|
Lähettäjä: Ponnukakku
Päivämäärä: 8.1.08 15:34:28
Mä vietin aivan henkeäsalpaavan yön Danin kanssa. Aamulla arki löntysteli kuitenkin vastaan ja mun piti lähteä kotiin. Dan oli mumissut mulle jotain unenpöpperössä ja mä olin keittänyt sille kahvia. Lopulta Dan oli herännyt ja mä olin saanut vielä jutella hetken sen kanssa. Yksi asia oli ainakin ihan varma - mä halusin Danin takaisin valmentajakseni.
-No sähän et osaa päättää, faija mumisi ja hörppi kahviaan, kun mä istuin sitä vastapäätä keittiön korkealla jakkaralla ja selitin haluavani Danin takaisin.
-Siis kun mä en opi mitään Vilman kanssa, mä selitin ja ristin varpaani.
Faija murahti ja kaatoi loput kahvit kupistaan suuhun.
-Ei me sitä poikaa voida hätyyttää, äiti sanoi siihen väliin ja sekoitti omaa kahviaan.
Mä mulkaisin äitiäni ja pyöritin hermostuksissani hiuskiehkuraa sormeni ympärille; mulla alkoi olla Danin tavat.
-Ai Dania? Mä kysäisin.
-Niin. Sillä on jo varmaan uusi homma kaiken lisäksi, mutsi sanoi ja avasi sanomalehden.
-Sitä paitsi, sähän voitit hopeaa Vilman hoidossa, faija virkisti mun muistiani.
-Te ette tajuu mitään taaskaan, mä tuhahdin.
-Se poika sua vaan kiinnostaa, faija sanoi miettiväisenä ja tarkkaili mua nähdäkseen pienen punanhäivän poskillani, mutta joutui pettymään.
-Se poika on nimeltään Dan, mä mutisin.
-Ja kyllä se mua kiinnostaakin. Ainakin enemmän, kuin Vilma, mä virnistin.
-Sä kyl tajuut, mitä isäs tarkoittaa, mutsi naurahti kopeasti.
-Juuri sellainen tumma, nuorten tyttöjen unelma, se lisäsi ja nyrpisti nenäänsä.
-Eiks se sit sua viehätä? Mä virnistin ja katsoin tarkasti äitiäni.
Mutsi mutristi alahuultaan ja kohautti olkiaan.
-Jos se olisi vähän vanhempi niin..
-Mitä? Isä kysyi ja työnsi naamansa likelle mutsin naamaa.
-Ei mitään, mutsi naurahti ja puristi faijaa nenästä.
-Lopettakaa, mä tuhahdin.
-Ja Dan on tästä lähtien mun koutsi, mä sanoin ja iskin nyrkkiäni pöytää vasten.
-No saat kyllä itse pestata sen. Mä en soita mihinkään tai kenellekkään, mutsi sanoi.
-Enkä mä, faija sanoi.
-Mä soitan, mä sanoin.
Mä hypähdin tuolilta alas ja sidoin hiukseni pompulalle mitään ajattelematta.
-Teea? Mutsi sanoi silmät tuimassa ilmeessä ja astui mun eteeni ennen kuin mä ehdin lähteä mihinkään.
Mä katsoin sitä ihmeissäni ja kohotin kulmiani kysyvästi.
-Mikä TOI on? Mutsin vahva sormi osoitti mun kaulaani ja mun käsi liikahti vaistomaisesti kaula-aukolleni, missä oli jälkiä viime yöstä.
Mikä piru oli saanut mun unohtamaan ne jäljet? Ja miks ihmeessä mä olin päättänyt laittaa hiukset kiinni - nehän peittivät kaiken niin hyvin.
-Mikä? Mä kysyin ja vedin paitani vetoketjua ylemmäs.
Mä olin kiikissä. Mun vanhemmat - varsinkin äiti oli tosi tarkka mun menemisistäni ja suhteistani. Se ei hyväksynyt minkään tapaista seksiä mun elämääni. Se oli väärin, että joku koski SEN tyttäreen.
-Älä yritä! Mä näin sen. Kuka sen teki? Missä hemmetissä sä olet yösi ollut? Mutsi kiljui ja faijakin nousi ylös.
Ne molemmat tuijotti mua ja mä tunsin olevani joku saastainen koirankakka.
-Mistä sä puhut? Mä tivasin ja mua pyörrytti.
Mitä kaikkea vanhemmat keksisikään mun pääni menoksi?!
-Avaa paitas, isä neuvoi ja katsoi mua ilmeellä, joka kielsi kaikki vastaväitteet.
-Mitä sä mies ehdotat? Mä huusin ja otin pari varovaista askelta taaksepäin.
-Oletko sä sairas? Pedofiili?
Isän silmät pullistui kauhusta ja mutsi läppäsi käden suulleen. Mä hoksasin vasta nyt, mitä mä olin sanonut ja tajusin menneeni vähän liian pitkälle.
Isä riuhtaisi mun ranteista kiinni ja puristi mua käsivarsista tosi lujaa.
-Nyt sinä menet huoneeseesi ja pysyt siellä niin kauan, kuin me vaadimme.
Isän ääni tihkui vihaa ja mutsi räpytteli silmiään.
-Mutta älä kuvittele, että tämä jää tähän. Mä selvitän sun liikkumises ja koko ensi viikon sä pysyt kotona, mutsi sanoi ääni täristen.
-Mul on treen..
-Ei uintia! Ei mitään hemmetin hemmetti, faija huusi ja työnsi mut luotaan.
Mä lennähdin taaksepäin ja ryntäsin portaisiin kyynelien tulviessa mun silmiini.
-Haistakaa víttu, mä kuiskasin ja potkaisin huoneeni oven kiinni.
Miks mä en saanut elää normaalissa perheessä? Miksi mua kytättiin, kuin rikollista? Eikö mulla ollut elämää?
Noin tunnin mä olin omassa huoneessani ja kuuntelin musiikkia. Lopulta mutsi astui huoneeseen ja mun teki mieli kysyä, kuka oli kuollut, sillä mutsi oli suoraan sanoen kävelevä aave.
-Mä haluun jutella, äidin ääni oli kuiva ja se lysähti istumaan mun vuoteelle.
-Juttele. Mä tokaisin ja suljin silmäni.
-Sun kanssas, mutsi kivahti.
-Niin? Mä kysyin ja avasin laiskasti silmäni.
-Mä luulin, että meillä on hyvät välit. Mä luulin, et suhun voi luottaa ja mä luulin, että sä olet kunnon tyttö, mutsin ääni petti ja se painoi päänsä alas.
-Sähän olet luullut paljon, mä sanoin "huolissani".
-Teea! Miksi sä teit näin mulle? Mä olen sun äiti. Mutsi pyyhki silmiään ja katsoi mua surkeana silmiin.
-No hitto sun kanssas. Mä en usko, et sä olet äitini. Jos sä näet yhden fritsun, se ei maailmaa kaada, mä tulistuin ja katsoin äidin totisiin silmiin totisena.
-Tajuutsä kuinka huolissani mä olen? Mä, tai me isän kanssa olemme yrittäneet kasvattaa susta ihmistä ja sä menet ja sotket itsesi ties mihin. Kuinka moni mies sua on oikein nuollut? Äidin ääni kohosi huippuunsa ja sen silmät paloivat.
-Sä et haluu tietää, mä hymyilin riettaasti.
-TEEA, äiti vaikersi ja purskahti taas itkuun.
-No tasan tarkkaan nolla miestä mua on nuollut, mä sanoin rauhallisesti.
-Hah.., mä kyllä näin sen mitä sä niin kovasti yritit peittää, mutsi kivahti.
-No se ei ole tullut mistään nuolemisesta. Ja mä osaan PITÄÄ itsestäni HUOLTA, joten joko tämä on selvä?
Mä huokasin raskaasti ja sammutin radion, sillä mä olin saamassa päänsäryn.
-Oletsä neitsyt? Mutsi uteli turvonnein silmin.
-Oletsä antanut jollekkin lapsuutesi?
Mä naksautin kieltäni ja ristin käteni puuskaan.
-Älä viitsi äiti. Mä olen melkein aikuinen. Mä saan päättää itse omasta kehostani ja siitä, kenen kanssa mä olen ja missä.
Me tuijotettiin toisiamme silmiin ja mutsi tärisi.
-Se "melkein" merkitsee aika paljon, äiti nyyhkäisi.
-Joo, mut ihan tosi. Mä osaan pitää huolta itsestäni ja se mies, kenen kanssa mä olin piti musta vielä enemmän huolta, kuin mä itse, mä sanoin ja mutsi rauhoittui vähän.
-Sun pitäisi oppia tuntemaan mua paremmin ja tajuamaan, etten mä ole enää lapsi, mä sanoin ja taputin äitiäni olalle.
-Mulle sä olet aina lapsi, se sanoi hiljaa.
-Tiedän. Mut mä olen silti mä. Mul on oma elämä, niinkuin sullakin, enkä mä halua luopua siitä uhden miehen takii. Mä huolehdin kyllä itsestäni, mä sanoin vakuuttavasti ja halasin mutsia.
-Pidäkin itsestäsi huoli ja älä tee mitään tyhmää meidän selkämme takana. Esittele vaikka se poika meille - sekin helpottaisi, mutsi huokasi ja nousi ylös.
Mä nyökyttelin hymyillen ja mutsi meni. Huh, tämäkin asia oli ratkottu. Harmi vain - mä en tiennyt, milloin sellainen päivä tulisi, että Daniel astuisi meidän kotiin mun kanssa ja kertoisi olevansa kaiken takana. Ei, se oli sula mahdottomuus.
|