Lähettäjä: Toi
Päivämäärä: 2.7.07 19:08:33
Duende odotteli malttamattomana pääsyä mopoajelulle, ja koska odottavan aika on pitkä, oli hänen keksittävä jotain tekemistä. Niinpä hän päätti käydä kävelyllä, ties vaikka hän törmäisi muihinkin tuttuihin kuin pikku Jesseen. Sulkiessaan perässään ovea Duende mietti jo reittiä mitä pitkin menn, ja hän päätti lähteä kävelemään metsään vanhaa hiekkatietä pitkin, jota käytettin Duenden tietojen mukaan nykyään lähiravitallin hevosten ajamiseen. Viimeksi mainitun seikan takia siellä oli autolla ajaminen kielletty, eli siellä olisi ainakin hiljaista. Juuri sopivaa mietiskelyyn.
Vaikka Duende olikin innostunut ajatuksesta ostaa mopo taikka skootteri Naperosta saatavilla rahoilla, täytyi hänen silti harkita vielä asiaa. Kenties hän oli tehnyt äkkiratkaisun sanoessaan ostavansa mopon, mutta... Jotenkin häntä sisimmässään pelotti ajatus uudesta hevosesta. Entä jos hän joutuisi luopumaan siitäkin?
Duende havahtui kuullessaan edestäpäin kavioiden kopinaa. Kohottaessaan katseensa tämä näki rautiaankirjavan, suloisen shetlanninponin perässään kärryt ja kärryillään... Toi! Alkuun Duende ei ollut uskoa silmiään, mutta muistaessaan mitä Looks oli kertonut heille aikaisemmin, alkoi Duendekin uskomaan mitä näki.
- Duende, moi! Toi huudahti iloisena.
- Moi Toi... Kuka toi on? Duende kysyi viitaten ponia kohti.
- Ai, se on Darel, Darelia F, raviponi. Olemme vähän lenkillä pojun kanssa, Toi sanoi äärimmäisen lempeästi ja sai Duenden hymyilemään.
- Mihin muuten olet menossa? Toi kysyi samantien.
- Ööö... En oikein tiedä. Olen vain kävelyllä, Duende vastasi totuuden mukaisesti.
- Ai, sepä kivaa, hyppää aisalle istumaan niin saat kyydin! Toi huudahti taputtaen toisella kädellä ravikärryn aisaa. Duende katsoi hieman epäilevästi ensin aisaa ja sitten ponia.
- E-en tiedä... Ei tuo aisa kestä katkeamatta, ja sitä paitsi ei poni jaksa vetää meitä molempia...
- Höpsis! Totta kai aisa kestää, ja Darel jaksaa vetää kyllä vaikka neljää ihmistä, kenties enemmänkin! Tule vain, maanitteli Toi. Duende oli jo myöntymässä, mutta sitten häntä alkoi hirvittämään.
- En minä pysty istumaan aisalla, putoan siltä!
- Et putoa, mikäli istut rentona. Vai tahdotko mielummin ajaa? Toin äänestä kuulsi ilkikurisuus, ja Dunden oli pakko todeta, ettei hän osannut ajaa kunnolla. Niinpä tyttö tyytyi istumaan kapean aisan päälle toisen viereen.
- Kiitos... No, miksi olet ollut niin paljon poissa viimeaikoina? Amanda kaipailee sinua jo, Duende naurahti. Toi taas synkkeni heti kun Duende mainitsi Amandan tai hänen poissaolonsa.
- On ollut vähän muuta...
- Ai, oletko saanut haavisi pojan? Vai oletko pyörinyt niin innokkaasti tämän ponin ympärillä?
- No jaa... Pojasta ei ole kyse, eikä kokonaan ponistakaan... Tai no, olen tosiaan autellut Ronia Darelin kanssa, ja alan todella pitämään ravitouhuista. Valmennamme parhaillaan ponia kohti eräitä poniraveja... Niihin on kyllä pari kuukautta aikaa, eli aika reilustikkin.
Duende pani merkille, kuinka Toi puhui 'meistä' puhuessaan ponin valmentamisesta. Duende kuitenkin päätti jättää huomauttamatta asiasta ja kysyi:
- Aiotko tulla vielä... Tallille?
Toi oli hetken hiljaa, kunnes tyttö vastasi:
- Kai... Luulisin ainakin. Kunhan vain... Miten Booris voi? Tyttö vaihtoi puheenaihetta kesken lauseensa.
- Se voi ihan hyvin, se on ollut aika reipas tunneilla eikä Karoliina tahtoisi antaa sitä ihan jokaiselle, koska se on heittäytynyt vähän hankalaksi nyt kun olet... Tai no, ehkä se ikävöi suakin vähän. Onko sulla kova ikävä sitä? Duende tahtoi tietää. Kun Toi ei vastannut mitään, katsoi vain hiljaa eteensä, vilkaisi Duende tätä kulmiensa alta. Yllätyksekseen hän näki kyynelten valuvan Toin poskia pitkin.
- Toi, mikä hätänä? Oletko kunnossa? Duenden äänestä kuulsi hätä. Mikä toiselle tuli? Kaipasiko Toi todella niin paljon ponia? Ehkä Duenden ei olisi kannattanut kysyä asiasta... Mutta sanottua ei saanut sanomattomaksi.
- Sano että se pärjää hyvin... Sano e-että se on unohtanut minut... Toi kuiskasi ääni väristen.
- Miksi, oli Duenden ainoa kysymys.
- Tiedätkö... Tämä on ollut äärimmäisen vaikeaa... Ja kun a-ajattelen että sekin kaipaa minua, niin... Kaikki muuttuu entistä hankalammaksi. Luulin että se pärjää loistavasti siitä huolimatta, että olen poissa. E-että... Ei se tarvitsisi minua. Minä ajattelin, ettei minun tarvitse enää käydä tallilla, että voin unohtaa kaiken hetkeksi, palata takaisin sitten kun Boorikselle on löydetty paikka tunneilta, kenties uusi, pieni ja innokas hoitaja... Tiedätkö, se on niin kiltti hoitaa, vaikka onkin säikky, että melkein kuka tahansa voisi hoitaa sitä...
- Ei pidä paikkaansa, Toi. Se kaipaa sua, mä tiedän sen, ja sitä paitsi se ei pidä kaikista ihmisistä kuten se piti susta. Se on alkanut näykkimään ja potkimaan lapsia kun ne menee satuloimaan sitä. Se pukitteleekin tunnilla, ja Hannan se on heittänyt selästä jo kahteen kertaan karattuaan käsistä ihan täysin, kerran turhaan ja toisella kerralla se pelästyi jotakin... Te tarviitte toisenne.
Duende vaikeni, ja myös Toi oli vaiti. Pienen ajan kuluttua Toi kuitenkin sai suustaan sanat:
- Tarkoitatko tuota todella?
- Tarkoitan, Toi, todella. Voit olla varma siitä. Ihan varma, Duende hymyili toiselle, ja Toi vaikutti hetken aikaa miettivän ennen kuin totesi:
- Kenties käyn huomenna tervehtimässä sitä... Tai ylihuomenna... Kun kerkeän.
- Tee ihmeessä niin.
|