Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   14.3.25 12:43:38

Tuntuuko teistä koskaan siltä että olis jotenkin epäonnistunut elämässä ? Mä en tosin ole koskaan halunnu lapsia, mutta parisuhteeseen olisin halunnu. Mutta sekin tuntuu olevan sellainen laji, etten vain osaa. En osaa muodostaa ihmissuhteita enkä osaa nähdä sitä että kuka haluaa muhun tutustua ja kuka haluaa vain pitää hauskaa. Yleensä jos joku osoittaa selvää kiinnostusta, niin tartun siihen (jos kiinnostaa itseänikin) mutta nämä yleensä on niitä ns pelimiehiä. En halua sellasta ..

Eli, en vaan osaa pariutua ja olen ajatellut olevan helpompaa olla vain yksin. Säästyy mielipahalta

Mutta, miksi must ny tuntuu et olen epäonnistunut Näin äsken kuvia jostain kylämme lapsi tapahtumasta jossa oli joitain minulle tuttuja samaa ikäluokkaa, sellaisiakin joiden kanssa joskus heilastellu mutta todennut ettei he musta halua muutakun sitä yhtä. Nyt ne leveästi hymyilee vauva sylissään sielä kuvassa.

Lähettäjä: Hinba 
Päivämäärä:   14.3.25 12:53:19

En halua lapsia, mutta haluaisin parisuhteen. Viime aikoina olen tuntenut todella paljon epäonnistumisen ja merkittömyyden tunnetta jäätyäni työttömäksi yllättäen. Olisipa edes se puoliso tukena, mutta aika yksin tässä ollaan kun ei enää ole edes työkavereita keiden kanssa vaihtaa kuulumisia.

Lähettäjä: -95 
Päivämäärä:   14.3.25 12:53:29

Kyllä musta vähän tuntuu, että oma ikäluokka on se lapsellisin kolmekymppisten ikäryhmä. Tuntuu, että mielenkiinnon kohteet ja aktiviteetit on jääneet sinne 10-15v kiinnostuksen kohteiden tasolle monella tutulla.

Eletään aika itsekeskeistä elämää ja ei osata edetä elämässä. En sano, että parisuhde tai lasten hankinta tekisi elämästä "aikuisempaa", mutta tarkoitan yleisesti sitä elämäntapaa, jota olen lähipiiristä havainnoinut. Moni edelleen 30+ iällä samassa pisteessä ja samojen mielenkiintojen parissa kuin parikymppisenä. Luonnollisestikin välit näihin ihmisiin etääntyy, kun ei oikein ole samoja mielenkiinnon kohteita enää.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   14.3.25 12:55:16

Mitä on ne lapselliset mielenkiinnon kohteet?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   14.3.25 12:56:42

Miksi elämässä pitäisi mihinkään "edetä", jos tykkää millaista se on juuri sillä hetkellä?

Lähettäjä: Jarru 
Päivämäärä:   14.3.25 12:59:58

En halua lapsia enkä ole ihan varma että haluanko parisuhdettakaan. Olen ollut niin pitkään yksin (6 vuotta) että toisen ihmisen elämään ottaminen tuntuisi liian isoilta kompromisseilta.

Elän tyytyväisenä kahden koiran kanssa. Ostin juuri ensiasuntoni ja olen muutoinkin melko tyytyväinen elämääni. En koe olevani epäonnistunut millään määrin vaan elän näköistäni elämää.

Lähettäjä: Paskahomma 
Päivämäärä:   14.3.25 13:04:39

Ei tunnu. Olen rakentanut omannäköiseni elämän ja elänyt unelmani. Mulla tosin oli pitkä parisuhde.

Lähettäjä: -95 
Päivämäärä:   14.3.25 13:06:04

.. kysymys oli varmaan mulle.
Minusta on vähän hassua, että 30v hoitaa aktiivisesti tamagotchia, toivoo joululahjaksi legoja tai pelataan pokemonia.
No, harrastuksia on erilaisia. Ehkä mä oon vaan tylsä ja itsellä eri mielenkiinnon kohteet.

Lähettäjä: L 
Päivämäärä:   14.3.25 13:06:35

Miksi pitäisi tuntea epäonnistuneensa, kun elää omannäköistä elämää?

Niin mitä ne lapselliset mielenkiinnon kohteet ovat? Minä harrastan urheilulajeja, joissa pelkän jumpan sijaan opetellaan taitoja, ja jotka ovat ehkä tyypillisemmin lasten kuin aikuisten harrastuksia. Lapsettomana minulla on myös aikaa käyttää niihin. Olisinko aikuisempi, jos kävisin zumbassa ja sauvakävelemässä?

Lähettäjä: L 
Päivämäärä:   14.3.25 13:07:59

Ai niin ja geokätköily on tosi lapsellista!
Tykkään myös risteilyllä piilottaa ja etsiä kumiankkoja, olenpa hassu.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   14.3.25 13:10:55

Minä teen palapelejä, olen varmaan lapsellinen kans :D

Lähettäjä: +30v myös 
Päivämäärä:   14.3.25 14:00:26

Minä harrastan miniatyyrejä ja minulla on pari nukkekotia, olen varmasti sitten myös todella lapsellinen ja lapsuuteen jämähtänyt. :D

Lähettäjä: d 
Päivämäärä:   14.3.25 14:17:00

Mitä ihmettä? En todellakaan koe epäonnistuneeni, työni on mielekästä ja tärkeää ja ilman lapsia ehdin myös tehdä kaikenlaista vapaaehtoistyötä (myös lasten parissa). Lisäksi sinkkuna voin elää todennäköisesti ympäristöystävällisempää elämää kuin parisuhteessa ja varsinkin lasten kanssa, mikä on minulle tärkeää (mm. asun kommuunissa, mikä voisi olla perheellisenä hankalaa).

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.3.25 15:18:19

Kolmikymppiset miehet istuu baarissa ja hihittää samoille jutulle kuin teini- ikäisenä.

Lähettäjä: samavene 
Päivämäärä:   14.3.25 15:29:07

Minäkin olin pitkään lapseton, kolmikymppinen sinkku. Sitten tapahtui pari käännettä, ja olinkin nelikymppinen kolmen pienen lapsen äiti (omia lapsia).

Lähettäjä: Make 
Päivämäärä:   14.3.25 15:49:09

Mun täytyy kyllä myöntää että verratessani elämäntyyliäni pariutuneisiin ja lapsia saaneisiin ikätovereihini koen aika valtavaa ylemmyydentunnetta. Kaikessa menee paremmin kuin oikein kenelläkään muulla.

Vauvakuvissa on varmaan helppoa hymyillä mutta kyllä se hymy hyytyy kun ei saa öitä nukuttua, parisuhde ja seksielämä kuivuu ja vaimo muuttuu äidiksi. Lapset on aina kipeänä jos käy niin tuuri ettei ole kehitysvammaa tai jotain synnynnäistä vaikeaa sairautta niin ainakin niistä kasvaa kusipäisiä teinejä tai narkkareita.

Ehkä harva tajuaa miten käsittämättömän monen asian pitää mennä täydellisesti nappiin että sais elää sellaista sisustuslehden lapsiperhe-elämää.

Tämä tietysti peilautuu (enemmän naisen mutta toki miehenkin) uraan koska kukapa jaksaisi niille aina kipeän lapsen (tai päiväkodista/koulusta tuotuun flunssaan itse kaatuneena) takia poissa olevalle antaa kauhean vastuullisia tai tärkeitä hommia.

Aika köyhiähän noi lapsiperheet sitten lopulta tyypillisesti on, kaupan päälle kämppissuhteeksi muuttunut parisuhde ja täysin loppunut oma aika jolla vois tehdä jotain kivaa jos sattuiskin olemaan ylimääräistä rahaa.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   14.3.25 15:51:52

Minä olen sitten varmaa kolmekymppinen täti-ihminen :'D
Neulon, käyn kävelyillä, vesijumpassa ja ratsastamassa.

Pitkä 14-vuotiaana aloitettu parisuhde päättyi 5 vuotta sitten siihen kun mies halusi heti, tässä ja nyt lapsia ja itse halusin keskittyä uuteen työhön jossa olin juuri aloittanut.
Olen elänyt elämäni parhaat 4 vuotta. "Villi & vapaa" kun nuoruusvuodet meni saman miehen kanssa niin nyt on sitten Kokeiltu senkin edestä.
Parisuhde on haaveissa mutta lapset ei. Ellei tule mies vastaan joka saa tämän muuttumaan.

En koe epäonnistuneeni elämässä; minulla on työ josta pidän, olen taloudellisesti hyvin toimeentuleva, asun maalla kotitilallani(eläimiä laidasta laitaan) ja kuviossa on ihana mies jonka kanssa aika näyttää mitä kuinka pitkään rinnalla kulkee. :)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.3.25 21:03:12

Olen tyytyväisempi itseeni kuin koskaan ennen. Ylempi yliopisto tutkinto on kohta taputeltu ja odotan seuraavia työelämän haasteita. Haluan urheilla tavoitteellisesti, matkustella ja tehdä kaikkea uutta. En koe olevani mitenkään huonompi, koska monella pikku lapsen äidillä ei mene kovin hyvin millään saralla ja en itse haluaisi olla mikään matalapalkka alan vuototyöläinen, joka laskee pennejä kaupassa.

Jos löytyy sopiva mies ja tulee joku halu perhe elämään tulevaisuudessa niin katsellaan, mutta pidän sitä hyvin epätodennäköisenä kun olen viihtynyt sinkkuna jo lähes 5 vuotta. Elän elämääni kuten itse haluan, enkä halua tällä hetkellä sitoutua mihinkään muuhun kuin omaan onnellisuuteen. Minua ei kiinnosta mikään turvallinen vakityö hautaan asti, omistusasunto tai farmariauto tällä hetkellä pätkääkään. En myöskään siedä mitään p@skaa yhdessäkään parisuhteessa enää ikinä, joten sitä hyvin käyttäytyvää yksisarvisia odotellessa.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   15.3.25 21:05:30

Miltä tuntuu kuolla yksinäisenä hulluna kissanaisena?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   15.3.25 21:38:50

Mm, yksinäisenä? Miten parisuhde siihen vaikuttaa saati lapset? Eikai kukaan hanki lapsia sen takia, että ajattelee heidän hoitavan, kun on vanha. Melko itsekästä, jos näin. Lapsilla ei ole mitään velvollisuutta huolehtia vanhemmistaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.3.25 22:11:58

Lähettäjä: -
Päivämäärä: 15.3.25 21:05:30

Miltä tuntuu kuolla yksinäisenä hulluna kissanaisena?

Hanki elämä luuseri :)

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   15.3.25 22:14:33

Ja sieltä toinen HKN.

Lähettäjä: Exg 
Päivämäärä:   15.3.25 22:36:29

En koe epäonnistuneeni, sillä minulla on hyvä työ, oma asunto (velka kohta maksettu), hevosia ja laaja ystäväpiiri.
Ihmettelen kyllä, miten olen onnistunut pääsemään parisuhteeseen vain sellaisten miesten kanssa, joista on kuoriutunut km.sipää. Eli parisuhteet ovat olleet pettymys. Lapsia olisin voinut tehdä, muttei kiinnosta itsellinen äitiys.

Lähettäjä: Luuseri? 
Päivämäärä:   15.3.25 23:15:42

Täällä 33v lapseton sinkku. Kaiken lisäksi vielä työtön. Todellakin harmittaa kun kaikilla muilla on parisuhde, mahdollisesti lapsia ja vakityö. Kyllä mä mielellään haluaisin parisuhteen, lapsia ja työpaikan jos voisin valita :(

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   16.3.25 01:15:29

Koen epäonnistuneeni, mutta en todellakaan sen takia ettei ole puolisoa tai lapsia, vaan siksi etten ole koskaan ollut ns. oikeissa töissä ja muutenkin uran luominen vaikuttaa lähes mahdottomalta. Olen siis ollut ainoastaan työharjoitteluissa/kokeiluissa, kerran koko kesän kestävässä siivoustyössä ja nyt viimeiset muutaman vuoden olen opiskelujen ohella tehnyt muutaman tunnin viikossa siivoustyötä. Kaikki kaverit on jossain "hienommissa" töissä omalla alalla, kun itse kirjaimellisesti siivoaa muiden p*skaa... Saan pian paperit tietojenkäsittelystä ja kaduttaa että sinnekin lähdin, ei näytä työllistävän ja opintolainaa on kertynyt ihan kivasti. Siivoojan palkallahan niitä onkin helppo maksella pois.

Tuntuu kyllä että olen yhteiskunnan pohjasakkaa, johtuu varmaan siitä, että lähipiiri on suht. hyvin menestynyttä.

Lähettäjä: Mangomeloni 
Päivämäärä:   16.3.25 03:03:27

Minä en ole koskaan halunnut lapsia enkä perinnöllisen sairauden takia varsinkaan aio näitä geenejäni kipuineen laittaa eteenpäin toiselle ihmisolennolle. Olen myös ns jäljessä ikätovereistani ja olen vasta nyt saamassa yliopistotutkintoa kasaan.
Ja lisäksi sinkku, mutta en stressaa sitäkään. Kevyitä juttuja on ollut ja jokunen kiinnostunut (tiedän heidän haluavan lapsia, joten ei toimisi ja tuottoisin vaan pettymyksen), joka ehkä helpottaa ajatusta siitä etten ole ihan kelpaamaton. Joku päivä vielä se suhdekin löytyy. Kovasti toki miesystävän rinnalle haluaisin vaikka heti. Ns takaporttina olemme sopineet erään kaverimiehet kanssa, että jos ei 40 vee mennessä kummallakaan ole ketään vakavaa, niin muutetaan yhteen :D
Mutta en koe noita epäonnistumisina. Miksipä minun pitäisi elää samaa tahtia kuin joku muu, kun itse kuitenkin tätä omaa elämääni elän.
Olin kyllä ennen se elämästä kamalasti stressaava, muihin jatkuvasti vertaileva täydellisyyden tavoittelija, eläminen tuntui kilpailulta (myös harrastamani urheilulajin ulkopuolella) ja tuntui että häviän ja epäonnnistun vaan koko ajan. Sitten keho sanoi rikos raks ns liian kireälle vedettynä ja eräiden siihen liittyvien sattumusten kautta opin, että teen sen kilpailun elämässäni aivan itse. Ja se kisa päättyy sitä rataa vaan äkkiä hautaan. Kuntoutumisen ohessa otin setin terapiaa ja jotenkin valtaistuin sille, että jos haluan olla onnellinen, niin tuo ei ole se reitti siihen. Usko, että sen takia nyt 30 vuotiaan naisen paineet ei tunnukaan niin pahalta.
Toki valehtelisin jos väittäisin, ettei välillä ne vanhat ajatukseni nostelisi päätään, mutta osaan jo nuijia ne maanrakoon.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.3.25 03:06:48

Kaipaan parisuhdetta mutta olen hyväksynyt ettei sellaista ainakaan etsimällä löydy. Lapsen aion hankkia yksin.

Lähettäjä: :( 
Päivämäärä:   16.3.25 07:08:58

"Miltä tuntuu kuolla yksinäisenä hulluna kissanaisena?"

Ikävältä, mutta vielä ikävämmältä tuntuu elää sellaisena. Oliko muuta kysyttävää?

Lähettäjä: N/a 
Päivämäärä:   16.3.25 07:21:20

Vanhuksia ihan kuolemaan saakka useampia seuranneina aika useat kyllä kuolevat yksin vaikka lapsiakin olisi. Lisäksi useat joutuvat toimimaan huonokuntoisen puolisonsa omaishoitajana ja kuolevat sitten itse( useimmin naisia kuin miehiä). Perhe ei kuitenkaan takaa että kuolinvuoteen äärellä olisi ihmisiä.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   16.3.25 07:24:54

Saako kissat ottaa mukaan loppusijoitusosastolle?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   16.3.25 08:28:08

Eikös Instassa ole nyt joku trendi missä kolmekymppiset postaavat jotain "I'm not afraid to admit I'm 30 and never been married". No, itsehän olen 40 enkä ole koskaan ollut naimisissa. Parisuhteita on ollut kaksi vakavampaa ja molemmissa minua on kosittukin, lopulta nuo suhteet päättyivät minun aloitteestani. En ymmärrä, miksi häpeäisin tai kokisin olevani epäonnistunut koska olen 40, en ole naimisissa eikä minulla ole lapsia.

Haaveilen kyllä parisuhteesta ja yksi ihana mies elämässäni nyt onkin.

Miksi olisi yhtään sen yksinäisempää tai ikävämpää kuolla hulluna kissanaisena kuin suurperheen äitinä tai isänä?

"We both will die alone"

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   16.3.25 08:47:35

Itsellisiä naisia on ollut aina... ei sitä pidä hävetä

Hävetä pitää sitä, jos siitä tulee ongelma ja ihmisestä tulee kärkäs/puuttuva vanhapiika

Lähettäjä: , 
Päivämäärä:   16.3.25 09:02:15

Olen 41v enkä en kyllä varsinaisesti häpeä omaa tilannetta. Tiesin jotenkin aina että lapsia en tule koskaan haluamaan/saamaan, tai siihen tilanteeseen ei edes päästä että asia olisi ajankohtainen. Vain yksi etä/on/off parisuhde takana ja senkin loppumisesta on pian 10v. Suhde kaatui omaan mahdottomuuteensa ja miehen haluun viedä ns rusinat pullasta. Halusi parisuhteesta ne plussat mutta jatkaa poikamieselämää mahdollisimman paljon. Eihän siitä mitään tule.

Uutta mahdollisuutta parisuhteelle ei ole tullut, enkä edes taida olla sellainen ihminen jolla olisi rahkeita miestä saada varsinkaan nykypäivän deittikulttuurissa. Mihinkään uusioperhekuvioihin en ala, eikä oman ikäluokan ihmisisssä taida "hyviä" lapsettomia miehiä liikaa olla.

Käyn töissä (vakityö ollut vasta 6 vuotta) siihen asti tein sijaisuuksia ja pätkiä ympäri Suomen, mistä nyt töitä ikinä sai. Harrastelen omiani ja muutama koirakin löytyy. Tässähän tämä elämä soljuu eteenpäin.

Lähettäjä: Cnote 
Päivämäärä:   16.3.25 09:44:23

Siis... mitä??
Aivan käsittämätön topiikki.

Olen 30 v ja sinkku. Kaksi yliopistotutkintoa ja omistusasunto on. Vuosi sitten erosin 8 vuoden suhteesta ja oikein hyvin maistuu sinkkuelämä. Ehkäpä vuoden parin päästä alan taas katsella miehiä taas "sillä silmällä", mutta nyt on hyvä näin.

Miksi ihmeessä kokisin olevani epäonnistunut? Vielä ehtii useamman lapsenkin tehdä jos siltä joskus tuntuu.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   16.3.25 10:06:27

Mä olen +30v lapseton sinkku ja tällä hetkellä vielä työtönkin ja elämäni on kivaa!

Lähettäjä: Puh 
Päivämäärä:   16.3.25 10:27:10

Exän äiti oli moittinut minua omalle äidilleni sanoin ”se leikkii niiden hevosten kanssa kuin pieni lapsi!”
Olin tuolloin 28v.

Itse änkivät tallille hevostani katsomaan, en todellakaan halunnut heitä sinne.

Että juu, lapsia tässä ollaan ja harrastetaan lapsellisia asioita.

Teen työni, maksan veroni ja hoidan muutenkin asiani. Muut voi haistaa ketun, ei kuulu pätkääkään kenellekään mihin rahani käytän tai mitä harrastan.

T: vela 46v

Lähettäjä: zxc 
Päivämäärä:   16.3.25 12:07:53

"Ehkä harva tajuaa miten käsittämättömän monen asian pitää mennä täydellisesti nappiin että sais elää sellaista sisustuslehden lapsiperhe-elämää."
- Tämä.

Mä oon 36 v. vela ja ikisinkku. Lapsia en ole koskaan halunnut, parisuhteen joskus, mutta en enää ellei nyt aivan huipputyyppi tule vastaan. Treffikutsuja ja kiinnostuneita on kyllä (pidän itsestäni huolta ja koen olevani ihan kaunis ja saan kyllä kehuja tutuilta ja tuntemattomilta eli en ole mikään suohirviö ja siksi yksin), mutta minua ei yksinkertaisesti kiinnosta. Elämä on tosi hyvää näinkin. Olen huippuduunissa ja lisäksi yrittäjä, eli paljon teen töitä. Asun omassa isossa talossa, vapaa-aika menee paljolti siivoillessa ja kaikenlaisissa remontti- ja pihahommissa. Opiskelen kieliä, harrastan monenlaista liikuntaa ja kai tuo kauneudenhoitokin harrastuksesta jo käy :D Luen ja katselen töllöä. Matkustelen ja olen myös asunut ja työskennellyt ulkomailla. En tiedä mitkä näistä nyt sitten on lapsellisia juttuja. Toki aikuisten veljien kanssa pelataan joskus pleikkaria kun nähdään, vanhoja pelejä lapsuudesta.

Oon myös tosi introvertti ja rakastan omaa rauhaa, sekin on yksi tekijä, miksi olen yksin. Pitäisi olla tosi hyvä tyyppi, jonka kanssa voisin kotini jakaa. Töissä pitää olla välillä sosiaalinen ja sekin kyllä minulta onnistuu, mutta on ihana tulla kotiin ihan omaan rauhaan.

Lähettäjä: zxc 
Päivämäärä:   16.3.25 12:10:35

"Miltä tuntuu kuolla yksinäisenä hulluna kissanaisena?"
- Ja tähän on vähän vaikea vastata kun vielä en ole kuollut :D

Lähettäjä: RR 
Päivämäärä:   16.3.25 12:41:00

Ihanko oikeasti parisuhde ja lapset on jonkun mielestä elämässä onnistumisen mittari?
En ole koskaan halunnut lapsia ja parisuhteistakin sain tarpeekseni silloin reilu kolmikymppisenä. Olen opiskellut useamman ammatin, tehnyt töitä, harrastukset on keskittyneet eläimiin, koska niin olen halunnut ja siitä olen nauttinut. Näin reilu viisikymppisenä olen tyytyväinen ja onnellinen, kun olen saanut elää haluamallani tavalla, enkä kaipaa elämääni muuta, kuin lottovoiton, että voisin keskittyä täysin hyväntekeväisyyteen!

Lähettäjä: Evh 
Päivämäärä:   16.3.25 13:01:43

Tuo hullu kissanainen -juttu on kyllä niin väsynyt ja kaukana todellisuudesta kuin olla ja voi. Ne hullut kissanaiset ovat yleensä juuri niitä elämänsä lapsiin ja mieheen sitoneita katkeria naisia. Lapset kun muuttivat elämään omaa elämäänsä, mies oli juoppo ja kuoli pois. Itse köyhänä sitten katkeroituu kun vanhuus ei ollutkaan pullantuoksuinen niin kuin elokuvissa. Olisiko ehkä kannattanut pitää yhteyttä ystäviin ja tehdä töitä niin olisi ollut kiva vanhuus?

Lähettäjä: Fvj 
Päivämäärä:   16.3.25 13:10:47

Ajattelin elää itsellisenä 75v asti. Sitten menen naimisiin niin kukaan ei pääse haukkumaan hulluksi kissanaiseksi. Eipä sillä, en todennäköisesti hanki koskaan kissoja, hevoset riittävät.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   16.3.25 14:32:06

Ei lapsettomuudessa ole mitään ongelmaa... itse kuvittelette

Ainoa, mistä voi olla murhetta... on se että nyt on kovasti suunta se, että joko pitää olla paljon rahaa vanhana tai lapset hoitaa. Valtiolla ei ole vara hoitaa vanhuksia nyt eikä tulevaisuudessa.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   16.3.25 15:27:39

"Exän äiti oli moittinut minua omalle äidilleni sanoin ”se leikkii niiden hevosten kanssa kuin pieni lapsi!”
Olin tuolloin 28v."

Mulle on kans yks vanhempi työkaveri sanonu että eikö hevosharrastus ole enemmänkin lasten juttu. .. :D antoi ymmärtää ettei yli 30 vuotiaan kuulu enää harrastaa hevosia

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   16.3.25 15:28:40

Heppailu on pikkutyttöjen ja naislasten harrastus.

Lähettäjä: Jea 
Päivämäärä:   16.3.25 16:44:56

Lähettäjä: RR
Päivämäärä: 16.3.25 12:41:00

Ihanko oikeasti parisuhde ja lapset on jonkun mielestä elämässä onnistumisen mittari?

Ihan samaa hämmästelin

Lähettäjä: juups 
Päivämäärä:   16.3.25 16:47:44

Lähettäjä: -
Päivämäärä: 16.3.25 15:28:40

Heppailu on pikkutyttöjen ja naislasten harrastus.

Samoin esim samoin kaikki pallopelit ihan lasten hommia, autourheilu on pikkupoikien leikkiä tai vaikka crossfit ihan vaan aikuisten lasten temppurata

Lähettäjä: zxc 
Päivämäärä:   16.3.25 17:38:34

"Ainoa, mistä voi olla murhetta... on se että nyt on kovasti suunta se, että joko pitää olla paljon rahaa vanhana tai lapset hoitaa. Valtiolla ei ole vara hoitaa vanhuksia nyt eikä tulevaisuudessa."

- Niin, että perheelliset on varakkaampia tai lapset automaattisesti hoitaa? Suomi on täynnä laitoksiin unohdettuja vanhuksia, joita lapset käy katsomassa joskus ja jouluna. Ei se mitään vanhuudenhoitoa takaa todellakaan vaikka olisi kymmenen tenavaa. Sitä paitsi ne lapset voi kuolla tai sairastua ennen vanhempiaan.

Eutanasia on toivottavasti jo mahdollinen siinä vaiheessa jos ja kun tässä niin vanhaksi elää, että ei pysty enää itsestään huolehtia niin saa sitten vaihtaa hiippakuntaa.

Lähettäjä: Illusia 
Päivämäärä:   16.3.25 18:22:45

Minä kuolen ihan onnellisesti hulluna kissanaisena, jos niikseen tulee :D tai ainakin 100 kertaa mieluummin kuin onnettomassa parisuhteessa.

Sitä paitsi voihan se puolisokin kuolla ensin, sittenkinhän kuolen keskenäni viiden kissani kanssa :O

Lähettäjä: Wft 
Päivämäärä:   16.3.25 19:38:16

Kissanaisista uhkailu on tyhmien ihmisten juttuja. Eivät tajua, että miehet kuolevat keskimäärin vuosia aiemmin kuin naiset, joten vaikka olet hävittänyt minuutesi miestä passaamalla, kuolet todennäköisesti silti yksin kissojen kanssa. Lapset tuskin ovat lähettyvillä, paitsi siinä tapauksessa että tiedät että sinulla on pari päivää elinaikaa jäljellä ja tulevat paikalle. Niille, joilla ei ole lapsia, tulevat paikalle ystävät ja sukulaiset, joten ei tarvitse olla yksin vaikkei lapsia olisikaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.3.25 19:43:02

Surullinen topick.

Lähettäjä: Opi 
Päivämäärä:   16.3.25 20:01:46

Niin, kun katselen sukulaisia, jotka ovat yli 70v, niin miespuoliset ovat melkein kaikki kuolleet. Naispuoliset asuvat yksin, ilman sitä kissaa. Lapsia heillä joillakin on, mutta toki asuvat muualla.
Eipä silti, pitävät yhteyttä muihin ikäisiinsä, eivät he yksinäisiä ole.
Pitäkää nyt vaan yhteyttä ystäviin oli lapsia tai ei, ei niistä lapsista kuitenkaan seuraa vanhana ole lukuunottamatta muutamia päiviä vuodessa.

Lähettäjä: Sshhh 
Päivämäärä:   16.3.25 20:17:32

Olen 32v, lapseton ja sinkku mutta en näiden syiden takia koe epäonnistuneeni elämässä. Lapsia en ole koskaan halunnut ja yksi pitkä (10v) parisuhde on takana enkä kaipaa uutta. Sen sijaan koen epäonnistuneeni elämässä, koska yliopisto-opintoni jäivät kesken ja teen työtä, jota koulutettu apinakin pystyisi tekemään ja jonka todennäköisesti menetän viiden vuoden sisällä tekoälylle.

Lähettäjä: minkki 
Päivämäärä:   16.3.25 23:51:10

Ihmeellisiä määritelmiä elämän onnistumiselle porukalla. En jotenkin itse ymmärrä, miten lapset, mies tai yliopistotutkinto olisivat jotain ihmisenä tai naisena onnistumista määrättäviä mittareita.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.3.25 00:09:54

Lähettäjäminkki

Päivämäärä16.3.25 23:51:10

Ihmeellisiä määritelmiä elämän onnistumiselle porukalla. En jotenkin itse ymmärrä, miten lapset, mies tai yliopistotutkinto olisivat jotain ihmisenä tai naisena onnistumista määrättäviä mittareita.

Hyvin harva meistä tekee elämässään mitään kovin ihmeellistä ja mikään on harvemmin itsestään selvää. Siksi jotkut voivat kokea saavutukseksi perheen, tutkinnon tai parisuhteen. Joku voi kokea olevansa onnistunut ja onnellinen ilman mitään näistä. Jokainen on oikeutettu määrittelemään itse onnensa.