|
Lähettäjä: Karoliina
Päivämäärä: 12.6.07 12:02:01
Ja nyt vierailemme ulkomailla. Lennämme linnuntietä suoraan Marokkoon, tuonne kaukaiseen maahan, jota hallitsee prinssi Omar.
Omar on erittäin varakas ja hänellä on kymmeniä jalkavaimoja, joista uusin tulokas oli erikoisin, sillä hänet oli kauttaaltaan lastoitettu ja kääritty siteisiin.
- Kuinka hän voi? Omar kysyi partaansa hivellen.
- Aivoissa on hieman painetta, täytyy toivoa että hän herää pian, vammat sinänsä eivät olleet niin pahoja muualla, lääkäri vastasi.
Tämän jälkeen Omar hiipi uuden vaimokkeensa vuoteelle ja vilkaisi pitkiä valkeita verhoja, jotka liehuivat leppeässä kesätuulessa.
- Minä niin rakastan sinua, en vain tiedä mitä maamme laki sanoo tästä, Omar kuiskutteli lempeästi ja painoi hellän suukon potilaan otsalle.
- Mitä vittua? potilas kähähti ja avasi turvonneet silmänsä.
- Rakkaani! Omar riemuitsi.
Tästä alkoi pitkä painajainen potilaan kannalta, murtumat paranivat hiljalleen, mutta hänen muistinsa ei pelannut kunnolla. Hän tiesi vain, ettei hän kuulunut Omarin haaremiin, hänen paikkansa oli jossain muualla, jossain oli joku joka odotti häntä, vai odottiko?
Hän muisti elävästi hetken, jolloin oli tuupannut jotain naista, oliko hän satuttanut tätä? Nainen oli ollut raskaana, oliko kyseessä hänen vaimonsa? Samaan aikaan oli kuulunut vihainen karjahdus ja nyt hän makasi silkkilakanoissa ja väisteli tukevan prinssin hellyydenosoituksia.
- Pidän kun olet vaikea, haasteellinen, Omar iski silmäänsä ja hyppäsi kontalleen Tuukan päälle.
Pahinta oli, ettei Tuukka juuri tajunnut prinssinsä puheita, vain ne pätkät mitä mies höpisi englanniksi.
Päivät kuluivat ja Tuukka murehti, kuka hän oli. Sattumalta rullattuaan sähkötuolillaan parvekkeelle, hän näki mainoksen Suomen luonnosta. Tuo kuva ja mainosteksti tuntuivat niin kotoisilta, että seuraavan yön mies googletti tietoa maasta ja löysi lopulta lehtiartikkelin loppukeväällä tapahtuneista surmista Englannissa. Sekin tuntui jotenkin tutulta.
- Omar, minä en kuulu tänne, Tuukka totesi hitaasti ja painotti jokaista tavua, jotta prinssi takuulla ymmärtäisi.
- Etkö ole onnellinen kanssani? Minä paransin sinut, minä parantelin sinua, Omar ruikutti.
Totta tosiaan Omar oli tehnyt omat parannuksensa Tuukan vartalolle, jokin kohta pullotti ilman stimulointia melkoisesti ja mies miettikin millaisia housuja voisi enää käyttää, jottei kiinnittäisi liikaa ihmisten huomiota.
Päiviä myöhemmin Tuukka sai luvan kävellä keppien avustuksella, alkuun se oli kivuliasta ja vaikeaa, mutta miehen jo ennestään loistava peruskunto oli plussaa ja hän saattoi karata. Livistettyään palatsin alueelta kaupungille, Tuukka sai taksin ja hurautti suoraan lentokentälle. Seuraavaan aamuun mennessä hän seisoi Helsingin mukulakivikaduilla ja etsi sopivinta kulkuvälinettä jatkaakseen matkaansa. Hänen mieltään poltteli jatkuvasti puhelinnumero, johon hän lopulta päätti soittaa.
- Amanda, kuului kiukkuinen naisenääni.
- Minne soitin? Tuukka kysyi aidosti hämillään.
- Niklaksen ja Karoliinan ratsastuskoululle, haluatko varata tunnin? Minulla on loistavasti aikaa pitää moisia, se koko konkkaronkka paineli maalle lomailemaan ja jätti minut tänne, Amanda puhisi suorastaan raivoissaan, eikä äänensävyssä ollut tietoakaan asiakaspalveluhenkisyydestä.
- En taida olla ratsastuskunnossa, minne ne kaikki ovat menneet? Tuukka kysyi kuin vaistonsa johdattelemana.
- Kristiina-tädille Etelä-Pohjanmaalle, Amanda vastasi ja kuulosti siltä kuin olisi oksentanut puhuessaan.
- Kiitos, Tuukka sulki puhelun.
Amandalle jäi hassu tunne puhelusta, ääni oli ollut niin tuttu, mutta se kuului kuolleelle, ei kai joku Jannen kaltainen ollut taas liikkeellä? Aiemmasta viisastuneena ja viimeisistä tapahtumista informoituna hän pirautti Karoliinalle ja kertoi Jannen saalistavan heitä taas.
- Ei se rontti voi olla taas vapaana, nainen henkäisi kauhuissaan.
- No siltä se kuulosti, halusi tietää missä olette, Amanda vastusti ja osoitti ettei hän ollut koskaan väärässä, ei ainakaan omasta mielestään.
- Pitää soittaa poliisille, Anita tutustui tähän varsin läheisesti, näemmä.
Oli Karoliinan onni, ettei Amanda nähnyt kuinka hänen suunpielensä nyki ja hänen oli pakko pidellä vatsaansa jottei hän purskahtaisi nauruun, kaiken lisäksi hän tunsi kaksi pientä supistusta, ilmeisesti se oli merkki, että hänen olisi levättävä.
Huoli lapsesta sai naisen unohtamaan Jannen ja Karoliina kömpikin takaisin makuuhuoneeseen pitkälleen ja rutisti tilkkutäkin kainaloonsa.
Jossain välissä Niklas kävi vilkaisemassa vaimoaan, todeten tämän tuhisevan tyytyväisesti kyljellään ja poistuen hymyillen yhtä onnellisen näköisenä, kun kukin heidän lapsistaan oli syntynyt. ”Tällä kertaa saamme videokameran mukaan, ihan varmasti”, mies ajatteli ja kaavaili josko laittaisi kameran jalustalle ja he voisivat vaimon kanssa joskus katsoa synnytystä, mikäli haluaisivat.
Mutta asiaan, tosiaan Tuukan kulku suuntautui Lakeuksille, eikä hänen ollut lainkaan vaikea löytää tuota Kristiina-tädin majapaikkaa, jo Seinäjoella nuorisokin osasi todeta, että Ilmajoesta eteenpäin asui erakoitunut vanhapiika ja kylässä itsessään avuliaat maajussit neuvoivat tarkemman reitin.
Iltahämärän pimeydessä Tuukka katseli kuinka nuoriso valui hiljalleen aittaan nukkumaan, mutta hänen katseensa kohtasi erään nuoren tytön kanssa. Tuukka ei tätä tunnistanut, mutta Tallukka tunsi vihlaisun sydämessään.
Kun tyttö oli jo juoksemassa salaperäisen hiippailijan perään, Toi ja Looks nappasivat tyttöä kainaloista ja raahasivat tämän rimpuilusta huolimatta lauleskellen aittaan.
Keskellä yötä Tallukka kuitenkin hiippaili pihalle ja törmäsi vessasta tulevaan Kristianiin.
- Sinun on pakko viedä minut kotiin! Tallukan ilme ja ääni kertoivat tytön suorastaan olevan hengenhädässä.
- Rauhoitu nyt, toisaalta tekisi kyllä mieli… Kristian virnisti voitonriemuisesti ja lupasi viedä tytön kotona käymään, hän voisi samalla noutaa kaupungilta Duendelle jotain erikoista.
Kristian jätti lapun kuistille, josta joko leiriläiset, emäntä tai hänen vanhempansa löytäisivät sen aamuun mennessä. Ajomatka kotiin sujui rattoisasti, vaikka Tallukka istuikin pelkääjän paikalla kuin tulisilla hiilillä, mikäli nuori mies olisi päästänyt tytön rattiin, he olisivat takuulla saaneet aimo annoksen lisävauhtia kun Tallukka olisi väkisin polkenut kaasulla lisää tehoja Kalevi-sedältä saatuun kärryyn.
- Perillä, mitä meinaat? Kristian kysyi haukotellen tallipihassa.
- Odota, Tallukka ponkaisi pihalle ja juoksi uskomatonta vauhtia kahden lapion ja taskulampun kera takaisin autolle.
- Hautausmaalle kiitos, Tallukka komensi ja jotenkin Kristian aavisti, ettei hän pääsisikään kaupunkiin, ainakaan vielä.
Ja niin aamuyön hämärinä ja utuisina tunteina, Kristianin vastustuksesta ja laillisuudesta kertovasta saarnasta huolimatta, he kaivoivat auki Tuukan hautaa.
- Osuin johonkin, Tallukka riemuitsi. ja kumartui käsin raapimaan kosteaa multaa arkun päältä.
- Mitä haluat löytää? Kristian ihmetteli.
- Tyhjän arkun, tyttö totesi topakasti ja ennen kuin nuori mies ehti estää, Tallukka oli jo avannut kannen ja kirkaissut.
- Bravo, Omar astui esiin pusikoista ja oli saada Kristianin lapiosta päähänsä.
Tallukka sen sijaan tuijotti vahanukkea arkun pohjalla, joku oli nähnyt vaivaa tehdessään nukesta Tuukan näköisen, mutta ruhjotun sellaisen.
- Kuka hitto sinä olet? Kristian ärähti ja kiinnitti Tallukankin huomion ylhäällä tapahtuvaan.
- Olen Prinssi Omar Marokosta, olette selvittäneet jalkavaimoni salaisuuden, Omar totesi röyhistäen rintansa sijaan tukevaa vatsaansa ja osoittaen oikealleen.
Kaiken usvan keskeltä käveli keppien tuella tuttu hahmo, Tuukka! Edes Omar ei ollut koskaan nähnyt mitään sellaista kuin silloin, pikkuinen Tallukka kynsi itsensä ylös haudasta ennätysvauhdissa ja kapsahti Tuukan kaulaan. Tyttö ei kyennyt sanomaan mitään iloltaan ja Tuukka hämmentyi miksi tuo vieras tyttö itki ja nauroi.
- Taitaa olla selityksen paikka, Omar otti ohjat käsiinsä ja Kristian nyökkäsi.
- Hän tosiaan on Tuukka, kun te hautasitte hänet, totesitte kuolleeksi kalliolta pudottuaan, te olitte väärässä. Hänen elintoimintonsa olivat vain niin vähäiset ja lahjoin oikeuslääkärin kirjoittamaan kuolintodistuksen. Apurini hoitivat tuon, Omar nyökkäsi vahanuken suuntaan.
- Miksi? Kristian kysyi vakavana.
- Rakastuin tähän nuoreen mieheen heti, ja mikä parempaa, saatoin tuoda väärää sukupuolta olevan jalkavaimoni täydellisissä siteissä palatsiini ja vain ensimmäiset lääkärit tiesivät totuuden, kunnes menettivät päänsä jotteivät paljasta salaisuuttani, Omar virnisti röyhkeästi.
- Mutta minä hoivasin häntä, rakastin ja hoidin, mutta hän kaipasi tänne, teidän pariin, vaikka tuskin muistaa edes omaa nimeään, Omar madalsi ääntään ja nyyhkäisi.
- Sinun on parasta mennä, Kristian vihjasi ennen kuin hän todellakin huitaisisi lapiolla Omaria kaaliin.
Tuo valkopukuinen, turbaanipäinen prinssi laahusti kohti nousevaa aurinkoa ja Tuukka sai osakseen toisenkin vieraan, mutta jollain tapaa tutun henkilön. Alkuun Kristian ojensi kättään Tuukalle, mutta yltyikin halaamaan miestä asiallisen kättelyn sijaan.
- Tervetuloa kotiin, Tallukka viimein sai sanotuksi.
- Missä vaimoni on? Tuukka kysyi yllättäen, saaden kummatkin nuoret irrottamaan otteensa.
- V-vaimosi? Tallukka änkytti ja nyt kyyneleet tulvivat surusta ja pettymyksestä.
- Hän, en tiedä, on kai raskaana, hämmentynyt Tuukka totesi ja vilkuili maahan, yrittäen toisella kädellä peitellä etumustaan, Omarin paskiainen kun omisti vain 70-luvun tiukkoja housuja ja hänen sukukalleutensa korostuvat kyseisissä housuissa tavallistakin enemmän.
- Mikä hänen nimensä on? Tallukka terästäytyi.
- Ka-kaisa varmaankin, Tuukka arveli.
- Ettei vain Karoliina, Kristian tiesi jo mistä oli kyse, Omarhan oli vihjannut Tuukan heikosta muistista.
- Aivan, totta puhut poika, missä hän on? Tuukka riemastui.
- Puhut äidistäni, Kristian virnisti ja Tallukka vilkuili kumpaakin miestä vuorollaan erittäin hämmentyneenä.
- Oletko sinä minun poika? Tuukka ihmetteli ja pohti selvästi, että hän oli näemmä väsännyt ensimmäisen muksunsa 9-vuotiaana.
- Ehen, tule, selitän matkalla, Kristian osoitti Tuukalle autoaan ja hitaasti Tuukan tahtiin laahustaen kolmikko lähti kulkemaan kohti autoa, jättäen taaksensa aamuauringon valaiseman hautausmaan.
(Tuukan yrityksistä huolimatta Tallukka oli huomannut hänen etumuksensa ja aina välillä tyttö miettikin, mitä hänelle oli oikein tapahtunut Omarin hoiteissa.)
-------------------------
täten annan siunaukseni, että Tuukka saa elää tässä tarinassa, kunhan se ei enää ilmaannu muualle x)
|