|
Lähettäjä: piuhku.
Päivämäärä: 8.7.08 18:46:37
Seuraavat pari päivää olivat yhtä häslinkiä, kun soittelin sinne tänne ja varmistelin esiintymistämme festareilla. Olin soitellut levy-yhtiöömme, managerillemme ja festarien järjestäjille, ja pian meidät saatiinkin mahdutettua aikatauluihin mukaan. Järjestäjät olivatkin melko tyytyväisiä saadessaan meidät sittenkin mukaan, olivathan he kyselleet meitä aiemmin festareille pääesiintyjäksi. Nyt kuitenkin toinen bändi toimi festarien päättäjänä ja me soittaisimme vain jossain välissä, mutta minua se ei haitannut tippaakaan. Olin innoissani, varsinkin, kun saisin kepitkin pian pois. Täytyisi vain olla varovainen lavalla, eikä saisi riehua liikaa.
Pian lähtöaamu koitti. Olimme sopineet jätkien kanssa, että he tulisivat soittokamojen ja muiden kanssa Tampereelle Helsingistä, ja minä suoraan täältä maalta. Kristiania tulisi tuuraamaan tälle keikalle eräs ammattimuusikko, Jaro. Olin nähnyt tyypin joskus joillain keikoilla soittamassa eri bändien kanssa, ja täytyy sanoa, että se jätkä kyllä osasi asiansa.
Ajelin yksinäni Tampereelle, ja myönnetään, että ehdin eksyäkin matkalla ennenkuin löysin festarialueelle. Festarit alkaisivat vasta huomenna, mutta olimme tulleet jo päivää aikaisemmin hoitamaan soundcheckin.
Parkkeerasin uuden autoni VIP-henkilöille tarkoitetulle parkkipaikalle ja lähdin kävellen lavaa kohti. Vanha bemarini oli mennyt kolarissa täysin tuusannuuskaksi. Kipeä jalkani muistutti vielä kolarista, mutta sillä pystyi kävelemään kuitenkin jo ihan normaalisti.
Astelin takakautta lavalle, jossa kitarateknikkomme, Pete, viritteli parhaillaan Eetun valkoista Gibsonia.
- Moroo, tervehdin ruskeahiuksista Peteä ja istahdin erään laatikon päälle.
- Mites rampa jakselee? Pete katsoi minua ilkikurisesti ja kiristi yhtä kitaran kielistä.
- Rampa voi ihan hyvin. Vähän buranaa ja everything's perfect, hymyilin hyväntuulisena takaisin.
Käänsin katseeni aukealle alueelle, jossa huomenna seisoisi tuhansittain ihmisiä.
- Pitäs varmaan ruveta sitä soundcheckii duunailee, sanoin ja lähdin etsimään soittokavereitani.
Kävimme pikaisesti lähes koko setin läpi ja tarkistimme, että kaikki oli kohdallaan. Kitarat ja bassot vireeseen ja täytyi vielä tarkistaa, ettei soitto kuulunut liian kovana lauluun nähden.
Asettelin plektroja mikkiständiini ja olin tyytyväinen soundcheckiin. Kaikki toimi juuri niinkuin pitikin.
- Kaikki all right? levy-yhtiömme Lasse käveli lavan eteen ja katsoi minua pari metriä alempaa.
- Jees, kaiken pitäs olla nyt kondiksessa, vastasin ja asetin viimeisen plektran paikoilleen. Minulla oli tapana pudottaa plektra jos toinenkin keikan aikana. Ylimääräiset plektrat oli sitten hauska heittää yleisöön ja katsoa kuinka teinitytöt kiljuivat ja jyräsivät toistensa päälle metsästäessään pikkuruisia muovinpalasia, joihin oli painettu bändimme logo.
- Täytyy sanoo, et se mitä kuuntelin tossa nyt vähän aikaa, niin kuulosti ihan hélvetin hyvältä! Lasse hehkutti ja olin tietenkin tyytyväinen, että sain positiivista palautetta hieman korkeammilta tahoilta.
- No, yritetään sitten huomennakin vetää yhtä hyvin, iskin silmääni ja Lasse vain naurahti.
- Mut mä taidan lähtee nyt hotellille päin ja suihkuun, lisäsin vielä ja heilautin kättäni.
- Eikä sitten kännätä aamuun asti! Lasse komensi tiukasti, mutta leikkisästi.
- Ei ei, äiti!
Tottelinkin kiltisti Lasse-mammaa, enkä ottanut kuin muutaman bissen poikien kanssa ja sitten painuin pehkuihin. Nukuin aina hotelleissa kuin kissa. Ja hyvin nukutun yön jälkeen oli aina mukavaa herätä hotellin aamiaiselle. Olin ylepä itsestäni, sillä olin osannut olla niin kiltti poika illalla.
Hikipisarat putoilivat otsaltani, kun vimmatusti rämpytin kitaraani. Yleisö edessämme hyppi ja taputti musiikin tahtiin ja meno oli kerrassaan mahtava! Eetu veti kitarasooloaan pää hiestä myöskin märkänä. Kitarastani oli katkennut yksi kieli, mutta eipä se menoa haitannut!
Soittaminen oli kivaa ja yleisö oli hienosti mukana, lauloi sanatarkasti kappaleita ja muuta, mutta silti tuntui, ettei kaikki ollut niinkuin piti. Tuntui oudolta, kun Kristian ei seisonutkaan kiippareiden takana ja virnistellyt minulle iloisena.
Pian tulikin jo viimeisen biisin viimeinen kertsi ja sitten setti olikin jo ohi. Aleksi kannutti vimmatusti ja yleisö huusi sellaisella volyymillä, että korvat olisivat varmasti haljenneet siellä seistessä.
- Kiitos! huudahdin vielä päätteeksi mikkiini, jonka jälkeen kokoonnuimme poikien kanssa riviin ja kumarsimme yleisölle oikein herrasmiesmäisesti.
Sitten poistuimme taputusten ja kiljunnan saattelemina lavan taakse.
- Víttu mikä keissi! Aleksi huudahti ja pyyhki pyyhkeellä hikeä naamastaan.
Lysähdin lähimmälle tuolille, jonka tavoitin. Jalkaani särki tajuttomasti ja haava vatsassani tykytti. Tunsin olevani kuitenkin hélvetin onnellinen.
Kumosin lähes pari pullollista vettä kurkkuuni ja kävin pikaisesti takahuoneen suihkussa. Vedin puhtaat vaatteet ylleni ja kävin syömässä meille artisteille tarkoitetussa paikassa.
Huilin hetken, kunnes päätin lähteä etsimään henkilöä, jonka takia olin itseasiassa tänne tullutkin.
Etenin etsitöjeni kanssa melkoista etana-vauhtia, sillä astuessani ihmisten joukkoon, fanitytöt piirittivät minut ja vonkuivat nimmareita, yhteiskuvia ja jotkut halusivat jopa hiustupsujani. Hiuksiini en kuitenkaan antanut kenenkään kajota. Olin ollut aina tarkka hiuksistani ja armeijan setien kanssa olinkin käynyt kovaa vääntöä siitä, että tukkahan pysyy päässä ja piste. Harmikseni olin kuitenkin joutunut alentumaan ja ajelemaan vaalean pehkoni. Onneksi siitä nyt oli jo aikaa.
Olin juuri yhteiskuvassa erään tytön kanssa, kun tunnistin väkijoukon seassa tutun henkilön. Mia käännähti juuri sopivasti, jotta huomasi minut. Toljotimme hetken toisiamme, vaikka etäisyyttä välillämme oli varmaan ainakin yli kymmenen metriä.
- Sori hei, mun täytyy nyt mennä, sanoin ja työnsin tytön pois kainalostani. Yritin änkeytyä fanilauman keskeltä pois ja onnistuinkin siinä yllättävän hyvin.
Harpoin Mian ja tämän kavereiden luokse.
Samassa porukassa näytti olevan myös Ari, joka katsoi minua hieman pelästyneenä.
- Moikka, tokaisin vain iloisesti.
Mian kaverit kääntyivät katsomaan minua hieman kummastuneina. Tiesin, ettei Mia ollut puhunut näille meidän suhteestamme mitään. Saati sitten minusta ollenkaan.
Mia katsoikin minua sen näköisenä, että toivoi minun pitävän suuren suuni kiinni. En kuitenkaan välittänyt tästä, vaan käännyin vieressäni seisovan tytön puoleen.
- Voitaisko me jutella hetki kahdenkesken? katsoin tyttöä ja hymyilin sitä suloista hymyäni, jolla tiesin saavani tyttöjen polvet notkumaan.
Vaaleahiuksinen tyttö katsoi minua suu auki ja näytti aivan kysymysmerkiltä, mutta nyökkäsi pian.
- Hienoa, tokaisin vielä hymyillen. Suunnitelmani toimi.
***
No tää pätkä on nyt Henzille, vaikka sen synttärit tais mennäkin jo ;D pahoittelen laatua, saattaa olla hieman tönkkö :D
|