|
Lähettäjä: Ponnukakku
Päivämäärä: 17.12.07 20:12:06
Kului päivä jos toinenkin ja mitään ei tapahtunut. Mä rellestin Inkan ja tyyppien kanssa ensimmäistä kertaa elämässäni, mutta ei se musta niin himoittavan hauskaa ollut. Kaikki puhui vaan. Mutsille ja faijalle mä uskottelin käyväni treeneissä edelleen ja kun mä vähän näin vaivaa, ne uskoi. En mä tiedä, miks mä en halunnut paljastaa lopettaneeni, mä vain halusin niiden luulevan että mä treenasin vielä säännöllisesti. Monesti mulla teki mieli paljastaa kaikki ja mä tahdoin altaaseen. Uinti oli oikeasti rauhoittavaa, vaikka mä olin ensin vannonut itselleni, etten ikimaailmassa pitäisi siitä. Mutta nyt mä jouduin myöntämään senkin itselleni. Sen mä myönsin myös, että mulla oli valtavat vieroitusoireet Danista.
-Nähdään kuudelta, Tupe sanoi puhelimeen.
Tupe oli mun yks kaveri, josta mä olin yläasteella tykännyt, mutta en tykännyt enää. Oli se ihan kiva ja söpö kaveri, mutta täys kakara.
-Joo, mä sanoin ja kuulin samassa alhaalta, miten mutsi kiljui mua sinne.
-Hei mun pitää mennä. Musta tuntuu että kolmas maailmansota on alkanut, mä naurahdin.
-Okei, moikka, Tupe nauroi ja me lopetettiin puhelu.
Mä olin nytkin menossa kaupungille illaksi. Mä vilkaisin peiliin ja mun teki mieli nakata sitä jollain. Mä näytin ihan kauhealta. Mun silmien alla oli pussit, joita mä olin yrittänyt piilottaa, mutta kehnolla menestyksellä. Kaikki kai johtui siitä, että mä nukuin tosi huonosti joka yö ja näin niin seksitäyteisiä unia Danista, että aamuisin mua oikein hävetti kohdata mutsi ja faija silmästä silmään.
-Teea ALAS! Mutsi huusi ja mä pistin vauhtia.
-No mitä? Mä huikkasin ja pyärhdin keskelle olohuonetta.
-Mitä v´ttua? Multa lipsahti.
Mua vastapäätä seisoi..
-Dan, mä älähdin.
-Moi Teea, Dan virnisti vinosti ja mittasi jälleen katseellaan mua.
Äiti ja isä ei nähneet kunnon Danissa mitään vikaa. Eheii. Sehän oli oikein vaikuttava valkoisessa kauluspaidassaan ja siisteissä farkuissa. Oikeastaan se oli jumalaisen komea, mutta ulkokuori oli aina pettävä.
-Selitäppä tyttöseni, faija murahti.
-Mitä mun pitää selittää? Mä kysyin näytellen hämmästynyttä.
Mä olin kusessa korvia myöten. Mä katsoin myrkyllisesti Dania, joka vain hymyili niin ihanasti, että mua heikotti. Jos se olisi vähän rumempi, niin sillä ei olisi hampaita suussa, sillä mun teki mieli lyödä sitä.
-Miks sä et käy enää treeneissä? Mutsi kysyi jäätävän hiljaisesti ja katsoi mua, kuin korppi saalistaan.
-Käynhän mä, mä tiuskaisin.
-Älä enää valehtele! Faija huusi.
-Dan kävi kertomassa pari juttua, mutsi vilkaisi Dania palvovasti ja jatkoi:
-Sä olet mennyt antamaan sille kenkää, noin vain meiltä kysymättä ja kaiken lisäksi! Sä olet huijannut meitä!
Mä huokasin ja käänsin selkäni sekä Danille että vanhemmilleni.
-Eikö sul oo kasvoja myöntää valhetta? Faija kysyi halveksuen ja mä käännyin niin, että hiukset heilahti lujasti ilmavirrassa.
-On mulla. Mä en jaksa teidän pakottamisianne! Ja mä tiedän, että jos mä olisin sanonut teille lopettavani - mä en olisi voinut lopettaa. Ettekö te tajua, että mäkin tahdon elää? Mä puhuin hiljaa, mutta vakaasti ja vähät välitin Danista, joka liikahti mua kohti.
-Ei Dan. Ei se susta ole kiinni, mä sanoin, mutten katsonut Dania silmiin.
-Ainoastaan noista, mä osoitin vanhempiani ja lähdin kohti eteistä.
-Seis, mutsi kirkaisi ja mä käännyin katsomaan sitä odottavasti.
-Niin? Mä kysyin tyynesti, vaikka mun teki mieli huutaa.
-Älä mene mihinkään. Sä saat taas alkaa treenata samanlain, kuin ennenkin. Me ei haluta susta mitään juoppoa, kuten nykynuoret ovat, mutsi kälätti ja mä käännyin katsomaan Dania kädet lanteilla.
-Olenko mä susta juoppo? Mä kysyin ja Dan katsoi mua tiukasti silmiin.
-Et, se sanoi ja risti kätensä puuskaan.
-Joten, mä hymyilin leveästi mutsille ja astuin eteiseen.
-Moikka!
Mä olin pian ulkona, joten en kuullut mitä mutsi huusi. Kohta mä kuulin jotain muuta. Mä jähmetyin paikalleni, kun Dan sanoi niin hellästi mun nimen, että mun sydän oikein hypähti.
-Odota, Dan sanoi ja mä odotin.
Se käveli mun taakse ja kosketti mun olkapäitäni. Mä värähdin sen kosketusta ja käännyin nopeasti kasvotusten Danin kanssa.
-Mä annan sulle mahdollisuuden, Dan sanoi ja mä katsoin sitä kasvot kohotettuina.
Ei suudeltaviksi vaan muuten vaan, koska Dan oli niin pitkä.
-Mä alan sun valmentajaksi taas jos sä tahdot, Dan muistutti ja mun teki mieli nyökätä.
-Entä jos mä en halua uida? Mä kysyin enemmänkin itseltäni.
-Kyl sä haluut, Dan sanoi hiljaa.
-Mä vain olen syyllinen tähän.
Mä katsoin Dania ja mun kävi yhtäkkiä sitä sääli. Se luuli tehneensä mulle jotain henkisiä traumoja rakastellessaan mua. Sen ilme oli huolestunut ja surullinen ja mun teki mieli halata sitä ja kuiskuttaa että Dan oli unohtumaton kokemus mulle.
-Ei se ole susta kiinni, mä mutisin ja Dan veti mut likelleen.
Voi että mä rakastin Danin äkkipikaisuutta ja sen silmiä, kroppaa, suuta.. KAIKKEA!
-Mä näen susta Teea. Jokin meni vikaan, Dan sanoi lempeästi ja siirsi mun otsalle karanneet hiukset syrjään.
-Satutinko mä sua? Oletko sä raskaana? Mitä tapahtui? Dan kyseli ja piti mua sylissään.
-Hei päästä mut. Musti tulee epäluuloiseksi jos se näkee nyt, mä sanoin ja työnsin Danin kauemmas.
-No mennään muualle juttelemaan, Dan nauroi.
-Tämä asia on saatava selväksi.
Mä emmin ja pyristelin vastaan, kun Dan tarttui mua ranteesta kiinni ja vei mut autolleen.
-Mut kun mä meen kaupungille.., mä änkytin.
-Se saa odottaa, Dan sanoi ja me istuttiin sen autoon.
-Dan, mä huohotin.
Dan katsoi mua ja mä aistin yhtäkkiä sitä vanhaa ja tuttua kemiaa meidän välillä. Ilmassa oli sähköä.
-Dan, mä toistin.
Danielin silmät vain jumittuivat omiini ja mun oli vaikea hengittää.
-Niin? Dan kysyi ja starttasi auton.
-Mä en vaihda mielipidettäni, mä tokaisin.
-Ja? Dan kysyi ja kääntyi tielle, joka vei järvelle.
-Siis sä et voi kääntää mun päätä, mä uhosin ja katsoin Dania joka tuijotti vain eteensä tielle pilke silmäkulmassa. Me ajettiin aika kauan hiljaisuudessa.
-En mä sitä yritä, Dan sanoi lopulta hitaasti ja käänsi järven rantaan.
-No mitä me sit täällä kökitään? Mä kysyin ja olin lähtemässä autosta pois, kun Dan pysäytti parkkiruutuun, josta näki järvelle.
-Nyt sä saat kertoa mulle, mikä meni vikaan, Dan sanoi ja mä tunsin värinää sisälläni.
Mä olin tullut siihen, että mun piti paljastaa kaikki. Mä käännyin katsomaan Dania ja se katsoi takaisin vakavasti.
-Mulla ei ole mitään hätää, mä sanoin luotettavasti.
-Siihen sä saat uskoa.
Dan nyökkäsi hitaasti.
-Mutta..., mä vaan olen niin tyhmä, mä mutisin ja nojasin päätä käsiini.
-Et sä ole, Dan kuiskasi.
-Mikä sulla on?
Mä pudistin päätäni ja Dan laski kätensä mun selkään.
-Just tämä, mä henkäisin ja nostin katseeni Daniin.
-Mua vaivaa tämä, minkä sä aiheutat mulle. Tajuutsä, että mä tulen hulluksi? Mä inahdin.
Dan oli hiljaa. Sitten se huokaisi ja veti mut likelleen.
-Eihän se ole mikään syy, kundi sanoi hellästi ja silitti mun hiuksia.
-On se, kun musta tuntuu, etten mä voi elää ilman sua, mä sanoin hiljaa ja takerruin Danin paitaan.
-Ja silti sä aioit ottaa etäisyyttä? Dan naurahti ja silitti mun selkää.
-No kun niin mä oisin päässyt lopulta eroon tästä tunteesta, mä nyyhkäisin.
Dan painoi suukon mun päälaelle.
-Miks sun pitäis päästä eroon siitä? Se kysyi.
-Meistä ei ikinä voisi tulla mitään ja mä joutuisin luopua susta ennen pitkää ja niin mä vaan kiduttaisin itseäni, mä selostin ja outoa kyllä - mua ei ujostuttanut ollenkaan.
-Miksi meistä ei voisi tulla mitään? Dan kysyi ja mun silmät levisi hämmästyksestä.
-Ai mun ikäni takia?
Mä kiedoin käsivarteni Danin kaulaan.
-Ei vaan susta tulee pian isä, mä sanoin hiljaa.
Dan katsoi vakavasti mua silmiin ja mä tunsin, että se värähti.
-Sä olet siis raskaana? Daniel ummisti silmänsä ja huokaisi raskaasti.
-Ei, mä sanoin nopeasti.
-Kun se nainen, jota sä olit bussipysäkillä vastassa, mä sanoin ja Danin silmät rävähtivät auki.
-Mistä sä tiedät? Kundi kysyi nopeasti ja mä puraisin alahuultani.
-Ei sillä ole väliä, mä mutisin ja liu´uin Danin sylistä.
-Mä vaan tiedän.
Dan katsoi ikkunasta ulos ja sen käsi oli mun käden päällä.
-Totta. Musta tulee kohta isä.
Sitten Dan laski päänsä ja huokaisi hyvin raskaasti.
|