|
Lähettäjä: piuhku.
Päivämäärä: 29.6.08 17:43:07
Olin paennut Lehtosten mökiltä omalle puolellemme, omaan huoneeseeni. Loikoilin sängylläni niiskuttaen, kun kuulin ovelta koputusta ja äiti asteli sisään. Hän tuli sänkyni vierelle ja istuutui.
- Onko jotain nyt tapahtunut? Sä tulit sieltä Samun mökiltä itkien ja painelit suoraan tänne, eikä tosta itkusta näytä tulevan loppua, äiti sanoi ja silitti vaaleita hiuksiani.
- Me erottiin Samun kanssa, parahdin ja hautasin kasvoni kyynelten täplittämään tyynyyni.
Äiti voivotteli hetken, mutta epä se kuulostanut kovin tunteella tulevan.
- Toisaalta näin on ehkä parempi, äiti tokaisi hetken kuluttua.
- Miten niin muka? nostin päätäni tyynystä ja katsoin äitiä itkuisin silmin.
- No sanotaan vaikka näin, että en alunperinkään pitänyt siitä, että hengailit itseäsi niin paljon vanhemman pojan kanssa.
Katsoin äitiä ärtyneenä.
- Ei sillä iällä oo mitään väliä! huudahdin tuohtuneena.
- Kyllä kuusi vuotta on aika suuri ikäero tuon ikäisille, äiti perusteli.
- Eikä ole! Ja sitäpaitsi mä täytän tänä vuonna 18, joten meillä on ikäeroa vaan viis vuotta!
- Kuitenkin sekin on paljon. Minusta näin on paljon parempi. Samu on jo aikuinen mies ja sinä vielä lapsi, joten tuskin teidän välillännekään on ollut missä vaiheessa yhtikäs mitään.
- Haista nyt jo páska! Mä olen kohta aikuinen, mutta kun te ootte faijan kanssa tollasia sáatanan nysviä, jotka ette anna mun edes aikuistua! Ja sä et sitä todellakaan tiedä mitä mun ja Samun välillä on ollut, ärisin äidille, joka ei selvästikään tajunnut kuinka pahalta minusta tuntui. Äiti vain lisäsi pahaa mieltäni.
Äiti huokaisi.
- Mia-kulta, sä tiedät, että me halutaan vain sun parastas. Ja mä en halua, että joku pikkutyttöjen idoli käyttää mun tytärtäni hyväksi.
Nousin rivakasti sängyltä ylös.
- Te ette tajua mistään mitään! kivahdin ja karkasin paikalta. En halunnut kuulla enempää äidin paasausta.
Juoksin mökistä ulos ja jatkoin juoksuani vain, eikä minulla ollut edes määränpäätä.
Päästessäni jollekin metsätielle hidastin vasta ja pysähdyin. Huohotin spurttini jäljiltä ja katselin ympärilleni. Huomasin tieltä lähtevän pienen polun. Askelsin polulle ja lähdin kävelemään sitä eteenpäin. Ilmeisesti polku oli syntynyt sienestäjien ja marjastajien toimesta. Kävellessä saisin olla hetken rauhassa ja setviä ajatuksiani.
Olin ehtinyt viettää metsässä jo pitkän aikaa. Olin kävellyt vain polkua pitkin. Se oli välillä haarautunut moniksi eri poluiksi joista olin aina valinnut jonkin reitin.
Hetken kuluttua pysähdyin ja kiipesin erään suuren kiven päälle. Istuskelin sen päällä roikotellen jalkojani ja tutkaillen metsää. Puita, puita ja puita. Ja tajuttomasti hyttysiä.
Hetken jaksoin istua paikoillani, mutta sitten ärsyynnyin hyttysten lätkimiseen. Liu'uin alas kiven päältä ja päätin lähteä kävelemään takaisin päin ennenkuin olisin liian pitkällä.
Kävelin takaisin ja muistelin mistä olin kääntynyt aina mihinkin. Olin varma, että muistin mistä olin tullut, mutta hetken kuluttua aloinkin jo epäillä suunnistajan lahjojani. Jouduin monesti palaamaan polkuja takaisinpäin ja valitsemaan uuden reitin.
Hetken kuluttua istahdin kannon nokkaan ja yritin muistella millaisia maisemia ympärilläni oli ollut, kun olin tarponut metsän uumeniin.
Tajusin kauhukseni olevani aivan eksyksissä, eikä minulla ollut edes puhelinta matkassa.
Samu
Istuskelin laiturimme nokassa ja uitin jalkojani vedessä. Vesi tuntui mukavalta ympäröidessään kipeää jalkaani. Laiturimme päässä oli melko syvää, joten olin napannut mato-ongen mukaani ja käynyt keppien kanssa kaivamassa pari matoa. Nyt katselin paikallaan kelluvaa kohoa. Eipä tainnut kala syödä.
Tuntui oudolta istua yksin laiturilla uittelemassa jalkoja ja onkimassa, sillä yleensä olimme istuskelleet täällä Mian kanssa ja puhuneet ja pussailleet.
Kelasin päässäni aamulla sattunutta kohtausta. Kävin läpi uudelleen sen kaiken kuinka Mia oli kertonut pettävänsä minua ja olin saanut selville, että se oli tapahtunut vielä Kristianin kanssa. Olin todella pettynyt kumpaankin, en ikimaailmassa olisi uskonut Mian pettävän minua, saatika sitten Kristianinkaan.
Kristian oli kuitenkin ollut paras ystäväni jo vuosia, eikä ystävien naisiin saanut koskea, sehän nyt oli selvää.
Olin ollut Kristianille niin vihainen, että jättäessäni Mian kuistille, olin könkännyt puhelimeni luo ja soittanut pojalle. Olin huutanut Kristianille puhelimeen kuin raivopää ja sanonut, että tämän pesti kosketinsoittajana bändissämme oli ohi. En aikoisi katsella enää Kristiania, sillä tämä oli pettänyt minut. Varmasti löytäisimme jostain uuden ja yhtä hyvän hemmon soittamaan kiippareita. Kristianin erottaminen ei kaduttanut tällä hetkellä minua laisinkaan.
Vaikka olin pettynyt Miaankin, niin kaduin kuitenkin vahvasti sitä, että olin mennyt lyömään tyttöä. Olin aina ollut sitä mieltä, että naisia ei saisi lyödä, edes läimäyttää pienesti, mutta nyt olin sortunut siihen itse. Sitä en antaisi itselleni kyllä anteeksi.
Tuijottelin punavalkoista kohoa mietteissäni, kunnes puhelimeni alkoi väristä kertoakseen, että joku yritti tavoittaa minut. Katsahdin kännykän ruutuun. Soittaja oli Mian äiti. Saisinkohan nyt vuosisadan haukut tältä?
- Samu, painoin vihreää luuria ja vastasin puhelimeen.
- No Tiina täällä hei, Mian äiti siis. Onkohan Miaa näkynyt siellä?
- Ei oo. Mia lähti jo aamulla, kerroin. Tiina ei tainnut tietää erostamme.
- Niin, tulihan Mia tänne itkien, kun olitte kuulemma eronneet. Mutta Mia lähti painelemaan tästä sitten suuttuneena johonkin, eikä ole tullut takaisin.
- Aijaa. No soita sille? ehdotin ja huomasin kuinka koho vedessä heilui. Kohta olisi kala kiinni.
- Ei se ottanut puhelinta mukaan. Mä olen huolissani, sillä se lähti jo monta tuntia sitten ja kohta alkaa tulla pimeääkin.
- Eiköhän routa porsaan kotiin aja. Kyllä se sieltä sitten tulee ku nälkä iskee ja alkaa olla pimeetä, yritin lohdutella huolestunutta Tiinaa.
- Mutta tämä ei ole lainkaan Mian tapaista. On se ennenkin lähtenyt ovet paukkuen, mutta palannut melko pian takaisin. Mitä jos jotain on sattunut?
- Äh, tollasii ne teinitytöt on. Se kerjää nyt vaan huomioo.
- Toivotaan. Katsotaan nyt vielä hetki, mutta sitten mä kyllä lähden etsimään sitä, Tiina sanoi.
- Soittelethan, jos Mia ilmestyy sinne? Tiina kysyi vielä ennen puhelun loppua.
- Juu, soitan mä, lupasin vielä ja yritin yhdellä kädellä kiskoa kalaa vedestä, sillä ongenkoho oli juuri pulpahtanut pinnan alle.
Lopetin puhelun ja laskin kännykkäni laiturille. Sain kiskottua kalan kuiville, mutta harmikseni se oli vain pikkuruinen ahven.
Irrotin sätkivän kalan koukusta.
- Mee kotiin kasvamaan, tuhahdin vain kalalle ja pudotin tämän takaisin veteen.
Ahven uiskenteli jalkojeni juuresta nopeasti ja katosi näkyvistä.
Huokaisten laitoin uuden madon koukkuun ja heitin syöttini veteen.
Toivottavasti Mia ei olisi keksinyt mitään tyhmää, vaan palaisi ehjin nahoin takaisin.
|