|
Lähettäjä: piuhku.
Päivämäärä: 21.9.08 14:57:32
Ensiksi, pahoittelen syvästi tota otsikkoa, mutta oon maailman surkein keksimään tarinoille nimiä :D
Tämä on siis jatkoa Kesä, kärpäset ja yks poppari -tarinalle, joka löytyy kokonaisuudessaan täältä, kun hieman rullaa alaspäin. :>
Niin ja sen verran vielä, että vaikka tekstissä esiintyykin ulkomaalaisia niin en viitsi alkaa tällä kielipäällä vääntämään keskusteluja englanniksi, vaan kirjoitan kaiken ihan suomeksi.
I guess you just fade away
Ihmisiä on sadoittain, jopa tuhansittain edessäni, en tiedä tarkkaan kuinka paljon. Kaikki hyppivät, kiljuvat ja lyövät käsiään yhteen soittamamme musiikin tahtiin. Kappaleiden soittaminen hoituu ulkomuistista, sormet tietävät tasan tarkkaan missä vaiheessa siirrytään kitaran kieleltä toiselle. Tunnelma ja yhteishenki keikalla on mahtava.
Astun kauemmas mikkiständini luota ja käännän katseeni Eetuun, joka aloittelee parhaillaan kitarasooloaan. Yleisön huomio kohdistuu kitaristiin, jonka taitoja voin vain ihailla. Eetuun verrattuna painin itse vielä täysin amatöörien sarjassa.
Siirrän katseeni Eetusta yleisöön. Soittoni loppuu äkillisesti kuin seinään ja plektra putoaa kädestäni. Kaikki ovat niin tohkeissaan Eetun sooloilusta, etteivät huomaa minun toljottavan typeränä paikoillani ja tuijottavan yleisöön. Yritän huutaa yleisön seassa seisovaa vaaleaa tyttöä nimeltä, mutta huuto jumittuu kurkkuuni, enkä saa aikaiseksi kuin pientä pihinää, jota en tässä melussa kuule edes itse. Samassa huomaan tumman hahmon lähestyvän tyttöä. Mies raivaa tarmokkaasti tietään ihmisten läpi päästäkseen tämän luo.
"Mia", muodostan äänettömästi nimen huulilleni ja tiedän tytön olevan vaarassa. Tällä kertaa aion ehtiä.
Heitän kitarani sivuun ja juoksen lavan reunalle. Jalkani tömähtävät inhottavasti maahan hypätessäni alas välikköön, jossa turvamiehet seisovat ja pidättelevät innokkaita faneja. Kiipeän turva-aidan yli ja tunnen kuinka monet käsiparit tarttuvat minuun. Sivusilmällä näen kuinka mies lähestyy tyttöä metri metriltä. Yritän epätoivoisesti liikkua ihmisten seassa, jotta ehtisin paikalle ensiksi. Fanitytöt kuitenkin pitävät minua tiukasti otteessaan tekien liikkumisen mahdottomaksi, kiljuen samalla korvia raastavasti nimeäni. Näen kuinka mies on jo aivan tytön takana ja tarraa tämän hennosta käsivarresta kiinni. Tyttö pyörähtää säikähtäneenä ympäri ja mies alkaa kiskoa tätä väkisin mukaansa. Rimpuilut eivät auta ja hetken kuluttua molemmat katoavat väkijoukon sekaan, enkä näe heistä enää jälkeäkään.
En taaskaan ehtinyt ajoissa.
Säpsähdin äkäisesti karjahtaen hereille ja tunsin hikipisaroiden vierivän otsaltani. Nousin huohottaen istuvilleni ja tuijotin vastakkaista seinää. Tuttu auton hyrinä palautti minut takaisin nykyhetkeen saaden muistamaan missä olin. Loikoilin keikkabussimme sohvalla, johon olin ilmeisesti nukahtanut.
"Samu? Onks kaikki okei?"
Siirsin katseeni pois seinästä ja huomasin kuinka neljä silmäparia tapitti minua huolestuneen näköisinä. Pojat istuivat pöydän ympärillä ja olivat keskeyttäneet korttipelinsä.
"Joo, mä näin vaa pahaa unta", vastasin ja haroin vaaleaa hiuspehkoani, joka oli myöskin kostunut hiestä.
"Sä pyörit aikalailla ja huusit äsken", Kristian, bändimme kosketinsoittaja, joka oli samalla myös paras ystäväni, sanoi ja laski korttinsa pöydälle.
"Mä näin jotain niin pimeetä unta, et huh huh", sanoin huokaisten ja kiskoin samalla hupparia ylleni.
Nousin sohvalta ja kävelin bussin perälle pieneen "keittonurkkaan", josta löytyi jääkaappi, mikro ja pikkuruinen liesi. Perältä löytyi myös toinen pöytä ja penkit, wc, sekä televisio, dvd-soitin ja playstation. Makuupaikat kahdelletoista sijaitsivat bussin keskiosassa ja etuosassa kuskin lisäksi oli vielä penkkejä, pöytä ja sohva, jolle olin simahtanut. Olimme ostaneet oman keikkabussin reilu kuukausi sitten ennen kiertueemme alkua. Paljonhan se oli maksanut, mutta mukavampaa oli reissata siellä täällä omalla bussilla kuin aina vuokrata sellainen.
Nappasin jääkaapista vesipullon ja tallustelin se kourassani takaisin etuosaan. Istuin sohvalle ja hörpin vettä pullosta samalla, kun seurasin muitten korttipeliä. Basistimme Tuomo hävisi sen erän ja putosi pelistä. Ruskeahiuksinen Tuomo siirtyi viereeni sohvalle.
"Taasko sä näit unta Miasta?" Tuomo kysyi varovaisesti ja tuijotin tätä tummanruskeisiin silmiin. Ne näyttivät tietyssä valossa joskus lähes mustilta.
Otin kulauksen pullostani ja nyökkäsin.
"Mä en tuu varmaan oikeesti pääsemään siitä koskaan yli mitä viime kesänä tapahtu", sanoin hiljaa ja laskin katseeni lattiaan.
Tuomo nosti kätensä lohduttavasti olalleni.
"Mä tiiän, että tää kuulostaa aika karulta, mutta sun olis varmaan parhainta unohtaa se ja jatkaa elämässä eteenpäin."
"Niinhän mä olen jatkanukki. Mut ei jotain ittelleen niin rakasta voi unohtaa tosta noin vaa."
"Kyllä mä sen uskon", Tuomo sanoi ja taputti minua vielä selälle ennenkuin nousi ja lähti etenemään bussin takaosaan.
"Varsinkaan, kun kaikki mitä tapahtu on mun syytä...", mutisin vielä hiljaa Tuomon perään, vaikka tiesin, ettei tämä enää kuulisi minua.
Kello oli noin kahdeksan Saksan aikaan, kun pysähdyimme Magdeburgilaiseen McDonald'siin iltapalalle. Näemmä melko rasvaiselle iltapalalle.
Valloitimme ravintolan yhdestä nurkasta pari pöytää. Osa odotteli vielä ruokiaan, kun minä kävin jo ahnaasti oman kerrospurilaiseni kimppuun.
"Tuleeks Nadia ja Daniel siis tänne?", rumpalimme Aleksi kyseli sössöttäen suu täynnä hampurilaista.
"Jep", Kristian vastasi tummahiuksiselle pojalle, jolle oli kasvanut typerännäköinen parransänki leukaan.
Aatteitani en ollut vielä ehtinyt paljastaa Aleksille itselleen, mutta sänki saisi kyllä lähteä ennen seuraavaa keikkaa, sillä se näytettäisiin Saksan televisiossa. Tosin heittäisimme konsertissa vain yhden biisin ja Aleksia ei kauheasti näkyisi rumpusettiensä takaa, mutta so what.
"Sieltä ne jo tuleekin", Eetu kajautti ja sai minut lopettamaan mietiskelyni Aleksin sängestä.
"Hey guys!" Nadia huudahti ja riensi luoksemme.
Nadia oli reilu kolmekymppinen nainen, joka edusti Saksan levy-yhtiötämme. Nadia muistutti joskus kunnon äitihahmoa meille pojansälleille. Nyt nainen seisoi hymyileväisenä tummanruskeat hiukset rennosti poninhännällä.
Daniel taas oli managerimme, joka oli alkuperältään Englannista, mutta oli muuttanut suunnilleen vuosi sitten Saksaan. Nuori herra, jolla oli ikäisekseen jo melkoisia meriittejä. Toki hän oli meitä hieman vanhempi, mutta nuori silti.
Kaksikko istuutui seuraamme. Nadia lörpötteli tuttuun tapaansa iloisesti kaikkea. Ihan kuin hän ei olisi taas nähnyt meitä pitkään aikaan, vaikka todellisuudessa olimme nähneet viimeksi pari päivää sitten Berliinin keikalla. Poikkeuksellisesti en osallistunut keskusteluun, vaikka normaalisti olin aina äänessä. Istuin vain hiljaa tuolillani ja imin pillillä cokista pahvimukistani.
"Samu?"
"Häh?" lopetin pillillä ryystämisen ja katsoin Nadiaa, joka oli äsken lausunut nimeni.
"Are you ok, honey?" nainen katsoi minua se huolestunut ja säälivä katse silmissään, johon olin tottunut ja joka oli käynyt jo liiankin tutuksi.
"Joo joo. Mä lähen röökille", sanoin ärsyyntyneenä ja nousin paikaltani.
Kävelin roskiksen ohi ja vippasin roskani siihen, jonka jälkeen jatkoin matkaani ulko-oville. Olin varsin tietoinen katseista, jotka hämmentyneinä seurasivat minua.
Kiedoin takkia tiukemmin ylleni. Ulkona oli inhottavan kylmää ja pimeää. Olisi ollut edes vähän lunta, jottei olisi niin synkkää. Mutta ei, pelkkää jäätä, eikä tietoakaan lumesta, vaikka oli jo joulukuu.
Kaivoin tupakka-askin ja sytkärin taskustani. Asettelin yhden sätkistä huulieni väliin ja sytytin sen jäisin sormin. Vedin nautinnollisesti tupakan myrkkyjä sisääni ja puhaltelin savuja ulos. Minusta oli tullut oikea tupakan suurkuluttaja, minkä muut bändikaverinikin olivat huomanneet ja se selkeästi ärsytti heitä. Olihan se typerää polttaa, kun oli laulajan ammatin itselleen valinnut, tiesin sen itsekin, mutta minkäs sille mahtoi jos nikotiinihammasta kolotti liikaa.
Ravintolan ovi avautui ja Kristian asteli seurakseni viileään ulkoilmaan.
"Hélvetti, että osaa olla kylmä", poika jupisi ja kaiveli takin taskusta omia syöpäkääryleitään.
"No joo, mut Suomessa nyt on varmaan vielä kylmempi", sanoin puhaltaen samalla savuja ulos.
Seisoimme hetken aivan hiljaa, kunnes Kristian avasi suunsa.
"Mä tiedän, että sua ärsyttää, kun kaikki kyselee kokoaika, mut ootsä oikeesti ihan okei?"
"No näytänkö mä siltä, että teen tyyliin kuolemaa, kun utelette ihan kokoaika?"
"Et sä nyt suoranaisesti siltä näytä, mutta oot sä kieltämättä ollu vähän outo lähiaikoina. Jotenki kauheen etäinen ja omissa maailmoissas."
Huokaisin väsyneesti ja laskeuduin alas kyykky-asentoon.
"Mua oikeesti ärsyttää, kun kaikki kyselee et onks kaikki okei ja niin edelleen. Kaikki vaan kokoaika repii Miaa esille ja mun on niin hélvetin vaikeeta olla, kun mä ajattelenkin sitä ihmistä", selitin parhaalle ystävälleni ja tunsin kuinka pala nousi kurkkuuni.
"Me ollaan vaan huolissaan susta", Kristian sanoi ja kyykistyi tasolleni.
"Älä, oon kyl huomannu. Mä oon oikeesti ihan okei. Siis ihan oikeesti. Vähän haikeet fiilikset vaan, kun kohta on joulukin ja kaikkee."
"Mitä sä muuten teet jouluna?"
Suoristauduin seisomaan ja pudotin tupakkani maahan tumpaten sen.
"En tiiä. Varmaan istun himas ja vedän perseet", tokaisin kohauttaen hartioitani.
"Jaaha", Kristian tokaisi ja nousi myöskin noudattaen esimerkkiäni.
Menimme Kristianin kanssa edeltä bussiin odottamaan muita. Kiipesin omaan pikkuruiseen sänkyyni, joka oli niin korkealla ja lähellä kattoa, etten mahtunut edes istumaan siellä.
Kiskoin päällysvaatteet yltäni ja vedin peittoa päälleni. Nappasin mp3-soittimeni, etsin hyvän biisin ja iskin napit korviini. Suljin silmäni ja päätin, että uni saa tulla, jos on tullakseen.
Räväytin silmäni auki, kun joku nappasi toisen kuulokkeen korvastani.
"Nukutsä?" Eetu seisoi sänkynki vierellä ja piteli toista kuuloketta kädessään.
"Een. Sukkiahan mä täällä kudon", vastasin ivallisesti ja otin omaisuuteni takaisin pojalta.
"Hei haloo, kello ei oo ees kymmentä".
"Jaa", sanoin ja tungin napit takaisin korvilleni ja suljin silmäni.
Kaikki olivat pakkautuneet selkeästi jo bussiin, sillä melu vain yltyi ja sain lisätä soittimeni volumet lähes täysille, jotten kuulisi muitten pälätystä. Matka jatkukoon.
***
siinä nyt eka pätkä :P jatkoa tulee, jos halukkaita löytyy :)
|