Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: @@@ 
Päivämäärä:   21.3.25 10:53:21

Pakko avautua johonkin, kun menee hermot ja mies ei kuuntele. Olemme 30v pariskunta, ei lapsia. Appivanhemmat jäivät juuri eläkkeelle viime vuoden lopussa.

Mies osti vanhemmiltaan hänen lapsuudenkotinsa, jossa vanhemmat ovat nyt vuokralla siihen saakka kun löytävät jostain sopivan kerrostaloasunnon. Meidän oli tarkoitus muuttaa sinne nyt keväällä, mutta vanhemmat eivät kuitenkaan nyt ole aktiivisesti etsinyt asuntoa?! Ja vaikka asunto löytyy, siinä voi olla pitkäkin aika ennen kuin voivat muuttaa. Tuntuu että venyttävät asiaa tahallaan..
Anoppi on aina ollut tosi takertuvainen, haluaa olla yhteydessä joka päivä, haluaa tietää kaikki asiat ja suuttuu jos ei kaikkea hänelle kerro.

Eilen istuimme samassa kahvipöydässä, ja anoppi sanoi ”Kuinka voisimme kaikki neljä asua yhdessä täällä että sehän olisi aivan ihanaa.” No minusta eikä miehestä ole kovin ihanaa asua vanhempien luona enää näin aikuisena.

Asumme nyt pienessä omakotitalossa, joka tarkoitus laittaa pian myyntiin. Kuitenkin hommat vaan venyy ja venyy kun eivät aktiivisesti asuntoa etsi. Jotenkin tuli vaan mieleen, että koijaavatko tahallaan.. Vuokra hieman isompi toki kuin kk asumiskustannukset, mutta tuntuu että he halusivat vain ”talon pois” ja nyt vetkuttelevat muuttamisen kanssa.
Vai pitääkö tässä ruveta ilkeäksi ja sanoa miehelle, että DL on tämä, ja sitten heidän on muutettava pois.. Olen taas ilkeä miniä, mutta alkaa tuntua etten edes halua enää muuttaa koko taloon kun.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Tiiti 
Päivämäärä:   21.3.25 10:55:44

Kokemuksesta voin sanoa että appivanhempien taloon muuttaminen on aina iso riski. Mitään ei saa muuttaa ja jos muutat niin sanomista tulee :)

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.3.25 10:57:14

Anna miehen hoitaa. Teillä on asunto ja saatte vuokraa. Asennoidu siihen että ette ole mihinkään muuttamassa.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: // 
Päivämäärä:   21.3.25 10:58:43

Eipä tuohon taida olla muuta keinoa kuin sanoa miehelle ja appivanhemmille napakasti, että nyt etsitään heille uusi asunto.

Toki vuokranantajina teillä on myös oikeus irtisanoa vuokralaisten (appivanhempien) vuokrasopimus, jolloin irtisanomisaika on 6 kk ja asunto on tämän jälkeen teidän. Hyvässä hengessä vuokrasuhteen irtisanominen tuskin kuitenkaan tapahtuu, jos appivanhemmilla ei tälläkään hetkellä ole mitään halua muuttaa kodistaan pois.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.3.25 11:03:13

"Anna miehen hoitaa. Teillä on asunto ja saatte vuokraa. Asennoidu siihen että ette ole mihinkään muuttamassa."

Näin. Mikäs hätä sinulla. Asut pikku omakotitalossa siihen saakka, että appivanhemmat ovat muuttaneet kaikki tavaransa ja itsensä toiseen asuntoon. Vasta sitten laitatte pikkuomakotitalon myyntiin. Tai mieluummin teette siihen appivanhempien vanhaan taloon pintaremontin vielä ennen muuttoanne, onpahan kerralla hoidettu ja tehty samalla pesäeroa appivanhempiin ja heidän "mitääneisaamuuttaa"-asenteeseen. Ns rutinat kerralla pois alta jo ennen muuttoa.

Jos miehen taloustilanne ei kestä odotella tuota pikkutalon myyntiin asettamista, niin onpahan ponnekkaammin vauhdittamassa vanhempiensa muuttoa.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Aurinkoista 
Päivämäärä:   21.3.25 11:07:36

Nyt on hyvä aika tehdä remontti! Sen jälkeen vaihdatte asuntoja päikseen.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   21.3.25 11:10:39

Nythän on hyvä aika tehdä vuokrankorotus ihan indeksin mukaisesti.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: ¨powefj 
Päivämäärä:   21.3.25 11:22:19

Olitpa tyhmä kun tohon suostuit. Ei niillä ole mitään aikomustakaan muuttaa sieltä pois ikinä. Ja jos niiden on huonon kunnon takia pakko muuttaa joskus 10 vuoden päästä palvelutaloon, niin kyllä ne raahautuu rollaattorilla joka päivä katsomaan ja neuvomaan ja puuttumaan joka asiaan. Ja auta armias jos ja kun teillä on lapsia!
"Mummin kultaa" on päästävä katsomaan ihan joka päivä, antamaan neuvoja kasvatuksessa ja hoidossa...
Kannattaa asennoitua niin ettette pääse taloon koskaan, siis ennenkuin appivanhemmat on kuollu.

Ja tämä on pelkästään miehesi ongelma. Jos hän on niin nössö ettei saa sanottua suoraan vanhemmilleen - no se on siinä sitten.

Mutta itsepä olette osanne valinneet. Tyhmyydestä sakotetaan.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Aurinkoista 
Päivämäärä:   21.3.25 11:23:35

Oletpa käytöstavaton moukka kun toista tyhmäksi irvit.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Muija 
Päivämäärä:   21.3.25 11:25:28

ÄLÄ vaan muuta sinne, ennen kuin appivanhemmat ovat pysyvästi kokonaan muuttaneet pois!

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Anu 63 v. 
Päivämäärä:   21.3.25 11:38:34

Juu, ei ikinä appivanhempien kanssa samaan taloon.
Pidä pintasi, sinulla on oikeus siihen.
Etkä ole ikävä miniä 😀

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: hupu 
Päivämäärä:   21.3.25 11:42:57

Ai kamala, kaverilla oli aikoinaan tuollainen samanlainen tilanne. Sitä appivanhempien muuttoa odotettiin sitten lähemmäs kymmenen vuotta... Ero siinä sitten lopulta tuli.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   21.3.25 11:44:16

Jos talon osti vain mies niin se on nyt miehen talo ja hän päättää kuka siinä asuu ja tai on vuokralla, et sinä. Miksi ette ostaneet puoliksi jos jos kerran sinunkin tarkoitus siellä asua.. ihme lokkeilua

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   21.3.25 11:48:37

Mitäs lokkeilua tuo on? Mekin asuimme minun talossani, ja mies osti kotitilansa meille kodiksi. Haluaa omistaa sen yksin ja ymmärrän sen täysin. Minun taloni on vielä minulla, siinä on vuokralaiset mutta luultavasti pidetään mökkinä tai vanhuuden talona sitten kun ei tätä enää jakseta ylläpitää.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: @@@ 
Päivämäärä:   21.3.25 12:14:12

Mies osti talon itse koska saa halvemmalla perillisenä, minä ostan siitä puolet sitten muutaman vuoden kuluttua..

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Tavis 
Päivämäärä:   21.3.25 13:54:31

Parempihan se vaan aloittajalle on, että hänellä ei ole riesanaan kiinteistöä, jota ei voi käyttää. Pääsee helpommin eroon koko sakista.

Kun nyt muita ihmisiä ei voi muuttaa, vain omaa itseään voi, niin päättäisin varmaan jonkun henkisen takarajan muutolle. Jos ei torppa ole siihen mennessä käytössä, niin tekisin tilanteesta omat johtopäätökseni ja vaihtaisin maisemaa. Olettaen siis, että nykyisessä paikassa ei elämä onnistu.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.3.25 14:26:41

Juu älä muuta ennekuin ne muuttaa ensin, muuten varsinkin "unohtuu" appivanhempien muutto. Tiedän että heidän näkökulmasta se olisikin ihanaa mutta aivan varmasti eivät hekään olisi heidän appivanhempien kanssa muuttaneet :D

"Jos talon osti vain mies niin se on nyt miehen talo ja hän päättää kuka siinä asuu ja tai on vuokralla, et sinä. Miksi ette ostaneet puoliksi jos jos kerran sinunkin tarkoitus siellä asua.. ihme lokkeilua"

Yksi isoista virheistä on kyllä pistää perintöjuttuja toisten nimiin. En todellakaan myisi puoliksi perintötaloa kumppanini kanssa, ehkä just ja just 20% jos sitäkään. Mahdollisen eron tullessa kostautuu. Mieheltä fiksu veto. Lisäksi jos suunnitelmista on puhuttu miehen kanssa selviksi niin miehen työ on pitää huoli että suunnitelma toteutuu. En usko että on se helppo päätös puolistolta muuttaa anopin kotiin ja luopua omista potentiaalisista asunto unelmistaan. Eihän se tarkoita että AP asuu ilmaiseksi, varmasti maksaa osansa jollain tapaa, oli se vuokralla tai asumiskuluissa. Kuten Taviskin sanoi niin fiksua olikin, ettei AP laittanut kolikoitaan miehen perintötaloon, jos appivanhemmat ei meenaa edes ulos muuttaa :D

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   21.3.25 15:11:18

Luuletko, että mies myy sulle puolet varautuu siihen jos ero tulee talo on hänen yksin.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   21.3.25 15:18:43

"Mies osti talon itse koska saa halvemmalla perillisenä, minä ostan siitä puolet sitten muutaman vuoden kuluttua.."

Hinta on se mitä sovitaan, ollaan perillisiä tai ei.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: jep 
Päivämäärä:   21.3.25 15:49:04

Tottakai lapsen kannattaa ostaa talo kokonaan itselleen koska verottaja hyväksyy tällaiseen kauppaan n 30% markkinahintaa alemman hinnan. * ei näköjään ymmärrä verotuksesta mitään.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   21.3.25 16:58:56

Alatte puhumaan kovaan ääneen, että nyt etsitte uutta taloa itsellenne, kun on tässä näin hyvät vuokralaiset. Ainii, indesin mukaan sitten vuokran korotus.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   21.3.25 17:04:31

Ihan kenelle vain voi myydä talonsa 25% markkinahintaa halvemmalla, jos menee yli sen niin maksetaan joko lahjavero tai katsotaan ennakkoperinnöksi.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Kana 
Päivämäärä:   21.3.25 17:26:19

-: tuo on hyvä idea. Kannattaa myös ehdottaa piiitkää vuokrasopimusta.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Ma 
Päivämäärä:   21.3.25 17:30:48

Olet kyllä hirveä hätähousu! Toiset ovat juuri alle 3kk sitten jääneet eläkkeelle. Se on ihmiselle hirveä kriisi ja heidän on totuttauduttava ihan uudenlaiseen elämään. Palataan vuoden päästä asiaan. Pientä malttia.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Kana 
Päivämäärä:   21.3.25 17:31:48

Ma: vuokra-asunto vaan voi lähteä alta, vaikka olisi kriisikin.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: @@@ 
Päivämäärä:   21.3.25 17:36:16

Ma // Tätä taloasiaa on valmisteltu jo useampi vuosi ennen kuin appivanhemmat jäivät edes eläkkeelle, että talo vaihtaa omistajaa miehelleni. Ehkä olen hätähousu, mutta liitossa olisi kiva myös perhe perustaa ja olisi kiva että talo on sellainen missä siihen hyvät edellytykset..

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Annika 
Päivämäärä:   21.3.25 18:03:43

Miksi mies ei sano vanhemmilleen, että alkaa jo kalppia pois?

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Ma 
Päivämäärä:   21.3.25 20:57:57

@@@: Jos oikeasti olet perhettä perustamassa, niin ei se perheenperustaminen appivanhempiin kaadu. Ota vastuuta omasta elämästäsi äläkä työnnä sitä muille.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: d 
Päivämäärä:   22.3.25 01:35:41

”Ehkä olen hätähousu, mutta liitossa olisi kiva myös perhe perustaa – –”

Jos asutte miehesi kanssa yhdessä, teillä on jo perhe. Kaksi keskenään parisuhteessa olevaa ja yhdessä asuvaa henkilöä muodostaa perheen.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Erkkitäti 
Päivämäärä:   22.3.25 06:24:11

Ethän vaan ole laittanut latin latia tuohon ostettuun taloon?

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   22.3.25 06:53:47

Tuohan on miehen vanhemmille ihan ideaalitilanne, saavat asua talossa kulujen hinnalla ja joku muu kantaa vastuun (ja makselee lainaa, mutta se ei tietenkään kiinnosta rahakkaita boomereita).

Varaudu siihen etteivät ole lähdössä mihinkään pitkään aikaan, puhutaan vuosista, ja loppujen lopuksi jos saatte heidät pihalle niin se käy ison riidan kautta. Ensin joudut riitelemään miehen kanssa ja sitten riitelette yhdessä appivanhempien kanssa.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Erkkitäti 
Päivämäärä:   22.3.25 07:44:02

...lisätään --- listaan:

ja sitten eroatte

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: moi 
Päivämäärä:   22.3.25 08:53:47

Ymmärrät asian sitten vanhana.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   22.3.25 09:21:26

Kauppakirjaan yleensä merkitään päivämäärä, jolloin asunnon hallinta siirtyy uudelle omistajalle.

Ilmeisesti miehesi ja appivanhempiesi välisessä kiinteistökaupassa hallinnan siirtymistä ei ole indikoitu tarkemmin?

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Pistepistepiste 
Päivämäärä:   22.3.25 10:04:59

moi
Ymmärtää mitä? Senkö, että sovitusta ei tarvitse pitää kiinni koska on 'vanha'?

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.3.25 10:22:56

"Mies osti vanhemmiltaan hänen lapsuudenkotinsa, jossa vanhemmat ovat nyt vuokralla siihen saakka kun löytävät jostain sopivan kerrostaloasunnon."

Ehdotan, että appivanhemmat ostavat talon takaisin itselleen. Mikä pakko teillä on siinä miehen lapsuudenkodissa asua?

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Vbmm 
Päivämäärä:   22.3.25 10:23:40

Lokkeilijoilla aina ongelma kun ei pääse asumaan toisten taloon.Toinen ongelma on jos asumisesta joutuu maksamaan

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.3.25 10:25:31

"Ehdotan, että appivanhemmat ostavat talon takaisin itselleen. Mikä pakko teillä on siinä miehen lapsuudenkodissa asua?"

Lisään, että tämä on varmaan fiksuin ratkaisu sen sijaan, että välit menevät piloille. Ne menevät piloille, jos ryhdytte (edes lainausmerkeissä) häätämään miehesi vanhempia, ja piloille ne menevät silloinkin, jos yritätte asua kaikki samassa.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Ma 
Päivämäärä:   22.3.25 10:27:22

Tämä on nuorisossa se ongelma. Ei haluta tulla toimeen perheen kanssa, syytellään muita omista ongelmista - etenkin vanhempaa sukupolvea, ei tehdä töitä, kun ei saada kivaa työtä jne. Kaiken kaikkiaan ollaan aggressiivisia valittajia sen sijaan että tehtäisiin kompromisseja ja yhteistyötä. Pilataan välit appivanhempiin kiukuttelemalla, mutta sitten kohta ihmetellään kun heiltä ei saa esim lastenhoitoapua. Aina on syy muissa, kun eivät tahtoosi taivu. Mitä ei-aggressiivisia keinoja olet tilanteen ratkaisemiseksi tehnyt?

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.3.25 10:28:28

Ja vieläkin lisään, että sinänsä on hienoa, jos vanhukset ja nuoremmat voivat asua samassa. Itsekin haaveilin siitä aikoinani, ja äitini myös. Se ei sitten toteutunut ihan sellaisenaan monestakin syystä.

Harvalle se kuitenkaan tänä päivänä enää sopii, ainakaan miniälle, jos hänellä ei ole voimakasta tunnesidosta appivanhempiin.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.3.25 10:33:09

"Ma
Päivämäärä: 22.3.25 10:27:22"

Ymmärrän hyvin, mistä puhut.

Appivanhemmat eivät haluaisi muuttaa, koska yhdessä asuminen toisi vanhuudenturvaa, eikä elämään tulisi isoja muutoksia, jollaisia muutto pitkäaikaisesta kodista toisenlaisiin olosuhteisiin tarkoittaa.

Toisaalta he ovat sitoutuneet suunnitelmaan, jonka mukaan he myyvät talon (ovat jo myyneet) ja muuttavat pois. Vaikka lähteminen olisikin vaikeaa, he ovat ilmeisesti kuitenkin itse vapaaehtoisesti lupautuneet tällaisen suunnitelman toteuttamiseen. Aloittajan mies voisi jutella asiasta vanhempiensa kanssa. Aloittajan sen sijaan kannattaa vetäytyä sivummalle ja varoa välien rikkoutumista.

Tai sitten vain puratte suunnitelman eli vanhemmat ostavat talon takaisin.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Hop 
Päivämäärä:   22.3.25 11:14:57

"Lokkeilijoilla aina ongelma kun ei pääse asumaan toisten taloon.Toinen ongelma on jos asumisesta joutuu maksamaan"

Nämä appivanhemmat ovat kyllä todellisia lokkeja kun asuvat väkisin toisen omistamassa talossa. Itsekästä ja noloa ja pilaavat välit poikaansa turhalla kiukuttelulla.

Te, jotka puolustelette appivanhempia: jos itse ostatte asunnon ja edellinen asukas ei muuta pois, niin tämä on teille täysin ok? Hymistelette vain että ei saa hosua?

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Ma 
Päivämäärä:   22.3.25 11:40:41

Aloittaja ei ole ostanut mitään, vaan mies.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: .-. 
Päivämäärä:   22.3.25 11:43:18

Aivan, sehän se ongelma toki onkin :D

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.3.25 14:45:55

"Aivan, sehän se ongelma toki onkin"

Se ei ole ongelma, vaan toivottavasti ratkaisu: omistajuus vaikuttaa siihen, mitä aloittaja voi asiassa juridisesti ja muutenkin tehdä.

Hänen ja appivanhempien välien kannalta on vain hyvä, että nimenomaan heidän poikansa on hoidettava asia kuntoon tavalla tai toisella.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Iina 
Päivämäärä:   22.3.25 14:55:57

Annat miehen hoitaa, joka kerta kun appivanhemmat kyselee perheenlisäyksestä sanot ettei sinne teidän pikkutaloon mahdu. Ei ne koskaan muuta jos miehesi ei sano tiukkaa sanaa. Autatte vaikka etsimään asuntoja.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: ö 
Päivämäärä:   22.3.25 21:30:56

Ma taitaa olla niitä, joille ei kelpaa mikään ratkaisu jossa miniä on mukana. Ei kelpaa että miniä ostaa osansa talosta koska eihän sukutalo hänelle kuulu, eikä kelpaa ettei osta koska eihän nyt sukutaloon saa ulkopuoliset tulla lokkeilemaan!

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Ma 
Päivämäärä:   22.3.25 22:00:20

ö: kiva et osu ja uppos

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Uni 
Päivämäärä:   22.3.25 22:51:41

Ymmärrän täysin aloittajaa. Meillä oli vuosia sitten sama homma paitsi että asuimme hetken aikaa kaikki saman katon alla. Kerroin miehelle että alan katsomaan vuokra-asuntoa itselleni niin johan löytyi appivanhemmille uusi asunto. En suosittele kenellekään saman katon alle muuttamista appivanhempien kanssa!

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Ei pahalla 
Päivämäärä:   22.3.25 23:40:30

Ma: minulta appivanhemmat olivat vailla jopa rahaa heinostä, vaikkeivät edes viljelleet tai kaupanneet heinää :D poikansa, eli mieheni, toki viljelee heinää josta minä teen työt. Osuiko?

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Ma 
Päivämäärä:   23.3.25 07:07:57

Ei pahalla: En ymmärtänyt sinun tekstiä ja miten se liittyi aloittajan tapaukseen.
Ymmärrän kyllä aloittajaa sikäli, että häntä harmittaa, mutta tuossa tilanteessa ei pidä elää. Joko sopeutuu odottamaan tai sitten tekee jonkin radikaalin ratkaisun, kunhan se on sitten oma ratkaisu, esim hankkii oman talon ja ottaa vastuun omasta elämästään. Muiden nurkissa nykynaisen ei enää kuulua elää mieltään pahoittamassa, vaikka se olisi helpompaa ja halvempaa. Ei pidä rakentaa elämäänsä ja onneaan muiden ihmisten varaan.

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: Jonna 
Päivämäärä:   23.3.25 07:22:21

Vähän myöhäistä nyt viisastella, mutta tällaisissa tapauksissa on hyvä kirjallisesti määritellä viimeinen muuttopäivä. Näin meilläkin kun mies myi tilansa pojalleen.
Nyt miehen on hoidettava asia vanhempiensa kanssa tavalla tai toisella. Varmaan erimielisyyksiä tulee, mutta elämä on..

  Re: Appivanhemmat eivät muuta pois

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   23.3.25 08:03:07

Monilta meni näköjään ohi, että miehen vanhemmat ovat vuokralla ko. talossa ja maksavat asumisestaan, vaikka vuokra onkin pieni. Tilanne ei siis suoraan vertaannu pelkkään myyntiin ja hallintaoikeus on jo siirtynyt miehelle, hän on vain päättänyt vuokrata kiinteistön. Näinollen jälkiviisaana olisi pitänyt siis määritellä vuokrasopimukselle voimassaoloaika.

Aloittajan ongelma ei ole siis appivanhemmat vaan mies, jonka tehtävä on vetää rajat. Nyt siis vakava keskustelu ensin miehen kanssa, jonka jälkeen hän keskustelee vanhempiensa kanssa ja määrittää heille vuokrasopimuksen päättymispäivän.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.