|
Lähettäjä: piuhku.
Päivämäärä: 19.7.08 21:36:49
Kesä, kärpäst ja yks poppari
Istuskelin tylsistyneenä laiturin päässä ja uittelin jalkojani vedessä. Aurinko paistoi täydellä teholla taivaalta ja lämpömittari näytti melko huikeita lukemia. Huokaisin raskaasti ja katsahdin taaksepäin. Äiti käänteli parhaillaan jotain pihvejä grillissä ja selvästi nautti rauhallisesta tunnelmasta joka täällä vallitsi. Liiankin rauhallista, jos minulta kysytään. Olisin mieluusti jäänyt kaupunkiin ja viettänyt kesän kavereiden kanssa, mutta eiväthän vanhempani olleet suostuneet jättämään minua yksin kotiin, vaan minun täytyisi viettää koko kesä täällä samperin mökillä, ärsyttävien hyttysten keskellä. Niitä täällä tosiaan oli ellei sitten muuta. Huokaisten vedin jalkani ylös vedestä ja tallustin äidin luo.
- Mä meen käymään sillä kiskalla mikä on tossa jonkin matkan päässä, sanoin äidille.
- No et mene vielä mihinkään, kun ruoka on kohta valmista, äiti sanoi ja jatkoi ennenkuin ehdin esittää vastaväitteitä
- Kata vaikka pöytä, jollet muuta tekemistä keksi. Ärtyneenä kävelin keittiöön ja otin kaapista ruokailuvälineitä. Kenen idea oli ollut edes ostaa tämä typerä mökki?
Myöhemmin pyöräilin kohti kioskia, jonka olin nähnyt aiemmin ajaessamme mökille. Matkaa oli muutama kilometri. Perille päästessäni jätin pyörän nojaamaan kioskin, tai no oikeastaan se oli pieni kauppa, seinää vasten ja astelin sisälle. Kauppa oli melko pieni, mutta kyllä mökkeilijät sieltä kaiken tarpeellisen saisivat. Kiinnitin katseeni kassalle, jossa myyjä, jo vanhahko rouva, jutteli vaaleahiuksisen pojan kanssa. Pojan hiukset olivat söpösti sekaisin, sekä yllään hänellä oli vain kevyet sortsit ja hihaton paita. Tuijotin poikaa hetken tämän nojatessa tiskiin, mutta vasta tämän kääntäessä katseensa minuun tajusin todella kuka tämä oli.
- Tuu vaan tähän maksamaan, mä en oo jonossa, poika sanoi hymyillen ja astui hieman sivummalle. Tunsin hieman punastuvani, kun astuin pojan ohitse kassalle.
- Ööh, kiitos, tokaisin ja asettelin ostokseni kassalle. Samu. Samuel Lehtonen. Mitä Samu teki täällä? Hänhän oli julkkis, lauloi bändissä, joka lukeutui minunki lempiyhtyeisiini. Ja tuossa poika, tai pitäisikö sanoa mies, sillä olihan Samu jo 23 vuotias, seisoi aivan kuin kuka tahansa tavallinen ihminen. Maksoin ostokseni ja kävelin ulos kaupasta auringon paisteeseen. Pihalla oli muutamia pöytiä ja tuoleja. Valitsin yhden pöydistä ja istahdin sen ääreen nauttimaan jäätelöä, jonka olin ostanut.
- Voiks tähän istua? hätkähdin ajatuksistani, kun kuulin tutun äänen vierestäni ja pian huomasin tuijottavani Samun sinisiin silmiin. Poika hymyili suloisesti ja odottamatta vastaustani istahti vastapäätäni. Hymähdin pienesti.
- Joo, sori. Kyllä siinä on ihan vapaata.
- Jees, näin mä oletinkin, Samu hymyili takaisin ja otti huikan cokiksestaan.
- Mä en oo nähny sua ennen täällä. Ja tää on niin pieni mesta, että täällä oikeestaan kaikki tuntee toisensa, Samu sanoi ja katsoi minua tutkivasti.
- Me ostettiin hetki sitten mökki täältä, vastasin.
- Oukkidoukki. Ai niin, mä oon muuten Samu, poika ojensi kätensä minua kohti. Ihan kuin en muka olisi tiennyt kuka tämä oli.
- Mia, tartuin pojan käteen kuitenkin ja esittelin itseni. Tuntui jotenkin uskomattomalta istuskella siinä Samun kanssa. Poika käyttäytyi kuin kuka tahansa ja jutteli niitä näitä. Hän kertoi pitävänsä tämän kesän lomaa keikkailusta ja aikoi löhöillä vain rennosti täällä landella. Siinä jutellessamme huomasimme myös olevamme mökkinaapureita, kun Samu kyseli missä päin mökkimme sijaitsi.
- Joo. Mun täytyy varmaan tästä lähteä, ettei porukat huolestu, sanoin lopulta nousten ylös tuolilta.
- Niin aivan. Vanhemmat on aina sellasia hössöjä, Samu naurahti. Niinpä niin, mun varsinkin. Olinhan kuitenkin jo 17 ja täyttäisin loppuvuodesta 18, jolloin olisin täysi-ikäinen, mutta vanhemmat ei silti uskaltaneet jättää minua yksin kotiin.
- Mä voisin varmaan myös alkaa tekemään lähtöä, Samu sanoi ja nousi myös. Kävelimme yhdessä pyörälleni päin ja nostin sen nojaamasta seinään.
- Hei, meillähän on melkein sama määränpää? Samu kysyi.
- Joo, niin taitaa olla, jos kerta ollaan naapureita...
- Katos, kun mä oon vähän idiootti ja tulin tällä helteellä hölkäten tänne ja nyt mä en jaksais millään kävellä takaisin. Mitä jos mä ajan ja sä istut takana? Poika ehdotti iskien silmäänsä. Pian huomasinkin istuvani tarakalla Samun polkiessa vimmatusti. Poika oli melko pitkä, joten satula oli hieman alhaalla, mutta ei se menoa tuntunut haittaavan. Hymyilin itsekseni tuijottaen pojan selkää. Ehkä kesästä ei tulisikaan niin tylsä, jos Samu kerta lomailisi naapurissa. Varsinkin, kun poika vaikutti todella mukavalta, ei lainkaan ylimieliseltä julkkikselta, jolla on noussut kusi päähän.
Pian saavuimme risteykseen, josta minä jatkaisin matkaani toiseen suuntaan ja Samu toiseen. Samu jarrutti pyörällä ja minä hyppäsin pois kyydistä.
- Ens kerralla mennään sit kyllä autolla, Samu sanoi ja pyyhkäisi hikeä otsaltaan. Naurahdin vain vastaukseksi. Tartuin pyörääni ja käänsin sen mökillemme johtavan tien suuntaan.
- No, oli kiva tavata, hymyilin vielä Samulle, joka nosti huulilleen sellaisen hymyn, että se sai perhoset lentelemään rallia vatsassani.
- Saanks mä sun numeron niin voitais nähä joskus toistekin ja pitää seuraa toisillemme? Ellet sä nyt välttämättä haluu hengailla noitten mummojen kaa, joita tää pleissi on tupaten täynnä, Samu kysyi ja kaivoi kännykkää taskustaan. Näppäilin numeroni puhelimeen. Soittaisiko Samu muka ikinä oikeasti? Minulle?
- Kiitti. Mä soittelen vaik joku päivä. Moikka, Samu sanoi heilauttaen vielä kättään. Vastasin takaisin "moikat" ja lähdin kävelemään mökille päin. Mieleni olisi tehnyt hyppiä ja kiljua, mutta hillitsin itseni ja kävelin rauhallisesti mökin pihamaalle.
- Hélvetti. Kuka sieltä tähän aikaan soittaa, kirosin, kun puhelimeni alkoi soittamaan tuttua sävelmää joskus yöllä. Vilkaisin ruudulla vilkkuvaa numeroa huomatakseni vain ettei minulla ollut aavistustakaan ketä sieltä soittaisi.
- No mitä? vastasin hieman tökerösti, mutta entäs sitten. Ei kenenkään tarvitsisi tähän aikaan soitella.
- Kuulostatpas sä iloiselta, luurin toisesta päästä kuului ja tunnistin soittajan Samuksi.
- Ai sori, se olit sä, nolostuin hieman, kun tunnistin kelle olin tiuskaissut. Hieman säyseämmällä äänensävyllä kysyin paljonko kello on.
- Puol viis, Samu vastasi. Puoli viisi. Samu taisi olla oikea aamuvirkku.
- Haluut sä lähtee onkimaan? Samu kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen.
- Onkimaan? Tähän aikaan?
- No niin. Ei se kala päivällä syö, kun on nii kuuma. Eka pitää kyl käydä kaivaa matoja.
- Sä et oo tosissas.
- Oon mä. Nähään vartin päästä siellä risteyksessä. Ja älä turhaa ala meikkailee tappi, ei ne kalat sua kattele. Mut nähään kohta, Samu löi luurin korvaani ennen kuin ehdin inahtaakkaan. Vartin päästä? Tappi?
Vilkuilin ärsyyntyneenä kelloa. Samun soitosta oli mennyt jo 25 minuuttia, eikä poikaa näkynyt vielä. Minulle oli tullut sen verran kiire, että olin vetänyt päälleni vain hupparin ja löysät college-housut. Näytin varmasti kamalalta, enkä ylipäätään tajunnut kuinka suostuin näyttäytymään kellekään julkkispojulle sen näköisenä, joka varmasti oli tottunut hengailemaan toinen toistaan nätimpien mallien sun muiden kanssa.
Jouduin seisoskelemaan ja hätistelemään hyttysiä risteyksessä vielä hetken ennen kuin Samu ilmaantui paikalle. Samukin oli pukeutunut mustaan huppariin ja maastokuvioisiin housuihin. Poika oli vetänyt hupun päähänsä ja vaaleat hiukset sojottivat sen alta hassusti.
- Mä näytän varmaan joltai hiipparigangsterilta, Samu sanoi ja veti jonkun purkin taskustaan avaten sen kannen ja näytti sisältöään minulle.
- Kato. Mä kävin kaivaa matoja. Nyrpistin nenääni katsoen luikertelevia ällötyksiä. Samu nauroi ilmeelleni.
- Mä arvasin ettei rinsessa haluu koskee noihin, joten siks kävin kaivaa noi yksinäni. Ja siks tulin siis vähän myöhässä. Sorry, Samu kertoi ja laittoi purkin kannen takaisin paikoilleen. Mä en voinut olla hymyilemättä tolle pojalle ja sen jutuille.
Jälkeenpäin mietittynä minua huvitti koko tilanne. Minä ja Lehtosen Samuel aamuviideltä kalastamassa. Samukin oli hokenut koko aika, että "kyllä se kala syö aamuisin" ja kuinkas kävikin niin, ettei meillä ollut rantaan takaisin saapuessamme mukana sintin sinttiä.
- Oot sä aikamoinen kalamies, virnuilin Samulle, kun kävelimme näiden mökkiä kohti.
- Älä sä nyt yhtää víttuile siinä, Samu sanoi ja tönäisi minua leikkisästi kylkeen. Tuntui jotenki hassulta, että olimme tavanneet eilen vasta ensimmäisen kerran, mutta nyt minusta jo tuntui kuin olisin tuntenut pojan pidempäänkin. Ehkä se johtui Samun rennosta olemuksesta.
Kävelimme Samun porukoiden mökkiin sisälle. Samu oli aiemmin kertonut, että hänen äitinsä ja isänsä olivat tämän viikonlopun poissa, mutta tulisivat sitten myöskin viettämään mökkilomaa. Mökki oli sisältä päin todella hieno, se olisi kelvannut minulle ihan ympärivuotiseksi asunnoksi. Tiesin, että Samu tienasi nyt muusikkona hyvin, muttei hänen vanhemmillansakaan näyttänyt kyllä olevan pikkurahasta pulaa.
- Haluutsä jotain aamupalaa? Samu kysyi kävellen jääkaapille. Kieltämättä minulla oli jo nälkä, joten nyökkäsin myöntymisen merkiksi.
Kaivoimme leipätarvikkeet esille ja Samu laittoi kahvin tippumaan. Sitten hän istuutui pöydän toiselle puolelle vastapäätäni. Tunsin oloni hieman vaivaantuneeksi, enkä osannut päättää mihin suuntaan olisin katsonut, kun Samu tuijotti suoraan minua kohti.
- Sä oot aika nätti ilman meikkiiki, Samu tokaisi.
- Ai, no... kiitos..., takeltelin jotain kiitoksen tapaista takaisin ja tunsin punastuvani. Onneksi Samu ei puhunut enempää, vaan nousi ja otti kaapista pari kahvikuppia. Teimme leivät ja söimme hiljaisuuden vallitessa. Jossain vaiheessa totesin, että minun olisi aika lähteä kotiin. Onneksi mökkiemme välillä etäisyyttä ei ollut kuin ehkä 700 metriä, joten sen matkan käveli helposti.
Tuntui kuin seuraava viikko olisi kulunut siivillä. Vietin todella paljon aikaa Samun seurassa, oikeastaan näimme päivittäin. Täälläpäin ei todellakaan ollut meidän lisäksemme muita nuoria, ainoat alle kolmekymppiset olivat sitten jo aivan pieniä lapsia. Mutta eipä se haitannut, olin ihan tyytyväinen, että sain viettää aikaa Samun kanssa, sillä nautin todella pojan seurasta ja tämäkin tuntui viihtyvän ihan hyvin minun kanssani.
Oli tiistai-iltapäivä ja lämpömittarissa elohopea oli kohonnut taas korkealle. Löhösin rennosti pihalla sijaitsevassa riippumatossa. Kuumuus tuntui paikkapaikoin inhottavalta, mutta toisaalta tuntui mukavalta loikoilla vain rennosti silmät kiinni riippumatossa ja kuunnella pihapiiristä kantautuvia ääniä. Kohta tunsin jonkin kutittavan poskeani. Pyyhkäisin poskeani, mutta kutitus ei lakannut. Huitaisin vielä kerran kädelläni, mutta tuloksetta. Seuraavaksi nostinkin jo aurinkolasit otsalleni ja avatessani silmät huomasin Samun hymyilevän vekkulimaisesti heinänkorsi kädessään.
- Ei tähän aikaan päivästä nukuta, Samu sanoi ja kutitti heinällä kaulaani. Nappasin korren pojalta, jotta kutitus lakkaisi.
- No mitäs sitten pitäis tehdä?
- Lähetään käymään vaikka kaupalla, Samu ehdotti tarkoittaen samaa pikkukauppaa, jossa olimme alunperin tavanneet. Kai se sopi ihan mainiosti. Olimme oikein urheilumielellä ja päätimme kävellä ne muutamat kilometrit.
Kaupalle päästyämme suunnistimme suoraan pakastealtaille. Valitsimme jäätelöt ja maksettuamme painuimme kuistille pöydän ääreen syömään ne. Katselin mietteliäänä Samua. Poika oli todella hyvännäköinen istuessaan siinä mustassa hihattomassa, varsinkin, kun kädet eivät olleet mitkään treenaamattomat herneletkut. En tiedä, mitä miehet pitävät siitä, että niitä kutsutaan söpöiksi, mutta Samu oli ehdottomasti myös sitä. Söpö. Vaaleat hiukset sojottivat aina valtoimenaan sinne tänne ja se valloittava hymy sai varmasti jokaisen tytön polvet lyömään loukkua. Myös minun.
- Haluisitsä lähtee joku päivä käymään meijän studiolla Helsingissä? Samu yhtäkkiä herätti minut mietteistäni.
- Ai mä?
- Ei ei. Et sä, Samu sanoi ja katsoi minua nuolaisten suklaatuuttiaan. Näytin varmasti aivan kysymysmerkiltä, sillä en todellakaan aina ymmärtänyt tuota blondipojua.
- Mä kato tarkotin tota sun vieressä istuvaa Paavoa, Samu sanoi ja osoitti vieressäni olevaa tuolia. Tyhmänä käännyin katsomaan tuolia, joka tietenkin oli tyhjä. Ei siinä mitään Paavoa ollut. Samu naurahti.
- Blondii. Katoit vielä näkyyks siinä mitään Paavoa, Samu nauroi minulle. Mukamas loukkaantuneena laitoin kädet ristiin rintani ylle ja näytin kieltä.
- No joo. Lähetsä oikeesti joskus? Samu vakavoitui.
- Kai mä voisin lähtee... Se vois olla ihan kivaa, hymyilin.
- Oukkidoukki. Hieno homma.
Myöhemmin lähdimme kävelemään takaisin mökeille päin. Taivaalle oli kerääntynyt tummia pilviä ja toivoimme ettemme saisi vettä niskaan. Puolessa välin matkaa taivas kuitenkin repesi ja vettä tuli kaatamalla. Päätimme pistää juoksuksi, vaikka turhaahan se oli. Sade kasteli meidät hetkessä litimäriksi.
- Enää ei oo pitkä matka meille, Samu huudahti ja jatkoi juoksuaan pinkoen hieman edelläni. Pian saavuimme Samun porukoiden mökin pihaan, sillä se oli lähempänä kuin meidän mökkimme.
- Hyi hélvetti, Samu kirsoi kiskoen märkiä vaatteita yltään. Pian hän seisoskelikin pelkissä boksereissa keskellä mökin tupaa, vai mikä se ikinä olikaan.
- Mee sä käymään lämpimässä suihkussa ettet vilustu, Samu sanoi ja viittoi minut kohti kylpyhuonetta.
- Mä etin sulle jotain kuivaa vaatetta sillä välin.
Lämmin suihku teki kyllä hyvää, sillä sormet ja varpaat olivat jo ihan kohmeessa kylmästä. Menin vaihtamaan Samun antamat vaatteet ylleni erääseen makuuhuoneeseen. Vedin ylleni suurikokoisen mustan t-paidan, joka ylettyi minua lähes polviin saakka, sekä jotkut lökähousut ja villasukat. Sitten tepastelin tuvan puolelle, jossa Samu istuskeli sohvalla hörppien jotain kupistaan.
- Mä tein sullekin kuumaa kaakaota, Samu sanoi ja ojensi kupin minulle istuutuessani tämän viereen sohvalle.
- Ai kiitos.
Istuskelimme vain hiljaa juoden kaakaoitamme ja kuunellen sateen ropinaa kattoa vasten. Samu oli laittanut myös takkaan tulet ja se toikin mukavasti tunnelmaa. Päätimme Samun kanssa, että jäisin tänne yöksi. Turhaa minun oli lähteä enää omalle mökille kävelemään ja kastelemaan itseäni.
- Sä voit nukkua vaikka vierashuoneessa, Samu ehdotti ja johdatti minut huoneelle. Huone oli pieni, mutta mukavan kodikkaan oloinen.
- Okei. No, öitä.
- Hyvää yötä, Samu sanoi ja pörrötti hiuksiani.
- Tuu herättää mut jos tulee joku hätä.
- Joo okei, sanoin ja olin jo sulkemassa ovea, kun Samu työnsi päänsä vielä sisään ovensuusta.
- Ja mä en sitten meinannu vessahätää. En tuu pyyhkimään keskellä yötä.
- Hahhah, joojoo, nauroin ja läppäisin poikaa leikkisästi.
- Öitä nyt. Suljin oven ja kävelin sängylle. Vedin peiton ylleni ja käperryin pieneen kippuraan. Mielummin olisin nukkunut Samuelin vieressä.
Heräsin yhtäkkiä kovaan pamahdukseen. Pomppasin istuvilleni. Joka puolella oli pimeää ja aivan hiljaista lukuunottamatta sateen ropinaa. Vilkaisin kännykkäni kelloa, joka näytti puolta kahta yöllä. Sitten taas yhtäkkiä välähti ja perään kuului kova jyräys. Ukkosti. Istuskelin sängyllä kuunnellen ukkosen pauketta ja yritin laskea kuinka kaukana ukkonen oli. Se tuntui tulevan koko ajan lähemmäs. Minua pelotti. Pelkäsin oikeasti ukkosta. Nousin ylös sängyltä ja hiivin tuvan poikki toiselle puolelle mökkiä, jossa Samun huone sijaitsi. Pysähdyin oven ulkopuolelle empien pitäisikö minun vain mennä sisään. Mietin samalla pitäisikö Samu minua typeränä, kun selviäisi, että pelkäsin hullunlailla ukkosta. Seisoskelin oven ulkopuolella hetken, mutta uuden ja jälleen kerran voimakkaamman pamauksen kuuluessa en miettinyt enää hetkeäkään, vaan astuin ovesta sisään. Samu tuhisi pienesti nukkuessaan, eikä näyttänyt olevan tietoinenkaan ulkona jyrisevästä ukkosesta. Istahdin sängyn reunalle.
- Samu, yritin töniä poikaa kevyesti hereille.
- Mmphm.
Tönin Samua hieman lujemmin. Sitten kuului taas pamaus ja salama taisi osua johonkin lähelle, sillä koko huone valastui.
- Mamma-Mia mikä salama! Samu huudahti ponkaisten yhtäkkiä istuvilleen.
- Tää myräkkä taitaa olla aikalailla tässä päällä, hän jatkoi ja käänsi katseensa minuun. Näytin varmasti kalpealta kuin lakana.
- Onks kaikki okei? Samu kysyi ja saatoin nähdä pienen huolenrippeen pojan silmissä.
- Mua pelottaa, inisin takaisin.
Samu veti minut lähelleen ja kietoi lihaksikkaat käsivartensa suojelevasti ympärilleni.
- Ei oo mitään hätää. Siellä vaan vähän jyrisee. Kohta se on jo ohi, poika jutteli rauhoittavasti ja silitteli hiuksiani. Painoin pääni Samun olkaa vasten ja suljin silmäni. Kunpa ukonilma menisi kohta ohi.
Pahin myräkkä kesti lähemmäs tunnin. Välillä minusta tuntui, että koko mökki tärisi pamausten voimasta. Nyt jyrinä kuitenkin alkoi lakata ja olimme laskeneet, että ukkonen oli jo kaukana. Satunnaisia välähdyksiä tuli silloin tällöin ja jyrinä kuului etäisesti enää jostain kaukaa. Samu ehdotti kuitenkin, että jäisin nukkumaan hänen viereensä, jos minua pelotti. Olin kuulemma näyttänyt todella pelokkaalta aiemmin. Käperryin Samun viereen peiton alle.
- Sori. Sä pidät mua varmaan ihan tyhmänä, sanoin purren huultani.
- Miks pitäisin? Samu kääntyi katsomaan minua.
- Ei siinä mitään tyhmää oo pelätä ukkosta. Ja olihan toi aikamoinen rytäkkä.
- Mm. En mä varmaan muuten pelkäis, mutta joskus pienempänä olin mummolla ja siihen pihalla olevaan latoon iski salama, kerroin mistä pelkoni oli lähtöisin.
- Mua pelotti sillon pienenä ihan sikana. Sen jälkeen mä oon tainnu pelätä ukkosta aina...
- No sulla on ainakin syy pelätä sitä, Samu sanoi ja silitti hellästi poskeani. Se tuntui hyvältä. Pelkkä Samun läsnäolo tuntui hyvältä.
- Aletaan nyt nukkumaan. Öitä.
- Öitä.
Painoin silmäni kiinni ja toivoin, että ukkoset olisivat ohi tältä yöltä.
- Ai niin. Pamauta mua vaikka tyynyllä, jos mä kuorsaan, Samu sanoi hiljaisuuden keskeltä. Hymyilin vain itsekseni.
- Sen mä lupaan tehdä.
Seuraavana aamuna ilma tuntui jotenkin raikkaalta. Tuntui hyvältä hengittää raikasta ulkoilmaa sisuksiin ja kuunnella lintujen sirkutusta. Samu käveli kuistille kantaen kahta kahvikuppia.
- Huomenta, tappi, Samu sanoi ja laski kupit pöydälle.
- Mikä tappi? kysyin ja otin toisen kupeista. Pyörittelin lusikkaa kupissa, sillä kahvi oli vielä kuumaa.
- No sä oot tollanen tappi. Lyhyt, Samu sanoi hörpäten kahvistaan.
- Jaaha.
- Mitä tänään? kysyin katsellen poikaa, joka parhaillaan haukotteli maireasti.
- Mun pitää lähteä tänään Helsinkiin, koska mulla on huomiselle aamulento Itävaltaan, Samu sanoi tuijottaen minua.
- Itävaltaan? Mitä sä siellä? kysyin, vaikka tasantarkkaan tiesin matkan liittyvän jotenkin joihinkin bändihommiin. Samu ei kuitenkaan ollut maininnut reissusta aiemmin mitään.
- Mennään vetäsee sinne yks festarikeikka, Samu kertoi.
- Meijän oli tarkotus kyllä pitää tää kesä kokonaan keikkataukoa, kun viime vuosi meni kokonaan keikkaillessa, mutta päätettiin nyt kuitenkin sitten vetää pari ulkomaankeikkaa, kun kysyntä oli niin kova, Samu jatkoi ja iski silmäänsä. Tiesin kyllä, että Samun bändillä oli paljon kysyntää myös ulkomailla, eiväthän he pahemmin enää ehtineet soittaa kotimaassa keikkoja ollenkaan. Itse olin ollut bändin keikalla muutamia kertoja, ja täytyy kyllä myöntää, että he vetivät loistavasti ja olivat mainio livebändi. Samu porukoineen osasi kyllä ottaa yleisön haltuunsa.
- Okei. Koska sä tuut takaisin? kysyin.
- Mä tuun varmaan ens viikon torstaina, koska mun pitää hoidella sitten vielä vähän muita hommia tuolla Helsingin päässä, Samu vastasi ja kaivoi yhden tupakan pöydällä olevasta askista. Hän asetteli tupakan suuhunsa ja sytytti sen. Hän veti kerran kunnolla henkeensä ja puhalsi sitten ulos. Polttaminen ei ollut laulajan ammatin kannalta kovin fiksua, Samu tiesi sen itsekin, mutta sanoi, että lopettaminen ei oikein ottanut onnistuakseen. Minua harmitti, että joutuisin viettämään yksin kokonaisen viikon, sillä nyt oli vasta keskiviikko ja Samu palaisi tänne seuraavan viikon torstaina. Enemmän minua kuitenkin harmitti se, että Samu oli vasta tänään ilmoittanut lähtevänsä viikoksi pois.
Samu lähti sitten jossain vaiheessa ajelemaan Helsinkiä kohti. Hän lupasi soitella pitkin viikkoa ja kertoilla kuulumisia. Ei se kuitenkaa lohduttanut, sillä minua ärsytti, että Samu ei ollut voinut aikaisemmin kertoa matkastaan. Nyt saisin lojua täällä viikon ypöyksin. Otin mp3-soittimen mukaani ja kävelin ottamaan aurinkoa laiturille. Laitoin napit korvilleni ja ensimmäisenä soittimesta alkoi kantautumaan Samun laulamaa biisiä. Sellainen nätti balladi. Pojan ääni kuulosti todella hyvältä, mutta nyt minun ei tehnyt mieli miettiä tätä yhtään enempää, joten selasin soittimen musiikkilistoja ja päädyin kuuntelemaan jotain vanhaa Apulantaa.
- Mia, sun puhelimesi soi! kuulin äidin huutavan hetken kuluttua. Pomppasin ylös ja juoksin sisälle. Se oli varmasti Samu, joka soitti Helsingistä. Nappasin sisälle päästyäni puhelimen äidiltä ja menin hieman sivummalle vastaamaan. Pettymyksekseni soittaja ei ollutkaan Samu, vaan paras ystäväni Sanna.
- Mia moi, mitäs sulle kuuluu sinne landelle? Sanna jutteli iloisesti langan toisesta päästä.
- Mitäs, ihan hyvää tänne. Vähän tylsää on ollut..., kerroin ja päätin olla mainitsematta mitään Samusta. Sanna tunnetusti ihkutti pojan perään ja olimmekin monesti leikillämme kuolanneet poikaa joistain julisteista ja lehtiartikkeleista. En kuitenkaan sanonut mitään siitä, että olin viettänyt tähän astisen lomani sen komistuksen seurassa, sillä muuten Sanna luultavasti olisi valloittautunut tänne loppukesäksi. Tunnistin itseni hieman omistuksenhaluiseksi, sillä en halunnut jakaa Samua Sannan kanssa. Saatika sitten kenenkään muunkaan kanssa. Halusin pitää pojan kokonaan itselläni tämän kesän, kun se kerta oli mahdollista. Mikäli tämä nyt enään palaisi tänne maaseudulle...
- Arvaa vaan kenen kanssa mä olin eilen leffassa, Sanna hehkutti luuriin.
- Mitä? Älä vaan sano, että sä olit Joonaksen kanssa? kysyin naurahtaen. Tiesin, että Sanna oli ollut ihastuneena poikaan jo ylä-aste ajoilta lähtien. Sanna oli varmasti onnessaan päästessään ulos pitkäaikaisen ihastuksensa kanssa.
- Joo, kyllä. Joonaksen kanssahan mä olin, Sanna kuulosti innostuneelta.
- No nyt kerrot kyllä kaiken!
Ja eihän Sannaa tarvinut kahdesti käskeä. Juttelimme reilun tunnin puhelimessa. Sovimme, että tulisin jossain vaiheessa kesää käymään kotipaikkakunnallani ja tämä sai luvan sopia vanhemmilleni, sillä en todellakaan halunnut viettää koko kesää erossa Sannasta ja muista kavereistani.
Viikko ilman Samua tuntui matelevan hitaammin kuin mikää aika koskaan. Löhösin vain riippumatossa lukien jotain surkeaa dekkaria ja välillä kävin uimassa ja kaupalla. Tunsin oloni todella yksinäiseksi. Olin laittanut Samulle muutaman viestin myös viikon aikana, mutten ollut saanut vastausta. "Soitellaan sitten ja pidetään yhteyttä", Samu oli sanonut, mutta eipä lupaus näyttänyt pitävän paikkaansa. Nyt oli jo tiistai, ja pojan pitäisi palata ylihuomenna tänne. Mahtoiko sekään pitää paikkaansa. Ehkä Samu oli saanut tarpeekseen minusta ja päätti jäädä koko loppukesäksi Helsinkiin?
- Sáatanan Samu! parahdin ja paiskasin kännykkäni lattialle. Takakuori irtosi ja akku lennähti jonnekin sängyn alle. Mutta toisaalta, olinko tosiaan niin typerä, että luulin Samun halunneen viettää koko kesän tälläisen keskenkasvuisen natiaisen kanssa, kun hän yhtä hyvin voisi hengailla kaikkien niiden isorintaisten mallitypyjen kanssa. Painoin pääni tyynyyn ja päätin nukkua tämän pahan tuulen pois. Herättyäni olo olisi ehkä hitusen parempi. Olihan tämä nyt naurettavaa murehtia jonkun popparin perään, jonka olin tuntenut huimat pari viikkoa.
Torstai koitti pian ja epäilin jo suuresti tulisiko Samu takaisin tänne. En viitsinyt kuitenkaan enää soitella tai laittaa viestiä, etten vaikuttaisi tunkeilevalta. Olin taasen jumittunut istuskelemaan laiturin päähän kuuntelemaan musiikkia ja syömään mansikoita. Soitin soitti nyt vuorostaan Simple Plania, Welcome To My Life. Musiikki pauhasi sen verran kovalla, etten kuullut kenenkään tulevan laiturille. Yhtäkkiä tajusin vain päästäväni korvia hivelevän kiljaisun, kun joku kaappasi minut syliinsä ja pudotti salamannopeasti veteen. Vedin henkeeni kunnolla järvivettä, josta seurauksena oli yskäkohtaus päästessäni takaisin pinnalle. Pinnan alta pulpahti pian toinen pääkin. Samu virnisteli heilauttaen märät hiuksensa pois kasvojensa edestä. Vaikka Samua tilanne näytti huvittavan, niin minua ei naurattanut pätkääkään. Mp3-soittimeni makasi nyt tuolla jossain järvenpohjassa ja tuskin toimisi, vaikka joku sen sieltä sukeltamalla onnistuisi löytämäänkin.
- Vítun idiootti! kiljahdin ja kapusin rappusia pitkin takaisin laiturille. Samu ui perääni.
- Hei sori, ei nyt tarvi suuttua, Samu kipusi myös laiturille. Mulkaisin poikaa vain vihaisesti ja lähdin harppomaan mökkiä kohti.
- Mia, sori oikeesti! Samu huusi perääni. En reagoinut huutoon mitenkään, joten Samu hölkkäsi vierelleni.
- Ethän sä nyt tosta suuttunut oikeesti?
- Arvaa vaan vítuttaako nyt, kun kaikki vaatteet on ihan läpimärkiä ja mun soitinkin makaa tuolla järvenpohjassa! Se ei ollu mikään kovin halpa lelu! ärjyin Samulle vihaisena.
- Ai, en mä tienny, että sulla oli soitin messissä... Mut kyllä mä hankin sulle uuden varmasti, Samu yritti lepuutella minua, mutta päätin nyt mököttää. Ensin ei pidetä minkäänlaista yhteyttä, vaikka luvataan ja seuraavaksi heitelläänkin ihmisiä järveen ja nauretaan päälle.
- Anna mun olla, tokaisin tylysti ja pamautin mökin oven kiinni suoraan Samun nenän edestä. Olisipa se nenä vain jäänyt sinne väliin, mietin vihaisena marssiessani yläkertaan, jossa huoneeni sijaitsi. Aloin kiskoa märkiä vaatteita yltäni. Olin ainoastaan alushousut jalassa, kun kuulin jonkun rymistelevän rappusia ylös ja tulevan huonettani kohti. Nappasin tuolinreunalta nopeasti pyyhkeen ja kiedoin sen ympärilleni juuri ennen kuin Samu pamahti ovesta sisään. Poika jähmettyikin oven suuhun.
- Ai sori, en mä tajunnu että sä oot täällä jo puolalasti, tämä sanoi tuijottaen minua.
- Nyt painu jo víttuun siitä!
Käsky tehosi ja Samu katosi sulkien oven perässään. Huokaisten istuin sängylleni ja hautasin kasvot käsiini. Tosi hienoa.
Istuskelin vielä myöhemmin huoneessani. Selailin jotain nuortenlehteä, jonka äiti oli tuonut minulle käydessään kauempana isommassa kaupungissa ostoksilla. Kääntelin sivuja ja pian eteeni avautuikin aukeaman kokoinen juttu Samusta ja tämän bändistä. Samuelista oli suurikokoinen kuva toisella sivulla, jossa poika hymyili suloisesti ja muut bändin pojat seisoivat taustalla. Miten tuolle pojalle edes voi olla vihainen? Ehkä minun pitäisi pyytää tältä anteeksi, tuskin poika oli tarkoittanut mitään pahaa yllättäessään minut.
Kävelin Samun mökin pihalle ja huomasin pojan istuvan kuistilla. Hänellä oli kannettava Applen tietokone pöydällä ja hän näytti työskentelevän jotain sen parissa. Astelin varovasti kuistille. Kuultuaan tuloni Samu nosti katseensa näytöstä ja suuntasi sen minuun.
- Moi, sanoin hiljaa ja istuin tyhjälle tuolille pojan viereen.
- Moi. Ja anteeks, Samu sanoi ja näytti oikeasti olevan pahoillaan.
- Munhan se pitäis anteeks pyytää, kun sillä tavalla kilahdin, sanoin ja yritin jotain pientä hymyn tapaista.
- No, olihan se mun temppu vähän tyhmä. Mut toivottavasti tää nyt vähän lohduttais, Samu sanoi ojentaen minulle iPodiaan.
- Sä saat sen. Mä poistin omat musani sieltä ja yritin ladata sinne jotain biisejä mitä muistelin sun soittimesta löytyvän.
Tartuin soittimeen.
- Ei sun olis tarvinut. Enhän mä tätä voi ottaa, kun tää on sun..., esitin vastaväitteitä, mutta Samu hiljensi minut.
- Otat sen nyt. Mä hankin ittelleni uuden sit joskus.
- Okei. Kiitos.
Samu hymyili saaden hymyn nousemaan minunkin huulilleni.
- Olitsä muuten yrittäny tavoittaa mua jotenkin viime viikon aikana? Samu kysyi.
- Joo, laitoin mä sulle muutaman viestin.
Seuraavaksi sainkin kuulla selityksen miksen ollut saanut vastauksia viesteihini. Ehkei Samu ollutkaan niin tyhmä jätkä kuin olin hänet mielessäni kironnut monia kertoja aiemmin edellisellä viikolla. Samu kertoi hävittäneensä puhelimensa Itävallassa, eikä sitä ollut vieläkään löytynyt. Suomeen palattuaan Samu oli ostanut uuden puhelimen ja liittymän, muttei voinut soittaa minulle, koska hänellä ei ollut numeroani.
- Olisin mä voinut soittaa numerotiedusteluun, mutta enhän mä edes tiedä sun sukunimeäs, Samu kertoi.
- Mikä se muuten on?
- Rajala, vastasin.
Luultavasti en olisi uskonut koko Samun stooria, mutta pakkohan se oli, sillä pojalla oli uusi puhelin ja hän antoi uuden numeronsakin minulle, sekä otti omani uudelleen ylös. Loppuillan istuskelimme kuistilla ja kuuntelin Samun juttuja Itävallan matkasta. Jäin Samun luo myös yöksi.
- Ootsä muuten käyny siellä yhellä rannalla? Tästä on sinne matkaa varmaan joku 8 kilsaa, Samu kysyi, kun loikoilimme jo sängyssä. Tällä kertaa Samu ei ollut ehdottanut mitään vierashuonetta, vaan suosiolla sanonut, että tulisin tämän viereen. Se passasi minulle vallan mainiosti.
- Öö, en mä oo käyny, vastasin, sillä enhän ollut käynyt täällä muilla rannoilla kuin oman- ja Lehtosten mökin rannalla.
- Mennääks huomenna sinne uimaan? Otetaan eväitä sun muita mukaan ja löhötään siellä koko päivä. Se on todella siisti paikka. Ranta on sellasta hienointa hiekkaa ja vedessä saa kahlata monia kymmeniä metrejä kauemmas rannasta, että vettä olis vyötäröön asti, Samu kertoili rannasta.
- Mennään vaan, sanoin haukotellen.
- Oukkidoukki. Ja sinne mennään sit autolla. Mut nyt öitä hanivanukas, Samu sanoi ja napsautti yöpöydällä olevan lampun kiinni. Naurahdin pienesti. Hanivanukas? Eipä kukaan ollut aiemmin kutsunut minua sellaiseksikaan.
- Öitä, kuiskasin vielä hiljaa sulkien silmäni ja hetken kuluttua olin jo täysin unessa.
Olimme todellakin valinneet loistavan päivän uintireissua varten. Samun bemarin lämpömittari näytti + 32 eli oli todella kuuma. Olimme varanneet aurinkorasvaa mukaan, sillä tällä kelillä palaisi takuuvarmasti ellei olisi minkäänlaista suojaa iholla. Auton radioista kuului jotain Metallicaa sun muuta, mikä ei kuulunut minun musiikkimakuuni. Samu taisi kuitenkin diggailla sellaisesta musiikista, vaikkei itse soittanutkaan niin raskasta materiaalia oman bändinsä kanssa. Pian olimme perillä määränpäässämme. Kävelimme rannalle ja valitsimme sopivan paikan mihin levitimme viltin ja muut roinamme. Katselin ympärilleni. Rannalla ei meidän lisäksemme ollut muita kuin eräs äiti kahden lapsensa kanssa. He olivat kuitenkin kauempana, joten saimme oleilla aivan rauhassa.
Olimme vaihtaneet uimavaatteet alle jo mökillä, joten heitimme päällysvaatteet vain pois. Nappasin aurinkorasvatuubin ja levitin rasvaa ympäri kehoani. Olin saanut jo ihan kivasti rusketusta tänä kesänä. Samu levitteli myöskin rasvaa treenatulle kropalleen vihellellen jotain biisiä. Pojan vartalo näytti uskomattoman hyvältä.
- Lähetään uimaan, Samu tokaisi ja sulki aurinkorasvatuubin korkin.
- Mut sähän levitit just rasvaa ittees. Sehän huuhtoutuu nyt heti pois, järkeilin asetellen aurinkolaseja päähäni.
- Ei se mitää. Mä rasvaan itteni sit uudestaan, Samu tokaisi ja ponkaisi pystyyn. Hän asteli veden rajaan ja kääntyi sitten takaisin minun puoleeni.
- Tuu säkin uimaan!
- Mä otan nyt arskaa! huusin takaisin pojalle ja kellahdin selälleni viltin päälle. Auringossa oli ihanan lämmin.
- Nynnerö! kuulin Samun vielä huutavan.
Makasin hetken selälläni kunnes käännyin makaamaan mahalleni. Silmät suljettuina vain nautin kesän lämmöstä ja äänistä jotka kantautuivat korviini. Pian tunsin kuinka joku tunki kylmät ja märät kädet niskaani. Se tuntui lievästi sanottuna inhottavalta.
- Samuel! kiljahdin ja käännyin ympäri. Poika nauroi sangen kieroutunutta naurua vesipisaroiden pudotessa tämän hiuksista.
- Tulisit nyt uimaan etkä ois tommonen ameeba.
- Mä en ole mikään ameeba. Ite oot tollanen kieroonkasvanu tohvelieläin, sanoin ja yritin hätistellä poikaa kauemmas. Jonkin aikaa ruikutettuaan Samu kuitenkin sai minut suostuteltua veteen.
Vesi tuntui aluksi hieman viileältä, kun kahlasimme syvemmälle. Jouduimme oikeasti kahlaamaan todella pitkän matkan, kunnes vettä oli minua edes napaan asti. Ja minä en ollut mikään kovin pitkänhuiskea, toisin kuin Samu. Päätin kuitenkin pulahtaa ja kastella itseni kokonaan jo nyt ennen kuin menisimme yhtään syvemmälle.
- Harrastatsä jotain käsipohja-uintia siellä? Samu ivaili kauempaa.
- No siis takuulla, vastasin ja kahlasin tämän perään.
- Kokeillaanko mihin asti sulla yltää jalat pohjaan? Samu ehdotti.
Kävelimme syvemmälle ja syvemmälle. Pian olikin jo niin syvää, että minusta oli pinnalla enää vain päälaki. Samulla vesi ei yltänyt edes hartioihin asti. Olihan poika lähemmäs metriyhdeksänkymmentä pitkä. Seisoskelin jalat pohjassa, pää veden alle painautuneena ja tunsin Samun kietovan kädet ympärilleni ja pian nostavan minut pintaan.
- Älä nyt hukuta ittees, Samu sanoi pidellen minua pinnalla.
- En mä ajatellu.
Vartalomme olivat aivan kiinni toisissaan ja tunsin pojan hengityksen ihollani. Olimme siinä hetken hiljaa, aivan lähekkäin. Minun oli hyvä olla, siis todella. Hetken ajan olin täysin varma, että Samu suutelisi minua. Mutta ei.
- Víttu miten iso paarma! Samu huudahti päästäen minusta irti ja sukelsi. Pulpahdin oitis pinnan alle, mutta jo hetkessä olin räpiköinyt takaisin pinnalle. Lähdin kahlaamaan takaisin rannan suuntaan pettyneenä.
Hetken kuluttua istuskelimme molemmat rannalla viltin päällä kuivattelemassa.
- Mul on jo ihan törkee nälkä, Samu sanoi ja alkoi kaivaa repusta sämpylöitä, jotka olimme valmistaneet eväiksi.
- Mullakin jo vähän, sanoin ja otin Samun ojentaman sämpylän itselleni.
Söimme jutellen niitä näitä.
- Me muuten ajateltiin pitää viikonloppuna pienet bileet tuolla meijän mökissä, Samu sanoi suu täynnä sämpylää.
- Aijaa. Ketä kaikkia sinne on tulossa?
- Ainakin noi meidän bändin-, sekä crew'n pojat ja sit muutama muu kaveri.
- Niin ja sä tietty, Samu jatkoi hymyillen.
- No en mä oikeen tiedä... Jos sinne tulee jotain sun kavereitas niin mä oon sitten siinä porukassa ihan out, sanoin nakertaen sämpylääni.
- Etkä oo. Mä pidän huolen siitä, että sä et tunne itteäs ulkopuoliseks. Ja ne on rentoja jamppoja, tuutte toimeen ihan varmasti! Samu vakuutteli.
- No kai sit niin. Katotaan nyt vielä, sanoin tunkien loput sämpylästä suuhuni. Samun sämpylä oli kadonnut jo johonkin pojan mahan uumeniin.
- Sä tuut. Eiks je Miiuska? Samu sanoi ja otti hellästi leuastani kiinni. Hän nosti varovasti päätäni, jotta sai suoran katsekontaktin silmiini.
- Katotaan, tokaisin.
- Ei katota.
Samu kumartui lähemmäs minua ja hetken kuluttua huuliemme etäisyys oli vain pari senttiä. Ja etäisyys pieneni milli milliltä, kunnes tunsin pojan pehmeät huulet suullani. Se suudelma oli hellä ja melko lyhyt, mutta se tuntui vatsanpohjassa asti. Aika olisi voinut pysähtyä ja olisin mielelläni viihtynyt Samun suudeltavana pitempääkin, mutta pian poika vetäytyi kauemmas.
- Sori. Mä tota... Mä en tiiä yhtään mikä muhun meni kun mä... Anteeks kauheesti, Samu takelteli ja näytti hieman nololta.
- Ei, ei se mitään, kiirehdin sanomaan ja hymyilin osoittaakseni, että kaikki oikeasti oli ihan okei. Kaikki oli paremmin kuin okei.
- Ethän sä oo vihanen mulle?
- Mitä? En mä oo vihanen sulle, en todellakaan.
- Hyvä. Mä lupaan pitää näppini erossa susta ja hallita himoni, Samu sanoi ja nousi ylös.
- Mä käyn hakee mun puhelimen tuolta autolta, poika sanoi ja lähti kävelemään autoaan kohti.
En oikeasti tajunnut miehiä. Varsinkaan tätä yhtä yksilöä.
Lauantaina Lehtosten mökille kerääntyi porukkaa bilettämään ja pitämään hauskaa. Olin auttanut Samua hieman järjestelyissä, joten olin jo paikanpäällä, kun muut saapuivat. Bändin pojat tunnistin kaikki heti; kiippareita soittavan Kristianin, kitaristi Eetun, basisti Tuomon, sekä rumpali Aleksin. Crew'n poikia tuli kolmisen kappaletta, Pete, Juuso ja Mika. Nämä "muut kaverit" olivatkin sitten niitä isorintaisia ja hyvännäköisiä malleja. Kaksi heistä, Maria ja Iina vaikuttivat ihan mukavilta, mutta jo kättelyssä totesin, etten tulisi tämän kolmannen, Jonnan, kanssa toimeen. Tyttö vaikutti todella ylimieliseltä ja tiedosti varmasti olevansa kaunis. Ällöttävä flirtti koko muija. Aleksilla oli myös tyttöystävä matkassa. Salla oli pitkä brunette, myöskin ihan nätti ja vaikutti hirmu mukavalta.
- Tässä on Mia tosta naapurista, Samu esitteli minut muille. Hymyilin vain sievästi sanoen "moi".
- Samuu. Ootsä ehtiny hankkia jo oikeen kesähoidonkin täältä? Jonna kysyi ivallisesti hymyillen ja räpytteli silmiään.
- Me ollan ihan kyllä kavereita vaan.
- Niin, ehkä se on parempi niin. Ei sun kannata sekaantua noihin lapsiin, Jonna sanoi ja puhalsi tupakkansa savut suoraan naamalleni. Samu pudisteli vain päätään ja käveli jääkaapille. Hän nappasi sieltä yhden bissen, jonka korkkasi heti. Minä en ollut tottunut pahemmin juomiseen, pari kertaa vain olin ollut pienessä hiprakassa, mutta mitään kunnon perskännejä en ollut vetänyt ikinä. Tänäänkin päätin pitäytyä vain ihan muutamassa siiderissä.
Alkuilta sujui ihan kivasti. Jonnaa lukuunottamatta muut olivat todella mukavia ja huomioivat myös minua. Turhaa olin pelännyt jääväni ulkopuoliseksi. Olin juonut vasta pari siideriä, eivätkä muutkaan näyttäneet olevan vielä pahassa humalassa. Paitsi Samu. Olin huomannut Samun kittaavan kaljaa oikein urakalla. Poika taisi todellakin meinata vetää kunnon kännit tänään.
- Hei kuules Miisa, kuin vanha sä olit? Jonna vaappui luokseni ja näytti myöskin olevan pienessä maistissa.
- Mia, korjasin.
- Ja 17.
- Kuules hani, ootko sä saanu ikinä edes miestä? Jonna kysyi virnuillen todella ärsyttävästi. Mieleni olisi tehnyt lätkäistä tätä. Mutten oikein tiennyt mitä vastata. Olin neitsyt vielä, mutta jos sen sanoisin niin siitähän Jonna varmasti irvailisi vielä.
- Miten on Mipe? Samu liittyi keskusteluun jälleen uusi kaljapullo kädessään.
- No, mä tota...
- Voi pieni. Sä oot ihan kokematonkin vielä! Jonna ivaili.
- No, niin no...
Jonna remahti nauruun. Ei se nyt niin hauskaa voinut olla.
- Mitä mitä? Siis ootko sä oikeesti neitsyt vielä? Mia? Samu katsoi minua kuin olisin ollut joku taivaalta tippunut ufo.
- Olen. Entäs sit?
- Siis miten se on mahollista? Luulis et ton näkönen mimmi ois munaa saanu, Samu sanoi raapien päätänsä.
- Mutta Samuel. Mähän sanoin, että se on ihan pikkanen vielä, Jonna sanoi flirttaillen selkeästi Samulle.
Kaksikko alkoi heitellä flirttiä puolin jos toisin, joten poistuin paikalta, ennenkuin Jonna keksisi muuta pilkkaamisen aihetta.
Loppuillan istuskelin vain sivummalla. Minua ei kiinnostanut rupatella muiden kanssa, vaan vetäydyin hieman omiin oloihini. Seurasin kuitenkin Samun ja Jonnan touhuiluja. Jonna kihersi ja pyöri koko ajan Samun ympärillä, eikä poika näyttänyt lainkaan pistävän pahakseen, päinvastoin. Tuntui pahalta katsoa, kun Samu istui tuolilla Jonna sylissään ja piteli kättään tytön reidellä. Olin kateellinen enkä mahtanut sille mitään. Mielessäni oli käynyt muutaman kerran josko lähtisin kotiin. Siinä vaiheessa en enää kuitenkaan miettinyt, kun tajusin Samun ja Jonnan suutelevan kiihkeästi. En todellakaan jäisi katselemaan näiden kahden nuoleskelua. Mitään sanomatta nousin, nappasin laukkuni ja lähdin kävelemään omaa mökkiämme kohden. Räpyttelin silmiäni ja yritin estää itkua tulemasta. Pian kuitenkin tunsin kyyneleen vierähtävän poskelleni. Itkien jatkoin matkaa mökille. Mielessäni pyöri vain kuva Samusta suutelemassa sitä ylimielistä mallia.
Herätessäni seuraavana aamuna oloni tuntui melko kamalalta. Se ei johtunut eilisestä alkoholista, sillä enhän ollut nauttinut juurikaan mitään. Se johtui vallan jostain muusta. Nousin sängyltäni ja vilkaisin itseäni huoneen peilistä. Näytin kamalalta. Meikit olivat levinneet kyyneleiden mukana pitkin naamaa ja hiukseni olivat ällöttävän rasvaiset. Lähdin hiipimään hiljaa kohti kylpyhuonetta. En halunnut äidin tai isän näkevän minua tämän näköisenä, sillä varsinkin äiti tulisi varmasti kyselemään, että mitä oli tapahtunut, kun olin selvästi itkenyt ja plaa plaa.
Suihkun jälkeen heitin päälleni kevyesti vain topin ja hameen. Vedin hiukseni hieman sekalaiselle nutturalle pääni taakse ja kaivoin meikkipussin esiin. Meikkasin hieman, en oikeastaan tiedä edes miksi. Meikkauksesta vain oli tullut sellainen tapa, enkä pahemmin näyttäytynyt missään, ellen ollut meikannut edes hieman. Meikattuani tuijotin itseäni peilistä. Peilistä tuijotti takaisin hoikka tyttö sinisine silmineen. Hiukset olivat muuten vaaleat, paitsi alta ne oli värjätty tummiksi. En ollut mikään erikoisen näköinen, aika tavallinen. Kuitenkin olin mielestäni ihan nätti. Mikä minussa kuitenkin oli vikana, kun Samu ei halunnut selkeästi enempää kuin kaveruutta välillemme? Mutta toisaalta, koska pikkutytöt olivat saaneet idolinsa? Ei sellaista tapahtuisi. Päätin, etten haluaisi viettää koko kesää murehtien Samua, joten päätin unohtaa pojan kertaheitolla. Vaikeaa se varmasti olisi, varsinkin kun radioissa ja musakanavilla pyörivät biisit toisivat tämän aina mieleen. Päätöksen tehtyäni lähdin keittiötä kohden valmistamaan itselleni aamupalaa.
Kalastelin lusikalla muroja kulhostani. Halusin kotiin, pois täältä.
- Äiti, voisinko mä mennä joksikin aikaa Vantaalle? kysyin varovasti. Tiesin, että vanhempani olivat ylihuolehtivaisia, eivätkä halunneet minun olevan kotona ilman valvontaa.
- Mutta miksi sinä haluat nyt kotiin lähteä, kun se Samusikin tuli juuri tänne takaisin? äiti katsoi kahvikuppinsa takaa kohottaen kulmiaan.
- No mä haluisin viettää aikaa kavereidenkin kanssa.
- Mia, tiedät etten pidä ajatuksesta, että te olisitte päineen kotona ja me olisimme isän kanssa muutaman tunnin ajomatkan päässä teistä. Jos jotain sattuu..., äiti sanoi nousten pöydästä. Hän alkoi siivota aamupalatarvikkeita takaisin kaappeihin.
- Äiti ihan oikeesti. Suurin osa mun kavereista asuu jo yksin omissa asunnoissaan ja mä en saa viettää edes muutamaa päivää yksin kotona! huudahdin kärkkäästi.
Äiti yritti sanoa jotain väliin, mutta jatkoin nopeasti.
- Mitä muka vois sattua? Pelkäätsä, että mä kaadun portaissa ja tapan itteni?
Äiti huokaisi ja pudisteli päätään.
- Kuule Tiina, eiköhän meidän pitäisi antaa Mian jo maistaa itsenäistä elämää. Meidän pikkutyttömmehän on jo kohta aikuinen, isä sanoi yhtäkkiä. Yllätyin isän reaktiota todella. Isä vain hymyili minulle ja jatkoi sitten lehtensä selaamista.
Pitkän suostuttelun jälkeen äiti sitten lopulta suostui siihen, että matkustaisin takaisin kotiin Vantaalle ja viettäisin siellä näin alustavasti ainakin viikon. Sovimme, että vanhempani ajaisivat minut huomenna lähimpään suurempaan kaupunkiin ja sieltä hyppäisin bussiin, jolla pääsisin Vantaalle. Tyytyväisenä lähdin pakkaamaan jo vaatteitani.
Lähtöpäivänä pakkailin vielä viimeisiä vaatteita. Olin raahannut tänne lähes koko vaatevarastoni, talvivaatteita lukuunottamatta. Hyräilin jotain kappaletta ja viikkasin viimeiset paidat kassiin. Kuulin ovelta koputuksen.
- Joo, huudahdin vain ja joku asteli sisään. En kääntynyt katsomaan kuka sisääntulija oli, vaan yritin itsepintaisesti vetää laukun vetoketjua kiinni. Laukku tuntui räjähtävän ja nippanappa saisin ehkä vetoketjun kiinni asti.
- Oot sä lähössä jonnekin? ääni takaani kysyi. Samu.
- Olen, tokaisin, enkä edelleenkään kääntynyt katsomaan poikaa.
- Siis mitä? Mihin? Millon? poika synnytti kysymystulvan takanani ja käänsi sitten minut puoleensa. Tuijotin jälleen niihin sinisiin silmiin, jotka näyttivät nyt kysyviltä. Samu piteli minua käsivarresta kiinni, ikään kuin peläten, että livistäisin johonkin.
- Juu, lähen tossa kohtapuoliin kotiin, ainakin viikoksi, yritin sanoa mahdollisimman välinpitämättömän kuuloisesti.
- Et oikeesti? Et sä nyt tosta noin vaan voi lähteä ilmoittamatta etukäteen mitään! Samu sanoi ja tuijotti minua, ehkä jo hieman vihaisen oloisena. Entäs sitten, olkoot vihainen.
- No kyllä mä oon nyt oikeesti menossa. Lähetään just kohta ajelee, irroitin itseni Samun otteesta ja nappasin kassin sänkyni päältä. Lähdin retuuttamaan painavaa kassia kohti ovea.
- Mia tää ei oo reilua, kuulin Samun purnaavan takaani.
- Miten niin ei ole? käännähdin ovella laskien kassin lattialle. Tapitin poikaa vetäen kädet puuskaan.
- No sä et ois ilmottanu mulle mitään, että lähet, jos mä en ois tullu tänne moikkaa sua.
- Nii?
- Ei tollai voi vaan lähteä ilmottamatta mitään etukäteen, poika valitti vihaisena.
- Ai eikö? Mitähän sä ite just teit jokin aika sitten? kysyin ja aloin suuttua jo itsekin. Samu oli täys idiootti.
- Häh?
- Täytyypä tästä lähteä tänään Helsinkiin, kun huomiselle on aamulento Itävaltaan, madalsin ääntäni imitoiden Samua.
- Ja säkö et muka tiennyt siitä, että mä olin lähdössä sinne?
- No miten mä oisin voinu tietää?
- No jos sä oot meijän fani, ni kai sä tiedät missä me keikkaillaan ja millon? Samu tokaisi saaden suuni loksahtamaan auki.
- Siis anteeks mitä? Jos mä nyt sattumalta satun kuuntelemaan teijän musaa niin ei se sitä tarkota, että mä opettelen teijän keikkakalenterin ulkoa!
- En mä nyt ihan sitä meinannu, Samu sanoi ja raapi päätään.
- Aha, tokaisin vain tylysti napaten kassini maasta ja jatkoin matkaani. En jäisi enään kuuntelemaan tuon yhden urputusta.
Olin ehtinyt raahautua kasseineni jo alakertaan, kunnes Samu pysäytti minut jälleen.
- Mä tiiän miks sä lähet.
- No kerro ihmeessä mullekin, jos kerta tiiät.
- Sä loukkaannuit, kun mä olin sen Jonnan kanssa, Samu töksäytti ja tuijotti minua tiiviisti. Olinko muka todella noin läpinäkyvä? Poika taisi lukea minua kuin avointa kirjaa.
- Enpäs. Mä haluan vaan viettää aikaa mun kavereiden kanssa, nieleskelin ja yritin vakuuttaa, ettei lähtöni liittynyt mitenkään Samuun tai Jonnaan.
- Älä valehtele. Sä tykkäät musta ja oot vihanen, kun mä menin páneskelemaan Jonnan kanssa.
Tunsin palan nousevan kurkkuuni. Oliko Samu mennyt sen mallin kanssa niin pitkälle? Käänsin katseeni pois pojasta ja tunsin kyyneleiden polttelevan silmäkulmissani. En alkaisi itkeä, en todellakaan Samun nähden. Tuijotin ikkunasta rantaan, jossa sorsaemo poikasineen kahlasi matalassa rantavedessä.
- Hei, meijän välillä ei oikeesti oo mitään. Mä olin vaan niin puutteessa ja Jonna sattu olemaan siinä just sopivasti. Se oli vaan yks páno, eikä mitään muuta, Samu sanoi astuen lähemmäs minua. Hän nosti käden poskelleni ja silitti hellästi.
- Sä oot mulle paljon tärkeempi. Ja jos se sua yhtään lohduttaa niin mä voin kertoo, et se muija oli aika surkee sängyssä. Se oli ku kuollu lahna, Samu selitti.
Olin paljon tärkeämpi kuin Jonna... Ja mitähän sekin meinasi. Tai missä mielessä Samu edes sitä tarkoitti.
- Mua ei kiinnosta kuunnella juttuja sun sänkypuuhistas ja muutenkin se on mulle yks hailee kenen kanssa sä teet ja mitä. Makaa mun puolesta, vaikka jokaisen vastaantulevan tyypin kanssa. Ei se mua oikeesti liikuta mitenkään, kuulin sanovani jotain, mikä ei todellakaan pitänyt paikkaansa. Tottakai sillä on väliä.
Vetäydyin kauemmas Samusta ja yritin lähteä ulos, mutta poika esti sen asettumalla kulkureitilleni.
- Siis sä et välitä? Säkö et tunne mua kohtaan yhtikäs mitään?
- En, tokaisin kylmästi. Ihmettelin itsekin miten olin saanut sanottua sen tuosta noin vaan.
Samu puri huultaan ja astui pois tieltäni, jotta pääsin kantamaan kassini ulko-ovesta pihalle.
- Okei. No, pidä kivaa kavereittes kanssa. Me ei sit varmaan enää nähä, poika sanoi hiljaa ja käveli ohitseni. Hän lähti kävelemään takaisin oman mökkinsä suuntaan ja minä jäin onnettomana tuijottamaan tämän hitaasti etääntyvää selkää.
Nousin bussiin, joka kuljettaisi minut Vantaalle. Valitsin mieluisan paikan, johon istuuduin ja käännyin katsomaan ikkunasta ulos. Ei tämän näin ollut pitänyt mennä. Sen jälkeen, kun Samu oli paljastanut, että olin tärkeä hänelle, niin olin olettanut, että poika rukoilisi minua jäämään. Hän oli päästänyt minut vain lähtemään. Havahduin, kun tunsin kännykän värisevän taskussani. Kaivoin punaharmaan puhelimeni esiin ja avasin viestin. "Sori, kun olin sellanen sika sua kohtaan sillon. Mä lupasin, että oisin ollut sun kanssas ja pitänyt huolen, ettet jää yksin, mut mä petin sut. Oon oikeesti tosi pahoillani. Mä oikeesti pidän susta tosi paljon.".
En voinut estää itkua enää tulemasta luettuani Samulta tulleen viestin. Miksei se sáatanan idiootti voinut aikaisemmin kertoa tuota? Nyt mä olin matkalla kauas pois, vaikka toisaalta olisin halunnut kiljaista kuskille jääväni pois kyydistä nyt ja palannut sen jälkeen takaisin mökille. Sitä en kuitenkaan tekisi, vaan menisin kotiin ja viettäisin ainakin viikon siellä. Yksi tekstiviesti ei saisi minua enää vaihtamaan määränpäätäni ja kapsahtamaan pojan kaulaan. Selvittäisin nyt viikon rauhassa päätäni ja yrittäisin selvittää tunteeni herra Päiväunien Prinssiä kohtaan. Toisaalta vihasin Samua, mutta toisaalta välitin tästä, paljonkin. Pojassa tuntui olevan kaksi erilaista puoliskoa; toinen puolisko oli oikean herrasmiehen ja toinen, ikävämpi puoli, taas tuntui kuuluvan oikealle pelimiehelle.
Avasin talomme tutun kotioven ja raahustin kassia perässä hinaten sisään. Pitkä bussimatka oli tuntunut uuvuttalvata ja silmäluomet olivat alkaneet kesken matkan painua väkisin kiinni. Olinkin nukkunut varmaan puolet matkasta. Bussiasemalta olin päässyt kotiin taksilla.
Kävelin olohuoneeseen, jossa rojahdin sohvalle ja jätin kassin lojumaan keskelle huonetta. Tuntui ihanalta olla taas kotona.
En jaksanut lähteä koko iltana mihinkään, loikoilin vain kotona nauttien omasta rauhasta. Tilasin läheisestä pizzeriasta pizzan, josta jaksoin syödä peräti puolet. Kaikki aina nauroivat sille kuinka pieniruokainen olin. Katselin myös jonkin dvd'n, jonka olin nähnyt monia kertoja aiemminkin. Kello ei ollut ehkä kuin kymmenen, kun jo päätin kömpiä sänkyyn. Ennen kuin painoin silmäni kiinni, kaivoin puhelimeni vielä esille ja poistin kaikki Samun viestit ja pitkän empimisen jälkeen koko numeron. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei se tuntunut missään. Se kirpaisi ja pahasti. Mutta halusin vain unohtaa tämän syötävän suloisen pelimiehen.
Seuraavana aamuna heräsin, kun puhelimeni värisi itsepintaisesti yöpöydällä. Unenpöppöröisenä kurottauduin ottamaan puhelimen ja katsomatta edes kuka soittaja oli vastasin uneliaasti vain "joo".
- Heii tyttöö! Nyt jos oot vielä nukkumassa niin ylös hop hop ja tuut meijän kanssa tänne puistoon! kuulin Sannan ylipirteän äänen luurin toisesta päästä. Tuhahdin väsyneenä. Tyttö oli oikea duracell-pupu, joka tuntui käyvän ylikierroksilla suurimman osan ajastaan. Miten Sanna jaksoi aina olla niin pirteä ja iloinen, varsinkin heti aamusta?
- Ketä kaikkii siellä on? kysyin ääni aamukäheänä.
- Mun lisäks Joonas, Karo, Elisa, Tomi ja... Ari, Sanna kertoi lausuen viimeisen nimen varovaiseen äänensävyyn.
- Juu en tule, tokaisin ja harkitsin jo puhelun lopettamista. En todellakaan menisi paikalle, jos Ari olisi siellä. Sanna kyllä tiesi minun ja Arin tarinan, joten miksi tyttö edes yritti mahduttaa meitä samaan jengiin?
- Mia sä tulet! Me ei olla nähty liian pitkään aikaan ja mulla on hirvee ikävä sua. Sä tulet tai me tullaan hakemaan sut, tyttö kuulosti liiankin päättäväiseltä.
- Sanna. Sä tiedät, että mä vihaan Aria. Miksei me voitais nähä vaan ja olla vaikka kahestaan? yritin vielä.
- Muutkin haluu nähä sut.
Huokaisin. Kai voisin mennä piipahtamaan ainakin puistossa. Tuskin Ari yrittäisi mitään, kun muita olisi ympärillä. Meidän vakio porukkaan kuului minun ja Sannan lisäksi Karo, Elisa ja Tomi, sekä tätä nykyä myös Joonas. Valitettavasti Ari kuului myös samaan porukkaan ja oli kuulunut oikeastaan aina, mutta Sannan lisäksi kukaan muu ei tiennyt mitä minun ja Arin välillä oli tapahtunut. He tiesivät vain, että olimme seurustelleet jonkin aikaa, mutta suhde oli kariutunut juuri ennen kesälomaa. Vihasin Aria, enkä olisi halunnut nähdä tätä enää lainkaan.
Laitoin itseni kuntoon ja lähdin kävellen kohti puistoa. Meiltä oli aivan lyhyt matka puistoon, jossa yleensä vietimme aikaa. Aurinko paistoi ihanasti taivaalta ja pieni tuulenvire kutitteli paljasta ihoani. Pian saavuin puistoon, jossa tunnistinkin heti tutut kasvot.
- Miaa! paras ystäväni kiljahti ja juoksi luokseni hypähtäen kaulaani.
- No moi, hymyilin vain ja kiedoin käteni vaalean tytön ympärille.
Kävelimme muiden luokse. Moikkasin kaikkia ja tuntui hyvältä nähdä taas tuttu porukka koossa. Jos Arin olisi voinut miinustaa pois.
- Mitäs landepaukku? Elisa nosti aurinkolasit pois silmiltään katsoen minua. Elisa oli joskus hieman ärsyttävä, sellainen hieman tukevahko tyttö. Joskus näytti inhottavalta, kun Elisa tunkeutui liian pieniin vaatteisiin ja makkarat pursusivat sieltä ja täältä. Makkaroita oli näkyvillä myös tänään.
- Mitäs mitäs. Ihan hyvää kuuluu, sanoin ja kiinnitin katseeni nurmella makoilevaan ruskeahiuksiseen Karoliinaan.
- Karo! Sä kävit ottaa sen tatskan! huudahdin ja ryntäsin katsomaan tytön olkapäässä komeilevaa tähteä.
- Otin. Eikä se edes sattunu niin paljoo kuin luulin, Karo hymyili ja sipaisi sormenpäällään ihoonsa tatuoitua kuviota.
- Aika makee, tokaisin ja minunkin oli pakko koskettaa sitä.
Istuskelimme nurmella vaihdellen kesäkuulumisiamme. Mitään muuta erikoista ei ollut tapahtunut, paitsi se, että Sanna ja Joonas olivat nyt yhdessä. Olin iloinen ystäväni puolesta, oikeasti.
- Kai sulla on ollut siellä maalla joku lomaromanssi? Tomi kiusasi minua kutittaen kylkeäni. Työnsin tämän käden kauemmas, sillä kutittaminen oli jotain maailman hirveintä mitä ihmiselle voi tehdä.
- No eei mulla mitään romansseja ole ollut, sanoin ja ajatukseni ajautuivat väkisinkin Samuun. Olin onnistunutkin pitämään pojan poissa mielestäni jo yllättävän kauan.
- Eikö muka? Tomi intti ja nappasi maasta yhden ruohonkorren, jota alkoi taitella pienemmäksi ja pienemmäksi.
- Siis eikun tottahan toki mulla oli oikeen kiihkee romanssi herra Hauen kanssa, sanoin ivallisesti ja päätin etten puhuisi mitään Samuelista. En ikinä kellekään.
- Uu, erotiikkaa kalan kanssa! Miastahan on tullut hurja, Tomi vihelteli.
Muut nauroivat ja minä heidän mukanansa. Kaikki oli hyvin, lukuunottamatta Arin katsetta, jonka tunsin koko ajan itsessäni. Toivoin vain, että poika antaisi minun olla, eikä yrittäisi enää mitään.
Aika kului nopeasti, kun kaikki kertoivat omia juttujaan ja kuulumisiaan. Jonkin ajan kuluttua kaikki porukastamme alkoivat hajaantumaan eri suuntiin, osa lähti kotiin ja osa jonnekin muualle. Minä suuntasin kaupan kautta kotiin, sillä minulla oli jo nälkä. Olin ajatellut, että Sanna voisi tulla meille, mutta hän lähtikin Joonaksen matkaan, joten päädyin yksin kotiin paistamaan nakkeja ja ranskalaisia. Söin niitä hyvällä ruokahalulla ketsupin kera ja sitten päädyin sohvalle nököttämään ja katsomaan telkkaria. Oli tämäkin. Olin tullut kotiin, jotta voisin olla kavereiden kanssa, mutta tässä nyt istuin yksin kotona ja katselin jotain ostos-tv:tä. Yhtäkkiä kuulin ovelta koputuksen. Nousin venytellen ylös ja löntystelin ovelle. Avasin oven ja tajutessani kuka oven takana seisoi jäykistyin paikoilleni ja tunsin paniikin hiipivän ruumiiseeni pikkuhiljaa. Ari seisoi ovensuussa tuijottaen minua outo katse silmissään.
- Moi hani, hän tokaisi ja astui lähemmäs yrittäen hipaista poskeani.
- Mee pois, käskin päättäväisesti ja astuin kauemmas. Yritin sulkea ovea pojan nenän edestä, sillä en todellakaan halunnut Arin pääsevän sisään. Poika kuitenkin työntyi väkisin sisään vetäen oven perässään kiinni.
- Häivy täältä ja jätä mut rauhaan! kiljuin paniikissa ja peruutin kauemmas pojasta, joka kuitenkin vain lähestyi minua askel askeleelta. Saavutettuaan minut hän nappasi käsivarrestani kiinni. Ote oli raudanluja, eikä riuhtomiseni auttanut mitään.
- Ari, anna mun olla! hakkasin poikaa toisella nyrkilläni. Tämä vain nauroi ja nappasi toisenkin käteni lujaan otteeseensa.
- Mikset sä vaan vois antaa periks? Ari kysyi ja kaatoi minut sohvalle tullen itse istumaan päälleni. En pystynyt liikahtamaankaan ja tunsin kuinka pakokauhu teki tuloaan. Ari painoi kasvonsa lähes kiinni omiini, mutta siirtyi pian niin, että tunsin tämän huulet kaulallani.
- Lopeta, ääneni muuttui kuiskaukseksi ja tunsin kuinka kyyneleet alkoivat valua silmistäni. Minua pelotti. Hitaasti Ari siirtyi suutelemaan huuliani. Itkien yritin epätoivosesti töniä poikaa päältäni, mutta olinhan paljon heikompi, enkä mahtanut Arille mitään. Nytkö Ari tekisi sen mitä oli aikonut tehdä jo aiemmin? Niin, Ari oli yrittänyt raiskata minut pari kuukautta sitten, mutta silloin joku tuntematon mies oli tullut väliin ja pojan yritys oli epäonnistunut. Silloin olimme vielä seurustelleet, mutta tapauksen jälkeen seurustelu loppui melko lyhyeen. Muutenkin Ari oli painostanut minua suhteemme aikana koko ajan sänkyhommiin, vaikken ollut valmis. Ja koska en ollut antanut, niin poika oli päättänyt ottaa, vaikka sitten väkisin.
Olin jo aivan varma, että Ari onnistuisi suunnitelmissaan, mutta sitten ovelta kuului koputusta. Keräsin kaikki voimani tönäisten poikaa pois päältäni. Vedin syvään henkeä ja kiljuin.
- Mia turpa kiinni nyt sáatana! Ari sihahti vihaisesti ja painoi käden suulleni.
Aloin potkia ja rimpuilla vimmatusti. Sain raapaistua Aria poskesta huitoessani käsillä sinne tänne.
- Hélvetin muija! Ari ärjäisi ja läpsäisi minua vihaisena poskelle.
- Nyt sä olet kiltisti siinä tai mä en lupaa mitään miten tässä käy!
En kuitenkaan totellut vaan jatkoin rimpuilua ja pian onnistuinkin jotenkin pudottautumaan sohvalta ja pääsemään irti Arin otteesta. Nopeasti nousin jaloilleni ja juoksin ulko-ovelle. Ari juoksi perääni ja sai napattua minusta kiinni. Mutta olin nopea ja ehdin rämäyttää oven auki, kunnes Ari taklasi minut maahan. Makasin ovensuussa Ari päälläni. Kohotin katseeni oven ulkopuolella seisovaan ihmiseen. Helpotuksen aalto pyyhkäisi ylitseni. Nyt olisin turvassa.
Ari oli edelleen päälläni, eikä selvästikään tajunnut mitä oli tapahtunut.
- Irti musta! kiljuin ja yritin kiemurrella pojan alta pois.
Paino hävisi nopeasti päältäni, muttei Arin omasta aloitteesta. Nousin istuvilleni ja käänsin katseeni kahteen poikaan. Ari makasi maassa ja Samu istui puolittain tämän päällä, pitäen Aria paidan kauluksesta kiinni.
- Mitä víttua täällä oikeen tapahtuu? Samu kysyi ja katsoi vuoronperään minua ja Aria.
- Yrititkö sä tehä Mialle jotain, kun täältä kuulu sellanen huuto ja kiljunta? Samu tuijotti nyt vain Aria. Ari näytti säälittävältä Samun rinnalla, poika oli paljon heiveröisempi ja jonkin verran lyhyempikin kuin Lehtosen jätkä.
Ari tuijotti vain Samua takaisin, eikä sanonut sanaakaan.
- Se yritti raiskata mut, keskeytin hetkellisen hiljaisuuden nyyhkyttäen ja pyyhin kyyneleitä kasvoiltani, joita kuitenkin vierähti aina uusia.
- Ei oo totta. Hélvetin rúnkkari sä et koske enää sormenpäälläskään tohon tyttöön! Ja älä vaan luule et selviit tästä noin vain, täst tulee poliisijuttu! Samu uhosi ja hetken jo pelkäsin tämän mojauttavan Aria nyrkillään.
- Mä en halua tästä mitään poliisijuttua. Mä vaan haluun unohtaa tän kohtauksen ja ton ihmisen, sanoin sivummalta.
- Siis annatko sä ton päästä tästä kuin koira veräjästä? Samu tivasi minulta, eikä selvästikään tajunnut, etten halunnut sotkea mitään poliiseja tähän.
- Mä en haluu mitään poliiseja tai muitakaan. Mä haluun vaan, että toi lähtee vetää, tuhahdin kyyneiletteni lomasta.
- Joo, mä meen, Ari pomppasi nopeasti ylös ja harppoi ovelle. Samu tarrasi pojasta vielä kiinni.
- Kuules nyt...
- Samu anna sen mennä, sanoin.
Vastahakoisesti Samu laski Arin menemään.
- Tällä kertaa sä selvisit näin vähällä, mutta jos sä vielä kerrankin yrität jotain niin sit mä en edes mieti, vaan teen susta rikosilmoituksen, sanoin Arille vielä ennen kuin tämä poistui ovesta. Ari pamautti oven takanaan kiinni jättäen minut ja Samun kahdestaan eteiseen. Istuin edelleenkin lattialla ja itkin. Samu käveli rauhallisesti luokseni ja polvistui viereeni. Sanaakaan sanomatta hän pyyhkäisi kyyneleet kasvoiltani ja kietoi sitten kätensä ympärilleni. Painauduin vaaleaa poikaa vasten ja itkin. Pian kyyneleeni saivat aikaan märän läiskän tämän paitaan.
- Kaikki on nyt hyvin. Toi jätkä ei enää tuu satuttaa sua, Samu kuiskasi rauhallisesti korvaani.
Siinä oli se Samu josta pidin. Suloinen, hellä ja huolehtivainen.
Hetken kuluttua istuimme molemmat olohuoneen sohvalla. Olin kietoutunut vilttiin ja hörpin kuumaa kaakaota. Minua puistatti Arin tempaus edelleenkin. Olin selittänyt Samun pyynnöstä koko minun ja Arin tarinan alusta alkaen.
- Onneks mä tulin, Samu sanoi kääntäen katseensa minuun.
Totta, se oli onni onnettomuudessa, että Samu oli sattunut paikalle.
- Mitä sä muuten teet täällä? Ja miten sä löysit tänne? kummastelin ja laskin kaakaokupin olohuoneen pöydälle.
- Mä halusin nähä sut ja jutella ihan kasvotusten. Musta tuntuu, että meillä on jotai puhuttavaa... Siks mä alunperin tulin. En mä todellakaan ois arvannu et pääsen leikkii jotai sankaria, Samu sanoi hymyillen varovaisesti.
- Mut mistä sä tiesit missä mä asun? ihmettelin edelleenkin kuinka poika oli löytänyt tänne. Samu vain naurahti.
- Pitäskö mun kuule nyt vetää jotkut pupukorvat päähän?
- Siis mitä? en taaskaan tajunnut tuota.
- Find.
- Nii?
- No niis mainoksis ne kaikki on sellasii pupuja. Tiiätsä ees mikä on find? Se mist saa niit numeroi ja osotetietoja...
- No tiiän!
- No ihme. Teistä naisista ku ei koskaan tiiä.
- Kyllä mä nyt findin tiiän ku käytän sitä itekki!
- Juujuu, tajusin jo.
Myöhemmin Samu pyysi, että voisi jäädä meille yöksi.
- En mä oikeen tiiä, sanoin mietteliäänä. Toisaalta halusin, että Samu jäisi, mutta toisaalta taas... Minusta tuntui, että poika pelasi jotain peliä, jossa nyt oli hyvyys-vaihe meneillään, mutta sitten kun päästäisin tunteeni taas valloilleen ja uskaltaisin unelmoida meistä niin pojasta muuttuisi varmaan taas täys sika.
- Sullakin olis varmaan turvallisempi olo, kun ei tarvis olla yksin, Samu perusteli miksi hänen pitäisi jäädä.
- Ei mua pelota. Tuskin Ari enää tulee, enkä mä aio sitäpaitsi päästää ketään enää sisään, sanoin yrittäen kuulostaa itsevarmalta.
- Mee vaan kotiis. Sähän asut Helsingissä eiks vaa?
- Juu niin asun. Pärjäätsä varmasti? poika varmisteli vielä. Samu halusi selvästi jäädä yöksi. Miksi, sitä taas en tiedä.
- Pärjään mä. Moikka, hymyilin ja heilautin kättäni sen merkiksi, että pojan olisi aika poistua.
- Okei, no mä meen... Älä sit oikeesti päästä ketään sisään, tai tsekkaa ainaki eka tost ovensilmästä et ketä siellä on, Samu ohjeisti minua vielä ovella.
- Juu, näin teen.
- Ja mulle voi soittaa koska tahansa. Jos tulee jotai ni mä pääsen tähän aika nopeesti, Samu lisäsi vielä ennenkuin poistui "heippojen" saattelemana ulos ovesta.
Tuntui rauhoittavalta, kun tiesi, että olisi joku jolle soittaa, jos hätä iskisi. Jos Ari vaikka palaisi ja alkaisi rynkyttämään ovea yrittäen murtautua sisään... Ajatus sai kylmät väreet kulkemaan lävitseni. Samassa tajusin, että olin mennyt poistamaan Samun numeron. Ja sitähän ei mistään numerotiedusteluista tai findeista löytyisikään.
Ryntäsin eteiseen vetäen kengät nopeasti jalkaani ja juoksin rappukäytävään. Juoksin raput alas ja pihalle. Samu oli juuri istuutumassa autoonsa, kun ampaisin tämän luokse hengästyneenä.
- Mikäs nyt? poika kysyi hämmentyneen näköisenä.
- Mä tajusin, ettei mulla ole sun numeroa, selitin haukkoen henkeäni. Olipas kuntoni rapistunut lähiaikoina.
- Sulla ei ole mun numeroa? Miten se on mahollista?
- Mä poistin sen suutuspäissäni.
- Ai sä oot ollu mulle niin vihanen, Samu irvaili.
- No joojoo. Annatsä sen numeron vai et?
Samu otti ojentamani puhelimen ja näppäili numeronsa siihen.
- Neiti on hyvä.
- Kiitoksia. No, hyvää yötä.
Yllättäen, salamannopeasti Samu vetäisi minut lähelleen ja painoi hellän suudelman huulilleni. Suudelma oli vielä lyhyempi kuin se minkä olin saanut rannalla, mutta silti se sai jalkani tuntumaan keitetyltä spagetilta.
- Öitä, Samu toivotti vielä. Sitten Samu sulki autonsa oven ja kaasutti pois. Minä lähdin kävelemään sisälle. Kerrostalon ulko-ovelle päästyäni tajusin jotain kamalaa. Olin lähtenyt niin kiireellä, että avaimeni olivat jääneet sisälle. En pääsisi edes rappykäytävään, sillä kerrostalojen ulko-ovethan lukittautuivat aina tiettyyn aikaan illasta, jolloin sisään eivät päässeet kuin talon asukkaat omilla avaimillaan.
- Joko sulla tuli mua ikävä? Samu kysyi mukamas-häkeltyneen kuuloisena, kun soitin tälle.
- About minuutti ja sä jo soittelet mun perään! poika höpisi toisessa päässä luuria.
- Joo joo. En mä muuten soittais, mutta mä jäin lukkojen taakse!
- Hahhah! Eiks arvon neiti tajunnu ottaa avaimia mukaan!
- Lopeta! komensin terävästi.
- Anteeks kovasti. Tää tilanne vaan huvittaa mua.
- Mua ei. Mua pelottaa seistä yksin täällä pihalla. Voitsä tulla hakee mut, jos tuun sun luo yöks? kysyin varovaisesti, sillä itsehän olin juuri torjunut pojan, kun tämä oli halunnut tulla yöksi.
- En mä tiiä jaksanks mä kääntyä enää takaisin päin hakee sua, poika tokaisi kuivasti ja sai minut hätääntymään.
Taasko poika päätti aloittaa tuon idiootti-linjan? Juurihan tämä oli ollut ihana ja mukava ja kaikkea!
- Samu sä et voi jättää mua tänne pihalle nukkumaan! Mun kaikki kaveritkin asuu liian pitkällä, en mä uskalla kävellä niille, jos Ari on jossain ja sit se..., selitin hätääntyneenä, kunnes Samu keskeytti minut.
- Idiootti kato taakses.
Käännähdin ympäri ja näin tutun bemarin kaartavan kerrostaloalueemme pihalle. Helpottuneena suljin luurin ja kävelin autolle.
- Luulit sä ihan oikeesti et mä jättäsin sut tänne? Samu kysyi, kun istuin pelkääjän paikalla ja kiinnitin turvavyötäni.
- No mä oon vähä herkkäuskonen, totesin katsoen poikaa, joka hymyillen pudisteli päätään.
- Ai vähän herkkäuskonen? poika nauroi ja painoi kaasua saaden auton liikkeelle. En vastannut enää mitään, vaan mietin jo kuinka jännää olisi päästä vierailemaan Samulla. En ollut ikinä käynyt kenenkään julkkiksen kotona. Miltähän ylipäätään jonkun laulajan asunto edes näytti?
Yllätyin todella, kun
|