Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   16.3.25 12:08:11

Sain syksyllä beetasalpaajan hieman kohonneeseen verenpaineeseen ja sydämen tiheälyöntisyyteen. Ikä alkaa kolmosella, peruskunto on hyvä eikä ylipainoa (enää) ole.

Ennen lääkettä minulla oli leposyke usein 80-90 ja tunsin sykkeen todella helposti, ns. kuulin sen vähän väliä, jos tiedätte mitä tarkoitan. Sellainen jumputtava voimakas tunne levossakin. Jos jotain vähän puuhasteli kotona, syke saattoi olla heti 110.

Noh, sain siis Emconcor 2,5 mg, jota otin aluksi ekat kuukaudet 1 tabletin päivässä, aamulla. Jos kävin lenkillä, otin sen vasta aamulenkin jälkeen. Tällöin lenkit olivat lähinnä pelkkää kävelyä. Jossain vaiheessa kokonainen tabletti (2,5 mg) aiheutti varsinkin yöllistä huimausta, joten pienensin annoksen puolikkaaseen eli 1,25 mg.

Tämäkin on ok, leposyke on päivällä siinä 55-60 mikä on hyvä, mutta... Liikkuessa syke ei pääse nousemaan ylös esim. hölkätessä! Yhdellä lenkillä juoksin ja syke ei käynyt kertaakaan yli 119. Ja minulla ei todellakaan ole niin hyvä kunto että se selittyisi sillä. :D Kuntosalilla en jaksanut tehdä toisella kerralla yhtään mitään. Ei vaan ollut energiaa, kun syke ei ''toiminut'' normaalisti.

Normaalisti, ilman mitään lääkkeitä, hölkätessä mulla nousee syke tosi helposti ylös, mutta toisaalta myös kävellessä laskee melko nopeasti normaaliksi. Mun on helppo saada syke esim. yli 170 juostessa. Lääkkeen kanssa se ei nouse kuin 120 pintaan jos sitäkään. Joku tasapaino tähän väliin olisi hyvä!

Nyt koitin puolittaa vielä tuon puolikkaan tabletin, eli annokseksi ei tullut kuin 0,6 mg. :D No se ei sitten taas tunnu tehoavan yhtään, on siis ihan yhtä tyhjän kanssa ja leposykkeet nousee taas liian korkealle.

Minulla EI siis tiettävästi ole mitään sydänsairautta, muuten kuin geenien mukana tullut taipumus korkeaan sykkeeseen ja hieman koholla olevaan verenpaineeseen. Haluaisin kuitenkin liikkua edes melko normaalisti!

Onko jotain toista lääkettä, joka voisi sopia paremmin tilanteeseeni? Aion kyllä käydä lääkärissä vielä, älkää huoliko. :D

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   16.3.25 12:20:58

Vai onko ainoa vaihtoehto vain hidastaa liikuntaa, esim. jättää hölkkä kokonaan pois ja tehdä sitten vain pitkiä kävelylenkkejä?

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: Muija 
Päivämäärä:   16.3.25 12:33:00

Tota se mullakin teki. Ei sujunut liikunta ei, kun syke ei noussu.
Onneks syy poistui, miks sitä mulle kirjotettiin. En edes ottanut, kun pari tablettia.

Riippuu niin alottajan sairaudesta, pitääkö kauan noita ottaa. Ite en söis, liikun mieluiten.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.3.25 12:37:10

Ei sopinut minullekaan, meinasin läkähtyä kovemmassa liikunnassa. Meni vaihtoon muistaakseni 3 kertaa verenpainelääke ennen kuin löytyi sopiva.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   16.3.25 12:37:43

No mutta, jos en syö ollenkaan beetasalpaajaa, leposykkeet huitelee ysikympissä, mikä _ei ole_ normaalia. Juoksulenkillä 170-180 pienenkin juoksupätkän jälkeen.

Yksi vaihtoehto on tosiaan syödä tuota puolikasta annosta (1,25 mg) ja liikkua sitten pidempään, mutta vain reipasta kävelyä vaihtelevassa maastossa. Saa tavallaan saman hyödyn kuin juoksusta...

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: C.A. 
Päivämäärä:   16.3.25 12:52:37

https://sydan.fi/kysymys/beetasalpaaja-ja-liikunta/

Itse urheilen samalla lääkityksellä ja oon tehnyt sitä jo vuosia. Kunnon kohoaminen on hitaampaa beetasalpaajan kanssa ja treenitasapainoa pitää rauhassa etsiskellä. Urheilu vähintään kaksi tuntia lääkkeenoton jälkeen, itsellä toimii paremmin pitempikin aika. Kokeile pitää juoksulenkit pitkään hitaina, pidennä ensin kestoa ja katso löytyykö sitten se vauhtikin. Itte oon ainakin kaikenlaiset HIIT-treenit yms. huomannut ihan kauheiksi.

Oon yli 35-vuotiaana juossut itseni 0-kunnosta puolimaratonille (2 h 15 min), tässä kesti kaksi vuotta. Toki kunnon kehittymiseen mulla vaikuttaa myös sydämen vajaatoiminta, mutta uskallan väittää että riittävällä itsensä tutkiskelulla treenaaminen on mahdollista.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   16.3.25 12:57:05

Juoksu ei sinänsä oo mulle siis mikään ''ykkösliikuntamuoto'', tykkään kävellä vaihtelevassa maastossa ja välillä sitten hölkkäillä, toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän.

Hyvä oli tuo teksti huomata, että vaikka beetasalpaaja laskee sykettä, niin se ei silti vähennä liikunnan hyviä vaikutuksia terveydelle. Jotenkin on tuntunut siltä, että ''no nyt ei syke noussut yhtään, keskisyke saattoi olla joku 110 lenkin aikana'', niin tuntuu ettei ole liikkunut edes kunnolla. :D Vaikka oikeasti siis on...

Ei saisi liikaa tuijottaa sykettä, mutta keskisykkeet on se mitä oon ennen tykännyt seurata. Nyt täytyy jättää se vähemmälle ja keskittyä vaikka matkaan ja liikunnan kestoon ja iloita siitä. =)

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   16.3.25 13:02:43

Verenpaineeseen on kyllä muita lääkkeitä, sanot vaan lääkärille että et halua matalampaa sykettä.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   16.3.25 13:38:55

Niin, viestistäsi tulee ennemmin kuva, että ongelma on syke, eikä sykkeen nousemattomuuden aiheuttama huono olo.

Eli aiheuttaako ilman lääkitystä oleva korkea syke sulle haittaa? Tai aiheuttaako lääkkeen aiheuttama matala syke sulle jotain haittaa? Jos haittaa ei ole, se on ihan sama mitä ne sykkeet näyttää.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: S 
Päivämäärä:   16.3.25 14:55:52

Lääkäriin ja lääkityksen vaihtaminen, baatasalpaajia ei edes määrätä jos harrastaa kovin liikuntaa. Toivottavasti et ole itse mennyt muuttamaan lääkitystä kuten annat ymmärtää. Olet tosi nuori ja elintapasi ovat retuperällä jos tarvitset jo tuossa iässä lääkitystä.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   16.3.25 16:05:48

''Lääkäriin ja lääkityksen vaihtaminen, baatasalpaajia ei edes määrätä jos harrastaa kovin liikuntaa. Toivottavasti et ole itse mennyt muuttamaan lääkitystä kuten annat ymmärtää. Olet tosi nuori ja elintapasi ovat retuperällä jos tarvitset jo tuossa iässä lääkitystä.''

- Noh, aina se ei ole elintavoista kiinni, kuten ei tässäkään :D Ja kyllä, olen itse muuttanut lääkitystä pienemmäksi, KOSKA minulla EI ole mitään diagnosoitua _verenpainetautia_, on vain hieman koholla oleva verenpaine ja korkeahko leposyke. Elintavat on kunnossa, niitä ei tarvi tässä enempää kyseenalaistaa.

***

''Niin, viestistäsi tulee ennemmin kuva, että ongelma on syke, eikä sykkeen nousemattomuuden aiheuttama huono olo.

Eli aiheuttaako ilman lääkitystä oleva korkea syke sulle haittaa? Tai aiheuttaako lääkkeen aiheuttama matala syke sulle jotain haittaa? Jos haittaa ei ole, se on ihan sama mitä ne sykkeet näyttää.''

- Ei mulle tavallaan huono olo tullut lenkillä vaikka sykkeet oli matalat, tosin mitään kunnon hikijuoksua ei viitsi harrastaa enää beetasalpaajan kanssa. Tässä ketjussa tosin tajusin juuri tuon, että matala syke lenkillä ei sinänsä haittaa, tulee vain olo ettei olisi tehnyt kunnon lenkkiä kun keskisyke on jossain 110 tienoilla... aiemman 140 sijasta =)

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   16.3.25 16:08:16

''Eli aiheuttaako ilman lääkitystä oleva korkea syke sulle haittaa?''

- Tähän piti vielä vastata, että kyllä! Se jumputtava leposyke jonka melkein naapuritkin kuulee, aiheuttaa inhottavaa oloa, sydän pomppii niin että ''kurkussa'' tuntuu huono, ahdistava olo vaikka mikään henkinen asia ei ahdista oikeasti. Ilman lääkettä se leposyke on siis tosiaan _levossa_ ollut sitä 80-90 luokkaa, ja ihan vähän puuhastellessa syke on heti 110.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: ! 
Päivämäärä:   16.3.25 16:48:17

A, elintapasi ei ole kunnossa, jos sinulla on korkea verenpaine!

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   16.3.25 16:57:01

''A, elintapasi ei ole kunnossa, jos sinulla on korkea verenpaine!''

- Verenpaineeni nousee lähinnä lukiessa näitä ht.netin vastauksia. Verenpaineeni EI OLE korkea, se on vain hieman koholla (tarkoittaa että minulla ei ole verenpainetautia, verenpaineeni ei ole korkea, se on vain hieman koholla normaalista). Sanonko vielä yhden kerran, selvemmin?

Välillä mietin että lukevatko ihmiset ollenkaan mihin ovat vastaamassa. Huoh.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: i feel you 
Päivämäärä:   16.3.25 18:37:11

Ap, I feel you! Täällä ihmiset ei tunnu yhtään lukevan aloitusta, kun on niin kiire kommentoimaan. Mutkat vedetään suoriksi, olen sen itsekin huomannut joskus omissa ketjuissani.
Esimerkkejä:
jos sanon, että ''asun maalla, mutta lähellä kaupunkia'' --> ''kun kerran asut kaupungissa...''
''maalis-huhtikuussa aloitan uuden ruokavalion'' --> ''niin kesällä aloitat uuden ruokavalion''
''matkaa keskustaan on hiukan alle 10 kilometriä --> ''sanoit että keskustaan on reilusti yli kymmenen kilometriä''

Niin kuin mitä ihmisten lukutaidolle on tapahtunut?? Tai lukemisen ymmärtämiselle!
Itse aiheeseen en osaa sanoa mitään, tulin lukemaan kun itselläkin vähän samaa ollut.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   16.3.25 19:39:09

Eli tässä ei ole mitään ongelmaa. Syö lääkettä ja käy lenkillä.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: Hicks 
Päivämäärä:   16.3.25 19:51:54

Joo, itse en pitänyt tuosta lääkityksestä (söin takykardiaan), vaikka se muuten sopi, mutta liikunta oli yhtä tuskaa. Jalat olivat kuin lyijyä.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: Jarru 
Päivämäärä:   16.3.25 20:09:38

Se on vaan hyväksyttävä että beetasalpaaja on kuin jarru. Et pysty enää samaan suoritukseen kuin ennen koska syketiheys ei nouse.
Tuskin pystyt enää saunomaankaan kovin voimallisesti.
En tiedä mikä olisi parempi lääke sun tapauksessa.
Mistä verenpaine johtuu voisi kysyä. Olisiko jossain korjattavaa? Geenejä voi syyttää melkeinpä kaikesta johon lääkäreillä ei ole vastausta. Ravinnosta he eivät osaa neuvoa yhtään mitään. Onko kenties alkava insuliiniresistenssi syynä, jatkuva hiilihydraattipitoisten ruokien napostelu?
Siihen on lääke ja se on hiilihydraattien rajoitus= ketodieetti

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.3.25 20:19:25

''Lääkäriin ja lääkityksen vaihtaminen, baatasalpaajia ei edes määrätä jos harrastaa kovin liikuntaa. Toivottavasti et ole itse mennyt muuttamaan lääkitystä kuten annat ymmärtää. Olet tosi nuori ja elintapasi ovat retuperällä jos tarvitset jo tuossa iässä lääkitystä.''

Hahahaa :D Terveisin hyväkuntoinen beetasalpaajia syövä nuori lääkäri, jolla tämä on tosiaan sukuvika. Muutan itsekin beetasalpaajien annostusta samaan tapaan kuin aloittaja, etsien sopivaa tasapainoa liikuntaan ja leposykkeeseen. Siitä ei ole haittaa.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: Aloittajalle 
Päivämäärä:   16.3.25 20:36:31

Onko sinulta tsekattu ettei ole raudanpuute? Minulla se aiheuttaa juurikin tuon häiritsevän sydämen sykkeen jonka tuntee koko ajan (minulla silloin leposyke 80-90). Rautakuurilla lähtee nopeasti pois. Nostaa myös verenpainetta koholle.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: G 
Päivämäärä:   16.3.25 21:03:51

Muistaakseni Emconcorin mukana tulevassa ohjeessa tuo jo sanotaan, että haittaa raskaamman liikunnan harrastamista kun ei päästä sykettä nousemaan. Sehän se on tuon lääkkeen pointti. Itse syön sitä tiheälyöntiseen rytmihäiriöön, ja kyllä, ihan jo kävelylenkillä jalat on kuin lyijyä ylämäessä ja helposti hengästyy. Liikunnan harrastaminen on siitä syystä harmillisesti vähentynyt.

Ei taida olla sellaista beetasalpaajaa joka ei tuota tekisi. Itsellä kuitenkin pitäisi saada se rytmi pysymään tasaisena, koska rytmihäiriössä on aivoinfarktin riski. Vaihtoehtona operaatio jossa on omat riskinsä.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   16.3.25 21:07:15

Raudanpuutetta ei ole enää, syön siis edelleen jatkuvasti rautaa ja menossa huhti-toukokuussa labroihin. Tammikuussa arvo oli jo 106 ja pidän sitä luotettavana tuloksena. Noussut tasaisesti vuoden aikana kun menkat saatiin pois ja rautaa otan joka päivä.

Aikoinaan lähdin arvosta 26 ja silloin en jaksanut edes lenkkeillä yhtään.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   16.3.25 21:10:29

Ja piti sanoa että yritän tankata rautaa nyt ainakin 150 asti ja senkin jälkeen ylläpitoannoksella, en halua että koskaan enää laskee niin alas mitä joskus.

Luulen, että jatkan tuolla puolikkaalla eli 1,25 mg annoksella ja vähennän hiukan tuota raskaampaa ja hengästyttävämpää liikuntaa. Vaihdan sen pitkäkestoisempaan, mutta hieman kevyempään liikkumiseen. :)

Tuosta annoksen muuttamisesta, tosiaan lääkärikin sanoi lääkettä määrätessä, että tarkoitus on syödä pienin mahdollinen määrä, jolla saadaan riittävä vaste. Eli suomeksi = voin ihan hyvin _pienentää_ annosta, eikä ei tulisi mieleenkään omin päin _nostaa_ sitä.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: C.A. 
Päivämäärä:   16.3.25 21:13:15

Täältä edelleen huutelen, että beetasalpaajan ei tarvitse tarkoittaa liikunnasta ja urheilusta luopumista. Pitää vain edetä rauhaksiin ja omia oloja kuunnellen. Kehittyminen on todella hidasta, se täytyy hyväksyä.

Syön aloittajan kanssa samaa Emconcoria 1,25 mg ja vielä verenpaineeseen Linatiliä 10 mg, plus mulla on sydämen vajaatoiminta (ja vielä sydänvikakin), ja kyllä, minä juoksen säännöllisesti 4-10 kilsan lenkkejä. Plus uin ja käyn salilla. Olen juossut sen puolimaratoninkin tällä samalla lääkesetillä, hyvin kulki.
Silloin, kun tulee rytmioloja ja esim. nelinkertaistan beetasalpaajan annoksen, niin liikunnaksi riittää kävely.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   16.3.25 22:04:30

Itsellä sama lääke enkä voinut ekaan kahteen viikkoon liikkua reippaasti koska syke ei noussut. Meni itsekseen ohi ja lenkkeily alkoi sujua.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: Jännä 
Päivämäärä:   16.3.25 22:51:03

Minä jaksan huomattavasti paremmin liikkua beetasalpaajan kanssa kuin ilman. Ei hengästy niin helposti, ei ole verenmaku suussa koko ajan... Mistähän tämä voi johtua?

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: Qi 
Päivämäärä:   17.3.25 07:58:27

Eikö aloittaja kiinnosta yhtään miksi syke on koholla (samoin kuin verenpainekin hieman)? Se, että lääkkeillä muuttaa kehon toimintoja ei tarkoita että taustalla oleva "ongelma" olisi korjattu. Geenejä voi aina syyttää, mutta jos sykkeet ovat jyskyttäneet isommin vasta jonkun aikaa niin itse kyllä miettisin että mikä muutoksen taustalla voi olla. Mutta tätä ei tullut ilmi aloituksessa joten oletan että tuskin ovat koholla olleet sykkeet pienestä pitäen. Autonominen hermosto säätelee noita toimintoja ja vaikka ei olisi ns mentaalista stressiä, niin hermosto on voinut jäädä ylikierroksille.
Samoin nuo rauta-arvot.. hyvä että ovat nousseet mutta onhan tuokin keinotekoinen korjaus, että menkat pois. Miten suolistosi toimii? Jos hermosto on ylikierroksilla niin ei välttämättä todellakaan optimaalisesti.
Tämä viesti on yhtälailla sille nuorelle lääkärille ylempänä, joka käyttää beetasalpaajaa. Mietittekö yhtään ihmisen elämän kokonaiskuvaa ja tilannetta kun lääkkeitä määrätään oireisiin? Entä se ongelma siellä oireen taustalla? Hermosto ja aivothan säätelee elintoimintoja tilanteen mukaan, omasta mielestäni sotii aikalailla järkeä vastaan lääkitä oire pois näkyvistä ja luulla että keho toimii nyt hyvin. Ja en todellakaan ole lääkevastainen, joillekin ovat elintärkeitä, mutta monelle ei. Epigenetiikkaan kannattaa perehtyä, jos haluaa ymmärtää miten omat elintavat ja elinympäristö vaikuttavat geenien "aktivoitumiseen". Toisin sanoen elämä on täynnä valintoja, kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Ja selvennän vielä että en tällä viestillä sano että aloittajan ei pidä lääkitä itseään ja oireitaan, vaan kysyn lähinnä että eikö yhtään kiinnosta miksi keho toimii kuten se nyt toimii?

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: Tessa 
Päivämäärä:   17.3.25 08:07:55

Älä nyt ainakaan vähennä liikkumista lääkkeen takia. Raskas ja hengästyttävä liikunta on tärkeää! 170 syke ei ole mitenkään vaarallinen terveelle kolmekymppiselle. Sillä se kunto ja kropan kapasiteetti liikkua kasvaa. Hapenottokyky ja sydämen iskutilavuus kasvaa. Pikku sykkeellä himmailu on toki osa terveellistä liikuntaa, mutta kyllä ainakin pari kertaa viikossa mäkivedot, spurtit tms. Joka saa sykkeen käymään oikeesti ylhäällä on tarpeellista. Jätä lääke vaikka parina päivänä pois ja tee raskaampi treeni jos se on lääkärille ok?

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   17.3.25 08:08:13

Qi: Kiinnostaa kyllä ja olenkin pyrkinyt muokkaamaan elämäni mahdollisimman stressittömäksi kaikilla osa-alueilla. Syön 90 % terveellisesti, tulee oikeasti paljon kasviksia ja ateriarytmi on sännöllinen. Nukkumiseen panostan myös, tosin ihan aina ei onnistu syystä X. Liikun säännöllisesti ja myös työ on melko fyysistä. Lepään myös ja otan päivittäin rauhoittumistaukoja, käyn psykologilla jne.

Äidillä sama juttu, ja oli myös hänen äidillään ja varmasti äidin äidin äidillä...

Koen, että enempää en voi itse tehdä helpottaakseni elämääni tai hermostoa ylipäätään. Aloite lääkkeeseen tuli lääkäriltä.

Menkoista ei ole nykyihmiselle mitään hyötyä. Pelkkää turhaa verenvuotoa kuukausittain. Minulla on lisäksi endometrioosi jonka hoitoon nuo e-pillerit samalla ovat. Tulee kaksi hyötyä, endo pysyy kurissa ja rauta-arvot hyvinä kun pidän menkat poissa.

Myöskään mahan toiminnassa ei ole moitittavaa. :D

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   17.3.25 08:15:29

Olen kyllä herkkä kuormittumaan ja olenkin siis pyrkinyt sen vuoksi tekemään paljon hyviä muutoksia elämääni. Kuitenkaan ihan kaikkea stressiä tai kuormittumista elämästä ei saa pois, joten lääke on ihan ok valinta minun kohdallani. Ihan on monella suomalaisella geeneissä tämä taipumus, emme ole kovin tervettä kansaa jos katsotaan kansansairauksia.

Okei, saisin elämäni vielä helpommaksi jos voittaisin 5 miljoonaa lotossa, jäisin töistä pois jne jne, kaikki tietää tän.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   17.3.25 12:03:40

Up

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   17.3.25 12:25:28

Miksi tätä pitää upata?

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   17.3.25 12:26:24

Oisko vaikka kokemusten takia?

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.3.25 12:38:55

Mulla on beetasalpaaja mutta eri merkkiä. Otan illalla 5mg, ei vaikuta juurikaan päivän urheiluihin negatiivisesti.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: Hicks 
Päivämäärä:   17.3.25 12:59:59

Beetasalpaajia on erilaisia, Emconcor on pitkävaikutteinen, Propral lyhytvaikutteinen.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   17.3.25 13:12:35

Propralista näköjään myös samanlaisia kokemuksia netissä, mitä mullakin.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: Pampula 
Päivämäärä:   17.3.25 14:07:57

Täälläkin käytössä propral ja sopii hyvin kun voi ajoittaa ottamiset niin ettei osu urheilua ennen, vasta sen jälkeen.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: Jännä 
Päivämäärä:   17.3.25 15:43:31

Ja mä kun just yritän ajoittaa Propralin just ennen liikuntaa, kun sitten jaksaa paremmin.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   17.3.25 16:32:23

"Propralista näköjään myös samanlaisia kokemuksia netissä, mitä mullakin."

Siis mä en ymmärrä ollenkaan aloittajan ongelmaa :D et koe sen lääkkeen aiheuttaman matalamman sykkeen aiheuttavan sulle ongelmaa (= jaksat urheilla lääkkeestä huolimatta), mutta sitten se on kuitenkin itsessään ongelma, että syke ei nouse. Se on ihan sama mitä sykettä hidastavaa lääkettä syöt, sen lääkkeen tarkoitus on hidastaa sykettä ja sen se myös tekee. Ei se lääke ymmärrä, että nyt pitää poistua elimistöstä, ihminen lähtee urheilemaan :D

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   17.3.25 16:53:54

Olen ajatellut että se matalasykkeisenä pysyvä liikunta ei ole niin hyvä kalorinkulutuksen suhteen, lisäksi juostessa pitäisi riittää enemmän happea lihaksille.

Testailen huomenna lenkillä vähän tuota juoksua, että kuinka ylös saan sen sykkeen, ja tuleeko huono olo. Nyt aikaisemmin oli ihan ok, mutta en uskaltanut kokeilla kunnolla sykkeen nostoa lääkkeen kanssa.

Lähinnä siis se mietityttää, että ymmärrän kyllä ettei lääkkeen kanssa pääse 170-180 sykkeisiin, mutta en ajatellut sen jäävän myöskään 120-tasolle! Olisi hyvä että juostessa syke pääsisi edes siihen 140-150.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: Hicks 
Päivämäärä:   17.3.25 17:14:04

Usein ihmiset alkaa liian paljon kiinnittämään huomiota sykkeisiin. Niitä sykkeitä mittaillaan ja kauhistellaan vähän väliä. Ei sekään ole hyväksi. Iän myötä leposyke voi nousta ja se on ihan normaalia, jos se ei aiheuta ikäviä tuntemuksia. 50-60 leposyke on mielestäni alhainen, eikä sellaista kannata pitää minkäänlaisena tavoitteena, vaikka se olisikin ollut normaalisyke nuorena. Yöllä se tippuu todennäköisesti liian alas, 30:n hujakoille aiheuttaen oireita.

Aloittajan leposyke on 80-90 ja se menee normaalin rajoihin.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   17.3.25 17:19:46

Hicks: Aiempi leposykkeeni ilman lääkettä (tuo 80-90) ei kyllä ollut minulle normaalia, sillä tuntui siltä että sydän hakkasi rinnassa jopa silloin kun makoilin sohvalla täysin rennosti! Syke tuntui kurkussa asti ja oli ''ahdistava'' olo ilman ahdistusta.

50-60 on ihan normaali leposyke. Tarkemmin sanottuna 55-65 on nyt ollut keskiarvot. Yöllä käy 47 alimmillaan eli ei yhtään liian matala.

55-65 leposyke on paljon parempi kuin 80-90.

Sillä isommalla ja alkuperäisellä annoksella (2,5 mg) alkoi yölläkin vessareissulla huimata, nyt puolikkaalla annoksella ei enää.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: Hicks 
Päivämäärä:   17.3.25 18:06:59

"Aiempi leposykkeeni ilman lääkettä (tuo 80-90) ei kyllä ollut minulle normaalia, sillä tuntui siltä että sydän hakkasi rinnassa jopa silloin kun makoilin sohvalla täysin rennosti! Syke tuntui kurkussa asti ja oli ''ahdistava'' olo ilman ahdistusta."

Kuulostaa enemmän lisälyönneiltä kuin takykardialta. Ne on vaarattomia, elämäntilanteesta (stressi) riippuen jokainen niitä elämässään kokee enemmän tai vähemmän.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   17.3.25 19:49:41

Se lääke muuttaa sun elimistön normaalia toimintaa. Ihan turha liikkuessa niitä sykkeitä tuijotella ja niiden pohjalta kalorinkulutusta miettiä, ne ei pidä enää paikkaansa ja sun syke ei lääkkeellä nouse sinne 140-tasolle juoksulenkillä, piste. Hengästyminen kertoo siitä, riittääkö sulla happi vai ei.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   17.3.25 19:51:42

Ja jos et ole lääkkeen vaikutusta sun urheilussa huomannut, sun on turha asiaa ja sykkeitä sen enempää miettiä. Lääke ei vaikuta sun suorituskykyyn, joten urheile kuten ennenkin, mutta lopeta se sykemittarin tuijotus.

  Re: Beetasalpaaja + liikunta

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.3.25 20:41:47

Mulla menee sydänlihassairauden ja rytmihäiriöiden vuoksi 10mg päivässä beetasalpaajaa.

Liikuntaa harrastan joka päivä, mutta kevennettyä versiota (ei mitään verenmaku suussa painojen riuhtomista): kävelyä, sähköpyöräilyä ja pilatesta lähinnä. Kroppa täytyy rauhallisesti lämmitellä ja saada käyntiin. Olen hyväksynyt sen, että välillä liikunta tuntuu ihan paskalta, tuntuu ku ois käsijarru päällä.

Sykkeitä ei niin kannata tuijotella. Ne on matalammat, kun ilman lääkkeitä.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.