|
Lähettäjä: cendrill0n
Päivämäärä: 30.9.08 19:43:00
Jatkuu Lucaksesta
Mä en mennyt vieläkään kotiin. Mä tiesin, että faija ei ollu kotona, se oli poliisiasemalla nimittäin yövuorossa. Joskus se oli käyny noutamassa mut poliisiautolla ostarilta, ja kasan muitakin tyyppejä. Mua se ei vienyt mihinkään asemalle vaan suoraan himaan ja sit sain korvilleni. Ei ne kytätkään aina niin rehellisiä, faija ainakaan. Joskus mulla oli suuria mustelmia käsivarsissa, mutta mä en valittanut, jos olisin, kukaan ei ois uskonu mua.
Mä näppäilin Krisun numeron kännykkääni ja soitin sille.
”Moi Krisu, tuutsä mun kanssa ostarille?”
”Mä oon Terhin kanssa just, soita Allulle”, Krisu vastas, mä pelkäsin jo että oisin keskeyttäny jotain, mutta Krisu ei kuulostanu mitenkään siltä että jotain ois keskeytetty, se tuntu kyl vähän ärsyyntyneeltä. Olikohan sillä Terhin kanssa riitaa?
”Oke, mo”, mä sanoin ja soitin Allulle.
Me istuttiin skeittirampilla Allun kanssa. Oli melko valosaa, vaikka oli melkein keskiyö.
”Sä olit siis sillä Krissellä”, Allu totesi, ja mä nyökkäsin.
”Mua ahdistaa semmoiset muijat jotka luulee että mä oon niiden kundikaveri jos makaan niiden kanssa”, mä sanoin ja selitin Krissestä Allulle.
”Muijat tarvii jonkun ihmisen johon ripustautuu, me kundit vaan naidaan eikä mietitä mitään muuta”, Allu sano viisastellen ja luuli varmaan kuulostavansa hyvältäkin filosofilta. Ei siinä kyllä mitään filosofista ollut. Sitten me istuskeltiin hiljaa. Allu siveli pitkää lettiänsä ku joku nainen, niin sillä oli aina tapana tehdä, kiepsutella hiuskiehkuroita sormien ympärillä.
”Miro on taas yrittäny itsemurhaa”, Allu sano lyhyesti. Mä olin ihan hiljaa, en tienny mitä sanoa. Miro, Allun vuotta vanhempi isoveli oli melko syrjäytynyt, mut ihan hyvä tyyppi kuitenkin. Se oli tosi masentunut ollu jo vuoden päivät, itsemurhaa oli yritetty enemmän kun yhden kerran. Se repi Allun koko perhettä. Allua kaiketi kaikista eniten.
”Oot sä ihan kunnossa?” mä kysyin pienen hiljaisuuden jälkeen.
”Oon. Onneks mulla on skeba”, Allu sano hiljaa.
”Sä voit aina puhuu noista jutuista, mä kuuntelen mut en oo hyvä puhumaan”, mä sanoin ja tapitin Allua. Se nyökkäsi heikosti ja heittäyty pois rampilta.
”Ehkä pitäs lähtee himaan”, Allu sano ja mä nyökkäsin.
Pihla
Maanantaina koulussa fiilis oli ihan erilainen kun ennen, mä tunsin kuuluvani porukkaan. Jopa Iina ja muut tuntu ihan ok tyypeiltä. Lucas oli yhtä söpö ja kiva kun aina ennenkin, se tuntu kyllä antavan Allulle yllättävän paljon huomiota. Yleensä Allu vaan roikku Lucaksen perässä, Krisu ja Lucas, johtajahahmot luokassa. Ja Terhi ylsi niidenkin kahden ylitse, kai Krisu oli jääny vähän Terhin tossun alle. Tuskin se kuitenkaan Krisua haittasi, ei se vilkaissutkaan muita tyttöjä kahta kertaa, vaikka sillä ois ollu tyttöjen keskuudessa paljonkin jakoa.
”Se keikka lähestyy, miltä tuntuu?” Terhi kysy välitunnilla. Mä kohautin hartioitani ja vilkuilin samalla syrjäsilmällä Lucasta. Se pelleili kananmunilla Allun kanssa, heitteli niitä ympäri koulun aulaa. Rehtorin kansliaan kävi niillä tie ennen tai myöhemmin.
”Kylhän se vähän jännittää”, mä sanoin ja olin jo läpeensä kyllästynyt puhumaan koko aiheesta. Mä halusin vaan palavasti Lucaksen seuraan, mut mä en tiennyt miten hivuttautua sen luokse. En mä oikeen viitsinyt alkaa lätkimään kananmunia ilmoitustaululle.
Musatunnilla mä istuin Lucaksen vieressä. Meillä oli pitkästä aikaa teoriaa, jotain maailman tylsintä. Mun vieressä istuva Lucas ei vaivautunut kirjoittamaan mitään, leikkeli vaan pyyhekumia ja heitteli niitä ihmisten päälle. Lucaksessa oli kaks puolta: toinen aikuismainen, toinen taas niin naiivi ettei mitään rajaa.
”Lucas, keskity”, maikka sano ärtyisästi, sillä oli jo valmiiksi huono päivä.
”Mun tarvii mennä kuselle”, Lucas valitti ja maikka viittasi ovelle päin, antoi sen mennä. Ovi pamahti Lucaksen mennessä. Hiljaisuus oli korvia kuumottavaa, pyyhekumit kumitti ja kynät surrasi kierrätyspaperilla. Mulle tuli himo piirrellä kamalasti nuottiavaimia, mutta hillitsin itseni.
7. Luku
Toiveet murskautuu, asfalttiin pirskoutuu unelmat
Koulun päättyessä Lucasta ei näkynyt. Allu oli ottanu sen repun.
”Mä voin lähtee sun kanssa sen himalle”, mä tarjouduin ja Allu nyökkäs. Me kyllä epäiltiin, että ei sitä sieltä löytyisi.
”Lucas on tehny tota koko ylä-asteen ajan, lähtee kuselle eikä sitten tuu takasin”, Allu selitti ja mä nyökkäilin. Keskityin muistelemaan Lucaksen tuoksua, mikä oli pistänyt mun nenään, hyvällä tavalla. Sen tuoksukin oli ihana, jotain miehekästä hajuvettä mitä ei ollut liikaa ja vähän sen omaa hajua. Jossain vaiheessa mä kyllä mietin, olinko mä tulossa hulluksi kun muistelin toisten ihmisten hajuja, mut mä en jaksanut vaivata sillä päätäni enempää.
Lucaksen kotitalo eli kerrostalo oli lievästi sanottuna ankean näköinen.
”Aika ankea”, mä sanoin yllättyneenä.
”No, Lucas asuu sen broidin ja faijan kanssa, ei ne paljon tilaa tarvii”, Allu sano lyhyesti. Sen pitkät hiukset lepatti tuulessa ja mulle tuli mieleen Tarja Turunen, joka oli vähintäänkin huvittava juttu.
”Kauan sulla on kestäny kasvattaa tota sun fledaa?” mä kysyin, ja Allu nauro.
”Ihan tarpeeksi kauan”, se vastasi ja virnisti. Sekin oli omalla tavallaan söpö, vähän nuoremman näköinen kuin Lucas mutta söpö kuitenkin. Pähkinäsilmät.
Me mentiin kaikuvaan aulaan ja kiivettiin kierreportaat ylös. Siinä suuressa tilassa haisi tupakalle ja mudalle, mikä sai vähän mut huonovointiseksi.
Lucaksen kämppä oli kolmas vasemmalta, ovessa luki ”Yyterinen”. Melko tavallinen sukunimi, yllättävää.
”Ei se varmaan oo kotona”, Allu sano epävarmasti.
Eikä se ollutkaan, oven avasi sen broidi. Se muistutti erehdyttävästi Lucasta, hiukset oli vaan tummemmat ja se oli hiukkasen pidempi.
”Lucaksen reppu? Missä se poika itse on?” Lucaksen veli kuulosti joltain isältä.
”No se lähti kesken kaiken jonnekin”, Allu vastasi, ”ja mä päätin antaa sen repun tänne.” Ja siinä hetkessä mä päätin toimia.
”Ja voinko mä jäädä odottamaan sitä teille? Pitäs varmaan kertoa sille musan läksyt”, mä sanoin ja Lucaksen veli nyökkäsi hyväksyvästi. Kai se oli tyytyväinen että joku halusi auttaa sen pikkuveljeä läksyissä.
”Mä lähden tästä, moikka”, Allu sano ja heilautti mulle kättä. Veli viitto mut sisään ja mä hymyilin ystävällisesti.
-
kuvailu meni nyt vähän penkin alle mut olkoot.
|