|
Lähettäjä: piuhku.
Päivämäärä: 12.10.08 21:17:26
Oli jo hämärää, kun minun ja Kristianin tiet viimein erosivat ja lompsotin kotiin. Yllätyksekseni pieni olento istui kyyryssä oveni edessä.
"Mitä sä täällä istuskelet?" kysyin ja laskin kassini rappukäytävän lattialle.
"Odotan sua", Emma sanoi ja nousi seisomaan.
"Miks sä ilmiannoit mut poliiseille?"
"Niin poliisit kävi jututtamassa sua vai?"
Emma risti kätensä rintansa ylle ja tuhahti vihaisen oloisena.
"No mikäs nyt on?" katsoin tyttöä, joka tapitti minua vihainen ilme kasvoillaan.
"Ne ois voinu viedä mut vankilaan!" Emma huudahti.
"No höpöhöpö. Ne kyseli vaan tiedätkö sä Miasta jotain. Ei ne sua nyt mihkään selliin heittäis", nauroin tytön jutulle, mutta vakavoiduin nopeasti, kun tunsin pienen nyrkin iskeytyvän mahaani.
"Sä oot ihan homo!"
Katsoin hämmästyneenä kuinka Emma iski pipon päähänsä ja käveli nokka pystyssä ohitseni.
"Emma! Tiedätsä edes mikä on homo?"
Emma käännähti ympäri ja katsoi minua et-sä-muka-tiedä-ilme kasvoillaan.
"Se on sellanen haukkumanimi kaikille tyhmille! Mun velikin haukkuu sen yhtä kaveria aina homoks!"
Tiesin kyllä Emman veljen ja tämän kaverin, sillä olin nähnyt nämä joskus pihalla. Täytyi kyllä myöntää, että tämän kaveri oli melkoinen hinttari.
"Jaaha. Sovitaan sit niin."
"Samu sä et oo enää mun idoli, ku oot noin tyhmä", Emma sanoi ja näytti minulle vielä kieltään ennenkuin jatkoi matkaansa.
Mikäs siinä, parempi näin. Ei minua haittaisi, jos yksi pikkutyttö vähemmän roikkuisi kimpussani.
Kävin pikaisesti lämpimässä suihkussa ja sitten siirryin hääräilemään keittiön puolelle. Mahani kurni jo, joten päätin kokkailla hieman. Mitään kovin prameaa en saanut valmistettua jääkaappini aineksista, vaan tyydyin pyttipannuun. Kuitenkin tyytyväisenä aikaansaannokseeni istahdin olohuoneen sohvalle ja aloin lappaamaan ruokaa suuhuni. Telkkarista tuli parhaillaan jokin Huippumalli haussa-ohjelma, jota tyydyin paremman puutteessa katsomaan. Ihan nättejä misujahan siinä, vaikka totesin, että ilman meikkiä suurin osa mallikokelaista oli aika mitäänsanomattoman näköisiä. En kyllä menisi sellaisia kadulta iskemään.
Olin juuri saanut kadotettua pyttipannun lautaselta vatsani uumeniin, kun kuulin ovelta koputusta. Kävelin keittiön kautta ja jätin astiat tiskipöydälle, sitten suuntasin eteiseen. Tempaisin oven auki ja lähes kirjaimellisesti katsoin silmät pyöreinä edessäni seisovaa tyttöä, tai pitäisikö sanoa naista.
"Miks sä katot mua, kun jotain avaruusoliota?" tyttö naurahti ja käveli ohitseni sisään.
"Mitä sä... siis miten sä...", en saanut sanaa suustani, vaan toljotin blonditypyä, joka parhaillaan riisui ulkovaatteitaan.
"Mä ajattelin, että sulla on ollut ikävä. Niinpä päätin tulla moikkaamaan ja kysymään mitä kuuluu."
"Parempi vaan, ettet ois tullu", mutisin itsekseni niin hiljaa, ettei toinen kuullut sanojani.
Tyttö pyörähti ympäri ja käveli peremmälle asuntooni.
"Sun kämppäs ei oo kyllä sitten muuttunut yhtään! Samanlainen boksi, kun aina ennenkin. Paitsi mihin sä oot heivannu sen lasipöydän tosta olohuoneesta? Sen mikä me sillon ostettiin?"
"Mä hajotin sen", vastasin ja tuijotin tyttöä kulmieni alta.
"Mutta minkä ihmeen takia?"
"Mua vítutti."
"Sä oot niin samanlainen, ku aina ennenkin! Voi Samuel, mä oon oikeesti kaivannu sua niin paljon!" vaaleaverikkö sirkutti ja kiepsahti kaulaani. Tönäisin tämän kuitenkin kauemmas.
"Ai, oot oikeen kaivannu mua? Alkoko elämä sen tumman ja ah-niin-komeen jäbän kanssa kaduttamaan?"
"Samu mä oon oikeesti kaivannu sua. Mä rakastan sua."
Tyttö yritti jälleen heittäytyä kaulaani, mutta itsepintaisesti vain työnsin tämän pois.
"Henna kuule, ei mee enää läpi. Mä en enää ala sun pelinappulakses", sanoin tiukasti ja työnsin tyttöä ulko-ovelle.
"Samu-kulta. Mä oon oikeesti muuttunu. Mikset sä vois antaa mulle anteeks?" Henna yritti.
Olimme seurustelleet Hennan kanssa melko pitkään ja suunitelleet jopa kihloja ja yhteenmuuttoa, mutta sitten olikin selvinnyt, että koko suhde oli ollut yhtä valetta. Henna oli pettänyt minua, eikä se ollut jäänyt ainoastaan vain yhteen kertaan. Syyksi Henna asetti sen, etten muka huomioinut tätä tarpeeksi, vaan keskityin liikaa bändin kanssa touhuiluun. Silloin bändimme ei ollut ollut vielä mitään, enkä siinä tilanteessa olisi koskaan voinut kuvitella ansaitsevani leipääni muusikon hommilla. Hennan syytökset olivat olleet täysin perättömiä ja erosimmekin melko riitaisissa merkeissä.
Silloin olin ollut lähes varma, etten selviäisi niistä sydänsuruista ikinä, mutta nyt tytön seisoessa siinä edessäni en tuntenut muuta kuin vihaa tätä kohtaan.
"Hei katoo nyt ihan oikeesti", tiuskaisin ja nappasin Hennan takin naulakosta. Heitin takin tytölle.
"Sä et voi olla noin kylmä ihminen", Henna piipitti ja alkoi kiskoa takkia ylleen.
"Ai mäkö kylmä? Kelaileppa tästä pari vuotta taaksepäin ja sano sit kuka on kylmä ihminen!" korotin ääntäni jo huomattavan korkealle tasolle.
"Mä luulin, että sä olisit iloinen, kun mä tulin takaisin! Tää vastaanotto taitaa johtua vaan siitä sun kadonneesta tytönhempukastas. Taidat hartaasti oottaa sitä kotiin, mutta mä luulen, että se on vaan lähteny lätkimään kyllästyttyään suhun!"
Hennan sanat tuntuivat pahalta, sillä tiesin, ettei asiat todellakaan olleet niin.
"Pidä sä vítun pikku bítch se turpas kii ja katoa mun silmistä!"
Henna tuhahti vain mielenosoituksellisesti ja marssi kiukustuneena ovesta ulos. Paiskasipa vielä tyylikkäästi ovenkin kiinni sellaisella voimalla, että ihme, kun lamppu ei tippunut katosta. Unohtipa neiti petturi lapasensakin sohvani reunalle.
"Että mä vihaan tota naista", murahdin ja kävin hakemassa jääkaapilta yhden kaljan. Korkkasin pullon ja istahdin sohvalle nauttimaan sen sisällöstä. Että minua ärsytti tytön käytös vieläkin! Mitähän tämä olisi edes halunnut minusta?
Ei mennyt kuin korkeintaan vartti, kun kuulin oveltani uuden koputuksen. Henna ilmeisesti tuli hakemaan lapasiaan. Nappasin lapaset sohvaltani ja marssin eteiseen. Ehkä voisin tunkea lapaset postiluukun kautta ulos? Sitten ei ainakaan tarvitsisi nähdä sitä lehmää enää.
Kyykistyin postiluukun tasolle ja yritin tunkea lapasia sitä kautta ulos. Lapaset olivat kyllä turhan suuret siihen hommaan.
Koputus alkoi käymään kiivaampana ja pian tunsin kuinka oveeni potkaistiin.
Nousin ylös ja kiskaisin oven auki
"Onko sulla joku vítun ong...", ärjyin heti saadessani oven aukin, mutta hiljenin nopeasti kesken lauseen.
Tunsin kuinka minun oli vaikea hengittää ja oloni oli aivan sellainen, että jalat pettäisivät pian alta ja taju karkaisi. Henkeä haukkoen irrotin otteeni kahvasta.
|