani ja halusin puraista kieleni poikki. Ville kuitenkin nauroi vain kysymykselleni.
- Tottakai ne haluaa tavata mun tyttöystävän, höntti. Käydäänkö tänään jossain?
- Riippuu missä, sanoin rauhallisesti, vaikka sydän takoi rinnassani huimaavaa vauhtia. Ville katsoi minua jotenkin vekkulimaisesti hymyillen ja naurahti salailevasti.
- Mun kämpillä, niin saatais olla kaksin, Ville sitten sanoi ja hyppelehti luokseni. Katsoin hetken suu auki miestä, joka istui syliini autoon.
- Tän kuuluis mennä toisin päin, sanoin naurahtaen miehelle, joka näyttikin sitten hieman hämmästyneeltä mutta virnisti sitten.
- Niinhän sen kuuluis, mutta poikkeus vahvistaa säännön, Ville sanoi hyväntuulisena ja painoi minut hartioistani aivan kiinni selkänojaan. Ehdin päästää suustani muutaman kirosanan, ennen kuin huuleni saivat toiset huulet omiaan vasten. Ville painoi minua edelleen hartioistani selkänojaan ja tämä leikitteli samalla huulillani, hyvin taitavasti kylläkin. Tunsin että juuri noitten huulien hyväiltävänä halusinkin olla, koko illan. Tunsin Villen suudelmista pidätellyn himon ja näin kuinka tämän huulet tärisivät hienoisesti. Kun huulemme sitten erosivat pitkän ajan päästä toisistaan, tuijottelimme vain toisiamme silmiin.
- Siinä esimakua, Ville kuiskasi minulle ja suukotteli vielä huuliani muutaman kerran, ja nousi sitten pois. Katsoin miestä kummissani, en oikeastaan tajunnut ollenkaan mistä tämä tällä kertaa selitti.
- Mistä?
- Illasta, mennään kaupunkiin mun kämpille, mä tuon ruokaa. Tavataan siellä kuudelta, Ville selitteli ennen kuin nousi autoonsa ja ajoi vilkutellen pois.
- Itsevarmaa, hyvin itsevarmaa… selittelin itselleni autossa ääneen.

Kotona olin kuin kissa pistoksissa, tiesin tasan tarkkaan mitä Villellä oli mielessään, ja se sai mieleni jotenkin hermostuneeksi. Olin kuin ensikertalainen ja se tuntui mukavalta. Kihertelin.
- Mitä sä touhuat? Kuulin veljeni äänen oveltani. Käännyin katsomaan Leevin nauravia silmiä ja muistin silloin vasta olevani pelkissä alusvaatteissani.
- Yritän etsiä vaatteita, mutisin tälle ja otin vaatekaapista mustan t-paidan käteeni. Ei käy, heitin sen olkani ylitse jonnekin Leeviä kohti.
- Olethan sä sen ennenkin tavannut, Leevi mutisi takanani ja naureskeli sitten. - Ja tehän olette panneetkin jo, mikä juttu tää nyt on?
- Niin, pantu, sanoin ja mulkaisin veljeäni murskaavasti. - Nyt on sitten rakastelun vuoro.
- Kiva teille, kuulin veljeni mutisevan, ennen kuin tämä laittoi huoneeni oven kiinni.
Lopulta löysin kaapistani valkoisen pitkän t-paidan ja tummat farkut.
- Mä menen nyt, huusin äitille, joka hääräsi keittiössä jotain. Sain hymähdyksen vastaukseksi ja lähdin sitten autoa kohti.

Seisoin hymyilevänä Villen oven takana ja kuuntelin ryminää tämän asunnosta, kun tämä yritti kiirehtiä avaamaan minulle ovea. Viimein ovi lennähti auki ja Ville kaappasi minut nopeasti tiukkaan halaukseen.
- Moi vaan sullekin, nauroin ja työnsin miestä hieman kauemmas itsestäni. Ville katsoi minua hetken hölmistyneenä, mutta kaappasi minut kuitenkin hellään suudelmaan.
- Ootko sä tehnyt mulle ruokaa? Kysyin, kun haistelin ilmaa, jossa tuoksui jokin hiukan omituinen. Ville katsoi minun rintaansa röyhistellen. Sitten tämä kertoi tehneensä minulle kanaa ja riisiä, kuinka vaikeaa.
- Sä olet omituinen, sanoin kun makasimme vierekkäin tämän sohvalla uutisia katsellen. Ville kääntyi katsomaan minua jotenkin kummissaan, ennen kuin älysin jatkaa.
- Mä luulin että sä halusit illalta jotain muuta, seksiä. Mutta siinä sä vaan makaat, uutisia kattoen.
- Mulla on ihan hyvä olla sun vieressä, en mä siihen mitään pillua tarvi, Ville sanoi totisena ja sai minut tyrskähtämään.
- Noin kun sen esität niin sä olet aivan mahdottoman ihana, huudahdin nauruni lomasta ja painoin sitten huuleni tämän huulille. Ville vastasi suudelmaan pienesti, mutta pudisteli sitten kuitenkin päätään, tämä ei todellakaan halunnut sitä seksiä.
- Parasta kannattaa odottaa, mies mutisi ja sai minut taas nauramaan.
- Sä olet aika itsevarma, sanoin sitten kun mies hoputti minua eteiseen, meidän kuulemma oli aika lähteä meille päin, että voisimme mennä vielä saunaankin.

Makasin Villen vieressä sängylläni ja katsoimme jotain vanhaa vampyyrielokuvaa. Tai Ville lähinnä katsoi, minä lueskelin äidiltä ottamaani romaania. Meillä kummallakin oli vain pyyhkeet yllämme ja oma pyyhkeeni alkoi tuntumaan inhottavan kostealta melkein kuivaa ihoani vasten. Ähkäisten nousin sängyltä ja kävelin vaatekaapille ja kiskoin topin ja yöhousut ylleni.
- Mennään kuule syömään jotain? Kysyin Villeltä, johon tämä nyökkäsi, painaen elokuvan kuitenkin pauselle. Ville käveli perässäni keittiöön, koko ajan käsiään vyötärölläni pitäen.
- Jos otat kahvia, niin saat ite keittää, sanoin Villelle, joka pyöräytti huvittuneena silmiään.

Söimme hiljaisuuden vallitessa muutaman leivän ja luimme sanomalehtiä.
- Mennään nukkumaan, Ville sanoi, kun nousi ylös venytellen. Katsoin miestä kulmat koholla, enkä voinut kiistää, ettei mielessäni ollut jokin muu kuin nukkuminen.
- Tule nyt, Ville mutisi ja kiskoi minut kädestä pitäen rappusille. Hymyilin tyytyväisenä, kun Ville kiskaisi minut tiukasti itseään vasten portaikon alapäässä.
- Mä tykkään susta tosi paljon, mies kuiskasi minulle hiljaa ja painoi kovan suudelman huulilleni. - Huomenna sä näet mun vanhemmat.
- Niin, mutisin suudelmien välissä ja upotin sormeni tämän hiuksiin. Tunsin kuinka Villen kieli kosketti ensin hampaitani ja sitten luikerteli taidokkaasti oman kieleni luokse. Hymisin mielihyvästä, kun Ville luisutti kätensä pakaroilleni ja veti minut vielä lähemmäs itseään.
- Sä olet puutteessa mies, huohotin, kun Ville oli viimein irrottanut huulensa omiltani, mutta piti minua yhä vielä lähellä itseään. Tajusin kuulostavani ei-vakuuttavalta; olin sulkenut silmäni, huohotin, melkein läähätin, Villen poskea vasten, tärisin tämän käsivarsilla ja käteni olivat puristuneet miehen hiuksiin kiinni. Ville ei ollut ainoa joka saattoi olla puutteessa.
- Paraskin puhuja, mies huokaisi ja painoi huulensa vielä kerran omilleni, ennen kuin nosti minut syliinsä ja kantoi huoneeseeni sängylle.

Nojauduin kyynärpäihini ja katselin ihmeissäni huohottavaa miestä edessäni. Tämä katsoi minua jotenkin erilailla kuin ennen ja tuo katse sai koko vatsalaukkuni kääntymään ympäri.
- Saako sun huoneen ovea lukkoon? Ville kysyi ja katsoi olkansa ylitse huoneeni ovea. Kun nyökkäsin tälle, mies hyökkäsi samantien napsauttamaan tämän lukkoon ja sammutti kattovalaisimen, sytyttäen samalla nurkkaan himmeämmän valaisimen. Minulle irvokkaasti virnistellen, mies käveli stereoiden luokse ja laittoi musiikin soimaan hiljaiselle.
- Sä olet tavattoman seksikäs, mies murahti ja käveli sitten sänkyni luokse ja nousi kevyenä ylleni, painaen suudelman huulilleni.
Huomasin taas kerran puristavani sormeni miehen hiuksiin, kun tämän huulet imivät omiani innoissaan. Tunsin Villen toisen käden pujahtavan hitaasti sipaisten toppini alle ja se jäi hellästi lepäämään vatsani päälle.
- Sä teet mut hulluksi, mutisin vasten Villen huulia, kun tämä irrottautui minusta hetkeksi. Ville hymyili minulle valloittavasti ja hymähti sitten: - Sehän tässä onkin tarkoitus.
Hyrisin jostain sisältä, kun Ville painoi huulensa hellästi kaulalleni ja antoi niitten liikkua vapaasti kaulaani pitkin, näykkien hellästi ja kielellään höyhenen kevyesti sipaisten.

- Tämä riittääkin tältä illalta, Ville sanoi hymyillen, kun itse tärisin lähinnä horkassa. Nostin melkein hätääntyneen katseeni mieheen, eihän tuohon kohtaan voisi lopettaa? Hetken jo luulin että menisimme loppuun asti, mutta ei. Ville oli suudellut, siis suudellut hyvin, Ville oli näykkinyt kaulaani ihanasti, Ville oli hellinyt rintojani, Ville oli melkein ottanut minulta housutkin pois. Perkelé, ei tähän voisi jättää! Katsoin Villeä huohottaen ja mies vain nojasi leuallaan unihousujeni vyötärönauhaan ja hymyili. Miksi? Oi, miksi tuon miehen hymynkin piti olla niin ihana?!
- Haluaisitko sä enemmän? Ville kysyi sitten ja piirteli kynnenpäällään vatsalleni, niin että vatsalihakseni nytkähtelivät ja minulle taisi tulle melkoisia hengenahdistuksia.
- Mistä sä niin päättelet? Kysyin tukahtuneella äänellä ja katsoin vakaasti miehen silmiin, tai ainakin yritin.
- Sä näytät jotenkin.. typertyneeltä, Ville sanoi muka vakavasti ja hymyili minulle sitten taas ennen kuin painoi kuumat huulensa alavatsalleni, aivan vyötärönauhan viereen. - Että haluatko sä enemmän?
Katsoin Villen nauravia silmiä, jotka olivat taas kerran tummuneet pidätellystä himosta, Ville oli päättänyt, että päätös oli minun.
- Se olis ihan kiva, sain mutistua ja Ville alkoikin sitten liu’uttaa housujani alaspäin ja suuteli jokaista paikkaani, sitä mukaa kuin paljasta ihoa vain paljastui.
Kiitin Villeä, että tämä oli laittanut musiikin soimaan, muuten Leevi ainakin olisi kuullut huokailuni. Vanhempani onneksi olivat alakerrassa, joten heistä ei olisi väliksi, ellen innostuisi huutamaan.
Ville hyväili minua huulillaan taitavasti ja tunsin kuinka sisälläni kyti purkautumaton himo, polttava kuumuus kasvoi sisälläni tulipalon elkein ja teki melkein kipeää.
Nappasin pääni vierestä tyynyn ja painoin sen tiukasti kasvoilleni, kun ensimmäinen tulikuuma aalto alkoi ravisuttamaan hentoa vartaloani.

Hitaasti kouristukset laantuivat ja kehooni valui vain raukea olo. Tunsin kuinka Ville tuli viereeni makaamaan ja silitti vatsaani hellästi, joka oli vetäytynyt kananlihalle.
- Mä tykkään susta, kuulin hellän äänen kuiskaavani korvaan ja heti perään Ville otti tyynyn hitaasti pois kasvojeni edestä. Katsoin Villen hellyyttä uhkuviin silmiin ja tajusin hymyileväni tälle typeränä.
- Mäkin tykkään susta, sain sanottua hiljaa ja vedin Villen pään lähemmäksi omaani ja haukkasin miehen huulet suudelmaan. Ville suuteli minua nyt hellästi, ikään kuin olisi yrittänyt vaivuttaa minua uneen suudelmallaan.
- Mä haluan sua, kuiskasin miehen korvaan ja Ville hymähti minulle takaisin jotain. En oikeastaan halunnut kuunnella tätä juuri nyt. Annoin huulieni liukua tämä kaulan ihoa pitkin ja näykin tämän kaulan ja niskan yhtymäkohtaa hampaillani.
Nopeasti kiskoin Villen hihattoman paidan tämän pään ylitse ja nousin istumaan tämän päälle. Ville katsoi minua nyt jotenkin huolestuneen näköisenä ja huomasin kuinka tämän aataminomena liikahti kun tämä nielaisi.
- Oletko sä aivan varma? Ville kysyi ja sipaisi hellästi poskeani. Katsoin hetken liikuttuneena miestä ja painoin sitten huuleni tämän huulille. Ville vastasi suudelmaan kiirehtimättä ja väänsi sitten minut hellästi alleen. Yritin kammeta itseäni pois sieltä, mutta sitte katsoi minua hetken hellästi hymyillen ja painoi sitten sormensa huulilleni, ennen kuin tajusin. Ville halusi että minä vain nauttisin. Ville halusi taata nautintoni.
- Sä vain nautit, eikö? Ville sanoikin sitten sellaisella äänensävyllä mihin ei paljoa olisi vastaansanomista.
Enkä minä sitten sanonutkaan, annoin itseni vain nauttia, mutta epäilemättä myöskin Ville nautti.
- Mä voisin jäädä loppuelämäkseni sun sisälle, Ville mutisi kaulaani vasten, mutta kierähti sitten vierelleni. Hetken makoilimme toisiamme katsoen, mutta sitten Ville kiskoi peiton yllemme, sammutti valon ja kiskoi minut itseensä kiinni.
Toisiimme kietoutuneina nukahdimme.

Ville

Heräsin johonkin kauheaan kolinaan aamulla, tai silloin ainakin kuvittelin että oli aamu. Nopeasti muistin että olin Nooralla ja Noora tuhisi vieressäni vieno hymy huulillaan. Katselin hetken tuota nukkuvaa olentoa, ennen kuin nousin sängystä ja kiskoin nopeasti bokserit jalkaani, enhän minä nyt voinut mennä munasillani avaamaan ovea ties vaikka Nooran äiti olisi sen takana.
- Ette kai te alota hetkeen mitään uutta panomaratonia? Kuulin sen sijaan Leevin huvittuneen äänen oven raosta ja hetken kuluttua tämä olikin änkeytynyt huoneeseen, pikkusiskoni tämän jäljessä. Mulkoilin kumpaakin heistä ärsyyntyneenä, minua ei todellakaan kiinnostanut tämä juuri nyt.
- Meidän oli pakko lähteä evakkoon, ei kauheasti kiinnostanut kuunnella oman sisaren voihkintaa, Leevi sanoi ja Petra nyökytteli tämän vieressä.
- Joo, voitteko mennä nyt? Yritin kysyä ystävällisesti ja vilkaisin nopeasti sänkyä kohden, jossa Noora kääntyi juuri mahalleen ja havahtui sitten, kun en ollutkaan siinä.
- Joo, me tota täst…
- Hélvettiin mun huoneesta, Nooran kärttyisä ääni keskeytti Leevin puheen ja tämä lähti pikkusiskoani perässään raahaten pois huoneesta. Hetken aikaa katselin typertyneenä sulkeutunutta ovea, kunnes päätin hypähtää takaisin sängylle.
- Mitä asiaa niillä oli? Noora mutisi unisesti ja kiskoin peittoa paremmin päällensä. Kohautin olkiani ja mutisin jotain vastaukseksi. Tarkoitukseni oli sanoa “mistä minä tietäisin”, mutta suustani lähinnä tuli epämääräistä mutinaa. Eikä sitten tarvinnut kuin painaa pää tyynyyn ja sulkea silmät, niin oikeastaan olin jo unessa.

Heräsin uudelleen siihen, kun sänky notkahti vieressäni. Kesti hetken ennen kuin tajusin missä olin, mutta olisin sen tajunnut muutenkin melko nopeasti. Varsinkin kun Noora päätti hypätä päälleni, tämä ilmeisesti oli hyvinkin pirteä aamuisin, itse en oikeastaan halunnut aamuisin puhua juurikaan mitään. Mutta tulin kyllä paremmalle mielelle, kun muistin mitä olimme Nooran kanssa eilisiltana tehneet.
- Mun kissa, mutisin tyynyä vasten ja Noora alkoi nauraa huvittuneesti. Käännyin katsomaan tätä ja tunsin kiintymystä tuota tyttöä kohtaan. Ai, että kun se oli niin hellyttävä kun hän nauroi ja sai minutkin hymyilemään.
- Oonko mä muka sun kissa? Noora kysyi sitten naureskellen ja tämän silmät menivät hieman sirriin. Nyökkäsin vakavana tytölle ja tämä painoikin sitten huulensa omilleni ja painoi minut käsistäni patjaan kiinni. Olin paljon vahvempi kuin Noora, mutta ajattelin että ehkä tämä tyttönen nyt tämän kerran voisi leikkiä johtajaa. Suljin silmäni nautinnollisesti, kun Noora leikki huulillani ja istuin sitten hajareisin vatsani päälle.
- Sä olet sitten ihana, Noora kuiskasi korvaani ja värähdin tuntiessani tämän kuuman hengityksen kaulallani. Nousin nytkähtäen istumaan, niin että Noora jäi syliini istumaan. Minussa oli varmaan jotain vikana, koska nyt vasta huomasin tytön olevan alasti sylissäni. Kyllähän minun olisi pitänyt huomata se heti, ainakin niin luulisi.
- Mmh, myhäilin tälle, kun tunsin pehmeät huulet kaulallani ja hätkähdin hieman, kun tunsin tytön imevän kaulaani. Ehkäpä yllätyinkin hieman, en ikinä ajatellut Nooran olevan sellaista tyyppiä, joka imee kaulaan jälkiä. Ehkäpä olinkin väärässä.
- Onko se totta että aamuseksi tekee iloiseksi? Noora yllätti minut taas. Katsoin kulmat koholla tyttöä, ennen kuin tajusin, että tämä oli aivan tosissaan. Suutelin nopeasti Nooraa huulille ja kiepautin tämän alleni hellästi. Tämän homman minä osasin aivan oikein.
- Haluatko testata? Kysyi sitten vinosti hymyillen ja vastaukseksi Noora liu’utti boksereitani alaspäin - yllättäen minut täysin. En kuvitellutkaan, että Noora voisi olla näin suorasukainen. Mutta mikäs siinä, jos minulle tarjottiin heti aamusta seksiä, minähän suostuisin. Varsinkin jos se seksin tarjoaja olisi Noora.

Sitten havahduin taas, mutta siihen kun joku puhui minulle. Aukaisin silmäni hätkähtäen ja muistin taas mitä Noora oli minulle tehnyt ja autuas hymy lipui kasvoilleni, kun ajattelin sitä. Sitten tajusinkin, että Noora puhui minulle ja minä olin torkahtanut seksin jälkeen. En ollut kuunnellut ollenkaan mitä Noora oli minulle selittänyt, mutta ehkä sillä ei ollut mitään väliä.
- … eikö niin? Noora sitten osoitti kysymyksensä minulle. Hymähdin jotain ja esitin todella raukeaa, mutta Nooran ilmeestä näki ettei se oikein mennyt läpi. Tyttö virnisti minulle vinosti ja nousi kyynärpäänsä varaan, jotta pystyi katsomaan minua suoraan silmiin.
- Myönnä, että sä nukuit, etkä kuunnellu mitään mitä mä äsken selitin, Noora sanoi ja siveli kynnenpäällään rintaani, niin että kaikki ajatukseni siirtyivät siihen sormeen ja siihen tunteeseen, mitä se aiheutti.
- Mä torkuin, sanoin kuin ohimennen ja Noora naurahti sanoilleni huvittuneesti. Sivelyään hän ei kuitenkaan lopettanut, vaan alkoi liu’uttaa kynttään alaspäin pitkin vastaani. Tuo tyttö taisikin olla jenkinsortin noita-akka, ajattelin huvittuneena.
- Noniin, meidän pitäis varmaan käydä suihkussa, ehdotin Nooralle, joka lopettikin sitten kiusaamiseni ja nousi venytellen istumaan sängyn laidalle.

Kun Noora haki kaapista meille pyyhkeet, seurasin katseellani koko ajan tämä takapuolta. Oi, että se takapuoli oli herkku.
- Tuijottaminen on epäkohteliasta, Noora huomautti sitten, vaikkei edes katsonut taaksensa. Kohotin kulmiani ällistyneesti, vaikkei kukaan ollut sitä edes näkemässä. Sekin oli vain tyhmä tapa.
- Älä sitten tepastele ympäriinsä paljas takamus keikkuen, kuittasin tytölle takaisin ja sain tämän iskemään minulle silmää, ihana tyttönen.

Suihkunraikkaina, vaatetettuina, menimme Nooran kanssa alakertaan syömään jotain pientä ennen kuin lähtisimme käymään vanhemmillani. Harmikseni keittiössä oli myös Leevi ja ihana pikkusiskoni. Molemmat loivat meihin tietäväisiä silmäyksiä. Noora oli kuin ei olisi nähnytkään niitä, mutta itse tunsin oloni häveliääksi. Olihan Leevi sentään hyvä ystäväni, en minäkään halunnut kuulla ääniä, kun tämä oli sängyssä Petran kanssa. Oksetti pelkkä ajatuskin.
- Me käytiin kotona jo, Petra sanoi minulle sitten kun olin istunut pöydän ääreen. Käänsin uteliaan katseeni siskoon, tämä ei ikinä puhunut kodista, tai vanhemmistamme - enkä todellakaan tiedä miksi, ellei siellä ollut jotain mielenkiintoista.
- Porukat on ihan täpinöissään siellä, että ’Ville tuo tyttöystävänsä näytille. Villellä tyttöystä’, Petra imitoi äitiämme, jolla tosiaan oli tapana innostua helposti ja silloin tämä vain juoksenteli pitkin taloa, kuin päätön kana konsanaan. Noorakin oli kuunnellut puhettamme ja näytti jotenkin huonovointiselta, enkä tajunnut miksi. Ehkä olinkin vajaaälyinen.

- Voinko mä nyt oikeasti tulla teille näin? Noora kysyi minulta ties monennenko kerran ja jouduin huokaisemaan. Mistä nuo naiset oikein keksivät, että ihmiset lokeroitiin pukeutumisen perusteella; jos pukeutui tavallisesti oli epämukava, jos pukeutui näyttävään asuun, oli mukava. Mielestäni Noora näytti tällä hetkellä aivan täydelliseltä; tällä oli vaaleat farkut jalassa ja punainen t-paita, jonka minä olin valinnut. Se paita myötäili niin mukavasti Nooran ylävartaloa ja niin pystyisin tiirailemaan tyttöä oikeastaan koko ajan. Noora oli meikannut hieman, vaikka olin yrittänyt sanoa tälle, ettei todellakaan tarvinnut. Naiset olivat kummallinen lajike.

Ajoin hitaasti pihaamme, äiti ei muutenkaan pitänyt ajatuksesta että ajoin autolla, joten olin yrittänyt esittää äidille, että ajoin aina todella hiljaa ja pidin silmät koko ajan auki. Tai aukihan ne aina olivat, mutta suurimman osan ajasta, ne oli osoitettu katsomaan jonnekin muualle kuin tielle. Esimerkiksi äsken olin katsonut melkein puolet ajasta hermostunutta tyttöä vieressäni.
Astuimme Nooran kanssa samaan aikaan ulos autosta ja Noora katseli hiljaisena taloamme. Tiesin, että se oli suuri, mutta isäni oli aikanaan ostanut sen halvalla ja remontoinut sitä aina tarvittaessa.
Käveli auton ympäri Nooran vierelle ja katsoin hetken tyttöä hymyillen, suutelin tätä rohkaisevasti huulille ja otin tämän kädestä kiinni. Hitaasti lähdimme kävelemään kohti etuovea, mutta se aukenikin juuri kun olimme siinä edessä. Äiti seisoi ovella vaaleat shortsit jalassa ja tavallinen t-paita päällä. Tunsin kuinka Noora vieressäni rentoutui hieman ja tervehti iloisesti äitiäni. Äiti hymyili kuin Naantalin-aurinko ja toivotti Nooran tervetulleeksi.
- Missä iskä on? Kysyin sitten äidiltä ja tämä viittoi keittiön suuntaan, ilmeisesti isä olisi taas laittamassa ruokaa, äiti ei osannut tehdä yhtä hyvin.
- Iskä täällä on Noora, ilmoitin isälle ja katsoin kuinka jo hieman harmaantuva mies kääntyi katsomaan taaksensa. Hymy syttyi tämänkin kasvoille, kun näki Nooran vieressäni.
- Esko Kunnila, isä esitteli itsensä ja tajusi sitten, ettei äiti ollut taaskaan esitellyt itseään. - Ja tuo naikkonen, joka ei nimeään maininnut, on Liisa Kunnila.
Olin tyytyväinen, kun isä sai Nooran nauramaan rennosti. Isä osasi aina pelastaa hieman vaivaantuneenkin tunnelman. Nyt isä ja äiti aikoisivat laittaa erityisesti parastaan, en ikinä ollut tuonut yhtäkään tyttöä kotiin. En ollut ikinä edes puhunut kestään tytöstä, mutta Noorasta oli vouhottanut heille koko eilispäivän puhelimessa. Isä ja äiti tiesivät, että tuossa tytössä olisi jotain hyvin erikoista ja hän merkitsisi minulle paljon.

- Onkos sinulla sitten omia hevosiakin jo? Äiti kysyi ihmettelevään äänensävyyn, kun Noora oli kertonut, että he omistivat Lehdon tilan, jossa harjoitettiin hevosia. Äiti vaikutti olevan utelupäällä, eikä tajunnut ollenkaan minun tai isän paljonpuhuvia katseita.
- On yksi hevonen kesän ajan pelkästään mun vastuulla, Noora vastasi kärsivällisesti, vaikka tämäkin alkoi ärtyä pikkuhiljaa. Noora oli syönyt lautasensa tyhjäksi hetki sitten ja katsoi minua sen näköisenä kuin haluaisi lähteä jo. Olin tyytymätön äitiin ja isä huomasi ärtyneet katseet, joita loin äitin suuntaan.

Istuimme autossa hiljaisina, katsoimme vain eteenpäin. Olin jo vaipumassa epätoivoon, kun Noora ei puhunut mitään, mutta sitten tyttö pyrskähti nauruun, ja nauroi hetken aikaan. Nauraessaan Noora oli kiskonut minut väkivaltaisesti halaukseen ja nauroi olkapäätäni vasten.
- Mikäs sua naurattaa? Kysyin hämmästyneenä toisen naurunpurkausta. Noora lopetti sitten nauramisen ja haukotteli hieman.
- Sä olet mukava, tyttö sanoi ja suukotti nopeasti poskeani. Tunsin jonkun lämpimän liikahtavan sisälläni ja rutistin tyttöä sylissäni tiukasti.

Olimme sopineet menevämme Nooran kotiin yöksi, sillä tyttöystäväni oli huomenna taas joutumassa ratsastamaan hevosia isänsä ja Tanelin kanssa. Mietin itsekseni, kuinka kauan tuon tytön kunto ja terveys kestäisi kaiken sen ratsastuksen; ei ollut mitenkään hyväksi että tämä ratsastaisi aamusta iltaan.
- Meenkö mä huomenna Juusolla? Kysyin sitten Nooralta, halusin edes hieman keventää tämän taakkaa. Noora kääntyi katsomaan minua mietteliään näköisenä ja hymyili minulle sitten.
- Mä voin mennä sen, jos vaikka hyppäisin sillä vähän, Noora sanoi ja hieroi hieman otsaansa.
- Voinko mä mennä sitten Epulla? Lipsahti suustani, ei minun todellakaan noin pitänyt sanoa. Olin kuitenkin välillä miettinyt, miltä tuntuisi istua sen raamikkaan oriin selässä. Noora kääntyi katsomaan minua hätkähtäen, aivan kuin olisi havahtunut jostain.
- Jos sä haluat, tyttö mutisi ja soi minulle sitten pienen hymyn.
- Haluan, varmistin Nooralle ja hymyilin tälle leveästi, ehkäpä se olikin jonkinlainen virnistys.

Sen illan jälkeen Noora halusi kyläillä vanhempieni luona useammin, ensin kävimme muutaman kerran viikossa, sitten melkeinpä asuimme meillä. Petra taas oli melkeinpä muuttanut Leevin huoneeseen asumaan. Muutaman viikon sitä jatkui, Noora halusi majailla meillä ja nautti siitä, kun sai keskustella äitini kanssa hieman syvällisemmistäkin asioista ja äiti nautti siitä, kun sai olla nuoren naisen seurassa.
Juhannuskin meni ohitse niin, että sujahti. Silloin sain kuitenkin Nooran houkuteltua juhlimaan baariin saakka. Menimme kuitenkin vain Leevin ja Petran kanssa, en halunnut olla edes lähellä Jarkon seuraa, olin aivan varma että mies olisi ihastunut Nooraan. Nooraa en kuitenkaan aikonut menettää, enkä kuitenkaan pystynyt luottamaan kunnolla tyttöön. Olihan Noora kuitenkin vielä niin nuori, jätin kuitenkin tuollaiset sanomatta.
Juhannuksen jälkeisellä viikolla sain kokea yllätyksen, kun Noora ilmoitti menevänsä Epun ja Juuson kanssa hyppäämään maastoesteitä. Olin jo alkamassa udella asiasta, mutta en saanut sanottua sanaakaan, ennen kuin näin jotain niin järkyttävää, että meinasin tiputtaa silmät päästäni.
- Moikka, imelä ääni huusi pihan toiselta puolelta ja sai Noorankin mielenkiinnon heräämään. Käännyimme molemmat katsomaan bikiniasuista naista, jolla oli liian vaaleiksi meikatut kasvot. Huomasin kuinka Noora jännittyi, kun tunnisti Sallan. Kirosin mielessäni; tämä nyt enää puuttuikin. Oloni olikin ollut jotenkin liian mukava, totta kai Sallan piti ilmestyä taas maisemiin.
- Mitä sä haluat? Kysyin heti ensimmäisenä ja pelkäsin mitä tuo naikkonen päästäisi suustaan. Olin aivan varma, että tämä halusi jotenkin solvata Nooraa, sanoa jotain sellaista, joka ajaisi minut ja Nooran taas kauemmas toisistamme.
- Mä haluan puhua, Salla sanoi kuitenkin totisena ja sai Nooran kurtistamaan kulmiaan.
- Hitto, mitä sä vielä Villestä haluat? Noora kivahti sitten naiselle ja astui askeleen lähemmäs tätä. Salla vain virnisteli tyytyväisenä itseensä ja minä tartuin nopeasti Nooran käsivarteen kiinni, ennen kuin tämä hyökkäisi toisen naisen kimppuun. En todellakaan kaivannut mitään kolmiodraamaa kotiini.
- Ville, kuuluuko täällä jotain ininää? Ehei, se onkin vain pieni tyttölapsi, joka itkee. Pitäisiköhän sitä lohduttaa? Salla aloitti piikittelynsä ja huomasin kuinka Noora alkoi raivostua entisestään; tästä ei todellakaan seuraisi mitään hyvää.
- Painu hélvettiin täältä, sanoin Sallalle totisena ja tämä hätkähtikin pienesti. Ilmeisesti Salla oli odottanut, että hyppäisin innoissani tämän syliin ja vannoisin ikuista rakkautta tälle.
- Okei, mutta varokaa vain, Salla sihisi meille ja asteli sitten aivan Nooran eteen. - Me kohdataan vielä ja silloin sulla ei ole Villeä vierelläs.
- Uhkailetko sä mua? Noora älähti epäuskoisena ja painautui sitten aivan minuun kiinni. Olisin luullut, että Noora pikemminkin yrittäisi hyökätä toisen kimppuun, mutta tämä reagoi lähinnä niin kuin olisi yrittänyt varmistaa minun olinpaikkani.
Salla ei vastannut mitään, mutta iski Nooralle silmää, vihaisen näköisenä. Katsoimme hiljaisina Sallan loittonevaa selkää ja olimme kumpikin aivan hiljaa.
- Mitä se meinaa? Noora sitten kysyi, vähän kuin itseltään.
- En todellakaan tiedä, mutta älä välitä siitä, kuiskasin hellästi tämän korvaan ja suutelin tämän poskea. Noora kääntyi nauraen ympäri ja hyppäsi syliini, kiertäen jalkansa lantioni ympäri. Kiersin käteni tämän takamuksen alle ja vastasin tytön suudelmaan. Jotenkin siinä kuitenkin kävi niin, että pienestä pususta muodostui syvä suudelma. Jotenkin tiesin että se johtui Sallan käynnistä, mutta sitten Nooran kieli sai minut työntämään ajatukseni hornan tuuttiin; Noora osasi suudella minua juuri parhaimmalla tavalla.
- Voitasko me mennä ladon taakse kokeilemaan? Pääsi suustani, kun irrottauduin hengästyneenä suudelmasta. Mietin hetken miten tuollainenkin nyt pääsi suustani, mutta sitten naurahdin pienesti sanoilleni, tuo tyttö sai minut aivan hulluksi.
- Kokeilemaan? Noora ihmetteli ja näytti miettiväiseltä, kunnes tämäkin tyrskähti.
- Joo, sitte sun äitis näkis meidät ja sais sydänkohtauksen, Noora pähkäili ja pyristeli alas sylistäni. - Se sitä paitsi kattoo just nyt ikkunasta.
Jähmetyin paikoilleni, luulin että Noora kusetti minua pahasti, mutta sitten tämä vilkutteli selkäni takana olevaa taloa kohti ja hymyili huvittuneesti. Käännyin katsomaan taakseni ja äiti todellakin pällisteli ikkunasta ulos. Hélvetti, pitikö senkin kyylätä koko ajan, mitä teimme.
Äiti kuitenkin viittoili meitä tulemaan sisälle ja hitaasti käsikkäin lähdimme lampsimaan ovea kohden.

Ei sillä äitillä oikeastaan mitään asiaa ollut, naureskeli vain ilmeelleni; olin kuulemma näyttänyt pikkulapselta, joka oli jäänyt kiinni pahanteosta. Pudistelin päätäni huokaillen, oloni oli hieman nolostunut. Mutta olinhan kuitenkin aikuinen ihminen - ja asuin vanhempien talossa, vaikka minulla oli vuokra-asuntokin. Naurettavaa, tuhahdin mielessäni.
- Älä ole tuollainen, Noora palautti minut taas maanpinnalle. Käännyin katsomaan Nooraa kummissani ja puistelin sitten päätäni kummissani, eihän tuossakaan ollut mitään järkeä. Niin, missä? Kysyin itseltäni, enkä löytänytkään siihen vastausta, hyvin kummallista.

Olimme vielä hetken meillä ja lähdimme sitten ajamaan Nooran luokse. Olimme luuhanneet jo tarpeeksi kauan minun kotonani ja minulla alkoi palaa käämit vanhempieni kanssa. Ärsyttäviä ihmisiä nekin!
- Me ollaan ihan pariskunta, sanoin Nooralle autossa ja laitoin musiikkia hieman isommalle. Noora kääntyi katsomaan minua ihanasti hymyillen ja painoi kätensä reidelleni. Katsoin ensin kättä ja sitten siirsin katseeni Nooraan, joka kuitenkin huomautti minulle ajamisesta, turvallisesta sellaisesta. Tuhahdin väheksyvästi, mutta käänsin sitten kuitenkin katseeni tiehen.
- Joo, reilu kuukausi niin tää muuttuu etäsuhteeksi, Noora palautti minut taas kolahtaen todellisuuteen. Huokaisin taas raskaasti ja nostin sitten Nooran käden pois reideltäni, jotenkin meni siihenkin maku. Ärsytti, miksi Nooran piti mennä sanomaan noin, olisinhan sen kuitenkin huomannut jossain vaiheessa.
- Mikä sulle nyt tuli? Suutuitko sä? Noora kysyi ihmettelevään sävyyn ja sai minut taas kerran tajuamaan, miten lapsellisesti toimin. Noorahan suhtautui tähän paljon paremmin kuin minä, mutta tyttö oli varmaan miettinytkin sitä hieman enemmän kuin minä. Minä en ollut edes muistanut koko asiaa.
- Ei mikään, mä en vaan halua että sä lähet, mutisin vastaukseksi ja sitten olimmekin koko loppumatkan hiljaa, kuuntelimme vain musiikkia.

Katsoimme Nooran huoneessa taas kerran elokuvaa, siitähän oli tullut jo tapa. Leikittelin Nooran hiuksilla ja tämä taas näpräsi paitani helmaa. Vilkaisin nopeasti tyttöä vierelläni ja huomasin tämän katseesta, ettei tämä seurannut ollenkaan elokuvaa vaan mietti ilmeisen syvällisesti jotain.
- Sä voisit tulla käymään Helsingissä, Noora sanoi sitten ja nosti katseensa silmiini ja ne porautuivat mahdollisimman syvälle omiini. Katselimme hiljaisina toisiamme ja tajusin sitten Nooran odottavan jotain vastausta.
- Niin, sanoin sitten ja Noora käänsi katseensa taas television ruutuun, mutta näytti tyytymättömältä. Mietin Nooran sanoja hetken, enkä tajunnut miksi tämän ehdotus oli jotenkin liian vaikeata ymmärtää. Minä käymään Helsingissä? Jotenkin sen ajatus oli niin naurettavaa, jollain tapaa.
- Se oli vaan ehdotus, Noora sanoi jotenkin kiivaasti, ennen kuin nousi ylös sängystä. Yritin tavoittaa tätä, mutta tyttö liikkui liian nopeasti ja katsoi minua silmät tummempina kuin yleensä.
- Tule tänne, sanoin Nooralle ja yritin tavoittaa tätä uudelleen, tuloksetta. Olin jo hieman turhautunut, en millään jaksaisi riidellä juuri nyt. Sanoinkin tämän Nooralle, joka tuhahti halveksivasti ja kivahti, että kuka nyt haluaisi tapella. Katsoin murskaavasti tyttöä sängyn vieressä ja sain vastaukseksi samanlaisen katseen, mutta siinä katseessa oli jotain uudenlaista haastetta. Arvasin, että riita syntyisi jostain. Emme pystyisi olemaan pitkääkään aikaa ilman riitaa.
- Kävithän sä Riikankin luona, Noora sanoi ylevästi ja katsoi minua katkerasti. Suuni taisi loksahtaa hämmästyksestä auki, olin todellakin käynyt muutaman kerran Riikan luona pääkaupungissa, enkä todellakaan aikonut mennä uudelleen. Se oli aivan varma! Olin saanut tarpeekseni ihmispaljoudesta, sokkeloisuudesta, liikennevaloista ja kaikesta muusta turhasta; oli syitä miksi en asunut missään suuressa kaupungissa!
- Pitihän se arvata, että sä vedät senkin tähän mukaan! Sanoin Nooralle ehkä turhankin kärkkäästi, ainakin tämän katseesta päätellen. Tämän kasvot näyttivät vääristyvän hienoisesti ja huomasin kuinka tämä yritti rauhoittua ja vetää syvään henkeä.
- Vedetään sitten sunkin entinen tähän mukaan, tuhahdin tytölle ja hyppäsin seisovaan Nooran eteen, tarttuen tätä olkapäistä kiinni. Nooran katse varoitti minua kaivelemasta tämän entistä suhdetta, mutta en saanut enää vedettyä sanojani takaisin, ne olivat jo matkalla.
- Anteeksi, etten ole yhtä rikas Petteri, mulla ei ole samanlaista prameeta autoa, enkä ole ollenkaan samanlainen, melkein huusin tälle ja huomasin sitten kuinka Noora melkein itki. Olin todellakin osunut arkaan paikaan, ja olin vielä ylpeä siitä. Se tunne kesti kuitenkin vain hetken, tajusin että todellakin saatoin loukata Nooran tunteita, eikä se tuntunut hyvältä.
- Kiitos kun muistutit, Noora sanoi paksulla äänellä ja käänsi katseensa alaspäin. - Enpä oliskaan muuten huomannut!
Odotin milloin Noora sanoisi jotain mikä murskaisi minut maan tasalle, mutta tämä ei puhunut mitään, ei yrittänyt tehdä mitään - seisoi vain edessäni karttaen koko ajan katsettani.
- Jollain tapaa te kuitenkin olette samanlaisia, Noora sanoi sitten ja veti värisevän henkäyksen. Odotin mielenkiintoisena jatkoa, halusin tietää mikä meissä oli niin samanlaista, mutta ennen kaikkea halusin Nooran puhuvan jotain.
- Kummallakin on naistennaurattajan maine, Noora sitten sanoi ja nosti katseensa silmiini, huomasin että tämä todella oli itkenyt.
- Sä olet seurustellut Riikan, Annan ja Sallan kanssa. Sitten on näitä parin panon juttuja, Noora kivahti ja sai minut hymyilemään tyytyväisenä; se puhuu! Se on normaali!
- Mä olenkin varmaan monen illan pano, tyttö esitti miettivää ja käänsi sitten haastavan katseensa minuun. Katselin hiljaa hymyillen tytön silmiä ja äkkiä kaikki olikin selvää - minähän rakastin tuota suloista olentoa. En kyllä tiennyt kuinka kauan rakastaisin, hiipuisiko rakkaus sitten kun tämä menisi opiskelemaan vai säilyisikö se koko ajan - yksi elämän suurista kysymyksistä.
- Sä olet mun elämäni pano, mun rakkaus, sanoin hiljaa ja Nooran katse lämpeni äkkiä ja tämä näytti hieman häkeltyneeltä. Sitten vasta tajusin, että olin tavallaan tunnustanut rakkauteni tuota tyttöä kohtaan, hitto. En halunnut kuulla Nooran suusta mitään vastausta, tämä oli kerran sanonut minulle, ettei rakastanut, enkä halunnut kuulla sitä enää toiste. Painoin vain vaativan suuni tämän huulille ja painoin tämän pöydän reunaa vasten. Tunsin kuinka Noora veti minut tiukasti itseään vasten ja antoi käsiensä hyväillä selkääni paidan alla. Tunteeni taisivat käydä ylikierroksilla, koska halusin vain saada tuon itselleni, halusin saada tämän tuntemaan samoin minua kohtaan heti ja halusin päästä tällä sekunnilla tuon tytön sisälle. Minä kyllä tein sen heti, kun olin saanut kiskottua Nooran housut pois ja omat olin tiputtanut nilkkoihin. Kaikeksi epäonneksi vain, olimme kumpikin unohtanut missä olimme ja itse huudahdin kauhealla äänellä, kun purkauduin Nooran sisälle.
- Isä on sitten alakerrassa, Noora sanoi pahaksi epäonnekseni, heti kun olimme kumpikin rauhoittuneet ja päässeet makaamaan sängylle saakka. Epätoivoisesti parahtaen, painauduin Nooraan kiinni ja vedin tämän paidan pois; saatoin kaivata nyt tämän lohdusta, fyysisesti.

En olisi millään kehdannut mennä seuraavana aamuna alakertaan, mutta olin tavallaan luvannut ratsastaa Juuson tänään. Yritin mennä mahdollisimman hiljaa keittiöön ja ottaa pannusta kuumaa kahvi ja karata sitten tallille.
- Huomenta, kuului kuitenkin Nooran isän voimakas ääni takaani, juuri silloin, kun kaadoin kahvia mukiini. Tunsin muuttuvani nopeasti aivan punaiseksi ja käteni tärisi; voihan pérkele.
Mutisin kuitenkin huomenet ja käännyin sitten jääkaapille ottamaan maitoa kahvini joukkoon.
- Voisitte sitten seuraavalla kerralla olla hieman hiljempaa, ääni takanani kuitenkin sanoi. Mutisin nopeasti vastauksen tyylin: ‘Anteeksi kovasti, en enää mene lähellekään Nooraa kun menemme kahdestaan jonnekin’. Lehdon isäntä kuitenkin purskahti nauruun ja hekotti hyvän aikaa keittiössä, kunnes käännyin ympäri ja katsoimme hetken toisiamme silmiin.
- Ei, hyvä se vaan on, mies edessäni sanoi ja sai minut hetkeksi kummastumaan. Mitähän tuokin ukko tuossa höpötti?
- Niin, mikä?
- Se, että seksi sujuu, aloin hätääntyneesti köhimään ja hetken luulin tukehtuvani kahviin. Nooran isä katsoi minua huvittuneena ja jatkoi sitten:
- Niin, että hyvä ettet kuitenkaan puutteessa joudu elämään, niin kuin minä alkuaikoina Teresan kanssa, hetken mietin, että kuka vítun Teresa. Sitten tajusin yhdistää sen Nooran äitiin, oikein Äiti Teresa; se sai minut huvittuneeksi ja hymyilin pikkuisen. Ja siitä tietysti mies innostui.
- Että siis se sujuu?
- Joo, joo… Mutisin hämilläni ja mietin pakoreittiä tilanteesta; miten jokin keskustelu voikin olla näin noloa?!
- Muista sitten kuitenkin, että se nuori likka, tytön isä vielä sanoi ja nyökkäsi siihen pikaisesti, mutisin jotain kiireestä

Lähettäjä: [[Suvie 
Päivämäärä:   22.11.08 21:03:41

- Muista sitten kuitenkin, että se nuori likka, tytön isä vielä sanoi ja nyökkäsi siihen pikaisesti, mutisin jotain kiireestä ja pakenin eteiseen Nooran isän naurun saattelemana.
Päivittelin hiljaa mielessäni Nooran isän keskustelua ja mietin kannattaisiko minun kertoa tästä Nooralle. Joko hän suuttuisi siitä että olin ajautunut tuollaiseen keskusteluun juuri tämän isän kanssa, tai sitten tämä nauraisi minulle paskáisesti; kumpikaan ei sytyttänyt. Päätin siis olla kertomatta, ehkä tämän isä paljastaisi asian jossain vaiheessa.
Yhden asian kuitenkin päätin; en hetkeen aikaan harrastaisi seksiä Nooran luona. Jos olisi pakko rakastella, menisimme minun vuokra-asunnolle tai vaikka keskelle metsää. Paitsi, että minun tuurillani Nooran isä varmaan olisi juuri silloin metsästämässä jotain ja ampuisi minua pakaraan. Se vasta häpeällistä olisikin! Ei, emme harrastaisi seksiä vähään aikaan. Olin niin ylpeä päätöksen teosta, että kun näin Nooran tallissa Epun karsinan edessä juoksin tämän luokse.
- Ei harrasteta seksiä hetkeen aikaan, sanoin tälle prameilevasti ja jatkoin, kun Noora katsoi minua jotenkin todella oudon näköisesti. - Pidetään semmoinen viikon tauko ja sitten naidaan niin, että sänky syttyy tuleen. Nautitaan sitten enemmän, eikö?
Nyt Noora vasta näyttikin oudolta; nolostuneelta, häveliäältä ja hieman huvittuneeltakin.
- Tota joo… Noora mutisi ja vilkaisi sitten karsinaan, jonka ovi olikin raollaan. - Äiti tuli kattomaan Epun jalkaa, kun se oli tukki.
Muutuin hetkessä kalpeaksi, tunsin kuinka kaikki väri pakeni kasvoiltani ja samassa Nooran äiti astuikin karsinasta ja katsoi minua selvästi häkeltyneenä keskustelustani.
- Jos pitäisit tuollaiset puheet sitten ihan sun ja Nooran välisinä? Teresa tuijotti minua kuin olisi halunnut porata reiän ihooni. Nyökkäsin häveliäänä ja hiippailin tallista ulos suoraan Juuson laitumelle.

Istuin lopulta laitumen reunalla niin kauan, kunnes huuto tallin suunnalta loppui. Häpeissäni mietin, miten ikinä voisin kohdata Nooran vanhemmat kasvotusten. Siihen menisi ehkä hetki aikaa, kun ajattelinkin tuota episodia, tunsin heti värin pakenevan kasvoiltani. Heti kun suljin silmäni, Teresan järkyttynyt ilme piirtyi mielessäni.
Ainakin puolituntia tallin suunnalta oli kuulunut hirveää huutoa ja sättimistä, pahinta siinä kuitenkin oli se, että minä itse olin sen aiheuttanut. Hieroin hetken ohimoitani, vähitellen päätäni alkoi särkeä.

- Mutsi lähti jo, kuulin kireän äänen takaani ja käänsin nopeasti katseeni, vain nähdäkseni Nooran kivettyneet kasvot. Tämä oli häpeissään ja nolostunut, sen näki tämän silmistä. Mutta kaikista eniten tuo tyttö oli vihainen, tämän kaikki kasvon lihakset olivat pingottuneet ja kun tämä marssi takaisin tallia kohden, huomasin tämän käsien olevan nyrkissä.
Hitto, miten mukava päivä olisi tulossa. Olin joutunut ensin nolostuttavaan keskusteluun Nooran isän kanssa, sitten olin nolannut itseni ja Nooran aivan totaalisesti tämän äidin edessä, aiheutin ilmeisesti kauhean riidan äidin ja tyttären välille ja nyt Noora oli vihaisempi kuin koskaan. Mieleeni tuli ensimmäisenä rovasti, kun katsoin tämän kävelyä tallille.

Kun itse pääsin talliin Juuson kanssa, näin Nooran loikkaavan pihassa jonkun tämän isän hevosen selkään. En tiennyt tuon hevosen nimeä, mutta se oli iso ja tepasteli rauhattomasti paikoillaan, kun hento tyttönen yritti päästä hevosen selkään. Panin kuitenkin nopeasti merkille, että Noora aikoi ratsastaa tuolla hevosella ilman satulaa.
- Sehän on aivan kuin isänsä, kuulin sitten takaani ihmettelevän äänen ja käänsin sitten katseeni Taneliin, joka nojaili taas kerran rennosti oven pieleen. Ihmettelin, eikö tuolla jätkällä ikinä ollut mitään tekemistä; aina kun tämän näin, hän oli pitämässä seiniä pystyssä ja pureskeli heinänkortta.
- Siis, se oli äsken yhtä vihainen kun isänsä yleensä on, Taneli jatkoi, kun en sanonut mitään. - Sanonpa vaan, että tosta ei hyvä seuraa.
- Kuinka niin? Halusin tietää samalla kun harjasin Juusoa käytävällä. Ennen kuin Taneli ehti edes vastata, kuulimme kentän luota kauheata kiroilemista ja pian näimmekin kuinka suuri hevonen rynnisti täyttä laukkaa kohti tallia - ilman ratsastajaa. Vilkaisimme nopeasti toisiamme ja lähdin kävelemään rivakoin askelin kohti kenttää. Henkeni salpaantui hetkeksi, kun tajusin Nooran makaavan pienenä myttynä kentän keskellä.
Juoksin nopeasti kentälle ja kyykistyin tytön vierelle kääntääkseni tämän selälleen, mutta tämä onneksi ei ollut menettänyt tajuntaansa ja kierähti itse ympäri hiljaa voihkaisten.
- Ootko sä kunnossa? Sain vaivalloisesti henkäistyä ja Noora käänsi katseensa minuun, hieman laiskasti tosin.
- Hélvetin hyvässä kunnossa, Noora mutisi, kun nousi hitaasti istumaan ja otti kypärän pois päästään. - Saitteko Jupen kiinni?
- Joo joo, äyskähdin tukahtuneella äänellä ja yritin katsella tyttöä hieman tutkivasti, mutta tämä alkoi nousemaan heti ylös. Minusta tukea ottaen Noora nousi seisomaan ja kiroili sitten matalalla äänellään, joka sai minut hymyilemään helpottuneena; ainakin tämä vaikutti aivan normaalilta.
- Ootko sä kunnossa? Kysyi sitten uudelleen, kun muistin ettei tämä ollut vastannut ollenkaan kysymykseen. Noora vilkaisi minua nopeasti, mutta käänsi katseensa sitten pois tallia kohden, ikään kuin yrittäisi etsiä jotain.
- Joo, kylkiin vaan koskee hieman, Noora sanoi kulmiaan kurtistellen ja yritti ottaa askeleen eteenpäin, mutta tarttui sitten olkapäähäni kiinni, kun toinen jalka ei meinannut kannatella.
- Ja nilkkaan? Tuhahdin kysyvästi tytölle, ei tämä ollut mikään ihmeen leikinlaskun paikka. Kirosin mielessäni Nooran jääräpäisyyttä ja mietin mihin kaikkialle tätä mahtoi koskea.
- Ja nilkkaan, Noora myönsi ja hymyili minulle sitten laiskasti, ikään kuin tässä olisi ollut jotain hauskaa, tai sitten tyttönen yritti saada minua hieman rauhoittumaan hymynsä avulla. - Ja mua oksettaa ja pyörryttää.
- Me lähetään lääkäriin, sanoin järkkymättömästi tytöllä, koska ajattelin tämän alkavan heti ränkyttää vastaan. Ihmeekseni Noora kuitenkin nojautui minuun paremmin ja pyysi minua kantamaan. Hieman ihmetellen nostin Nooran syliini ja lähdin kantamaan tätä kohti tallin edessä olevaa autoa.
- Mennään mun autolla, ilmoitin lyhyesti tytölle sylissäni, joka näytti siltä kuin olisi juurikin sammumassa. Ravistin hieman Nooraa ja tämä aukaisikin silmänsä raukean näköisesti ja katsoi minua oudosti hymyillen.
- Ihan kuinka vaan, hani.
- Aha, hymähdin tälle ja laskin tämän hellästi auton etupenkille ja juoksin itse kuskin paikalle. Kiitin onneani, että kylän terveyskeskus oli niin lähellä, en olisi kauaa kestänyt kuunnella samaa lausetta, jota Noora hoki typerä hymy kasvoillaan. ’Ihan kuinka vaan, hani.’

Tottakai terveyskeskuksessa oli hirveät jonot juuri tänään. Noora pääsi kuitenkin onnekseni ensiavun kautta heti sisään ja tämä nostettiin sängylle makaamaan ja pian joku lääkäri tuli kyselemään tältä tietoja. Sitten odotettiin ja sitten tuli taas lääkäri ja sitten taas odotettiin.

Viiden tunnin kuluttua olimme päässeet takaisin Lehdon tilalle ja Nooran vanhemman seisoivat kuistilla, valmiina kyselemään miljoonittain kysymyksiä. En oikeastaan edes muistanut noloa tilannetta Nooran vanhempien kanssa. En nyt kun Noora torkkui kalpeana vieressäni. Lopulta tulos oli ollut se, että Nooralle oli oikea nilkka venähtänyt, alimmainen kylkiluu murtunut ja hänellä oli lievä aivotärähdys. Noora oli saanut viikon sairaslomaa, jolloin ei saisi tehdä mitään rasittavaa. Tuomion kuultuaan Noora oli mulkoillut nuorta mieslääkäriä niin vihaisesti, että lääkäri oli vilkaissut minua kuin apua anovasti.
Lopulta viimein Noora oli kiroillut lääkärille, ja jotenkin tämä oli onnistunut oksentamaan lääkärin valkoiselle takille - vahingossa. En kyllä tiennyt miten tämä oli voinut käydä vahingossa, ellei sitten ollut kiinni lääkärin kauluksessa, jota itse epäilin. Joka tapauksessa Noora ei ollut ollenkaan tyytyväinen tilanteeseen, joka oli juurikin kehkeytynyt.

- Mä taidan tulla teille viikoksi, Noora sanoi minulle, kun autoin tämän autosta ulos. Katsoin hämmästyneenä Nooraa, joka katsoi turhautuneena takaisin ja väänsi kasvonsa sitten anovaan ilmeeseen. Kohautin olkiani sitten myöntymisen merkiksi ja sain Nooralta palkkioksi hailean hymyn.
- Mä haen tavarat, niin mennään sitten? Kuulin Nooran sanovan isolla äänellä, jolloin ensin tämän isä esitti vastalauseensa ja sitten tämän äiti mulkoili minua niin pahasti, että väkisinkin mieleeni tuli aamuinen episodi. Tunsin heti punastuvani ja samantien punastus vaihtui silkkaan kauhuun, kun Teresa lähti harppomaan minua kohti.
- Nuori mies, Teresa aloitti ääni raivosti sihisten. - Mitä ihmettä sinä olet tehnyt meidän Nooralle?
- Kuinka niin? Kysyin sitten, kun en muutakaan keksinyt. En oikeastaan olisi uskaltanut tehdä mitään, mutta Teresa näytti lähinnä siltä, että tappaisi minut, jos vastausta ei kuuluisi.
- Älä siinä selitä! Kuului taas sihahdus naisen suusta. - Varokin käyttämästä Nooran nykyistä tilaa hyväksesi, tai sinä et enää hyppää kenenkään kanssa sänkyyn. Et viikon tai edes kymmenen vuoden jälkeen. Selvä?
Nyökkäsin tajuamisen merkiksi ja nyt vasta tajusin millaisen perheen kanssa olin tekemisissä; kaikki olivat pähkähulluja, Noora taisi olla ainoa kenen hulluudesta pidin.

- Anna nyt olla jo! Kuulin sitten Leevin äänen terassilta ja tämän takana oli Noora kalpeana kuin lakana. Teresa kääntyi raivoisasti katsomaan poikaansa ja käänsi sitten katseensa myöskin tyttäreensä. Hetken Teresa katsoi lapsiaan epäuskoisena, mutta tämän katse muuttui sitten huvittuneeksi.
- Oletko sinä, Leevi, muka mukana Nooran ja tuon jässikän pienessä lemmenleikissä? Teresa kysyi epäuskoisena ja tämän sanat todellakin sivalsivat sydäntäni. ´Pienessä lemmenleikissä?´
- Toki, Noora ja Ville on ehkä paras pari mitä on, Leevi puolusti siskoaan ja iski minulle samalla silmää. Otin nopeasti Nooran vaatekassin Leevin käsistä ja heitin sen takapenkille.
- Äläkä sä yritä pitää Nooraa väkisin noissa kahleissa, se on aikuinen, Leevi sitten lisäsi äidilleen ja pyysi Villeltä kyydin Petran luokse.

- Mua oksettaa, Noora parahti, juuri kun pääsimme pois heidän pihastaan. Iskin nopeasti jarrut pohjaan ja Noora aukaisi nopeasti oven ja yökkäili hetken aikaa koko vartalo kampaten. Olin vain halunnut sulkea tytön syliini ja puristaa tätä itseäni vasten.
- Mikä toi juttu porukoitten kanssa oli? Kuulin Leevin kysyvän takapenkiltä heti kun pääsimme jatkamaan matkaa. Huomasin Nooran vilkaisevan minua nopeasti ja tämän silmät näyttivät jotenkin todella uupuneilta.
- Kuulet myöhemmin, mutisin takapankille ja Leevi tyytyi toistaiseksi siihen vastaukseen.

Pysäytin auton kotipihaamme ja Leevi jäi odottamaan jotain.
- Te ootte vissiin menossa sun kämpille? Leevi sitten totesi kysyvään sävyyn ja nyökkäsin tälle samalla haukotellen. Päivä ei ollut kuulunut parhaimpiini, se oli ollut aivan liian uuvuttava.
- Joo, tulkaa Petran kanssa käymään jossain vaiheessa, ehdotin Leeville, joka virnisti minulle jotenkin kummallisesti, niin että hetken tämä näytti aivan Nooralta. Vilkaisin Nooraa vielä kerran ennen kuin kaasutin pois äitini katsoessa ovella.
Noora nukkui vielä asuntoni pihassa, joten ajattelin kantaa tämän sisälle. Raskaasti hengittäen laskin Nooran makaamaan sängylleni ja poistuin itse keittiöön kokkaamaan itselleni jotain.

Puoli kahdeksan aikaan illalla havahduin sohvalta. Pöpperöisenä päättelin nukahtaneeni siihen ja samantien muistin, että Noora oli huoneessani. Hiljaa hiippailin makuuhuoneen ovelle ja yritin pimeässä tihrustaa missä Noora oli, kun en heti hahmottanut mitään. Melkein ehdin jo säikähtää kunnolla, oliko Noora lähtenyt harhailemaan jonnekin. Sitten kuitenkin vessasta alkoi kuulua niin epämiellyttäviä ääniä, että tajusin Noora luikkineen sinne.
- Oisit sä tonne sänkyynkin voinut tulla nukkumaan, Noora mutisi heti, kun pääsin vessan ovelle. Katsoin huolestuneena tyttöä, joka nojaili vessanpyttyyn ja kohottautui sitten taas oksentamaan.
- Sitä paitsi, Noora aloitti taas ja piti pienen tauon vetäessään vessan. - Mihin ihmeeseen sä olet lykännyt mun kepit?
- Ne on autossa, vastasin rehellisesti, en muistanut hakea niitä ollenkaan. Olin jotenkin uupunut päivän mittaan niin paljon, että syötyäni olin suunnitellut torkkuvani hetken. Tarkoitukseni ei ollut todellakaan nukkua tunti tolkulla, mutta minkäs teet.

- Oksettaako sua vielä? Kysyin Nooralta, kun tämä nuokkui taas vessanpytyn vieressä. Noora pudisti päätään aukaisematta silmiään ja odotti ilmeisesti jotain. Hetken katseltuani hentoa tyttöä kumarruin nostamaan tämän syliini ja kannoin tämän takaisin sänkyyn.
- Voisitko sä tulla mun viereen makaamaan? Noora kysyi hetken kuluttua aukaisten samalla silmänsä. Kun Noora tapitti minua noilla ihanilla silmillään, tunsin jonkin läikähtävän sisälläni. Olin toden totta rakastumassa tuohon tyttöön, tai sitten olin jo rakastunut. Olin jo kipuamassa tämän vierelle, mutta sitten haistoin oksennuksen happaman hajun ja peräännyin nieleskellen. Minua oli aina alkanut etoa, kun haistoinkin oksennuksen. Ilmeeni nähtyään, Noora huokaisi raskaasti ja mutisi litanian kirosanoja.
- Sä olet täysi páska, kuulin sitten hiljaisen mutinan sängyn pohjalta. Hymähdin huvittuneena, ainakin Noora alkoi käyttäytymään pikkuhiljaa melko normaalisti.
- Puhutaan siitä sitten kun olet paremmassa kunnossa, sanoin vain tälle ja silitin siloista poskea, johon oli pikkuhiljaa tulemassa enemmän väriä. Noora katsoi minua hetken silmiin sen näköisenä kuin yrittäisi haastaa riitaa seuraavaksi. Jotenkin luulin, ettei tytön voimat riittäisi vielä sellaiseen.
- Mä syytän sua tästä kaikesta, kuulin Nooran äänen sanovan varmasti ja tämä sai kulmani kohoamaan hämmästyksestä.
- Kuinka niin?
- Puhutaan, kuule rakkahin, sitten kun olen paremmassa kunnossa.
- Oi, sä rakastat mua, sanoin leikkisän imelästi ja Noora huokaisi peittoa vasten.
- Joo joo, sä olet mun elämäni suurin rakkaus.

Suurin piirtein tunnin kuluttua hätkähdin sohvalta, kun ovikelloni soi. Tiesin sanomattanikin kuka siellä oli, joten aukaisin Leeville ja Petralle oven katsomatta ensin ovisilmästä.
- Kuis sisko? Leevi kysyi heti ensimmäisenä, kun pääsi ovesta sisään ja minä hieman yllätyin. Ehkä olisin kaivannut edes tervehdystä, Petra sen sijaan katsoi minua niin läpitunkevan uteliaana, että katsoin parhaaksi viedä vieraat katsomaan Nooraa makuuhuoneeseen. Tuhahdin mielessäni ajatuksilleni, katsomaan aivan kuin Noora olisi ollut joku eläin.

Noora kuitenkin tuhisi vielä samassa asennossa, kuin tunti sitten, joten päätimme siirtyä keittiöön juomaan kahvia ja syömään keksejä, jotka Petra oli ottanut kotoota.
- Niin, Leevi aloitti ja katsoi minua pitkään kulmiensa alta. - Miksi äiti suuttu sulle niin pahasti?
Katsoin hetken mietteliäänä Leeviä ja pohdin, kannattaisiko minun kertoa edes Leeville koko asiasta, mutta tulin siihen tulokseen, että Nooran suusta se kuulostaisi hyvin rivolta, härskiltä, tyhmältä ja ilkeältä. Melkeinpä tahalliselta teolta. Kun huomasin molempien katsovan minua turhankin uteliaasti kerroin heille koko jutun. Ehkä kuitenkin jätin pienet yksityiskohdat sanomatta, esimerkiksi sen että minun teki aina mieli repiä Nooralta vaatteet pois ja ottaa tämä nopeasti ja ehkäpä hieman väkivaltaisesti.

Kun lopetin kertomukseni Leevi ja Petra molemmat toljottivat minua kuin olisin puhunut potaskaa koko ajan.
- Puhuko isä sulle niin? Leevi sitten mutisi kulmat kurtussa, ilmeisesti tämäkin jotenkin häpesi isäänsä. Nyökkäsin hiljaisena ja käänsin sitten katseeni Petraan, joka oli kuitenkin kiinnittänyt katseensa jonnekin taakseni. Käännyin katsomaan suoraan Nooran silmiä ja huomasin tämän huulilla pienen hymynkareen.
- Ajattelitko sä joskus hakea mulle ne kepit? Tämä kysyi käheällä äänellä ja linkkasi sitten ottamaan itselleen vettä. Katselimme kaikki hiljaisina kun kaunis tyttönen joi autuaana suuren mukillisen vettä ja kääntyi sitten katsomaan meitä kaikkia mietteliäänä.
- Voisitteko te nyt mennä, että mä voisin raahata Villen nukkumaan, totesi ja huomasin kuinka Leevi ja Petra alkoivat heti tehdä lähtöä. Nooralla oli ihmeellinen vaikutus ihmisiin ympärillään. Toiset vihasivat ja väheksyivät tätä ja toiset melkein jumaloivat. Kun kuulin ulko-oven napsahduksen, tämän mennessä lukkoon, huomasin kuinka Noora ojensi hennon käsivartensa minua kohden. Nousin ylös penkiltä ja nostin tytön kevyesti syliini.
- Mitä sä meinaat? Noora kysyi hieman hämmästyneen kuuloisena, kun lähdin kantamaan tätä kohti vessaa. Katsoin alaspäin suoraan Nooran silmiin ja hymyilin tälle lämpimästi.
- Pese hampaat, niin mä voin suukotella sua.

Aamulla heräsin siihen, kun Noora käänsi hieman leveästi kylkeään, siis niin että luulin liiskautuvani tämän alle. Hellästi yritin tuuppia tätä kauemmas itsestäni, mutta sainkin osakseni syyttävän katseen. Nooran silmät tapittivat minua jotenkin epämääräisen punertavina. Hetken jo epäilin, että Noora oli saanut jonkun kuolettavan taudin, vähintäänkin silmätulehduksen.
- Mitä ihmettä sä oikein tönit? Nooran ääni oli nukkumisesta hieman käheä, mutta tämän äänestä kuulsi syytös. Naurahdin mielessäni tytölle; miten tämä pystyi olemaan niin syyttävän kuuloinen.
- Sä melkein liiskasit mut, sanoin takaisin ja hetken näytti siltä kuin Noora olisi hymyillyt, mutta sitten tämä kuitenkin loihti kasvoilleen sellaisen ‘minä olen pyhimys- ilmeen.
- Sä nukuit niin kauan, Nooran ääni jotenkin liian pehmeä ja mietin kuumeisesti mitähän tämä mahtoikaan tarkoittaa. Vastauksen sain kuitenkin oikeastaan heti, kun Noora kurottautui kasvojeni tasolle ja painoi hellästi huulensa omilleni. En edes ehtinyt vastaamaan suudelmaan, tai pusuun. Hellästi tämä hymyili minulle ja silitti peukalollaan poskeani. Kosketus oli niin hellä, että luulin vain kuvitelleeni sen. Sitten Noora kuitenkin toi huulensa taas sentin päähän omistani.
- Sä voit hoivata mua, tyttö sanoi viekkaasti ja painoi huulensa omilleni taas niin hellästi, että melkein olisi voinut kuvitella Nooran olevan hauras kuin posliini. Käänsin kuitenkin Nooran hellästi alleni ja painoin huuleni vaativina tämän suulle ja imaisin tämän alahuulen suuhuni. Tunsin kuinka Noora kiersi kätensä niskani taakse ja hyväili niskahiuksiani hellästi. Yllätyksekseni värähdin mielihyvästä, kun Noora raapaisi hellästi niskani herkkää ihoa. Tyttö allanikin huomasi tämän ja painoi kyntensä hieman kovemmin ihooni ja liu’utti niitä selkääni kohti.
- Sanoitko sä eilen, että mä olen sun rakkahin? Kysyin sitten kun kuljetin huuliani määrätietoisesti pitkin tämän kaulaa. Noora hymähti vain jotain ja kielsi sitten asian. Kysyin uudelleen kysymyksen ja imaisin hellästi ihoa, jolloin Noora henkäisi jotain mistä en saanut selvää. Suukottelin vielä hetken kaulaa ja siirryin sitten näykkimään tämän solisluuta.
- Niin, oonko mä sun rakkahin? Kysyin vielä kerran tämän ihoa vasten ja hetkeksi Noora meni aivan hiljaiseksi. Nostin kasvoni tämän iholta pois ja katsoin Nooraa suoraan silmiin, joista paistoi hellyys.
- Olet, tyttö henkäisi hiljaa ja minä puolestani hukutin tytön suudelmiin ja yritin houkutella tämän seksiin kanssani.

Kuuntelin suihkun lorinaa ja hyräilin itsekseni onnesta. Noora oli myöntänyt rakastavansa. Hetkeksi uppouduin mietteisiini, kun muistelin miten tytön hento ruumis oli tärissyt allani himosta. Kuinka tämän kynnet olivat raapineet selkääni punaisia viiruja. Että tuo tyttönen olikin mahtava ilmestys.
- Ootko sä tehnyt mulle ruokaa? Kuulin väsyneen äänen takaani ja käännyin hätkähtäen katsomaan keittiön oveen nojaavaan tyttöön, joka oli pukeutunut aivan liian suureen kylpytakkiin. Hymyilin huvittuneena nähdessäni tuon ja tunsin suurta kiintymystä tuota tyttöstä kohtaan.
- No? Nooran kivahdus havahdutti minut mietteistäni ja käännyin takaisin katsomaan munakkaan kypsymistä pannulla. Onnekseni ne olivatkin juuri kypsyneet, jos olisin hetkenkin vielä odottanut, ne olivat palaneet.
- Joo, valmista on.

- Mä syytän sua yhä vieläkin tästä kaikesta ja mua väsyttää, Noora totesi ärtyneenä, kun tämä tuli makuuhuoneesta puettuaan vaatteita päällensä. Käännyin katsomaan tätä kummissani ja katseeni pysähtyi kun näin miten tämä oli pukeutunut. Tällä oli yllään valkoinen tiukka toppi ja säädyttömän lyhyet keltaiset shortsit. Lisäksi tämä oli vielä laittanut hiuksensa tyttömäisesti saparoille, jolloin tämä näytti aivan pornoelokuvissa olevilta koulutytöiltä.
- Mä olen aina ollut hulluna koulutyttöihin, lipsahti sitten suustani kun mittailin tätä katseellani. Noora katsoi minua lähinnä sen näköisenä, että tämä olisi voinut läimäistä minua. Huomasin tämän olevan pahalla päällä ja ärsytin tätä vielä hieman enemmän tuijottamalla aivan kuin olisin halunnut ottaa tämän tällä sekunnilla.
Hetken kuluttua Noora kuitenkin ilmeisesti leppyi hieman, sillä tämä ei näyttänyt enää sitä kuin olisi halunnut tappaa jonkun.
- Ihanko tosi? Noora sitten kysyi viekkaasti hymyillen ja käveli viekkaasti luokseni.
- Kuinka hulluna? Tyttö kysyin ja kietoi kätensä niskani yli. Katsoin Nooran leikkisiin silmiin ja hymyilin tälle vinosti, tiesin että tyttö piti siitä.
- Näin hulluna, sanoin käheästi ja vedin Nooran pakaroista aivan itseeni kiinni ja sammutin tämän nauravan suunsa omalla suullani. Päämäärättömästi peruuttelimme ympäri olohuonetta toisiimme liimaantuneina, kunnes törmäsimme sohvaan ja lennähdimme siihen rakastelemaan.

Muutama päivä meni kuin lennossa, olimme oikeastaan täysin eristyneitä muusta maailmasta, olimme kuin kuherruskuukautta viettävä pariskunta. Noorasta tuli koko ajan aina vain hyväntuulisempi ja hetkittäin tämä käyttäytyi kuin järkensä menettänyt sotilas, joka olisi halunnut tappaa jokaisen eteen tulevan olennon. Olin oppinut olemaan välittämättä Nooran tunteenpurkauksia ja hetkittäin ärsytin tätä vain enemmän.

- Kauanko sulla on vielä lomaa? Kysyin ja Noora katsoi minua kulmat koholla hetken. - Siis salkkua?
- Muutama päivä, kuinka niin?
- Mä haluan sut kokonaan ittelleni, sanoin vakavana ja tajusin puhuvani totta. Noora käänsi ihmettelevän katseensa minuun ja kurtisti sitten kulmiaan mietteliäänä. Katsoin hetken hiljaisena tyttöä ja kun huomasin tämän totisen ilmeen, mietin teinkö virheen.
- Niinku, et haluisit olla mun ainoa mies? Noora aloitti varovaisesti ja näytti siltä kuin ei osaisi muodostaa seuraavaa lausettaan. - Vai haluatko sä omistaa mut?
- Mä haluan olla sun ainoa mies, sanoin samantien. En edes voinut kuvitella miten Noora edes pystyi ajattelemaan että haluaisin omistaa tämän. Järjetöntä! Melkein sanoinkin tämän Nooralle, mutta sitten näin tämän iloisen ilmeen ja melkein sulin kasaan tämän edessä.
- Sä olet ihana! Noora kiljahti ja nilkutti kaulaani roikkumaan. Meinasin tukehtua tämän halaukseen ja siihen kun tämä suuteli huuliani niin kovakouraisesti, että sain repäistä tämän itsestäni irti.

Viiden päivän päästä Noora meni ensimmäistä kertaa käymään kotonaan, tarkoituksenaan mennä ratsastamaan ensimmäistä kertaa. Nooran lähtökin tuotti tälle jo niin paljon vaikeuksia, mietin miten paljon vaikeuksia tuottaisi nähdä perhe, jonka luota oli lähtenyt - ei nyt mitenkään lämpimissä merkeissä. Näin vieläkin edessäni Teresan raivostuneet kasvot ja yritin unohtaa mahdollisimman hyvin, silti mieleni valtasi syvä syyllisyys - olinhan minä vienyt Nooran pois vanhempiensa luota.

En oikeastaan osannut tehdä mitään, kun olin yksin kämpilläni. Hiljaa mieleeni syöpyi ajatus, mitä jos Noora jäisikin nyt kotiinsa loppu loman ajaksi? Mitäs minä sitten tekisin? Ainakaan en menisi Nooran luokse, en haluaisi oikeastaan kohdata Teresaa, enkä oikeastaan Nooran isääkään. Enkä vielä välttämättä Leeviäkään, nyt kun tämäkin tiesi mistä minä ja Teresa olimme riidellee, tai keskustelleet riitaisasti.
Lisäksi rupesin miettimään kunnolla mitä oikeastaan tekisin sitten kun Nooran olisi pakko lähteä opiskelemaan. Voisin saattaa tämän raskaaksi, jolloin tämän olisi lopetettava koulu jossain vaiheessa ja tultava luokseni. Eihän Noora olisi niin raakalaismainen, että hankkiutuisi lapsesta eroon tappamalla sen? En ainakaan uskonut. Tai sitten voisin vedota siihen, etten todellakaan pärjäisi ilman Nooraa. Silloin tämä kehottaisi minua muuttamaan Helsinkiin ja hankkimaan sieltä töitä. Tai sitten voisin käydä Helsingissä viikonloppuisin tai Noora voisi tulla tänne viikonloppuisin.
Oli vain yksi ongelma, en tiennyt pystyisikö Noora elämään kaukosuhteessa, riittäisikö tälle vain viikonloput. Hetken jo mietin kihlausta, mutta sekään ei oikeastaan kuulostanut hyvältä. Tai minun korviini se kuulosti ihan hélvetin hyvältä, mutta tuskin Noora olisi kanssani samaa mieltä.
Tulin itsekseni siihen tulokseen, että paras vaihtoehto olisi kaukosuhde. Yhdessä halusin kuitenkin pysyä Nooran kanssa.

Mietteeni oikeastaan katkesi vasta reilun tunnin kuluttua siihen, kun Noora tuli rymistellen sisään ja kiroili isoon ääneen. Jotenkin pystyin päättelemään, ettei kotona kaikki ollut mennyt aivan putkeen.
Sainkin vastauksen oikeastaan heti, kun Noora tuli olohuoneen ovelle kuin pyörremyrsky. Huomasin kuinka tämän silmät salamoivat kiukusta ja tämän kauniit huulet olivat puristuneen yhteen.
- Kotona on joku pérkeleen kaaos menossa, Noora tuhahti hetken hiljaisuuden jälkeen. Katsoin tätä kulmat koholla ja kehotin tätä katseellani jatkamaan.
- Äiti ei puhu mulle mitään, mikä kuulemma johtuu susta, Noora aloitti melkein huutaen raivoaan pihalle. - Isä kattoo mua halveksien, mikä kuulemma johtuu musta itsestäni. Leevi yrittää olla puolueeton ja haukkuu sitten mut maasta taivaaseen, koska mä olen niin kuulemma niin sokea idiootti ja Eppu heitti mut selästään taas kerran.
- Vieläkö oli jotain? Kysyin selvästi huvittuneena, vaikka tässä olikin jo melkoisesti kaaosta. Noora käänsikin sitten salamoivan katseensa minuun ja näytti siltä kuin olisi huomannut minut vasta nyt.
- Pitäiskö sitten olla? Tyttö kivahti ja mulkoili minua sen näköisenä että voisi listiä minut. Pudistin äänettömänä päätäni ja odotin milloin tämän kiukunpuuska menisi ohitse, harmikseni vaan se näyttänyt menevän ohitse.

Istuimme vielä illallakin molemmat hiljaisina sohvalla ja Noora huokaili välillä raskaasti, kuin jotain kamalaa olisi juuri sattumassa.
- Ootko sä kunnossa? Kysyin varovaisesti tytöltä, kun tämä ei vielä nukkumaan mentäessäkään ollut puhunut yhtään mitään. Tunsin itsessäni Nooran katseen, vaikka en sitä nähnytkään.
- Olen.
- Oikeastiko?
- Joo, olen.
- Voit sä mulle sanoo? Melkein anelin tytöltä ja olisin todellakin halunnut, että tämä kertoisi mikä tätä oikeasti vaivasi.
- No, en ole! Noora sitten kivahti ja nousi nopeasti istumaan, jäykistyen kuitenkin siinä samassa ja voihkaisten hiljaa. Mieleeni tuli heti ensimmäisenä, oliko tämä taas satuttanut itsensä tippuessaan Epun selästä.
- Sattuuko suhun? Kysyin melkein hätääntyneenä. Kuulin Nooran huokaisevan raskaasti vieressäni ja tämä laskeutui takaisin makuulle viereeni.
- Mä en olis saanut mennä ratsastamaan, Noora sanoi sitten hiljaa ja melkein murisi päälle. Kun kysyin syytä tähän, olisin melkein voinut suuttua Nooralle ja tavallaan suutuinkin.
- Mulle oli oikeasti laitettu kaks viikkoa sairaslomaa, pieni ääni sanoi vieressäni ja vuorostani minä nousin hätkähtäen istumaan.
- Mikset sä sanonut mitään?
- Mä en halunnut että sä säälisit mua, Noora sanoi neutraalisti ja kosketti hellästi olkapäätäni.
- Olenko mä sitten joskus säälinyt sua? Kysyin melkein tuohtuneena. En ollut mielestäni ikinä säälinyt Nooraa, en ikinä käyttäytynyt väärin tätä kohtaan, enkä ikinä tulisi käyttäytymäänkään.
- Et, Noora myönsi ja kuulin tämän hymyn äänensävyssä. - Sä olet murskannut mut sun alle, niin että ei paraneminen ainakaan ole ollut mahdollista.
- Sitä paremmalla syyllä; mikset sä sanonut mitään? Nyt jo olin vihainen ja pettynytkin. Olin kuvitellut, että Noora sentään pitäisi minua niin läheisenä että voisi kertoa tuollaisista asioista.
- Mä ajattelin että pääsisin helpommalla, kun antaisin sun panna mua.
- Että, mitä? Kysyin nyt jo raivostuneena. Noorahan piti minua jonain ihmeen seksihulluna ihmisenä ja antoi minun ‘panna’, vaikka tätä oikeastikin sattui.
- Luulitko sä että mä olisin suuttunut sulle, jos sä olisit vaan sanonut ei? Kysyin tuohtuneesti Nooralta ja nousi kiivaasti sängyn reunalle istumaan. Noorakin nousi istumaan ja yritti koskettaa olkapäätäni.
- Älä koske muhun, tai mä en oikeasti takaa mitä mä teen, sanoin jäykästi ja Nooran käsi valahti automaattisesti alas.
- Suutuitko sä? Noora kysyi pienellä äänellä ja kuulosti lähennä hiireltä. Olin kuulevinani itkun tämän äänessä, mutta en jaksanut välittää. Tyttö kehen olin rakastumassa, ketä rakastin, piti minua miehenä jolla oli seksi pakkomielteenä. Joka ostaisi varmaan pumpattavan barbarab, jos en saisi seksiä naiselta, joka oli telonut itsensä.
- Totta helvetissä mä suutuin! Huusin pimeässä huoneessa ja halusin äkkiä vain pois tytön vierestä, joka oli niin tyhmä että kuvitteli etten suuttuisi. Eihän tuo tyttö tuntenut minua ollenkaan!
- Mä menen kattomaan telkkaria, murahdin tälle ja harpoin ulos huoneesta olohuoneeseen. En kuitenkaan laittanut tv:tä päälle, vaan tuijotin tyhjin silmin tummaa ruutua.

Unessani enkeli kosketteli kasvojani, enkelillä oli Riikan kasvot, ja Nooran suloinen hymy. Todella merkillinen enkeli. Sitten enkeli itki ja kertoi minulle menevänsä naimisiin kaksoisveljeni kanssa, jota en kuulemma ikinä ollut nähnyt. Unessani tartuin enkeliä kaksin käsin kurkusta kiinni ja huusin tappavani tämän, jos tämä sen tekisi. Lopulta enkeli huusi tuskasta, ennen kuin haihtui savuna ilmaan.

Heräsin siihen kun pääni retkahti sivulle ja tunsin jonkun ihmisen läsnäolon. Aukaisin hitaasti silmäni, peläten kenet kohtaan ensimmäisenä. Hetken kyllä ajattelin, että se olisi varmaan se enkeli. Enkeli tosiaan, ajattelin sarkastisesti kun näin Nooran katsovan minua odottavaisena. Tuijottelimme toisiamme hetken aikaa silmiin, kunnes Noora laski katseensa alas ja pyysi anteeksiantoa. Katsoin hämmentyneenä tyttöä edessäni ja yritin miettiä, miten Noora oli tullut noin katuvaiseksi. Tokihan muistin oman reaktioni eilisiltani, mutta enhän minä nyt kuitenkaan pyytänyt tyttöä alistumaan edessäni, niin kuin se tällä hetkellä vaikutti. Toivoin vain avoimuutta, varsinkin tällaisessa asiassa - ja tietysti toivoin että Noora seuraavan kerran sanoisi ‘ei’ kun haluaisin seksiä. Sanoisi minulle, että tähän sattuu.
- Anna anteeks, Noora toisti ja kuulin tämän äänestä kuinka tämä oli itkenyt yöllä. Nooran ääni oli surullisen käheä ja tukkoisen kuuloinen, etten voinut olla vihainen. Otin tämän kädet omiini ja vedin hellästi tätä itseäni kohden.
- Sattuuko sua oikeasti? Kysyin Nooralta, kun tämä istui syliini. Noora oli hiljaa ja yritti näyttää surkealta, mutta huomasin kuinka virnistys yritti pyrkiä tämän kasvoille. Meinasin suuttua taas tytölle, tämähän oli kusettanut minua eilen, saanut minut valheellaan raivon partaalle.
- Ei se nyt varsinaista kipua ole, Noora aloitti ja venytteli sanojaan hieman. - Se tuntuu vain hieman epämukavalta.
- Epämukavalta? Toistin typertyneenä ja Noora kääntyi katsomaan minua vinosti hymyillen ja katsoi sitten hieman ylöspäin.
- Ihan niin kuin olis jotain irronnut kehosta ja sitä pitäis yrittää pitää kasassa, Noora selitti ja havannoi minulle näyttämällä kylkeään, johon tämä käärinyt hevosen pintelin.
- Se antaa tukea, Noora mutisi ja laski paidan alas, kun katsoin tätä hieman epäuskoisena.
- Justiin, mutisin ja halasin pienesti tyttöä sylissäni.
- Ja kyllä se ehkä hieman sattu, kun sä yritin rusentaa mua tähän sohvalle, Noora sanoi ja rypisti kulmiaan miettiessään. - Mutta ei kyllä liikaa.
- Sä siis tykkäät pienestä kivusta? Kysyin naurahtaen Nooralta, kun tämä yritti niin kovasti selitellä minulle tuntojaan. Noora mulkaisi minua ja pyöräytti sitten silmiään huvittuneena sanoilleni.
- Annatko sä kuitenkin anteeksi? Noora kysyi ja katsoi minua niin anovasti, että tämä sai sydämeni läpättämään.
- Tottakai mä annan, sanoin ennekuin painoin pikaisen pusun tämän poskelle.

Noora oli kuitenkin jotenkin vaisu koko päivän ja yritti kovasti miellyttää minua, joka ei tuntunut ollenkaan hyvältä. Noora tuntui odottavan koko ajan minulta jotain, tai ainakin tämä vilkuili minua koko ajan niin odottavan näköisesti. Hetkittäin meinasin kysyä tältä jo, mitä tämä oikein minusta halusi. Lopulta kuitenkin menimme molemmat hiljaisina nukkumaan. En voinut kiistää sitä, etteikö minua olisi ottanut Nooran puhumattomuus päähän. Se vítutti minua todella raskaasti ja olisin halunnut vihoitella tälle vieläkin. Yritin kuitenkin työntää tuon kaiken taka-alalle, en halunnut vihoitella Nooralle viimeisinä viikkoina ennen kuin tämä lähtisi takaisin opiskelemaan. Kaikki ajatukset päässäni pyörähtäen nukahdin taas levottomaan uneen.

Seuraava päivä oli ehkä hieman parempi. Noora tuntui olevan heti aamusta hyväylätuulella ja sen myötä myöskin minä tunsin oloni pirteäksi.
- Haluaisitko sä tehdä jotain erityistä tällä viikolla kun oot vielä lomalla? Kysyin sitten kun söimme keittiössä makaronilaatikkoa. Noora katsoi minua niin oudosti ja tiputti sitten haarukkansa lautaselle.
- Sä puhut mulle kuin jollekin lapselle tai tuntemattomalle, Noora sanoi sitten otsa rypyssä ja kävi keittiön ikkunan luokse. Katselin hetken Nooran selkää ja meinasin jo kiistää asian.
- Mä voin mennä kyllä kotiinkin, Noora sanoi sitten hiljaisella äänellä ja nojasi ikkunalautaan raskaasti hengittäen. Nousin sitten itsekin ylös ja kävelin Nooran vierelle ja nostin käteni tämän olkapäälle.
- Mä tiedän, Noora sanoi ja kääntyi katsomaan minua silmät kipunoiden. - Että mä tein väärin siitä kun en kertonut sulle ja sitten kun sä vähän kusetin sua, mutta sä voit nyt päättää.
- Päättää mitä? Kysyin lempeällä äänellä ja tarkastelin tämän kasvoja. En edes kuunnellut kovin tarkasti mitä Noora sanoi, mutta tämän silmät olivat niin kummastuneen näköiset, että jäin niihin kiinni.
- Sen että haluatko sä mut tänne vai menenkö mä kotiin? Noora sanoi vakaalla äänellä ja käänsi katseensa taas ikkunasta ulos. Katselin Nooran sivuprofiilia ja huomasin vasta ensimmäisen kerran tämän nenän pienuuden. Se oikein kunnon nöpönenä.
- Tottakai mä haluan että sä olet täällä, aloitin ja Noora vilkaisi minua helpottuneesti hymyillen. - Mutta sun pitäis käydä kyllä kotonaskin.
- Jaa, Noora mutisi ja koitti ilmeisesti etsiä kasvoiltani jotain, sen verran tiiviisti tämä minua katsoi. Kun Noora käänsi sitten katseensa taas ikkunaan, olisin halunnut niin kovin halata tätä, mutta en tiennyt sattuiko tätä johonkin. En sitten halannutkaan, otin vain Nooran käden omaani ja puristin sitä hellästi.
- Mä menen käymään siellä kotona, Noora sanoi sitten yllättäen ja ravisti käteni irti omastaan. Katsoin Nooran selkää, kun tämä hortoili pitkin asuntoa ja etsi vaatteita ylleen.
- Miks sun pitää mennä noin äkkiä? Kysyi sitten kun Noora oli laittamassa eteisessä kenkiään jalkaan. Noora kääntyi katsomaan minua huvittuneesti hymyillen ja nousi sitten seisomaan koko pituuteensa.
- Itsehän sä sanoit, että mun pitäis käydä kotona, Noora sanoi ja hymähti sitten.
- Suutuitko sä siitä? Livahti sitten suustani. Olin kyllä aivan varma, että Noora oli taas kerran vetänyt herneen nenäänsä.
- En tietenkään, Noora naurahti ja nipisti minua poskesta naureskellen. Katsoin sanattomana suljettua ovea edessäni ja sanoin itselleni ääneen: “Kyllä se suuttu”.

Olin aivan varma, ettei Noora tulisi enää luokseni yöksi, mutta illalla kahdeksan jälkeen kuulin kyllä ovikellon soivan. Matala mielialani vaihtui miltei sekunnissa hilpeäksi, kun kävelin reippaasti ulko-ovelle. Noora hymyili minulle jotenkin hieman poissaolevan näköisenä ja otti tukea seinästä. Naurahdin pienesti kun näin tuon näyn, jos en olisi paremmin tiennyt olisin luullut tämän olevan humalassa.
- Mä kävin Leevin kanssa baarissa, Noora sitten sanoi ja hymyili entistä leveämmin. Kulmani kohosivat hieman yllätyksestä, ei Nooralla ollut yleensä tapana mennä veljensä kanssa baariin. Katselimme vain toisiamme siinä ovella, kunnes älysin päästää tämän ohitseni eteiseen. Katselin hetken Nooran horjuvaa kävelyä ja rupesin vasta sitten ihmettelemään miksi minua ei ollut kutsuttu mukaan.
- Miksei mua kutsuttu? Kysyin sitten, kun Noora oli lysähtänyt sohvalle istumaan. Noora vilkaisi minua nopeasti ja näytti hetken syylliseltä. En voinut sille mitään, että tunsin itseni muutaman sekunnin pettyneeksi; olisin minäkin toki halunnut mennä Nooran kanssa baariin.
- Jarkko ei halunnut sua sinne, Noora mutisi ja vältti tarkasti katsomasta minua silmiin. Seisoin tyrmistyneenä sohvan vieressä, kykenemättä tehdä mitään. Jarkko? En ollut ollut Jarkkoon missään yhteyksissä hetkeen aikaan, en siitä asti, kun aistin tämän ihastuksen Nooraan. Sitten Noora menee veljensä kanssa baariin, törmää Jarkkoon ja on heidän kanssaan mieluummin kuin poikaystävänsä.
- Oliko Jarkko siellä? Kysyin sitten matalalla äänellä ja Noora käänsi viimein katseensa minuun. Ja se katse ei ollut aivan normaali, se oli yllättävän syyttävä katse. Aivan niin kuin äidillä oli ollut silloin, kun jäin 13 -vuotiaana tupakanpoltosta kiinni.
- Sä olet laittanut teidän välit poikki, Noora sanoi toruvasti ja tillitti minua niin kauan, että lopulta käänsin katseeni telkkariin. - Sä laitoit välit poikki ystäväs kanssa mun takia.
- Mitä sitten? Yritin saada ääneni mahdollisimman välinpitämättömäksi, mutta jotenkin olin mustasukkainen Jarkolle. Tokihan minulla oli ikävä Jarkkoa, mutta sille ei nyt voinut mitään, Noorasta minä en suostuisi luopumaan.
- Mä en ikinä halua tulla sun ja sun ystävies väliin, Noora sanoi niin vahvalla äänellä, että epäilin tämän olevan aivan selvä. Katsoin Nooran kasvoja ja ne oli niin vakavat, etten voinut tehdä mitään muuta kuin nyökätä hiljaisena.

Noora

Katsoin hiljaisena Villen kasvoja, jotka näyttivät niin miettiväisiltä, että ajattelin jo suunnitelmani onnistuneen. Baarissa Jarkko oli syyttänyt minua ystävyyden katkaisusta ja tottakai minä tunsin sitten syyllisyyttä. Jarkko oli vielä ollut niin vakava, että hetken jo luulin tämän haukkuvan minut pystyyn. Ja ikäväkseni Leevi oli ollut aivan samaa mieltä asiasta, joten lupasin Jarkolle korjaavani nämä välit.
- En mä halua, että mun ystäväni kuolaa mun tyttöystävän perään, Ville sitten tuhahti ja nosti katseensa minuun. Hänen tummat silmänsä olivat jotenkin kovin hämillisen näköiset ja tiesin Villen miettivän heidän ystävyyttään. Saattaisin jopa onnistuakin tässä.
- Tiesitkö sä, että sillä on tyttöystävä? Kysyin sitten ja yritin saada ääneeni enemmän syyttävää sävyä. - Sitä paitsi, mä olen selvinnyt Joonastakin.
- Joo, tosi hyvin oletkin selvinnyt. Annat sen lääppiä sua, Ville tuhahti ja pudisteli päätään uskomatta korviaan, mietti varmaankin minun ajatuksenjuoksuani. Loin Villeen hieman närkästyneen katseen ja vetosin sitten viimeiseen oljenkorteen, joka voisi saada Villen sekä miettimään, että suuttumaan.
- Mä lähden kohta Helsinkiin, meillä alkaa koulu vähän aiemmin. Puolitoista viikkoa aikaa, sanoin ikään kuin ohimennen ja Ville säpsähti hieman. Hymyilin voitonriemuisena sisäänpäin ja olin samalla hieman surullinenkin. En tiennyt halusiko Ville jatkaa suhdetta kesän jälkeen, vai oliko tämä miehelle pelkkä kesäromanssi.
- Mitä sä sitten teet, kun mä en ole täällä ja kaikki sun ystävyyssuhteet on pilalla?
- Yritätkö, sä pérkele, syyllistää mua? Ville murahti sitten vihaisena ja käänsi vakavan katseensa minuun.
- Mä en yritä, mä syyllistän! Äyskähdin jo melkoisen turhautuneena, minulla alkoi menemään jo hermot yrittäessäni saada Villeä korjaamaan sosiaalisuutensa.
- Ihan pirun hyvin sen teetkin, Ville mutisi ja käveli keittiöön päätään raapien. Katselin keittiön ovea ällistyneenä; jätkähän oli paennut paikalta. Kääntänyt selkänsä minulle ja lopettanut aiheen käsittelyn kesken kaiken. Suuttuneena pudistelin päätäni ja suuntasin oman kulkuni makuuhuoneeseen, minua oli alkanut väsyttääkin taas ihan hulluna.

Aamulla heräsin kauheeseen pääkipuun ja yritin nostaa päätäni sen verran, että sain katsottua että Ville oli kadonnut jonnekin. Turhautuneena tuhahdin, mieshän oli vaikeampi kuin minä.
Kyllästyneenä odottelin Villen tuloa lojuten sängyssä melkein kolme tuntia. Kun kello näytti puoli neljään, nousin viimein sängystä ja raahauduin syömään jotain pientä, mitä ikinä sitten löytäisinkään kaapeista. Tein itselleni muutaman leivän ja painuin sitten takaisin sänkyyn, otettuani ensin buranan. Lääkkeen vaikutuksesta nukahdin uudelleen ja jatkoin uniani tyytyväisenä siitä, että kukaan ei häirinnyt krapulapäivääni.
Heräsinkin oikeastaan vasta seuraavana aamuna, siihen että luulin rusentuvani jonkun alle.
- Mä olin baarissa, Ville mokelsi päälläni ja nojasi päätänsä rintaani vasten. Tunsin kuinka kaikki baarin hajut tunkeutuivat nenääni ja hetken kuluttua yskähdin pienesti. En olisi edes jaksanut suuttua, vaan yritin vain tuuppia Villeä omalle puolelleen makaamaan. Kun lopulta sain Ville siihen, tämä otti äkkiä kädestäni kiinni ja katsoi minua hieman harittavalla katseellaan.
- Mä rakastan sua, vaikka mitä tapahtuis, Ville sanoi vakavana. Ainoastaan tämän sammaltava ääni vei osan romanttisuudesta pois. Hymyilin Villelle lämpimästi ja suukotin tämän poskea, ennen kuin nousin sängyltä ylös. Ville jäikin sitten nukkumaan makuuhuoneeseen, kun minä siivosin asuntoa.
Koko päivänä en kuullut Villestä mitään, Ville nukkui humalaansa pois. En todellakaan tiennyt kuinka kauan mies oli juonut, ei kai sentään koko päivää? Illansuussa Ville viimeinkin osoitti jonkinlaisia elonmerkkejä rynnätessään vessaan ja minä nauroin vahingoniloisena kun oksensi kaiken pois.
- Sitä se alkoholi teettää, sanoin Villelle, kun tämä yritti surkutella minulle pahaa oloaan. Ville mulkoili minua jotenkin syyttävästi, mutta ei kuitenkaan sanonut mitään. Olin aivan varma, että Villen kännääminen liittyi jotenkin minuun.
- Mä olinkin Jarkon kanssa baarissa, Ville mutisi sitten ja raahasi itsensä takaisin makuuhuoneeseen. Pelkästään voitonriemusta hiivin Villen perässä ja päätin hieman hoivailla tätä. Vaikka haisikin aivan karsealta. Ville ei saanut hymyäni hyytymään edes mulkoilullaan ja päätti sitten antaa minun makoilla tämän kainalossa, tyytyväisyyttäni hykerrellen.

Ville muuttuikin sitten todella omituiseksi, kun viimeinen loma-maanantai koitti. Huomasin, että Ville jotenkin kovin kireä ja sekunnissa saattoi muuttui aivan liian lempeäksi. Pistin myös ärsyyntyneestä merkille, kuinka Ville alkoi keksiä mitä tyhmempiä lempinimiä. Kaikista tyhmin niistä oli ‘oma pieni keksinmuruni’. Se oli aika turha nimi, koska en pitänyt kekseistä. Epäilin Villen vain víttuilevan minulle ja aika ajoin tajusin olevan hermoromahduksen partaalla miehen kanssa.
- Mennäänkö me keskiviikkona jonnekin? Ville kysyi hiuksiani sivellen, kun makasimme sohvalla katsellen jotain teinihömppäelokuvaa. Nostin katseeni Villen silmiin ja vastasin myöntävästi lämpimästi hymyillen. Pian Ville painoikin pehmeät huulensa omilleni ja yritti katsella samalla elokuvaa, joka osoittautui melko vaikeaksi hommaksi. Lopulta Ville päättikin suunnata mielenkiintonsa lopullisesti elokuvaan ja minä seurasin esimerkkiä.

Kun elokuvan lopputekstit tulivat ruutuun, olisin vain halunnut jäädä makoilemaan siihen, pää Villen sylissä. Mies pääni alla näytti kuitenkin olevan aivan erimieltä asiasta kanssani ja alkoi vääntäytyä pois altani. Huokaisin raskaasti ja päästin tämän pakenemaan altani.
- Tuo mulle mehua, huusin tämän selälle, kun Ville poistui keittiöön. Muutaman minuutin kuluttua mies palasikin kädessään lasillinen tuoremehua. Ville katsoi minua jotenkin tarkkaavaisesti, jonka olin myöskin pannut merkille viimeaikoina. Ville oli usein jäänyt tuijottelemaan minua, pelkäsi varmaan että kuva minusta unohtuisi, kun palaisin opiskelemaan.
- Muru, Ville aloitti taas kerran ja tunsin kuinka ärtymys lipui mieleeni. Että, minä vihasinkaan noita hellittelynimiä! Katsoin kuitenkin edessäni olevaa uteliaana.
- Mä rakastan sua, Ville sitten ja ilmeisesti odotti minun vastaavan tähän jotakin. Olin toki kertonut tälle tunteeni, mutta en olisi todellakaan halunnut sanoa joka toiseksi lauseeksi ‘minä rakastan sinua’. Tai iskeä joka lauseen väliin sanoja ‘muru’ tai ‘kulta’.
- Joo, mäkin sua, mutisin tälle ja käänsin katseeni taas telkkariin, josta alkoi uutiset. Ville jäi kuitenkin viereeni seisomaan ja tunsin tämän pistävän katseensa vasemmassa poskessani.
- Mitä? Käänsin hieman vaivaantuneena katseeni Villen tummiin silmiin ja yritin katsoa tätä jotenkin tuimasti. Ilmeisesti yritykseni meni totaalisesti pieleen, Ville nauroi minulle.
- Mulla olis sulle asiaakin, Ville sitten sanoi ja raapi takaraivoaan hermostuneena. Uteliaisuuteni heräsi sekunnissa ja ajattelin heti ensimmäisenä Villen pettäneen, ennakkoluuloinen kun olin. Tai sitten Ville halusi välillemme taas tauon, jotta voisi kokeilla Sallaa uudelleen.
- Mä olen hieman miettinyt asioita, Ville sanoi ja otti molemmat käteni omiinsa. Yritin nykäistä itseni vapaaksi, mutta Villen ote kiristyi miltei kivuliaaksi. Vaikka minuun sattuikin, en taaskaan sanonut mitään, katsoin vain Villen totisia silmiä.
- Mennään kihloihin.
- Mitä? Kysyin ehkä viiden sekunnin kuluttua ja sekin aika tuntui ikuisuudelta. Kukaan ei ollut ikinä sanonut mitään vastaavaa, ja tämä tuntui jo hieman epätodelliselta.
- Menetkö sä mun kanssa kihloihin? Ville toisti asian hieman erilailla ja tällä kertaa kysyi. Mielessäni ei edes käynyt kieltävä vastaus, mutta silti jäin jotenkin hiljaiseksi osapuoleksi tässä keskustelussa. Ville alkoi näyttää jo hieman pettyneeltäkin, kun viimein aukaisin suuni, ihan vain sulkeakseni sen heti uudelleen.
- Sano jotain?
- Joo, kuiskasin hiljaa, ääni käheänä liikutuksesta. Ville vuorostaan katsoi minua jotenkin hämmästyneen näköisesti, mutta kiskoi minut sitten halaukseensa.
- Oikeastiko? Ville sitten kysyi epäillen ja työnsi minut käsivarrenmitan päähän itsestään.
- Kyllä, vastasin sitten selkeällä äänellä ja Ville painoi pehmeät huulensa omilleni. Vastasin suudelmaan onnellisena ja yritin suudelmassa tuoda esille tunteeni tuota ihmistä kohtaan.
- Mennäänkö makuuhuoneeseen? Ville kysyi sitten, kun lopetti suudelman raskaasti hengittäen. Katsoin miestä hieman kummastuneena ja aivoni raksuttivat tyhjää. Yllättäen en osannutkaan sanoa enää mitään.
- Miksi? Suustani pääsi sitten ja katsoin Villeä pää pyörällä. Ville nauroi miellyttävää naurua, kuulin sen nyt vasta kunnolla, tai ainakin nyt vasta huomasin tämän naurun olevan todella miellyttävän kuuloista.
- Rakastellaan, Ville sitten sanoi naurunsa lomasta ja nosti minut nopeasti syliinsä ja vei minut omakätisesti makuuhuoneeseen.

Makasin ihoa nihkeänä rakastelun jäljiltä ja kuuntelin Villen tasaista hengitystä. Olin hieman pettynyt, kun Ville nukahti näin nopeasti. Katsoin kuitenkin kelloa ja se näytti miltei puoltayötä. Päätin itsekin nukkua nyt, niin aamulla saisin vastauksia hieman Villeltä. Halusin saada vastauksia kysymyksiini. Vaikka päässäni pyöri kaikki ajatukset yhtä aikaa ja tunsin lievää ahdistusta tästä kaikesta, lopulta sain unta ja jäin tuhisemaan Villen olkapäätä vasten.

Aamulla heräsin säpsähtäen levottomasta unesta. Siinä olin juuri saanut ylioppilaslakkini ja Ville yritti painostaa minua naimisiin kanssaan. Jotenkin se oli tuntunut niin todelliselta, se uni. Hieman pöpperöisenä menin tekemään itselleni aamupalaa ja suunnittelin meneväni tänään ratsastamaan, olin Petrallekin luvannut ratsastaa Juuson tänä viimeisenä viikkona.
Mietin keittiön pöydän ääressä minun ja Villen pikaista päätöstä kihlauksesta, enkä tuntenutkaan oloani enää ollenkaan onnelliseksi. Eilen olin ollutkin onnellinen, ainakin sen muutaman minuutin, ennen kuin sain muuta ajateltavaa makuuhuoneessa.
Itsekseni hymähdin, kun muistin miten onnellisen näköinen Ville oli ollut kun vastasin myöntävästi. En kuitenkaan voinut sulkea kokonaan mielestäni pois ajatusta, että Ville haluaisi vain sormustaa minut, näyttääkseen kaikille muille ihmisille olevani varattu. Jos joskus tällainen tulisi ilmi, en todellakaan kestäisi edes nähdä koko miestä.
Samaan aikaan kun olin lopettanut aamiaisen, olin tehnyt lopullisen päätöksenikin, silläkin uhalla että Ville suuttuisi.

Lähettäjä: [[Suvie 
Päivämäärä:   22.11.08 21:04:36

Ville nukkui sängyssä vielä silloinkin, kun aloin tehdä lähtöä kotiin päin, tai siis tallille. En kuitenkaan viitsinyt herättää tätä, koska minun piti vielä hioa hieman minun puhettani Villelle, niin ettei tämä nyt aivan totaalisesti suuttuisi. Menin kuitenkin kurkistamaan makuuhuoneen ovelta ja huomasin Villen kuitenkin olevan hereillä jo.
- Tuu tänne, Ville mutisi unen karhentamalla äänellä ja ojensi toisen kätensä minua kohti. Epäröin hieman, tiesin että Ville näkisi kasvoistani jonkin olevan pielessä. Menin kuitenkin istumaan sängyn reunalle ja tuikkasin nopean suukon Villen suupieleen.
- Mihin menossa? Ville mutisi ja kiskoi minut itseensä kiinni ja ahmaisi huuleni suudelmaan. Hymähdin hieman ja mielessäni kävi varmaan sata erilaista lausetta miten voisin kertoa Villelle asiani. Yksi parhaista vaihtoehdoista oli tietenkin suoraan sanominen, mutta se tuntui jotenkin liian raa’alta. Ei sitä niin vain voi sanoa miehelle, jolle oli vielä eilen vastannut selvän ‘kyllä’, että ‘Mä olen vähän miettinyt ja mä en haluakaan sun kanssa nyt kihloihin’. Liian raakaa.
- Tallille, vastasin ja kohottauduin hitaasti Villen huulten ulottumattomiin. Ville katsoi minua jotenkin tutkivasti ja mumisi sitten jotain, joka kuulosti lähinnä ‘niinpä tietysti’ sanoilta, mutta en kuitenkaan alkanut inttää vastaan.
- Mulla olis sulle sitten vähän asiaa, aloitin hieman epävarmasti ja huomasin Villen jännittyvän hienoisesti. - Mä en halua vielä kihloihin.
Ville jäi hiljaisena katsomaan minua eikä sanonut minulle sanaakaan moneen minuuttiin. Hetken jo ajattelin tämän kääntävän minulle selkänsä ja lähtevän pois, mutta nyt mies halusikin hoitaa keskustelun loppuun asti.
- Miks sä sanoit eilen ‘kyllä’? Ville sitten lopulta kysyi ja nousi myöskin istumaan sängylle. Huomasin kuitenkin Villen vetäytyneen kuoreensa ja tajusin, että tämä yritti myöskin hillitä tunteitaan.
- Mä en tiedä, vastasin totuuden mukaisesti ja Villellä näytti kuohahtavan hetkellisesti ylitse. Tämän silmät heittelivät salamoita suuntaani, kun tämän suu vääntyi ivalliseen hymyyn.
- Kukas, hélvetti, sen sitten tietää?
- Älä jaksa, mutisin vähättelevästi, mutta Ville näytti päässeensä vasta vauhtiin. Tämä katsoi minua sen näköisenä, kuin olisi halunnut katkaista niskani. Toivottavasti tämä ei ollut kertonut muille kihlaus-suunnitelmastaan.
- Kiitos kuitenkin, että kerroit tuntees tässä vaiheessa, Ville naurahti pilkallisesti ja ponkaisi voimalla ylös sängystä ja kiskoi farkut jakoihinsa. - Nyt kun kesä on kuitenkin mukavasti päättymässä.
- Mitä sä tarkotat? Kysyin epäuskoisena, en todellakaan uskonut että Ville uskaltaisi heittäytyä niin kusípääksi, että edes vihjaisi minun etsineeni kesäheilaa.
- Voit mennä rauhassa Helsinkiin rikkaiden pentujen keskelle, Ville sanoi ja näytti niin vihaiselta, että olisin voinut kuvitella tämän lyövän. Toisaalta olin itsekin niin raivoissani, että tärisin. Puristin raskaasti hengittäen käteni nyrkkiin ja yritin hymyillä edessäni olevalla miehelle.
- Niin, ja jos olisin mennyt sun kanssa kihloihin, niin sormus olis ollut muille merkki, että ollaan varattu, sanoin niin pilkallisesti kuin kykenin. Odotin Villen kieltävän asian, halusin Villen kieltävän asian. Ville kuitenkin seisoi hiljaisena edessäni ja huomasin tämän hieman rentoutuvan. Pudistelin kuitenkin päätäni ja tiesin itkeväni kohta pettymyksestä. En kuitenkaan halunnut murtua tuon edessä, vaan marssin tämän ohitse ulko-ovelle ja paiskasin sen kiinni kaikin voimin. Tämä keskustelu vei minusta kaikki mehut.

Kotona kaikki oli taas niin kuin ennenkin. Isä oli oma raivostuttava itsensä, äiti yritti saada minut koko ajan syömään ja Leevi kuherteli Petran kanssa, ja yllätyksekseni ei puhunutkaan mitään Villestä.
Kukaan ei puhunut mitään Villestä, kukaan ei sanallakaan viitannut siihen että olin juuri majaillut Villen luona kaksi viikkoa, enkä ollut pitänyt mitään yhteyttä kotiin. Kaikkea tätä viitattiin kintaalla, nuorimmainen oli kuitenkin palannut kotiin pieneltä lennoltaan ja kaikki arvasivat nuorimmaisen polttaneen siipensä. Takaisin emon siipien suojaan ja kaikkea muuta páskaa.
Ainoa joka oli jotenkin normaali, oli Taneli. Taneli nojaili taas oven kulmaan, kun astelin määrätietoisesti talliin.
- Rakkaus ei kukoista? Taneli sitten kysyi omaan sulavaan tapaansa. Vaikka Taneli puhui mistä tahansa, ikinä tämä ei näyttänyt menevän liian henkilökohtaiseksi. Vilkaisin nopeasti sivusilmällä tuota pellavapäätä ja huomasin pitäväni tätäkin idioottina, vain siksi että tämä oli mies.
- No ei kukoista, murahdin miehelle ja tämä hätkähti hieman äänensävyäni. Tiesin, etten olisi saanut ärähdellä Tanelille, mutta pakkohan johonkin oli paha mieli purkaa.
- Milloin sä lähdet Helsinkiin? Taneli kuitenkin yritti jatkaa keskustelua ja kerroin tälle lähteväni ehkä jo lauantaina, riippuu mitenkä jaksaisi. Taneli yritti vielä jutella jostain maailman liikuttavimmasta asiasta, mutta antoi sitten olla kun en jaksanut kuunnella.

Illalla makasin pitkästä aikaa omassa sängyssäni, yksin, miettien milloin olisikaan hyvä päivä lähteä Helsinkiin. Ei siihen ajatteluun kauaa mennytkään, kun päätin lähteä jo perjantaina, niin että lauantaina pääsisin ystävieni kanssa baariin.
Sitten ajatukseni lähtivätkin harhailemaan kunnolla tähän päivään, tähän kesään ja siihen miten paljon oli ehtinyt tapahtua. Olin pettynyt, onnellinen, surullinen, raivostunut, hyväntuulinen ja olin myöskin rakastunut.
Kuitenkin olin sinänsä tyytyväinen kesään, en olisi halunnut muuttaa mitään. Tai ehkä Ville olisi voinut jättää pienet kihlauspyyntönsä pois kuitenkin.
Enää muutama päivä täällä ja torstaina hyvästelisin kaikki ystäväni, tai sitten voisimme mennä keskiviikkona baariin riehumaan.
Pieni, kaihoisa hymy huulillani nukahdin.

- Herää pahvi! Säpsähdin hereille veljeni ääneen, joka tuntui tulevan jostain oven suunnalta. En millään jaksanut nostaa päätäni tyynystä, vaan vedin unisena peittoa paremmin päälleni. Luulin jo Leevin häipyneen huoneestani ja kaivauduin paremmin peiton alla. Tyytyväisenä hykerrellen meinasin jo vaipua takaisin unien maailmaan. Joku kuitenkin kiskaisi peiton pois päältäni ja huoneen viileä ilma tavoitti peiton lämmittämän ihoni, saaden minut tärisemään pienesti.
- Ylös nyt, Leevi sanoi jääräpäisesti ja mieleni teki heittää tätä herätyskellolla päähän. Sen sijaan, että olisin yrittänyt tappaa veljeni, yritin katsoa tätä mahdollisimman uteliaana. Kai tuolla nyt jotain asiaakin olisi?
- Tänään on sitten vuosisadan parhaimmat bileet, veljeni jatkoi ylpeään sävyyn, ja tiesin Leevin taas järjestäneen jotain mielenpainuvaa kokemusta. Hiljaa kiroillen nousin ylös sängystä ja tepastelin Leevin ohitse huoneeni ovelle. Pysähdyin kuitenkin ovelle ja käännyin epäluuloisena katsomaan veljeäni, joka virnisteli omahyväisenä ikkunan luona.
- Missä? Kysyin sitten ja tarkoitin niitä juhlia. Leevi kuitenkin kohautti olkiaan ja iski minulle silmäänsä.
- Alakerrassa, veljeni mutisi ennen kuin marssi ohitseni omaan huoneeseensa. Hetken aikaa seisoin hölmistyneenä paikoillani ja mietin miksi bileet järjestettäisiin meillä. Eihän siinä nyt ollut mitään järkeä, kun vanhemmatkin olivat kotona. Meillä oli muutaman kymmenen metrin päässä talli täynnä hevosia ja muutenkin. Minä en ainakaan osallistuisi niihin juhliin, se olisi aivan varma.

Hiljaa veljeni niin sanottua ‘omaperäisyyttä’ manaten lampsin rappuset alakertaan ja suuntasin suoraan keittiöön, jossa oli kuitenkin jo enemmänkin porukkaa. Äiti jutteli juuri Petran kanssa jostain ja he nauroivat jollekin hyväntuulisina. En voinut olla tuntematta itseäni ulkopuoliseksi, en edes muistanut milloin viimeksi olin jutellut kunnolla Petran kanssa tai nauranut äidin kanssa. Olin vain hullaantunut Villeen, joka oli lopulta tullut niin mustasukkaiseksi, että halusi kihlata minut ennen kuin lähtisin takaisin kirjan ääreen. Äiti ja Petra olivat kuulleet tuloni ja hiljenivät sekunnissa kääntyessään minua kohti.
- Noora, sn ei tarvitsekaan ratsastaa Juusolla tänään, Petra sanoi virkeällä äänellä, josta kuulsi tyytyväisyys. Huomasin äidin katselevan ikkunasta tallin suuntaan ja menin itsekin katsomaan mikä siellä nyt oli niin mielenkiintoista. Heti ensimmäisenä kun näin nuoren miehen seisomassa Juuson vieressä ja juttelevan isän kanssa, tunsin kuinka kaikki tunteet myllersivät sisälläni. Lopulta viimeinkään en tiennyt mitä oikeastaan tunsin Villeä kohtaan, rakkautta ainakin. Mutta tällä hetkellä katkeruus oli niin pinnalla, että melkein säntäsin ovesta ulos haukkumaan Villen.
- Miks Ville on täällä? Kysyin sitten, mutten irrottanutkaan katsettani jäntevän miehen vartalosta, vaan yritin painaa Villen ääriviivat syvästi mieleeni. Tunsin kuitenkin Petran ja äidin katseet itsessäni ja niitä paetakseni päätin mennä pihalle pyjamassani. Minun olisi pakko jutella Villen kanssa tai tämä tulisi väkisin juttelemaan minulle.

- Noorakin heräsi, isä liversi minulle naureskellen ja käänsi sitten katseensa Villeen, joka hymyili itseensä tyytyväisenä. Tämähän näytti olevan oikein kunnon juonittelevien ihmisten järjestämä näytös, ajattelin vihaisena ja katkerana. Yritin vahvasti pitää katseeni poissa Villen silmistä ja sen sijaan mulkaisinkin isää äkäisesti ja tämä lähti marssimaan kohti taloa.
Katsoin jonnekin Villen taakse, talleille ja yritin olla mahdollisimman välinpitämättömän näköinen, vaikka todellisuudessa olisin juuri nyt halunnut painautua tuota rintaa vasten.
- Mä olen pahoilleni kaikesta, Ville sitten sanoi ja yritti tavoittaa katsettani ja tavoitti sen sitten viimeinkin. Yritin hymyillä miehelle pienesti ja saada ääneni tasaiseksi.
- Niin minäkin, totesin ja käännyin ympäri mennäkseni takaisin sisälle syömään aamupalaa. Kuulin kuitenkin Villen sanovan nimeni hiljaa takanani. Käännyin hieman hyväntuulisempana takaisin ja hymyilin miehen vaivaantuneelle ilmeelle.
- Mä rakastan sua, Ville kuiskasi ilmaan, niin että juuri ja juuri kuulin tämän sanat. Hymyni leveni entistä enemmän, kun vastasin: - Niin mäkin sua.
Sen sanottuani menin sisälle ja suoraan keittiöön. Vasta kun istuin keittiön pöydän ääreen kahvikuppini kanssa, huomasin äidin ja Petran odottavat katseet.
- Te rakastatte toisianne, äiti sanoi liikuttuneena, kun olin hetken aikaa tuijotellut tämän uteliaita kasvoja. Nyökkäsin sitten vakavasti ja päätin mennä huoneeseeni karkuun uteliaita katseita.

Kun kello löi yhtä ja iltapäiväävän lämpötila oli yllättäen kohonnut hellelukemiin, olin viimein päässyt suihkusta. Hiukset vettä valuvina hiivin omaan huoneeseeni ja puin ylleni alusvaatteet, jotta pystyin kietomaan pyyhkeen hiuksieni ympärille.
Laitoin itselleni hieman musiikkia soimaan ja tanssahtelin pienesti huoneessani. Minulla oli yllättävän kevyt fiilis ja minusta tuntui mukavalta mennä takaisin opiskelemaan. Havahduin pieneen koputukseen oveltani ja veljeni pää pilkisti oven raosta.
- Tänään mennään sinne Teemun porukoitten huvilalle ja sinne on tulossa kaikki, Leevi selitti nopeasti ja käski minun olevan valmis kolmeen mennessä.
- Aika pitkät bileet tulee, sanoin sitten veljelleni hieman epäilevästi, Leevillä oli taatusti jotain suunnitelmia varalleni.
- Pisimmät ikinä, nauti siitä.
Naureskellen veljelleni aloin kaivaa kaapista mahdollisia vaatteita. Lopulta kiskoin kaapista vaaleat farkut ja tummanpunaisen topin.

Tasan kolmelta olin valmis lähtemään. Marssin alakertaan, jossa Leevi ja Petran joivat boolia ja nauroivat onnellisina jollekin. Kun yritin itsekin ottaa boolia, Leevi tarttui käteeni kiinni ja katsoi minua silmiin toruvasti.
- Sä ajat, veljeni vain totesi ja lirutti muutamaan pulloon booliaan ja menimme kaikki keittiöön laittamaan kenkiä jalkoihin.

Ja jotenkin siinä kävi taas niin, että jouduin koukkimaan auton kanssa ympäri pientä kyläämme ja poimimaan ihmisiä kyytiin. Lopulta automme oli niin täynnä, ettei sinne muita enää olisi mahtunutkaan. Hieman ärtyneenä kuskin hommasta, ajoin kaasu pohjassa Heikin vanhempien huvilalle ja pysäytin sen keskelle pihaa.

- Noora! Kuulin tutun äänen huutavan takaani, kun lähdin astelemaan etuovea kohti. Käännyin leveästi hymyillen katsomaan Teemun tuikkivia silmiä ja sitten tämä alkoi etsiä katseellaan jotain.
- Missä Ville on? Tämä sitten kysyi hieman tuimasti ja sai minut nauramaan ilmeelleen. Kohautin vain olkiani, enhän minä oikeastikaan tiennyt missä päin se mies oli menossa.
- Onko teillä taas joku riita? Teemu sitten huokaisi raskaasti ja minut kainaloonsa ohjatakseen minun kulkuani.
Minä olisin halunnut mennä sisälle, mutta Teemu lähti kuljettamaan minua rantaa kohti. Kummissani kuitenkin seurasin Teemun rinnalla, kai tällä joku päämäärä oli.
- Miten on mahdollista, että aina kun mä näen sut, niin sulla ja Villellä on joku riita meneillään? Teemu sitten kysyi syyttävästi, kun pysähdyimme laiturille. Katsoin Teemun kasvoja hieman yläviistoon ja pudistelin sitten päätäni naureskellen.
- Eihän meillä nyt mitään kauheeta riitaa ole käynnissä, korjasin sitten Teemun epäilykset ja kääntyikin katsomaan minua sen näköisenä ettei uskoisi puoltakaan selityksestäni.
- Se pyysi mua kihloihin, sanoin arvokkuutta ääneeni tavoitelle. Huomasin kuinka Teemun kulmat nousivat hämmästyksestä ylös ja tämän kasvoille levisi autuas hymy.
- Milloin pidetään kihlajaiset? Teemu kysyi ja vilkaisi sitten nopeasti talon suuntaan. En edes ehtinyt aukaista suutani, kun kuulin vastauksen takaani. - Noora kieltäytyi. Oikeasta syystä tosin.
- Miks ihmeessä? Teemu kysyi melkeinpä järkyttyneenä ja tämän ääni oli kohonnut vähän turhankin kovaksi. Ainakin saimme taas uteliaita katseita osaksemme. Vilkaisin Villeä hieman hämilläni, mitähän tuokin menisi nyt sitten kertomaan kaikille. ‘Kyllä sen ensin suosta, mutta seuraavana aamuna tuli katumapäälle.’ Toivottavasti miekkonen ei sentään mitään tuollaista menisi sanomaan muille. Muutenkin tunsin oloni vaivaantuneeksi Villen seurassa, koska en tiennyt miten me jatkaisimme Villen kanssa tästä eteenpäin.
- Mä olisin halunnut kihlata sen vain mustasukkaisuudesta, Ville sanoi totuudenmukaisesti ja jätti onnekseni yksityiskohdat sanomatta. Teemu ei kuitenkaan näyttänyt tyytyväiseltä, Teemu näytti lähinnä raivostuneelta ja pettyneeltä.
- Teidän takia mä menetin juuri viiskymppiä, mies manasi ja tuijotti meitä kumpaakin vuorotellen. Kuulin Villen naureskelevan takaani ja itse olin jäänyt vain miettimään Teemun sanoja. Ilmeisesti Teemu näki kasvojeni mietteliään ilmeen, koska kumartui lähemmäs kasvojani ja hymyili minulle jotenkin rauhoittavasti.
- Mä löin vetoa siitä, että te menette kihloihin, Teemu kuiskasi korvaani ja sai minut hyvälle tuulelle. Hymyilin osaaottavasti Teemulle ja vaihdoin sujuvasti puheenaihetta.
- Missä Heikki on? Ja missä on mun boolitarjoilu? Naureskellen kysymyksilleni Teemu otti minut kainaloonsa ja lähti kuljettamaan minua taas kohti taloa. Villen kohdalla tartuin hetken mielijohteesta tätä kädestä kiinni ja tempaisin tämän meidän mukaamme. Kyllä minun pitäisi tämän illan aikana selvittää välini Villen kanssa.

- Sä kuulemma kaipailit mua, kuulin Heikin äänen vierestäni, kun olin täyttämässä boolimukiani. Hymyilin viattomasti Heikille ja tarjosin tällekin boolia.
- Mitä sä haluat? Heikki vaati tietää ja kieltäytyi samalla boolista, vedoten isännän rooliin.
- Saanko mä jäädä tänne yöksi? Kysyin sitten suoraan mieheltä, johon tämä nyökkäsi samantien. Leevi oli kuulemma suunnitellut alusta alkaen niin, että suurin osa ihmisistä jäisi tänne yöksi.
- Se Sallakin on sitten täällä, Heikki mutisi minulle, kun boolimaljalle tuli enemmänkin väkeä. Pyöräytin Heikille silmiäni ärsyyntyneenä ja tämä virnisti minulle vinosti. - Joonakin on täällä, tämä jatkoi ja vilkaisikin nopeasti olohuoneeseen päin. Käännyin katsomaan samaan suuntaan ja näin Joonan juttelevan Villen kanssa. Kumpikaan ei tosin näyttänyt siltä, että harrasti sivistynyttä keskustelua. Huokaisin hieman ja käännyin katomaan taas Heikkiä, joka virnuili vieressäni.
- Taidan mennä pelastamaan poikia tappelulta, sanoin huvittuneesti ja lähdin kävelemään olohuoneeseen, jossa kiivasta keskustelua käytiin.

Seisoin hetken aikaa miehien vieressä, mutta kumpikaan ei näyttänyt huomaavan minua, joten jäin vain kuuntelemaan miesten sananvaihtoa. Miesten keskustelu oli hyvin yksinkertaista kuunneltavaa, ensin he kinastelivat siitä kumpi olisi parempi mies minulle, sitten keskusteltiin siitä, miksi en suostunut kihlaukseen ja sitten miehet alkoivat riidellä siitä kummalla oli parempi auto. Ei sitten mitään järkeä, joten päätin osallistua keskusteluun.
- Sovitaan että Ville on parempi mies mulle, mä en suostunut kihlaukseen sen takia, kun voin rakastaa ilman sormustakin, selitin nopeasti miehille ja molemmat katsoivat minua kuin haamua. Hymyilin todella rakastettavasti kummallekin ja katsoin kumpaakin vuorotellen.
- Ja mulla on sitten se paras auto.

Hetken aikaa miehet vielä tuijottivat minua, ennen kuin vaaleatukkainen Sallakin liittyi joukkoomme. Nyt Villen ja Joonan katseet kääntyilivät vuorostaan minusta Sallaan ja taas minun ja Sallan katseet olivat jähmettyneet toisiinsa kiinni.
- Salla, tervehdin naista napakalla pään liikkeellä ja tämä teki samoin, ennen kuin veti kasvoilleen tekoystävällisen hymyn.
- Sä lähdet kuulemma Helsinkiin, tämä aloitti jäätävän sävytteisen keskustelun ja minä vastasin taas tähän myöntävästi. Jotenkin nyt vasta huomasin Villen vartalosta huokuvan lämmön lähelläni ja huomasin miehen ottaneen kädestäni kiinni. Huomasin myös Joonan lähestyneen Sallaa, aivan niin kuin olisimme muka heti tilaisuuden tullen hyökänneet toisiimme kiinni.
- Miten sä kestät ilman Villeä? Salla kysyi sitten ja tunsin kuinka naamani venähti hieman. Ilmeisesti Salla suunnitteli iskevänsä taas Villen itselleen, kun olisin poissa maisemista.
- Onhan ne viikonloput, sanoin naiselle edessäni, joka tuijotti järkähtämättä minua ja väänsin kasvoilleni taas viattoman hymyn. - Eikö sinne Helsinkiin ole kuin reilun tunnin ajomatka.
Tunsin kuinka Ville puristi hieman kättäni ja tajusin samassa tehneeni päätöksen, miten itse halusin jatkaa Villen kanssa. Nyt kaikki olisikin enää kiinni Villestä itsestään.

- Haluaisitko sä tupakin? Ville kuiskasi kysymyksen korvaani ja lähti hitaasti johdattelemaan minua pois Sallan ja Joonan seurasta. Kävelimme koko matkan terassille käsikädessä ja lähdimme vaistomaisesti kävelemään rantaa kohti.
Pysähdyimme vasta laiturin päähän ja istuimme siihen liottamaan varpaitamme loppukesän viilentämään veteen. Ville sytytti minulle tupakin ja poltimme rentouttavassa hiljaisuudessa.
- Rakastatko sä mua? Ville kysyi sitten ja vilkaisi minua nopeasti. Pienesti hymyillen sanoin rakastavani. Ville otti minut vain kainaloonsa ja puhalsi hiuksiini lämmintä ilmaa.
- Mä sain töitä, Ville sanoi sitten hiljaa ja painoi huulensa pehmeästi otsalleni. Katsoin tämän kasvoja yläviistoon ja huokaisin pienesti. - Ne alkaa ensi viikolla. Mä sain vuokrakaksionkin ja äiti lupas maksaa vuokran osittain.
- Miksi? Kysyin hämmästyneenä, Villellähän oli jo asunto kaupungin keskustassa. En tajunnut miksi Villen pitäisi vaihtaa kämppäänsä. Ville hymyili salaperäisesti ja puhui jotain perjantaina muuttamisesta.
- Jos sä kerta rakastat mua, Ville aloitti ja minä nyökkäsin miehen kysyvälle katselle. - Ja mä rakastan sua, niin silloin meidän pitäisi olla lähempänä toisiamme. Mä muutan Helsingin keskustan laitamille.
- Mitä? Älähdin ihmeissäni ja Ville rutisti minut paremmin kainaloonsa. Kun Ville toisti viimeisen lauseensa, en voinut tehdä mitään muuta kuin suudella tämän pehmeitä huulia.
- Sä olet ihana, mutisin onnellisena ja tuijotin tämän ruskeita silmiä. Ville hymyili tyytyväisenä ja mutisi otsaani vasten: - Mä tiedän.

Istuimme melkein tunnin Villen kanssa laiturilla ja olimme suurimman osan ajasta hiljaa, kuuntelimme ääniä, jotka tulivat talon sisältä. Jossain vaiheessa kuitenkin kuulimme askeleita hiekassa ja käännyimme katsomaan Leevin ja Petran tuloa laiturille. Leevi hymyili minulle ovelasti ja kääntyi sitten Villen puoleen.
- Sä ilmeisesti kerroit sille? Leevi sanoi ja Ville nyökkäsi vakavana. Pian tunsin veljeni mahtikäden hiuksissani ja se sekoitti ne aivan takkuisiksi.
- Oletko sä kertonut vielä muille? Petra sitten kysyi ja Ville pudisti päätään. Nyt vasta tajusin minkä takia näistä juhlista oli tehty niin suuret. Käännyin kuitenkin katsomaa nopeasti veljenäni ja yritin mulkoilla tätä syyttävästi.
- Sä tiesit?
- Turhaan mulkoilet, Leevi sitten mutisi minulle. - Sä olet kuitenkin onnellinen. Sitä paitsi jos mä en olis tiennyt, ajattele kuinka pienet kekkerit olis tullu.
- Niinpä tietysti, mutisin tälle, mutta suuni vääntyi kuitenkin suureen hymyyn. Leevi näytti vieressäni kuitenkin jotenkin vaivaantuneelta ja Ville alkoikin tapittaa tätä kysyvänä.
- Mä taisin parille ihmiselle sanoa, että sä olet muuttamassa.
- Kelle? Ville sitten kysyi ja mulkoili tätä kulmiensa alta turhautuneena.
- Jarkolle, Heikille, Teemulle ja Raipelle, Leevi selitti ja yritti tulkita ystävänsä ilmeitä. Ville kuitenkin kohauttavain olkiaan ja nousi ylös haukotellen.
- Kai me mennään sitten sisään ja korkataan juotavaa, Ville sanoi ja auttoi minutkin ylös.

- Suutuitko sä Leeville kun se kertoi? Kysyin huolestuneena Villeltä, sillä Leevi ei taatusti halunnut ystävänsä pettyneen häneen. Ville kuitenkin hymyili minulle leveästi ja pudisteli päätään.
- Kyllä mä sen tiesin, että se kertoo. Eihän se ikinä ole osannut säilyttää asioita sisällään.
- Niinpä.

Voi sitä hulluutta, kun pääsimme sisälle taloon. Uutinen Villen muutosta Helsinkiin oli levinnyt kaikkien korviin ja kaikki halusivat tulla utelemaan pitikö juoru paikkansa. Itsekkäänä ihmisenä jätin Villen vastailemaan kysymyksiin ja pakenin itse keittiöön hakemaan kaapista juotavaa. Kun palasin takaisin olohuoneeseen, mihin olin Villen jättänytkin, kaikki tuntuivat olevan taas normaaleja. Ihmiset olivat palanneet omiin porukkoihinsa ja jättäneet Villen keskustelemaan Teemun ja Jarkon kanssa. Heti kun miehet näkivät minut, syöksyivät he halaamaan minua kilpaa. Kumpikin rutisti minut syliinsä niin, että ilmat puristuivat keuhkoistani ulos.
- Meidän täytyy varmaan juottaa sut humalaan, Jarkko sitten sanoi pohtivaan sävyyn ja lähti sitten Teemun kanssa johdattamaan minua takaisin keittiöön.
Kun katsoin taakseni Villeen anoakseni apua katseellani, sain vain vastaukseksi leveän hymyn, joka sai polveni notkahtamaan.
- Oletko sä humalassa, kun meinaat kaatua? Teemu nauroi minulle ja nosti minut kevyesti istumaan keittiön pöydälle, suoraan booliastian viereen.
- Kohta mä varmaan olen, mutisin itselleni, kun huomasin Jarkon nostelevan pöydälle viinapulloja. Jarkko virnisti minulle tietävästi ja kaatoi lasini täyteen yhdestä pullosta. Katselin miestä kulmat kurtussa ja vilkaisin sitten lasiani.
- En kai mä nyt raakana tätä juo, sanoin paheksuen miehille, jotka kuitenkin katsoivat minua selvästi kummastuneina.
- Nyt juot, Teemu sitten sanoi tomerasti ja vilkaisin nopeasti vieressään seisovaa Jarkkoa. - Meidän tarkoitus on saada sut oksentamaan. Katsoin miehiä kummastuneena, mutta join kuitenkin mukista juoman kerralla ja irvistin tuskallisesti päälle. Tunsin kuinka litku poltteli kurkkuani ja valui sieltä vatsaan.
- Te olette inhottavia, totesin miehille, jotka nauroivat ilmeelleni.

Aivan Teemun ja Jarkon tavoitteiden mukaisesti istuin vessassa puolentoista tunnin päästä ja oksensin vatsahappoja ulos. Kyllähän Jarkko ja Teemu pitivät huolen, etten jäänyt minnekään yksin, etten vain tukehtuisi omaan oksennukseeni. Jarkko ja Teemu nojasivat vessan seiniin ja joivat booliaan.
- Mä vihaan teitä, mutisin ennen kuin tunsin taas happaman maun suussani. Kuulin etäisesti jonkun koputtavan vessan oveen. Teemu kysyi naureskellen koputtajan nimeä.
- Tiiättekö missä Noora on? Villen huolestunut ääni kuului oven takaa ja näppärällä ranneliikkeellä Teemu oli avannut Villelle oven. Tyrmistynyt hiljaisuus laskeutui vessaan ja kuulin vain Villen laittavan oven uudelleen lukkoon.
- Mikä sillä on? Ville kysyi huolestuneen ja kyykistyi viereeni. Tunsin oloni vihaiseksi ja humalaiseksi.
- Ne juotti mulle viinaa, sanoin ja vedin taas vessan. Hitaasti nousin seisomaan seinästä tukea ottaen. Tunsin kaikkien katseet selässäni ja vedin muutaman kerran syvään henkeä ja yritin tunnustella oksentaisinko taas.
- Pysytkö sä pystyssä? Teemu sitten kysyi ja yritti esittää huolestunutta. Käännyin äkäisesti ympäri ja tuijotin kaikkia miehiä vuorotellen.
- Toi ilme tarkottaa varmaan että pysyy, Jarkko mutisi muille miehille ja varoi katsomasta minua silmiin.

Katselin kaikkia vuorotellen hiljaisina, ennen kuin läpsäisin Jarkko ja Teemua kumpaakin poskelle. En lujaa, mutta kuitenkin niin kovasti, että miehet nostivat kätensä poskelleen.
- Kieroilijat, mutisin ja käännyin sitten Villeen päin. Ville katsoi minua huvittunut virne kasvoillaan ja kohotti haastavasti toista kulmaansa. Tietysti minua alkoi vítuttaa entistä enemmän.
- Mikset sä tullut auttamaan mua, niin että mä olisin välttänyt tältä kärsimykseltä? Kysyin ääni kohoten hieman. Ville kuitenkin katsoi minua rauhallisena ja vinkkasi sitten ystäviään poistumaan vessasta.
- Periaatteessa se oli mun idea, mies myönsi ja löin sitten tätäkin. Tietysti hieman kovempaa ja niin että mies älähti hieman. Ville kuitenkin katsoi minua jotenkin vinosti ja virnisti taas niin ovelasti. Ennen kuin ehdin tehdä mitään, Ville oli jo tempaissut minut vartaloaan vasten ja puhalteli kasvoilleni. Hamusin huulillani miehen huulia ja imaisin sitten tämän alahuulen suuhuni. Tunsin kuinka Villen vartalo värähti mielihyvästä, kun annoin kieleni liikkua pitkin huulia.
- Sä olet noita, Ville mutisi huuliani vasten ja imaisi hellästi kieleni suuhunsa. En voinut olla hymyilemättä miehen sanoille ja tämän asenteelle. - Sä tiesit, että mä tykkään kun sä lyöt mua. Lainataanko yläkerran huonetta? Ville heitti nopean ehdotuksen ilmaan ja jäi katsomaan minua silmät tummina himosta. Nauroin kuitenkin miehen ehdotukselle ja pudistelin päätäni kieltävästi. Ville katsoi minua järkyttyneen näköisenä ja yritti painaa huulensa omilleni, mutta väistin tämän yrityksen taitavasti.
- Et? Mies sanoi ja tämän silmät olivat melkein turhankin kirkkaat.
- Saat, kuule, odottaa, naurahdin tälle ja lähdin raahaamaan tätä pois vessasta. - Ehkä sä sitten opit, ettet tee mulle enää tuollaisia viinanjuottamis-temppuja?
- Mitä vain neiti haluaakaan, Ville sanoi alistuneesti ja kietoi kätensä vyötärölleni. Teemu ja Jarkko olivat heti keittiön ovella vastassa meitä. Kumpikin katsoivat Villeä uteliaina ja hetken kuluttua Jarkko antoi Teemulle kaksikymppisen setelin.
- Me lyötiin vetoa siitä, että sä lyöt tota, Teemu sitten selitti nauraen ja hiljeni sitten kun Ville mulkaisi tätä paheksuen.
- Mistä te sitten tiesitte, että mä löin? Kysyin ihmeissäni. Hetken katselin miesten huvittuneita ilmeitä, kunnes tajusin katsoa Villen poskea. Siinä olikin ihana punainen läiskä, johon laskin käteni.
- Oi, siihen jäi jälki, sanoin säälivästi miehelle ja huomasin Villen mulkoilevan minuakin. Heristin leikkisästi miehelle sormeani ja painoin sitten hellän suukon tämän poskelle, lepyttääkseni miestä.
- En mä tiennyt, että siinä oli niin paljon voimaa, sanoin totuuden mukaisesti ja sain Villen suutelemaan minua pikaisesti.
- Sä lyöt todella lujaa, mies mutisi korvaani, niin että lämmin ilmavirta sai kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin. - Toivottavasti sä et ikinä lyö mua nyrkillä.
- Jos olet kiltisti, sanoin tyytyväisenä Villen sanoista.
- Tottahan minä olen, Ville naurahti ja kuiskasi sitten korvaani: - Mutta kaikkia muita voit hakata mielin määrin.
- Kiitos.
- Mutta mä oletan, että mäkin saan osallistua niihin nyrkkikemuihin?
- Ihan miten haluat, herraseni.

Puolenyön jälkeen juhlat muuttuivat hieman yksityisemmiksi, kaikki tuntemattomat oli ajettu pois ilmaisen viinan äärestä ja ainoastaan kaikki ystävämme jäivät vielä juhlimaan.
Istuimme Villen, Teemun, Jarkon, Heikin ja Raipen kanssa sohvalla. Tai minä olin taas levittäytynyt kaikkien päälle. Kuulin korkojen kopisevan lattiaan ja tunsin sieraimissani Sallan hajuveden tuoksun, mutten jaksanut kääntää päätäni mihinkään. Tutkin juuri Villen kämmenen ääriviivoja ja typerä hymy oli jäänyt huulilleni katsoessani välillä Villen silmiä.
- Prinsessa on levittäytynyt, Salla sanoi ivallisesti ja tuhahti vielä päälle. Nyt minunkin oli pakko kääntää pääni sivulle, jotta näin Sallan ivalliset kasvot. Hymyilin kuitenkin tällekin tyytyväisenä olooni.
- Se on prinsessojen etuoikeus, naurahdin ja katsoin sitten Villen uteliaita kasvoja. Käänsin kuitenkin katseeni takaisin Sallaan ja vilkaisin sitten merkitsevästi tämän korkosaappaita.
- Ota kengät pois, ettei lattia naarmuunnu.
- Mä olen menossa kotiin, Salla sihahti selittelevästi ja katsoi sitten merkitsevästi Villeä. - Sä tiedät missä mä asun.
- Tietää se, sanoin happamasti ennen kuin Ville ehti edes miettiä sanojaan. - Mutta niin tiedän minäkin.
- Mitäs sitten?
- Jos sä yritätkään koskea mun poikaystävään, mä teen sun elämästäs @!#$ä. Eikä kannata kokeilla onneaan.
- Uhkailetko sä? Salla kysyi tyrmistyneenä ja vilkaisi kaikkia muitakin sohvalla, jotka näyttivät siltä etteivät edes kuunnelleet puheitamme.
- Mä lupaan sen.
- Mä nyt kuitenkin menen, Salla sanoi ja loi Heikkiin vielä kiitollisen katseen. - Oli hyvät juhlat. Kiitos.
- Mä ajattelin, että sä jäisit katsomaan meidän kanssa elokuvaa, päästin sitten suustani ja kaikki kääntyivät sohvalla katsomaan minua kummissaan. Sallakin jäi vaivaantuneesti katsomaan minua ja yritti hakea vastausta muitten kasvoilta.
- Etköhän sä voi jäädä munkin luvalla, sanoin tällä ja Salla hätkähti hieman ennen kuin hymyili minulle ystävällisesti.
- Ehkä mä sitten voin, nainen sanoi tyytyväisenä ja otti saappaansa pois.

- Noora ja Ville, Leevi tuhahti, kun saapui Petran kanssa olohuoneeseen. - Menkää nojatuoliin istumaan. Salla voi istua teidän paikalle ja me mennään toiselle tuolille.
- Vítun tärkeilijä, mutisin veljeni komentelulle ja istuin Villen jalkojen eteen lattialle. Ville kuitenkin veti minut aivan penkkiin kiinni ja alkoi hieroa hellästi hartioitani.

Nojasin päätäni Villen polveen ja yritin keskittyä elokuvaan, josta en taaskaan tajunnut mitään. Ville siveli pehmeästi sormellaan kaulani ja niskani ihoa ja sai ajatukseni valumaan jonnekin muualle. Kaiken lisäksi tunsin itseni niin väsyneeksi, että pääni alkoi nuokkua vähitellen.
Lopulta nojasin päätäni kunnolla Villen polveen ja annoin luomieni sulkeutua. Ajattelin lepääväni vain pienen hetken, kunnes jaksaisin taas keskittyä johonkin olennaiseen.

Havahduin jossain vaiheessa siihen, kun Ville nosti minut syliinsä ja nauroi Leevin kanssa jollekin. Tartuin kuitenkin vaistomaisesti Villeä niskan takaa kiinni ja painoin pääni tämän rintaa vasten.
- Väsyttääkö? Kuulin Villen kysyvän, mutten jaksanut aukaista silmiäni. Nyökkäsin hitaasti ja yritin kiskoa peittoa paremmin päälleni, mutta Ville otti peiton samantien pois. Tunsin miehen sormet farkkujeni napilla ja tajusin olevani täysin pukeissa vielä. Nostin lantiotani hieman, että Ville sai kiskottua farkkuni pois.
- Haluatko sä topin pois? Ville kysyi ja painoi huulet pehmeinä omilleni. Pudistelin päätäni ja tunsin samalla Villen käden toppini alla, aukaisemassa rintaliivien hakasia. En voinut olla hymyilemättä, kun Ville tuhrasi hakasien kanssa.
- Autanko? Kysyin hymyillen ja upotin kasvoni tämän paljaaseen rintaan. Ville murahti jotain ja naurahti sitten.
- Älä sä enää sekaannu tähän, mies sanoi, kun sai samassa hakaset auki ja onki ne paitani kauluksesta ja tietenkin heitti jonnekin umpimähkään. Sitten vasta sain mennä nukkumaan ja käperryinkin suoraan Villen kainaloon.

Aamulla oloni oli mitä kurjin. Tiesin heti ensimmäisenä, että päivästä tulisi silkka painajainen. Niin paljon pitäisi tehdä ja päivästä tulisi niin kauhea.
- Onko krapula? Kuulin Villen voipuneen äänen vierestäni ja tämä näytti aivan haamulta. En voinut olla hymyilemättä miehen ulkonäölle, mutta en varmasti itsekään näyttänyt kovin hehkeältä. Villekin toki huomasi virneeni ja mulkaisi minua pahasti.
- Sä oksensit yöllä mun päälle, Ville sitten sanoi ja sai minut naurahtamaan pienesti, tosin sekin tuntui päässä vihlaisuna.
- Sä et juo viinaa enää ikinä, Ville totesi ja nousi seisomaan sängyn vierelle. Katselin hetken kummissani Villen alastonta vartaloa, ennen kuin tajusin ettei minullakaan ollut vaatteita.
- Rakasteltiinko me? Kysyin sitten ihmeissäni, sillä en muistanut mitään sellaista. Ville kääntyi katsomaan minua selvästi huvittuneena.
- Sä et muista? Tämä varmisti ja pudistin päätäni. Minulla ei mitään aavistustakaan tuollaisesta. Ville kohottelikin kulmiaan huvittuneena ja virnisti minulle sitten.
- Ei olekaan ihme, jos sä nauroit koko ajan. Joonakin kävi täällä, Ville sanoi ja sai minut jännittymään. - Aivan, kesken kaiken, Ville sanoi aivan kuin olisi lukenut ajatukseni. Raskaasti huokaisten hautasin kasvoni käsieni alle. Ville kuitenkin istui sängyn reunalle ja veti käteni pois kasvojeni edestä. Ville katsoi minua vakavana ja painoi sitten huulensa omilleni ja liikutteli niitä hellän omistavasti. Olin siltikin häpeissäni, kun Joona oli tullut kesken kaiken. Ville kuitenkin hymyili minulle, niin että osa tunteesta vaihtui kiintymyksekseni.
- Saat kyllä sitten pakata itte kaikki tavaras, mutisin miehelle ja tämä katsoi minua kumman tyytyväisenä. Ajattelin jo olevani paremmassa jamassa kuin Ville, kunnes kuulin tämän pakanneen jo suurimman osan ja kaikki tämän huonekalutkin oli jo viety uuteen asuntoon. Pyöräytin harmissani silmiä ja nousin itsekin ylös pukemaan. Tunsin Villen katseen koko ajan vartalossani ja pian tunsinkin tämän ottavan toisesta kädestäni kiinni.
- Mä oikeasti haluan sun kanssa joskus kihloihin, Ville sanoi ja katsoi minua syvälle silmiin ja näytti turhankin vakavalta.
- Mennään sitten kun lukio on käyty? Ehdotin miehelle ja tämä kiskaisi minut vastaukseksi syliin ja painoi huulensa kovina omilleni.

Kävelimme molemmat hymyillen alakertaan, jossa kaikki muutkin näyttivät jo olevan. Jarkko, Heikki ja Teemu istuivat keittiön pöydän ääressä, niin kalpeina, että heitä melkein kävi sääliksi. Joona ja Salla istuivat terassille tupakkia poltellen ja Leevi, Petra, Raipe ja Minttu olivat menneet olohuoneeseen katselemaan telkkaria.
- Paljonko kello on? Kysyin Teemulta, kun pääsimme istumaan pöydän ääreen kahvikuppiemme kanssa. Teemu kääntyi katsomaan minua paheksuen ja kertoi kellon olevan jo yli kolmen iltapäivällä. Käännyin katsomaan toinen kulma koholla Teemua, ei kello voinut olla niin paljoa. Mutta Teemu kuitenkin osoitti kelloa keittiön seinällä ja se todellakin osoitti vartin yli kolmea.
- Kattotaan joku elokuva ja mennään sitten? Ehdotin kaikille ja kaikki kertoivat sen sopivan. Päätimmekin katsoa jonkun draamapätkän, joka osoittautuikin ihan hyväksi. Ainakaan en nukahtanut sen aikana, vaan jaksoin katsoa ruutua koko kaksi ja puolituntisen, mitä se kesti.

Viiden aikaan olimme kaikki suuntaamassa autolleni, paitsi Ville joka kuulemma lähtisi jo tänään Helsinkiin. Ville antoi kuitenkin vielä osoitteen omalle asunnolleen, johon minut oli huomenna kutsuttu kahville. Hymyilin irstaasti miehen päiväkahvikutsulle ja lähdin ajamaan taas pitkin poikin kylää ja tiputtelin matkustajia kyydistä. Kun viimein pääsimme kotiin asti, Leevi oli nukahtanut etupenkillä ja jouduin tönimään tätäkin hereille.

Pujahdin heti omaan sänkyyni ja päätin nukkua hieman. Heräsin kuitenkin vasta yhdeksältä ja kävin syömässä iltapalaa ja painuin takaisin petiin.
Aamulla heräsin onneksi jo aikaisin ja päätin mennä heti ratsastamaan Epun ja Juuson.

Kahdeltatoista olin onnekseni ehtinyt ratsastamaan hevoset ja käydä suihkussa. Ville hiillostanut koko ajan minua tekstiviestein ja vaati minua lähtemään nopeasti.
Puin nopeasti itselleni vaatteet päälle ja aloin kaivaa kaappejani pakkaamista varten. Jotenkin kummassa minulle kertyi enemmän tavaraa mukaan kuin tullessani ja niiden painavuutta manaten raahasin niitä autolleni.
- Tule syömään ennen kuin meet, äiti huusi minulle, kun vein viimeisiä tavaroita autoon. Huokaisin alistuneesti ja marssin keittiöön syömään makaronilaatikkoa.
- Koulu alkaa sitten taas, isä totesi kun istuin pöytään. Nyökkäsin vain, sillä halusin jo lähteä Helsinkiin ja halusin Villen luokse.
- Poikaystäväkin muutti sitten Helsinkiin, äiti jatkoi ja nyökkäsin taas. Hetken aikaa pöydässä oli aivan hiljaista, kunnes Leevikin aukaisi suunsa.
- Se kesä loppu sitten.
- Ja syksy alkaa, Petra jatkoi ja molemmat hymyilivät minulle. Nyökkäsin taas ja vain nopeasti tyhjän lautaseni tiskialtaaseen.
- Niin, kesä loppu. Mä lähen nyt, sanoin vanhemmilleni, jotka käskivät vain soittaa perille päästyäni.
Autosta lähetin Villelle viestin, jossa kerroin lähteneeni ja käskin laittaa minulle kahvit sitten valmiiksi.

Lähettäjä: [[Suvie 
Päivämäärä:   22.11.08 21:06:12

YMPÄRI MENNÄÄN, YHTEEN TULLAAN

Noora

Istuin autossani musiikkia kuunnellen ja hyräilin tyytyväisenä mukana. Olin taas palaamassa kotiin, olin saanut ylioppilaslakin viime keväänä ja olin mennyt heti sen jälkeen puoleksi vuodeksi Hollantiin eräälle kouluratsastustallille töihin ja valmentautumaan. Eppu ja Ville olivat molemmat jääneet Suomeen, enemmän ja vähemmän tyytyväisinä.
Ville oli kauan aikaa motkottanut minulle suunnitelmistani ja olimme tietenkin ajautunut heti riitelemään. Se oli pahin riita mitä olimme käyneet ja loppujen lopuksi olimme kumpikin lähteneet eri suuntiin rappukäytävässä. Kun olimme seuraavan kerran nähneet, tunnelma oli vaivaantuneempi kuin ikinä ja lopulta Ville sanoi, että ehkä olisi parempi antaa tämän suhteen olla tässä. Jäykän nyökkäyksen jälkeen poistuimme taas eri suuntiin. Seuraavan kerran kun Villestä kuulin, tämä oli jonkun bruneten kanssa ruokaostoksilla. Vähin äänin olin poistunut kaupasta ja sen jälkeen en ollutkaan nähnyt Villeä.

Isä oli soittanut minulle eilen ja sanonut Epun olevan huippukunnossa, samoin kuin Juuso, jolla olin luvannut kisata seuraavan kesän.
Kun vihdoin käännyin kotipihaamme huokaisin helpotuksesta, ajokeli ei ollut ollut mikään maailman paras ja muutenkaan en tykännyt ajaa pimeällä ja liukkaalla.
Pihassa huomasin yllättävän tutun auton ja tajusin heti, että Ville oli meillä. Tottakai, minun tuurillani tämän piti olla juuri tänään kyläilemässä täällä.
Paiskasin auton oven kiinni turhautuneena, en ollut vielä ihan sisäistänyt sitä, että emme olleet enää Villen kanssa yhdessä. Hollannissa en oikeastaan ollut edes kerinnyt ajatella mitään mikä liittyikään Villeen. Olin lykännyt kaikkea koko ajan ja nyt kaikki ajatukset myllersivät päässäni.
Päätin mennä ensin käymään tallissa tervehtimässä Eppua, ennen kuin astuisin sisälle ja joutuisin kohtaamaan Villen. Kulmat kurtussa katsoin tallissa touhuavaa väkeä ja tunsin oloni jotenkin ulkopuoliseksi. Pitkä mies toppahaalarissa lakaisi tallin käytävää ja kaksi tyttöä juttelivat satulahuoneen ovella. Äkkiä tunsin oloni apeksi ja surulliseksi, halusin vain mennä ratsastamaan Epulla, jotta tuntisin oloni taas todelliseksi.
Tunsin miten kaikki kääntyivät katsomaan minua, kun astelin suoraan Epun karsinalle ja pujahdin sinne nopeasti.
- Mitä poika? Lepertelin oriille ja hetken sainkin olla rauhassa hevoseni kanssa.
- Sä oot vissiin Noora Lehto? Kuulin kysyvän äänen karsinan ulkopuolelta ja käännyin katsomaan suoraan huolestuneisiin sinisiin silmiin. Nyökkäsin vastaukseksi ja nuori nainen tuntui huokaisevan helpotuksesta.
- Elina Kuismin, nainen työnsi paljaan kätensä eteeni ja tartuin siihen hieman kummissani. - Mä olen Villen tyttöystävä, Elina sanoi ja katsoi minua silmät sädehtien. Katsoin hetken tyrmistyneenä naista, mutta sitten kokosin itseni ja hymyilin tälle mahdollisimman lämpimästi.
- Mä oon sen entinen, sanoin ja katsoin tutkivasti miten nainen siihen reagoisi. Elina vain nauroi heleästi ja sanoi: “sittenhän meillä onkin paljon yhteistä puhuttavaa” ja nauroi taas.
- Olis mulla kyllä sulle ihan asiaakin, Elina sitten sanoi ja puhui niin luontevasti poikakaverinsa exälle, etten voinut kuin kadehtia tätä. Satulahuoneen ovella näin Villen katselevan meitä niin rennon näköisenä, että minunkin oli pakko yrittää olla mahdollisimman luontevasti. Jos Ville oli päässyt suhteestamme ylitse, niin oli pakko minunkin päästä!

Ville

Katselin kuinka Elina jutteli Nooralle, enkä voinut olla nauramatta itsekseni Nooran ilmeelle. Tämä näytti niin häkeltyneenä, luulen ettei Noora ollut vielä päässyt kunnolla yli erostamme. Olin tapaillut Elinan kanssa vasta hetken aikaa, mutta kyllä minä tykkäsin tuosta sosiaalisesta naisesta.
Elina oli kysynyt minulta pari tuntia sitten voisiko mennä Juusolla muutamissa kisoissa kesällä ja olin käskenyt tämän puhua Nooran kanssa. En ajatellut Elinan todellakin menevän puhumaan heti Nooran kanssa ja toivoin ettei Noora heti paljastaisi kaikkea meidän suhteestamme Elinalle.
- Kehtaisko Nooraa pyytää ratsastamaan heti tänään Juusolla? Kuulin siskoni äänen vierestä. Käännyin katsomaan Petran ruskeita silmiä, joista oikein näki kuinka utelias tämä olikaan. Kohautin olkiani välinpitämättömästi ja kiinnitin sitten taas huomioni Nooraan ja Elinaan, jotka nauroivat jollekin jutulle ja tajusin sitten tuijottavani pelkästään Nooraa.
- Älä tuijota sitä, kuulin Petran sanovan minulle toruvasti ja sitten tämä lähti astelemaan kohti Nooraa.

Hetken katsoin Nooran ilmeitä, kun tämä selitti jotain Elinalle ja Petralle. Tämän ilmeet olivat niin iloisia, etten viitsinyt katsella tätä yhtään kauempaa, se vain olisi ollut kidutusta. En voinut kieltää itseltäni sitä tosi asiaa, että halusin Nooran takaisin itselleni. Hélvetti, kirosin ajatuksilleni. En saisi käyttää Elinaa tällä tavalla hyväkseni, mutta yksinkään en halunnut olla, kuinka itsekästä!
Käännyin juttelemaan Lehtojen uuden tallityöntekijän Jeren puoleen ja kysyin miten tämä oli viihtynyt tallilla. Hetken Jere vain tuijotti minua sinisillä silmillään, mutta sitten tämä hymyili minulle ystävällisesti ja lopetti lakaisun hetkeksi.
- Ihan kivasti, Jere sanoi ja aukaisi hieman haalarinsa vetoketjua. - Eppu nyt aiheuttaa joka päivä hankaluuksia, kun se on niin @!#$ idiootti.
- Se on aina ollut, hymähdin ja muistan kuinka Noora jäi sen alle kerran maastoillassamme. - Onko se aina ollu niin vihanen? Jere kysyi minulta sitten ja vilkaisi nopeasti Epun karsinalle, jossa Noora juuri leperteli Epulle jotain.
- Ei, vastasin rehellisesti ja muistelin milloin Eppu oli aloittanut äksyilynsä. - Se alotti sen sillon kun Noora lähti Hollantiin töihin.
- Onko toi tyttö sitten Noora? Jere kysyi uteliaana ja nyökkäsi Nooraa kohden. Hymähdin myöntävästi ja Jere vilkaisi nopeasti minua.
- Kaunis se ainakin on, Jere sanoi ja tunsin kuinka minua pisti hieman mahaan ja olisin halunnut käskeä miehen olla hiljaa. Mutta en voinut näyttää muille mustasukkaisuuttani, vaan hymähdin myöntävästi.
- Se on aina ollut, sanoin Jerelle irstaasti virnistäen - että se sattuikin sisälle.

- Sä oot ollu sen kanssa, Jere totesi kun katsoimme kun Petra varusti käytävällä Juusoa. Noora oli luvannut ratsastaa tällä. Käännyin katsomaan Jereä, enkä mitenkään voinut estää pientä hymyä nousemasta kasvoilleni. Tottakai olin ylpeä siitä, että olin seurustellut Nooran kanssa melko kauan, ottaen huomioon Nooran rasittavan luonteen.
- Onko se helppo saada? Jere kysyi ja sai minut tyrmistymään hienoisesti.
- Riippuu onko se muuttunut, mutisin ja mietin Jereä ja Nooraa yhdessä. - Ei auta kuin kokeilla.
- Joskus, Jere sanoi ja tiesin nyt jo vihaavani Jereä.

Kävelimme Jeren kanssa rinnatusten maneesille, johon kaikki muutkin kävelivät. Kuulimme Nooran iloisen pulputuksen, kun tämä selitti ihmisille Hollannin matkasta ja muistan kuinka vihainen olin silloin kun Noora lähti sinne. Olisin silloinkin halunnut vain olla tämän kanssa siellä, sen sijaan olin kotona ilman Nooraa.

Noora ratsasti nopeasti Juuson ja oli hyvin tyytyväinen Juusoon, joka ei enää tehnyt mitään ylimääräistä, vaan kuunteli tarkkaan apuja.
- Eihän mun tätä tarvii käyttää kisoissa kesällä, Noora sanoi tyytyväisenä minulle ja katsoi minua noilla vihreillä silmillään. Tuijotin vain naista edessäni ja olin hiljaa.
- Ville?
- Miksi? Kysyin viimein hitaasti ja tajusin vasta sitten kaikkien katsovan minua hieman kummeksuen. Noora katsoi minua kulmat rutussa ja osoitti kentälle, jossa Juuso liiti lisättyä ravia Elina selässään. Tajusin Nooran sopineen Elinan kanssa kilpailemisesta.
- Etkö sä voi mennä sillä muutamaa vaativaa luokkaa ja esteitä? Ehdotin Nooralle ja tämä pyöräytti niin tutusti silmiään ja katsoi minua sen jälkeen niin tuimasti, että luulin sanoneeni jotain todella idioottimaista.
- Ihme kun et ehdota jotain @!#$ kenttäkisoja, Noora kivahti minulle ja tajusin tämän temperamentin vain kasvaneen menneenä aikana. Tuijotin Nooran vihaisia silmiä ja äkkiä minua alkoi naurattaa koko tilanne; meinasimme taas riidellä niin kuin seurustellessamme.
- No, mene jos haluat, totesin vain ja nousin ylös lähteäkseni takaisin talliin. Tunsin Nooran ihmettelevän katseen selässäni ja ovella kuulin Nooran huutavan nimeäni. Käännyin hymyillen katsomaan Nooran viekkaita silmiä ja vinoa hymyä, olisin halunnut kiskaista naisen mukaani samantien ja suudella tätä.
- Okei, Noora vain sanoi ja kiskoi takkiaan paremmin kiinni. - Mä meen sillä kenttäkisoihin.
Sen sanottuaan Noora lähti kävelemään takaisin maneesin keskelle. Päätäni pudistellen poistuin ovesta kylmään tammikuiseen iltaan.

Kävelin suoraan sisälle taloon, tavoitteenani jutella Leevin kanssa pitkästä aikaa. Jostain syystä en ollut kuullut mitään Leevistä moniin viikkoihin. Leevin äiti kertoi tämän olevan omassa huoneessaan ja hymyili minulle ystävällisesti. Luulen, että tämä oli melko helpottunut minun ja Nooran erosta, Nooran äiti ja isä eivät ikinä kunnolla hyväksyneet seurusteluamme.
Koputin kovaäänisesti Leevin oveen ja astuin sisään pimeään huoneeseen, jossa haisi karsealta. Olin aivan varma, että Leevillä oli krapula, ainakin huoneessa haisi aivan vanhalle viinalle.
- Ryyppäät keskellä viikkoa? Kysyin kaveriltani hämilläni, kun näin tämän istuvan nojatuolissa kaljapullo kädessään. Leevi vain murahti jotain vähättelevää ja mulkaisi minua nopeasti.
- Noora sitten palas takasin, Leevi totesi vilkaistessaan ikkunasta ulos juuri, kun Noora lähti astelemaan maneesilta tallille. Hymähdin myöntävästi ja istuin toiseen nojatuoliin.
- Voisitko sä ehkä jättää mut nyt yksin? Leevi sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, niin tukahtuneesti että päätin jättää Leevin omiin oloihinsa enempää kyselemättä.

Noora

Elina ratsasti hyvin, ajattelin mielessäni kun kävelin uuden tallityöntekijämme rinnalla tallia kohden.
- Onko Tane enää töissä täällä? Viittasin tallityöntekijäämme, Taneliin, joka ainakin ennen oli meillä töissä. Jätkä katsoi minua tutkivasti ja puhkesi äkkiä aurinkoiseen hymyyn.
- Joo, se tulee taas huomenna. Mä olen Jere, mies sanoi ja ojensi kätensä minulle. Tartuin siihen reippaasti ja kerroin kuka olin, vaikka Jere sen toki jo tiesikin.
- Sä osaat kyllä ratsastaa, mies sanoi minulle ja nyökkäsin tälle pienesti hymyillen. Jotenkin minulla oli epämiellyttävä olo Jeren seurassa, tunsin koko ajan kuinka tämän katse tutki vartaloani. En ollut ennenkään sietänyt sitä kuin tietyiltä ihmisiltä ja tuskin sietäisin nytkään.
- Meetkö sä huomennakin ratsastamaan? Jere kysyi minulta tallin ovella hiljaa. - Mä voisin tulla katsomaan.
- Hä, pääsi suustani ja käännyin katsomaan miehen sinisiä silmiä. Kyllä, Jere oli komea ja hyvin tyylikäs toppahaalarissaan, jonka vetoketju oli auki haalarin yläosa sidottu taktisesti vyötäisille. Mutta mies ei tehnyt minuun vaikutusta ja toivoin jonkun tulevan pelastamaan minut äkkiä tai sanoisin jotain mitä saattaisin katua vielä joskus.
- Yritätkö sä flirttailla? Kysyin älähtäen ja Jere näytti siltä kuin tällä olisi todella hauskaa seurassani.
- Taidat kuvitella ittestäs liikoja, tyttöhyvä! Tämä sai sanottua naurunsa lomasta ja minua nolotti syvästi. Taisin tosiaankin.

Tallissa Elina ja Petra juttelivat leppoisasti ja Jere sammutteli ruokintahuoneesta valoja, kun menin taas Epun karsinaan.
- Voinko mä mennä? Jere kysyi minulta jotenkin alistuvasti ja käännyin katsomaan tämän kysyvää ilmettä. Hymyilin pienesti ja nyökkäsin myöntävästi. Käännyin takaisin Epun puoleen ja tutkin tämän runkoa. Kulmiani kurtistellen katselin Eppua ja olin varma, että tällä oli ollut enemmän lihaksia, ennen kuin lähdin Hollantiin.
- Se on kaunis hevonen, kuulin matalan äänen takaani ja melkein kiljaisin säikähdyksestä. Hätkähtäen käännyin katsomaan Jeren vierelle seisovaa vaaleatukkaista miestä, joka oli suurin piirtein samaa ikäluokkaa kuin Jerekin.
- Mä tulin vaan viskasemaan Peralle loimen niskaan, mies sanoi kun en saanut säikähdykseltäni sanaa suusta. Pera? Kuka oli Pera, ajattelin hiljaa ja päätin heti aamulla kysyä isältä, mitä ihmettä tallilla nykyään tapahtui. Täällähän kävi kuin sirkuksessa ja ennen me vain koulutimme hevosia ja kilpailimme niillä. Nyt täällä näytti olevan kaikki kylän hevoset ja niiden omistajat tulivat kaupanpäällisinä.

- Jere, huikkasin vielä jätkälle kun tämä oli lähdössä blondin kanssa samaa matkaa. Molemmat kääntyivät katsomaan minua selvästi uteliaina.
- Kuka on liikuttanut Eppua? Kysyin minua vaivanneen asian. Leevin sitä piti liikuttaa, mutta nyt ei kyllä näyttänyt siltä.
- Ville ainakin viime viikon ja Leevi aina sillon kun on kunnossa sen selkään, Jere sanoi ja sai asian kuulostamaan siltä kuin Leevi olisi huonossa kunnossa.
- Mikä Leevillä on? Onko se ollu onnettomuudessa? Kysyin melkein paniikissa ja huomasin kuinka miehet vaihtoivat katseita huolestuneena.
- Siis, se ei ole ollut onnettomuudessa, Jere sanoi ja toinen jätkä jatkoi juttua: - Se vaan on kännissä melkein koko ajan.
- Miks? Kysyin tyrmistyneenä ja epäuskoisena, ei Leevi ennenkään arkisin juonut itseään niin humalaan, ettei olisi kyennyt ratsastamaan.
- Kuka tietää, Jere mutisi ja vilkaisi sitten taas blondia, joka puolestaan vilkaisi nopeasti minua. Tajusin miesten syyllisistä kasvoista, ettei minulle taaskaan kerrottu koko totuutta.
- Te ette taida kertoa koko totuutta mulle, vai? Naurahdin kepeästi päälle, vaikka tiesin tässä olevan jotain raskauttavaa takana.
- Sen jälkeen kun Petra jätti sen, se sekaantu johonkin hämäräpuuhiin, Jere sanoi matalalla äänellä ja tuijotti minua vakavasti silmiin. En tajunnut taaskaan sanaakaan mitä minulle selitettiin, tai sitten olin niin yllättynyt koko jutusta. Eihän Petra ja Leevi olleet eronneet. Viimeisin mitä kuulin, niin he olivat menneet kihloihin.
- Petra purki kihlauksen toisen miehen takia, blondi sanoi kun tajusi etten oikeasti tajunnut. Nyökkäsin vaitonaisena ja tunsin lihasteni jännittyvän silkasta raivosta.
- Ja sen jälkeen Leevi sekaantu johonkin outoon porukkaan ja nyt se on kuulemma kusessa, Jere jatkoi ja nyökkäsin taas hitaasti. Tällä kertaa tunsin raivoa veljeäni kohtaan, miten voikaan olla niin pehmeä, että eron jälkeen täytyy tehdä jotain niin tyhmää, että joutuu samantien hankaluuksiin.
- Tajusitko sä? Blondi kysyi minulta ja nyökkäsin taas hitaasti.

Kun molemmat jätkät olivat lähteneet, kuljin hitaasti tallin käytävää edes takaisin. Rauhassa sammutin valot ja lukitsin ovet ja raskain askelin kävelin sisälle. Halusin mennä käymään Petralla ja kysyä miten asia oikeasti oli, mutten viitsinyt enää illalla. Halusin mennä Leevin huoneeseen ja takoa tämän päähän järkeä, mutta sekään ei tainnut olla viisasta. Sen sijaan menin omaan huoneeseeni ja rojahdin sängylle makaamaan. Hetken kuluttua tunsin kuinka kuumat kyyneleet valuivat poskiani pitkin, olin todella vihainen kaikille. Tämähän oli kunnon tervetulotunnelma. Tervetuloa kotiin, Noora. Tällä hetkellä kaikki on ihan päälaellaan ja kaikki tuntuu olevan jonkinlaisissa hankaluuksissa. Ja toivottavasti osaat pitää sormet erossa Villestä, niin kaikki menee oikein hyvin!! Siinä se olikin, en halunnut pitää sormiani erossa Villestä. Niihin ajatuksiin nukahdin toppatakki yhä päälläni.

Ville

Koko ajomatkan kämpilleni Elina jaksoi puhua Noorasta; kuinka mukava tämä oli, kuinka kaunis, kuinka hyvä ratsastaja ja sitä rataa. Koko matka! Lopulta kerrostalon pihassa Elina kysyi rakastinko Nooraa silloin kun seurustelimme. En ollut uskoa korviani! Käännyin silloin äkäisenä katsomaan Elinan harmaita silmiä ja jouduin puremaan huultani.
- Rakastin, sanoin ja nousin nopeasti autosta ulos, Elinan seuratessa esimerkkiäni. Koko iltana en puhunutkaan sitten Elinalle mitään, olin niin vihainen ja katkera. Heti kun olin nähnyt Nooran, kaikki tunteet nousivat pintaan katkeruutena. Syytin Nooraa mielessäni erostamme vaikka minä olinkin sitä ensimmäisenä ehdottanut. Idiootti!
- Se ei varmaan tiedä mitään siitä sen veljestä vielä, Elina sanoi varovasti sohvalta ja käännyin katsomaan tätä kulmat koholla, tuokin kuvitteli olevansa joku vítun meedio. - Ei se muuten olis ollut niin hyväntuulinen.
- Huomenna se varmaan jo tietää, mutisin ja mietin millainen huuto Nooran suusta kuuluisi, kun tämä näkisi minut ja Petran. Pystyn sieluni silmin näkemään miten Noora yrittäisi hyökätä siskoni kimppuun.

Yöllä näin unta Noorasta ja minusta, meistä. Palasimme yhteen, menimme naimisiin ja saimme pojan.
Aamulla heräsin siihen, kun joku soitti ovikelloamme. Elina ei jaksanut nousta ylös, joten jouduin kömpimään ylös lämpimästä vuoteesta ja kiskoin nopeasti collegehousut jalkaan, kun boksereitakaan ei taas löytynyt. Hiljaa kiroillen pompin ovelle ja tajusin Petran olevan oven takana.
- Hitto, et tule sisälle, sanoin heti alkuunsa vastalauseen tämän tunkeutumiselle. Sisko kuitenkin änkesi itsensä ohitseni ja näytti jotenkin kauhistuneelta.
- Noora on ihan hemmetin kiukkunen, Petra parahti ja näytti siltä kuin rupeisi itkemään sillä sekunnilla. Hetken jo luulin Nooran käyneen siskooni käsiksi, mutta pian kävikin ilmi että Petra oli vain nähnyt unta, mutta se oli tuntunut todelliselta. Kun Petra oli selittänyt koko asian, en kyennyt muuhun kuin tuijottamaan hiljaisena siskoani. Naiset olivat vainoharhaisia, kirosin mielessäni ja ajattelin miten heittäisin siskoni nopeasti ulos asunnostani.
- Víttu teitä naisia! Kirosin siskolleni ja tämä näytti siltä kuin ei olisi ennen nähnyt minua vihaisena. - Te olette niin hélvetin vainoharhasia! Sinä kuvittelet harhoja, Ellu kuvittelee harhoja ja varmaan Noorakin tätä nykyä!

Vihanpurkauksen takia ensin lähti Petra ovet paukkuen ja sen jälkeen heti Elina, sanottuaan ensin minun haluavan yhä Nooran. Totta, mitä sitä kieltääkään ja niin sanoin myös Elinalle.
Puoli tuntia Elinan lähdön jälkeen, naapurin mummeli tuli valittamaan metelistä heti aamutuimaan ja uhkasi kieliä talonmiehelle. Ääneen kiroillen syöksyin makuuhuoneeseen sängylle ja nyrpistin nenääni, kun haistoin eilisen seksin.

Olisin niin kovasti halunnut soittaa Nooralle ja pyytää tältä anteeksi kaikkea ja anella tätä takaisin. En kuitenkaan tehnyt sitä, ylpeys ei antanut periksi ei todellakaan. Suunnittelin jo vakavissani iskeväni sen takaisin, sitten eläisimme onnellisina elämämme loppuun asti.
Helpompaa olisi kuitenkin vain pyytää Elinalta anteeksi, sen kaikki tiesivät. Lopulta jos sopisin Nooran kanssa, saisin varmaan muun perheeni vihat niskaani, koska muut eivät kauheasti Noorasta välittäneet. Varsinkin nyt, jos Noora aikoi oikeasti puolustaa veljeänsä ja olen aivan varma että niin kävisi.

Jatkoin kuitenkin uniani muutaman tunnin ja lopulta heräsin siihen, kun puhelimeni soi korvani vieressä. Vastasin katsomatta soittajaa näytöstä.
- Mmh, mutisin vastaukseksi ja aukaisin silmiäni hieman.
- Meidän pitäis hieman puhua jossain vaiheessa. Mutta mä vaan ilmoittaisin, ettei sun tarvitse enää ratsastaa Eppua, Nooran pehmeä ääni sanoi kaiuttimesta ja tunsin kuinka pieni hymy hiipi kasvoilleni.
- Voisitko sä vähän valmentaa Elinaa ja Juusoa? Kysyin sitten hetken mielijohteesta, kun en halunnut lopettaa puhelua vielä.
- Joo, kai mä voin. Tulkaa muutaman tunnin kuluttua tallille, niin mä voin mennä Epun samalla?, Noora kysyin ja vastasin myöntävästi. Noora naurahti vielä pehmeästi ennen kuin lopetti puhelun. Tyytyväisenä nousin ylös ja näppäilin puhelimeeni Elinan numeron, nyt pitäisi valita sanoja tarkkaan. Että voisin edes joskus palata Nooran kanssa yhteen, pitäisi minun ensin heilastella Elinan kanssa. Päätäni pudistellen ajattelin olevani täysi kusípää.

Noora

Päätäni pudistellen laskin puhelimen pöydälleni ja hengitin muutaman kerran syvään. Ei minun oikeasti pitänyt soittaa Villelle, mutta sitten minun olikin pakko kuulla Villen rauhallinen ääni. Kiskoin nopeasti vaatteet pois päältäni ja kiskoin kylpytakin päälleni ja melkein juoksin kylpyhuoneeseeni. En halunnut nähdä Leevistä vilaustakaan, en enää aamuisen jälkeen. Aamulla olin vaatinut Leeviä selittämään kaiken ja veljeni kertoi hakanneensa jonkun tytön sairaalakuntoon huumehöyryissä ja nyt tytön perhe oli Leevin porukan perässä. Tyrmistyneenä olin tuijottanut veljeäni uskomatta mitään, mutta viiden minuutin tuijotuksen jälkeen lähdin hitaasti pois huoneesta.
Isä taas kertoi selkänsä menneen niin huonoon kuntoon, ettei voinut enää ratsastaa kunnolla. Apean mielen takia minä soitinkin Villelle, meinasin pillahtaa itkuun kun kuulin tutun matalan äänen. Olisin halunnut pyytää Villen kylään, niin muutama vuosi sitten. Olisin uskoutunut Villelle, olisin itkenyt tukevaa olkapäätä vasten ja Ville olisi kuiskaillut lempeitä sanoja korvaani. Sen sijaan että olisin kutsunut Villen kylään, lupasin valmentaa Villen uutta tyttöystävää. Enkä voinut kieltää hieman vihaavani tuota naista, olin aivan varma että tällä oli jotain osuutta meidän eroomme. Varma en tietenkään voinut olla ja se tuntui vielä ärsyttävämmältä.

Puolentoista tunnin kuluttua olin valmistautunut esittämään pirteää ja menemään kaikkien eteen tallille.
Eteisessä kiskoin mustan toppatakin niskaani ja pipon päähäni. Pihalla oli taas melkein viisitoista astetta pakkasta ja ilma tuntui paljon kylmemmältä.
Menin heti hakemaan satulahuoneesta kupillisen kahvia ja törmäsin tietysti heti Jereen ja tämän blondikaveriin.
- Meetkö sä ratsastamaan pian? Tämä blondi kysyi minulta ja nyökkäsin vain vastaukseksi.
- Voisinko mä tulla samaan aikaan, niin voisit vähän kattoo sitä Peraa? Nyökkäsin taas, enkä edes jaksanut miettiä miksi tuo halusi juuri minut katsomaan hevosensa liikkeitä, moni muukin olisi sen voinut tehdä.
- Miten sä muuten voit? Jere kysyi ja sai minut vetämään kahvit väärään kurkkuun. Käännyin yllättyneenä katsomaan tämän huolestuneita kasvoja ja hymähdin hieman selvitettyä kurkkuni.
- Ihan hyvin, vastasin ja tunsin kuinka nämä kaksi jätkää taas kerran vaihtoivat katseita.
- Miten sä voit oikeasti? Blondi kysyi minulta, enkä edes jaksanut ärsyyntyä toisten uteliaisuudesta. Kohautin olkiani ja hymähdin tuskin kuuluvasti.
- Aika páska fiilis, myönsin ja huomasin kuinka blondin kasvoille kohosi pieni hymy, joka lohdutti hieman. - Isä ei voi ratsastaa enää, joten ratsuttaminen näyttää roikkuvan nykyään mun harteilla.
- Aika páska juttu, Jere myönsi ja huomasi sitten Villen ja Elinan tulevan tallia kohden, Petra vanavedessään. Tunsin kiukustuvani heti, kun näin Petran. Päätin kuitenkin hillitä itseni.
- Minkä ikäsiä te oikeestaan ootte? Päätin jatkaa juttelua jätkien kanssa ja jättää Petran huomiotta.
- Mä olen kaksvitonen, Jere sanoi ja hymähti päälle.
- Mä olen kakskolmonen ja muuten, mun nimi on Tuomas, blondi sanoi ja ojensi kätensä minulle, johon tartuin hieman pirteämpänä hymyillen.
- Minkäs ikänen sä olet? Jere kysyi ja vilkaisi huoneeseen tulevia ihmisiä ja jatkoi: - Täytyyhän Tuomaksen tietää minkä ikästä naista se yrittää pokata.
- Mä täytän kakskymmentä, nauroin miehille ja huomasin Tuomaksenkin naureskelevan huvittuneena. Kumpikin miehistä tuntui itse asiassa ihan mukavilta, jos he pysyisivät humoristisina vielä silloin, kun minä suutun.

- Mennäänkö me ratsastamaan? Kuulin Elinan kysyvän hyväntuulisesti. Nyökkäsin myöntävästi ja käännyin sitten katsomaan seuruetta.
- Joo, Tuomaskin tulee, sanoin ja viittasin blondiin mieheen.
- Elina saa ainakin hypätä jotain pientä, totesin ja passitin Petran ja Villen puominnostajiksi.
- Jere, sanoin vieressäni seisovalle tummatukalle. - Jos sä haluat niin sä voit ottaa sen Leevin nuoren ruunan.
- Kiitti, mies sanoi selvästi ilahtuneena ja poistui pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteitaan.

- Noora, Ville sanoi vieressäni, kun harjasin Eppua käytävällä. - Teemu kyseli sua. Se haluais lähteä sun kanssa baariin.
- Joo, voin mä lähteä, lupasin heti, enkä katsonutkaan Villeen. Tiesin miehen näkevän todelliset tunteet, jotka pyrkivät jatkuvasti pintaan.
- Huomenna, Ville sanoi ennen kuin lähti Juuson luokse. Mutristin hieman huuliani ja mietin, miksi oikeastaan en edes yrittänyt päästä Villestä yli.

Lähettäjä: [[Suvie 
Päivämäärä:   22.11.08 21:07:38

Ratsastus itsessään meni oikein leppoisasti, en tiuskinut kenellekään kertaakaan ja olin ylpeä siitä.
Aina silloin tällöin huutelin ohjeitani muille ja Elinaa opastin Juuson kanssa enemmän kuin muita. Eppukin tuntui melko mukavalta ja iloisesti hymyillen annoin oriin tasata hengitystään kun talutin sitä loimi selässään.
- Sehän meni hyvin, kuulin Villen äänen vierestäni ja tunsin hieman hermostuvani tämän läsnäolosta. Jos kerta olimme eronneet, niin miksi ihmeessä tämä hakeutui koko ajan seuraani? Ja vielä, kun Elina talutti Juusoa rinnallani.
- Joo, mutisin hiljaa ja käännyin katsomaan Jereä, joka ratsasti Leevin uudella ruunalla. Maukka ravasi pitkin ja letkein askelin eteenpäin ja Jere näytti vain istuvan sen selässä. Päätin itsekin ratsastaa sillä ja kokeilla mihin kaikkeen hevonen kykeni.
Viiden minuutin kuluttua istuinkin itse Maukan selässä ja Jere talutti Eppua ympyrällä. Maukka tuntui hieman jännittyvän, kun pyysin tätä nostamaan ravin ja hetken kuluttua ruuna vingahtikin mielenosoituksellisesti. Kuulin kuinka Ville naurahti huvittuneesti ja seuraavasta avuista ruuna siirtyikin ravaamaan reippaasti.
- Sillä ei ole oikeastaan kukaan muu ratsastanut kuin minä, Jere huusi minulle maneesin keskeltä ja sai sappeni taas kiehumaan. Miksi ihmeessä Leevi hankki itselleen hevosia, jos ei niitä pystynyt hoitamaan?!
- Onkohan tää Leevin oma vai koulutuksessa? Kysyin Jereltä, kun ratsastin tämän ohitse ja sain tietää Maukan olevan koulutuksessa, mutta Leevi oli lupautunut ostamaan kyseisen hevosen.
Maukan laukka oli mukavan eteenpäin vievää ja pyöreätä, mietin hymyillen, kun annoin hevosen laukkailla pääty-ympyrällä. Muutaman kerran koitin askeleen lyhennystä ja pidennystä, kunnes päätin lopettaa tällä erää.

- No, mitäs sanot? Elina tuli kysymään minulta tallissa, kun heitin Epulle loimen selkään. Käännyin katsomaan Elinaa hieman kummastuneena; mistä tuokin puhui? Sitten tajusin naisen puhuvan ratsastuksestaan.
- Ihan hyvältä se vaikutti, totesin rehellisesti ja kiinnitin loimen soljet edestä. - Mä voin valmentaa teitä, niin pääset sen hevosen rytmiin mukaan.
- Kiva, Elina sanoi hymyillen ja astui sitten lähemmäksi minua, melkein Epun karsinaan sisälle.
- Älä yritä tulla mun ja Villen väliin, Elina totesi matalalla äänellä ja käännyin hätkähtäen katsomaan naisen tuimia kasvoja. Oliko tunteeni näkynyt niin selvästi?
- Älä koske siihen, tai mä en takaa mitä mä teen! Elina vielä sihahti, ennen kuin vaihtoi kasvoilleen taas sen ystävällisen hymyn. Katsoin hämmentyneenä Elinaa ja käännyin sitten katsomaan Villeä, joka marssi hymyillen meitä kohden.
- Miltäs se Maukka tuntu? Ville kysyi uteliaana ja mieleeni tuli taas se sama kysymys: Miksi Ville hakeutui koko ajan juttelemaan kanssani? Mutisin miehelle jotain ihan mukavasta hevosesta, jolla oli kykyjä. En itsekään oikeastaan miettinyt sanojani sen tarkemmin, halusin vain pois näiden kahden ihmisen luota.

Kävelin Tuomaksen hevosen karsinalle ja jäin nojaamaan siihen ovelle. Katselin Tuomaksen määrätietoista liikehtimistä hevosensa kanssa ja vaivuin omiin muistelmiin miettimään aikaa, jolloin sain ensimmäisen ponini. Kaikki oli silloin niin jännää, nykyään melkein liiankin arkista.
- Kyllä siinä liikettä on, sanoin pienesti hymyillen ja Tuomas säpsähti katsomaan minua. Huomasin kyllä, että olin juurikin pelästyttänyt Tuomaksen ja tämä huohotti pienoisesti.
- Kiitti, mies mutisi ja katsoi jonnekin minun taakseni. Tunsin taas Villen läsnäolon, mutta en viitsinyt kääntyä katsomaan miestä ollenkaan, minua alkoi pikkuhiljaa oikeasti vítuttaa miehen tuppautuminen luokseni.
- Puhuitko sä Leevin kanssa? Mies kysyi asiallisesti, mutta tunsin kuinka tämän katse kiersi vartaloani pitkin.
- Puhuin, totesin nopeasti ja lähdin kävelemään kohti toimistoa, joka oli aivan varustehuoneen vieressä. - Jos sulla on sille jotain asiaa niin se on sisällä.

Toimiston ovella pysähdyin ja käännyin katsomaan Villen tummia silmiä ja olisin halunnut ripustautua tämän kaulaan roikkumaan, mutta pidin pintani. Minähän pääsisin joskus vielä Villestä ylitse!
- Sä halusit puhua jostain asiasta? Ville sitten muistutti minun puhelustani ja huokaisin lannistuneena. Vilkaisin nopeasti Villen olan ylitse Elinaan, joka näytti siltä kuin suunnittelisi murhaa.
- Joo. Mä haluan vaan päästä susta ja meidän erosta yli, sanoin ja katsoin Villeä totisesti silmiin. Ville näytti hetken siltä kuin aikoisi sanoa jotain vastaan, mutta veti sitten syvään henkeä.
- Miks? Tämä sitten kysyi ja sai minut häkeltymään pahan kerran. Miksikö? Villehän oli tyhmä kuin vasemman jalan saappaanvarsi.
- Koska me ei olla enää yhdessä. Sä halusit erota musta, meidän juttu ei toiminut. Mä olin sun mielestä täysi kusípää, selittelin ääni kohoten ja tiesin osan ihmisistäkin kuulevan koko jutun. Harmi vain, että Elina oli juuri päättänyt poistua ulos.
- Meidän juttu olis voinu vielä toimiakin, Ville sanoi niin vakavasti, että melkein annoin periksi. - Vai oliko sulla joku katsetta avartava mies Hollannissa?
- Ei ollu, vastasin rehellisesti ja tunsin suuttuvani taas. Villen työnsi kasvonsa, niin lähelle kasvojani, että joku olisi voinut kuvitella Villen aikovan suudella minua.
- Kasvoista sen näkee, mies mutisi ivallisen hymyn kohotessa kasvoilleen. Hetken katsoin tyrmistyneenä Villen silmiä, ennen kuin astuin askeleen kauemmas miehestä. En enää tuntenutkaan Villeä, tämä oli muuttunut ivalliseksi ja katkeraksi eromme jälkeen.

- Mutta mitä väliä, vaikka sulla olis ollutkin, Ville nauroi ja vilkaisi nopeasti taaksensa.
- Mä oisin vaan ollut vielä valmis yrittämään, mies mutisi hiljaa ja katsoi minua toinen kulma kysyvästi koholla.
- Sitä mahdollisuutta ei voi edes harkita ennen kun sä pääset tosta ivallisuudesta ja katkeruudesta eroon, selitin miehelle ja katsahdin nopeasti ulko-ovelle, jossa Elina seisoi kädet lanteillaan.
- Mä olen kuitenkin aika vítun reilu, mä sentään valmennan sun uutta muijaa, katsoin nopeasti Villeä silmiin ja käänsin katseeni sitten pois.
- Ja mä en sentään alkanu seurustella heti, kun oltiin erottu, naurahdin katkerasti. Hélvetti, nyt minustakin alkoi tulla katkera. Víttu.
- Meidän suhde pidetään asiallisena, sanoin vielä viimeiset sanani ja käännyin marssimaan kohti Epun karsinaa, vaikka ei minulla ollut sinne edes mitään asiaa. Kunhan vain kävelin pois ahdistavasta tilanteesta.
Rapsuttelin aikani Eppua karsinassa ja vasta Villen lähdettyä tallista menin toimistoon selaamaan tallin mappeja läpi, toivoen samalla että tajuaisin isän muistiinpanoista jotain.

Toimiston pöytä oli täynnä irtonaisia papereita ja ilma oli tunkkainen. Huomasin nopeasti mankan kaapin päällä ja laitoin sen soittamaan uutta levyäni.
- Voisko Epun viedä ulos? Kuulin Tuomaksen kysyvän uteliaana ja nostin katseeni tämän haaleansinisiin silmiin, jotka kimaltelivat oudosti.
- Joo, mutisin ja tuijotin paperia edessäni, jossa oli ostotodistus jostain hevosesta. Martinezz Sov luki paperissa hevosen nimen kohdalla ja ostajana oli Leevi Lehto. Annoin silmieni liukua rivejä pitkin ja sain tietää hevosen olevan kuusivuotias, Venäjän tuonti ja kaiken lisäksi ori.
- Jere, huikkasin heiniä kärräävän miehen luokseni. - Kuka on Martinezz?
- Mara, Jere totesi ja lähti hakemaan hevosta samantien tarhasta, haluten näyttää minulle hevosen. Kuulin Jeren mutisevan jotain rasittavasta luonteesta ja idiooteista ihmisistä.
Olin istunut vasta hetken aikaa toimistossa, mutta olin saanut selville, että Leevi oli ostanut kolme nuorta hevosta kahden edellisen rinnalle ja isä oli taas myynyt omat hevosensa eläkekoteihin.

Astuin toimistosta ulos, kun kuulin hevosen hörisevän ja rautaiset kengät kolahtelivat betonilattiaan. Katselin hetken aikaa sanattomana hevosta edessäni; se oli kuin ruma ankanpoikanen. Tummanruunikon hevosen karvapeite oli epätasainen, kaula oli paksu ja jyhkeä, tämän korvat olivat pienet ja ilmeisesti koko ajan luimussa. Tämä ‘Mara’ näytti myös olevan melko pulskassa kunnossa. En voinut muuta kuin purskahtaa nauruun nähdessäni hevosen ja käskin Jereä viemään sen karsinaansa.
- Mistä toi on ostettu? Kysyin nauraen Jereltä juuri kun kuulimme auton äänen pihalta. Jere vilkaisi nopeasti ulko-ovelle päin, josta astui pian Teemu sisään.
- Leevi sen jostain hommas, varmaan joku sen kaverin kopukka, Jere mutisi päätään pyöritellen. Hymyilin huvittuneesti, kun Mara yritti puraista Jereä päästä.
- Leevi on muutaman kerran sillä ratsastanut, mutta se on aika jääräpäinen, Jere kertoi minulle kun menimme varustehuoneeseen juomaan kahvia Teemunkin liittyessä seuraamme. Teemukin oli hetken aikaa katsonut Maraa pää kallellaan ja sanonut sitten hevosen muistuttavan lähinnä aasia.
- Mä oon sillä pari kertaa mennyt, juoksutellut sitten että kunto pysyis yllä. Tuomas sillä oli kerran maastossa, Jere jatkoi ja hymähti sitten kun kysyin, miten näillä oli sujunut. - Mara laukkas täysiä tallille ja Tuomas linkkas perässä. Oli kuulemma kaatunut ojaan.
- Ei hélvetti, nauroin hevoselle ja päätin mennä katsomaan vielä Leevin kolmatta uutta hevosta, joka olikin sitten seitsemän vuotias tamma. Ruusan löysin helposti, kun papereissakin oli lukenut “suomenhevonen”. Iso ja muulin näköinen hevonenhan se sitten oli. Olin aivan varma että Leevi oli ostellut silmät ummessa hevosia. Leevihän oli vielä halunnut kisata kenttää ja ostelee keskeneräisiä hevosia läjäkaupalla.

- Mites sulla? Teemu kysyi, kun pyysin tätä kanssani ulos tupakalle. Teemu oli värjännyt hiuksensa tummanruskeiksi ja tämä oli ottanut kulmaansa lävistyksen.
- Vähän päin pérsettä, vastasin totuuden mukaisesti ja selitin tälle Villestä ja sitten innostuin puhumaan hollantilaisista yökerhoista.
- Se vaan, se Ville, on tottunut niin helppoon elämään, ettei kestä mitään vastoinkäymisiä, Teemu sanoi ja vilkaisi sitten minua nopeasti. - Myös parisuhteessa. Jos tulee iso riita, se jättää.
- Mutta minkä ihmeen takia se haluaa takas kimppaan? Kysyin ähkäisten, kun en tajunnut Villen ajatusmaailmaa.
- Se haluaa alottaa kokonaan puhtaalta pöydältä, jos alottaisitte ihan alusta, ei teille heti mitään kauheeta riita tulis.
- Niin, myönsin ja imin tupakin loppuun.

Istuin taas toimistossa ja juttelin Teemun kanssa samalla, kun yritin saada mappeja jonkinlaiseen järjestykseen hyllyille. Olin päättänyt laittaa ainakin Ruusan takaisin myyntiin ja Maran kanssa täytyisi katsoa jatkoa. Leevin aiemmin jo omistamat hevoset saivat olla ja jäädä.
- Lähetkö sä huomenna sinne baariin? Teemu kysyi ennen kuin lähti toimistosta pois. Nostin katseeni tämän silmiin ja nyökyttelin innoissani. Vielä ovella Teemu kääntyi ja kertoi tulevansa hakemaan minua kuudelta, jolloin voisimme aloitella juomisen.

Ville

Makasin taas sängylläni miettien Nooraa. Elina olisi halunnut tulla minun luokseni, mutta minua ei nyt juurikaan kiinnostanut sen naisen seura. Nyt vasta aloin tajuta miten tyhmä olinkaan ollut Nooran suhteen. Miksi ihmeessä en osannut ikinä toimia oikein sen naisen kanssa? Ensin pistin poikki ensimmäisen ison riidan jälkeen. Kyllä, oli Elinallakin siinä osansa, hullaannuin Elinaan aivan täysin ja sitten humalassa menin sen kanssa sänkyyn. Sitten Elina alkoi vaatia minua jättämään Noora ja niinhän minä sitten lopulta tein.
Tajusinhan minä heti ensimmäisen viikon jälkeen, ettei Elina ollut Noora ja Nooraa minä kaipasin. Jos olisin halunnut Nooran leppyvän minulle nopeasti, olisi pitänyt pyytää heti anteeksi, eikä vuosi sen jälkeen. Olisin voinut soittaa Nooralle Hollantiin ja kysellä kuulumisia. Olisin voinut tehdä vaikka mitä, mutta en tehnytkään yhtään mitään. Nyt kun yritin sitten hieman lähestyä naista, tämä työnsi minut pois ja kaiken lisäksi Elinakin huomasi sen. Autossa Elina muistutti, että hän on tyttöystäväni ja jos en lopettaisi Nooran perään haikailemista, jäisin pian yksin. Sitten tein sen taas; vannoin taas rakkautta Elinalle ja luulen naisen uskoneeni minua. Toivon ainakin niin, yksin en halunnut jäädä.

Elina oli itse asiassa melko kiero ämmä, ajattelin hieman huvittuneena. Juuri nyt tarvitsisin hieman kieroutunutta ämmää. Elina oli autossa uhannut kertoa Petran ja Leevin eroamisen todellisen syyn Nooralle, jos en jättäisi Nooraa rauhaan. Hah, ei Elina oikeasti edes uskaltaisi sanoa, että minä olin Petralle sitä eroa ehdottanut. Olin sanonut siskolle, että Leevillä oli toinen. Hyväuskoinen idiootti siskoni oli!
Nyt vain täytyisi toimia viisaasti Nooran suhteen, jos ajattelin vielä joskus nauttia hänen ruumiinsa lämmöstä.

Aamulla olin aivan varma, että olin nukahtanut pirullinen hymy huulillani. Minusta tuntui, että se hymy oli vieläkin huulillani. Yllättäen tunsinkin itseni hyvin pirteäksi ja energiseksi, johtui varmaan siitä että sain viimeinkin hieman vaihtelua kauheaan arkeen, mikä vallitsi minun ja Elinan suhteessa. Ainut hyvä mikä suhteessamme oli, oli seksi. Seksi Elinan kanssa oli hyvin mukavaa ja välillä jopa hauskaakin. Elina saattoi yhtäkkiä kesken aktin alkaa nauraa, niin että hänellä voisi olla vaikka joku henkinen sairaus. Sitä en ikinä Elinalle ole uskaltanut sanoa, vaan olen hymähdellyt vain pienesti tälle. Naurettavaa.

Se, että Noora lähtisi baariin tänään, oli myös syynä iloiseen mieleeni. Kukaan ei voisi estää minua menemästä samaan baariin ja samalla voisin ajautua juttelemaan naikkosen kanssa. Tyytyväisenä hykerrellen menin suihkuun ja hykertelin koko päivän samalla tavalla.

- Mäkin haluan sinne baariin, Elina vaati, kun kerroin tälle meneväni hieman viettämään iltaa. Katselin tylsistyneenä naista edessäni, joka mutristi huuliaan, niin että päätin suudella tätä hellästi. Jestas, nainenhan melkein suli syliini! Elina painautui tiukasti vartaloani vasten ja puristi pérsettäni pienesti hymähtäen. Toista kulmaani kohottaen nostin Elinan syliini ja kannoin makuuhuoneeseeni virnistellen.

Baarissa sattui juuri silloin olemaan kauhea tungos, kun menimme sinne Elinan kanssa. Katselin hetken Elinan asua ja pyöräytin silmiäni hieman. Elina oli pukeutunut mekkoon, jonka helma juuri ja juuri ylettyi pakaroiden alapuolelle. En edes jaksanut sanoa mitään miehille, jotka yrittivät kosketella tyttöystäväni takapuolta, lähdin vain luovimaan tietä kohti baaritiskiä. Juomaa tilatessani yritin etsiä katseellani Nooraa ja Teemua, mutta niitä ei näkynyt missään istumassa.
- Noorakin on täällä, kuulin Elinan huutavan vieressäni. Katsoin naista ’kerro jotain mitä en jo tiedä’ - ilmeellä ja Elinan nakkasi niskojaan närkästyneesti.
- Teemu kutsu sen, sanoin ja yritin kysellä katseellani Elinalta mitä juotavaa tämä halusi. Elina tilasi itselleen drinkin ja käänsi sitten katseensa minuun. - Teemua en nähnyt, tämä sanoi epäilevästi ja kohotin kummastuneena kulmiani.
- Kenen kanssa se sitten on? Lipsahti suustani ja Elina katsoi minua taas niin syyttävästi, että olisi ollut ihan sama jos olisin saanut avokämmenestä poskeeni.
- Joonan kanssa se jutteli tanssilattian reunalla, Elina sanoi ennen kuin kääntyi juttelemaan kaverinsa kanssa, joka oli pöllähtänyt äkkiä luoksemme.
Yritin kuunnella naisten puhetta, mutta ei sitä kauaa jaksanut kuunnella, kun koko ajan puhuttiin meikeistä sun muusta.
- Villen entinen on täällä, Elina sitten sanoi blondille ystävälleen, joka kohotti piirrettyjä kulmiaan yllättyneenä. Noora on tainnut olla ystävysten puheena ennenkin.
- Siis, se Noora, joka oli Hollannissa, Elina selvensi ja varmisti että todellakin Noora oli ollut naisten puheena aiemmin.
- Eikös se seurustellu sun kanssa sillon, ku sä petit sitä Ellun kaa? Jonna esitti kysymyksensä minulle ja nyökkäsin myöntävästi toiselle.
- Ootko nähny Teemua? Kysyin Jonnalta, joka viittasi sitten jonnekin tanssilattian suuntaan. Käännyin katsomaan tanssilattialle päin ja huomasin Teemun melko nopeasti. Tämä juttelikin Joonan ja Nooran kanssa paraikaa.
- Se juttelee Nooran kanssa, sanoin ja Elina ja Jonnakin kääntyivät katsomaan. Elina murahti jotain lutkasta ja toivoin, ettei tämä alkaisi heti haastaa Nooran kanssa riitaa.
- Noora on kyllä aika kaunis, Jonna totesi ja käänsi katseensa sitten taas Elinan puoleen.

Kävelimme Elinan kanssa käsikkäin kohti pöytää, jossa Teemu ja Noora istuivat. Vilkaisin nopeasti Nooran vaatteita ja vino hymy kohosi kasvoilleni, kun näin Nooran lyhyen farkkuminin. Tänään Noora saattaisi olla helppo nakki, nauroin mielessäni pirullisille mietteilleni. Jos suunnitelma toteutuisi, moni ihminen ei puhuisi minulle enää mitään.

Noora

Minua ärsytti Villen virnistys ja kaduin ensimmäisen kerran vaatevalintaani. Tunsin Villen arvioivan katseen säärissäni ja Elinan murhahimoisen tuijotuksen itsessäni.
Pöytään laskeutui painostava hiljaisuus heti, kun Ville tuli heiloineen pöytään. Teemu vilkuili vuoroin minua, vuoroin Villeä ja ilmeisesti odotti milloin joku aukaisee suunsa.
Kaikkien hämmästykseksi osoitinkin ensimmäisen repliikkini Elinalle.
- Kaunis mekko, sanoin tälle iloisesti ja pyysin tätä kanssani tanssilattialle. Elina sanoi kuitenkin juovansa ensin juomansa, mutta sen jälkeen, nainen lupasi minulle.
Hetken aikaa jaksoin pitää yllä neutraalia jutustelua muiden kanssa, sitten minulta meinasin palaa käämit Villen kanssa. Huomasin kuinka Ville yritti jatkuvasti saada katsekontaktia minuun ja mittaili vartaloani jatkuvasti.
- Miksi sä oikeastaan tulit tänne? Kysyin sitten Villeltä, kun oli tullut taas yksi hiljainen hetki pöytäämme. Kaikki kääntyivät katsomaan minua hämmentyneinä, olin luvannut Teemulla käyttäytyä kunnolla, mutta en vain jaksanut.
- Kutsuko Teemu sut? Kysyin riidanhakuisesti ja vilkaisin nopeasti sivulleni, johon Jere oli tullut Joonan kanssa. Hekin olivat tutustuneet muutaman tunnin aikana.
- Ellei kutsunut, niin miks sä tunkeudut koko ajan mun lähelle? Me ei olla Elinan kanssa ystäviä, mä en todellakaan ajatellut ruveta sun parhaaksi frendiks, joten…?
- Mä tulin juttelemaan mun kaverin kanssa, Ville sanoi normaalilla äänellä, vaikka tämän suu oli puristunut vain tiukaksi viivaksi.
- Juttele sitten! Kivahdin ja nousin nopeasti seisomaan, meinaten kaatua samantien nilkkureillani. Nopeasti otin Joonan kädestä kiinni ja pysyin pystyssä. Suoristin hameeni, suoristin punaisen toppini ja suoristin vyöni kaikkien katsellessa kiukkuamista.
- Mennäänkö hakemaan juotavaa? Joona kysyi minulta ystävällisesti ja lähdin kävelemään edeltä kohti baaritiskiä. Hélvetin Ville! Kirosin mielessäni miehen alimpaan helvettíin, miksi tämän piti koko ajan tulla häiritsemään mielenrauhaani.

Seisoin Joonan ja Jeren välissä baaritiskillä ja Tuomas liittyi seuraamme. Huomasin Tuomaksen kiinteän katseen, kun tämä antoi silmiensä lipua pitkin vartaloani. Joona otti kädestäni kiinni ja puristi sitä rauhoittelevasti, kun luuli minun hyökkäävän heti ensimmäisenä Tuomaksen kimppuun.
- Noora, Tuomas sanoi ja nyökkäsi sitten hyväksyvästi. - Piti kattoo, että kelpaatko meidän superkauniiden pro -ihmisten seurueeseen.
- Hä? Kysyin nauraen ja otin lonkeroni tiskiltä. Tuomas katsoi minua nauraen ja Jere kohautti olkiaan.
- Me ollaan kauniita ja parhaita ja me voidaan tehdä mitä me halutaan, Tuomas selitti minulle samalla kun kävelimme takaisin kohti Teemun pöytää. Ikäväkseni näin myös Petran liittyneen seurueeseen.
- Kunnilat on perseestä, totesin Joonalle niin kovaan ääneen, että pöydässä olijatkin kääntyivät katsomaan minua. Irvistin Petralle ja istuin Tuomaksen viereen, mahdollisimman kauas Villestä ja Petrasta. Huomasin Joonan katseen ja taputin penkkiä toisella puolellani. Joona nousikin nopeasti ylös ja hyppelehti istumaan toiselle puolelleni.

Onneksi Joona oli mukana baarissa, sillä sain taas pelleillä tämän kanssa tanssilattialla. Tanssimme toisiamme vasten jonkun teknon soidessa ja nauroimme yhteen äänen saadessamme tilaa tanssillemme. Kun biisi vaihtui poppiin huomasimme Mintun ja Raipenkin tanssilattialla. Menimme heidän seuraan tanssimaan ja Raipe esitteli minulle heidän kihlasormuksiaan. Halasin kumpaakin ja onnittelin sydämellisesti, oikeasti tarkoitinkin sitä.
- Tiesitkö sä muuten että Leevikin on täällä? Raipe kysyin minulta, kun tanssin tämän vieressä. Katsoin kulmiani rypistäen miestä, miksi ihmeessä Leevi oli täällä.
- En, vastasin ja yritin vilkuilla ympärilleni, mutta en nähnyt veljeäni missään.
- Se on tupakkaterassilla, Raipe sanoi ja minä päätin poistua tanssilattialta. Mintun kohdalla kuitenkin pysähdyin ja hymyilin tälle.
- Näytä noille muijille miten tanssitaan, naurahdin tämän korvaan ja Minttu katsoi minua nauraen vekkulimaisesti.
- Joo, mä kihnuttaa itteeni Raipeen, niin kun sä Joonaan. Yhtä kiimassa.
- En mä ollut kiimassa, kielsin heti ja Minttu virnisti minulle tietäväisen näköisesti.
- Sen kuvan susta ainakin sai, nainen intti ja menikin tanssimaan miehensä eteen.

Naureskellen kipittelin baarin läpi ja luovin tietäni kohti tupakkaterassia. Huomasin kyllä heti missä isoveljeni oli, kuulin tämän äänen jo kauas.
Korot lattiaa vasten kopisten astelin veljeni luokse ja yritin saada tähän edes jonkinlaista katsekontaktia, mutta turhaan. Tämä ei katsonut minuun päinkään, vaan keskittyi keskustelemaan kiivaaseen sävyyn kahden muun jätkän kanssa. Hetken katseltuani noita kahta muuta jätkää, tulin siihen tuloksiin että he olivat kaksosia. Ainakin molemmilla oli musta tukka ja samanlaiset valkoiset paidat päällä. Yhtä häijyn näkösiäkin ne olivat.
- Saanko mä lainata Leeviä ihan sekunniksi? Kysyin miehiltä hurmaavasti hymyillen. Miehet vaihtoivat nopeasti katseita ja siirtyivät sitten tuijottamaan minua. Lopulta toinen nyökkäsi minulle.
- Leevi, aloitin saarnaavalla äänellä. - Miksi ihmeessä sun täytyy käyttäytyä noi paskamaisesti? Etkö sä tajua että kaikki muut kärsii sun takia?
- Noora, Leevi murahti ja nosti harittavat silmänsä ilmeisesti katsomaan minua, en tietenkään aivan varma voinut olla. - Tiedätkö minkä takia tää kaikki shitti oikeestaan on tapahtunut? Ville Kunnila, sun entinen heila.
- Mitä siitä? Kysyin hämmästyneenä, sillä en voinut ymmärtää miten entinen poikaystäväni voisi saada veljeni niin huonoon jamaan.
- Se käski Petraa jättämään mut, Leevi mokelsi ja tarttui äkkiä minua melkein kovakouraisesti olkapäistä kiinni. - Ja Petra meni sitten sänkyyn jonkun Villen kaverin kanssa. Ville oli sanonut että se olis kaikista paras tapa jättää mut.
- Ja Petra totteli? Äimistelin ja vilkaisin nopeasti taakseni noita kahta jätkää, jotka näyttivät kuuntelevan hyvin kiinnostuneina juttuamme.
- Sitä ei tarina kerro, kuulin hiljaisen mutinan Leevin suusta.
- Mutta sä annat kuitenkin Villen passittaa sut maan rakoon? Kysyin typertyneenä Leeviltä, jos olisin ollut veljeni asemassa olisin vain hakannut Villen ja haukkunut Petran. Leevi murahti jotain epäselvää ja työnsi minua voimakkaasti taaksepäin, niin että kaaduin suoraan toisen häijynnäköisenmiehen jalkoja vasten. Tämä juippi kuitenkin nosti minut vaivattomasti olkapäistä takaisin seisomaan.
- Sä olet säälittävä, sanoin veljelleni pettyneenä tämän käytökseen. - Kaikki on muuttunut tän puolen vuoden aikana niin, että mä en edes tunne teitä enää!
- Me ollaan molemmat säälittäviä, Leevi virnisti minulle, niin että olisin voinut jopa hieman säikähtää tätä. - Me takerrutaan Kunniloihin.
- Mä en sentään aio pilata Kunnilan takia omaa elämääni, totesin vihaisesti Leeville, joka jäi virnistelemään selkäni taakse. Hymyilin pahoittelevasti kahdelle miehelle ja lähdin kipittämään sisälle kolme silmäparia selässäni kiinni.

Huomasin, että Ville istui Elinan ja Petran kanssa vielä samassa pöydässä ja huomasin myös Joonan ja Raipen istuvan samassa pöydässä näiden kanssa.
Baaritiskin kautta menin pöytään istumaan, jolloin sain kaikki keskustelut katkeamaan sekunnissa. Vilkuilin kaikkia ihmisiä lasin reunojen ylitse. Ville tuijotti minua herkeämättä silmiin ja Elina vilkuili tämän vieressä.
- Nyt on taidettu todistaa että Lehto ja Kunnila on todella huono yhdistelmä, totesin äänen ja tuijotin Villeä vihaisesti silmiin.
- Onhan se tiedetty jo aiemminkin, Ville sanoi vinosti hymyillen ja sai minut virnistämään pienesti. Nyökkäsin myöntävästi ja käännyin sitten kysymään Joonalta Tuomaksen ja Jeren olinpaikkaa. Joona viittoili tanssilattialle, jossa Jere ja Tuomas tanssivat Mintun ympärillä.
- Mä taidan mennä pelastamaan Mintun, sanoin ja lähdin hoipertelemaan tanssilattialle Mintun seuraksi keikistelemään.

Tunsin kuinka jonkun käsi vaelteli pitkin selkääni ja piirteli epämääräisiä kuvioita sinne. Hymähdin pienesti ja tunsin kurkkuni epämääräisen kuivaksi. Hitaasti aukaisin silmäni ja kohtasin Joonan tyytyväiset silmät. Katselin niitä hetken aikaa tajuamatta mitään, mutta sitten pieni, raukea hymy hiipi varkain kasvoilleni.
- Huomenta, kuiskasin käheästi miehelle ja nousin kyynärpäitteni varaan makaamaan. Joona vastasi huomenen toivotukseeni ja pussasi olkaani myhäillen.
- Paljonko kello on? Kysyin ja Joona osoitti yöpöydällään seisovaa herätyskelloa. Kello näytti puolta kymmentä ja yritin mielessäni herätellä itseäni.
- Onko muistihäiriöitä eilisestä? Joona kysyi huvittuneena ja käänsin katseeni tähän, silmäillen avoimesti tämän alastonta vartaloa.
- Hetkellisiä, myönsin ja pyöräytin silmiäni taas ja Joona virnisti minulle tietävästi. - Miks mulla on tunne, että mä haastoin riitaa siellä jossain vaiheessa?
- Sulla kiehu jossain vaiheessa yli ja tappelit sen Elinan kanssa, Joona sanoi ja selitti sitten Elinan ensin käyneet minuun käsiksi, kun olin luvannut tanssia Villen kanssa yhden hitaan. Loppujen lopuksi Joona ja Tuomas olivat pitäneet meidät erossa toisistamme.
- Mustasukkaiset akat on perseestä, mutisin naureskellen kun Joona kertoili Elinan ilmeistä.
- Sitten sä myöskin löit taas kerran Villeä, Joona nauroi, eikä saanut minua yllättymään. Kyllä Ville oli pienen hutkaisun ansainnutkin.
- Hyvä, sanoin ja asettauduin Joonan rintakehän päälle makaamaan. Joona katsoi kasvojani hieman hämmästyneenä, mutta kääntyikin nopeasti niin, että minä jäin miehen treenatun vartalon alle.
- Onko tää nyt niitä yhden illan juttuja, että mun täytyy kiittää sua lähtee mahdollisimman nopeasti? Kysyin Joonalta, mutta tämä katsoi minua sen näköisenä kuin tikahtuisi nauruun hetkenä minä hyvänsä. Hieman suutahteena mietin mikä tässä nyt taas oli niin hauskaa.
- Ihan jos ite haluat, Joona sanoi ja painoi huulensa suulleni. Vastasin suudelmaan hitaasti ja leikin miehen alahuulella. - Mutta me ollaan teillä.
- Meillä? Toistin Joonan sanat ja lopetin suudelman kuin seinään. Joona nyökytteli vakavana kertoi myös Tuomaksen, Jeren ja Villen tulleen meille samaa matkaa. Raipe ja Mintun tulleen myöhemmin, kun he olivat hakeneet ensin Elinan jostain peräkyliltä taksilla.
- Entäs Teemu? Kysyin, kun muistin kuka minut lopulta sinne baariin edes kutsui.
- Se tuli sun veljen kanssa jo aikaisemmin, Joona selitti ja minä hymyilin taas tyytyväisenä. Ilmeisesti olin eilen tehnyt jonkinlaisen sovun Villen kanssa, kun tämä oli tullut meille yöksikin.

Pikkuhiljaa puimme Joonan kanssa vaatteet päällemme ja lähdimme hipsimään alakertaan.
- Saihan Joonakin viimein Nooran sänkyyn, kuulin Raipen äänen keittiöstä, kun itse suuntasin vessaan. En kuullut enää Joonan vastausta, mutta ei se minua niin kauheasti jaksanut kiinnostaakaan; minulla oli ollut hauskaa piste.
Vilkaisin itseäni nopeasti peilistä ja tajusin minulla olevan mustelma silmäkulmassa ja kauhea lusmu kaulassa.

- Oliko Joona hyvä? Minttu kysyi minulta heti, kun pääsin keittiöön. Katsoin typertyneenä muita ja yritin turhaan muistella viimeöisiä tuntemuksia. Ville näytti nauravan muistikatkoksilleni ja Elinakin näytti lievästi huvittuneelta. Kaikki tunnuimme elävän taas kunnon sovussa.
- Kai se oli, mutisin vastaukseksi ja sain osakseni paheksuvia katseita. Joona tuntui tutkivan minua katseellaan, kun yritin saada astiakaapin ylähyllyltä suurinta mahdollista kahvikuppia.
Kahvinkeittimen kohdalla huomasin vasta, ettei kahvia ollut edes keitetty. Ärsyyntyneenä mutisin itselleni tyhmyydestä ja alkoholin vaikutuksista.
- Ville, keitä mulle kahvia, passitin miehen töihin, kun tämä asteli jääkaapille boksereissaan. Ville mulkaisi minua taas sillä katseella, etten pystyisi vannomaan miehen tottelevan käskyjäni.

Suureksi yllätyksekseni kahvi oli tippunut, kun saavuin kymmenisen minuutin kuluttua uudelleen keittiöön, tällä kertaa suihkunraikkaana.
Kun sain ensimmäisen kulautuksen kahvista, mieleeni tuli ensimmäistä kertaa hevoset.
- Vanhempas on tallissa, Raipe sanoi minulle kun melkein hätääntyneenä kyselin tallista. Joona kertoi Tuomaksen ja Jerenkin menneen talliin auttamaan. Tyytyväisenä hyräillen hörpin kuumaa kahvia ja vilkuilin muita ihmisiä ympärilläni. Harmikseni en muistanut ollenkaan, miten olin sopinut Villen ja Elinan kanssa riitojamme.
- Sovinko mä eilen sun kanssa? Osoitin sanani Villelle, vaikka tuijotinkin suoraan ikkunasta pihalle. Kuulin Mintun tirskahtavan pöydän toisessa päässä ja Raipe pudisteli päätään.
- Tavallaan, Ville sanoi ja kuulin että tätäkin huvitti todella joku. - Sanoit, että sä voit yrittää unohtaa menneet.
- Aijaa, ynähdin ja käännyin katsomaan Villen kysyviä silmiä. Mieshän halusi varmistusta vielä eilisiin sanoihini, ajattelin huvittuneena. Kohauttelin vain harteitani ja käänsin sitten katseeni Elinaan, jonka poskessa oli mojova mustelma.
- Mahtava mustelma, totesin vain ja Elina mulkaisi minua kulmiensa alta. Hyvin harmittavaa etten muistanut lyöneeni näitä kahta, sen olisin todellakin halunnut muistaa.
- Melko voimaa sulla, nainen sanoi lopulta minulle ja katsoi minua nyt suoraan silmiin. - Ei moni saa kunnon mustelmaa aikaan avokämmenellä.
- Taitolaji, myhäilin itseeni enemmän kuin tyytyväisenä. Käänsin katseeni taas ikkunasta ulos nähdäkseni vain kuinka Tuomas juoksi kaurakipon kanssa Epun perässä, todella suloinen näky.

Tunnin kuluttua olin saanut tietää kaikki tekemiseni illan aikana ja olin saanut saarnan siitä, miten kynsiä ei kuuluisi käyttää. Ville paasasi minua monen minuutin ajan, miten tämän pikkusiskolla oli kauheat jäljet poskessa, kun oli sohaissut tätä kynsillä.
- Mä olenkin aina ollut reilu tappelussa, sanoin ylväästi, kun Ville sanoi Petran kiittäneen minua reiluudestaan. Tajusin kyllä vasta jälkeenpäin kuinka sarkastiseksi se olikaan tarkoitettu.
Joka tapauksessa, päädyimme siihen tulokseen, että olin eilen humalassa ja riidanhakuisella tuulella. Siihen päätimme koko keskustelummekin.

Ihmeekseni kaikki halusivat tulla katsomaan kun menin ratsastamaan Juusolla, Villelle annoin luvan ratsastaa Epulla, Elina sai mennä Leevin yhdellä kilpatammalla ja Tuomas tuli omalla hevosellaan.
- Montako estettä me laitetaan? Joona kysyi minulta, kun kiristin Juuson satulavyötä Villen ja Epun vieressä.
- Kuus, vastasin aloin luettelemaan näillä suunnittelemaani rataa; toiselle sivulle suhteutetulla välillä kaksi pystyä, toiselle sivulle kolmoissarja (pysty, okseri ja okseri) sekä vielä lävistäjälle okseri. Jere tuijotti minua maneesin keskeltä jotenkin pirullisesti päätään pudistellen.
- Sä ajattelin kisaa? Tämä varmisti minulta, kun oli arvellut minun haluavan skaban esteissä. Nyökkäsin hyväksyvästi ja mies lähti ystävänsä luokse päätään pudistellen.
- Vai että kisa? Ville sanoi hämmästyneenä vieressäni ja hymyilin tälle vinosti.
- Joo, sen takia Elinakin sai Leevin tamman, selitin tälle ja käännyimme molemmat katsomaan maneesin toiseen päätyyn, missä Elina yritti juurikin taiteilla takkiaan pois päältään. Ilmeisesti tälle oli tullut jo kuuma lämmitetyssä hallissamme.

Lähettäjä: [[Suvie 
Päivämäärä:   22.11.08 21:08:28

Katselin Juuson selässä rauhallisesti, kun Tuomas hyppäsi kolmoissarjan ilman mitään ongelmia. Olimme nostaneet nopeasti esteet yli metrin ja Elina oli luovuttanut melko nopeasti.
- Mä en hyppää tällä enää, kuulin Villen parkaisin Epun selästä, kun ori heitti taas takamustaan korkealle ilmaan.
- Mä otan sen kohta, lupasin miehelle naureskellen tämän ahdingolle. Osa minusta kyllä toivoi, että mies olisi lentänyt maneesin seinään. Nopeasti passitin Jeren nostamaan lävistäjällä olevaa okseria ainakin kahdellakymmenellä sentillä, niin että Juusokin joutuisi ponnistamaan kunnolla, kun este kohosi 140cm:iin.
- Eihän Juuso pääse edes yli tosta, Tuomas nauroi vieressäni ja melkein möksähdin Juusonkin puolesta, hevonen hyppäsi kyllä hyvin vaikka olikin niin massiivinen rakenteeltaan. Rauhallisesti käänsin Juuson uralle ja hyppäsin ensin kaksi pystyä, jotka tämä hyppäsi ketterästi. Sen jälkeen kaarsinkin suoraan korotetulle okserille, enkä mennytkään kolmoissarjaa. Juuri ennen estettä tunsin kuinka Juuson puri kuolaimeen kiinni ja ruuti tuntui räjähtävän tämän lihaksistossa. Esteen päällä jo tiesin, tämän tekevän jotain todella mielenkiintoista ja hetkellisesti tuli äitiä ikävä kun vahva hevonen veti päänsä alas heti esteen jälkeen.

Jotenkin sain kiskottua hevosen pään ylös ensimmäisen pukkisarjan jälkeen ja sain hevosta rauhoittumaan edes hieman.
- Aika mielenkiintoinen hevonen, Tuomas sanoi, kun laukkasin hieman tämän ympärillä. Vasta kun Juuso oli rentoutunut, vaihdoin hevosia Villen kanssa.
- Meetkö sä? Kysyin Tuomakselta, kun tämä vain pällisteli hevosensa selässä. Tämän siniset silmät tuikkivat päässä, kun mies ohjasi Peran esteille. Katsoin rauhallisesti miten hevonen ylitti esteet ketterästi. Kiertelin Epun kanssa hetken esteitä ravissa ja yritin saada tämän hieman rauhoittumaan, kunnes nostin nykivän laukan.
- Se on vissiin hieman energinen, Jere sanoi minulle kentän keskeltä ja sai minut nauramaan sarkastisesti. Minulle tuli tunne, ettei Epulla ollut hetkeen hypätty kunnolla. Selvitin kuitenkin esteet hyvin Epun kanssa ja harjasta kiinni pitäen yritin pysyä tämän epämääräisissä loikissa kyydissä.
- Mä ainakin lopetan tähän, sanoin muille, kun annoin Epun ravata pitkin uraa. Tuomas hyppäsi vielä kerran okserin ja lähti sitten itkin ravailemaan hevosellaan.

Tallissa hoidimme hevoset kuntoon ja lähdimme vielä sisälle juomaan kahvit, ennen kuin muut päättivät lähteä koteihinsa.
- Oliko sun pakko juoda ittes taas niin humalaan, että jouduit tappeluun? Äiti kysyi minulta saarnaavalla äänensävyllä, kun muut olivat lähteneet ja istuin keittiössä lukemassa lehteä. Tuhahdin väheksyvästi ja mutisin tälle olevani aikuinen ihminen ja marssin mielenosoituksellisesti yläkertaan. Pakkoko oli aina ruveta saarnaamaan, kun joskus olin juomassa muiden kanssa, ajattelin tuohtuneena ja paiskasin huoneeni oven lapsellisen kovasti kiinni.
Hieman minua kyllä kadutti sekoiluni Joonan kanssa. Miksi siihenkin piti sekaantua, olisin vaikka iskenyt jonkun tuntemattoman baarista ja häätänyt tämän sitten aamulla pois kodistani!

Kyllä minun olisi se pitänyt arvata, että Joona haluaisi nopeasti revanssin viimeyöstä. Kun tulin illalla tallilta ratsastettuani Maralla, joka paljastuikin oikein mielenkiintoiseksi hevoseksi, Joona soitti minulle ja kysyi haluaisinko tulla tämän luokse katsomaan elokuvaa. Elokuvaa? Hah, kyllä sen kaikki tiesivät mitä sillä miehellä oli mielessä. Valitin miehelle hurjaa väsymystä ja yritin harmitella kauheasti kun en päässyt sinne.
- Kuka se poika oli, joka kantoi sut eilen kotiin? Isä kysyi minulta, kun suihkunraikkaana menin olohuoneeseen katsomaan telkkaria.
- Joona, vastasin edes miettimättä asiaa sen enempää, kai se Joona nyt minut oli sänkyyn kantanut jos kerta muhinoimmekin. Äitikin keskittyi nyt keskusteluumme ja väitti, ettei se Joona ollut.
- No, kukas sitten? Kivahdin suotta ja äiti katsoi minua hieman nenänvarttansa pitkin. Isäkin kääntyi katsomaan minua hieman hämmästyneenä. Aikamme toisia tuijoteltuamme isä nousi ylös ja viittoi minua tulemaan eteiseen.
Vastahakoisesti seurasin miehen leveää selkää.

Isä ei kuitenkaan pysähtynyt eteisessä, vaan jatkoi matkaansa suoraan ulos. Ihmetellen isän käytöstä seurasin tätä hyytävään pakkaseen.
Heti kun isä oli saanut ulko-oven kiinni, tämä kääntyi katsomaan minua kasvot raivosta vääristyneenä.
- Mikä hélvetti sua oikein vaivaa? Isä tiukkasi minulta ja tuijotti minua niin vihaisesti, etten pystynyt kääntämään katsettani minnekään. - Siitä asti kun sä olet tullut sieltä Hollannista, sä olet ollut niin lapsellisen tietäväinen! Sä et ole enää viisitoistavuotias teinityttö, vaan aikuinen nainen.
- Niimpä, tuhahdin ja yritin hieroi paljasta käsivarttani, kun kylmyys alkoi imeytyä. - Mä olen aikuinen ja asun kotona, hoidan hevoset, ratsastan kaikki päivät, esitän ystävällistä kaikille.
Ootteko te hetkeäkään ajatellut, että mä haluaisin elää niinkun muut 19 -vuotiaat? Aina kun mä olen ollut kotona, mä vaan ratsastan ja ratsastan.
- Mitä sä sitten ehdotat, että tilanne helpottas? Isä karjui minulle ja pelästyin pahasti isän vihaa, mutta en pystynyt lopettamaankaan tätä riitaa.
- Hanki joku ammattilainen tai siirrä tää lafka kokonaan yksityistalliksi! Kiljuin ja tiesin ääneni kuuluvan tallille asti, jossa oli vielä porukkaa. - Tai laita poikas johonkin hoitolaitokseen, hanki sille apua. Hélvetti, sehän pilaa oman elämänsä ja te sallitte sen!
- Hélvetin ipana! Isä sihahti hampaittensa välistä ja antoi nyrkkinsä osua minua naamaan. Tunsin polttavaa kipua leuassani, kun kaaduin maahan lyöden naamani samalla maahan. Suussani maistui veri ja nousin hitaasti istumaan ohuen lumikerroksen peittämässä maassa. Tuntui lähinnä siltä kuin koko pääni olisi repeämässä osiin. Tuijotin isän raivosta tärisevää ruumiista ja tunsin syvää halveksuntaa.
- Ois pitänyt varmaan jäädä Hollantiin, mutisin puoliääneen kun nousin seisomaan isän eteen. Huomasin tämän kasvoilta, että tämä katui tekoaan, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi.
- Noora, isä sanoi ja yritti koskettaa poskeani, mutta kavahdin vaistomaisesti taaksepäin.
- Älä koske! Kivahdin halveksuvalla äänellä isälle, joka katsoi minua silmät kimmeltäen. - Sä olet jo kauan aikaa halunnut yrittää kitkeä mun luonteen. Se ei onnistu nyrkillä.
Sen sanottuani poistuin sisälle hiljaisena ja mulkaisin nopeasti äitiä, joka seisoi eteisen ovella kädet lanteillaan. Äidin silmissä ei ollut minkäänlaista katumusta, vaan tämä näytti melkeinpä tyytyväiseltä.
Huoneessani melkein juoksin ympyrää, kun paniikki alkoi saada minusta otetta. Halusin vain jonnekin muualle nukkumaan yöni.
Valitsin puhelimeni luettelosta tutun numeron ja mietin useamman kerran ennen kuin uskalsin painaa vihreätä luuria. Tiesin että tämän puhelun jälkeen en voisi enää perääntyä.
- Niin? Matala ääni vastasi ja taustalta kuului jotain puhetta. Tunsin kuinka kyyneleet pyrkivät pois yhteen puristettujen luomien alta, enkä saanut sanaa suustani.
- Missä sä olet? Sain kuitenkin kysyttyä tukahtuneella äänellä ja nielaisin sen jälkeen kuuluvasti.
- Kotona. Onko sulla joku hätänä? Huolestunut ääni kysyi ja jouduin taas nieleskelemään kyyneleitä.
- Ootko sä yksin? Kysyin ja toivoin sormet ristissä vastauksen olevan myöntävä. Ja niin se olikin.
- Voisinko mä tulla sinne yöksi? Töksäytin ja linja muuttui sekunnissa hiljaiseksi. Oli hiljaista niin kauan, ennen kuin sanoin soittavani jollekin muulle.
- Hei, Noora. Tottakai sä voit tulla tänne yöksi. Mä voin tulla hakemaan, jos sä et voi ajaa mies lupaili pehmeällä ja rauhoittelevalla äänellä.
- Kyllä mä ajan, sanoin hieman hymyillen, vaikka toinen ei sitä nähnytkään. Heipat sanottuamme lopetin puhelun.
Nopeasti sain kiskottua itselleni kaapista farkut jalkaan ja topin päälle hupparin. Vessassa melkein kiljahdin, kun näin itseni. Elina oli tempaissut minulle eilen mustan silmäkulmat, nyt isän kädenjälki näkyi leuassa, kun melkein koko toinen puoli kasvoista oli turvonnut ja leukaluun kohdalla oli pieni jälki, joka oli aivan vereslihalla, lisäksi alahuuleni oli hieman turvonnut, kun se oli osunut jäiseen maahan.
Taputtelin kasvojani varovasti kylmällä vedellä ennen kuin menin eteiseen kiskomaan kenkiä jalkaani.

Olin päässyt jo rappusille kenenkään huomaamatta, mutta sitten huomasin Leevin olevan ulkona, juttelemassa kahden miehen kanssa. Tunnistin nopeasti miehet samoiksi, jotka olivat olleet baarissa.
- Noora! Leevi sihahti kuin olisi ollut salaa ulkona. Lähdin astelemaan talon kulmalle ihmeissäni ja yritin samalla saada kaulahuiviani hieman peittelemään mustelmia.
- Sä tappelit isän kanssa? Leevi varmisti minulta ja nyökkäsin myöntävästi. Tunsin oloni hieman kiusaantuneeksi, kun nämä kaksi tuntematonta miestä kuulivat kaiken. - Musta?
- Sustakin, myönsin ja kerroin tälle riidastamme ja siitä että halusin Leevin menevän hoitoon, koska en halunnut nähdä veljeäni tuollaisena.
- Älä huoli, tää ei jatku enää kauaa. Mä voin tulla huomenna varmaankin ratsastamaan, Leevi sanoi hieman pirteämmän kuuloisena. - Mutta älä ota kaikkia puheita Villestä tosissaan, se on oikeesti ihan kiva jätkä.

Oikeastaan aloin katua lähtöäni samantien kun auton käänsin pihastamme poispäin. Radiosta kuului rauhoittavaa musiikkia ja äkkiä tunsin itseni jotenkin naurettavaksi, en ollut ennenkään lähtenyt minnekään ja isä oli aina ennen puolustanut minua, joten miksi tämä ei olisi nytkin oikeassa.
Seuraavan linja-auto pysäkin kohdalla käänsin autoni takaisin kotia päin, eihän se kuitenkaan olisi ollut hyväksi, jos joku olisi sattunut näkemään naamani mustelmilla.

Kuulin eteiseen saakka kuinka televisio pauhasi olohuoneessa, peittäen isän ja äitin keskustelun äänet.
- Tulit takas jo? Havahduin veljeni ääneen, kun kävelin kulmat kurtussa portaita ylös. Olin varma, että tällä hetkellä tässä perheessä mätti kaikki. Leevi esitti koko ajan juoppoa ja narkkaria, vaikka sitten kuitenkin oli hetkittäin aivan normaali nuori mies. Villestä jauhettiin minulle kaikenlaista, myös Leevi jaksoi puhua kaveristaan páskaa ja kumosi sen sitten myöhemmin sanomalla, että Ville oikeasti olikin hyvä jätkä.
- Mitä sitten? Mutisin sanoja sen enempää miettimättä. Leevi hymähti jotain epämääräistä ja lähti astelemaan omaan huoneeseensa. En edes noteerannut veljeni iloista vihellystä tämän mennessään.

Huoneeni ikkunasta näin kuinka Tuomas ja Jere lampsivat mustaan autoon iloisesti naureskellen. Käänsin kiukkuisena nopeasti katseeni pois ja istuin mustan tietokoneen ruudun eteen. Tuijotin mustaa ruutua ja kuvittelin näkeväni elämääni kuin olisin ollut vain ulkopuolinen tarkkailija. Seurasin minun ja Villen seurustelua, kuin olisin ollut vain henkiolento, joka kulkee mukana. Siihen asti pääsin tarkkailuissani, kun Ville heitti minua kirjalla päähän, suuren riitamme päätteeksi. Paksukantinen Raamattu makasi olohuoneen lattialla ja huomasin kuinka sen ohuet ja hauraat sivut olivat taittuneet.

- Mitä ihmettä sä teet? Kuulin äkkiä matalan äänen takaani ja hätkähdin ympäri katsomaan veljeni silmiä kuin tämä olisi yrittänyt tulla murhaamaan minut. Huokaisin helpotuksesta kun tajusin tulijan olevan vaaraton.
- Mietin, mutisin hiljaa ja nousin kummastuneena seisomaan. Olin tajunnut vasta nyt, että Ville oli muuttunut vähitellen seurustelumme aikana - tästä oli tullut hermostuneempi ja sulkeutuneempi. Minä olin ollut niin sokea, etten huomannut mitään.
- Ville soitti mulle äsken, Leevi sanoi johdattelevaan sävyyn ja yritti katsoa minua kysyvästi. Heilautin vain kättäni tälle ja marssin ikkunani eteen katsomaan suoraan tallille. Jokin oli saanut minut äkkiä hermoilemaan, jokin oli saanut minut uskomaan kaikkien pahaan. Jokin…
- Mitä ihmettä sä teet? Kuulin Leevin hämmästyneen äänen, kun työnsin ikkunani auki niin, että lämpimään huoneeseeni pöllähti nopeasti kylmää ilmaa. Työnsin pääni ulos ikkunasta ja olin aivan varma että näkisin jotain kummallista ja edes kuulisin. Jotain kyllä kuulinkin, nimittäin jossain metsässä oli pöllö.
- Kerro mulle miksi ihmeessä sä esität kaikille narkkaria ja vuoroin haukut Villen ja sitten puolustat sitä, sanoin kulmat koholla veljelleni, kun käännyin tähän päin. Leevin ilme vetäytyi sulkeutuneeksi ja hymyilin tietäväisesti, kun tämä pudisti päätään.
- Mitä mä sanon sille Villelle? Sä olit kuulemma ollut aika huonona, kun soitit sille, Leevi sanoi ja huomasin tämän virneen kasvoillaan.
Muistin vasta nyt uudelleen, että minä olin hetki sitten ollut menossa Villelle yöksi. Vaikka lupasin Elinalle, etten menisi heidän väliinsä. Enkä menisikään, lupasin itselleni.
- Sano sille, että mä olen kunnossa, selitin nopeasti Leeville, kun tämä heilutteli soivaa puhelintaan edessäni.
- Ja että mä en ratsasta Juusolla huomenna, enkä ylihuomenna. Sano että mä menin käymään Helsingissä.
- Miks? Leevi kysyi ihmeissään, ei ihme sillä en itsekään ollut varma vielä mielenliikkeistäni. Ajatukseni kulki nyt liian nopeasti, kyllä minä jossain vaiheessa tajuaisin mikä minun suunnitelmani oikein oli.
- Mä en ole täällä, sanoin hurskastellen ja viitoin käsilläni ympäri huonetta. Leevi huokaisi raskaasti ja poistui huoneestani samalla kun vastasi puheluunsa.

Lähettäjä: [[Suvie 
Päivämäärä:   22.11.08 21:10:07

Vasta kun ihokarvani nousivat pystyyn, menin vetämään ikkunan kiinni ja jäin uudelleen tuijottamaan tallirakennusta. Jotenkin silmäni vain jäivät siihen kiinni ja todellakin luulin että voisin nähdä jotain tallilla päin. Tietenkään en nähnyt, mitään ei ikinä tulisi tapahtumaan.

Aamulla heräsi hätkähtäen, kuulin Villen äänen huoneen oveni takaa, ja samalla veljeni äänenkin. Vedin peittoa paremmin korvilleni ja painoin silmäni kiinni, toivoin ettei miehet saisi mistään päähänsä tulla juttelemaan minun kanssani. Nopeasti kummankin ääni muuttui kuiskaukseksi ja hetken kuluttua kuulin kuinka Leevin huoneen ovi painettiin kiinni. Tunsin kiukun kuplivan suonissani, kun tajusin että Villenkin oli pitänyt tietää koko ajan Leevin esityksestä!
Nousin hitaasti sängystäni ylös, tunsin kuinka kasvoillani tykytti kipu eilisen jäljiltä. Tiesin myös sen että kasvoni olisivat todella eksoottisen näköiset, en ollut eilen muistanut ehkäistä turvotusta ja mustelmia mitenkään.
Raotin verhoja hieman ja huomasin, että ulkona oli todella hieno talvikeli. Aurinko paistoi ja Tuomaksen vaatetuksen perusteella oli melko kylmä. Kuin huomaamattani jäin katselemaan Tuomaksen menoa pihamaalla, kun tämä vei Robinia tarhaan. Kuulin Tuomaksen kiroamisen sisälle asti ja Robin potki kiukkuisesti takasillaan.

- Ootko sä hereillä? Kuulin äänen oveni takaa ja ennen kuin ehdin tehdä mitään, Ville oli jo astunut huoneeseeni ja painanut oven kiinni. Tuijotin Villen huolestuneita silmiä ja kiskoin sitten kuluneet verkkarit tolin selkänojalta jalkaani.
- Sä et tullut sitten eilen, Ville sanoi melkein syyttävästi ja meni sänkyni laidalle makaamaan. Tuijotin miestä kummissani, miksi tuo edes tuli tänne? Joo, Ville oli sanonut haluavansa yrittää uudelleen, minä en halunnut. Se pitäisi riittää.
- Mitä sä haluat? Kysyin Villeltä ja menin sängynlaidalle istumaan, tuijottaen koko ajan samalla miehen silmiä.
- Sä olet todella karseen näkönen, Ville sanoi ja kurtisti kulmiaan niin kuin tämä teki aina miettiessään tosissaan jotain ratkaisua. Nostin toista kulmaani miehen sanoille ja tämä hymyili minulle pikaisesti, kuin pahoitellen. Kyllä minä tiesin miltä näytin, huoneessani sattui olemaan peili, yksi vilkaisu oli riittänyt kertomaan, että mihinkään kunnon kekkereihin en tämän näköisenä lähtisi.
- Se löi sua? Ville sitten kysyi minulta ja katsoi totisesti. Nyökkäsin hiljaa ja asettauduin makaamaan miehen vierelle. Huomasin kuinka Villen kasvoille nousi tyytyväinen hymy ja käännyin katsomaan miehen nauravia silmiä.
- Älä sitten edes kuvittele mitään, mutisin ja hipaisin kynnenpäälläni miehen sileää poskea. Vahinko, sanoin tälle, kun Ville käänsi kummastuneet silmänsä minuun. Vahinko mikä vahinko! Ajattelin naureskellen mielessäni.

En oikeastaan tiennyt kuinka kauan makasimme siinä sängylläni vierekkäin, jotenkin kumpikaan meistä ei osannut nousta poiskaan siitä.
- Voisitko mennä Juusolla tänään? Ville sitten kysyi ja kääntyi makaamaan toisen kyynärpäänsä varaan katsomaan ilmeitäni. Käänsin kasvoni tähän päin ja loihdin kasvoilleni pienen hymyn. Joo, oli silmieni vastaus. “Toki minä ratsastan hevostasi, mutta tyttöystäväsi ei varmasti pidä siitä että makaamme vierekkäin sängylläni.”
- Kai, kuiskasin miehelle ja samantien tunsin pehmeät huulet omillani, kun Ville painoi suudelman huulilleni. Suudelma ei kestänyt kauaa ja Ville nosti päätään hieman ylös ja katsoi kysyvästi minua syvälle silmiini. Kuin kysyäkseen: “Voisimmeko?” Ja taas minä vastasin kyllä. Kiedoin käteni miehen niskaan ja painauduin vartalollani tämän vartaloon kiinni. Kaikki solut sisälläni huusivat kyllä.
- Kyllä, kuiskasin ääneen ja kuulin Villen matalan naurahduksen, ennen kuin tämä painoi taas huulensa omilleni.

Silmissäni näkyi tuhansia tähtiä, kun Ville painoi kuumat huulensa paljaalle vatsalleni. Tunsin miehen levottomat kädet rinnoillani ja hetkittäin tämän hampaat tarrasivat ihooni kiinni, mutta päästivät samantien irti.
- Ellu ei ole mitään suhun verrattuna, kuulin hiljaisen mutinan jostain kaukaisuudesta, mutta tuo mutina herätti minun syvästä nautinnon horroksesta. Silmäni aukenivat hetkessä ja onnellinen hymy hyytyi kasvoiltani, kun nousin hitaasti seisomaan. Ville nosti huulensa iholtani ja katsoi minua ymmällään.
- Elinasta puheen ollen… Aloitin ja katsoin Villeä vakavasti silmiin. Mies huokaisi edessäni ja painoi leukansa alavatsalleni.
- Mä lupasin sille, etten sekaannu teidän suhteeseen mitenkään, sanoin nopeasti ja nousin sängyn vierelle seisomaan.
- Mitä sä nyt? Ville kuulosti miltei hätääntyneeltä ja sai vinon hymyn kohoamaan huulilleni. Kuinka säälittävän näköinen tuo mies olikaan, ajattelin hilpeänä. Villekin nousi seisomaan minua vastapäätä ja tuijotti minua herkeämättä. Huomasin miehen tumman katseen, kun tämän kiskoi minut lanteistani kiinni itseensä. Ärsyyntyneenä tajusin että minähän suorastaan nautin tämän päättäväisyydestä ja Villekin huomasi tämän. Kuulin matalan naurahduksen miehen suusta ennen kuin tämä painoi huulet kovina omilleni. Jotenkin sain kuitenkin kasattua itseni kokoon ja työnsin miehen kauemmas.
- Sä nautit tästä, Ville naurahti matalasti ja sai mahani muljahtamaan ikävästi. Puraisin alahuultani ja huomasin kuinka Villen katse seurasi jokaista liikettäni. Hitaasti nostin katseeni Villen silmiin ja sain jotenkin naurahdettua kepeän kuuloisesti.
- Tottakai mä nautin, mähän olen aina nauttinut susta, kuiskasin matalasti ja kiskoin lattialta paidan päälleni, kääntäen komealle miehelle samalla selkäni.

Seisoimme kauan aikaa Villen kanssa kasvotusten aivan hiljaisina. Tuijottelimme vain toisiamme silmiin ja minä yritin pitää pienen välimatkan välillämme, etten heittäytyisi aivan himojeni vietäväksi.
- Noniin, sanoin hitaasti ja astelin sitten vaatekaapilleni, kun en tiennyt mitä muutakaan olisin tehnyt. Tunsin miehen kiinteän katseen selässäni, kun kiskoi kaapista toppahousut jalkaani.
- Mikset sä voi olla mun kanssa? Kuulin Villen kysyvän hiljaa ja sai minut kääntymään nopeasti katsomaan tätä.
- Sä jätit mut, muistutin miestä ja huomasin kuinka tämä meinasi sanoa jotain. - Sä jätit mut ja sun mielestä mä olin kusípää, ei meidän juttu toimis.
- Mutta…
- Sä olet Elinan kanssa, kunnioita sitä naista, äläkä joka välissä käy paneskelemassa toisia, sanoin painokkaasti, ettei mies tekisi samaa kuin Sallan kanssa kun seurustelin tämän kanssa.
- Se nyt on ihan helppoa, kun sä et ymmärrä antaa, mies mutisi ja tuijotti minua syyttävästi. Tunsin ikävän tunteen sydänalassani ja muutaman sekunnin ajan näin punaista. Ville tosiaankin puhui minulle tällä tavalla! Mielessäni karjuin miehelle ja hakkasin tämän päätä vasaralla.
- Painu hélvettiin mun huoneesta! Sihahdin tälle ja työnsin tätä ehkä hieman kovakouraisesti rinnuksista poispäin. Kuulin korvissani Villen naurun ja tunsin kuinka minun teki mieli lyödä tätä jollain - ja lujaa!
- Älä nyt riehu, Ville sanoi huoneeni ovella ja virnisti minulle hyvin irstaan näköisesti. En voinut sille mitään, että toinen suupieleni nousi kuin väkisin ylöspäin. Kyllä minä yritin estää sitä, mutta järkeviä ajatuksiani ei tunnuttu uskovan tänään ollenkaan.
- Sä olit aikalailla mukana hetken aikaa, Ville sanoi syyttävästi minulle ja huomasin kuinka tämä siristi kiukkuisena silmiään. Pyöräytin silmiäni miehelle; mistähän ihmeestä tämä oli nyt kiukustunut?
- Niin, myönsin. - Oisin mennyt loppuun asti, ellet olis maininnut Elinaa.
Tuon sanottuani huomasin kuinka Villen ilme muuttui tyrmistyneeksi, ei mies tainnut ajatella tätä. Hymyilin vielä Villelle ennen kuin painoin oven tämän naaman edessä kiinni.

Tyytyväisenä itseeni seisoin hetken oven edessä, jonka juuri äsken olin paiskannut päin Villen kasvoja. Huoneessani oli aivan hiljaista, joten pystyin helposti kuulemaan Villen matalan sadattelun oven toisella puolella. Hymyilin itselleni pirullisesti ja toivoin, että Villekin olisi pystynyt sen näkemään. Olin liiankin tyytyväinen itseeni.
Kun kuulin Villen raskaat askeleet käytävällä ja hetken kuluttua rappusissa, saatoin minäkin poistua huoneestani ja hiivin hiljaa rappusille toivoen ettei isä kuulisi askeliani. En todellakaan halunnut jäädä keskustelemaan tämän kanssa syntyjä syviä.

- Hei, kuulin kuitenkin isän matalan äänen takaani, kun olin kiskomassa toppatakkia päälleni. Hätkähdin hieman ja käännyin katsomaan taakseni suoraan isän pahoitteleviin silmiin. Nyökkäsin pienesti ja kiskoin kaulahuivin hattuhyllyltä, kietoen sen hiljaisena kaulan ympärille.
- Voitaisko me puhua siitä eilisestä? Isä kysyi minulta, kun kiskoin tallikengät jalkaani.
- Ei, sanoin napakasti ja mulkaisin miestä vierelläni. Isä ei kuitenkaan antanut periksi, vaan kiskaisi minut äkkiä käsivarrestani seisomaan kunnolla.
- Me puhutaan, piste.
- Illalla, huokaisin alistuneesti, jotenkin en viitsinyt väittää vastaan isolle ja vahvalle isälleni, ties vaikka saisin uudelleen nyrkistä. Isä nyökkäsi vakavana ja päästi kädestäni irti.
- Kahdeksalta olet keittiössä, isä määräsi ja lähti harppomaan keittiötä kohden.
- Jos et ole silloin paikalla, niin ei hyvä seuraa.

Kävelin ahdistuneena tallille ja huomasin vasta tallinovella, että suurin piirtein koko porukka näytti olevan paikalla. Huokaisin raskaasti ja astuin ovesta sisään. Hymy nousi kasvoilleni, kun lämmin talli-ilma tulvahti kasvoilleni.
- Moi, kuulin Elinan äänen jostain sivultani, mutta en vastannut, saati kääntynyt katsomaan naista; halusin vain päästä toimistokopperooni turvaan kaikkien katseilta. Tunsin kuinka useat katseet seurasivat kulkuani, kun kävelin käytävän poikki pää kumarassa ettei kukaan huomaisi mustelmiani.
Toimistossa istuin mukavaan tuoliin ja käynnistin tietokoneen raskaasti huokaisten, Ville oli juurikin lampsimassa kohti toimistoa Elinan kanssa.

Aukaisin oven, kun Ville siihen koputti tarmokkaasti. Tunsin Elinan uteliaan katseen, kun tämä näki mustelmani. Kohotin vain kyllästyneenä kulmiani naiselle ja mulkoilin Villeä ärsyyntyneenä. Kumpikin vain tuijotti minua hiljaisena, Elina hieman järkyttyneenä ja Ville vain virnuili minulle hiljaisena.
- No? Ärähdin jo hieman kahdelle tuijottelijalle ja Ville pyöräytti silmiään huvittuneena, yritti pitää pokkansa. Elina hätkähti hieman äänen sävyäni ja katsoi poikaystäväänsä kuin tukea hakien.
- Mikä sulla on? Elina kysyi kummastuneena Villeltä, kun näki tämän huvittuneisuuden. Ville ei kuitenkaan pystynyt vastamaan, kun tämä alkoi nauraa.

- Mitä asiaa teillä oli? Kysyin tympääntyneenä, kun kumpikaan ei vieläkään ollut esittänyt asiaansa. Elina hätkähti pienesti ja tuntui muistavan missä oli.
- Voisitko ratsastaa Juusolla tänään? Elina kysyi minulta vinosti hymyillen ja vilkaisi Villeä merkitsevästi. Tuhahdin ärtyneenä näille kahdelle. En tajunnut miten Elina saattoi olla Villen kanssa. Tai miten Villellä riitti pokka ensin käydä minun luonani ja sitten mennä Elinan luokse, kun toinen likka ei annakaan. Muistutin kuitenkin mielessäni, ettei minulla ollut asiaa mennä sekaantumaan näitten suhteeseen, tai ettei minua kiinnostanut. Ei kiinnostanut, joopa!
- En, vastasin aivan rehellisesti ja tuijotin kumpaakin henkilöä vuorotellen silmiin. Elina näytti ensin hämmästyneeltä ja sitten tämä alkoi suuttua. Ville taas vaikutti aivan normaalilta.
- Miksi et? Elina kivahti minulle ja laittoi kädet puuskaan. Huokaisin merkitsevästi naiselle edessäni, mutta tätä ei juurikaan näyttänyt kiinnostavan.
Tuijottelimme Elinan kanssa toisiamme hiljaisuuden vallitessa.
- Miksi sä et voi ratsastaa Juusolla tänään? Elina kysyi minulta, ääni kiukusta kireänä. Hymyilin lyhyesti naiselle edessäni ja vilkaisin nopeasti Villeä, joka hytkyi pidätellystä naurusta.
- Me ollaan sovittu päivät jolloin mä ratsastan sillä, selitin Elinalle ja hymyilin tälle nopeasti. – Enkä mä halua helpottaa kummankaan teidän oloa sillä että mä ratsastaisin teidän hevosella, jotta te pääsisitte panemaan.
Itseeni tyytyväisenä katsoin kuinka Elinan kasvoille levisi tyrmistynyt ilme, jonka jälkeen tämän kasvot tummuivat vihasta. Villekin huomasi vakavoitua sanoistani ja tuijotti kasvojani varoittava pilke silmissään. Kohotin kysyvästi Villelle kulmaani, esitin etten tajunnut mistä Ville vakavoitui. Ajattelin kuinka helposti voisinkaan nyt lipsauttaa suustani, että olin hetki sitten melkein mennyt sänkyyn Villen kanssa. Vain yksi lause ja kunnon kohtaus saataisiin käyntiin.
- Miks et? Elinan ääni oli pihahdus ja vaikutti siltä kuin sekin olisi ollut kauhean ponnistelun tulos. Kohautin turhautuneena olkiani.
- Muista nyt kuitenkin että mä olen Villen entinen tyttöystävä ja me seurusteltiin jonkin aikaa. Sinuna en luottais ihan niin paljoa siihen, etten mä menis Villen kanssa samaan sänkyyn. Tilanne saattaa viedä mukanaan. Ja nyt mulla on töitä, voitteko poistua.

Muutaman tunnin kuluttua istuin vieläkin tietokoneen ääressä ja välillä kumosin kurkkuuni kahvia, jonka Jere oli tuonut minulle. Onnekseni Jere ei sanonut mitään kasvoistani, vaan käyttäytyi aivan normaalisti.
- Saako tulla? Havahduin kirjanpidosta Tuomaksen matalaan ääneen. Käänsin katseeni miehen ystävällisiin kasvoihin ja nyökkäsin myöntävästi. Tuomas sulki oven perässään ja istuin pöydän kulmalle, tutkiva katse kasvoissani kiinni.
- Miten sä voit? Mies kysyi ja näytti huolestuneelta. Minun ei tarvinnut kuin kerran vilkaista miestä, kun tiesin että tämä oli kuullut isäni huudon eilen illalla. Kohautin harteitani huokaisten samalla.
- Tilanteeseen nähden ihan kivasti, sanoin totuuden mukaisesti ja Tuomas kurtisti kulmiaan hieman. Tuijottelimme toisiamme hetken hiljaisuuden vallitessa toimistossa.

- Onko sulla mitään muuta paikkaa mihin mennä? Tuomas kysyi äkkiä ja sai minut hätkähtämään pienesti. Muuta paikkaa?
- Kuinka niin? Kysyin ihmeissäni ja kurtistin kulmiani. Eihän minulla täällä mitään muuta paikkaa ollut.
- Että jos jotain tapahtuu, kai sulla on joku paikka mihin mennä? Tuomas selvensi minulle hieman hämmentyneen kuuloisena. Hymyilin miehelle rauhoittavasti ja nousin seisomaan.
- Kyllä mä pärjään, sanoin Tuomakselle ja taputin tämän kättä. Tuomas ei kuitenkaan ollut tyytyväinen tähän vaan tukki oviaukon vartalollaan, niin etten päässyt toimistosta ulos.
- Jos tulee joku tilanne, niin sä voit aina soittaa mulle tai Jerelle. Kai sä sen tiedät?
- Tiedän ainakin nyt, mutisin ja katsoin Tuomaksen vakuuttavia silmiä. Sisälläni pulppusi ilo, kun tajusin että ainakin nämä kaksi miestä välittivät minusta jonkin verran. Tuossa tilanteessa olisin melkein voinut itkeäkin hieman, mutta nyt ei ollut aikaa moiselle; Eppu odotti karsinassaan.
- Mä menisin ratsastamaan, sanoin hymyillen pienesti ja Tuomas väistyi hieman oviaukosta, niin että pääsin pujahtamaan harteikkaan miehen ohitse talliin. Kuitenkin tunsin lämpimän läikähdyksen mahan pohjassani, kun tunsin miehen lämpimän hengityksen otsallani, kun ohitin tämän. Kun menin Epun karsinaan, toruin itseäni etten voinut mennä ihastumaan Tuomaksen kaltaiseen fiksuun mieheen. En nyt kun Villelle suunnattu kosto oli hautunut päässäni monta tuntia.

- Meetkö sä maneesiin? Kuulin matalan kuiskauksen karsinan toiselta puolelta. Ällistyneenä katsoin Epun kaulan alta suoraan veljeni kysyviin silmiin. Nyökkäsin kummastuneena, en ollutkaan nähnyt Leeviä ollenkaan tallissa.
- Hyvä, Leevi mutisi ja vilkaisi taaksensa. - Käske jotain laittaa mulle hevonen valmiiksi, pakko päästä ratsastamaan.
- Mit…
- Vaikka se joka jutteli sun kanssa toimistossa, Leevi puhui nopeasti enkä meinannut tajuta mitään. Miksei veli itse laittanut itselleen hevosta valmiiksi?
- Isä ei saa nähdä mua, mä menen maneesiin takakautta, Leevi sanoi nopeasti ja pujahti karsinasta ulos. Samaan aikaan Tuomas tuli karsinan ovelle. Katsoin ihmeissäni kuinka miehet katsoivat hetken toisiaan kummissaan ja sitten Tuomas taputti Leeviä lujasti olalle.
- Kuinkas sä täällä? Tuomas kysyi selvästi ilahtuneena ja Leevi yritti vaivihkaa vilkuilla ketä tallissa oli.
- Nooralla on sulle tosi tärkeetä asiaa, Leevi sanoi nopeasti ja kiskoi nopeasti mustan takin hupun päähänsä.

- Mitä asiaa sulla oli? Tuomas kysyi kun Leevi oli poistunut tallin ovesta. Käännyin katsomaan miestä ja räpäytin silmiäni muutaman kerran, ennen kuin tajusin mitä Tuomas minulta kysyi.
- Sun pitäis laittaa joku hevonen kuntoon ja tulla sen kanssa maneesiin, selitin tälle ja tunsin tämän kummastuneen katseen itsessäni. - Älä kysy mitään, jooko?
- Miten vaan, mies mutisi ja lähti hiljaa karsinasta pois. Huomasin miten tämä menikin suoraan Maukan karsinalle. Mieleni teki huutaa Tuomaksen perään jotain, mutta mitä olisin huutanut? Jotenkin mieleni vain tuntui synkkenevän, kun Tuomas oli noin lähtenyt Epun karsinasta. Päädyin kuitenkin vain rapsuttamaan Eppua korvan takaa.

Pidin kuitenkin tarkasti silmällä milloin Tuomas lähti kävelemään varustehuoneeseen ja menin itse samantien perässä. Kun ovi kolahti takanani Tuomas kääntyi katsomaan taakseen, mutta käänsi katseensa kuitenkin satularivistöön, kun huomasin minun tulleen ovesta.
- Mä en tiedä mitä Leevi meinaa, mutta se haluaa vaan ratsastaa vähäsen, sanoin, vaikkei Tuomas ollutkaan sanonut mitään. Tuomas kääntyikin katsomaan minua silmät tummina, suu vääntyneenä pieneen virnistykseen.
- Mä pidin sua aika viisaana ihmisenä, mutta sä annat sun veljen ratsastaa humalassa. Se ei ole viisasta, Tuomas sanoi tummalla äänellä ja kiskaisi telineestä Maukan satulan. Katsoin Tuomaksen kasvoja hiljaisena ja pudistin päätäni typertyneenä, miksi minä edes yritän?
- Mitä sä tiedät meidän perheestä? Kysyin Tuomakselta hieman kireällä äänellä ja tuijotin tämän silmiä piikikkäästi. Olin jo tottunut, että syytöksiin vastataan hyökkäyksellä. Tuomas ei kuitenkaan reagoinut oikeastaan mitenkään, katsoi vain vaitonaisena minua. Melkein pystyin aistimaan tästä halveksunnan minua kohtaan.
- Yhtä ja toista, Tuomas sanoi ja kiskoi telineestä suitset mukaansa. Ohitseni mennessään tämä pysähtyi ja virnisti ilkeästi. - Ei kannata tottua siihen että sä saat kaikki perumaan puheet sillä että sä isket pöytään jotain sun henkilökohtaisesta elämästä. Siitä kuinka isä lyö, kun tyttö tulee Hollannista ja joudut pyörittämään koko tallia yksin. Veli on narkkari ja vanhemmat ei passita hoitoon. Poikaystävä petti ja nyt sä haluat mennä sänkyyn sen kanssa, voi kyynel!
Katsoin Tuomaksen kivettyneitä kasvoja tietämättä mitä pitäisi ajatella tämän sanoista. Katsoin vain hiljaisena tätä ja suljin sitten silmäni muutamaksi sekunniksi. Otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja menin ottamaan Epun varusteet, tuntien selässäni koko ajan tutkivan katseen.

Maneesi oli pimeänä kun saavuimme sinne. Valojen sytyttyä huomasin hymyilevän veljeni maneesin keskellä ja tämä puoli veljestäni ei ollut muuttunut yhtään.
- Voisitko Tuomas vahtia, millon isä tulee kotiin? Leevi sanoi Tuomakselle äänellä, johon ei ollut vastaan sanomista. Talutin Epun maneesin reunalle ja otin viltin tämän selän päältä, samoin kuin kiskoin toppatakkini pois päältäni.
- Ehkä sun ei kannattais ratsastaa, Tuomas mutisi Leeville, kun tämä otti hevosensa ohjia toiselta. Kuulin kuinka veljeni tuhahti kuuluvasti ja nousi nopealla liikkeellä ruunan selkään.
- Tuomaksen mielestä sä olet kännissä, sanoin kuuluvalla äänellä, ennen kuin ehdin sulkea suuni. Tuomas ja Leevi tuijottelivat hetken toisiansa hiljaisina, sitten Leevi vain naurahti päälle.
- En mä oikeasti minkään holisti ole, Leevi sanoi hyväntuulisesti ja käänsi kasvonsa minuun päin. Katsoin hetken hiljaisena veljeäni ja ratsastin sitten Epulla aivan Maukan rinnalle ja pysäytin siihen.
- Sulla ei mene kovin hyvin? Leevi sanoi hiljaisella äänellä, josta huokui huoli. Tunsin kuinka juuri tuo äänensävy sai kyyneleet kihoamaan silmiini. Leevi vain katsoi minua ja hymyili sitten pienesti.
- Kyllä sä selviät tuosta, sä olet Lehto. Sä olet vahva, Leevi sanoi rauhallisesti ja hymyili minulle rohkaisevasti.
- Mä en tiedä kuinka kauan mä kestän Villen lähellä, myönsin veljelleni ja huokaisin tukahtuneesti. Voi kuinka olinkaan kaivannut veljeäni näinä aikoina!
- Älä ole sen lähellä, Leevi sanoi ja kuulin tämän äänestä ilkikurisuuden, joka sai uteliaisuuteni heräämään. - Ville haluaa sut, se on aivan varmaa. Aina kun se lähestyy sua, sä menet pakitat, niin että sulle ei tule heikkoja hetkiä.
- Miten? Kysyin taas itkuisella äänellä ja hain tukea veljeltäni, joka sitä onnistuikin antamaan.
- Muutetaan pois täältä, menet jonnekin muualle töihin, käyt vaan liikuttamassa Epun. Mä otan tän niskoilleni, Leevi sanoi ja hymyili niin kuin ajatus olisi ollut kovinkin loistava.
- Jos mä asun poissa kotoota niin mä jaksan pyörittää tätä, kun faija ei kuitenkaan oo läähättämässä niskaan koko vuorokautta. Ja onhan täällä Tuomas ja Jere.
- Mihin me sitten muutettaisiin? Kysyin ensimmäisen mieleeni tulleen kysymyksen, sen tärkeimmän. Leevi hymyili nyt itseensä enemmän kuin tyytyväisenä.
- Mä vuokrasin kolmion. Ja me mennään sinne jo tänään, Leevi sanoi riemuissaan. Katsoin kulmiani kurtistellen veljeäni ja mietin kuinka pitävä suunnitelma tuo oli. Käänsin hitaasti Epun pois Maukan vierestä, kun ori alkoi saada tarpeekseen toisesta hevosesta. Hetken annoin hevosen kävellä pitkin ohjin, sitten aloin työskentelemään hevosen kanssa käynnissä.

- Mä olen ajatellut kaiken läpi, Leevi sanoi maneesin toisesta päästä ja Tuomaskin kääntyi kuuntelemaan juttuamme. Käänsin katseeni Leeviin ja kohtasin tämän hymyilevät kasvot.
- Sulle on työpaikkakin jo. Mä sain puhuttua sut kaupunkiin valmennustallille töihin, Leevi sanoi ja kertoi minun voivan ottaa Eppukin mukaani.
- Mitä mä teen siellä? Kysyin Leeviltä ja tämä naurahti pienesti.
- Pidät tunteja ja ratsastat, veljeni vastasi iloisesti. En voinut sille mitään, mutta tämän innostus alkoi tarttua minuunkin ja minun kauttani Eppuun. Pian Eppu heittikin komeasti takamustaan ja pääsi töihin.

Tallissa rapsuttelin Eppua iloisena ja hetken tuntui ettei mikään voisi mennä vikaan.
- Ootko sä tosissas muuttamassa? Kuulin uteliaan äänen karsinan ovelta ja käänsin katseeni Tuomakseen. Tunsin kuinka hymy tippui kasvoiltani, kun kohtasin tämän kasvot.
- Joo, pakko päästä irti. Kyllä tää pystyssä pysyy, sanoin miehelle ja ojensin hevoselleni porkkanan palan.
- Lähteekö Eppukin? Tuomas kysyi ja astui sisälle karsinaan. Kohautin olkiani mietteliäänä.
- En tiedä vielä, saa nähdä miten isä suhtautuu, sanoin totuuden mukaisesti. Pienesti hymyillen käännyin katsomaan Tuomasta.
- Mutta pidetään sitten kunnon tuparit, lupasin tälle ja tämänkin kasvoille levisi huvittunut hymy.

- Älä sitten pelästy kun meet sun huoneeseen, Leevi sanoi minulle kun kävelimme rinnatusten talolle. Käänsin kummastuneena katseeni veljeeni ja tämä kertoi pakanneensa tavarani valmiiksi, kun olin tallissa. Hymähdin vain pienesti, kun en jaksanut sen enempää mellakoida juuri nyt. Minun piti säästää kaikki energia varastoni isään.
Sisälle päästyämme isä tulikin heti eteisessä vastaan, kivettyen heti paikoilleen kun näki Leevin juttelevan tyytyväisenä kanssani.
- Mitä te juonitte? Isä kysyi saatuaan puhekykynsä takaisin. Katsoin isää kulmat kurtussa, enkä ymmärtänyt miten kaikki perheenjäsenet olivat muuttuneet niin paljon.
- Ei mitään, Leevi murahti matalasti ja kiskoi minut perässään keittiöön. Istuimme Leevin kanssa keittiön pöydän ääreen, kun isä käveli jääkaapille.
- Me muutetaan kaupunkiin Nooran kanssa, Leevi sanoi hitaasti rikkoen jäätävän hiljaisuuden. Isä oli vain hiljaa ja kääntyi katsomaan meitä kulmat kohonneena.
- Siitä vaan, isä murahti ja katsoi vuorotellen meitä kumpaakin. Kohotin kulmia yllättyneenä; siinäkö se olikin. Huomasin kuinka Leevi vilkaisi nopeasti minua ja nousi sitten seisomaan hiljaa. Hetken isä ja Leevi tuijottelivat toisiansa hiljaisina, kuitenkin Leevi ojensi minulle kätensä johon kiitollisena tartuin.

Kaikki tavarani oli pakattu pahvilaatikoihin, enkä edes jaksanut ajatella miten Leevi oli viitsinyt tehdä tämän kaiken.
- Tänään nukutaan patjoilla ja huomenna kaikki meidän tavarat on kämpässä kun sä tuut sinne iltapäivällä, Leevi sanoi ja otti minua kainaloonsa suojelevasti.
- Mä oon sopinut, että sä menet huomenna käymään siellä Masan tallilla, Leevi selitti huomatessaan ihmettelevän katseeni. Hymyilin pienesti ja lähdin kävelemään rappusia pitkin alakertaan.

Ajoimme peräkkäin Leevin kanssa kaupunkiin, johon oli meiltä tarkalleen 27.3 kilometriä. Kämppä melko mukavan näköinen ja huoneet olivat sopivan tilavia. Minä valloitin itselleni suuremman makuuhuoneen, Leevin naureskellessa.
Illalla tilasimme pitsaa, jota söimme tyytyväisinä hymyillen.

Aamulla Leevi herätti minut ja muistin heti missä olin ja miksi. Kasvoilleni levisi tyytyväinen hymy, kun kävelin vessaan. Pesin kasvoni viileällä vedellä ja tuijotin itseäni hetken peilistä. Yhä hymyillen saavuin keittiöön, jossa Leevi puhui puhelimessa. Huomasin Leevin hymyilevän myöskin leveästi ja päätin tökätä veljeäni kylkeen.
- Laita ittes kuntoon, niin mennään käymään syömässä vähän aamupalaa, sitten sun täytyy varmaan mennä sinne Masalle, Leevi selitti ja työnsi minua kohti omaa huonettani.
Iloisesti vihellellen kiskoin jalkaani tummat farkut ja urheilutopin päälle sinivalkoisen hupparin. Laitoin hieman itselleni ripsiväriä ja pakkasin ratsastusvaatteeni laukkuun.
- Mennään, sanoin Leeville kun raahasin laukkua mukanani pitkin eteistä. Leevi kuitenkin otti laukkuni, kun lähti ensimmäisenä ovesta pihalle. Otin tuolilta takkini, pipon ja hanskat, sitten suuntasin ulos.
- Mennään sun autolla, niin pääset sitten suoraan tallille, Leevi sanoi hymyillen ja heitti laukun takakonttiin.

Kävimme Leevin kanssa pienessä kahvilassa syömässä leivät ja juomassa kupit kahvia.
- Mä käyn tänään juttelemassa isän kanssa ja sitten kattotaan mitä tapahtuu, Leevi sanoi, kun oli syönyt jo oman leipänsä. Katsoin kahvikuppini ylitse veljeäni, joka näytti hyvin luottavaiselta itseensä.
- Mä soittelen sitten kun pääset sieltä Maralta ja meen illalla käymään Epun luona, sanoin Leeville, kun nousin pöydästä. Veljeni vain nyökkäli selitykselleni ja lähti kävelemään kahvilalta toiseen suuntaan kun minä suuntasin autolleni.
Tiesin kyllä tarkalleen missä Koivikon Matin talli oli, olin joskus käynyt heillä koeratsastamassa hevosia, kun etsimme meille uutta kisahevosta.
Keskustasta ei ollut kuin kymmenen kilometriä Masalle. Koivikon tila oli suuri peltojen ympäröimä ratsastustila, joka oli panostanut nuorten ratsukoiden valmentamiseen ja sinne tuotiin nuoria hevosia ratsutettaviksi. Olin melkein varma ettei Matti ottaisi minua heille töihin.

Parkkeerasin auton nätisti tallirakennuksen sivulle ja vedin syvään henkeä; minun olisi pakko saada täältä töitä. Juuri kun astuin autosta ulos, suuresta päärakennuksesta astui ulos tummatukkainen, hieman roteva mies, joka lähti harppomaan minua kohti.
- Noora Lehto? Mies varmisti ja minä nyökkäsin myöntävästi. Mies kätteli minua samalla kun esitteli itsensä Matin veljeksi, Eskoksi.
- Matti lähti hakemaan juuri tytärtään asemalta ja pyysi sinut siksi aikaa kahville, Esko selitti ja sai minut rentoutumaan samantien. Kävelimme rinnakkain sisälle taloon ja menin Eskon perässä keittiöön.

- Sinulla on oma hevonen? Esko kysyi, kun oli kaatunut molemmille kahvia. Nyökkäsin hymyillen miehelle ja hörppäsin hieman kuumaa juotavaa.
- Joo, sellanen puoliverinen oripoika, hymyilin ja mietin, miten Eppu käyttäytyisi jos sen toisi tänne.
- Kisattu? Esko uteli ja kerroin menneeni sillä muutamaan otteeseen viime kesänä. Esko myhäili tyytyväisenä, kun kertoilin tuloksia ja miten Eppu muuten liikkui.
- Matti oli hieman ihmeissään, kun kuuli sinun haluavan tänne töihin, Esko sanoi lopulta ja tiesin tämän tikahtuvan kohta uteliaisuudesta. Matti ja isä olivat aikoinaan olleet hyviäkin ystäviä, mutta jotenkin se lopahti kun Leevi alkoi menestyä kisoissa enemmän kuin Matin oma poika. Hymyilin pikaisesti miehelle ja toivoin ettei tämä kyselisi sen tarkemmin.
- Pakko lähteä kattomaan muitakin paikkoja, sanoin hieman mutisten ja huomasin Eskon kurtistavan hieman kulmiaan, kuin miettien jotain tärkeätä.
- Ja mustelmat eivät liity lähtöön mitenkään? Esko kysyi ja nyökkäili myötäilevästi, kun katsoin tätä kysyvästi. Tottakai Leevi oli kertonut kaikille!
- Me kyllä halutaan sut mielellään tänne töihin, mutta antaa velipojan vielä kertoilla muodollisuudet, Esko sanoi, kun näki Matin auton kaartavan pihaan.

Kuuntelin Matin ja tämän tyttären, Elisan, iloista selitystä talleista ja yritin silmäillä mahdollisimman paljon tallirakennuksia.
- Täällä on sitten todella paljon hevosia tällä hetkellä ja Elias on joutunut ratsastamaan melkein vuorokauden ympäri niitä, kun minä en juurikaan enää ratsastele, Matti selitti ja käänsi katseensa tallinoveen, josta saapui juuri ratsastaja hevosta taluttaen.
- Elias, on harrastanut ratsastusta melkein koko ikänsä, niin kuin sinäkin, Matti selitti ja harppoi kohti ratsastajaa. Jäin hieman jälkeen ja huomasin Elisan pian jäävän vierelleni kävelemään.
- Me ollaan Eliaksen kanssa kaksosia ja minä olen se parempi puoli, Elisa sanoi ja sai minut naurahtamaan pienesti. Tykkäsin nyt jo Elisasta ja tämän tyylistä puhua kuin olisi tuntenut minut aina.
- Elias, tässä on Noora Lahti, kuuli Matin esittelevän ja käänsin katseeni poikaan, tai mieheen, joka katsoi minua silmät vihaisina ja huulet yhteen puristettuina. Tartuin kuitenkin Eliaksen käteen ja puristin sitä reippaasti. Tunsin kuinka jätkän katse haravoi kasvojeni mustelmia, jotka onneksi lähtisivät kohta haalistumaan.
- Tervetuloa, Elias murahti minulle ja kääntyi sitten juttelemaan isänsä kanssa. Minä puolestaan käännyin Elisan puoleen ja tämä kertoi minulle ostaneen itselleen juuri uuden hevosen. Kuuntelin tämän selitystä äkäisestä tammasta samalla, kun astelimme käytävää pitkin tämän tamman karsinalle.

- Se on nätti, sanoin kun valkoinen läsipää käveli karsinan ovelle. Hevosella oli korvan luimussa ja tämä mulkoili meitä epäluuloisesti, muttei kuitenkaan tehnyt mitään. Oikein söpö heppa, vakuutin Elisalle, joka hymyilikin tyytyväisenä.
- Voisitko sä koeratsastaa jollakin, niin me nähtäis vielä taidotkin? Kuulin Matin kysyvän minulta ja nyökkäsin tarmokkaasti.
Menin nopeasti autolleni ja vaihdoin ratsastusvaatteet päälleni perhosten kerääntyessä vatsaani. Tiesin että Elias laittaisi minut jonkun mahdollisimman vaikean elikon selkään ja luulen että tämä halusi minun epäonnistuvan.
- Ota Apsu, Elisa sanoi minulle kun pääsin talliin ja vei minut tämän Apsun karsinalle. Kurkistin sisään ja näin kimon ja siron pienin hevosen.
- Sehän on pieni, sanoin ensimmäisenä, kun näin tämän. Elisa katsoi minua ilkikurisesti hymyillen ja kohautti olkiaan.
- Mutta aikamoinen veijari, Elias valitsi sen.
- Elias on varmaan joskus itse ollut kusessa sen kanssa? Kysyin huvittuneena ja Elisa alkoi nauraa. Harmikseni huomasin vain Eliaksen saapuvan juuri vierelleni. Tästähän tulisi mitä mainion työpaikka, Elias tuntui inhoavan minua jo nyt.

Apsu olikin melko mukava ratsastaa, eikä minun sillä pitänytkään mennä kuin kaikki askellajit läpi ja hypätä muutama este, kun kilpailutulokset kertoivat kuulemma osansa.
Tallissa juttelin Matin ja Elisan kanssa Hollannin matkasta ja millaisia hevosia sain ratsastaa siellä.
- Entä se sun hevonen? Matti kysyi sitten ja kohautin pienesti harteitani. Huomasin Eliaksenkin liittyvän seuraamme, kun puhe kääntyi Eppuun.
- Jos se voi tänne tulla, niin aina parempi, sanoin ja katsoin kysyvästi Mattia. Tämä vain nyökkäsi hymyillen ja taputti minua olalle tuttavallisesti.
- Sovitaan niin, Matti sanoi ja kääntyi lähteäkseen pois. - Tule huomenna yhdeksän aikaan tänne, niin pääset ratsastamaan. Tuo se ori sillon tänne.
Katsoin silmät suurina miehen perään ja kurtistin sitten pienesti kulmiani, kun mietin mistä saisin kopin tähän hätään.

Seisoin autoni vieressä Eliaksen ja Elisan kanssa tupakilla, kun olimme aikamme kierrelleet tallissa.
- Asutko sä kaupungissa nyt? Elisa kysyi minulta ja vilkaisi nopeasti veljeään. Salaliitto iskee kohta, oli ensimmäinen ajatukseni. Nyökkäsin myöntävästi ja vaihdoin jalkaani tennarit autosta.
- Ja tuparit on koska? Kuulin Eliaksen kysyvän minulta ja olin tullut jo siihen tulokseen, että Elias oli hieman omituinen. Hetkessä tuntui kuin mies ei olisi voinut sietää minua ja hetkessä tämä olikin todella ystävällinen.
- En tiedä, vastasin totuuden mukaisesti ja tönäisin auton oven kiinni. Huomasin kaksosten vihjailevat katseet ja huokaisin muka alistuneena.
- Joo joo, ootte tervetulleita.
- Kyllä me se tiedettiin, Elisa sanoi nauraen. - Tulisitko vielä kahville?
Ja minähän menin.

Meidän kahvikupillinen kesti melkein kaksi tuntia ja meni siinä enemmän kuin yksi kahvikupillinen. Kun lähdin, kaksoset tulivat kanssani vielä käymään ulkona tupakalla. Oikeastaan pidin molemmista aika lailla, Eliaksen luonne tuntui olevan mikä oli.
Kuten Leevi oli luvannutkin, tavarani oli tuotu kämppäämme pahvilaatikoissa. Huokaisten raavin takaraivoani, minulla kestäisi pieni ikuisuus kun purkaisin kaiken. Keittiöön mennessä olin pyörtyä; keittiössä oli kaikki tarvikkeet jo. En tiennyt mistä Leevi oli kaikki saanut, enkä välttämättä halunnutkaan.
Kaivoin puhelimen ratsastushousujen taskusta ja valitsin Leevin numeron luettelosta. Yllätykseni ei ollut kovin suuri kun puhelu meni suoraan vastaajaan. Jätinkin vain viestin vastaajaan, jossa kerroin meneväni ratsastamaan Epulla ja toisin ruokaa tullessani.

Näin ensimmäisenä Jeren lakaisemassa käytävää, kun astuin talliin sisälle. Mies lopetti hommansa ja lähti astelemaan minua kohti.
- Saitko paikan? Jere kysyi ensimmäisenä, saaden minut naurahtamaan hieman häkeltyneenä. Sana levisi nopeasti.
- Sain, myönsin ja käännyin katsomaan taakseni, kuullessani tallin oven käyvän. - Eppu lähtee huomenna.
- Ai, Jere mutisi ja näytti hieman pettyneeltä. Minun kävi hieman sääliksi miestä ja taputin tätä olalle.
- Tuu käymään meillä joskus, pyysin ja Jere katsoikin minua pienesti hymyillen. - Ainakin baariin mennään.
- Joo, Jere lupasi ja kääntyi poispäin, kun Ville tuli Juuson karsinasta. Huokaisin raskaasti ja käännyin itsekin lähteäkseni pois tämän luota. Ville kuitenkin otti minut kiinni nopeasti ja tarttui käteeni kiinni.
- Sä muutit? Ville kysyi ja minä nyökkäsin samalla kun yritin riuhtoa kättäni irti. Eihän minun tunteiden taposta tullut mitään, kun Ville tuli väkisin lähelle! - Mihin?
- Kaupunkiin, murahdin ja sain käteni vapaaksi. Ville katsoi minua hetken kuin sanoakseen jotain, mutta jätti kuitenkin asian sikseen. Luulen kyllä, että Leevi vaikutti jotenkin miehen päätökseen. Ville kääntyi saman tien pois luotani, kun veli ilmestyi rinnalleni.
- Mä sain kopin lainaksi, Leevi sanoi minulle Villen perään katsoen. - Tuomas ajaa sen sinne.
- Tuomas? Kysyin ihmeissäni, en edes tiennyt että Tuomaksella oli oma koppi. Leevi vain nyökkäsi ja lähti kävelemään Villen perään. Olisin halunnut lähteä veljeni perään pitämään huolta, ettei tämä ala kaivaa verta nenästään, sen sijaan lähdinkin astelemaan Tuomasta kohti, joka nauroi Jeren kanssa jollekin jutulle.

- Kiitos, sanoin Tuomakselle kun pääsin miesten luokse. Molemmat hiljenivät ja katsoivat minua hymyillen. Tuomas kuitenkin nyökkäsi ja katsoi minua vakavana silmiin.
- Mitä? Kysyin hämmentyneenä naurahtaen, kun Tuomas vain katsoi minua hiljaisena. Hetken hiljaisuuden jälkeen Tuomas käänsin katseensa pois silmistäni.
- Ei mitään, mies sanoi ja lähti kävelemään varustehuoneeseen moikattuaan ensin Jereä. Katselimme Jeren kanssa Tuomaksen perään ja sitten Jere käänsi tutkivan katseensa minuun.
- Se tykkää susta, Jere totesi ja käänsi sitten katseensa taas varustehuoneen suljettuun oveen.
- Pyh, tuhahdin ja lähdin itsekin varustehuoneeseen hakemaan Epun harjoja.
"Se tykkää susta." Nauroin mielessäni, ei Tuomas minusta tykännyt.

Tuomas istui penillä keskellä huonetta ja piti silmiään kiinni. Kun ovi kolahti takanani kiinni, mies aukaisi hätkähtäen silmänsä ja katsoi minua hetken kummastuneen näköisenä.
- Menetkö ratsastamaan? Tuomas kysyi minulta ja haukotteli leveästi. Nyökkäsin myöntävästi, kun en jaksanut aukaista suutakaan. Tunsin kyllä Tuomaksen katseen selässäni kun kaivoin hyllystä oikeaa harjakoria. Kirosin itsekseni, kun en meinannut löytää oikeaa koria ollenkaan.
- Mitä sä touhuat? Kuulin Tuomaksen äänen läheltä takaani, kun nostelin kaikkia koreja vuorotellen.
- Mä en löydä oikeeta koria, mutisin. Hetken kuluttua tunsin toisen vartalon selkäni takana, kun Tuomas kurotti ylimmälle hyllylle ja kiskoi yhden korin sieltä. Katselin kummastuneena, kun mies lykkäsi vihreän korin, oikean korin syliini. Mutisin kiitokseni ja käänsin katseeni yläviistoon, Tuomaksen silmiin. Tuomas tapitti minua takaisin ja ajattelin, että jos mies tykkäsi minusta, niin nyt olisi ollut hyvä hetki toimia.
- Ole hyvä, Tuomas sanoi ja peruutti muutaman askeleen kauemmaksi. Tunsin omituisen pettymyksen kouraisevan vatsassani, vaikka en edes ollut ihastunut Tuomakseen. Kai.
- Kiitos, toistin ja itseni toistaminen toi kasvoilleni taas hymyn. Lähdin pois varustehuoneesta ennen kuin toistaisin vielä lisää itseäni.

Nauroin Epulle, kun tämä töni minua turvallaan. Rapsutin oria korvan takaa ja astuin karsinasta ulos.
- Sä et sitten enää ratsasta Juusoa? Villen ääni sai nauruni loppumaan. Voi víttu, kirosin mielessäni samalla, kun käännyin katsomaan Villen kasvoja. Sekunnissa huomasin, että mies oli nyt suuttunut minulle, ilmeisesti Leevi oli sanonut jotain todella mukavaa miehelle.
- En niin, sanoin ja vedin Epun karsinan oven kiinni. Lähdin kävelemään varustehuoneeseen hakemaan hevoselleni varusteita ja toivoin, että joku olisi majoittanut itsensä edes hetkeksi nahkan hajun keskelle.
- Miks et? Ville murahti minulle ja seurasi perässäni. Onnekseni Tuomas oli vieläkin varustehuoneessa ja katsoi meitä kummissaan. - Olisit voinu edes itte kertoa.
- Miks? Sihahdin ja käännyin nopeasti mieheen päin. Minua alkoi sapettaa Villen käytös, en enää seurustellut tämän kanssa, en ollut miehelle tilivelvollinen mistään! - Mä en ratsasta enää Juusolla, Leevi ratsastaa. Mulla ei ole huomisen jälkeen enää mitään siteitä tähän talliin, eikä mulla ole ollut pitkään aikaan minkäänlaisia siteitä suhun tai sun elämään!
- Haista páska, Ville murahti ja paiskasi varustehuoneen oven kiinni perässään. Tuijotin hyvän aikaa suljettua ovea edessäni ja olin tyystin unohtanut Tuomaksen läsnäolon.
- Kaikki hyvin? Melkein kiljahdin säikähdyksestä, kun Tuomas aukaisi suunsa. Hetken aikaa tuijotin Tuomasta syyttävästi säikäyttämisestä ja huokaisin sitten raskaasti.
- Loistavasti, totesin sarkastisesti ja Tuomas virnisti pienesti. Mieleni olisi tehnyt mieli itkeä, Villestä oli tullut vuosien mittaan liian vieras, ei ollut enää tietoakaan siitä ihmisestä jota minä rakastin.

Sekunnissa päätin pitää sittenkin Epulla vaparin, en viitsinyt mennä hevosen selkään kiusaamaan viatonta eläintä.
- Mä meen ostamaan kaljaa, totesin ääneen ja Tuomas katsoi minua huvittuneena.
- Lähetään kaikki käymään illalla yksillä, Tuomas sanoi, eikö se kuulostanut kysymykseltä. Käänsin ihmettelevän katseeni tähän ja olin ehkä hieman tyrmistynyt. Milloin olin pyytänyt seuraa kaljan juontiin? En ainakaan itse muistanut sitä. Ennen kuin ehdin esittää vastalausettani, Tuomas oli kadonnut jo tallin puolelle. Nopeasti lähdin miehen perään esittämään vastalauseita, minun piti rauhassa nauttia muutama olut!
- Hyvä idea! Kuulin veljeni ilahtuneen äänen Epun karsinan luota, johon suuntasinkin tarmokkaat askeleeni. Ei, ajattelin mielessäni. En lähde.
- Kerrassaan loistava idea, Leevi myhäili ja vilkuili minua ovelasti.
- Eikä ole, marisin ja yritin tuijottaa veljeäni pistävästi, mutta tämä ei mitään huomannut.
- Älä jaksa marista koko aikaa, Leevi vain totesi ja nauroi tyrmistyneelle ilmeelleni. Tuomas näytti todella tyytyväiseltä itseensä ja Jerekin myhäili itsekseen jotain.

Myötähäpeä. Se tuntui olevan loppuillan sana. En ollut ikinä hävennyt muiden puolesta, yleensä se johtui siitä että olin itse niin humalassa, että minua sai hävetä. Meidän yhdet oluet, vaihtuivat yhdentoista jälkeen kirkkaaseen viinaan ja mitä erikoisempiin sekoituksiin. Istuin hiljaisena pehmeällä penkillä baarin nurkassa, toivoin ettei tuttuja tulisi tänään vastaan.
- Noora, veljeni mongersi ja hoippui halaamaan minua. Hätistelin Leevin nopeasti pois luotani ja yritin päästä mahdollisimman hyvin nurkkaan, välttäen katsomasta ketään ihmistä.
Jotenkin en onnistunut siinä, kun Jere yritti kiskoa minua tanssilattialle mukaansa.
- Noora, lähtee mun kanssa tilaamaan, kuulin Tuomaksen vakaan äänen vierestäni ja samantien toinen lähti kiskomaan minua perässään tiskille. Onnekseni Tuomas ei ollut kauhean humalassa , joten tämän kanssa pystyi ehkä kehittämään jotenkuten kehittävän keskustelun.
- Voi víttu, kuulin Tuomaksen kiroavan matalasti katsoessaan taakseni sisäänkäynnille. Käännyin itsekin katsomaan mitä siellä näkyi, mutta en kyllä nähnyt ketään tuttua.

Käännyin nojaamaan tiskiin ja naputtelin tympääntyneenä lasia kynnenpäälläni.
- Mitä laitetaan? Nuori nainen kysyi minulta palveluintoisena ja hymyili aurinkoisesti.
- Jotain todella tujua, vastasin hetken mielijohteesta, kun tunsin vieressäni seisseen keski-ikäisen miehen kouraisevan takalistoani. Purin hetken hampaita yhteen ja siirsin tämän 'herrasmiehen' kouran sivuun. Ei mennyt kauaakaan, kun eteeni ilmestyi lasi, jossa oli vihreetä nestettä.
Käännyin ympäri kiskoakseni Tuomaksen mukaan pöytäämme, mutta tämä juttelikin kahden naisen kanssa.
- Mä menen pöytään, sanoin Tuomakselle, enkä edes katsonut näihin kahteen naikkoseen. Olin pannut jo merkille, etteivät kumpikaan kauheasti halunneet minun liittyvän seurueeseen. Tuomas kuitenkin nappasi käsivarrestani kiinni, niin etten voinut muuta kuin jäädä siihen miehen rinnalle seisomaan.
- Kukas sä olet? Toinen naisista kysyi minulta ja kohotti paljon puhuvasti kulmiaan. Katsoin kärsivällisesti takaisin enkä viitsinyt vastata tämän kysymykseen.
- Oletko sä kuuro? Toinen puolestaan kysyi ja astui askeleen lähemmäs minua. Katselin tympääntyneenä näiden kahden uhkailevaa käytöstä ja hetken mietin miten näiden ilmeet muuttuisivat, jos juomani äkkiä lentäisi heidän naamalleen. Vahingossa tietenkin!
- En, vastasin puhuen rauhallisesti, huomaten samantien ärsyttäväni kumpaakin. - Noora Lehto.
- Kunnilan Villen hoito, toinen naisista kuului kertovan toiselle ja minä kohautin harteitani. Todellinen hoito, ajattelin mielessäni ja nyt halusin todellakin näpäyttää näitä kahta jotenkin.
- Se on todellinen huorá, naiset sanoivat Tuomakselle ja näiden äänensävystä pystyi huomaamaan, että he luulivat kertovan miehelle todellisen paljastuksen.
- Juokse karkuun, sanoin Tuomakselle ja tämä kääntyi katsomaan minua ihmeissään. Mistä johtui ettei kukaan ikinä tajunnut mitä minä sanoin? Jouduin aina selventämään sanojani muille, niin kuin nytkin.
- Ennen kuin mä yritän iskee sut panokaveriks, jatkoin ja hymyilin toiselle suupielelläni. Tuomas vain naurahti mukavan pehmeästi ja kiskaisi minut kainaloonsa hetkeksi.
- Yritätkö sä iskeä mun miehen? Toinen naisista kivahti minulle ja astui taas askeleen lähemmäs, ollen melkein kiinni minussa.
- Jos sä seurustelet Tuomaksen kanssa, niin se ei anna kauheen uskollista vaikutusta itsestään, sanoin naurua äänessä ja samantien nainen tökkäsi minua sormillaan rintalastaan. Kiskoin kuitenkin Tuomaksen meidän väliimme, en todellakaan jaksanut nyt tapella kenenkään ääliönaisen kanssa.
- Pidä hauskaa, sanoin nauraen Tuomakselle ja lähdin kävelemään pöytäämme, jossa Jere oli innostunut nousemaan pöydälle tanssimaan.
Myötähäpeä!

Lähettäjä: [[Suvie 
Päivämäärä:   22.11.08 21:10:53

Noora Ääni kaukaisuudesta sai minut ihmettelemään missä oikestaan olin. Ei mennyt kuin muutamia sekunteja minun tajutessani olevan unessa. Miehen ääni kuiskasi uudelleen nimeäni ja sai minut raottamaan hieman silmiäni.
- Nouse ylös, meidän täytyy mennä.
- Minne, kysyin ja tyytyväinen virne kohosi kasvoilleni.
- Eiköhän sun kuuluis mennä töihin, mies vastasi minulle nauraen ja kohotti kysyvästi toista kulmaansa. Silmäni aukenivat hetkessä ja ponkaisin seisomaan sänkyni päälle.
- Paljonko kello on? Kysyin Tuomakselta, joka katsoi alkavaa paniikkiani nauraen ääneen.
- Puoli seitsemän, mies vastasi nauraen ja lähti huoneestani päästäen minut etsimään vaatteitani. Eppu piti hakea, muistui äkkiä mieleeni ja vasta sitten tajusin miksi olin herännyt näin aikaisin. Tai miksi minut oli herätetty.

Kun olin saanut puettua päälleni ratsastusvaatteet valmiiksi, laahustin keittiöön hakemaan kupillisen kahvia. Tuomas istui pöydässa kahden krapulaisen miehen kanssa. Jere makasi pöytää vasten ja näytti sammuneelta, Leevi taas yritti syödä suolakurkun siipaleita tärisevin käsin. Ainoa pirteä peipponen keittiössä näytti olevan Tuomas, joka nauroi meille kaikille.
- Onko hyvä happi? Leevi örähti pöydän äärestä ja sai minut huokaisemaan.
- Väsyttää vaan, kun teitä ei meinannut saada ulos eilen.
- Pyh, minä olin oikein nätisti eilen, Jere mutisi ja nosti päätänsä hieman. Kuinka huvittavaksi Jere osasikaan käydä krapulaisena. Jos mies oli sitä mieltä, että oli käyttäytynyt mallikkaasti eilen, niin olkoon. Tosiasia kuitenkin oli, että Jere oli Leevin kanssa haastanut riitaa kaikkien kanssa ja riehunut yöllä pitkin kaupunkia.
- Kuinka vaan, mutisin ja join kahvini muutamalla kulauksella, ottaen heti uuden kupillisen. Pikku hiljaa aloin itsekin piristyä ja venyttelinkin raukeasti hetken aikaa.
- Voitasko me nyt mennä? Osoitin sanani Tuomakselle ja lähdimme yhdessä eteiseen pukemaan päällemme.

Autossa oli hiljaista, kun Tuomas ajoi autoani kohti Koivikkoa, vain radio soi. Katselin talvisia maisemia mietteissäni.
- Sori se eilinen, Tuomas sanoi äkkiä ja sai minut hätkähtämään. Puhkesin hymyyn nähdessäni miehen pahoittelevan ilmeen, eihän tuolle edes voinut olla suuttunut. Tuomas oli eilen nimitellyt minua baarissa 'Villen hoidoksi' ja sitten joku tämän entinen tyttöystävä oli heittänyt juomansa päälleni, toisten nauraessa makeasti vieressä. Olin tietysti suuttunut ja ollut puhumatta Tuomakselle koko loppuiltana.
- Eipä tuo haittaa, sanoin huvittuneena ja Tuomas katsoi minua hetken hiljaisena ennen kuin sanoi: - Mä tulen hakemaan sua siinä joskus neljän maissa ja vien sut kahville.
- Miks? Kysyin hämmästyneenä.
- Koska mä haluan viedä sut kahville, mies vain sanoi itsekseen hymyillen.Hymähdin vain myöntävästi ja haukottelin pienesti, kun käännyimme Koivikon tilan tielle. Kohta alottaisin.

Tallin pihassa Matti tuli meitä heti vastaan ja tervehti ensin Tuomasta kätellen tätä. Kaksosetkin marssivat pian tallin eteen ratsastusvaatteissaan.
- Menikö matka hyvin? Elisa tuli kysymään heti minulta ja vastasin myöntävästi, samalla kun Tuomas tuli tervehtimään kaksosiakin. Ei mennyt kauaakaan, kun saimme Epun ulos kopista ja se sai hetken aikaa kiljua pihassa muille hevosille.
- Vie se talliin, Matti sanoi ja lähti näyttämään minulle Epun karsinaa. Tuomakselle ja Eliakselle jäi Epun tavaroiden kantaminen varustehuoneeseen ja nauroin mielessäni Tuomaksen tyytymättömälle ilmeelle, kun tämä ei päässytkään lähtemään heti. Hetken aikaa Eppu jaksoi pyöriä ympäri karsinaa, mutta rauhottui sitten syömään heiniään.
- Sä voit jättää sen nyt täksi päiväksi sisälle ja kattotaan sitte huomenna mihin laitetaan, Matti selitti ja lähti astelemaan käyätvää pitkin toimistotilaan. - Tänään saat ratsastaa viisi hevosta ja pidät yhden koulutunnin junnuille. Muutamana ensimmäisenä kertana joku tulee vahtimaan tunnin kulkua. Tunti alkaa tasan kakstoista, sillon pitää olla maneesissa!
- Orjapiiskuri, kuulin Elisan naurahtavan vieressäni ja sitten tämäkin lähti kävelemään toimistolle. Hetken kuluttua jätin Epun karsinaa ja menin ulos katsomaan oliko autossa vielä jotain tavaroita.
- Mä haen sut sitten, Tuomas sanoi minulle heti kun näki minun tulevan ulos. Katsoin tätä hymyillen pienesti ja Tuomas vain huiskautti kättään hyvästiksi. Tunsin pienoista pettymystä tietämättä kuitenkaan miksi.
-Tule toimistoon, kun olet haaveillut tarpeeksi siitä miehestä! Kuulin Matin tiukan äänen huutava ikkunasta ja lähdin nolona kävelemään toimistolle.

Oikeastaan ensimmäinen työpäiväni sujui ihan mukavasti, sain ratsastettavakseni Matin kaksi ruunaa ja kaksi koulutuksessa olevaa tammaa. Lisäksi jouduin ratsastamaan kuusivuotiaalla ponioriilla.
- Et ainakaan tipu korkeelta, Matti oli nauranut nähdessään nyrpeän ilmeeni, kun kuulin ponista. Jalkani olivat varmastikin menneet ponin mahan ympäri, jos olisin viitsinyt kokeilla. Käsitykseni ponista muuttui kuitenkin, kun menin käymään ratsastuksen lopuksi ulkona kävelemässä. Laiskasta ja kuuliaisesta ponista kehkeytyi villi ja tottelematon vikuripää. Kaksoset olivat tulleet uteliaina katsomaan, kun talutin ponin talliin ja ihmettelivät kun nauroin innoissani pienen ponin huvituksille.
- Ette sitten ole kovin usein maastoon vienyt? Kysyin ihmeissäni, kun Elias vain tuijotti meidan seisomistamme käytävällä. Hetken mies näytti nolostuneelta, mutta nosti sitten uhmakkaasti leukansa ja jouduin taas katsomaan hieman yläviistoon.
- Ei kukaan ole viitsinyt kyntää sen kanssa ojia.
- Minä kynnän, lupauduin heti ja taputin ponia vielä kaulalle ennen kuin päästin sen karsinaan. Tunsin kahden ihmisen kummastuneet katseet selässäni, kun poistuin varustehuoneeseen itsekseni vihellellen.

Neljän jälkeen olin jopa ratsastanut Epullakin hieman maneesissa, käyntiä ja ravia vain. Ori oli kummaksunut uutta paikkaa, muttei kuitenkaan viitsinyt pelleillä sen enempiä.
Elias pyysi minua kanssaan tupakille sillä aikaa, kun odottelin Tuomasta hakemaan. Elias kyseli mitä olin tykännyt ensimmäisestä päivästä ja miten Eppu oli käyttäytynyt maneesissa. Juttelin tämän kanssa niin kauan kunnes Tuomas kaasutti pihaan autollani.
Automatkalla Tuomas kyseli päivästäni ja minä kerroin kaiken oleellisen; hevoset mukavia, tunnin pito ihan kivaa ja poni oli huippu. Mitä muuta päivästä kertomaan?
Niin kuin Tuomas oli luvannutkin, tämä vei minut kahville, jouduin tosin maksamaan Tuomaksenkin osuuden, koska tällä ei ollut rahaa mukana. Olen varma että kasvoni venähtivät hieman, kun Tuomas reippaasti ilmoitti kassalle että nainen maksaa.
- Saat heittää mut kämpälle, Tuomas totesi kun istuimme hetken paikoillamme kahvit juotuamme. Vai että oikein saan, jupisin mielessäni ja nousin venytellen seisomaan, Tuomaksen seuratessa perässäni.
Heitin todellakin Tuomaksen omalle asunnolleen ja päätin huristella samantien omalle kämpälle, olin aivan varma että saattaisin nukahtaa rattiin kohta.

En kuitenkaan mennyt suoraan kämpälle, vaan päätin käydä nopeasti kaupassa ostamassa ruokaa, arvasin ettei Leevi edes ajatellut mitään sellaista. Päätin tehdä makaronilaatikkoa niin, että siitä riittäisi moneksi päiväksi. Hymyillen laitoin laatikon uuniin kypsymään ja menin sillä aikaa itse suihkuun.
Kuitenkaan minua ei sitten enää väsyttänyt, kun olin syönyt ja tympääntyneenä istuin hetkeksi katsomaan telkkaria. Kymmenisen minuuttia jaksoin katsella saippuaoopperaa ja menin sitten viimeinkin purkamaan tavaroitani laatikoista. Suurimmassa osassa oli onneksi vain vaatteita ja hellin käsin siirtelin niitä kaappeihin. Vetäytyen sitten viimeinkin lepäämään hetkeksi sänkyyn.

Havahduin vasta siihen kun Leevi saapui illalla kotiin puhuen kovaan ääneen puhelimessa jonkun kanssa. Silloinkin kiskoin vain peittoa paremmin päälleni, minua väystti toden teolla.
Aamulla heräsin siihen, kun puhelimeni piipitti ankarasti jossain lattialla.
- Mhh, mutisin siihen, kun olin saanut nostettua sen korvani tasolle.
- Elisa moi, soittaja sanoi ja sai minut valpastumaan, olin mennyt myöhästymään töistä.
- Tule vasta neljäksi töihin ja ole sitten johonkin kaheksaan tai yheksään, käykö?
- Juujuu, sopersin ja laskin puhelimen takaisin lattialle, minua ei väsyttänyt enää ollenkaan.

Nyt on perjantai, iskeytyi tajuntaani nopeasti ja ponkaisin äkkiä seisomaan sänkyni viereen. Kipitin nopeasti olohuoneeseen ja löysin Leevin katsomasta uutisia.
- Nyt on perjantai! Hihkaisin iloisesti veljelleni ja tämä kääntyi katsomaan minua, kuin olisin äkkiä menettänyt järkeni. Hetken tuijottelimme Leevin kanssa toisiamme, kunnes huomautin ystävällisesti kuinka maito valui tämän auki jääneestä suusta.
- So? Leevi viimeinkin sanoi ja kääsi katseensa takaisin telkkariin. Hyppäsin istumaan tämän viereen sohvalle ja sain tämän murahtamaan tutusti.
- Baariin, totesin ykskantaan ja Leevi huokaisi raskaasti.
- Kuten joka perjantai ja lauantai tähänkin mennessä. Bongaa ittelles joku mies, ettet ole ens viikkoakin kun perseeseen ammuttu karhu, Leevi sanoi tyynesti ja nosui viedäkseen murokulhonsa takaisin keittiöön. Tuijotin järkyttyneenä veljeni selkää.
- En mä ole ollut vihainen, mutisin takaisin ja Leevi pysähtyi kääntymään katsoakseen minua just joo -ilmeellään.
- Vihainen ja puutteessa, Leevi nauroi ja väisti taitavasti sohvatyynyä jonka heitin tätä kohti. Vihainen ja puutteessa, ajattelin suuttuneena veljeni sanoja. En ollut ollut vihainen enkä käsittääkseni puutteessakaan.
- Ketkä kaikki on lähössä baariin? Huusin keittiöön kadonneelle veljelleni.
- Kaikki, kuulin epäselvän muminan ja sitten veljeni virnuileva pää pilkisti oven takaa. -Ja lauantaina pidetään ne tuparit.
- Eihän pidetä, protestoin Leeville, joka vain nauroi minulle. Tämä nyökkäili ponnekkaasti ja asia oli ilmeisesti päätetty jo, eikä minun mielipidettä ajateltu kysyä.
- Mä en kerkiä valmistautua, yritin sanoa, mutta tämä katsoi minua selvästi huvittuneena. Huokaisten heittäydyin makaamaan koko varteni pituudelta sohvalle Leevin katselevan paheksuvasti.
- Voitko pukea päälles jotain? Leevi kysyi tuhahtaen, johon minä nyrpistin nenääni.
- Mikä vika mun asustuksessa muka taas on? Kysyin katsoen päälläni olevaa toppia ja alushousuja. Isoveljeni pyöräytti vain paljonpuhuvasti silmiään.
- Niklas ja Tuomas pyörtyy kun näkee kuinka sun läskit vallottaa koko sohvan, Leevi murjaisi jotain ja samassa ovikello soi. Nousin huoakisten istumaan.
- Kuka vítun Niklas? Kysyin sitten, mutta Leevi oli mennyt jo ovelle. Miksei tuokin voinut jo mennä töihin?

Kiskoin huoneessani ylleni farkut ja vaihdoin topin rintsikoihin ja t-paitaan. Hiuksia en kuitenkaan jaksanut harjata, eikä niissä montaa takkua ollutkaan, hieman vain pystyssä.
Nyt olohuoneessa majailikin kolme miestä, joista yksi oli yhä tuntematon.
- Moikka, sanoin kaikille ja Tuomas kääntyi katsomaan minua moikaten naurahtaen. Niklas sen sijaan juttelil Leevin kanssa hiljaisena jostain, eikä ollut huomaavinaan minua.
- Kuka toi on? Niklas joku? Kysyin Tuomakselta, sillä tämä tuntui olevan tällä hetkellä ainoa joka voisi vastatakin kysymykseeni. Tuomas katsoi minuun pää hieman kallellaan ja käänsi katseensa sitten Niklakseen, joka vilkaisi meitä nopesti.
- Puskalan Niklas, opiskeltiin yhdessä, Tuomas selitti minulle ja sai minut hieman utliaaksi.
- Mitä te opiskelitte? Kysyin ja Niklas kääntyi katsomaan minua silmät tummina, tai sitten ne vain olivat tummat, mutta joka tapauksessa hän sai kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin.
- Psykologiaa, Niklas sanoi ja kulmat koholla käännyin Tuomaksen puoleen. - Kummatkin lopetettiin kesken. Mä en jaksanut enää opiskella sitä páskaa ja Tuomasta ei ollu kiinnostanu enää hetkeen aikaan, sen muijan takia se sinnekin meni.
- Minkä muijan? Kysyin virnistäen ja suuntasin sanani Niklakselle, joka suoristautui hieman sohvalla. Tämän silmät eivät näyttäneet enää niin tummilta ja pelottavilta, ne olivat... lämpimän tummat.
- Tuomaksen ensirakkauden.
- Kerro lisää, kehotin miestä ja Niklaksen silmät tuntuivat tummuvan taas. Tämä vilkaisi nopeasti Tuomasta ja viittoi minua sitten lähemmäs, tahtoi ilmeisesti kuiskata jotain. Kumarruin aivan tämän suun vierelle ja Niklaksen ääni sai minut pidättämään hengitystäni, se oli jotenkin uhkaava.
- Jos mä menisin kysymään joltain sun kaverilta Villestä tai teidän suhteesta, tykkäisitkö sä siitä? Pudistin päätäni ja Niklas varoitti minua sitten utelemasta toisten asioita. Suoristauduin hyvin hitaasti ja tuijotin suoraan Niklaksen silmiin, olisin halunnut katsoa Tuomasta, mutten uskaltanut. Pelkäsin eniten että oma katseeni paljastaisi jotain.
Menin hiljaisena keittiöön ja otin jääkaapista mehupurkin. Hörpin sitä kun mietin kuinka paljon Niklaksen sanat saivat minut lopulta ajattelemaan.

Tunnin kuluttua miehet olivat vieläkin meillä, eikä tehnyt lähtöä minnekään. Niklaksen kuiskauksesta saakka en ollut ajatellut mitään muuta kuin minun ja Villen suhdetta ja sitä millainen se olisi parhaimmillaan voinut olla. Päätin lähteä juoksemaan hetkeksi, että saisin sen blondin miehen pois päästäni.
- Mä meen lenkille, mutisin Leeville kun tämä katsoi minua ihmeissään mennessäni tuulihousuissa ulko-ovelle. Juoksisin vaikka niin lujaa, että kaikki mahdolliset lihakset kipeytyisivät, kunhan vain Villen kuva ei näkyisi koko aikaa silmissäni.

Kun tulin takaisin en nähnyt olohuoneessa ketään ja asunnossa vallitsi ihana hiljaisuus. Istuin hetkeksi sohvalle ja painoin pääni hitaasti polviani vasten. Hemmetin Ville! Kirosin mielessäni ja kirosin heti perään Niklaksenkin - ja itseni.
Nopeasti kipaisin suihkussa ja puin ylleni taas farkut, jotka olivat aikaisemminkin olleet päälläni. Kuulin puhelimeni soivan jossain sohvan luona ja melkein juoksin vastaamaan siihen. En edes katsonut kuka siellä soitti.
- Äiti täällä, kuului linjan toisesta päästä ja menin sanattomaksi hetkeksi. En todellakaan olisi uskonut, että äiti soittaisi minulle.
- Moi, sanoin kuitenkin ja kuulin äitin huokaisevan helpotuksesta, kun en lyönytkään luuria korvaan.
- Moneltako sulla alkaa työt? Voisitko tulla käymään tänään kotona, meillä olis isän kanssa jotain asiaa? Äiti kyseli varautuneella äänensävyllä ja hymyilin itsekseni hyvin pirullista hymyä. Hyvä vain jos noillakin oli jotain tunnontuskia.
- Voin mä tulla tässä kohta, myönnyin ja kerroin lähteväni aivan kohta. Nappasin rahapussin eteisen pöydältä ja vedin ulkovaatteet päälleni.

Ei mennyt kauaakaan kun kurvasin kotipihaamme vain huomatakseni, että Leevi näytti olevan ystäviensä kanssa portaille tupakilla. Ei sitten viitsinyt jättää mitään viestiä että oli lähtenyt kotona käymään, ajattelin mieli mustuneena.
- Moi, Leevi huusi minulle heti kun pääsin autosta ulos ja käännyin katsomaan Leeviä silmiäni siristellen, veljet olivat ääliöitä.
- Moi, mutisin kuitenkin, kun kaikki näyttivät odottavan vastaustani. Lähdin astelemaan portaita ylös ja juuri ennen kuin olin pujahtanut ovesta sisään, Leevi otti minua äkisti ranteesta kiinni.
- Ville on siellä, Leevi sanoi naama vakavana ja tiesin jotain vakavaa olevan tekeillä.
- Sekin vielä, murahdin ja kiskaisin käteni veljeni otteesta poistuen nopeasti eteiseen.

Eteisessä törmäsinkin heti Villeen, joka nojasi eteisen lipastoon ja näytti lievästi sanottunu tuohtuneelta. Katsoimme miehen kanssa hetken aikaa toisiamme, kunnes Ville huokaisi raskaasti ja käänsi katseensa seinään.
- Mitä kuuluu? Ville kysyi hiljaisella äänellä ja vilkaisi minua nopeasti. Naurahdin hämmentyneenä miehen käytöksestä.
- Ihan kivasti. Itelläs?
- Päin perséttä lähinnä, mies vastasi ja kirosi matalasti ennen kuin asteli keittiöön minä perässään. Päätäni epäuskoisena pudistellen istuin keittiön pöydän ääreen, johon äiti oli kattanut kahvikuppeja. Tuijottelin niitä tuppisuuna, kun tunsin miten Ville tuijotti ajoittain kasvojani. Pieni ärtymys nosti taas päätään sisälläni.
- Et viittis tuijottaa mua, huomautin Villelle kun nostin katseeni tämän silmiin. Ville hätkähti hieman ja nyökkäsi sitten kääntäen samalla katseensa ikkunaan.

Aistin isän läsnäolon heti, kun tämä tuli hiljaisena keittiöön. En kuitenkaan kääntänyt katsettani tähän, halusin olla loukkaantunut ja kiukkuinen.
- Noora, isä sanoi kuitenkin anovalla äänellä enkä voinut vastustaa tätä ääntä. Isä oli kuitenkin aina isä.
- Miten sulla on mennyt? Onko teillä Leevin kanssa rahaa? Kysymyksiä sateli isän suusta ja minä vain tuijotin sanattomana miestä edessäni. Tämän puheen olisi voinut hoitaa puhelimessakin ajattelin ja sanoinkin sen, hieman liian kärkkäällä äänellä tosin.
- Älä viitsi alkaa taas kiukutella, sä et ole enää mikään pikkutyttö, isä puuskahti ja minä huokaisin raskaasti. Olisin halunnut nousta ylös pöydästä, heitellä hieman tuoleja ja marssia mielenosoituksellisesti pois talosta. Mutta halusin kuulla liian kipeästi vanhempieni asian - ja miten Ville liittyi siihen.
- Me halutaan että sä tulet takaisin tänne töihin, isä totesi ja hätkähdin pienesti. Nostin katseeni isän silmiin ja tämä katsoi takaisin vetoavasti. Villekin oli kääntänyt katseensa nyt minuun ja huomasin tämän istuvan jännittyneenä kuin jousi penkillään. Tuijotin vain hiljaisena kumpaakin, enkä osannut ajatella mitään. En ollut edes kuvitellut mitään tämän tapaista, kun olin ajanut tänne.
- Missä Leevi on? Kysyin sitten kun en muutakaan keksinyt. Kuulin Villen puuskahtavan jotain ja äkkiä minuun iski taistelunhalu.
- Et sä sitä Leeviä kaikkialle tarvitse!
- Turpa tukkoon! Sihahdin Villelle ja tuijotin tätä kuin petoeläin, joka katsoi saalistaan. - Teidän kahden takia mä täältä lähdinkin.
- Mä tiedän ja me yritetään korjata se tilanne, isä sanoi ja istui pöydän päähän.
- En mä tiedä, sanoin sitten ja huokaisin raskaasti. - Mä en edes viitsi miettiä nyt ja sillä aikaa kun mä mietin, mä toivon että kumpikaan teistä ei ota muhun minkäänlaista yhteyttä. Mä haluan olla rauhassa hetken aikaa.
- Soita sitten kun sä olet valmis, isä sanoi ja nousin ylös nyökäten jäykästi samalla. Eteisessä nojasin hetken juuri suljettuun keittiön oveen ja hengitin muutaman kerran mahdollisimman syvään. Tunsin kuinka kyyneleet yrittivät pyrkiä silmiini, kuinka vaikeaa olikaan vastustaa kahta miestä jotka merkitsivät minulle niin paljon. Ja jotka olivat satuttaneet niin paljon, ajattelin kun vedin takkia kiinni. Niiskaisin pienesti ja vedin vihaisin liikkein kengät jalkaani.

Ville

Istuin liikkumatta paikoillani keittiön tuolilla ja tuijotin käsiäni, jotka olin kiertänyt kahvikupin ympärille. Noora, Noora ja Noora. Mikään muu juuri nyt mahtunut mieleeni. Kun näin tämän loukkaantuneen katseen. - Teidän kahden takia mä täältä lähdinkin. Kuinka oikeassa tuo olikaan. Olimme Nooran isän kanssa satuttaneet Nooraa enemmän kuin ketkään muut. Minä ainoastaan henkisesti ja Kalle niin fyysisesti kuin henkisestikin.
- Mitä luulet? Kuulin huolestuneen äänen takaani ja se sai minut palaamaan takaisin maan pinnalle. Käännyin istumaan poikittain tuolille niin, että näin Kallen kasvot. Tiesin että Kalle pelkäsi Nooran kieltäytyvän. Pelkäsin sitä itsekin, mutta tosiasia oli se, että me molemmat tarvitsimme Nooraa. Ainoastaan Noora osasi pitää meidät molemmat ruodussa, muuten koko yritys kaatuisi. Enää edes Leevi ei voinut nostaa tätä lafkaa pystyyn ja se oli Leevinkin hyväksyttävä. Niin kauan kuin Leevi oli esittänyt narkkaria, talliyritys oli polkenut pohjamutia. Kaikki se oli johtunut minusta ja Kallesta, olimme tehneet liian tyhmiä päätöksiä. Kallen ensimmäinen tyhmä päätös oli se, kun antoi minun tulla osaksi tätä yritystä. Silloin kaikki alkoi mennä pieleen, eikä Lehdon tila enää ollutkaan täynnä kilpaulutettavia tai koulutettavia hevosia, oli ainoastaan tallipaikkoja vuokralla.
- Sen näkee myöhemmin, mutisin ja Kalle näytti taas epäilevältä. - Mutta Nooraa saa raivarin kun se kuulee, ettei tää olekaan enää mikään perheyritys.
- Se tulee olemaan valmis tappamaan meidät, Kalle myönsi ja istui minua vastapäätä, siihen jossa Noora oli hetki sitten istunut ja mulkoillut minua.
- Ennemmin mut kuin sut, sanoin Kallelle ja naurahdin päälle. Tästä tulisi kunnon taisto ja niin kauan kunnes Elina ei tiedä mitään minun osakkuudestani tämän tallin suhteen, meillä oli mahdollisuuksia saada Noora takaisin.

Kun menin tallin toimistoon selaamaan postia, Leevi liittyi seuraani. Vilkaisin nopeasti miestä ja tämä katsoi minua jotenkin oudon uteliaana.
- Se suostuu kyllä, Leevi sitten totesi ja naurahti innoissaan päälle. Käänsin yllättyneen katseeni tähän ja ensimmäisenä ajattelin, että Noora oli sanonut Leeville suostuvansa takaisin tänne. Sitten näin kuinka Leevin huuli oli auki.
- Noora löi sua? Kysyin yllättyneenä. Tietääkseni Noora ei ikinä ollut asettunut veljeensä vastaan, mutta sekin joskus oli kokea. Leevi nyökkäsi ja kurtisti sitten kulmiaan.
- Se oli tosi vihanen mulle, tämä mutisi ja kääntyi sitten katsomaan minua jotenkin pyytävästi. - Tee sille jotain niin, että se vihaa taas sua enemmän?
- Mun ei tarvitse kun mennä tarpeeksi lähelle sitä, kun se vihaa mua taas enemmän kun mitään koko maailmassa, sanoin tympääntyneenä ja Leevi nauroi huvittuneena. Kummalliset huvit tuollakin.
- Ja sen ei tarvitse kun tietää että mä omistan nykyään osan tästä, niin se on valmis tappamaan mut, sanoin raskaasti huokaisten. Olin keittänyt todellisen sopan itselleni, parempi olisi kun Noora ei saisi tietää ollenkaan yksityiskohtia. Leevi taputti minua lohduttavasti olalle ja pysähtyi sitten niille sijoilleen katse tallille päin suunnattuna. Tiesin jo ennen katsomistakin, että Noora oli siellä. Aistin sen ja vajosin taas mustaan harsoon, tämä ei välttämättä päättyisi hyvin.

Nostin katseeni postista ja odotin kohtaavani Nooran vihaiset silmät, mutta huomasinkin naisen juttelevan Elinalle. Voi páska, oli ensimmäinen ajatukseni.
- Mitä sä haluat? Kuulin Nooran kysyvän tympääntyneellä äänellä, mutta Elina ei välittänyt siitä vaan tuijotti edessä olevaa naista murhan himoisesti.
- Jätä Ville rauhaan, Elina vain totesi ja kuulin Nooran naurahtavan katkerasti.
- Ei mulla ole sille mitään asiaa, missä Jere on? Ja niine hyvineen Noora lähti marssimaan Elinan osoittamaan suuntaan.
- Mitäs toi oli? Kysyin uteliaasti Elinalta, kun pääsin hänen luokseen. Elina naurahti matalasti ja otti sitten kädestäni kiinni. Ilmeisesti en saisi taaskaan vastausta, niin kuin saanut ikinä tietää mistä nämä kaksi naista juttelivat. Tunsin kuinka Elina oli jännittynyt kuin jousi, joten painoin huuleni hellinä tämän suulle.
- Mä rakastan sua, kuulin Elinan kuiskaavan huuliani vasten ja suuteli minua uudelleen. Tunsin oloni todella vaivautuneeksi, tiesin että Noora katsoi meitä käytävän päässä.
- Niin mäkin sua, kuiskasin kuitenkin tottumuksesta. Olin oppinut valehtelemaan Elinalle vakuuttavasti ja melkein itsekin jo uskoin tähän.

- Tuutteko te sitten meille vai? Kuulin Nooran kysyvän Jereltä, kun kävelin heidän ohitse toimistolle. Jere myhäili myöntävästi ja kertoi tuovansa kavereitaan.
- Tuo mulle mies, Noora nauroi ja tunsin karsean pistoksen sydämessäni. Minä olin Nooran mies, ikuisesti! Ajattelin katkerasti, mutta pakottauduin ajattelemaan sitten edessäni olevia laskuja, jotka pitäisi maksaa jostain. Mieleni olisi tehnyt kysyä Nooralta miltä tililtä tämä oli maksanut tallin laskut. Ei ainakaan tallin omalta tililtä, siitä olin aivan varma.

Noora

Oikeastaan sainkin mennä suoraan kotoota Koivikolle, vaatteet kävin vain nopeasti vaihtamassa. Vaikka kuinka yritin ajatella kaikkea positiivista, en saanut isän sanoja pois mielestäni. Vaikka isä tarvitsisikin minua nyt auttamaan saadakseen yrityksen takaisin jaloilleen, miksi ihmeessä Ville oli osallistunut siihen keskusteluun? Ja miten ylipäätään Lehdin tilan tilanne oli mennyt niin alas, ettei Leevikään enää voinut auttaa? Ja miksei minulle sanottu sitä jo aiemmin, miksi vasta nyt kun olin saanut uuden työpaikan? Koko jutussa oli niin paljon hämärän peitossa, etten tiennyt mitä tehdä.

Työpäivä ei mennyt putkeen, ei sitten ollenkaan. Mietin koko ajan isän ja Villen sanoja, enkä kyennyt edes ratsastamaan kunnolla, saati pidettyä kunnon tuntia. Halusin vain äkkiä päästä kämpille miettimään asioita kaikessa rauhassa.
- Mikä hemmetti sulla on kun mihinkään et tunnu kykenevän, Elias oli tiuskaissut minulle illalla, kun ratsastin vanhaa koulutammaa. Pyörittelin vain päätäni epätoivoisesti ja laskeuduin alas.
- Tästä ei tule yhtään mitään, jupisin kun talutin tamman pois maneesista Eliaksen sättimisen saattelemana. Samaa rataa meni koko loppupäivä. En pystynyt tekemään mitään muuta ja ilta kahdeksan aikaan Matti pyysi minut käymään toimistossa.
- Haluatko kertoa mikä vaivaa? Mies kysyi ystävällisesti, käyttäen isällistä äänensävyään. Puistelin päätäni voipuneena ja purin hiljaa huultani. Matti katsoi minua hetken kuin etsien jotain merkkiä kasvoistani.
- Jos sitten sovitaan, että olet kahden viikon koeajalla, ei tästä tule mitään jos työntekijä on koko ajan muissa maailmoissa, Matti totesi huokaisten ja raapusti jotain vihkoonsa.
- Kyllä mä ymmärrän, sanoin ja ymmärsinkin. En minäkään ottaisi hevostilalleni työntekijää, joka ei kuitenkaan kykene tekemään mitään. Matti nyökkäsi pikaisesti, jonka ymmärsin käskyksi häipyä huoneesta. Nyt minun teki oikeasti mieli itkeä, ja tirautinkin pari kyyneltä istuessani autossa kerrostalon pihassa. Tiesin Leevin olevan sisällä, enkä halunnut jutella nyt kenenkään kanssa.

Kun aukaisin asuntomme oven, vastaan tulvahti tupakan haju ja arvasin jätkien polttaneen sisällä. Vihaisesti paiskasin oven kiinni ja kaikki kääntyivät katsomaan kuka siellä oikein riehui.
- Kato pikkusisko! Leevi hihkaisi riemuissaan ja harppoi minua vastaan. Katsoin typertyneenä veljeäni, enkä voinut uskoa silmiäni. Leevi otti minut väkisin halaukseen, enkä voinut muuta kuin tuijottaa olohuoneen pöydälle kasattuja pulloja ja tuhkakuppeja.
- Nyt juhlitaan!
- Juhli keskenäs! Tiuskaisin tälle ja melkein tunsin miten salamat sinkoilivat silmistäni, kun katsoin Leevin silmiin. En ymmärtänyt miten tämä pystyi olemaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka perheyrityksen tulevaisuus oli vaakalaudalla. Tällä hetkellä kaikki tuntui olevan vaakalaudalla, ajattelin kävellessäni huoneeseeni.
Lysähdin sängylleni istumaan turhautuneena ja hautasin kasvoni kämmeniin. Juuri näinä hetkinä kaipasin Villen lohduttavaa syliä, mies oli ainoa lajiaan joka osasi lohduttaa minua oikealla tavalla.
Kun kuulin varovaisen koputuksen oveltani, käännyin katsomaan sitä hiljaisena. Kun ovesta astui sisään Teemu, tiesin että tämä osaisi lohduttaa oikein. Mies hymyili minulle pienesti ja painoi oven perässään kiinni.
- Mikä on? Teemu kysyi matalalla äänellä, joka sai minut huokaisemaan värisevästi.
- Kaikki ja ei mikään, mutisin ja tunsin miten kyyneleet yrittivät taas pinnistellä pintaan. Tunsin kuinka Teemu kiersi kätensä ympärilleni ja painoi pääni tämän olkapäälle. Enää en voinut estellä itkun tulemista.

Olohuoneesta kuului kauhea puheensorina, jota suljettu ovi onneksi vaimensi hieman. Nyyhkytin Teemun olkapäätä vasten ja tämä silitteli hiuksiani lohduttavasti. Vähitellen kyyneleet kuitenkin loppuivat ja tunsin oloni hieman kevyemmäksi, jotenkin tyhjäksi. Minua nolotti nostaa katseeni Teemun silmiin, en oikeastaan ollut edes jutellut tämän kanssa paljoa ja silti mies tuli heti lohduttamaan minua.
- Anteeksi, mutisin tämän paitaa vasten ja naurahdin tukkoisesti. Teemun paita oli osittain märkä kyynelistäni, mutta mies ei tuntunut edes välittävän siitä.
- Ei se haittaa, Teemu sanoi ja nosti sormillaan leukaani. Tämä katsoi huolestuneesti minua silmiin ja hymyili sitten pienesti. - Joskus kyyneleet ovet vain hyvästä.
- Niin, mutisin ja niistin nenäni taskusta löytyneeseen paperinenäliinaan. Olimme Teemun kanssa kumpikin hiljaa, mitään ei tarvinnut sanoa - enkä olisi tiennytkään sanoja. Kaikki tuntui nyt hieman selkeämmältä.
- Haluatko sä kertoa mikä sai sut itkemään? Teemu kysyi ja otti minut kainaloonsa. Nostin katseeni tähän ja hymyilin pienesti, tunsin oloni taas hieman enemmän omaksi itsekseni.
- Kaikki aikanaan. Musta tuntuu, että mun pitäis mennä käymään kotona mahdollisimman pian. Joko nyt tai sitten huomenna aamulla.
- Nuku nyt ja mene aamulla, Teemu päätti puolestani ja hymyili hellästi. Minulla oli turvallinen olo.
- Mutta musta tuntuu ettei nää yhet ajatellut lähteä hetkeen minnekään, Teemu sanoi sitten pahoitellen ja nyökkäsi päällään oven suuntaan. Teemu kuitenkin lykkäsi käteeni jotain ja iski minulle silmää, josta häkellyin hieman. Miten Teemu nyt noin? Ilmeisesti Teemukin huomasi hätkähdykseni, sillä tämä naurahti äkkiä huvittuneen ja osoitti kättäni.
- Mene mun kämpille nukkumaan, mä tulen tänne sitten baarin jälkeen. Siinä avaimet, Teemu sanoi ja älysin nolostua pikkuisen. Teemuhan oli minun hyvä ystäväni, miten saatoinkaan kuvitella.. Niin, mitä oikeastaan edes olin kuvitellut? Kysyin itseltäni enkä saanut siihen vastausta mieleni sopukoista.

Oikeastaan Teemun asunto oli siisti yksiö, ainakin siistimpi kuin minun ja Leevin astunto kun lähdin sieltä. Heittäydyin heti sängylle makaamaan ja nautin ihanasta hiljaisuudesta. Tunnin verran jaksoin katsoa neloselta tulevaa elokuvaa, mutta sitten silmät eivät enää pysyneet auki.

Kun seuraavan kerran heräsin, luulin että oli jo aamu. Ikkunoista ei näkynyt valoa, mutta ei yleensäkään tammikuun loppupuolen aamuina juuri valoa tullut. Vasta kun tarkistin kellon, huomasin sen olevan vasta puoli viisi. Huokaisten lysähdin takaisin sänkyyn, mutta en enää rauhoittunut nukkumaan. Mahassa myllersi, kun oikein jäi paikoilleen tunnustelamaan. Toivoin jotain tautia, vaikka kunnon vatsaflunssa, mutta tiesin sen jäävän toiveeksi. Minua yksinkertaisesti jännitti, tai lähinnä pelotti, mennä kuuntelemaan miksi ihmeessä Lehdon tila oli niin huonossa jamassa.
Lopulta nousin ylös ja päätin mennä omalle kämpälle ja käydä suihkussa ennen kuin menisin kuulemaan isän versiota tapahtuneesta.
Yöllä oli ollut kunnon pakkanen, huomasin kun jouduin raaputtamaan autoni tuulilasin jäästä. Kylmästä hyristen ajoin ne muutamat kilometrit mitä Teemun asunnolta oli meidän asunnollemme. En vieläkään ymmärtänyt, miksen ollut eilen illalla kävellyt.
Asunnossa oli aivan hiljaista kun pääsin sisälle, ajoittain kuului jostain kuorsausta. Kävelin mahdollisimman hiljaa olohuoneeseen ja löysin Heikin ja Joonan nukkumasta levitetyltä sohvalta. Manasin puoliääneen, kun astuin johonkin tahmeaan lattialla. En edes katsonut mitä lattialla oli, kiskoin vain sukan pois jalasta ja käänsin suuntani kohti omaa huonettani.

- Moi Noora, joku sanoi nopeasti hengästäen juuri kun aukaisin oven. Kiljahdin säikähdyksestä ennen kuin ehdin sulkea suuni. Sydän vimmatusti takoen nostin katseeni pelästyttäjään.
- Niklas, mutisin hieman yllättyneenä. Mitä ihmettä tuo teki minun huoneessani? Sain kuitenkin vastauksen siihen heti, kun sytytin valot kattolamppuuni. Tuomas ja Jere molemmat nukkuivat sängyssäni ja ilmeisesti Niklas oli juuri noussut keskeltä pois. Katsoin mieli tyhjänä miehiä ja siirsin sitten katseeni takaisin Niklakseen silmiin, jotka näin oikeastaan vasta nyt ensimmäistä kertaa. Ne olivat oikein kunnon tumman ruskeat, tietyssä valossa ne näyttivät miltei mustilta ja sitten taas jossain valossa ne olivat haaleammat. Nyt ne vain näyttivät seisovan päässä, ajattelin huvittuneena kun mies seisoi edessäni bokserit jalassa lievästi huojuen.
- Laita paita päälles ja mene keittämään mulle kahvia, sanoin miehelle ja kipitin itse vaatekaapilleni hakemaan puhtaat alusvaatteet ja pyyhkeen. Tunsin kuinka joku katseli minua, mutta kun käännyin katsomaan taakseni, niin Niklas oli poistunut huoneesta ja kaksi miestä näytti olevan unten mailla sängyssäni. Hiivin pois huoneestani ja sammutin valot, että miehet saisivat nukkua rauhassa.
Istuin suihkun lattialla lämpimän veden vyöryessä ylitseni. Tutkin hetken arpia reiteni sisäpuolella, jonka olin Hollannissa saanut. Tunsin kuinka pala nousi kurkkuun, kun kaikki huudot ja anelut alkoivat soida päässäni. Terävä koputus oveen sai kaikki muistot väistymään taka-alalle.
Nopeasti suljin suihkun, kuivasin itseni ja puin alusvaatteet päälleni. Vanhat vaatteet heitin suoraan pyykkikoriin ja aukaisin oven lukosta. Oven toisella puolella minua katsoi harmaa silmäinen nuori nainen, joka näytti yhtä hämmästyneeltä kuin minäkin.
- Hei, nainen sanoi ja hymyili pienesti. Tervehdin takaisin ja väistin niin, että nainen pääsi vessaan. Huoneessani vedin nopeasti farkut jalkaani ja kiskoin juuri t-paitaa päälleni, kun sängyn vieressä oleva jalkalamppu syttyi. Käännyin katsomaan Tuomaksen unisiin silmiin, jotka katsoivat minua hämmästyneenä.
- Mene nukkumaan, sanoin tälle ja kiskoin paidan kunnolla päälleni ja laitoin farkut kunnolla kiinni. Tuomas ei kuitenkaan sammuttanut lamppua vaan jäi katsomaan minua kuin odottaen minun ksikovan kaikki vaatteet pois.
- Ootko sä pukemassa vai riisumassa? Mies sitten kysyi ja nousi istumaan paremmin sängylle.
- Pukemassa, vastasin naurahdin kun näin miten miehen suu mutristui. Eihän tuosta miehestä meinannut ottaa millään selvää, ajattelin kun kaivoin kaapin perukoilta sukkia. Kun viimein löysin samaa paria olevat, sängyltä kuului epämääräistä muminaa.
- Mitä hélvettiä täällä tapahtuu? Kuului Jeren ärtynyt ääni ja kuulin miten tämäkin nousi istumaan sängylläni. Nousin katsomaan miehiä, jotka näyttivät odottavan jonkin näköistä esitystä.

- Moikka Jere, sanoin hymyillen ja huomasin tämän silmistä heti, että mies oli humalassa. Jere virnisti minulle vinosti ja taputti patjaa vieressään. Pudistelin päätäni kieltäytyen menemästä patjalle makoilemaan näiden viereen ja kaivoin kaapista hiustenkuivaajan.
- Noora, tule hetkeksi tänne, Jere sanoi anelevasti ja siirtyi hieman keskemmälle sänkyä, jolloin Tuomas tönäisi tätä olkapäähän.
- Jos tänne sänkyyn on tulossa nainen, niin se tulee kyllä väliin, Tuomas sanoi käskevästi ja huomasin kuinka Jere hetken katsoi tätä ollen valmiina väittelemään, mutta näytti sitten valaistuvan, ainakin kasvoille syntyvän virneen perusteella.
- Sä vaan oot niin palavan ihastunut Nooraan, että haluat iskeä sen, Jere nauroi ja läimäytti kaveriaan selkään, niin että paukahti. Tuomas irvisti hetkellisesti ja viittoili minua tulemaan sänkyyn.
- Mä menen juomaan kahvia, sanoin ja lähdin hiustenkuivaaja kädessäni kävelemään ovelle. Keittiössä olikin kunnon porukka istumassa kahvilla, kun Teemu ja Heikkikin oli herännyt jo.
- Eihän täällä saatána voi ees nukkua kun sinä ja Niklas koluutatte niin pérkeleesti, Heikki manasi ja irvisti kun maistoi kahviaan. Hetken katsoin miten Heikki nappasi kaapista viinapullon ja kaatoi siitä kahvinsa sekaan.
- Sun avaimet on eteisen pöydän päällä, sanoin Teemulle ja menin herättämään muutkin kuivaamalla hiukseni sähköisesti.

Yllätyksekseni muut eivät kuitenkaan nousseet ylös, nainen johon aikaisemmin jo törmäsin näytti olevan Leevin kanssa ja Tuomas vietti ilmeisesti laatuaikaa Jeren kanssa.
Kiedoin hiukseni epämääräiselle nutturalle niskaan ja menin kahvikuppini kanssa omaan huoneeseeni. Harmikseni kello oli niin vähän, ettei ollut mitään järkeä mennä vielä tallille, ei ennen kahdeksaa, jolloin isä olisi saanut hevoset raahattua ulos.
- Sori jos häiritsen, sanoin heti kun menin huoneeseeni ja Jere purskahti nauruun. Vilkaisin nopeasti sängylle ja näin miten Jere piehtaroi naurun kourissa patjallani.
- Joko sä nyt kohta tulet tänne meidän kanssa? Tuomas kysyi ja Jerekin terästäytyi kuuntelemaan puhetta.
- Ehkä, vastasin ja virnistin miehille. - Paljonko kello on?
- Puoli kuusi, Tuomas sanoi katsottuaan ajan kännykästään. Haukottelin hieman ja laskin kahvikuppini yöpöydälle. Viitoin Jereä menemään keskemmälle, jotta itse pääsisin reunalle makaamaan ja selaamaan postiani, jota oli kertynyt jonkin verran.
- Siis hä? Sun piti tulla tänne, Tuomas älähti Jeren toiselta puolelta ja mulkoili kaveria vieressään pahasti. Vilkaisin hymyillen Tuomaksen tuimaa ilmettä ja tämä katsoikin minua hetken kummallisen näköisesti. Jere kuitenkin ratkaisi tilanteen ja kiskaisi minut kainaloista keskelle - tai melkein heitti, jalkani jäivät vain Jeren päälle tämän siirtyessä takaisin reunaan.
- Epäreilua, mutisin ja Jere virnisti taas minulle, mutta näytti sitten äkkiä todella väsyneeltä.
- Onko meillä kaljaa? Jere kysyi Tuomakselta, mutta tämä vain kohautteli olkiaan minkä kerkesi.
- Ette te nyt enää aamulla kaljaa ala kittaamaan, sanoin ja nousi seisomaan patjalla yrittäen hypätä ketterästi Jeren yli. Joten kuten pääsin pois sängyltä, vaikka miehet pomppivat patjalla niin, että tasapaino meinasi pettää pahemman kerran. - Nukkukaa nyt.
- Joo joo kulta, Tuomas mumisi ja iski päänsä tyynyyn. Otin kahvini ja naureskellen menin takaisin keittiöön, jossa Heikki pelasi Niklaksen kanssa korttia.

Tuomas

Varovasti uskalsin aukasta silmiäni ja katsella hieman ympärille. Huone oli outo ja vaistosin heti, etten ollut todellakaan yksin sängyssä.
- Huomenta, kuului matala ääni sängyn toisesta päästä. Aivan liian matala. Lievästi sanottuna säikähtäneenä melkein pompahdin katsomaan kenen vieressä minä oikein nukuin ja missä päin maailmaa oikeastaan edes olin.
- Mitäs víttua sä siinä teet? Kysyin hämmästyneenä, kun kohtasin Jeren kärsivät silmät. Pian tämä käänsikin katseensa minuun ja näytti lähinnä siltä, että olisi voinut lyödä minua.
- Jos osaa pitää suutas kiinni, niin mene keittiöön, sinne se Niklaskin meni höpöttämään.
- Missä mä edes oon? Kysyin sitten ja Jere katsoi minua todella oudon näköisenä, jos pääni ei olisi ollut juurikin räjähtämässä, olisin nauranut tämän ilmeelle. Nyt en voinut muuta kuin tuijottaa takaisin.
- Eikö muisti pelaa? Tämä sitten sanoi ja kuulin naurun tämän äänessä. Ahaa, ajattelin ensimmäisenä ja mietin jo kuumeisena mitä kaikkea olin eilen tehnyt. Sen muistan kuitenkin hyvin, kun olimme koko porukka saapastelleet sisään baariin ja suoraan baaritiskille. Melko nopeasti sen jälkeen alkoi tuo ärsyttävä musta-aukko.
- Mitä mä tein?
- Et mitään kummallista, Jere sanoi eikä näköjään jaksanut ruveta kiusaamaan minua pitämällä minua epätietoisuudessa. - Mutta sun kannattais tehä sen Nooran suhteen jotain.
- Kuinka niin? Ähkäisin ja nousin ähkäisten istumaan sängyn reunalle. Jere katsoi minua kulmiaan kohotellen, kyllähän Jere tiesi mitä minä tunsin. Tiesi kun olin kertonut joskus humalassa, en minä muuten olisi sitä sanonut.
- Sä vaahtosit siitä eilen koko @!#$ illan. Alkaa järki meneen ton sun jahkaamisen kanssa, Jere marmatti ja sai minut nolostumaan hieman. Eli siis kaikki tiesivät ihastumisestani, kiva juttu.
- Kaikki aikanaan, murahdin ja käännyin katsomaan kaveriani joka näytti huolestuneelta.
- Me ollaan Leevin ja Nooran kämpillä, Nooran huoneessa.
- Onko se täällä? Kysyin ensimmäisenä ja mietin ettei vain Noora ollut nähnyt minua.
- Tuskin enää, Jere vastasi ja veti peiton päänsä ylitse merkiksi vaikenemisesta.

Keittiössä kaikki tuntui potevan krapulaansa. Leevi istui yksin keittiön työtasolla, ilmeisesti tämän hoito oli lähtenyt pois.
- Kato meidän rakastunutkin on herännyt, Teemu naurahti kun pääsin keittiöön asti. Mulkaisin tätä pahasti ja sitten muita kun nämä tuijottivat minua huvittuneina. Hyvä etteivät osoittaneet sormella ja nauraneet.
- Olit kuulemma yrittänyt tirkistellä mun pikkusiskon pukemista? Leevi sanoi sitten ja katsoi minua jännästi, hieman kulmiensa alta. Jähmetyin paikoilleni, kun sanat tavoittivat ymmärrykseni. Ei hélvetti!
- Millon? Kysyin ja kuulin itsekin hätääntyneen ääneni. Leevi virnisti toisella suupielellään ja hetken näytti kasvoiltaan aivan Nooralta.
- Aamulla. Oli oikeen pitäny sytyttää lukulamppu päälle, Leevi sanoi ja Niklas purskahti pöydässä nauruun.
- Voi pérkele, mutisin nolostuneena ja mietin mitähän Noorakin minusta nyt ajatteli. Piti varmaan pervona.
- Älä huoli, Heikki sanoi minulle ja käännyin hämmästyneenä katsomaan tätä. Tuo mies ei ollut eilen kanssani paljoa keskustellut ja silloin kun jotain sattui sanomaan, tämä vain mulkoili minua.
- Sen mielestä se oli vaan hauskaa. Sillä ei ole varmaan hetkeen aikaan ollut niin hauskaa kun tänä aamuna, Heikki jatkoi ja kulautti kahvinsa loppuun.

Itse asiassa koomailin Niklaksen ja Teemun kanssa koko päivän Leevin ja Nooran kämpillä. Leevi itse oli lähtenyt puolen päivän aikoihin lirkuttelemaan eilisen hoitonsa kanssa, jonka nimen kuulin vasta juuri ennen kuin tämä lähti; Marjaana.
Olimme nauraneet Leevin pynttäytymiselle, mutta tämä haisi siltikin miedosti vanhalta viinalta.
- Mun täytyy mennä käymään tallilla, Jere mutisi Nooran huoneen ovella, kun tämä viimeinkin sai kammettua itsensä ylös sängystä. Käännyimme kaikki kolme katsomaan Jeren kalpeita kasvoja ja tämä näytti lähinnä kokevansa ennenaikaisen kuoleman.
- Mä lähen messiin, sanoin ja Teemu läimäytti minua selkään nauraen.
- Niin sitä pitää. Jätkä menee varastamaan Nooran, Teemu huudahteli innostuneena ja loikkasi hänkin ylös sohvalta. - Mä ajan.
- Et kai säkin ole lähössä? Huokaisin ja Teemu kiskoi samaan syssyyn Niklaksenkin ylös.
- Me lähetään kaikki! Teemu sanoi itsevarmana ja minun teki mieli lyödä tätä. Miksi ihmeessä nämä ‘kaverit’ tekivät minulle tämän?
- Ettekä lähe, esitin vastalauseeni ja tuijotin kaikkia vuorotellen.
- Entä jos tulee tappelu? Teemu älähti ja huitoi käsillään suunnilleen jokaiseen ilmansuuntaan. - Mä haluan olla todistamassa sitä.
- Ja minkä hemmetin takia tallilla syttyis tappelu? Melkein huusin hermostuneena tuon miehen energiaan, joka tuntui pursuavan ulos joka tuutista.
- Sinä ja Ville tappelette, Teemu totesi kuin asia olisi ollut itsestään selvä. Huokaisin alistuneena ja kohautin harteitani välinpitämättömästi. Kyllähän luulossa oli mukava elää. Miksi ihmeessä minä ja Ville muka tapeltaisiin? Eihän siinä ollut mitään järkeä, ajattelin huvittuneena toisen mielikuvitukselle.

- Mä en voi ratsastaa tässä kunnossa, Jere valitti, kun nojasi Peran karsinan oveen. Naurahdin tälle vahingoniloisena ja läppäsin tätä olalle.
En ollut nähnyt lainkaan Nooraa, saati sitten Villeä ja pikku hiljaa aloin ihmettelemään missä molemmat olivat.
- Ootko sä nähnyt Nooraa? Kysyin Tanelilta, joka teki tallia aina viikonloppuisin. Mies kääntyi katsomaan minua kysyvä ilme kasvoillaan, mutta minut huomattuaan virnisti tietävän näköisesti.
- Se on talolla, Taneli sanoi ja osoitti kädellään mäkeä kohti. - Ja se ei ole mitenkään kauhean hyvällä tuulella. Sen isä ja Ville roikkuu koko ajan sen kannoilla ja se on huutanu tänään melkein kaikille, jotka on tullu sen tielle.
- Onkohan se tulossa tänne jossain vaiheessa? Kysyin sitten ja minun kävi Nooraa sääliksi. Taneli kohautti vain harteitaan ja jatkoi matkaansa rehuvarastoon. Katsoin hetken tämän perään ja kohautin itsekin harteitani, ota tuostakin sitten selvää.

Noora

Istuin keittiön pöydän ääressä ja tuijotin ärsyyntyneenä Villeä, joka taas puolestaan mulkoili minua pöydän ylitse.
- Sä et ala määräilemään tän talon asioita, Ville murahti minulle ja vilkaisi nopeasti vieressäni istuvaa isääni. Kallistin pienesti päätäni ja kohotin haastavasti kulmiani. Mies tuntui tyystin unohtavan, että asuin tällä tilalla ja melko varmasti koko tila jäisi isältä suoraan minulle.
- Enhän mä määräilekään, puolustauduin kuitenkin heti. - Jos mä määräilisin, suurin osa hevosista olisi jo myyty ja tilalle otettu koulutettavia!
- Ja mihin sä ajattelit noi vuokralla olevat laittaa? Ville kysyi huvittuneena, luuli etten ollut ajatellut asiaa yhtään pidemmälle.
- Tai sitten olisin nostanut vuokraa, sanoin miestä kulmieni alta mulkoillen. Nostin edessäni olevan kupin huulilleni ja join muutaman kulauksen lämmintä kahvia.
- Mitähän kaikkea muuta sä olit ajatellut tehdä, kuin myydä hevosia? Isä kysyi kämmeniinsä huokaillen. Laskin katseeni taas papereihin, jotka olivat todellisessa epäjärjestyksessä pitkin keittiön pöytää.
- Vuokran nosto ja osa hevosista myyntiin, sanoin topakasti ja käänsin katseeni isän silmiin, jotka kuitenkin tuijottivat koko ajan Villeä kuin apua hakien. En ollut alun perinkään pitänyt ajatuksesta, että Ville osallistuisi koko palaveriin, mutta isä oli vaatinut.
- Me voidaan myydä Eppu, Ville iski takaisin ja kaatoi itselleen lisää kahvia. Tunsin kuinka jokin sävähti sisälläni kun Ville ehdottikaan Epun pois myymistä.
- Se on mun oma hevonen, sanoin ja nipistin huuleni kiinni, etten olisi sanonut muutamaa mielessäni olevaa ilmausta joilla olisin kuvaillut Villeä.
- Periaatteessa ei muuten ole, Ville sanoi tyynesti ja käänsi katseensa isääni, joka ei kauheasti mitään ollut puhunut koko aikana. Käänsin kysyvät silmäni isääni päin ja odotin mitä sanottavaa tällä olisi.
- Se on tilan rahoilla maksettu ja Lehdon tilan nimissä, isä sitten sanoi ja käänsi katseensa ikkunasta pihalle ennen kuin ehdin tavoittaa tämän silmiä.
- Eli siis Eppu on Lehdon tilan omaisuutta, Ville sanoi voiton riemuisena. Suljin hetkeksi silmäni ja yritin olla hyökkäämättä tuon miehen kurkkuun kiinni. Jos Eppu myytäisiin, se tulisi olemaan Villen tuho, sen päätin sekunnissa.
- Mitäs se sulle kuuluu? Sähähdin Villelle, kun tämä näytti jotenkin helpottuneelta. - Sulla ei ole mitään tekemistä Lehdon tilan kanssa, sä et kuulu mitenkään tähän yritykseen!
- Noora, lopeta! Isä sanoi äkkiä ja törkkäisi minua kyynärpäällään kylkeeni. En kuitenkaan välittänyt tästä, vaan tuijotin murhanhimoisena Villeä.
- Víttuako sä tässä huoneessa edes toimitat? Menisit vaikka valmentamaan Elinaa ja Juusoa, ärisin ja Ville nousi nopeasti seisomaan pöydästä ja tuoli tämän takanaan kaatui kolisten lattialle.
Olin jo valmistautunut uuteen raivonpurkaukseen, kun Ville äkkiä aukaisikin suunsa.
- Mä omistan tästä lafkasta puolet! Ville huusi ja tuijotti minua silmät kipunoiden. - Me ollaan liikekumppaneita ja mä omistan enemmistön tästä. Sinä omistat 20 prosenttia, isäs saman verran ja Leevi kymmenen.
- Mitä? Sähädin ja nousin puoliksi seisomaan kun isä aukaisi suunsa estääkseen ruumisten syntymisen.
- Ville omistaa puolet koko meidän tilasta.
Sanat olivat kuin isku vasten kasvoja. Lysähdin takaisin penkille isän viereen ja keräsin pöydältä papereita kansioon. Muuten koko talo tuntuikin olevan hiljainen.
- Mistä asti? Kysyin sitten rikkoen hiljaisuuden ja isä säpsähti vieressäni. Ville jatkoi vieläkin mulkoiluani.
- Toista vuotta tässä mennään, isä vain sanoi. Toista vuotta? Tunsin itseni surkeaksi, kun en ollut yhtään tajunnut tilannetta.
- Ja mulle ajattelitte kertoa milloin? Sain suustani ja tiesin heti kysymyksen typeryyden, eivät he aikoneet kertoa minulle.
- Tietääkö Leevi? Kysyin sitten ja käänsin taas katseeni isään. Isä vain tuhahti ja nousi penkiltä lähteäkseen. Katselin hetken ovea, jonka isä oli sulkenut hiljaa perässään.
- Mä toivoisin että sä et vielä kertoisi Leeville, Ville sanoi hiljaa ja sai minut naurahtamaan katkerasti.
- Ainahan sä voit toivoa vaikka mitä, mutisin ja nousin pöydästä varomatta kuitenkaan katsomasta miestä edessäni.

Seisoin tiskipöytään nojaten ja katselin tallille päin missä Jere juurikin talutti Peraa Tuomaksen kävellessä reippaasti perässä.
- Ne laskut mitkä oli toimistossa laskimen päällä on sitten maksettu, sanoin hiljaa ja suoristin sitten ryhtini. Tunsin kyllä Villen katseen selässäni, mutta en viitsinyt välittää siitä. Olisin halunnut olla vain yksin juuri nyt. Olisin vain halunnut itkeä yksin.
- Mä voin hakea Epun vaikka tänään tänne, tee sen kanssa mitä lystäät, mutisin ja lähdin keittiöstä paukauttaen oven tahallisen kovaa kiinni.

Tallissa marssin vain suoraan toimistoa kohti, en jaksanut kiinnittää huomiota kehenkään. Kävellessäni mietin mitä oikeastaan tekisin kostaakseni kaiken Villelle, koska kostaa minä kuitenkin halusin. Kesken marssimisen kuitenkin törmäsin johonkin, joka tuoksui.
- Noora, kuulin tutun äänen jostain yläpuoleltani. En edes astunut taaksepäin, nostin vain katseeni Tuomaksen sinisiin silmiin.
- Mä tarvitsen taas sun apua, sanoin hiljaa ja lähdin kiskomaan hämmästynyttä miestä perässäni toimistolle.
- Älä nyt kysy mitään, mutta Eppu pitäis vielä tänään saada takas tänne, selitin miehelle, joka vain katsoi minua suoraan silmiin, eikä puhunut mitään. Lopulta tämä nyökkäsi ja käänsi sitten katseensa toimiston oven aukaisseelle Villelle. Huomasin kuinka Tuomaksen olemus muuttui ja tämä näytti ehkä hieman uhkaavalta, enkä voinut olla hymyilemättä Villen hämmästyneelle ilmeelle.

Lähdimme Tuomaksen kanssa molemmat heti toimistosta, kun Ville ei aikonut lähteä minnekään. Astelimme hiljaisina Peran karsinalle, jonka oven luona Jere ja Niklas norkoilivat.
- Mitäs tyttö? Jere sanoi minulle ohuella äänellä, kun pääsimme heidän luokseen. En voinut olla virnuilematta miehen ilmiselvälle huonolle ololle.
- Mikä on olo? Vastasin kysymykseen kysymyksellä ja Jere heilautti kättään laajassa kaaressa, joka ilmeisesti kuvasti vastausta ‘paranemaan päin’.
- Mitäs nyt tapahtuu? Niklas kysyi minulta, kun Villen äänekäs kiroilu kuului tallin toisesta päästä. Kohautin huokaisten olkiani, kun kuulin äreän äänen huutavan nimeäni. Käännyin katsomaan olkani ylitse huomatakseni Villen seisovan käytävän toisessa päässä ärtyneen näköisenä kädet lanteillaan.
- Noora, tule tänne! Mies karjahti ja mulkoili minua taas. Tänään Ville ei näyttänyt mitään muuta osaavankaan. Hetken ajattelin olla noteeraamatta tämän käskyä, mutta sitten mieleeni tuli että tämä varmaan raahaisi minut väkisin jos en vapaaehtoisesti lähtisi. Tuhahdin pienesti ennen kuin käännyin kävelemään miehen luokse.
- Mikä noilla on? Kuulin Jeren kysyvän uteliaana.
- Vítustako minä sen tietäisin, Tuomas kuului murahtavan kaverilleen. Loistavaa, ajattelin itselleni vihaisena. Tunnuin juurikin pilaavan Tuomaksenkin päivän.

- Kuuroko sä olet? Ville äyskähti heti kun pääsin tämän luokse. Mieleni mustui taas kymmenen pykälää lisää. Jos tämä todellakin halusi minun apuani, niin voisi edes yrittää olla jotenkin ystävällinen.
- Mitä nyt? Kysyin sitten ja kuulin itsekin kuinka ääneni oli pingottunut kireydestä. Ville hymähti pienesti, toivottavasti tämä oli tyytyväinen itseensä, kun oli saanut pilattua juuri tänään tulevaisuuden suunnitelmani totaalisesti.
- Vähän pehmeämpi äänenvävy, kiitos. Muista kuka mä oikein olen, Ville sanoi ja tuijotti minua nenänvarttansa pitkin. Melkein suuni loksahti järkytyksestä auki kun kuulin tämän sanat. Astuin askeleen kauemmaksi miehestä ja mieleni olisi todellakin tehnyt mieli lyödä tuo itserakas virne pois kasvoilta.
- Mitä? Sanoin sitten ja ääneni oli taas kerran kohonnut vaarallisen korkealle. Olin taas raivokohtauksen partaalla tuon miehen kanssa. Miten olinkaan joskus voinut olla rakastunut tuohon? Kysyin hiljaa itseltäni ja nauroin mielessäni typeryydelleni.
- Mä olen pomo täällä! Ville huudahti, niin että kaikki jotka vain olivat tallissa, niin kuulivat tuon.
- Mutta mä en ole töissä täällä, huomautin tälle ja huomasin kuinka Villen katse tummui taas. Ville olisi todellakin halunnut pomottaa minua oikein kunnolla.
- Muista että mä omistan puolen Epusta, Ville sanoi ja kohotti haastavasti kulmiaan. Tämähän aikoi kiristää minua, ajattelin epäuskoisena ja kurtistin kulmiani vihaisena.

Lähettäjä: [[Suvie 
Päivämäärä:   22.11.08 21:11:38

- Mieti minkä takia se on tulossa tänään takaisin tänne, sanoin tälle ja kiristelin vihaisena hampaitani. Ärsytti, kun Villen piti käyttää Eppua välikappaleena. Parempi olisi todellakin laittaa se myyntiin, kuin se että hevonen joutuisi minun ja Villen välikappaleeksi.
- Ei sun pakko ole sitä heti takaisin tuoda, Ville sanoi minulle ja tämän ääni oli pehmentynyt hieman sovittelevammaksi. En kuitenkaan lämmennyt tämän sovitteluyrityksille, vaan hymyilin tälle oikein inhottavasti.
- Mä en aio omistaa sun kanssa mitään puoliksi, en mitään!
- Vähän hiljempaa, kiitos. Ville sanoi, kun huomasi muidenkin kuulevan keskustelumme.
- Haista kuule pitkä páska! Leeviä voit sitten komennella kun se tulee tänne, murahdin tälle ja käännyin vihaisesti kannoillani poistuakseni paikalta ennen kuin todellakin hutkauttaisin miestä kasvoille.

Tunnelma oli jotenkin vaivautunut autossa, kun ajoimme Tuomaksen kanssa takaisin Lehdon tilalle, Eppua perässä heiniä rouskuttaen. Elias oli heti tullut kysymään mitä oikein oli tapahtumassa, kun Eppu vietiin nyt jo pois. Olin selittänyt Eliakselle nopeasti etten omistanut Eppua kokonaan ja nyt ori piti viedä pois.
- Mitä ihmettä sun ja Villen välillä oikein tapahtu? Tuomas kysyi minulta, kun käännyimme kotitielle. Vilkaisin nopeasti miestä ja huomasin, kuinka huolestuneelta tämäkin vaikutti. Tämä päivä ei ollut aiheuttanut kenellekään mitään muuta kuin pahaa mieltä ja kauheaa huolta.
- Ei paljon mitään, mutisin ja käänsin katseeni ikkunaan. Tiesin että itkisin tänään - ja mielelläni vasta sitten kun olisin yksin. En ainakaan itkisi Tuomaksen nähden, se ainakin olisi varma.

- Oliko siinä kaikki? Ville kysyi minulta, kun kannoin viimeisen loimilaatikon varustehuoneeseen. Nyökkäsin hiljaisena ja katsoin Villen kasvoja vihaisena.
- Sä olet kyllä kunnon kusípää, sanoin tälle typertyneenä ja tunsin miten kyyneleet nousivat silmiini, vaikka kovasti niitä olinkin yrittänyt pidätellä. Huomasin kuinka Ville nosti kätensä minua kohti, mutta pudistelin päätäni katkerana ja astelin pois varustehuoneesta.
Olin tyhmästi kuvitellut, että Tuomas olisi lähtenyt jo, mutta tämä nojailikin Epun karsinan oveen ja katsoi minua, kun astelin varustehuoneesta ulos, lyöden oven lujaa perässäni kiinni.
- Tuut mun luokse kahville, Tuomas sanoi ja lähti astelemaan vierelläni pitkin tallin käytävää. Mulkaisin miestä, eikö tämä muka ymmärtänyt minun haluavan olla yksin.
- En tule, kieltäydyin heti ja kuulin Tuomaksen tuhahtavan kuuluvasti. Miten minun siihenkin pitäisi reagoida?
- Oliko se kysymys? Mies ärähti ja otti kainaloonsa, ohjaten samalla suuntani tämän autolle. Yritin kovasti pyristellä vastaan, mutta Tuomas oli paljon voimakkaampi kuin minä, joten en pystynyt oikein mihinkään. Paitsi saamaan Tuomaksen ärtyneemmäksi koko ajan.
- Onko sun pakko olla noin hemmetin vaikea? Tuomas kysyi minulta, kun en suostunut liikuttamaan jalkojani eteenpäin. - Mä en halua että sä olet yksin ja mä haluan että sä vaan tuut mun luokse kahville, okei?
- Okei, kuiskasin kun näin tämän määrätietoisen katseen. Tiesin, ettei tämä luovuttaisi ennen kuin saisi tahtonsa läpi.

Tuomas asui rivitalo-kolmiossa aivan kaupungin laitamilla. Sisällä oli melko siistiä, näytti lähinnä siltä kuin siellä olisi siivottu juuri kunnolla.
- Mä en paljoa täällä oleile, Tuomas sanoi minulle kun katsoin huoneita siisteyttä ihmetellen. Hymähdin vain vastaukseksi ja kävelin Tuomaksen edellä keittiöön. Istuin penkille ikkunan viereen ja katselin kuinka Tuomas laittoi kahvia tippumaan kiirettä pitämättä.
- Otatko keksin? Tuomas kysyi ja heitti pöydälle keksi laatikon. Otin yhden kaurakeksin ja jyrsin sitä etuhampaillani. Tunsin Tuomaksen katseen itsessäni ja käänsin hitaasti katseeni ikkunasta Tuomakseen.
- Aiotko sä kertoa mitä tänään tapahtu? Mies kysyi niin kuin olisin ollut tälle jotenkin tilivelvollinen Lehdon tilan asioista. Kohautin olkiani ja huomasin Tuomaksen katsovan minua jotenkin määräävän näköisenä.
- Eppu ei ole mun, sanoin vain kurtistin sitten kulmiani kun mietin miten Leevi mahtaisi reagoida kuultuaan asiasta.
- Kenen se on? Tuomas kysyi matalalla äänellä, joka jollain tapaa miellytti minua ja sai minut rentoutumaan.
- Lehdon tilan omaisuutta, mutisin ja Tuomas vaati minua ilmeellään jatkamaan. Huokaisin alistuneesti ja katsoin Tuomaksen sinisiä silmiä vakavasti.
- Mä ja Leevi omistetaan tilasta 20 prosenttia ja isä kymmenen, sanoin ja hymyilin toisella suupielelläni.
- Kuka omistaa loput? Tuomas kysyi ja kurtisti kulmiaan miettiessään.
- Ville.
- Ville? Tuomas toisti epäuskoisena ja naurahti hieman. Kohotin kulmiani miehelle ja tämä hiljeni vakavoituen.
- Isä möi Villelle viiskyt prosenttia, kun sillä oli niin kauhea rahapula ja Villellä oli tarjota rahaa just oikeaan aikaan, sanoin ja huokaisin raskaasti.
- Ville omistaa Epusta puolet, totesin sitten ja mietin mitä kaikkea tästä saattaisikaan vielä seurata. Tiesin ettei Ville niin vain antaisi periksi ehdotuksilleni, vaan tekisi kaikkensa saadakseen minusta hermoraunion.
- Okei, Tuomas sanoi venytellen kirjaimia hassusti, niin että hymy karkasi huulilleni. Hetken katselimme Tuomaksen kanssa toisiamme hiljaisina silmiin. Se hetki tuntui jotenkin taianomaiselta ja halusin tallentaa sen hetken pysyvästi mieleeni.

- Mä olen ihastunut suhun, matala ääni rikkoi hiljaisuuden ja kesti monta sekuntia ennen kuin ymmärsin sanat. Hätkähdin hieman ja räpyttelin silmiäni.
- Anteeks?
- Mä tykkään susta, Tuomas toisti ja katsoi minua vakavana silmiin ja etsi niistä jonkinlaista vastausta. Kuinka mukavaa, ajattelin ja tunsin kuinka verkkainen hymy levisi kasvoilleni.
- Niin mäkin tykkään susta, sanoin ja tarkastelin hetken miehen kasvoja.
- Mä olen ihastuin suhun jo sillon kun mä ensimmäisen kerran sut näin, Tuomas sanoi ja sai minut yllättymään todella.
- Ihana kuulla, sanoin hieman häkeltyneenä, mutta mieleni tuli hieman surulliseksi kun jatkoin: - Mutta mä epäilen, että sä et tule jaksamaan mun kanssa.
- Kuinka niin?
- Mä en taida olla mikään maailman helpoin ja tasapainosin ihminen, sanoin pienesti virnistäen.
- Onko joku sanonut että mä olen? Tuomas virnisti minulle ja iski silmää, niin että nauru kupli sisälläni.
- Sä vaan olet vaikuttanut siltä, mutisin mutta Tuomas vain virnuili minulle.

Ilta sujui leppoisasti Tuomaksen kanssa puhellen ja pelleillen. Tuomas sai minut nauramaan vitseillään ja jutuillaan lapsuudestaan. Tunsin oloni paljon keveämmäksi kun vein kupin tiskialtaaseen. Käännyin hymyillen katsomaan pöydässä istuvaa miestä, joku vilkuili minua kahvikuppinsa ylitse.
- Sä voisit viedä mut hakemaan autoa, sanoin tälle mutta Tuomas pudisteli vain päätään.
- Jere ajo sen teille, mies sanoi selvästi tyytyväisenä juonitteluunsa. Nyökkäsin vain ja nousin istumaan tiskipöydälle. Hitaasti Tuomas nousi seisomaan ja asteli kuppi kädessään luokseni. Hetken jo ajattelin, että mies suutelisi minua. Itse asiassa oikeastaan olin aivan varma siitä, mutta Tuomas vain hymyili minulle lämpimästi.
- Lähtisitkö huomenna kahville? Tuomas kysyi ja astui muutaman askeleen taaemmas, minun harmikseni. Huoahdin pienesti ja katsoin tämän silmiä joista loisti pieni toivo.
- Mä en tiedä kuinka myöhään mulla menee, sanoin ja hyppäsin samalla pois tiskipöydän päältä. Itse asiassa, tiesin tarkalleen ettei minulla olisi huomenna energiaa lähteä Tuomaksen kanssa kahville. Ville varmasti käyttäisi koko seuraavan viikon energiavarastot tyhjille.
- Mihin sä olet menossa? Tuomas sitten kysyi ja tarkasteli ilmeitäni.
- Kotiin.
- Mitä sä enää sielä hommailet? Tuomas kysyi ällistyneenä. Jos en olisi ollut niin väsynyt, olisin varmasti tiuskaissut miehelle jotain nasevaa, mutta nyt vain tyydyin kohottamaan kulmiani.
- Meidän perhe omistaa tilasta vielä puolet ja mä en halua konkurssia, sanoin rauhallisesti. Olin melko varma että tulevaisuudessa olisi konkurssi edessä, mutta ainakin voisin yrittää tehdä jotain.
- Jaa, Tuomas vain mutisi ja risti kädet rinnalleen. Katselin hetken miehen ilmeitä ennen kuin aukaisin suuni.
- Vietkö mut kämpälle? Tuomas nosti katseensa ja katsoi minua silmät ilkikurisesti tuikkien. Hymy karkasi kasvoilleni kuin varkain ja tuijottelimme hetken miehen kanssa toisiamme silmiin.
- Entä jos en vie? Tuomas muikisteli suutaan ja luuli varmaan että olisin kokonaan miehen armoilla. Avuton naisparka, yksin suuressa maailmassa ja Tuomas voisi leikkiä ritaria, joka majoittaisi riutuneen naisen yöksi kotiinsa.
- Mä voin kävellä, ehdotin tosissani ja naurahdin pienesti. Tuomas ei sanonut hetkeen mitään ja lähdin jo suunnistamaan kohti eteistä ollen koko ajan varma, että mies vain leikitteli kanssani.
- Hyvä. Ei ainakaan tarvitse käynnistää kylmää autoa, Tuomas hymähti tyytyväisen kuuloisena. Hätkähdin katsomaan tätä kulmat epäuskosta kurtussa, kun kuulin tämän sanat.
- Hah haa, huudahdin ja tuijotin tätä alta kulmieni. - Sä et ole tosissas, ethän?
- Sulla on tunnetusti hyvä kunto, Tuomas sanoi ja virnuili minun tyrmistykselleni. Käännyin hitaasti kiskomaan vaatteitani naulakosta ja pieni musta pilvi valaisi aurinkoni. Hémmetti vieköön, kun pitikään tulla tänne.

- Muistuta mua, etten mä enää ikinä tule sun luokse, sanoin Tuomakselle, kun kiskoin kenkiä jalkaani. Tuomas vain naureskeli yläpuolellani ja mutisi jotain ulkona odottavasta viimasta.
- Mitä jos mä oisin sanonut jääväni tänne yöks? Kysyin sitten mieheltä ja sain irvokkaan hymyn nousemaan tämän huulille. Siristin silmiäni tälle ja huokaisin raskaasti, arvasin kyllä mitä mies ajatteli.
- Siinä tapauksessa mä oisin voinu lämmittää sua peiton alla, Tuomas virkkoi ja sipaisi etusormellaan hiussuortuvan poskeltani. Hätkähdin pienesti, kun tunsin miehen lämpimän sormen ihollani. Tuomas tuntui olevan tyytyväinen reaktiooni, ja antoi sormensa valua hitaasti kaulaani pitkin. Seisoin vain paikoillani syvään hengittäen, kun lämmin olo tulvahti sisälleni.
- Jos sä et vie mua, niin mä soitan Villelle, uhkasin ja kuulin itsekin miten ääneni oli jotenkin pienen kuuloinen. Uhkaukseni kuulosti lähinnä naurettavalta, ajattelin itsekseni. Tuomas kuitenkin katsoi minua äkkiä tuimasti ja mietti varmaan olisinko tosissani. Lopulta mies pudisti päätään, minua ei uskottu.
- Sä oot yks iso páskaläjä, tuhahdin miehelle ja laitoin kädet puuskaan. Tuomas vain hymyili ja nyökkäili, mieshän tuntui olevan oikea kiusan kappale.
- Mä tiedän, kulta, mä tiedän.
- Äläs sä siinä kullittele, sanoin topakasti ja käännyin sitten huokaiste
n ympäri ja aukaisin oven mennäkseni.
- Mä voisin ottaa semmoisen jäähyväissuukon, Tuomas sanoi toiveikkaana ja tarttui olkapäästäni kiinni. Käännyin ympäri pirullisesti hymyillen; jos minä en saisi kyytiä pois, ei mieskään saisi minkäänlaista suukkoa. Ei pientä, eikä ainakaan isompaa.
- Niinhän sä voisit, mutta kun et saa. Jos oisit vieny mut autolla, olisit saanu.
- Saanu mitä? Tuomas kysyi ja kohotti toista kulmaansa haastavasti, johon minä vastasin kaikenkattavalla hymyllä.
- Paljon kaikenlaista, liversin miehelle, kunnes lopustakin astuin pakkaskeliin tyytyväisenä naureskellen.

Leevi oli kämpillä, jota tämä kylläkin kutsui kodikseen. Itse en ollut päässyt vielä niin pitkälle.
- Moikka, kuului hyväntuulinen ääni keittiöstä ja pien veljeni ilmestyikin eteiseen paistinlasta kädessään. Huomasin tämän virnuilun, kun riisuin ulkovaatteitani pois.
- Tuomas soitti ja sano että sä oletkin tulossa, Leevi sanoi vihjailevalla äänellä ja päätin mulkaista tätä pahasti. Vai että oli Tuomas jo tännekin ehtinyt soitella, ajattelin happamasti. Kohta saisin varmaan kuulla kuinka tämä oli valloittanut Leevin pikkusiskon.
- Se oli huolissaan, Leevi sanoi, kun ilmeisesti ymmärsi missä päin ajatukseni liikkuivat.
- Mä kuulin muuten, että tallilla oli ollut tänään aikamoinen show käynnissä, Leevi totesi minua vilkuillen. - Oli kuulemma lähellä, ettette hyökännyt Villen kanssa toisiinne käsiksi, miks?
- Mitäs se nyt sulle kuuluu, murahdin veljeni uteliaisuudelle. Minulla ei oikeastaan ollut pienintäkään aikomusta kertoa Leeville, mistä kaikesta minä ja Ville mahdoimme joskus kinastella.
- Siinä määrin kuuluu, että miten teidän riita ajautu siihen, että Eppu tuli takas Lehtoon? Leevin ääni oli käskevä ja huolehtivainen samaan aikaan. Niin kuin äidin joskus, kun lapsena oli huolia.
- Mä selitän samalla kun syödään, sanoin alistuneesti huokaisten ja istuin jo valmiiksi keittiön pöytään. Tunsin veljeni katseen itsessäni, kun kaadoin mehua lasiini. Leevi varmasti hyppisi riemusta, kun kuulisi miten paljon Ville tulisikaan osallistumaan meidän perheen asioihin. Omistihan tämä nyt puolet meidän talostakin!

Leevi katsoi minua typertyneenä, kun sain selitykseni loppuun. Tuijotin veljeäni takaisin ja huomasin, että Leevi oli vähällä räjähtää siihen paikkaan.
- Ja me ollaan yhtiökumppaneita Villen kanssa? Leevi toisti ja minä nyökkäsin myöntävästi.
- Minähän en sen kanssa mihinkään ala! Leevi karjahti ja nousi rajusti seisomaan. Penkki kaatui tämän takana maahan ja minä seurasin veljeni raivonpurkamista silmät selällään. Leevi ikinä ollut menettänyt hermojaan minun läsnä ollessa.
- Ja minähän en sen pompotettava ala olemaan!
- Rauhotu, sanoin Leeville, joka soi minulle murskaavan katseen.
- Ja vítut! Leevi karjahti ja marssi omaan huoneeseensa paiskaten oven perässään kiinni. Hymähdin itselleni vihaisena ja leikkasin kurkusta ison siipaleen.

Seuraava päivä ei tuntunut olevan yhtään sen parempi kuin edellinenkään. Se tuntui olevan vielä pahempi. Heti aamusta aloimme huutaa Villen kanssa toisillemme ja kerran Ville jopa uhkasi vääntää niskani nurin.
Ensimmäinen riita syntyi, kun Ville halusi myydä Epun Petralle pilkkahintaan. Villen mielestä Eppu olisi juuri omiaan Petran ratsuksi, jos minä hieman avustaisin heitä alkuun. Minä taas en ajatellut olevani missään tekemisissä koko ihmisen kanssa. Villen mielestä käyttäydyin lähinnä kuin mielenvikainen ja sain siitä uuden syyn suuttua.

Kahdentoista jälkeen tallille alkoi taas kerääntyä porukkaa ja Tuomaskin saapui liikuttamaan hevosensa. Leevikin sattui tulemaan antamaan Tuomakselle valmennusta ja Jere oli vain henkinen tuki. Tiesin kyllä, että kaikki tulivat vain seuraamaan, miten tilanne kehittyi minun ja Villen välillä vai eikä se kehittynyt ollenkaan.
- Voisitko sä nyt kerrankin uskoa? Ville ärähti minulle taas kerran sen päivän aikana kun en jaksanut kuunnella tämän ärsyttävää jaaritusta siitä kuinka Ville alkaisi tästä eteenpäin ratsastaa Epulla.
- En.
- Sä olet oikea maanvaiva, Ville mutisi ja sai minut taas suuttumaan entistä enemmän.
- Sä et saa ratsastaa sillä täyspäiväsesti, sanoin ääni kireänä ja yritin hillitä äänenvoimakkuutta, ettei kaikki kuulisi riitojamme.
- Miksen? Ville kysyi niin kuin asia ei olisi ollut itsestään selvä. Tuhahdin väheksyvästi ja katsoin tarkoituksellisesti Villeä päästä varpaisiin.
- Koska sä et omista sitä kokonaan, mä olen sen koulinut tohon lihaan ja sä et pilaa sitä.
- Miks mä sen pilaisin? Ville kysyi suuttuneena taas minulle.
- Koska sä et osaa ratsastaa sillä! Kiljuin kun mittani oli täysi ja tiesin että kaikki olivat kääntyneet katsomaan meitä ja kuuntelamaan meidän selkkaustamme.
- Tästä ei tule mitään, sanoin rauhallisemmin, kun olin ensin vetänyt pari kertaa syvään henkeä. Ville katsoi minua kysyvästi ja minä astuin askeleen taaksepäin.
- Me ei pystytä toimimaan yhdessä, sanoin ja yritin koko ajan rauhoitella itseäni. - Jos mä vaan ehdottelisin sulle, että mitä parannuksia tähän voitais tehdä ja sä sitten mietit että voidaanko niitä tehdä, muuten mä en ilmaannu tänne. Okei?
- Ihan kuinka vaan, Ville murahti ja se riitti siltä erää minulle. Käännyin ympäri kävelemään tallin käytävää pitkin.
- Hyvinkö meni? Jere kysyi minulta selvästi uteliaana. Kohotin katseeni tähän ja pyöräytin silmiäni paljonpuhuvasti.
- Loppu usko ja kunto, sanoin kääntäen katseeni Tuomaksen silmiin, jotka näyttivät lähinnä huvittuneilta. - Mitäs sä siinä naureskelet?
- Nauraisit itekin kun kuulisit äänes, Tuomas sanoi ja hymyili nyt paljon leveämmin. Mulkaisin nopeasti tätä ja mutristin huuliani.
- Ei sunkaan ääni normaali olis, jos oisit huutanu koko päivän, virkoin nopeasti ja Tuomas nauroi nyt ääneen.
- Mene nyt ratsastamaan, sanoin Tuomakselle, joka oli jäänyt taas tuijottamaan minua. - Mä ajattelin mennä nukkumaan.
- Jere lupas ratsastaa, Tuomas sanoi ja lähti astelemaan rinnallani ovelle päin. - Mä tulin hakemaan sua kahville. Vilkaisin nopeasti yläviistoon ja kohotin kulmiani. Korkeiltaan huoltoasemalle suostuisin lähtemään Tuomaksen kanssa, en muualle.
- Ei jaksa, vastustin ja huokaisin raskaasti. Tuomas vilkaisi minua nopeasti hymyn karehtiessa tämän huulilla.
- Nuku mun luona, Tuomas ehdotti ja virnisti sitten. Sairas pervo.
- Ainakin tuun omalla autolla, totesin ja lähdin suunnistamaan omalle autolleni.
- Mä tiesin että sä suostut, kuulin vielä Tuomaksen nauravan äänen takaani.

Olisihan minun pitänyt arvata, että Tuomas alkaisi heti kysellä mistä kaikesta olin Villen kanssa riidellyt. Aina kun Tuomas aukaisi suunsa, pelkäsin sieltä tulevan taas uusia kysymyksiä, joihin tämä odottaisi kiivaasti vastauksia.
- Etkö sä vois kertoa edes jotain? Tuomas kysyi utelias pilke silmissään, kun en vieläkään suostunut kertomaan päivästäni mitään. Haukotellen pudistin päätäni ja kulautin loput kahvit kurkustani alas.
- No niin, aloitin ja hymyilin pienesti Tuomakselle. - Missä sun makkari on?
- Mhä? Tuomas hätkähti tuolillaan kysymystäni ja käänsi lautasen kokoiset silmänsä minuun.
- Vessaa vastapäätä, Tuomas sitten sanoi, kun näki kysyvän ilmeeni. Ei tainnut reppana muistaa luvanneensa, että saisin ottaa tirsat täällä. Hymyillen itselleni löntystin makuuhuoneeseen ja katselin hetken ympärilleni. Verhot olivat vieläkin kiinni ja huone oli hämärä, niin kuin olisi ollut jo myöhäinen ilta.
Huoneen toisella seinällä oli kaappeja ja toisella seinällä ilmeisesti työpöytä. En edes tiennyt mitä Tuomas teki työkseen, ajattelin ihmeissäni. Se ei ikinä ollut tullut puheeksi. Kiskoin päiväpeitteen pois leveästä sängystä ja sukelsin pehmeän peiton alle.

Kuulin piipittävää ääntä kuin jostain harson takaa, ajattelin sen olevan unta. Sitten tunsin jonkin tökkäisevän kylkeäni, kun en reagoinut siihen, joku tarttui nenääni kiinni. Hätkähtäen aukaisin sitten silmäni ja kohtasin Tuomaksen huvittuneet silmät.
- Sun puhelin soi, mies totesi minulle ja iski puhelimen silmieni eteen.
- No? Ärähdin puhelimeen ja ääneni oli unen jälkeen painuksissa. Hetkeen toisesta päästä ei kuulunut kuin räminää ja sitten vaimea huokaus.
- Missä sä oikein olet? Leevi kysyi ärtyneen kuuloisena ja taustalta kuului epämääräistä kolinaa. Haukottelin makeasti ennen kuin vaivauduin vastaamaan.
- Tuomaksella, mutisin ja seurasin katseellani Tuomaksen touhuja huoneessa. Ensin tämä näytti etsivän jotain vaatekaapistaan, sitten pöydän laatikoista ja lopulta tämä lähti koluuttamaan olohuoneeseen.
- Mitä hélvettiä sä sielä teet? Tallilla tuntuu taas olevan hélvetti valloillaan ja sä vaan rietastelet jossain kaupungissa…
- Mä en rietastele, keskeytin veljeni saarnan ja hymähdin pienesti. - Mä nukuin.
- Yleensä ihmisiä nukuttaa seksin jälkeen, dorka! Leevi murahti puhelimeen ja sai minut pyöräyttämään silmiäni kaikenkattavasti. Nousin huokaisten istumaan ja katsoin uteliaana Tuomasta, kun tämä harppoi taas makuuhuoneeseen katse kirjaan luotuna.
- Jos sua väsyttää seksin jälkeen, ei tarkota että kaikkia muitakin pitäis väsyttää, huomautin Leeville, joka huoahti raskaasti linjan toisessa päässä ja Tuomas käänsi katseensa minuun hämmästyneenä.
- Voisitko sä nyt tulla tänne? Sua tarvittaisi täällä. Leevi sanoi anelevalla äänellä.
- En jaksa, kieltäydyin kutsusta ja kuulin muutaman raskaan kirosanan kaiuttimesta.
- Raahaa se @!#$ Tuomas vaikka mukaan, mutta tule tänne! Sen sanottuaan Leevi iski luurin kiinni ja oli taas saanut viimeisen sanansa. Kun yritin soittaa uudelleen, tämä oli laittanut puhelimensa kiinni.
- Voi víttu! Kiljahdin ja heitin puhelimen suutuspäissäni Tuomaksen vaatekaapin oveen. Huomasin Tuomaksen miettivän katseen itsessäni ja yritin rauhoittaa mieltäni hieman. En nyt saisi alkaa tiuskimaan Tuomakselle, joka tiennyt minun ja Leevin keskustelusta yhtään mitään.
- Mun täytyy lähteä käymään tallilla, sanoin nyt täysin hereillä. - Tuu mukaan?
- Voisinhan mä tullakin, Tuomas sanoi ja kurtisti sitten kulmiaan.
- Mun täytyy soittaa faijalle, ne muuttaa takasin Suomeen.
- Mistä? Kysyin ihmeissäni, oli ollut koko ajan luuloinen, että tämän vanhemmat asuivat Suomessa.
- Saksasta, mies murahti ja hieraisi otsaansa. - Ne haluaa muuttaa takasin meidän vanhaan taloon ja mun täytyy kuulemma muuttaa niitten kanssa.
- Miks ihmeessä? Tuomaksellahan oli jo oma asunto, joten miksi tämän pitäisi muuttaa vanhempiensa nurkkiin.
- Faija ei suostu enää maksamaan vuokraa, se haluaa perheensä takaisin kokoon, Tuomas näytti miettivän eri vaihtoehtoja, mutta hymyili sitten pikaisesti minulle.
- Mennään mun autolla, mies totesi enkä jaksanut alkaa jankuttaa vastaakaan. Nythän minun olisi pakko tulla vielä takaisin Tuomakselle, ajattelin hymyillen itselleni.

Tallilla tuntui taas olevan enemmän porukkaa kuin normaalisti, kun Tuomas ajoi autonsa tallin seinustalle.
- Noora, Teemu nyökkäsi minulle tervehdykseksi, kun näki minut. Hymyilin tälle pienesti ja käänsin sitten katseeni Epun karsinan luokse, jossa näytti tapahtuvan entistä enemmän.
- Petra on täällä, Teemu sanoi hiljaa ja kohotin kulmiani yllättyneenä. Mitäs hemmettiä se nyt täällä teki? Ja miten Petra kehtasi tulla tänne?
- Se aikoo ratsastaa Epulla, Teemu jatkoi ja tiesin kuinka ilkeä virne hiipi kasvoilleni. Tiesin, ettei Petra saisi Eppua liikkumaan kunnolla. Toisaalta minua ärsytti, minkä takia Petran piti edes mennä hevoseni selkään. Mutta taas toisaalta halusin nähdä, miten Eppu liikkui jonkun muun kanssa, ja kaikista eniten halusin nähdä miten Eppu temppuilisi tämän kanssa.
- Noora? Teemu sanoi kysyvällä äänellä ja käännyin katsomaan tätä. Teemu hätkähti hieman, kun näki hymyni. Teemukin ymmärsi, että en aikonut edes yrittää estää Petraa nousemasta hevosen selkään.

Seisoin Tuomaksen ja Teemun välissä, kun Petra talutti Epun käytävää pitkin pihalle.
- Etkö sä aio nostaa mekkalaa pystyyn? Ville kysyi minulta toinen kulma haastavasti koholla, kun tämä käveli ohitsemme. Pudistelin vain päätäni hymyillen ja lähdin kävelemään Tuomaksen kanssa Villen perässä maneesille.
- Noora? Kuulin matalan äänen takaani ja käännyin katsomaan Joonan yllättyneisiin silmiin. Tervehdin miestä kummastuneena, en edes tiennyt miehen olevan paikkakunnalla. Ja minkä ihmeen takia Joona oli tullut tallille? Ellei sitten Leevi ollut pyytänyt tätäkin tulemaan.
- Missä Raipe on? Ja Minttu? Kysyi sitten, kun kukaan muu ilmeisesti halunnut sanoa yhtään mitään Joonalle.
- Niitäkö sä vaan kaipailet? Joona kysyi naurahtaen yrittäen esittää loukkaantunutta.
- Joo, sanoin suutani mutristellen. - Mitä sä täällä teet?
- Leevillä oli kuulemma asiaa, Joona vain hymähti ja samassa Leevi huusikin tätä tallilta ja mies lähti veljeni luokse.
Katselimme kaikki hetken Joonan loittonevaa selkää ja huomasin sitten Leevin katsovan minua jotenkin oudon varoittavasti. Kurtistin kulmiani miettiessäni, miksi Leevillä oli tuollainen katse. Käännyin kuitenkin sitten jatkamaan matkaa poikien kanssa maneesille, halusin todellakin nähdä Petran ratsastuksen.

Heikki tuli melkein heti meidän perässämme maneesiin, ilmeisesti kaikki olivat tulleet tänne ja arvasin heti, että täällä oli tapahtumassa tänään enemmänkin.
- Mitäs sä täällä? Teemu kysyi heti, kun Heikki oli tullut kuuloetäisyydelle. Mies kohotti kummastuneena kulmiaan ja käänsi sitten katseensa minuun.
- Leevi käski tänne, mies mutisi ja kääntyi sitten katsomaan Tuomasta kysyvästi.
- Se on Tuomas, Teemu sanoi nopeasti ja vilkaisi nopeasti minua. Ilmeisesti Heikki ja Tuomas eivät olleet ennen tavanneetkaan. - Ilmeisesti Nooran tuleva hoito.
- Jaa, Heikki mutisi sitten ja istui Tuomaksen viereen penkille. Jotenkin tunnelma oli kiristymässä koko ajan, toiset tuntuivat tietävän jotain mistä minulla ei ollut aavistustakaan. Se sai ajatukseni jotenkin pyörimään päässäni, Leevi oli taas varmaan keksinyt jotain.

- Tulit katsomaan kuinka Petra saa orin kulkemaan? Ville oli ilmestynyt jostain maneesin laidalle ja katsoi minua selvästi tyytyväisenä. Nyökkäsin puhumatta mitään ja seurasin katseellani kuinka Petra ponnisti ketterästi hevosen selkään. Minun hevoseni, ajattelin katkerasti mielessäni.
- Mistä sä sait kaikki rahat, että sä pystyit ostamaan puolet tästä tilasta? Kysyin sitten, kun asia tuli ensimmäisen kerran mieleeni. Ville pudisti pienesti päätään ja lähti kävelemään kohti ratsukkoa, joka lähti juuri kävelemään uralle.

Kun Petra keräsi ohjat käsiinsä tunsin itseni lyödyksi, miksi juuri Villen piti omistaa puolet Epusta? Miksi juuri Petra istui hevosen selässä, hevosen jonka minä olin kouluttanut tuohon kuntoon.
- Kaikki hyvin? Ville kysyi siskoltaan, kun Eppu heitti mojovan pukin tämän nostaessa laukkaa. Kuulin kuinka Petra kysyi veljeltään jotain ja molemmat kääntyivät katsomaan katsomoon.
- Voi hélvetti, sihahdin kun Petra hyppäsi hevosen selästä alas ja ojensi ohjat Villelle.
- Noora, katsoin suoraan Villen silmiin ja tämä ojensi hevosen ohjia minun suuntaani. - Luuletko että mä olisin niin kusípää, että riistäisin sulta ilon ratsastaa tätä hevosta.
- Kyllä, sanoin ääni pingottuneena. Ville soi minulle leppoisan hymyn ja tämän silmät loistivat niin, että katsoin kulmat kurtussa tätä.
- Nouse selkään, äläkä tuijota mua ton näköisenä, Ville sanoi sitten naurahtaen. Otin ohjat mieheltä ja tunsin kuinka tämän sormet koskettivat omiani ja sävähdin pienesti.

Ketterästi nousin Epun selkään ja taputin tätä pienesti kaulalle.
- Se menee muuten myyntiin, Ville kuiskasi sitten minulle ja iski sen jälkeen silmää. Katsoin miestä typertyneenä. Ei Ville voisi sitä tehdä, eihän?
- Sä et tee sitä, sanoin hiljaa ja olin hevosen selässä jähmeä kuin tukki. Ville katsoi minua víttumaisesti virnistäen.
- Enkö?
- Sä et uskaltaisi, sihahdin hampaitteni välistä ja tuijotin Villeä silmät salamoiden. Olisin halunnut ratsastaa tuon ääliön ylitse, mutta tiesin ettei Eppu suostuisi astelemaan ihmisen päällä. Harmi sinänsä!
- Miksen? Ville kysyi silmät kiiluen. Hitto, tästähän tulisi kohta kunnon valtataistelu.
- Koska mä kostan sen, sanoin hymyn hiipiessä kasvoilleni. Huomasin kuinka Villen olemus muuttui hetki hetkeltä uhkaavammaksi, ja lopulta tämä tarttui ohjaksiin kiinni tuijottaen minua murhanhimoisesti.
- Sä et halua uhkailla mua, mies sanoi äänellä, joka sai kaikki karvani nousemaan pystyyn. - Usko mua.
- En muuten usko, sanoin ja Ville päästi ilmeisen vastahakoisesti irti ohjista ja käänsin hevosen toiseen suuntaan. Tiesin ettei ratsastuksesta tulisi juuri mitään, kun olin niin vihainen, että olisin voinut tappaa jonkun.

Tunsin monet katseet selässäni, kun ratsastin ympäri maneesia.
Vasta kun laukkasin hidastempoista laukkaa pienellä voltilla maneesin päässä, Leevi ja Joona astelivat maneesiin. Minun ja Leevin katseet kohtasivat hetkeksi, mutta vain vähäksi aikaa. Siinä ajassa ehdin jo nähdä ettei kaikki ollut kunnossa, Leevi näytti jotenkin liian vihaiselta ja toisaalta hyvin huolestuneelta. Joona taas loi minuun sääliviä katseita.
- Mitä nyt? Kysyin kärkkäästi, kun pysäytin Epun katsomon viereen. Leevi kurtisteli kulmiaan ja loi Villeen vihaisia katseita.
- Eppu on myynnissä, Leevi sanoi ilman mitään varoitusta ja unohdin hetkeksi olevani Epun selässä.

- Mitä! Kiljahdin ja hevonen allani tuntui kokevan kovankin järkytyksen. Eppu loikkasi ensin sivulle ja pukitti sitten muutaman kerran. Tasapainoni menetettyäni tömähdin suoraan maneesin pohjaan. Onneksi pääni ei osunut mihinkään, typeränä kun minulla ei ollut kypärää päässä.
- Ootko sä kunnossa? Ville kysyi minulta tympääntyneen kuuloisena, kun nousin ähkien istumaan ja siitä sitten hitaasti seisomaan.
- Toki, mutisin ja puistelin enimpiä pölyjä vaatteistani. Eppu seisoi muutaman metrin päässä minusta ja tuijotti järkyttyneenä eteensä. Lempeästi puhellen lähestyin tätä ja lopulta Eppu tajusi vaaran olevan ohitse ja antoi itsensä kiinni.

Talutin Epun maneesin ovelle ja sieltä pujahdimme kylmään ulkoilmaan. En antanut tuulen häiritä itseäni, vaan harpoin lumessa raahaten hevosta perässäni. Ville katuu tätä vielä, ajattelin synkkänä ja puristin käteni nyrkkiin. Heti hoidettuani Epun menisin puhumaan isän kanssa, pakkohan tästä oli tulla loppu.
- Mitä sä aiot tehdä? Leevi tuli kysymään minulta, kun kiskoin Epulta satulan pois selästä. Käänsin vihaisen katseen veljeeni ja tämä katsoi minua varoittavasti takaisin. Älä mulle ala, sanoi Leevin katse ja huokaisin raskaasti. Jos minun jollekin piti olla vihainen, niin sitten Villelle. Ja isälle, jos tämä ei puuttuisi asiaan.
- Puhun isän kanssa, sanoin ja purin huultani, etten olisi huutanut ääneen.
- Sen jälkeen mä keskustelen Villen kanssa.
- Keskustelet? Leevi toisti ihmeissään ja loin tähän murskaavan katseen. Pitihän tämän jo tajuta millaista minun ja Villen viime aikaiset “keskustelut” olivat olleet.

Lähettäjä: [[Suvie 
Päivämäärä:   22.11.08 21:12:48

Heti Epun hoidettuani, olin marssinut taloon ja käskenyt isää juttelemaan kanssani vakavasti. Isä oli tietysti heti arvannut, että taas oli kyseessä joku minun ja Villen välinen kiista ja oli sanonut ettei aio osallistua riitaan millään tavalla.
- Se aikoo myydä Epun, sanoin paksulla äänellä ja äitikin oli silloin kääntynyt katsomaan hämmästyneenä minua. Pitkään aikaan äiti ei ollut luonut minuun huolestunutta katsetta ja nyt se katse sai minut melkein romahtamaan.
- Tuskin, isä oli naurahtanut ja kääntynyt takaisin katsomaan televisiota. Olin katsonut isän niskaa typertyneenä ja vihaisena, samaan aikaan.
- Se on laittanut ilmotuksen nettiin jo, kuiskasin ja isä kääntyikin katsomaan minua kulmat hämmästyneenä kurtussa. Hiljaisena katsoin kuinka isä vaihtoi äidin kanssa epäileviä katseita ja molemmat kääntyivät sitten katsomaan minua.
- Mitä mä sitten enää voisin tehdä? Isä kysyi ja nousi seisomaan eteeni. Tuijotin isääni ja tunsin kuinka päässäni kiehui. Jos vihasta ja raivosta pyörtyisi, olisin pyörtynyt tämän päivän aikana jo monta kertaa.
- Käske sen ottaa ilmotus pois! Huudahdin ja huomasin kuinka isä pudisteli päätään epäuskoisena. Harpoin tämän perässä keittiöön ja katsoin ihmetellen, kun tämä painoi keittiön ja olohuoneen välisen oven kiinni ja kääntyi sitten katsomaan minua.
- Tää kuuluu sun ja Villen välisiin välienselvittelyyn, isä totesi ja kaatoi itselleen suureen mukiin kahvia. Pudistelin päätäni kieltävästi, vaikka en sitä nyt voinut kokonaan kieltääkään. Ville yritti kaikin tavoin saada minut tekemään juuri niin kuin itse halusi, ja minä halusin vain toivottaa koko jätkän hornan tuuttiin.
- Kyllä kuuluu, isä sanoi kun näki pääni puistelut. - Ja mä en edes halua estää Villeä.
- Mikset? Kysyin järkyttyneenä. Eikö oma isäni todellakaan halunnut auttaa minua?
- Epusta saa hyvät rahat.
- Ei välttämättä, sanoin ja pieni toivonkipinä alkoi kasvaa sisälläni. - Sillä ei ole mitenkään kovin hyvä suku, sillä on aika vaikea luonne ja sillä ei ole mitenkään hurjan paljoa kisanäyttöäkään.
- Mutta moni tuntee sen hevosen ja ryntää tänne setelit ojossa kun kuulee, että se on laitettu myyntiin, isä sanoi selvästi tyytyväisenä ja melkein pystyin näkemään setelin kuvat tämän silmissä.
- Sä ajattelet vaan rahaa, parahdin sitten ja hieroin otsaani, orastava päänsärky ei tuntunut ottavan laantuakseen.
- Niin, isä myönsi ja kääntyi sitten katsomaan minua ja nostin silmäni tähän. - Kyllä säkin ajattelisit mun tilanteessa. Yrittäisit edes joskus aikuistua hieman.
- Hä? Katsoin kummastuneena isääni, nyt tämä alkoi taas menemään syyttelyyn.
- Yrittäisit sopia Villen kanssa, ei tästä muuten mitään tule, isä huokaisi ja katsoi minua kulmat koholla. Ilmeisesti tämä odotti myöntävää vastausta ja halusi minun sopivan kaiken Villen kanssa, toivottavasti myös menevän tämän kanssa takaisin yhteen.
- En ikinä, sanoin ja ihmettelin etten edes enää jaksanut huutaa. Tunsin oloni yllättävän rauhalliseksi ja yritin jopa hymyillä hieman. - Mutta mä kostan.
- Anteeks kuinka? Isä kysyi uskomatta korviaan. Hymyilin tälle kiukkuisena ja kostonhimo silmissäni tuikkien.
- Sinä ja Ville tuutte vielä toivomaan ettei Eppua olis ikinä laitettukaan myyntiin, sanoin itsevarmana, vaikka epäilin kylläkin loistavaa suunnitelmaani.
- Noinkohan, isä vain mutisi ja poistui keittiöstä, jättäen minut sinne synkkiin mietteisiini.
- Saapa nähdä, mutisin kulmat kurtussa tyhjälle keittiölle. Suunnitelman olisi pakko toimia, manasin ja lähdin talosta ensin puettuani ulkovaatteet eteisessä.

- Mitä sä nyt aiot? Leevi kysyi minulta, kun olin kertonut tälle isän ja tyttären välisestä keskustelusta - joka ei yllättäen johtanutkaan mihinkään. Katsoin tätä silmät loistaen ja vinkkasin päälläni Villeä kohden.
- Nyt seuraa hyvin sivistynyt keskustelu, naurahdin ja Leevi loi minuun varoittavan katseen. Ilmeisesti tämä luuli, että kävisin heti ensimmäisenä Villen kurkkuun kiinni.
- Äläkä tee mitään mitä katuisit myöhemmin, veljeni varoitti minua ja pyöräytin tuohduksissani silmiäni.
- En kai mä nyt mikään idiootti ole! Tiuskaisin ja lähdin kävelemään Villeä ja Petraa kohden, jotka juttelivat juurikin Epun karsinan luona.

- Noora, Petra sanoi imelällä äänellä, kun huomasi minun ilmaantuneen paikalle. Vilkaisin nopeasti naista ja katsoin tätä murskaavasti. Hymyilin kuitenkin päällä, en kai minä nyt epäkohtelias halunnut olla? Halusin, mutta yritin kyllä kovasti hillitä itseni.
- Jäikö pahatkin arvet viime kohtaamisesta? Kysyin Petralta ja muistin kuinka minulle oli kerrottu raapineeni Petran poskea. Huomasin kuinka naisen kasvoille kohosi varoittava virne.
- Ei sellaset mistä en selviäis. Otetaanko revanssi? Petran silmät loistivat kostonhimoa ja tiesin kyllä, että tämä kostaisi heti tilaisuuden tullen.
- Mä yritän parhaani mukaan kasvaa aikuiseksi, mutta jos sä alotat niin mä oon kyllä puolustus kannalla, vastasin ja itsehillintäni oli ropistumassa kovaa vauhtia.
- Eiköhän tuo riitä, kuulin takaani miellyttävän äänen. Käännyin vilkaisemaan nopeasti Tuomaksen vakavia kasvoja. Hitto, olin aivan valmistautunut kunnon sanasotaan Petran kanssa.
- Riittää se, Villekin sanoi ja nostin katseeni tämän silmiin. Huomasin kuinka Petra loi isoveljeensä varoittavia katseita, enkä voinut olla hymyilemättä pilkallisesti.
- Sä et vissiin aio ottaa Eppua pois myynnistä? Kysyin Villeltä ja tämä katsoi minua vinosti hymyillen. Jo tämän silmien välähdyksestä tiesin, että minun ja Villen väleistä tulisi jatkossa todella kitkerät.
- Riippuu mitä sä tarjoat vaihdossa? Ville sanoi naurahtaen ja siirsi sitten katseensa Tuomakseen, joka ei hievahtanutkaan viereltäni.
- Noh? Huoahdin raskaasti ja Ville kohotteli kulmiaan minulle. Ilmeisesti mies ei aikonut sanoa mitä olisi halunnut minulta vaihdossa, että olisin saanut Epun takaisin.
- Ei Nooralla taida olla mitään, mikä sulle kelpais, kuulin Tuomaksen vastaavan vieressäni ja Ville kohotti huvittuneesti kulmiaan.
- Pelastava ritari, mies mutisi ja katsoi Tuomasta jotenkin arvioivan näköisenä. Hetken luulin Villen lähtevän pois tilanteesta, mutta sen sijaan tämä vilkaisi nopeasti minua ilmeellä, joka oli tuttu jo seurusteluajoiltamme.
- En olis aivan niin varma, tämä naurahti ja käveli sitten ohitsemme vilkaisten minua samalla ja näin välähdyksen tämän lupaavasta hymystä.

- Mitä se sano? Leevi vaati tietää heti, kun Ville oli astellut ulos tallista. Hämmentyneenä tilanteesta käänsin katseeni veljeni uteliaisiin silmiin, eikä aivoni tuntuneet rekisteröivän kysymystä ollenkaan.
- Mites Eppu? Tämä tarkensi kysymystään ja tajusin vasta nyt kysymyksen. Huokaisten raavin otsaani kaikkien ajatusten poukkoillessa pääni sisällä.
- Se on myynnissä.
- Kai mä nyt sen tiedän, Leevi puuskahti. - Ottaako Villen sen pois?
- Ei, totesin totuuden mukaisesti. Leevi katsoi minuun selvästi yllättyneenä, luuli ilmeisesti minulla olevan joku ylimaallinen voima vaikuttaa Villen päätöksiin.
- Mitä sä enää voit sitten tehdä? Leevi kysyi kummastuneena ja vilkaisi Tuomasta vierelläni. Loihdin kasvoilleni rauhoittelevan hymyn ja katsoin Leeviä rauhallisesti silmiin.
- Nyt mä hoidan jonkun tarjoamaan siitä niin ison summan, ettei ne voi olla myymättä sitä.
- Ja miten sä sen ajattelit tehdä? Tuomas kysyi vuorostaan ja loi minuun epäileviä katseita. Miksi kaikki tuntuivat epäilevän taitojani juonitella asioita omaksi hyväkseni?
- Vihjaan vähän tietylle taholle, niin eiköhän se siitä.
- Entä jos ei? Leevi katsoi minua epäillen suunnitelmaani, ei sillä että itsekään luotin siihen täysin.
- Sitten se on sillä selvä, totesin ja lähdin astelemaan tallin ovea kohden, jättäen kaksi miestä tuijottamaan hämmästyneenä selkääni.

Istuin Tuomaksen keittiössä ja katselin henkisesti uupuneena, kun tämä keitti meille kahvia.
- Puhuitko sä isäs kanssa? Kysyin sitten Tuomakselta, kun muistin tämän puhuneen jotain sen suuntaista aikaisemmin. Huomasin kuinka mies nyökkäsi hiljaa ja kääntyi sitten katsomaan minua hymyillen pienesti.
- Se on irtisanonut tän kämpän jo, ens kuun saan vielä olla tässä, Tuomas sanoi, eikä selvästikään pitänyt järjestelyistä.
- Sitten mä muutan meidän vanhaan kotiin, kaupungin toiselle laidalle, mies murahti ja kääntyi sitten katsomaan ikkunasta hämärään.
- Mutta eikö se ole ihan kivaa? Kysyin miettimättä edes sen enempää. Olisihan se toisaalta ihan mukavaa muuttaa kotitaloon, jos koko muu perhe olisi asunut ulkomailla monta vuotta, ajattelin itsekseni ja kohotin sitten katseeni Tuomakseen joka näytti tikahtuvan hetkenä minä hyvänsä.
- Kivaa? Mies toisti epäuskoisena. - Varmasti, jos tulisin paremmin toimeen äitipuolen kanssa.
- Niin, no… Niin, mutisin ja katsoin Tuomasta hieman kulmieni alta. - Mutta muu perhe?
- Onhan se ihan kiva nähdä niitä, Tuomas huokaisi ja loihti sitten kasvoilleen hymyn, kun kääntyi katsomaan minua.
- Kerro jotain sun perheestä, kehotin ja huomasin kuinka Tuomas hätkähti hieman.
- Mulla on pikkusisko ja sitten on faija ja sen uus vaimo. Siinä se, Tuomas naurahti ja katsoi minua hymyillen toisella suupielellään. Jessus, miehet eivät ikinä kertoneet perheestään muuten kuin kuulustelemalla tuntikausia, huokaisin mielessäni.
- Minkä ikänen sun siskos on? Kysyin sitten ja Tuomas pyöräytti silmiään turhautuneena.
- Kuustoista.
- Aha, sanoin ja yritin saada tätä silmilläni jatkamaan.
- Niin, mies vain sanoi ja rypisti kulmiaan, kun purskahdin nauruun.
- Mikäs on noin huvittavaa? Tuomas kysyi ja kuulosti hieman loukkaantuneelta. Kallistin hieman päätäni, kun tutkin tämän kasvoja hymyillen.
- Sä olet hieman omituinen, totesin sitten ja miehen kulmat kohosivat melkein hiusrajaan saakka.
- Kuinka niin?
- Olet vain, myhähdin ja suljin silmäni hetkeksi. Tuomas vaikutti aivan yhtä omituiselta kuin minun ajatukseni joskus.
- Et säkään mitenkään normaalilta aina vaikuta, mies totesi ja tunsin kuinka tämä tutki katseellaan minua. Aukaisin silmäni ja kohtasin tämän katseen.
- Mä otan ton kohteliaisuutena.
- Sehän se olikin, Tuomas yritti kuulostaa hämmästyneeltä. Täydellisen hiljaisuuden rikkoi vain kahvinkeittimen poksuttava ääni.
- Monelta sä meet huomenna töihin? Tuomas kysyi ja katsoi minua mietteliään näköisenä. Katsoin miestä ja tunsin mieleni kevyeksi tämän seurassa.
- Kahteentoista.
- Hyvä, Tuomas sanoi ja näytti tyytyväiseltä. Kohotin kulmiani hymyillen ja tämä virnisti minulle lupailevasti. - Sä voisit jäädä tänne yöksi?
- Niinhän mä toki voisin, naurahdin ja katsoin kuinka Tuomas lähti kaatamaan meille kahvia.

Jotenkin siinä kuitenkin kävi niin, että heräsin omasta sängystä seuraavana aamuna. Kello oli puoli yhdeksän, kun nousin istumaan sängyn laidalle ja venyttelin väsyneenä. Olin lähtenyt Tuomakselta vasta yhdentoista aikoihin ajamaan. Vastoin odotuksiani Tuomas ei ollut sanonut mitään, kun olin alkanut tekemään lähtöä tämän luota, vaan myhäili vain huvittuneena ilmeelleni.
- Eikös se jotenkin niin mene, että hyvää kannattaa odottaa? Tuomas oli kysynyt minulta juuri ennen kuin aukaisin oven mennäkseni. Olin vain virnistänyt miehelle olkani ylitse ja pujahtanut ovesta ulos.
Leevi oli ilmeisesti kadonnut töihin jo, päättelin kun asunnossa oli kuoleman hiljaista. Edes Leevin kuorsausta ei kuulunut. Nopeasti loihdin itselleni aamupalaa jääkaapista löytämistäni eineksistä.
Vielä olisi paljon aikaa ennen kuin minun olisi määrä mennä töihin ja päätin lähteä pitkästä aikaa lenkille.
Ulkona oli vielä melkoisen kylmää yön jäljiltä ja vedin pipoa paremmin korvien päälle. En oikeastaan edes miettinyt mihin suuntaan lähdin kävelemään, kunhan vain hortoilin kävelytielle.
Ajatukseni pyörivät tiukasti Tuomaksessa ja Villessä. Lopulta Villen ajattelu sai minut ärsyyntymään, joten keskitin ajatukseni Tuomakseen. Oli virkistävää olla miehen kanssa tekemisissä, joka ei olettanut että olisin heti hypännyt tämän kanssa sänkyyn. En kyllä pystynyt kieltämään, etteikö itseäni olisi yhtään huvittanut jäädä yöksi tämän luokse. Jotenkin kuitenkin olin eilen lähtenyt omalle asunnolle ja Tuomas ei silloinkaan sanonut mitään. Jos Tuomas olisi pyytänyt minua jäämään yöksi, olisin varmastikin jäänyt. Olisi tämä voinut edes antaa hyvänyön suukon, ajattelin hieman masentuneena.

Seisoin mietteliäänä rivitalon oven edessä ja pähkäillen painaisinko ovikelloa. Lopulta siinä seistessä minun alkoi tulla kylmä, kun hiki alkoi kuivua iholleni.
Hetken kuuntelin hiljaisuutta, kun ovikello oli pirahtanut. Juuri kun olin painamassa toisen kerran kelloa, sisältä kuului epämääräistä kolinaa ja matalaa kiroamista.
- Moi, sanoin kun Tuomas tuli hiukset suihkun jäljiltä märkinä aukaisemaan oven. Tuomas tuijotti minua hetken kulmat koholla, mutta aukaisi sitten oven niin, että pääsin tunkeutumaan pieneen eteiseen. Jotenkin tunsin oloni pieneksi pienessä eteisessä, Tuomaksen seistessä edessäni ja katsoen minua pienesti hymyillen.
- Mikäs sut tänne toi? Mies kysyi hetken kuluttua ja nojasi välioveen rennon näköisenä. Hymähdin vain pienesti ja mietin miltä oikeastaan tuntuisikaan suudella nyt miestä. Jos vain kurottautuisin varpailleni ja painaisin huuleni miehen huulille ja antaisin sitten virran viedä.
- Noora?
- Mmh, hymähdin kysyvästi ja heräsin mietteistäni. Käänsin katseeni Tuomaksen huulista tämän silmiin ja huomasin tämän huvittuneen katseen.
- Mitä sä mietit? Tuomas kysyi, enkä edes miettinyt miten olisi paras tapa vastata. Kurtistin vain kulmiani hieman hämmentyneenä omista ajatuksistani.
- Miltä tuntuis suudella sua just nyt, mutisin ja Tuomas virnisti taas toisella suupielellään. Lopulta en edes tajunnut mitä oikeastaan tein. Jotenkin vain olin Tuomaksen ja välioven välissä. Tajusin olinpaikkani vasta juuri ennen kuin Tuomas kosketti ensimmäisen kerran huulillaan omiani. Tämä ei mennyt oikein, oli ensimmäinen ajatukseni. Minun tässä piti suudella Tuomasta, eikä toisinpäin. Huulten kosketus oli tuskallisen pehmeä ja nostin käteni miehen niskan taakse, yrittäen vetää tätä lähemmäs itseäni.
- No miltä se tuntu? Tuomas kysyi naurua äänessään pienen pusun jälkeen ja nojasi otsaansa omaani. Tuijotin tätä silmiin hiljaisena ja minusta tuntui kuin en olisi saanut suutani auki. Lopulta vedin henkeä syvään ja laskin katseeni taas tämän huuliin. Halusin enemmän.
- Mä en oikein osaa sanoa, mutisin ja nostin katseeni takaisin tämän silmiin. Harmaat silmät olivat täynnä jonkinlaista odotusta ja huokaisin raskaasti. - Jos yritetään uudelleen?
- Ehkä niin olis parasta, Tuomas mutisi ja painoi huulensa uudelleen suulleni. Tällä kertaa se oli paljon enemmän. Paljon enemmän. Minusta tuntui kuin en olisi saanut tarpeekseni tästä ja ahmin huulillani tämän huulia. Kun tunsin tämän hampaitten näykkäisevän hellästi alahuultani, en voinut mitään pienelle inahdukselle, joka karkasi huulieni välistä.

Lopulta Tuomas oli se, joka päätti suudelmaan. Hitaasti mies vetäytyi hieman kauemmas minusta ja irrotin otteeni tämän niskasta. Näin kuinka tämän huulet liikkuivat, mutten kuullut sanoja ollenkaan. Korvissani soi niin kovasti, etten olisi kuullut vaikka pommi olisi räjähtänyt vieressäni. Olin aivan aistien hurmiossa, eikä minulle ikinä ennen ollut käynyt näin. Joko olin ollut liian kauan ilman miestä, tai sitten Tuomaksessa oli jotain erityistä. Toivoin sitä jälkimmäistä.
- Noora? Kuulin Tuomaksen huolestuneen äänen ja hätkähdin pienesti. Nostin katseeni tämän silmiin ja purin pienesti alahuultani.
- Ootko sä kunnossa? Tämä kysyi ja nyökkäsin ponnekkaasti. En olisi varmaan saanut sanoja edes ulos. Tuomas virnisti taas ja jokin syttyi tuleen alavatsassani.
- Sulla on aivan liikaa vaatetta päällä, mies sanoi ja otti lapaset käsistäni hellästi pois. Tuijotin vain hiljaisena tämän toimia ja hymy nousi kasvoilleni, kun tämä nosti pipon pois päästäni. Kun tämä aukaisi toppatakkini vetoketjun en voinut olla henkäisemättä pienesti. Tuomas ei reagoinut mitenkään pieneen henkäykseen, jonka päästin, vaan näytti hyvin keskittyneeltä riisumaan takkini.
- Monelta sun pitikään mennä töihin? Tuomas kysyi ja siirsi muutaman hiussuortuvan korvani taakse.
- Kahteentoista, inahdin ja Tuomas näytti hyvin tyytyväiseltä reaktiooni. Huomasin tämän lupaavan hymyn kasvoillaan ja hieman tummuneet silmät.
- Ei me sitten keritä, kuulin tämän mutisevan. Kohotin kulmiani kysyvästi ja mies vilkaisi taas seinällä killuvaa kelloa, joka näytti puolta yhtätoista.
- Voisitko sä viedä mut kämpille? Kysyin toiveikkaana mieheltä, joka kurtisti kulmiaan minua vilkuillen.
- Hetikö?
- Reilun puolentunnin kuluttua, sanoin ja Tuomas näytti rentoutuvan pienesti. Lopulta tämä nyökkäsi myöntävästi ja veti minut perässään keittiöön.
- Keitätkö kahvia sillä aikaa, kun mä käyn laittamassa vaatteet päälle? Edes vastausta odottamatta Tuomas katosi olohuoneen kautta makuuhuoneeseensa ja tuli hetken kuluttua farkut ja paita päällään ulos. En ollut vielä silloinkaan liikkunut mihinkään paikasta johon Tuomas minut jätti. Huomasin tämän huvittuneen ilmeen, kun tämä työnsi minut kahvinkeittimen eteen. Lopulta tajusin laittaa kahvin tippumaan ja irrotin vastahakoisesti katseeni Tuomaksen silmistä.
Älä ole niin säälittävän heikko, sätin itseäni ja pakottauduin hengittämään syvään ja rauhoittamaan sisälläni vellovan himon.
- Mä tulen tänne yöks, totesin vahvalla äänellä kun käännyin ympäri katsomaan Tuomasta. Tämä ei edes hätkähtänyt päätöstäni, vaan katsoi minua tietoisen näköisenä.
- Niin tulet, tämä myönsi ja hymyili taas irstaan näköisenä, niin että minun olisi tehnyt mieli hyökätä tämän kimppuun.

Toisin kuin olin ajatellut, työnteko sujui sinä päivänä loistavasti. Tai, no loistavasti ja loistavasti. Kuitenkin paremmin kuin hetkeen. Mattikin näytti olevan oikein tyytyväinen työtahtiini ja tuli katsomaan minua maneesiin, kun olin mennyt ratsastamaan Eliaksen nuorella tammalla.
- Miten menee? Matti kysyi, vaikka näkikin kuinka hyvin minulla sillä hetkellä meni. Yritin vain pysytellä nuoren tamman selässä, kun tämä yritti poukkoilla ympäri maneesia.
- Ihan hyvin, naurahdin, kun tamma viimeinkin seisahtui paikoilleen ja jäi tuijottamaan maneesin ovella seisovaa miestä.
- Stella käy taas kierroksilla? Matti naurahti ja lähti sitten astelemaan meitä kohden huvittunut ilme kasvoillaan. Hymähdin hieman ja en voinut olla miettimättä, mitä asiaa miehellä olisi.
- Kuule, jos tulisit käymään sisällä kun olet ratsastanut tämän, Matti sanoi äänellä, johon en uskaltanut laittaa vastaan. - Minusta tuntuu, että meillä olisi hieman keskusteltavaa. Nyökkäsin vain myöntymyksen merkiksi ja käänsin sitten tamman ympäri, enkä edes huomannut tämän rauhoittuneen niin, että olisin voinut mennä vaikka maastoon kävelemään.

Ensimmäinen ajatukseni, kun kävelin oikaisevaa polkua pitkin talolle, oli että nyt saisin potkut. Tai koeajallahan minä muutenkin olin, mutten haluaisi lähteä täältä minnekään. Synkin mielin astuin eteiseen ja koputin sitten keittiön oven pieleen, kun näin Matin juttelevan Eliaksen kanssa siellä.
- Noora, tule sisään, Matti sanoi, eikä edes katsonut kuka oli tullut sisälle. Hieman ihmeissäni astuin keittiön kynnyksen ylitse ja vilkaisin nopeasti Eliasta, joka ei näyttänyt ollenkaan hyväntuuliselta.
- Otatko pullaa? Matti kysyi kepeällä äänellä ja vilkaisi sitten minua nopeasti olkansa ylitse. Hymähdin myöntävästi ja istuin keittiön pöydän ääreen, ikkunan viereen.
Tuijottelin ikkunasta tallille päin ja katseeni hakeutui automaattisesti tarhaan, jossa Eppu oli vähän aikaa sitten majaillut päivät. Huokaisin raskaasti, olin aivan varma ettei Ville tajuaisi käsitellä Eppua niin kärsivällisesti, mitä piti.

- No niin, Matti sanoi syvään hengähtäen, kun istui pöydän ääreen, suoraan minua vastapäätä. Käänsin katseeni ikkunasta Matin ystävällisiin silmiin ja tunsin kuinka lämmin tunne valahti sisälleni. Ei Matti meinannut minulle potkuja antaa, tällä oli ilmeisestikin muuta asiaa.
- Minä olen ymmärtänyt, ettei teillä ilmeisesti mene kotona juurikaan hyvin, Matti sanoi määrätietoisella äänellä ja melkein loukkaannuin tämän sanoista. Eikö yksityisasiat olleet yksityisiä?
- Kuinka niin? Mutisin ja laskin katseeni kahvikuppiin, jonka Elias laski eteeni. Musta kahvi höyrysi nenäni alla ja tuoksui mahtavalta.
- Et sinä muuten sitä oria pois olisi vienyt, mies sanoi ja sai minut nostamaan vastahakoisesti katseeni. Katsoin ensin Mattia huolestuneisiin silmiin ja sitten käänsin katseeni Eliaksen uteliaisiin silmiin. Yritin miettiä kovasti kuinka pukisin ajatukset sanoiksi, niin etten paljastaisi kaikkea mitä oli tapahtunut kotona.

- Eppu ei ollut mun omistuksessa, vaikka mä niin luulinkin, totesin ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua. Tiesin kuinka Eliaksen uteliaisuus heräsi entistä enemmän ja tämä halusi tietää kaiken. Matti sen sijaan ei näyttänyt reagoivan mitenkään uutiseen.
- Sehän on Lehdon tilan omistuksessa, Matti totesi ja kuulosti hieman yllättyneeltä. Tunsin taas katkeruuden nostavan päätään ja naurahdin pienesti.
- Niin onkin, myönsin ja nostin katseeni Matin kysyviin silmiin. Tämä halusi tietää kaiken. - Ja Lehdon tila aikoo myydä sen pois.
- Sun suostumuksella? Elias kysyi ja käänsin kirkkaat silmäni tähän. En uskonutkaan että tämä tajuaisi äänensävystäni todellisia tunteitani.
- Ei. Mulla ei vaan ollut siihen mitään sananvaltaa, selitin ja huokaisin raskaasti miettien kuinka paljon tulisinkaan paljastamaan asioistani. - Sillon kun mä olin Hollannissa, tila oli menossa konkkaan. Sitten tuli Ville joka osti isältä puolet koko tilasta. Helppoa ja nopeeta rahaa.
- Ville? Elias kysyi yllättyneenä. Nyökkäsin vahvistaen tiedon, mutten tullut edes ajatelleeksi tiesikö tämä kuka Ville oli kyseessä.
- Kunnilan Ville? Mattikin kysyi ja vihelsi pitkään myönnettyäni sen. Nyökkäsin hyväksyvästi ja kaadoin kahviini tilkan maitoa.
- Nyt Ville haluaa myydä Epun kovaan hintaan, sanoin lopuksi ja join aimo kulauksen kahvista.

Kauan aikaa pöydässä oli hiljaista, kuului vain seinäkellon sekuntiviisarin naksahtelu.
- Mitä sä aiot tehdä asian eteen? Elias sitten kysyi viimein ja tämän silmät loistivat jostain syystä innostuksesta.
- En voi oikein tehdä mitään, totesin totuuden mukaisesti. - Mä voin tietysti yrittää vihjata joillekin tutuille, että meillä on hevonen myynnissä. Eppu vaan ei ole mikään maailman ystävällisin luonne.
- Ei todellakaan, Mattikin myönsi ja veti syvään henkeä. - Mehän voitais ostaa se.
- Ette ainakaan Koivikon tilan nimissä, huomautin varoittavasti, mutta silti toivon kipinä syttyi sisälläni. Jos Matti ostaisi Epun, niin silloin voisin ainakin itse opettaa muut käsittelemään sitä.
- Ei niin, Matti myönsi ja puhkesi hymyyn. - Mutta Elias ostaa sen omiin nimiin.
- Miten? Eliaksen suusta pääsi ensimmäisenä. Miten niitä hevosia nyt ostellaan, ajattelin sarkastisesti ja käännyin sitten hymyillen Eliaksen puoleen.
- Sä olet vielä kirjoilla Oulussa, ne varmasti tarkistaa että mistä sä olet, kun kuulee sun sukunimen. Papereissa lukee että sä olet Oulusta, joten ei ole mitään hätää.
Hetken aikaa Elias oli hiljaa ja tuijotti minua ja Mattia vuorotellen. Lopulta tämä virnisti oikein ilkeän näköisesti ja kallisti hieman päätään.
- Mä en oikeastaan olekaan ikinä tykännyt Villestä.

Ilta meni iloisesti hyppelehtien tallissa. Olin todella tyytyväinen, tiesin että tämä onnistuisi. Kun Eppu vain olisi täällä, niin voisin olla varma hyvästä kohtelusta.
- Noora? Kuulin äänen jostain takaviistosta. Se tuntui tulevan jostain karsinasta ja kurkistelin seinien ylitse lähimpiin karsinoihin, kunnes näin Eliaksen karsinan nurkassa kyhjöttämässä.
- Haluisitko viedä Ipanan töihin? Tämä kysyi ja jäin hiljaisena miettimään kuka oli Ipana. Puhuiko tämä lapsesta, vai hevosesta? Todennäköisesti jostain hevosesta, kun tämä piti viedä töihin.
- Sen ponin kellä sä kerran menit, Elias täsmensi, kun huomasin etten tajunnut ketä tämä tarkoitti. Mulkaisin pahasti jätkää karsinassa, miksi ihmeessä tämä oli antanut niin kauhean nimen niin herttaiselle ponille kuin se oli.
- Totta kai, vastasin sitten hymyillen, enkä voinut peittää innostustani. Poni tuntui olevan oikein vekkulimainen tapaus, jos oikein muistin. Minun pitäisi vain keksiä keino, miten tämän saisi innostumaan maneesissakin liikkumaan.
- Laita sille sitten estepenkki, Elias huikkasi taas karsinasta ja kävelin kepein askelin varustehuoneeseen. Menisin hyppäämään ponilla, ajattelin hymyillen. Tästä tulisi vielä mielenkiintoista!

Yhdeksän aikoihin illalla katsoin ensimmäistä kertaa puhelintani. Minulle oli tullut neljä puhelua päivän aikana. Tuomas oli soittanut kaksi kertaa, samoin Ville. Kulmiani kuristellen mietin mitä ihmettä Ville nyt taas minusta halusi. En kuitenkaan ajatellut soittaa tälle takaisin, soittaisi varmaankin itse jos jotain asiaa olisi vielä.
Tuomakselle kuitenkin soitin, kun olin ensin saanut vaihdettua vaatteet pukuhuoneessa.
- Mulla on pienen pieni ongelma. Voitko auttaa miestä mäessä? Tuomas sanoi heti puhelimeen vastattuaan. Tunsin pehmeän hymyn hiipivän huulilleni heti, kun kuulin tämän matalan äänen.
- Kerrohan toki, mitä mies haluaa, kehotin tätä ja kuulin matalan naurahduksen toisesta päästä. Sitten hetken aikaa oli hiljaista, kuulin vain tasaisen hengityksen.
- Sillä mitä haluan ja mitä tarvitsen on kaks ihan eri asiaa, mies sitten totesi luurin toisessa päässä ja huokaisi.
- Noh, mitä haluat ja mitä tarvitset? Kysyin sitten kaksimielisesti virnistellen. Puhelinkeskustelusta tuntui tulevan hyvin mielenkiintoinen.
- Puhutaan mun haluista myöhemmin. Mun auto hajos, pelasta mut.
- Missä sä oot? Kysyin sitten huokaisten, en todellakaan jaksaisi lähteä ajelemaan pitkin kyliä enää.
- Tallilla. Tuutko? Tuomas kysyi sitten odottavalla äänellä.
- Pakkohan tuo on, mutisin ja astuin sisälle kylmään autoon. Kuulin Tuomaksen mutisevan jotain linjan toisessa päässä ja sitten kuului naisen ääni taustalta. Tunsin mielialani laskevan hiukan, kun en tunnistanut ääntä.
- Sitten vielä yksi juttu…
- Ketä kaikkia kyytissä on tulossa? Kysyin päälle ja kuulin miehen vetävän henkeä syvään. Käynnistin auton ja väänsin lämmityksen täysille odotellessani vastausta yksinkertaiseen kysymykseen.
- No? Tivasin samalla, kun käänsin auton nokan keskustaa kohden. Hitto, pitäisi ajaa keskustan läpi.
- Leevi, Jere ja Lotta, Tuomas viimein sai sanottua ja tiesin kuinka tämä odotti vastaustani. Pyöräytin itsekseni silmiä ja puristin rattia vapaalla kädelläni. Kuulin kuinka puhelin natisi toisessa kädessäni ja pakotin itseni hölläämään otetta.
- Aha, totesin vain ja odottelin hiljaisena Tuomaksen selitystä siitä, kuka oli Lotta.
- Tule nopeasti, Ville tekee meistä hulluja.
- Aina parempi, hymähdin vahingoniloisena ja iskin luurin kiinni. Tiesin että se oli hyvin lapsellisesti tehty, mutten voinut vastustaa kiusausta.

Vajaan tunnin kuluttua käännyin pihatiellemme ja ajoin muitta mutkitta tallin oven eteen. Yritin palauttaa naamani peruslukemille, kun nousin autosta. Jotenkin siinä ilmeisesti onnistuin, sillä kukaan ei tuntunut kiinnittävän minuun sen enempää huomiota.
- Viimeinkin, kuulin Leevin huokaisevan Epun karsinan luota. Suunnistin suoraan sinne päin ja huomasin joukossa tuntemattoman tytön. Melko nuorelta tämä ainakin vaikutti.
- Oisit tullu omalla autolla, mutisin veljelleni ja mulkaisin tätä vihjailevasti. Hetken kuluttua käänsin katseeni Tuomakseen silmiin ja tämä kiskaisi tuntematonta tyttöä kädestä ja nyökäytti päällään sitten tätä.
- Lotta, mun pikkusisko. Se tuli jo tänään porukoitten kanssa, Tuomas sanoi ja tunsin oloni hieman helpottuneeksi. Vain pikkusisko, ajattelin. Tervehdin ystävällisesti Lottaa ja tämän silmät näyttivät tuikkivan ilosta.
- Eppu oli kuulemma sun kouluttama, tyttö sanoi ja yksi sana särähti pahasti korvaani. Huomasin Tuomaksen törkkäisevän siskoaan kylkeen ja hetken katselin sisarusten välistä mulkoilua.
- On mun kouluttama, korjasin yrittäen kuulostaa mahdollisimman lempeältä. Huomasin Lotan kurtistavan kulmiaan hieman, mutta sitten tämä taas hymyili minulle ystävällisesti.
- Niin, tämä mutisi ja virnisti sitten toisella suupielellään. - Anteeksi.
- Eipä mitään, sanoin ja käänsin sitten katseeni Leeviin. - Mitähän asiaa Villellä on mahtanut olla mulle tänään?
- Hélvetistäkö minä sen voisin tietää, veli murahti ja lähti astelemaan sitten ovea kohden. - Miten niin?
- Se oli soittanut mulle kaks kertaa, totesin vain ja lähdin tämän perässä, kai se olisi aika lähteä kotiin.

Jäimme hetkeksi Tuomaksen kanssa auton ulkopuolelle, kun muut ahtautuivat takapenkille.
- Sori toi Lotta, mies mutisi kun olimme olleet hetken aikaa hiljaa.
- Mmm, ei taida oikein onnistua mun yökyläily, totesin sitten ja nostin katseeni Tuomaksen silmiin. Huomasin tämän pistävän katseen itsessäni ja tajusin sanoneeni jotain väärää. Mutta minulla ei ollut aikomuksiakaan olla Tuomaksella yötä, jos tämän sisko oli saman katon alla. Luoja, että minua hävettäisi. Sitä paitsi, en kuitenkaan voisi nukkua Tuomaksen vieressä yrittämättä kosketella tätä, se olisi varma.
- Ei se nyt mun luona ole yötä, mies huomautti tuhahtaen ja katsoin tätä kulmat koholla.
- Ne on muuttanut sinne taloon jo, Tuomas kertoi ja nousi autoon suunsa sulkien. Ilmeisesti tämä oli loukkaantunut jostain, en vain tiennyt mistä.

Ensin veimme Leevin ja Jeren keskustaan, jossa he aikoivat käydä syömässä jotain. Sitten ajoimme aivan Koivikon tilan tuntumaan ja jätin Lotan tienhaaraan, johon tämä oli käskenyt pysähtyä.
- Äiti ja iskä ois kyllä halunnut nähdä sut, Lotta huomautti kitkerästi veljelleen. Tämä vain murahti jotain ja lupaili soittaa huomenna. Niine hyvineen Lotta poistui autosta ja paiskasi takaoven kiinni.

- Mistä sä nyt loukkaannuit? En voinut olla kysymättä, kun Tuomas ei vieläkään sanonut mitään. Tunsin miehen katseen kasvoillani, mutten jaksanut kääntää katsetta tiestä. Tai uskaltanut.
- Etkö sä halua tulla mun luokse? Tuomas kysyi sitten normaalilla äänellä. - En mä sua ole pakottamassa mihinkään.
- Totta kai mä haluan, tuhahdin. Nyt minulle tuli tunne, ettei Tuomas halunnut minua sinne. - Etkö sä sitten halua mua sinne? Sun ei tarvitse sanoa kuin ei.
- Mitä hittoa sä selität? Tietysti mä haluan sut sinne, mutta…
- Mitä hittoa sä sitten skitsoot? Äyskähdin päälle ja sain Tuomaksen kiinnittävän hieman enemmän huomiota itseeni. Taas kerran autoon laskeutui ahdistava hiljaisuus.
Eihän tästä näyttänyt tulevan yhtään mitään!

Lopulta kuitenkin päädyimme siihen tulokseen, että halusimme kumpikin minun yöpyvän tämän luona. Vaikeaa se olikin, huokaisin mielessäni. Hetkittäin olisin halunnut heittää Tuomasta jollain, sain kuitenkin hillittyä itseni.
- Haluatko jotain syötävää? Tuomas kysyi, kun kävelin keittiöön toppiin ja collegehousuihin pukeutuneena. Nostin katseeni tämän nauraviin silmiin ja nyökkäsin hymyillen.
- Mitä sä haluat syödä? Tämä kysyi sitten ja marssi jääkaapille. Jotain mutissen tämä paiskasi kaapin oven kiinni. Jotenkin pystyin aavistamaan miten asiat olivat ennen kuin Tuomas edes sanoi mitään. Meillä ei ollut minkäänlaista ruokaa, ajattelin turhautuneena. Ilta ei näyttänyt menevän ollenkaan putkeen ja kaikki tuntui koko ajan menevän vain huonompaan suuntaan.

- Hélvetin hélvetti, Tuomas manasi hampaittensa välistä. Huokaisin raskaasti ja marssin nopeasti Tuomaksen makuuhuoneeseen kiskomaan hieman säädyllisempiä housuja jalkaan.
- Mihin sä menet? Tuomas oli ilmestynyt jostain taakseni ja tämä kuulosti hieman hätääntyneeltä. Käännyin katsomaan tätä ja hymyilin pikaisesti, niin tein aina kun yritin hieman rauhoitella jotain.
- Mä haen meille safkaa, totesin ja kehotin Tuomasta tekemään jotain kehittävää sillä välin.

Jotenkin tuntui ettei ilta sujunut ollenkaan kuvitelmieni mukaisesti. Minä olin jotenkin kuvitellut, että harrastaisimme kuumaa seksiä. Sen sijaan käyttäydyimme kuin paraskin pariskunta, jolla ei ollut mitään muuta mielessä kuin ruoka. Eikä asia tuntunut haittaavan Tuomasta pätkän vertaa.
Kiroten ajoin auton parkkiin lähimmän pizzerian pihaan ja marssin sisälle tilaamaan kummallekin omat lätyt.
- Noora? Matala ääni kuului jostain yläpuoleltani ja nostin huokaisten katseeni Villen silmiin. Kohottelin kulmiani ärsyyntyneenä miehen läsnäolosta. Nyökkäsin tälle ja tämän takana seisseelle Elinalle.
- Sä et vastannut mun puheluun, Ville sanoi syyttävällä äänellä ja kohautin vain harteitani kyllästyneenä. Tästä illasta tulisi vielä mitä parhain, ajattelin mieli mustana.
- Mä olin töissä, mutisin ja otin vastaan pizzat jotka keski-ikäinen nainen toi minulle. Hymähdin pariskunnalle ja harpoin ulos autolle.

Autossa ajattelin en saanut mieltäni keventymään ollenkaan, halusin jotain - ja heti. Jotain helpotusta, itsekään en tiennyt mitä se voisi olla.
Tuomas tuli minua ulko-ovelle vastaan ja sulki oven perässäni.
- Minkä hélvetin takia mä menin hakemaan pizzaa? Ärähdin miehelle, kun olin iskenyt laatikot voimalla keittiön pienelle pöydälle. Tuomas kohotti ihmetellen kulmiaan ja huokaisi sitten jotain mistä en saanut selvää.
- En minä tiedä, tämä sitten sanoi ja katsoi minua kulmiensa alta ja virnisti. Puraisin hellästi alahuultani, kun tuijotin tämän harmaansinisiä silmiä, jotka tuijottivat minua niin tarkasti, että olisin voinut punastua. Olisin varmaan punastunut, ellen olisi ollut niin ärtynyt Villen tapaamisesta. Nyt en voinut ajatella mitään muuta kuin tulevaa yötä.

- Onko sulla nälkä? Tuomas kysyi minulta kuin ohimennen ja tämän käheä ääni sai minut virnistämään hyvin kaksimielisesti. En ajatellut vastaavani kysymykseen mitään.
- Ihan hitonmoinen nälkä, kuulin oman ääneni sanovan ja huomasin Tuomaksen silmissä jotain erilaista.
Tiesin, että Tuomas tiesi mitä minä tarkoitin. Tiesin, että Tuomas halusi samaa.
Kun Tuomas vain tuijotti minua paikoillaan seisoen, menetin malttini ja hyppäsin tämän kaulaan kiinni. Olin suunnitellut, että Villen tapaamisen jälkeen harrastaisimme rajua ja melkein kivuliasta seksiä, se voisi toimia mielipahan poistajana. Mutta ensimmäinen suudelma lupaili aivan muuta. Tuomaksen huulet hyväilivät omiani hellästi ja miltei itkettävän pehmeästi. Tunsin miehen kädet vyötärölläni ja ne pitivät minut paikoillani kun tämä siirsi huulensa kaulalleni. Olin aivan varma, että sain jonkinlaiset palovammat tämän kuumista huulista. Tunsin miten värisin tämän käsissä, enkä voinut tehdä mitään, keskityin vain hengittämään. Se tästä enää puuttuisikaan, jos pyörtyisin hapen puutteesta.

Loputtaman pitkän ajan kuluttua Tuomas palautti huulensa taas omilleni ja syvensi suudelmaa - onnekseni. Olisin varmaan kuollut, jos tämä olisi jatkanut näitä höyhenen kevyitä kosketuksiaan.
Hitaasti lähdin ohjaamaan Tuomasta olohuoneeseen irrottamatta huuliani tämän huulista. Lopulta Tuomas törmäsi sohvaan ja istui käsinojalle, kaatuen kuitenkin selälleen sohvan istuintyynyille - kiskoen minut mukanaan.

- Tiedätkö, Tuomas aloitti ja painoi huulensa korvani viereen. - Mä olin aivan varma, että sä aioit heittää ne pizzalaatikot mun naamalle.
- Niin mä meinasinkin, myönsin ja käperryin paremmin Tuomaksen alastoman vartalon ympärille.
- Sä olet aika söpö, kun suutut, mies naurahti sitten ja veti peiton paremmin päällemme. Tunsin itseni hieman väsyneeksi ja kurottauduin katsomaan yöpöydällä olevaa kelloa.
- Hitto, se on jo kolme, mutisin ja painoin huuleni sitten tämän huulille. Ei minua itse asiassa tainnutkaan väsyttää. Sanoin sen myöskin Tuomakselle, joka kuitenkin pudisteli päätään.
- Sä et pysy huomenna hereillä tätä menoa, mies huomautti ja kiersi kätensä ympärilleni. Itsekseni kiroillen miehen tunnollisuutta suljin silmäni ja rauhoitin mieleni, jotta saisin unta. Mielen rauhoittaminen sinänsä oli hyvin vaikeaa, en voinut ajatella mitään muuta kuin miestä vieressäni.

Tiesin, että joku puhui minulle. Tiesin sen, mutten kuullut sanoja tarkkaan. Hitaasti aukaisin toista silmääni ja tajusin makaavani jonkun muun sängyssä. Sekunnissa tajusin olevani myöskin alasti.
- Noora? Matala ääni sanoi ja hymyillen käänsin katseeni Tuomaksen iloisiin silmiin. Tämän kasvot vaikuttivat pirteiltä ja minä itse yritin saada ajatuksiani jotenkin kulkemaan.
- Mmh? Ynähdin, kun tajusin miehen kysyneen juuri jotain, en vain kuullut mitä - enkä olisi tajunnutkaan tähän aikaan aamusta mitään liian monimutkaista.
- Monelta töihin?
- Kakstoista, mutisin ja painoin kasvoni tyynyyn. Huoneessa oli aivan liian kirkasta. Tunsin pian uuden tökkäisyn kyljessäni ja käänsin huokaisin kasvoni Tuomaksen silmiin. Tämän silmät loistivat ilkikurisesti ja sai minutkin piristymään hieman, enää en jaksanut yrittää nukkua. Ja olin varma, ettei tuo mies edes antaisi minun nukkua kauempaa. Haukotellen nousin istumaan ja kiskoin lattialta alushousut jalkaani.
- Paljonko kello on? Kysyin unen karhentamalla äänellä ja haravoin katseellani huonetta. Mihin ihmeeseen minun toppini oli kadonnut?
- Kahdeksan, Tuomas vastasi hymyillen ja ojensi minulle oman t-paitansa. Pienesti hymyillen otin sen vastaan.
- Nyt mä voisin juoda kupin kahvia, sitten mä olen hereillä, selitin miehelle, joka kohotteli minua huvittuneena kahvia. Kyllä minä varmasti muutaman kahvikupin jälkeen kykenisin ajattelemaan selkeästi.
- Mene suihkuun ensin, Tuomas sanoi ja virnisti minulle niin, että hymyilin itsekin.
- Tuutko sä mukaan? En voinut olla kysymättä ja nostin käteni ristiin tämän niskan taakse. Tuijottelin ihmeellisen värisiä silmiä ja siirsin sitten katseeni tämän pehmeisiin huuliin.
- En taida, kävin jo.
- Paskíainen, naurahdin ja painoin huuleni tämän huulille. Tunsin Tuomaksen käden lantiollani ja ne puristivat minut tiukemmin itseään vasten. En voinut olla inahtamatta, kun tämä puraisi hellästi leukaani.
Lopulta mies kaatoi minut allensa sängylle ja rakasteli kanssani hellemmin kuin varmaan kukaan ikinä.

Kyllä Tuomas sittenkin suostui kanssani sinne suihkuun, mutta minun kiusattua tätä aikani, olinkin yksin alastomana ja märkänä suljetun pesuhuoneen oven takana. Hyväntuulisesti naureskellen menin makuuhuoneeseen kuivaamaan itseni ja pukemaan jotain vaatteita päälleni.

Lähettäjä: [[Suvie 
Päivämäärä:   22.11.08 21:13:47

- Mitä sulla on viikonloppuna? Tuomas kysyi, kun istuimme keittiössä syömässä hieman myöhäistä aamupalaa. Rypistin kulmiani mietteliäänä ja kohautin sitten olkiani.
- Ei kait mitään.
- Meillä on juhlat lauantaina, kotona. Sä tulet sinne, Tuomas ilmoitti ja laski sitten katseensa takaisin sanomalehteen, jota tämä oli selaillut lukematta oikein mitään. Naurahdin typertyneenä, en varmasti lähtisi minkäänlaisiin juhliin. Pyh!
- En tule, sanoin varmasti ja huomasin Tuomaksen hymyilevän juonittelevan näköisesti. En menisi, ajattelin varmana.
- Sinne tulee kaikki, Tuomas mutisi ja nosti katseensa lehdestä. - Sä et voi jättää mua yksin sinne. Sitä paitsi sinne tulee sellanen likkalauma joka repii mut osiin.
- Sitä nyt melko vaikea uskoa, hymähdin toista kulmaani epäuskoisena kohottaen.
- Pelasta mut? Anelua, huokaisin ja pyöräytin silmiäni, kunnes iskin polttavan katseeni miehen silmiin.
- Taasko? Huokaisin ja virnistin. - Mitäs mä siitä hyödyn?
- Hyvää mieltä ja autuasta oloa, Tuomas totesi heti ja sai minut naurahtamaan kolkosti.
- Mä en harrasta hyväntekeväisyyttä, murahdin ja nousin kaatamaan itselleni lisää kahvia.
- Ei se ole hyväntekeväisyyttä, Tuomas urahti ja sulki hetkeksi silmänsä. - Mä sentään tulin sun kanssa suihkuun.
- Hyvin ovelaa, mutisin ja hörppäsin kuumaa kahvia. Siirsin katseeni Tuomaksen silmistä keittiön ikkunasta pihalla. Tuijottelin ulkona lenkillä olevia ihmisiä.
- Mä lupaan viedä sut ulos syömään? Kuulin miehen hieman alistuneen äänen ja käänsin huvittuneet kasvoni tähän päin. Olisinhan minä nyt muutenkin suostunut menemään juhliin, tapaamaan tämän vanhempia. Mutta paljon parempi!
Juhlat ja ravintola.
- Okei, sanoin tyytyväisellä äänellä. Tuomaskin huomasi tyytyväisyyteni ja virnisti taas toisella suupielellään.

- Mites sun auto? Kysyin, kun kiskoin farkkuja jalkaani olohuoneessa. Väistin nopeasti miehen käsiä, jotka yrittivät taas tarrata farkuistani kiinni. En ollut ikinä miettinyt kuinka kauan voisi kestää housujen pukeminen, Tuomas oli ottanut tehtäväkseen estää pukeutumiseni.
- Kuinka niin? Tuomas mutisi ja lopetti sitten kiusaamiseni. - Se on korjaamolla. Startti meni.
- Jaa, mutisin. En minä kuitenkaan tajuaisi, vaikka tämä kuinka tarkasti yrittäisi selittää. Startti, selvä.
- Saisinko sun autoa? Tuomas kysyi sitten ja kiskoi minut itseään vasten. Naurahdin, kun tunsin lämpimän hengityksen korvallani.
- Jos viet mut töihin ja tulet hakemaan, mutisin kun panoin huuleni miehen kaulalle.
- Joo, Tuomas murahti ja työnsä minut irti itsestään. - Sä myöhästyt kohta.
- Mennään sitten, sanoin muka loukkaantuneena ja menin hakemaan makuuhuoneesta pitkähihaisen paidan päälleni. Ulkona oli kuitenkin pakkasta.

Tallin pihassa Tuomas kysyi vielä kerran monelta tämä tulisi hakemaan ja antoi sitten suukon toivottamaan hyvää työpäivää. Hyvä se saattaisikin olla, riippui mitä Ville oli sanonut, kun Elias oli soittanut tälle aamulla.

Tallissa ei ollut melkein ketään ja menin heti toimistosta katsomaan ketä hevosia saisin ratsastaa tänään. En tunnistanut omasta listastani kuin Ipanan ja Stellan, joilla olin eilenkin mennyt. Ipanalla saattaisin mennä kentälle tänään laukkaamaan, eilen poni ei taaskaan halunnut liikkua minnekään.
Listassa oli myös kolmen muun hevosen nimi. Lotte, Muumi ja Kekkonen. En voinut olla naurahtamatta, kun luin Kekkosen nimen. Hetken kuvittelin lukeneeni väärin, mutta Kekkonen siinä luki. Olikohan se edes yhtään Kekkosen näköinen?

Kahteen mennessä en ollut päässyt vielä yhdenkään hevosen selkään. Ensin minun piti pitää tunti neljälle juniorille, jotka olivat saaneet vasta edellisiltana ideakseen tulla tunnille ja Matti oli laittanut tunnin minulle. Tyttöjen ratsastus muistutti lähinnä extreme-lajia ja meinasin saada hermoromahduksen, kun tytöt hihittelivät poniensa selissä.
Tunnin jälkeen olin henkisesti uupunut ja Elisa pyysi minua kahville talolle ja uteli oliko minulla mies. Miestä lie sekin arvasi? Meedio, pérkele! Kun olin myöntänyt asian, nainen halusi kuulla kaikki yksityiskohdat. Toisen udellessa, minulle tuli hieman outo olo. Enhän oikeastaan edes tuntenut Elisaa kunnolla. Mutisin vain olleeni Tuomaksella yötä ja pakenin sitten talliin.

Juuri kun olin harjaamassa Lottea, Matti harppoi luokseni leveästi hymyillen. Nostin uteliaan katseeni tähän ja hiljaa nyökäten astui karsinaan kanssani.
- Elias soitti Villelle eilen ja koeratsastus olis keskiviikkona, mies selitti ja oloni keveni taas huomattavasti. Olin varma, että kaikki sujuisi hyvin ja Eppu olisi pian takaisin mukavien ihmisten parissa.

- Lotte on sitten aika mukava tapaus, Matti sanoi ennen kuin lähti karsinasta. Huomasin Matin silmissä lämpöä, kun tämä rapsutteli tamman otsaa.
- Se saattaa alussa tuntua jäykältä, mutta hetken kuluttua se vertyy. Muista vaan, että tämä on jo vanha, Matti muistutti ja hämärästi muistin jonkun maininneen Loten olevan Matin entinen ratsu. Nykyään kevyellä käytöllä jo. Nyökkäsin ymmärtämisen merkiksi ja hiljaa yskähtäen mies poistui toimiston suunnalle.

Eliaskin oli maneesissa ratsastamassa, kun talutin vanhan tamman sinne. Huomasin huvittuneen virneen tämän kasvoilla, mutta nopeasti tämä väänsi naamalleen taas normaalin, hieman koppavan, ilmeen.
- Millon sä menet Ipanalla? Tämä kysyi, kun ponnistin hevosen selkään. Hämmästyin hieman Eliaksen uteliasta äänensävyä. Pian tämä varmasti sanoisi tulevansa katsomaan.
- En tiedä, sanoin totuuden mukaisesti. En todellakaan osannut arvioida aikaa, milloin pääsisin ponin selkään.
- Mä tulen kyllä sitten ratsastamaan samaan aikaan, Elias sanoi innostuneena ja huokaisin raskaasti. Ilmeisesti Eliaksella oli jotain kismaa tuon ponin välillä.
Meinasin järkyttyä, kun nostin Lotella ravin. Hetken jo ajattelin hevosen kuolevan alleni, niin pahalta se selkään tuntui. Olin kuvitellut Matin sanoista, että Lotte olisi vähän jäykkä. Mutta hevonenhan melkein kaatui kulmassa.
Päätin antaa hevosen mennä aluksi hieman löysemmin ohjin. Vasta kun olin nostanut muutaman kerran laukkaa kumpaankin suuntaan hevonen vaikutti vertyneemmältä. Ei mitenkään huippu vetreältä, mutta edes piirun verran paremmalta kuin aluksi.

- Onko tää aina tämmöinen? Kysyin Eliakselta, kun annoin hevosen kävellä lopuksi kaulaansa venytellen. Elias ei sanonut mitään, nyökkäsi vain. En edes jaksanut ihmetellä, mikä Eliakselle nyt oli tullut. Eihän mies muutenkaan tuntunut juttelevan minulle kuin pakosta. Tai kun halusi vastauksia johonkin.
- Mä taidan viedä tän talliin, sanoin lähinnä itselleni ja päätin ratsastaa maneesilta tallilla. Pitkä matka ei olisi, mutta edes hieman tammalle ulkoilmaa.

Muutaman tunnin kuluttua olin naatti. Olin ratsastanut Muumilla, joka paljastuikin suomenhevostammaksi. Suomenhevostammaksi, joka ei oikein suostunut yhteistyöhön. Joko hevonen ei liikkunut minnekään, vinkui vain paikoillaan ja huitoi takasillaan. Toinen vaihde hevosella tuntui olevan kiitoravi. Oletin Muumin olevan entinen ravuri. Muuta selitystä tämän käyttäytymiselle en keksinyt. Jossain vaiheessa minulla keitti pahasti ylitse hevosen kanssa ja lätkäisin tätä raipalla muutaman kerran lautasille. Yllättäen Muumi ei pitänyt tästäkään, vaan pukitti niin yllättäen että lensin suoraan selälleni maneesin pohjaan.
Sen jälkeen ratsastus hevosella ei tuntunut ollenkaan mukavalta, varsinkaan kun tamma ei suostunut vieläkään tekemään mitään. Ja olin varma että hevonen nauroi minulle!

- Ethän sä nyt keskity ollenkaan! Elias huusi minulle suuren puoliverisen selästä ja kuulin tämän huokaisevan taas raskaasti. Kohotin katseeni taivaalle ja tuijotin hetken tähtiä taivaalla. Oli jo pimeää ja ainoastaan valonheittimet valaisivat kentän, jossa oli pieni lumikinos. Lumikaan ei estänyt Ipanaa temppuilemasta ja olin kolmesti tupsahtanut lumipenkkaan. Joka kerta poni oli jäänyt muutaman metrin päähän odottamaan.
- Mä pysty tähän enää, parkaisin kun tein tällä ravissa voltin ja tunsin kuinka poni myötäsi hieman edestä. Yritin kääntää uudelle voltille, kun Ipanan lihakset jännittyivät taas. En kuitenkaan kerennyt, ennen kuin huomasin ponin kaulan kadonneen ja takapää lensi taas ilmaan. En edes jaksanut sanoa mitään, kun pehmeä lumi otti minut avosylin vastaan. Hetken makasin lumessa ja tunsin kuinka Ipana työnsi turpansa poskeani vasten. Vaikka poni olikin kunnon vikuri, tämä oli silti todella symppis.

Nousin uudelleen tämän selkään ja vedin syvään henkeä. Huomasin Eliaksen juttelevan kentän laidalla jollekin ja ohjasin Ipanankin sinne.
- Moi, Tuomas naurahti tervehdykseksi ja vilkaisi Ipanaa arvostelevasti.
- Älä kato noin, moitin miestä ja taputin pienen orin kaulaa. - Tää on kuule kunnon ratsu.
- Niinhän mä just kuulin, mies mutisi ja kurtisti kulmiaan. Tuhahdin väheksyvästi ja ohjasin taas ponin aidan vierelle. En viitsinyt ravata ponilla kuin pienen hetken ja heti kun tämä rentoutui edestä siirsin tämän käyntiin ja annoin pitkät ohjat.
- Onko se sun mielestä mukava? Elias sitten kysyi ja huomasin tämän olevan tosissaan. Nyökkäsin vakavana ja huomasin miten mies rentoutui hieman.
- Se on sitten sun passi tästä eteenpäin.

Oikeastaan minun olisi pitänyt mennä omalle kämpälleni, ennen kuin Leevi hermostuisi touhuihini kokonaan. Päädyin kuitenkin Tuomaksen asunnolle käytyämme ensin kaupassa. Tuomas lupasi valmistaa minulle jonkinlaista ruokaa sillä aikaa kun kävisin suihkussa.
Huomasin Tuomaksen vilkuilevan melkein koko ajan, aivan kuin tämä olisi tarkkaillut minua.

- Sun puhelimees tuli viesti, Tuomas totesi samalla, kun astelin keittiöön topissa ja olohousuissa. Sanaakaan sanomatta astelin keittiön pöydän ääreen ja katsoin keltä viesti oli tullut. Huokaisin raskaasti, kun huomasin lähettäjän olevan Leevi. ”Tule yöksi kotiin, vietettäisi sellainen sisarusten ilta. Huomenna lähden Ruotsiin muutamaksi viikoksi ja haluun jutella ennen sitä. Ja ei - Tuomas ei saa tulla mukaan.”
Kurtistin kulmiani ihmeissäni, miksi Leevi oli lähdössä Ruotsiin. Ja miksi ihmeessä tämä ei ollut sanonut mitään aiemmin. Tiesin, ettei Tuomas ilahtuisi tästä, sillä sekunnissa olin päättänyt mennä kotiin. Kotiin. Viimeinkin pidin minun ja Leevin yhteistä asuntoa kotina. Ihanaa.

Tuomas ei sanonut hetkeen mitään, kun olin kertonut Leevin viestin sisällön. Tämä vain tuijotti minua silmiin ja tunsin itseni lähinnä hermostuneeksi, kun tämä ei mitään muuta tehnyt. Aivan kuin mies olisi kivettynyt paikoilleen.
- Etkö sä osaa sanoa sille ei? Tuomas viimeinkin töksäytti ja kallisti hieman päätään. Ensimmäistä kertaa tunsin oloni hermostuneeksi miehen seurassa. Loukkaannuin ja suutuinkin hieman Tuomaksen sanoista. Kai minä nyt veljeni luokse menisin, varsinkin kun halusin saada selityksen, miksi tämä oli lähdössä Ruotsiin.
- Osaan, mutta mä haluan mennä sen luokse, sanoin mahdollisimman pahoittelevan kuuloisena. Tuomaksen kasvoille nousi ovela virnistys.
- Miks? Mies kysyi ja nousi seisomaan pöydän vierelle, katsoen koko ajan minua tiiviisti silmiin. - Miks sä haluaisit mennä jos mä kerta olen täällä?
- Leevi on mun veli, oli yksinkertaisin selitys ja Tuomas nyökkäsi sitten ja käänsi katseensa pois silmistäni. En ollut edes huomannut pidättäneeni henkeä, mutta kun Tuomaksen katse siirtyi pois minusta, päästin kaikki ilmat pihalle.
- Tottakai sä menet, kuulin Tuomaksen matalana äänen pöydän toiselta puolelta ja käänsin katseeni tämän silmiin, jotka näyttivät niin lempeiltä. Melkein olin varma, että olin vain kuvitellut tämän kovan ja tutkivan tuijotuksen.

- Mennään huomenna aamulla vaikka syömään tai jotain? Tuomas vielä ehdotti, kun seisoimme autoni vierellä. Hymyilin pienesti miehelle ja painoin huuleni tämän suupieleen. Tunsin miehen hymyilevän.
- Mennään. Mä soitan sulle huomenna kun heräilen, sanoin ja suukotin vielä kerran miestä, ennen kuin nousin autoon ja ajoin pois parkkipaikalta.

Leevi oli käynyt ilmeisestikin kaupassa päivällä, sillä veljeni oli kattanut olohuoneen pöydälle kaikenlaisia herkkuja ja limsapullon vieressä makasi kolme DVD- koteloa. Itse Leeviä ei kylläkään näkynyt missään ja minulla oli oikeastaan oikean ruuan nälkä.
En kuitenkaan ehtinyt edes keittiöön saakka, kun ulko-ovi avautui ja ihana ruuan tuoksu valtasi kotimme.

- Mä toin safkaa, ajattelin että sulla vois olla vaikka nälkä. Onko? Leevi pulputti aivan niin kuin normaalistikin. Niin, miksei kaikki olisi voinut olla normaalisti? Miksi aina piti ajatella kaikista pahinta?
- Karsee, sanoin leveästi hymyillen ja nappasin itselleni toisen mäkkärin pussin. Kävin hakemassa huoneestani itselleni peiton ja linnoittauduin Leevin viereen sohvalle.
- Mitä katotaan? Kysyi ja huomasin, että Leevi hymyili oikein omahyväisenä. Tämä oli varmaan taas käynyt lataamassa netistä elokuvia.
- Step up 2? Leevi ehdotti ja minä nyökkäsin myöntävästi. Olin joskus nähnyt ensimmäisen osan ja se oli ihan hyvä. Kai se toinenkin osa ihan katsottava voisi olla.

Elokuva oli melkein enemmänkin kuin katsottava. Leevikin tuijotti silmät kiiluen pääosassa olevaa Andya, joka pomppi jatkuvasti vatsa paljaana. Minä taas tuijottelin Chasea, joka myös oli aika paljon ilman paitaa.
Meistä molemmista tuntui kuin elokuva olisi loppunut kesken ja heitimme mielenosoitukseksi popcorneja televisiota kohden. Minä lopetin kuitenkin melko lyhyeen, kun muistin kuka joutuisi siivoamaan jäljet huomenna.

Seuraavaksi katsoimme jonkin räiskintäelokuvan, jonka aikana sain tietää kaiken mitä veljelleni kuului nykyään. Emmehän olleet jutelleet kunnolla ainakaan muutamaan päivään. Sen tiesin, että Leevi lähtisi Ruotsiin turistiksi, jonkun naisen kanssa. En kuitenkaan saanut tietää kenen kanssa tai millä rahalla tämä oli lähdössä. Minulla ei ainakaan olisi ollut minkäänlaisia rahoja matkalle.

Elokuvan jälkeen silmäluomeni alkoivat lupsahdella kiinni ja yritin saada ne pysymään auki mahdollisimman pitkään.
- Kuulitko sä jo mitä Villelle on tapahtunut? Leevi kysyi sitten kesken hiljaisuuden ja olin hetkessä taas pirteä. Melkein itsekin hämmästyin reaktiotani, ei Villen asioiden pitäisi vaikuttaa minuun ollenkaan.
- No? Kuulin äänestäni kuultavan tiukkuuden. Kirosin taas mielessäni itseäni. Leevikin oli huomannut äänensävyni, mutta virnisteli vain tyytyväisenä.
- Se mursi jalkansa, kun Juuso säikähti just ennen estettä. Ville lens suoraan puomikasaan, Leevi selitti rauhallisesti. Katsoin hieman ihmeissäni, enkä tajunnut miksei kukaan ollut aiemmin sanonut minulle mitään. Ei edes Tuomas.
- Miks se säikähti? En voinut olla kysymättä ja Leevi virnisteli entistä leveämmin.
- Ellu yritti heittää Ville kivellä.
- Minkä takia?
- Ville jätti sen.
- Miks?
- Sähän oletkin utelias, Leevi nälväisi ja iski minulle silmää. Pyöräytin veljelleni silmiäni ja vakuutin olevani vain utelias persoona.
- Niin varmaan, Leevi mutisi. - Koska se ei jaksanut sitä lehmää enää. Loput saat udella Villeltä. Hyvää yötä.
Sen sanottuaan Leevi harppoi makuuhuoneeseensa ja veti oven perässään kiinni. Ihmeellisten ajatusten poukkoillessa mielessäni työnsin muutaman perunalastun suuhuni.
Kuka mahtoi hoivata Villeä ja tämän jalkaa nyt, kun Elina ei enää kuulunut kuvioihin?

Aamulla herätessäni minulla oli yhtälailla levoton olo, kuin oli ollut nukkumaan mennessäkin. En voinut sille mitään, että säälin Villeä ja olisin ehkä halunnut hieman jutella tämän kanssa. Kerrankin ilman riitaa, samalla tavalla niin kuin ennen.

Leevi oli jo lähtenyt jonnekin, töihin tai Ruotsiin. Kuka tietää? Kävin keittiössä keittämässä itselleni kahvia ja nappasin puhelimeni käteeni kävellessäni parvekkeelle tupakille.
Halusin kirjoittaa viestin Villelle, kysyä miten tämä voi. Sen teinkin, hetken tarkkaan mietittyäni.
Katsoin hetken aikaa tekstiä puhelimen näytöllä ja lähetin sen sitten. Olin melko varma, ettei Ville vastaisi viestiin ja olinkin yllättynyt, kun yhdeksän aikaan puhelimeeni saapui Villen viesti.
Kiva kuulla sustakin jotain. Melkein luulin sun lopullisesti suuttuneen muhun. Anteeks kun oon ollu niin vítunmoinen kusípää. En tarkotuksella. Nilkka tosiaan murtunut, nyt vuodelepoa. Tai niin paljon kun olosuhteet sallii. Mutsi lupas tulla kokkaamaan ja Petra tulee jossain vaiheessa kanssa käymään. Toivotaan etten tule seinähulluks täällä neljän seinän sisällä.

Tunsin itseni tyhmäksi, kun olin mennyt lähettämään Villelle sen viestin. Jotenkin minusta tuntui, että petin niin montaa ihmistä teollani.
Luin viestin moneen kertaan ja mietin pitäisikö minun vastata viestiin jotain. Tai oikeastaan miten, mitä siitä seuraisi. Tiesin, ettei Tuomas pitäisi ajatuksesta että olisin Villen kanssa missään tekemisissä, Leevin mielipiteistä ei oikein ota selvää, mutta suurin osa kavereistani ei haluaisi minun olevan Villeen yhteydessä.
Mietteissäni join kahvia ja pyörittelin puhelintani kädessä. Hitto, miten voi olla niin vaikeaa pysytellä Villestä erossa? Mikä ihme miehessä veti minua puoleensa?
Oli kysymyksiä, joihin en ikinä saisi vastausta.

Puoli kymmeneltä Tuomas soitti minulle ja pyysi kahville läheiselle huoltoasemalle. Hymähdin vain myöntymisen merkiksi ja Villen kuva piirtyi taas mieleeni. Pitäisiköhän minun mennä käymään tämän luona? Ihan vain tarkistaa, että mies olisi kunnossa. Päätin miettiä asiaa paremmin, Tuomakselle en varmasti sanoisi yhtään mitään. Tämä kuitenkin alkaisi epäilemään tarkoitusperiäni.

Tuomas oli jo saapunut Essolle, kun kurvasin pihaan. Näin kuinka tämä vilkutteli ikkunasta ja nostin kättä takaisin.
- Moi, kulta, Tuomas sanoi lempeällä äänellä ja huomasin tämän hymyilevän pienesti. Pakotin kasvoilleni pienen hymyn, kun se ei meinannut itsekseen tulla. Hitsi, Ville oli saanut ajatukseni aivan sekaisin.
- Sä saat tarjota, totesin heti ja Tuomas kohotti toista kulmaansa. Ilmeisesti minun olisi ensin pitänyt hieman leperrellä ja moiskauttaa suukko tämän huulille, ennen kuin pyysin tätä hakemaan minulle jotain.
- Hyvää huomenta vaan sullekin, kuulin mutinan kun tämä käveli tiskille hakemaan minulle kahvia ja sämpylää. Raskaasti huokaisten yritin saada itseni ajattelemaan tulevaa työpäivää ja tulevan viikonlopun juhlia - ja Tuomasta.

- Meetkö kahteentoista? Tuomas kysyi, kun istui taas pöydän toiselle puolelle, minua vastapäätä. Nyökkäsin pienesti ja hörppäsin pienesti mukista. Kahvi oli liian kuumaa ja liian polttavaa, ajattelin mieli mustuen. Tänään ei mikään tuntunut olevan hyvin.
- Mä pääsen vissiin ysiltä, totesin, kun ajattelin Tuomaksen kysyvän seuraavaksi sitä. Mies hymyili toisella suupielellään ja ojensi kätensä pöydän ylitse ja otti omastani kiinni. Juuri ajoissa sain estettyä itseäni kiskaisemasta kättä takaisin. Katsoin vain silmät pyöreinä yhteen liitettyjä käsiämme, olisin halunnut sanoa jotain todella masentavaa. Jos Ville olisi ollut kanssani, olisin sanonut. Mutta en ollut varma miten Tuomas ottaisi asian. Eilenkin tämä oli käyttäytynyt liian oudosti, kun olinkin lähtenyt kotiin.

- Mikä sua vaivaa? Tuomas kysyi huokaisten, kun seisoimme autoni vieressä tupakalla. Nostin katseeni maasta tämän silmiin, jotka olivat niin totiset - ja niin vihaisen näköiset.
- Miten niin? Kysyin ja vein henkoset röökistäni. Tunsin Tuomaksen arvioivan katseen itsessäni ja nojasin autoni konepeltiin.
- Sä oot aivan outo tänään, mies lopulta totesi ja sai sen kuulostamaan kovaltakin syytökseltä. Tuhahdin pienesti ja mulkaisin miestä pahasti.
- Voiskohan se johtua sun eilisestä käytöksestä? Ehdotin ja sain murskaavan katseen osakseni. Pyöräytin silmiäni turhautuneena, kohta Tuomas varmaan laukoisi jonkin syytöksen minulle.
- Mitäs teit niin paskamaisesti, tämä tuhahti ja heitti natsan maahan. - Mä tein sulle vaivalla ruokaa ja sitte sä vaan lähit heti kun veli soittaa. Arvaa oliko kivaa?
- Tosi vaivalla, naurahdin ja huomasin Tuomaksen katseen taas tummenevan. - Sä laitoit ranskalaiset uuniin ja lämmitit mikrossa nakkeja.
- Kuitenkin tein sulle ruokaa, tämä murahti ja kääntyi sitten kannoillaan ympäri ja lähti omalle autolleen. Katselin hetken paikoillani tämän loittonevaa selkää ja kirosin sitten ääneen. Läskiksi meni tämäkin, ajattelin vihaisena itselleni.
Lopulta ajoin itsekin pois parkkipaikalta ja ajoin suoraan töihin.

Tallin pihaan ajoi juuri minun edelläni hevoskuljetusauto ja huomasin Eliaksen olevan ratissa. Nyt vasta muistin, että tänään oli aamulla ollut Epun koeratsastus. Tunsin pettäneeni Epun, miten minä pystyin unohtamaan jotain tuollaista? Ville oli todellakin sekoittanut pääni.

Itse asiassa pääsin lähtemään jo puoli kahdeksalta, kun olin saanut hoidettua kaikki hommat. Eliaksen mukaan koeratsastus oli mennyt ihan hyvin, isä oli ollut paikalla ja ratsastanut ensin Epulla. Ihme sinänsä, luulin ettei tämä enää ratsastanut. Eppu vaihtoi omistajaa, kun Elias oli sanonut ettei halua koeaikaan. Ja tämä oli maksanut käteisellä, sen takia isä varmaan olikin suostunut tähän.

Elias oli käynyt Epulla kävelemässä maneesissa illalla ja minä olin opastanut Kekkosen selästä, miten orin kanssa kannatti toimia. Kekkonen oli suomenhevosruuna, jolla oli liian pitkä turpa verrattuna runkoon. Lisäksi tämä oli niin laiska, ettei halunnut tehdä muuta kuin kävelle. Tämä oli myöskin opetettu menemään makuulle, kun kosketti raipalla kaulalle. Omituinen elukka, ajattelin typertyneenä, kun hevonen ensimmäistä kertaa yritti makuulle minun ollessa selässä.

Elias oli kertonut minulle, että Ville oli loukkaantunut tiputtuaan hevosen selästä ja kysyi minulta tiesinkö asiasta jotain. Kielsin asian, mutta Eliaksen silmistä näki ettei tämä uskonut minua. Hitto.

En jaksanut tehdä itselleni ruokaa kotona, joten menin kotiin grillin kautta. Suunnitelmissani oli rentoutua kotona telkkarin ääressä ja hyvää musiikkia kuunnellen, mutta se tuntui jäävän ainoastaan suunnitelmaksi. Tuomas oli leiriytynyt ovemme eteen ja tällä oli reppukin mukanaan - kunnon leiriytyminen.

- Mitä sä siinä teet? Kysyin ihmeissäni, kun tajusin miehen todellakin olevan Tuomas. Mies nosti katseensa nopeasti silmiini ja hymyili pikaisesti.
- Mä tulin sun luokse, tämä totesi kuin asia olisi ollut itsestään selvää. Nyökkäsin vain nopeasti, en edes tiennyt mitä tuohon olisi pitänyt sanoa. Ehkäpä minun olisi pitänyt hyppiä riemusta?
- Siltä se näyttää, mutisin kuitenkin hiljaa, kun päästin tämän pieneen eteiseen. Kuulin Tuomaksen viheltelevän tyytyväisenä ja katsoin kun tämä marssi suoraan makuuhuoneeseeni. Tämähän oli kuin isäntä talossa, ajattelin hieman suuttuneena toisen käytöksestä.

Tunnelma oli hieman painostava, kun Tuomas tuli keittiöön perässäni. Minä olin hiljaa, kun odotin jonkinlaista selitystä tämän tulolle tänään. Ja Tuomas oli hiljaa, koska ilmeisesti luuli että olisin ollut todella riemuissani tämän ilmaantumisesta. Itseäni ärsytti omat tuntemukseni, minun olisi pitänyt olla riemuissani, mutta sen sijaan mietin haluaisinko lähettää Villelle viestiä. Itse asiassa halusin mennä käymään Villellä, mutta ainakaan tänään se ei tulisi onnistumaan.
- Vieläkö sä olet mulle vihainen? Havahduin Tuomaksen kysymykseen ja räpäytin silmiäni muutaman kerran. Tuomas, joka oli poikaystäväni oli tullut luokseni ja minä ajattelin vain Villeä - joka oli jotain aivan ihmeellistä. Minun pitäisi lopettaa tämä haihattelu eksän perään ja keskittyä nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Oliko Tuomas minun poikaystäväni? Huono juttu oli etten itsekään tiennyt. Vielä pahempaa oli että ensimmäisenä mieleeni tuli mielipide, jonka Leevi oli joskus minulle kertonut humalassa. ”Jos et koe seurustelevasi, silloin toisten kanssa vehtaamista ei lasketa pettämiseksi.”
Olisin kohta kaulaani myöten kusessa, ajattelin ja mielessäni löin itseäni sähkökärpäslätkällä.

- En, sain viimeinkin sanottua, kun lopulta sain ajatukseni koottua. Sain jopa hymynkin loihdittua kasvoilleni ja Tuomas näytti tyytyväiseltä reaktiooni. Olin todella ylpeä itsestäni. - Mä olen pahoillani siitä aamuisesta.
- Eipä toi haittaa, Tuomas armahti lauhkeasti ja tuli painamaan huulensa otsalleni. Sävähdin hieman, kun yllätyksekseni olisin halunnut juosta huoneen toiseen päähän. Tuomas kuitenkin tulkitsi eleeni väärin ja virnisti minulle hyvin lupailevasti, ennen kuin painoi huulensa määrätietoisina huulilleni. Eihän siinä tilanteessa voinut mitään muuta kuin vastata suudelmaan - mahdollisimman aidosti.
- Villeltä on muuten jalassa jotain, Tuomas mutisi hymyillen, kun nosti päätään hetkeksi ylemmän.
- Nilkka murtunut, nyökkäilin tietäväisenä ja huomasin miehen nostavan kulmiaan kysyvästi.
- Ja sä tiedät sen?
- Elias kerto, Eppu tuli tänään, selitin nopeasti ja Tuomaksen ilmeestä päätellen tämä ei oikein uskonut minua.
- Mutta se siitä, mutisin ja kiersin käteni miehen niskan takaa. Kurottauduin varpailleni ja painoin huuleni Tuomaksen korvan vierelle. Etäisesti kuulin tyytyväisen hymähdyksen ja sitten Tuomas nosti minut syliinsä. Nauraen suunnistimme makuuhuoneeseeni. Mitähän kaikkea joutuisinkaan tekemään ettei Tuomas alkaisi epäilemään minua mistään?

Aamulla herätessäni minusta tuntui kuin en olisi nukkunut lainkaan. Ei minulle kyllä yleensä muutaman tunnin yöunet riittäneetkään, ajattelin väsyneenä mutta pakottauduin siltä nousemaan ylös. Vilkaisin huoneeni ovella sängyllä makaavaa Tuomasta, joka makasi niin oudosti kiemuralla, että mieleni olisi tehnyt ottaa tästä kuva. Sen sijaan marssin suoraan suihkuun, jotenkin minusta tuntui likaiselta.

Tuomas heräsi paljon myöhemmin ja olin silloin tekemässä lähtöä töihin, olin luvannut ratsastaa Epulla ennen kuin työni oikeasti alkaisivat. Jos hyvä tuuri kävisi, saattaisin taas kerran päästä aiemmin töistä.
- Huomenta, mies mutisi ja venytteli pitkään ja hartaasti. Katselin hetken tämän toimia ja päättelin että tämä luuli minun antavan hänen jäädä asuntoon, kun itse lähtisin töihin.
- Huomenta, sain sihahdettua ja tein päätöksen sitten sekunnissa. Päätöksen, joka toivottavasti tulisi pitämään. - Eihän me seurustella?
- Mhä? Tuomas urahti ja nousi yllättävän nopeasti istumaan minua tuijottaen silmät selällään. Katsoin vakavin silmin takaisin ja toivoin tämän tajuavan asiani.
- Mehän ei seurustella?
- Kyllähän, mies sanoi toista kulmaansa nostaen. Pudistelin kieltävästi päätäni ja hymyilin sitten pienesti.
- Ei.
- Miksei?
- Koska mä en halua, sanoin äänellä, johon ei ollut vastaan sanomista. Huomasin tyrmistyksen miehen kasvoilla ja tämä pomppasi salamana seisomaan sängyn vierelle, kiskoen boksereita jalkaansa.
- Sä et ole enää mikään pikkuteini, hélvetti! Tuomas karjui ja kiskoin farkkunsa jalkaan. - Yrittäisit päättää mitä sä haluat!
- Mähän olen päättänyt, sanoin hennolla äänellä ja huomasin Tuomaksen pysäyttävän toimensa hetkeksi, kun tämä katsoi minua selvästi miettien olisinko tosissani.
- Sitoutumatonta seksiä, Tuomas sanoi ikään kuin maistellen sanaa suussaan. - Sitäkö sä sitten oikeasti haluat?
- Niin, myönsin ja huomasin kuinka miehen silmissä syttyi mielenkiinto. Lopulta tämä nyökkäsi pienesti ja terävästi.
- Kuulostaa mielenkiintoiselta, nähdään illalla. Tuunko mä taas tänne?
- Vaikka, sanoin toisella suupielelläni hymyillen.
- Illalla sitten, Tuomas sanoi ja marssi asunnosta ulos. Tuijottelin hetken suljettua ovea ja aloin sitten kikattaa typertyneenä. Olinko oikeasti ehdottanut miehelle sitoutumatonta seksiä? Hyvin ovelaa.

Oli ihanaa päästä taas pitkästä aikaa Epun selkään, tunsin olevani kotona. Tiesin koko ajan mitä Eppu oli tekemässä ja milloin minun piti rauhoitella oria tai komentaa tätä liikkumaan aktiivisemmin - minusta tuntui kuin olisin ollut hevosen kanssa yksi ja sama olento.

- Se liikkuu kivasti sun kanssa, Elias sanoi minulle, kun olin tullut oriin selästä alas. Hymyilin kiittävästi nuorelle miehelle ja tämä soi minulle pienen virnistyksen.
- Tää on mukava hevonen, totesin vain ja taputin hikistä kaulaa. Tunsin selässäni pistävän katseen, kun talutin Epun maneesista ulos. Jotenkin minusta tuntui, että viime päivinä tuttavani olivat alkaneet käyttäytyä perin kummallisesti.

Puoli yhdeksältä olin valmis teurastamaan Ipanan omin käsin. En ollut ikinä tavannut yhtä vikurimaista ponia, oikeastaan en ollut viime vuosina edes tehnyt tuttavuutta poneihin. Nyt kuitenkin olin saanut ponin passiksi - ja minkälaisen ponin! Ipana oli tänään kentällä tympääntynyt minun haluamiin tehtäviin ja päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä. Eihän siinä kauaa mennyt, kun minä makasin selälläni kinoksissa ja poni seisoi tyytyväisenä vieressä. Onneksi lumet eivät sentään olleet vielä alkaneet sulaa, poni varmaan mielellään tiputtelisi minua kuralammikoihin.
- Tipuit taas? Elias nauroi minun myrtyneelle ilmeelleni, kun talutin yli-innokasta ponia talliin. En tajunnut mistä tuohon elukkaan riitti energiaa.
- Joo, huokaisin ja irrotin satulavyön.
- Tule huomenna heti aamusta ratsastamaan sillä ja sitten illalla ratsastat? Elias ehdotti ja katsoi minua kysyvästi. - Siltä täytyy kyllä vähentää tota ruokaa. Siitä on tullut paljon energisempi, kun sä oot alkanu ratsastaa sillä.
- Mä en vaan pysy sen selässä, huoahdin hieman masentuneena. Jos Ipanan saisi kuriin, niin siitä voisi tulla todella hieno ratsu.
- Älä välitä, Elias taputti minua olalle ja kuulin tämän äänestä hymyn. - Ei kukaan muukaan sen selässä pysy.
- Et edes sinä? Kysyin näytellen epäuskoista ja käännyin katsomaan Eliaksen hymyileviä kasvoja. Se oli niin harva näky, että jäin tuijottamaan tämän kasvoja lumoutuneena. Elias näytti oikeastaan todella hyvältä, kun tämä hymyili kunnolla.
- En edes minä, tämä lopulta myönsi. - Tiedätkö sä ketään joka vois mahdollisesti pysyä sen selässä?
- Joo, mutisin ja kurtistin kulmiani. - Mutta sä et pidä siitä.
- Ville? Elias kysyi ja minä nyökkäsin. Ville. Taas se iski tajuntaani, se ei suostunut jättämään minua rauhaan.

En ollut katsonut puhelintani koko työpäivän aikana. Nyt kun työt olivat loppu, huomasin jonkun kaivanneen minua enemmänkin. Puhelimeeni oli tullut viisi puhelua ja kolme viestiä. Kaksi puhelua oli tullut isältä ja kolme Leeviltä. Viesteihin uppouduin hetkeksi aikaa - ei, se ei johtunut mitenkään siitä että kaksi viestiä oli tullut Villeltä. En todellakaan kaivannut Villeä, minun vain kävi miestä sääliksi. Näin ainakin uskottelin itselleni. Minä en saanut kaivata Villeä. Ville oli se joka satutti ja jätti, minä olin uhri.
Ensimmäisessä viestissä Villeä kysyi voisinko mennä käymään tämän luona, minun pitäisi ensin hakea jotain papereita isältä. Toisessa viestissä mies kuitenkin pyysi unohtamaan koko asian. Hieman hämilläni mietin mitä minun pitäisi tehdä. Sitä miettiessäni katsoin kolmannen viestin, joka oli isältä. Tämä pyysi käymään kotona, vielä tämän illan aikana.
Näpyttelin nopeasti isälle vastauksen, jossa sanoin tulevani jossain vaiheessa. Soittaisin sitten lähempänä.

Tallissa paloi vielä valot, kun kaarsin autolla talomme eteen. Yritin katsella näinkö tuttujen autoja tallin luona, mutten nähnyt pimeässä oikeastaan mitään.
- Mä tulin, huikkasin ovelta, kun astuin eteiseen. Ulko-ovi kolahti mielestäni liian kovaa kiinni takanani. Kuulin isän huutavan minua olohuoneesta ja lähdin astelemaan sinne. Ajattelin isälläni olevan jotain tärkeää asiaa, kun minun piti juuri tänään vielä ehtiä tännekin.

- Tule tänne olohuoneeseen, isä huusi ja silmiäni pyöräyttäen lähdin kävelemään käytävää pitkin olohuoneen ovelle. Oven takaa kuului television mölinä ja mietin itsekseni minkä ihmeen takia telkun piti huutaa niin kovalla, kun muuten talossa oli aivan hiljaista.
- Moi, tervehdin hiljaisesti kun työnsin oven auki. Isä käänsi katseensa minuun ja tämä näytti vanhenneen monella vuodella, vaikkei siitä kauaa ollut kun olimme viimeksi nähneet.
- Haluatko kahvia? Äiti kysyi ja nousi sohvalta ylös lähteäkseen keittämään kahvia. En tajunnut miksi tämä edes vaivautui kysymään, kun ei kuitenkaan odottanut vastaustani. Menin istumaan isän viereen sohvalle ja huomasin tämän kasvoilla karehtivan tyytyväisen hymyn. Ilmeisesti tämä oli kuvitellut minun kieltäytyvän tulemasta kotiin.

Katsoin television ruutua näkemättä mitään, mietin vain miten voisin avata keskustelun isän kanssa. Mielestäni tämän kuitenkin pitäisi aloittaa keskustelu, tämähän oli minut tänne kutsunutkin.
- Voisitko sä taas auttaa meitä vähän? Isä sanoi viimeinkin ja käänsin hieman yllättyneenä katseeni tähän. Miksi aina kun tulin kotiin, minulta pyydettiin apua?
- Miten? Kysyin huokaisten ja tiesin nyt jo suostuvani kaikkeen mitä minulta ikinä vaadittiinkaan. Isä hymyili helpottuneen näköisenä ja hymähti pienesti.
- Villelle pitäisi viedä muutamia papereita, voisitko sä?
- Niin, hymähdin ja haukottelin sitten pienesti. - Ville siitä mainitsikin jo.
- Ai, isä katsoi minua kulmiaan kohotellen ja näytti jotenkin kauhean tyytyväiseltä.
- Se käski mun hakeen jotain papereita, mutisin vain ja nojasin väsyneesti selkänojaan, en huomannutkaan kuinka väsynyt olin työpäivän jäljiltä.
- Vaikka te ette tulekaan nyt toimeen, niin Ville on tehnyt tosi paljon tän tilan hyväksi, isä sanoi ja tuijotti minua tiukasti, kun itse vain katselin laiskasti ympäri huonetta. Niin varmaan, ajattelin huvittuneena. Mitähän kaikkea tämä olikaan tehnyt tilan hyväksi?
- Se ei saanut perheensä tukea ja silti suostu ottamaan puolet tän tilan veloista niskoilleen, isä jatkoi ja jokin tämän lauseessa särähti niin pahasti korvaani, että olin sekunnissa taas pirteä.
- Veloista? Kysyin kärkkäällä äänensävyllä. Isä hätkähti hieman säikähtäneenä, kun tajusi puhuneensa ohi suunsa. Lopulta tämä huokaisi alistuneena ja painoi katseensa maahan.
- Tila alkoi velkaantua jo silloin kun sä lähdit opiskelemaan, mutta me ei haluttu mitenkään huolestuttaa sua, isä kertoi ja kuulin tämän äänestä kuinka pahoillaan tämä oli asiasta.
- Sitten kun sinä ja Ville erositte, Ville tarjoutui ostamaan puolet tilasta. Se ei halunnut että sun tuleva perintös luhistuis kokonaan kasaan, isä selitti ja kosketti hellästi kättäni joka oli puristunut nyrkkiin sylissäni.
- Mistä se jätkä sai ne rahat? Sain kysyttyä kireällä äänensävyllä ja isä näytti jotenkin syyllisen näköiseltä.
- Se sai perinnön isältään, se kuoli auto-onnettomuudessa, isä selitti ja sääli ilmiselvästi Villeä.
- Milloin?
- Just kun sä olit lähtemässä Hollantiin, kukaan ei sanonut sulle mitään, ettet olis perunut sitä matkaa.
- Kiva, mutisin ja olin loukkaantunut eniten Villelle, joka ei ollut kertonut minulle tätä. Miksei?
- Älä ole vihainen Villelle, isä pyysi ja katsoi minua vakavasti. - Äläkä sääli sitä.
- Mä taidankin vaan ottaa ne paperit ja mennä, mutisin ja hetken kuluttua olin jo eteisessä keltainen kansio kädessäni.

Istuin autossa Villen asunnon parkkipaikalla ja yritin rauhoittaa mieleni. Olisin vain halunnut mennä tivaamaan mieheltä, miksi tämä oli salannut niin paljon tietoa kaikesta. Tai, emmehän olleet silloin Villen kanssa enää yhdessä, mutta olisin silti halunnut kuulla.
Lopulta tunsin oloni sen verran tyyneksi, että voisin kohdata miehen ilman pelkoa hakata tämä.

Olin soittanut ovikelloa jo moneen kertaan, eikä oven takana kuulunut minkäänlaista ääntä. Naputin kengällä lattiaa ja olin jo melkein huolestunut. Mitä jos Ville oli kaatunut, tai tällä olikin jo jotain hieman vakavampaa?
Lopulta koputin oveen napakasti ja melkein samalla hetkellä ovi lensi auki melkein tyrmäten minut. En voinut mitään pienelle inahdukselle, joka karkasi huulieni välistä säikähdettyäni. Ville tuijotti minua silmissään melkein vihainen pilke, ennen kuin tämä hymyili minulle hieman hämillisen näköisenä.
- Mä en uskonut et sä oikeesti tulisit, mies mutisi ja päästi minut ohitseen eteiseen.
- Etpä tietenkään, mutisin kun astelin pientä käytävää pitkin peremmälle asuntoon. Huomasin nopeasti, ettei asunto ollut mikään pieni poikamiesboksi, vaan ihan tilava kolmio. Ilmeisesti melko arvokas vuokrakin taisi olla, näin nopeasti pääteltynä.
- Aika muhkea kämppä sulla, totesin ja vilkaisin olkani ylitse Villeä, joka taiteili keppiensä kanssa perässäni. Hetken tämä näytti rypistelevän otsaansa, mutta kohautti sitten olkiaan välinpitämättömästi.
- Tää on omistusasunto, kuulin tämän sanovan hiljaisella äänellä, enkä voinut peittää hämmästystäni.
- Arvatenkin osa perintöä? En voinut olla kysymättä. Tunsin yllättävää voitonriemua, kun näin Villen hieman kiusaantuneen ilmeen. Tämä ei ilmeisesti ollut edes ajatellut kertoa minulle isästään. Tai olisihan tämä kerennyt jo moneen kertaan kertoa asian, mutta ei.
- Mistä sä kuulit? Ville kysyi, kun oli ensin viitonnut minua istumaan keittiön pöydän ääreen. Loin Villeen loukkaantuneen katseen ja hymähdin kuuluvasti.
- No, en ainakaan sulta.

Sen jälkeen Ville ei sanonut mitään, mikä liittyikään ensimmäiseen puheenaiheeseemme. Tämä ei ilmeisesti aikonutkaan pyytää anteeksi toimiaan, niin kuin olin olettanut. Tämä näytti oikein tyytyväiseltä siihen, etten ollut tiennyt yhtään mitään. Olin vain pähkäillyt, mistä Ville oli saanut rahat tilamme puolikkaaseen, miksi tämä oli ostanut puolikkaan ja milloin. Kukaan ei ollut viitsinyt kertoa minulle mitään.
En sen jälkeen ollutkaan miehen asunnossa kauaa, join nopeasti kupin kahvia, pahoittelin tämän ja Elinan katkennutta suhdetta - vaikka en ollut tippaakaan pahoillani asiasta. Villekin tiesi sen ja hymyili huvittuneena kalsealle äänensävylleni, kun kohteliaasti esitin kuinka kauhea pahoillani olinkaan. Tosiasiassa olisin voinut sanoa: ”Mitä ihmettä sä oikeastaan näit siinä lumpussa? ”

Lähettäjä: [[Suvie 
Päivämäärä:   22.11.08 21:14:39

Lopulta ojensin Villelle kansion ja nousin seisomaan pahoitellen pikaista poistumistani. Katsoin hetken aikaa Villeä arvioiden ja hymyilin tälle sitten hieman hyväntuulisemman näköisesti. Pikaisesti kumarruin miehen puoleen ja hipaisin huulillani tämän poskea. Ville hymyili minulle pikaisesti ja syventyi sitten kansion sisältöön. Minä päätin poistua asunnosta mitään sen enempää sanomatta, ei minun sanomiseni enää siinä vaiheessa mitään voisikaan painaa.

Olin vasta ennen yhtätoista kämppäni edessä ja vasta silloin muistin Tuomaksen olemassaolon. Kaivoin nopeasti puhelimeni taskusta ja huomasin siihen tulleen viestin Eliakselta. ”Et tuu huomenna töihin.” Viestissä vaan luki ja kohotin kulmiani yllättyneenä. Elias tuntui muutenkin olevan hieman omituinen. Jos tämä sai päähänsä ettei minua jonain päivänä tarvittu, niin ihan kiva vain.
Näppäilin nopeasti puhelimeeni viestin. ”Hereillä?” Niin yksinkertaisen viestin lähetin Tuomakselle ja jo muutaman minuutin kuluttua tämä soitti minulle.
- Tuunko teille? Tämä kysyi heti ensimmäisenä ja kuulin tämän äänensävyn olevan hieman tyly. Ilmeisesti tämä ei oikein ollut tykännyt ehdotuksestani harrastaa pelkästään sitoutumatonta seksiä.
- Itse asiassa, aloitin, enkä oikeastaan tiennyt mistä sanat tulivat; minun niitä ei pitänyt lausua. - Saisinko mä ihan vaan nukkua sun vieressä? Jutella sun kanssa?
- Tottakai, Tuomas lausui hellästi ja kuulin tämän äänestä hymyn. - Mä oon siellä ihan hetken kuluttua. Mä haen jotain ruokaa tullessani.

Aamulla havahduin siihen kun sänky nytkähti hyvin epämukavasti. Kurotin silmät kiinni kättäni yrittäen tavoittaa Tuomasta, mutta käteni osuikin tyhjään kohtaan. Hätkähtäen aukaisin silmäni ja huomasin Tuomaksen istuvan sängyn laidalla kiskoen boksereita jalkaansa. Tyytyväinen hymy pujahti kasvoilleni ja nousin haukotellen istumaan.
- Huomenta, tervehdin miestä ja tämä kääntyi katsomaan minua vinosti hymyillen.
- Huomenta, tämä vastasi takaisin ja sipaisi sormillaan hellästi käsivarttani.
- Mihin sä olet menossa? Kysyin sitten ihmeissäni, kun huomasin tämän ottavan farkkunsa käsiinsä. Tuomas kohotti pienesti toista kulmaansa ja naurahti sitten.
- Sä vissiin haluat että mä lähen, tämä totesi kuin itsestään selvyytenä. Kurtistin kulmiani typertyneenä. Olinko joskus sanonut niin? En ainakaan omasta mielestäni.
- Et mene, tuhahdin ja kiedoin nopeasti käteni tämän kaulan ympärille. Huomasin kuinka Tuomaksen silmiin tuli melkein toiveikas hohde. Hymähdin pienesti ja suutelin nopeasti miehen korvannipukkaa.
- Jää tänne, sanoin anovalla äänellä ja kuulin kuinka mies henkäisi pienesti, ennen kuin kietoi käsivartensa tiukasti ympärilleni.
- Pitäiskö sun mennä suihkuun? Tuomas kysyi ja näykkäisi minua hellästi leuasta. Kohotin katseeni tämän silmiin ja naurahdin käheästi.
- Kyllä meidän pitäis mennä suihkuun. Vai mitä luulet? Nauroin ja painoin lämpimät huuleni tämän suulle ennen kuin tämä ehti sanoa mitään. En kuullut mitään, enkä olisikaan halunnut kuulla. Tunsin vain tämän otteen tiukentuvan ympärilläni ja pian olinkin tämän sylissä kohti kylpyhuonetta.

- Mitenkäs sen ponin kanssa sujuu? Tuomas kysyi, kun istuimme keittiössä juomassa kahvia. Pyöräytin silmiäni paljon puhuvasti ja hymyilin sitten.
- Ei suju, totesin ykskantaan ja naurahdin sitten, kun mietin kuinka hellyttävä tuo otus kuitenkin oli.
- Mutta sun mielestä se on aivan ihana? Tuomas huomasi ilmeeni ja nyökkäsin myöntävästi. Poni oli aivan ihana.
- Mites Eppu? Tuomas kysyi sitten ja vilkaisi minua kulmiensa alitse. Kurtistin hieman kulmiani hämmentyneenä; mikähän Tuomaksen nyt taas oli ajanut kyselemään.
- Ihan hyvin se on sopeutunut, Elias rakastaa sitä.
- Hyvä, mies hymähti ja suoristi sitten selkänsä nostaen katseensa suoraan silmiini. Tuijottelimme hetken toisiamme ja yritin kovasti miettiä mikä miestä tänään vaivasi.
- Huomenna meille? Tuomas vain kysyi ja nyökkäsin hymyillen muistaessani nuo päivälliset tai mitkä ikinä olivatkaan.
- Huomenna teille, totesin ja kiersin pöydän toiselle puolelle Tuomaksen syliin ja nopeasti molemmat olimme kuolemassa liiasta naurusta.

- Musta tuntuu, et mun pitäis käydä kotona useammin, totesin Tuomakselle kun makasimme raukeina keittiön matolla. Tunsin miehen sormien vaeltelevan vatsallani ja vatsalihakseni nykimään tyhmästi. Käänsin katseeni Tuomaksen kasvoihin ja silmäni lukittuivat miehen suoraan katseeseen.
- Sitten sun täytyy, mies kuiskasi ja painoi huulensa kaulalleni. Vaikka kuinka olisin halunnut jäädä siihen, en voinut. Ensinnäkin selkäni oli nyt jo tulossa kipeäksi ja toiseksi; Ville oli taas palannut mieleeni. En voinut sille mitään, että mietin melkein jatkuvasti miten mies voi tänään.
- Sä maistut hyvältä, Tuomas henkäisi kaulaani vasten ja enkä voinut mitään pienelle irvistykselle kun mietin kuinka mies suuttuisi, jos tietäisi ajatukseni.
- Kiitos, henkäisin ja työnsin miehen pään pois iholtani. - Ei nyt.
- Ei sitten, Tuomas vain hymähti ja nousi sitten istumaan katsoen koko ajan minua. - Onko sulla nälkä?
- Vois ollakin, totesin pienesti haukotellen. Kohotin kysyvästi kulmiani Tuomakselle ja toivoin että mies olisi suunnitellut päivän ruokailumme.
- Mennäänkö meille syömään, niin voit tutustua perheeseen jo tänään, Tuomas sanoi ja vilkaisi sitten minua hieman anteeksi pyydellen. - Huomenna tulee jotain sukulaisia.
- Mitä? Vinkaisin melkein hädissäni.
- Vaan muutama, Tuomas kiirehti selittämään. Nyökkäsin tälle vaisusti hymyillen. Jotenkin minusta tuntui että huomisesta tulisi katastrofi.
- Mennään sitten teille syömään, murahdin ja nousin vaivalloisesti seisomaan. Tunsin Tuomaksen katseen selässäni kun kävelin makuuhuoneeseen ja hetken kuluttua kuuluikin kauheaa ryminää kun mies juoksi perääni kaataen sitten meidät molemmat sängylle.
- Tai sitten me voidaan tilata tänne ruokaa? Tuomas nauroi tyytyväisenä ja näykki härnäävästi huuliani. En voinut naurulle mitään, Tuomas oli vain jotenkin todella hupaisa mies.
Taas hetkeen Ville ei vaivannut ajatuksiani.

Kun heräsin seuraavan kerran kevyestä unesta, tuntui kuin minua olisi ruhjottu aivan kunnolla. Ähkäisten käännyin mahalleni makaamaan ja liikuttelin hieman hyytelöltä tuntuvia jalkojani. Kesti monia sekunteja ennen kuin tajusin puhelimeni soivan. Puhisten nappasin puhelimeni yöpöydältä ja vastasin edes tarkistamatta soittajaa.
- No? Ärähdin puhelimeen. Hetkeen linjalta ei kuulunut mitään ja ajattelin hetken jo kuulleeni omia.
- Noora? Elias tässä, linjalta kuului Eliaksen ääni ja ärtymys sen kuin kasvoi. Nousin jopa istumaan sängyllä ja mutristelin tyytymättömänä puhelimelle huuliani. Harmikseni Elias ei voinut nähdä ilmeitäni.
- Mitä sä mulle soittelet? Huokaisin ja hätkähdin sitten säikähdyksestä kun Tuomas kosketti kädellään selkääni.
- Sä kuulostat aivan saaneelta, Elias alkoi päivittelemään puhelimessa ja pyöräytin silmiäni kärsimättömänä. Taustalta kuului jonkun muunkin ihmisen puhetta ja sitten joku nauroi. Koko perhekö siellä nyt taivasteli seksielämääni? Ajattelin surkeana.
- Voi olla, mutisin ja Elias hiljeni linjalla. - Mitä asiaa sulla oli?
- Et mitenkään vois sunnuntaina tulla ratsastamaan Epulla ja Ipanalla?
- Mikset ite ratsasta? En voinut olla kysymättä ja haukottelin raukeasti.
- Ajattelin olla sunnuntaina vielä niin kännissä, etten uskalla kiivetä niitten selkään, mies vastasi suoraan, enkä voinut olla hymyilemättä miehen rehellisyydelle.
- Hyvä, totesin tyytyväisenä. - Mä käyn. Heippa, sanoin nauraen ja iskin luurin kiinni.

- Kuka sulle soitti? Tuomas mörisi peiton alta ja yritti tavoittaa minua kädellään.
- Elias, vastasin ja heitin puhelimen tyynyni päälle. - Se on menossa huomenna kännäämään ja mun pitää mennä sunnuntaina ratsastamaan kaks elukkaa.
- Eliaksen vuosikännit, Tuomas hymähti ja kääntyi makaamaan selälleen. - Se tulee olemaan huomenna todella humalassa. Mekin mennään baariin.
- Mutta entäs ne hevoset? Kysyin hämmästyneenä.
- Juoksuta ne, Tuomas totesi kuin tyhmälle ja sulki sitten taas silmänsä kiskoen minut viereensä makaamaan.

Olimme sopineet Tuomaksen kanssa, että tämä menisi omalle kämpälleen vaihtamaan vaatteet ja tulisi sitten hakemaan minua. Tunsin suureksi ikäväkseni perhosia vatsassa, kun mietin tulevaa iltaa. Päivällinen oli mitä ilmeisimmin aika muodollinen tilaisuus, koska sinne oli pukeuduttava hyvin siististi. “Laita sitten parastas.” Tuomas oli vain sanonut juuri kun poistui ovesta ulos.
Asuvalintaa pähkäillen pengoin vaatekaappiani pelkät alusvaatteet päälläni ja kiskoin kaapista sitten kireät farkut ja valkoisen tuubitopin lattialle; ne voisin varmastikin laittaa baariin päälleni.

Lopulta tunnin kuluttua olin saanut kaivettua kaapin kätköistä esille mustan ja valkoisen mekon ja olin asetellut ne sängyn päälle odottamaan tuomiotaan. En tiennyt kumpi olisi ollut parempi; musta oli varma valinta, valkoisesta en vielä tiennyt.
Lopulta päädyin soittamaan Tuomakselle ja kysyin tämän mielipidettä. Vastaus tuli sekunnissa; valkoinen.
- Entä jos mä sotken? Olin kysynyt puhelimessa melkein hätääntyneellä äänellä. Tuomas oli vain naurahtanut ja käskenyt laittaa sitten mustan.

Lopultakin seisoin suuren kokovartalopeilin edessä olkaimeton musta mekko päälläni. Hiuksen olin koonnut niskaan hieman löysälle nutturalle. Kaivoin laatikoistani hopeisin kaulakorun ja samaan sarjaan kuuluvat suuret korvarenkaat. Olin aika ylpeä itsestäni ja kiskoin kaapista juuri mustat korkokengät, kun ovikello soi.
Melkein juoksin avaamaan ovea ja Tuomas seisoi hymyillen mustaan pukuun pukeutuneena. Hymyilimme hetken toisillemme hiljaisina, kunnes Tuomas asteli ohitseni ja käveli suoraan makuuhuoneeseen.

- Ootteko te oikein rikkaitakin? Kysyin, kun olin päässyt makuuhuoneeni ovelle ja Tuomas kääntyi katsomaan minua jotenkin hämmästyneen näköisenä.
- Onko se joku ongelma? Tämä kysyi ja kohotteli kulmiaan jotenkin ivallisen näköisenä.
- Ei, mutta en mä ala joka kerta pukeutua mekkoon kun mä tuun teille, sanoin totuuden mukaisesti ja Tuomas vain naurahti, ikään kuin asiassa olisi ollut jotain huvittavaa.
- Ei tää ole mitään joka päiväistä, Tuomas selitti sitten ja työnsi kätensä puvunhousujen taskuihin. - Faijalla ja sen uudella vaimolla sattuu nyt vaan olemaan hääpäivä. Ne on ollut tänään 10 vuotta naimisissa.
- Ja ajattelit kertoa sen mulle vasta nyt? Melkein kiljaisin järkytyksestä ja tuijotin silmät laajenneina miestä edessäni. Tämä vain tuijotti minua vino hymy huulillaan.
- Niin, sä olisit vaan hermoillut muuten koko ajan, mies selitti ja sai minut hermostumaan entistä enemmän.
- Olisit jättänyt sitten kokonaan kertomatta, pihahdin ja istuin sängynlaidalle tiheästi hengittäen. Tätä menoa saisin hermoromahduksen ennen kuin pääsisimme edes tämän vanhempien luokse. Enhän minä voisi tunkeutua toisen perhejuhlaan, kun kukaan ei tiennyt minusta yhtään mitään.
- Musta tuntuu että mun ei kannattais tulla sinne, mutisin sitten ja nostin katseeni Tuomaksen silmiin. Näin kuinka tämä hämmästyi lauseestani ja kyykistyi sitten eteeni, niin että tämän kasvot olivat omani tasolla.
- Kaikki odottaa sua sinne, Lotta varsinkin. Sinne tulee sunkin tuttuja, Tuomas selitti ja hymyili minulle rohkaisevasti. Kohotin kulmiani kysyvästi.
- Ketä tuttuja?
- Niklas, Jere, Teemu ja Heikki, Tuomas naurahti ja suuteli sitten minua hellästi. - Kaikki tulee ihastumaan suhun.
- Sä sanot noin kaikille tytöille jotka on kauhusta kankeena kun sä viet ne kotiis, huomautin ja odotin että Tuomas kieltää asian ja sanoo minun olevan jotenkin erityinen. Tai jotain muuta mukavaa, joka kohottaisi itsetuntoani tällä hetkellä.
- Itse asiassa, niin sanonkin. Kukaan ei silti usko mua, Tuomas totesikin ja jäin tyrmistyneenä tuijottamaan tätä.
- Noin ei kuulu sanoa tytölle, kun vie sen ensimmäistä kertaa vanhemmilleen, totesin ja nousin sitten seisomaan. Tuomas katsoi minua viekkaasti hymyillen ja seurasi katseellaan kun heittelin vaatemyttyjä kassiini.
- Mitä noi on?
- Mun baarivaatteet, totesin tylyllä äänellä. Toivottavasti saisin Tuomaksen vähän miettimään sanojaan, mietin vihaisena ja vilkaisin sitten miestä olkani ylitse.
- Mikset sä mene mekko päällä baariin? Tuomas kysyi vain ja sai mielialani laskemaan taas.
- Koska mä en halua, sanoin kun heitin kengätkin kassiin. - Mennäänkö?
- Toki, Tuomas hymyili sitten ja painoi huulensa niin pehmeästi huulilleni, etten voinut olla vihainen tälle. Pakostikin hymy kohosi huulilleni.

Olin mielessäni luonut jo kuvan Tuomaksen kotitalosta. Siinä oli suuri valkoinen puutalo, avara piha, joka kesäisin kylpi kukkien eri väreissä.
Oikeastaan tuo minun maalaamani mielikuva osui aika lähelle totuutta; talo oli kivitalo, mutta melko suuri ja valkoinen. Piha näytti avaralta ja tiesin, että tämä piha tulisi kesällä olemaan melkein täyteen sullottu erilaisia kukkia.
Talo ei olisi muuten varmaan herättänyt minkäänlaista kiinnostusta, ellei tonttia olisi ympäröinyt korkea pensasaita.
- Oletko sä porvari? Kohotin nauraen katseeni Tuomakseen ja huomasin tämän suupieliä nykivän. Lopulta tämä laski katseensa silmiini.
- En sen enempää kuin tekään olitte joskus, tämä mutisi tarttuen sitten käsivarrestani kiinni ja lähtien johdattelemaan minua kohti etuovea.

- Tuomas! Ovesta tullut tyttö hihkaisi ja tämän hymy hohti valkeana. Kuulin miehen huokaisevan vieressäni ja sitten tämä lähti harppomaan tyttöä kohden.
- Sun on pakko olla Noora? Tyttö ojensi minulle kätensä ja hymyili minulle nauravilla silmillään. Samassa huomasin tytön ja Tuomaksen ilmeissä jotain hyvinkin samaa ja tajusin tämän olevan Lotta.
- Moi, Lotta, hymyilin tytölle ja huomasin kuinka tämä ilahtui siitä että tunnistin tämän.
- Mennään sisälle, Lotta sanoi sitten äkkiä ja asteli edellämme sisään eteiseen, joka näytti lähinnä pieneltä, valoisalta huoneelta.
- Jätä takki siihen, Lotta sanoi samalla kun Tuomas auttoi yltäni valkoisen takkini. Tunsin miehen kämmenen ristiselälläni, kun tämä lähti johdattelemaan minua olohuoneeseen.
- Porvari, sanoin vielä, kun painoin pehmeän suukon Tuomaksen huulille ennen kuin astuimme ovesta toiseen huoneeseen.

- Isä, tässä on Noora, Tuomas esitteli minut vanhemmalle versiolleen itsestään. Hymyillen mies puristi kättäni ja kääntyi sitten naurahtaen katsomaan poikaansa.
- Sinähän oletkin tehnyt kunnon löydön, tämän isä sanoi ja vilkaisi sitten nopeasti minua. - Varo vaan tyttö, Tuomas alkaakin kohta rupsahtamaan.
- Kyllä se on taitanut jo alkaa, sanoin nauraen ja tunsin Tuomaksen ja tämän isän kysyvän katseen itsessäni.
- Siis se rupsahtaminen, lisäsin nopeasti ja huomasin kuinka Tuomas yritti pidätellä nauruaan.
Juttelimme hetken tämän isän kanssa niitä näitä ja tämä sai minut naurumaan useaan otteeseen.
- Veikko, kaunis nainen sanoi, kun saapui miehen rinnalle. - Heti kauniita tyttöjä iskemässä?
- Marjatta, tässä on Noora Lehto, Veikko esitteli minut ja lisäsi sitten “hiljaa”: - Tuomaksen tyttöystävä.
- Hauska tutustua! Marjatta hymyili minulle lämpimästi ja kätteli minua reippaasti. - Tuomas olisi saanut tulla näyttämään sua jo aikaisemmin, mutta sulla on kuulemaa ollut kiireitä?
- Kiireitä on ollut, mutisin samalla kun mulkaisin Tuomasta kulmieni alta. - Mutta Tuomas ei ole tainnut muistaa edes mainita kutsusta mitään?
Sanoistani seurasi lyhyt hiljainen hetki, kun tuijottelimme Tuomaksen kanssa toisiamme.
- Mutta ehkä se korvataan, sanoin sitten ystävällisesti hymyillen Veikolle ja Marjatalle.

Kolmen tunnin kuluttua, olin nauranut enemmän kuin todella pitkään aikaan. Olin myös tullut siihen tulokseen, että Tuomaksella oli mitä ihanimmat sukulaiset.
- Noora? Havahduin omista ajatuksistani Niklaksen ääneen, joka tuli aivan korvan juurestani. Käänsin hätkähtäen katseeni miehen tummiin silmiin ja annoin itseni hetken ihailla tämän hienoa pukua.
- Voisitko sä olla meidän kuski tänään? Mies kysyi ja katsoi minua anovasti ja räpytteli ripsiään naurettavasti.
- Mitäpä lottoot? Kysyin nauraen ja käänsin sitten huomioni toiselle puolelleni, kun Jere tökki käsivarttani haluten ilmeisesti sanoa jotain hyvin mielenkiintoista.
- Mites Eppu? Jere kysyi minulta ja tuijotteli käsivarttani niin kiinteästi, että päätin vetäistä sen turvaan ennen kuin Jere tekisi jotain todella typerää - vaikkapa ryhtyisi kokeilemaan kuinka herkästi käsivarteeni tulisi mustelma.
- Ihan hyvin, mutisin ja seurasin katseellani Tuomaksen menoa sukulaisen luota toiselle. Seurasin tämän ystävällistä hymyä, joka ilmestyi aina miehen kasvoille kun tämä saapui uuden sukulaisen luokse.
- Elias on nyt ratsastanut sitä.
- Elias rakastuu Eppuun, Jere totesi varmalla äänellä ja naurahti sitten päälle. - Mä luovutan paikkani prinssille, joka haluaa päästä prinsessansa viereen.
Hetken katselin ihmetellen mitä ihmettä tuo mies höpisi ja vasta sitten tajusin Tuomaksen ilmestyneen taaksemme. Hymyilin lämpimästi miehelle ja tämä vastasi suudellen nopeasti poskeani.

- Kohta voidaan mennä vaihtamaan vaatteita, Tuomas kuiskasi korvaani, kun istuimme tämän vanhempiensa kanssa samassa pöydässä. Veikko oli kertoillut minulle monia huvittavia juttuja Tuomaksen lapsuudesta ja Tuomas oli yritellyt toppuutella isäänsä kun tämä paasasi siitä, miten Tuomas oli aina pienenä kirmaillut ilkosillaan pitkin naapureidenkin pihoja. Tuomas mulkoili minua aina välillä kulmiensa alitse, kun nauroin vedet silmissä tämän toilailuille.
- Musta tuntuu, että me voitas mennä saman tien, Tuomas nousi pöydästä jäykän näköisenä ja minä seurasin perässä yhä nauraen tämän vilautuksille, kun tämä oli ollut kuusivuotias.

- Millon me muuten lähetään sinne baariin? Niklas kysyi, kun istuimme kaikki yläkerrassa juomat käsissämme. Nostin katseeni tämän silmiin ja hymyilin muikean näköisenä.
- Sitten kun aika on kypsä, totesin ja naureskellen yritin saada Tuomasta jättämään hiukseni rauhaan, mutta se ei näyttänyt toimivan ollenkaan.
- Nainen, älä sanele ehtoja, Jere naurahti ja noppasi minua leikkisästi nenänpäähän.
- Ainoana naisena mulla on se oikeus, näpäytin takaisin ja nauroin sitten Jeren ilmeelle, kun tämä lysähti takaisin sohvalle istumaan.
- Et sä kauaa pysy ainoana naisena, Niklas hymähti sohvan toisesta päästä ja sai kaikki nauramaan. Katselin toisia kulmieni alta, ei asia minun mielestäni ollut ollenkaan hauska.
- Joko me kohta voitais lähteä? Jere ulisi, kun hain jääkaapista itselleni lonkeron. Hymähtäen lappasin kaikki juomani käsilaukkuuni.
- Mennään, myönnyin ja pääsin todistamaan Jeren riemuntanssia; niin kuin tämä sitä nimitti.

Ulkona oli kylmä ja jotkut valopäät olivat tehneet hyvän päätöksen; jos kävelisimme baariin, ehtisimme tuhota mahdollisimman monta pulloa kaljaa.
- Tuleeko Elias ja Elisa kanssa? Tuomas kysyi minulta ja hymyili epämääräisen näköisenä.
- Mistä minä sen tietäisin, mutisin ja kiedoin kaulaliinaa paremmin kaulaani. Mulkoilin kulmieni alta Niklaksen ja Jeren iloista menoa, kun nämä hyppelehtivät ilmaan ja nauroivat yhteen ääneen.
- Älä viitti, Tuomas tuhahti kun näki möksähtäneen ilmeeni. Tajusin itsekin käyttäytyväni tyhmästi, mutta minua todellakaan olisi huvittanut kävellä pakkasilmassa baariin, halusin kuskin.
- Mitä? Kohotin katseeni Tuomaksen silmiin ja kuulin kuinka tämä henkäisi syvään.
- Kävely tekee sulle kyllä ihan hyvää, kuulin miehen toteavan samalla, kun tämä lähti harppomaan ystäviään kiinni. Lopulta sain kävellä yksikseni miesten takana.

Lopulta matkaan ei kulunut paljoakaan aikaa, oikeastaan vain puoli tuntia. Vaikka aika olikin lyhyt, olin siltikin kypsynyt tähän urheiluun.
- Älä ole, Noora, möksmöks, Niklas totesi minulle hymyillen, kun tämä oli jättäytynyt Jerestä ja Tuomaksesta jälkeen. En voinut mitään sille, että Niklaksen poikamainen virne sai hymyn kohoamaan kasvoilleni.
- Totakin saa kuulla koko ajan, naurahdin ja Niklas näytti huojentuneelta, kun osoitin edes jonkinlaisia piristymisen merkkejä.
- Mutta nyt pidetään hauskaa, Niklas totesi ja kiskaisi minut kainaloonsa.
- Ja heti se piristyy, kun pääsee toisen miehen kainaloon, Tuomas lausui juhlallisen kuuloisena edessämme ja sai minut kurtistamaan kulmiani mietteliäänä.

Jotenkin päätimme mennä ensimmäisenä matkan varrelle osuneeseen kulmakuppilaan, karaokebaariin.
- Soita Eliakselle missä ne on, Tuomas sanoi minulle ja työnsi oman puhelimensa kouraani. Itsekseni virnuillen näppäilin tutun numeron ja kuuntelin keskittyneesti tuuttausta luurista ja toivoin tämän vastaavan pian.
- Missä meet? Kysyin heti, kun mies vastasi kovaäänisesti puhelimeensa. Hetken aikaa jaksoin kuunnella miehen suuripiirteistä selostusta missä tämä oli, itsekään kun ei tuntunut sitä tietävän. Silloin kun Elias totesi melkein huutaen puhelimeen: “Mä seuraan sun hajuvetes tuoksua, läski!”, ojensin luurin päätäni pudistellen Tuomakselle.
- Kysy itse, sanoin naureskellen, kun ajattelin mitä kaikkea sanoisinkaan miehelle kun tämän näkisin. Läski.

Hetken aikaa Tuomas vänkäsi jostain Eliaksen kanssa, mutta lopulta käski miestä tulemaan samaan paikkaan meidän kanssamme.
- Se tekee sen taas, Tuomas mutisi sitten, kun tunki puhelimensa taskuunsa takasin. Käänsin kiinnostuneena katseeni Tuomaksen nauraviin kasvoihin.
- Se tulee saamaan taas tänään porttikieltoja baareihin, Jerekin nauroi ja en voinut kuin miettiä itsekseni, miksen ikinä ollut kuullutkaan tällaisesta.
- Tulee haastamaan portsarin kaksintaisteluun, Niklaskin myhäili ja lopulta kaikki purskahtivat raikuvaan nauruun.
- Villekin tulee, Tuomas sitten sanoi ja käänsi varoittavan katseena minuun. Sillä hetkellä kun nämä sanat tavoittivat aivoni, olin purskauttaa siiderit pois suustani. Minkähän takia juuri Villekin piti kutsua mukaan?
- Se on Eliaksen seurassa, mies mutisi ja kohotti kulmiaan merkitsevästi. Jotenkin tiesin, että minun jokaista liikettä tultaisiin seuraamaan tänä iltana.
- Minkä takia se on Eliaksen seurassa? En voinut olla ihmettelemättä asiaa. Jos kumpikaan tykännyt toisesta páskan vertaakaan, miksi sitten piti mennä juhlimaan yhdessä? Sitten kun päiviteltiin miten naisten aivoituksista ei saanut selvää!
- Siitä nyt ei ikinä tiedä, kummastakaan.
Siltikään en tajunnut miksi Tuomaksen piti sitten kutsua kumpikin kanssamme, miksei Villeä voinut vain jättää ulkopuolelle kaikesta, vai oliko tämän tarkoitus olla jonkinlainen luottamustesti? Oli tarkoitus sitten mikä tahansa, hiljaa mielessäni päätin, että Tuomas tulisi tuntemaan tämän vielä nahoissaan.

Kauaa Eliaksen porukalla ei kestänyt löytää karaokebaariin ja huomasin Villenkin melkein heti, kun tämä astui sisälle kapakkaan. Vaikka olinkin kuvitellut tämän kävelevän keppiinsä nojaten, tämä kävelikin aivan normaalisti. Edes pienen pientä ontumista ei olisi huomannut, jos ei tajuaisi tarkkailla tätä.
Eliaksen ja Villen lisäksi näitten seurassa näin kaksi muutakin miestä ja Elisa käveli Lotan kanssa hieman taaempana. Vilkaisin syrjäkarein Tuomasta ja odotin tämän reaktiota, kun tämän alaikäinen pikkusiskokin oli tullut baariin. Tuomas vain virnisti koko porukalle, eikä tuntunut reagoivan mitenkään Lotan läsnäoloon.
- Paskíainen, Elias tuhahti minulle ja nostin hämmentyneenä katseeni tämän ilkamoiviin silmiin. - Sä et halunnut puhua mun kanssa.
- Sä sanoit mua läskiks, tuhahdin takaisin ja näin kuinka miehen kasvot valaistuivat pienestä sanailusta.
- Mä seurasin sun hajuas, Elias naurahti ja taputti sitten päälakeani. - Ja hyvin löysin perille.
- Näköjään, mutisin ja siirsin katseeni Villeen, joka tuijotti minua veikeästi hymyillen. Tämän kasvoista pystyin jo näkemään, minkälaisessa nousussa mies oli. Ainakin silmien loisteesta pystyisin sanomaan, että monta olutpulloa oli jo kumottu.
- Noora, mies tervehti ja nyökkäsi virnistellen. Nyökkäsin vain, oli parempi etten sanoisi tässä tilanteessa mitään. Saatoin vain toivoa, ettei Ville saisi nyt mitään mielenkiintoa kertoa Tuomakselle, että olin käynyt tämän luona yhtenä iltana. Siitä vasta sota syntyisikin.
- Eikö olekin kivaa kun Villekin pääsi tulemaan? Kuulin Tuomaksen kuiskaavan korvaani ja tajusin saman tien, että Tuomas olikin tainnut itse järjestää tämän. Hammastani purren käännyin katsomaan miehen silmiä.
- Jos sä et luota muhun, niin meidän ei ole mikään pakko pitää tätä mitenkään kauheen vakituisena juttuna, sanoin ja nousin penkiltä luovuttaen paikkani Eliakselle. Suuttuneena Tuomakseen, menin istumaan Elisan ja Lotan kanssa toiseen pöytään. Ainakin nämä näyttivät ilahtuneilta seurastani. Istukoot Tuomas vain ihmisten kanssa kehen luottaa, ajattelin katkerana.

Puoli kahden aikoihin olin aivan kypsä koko reissuun. Emme oikeastaan puhuneet Tuomaksen kanssa toisillemme, tuijottelimme toisiamme vain kulmien alitse.
- Jos Tuomas käyttäytyy kuin vähäpäinen idiootti, niin se tarkota ettet sä vois pitää hauskaa, Lotta viimein tuhahti minulle ja Elisakin katseli minua silmiään pyöritellen. En voinut kuin nauraa tyhmälle käytökselleni.
- Mä voin ihan hyvin puida tätä asiaa huomennakin, myönsin ja join edessäni olevan shotin nopeasti alas.
- Pitäisköhän mennä tassahtelemaan? Lotta pähkäili ääneen katsellen tanssilattialle päin.
- Pitäis, Elisa sanoi ja kiskoi meidät molemmat ylös. - Kun me mennään niin nää yhet seuraa varmastikin perässä.
Katsoin taakseni Elisan osoittamaan suuntaan ja kohtasin Tuomaksen katseen. Kohotin miehelle kulmiani ja tämän katse synkkeni hieman. Tyytyväisenä itseeni kävelin muiden perässä tanssilattialle.

- Mä taidan lähteä nyt nukkumaan, totesin muille kun olin saanut tarpeeksi tanssimisesta. Tunsin melkein kaikkien katseet itsessäni ja Tuomas tuhahti ääneen.
- Yksinkö ajattelit mennä nukkumaan? Mies kysyi sitten ja sai paheksuvia katseita osakseen Niklakselta ja Jereltä. Muita tämä ei näyttänyt edes jaksavan kiinnostaa. Elias kyllä hirnahti jotain epämääräistä väliin, mutta tämän asioista ei ollut ottanut selvää enää hetkeen aikaan.
- Melko varmasti, sanoin ja tuijotin miestä pistävästi. - Sun kanssa mä en ainakaan ajatellut mennä samaan sänkyyn.
- Mä en tulis sun kanssa samaan osoitteeseen, vaikka maksaisit, Tuomas murahti ja sai osakseen pikkusiskonsa paheksunnat.
- Mä voisin itse asiassa tulla kanssa, Lotta totesi arvokkaan oloisesti ja käänsi katseensa sitten minuun. - Voisinkohan mä tulle teille?
- Mä ja Niklas ainakin tullaan, Jere julisti suureen ääneen ja katsoi sitten minua kysyvästi.
- Käy, myönnyin ja kiskoin loput lonkerot lasista alas.
- Kai mekin saadaan? Elias kysyi minulta ja osoitti Villeä ja Elisaa, huokaisten mietin mihinkä kaikki mahtuisivat nukkumaan.
- Jos ihmiset on valmiita nukkumaan suurin piirtein päällekkäin, totesin ja nyökkäilevä joukkio alkoivat nousta ylös penkeiltämme. Käännyin katsomaan Tuomasta, joka ei näyttänyt mitenkään tyytyväiseltä tilanteeseen.
- Voit säkin tulla jos haluat, tarjosin miehelle kättäni, mutta tämä katsoi minua kuin halpaa makkaraa.
- Haista víttu!

- Tuleeko se Tuomas? Niklas kysyi minulta, mutta nähdessään ilmeeni tämä puisteli kummissaan päätänsä. En voinut sille mitään, että minun olisi tehnyt mieli itkeä tyhjää oloani. Periaatteessa olin tainnut illan aikana jättää miehen ja nyt kaduin. Sitten mieleni teki itkeä sitä, kun Tuomas ei luottanut minuun ollenkaan.
- Ehkä mä meen puhumaan sille, kuulin yllättäen Villen sanovan ja sainkin nopeasti katsoa Villen loittonevaa selkää, kun tämä raivasi tietään takaisin baariin.
- Ehkä toi jätkä on ainoa joka saa sen tulemaan pihalle, Jere sitten sanoi ja tuli minun ja Niklaksen vierelle seuraamaan tilannetta baarin ovella.
- Niillä sentään on tällä hetkellä jotain yhteistä, Niklaskin alkoi myönnellä ja taputti minua sitten rohkaisevasti selälle. - Ne molemmat on painanu sua ja sä oot jättänyt kummankin viileästi.
- Itse asiassa me ei Villen kanssa koskaan suorasanaisesti erottu, totesin väliin ja sain kummeksuvia katseita osakseni. - Se oli vaan sanaton sopimus. Kirjaimellisesti lähettiin kulkemaan eri teitä.
- Hitto, toi naisten mielenjuoksu on jotain niin kummallista että mä alan homoks, Niklas huokaisi ja virnisti sitten minulle, kun Ville ja Tuomas astelivat baarin ovesta pihalle enemmän tai vähemmän leppoisasti jutellen.
- Siltikin noilla kahdella on jotain yhteistä, Jere totesi ja virnisti sitten inhottavan irstaasti. - Molemmat on painanut sua.
- Mekin tullaan messiin, Ville huusi meille ja lähdimme yhdessä tuumin kävelemään minun ja Leevin kämpälle, johon ei onneksi ollut pitkä matka.

- Missäs me sitten niin kuin nukutaan? Jere kysyi minulta, kun olimme päässeet hieman meluisasti asuntooni.
- Täällä on kaks todella leveetä parisänkyä ja sohva, selitin ja porukat alkoivat katsella kummeksuen toisiaan.
- Mä sanoin, että nyt täytyy nukkua päällekkäin, jatkoin ja Jere hymyili minulle sovittelevasi.
- Mä taidan ottaa vielä muutaman paukun, Ville totesi kuin ohimennen ja katsoin tämän menoa kaapilta toiselle.
- Ja mä taidan mennä nukkumaan, sanoin muille vetäytyen vessaan iltapesulle. Kun pääsin omaan makuuhuoneeseeni en voinut muuta kuin istua sängyn reunalla hetken. Hautasin kasvoni käsiini ja hengittelin vain syvään, olisin halunnut itkeä. Päätin kuitenkin jättää sen pillittämisen siihen kun olisin yksin. En halunnut minkäänlaista sääliä osakseni.
Lopulta jaksoin kiskoa vaatteita pois päältäni ja vaihtaen sitten päälleni tutun ja turvallisen flanelli-pyjamani.
Juuri kun olin suunnilleen konttaamassa keskelle sänkyä, kuulin oven avautuvan ja sitten kahden miehen välistä kuiskaamista.
- Hitto, se suuttuu, toinen sanoi ja naurahti sitten. Hetken aikaa oli hiljaista ja sitten toinen mies vastasi hieman kovemmalla äänellä.
- Älä jaksa puhua páskaa. Tuon sanottuaan kuulin epämääräisen kovia askeleita ja sitten sänkyni heilui ja huojui - ja kolisi.
- Mä tuun niin saamaan häädön tästä kämpästä, mutisin ja sen jälkeen huoneeseen tuli hiljaista kuin kirkossa.

- Sähän voit sitten muuttaa vaikka Epun karsinaan, Elias totesi ja purskahti sen jälkeen nauramaan.
- Me taidetaankin majoittua kaikki tänne huoneeseen, kuulin Tuomaksen äänen sanovan ja Ville naurahti huvittuneena.
- Noora, me tuotiin sulle tuliaisia.
- Hä? Nousin istumaan ja tuijotin Tuomasta ja Villeä kummissani. Kumpikaan ei näyttänyt olevan sen enempää suuttuneita minuun kuin toisiinsakaan.
- Me tuotiin sulle tequilaa ja kuoharia, Ville sanoi maireasti ja laski molemmat pullot yöpöydälleni. - Viimeinkin me löydettiin Leevin kätkö.
- Ne on kylläkin mun, huomautin ja vilkaisin nopeasti kahta miestä.
- Sen parempi sitten, Elias totesi ja muistutti samalla minua läsnäolostaan. Olin jo unohtanut tämän miehen.
- Mä olin kyllä suunnitellut että te kaks nukutte jossain muualla, sanoin varovasti katsoen vuorotellen Villeä ja Tuomasta. Nämä vaihtoivat nopeasti katseita ja Ville röyhisteli sitten rintaansa.
- Me arvattiin se ja me ajateltiin, että sä saattaisit olla surullinen. Meidän takia.
- Ja te ootte täällä?
- Me lohdutetaan sua ja Elias vaan liitty meidän mukavaan joukkoon, Tuomas virnisteli.
- Joten keskelle sänkyä, me miehet halutaan ympäröidä sut. Jos sä haluat niin me kaikki voidaan juoda ittemme ihan pihalle ja aamulla kukaan ei muista mitään ja sitten me vaan päivitellään, että ollaan harrastettu kunnon kimppakivaa, Tuomas tarinoi ja nauroi omalle versiolleen.
- Tai sitten me juodaan ittemme vähemmän pohjille ja itketään kuorossa pahaa maailmaan, Ville puolestaan ehdotti.
- Ehkä me voitais juoda pullot pois ja mennä terrorisoimaan kaupunkia, Eliaskin päätti mennä mukaan vaihtoehtojen heittoon. Kerran kun muutkin heittelivät ehdotuksia ilmoille, päätin minäkin.
- Tai sitten te menette olohuoneeseen, jätätte mut rauhaan, laitatte pullot kaappiin ja me kaikki mennään nukkumaan?
Hetken aikaa kaikki miehet olivat hiljaa ja vaihtoivat katseita toistensa kanssa.
- Ei kuulostanut hauskalta, Ville lopulta sanoi ja aukaisi kuohuviinin. Tuomas ja Elias tuntuivat olevan samaa mieltä, sen verran tyytyväisiltä miehet näyttivät kun pulloja auottiin.

Lähettäjä: [[Suvie 
Päivämäärä:   22.11.08 21:15:53

Aamulla olo tuntui lähinnä kuolleelta, enkä todellakaan muista milloin olimme lopulta lopettaneet juomisen. Olimmeko kenties juoneet pullot loppuun saakka?
Sen kuitenkin pystyin sanomaan ilman silmien aukaisuakin, että olimme kaikki aikamoisessa solmussa. Pyjamani paita oli mitä ilmeisemmin noussut turhankin ylös ja jonkun käsi lepäsi juuri rintani alapuolella.

Ähkäisten yritin saada raajojani jotenkuten ojennukseen, mutta jalkani olivat jossain eivätkä ne tuntuneet tottelevan minua ollenkaan. Ähkäisten annoin asian olla ja tyydyin sijaan aukaisemaan silmäni varovasti.
- Mitä @!#$ä sä oikein riehut? Kuului jostain tukahtunut ääni ja siirsin katseeni äänen suuntaan. Kohtasin Tuomaksen hämmästyneen katseen ja hymyilin pienesti.
- Jos vähän voisit vaikkapa auttaa? Ehdotin ja nyökkäsi jalkojani kohden, vain huomatakseni, että pyjamanhousut olivat valuneet puoleen reiteen.
- Mä kirjotin ton, mies totesi kuin ohimennen. Minä itse jäin vain ihmettelemään mistä ihmeestä jätkä mahtoikaan puhua.
- Kirjotit minkä? Ynähdin ja yritin kiskoa jalkojani jonkun alta. Tuomas katsoi minua kulmiaan kohotellen ja käänsi sitten katseensa jonnekin jalkojeni luokse. Oma katseeni seurasi perässä ja huomasin paljaassa reidessäni epämääräistä likaa.
- Víttu, parahdin, kun tajusin sen olevan mustetta. Yritin nousta nopeasti istumaan, nähdäkseni mitä jalassani mahtoi komeilla. En kuitenkaan päässyt liikkumaan suuntaan enkä toiseen. Käsi rintani alapuolella kiristi otettaan ja alkoi epämääräisesti liikkua jonnekin suuntaan.
- Kuka pitää musta kiinni? Kysyin Tuomakselta ja tämä virnuili jotenkin huvittuneena. Minusta tässä ei ollut mitään hauskaa.
- Ville.
- Ville? Toistin ja tuijotin kummastuneena Tuomaksen silmiin. Tämä nyökkäsi vakavana ja suljin hitaasti silmäni.
- Ville, sanoin taas, hieman kovemmalla äänellä ja toivoin että tämä vastaisi.
- Noora, matala ääni vastasi ja hengähdin hieman.
- Jos päästäisit irti? Ehdotin miehelle ja hieman hätkähtäen tämä irrottikin kätensä ihostani. Tosin käsi irtosikin reideltäni ja toinen käsi siirtyikin suoraan toisen rintani päälle. Kylläpäs Villelle olikin pokkaa, ajattelin tuohtuneena.
- Mmm, sori, mies mutisi ja vetäytyi kauemmas minusta.
- Ota kätes pois mun rinnalta, murahdin miehelle, mutta mitään ei tapahtunut. Käänsin silmiäni niin, että katsoin vinottain Villeä. Tämä näytti kovin viattomalta ja tuijotti minua takaisin.
- Ei se mun käteni ole, mies sitten mutisi ja sai sanoillaan silmäni leviämään järkytyksestä.
- Elias! Kiljahdin ja rimpuilin hieman väkivaltaisesti irti muista. Jotenkin siinä onnistuin ja hetken kuluttua istuin keskellä sänkyäni repien samalla paitaa alemmas.
- Mitä víttua sä oikein riehut? Elias manasi silmät kiinni ja nosti kätensä nenänsä päälle. Eleestä pystyin päättelemään huitaisseeni miehen nenään samalla, kun pyristelin irti tämän otteesta.
- Mitäs käpälöit mua, puolustauduin ja muistin vasta sitten musteen reidessäni.

- Kuka tän kirjoitti? Kysyin järkyttyneenä, kun olin viimein saanut sanoista selvää. Katselin kaikkia vuoronperään, mutta kaikki näyttivät samaa viatonta ilmettä.
Ehkä vuoden paras kimppapeppu
- Kuka? Sihisin ja Elias nosti kuuliaisena kätensä pystyyn.
- Miksi? Ville ja Tuomas vaihtoivat nopeasti katseita ja sitten Tuomas nosti t-paitaansa ylös ja näin epämääräistä mustetta tämän vatsassa. Pudistelin päätäni typertyneenä, kenenkään ei tarvinnut sanoa sanaakaan, jotenkin alitajuisesti tiesin itseni kirjoittaneen tekstin. En vain halunnut tietää mitä olin kirjoittanut.
Kuitenkin ojentauduin lähemmäs ja tunnistin oman koukkuisen käsialani.
Vatsalihakset valloittaa mun mielen ja perään olin vielä rääpystellyt sydämiä.

- Miks mä noin kirjotin? Ihmettelin ja tutkin kirjoitusta miehen vatsassa. En todellakaan tajunnut mitä intoa oli ollut kirjoittaa noin Tuomaksen vatsaan. Lapsellista lähinnä.
- Kun sä kuulemma ensimmäisenä jätkässä katsot vatsalihakset, Ville mutisi sängyn toiselta laidalta ja käänsi huokaisten kylkeään. - Sä sä olet rakastunut Jared Leton vatsalihaksiin.
- Pyh, tuhahdin halveksivasti, vaikka tiesinkin voivani sanoa juuri noin. Selvinpäinkin.
- Ja tykkäät juoda tequilaa meidän vatsalihaksilta.
- Hä? Älähdin ja mietin mistä kummasta Ville nyt puhui. Mies kohotti minulle pilkallisesti kulmiaan ja virnisti.
- Ainakin eilen tykkäsit.
- Mä joudun ehkä kovistelemaan sua, sanoin haukotellen ja lysähdin sitten vatsalleni Tuomaksen rinnalle. - Mutta ehkä muutaman tunnin kuluttua, kun mä voin ajatella joten kuten järjellisesti.

Seuraavan kerran havahduin siihen kun joku töni minua varovasti olkapäähän.
- Noora? Kello on jo kuus.
- Mmh, ynähdin ja käänsin vain kylkeäni väsyneenä. Olisin halunnut huitaista tuon käden pois kimpustani, mutta en jaksanut nostaa kättäni.
- Sun pitäis mennä liikuttamaan ainakin Eppu, matala ääni sanoi ja murahdin jotain epämääräistä suustani. Ei siihen sanoja kuulunut, sellaista epämääräistä kurkkuääntä.
- Joo joo, parahdin ja nousin istumaan tuntien oloni humalaiseksi. Katsoin suoraan jonkun ruskeisiin silmiin ja puhkesin hymyyn.
- Sulla se viina vaan jatkaa tota nousuaan kun vähän saat unta, mies naurahti ja painoi etusormellaan nenänpäätäni, päästäen samalla suustaan “piip” äänen.
- Ei se mikään nappi ole, naurahdin ja tuijottelin hetken mietteliääni Villen kasvoja. Ne olivat jotenkin erilaiset. Kauniimmat.
- Sä toimit kuskina, mutisin ja hieman hoiperrellen nousin ylös voidakseni pukea jotain päälleni.
- Tuomas tulee kanssa, Ville sanoi minulle ja nyökkäsin jotenkuten ymmärtäväisenä. - Ja Elias.
- Joopa joo, nyökkäilen tiiviiseen tahtiin. Tiesin itsekin näyttäväni typerältä, mutta en saanut pääni liikettä ensin hidastumaan. Se liikkui kuin itsekseen, raivostuttavaa.
- Etkö sä ton paremmin ajatellut pukea? Ville naurahti takanani, kun kaivoin vaatekaappini sisältöä. Mulkaisin miestä olkani ylitse ja mietin hetken, minkä takia tuo jätkä edes majoittui meille. Tai miksi ihmeessä tämä ei ollut vieläkään lähtenyt vetämään täältä.
- Jos me ei mihkään pressan linnaan olla menossa, niin nää saa kelvata, saatoin jopa itsekin kuulla äänessäni raakkuvan sävyn kuivan kurkkuni ansiosta. Tunsin miehen arvioivan katseen itsessäni, kun kiskoin toppavaatteita pyjamani päälle.

- Onko sulla nyt tarpeeksi päällä? Ivallinen ääni kysyi ja hymyilin Tuomakselle, joka ilmestyi kuin tyhjästä eteeni.
- Mä voin vaikka tarpeen tullen nukkua siellä Epun karsinassa, sanoin virnistäen.

- Joko sä olet tulossa? Tuomas kysyi virnuillen, kun olimme pysähtyneet tallin pihaan. Mulkaisin tätä äkäisesti ja yritin saada tätä katoamaan jonnekin.
- Te olette miehiä ja teidän kuuluis tehdä kaikki raskaat työt naisten puolesta, mutisin kun Elias ja Villekin olivat ilmaantuneet ovelle. - Mutta tunnetusti miehistä ei ikinä ole mihinkään, varsinkaan silloin kun niitä eniten tarvitaan.
- Ai? Ville hymähti ja huomasin tämän vilkaisevan Tuomasta ja Eliasta nopeasti. Tuhahtaen yritin nousta arvokkaan näköisesti seisomaan, ainakin niin arvokkaasti mitä olotilani sallisi.
- Just niin, sanoin ja nojasin auton oveen mulkoillen vuorotellen kaikkia miehiä edessäni.
- Ai, että meistä ei mihinkään. Niinkö? Ville kysyi minulta vakavan kuuloisena, kun lähdin kävelemään tallia kohden. Mielessäni tuhahdin halveksivasta takanani tuleville miehille, mutta keskitin kuitenkin kaiken tahdon voimani kävelemiseen. Siis suoraan kävelemiseen.
- Niin, mutisin sitten kun Ville kysyi asiaa uudelleen. Tiesin jo, että tästäkin asiasta syntyisi varmasti riita, jos kumpikaan ei suostuisi perääntymään.
- Eikö meistä Villen kanssa ole ikinä ollut sulle mitään hyötyä? Tuomaskin kysyi hämmästyneen kuuloisena ja käännyin katsomaan miestä murskaavalla katseella. Hämmästyin kuitenkin kun huomasin, että mieskaksikko edessäni näytti oikeastikin aika loukkaantuneelta. Víttu, tämä tästä vielä puuttuikin!
- Mä menen nyt harjaamaan Eppua, te saatte ottaa sen toisen, latelin ohjeita ja lähdin astelemaan Epun karsinan luokse.
- Ei sitten tasan oteta! Tuomas tuhahti takanani ja Ville tuhahti toista puoltaen. Huokaisten pyöräytin silmiäni. - Sitä paitsi on meistä nyt jossain asiassa ollut hyötyä.
- Jaa, murahdin ja riidanhakuisesti käännyin katsomaan miehiä, jotka seisoivat kädet puuskassa käytävän päässä. - Missä?
- Ainakin sängyssä, Ville totesi voitonriemuisen näköisenä ja Tuomas katsoi minua kulmiensa alta.
- Sitä säkään et voi kieltää.
- No enpä tarvitse enää! Tiuskaisin ja veri kohisi päässäni. Niin mielelläni olisin läväyttänyt kumpaakin miestä poskelle. Suuttuneena käännyin ympäri ja marssin Epun karsinaan pakoon suututtavasta tilanteesta.

Tuomas ja Ville olivat marssineet vihaisina sisälle Eliaksen perässä. Jätkät olivat vähän turhankin naurettavia, ajattelin ääneen kun tulin Epun kanssa takaisin talliin.
- Ootko sä valmis jo? Kuulin Elisan huutavan jostain karsinasta ja hätkähdin omista mietteistäni takaisin tähän maailmaan.
- En, Ipana vielä. Haluutko sä sen? Kysyin toiveikkaana riisuessani Epulta suojia.
- En todellakaan, Elisa nauroi ja tuli seisomaan Epun karsinan ovelle hymyillen tyytyväisen näköisenä.
- Hitto, mutisin pettyneenä. Minua ei olisi pätkän vertaa kiinnostanut olla tällä hetkellä tallilla, hermot tuntuivat menevän jatkuvasta kaikkiin ihmisiin. Elisan tyytyväinen hymykin ärsytti liikaa ja mietin tosissani voisinko käskeä tätä painumaan helvettiin näkökentästäni.
- Sulla on krapula, Elisa totesi naurua äänessään ja poistui sitten kohdatessaan ärtyneen katseeni.
- Helvettiin kaikki, mutisin sanalla kun hain Ipanalle varusteet valmiiksi.

Ipana oli ollut mahtava juoksutuksessa. Jos poni olisi samanlainen ratsastaessa niin tästä voisi tulla kunkku radoilla.
- Joko sä oot valmis? Ville kysyi, kun nojaili Ipanan käytävän oveen. Nyökkäsin tälle niukasti ja yritin vilkuilla hieman miestä tarkistaakseni tämän mielentilaa.
- Hyvä. Mun täytyy varmaankin ajaa sut kämpälles vai voitko itte mennä rattiin jo? Ville yritti nyt esittää jotenkin huolehtivaista, mutta minuun ei tuommoinen esitys mennyt läpi ollenkaan.
- Miksen vois? Kysyin kulmiani kohotellen, niin kuin asia olisi ollut itsestään selvää. Tosiasiassa en kuitenkaan ollut niinkään varma puhaltaisinko nollaa, mutta sitä en todellakaan Villelle myöntäisi.
- Niin tosiaan, mies murahti ja tyytyi vain mulkoilemaan minua kulmiensa alta. - Miten niin sä et enää tarvitse meitä?
- Hä? Älähdin kummissani, Villen ajatuksen juoksusta ei tuntunut ottavan ollenkaan selvää. Mies vain kohotteli tietäväisesti kulmiaan ja tajusin Villen tarkoittavan aiempaa purkaustani.
- Mä tajusin, etten mä oikeastaan oo halunnu susta ja Tuomaksesta mitään muuta kuin seksiä, enkä mä jaksa sitä enää, selitin ja tajusin vasta sanojeni jälkeen niiden tökeryyden. Villen ilme venähti pahemman kerran ja tajusin loukanneeni tätä kunnolla sanoillani.
- Just.
- Sori, mutisin hieman nolostuneena. Ei tarkoitukseni kuitenkaan ollut loukata tätä mitenkään pahasti.
- Hyvä, kun kerrankin puhut rehellisesti, Ville sanoi paksulla äänellä ja sitten tämä kohautti harteitaan muka vähättelevästi.
- Mä aion muutenkin vähän rajottaa tätä mun touhua, sanoin ja Villen silmiin tuli tuttu utelias pilke. - Mä luulen että pidän vähän matalampaa profiilia hetken aikaa.
- Kuinka niin? Kulmiaan kurtistellen Ville pähkäili mitä oikein tarkoitin sanoillani. Itse tiesin tasan tarkkaan päämääräni. En todellakaan aikonut enää sekoilla kaikkien tuttujen kanssa ja vaihdella aina kaveruksista toiseen. Se ei vaan tuntunut enää reilulta muita kohtaan.
- Mä aion pitää taukoa kaikesta. Hoidan vaan työni, enkä säädä mitään ylimäärästä. Keskityn pelkästään ratsastukseen, selitin ja Ville nyökkäsi vakavan näköisenä.
- Mulla ja Tuomaksella ei siis oo enää mitään saumoja sun suhteen?
- Ei. Ainakaan tällä tietoo, sanoin ja kohtasin jälleen Villen loukkaantuneen katseen.
- Eihän tuollaista jakorasiaa voiskaan huolia, Ville tuhahti. - Sä kun et osaa päättää ollenkaan, vaan sestaat ees taas.
- Niinpä. Mutta sä ehkä tuut silti aina olemaan se mun mies.
- Miksei me sit vaan voida olla kimpassa? Mies kysyi tuskastuneena ajatuksiini. Tai niiden kiertorataan lähinnä.
- Koska se ei vaan nyt oo oikein meitä kumpaakaan kohtaan, sanoin hieman vihaisena itselleni kehittelemästäni tilanteesta.
- Ilmota sitten kun päätät jotain, Ville sanoi pienesti hymyillen ja marssi ulos tallista.
Ilmeisesti saisin ajaa itse kämpälle, olin sitten humalassa vielä tai en.

Onnekseni matkalla en törmännyt poliiseihin, ei vilaustakaan näkynyt. Kotona päätin, etten ottaisi Villeen tai Tuomakseen mitään yhteyttä. Jotenkin kaikki asiat lähtivät aina menemään huonosti kun näinkin vain miehet.

Viikko meni enkä kuullut kummastakaan miehestä mitään, kumpikin oli ilmeisen tuskastunut minun tekoihini. En oikeastaan tehnyt muuta kuin kävin töissä ja vapaa-ajallakin ratsastin Koivikolla hevosia. Lähinnä Eppu oli valmennuslistallani, eikä kukaan muu tuntunut edes haluavan ratsastaa tällä. Ipanastakin alkoi muotoutua poni, joka sopi täydellisesti takamukseni alle. Yhtenä päivänä lähdimme Eliaksen ja Elisan kanssa juomaan kuppilaan yhdet kaljat, kun en tippunut Ipanan selästä kertaakaan. Juhlinta kunniaan!

Kun toinenkin viikko meni hiljaiselossa, Leevi soitti minulle ja kertoi tulevansa seuraavalla viikolla takaisin. Leevin soiton jälkeen rupesin miettimään mahdollisuutta muuttaa aivan omaan asuntoon. Kun asiaa rupesin miettimään enemmänkin, tajusin ettei idea ollut edes huonompi, rahaakin oli säästynyt paljon kun itse en maksanut ollenkaan kämppämme vuokraa, vaan Leevi oli hoitanut kaikki kulut.

Päivää ennen kuin Leevi oli saapumassa Suomeen, tajusin tehneeni päätöksen lopullisesti. Enää minun tarvitsisi ilmoittaa asianomaisille siitä.
- Mikäs sua noin hymyilyttää? Elias kysyi ihmeissään, kun olin virnistellyt koko aamupäivän typeränä. Kohotin vain kulmiani miehelle ja jatkoin tyynesti tallin puunausta.
- Ei mikään erityinen.
- Naiset, Elias mutisi kun jatkoi matkaansa varustehuoneeseen. En voinut olla nauramatta miehen sanoille. Niinpä niin.

Odotin kärsimättömänä oven takana ja yritin kuulostella ääniä oven takana. Kun mitään ei kuulunut potkaisin ärtyneenä ovea kengän kärjellä.
- Älä nyt hajota sitä ovea, kuulin huvittuneen äänen takaani ja pyörähdin yllättyneenä ympäri. Katselin hetken aikaa Tuomaksen silmiin ja loihdin kasvoilleni sitten ystävällisen hymyn.
- Sä olet sitten pelottavan näköinen, kun sä hymyilet, Tuomas mutisi tuijottaen minua kysyvästi. - Sulla oli vissiin jotain ihan asiaakin?
- Voinko mä tulla sisälle? Kysyin ja mies kohautti välinpitämättömänä harteitaan. Pyöräytin silmiäni huvittuneena, Tuomas tulisi olemaan vielä onnellinen päätöksestäni.

- No? Tuomas vilkaisi minua samalla kun nosteli tavaroita pois muovikassista. Mies oli ilmeisesti käynyt kaupassa ostamassa kahden viikon ruokatarvikkeet.
- Et sitten muuttanutkaan kotiis? Kysäisin kuin ohimennen. Tuomas kohotti vain kulmiaan ja kääntyi nojaamaan työtasoon lantiollaan.
- En niin.
- Kiva, mutisin ja annoin katseeni kiertää pitkin keittiön seiniä. Nyt en jotenkin uskaltanut sanoa suoraan asiaani.
- Mä oon pahoillani siitä miten mä kohtelin sua , sanoin nopeasti ja vedin sitten syvään henkeä. Siirsin katseeni taas Tuomaksen silmiin ja huomasin huvittuneen pilkahduksen tämän silmissä. Tuomas melkein nauroi minulle!
- Mutta mä haluisin kuitenkin olla sun ystävä, sanoin perään ja huomasin Tuomaksen siristelevän silmiään. Ilmeisesti tämä oli kuitenkin luullut minun ottavan tämän.
- Sä haluat olla Villen kanssa?
- En, pudistelin päätäni hymyillen. - Mä en halua tällä hetkellä olla kenenkään kanssa.
- Just, Tuomas huokaisi ja hymyili sitten.
- Mutta mä kyllä rakastin sua tavallaan, sanoin ja huomasin Tuomaksen hymyn vain levenevän.
- Mutta Ville oli silti sun kunnon rakkaus, Tuomas totesi ja minä nyökkäsin.
- Miks sä et sitten vaan ota sitä? Tuomas kysyi hämmentyneenä. Itsekään en aivan täysin tajunnut ratkaisujani, mutta olin varma että näin olisi paras.
- Se ei vaan ole niin yksinkertaista, mutisin ja menin sitten halaamaan Tuomasta lämpimästi. - Kiitos.
- Ole hyvä, mies mutisi ja rutisti minua lämpimästi. - Nyt sun kannattais mennä kertomaan toi Villellekin, niin että me voidaan sitten mennä vetämään päät täyteen.
- Okei, sanoin ja käännyin lähteäkseni. Jotenkin tiesin, että Ville ei ottaisi asiaa yhtä rauhallisesti.

- Mitä víttua? Ville karjahti ja minä istuin sohvalle huokaisten syvään. Tuo mies ei edes suostunut kuuntelemaan selityksiäni.
- Olisit hetken hiljaa, mutisin ja katselin Villen kasvoja, jotka oli kuin kivestä veistetyt. Lopulta Ville lopetti kiroamisensa ja tuijotti minua murhanhimoinen katse silmissään.
- Mä en halua seurustella kummankaan kanssa, aloitin ja huomasin Villen purevan hammastaan, ettei olisi taas tiuskaissut väliin jotain typerää.
- Mä vaan satutan kumpaakin, jatkoin ja Ville hengitti syvään rauhoittuakseen. - Mutta mä haluaisin olla sunkin ystävä vielä.
- Aha, mies tuhahti ja puristeli käsiään nyrkkiin.
- Mä kyllä tajuan jos sä et kykene siihen, jatkoin ja huomasin miten Villen kasvoille syttyi katkera hymy.
- Sä haluat Tuomaksen tai sitten sulla on joku muu, Ville vain totesi ja asteli sitten ovelle aukaisten sen valmiiksi.
- Ei ole, sanoin katsoen Villeä suoraan silmiin. - Ja Tuomas vissiin haluaa vetää sun kanssa pään täyteen tänään. Jätettyjen miesten seurakunta.
- Hä? Ville mutisi yllättyneenä.
- Ja itehän sä halusit mun ilmoittavan kun oon tehny päätöksen, jatkoin melkein kiukkuisena miehen käytökselle, vaikka tokihan se oli sallittavaa. Itsekään en niin hyvin ollut hoitanut miestilannettani.
Jätin Villen vain tuijottamaan perääni, kun harpoin ulos tämän asunnosta. Kuulin Villen vain paiskaavan oven perässäni kiinni. Että miehet oli kusípäitä!

- Moi, kuulin veljeni äänen eteisestä ja pahatuuleni kaikkosi sekunnissa. Juoksin nopeasti eteiseen ja melkein loikkasin kiinni Leeviin.
- Moi, mulla oli ikävä! Kiljahdin ja rutistin veljeäni tiukasti. Leevi rutisti minua takaisin ja hengitti muutaman kerran syvään.
- Jätit kuulemma Tuomaksen? Leevi sitten kysyi ja naurahti huvittuneena mulkoilulleni.
- Ja Villen, mutisin ja nyt Leevi nauroi ääneen. Ai, miten minulla olikaan ollut ikävä veljeäni.
- Ja muutat omaan kämppään, Leevi jatkoi nauraen. Irrottauduin hitaasti veljeni syleilystä ja katsoin tätä tutkivasti kulmieni alta.
- Ja miten sä sen tiedät?
- Mä tiedän kuule kaiken, Leevi vain naurahti ja kiskaisi minut uuteen halaukseen.
- Mä keitän sulle kahvia, sanoin muutaman minuutin kuluttua ja iloisena kipitin keittiöön Leevin seuratessa perässäni.

- Millon sä oikein muutat? Leevi kysyi, kun oli ensin kertonut omasta matkastaan.
- Huomenna olis tarkotus, sanoin ja kerroin jo pakanneeni kaikki tavarat. Leevi vain hymyili tyytyväisenä ja nyökkäili pontevasti.
- Tarviitko apua?
- Jos viittit, hymyilin ja istuin Leeviä vastapäätä juomaan mehua. - Ihanaa kun oot kotona.
- Niin mustakin, Leevi nauroi ja jäi sitten tuijottamaan minua hymyillen.
- Ja sä teit oikean ratkaisun sun miesasioitten suhteen.
- Mä tiedän, sanoin pienesti hymyillen. Kyllähän minulla tulisi ikävä Villeä ja Tuomasta, sillä tiesin ettei meidän suhteemme tulisi olemaan samanlainen kuin aiemmin. Ainakaan Villen kanssa.

Lähettäjä: poison 
Päivämäärä:   23.11.08 17:09:58

Aivan mahtava! loppui oli ehkäpä hieman outoo lukee, koska siitä oli jo niin kauan kun viimeksi tätä luin, mut mahtava kerrasaan:)

Lähettäjä: riitasointu. 
Päivämäärä:   23.11.08 21:15:55

hetki piti ettiä et mistä jatku loppupätkä mut se nyt oli vaan tekninen pikkuseikka.

ihana loppu:)

Lähettäjä: [[Suvie 
Päivämäärä:   23.11.08 21:20:22

Kiitos kiitos :)

Lähettäjä: Mansikki07 
Päivämäärä:   24.11.08 16:13:45

Ihana tarina <3

Lähettäjä: Mmurunene 
Päivämäärä:   24.11.08 16:31:59

Vitsi aivan ihana tarina! Hyvä kuvailu ja kerronta. Välillä, ainakin alussa kirjoitusvirheitä mutta asia korjaantui loppuun. Kiva tarina :)

Lähettäjä: Sooda 
Päivämäärä:   24.11.08 16:41:47

Just bro, tykkäsin c:

Lähettäjä: murr 
Päivämäärä:   26.11.08 16:57:20

muuten hyvä mut oisin halunnu et se ois sen villen kans alkanu uuellee seurustelee (:

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   27.11.08 00:34:39

jatkoa tälle niin että ne alkaa uudestaan villen kanssa! Se oli käsky!! :D

Lähettäjä: dark~sun 
Päivämäärä:   27.11.08 00:47:01

täähä olikii kiva :)
ja iha kiva että noora ei alkanu uuestaa villen kanssa, sitä meinaan itsekkii odotin koko ajan et millo ne alkaa uuestaa seukkaa. Oli jotnekii yllättävämpää et noora jätti molemmat :)

Lähettäjä: öhöm 
Päivämäärä:   27.11.08 16:59:41

hassua. mä en koskaan yhdistäny et noi kaks tarinaa on yks ja sama. ihmettelinki ku oli niin tuttuja juttuja :D

Lähettäjä: ahaa 
Päivämäärä:   27.11.08 18:49:52

vai ei se sit huolinut kumpaakaan.

hyvi sie kirjotat(:

Lähettäjä: jasuma 
Päivämäärä:   10.12.08 14:44:18

tosi hyvä....
voisitko kenties kirjoittaa toisen saman tyylisen tarinan kun tää oli niin hyvä....

Lähettäjä: dim4 
Päivämäärä:   10.12.08 15:37:46

paras tarina mitä koko ht.netistä löytyy ! :)

Lähettäjä: ööööäåä 
Päivämäärä:   19.12.08 18:19:21

Miten sie oot jaksanu kirjottaa noi pitkän tarinan :D Varmaa kirjan pitunenn... Mut hyvä!

Lähettäjä: ssfä 
Päivämäärä:   21.12.08 16:07:10

Tarina olisi ihan huippuhyvä, jos jaksaisit korjata siitä virheet. :)

Lähettäjä: ! 
Päivämäärä:   23.3.09 19:27:44

Nostan tämän etusivulle! loistava tarina!

Lähettäjä: tuntematon 
Päivämäärä:   11.4.09 18:53:39

nostelua

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   17.4.09 13:40:00

Nostan tän ylös. Ihan mahtava oli <3

Lähettäjä: emmiö` 
Päivämäärä:   18.4.09 22:56:19

oon vielki sitä mieltä et villen ja nooran ois pitäny mennä yhtee. : D

Lähettäjä: tuntematon 
Päivämäärä:   22.5.09 18:31:04

Oli pakko lukee tää uudestaa. Oli varmaa jo neljäs kerta. :D Ois ihanaa jos tää joskus vielä jatkuis. Mut ainahan saa haaveilla ja kaikki haaveet ei toteudu. ü

Lähettäjä: LOL 
Päivämäärä:   23.5.09 10:59:45

Tähän pitää ehdottomasti tulla sellainen jatko et Noora ja Ville menee taas yhteen :DD

Lähettäjä: tuntematon 
Päivämäärä:   24.5.09 14:32:48

Suvie hei? Oisko turha haaveilla sellasesta ku et jatkaisit tätä vielä joskus? :)

Lähettäjä: norppa 
Päivämäärä:   24.5.09 21:10:52

Joo minäki haluaisin tähän vielä jatkoa, tää oli niin hyvä! Ville ja Noora olis kuulunu yhteen. :DD

Lähettäjä: lare 
Päivämäärä:   31.5.09 17:24:45

mäkii haluu

Lähettäjä: ihminen 
Päivämäärä:   5.6.09 22:27:10

Kiva tarina jne. Tykkäsin... :DD

Lähettäjä: NictorNactor 
Päivämäärä:   7.6.09 09:14:38

Rakastan tätä ainiaan <3

Lähettäjä: mii** 
Päivämäärä:   8.6.09 02:53:06

ihan paras tarina!

Lähettäjä: Kielo_Kokaiini 
Päivämäärä:   9.6.09 12:57:28

oli tosi hyvä tarina! Virheitä bongasin kyllä, mutta en niin merkittävän paljoa. meni kyllä akaa, kun luin tän :DDD

Lähettäjä: Lömmi 
Päivämäärä:   10.6.09 00:13:43

huhhuh! ilta meni lukiessa ja samalla katkeili verisuonia silmistä, mutta kyllä kannatti. Joskus aikoja sitten olen muistaakseni aloittanu tämän tarinan lukemista, mutta nyt sain kokonaa luettua. Tarina oli todella hyvä ja ihmisten väliset suhteet ovat todella mielenkiintoisia. Kiitos tarinasta! : )

Lähettäjä: tilsfgi galleriast 
Päivämäärä:   10.6.09 13:57:55

Oi tää oli todella ihana tarina. :) Kolme yötä mä tätä luin kun päivällä en ikinä muistanut :)

Jotenkin jäi vähän hämärän peittoon, tuon Hollannin matkan jälkeen, että minne jäi Nooran edelliset ystävät, Teemut sun muut loppuosassa. Ja kuka se muija alussa siellä leirinuotiolla oli, se Teemun eksä? :)

Muttajoo, kirjoita toki toinen samanmoinen tarina !

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   11.6.09 12:50:44

jatkuukos tää enään?

Lähettäjä: kuukkeli 
Päivämäärä:   16.6.09 16:57:21

nostelen!! aivan paras! onko mahollista että jatkaisit?

Lähettäjä: nokikana 
Päivämäärä:   14.3.10 04:58:24

öö, eikös tän nimi oo ville ja noora, eli siis VILLE JA NOORA :DDD

Lähettäjä: NictorNactor 
Päivämäärä:   14.3.10 14:17:46

Awww... <3 Luin taas kerran <3

Lähettäjä: Johannna 
Päivämäärä:   17.3.10 13:30:05

IIIIHANAAA<333 Siinä jatko-osassa Villen ja Nooran pitää olla yhes josai vaiheessa<33

Lähettäjä: NictorNactor 
Päivämäärä:   17.3.10 17:02:40

Komppaan Johannnaa :DD

Lähettäjä: eveee 
Päivämäärä:   20.3.10 13:55:32

aivan mahtava tarina!!<3 :)

Lähettäjä: qwer 
Päivämäärä:   23.3.10 22:37:55

paras tarina mitä oon täällä lukenu, täydellinen <3 jatko-osa ois kiva ;))

Lähettäjä: NictorNactor 
Päivämäärä:   23.3.10 22:49:46

Mahtava!

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   23.3.10 22:51:41

http://forum.hevostalli.net/read.php?f=11&i=780144&t=780144

jatkoa :))

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.12.11 13:47:11

up

Lähettäjä: h 
Päivämäärä:   27.5.12 12:10:16

upp